Pohjoismaista hiihtokuvitusta Olaus Magnuksen kirjassa vuodelta 1555.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pohjoismaista hiihtokuvitusta Olaus Magnuksen kirjassa vuodelta 1555."

Transkriptio

1

2 Pohjoismaista hiihtokuvitusta Olaus Magnuksen kirjassa vuodelta 1555.

3 Oulun Hiihtojen osallistujia vuodelta 1889.

4 Hiihtotyylejä vuodelta 1917.

5 Suomen ensimmäinen hiihtokuningatar Miina Huttunen vuonna 1922.

6 Suksitehdas 1930-luvulla.

7 Worldloppet Ski Federation perustettiin Upsalassa Tällä hetkellä maita on mukana 20, joista 16 on täysjäseniä ja neljä ehdokasjäseniä. Kesäkuusta 2016 lähtien toimisto on sijainnut Tartossa. Mastereita koko maailmassa on tällä hetkellä 3180, joista meitä 325. Yhdistyksessämme on sen historian aikana ollut jäseniä 310.

8 Juha Viljamaa valittiin kesäkuussa 2016 Worldloppet Ski Federation Presidentiksi. Tässä vaalikokouksessa Juha sai myös Worldloppet Masterin kunniakirjan No 4254.

9 Ensimmäinen Finlandia-hiihto vuonna Euroloppet 1974 ja Worldloppet 1978-> Miesten sarjan voitti Jorma Kinnunen aika 4.49,23 ja naisissa paras oli Saara Saarinen 6.46,48. Osallistujia oli kaikkiaan 1334.

10 Kuvassa yhden ensimmäistä hiihtomatkoista tehnyt viisikko. Matka tuolloin 1981 suuntautui henkilöautolla Keski-Eurooppaan: Dolomittenlauf ja Marcialonga. Kuvassa tulevat Masterit Matti Virtanen (vas) Master No 652, Tauno Porvali Master No 646, Toivo Sauvala Master No 241, Paavo Kallioinen Master No 647 ja huoltomies Ari Helminen.

11 Raija Viertola, Worldloppet Masters Finlandin perustajajäsen ja ensimmäinen Masteri-nainen No 95. Kuva Ranskan hiihdosta 1982?

12 Mastereiden perustajia Topi Sauvala (vas), takana Jorma Viertola Suomen ensimmäinen Masteri No 92 ja Raija Viertola. Ranska?

13 Osanottajamäärältään suurin Finlandia-hiihto hiihdettiin Ilmoittautuneita hiihtäjiä , maaliin hiihti Miesten voittaja Örjan Blomqvist, Ruotsi, aika 3.46,23 ja naisten voittaja Sisko Kainulainen 4.18,52

14 Lahden Teamin jäsenet tekivät Pääsiäisen seutuun 1986 hiihtomatkan Murmanskin Pohjola-hiihtoon. Kuvassa kirkiisit Markku Hannula (vas) Master No 1109 ja Kauko Gäddträsk Master No 1170 ilman paitaa.

15 Ote Worldloppet Masters Finlandin perustavan kokouksen pöytäkirjasta.

16 Perustavan kokouksen puheenjohtaja Mauri Mäkelä, Master No 279 ja Asko Sievänen, No 812.

17 Perustamiskokouksen Masterit yhteiskuvassa 1986 Kuvassa ylärivissä Väinö Jokinen (272) (vas), Olle Sandström (282), Jorma Viertola (92), Timo Hakulinen (194), Toivo Sauvala (241), Pentti Wallenius (150), Keijo Holopainen (260). Alarivissä Mauri Mäkelä (279) (vas), Juhani Immonen (257), Raija Viertola (95), Juhani Harju (280), Ruben Biskop (273), Ingval Sundqvist (265). (Suluissa Master No.)

18

19 Mastereita kokouksessaan Tampereella Mauri Mäkelän aikana. Seisomassa järjestyksessä vasemmalta: Inkeri Lahti (941), Risto Sihvonen (754), Leila Välisalo, Erkki Toivonen (815), Tauno Holkeri (900), Risto Laurila (904), Kerttu Kuha (753), Reino Andersson (755), Asko Sievänen (812), Marja-Liisa Hämäläinen (816), Hannu??, Matti Vilkman (678), Raimo Henttonen (902), Juhani Harju (280), Juhani Saimovaara (749), Eero Kivistö (817), -??-, Aapo Ehrukainen (748). Kyykyllään vasemmalta: Mauri Mäkelä (279), Heikki Kallioniemi, -??-, Kauko Mukkula (814), Erkki Toivonen (497). Master No suluissa.

20 Häijään Urheiluliikkeen ja Arvo Mäkelän ympärille muodostui Karhu- Kopla niminen WL-hiihtoryhmä. Kuvassa ryhmä Marcialongassa Tämä ryhmä enemmän tai vähemmän muuttuneessa kokoonpanossa kiersi hiihdot Australiaa, Japania ja Ameriikkaa myöten. Ryhmä vietti 30-vuotijuhliaan 31. maaliskuuta 2012.

21 Tässä ryhmän jäseniä 30-vuotisjuhlissa, jossa juhlapuhujana oli muuan tuttu Juha Mieto. Kuvassa Arvo Mäkelä, Master No 1679, toinen oikealta.

22 Masterpariskunta Marjatta ja Erkki Toivonen ja Erkin 80-vuotislahjaksi saamansa hiihtonumeroista kootun torkkupeiton takana. Erkki Toivonen oli Masterien puheenjohtaja vuoden Marjatta on Master No 496, siis toinen naismasteri ja Erkki Master No 497, vuodelta 1989.

23 Harri Pohjanmaalle Kokkolan ja Vaasan seudulle on syntynyt oma hiihtäjäryhmä, joka on hiihtänyt paljon Vasaloppettia, mutta myös muita WL-hiihtoja. Kuvassa hiihtovaikuttaja Harri Hoffman, Master No 2409, Dolomitenlaufilla vuonna 2006.

