EERO VARTIO MIKA WALTARIN KERÄILIJÄN TIETOLIPAS. Filmografia. Kustantanut Mika Waltari -Seura ry.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EERO VARTIO MIKA WALTARIN KERÄILIJÄN TIETOLIPAS. Filmografia. Kustantanut Mika Waltari -Seura ry."

Transkriptio

1 EERO VARTIO MIKA WALTARIN KERÄILIJÄN TIETOLIPAS Filmografia Kustantanut Mika Waltari -Seura ry. Julkistettu Helsingin kirjamessuilla 28. lokakuuta 2004 Helsinki 2004 Mika Waltarin omia filmikäsikirjoituksia ei tiettävästi ole painettu, joten ne ovat yleensä uniikkeja, olemassa vain yhtenä ainoana kappaleena (jos ovat lainkaan säilyneet). Mutta toisinaan on kuitenkin valmistettu useampi kappale esim. filmiä tehneen työryhmän eri jäsenten käyttöön. Tällaisten harvinaisuuksien hinnoittelu on tässä filmografiassa mahdotonta. Hinta riippuu paljolti sattumasta ja kilpailusta esim. huutokauppatilanteessa. Tämän filmografian päälähteet ovat: Suomen elokuva-arkiston kirjasto / kirjastonhoitaja Eero Tammi / sekä: YLEn TV-arkisto / arkistonhoitaja Eva Andberg Filmografiaan on otettu elokuvat, joihin filmikäsikirjoituksen on tehnyt Mika Waltari tai jotka muuten perustuvat mestarin teksteihin, kertovat hänestä tai esittelevät tuotantoa. The Egyptian Suomenkielinen nimi: Sinuhe, egyptiläinen Filmikäsikirjoitus: Philip Dunne ja Casey Robinson Alkuperäisteos: Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen (romaani 1945) Ohjaus: Michael Curtiz kuvaus: Leon Shamroy Tuotanto: Darryl F. Zanuck Tuotantoyhtiö: 20th Century Fox 1954 Faaraoiden maa Mika Waltarin teksteihin, kirjailijan omaan ääneen sekä 40-luvun dokumentteihin ja filmeihin perustuva kollaasi Toimittaja: Peter von Bagh Kuvasihteeri: Jaana Puhakka Žäni: Martti Turunen Leikkaus: Pentti Kauranen Montteeraus: Heikki Salo Tuottaja: Terttu Talonen

2 Tuotanto: TV1 Teatteritoimitus (Ensilähetys ) Gabriel, tule takaisin Filmikäsikirjoitus: Valentin Vaala ja Mika Waltari Alkuperäisteos: Mika Waltari: Gabriel, tule takaisin (näytelmä 1945) Ohjaus: Valentin Vaala Kuvaus Eino Heino ja Yrjö Aaltonen B-kuvaaja: Erkki Imberg Žänitys: Urho Jäntti Leikkaus: Valentin Vaala Lavastus: Roy Musiikki: George de Godzinsky Tuotanto: Risto Orko Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy 1951 Gabriel tule takaisin Kirjoittaja: Mika Waltari (näytelmä 1947) Ohjaus: Ritva Arvelo Tuottaja: Suomen televisio Teatteritoimitus (Ensilähetys ) Gabriel tule takaisin Kirjoittaja: Mika Waltari (näytelmä 1947) Ohjaus: Mirjam Himberg Lavastus: Heikki Liikanen Pukusuunnittelu: Airi Iso-Lootila Kuva: Pentti Jurvanen Žäni: Jaakko Eräpuu, Jouko Karamo ja Kirsti Portin Valo: Kari Hinno, Toivo Hirvonen, Ossian Kyrklund, Osmo Pettinen ja Jari Pollari Tuotanto: TV1/teatteritoimitus (Ensilähetys ) Gabriel tule takaisin Kirjoittaja: Mika Waltari (näytelmä 1947) Sovitus: Pentti Järvinen Ohjaus: Hannu Kahakorpi Tuotanto: DDR:n televisio ja Yleisradio (Ensilähetys ) Helmikuun manifesti Filmikäsikirjoitus: Mika Waltari Alkuperäisteos: Toivo Särkän alkuperäisaihe Ohjaus: Toivo Särkkä ja Yrjö Norta Kuvaus: Theodor Luts Žänitys: Yrjö Norta Leikkaus: Yrjö Norta Lavastus: Ossi Elstelä Puvustus: Bure Litonius Naamiointi: Hannes Kuokkanen, William Reunanen ja Olavi Suominen

3 Musiikki: Martti Similä Varusteasiantuntija: Bure Litonius Tanssit: Alexander Saxelin Kampaaja: Hellä Laiho Valokuvat: Aarne Tenhovaara ja Pauli Huovila Tuotanto: T. J. Särkkä Tuotantoyhtiö: Suomen Filmiteollisuus SF Oy 1939 (Valtion Elokuvatarkastamo (entinen Valtion Filmitarkastamo) asetti elokuvan esityskieltoon Esityskielto kumottiin ) Huhtikuu tulee Filmikäsikirjoitus: Usko Kemppi ja Valentin Vaala Alkuperäisteos: Mika Waltari: Huhtikuu tulee (näytelmä 1949) Ohjaus: Valentin Vaala Kuvaus: Eino Heino B-kuvaaja Erkki Imberg Žänitys: Harald Koivikko Leikkaus: Valentin Vaala Lavastus: Lauri Elo Naamiointi: Aarne Kuokkanen Musiikki: Usko Kemppi Orkesterin johto: Kaarlo Valkama Radiokuuluttajan ääni: Carl-Erik Creutz Tuotanto: Risto Orko Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy 1953 Ingen morgondag Filmikäsikirjoitus: Mika Waltari ja Volodja Semitjov Alkuperäisteos: Mika Waltari: Ei koskaan huomispäivää (romaani 1942) Ohjaus: Arne Mattsson Kuvaus: Osmo Harkimo Musiikki: Einar Englund, Jean Sibelius ja Fred Markhus Tuotanto: Jack S. Kotschack Tuotantoyhtiö: Svea Film 1957 Jokin ihmisessä Filmikäsikirjoitus: Aarne Tarkas Alkuperäisteos: Mika Waltari: Jokin ihmisessä (pienoisromaani 1944) Ohjaus: Aarne Tarkas Kuvaus: Esko Nevalainen B-kuvaaja: Kauno Roininen Žänitys: Gösta Salminen ja Tuomo Kattilakoski Leikkaus: Nils Holm Lavastus: Kai Lappalainen Naamiointi: Leo Jokela Musiikki: Einar Englund Kampaaja: Eila Lehto Tuotanto: Mauno Mäkelä Tuotantoyhtiö: Fennada-Filmi Oy (II) 1956

