PUUELEMENTTIEN TOIMITUS ASENNETTUNA, TÄYTTÖOHJEET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PUUELEMENTTIEN TOIMITUS ASENNETTUNA, TÄYTTÖOHJEET"

Transkriptio

1 PUUELEMENTTIEN TOIMITUS ASENNETTUNA, TÄYTTÖOHJEET Yleistä Puuelementtien toimitus asennettuna -vakiolomake on tarkoitettu avoimen puurakennusjärjestelmän mukaisen urakkasopimuksen pohjaksi hankkeisiin, joissa urakoitsija hankkii ja asentaa puuelementit/ vakio-osat. Puuelementtien toimitus asennettuna -vakiolomake pohjautuu rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin 1998 (YSE 1998). Hankkeen puuelementtien tarjouspyyntö ja urakkaneuvottelupöytäkirja tehdään samalle lomakkeelle kuin varsinainen urakkasopimuskin. Tarjouspyyntöä tehdessä kaikki tiedot hankkeesta eivät välttämättä ole vielä selvillä, joten lomake esitäytetään tässä vaiheessa jo selvillä olevien tietojen pohjalta. Urakkaneuvottelupöytäkirjavaiheessa puuttuvat tiedot täydennetään ja asioita tarkennetaan, kun osapuolille on muodostunut yhtenevä käsitys asioista. Varsinaisessa sopimusvaiheessa urakkaneuvottelupöytäkirjaan vielä mahdollisesti jääneet ristiriitaisuudet tai avoimeksi jääneet kohdat sovitaan lopullisesti ja lomake täytetään puuttuvilta osin. Ristiriitaisuuksia yleensä syntyy johtuen osapuolien vastakkaisista intresseistä urakkahinnan ja urakan sisällön suhteen. Sopimus tehdään kahtena samansisältöisenä kappaleena, yksi kummallekin osapuolelle. Sopimuksen tekemisen yhteydessä huolehditaan siitä, että sen liitteeksi tulevat asiakirjat ovat luetteloitu ja koottu yhteen ja että molempien sopijapuolten liiteasiakirjat ovat keskenään samansisältöiset. Sopimus laaditaan niin, että se muodostaa liitteeksi tulevien asiakirjojen kanssa yhtenäisen kokonaisuuden. Tämän ohjeen tekstissä on suluissa mainittu pykäliä, jotka viittaavat rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE Työmaa Työmaan yhteystietoihin täytyy kaikissa tapauksissa täydentää vähintään toimitusosoite ja työnjohtaja sekä kaikki tiedossa olevat muut tämän kohdan tiedot. Tilaaja nimeää ennen hankkeen alkua tehtävään pätevän päärakennesuunnittelijan. Osapuolet Kohdassa nimetään sopimuksen osapuolet ja osapuolten edustajat. Tilaajan edustaja on yrityksen palveluksessa oleva henkilö, joka hoitaa kyseistä kauppaa sen yrityksen (tilaajan) edustajana, jonka pääsuoritusvelvollisuutena on urakkahinnan maksaminen urakoitsijalle. Osoite, puhelin, faksi ja muut yhteystiedot täytetään niin täydellisesti kuin sillä hetkellä on mahdollista, kuitenkin niin, että vähintään osoitetiedot ovat täytetty. Urakoitsijan tiedot täytetään samalla periaatteella kuin tilaajan. Päärakennesuunnittelijan tietoihin tulee kaikissa tapauksissa täydentää vähintään osoite ja muut tiedossa olevat yhteystiedot. Molemmat osapuolet ovat velvollisia informoimaan toisiansa heti, mikäli kyseiset yhteystiedot tai yhteyshenkilöt muuttuvat. Pääsuoritusvelvollisuus Urakoitsijan pääsuoritusvelvollisuus on aikaansaada sopimusasiakirjojen mukainen työtulos ja luovuttaa se sovittuna ajankohtana tilaajalle. Urakoitsijalle kuuluvat kaikki suoritukset, jotka ovat välttämättömiä sovitun työtuloksen aikaansaamiseksi. Pääsuoritusvelvollisuudeksi urakoitsijalle on vakiolomakkeeseen laitettu puuelementtien toimittaminen ja asentaminen tarvittavine aputöineen ja siivouksineen. Urakkasisältö Urakkasisältö kohdassa osapuolet osoittavat sen osapuolen, joka vastaa asiasta. Urakkasisältötaulukko ei ole tyhjentävä luettelo vaan siihen on mahdollisuus lisätä esiin tulevia vastuukysymyksiä, kuten esimerkiksi tulityöluvat, jos hanke sitä vaatii. Toimitusta täydentävät hankinnat Materiaalien, tarvikkeiden, laitteiden ja koneiden hankintavastuita voidaan osoittaa joko urakoitsijalle tai tilaajalle kyseisen kohdan luettelosta valitsemalla. Urakoitsija vastaa kaikista muista materiaaleista ja tarvikkeista, joita ei ole luettelossa lueteltu eikä siihen lisätty. Mahdollisia lisäyksiä varten luetteloa voidaan täydentää. Urakka-aika Urakka-aika kohtaan laitetaan urakan alkamis- ja loppumispäivämäärä sekä sovitut ajalliset välitavoitteet. Vaihtoehtoisesti sopimuksen liitteenä esitetään asennusaikataulu. Urakoitsijan työnjohto ja resurssit Nimetään urakoitsijan työnjohtaja. Lisäksi esitetään urakoitsijan resurssit esim. 3xRAM+2xRM+1xAutonosturi (= kolme rakennusammattimiestä, kaksi rakennusmies ja yksi autonosturi). Asiakirjojen pätevyysjärjestys ja liitteet Sopimusasiakirjoista pätevin on sopimus eli vakiolomake. Asiakirjojen keskinäinen pätevyysjärjestys on esitetty numerojärjestyksessä vakiolomakkeessa kohdassa liitteet. Päiväyksen kohtaan laitetaan päiväys, jolloin kyseinen asiakirja on tehty. Rakennusurakan yleiset sopimusehdot (YSE 1998) liitetään tai jätetään liittämättä vakiolomakkeeseen osapuolten

2 yhteisen valinnan mukaan yliviivaamalla eli hylkäämällä toinen vaihtoehdoista. Yleiset sopimusehdot ovat sopimuksen ehtoina riippumatta liitetäänkö niitä fyysisesti sopimukseen vai ei. Urakkahinta ja urakkahinnan suorittaminen Urakkahinnan suorittaminen kohtaan merkitään laskuttaja eli sen yrityksen tai henkilön tiedot, joka lähettää laskun ja toimii vastaanottajana. Maksuehtoihin laitetaan ja eräpäivä sekä ylimenevältä ajalta maksettava viivästyskorko. YSE 41 :n mukaan tilaaja on velvollinen maksamaan urakoitsijalle korkolain mukaisen vuotuisen viivästyskoron, mikäli tilaaja ei täytä maksuvelvollisuuttaan 14 vuorokauden kuluessa siitä, kun maksukelpoinen lasku on esitetty tilaajalle, ellei urakkasopimuksessa ole toisin sovittu. Suoritustavaksi valitaan laskutus kokonaishintaisena kertasuorituksella tai maksuerätaulukon mukaan. Jos valitaan laskutus kokonaishintaisena kertasuorituksella, niin urakoitsija lähettää tilaajalle laskun, kun elementit ja valitut vakio-osat on asennettu ja tilaaja on vastaanottanut työn. Maksuerätaulukon mukaan tapahtuvassa laskutuksessa urakoitsija laskuttaa tilaajaa ennalta laaditun ja molempien osapuolien hyväksymän maksuerätaulukon mukaan. Laskutus saattaa tällöin tapahtua hankkeen valmistumisasteen tai esimerkiksi elementtimäärän mukaan. Lisäehdoissa voidaan määritellä esimerkiksi, että urakoitsija laatii maksuerätaulukon, jolloin maksuerätaulukko ainakin hyväksytetään tilaajalla, jos osapuolet eivät tee sitä yhdessä. Lisäksi samassa kohdassa on mahdollista valita takennus mahdollisia lisätöitä koskeviin maksuehtoihin. Myös laskujen kopioiden toimitusmäärä on jätetty avoimeksi, sopimustilanteessa määriteltäväksi asiaksi. Yleensä kappalemääränä on käytetty kahta tai kolmea riippuen sopimuksen osapuolista. Maksuerät ja niiden maksamisen edellytykset Tässä kohdassa on esitetty ensimmäisen ja viimeisen maksuerän maksamisen edellytykset. Osapuolet voivat yliviivata tässä kohdassa tarpeettomaksi katsomiaan asioita, mutta suositeltavaa on noudattaa vakiolomakkeeseen kirjattuja kohtia työturvallisuuden, laadun ja mahdollisten reklamaatioiden varalta. Ennakkoperintärekisteriin merkitseminen ja muut yritysten julkiset tiedot ovat saatavilla internetissä yritys- ja yhteisötietojärjestelmästä (YTJ) maksuttomasti ( Vakuudet Kohdassa määritetään osapuolilta vaadittavat vakuudet. Vakuuden tulee kattaa myös lisä- ja muutostyöt. Vakuudeksi hyväksytään joko raha- tai vakuutuslaitoksen antama omavelkainen takaus, rahalaitokseen tehty rahatalletus tai muu tilaajan hyväksymä vakuus. Talletustodistukseen tai muuhun irtaimeen panttiin on liitettävä pantinantajan panttaussitoumus ja talletustodistukseen lisäksi pankin sitoumus säilyttää tilaajalle panttioikeus talletukseen. Osapuolet voivat päättää vakiolomakkeeseen vakuuden arvon prosenttiosuutena arvonlisäverottomasta urakkahinnasta. YSE 36.2 :n mukaan rakennusajan vakuus on arvoltaan 10 % ja takuuajan 2 % arvonlisäverottomasta urakkahinnasta ellei kaupallisissa asiakirjoissa ole toisin mainittu. Viivästyminen Viivästystapauksissa urakoitsijan suoritettavaksi lankeaa sopimuksen edellyttämä viivästyssakko. YSE 18 :n mukaan viivästyssakon suuruus on, ellei urakkasopimuksessa ole toisin sovittu, kultakin työpäivältä 0,05 prosenttia, kuitenkin sivuja aliurakoissa 0,1 prosenttia arvonlisäverottomasta urakkahinnasta. Viivästyssakko lasketaan urakan valmistumisen osalta enintään 50 työpäivältä ja, jos välitavoitteille on määritelty erilliset sakot, välitavoitteineen enintään 75 työpäivältä. Takuuaika Rakennustyön sopimuksenmukaisuus todetaan tilaajan ja urakoitsijan yhteisesti pitämässä vastaanottotarkastuksessa tai YSE 70 :n mukaisessa urakkasuorituksen tarkastuksessa. Tästä alkaa urakoitsijan takuuaika.

3 Laatuvaatimukset Urakoitsijan on noudatettava neuvottelumuistiossa, suunnitelmissa ja muissa asiakirjoissa edellytettävää laadunvarmistusta Urakoitsijan on varauduttava tarvittaessa osoittamaan kirjallisesti ennen töiden aloitusta se, miten urakoitsija varmistaa suorituksensa laadun (YSE 10.1 ). Laadun varmistukseen liittyy myös vaatimus, jonka mukaan urakoitsijan tulee käyttää sellaisia rakennustuotteita, joiden takuuaika vastaa urakoitsijan takuuaikaa (YSE 10.2 ). Takuuajan pituus on kaksi vuotta ja takuuaika alkaa siitä, kun rakennuskohde tai sen erikseen sovittu osa hyväksytään vastaanottotarkastuksessa vastaanotetuksi. Ristiriitaisuuksien ratkaiseminen Sopimusta koskevat mahdolliset osapuolten erimielisyydet tulisi aina ratkaista ensisijaisesti osapuolten keskinäisten neuvottelujen avulla. Jos yhteisymmärrystä ei saavuteta ja osapuolet riitautuvat niin, urakkasopimuksesta aiheutuvat riidat ratkaisee yleensä yleinen alioikeus. Välimiesoikeutta käytetään vain, jos siitä on erikseen sovittu.

