Lehmärokko zoonoositulokas Suomessa. Kyllikki Tarvainen, Olli Vapalahti, Tiina Reijonen, Ritva Hyödynmaa, Arja Hynninen ja Asta Ryynänen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lehmärokko zoonoositulokas Suomessa. Kyllikki Tarvainen, Olli Vapalahti, Tiina Reijonen, Ritva Hyödynmaa, Arja Hynninen ja Asta Ryynänen"

Transkriptio

1 Tapausselostus Lehmärokko zoonoositulokas Suomessa Kyllikki Tarvainen, Olli Vapalahti, Tiina Reijonen, Ritva Hyödynmaa, Arja Hynninen ja Asta Ryynänen Lehmärokkovirus, isorokkoviruksen sukuinen ortopoxvirus, tarttuu ihmiseen useimmin kissasta, joka on saanut infektion pyydystäessään pikkujyrsijöitä. Nämä ovatkin tärkein viruksen kantajaryhmä. Ortopoxvirusten aiheuttamia zoonooseja on todettu Euroopassa viimeisten vuosikymmenien aikana. Kuvaamme ensimmäisen Suomessa todetun lehmänrokkotapauksen. Atooppista ihottumaa sairastavalla nelivuotiaalla tytöllä rokko levisi laajaksi rakkulaiseksi ihoinfektioksi, joka muistutti isorokkorokotusten komplikaatioina kuvattua vacciniaa. Lehmärokon diagnoosi varmistetaan osoittamalla poxvirus elektronimikroskopialla, virusviljelyllä tai polymeraasiketjureaktiolla; myös vasta-aineisiin perustuva diagnoosi on mahdollinen. Toistaiseksi rokkoon ei ole spesifistä hoitoa. Tavanomainen rakkulaisen ihottuman paikallishoito ja toissijaisen bakteeritulehduksen esto riittävät yksittäisissä ihorokkotapauksissa. Potilaita on hoidettava pisaraeristyksessä, joskin lehmärokkoa pidetään huonosti tarttuvana. Lehmärokko on zoonoosi, jonka aiheuttaja kuuluu suuriin DNA-viruksiin, ortopoxvirusten sukuun (taulukko). Nämä virukset lisääntyvät solujen solulimassa, jossa ne aiheuttavat valomikroskoopilla havaittavia eosinofiilisia kappaleita. Virukset voidaan tunnistaa elektronimikroskoopilla (Conrad ym. 1997). Lehmärokkouutetta käytettiin ensimmäisen kerran vuonna 1796 saman virusryhmän aiheuttaman pelätyn taudin isorokon torjuntaan. Vuosisatoja rokotuksiin käytetyn vacciniaviruksen alkuperä on kuitenkin hämärän peitossa. Vacciniavirus, joka on karannut luontoon esimerkiksi Intiassa ja Argentiinassa, ei ole sama kuin nykyinen lehmärokkovirus. WHO julisti isorokon hävitetyksi maailmasta v (Conrad ym. 1997), ja pakolliset isorokkorokotukset lopetettiin. Tämä on heikentänyt iäkkäämpien ihmisten immuniteettia ortopoxviruksia kohtaan, ja nuorilta immuniteetti puuttuu täysin, minkä vuoksi on ennustettu myös muiden ortopoxvirusten aiheuttamien rokkojen leviävän (Crouch ym. 1995). Lehmärokkoa on raportoitu Euroopassa vuodesta 1969 alkaen yhteensä 60 tapausta (Wienecke ym. 2000). Lehmärokkoviruksen isäntänä toimivat jyrsijät, erityisesti myös myyräkuumetta levittävä metsämyyrä (Clethrionomys glareolus) sekä pelto- ja metsähiiri (Apodemus-lajit) (Hazel ym. 2000). Näissä ortopoxvirusvasta-aineiden on todettu vaihtelevan vuodenaikojen ja sukupuolen mukaan siten, että vasta-ainepitoisuudet ovat suuremmat uroksilla ja suurimmillaan syksyllä (Hazel ym. 2000). Ihmisillä kuvatut lehmärokkotapaukset ovat pääasiassa ilmaantuneet loppukesästä ja syksyllä. Lehmiä, kissoja ja ihmistä pidetään infektioketjun loppurenkaina, joten lehmärokko on hieman harhaanjohtava nimitys (Baxby ym. 1994, Crouch ym. 1995). Lehmärokko on tarttunut myös eläintarhaeläimiin, kuten norsuihin, ja levinnyt näistä ihmisiin Duodecim 2001;117:

2 Taulukko. Poxviruksia ja niiden ominaisuuksia. Virus (tauti) Levinneisyys Kantaja Muut lajit, joita infektoi Ortopoxvirukset Isorokkovirus Aiemmin koko maailma Ihminen Ei muita lajeja (hävitetty rokotuksin) Lehmärokkovirus Eurooppa, Länsi-Aasia Jyrsijät Kissa, lehmä, ihminen ym. Vacciniavirus mm. Intia, Argentiina Tuntematon Ihminen, lehmä, puhveli Apinarokkovirus Länsi- ja Keski-Afrikka Oravat Apinat, ihminen Parapoxvirukset Orfvirus (lammasrokko) Kautta maapallon Lammas Märehtijät (poro), ihminen Paravacciniavirus (lypsäjän Kautta maapallon Lehmä Ihminen kyhmyt) Molluscipoxvirukset Ontelosyylävirus Kautta maapallon Ihminen Märehtijät (poro), ihminen (Lewis-Jones ja Baxby 2000). Toisaalta vacciniavirus on»karannut» ilmeisesti rokotteista luonnon reservoaareihin, mm. Intiassa vesipuhveliin ja Argentiinassa nautakarjaan, ja aiheuttaa myös ihmiselle lehmärokon kaltaista tautia (Damaso ym. 2000). Lehmärokkoa on kuvattu kaikenikäisillä. Useimmat sairastuneet ovat kuitenkin olleet alle 12-vuotiaita tyttöjä, ja tartuntalähteenä on ollut heidän hoivaamansa kissa tai peltohiiri (Baxby ym. 1994, Lewis-Jones ja Baxby 2000, Wienecke ym. 2000). Eläinlääkärien ja metsästäjien vaara sairastua tähän rokkoon on suurempi kuin muiden. Infektoituminen tapahtuu todennäköisesti pienten ihorikkojen kautta (Lewis-Jones ja Baxby 2000). Lehmärokon itämisaika on 5 7 vuorokautta. Iholle, tavallisesti käsiin tai kasvoille, ilmaantuu punoittavia papuloita, jotka muuttuvat nopeasti 1 3 cm:n läpimittaisiksi navallisiksi sameiksi rakkuloiksi. Parissa viikossa rakkuloiden keskusta rupeutuu mustaksi kiinteäksi kovaksi karstaksi ja paranee arpeutuen 6 8 viikossa hoidotta. Rakkulat ovat aristavia ja niiden ympäristön iho voi punoittaa ja turvota. Ensimmäisellä viikolla potilaalla esiintyy tavallisesti myös yleisoireita: kuumetta, pahoinvointia, lihassärkyjä ja oksennuksia. Paikalliset imusolmukkeet voivat suurentua. Atoopikoilla ja immunopuutteisilla rokkorakkuloita esiintyy laajalti (Conrad ym. 1997). Vaikka tauti on yleensä hyvänlaatuinen, letaalejakin tapauksia on raportoitu muutama. Vuonna 1991 kuvattiin (Pfeiff ym.) vaikeaa atooppista ihottumaa sairastaneen 18- vuotiaan astmaatikon menehtyminen kissasta tarttuneeseen lehmärokkoon. Taudinkuva muistutti yleistynyttä isorokkoa. Oma potilas Nelivuotias tyttö tuli viikonloppuna päivystyspotilaana keskussairaalaan ihorakkuloiden vuoksi. Viisi päivää aikaisemmin vasempaan kyynärtaipeeseen ja nilkkaan oli ilmaantunut useita rakkuloita. Terveyskeskuksessa oli epäilty märkärupea ja aloitettu kefaleksiinilääkitys annoksin 250 mg x 3 ja paikallishoito fusidiinihappoa ja hydrokortisoniasetaattia sisältävällä voiteella. Iholla esiintyvän kutinan hoitoon oli määrätty setiritsiinihydrokloridia 5 mg vuorokaudessa. Perheessä oli sairastettu edellisellä viikolla tavallista nuhakuumetta. Perheenjäsenet eivät ole matkustelleet vuosiin Suomen ulkopuolella. Kotona oli kaksi koiraa, joista toinen oli ostettu kaksi viikkoa aikaisemmin hyvämaineisesta kennelistä. Perhe omisti myös hevosen ja kaksi kaniinia. Kissat oli hävitetty vuotta aikaisemmin, koska potilas oli todettu pistotesteissä kissalle allergiseksi. Perhe asui maaseudulla ja lapset leikkivät vapaasti pihalla. Viikkoa ennen rakkuloiden ilmaantumista potilas oli leikkinyt eläinten juottovesialtaalla, josta oli löydetty samana päivänä kuollut lepakko. Sairaalaan tullessaan tyttö oli hyväkuntoinen ja itkuinen. Hän yskähteli limaisesti. Kuumetta oli 37,8 C. Sydän- ja hengitysäänet olivat normaalit. Suurentuneita imusolmukkeita ei todettu. Niskassa, hartioissa, kyynärtaipeissa ja nilkoissa oli rykelminä jokseenkin samankokoisia 1 cm:n läpimittaisia kovia navallisia rakkuloita. Ne muuttuivat viikonlopun aikana keskustastaan rikkonaisiksi (kuva 1). Rakkuloita oli eniten vasemmassa kyynärvarressa ja taipeessa, ja koko ihoalue oli punoittava, turvonnut ja kuumoittava. Muut rakkulat näyttivät nousevan ter K. Tarvainen ym.

