Mitä? Kuka? sanomalehdessä...

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mitä? Kuka? sanomalehdessä..."

Transkriptio

1 Portfolio Jaana Niemelä Työkirja

2 Kuka? Mitä? sanomalehdessä... Jaana Hauska tutustua, minä olen Jaana Niemelä, graafinen suunnittelija ja kuvittaja, ystäville Janes. Olen kaiken maailman kirjoihin tuntikausiksi uppoutuva lukutoukka jolla on kirjahylly kylpyhuoneessakin (kätevää, kokeilkaa vaikka!) Kirjahylly sijaitsee välirauhan aikana rakennetussa rintamamiestalossa jossa asun mukavan mieheni kanssa. Olemme remontoineet taloa pitkään ja pieteetillä. Pidän eniten suurista vanhoista pihapuista, tontilla viihtyvistä luontokappaleista sekä alueen värikkäästä historiasta saksalaisten kasarmialueena jatkosodassa. Ja kuten kaikilla itseään kunnioittavilla talovanhuksilla, meilläkin on tietysti oma kummitus. Kellarista kantautuu näet hämärinä syysöinä vienoa musiikkia. Siellä lienee saksalaisen upseerin haamu tupakoi ja soittaa rahisevia schlager-levyjään... graafikko Olen opiskellut Lapin yliopistossa, taiteiden tiedekunnassa pääaineena graafista suunnittelua, sivuaineina kuvataidetta, audiovisuaalista mediakulttuuria ja kirjallisuutta. Suunnittelijana olen taiteellisen ja tieteellisen yhteyttä hakeva visuaalinen runoilija. Minua kiehtoo tieto ja tarina, niiden visuaaliset representaatiot. Näillä työskentelen: Adobe CS: Photoshop, InDesign, Illustrator ja Flash. Tärkeimmät työvalineet ovat laiteympäristöstä riippumattomat kynä, paperi ja harmaat aivosolut. Memento mori Kuvitus Jarno Lakkalan artikkeliin muista että kuolet. Työnäytteet julkaistu Pohjois-Suomen Median lehdissä v Olen työskennellyt Pohjois-Suomen Median sanomalehdissä graafisena suunnittelijana vuodesta Aloitin silloin Lapin Kansan taitossa. Olen taittanut myös Lapin Hetki -lehteä sekä Viikonvaihde- ja Sunnuntai-sivuja sekä erilaisia liitteitä. Olen tehnyt myös uutisgrafiikkaa. Nykyään olen viihtynyt ilmoitusosastolla jossa teemme mainontaa kaikkiin Pohjois-Suomen Median lehtiin. Suunnittelun lisäksi ilmoitusvalmistukseen kuuluu tuotekuvaus ja kuvankäsittely perussäädöstä kuvamanipulaatioihin. Ilmoituksia julkaistaan printin lisäksi verkossa jolloin suunnittelen ja toteutan sinne mainosbannereita. Olen suunnitellut Pohjoisten lehtien omaa markkinointia ilmoituksista ja ilmapalloista kokonaisiin kampanjaprojekteihin. Tällä hetkellä on työn alla ulkoasu-uudistus Uusi Rovaniemi -lehteen. Olen tehnyt runsaasti piirroskuvituksia Pohjoisiin lehtiin. Kiinnostavin kokonaisuus oli Lapin Kansan vuoden mittainen Viikon sananparsi -palsta, johon kuvitin lappilaisen sananparren viikoittain. Luonnollisesti kuvitan myös asiakkaiden ilmoituksia kaikella tarvittavalla saksista sadevesikouruihin....muualla Päivätyön lisäksi olen toteuttanut freelance-projekteja, kuten näyttelysuunnittelun -ja grafiikan Lapin maakuntamuseolle sekä työpajaopintokurssin sunnittelun ja opetustyön Lapin yliopistolle. Olen suunnitellut yritysilmeitä ja verkkosivuja sekä taittanut kollegani kanssa väitöskirjan ja kuvitustutkimusta käsittelevän oppikirjan jossa ilmestyi oma informaatiografiikkaa käsittelevä artikkelini.