4 Tilaaja/ käyttäjä Oy Rakennuttamisfirma Ab Rakennuttaja Oy Urakka Ab Päätoteuttajana toimiva urakoitsija Toimitus asennettunalomake (YSE 1998) (RYHT 2000) Toimitustuoteosakauppanalomake + suunnitteluhj Toimituslomake Toimitustuoteosakauppana lomake (YSE 1998) + suunnittelu-ohje Ristikkoasennus Oy Kattoristikot asennettuna Vakio-osat Oy Julkisivuverhouksen 1.kerroksen laudat vakioosina 1 kerta maalattuna asiakkaan suunnitelmin Runkoelementti Oy US-, VS-, AP-, VP- elementit runkoelementtinä ja toinen sivu tuulensuojalevyllä levytettynä

5 Pvm TARJOUPYYNTÖ SOPIMUSNEUVOTTELUPÖYTÄKIRJA.. 20 SOPIMUS Nro:.. 20 Puuelementtitoimitus asennettuna Tähän sopimukseen sovelletaan rakennusurakan yleisiä sopimusehtoja (YSE 1998). Tätä sopimusta ei saa siirtää edelleen ilman tilaajan suostumusta. Tähän sopimukseen liittyy asennusehdot TYÖMAA Työmaan nimi: Työmaan numero: Kt Oy Puutalot Toimitusosoite: Kehityskuja Myräkkälä Työnjohtaja: Veijo Vastaava (vast. mestari) Telekopio Sähköposti OSAPUOLET Tilaaja: Oy Urakka Ab LY-tunnus 123-U veijo.vastaava@urakka.com Osoite: Urakkapolku 8A, Läyliäinen Tilaajan edustaja Matti Pomo (proj. päällikkö) Telekopio Sähköposti Urakoitsija: matti.pomo@urakka.com Osoite: Ristikkoasennus Oy Reivakatu 10 LY-tynnus 123-R Urakoitsijan edustaja: Risto Levy Telekopio Sähköposti risto.levy@ristikkoasennus.fi Päärakennesuunnittelija: Ins tsto Teemu Tarkka Oy LY-tunnus 231-S Päärakennesuunnittelijan edustaja: Osoite: Suunnittelijakuja 7, Helsinki Teemu Tarkka Telekopio Sähköposti Teemu.Tarkka@napoleon.fi Osapuolet ovat velvollisia informoimaan toisiansa heti, mikäli yllämainitut yhteystiedot muuttuvat

6 PÄÄSUORITUSVELVOLLISUUS 1) Puuelementtitoimitus työmaalle toimitettuna ja paikoilleen asennettuna sisältäen valmistus-, sovitus- ja asennuspiirustukset sekä tarvittavat aputyöt ja siivoukset suunnitteluasiakirjojen mukaisesti. Työ sisältää tarvittavat laitteet, apuvälineet, elementit, materiaalit ja tarvikkeet lukuunottamatta tässä sopimuksessa erikseen tilaajan vastattavaksi merkittyjä suorituksia. 2) Tilaaja toimittaa urakoitsijalle suunnitteluohjeen mukaiset suunnitelmat sekä nimeää hankkeen alussa päärakennesuunnittelijan ja koordinoi hankkeen suunnittelun. URAKKASISÄLTÖ YLEISTÄ URAKOITSIJA TILAAJA EI OLE Rakennustyövakuutus Työvälineiden, tavaroiden ja työntekijöiden vakuutukset Työmaasuunnitelma ja sen päivittaminen Asennustyön työnjohtajan tehtävät Asennussuunnitelman ja aikataulun tekeminen Asennuspäiväkirja ENNEN ASENNUSTYÖN ALOITUSTA URAKOITSIJA TILAAJA EI OLE Työmaateiden tekeminen ja korjaukset katselmuksen pohjalta Varasto- ja nosturipaikkojen tasaus ja esteiden poistot Perustusten mittojen ja korkojen tarkastus ASENNUSTYÖ JA LAADUNVARMISTUS URAKOITSIJA TILAAJA EI OLE Elementtien paikalleenmittaus Rakenteellinen kiinnitys liittymäsääntöjen ja suunnitelmien mukaan Väliaikaistuentojen hankinta ja asennus Asennustyöhön liittyvien saumavillojen hankinta ja asennus Teräs- ja/ tai betonirakenteisiin tulevat tartunnat Ikkunoiden asentaminen Sisä- ja parvekeovien asentaminen Alaohjauspuun poistaminen Ulko-ovien asentaminen Elementtien suojaukset lumelta, vedeltä ja likaantumiselta Siivous, lumityöt ja jätteiden siirtäminen lajitteluohjeen mukaan Väliaikaistuentojen purkaminen Ikkunoiden ja ovien käynnin tarkastus ja korjaus Asennuksen laadunvarmistussuunnitelman laatiminen pp.kk.vv mennessä ASENNUSTYÖN TAI ELEMENTTIEN VALMISTUKSEN YHTEYDESSÄ URAKOITSIJA TILAAJA EI OLE Sähkötöiden tyhjäputkitus ja rasiointi sähkösuunnitelman mukaan LVI-läpimenot LVI-suunnitelmien mukaan Kalustetuet ja LVI-tuet kaluste- ja LVI-suunnitelmien mukaan TYÖTURVALLISUUS URAKOITSIJA TILAAJA EI OLE Kaiteiden ja aukkosuojien hankinta Työnaikaiset kaidetyöt ja aukkojen suojaukset Asennuksen aikana käytettävien työtasojen hankinnat Hissikuilujen ja vastaavien kuilujen työtasojen asennus Kulkuteiden puhtaanapito ja raivaus Työsuojelumääräysten mukaiset kalustotarkastukset KONEET JA LAITTEET URAKOITSIJA TILAAJA EI OLE Nosturi kuljettajineen ja asianmukaiset tarkastukset tehtyinä Telinetyöt (pystytys ja purku) Mittauslaitteiden kalibrointi ja laitekohtaiset todistukset

7 TOIMITUSTA TÄYDENTÄVÄT HANKINNAT 1) Materiaalien, tarvikkeiden, laitteiden ja koneiden hankintavastuut on esitetty alla olevassa luettelossa. Urakoitsija vastaa kaikista muista tarvikkeista, materiaaleista ja laitteista, joita ei alla olevassa luettelossa ole määritetty tilaajan hankittavaksi. Käytettävät materiaalityypit ja tuotenimet merkitään tarvittaessa nimikkeen jälkeen. MATERIAALIT URAKOITSIJA TILAAJA EI OLE Sisä- ja parvekeovien hankinta Ulko-ovien hankinta Ikkunoiden hankinta KONEET JA MUUT HANKINNAT URAKOITSIJA TILAAJA EI OLE Pienkoneet Lämmityskalusto Työmaasähkö ja vesi Elementtien varastopukit Telineet Asennuspukit Suojapeitteet Työmaan toimisto ja sosiaalitilat Turvavaljaat ja muut turvallisuusvarusteet Ensiapuvälineet URAKKA-AIKA Urakka alkaa: vko 6, loppuu vko 7 ja lisäksi on sovittu seuraavat välitavoitteet: Urakoitsija sitoutuu noudattamaan kohteen kattoristikoiden asennusaikataulua (LIITE _--- ). Tilaaja on velvollinen ilmoittamaan urakoitsijalle viipymättä aloitusta ja ajallista toteutusta koskevista muutoksista. Tällöin osapuolet sopivat muutosten vaikutuksesta urakka-aikaan ja muutosten muista seuraamuksista. URAKOITSIJAN TYÖNJOHTO JA RESURSSIT Urakoitsijan työnjohtajana toimii: Urakoitsijan muut resurssit (esim. työkunnat): ASIAKIRJOJEN PÄTEVYYSJÄRJESTYS Sopimuksessa noudatetaan tätä sopimusta, sopimusta täydentäviä liitteitä ja muita sopimusasiakirjoja, joiden keskinäinen pätevyysjärjestys on allaolevan luettelon numerojärjestyksen mukainen. Rakennusurakan yleiset ehdot (YSE1998) liitetään/ ei liitetä asiakirjana tähän. LIITTEET PÄIVÄYS 1. Erilliset urakka-/sopimusneuvotteluasiakirjat 2. Puuelementtien asennusehdot Rakennusurakan yleiset sopimusehdot 1998 (YSE 1998) Tarjouspyyntö Tarjous 6. Yksikköhinnat lisä- ja muutostöitä varten 7. Suunnitelmat ja erillisen asiakirjaluettelon mukaisesti

8 URAKKAHINTA - arvonlisäveroton urakkahinta (alv 0 %) - arvonlisävero - urakkahinta yhteensä sisältäen arvonlisäveron EUR URAKKAHINNAN SUORITTAMINEN Laskuttaja: Maksuehdot: (YSE 14 pv) 14 pv netto Viivästyskorko: 11 % Suoritustapa Lisäehdot: laskutus kokonaishintaisena kertasuorituksella laskutus maksuerätaulukon mukaan urakoitsija laatii maksuerätaulukon mahdolliset lisätyöt maksetaan yksikköhintaisena mittauspöytäkirjojen perusteella Laskutusosoite: Oy Urakka Ab Urakkapolku 8A Läyliäinen Laskut on toimitettava 2 kappaleena ja siinä on mainittava tämän sopimuksen mukainen sopimusnumero ja työmaanumero. MAKSUERÄT JA NIIDEN MAKSAMISEN EDELLYTYKSET Urakoitsija laatii ehdotuksen maksuerätaulukoksi, jonka molemmat osapuolet mahdollisten tarkennusten jälkeen yhteisesti hyväksyvät. ENSIMMÄISEN MAKSUERÄN MAKSAMISEN EDELLYTYKSET: - Mahdollisesti vaadittava rakennusajan vakuus jätetty tilaajalle - Urakoitsijan työntekijät ovat vastaanottaneet kulkuluvat. - Urakoitsija on itse tarkastanut ja todennut 1. toimituserän virheettömäksi ja täysin valmiiksi - Työ on tilaajan toimesta mitattu ja tarkastettu sekä tarkastuksessa havaitut virheet korjattu - Urakoitsija on esittänyt hyväksytyt verovelka- ja eläkemaksutodistukset sekä voimassaoleva ennakkoperintärekisteriote ja todistus rekisteröitymisestä arvonlisäverolliseksi. (em. selvitykset eivät saa olla kahta kuukautta vanhempia) Mikäli em. todistuksissa tai rekisteröinneissä on laiminlyöntejä tai puutteita, on ostajalla oikeus purkaa tämä sopimus päättymään kokonaisuudessaan välittömästi. VIIMEISEN MAKSUERÄN MAKSAMISEN EDELLYTYKSET: - Mahdollisesti vaadittava takuuajan vakuus jätetty tilaajalle - Urakoitsija on itse tarkastanut ja todennut työn täysin valmiiksi ja virheettömäksi - Tilaaja on mitannut ja tarkastanut työn sekä todennut sen virheettömäksi - Urakoitsija on toimittanut tuoteselosteet toimittamistaan elementeistä ja materiaaleista - Urakoitsija on toimittanut tilaajalle kaikki tarpeelliset todistukset, luvat, laatuasiakirjat, käyttö-, hoito-, huolto-, ja kunnossapito-ohjeet ym. urakoitsijan hankittaviksi kuuluvat asiakirjat

9 VAKUUDET URAKOITSIJAN VAKUUDET Rakennusaikainen vakuus Urakoitsija ei anna rakennusajan vakuutta. Urakoitsija antaa seuraavat rakennusajan vakuudet: _10 % arvonlisäverottomasta urakkahinnasta voimassa pp.kk.vvvv saakka. (YSE 1998: 10% urakkahinnasta ALV 0%) Takuuajan vakuus Urakoitsija ei anna takuuajan vakuutta. Urakoitsija antaa seuraavat takuuajan vakuudet: _2% _ arvonlisäverottomasta urakkahinnasta voimassa saakka. (YSE 1998: 2% urakkahinnasta ALV 0%) Vakuuksien sisältö Tilaajan hyväksymä omavelkainen takaus, joka on toimitettava 21 vuorokauden kuluessa sopimuksen allekirjoittamisesta. Mikäli urakoitsija ei toimita em. vakuutta määräajan kuluessa eikä viikon sisällä tilaajan sitä vaadittua, on tilaajalla oikeus purkaa tämä sopimus päättymään kokonaisuudessaan välittömästi. Takuuajan vakuus on toimitettava tilaajalle ennen viimeisen maksuerän suorittamista. Takuuaikaisen vakuuden vakuuden voimassaoloaika alkaa rakennusaikaisen vakuuden vapauttamisesta ja päättyy 3 kk tilaajan pääurakan mukaisen takuuajan päättymisen jälkeen. TILAAJAN VAKUUDET Tilaaja ei anna vakuutta. Tilaaja antaa seuraavat vakuudet: VIIVÄSTYMINEN Viivästyssakon suuruus urakan valmistumisen osalta on kultakin työpäivältä 0,1 _ % mukaisesta sopimuksen arvonlisäverottomasta hinnasta, kuitenkin enintään 75 _ työpäivältä. (YSE 1998:pääurakassa 0,05% urakkahinnasta (ALV 0%) kultakin työpäivältä, sivu- ja aliurakassa 0,1% urakkahinnasta (ALV 0%) kultakin työpäivältä.) Viivästyssakon suuruus välitavoitteiden osalta on kultakin työpäivältä % mukaisesta sopimuksen arvonlisäverottomasta hinnasta, kuitenkin enintään työpäivältä. (YSE 1998:pääurakassa 0,05% urakkahinnasta (ALV 0%) kultakin työpäivältä, sivu- ja aliurakassa 0,1% urakkahinnasta (ALV 0%) kultakin työpäivältä.) YSE 1998: Viivästyssakko lasketaan urakan valmistumisen osalta enintään 50 työpäivältä ja välitavoitteineen enintään 75 työpäivältä. TAKUUAIKA Urakoitsija vastaa suorituksensa sopimuksenmukaisuudesta takuuajan, jonka pituus on kaksi vuotta. Urakoitsijan suoritukseen, jota takuu koskee, luetaan myös lisä- ja muutostyöt. (YSE 1998) KOKOUKSET, TARKASTUKSET JA KIRJAUKSET Aloituspalaveri: Ennen asennustyön aloitusta työmaalla pidetään aloituspalaveri, jonka yhteydessä tarkastetaan työkohteiden valmius ja tarkennetaan asennustyön aloituspäivä sekä sovitaan mallitöistä. Urakoitsijan edustaja on velvollinen huolehtimaan, että jokainen urakoitsijan työntekijä tuntee pöytäkirjan sisällön.