24 Kronoby folkhögskolas resa till Engadin Från vänster Lea Pesola (3059), Peter Sandbacka, Greta Wickholm (2540), Tom Wickhom (2539), Sonja Sandbacka, Kerstin Ahlö, Rolf Ahlö, Bengt Achren, Peter Lauren (2542), Jarmo Herronen och Kaij Råstedt.

25 Masterien kolmas puheenjohtaja Juhani Saimovaara esittelee Lahden Teamin hiihtopuseroa, kuva on otettu Finlandiahiihdon toimistolla 2015.

26 Masterien neljäs puheenjohtaja ( ) Asko Sievänen, Master No 812, puhumassa Lahden mieskuoron talolla. Kuva kokouksesta , jossa Juhani Saimovaara valittiin puheenjohtajaksi. Kuvassa vasemmalta Risto Rytökoski, takana kurkistaa Juhani Saimovaara,?, Inkeri Lahti, Master No 941 ja Leila Rytökoski.

27 Mastereita (22) lähdössä Lienzistä Italiaan vuonna 1993.

28 Kauko Mukkula (vas) Master No 814, Matti Virtanen, Master No 652, pitkäaikainen hiihtomatkojen järjestäjä, Asko Sievänen ja Kerttu Kuha Master No 753 vuosikokouksessa

29 Raija Neuvonen, Master No 1349 ja Asta Hilska, Master No 942, vuonna 2008 Finlandia-hiihdon Master-tilaisuudessa Juha Miedon puristuksessa.

30 Suomen ehkä pohjoisin Masteri Matti Huotari, Master No 2783, Sodankylästä saa Hiihtoneuvoksen kunniakirjan vuonna Kunniakirjaa luovuttamassa Juha Mieto (vas), Juha Viljamaa, Matti Huotari, Matti Haapoja ja Pauli Siitonen.

31 Masterien viides puheenjohtaja vuosina Keijo Muukka, Master No 1503 Jämin tapaamisessa lokakuussa 2009.

32 Masterien syyskokous oli Ikaalisten kylpylässä lokakuussa 2009 ja tässä kokoukseen osallistujia lähdössä hiihtämään läheiseen Jämin hiihtotunneliin ja erikoista kuvassa on, että valokuvan omistaja Teuvo Valve on kuvassa toinen oikealla.

33 Tiirismaan laturetki Suomen Ladun valtakunnallisena hiihtopäivänä

34 Kymppimasterit Veli Rautiainen (vas), Master No 2926 ja Risto Kemiläinen, Master No 2330, Franco Nonesin opissa Cavalesessa 2010.

35 Jouni Syväranta, Master No 905, pitkäaikainen hiihtomatkojen järjestäjä, joka jatkoi Matti Virtasen työtä. Jouni tässä Finlandia-hiihdon toimistolla lokakuussa 2016.

36 Tauno Holkeri (vas) Master No 900 ja Teuvo Valve, Master No 1696, Lomaalta Taunon Master-numeroiden edessä.

37 Saariselän Riekonlinnaan avattiin syksyllä 2016 Matti ja Kaarina Vanhasen kokoama Worldloppet esittely, museo. Matti on Masters No 2278.

38 Tässä Asko Sievänen Pekka Anttonen kanssa omassa hiihtomuseossaan Päijänteen rannalla Padasjoelle elokuussa 2016.

39 Masterien kuudes puheenjohtaja ( ) Seppo Jokipelto Master No 2286 onnittelee helmikuun 2014 vuosikokouksessa Lahdessa uutta puheenjohtajaa Pekka Anttosta Master No 2989.

40 Vuoden 2015 Mastereiden kustantamat Finlandia-hiihtäjät tulivat Vihdin Viestistä Kuvassa Jukka Palo,hiihtäjä, (vas), Pekka Anttonen, Mikko Sakala, hiihtäjä, Petri Teittinen Viestin hiihdon vetäjä ja Juha Toivonen.

41 Masterien vuoden 2015 hallitus viimeisessä kokouksessaan Eija Silvanin kotona Lahdessa. Kuvassa Eija Silvan (vas) Master No 3220, Veli Rautiainen, Maarit Kärkkäinen,Master No 3655 Teuvo Valve, Risto Kemiläinen, Juha Toivonen ja puheenjohtaja Pekka Anttonen. Tero Kasala Torniosta oli Skypen kautta läsnä kokouksessa.

42 Mastereiden joukkue oli ensimmäinen suomalainen joukkue kautta aikojen vuonna 2015 Staffetvasassa. Joukkueessa hiihtivät: Juha Toivonen (vas), Pekka Anttonen, Ilmari Ojanen, Master No 2487, Risto Kemiläinen ja Matti Rajasaari, Master No 2565.

43 Masterien hallitus hiihtää myös ahkerasti, tässä kyllä lasit kourassa 2015 Islannin hiihdossa, vain Eija Silvan ei ollut mukana. Kuvassa Teuvo Valve (vas), Pekka Anttonen, Tero Kasala, Master No 3778, Risto Kemiläinen, Juha Toivonen ja Veli Rautiainen.

44 Masterit olivat vuoden 2016 ahkeroimassa Lasten Finlandiassa.

45 Vuoden 2016 Master-tilaisuudessa Lahdessa Pauli Siitonen aateloitiin Masteriksi No Kuvassa Paulin kanssa Hannes Larsson, Asta Hilska ja Pekka Anttonen.

46 Lisää kuvia ja paljon juttuja kirjassa ELÄMYKSIÄ.. Worldloppet Masters Finland *** ilmestyy keväällä 2017 Kuvassa historiatoimikunta kokouksessaan Kuvassa Asko Sievänen (vas) Raimo Henttonen, Master No 902, Ilmari Ojanen, Juha Toivonen, Pekka Anttonen, JP Roos,Master No 1336, Erkki Tikkanen, Master No 2269, Juhani Saimovaara. Kuvasta puuttuu Tuula Pyykkönen, Master No 3633 ja kuvan ottanut Teuvo Valve.

47

Pohjoismaista hiihtokuvitusta Olaus Magnuksen kirjassa vuodelta 1555.

