Transgof- loppuseminaari Kotka

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Transgof- loppuseminaari Kotka"

Transkriptio

1 Markku Haikonen, KyAMK Transgof- loppuseminaari Kotka EU-rahoitteisen TRANSGOF-hankkeen avulla on kartoitettu kuljetusreittien ja ketjujen kokonaistehokkuutta sekä kehitetty logistista kilpailukykyä Kaakkois-Suomessa ja erityisesti alueen satamiin sidoksissa olevissa yrityksissä. Hankkeessa on selvitetty alueen yritysten osaamista ja osaamistarpeita sekä alueen suuren kouluttavan organisaation kykyä vastata näihin tarpeisiin. Osaamiskartoitus, mh,

2 Transgof- loppuseminaari Kotka Merenkulun ja logistiikan henkilöst stön n yhteisen osaamisen selvittämiseksi laadittiin opetustoiminnan ja tutkimus- ja kehitystoiminnan henkilöst stön n osaamiskartoitus.. Tulokset muodostavat tämän t n yhteisön n CV:n eli ne kertovat osaltaan henkilöst stön n yhteenlasketusta osaamisesta ja kyvykkyydestä. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ää: merenkulun ja logistiikan organisaation osaamisen laajuutta ja vahvuutta sekä kehittämistarpeita, yhteisön n osaamista suhteessa Transgof- hankkeen satamasidonnaisten yritysten koulutustarveselvityksen tuloksiin Tutkimus koostui kahdesta osiosta, vertailusta KyAMK:n osaamispyramidiin ja vertailusta em. koulutustarveselvitykseen Osaamiskartoitus, mh,

3 Transgof- loppuseminaari Kotka Vastauksia saatiin 27. Merenkulun ja logistiikan kok.henkilöst stömäärä on 34, joten vastausprosentti oli 79 %. Tutkijoiden vastauksia oli 12, vastausprosentti 86 %. Opetushenkilöstön n kohdalla vastauksia oli 15, vastausprosentti 75 %. Varsinaisen opetustoiminnan ja johdon henkilöst stön vastausprosentti oli 88 %. Vastausten määm äärä oli varsin hyvä ja vastausten avulla voidaan saada selkeä kuva tilanteesta. Tarkasteluun otettiin ne vastaukset, joissa johonkin aiheeseen annettiin arvosana 5 tai enemmän. n. Mutta koska osa henkilöst stöstä jätti vastaamatta, on ilmeistä, että joissakin havainnossa on osaaminen nähty n todellisuutta kapeampana. Edelleen sivutoimisten tuntiopettajien osaaminen ei näy n y tässt ssä osaamiskartoituksessa. Tuloksia tulisi myös s täydentt ydentää teemahaastatteluilla ja opetusohjelman sisält ltöjen tarkastelulla. Osaamiskartoitus, mh,

4 Kuljetus- ja merenkulkuoikeus, EU-dir., tutkijat ja opettajat yks. 5 4 H-lkm, T H-lkm, O Tiekulj.sop.laki, CMR 1.2 Vaar. ain. kulj. lainsääd. 1.3 Merilaki 1.4 IMOn suositukset 1.5 Solas 1.6 Marpol 1.7 EU-direk. Osaamiskartoitus, mh,

5 Kuljetus- ja merenkulkuoikeus, EU-direktiivit kapea osaaminen maantieliikenteen kansallisessa ja kansainvälisess lisessä lainsää äädännössä, laajaa osaamista merilain, IMOn suositusten, Solas- ja Marpol-asioissa asioissa, laajaa osaamista vaarallisten aineiden kuljetusten lainsää äädännössä, EU-direktiiveissä tutkijoilla enemmän n osaamista Osaamiskartoitus, mh,

6 Logistiikka - logistiset toiminnot, tutkijat ja opettajat yks. 5 4 H-lkm, T H-lkm, O Kulj. ja log.ketjujen toim. 2.2 Satamatoim. osana log.ketjua 2.3 Sataman sis. logist. 2.4 Logist. tehost. 2.5 Log. tietojärj. hyödynt. Osaamiskartoitus, mh,

7 Logistiset toiminnot laaja osaaminen kuljetus- ja logistiikkaketjujen toiminnassa, satamatoiminnoissa osana logistiikkaketjua ja logistiikan tehostamisessa sataman sisäisen isen logistiikan ja logistiikan tietojärjestelmien hyödynt dyntämisen suhteen osaamista tulisi lisätä sekä tutkijoilla että opettajilla Osaamiskartoitus, mh,

8 Merenkulun perusteet, kokonaisturvallisuus, tutkijat ja opettajat H-lkm, T H-lkm, O yks , Merenkulkualan perusteet Turvallisuusjoht Riskien hall. ja valm.suunn Työturvallisuus Tuot. ja toiminnan turv Henkilöstöturv Tietoturv Ulkomaan toim. turv Viranomaisyhteistyö ja pel.toim. Osaamiskartoitus, mh,

9 Merenkulkualan perusteet ja kokonaisturvallisuus merenkulkualan perusteiden hallinta on laajaa, turvallisuusjohtaminen, riskien hallinta ja valmiussuunnittelu, työturvallisuus turvallisuus sekä ympärist ristöturvallisuus turvallisuus ovat hyväll llä tasolla, osaamista on parannettava henkilöst stöturvallisuuden, turvallisuuden, tietoturvallisuuden, ulkomaan toimintojen turvallisuuden sekä viranomaisyhteistyön n ja pelastustoiminnan alueilla tutkijoiden kohdalla, opettajien kohdalla ulkomaan toimintojen turvallisuuden osaamista on hankittava Osaamiskartoitus, mh,

10 Osaaminen suhteessa kuljetusturvallisuuteen ja ISPS-asioihin, tutkijat ja opettajat yks. 5 4 H-lkm, T H-lkm, O Kulj.ketj. turv Varaut. kulj.rikoll Kulj.riskit ja niiden enn.ehkäisy Vaar. ain. kulj. ja käs Turvasuunn. ja toimenpit Satamaturv. liittyvät toim.harj. Osaamiskartoitus, mh,

11 Huolinta ja rahtaus, tutkijat ja opettajat yks H-lkm, T H-lkm, O Tuonti- ja vientihuol. 5.2 PSYM 5.3 Incoterms Tullivar., tullaus 5.5 Rahtaus Osaamiskartoitus, mh,

12 Kuljetusturvallisuus ja ISPS-asiat osaaminen on kapeaa varautumisessa kuljetusrikollisuuteen, osaaminen on kapeaa vaarallisten aineiden käsittelyssk sittelyssä ja kuljetuksessa sekä osaaminen on kapeaa satamaturvallisuuteen liittyvissä toimintaharjoituksissa Huolinta ja rahtaus osaaminen on kapealla pohjalla vienti- ja tuontihuolinnassa, huolinta-alan alan kv-sää äännöstöissä, kv- kaupan toimituslausekkeissa, tullivarastoinnissa ja rahtauksessa Osaamiskartoitus, mh,

13 Satamatoim., myynti ja markk., kieliosaaminen, tutkijat ja opettajat yks Johdatus sat.toimintoihin 6.2 Satamaoper. ja konekalusto 6.3 Satamatyön joht. 7, Myynti ja markkinointi 8.1 Englannin kieli 8.2 Venäjän kieli 8.3 Muu, mikä? H-lkm, T H-lkm, O Osaamiskartoitus, mh,