3 SANANPARSIA KUVINA Viikon lappilaisia sananparsia julkaistiin Lapin Kansassa vuoden ajan.vastapainoksi vanhoille, osin vaikeaselkoisille kielikuville hain nykylukijalle tuttua kuvakieltä. Oikealta vasemmalle: Al Capone En oo oppinu rahalla rukkoilemmaan Riisikuppi Ettäkö te poijat tiijä että minulla on omituinen (oma) auto ja ilimanen kuski. Kärsimätön Vieraat vaaraan ja talonväki nukkumaan Pekka parka Kyllä nyt on Pekkaki peijinpuussa Kateellinen Isossa talossa on ison talon paskat Sound of Silence Älä huuda, pidä muuten suuta auki Aaaargh Huutaa ko piru hirressä Gigolo Kieli laulaa ko Ranskan kello

4 Saituri Kuvitus Petteri Holman säästäväisestä elämäntavasta kertovaan artikkeliin Nuukaa elämää Pinhead Kuvamanipulaatio Lapin Rock Kansa festariliitteen kanteen. Kuva viittaa virolaisen punk-bändin J.M.K.E:n keikkaan. Seitsemän oikein Marjukka Vakkurin ennustajista kertovaan artikkeliin. Narsismi Kuvamanipulaatio Petteri Holman artikkeliin Narsistin pauloissa. Pyramidi Kuvitus Anne Nikan verkostomarkkinointiaiheiseen artikkeliin Sisarusparvi Kuvitus Marjukka Vakkurin sisaruskateutta käsittelevään artikkeliin.

5 Kuvitukset vasemmalta oikealle kertovat ajotaidon oppimisen vaikeudesta, koulukiusaamisesta ja lastentarhanopettajien työtaakasta.

