YHDESSÄ LENTOON -ympäristötaideteos

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YHDESSÄ LENTOON -ympäristötaideteos"

Transkriptio

1 Nro Kouvolan Niinimäen ja Teuroisten alueen tiedotuslehti Julkaisija: NIINIMÄEN KYLÄYHDISTYS YHDESSÄ LENTOON -ympäristötaideteos Kuva: Arvo Tolmunen Kevättalvella 2011 Teuroisten kyläkierroksella Taito Kymenlaakson Marita Harjula esitteli Kurkista nurkista -hanketta, jossa kierrätysmateriaalista voisi tehdä ympäristötaidetta. Tähän syöttiin Arja Ruokonen tarttui ja kypsytteli kyntöauroista tehtävää teosta, johon hän sai idean Siilinjärveltä Kunnonpaikasta ollessaan kuntoutusjaksolla. Paavolan Pirkon kanssa asiaa lähdettiin viemään eteenpäin, hän myös keksi taideteokselle nimen Yhdessä lentoon, mikä kuvaa kylän talkoohenkeä. Koskisen Hilkka innostui myös asiasta ja paikaksi sovittiin kevyenliikenteen loppupään vierrus. Aurat saatiin lahjoituksina Harjusaloilta, Mikkelästä, Saarilta ja Turkioilta. Yksi auroista mustajoutsen odottelee muita joutsenia ja montuille menoa Ruokosten risteyksessä. Paavolan Reino irroitteli ja muotoili aurat maalauskäsittelyyn Mikkolan Raimolle. Pauli Turkia kuskasi auroja. Ilpo Ruokonen ja Arvo Tolmunen porasivat kallioon auroille paikat pystytytystä varten, mikä oli Laatan toimitti Marita Harjula hankkeen tiimoilta. Detroit-päivänä esiintyminen traktorin lavalla oli mielenkiintoinen kokemus Vokki-Myyrille. Valtakunnan II Detroit-päivät Teuroisissa ! sivu 8 Niinimäen kyläjuhla Niinimäen kyläyhdistys vietti syksyllä täyteen tulevaa 10-vuotisjuhlaa kesäjuhlien merkeissä Ruokosten tilalla. Tilaisuus alkoi Rakvereläisvieraiden tervetulotoivotuksin ja heidät liitettiin Niinmäen heimoon, naiset koruilla ja miehet hatuilla. Alkupuheen piti Ilpo Ruokonen ja tulkkina toimi Kirsi Partanen. Virolaisista Marika Vartla lahjoitti kyläyhdistykselle puisen kellon, johon oli maalattu kieloja ja kulleroita. Hän kehotti käyttämään kuluvaa aikaa yhtä hyvin eteenpäin, kuin se on mennyt tähänkin asti! sivu 2

2 Niinimäen kyläyhdistyksen puheenjohtajan palsta Viime kesästä jäi varmaan monelle mieleen sade, joka haittaisi sekä lomalaisia että maanviljelijöitä. Runsas marja- ja sienisato sekä erittäin hyvä omenasato taas lämmitti monen syksyä. Kyläyhdistyksellä merkittävin tapahtuma tänä vuonna oli kylätaideteos Yhdessä lentoon, joka on pystytetty kävelytien varteen kalliolle. Teos on tehty lahjoitetuista auroista talkoovoimin. Teoksen kolme lentoon lähtevää joutsenta, nimi ja sijainti pyörätien vieressä kuvaavat sitä yhteistyötä ja talkoohenkeä, jota täältä kylältä löytyy. Sydämellisesti kiitos kaikille auran lahjoittajille ja talkoisiin osallistuneille! Teoksen alla olevassa laatassa on kaikkien talkoihin osallistujien nimet. Suunnitelmissa on teoksen valaistus aurinkokennoilla ensi vuonna. Toinen isompi hanke kyläyhdistykselle, joka ajoitettiin samalle päivälle taideteoksen paljastuksen yhteyteen, oli kyläjuhlat. Kokeilimme ensi kertaa Rakveressa opittua tapaa järjestää juhlat nyyttikestiperiaatteella, jossa asukkaat toivat omia ruokaspesiaalejaan yhteiseen pöytään. Juhlista tarkemmin muualla lehdessä. Juhlat järjestettiin sama päivänä Teuroisten Detroit-päivien kanssa ja teimme tässä yhteistyötä Teuroisten kyläyhdistyksen kanssa. Vieraina meillä oli 20 vierasta Rakveresta. Ensi kesänä varmaan järjestämme retken vastavuoroisesti Rakvereen. Kymijoen Kyläkuidun rakennustyöt alkoivat Valkealasta. Ensimmäiset verkon käyttäjät tulevat jo tämän vuoden puolella. Kuidun rakentaminen tulee myös lähitulevaisuudessa ajankohtaiseksi meidän kylässä. Toivonkin, että mahdollisimman moni liittyisi 100 :lla jäseneksi, jotta varmistaisimme kuidun tulon tänne. Liittyminen maksaa Hinnan voi maksaa eri vaihtoehdoilla ja siihen mm. Osuuspankki tarjoaa lainaa. Liittymismaksuista voi osan laittaa kotitalousvähennykseen. Tämä on sijoitus tulevaan, jos nyt jää pois, joutuu myöhemmin maksamaan huomattavasti enemmän liittymisestä. Lisätietoja Kymijoen Kyläkuidun kotisivuilta Kylällä on taas oltu aktiivisia puutarhan hoidon ja rakentamisen saralla. Pirkko ja Reino Paavola saivat Kunniakirjan Meidän Oma Piha kilpailussa. Paljon Onnea! Toivottavasti muutkin innostuvat aiheesta. Monella onkin jo pellon viljely vaihtunut vähän pienemmän alan hoitoon. Samanlaista taitoa ja työtä vaatii molemmat. Kylälle on tulossa uudet kotivut yhteistyössä Kymenlaakson Kylät-hankkeessa. Samalla etsitään tukihenkilöitä tietotekniikan käyttössä kylille. Yhtenä ajatuksena uusille kotisivuille voisi olla se, että saman kotivun alle voisi laittaa eri kylällä toimivien yhditysten omia sivuja. Säästäisimme kustannuksia ja työtä, kun voisimme tehdä asioita yhdessä. Tätä lukiessa syksy on pitkällä ja kynttilät otetaan taas käyttöön tunnelman luomiseksi. Syksy on myös aktiivisen toiminnan aikaa harrastuksien ja työn parissa. Hyvää syksyn jatkoa kaikille lehden lukijoille. Ilpo Ruokonen Niinimäen kyläyhdistyksen puheenjohtaja Yhdessä lentoon - ympäristötaideteos avattiin juhlallisesti Sakari Värrin toimesta. Avaus päättyi Liisa Salmisen haitarilla säestämään Kymenlaakson lauluun. Taideteokselta siirryttiin tutustumaan Niinimäen vanhimpaan taloon, jonka esitteli Hilkka Koskinen. Talo on rakennettu vuonna 1870 Iitin erään kartanon omistajan tyttärelle, joka nai metsänvartijan. Tavan mukaan eri säätyyn naitu tytär sai tyytyä kartanon takamaan torppaan, kauaksi kartanon mailta! Ruokailu oli ladossa, jossa pöydät notkuivat nyyttikestein järjestetystä pitopöydästä. Suuret Kiitokset kaikille lahjoittajille. Myöhemmin maistuivat letut mutta makkarat jäivät syömättä, niin paljon meillä oli mutusteltavaa! Nam! Heinän seipäälle laittokisan voitti Niinimäen joukkue, toiseksi tuli Rakveren joukkue ja kolmanneksi Teuroisten joukkue. Voittajat saivat palkinnoksi omat heinäseipäät ja muut saivat Viipurin lakritsaa. Piirileikkejä tanssittiin ja saimmekin aikaan pitkän letkan, kun lähes kaikki n. 80 henkeä mentiin Poloneesia, ohjaajana Ritva Pihkala. Liisa ja Ami Salminen säestivät, he myös laulattivat Saarenmaan valssia ja Kalastajan laulua. Tanssia saimme myös heidän soitannan tahdissa. KIITOS Liisa ja Ami! Tanssiesityksen meille tarjosivat Eija ja Ari Paavola, kiitos heillekin! Nissisten minihevoset viihdyttivät perheen pienimpiä kuin myös vanhempia. Esillä oli myös traktoreita eri vuosikymmeniltä. Loppuillasta kaikuivat karaokeäänet Niinimäen yössä. Tapaamisiin ilmeisesti seuraavaksi Virossa, kutsu kuului Arja Ruokonen 2