14 Hallinto ja johtaminen, viestintä ja asiakaspalv.taidot, tutkijat ja opettajat H-lkm, T H-lkm, O yks Esimiestaidot 9.2 Asiakk. joht. 9.3 Os. joht. ja kehitt. 9.4 Yr.talous ja lask.toimi 9.5 Strateg. ja muutosjoht. 9.6 Proj. hallinta ja läpivienti 9.7 Muu johtamisos., mikä 10, Viestintä ja asiakaspalvelutaidot Osaamiskartoitus, mh,

15 Satamatoiminnot, myynti ja markkinointi sekä kieliosaaminen osaaminen on kapealla pohjalla satamatyön johtamisessa osaaminen puuttuu venäjän n kielessä,, ei yhtää ään n osaajaa Hallinto ja johtaminen sekä viestintä- ja asiakaspalvelutaidot opettajien osaaminen on melko laajaa kaikissa kohdissa, tutkijoiden osaaminen oli kapealla pohjalla yritystaloudessa ja laskentatoimessa sekä strategia- ja muutosjohtamisessa Osaamiskartoitus, mh,

16 Koulutusaiheiden kiinnostavuus 1 % 4 % 2 % 3 % 2 % 21 % 6 % 11 % 20 % Turvallisuus ja ympäristö Hallinto ja johtaminen Logistiikka - logistiset toiminnot Satamatoiminnot Viestintä ja asiakaspalvelutaidot Merenkulku ja kanainvälinen kauppa Kuljetus- ja merenkulkuoikeus, EU-säädökset Huolinta ja rahtaus Myynti ja markinointi Merenkulkualan perusteet Muu 12 % 18 % Osaamiskartoitus, mh,

17 Merenkulun ja logistiikan osaamisen vastaavuus Kaakkois-Suomen satamasidonnaisten yritysten koulutustarveselvityksen koosteeseen koulutusaiheiden kiinnostavuus: keskeisissä kiinnostuksen kohteissa on mukana useita Kymenlaakson ammattikorkeakoulun vahvoja alueita, kuten turvallisuus ja ympärist ristö (joitakin turvallisuusosioita lukuun ottamatta) sekä logistiikka logistiset toiminnot. mutta toisaalta muutaman kohdalla Kymenlaakson ammattikorkeakoulun omaa osaamista tulisi edelleen kehittää ää,, näitn itä ovat hallinto ja johtaminen sekä satamatoiminnot. Osaamiskartoitus, mh,

18 Koulutustarpeet teemoittain Turvallisuus Logistiset toiminnot Liiketoiminnot Muut 15 Osaamiskartoitus, mh,

19 Merenkulun ja logistiikan osaamisen vastaavuus Kaakkois-Suomen satamasidonnaisten yritysten koulutustarveselvityksen koosteeseen koulutustarpeet teemoittain: turvallisuus ja logistiset toiminnot ovat keskeisiä Kymenlaakson ammattikorkeakoulun osaamisalueita, Liiketoimintojen kohdalla Kymenlaakson ammattikorkeakoulun kannattaisi syventää erityisesti liiketoimintaosaamistaan merenkulku-,, satama- ja logistiikkasidonnaisissa yrityksissä.. TämäT palvelisi erittäin in hyvin alueellista elinkeinorakennetta. Osaamiskartoitus, mh,

20 Tämä osaamiskartoitus antaa käsitellyn k vastausaineiston perusteella kuvan organisaation osaamisesta. Organisaation yhteinen osaaminen on kuitenkin koko ajan muuttuva kokonaisuus uuden oppimisen ja henkilöst stömuutosten kautta. Organisaation osaamisen ylläpito ja kehittäminen vastaamaan tarpeita on haastava tehtävä,, jota on suunniteltava henkilöst stön n osaamisen kehittämisell misellä, osaavista henkilöst stöitä kiinnipitämisell misellä ja kyvykkäiden henkilöiden iden rekrytoinnilla. Unohtaa ei sovi myösk skään n yritysyhteistyötä T&K- hankkeissa eikä hankkeissa toimivia tutkijoita, jotka voivat antaa omaa erityisosaamistaan koulutuspalvelujen tuottamiseen ja toisaalta opettajien ammattiosaamisen liittäminen työel elämän n kanssa tehtäviin hankkeisiin. Osaamiskartoitus, mh,

Mahdollisuuksien meri

Mahdollisuuksien meri Mahdollisuuksien meri 23 suositusta meriklusterin koulutuksen kehittämiseksi Tomi Oravasaari, projektipäällikkö Älykäs satama seminaari 8.3.2016 Mahdollisuuksien meri selvityksen tausta Kymenlaakson ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Suomi - saari Euroopan sisämeren rannalla

Suomi - saari Euroopan sisämeren rannalla Suomi - saari Euroopan sisämeren rannalla Tekniikan päivät 16.1.2008 klo 9 Dipoli, Espoo professori Ulla Tapaninen Turun yliopisto / Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus Merikotka tutkimuskeskus

Lisätiedot

MERIKOTKA tutkimustoiminta

MERIKOTKA tutkimustoiminta MERIKOTKA tutkimustoiminta 29.11.2007 Ulla Tapaninen, professori Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus, Turun yliopisto www.merikotka.fi mkk.utu.fi Strategiset perusteet Lähtökohdat meriliikenteen

Lisätiedot

Kymenlaakson ammattikorkeakoulu 1( 8)

Kymenlaakson ammattikorkeakoulu 1( 8) / S.. n ammattikorkeakoulu ( ). sijaiset Kaikki n ammattikorkeakoulu KyAMK, Jylpyn kampus, Kotka Ensihoidon ko Etelä- Hoitotyön sv Opetuspiste yhteensä KyAMK, Kasarminmäen kampus, Kouvola Liiketalouden

Lisätiedot

Insinöörikoulutuksen muutostarpeet toimintaympäristön ja työmarkkinoiden nopeassa muutoksessa

Insinöörikoulutuksen muutostarpeet toimintaympäristön ja työmarkkinoiden nopeassa muutoksessa Insinöörikoulutuksen muutostarpeet toimintaympäristön ja työmarkkinoiden nopeassa muutoksessa Markku Koponen Elinkeinoelämän keskusliitto EK Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu 250-vuotisjuhlaseminaari 16.10.2008

Lisätiedot

Sosiaalinen kestävyys osana kestävää kehitystä Tiina Laurila gsm

Sosiaalinen kestävyys osana kestävää kehitystä Tiina Laurila gsm Sosiaalinen kestävyys osana kestävää kehitystä 3.11.2009 Tiina Laurila tiina.laurila@sykli.fi gsm 050-330 0298 YK:n Ympäristö- ja kehityskonferenssi Rio 1992 Sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävä kehitys

Lisätiedot

TRANSGOF LOPPUSEMINAARI Jenni Kuronen

TRANSGOF LOPPUSEMINAARI Jenni Kuronen TRANSGOF LOPPUSEMINAARI 29.11.2007 Jenni Kuronen 0 TRANSGOF projekti alkanut 1.1.2006, päättyy 31.12.2007 kolme osaprojektia: WP1 MKK (EU:n ja Venäjän välinen kuljetuslogistiikka), WP2 Kyamk, WP3 Kyamk

