MONIAMMATILLINEN KASVATUSKUMPPANUUS - LASTENSUOJELUN, PERHETYÖN JA PÄIVÄHOIDON YHTEISTYÖN TOIMINTAMALLI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MONIAMMATILLINEN KASVATUSKUMPPANUUS - LASTENSUOJELUN, PERHETYÖN JA PÄIVÄHOIDON YHTEISTYÖN TOIMINTAMALLI"

Transkriptio

1 TIIVISTELMÄ Paula Korkalainen 1 MONIAMMATILLINEN KASVATUSKUMPPANUUS - LASTENSUOJELUN, PERHETYÖN JA PÄIVÄHOIDON YHTEISTYÖN TOIMINTAMALLI Yhteistyön kehittämisen lähtökohtia Lastensuojelun ja päivähoidon toimintamalli on muotoutunut Jyväskylässä yhdellä asuinalueella toteutetun pilotoinnin aikana vuosina Pilotointi käynnistyi Keski-Suomen varhaiskasvatuksen kehittämisyksikkö VARKEn aikana ja juurruttamistyö ja mallin viimeistely tapahtuivat Kaste hankkeessa vuosina Taustalla oli tarve tehostaa lastensuojelun, perhetyön ja lastensuojelun yhteistyötä, luoda puitteet tavoitteellisemmalle ja säännöllisemmälle yhteistyölle lasten ja perheiden palveluiden parantamiseksi sekä asiakasprosessien kehittämiseksi. Lisäksi koettiin tarvetta päivittää yhteistyössä käytetty yhteistyölomake ja tehostaa sen käyttöä. Toimintamallin pilotointi Kuokkalan alueella Toimintamalli koottiin yhteistyötapaamisten ja koulutus- ja konsultaatioiltapäivien aikana dokumentoiduista keskusteluista, jo käytössä olleista hyvistä käytännöistä ja tuotetuista uusista ideoista. Pilotointiin osallistui kolmen päiväkodin henkilöstöä, erityislastentarhanopettajia, lastensuojelun työntekijöitä, perhetyöntekijöitä sekä lastensuojelun ja päivähoidon palvelualueiden johtajia. Pilotissa tuotettu materiaali on jaettu Jyväskylän päivähoidon, perhetyön ja lastensuojelun käyttöön ja toimintamallin käyttöönottamiseksi jatketaan koulutuksia syksyllä Toimintamallin käytöönottaminen Toimintamalli on käytössä Jyväskylässä. Lastensuojelun ja päivähoidon johto on sitoutunut toimintamallin käyttöönottoon ja järjestettävät koulutukset ovat koulutuskalentereissa. Toimintamalli ja materiaalit kootaan yksikkökohtaisiin kansioihin ja intraan. Lisäksi se on saatavilla Keski-Suomen Sonetteyhteisöverkossa. Saatujen palautteiden ja syksyllä 2009 tehdyn arvioinnin mukaan yhteistyö lastensuojelun ja päivähoidon välillä on kehittynyt aidosti pilotoinnin aikana. Kynnys yhteydenottoihin on madaltunut ja yhteydenottoja on tehty enemmän kuin aikaisemmin. Yhteistyön tekeminen nähdään tärkeänä kehittämisen kohteena edelleenkin yhteistyöesteiden ja kynnysten poistamiseksi ja yhteistyöodotusten kirkastamiseksi. Alkusyksystä 2010 järjestetään kolme alueellista lastensuojelua koskevaa koulutustilaisuutta Jyväskylässä. Koulutuksilla tuetaan edelleen yhteistyön kehittämistä ja tutustutaan työkalupakkiin, joka on tuotettu työvälineeksi päivähoidon työntekijöille. Pilotoinnin aikana tuotettua materiaalia (yhteistyölomake, saatekirje, työkalupakki) on levitetty ja esitelty lukuisissa erilaisissa maakunnallisissa tilaisuuksissa. Mallin käyttöönottaminen muualla vaatii aina käyttöönottokeskustelut, koska yhteistyömalli rakentuu paikallisille olosuhteille ja yhteistyötä määrittävät rakenteet ja resurssit. Myös päivähoidon, lastensuojelun ja perhetyön yhteistyötarpeet vaihtelevat ja menetelmät muotoutuvat paikallisten olosuhteiden mukaan. Lapsen tuen tarve ratkaisee toimintatavat, sisällöt ja keinot Toimintamallin (taulukko liitteenä) tarkoituksena on luoda puitteet ja taata jatkuvuus perheen tarvitsemille palveluille, jotta lapsi saisi tukea ja suojelua kasvu- ja kehitysympäristössään kaikissa tilanteissa. Lapsen ja perheen tuen tarve ratkaisee toimintatavat ja moniammatillisen yhteistyön laajuuden. Toimintamallissa kuvataan yhteistyöalueilla tapahtuvien toimenpiteiden tavoitteet, sisällöt ja keinot. Yhteistyöalueita ovat ennaltaehkäisevä työ, varhainen puuttuminen ja varhaisen tuen järjestäminen, lastensuoje-