10 Katselmukset: Jos jompikumpi osapuolista haluaa ennen töiden aloittamista saada urakan tai suunnitelmien sisältöön liittyvän seikan pätevästi todetuksi, toimitetaan katselmus yhdessä sovittavana ajankohtana. Työmaapäiväkirja: Tilaaja / urakoitsija pitää työmaapäiväkirjaa. Pyydettäessä päiväkirjaan merkitään jommankumman osapuolen työmaata koskeva huomautus, jonka molemmat osapuolet kuittaavat. Muu: LAATUVAATIMUKSET Laatuvaatimuksina noudatetaan minimivaatimuksena RunkoRyl 2000:ssa esitettyjä luokan 1 mukaisia vaatimuksia, ellei neuvottelumuistiossa, suunnitelmissa, tai muissa sopimusasiakirjoissa muuta mainita. Urakoitsijan edellytetään käyttävän käyttävän rakennustuotteita, joiden takuuaika vastaa vähintään urakoitsijan takuuaikaa. RISTIRIITAISUUKSIEN RATKAISEMINEN Tätä sopimusta koskevat mahdolliset erimielisyydet ratkaistaan ensisijaisesti osapuolten keskinäisten neuvottelujen avulla. Mikäli yhteisymmärrystä ei saavuteta, niin riitaisuudet ratkaistaan yhden miehen välimiesoikeudessa tai jommankumman osapuolen niin vaatiessa, riitaisuudet jätetään käräjäoikeuden ratkaistavaksi. Vakuudeksi, Paikka Tilaajan allekirjoitus Urakoitsijan allekirjoitus M atti P omo

11 Liite 7 Pvm Asiakirja nro 1. Pohjapiirustus Ristikkokaavio Ristikko detaljit

12 Pvm TARJOUPYYNTÖ.. 20 SOPIMUSNEUVOTTELUPÖYTÄKIRJA.. 20 SOPIMUS Nro: Puuelementtitoimitus asennettuna Tähän sopimukseen sovelletaan rakennusurakan yleisiä sopimusehtoja (YSE 1998). Tätä sopimusta ei saa siirtää edelleen ilman tilaajan suostumusta. Tähän sopimukseen liittyy asennusehdot TYÖMAA Työmaan nimi: Työmaan numero: Kt Oy Puutalot Toimitusosoite: Kehityskuja Myräkkälä Työnjohtaja: Veijo Vastaava (vast. mestari) Telekopio Sähköposti OSAPUOLET Tilaaja: Oy Urakka Ab LY-tunnus 123-U veijo.vastaava@urakka.com Osoite: Urakkapolku 8A, Läyliäinen Tilaajan edustaja Matti Pomo (proj. päällikkö) Telekopio Sähköposti Urakoitsija: matti.pomo@urakka.com Osoite: Ristikkoasennus Oy Reivakatu 10 LY-tynnus 123-R Urakoitsijan edustaja: Risto Levy Telekopio Sähköposti risto.levy@ristikkoasennus.fi Päärakennesuunnittelija: Ins tsto Teemu Tarkka Oy LY-tunnus 231-S Päärakennesuunnittelijan edustaja: Osoite: Suunnittelijakuja 7, Helsinki Teemu Tarkka Telekopio Sähköposti Teemu.Tarkka@napoleon.fi Osapuolet ovat velvollisia informoimaan toisiansa heti, mikäli yllämainitut yhteystiedot muuttuvat

13 PÄÄSUORITUSVELVOLLISUUS 1) Puuelementtitoimitus työmaalle toimitettuna ja paikoilleen asennettuna sisältäen valmistus-, sovitus- ja asennuspiirustukset sekä tarvittavat aputyöt ja siivoukset suunnitteluasiakirjojen mukaisesti. Työ sisältää tarvittavat laitteet, apuvälineet, elementit, materiaalit ja tarvikkeet lukuunottamatta tässä sopimuksessa erikseen tilaajan vastattavaksi merkittyjä suorituksia. 2) Tilaaja toimittaa urakoitsijalle suunnitteluohjeen mukaiset suunnitelmat sekä nimeää hankkeen alussa päärakennesuunnittelijan ja koordinoi hankkeen suunnittelun. URAKKASISÄLTÖ YLEISTÄ URAKOITSIJA TILAAJA EI OLE Rakennustyövakuutus Työvälineiden, tavaroiden ja työntekijöiden vakuutukset Työmaasuunnitelma ja sen päivittaminen Asennustyön työnjohtajan tehtävät Asennussuunnitelman ja aikataulun tekeminen Asennuspäiväkirja ENNEN ASENNUSTYÖN ALOITUSTA URAKOITSIJA TILAAJA EI OLE Työmaateiden tekeminen ja korjaukset katselmuksen pohjalta Varasto- ja nosturipaikkojen tasaus ja esteiden poistot Perustusten mittojen ja korkojen tarkastus ASENNUSTYÖ JA LAADUNVARMISTUS URAKOITSIJA TILAAJA EI OLE Elementtien paikalleenmittaus Rakenteellinen kiinnitys liittymäsääntöjen ja suunnitelmien mukaan Väliaikaistuentojen hankinta ja asennus Asennustyöhön liittyvien saumavillojen hankinta ja asennus Teräs- ja/ tai betonirakenteisiin tulevat tartunnat Ikkunoiden asentaminen Sisä- ja parvekeovien asentaminen Alaohjauspuun poistaminen Ulko-ovien asentaminen Elementtien suojaukset lumelta, vedeltä ja likaantumiselta Siivous, lumityöt ja jätteiden siirtäminen lajitteluohjeen mukaan Väliaikaistuentojen purkaminen Ikkunoiden ja ovien käynnin tarkastus ja korjaus Asennuksen laadunvarmistussuunnitelman laatiminen mennessä ASENNUSTYÖN TAI ELEMENTTIEN VALMISTUKSEN YHTEYDESSÄ URAKOITSIJA TILAAJA EI OLE Sähkötöiden tyhjäputkitus ja rasiointi sähkösuunnitelman mukaan LVI-läpimenot LVI-suunnitelmien mukaan Kalustetuet ja LVI-tuet kaluste- ja LVI-suunnitelmien mukaan TYÖTURVALLISUUS URAKOITSIJA TILAAJA EI OLE Kaiteiden ja aukkosuojien hankinta Työnaikaiset kaidetyöt ja aukkojen suojaukset Asennuksen aikana käytettävien työtasojen hankinnat Hissikuilujen ja vastaavien kuilujen työtasojen asennus Kulkuteiden puhtaanapito ja raivaus Työsuojelumääräysten mukaiset kalustotarkastukset KONEET JA LAITTEET URAKOITSIJA TILAAJA EI OLE Nosturi kuljettajineen ja asianmukaiset tarkastukset tehtyinä Telinetyöt (pystytys ja purku) Mittauslaitteiden kalibrointi ja laitekohtaiset todistukset

14 TOIMITUSTA TÄYDENTÄVÄT HANKINNAT 1) Materiaalien, tarvikkeiden, laitteiden ja koneiden hankintavastuut on esitetty alla olevassa luettelossa. Urakoitsija vastaa kaikista muista tarvikkeista, materiaaleista ja laitteista, joita ei alla olevassa luettelossa ole määritetty tilaajan hankittavaksi. Käytettävät materiaalityypit ja tuotenimet merkitään tarvittaessa nimikkeen jälkeen. MATERIAALIT URAKOITSIJA TILAAJA EI OLE Sisä- ja parvekeovien hankinta Ulko-ovien hankinta Ikkunoiden hankinta KONEET JA MUUT HANKINNAT URAKOITSIJA TILAAJA EI OLE Pienkoneet Lämmityskalusto Työmaasähkö ja vesi Elementtien varastopukit Telineet Asennuspukit Suojapeitteet Työmaan toimisto ja sosiaalitilat Turvavaljaat ja muut turvallisuusvarusteet Ensiapuvälineet URAKKA-AIKA Urakka alkaa: , loppuu ja lisäksi on sovittu seuraavat välitavoitteet: TALO 1 valmistuu ja TALO 2 valmistuu Urakoitsija sitoutuu noudattamaan kohteen kattoristikoiden asennusaikataulua (LIITE _--- ). Tilaaja on velvollinen ilmoittamaan urakoitsijalle viipymättä aloitusta ja ajallista toteutusta koskevista muutoksista. Tällöin osapuolet sopivat muutosten vaikutuksesta urakka-aikaan ja muutosten muista seuraamuksista. URAKOITSIJAN TYÖNJOHTO JA RESURSSIT Urakoitsijan työnjohtajana toimii: Pasi Levy Urakoitsijan muut resurssit (esim. työkunnat): 2xRAM+1xRM+autonosturi ASIAKIRJOJEN PÄTEVYYSJÄRJESTYS Sopimuksessa noudatetaan tätä sopimusta, sopimusta täydentäviä liitteitä ja muita sopimusasiakirjoja, joiden keskinäinen pätevyysjärjestys on allaolevan luettelon numerojärjestyksen mukainen. Rakennusurakan yleiset ehdot (YSE1998) liitetään/ ei liitetä asiakirjana tähän. LIITTEET PÄIVÄYS 1. Erilliset urakka-/sopimusneuvotteluasiakirjat Puuelementtien asennusehdot Rakennusurakan yleiset sopimusehdot 1998 (YSE 1998) Tarjouspyyntö Tarjous Yksikköhinnat lisä- ja muutostöitä varten Suunnitelmat ja erillisen asiakirjaluettelon mukaisesti

15 URAKKAHINTA - arvonlisäveroton urakkahinta (alv 0 %) arvonlisävero urakkahinta yhteensä sisältäen arvonlisäveron EUR URAKKAHINNAN SUORITTAMINEN Laskuttaja: Ristikkoasennus Oy Maksuehdot: (YSE 14 pv) 14 pv - 2%, 21pv netto Viivästyskorko: 11 % Suoritustapa laskutus kokonaishintaisena kertasuorituksella laskutus maksuerätaulukon mukaan Lisäehdot: Laskutusosoite: Oy Urakka Ab Urakkapolku 8A Läyliäinen urakoitsija laatii maksuerätaulukon mahdolliset lisätyöt maksetaan yksikköhintaisena mittauspöytäkirjojen perusteella Laskut on toimitettava _2 kappaleena ja siinä on mainittava tämän sopimuksen mukainen sopimusnumero ja työmaanumero. MAKSUERÄT JA NIIDEN MAKSAMISEN EDELLYTYKSET Urakoitsija laatii ehdotuksen maksuerätaulukoksi, jonka molemmat osapuolet mahdollisten tarkennusten jälkeen yhteisesti hyväksyvät. ENSIMMÄISEN MAKSUERÄN MAKSAMISEN EDELLYTYKSET: - Mahdollisesti vaadittava rakennusajan vakuus jätetty tilaajalle - Urakoitsijan työntekijät ovat vastaanottaneet kulkuluvat. - Urakoitsija on itse tarkastanut ja todennut 1. toimituserän virheettömäksi ja täysin valmiiksi - Työ on tilaajan toimesta mitattu ja tarkastettu sekä tarkastuksessa havaitut virheet korjattu - Urakoitsija on esittänyt hyväksytyt verovelka- ja eläkemaksutodistukset sekä voimassaoleva ennakkoperintärekisteriote ja todistus rekisteröitymisestä arvonlisäverolliseksi. (em. selvitykset eivät saa olla kahta kuukautta vanhempia) Mikäli em. todistuksissa tai rekisteröinneissä on laiminlyöntejä tai puutteita, on ostajalla oikeus purkaa tämä sopimus päättymään kokonaisuudessaan välittömästi. VIIMEISEN MAKSUERÄN MAKSAMISEN EDELLYTYKSET: - Mahdollisesti vaadittava takuuajan vakuus jätetty tilaajalle - Urakoitsija on itse tarkastanut ja todennut työn täysin valmiiksi ja virheettömäksi - Tilaaja on mitannut ja tarkastanut työn sekä todennut sen virheettömäksi - Urakoitsija on toimittanut tuoteselosteet toimittamistaan elementeistä ja materiaaleista - Urakoitsija on toimittanut tilaajalle kaikki tarpeelliset todistukset, luvat, laatuasiakirjat, käyttö-, hoito-, huolto-, ja kunnossapito-ohjeet ym. urakoitsijan hankittaviksi kuuluvat asiakirjat

