Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi."

Transkriptio

1 1 (6) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 4/2013 Aika: klo Paikka: HO/Paasikivi Läsnä: Valtteri Aaltonen, kuraattori Olga Penkkilä, toiminnanohjaaja Emilia Aikio, sihteeri Paula Talonen, taloudenhoitaja Lotta Broms Jukka Heliö Samu Vuorinen Jyrki Eriksson Niina Iisakkila Juhani Takkunen Poissa: Claudia Mariottini 1. Avaus Kuraattori avasi kokouksen klo Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 3. Työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin sellaisenaan (liite 1). 4. Edellisen kokouksen pöytäkirja Sihteeri pyysi tarkennusta kohtiin 10., ja 16. Myös kohtia 11., 15. ja 17. muotoiltiin. Jukka Heliö esitteli pöytäkirjan tarkastelun lopuksi stressittömyyteen kehottavia manaatteja esittelevältä sivustolta kuvaa, jossa veden alla uiva manaatti totesi rauhoittavasti: I ll go get some wine (liite 2). Kokousväki nauroi kuvalle, mutta viiniä ei kuitenkaan valitettavasti kokouspöytään ilmestynyt.

2 2 (6) Edellisen kokouksen pöytäkirja hyväksyttiin muutoksin. 5. Ilmoitusasiat Sihteeri muistutti ensimmäisten tanhutreenien olevan seuraavana sunnuntaina klo Punaisessa Myllyssä. Jyrki Eriksson kertoi alkavansa vetää Osakunnan kolmannen historiikin luomisprojektia yhdessä Vilho Pihkon kanssa. Eriksson kertoi projektiin liittyvistä suunnitelmista ja asiasta keskusteltiin. Hallitus toivoi projektia käsiteltävän myös yleiskokouksessa. Eriksson lupasi prosessin tulevan olemaan mahdollisimman avoin, jotta osakuntalaiset voivat siihen osallistua. Toiminnanohjaaja ilmoitti kesäisäntähaun alkaneen. Kuraattori harmitteli, ettei voi hakea kyseiseen tehtävään liian kiireisen kesänsä vuoksi. 6. Tehdyt edustusvierailut Taloudenhoitaja kertoi edustaneensa Teologian ylioppilaiden tiedekuntaseuran vuosijuhlissa ja vieneensä sinne lahjaksi kuohuviiniä. Sihteeri ilmoitti edustaneensa Lotta Bromsin kanssa Savolaisen Osakunnan vuosijuhlissa ja vieneensä sinne kaksi pulloa kuohuviiniä SavO:n väreissä. Jyrki Eriksson kertoi edustaneensa Liettuassa Korporacija Neo Lithuanian vieraana Liettuan itsenäisyyspäivänjuhlissa. Lahjaksi Eriksson oli vienyt sauvakävelysauvat ja esitellyt millaista on oikeaoppinen sauvakävely. 7. Toiminnanohjaajan asiat Melusta valittanut naapuri oli vastannut kuraattorin viestiin ja kertonut, että meluhaitat johtuvat bassosta. Ylimääräistä äänieristystä ei siis tarvita, koska se ei kuitenkaan eristäisi bassoa. Toiminnanohjaaja totesi naapureiden olevan toivon mukaan yhteistyöhaluisempia tästä eteenpäin. NUHA sitsien päivämäärä on varmistunut ja ne pidetään lauantaina Muista osakunnista saadaan avustajia narikkaan ja siivoukseen suunnilleen kaksi henkilöä per osakunta, pienemmistä osakunnista yksi. Virkailijavaihtokaronkan järjestämisessä ilmenneet ongelmat on selvitetty. Toiminnanohjaaja lähettää lähiaikoina sähköpostia karonkkaan ilmoittautumisesta. 8. Taloudenhoitajan asiat Taloudenhoitaja ei ollut saanut Nordean yhteyshenkilöä kiinni. Hän olisi halunnut tiedustella, mitä dokumentteja he haluavat henkivakuutukseen ja Elisan osakkeisiin liittyen. Joka tapauksessa ensi viikolla varojen likvidoinnin pitäisi onnistua.

3 3 (6) 9. Saapunut posti Nylands Nationilta oli saapunut tervehdyskirje, jossa listattiin heidän osakuntansa hallitus ja kevään tärkeimmät tapahtumat. Åbo Nationilta oli saapunut 370.:een juhlavuoteen liittyvä lehti ja vuosijuhlaviikon ohjelma. Googlelta oli saapunut mainoskirje koskien mahdollista Osakunnan nettimainontaa. Todettiin, ettei kyseinen mainonta ole Osakunnalle tarpeellista. 10. Saapuneet kutsut Sihteeri jakoi hallitukselle kutsut Hämäläisiin pitoihin. Sovittiin, että sihteeri ilmoittaa pitoihin kuraattorin ja kaikki hallituksen jäsenet paitsi Jukka Heliön. Sihteeri pyysi hallituksen jäseniä vihdoin päättämään, ketkä lähtevät Wiipurilaisen Osakunnan vuosijuhliin. Lopulta päätettiin, että toiminnanohjaaja ja Claudia Mariottini lähtevät juhliin edustamaan. Vasa Nation oli lähettänyt kutsun 105. vuosijuhliin Ostrobotnialle (liite 3). Sihteeri oli tiedustellut hallituksesta edustajia sähköpostitse, sillä viimeinen ilmoittautumispäivä oli jo Koska kukaan ei ollut lähtenyt edustamaan, sihteeri oli lähettänyt osakunnalle onnittelukirjeen postitse. Eläinlääketieteen kandidaattiyhdistykseltä oli saapunut kutsu 67. vuosijuhlaan Agroksenmäen Holvikellariin 23.3 (liite 4). Samana päivänä vietetään hallituksenvaihtokaronkkaa, joten hallituksesta ei saatu edustajia juhliin. Sihteeri laittaa kutsun virkailijoiden tiedotuslistalle Lunds Nation oli lähettänyt kutsun Finnfesten juhliin 16.3 (liite 5). Päätettiin lähettää Jukka Heliö edustamaan juhliin. Päätettiin, että hallituksen edustusmomentista kustannetaan 38 euroa matkakuluista ja illalliskortti, jos Lunds Nation pyytää siitä maksua. Teknologföreningen oli lähettänyt kutsun 141. vuosijuhlaansa 23.3 (liite 6). Myöskään tänne ei hallituksesta saatu lähtijöitä, joten sihteeri laittaa kutsun virkailijoiden tiedotuslistalle. Keskisuomalainen Osakunta oli lähettänyt kutsun 82. vuosijuhlaansa 9.3 (liite 7). Alustavasti Lotta Broms, taloudenhoitaja ja kuraattori ilmaisivat kiinnostuksensa lähteä edustamaan. Åbo Nationilta oli saapunut kutsu 370. vuosijuhlaansa 16.3 (liite 8). Samana päivänä vietetään Hämäläisiä pitoja, joten edustajia ei hallituksesta löytynyt. Sihteeri laittaa kutsun virkailijoiden tiedotuslistalle. Nylands Nationilta oli saapunut kutsu 370. vuosijuhlaansa Koska viimeinen ilmoittautumispäivä on vasta 1.4., päätettiin siirtää kutsun käsittely seuraavaan kokoukseen. Espoon modernin taiteen museosta EMMA:sta oli saapunut kutsu kahden taidenäyttelyn avajaisiin 5.3 (liite 9). Samu Vuorinen ja toiminnanohjaaja ilmaisivat kiinnostuksensa lähteä avajaisiin.