Pohjoismaista hiihtokuvitusta Olaus Magnuksen kirjassa vuodelta 1555. Pohjoismaista hiihtokuvitusta Olaus Magnuksen kirjassa vuodelta 1555. Oulun Hiihtojen osallistujia vuodelta 1889. Hiihtotyylejä vuodelta 1917. Suomen ensimmäinen hiihtokuningatar Miina Huttunen vuonna

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä,

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä, ISM-hirvenhiihto Nilsiä, 25.02.2017 Yksilökilpailut Hiihtely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Honkanen Leo 134 PK 520 (+4m/-4m/+11m/+21m)

Lisätiedot

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä, ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261

Lisätiedot

Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016

Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016 Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016 Ilomantsi, 14.02.2016 Yksilökilpailut M 1. Lemmetty Timo 6 PS 275 (29:07) 296 (0m/-2m) 528 (88) 1099 2. Varis Jukka 8 PK 266 (30:35) 276 (+7m/+5m) 546 (91) 1088 3. Seppä

Lisätiedot

Hirvikävelyn SM-kilpailut

Hirvikävelyn SM-kilpailut Hirvikävelyn SM-kilpailut Vesanto, 03.08.2018 Joukkuekilpailu - Kävely-joukkuekilpailu Joukkue Pisteet Juoksu Arviointi Ammunta Sarja 1. Pohjois-Savo 11122 Pekkarinen Erkki 1138-568 (-7m/0m/-7m/+2m) 570

Lisätiedot

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Nilsiä, 22.07.2017 Yksilökilpailut Kävely Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 112 Haapamäen hs

Lisätiedot

Naiset. B 1 Leinonen Pekka Oulu 72 B

Naiset. B 1 Leinonen Pekka Oulu 72 B Naiset 1 Karhu Tuula Joensuu 120 C 20 1011 1131 2 Kunnasluoto Taina Kouvola 210 D 35 853 1063 3 Pelkonen Rita Oulu 120 C 20 933 1053 4 Lehikoinen Jaana Joensuu 210 D 35 817 1027 Veteraanit 1 Salonen Tom

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164

Lisätiedot

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET Rantaonginta Savonlinna 1.8.2017 Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET 1 1,746 ANDERSIN ANNI 0,898 TYNKKYNEN KAIJA 0,432 VAJANTO AILA 0,416 2 MIKKELIN 1,586 MESIÄINEN SATU 0,888 AHONEN PIRKKO 0,216 HÄKKINEN

Lisätiedot

Pohjois-Savon pm-hirvenjuoksu

Pohjois-Savon pm-hirvenjuoksu Pohjois-Savon pm-hirvenjuoksu Nilsiä, 23.07.2016 Yksilökilpailut M 1. Lemmetty Timo 2 Haapamäen hs 281 (18:07) 260 (-9m/-11m) 576 (96) 1117 2. Ruuskanen Ari 1 NUMA 273 (19:22) 276 (+5m/+7m) 564 (94) 1113

Lisätiedot

SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176

SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176 SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Jalasjärvi, 8.4.2018 Ilmahirvi, sarja S15 1. Heikkilä Ida KS 93 92 185 2. Hakala Mikko PH 80 91 171 3. Annala Toni PO 83 87 170 4. Heikkinen Aleksi PO 77 84 161

Lisätiedot

ISM ja SM-esikisat 2016

ISM ja SM-esikisat 2016 ISM ja SM-esikisat 2016 Vesanto, 10.07.2016 Yksilökilpailut M 1. Seppä Timo 9 SS 300 (20:19) 292 (0m/-4m) 564 (94) 1156 2. Hiltunen Petri 29 PK 283 (23:09) 278 (+5m/+6m) 594 (99) 1155 3. Mikkonen Harri

Lisätiedot

Piirin rantaonki Rantasalmi

Piirin rantaonki Rantasalmi Piirin rantaonki 7.6.2018 Rantasalmi EKL:n Mikkelin Piirin rantaonkikilpailut pidettiin tänä vuonna Rantasalmella 7.6. torstaina. NAISET YLI 80 1. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKKEENSAAJAT 0,288 LAAKKONEN

Lisätiedot

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA 5.3.2019 NAISET Y 80 1. HALINEN HANNA OTAVAN SEUDUN ELÄKKEENS 0,198 2. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKEENSAAJAT 0,152 3. VENÄLÄINEN EEDIT HAUKIVUOREN ELÄKKEENSAAJAT

Lisätiedot

Pm-hirvenjuoksu, avoin

Pm-hirvenjuoksu, avoin Pm-hirvenjuoksu, avoin Nilsiä, 06.07.2019 Yksilökilpailut Kävely alle 65 Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota pistein -2p/1m, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Pitkänen Tero 104

Lisätiedot

UAY:n KESÄMESTARUUSKILPAILUT 2015

UAY:n KESÄMESTARUUSKILPAILUT 2015 HOLLOLA, HÄLVÄLÄ 15. - 18.06.2015 18:36:26 Aikataulu 16.06. tiistai 10.00 12.00 14.00 16.00 18.00 20.00 50m Kivääri makuu SML-Hirvi 25m Pienoispistooli 50m Kivääri 3x20 ls Palvelupistooli Palvelukivääri

Lisätiedot

Kuopion Keilailuliitto 06.07.2016 Rauhalahti Bowling

Kuopion Keilailuliitto 06.07.2016 Rauhalahti Bowling Sivu 1 1. Sami Päiväniemi Veljmiehet 742 (3) + 732 (3) 1474 (6) 2. Samuli Haverinen Veljmiehet 750 (54) + 681 (54) 1431 (108) 3. Joonas Jehkinen Mainarit 719 (0) + 702 (0) 1421 (0) 4. Tomas Käyhkö Mainarit

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi

Lisätiedot

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI 29.6.2019 NUORET ALLE 12 V 1. LAURI ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 170 NUORET ALLE 15 V. 1. JERE KASTE NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 745 2. OSKARI URMAS