2 2 luilmoitus ja lastensuojelutarpeen selvitys sekä lapsi ja perhe lastensuojelun asiakkaana. Toimintamalli sisältää myös yhteistyöprosessin tiedonkulkuosion ja yhteistyön periaatteet. Yhteistyön lähtökohtana ovat moniammatillisen kasvatuskumppanuuden arvot kunnioitus, kuuleminen, luottamus ja dialogisuus sekä perhettä kunnioittavat eettiset periaatteet. Kumppanuusperustaisessa yhteistyössä yhdistyy vanhempien oman lapsensa tuntemus ja tieto lapsen tarpeista sekä ammattilaisten havaintoihin perustuva tieto ja ammattilaisten asiantuntemus. Auttamisprosessissa vanhemmat ja lapsi ovat keskiössä. Lapsen ja perheen tuen tarve ratkaisee toimintatavat - toimintamallin keskeiset sisällöt Ennaltaehkäisevä työalue. Ennaltaehkäisevä työ on lapsen ja vanhemmuuden tukemista ja auttamista kaikissa perheiden kohtaamistilanteissa. Päivähoidon aloitus toteutetaan pehmeän laskun askeleittain periaatteella jolloin lapsi ja perhe otetaan yksilöllisesti vastaan. Päivähoidon päivittäisissä kohtaamisissa rakennetaan vähitellen vanhemmuutta tukeva kasvatuskumppanuus luottamukselliseksi siten että vanhempi voi turvautua aidosti ammattilaisiin Keskeinen lapsen ja perheen tukemismuoto on arjen kohtaamistilanteet, joissa työntekijät kuuntelevat aktiivisesti ja sensitiivisyydellä lapsen ja perheen tarpeisiin reagoimalla. Työntekijät käyttävät lapsen ja perheen kohtaamistilanteissa ratkaisukeskeisiä, perheen voimavaroja tukevia ja avoimiin dialogeihin perustuvia toimintatapoja. Ennaltaehkäisevä lastensuojelu nähdään luontevana osana jokaisen ammattilaisen työtä. Työntekijöiden tietoutta kunnan palveluista pidetään ajan tasalla siten että jokainen työntekijä voi tarvittaessa sekä tukea että antaa palveluohjausta perheelle. Päivähoidon vanhempaintilaisuudet järjestetään toiminnallisina ja siten että ne luovat mahdollisuuksia vanhempien vertaistoiminnalle. Sosiaalityöntekijä on mukana päivähoidon toimintakauden aloitusinfoissa jotta vanhempien yhteydenotto palveluihin toteutuisi matalammalla kynnyksellä. Palvelut ja työntekijä tutuksi -toiminnalla pyritään tuomaan palvelut lähemmäksi, rohkaisemaan vanhempia yhteydenottoihin aikaisemmin ja muuttamaan lastensuojelun imagoa positiivisemmaksi entisen kontrolli - imagon sijaan. Varhaisesta puuttumisesta varhaiseen tukemiseen. Toimintamallin toisessa vaiheessa korostetaan varhaista puuttumista ja varhaisten tukitoimien järjestämistä. Varhaisen puuttumisen hengessä lapsen käyttäytymistä havainnoidaan ja tarvittaessa huolen herätessä tehdään aloite yhteiselle keskustelulle. Päivähoidossa säännöllisten varhaiskasvatussuunnitelmakeskustelujen lisäksi järjestetään ns. välivasukeskustelu mahdollisimman pian huolen ilmaannuttua. Mikäli tulkinnat ja käsitykset huolenaiheista ja niiden vaikutuksista lapsen kasvuun, kehitykseen ja hyvinvointiin ovat erilaiset, tarjoavat työntekijät oman asiantuntijuutensa vanhempien käyttöön. Tavoitteena on nostaa esiin lapsen tilanteesta tehdyt havainnot ja auttaa vanhempia ymmärtämään muutostarpeet sekä tukea vanhempia toteuttamaan muutospyrkimyksiä. Tällaisia ovat esimerkiksi vanhemman ja lapsen vuorovaikutuksessa todetut pulmat ja vastuullisen vanhemmuuden toteuttamiseen liittyvät pulmat. Päivähoidon työntekijä voi konsultoida anonyymisti lastensuojelun sosiaalityöntekijää arvioidessaan omaa huoltaan lastensuojeluasioissa. Täsmäavun saamiseksi perheelle otetaan yhteyttä yhteistyökumppaneihin heti. Tarvittaessa perheen kanssa keskustellaan ja sovitaan myös muiden ammattilaisten kutsumisesta yhteistyöhön tai perhettä ohjataan ottamaan yhteyttä muihin palveluihin. Lastensuojeluilmoitus. Kolmannessa vaiheessa lapsen ja perheen tuen tarve on niin suuri, laaja-alainen tai äkillisesti muuttunut, että lasta ja perhettä ei voida riittävästi auttaa päivähoidon omin keinoin. Lastensuojelulain velvoittamana huolen havainnut päivähoidontyöntekijä, perhetyöntekijä tai muu ammattilainen on velvollinen tekemään lastensuojeluilmoituksen tai pyynnön lastensuojelutarpeen selvittämisestä lastensuojelun työntekijälle välittömästi. Mikäli mahdollista työntekijän huolesta tai aikeesta tehdä lastensuojeluilmoitus keskustellaan ensin vanhempien kanssa. Keskustelussa tuodaan esille lapsen tarpeet ja esillä olevien riskien vaikutukset lapseen. Akuuteissa tilanteissa (mm. pahoinpitely, vanhemman mielenterveydestä johtuva kyvyttömyys huolehtia lapsesta tai päihtymys, lapsen hakematta jättäminen, yllättävät uudet hakijat) toimitaan välittömästi ja yhteys otetaan alueelliseen sosiaalityöntekijään tai virka-ajan ulkopuolella kriisikeskus Mobileen. Lastensuojelutarpeen selvittämiseksi ensimmäinen tapaaminen ja keskustelu perheen kanssa voidaan järjestää päiväkodissa ja pohtia yhdessä ns. kolmikantayhteistyössä lapsen hyvinvointiin ja turvallisuuteen liittyviä asioita ja tarvittavia tukitoimia.

3 3 Perhe lastensuojelun asiakkaana. Neljännessä vaiheessa lapsen ja perheen ollessa jo lastensuojelun asiakkaana järjestetään komikantayhteistyössä keskusteluja, joissa yhdessä suunnitellaan ja sovitaan erityisistä tukitoimista. Yhteistyöpalavereiden sopimukset kirjataan yhteissuunnitelmalomakkeelle ja tukitoimien vaikutusta lapsen ja perheen hyvinvoinnille seurataan säännöllisillä tapaamisilla määräajoin. Yhteistyösopimukset ja tukitoimet kirjataan myös tilanteessa jolloin lapsi aloittaa päivähoidossa lastensuojelullisina avohuollon tukitoimena. Tukitoimien vaikutuksia arvioidaan yhdessä määräajoin ja arvioinnista tehty suunnitelma kirjataan yhteistyösopimukseen. Moniammatillisen yhteistyön periaatteita. Lasta ja perhettä palvelevaa moniammatillista yhteistyötä ja palveluita kehitetään arjessa tehtävän työn lisäksi kokoontumalla vuosittain (vuosikellossa 1-2 kertaa) alueellisiin lastensuojelun, perhetyön, neuvolan ja päivähoidon työntekijöiden ja johdon kehittämisiltapäiviin. Näissä iltapäivissä tavoitteena on keskustella lasten ja perheiden palvelutoimintaa koskevista ajankohtaisista asioista ja yhteistyöprosessien kehittämistarpeista. Moniammatillisen yhteistyön kehittämistä varten tarvitaan yhteistyökumppaneilta aloitteisuutta ja halua ja tahtoa yhteistyön ylläpitämiseen. Lapsen ja perheen tukitoimien toteuttamiseksi tarvittava yhteistyö tapahtuu avoimuuden hengessä ja siten että vastuunjaoista sovitaan siten että kaikki osapuolet ovat tietoisia toimenpiteistä ja tavoitteista. Lapsen ja perheen ääni esiin. Lähtökohtana toimintamallissa on moniammatillinen kasvatuskumppanuus, jossa yhdistyy perheen ja asiantuntijatahojen tieto ja ymmärrys. Yhteistyön perustana oleva perheen kuuleminen ja luottamus, joka vanhempien kanssa tapahtuu ja rakentuu päivittäisissä arjen kohtaamisissa ja säännöllisissä kahdenkeskeisissä varhaiskasvatussuunnitelmakeskusteluissa. Lastensuojelutarpeen arviointitilanteessa lapsen ja perheen asioista voidaan keskustella myös kolmikantayhteistyössä (perhe, lastensuojelu ja päivähoito) tai järjestää välivasu-keskustelu. Tarvittaessa sovitut päätökset kirjataan ja allekirjoituksin sitoudutaan tukitoimiin yhdessä yhteistyösuunnitelmalomakkeella. Asian käsittelyssä ja tiedottamisessa lapselle tiedotetaan hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti. Lapsen hyvinvointia ja terveyttä vahvistava työote. Lastensuojelun ja päivähoidon yhteistyöprosessi on lapsi- ja perhekohtaisesti aina erilainen prosessi. Toimintamallin tavoitteena on maksimoida lapsen hyvinvointi yhdistämällä perheellä, päivähoidolla, perhetyöntekijöillä ja lastensuojelun työntekijöillä oleva tieto ja havainnot lapsesta. Lähtökohtana on moniammatillinen toimiva kasvatuskumppanuus, jossa toimitaan yhdessä lasta kannatellen yhdessä. Kumppanuusperustaisen yhteistyötä rakennetaan ensimmäisestä kohtaamisesta alkaen ja vähitellen rakentuvassa yhteistyöhengessä toimittaessa pulmalliset tilanteet otetaan keskusteluun mahdollisimman pian molemmin puolin. Keskeisenä on normaalissa arjen yhteistyössä perheen kanssa luoda puitteet, jotka mahdollistavat oikea-aikaisen varhaisen tuen osana arjen muuta toimintaa Raportti ja työkalupakki. Lastensuojelun, perhetyön ja päivähoidon yhteistyön kehittämistä esittelevä raportti, toimintamallitiivistelmä ja työkalupakki (sis. mm. yhteistyölomakkeen) löytyvät alla olevasta nettiosoitteesta. Lisätiedot: Paula Korkalainen, puh , paula.korkalainen[at]jkl.fi,