6 Lapin Kansa ja Pohjolan Sanomat 12 5/2009 toukokuu lapin HENKILÖ Videot olivat vuosituhannen alussa vielä raskaita. Palvelimen ylläpitäjät ottivat videon levittäjiin yhteyttä. He sanoivat, että viekää se äkkiä pois. Olimme aivan pulassa, meidän piti siirtää video serveriltä toiselle, Mikkola naurahtaa. VIDEON JÄLKEEN Mikkola liittyi yhtyeeseen. Suosio rohkaisi miehet lähtemään keikalle. Musiikkivideon suosion seurauksena Mikkola päätti, että bändin jäsenillä pitäisi olla keikalla päällä videon asut. Vanha rokkari oli eksyksissä. Se oli tosi ärsyttävän kuuloinen idea. Olin aivan, että ei kai, että onkohan tämä hyvä juttu, Tarkiainen sanoo. Ensimmäinen keikka oli Down by the Kemijoki -festivaalilla Rovaniemellä. Miehiä jännitti kuin pikkupoikia ennen ensimmäistä keikkaa. Lavalle nousi kaksikko, joka oli kauhuissaan. Kypärän ja aurinkolasien alta he vilkuilivat yleisöön, jossa heitä seurasivat rock-aikojen tutut. Palaute keikasta oli kannustavaa. Naapurit ja tutut nielaisivat miesten suunnanvaihdoksen suhteellisen helposti. Uusi tyyli oli suurin järkytys osalle vanhoista rokkitutuista. He olivat, että mitä ihmettä!, Mikkola naurahtaa. sa Lapisitakin u asuu mulupukki o kuin j oja aa out D t et soit lan esert P s. 12 Miksi aikuiset miehet tanssivat vihreät kypärät päässä hassun musiikin tahdissa? Desert Planet vastaa. Ja lähtee sen jälkeen kiertueelle Eurooppaan. Teksti: Jenni Räinä Kuvat: Anssi Jokiranta ROVANIEMELÄISEN ROKKIBAARI Granden sivuovi avautuu. Ovesta astuu sisälle musiikin tahdissa mies päässään vihreä kypärä. Vaaleanvihertävän suojahaalarin hihassa vilkkuu keltainen heijastinnauha. Perässä tulee toinen samalla tavalla pukeutunut mies. Miehen kädessä on vilkkuva sädepyssy. Hän osoittaa sillä kattoa. Rovaniemeläisyleisö katsoo sisääntuloa eleettömästi. Muutamassa suupielessä nytkähtää. Taittaminen on muutakin kuin elementtien sommittelua tilassa. Se on hierarkian rakentamista sisällölle, informaation visuaalista jäsentämistä. Saksan Lyypekissä yhtyeen sisääntuloa tahdittaisi metelöinti ja huuto heti ovelta. Nyt ollaan Rovaniemellä. On maanantai, ja Grande-baarin ulkopuolella kevätillan kolea viileys jähmettää ihmisten liikkeet. SISÄLLÄ ALKAA soida omituinen musiikki. Se särisee, piipittää ja suhahtelee. Desert Planet soittaa elektronista tanssimusiikkia, jonka äänimaailma saanut vaikutteita 1980ja 1990-lukujen videopeleistä. Spottivalojen räikeästi valaisemassa Grandessa tanssivat vain yhtyeen jäsenet. Vihreät kypärät poukkoilevat miksauspöydän takana liikkeiden tahdissa. LAPIN MENOT, IHMISET JA ILMIÖT Desert Planet -yhtye Lapin Hetki -lehden kannessa ja keskiaukeamalla. Taitto ja kuvasuunnittelu yhdessä työryhmän, tuottaja Jenni Räinän ja kuvaaja Anssi Jokirannan kanssa. HENKILÖ Hauki on herkkukala s. 14 Kuvaaja, luontoon NYT s. 10 Vaatteita Miemaasta s. 8 Tee ihana istuttava piknik-laukku s. 17 AINA EI ole ollut näin luvulla Desert Planetin kypäräpäät Jukka Tarkiainen, 47, ja Jari Mikkola, 41, pukeutuivat mustiin vaatteisiin. He soittivat soittivat katuuskottavissa punkrock-yhtyeissä ja tekivät paljon keikkaa. Molempien yhtyeet kiersivät keikoilla ympäri Suomea. Kiertueet ulottuivat myös Eurooppaan, jossa Suomesta tiedettiin silloin vain Leningrad Cowboys ja Kaurismäki. Vuosikymmenen loppupuolelle yhtyeiden toiminta hiipui, ja miehet keskittyivät päivätöihinsä pohjoisessa: Tarkiainen graafiseen suunnitteluun Sodankylässä ja Mikkola multimedian opetukseen Rovaniemellä Lapin yliopistossa. Palo musiikkiin ei kuitenkaan sammunut. Tarkiainen yhdisti intohimonsa tietokoneisiin ja musiikkiin. Hän soitti tietokoneella tehtyjä demoja kavereilleen. Eräs demo kuulosti vanhalta tietokonepeliltä. Se sai erityisen innostuneen vastaanoton. Tajusin, että ihmiset voisivat tykätä, jos tämän homman osaisi tehdä hyvin, Tarkiainen muistelee Mitä enemmän Tarkiainen syventyi ideaan, sitä varmempi hän oli, että keksintö oli loistojuttu. Hän teki levyn, jossa peliäänet pilisivät, sirisivät ja humahtelivat. Tarkiainen pyysi vanhaa tuttua Jari Mikkolaa tekemään yhteen levyn kappaleista musiikkivideon. Mikkolan vuonna 2001 valmistuneella videolla liikutaan Lapin toisessa ulottuvuudessa. VIHREÄKYPÄRÄPÄINEN MIES ja nainen tekevät lentävällä lautasella pakkolaskun rakkakiville. Naisen energiatasot ovat alhaalla. Mies lähtee etsimään jotain, jolla täyttää ne. Valkoiseen suoja-asuun pukeutunut mies juoksee suolle, josta hän poimii hilloja. Lisää energiaa