4 4 (6) 11. Valiokuntien ja kerhojen kuulumiset Koulutusvaliokunta, Koirakerho, Luontokerho ja HOT: Claudia Mariottini ei ollut paikalla, mutta hän oli lähettänyt sähköpostilla seuraavia kuulumisia: Koulutusvaliokunnan kevätkokouksessa 8.2. hyväksyttiin toimintakertomus ja toimintasuunnitelma. Vielä ei ole kevään koulutuksesta varmuutta, mutta jos mitään hyvää ja edullista koulutusta ei löydy, niin valiokunta mieluummin säästää ne rahat ja järjestää vaikka excun, esimerkiksi Heurekaan. Luontokerho järjesti tutustumiskäynnin Kaisaniemen kasvitieteelliseen puutarhaan 7.2. ja ekskursion Korkeasaaren jääveistosfestivaaleille Kevätkokouksessa hyväksyttiin toimintakertomus ja toimintasuunnitelma. Koirakerhon kevätkokouksessa 5.2. hyväksyttiin toimintakertomus ja toimintasuunnitelma. Vuoden aikana on tiedossa mm. agilitya, yhteiselenkkejä, leikkimielinen koiranäyttely ja excu Voittaja Näyttely 2013 tapahtumaan. Yleisvaliokunta, Äijäkerho, Leffaklubi ja Juristikerho: Juhani Takkunen kertoi, ettei valiokunnalle ja kerhoille kuulu mitään uutta. Ulkoasiainvaliokunta, Viiniseura, Taidekerho, Pioneeri ja pyrologikerho ja HOS: Jukka Heliö kertoi UAV:n pitäneen kokouksen hetkeä aikaisemmin. Kokouksessa sovittiin, että UAV sponsoroi puolet muiden kuin UAV:n virkailijoiden matkakuluista ystävyysjärjestöjen tapahtumissa. HOS:n puheenjohtaja lähetti Heliölle toiveen, että hän alkaisi HOS:n kanssa laatimaan heille uusia sääntöjä. Heliö kertoi kuulleensa, että myöskin HOL:n, HOT:n ja Juristikerhon säännöt ovat uudistamatta. Hallituksen mukaan uudistukselle ei ollut tarvetta silloin, kun valiokuntien ja muiden kerhojen sääntöjä uudistettiin. Heliö tiedusteli, kiinnostaako hallitusta nähdä sääntöehdotusta. Kuraattori totesi, että sääntöehdotus on hyvä tuoda hallitukselle ennen yleiskokousta tarkastettavaksi. Liikuntavaliokunta, Pelikerho, POP klubben ja HOL: Jyrki Eriksson kertoi, että LVK:lla oli luistelua edellisenä sunnuntaina ja curlingia tulee olemaan lähiaikoina. LVK osallistuu myös Wiipurilaisen Osakunnan vuosijuhlaviikon liikuntatapahtumiin, kuten kyykän peluuseen ja osakuntakymppiin. Kulttuurivaliokunta, Näytelmäkerho ja Kokkikerho ja HOS: Lotta Broms kertoi, ettei Näytelmäkerholle kuulu mitään uutta. Kokkikerholla oli ensimmäinen kokkauskerta ja kokous, jossa he hyväksyivät toimintasuunnitelman ja toimintakertomuksen. KVK oli ekskursiolla Enbuske & Linnanahde talkshow n yleisössä. Noin 10 henkilöä perui osallistumisensa samana päivänä, mutta heidän tilalleen saatiin kuitenkin uusia osallistujia. Yleisölle tarjottiin alkoholia ja vieraana show ssa oli mm. Petri Nygård. Keväällä on vielä tulossa ekskursio balettiin katsomaan joko Prinsessa Ruususta tai Joutsenlampea. Taloudenhoitaja kertoi lopuksi, että HOS on palauttanut tilinpäätöksen. Viestintävaliokunta, Ompelukerho, Mimmikerho ja HOT: Niina Iisakkila kertoi VVK:n pitävän kokouksen seuraavana päivänä. Ompeluseura ja Mimmikerho pitivät kokouksensa HOT:illa on kokous tulossa lähiaikoina. Juhla ja ohjelmavaliokunta, HORes, Bittikerho, Snookerho ja HOL: Samu Vuorinen kertoi JVK:n pitävän kokouksen maanantaina.