4 Taulukko 1. Lastensuojelun, perhetyön ja päivähoidon yhteinen työalue I Ennaltaehkäisevä työ: Lapsen ja perheen tukeminen ja auttaminen Vanhemmuuden tukeminen II vaihe: Varhainen puuttuminen ja tukitoimet Mitä tarvitaan? Keinot Tavoite Kasvatuskumppanuus ja luottamus; Päivittäiset kohtaamiset, kasvatus- Turvata ja kehittää lapsen hyvin- Turvallinen päivähoidon kumppanuus, toiminnalliset vanvointia, kasvua ja kehitystä tukeva aloitus ja siirtymä hempainillat tai tilaisuudet kehitysympäristö Moniammatillinen yhteistyö ja Myös mahdollisuus tavata sosiaalityöntekijää Lapsen hyvinvointi, etu ja oikeudet ymmärrys yhteistyön merkityksestä; Vastavuoroinen kommunikaatio Aloitusinfo jolloin mm. lastensuoje- - avoin keskustelu luasiaa esillä Varhaista tukea ja erityistä tukea Päivittäiset keskustelut Varhainen tuki ehkäisee myöhemmän Rohkea huolen puheeksiottaminen Huolen puheeksiottomenetelmät, lastensuojelun tarpeen kohtaaminen, dialogisuus Yhteinen ymmärrys lapsen edusta ja Vasu-keskustelut oikeuksista Työkalupakki: lomakkeet kuten huolen vyöhykkeet, ennakointilomake 4 III vaihe: Kasvatuskumppanuus; luottamus Puhelinsoitto tai lastensuojeluilmoi- Vastuunottaminen lapsen hyvin- Lastensuojeluilmoitus Yhteydenotto lastensuojelun tuslomake; Tapaaminen ja kolmi- voinnista ja turvallisuudesta työntekijään; tiedottaminen las- kantayhteistyö (perhe, lastensuoje- Lastensuojelutarpeen arviointi tensuojelutarpeen arviointia lun työntekijä ja päivähoidon työn- varten ja tarvittavien tietojen tekijä); Osallistuminen lastensuoje- luovuttaminen lastensuojeluvi- lutarpeen arviointiin ranomaisen käyttöön Lastensuojelulain mukainen lastensuojelutarpeen selvitys (päivähoito mukana) IV vaihe: Hyvä päivähoidon, lastensuojelun Kolmikantayhteistyökokoukset, Lapsen ja perheen hyvinvointi Lapsi ja perhe lastensuojelun ja perheen yhteistyö kun perhe on avoimuus, dialogisuus, moniamma- lisääntyy yhdessä toteutettavien asiakkaana lastensuojelun asiakkaana tillinen kasvatuskumppanuus tukitoimien avulla, kaikki kokevat Kasvatuskumppanuuden vahvis- Työkalupakki mm. yhteistyösuun- oman asiantuntijuutensa tärkeäksi taminen nitelmalomake (päivähoito lastensuojelun tukitoimena); Palveluohjaus, tiedotteet Tiedonkulku Lapsen huomioonottaminen: Lapsen kannattelu arjen tilanteissa Lapsen hyvinvointi, etu ja oikeudet a) lapsi ja perhe kehitystason mukainen tiedotta- Päivähoidon ja lastensuojelun Tieto kulkee niin, että lapsen etu ja b) päivähoito ja lastensuojelu minen; Yhteydenotot: päivähoito- alueelliset säännölliset tapaamiset, salassapitosäännökset toteutuvat lastensuojelu, lastensuojelu- joissa keskustellaan tiedonkulun päivähoito, päivähoidon tiimit ja käytännöistä, konsultoinnit moniammatillisessa yhteistyössä mukanaolevat, johtaja; Yhteistyöhön aloitteita ja yhteistyön ylläpitämistä Moniammatillisen yhteistyön Selkeä työnjako huolitilanteissa ja Perehdytyskansion toimintamalli Lapsen ja perheen huolestuttavan kehittäminen vastuiden jakaminen huolitilanteeseen, keskustelut tilanteen paranemiseen johtava a) ulkoinen Yhteistyökumppaneihin ja työ- lastensuojelun kanssa toimintata- prosessi käynnistyy mahdollisim-

5 alueisiin tutustumista ja yhteistyöilmapiirin luomista; luottamusta, avoimuutta Toimintamallin juurruttaminen: yhtenäiset toimintatavat:: työprosessit, käytännöt ja arviointi ja edelleen kehittäminen Koulutus b) sisäinen yksikkökohtainen Tiedottamista Tiimin yhteistyö ja johtajan tuki Moniammatillinen yhteistyö: kelto, relto tm. voista Lastensuojelun työntekijöiden tapaaminen päivähoidon yksiköissä 1-2 kertaa vuodessa Säännölliset alueelliset päivähoidon ja lastensuojelun kokoontumiset Säännölliset kaikkien yhteis- työtahojen ja johdon kokoontumiset Koulutus Perehdytyskansio, tiedotteet, palveluohjaus, tietoa päivähoidon henkilöstölle palveluista, ilmoitustaulun tiedotteet 5 man pian Yhteinen ymmärrys tuen tarpeista, keinoista ja tavoitteista Yhteydenotto on helppoa, odotukset toisen toimintaa kohtaan ovat realistiset; Toimintamallin tavoitteet toteutuvat ja toimintatavat ja periaatteet ovat kaikille tuttuja Hyväksi koetut käytännöt tulevat kaikkien käyttöön Kaikki ovat tietoisia toimintamallista ja perhe pitää lastensuojelua heitä palvelevana normaalipalveluna

Lastensuojelun, päivähoidon ja perhetyön yhteistyön kehittäminen -moniammatillinen kasvatuskumppanuus

Lastensuojelun, päivähoidon ja perhetyön yhteistyön kehittäminen -moniammatillinen kasvatuskumppanuus Lastensuojelun, päivähoidon ja perhetyön yhteistyön kehittäminen -moniammatillinen kasvatuskumppanuus Pilotointia ja toimintamallin kehittelyä 2008-2010 Paula Korkalainen 20.5.2010 Pilotin ja toimintamallin

Lisätiedot

Tanja Saarenpää Pro gradu-tutkielma Lapin yliopisto, sosiaalityön laitos Syksy 2012