16 VAKUUDET URAKOITSIJAN VAKUUDET Rakennusaikainen vakuus Urakoitsija ei anna rakennusajan vakuutta. Urakoitsija antaa seuraavat rakennusajan vakuudet: _10 % arvonlisäverottomasta urakkahinnasta voimassa pp.kk.vvvv saakka. (YSE 1998: 10% urakkahinnasta ALV 0%) Takuuajan vakuus Urakoitsija ei anna takuuajan vakuutta. Urakoitsija antaa seuraavat takuuajan vakuudet: 2% arvonlisäverottomasta urakkahinnasta voimassa saakka. (YSE 1998: 2% urakkahinnasta ALV 0%) Vakuuksien sisältö Tilaajan hyväksymä omavelkainen takaus, joka on toimitettava 21 vuorokauden kuluessa sopimuksen allekirjoittamisesta. Mikäli urakoitsija ei toimita em. vakuutta määräajan kuluessa eikä viikon sisällä tilaajan sitä vaadittua, on tilaajalla oikeus purkaa tämä sopimus päättymään kokonaisuudessaan välittömästi. Takuuajan vakuus on toimitettava tilaajalle ennen viimeisen maksuerän suorittamista. Takuuaikaisen vakuuden vakuuden voimassaoloaika alkaa rakennusaikaisen vakuuden vapauttamisesta ja päättyy 3 kk tilaajan pääurakan mukaisen takuuajan päättymisen jälkeen. TILAAJAN VAKUUDET Tilaaja ei anna vakuutta. Tilaaja antaa seuraavat vakuudet: VIIVÄSTYMINEN Viivästyssakon suuruus urakan valmistumisen osalta on kultakin työpäivältä _0,1 % mukaisesta sopimuksen arvonlisäverottomasta hinnasta, kuitenkin enintään _75 työpäivältä. (YSE 1998:pääurakassa 0,05% urakkahinnasta (ALV 0%) kultakin työpäivältä, sivu- ja aliurakassa 0,1% urakkahinnasta (ALV 0%) kultakin työpäivältä.) Viivästyssakon suuruus välitavoitteiden osalta on kultakin työpäivältä % mukaisesta sopimuksen arvonlisäverottomasta hinnasta, kuitenkin enintään työpäivältä. (YSE 1998:pääurakassa 0,05% urakkahinnasta (ALV 0%) kultakin työpäivältä, sivu- ja aliurakassa 0,1% urakkahinnasta (ALV 0%) kultakin työpäivältä.) YSE 1998: Viivästyssakko lasketaan urakan valmistumisen osalta enintään 50 työpäivältä ja välitavoitteineen enintään 75 työpäivältä. TAKUUAIKA Urakoitsija vastaa suorituksensa sopimuksenmukaisuudesta takuuajan, jonka pituus on kaksi vuotta. Urakoitsijan suoritukseen, jota takuu koskee, luetaan myös lisä- ja muutostyöt. (YSE 1998) KOKOUKSET, TARKASTUKSET JA KIRJAUKSET Aloituspalaveri: Ennen asennustyön aloitusta työmaalla pidetään aloituspalaveri, jonka yhteydessä tarkastetaan työkohteiden valmius ja tarkennetaan asennustyön aloituspäivä sekä sovitaan mallitöistä. Urakoitsijan edustaja on velvollinen huolehtimaan, että jokainen urakoitsijan työntekijä tuntee pöytäkirjan sisällön.

17 Katselmukset: Jos jompikumpi osapuolista haluaa ennen töiden aloittamista saada urakan tai suunnitelmien sisältöön liittyvän seikan pätevästi todetuksi, toimitetaan katselmus yhdessä sovittavana ajankohtana. Työmaapäiväkirja: Tilaaja / urakoitsija pitää työmaapäiväkirjaa. Pyydettäessä päiväkirjaan merkitään jommankumman osapuolen työmaata koskeva huomautus, jonka molemmat osapuolet kuittaavat. Muu: LAATUVAATIMUKSET Laatuvaatimuksina noudatetaan minimivaatimuksena RunkoRyl 2000:ssa esitettyjä luokan 1 mukaisia vaatimuksia, ellei neuvottelumuistiossa, suunnitelmissa, tai muissa sopimusasiakirjoissa muuta mainita. Urakoitsijan edellytetään käyttävän käyttävän rakennustuotteita, joiden takuuaika vastaa vähintään urakoitsijan takuuaikaa. RISTIRIITAISUUKSIEN RATKAISEMINEN Tätä sopimusta koskevat mahdolliset erimielisyydet ratkaistaan ensisijaisesti osapuolten keskinäisten neuvottelujen avulla. Mikäli yhteisymmärrystä ei saavuteta, niin riitaisuudet ratkaistaan yhden miehen välimiesoikeudessa tai jommankumman osapuolen niin vaatiessa, riitaisuudet jätetään HELSINGIN käräjäoikeuden ratkaistavaksi. Vakuudeksi, Paikka Tilaajan allekirjoitus Urakoitsijan allekirjoitus M atti P omo Risto Levy

18 Puuelementtien asennusehdot Näissä ehdoissa tilaaja tarkoittaa asennustyön tilaajaa ja urakoitsija asennustyön suorittajaa. 1 Ehtojen soveltamisala asentamiensa rakennusosien kestävyydestä ja mittatarkkuudesta. Puuelementtien toimitussopimuksissa, joihin liittyy asennustyötä, noudatetaan näitä asennusehtoja. Ehdot täydentävät toimitussopimuksissa käytettäviä rakennusurakan yleisiä sopimusehtoja (YSE 1998). Näitä ehtoja voidaan käyttää soveltuvin osin myös yksin sovittaessa asennusurakasta ilman elementtitoimitusta. 2 Asennussuunnitelma Elementtien asentamista varten tarvittavan asennussuunnitelman laatii urakoitsija yhteistyössä päärakennesuunnittelijan ja tilaajan edustajan kanssa. Asennussuunnitelma on asennustyön tekninen työmaasuunnitelma. Suunnitelmaa laadittaessa kiinnitetään erityistä huomiota työturvallisuuteen ja otetaan huomioon työmaan työturvallisuusasiakirja. 3 Asennustyön laajuus Asennustyö sisältää kaupan kohteena olevien suunnitelmien mukaisten puuelementtien asentamisen niiden lopullisille paikoilleen kiinnitettyinä. 4 Aloituskatselmus ja vastaanottotarkastus Ennen asennustyön suunnittelua pidetään katselmus, jossa kirjataan ylös esteetöntä työskentelyä haittaavat tekijät, kuten paikalla valetut rakenteet, kaivannot, maapohjien kantavuudet yms., jotta ne voidaan ottaa huomioon asennussuunnitelmaa laadittaessa. Ennen kuin asennustyö aloitetaan, pidetään työmaalla tarvittaessa tilaajan ja urakoitsijan suorittama yhteinen katselmus, jossa todetaan työmaan tilanne, käydään läpi asennussuunnitelma ja asennustyön laatuvaatimukset sekä sovitaan asennuksen tarkka aloitusajankohta ja aikataulu. Työn kestäessä on pidettävä erillinen katselmus jommankumman osapuolen niin vaatiessa. Elementtiasennuksen vastaanottotarkastus on suoritettava tilaajan ja urakoitsijan läsnäollessa välittömästi, kun asennus tai sovitun suuruinen osa siitä on suoritettu. Katselmuksista ja vastaanottotarkastuksista laaditaan pöytäkirja. 5 Työmaatiet, asennuspaikat ja välivarastointi Tilaaja vastaa siitä, että kuljetuksen, tarvittavan varastoinnin ja asennuksen aikana työmaan sisäänajotiet sekä työ- ja varastointialueet ovat asennussuunnitelman mukaiset ja riittävän tasaiset niin, että käytettävän kuljetuskaluston ja asennussuunnitelmassa esitetyn nostokaluston käytölle ei ole estettä. Työmaalla asennustyössä tarvittava elementtien välivarastointi ja elementtien suojaus säältä kuuluu urakoitsijalle, jolle tilaaja osoittaa asennussuunnitelman mukaisen varastointialueen. 6 Alusrakenteet ja asennustarvikkeet Tilaaja vastaa omaan suoritukseensa kuuluvien rakennusosien mittatarkkuudesta. Asennustarvikkeiden hankkija ja asentaja on osoitettu liitteenä olevassa sopimuksessa. Kumpikin osapuoli vastaa sopimuksen osoittamista töistä sekä hankkimiensa ja 7 Työsuoritukset kylmänä vuodenaikana Kylmänä vuodenaikana tilaaja huolehtii kustannuksellaan asennustyön edistymiselle välttämättömistä lumitöistä. Muut mahdolliset velvoitteet määritellään sopimuksessa. 8 Työturvallisuus Tilaaja ja urakoitsija huolehtivat yhdessä kumpikin osaltaan työturvallisuudesta. Tarkempi vastuunjako on kuvattu sopimuksessa. 9 Asennustyöhön kuuluvat viimeistelytyöt Urakoitsija suorittaa asennustyön jälkeen heti olosuhteiden salliessa asianmukaiset jälkityöt, joihin kuuluvat mm. nostolenkkien katkaisut, asennustyön aikana mahdollisesti syntyneiden vaurioiden korjaukset sekä siivous. 10 Työmaaolosuhteet Urakoitsijalle annetaan käyttöön veloituksetta asennustyön ajaksi tarpeelliset toimisto- ja varastointitilat, puhelin- ja faksiyhteydet, vesi, yleisvalaistus ja työkohdevalaistuksen liitynnät, sähkö ja muu asennustyön tarvitsema energia sekä sosiaalitilat. 11 Asennustyön eteneminen Asennustyön joustava eteneminen edellyttää, että sekä urakoitsija että tilaaja noudattavat toimituksissaan sovittua asennussuunnitelmaa toimitusaikoineen. Tilaaja huolehtii ja vastaa siitä, että asennustyö voi jatkua keskeytyksettä ja erikseen sovittaessa myös varsinaisen päivittäisen työajan jälkeen. 12 Asennustyön teettäminen kolmannella Urakoitsijalla on oikeus teettää asennustyö tai osa siitä kolmannella osapuolella tilaajan suostumuksella. Tämä ei kuitenkaan vähennä urakoitsijan sopimukseen perustuvaa vastuuta tilaajaa kohtaan. Urakoitsijan on esitettävä aliurakoitsijansa tilaajan hyväksyttäväksi, joka voi kieltäytyä pätevästä syystä hyväksymästä tätä. 13 Vahingonvaaran siirtyminen Asennustyön liittyessä toimitukseen tuotteen vahingonvaara siirtyy tilaajalle asennustyön tultua suoritetuksi riippumatta siitä, onko vastaanottotarkastus pidetty. Mikäli asennus viivästyy tai keskeytyy muusta kuin urakoitsijasta johtuvasta syystä, kantaa tilaaja vaaranvastuun sekä tavaran että mahdollisesti jo suoritetun työn osalta siltä ajalta, joksi elementit joudutaan välivarastoimaan työmaalle.

19 Liite 7 Pvm Asiakirja nro 1. Pohjapiirustus Ristikkokaavio Ristikoiden liityntä detaljit (versio 2.3)

PUUELEMENTTIEN TOIMITUS TUOTEOSAKAUPPANA, TÄYTTÖOHJEET

PUUELEMENTTIEN TOIMITUS TUOTEOSAKAUPPANA, TÄYTTÖOHJEET PUUELEMENTTIEN TOIMITUS TUOTEOSAKAUPPANA, TÄYTTÖOHJEET Yleistä Puuelementtien tuoteosakauppana -vakiolomake on tarkoitettu avoimen puurakennusjärjestelmän mukaisen urakkasopimuksen pohjaksi ensisijaisesti

Lisätiedot

1 Urakkasopimus YSE 1998 RT Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998.

1 Urakkasopimus YSE 1998 RT Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998. 1 Urakkasopimus YSE 1998 RT 80260 RT 80260 1(5) URAKKASOPIMUS YSE 1998 Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998. Hanke Numero Rakennuskohde Urakkasopimus PÄÄURAKKA 1

Lisätiedot

LUONNOS RT 80260 URAKKASOPIMUS 1 SOPIJAPUOLET. toukokuu 1998

LUONNOS RT 80260 URAKKASOPIMUS 1 SOPIJAPUOLET. toukokuu 1998 toukokuu 1998 1 (10) URAKKASOPIMUS Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998 RT 16-10660, LVI 03-10277, Ratu 417-T, KH X4-00241. Hanke No Rakennuskohde 1 SOPIJAPUOLET

Lisätiedot

LUONNOS. Ylöjärven kaupunki / Yhdyskuntatekniikka Räikäntie 3 / PL 22 33471 Ylöjärvi

LUONNOS. Ylöjärven kaupunki / Yhdyskuntatekniikka Räikäntie 3 / PL 22 33471 Ylöjärvi toukokuu 1998 1 (11) URAKKASOPIMUS Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998 RT 16-10660, LVI 03-10277, Ratu 417-T, KH X4-00241. Hanke No Rakennuskohde 1 SOPIJAPUOLET

Lisätiedot

PUNKALAITUMEN KUNTA TEKNINEN TOIMI VARTIOLAN KENTÄN VALAISTUS

PUNKALAITUMEN KUNTA TEKNINEN TOIMI VARTIOLAN KENTÄN VALAISTUS VARTIOLAN KENTÄN VALAISTUS 12.9.2017 Sisällys 2(5) RAKENNUSHANKKEEN YLEISTIEDOT... 3 SUUNNITTELIJAT... 3 KATSELMUKSET... 3 URAKKAMUOTO JA URAKOITSIJAN VELVOLLISUUDET... 3 TILAAJAN VELVOLLISUUDET... 3 SOPIMUSASIAKIRJAT...

Lisätiedot

SOPIMUS(luonnos) KÄSIN ASENNETTAVAT PÄÄLLYSRAKENTEET.

SOPIMUS(luonnos) KÄSIN ASENNETTAVAT PÄÄLLYSRAKENTEET. SOPIMUS(luonnos) KÄSIN ASENNETTAVAT PÄÄLLYSRAKENTEET KÄSIN ASENNETTAVAT PÄÄLLYSRAKENTEET Hanke Nurmijärven kunnan Klaukkalan ja Lepsämän alueurakka 1.10.2017-30.9.2020. Urakkakohde Urakkakohteina Nurmijärven

Lisätiedot

Hausjärven kunta/ tekninen toimiala Keskustie Oitti. Hanke: Lehtimajojen bitumi vesikatteen uusiminen KOKONAISURAKKA. 1.3.