4 Tutustutaan kirjailija Mika Waltariin ja katsellaan waltarin satuun 'Kiinalainen kissa' perustuva filmi Ohjaus: Eeva Pohjola Kertoja: Olli Tuominen Tuotanto: TV1/Lasten ohjelmat/eeva Pohjola (Ensilähetys ) Jäinen saari Filmikäsikirjoitus: Erik Häkkinen ja Mika Waltari Alkuperäisteos: Mika Waltari: Jäinen saari (pienoisromaani kokoelmassa Kuun maisema 1953) Ohjaus: Erik Häkkinen Kuvaus: Esko Nurminen Žänitys: Erkki Ertesuo Leikkaus: Armas Vallasvuo Musiikki: Erkki Hyvönen Musiikin äänitys: Ronnie Kranck Valokuvat: Esko Nurminen Taulut: Ahti Lavonen Tuotanto: Erik Häkkinen Tuotantoyhtiö: Filmiteos 1964 Kaarina Maununtytär Filmikäsikirjoitus: Mika Waltari 197 s Toistaiseksi toteuttamatta Käsikirjoitus valmistunut 1940 Kaasua, komisario Palmu! Filmikäsikirjoitus: Matti Kassila ja Kaarlo Nuorvala Alkuperäisteos: Mika Waltari: Kuka murhasi rouva Skrofin? (salapoliisiromaani 1939) Ohjaus: Matti Kassila Kuvaus: Esko Nevalainen B-kuvaaja: Erkko Kivikoski Žänitys: Gösta Salminen Leikkaus: Ossi Skurnik Lavastus: Ensio Suominen Naamiointi: Eila Lehto Musiikki: Osmo Lindeman Kampaaja: Eila Lehto Tuotanto: Mauno Mäkelä Tuotantoyhtiö: Fennada-Filmi Oy (II) 1961 Keisari ja senaattori Filmikäsikirjoitus: Mika Waltari Alkuperäisteos: Mika Waltari: Keisari ja senaattori (näytelmä 1963) Ohjaus: Heikki Ritavuori Henkilöohjaus: Matti Aro Lavastus: Eero Vasara Pukusuunnittelu: Ritva Karpio Tuottaja: Suomen televisio Teatteritoimitus (lähetyspäivä )

5 Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Huolimaton suksienhoitaja (sarjakuva, Kotiliesi nro 4/1944) Žänitys: Seppo Syväniemi ja Seppo Rapeli Tuotanto: Pertti Nättilä / TV2 Lastenohjelmien toimitus (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Lumiukon harharetki (sarjakuva, Kotiliesi nro 4/1945) Žänitys: Seppo Syväniemi ja Seppo Rapeli Tuotanto: Pertti Nättilä / TV2 Lastenohjelmien toimitus (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Kolme maalia, kolme palkintoa (sarjakuva, Kotiliesi nro 7/1958) Žänitys: Seppo Syväniemi ja Seppo Rapeli Tuotanto: Pertti Nättilä / TV2 Lastenohjelmien toimitus (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Possu säälii lumiukkoa (sarjakuva, Kotiliesi nro 4/1950) Kertoja: Pekka Lukka Žänitys: Seppo Syväniemi ja Seppo Rapeli Tuotanto: Pertti Nättilä / TV2 Lastenohjelmien toimitus (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Pilkka sattuu omaan nilkkaan (sarjakuva, Kotiliesi nro 5/1958) Žänitys: Seppo Syväniemi ja Seppo Rapeli Tuotanto: Pertti Nättilä / TV2 Lastenohjelmien toimitus (Ensilähetys )

6 Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Lumenluonti (sarjakuva,???) Žänitys: Seppo Syväniemi ja Seppo Rapeli Tuotanto: Pertti Nättilä / TV2 Lastenohjelmien toimitus (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Juokseva lakki (sarjakuva, ja Possu postimestareina, Otava 1962) Kertoja: Pekka Lukka Žänitys: Seppo Syväniemi ja Seppo Rapeli Tuotanto: Pertti Nättilä / TV2 Lastenohjelmien toimitus (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Possu laskumestarina (sarjakuva, Kotiliesi nro 13/1947) Kertoja: Pekka Lukka Žänitys: Seppo Syväniemi ja Seppo Rapeli Tuotanto: Pertti Nättilä / TV2 Lastenohjelmien toimitus (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Kaiku musiikin häiritsijänä (sarjakuva, Kotiliesi nro 2/1950) Kertoja: Pekka Lukka Žänitys: Seppo Rapeli Tuotanto: Pertti Nättilä / TV2 Lastenohjelmien toimitus (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä leikkikalut hujan hajan (sarjakuva, Kotiliesi nro 7/1950) Kertoja: Pekka Lukka Tuotanto: Pertti Nättilä / TV2 Lastenohjelmien toimitus (Ensilähetys )

7 Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Kieku ryhtyy junailijaksi (sarjakuva, Kotiliesi nro 20/1960) Kertoja: Pekka Lukka Tuotanto: Pertti Nättilä / TV2 Lastenohjelmien toimitus (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Talvivaatteet tuuletetaan (sarjakuva, Kotiliesi nro 10/1958) Kertoja: Pekka Lukka Tuotanto: Pertti Nättilä / TV2 Lastenohjelmien toimitus (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Possu lehdenlukijana (sarjakuva, Kotiliesi nro 5/1951) Kertoja: Pekka Lukka (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Kieku korjailee seinäpapereita (sarjakuva, Kotiliesi nro 20/1939) Kertoja: Pekka Lukka Žänitys: Seppo Rapeli ja Anne Ojapelto (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Possu laatii kasvilavan (sarjakuva, Kotiliesi nro 11/1963) Kertoja: Pekka Lukka (Ensilähetys )

8 Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Pölkynhalkaisijan erehdys (sarjakuva, Kotiliesi nro 10/1947) Kertoja: Pekka Lukka Žänitys: Seppo Rapeli (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Possu jalkavaivaisena (sarjakuva, Kotiliesi nro 19/1948) (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Juhannuskokko (sarjakuva, Kotiliesi nro 11-12/1948) (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Kun puuro ei maistu (sarjakuva, Kotiliesi nro 21/1955) (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Pienet makeisten norkoilijat (sarjakuva, Kotiliesi nro 5/1959) (Ensilähetys )