3 Kuva 1. Vasemman kyynärvarren rakkuloita seitsemäntenä päivänä ihomuutoksen ilmaantumisesta. Kuva 2. Elektronimikroskooppikuva potilaan ihomuutoksesta. Kuva 3. Yhdentenätoista päivänä suurin osa rakkuloista oli kuivunut mustiksi ruviksi. Kuva 4. Seurantakäynnillä kahden kuukauden kuluttua arvet olivat ihon tasossa. veennäköisestä ihosta. Ihomuutokset keskittyivät raajoihin, kyynär- ja polvitaipeisiin sekä nilkkojen etupinnoille. Kasvoissa oli vain yksi rakkula oikeassa sieraimessa. Vasemmassa häpyhuulessa oli myös yksi rakkula ja muutamia yksittäisiä vartalolla. Varsinaista atooppista ekseemaa ei havaittu. Sairaalaan tullessa CRP-pitoisuus oli 22 mg/l ja verenkuva normaali. Kreatiniini- ja ALAT-arvot olivat viitealueella. Tularemiavasta-aineita ei ollut osoitettavissa. Ihorakkulasta tehdyn bakteeriviljelyn tulos oli negatiivinen. Herpes simplex -pikaviljelyt rakkulanesteestä ja rakkulan pohjalta antoivat niin ikään negatiiviset tulokset. Sairaalassa lapselle annettiin asikloviiria (125 mg x 3) suoneen ja dikloksasilliinia (350 mg x 4) aluksi viisi päivää suoneen ja sitten suun kautta. Ihoa pestiin klooriheksidiiniliuoksella. Rakkula-alueilla käytettiin keittosuolahauteita, ja hauteitten väliaikana rakkuloiden päälle levitettiin fusidiinivoidetta. Kipulääkkeeksi lapsi sai yksittäisiä kertoja parasetamolia. Koska iho-oireiden kliininen kuva viittasi virustulehdukseen, konsultoitiin ensimmäisenä arkipäivänä virologeja. Viikon ikäisestä rakkulasta oikeasta kyynärvarresta otettiin koepala ja se lähetettiin virologien ohjeiden mukaan kokonaisuudessaan steriilissä koeputkessa pikakuljetuksena tarkempiin tutkimuksiin. Koepalaa otettaessa rakkulan reunat tuntuivat poikkeavan kovilta ja kumimaisilta. Elektronimikroskopiassa todettiin negatiivivärjäyksellä ortopoxviruspartikkeleita, jotka sopivat lehmärokkoon (kuva 2). Virusta voitiin viljellä Vero-soluissa (apinan munuaissolukanta), joista (samoin kuin alkuperäisestä koepalasta) osoitettiin myöhemmin poxvirus-dna:ta PCRtekniikalla, myös lehmärokkovirukselle spesifisillä alukkeilla. Lisäksi viruksen tymidiinikinaasigeenin emäsjärjestys oli lähes identtinen norjalaisen lehmärokkokannan kanssa. Seuraavien päivien aikana ilmaantui muutamia uusia rakkuloita entisten viereen ja oikeaan kämmeneen. Rakkuloiden keskusta muuttui mustan rupiseksi parissa päivässä (kuva 3). Tämän jälkeen ihomuutokset alkoivat nopeasti rauhoittua ja ruvet irtaantua. Lapsi kotiutui hyvänvointisena kymmenentenä sairaalassaolopäivänä, 14 päivän kuluttua ihorokkojen ilmaantumisesta. Kotihoidoksi määrättiin toissijaisen ihotulehduksen ehkäisemiseksi kloksasilliiniä 500 mg x 3 kymmeneksi päiväksi. Ihorikkoihin Lehmärokko zoonoositulokas Suomessa 1547

4 suositeltiin penslausta 0,5-prosenttisella kaliumpermanganaatilla ja Unitulle-siteitä. Vanhemmille suositeltiin lapsen pitämistä kotihoidossa, kunnes ihomuutokset olisivat täysin parantuneet. Poliklinikkakäynnillä 24 päivän kuluttua iho-oireiden alusta todettiin yksittäisissä rakkulanjäljissä vielä rupia, mutta suurin osa ihomuutoksista oli kuivunut punoittaviksi arviksi (kuva 4). Arvista suurin osa oli hävinnyt kolmen kuukauden kuluttua. Pohdinta Yksittäisiä lehmärokkotapauksia on raportoitu Saksasta, Ranskasta, Belgiasta, Norjasta ja Ruotsista (Conrad ym. 1997). Laajin 45 potilaan aineisto on Englannista (Baxby ym. 1994). Tietääksemme Suomessa ei aikaisemmin ole raportoitu lehmärokkoa. Sen sijaan parapoxvirusten aiheuttamista zoonooseista (taulukko) orfista ja lypsäjän kyhmytaudista on kerrottu tässäkin aikakauskirjassa (Palatsi ym. 1993, Vuento 1994). Orfvirus aiheuttaa ihomuutoksen, jota kutsutaan nimillä echtyma contagiosum, lammasrokko, pororokko ja orf. Tällaisen muutoksen keskustana olevaa nekroottista kudosta ympäröi vaalea rengas (Palatsi ym. 1993). Virus lisääntyy nopeasti tartuntakohdan epiteelissä. Orfin itämisaika on 3 15 vuorokautta. Ihomuutos on usein yksittäinen ja paranee yleensä 4 6 viikon kuluessa (Palatsi ym. 1993). Lypsäjän kyhmytauti on nimensä mukaisesti lypsäjän ammattitauti. Lehmän utareista tarttuva virus aiheuttaa 5 14 vuorokauden itämisajan jälkeen tartuntakohtaan, tavallisimmin sormien syrjille, 3 5 mm:n kokoisia sinipunertavia lievästi aristavia kyhmyjä, jotka arpeutuvat 4 6 viikossa (Vuento 1994). Para- ja ortopoxvirusten kesken ei esiinny risti-immuniteettia. Sen sijaan sairastetun kliinisen tai subkliinisen ortopoxvirusinfektion katsotaan suojaavan saman virusryhmän sairaudelta (Conrad ym. 1997). Pikkujyrsijöitä pelloilla metsästävä kissa tartuttaa lehmärokkoviruksen ihmiseen, tavallisimmin kissaa hyväilevään pikkutyttöön. Oma potilaamme todettiin vuosi sitten pistotestissä allergiseksi kissalle. Tämän vuoksi kotona ei ollut kissoja. Maaseudulla asuva ei kuitenkaan voi täysin välttää kissakontakteja. Ei tiedetä, onko tartunnan suhteen merkitystä sillä, että tyttö leikki viikkoa ennen sairastumistaan vedellä, josta oli löytynyt kuollut lepakko. Lepakoista ei ole löydetty poxviruksia, mutta ei ole pois suljettua, että lepakko olisi voinut toimia esimerkiksi sekundaarikantajana. Norjassa 13 % metsämyyristä, 21 % pikkumetsähiiristä ja 13 % päästäisistä kantaa lehmärokkovirusta (Sandvik ym. 1998). Norjalaistutkijat ovat löytäneet Suomestakin ortopoxvirusvasta-aineita 50 %:lta jyrsijöitä ravintonaan käyttävistä ketuista (aineisto oli peräisin Kainuusta) sekä ilveksestä. Ainoa poxvirusvasta-ainepositiivinen ilves löytyi Pohjois-Karjalasta (Tryland ym. 1998). Äskettäin löysimme poxvirusvasta-aineita myös kummas- Nopein tapa päästä diagnoosiin on tuoreen fiksoimattoman koepalan elektronimikroskooppinen tutkimus. takin tutkimastamme metsämyyräaineistosta Värtsilästä (1/32) ja Pallasjärveltä (5/33), joten on todennäköistä, että virus on levinnyt laajalle luonnossamme. Lehmärokko aiheuttaa ihmiselle ja eläimille ihoinfektion, johon voi liittyä myös yleisoireita, kuten kuumetta, väsymystä ja nivelsärkyjä. Komplikaatiot ovat kuitenkin harvinaisia. Omalla potilaallamme toisen kyynärvarren rokkorykelmän ympäristö oli turvonnut ja kuumoittava. Tämä kuuluu lehmärokon oireisiin (Lewis-Jones ja Baxby 2000) mutta voi olla myös sekundaarisen infektion merkki. Kliinisesti lehmärokko muistuttaa aluksi märkärupea ja loppuvaiheessa mitä tahansa kroonista haavaumaa rupineen. Jopa pernaruton kaltainen taudinkuva on raportoitu (Lewis-Jones ja Baxby 2000). Oman potilaamme rokkoihottuma levisi laajalle todennäköisesti atopiataipumuksen takia. Hänen ihorakkulansa paikantuivat eniten juuri atooppisen ekseeman tyyppialueille. Lehmärokon diagnostiikassa tavallisin menettely eli ihokoepalan tutkiminen histologisin me K. Tarvainen ym.