Hausjärven kunta/ tekninen toimiala Keskustie Oitti. Hanke: Lehtimajojen bitumi vesikatteen uusiminen KOKONAISURAKKA. 1.3. LUONNOS 1.3.2019 Sivu 1/8 Tilaaja: Hausjärven kunta/ tekninen toimiala Keskustie 2-4 12100 Oitti Urakoitsija: Hanke: Lehtimajojen bitumi vesikatteen uusiminen KOKONAISURAKKA Lehtimajojen vesikatteen uusiminen:

Lisätiedot

Rakennuttajan edustajana ja tilaajana toimii Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus/rakentamispalvelut

Rakennuttajan edustajana ja tilaajana toimii Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus/rakentamispalvelut KUNNALLISTEKNIIKAN RAKENTAMISKOHTEET 2013 2015 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET JA SOPIMUKSEN KOHDE 1.1 Rakennuttaja 1.2 Tilaaja 1.3 Toimittaja Rakennuttaja on Järvenpään kaupunki Rakennuttajan edustajana ja tilaajana

Lisätiedot

URAKKASOPIMUSLUONNOS

URAKKASOPIMUSLUONNOS 27.6.2018 Sivu 1/8 Tilaaja Kemijärven Kaupunki / Tekniset palvelut Vapaudenkatu 8 B 98100 Kemijärvi Urakoitsija Rakennuskohde Vesikaton saneeraus Pöyliöjärventie 2-8 98120 Kemijärvi Sivu 2/8 Me allekirjoittaneet

Lisätiedot

Harjavallan kaupunki, Tekninen lautakunta Keskustie 5b,29200 Harjavalta. Urakkamuotona on kokonaishintaurakka.

Harjavallan kaupunki, Tekninen lautakunta Keskustie 5b,29200 Harjavalta. Urakkamuotona on kokonaishintaurakka. HARJAVALLAN KAUPUNKI Tekniset palvelut Keskustie 5b Päiväys Dnro 29200 HARJAVALTA 8.7.2013 URAKKAOHJELMA MULLINMÄENTIE,POROLANOJAN SILLAN RAKENTAMINEN 1 TILAAJA JA RAKENNUTTAJA Nimi: Osoite: Harjavallan

Lisätiedot

SOPIMUS(luonnos) KLAUKKALAN JA LEPSÄMÄN ALUEURAKKA.

SOPIMUS(luonnos) KLAUKKALAN JA LEPSÄMÄN ALUEURAKKA. SOPIMUS(luonnos) KLAUKKALAN JA LEPSÄMÄN ALUEURAKKA KLAUKKALAN JA LEPSÄMÄN ALUEURAKAN SOPIMUS 1.10.2017 1.10.2020 Hanke Nurmijärven kunnan Klaukkalan ja Lepsämän alueurakka 1.10.2017-1.10.2020. Kunnossapitokohde

Lisätiedot

Urakkaohjelma. Pvm. 14.11.2014. Projekti nro Projekti 1649V01. Kaukosen asuinrakennuksen vesijohtosaneeraus. Kittilä VESIJOHTOJEN SANEERAUS

Urakkaohjelma. Pvm. 14.11.2014. Projekti nro Projekti 1649V01. Kaukosen asuinrakennuksen vesijohtosaneeraus. Kittilä VESIJOHTOJEN SANEERAUS Laatija Rauno Huuki Urakkaohjelma Pvm. 14.11.2014 Sivu 1(9) Projekti nimi, Kaukosen asuinrakennuksen vesijohtosaneeraus Projekti nro Projekti 1649V01 Kaukosen asuinrakennuksen vesijohtosaneeraus Kittilä

Lisätiedot

RAKENNUSURAKKASOPIMUS

RAKENNUSURAKKASOPIMUS Kiinteistö Oy Mallisoppari 00100 HELSINKI RAKENNUSURAKKASOPIMUS Hanke Rakennuskohde Urakan kohteena on Vuokra Oy:n omistaman Kiinteistö Oy Mallisopparin (, 00100 Helsinki) pihan kunnostustyöt. Kiinteistö

Lisätiedot

LVIA-URAKKA URAKKASOPIMUSLUONNOS. (Jakeluosoite) OULUN KAUPUNKI. XX.X.2015 Sivu 1/8 Projektinumero: ja

LVIA-URAKKA URAKKASOPIMUSLUONNOS. (Jakeluosoite) OULUN KAUPUNKI. XX.X.2015 Sivu 1/8 Projektinumero: ja XX.X.2015 Sivu 1/8 Projektinumero: 601252 ja 601253 Tilaaja: Liikelaitos Oulun Tilakeskus PL 30 90015 OULUN KAUPUNKI Urakoitsija: (Urakoitsijayritys) (Jakeluosoite) Hanke: Monitilatoimistomuutokset 2015-16

Lisätiedot

Keskustien perusparannus. Puumala, Kirkonkylä PUUMALA. Tilaajan edustajat Sopimusasioissa Työsuoritukseen liittyvissä asioissa

Keskustien perusparannus. Puumala, Kirkonkylä PUUMALA. Tilaajan edustajat Sopimusasioissa Työsuoritukseen liittyvissä asioissa Kunnanhallitus 14.8.2017 142 liite nro 1 URAKKASOPIMUS 8.8.2017 1(6) URAKKASOPIMUS Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998 RT 16-10660, LVI 03-10277, Ratu 417-T, KH

Lisätiedot

TOTEUTUSSOPIMUS, LUONNOS

TOTEUTUSSOPIMUS, LUONNOS SOPIMUS 22.2.2018 Sivu 1/5 Tilaaja: Tampereen kaupunki Kiinteistöt, tilat ja asuntopolitiikka -palveluryhmä Frenckellinaukio 2 33100 Tampere Toteuttaja: Tampereen Tilapalvelut Oy Frenckellinaukio 2K 33100

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA TERVEYSASEMAN PERUSKORJAUS URAKKAOHJELMA

MYRSKYLÄN KUNTA TERVEYSASEMAN PERUSKORJAUS URAKKAOHJELMA MYRSKYLÄN KUNTA TERVEYSASEMAN PERUSKORJAUS URAKKAOHJELMA 1 Sisältö MYRSKYLÄN KUNTA... 0 TERVEYSASEMAN PERUSKORJAUS... 0 URAKKAOHJELMA... 0 SISÄLTÖ... 1 0 RAKENNUSHANKKEEN YHTEYSTIEDOT... 3 0.1 RAKENNUTTAJA,

Lisätiedot

SOPIMUS KLAUKKALAN VANHUSTENTALON LIIKUNTASALIN KUNTOSALILAITTEIDEN HANKINNASTA

SOPIMUS KLAUKKALAN VANHUSTENTALON LIIKUNTASALIN KUNTOSALILAITTEIDEN HANKINNASTA 1 (5) SOPIMUS KLAUKKALAN VANHUSTENTALON LIIKUNTASALIN KUNTOSALILAITTEIDEN HANKINNASTA 1. Osapuolet ja yhteyshenkilöt Tilaaja: Tilaajan yhteyshenkilö Toimittaja: Y-tunnus: Toimittajan yhteyshenkilö 2. Sovellettavat

Lisätiedot

Kokkolan Sataman väylien ja satama-altaiden monikeilaustyö

Kokkolan Sataman väylien ja satama-altaiden monikeilaustyö 1(5) TARJOUSPYYNTÖ Kokkolan Sataman väylien ja satama-altaiden monikeilaustyö Kokkolan Satama Oy pyytää tarjoustanne Kokkolan sataman väylien ja satama-altaiden monikeilaustyöstä. Työssä on noudatettava

Lisätiedot

LUONNOS. Pyhäjoen kunta,aatosvainion alueen kunnallistekniikan maanrakennusurakka

LUONNOS. Pyhäjoen kunta,aatosvainion alueen kunnallistekniikan maanrakennusurakka toukokuu 1998 1 (11) URAKKASOPIMUS Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998 RT 16-10660, LVI 03-10277, Ratu 417-T, KH X4-00241. Hanke No Rakennuskohde 1 SOPIJAPUOLET

Lisätiedot

RT TALOUDELLISEN LOPPUSELVITYKSEN PÖYTÄKIRJA. Hanke Nro. Rakennuskohde Maijamäen kiertoliittymän rakentaminen

RT TALOUDELLISEN LOPPUSELVITYKSEN PÖYTÄKIRJA. Hanke Nro. Rakennuskohde Maijamäen kiertoliittymän rakentaminen elokuu 2001 korvaa RT 80233 1 (5) TALOUDELLISEN LOPPUSELVITYKSEN PÖYTÄKIRJA tarkistettu, muuttamaton, 2. painos, syyskuu 2016 Hanke Nro Rakennuskohde Maijamäen kiertoliittymän rakentaminen Tilaaja Naantalin

Lisätiedot

RT TALOUDELLISEN LOPPUSELVITYKSEN PÖYTÄKIRJA. Hanke Nro. Rakennuskohde Kukolanvainion kunnallistekniikan rakentaminen

RT TALOUDELLISEN LOPPUSELVITYKSEN PÖYTÄKIRJA. Hanke Nro. Rakennuskohde Kukolanvainion kunnallistekniikan rakentaminen elokuu 2001 korvaa RT 80233 1 (5) TALOUDELLISEN LOPPUSELVITYKSEN PÖYTÄKIRJA tarkistettu, muuttamaton, 2. painos, syyskuu 2016 Hanke Nro Rakennuskohde Kukolanvainion kunnallistekniikan rakentaminen Tilaaja

Lisätiedot

RT 80272 VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA. syyskuu 2000 korvaa RT 80209

RT 80272 VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA. syyskuu 2000 korvaa RT 80209 syyskuu 2000 korvaa RT 80209 1 (8) VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA Tämä pöytäkirjalomake ja lomake RT 80275 Virheluettelo liittyvät toisiinsa ja niissä on otettu huomioon Rakennusurakan yleiset sopimusehdot

Lisätiedot

8 MATTILA-MAHLAMÄKI AURAUS- JA HIEKOITUSURAKKA 2013 2017

8 MATTILA-MAHLAMÄKI AURAUS- JA HIEKOITUSURAKKA 2013 2017 Sivu 1 Tuusulan kunta 8 MATTILA-MAHLAMÄKI AURAUS- JA HIEKOITUSURAKKA 2013 2017 URAKKASOPIMUS LUONNOS Sivu 2 Rakennuttaja Tilaaja Tuusulan kunta Tekninen toimi Urakoitsija Kohde 8 MATTILA-MAHLAMÄKI AURAUS-

Lisätiedot

31.03.2015 VIHTAVUOREN KOULU, A-SIIPI Koulutie 2, 41330 VIHTAVUORI Rakennusurakka = Pääurakka ASIAKIRJALUETTELO Urakkatarjouspyynnön liitteet Urakkasopimuksen liitteet Urakkatarjouslomake pvm. Urakkaohjelma

Lisätiedot

Kiiruun koulukeskuksen ensikertainen kalustus

Kiiruun koulukeskuksen ensikertainen kalustus Sopimusluonnos 1 (5) Kiiruun koulukeskuksen ensikertainen kalustus Sisällys 1 Sopijapuolet... 2 2 Sopimuksen tausta, tarkoitus ja kohde... 2 3 Sopimuksen voimaantulo... 2 4 Asiakirjojen noudattamisjärjestys...

Lisätiedot

07.04.2014 TIITUSPOHJAN KOULU Tiituspohjantie 50 C, 41310 LEPPÄVESI Urakkatarjouslomake Yksikköhintaluettelo Rakennusurakka = Pääurakka ASIAKIRJALUETTELO Urakkatarjouspyynnön liitteet Urakkasopimuksen

Lisätiedot

LUONNOS RT 80260 URAKKASOPIMUS 1 SOPIJAPUOLET. toukokuu 1998

LUONNOS RT 80260 URAKKASOPIMUS 1 SOPIJAPUOLET. toukokuu 1998 toukokuu 1998 1 (11) URAKKASOPIMUS Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998 RT 16-10660, LVI 03-10277, Ratu 417-T, KH X4-00241. Hanke No Rakennuskohde 1 SOPIJAPUOLET

Lisätiedot

ASUINRIVITALON ULKOMAALAUS

ASUINRIVITALON ULKOMAALAUS 1/8 URAKKATARJOUSPYYNTÖ Pyydämme urakkatarjoustanne alla mainitusta urakasta liitteenä olevien asiakirjojen mukaisesti. Tarjous tehdään alla mainitulla tavalla eriteltynä. Tarjous laaditaan urakkatarjouslomakkeelle.