Tanja Saarenpää Pro gradu-tutkielma Lapin yliopisto, sosiaalityön laitos Syksy 2012 Se on vähän niin kuin pallo, johon jokaisella on oma kosketuspinta, vaikka se on se sama pallo Sosiaalityön, varhaiskasvatuksen ja perheen kokemuksia päiväkodissa tapahtuvasta moniammatillisesta yhteistyöstä

Lisätiedot

Kasvatuskumppanuus arjessa - Moniammatillinen kumppanuus - Kehittämistyön näkökulmaa

Kasvatuskumppanuus arjessa - Moniammatillinen kumppanuus - Kehittämistyön näkökulmaa Kasvatuskumppanuus arjessa - Moniammatillinen kumppanuus - Kehittämistyön näkökulmaa VI Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä Rakennetaan lapsen hyvää arkea Oulu 6.5.2010 Anu Määttä, kehittämiskoordinaattori,

Lisätiedot

x Työ jatkuu vielä Kaste II Toteutunut osittain - työ jatkuu Kaste II

x Työ jatkuu vielä Kaste II Toteutunut osittain - työ jatkuu Kaste II Painopistealueittain teksti hankehakemuksesta KONKREETTISET TOIMENPITEET Etelä-Savo Keski-Suomi Ehkäisevän työn kehittäminen Sijaishuollon kehittäminen 1. ei toteudu 2. toteutunut 3. toteutunut hyvin 1.

Lisätiedot

Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke

Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke 2(6) Sisällys Aloite perhetyöhön... 3 Aloitusvaihe... 3 n suunnitelman tekeminen... 4 n työskentelyvaihe... 4 n työskentelyn arviointi... 5 n päättäminen... 5 3(6) Aloite perhetyöhön Asiakkuus lastensuojelun

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin

Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin Korostetaan yhteisöllisiä ja yhteiskunnallisia näkökohtia kasvatuksessa ja ihmisen kehityksessä Painopiste yksilön kiinnittymisessä yhteiskuntaan

Lisätiedot

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 1 Perhetyö Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 10.10.2012 Hanna Hirvonen, lastentarhanopettaja 2 MIKÄ ON PERHEIDEN VILLIINA? Ylikartanon päiväkodin avoimia varhaiskasvatuspalveluja tarjoava ryhmä

Lisätiedot

www.lapsiasia.fi 21.4.2010

www.lapsiasia.fi 21.4.2010 Lapsen oikeuksien näkökulma vanhemman vankeuteen - kommenttipuheenvuoro Maria Kaisa Aula Lapsi näkyväksi - seminaari vankien lasten huomioimisesta Ruotsissa ja Suomessa. Helsinki 1 YK:n lapsen oikeuksien

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ 1 LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ n nimi: Ryhmä: Työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN

Lisätiedot

Varhainen puuttuminen kasvatus- ja perheneuvolan. 7.11.2007 Maija Rauhala Projektityöntekijä, Leevi-hanke

Varhainen puuttuminen kasvatus- ja perheneuvolan. 7.11.2007 Maija Rauhala Projektityöntekijä, Leevi-hanke Varhainen puuttuminen kasvatus- ja perheneuvolan näkökulmasta 7.11.2007 Maija Rauhala Projektityöntekijä, Leevi-hanke Alustuksen runko Varhainen puuttuminen päivähoidossa Kasperin ja päivähoidon yhteistyö,

Lisätiedot

Lastensuojelua yhteistyössä varhaiskasvatuksen ja koulun kanssa

Lastensuojelua yhteistyössä varhaiskasvatuksen ja koulun kanssa Lastensuojelua yhteistyössä varhaiskasvatuksen ja koulun kanssa Pitäisi puhua yhteistyöstä SIIS MISTÄ? Perusturvan toimiala, sosiaalipalvelut 3 Sijais- ja jälkihuollon sosiaalityö Avohuollon sosiaalityö

Lisätiedot

Varhainen tunnistaminen ja tuen piiriin ohjaaminen neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa

Varhainen tunnistaminen ja tuen piiriin ohjaaminen neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa Varhainen tunnistaminen ja tuen piiriin ohjaaminen neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa Tuovi Hakulinen-Viitanen Tutkimuspäällikkö, Dosentti 13.9.2012 Tuovi Hakulinen-Viitanen 1 Säännölliset tapaamiset

Lisätiedot

Uusi lastensuojelulaki

Uusi lastensuojelulaki 1 Uusi lastensuojelulaki, STM 2 Valmisteluvaiheet Lastensuojelulain kokonaisuudistustyöryhmä 5.1.2005 31.3.2006 Asiantuntijoiden kuuleminen keväällä 2005 Lastensuojelun kehittämisohjelman kehittämisehdotukset

Lisätiedot

Hyvinvointia. moniammatillisella yhteistyöllä (HYMYT)

Hyvinvointia. moniammatillisella yhteistyöllä (HYMYT) Sosiaalivirasto Nuoriso- asiain- keskus Hyvinvointia Opetusvirasto Terveyskeskus moniammatillisella yhteistyöllä (HYMYT) Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman 2009-2012 Kärkihanke 1.2, pilottialueena

Lisätiedot

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä

Lisätiedot

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Auta lasta ajoissa- moniammatillisessa yhteistyössä 14.1.2016 Alkoholi, perhe- ja lähisuhdeväkivalta lapsiperheiden palvelut tunnistamisen ja puuttumisen

Lisätiedot

Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa

Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa Lastensuojelun ja perhetyön kehittäminen Kokkolassa Mistä lähdettiin liikkeelle, mikä tarve? Yhteistyön puuttuminen Lastensuojelun vetäytyminen Laki Tutkimuksia

Lisätiedot

TAVOITE TOIMENPITEET VASTUUTAHO AIKATAULU. kartoitetaan ennaltaehkäisevä työ kaikki ikäryhmät

TAVOITE TOIMENPITEET VASTUUTAHO AIKATAULU. kartoitetaan ennaltaehkäisevä työ kaikki ikäryhmät TOIMENPIDE-EHDOTUKSET 1. ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ 1.1 Tehostetaan ennaltaehkäisevää työtä kartoitetaan ennaltaehkäisevä työ kaikki ikäryhmät Aloitetaan työ 2011 ja päivitetään vuosittain Toimenpiteet jaetaan

Lisätiedot

Hyvinvointineuvola Hämeenlinnassa

Hyvinvointineuvola Hämeenlinnassa Hyvinvointineuvola Hämeenlinnassa Projekti 1.9.2009-31.10.2011 Tavoitteet: 1. Perhettä voidaan tukea psykososiaalisissa ongelmissa lähellä ja nopeasti 2. Neuvolan palveluvalikko laajenee ja työskentely

Lisätiedot

Monitoimijainen malli yhteistoiminta-alueella. Tiia Krooks, Perusturvajohtaja Kaskisten kaupunki LAPE-Pohjanmaa ohjausryhmän puheenjohtaja

Monitoimijainen malli yhteistoiminta-alueella. Tiia Krooks, Perusturvajohtaja Kaskisten kaupunki LAPE-Pohjanmaa ohjausryhmän puheenjohtaja Monitoimijainen malli yhteistoiminta-alueella Tiia Krooks, Perusturvajohtaja Kaskisten kaupunki LAPE-Pohjanmaa ohjausryhmän puheenjohtaja Pohjanmaan alueen erityisyys Kaksikielisyys, monikielisyys (m.m.bosnia,