Lisätiedot

SATAMIEN KEHITYSNÄKYMÄT JA KILPAILUKYKY - GLOBAALISTI JA KANSALLISESTI -

SATAMIEN KEHITYSNÄKYMÄT JA KILPAILUKYKY - GLOBAALISTI JA KANSALLISESTI - SATAMIEN KEHITYSNÄKYMÄT JA KILPAILUKYKY - GLOBAALISTI JA KANSALLISESTI - Kymenlaakson kauppakamari / logistiikkapäivä 24.5.2010 Toimitusjohtaja Markku Mylly Suomen Satamaliitto Kurssi kohti tulevaa Mitä

Lisätiedot

MERENKULKUALAN KOULUTUS- JA TUTKIMUSKESKUS

MERENKULKUALAN KOULUTUS- JA TUTKIMUSKESKUS MERENKULKUALAN KOULUTUS- JA TUTKIMUSKESKUS MONIPUOLINEN MERENKULKUALAN OSAAJA Tarjoamme yliopistotasoista täydennyskoulutusta merenkulku-, satama- ja kuljetusalalla sekä meriteollisuudessa työskenteleville

Lisätiedot

Puhdas ja turvallinen vesiliikenne Toiminnan aaltoja Itämeren hyväksi

Puhdas ja turvallinen vesiliikenne Toiminnan aaltoja Itämeren hyväksi Puhdas ja turvallinen vesiliikenne Toiminnan aaltoja Itämeren hyväksi 22.1.2014 Piia Karjalainen, Liikenne- ja viestintäministeriö Merenkulku Itämerellä ja globaalisti uusien haasteiden edessä Elinkeinoelämän

Lisätiedot

Vastuullinen hankintaketju - kemikaalijakelijan näkökulma

Vastuullinen hankintaketju - kemikaalijakelijan näkökulma Vastuullinen hankintaketju - kemikaalijakelijan näkökulma 19.10.2012 Tuula Sokka Algol Chemicals Oy ALGOL: KANSAINVÄLINEN AMMATTILAINEN. Teknisen kaupan ja terveydenhuollon monialakonserni, jolla pitkät

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan ristöterveydenhuollon. terveydenhuollon strategia. ristöterveyslautakuntaterveyslautakunta Hyväksytty 3.11.

Keski-Pohjanmaan ristöterveydenhuollon. terveydenhuollon strategia. ristöterveyslautakuntaterveyslautakunta Hyväksytty 3.11. Keski-Pohjanmaan ympärist ristö strategia ristöterveyslautakuntaterveyslautakunta Hyväksytty 3.11.2010, 19 Kokkolan kaupungin strategian rakenne (BSC) Toimivat palvelujen järjestämistavat Hyvinvoiva asiakas

Lisätiedot

EU:N LIIKENNESTRATEGIA. Suomen valtion toimenpiteet vesiliikenteen osuuden huomiomisessa vv Veikko Hintsanen

EU:N LIIKENNESTRATEGIA. Suomen valtion toimenpiteet vesiliikenteen osuuden huomiomisessa vv Veikko Hintsanen EU:N LIIKENNESTRATEGIA Suomen valtion toimenpiteet vesiliikenteen osuuden huomiomisessa vv. 2006-2012 Veikko Hintsanen Suomalainen ulkomaan liikenteen selkeä toimintamalli vuodelta 2006 Suomi = Saari jonka

Lisätiedot

Etelä-Savon, Pohjois- Karjalan ja Pohjois-Savon kirjastojen osaamiskartoitushanke. Tampereella Virpi Launonen

Etelä-Savon, Pohjois- Karjalan ja Pohjois-Savon kirjastojen osaamiskartoitushanke. Tampereella Virpi Launonen Etelä-Savon, Pohjois- Karjalan ja Pohjois-Savon kirjastojen osaamiskartoitushanke Tampereella 6.9.2013 Virpi Launonen Miksi? Jatkuva muutos Uusi järjestelmä, sähköiset aineistot vain osa muutoksesta Eläköityminen,

Lisätiedot

Logistiikan koulutusohjelma

Logistiikan koulutusohjelma Logistiikan koulutusohjelma Logistics Tutkinto: tekniikan ammattikorkeakoulututkinto Tutkintonimike: insinööri (AMK) Opintojen laajuus ja kesto: 160 ov, 4 vuotta Koulutusohjelmajohtaja: yliopettaja Reijo

Lisätiedot

EGLO ohjelman loppuseminaari

EGLO ohjelman loppuseminaari EGLO ohjelman loppuseminaari Valtion sektoritutkimusta uudistetaan, miten käy logistiikkatutkimuksen? Lassi Hilska 30.5.2007 1 Tutkimus ja ministeriö Ministeriö on paitsi hallintokoneisto myös asiantuntijaorganisaatio,

Lisätiedot

Käyttöohjeet: Eteen- ja taaksepäin pääset nuolinäppäimillä. Poistuminen esc-näppäimellä.

Käyttöohjeet: Eteen- ja taaksepäin pääset nuolinäppäimillä. Poistuminen esc-näppäimellä. Käyttöohjeet: Eteen- ja taaksepäin pääset nuolinäppäimillä. Poistuminen esc-näppäimellä. Teknologia- ja innovaatiopuisto INNOMARE INNOMARE Tutkimus ja kehitys INNOMARE Koulutuspalvelut Visio 2008 Kymenlaakson

Lisätiedot

Meriliikennestrategian toimenpide-ehdotuksia. Säätytalo 9.10.2013

Meriliikennestrategian toimenpide-ehdotuksia. Säätytalo 9.10.2013 Meriliikennestrategian toimenpide-ehdotuksia Säätytalo Meriliikennestrategia Taustalla hallitusohjelma & liikennepoliittinen selonteko Yhteisen halutun tulevaisuuden visio 2030 luominen Strategiakärjet

Lisätiedot

Monipuoliset osaajat palvelualojen voima

Monipuoliset osaajat palvelualojen voima Monipuoliset osaajat palvelualojen voima Yksityisten palvelualojen koulutustarveselvitys 1999 Mikko Martikainen Tarja Tuominen Esipuhe Sisällys 1. Koulutustarveselvityksen toteutus... 5 2. Yritysten henkilöstön

Lisätiedot

Suomen kilpailukyky Venäjän transitokuljetuksissa. Pentti Ruutikainen 29.11.2007

Suomen kilpailukyky Venäjän transitokuljetuksissa. Pentti Ruutikainen 29.11.2007 Suomen kilpailukyky Venäjän transitokuljetuksissa Pentti Ruutikainen 29.11.2007 040107 0 Raportit 1. Suomen ja Venäjän välinen kuljetuslogistiikka Yrityshaastattelut - Suomen reitin ja vaihtoehtoisten

Lisätiedot

Ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneiden osaaminen FUAS-ammattikorkeakouluissa. Teemu Rantanen 7.3.2012

Ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneiden osaaminen FUAS-ammattikorkeakouluissa. Teemu Rantanen 7.3.2012 Ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneiden osaaminen FUAS-ammattikorkeakouluissa Teemu Rantanen 7.3.2012 Taustaa YAMK-tutkinto edelleen kohtuullisen uusi ja paikoin heikosti tunnettu > Tarvitaan myös tutkimustietoa