5 5 (6) 12. Ulkojäsenhakemukset Hallitukselle ei ollut saapunut ulkojäsenhakemuksia. 13. Määräraha anomukset Hallitukselle ei ollut saapunut määräraha anomuksia. 14. Tilahakemukset Hallitukselle ei ollut saapunut virallisia tilahakemuksia. Toiminnanohjaaja kertoi saaneensa joltakin tuntemattomalta järjestöltä tiedustelun Osakunnan tilojen käyttömahdollisuudesta kaupunkisuunnistuksen osana. Toiminnanohjaaja oli antanut heille jo valmiiksi kielteisen vastauksen eikä hallituksen tarvinnut käsitellä asiaa. 15. Muut asiat Kuraattori kertoi juristikerhon hallituksenvaihtokaronkan aiheuttaneen ylimääräistä sotkua Osakunnalla. Toisen ja kolmannen kerroksen miesten vessat olivat juhlien jälkeen siivottomassa kunnossa eikä niitä oltu lupauksista huolimatta siivottu maanantaiaamuun mennessä. Siivooja oli maanantaiaamuna joutunut käyttämään ylimääräistä aikaa vessojen siivoamiseen ja tulee lähettämään Osakunnalle lisälaskun. Toiminnanohjaaja kertoi juristikerhon puheenjohtajan sanoneen, että asiasta keskustellaan seuraavassa juristikerhon kokouksessa ja että he maksavat mielellään tulevan laskun. Kuraattori totesi, että mikäli lasku on hyvin iso ei juristikerhon tarvitse sitä yksinään maksaa. Juhani Takkunen ehdotti, että juristikerho maksaa enintään 150 euroa ja Osakunta tarvittaessa loput. Hallitus hyväksyi ehdotuksen. Jyrki Eriksson kertoi lähettäneensä hallitukselle viestin vartiointifirmoista. Hän oli selvitellyt mitä firmat tarjoavat ja oli kerännyt noin kuusi firmaa, jotka voisivat kelvata Osakunnalle. Eriksson luetteli firmojen nimet. Eriksson ehdotti, että hallitus voisi sopia ehdot, joiden perusteella voitaisiin tehdä kilpailutus. Hallitus keskusteli nykyisestä sopimuksesta. Kuraattori ehdotti, että tarjouspyyntö tehtäisiin nykyisen sopimuksen perusteella. Toiminnanohjaaja kertoi Turvatiimin alihankkijafirman, Secmen Oy:n ottaneen yhteyttä Takkuseen ja kysyneen haluammeko heidät uudistamaan nykyisiä palohälytyslaitteita. Secmen Oy:ltä voitaisiin kysyä, tekisivätkö he sopimuksen suoraan Osakunnan kanssa. Takkunen toi esiin, että suurin ongelma vartiointipalvelujen osalta on ollut se, ettei Turvatiimiin ole saatu yhteyttä. Hallitus keskusteli tilanteesta ja koki, että palohälytysjärjestelmän uusiminen on asiassa ensisijainen ongelma. Kuraattori pyysi Takkusta olemaan yhteydessä Secmen Oy:öön ja selvittämään onnistuisiko palohälytyslaitteiden uusiminen niin, ettei mahdollista Turvatiimin vartiointisopimuksen purkamista tarvitse sotkea asiaan. Kuraattori sanoi myös haluavansa tietää tarkemmin, keneen osakunnalta ollaan yritetty olla yhteydessä, miten ja montako kertaa, jotta hän voisi itse ottaa yhteyttä Turvatiimiin asian tiimoilta. Keskustelun pohjalta hallitus valtuutti samalla Erikssonin tekemään tarjouspyynnöt muihin vartiointifirmoihin nykyisen toimeksiannon pohjalta.

6 6 (6) Taloudenhoitaja tiedotti, että Osakunnan internetyhteyden nopeutta nostettiin, koska vuoden määräaikaisella sopimuksella saatiin nopempi ja halvempi yhteys. Hallitus ilahtui tiedosta. Kuraattori kertoi Ilveshiihdon olleen edellisellä viikolla. Takaisintulijoita oli kuraattorin mukaan saman verran kuin lähtijöitäkin, joten hiihdon voi sanoa olleen onnistunut. Ilveshiihto oli myös mainittu kahdessa eri lehdessä, joissa ainakin toisessa Osakunnan nimi oli onnistuttu kirjoittamaan väärin. Hallitus oli tästä hieman harmissaan. Hallitusta muistutettiin, että kuraattorivaalit pidetään maanantaina klo 17. Kuraattori pohti vaalipaneelin päivämäärää. Päätettiin, että vaalipaneeli pidetään 6.3. klo 18, mikäli se käy kuraattoriehdokkaille. Toiminnanohjaaja ilmoitti, että ehdotus Koivuniemen kesäisännistä pitää tehdä säätiölle välisenä aikana. 16. Kokouksesta tiedotettavat asiat Päätettiin, ettei kokouksesta ole tiedotettavaa. 17. Seuraava kokous Seuraava kokous oli sähköpostitse sovittu pidettäväksi 7.3. klo 17. Juhani Takkunen lupautui kahviministeriksi. Sitä seuraava kokous päätettiin pitää tiistaina klo 17, jolloin päävirkailijat hoitavat yhdessä kokoustarjoilut. 18. Kokouksen päättäminen Kuraattori päätti kokouksen klo Tämän pöytäkirjan vakuudeksi Hämäläisten talossa Valtteri Aaltonen kuraattori Emilia Aikio sihteeri

1 (6) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 3/2013. Aika: 6.2.2013 klo 18.00. Paikka: HO/Paasikivi

1 (6) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 3/2013. Aika: 6.2.2013 klo 18.00. Paikka: HO/Paasikivi 1 (6) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 3/2013 Aika: 6.2.2013 klo 18.00 Paikka: HO/Paasikivi Läsnä: Juhani Takkunen, hallituksen varapuheenjohtaja Olga Penkkilä, toiminnanohjaaja (saapui

Lisätiedot

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 (5) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 11/2013 Aika: 28.6.2013 klo 18.00 Paikka: Koivuniemi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Olga Penkkilä, toiminnanohjaaja Emilia Aikio, sihteeri

Lisätiedot

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 (6) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 2/2013 Aika: 30.1.2013 klo 17.00 Paikka: HO/Paasikivi Läsnä: Valtteri Aaltonen, kuraattori Olga Penkkilä, toiminnanohjaaja Emilia Aikio, sihteeri

Lisätiedot

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 (6) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 5/2013 Aika: 7.3.2013 klo 17.00 Paikka: HO/Paasikivi Läsnä: Valtteri Aaltonen, kuraattori Olga Penkkilä, toiminnanohjaaja Emilia Aikio, sihteeri

Lisätiedot

3. Työjärjestys Esityslista (liite 1) hyväksyttiin työjärjestykseksi, kun siihen oli lisätty kohta 10. Tilinpäätöksen käsittely.