järjestyy syrjäkylän baarista haetusta juomasta. Lopuksi mies taistelee joulupukin näköisen hahmon kanssa virvoitusjuomapullosta. Hän imaisee joulupukin sädeimurilla pois. Mies voittaa, ja nainen pelastuu. Mikkolan video leikittelee Lappi-kuvalla. Lapissa ikänsä asuneita miehiä kyllästyttää yksipuolinen kuva pohjoisesta turisteineen ja joulupukkeineen. Asiat voisi nähdä toisellakin tavalla. Pohjoinen voisi olla muutakin kuin neljäntuulenlakkia, täytettyjä poroja tai muuten vain kaupungin liepeille parkkeerattuja poroja, Mikkola uskoo. Video pääsi muutamalle suositulle amerikkalaiselle linkkilistalle ja sitä katsottiin lyhyessä ajassa kertaa. GRANDESSA ALKAA lämmetä. Jukka Tarkiainen hölkkää suojahaalari kahisten läpi pienen ravintolan ja kättelee yleisöä. Uunon tunnusmusiikki soi taustalla Desert Planet-versiona. Seinälle viritetyssä lakanassa vilahtelee otteita Uunosta. Tarkiainen vetää kypärän tilalle Turhapuro-naamarin ja menee makaamaan selälleen lattialle. Mikkola loikkii baaritiskiltä oluen. Hän taiteilee kypärä päässä huikan tuopista. Yleisö taputtaa. Jokainen kappale loppuu miesten poseeraukseen: miehet nostavat toisen käden koukussa eteensä ja jähmettyvät. Yleisö taputtaa. Tai sitten he jähmettyvät taisteluasentoihin. Jälleen yleisö taputtaa. Taakse pingotetulla lakanalla loikkii gorilla kädessään sädepyssy. Tarkiaisen mukaan monien videopelien maailma on hyväntuulinen ja viaton. Se on tarttunut myös yhtyeen olemiseen. Vanhemmissa videopeleissä maailma on semmoinen yksinkertainen ja hassu. Kevyt jut- hetki 13 tu on välillä ihan hauskaa. Sitä ei ole hirveästi. Me ollaan huomattu, että sille on tarvetta. Keikan alussa päätä pyöritellyttä nuori mies on puoliväliin mennessä myyty. Lävistyksin koristautunut Tapio kehuu bändiä häkeltyneenä. Hyvä. Paras, mikä täällä on ollut. Myös Tapion kaveri Aino on innoissaan. Tämä on ihan mainio. KAIKKI TYKKÄÄVÄT Desert Planetista. Desert Planetin mukaan yllätyksenä tuli, että Venäjäkin tykkää heistä. Tai ainakin Pietari ja erään suuren klubin asiakkaat siellä viime marraskuussa. Vastaanotto jäyhässä slaavilaisessa naapurissa oli syleilevä. Nähtiin videomateriaalia keikasta jälkeen päin. Se oli pelottavaa matskua. Ne olivat ottaneet muutakin kuin teetä, Mikkola naurahtaa. Myös Yhdysvallat haluaisi tykätä Desert Planetista. Ja Japani ja Australia. Kunhan toukokuussa alkava keikkarundi Keski-Euroopassa on selvä, on aika vastata muiden maiden kutsuihin. Miehet tekevät keikkaa vuodessa, joista reilusti yli puolet on ulkomailla. Yhtye on panostanut internetiin alusta lähtien. Niin pohjoinen kummajainen on ollut koko maailman ulottuvilla. Maailmanvalloitusta tärkeämpää on kuitenkin ilmaisunvapaus. Taiteelliset tavoitteet ja kriteerit ovat korkealla. Epäsovinnaisuudet synnyttävät kontrastit, yllätyksellisyyden ja hyväntuulisuuden. Uudet ideat vaativat hintansa. Monet ei oikein tykkää, niin en mie sitä yhtään ihmettele. Kun ei nää kaikki ideat aina onnistu, vaikka ne keksiessä tuntuvatkin loistavilta. Pitää olla pokkaa mokata, Tarkiainen toteaa. KEIKAN LOPUTTUA vihreäkypäräiset miehet katoavat nopeasti sivuovesta. Sädepyssyjen välke loppuu juuri, kun siihen on ehtinyt tottua. Tämä on ihan mainio. Ihme, ettei tämä ole Suomessa menestynyt suuremmin. Tästä tulee hyvälle tuulelle, sanoo Aino. Jollakin täytyy olla krittistäkin sanottavaa. Keski-ikäinen pariskunta on istunut keikan ajan eleettömänä. Yhtye ei ole omituisuus, vaan tuttu suosikki. Niina ja Hare käyvät keikoilla aina, kun on mahdollista. Tässä on hauskoja vanhoja peliääniä ja juttuja, joita tuli nuorena poikana pelattua, naureskelee Hare. Poikien lavashow on jotain niin käsittämätöntä, huokaisee Niina. DESERT PLANET Elektronista tanssimusiikkia soittava Desert Planet -yhtye perustettiin vuonna Yhtyeeseen kuuluvat Jari Mikkola, Jukka Tarkiainen ja vj Antti Hovila. Yhtye on tehnyt viisi levyä ja Suomen ensimmäisen musiikkijulkaisun USB-muistitikulla. Viimeisimmät levyt on julkaistu Suomen lisäksi Saksassa, Sveitsissä ja Itävallassa. Vuonna 2005 Desert Planet sai Lapin läänin taidepalkinnon. Perusteluina palkitsemiselle oli omatoiminen kulttuurivienti Keski-Eurooppaan, uuden tekniikan omaperäinen käyttö pop-musiikissa ja yhtyeen uutta luova internetin käyttö. Yhtye on saanut valtion säveltaiteen apurahan multimediaesityksen tuottamiseen ja julkaisemiseen internetissä. Valmis materiaali julkaistaan yhtyeen 10-vuotisen taipaleen kunniaksi vuoden lopussa.