9 Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Possu laulunopettajana (sarjakuva, Kotiliesi nro 14/1958) (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Pitkä keskustelu (sarjakuva, Kotiliesi nro 13/1955) (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Maasta pienikin ponnistaa (sarjakuva, Kotiliesi nro 7/1961) (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Hiirenpyynti (sarjakuva,, Otava 1946) (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Kieku lehmänhakijana (sarjakuva,, Otava 1943) (Ensilähetys )

10 Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Kaupunkilainen sadonkorjuussa (sarjakuva,, Otava 1943) (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Possu luulee näkevänsä harhanäkyjä (sarjakuva, Kotiliesi nro 17/1960) (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Riita kaiken hävittää (sarjakuva, Kotiliesi nro 10/1944) (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Yksi raha ja kaksi rahaa (sarjakuva, Kotiliesi nro 6/1943) Žänitys: Seppo Rapeli ja Päivi Pynnönen (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Tyhjän mansikkapaikan salaisuus (sarjakuva, Kotiliesi nro 14/1962) (Ensilähetys )

11 Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Miten tikka sai mustan sulkapuvun (sarjakuva, Kotiliesi nro 20/1947) (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Saippuasateessa (sarjakuva,, Otava 1949) (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Uusi postilaatikko (sarjakuva, Kotiliesi nro 22/1963) (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Possu koiraintaluttajana (sarjakuva, Kotiliesi nro 8/1960) (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Kekseliäisyys auttaa kastumasta (sarjakuva, Kotiliesi nro 19/1960) (Ensilähetys )

12 Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Possu pelkää hammaslääkäriä (sarjakuva, Kotiliesi nro 19/1957) (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Jäällä on liikuttava varoen (sarjakuva, Kotiliesi nro 23/1944) (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Possun pöytätavat parannetaan (sarjakuva, Kotiliesi nro 23/1953) (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Possu korjaa puhelinta (sarjakuva, Kotiliesi nro 22/1959) (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Possun outo tiedonjano (sarjakuva, Kotiliesi nro 5/1957) (Ensilähetys )

13 Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Joululahja kellarissa (sarjakuva, Kotiliesi nro 24/1957) (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Jouluiltana leikitään (sarjakuva, Kotiliesi nro 23-24/1943) (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Kauppiaan uuden vuoden toivotukset (sarjakuva, Kotiliesi nro 1/1975) (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Vaarallinen syöksykypärä (sarjakuva, Kotiliesi nro 3/1960) (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Possu havaitsee lukutaidon tarpeellisuuden (sarjakuva, Kotiliesi nro 6/1941) (Ensilähetys )

14 Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Ennennäkemätön lumiukko (sarjakuva, Kotiliesi nro 2/1956) (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Kaukoputki väärinpäin (sarjakuva, Kotiliesi nro 6/1969) (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Kieun ja Kaiun salainen ase (sarjakuva, Kotiliesi nro 3/1949) (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Vaarallinen syöksykypärä (sarjakuva, Kotiliesi nro 3/1960) (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Kieun ja Kaiun salainen ase (sarjakuva, Kotiliesi nro 3/1949) (Ensilähetys )

15 Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Kieku erehtyy henkilöstä (sarjakuva, Kotiliesi nro 22/1964) (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä merkillinen hiihtomatka (sarjakuva,, Otava 1938) (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Kaiun outo lentomatka (sarjakuva, Kotiliesi nro 5/1971) Žänitys: Teppo Lehtinen ja Antti Immonen (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Possu pelkää jäätä (sarjakuva, Kotiliesi nro 5/1948) (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Pupu-pienokaisten hiihtoretki (sarjakuva, Kotiliesi nro 4/1952) (Ensilähetys )

16 Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Jännittävä jääkiekkopeli (sarjakuva, Kotiliesi nro 2/1975) (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Märät vaatteet on ripustettava kuivamaan (sarjakuva, Kotiliesi nro 4/1949) (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Possu jättää kelkkansa pihalle (sarjakuva, Kotiliesi nro 3/1963) (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Tottelematon Possu sairastuu (sarjakuva, Kotiliesi nro 3/1951) (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Käärö putoaa portaille (sarjakuva,, WSOY 1979) (Ensilähetys )

17 Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Possu halonkantajana (sarjakuva, Kotiliesi nro 7/1975) (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Unikeko (sarjakuva,, Otava 1941) (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Ihmeellinen lenttoretki (sarjakuva,, Otava 1941) (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Ulvova radio (sarjakuva, ja Possu, Otava 1959) (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Kieku kirnuna (sarjakuva, Kotiliesi nro 2/1960) (Ensilähetys )

18 Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Amiraalia on toteltava (sarjakuva, ja Possu, Otava 1958) (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Kieku laatii kirjahyllyä (sarjakuva, Kotiliesi nro 10/1956) (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Kieku komentelee Possua (sarjakuva, Kotiliesi nro 12/1962) (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Kukot ja Possu piilosilla (sarjakuva, Kotiliesi nro 5/1956) (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Jänis ja siili (sarjakuva,, Otava 1944) (Ensilähetys )

19 Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Kieku ihmelääkärinä (sarjakuva,, Otava 1945) (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Possu on ryhtynyt sammakkomieheksi (sarjakuva, Kotiliesi nro 13/1962) (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Vaarin syntymäpäivää juhlitaan (sarjakuva, Kotiliesi nro 13/1949) (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Kaupunkilaispoika maalla (sarjakuva, Kotiliesi nro 13-14/1950) (Ensilähetys ) Alkuperäisteos: Mika Waltarin riimittelemä ja Asmo Alhon piirtämä Possu saa housunkannattimet (sarjakuva, Kotiliesi nro 21/1958) (Ensilähetys )

20 Ahnehtijat erehtyvät (sarjakuva, Kotiliesi nro 7/1962) (Ensilähetys ) Kieku harjoittelee kameran käyttöä (sarjakuva, Kotiliesi nro 20/1962) (Ensilähetys ) Talossa on tuhkarokkoa (sarjakuva, Kotiliesi nro 19/1963) (Ensilähetys ) Piilosilla (sarjakuva, Kotiliesi nro 19/1962) (Ensilähetys ) Saituus ei kannata (sarjakuva, Kotiliesi nro 13-14/1954) (Ensilähetys )