3. Työjärjestys Esityslista (liite 1) hyväksyttiin työjärjestykseksi, kun siihen oli lisätty kohta 10. Tilinpäätöksen käsittely. PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 9/2014 Aika: 14.5.2014 klo 18:00 Paikka: HO / Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Teemu Laakso, toiminnanohjaaja Laura Kylliäinen, taloudenhoitaja Olga

Lisätiedot

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 (7) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 17/2013 Aika: 20.11.2013 klo 18.00 Paikka: HO/Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Olga Penkkilä, toiminnanohjaaja Emilia Aikio, sihteeri

Lisätiedot

KERHOJEN KUULUMISET 16/2014

KERHOJEN KUULUMISET 16/2014 KERHOJEN KUULUMISET 16/2014 Olga Penkkilä Viiniseura Juristikerho Koulutusvaliokunta Kari Tuominen Ulkoasiainvaliokunta UAV:n kokouksessa sovitun mukaan Viron ystävyyskorporaatioille on lähdössä kutsu

Lisätiedot

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 (7) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 13/2013 Aika: 25.9.2013 klo 18.00 Paikka: HO/Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori (poistui kohdassa 17.) Olga Penkkilä, toiminnanohjaaja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KESÄKOKOUKSESTA 2014

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KESÄKOKOUKSESTA 2014 PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KESÄKOKOUKSESTA 2014 Aika: 11.7.2014 klo 18:00 Paikka: Koivuniemi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso, toiminnanohjaaja Laura Kylliäinen,

Lisätiedot

Edellisen kokouksen (9/2014) pöytäkirja ei ollut valmis. Päätettiin siirtää sen käsittely seuraavaan kokoukseen.

Edellisen kokouksen (9/2014) pöytäkirja ei ollut valmis. Päätettiin siirtää sen käsittely seuraavaan kokoukseen. PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 10/2014 Aika: 29.5.2014 klo 13:00 Paikka: HO / Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Laura Kylliäinen, taloudenhoitaja Mari Teinilä

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN YLIMÄÄRÄISESTÄ KOKOUKSESTA 17/2014

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN YLIMÄÄRÄISESTÄ KOKOUKSESTA 17/2014 PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN YLIMÄÄRÄISESTÄ KOKOUKSESTA 17/2014 Aika: 18.11.2014 klo 17:00 Paikka: HO / Paasikivi Läsnä: Olga Penkkilä, varapuheenjohtaja Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso, toiminnanohjaaja

Lisätiedot

(1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 16/2015 Aika: 5.11.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Sillanpää. Paikalla:

(1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 16/2015 Aika: 5.11.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Sillanpää. Paikalla: (1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 16/2015 Aika: 5.11.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Sillanpää Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Ville Timonen Juhana Järviö Jukka Heliö

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 19/2015 Aika: noin klo yleiskokouksen loppumisen jälkeen Paikka: HO / Sillanpää

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 19/2015 Aika: noin klo yleiskokouksen loppumisen jälkeen Paikka: HO / Sillanpää (1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 19/2015 Aika: 8.12.2015 noin klo 19.00 yleiskokouksen loppumisen jälkeen Paikka: HO / Sillanpää Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli

Lisätiedot

KERHOJEN KUULUMISET 12/2014

KERHOJEN KUULUMISET 12/2014 KERHOJEN KUULUMISET 12/2014 Olga Penkkilä Viiniseura Viiniseura järjesti kesäisen viinitastingin Koivuniemessä perjantaina 1.8. Maistelussa maisteltiin Alkon uutuusviinejä tältä ja viime kesältä. Viiniseuralla

Lisätiedot

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 (7) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 12/2013 Aika: 4.9.2013 klo 18.30 Paikka: HO/Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori (poissa kohdat 12. 14., 16. 18., 21. 24. ja osan kohdasta

Lisätiedot

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 (8) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 15/2013 Aika: 24.10.2013 klo 18.00 Paikka: HO/Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Olga Penkkilä, toiminnanohjaaja (saapui kohdassa 11.)

Lisätiedot

KERHOJEN KUULUMISET 13/2014

KERHOJEN KUULUMISET 13/2014 KERHOJEN KUULUMISET 13/2014 Olga Penkkilä Viiniseura Viiniseuralla ei ole ehtinyt olla tapahtumia alkusyksystä. Juristikerho Juristikerho piti syksyn ensimmäisen kokouksen ja fukseille pizzaillan 9.9.

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1/2015. Aika: 08.01.2015 klo 17 Paikka: HO / Paasikivi

HALLITUKSEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1/2015. Aika: 08.01.2015 klo 17 Paikka: HO / Paasikivi HALLITUKSEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1/2015 Aika: 08.01.2015 klo 17 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Pekka Hassinen, kuraattori Maija Häkkinen, sihteeri Taneli Laine, toiminnanohjaaja (poistui kohdassa 20.)

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 3/2015 Aika: 5.2.2015 klo 17.00 Paikka: HO / Paasikivi

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 3/2015 Aika: 5.2.2015 klo 17.00 Paikka: HO / Paasikivi PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 3/2015 Aika: 5.2.2015 klo 17.00 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Pekka Hassinen kuraattori (saapui kohdassa 12.) Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville

Lisätiedot

(1/9) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 18/2015 Aika: 29.11.2015 klo 14.00 Paikka: HO / Sillanpää. Paikalla:

(1/9) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 18/2015 Aika: 29.11.2015 klo 14.00 Paikka: HO / Sillanpää. Paikalla: (1/9) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 18/2015 Aika: 29.11.2015 klo 14.00 Paikka: HO / Sillanpää Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen Juhana Järviö

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MAALISKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MAALISKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MAALISKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 Aika 19.03.2014 klo 17.00 Paikka HO / Osakuntabaari Läsnä: Petri Pellikka, inspehtori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso, toiminnanohjaaja

Lisätiedot

1(6) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 15/2014. Aika: klo 17:00 Paikka: HO / Paasikivi

1(6) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 15/2014. Aika: klo 17:00 Paikka: HO / Paasikivi 1(6) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 15/2014 Aika: 23.10.2014 klo 17:00 Paikka: HO / Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso, toiminnanohjaaja Laura

Lisätiedot

toiminnanohjaaja (saapui kohdan 11. aikana, VVK:n käsittelyn aikana)

toiminnanohjaaja (saapui kohdan 11. aikana, VVK:n käsittelyn aikana) (1/9) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 17/2015 Aika: 11.11.2015 klo 18.00 Paikka: HO Kirjasto Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen Juhana Järviö Jukka

Lisätiedot

1 (8) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 16/2013. Aika: 3.11.2013 klo 14.00. Paikka: HO/Paasikivi