Lisätiedot

Turvaa logistiikka kuljetusten ja toiminnan turvallisuus

Turvaa logistiikka kuljetusten ja toiminnan turvallisuus Panu Vesterinen (toim.) Turvaa logistiikka kuljetusten ja toiminnan turvallisuus Kauppakamari Helsingin seudun kauppakamari / Helsingin Kamari Oy ja tekijät 2011 Taitto: NotePad Ay, www.notepad.fi Kansi:

Lisätiedot

Raportointi >> Perusraportti Yritysten logistiikkatarpeet Forssan seudulla

Raportointi >> Perusraportti Yritysten logistiikkatarpeet Forssan seudulla c85c6b (Hämeen ammattikorkeakoulu), olet kirjautuneena sisään.. tammikuuta 9:5:6 Your boss is {} Kirjaudu ulos Etusivu Kyselyt Raportointi Asetukset Käyttäjätiedot Ota yhteyttä Oppaat Help Päällä P Raportointi

Lisätiedot

TYÖNHAUN DOKUMENTIT OTTY RY:N SPARRAUSAAMU 23.11.2010 INSINÖÖRIT JA EKONOMIT TALO, SEMINAARILUOKKA

TYÖNHAUN DOKUMENTIT OTTY RY:N SPARRAUSAAMU 23.11.2010 INSINÖÖRIT JA EKONOMIT TALO, SEMINAARILUOKKA TYÖNHAUN DOKUMENTIT OTTY RY:N SPARRAUSAAMU INSINÖÖRIT JA EKONOMIT TALO, SEMINAARILUOKKA TYÖNHAUSSA TEHOKKAAT CV JA TYÖHAKEMUS Opit tunnistamaan osaamistasi ja kohdentamaan työnhakuasi Ura- ja rekryasiamiehet

Lisätiedot

Hyvän johtamisen ja kehittämistoiminnan merkitys rekrytoinnin kannalta

Hyvän johtamisen ja kehittämistoiminnan merkitys rekrytoinnin kannalta Hyvän johtamisen ja kehittämistoiminnan merkitys rekrytoinnin kannalta Terveyskeskusjohdon päivät 10.2.2012 Eija Peltonen Johtava hoitaja, TtT 10.2.2012 1 Hyvä johtaminen ja henkilöstö? Hyvät johtamis-

Lisätiedot

OSAAMISKARTTA KUNSKAPSKARTAN

OSAAMISKARTTA KUNSKAPSKARTAN OSAAMISKARTTA KUNSKAPSKARTAN 24.10.2018 POHJANMAAN JÄRJESTÖPAJA PIA SÖDERHOLM JÄRJESTÖ 2.0 POHJANMAAN JÄRJESTÖT MUKANA MUUTOKSESSA ORGANISATION 2.0 ÖSTERBOTTENS FÖRENINGAR MED I FÖRÄNDRINGEN OSAAMISEEN

Lisätiedot

Mobiilisatama-hanke. Väliseminaari 3.2.2011. www.merikotka.fi/mopo MERENKULKUALAN KOULUTUS- JA TUTKIMUSKESKUS. Turun yliopisto

Mobiilisatama-hanke. Väliseminaari 3.2.2011. www.merikotka.fi/mopo MERENKULKUALAN KOULUTUS- JA TUTKIMUSKESKUS. Turun yliopisto Mobiilisatama-hanke Väliseminaari 3.2.2011 www.merikotka.fi/mopo 0 Mobiilisatama (MOPO) -hanke Hankkeen toteutusaika: 03/2009 02/2012 Hankkeen kokonaisbudjetti on noin 760 000 euroa. Rahoittajina hankkeessa

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN EAKR OHJELMA 2007 2013

ETELÄ-SUOMEN EAKR OHJELMA 2007 2013 Päijät-Hämeen liitto Etelä-Suomen maakuntien EU-yksikkö ETELÄ-SUOMEN EAKR OHJELMA 2007 2013 Teemahankkeet MERIKLUSTERI Päivitetty: 16.7.2013 2 (5) A30023 ForMeri Projektin kesto: 1.2.2008 30.6.2011 Kustannukset:

Lisätiedot

Osaamistarpeiden kartoittamisesta osaamisen kehittämiseen. Lyhytohje työpaikalle.

Osaamistarpeiden kartoittamisesta osaamisen kehittämiseen. Lyhytohje työpaikalle. Osaamistarpeiden kartoittamisesta osaamisen kehittämiseen. Lyhytohje työpaikalle. Jarna Savolainen Työturvallisuuskeskus TTK 8.11.2013 Osaaminen luo työhyvinvointia Kokemus oman työn osaamisesta on yksi

Lisätiedot

Merikusterin erikoisosaajien työelämälähtöiset koulutusmallit Meri-Erko

Merikusterin erikoisosaajien työelämälähtöiset koulutusmallit Meri-Erko Merikusterin erikoisosaajien työelämälähtöiset koulutusmallit Meri-Erko NaviGate Tiedekahvila 18.05.2016 Meriklusterin erikoisosaajien työelämälähtöiset koulutusmallit (Meri-Erko) 1.3.2016-30.09.2018 Hankkeessa

Lisätiedot

Suomen logistinen kilpailukyky

Suomen logistinen kilpailukyky 1 Suomen logistinen kilpailukyky -Liikennepoliittisen selonteon selvitysmiesryhmä* ja Logistiikkaselvitys 2012 Väylät & Liikenne 2012 Erikoistutkija Tomi Solakivi 30.8.2012 *Jyrki Paavola (pj.), Antti

Lisätiedot

TILOG Tietojohtamisesta suorituskykyä logistiikkaan

TILOG Tietojohtamisesta suorituskykyä logistiikkaan TILOG 2017-2018 Tietojohtamisesta suorituskykyä logistiikkaan TILOG 2017-2018 Tavoitteena on edistää Kymenlaakson (Kotkan ja Kouvolan alueen) logistiikka-alan pk-yritysten tuottavuutta, toimintaa, ja tietoisuutta

Lisätiedot

Mitä turvallisuus on?

Mitä turvallisuus on? Mitä turvallisuus on? Väljästi määriteltynä, Turvallisuudella tarkoitetaan vaarojen ja uhkien poissaoloa, sekä psykologista kokemusta niiden poissaolosta. Turvallisuus on suhteellinen määre, sillä vaarojen,

Lisätiedot

Työnjohtokoulutuskokeilujen tilannekatsaus ja työnjohto-osaamista koskevat selvitykset

Työnjohtokoulutuskokeilujen tilannekatsaus ja työnjohto-osaamista koskevat selvitykset Työnjohtokoulutuskokeilujen tilannekatsaus ja työnjohto-osaamista koskevat selvitykset Verkostotapaaminen 25.4.2013 Tampere Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus - yksikön päällikkö, opetusneuvos

Lisätiedot

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä.