Lisätiedot

RT VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA. syyskuu 2000 korvaa RT tarkistettu, muuttamaton, 2. painos, syyskuu 2016

RT VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA. syyskuu 2000 korvaa RT tarkistettu, muuttamaton, 2. painos, syyskuu 2016 syyskuu 2000 korvaa RT 80209 1 (7) VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA tarkistettu, muuttamaton, 2. painos, syyskuu 2016 Tämä pöytäkirjalomake ja lomake RT 80275 Virheluettelo liittyvät toisiinsa ja niissä

Lisätiedot

AS OY ROVANIEMEN TUOHITIE 4 Tuohitie 4 96910 Rovaniemi

AS OY ROVANIEMEN TUOHITIE 4 Tuohitie 4 96910 Rovaniemi AS OY ROVANIEMEN TUOHITIE 4 Tuohitie 4 96910 Rovaniemi URAKKAOHJELMA Salaoja- ja sadevesijärjestelmän uusiminen Urakkaohjelma 2 RAKENNUSHANKE Rakennushanke käsittää As Oy Rovaniemen Tuohitie 4. Salaoja-

Lisätiedot

KIINTEISTÖPALVELUSOPIMUS

KIINTEISTÖPALVELUSOPIMUS Huom! Lomakkeita myy Kiinteistöalan Kustannus Oy. Kiinteistötyönantajat ry:n jäsenyritykset voivat ladata lomakkeet jäsenextrasta veloituksetta. KIINTEISTÖPALVELUSOPIMUS 1. SOPIMUSKOHDE Kiinteistö 2. SOPIMUKSEN

Lisätiedot

Yhteiset kokoukset ja toimitukset

Yhteiset kokoukset ja toimitukset Yhteiset kokoukset ja toimitukset Talonrakennusteollisuus ry VT, KTM Työmaakokoukset Työmaakokouksen tarkoituksena on luoda kontakti osapuolten kesken todeta työmaan tuotannon tila tutkia onnistuneen lopputuloksen

Lisätiedot

URAKKASOPIMUSLUONNOS. Kiilakiventie 1, 6. krs Urakoitsijakatu 1 90015 OULUN KAUPUNKI 33333 Urakoitsijan paikkakunta

URAKKASOPIMUSLUONNOS. Kiilakiventie 1, 6. krs Urakoitsijakatu 1 90015 OULUN KAUPUNKI 33333 Urakoitsijan paikkakunta LUONNOS 31.3.2011 Sivu 1/9 Tilaaja Urakoitsija Liikelaitos Oulun Tilakeskus Urakoitsija A Kiilakiventie 1, 6. krs Urakoitsijakatu 1 90015 OULUN KAUPUNKI 33333 Urakoitsijan paikkakunta Rakennuskohde Neitsytkorventie

Lisätiedot

URAKKAOHJELMA Savukosken vanhainkoti Perusparannus JA 11.02.2011 Sivu 2 (10)

URAKKAOHJELMA Savukosken vanhainkoti Perusparannus JA 11.02.2011 Sivu 2 (10) 11.02.2011 Perusparannus JA 11.02.2011 Sivu 2 (10) 1 TIETOJA RAKENNUSHANKKEESTA...4 1.1 Rakennuskohde...4 1.2 Rakennuttaja...4 1.3 käyttäjä...4 1.4 Suunnittelijat...4 2 URAKKAMUOTO...5 2.1 Urakkasuhteet...5

Lisätiedot

RT 80285 TALOUDELLISEN LOPPUSELVITYKSEN PÖYTÄKIRJA. Hanke Nro. Rakennuskohde Naantalin sataman laiturin nro 20 ramppien peruskorjausurakka

RT 80285 TALOUDELLISEN LOPPUSELVITYKSEN PÖYTÄKIRJA. Hanke Nro. Rakennuskohde Naantalin sataman laiturin nro 20 ramppien peruskorjausurakka elokuu 2001 korvaa RT 80233 1 (5) TALOUDELLISEN LOPPUSELVITYKSEN PÖYTÄKIRJA Hanke Nro Rakennuskohde Naantalin sataman laiturin nro 20 ramppien peruskorjausurakka Tilaaja Naantalin kaupunki, Ympäristövirasto

Lisätiedot

Skanskan vakiosopimusehdot materiaalihankinnassa

Skanskan vakiosopimusehdot materiaalihankinnassa Skanskan vakiosopimusehdot materiaalihankinnassa 1.9.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. SOPIMUSASIAKIRJAT... 2 1.1 Ehtojen tulkinta... 2 1.2 Tarjous... 2 1.3 Sopimusasiakirjojen pätevyysjärjestys... 2 2. MYYJÄN

Lisätiedot

SÄHKÖTEKNISTEN TÖIDEN SUORITTAMINEN AIKAVELOITUSPERIAATTEELLA

SÄHKÖTEKNISTEN TÖIDEN SUORITTAMINEN AIKAVELOITUSPERIAATTEELLA SÄHKÖTEKNISTEN TÖIDEN SUORITTAMINEN AIKAVELOITUSPERIAATTEELLA Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä pyytää tarjoustanne tarvitsemiensa sähkötöiden suorittamisesta sekä tilaajan tai urakoitsijan

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN PELASTUSLAITOS HELSINGIN KAUPUNGIN LIIKUNTAVIRASTO VIRANOMAISLAITURIEN RAKENNUSTYÖ

HELSINGIN KAUPUNGIN PELASTUSLAITOS HELSINGIN KAUPUNGIN LIIKUNTAVIRASTO VIRANOMAISLAITURIEN RAKENNUSTYÖ HELSINGIN KAUPUNKI URAKKAOHJELMA HEL 2015-010163 Tekninen yksikkö VHA 18.9.2015 HELSINGIN KAUPUNGIN PELASTUSLAITOS HELSINGIN KAUPUNGIN VIRANOMAISLAITURIEN RAKENNUSTYÖ URAKKAOHJELMA 18.9.2015 HELSINGIN

Lisätiedot

Myrskylän kunta 24.01.2012 1119. Päiväkoti Helmi-Tarhan saneeraus ja lisärakennus Urakkaohjelma

Myrskylän kunta 24.01.2012 1119. Päiväkoti Helmi-Tarhan saneeraus ja lisärakennus Urakkaohjelma Päiväkoti Helmi-Tarhan saneeraus ja lisärakennus Urakkaohjelma 24.01.2012 1119 Arkkitehtitoimisto Hovi & Nikki, 48100 KOTKA tel. +358 5 210 3400 posti@edifica.fi Sisältö SISÄLTÖ... 2 0 RAKENNUSHANKKEEN

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI SOPIMUSLUONNOS Liite 3 1(6) OPETUSVIRASTO 15.4.2015

HELSINGIN KAUPUNKI SOPIMUSLUONNOS Liite 3 1(6) OPETUSVIRASTO 15.4.2015 HELSINGIN KAUPUNKI SOPIMUSLUONNOS Liite 3 1(6) SOPIMUSLUONNOS, ERIKOISIKKUNOIDEN PESUPALVELU 1. Sopijapuolet Tilaaja: Helsingin kaupungin opetusvirasto, PL 3000, 00099 Helsingin kaupunki jäljempänä Tilaaja

Lisätiedot

Hattulan seurakunnan virastotalon ja seurakuntatalon korjaus vaihe 1 URAKKAOHJELMA

Hattulan seurakunnan virastotalon ja seurakuntatalon korjaus vaihe 1 URAKKAOHJELMA Hattulan seurakunnan virastotalon ja seurakuntatalon korjaus vaihe 1 URAKKAOHJELMA 3.7.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. Tietoja rakennushankkeesta...1 1.1 Rakennuskohde ja -paikka...1 1.2 Rakennuttaja...1 1.3

Lisätiedot

Myyjä toimittaa ostajalle elementit, vakio-osat ja elementtien valmistus-, sovitus- ja asennuspiirustukset asiakirjojen esittämässä laajuudessa.

Myyjä toimittaa ostajalle elementit, vakio-osat ja elementtien valmistus-, sovitus- ja asennuspiirustukset asiakirjojen esittämässä laajuudessa. PUUELEMENTTIEN TOIMITUS, TÄYTTÖOHJEET Yleistä Puuelementtien toimitus- vakiolomake on tarkoitettu avoimen puurakennusjärjestelmän puuelementtien tai vakio-osien ostoon hankkeissa, joissa asennus tehdään

Lisätiedot

PUITESOPIMUS - puitejärjestely

PUITESOPIMUS - puitejärjestely PUITESOPIMUS, LUONNOS 1(9) PUITESOPIMUS - puitejärjestely Hanke Viite Asianumero 1756/02.08.00/2012 Puitesopimus Työkohdekohtainen tilaus Urakkakohde Tähän puitesopimukseen sopijaosapuolet ovat kirjanneet

Lisätiedot

A. Lastensuojelulain mukaista ympärivuorokautista laitoshoitoa, B. Perhekotihoitoa, C. Erityisyksikköhoitoa

A. Lastensuojelulain mukaista ympärivuorokautista laitoshoitoa, B. Perhekotihoitoa, C. Erityisyksikköhoitoa Sopimus lastensuojelulain mukaisesta ympärivuorokautisesta hoidosta. 1. Sopijapuolet Tilaaja PL 85 45101 Kouvola Y-tunnus 0161075-9 Yhteyshenkilö Palvelupäällikkö Sanna-Riitta Junnonen PL 85 45101 Kouvola

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Hankintasopimusluonnos Liite1

Helsingin kaupunki Hankintasopimusluonnos Liite1 xx.xx.20xx 1 1 Sopijapuolet Helsingin kaupunki (jäljempänä Tilaaja) PL 6000 00099 Helsingin kaupunki Y-tunnus 0201256-6 Palveluntuottaja Yrityksen nimi Osoite: xxxx Y-tunnus 2 Yhteyshenkilöt Tilaaja: Sopimusasiat:

Lisätiedot

Rakentaja.fi LOMAKKEET

Rakentaja.fi LOMAKKEET Tätä sopimuslomaketta käytetään urakkasopimuksissa, joiden sisältönä on Rakennusalan töitä koskevissa yleisissä kuluttajasopimusehdoissa tarkoitettu kuluttujaurakka. TILAAJA E-mail URAKOITSIJA E-mail Kaupparekisterinro

Lisätiedot

Liite 2 tarjouspyyntöön H098-16, HEL Sydämen ultraäänitutkimuslaitteet vaativaan kardiologiseen käyttöön

Liite 2 tarjouspyyntöön H098-16, HEL Sydämen ultraäänitutkimuslaitteet vaativaan kardiologiseen käyttöön 1 (6) 1 SYDÄMEN ULTRAÄÄNITUTKIMUSLAITTEET VAATIVAAN KARDIOLOGISEEN KÄYTTÖÖN LUONNOS 1.1. Sopijapuolet Tilaaja: Helsingin kaupunki Sosiaali- ja terveysvirasto PL 6000 00099 Helsingin kaupunki Y-tunnus:

Lisätiedot

RT 80272 VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA. syyskuu 2000 korvaa RT 80209

RT 80272 VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA. syyskuu 2000 korvaa RT 80209 syyskuu 2000 korvaa RT 80209 1 (7) VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA Tämä pöytäkirjalomake ja lomake RT 80275 Virheluettelo liittyvät toisiinsa ja niissä on otettu huomioon Rakennusurakan yleiset sopimusehdot

Lisätiedot

RT TALOUDELLISEN LOPPUSELVITYKSEN PÖYTÄKIRJA. Hanke Nro. Rakennuskohde Kreivin kiertoliittymän rakentaminen

RT TALOUDELLISEN LOPPUSELVITYKSEN PÖYTÄKIRJA. Hanke Nro. Rakennuskohde Kreivin kiertoliittymän rakentaminen elokuu 2001 korvaa RT 80233 1 (5) TALOUDELLISEN LOPPUSELVITYKSEN PÖYTÄKIRJA tarkistettu, muuttamaton, 2. painos, syyskuu 2016 Hanke Nro Rakennuskohde Kreivin kiertoliittymän rakentaminen Tilaaja Naantalin

Lisätiedot

Rakenta Oy 2407354-6. Helsinki. Sergey Kovalev 044-919 0061

Rakenta Oy 2407354-6. Helsinki. Sergey Kovalev 044-919 0061 SOPIMUS OSOITE- JA POSTITUSPALVELUISTA TILAAJA Toiminimi Y-tunnus Kotipaikka Yhteyshenkilö Osoite Puhelin Sähköposti Maksuehdot 14 pv netto, laskutus 3-12 kk välein, 1. vuosi ennakkomaksu 240 e (hintaan

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI URAKKAOHJELMA Kaupunkirakennepalvelut Yhdyskuntatekniikka PIENET KADUNRAKENNUSKOHTEET 2010/2 URAKKAOHJELMA. Päiväys 20.5.

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI URAKKAOHJELMA Kaupunkirakennepalvelut Yhdyskuntatekniikka PIENET KADUNRAKENNUSKOHTEET 2010/2 URAKKAOHJELMA. Päiväys 20.5. JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI URAKKAOHJELMA Kaupunkirakennepalvelut Yhdyskuntatekniikka PIENET KADUNRAKENNUSKOHTEET 2010/2 URAKKAOHJELMA Päiväys 20.5.2010 P.M. URAKKAOHJELMAN SISÄLLYSLUETTELO URAKKAOHJELMA... 1

Lisätiedot

URAKKAOHJELMA. Riihipuisto

URAKKAOHJELMA. Riihipuisto URAKKAOHJELMA Urakkaohjelma Sivu 2 / 10 SISÄLLYSLUETTELO: 1. TIEDOT RAKENNUSHANKKEESTA... 4 1.1 RAKENNUSKOHDE... 4 1.2 RAKENNUSKOHTEEN LAAJUUS... 4 1.3 RAKENNUTTAJA... 4 1.4 PÄÄSUUNNITTELIJA... 4 2. URAKKAMUOTO...

Lisätiedot

Hankintasopimus (luonnos) Liite 4.