Lisätiedot

Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla

Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Yhtenä Lapsi- ja perhepalveluiden (LAPE) -muutosohjelman keskeisenä tavoitteena on ollut painopisteen siirtäminen korjaavasta

Lisätiedot

Syrjäytyneiden ja syrjäytymisuhan alla olevien perheiden määrä on viime vuosina noussut/ nousemassa

Syrjäytyneiden ja syrjäytymisuhan alla olevien perheiden määrä on viime vuosina noussut/ nousemassa Kaikki alkoi tiedosta Syrjäytyneiden ja syrjäytymisuhan alla olevien perheiden määrä on viime vuosina noussut/ nousemassa Lasten ohjautuminen päivähoitoon lastensuojelullisista syistä on lisääntynyt. On

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖ ESPOOSSA

LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖ ESPOOSSA LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖ ESPOOSSA LUONNOS/ te 170912 TUOTE KOTIPALVELU, LASTENHOITO- APU, VARHAINEN TUKI KOTIPALVELU, VAMMAISTEN LASTEN JA LASTEN- SUOJELUN AVOHUOLLON PERHEILLE 1) VARHAISEN TUEN TEHOSTETTU

Lisätiedot

Kehrä II -kehittämishanke. Myyrmäen ja KivA:n varhaiskasvatuksen laajennettu johtoryhmä

Kehrä II -kehittämishanke. Myyrmäen ja KivA:n varhaiskasvatuksen laajennettu johtoryhmä Kehrä II -kehittämishanke Myyrmäen ja KivA:n varhaiskasvatuksen laajennettu johtoryhmä 25.9.2012 KASTE-ohjelma Kaste-ohjelman tavoitteena on, että: I. Hyvinvointi- ja terveyserot kaventuvat ja II. Sosiaali-

Lisätiedot

I Mitä tapahtuu Arvokas elämä -hankkeessa keväällä 2012

I Mitä tapahtuu Arvokas elämä -hankkeessa keväällä 2012 1 I Mitä tapahtuu Arvokas elämä -hankkeessa keväällä 2012 Lapsen ja perheen palvelut lähipalveluina (tavoite 1): 1) Vammainen lapsi ja perhe palveluissa Jyväskylä: Jyväskylän prosessiohjaus päättynyt:

Lisätiedot

PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014

PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kyselyn taustaa - Toiveet ja tarpeet yhteistyön tiivistämiseen ja yhteiseen toimintamalliin

Lisätiedot

Perheesi parhaaksi - toimintamalli. Yhteistä työtä perheen parhaaksi Kangasalla

Perheesi parhaaksi - toimintamalli. Yhteistä työtä perheen parhaaksi Kangasalla Perheesi parhaaksi - toimintamalli Yhteistä työtä perheen parhaaksi Kangasalla Ollaan rohkeampia ottamaan asioita puheeksi, kuunnellaan herkällä korvalla perhettä, etsitään ratkaisuja ja tehdään entistä

Lisätiedot

Kuusamon lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen yhteistyötä kehittämässä

Kuusamon lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen yhteistyötä kehittämässä Kuusamon lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen yhteistyötä kehittämässä Lapsen hyvä arki 2 hanke (2011-2013) PaKaste 2 hankekokonaisuus Pohjois-Pohjanmaan osahanke 7.2.2013 Aini Naumanen/Mirva Martin/Saara

Lisätiedot

OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS

OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS OSALLISUUDEN JA YHTEISÖLLISYYDEN VAHVISTAMINEN JA TUKEMINEN RYHMÄMUOTOISILLA TOIMINNOILLA v AVOIMET RYHMÄTOIMINNOT Avoin päiväkoti ja alueelliset perheryhmät Isä lapsi toiminta

Lisätiedot

ARVOKAS ELÄMÄ lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena

ARVOKAS ELÄMÄ lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena ARVOKAS ELÄMÄ lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena TOIMINTAA JA TAPAHTUMIA kevät 2013 Hyvä lukija Olemme koonneet tähän vihkoseen kevään 2013 toimintaa. Kevään aikana mm. hankkeen

Lisätiedot

Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos

Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos 10.10.17 Satakunnan perhekeskus Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Verkostomainen palvelukokonaisuus Kokoaa yhteen

Lisätiedot

Tervetuloa Turvaa ja hyvinvointia lapselle ja perheelle -seminaariin 25.1.2013 Jyväskylä

Tervetuloa Turvaa ja hyvinvointia lapselle ja perheelle -seminaariin 25.1.2013 Jyväskylä Tervetuloa Turvaa ja hyvinvointia lapselle ja perheelle -seminaariin 25.1.2013 Jyväskylä Tänään mukana Seminaarin tavoitteita ja teema-alueita Nostaa esille erilaisia näkökulmia ja ääniä lasta ja perhettä

Lisätiedot

PERHEIDEN PALVELUT Ritva Olsén ja Virpi Filppa

PERHEIDEN PALVELUT Ritva Olsén ja Virpi Filppa PERHEIDEN PALVELUT 22.6.2016 Ritva Olsén ja Virpi Filppa PERHEIDEN PALVELUT - Integroitu monitoimijainen perhepalvelulinja YHDESSÄ TOIMIEN, YHDESSÄ TEHDEN Kokonaisvaltaisuus Tiedon, palveluiden ja toimintojen

Lisätiedot

Lastensuojelu Suomen Punaisen Ristin toiminnassa

Lastensuojelu Suomen Punaisen Ristin toiminnassa Lastensuojelu Suomen Punaisen Ristin toiminnassa Koulutusmateriaali vapaaehtoisille SPR/ Päihdetyö / Kati Laitila Koulutuksen tavoite Edistää lasten ja nuorten turvallisuuden, terveyden, oikeuksien ja

Lisätiedot

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori Vanhemmuuden tuen reseptikirja Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori > Lisää > alatunniste: lisää oma nimi Vanhemmuus on terveen psyykkisen kasvun kasteluvesi (kasvuntuki.fi) Reseptikirjan

Lisätiedot

Lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen yhteistyön kartoitus Kuusamo-Posio- Taivalkoski-alueella. Esitys Anne Kerälä

Lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen yhteistyön kartoitus Kuusamo-Posio- Taivalkoski-alueella. Esitys Anne Kerälä Lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen yhteistyön kartoitus Kuusamo-Posio- Taivalkoski-alueella Esitys Anne Kerälä 15.11.2012 Opinnäytetyöni liittyy Lapsen hyvä arkihankkeeseen ja tarkemmin Koillismaan hankekuntien

Lisätiedot

Lähellä perhettä Varhaiskasvatuksen perheohjaus Liperissä. Liperin kunta

Lähellä perhettä Varhaiskasvatuksen perheohjaus Liperissä. Liperin kunta Lähellä perhettä Varhaiskasvatuksen perheohjaus Liperissä Liperin kunta Asukasluku: asukkaita 12 286 (tammikuu 2012) Taajamat: Liperi, Viinijärvi, Ylämylly Lapsia päivähoidossa yht. n. 600 lasta Päiväkodit:

Lisätiedot

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Päiväkodissamme toteutetaan varhaiskasvatusta ja esiopetusta vahvasti leikin, liikunnan ja luovuuden kautta. Leikki ja liikunta kuuluvat päivittäin

