PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2008

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä 29.5.2008 3/2008"

Transkriptio

1 SUOSITELLAAN, ETTÄ ESITYSLISTALLA OLEVAT ASIAT JULKISTETTAISIIN VASTA KOKOUKSEN JÄLKEEN Ei virallinen SISÄLLYSLUETTELO 29. KOKOUKSEN AVAUS KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN NTARKASTAJIEN VALITSEMINEN EAKR-OHJELMAN TOIMINTALINJAN 5 AVATTAVAT TEEMAT ETELÄ-SUOMEN EAKR-TOIMENPIDEOHJELMAN TÄYTÄNTÖÖNPANOA KOSKEVA VUOSIKERTOMUS ETELÄ-SUOMEN EAKR-TOIMENPIDEOHJELMAN VUODEN 2008 TEKNISEN TUEN JAKO JA INDIKATIIVINEN KÄYTTÖSUUNNITELMA ALUEELLINEN KILPAILUKYKY JA TYÖLLISYYSTAVOITTEEN EAKR- TOIMENPIDEOHJELMIEN ARVIOINTI OHJELMAKAUDELLA ETELÄ-SUOMEN RAKENNERAHASTOTOIMINNAN VIESTINTÄSUUNNITELMA OHJELMAKAUDELLE MAAKUNTAOHJELMIEN TOTEUTTAMISSUUNNITELMIEN LAATIMINEN TIEDOKSISAANTIASIAT MUUT ASIAT YHTEISTYÖRYHMÄN SEURAAVA KOKOUS KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN 7 1

2 Aika: torstaina kello Paikka: Lahden kaupungintalo, valtuuston esittelyhuone (x) Mika Kari, Päijät-Hämeen liitto, (SDP, Lahti) puheenjohtaja Maakunnan liitto ja sen jäsenkunnat (x) Leena Luhtanen (KOK, Lahti), vpj. ( ) Matti Viljanen (KOK, Lahti) (x) Jorma Pitkälä (KOK, Hämeenkoski) ( ) Antti Räsänen (KOK, Padasjoki) (x) Pirkko Mörttinen (KOK, Kärkölä), poistui ( ) Seija Saittakari (KOK, Heinola) (-) Irmeli Perkiö (SDP, Heinola) (x) Vuokko Rolig (SDP, Hartola) (x) Reijo Savurinne (SDP, Nastola) ( ) Eija Bouras (SDP, Asikkala) (-) Susanna Iivonen-Pekesen (SDP, Lahti) ( ) Marjaleena Tuliainen (SDP, Hollola) (x) Timo Virtanen (KESK, Heinola) ( ) Heikki Särkiö (KESK, Padasjoki (x) Tero Mölsä (KESK, Orimattila) ( ) Raimo Suni (KESK, Kärkölä) Ohjelmaa rahoittavat valtion viranomaiset ja muut valtionhallintoon kuuluvat organisaatiot Hämeen TE-keskus: (x) Pekka Savolainen, vpj. ( ) Jarmo Paukku (-) Marja Suominen (x) Kari Sartamo (-) Markku Herpola (x) Sinikka Kauranen (-) Pekka Ahtiainen (-) Timo Kukkonen (-) Harri Kallio, Hämeen ympäristökeskus (x) Harri Mäkelä (-) Mauri Pukkila, Hämeen tiepiiri (x) Risto Mäki (x) Eija Karhatsu, Etelä-Suomen lääninhallitus ( ) Hanna Ahonen ( -) Hannu Rantanen, Lahden yliopistokeskus (x) Leena Mäkelä Alueen kehittämisen kannalta tärkeimmät työmarkkina- ja elinkeinojärjestöt (-) Simo Räihä, Päijät-Hämeen yrittäjät ry. (-) Outi Hongisto (-) Harri Metsänen, Hämeen kauppakamari (-) Jari Kattainen (x) Mikki Valjakka, AKAVA ( ) Jukka Kallio (x) Antti Koskimäki, Metsäkeskus Häme-Uusimaa ( ) Päivi Martinmaa (x) Jyrki Näsi, MTK-Häme ( ) Jukka-Pekka Kataja (x) Pirjo Hedman, EK ( ) Juhani Saario (x) Mirja Mononen, vpj., SAK (x) Esko Tattari (x) Annukka Broman, STTK ( ) Satu Vähäkallio Pysyvät asiantuntijat: (-) Pasi Pirinen, Finnvera Oyj (-) Eero Vesalainen Muut osallistujat: (x) Esa Halme, Päijät-Hämeen liitto, sihteeristö (x) Marja Koivula, Päijät-Hämeen liitto, sihteeristö (x) Asta Kortesaari, Päijät-Hämeen liitto, sihteeri 2

3 ALLEKIRJOITUKSET Mika Kari Puheenjohtaja Asta Kortesaari Sihteeri KÄSITELLYT ASIAT NTARKASTAJAT Olen tarkistanut kokouksen pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen kulun mukaiseksi. / 2008 / 2008 Allekirjoitukset Eija Karhatsu Jyrki Näsi NÄHTÄVÄNÄ Päijät-Hämeen liiton toimistossa / 2008 kello Todistaa Pöytäkirjanpitäjä Asta Kortesaari 3

4 29. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja avasi kokouksen. 30. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS Yhteistyöryhmä on kuntalain 58 mukaan päätösvaltainen, jos enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä. Todetaan kokouksen päätösvaltaisuus. Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. 31. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Yhteistyöryhmä hyväksyy esityslistassa esitetyn kokouksen työjärjestykseksi. 32. NTARKASTAJIEN VALITSEMINEN Pöytäkirjantarkastajiksi valitaan Eija Karhatsu ja Jyrki Näsi tai poissa ollessa heidän varajäsenensä. 33. EAKR-OHJELMAN TOIMINTALINJAN 5 AVATTAVAT TEEMAT Etelä-Suomen maakuntien EU-yksikkö pyytää Etelä-Suomen maakuntien yhteistyöryhmiä tekemään ehdotuksia seuraavista toimintalinjassa 5 avattavista teemoista. Esityslistan liitteenä on asiaa koskeva kirje, joka on päivätty Jokaiselta maakunnan yhteistyöryhmältä toivotaan 2-3 teemaehdotusta ja ehdotusta siitä, millaisia toimenpiteitä tulisi painottaa toimintalinjan kansainvälisen osion haussa. Ehdotukset tulee toimittaa mennessä. Ehdotus (siht.): Sihteeristö esittää yhteistyöryhmälle toimintalinja 5:n seuraavaksi avattaviksi teemoiksi muotoilun teemasto, elintarvikeklusteri sekä logistiikkaklusteri. 4