Lisätiedot

PM-LAITURIPILKKIKILPAILUN TULOKSET NUMMELAN VENERANTA

PM-LAITURIPILKKIKILPAILUN TULOKSET NUMMELAN VENERANTA PM-LAITURIPILKKIKILPAILUN TULOKSET NUMMELAN VENERANTA 1.9.2018 NUORET ALLE 12 V 1. ANNA ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 710 2. LAURI ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 335 NUORET ALLE 15 V. 1. OSKARI USMAS

Lisätiedot

1. Hokkanen Jaana URMAS Savolainen Päivi KAMS Niskanen Eeva K-SMAS

1. Hokkanen Jaana URMAS Savolainen Päivi KAMS Niskanen Eeva K-SMAS Suomen Metsästäjäliitto Pohjois-Savon piiri Hirvenjuoksun PM-kilpailut IISALMI 21.7.2013 Sarja M Paras aika 21.00 1. Väätäinen Kari URMAS 287 254 594 1135 2. Lemmetty Timo Haapamäen HS 300 272 534 1106

Lisätiedot

Ulkoboccian henkilökohtaiset piirinmestaruuskilpailut Tikkurilan Urheilupuistossa

Ulkoboccian henkilökohtaiset piirinmestaruuskilpailut Tikkurilan Urheilupuistossa Kalevi Kousan muistokilpailut, järjestäjänä Simonkylän Eläkkeensaajat ry Loppukilpailun tulokset: 1. Paavo Föhr Karkkilan Eläkkeensaajat 10 p (+41) 2. Pekka Kämärä Sipoon Eläkkeensaajat 8 p (+6) 3. Sauli

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

KEILAILU 54 keilaajaa LÄHTÖ klo 9:30 Tas. toiveet synt.v. Vet. Tas. LÄHTÖ klo 12:30

KEILAILU 54 keilaajaa LÄHTÖ klo 9:30 Tas. toiveet synt.v. Vet. Tas. LÄHTÖ klo 12:30 KEILAILU 54 keilaajaa LÄHTÖ klo 9:30 KA Tas. toiveet synt.v. Vet. Tas. Puuronen Juha 177,84 22 A) Miehet kilpasarja Kainuun ammattiopisto 9:30 Rossi Pauli 169,17 29 A) Miehet kilpasarja Kainuun ammattiopisto

Lisätiedot

, HELSINKI, Jyry

, HELSINKI, Jyry 14. - 16.2.1975, HELSINKI, Jyry 1. Raimo Hirvonen Helsingin Paini-Miehet 3. Raimo Rasinkangas Lapin Kaira 1. Kari Toivonen Viipurin Voimailijat 2. Martti Pykäläinen Outokummun Vesa 3. Kari Väliaho Muhoksen

Lisätiedot

KEILAILU 53 keilaajaa päivitetty klo 21.54

KEILAILU 53 keilaajaa päivitetty klo 21.54 KEILAILU 53 keilaajaa päivitetty 26.1. klo 21.54 LÄHTÖ klo 9:30 KA Tas. toiveet synt.v. Vet. Tas. Puuronen Juha 177,84 22 A) Miehet kilpasarja Kainuun ammattiopisto 9:30 Rossi Pauli 169,17 29 A) Miehet

Lisätiedot

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI 18.6.2017 NUORET ALLE 12 V 1. LAURI ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 255 2. ANNA ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 80 NUORET ALLE 15 V. 1. MIRO VALTANEN NUMMI-PUSULAN

Lisätiedot

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Päivitetty: 25.11.2012 Pentti Nieminen Lisäykset ja korjaukset puh. 050-3485607, peetun@luukku.com

Lisätiedot

SVA:n mestaruuskilpailut riistamaalilajeissa

SVA:n mestaruuskilpailut riistamaalilajeissa Kosken tl Erämaja 29. - Hirvi parilaukaukset, sarja Y45 1. 36 Jukka-Pekka Jokela P-HA 87 86 173 2. 68 Tommi Juvander TSA 88 79 167 3. 76 Heikki Kinnunen KAMS 59 73 132 Hirvi parilaukaukset, sarja Y50 1.

Lisätiedot

SM Pystykorva H Sarja Tulokset

SM Pystykorva H Sarja Tulokset Sarja H SM Pystykorva H Sarja Tulokset 5.9.2009 1 Alik. Nylund Jussi E-Häm Res.p. 261 2 Thm Hakomäki Jaakko E-Pohj Res.p. 250 3 Korp. Maijala Simo P-Pohj Res.p. 250 4 Jääk. Kääriäinen Pekka P-Pohj Res.p.

Lisätiedot

Ylistaro. Tulokset

Ylistaro. Tulokset 1/8 Luokka M Peruskilpailu Sija Nro Osallistuja Seura 1 2 3 4 5 Tulos U Huom: 1 52 Oskari Kössi SSG 25 24 24 25 25 123 2 2 50 Janne Himanka L-HA 25 25 23 25 25 123 1 3 57 Timo Laitinen SSG 25 23 25 23

Lisätiedot

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Nilsiä, 16.06.2018 Yksilökilpailut Kävely alle 65 Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota pistein -2p/1m, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Pekkarinen

Lisätiedot

Hirvenjuoksu/hirvikävely

Hirvenjuoksu/hirvikävely Hirvenjuoksu/hirvikävely Kuopio, 10.06.2018 Yksilökilpailut Hirvikävely Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Pitkänen Seppo 54 Varpaisjärvi 516

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:

Lisätiedot

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli 1 OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 1 6.2.2008 08:00 Kaarina Pori 2-2 15 6.2.2008 08:45 Vantaa Turku 3-9 9 6.2.2008 09:30 Savonlinna/Mikkeli

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 14. 15.2.1970 LAHDESSA Lahden Kaleva 48 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Mauri Saarivaino Iisalmen Työväen Urheilijat 2. Hannu Miettinen Kuopion Riento 2. Jorma Pikkujämsä