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä. OPETUSSUUNNITELMA, johtaminen ja liiketoimintaosaaminen Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto antaa sinulle vankan kehittämisosaamisen. Syvennät johtamisen ja liiketoiminnan eri osa-alueiden

Lisätiedot

Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet

Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet VTT Älykkään liikenteen ja logistiikan seminaari Espoo 2.11.2010 Vuorineuvos, taloustiet. tri Kari Neilimo Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet Muuttuva elinkeinojen rakenne; kasvava ja monimuotoistuva

Lisätiedot

POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA

POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOSTEKIJÄT Keskeisiä muutostekijöitä poliisin toimintaympäristössä ja niiden vaikutuksia osaamistarpeisiin ovat: niukkenevat toiminnalliset

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kunnossapidossa. Anne Heinonen,

Osaava henkilöstö kunnossapidossa. Anne Heinonen, Osaava henkilöstö kunnossapidossa Anne Heinonen, 11.4.2019 Sisältö Efora Oy Osaavan henkilöstön rekrytointi Rekrytointi Eforassa Työnantajamielikuvan rakentaminen Osaamisen kehittäminen Yleiset haasteet

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus elinkeinoelämän näkökulmasta

Ammatillinen koulutus elinkeinoelämän näkökulmasta Ammatillinen koulutus elinkeinoelämän näkökulmasta Ammatillisen koulutuksen merkitys kunnille ja elinkeinoelämälle -seminaari 11.5.2011 Sanna Halttunen-Välimaa Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Turun toimisto

Lisätiedot

Kotka Sillamäe Kotka Rahtipotentiaalin selvitys. 29.4.2008 Kotka Loppuseminaari Tutkimuspäällikkö Markku Haikonen

Kotka Sillamäe Kotka Rahtipotentiaalin selvitys. 29.4.2008 Kotka Loppuseminaari Tutkimuspäällikkö Markku Haikonen Kotka Sillamäe Kotka Rahtipotentiaalin selvitys 29.4.2008 Kotka Loppuseminaari Tutkimuspäällikkö Markku Haikonen 1 Kotka Sillamäe Kotka Rahtipotentiaalin selvitys Tutkimusotos: suuret huolinta- ja kuljetusyritykset

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt

Ammattiosaamisen näytöt Ammattiosaamisen näytöt Ammattiosaamisen näytöt ovat ammatillisessa peruskoulutuksessa osa opiskelijan arviointia. Ammattiosaamisen näyttöjen suunnittelua, toteuttamista ja arviointia säätelevät laki ja

Lisätiedot

KOULUTUSTA, TUTKIMUSTA JA KEHITTÄMISTÄ

KOULUTUSTA, TUTKIMUSTA JA KEHITTÄMISTÄ KOULUTUSTA, TUTKIMUSTA JA KEHITTÄMISTÄ 1 Ammattikorkeakoulututkintoja ja ylempiä AMK-tutkintoja. EDELLÄKÄVIJÖIDEN HAAGA-HELIA! 2 Haaga-Helia ammattikorkeakoulu kouluttaa liikeelämän ja palveluelinkeinojen

Lisätiedot

VUOSAAREN LUKIO. Logistiikka. Vuosaaren lukio Juha Venäläinen 1

VUOSAAREN LUKIO. Logistiikka. Vuosaaren lukio Juha Venäläinen 1 VUOSAAREN LUKIO Logistiikka Vuosaaren lukio Juha Venäläinen 1 Ilman logistiikkaa kaikki on hukassa eikä mikään toimi! Vuosaaren lukio Juha Venäläinen 2 Logistiikan avulla pyritään saamaan...oikeat tuotteet

Lisätiedot

14. TIETOJOHTAMINEN. Rakennustekniikka. Tietojohtaminen. 14.1. Tavoitteet. 14.2. Koulutusohjelman yhteiset perusopinnot

14. TIETOJOHTAMINEN. Rakennustekniikka. Tietojohtaminen. 14.1. Tavoitteet. 14.2. Koulutusohjelman yhteiset perusopinnot Rakennustekniikka 14. TIETOJOHTAMINEN 14.1. Tavoitteet 163 on koulutusohjelma, joka on suunniteltu vastaamaan tietoteknisen, taloudellisen sekä viestinnällisen johtamisen haasteisiin. Tietojohtamisen opinnot

Lisätiedot

Insinöörikoulutuksen kehitystarpeet Kymenlaakson alueella

Insinöörikoulutuksen kehitystarpeet Kymenlaakson alueella Insinöörikoulutuksen kehitystarpeet Kymenlaakson alueella Jouko Lehtoranta, toimitusjohtaja, DI Sisältö: Lähtökohdat: Työpaikat Kymenlaaksossa AMK:sta valmistuneet insinöörit Toimintaympäristö ja sen muutokset

Lisätiedot

AMMATTIKUVAKONEEN SATOA - KOOSTE ALUMNIEN VASTAUKSISTA

AMMATTIKUVAKONEEN SATOA - KOOSTE ALUMNIEN VASTAUKSISTA AMMATTIKUVAKONEEN SATOA - KOOSTE ALUMNIEN VASTAUKSISTA Vastaajia oli 18.10.2013 mennessä yhteensä 165. Vastaajat ovat jakautuneet melko epätasaisesti eri koulutusalojen kesken, minkä takia tämän koosteen

Lisätiedot

OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA

OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA POLIISIN POLIISIN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA 2017 2019 POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA Toimintaympäristön muutostekijät Keskeisiä muutostekijöitä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE Etelä-Suomi

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE Etelä-Suomi Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Kotona kokonainen elämä / Etelä- Kymenlaakson osakokonaisuus Sara Haimi-Liikkanen, kehittämiskoordinaattori 14.10.2013

Lisätiedot

Logistiikkaselvitys 2014: Julkistaminen ja keskeiset tulokset

Logistiikkaselvitys 2014: Julkistaminen ja keskeiset tulokset 1 : Julkistaminen ja keskeiset tulokset Turun Liikennepäivä 2014 Professori Lauri Ojala 19.11.2014 LOGISTIIKKASELVITYS 2014 2 Liikenneviraston toimeksianto Tietojen keruu suoritettu keväällä 2014 Toteutettu

Lisätiedot

Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta

Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta 2017-2021 23.3.2017 Digikuntakokeilun tukiryhmä Marjukka Saarijärvi Julkisen hallinnon ICT-osasto Digitalisaatio ja julkinen hallinto strateginen

Lisätiedot

HYÖTYLOGISTIIKAN MERKITYS ELINKEINOELÄMÄLLE

HYÖTYLOGISTIIKAN MERKITYS ELINKEINOELÄMÄLLE 1 HYÖTYLOGISTIIKAN MERKITYS ELINKEINOELÄMÄLLE Professori Lauri Ojala LIIKENTEEN KUMPPANUUSFOORUMI HYÖTYLIIKENTEEN JAKELULOGISTIIKAN KEHITTÄMINEN Turku, 5.11.2015 ARVIOITA LOGISTIIKASTA OSANA YRITYSTEN

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Pirjo Kovalainen

Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Pirjo Kovalainen Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Pirjo Kovalainen 19.5.2016 Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Osaamiskartan laatiminen aloitettiin osana laajempaa laadun arviointityökalujen kehittämisen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Kotona kokonainen elämä / Etelä- Kymenlaakson osakokonaisuus Sara Haimi-Liikkanen, kehittämiskoordinaattori 25.10.2013

Lisätiedot

Opiskelijan tie fuksista asiantuntijaksi osaamisen itsearviointi osana koulutuksen laadun varmistusta