5 Kansainväliseen osioon esitetään edellä mainittujen teemojen kansainväliset osiot sekä jo aiemmin avattujen klustereiden (ympäristö- ja meriklusterit, hyvinvointi, digitaaliset sisällöt ja sähköiset palvelut sekä metsäteollisuusklusteri) täydentäminen kansainvälisillä osioilla. 34. ETELÄ-SUOMEN EAKR-TOIMENPIDEOHJELMAN TÄYTÄNTÖÖNPANOA KOSKEVA VUOSIKER- TOMUS 2007 Listan liitteenä on Etelä-Suomen EAKR-toimenpideohjelman täytäntöönpanoa koskeva vuosikertomus 2007, jonka Päijät-Hämettä koskevan osan yhteistyöryhmän sihteeristö hyväksyi kokouksessaan Sihteeristön kokouksessa päätettiin, että Hämeen TE-keskuksen yritysosaston edustaja esittelee yhteistyöryhmälle yritystukien suuntautumista alkaneella ohjelmakaudella. Ehdotus (siht.): Sihteeristö esittää maakunnan yhteistyöryhmälle vuosikertomuksen Päijät-Hämettä koskevien osien hyväksymistä. Merkitään tiedoksi Hämeen TE-keskuksen yritysosaston esittely yritystukien suuntautumisesta. 35. ETELÄ-SUOMEN EAKR-TOIMENPIDEOHJELMAN VUODEN 2008 TEKNISEN TUEN JAKO JA INDI- KATIIVINEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Työ- ja elinkeinoministeriö on hyväksynyt vuoden 2008 teknisen tuen jaon ja indikatiivisen käyttösuunnitelman, liite. Käyttösuunnitelman mukaan Päijät-Hämeen teknisen tuen määrä vuonna 2008 on euroa ja se käytetään yhteistyöryhmän sekä sihteeristön tehtäviin, maksatukseen, hankeneuvontaan, tietojärjestelmien ylläpitoon ja neuvontaan. Merkitään tiedoksi. 36. ALUEELLINEN KILPAILUKYKY JA TYÖLLISYYSTAVOITTEEN EAKR-TOIMENPIDEOHJELMIEN ARVIOINTI OHJELMAKAUDELLA Rakennerahastotoimenpiteiden arviointi perustuu EY:n yleisasetukseen, jossa määritellään arviointiin liittyvät yleiset säännökset sekä artiklaan, jossa määritellään jäsenvaltioiden arviointiin liittyvät tehtävät ja vastuut. Rakennerahastotoimia tulee arvioida ennen tukitoimien aloitusta eli ohjelmien laadintavaiheessa, ohjelmakauden aikana ja ohjelmakauden jälkeen. Työ- ja elinkeinoministeriön kirje asiasta on listan liitteenä. 5

6 Merkitään tiedoksi. 37. ETELÄ-SUOMEN RAKENNERAHASTOTOIMINNAN VIESTINTÄSUUNNITELMA OHJELMAKAU- DELLE Ohjelmakauden viestintä pohjautuu EU:n ja kansalliseen lainsäädäntöön sekä ohjelma-asiakirjoissa (EAKR ja ESR) esitettyihin viestintää linjaaviin toimenpiteisiin. Sisäasiainministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö ovat teettäneet konsulttitoimistolle suunnitelman rakennerahastokauden viestintästrategian perusteiksi, liite. Suunnitelmassa esitetään yleisperiaatteet viestinnälle sekä viestinnän tavoitteet, perusviestit, kohderyhmät, välineet ja keinot, vastuut ja organisointi sekä seurannan ja mittauksen. Merkitään tiedoksi. 38. MAAKUNTAOHJELMIEN TOTEUTTAMISSUUNNITELMIEN LAATIMINEN 2008 Maakuntaohjelmien toteuttamissuunnitelmat on laadittu alueilla vuosittain vuodesta 2003 alkaen. Niitä koskevat neuvottelut maakuntien ja ministeriöiden välillä on järjestetty vuosina 2006 ja Päijät-Hämeen liitto on saanut vuoden 2008 suunnitelmien laatimisohjeet työ- ja elinkeinoministeriöstä. Neuvotteluprosessin suunnittelussa on otettu huomioon hallitusohjelman ja valtioneuvoston alueiden kehittämistä koskevan tavoitepäätöksen linjaukset alueviranomaisten tulosneuvottelujen ja toteuttamissuunnitelmista käytävien neuvottelujen yhdistämisestä sekä aikaisempien vuosien kokemukset. Päijät-Hämeen liiton tulee toimittaa alueiden kehittämislain mukaisesti maakunnan yhteistyöryhmissä käsitellyt sekä maakunnan liittojen hyväksymät toteuttamissuunnitelmat työ- ja elinkeinoministeriölle viimeistään perjantaina 24. lokakuuta Toteuttamissuunnitelmia koskevaan neuvotteluprosessiin tulee kuulumaan vuoden aikana useita maakuntien ja ministeriöiden välisiä, erityyppisiä tapaamisia sekä viikolla 49 järjestettävät ns. TOTSU -neuvottelut. Niiden järjestämisestä tiedotetaan tarkemmin alkusyksystä. Toteuttamissuunnitelmissa tarvittavat rahoituksen taulukkopohjat on toimitettu Päijät-Hämeen liitolle. Päijät-Hämeen maakuntaohjelman toteuttamissuunnitelmassa kiinnitetään entistä enemmän huomiota toimenpiteiden ja hankkeiden vaikuttavuuteen aluekehityksellisesti, kun määritellään toteuttamissuunnitelman vuosien 2009 ja 2010 keskeiset toimenpide- ja rahoitusesitykset. Asiat käsitellään syyskauden kokouksissa kesäkauden aikana valmisteltujen esitysten perusteella. Osana maakuntaohjelman ja toteuttamissuunnitelman koordinaation kehittämistä on sihteeristössä sovittu, että alueviranomaiset ja alueen kehittämisrahoitusta ohjaavat tahot (mm. toiminta- 6

7 ryhmät) kirjaavat hankepäätökset avoimelle taulukkosivulle internettiin, sen lisäksi, että hankkeen tiedot tulee kunkin kirjata omiin viranomaisjärjestelmiin. Yhteistyöryhmä merkitsee asian tiedoksi. 39. TIEDOKSISAANTIASIAT Liitteenä sihteeristön pöytäkirja kohta 3 (rahoitushakemukset). Tero Mölsän aloitteesta yhteistyöryhmä keskusteli Lahden alueen kaupunki- ja kuntakeskusten kehittämisohjelma - KAIKU -hankkeesta. Sihteeristö oli kokouksessaan hylännyt hanke-esityksen mm. sillä perusteella, että se ei ole Lissabonin strategian mukainen eikä siten EAKR-ohjelman mukainen hanke. Keskustelussa todettiin, että keskustojen kehittäminen on maakunnan kannalta tärkeää ja vuoropuhelua asiasta tulee jatkaa sekä etsiä mahdollisesti uusia ratkaisuja keskustojen kehittämiseen. 40. MUUT ASIAT Maakuntajohtaja antoi aluehallinnon uudistamishankkeesta tilannekatsauksen Maakuntajohtaja selvitti Mobiilimuksu -hankkeen taustaa. 41. YHTEISTYÖRYHMÄN SEURAAVA KOKOUS Ehdotus (pj): Yhteistyöryhmän loppuvuoden kokousajat ovat: , ja kello 9.00 alkaen. Päätösesitys hyväksyttiin. 42. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN Puheenjohtaja päätti kokouksen kello