21 Possu teeskentelee kuuroutta (sarjakuva, Kotiliesi nro 10/1945) (Ensilähetys ) Suursiivouksen aamuna (sarjakuva, Kotiliesi nro 22/1952) (Ensilähetys ) Possu sotii luonnonvoimia vastaan (sarjakuva, Kotiliesi nro 20/1949) (Ensilähetys ) Metsästä löytyy Pentu (sarjakuva, Kotiliesi nro 10/1945) (Ensilähetys ) Kieku on liian kekseliäs (sarjakuva, Kotiliesi nro 21/1944) (Ensilähetys )

22 Possu on taas huolimaton (sarjakuva, Kotiliesi nro 19/1953) (Ensilähetys ) Se parhaiten nauraa, ken viimeksi nauraa (sarjakuva, Kotiliesi nro 9/1973) (Ensilähetys ) Yllytys osuu yllyttäjiin (sarjakuva, Kotiliesi nro 8/1975) (Ensilähetys ) Mäyrän merkillinen ajatuksenjuoksu (sarjakuva, Kotiliesi nro 18/1943) (Ensilähetys ) Possun likaiset ikkunat (sarjakuva, Kotiliesi nro 23/1958) (Ensilähetys )

23 Hätävalheen surulliset seuraukset (sarjakuva, Kotiliesi nro 5/1952) (Ensilähetys ) Kaupan maistiaispäivä (sarjakuva, Kotiliesi nro 12/1975) (Ensilähetys ) Lattian vahaus ja kiillotus (sarjakuva, Kotiliesi nro 21/1957) (Ensilähetys ) Possulla on liian kiire (sarjakuva, Kotiliesi nro 22/1948) (Ensilähetys ) Kieku Joulupukin asioilla (sarjakuva, Kotiliesi nro 24/1946) (Ensilähetys )

24 Kilpailuissa hiihtäjät numeroidaan (sarjakuva, Kotiliesi nro 1/1961) (Ensilähetys ) Pujotteluhiihdon venkurat (sarjakuva, Kotiliesi nro 5/1975) Žänitys: Teppo Lehtinen ja Markku Perttu (Ensilähetys ) Possun päänsärky (sarjakuva, Kotiliesi nro 23/1955) (Ensilähetys ) Retki korven pimeään (sarjakuva, Kotiliesi nro 17/1971) (Ensilähetys ) Kieku vierailee mehiläispesässä (sarjakuva, Kotiliesi nro 15/1943) (Ensilähetys )

25 Possu parantelee kalansaalistaan (sarjakuva, Kotiliesi nro 14/1974) (Ensilähetys ) Komisario Palmun erehdys Filmikäsikirjoitus: Matti Kassila Alkuperäisteos: Mika Waltari: Komisario Palmun erehdys (salapoliisiromaani 1940) Ohjaus: Matti Kassila Kuvaus: Olavi Tuomi Žänitys: Pentti Hämäläinen Leikkaus: Elmer Lahti Lavastus: Aarre Koivisto Musiikki: Osmo Lindeman Miksaus: Kurt Vilja Puvustus: Laura Saalas Pukuasiantuntija: Bure Litonius Tuotanto: T. J. Särkkä Tuotantoyhtiö: Suomen Filmiteollisuus SF Oy 1960 Kotikatsomo: Astrid Ei koskaan huomispäivää Filmikäsikirjoitus: Tuija-Maija Niskanen Alkuperäisteos: Mika Waltari: Ei koskaan huomispäivää (pienoisromaani 1942) Ohjaus: Tuija-Maija Niskanen Kuvaus: Juha Heikanen ja Matti Kurkikangas Žäni: Heikki Hääkkinen Lavastus: Julia Tallgren Leikkaus: Pipsa Valavaara Puvut ja naamiointi: Tarja Simonen Tuottaja: Terttu Talonen Tuotanto: TV1 Draamaohjelmat (ksik, ohj). Marja Niskanen (free-apulaisohj). Juha Heikanen & Matti Kurkikangas (kuv). Heikki Hkkinen (n). Julia Tallgren (lav). Pipsa Valavaara (leik). Tarja Simonen (puk, naam). Veikko Penttinen (jrj). Vesa Lehtimki (graaf). Aino-Inkeri Kukkonen (tuotpl). Anita Kurvinen (kuvsiht). Pirjo Toikka (dram). TV1 Draamaohjelmat. Terttu Talonen (tuot). (Ensilähetys: ) Kulkurin valssi Filmikäsikirjoitus: Mika Waltari Ohjaus: Toivo Särkkä Kuvaus: Felix Forsman Žänitys: Kurt Vilja Leikkaus: Armas Vallasvuo Lavastus: Hannu Leminen Puvustus: Bure Litonius

26 Musiikki: George de Godzinsky Tanssit: Toivo Niskanen Kampaaja: Hellä Laiho Naamiointi: Senja Soitso ja Olavi Suominen Valokuvat: Päivi Kosonen ja Aarne Tenhovaara / Valokuvaamo Tenhovaara Tuotanto: T. J. Särkkä Tuotantoyhtiö: Suomen Filmiteollisuus SF Oy 1941 *** (HUOM! Kulkurin valssin pohjalta on julkaistu kaksi kirjaa. Ne ovat: Mika Waltarin elokuvaromanssi Kulkurin valssi (Kannessa ja selässä nimenä on vain: Kulkurin valssi.) Mika Waltarin elokuvakäsikirjoituksen pohjalta muokannut Markku Haapio Kuvat alkuperäisen elokuvan esityskopiosta Etelä-Suomen kustannus Lieto s 100 e Lisäksi Timo Taulo on elokuvan Kulkurin valssi pohjalta tehnyt samannimisen dramatisoinnin näytelmäksi: Kulkurin valssi musiikki Ilpo Saastamoinen Teoksen julkaisi v monisteena Suomen näytelmäkirjailijaliitto, 46 s Sittemmin moniste on Mika Waltarin perikunnan vaatimuksesta vedetty pois myynnistä. Tämän näytelmämonisteen keräilyhinta voisi olla noin 100 euroa. Se on harvoin kaupan.) *** Kulttuuridokumentti: Mika Waltari 90 vuotta Juhlan kunniaksi ranskalaista tuotantoa oleva Waltarin henkilkuva, joka on osa "Vuosisadan kirjailijat" -sarjaa (Suomen ensilähetys ) Kuningas jolla ei ollut sydäntä Filmikäsikirjoitus: Daniel Katz, Päivi Hartzell ja Liisa Helminen Alkuperäisteos: Mika Waltari: Satu kuninkaasta, jolla ei ollut sydäntä (satu 1945) Ohjaus: Päivi Hartzell ja Liisa Helminen Kuvaus: Esko Nevalainen Toinen kuvausryhmä Saksan liittotasavalta: Lauri Törhönen B-kuvaaja luontokuvat: Juha-Veli Žkräs Valaisijat: Hannu Peltomaaja Torsti Nyholm Žänitys: Paul Jyrälä ja Jouko Lumme Musiikin äänitys: Harri Sutinen Miksaus: Tuomo Kattilakoski / Sektio-Žäni Ky Leikkaus: Irma Taina Lavastus: Pentti Valkeasuo Rekvisiitta: Kristiina Tuura Erityisrekvisiitta: Esa Parkatti Puvut: Marja Uusitalo Puvustajat: Marja-Liisa Amgwerd, Mirja Kuutti ja Kirsi Manninen Naamiointi: Mila Niemi Koreografia: Virpi Tummavuori Musiikki: Jukka Linkola Negatiivinleikkaus: Leena Palmu