Opiskelijan tie fuksista asiantuntijaksi osaamisen itsearviointi osana koulutuksen laadun varmistusta Opiskelijan tie fuksista asiantuntijaksi osaamisen itsearviointi osana koulutuksen laadun varmistusta Jussi Myllärniemi Sanna Nokelainen Eila Pajarre TTY 21.8.2013 Taustaa Yliopisto-opetuksessa arvioinnin

Lisätiedot

International Business Expert

International Business Expert Turun Ammattikorkeakoulu International Business Expert Ajankohta 01.10.2018-29.05.2019 Hinta Maksuton Laajuus 160 päivää Yhteystiedot Ohjelman toteutuksesta, sisällöistä, aikatauluista ja muista tärkeistä

Lisätiedot

Yksikönpäällikkö Juha-Matti Korsi

Yksikönpäällikkö Juha-Matti Korsi Operatiivinen valvonta Yksikönpäällikkö Juha-Matti Korsi Tehtävät liikenneturvallisuus ja ympäristö äi kaikessa mukana Annamme tarvittavia i lupia, hyväksyntöjä ja muita päätöksiä sekä toimialaa koskevia

Lisätiedot

Osaava Etelä-Kymenlaakso 2015 Maija Mikkilä ja Outi Vainikainen

Osaava Etelä-Kymenlaakso 2015 Maija Mikkilä ja Outi Vainikainen Osaava Etelä-Kymenlaakso 2015 Maija Mikkilä ja Outi Vainikainen Maija Mikkilä 26.7.2012 1 Osaava Etelä-Kymenlaakso 2015 Toteuttajaverkosto: Kotka Hamina Pyhtää Virolahti-Miehikkälä Helsingin yliopisto,

Lisätiedot

Shortsea Promotion Centre (SPC) Finland Varustamobarometrin julkistamistilaisuus Jenny Katila Ravintola Pääposti

Shortsea Promotion Centre (SPC) Finland Varustamobarometrin julkistamistilaisuus Jenny Katila Ravintola Pääposti Shortsea Promotion Centre (SPC) Finland Varustamobarometrin julkistamistilaisuus 9.12.2015 Jenny Katila Ravintola Pääposti Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus, Pori Turun yliopiston Brahea-keskus

Lisätiedot

Kuva: Mika Perkiömäki

Kuva: Mika Perkiömäki Tule opiskelemaan kanssamme venäjää Tampereen yliopiston Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelmaan! http://www.uta.fi/ltl/ven/index.html Kuva: Mika Perkiömäki Venäjän kielen tutkinto-ohjelma

Lisätiedot

Työnjohtokoulutus/kaupan ala

Työnjohtokoulutus/kaupan ala Työnjohtokoulutus/kaupan ala Hyväksytty 17.8.2009 Rehtori Jarmo Paloniemi Hyväksytty 25.1.2011 Rehtori Jarmo Paloniemi Lisäykset täydennykset hyväksytty 17.06.2013 Rehtori Sai Niemelä-Pentti Sisällys Työnjohtokoulutus

Lisätiedot

Yritysten työvoiman saatavuus- ja rekrytointitarpeet Uudellamaalla

Yritysten työvoiman saatavuus- ja rekrytointitarpeet Uudellamaalla Yritysten työvoiman saatavuus- ja rekrytointitarpeet Uudellamaalla Helsingin seudun kauppakamarin selvitys 3/2018 Markku Lahtinen markku.lahtinen@chamber.fi @Fondeo 050 571 3564 Tausta Selvitys toteutettiin

Lisätiedot

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Myötätuulessa-laivaseminaari, 20.3.2012 Mika Saarinen, yksikön päällikkö, Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyys uudessa KESUssa

Lisätiedot

Osaamisen johtaminen Tilastokeskuksessa

Osaamisen johtaminen Tilastokeskuksessa Osaamisen johtaminen Tilastokeskuksessa Tilastokeskus valtiovarainministeriön hallinnonalaan kuuluva, mutta itsenäisesti toimiva valtion virasto yli 900 ihmisen työpaikka tuottaa yhteiskuntaoloja kuvaavia

Lisätiedot

Osaamispääoman johtaminen

Osaamispääoman johtaminen johtaminen Leenamaija Otala, ProCompetence Oy, Inc Leenamaija Otala DIGITAL COMPETENCE AND LEARNING DCL-KONFERENSSI. 3. 4.11.2009 Hämeenlinna Esityksen sisältö Osaamisesta osaamispääomaa hallinta, kehittäminen

Lisätiedot

ESR-FUTUREX Osaamisen arviointi yritysten näkökulmasta 6.6.2012 koulutusasioiden päällikkö Veli-Matti Lamppu

ESR-FUTUREX Osaamisen arviointi yritysten näkökulmasta 6.6.2012 koulutusasioiden päällikkö Veli-Matti Lamppu ESR-FUTUREX Osaamisen arviointi yritysten näkökulmasta 6.6.2012 koulutusasioiden päällikkö Veli-Matti Lamppu 14.6.2012 1 Yrittäjät ja työvoima Suomessa Työlliset 2 474 000 Työttömät 209 000 Työvoima 2

Lisätiedot

Valtori tänään ja huomenna Valtorin strategia. Valtorin asiakaspäivä 30.10.2014 Toimitusjohtaja Kari Pessi

Valtori tänään ja huomenna Valtorin strategia. Valtorin asiakaspäivä 30.10.2014 Toimitusjohtaja Kari Pessi Valtori tänään ja huomenna Valtorin strategia Valtorin asiakaspäivä 30.10.2014 Toimitusjohtaja Kari Pessi MUUTOS = MAHDOLLISUUS JA HAASTE On etuoikeus olla toteuttamassa muutosta ja ottaa haaste vastaan.

Lisätiedot

Kehittävä vuoropuhelu Palvelussuhdepäällikkö Merja Ylipaavalniemi

Kehittävä vuoropuhelu Palvelussuhdepäällikkö Merja Ylipaavalniemi Kehittävä vuoropuhelu Palvelussuhdepäällikkö Merja Ylipaavalniemi KEHITTÄVÄ VUOROPUHELU STRATEGIA TULOSKORTIT / TA -kirja NELIKENTTÄ PP pohja (työyhteisötaso) KEHITTYMISSUUNNITELMA KEHITYSKESKUSTELU OSAAMISKARTTA

Lisätiedot

Venäjän kaupan barometri Syksy Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä:

Venäjän kaupan barometri Syksy Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Venäjän kaupan barometri Syksy 2015 Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Miten on mennyt viimeisten 6 kuukauden aikana? 2 5: kasvanut paljon Syksy 2015 (n=25) Kevät 2015 (n=26) Syksy 201

Lisätiedot

logistiikka-alalta Tilastotietoa kuljetus- ja

logistiikka-alalta Tilastotietoa kuljetus- ja SUOM EN KULJETUS JA LOGISTIIKKA Tilastotietoa kuljetus- ja logistiikka-alalta SUOMEN KULJETUS JA LOGISTIIKKA Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Nuijamiestentie 7, 00400 Helsinki www.skal.fi, sähköposti