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2007

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2007 SISÄLLYSLUETTELO Ei virallinen 36. KOKOUKSEN AVAUS 4 37. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 38. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 39. NTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 40. EAKR- JA ESR-OHJELMIEN AVOIN HAKU

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä 5.5.2014 3/2014

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä 5.5.2014 3/2014 SISÄLLYSLUETTELO 22. KOKOUKSEN AVAUS 4 23. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 24. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 25. NTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 26. ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMAN VUOSIKERTOMUS 2013 4

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2008

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2008 SUOSITELLAAN, ETTÄ ESITYSLISTALLA OLEVAT ASIAT JULKISTETTAISIIN VASTA KOKOUKSEN JÄLKEEN SISÄLLYSLUETTELO 72. KOKOUKSEN AVAUS 4 73. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 74. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä 26.4.2007 1/2007

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä 26.4.2007 1/2007 EI VIRALLINEN SISÄLLYSLUETTELO 1. KOKOUKSEN AVAUS 4 2. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 3. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 4. NTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 5. MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN ASETTAMINEN

Lisätiedot

Tavoite 2-ohjelma 2000-2006 PÖYTÄKIRJA 1 Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä EI VIRALLINEN PÄIJÄT-HÄMEEN TAVOITE 2-OHJELMA 2000-2006 2 YHTEISTYÖRYHMÄ 2

Tavoite 2-ohjelma 2000-2006 PÖYTÄKIRJA 1 Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä EI VIRALLINEN PÄIJÄT-HÄMEEN TAVOITE 2-OHJELMA 2000-2006 2 YHTEISTYÖRYHMÄ 2 Tavoite 2-ohjelma 2000-2006 PÖYTÄKIRJA 1 1 PÄIJÄT-HÄMEEN TAVOITE 2-OHJELMA 2000-2006 2 YHTEISTYÖRYHMÄ 2 ALLEKIRJOITUKSET 3 44. KOKOUKSEN AVAUS 4 45. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 46. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN

Lisätiedot

Etelä-Suomen EAKR-toimenpideohjelma 2007-2013 Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä 31.1.2008 1/2008

Etelä-Suomen EAKR-toimenpideohjelma 2007-2013 Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä 31.1.2008 1/2008 SUOSITELLAAN, ETTÄ ESITYSLISTALLA OLEVAT ASIAT JULKISTETTAISIIN VASTA KOKOUKSEN JÄLKEEN SISÄLLYSLUETTELO Ei virallinen 1. KOKOUKSEN AVAUS 4 2. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 3. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN

Lisätiedot

ESITYSLISTA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2017

ESITYSLISTA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. KOKOUKSEN AVAUS 4 2. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 3. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 4. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 5. MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNEKATSAUS 4 6. YHTEISTYÖRYHMÄN

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2008

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2008 SISÄLLYSLUETTELO 58. KOKOUKSEN AVAUS 4 59. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 60. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 61. NTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 62. MAASEUTURAHASTON ALUEELLINEN RAHOITUS 4 63. ESR-OHJELMAN

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä 10.2.2014 1/2014

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä 10.2.2014 1/2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. KOKOUKSEN AVAUS 4 2. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 3. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 4. NTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 5. LUOVIEN ALOJEN YRITYSTOIMINNAN KASVUN JA KANSAINVÄLISTYMISEN

Lisätiedot

Tavoite 2-ohjelma PÖYTÄKIRJA 1 Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä EI VIRALLINEN PÄIJÄT-HÄMEEN TAVOITE 2-OHJELMA YHTEISTYÖRYHMÄ 2

Tavoite 2-ohjelma PÖYTÄKIRJA 1 Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä EI VIRALLINEN PÄIJÄT-HÄMEEN TAVOITE 2-OHJELMA YHTEISTYÖRYHMÄ 2 Tavoite 2-ohjelma 2000-2006 PÖYTÄKIRJA 1 1 PÄIJÄT-HÄMEEN TAVOITE 2-OHJELMA 2000-2006 2 YHTEISTYÖRYHMÄ 2 ALLEKIRJOITUKSET 3 1. KOKOUKSEN AVAUS 4 2. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 3. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN

Lisätiedot

Tavoite 2-ohjelma PÖYTÄKIRJA 1 Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä EI VIRALLINEN PÄIJÄT-HÄMEEN TAVOITE 2-OHJELMA YHTEISTYÖRYHMÄ 2

Tavoite 2-ohjelma PÖYTÄKIRJA 1 Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä EI VIRALLINEN PÄIJÄT-HÄMEEN TAVOITE 2-OHJELMA YHTEISTYÖRYHMÄ 2 Tavoite 2-ohjelma 2000-2006 PÖYTÄKIRJA 1 1 PÄIJÄT-HÄMEEN TAVOITE 2-OHJELMA 2000-2006 2 YHTEISTYÖRYHMÄ 2 ALLEKIRJOITUKSET 3 31. KOKOUKSEN AVAUS 4 32. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 33. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2017

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. KOKOUKSEN AVAUS 4 2. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 3. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 4. NTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 5. YHTEISTYÖRYHMÄN JÄSENTEN VAIHTUMINEN 4 6. YHTEISTYÖRYHMÄN

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2014

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2014 SISÄLLYSLUETTELO 14. KOKOUKSEN AVAUS 4 15. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 16. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 17. NTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 18. ALUEELLINEN KILPAILUKYKY JA TYÖLLISYYS -TAVOITTEEN

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2007

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2007 ei virallinen SISÄLLYSLUETTELO 19. KOKOUKSEN AVAUS 4 20. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 21. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 22. NTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 23. OHJELMAESITTELYT 4 24. MAAKUNNAN

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä 25.9.2008 4/2008

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä 25.9.2008 4/2008 Ei virallinen SISÄLLYSLUETTELO 43. KOKOUKSEN AVAUS 4 44. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 45. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 46. NTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 47. YRITYSHAUTOMOTOIMINTA PÄIJÄT-HÄMEESSÄ

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2014

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. KOKOUKSEN AVAUS 4 2. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 3. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 4. NTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 5. PÄIJÄT-HÄMEEN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS 4 6. PÄIJÄT-HÄMEEN

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2009

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2009 Ei virallinen SISÄLLYSLUETTELO 13. KOKOUKSEN AVAUS 4 14. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 15. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 16. NTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 17. VUODEN 2013 RAHOITUSKEHYKSESTÄ SIIRRETÄÄN

Lisätiedot

Tavoite 2-ohjelma PÖYTÄKIRJA 1 Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2006

Tavoite 2-ohjelma PÖYTÄKIRJA 1 Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2006 Tavoite 2-ohjelma 2000-2006 PÖYTÄKIRJA 1 1 Ei virallinen SISÄLLYSLUETTELO 88. KOKOUKSEN AVAUS 4 89. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 90. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 91. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä 18.2.2010 1/2010