5 netelmin ei ole riittävä. Nopein tapa päästä diagnoosiin on tuoreen fiksoimattoman koepalan elektronimikroskooppinen tutkimus. Näyte lähetetään sellaisenaan steriilissä putkessa tutkivaan yksikköön pikapostina. Tämän vuoksi yhteydenotto virologeihin ennen näytteen ottamista on paikallaan tarkempien käytännön ohjeiden saamiseksi. Herpesinfektioissa käytetty sivelynäyte ei riitä. On epävarmaa, saadaanko tuoreenkaan rakkulan nesteestä riittävästi materiaalia virusten suoraan toteamiseen, mutta viljelyyn voi riittää pienempikin virusmäärä. Elektronimikroskooppisessa tutkimuksessa saadaan alustava tieto ortopoxviruksesta (kuva 2). Virusviljely ja PCR-analyysit varmistavat diagnoosin (Wienecke ym. 2000). Potilaamme viruksen HA-geenin monistuminen virusspesifisillä alukkeilla ja TK-geenin emäsjärjestys varmistivat, että kyseessä oli juuri lehmärokkovirus. Viruskanta näytti olevan hyvin samankaltainen kuin etelänorjalaisella potilaalla, mutta hieman erilainen kuin Skånesta löydetyt kannat. On myös mahdollista osoittaa ortopoxviruksille spesifisiä vasta-aineita, ja seeruminäytteen lähettämistä yhdessä koepalan kanssa suositellaan. Potilaallamme osoitettiin jo viikon kuluttua iho-oireiden alusta immunofluoresenssitekniikalla suuret IgG- ja IgM-vasta-ainearvot (titterit ja 1 280). Puolentoista kuukauden kuluttua IgM oli hävinnyt mutta IgG-titteri oli pienentynyt vain hieman. Vanha vuosikymmenien takainen vacciniarokoteimmuniteetti näkyy myös testissä, mutta vasta-ainepitoisuudet ovat pienempiä. Vasta-ainetestin käyttökelpoisuus ja tarkka kinetiikka on kuitenkin epäselvä, mutta näyttää siltä, että diagnoosi on mahdollista tehdä ainakin joskus myös serologisesti yhdestä akuuttivaiheen seeruminäytteestä. Ehkäpä laaja-alaisempaan ihottumaan liittyy voimakkaampi vasta-ainevaste. Aiemmin vähäisiä määriä vasta-aineita on havaittu 14 päivän kuluttua rakkuloiden ilmaantumisesta 11-vuotiaalla tytöllä, jonka iholla oli kaksi lehmärokkorakkulaa (Wienecke ym. 2000). Lehmärokkoon ei ole lääkitystä. Oma potilaamme sai asikloviiria suoneen. Vaikka asikloviiria on käytetty aikaisemminkin lehmärokkopotilaiden hoidossa, sen tehoa poxviruksiin pidetään huonona (Baxby ym. 1994). Koeolosuhteissa on saatu lupaavia tuloksia hiiren ortopoxinfektioiden hoidosta suonensisäisellä ja aerosolina ruiskutettavalla sidofoviirilla (Smee ym. 2000). Sidofoviiri on deoksisytidiinin nukleosidianalogi, joka tehoaa laajalti DNA-viruksiin, minkä vuoksi sitä on käytetty paitsi sytomegaloretiniittiin myös AIDS-potilaiden laajalle levinneiden ontelosyylien hoitoon (Ibarra ym. 2000). Sidofoviiria on käytetty myös menestyksekkäästi 3-prosenttisena voiteena AIDS-potilaan syyliin (Davis ym. 2000). Sitä ollaan vasta kokeilemassa immuunipuutteisten virusihottu- Kun väestön immuniteetti muuttuu, voi uusia aikaisemmin tunnistamattomia ja harvinaisia tauteja ilmaantua. miin, eikä se siten ole käytettävissä maassamme. Yleistyneeseen lehmärokkoon sairastuneen potilaan iho-oireet on saatu nopeasti rauhoittumaan hyperimmunoglobuliinilla (Pfeiff ym. 1991). Isorokkorokotusten lopettamisen jälkeen ei enää ole saatavilla vaccinia-hyperimmunoglobuliinia, jota valmistettiin aikoinaan vastarokotettujen seerumista (Conrad ym. 1997). Rokkorakkulat säilyvät iholla useita viikkoja ja rikkoutuessaan antavat hyvän kasvualustan toissijaisille bakteeritulehduksille. Näiden hoito määräytyy kliinisen kuvan mukaisesti. Vaikka lehmärokkoa pidetään melko huonosti tarttuvana sairautena, on pisaraeristys ihorokkojen kestoajan aiheellista. Lopuksi Kun väestön immuniteetti muuttuu, voi uusia aikaisemmin tunnistamattomia ja harvinaisia tauteja ilmaantua. Nämä aiheuttavat diagnostisia ja hoito-ongelmia. Poxviruksista ilmeisesti ainakin lehmärokkovirusta esiintyy Suomenkin luonnossa yleisesti, ja aika ajoin tapahtuu zoo- Lehmärokko zoonoositulokas Suomessa 1549

6 noottisia tartuntoja. Vacciniaviruksen on osoitettu voivan»karata» rokotteesta luontoon. Äskettäin Venäjän armeijan käytöstä poistamat vacciniavirusrokoteampullit aiheuttivat pienen vacciniarokkoepidemian Siperiassa. Nykyään luontoon levitetään syötteinä rabiesrokotetta, joka pohjautuu vacciniaviruskantajaan. Poxvirukset voivat myös rekombinoitua keskenään. Isorokkovirus on edelleen yksi todennäköisimmistä bioterrorismin aseista. On mahdollista, että yksittäiset lehmärokkoruvet ovat aikaisemmin jääneet diagnosoimatta (Baxby ym. 1994). Usein yksittäisiä haavaumia hoidetaan antibiooteilla ja paikallishoidoin, jopa kirurgisesti, kunnes ne»paranevat». Vain harvoin niistä lähetetään näyte tarkempiin tutkimuksiin. Oman potilaamme taudinkuva oli atopian vuoksi raju ja entisaikojen rokkovacciniaa muistuttava. Tämä sai lasta hoitavat dermatologit ja pediatrit miettimään harvinaisempia virusdiagnoosivaihtoehtoja. * * * Kiitämme tohtori Morten Trylandia (Tromsö, poxvirus- PCR) ja professori Carl-Henrik von Bonsdorffia (elektronimikroskopia) asiantuntevista neuvoista ja avusta sekä laboratorion hoitajia Tytti Manni, Raija Leveelahti, Inki Luoto, Johanna Myllynen ja Hilppa Nykyri poxvirusviljelyyn, vasta-aineosoitukseen ja elektronimikroskopiaan liittyvästä työstä. Kirjallisuutta Baxby D, Bennet M, Getty B. Human cowpox : a review based on 54 cases. Br J Dermatol 1994;131: Conrad A, Czemy C-P, Kapp A, ym. Lokalisierte Infektion mit dem Kuhpocken-/Katzenpockenvirus. Aktuelles zur Epidemiologie, Diagnostik und Therapie. Hautarzt 1997;48: Crouch AC, Baxby D, McCracken CM, ym. Serological evidence for the reservoir hosts of cowpox virus in British wildlife. Epidemiol Infect 1995;115: Damaso C, Esposito J, Condit R, ym. An emergent poxvirus from humans and cattle in Rio de Janeiro state: Cantagalo virus may derive from Brazilian smallpox vaccine. Virology 2000;277: Davis MDP, Gostout BS, McGovern RM, ym. Large plantar wart caused by human papillomavirus-66 and resolution by topical cidofovir therapy. J Am Acad Dermatol 2000;43: Hazel SM, Bennett M, Chantrey J, ym. A longitudinal study of an endemic disease in its wildlife reservoir: cowpox and wild rodents. Epidemiol Infect 2000;124: Ibarra V, Blanco JR, Oteo JA, ym. Efficacy of Cidofovir in the treatment of recalcitrant molluscum contagiosum in an AIDS patient. Acta Derm venereol (Stockh) 2000;80: Lewis-Jones M, Baxby D. Zoonotic poxviruses. Kirjassa: Harper J, Oranje A, Prose N, toim. Textbook of Pediatric Dermatology. Osa 1. Oxford: Blackwell Science Ltd, 2000, s Palatsi R, Oksanen A, Sormunen R, ym. Ensimmäinen Suomessa diagnostisoitu orfvirusepidemia ihmisissä ja poroissa Duodecim 1993;109: Pfeiff B, Pullmann H, Eis-Hübinger AM, ym. Letale Tierpocken-Infecktion bei einem Atopiker unter dem Bild einer Variola vera. Hautarzt 1991;42: Sandvik T, Tryland M, Hansen H, ym. Naturally occurring orthopoxviruses: potential for recombination with vaccine vectors. J Clin Microbiol 1998;36: Smee DF, Bailey KW, Wong M, ym. Intranasal treatment of cowpox virus respiratory infections in mice with cidofovir. Antiviral Res 2000;47: Tryland M, Sandvik T, Arnemo JM, ym. Antibodies against orthopoxviruses in wild carnivores from Fennoscandia. J Wildl Dis 1998;34: Wienecke R, Wolff H, Schaller M, ym. Cowpox virus infection in an 11- year-old girl. J Am Acad Dermatol 2000;42: Vuento R. Koti- ja lemmikkieläimet tartuntatautien lähteenä. Duodecim 1994;110: KYLLIKKI TARVAINEN, dosentti, ylilääkäri kyllikki.tarvainen@pkshp.fi RITVA HYÖDYNMAA, LL, erikoislääkäri Pohjois-Karjalan keskussairaala, ihotautien yksikkö Tikkamäentie Joensuu TIINA REIJONEN, LT, erikoislääkäri ARJA HYNNINEN, LL, erikoislääkäri ASTA RYYNÄNEN, LL, sairaalalääkäri Pohjois-Karjalan keskussairaala, lastentautien yksikkö Tikkamäentie Joensuu OLLI VAPALAHTI, dosentti Haartman-institutti, virologian osasto PL 21, Helsingin yliopisto ja HYKS-Laboratoriodiagnostiikka PL 403, HUS Hyväksytty julkaistavaksi

TaLO-tapaukset Virusoppi. Vastuuhenkilöt: Tapaus 1: Matti Varis Tapaus 2: Veijo Hukkanen Tapaus 3: Sisko Tauriainen Tapaus 4: Ilkka Julkunen

TaLO-tapaukset Virusoppi. Vastuuhenkilöt: Tapaus 1: Matti Varis Tapaus 2: Veijo Hukkanen Tapaus 3: Sisko Tauriainen Tapaus 4: Ilkka Julkunen TaLO-tapaukset Virusoppi Vastuuhenkilöt: Tapaus 1: Matti Varis Tapaus 2: Veijo Hukkanen Tapaus 3: Sisko Tauriainen Tapaus 4: Ilkka Julkunen TaLO-tapaus 1 Uusi uhkaava respiratorinen virusinfektio Tapaus

Lisätiedot

Clostridium difficile diagnostiikan nykyvaihe ja pulmat. Janne Aittoniemi, LT, dos, oyl Fimlab Laboratoriot Oy

Clostridium difficile diagnostiikan nykyvaihe ja pulmat. Janne Aittoniemi, LT, dos, oyl Fimlab Laboratoriot Oy Clostridium difficile diagnostiikan nykyvaihe ja pulmat Janne Aittoniemi, LT, dos, oyl Fimlab Laboratoriot Oy 1.10.2013 Cd-laboratoriodiagnostiikan pulmat - Kuinka Cd-infektio pitäisi diagnostisoida laboratoriossa?