1 (8) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 16/2013. Aika: 3.11.2013 klo 14.00. Paikka: HO/Paasikivi 1 (8) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 16/2013 Aika: 3.11.2013 klo 14.00 Paikka: HO/Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Olga Penkkilä, toiminnanohjaaja Emilia Aikio, sihteeri

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 24.02.2015 klo 17.00 Paikka HO / Osakuntabaari Paikalla: Petri Pellikka Pekka Hassinen Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen inspehtori

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 1(5) PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 Aika 17.12.2014 klo 18.00 Paikka HO / Osakuntabaari Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso, toiminnanohjaaja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 18/2014. Aika: 23.11.2014 klo 14:00 Paikka: HO / Osakuntabaari

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 18/2014. Aika: 23.11.2014 klo 14:00 Paikka: HO / Osakuntabaari PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 18/2014 Aika: 23.11.2014 klo 14:00 Paikka: HO / Osakuntabaari Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Olga Penkkilä Juhani Takkunen Paula Talonen

Lisätiedot

5. Ilmoitusasiat Laura Kylliäinen ilmoitti, että hallituksen uudella jäsenellä, Juhana Järviöllä, on ensimmäinen kokous.

5. Ilmoitusasiat Laura Kylliäinen ilmoitti, että hallituksen uudella jäsenellä, Juhana Järviöllä, on ensimmäinen kokous. (1/7) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 14/2015 Aika: 8.10.2015 klo 18 Paikka: HO / Sillanpää Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen Juhana Järviö Jukka

Lisätiedot

KERHOJEN KUULUMISET 14/2014

KERHOJEN KUULUMISET 14/2014 KERHOJEN KUULUMISET 14/2014 Olga Penkkilä Viiniseura Viiniseuralla ei ole ollut toimintaa edellisen kokouksen jälkeen. Fuksitasting ja sääntömääräinen syyskokous on suunnitteilla. Lisäksi Viiniseura on

Lisätiedot

Pykälä ry:n yleisvaliokunnan kokous 2/09

Pykälä ry:n yleisvaliokunnan kokous 2/09 Pykälä ry:n yleisvaliokunnan kokous 2/09 Aika: 22.2.2009 Paikka: Pykälä ry:n kerhotilat Läsnä: Sini Paajanen Mikko Rudanko Oona Järvenpää Maisa Cederström Iida Joutsenoja Elisa Koskinen Janne Valo Lotta

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TOUKOKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TOUKOKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TOUKOKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 26.5.2015 klo 17.00 Paikka Hämäläis Osakunnan kirjasto, ryhmätyötila Paikalla: Petri Pellikka Tapio Hatakka Maija Häkkinen inspehtori

Lisätiedot

toiminnanohjaaja (Saapui kohdassa 6. poistui kohdassa 17.b.)

toiminnanohjaaja (Saapui kohdassa 6. poistui kohdassa 17.b.) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 07/2015 Aika: 8.4.2015 klo 18 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen Jenni Rönkkö Jukka Heliö

Lisätiedot

Esityslista hyväksyttiin työjärjestykseksi muutoksin. Kohta 7. Ilvesviesti käsitellään heti, kun hiihdonjohtaja Karoliina Holmström ehtii paikalle.

Esityslista hyväksyttiin työjärjestykseksi muutoksin. Kohta 7. Ilvesviesti käsitellään heti, kun hiihdonjohtaja Karoliina Holmström ehtii paikalle. PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 2/2015 Aika: 21.1.2015 klo 18:00 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Pekka Hassinen Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Jenni Rönkkö Jukka Heliö Laura Kylliäinen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN LOKAKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN LOKAKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 1(6) PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN LOKAKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 Aika 21.10.2014 klo 17.00 Paikka HO / Osakuntabaari Läsnä: Petri Pellikka, inspehtori Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri

Lisätiedot

Valiokuntien puheenjohtajien ja sihteerien tehtävät määritellään erikseen kunkin valiokunnan ohjesäännössä.

Valiokuntien puheenjohtajien ja sihteerien tehtävät määritellään erikseen kunkin valiokunnan ohjesäännössä. [13.11.2014] ja [25.11.2014] 1(5) HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN VIRKAILIJAOHJESÄÄNTÖ 1 Ohjesäännön tarkoitus Osakunnassa toimii osakunnan sääntöjen 52 mukaisesti virkailijoita. Tässä ohjesäännössä määritetään osakunnan

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN SYYSKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN SYYSKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN SYYSKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 22.9.2015 klo 18.00 Paikka HO / Osakuntabaari Paikalla: Petri Pellikka Tapio Hatakka Maija Häkkinen inspehtori kuraattori sihteeri ja noin

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MARRASKUUN YLIMÄÄRÄISESTÄ YLEISKOKOUKSESTA 2014

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MARRASKUUN YLIMÄÄRÄISESTÄ YLEISKOKOUKSESTA 2014 1(5) PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MARRASKUUN YLIMÄÄRÄISESTÄ YLEISKOKOUKSESTA 2014 Aika 13.11.2014 klo 18.00 Paikka HO / Osakuntabaari Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso,

Lisätiedot

3. Työjärjestys Vuoden 2015 budjetin ensimmäinen käsittely siirrettiin kohdaksi 9. Hyväksyttiin esityslista (liite 1) muutoksin.

3. Työjärjestys Vuoden 2015 budjetin ensimmäinen käsittely siirrettiin kohdaksi 9. Hyväksyttiin esityslista (liite 1) muutoksin. PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 16/2014 Aika: 9.11.2014 klo 12:00 Paikka: HO / Sillanpää Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Olga Penkkilä, varapuheenjohtaja Jenni Rönkkö, sihteeri Laura Kylliäinen,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 (1/6) PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 8.12.2015 klo 18.00 Paikka HO / Osakuntabaari Paikalla: Petri Pellikka Tapio Hatakka Maija Häkkinen inspehtori kuraattori sihteeri

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen. KOLHON KYLÄYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA Marko Lipsonen 2.1.2013 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 27.11.12, KLO 19.00 Paikka Osuuspankin kokoustilat Läsnä Läsnäolijoista erillinen liite Käsitellyt asiat: 1. Kokouksen

Lisätiedot

HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2015

HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Toimittanut toiminnanohjaaja Taneli Laine Liite 2 Hämäläis Osakunta on yksi niistä Helsingin yliopistossa opiskelevan nuorison keskuuteen perustetuista osakunnista,

Lisätiedot

Pykälä ry:n Pöytäkirja 1/08 Yleisvaliokunnan kokous

Pykälä ry:n Pöytäkirja 1/08 Yleisvaliokunnan kokous Pykälä ry:n Pöytäkirja 1/08 Yleisvaliokunnan kokous Aika: 03.01.2008 Paikka: Pykälä Läsnä: Matilda Merenmies Panu Paajanen Kristiina Lindholm Jesse Järvenpää Johanna Säteri Tiia Ojala Lasse Lievonen Mira

Lisätiedot

3. Työjärjestys (liite 1) Työjärjestys hyväksyttiin esityslistaksi. Sihteeri oli lisännyt kaksi ulkojäsenhakemusta listaan kokouspäivänä.