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä 18.2.2010 1/2010 SISÄLLYSLUETTELO 1. KOKOUKSEN AVAUS 4 2. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 3. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 4. NTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 5. FINNVERA OYJ:N PÄÄOMASIJOITUSRAHASTON KÄYNNISTÄMINEN

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2014

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2014 SISÄLLYSLUETTELO 12. KOKOUKSEN AVAUS 4 13. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 14. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 15. NTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 16. KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 4 17. RAHOITUSSUUNNITELMA

Lisätiedot

ESITYSLISTA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä 29.9.2015 2/2015

ESITYSLISTA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä 29.9.2015 2/2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. KOKOUKSEN AVAUS 4 2. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 3. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 4. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 7. HÄMEEN ELY-KESKUKSEN TULOSSOPIMUKSEN VALMISTELU

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä 19.11.2009 6/2009

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä 19.11.2009 6/2009 SISÄLLYSLUETTELO 65. KOKOUKSEN AVAUS 4 66. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 67. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 68. NTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 69. TOIMINTARYHMIEN KATSAUS VUODEN 2009 TOTEUTUKSESTA

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2008

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2008 Ei virallinen SISÄLLYSLUETTELO 13. KOKOUKSEN AVAUS 4 14. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 15. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 16. NTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 17. PÄIJÄT-HÄMEEN KÄYTÄNNÖNLÄHTÖISEN

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2009

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2009 Ei virallinen SISÄLLYSLUETTELO 1. KOKOUKSEN AVAUS 4 2. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 3. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 4. NTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 5. OHJELMAKAUDEN 2000-2006 JATKAMINEN 4 6.

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2009

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2009 SISÄLLYSLUETTELO 52. KOKOUKSEN AVAUS 4 53. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 54. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 55. NTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 56. MAAKUNNAN YHTEISTYÖASIAKIRJA 4 57. PERIAATTEET

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä 29.9.2015 2/2015

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä 29.9.2015 2/2015 SISÄLLYSLUETTELO 12. KOKOUKSEN AVAUS 4 13. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 14. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 15. NTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 16. SEURAAVAN EAKR-HAUN TEEMAT 4 17. PÄIJÄT-HÄMEEN

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä 5.5.2015 1/2015

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä 5.5.2015 1/2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. KOKOUKSEN AVAUS 4 2. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 3. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 4. NTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 5. ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMAN 2014 2020 TILANNEKATSAUS

Lisätiedot

Tavoite 2-ohjelma 2000-2006 PÖYTÄKIRJA 1 Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä EI VIRALLINEN 24.10.2006 6/2006

Tavoite 2-ohjelma 2000-2006 PÖYTÄKIRJA 1 Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä EI VIRALLINEN 24.10.2006 6/2006 Tavoite 2-ohjelma 2000-2006 PÖYTÄKIRJA 1 1 SISÄLLYSLUETTELO 71. KOKOUKSEN AVAUS... 4 72. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS... 4 73. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN... 4 74. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN...

Lisätiedot

ALUEELLINEN KILPAILUKYKY JA TYÖLLISYYS -TAVOITE LÄNSI-SUOMEN EAKR-TOIMENPIDEOHJELMAN SEURANTAKOMITEAN KOKOUS 1/2012

ALUEELLINEN KILPAILUKYKY JA TYÖLLISYYS -TAVOITE LÄNSI-SUOMEN EAKR-TOIMENPIDEOHJELMAN SEURANTAKOMITEAN KOKOUS 1/2012 ALUEELLINEN KILPAILUKYKY JA TYÖLLISYYS -TAVOITE LÄNSI-SUOMEN EAKR-TOIMENPIDEOHJELMAN 2007 2013 SEURANTAKOMITEAN KOKOUS 1/2012 ESITYSLISTA Aika 7. 8.6.2012 7.6. klo 12 16.30, lounas klo 11 8.6. klo 9, aamukahvia

Lisätiedot

Kokouspäivämäärä 27.10.2008

Kokouspäivämäärä 27.10.2008 1 Aika: klo 10.00-11.30 Paikka: Hämeen liitto, maakuntahallituksen kokoushuone Niittykatu 5, Hämeenlinna 35 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 4 36 Pöytäkirjan tarkastajien valinta... 4 37 Muutokset

Lisätiedot

Hämeen maakunnan Esityslista-pöytäkirja 5/2007 1(7) yhteistyöryhmä

Hämeen maakunnan Esityslista-pöytäkirja 5/2007 1(7) yhteistyöryhmä Hämeen maakunnan Esityslista-pöytäkirja 5/2007 1(7) Aika: klo 10:00 Paikka: Kulttuuri- ja kongressikeskus Verkatehdas Oy Kokoustila Studio, II kerros Paasikiventie 2 Hämeenlinna 44 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

ESITYSLISTA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä / KOKOUKSEN AVAUS 4 2. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4

ESITYSLISTA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä / KOKOUKSEN AVAUS 4 2. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 Sisällysluettelo 1. KOKOUKSEN AVAUS 4 2. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 3. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 4. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 5. MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN SIHTEERISTÖN ASETTAMINEN

Lisätiedot

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Esityslista 2/2017 1 (5) Aika ma 20.3.2017 klo 9.00 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2009

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2009 SUOSITELLAAN, ETTÄ ESITYSLISTALLA OLEVAT ASIAT JULKISTETTAISIIN VASTA KOKOUKSEN JÄLKEEN SISÄLLYSLUETTELO 38. KOKOUKSEN AVAUS 4 39. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 40. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

Hämeen maakunnan Esityslista-Pöytäkirja 3/2008 yhteistyöryhmä. Aika: 8.9.2008 klo 10.00 11.40

Hämeen maakunnan Esityslista-Pöytäkirja 3/2008 yhteistyöryhmä. Aika: 8.9.2008 klo 10.00 11.40 1 Aika: klo 10.00 11.40 Paikka: Hämeen liitto, maakuntahallituksen kokoushuone Niittykatu 5, Hämeenlinna 25 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 4 26 Pöytäkirjan tarkastajien valinta... 4 27 Esitys

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä / KOKOUKSEN AVAUS KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä / KOKOUKSEN AVAUS KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 Sisällysluettelo 11. KOKOUKSEN AVAUS 4 12. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 13. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 14. NTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 15. MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN SIHTEERISTÖN ASETTAMINEN

Lisätiedot

Tavoite 2-ohjelma PÖYTÄKIRJA 1 Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä EI VIRALLINEN /2006

Tavoite 2-ohjelma PÖYTÄKIRJA 1 Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä EI VIRALLINEN /2006 Tavoite 2-ohjelma 2000-2006 PÖYTÄKIRJA 1 1 SISÄLLYSLUETTELO 57. KOKOUKSEN AVAUS 4 58. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 59. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 60. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN

Lisätiedot

Hämeen yhteistyöryhmä Esityslista 5/ (7)