Lisätiedot

Mitä uutta uusi lastensuojelulaki on tuonut? Aila Puustinen-Korhonen perhekuntoutuskeskuksen johtaja

Mitä uutta uusi lastensuojelulaki on tuonut? Aila Puustinen-Korhonen perhekuntoutuskeskuksen johtaja 1 Mitä uutta uusi lastensuojelulaki on tuonut? Aila Puustinen-Korhonen perhekuntoutuskeskuksen johtaja 1 Uusi lastensuojelulaki 417/2007 tuo lastensuojelun koko palvelujärjestelmän yhteiseksi tehtäväksi

Lisätiedot

Tukihenkilötoiminnan laatukäsikirja Tuexi

Tukihenkilötoiminnan laatukäsikirja Tuexi Tukihenkilötoiminnan laatukäsikirja Tuexi Lastensuojelun tukihenkilötoiminnan kehittämispäivä 2.11.2010 Taustaa Tuotettu osana Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n TUEXI-hanketta Tekijöinä 6 lastensuojelujärjestöä:

Lisätiedot

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista 2017-2018 LAPE Pirkanmaa Kyselyn perustiedot Pirkanmaan Lape-hankkeessa on ollut avoin kysely toimijoiden nettisivuilla koko hankkeen

Lisätiedot

Lapset puheeksi -menetelmä

Lapset puheeksi -menetelmä Taustaa Työmallia alettiin tutkia ja kehittää osana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Toimiva lapsi & perhe -hanketta Siirtyi ylläpidettäväksi Suomen Mielenterveysseuralle (lokilistat) Menetelmä on alun

Lisätiedot

Lapsiperheiden palvelut

Lapsiperheiden palvelut Lapsiperheiden palvelut Vaasa ja Pietarsaari Eeva Liukko Erityisasiantuntija Järjestelmät/Reformit Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 15.2.2019 1 SOSIAALIHUOLTOLAIN UUDISTAMINEN VUONNA 2015 LAPSIPERHEIDEN

Lisätiedot

Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena. terveydenhoitaja Johanna Moilala

Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena. terveydenhoitaja Johanna Moilala Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena terveydenhoitaja Johanna Moilala Mikä on hyvinvointineuvola? Hyvinvointineuvolan ideana on toimia kuin pienten kuntien palveluiden; saman katon alla, josta

Lisätiedot

Asiakastietojen välittäminen moniammatillisessa yhteistyössä

Asiakastietojen välittäminen moniammatillisessa yhteistyössä Asiakastietojen välittäminen moniammatillisessa yhteistyössä Luo luottamusta suojele lasta. Opas ja verkkokoulutus lasten suojelemisen yhteistyöstä ja tiedonvaihdosta. Oppaaseen ja verkkokoulutukseen on

Lisätiedot

Hakeminen. Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa.

Hakeminen. Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa. Päivähoidon laatukriteerit Hakeminen Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa. Henkilökunta tuntee päivähoitoyksikkönsä

Lisätiedot

LOP lapset puheeksi osaprojektin loppuarviointi 4.11.2014

LOP lapset puheeksi osaprojektin loppuarviointi 4.11.2014 LOP lapset puheeksi osaprojektin loppuarviointi LOP-kehittämistyön organisaatio 2014 LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTITYÖN JOHTORYHMÄ Tekee kehittämistyötä koskevat toimiala- ja sektori rajat ylittävät sopimukset

Lisätiedot

Kuusamon lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen yhteistyötä kehittämässä

Kuusamon lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen yhteistyötä kehittämässä Kuusamon lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen yhteistyötä kehittämässä Lapsen hyvä arki 2 hanke (2011-2013) PaKaste 2 hankekokonaisuus Pohjois-Pohjanmaan osahanke 9.9.2013 Soile Suorajärvi/ Mirva Martin/

Lisätiedot

Perhetyön päivät 3-4.11.-11 Tuula Lampela

Perhetyön päivät 3-4.11.-11 Tuula Lampela Perhetyön päivät 3-4.11.-11 Tuula Lampela -kahdenkin kohtaamisessa verkosto mukana suhteissa. perhesuhteet,muut ammattilaiset jne -monitasoiset pulmat-moniasiakkuus,monet toimijat asiakkaan ympärillä -palvelujen

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita

Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita Lapsen hyvä arki 2 / Pakaste -hanke Koillismaan I ajankohtaisfoorumi 18.4.2012 Taivalkoski Arja Honkakoski Poske, Pohjois-Pohjanmaan toimintayksikkö

Lisätiedot

Lapsikeskeinen tilannearvio Lastensuojelutarpeen arviointi peruspalveluiden sosiaalityössä

Lapsikeskeinen tilannearvio Lastensuojelutarpeen arviointi peruspalveluiden sosiaalityössä Lapsikeskeinen tilannearvio Lastensuojelutarpeen arviointi peruspalveluiden sosiaalityössä Vertaiskonsultaatioseminaari 8.-9.6.2006 Metsä-Luostolla / 8.6.2006 / Maija Uramo Lapsikeskeisen lastensuojelun

Lisätiedot

Lastensuojelusta. Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo 21.11.2012 Janne Pajaniemi

Lastensuojelusta. Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo 21.11.2012 Janne Pajaniemi Lastensuojelusta Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo 21.11.2012 Janne Pajaniemi Lastensuojelulain kokonaisuudistus tuli voimaan 1.1.2008 Kaikkien lasten kehityksen turvaaminen Ongelmien ehkäiseminen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus toiminta-aika Tavoite Perheiden kokonaisvaltaisen auttamismallien kehittäminen ja verkostomaisen

Lisätiedot

MONIAMMATILLINEN KASVATUSUMPPANUUS LASTEN JA PERHEIDEN TUKENA KIURUVEDEN VARHAISKASVATUSPALVELUISSA

MONIAMMATILLINEN KASVATUSUMPPANUUS LASTEN JA PERHEIDEN TUKENA KIURUVEDEN VARHAISKASVATUSPALVELUISSA Kiuruveden kaupunki Opetus- ja sivistyspalvelukeskus/ Varhaiskasvatus MONIAMMATILLINEN KASVATUSUMPPANUUS LASTEN JA PERHEIDEN TUKENA KIURUVEDEN VARHAISKASVATUSPALVELUISSA Ritva-Liisa Pennanen Kiertävä erityislastentarhanopettaja

Lisätiedot

Päiväkoti Saarenhelmi

Päiväkoti Saarenhelmi Päiväkoti Saarenhelmi varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Saarenhelmi Päiväkoti Saarenhelmi sijaitsee Saarenkylässä kauniilla paikalla Kemijoen rannalla. Läheiset puistot ja talvella jää tarjoavat mahdollisuuden

Lisätiedot

Lastensuojelun valtakunnalliset laatusuositukset

Lastensuojelun valtakunnalliset laatusuositukset Lastensuojelun valtakunnalliset laatusuositukset Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 15.9.2009 18.09.2009 Projektipäällikkö Hanna Heinonen 1 Mihin tarvitaan laatukriteerejä? Varmistamaan lastensuojelun

Lisätiedot

Tampereen kaupunki Hyvinvointipalvelut Päivähoito 30.9.2009. Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN

Tampereen kaupunki Hyvinvointipalvelut Päivähoito 30.9.2009. Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN Onnistuneen kasvatuskumppanuuden aloittamisen kannalta on tärkeää, että päivähoitoa koskevaa tietoa on saatavilla kun tarve lapsen päivähoidolle syntyy.