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN LABORATORIOKESKUKSEN ISLAB Laboratoriotiedote 17/2008 LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ. Kliininen mikrobiologia (5)

ITÄ-SUOMEN LABORATORIOKESKUKSEN ISLAB Laboratoriotiedote 17/2008 LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ. Kliininen mikrobiologia (5) Kliininen mikrobiologia 20.10.2008 1(5) MUUTOKSIA PUUMALAVIRUSVASTA-AINETUTKIMUKSISSA JA KÄYTTÖÖN OTETAAN UUSI RIPULIEPIDEMIATUTKIMUS NOROVIRUSANTIGEENIN OSOITTAMISEKSI Puumalapikatesti käyttöön Kuopion

Lisätiedot

Tuhkarokko Euroopassa ja Yhdysvalloissa

Tuhkarokko Euroopassa ja Yhdysvalloissa Tuhkarokko Euroopassa ja Yhdysvalloissa - mikä suoja suomalaisilla? Tartuntatautikurssi 15.4.2015 15.4.2015 Virusinfektiot-yksikkö/ Mia Kontio 1 Tuhkarokko: epäíly ja varmistus Oireet 7-21 vrk tartunnasta:

Lisätiedot

Ebola tietoisku. Veli-Jukka Anttila osastonylilääkäri HYKS/Tulehduskeskus/infektiosairaudet Infektioidentorjuntayksikkö

Ebola tietoisku. Veli-Jukka Anttila osastonylilääkäri HYKS/Tulehduskeskus/infektiosairaudet Infektioidentorjuntayksikkö Ebola tietoisku Veli-Jukka Anttila osastonylilääkäri HYKS/Tulehduskeskus/infektiosairaudet Infektioidentorjuntayksikkö Perusasioita Ebola viruksesta Kuuluu filovirusten sukuun Ainakin 5 eri Ebola viruslajia

Lisätiedot

LAPSI SAIRASTAA. Opas vanhemmille

LAPSI SAIRASTAA. Opas vanhemmille LAPSI SAIRASTAA Opas vanhemmille LUKIJALLE Tässä oppaassa kerrotaan lasten sairauksista. Oppaassa on ohjeita, miten hoidat lasta kotona. Lisäksi neuvotaan, milloin täytyy soittaa terveysasemalle, kun lapsi

Lisätiedot

TUBERKULOOSI. Oireet: kestävä ja limainen yskös, laihtuminen, suurentuneet imusolmukkeet ja ruokahaluttomuus

TUBERKULOOSI. Oireet: kestävä ja limainen yskös, laihtuminen, suurentuneet imusolmukkeet ja ruokahaluttomuus TUBERKULOOSI On Mycobacterium tuberculosis bakteerin aiheuttama infektio. Oireet: kestävä ja limainen yskös, laihtuminen, suurentuneet imusolmukkeet ja ruokahaluttomuus Hoitona käytetään usean lääkkeen

Lisätiedot

TIETOA HUULIHERPEKSESTÄ

TIETOA HUULIHERPEKSESTÄ TIETOA HUULIHERPEKSESTÄ MEDIVIR LEHDISTÖMATERIAALI Lisätietoja: Tuovi Kukkola, Cocomms Oy, puh. 050 346 2019, tuovi.kukkola@cocomms.com Lehdistökuvia voi ladata osoitteesta www.mynewsdesk.com/se/pressroom/medivir

Lisätiedot

Jyrsijöiden levittämät sairaudet kuuluvat zoonoseihin. Jyrsijöiden levittämät sairaudet Suomessa. Katsaus. Jyrsijänpuremavammat

Jyrsijöiden levittämät sairaudet kuuluvat zoonoseihin. Jyrsijöiden levittämät sairaudet Suomessa. Katsaus. Jyrsijänpuremavammat Katsaus JAANA SYRJÄNEN, JUKKA MUSTONEN, OLLI VAPALAHTI, HEIKKI HENTTONEN JA ANTTI VAHERI Jyrsijöiden levittämät sairaudet Suomessa Jyrsijöiden levittämien sairauksien joukko maailmassa on mittava. Jyrsijäkontakti

Lisätiedot

Menjugate. 22.06.2016, Versio 1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Menjugate. 22.06.2016, Versio 1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Menjugate 22.06.2016, Versio 1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 VI.2.1 Julkisen yhteenvedon osiot Tietoa sairauden esiintyvyydestä N. meningitidis -bakteeri voi aiheuttaa infektion

Lisätiedot

Lasten infektioita kihomadot, märkärupi

Lasten infektioita kihomadot, märkärupi Lasten infektioita kihomadot, märkärupi 16.10.2015 Alueellinen koulutuspäivä Infektioiden torjunta Terhi Tapiainen Last. el, lasten infektiolääkäri, dos. OYS Lapset ja nuoret Kihomato Enterobius vermicularis,

Lisätiedot

Klamydia ja muut kamaluudet - Nuorten seksitaudit ja niiden ehkäisy

Klamydia ja muut kamaluudet - Nuorten seksitaudit ja niiden ehkäisy Klamydia ja muut kamaluudet - Nuorten seksitaudit ja niiden ehkäisy 15.3.2019 Terveydenhoitajapäivät Gynekologi Katja Hämeenoja Lapin keskussairaala, Rovaniemi Klamydia Chlamydia trachomatis on pieni solunsisäinen

Lisätiedot

Rutto ja muut zoonoosit ihmiskunnan historiassa

Rutto ja muut zoonoosit ihmiskunnan historiassa Rutto ja muut zoonoosit ihmiskunnan historiassa Heikki S. Vuorinen LKT, lääketieteen historian dosentti Tampereen yliopisto ja Helsingin yliopisto heikki.vuorinen@helsinki.fi RUTON LEVINNEISYYS KÄSITYS

Lisätiedot

Hepatiitti E -viruksen esiintyminen ihmisissä ja eläimissä Suomessa

Hepatiitti E -viruksen esiintyminen ihmisissä ja eläimissä Suomessa Hepatiitti E -viruksen esiintyminen ihmisissä ja eläimissä Suomessa Tuija Kantala ELL, yliopisto-opettaja, jatkotutkinto-opiskelija Elintarvikehygienian ja ympäristöterveyden osasto Eläinlääketieteellinen

Lisätiedot

VIERITESTI VAI SPESIFIT VASTA-AINEET Jukka Suni

VIERITESTI VAI SPESIFIT VASTA-AINEET Jukka Suni EBV-infektio VIERITESTI VAI SPESIFIT VASTA-AINEET Jukka Suni KLIINISIÄ LÖYDÖKSIÄ I SUURENTUNEET IMUSOLMUKKEET KLIINISIÄ LÖYDÖKSIÄ II KATTEISET NIELURISAT NIELUN VERENPURKAUMAT KLIINISIÄ LÖYDÖKSIÄ III

Lisätiedot

YLEISIMMÄT TARTUNTATAUDIT

YLEISIMMÄT TARTUNTATAUDIT Sosiaali- ja terveystoimi 2010 Tartuntatauti- ja hygieniayksikkö YLEISIMMÄT TARTUNTATAUDIT Tauti Aiheuttaja Itämisaika Tartunta-aika Oireet Hoito Ehkäisy Poissaolo Nuhakuume -pisaratartunta -kosketustartunta

Lisätiedot

Influenssaepidemia laitoksessa, miten tunnistan, miten hoidan

Influenssaepidemia laitoksessa, miten tunnistan, miten hoidan Influenssaepidemia laitoksessa, miten tunnistan, miten hoidan 25.11.2014 Katariina Kainulainen Dos, sisätautien ja infektiosairauksien erikoislääkäri HUS, infektioklinikka Influenssaepidemia vanhainkodissa

Lisätiedot

Hevosen hengitystiesairaudet klinikkaeläinlääkärin näkökulmasta. Antti Helminen Jokilaaksojen eläinklinikka Ylivieska

Hevosen hengitystiesairaudet klinikkaeläinlääkärin näkökulmasta. Antti Helminen Jokilaaksojen eläinklinikka Ylivieska Hevosen hengitystiesairaudet klinikkaeläinlääkärin näkökulmasta Antti Helminen Jokilaaksojen eläinklinikka Ylivieska Hevosen hengitysteiden anatomiaa Hengitystietautien merkitys hevostaloudelle jalkavaivojen

Lisätiedot

C. difficile-diagnostiikan vaikutus epidemiologiaan, potilaan hoitoon ja eristyskäytäntöihin. Miksi lasten C. difficileä ei hoideta? 16.3.

C. difficile-diagnostiikan vaikutus epidemiologiaan, potilaan hoitoon ja eristyskäytäntöihin. Miksi lasten C. difficileä ei hoideta? 16.3. C. difficile-diagnostiikan vaikutus epidemiologiaan, potilaan hoitoon ja eristyskäytäntöihin. Miksi lasten C. difficileä ei hoideta? 16.3.2016 Eero Mattila HUS Infektioklinikka CDI = C. difficile infektio

Lisätiedot

Jukka Hytönen Kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri UTULab Bakteeriserologia

Jukka Hytönen Kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri UTULab Bakteeriserologia Bordetella pertussis Laboratorion näkökulma Jukka Hytönen Kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri UTULab Bakteeriserologia SIDONNAISUUDET Asiantuntija Labquality Ammatinharjoittaja Mehiläinen Apurahoja:

Lisätiedot

Lasten tuberkuloosi ja sen ehkäisy. Eeva Salo Koulutuspäivä LPR 6.3.2007

Lasten tuberkuloosi ja sen ehkäisy. Eeva Salo Koulutuspäivä LPR 6.3.2007 Lasten tuberkuloosi ja sen ehkäisy Eeva Salo Koulutuspäivä LPR 6.3.2007 Tartuntatautirekisteri 1995-2006 alle 15-vuotiaiden tb-tapaukset Suomessa 10 8 6 4 2 0 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003

Lisätiedot

Rabies. Pekka Ylipalosaari Infektiolääkäri Infektioiden torjuntayksikkö PPSHP 161015