3 Valtakunnallinen Puutarhapäivä Valtakunnallista Puutarhapäivää vietettiin Teemana oli Avoimet Puutarhat. Puutarhapäivää on vietetty kuluvana kesänä myös Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa, joissa yhteensä tuhannet puutarhan portit ovat olleet avoimina vierailijoille. Suomessa tapahtumaan osallistui yli 300 puutarhaa. Mukana oli kesämökeistä kauppapuutarhoihin ja kaikkea siltä väliltä. Puutarhan ei tarvinnut olla mikään huippu hieno vaan mukaan voi lähteä kaikenlaiset puutarhaharrastajat jotka halusivat avata pihansa ja puutarhansa katselijoille. Kylältämme oli mukana kaksi pihaharrastajaa, Ruokoset ja Paavolat. Päivän aikana Ruokosen pihalla kävi n. 40 vierailijaa ja Paavolassa n. 30. Kävijät olivat omakuntalaisten lisäksi aina Haminasta ja Lappeenrannasta asti. Oli mukavaa vaihtaa mielipiteitä samanhenkisten ihmisten kanssa ja jotkin taimetkin vaihtoivat paikkakuntaa vierailijoiden matkassa. Sateinen sää todennäköisesti vähensi osallistujien määrää. Kouvolan kaupungin ja kaupungin alueella toimivien puutarhayhdistysten yhdessä järjestämä Meidän Oma Piha 2012 kilpailu toi Niinimäkeen jälleen palkinnon, Piha maalla osiossa jossa Paavolan piha palkittiin. Ruokosen piha on palkittu vuonna Jos vähänkin tuntuu siltä, että oma piha pärjäisi kilpailussa, osallistukaa rohkeasti tulevina vuosina. Piha- ja puutarhaharrastus on mukavaa palkittuna tai ilman. Vaikka nyt jo syksy ottaa veronsa puutarhasta vielä on hyvää aikaa istutella puita, pensaita, perennoja ja kukkasipuleita, näin varmistaen kukkaloiston myös ensi keväälle. Pirkko Paavola Tarmo-osaston uutisia Tarmo-osaston järjestämä keväinen kuntokierros kierrettiin Niinimäen pururadalla. Sää oli lämmin ja aurinkoinen. Hyvä ulkoilusää houkutteli paikalle paljon reippailijoita. Pururataa on kunnostettu kesän aikana levittämällä radalle uutta purua. Syksyn aikana poistamme vielä talkoilla radalle kesän aikana kasvaneet heinät ja varvut. Myöhemmin illallakin näkee vielä kuntoilla, valot palavat radalla aina kello asti. Loppuvuodesta kolahtaa kyläläisten postilaatikoihin seuran jäsenmaksulappuset, jäsenmaksuna kerätyt varat käytetään pururadan kunnossapitoon, valaistukseen sekä yhteisten tapahtumien järjestämiseen. 3

4 NIINIMÄEN MARTAT TOIMIVAT Minä näin sen Kuljin metsässä, kori täynnä sieniä, oli siinä tatteja ja suppiloita pieniä. Liikuin hitaasti kuin jotain tarkkaillen ja silloin minä näin Sen, Keijukaisen, se liikkui eteenpäin ikään kuin leijuen, kai se tapa kulkea on pienten keijujen. Keväällä Niinimäen Nurkan ilmestymisen aikoihin suunnittelimme ahkerasti heimovaatetta esiintymis- ja juhlavaatteeksi eri tilaisuuksiin. Hanke ei jäänyt pelkästään suunnitelmaksi, vaan useampia vaatteita valmistettiin ja niissä on esiinnyttykin mm. kylän taideteoksen pystytystilaisuudessa, kylän kesäjuhlassa ja pihaesittelyissä. Vaate on onnistunut, sitä voi käyttää niin arkena kuin juhlanakin, Miehille valmistettiin juhlavat Väinämöisen hatut. Poppanakoruja teimme Taitopisteen ohjaaja Helena Sallisen opastuksella. Koruja tuli niin paljon, että niitä jäi myytäväksi asti. Jos kiinnostaa kysy Arjalta puh Keväällä vielä vietettiin perinteinen kasvien vaihtoilta Ojalan Seijalla ja kaikille riitti uusia taimia kotiin vietäväksi.hyvin ovat taimet kasvaneet. Kesän viettoon lähdettiin Korian Puustellin uima-altaan kautta ja siellä myös syksy aloitettiin vesijumpalla. Seuraava martta-ilta on klo 18:30 Paavolan Pirkolla, Kuuksontie 17. Suunnitellaan syyskauden toimintaa ja päätetään kokoontumispäivistä. Jos olet kiinostunut toiminnastamme, tule mukaan. Mukaan voi tulla vaikka ei heti haluaisikaan jäseneksi liittyä. Sihteeri Pirkko Oli keijulla taikasauva kädessään, sillä kosketteli varpuja ja puita mennessään. Muuttui varvut mustikankin lilaan, punaiseen ja puiden lehdet vihreät, kullan keltaiseen. Kauempana sauva osui lehteen pihlajan se heti värin uuden sai, pronssiin vivahtavan. Keiju kulki kauemmaksi ja hävisi suuren kuusen syliin. Tiesin, että jutun uuden taas kertoa saan lähikyliin. Tulin juosten mäkeä alas ja ovelta jo huusin: Minä näin sen, Minkä??. Keijukaisen, se liikkui eteenpäin kuin leijuen, tapa kulkea on se pienten keiju... HERÄÄ, herää... Minä näin... miehen kasvot ja käden joka ravisteli olkapäätä, herää... Jaaha, nyt katsellaankin kai vain päivän säätä. Heräsin ja kohta jo kiirehdin pihamaalle, ulos oli sielläkin nähtävissä keijukaisen taikasauvan kosketuksen tulos. Oli maahan jo sataneet lehdet keltaiset ja värit pensaiden olivat purppuranpunaiset, saniaisten värit hohtivat kuparin ruskeina ja kielon marjatkin aivan tummanpunaisina. Oliko keijukainen totta vai untako vain? Siihen vastausta itseltäni hetkisen hain ja asiasta olin aivan varma, että minä todella näin sen, keijukaisen, se liikkui aivan kuin leijuen, tapa se kulkea on pienten keijujen... VÄRIKÄSTA SYKSYÄ Pirkko 5-vuotiaan Tanja Paavolan porkkanapenkki mummilassa kasvatti hassuja porkkanoita,peikonkämmen, avaruusmies ja kissaporkkana. Niinimäen ja Teuroisten kyläläiset - osallistukaa tämän lehden tekoon! Toivomme juttuja, valokuvia, ilmoituksia perhetapahtumista ja merkkipäivistä. Edellä mainitut sekä kylissä toimivien yhdistyksien tiedotteet ovat ilmaisia. MAKSULLLISET MAINOKSET Julkaisemme myös maksullisia ilmoituksia hintaan 1 euro/palstamillimetri. Pienin rivi-ilmoitus on 10 pmm=10 euroa. Osta, myy, vuokraa, vaihda, mainosta yrityksesi palveluita. SEURAAVA NIINIMÄEN NURKKA ilmestyy keväällä, aineistot Näkin Mirjalle maaliskuun 2013 loppuun mennessä sähköpostilla: mirja.nakki@mnoy.fi. Mikäli et käytä tietokonetta, voit toimittaa tekstit myös lähimpänä asuvalle kyläyhdistyksen hallituksen jäsenelle, Teuroisissa Halsolan Pertille. 4