3. Työjärjestys (liite 1) Työjärjestys hyväksyttiin esityslistaksi. Sihteeri oli lisännyt kaksi ulkojäsenhakemusta listaan kokouspäivänä. 1(6) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 13/2014 Aika: 23.9.2014 klo 17:00 Paikka: HO / Paasikivi Läsnä: Olga Penkkilä, varapuheenjohtaja Jenni Rönkkö, sihteeri Laura Kylliäinen, taloudenhoitaja

Lisätiedot

Taloudenhoitaja Vehviläinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Vehviläistä ruoasta.

Taloudenhoitaja Vehviläinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Vehviläistä ruoasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2017 AIKA: klo 18.30 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhdistyksen kerhohuoneisto Suvilahdenkatu 10 B, 5. krs Helinä Teittinen, puheenjohtaja Jemina Fallenius, sihteeri Tuomas Rudanko Joel

Lisätiedot

1. Avaus. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestys. 4. Edellisen kokouksen pöytäkirja

1. Avaus. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestys. 4. Edellisen kokouksen pöytäkirja PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 4/2015 Aika: 18.2.2015 klo 17.00 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Pekka Hassinen Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen Jenni Rönkkö Jukka

Lisätiedot

(Poistui kohdassa 10.b, palasi kohdan 10. jälkeen)

(Poistui kohdassa 10.b, palasi kohdan 10. jälkeen) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 05/2015 Aika: 15.3.2015 klo 14.00 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Pekka Hassinen Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen Jenni Rönkkö Laura

Lisätiedot

1. Avaus. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestys. 4. Edellisen kokouksen pöytäkirja

1. Avaus. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestys. 4. Edellisen kokouksen pöytäkirja PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 09/2015 Aika: 6.5.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Tapio Hatakka kuraattori Olga Penkkilä varapuheenjohtaja Maija Häkkinen sihteeri Taneli Laine

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 2/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 3.2.2005

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 2/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 3.2.2005 1(6) Aika 3.2.2005 Paikka Läsnä Poissa Ravintola Teatteri, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Suvi Hirvonen, hallituksen jäsen

Lisätiedot

Kymenlaakson Osakunta

Kymenlaakson Osakunta HALLITUKSEN KOKOUS 1/2014 PÖYTÄKIRJA Aika 13.1.2014 klo 18:00 Paikka Patolassa, Sinin kotona Läsnä 9 hallituksen jäsentä ja 1 osakuntalainen Jenni-Maria Käki, hallituksen pj Joonas Ollila, kuraattori Tiina

Lisätiedot

K ymenlaakson Osakunta OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 PÖYTÄKIRJA

K ymenlaakson Osakunta OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 PÖYTÄKIRJA Aika 15.1.2015 klo 18:45 Paikka DG Osakuntatilat Läsnä 9 (Joonas Ollila, Jenni-Maria Käki, Sofia Rahikainen, Esa-Pekka Helanne, Pasi Pykälistö, Tiina Heikkilä,

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 3/2010 Paikka: Strömberg (E220) Aika: 13.1.2010 klo 18.00 Paikalla: Hallitus: Sisä- ja urheilumestari, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Hallituksen kokous 9/2013 Aika : Maanantai 11.3.2013 klo 16.00 Paikka : Lapin Yliopisto, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi. Seminaarisali 9.

Hallituksen kokous 9/2013 Aika : Maanantai 11.3.2013 klo 16.00 Paikka : Lapin Yliopisto, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi. Seminaarisali 9. OIKEUSTIETEIDEN YLIOPPILAIDEN YHDISTYS ARTIKLA RY Pöytäkirja Hallituksen kokous 9/2013 Aika : Maanantai 11.3.2013 klo 16.00 Paikka : Lapin Yliopisto, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi. Seminaarisali 9. Läsnä:

Lisätiedot

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen opiskelijat ainejärjestö UDK ry:n hallituksen kokous Aika: perjantaina 9.2.15 klo 16:00 Paikka: Pinni B huone 3134, 3. kerros Läsnä: Serafia Kari

Lisätiedot

Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö

Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö Prosessiteekkarit ry Hallituksen kokous, pöytäkirja 19/2014 Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Vuorimiehentie 2 02150 Espoo Aika: 26.8.2014 klo 18.00 Paikka: Learning Hub Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 13/2015 Aika: 20.09.2015 klo 14 Paikka: HO / Paasikivi. Paikalla:

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 13/2015 Aika: 20.09.2015 klo 14 Paikka: HO / Paasikivi. Paikalla: PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 13/2015 Aika: 20.09.2015 klo 14 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen kuraattori varapuheenjohtaja sihteeri Taneli Laine

Lisätiedot

5. Ilmoitusasiat Sihteeri Maija Häkkinen ilmoitti Olga Penkkilän puolesta, että Hämäläis-Osakunta on saanut Suursitseille 56 paikkaa.

5. Ilmoitusasiat Sihteeri Maija Häkkinen ilmoitti Olga Penkkilän puolesta, että Hämäläis-Osakunta on saanut Suursitseille 56 paikkaa. PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 08/2015 Aika: 23.4.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Tapio Hatakka kuraattori Maija Häkkinen sihteeri Ville Timonen taloudenhoitaja (poistui hetkeksi

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN LOKAKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN LOKAKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN LOKAKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 20.10.2015 klo 18 Paikka HO / Osakuntabaari Paikalla: Petri Pellikka Tapio Hatakka Maija Häkkinen inspehtori kuraattori sihteeri Amanda

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1.10.2012 28/2012

PÖYTÄKIRJA 1.10.2012 28/2012 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 1.10.2012 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Yhdistyksen kerhohuoneisto Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen

Lisätiedot

3. Työjärjestys (liite 1) Työjärjestyksessä ei ollut huomautettavaa. Hyväksyttiin työjärjestys esityslistaksi.

3. Työjärjestys (liite 1) Työjärjestyksessä ei ollut huomautettavaa. Hyväksyttiin työjärjestys esityslistaksi. PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 12/2014 Aika: 3.9.2014 klo 18:00 Paikka: HO / Kirjasto Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso, toiminnanohjaaja Laura Kylliäinen,

Lisätiedot

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018 Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2

Lisätiedot

Sihteeri Lassila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Lassilaa ruoasta.