Rabies. Pekka Ylipalosaari Infektiolääkäri Infektioiden torjuntayksikkö PPSHP 161015 Rabies Pekka Ylipalosaari Infektiolääkäri Infektioiden torjuntayksikkö PPSHP 161015 Aasia Afrikka Etelä- ja Väli- Amerikka Suuren tautiriskin maat Virustauti, jota esiintyy 150 maassa Koirat valtaosin

Lisätiedot

Lepakkorabiestutkimus

Lepakkorabiestutkimus Lepakkorabiestutkimus Lepakkoseminaari 19.3.2011 Esitelmän rakenne Tietoa rabieksesta ja lepakkorabieksesta Tutkimushanke Miten voit osallistua hankkeeseen Mitä lepakkoharrastajan ja -tutkijan on hyvä

Lisätiedot

Labqualitypäivät 04.02.10 Riitta Karttunen. HUSLAB, kl. Mikrobiologia Virologian ja immunologian osasto

Labqualitypäivät 04.02.10 Riitta Karttunen. HUSLAB, kl. Mikrobiologia Virologian ja immunologian osasto Syfiliksen laboratoriodiagnostiikka ato od ag ost a Labqualitypäivät 04.02.10 Riitta Karttunen HUSLAB, kl. Mikrobiologia Virologian ja immunologian osasto Aiheet suora bakteerin osoitus tai nukleiinihappotestiosoitus

Lisätiedot

Pfapa Eli Jaksoittainen Kuume, Johon Liittyy Aftainen Nielu- Ja Imusolmuketulehdus

Pfapa Eli Jaksoittainen Kuume, Johon Liittyy Aftainen Nielu- Ja Imusolmuketulehdus https://www.printo.it/pediatric-rheumatology/fi/intro Pfapa Eli Jaksoittainen Kuume, Johon Liittyy Aftainen Nielu- Ja Imusolmuketulehdus Versio 2016 1. MIKÄ ON PFAPA? 1.1 Mikä se on? PFAPA on lyhenne englannin

Lisätiedot

Tauti Aiheuttaja Itämisaika Tartunta-aika Oireet Hoito Ehkäisy Poissaolo. Kuume, väsymys, lihassärky, nuha, kurkkukipu, yskä.

Tauti Aiheuttaja Itämisaika Tartunta-aika Oireet Hoito Ehkäisy Poissaolo. Kuume, väsymys, lihassärky, nuha, kurkkukipu, yskä. HELSINGIN KAUPUNKI VARHAISKASVATUSVIRASTO 12.1.2015 Taulukossa on tietoja tavallisimmista lasten sairauksista ja yleinen ohje poissaolosta. Lapsen sairastuessa tulee tarvittaessa kääntyä terveydenhuoltohenkilöstön

Lisätiedot

GlaxoSmithKline Consumer Healthcare Piispasilta 9 A 02230 Espoo. Hoida huuliherpestä ennen kuin se puhkeaa kunnolla

GlaxoSmithKline Consumer Healthcare Piispasilta 9 A 02230 Espoo. Hoida huuliherpestä ennen kuin se puhkeaa kunnolla GlaxoSmithKline Consumer Healthcare Piispasilta 9 A 02230 Espoo 03/2006 (2006-2206-1) Hoida huuliherpestä ennen kuin se puhkeaa kunnolla Huuliherpes Herpes Simplex -virus 1 Mikä on huuliherpes ja miten

Lisätiedot

Kansallinen rokotusohjelma tutuksi

Kansallinen rokotusohjelma tutuksi Kansallinen rokotusohjelma tutuksi Tämä selkokielinen esite on tehty osana opinnäytetyötä Kansallinen rokotusohjelma tutuksi selkokielinen esite maahanmuuttajille. Opinnäytetyön toimeksiantaja on MARJAT-hanke.

Lisätiedot

Palmoplantaarinen pustuloosi PPP-opas

Palmoplantaarinen pustuloosi PPP-opas Palmoplantaarinen pustuloosi PPP-opas Palmoplantaarinen pustuloosi, PPP, on rakkuloiva kämmenten ja jalkapohjien ihosairaus. Yleisin sairastumisikä on 30 50 ikävuoden vaiheilla, vaikka poikkeuksiakin on.

Lisätiedot

Syyhy, ohjeen muutokset

Syyhy, ohjeen muutokset Syyhy, ohjeen muutokset Janne Laine Infektiolääkäri Tays Tavallinen syyhy Hedelmöittynyt naaras kaivaa ihon alle 2-15 mm käytävän, johon munii Tapahtuma käynnistää viivästyneen yliherkkyysreaktion Pääoire

Lisätiedot

CWD-näytekeräys -tämä siitä tulisi tietää

CWD-näytekeräys -tämä siitä tulisi tietää CWD-näytekeräys -tämä siitä tulisi tietää Sirkka-Liisa Korpenfelt tarttuvien eläintautien erikoiseläinlääkäri Virologia, Ruokavirasto sirkka-liisa.korpenfelt@ruokavirasto.fi Riistapäivät 2019 16.1.2019

Lisätiedot

EBOLAviruksesta Hanna Tuokko Nordlab, Oulu mikrobiologia. Ebolasta/ HT/Bionanalyytikkopäivät140215 1

EBOLAviruksesta Hanna Tuokko Nordlab, Oulu mikrobiologia. Ebolasta/ HT/Bionanalyytikkopäivät140215 1 EBOLAviruksesta Hanna Tuokko Nordlab, Oulu mikrobiologia Ebolasta/ HT/Bionanalyytikkopäivät140215 1 Todettuja Filovirusepidemioita v. 1979-2014 Ebolasta/ HT/Bionanalyytikkopäivät140215 2 Ebolatartuntoja

Lisätiedot

OLLI RUOHO TERVEYDENHUOLTOELÄINLÄÄKÄRI. www.ett.fi. ETT ry

OLLI RUOHO TERVEYDENHUOLTOELÄINLÄÄKÄRI. www.ett.fi. ETT ry OLLI RUOHO TERVEYDENHUOLTOELÄINLÄÄKÄRI www.ett.fi ETT ry VIRUSRIPULIT, HENGITYSTIETULEHDUKSET Ajoittain esiintyviä, erittäin helposti leviäviä V. 2012 tarttuvaa, voimakasoireista koronavirusripulia (?)

Lisätiedot

RESPIRATORY SYNCYTIAL VIRUS (RSV)

RESPIRATORY SYNCYTIAL VIRUS (RSV) RESPIRATORY SYNCYTIAL VIRUS (RSV) Infektioiden torjuntapäivät 8.11.2018 Espoo, Dipoli 8.11.2018 Respiratory syncytial virus/ Niina Ikonen 1 RS-VIRUS Virus eristettiin 1956 Aiheuttaa vuosittaisia epidemioita

Lisätiedot

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Elidel 10 mg/g emulsiovoide 8.12.2015, Versio 11 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Ekseemaa esiintyy lähinnä lapsilla

Lisätiedot

Allergia ja astma. Erkki Vartiainen, professori, ylijohtaja. 5.9.2012 Esityksen nimi / Tekijä 1

Allergia ja astma. Erkki Vartiainen, professori, ylijohtaja. 5.9.2012 Esityksen nimi / Tekijä 1 Allergia ja astma Erkki Vartiainen, professori, ylijohtaja 5.9.2012 Esityksen nimi / Tekijä 1 Aikuisväestön sekä lasten ja nuorten astma- ja allergiatutkimukset Pohjois- Karjalassa ja Pitkärannassa 5.9.2012

Lisätiedot

Sanna Nikunen ELL 4.10.2012

Sanna Nikunen ELL 4.10.2012 Sanna Nikunen ELL 4.10.2012 Kuuluu heimoon Orthomyxoviridae, joka jaetaan kahteen sukuun; Influenssa A- ja B- virukset sekä influenssa C-virukset A-virukset eläimillä ja ihmisillä, B- virukset harvinaisempia,

Lisätiedot

Penikkatauti turkiseläimillä

Penikkatauti turkiseläimillä Penikkatauti turkiseläimillä Ajankohtaista tarttuvista eläintaudeista teemapäivä 21.5.2013 Ulla-Maija Kokkonen ELT, erikoiseläinlääkäri Evira Tutkimus- ja laboratorio-osasto Eläintautivirologian tutkimusyksikkö

Lisätiedot

Tartuntatautilaki 48 Työntekijän ja opiskelijan rokotussuoja potilaiden suojaamiseksi (voimaan )

Tartuntatautilaki 48 Työntekijän ja opiskelijan rokotussuoja potilaiden suojaamiseksi (voimaan ) Henkilökunnan rokotukset sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköissä Janne Laine Infektiolääkäri 2017 Tartuntatautilaki 48 Työntekijän ja opiskelijan rokotussuoja potilaiden suojaamiseksi (voimaan

Lisätiedot

Keskisuomalaiset zoonoosit

Keskisuomalaiset zoonoosit Keskisuomalaiset zoonoosit Alueellinen tartuntatautikoulutuspäivä 3.5.2016 Sanna Kilpinen www.terve.fi Zoonoosi? from Greek: ζῷον zoon "animal" Eläimen, yleensä selkärankaisen, infektiotauti, joka voi

Lisätiedot

Immuunipuutokset. Olli Vainio OY Diagnostiikan laitos OYS Kliinisen mikrobiologian laboratorio 17.10.2008

Immuunipuutokset. Olli Vainio OY Diagnostiikan laitos OYS Kliinisen mikrobiologian laboratorio 17.10.2008 Immuunipuutokset Olli Vainio OY Diagnostiikan laitos OYS Kliinisen mikrobiologian laboratorio 17.10.2008 Immuunijärjestelm rjestelmän n toiminta Synnynnäinen immuniteetti (innate) Välitön n vaste (tunneissa)

Lisätiedot

Tietopaketti seksitaudeista

Tietopaketti seksitaudeista Tietopaketti seksitaudeista Tietopaketti seksitaudeista Seksitaudit tarttuvat nimensä mukaan seksin välityksellä, kun kahden ihmisen limakalvot (tai niiden viereinen iho) ovat kosketuksissa keskenään.