5 Valokuituverkkoa rakennetaan... Tämän vuoden viimeisellä kolmanneksella on käytännön työt saatu valokuituhankkeessa liikkeelle. Rahoituksen ratkettua Finnveran myötävaikutuksella, voitiin lähteä ihan oikeasti liikkeelle. Toimitusjohtaja Jarno Laitinen on tarmokkaasti vienyt hanketta eteenpäin. Nyt voidaan kaikille osoittaa miten yksituumaisuus vie kuitua maahan Kyläkuidun pilottialaueella Valkealassa. Sitä mukaa kun valokuitua on uponnut maahan sitä runsaammin uusia liittyjiä on tullut mukaan. On saavutettu yli 125% peitto tavoiteltuun liittyjämäärään nähden pilottialueella. Yksituumaisuuden tahtotila ratkaisee saavuttaako valokuituinen tiedon valtatie kaikki Iitin ja Kouvolan haja-asutusalueiden kylät ja taloudet. Ilman kylien ihmisten halua panostaa valokuituun, hanke ei kaikkialle toteudu. Se sukupolvi jolla on edessä päätös muuttaako maalle vai ei, harkitsee tarkkaan valintaansa. Vesi- ja viemäriverkon olemassaolo ei yksin riitä, tarvitaan myös kunnolla toimivat tietoliikenneyhteydet. Ilman sitä ei jatkossa tulla toimeen. Kaikilla on sähköliittymä, kukaan tuskin haikailee mitä se aikanaan maksoi. Pärevaloon kukaan tuskin palaa. Nyt on aika jättää tietoliikenteen pärevalot muistojen joukkoon ja liittyä nykyaikaan valokuituiseen tietoliikenteeseen. Päätöstä valokuituliittymän hankkimiseksi on helpotettu siten että liittymän voi hankkia myös osamaksulla. Tarkempaa tietoa löytyy Kyläkuidun sivuilta tai soittamalla p Tiedustella voi myös sähköpostilla. Ensimmäiset materiaalitoimitukset saapuivat Valkealaan , joita kuvassa esittelee Jarno Laitinen valokuituverkon rakentaminen alkoi Toikkalan kylästä (kaivuu kuva). Verkko rakentuu tämän vuoden aikana Valkealan kirkonkylältä Tirvalle. Ensimmäiset liittymät ovat toiminnassa tämän vuoden puolella. Rakentaminen jatkuu 2013 Valkealassa ja sitä mukaa Iitissä, Ahviossa sekä niillä alueilla missä liittymätiheys on riittävän kattava. Eli kerran vielä mikä on kylien ihmisten tahtotila tässä asiassa. Eri operaattorit ovat tarjonneet innolla palvelujaan Kyläkuidun valokuituverkkoon. Lista palveluista ja hinnoittelu julkaistaan Kymijoen kyläkuidun kotisivuilla.. Valokuituverkon rakentamiseen ja etenemiseen liittyvää tiedottamista voit seurata Kymijoen Kyläkuidun kotisivuilta. Tiedottamista jatketaan edelleen eri tiedotusvälineissä. Valokuituun liittyvää koulutusta on tarjolla klo Kasarminmäellä. Kotisivujen sisällön tuotannon oppia saa Aikuiskoulutuskeskusessa. Molemmista koulutuksista saa lisätietoa tai kyläporttaali2gmail.com Voitto Kyynäräinen 5

6 Ilpo Ruokonen Oivontie 2a, Niinimäki Kouvolan Seudun Sitoutumattomat 373 Tasapuolisuutta maaseudun vesihuoltoon Pertti Halsola Aamiaismajoitus Tilausruokailut Kokoukset Kukkomäki 59, KORIA, Puh Koivusaaren tilan tuotteita myytävänä Alppiruusun Tuottajatorilla Kotileivonnaisia Jauhoja Ryynejä Käsitöitä KIRJASTOAUTO pysähtyy parittomien viikkojen maanantaisin Teuroisten kylätalo klo Niinimäen Hyötis klo Kirjastoautossa on lainattavana lapsille sekä aikuisille: Kirjoja, äänitteitä, elokuvia. Niinimäessä on kirjastoautolle nyt turvallista kävellä tai pyöräillä uutta väyläämme pitkin. Jos tulet autolla, parkkitilaakin on uudella kirjastoautopysäkillä Hyötiksen luona. Käyttäkäämme kirjastoautoa! Kylän nettisivut ovat osoitteessa Teuroisten kyläyhdistys vuokraa asuntoja kylätalolla Heti vapaa 2h+k+sh n.64 m vapautuu 3h+k+sh+vh n.65 m 2 Erillinen saunaosasto 35 m 2 Lisätietoja: /Pertti, /Heli TEUROISTEN KYLÄYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS KESKIVIIKKONA KLO KAHVITUS TARVITSEMME KIPEÄSTI UUSIA VOIMIA HALLITUKSEEN! TOIVOMME RUNSASTA OSANOTTOA. LÄMPIMÄSTI TERVETULOA! Kyläyhdistyksen hallitus Kyläyhdistys on hankkinut 6-varteen omat nimikyltit. Niinimäen kyläyhdistyksen hallituksen jäsenet yhteystietoineen 2012: Puheenjohtaja Ilpo Ruokonen, puh , ilpo.ruokonen@pp.inet.fi Varapuheenjohtaja Pauli Turkia, puh , pauli.turkia@kymp.net Sihteeri Päivi Suikkanen, puh , paivi.suikkanen@ssuikkanen.inet.fi Rauno Kaukonen, puh , rauno.kaukonen@pp2.inet.fi Jana Priha puh , jana.priha@pp.inet.fi Matti Ojala puh , matti.ojala1@gmail.com Saija Kaukonen , saija.kaukonen@kaukonenoy.com Teija Laukkanen puh , teija.laukkanen@yit.fi Rahastonhoitaja Pirkko Paavola, puh , pirkko.paavola45@kotikone.fi TONTTIASIAMIEHET: Teuroisissa Pertti Halsola, puh , Niinimäessä Reino Koivusaari, puh Tonttiasiamieheen voit ottaa yhteyttä, jos olet kiinnostunut joko myymään tai ostamaan tontin Niinimäen tai Teuroisten alueelta. Tonttiasiamiesten on tarkoitus saattaa kysyntä ja tarjonta kohtaamaan, itse kaupanteko on sitten kokonaan ostajan ja myyjän välinen asia. 6