Lisätiedot

KOETTU HYVINVOINTI JA VUOROVAIKUTTEISET TYÖ- JA ELINOLOT

KOETTU HYVINVOINTI JA VUOROVAIKUTTEISET TYÖ- JA ELINOLOT KOETTU HYVINVOINTI JA VUOROVAIKUTTEISET TYÖ- JA ELINOLOT Olavi Manninen Hyvinvoivat osaajat luovat menestyksen - seminaari 28.2.27 Tampere Työel elämäosaamisen edistäminen Pirkanmaalla - verkostot KOETTU

Lisätiedot

SAFGOF - Suomenlahden meriliikenteen kasvunäkymät 2007 2015 ja kasvun vaikutukset ympäristölle ja kuljetusketjujen toimintaan

SAFGOF - Suomenlahden meriliikenteen kasvunäkymät 2007 2015 ja kasvun vaikutukset ympäristölle ja kuljetusketjujen toimintaan SAFGOF - Suomenlahden meriliikenteen kasvunäkymät 2007 2015 ja kasvun vaikutukset ympäristölle ja kuljetusketjujen toimintaan Opetuksen integrointi Intermodaalitutkimus-osioon Merenkulun ja logistiikan

Lisätiedot

- tili- ja tilintarkastustoimisto - henkilöstö 15-1 HTM ja 6 KLT - asiakkaita n 300 kpl joista n. 80 kpl ulkomaalaisia

- tili- ja tilintarkastustoimisto - henkilöstö 15-1 HTM ja 6 KLT - asiakkaita n 300 kpl joista n. 80 kpl ulkomaalaisia - - tili- ja tilintarkastustoimisto - henkilöstö 15-1 HTM ja 6 KLT - asiakkaita n 300 kpl joista n. 80 kpl ulkomaalaisia Talco Knowhow Oy 1 Venäläinen asiakkaana - Vuodesta 1996 - Paluumuuttajat lännestä

Lisätiedot

Transgof-hanke, WP3 KAAKKOIS-SUOMEN SATAMASIDONNAISTEN YRITYSTEN KOULUTUSTARVESELVITYS

Transgof-hanke, WP3 KAAKKOIS-SUOMEN SATAMASIDONNAISTEN YRITYSTEN KOULUTUSTARVESELVITYS MERIKOTKA-TUTKIMUSKESKUS Jouni Laine Suvi-Tuuli Lappalainen Pia Paukku Transgof-hanke, WP3 KAAKKOIS-SUOMEN SATAMASIDONNAISTEN YRITYSTEN KOULUTUSTARVESELVITYS Tutkimusraportti 2007 Kotka 2007 Kymenlaakson

Lisätiedot

Innovaatioammattikorkeakoulun. lähtökohdat. Sinimaaria Ranki

Innovaatioammattikorkeakoulun. lähtökohdat. Sinimaaria Ranki Innovaatioammattikorkeakoulun strategiset lähtökohdat Sinimaaria Ranki 2.9.2008 1 Taustalla vaikuttavat talouden muutosvoimat Informaatiokumous Ennuste: puolet maailmankaupasta immateriaalikauppaa Tuotanto

Lisätiedot

MTI -valmistumiskyselyn alustavia tuloksia 2015

MTI -valmistumiskyselyn alustavia tuloksia 2015 MTI- opetuksen tulevaisuus yhdessä tehden Metsätalousinsinöörien AMK- opetuksen kehittämisseminaari 29.10.2015 Tutkija Eila Lautanen, TTS Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen toteutus 1. vastaajajoukon kuvaus

Lisätiedot

Tullialan ammattitutkinnon tiedotustilaisuus Riitta Paalanen 9.3.2012

Tullialan ammattitutkinnon tiedotustilaisuus Riitta Paalanen 9.3.2012 Tullialan ammattitutkinnon tiedotustilaisuus Riitta Paalanen 9.3.2012 Tullin koulutus riitta.paalanen@.fi 1 Tässä tilaisuudessa: Kerrotaan Tullin koulutustarjonnasta yrityksille ja muille sidosryhmille,

Lisätiedot

Merilogistiikka Päivi Antikainen Ilmasto- ja ympäristöyksikön johtaja

Merilogistiikka Päivi Antikainen Ilmasto- ja ympäristöyksikön johtaja Merilogistiikka 27.2.2019 Päivi Antikainen Ilmasto- ja ympäristöyksikön johtaja Merilogistiikan prioriteetit Suomen meripolitiikan linjauksissa Tehokas, älykäs, turvallinen ja puhdas logistinen järjestelmä

Lisätiedot

Osaamisen kehittäminen Etelä- Kymenlaakson kirjastoissa. Rovaniemi Näkökulmia osaamiseen Satu Salmela

Osaamisen kehittäminen Etelä- Kymenlaakson kirjastoissa. Rovaniemi Näkökulmia osaamiseen Satu Salmela Osaamisen kehittäminen Etelä- Kymenlaakson kirjastoissa Rovaniemi 14.9.2016 Näkökulmia osaamiseen Satu Salmela Terveisiä Seinäjoelta! Kirjasto- ja tietopalvelun tutkinto-ohjelman lehtorit lähettävät terveisiä

Lisätiedot

Osaava-verkostossa opittua mikä toimii opettajien osaamisen kehittämisessä. Tarja Tuomainen, Jyväskylän kaupunki, projektipäällikkö

Osaava-verkostossa opittua mikä toimii opettajien osaamisen kehittämisessä. Tarja Tuomainen, Jyväskylän kaupunki, projektipäällikkö Osaava-verkostossa opittua mikä toimii opettajien osaamisen kehittämisessä Tarja Tuomainen, Jyväskylän kaupunki, projektipäällikkö Osaava-ohjelma 2010-2017 lyhyt tausta Kolmas osa opettajista ilmoitti

Lisätiedot

Merenkulun merkitys Suomen taloudelle ja kilpailukyvylle. Logistics 2013

Merenkulun merkitys Suomen taloudelle ja kilpailukyvylle. Logistics 2013 Merenkulun merkitys Suomen taloudelle ja kilpailukyvylle Logistics 2013 Suomen ulkomaankauppa alueittain 2012, %-osuudet Tavaravienti, 56,8 mrd euroa Tavaratuonti, 59,2 mrd euroa Yhdysvallat 6.3 % Muu

Lisätiedot

OSAAMISKARTOITUKSEN ESITTELY

OSAAMISKARTOITUKSEN ESITTELY OSAAMISKARTOITUKSEN ESITTELY Mistä osaamis- ja osaamistarvekartoituksessa on kysymys Yhteiskunta ja työelämän ilmiöt muuttuvat ympärillämme kovaa vauhtia. Usein joudumme kysymään ja ihmettelemään, mitä

Lisätiedot

Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Liideri-ohjelma Hyvinvoinnista bisnestä -teemaklinikka

Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Liideri-ohjelma Hyvinvoinnista bisnestä -teemaklinikka Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Liideri-ohjelma 2012 2018 Hyvinvoinnista bisnestä -teemaklinikka Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. Intoa ja osaamista Loistava

Lisätiedot

Yritysturvallisuuden johtamisen arviointi

Yritysturvallisuuden johtamisen arviointi Yritysturvallisuuden johtamisen arviointi Kiwa Rima Kiwa Inspecta Trust, Quality & Progress Mitä hyvä yritysturvallisuuden johtaminen on? Turvallisuuden johtaminen on tavoitteellista ja liiketoimintaa