Lisätiedot

Tarttuvien tautien vastustus

Tarttuvien tautien vastustus Tarttuvien tautien vastustus Eläinlääkäri Katja Hautala Tartuntatautien oireita Hengitystieoireet Kuume Silmävuoto Alentunut suorituskyky Ripuli Ihotulehdukset (sieni, syylät, rivi jne) Keskushermosto-oireet

Lisätiedot

Tiesitkö tämän? Naisille. Miehille. Vanhemmille SIVU 2

Tiesitkö tämän? Naisille. Miehille. Vanhemmille SIVU 2 3 4 10 12 14 Tiesitkö tämän? Naisille Miehille Vanhemmille SIVU 2 4 Tiesitkö tämän? 5 Mikä on ihmisen papilloomavirus? Ihmisen papilloomavirus (HPV) on sukupuoliteitse leviävä virusinfektion aiheuttaja,

Lisätiedot

Tuberkuloosi ja hoitohenkilökunta. 26.9.2007 ISLT LT Riitta Erkinjuntti-Pekkanen el, keuhkosairauksien klinikka KYS

Tuberkuloosi ja hoitohenkilökunta. 26.9.2007 ISLT LT Riitta Erkinjuntti-Pekkanen el, keuhkosairauksien klinikka KYS Tuberkuloosi ja hoitohenkilökunta 26.9.2007 ISLT LT Riitta Erkinjuntti-Pekkanen el, keuhkosairauksien klinikka KYS Tb ja hoitohenkilökunta Tartunta ja suojautuminen Tb tilanne Pohjois-Savossa Valvottu

Lisätiedot

Influenssarokotus miksi ja kenelle? Esa Rintala, ylilääkäri Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikkö VSSHP 2016

Influenssarokotus miksi ja kenelle? Esa Rintala, ylilääkäri Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikkö VSSHP 2016 Influenssarokotus miksi ja kenelle? Esa Rintala, ylilääkäri Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikkö VSSHP 2016 Influenssa Lisää väestön sairastuvuutta 5 15 % aikuisista ja 20 30 % lapsista sairastuu

Lisätiedot

POTILAAN OPAS MAVENCLAD. Potilaan opas. Kladribiini (MAVENCLAD) RMP, versio 1.0 Fimean hyväksymä

POTILAAN OPAS MAVENCLAD. Potilaan opas. Kladribiini (MAVENCLAD) RMP, versio 1.0 Fimean hyväksymä MAVENCLAD Potilaan opas POTILAAN OPAS RISKIENHALLINNAN KOULUTUSMATERIAALI FI/CLA/1117/0050 Tärkeää tietoa MAVENCLAD-hoidon aloittaville potilaille Sisällys MAVENCLAD-valmisteen esittely Kuinka MAVENCLAD-hoito

Lisätiedot

Tutkimus. Terveys. Turvallisuus. Rokotetutkimusta - terveemmän tulevaisuuden puolesta.

Tutkimus. Terveys. Turvallisuus. Rokotetutkimusta - terveemmän tulevaisuuden puolesta. Tutkimus. Terveys. Turvallisuus. Rokotetutkimusta - terveemmän tulevaisuuden puolesta. ROKOTETUTKIMUSTA terveemmän tulevaisuuden puolesta Tarttuvien tautien ennaltaehkäisy edellyttää rokotteiden jatkuvaa

Lisätiedot

Veren välityksellä tarttuvat taudit. Ajankohtaista infektioiden torjunnasta 7.10.2011 OYS, infektiolääkäri Lotta Simola

Veren välityksellä tarttuvat taudit. Ajankohtaista infektioiden torjunnasta 7.10.2011 OYS, infektiolääkäri Lotta Simola Veren välityksellä tarttuvat taudit Ajankohtaista infektioiden torjunnasta 7.10.2011 OYS, infektiolääkäri Lotta Simola Veren välityksellä tarttuvat taudit merkittävä tartunnanvaara taudeissa, joissa mikrobia

Lisätiedot

Tuhkarokko meillä ja muualla

Tuhkarokko meillä ja muualla Tuhkarokko meillä ja muualla Mia Kontio Virologian yksikkö Tartuntatautiseurannan ja torjunnan osasto Labquality päivät 10.2.2012 26.2.2012 Tuhkarokko meillä ja muualla/mia Kontio 1 TUHKAROKKO (morbilli,

Lisätiedot

Ritva Kaikkonen Animagi Hevosklinikka Oulu Killeri 15.12.2014

Ritva Kaikkonen Animagi Hevosklinikka Oulu Killeri 15.12.2014 Ritva Kaikkonen Animagi Hevosklinikka Oulu Killeri 15.12.2014 Normaalia korkeampi elimistön lämpötila (37-38.3C normaali) Normaalilämmössä yksilöllistä variaatiota, selvitä hevosesi normaalilämpö säännöllisillä

Lisätiedot

Hevosten rokottaminen. Eläinlääkäri Martti Nevalainen Intervet Oy, osa Schering-Plough konsernia

Hevosten rokottaminen. Eläinlääkäri Martti Nevalainen Intervet Oy, osa Schering-Plough konsernia Hevosten rokottaminen Eläinlääkäri Martti Nevalainen Intervet Oy, osa Schering-Plough konsernia Miksi rokotuttaa hevosia? Pyritään ennaltaehkäisemään tai lieventämään tartuntatauteja, jotka saattavat aiheuttaa

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN LABORATORIOKESKUKSEN ISLAB Laboratoriotiedote 16/2008 LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ Hallintokeskus Kuopion aluelaboratorio 9.10.

ITÄ-SUOMEN LABORATORIOKESKUKSEN ISLAB Laboratoriotiedote 16/2008 LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ Hallintokeskus Kuopion aluelaboratorio 9.10. Kuopion aluelaboratorio 9.10.2008 1(6) UUSI TUTKIMUS SYFILISDIAGNOSTIIKKAAN Otamme 15.10.2008 alkaen käyttöön uuden tutkimuksen syfilisdiagnostiikkaan: Tutkimus: S -Treponema pallidum, vasta-aineet Lyhenne:

Lisätiedot

Ajankohtaista infektioiden torjunnasta. Pekka Ylipalosaari Infektiolääkäri /OYS Infektioiden torjuntayksikkö 261015

Ajankohtaista infektioiden torjunnasta. Pekka Ylipalosaari Infektiolääkäri /OYS Infektioiden torjuntayksikkö 261015 Ajankohtaista infektioiden torjunnasta Pekka Ylipalosaari Infektiolääkäri /OYS Infektioiden torjuntayksikkö 261015 Mikä on runsaasti kosketeltujen pintojen merkitys influenssan leviämisessä? 49 näytettä

Lisätiedot

Mitä resistentin mikrobin kantajuus merkitsee? Reetta Huttunen LT, infektiolääkäri, apulaisylilääkäri, TAYS, infektioyksikkö

Mitä resistentin mikrobin kantajuus merkitsee? Reetta Huttunen LT, infektiolääkäri, apulaisylilääkäri, TAYS, infektioyksikkö Mitä resistentin mikrobin kantajuus merkitsee? Reetta Huttunen LT, infektiolääkäri, apulaisylilääkäri, TAYS, infektioyksikkö Asia on kyllä tärkeä mutta älkää olko huolissanne? Terveydenhuollon laitoksessa

Lisätiedot

Nivelreuman serologiset testit: mitä ne kertovat? LT, apulaisylilääkäri Anna-Maija Haapala TAYS Laboratoriokeskus

Nivelreuman serologiset testit: mitä ne kertovat? LT, apulaisylilääkäri Anna-Maija Haapala TAYS Laboratoriokeskus Nivelreuman serologiset testit: mitä ne kertovat? LT, apulaisylilääkäri Anna-Maija Haapala TAYS Laboratoriokeskus Sisältö 1. Nivelreuma: etiologia, esiintyvyys, diagnostiikka 2. Nivelreuman serologiset

Lisätiedot

Vesirokkorokotukset vihdoinkin lasten rokotusohjelmaan

Vesirokkorokotukset vihdoinkin lasten rokotusohjelmaan Vesirokkorokotukset vihdoinkin lasten rokotusohjelmaan Tuija Leino, ylilääkäri Rokotusohjelmayksikkö 5.5.2017 Ei sidonnaisuuksia lääketeollisuuteen, THL: ssä vuodesta 1997 27.4.2017 Esityksen nimi / Tekijä

Lisätiedot

NOBIVAC RABIES VET. Adjuvantti: Alumiinifosfaatti (2 %) 0,15 ml (vastaten alumiinifosfaattia 3 mg)

NOBIVAC RABIES VET. Adjuvantti: Alumiinifosfaatti (2 %) 0,15 ml (vastaten alumiinifosfaattia 3 mg) VALMISTEYHTEENVETO 1 ELÄINLÄÄKKEEN NIMI Nobivac RABIES Vet 2 LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS Per annos (1 ml): Vaikuttava aine: BHK-21-soluviljelmässä kasvatettua ja beeta-propionilaktonilla inaktivoitua

Lisätiedot

Terveydenhoitohenkilökunnan rokotukset. V-J Anttila 21.4.2016

Terveydenhoitohenkilökunnan rokotukset. V-J Anttila 21.4.2016 Terveydenhoitohenkilökunnan rokotukset V-J Anttila 21.4.2016 Terveydenhuoltohenkilökunnan rokotukset: säädöspohja Tällä hetkellä säädöstasolla kyse on lähinnä työturvallisuuslain ja työterveyshuoltolain

Lisätiedot

Avohoidon A-streptokokki-infektion torjunta, miten epidemia katkaistaan? Eeva Ruotsalainen Tartuntatautikurssi 15.4.2015

Avohoidon A-streptokokki-infektion torjunta, miten epidemia katkaistaan? Eeva Ruotsalainen Tartuntatautikurssi 15.4.2015 Avohoidon A-streptokokki-infektion torjunta, miten epidemia katkaistaan? Eeva Ruotsalainen Tartuntatautikurssi 15.4.2015 Perusasiaa Tartuntatapa Esiintyy iholla ja nielussa Pisara- ja kosketustartunta