7 Maakaasua Teuroisten Maamiesseuran Energia pihi hankkeessa maakaasu saatiin runsaan viikon uurastuksen jälkeen palamaan kylätalomme kattilassa Samassa hankkeessa putki vedettiin myös Reino ja Hanna Nevalaisen kiinteistölle. Sää suosi hanketta, vettä tuli lähes 100 mm projektin aikana. Kaivutyön urakoi Kuljetus Kaukonen, putkistoasennukset Metsäketo, Kss Energian valtuuttamana. Putkihiekan levitimme Mikkolan Raimon vaunulla talkootyönä. Hankkeessa kylätalolle asennettiin 3 ilmalämpöpumppua. Pohjois-Kymen kasvu on myöntänyt hankkeeseen avustuksen. Kiitokset talkoolaisille ja muuten asiaan myötävaikuttaneille! Pertti Vedestä Arvoisat osuuskuntamme jäsenet perheineen. Kouvolan vesi poisti viimeisenkin Tukkualennuksen osuuskuntien ostaman puhtaan veden osalta Kouvolan vesiosuuskunnat ry on tehnyt kyselyn kunnallisvaaliehdokkaille heidän suhtautumisestaan maaseudun vesihuollon hinnoittelu ongelmaan. Vastaukset on pyydetty mennessä. Ehdokkaiden vastaukset / Vastaamattomuuden löydät netistä sivustoltamme. Tarkista ketkä ehdokkaista hakevat valtakirjaa Sammutetuin lyhdyin. Köyri-kokko syttyi sittenkin! Sateisesta säästä huolimatta Köyritulille kerääntyi mukavasti väkeä tänäkin vuonna. Olemme jo niin tottuneet sateisiin, että se ei enää haittaa tahtia. Arvontapalkintojakin oli kerääntynyt kyläläisilta niin paljon, että osa jäi vielä tuleviin karkeloihin arvottavaksi. Kiitos lahjoituksista. Vastavalmistunut uimapaikan sauna sai kyläläisiltä kehuja. Lauteilla pidettiin sadetta, vaikkakaan löylyjä ei vielä heitetty. Saunan rakentamiseen osallistuneet ja rakennustarvikkeita lahjoittaneet vihkinevät saunan käyttöön lähiaikoina, kun lopputarkastus on tehty. Martatkin pääsevät sen jälkeen saunomaan liikuntailtana. Saunaa voi vuokrata Kyläyhdistykseltä. Elimäen Teuroisten seudun vesiosuuskunta Pertti Halsola TEUROISTEN KYLÄYHDISTYS RY:N HALLITUS 2012 PUHEENJOHTAJA Pertti Halsola Saarakalliontie 259, Koria puh: pertti.halsola@pp.inet.fi Martinlaakson Marttoja oli linja-autolastillinen (50h) alkukesästä Teuroisten Marttojen hirvisopalla kylätalollamme ja tarjosimme heille lähiruokaa Eiran ruisleivän ja rieskojen kera sekä esittelimme toimintaamme. Tunnelma oli iloinen, kuten myös elokuussa vierailleiden Etelä-Karjalan Kylät ry:n aktiivien (38 h) käydessä aamukahvilla matkallaan Käsityömessuille Helsinkiin. Tarjosimme heille metsän antimista tehtyä tattipiirakkaa ja tietenkin Eiran mahtavia karjalanpiirakoita. Heli Räikkönen Ropsulantie 92, Koria puh: heliraik@luukku.com Emilia Salminen Saviantie 170, Koria puh: emppu.salminen@kolumbus.fi Eira Vertanen, Jukka Tallgren Jasmin Baarman, Leena Puumalainen Teuroisten kotisivut: 7 Kuvassa Martinlaakson Marttoja

8 Valtakunnan II Detroit-päivät Teuroisissa ! Detroit-päivillä olivat esiintymässä Vokki-Myyrät ja taikuri Markku Purho. Traktorin lavalla esiintyminen oli heille mielenkiintoinen kokemus. Yleisö oli myös tyytyväinen ohjelman antiin. Pienet lapset saivat purkaa energiaansa ilmajalkapallokenttään, joten kuvassa ei näy lapsia. Päivillä tarjoiltiin Jaakkoselan Ollin täyteläistä hernekeittoa ja Marttojen kontoille jäi kahvitus. Käsitöitä ja luontaistuotteita oli myös myynnissä omasta kunnastamme. Saimme esitellä kylätaloamme myös eestiläisille vieraille. Etenkin kutomosta he olivat ihmeissään. Matkaansa he jatkoivat meiltä Niinimäelle iltaa viettämään. Martoilla oli Detroit-päivillä Muistojen poluilla keittiössä näyttely. Marttojen keskuudessa oli kerätty todella arvokkaita muistoja vuosien varrelta. Tempon kuulumisia Uuden lentopallokentän rakennustyöt ovat valmistuneet. Myös luistelualue on ruopattu odottamaan talven pakkasia ja kovaa käyttöä. JEV-Säätiön osittain rahoittama urheilukentän varastohanke etenee myös mukavasti ja rakennus siirretään talven aikana kentälle. Liikuntaa kyliin -hanke käynnistyi kesällä ja toiminta jatkuu kylätalon liikuntasalissa talvikautena. Toiminnan vetäjänä on Kari Jaakkola puh Kylätalolla kokoontuu myös muita liikuntaryhmiä, joihin kaikki ovat tervetulleita mukaan. Ma Jooga, Anne-Mai, puh Ma Lasten jumppa, Anssi puh (alkaen 5.11.) Ti Kansalaisopiston jumppa miehet/naiset Ke Naisten treenitunti, Anne-Mai Tempon väki Teuroisten uimakoulun riemua! Saimme sittenkin kaupungin uimakoulun tänne Teuroisten uimastadionille vuoden tauon jälkeen. Lapsia ilmoittautui 19, joten uimakoulu oli jaettava kahtia. Uimakoulu oli myös meidän vanhempien sosiaalinen tapahtuma, kun toimme lapsiamme ja lapsenlapsiamme uimaan, saimme vaihtaa kuulumisia samalla. Paikalle tuotiin lapsia myös pitempien matkojen takaa Elimäen toiselta puolen. Niiden kahden viikon aikana heinäkuun alussa sääkin suosi uimakoululaisia, vaikkei hellettä ollutkaan. Nyt meillä on valmistunut pukeutumistilojen keskelle myös puulämmitteinen sauna, joten rannalla ei tarvitse palella. Mahdollisuus myös avantouintiin on nyt olemassa. Katsotaan, jos talvella löytyy innokkaita harrastajia ja alullepanijoita lajiin. Ensi keväänä suoritamme uimapaikan ruoppauksen, jos saamme JEV-säätiöltä avustusta. Vesi on täysin puhdasta, mutta on ymmärrettävää, että vesiheinän keskellä ei ole mukava uida. Suunnitelmissa on myös rantapallokenttä. Rannalla on monenlaista muutakin toimintaa. Martat kokoontuivat Martan -päivän merkeissä rannalle ja koko kylän Köyrit järjestetään joka syksy elävän tulen ympärillä. Mikä Uuden lentopallokentän rakennustyöt käynnissä. helpotus on, ettei vanhempien tarvitse viedä enää kesälomalla lapsia kaupungin halleihin uimakouluun, kun jo läpi vuoden kuljetetaan hoitoon. Lastenkin on hyvä oppia uimaan ihan tavallisella rannalla, eikä vain halleissa. Tätä lehteä toimittavat: Ilpo Ruokonen, Maija Mikkelä ja Pertti Halsola. 8 Taitto: Mirja Näkki. Painopaikka: Cadnet Oy.