Hämeen yhteistyöryhmä Esityslista 5/ (7) Hämeen yhteistyöryhmä Esityslista 5/2010 1 (7) Aika: Maanantai klo 8.30 Paikka: Hämeen liitto maakuntahallituksen kokoushuone Niittykatu 5 Hämeenlinna 43 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 3 44

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 38 Kokouksen järjestäytyminen 5. 39 Sokra - koordinaatiohanke esittäytyy 6

Otsikko Sivu. 38 Kokouksen järjestäytyminen 5. 39 Sokra - koordinaatiohanke esittäytyy 6 PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 Maakunnan yhteistyöryhmä AIKA 16.09.2015 klo 12:30-14:20 PAIKKA Finlandia-talo, Mannerheimintie 13 e, 00100 Helsinki, kongressisiipi kokoustila 24 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 38 Kokouksen

Lisätiedot

Hämeen maakunnan Esityslista 1/2010 1 (6) yhteistyöryhmä Kokouspäivämäärä 1.2.2010

Hämeen maakunnan Esityslista 1/2010 1 (6) yhteistyöryhmä Kokouspäivämäärä 1.2.2010 Hämeen maakunnan Esityslista 1/2010 1 (6) Aika: Maanantai klo 13.00 Paikka: Hämeen liitto Maakuntahallituksen kokoushuone Niittykatu 5 Hämeenlinna Käsiteltävät asiat: 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus...3

Lisätiedot

Hämeen maakunnan Esityslista 3/ (6) yhteistyöryhmä Kokouspäivämäärä

Hämeen maakunnan Esityslista 3/ (6) yhteistyöryhmä Kokouspäivämäärä Hämeen maakunnan Esityslista 3/2010 1 (6) Aika: Maanantai klo 12.00 Paikka: Vanajan Parvi Vanajantie 10 B (5. krs) Hämeenlinna 24 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus...3 25 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Läsnä pj. Pirkko Mattila /ps jäs. Jussi Halla-aho /ps (1 9, 10 osittain) Ulla-Maj Wideroos /r sihteeri Minna-Liisa Rinne valiokuntaneuvos

Läsnä pj. Pirkko Mattila /ps jäs. Jussi Halla-aho /ps (1 9, 10 osittain) Ulla-Maj Wideroos /r sihteeri Minna-Liisa Rinne valiokuntaneuvos HALLINTOVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 95/2013 vp Torstai 28.11.2013 kello 12.15-14.00 Läsnä pj. Pirkko Mattila /ps jäs. Jussi Halla-aho /ps Rakel Hiltunen /sd Reijo Hongisto /ps Risto Kalliorinne /vas Mika Kari

Lisätiedot

Hämeen linna, luentosali Kustaa III:n katu 6 Hämeenlinna KLO /

Hämeen linna, luentosali Kustaa III:n katu 6 Hämeenlinna KLO / 2/21.5.2007 1 Hämeen linna, luentosali Kustaa III:n katu 6 Hämeenlinna 21.5.2007 KLO 14.30 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 4 17 Pöytäkirjan tarkastajien valinta... 4 18 Maakunnan yhteistyöryhmän

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 5/ (21) Törmikoski Sirpa MYR jäsen

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 5/ (21) Törmikoski Sirpa MYR jäsen POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 5/2011 1 (21) Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR) Aika 19.05.2011 klo 13:00-15:10 Paikka Siikasali, Kauppurienkatu 8 A, Oulu Läsnä Heikkilä Matti MYR pj Törmi Paavo MYR

Lisätiedot

Tavoite 2-ohjelma 2000-2006 PÖYTÄKIRJA 1 Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä EI VIRALLINEN PÄIJÄT-HÄMEEN TAVOITE 2-OHJELMA 2000-2006 2 YHTEISTYÖRYHMÄ 2

Tavoite 2-ohjelma 2000-2006 PÖYTÄKIRJA 1 Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä EI VIRALLINEN PÄIJÄT-HÄMEEN TAVOITE 2-OHJELMA 2000-2006 2 YHTEISTYÖRYHMÄ 2 Tavoite 2-ohjelma 2000-2006 PÖYTÄKIRJA 1 1 PÄIJÄT-HÄMEEN TAVOITE 2-OHJELMA 2000-2006 2 YHTEISTYÖRYHMÄ 2 ALLEKIRJOITUKSET 3 14. KOKOUKSEN AVAUS 4 15. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 16. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN

Lisätiedot

LAHDEN ALUEEN KEHITTÄMISYHTIÖ OY. LAKES Lahden alueen kilpailukykyelinkeinostrategia

LAHDEN ALUEEN KEHITTÄMISYHTIÖ OY. LAKES Lahden alueen kilpailukykyelinkeinostrategia LAHDEN ALUEEN KEHITTÄMISYHTIÖ OY LAKES Lahden alueen kilpailukykyelinkeinostrategia 2009-2015 Lahden alueen kilpailukyky- ja elinkeinostrategia 2009-2015 VISIO 2015: Suomen ympäristötehokkain ja yritysystävällisin

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI Ohjausryhmä 4/2010 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 12.00 13.05 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

Hämeen yhteistyöryhmä Esityslista-Pöytäkirja 3/2011 1 (7)

Hämeen yhteistyöryhmä Esityslista-Pöytäkirja 3/2011 1 (7) Hämeen yhteistyöryhmä Esityslista-Pöytäkirja 3/2011 1 (7) Aika: Maanantai klo 15.00 Paikka: Ruissalon Kylpylä Ruissalon puistotie 640 Turku 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 3 34 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Maakunnan yhteistyöryhmän kokous. Maakunnan yhteistyöryhmä. Pohjois-Savon liitto, maakuntasali (Sepänkatu 1, Kuopio)

Maakunnan yhteistyöryhmän kokous. Maakunnan yhteistyöryhmä. Pohjois-Savon liitto, maakuntasali (Sepänkatu 1, Kuopio) POHJOIS-SAVON LIITfO PÖYTÄKIRJA 3/2010 Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä 1 KOKOUSTI EDOT Läsnä Aika Paikka Maakunnan yhteistyöryhmän kokous Maakunnan yhteistyöryhmä 19.4.2010 klo 9.03 10.53 Pohjois-Savon

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2016

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2016 SISÄLLYSLUETTELO 14. KOKOUKSEN AVAUS 4 15. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 16. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 17. NTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 18. SEURAAVAN EAKR-HAUN PAINOTUKSET 4 19. ALUEELLISET

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 52 Kokouksen avaaminen Edellisen kokouksen pöytäkirja 5

Otsikko Sivu. 52 Kokouksen avaaminen Edellisen kokouksen pöytäkirja 5 PÖYTÄKIRJA 7/2019 1 AIKA 23.09.2019 klo 11:30 PAIKKA Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Maakuntasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 52 Kokouksen avaaminen 4 53 Edellisen kokouksen pöytäkirja 5 54 EU:n

Lisätiedot

Hämeen yhteistyöryhmä Esityslista-Pöytäkirja 4/ (8)

Hämeen yhteistyöryhmä Esityslista-Pöytäkirja 4/ (8) Hämeen yhteistyöryhmä Esityslista-Pöytäkirja 4/2012 1 (8) Aika: Maanantai klo 9.30 Paikka: Hämeen liitto, maakuntahallituksen kokoushuone Niittykatu 5, Hämeenlinna 45 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus...