27 Värinmäärittely: Pirjo Laivuori Tuotanto: Kaj Holmberg Tuotantoyhtiö: Neofilmi Oy 1982 Kuriton sukupolvi Filmikäsikirjoitus: Mika Waltari Alkuperäisteos: Mika Waltari: Kuriton sukupolvi (näytelmä 1937) Ohjaus: Wilho Ilmari Apulaisohjaaja: Jalmari Rinne Kuvaus: Eino Kari Žänitys: Alvar Hamberg Leikkaus: Eino Kari Lavastus: Karl Fager Naamiointi: Olavi Suominen Musiikki: Martti Similä valokuvat/ulkokuvat: Fred Runeberg Tuotanto: T. J. Särkkä Tuotantoyhtiö: Suomen Filmiteollisuus SF Oy 1937 Kuriton sukupolvi Filmikäsikirjoitus: Juha Nevalainen Alkuperäisteos: Mika Waltari: Kuriton sukupolvi (näytelmä 1937) Ohjaus: Matti Kassila Dialogi: Ritva Arvelo Kuvaus: Esko Nevalainen B-kuvaaja: Ensio Suominen Žänitys: Gösta Salminen ja Tuomo Kattilakoski Leikkaus: Nils Holm Lavastus: Lauri Elo Naamiointi: Leo Jokela Musiikki: Toivo Kärki Tanssinopettaja: ke Blomqvist Kampaaja: Eila Lehto Valokuvaaja: Erkki Markko Tuotanto: Mauno I. Mäkelä Tuotantoyhtiö: Fennada-Filmi Oy (II) 1957 Lepäisit jo rauhassa, komisario Palmu Filmikäsikirjoitus: Mika Waltari (Ei toistaiseksi toteutettu) Maailman kaunein tyttö Filmikäsikirjoitus: Mika Waltari Ohjaus: Veikko Itkonen Kuvaus: Erkki Imberg Žänitys: Hugo Ranta Leikkaus: Veikko Itkonen Lavastus: Roy Rekvisiitta: Veikko Žikäs Naamiointi: Sirkka Rauanheimo

28 Musiikki: George de Godzinsky B-kuvaaja: Olle kerblom Kampaaja: Siviä Friskberg Voimistelun harjoitus: Maija Varmaala (Pääosissa Armi Kuusela ja Tauno Palo.) Tuotanto: Veikko Itkonen Tuotantoyhtiö: Veikko Itkonen 1953 Mika Waltari Elokuvakirjailijana Ohjaus: Matti Kassila Tuotanto: Pekka Holopainen Tuotantoyhtiö: Yleisradio / TV 1 / Asiaohjelmat 1983 Miljoonavaillinki Filmikäsikirjoitus: Toivo Särkkä Alkuperäisteos: Mika Waltari: Miljoonavaillinki (näytelmä 1956) Ohjaus: Toivo Särkkä Kuvaus: Kalle Peronkoski Žänitys: Harald Koivikko Leikkaus: Elmer Lahti Lavastus: Aarre Koivisto Musiikki: Heikki Aaltoila Miksaus: Kurt Vilja Tuotanto: T. J. Särkkä Tuotantoyhtiö: Suomen Filmiteollisuus SF Oy 1961 Myöhästynyt hääyö Filmikäsikirjoitus: Juha Nevalainen Alkuperäisteos: Mika Waltari: Myöhästynyt hääyö (näytelmä 1948) Ohjaus: Edvin Laine Kuvaus: Marius Raichi B-kuvaaja: Pentti Auer Žänitys: Harald Koivikko Leikkaus: Armas Vallasvuo Lavastus: Aarre Koivisto Musiikki: Harry Bergström Miksaus: Kurt Vilja Kampaaja: Sirkka Kaski Tuotanto: T. J. Särkkä Tuotantoyhtiö: Suomen Filmiteollisuus SF Oy 1960 Nainen on valttia Filmikäsikirjoitus: Mika Waltari Ohjaus: Ansa Ikonen Kuvaus: Armas Hirvonen Žänitys: Esko Marttinen ja Kurt Vilja Leikkaus: Armas Vallasvuo Lavastus: Ossi Elstelä Naamiointi: Senja Soitso ja Mauno Talonen Musiikki: Heikki Aaltoila