Hankintasopimus (luonnos) Liite 4. 1 Hankintasopimus (luonnos) Liite 4. Allekirjoittaneet Mäntsälän kunta/ Mustijoen perusturva, jota tässä sopimuksessa nimitetään tilaajaksi ja Toimittaja Oy, jota tässä sopimuksessa nimitetään toimittajaksi,

Lisätiedot

LUONNOS RT 80260 URAKKASOPIMUS 1 SOPIJAPUOLET. toukokuu 1998 1 (11)

LUONNOS RT 80260 URAKKASOPIMUS 1 SOPIJAPUOLET. toukokuu 1998 1 (11) RT 80260 toukokuu 1998 1 (11) URAKKASOPIMUS Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998 RT 16-10660, LVI 03-10277, Ratu 417-T, KH X4-00241. Hanke No Rakennuskohde Urakkasopimus

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN JA NAKKILAN KUNNAN KESÄN PÄÄLLYSTYSTYÖT

HARJAVALLAN KAUPUNGIN JA NAKKILAN KUNNAN KESÄN PÄÄLLYSTYSTYÖT 1/6 URAKKAOHJELMA NAKKILA HARJAVALTA 3.2.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN JA NAKKILAN KUNNAN KESÄN 2017 2018 PÄÄLLYSTYSTYÖT 1 TILAAJA JA RAKENNUTTAJA Nimi: Harjavallan kaupunki, Tekninen lautakunta Osoite: keskustie

Lisätiedot

Korjausurakkatarjousmalli LINKKI 1 RAKENNUSALAN TÖITÄ KOSKEVA URAKKATARJOUS KULUTTAJALLE

Korjausurakkatarjousmalli LINKKI 1 RAKENNUSALAN TÖITÄ KOSKEVA URAKKATARJOUS KULUTTAJALLE Korjausurakkatarjousmalli LINKKI 1 RT 80261 marraskuu 1998 1 (7) RAKENNUSALAN TÖITÄ KOSKEVA URAKKATARJOUS KULUTTAJALLE Tätä lomaketta käytetään urakoissa, joita koskeviin sopimuksiin sovelletaan kuluttaja-asiamiehen

Lisätiedot

RAJAKYLÄN KOULUI, 1-vaihe, PERUSKORJAUS AV-HANKINTAAN LIITTYVIÄ MUITA VAATIMUKSIA

RAJAKYLÄN KOULUI, 1-vaihe, PERUSKORJAUS AV-HANKINTAAN LIITTYVIÄ MUITA VAATIMUKSIA OULUN KAUPUNKI 1 (5) RAJAKYLÄN KOULUI, 1-vaihe, PERUSKORJAUS AV-HANKINTAAN LIITTYVIÄ MUITA VAATIMUKSIA Yleistä Av-laitetoimittaja sitoutuu suorittamaan sovittua urakkasummaa vastaan tämän asiakirjan, tarjouspyynnön

Lisätiedot

Tarjouspyyntö rakennusautomaatiosaneeraus

Tarjouspyyntö rakennusautomaatiosaneeraus 1 / 5 3.5.2019 Tilaaja Vaasan Talotoimi Kirkkopuistikko 26A 65101 Vaasa Hanke Länsimetsän koulun rakennusautomaatiosaneeraus Tarjouspyyntö rakennusautomaatiosaneeraus Hanke / toimitusosoite Länsimetsän

Lisätiedot

RAKENTAMISEN JOHTAMINEN 1. HALLINNOLLISET ASIAT. 1.1 Vastuullisten ja valtuuksien ilmoittaminen. 1.2 Rakennuspaikka ja sen rakennusaikainen käyttö

RAKENTAMISEN JOHTAMINEN 1. HALLINNOLLISET ASIAT. 1.1 Vastuullisten ja valtuuksien ilmoittaminen. 1.2 Rakennuspaikka ja sen rakennusaikainen käyttö 19.11.2002 Sivu 1/5 1. HALLINNOLLISET ASIAT 1.1 Vastuullisten ja valtuuksien ilmoittaminen Tilaaja ilmoittaa kirjallisesti urakkaneuvotteluissa tai viimeistään ensimmäisessä työmaakokouksessa tilaajan

Lisätiedot

Hanke Katuylläpidon kunnostustyöurakka

Hanke Katuylläpidon kunnostustyöurakka PUITESOPIMUS, LUONNOS 1(9) PUITESOPIMUS - puitejärjestely Hanke Katuylläpidon kunnostustyöurakka 2013-2015 Viite Asianumero Puitesopimus Työkohdekohtainen tilaus Urakkakohde Tähän puitesopimukseen sopijaosapuolet

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ. Riihipellontie 5 talot A - B - C, 7 talot A - B - C ja 8 talot A - B - C SAARIJÄRVI ULKO-OVIEN JA PARVEKEOVIEN UUSIMISURAKKA

TARJOUSPYYNTÖ. Riihipellontie 5 talot A - B - C, 7 talot A - B - C ja 8 talot A - B - C SAARIJÄRVI ULKO-OVIEN JA PARVEKEOVIEN UUSIMISURAKKA Sivu 1 / 5 TARJOUSPYYNTÖ ULKO-OVIEN JA PARVEKEOVIEN UUSIMISURAKKA Urakassa noudatetaan Rakennusurakan yleisiä sopimusehtoja YSE 1998 RT 16-10660 (viittauksissa on käytetty lyhennettä YSE). Riihipellontie

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ YMPÄRISTÖNHOITOKONE

TARJOUSPYYNTÖ YMPÄRISTÖNHOITOKONE Tarjouspyyntö 5/2017 Sivu 1/3 Tarjouspyynnön 5/2017 vastaanottajalle TARJOUSPYYNTÖ YMPÄRISTÖNHOITOKONE Asia Mäntsälän kunta pyytää tarjoustanne ympäristönhoitokoneesta leasing sopimuksella, jonka kesto

Lisätiedot

NAKKILAN KUNNAN KIINTEISTÖJEN ILMANVAIHTOKANAVIEN PUDISTUSURAKKA 2015

NAKKILAN KUNNAN KIINTEISTÖJEN ILMANVAIHTOKANAVIEN PUDISTUSURAKKA 2015 1 TARJOUSPYYNTÖ Rakennusosasto 10.2.2015 NAKKILAN KUNNAN KIINTEISTÖJEN ILMANVAIHTOKANAVIEN PUDISTUSURAKKA 2015 Tilaaja Työkohteet Urakan sisältö Nakkilan kunnan rakennusosasto pyytää tarjoustanne Kirkonseudun

Lisätiedot

TILAAMISEN KESY-ASIAKIRJA: Viherrakennushankkeen urakkasopimus

TILAAMISEN KESY-ASIAKIRJA: Viherrakennushankkeen urakkasopimus sivu 1 / 7 TILAAMISEN KESY-ASIAKIRJA: Käyttöohje Tilaaja voi käyttää tätä malliasiakirjaa pohjana, kun hän laatii urakkasopimusta viherrakennusurakasta. Tätä malliasiakirjaa voi käyttää joko sellaisenaan

Lisätiedot

KOKONAISURAKKA, TILAAJAN HANKINTA TOIMINNAN KOJEET JA LAITTEET

KOKONAISURAKKA, TILAAJAN HANKINTA TOIMINNAN KOJEET JA LAITTEET 2011 Sivu 1/7 Ostaja (=tilaaja): PORIN KAUPUNKI, Tekninen Palvelukeskus, Omistaminen / rakennuttaminen Myyjä: Hanke: Purunpoistolaitehuollot KOKONAISURAKKA, TILAAJAN HANKINTA TOIMINNAN KOJEET JA LAITTEET

Lisätiedot

ELÄINTARHAN SKEITTIPUISTON PERUSKORJAUSTYÖ, 3- RAKENNUSVAIHE URAKKAOHJELMA

ELÄINTARHAN SKEITTIPUISTON PERUSKORJAUSTYÖ, 3- RAKENNUSVAIHE URAKKAOHJELMA ELÄINTARHAN SKEITTIPUISTON PERUSKORJAUSTYÖ, 3- RAKENNUSVAIHE 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TIETOJA RAKENNUSHANKKEESTA 1.1 Rakennuttaja 1.2 Tilaaja 1.3 Rakennuskohde 2 URAKKAMUOTO JA SUORITUSVASTUUN LAAJUUS 2.1

Lisätiedot

PORIN KAUPUNKI, Tekninen Palvelukeskus, Omistamisen yksikkö PL 95 28101 Pori

PORIN KAUPUNKI, Tekninen Palvelukeskus, Omistamisen yksikkö PL 95 28101 Pori 11.10.2011 Sivu 1/6 Tilaaja: PORIN KAUPUNKI, Tekninen Palvelukeskus, Omistamisen yksikkö PL 95 28101 Pori Hanke: Yyterin leirintäalue AITAURAKKA, TARJOUSPYYNTÖ PIENURAKASTA Kohdetiedot Yyterin leirintäalue,

Lisätiedot

Y-tunnus 0201256-6 Puhelin: kirjaamo 09-310 xxxxx. xxxxxxx (jäljempänä Toimittaja) Osoite: xxxxxxxxxxxx Y-tunnus

Y-tunnus 0201256-6 Puhelin: kirjaamo 09-310 xxxxx. xxxxxxx (jäljempänä Toimittaja) Osoite: xxxxxxxxxxxx Y-tunnus HELSINGIN KAUPUNKI PUITESOPIMUS H064-11-1 1 (5) PUITESOPIMUS 1 Sopijapuolet Helsingin kaupunki (jäljempänä Tilaaja) Osoite: Helsingin kaupungin hallintokeskus PL 1, 00099 Helsingin kaupunki Y-tunnus 0201256-6

Lisätiedot

Kokkolan Satama Oy pyytää tarjoustanne Kokkolan Syväsataman ja Kantasataman raiteiden kunnostustöistä.

Kokkolan Satama Oy pyytää tarjoustanne Kokkolan Syväsataman ja Kantasataman raiteiden kunnostustöistä. 07.05.2015 TARJOUSPYYNTÖ Kokkolan Sataman raiteiden kunnostustyöt 2015 Kokkolan Satama Oy pyytää tarjoustanne Kokkolan Syväsataman ja Kantasataman raiteiden kunnostustöistä. Toimituksen sisältö Toimitus

Lisätiedot

Turun Kaupunki, Kiinteistöliikelaitos, Infrapalvelut

Turun Kaupunki, Kiinteistöliikelaitos, Infrapalvelut SOPIMUSLUONNOS 1 (9) Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998 Ylläpidon alueurakka Itä-Turku, 1.6.2016 alkaen Urakkasopimus X pääurakka sivu-urakka aliurakka muu urakka

Lisätiedot

Rakennusalan töitä koskeva kuluttajasopimus (laskutyö yli 10 000 )

Rakennusalan töitä koskeva kuluttajasopimus (laskutyö yli 10 000 ) Tätä sopimuslomaketta käytetään urakkasopimuksissa, joiden sisältönä on Rakennusalan töitä koskevissa yleisiissä kuluttajasopimusehdoissa tarkoitettu kuluttujaurakka TILAAJA E-mail URAKOITSIJA E-mail Kaupparekisterinro

Lisätiedot

YSE:n käyttö PKSSK:ssa

YSE:n käyttö PKSSK:ssa INVESTOINNIT PKSSK:SSA G2, Päiki, apteekki ja silmäyksikkö 12/2011 (12,8 milj. ) L1, psykiatriatalon 1. vaihe10/2013 (12,2 milj. ) P2, pysäköintitalo 2. 12/2013 (9,0 milj. ) K-talo tehostetun palveluasumisen

Lisätiedot

TALIN LIIKUNTAPUISTO TEKONURMIKENTÄN PERUSKORJAUSTYÖ URAKKAOHJELMA

TALIN LIIKUNTAPUISTO TEKONURMIKENTÄN PERUSKORJAUSTYÖ URAKKAOHJELMA TALIN LIIKUNTAPUISTO TEKONURMIKENTÄN PERUSKORJAUSTYÖ URAKKAOHJELMA 12.7.2016 HELSINGIN KAUPUNKI URAKKAOHJELMA 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TIETOJA RAKENNUSHANKKEESTA 5 1.1 Rakennuttaja 5 1.2 Tilaaja 5 1.3 Rakennuskohde

Lisätiedot

RTØ RT 80272 13-10- 2015 VASTØNOTTOTARKASTUKSEN P. syyskuu 2000 korvaa RT 80209

RTØ RT 80272 13-10- 2015 VASTØNOTTOTARKASTUKSEN P. syyskuu 2000 korvaa RT 80209 RTØ KAl1PUNKl 13-10- 2015 RT 80272 syyskuu 2000 korvaa RT 80209 VASTØNOTTOTARKASTUKSEN P YTÄKIRJA Tämä pöytäkirjalomake ja lomake RT 80275 Virheluettelo liittyvät toisiinsa ja niissä on otettu huomioon

Lisätiedot

KAUHAJOEN KAUPUNKI TEKNINEN TOIMIALA URHEILUTIEN SILLAN. rakentaminen kokonaisurakkana URAKKAOHJELMA

KAUHAJOEN KAUPUNKI TEKNINEN TOIMIALA URHEILUTIEN SILLAN. rakentaminen kokonaisurakkana URAKKAOHJELMA KAUHAJOEN KAUPUNKI TEKNINEN TOIMIALA URHEILUTIEN SILLAN rakentaminen kokonaisurakkana Kauhajoen kaupunki 2 (10) SISÄLLYSLUETTELO 1. TIETOJA RAKENNUSHANKKEESTA 4 1.1 Rakennuttaja 4 1.2 Tilaaja 4 1.3 Rakennuskohde

Lisätiedot

Sopimus Nurmeksen kaupungin, Lieksan kaupungin, Juukan kunnan ja Valtimon kunnan kuntarakenneselvitys

Sopimus Nurmeksen kaupungin, Lieksan kaupungin, Juukan kunnan ja Valtimon kunnan kuntarakenneselvitys Sopimus Nurmeksen kaupungin, Lieksan kaupungin, Juukan kunnan ja Valtimon kunnan kuntarakenneselvitys 28.11.2013 FCG KONSULTOINTI OY 26.11.2013 P23155 Kuntarakenneselvitys 2 Sisällys 1. Sopijapuolet...