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistäminen ja sen johtaminen tulevaisuuden Pohjois-Savossa Elsa Paronen

Hyvinvoinnin edistäminen ja sen johtaminen tulevaisuuden Pohjois-Savossa Elsa Paronen Hyvinvoinnin edistäminen ja sen johtaminen tulevaisuuden Pohjois-Savossa Elsa Paronen HYTE, TKI, YTA, Ympäristöpoliittinen, Kiinteistö ja arviointi - valmistelua jatkavat 1. vaiheen työryhmät Maakuntavaltuusto

Lisätiedot

Henkilöstöjohtamisen kuntokartoitus Kankaanpään kaupunki

Henkilöstöjohtamisen kuntokartoitus Kankaanpään kaupunki Henkilöstöjohtamisen kuntokartoitus Kankaanpään kaupunki Vaasan yliopiston tutkimus Rahoittajat: Työsuojelurahasto, Vaasan yliopisto, Kuntaliitto, Kunnallisalan kehittämissäätiö Sisältö Tutkimuksen tausta

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Miten kirjastossa oleva tieto saadaan asiakkaiden käyttöön? Mihin kirjastossa tarvitaan osaamista?

Miten kirjastossa oleva tieto saadaan asiakkaiden käyttöön? Mihin kirjastossa tarvitaan osaamista? Miten kirjastossa oleva tieto saadaan asiakkaiden käyttöön? Mihin kirjastossa tarvitaan osaamista? Kirjaston tehtävä Sivistys Innoitus Kirjaston tavoitteet Palvelu, jolla on merkitystä ja jota käytetään

Lisätiedot

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammattilaisen kädenjälki 8.11.2017 Helsinki Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen koulutusreformissa Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen

Lisätiedot

YRITYSYHTEISTYÖ =Yritysten kehittämisideat koulujärjestelmää koskien ja yritysten akuutit osaamishuolet, Koulutusvaliokunta 2014

YRITYSYHTEISTYÖ =Yritysten kehittämisideat koulujärjestelmää koskien ja yritysten akuutit osaamishuolet, Koulutusvaliokunta 2014 YRITYSYHTEISTYÖ =Yritysten kehittämisideat koulujärjestelmää koskien ja yritysten akuutit osaamishuolet, Koulutusvaliokunta 2014 HAVAINTOJA JA UUSIA IDEOITA Osaamiskysymykset strateginen kilpailutekijä

Lisätiedot

HANKINTATOIMEN NYKYTILA JA TULEVAISUUDEN HAASTEET

HANKINTATOIMEN NYKYTILA JA TULEVAISUUDEN HAASTEET HANKINTATOIMEN NYKYTILA JA TULEVAISUUDEN HAASTEET TAVOITTEET - Hankintatoimen kansallisen tilan selvitys - Osaamiskartoitus Tutkimuksen sisältö ja tiedon hankinta - Kohderyhmä: suuret suomalaiset yritykset

Lisätiedot

Taitajakilpailutoiminta. ammatillisessa koulutuksessa

Taitajakilpailutoiminta. ammatillisessa koulutuksessa Taitajakilpailutoiminta ammatillisessa koulutuksessa Skills Finland ry Vuonna 1993 perustettu yleishyödyllinen yhdistys Tavoitteena suomalaisen ammattikoulutuksen ja ammattiosaamisen kehittäminen (vetovoima

Lisätiedot

Työelämäpedagogi. Mitä työelämäpedagogiikka on?

Työelämäpedagogi. Mitä työelämäpedagogiikka on? Työelämäpedagogi Mitä työelämäpedagogiikka on? millaisilla menetelmillä ja ratkaisuilla päästään siihen tavoitteeseen joka on asetettu ja tai olemassa toimitaan yhteistyössä koulutuksen järjestäjän ja

Lisätiedot

Tule opiskelemaan venäjää! Tampereen yliopiston Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma

Tule opiskelemaan venäjää! Tampereen yliopiston Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Tule opiskelemaan venäjää! Tampereen yliopiston Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma 1 Venäjän kielen tutkinto-ohjelma Tampereella Kiinnostaako sinua kielten ja kulttuurien välinen

Lisätiedot

Valtorin strategia. Päivitetty 16.10.2015

Valtorin strategia. Päivitetty 16.10.2015 Valtorin strategia Päivitetty 16.10.2015 Toiminta-ajatus, ja eteneminen Valtori tuottaa valtionhallinnon toimialariippumattomat ICT-palvelut Nykytila Erilaisia palveluita käytössä Erilaiset toimintaprosessit

Lisätiedot

Osaaminen ammattikorkeakoulukirjastossa

Osaaminen ammattikorkeakoulukirjastossa Osaaminen ammattikorkeakoulukirjastossa Kirjastonjohtajien neuvottelupäivät, Joensuu 1.10.2009 Osaaminen ammattikorkeakoulukirjastossa Osaamisen kehittämisen organisointi Koulutustarpeet ja koulutus Tulevaisuus

Lisätiedot

Kumppanuusverkoston turvallisuuspalveluista pontta onnettomuuksien ehkäisyn kehittämiseen

Kumppanuusverkoston turvallisuuspalveluista pontta onnettomuuksien ehkäisyn kehittämiseen Kumppanuusverkoston turvallisuuspalveluista pontta onnettomuuksien ehkäisyn kehittämiseen PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO www.pelastuslaitokset.fi KUMPPANUUSVERKOSTON TOIMINTA Sai alkunsa 2008 Nykyinen

Lisätiedot

Mihin suomalaista merenkulkuosaamista tarvitaan?

Mihin suomalaista merenkulkuosaamista tarvitaan? Mihin suomalaista merenkulkuosaamista tarvitaan? professori Ulla Tapaninen Turun yliopisto / Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus Merikotka - tutkimuskeskus 161008 0/20 Mihin merenkulkuosaamista

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS AIKUISKOULUTUS OPISKELIJAPALAUTEKYSELYIDEN TULOKSET 2009 Tyytyväisyysindeksi on saatu laskemalla täysin ja osittain vastausten prosenttiosuudet yhteen. Jos tyytyväisyysindeksi on alle 50 %, se on merkitty

Lisätiedot

Mervi Karikorpi, johtaja 19.11.2010

Mervi Karikorpi, johtaja 19.11.2010 TYKO-hanke: Yrityskyselyn tulokset t Mervi Karikorpi, johtaja 19.11.2010 Sisältö Tarve Odotukset t Yrityskyselyn palaute Johtopäätökset t 2 Teknologiateollisuuden henkilöstö Arvioitu muutos 2013 2009:

Lisätiedot

TYÖELÄMÄVASTAAVUUDEN VAHVISTAMINEN Tapio Kostamo, Niko Finnilä

TYÖELÄMÄVASTAAVUUDEN VAHVISTAMINEN Tapio Kostamo, Niko Finnilä TYÖELÄMÄVASTAAVUUDEN VAHVISTAMINEN Tapio Kostamo, Niko Finnilä TYÖRENKAAN TAPAAMISIA 18.3.2004 Hämeenlinnassa 17.5.2004 Helsingissä (HAAGA) 13.9.2004 Tampereella (PIRAMK) 13.10.2004 Riihimäellä (HAMK)

Lisätiedot