29 Musiikin johto: Jussi Jalas Kampaaja: Tuulikki Uskali Tuotanto: T. J. Särkkä Tuotantoyhtiö: Suomen Filmiteollisuus SF Oy 1944 Neljä rakkautta Filmikäsikirjoitukset: Ruotsin osuus: Hampe Faustman, Volodja Semitjov ja Olle Hellbom Suomen osuus: Mika Waltari Tanskan osuus: Arvid Mller Norjan osuus: Victor Borg ja Soya Ohjaus: Hampe Faustman (Ruotsi, Suomi), Johan Jacobsen (Tanska, Norja) Kuvaus: Ruotsi: Hilmer Ekdahl Suomi: Kalle Peronkoski ja Kauno Laine Tanska ja Norja: Werner Hedmann Suomen B-kuvaaja: Pentti Valkeala Žänitys: Ruotsi: Lars Norberg Suomi: Kurt Vilja Tanska ja Norja: Jan Jakobsen Leikkaus: Ruotsi: Lennart Wall n Suomi: Armas Vallasvuo Tanska ja Norja: Annelise Hovmand Lavastus: Ruotsi: Bibi Lindström Suomi: Jaakko Hurme Tanska ja Norja: Steini Sveinbjornsson Musiikki: Ruotsi: Erland von Koch Suomi: Heikki Aaltoila Tanska: Kai Møller Norja: Kai Normann Andersen Suomen naamiointi: William Reunanen Suomen kampaaja: Hellä Seteri Suomen valokuvat: Erkki Tolvanen Suomen kertoja: Eino Kaipainen Tuotanto: Ruotsi: Rune Waldekranz Suomi: T. J. Särkkä Tanska: Johan Jacobsen Norja: Preben Philipsen Tuotantoyhtiöt: Suomen Filmiteollisuus SF Oy, Sandrewatelj erna Ab, A/S Fotorama Filmbureau 1951 Flamingo Film, Noita palaa elämään

30 Alkuperäisteos: Mika Waltari: Noita palaa elämään (näytelmä 1947) Ohjaus: Roland af Hällström Filmikäsikirjoitus: Viljo Hela ja Kaarlo Nuorvala Kuvaus: Esko Töyri Žänitys: Gösta Salminen Leikkaus: Tapio Ilomäki ja Nils Holm Lavastus: Lauri Elo Musiikki: Tapio Ilomäki Tuotanto: Mauno Mäkelä Tuotantoyhtiö: Fennada-Filmi Oy (II) 1952 Nuoria ihmisiä Filmikäsikirjoitus: Toivo Särkkä ja Mika Waltari Ohjaus: Ossi Elstelä Kuvaus: Marius Raichi ja Vittorio Mantovani Žänitys: Pertti Kuuselaja Kurt Vilja Leikkaus: Armas Vallasvuo Lavastus: Ossi Elstelä Naamiointi: Senja Soitso Musiikki: Tapio Ilomäki Kampaaja: Tuulikki Seppälä Valokuvat: Pauli Huovila Tuotanto: T. J. Särkkä Tuotantoyhtiö: Suomen Filmiteollisuus SF Oy 1943 Oi, kallis Suomenmaa Filmikäsikirjoitus: Mika Waltari Ohjaus: Wilho Ilmari Kuvaus: Armas Hirvonen Žänitys: Unto Suominen ja Yrjö Norta Leikkaus: Armas Vallasvuo Lavastus: Karl Fager Musiikki: Sulho Ranta Kampaaja: Hellä Laiho Naamiointi: William Reunanen ja Hannes Kuokkanen Tuotanto: T. J. Särkkä Tuotantoyhtiö: Suomen Filmiteollisuus SF Oy 1940 Omena putoaa Filmikäsikirjoitus: Valentin Vaala, Usko Kemppi ja Mika Waltari Alkuperäisteos: Mika Waltari: Omena putoaa (näytelmä 1947) Ohjaus: Valentin Vaala = Valentin Ivanoff Kuvaus: Eino Heino B-kuvaaja: Aarre Ekholm Žänitys: Harald Koivikko Leikkaus: Valentin Vaala = Valentin Ivanoff Lavastus: Roy = Tapio Vilpponen Naamiointi: Aarne Kuokkanen Musiikki: Einar Englund Kampaaja: Siviä Friskberg

31 Valokuvat: Kosti Lehtinen (Mika Waltari itse esiintyy elokuvassa koiraa taluttavana miehenä.) Tuotanto: Risto Orko Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy 1952 Omena putoaa Sovitus: Seppo Wallin Alkuperäisteos: Mika Waltari: Omena putoaa (näytelmä 1947) Ohjaus: Seppo Wallin Tuotanto: Suomen televisio teatteritoimitus (ensilähetys , kesto 30 minuuttia) Onni pyörii Filmikäsikirjoitus: Mika Waltari Ohjaus: Toivo Särkkä Kuvaus: Armas Hirvonen B-kuvaaja: Vittorio Mantovani Žänitys: Pertti Kuusela Leikkaus: Armas Vallasvuo Lavastus: Hannu Leminen Musiikki: Martti Similä Naamiointi: Senja Soitso Peruukit: Hannes Kuokkanen Tuotanto: T. J. Särkkä Tuotantoyhtiö: Suomen Filmiteollisuus SF Oy 1942 Pariisilaissolmio Filmikäsikirjoitus: Matti Kassila Alkuperäisteos: Mika Waltari: Pariisilaissolmio (pienoisromaani kokoelmasta Kuun maisema 1953) Ohjaus: Matti Kassila Kuvaus: Esko Nurminen Žänitys: Teuvo Hietanen Leikkaus: Armas Vallasvuo Tuottaja: Matti Kassila Tuotantoyhtiö: Elosalama Osakeyhtiö (1965) Pikku Ilona ja hänen karitsansa Filmikäsikirjoitus: Mika Waltari (1941) ja Jorma Nortimo Ohjaus: Jorma Nortimo Kuvaus: Pentti Valkeala Žänitys: Taisto Lindegren Leikkaus: Elmer Lahti Lavastus: Aarre Koivisto Musiikki: Heikki Aaltoila Naamiointi: Olavi Suominen, Pentti Taivainen ja Senja Soitso Kampaaja: Fanny Cederberg Tuotanto: T. J. Särkkä Tuotantoyhtiö: Suomen Filmiteollisuus SF Oy 1957