Lisätiedot

Jäsenet (alleviivatut paikalla)

Jäsenet (alleviivatut paikalla) Pöytäkirja 3/2019 SEUTUHALLITUKSEN KOKOUS Aika: tiistaina 16.4.2019 klo 9.00 10.15 Paikka: Pyhäjärvi, kaupungintalo valtuustosali Jäsenet (alleviivatut paikalla) Henrik Kiviniemi, varapj.pyhäjärveltä Esa

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän tarkastuslautakunta

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän tarkastuslautakunta ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Aika 01.02.2018 klo 09:00-11:10 Paikka Orimattilan kaupungintalo, 2. krs. kokoushuone Osallistujat Nimi Tehtävä Lisätiedot Saarikko Eino pj. Laatunen Kirsti j.

Lisätiedot

Hämeen maakunnan Esityslista 2/ (8) yhteistyöryhmä Kokouspäivämäärä

Hämeen maakunnan Esityslista 2/ (8) yhteistyöryhmä Kokouspäivämäärä Hämeen maakunnan Esityslista 2/2010 1 (8) Aika: Maanantai klo 10.00 Paikka: Hämeen liitto, Maakuntahallituksen kokoushuone Niittykatu 5, Hämeenlinna 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus...3 12 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä (MYR) /2019

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä (MYR) /2019 Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä (MYR) 19.8.2019 1/2019 Aika: 19.8.2019 klo 9.00 Paikka: Opiston Kunkku (vanha kansanopisto), Harjukatu

Lisätiedot

Hämeen maakunnan Esityslista-Pöytäkirja 2/2010 1 (10) yhteistyöryhmä Kokouspäivämäärä 12.4.2010

Hämeen maakunnan Esityslista-Pöytäkirja 2/2010 1 (10) yhteistyöryhmä Kokouspäivämäärä 12.4.2010 Hämeen maakunnan Esityslista-Pöytäkirja 2/2010 1 (10) Aika: Maanantai klo 10.00 Paikka: Hämeen liitto, Maakuntahallituksen kokoushuone Niittykatu 5, Hämeenlinna 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus...3

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen 4. 2 Edellisen kokouksen pöytäkirja 5. 3 Maakuntauudistuksen tilannekatsaus 6

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen 4. 2 Edellisen kokouksen pöytäkirja 5. 3 Maakuntauudistuksen tilannekatsaus 6 PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 AIKA 06.02.2019 klo 13:30 PAIKKA Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Maakuntasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen 4 2 Edellisen kokouksen pöytäkirja 5 3 Maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma ESITYSLISTA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä (MYR) /2019

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma ESITYSLISTA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä (MYR) /2019 Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma ESITYSLISTA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä (MYR) 19.8.2019 1/2019 Aika: 19.8.2019 klo 9.00 Paikka: Opiston Kunkku (vanha kansanopisto), Harjukatu

Lisätiedot

Hämeen yhteistyöryhmä Esityslista-Pöytäkirja 3/2012 1 (8)

Hämeen yhteistyöryhmä Esityslista-Pöytäkirja 3/2012 1 (8) Hämeen yhteistyöryhmä Esityslista-Pöytäkirja 3/2012 1 (8) Aika: Maanantai klo 9.00 Paikka: Forssan yhteislyseo Lyseokatu 2, Forssa 30 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 3 31 Pöytäkirjan tarkastajien

Lisätiedot

Jäsenet (alleviivatut paikalla) Teija Myllylä, Haapajärveltä. Markus Muuttola, Reisjärveltä

Jäsenet (alleviivatut paikalla) Teija Myllylä, Haapajärveltä. Markus Muuttola, Reisjärveltä PÖYTÄKIRJA 8/2017 SEUTUHALLITUKSEN KOKOUS Aika: tiistaina 21.11.2017 klo 9.00 10.30 Paikka: Reisjärvi, valtuuston kokoushuone Jäsenet (alleviivatut paikalla) Juha Uusivirta Mauri Tenkula Esa Jussila, pj.

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 30.4.2013 N:o 5/2014 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 25.4.2013 Sivu 51

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 30.4.2013 N:o 5/2014 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 25.4.2013 Sivu 51 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 25.4.2013 Sivu 51 Kokousaika Tiistai 30.4.2013 kello 16.30 17.05 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät Hytönen Pauliina Kallio Marja Kuokkanen Margit Lehto Ari

Lisätiedot

Hämeen maakunnan Esityslista 4/ (7) yhteistyöryhmä Kokouspäivämäärä

Hämeen maakunnan Esityslista 4/ (7) yhteistyöryhmä Kokouspäivämäärä Hämeen maakunnan Esityslista 4/2010 1 (7) Aika: Maanantai klo 14.00 Paikka: Ravintola Apollo Ragnar Granitin aukio Kauppakuja 6 Riihimäki 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 3 34 Pöytäkirjan

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 4/ Sivu. 1 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden toteaminen 3. 2 Pöytäkirjantarkastajat 4

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 4/ Sivu. 1 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden toteaminen 3. 2 Pöytäkirjantarkastajat 4 OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 4/2017 1 Siun soten -neuvottelukunta Aika 21.06.2017 klo 16:15-18:36 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Syrjäkatu 12 Käsitellyt asiat Sivu 1 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

Hämeen yhteistyöryhmä Esityslista-Pöytäkirja 5/ (8)

Hämeen yhteistyöryhmä Esityslista-Pöytäkirja 5/ (8) Hämeen yhteistyöryhmä Esityslista-Pöytäkirja 5/2011 1 (8) Aika: Maanantai klo 10.00 Paikka: Hämeen liitto, maakuntahallituksen kokoushuone Niittykatu 5, Hämeenlinna 56 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus...

Lisätiedot

Sastamalan kaupungintalo hallituksen kokoushuone

Sastamalan kaupungintalo hallituksen kokoushuone PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 Elämänhallintatyöryhmä Aika 22.03.2016 klo 09:00-12:10 Paikka Sastamalan kaupungintalo hallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

NAANTALIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 Seurakuntaneuvosto (7)

NAANTALIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 Seurakuntaneuvosto (7) Seurakuntaneuvosto 7.9.2016 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 7/2016 Asialista: 99 Kokouksen avaus 100 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 101 Kahden pöytäkirjantarkastajan valinta 102 Esityslistan hyväksyminen

Lisätiedot

Kalannin kappelineuvosto /6

Kalannin kappelineuvosto /6 Kalannin kappelineuvosto 13.2.2014 1/6 KALANNIN KAPPELINEUVOSTO ESITYSLISTA 1/2014 Aika: torstaina 13.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kalannin seurakuntakoti OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: Olli Laivo

Lisätiedot

Hämeen yhteistyöryhmä Esityslista-Pöytäkirja 5/ (8)

Hämeen yhteistyöryhmä Esityslista-Pöytäkirja 5/ (8) Hämeen yhteistyöryhmä Esityslista-Pöytäkirja 5/2010 1 (8) Aika: Maanantai klo 8.30 Paikka: Hämeen liitto maakuntahallituksen kokoushuone Niittykatu 5 Hämeenlinna 43 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus...