Lisätiedot

TAUSTATIEDOT 2. Sukupuoli? 1 O Uros 2 O Narttu. 3. Onko koira kastroitu/steriloitu? 0 O Ei 1 O Kyllä

TAUSTATIEDOT 2. Sukupuoli? 1 O Uros 2 O Narttu. 3. Onko koira kastroitu/steriloitu? 0 O Ei 1 O Kyllä ESITIETO 1. Oletko saanut linkin kyselyyn sähköpostitse tai paperisen kyselylomakkeen postissa kotiin?, sain tiedon kyselyn alkamisesta muuta kautta TAUSTATIEDOT 2. Sukupuoli? 1 O Uros 2 O Narttu 3. Onko

Lisätiedot

PD-hoidon komplikaatiot

PD-hoidon komplikaatiot Sisäinen ohje 1 (5) PD-hoidon komplikaatiot Peritoniitti eli vatsakalvon tulehdus: Peritoniitin yleisin aiheuttaja on staphylococcus aureus. Staphylococcus epidermiksen osuus on pienempi. Harvinaisempia

Lisätiedot

Laboratorion merkitys infektioiden diagnostiikassa. Risto Vuento Laboratoriokeskus PSHP

Laboratorion merkitys infektioiden diagnostiikassa. Risto Vuento Laboratoriokeskus PSHP Laboratorion merkitys infektioiden diagnostiikassa Risto Vuento Laboratoriokeskus PSHP Mikrobin ja ihmisen suhde Hyödylliset mikrobit, henkilön oma mikrobisto (ns. normaalifloora) Käsitteellä infektiotauti

Lisätiedot

Epidemioiden torjunta rokotuksin Tuija Leino, THL

Epidemioiden torjunta rokotuksin Tuija Leino, THL Epidemioiden torjunta rokotuksin 11.10.2012 Tuija Leino, THL 1 Lähtökohta Rokotteilla pystytään ehkäisemään eräiden tarttuvien tautien tartuntoja ja/tai oireiden ilmaantumista Voidaan ehkäistä mikrobin

Lisätiedot

Kausi-influenssa lähestyy, miten suojaat potilaasi ja itsesi? Hannu Syrjälä

Kausi-influenssa lähestyy, miten suojaat potilaasi ja itsesi? Hannu Syrjälä Kausi-influenssa lähestyy, miten suojaat potilaasi ja itsesi? Hannu Syrjälä 30.9.2016 Kausi-influenssalöydökset PPSHP:ssä 2014-16 (Nordlab) 140 120 116 100 86 94 80 75 2014 60 40 20 16 18 27 42 36 39 29

Lisätiedot

END POLIO NOW (EPN) Kysymyksessä on kansainvälisen Rotaryjärjestön merkittävin yksittäinen hanke

END POLIO NOW (EPN) Kysymyksessä on kansainvälisen Rotaryjärjestön merkittävin yksittäinen hanke END POLIO NOW (EPN) Kysymyksessä on kansainvälisen Rotaryjärjestön merkittävin yksittäinen hanke Polion hävittämisohjelmaan on käytetty noin miljardi dollaria Rokotuksia on annettu noin kolmelle miljardille

Lisätiedot

Veren välityksellä tarttuvat taudit ja verialtistustapaturma

Veren välityksellä tarttuvat taudit ja verialtistustapaturma Veren välityksellä tarttuvat taudit ja verialtistustapaturma VSSHP:n Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikkö Esa Rintala 29.3.2017 Hepatiittitapaukset VSSHP:n alueella 160 140 146 Hepatiitit, VSSHP

Lisätiedot

Virukset luonnonvesissä. Dos. Leena Maunula, Elintarvikehygienian ja ympäristöterveyden osasto, ELTDK, HY 25. 04. 2013

Virukset luonnonvesissä. Dos. Leena Maunula, Elintarvikehygienian ja ympäristöterveyden osasto, ELTDK, HY 25. 04. 2013 Virukset luonnonvesissä Dos. Leena Maunula, Elintarvikehygienian ja ympäristöterveyden osasto, ELTDK, HY 25. 04. 2013 Eläinlääketieteellinen tiedekunta / Leena Maunula 6.5.2013 1 Virukset vesi- ja elintarvikevälitteisten

Lisätiedot

POTILAAN HYGIENIAOPAS

POTILAAN HYGIENIAOPAS POTILAAN HYGIENIAOPAS Erikoissairaanhoito Hatanpään sairaala Sisältö SISÄLLYSLUETTELO Hygienia sairaalassa. 2 Käsihygienia.. 3 Käsien pesu 4 Käsien desinfektio... 5 Yskimishygienia.. 6 Henkilökohtainen

Lisätiedot

Tehty yhteistyönä tri Jan Torssanderin kanssa. Läkarhuset Björkhagen, Ruotsi.

Tehty yhteistyönä tri Jan Torssanderin kanssa. Läkarhuset Björkhagen, Ruotsi. idslofi04.12/06.2 Tehty yhteistyönä tri Jan Torssanderin kanssa. Läkarhuset Björkhagen, Ruotsi. Galderma Nordic AB. Box 15028, S-167 15 Bromma. Sweden Tel +46 8 564 355 40, Fax +46 8 564 355 49. www.galdermanordic.com

Lisätiedot

MRSA-kantajuuden seuranta

MRSA-kantajuuden seuranta MRSA-kantajuuden seuranta Hygieniahoitaja Minna Nieminen Tays, Infektioyksikkö MRSA-näytteiden ottamisen ohje Tays ohje: MRSA-seulontannäytteet otetaan Kaikista Taysiin sairaalahoitoon tulevista, osastolle

Lisätiedot

Tarttuvista taudeista

Tarttuvista taudeista OHJELMA Hippos kiittää tuesta seuraavia yhteistyökumppaneita: Intervet Oy Pharmaxim AB Scanvet Eläinlääkkeet Oy Vermon Ravirata Vetcare Oy 18.00 18.30 Tarttuvien tautien ennaltaehkäisy / ell. Katja Hautala

Lisätiedot

VERIVAROTOIMIEN MERKITSEMISEN MERKITYS KÄYTÄNNÖSSÄ

VERIVAROTOIMIEN MERKITSEMISEN MERKITYS KÄYTÄNNÖSSÄ VERIVAROTOIMIEN MERKITSEMISEN MERKITYS KÄYTÄNNÖSSÄ TYKS:n Infektiopoliklinikka Sh Tanja Sindén 16.5.2017 VERITEITSE TARTTUVAT TAUDIT: B-hepatiitti C-hepatiitti HIV 1 VERITEITSE TARTTUVAT TAUDIT, tartunnan

Lisätiedot

Case Ebola ja opit viimeisestä pandemiasta. Mika Mäkinen 26.5.2015

Case Ebola ja opit viimeisestä pandemiasta. Mika Mäkinen 26.5.2015 Case Ebola ja opit viimeisestä pandemiasta Mika Mäkinen 26.5.2015 Bank of America and Merill Lynch (2014): A severe pandemic could kill 360mn and hit global GDP by 5% Pandemian määritelmä Uusi taudin aiheuttaja

Lisätiedot

Rintasyöpä ja sen ehkäisy. Jaana Kolin

Rintasyöpä ja sen ehkäisy. Jaana Kolin Rintasyöpä ja sen ehkäisy Jaana Kolin Syöpä sairautena Uusia syöpiä todetaan maassamme vuosittain noin 29.000 Miehillä ja naisilla syöpiä todetaan suurin piirtein yhtä paljon Vuoteen 2020 mennessä uusien

Lisätiedot

Entyvio 300 mg kuiva aine välikonsentraatiksi infuusionestettä varten, liuos (vedolitsumabi)

Entyvio 300 mg kuiva aine välikonsentraatiksi infuusionestettä varten, liuos (vedolitsumabi) Entyvio 300 mg kuiva aine välikonsentraatiksi infuusionestettä varten, liuos (vedolitsumabi) RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO 27.6.2014, versio 1.0 VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1

Lisätiedot

Tauti Aiheuttaja Itämisaika Tartunta-aika Oireet Hoito Ehkäisy Poissaolo. Kuume, väsymys, lihassärky, nuha, kurkkukipu, yskä.

Tauti Aiheuttaja Itämisaika Tartunta-aika Oireet Hoito Ehkäisy Poissaolo. Kuume, väsymys, lihassärky, nuha, kurkkukipu, yskä. HELSINGIN KAUPUNKI VARHAISKASVATUSVIRASTO 23.3.2016 Taulukossa on tietoja tavallisimmista lasten sairauksista ja yleinen ohje poissaolosta. Lapsen sairastuessa tulee tarvittaessa kääntyä terveydenhuoltohenkilöstön

Lisätiedot

AMGEVITA (adalimumabi)

AMGEVITA (adalimumabi) AMGEVITA (adalimumabi) Potilaskortti - Lapset Tässä kortissa on tärkeitä turvallisuustietoja Amgevitavalmisteesta. Huom: Näytä tämä kortti aina, kun asioit lapsesi lääkärin tai muun terveydenhuoltohenkilöstön

Lisätiedot

HENGITYSTIEINFEKTIOON SAIRASTUNEEN LEIKKI-IKÄISEN (1-3 vuotiaan) LAPSEN HOITO KOTONA

HENGITYSTIEINFEKTIOON SAIRASTUNEEN LEIKKI-IKÄISEN (1-3 vuotiaan) LAPSEN HOITO KOTONA HENGITYSTIEINFEKTIOON SAIRASTUNEEN LEIKKI-IKÄISEN (1-3 vuotiaan) LAPSEN HOITO KOTONA Sisältö Johdanto... 3 Yleinen kotihoito... 4 Nuhakuume... 7 Keuhkoputkentulehdus... 8 Kurkunpääntulehdus... 9 Milloin

Lisätiedot

HPV rokotus. Tuija Leino, LT, ylilääkäri, Rokotusohjelmayksikkö. Ei sidonnaisuuksia Osastolla rokotetutkimuksia GSK:n rokotteilla

HPV rokotus. Tuija Leino, LT, ylilääkäri, Rokotusohjelmayksikkö. Ei sidonnaisuuksia Osastolla rokotetutkimuksia GSK:n rokotteilla HPV rokotus Tuija Leino, LT, ylilääkäri, Rokotusohjelmayksikkö Ei sidonnaisuuksia Osastolla rokotetutkimuksia GSK:n rokotteilla Uusi rokote tulossa markkinoille! Gardasil 9 HPV16 ja 18 HPV 6 ja 11 kondyloomasuoja

Lisätiedot

Käyttöohje. Tervetuloa klamydiaja tippuritestipalvelun käyttäjäksi!