32 Rakas lurjus Filmikäsikirjoitus: Mika Waltari Alkuperäisteos: Mika Waltari: Rakas lurjus (näytelmä 1947) Ohjaus: Toivo Särkkä Kuvaus: Pentti Unho B-kuvaaja: Olavi Tuomi Žänitys: Björn Korander Leikkaus: Armas Vallasvuo Lavastus: Aarre Koivisto Naamiointi: William Reunanen ja Senja Soitso Musiikki: Heikki Aaltoila Kampaaja: Vivan Gustafsson Seitsemän veljestä Filmikäsikirjoitus: Mika Waltari ja Kalle Kaarna Alkuperäisteos: Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä (romaani 1870) Ohjaus: Wilho Ilmari Kuvaus: Eino Kari Žänitys: Emil Häkkänen Leikkaus: Eino Kari Lavastus: Karl Fager Naamiointi: William Reunanen ja Olavi Suominen Musiikki: Martti Similä Pirun puku: Hannes Kuokkanen Peruukit: Hannes Kuokkanen Valokuvat: Aarne Tenhovaara Asiantuntija: Paavo Pätiälä Tuotanto: T. J. Särkkä Tuotantoyhtiö: Suomen Filmiteollisuus SF Oy 1939 Sininen varjo Filmikäsikirjoitus: Valentin Vaala ja Tauno Tattari Alkuperäisteos: Mika Waltari: Sininen overall (julkaisematon filminovelli) Ohjaus: Valentin Vaala Kuvaus: Oscar Lindelöf Žänitys: Yrjö Nyberg Leikkaus: Valentin Vaala Lavastus: Valentin Vaala Naamiointi: Aarne Kuokkanen Musiikki: Yrjö Kajo ja Melody Boys Valokuvat: Rafael Roos Tuotanto: Armas Willamo Tuotantoyhtiö: Fennica-Filmi 1933 Suomalaisen elokuvan kulta-aika: Suomi-Filmin tarina 1 ( ): Ehdottomasti suomalaisia elokuvia Filmikäsikirjoitus: Peter von Bagh Ohjaus: Peter von Bagh Leikkaus: Heikki Salo Kuvasihteeri: Seija Pajanne

33 Grafiikka: Seppo Selkälä Kuvatoimittajat: Pekka Riihimäki ja Kai Vase (Sisältää mm. otteita Risto Orkon ohjaamasta elokuvasta "VMV 6" (1936, haastateltavina Armas Vallasvuo ja Risto Orko Mika Waltarista, "VMV 6" -elokuvan leikkausprosessista ja Algot Niskasta) Tuotanto: TV2 Tiede ja talous (Ensilähetys ) Suomen Akatemian jäsenet. Mika Waltari Filmikäsikirjoitus: Lauri Siltala Ohjaus: Kari Uusitalo Kuvaus: Reijo Hassinen Tuotantoyhtiö: Veikko Laihanen Oy 1962 Suuri illusioni Filmikäsikirjoitus: Anja Kauranen Alkuperäisteos: Mika Waltari: Suuri illusioni (romaani 1928) Ohjaus: Tuija-Maija Niskanen Apulaisohjaaja: Nadja Pyykkö Apulaisohjaaja Pariisissa: Henry Gabriel Kuvaus: Kari Sohlberg Kuvauspäällikkö Pariisissa: Nicolas Velle Žänitys: Paul Jyrälä ja Kari J. Koski Leikkaus: Irma Taina Lavastus: Erkki Saarainen Rekvisiitta: Kristiina Tuura Puvustus: Sari Salmela Naamiointi: Helena Lindgren ja Nadja Pyykkö Musiikki: Kaija Saariaho Žänitehosteet: Matti Turunen ja Pirjo Jyrälä Miksaus: Paul Jyrälä ja Kjell Westman / Filmmixarna Ab, Ruotsi Kampaaja: Hilkka Stenberg Valaisijat: Kari Kekkonen, Olli Varja ja Pekka Uotila Valaisija Pariisissa: Georges Manuelis Casting: Nadja Pyykkö Värinmäärittely: Pirjo Laivuori Valokuvat: Matti Koivumäki Graafinen suunnittelu: Veli-Pekka Valla Negatiivinleikkaus: Leena Palmu Tuotanto: Claes Olsson ja Matti Penttilä Tuotantoyhtiö: Elokuvatuottajat Oy 1985 Tanssi yli hautojen Filmikäsikirjoitus: Mika Waltari Alkuperäisteos: Mika Waltari: Keisari rakastuu (romaanikäsikirjoitus 1943) Ohjaus: Toivo Särkkä Kuvaus: Kalle Peronkoski B-kuvaajat: Pentti Valkeala ja Kauno Laine Žänitys: Kurt Vilja Leikkaus: Armas Vallasvuo

34 Lavastus: Karl Fager Puvustus: Fiinu Autio ja Ahti Yrjölä Naamiointi: William Reunanen Musiikki: Nils-Eric Fougstedt Asiantuntija: Bure Litonius Kampaaja: Tuulikki Uskali Kertoja: Wilho Ilmari Tuotanto: T. J. Särkkä Tuotantoyhtiö: Suomen Filmiteollisuus SF Oy 1950 Tuhat vuotta, sata kirjaa Mika Waltari: Sinuhe, egyptiläinen Toimittaja: Jarmo Papinniemi Kuvaus: Pertti Arkila Leikkaus: Ari Räsänen Tuotanto: TV1 Kulttuuriohjelmien uusinnat (Ensilähetys: ) Tyttö astuu elämään Filmikäsikirjoitus: Mika Waltari ja Tuulikki Uskali Ohjaus: Orvo Saarikivi Kuvaus: Armas Hirvonen Žänitys: Pertti Kuusela ja Kurt Vilja Leikkaus: Orvo Saarikivi ja Armas Vallasvuo Lavastus: Karl Fager Naamiointi: Senja Soitso Musiikki: Väinö Haapalainen Kampaaja: Tuulikki Uskali Tuotanto: T. J. Särkkä Tuotantoyhtiö: Suomen Filmiteollisuus SF Oy 1943 Tähdet kertovat, komisario Palmu Filmikäsikirjoitus: Matti Kassila ja Kaarlo Nuorvala Alkuperäisteos: Mika Waltari: Tähdet kertovat, komisario Palmu (romaanikäsikirjoitus 1961, romaani 1962) Ohjaus: Matti Kassila Ohjaajan apulainen: Kalevi Korte Kuvaus: Esko Töyri Žänitys: Gösta Salminen Leikkaus: Juho Gartz Lavastus: Ensio Suominen Musiikki: Osmo Lindeman Miksaus: Gösta Salminen Valokuvat: Börje Söderholm Tuotanto: Mauno Mäkelä Tuotantoyhtiö: Fennada-Filmi Oy (II) 1962 Verta käsissämme