7 O4 Sunnuntai Lapin Kansa Sunnuntai 1. toukokuuta 2011 Sunnuntai O5 Lapin Kansa Sunnuntai 1. toukokuuta 2011 JA A N A N I E M E L Ä Sunnuntai 1. toukokuuta 2011 Kuvittajan tehtävä on ajatella toisin; tulkita verbaalinen visuaaliseksi metaforaksi. Kuvan tehtävä on tuoda tarinaan yksi näkökulma lisää. Rippi. Aiheena vanhoillislestadiolaisen liikkeen pedofiliatapaukset. Kuvitus Pohjois-Suomen Median Sunnuntai-sivuille, kansi ja ensimmäinen kahdesta aukeamasta. Paha pyhä rippi Synti tulee päällesi jos puhut. Pedofiili vaiensi uhrinsa ripittäytymällä hyväksikäytetylle itselleen. Rippi vaiensi uhrit Pedofiili ripittäytyi lapselle. Sen jälkeen asiasta ei enää puhuttu. Sunnuntai O4-6 Teksti: Pekka Juntti Kuvitus: Jaana Niemelä O Mielipide 2 3 Viikonvaihde 4 15 Kulttuuri Päivyri Sunnuntai Uutiset Ulkomaat Urheilu Sää li pakko antaa anteeksi. Olihan minulle seuroissa opetettu, että anteeksi piti antaa tai joutuu ikuiseen kadotukseen, helvetin tuleen. Ja sitten, kun lapsi ajattelee niin aivan konkreettisella tasolla, että minä ajattelin, että se on sitten ikuisessa tulessa olemista, kun ne puhuivat tulimerestä ja helvetin tulesta. tai helvetin tuli. Kadotus tai anteeksianto. Siinä karut vaihtoehdot, jotka moni pedofiilin uhriksi joutunut lestadiolaislapsi sai pohdittavakseen kauheuksien jälkeen. Vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen kuuluvan papin ja tutkijan Johannes Alarannan mukaan kyse on salaripistä, jol- ARMONMERI la pedofiilit vaiensivat uhrejaan. Hyväksikäyttäjät ripittäytyivät lapselle itselleen ja pyysivät tältä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Lapset antoivat anteeksi, koska niin kuuluu tehdä. Koska niin oli opetettu. Vanhoillislestadiolaisen opin mukaan kristittyjen välinen rippisalaisuus on aina ehdoton. Anteeksiantamisen jälkeen poispannusta synnistä ei saa enää keskustella eikä siitä saa missään tapauksessa puhua muille. Liikkeessä on toisinaan opetettu: Synti tulee sinun päällesi, jos puhut. Se on järkyttävää ja sairasta, Alaranta sanoo. vanhoillislestadiolaisten pedofiliauutiset tulivat julki keväällä Melkein tasan vuosi sen jälkeen valokeilaan marssi Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen joh- ENSIMMÄISET to (SRK). Liike teki sisäisen selvityksen, jossa selvisi, että hyväksikäytettyjä lapsia on jopa sata. SRK:n johto kertoi, että tapauksiin olisi pitänyt puuttua aiemmin, mutta ilmiön kokonaiskuvaa ei oltu osattu liikkeen sisällä hahmottaa. Myös salarippi myönnettiin. SRK:n mukaan rippiä oli joissakin hyväksikäyttötapauksissa käytetty väärin. Alarannan mukaan SRK:n johdon totuus on kaunisteltu versio tapahtuneesta. Minuun on ollut yhteydessä noin parikymmentä hyväksikäytettyä. Niissä tapauksissa rippi on ollut melkein aina käytössä. Rippisalaisuus on usein mahdollistanut sen, että hyväksikäyttö on jatkunut pitkään. Alaranta käsittelee kipeää aihetta myös hengellisessä Gostaja-blogissaan. Hän kirjoittaa, että salaripin ongelma on se, että teki- jä voi puhdistaa omatuntonsa ja jatkaa tekojaan. Uhrien mukaan näin on käynyt toistuvasti. Omatunto hiljenee, kun tekoa pyytää anteeksi. Jos tekijä on uskovainen, hän oikeasti uskoo syntiensä pois pyyhkimiseen, Alaranta kirjoittaa. kaiken tapahtuneen jälkeen edelleen rippisalaisuuden ehdottomuuden nimeen. Alarantaa se surettaa. SRK kirjoitti mielipidepalstoilla ensimmäisen uutisen jälkeen, että rippisalaisuus on ehdoton. Se on kuin suoraa tukea väärinkäytöksille. Jos kysymys on pahimmasta teosta, mitä ihminen voi tehdä, ei ole mitään syytä salata sitä. Kaikkien muiden asioiden pitäisi jäädä silloin taka-alalle. Silloin ei pitäisi takertua mihinkään opinkirjaimeen. SRK VANNOO Lestadiolaisten rippinäkemys ei kestä päivänvaloa Suomen lain edessä. Kirkkolain mukaan ehdoton rippisalaisuus on vain papeilla ja virassa olevilla lehtoreilla. Ei kenelläkään muilla. Ei maallikkosaarnaajilla, ei tavallisilla kristityillä ja kaikkein vähiten hyväksikäytetyillä lapsilla. ALARANTAWSRK:n johtohenkilöitä