KUTSU AVAJAISIIN 22.9.

KUTSU AVAJAISIIN 22.9. 1 KUTSU AVAJAISIIN 22.9. POHJOIS-IIN KOULUN UUDEN KOULURAKENNUKSEN AKOLAN JA VIRKKULAN UUDEN KEVYENLIIKENTEEN VÄYLÄN LIIKUNNALLISEEN AVAJAISTAPAHTUMAAN lauantaina 22.9.2018 klo 10.00-13.00 POHJOIS-IIN

Lisätiedot

Koko perheen kyläilta ja teemana kyläturvallisuus

Koko perheen kyläilta ja teemana kyläturvallisuus Koko perheen kyläilta ja teemana kyläturvallisuus Tervetulosanat ja muutama dia puheenjohtajalta (Olli) Kyläyhdistys on 36-vuotias ja hyvissä voimissaan Onnistuttu tiedonkulun ja avoimuuden lisäämisessä

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Sukuseuran kesäretki 12.8.2017 Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Pitkän sateisen jakson jälkeen vihdoin oli luvassa puolipilvistä ja jopa aurinkoistakin säätä. Tätä viikonloppua oli jo odoteltukin

Lisätiedot

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009 LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko

Lisätiedot

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi.

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi. Jäsentiedote 11.10.2010 Iloiset syksyn toivotukset jäsenistöllemme! Vaikka viimeiset lehdet putoilevatkin jo puista, ei yhdistyksemme siirry talviunille. Porhallamme iloisesti kohti joulua ja syksyn ja

Lisätiedot

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008 Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008 TÄSSÄ NUMEROSSA - LIPPUKUNTALEHTI - 36. vuosikerta JULKAISIJA Ä-tervehdys... 3 www.kalevankarhut.net... 4 Ötökän elämää... 5 Silppusäkki... 6 Virkailijat...

Lisätiedot

Valmistelut avajaisia varten

Valmistelut avajaisia varten POISTARIPAJA -hanke 10.6.2014 Oona Salo Texvex Forssan avajaiset 3.6.2014 juhlistettiin Forssan Texvexin virallisia avajaisia iloisissa tunnelmissa. Päivään sopi niin lasten askartelua, tekstiilin lajittelua

Lisätiedot

Sirkka. KYLÄTIEDOTE nro 2/2014. Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n. Puheenjohtajan palsta

Sirkka. KYLÄTIEDOTE nro 2/2014. Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n. Puheenjohtajan palsta Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n KYLÄTIEDOTE nro 2/2014 Puheenjohtajan palsta Jo joutui armas aika ja suvi suloinen... Kevätkauden juhlat on pidetty: lakkiaiset ja ammattiin valmistuneet huomioitu

Lisätiedot

KYLÄILTA KELLO 18.30

KYLÄILTA KELLO 18.30 KYLÄILTA 10.10.2016 KELLO 18.30 Kahvia ja kastettavaa Oppilaiden turvallisuustyöt esillä ja niistä parhaat palkitaan illan aikana Tervetuliaissanat Taivalkunnan kylät ry:n pj. Kyläyhdistyksen puheenjohtajan

Lisätiedot

KUTSU JOULURAUHANJULISTUKSEEN

KUTSU JOULURAUHANJULISTUKSEEN 1 KUTSU JOULURAUHANJULISTUKSEEN 18.12.2018 Tervetuloa kuulemaan Pohjois-Iin joulurauhan julistusta Pohjois-Iin koululle tiistaina 18.12. klo 17 alkaen. Klo 17.00 alkaen Pohjois-Iin kyläyhdistys ry tarjoaa

Lisätiedot

Keväinen kuntokierros. Kaikki lenkille! Niinimäen Kyläjuhlat lauantaina 30.6.2012. Kouvolan Niinimäen ja Teuroisten alueen tiedotuslehti

Keväinen kuntokierros. Kaikki lenkille! Niinimäen Kyläjuhlat lauantaina 30.6.2012. Kouvolan Niinimäen ja Teuroisten alueen tiedotuslehti Nro 1 2012 Kouvolan Niinimäen ja Teuroisten alueen tiedotuslehti Julkaisija: NIINIMÄEN KYLÄYHDISTYS Niinimäen Kyläjuhlat lauantaina 30.6.2012 Laittakaapa kaikki ylös Ajastaikaanne 30.6. lauantai, jolloin

Lisätiedot

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006 VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006 Puheenjohtajan palsta Hei kaikille venesjärveläisille ja lehden lukijoille. Nyt se ISOKESÄ vihdoin alkoi. Niin ainakin omat lapset sanoivat

Lisätiedot

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA 1/5 TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su 18.2.2018 KUNNIAKIRJA Saunaseura SaunaMafia ry täytti 9 vuotta ja samalla luovutimme savusaunojen lämmittäjälle Atte Salolle Saunamajurin kunniakirjan

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

Kyläretki Rakvereen 2-4.8.2013 KYLÄKUKKARYHMÄSTÄ ILOA LIITTYMIIN JA PORTINPIELIIN. Kouvolan Niinimäen ja Teuroisten alueen tiedotuslehti.