Lisätiedot

Pm-Hirvenjuoksut. Yksilökilpailut. Kävely. Nilsiä,

Pm-Hirvenjuoksut. Yksilökilpailut. Kävely. Nilsiä, Pm-Hirvenjuoksut Nilsiä, 19.07.2014 Yksilökilpailut Kävely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Teemu 94 Haapamäen hs 582 (-1m/+3m/+1m/-4m)

Lisätiedot

TULOKSET. ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio HIRVI 100M

TULOKSET. ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio HIRVI 100M TULOKSET ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio 30.6.2018 HIRVI 100M Sarja Etunimi Sukunimi Piiri Py Ju Alku Loppu Tulos Ratko Huom M 1 Heikki Jetsonen PS 40 59 99 94 193 2 Jari Leväniemi PK 39 55 94 94 188 3 Aleksi

Lisätiedot

Juniorien kr.room.painin SM-kilpailut, 27.-28.1.1962, Myllykoski ja Ilmajoki

Juniorien kr.room.painin SM-kilpailut, 27.-28.1.1962, Myllykoski ja Ilmajoki Juniorien kr.room.painin SM-kilpailut, 21.-22.1.1961, Sodankylä ja Tainionkoski 1. Tom Rutqvist Kouvolan Painijat 2. Veli Haarala Ylivieskan Kuula 3. Taisto Aikio Lapin Veikot 1. Väinö Rantala Lapuan Virkiä

Lisätiedot

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Nokian ampumarata 30.06.2018 30.06.2018 20.20.32 SML-Hirvi, sarja M 1. Kari Koskinen PH 94 90 184 2. Jani Lingren KS 90 88 178 3. Kari Äikäs KS 90 84 174 4. Tommi

Lisätiedot

Hj-katsastus, Pohjois-Savo

Hj-katsastus, Pohjois-Savo Hj-katsastus, Pohjois-Savo Heinjoki, Kuopio, 11.06.2017 Yksilökilpailut Hirvikävely Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Teemu 80 Haapamäen

Lisätiedot

Pm-Hirvenjuoksut. Single Competitor Competitions. Kävely. Nilsiä,

Pm-Hirvenjuoksut. Single Competitor Competitions. Kävely. Nilsiä, Pm-Hirvenjuoksut Nilsiä, 19.07.2014 Single Competitor Competitions Kävely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Teemu 94 Haapamäen

Lisätiedot

SVA:n mestaruuskilpailut riistamaalilajeissa

SVA:n mestaruuskilpailut riistamaalilajeissa Kosken tl Erämaja 29. - 30.06.2013 Hirvi kertalaukaukset erä 1, lauantai 29.6.2013 klo 8.00-10.00 HUOM! Ampujaparista pienempi kilpailijanumero ampuu 1 tauluun 1 46 Asko Tiainen MKMS Y45 9 11 Ari Karhu

Lisätiedot

TULOKSET ILMA-ASEET 10 m

TULOKSET ILMA-ASEET 10 m KuusA:n mestaruuskilpailut 26.7.2015 KuusA:n mestaruuskilpailut 13.7.2014 TULOKSET ILMA-ASEET 10 m. 2015-1999 N 40ls. tulos Y50 40ls. tulos 1. Reetta Tuomainen 318 1. Ari Hyvönen 362 Y50 40ls. 2. Hannu

Lisätiedot

Nuoret alle 12 1 Karvanen Eino Pansion Peto 534. Nuoret alle15 1 Hurttila Juho Pilkki

Nuoret alle 12 1 Karvanen Eino Pansion Peto 534. Nuoret alle15 1 Hurttila Juho Pilkki L-S Vapaa-ajankalastajien PM-pilkki 2015 Säkylä / Kristalliranta 15.2.2015. Järjesti NSUK Henkilökohtaiset tulokset Naiset joukk saalis 1 Leino Leena Kankaanp KS 1814 2 Karvanen Maarit Pansion Peto 1772

Lisätiedot

Ulkoboccian henkilökohtaiset piirinmestaruuskilpailut Tikkurilan Urheilupuistossa

Ulkoboccian henkilökohtaiset piirinmestaruuskilpailut Tikkurilan Urheilupuistossa Kalevi Kousan muistokilpailut, järjestäjänä Simonkylän Eläkkeensaajat ry Loppukilpailun tulokset: 1. Jorma Laukka Pornaisten Eläkkeensaajat 9 p (+17) 2. Pentti Heikkonen Karkkilan Eläkkeensaajat 9 p (+13)

Lisätiedot

L-S AMkisat ilmapistooli ja -kivääri 2011

L-S AMkisat ilmapistooli ja -kivääri 2011 Turku 05. - 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Hanna Pitkänen KaA 99 98 98 99 394 28x 2. Elin Liewendahl ÅSSF 99 96 99 100 394 25x 3. Jenni Leppänen V-SA 94 97 97 97 385 4. Hanna Nivus KaA 94 97 96 97 384

Lisätiedot

Kuopion Keilailuliitto Rauhalahti Bowling

Kuopion Keilailuliitto Rauhalahti Bowling Sivu 1 1. Tomas Käyhkö Mainarit 824 (0) + 752 (0) 1576 (0) 2. Kari Hurri Ysisata 734 (0) + 723 (0) 1457 (0) 3. Tommi Oinonen St. Michel Bowlers752 (42) + 696 (42) 1448 (84) 4. Risto Sankilampi Ysisata

Lisätiedot

Miesten Mestaruussarja (24 pelaajaa)

Miesten Mestaruussarja (24 pelaajaa) Miesten Mestaruussarja (24 pelaajaa) 06.05.2006 (HK) 1 Peiponen Marko Nurmeksen Ks 78 5 11 7 15 20 13 20 2 Tanninen Jukka n Kyykkä 73 13 9 13 7 13 5 10 15 12 3 Juvonen Jyrki n Kyykkä 67 15 11 11 0 9 12

Lisätiedot

Miesten Mestaruussarja (27 pelaajaa)

Miesten Mestaruussarja (27 pelaajaa) Imatra Miesten Mestaruussarja (27 pelaajaa) 1 Peiponen Marko Nurmeksen Ks 78 5 13 15 18 9 18 15 2 Kononen Valeri Helsingin Suoj. Seura 72 7 15 11 5 8 11 20 0 3 Ehoniemi Veli-Pekka Helsingin Suoj. Seura

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 Homenokka-turnauksessa Istumalentopallon Suomen Cupia on pelattu vuodesta 1985 TULOKSET ry 31. SUOMEN CUP Jyväskylässä 26.-27.9.2015 L O P P U T U L O K S E T NAISTEN

Lisätiedot

Teht. Pist. Ikä Hyv.

Teht. Pist. Ikä Hyv. Kilpailu: Puumieskesätaitokilpailu 2013 Järjestäjä: Mikkelin Seudun Puumiehet ry Päivämäärä: 21.9.2013, Anttolanhovi, Mikkeli Miesten kilpasarja Ikä Hyv. Pisteet 1 Pekka Repo P-Savo 88 17 72 177 29:10

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli Sivu 1 1. Virta Rauno Kamut 971 (152) + 938 (152) 1909 (304) 2. Mäkinen Kimmo Kamut 1012 (104) + 867 (104) 1879 (208) 3. Adamsson-Luoto Elisa Omenaiset 944 (88) + 915 (88) 1859 (176) 4. Hietanen Matti

Lisätiedot

Vuoden 2014 maratoonit

Vuoden 2014 maratoonit Vuoden 2014 maratoonit Absetz Ilmari 2/10 3.44.28 (M 55/2) Absetz Ilmari 8/10 3.52.11 (M 55/2) Ahonen Jani Lohdutus 4.21.23 (M alle 40/3) Airaksinen Pekka 1/10 5.05.37 (M 60/9) Airaksinen Pekka 8/10 5.07.07

Lisätiedot

MESTARIT VAIHTUIVAT ULKOBOCCIAN MESTARUUSKISOISSA

MESTARIT VAIHTUIVAT ULKOBOCCIAN MESTARUUSKISOISSA MESTARIT VAIHTUIVAT ULKOBOCCIAN MESTARUUSKISOISSA EKL:n ulkoboccian henkilökohtaisista mestaruuksista kilpaili ennätysmäärä osallistujia 5.-6.8.2012 Virtain urheilukeskuksessa, kun 27 naista ja 42 miestä

Lisätiedot

Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut

Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut Ikaalinen, 04.08.2017 Joukkuekilpailu - Hirvikävely SML:n SM 2017 Joukkue Pisteet Juoksu Arviointi Ammunta Sarja 1. Pohjanmaa 11192 Puoliväli Tarmo 1148-578 (+1m/-4m/+6m/0m)

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101

Lisätiedot

Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi

Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi 17.2.2019 päivitetty 17.9.2019 klo 19.40 25 tikkaa MM 1. Järvinen Tarmo JST 39 46 40 39 44 208 2. Lehtonen Seppo JST 39 41 42 42 43 207 3. Tammi

Lisätiedot

Saku Keilakilpailut Lohja , Lohjan Keilahalli

Saku Keilakilpailut Lohja , Lohjan Keilahalli 8.2.2016 klo7:47 A) Miehet kilpasarja (17) Sij. nimi tas tas 6 tulos YHT koulutuksen järjestäjä 1 Lappeteläinen Jorma 29 174 1 227 1 401 Luksia, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä 2 Sepponen Pekka 13

Lisätiedot

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, , Sunila ja Nurmo

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, , Sunila ja Nurmo Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 15.-16.10.1966, Sunila ja Nurmo 1. Ilmari Huhtala Lapuan Virkiä 2. Jorma Kujanne Tampereen Painimiehet 3. Matti Huhtala Lapuan Virkiä 1. Eino Juusela Nurmon Jymy 2.

Lisätiedot

SVA:n Kevätkisa. Kymppi-64 Kangasala m Kivääri 60 ls, makuu, sarja Y45

SVA:n Kevätkisa. Kymppi-64 Kangasala m Kivääri 60 ls, makuu, sarja Y45 SVA:n Kevätkisa Kymppi-64 Kangasala 26.05.2012 26.05.2012 50m Kivääri 60 ls, makuu, sarja Y45 1. Jukka Jokinen P-HA 95 96 99 91 97 95 573 2. Arto Rinne HyMAS 96 91 96 94 91 92 560 3. Juha-Pekka Hulkkonen

Lisätiedot

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet 4.9.2018 Summa / Nro Nimi Yhteensä Mantila Jyrki 37 Kortet Hannu 31 Leinonen Asko 24 Sepponen Pekka 21 Sinisalo Tauno 21 Saarenheimo Kauko 19 Virta Asko 19

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS Karhulan liikuntahallilla lauantaina 6.2.2016 KANSAINVÄLINEN ISTUMALENTOPALLOTURNAUS VUODESTA 1983 Kuva: KSI/Juha Parkko 34. Kotka-turnauksen voittajat - KSI Kotka T

Lisätiedot

Tampereen Keilailuliitto Ry 29.09.2012 Kaupin Keilahalli Sivu 1 LUOKKA M-D. SMKJ Naiset, 6 sarjaa eu (29.09.2012) Valvoja:

Tampereen Keilailuliitto Ry 29.09.2012 Kaupin Keilahalli Sivu 1 LUOKKA M-D. SMKJ Naiset, 6 sarjaa eu (29.09.2012) Valvoja: SMKJ Naiset, 6 sarjaa eu (29.09.2012) Valvoja: LUOKKA M-D Nimi Seura Liitto Tulos (tas) (x) (viim.s.) 1. Karhu Tuula Mättäjät Joensuu 1302 (150) 2. Heinonen Marja Pmma Tampere 1262 (186) 3. Saukkonen Eeva

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Kalevi Kousan muistokilpailut järjestäjänä Simonkylän Eläkkeensaajat ry

Kalevi Kousan muistokilpailut järjestäjänä Simonkylän Eläkkeensaajat ry Kalevi Kousan muistokilpailut järjestäjänä Simonkylän Eläkkeensaajat ry Loppukilpailun tulokset: 1. Jouko Lumme Hakunilan Eläkkeensaajat 6 p (+12) 2. Maija Kuivalainen Tikkurilan Seudun Eläkkeensaajat

Lisätiedot

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 Miehet Yleinen: 1. 55 Jouni Kokkonen Merilapin urheilukalastajat 3361 2. 51 Mika Jaako Merilapin urheilukalastajat 2935 3. 76 Mika Nampajärvi Koillisen kilpakalastajat 2914 4.

Lisätiedot

Kansallinen 25 tikkaa tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry

Kansallinen 25 tikkaa tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry Kansallinen 25 tikkaa + 125 tikkaa 21.1.2017 Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry päivitetty 24.1.2017 klo 10 25 tikkaa MM 1. Reijonen Markku SavTi 39 40 45 44 32 200 2. Rantanen Asko MU 38 41 41 38 41 199

Lisätiedot

Lopputulokset Perinnekivääri 300m makuu lks. RESUL:n avoimet "Pystykorva" - perinneaseen SM-kilpailut. Kilpailutoimisto.

Lopputulokset Perinnekivääri 300m makuu lks. RESUL:n avoimet Pystykorva - perinneaseen SM-kilpailut. Kilpailutoimisto. D t 1 76 Salovaara Pilvi Pir 85 108 193 2 54 kers Lauri Teija P-Poh 79 73 152 Osallistujia: 2 Sivu 1 / 4 H t 1 47 alik Kuikka Petrus E-Kar 129 127 256 2 72 alik Rautio Jouko P-Poh 123 130 253 3 62 alik

Lisätiedot

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46, Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47,91 30.6.2012 Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,67 24.6.2012 Leppävirta 3 Milla Koski-Vähälä Lumijoen Lumiukot 43,94 30.6.2012

Lisätiedot

Saku Keilakilpailut Lohja , Lohjan Keilahalli

Saku Keilakilpailut Lohja , Lohjan Keilahalli 6.2.2016 klo17:24 A) Miehet kilpasarja (17) Sij. nimi tas tas 6 tulos YHT koulutuksen järjestäjä 1 Lappeteläinen Jorma 29 174 1 227 1 401 Luksia, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä 2 Sepponen Pekka 13

Lisätiedot

Liitosaapas Halli Naiset Liitosaapas Naiset

Liitosaapas Halli Naiset Liitosaapas Naiset Liitosaapas Halli Naiset Liitosaapas Naiset pvm 1 Tuija Salonen Ronttoset 42,97 22.4.2011 Kuopio 2 Pirjo Saukkonen LepU 41,50 22.4.2011 Kuopio 3 Sari Kieloaho RautIsku 41,50 22.4.2011 Kuopio 4 Lotta Kirvesmies

Lisätiedot

HRK.fi uistelu Petäys Resort

HRK.fi uistelu Petäys Resort HSVU Tulostettu 1.8.2015 Sivut 1 / 21 SUURIN KALA 4 Kai Martiskainen, Kimmo Niemi, Tero Niemi 10265 Hauki 6900 10265 10265 1 23 Topi Salo, Mika Salo 4050 2485 6535 9020 2 15 Jani Hellsten, Veikko Hellsten,

Lisätiedot

Testi Testi Testi

Testi Testi Testi Testi 20 13.1.1990 Pentti Hiirijoki 48:48:00 11 Juha Haapamäki 41:19:00 11 Timo Santamäki 42:12:00 11 Pasi Ulven 48:55:00 11 Toivo Paunuvuori 35:57:00 7 Taisto Haapamäki 31:08:00 7 Juhani Ketamo 33:27:00

Lisätiedot

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen http://kesa.sporttisaitti.com Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen 28.06.2014 Päivitetty Lopputulokset 28.6.2014 20:46 Sarja M 1 54 MARKO HOLOPAINEN M PK 19 22 41 0 2 61 JUHA HEIKKILÄ M PK 20 18 38 1

Lisätiedot

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 TALVEN 2015 TULOKSIA 1. Kerhon omat kilpailut Sarjakilpailut: Miehet: 1. Tomi Ojanperä 56 pistettä 2. Arto Männistö 50 pistettä 3. Mikko Väänänen 49 pistettä Naiset:

Lisätiedot

Tulokset viesti SKAL ja Taksiliiton mestaruusviesti

Tulokset viesti SKAL ja Taksiliiton mestaruusviesti SKAL ja Taksiliiton mestaruusviesti Kauhajoella 22.3.2015 T U L O K S E T Kauhajoen Karhu *Kilpailun sarjat: *M150 ; M1501 ; M1502 ; M1503 ; M151 ; M1511 ;

Lisätiedot

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2016 MIEHET YLEINEN. Kilpnro: Nimi: Seura: Paino / g

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2016 MIEHET YLEINEN. Kilpnro: Nimi: Seura: Paino / g LAPIN MESTARUUSPILKKI 2016 MIEHET YLEINEN 1. 8. Kokkonen Jouni Meri-Lapin urheilukalastajat 9780 2. 6. Uusitalo Jari Meri-Lapin urheilukalastajat 5545 3. 41. Ohtonen Kari 5520 4. 17. Sipola Jani Keminseudun

Lisätiedot

SVA-Ruuti Aitovuori, Tampere Vapaapistooli, sarja Y Pertti Sinkko KAS Vapaapistooli, sarja Y50

SVA-Ruuti Aitovuori, Tampere Vapaapistooli, sarja Y Pertti Sinkko KAS Vapaapistooli, sarja Y50 Aitovuori, Tampere 10. - 20:02:41 Vapaapistooli, sarja Y45 1. Pertti Sinkko KAS 74 70 86 75 305 Vapaapistooli, sarja Y50 1. Simo Saarenmaa RSA 90 93 86 87 356 2. Veikko Alanko HlAS 88 85 88 88 349 3. Reijo

Lisätiedot

Juniorien kr.room. painin SM-kilpailut, , Viitasaari, Lappajärvi ja Tiutinen, 126 osallistujaa