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON LIITTO ESITYSLISTA 6/2013. Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä 1

POHJOIS-SAVON LIITTO ESITYSLISTA 6/2013. Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä 1 Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä 1 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Maakunnan yhteistyöryhmän kokous Ma 26.8.2013 klo 9.00 (Ennen kokousta tarjolla aamiaista ravintolasalissa.) Hotelli Scandic, Kallavesi-kokoustila,

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON LIITTO ESITYSLISTA 2/2014. Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä 1

POHJOIS-SAVON LIITTO ESITYSLISTA 2/2014. Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä 1 Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä 1 KOKOUSTIEDOT Maakunnan yhteistyöryhmän kokous Aika Ma 17.3.2014 klo 9.00 Paikka Pohjois-Savon liitto, Maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen esityslista liitteineen

Lisätiedot

2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Pöytäkirjan tarkistajien valitseminen

2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Pöytäkirjan tarkistajien valitseminen VIRTAIN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA 10.12.2018 klo 16.00 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Seurakuntatalo, yläsali 1. Kokouksen avaus ja alkuhartaus 2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

ALUEELLINEN KILPAILUKYKY JA TYÖLLISYYS -TAVOITE LÄNSI-SUOMEN EAKR-TOIMENPIDEOHJELMAN 2007 2013 SEURANTAKOMITEAN KOKOUS 1/2013

ALUEELLINEN KILPAILUKYKY JA TYÖLLISYYS -TAVOITE LÄNSI-SUOMEN EAKR-TOIMENPIDEOHJELMAN 2007 2013 SEURANTAKOMITEAN KOKOUS 1/2013 ALUEELLINEN KILPAILUKYKY JA TYÖLLISYYS -TAVOITE LÄNSI-SUOMEN EAKR-TOIMENPIDEOHJELMAN 2007 2013 SEURANTAKOMITEAN KOKOUS 1/2013 ESITYSLISTA Aika 17. 18.6.2013 17.6. klo 10 17, aulassa tarjolla kahvit alkaen

Lisätiedot

Kirkkoneuvosto (8) Uudenkaupungin seurakuntakeskus, Koulukatu 6, kirjasto.

Kirkkoneuvosto (8) Uudenkaupungin seurakuntakeskus, Koulukatu 6, kirjasto. Kirkkoneuvosto 7. 1.2015 1 (8) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Keskiviikkona 7.1.2015 klo 17.30 18.05 Paikka Uudenkaupungin seurakuntakeskus, Koulukatu 6, kirjasto. Läsnä Esa Mierlahti kirkkoherra, puheenjohtaja

Lisätiedot

Hämeen maakunnan Esityslista 5/2009 1 (8) yhteistyöryhmä Kokouspäivämäärä 7.12.2009

Hämeen maakunnan Esityslista 5/2009 1 (8) yhteistyöryhmä Kokouspäivämäärä 7.12.2009 Hämeen maakunnan Esityslista 5/2009 1 (8) Aika: Maanantai klo 10.00 Paikka: Hämeen liitto Maakuntahallituksen kokoushuone Niittykatu 5, Hämeenlinna Käsiteltävät asiat: 57 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus...3

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ aika Maanantai 19.12.2016 klo 14.05 15.33 paikka Varsinais-Suomen liitto (Ratapihankatu 36, Turku), nh. Tammi läsnäolijat Pöytäkirjan

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3.7.2014 N:o 4/2014 KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA 25.6.2014 Sivu 37

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3.7.2014 N:o 4/2014 KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA 25.6.2014 Sivu 37 KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA 25.6.2014 Sivu 37 Kokousaika Torstai 3.7.2014 kello 17.00 18.02 Kokouspaikka Päätöksen tekijät Laukaan seurakuntatalo Anttila Mika-Olli Ek Terhi, poissa varajäsen Pauliina Jääskeläinen

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/ (14) Keisanen Päivi. Timisjärvi Katarina Jäsen. Kurvinen Anne-Maaria ELY-keskus

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/ (14) Keisanen Päivi. Timisjärvi Katarina Jäsen. Kurvinen Anne-Maaria ELY-keskus POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 (14) MYR:in sihteeristö Aika 03.10.2017 klo 09:00-10:10 Paikka Siikasali, Sepänkatu 20, Oulu Läsnä Rämet Jussi Puheenjohtaja Laukkanen Heikki sihteeri Ilola

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU ESITYSLISTA PÖYTÄKIRJA

KOKOUSKUTSU ESITYSLISTA PÖYTÄKIRJA Kokous n:o 1 / 2015 Pvm 5.3.2015 Kello 17.30 Sivu1/3 Auran seurakunnan diakoniatyön johtokunnan kokous 1 /2015 pidetään torstaina 5. maaliskuuta alkaen klo 17.30 seurakunnan virastotalon kokoushuoneessa

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 4/ (14) Aronpää Heikki. Helaakoski Leila Jämsä-Uusitalo Vaili Jäsen Jääskö Virpi.

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 4/ (14) Aronpää Heikki. Helaakoski Leila Jämsä-Uusitalo Vaili Jäsen Jääskö Virpi. POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 4/2014 1 (14) Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR) Aika 06.06.2014 klo 10:00-12:00 Paikka Reykjavik, Sepänkatu 20, Oulu Läsnä Myllylä Raili MYR pj Kortesoja Jorma MYR varapj

Lisätiedot

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kokouspäivämäärä Sivu Yhtymäkokous Sataedu Ulvila, Yhdystie, Nahkuri (kokoushuone 2), 2.

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kokouspäivämäärä Sivu Yhtymäkokous Sataedu Ulvila, Yhdystie, Nahkuri (kokoushuone 2), 2. Yhtymäkokous 17.12.2015 1 AIKA Torstai 17.12.2015 klo 14.00-14.50 PAIKKA Sataedu Ulvila, Yhdystie, Nahkuri (kokoushuone 2), 2. krs PÄÄTÖKSENTEKIJÄT Varsinaiset jäsenet: Varajäsenet: Raija Hamina, Eura

Lisätiedot

77 Jarmo Immonen POHJOIS-SAVON LIITTO PÖYTÄKIRJA 4/ , JJanna Merenniemi. Markku Rossi. Käsiteltävät. asiat: Esko Huttunen. päivänä.