Kyläretki Rakvereen 2-4.8.2013 KYLÄKUKKARYHMÄSTÄ ILOA LIITTYMIIN JA PORTINPIELIIN. Kouvolan Niinimäen ja Teuroisten alueen tiedotuslehti. Nro 1 2013 Kouvolan Niinimäen ja Teuroisten alueen tiedotuslehti Julkaisija: NIINIMÄEN KYLÄYHDISTYS Kuva viime reissusta. Maassa makaavat eivät ole meidän kylistä vaan Muhusta! (Kuva: Arja Ruokonen) Kyläretki

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

Körpäkkäsanomat 1/2006

Körpäkkäsanomat 1/2006 Körpäkkäsanomat 1/2006 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana

Lisätiedot

Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalo, Näkkimistötie 1, Vuohijärvi

Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalo, Näkkimistötie 1, Vuohijärvi Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 2/2016 14 Vapaa-ajan asukastoimikunta 13.05.2016 Aika 13.05.2016 klo 16:00-18:45 Paikka Läsnä Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalo, Näkkimistötie 1, 47900 Vuohijärvi Luettelon

Lisätiedot

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo 10.00 16.00. Liikennepuistossa järjestettiin ensimmäisen kerran koko perheen talvitapahtuma jossa ohjelmassa oli huskyvaljakkoajelua,

Lisätiedot

Keski-Suomen Yrittäjänaiset:

Keski-Suomen Yrittäjänaiset: Tervehdys kaikille ihanat Yrittäjänaiset. Vuosi alkaa olla lopuillaan ja on aika pikkuhiljaa rauhoittua Joulun viettoon, kukin tavallaan. Mennyt vuosi yhdistyksellämme oli varsin vaiherikas lukuisine tapahtumineen

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

AVOMAANKURKUN KASVATUS

AVOMAANKURKUN KASVATUS AVOMAANKURKUN KASVATUS Atte Ahlqvist 8 B Avomaankurkun kukkia ja kurkkuja heinäkuussa 2012 / oma kuva-arkisto Me viljelemme kotonani avomaankurkkua, nippusipulia ja perunaa. Tässä työssä kerron avomaankurkun

Lisätiedot

POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018

POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018 POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018 AIKA: 18.11.2018, alkaen klo. 14:00 PAIKKA: Karvion Kievari Pöytäkirja: 1. Kokouksen avaus Pj. Eija Pesonen avasi kok. klo.14:05 2. Todetaan läsnäolijat Eija

Lisätiedot

ROCKTAIL NEWS. Ilmoitushinnat: Toistuvaisilmoitus 4 X ilmoitushinta koon mukaan 25% Rivi-ilmoitus (5 riviä)

ROCKTAIL NEWS. Ilmoitushinnat: Toistuvaisilmoitus 4 X ilmoitushinta koon mukaan 25% Rivi-ilmoitus (5 riviä) 3/2014 1 ROCKTAIL NEWS RockTail News ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Mainosmyynti, artikkelit, ilmoitukset ja tiedustelut Anna-Riitta Forss, Vierutie 3 15560 Nastola 040-5956529 rocktail@netti.fi Lehden

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Vesihuoltopäivien avaus

Vesihuoltopäivien avaus 63. Vesihuoltopäivät 15.-16.5.2019 Vesihuoltopäivien avaus Jyrki Kaija 1 Arvoisat Vesihuoltopäivien osallistujat! Vesihuoltopäivät nyt 63. kerran! Pitkä perinne Vakaa asema alan vuotuisena päätapahtumana

Lisätiedot

Kylätaloista liiketoimintaa. Joroinen 10.3. 2012 Juha Kuisma Kylien liiketoiminta-asiamies Kylien Bisneskeissit hanke, SYTY ry

Kylätaloista liiketoimintaa. Joroinen 10.3. 2012 Juha Kuisma Kylien liiketoiminta-asiamies Kylien Bisneskeissit hanke, SYTY ry Kylätaloista liiketoimintaa Joroinen 10.3. 2012 Juha Kuisma Kylien liiketoiminta-asiamies Kylien Bisneskeissit hanke, SYTY ry Millaisia kylätaloja? seurantaloja entisiä kyläkouluja kunnostettuja kauppa-

Lisätiedot

Aurinkoisessa pakkassäässä

Aurinkoisessa pakkassäässä Nro 1 2011 Kouvolan Niinimäen ja Teuroisten alueen tiedotuslehti Julkaisija: NIINIMÄEN KYLÄYHDISTYS Aurinkoisessa pakkassäässä vietettiin Niinimäen kyläyhdistyksen vuosikokous ja talvitapahtuma Kyläyhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

POP UP kahvilapäivä

POP UP kahvilapäivä POP UP kahvilapäivä 20.5.2017 POP UP -kahvilapäivä Kansainvälisenä ravintolapäivänä 20.5 Järjestettiin toista kertaa Osa Suomi100 ohjelmaa Mukana 24 paikallisyhdistystä Mukana olleet yhdistykset: Laukaan

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Toimintakertomus 2015 Yleistä Kulunut vuosi oli Saviniemen Asukasyhdistys ry:n 23. toimintavuosi. "Yhdistyksen tarkoituksena on edistää saviniemeläisten yhteisiä asumiseen liittyviä etuja, alueen viihtyvyyttä,

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Tanhua Tanhuan alueella on selvitetty joulukuun aikana kyläläisten kiinnostusta liittyä valokuituverkkoon

Tanhua Tanhuan alueella on selvitetty joulukuun aikana kyläläisten kiinnostusta liittyä valokuituverkkoon Savukosken kunta ja Kuitua Pohjoiseen-hanke ovat käynnistäneet kartoituksen kiinnostuksesta liittyä alueelle mahdollisesti rakennettavaan valokuituverkkoon. Kyselyyn vastaaminen ei sido mihinkään. Kyseessä

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

Kierrätys- ja jätemateriaalin tuotteistaminen ja laadun kohottaminen

Kierrätys- ja jätemateriaalin tuotteistaminen ja laadun kohottaminen Kierrätys- ja jätemateriaalin tuotteistaminen ja laadun kohottaminen ITE-taide näyttely 14.2.-18.3.2011 Näyttelyssä töitä mm. Seija Jauho-Rämä, Rauno Ärling, Hellevi Järvinen, Helka Kärkkäinen ja paljon

Lisätiedot

ROCKTAIL NEWS. sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla

ROCKTAIL NEWS. sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla 3/2015 1 ROCKTAIL NEWS RockTail News ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Mainosmyynti, artikkelit, ilmoitukset ja tiedustelut Anna-Riitta Forss, Vierutie 3 15560 Nastola 040-5956529 rocktail@netti.fi Lehden

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA

AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA Kylärekisteri ja kylätalorekisteri Muistakaa ilmoittaa kylärekisteriin yhteystietojen muutokset. Kylärekisterin kautta teemme kaiken tiedotuksen teidän kylien

Lisätiedot

Keski-Suomen Valokuituverkot Oy Miksi valokuitu?