Käyttöohje. Tervetuloa klamydiaja tippuritestipalvelun käyttäjäksi! Käyttöohje Tervetuloa klamydiaja tippuritestipalvelun käyttäjäksi! Palvelun käyttämiseen tarvitset internetyhteyden esimerkiksi matkapuhelimesta ja keinon tunnis tautua sähköisesti pankkitunnuksilla tai

Lisätiedot

Onko sinulla psoriaasi? Voisiko kysymyksessä olla nivelpsoriaasi?

Onko sinulla psoriaasi? Voisiko kysymyksessä olla nivelpsoriaasi? Onko sinulla psoriaasi? Voisiko kysymyksessä olla nivelpsoriaasi? Sisällysluettelo s. 3 Mikä on nivelpsoriaasi? s. 3 Mitkä ovat nivelpsoriaasin oireet? s. 4 Mitä oireita minun pitäisi tarkkailla? s. 5

Lisätiedot

MILLOIN HOITOON?! Sitä vastoin muille päiväkodin tai koulun lapsille ei suositella ennalta ehkäisevää hoitoa.

MILLOIN HOITOON?! Sitä vastoin muille päiväkodin tai koulun lapsille ei suositella ennalta ehkäisevää hoitoa. MILLOIN HOITOON?! Aivokalvontulehdus Tarttuva aivokalvontulehdus (meningokokkibakteeri) tarttuu ilmasta. Bakteeri leviää ilmaan yskittäessä ja niistettäessä. Monilla lapsilla on meningokokkeja nenässä

Lisätiedot

HPV-rokote tulee rokotusohjelmaan mitä, kenelle, miksi?

HPV-rokote tulee rokotusohjelmaan mitä, kenelle, miksi? HPV-rokote tulee rokotusohjelmaan mitä, kenelle, miksi? Tuija Leino THL Kerron tässä alkavasta rokotusohjelmasta rokotteesta Miksi otettu ohjelmaan? Miltä taudilta suojaudutaan? Miksi otettu ohjelmaan

Lisätiedot

HSV- ja VZV-keratiitit

HSV- ja VZV-keratiitit HSV- ja VZV-keratiitit SSLY Levi 23.3.2017 Dos. Minna Vesaluoma, HY Moorfields Eye Hospital, London Sarveiskalvon HSV/VZV Epiteelin tauti Neurotrofinen keratopatia Strooman tauti Endoteelin tauti HSV Hoidon

Lisätiedot

Mycoplasma bovis hiljainen ja tappava. Eläinlääkäri Taina Haarahiltunen Yksityispraktikko, Nurmijärvi

Mycoplasma bovis hiljainen ja tappava. Eläinlääkäri Taina Haarahiltunen Yksityispraktikko, Nurmijärvi Mycoplasma bovis hiljainen ja tappava Eläinlääkäri Taina Haarahiltunen Yksityispraktikko, Nurmijärvi Mycoplasma bovis Soluseinätön bakteeri Beetalaktaamiantibiootit (mm. penisilliini) eivät tehoa Herkkiä

Lisätiedot

Puutiaisesta ei päivääkään. Koiran ulkoiset asukkaat Apteekkikoulutus 2006

Puutiaisesta ei päivääkään. Koiran ulkoiset asukkaat Apteekkikoulutus 2006 Puutiaisesta ei päivääkään Koiran ulkoiset asukkaat Apteekkikoulutus 2006 Ulkoloiset ovat yleisiä Ruotsalaisen tilaston mukaan 25 % eläinlääkärin potilaista on iho-ongelmaisia, joilla tavallisin syy on

Lisätiedot

BCG-rokotusohjelman muutos. Satu Rapola Rokoteosasto Kansanterveyslaitos

BCG-rokotusohjelman muutos. Satu Rapola Rokoteosasto Kansanterveyslaitos BCG-rokotusohjelman muutos Satu Rapola Rokoteosasto Kansanterveyslaitos BCG-rokote Tuberkuloosia vastaan Sisältää Mycobacterium bovis kannasta heikennettyjä Bacillus-Calmette-Guérin bakteereita BCG-kanta

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 4.5.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 4.5.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2010 1 117 LAUSUNTO KORVATULEHDUSTEN HOITOA KOSKEVASTA VALTUUSTOALOITTEESTA Terke 2010-575 Esityslistan asia TJA/8 TJA Terveyslautakunta päätti antaa aloitteesta seuraavan,

Lisätiedot

Ihopsoriaasin hoitaminen. Anna Jussila, LL, erikoistuvan vaiheen lääkäri SATSHP, Ihotautien poliklinikka

Ihopsoriaasin hoitaminen. Anna Jussila, LL, erikoistuvan vaiheen lääkäri SATSHP, Ihotautien poliklinikka Ihopsoriaasin hoitaminen Anna Jussila, LL, erikoistuvan vaiheen lääkäri SATSHP, Ihotautien poliklinikka Hoidon tavoitteet 1. Oireiden minimointi 2. Elämänlaadun parantaminen 3. Työ- ja toimintakyvyn säilyttäminen

Lisätiedot

Erotusdiagnostiikasta. Matti Uhari Lastentautien klinikka, Oulun yliopisto

Erotusdiagnostiikasta. Matti Uhari Lastentautien klinikka, Oulun yliopisto Erotusdiagnostiikasta Matti Uhari Lastentautien klinikka, Oulun yliopisto Tavoitteena systemaattinen diagnostiikka Analysoi potilaan antamat tiedot ja kliiniset löydökset Tuota lista mahdollisista diagnooseista

Lisätiedot

Akne. totta ja tarua nuoruusiän näppylöistä

Akne. totta ja tarua nuoruusiän näppylöistä Akne totta ja tarua nuoruusiän näppylöistä LÄHES KAIKKI NUORET KÄRSIVÄT JOSSAKIN VAIHEESSA FINNEISTÄ KASVOISSA, RINNASSA JA SELÄSSÄ. NE OVAT NUORUUSIÄSSÄ NIIN TAVALLISIA, ETTÄ NIIDEN KATSOTAAN KUULUVAN

Lisätiedot

Oireet: Kuume, kurkkukipu, nielemisvaikeus, suurentuneet ja aristavat kaulan imusolmukkeet, kurkussa valkoinen kate, oksentelu.

Oireet: Kuume, kurkkukipu, nielemisvaikeus, suurentuneet ja aristavat kaulan imusolmukkeet, kurkussa valkoinen kate, oksentelu. Päivitetty 13.12.2012 TAVALLISIMMAT LASTEN TARTUNTATAUDIT (Lastenneuvolassa ja päivähoidossa oleva käytäntö) ANGIINA (Streptokokki A) Aiheuttaja: Bakteeri Itämisaika: 2-5 vrk Oireet: Kuume, kurkkukipu,

Lisätiedot

ASTMAPOTILAAN HOITOPOLKU: HENGITYSHOITAJA/ASTMALÄÄKÄRI

ASTMAPOTILAAN HOITOPOLKU: HENGITYSHOITAJA/ASTMALÄÄKÄRI Astmapotilaan hoidon aloitus ja hoitopolku Simon terveysasemalla ASTMAPOTILAAN HOITOPOLKU: HENGITYSHOITAJA/ASTMALÄÄKÄRI Terveyskeskuksessa on jo ennestään käytössä suhteellisen hyvin toimiva astmapotilaan

Lisätiedot

Käyttöohje. Tervetuloa klamydiaja tippuritestipalvelun käyttäjäksi!

Käyttöohje. Tervetuloa klamydiaja tippuritestipalvelun käyttäjäksi! Käyttöohje Tervetuloa klamydiaja tippuritestipalvelun käyttäjäksi! Palvelun käyttämiseen tarvitset internetyhteyden esimerkiksi matkapuhelimesta ja keinon tunnis tautua sähköisesti pankkitunnuksilla tai

Lisätiedot

Myyräkuume ja tularemia. 16.10.2015 Elina Saarela

Myyräkuume ja tularemia. 16.10.2015 Elina Saarela Myyräkuume ja tularemia 16.10.2015 Elina Saarela Myyräkuume Puumala-viruksen aiheuttama zoonoosi Kantajina metsämyyrät Myyräkanta vaikuttaa esiintyvyyteen Hengitystietartunta eritteistä Ei tartu ihmisestä

Lisätiedot

INFEKTIOIDEN SEURANTA- MÄÄRITELMÄT PITKÄAIKAIS- HOITOLAITOKSISSA

INFEKTIOIDEN SEURANTA- MÄÄRITELMÄT PITKÄAIKAIS- HOITOLAITOKSISSA Sairaalainfektio-ohjelma (SIRO) INFEKTIOIDEN SEURANTA- MÄÄRITELMÄT PITKÄAIKAIS- HOITOLAITOKSISSA Allison McGeer ym., 1991 Kansanterveyslaitoksen julkaisuja C 14/2005 Kansanterveyslaitoksen julkaisuja C11

Lisätiedot

INFLECTRA SEULONTAKORTTI

INFLECTRA SEULONTAKORTTI Demyelinoiva sairaus Jos potilaalla on aiempi tai äskettäin puhjennut demyelinioiva sairaus, anti-tnf-hoidon hyödyt ja haitat on arvioitava huolellisesti ennen INFLECTRA -hoidon aloitusta. INFLECTRA -hoidon

Lisätiedot

LIITE I VALMISTEYHTEENVETO

LIITE I VALMISTEYHTEENVETO LIITE I VALMISTEYHTEENVETO 1 1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI Proteq West Nile injektioneste, suspensio, hevoselle 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS Yksi 1 ml:n annos sisältää: Vaikuttava aine: West Nile rekombinantti

Lisätiedot