salailusta ja viivyttelystä, sillä ainakin osa tapauksista oli ollut tiedossa jo pitkään. Kritiikki kohdistuu erityisesti puheenjohtaja Olavi Voittoseen ja SRK:n entiseen pääsihteeriin Aimo Hautamäkeen. Vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen kuuluva tutkija Johanna Hurtig välitti tietoja pedofiliatapauksista SRK:lle jo vuonna 2008, mutta johto tuli julkisuuteen vasta tänä keväänä. Myös Hurtig kritisoi (Helsingin Sano- mat ) SRK:n johtoa, joka ei vienyt tapauksia eteenpäin johtokunnassa ja työvaliokunnissa, vaan vaikeni asiasta. Hurtigin mukaan johdon kolmen vuoden hiljaisuus on mysteeri, etenkin, kun julkinen paine asian avoimeen käsittelyyn on ollut kova. Hurtig ei halunnut enää kommentoida asiaa Pohjois-Suomen Medialle, vaikka näkikin, että asiasta on tärkeä puhua julkisuudessa. SRK:N SISÄISESSÄ selvityksessä pohdittiin keskeisten luottamushenkilöiden toimia hyväksikäyttöasiassa ja johtokunnan nykyisen puheenjohtajan toimintaa eräässä yksittäistapauksessa. Huomautettavaa ei löytynyt: Selvityksessä ei ole noussut esille seikkoja, joiden vuoksi tulisi ryhtyä toimenpiteisiin hallinnossa toimivia kohtaan. Johannes Alaranta näkee asian toisin. Hän vaatii, että SRK:n johdon tulisi erota. He sanoivat tiedotustilaisuudessa, että kaikki mistä meitä on syytetty, on totta. Jos joku konserninjohtaja varastaa tonnin yritykseltä ja myöntää tehneensä väärin, hänelle ei anneta anteeksi, vaan hän saa kenkää. Tai ainakin siitä seuraa jotakin. Tässä on paljon vakavammasta asiasta kyse kuin varastamisesta. Olisi loogista panna koko johto vaihtoon ja aloittaa aivan puhtaalta pöydältä. Näin myös vältettäsiin se, että syyttömiä, kunnollisia ja tavallisia lestadiolaisia syytetään pedofiileiksi. Moni tutkija on pitänyt vanhoillislestadiolaisten liikkeen tekemää sisäistä selvitystä ainutlaatuisena ja positiivisena asiana, mutta Alaranta on eri mieltä. En luota selvitykseen, jon- ka on tehnyt Kremlin oma mies. Liikkeen sisällä oleva ihminen ei katso asioita puolueettomasti. Hurtig ja Alaranta antoivat tietoja selvitykseen, mutta eivät koskaan saaneet nähdä omaa osuuttaan siinä. Toistaiseksi selvityksen on saanut käsiinsä ainoastaan keskusrikospoliisi. Olavi Voittonen ei halua ottaa kantaa yksittäisen henkilön mielipiteisiin. Voittosen mukaan kesän vuosikokous päättää kuka johtaa SRK:ta. Voittosen mukaan yksittäisistä tapauksista on tiedetty jo pidempään kuin vuodesta 2008, jolloin Johanna Hurtig antoi tutkimustuloksiaan. Viivyttelyyn SRK ei hänen mukaansa ole sortunut. Tutkimukset vievät aina aikansa. Voittonen korostaa lyhy- SRK:N PUHEENJOHTAJA Kuka? Johannes Alaranta Perniöläinen pappi. Teologian ja oikeustieteen jatko-opiskelija ja Itä-Suomen yliopiston tutkija. Tekee parhaillaan väitöskirjaa papin vaitiolovelvollisuudesta. Kirjoittaa näkemyksiään blogissaan gostaja.blogspot.com Toimi taannoin eurokansanedustaja Paavo Väyrysen avustajana Brysselissä. en puhelun lopuksi, että SRK on paikallisten yhdistysten katto-organisaatio, eikä sillä yksin ole velvollisuus ilmoittaa tapahtumista virkavallalle. Jos tulet tietoiseksi tällaisesta asiasta, niin se on sinun asiasi ilmoittaa siitä virkavallalle. Olavi Voittosta ja entistä pääsihteeri Aimo Hautamäkeä kohtaan kasvaa koko ajan. Helsingin Sanomat uutisoi pääsiäisviikolla, että joensuulainen yksityishenkilö Leena Huovinen on pyytänyt poliisia tutkimaan, ovatko miehet syyllistyneet rikokseen yllyttämiseen tai muuhun lainvastaisuuteen rippiasiassa. Helppoa ei ole ollut myöskään Hurtigilla ja Alarannalla, sillä vanhoillislestadiolaisten piirissä kaikki eivät katso hyvällä, että rivijäsenet astuvat julkisuuteen ikävien asioiden kanssa. Olen saanut paljon positiivista palautetta rivijäseniltä, ainoat kriittiset viestit tulivat SRK:n johdolta. On totta, että meillä ei oikein kestä olla eri mieltä asioista, mutta minulle on tärkeintä rehellisyys. Aivan sama mitä muut sanovat. Selän takana puhujista en jaksa välittää, Alaranta sanoo. >> PAINE