Keski-Suomen Valokuituverkot Oy Miksi valokuitu? Keski-Suomen Valokuituverkot Oy Miksi valokuitu? Miksi valokuitu? 1 Sisältö Mistä puolueetonta tietoa? Miksi valokuitu? Mihin maailma on menossa? Mitä hyötyä jo tänään? Mitä tarkoittaa pilvipalvelut Operaattori

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

TALVITAPAHTUMAT KYLÄLLÄ KERÄSIVÄT RUNSAAN YLEISÖN. Laturetki sai suuren suosion. Huutokaupassa ennätysyleisö

TALVITAPAHTUMAT KYLÄLLÄ KERÄSIVÄT RUNSAAN YLEISÖN. Laturetki sai suuren suosion. Huutokaupassa ennätysyleisö Nro 1 2009 Kouvolan Niinimäen ja Teuroisten alueen tiedotuslehti Julkaisija: NIINIMÄEN KYLÄYHDISTYS TALVITAPAHTUMAT KYLÄLLÄ KERÄSIVÄT RUNSAAN YLEISÖN Laturetki sai suuren suosion Alkuvuosi on alkanut vilkaan

Lisätiedot

Rimmin Räpylä. Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015

Rimmin Räpylä. Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015 Rimmin Räpylä Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015 Puheenjohtajan palsta Vireä kyläyhdistyksemme on toiminut jo yli 13 vuotta ja aina vaan tekemistä riittää. Vappuna on yhteisiä menoja, äitienpäivän

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015. EK-Kylät

KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015. EK-Kylät KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015 EK-Kylät Jotta ohjelman sisältö vastaisi myös kylien/asuinalueiden ajatuksia ja toiveita, haluaisimme sinunkin mielipiteesi maakuntamme kylätoiminnan kehittämisestä. Mitkä

Lisätiedot

Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja Harri Kallioinen toivotti kaikki tervetulleiksi ja avasi kokouksen 18:38.

Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja Harri Kallioinen toivotti kaikki tervetulleiksi ja avasi kokouksen 18:38. AJON JOHTOKUNNAN KOKOUS 1/2015 AIKA: 15.1.2015 klo 18:30 PAIKKA: Harri Kallioisen koti LÄSNÄ: Harri Kallioinen (pj), Laura Manninen (s), Tarja Nyyssönen, Mari Lehtiranta, Kari Ängeslevä, Pasi Tikka ja

Lisätiedot

No. 1 Elokuu 2012 Cavaljero on Cavalier ry:n tiedotuslehti Tanssiurheiluseura Cavalier ry Järvenpää www.sivukoti.com/cavalier puh 050 400 6152 Sivu 0

No. 1 Elokuu 2012 Cavaljero on Cavalier ry:n tiedotuslehti Tanssiurheiluseura Cavalier ry Järvenpää www.sivukoti.com/cavalier puh 050 400 6152 Sivu 0 No. 1 Elokuu 2012 Cavaljero on Cavalier ry:n tiedotuslehti Tanssiurheiluseura Cavalier ry Järvenpää www.sivukoti.com/cavalier puh 050 400 6152 Sivu 0 Tiedotteen sisältö: 1. SYYSKAUDEN 2012 ALKAESSA 2 2.

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 ITÄ-SUOMEN ALAOSASTON VUOSIKOKOUS IISALMESSA Kokouksen osanottajia Olvin panimomuseossa Pidettiin 7.3.2012 Iisalmessa vuosikokous, kuten toimintasuunnitelmassa

Lisätiedot

K O O D E E. Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa.

K O O D E E. Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa. K O O D E E Kangasalan Kristillisdemokraattien tiedotuslehti 3/2012 Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa. Sisällys: Puheenjohtajan mietteitä.. 3 Vierailu

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot

TIEDOTTAA /

TIEDOTTAA / Keilaseura POLE ry TIEDOTTAA 2008-2009 / 2 04.11.08 POLE tiedottaa 2008-2009 / 2 04.11.08 1(4) Tiedottajan palsta Huomioikaa kutsu ylimääräiseen vuosikokoukseen, joka on Tapiolassa su 23.11. n. klo 15:40,

Lisätiedot

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 Vuosikokouksen jälkeen kyläasiamies Henrik Hausen kertoo uudesta hankkeesta ja vastaa kysymyksiin. 28.2.2016 klo 18.00. Paikka Tuohikoto Käsiteltävät asiat: 1.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Päijät-Hämeen Metsänomistajat ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. HALLINTO Hallituksen jäsenet ja vastuuhenkilöt: Liisa Korpela, puheenjohtaja, tiedotusvastaava, edustukset sidosryhmiin, yhteydet. yhteistyökumppaneihin

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Vaarankylän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 1/2006

Vaarankylän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 1/2006 Vaarankylän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 1/2006 Kädessäsi on Vaarankylän ensimmäinen tiedotuslehtinen. Se on syntynyt Kainuun Nuotta ry:n Tietonuotta hankkeen opinnäytetyönä. Tietonuotta on kouluttanut

Lisätiedot

Meidän metsämme mahdollistaa meille monenlaista toimintaa. Ilman metsää, olisi jäänyt monet mukavat hetket kokematta. Meidän lähimetsämme sijaitsee

Meidän metsämme mahdollistaa meille monenlaista toimintaa. Ilman metsää, olisi jäänyt monet mukavat hetket kokematta. Meidän lähimetsämme sijaitsee Tämä metsä on meille tärkeä kilpailu Sarjassa Päiväkodit Meidän metsämme mahdollistaa meille monenlaista toimintaa. Ilman metsää, olisi jäänyt monet mukavat hetket kokematta. Meidän lähimetsämme sijaitsee

Lisätiedot

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014 Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 181 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 215). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,

Lisätiedot

Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin?

Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin? Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin? Yhteensä 25 teatteri- ja musiikkiesitystä (9800 euroa) Kirjakassit (1000 euroa) Kirjakasseissa

Lisätiedot

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU:

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU: JÄSENKIRJE 2/2010 Pohjois-Pohjanmaan epilepsiayhdistys ry Isokatu 47, 90100 Oulu, 4 krs. Puh. 044 287 1136 pp.epilepsia@luukku.com http://epilepsia.fi/pohjois_pohjanmaa TOIMISTO: Yhdistyksen toimisto sijaitsee

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 1 Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 4 3. JÄSENET 4 4. TALOUS 4 5. TOIMINTA 5 5.1 SYYSJUHLA 5 5.2 LASKIAISRIEHA 5 5.3 KEVÄTKIRPPIS

Lisätiedot

Kerässieppi-Liepimän kyläverkko LOPPURAPORTTI

Kerässieppi-Liepimän kyläverkko LOPPURAPORTTI Kerässieppi-Liepimän kyläverkko LOPPURAPORTTI 1. Hankkeen toteuttajan nimi Osuuskunta KeroKuitu 2. Hankkeen nimi/hanketunnus Kerässieppi-Liepimän kyläverkko/22657 3. Yhteenveto hankkeesta Kerässieppi-Liepimän

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

Tähtikallio 28.10.2010

Tähtikallio 28.10.2010 Tähtikallio 28.10.2010 Sosiaalisen median koulutusta 14-17 Kyläkahvila 18-21 klo 18.00 kahvit ja osallistujien lyhyt esittely klo 18.20 Kunnanjohtajan tervehdys klo 18.30 Oppimiskahvila jossa teemoina

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Tiedote 1/ elokuuta Keilakausi alkaa - Wjuhuu!

Tiedote 1/ elokuuta Keilakausi alkaa - Wjuhuu! Keilakausi alkaa - Wjuhuu! Monenlaista säätä on tänä kesänä saatu kokea. toivottavasti omat suunnitelmasi ovat onnistuneet, säistä huolimatta. Helteiden helpottaessa on aika suunnata ajatukset tulevaan

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 3 / 2014

JÄSENTIEDOTE 3 / 2014 LAVATANSSISEURA TANSSIKAS RY JÄSENTIEDOTE 3 / 2014 Hallituksen tervehdys Syksyn tapahtumat Tulevan talven ohjelmaa HALLITUKSEN TERVEHDYS Kymmenen ensimmäistä vuotta Tanssikkaan historiassa on tanssittu

Lisätiedot

Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015

Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015 Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015 Kytäjä Golf Ry:n Seniorikysely Ajankohta: Helmikuu 2015 Sähköpostiosoitteet: Kytäjä Golf Ry:n jäsenrekisteri Jäsenrekisterissä 1.2.2015 273 senioria (miehet 55v,

Lisätiedot

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto SPL-KOUVOLA RY Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto JÄSENTIEDOTE 1/2014 YHTEYSTIEDOT: Johtokunta 2014 Puheenjohtaja Jenni Martikainen p. 040 756 9781 jenni_martikainen@luukku.com Jäsenet Ville Juntunen Jukka

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Ala-Ounasjoen tontti-ilta Sinetän monitoimitilassa osallistujia 140

Ala-Ounasjoen tontti-ilta Sinetän monitoimitilassa osallistujia 140 TONTTI-ILLAT ROVANIEMEN PALVELUKYLISSÄ Rovaniemen kaupungilla on tiivis keskusta ja laaja maaseutuympäristö kymmenine kylineen. Kaupunki on kasvanut viime vuosina reippaasti ja tämän vuoksi rakentamisen

Lisätiedot

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2013-31.7.2014 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 4 4. Toiminta... 5 5. Talous...

Lisätiedot

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset! Vilu Syksy 2016 Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2 Opettajan haastattelu 3 Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5 Tervetuloa ykköset! 8 Kuvarunoja 9 Pääkirjoitus On alkanut uusi lukuvuosi

Lisätiedot

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 1(6) Seurakuntaneuvosto

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 1(6) Seurakuntaneuvosto ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 1(6) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 3/2015 Aika ja paikka Ke 15.4.2015 klo 19.00-20.24, Korian seurakuntasali, Alakouluntie 23 Tutustumis- ja suunnitteluilta sekä kahvit

Lisätiedot

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015 Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015 15.12.2015 Jouluinen tervehdys kaikille MUAn jäsenille! Tässä vuoden viimeisessä jäsenkirjeessä on tietoa Maaseudun uusi aika -yhdistyksen ajankohtaisista

Lisätiedot

Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto

Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto Taru-Kalusteen Tarja Siivonen toiminut yrittäjänä 40 vuotta Nummelan Kenttälässä toimivan Taru-Kalusteen yrittäjä Tarja Siivoselle on kertynyt yrittäjyysvuosia

Lisätiedot

Lakeuden Bioanalyytikot

Lakeuden Bioanalyytikot Lakeuden Bioanalyytikot LaBit ry. järjestää jäsenilleen opintotapahtumia sekä vapaaajan virkistäytymistilaisuuksia. 1 Yhdistyksen historiaa Kaikki sai alkunsa ajatuksesta perustaa oma yhdistys Seinäjoen

Lisätiedot

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous Liittokokous pidettiin Lappeenrannassa 14. 15. kesäkuuta 2017 Holiday Club Saimaalla. Kuvakooste osa-5 ; 1 (9) Kokouksen neuvottelutauko. Kuvassa kokousvirkailijat

Lisätiedot

KIT -uutiskirje 2/2014. Täysi tohina päällä. Tutkimuksessa on saatu ensimmäisiä tuloksia

KIT -uutiskirje 2/2014. Täysi tohina päällä. Tutkimuksessa on saatu ensimmäisiä tuloksia 1/5 KIT -uutiskirje 2/2014 Täysi tohina päällä Kehitysvammaiset ihmiset töihin (KIT) projektissa kevät on ollut touhua täynnä: Tutkimuksessa on kerätty aineistoa ja saatu ensimmäisiä tuloksia. Työvalmentajarengas

Lisätiedot

Kädessäsi on Vaarankylän viides tiedotuslehtinen, Sen tarkoituksena on tuoda kyläläisten tietoon kyläyhdistyksen ja kylätalon kuulumisia kuluvalta

Kädessäsi on Vaarankylän viides tiedotuslehtinen, Sen tarkoituksena on tuoda kyläläisten tietoon kyläyhdistyksen ja kylätalon kuulumisia kuluvalta Kädessäsi on Vaarankylän viides tiedotuslehtinen, Sen tarkoituksena on tuoda kyläläisten tietoon kyläyhdistyksen ja kylätalon kuulumisia kuluvalta vuodelta. Vaarankylän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2010

Lisätiedot

Visuveden Teollisuusalueen markkinat 5-6.6.2015

Visuveden Teollisuusalueen markkinat 5-6.6.2015 Jäsentiedote 2 JÄÄHDYS-JM Kilpailun johtaja antoi tehtäväksi kirjoittaa hänen ajatuksiaan, minun kirjoittamana, joten tässä niitä nyt sitten tulee. 9.5.2015 kaasuteltiin jälleen kerran Jäähdysradalla jokkis-kisa,

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta

Lisätiedot

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 Tervehdys Turun NNKY jäsen Taas saimme käyntiin uuden toimintavuoden. Tämä vuosi on juhlavuotemme.

Lisätiedot

Ritasjärven Vesiosuuskunta. Tiedotustilaisuus Päivölässä 14.1.2010 Jussi Airas

Ritasjärven Vesiosuuskunta. Tiedotustilaisuus Päivölässä 14.1.2010 Jussi Airas Ritasjärven Vesiosuuskunta Tiedotustilaisuus Päivölässä 14.1.2010 Jussi Airas Tilaisuuden ohjelma Avaus Osuuskunnan tilanne Rahoitustarve ja -malli Kysymyksiä ja keskustelua Osuuskunta tänään Osuuskunnassa

Lisätiedot

Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen.

Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen. TIEDOTE 1/2008 KEVÄTKOKOUSKUTSU Laaksolahden huvilayhdistys ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään maanantaina 31.3.2008 klo 18.30 Laaksolahden monitoimitalossa (Lähdepurontie 2). Kokouksessa käsitellään

Lisätiedot

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee ISSN 0784-2503 6 1/2007 Kaikkien aikojen 100. Otteita vuosien varrelta proaprojekti etenee Martin Hildebrand PUHEENJOHTAJAN P A L S T A Monirunkovenelehdellä alkaa olla ikää. Käsissänne on lehtemme tasan

Lisätiedot

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA JÄSENLEHTI 1/2013 KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry 1 KESKI-SUOMEN TANSSIN YSTÄVÄT KESTÄVÄT RY:N HALLITUS YLÄRIVI: Markku Kärkkäinen, jäsen, äänentoistolaitteet,

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

Helppo, Tuottoisa, Turvallinen

Helppo, Tuottoisa, Turvallinen Oletko mökkiomistaja? Haluaisitko vuokrata mökkisi venäläisille turisteille? Helposti Tuottoisasti Turvallisesti Me tarjoamme keinon! majapaikka.fi kallista.ru Se on Helppo Tuottoisa Turvallinen Me tarjoamme

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä

Lisätiedot