77 Jarmo Immonen POHJOIS-SAVON LIITTO PÖYTÄKIRJA 4/ , JJanna Merenniemi. Markku Rossi. Käsiteltävät. asiat: Esko Huttunen. päivänä. Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä KOKOUSTIEDOT Läsnä Maakunnan yhteistyöryhmän kokous Maakunnan yhteistyöryhmä Aika Ma 7.5.2012 klo 9.00 10.50 Paikka Hotelli Scandic, Kallavesi-kokoustila, Satamakatu

Lisätiedot

Hämeen maakunnan Esityslista-Pöytäkirja 2/2008 yhteistyöryhmä. Aika: klo

Hämeen maakunnan Esityslista-Pöytäkirja 2/2008 yhteistyöryhmä. Aika: klo 1 Aika: klo 10.00 11.40 Paikka: Hämeen liitto, maakuntahallituksen kokoushuone Niittykatu 5, Hämeenlinna 14 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 4 15 Pöytäkirjan tarkastajien valinta... 4 16 EAKR-ohjelmareservin

Lisätiedot

Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna

Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO Sivu 1 Kokousaika Keskiviikkona 22.2.2017 kello 18.00 Kokouspaikka Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna Läsnä Timo Kalaja puheenjohtaja Käsitellyt asiat 16 - - Allekirjoitukset

Lisätiedot

2 KOKOUKSEN AVAUS JA NIMENHUUTO Harri Kaukinen avasi kokouksen ja suoritti nimenhuudon, jossa todettiin yllämainitut läsnä oleviksi.

2 KOKOUKSEN AVAUS JA NIMENHUUTO Harri Kaukinen avasi kokouksen ja suoritti nimenhuudon, jossa todettiin yllämainitut läsnä oleviksi. PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2015 AIKA keskiviikkona 14.1.2015 klo 19 PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo LÄSNÄ jäsenet Ali-Rontti Ilkka Auranen Harri Hutko Sinikka Järvelä Jari Kallio Reino

Lisätiedot

SEUTUKUNTAHALLITUKSEN KOKOUS

SEUTUKUNTAHALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2010 SEUTUKUNTAHALLITUKSEN KOKOUS Aika: tiistaina 20.4.2010 klo 9.00 9.40 Paikka: Nivala, Sapuskan kabinetti 1 Jäsenet (alleviivatut paikalla) Maija-Liisa Veteläinen Raimo Kaisto Riitta Hokkanen

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI Ohjausryhmä 1/2011 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 12.00 13.30 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 33 Kokouksen avaaminen Edellisen kokouksen pöytäkirja Uusimaa-ohjelma 2.0:n toimeenpanosuunnitelman valmistelu syksyllä 2018

Otsikko Sivu. 33 Kokouksen avaaminen Edellisen kokouksen pöytäkirja Uusimaa-ohjelma 2.0:n toimeenpanosuunnitelman valmistelu syksyllä 2018 PÖYTÄKIRJA 5/2018 1 Maakunnan yhteistyöryhmän AIKA 22.10.2018 klo 13:00-15:00 PAIKKA Uudenmaan liitto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 33 Kokouksen avaaminen 4 34 Edellisen kokouksen pöytäkirja 5 35 Uusimaa-ohjelma

Lisätiedot

Pöytäkirja Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta

Pöytäkirja Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta PL 45, 53101 Lappeenranta P. 040 3126 601, 040 3126 602 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Keskiviikko 24.1.2018 klo 17.00 19.05 Paikka Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta ASIALISTA 1

Lisätiedot

Kokouspäivämäärä 10.3.2008

Kokouspäivämäärä 10.3.2008 Hämeen maakunnan Esityslista-Pöytäkirja 1/2008 1(10) Aika: klo 10.00-11.30 Paikka: Suomen Tykistömuseo, Pohjolasali Linnankasarmi Hämeenlinna 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus...4 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Teknisen toimialan kokoushuone, kaupungintalon 2. krs.

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Teknisen toimialan kokoushuone, kaupungintalon 2. krs. ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 Tarkastuslautakunta Aika 11.02.2019 klo 09:00-12:05 Paikka Teknisen toimialan kokoushuone, kaupungintalon 2. krs. Osallistujat Nimi Tehtävä Anttila Ari pj. Venesjärvi

Lisätiedot

Kalannin kappelineuvosto /7

Kalannin kappelineuvosto /7 Kalannin kappelineuvosto 14.9.2017 1/7 KALANNIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 2/2017 Aika: Torstai 14.9.2017 klo 18.00 19.00 Paikka: Kalannin seurakuntakoti OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: pj Sampo

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ aika Maanantai 24.10.2016 klo 12.30 14.30 paikka Varsinais-Suomen liitto (Ratapihankatu 36, Turku), nh. Tammi läsnäolijat Päytäkirjan

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies.

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies. Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 1/2017 1 Tarkastuslautakunta Kokousaika 24.01.2017 kello 14:00-16.18 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista:

Lisätiedot

Hämeen maakunnan Esityslista-pöytäkirja 4/2007 1(8) yhteistyöryhmä

Hämeen maakunnan Esityslista-pöytäkirja 4/2007 1(8) yhteistyöryhmä Hämeen maakunnan Esityslista-pöytäkirja 4/2007 1(8) Aika: klo 10:00-12.00 Paikka: Hämeen liitto Maakuntahallituksen kokoushuone Niittykatu 5 Hämeenlinna 36 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 4

Lisätiedot

Hämeen yhteistyöryhmä Esityslista-Pöytäkirja 2/2011 1 (10)

Hämeen yhteistyöryhmä Esityslista-Pöytäkirja 2/2011 1 (10) Hämeen yhteistyöryhmä Esityslista-Pöytäkirja 2/2011 1 (10) Aika: Maanantai klo 10.00 Paikka: Hämeen liitto, maakuntahallituksen kokoushuone Niittykatu 5, Hämeenlinna 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus...

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2013 SIVU 1/2013. PAIKKA Seurakuntakeskus, Latokartanontie 5. Sikala Touko

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2013 SIVU 1/2013. PAIKKA Seurakuntakeskus, Latokartanontie 5. Sikala Touko KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2013 SIVU 1/2013 AIKA Keskiviikko 16.1.2013 klo 18 18.20 PAIKKA Seurakuntakeskus, Latokartanontie 5 Aakula Kari Haikka Juha Hietanen Markku Hjerppe Ilkka Jokinen Kaarina Luukkonen

Lisätiedot

HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro LAPSI- JA NUORISOTYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1

HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro LAPSI- JA NUORISOTYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1 LAPSI- JA NUORISOTYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1 Kokousaika klo 18.00 18.45 Kokouspaikka Läsnä Loimalahden leirikeskuksen kerhohuone Jarmo Vainio Hannu Fagerlund Jonni Levaniemi Paula Paavola Jaana Rusko-Laitinen

Lisätiedot

Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa

Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 20/2005 vp Keskiviikko 4.5.2005 kello 13.30-14.47 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Jari Vilén /kok Antti Kaikkonen /kesk Kimmo Kiljunen /sd Mikko Elo /sd Heidi

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Tekninen lautakunta 29.02.2016 AIKA 29.02.2016 klo 17:00-17:40 PAIKKA Kirkonkylän palo- ja pelastusasema KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot