Toiminta-ajatus. Opisto on osa elämää.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toiminta-ajatus. Opisto on osa elämää."

Transkriptio

1 Toiminta-ajatus Sisä-Savon kansalaisopisto on avoin vapaan sivistystyön opisto toimialueensa Suonenjoen, Rautalammin, Tervon ja Vesannon asukkaille. Kansalaisopisto järjestää alueen koulutus ja kulttuuri-tarpeita tukevaa monipuolista ja hyvinvointia lisäävää yleissivistävää koulutus-, kulttuuri- ja harrastustoimintaa, ammatillista lisäkoulutusta sekä maksupalvelu ja projektitoimintaa. Opisto on osa elämää. TOIMINNAN TAVOITTEET VUONNA 2014 Asiakkuus: Uusia opiskelijoita saatiin rekrytoitua kursseille 535 kpl. Henkilöstö: Henkilöstö osallistui täydennyskoulutuksiin aktiivisesti, koulutuspäivinä laskettuna yhteensä 332 kappaletta. Tähän lukemaan on laskettu sekä ulkopuolisten tarjoamat koulutukset, OSAAVA-koulutukset ja opiston omien ainealueiden kurssit, joihin opettajat ovat saaneet maksuvapautuksen osana opetushenkilöstön täydennyskoulutusta. Koulutuspäiviä toteutui keskimäärin 3,8 päivää/ henkilö koko henkilökunnalle, johon on laskettu mukaan vakituiset ja tuntiopettajat sekä hallintohenkilöstö. Prosessit: Uusia kursseja toteutui 1523 tuntia, mikä tekee 12% kurssitarjonnasta. Talous: Valtionosuustunteja toteutui tuntia vuonna Määrä nousi edellisvuodesta yli 800 tunnilla. TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Asiakkuus: Uusien opiskelijoiden rekrytointi ja asiakastyytyväisyyden ylläpitäminen, asiakaspalautteen kerääminen. Kylien koulutustarpeiden selvittäminen. Facebook - tiedotuksen tehostaminen opiskelijoille tapahtumista ja kursseista. Henkilöstö: Henkilöstön täydennyskoulutusmahdollisuuksien turvaaminen opetustarjonnan laadun ja uusiutumisen turvaamiseksi (Digi-OSAAVA ja muut koulutukset), sosiaalisen median valmiuksien käytön lisääminen opiston henkilöstölle, UNESCOkoulutoimintaan osallistuminen, uusien opettajien rekrytoiminen, Erasmuskoulutushankkeen käynnistäminen Prosessit: Kurssitarjonnan uudistaminen, opiston prosessien päivittäminen ja opettajan ohjeiden selkiyttäminen ja yksityiskohtaisempi ohjeistus talouteen ja työsopimuksiin liittyen, HelleWi-koulutukset uusille opettajille, sosiaalisen median sisällyttäminen opetukseen. Talous: Uuden EU-ohjelmakauden hankkeiden hakeminen resurssien rajoissa. Maksupalvelukoulutuksen budjetoiminen realistiselle tasolle. Maksupalvelukoulutusten markkinointi yrityksille ja verkostoituminen. Toiminnan sopeuttaminen mahdollisiin valtionosuusleikkauksiin ja kuntien hallintorakenteiden uudistuksiin. 1

2 Visio Opisto on se kunnan voimavara, joka antaa ihmisille mahdollisuuden osallistua, opiskella ja harrastaa omalla paikkakunnalla koko eliniän. TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN 2014 Asiakkuus Asiakastyytyväisyyttä mitattiin kurssipalautteella, jota kerättiin 10% otannalla kursseista lukuvuoden osalta. Kurssipalautteen keskiarvo oli 4,54 (kohta olen tyytyväinen kurssiin, arvioissa 1=heikko, 5=erinomainen). Edellisvuoteen verrattuna keskiarvojen keskiarvo oli käytännöllisesti katsoen sama: tuolloin yleisarvosana oli 4,53. Kursseja otoksessa oli yhteensä 32 kpl. Henkilöstö, osaaminen ja johtaminen Kymmenen henkilöstön jäsentä osallistui elokuun lopussa Varkaudessa järjestetyille Itä-Suomen vapaan sivistystyön päiville, jotka Soisalo-opisto järjesti yhdessä Snellman-kesäyliopiston koordinoiman Itä-Suomen OSAAVA-hankkeen ja Itä- Suomen aluehallintoviraston kanssa. Myös rehtorimme Kirsti Häkkinen antoi oman panoksensa päivien sisältöön, sillä hän osallistui OSAAVA-hankkeen johtoryhmässä koko hankkeen täydennyskoulutuspaketin suunnitteluun. Kädentaitojen opettaja Marja-Liisa Husso oli vuorotteluvapaalla Hänen sijaisenaan toimi Anne Oksanen. Koulutus Vuonna 2014 sekä vakituinen henkilöstö että tuntiopettajat osallistuivat aktiivisesti ulkopuoliseen OSAAVA- ja muuhun täydennyskoulutukseen, sillä täydennyskoulutuspäiviä kertyi yhteensä 332 kappaletta. Henkilöstön kehittämispäivät ja työhyvinvointi Päätoimisen vakituisen henkilöstön kehittämispäivä toteutettiin keväällä 7.5. tutustumalla Vesannon osastoon ja kunnan strategiaan, johon osallistui opiston vakituisen henkilöstön lisäksi myös tuntiopettajia. Työelämän tikkataulun kaikkien vastausten keskiarvoksi tuli päätoimisen vakituisen henkilöstön kyselyssä 3,95 (max. 5). Työtyytyväisyys oli noussut edellisestä vuodesta (3,3) hieman. Tavoitteeksi työtyytyväisyydelle on asetettu 4. Päätoimisen henkilöstön kehityskeskustelut rehtori käy kerran vuodessa ja tekee yhteenvedon kaikille yhteisistä kehittämiskohteista. Toimintasuunnitelma 2015 Päätoimiselle henkilöstölle ja tuntiopettajille hankitaan tarvittavaa täydennyskoulutusta OSAAVAn ja muiden koulutustahojen järjestämänä tarpeiden mukaan. Päätoimisen henkilöstön kehityskeskustelut käydään kerran vuodessa, päätoimisten tuntiopettajien joka toinen vuosí. Henkilöstön määrää sopeutetaan talouden reunaehtoihin. 2

3 Henkilöstö Rehtori Kirsti Häkkinen Toimistopalvelut Leena Hakulinen Sari Piitulainen, 2 pv viikossa Suunnittelevat opettajat Harri Helin, teatteritaide Anne Oksanen, kuvataide ja kädentaidot (Suonenjoki, Rautalampi) Pia Pakarinen, musiikki (Vesanto, Tervo) sekä kädentaidot ja kuvataide (Vesanto, Tervo) Anneli Tarvainen, musiikki (Suonenjoki, Rautalampi) Minna Rönkkö, kielet, atk, koti ja puutarhatalous, ensiapu, tiedotus, UNESCO -toiminta Yhteiset opettajat Henrik Rönkä, tekninen työ Tuntiopettajia 76 kpl Osastovastaavat Anneli Tarvainen, Rautalampi Heidi Hämäläinen, Tervo Pia Pakarinen, Vesanto Talous Opiston talous koostuu valtionavusta, kuntien rahoitusosuudesta, kurssimaksutuloista sekä myyntipalvelu- ja hanketuloista. Opisto piti vuonna 2014 yhteensä valtionosuustuntia (VAOS), missä on parin sadan nousu edelliseen vuoteen verrattuna. Valtionosuustuntien tuntihinta oli 67,73 ja valtionosuutta saatiin Kurssimaksutulot olivat Opetus- ja kulttuuriministeriö jakoi lisäksi opintosetelirahoitusta 8000 maahanmuuttajien, eläkkeellä olevien alle 63- vuotiaiden, senioreiden ja työttömien kurssimaksujen kattamiseen. Hanketoiminnasta erikseen myöhempänä. VIESTINTÄ Ulkoinen viestintä Opiston vakituinen henkilökunta yhteiskuvassa. Kuvasta puuttuu teatteritaiteen opettaja Harri Helin. Kuva: Paikallislehti Sisä- Savo. Opinto-opas ilmestyi jälleen paikallislehti Sisä-Savon liitteenä elokuussa Aina ajantasaiset tiedot löytyvät opiston omilta internet-sivuilta, sekä myös opiston ylläpitämältä Facebook tililtä. Viestintä ja markkinointi toimivat omalta osaltaan näiden kanavien kautta. Opistolla on myös omat bloginsa musiikin, kädentaitojen sekä kielten ainealueille, joiden kautta opiston toimintaa esitellään myös. Myös perinteistä julistemarkkinointia harrastetaan edelleen, ja opiston tapahtumista ilmoitellaan alueen kuntien ja lehtien sähköisissä tapahtumakalentereissa. Lasten ja nuorten kurssien markkinoinnissa hyödynnettiin kouluja. Eri järjestöille ja yhdistyksille tiedotettiin kursseista sähköpostitse. Ilmoitustauluilla mainostettiin kursseja ja opiston tapahtumia. Opisto oli edustettuna Tervon luontomessuilla 9.8., Rautalammin Pestuumarkkinoilla ja Vesannon Syyssävväyksessä Opisto markkinoi kurssejaan ja järjestämiään tapahtumia aktiivisesti. Savon Sanomiin, Paikallislehti Sisä-Savoon, Rautalampi-lehteen ja Radio Savoon lähetettiin tiedotteita ja juttuaiheita, joista suurin osa julkaistiin. Opisto oli lehdistöseurannan mukaan esillä paikallisissa ja alueellisissa lehdissä yhteensä 52 kertaa vuoden 2014 aikana. Lisäksi opisto oli mukana 3

4 Toiminnalliset tunnusluvut Opetustunnit VAOS h Liiketoimintaa, projektit 36,68 h Yhteensä h Opetustunnin hinta VAOS 67,73 OPM:n normihinta 78,61 Brutto-opiskelijat kpl Netto-opiskelijat kpl (21,39 % asukasluvusta) Talouden tunnusluvut Toimintamenot kaikki VAOS menot Valtionapu Toimintatulot kaikki Kurssimaksutulot Toimintatuloihin sisältyy Liike- ja projektitoiminta valtakunnallisessa internetjulkaisussa, kerran televisiossa sekä kolme kertaa radiohaastatteluissa. Markkinointiviestintää seurattiin yksityiskohtaisella tasolla. Viestinnän tarkka kirjaaminen auttaa analysoimaan tiedotuksen onnistumista ja kehittämään uusia muotoja markkinointiin. Opiston sidosryhmistä yhteistyötä tehtiin vahvimmin seuraavien toimijoiden kanssa: Pohjois-Savon neljä LAKE-hankeopistoa ja Snellman-kesäyliopisto, Ikäihmisten neuvostot sekä Sisä-Savon kuntien koulut, kirjastot ja kulttuuritoimet. Opiston venekurssi herätti ansaittua huomiota ja se pääsi YLEn alueuutisiinkin Toimintasuunnitelma 2015 Viestintästrategian ja markkinointiviestinnän analyysi ja edelleen kehittäminen Sosiaalisen median eri muotojen opiskelu ja käyttöönotto opiston viestinnässä Markkinointitapahtumiin osallistuminen OPETUSJÄRJESTELYT JA OPPIMIS- YMPÄRISTÖ Vuonna 2014 Facebookia käytettiin aktiivisesti opiston viestinnässä ja kokeiltiin myös verkkoluentojen välittämistä. Tätä toimintaa on tarkoitus jatkaa tulevaisuudessakin. Musiikki Musiikin opetusta piristi ipad-teknologian haltuunotto musiikin opetuksessa. Opettajat kouluttautuivat käyttämään tablettitietokoneita mm. musiikin jakamiseen, teorian opiskeluun ja taustanauhojen tekemiseen. Osaava hanke mahdollisti lähialueen koulutukset ja opettajat kokoontuivat vermeilemään ja jakamaan tietotaitoa pienryhmässä. Tavoitteena on ekologisempi opetusmateriaalin jakaminen ja musiikin opettajien yhteistyön tehostaminen. Musiikin opiskelijoita osallistui aktiivisesti sekä opiston omiin, että muidenkin järjestäjien konsertteihin. Opiskelijoita kysytään paljon esiintyjiksi erilaisiin tilaisuuksiin ja tämä lisää kansalaisopiston vai- 4

5 Stemman 5-vuotiskonsertti pidettiin Vesannon kevätkonsertin rokkipoikia Tilannekuva Vattumato esityksestä kuttavuutta ja ihmisten tietoisuutta ja mielenkiintoa kansalaisopistoa kohtaan. Yleisöä opiston omissa tapahtumissa oli 1821 henkeä ja muiden kanssa yhteistyössä järjestetyissä tapahtumissa 1964 kuulijaa, mikä tekee yhteisyleisömääräksi 3785 henkilöä. Musiikin opetuksen tukena on ollut vahvasti vuonna 2014 myös kansalaisopiston opettajien perustama yhdistys Sisä- Savon Sävelet ry, jonka tarkoituksena on tukea ja kehittää musiikin harrastustoimintaa Sisä-Savossa. Yhdistyksen saamilla apurahoilla hankittuja laitteistoja on pystytty hyödyntämään myös kansalaisopiston musiikin opetuksessa ja konserteissa. Musiikinopetus on pitkäjänteistä opetustyötä ja sen huomaa myös kurssien ja opiskelijoiden määrissä. Lähes samat kurssit ja opiskelijat toimivat aktiivisesti, sillä kansalaisopistolla on nyt innostavia ja sitoutuneita musiikin opettajia. Toimintasuunnitelma 2015 Musiikin opetuksen sovittaminen yhteen koulujen kerhotoiminnan kanssa, uusien opiskelijoiden rekrytoiminen. Opettajien kouluttaminen musiikkiteknologian uusien sovellutusten ja ipadien käyttöön. Teatteri ja sanataide Näyttämötaiteissa annettiin opetusta 22 kurssilla yhteensä 1060 tuntia. Opiston eri teatteriryhmät valmistivat yhteensä 37 esitystä v aikana, ja ne keräsivät yhteensä yhteensä 2758 katsojaa. Teatteri Lumo valmisti jälleen uudet näytelmät sekä syys että kevätkausille. Huhtikuussa ensi-iltansa sai näytelmä Vattumato, mitä esitettiin Suonenjoen vanhalla lukiolla yhteensä yhdeksän kertaa. Joukossa oli niin kaikille avoimia yleisöesityksiä kuin päivähoitoikäisille sekä pienille koululaisille suunnattuja aamupäivänäytöksiä. Yhteensä Vattumato keräsi 676 katsojaa huhtitoukokuun esityskauden aikana. Lumo osallistui myös syyskuussa Porin valtakunnallisille harrastajanukketeatteripäiville, ja sai esitykselleen n. 30 hengen yleisön. Loppuvuodesta 2014 Lumo toi näyttämölle uuden näytelmän, mikä oli saanut nimen Joulun LUMoa. Sitä esitettiin kahdeksan kertaa joulukuussa 2014, ja katsojia tämä jouluinen näytelmä sai 550 5

6 kpl. Suonenjoen Opistoteatteri Teatraalin kevätkauden näytelmä, Kahen akan loukussa, sai ensi-iltansa maaliskuun loppupuolella, ja esityksiä oli aina huhtikuun lopulle saakka. Tämä hulvaton komedia keräsi runsaasti katsojia, yhteensä näytelmää kävi katsomassa 577 henkilöä. Opistoteatteri Teatraali Rautalammilla toi oikeaa markkinatunnelmaa syyskuussa Pestuumarkkinoille. Museoalue antoi upeat puitteet Heikki Kokkosen näytelmälle, ja Hei hulinaa! -näytelmän näki noin sata henkeä. Rautalammin Teatraali kantaesitti rautalampilaisen Taavi Simosen huostaanottoja käsittelevän näytelmän Isini isi inisi. Tätä näytelmää esitettiin ensin toukokuussa ja myöhemmin marraskuussa. Esitykset saivat yhteensä hieman vajaat 90 henkeä. Rautalammin nuorten teatteriharrastajien ryhmä valmisti oman näytelmän, Tuntematon määränpää, ja esitti sitä lokakuussa. Tämä oli nuoren Aino Utriaisen ensimmäinen oma käsikirjoitus, ja sen esitykset saivat 55 katsojaa. Vesannolla toimiva Teatteri Wecando jatkoi toimintaansa Niiniveden vanhalta koululla. Tilat antoivat omaleimaisen ympäristön ryhmän itse ideoimille, käsikirjoittamille ja näyttelemille enkeliaiheisille runoille, tarinoille ja lauluille. Noin seitsemän enkeliä sai esityksensä lokakuussa, ja niissä kävi yhteensä 132 henkeä. Tervon Niives-teatteri esitti kesäkaudella tunnettua komediaa Kesäleski sekä Lohimaassa että Niiniveden vanhalla koululla. Näytelmän esitykset keräsivät yhteensä 508 katsojaa. Ikäihmisistä koostuva teatteriryhmä Tarinaa ja turinaa valmisti esityksiä erilaisiin tilaisuuksiin ja teki vierailuja palvelutaloihin ja eri yhdistysten ja järjestöjen juhliin. Heidän esityksensä tavoittivat yhteensä reilut 120 henkeä. Opiston teatteritoiminta tavoittaa myös kaikki opistoalueen asukkaat laajalla skaalalla; siitä todisteena myös esimerkiksi lasten ja nuorten teatteriryhmä Kerkonkoskella sekä kehitysvammaisten teatteriryhmä Suonenjoella. Sanataiteessa opiston lausunta ja puheilmaisuryhmä esitti otteita Edgar Lee Mastersin Spoon River antologiasta Kellarikalleriassa, ja sen ohjaajana toimi ryhmän opettaja, lausuntataiteilija Raili Vesterinen. Katsojia esityksellä oli 72 henkeä. Ryhmä esiintyi myös mielenterveysviikolla toukokuussa, minkä lisäksi Spoon River antologiaa esitettiin syksyllä toiveuusintana sekä Suonenjoella että Tervossa. Esitykset keräsivät yhteensä 42 katsojaa. Lausuntaryhmä valmisti uuden esityksen syyskaudelle, ja runoilta Ajattelen sinua tänään runoilta Maaria Leinosen runoihin houkutteli paikalle kuutisenkymmentä runoista kiinnostunutta kuulijaa. Spoon River antologian esiintyjäkaarti kuvattuina rooliasuissaan esityksen jälkeen. 6

7 Upea akvarelli Suonenjoen kevätnäyttelystä. Hieno työ Vesannon kevätnäyttelystä. Hienot posliininmaalaustyöt Rautalammilta Toimintasuunnitelma 2015 Jatketaan monipuolisen teatteri ja sanataiteen ohjelmiston tuottamista sekä tavoitteellista teatterikasvatusta Linkitetään teatteriryhmiä alueen matkailuhankkeisiin ja tuotteistetaan kulttuuriesityksiä Teatteri ja sanataiteen ryhmien ohjaus turvataan tuntiopettajien avulla Kuvataide ja kädentaidot Vuonna 2014 aikana kuvataiteissa ja muotoilussa opetusta annettiin yhteensä 614 tuntia 241 oppilaalle. Kädentaitoja vastaavasti opetettiin 2223 tuntia, ja oppia oli saamassa 641 opiskelijaa. Molempien aineryhmien tuntimäärissä ja osallistujissa oli hienoista laskua edellisvuoteen verrattuna. Kädentaitokursseilla on valmistettu monenmoisilla tekniikoilla toinen toistaan kiehtovampia tuotteita niin keskustoissa kuin kylillä. Valtaosa toiminnasta on ollut koko kauden kestäviä kursseja, mutta myös lyhytkurssitoimintaa on ollut runsaasti tarjolla. Suonenjoella aloitettiin Lasten kädentaitopaja uutena, koko lukuvuoden kestävänä kurssina. Uusia lyhytkursseja olivat Kasvivärjäys, neulekintaita kinnasneulalla ja Joulutohinat nimiset kurssit. Kuvataiteen ja muotoilun puolella Lasipaja sai hyvän vastaanoton. Rautalammilla syyslukukaudella aloitettu kudonta oli Rautalammin puuhanaisten sinnikkyyden ansiota: he olivat mukana keräämässä kudontatarvikkeita ja kangaspuita sekä järjestämässä kudontatilaa. Muita syksyn uutuuksia Rautalammilla olivat Käsityökahvila sekä Kaikkea kivaa ommellen kurssit. Tervossa mm. huovutus ja kudonta ovat pitäneet suosionsa. Uusista kursseista mainittakoon Huonekalujen entisöinti ja verhoilu kurssi, joka on kiinnostanut kurssilaisia. Vesannolla suosituimpia kursseja olivat Kuvia ja tarinoita, posliininmaalaus sekä puutyöt ja pajutyöt. Kaikissa opistokunnissa järjestettiin perinteiset kevätnäyttelyt huhtikuun 2014 aikana. Kurssitöitä oli näytteillä useita satoja, ja kävijöitä näyttelyihin saatiin yhteensä 2040 henkeä. Kevätnäyttelyn avajaisissa Suonenjoella oli paikalla 65 7

8 henkeä. Opiston tuntiopettajat esittelivät omia tulevan kauden kurssejaan Vesannon Syyssävväys tapahtuman yhteydessä sekä opiston kädentaitokurssien tarjontaa Tervon Tekevien syntymäpäivillä loppuvuodesta. Opettajien työnäytöksiin ja kurssitöihin kävi tutustumassa n. 90 henkeä Syyssävväyksessä, ja n. 100 kuntalaista Tervon Tekevien tapahtumassa. Opistolla on myös ollut oma näyteikkuna Rautalammin keskustassa toukokuun puolivälistä 2014 saakka. Kaikki halukkaat ovat voineet käydä katsomassa, mitä kaikkea opistossa voi harrastaa ja saada aikaan. Opisto onkin saanut tästä paljon hyvää palautetta. Toimintasuunnitelma 2015 IPadin hyödyntäminen kädentaitokursseilla. Etenkin lyhytkurssien ajoittaminen kysyntää vastaamaan. Nuoria kiinnostavien kurssien kartoittaminen. Kestävän kehityksen teemoittaminen Nuorten ja ikääntyvien aktivoiminen kursseille Kielet ja tietotekniikka Kieliä opetettiin opiston normaalikursseilla 2014 noin 960 tuntia ja opiskelijoita niillä oli yhteensä 394. Sekä opetustuntien että opiskelijoiden määrissä oli nousua edellisvuoteen verrattuna. Kielivalikoimassa oli suomea, englantia, espanjaa, ranskaa, viroa ja venäjää. Edellä mainituista kielistä Suonenjoen kielivalikoimassa oli niitä kaikkia, muissa kunnissa joitakin niistä. Viron kieltä opiskeltiin kaikissa neljässä opistokunnassa, ja Vesannolla toimivat sen lisäksi myös englannin ja venäjän ryhmät. Suomen kielen kurssit ovat tärkeä lisä opiston kielitarjontaan ja tukevat maahanmuuttajien kotoutumista. Kielikurssien taso vaihteli alkeiskursseista hyvinkin pitkälle edistyneiden kursseihin. Eniten edistyneille opiskelijoille tarkoitettuja kursseja on englannissa, ja varsinkin puhutun kielen kursseja toivotaan. Aamuisin kokoontuvien englannin Coffee Mornings keskustelukurssien ohella vastaavat iltakurssit käynnistyivät Suonenjoella ja Vesannolla. Aivan uusi kokeilu oli En français, ranskan verkkokurssi, joka nimensä mukaisesti toimi verkon välityksellä. Tällä kurssilla opiskeleminen ei siis ole aikaan tai paikkaan sidottua, vaan opiskelu tapahtuu jokaisen omalta kotikoneelta itse valittuna ajankohtana. Tietotekniikan opetus jakaantui tieto ja viestintätekniikan alkeiden opiskelun sekä pidemmälle ehtineiden opiskelijoiden kursseihin. Suurin osa kursseista oli suoraan suunnattu ikäihmisille, jotka tarvitsevat näitä taitoja voidakseen käyttää verkkoon siirtyneitä palveluja ja uusia viestintävälineitä. Tietotekniikkaa opetettiin kaikissa opistokunnissa. Peruskurssien lisäksi Vesannolla keskityttiin kuvankäsittelyyn, ja siellä tarjottiinkin niin digipokkarikamerakurssi kuin Valokuvat kuvakirjoiksi niminen kurssi. Kokonaan uusia kursseja olivat Suonenjoella pidetyt Windows 8 ja uudet Office-ohjelmat kurssi sekä ajankohtainen lyhytkurssi Facebook, Twitter, Instagram?, joka nimensä mukaisesti keskittyi sosiaalisen median sovelluksiin. Opiskelijoita atk-kursseilla oli yhteensä 205 ja kursseja pidettiin 21 kpl; oppitunteja niillä oli yhteensä 430. Sekä kurssien että opiskelijoiden että oppituntien määrässä oli kasvua edellisvuoteen verrattuna. Tämä kertookin siitä, että tämäkin ainealue kiinnostaa alueen asukkaita. 8

9 Iloiset Tervon perhevaeltajat tauolla. Kuva: Eila Suomalainen. Toimintasuunnitelma 2015 Maahanmuuttajien suomen kielen opetuksesta huolehtiminen. Monipuolisen kielten opetuksen järjestäminen kysynnän mukaan. Kielten opettajien kouluttaminen AC ja muiden atk-sovellusten käyttöön Tietotekniikan opetuksen kysyntään vastaaminen. Tanssi, terveys ja liikunta Liikunnan kurssit toteutuivat vuonna 2014 hyvin, ja liikunta oli erittäin suosittu ainealue. Tuntimäärä ainealueella oli yhteensä 2107 tuntia ja osallistujia oli 2974 henkeä. Liikunnan ainealue onkin osallistujamäärällä mitattuna opiston suurin. Liikunnassa parhaiten osallistujia vetivät zumba, vesijumpat, kuntosalit ja kuntoliikuntakurssit. Opisto keskittyy jatkossakin työikäisen väestön ja ikäihmisten kuntoliikuntaan. Tanssi ainealueena koki valtavan nousun edellisvuoteen verrattuna, ja sekä opetustuntien että kurssilaisten määrä moninkertaistui edellisvuodesta. V tanssia opetettiin 399 tuntia 407 kurssilaiselle, kun edellisvuonna vastaavat lukemat olivat 176 tuntia ja kurssilaisia yhteensä 124 kpl. Tanssinopettaja Hanna Vilander. Kuva: Johanna Vehmas. Terveyteen tähtäävillä kursseilla pääpaino oli ensiapukoulutuksessa. Suurin osa näistä kursseista toteutettiin myyntipalvelukoulutuksena. Yhteensä tämän ainealueen kursseja opistossamme järjestettiin 180 tuntia 165 kurssilaiselle. Uusi terveyttä edistävä kurssi oli Vesannolla lukuvuonna järjestetty Kitistä kilojasi, joka keräsi mukaan painonhallinnasta ja terveistä elämäntavoista kiinnostuneita kurssilaisia. Liikunnan opettajat osallistuivat Kuopion kansalaisopiston LAKE-hankkeeseen, johon opiston opettajista Kirsi Falin, Seija Paananen ja Auli Junikka muodostivat liikunnan ja tanssinopettajien kanssa oman pedagogisen kehittämisen ryhmän. Tämä ryhmä tuotti hankkeessa kyselylomakkeen, jolla voidaan selvittää ryhmiin tulevien opiskelijoiden erityistarpeita liikunnan ohjauksessa. 9

10 UNESCOn maailmanperintökohteista kertovassa luentosarjassa tällä kertaa vuorossa oli Verla. Professori Kirsti Lonka luennoi Suonenjoella Luento välitettiin verkkovälitteisesti muihin opistokuntiin reaaliajassa. Puutarhaongelmia yleisöiltojen ajatuksena oli käyttää radion luontoilloista tuttua konseptia puutarha aiheisten kysymysten ratkomiseen. Kuvassa mainosjuliste Suonenjoen illasta. Toimintasuunnitelma 2015 Liikuntaryhmien vetäjien löytäminen seuraavan vuoden ohjelmaan. Liikunnan markkinointitapahtumat eri kuntien markkinoiden yhteydessä. Liikuntakurssien ottaminen sosiaalisen hyvinvoinnin edistämisen strategiseen suunnitteluun eri kunnissa. Liikunnan opettajien kouluttaminen. Muut Kotitalousopetusta annettiin yhteensä 90 tuntia 57 kurssilaiselle. Puutarhataloutta opetettiin eri opistokunnissa yhteensä 49 tuntia neljällä eri kurssilla. Mukana oli niin puutarhasuunnittelun pidempi kurssi kuin tietyn aihepiirin ympärille rakennettuja lyhytkurssejakin. Kotitaloudessa suosituin ryhmä on Pikkukokit, joita vuonna 2014 oli kolme eri ryhmää kahdessa eri kunnassa. Luentoja ja muita tapahtumia toteutettiin vuoden aikana runsaasti. Syksyn luentokausi käynnistyi jo elokuussa, kun Suonenjoelle saatiin luennoijaksi professori Kirsti Lonka. Hänen luentonsa oli otsikoitu otsakkeella Sukellus tulevaisuuden oppimiseen, ja se välitettiin verkon välityksellä niin Tervoon, Vesannolle kuin Kuopioon Rajalan koulullekin. Tämä luento saavutti kaiken kaikkiaan n. 170 kuulijaa. Puutarha-aiheisilla luennoilla kokeiltiin aivan uudenlaista lähestymistapaa. Puutarhaongelmia yleisöilloissa Suonenjoella ja Tervossa ihmiset saivat radion luontoiltojen tapaan esittää kysymyksiä suoraan paikan päällä vastailevalle asiantuntijalle. Illat keräsivät noin kolmisenkymmentä kotipuutarhuria, ja osallistujat saivat arvokkaita vinkkejä oman puutarhansa ongelmien selättämiseen. Opisto kuuluu kansainväliseen UNES- CO-kouluverkostoon, ja tämän toiminnan puitteissa opisto järjesti UNESCOn maailmanperintökohteista ja erityisesti Verlasta kertovia luentoja eri opistokunnissa huhtikuun 2014 aikana. Luennot keräsivät yleisöä yhteensä yli 60 henkeä. Syyslukukauden 2014 aikana opisto tarjosi opistokuntien asukkaille uutta mahdollisuutta osallistua AC-välitteisille etäluennoille. Uutta oli tarjota mahdollisuutta kuunnella asiantuntijaluentoa kotikoneelta käsin. Luentojen aiheet käsittelivät uusia ravitsemussuosituksia sekä rintasyövän nykytilannetta ja hoitoja. Lisäksi tarjottiin perinteisellä menetel- 10

11 mällä yleisöluento kotikompostoinnista Vesannolla. Luennot keräsivät joitakin kymmeniä osallistujia. Aivan uusi kokeilu olivat opiston järjestämät vaellustapahtumat. Näitä järjestettiin syksyn aikana Suonenjoella, Rautalammilla ja Tervossa yhteistyössä ko. kuntien vapaaaikatoimen kanssa. Vaelluksilla oli mahdollista valita helpompi perhereitti tai vaativampi ns. karpaasien vaellus. Yhteensä opiston vaellustapahtumiin osallistui seitsemisenkymmentä ihmistä. Opiston panos ikäihmisten viikolle sisälsi Stemma-kuoron esiintymisen viikon avajaisjuhlassa, tekstiili-ilottelua, yhteislaulutuokion sekä tarinateatteriesityksen kaupungin päiväkeskuksella sekä Spoon River antologian uusintaesityksen Kellarikalleriassa. Näiden lisäksi järjesti retken Rautalammille sekä Elsa Parosen Ikäinnovaatiohankkeen tuloksista Suonenjoen osalta kertovan luennon. Osallistujia näissä tapahtumissa oli yhteensä 187 henkeä. Musiikki Iloisia osallistujia Tervon perhevaellukselta, joka pidettiin Kuva: Eila Suomalainen. Musiikin opiskelijat esiintyivät opettajansa johdolla noin 27 eri tilaisuudessa vuoden aikana. Tilaisuuksista 16 oli opiston järjestämiä konsertteja, ja 11 kpl sellaisia tilaisuuksia, joissa järjestävänä tahona oli joku muu kuin opisto, mutta joissa opiston musiikkiryhmiä oli mukana esiintymässä. Kuulijoita eri tilaisuuksissa oli opiston omissa tapahtumissa 1821 henkeä, ja muiden kanssa yhteistyössä järjestetyissä tapahtumissa 1964 kuulijaa, mikä tekee yhteisyleisömääräksi 3785 henkilöä. Ihana IloVeela 25 v.! Tilaisuuksien järjestäjinä toimivat usein seurakunnat, koulut, hoitokodit ja kylä ym. yhdistykset. Näiden lisäksi opiskelijat esiintyivät opiston omissa juhlissa, näyttelyjen avajaisissa sekä musiikinopettajien organisoimissa soittajaisissa, joissa opiskelijat saivat arvokasta esiintymiskokemusta. Vuonna 2014 useat opiston kuorot pitivät juhlakonserttejaan: Stemma täytti 5v., Hymyhuulet 10v. sekä IloVeela ja Tuulantei peräti 25v. Näyttelyt Opiston näyttelykausi käynnistyi jo syyskuun alussa, kun yhteistyössä Marttojen ja Pohjois- Savon Sieniseuran kanssa järjestettiin sieninäyttely. Yhtenä päivänä auki olleessa näyttelyssä kävi kova kuhina, sillä näyttelypäivän aikana sieniä kävi ihastelemassa ja sienitietoutta saamassa 195 henkeä. Kaikissa opistokunnissa järjestettiin perinteiset kädentaitojen kevätnäyttelyt huhtikuun aikana. Kaikissa näyttelyissä katsojia kävi runsaasti; yhteensä opistokuntien kevätnäyttelyissä kävi 2040 henkeä tutustumassa upeisiin oppilastöihin. Opiston kevätnäyttelyt ovat kussakin kunnassa yleensä eniten kävijöitä kerääviä tapahtumia, ja kuntalaiset osaavat niitä jo joka kevät odottaa. 11

12 Kevätnäyttelyn avajaiset vietettiin ohjelmallisina Suonenjoella 2.4., ja niissä vieraili 65 kävijää. Muutoin Suonenjoen kevätnäyttely keräsi 545 näyttelyvierasta. Rautalammin kevätnäyttelyn näki 300 ihmistä, Tervossa vastaava luku oli 180, ja Vesannolla huikeat n. 950 kävijää. Itämaisen tanssin ryhmä Suonenjoen kevätnäyttelyn avajaisissa. SIDOSRYHMÄYHTEISTYÖ Paikallinen yhteistyö Opiston paikallinen yhteistyö korostuu yhteisten tapahtumien järjestämisessä kuntien, seurakuntien, järjestöjen ja yhdistysten kanssa. Osastovastaavat opistokunnissa ja rehtori ja suunnittelijaopettaja Suonenjoella pyrkivät olemaan mukana paikallisten tapahtumien järjestelyissä. Syksyllä opisto markkinoi kursseja Tervon pienillä luontomessuilla, Rautalammin pestuilla ja Vesannon syyssävväyksessä. Alueellinen yhteistyö Alueellisessa yhteistyössä korostui Snellman kesäyliopiston koordinoiman hankkeen rooli kansalaisopistojen opettajien koulutus ja kohtauspaikkana. Lisäksi uutena isona kokoajana erityisesti liikunnan ainealueen opettajille alkoi Kuopion kansalaisopiston pedagogisen kehittämisen LAKE-hanke. Lisätietoja hankkeesta: veraja/kuopio/kansalaisopisto/lake HANKKEET Opintoseteliavustus Opetusministeriö myönsi opistolle 8000 opintosetelityyppistä avustusta Opetusministeriön määrittelemiin kohderyhmiin kuuluvien henkilöiden opiskelijamaksujen korvaamiseen lukuvuodelle Avustus tuli sidottua kokonaan opiskelijamaksuihin jo syyslukukaudella Opisto kohdensi avustuksen senioreiden, eläkkeellä olevien alle 63-vuotiaiden (lähinnä kehitysvammaisten), työttömien ja maahanmuuttajien koulutuksiin. Pedagoginen laatu-hanke Kuopion kansalaisopisto koordinoi hanketta, joka kulki työnimellä Pedagoginen laatu. Kyseessä on yhteishanke Kaskikuusen kansalaisopiston, Siilinjärvi-Maaningan kansalaisopiston, Sisä- Savon kansalaisopiston ja Snellman kesäyliopiston kanssa. Hanke toteutettiin opetushallituksen myöntämällä Laatu- ja kehittämisavustuksella. Pedagoginen laatu -hankkeen keskiössä oli Vapaan sivistystyön didaktisten ja pedagogisten toimintamallien kehittäminen ja laadun arviointi. Hanke oli kohdistettu siinä mukana oleville toimijoille. Hankkeen avulla perustettiin vermekehittämisryhmät viiden ainealueen opettajille, jotka kokoontuivat Haaga- Helia Ammattikorkeakoulun Katri Aaltosen vetämissä työryhmissä. Työpajan jatkumoksi järjestettiin webinaareja. Niiden taustamateriaalit löytyvät hankesivustolta osoitteesta: veraja/kuopio/kansalaisopisto/lake. 12

13 Sisä-Savon kansalaisopistolta hankkeeseen osallistuvat liikunnan opettajat Kirsi Falin, Seija Paananen ja Auli Junikka sekä kieltenopettajista Sirje Huuskonen. Järjestyksenvalvoja ja tapahtumajärjestäjäkoulutusten luominen osaksi maksupalvelutoimintaa Pöhinää pönttöön aktiivisen kansalaisuuden kehittämishanke Opetushallitus myönsi opistolle tukea hankkeeseen, jossa etsitään luovia ja innovatiivisia malleja aktiivisen kansalaisuuden ja lähidemokratian toteutumiseksi opiston toiminta-alueella. Hankkeesta tarkemmin sivulla 14. Luovaa voimaa luonnosta hanke Opetus ja kulttuuriministeriö myönsi opistolle hanketukea vuosille neljän kunnan yhteiseen kylille suunnattuun kulttuurihankkeeseen, jonka sisällöstä tarkemmin sivulla 14. Toimintasuunnitelma 2015 Opintoseteliavustus (OPH) Pöhinää pönttöön hankkeen toteuttaminen Luovaa voimaa luonnosta hankkeen toteutus Valtakunnallinen vaikuttavuus Valtakunnallisessa tiedotuksessa opisto on ollut esillä opettajien musiikin yhdistys Rajallisten ansiosta Souliverkkojulkaisussa. Maksupalvelutoiminta Vuoden aikana järjestettiin useita ensiapukoulutuksia eri ammattiryhmille. Näiden lisäksi maksupalvelukoulutuksena tarjottiin myös muun muassa ATK:ssa, liikunnassa, sekä erilaisilla työttömille suunnatuilla kursseilla. Kaiken kaikkiaan maksupalvelukursseja toteutui v kurssia, ja näillä oli yhteensä yli 400 osallistujaa. Tunteja maksupalvelkursseihin käytettiin n. 280 tuntia. Toimintasuunnitelma 2015 EA-maksupalvelutoiminnan laajentaminen kunnista yrityksille ja järjestöille ja maksupalvelutoiminnan laajentaminen eri ainealueille 13

14 Pöhinää pönttöön aktiivisen kansalaisuuden työkalupakki hanke v Opetushallitus on myöntänyt Sisä-Savon kansalaisopistolle laatu ja kehittämisavustusta vuosille Pöhinä pönttöön aktiivisen kansalaisuuden työkalupakki hankkeeseen. Hankkeessa etsitään luovia ja innovatiivisia malleja aktiivisen Kansalaisuuden ja lähidemokratian toteutumiseksi opiston toiminta-alueella. Tavoitteena on myös lisätä kiinnostusta yhteistä päätöksentekoa ja poliittusta keskustelua kohtaan sekä luoda aktiivisen kansalaisuuden edistämisen strategia. Hankkeessa yhteistyökumppaneina toimivat Maaseudun kehittämisyhdistys Mansikka ry sekä Snellman-kesäyliopisto. Syksyllä 2014 hankkeessa tehtiin kysely kylien ja yhdistysten koulutustarpeista yhdessä Maaseudun kehittämisyhdistys Mansikka ry:n kanssa. Saman yhteistyökumppanin kanssa järjestettiin kolme Pöhinä ja rahoitusiltaa Suonenjoella, Rautalammilla ja Tervossa, joissa käytiin läpi erilaisia kehittämishankkeisiin suuntautuvia rahoituksia ja hankeideoita sekä tiedotettiin tästä hankkeesta Luovaa voimaa luonnosta hanke Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Sisä-Savon kansalaisopistolle tukea Luovaa voimaa luonnosta -hankkeelle vuosille Koko hankkeen budjetti on , josta on kuntien ja kylien omarahoitusta. Hankkeen tavoitteena on kehittää sellaisia kulttuuripalveluja, joita voidaan toteuttaa helposti kylillä tiloista riippumatta ja erityisesti luonnossa. Hankkeen koordinaattori on Sisä-Savon kansalaisopisto (Suonenjoen ja Rautalammin alueet), yhteistyökumppaneina toimivat Konneveden ja Hankasalmen sivistystoimet. Hankekoordinaattorina ja yhtenä taiteilijana toimii musiikkipedagogi Milja Markkanen. Muut taiteilijat Jaana Harlin Konnevedeltä, Ritva Hänninen Hankasalmelta, Annukka Martikainen Suonenjoelta, Erja Puoskari Rautalammilta sekä Laura Rukola, Hanna Vilander ja Jukka Virtala Suonenjoelta. Rautalammin museo toimii hankkeessa luovien prosessien dokumentoinnin asiantuntijana tuottaen hankkeesta kiertävän näyttelyn. Opiskelijoille tullaan järjestämään harjoittelupaikkoja Savoniaammattikorkeakoululle. Hanke verkostoi eri alojen taiteilijoita suuremmaksi kokonaisuudeksi ja tuottaa pilotteina taiteellisia prosesseja alueen asukkaille erityisesti kylillä. Yhteistyötä kehitetään taiteilijoiden kesken yli taiteen- ja kuntarajojen. Hankkeen sisältö toteutetaan työpajoin (8 kpl) neljässä kunnassa pääosin kesäaikana Hankkeen työpajoissa tuotettu toiminta kohdistuu suoraan kylien kulttuuritoiminnan kehittämiseen, ja pilottikokeilut luovan voiman loihtimiseksi luonnosta toteutetaan yhdessä kylien asukkaiden kanssa. Luovista työpajoista kiinnostuneita kyliä otetaan Suonenjoen ja Rautalammin alueella ilmoittautumisjärjestyksessä mukaan kaksi molemmista kunnista. Kylien omavastuuosuus luovista työpajoista on 200 /kylä, lisätietoja hankkeesta voi kysellä hankekoordinaattori Milja Markkaselta. Hankkeen järjestäytymiskokous taiteilijoiden kanssa pidettiin Sisä-Savon kansalaisopistolla , jossa sovittiin alustavat työnjaot ja käynnistettiin luovien prosessien suunnittelu. 14

15 Harri eläkkeelle! Kansalaisopiston teatteriaineiden pitkäaikainen opettaja Harri Helin jäi ansaitulle eläkkeelle palvelusvuoden jälkeen. Harrin ura Sisä-Savon kansalaisopiston palveluksessa oli pitkä ja ansiokas. Hän ohjasi uransa aikana sadoittain erilaisia produktioita aina suurista kirkkonäytelmistä pienten teatteriryhmien esityksiin. Kaiken kaikkiaan hänen ohjaamiensa näytelmien osallistuja ja katsojamääriä voi vain arvailla, mutta hänen vaikutuksensa Suonenjoen ja koko Sisä-Savon kulttuurielämään on mittava. Siitä yhtenä osoituksena hänen saamansa Suonenjoki-palkinto itsenäisyyspäivänä Harria voisi kuvailla suurten tunteiden mieheksi. Hänessä yhdistyvät itku ja nauru, voima ja herkkyys, raivo ja lempeys. Lyhytjännitteinen mutta sitkeä Harri on myös, ja noita ominaisuuksia hänen työssään on todella tarvittu. Harrastelijanäyttelijöiden kanssa toimiessa huomioon on pitänyt osata ottaa niin ykskaks yllättäen iskenyt ramppikuume, sairastumiset ja muut menot kuin lypsyajatkin. Silti produktiot on aina saatu kasaan, ja lopputuloksia on voitu ihailla kaikissa neljässä opistokunnassamme. Ohjaajan työssä joutuu välillä ohjaamaan myös vaikkapa hevosia. Kuva vuodelta 1996 Rautalammille ohjatun Nuijasota-näytelmän yhteydestä. Ihailtavaa Harrin urassa on ollut myös se, että hän on tarjonnut mahdollisuuksia teatterin harrastamiselle myös erilaisille erityisryhmille, kuten kehitysvammaisille. Myös iäkkäät osallistujat ovat aina olleet tervetulleita, ja Harri osasi mitoittaa roolit tai tehtävät kunkin osallistujan kykyihin ja voimavaroihin sopiviksi. Useissa perheissä on myös oltu Harrin opissa useassa sukupolvessa, mikä osaltaan kertoo sekin pitkästä urasta, mutta myös siitä, että ohjaaja on ollut pidetty ja asiansa osaava mies. Harri itse on asiasta puhuttaessa vaatimattomasti todennut, että kai mää jotain oon tehny oikeinkin kun ne on laskenu lapsensakin mun kursseille. Harri antautui ohjaustyölleen sataprosenttisesti, työtunteja laskematta sekä täydellä sydämellä. Saamme olla kiitollisia siitä, että olemme saaneet nauttia monipuolisista teatteriproduktioista vuosikymmenten aikana. Harri Suonenjoen itsenäisyyspäiväjuhlassa kainalossaan juuri vastaanotettu Suonenjoki-palkinto. 15

16 netto-opisk. %-osuus väestöstä Kurssilaiset kunnittain 2014 Suonenjoki 11,03 % 13,90 % 20,30 % 54,77 % (3957 hlöä) Rautalampi (1467) Tervo (797) yht Vesanto (1004) Netto-opiskelijat ikäryhmittäin v ALLE 16-V. 681 TYÖIKÄISET ELÄKKEELLÄ OLEVAT 1685 IKÄRYHMÄ EI TIEDOSSA Yht kpl netto-opiskelijoita yht./vuosi5000 Netto-opiskelijat, 5v. seuranta Vuodet Netto-opiskelijoiden %-osuus väestöstä, 5v. seuranta 20,23% 18,13% 25,81% 25,21% Vuodet ,39% 16

17 Opetustunnit ja kurssilaiset ainealueittain 2014 Suonenjoki Rautalampi Tervo Vesanto Aine Opiskelijat Opetustunnit Opiskelijat Opetustunnit Opiskelijat Opetustunnit Opiskelijat Opetustunnit Historia, yhteiskunta Psykologia, kasvatus Terveydenhoito, ensiapu Musiikki Kielet Tietotekniikka Esittävä sanataide, kirjallisuus Kuvataiteet, muotoilu Kädentaidot Tanssi ja liikunta Koti ja puutarhatalous Muu koulutus Yhteensä

18 Tunnin hinta ( ) näkyvyys, krt/vuosi euroa Opetustunnit v kunnittain Opetustunnin hinta ( ) 80 74,62 72,86 65,63 20,91 % 10,82 % 21,54 % 46,73 % Suonenjoki (5846 h) Rautalampi (2694) Tervo (1354) Vesanto (2617) ,23 42,63 Vuodet Tuntihinta per kunta v Vuodet Suonenjoki Rautalampi Tervo Vesanto Opiston näkyvyys mediassa (lehdet, internet, radio, tv) Vuodet

TOIMINNAN TAVOITTEET VUONNA

TOIMINNAN TAVOITTEET VUONNA Toiminta-ajatus Sisä-Savon kansalaisopisto on avoin vapaan sivistystyön opisto toimialueensa Suonenjoen, Rautalammin, Tervon ja Vesannon asukkaille. Kansalaisopisto järjestää alueen koulutus ja kulttuuri-tarpeita

Lisätiedot

Toiminta-ajatus. Opisto on osa elämää.

Toiminta-ajatus. Opisto on osa elämää. Toiminta-ajatus Sisä-Savon kansalaisopisto on avoin vapaan sivistystyön opisto toimialueensa Suonenjoen, Rautalammin, Tervon ja Vesannon asukkaille. Kansalaisopisto järjestää alueen koulutus ja kulttuuri-tarpeita

Lisätiedot

Toiminta-ajatus. Opisto on osa elämää.

Toiminta-ajatus. Opisto on osa elämää. Toiminta-ajatus Sisä-Savon kansalaisopisto on avoin vapaan sivistystyön opisto toimialueensa Suonenjoen, Rautalammin, Tervon ja Vesannon asukkaille. Kansalaisopisto järjestää alueen koulutus ja kulttuuri-tarpeita

Lisätiedot

TOIMINNAN TAVOITTEET VUONNA

TOIMINNAN TAVOITTEET VUONNA Toiminta-ajatus Sisä-Savon kansalaisopisto on avoin vapaan sivistystyön opisto toimialueensa Suonenjoen, Rautalammin, Tervon ja Vesannon asukkaille. Kansalaisopisto järjestää alueen koulutus ja kulttuuri-tarpeita

Lisätiedot

Vasemmassa reunassa oleva Sanna Koponen esitteli kavalkadin suomalaisia kansallispukuja, joita on tarkoitus myös tehdä kansalaisopiston kursseilla

Vasemmassa reunassa oleva Sanna Koponen esitteli kavalkadin suomalaisia kansallispukuja, joita on tarkoitus myös tehdä kansalaisopiston kursseilla Vasemmassa reunassa oleva Sanna Koponen esitteli kavalkadin suomalaisia kansallispukuja, joita on tarkoitus myös tehdä kansalaisopiston kursseilla Suomi 100-juhlavuotta 2017 varten. Vasemmalla Kuopion

Lisätiedot

Nilakan kuntarakenneselvitys: kansalaisopistotoiminnan järjestämisen vaihtoehtoiset mallit

Nilakan kuntarakenneselvitys: kansalaisopistotoiminnan järjestämisen vaihtoehtoiset mallit Nilakan kuntarakenneselvitys: kansalaisopistotoiminnan järjestämisen vaihtoehtoiset mallit Malli A. Muodostetaan uusi Nilakan kansalaisopisto, jossa ovat mukana Pielavesi, Keitele, Tervo ja Vesanto tuntimäärä

Lisätiedot

VST vapaa sivistystyö. OAO AKOL ry vst-tiimi

VST vapaa sivistystyö. OAO AKOL ry vst-tiimi VST vapaa sivistystyö OAO 7.11.2018 AKOL ry vst-tiimi Mitä on vapaa sivistystyö? Vapaan sivistystyön tarkoituksena on elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta tukea yksilöiden persoonallisuuden monipuolista

Lisätiedot

SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA

SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA 1 SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA 2019 23.11.2018 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. SOFIA-OPISTON TEHTÄVÄ.. 3 2. TOIMINNAN KEHITTÄMINEN 3 3. HENKILÖSTÖN KOULUTUS JA OSALLISTAMINEN 4 4.

Lisätiedot

EURAN KUNNAN SENIORI-IKÄISTEN VIRKISTYS- JA HYVINVOINTIPALVELUIDEN STRATEGIA 2011 2016

EURAN KUNNAN SENIORI-IKÄISTEN VIRKISTYS- JA HYVINVOINTIPALVELUIDEN STRATEGIA 2011 2016 EURAN KUNNAN SENIORI-IKÄISTEN VIRKISTYS- JA HYVINVOINTIPALVELUIDEN STRATEGIA 2011 2016 Rikas elämä kaiken ikää. 21.2.2011 Sisällysluettelo 1. STRATEGIAN TARKOITUS 3 2. STRATEGIAN TAUSTAA 3 3. STRATEGIAN

Lisätiedot

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009 Liite nro 4 Yhdtr. 30.7.2008 223 liite2 Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009 Kurssihinnoittelun lähtökohtana on oppitunnin tuotantohinta,

Lisätiedot

Luovaa voimaa luonnosta hanke. Hanke-esitys Pohjois-Savon kulttuuritoimijoiden tapaamisessa 2.10.2015 Kirsti Häkkinen

Luovaa voimaa luonnosta hanke. Hanke-esitys Pohjois-Savon kulttuuritoimijoiden tapaamisessa 2.10.2015 Kirsti Häkkinen Luovaa voimaa luonnosta hanke Hanke-esitys Pohjois-Savon kulttuuritoimijoiden tapaamisessa 2.10.2015 Kirsti Häkkinen Luovaa voimaa luonnosta hanke Hanke pähkinänkuoressa: Toteutusaika 1.12.2014-31.12.2015

Lisätiedot

KANSALAISOPISTO TYÖPAIKKANA. Info uusille opettajille Wellamo opisto Päivikki Tapiola

KANSALAISOPISTO TYÖPAIKKANA. Info uusille opettajille Wellamo opisto Päivikki Tapiola KANSALAISOPISTO TYÖPAIKKANA Info uusille opettajille Wellamo opisto 29.8.2016 Päivikki Tapiola VAPAA SIVISTYSTYÖ: villiä ja vapaata? Laki vapaasta sivistystyöstä (932 / 1998) Vapaan sivistystyön tarkoituksena

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN. Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus Helsinki, Paasitorni

TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN. Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus Helsinki, Paasitorni TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus 15.4.2010 Helsinki, Paasitorni Taiteen perusopetuksen kehittäminen Opetustuntikohtaisen taiteen perusopetus:

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari

Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari Power Park 14.4.2010 Valtakunnallinen vapaan sivistystyön kehittämisohjelma 2008 2012 Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014 Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen TUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Pirkan opiston opiskelijoiden tyytyväisyyttä

Lisätiedot

Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym. tilaisuuksien järjestäminen ja kehittäminen

Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym. tilaisuuksien järjestäminen ja kehittäminen Ii- instituutti liikelaitos Johtokunta 4.11.2014, liite 1. Ii-instituutti -liikelaitoksen johtokunnan toimintasuunnitelma: Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym.

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA johtreht/4 1 SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOKUNTA 26.5.2009

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA johtreht/4 1 SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOKUNTA 26.5.2009 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA johtreht/4 1 4 POHJOISEN ALUEOPISTON ESITTELY Sto EHDOTUS Merkitään tiedoksi. Lisätiedot: Vattula Kaarina, aluerehtori (pohjoinen alueop.), puhelin 310 88541 ESITTELIJÄ Historiaa

Lisätiedot

INARIN KUNNAN RAJANAAPURIT. Enontekiö Kittilä Sodankylä Utsjoki. Norja Venäjä. www.revontuliopisto.fi. www.inari.fi

INARIN KUNNAN RAJANAAPURIT. Enontekiö Kittilä Sodankylä Utsjoki. Norja Venäjä. www.revontuliopisto.fi. www.inari.fi INARIN KUNNAN RAJANAAPURIT Enontekiö Kittilä Sodankylä Utsjoki Norja Venäjä REVONTULI- OPISTON RAJANAAPURIT Inari Kolari Muonio Rovaniemi Kemijärvi Pelkosenniemi Savukoski Norja Ruotsi Venäjä INARI ON

Lisätiedot

TOIMINNAN TAVOITTEET VUONNA

TOIMINNAN TAVOITTEET VUONNA Toiminta-ajatus Sisä-Savon kansalaisopisto on avoin vapaan sivistystyön opisto toimialueensa Suonenjoen, Rautalammin, Tervon ja Vesannon asukkaille. Kansalaisopisto järjestää alueen koulutus ja kulttuuri-tarpeita

Lisätiedot

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig n taustaa Hallitusohjelman tavoite "Opettajan työn houkuttelevuutta parannetaan kehittämällä työolosuhteita. Koulutuksen järjestäjille säädetään velvoite huolehtia siitä, että henkilöstö saa säännöllisesti

Lisätiedot

Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana. Joni Kinnunen

Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana. Joni Kinnunen Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana Joni Kinnunen 20.3.2019 Suomussalmi Noin 8000 asukkaan kunta Kainuussa Väestö vähenee ja ikääntyy Pitkät välimatkat Taiteen ammattilaisten kapea kärki, yhteisön ja

Lisätiedot

Otsikko. Alaotsikko. Tekijä 23.4.2015 1

Otsikko. Alaotsikko. Tekijä 23.4.2015 1 Otsikko Alaotsikko Tekijä 23.4.2015 1 100 vuotta oppimisen iloa Helsingin työväenopisto on Helsingin kaupungin omistama oppilaitos yli 16-vuotiaille Perustettu Helsingin kaupunginvaltuuston päätöksellä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016 TURUN OPPISOPIMUSTOIMISTO

TOIMINTAKERTOMUS 2016 TURUN OPPISOPIMUSTOIMISTO TOIMINTAKERTOMUS 2016 TURUN OPPISOPIMUSTOIMISTO UNELMISTA INNOSTUMISTA, BLOGGAAJIA JA UUSIA YRITYKSIÄ Vuosi 2016 alkoi varsin vilkkaasti oppisopimuskoulutuksen osalta uusia oppisopimuksia aloitettiin ensimmäisen

Lisätiedot

MONIKULTTUURISUUS TAITO- JA TAIDEAINEISSA KIELEN OPPIMISEN APUVÄLINEENÄ -hanke

MONIKULTTUURISUUS TAITO- JA TAIDEAINEISSA KIELEN OPPIMISEN APUVÄLINEENÄ -hanke MONIKULTTUURISUUS TAITO- JA TAIDEAINEISSA KIELEN OPPIMISEN APUVÄLINEENÄ -hanke LOPPURAPORTTI Heli Karppinen Kaukametsän opisto PL 251, 87101 Kajaani SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO..2 2 HANKKEEN TAUSTA JA

Lisätiedot

VAPAASTA SIVISTYSTYÖSTÄ MAHDOLLISUUKSIA KOULUTUSTARJONNAN MONIPUOLISTAMISEEN Educa 2012 la 28.1.2012, Päivi Majoinen Pieksämäen seutuopisto

VAPAASTA SIVISTYSTYÖSTÄ MAHDOLLISUUKSIA KOULUTUSTARJONNAN MONIPUOLISTAMISEEN Educa 2012 la 28.1.2012, Päivi Majoinen Pieksämäen seutuopisto VAPAASTA SIVISTYSTYÖSTÄ MAHDOLLISUUKSIA KOULUTUSTARJONNAN MONIPUOLISTAMISEEN Educa 2012 la 28.1.2012, Päivi Majoinen Pieksämäen seutuopisto Koulutusta yhteistyössä Pieksämäellä Taustaa -Pieksämäellä paljon

Lisätiedot

Kansalais- ja työväenopistojen vapaus ja vastuu

Kansalais- ja työväenopistojen vapaus ja vastuu Kansalais- ja työväenopistojen vapaus ja vastuu SVV- luentosarja 2015-2016 Ma= Korolainen, Pilvi Mansikkamäki, Ma= Saari Laki vapaasta sivistystyöstä (21.8.1998/632 ja 29.12.2009/1765) 1 Vapaan sivistystyön

Lisätiedot

Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä

Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä Kimmo Hämäläinen, pääsihteeri Opetustoimen henkilöstökoulutuksen neuvottelukunta Virtuaaliopetuksen päivät Helsinki 08.12. 09.12.2010 Neuvottelukunnan

Lisätiedot

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015. Lukuvuosi _2015-2016 R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015. Lukuvuosi _2015-2016 R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7 1/7 UTAJÄRVEN KUNTA Liite UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015 Lukuvuosi _2015-2016 OPETUSSUUNNITELMAN TOTEUTTAMINEN opetustunnit yleisopetus vkt sltk myöntänyt 136 käytössä 136 opiskelijamäärä vuosiluokittain

Lisätiedot

HIIDEN OPISTON STRATEGIA 2017

HIIDEN OPISTON STRATEGIA 2017 1 HIIDEN OPISTON STRATEGIA 2017 VISIO Hiiden Opisto on luotettava ja arvostettu kansalaisopisto läntisellä Uudellamaalla. Opisto tunnetaan laadukkaana ja luovana koulutuksen järjestäjänä, aktiivisena vaikuttajana

Lisätiedot

Helsingin suomenkielisen työväenopiston LAKE-hankkeen tulokset. FT Emilia Valkonen

Helsingin suomenkielisen työväenopiston LAKE-hankkeen tulokset. FT Emilia Valkonen Helsingin suomenkielisen työväenopiston LAKE-hankkeen tulokset FT Emilia Valkonen Hankkeen tarkoitus Selvittää: työväenopiston opetuksen tarve määritellä opetusresurssien jakamisessa käytetyt perusteet

Lisätiedot

KIVALO - OPISTO KEMI, KEMINMAA, SIMO, TERVOLA YHDESSÄ VAHVEMPI

KIVALO - OPISTO KEMI, KEMINMAA, SIMO, TERVOLA YHDESSÄ VAHVEMPI KIVALO - OPISTO 1.1.2014 KEMI, KEMINMAA, SIMO, TERVOLA YHDESSÄ VAHVEMPI Kivalo-opisto on perustettu 1.1.2014 entisten Kemin työväenopiston sekä Kivalojen seutuopiston (Keminmaan, Tervolan ja Simon kansalaisopistot)

Lisätiedot

Opistojen IlmE -hanke

Opistojen IlmE -hanke Opistojen IlmE -hanke 2018 19 Hankkeessa mukana olevien opistojen opettajistolle ja suunnitteluhenkilöstölle lähetettiin syyskuussa alkukartoituskysely. Vastaajien työhistorian pituudessa kansalaisopistoissa

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA

VUOSISUUNNITELMA 1 JOENSUUN KONSERVATORIO Vuosisuunnitelma käsitelty opettajakunnassa 18/9 2015 Toteutuksen arviointi käsitelty opettajakunnassa 31/5 2016 VUOSISUUNNITELMA 2015 2016 1. OPISKELIJAMÄÄRÄT SYKSY Tilanne 20.9.

Lisätiedot

Kiina on POP! Yanzu- ja POP kiinaa -hankkeiden yhteisseminaari

Kiina on POP! Yanzu- ja POP kiinaa -hankkeiden yhteisseminaari Kiina on POP! Yanzu- ja POP kiinaa -hankkeiden yhteisseminaari Hotel Arthur 9.5.2014 Vaskivuoren lukion rehtori Eira Kasper Hankekoordinaattori Veli-Matti Palomäki YANZU 言 祖 Kiinan kieltä lukioissa Kansainvälistymisen

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014 Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen TUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Pirkan opiston opiskelijoiden tyytyväisyyttä

Lisätiedot

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen saatavuuden parantaminen -kärkihankkeen tulokset Niilo Mäki Instituutin arviointi

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen saatavuuden parantaminen -kärkihankkeen tulokset Niilo Mäki Instituutin arviointi Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen saatavuuden parantaminen -kärkihankkeen tulokset Niilo Mäki Instituutin arviointi Hanna Koskimies ylitarkastaja OKM/ KUPO 15.3.18 Kokonaisrahoitus vuosille 2016-2018

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju 6 Kehittämistehtävä Opetus-

Lisätiedot

Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan vastuualue, Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto

Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan vastuualue, Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto Avustusmahdollisuuksia soveltavaan luontoliikuntaan OKM:n liikuntatoimen hallinnonalalla Soveltavan luontoliikunnan verkostotilaisuus 28.9.2018, Tarvaspää Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan

Lisätiedot

Helsingin työväenopisto. Kevään 2014 opetuksen painopisteet. Tavoitteet vuoden 2014 talousarviossa. 1. Vuoden 2014 opetustuntimäärä 101 500 tuntia

Helsingin työväenopisto. Kevään 2014 opetuksen painopisteet. Tavoitteet vuoden 2014 talousarviossa. 1. Vuoden 2014 opetustuntimäärä 101 500 tuntia Helsingin työväenopisto Kevään 2014 opetuksen painopisteet Tavoitteet vuoden 2014 talousarviossa 1. Vuoden 2014 opetustuntimäärä 101 500 tuntia kevään tuntimäärä 50 500 syksyn tuntimäärä 51 000 2. Työväenopiston

Lisätiedot

Suomenkielinen työväenopisto STOJK LIITE Tuntiresurssin jakamisen perusteet/ej

Suomenkielinen työväenopisto STOJK LIITE Tuntiresurssin jakamisen perusteet/ej Suomenkielinen työväenopisto STOJK 24.1.2017 LIITE Tuntiresurssin jakamisen perusteet/ej 13.1.2017 Työväenopiston opetuksen tuntiresurssin jaon perusteet 2018-2020 Tuntiresurssin jaon lähtökohtana on työväenopiston

Lisätiedot

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig n taustaa Hallitusohjelman tavoite "Opettajan työn houkuttelevuutta parannetaan kehittämällä työolosuhteita. Koulutuksen järjestäjille säädetään velvoite huolehtia siitä, että henkilöstö saa säännöllisesti

Lisätiedot

Hyvät tyypit toimii. Ensiapukoulutus osaksi yläkoulujen arkea.

Hyvät tyypit toimii. Ensiapukoulutus osaksi yläkoulujen arkea. . Annetaan yhdessä nuorille rohkeus auttaa Tausta ja tarve Nuorille suunnatun ensiapukoulutuksen kehittäminen yläkoulujen ensiapuohjelmana käynnistyi kesällä 2015 Punaisen Ristin teettämän taustaselvityksen

Lisätiedot

Vieraiden kielten opetuksen kehittäminen

Vieraiden kielten opetuksen kehittäminen Vieraiden kielten opetuksen kehittäminen Opetuksen tilanne ja valtionavustuksen hakeminen Anna-Kaisa Mustaparta Tiedotukset lääneittäin 19.- 28.1.09 www.oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla Vieraiden

Lisätiedot

Kokemäen kansalaisopisto

Kokemäen kansalaisopisto Kokemäen kansalaisopisto LUKUVUODEN 2014 2015 TOIMINTASUUNNITELMA Työvuoden pituus ja opetuksen järjestäminen Työvuosi 1.8.2014 31.7.2015 Syyskausi 8.9. 13.12.2014 Kevätkausi 7.1. 11.5.2015 Syysloma 20.

Lisätiedot

Hyvän ohjauksen kriteerityö

Hyvän ohjauksen kriteerityö Hyvän ohjauksen kriteerityö Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2014 Opetusneuvos Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö 21. vuosituhannen oppimisen taidot

Lisätiedot

Oriveden kielipolku ja Kikatus kielihankkeiden verkosto

Oriveden kielipolku ja Kikatus kielihankkeiden verkosto Oriveden kielipolku ja Kikatus kielihankkeiden verkosto Tiina Sarisalmi Kielenopetuksen varhentamis- ja kehittämishankkeiden aloitusseminaari 15.5.2017 Helsinki Tekeminen ja toteutus Oriveden kielipolku

Lisätiedot

VUODEN 2017 KURSSIARVIOINTI YHTEENVETO. Jari Paajanen

VUODEN 2017 KURSSIARVIOINTI YHTEENVETO. Jari Paajanen VUODEN 2017 KURSSIARVIOINTI YHTEENVETO Jari Paajanen Auralan kansalaisopisto Kurssiarviointi 2017 1 (7) Kyselyn vastausprosentti oli 41,1 %, joka oli ihan hyvä ja viimevuotisen kyselyn perusteella olikin

Lisätiedot

SOTKAMON KANSALAISOPISTON LAATUKÄSIKIRJA

SOTKAMON KANSALAISOPISTON LAATUKÄSIKIRJA SOTKAMON KANSALAISOPISTON LAATUKÄSIKIRJA Sotkamon kansalaisopiston henkilöstö on työstänyt Osaava - koulutuksen aikana vuosina 2011 2012 opistolle räätälöityä laatukäsikirjaa. Käsikirja on EFQM (European

Lisätiedot

ILOMANTSIN KANSALAISOPISTON OPETUSSUUNNITELMAN YLEISOHJEET TYÖVUODELLE 2014 2015

ILOMANTSIN KANSALAISOPISTON OPETUSSUUNNITELMAN YLEISOHJEET TYÖVUODELLE 2014 2015 1 ILOMANTSIN KANSALAISOPISTON OPETUSSUUNNITELMAN YLEISOHJEET TYÖVUODELLE 2014 2015 1. Opetussuunnitelman laatiminen Kansalaisopisto on pyytänyt kurssitoiveita kuntalaisilta ja opettajilta huhtikuun loppuun

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti

Lisätiedot

Kulttuuri- ja liikuntapalvelut Palvelujohtaja Ari Karimäki

Kulttuuri- ja liikuntapalvelut Palvelujohtaja Ari Karimäki Kulttuuri- ja liikuntapalvelut 21.8.2017 Palvelujohtaja Ari Karimäki Kulttuuripalvelut sekä liikuntapalvelut lukuina 2017 KULTTUURI- OSALLISTUJIA 9780 VARHAISKASVATUKSESTA (0-6 -VUOTIAAT) PERUSOPETUKSEN

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 3.4.2012 59 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITTELU JA SISÄLTÖ...

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Sastamalan opiston johtokunta Aika 27.04.2017 klo 18:00-00:00 Paikka Aittalahden opistotalo, reksin konttuuri Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Tietostrategia 15.11.2002 Päivitetty 27.5.2009

Tietostrategia 15.11.2002 Päivitetty 27.5.2009 Tietostrategia 15.11.2002 Päivitetty 27.5.2009 SISÄLLYS 1 JOHDANTO...1 1.1 Valkeakoski-opiston tietostrateginen visio...1 2 NYKYTILA JA TAVOITE...1 2.1 Tekniset valmiudet...1 2.1.1 Tavoite...1 2.2 Henkilökunnan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Hyvinvointikeskusten toimintakuvaus Kannisto/Toppinen

Hyvinvointikeskusten toimintakuvaus Kannisto/Toppinen Hyvinvointikeskusten toimintakuvaus 2018 Kannisto/Toppinen HYVINVOINTIKESKUSTEN TOIMINTA- AJATUS 1.Tuotamme turkulaisille ikäihmisille joustavasti monipuolisia palveluita, jotka edistävät terveyttä ja

Lisätiedot

Espoon työväenopisto. Visiomme: Espoon työväenopisto on Suomen arvostetuin vapaan sivistystyön suunnannäyttäjä. Saara Patoluoto 30.1.

Espoon työväenopisto. Visiomme: Espoon työväenopisto on Suomen arvostetuin vapaan sivistystyön suunnannäyttäjä. Saara Patoluoto 30.1. Espoon työväenopisto Visiomme: Espoon työväenopisto on Suomen arvostetuin vapaan sivistystyön suunnannäyttäjä Saara Patoluoto 30.1.2014 Espoon työväenopisto Lainsäädännöllinen tehtävä ja tarkoitus ( Laki

Lisätiedot

Sivistystoimen tuloskortti 2012

Sivistystoimen tuloskortti 2012 Sivistystoimi Sivistystoimen tuloskortti 2012 NÄKÖKULMA JA KESKEISET TAVOITTEET 2012 OPERATIIVISET TOIMET JA MITTARIT JA TAVOITETASO 2012 SEKÄ VASTUUTAHO ASIAKKAAT 1. Sivistystoimen palvelut tukevat jatkumoa

Lisätiedot

Espoon työväenopiston vuosikymmenet

Espoon työväenopiston vuosikymmenet Espoon työväenopiston vuosikymmenet 1950-luku Perustaminen ja ensimmäinen työkausi. 1957 Valtuusto päätti tammikuussa 1957 perustaa kuntaan kaksikielisen varttuneille nuorille ja aikuisille tarkoitetun

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA Sivistyslautakunta 31.8.2010 57

HIRVENSALMEN KUNTA Sivistyslautakunta 31.8.2010 57 Sivistyslautakunta 31.8.2010 57 Aika: 31.8.2010 klo 17.00-18.50 Paikka Läsnä Kunnanhallituksen kokoushuone Pia Komppa, puheenjohtaja Varpu Järvinen Riikka Kiesilä Jaana Kuitunen Jorma Kuhmonen Petri Ollikainen

Lisätiedot

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITEL- MA KAUDELLE 2013-2014

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITEL- MA KAUDELLE 2013-2014 KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITEL- MA KAUDELLE 2013-2014 1. Toiminta-ajatus Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa

Lisätiedot

Vapaan sivistystyön kehittämisohjelman tilanne OPH:n näkökulmia

Vapaan sivistystyön kehittämisohjelman tilanne OPH:n näkökulmia Vapaan sivistystyön kehittämisohjelman tilanne OPH:n näkökulmia Pertti Pitkänen 30.3.2011 Osaamisen ja sivistyksen asialla KEHO: Toteutuneet muutokset - Lain tarkoitus ja tavoitteet sekä lain piiriin kuuluva

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

Kulttuurisote. Kokemuksia osallisuudesta. Kulttuurisote Pohjanmaa. Hanna Kleemola slidepohjia

Kulttuurisote. Kokemuksia osallisuudesta. Kulttuurisote Pohjanmaa. Hanna Kleemola slidepohjia Kulttuurisote Kulttuurisote Pohjanmaa Kokemuksia osallisuudesta Hanna Kleemola 9.11.2018 slidepohjia Taide- ja kulttuurilähtöisten hyvinvointipalvelujen tarjotinmalli Tarjotin toimii ikäihmisten sote-

Lisätiedot

Mihin on nyt päästy ja miten jatketaan tästä eteenpäin?

Mihin on nyt päästy ja miten jatketaan tästä eteenpäin? Kati Lounema Jukka Vepsäläinen Mihin on nyt päästy ja miten jatketaan tästä eteenpäin? AmKesu-aluetilaisuus Helsinki 26.11.2014 Osaamisen For learning ja and sivistyksen competence parhaaksi Helsingin

Lisätiedot

Taiteen perusopetus Tampereella - vuosikertomus lv opetussuunnitelma-uudistus

Taiteen perusopetus Tampereella - vuosikertomus lv opetussuunnitelma-uudistus Taiteen perusopetus Tampereella - vuosikertomus lv 2016-2017 -opetussuunnitelma-uudistus 2017-2018 Sivistys- ja kulttuurilautakunnan kokous 12.10.2017 Kuvat: Sara Hildén -akatemia 1 26.9.2017 Taiteen perusopetus

Lisätiedot

Pedagoginen johtaminen

Pedagoginen johtaminen Pedagoginen johtaminen Pedagogisten johtajien koulutus 30.10.2006 Pedagoginen johtaminen Opetustoiminnan tukeminen Yhteisöllisyyden muodostumisen tukeminen Tavoite I Tavoite II Oppimisen edistäminen Laadukas

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Kirsi Kohonen Suunnittelija Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto, Kirsi Kohonen, OKT-vastuualue 5.9.2014

Lisätiedot

JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017

JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 Hyväksytty vuosikokouksessa 23.3.2016 1 Janakkala-Seura ry. tekee paikallista Janakkalan mielikuvaa tukevaa kotiseututyötä. Tavoitteena on 1. Lisätä täällä

Lisätiedot

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu. Kulttuuripalvelut; tavoitteet ja hankkeet valtuustokaudelle

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu. Kulttuuripalvelut; tavoitteet ja hankkeet valtuustokaudelle Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu ; tavoitteet ja Monipuolinen ja vetovoimainen kulttuuri- ja koulutuskeskus Kulttuurin ja liikunnan edelläkävijyys Kulttuuri- ja museotoimen investointisuunnitelman

Lisätiedot

Kasvu- ja oppimisyhteisöjen turvallisuusverkosto Länsi- ja Sisä-Suomen alueella

Kasvu- ja oppimisyhteisöjen turvallisuusverkosto Länsi- ja Sisä-Suomen alueella Kasvu- ja oppimisyhteisöjen turvallisuusverkosto Länsi- ja Sisä-Suomen alueella Seinäjoki 5.10.2017 Thomas Sundell Lakimies Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 1 Tausta Vuonna 2013 julkaistiin Turvallisuuden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Eräiden taiteen perusopetuksen oppilaitosten opetussuunnitelmien muutosten hyväksyminen 1.8.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Eräiden taiteen perusopetuksen oppilaitosten opetussuunnitelmien muutosten hyväksyminen 1.8. 23.09.2015 Sivu 1 / 1 988/02.05.01/2015 144 Eräiden taiteen perusopetuksen oppilaitosten opetussuunnitelmien muutosten hyväksyminen 1.8.2015 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Leena Lemiläinen-Honkanen,

Lisätiedot

Sivistysosaston monipuolisuus ja sen kehittämismahdollisuudet

Sivistysosaston monipuolisuus ja sen kehittämismahdollisuudet SIVISTYSLAUTAKUNTA HALLINTO Strategiset painopistealueet / kriittiset menestystekijät ovat niitä asiakokonaisuuksia, joissa onnistuminen on välttämätöntä tavoitetilan saavuttamiseksi. Strategiset painopistealueet

Lisätiedot

AURANLAAKSON KANSALAISOPISTON TOIMINTAKERTOMUS 2013

AURANLAAKSON KANSALAISOPISTON TOIMINTAKERTOMUS 2013 AURANLAAKSON KANSALAISOPISTON TOIMINTAKERTOMUS 2013 1. Toimintaympäristön kuvaus Auranlaakson kansalaisopisto toimii neljän paikkakunnan alueella: Aura, Marttila, Oripää ja Pöytyä. Oppilaitoksen ylläpitäjä-

Lisätiedot

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat

KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat KJY:n verkostot 2010 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat Verkostot 2010 Hankeverkostot Pedagogisen johtamisen verkosto Tietohallintoverkosto Työssäoppimisen verkosto Yhteistyöverkostot Hyvinvointiverkosto

Lisätiedot

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma 2018 Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus Jokaisella on oikeus ja tasaarvoinen

Lisätiedot

Puulan seutuopiston henkilöstön syyslukukauden aloitustilaisuus. Toivakka

Puulan seutuopiston henkilöstön syyslukukauden aloitustilaisuus. Toivakka Puulan seutuopiston henkilöstön syyslukukauden aloitustilaisuus Toivakka 29.8.2017 Illan ohjelma Rehtorin ajankohtaiskatsaus Uusia käytäntöjä/poimintoja Opettajan oppaasta (mm. kiky-tunnit) Hankeuutisia

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 2018

Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 2018 Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 18 Taustaa Kysely toteutettiin maalis-huhtikuussa 18 Kysely lähetettiin kirjaamojen kautta kuntien verkkoviestinnästä vastaaville Vastaajia 170,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMAA (6) Painopisteet Tavoitteet Toimenpiteet Ajankohta

TOIMINTASUUNNITELMAA (6) Painopisteet Tavoitteet Toimenpiteet Ajankohta TOIMINTASUUNNITELMAA 2017 1 (6) Painopisteet Tavoitteet Toimenpiteet Ajankohta Painopiste 1. Tiedottaminen Tavoite 1. Vastuuhenkilöiden sitouttaminen sekä osaamisen hyödyntäminen ja kehittäminen tiedotusvastaavan

Lisätiedot

Alueellinen yhteistyö kieltenopetuksen kehittämisessä

Alueellinen yhteistyö kieltenopetuksen kehittämisessä Kainuun KIELO-hanke Alueellinen yhteistyö kieltenopetuksen kehittämisessä Kainuun kuntien osallistuminen kehittämishankkeeseen näytti hyvin epätodennäköiseltä vielä kuukausi ennen hakuajan päättymistä

Lisätiedot

Alkukartoitus 2016 Kiuruvesi Asukasluku: 8600, 75 vuotta täyttäneitä: 1120 (13 %), Lähde: Sotkanet 2015

Alkukartoitus 2016 Kiuruvesi Asukasluku: 8600, 75 vuotta täyttäneitä: 1120 (13 %), Lähde: Sotkanet 2015 Alkukartoitus 2016 Kiuruvesi Asukasluku: 8600, 75 vuotta täyttäneitä: 1120 (13 %), Lähde: Sotkanet 2015 Voimaa vanhuuteen -ohjelmaan valittiin vuonna 2016 yhteensä 18 kuntaa (kuvio1.) Kolmivuotisen kehittämistyön

Lisätiedot

Keski-Suomen koulutuksen ja osaamisen kehittämisen verkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Verkoston nimi: Osaava Metso

Keski-Suomen koulutuksen ja osaamisen kehittämisen verkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Verkoston nimi: Osaava Metso Keski-Suomen koulutuksen ja osaamisen kehittämisen verkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Verkoston nimi: Osaava Metso Verkosto: Hankasalmi Joutsa Jyväskylä Jämsä Kannonkoski Karstula Keuruu Kinnula

Lisätiedot

Uusimaa-viikko. Uusmaalaisten oma toukokuinen tapahtumakimara, jota koordinoi Uudenmaan liitto

Uusimaa-viikko. Uusmaalaisten oma toukokuinen tapahtumakimara, jota koordinoi Uudenmaan liitto Uusimaa-viikko Uusmaalaisten oma toukokuinen tapahtumakimara, jota koordinoi Uudenmaan liitto Nostaa esille maakunnan hyväksi tehtävää työtä ja tekijöitä Yhdistää uusmaalaisia toimijoita vuosittain vaihtuvan

Lisätiedot

KIVALO-OPISTO. Kotisivu: www.kivalo-opisto.fi. Yhteystiedot

KIVALO-OPISTO. Kotisivu: www.kivalo-opisto.fi. Yhteystiedot 1 KIVALO-OPISTO Kotisivu: www.kivalo-opisto.fi Yhteystiedot Kemin toimipiste: Käyntiosoite: Kemin kulttuurikeskus, Marina Takalon katu 3, 94100 Kemi Puhelin: 0400 328 435, rehtori, 040-748 3672, toimisto

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 25.4.2018 TOIMINTASUUNNNITELMA 2018 2019 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Toiminnan tavoitteet ja teemat 4. Kehittämisverkoston

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 1231/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 1231/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (1) 34 Asianro 1231/12.00.01.01/2016 Kansalaisopiston maksujen perusteet lukuvuonna 2016-2017 Kansalaisopiston rehtori Kirsti Turunen Kansalaisopisto päättää palvelualueensa

Lisätiedot

Talous, TP 2015 TA 2016 TA Toimintakate / Koulutuslautakunta (1 000 ) TA KÄYTTÖTALOUDEN TOTEUTUMINEN Käyttötalous.

Talous, TP 2015 TA 2016 TA Toimintakate / Koulutuslautakunta (1 000 ) TA KÄYTTÖTALOUDEN TOTEUTUMINEN Käyttötalous. KÄYTTÖTALOUDEN TOTEUTUMINEN Koulutusjohtaja 300 Talous, TP 2015 TA 2016 Toimintatulot 1 049 045 1 051 200 0-1 051 200-100,0 Toimintamenot -11 067 398-11 066 900 0 11 066 900-100,0 Toimintakate -10 018

Lisätiedot

2 Opetus, arviointi ja ohjaus 2.1 Opetus ja oppiminen 2.2 Oppilaan ja opiskelijan arviointi 2.3 Kerhotoiminta 2.4 Ohjaus

2 Opetus, arviointi ja ohjaus 2.1 Opetus ja oppiminen 2.2 Oppilaan ja opiskelijan arviointi 2.3 Kerhotoiminta 2.4 Ohjaus Töölön yhteiskoulun aikuislukio tekee koulun toiminnan arvioinnissa yhteistyötä Töölön yhteiskoulun kanssa. Yhteistyön pohjana toimii myös yhteistyössä kuuden muun yksityiskoulun kanssa laadittu laatukäsikirja

Lisätiedot

Etelä-Siilinjärven kyläkyselyn tulokset

Etelä-Siilinjärven kyläkyselyn tulokset Etelä-Siilinjärven kyläkyselyn tulokset Vuorela, Toivala ja Jännevirta Yhteenvetoja vastauksista Siilinjärvi 2012 Kysely suoritettiin alueella Vuorela, Toivala, Jännevirta - Ranta- Toivala Kehvo Kysely

Lisätiedot

Luova lava lapsille -leirit. Kerhotoiminnan Opas. Suomen Nuorisoseurat ry

Luova lava lapsille -leirit. Kerhotoiminnan Opas. Suomen Nuorisoseurat ry Luova lava lapsille -leirit Kerhotoiminnan Opas Suomen Nuorisoseurat ry Luova lava lapsille kerhotoiminta Nuorisoseuroissa Luova lava -toiminta on Nuorisoseurojen esittävien taiteiden leiri- ja kerhotoimintaa,

Lisätiedot

Oulun kansalaisopisto

Oulun kansalaisopisto Oulun kansalaisopisto Ylläpitäjänä Oulun Seudun Setlementti ry (OSS ry), perustettu 1944 OSS ry monialainen yhdistys: kansalais-ja kansanopisto sosiaalipalvelut (nuoriso-, monikulttuurisuus-, sovittelutoiminnot,

Lisätiedot

LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET

LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET Kokemäen kansalaisopisto 25.6.2013 LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET Työvuoden pituus ja opetuksen järjestäminen Työvuosi 1.8.2013 31.7.2014 Syyskausi 9.9. 15.12.2013 Kevätkausi 7.1. 18.5.2014

Lisätiedot

TOIVO-TOIMINTAMALLI TYÖPAJOJEN SUUNNITTELU- JA ARVIOINTIKEHIKKO!

TOIVO-TOIMINTAMALLI TYÖPAJOJEN SUUNNITTELU- JA ARVIOINTIKEHIKKO! SUUNNITELMA (LUONNOS) Työpajan/toiminnan järjestäjä/vastuutaho Nimi, organisaatio Turun ammattikorkeakoulun kirjasto- ja tietopalvelualan opiskelijat Satu Heikkinen, Kukka Olsoni ja Anna-Maija Saariaho

Lisätiedot

Talous, TP 2013 TA 2014 TA 2015

Talous, TP 2013 TA 2014 TA 2015 Koulutusjohtaja 300 Talous, TP 2013 TA 2014 Toimintatulot 791 900 636 400 671 250 34 850 5,5 Toimintamenot -7 574 450-7 388 000-7 285 064 102 936-1,4 Toimintakate -6 782 550-6 751 600-6 613 814 137 786-2,0

Lisätiedot

Osaava-verkostossa opittua mikä toimii opettajien osaamisen kehittämisessä. Tarja Tuomainen, Jyväskylän kaupunki, projektipäällikkö

Osaava-verkostossa opittua mikä toimii opettajien osaamisen kehittämisessä. Tarja Tuomainen, Jyväskylän kaupunki, projektipäällikkö Osaava-verkostossa opittua mikä toimii opettajien osaamisen kehittämisessä Tarja Tuomainen, Jyväskylän kaupunki, projektipäällikkö Osaava-ohjelma 2010-2017 lyhyt tausta Kolmas osa opettajista ilmoitti

Lisätiedot

Kansalaisopiston kurssikyselyn vastaukset

Kansalaisopiston kurssikyselyn vastaukset Kansalaisopiston kurssikyselyn vastaukset Kyselyn toteuttaminen Kuntalaisilta tuli kurssiehdotuksia runsaasti Kunnan verkkosivujen etusivulla verkkokysely Kunnantalolla, kirjastossa ja kirjastoautossa

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE OPETUSVIRASTO Perusopetuslinja Linjanjohtaja

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE OPETUSVIRASTO Perusopetuslinja Linjanjohtaja HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 032 1 Meilahden ala-asteen koulun johtokunta Pikku Huopalahden ala-asteen koulun johtokunta Meilahden yläasteen koulun johtokunta LAUSUNTOPYYNTÖ PALVELUVERKON KEHITTÄMISESTÄ

Lisätiedot