Juniorien kr.room. painin SM-kilpailut, , Viitasaari, Lappajärvi ja Tiutinen, 126 osallistujaa Juniorien kr.room.painin SM-kilpailut, 29.-30.1.1966 (Janakkalan Jana, Hallan Visa ja Lappajärven Veikot) 2. Raimo Virolainen Tampereen Painimiehet 3. Jorma Kujanne Tampereen Painimiehet 1. Jorma Virolainen

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio

Lisätiedot

Kansallinen 25 tikkaa Jämsässä järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry

Kansallinen 25 tikkaa Jämsässä järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry Kansallinen 25 tikkaa Jämsässä 24.1.2015 järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry päivitetty 27.1.2015 klo 19 MM 1. Ylönen Niilo JST 46 41 37 43 43 210 2. Järvinen Tarmo JST 42 45 43 39 38 207 (6x10) 3. Miettinen

Lisätiedot

Poliisien sm-hiihdot sprintti

Poliisien sm-hiihdot sprintti Page 1 / 5 Poliisien sm-hiihdot sprintti T U L O K S E T Oulun Hiihtoseura M60; M55; M50; M45; M40; M35; NYL; MYL; M60_F1; M55_F1; M50_F1; M45_F1; M40_F1; M35_F1; NYL_F1; MYL_F1; M60 Miehet 60 vuotta 1.1

Lisätiedot

MESTARIHIIHTO 2014-15 -haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi. Grönstrand

MESTARIHIIHTO 2014-15 -haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi. Grönstrand MESTARIHIIHTO 2014-15 -haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi Kauno Kyhälä Sakari Ukonmaanaho Kari Kuoppamaa Reijo Puurunen Jorma Halonen Petri Pitkänen Ari Grönstrand Risto Ruostetsaari Risto Pekkala

Lisätiedot

Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka

Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka 19.02.2017 päivitetty 20.2.2017 klo 16.30 25 tikkaa MM 1. Hyyrynen Juha KLT 42 42 43 43 42 212 2. Järvinen Tarmo JST 39 44 42 43 40

Lisätiedot

SM-kilpailut Putoavat taulut 25. 26.1.2014 Kangasala

SM-kilpailut Putoavat taulut 25. 26.1.2014 Kangasala Yleinen 1. Saviahde Vesa PHA 2. Hyvärinen Niklas RS 3. Heikkilä Sami K-64 3. Holmberg Krister RS 5. Heikkilä Tomi-Pekka K-64 6. Jetsonen Markku KAMS 7. Koskela Tarmo BSPA 8. Holmberg Henrik RS 9. Suoknuuti

Lisätiedot

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 8.3.2015

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 8.3.2015 Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 8.3.2015 päivitetty 8.3.2015 klo 23.30 MM 1. Lehtonen Seppo JST 39 44 43 42 38 206 2. Mäkinen Mauno VaaTi 44 39 45 40 36 204 3. Ylönen Niilo JST 40 35 45 43 39

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli Sivu 1 1. Matilainen Seppo TaKu 1010 (72) + 932 (72) 1942 (144) 2. Korpi Pekka Joe's Gold 949 (100) + 916 (100) 1865 (200) 3. Honkonen Tomi Kamut 920 (108) + 902 (104) 1822 (212) 4. Hämäläinen Yrjö Jassit

Lisätiedot

Hämeen Vapaa-ajankalastajapiiri Pilkkimestaruus 2017 tulokset Viljakkala, Haveri / Kyrösjärvi

Hämeen Vapaa-ajankalastajapiiri Pilkkimestaruus 2017 tulokset Viljakkala, Haveri / Kyrösjärvi Hämeen Vapaa-ajankalastajapiiri Pilkkimestaruus 2017 tulokset Viljakkala, Haveri / Kyrösjärvi 25.02.2017 NUORET 19 (alle 19 v.) 1 7 Kinnunen Nico HeKa 398 2 2 Nevala Ville Valkeakosken Kalaveikot 1 366

Lisätiedot

Rata 1 ylätaulu 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 ylätaulu 38 Korkeela Jarkko K-64 M alataulu 28 Ylikojola Reijo IlmA M alataulu 76 Lindstedt Ari NoSA M

Rata 1 ylätaulu 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 ylätaulu 38 Korkeela Jarkko K-64 M alataulu 28 Ylikojola Reijo IlmA M alataulu 76 Lindstedt Ari NoSA M Eräluettelo sarjat N, M, M20, M18 klo 09.00 Erä 1 (nopeat klo 10.20) klo 09.20 Erä 2 (nopeat klo 10.40) Rata 1 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 38 Korkeela Jarkko K-64 M 28 Ylikojola Reijo IlmA M 76 Lindstedt

Lisätiedot

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,? TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,

Lisätiedot

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 21.5.2017 päivitetty 21.5.2017 klo 22.15 MM 1. Lehtonen Seppo JST 45 36 41 44 44 210 2. Immonen Hannu KuTi 40 38 42 46 43 209 3. Fischer Jussi ATi 43 39 40 41

Lisätiedot

Tulokset olosuhteittain paremmusjärjestyksessä

Tulokset olosuhteittain paremmusjärjestyksessä Tulokset olosuhteittain paremmusjärjestyksessä Nimi Olosuhde Rata Vuoro Tulos Koivuranta Erkki H 1-9-17 9 1 246 Tapper Pasi H 1-9-17 1 8 244 Nybakka Helvi H 1-9-17 17 8 241 Lahti Jukka-Pekka H 1-9-17 17

Lisätiedot

10 m liikkuvanmaalin SAL mestaruus kilpailut Koskikeskuksen ampumarata, Tampere,

10 m liikkuvanmaalin SAL mestaruus kilpailut Koskikeskuksen ampumarata, Tampere, 10 m liikkuvanmaalin SAL mestaruus kilpailut Koskikeskuksen ampumarata, Tampere, 20.-21.2.2016 SAL SM, Liikkuvamaali normaalijuoksut, sarja N50 1 Tiina Aalto ESF N50 175 161 336 SE 2 Sirkka Savukari ESA

Lisätiedot