8 Lapin vouti Kuvitus Mauno Niskasen 1500-luvulla Lapissa eläneestä kuuluisasta veronkantajasta kertovaan juttuun. Teloitus. Kevättalvella 1918 teloitettiin Rovaniemellä noin 35 punavankia, joista osa ammuttiin Kemijoen jäällä. Artikkeli Petteri Holman.

9 Hyviä uutisia Avioituneita Kuvitus 1900-luvun vaihteessa eläneestä mystisestä Nuuksun Eevasta jonka piti kuolla kolmasti ennen hautaan pääsemistään. Hyviä uutisia -palsta ulkoasun ja vinjettikuvien suunnittelu ja toteutus käyttövalmiiksi Lapin Kansaan vuonna Uudistuksen tavoitteena oli kehittää Perheuutisia-palstalle modernimpi, raikkaampi ja yhtenäinen ilme, uusi nimi sekä selkeä graafinen ohjeistus ja mallikuvat asiakasja markkinointikäyttöön.

10 Portfolio Jaana Niemelä

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa!

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! Löydät Internetistä kotibilekuvia, joissa esiinnyt. Mitä ajattelet kuvista? 1) SIISTII! 2) EVVK 3) En pidä siitä, että kuviani laitetaan nettiin ilman lupaani Internetiin laitettua kuvaa tai aineistoa

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille Koulumaailman tehtäväpaketti alakoululaisille TEHTÄVÄ 1 Miltä sanomalehti tuntuu? Tuleeko kotiisi sanomalehti? Mihin se laitetaan lukemisen jälkeen? 1 Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2 Miltä

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nooa ja vedenpaisumus

Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja

Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nooa ja vedenpaisumus

Nettiraamattu lapsille. Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Jeesus, suuri Opettaja

Jeesus, suuri Opettaja Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,

Lisätiedot

2.12.2011. Titta Hänninen

2.12.2011. Titta Hänninen 2.12.2011 Titta Hänninen Kotitehtävätekstit! Palauta viimeistään, viimeistään, viimeistään ensi viikolla (koska meillä on viimeinen tunti)! OHJE JEŠTĔ JEDNOU: 1. Etsi internetistä jokin suomenkielinen

Lisätiedot

Joukkoistamalla lukijasuhdetta lujittamaan. Päätoimittaja Ville Kormilainen, Suosikki. Aloitetaan ongelmista

Joukkoistamalla lukijasuhdetta lujittamaan. Päätoimittaja Ville Kormilainen, Suosikki. Aloitetaan ongelmista Joukkoistamalla lukijasuhdetta lujittamaan Päätoimittaja Ville Kormilainen, Suosikki Aloitetaan ongelmista 1 Aloitetaan ongelmista SHINee, X Japan, New Boyz, suicide silence, Seikima-II, Spread Beaver,

Lisätiedot

Gideonin pieni armeija

Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Daniel vankeudessa

Nettiraamattu. lapsille. Daniel vankeudessa Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Facebook koulutus. Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi

Facebook koulutus. Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi Facebook koulutus Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi Facebook, mikä se on? Facebook on Internetissä toimiva mainosrahoitteinen yhteisöpalvelu Sivusto tarjoaa käyttäjille mahdollisuuden

Lisätiedot

Ihmisen toivottomuuden alku

Ihmisen toivottomuuden alku Nettiraamattu lapsille Ihmisen toivottomuuden alku Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Alina Rukkila Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Ruut: Rakkauskertomus

Ruut: Rakkauskertomus Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Suosikkipojasta orjaksi

Suosikkipojasta orjaksi Nettiraamattu lapsille Suosikkipojasta orjaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Kerr; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Maahanmuuttajien kokemuksia perhevalmennuksesta ja sen tarpeesta Kävitkö perhevalmennuksessa?

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Ruut: Rakkauskertomus

Nettiraamattu lapsille. Ruut: Rakkauskertomus Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Ensimmäinen

Nettiraamattu. lapsille. Ensimmäinen Nettiraamattu lapsille Ensimmäinen pääsiäinen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT Turvaympyrä i TUTUT IHMISET Sinun kehosi on tärkeä ja arvokas. Kukaan ei saa koskea siihen ilman sinun lupaa. Tärkeä tietää: Suorista käsi eteesi

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Suosikkipojasta orjaksi

Nettiraamattu lapsille. Suosikkipojasta orjaksi Nettiraamattu lapsille Suosikkipojasta orjaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Kerr; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for

Lisätiedot

Tuhkalehto hyvällä asialla myös uutta levyä odotettavissa

Tuhkalehto hyvällä asialla myös uutta levyä odotettavissa Rockkonttori.net Rockkonttori.net Tuhkalehto hyvällä asialla myös uutta levyä odotettavissa Jyväskyläläinen Sampo-Ilmari Tuhkalehto on bändinsä kanssa mukana syksyllä käynnistyvällä Music Against Drugs

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Tulevaisuuden sisällöt ja joustava printtikonsepti

Tulevaisuuden sisällöt ja joustava printtikonsepti 2 4. 1 1. 2 0 1 6 Tulevaisuuden sisällöt ja joustava printtikonsepti Hanna Repo, Asiakkuusjohtaja Risto Laine, Myyntijohtaja Otavamedia OMA Autamme asiakkaitamme luomaan merkityksellistä vuorovaikutusta

Lisätiedot

TIMO LOUHIKARI: RONDO

TIMO LOUHIKARI: RONDO TIMO LOUHIKARI: AVAINKOHTAUS 1. INT. IN TALO, ETEINEN PÄIVÄ Ovikello soi, Rondo menee avaamaan oven, TV:n ääni pauhaa taustalla. Oven takana seisoo Artsi apureidensa kanssa. Katohan, huhu piti paikkansa.

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI UUDENVUODEN YMPÄRISTÖLUPAUS-KILPAILU KEVÄT 2010 PYYKÖSJÄRVEN PÄIVÄKOTI YMPÄRISTÖKERHO NEULASET PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI Pyykösjärven päiväkoti on mukana kansainvälisessä

Lisätiedot

Liitekuviot. Tietoteknologian käyttö ja käyttämättömyyden syyt 75 89-vuotiailla Kooste kyselytutkimuksesta. www.ikateknologia.fi

Liitekuviot. Tietoteknologian käyttö ja käyttämättömyyden syyt 75 89-vuotiailla Kooste kyselytutkimuksesta. www.ikateknologia.fi www.ikateknologia.fi Liitekuviot Tietoteknologian käyttö ja käyttämättömyyden syyt 9-vuotiailla Kooste kyselytutkimuksesta Nordlund, Marika; Stenberg, Lea; Lempola, Hanna-Mari. KÄKÄTE-projekti (Käyttäjälle

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF Tämä esite on Edustajana turvapaikkamenettelyssä -julkaisun kuvaliite. Pakolaisneuvonta ry Kuvat: Teemu Kuusimurto Taitto ja paino: AT-Julkaisutoimisto Oy,

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 4. - 5. luokka

Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 4. - 5. luokka 3 pisteen tehtävät Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 1. Missä kenguru on? (A) Ympyrässä ja kolmiossa, mutta ei neliössä. (B) Ympyrässä ja neliössä, mutta ei kolmiossa. (C) Kolmiossa ja neliössä, mutta

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Tietokilpailu 3 Seksuaalirikoksen tunnistaminen ja avun hakemisen tärkeys

Tietokilpailu 3 Seksuaalirikoksen tunnistaminen ja avun hakemisen tärkeys Tietokilpailu 3 Seksuaalirikoksen tunnistaminen ja avun hakemisen tärkeys Tähän tietokilpailuun on kerätty kysymyksiä seksuaalirikoksiin ja rikosprosessiin liittyen. Tietokilpailun voi pitää pienryhmissä

Lisätiedot

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä?

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä? Mitkä ammatit sinua kiinnostavat? Mitkä asiat ilahduttavat sinua? Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Nettiraamattu lapsille Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe Ilolan perhe 1 Pentti ja Liisa ovat Reinon, Jaanan ja Veeran isä ja äiti. Heidän lapsiaan ovat Reino, Jaana ja Veera. 'Pikku-Veera' on perheen nuorin. Hän on vielä vauva. Henry-vaari on perheen vanhin.

Lisätiedot