Lisätiedot

2. Hankinnan kohde Hanke käsittää Ylä-Savon koulutuskuntayhtymän Kiuruveden Hingunniemen keittiöremontin.

2. Hankinnan kohde Hanke käsittää Ylä-Savon koulutuskuntayhtymän Kiuruveden Hingunniemen keittiöremontin. TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) SISÄLLYS 1. Yleistä 1 2. Hankinnan kohde 1 3. Hankintamenettely 2 4. Tehtävät 2 5. Aikataulu 2 6. Osatarjous 2 7. Vaihtoehtoiset tarjoukset 2 9. Tarjouspyyntöasiakirjat 2 10. Rakennusaikaiset

Lisätiedot

RT 80278 KVR-URAKKASOPIMUS. Tilaaja Mäntsälän kunta / Tekniset palvelut. Urakoitsija. maaliskuu 2001 korvaa RT 80220 1 (13)

RT 80278 KVR-URAKKASOPIMUS. Tilaaja Mäntsälän kunta / Tekniset palvelut. Urakoitsija. maaliskuu 2001 korvaa RT 80220 1 (13) RT 80278 KVR-URAKKASOPIMUS maaliskuu 2001 korvaa RT 80220 1 (13) Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusalan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998 (RT 16-10660, LVI 03-10277, Ratu 417-T, KH X4-00241) Hanke Mäntsälän

Lisätiedot

URAKKASOPIMUS. Urakoitsija: Kaskenoja Oy. Tilaaja: Myllykylän yksityistien tiekunta. Urakka: Myllykylän yksityistien sillan KVR - urakka

URAKKASOPIMUS. Urakoitsija: Kaskenoja Oy. Tilaaja: Myllykylän yksityistien tiekunta. Urakka: Myllykylän yksityistien sillan KVR - urakka URAKKASOPIMUS Tilaaja: Myllykylän yksityistien tiekunta Urakoitsija: Kaskenoja Oy Urakka: Myllykylän yksityistien sillan KVR - urakka Allekirjoittaneet Myllykylän yksityistien tiekunta tilaajana ja Kaskenoia

Lisätiedot

URAKKASELVITYS HANKE TILAAJA. Heralan serviisi, maalaustyöt Heralankuja SAARIJÄRVI. Saarijärven kaupunki Asuntopalvelut PL SAARIJÄRVI

URAKKASELVITYS HANKE TILAAJA. Heralan serviisi, maalaustyöt Heralankuja SAARIJÄRVI. Saarijärven kaupunki Asuntopalvelut PL SAARIJÄRVI HANKE TILAAJA Heralan serviisi, maalaustyöt Heralankuja 4 43100 SAARIJÄRVI Saarijärven kaupunki Asuntopalvelut PL 13 43101 SAARIJÄRVI URAKKASELVITYS MAALAUSURAKKA 04.07.2018 Heralan serviisi URAKKASELVITYS

Lisätiedot

Lumijoen kunta pyytää urakkatarjoustanne kierrätettävien jätteiden varastohallista. Kunnankuja 1, LUMIJOKI Ari Korkala puh.

Lumijoen kunta pyytää urakkatarjoustanne kierrätettävien jätteiden varastohallista. Kunnankuja 1, LUMIJOKI Ari Korkala puh. 1 LUMIJOEN KIERRÄTETTÄVIEN JÄTTEIDEN VARASTOHALLI Tarjouspyyntö : Tilaaja : Lumijoen kunta pyytää urakkatarjoustanne kierrätettävien jätteiden varastohallista Lumijoen kunta, Ari Korkala puh. 040-5640

Lisätiedot

Öljyjätteen vastaanottoaseman saneeraus. Urakan informaatiotilaisuus 12.5.2015 klo 11.00

Öljyjätteen vastaanottoaseman saneeraus. Urakan informaatiotilaisuus 12.5.2015 klo 11.00 Öljyjätteen vastaanottoaseman saneeraus Urakan informaatiotilaisuus 12.5.2015 klo 11.00 Ruskon jätekeskus on avoinna arkisin klo 7.00 20.00 ja kesällä (huhti-marraskuu) lauantaisin 8.30 15.00. Ruskon jätekeskus

Lisätiedot

RIVITALON VESIKATON JA PIHA-ALUEIDEN PERUSKORJAUKSEN URAKKATARJOUSPYYNTÖ. Kiinteistö Oy Suonenjoen Vuokratalot. Riikka Oinonen, toimitusjohtaja

RIVITALON VESIKATON JA PIHA-ALUEIDEN PERUSKORJAUKSEN URAKKATARJOUSPYYNTÖ. Kiinteistö Oy Suonenjoen Vuokratalot. Riikka Oinonen, toimitusjohtaja Sivu 1 / 3 RIVITALON VESIKATON JA PIHA-ALUEIDEN PERUSKORJAUKSEN Tilaaja Tilaajan edustaja Rakennuttaja Rakennuttajan edustaja ja valvoja Pääurakan sisältö Kiinteistö Oy PL 13, Keskuskatu 3 77601 Suonenjoki

Lisätiedot

RT VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA. syyskuu 2000 korvaa RT tarkistettu, muuttamaton, 2. painos, syyskuu 2016

RT VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA. syyskuu 2000 korvaa RT tarkistettu, muuttamaton, 2. painos, syyskuu 2016 syyskuu 2000 korvaa RT 80209 1 (8) VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA tarkistettu, muuttamaton, 2. painos, syyskuu 2016 Tämä pöytäkirjalomake ja lomake RT 80275 Virheluettelo liittyvät toisiinsa ja niissä

Lisätiedot

Vastaanottotarkastus, pöytäkirja

Vastaanottotarkastus, pöytäkirja Vastaanottotarkastus, pöytäkirja RAKENNUSKOHDE TAI SEN OSA, URAKAN KOHDE TAI SEN OSA Raision Ammattiopisto, laiturirakennuksen laajennustyöt RAKENNUTTAJA TAI TILAAJA Naantalin tilalaitos Käsityöläiskatu

Lisätiedot

KAUHAJOEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Kauhajoen terveyskeskuksen peruskorjaus Alakattotyöt aliurakkana

KAUHAJOEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Kauhajoen terveyskeskuksen peruskorjaus Alakattotyöt aliurakkana KAUHAJOEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Kauhajoen terveyskeskuksen peruskorjaus Alakattotyöt aliurakkana Kauhajoen kaupunki Tarjouspyyntö 2/5 Kari Kulmala (040) Pyydämme urakkatarjoustanne Kauhajoen terveyskeskuksen

Lisätiedot

Valionrannan kumppanuuskaavan suunnittelusopimus

Valionrannan kumppanuuskaavan suunnittelusopimus 1 (5) Valionrannan kumppanuuskaavan suunnittelusopimus 1. Sopimuksen osapuolet Toimittajat Tilaajat 2. Hankkeen yhteyshenkilöt Tilaajan yhteyshenkilö: Rovaniemen kaupunki Toimittajan (jäljempänä ryhmän)

Lisätiedot

OSA 3. TOIMITUS- JA SOPIMUSEHDOT

OSA 3. TOIMITUS- JA SOPIMUSEHDOT OSA 3. TOIMITUS- JA SOPIMUSEHDOT T545503 SOVELTAMINEN TARJOUS SOPIMUSASIAKIRJAT HINTA LISÄ- JA MUUTOSTYÖT KAUPPAHINNAN SUORITTAMINEN OMISTUSOIKEUDEN SIIRTYMINEN VAHINGONVAARAN SIIRTYMINEN VAKUUDET TAVARAN

Lisätiedot

RT VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA. syyskuu 2000 korvaa RT tarkistettu, muuttamaton, 2. painos, syyskuu 2016

RT VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA. syyskuu 2000 korvaa RT tarkistettu, muuttamaton, 2. painos, syyskuu 2016 syyskuu 2000 korvaa RT 80209 1 (8) VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA tarkistettu, muuttamaton, 2. painos, syyskuu 2016 Tämä pöytäkirjalomake ja lomake RT 80275 Virheluettelo liittyvät toisiinsa ja niissä

Lisätiedot

SOPIMUS TAVARAN X HANKINNASTA

SOPIMUS TAVARAN X HANKINNASTA LIITE 5A SOPIMUS SOPIMUS TAVARAN X HANKINNASTA 1. OSAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja: Jyväskylän yliopisto Pl 35 40014 Jyväskylän yliopisto (jäljempänä Tilaaja ) Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa:

Lisätiedot

TILAAMISEN KESY-ASIAKIRJA: Viheralueiden kunnossapidon urakkasopimus

TILAAMISEN KESY-ASIAKIRJA: Viheralueiden kunnossapidon urakkasopimus sivu 1 / 6 TILAAMISEN KESY-ASIAKIRJA: Käyttöohje Tilaaja voi käyttää tätä malliasiakirjaa pohjana, kun hän laatii urakkasopimusta viheralueiden kunnossapitourakasta. Tätä malliasiakirjaa voi käyttää joko

Lisätiedot

Ylläpidon alueurakka Länsi-Turku, alkaen

Ylläpidon alueurakka Länsi-Turku, alkaen SOPIMUSLUONNOS 1 (1) Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998 Ylläpidon alueurakka Länsi-Turku, 1.6.2017 alkaen Urakkasopimus pääurakka sivu-urakka aliurakka muu urakka

Lisätiedot

YSE opas urakoitsijalle. INFRA ry

YSE opas urakoitsijalle. INFRA ry YSE opas urakoitsijalle INFRA ry 21.2.2019 Rakennusurakan yleiset sopimusehdot YSE 1998 Rakennusurakan yleiset sopimusehdot (YSE) ovat vakiosopimusehdot, joiden käyttämisestä sopimuksen osana on sovittava.

Lisätiedot

Sivu 1 / 13 URAKKAOHJELMA URAKKAOHJELMA. KITTILÄN KUNTA Koivukoti Sairaalatie 2 99100 Kittilä

Sivu 1 / 13 URAKKAOHJELMA URAKKAOHJELMA. KITTILÄN KUNTA Koivukoti Sairaalatie 2 99100 Kittilä Sivu 1 / 13 KITTILÄN KUNTA Koivukoti Sairaalatie 2 99100 Kittilä Sivu 2 / 13 01 RAKENNUSHANKKEEN YHTEYSTIEDOT 01.11 Rakennuskohde 01.12 Tilaaja Rakennuskohde sijaitsee Kittilässä. Kittilän Kunta Koivukoti

Lisätiedot

Sairaalaniemen kumppanuuskaavan suunnittelusopimus

Sairaalaniemen kumppanuuskaavan suunnittelusopimus 1 (5) Sairaalaniemen kumppanuuskaavan suunnittelusopimus 1. Sopimuksen osapuolet Toimittajat Tilaajat 2. Hankkeen yhteyshenkilöt Tilaajan yhteyshenkilö: Rovaniemen kaupunki Toimittajan (jäljempänä ryhmän)

Lisätiedot

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö, jäljempänä YTHS. Yhteyshenkilön nimi ja virka-asema (tai muu yksilöinti)

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö, jäljempänä YTHS. Yhteyshenkilön nimi ja virka-asema (tai muu yksilöinti) 1 (5) 1. SOPIJAOSAPUOLET OSTAJA: Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö, jäljempänä YTHS Yhteystiedot: OSTAJAN YHTEYSHENKILÖ: Yhteyshenkilön nimi ja virka-asema (tai muu yksilöinti) (Yhteystiedot, jos poikkeavat

Lisätiedot

LAUKAAN KUNTA LEPPÄVEDEN PÄIVÄKOTI 1(7)

LAUKAAN KUNTA LEPPÄVEDEN PÄIVÄKOTI 1(7) LAUKAAN KUNTA LEPPÄVEDEN PÄIVÄKOTI 1(7) Tekninen osasto RAKENNUSAUTOMAATIOURAKKA Tilapalvelu 30.1.2015 TARJOUSPYYNTÖ Laukaan kunnan teknisen osaston tilapalvelu pyytää tarjoustanne Tiituspohjan koulun

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 LIIKUNTAVIRASTO

HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 LIIKUNTAVIRASTO HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 TOIMISTOTILAN VUOKRAAMINEN LIIKUNTAMYLLYSTÄ SALIBANDYSEURA VIIKINGIT RY:LLE Vuokranantaja Vuokralainen Helsingin kaupungin liikuntavirasto PL 4800, Toivonkatu 2 A 00099

Lisätiedot

LUONNOS RT 80343 KONSULTTISOPIMUS. Kohde. Tehtävä. Tilaaja. Konsultti. syyskuu 2014 korvaa RT 80252 1 (7) Konsultkontrakt Consulting contract

LUONNOS RT 80343 KONSULTTISOPIMUS. Kohde. Tehtävä. Tilaaja. Konsultti. syyskuu 2014 korvaa RT 80252 1 (7) Konsultkontrakt Consulting contract RT 80343 KONSULTTISOPIMUS syyskuu 2014 korvaa RT 80252 1 (7) Konsultkontrakt Consulting contract Kohde Tehtävä Tilaaja Tilaajan edustaja sopimusasioissa Osoite Puhelin Laskutusosoite Konsultti Konsultin

Lisätiedot