Lisätiedot

LÄHIHOITAJATUTKINTO / VALMISTAVA KOULUTUS

LÄHIHOITAJATUTKINTO / VALMISTAVA KOULUTUS LÄHIHOITAJATUTKINTO / VALMISTAVA KOULUTUS Lasten ja nuorten mielenterveyden edistäminen TYÖSSÄOPPIMISEN OHJAUS JA ARVIOINTI Opiskelija Opiskeluryhmä Työssäoppimisen ajankohta Työssäoppimispaikka Työpaikkaohjaaja

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli Esimerkkinä Keuruu Merja Pihlajasaari 12.5.2016 Merja Pihlajasaari Lähisuhdeväkivalta tarkoittaa perhe-, sukulais-, pari- ja seurustelusuhteissa

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 27.1.2017 LAPE muutostyöhön tukea Tuumasta toimeen Lape maakunnallinen

Lisätiedot

Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista

Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista 28.1.2015 Lastensuojelun tarkoitus turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun

Lisätiedot

Hyvinvointia. moniammatillisella yhteistyöllä (HYMYT)

Hyvinvointia. moniammatillisella yhteistyöllä (HYMYT) Sosiaalivirasto Nuoriso- asiain- keskus Hyvinvointia Opetusvirasto Terveyskeskus moniammatillisella yhteistyöllä (HYMYT) Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman 2009-2012 Kärkihanke 1.2, pilottialueena

Lisätiedot

Varhainen tuki ja moniammatillisuus

Varhainen tuki ja moniammatillisuus Varhainen tuki ja moniammatillisuus, ohjelmajohtaja L A S T E N S U O J E L U N K E S K U S L I I T T O Arm feltintie 1, 0015 0 Hels ink i Puh. (09) 329 6011 toim isto@lskl.fi Käsitemäärittelyä Lasten

Lisätiedot

TYÖVALTAINEN OPPIMINEN / TOP-Laaja

TYÖVALTAINEN OPPIMINEN / TOP-Laaja TYÖVALTAINEN OPPIMINEN / TOP-Laaja tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus 10ov Oikeaa työssäoppimista 4ov Teoriaopiskelua työelämässä 6 ov 1. Työprosessin hallinta tarvitseville lapsille

Lisätiedot

KALLIO-KAMPIN KEHITTÄMISHETKI KOULUT JA LASTENSUOJELU KEHRÄ II RIIKKA PYYKÖNEN

KALLIO-KAMPIN KEHITTÄMISHETKI KOULUT JA LASTENSUOJELU KEHRÄ II RIIKKA PYYKÖNEN KALLIO-KAMPIN KEHITTÄMISHETKI KOULUT JA LASTENSUOJELU KEHRÄ II 25.9.2012 RIIKKA PYYKÖNEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KANSALLINEN KEHITTÄMISOHJELMA (KASTE). STM TAVOITTEENA: Hyvinvointi- ja terveyserot

Lisätiedot

KUUSAMON KAUPUNGIN PÄIVÄKOTIEN LASTENTAR- HANOPETTAJIEN AMMATILLISEN KASVUN KOKE- MUKSIA KASVATUSKUMPPANUUSKOULUTUKSESTA

KUUSAMON KAUPUNGIN PÄIVÄKOTIEN LASTENTAR- HANOPETTAJIEN AMMATILLISEN KASVUN KOKE- MUKSIA KASVATUSKUMPPANUUSKOULUTUKSESTA KUUSAMON KAUPUNGIN PÄIVÄKOTIEN LASTENTAR- HANOPETTAJIEN AMMATILLISEN KASVUN KOKE- MUKSIA KASVATUSKUMPPANUUSKOULUTUKSESTA Jonna Kylli Terhi Manninen Oulun seudun ammattikorkeakoulu Tutkimuksen taustoja

Lisätiedot

HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012

HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 PÄIVÄKOTIMME TOIMINTA-AJATUS: tarjoamme hyvällä ammattitaidolla laadukasta varhaiskasvatusta alle 6 -vuotiaille lapsille meillä lapsella on mahdollisuus

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

Rovaniemen lapset ja perheet

Rovaniemen lapset ja perheet Rovaniemen lapset ja perheet Koko väestö 58 825 ( 31.12.2007) Perheet yhteensä 15 810 Lapsiperheet, % perheistä 43,7 Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 23,0 (SOTKAnet) Lapsia 0 6 vuotiaat 4495 ( 2007),

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma

Varhaiskasvatussuunnitelma Varhaiskasvatussuunnitelma Nuolialan päiväkoti on Pirkkalan suurin, 126- paikkainen päiväkoti. Nuolialan päiväkoti sijaitsee osoitteessa Killonvainiontie 2. Toiminta päiväkodilla alkoi 2.1.2009 avoimilla

Lisätiedot

STM rahoittama Kehittyvä Napero hanke

STM rahoittama Kehittyvä Napero hanke STM rahoittama Kehittyvä Napero hanke II vaihe 1.11.2007 30.10.2009 sosiaali terveys ja päivähoidon yhteistyöhanke perhepalvelumallien kehittäminen perustyöhön 1.9.2008 TK2008 1 KEHITTYVÄ NAPERO hanke

Lisätiedot

Hyvinvointikoulun toimintamalli ja varhainen tuki

Hyvinvointikoulun toimintamalli ja varhainen tuki Hyvinvointikoulun toimintamalli ja varhainen tuki Hyvinvointipäällikkö Arto Willman, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, kehittämisyksikkö, Oulun kaupunki HYVINVOINTIPÄÄLLIKKÖ Poikkitoiminnallinen kehittäminen

Lisätiedot

Vanhemmuuden ja parisuhteen tukea kohtaamispaikoissa

Vanhemmuuden ja parisuhteen tukea kohtaamispaikoissa Vanhemmuuden ja parisuhteen tukea kohtaamispaikoissa Projektikoordinaattori Tia Kemppainen Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen työryhmä & kohtaamispaikkatyöryhmä koolla 25.4.2018 Vanhemmuuden ja parisuhteen

Lisätiedot

Oulun seudun lastensuojelun kehittämisyksikön lastensuojelun foorumi 21.3.2009 PERHETYÖN JA SOSIAALITYÖN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN LASTENSUOJELUSSA

Oulun seudun lastensuojelun kehittämisyksikön lastensuojelun foorumi 21.3.2009 PERHETYÖN JA SOSIAALITYÖN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN LASTENSUOJELUSSA 1 Oulun seudun lastensuojelun kehittämisyksikön lastensuojelun foorumi 21.3.2009 PERHETYÖN JA SOSIAALITYÖN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN LASTENSUOJELUSSA Ryhmätyöt Teema 1: Sosiaalityön ja perhetyön yhteistyön

Lisätiedot

Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS LEIKKI LUOVUUS YSTÄVYYS TUNTEET TURVALLISUUS LAPSI EI LEIKI OPPIAKSEEN, MUTTA OPPII LEIKKIESSÄÄN Leikissä lapsi oppii toimimaan yhdessä