Sihteeri Lassila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Lassilaa ruoasta. PÖYTÄKIRJA 9.1.2012 2/2012 PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS 2/2012 Aika: Maanantai 9.1.2012 klo 17.15 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33B Läsnä: Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja

Lisätiedot

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina Kasvitieteellisen puutarhan ystävät ry Botaniska trädgårdens vänner rf PÖYTÄKIRJA 15.11.2013 SYYSKOKOUS Aika Torstai 7.11.2013 kello 17.30 18.10 Paikka Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha, palmuhuonerakennus,

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ARMATUURI RY 5/

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ARMATUURI RY 5/ ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry 18.3.2013 Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Torstai klo 15.00 Paikka: Armatuurin kiltahuone

Lisätiedot

Esityslista. Lauantai EDUSTAJAKOKOUKSEN AVAUS. Suomen Keskustanaiset ry:n puheenjohtaja Elsi Katainen

Esityslista. Lauantai EDUSTAJAKOKOUKSEN AVAUS. Suomen Keskustanaiset ry:n puheenjohtaja Elsi Katainen Esityslista Lauantai 10.6.2017 1. EDUSTAJAKOKOUKSEN AVAUS Suomen Keskustanaiset ry:n puheenjohtaja Elsi Katainen 2. TODETAAN KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2.1. Esittely Sääntöjen 11. pykälän

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N PÖYTÄKIRJA 7/2007 ULKOASIAINVALIOKUNNAN KOKOUS 3.5.2007

PYKÄLÄ RY:N PÖYTÄKIRJA 7/2007 ULKOASIAINVALIOKUNNAN KOKOUS 3.5.2007 PYKÄLÄ RY:N PÖYTÄKIRJA 7/2007 ULKOASIAINVALIOKUNNAN KOKOUS 3.5.2007 Aika: Torstai 3.5.2007 Paikka: Läsnä: Excursiovastaava Viljasen residenssi Pihlajatie 15 Hannu Häkkänen, puheenjohtaja Iina-Mari Supperi,

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo 16.30. Kokous: Avattiin kokous ajassa 16.31 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Nuorisovaltuuston

Lisätiedot

1(8) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 14/2014. Aika: 15.10.2014 klo 18:00 Paikka: HO / Paasikivi. Läsnä:

1(8) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 14/2014. Aika: 15.10.2014 klo 18:00 Paikka: HO / Paasikivi. Läsnä: 1(8) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 14/2014 Aika: 15.10.2014 klo 18:00 Paikka: HO / Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Olga Penkkilä, varapuheenjohtaja Teemu

Lisätiedot

Vuosikokouspöytäkirja

Vuosikokouspöytäkirja Vuosikokouspöytäkirja RKL Naisten klubin vuosikokous 2012 Paikka: Aika: Läsnä: Hanasaaren kurssikeskus kokoustila Stig (2 krs.) lauantaina 17. marraskuuta 2012 klo 16.00 alkaen, Helena Railama, Marja Aaltonen,

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 109 Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja AIKA 12.4.2016 Klo 17.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 111 2 KOKOUKSEN AVAUS... 111 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

Läsnä Johanna Hollström puheenjohtaja Iisa Lehtiniemi varapuheenjohtaja ja Specia-vastaava

Läsnä Johanna Hollström puheenjohtaja Iisa Lehtiniemi varapuheenjohtaja ja Specia-vastaava Emile ry Pöytäkirja 17.01.2014 Emile ry:n kokous Aika 17.01.2014 klo 16.07-16.58 Paikka Ylä-Ruthin kabinetti Läsnä Johanna Hollström puheenjohtaja Iisa Lehtiniemi varapuheenjohtaja ja Specia-vastaava Terhi

Lisätiedot

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n Hämeen piiri ry pöytäkirja Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n Hämeen piiri ry pöytäkirja Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi Aika: 4.9.2011 kello 13:18-17.12 Paikka: Läsnä: Hämeenkatu 3 b 14, Tampere Tiina Koljonen, puheenjohtaja Arto Lehtinen, sihteeri Tuomas Sirén, jäsen Tino Svart, jäsen Kimi Uosukainen, jäsen Käsiteltävät

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 1/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 2.1.2006

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 1/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 2.1.2006 1(6) Aika 2.1.2006 Paikka Läsnä Poissa Suomen Lakimiesliitto Finlands Juristförbund ry:n (SLML) Ylähuone, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen

Lisätiedot

seurakuntakeskus, neuvostojen kokoushuone jäsenet: pj Petri Puukki Eila Polojärvi Minna Bergström Matti Järvinen Esko Kulmala

seurakuntakeskus, neuvostojen kokoushuone jäsenet: pj Petri Puukki Eila Polojärvi Minna Bergström Matti Järvinen Esko Kulmala Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 5 / 2014 Aika: keskiviikko 1.10.2014 klo 18.30-19.58 Paikka: seurakuntakeskus, neuvostojen kokoushuone OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: pj Petri

Lisätiedot

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY.

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY. Aika: 24.11.2012, klo 13.00 Paikka: ABC Seinäjoki, Vekaratehtaankatu 13, 60100 Seinäjoki Asia nro Liite nro 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 102 Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja AIKA 14.3.2016 Klo 17.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 104 2 KOKOUKSEN AVAUS... 104 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

Kuntalan saunan kokoustila, Laukaantie 14, Laukaa. Tapio Kainu, poistui 14:37

Kuntalan saunan kokoustila, Laukaantie 14, Laukaa. Tapio Kainu, poistui 14:37 KOKOUSAIKA 29.5.2013, klo. 14:00-16:30 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kuntalan saunan kokoustila, Laukaantie 14, Laukaa Varsinaiset jäsenet Jan Hänninen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 Aika 25.02.2014 klo 17.00 Paikka HO / Osakuntabaari Läsnä: Petri Pellikka, inspehtori Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso,

Lisätiedot

Koti-Kuusela, Pelloskuja 5, 41340 Laukaa Varsinaiset jäsenet. Jan Hänninen

Koti-Kuusela, Pelloskuja 5, 41340 Laukaa Varsinaiset jäsenet. Jan Hänninen KOKOUSAIKA 19.6.2013, klo. 14:30-16:20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Koti-Kuusela, Pelloskuja 5, 41340 Laukaa Varsinaiset jäsenet Jan Hänninen (pj.)

Lisätiedot

Päiväkeskuksen opetuskeittiö, Sairaalantie 4, Heinävesi. Otsikko Sivu 6 VANHUSNEUVOSTOJEN OSALLISTUMIS- JA

Päiväkeskuksen opetuskeittiö, Sairaalantie 4, Heinävesi. Otsikko Sivu 6 VANHUSNEUVOSTOJEN OSALLISTUMIS- JA HEINÄVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 10 Vanhusneuvosto 15.11.2016 AIKA 15.11.2016 klo 15:02-16:06 PAIKKA Päiväkeskuksen opetuskeittiö, Sairaalantie 4, 79700 Heinävesi KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 6 VANHUSNEUVOSTOJEN

Lisätiedot

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.24. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.24. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PÖYTÄKIRJA 10.3.2004 12/2004 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 10.3.2004 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Särkiniementie 7 Tatu Oikarinen, puheenjohtaja Kristina Schmidt, sihteeri Laura

Lisätiedot

Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A

Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Sivu 1/5 Pöytäkirja 10/2017 Aika: 16. maaliskuuta 2017 klo 9.30 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Miika Tiainen, puheenjohtaja Inari Harjuniemi,

Lisätiedot

MLL Tapaninkylän kevätkokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry.

MLL Tapaninkylän kevätkokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. MLL Tapaninkylän kevätkokous Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avaa kokouksen. Hän pitää usein myös lyhyen tervetulopuheenvuoron: Hyvät osanottajat, toivotan

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA 02150 ESPOO 1 (6) Inkubio ry:n vuosikokous Aika: 19.03.2013 kello 18.00 Paikka: Otakaari 5, S2 Läsnä: Läsnäolijat on listattu liitteessä 2. 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Mäkelä avasi kokouksen

Lisätiedot

Kymenlaakson Osakunta

Kymenlaakson Osakunta Osakunnan kokous 7/16 Pöytäkirja Aika: 13.10.2016 klo 18.30 Paikka: Domus Gaudium Läsnä: Kuraattori Ester Pentti Sihteeri Esa-Pekka Helanne 15 muuta osakuntalaista 1. Kokouksen avaus - Kokous avattiin

Lisätiedot

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. PÖYTÄKIRJA 1(7) Edustajisto 6/12 16.4.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 16.4.2012 Klo 17.

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. PÖYTÄKIRJA 1(7) Edustajisto 6/12 16.4.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 16.4.2012 Klo 17. PÖYTÄKIRJA 1(7) EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS AIKA Klo 17.00 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 1207 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Juho Karhumäki pj paikalla 2 Eetu Salminen vpj paikalla 3 Salla Korhonen paikalla

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston pöytäkirja. Aika 22.04.2014 klo 15.00 Paikka Nuorisotila Zentra

Nuorisovaltuuston pöytäkirja. Aika 22.04.2014 klo 15.00 Paikka Nuorisotila Zentra Pöytäkirja 4/14 1 (6) Nuorisovaltuuston pöytäkirja Aika klo 15.00 Paikka Nuorisotila Zentra 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Esityslistan

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 125 Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja AIKA 8.8.2016 Klo 15.30 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 127 2 KOKOUKSEN AVAUS... 127 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 (6) Elin: Vuosikokous Aika: 19.11.2014 klo 18.00 Paikka: Etelä-Pohjanmaan Elinkeinotalo, Huhtalantie 2, 60200 Seinäjoki Esityslista Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 25.11.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri

Lisätiedot

Pöytäkirja 4 /

Pöytäkirja 4 / 19.10.2016 Sivu 1(6) Pöytäkirja 4 / 2016 28.2.2016 LTKY:N HALLITUKSEN KOKOUS 4/2016 AIKA: 22.2.2016, klo 15.00 PAIKKA: LTKY:n toimisto LÄSNÄ: Rissanen Ville-Matti, puheenjohtaja Tynys Hanna Kekäläinen

Lisätiedot

Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta.

Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 6.10.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto

Lisätiedot

Hyväksyttiin kokoukselle jaettu työjärjestys noudatettavaksi.

Hyväksyttiin kokoukselle jaettu työjärjestys noudatettavaksi. KOTILAISTEN SUKUSEURA R.Y. PÖYTÄKIRJA VUOSISUKUKOKOUS 2013 Aika Lauantai 15.6.2013 kello 14.00 16.15 Paikka Kokoushotelli Gustavelund Kirkkotie 36, 01430 Tuusula Osanottajat Läsnäololuettelo liitteenä,

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Pykälä ry:n Yleisvaliokunnan kokous 6/2012. Aika: Paikka: Kolmenkalliontie 109, Porvoo. Läsnä: Suvi Syvänen.

Pykälä ry:n Yleisvaliokunnan kokous 6/2012. Aika: Paikka: Kolmenkalliontie 109, Porvoo. Läsnä: Suvi Syvänen. Pykälä ry:n Yleisvaliokunnan kokous 6/2012 Aika: 14.7.2012 Paikka: Kolmenkalliontie 109, Porvoo Läsnä: Suvi Syvänen Kristian Krootila Toni Kuosmanen Vili Thesleff Jussi Koivusalo Tuomas Haavikko Mira Mutru

Lisätiedot

Pykälä ry. Pöytäkirja 3.9.2015 5/2015

Pykälä ry. Pöytäkirja 3.9.2015 5/2015 Pykälä ry Yleisvaliokunnan kokous Paikka: Pykälä ry:n toimisto, Mannerheimintie 3 B Paikalla: Elmiira Kutvonen Mikko Sukura Linnea Viherkenttä Anni Eerola Anniina Konttinen Helinä Teittinen Tuomas Tuominen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TAMMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TAMMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TAMMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 27.01.2015 klo 17 Paikka HO / Osakuntabaari Paikalla: Petri Pellikka inspehtori (saapui kohdassa 7.) Pekka Hassinen kuraattori Maija Häkkinen

Lisätiedot