Lisätiedot

Lastensuojelulaki vahvistaa yhteistyötä oppilas- ja opiskelijahuollossa

Lastensuojelulaki vahvistaa yhteistyötä oppilas- ja opiskelijahuollossa Lastensuojelulaki vahvistaa yhteistyötä oppilas- ja opiskelijahuollossa Oppilas- ja opiskelijahuollon koordinaattoripäivä 15.4.2010 Hanna Heinonen 1 Esityksen sisältö Lastensuojelulain uudistuneet pykälät

Lisätiedot

Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa

Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa Oppilas- ja opiskelijahuollosta kohti uutta opiskeluhuoltoa Kansalliset kehittämispäivät XIV Ulla Siimes, toiminnanjohtaja Suomen Vanhempainliitto

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen strategia. Opla 48 10.05.2006

Varhaiskasvatuksen strategia. Opla 48 10.05.2006 Varhaiskasvatuksen strategia Opla 48 10.05.2006 Visio 2013 Lohjan varhaiskasvatus tarjoaa 2800 lapselle perheen tarpeisiin vastaavat alueelliset ja laadukkaat peruspalvelut. Palvelutoimintaa toteuttaa

Lisätiedot

MYYRMÄEN KEHITTÄMISHETKI VARHAISKASVATUS JA LASTENSUOJELU KEHRÄ II RIIKKA PYYKÖNEN

MYYRMÄEN KEHITTÄMISHETKI VARHAISKASVATUS JA LASTENSUOJELU KEHRÄ II RIIKKA PYYKÖNEN MYYRMÄEN KEHITTÄMISHETKI VARHAISKASVATUS JA LASTENSUOJELU KEHRÄ II 17.9.2012 RIIKKA PYYKÖNEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KANSALLINEN KEHITTÄMISOHJELMA (KASTE). STM TAVOITTEENA: Hyvinvointi- ja terveyserot

Lisätiedot

Lastensuojelun valtakunnalliset linjaukset ja laatusuositukset Laatupäivät Tampere 10.2.2009. 9.2.2009 Hanna Heinonen 1

Lastensuojelun valtakunnalliset linjaukset ja laatusuositukset Laatupäivät Tampere 10.2.2009. 9.2.2009 Hanna Heinonen 1 Lastensuojelun valtakunnalliset linjaukset ja laatusuositukset Laatupäivät Tampere 10.2.2009 9.2.2009 Hanna Heinonen 1 Lastensuojelun kansalliset linjaukset Kansallisten linjausten tavoitteena on ohjata

Lisätiedot

NEUVOLAN JA LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANTAALLA

NEUVOLAN JA LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANTAALLA NEUVOLAN JA LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANTAALLA Outi Ingberg Marja-Liisa Tirronen 05/2009 PERHETYÖ Suunnitelmallista / tavoitteellista Määräaikaista Muutokseen tähtäävää Tavoitteena tukea ja edistää erityistä

Lisätiedot

Moniammatillinen kumppanuus ja uusien toimintamallien kehittäminen

Moniammatillinen kumppanuus ja uusien toimintamallien kehittäminen Haapajärvi on alueen suurin kaupunki 7714 väestömäärällään. Pyhäjärvellä asukkaita on 6001, Reisjärvellä 3020 ja Kärsämäellä 2918. Yhteensä Selänne palvelee 19 653 asukasta( Tilastokeskus 2009) Päivähoidossa

Lisätiedot

Laajat terveystarkastukset (Valtioneuvoston asetus 380/2009)

Laajat terveystarkastukset (Valtioneuvoston asetus 380/2009) Laajojen terveystarkastusten tunnuspiirteitä Tuovi Hakulinen-Viitanen Tutkimuspäällikkö, Dosentti 9.11.2010 1 Laajat terveystarkastukset (Valtioneuvoston asetus 380/2009) Koko perheen hyvinvoinnin arviointi

Lisätiedot

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka on kuuden lapsi- ja perhejärjestön (Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto,

Lisätiedot

Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme?

Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Hanne Kalmari PsL, kehitys- ja kasvatuspsykologian erikoispsykologi Lape-muutosohjelman hankepäällikkö Muutos tehdään yhdessä

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Maakunnallisten perhekeskushankkeiden vastuuhenkilöt ja muut toimijat 27.3.2017 Marjaana Pelkonen, STM:n vastuuhenkilö 1 15.2.2017 Perhekeskustoimintamalli Lähipalvelujen

Lisätiedot

Olkkari. Verkostoituva perhekeskus Jalkautuvat erityispalvelut Hyvinvoiva lapsi-ja nuori -hanke

Olkkari. Verkostoituva perhekeskus Jalkautuvat erityispalvelut Hyvinvoiva lapsi-ja nuori -hanke Olkkari Verkostoituva perhekeskus Jalkautuvat erityispalvelut Hyvinvoiva lapsi-ja nuori -hanke Mikä hanke? Hyvinvoiva lapsi ja nuori -hanke on lastensuojelun ennaltaehkäisevä hanke nopea reagointi Palvelutarpeet

Lisätiedot

Varhainen puuttuminen ja yhteistyö lasten, nuorten ja perheiden palveluissa /Peruskartoitus työntekijöille. Nurmijärvi 11/2006

Varhainen puuttuminen ja yhteistyö lasten, nuorten ja perheiden palveluissa /Peruskartoitus työntekijöille. Nurmijärvi 11/2006 Varhainen puuttuminen ja yhteistyö lasten, nuorten ja perheiden palveluissa /Peruskartoitus työntekijöille Nurmijärvi 11/2006 Työpaikka? Äitiys- tai lastenneuvola 4,7 Päivähoito 63,3 Perheneuvola 2, 1

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena Elina Palola, STM Syrjäytymisen ehkäisy aloitetaan usein liian myöhään Raskaita lastensuojelutoimia joudutaan tekemään aivan liikaa: ongelmiin

Lisätiedot

Kainuun sote. Perhekeskus

Kainuun sote. Perhekeskus Kainuun sote Perhekeskus Perheiden hyvinvointi on meille tärkeintä. Neuvolatoiminta Neuvolapalvelut ovat kuntalaisille maksuttomia. Neuvolan laajat terveystarkastukset tarjoavat perheille tilaisuuden keskustella

Lisätiedot

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava. 5.6.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava. 5.6.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava PERHEKESKUKSET KAINUUSSA Ristijärven perheasema Suomussalmen perhekeskus Paltamon perheasema Puolanka Suomussalmi Hyrynsalmen perheasema

Lisätiedot

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI Asiakasohjauspäällikkö Kaisa Taimi Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitäminen/ Tilaajaryhmä/ Tampereen kaupunki LAKI IKÄÄNTYNEEN VÄESTÖN TOIMINTAKYVYN TUKEMISESTA SEKÄ

Lisätiedot

Hyvinvointioppiminen varhaiskasvatuksessa

Hyvinvointioppiminen varhaiskasvatuksessa Hyvinvointioppiminen varhaiskasvatuksessa 8.12.2015 Hyvinvointioppiminen varhaiskasvatuksessa Arjenlähtöistä osallisuutta lapsen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma - tukee lapsen

Lisätiedot

MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI

MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI Pohjois-Savon LAPE yhteiskehittämispäivä 18.4.2018 Laura Nyyssönen, Kuopion kaupunki Päivi Malinen, ISO MISTÄ ON KYSE? Osana maakunnan Lape-muutosohjelmaa ja lastensuojelun

Lisätiedot