35 Filmikäsikirjoitus: Volodja Semitjov Alkuperäisteos: Mika Waltari: Ei koskaan huomispäivää! (romaani 1942) Ohjaus: William Markus Kuvaus: Kauno Laine Žänitys: Kurt Vilja Leikkaus: Armas Vallasvuo Lavastus: Karl Fager Naamiointi: Pentti Taivainen ja William Reunanen Musiikki: Einar Englund Järjestäjä: Mikko Niskanen Kampaaja: Anna-Liisa Taivainen Tuotanto: T. J. Särkkä Tuotantoyhtiö: Suomen Filmiteollisuus SF Oy 1958 Vieras mies Filmikäsikirjoitus: Ilmari Unho Alkuperäisteokset: Mika Waltari: Vieras mies tuli taloon (romaani 1937) ja Jälkinäytös (romaani 1938) Ohjaus: Hannu Leminen Kuvaus: Erkki Imberg Žänitys: Pentti Hämäläinen Leikkaus: Armas Laurinen Lavastus: Oiva Hovi Musiikki: Einar Englund Naamiointi: Sirkka Rauanheimo Tuotanto: Risto Orko Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy 1957 Vieras mies tuli taloon Filmikäsikirjoitus: Mika Waltari Alkuperäisteokset: Mika Waltari: Vieras mies tuli taloon (romaani 1937 ja Jälkinäytös romaani 1938) Ohjaus: Wilho Ilmari Kuvaus: Eino Kari B-kuvaaja: Kalle Peronkoski Leikkaus: Eino Kari Lavastus: Ossi Elstelä Naamiointi: William Reunanen Musiikki: Martti Similä Valokuvat: Aarne Tenhovaara Tuotanto: T. J. Särkkä Tuotantoyhtiö: Suomen Filmiteollisuus SF Oy 1938 VMV 6

36 Filmikäsikirjoitus: Tauno Tattari ja Mika Waltari Ohjaus: Risto Orko Kuvaus: Erik Blomberg ja Theodor Luts second unit -kuvaus: Arvo Tamminen, Lennart Brännlund ja Uno Pihlström Žänitys: Georg Brod n ja Pertti Kuusela Leikkaus: Risto Orko Lavastus: Ossi Elstelä Naamiointi: Hannes Kuokkanen ja Olavi Suominen Musiikki: Pekka Attinen Synkronointi: Armas Vallasvuo Valokuvat: Erik Blomberg ja Kosti Lehtinen Tuotanto: Matti Schreck Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy 1936 Ykkösdokumentti: Niin on ollut ja niin on aina oleva Sinuhe 50 vuotta Sinuhe egyptiläinen Mika Waltarin suurromaanin synnystä, vastaanotosta ja merkityksestä tänään Toimittaja: Eeva Vuorenpää Arkistotoimittaja: Seija De Rybel Oohjaus: Eeva Vuorenpää Lukijat: Vesa Vierikko ja Martti Mäkelä Kuvaus: Keijo Reini Žänitys: Lasse Litovaara Leikkaus: Markku Pulkkinen Trikkikuvaus: Taisto Hietarinta TV1 Dokumenttiohjelmat (Ensilähetys )

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä,

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä, ISM-hirvenhiihto Nilsiä, 25.02.2017 Yksilökilpailut Hiihtely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Honkanen Leo 134 PK 520 (+4m/-4m/+11m/+21m)

Lisätiedot

EL Valtakunnalliset Keilakilpailut 2016 Jyväskylä osanottajat

EL Valtakunnalliset Keilakilpailut 2016 Jyväskylä osanottajat EL Valtakunnalliset Keilakilpailut 2016 Jyväskylä osanottajat Joukkuekisassa naiset lisäpisteitä 8 p/srj # Nimi Syntymävuosi Yhdistys Hyvitys/srj Hyvitys 6 srjjoukkue Torstai 9.00 1 Tamminen Matti 1928

Lisätiedot

SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017

SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017 SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017 LOPPUTULOKSET 13.9.2017 1(5) NAISET Pistebogey 1 Latvala Päivi 280 36 36 36 35 35 34 34 34 2 Lyytikäinen Saila 265 38 36 35 34 32 30 30 30 3 Koikkalainen

Lisätiedot

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,? TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,

Lisätiedot

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä, ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261

Lisätiedot

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA M30 4 x 100 m 1. Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat 47,81 SE Mikko Kiuru Henri Heikkinen Jukka Mertanen Krister Laine M30 4 x

Lisätiedot

Taikinan kylän asukkaat

Taikinan kylän asukkaat Taikinan kylän asukkaat 197 Turtiainen Eino ja Liisa (kanttiini) 198 Turtiainen Mikko ja Väinö (veljekset, poikamiehiä) 199 (Vanha tupa) Turtiainen Salomon (Sakkeus) ja Ulla, Juho, Anton, Onni, jatoivo

Lisätiedot

Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016

Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016 Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016 Ilomantsi, 14.02.2016 Yksilökilpailut M 1. Lemmetty Timo 6 PS 275 (29:07) 296 (0m/-2m) 528 (88) 1099 2. Varis Jukka 8 PK 266 (30:35) 276 (+7m/+5m) 546 (91) 1088 3. Seppä

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 677 653 643 666 655 11465 (1533) 663 723 685 652 614 643 628 621 597 585 605 581 574 2. Härkönen Heikki PoRa 647 649 644 633 687 11454 (1458) 679 713 685 628 578 578 682 645

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 627 647 641 646 (512) 13262 (1593) (609) 781 633 (605) 655 629 715 677 653 643 666 655 663 723 685 652 (614) 643 628 (621) (597) (585) (605) (581) (574) 2. Härkönen Heikki

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 781 633 605 655 629 13146 (1653) 715 677 653 643 666 655 663 723 685 652 614 643 628 621 (597) (585) 605 (581) (574) 2. Härkönen Heikki PoRa 769 684 627 630 (580) 13117 (1623)

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Härkönen Heikki PoRa 641 769 684 627 630 13151 (1626) (580) 658 647 649 644 633 687 679 713 685 628 (578) (578) 682 645 629 (607) 614 607 (549) 2. Jäntti Raimo Atrium 609 781 633 605 655 13150

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

Kansalliset tikkakisat Humppila

Kansalliset tikkakisat Humppila Kansalliset tikkakisat Humppila 25.10.2015 25 tikkaa päivitetty 25.10.2015 klo 19.40 MM 1. Mäkinen Mauno VaaTi 41 42 41 44 37 205 2. Tammi Aimo TurTi 35 40 38 44 46 203 3. Varsaluoma Kosti ITK 39 40 39

Lisätiedot

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet

Lisätiedot

Piirin rantaonki Rantasalmi

Piirin rantaonki Rantasalmi Piirin rantaonki 7.6.2018 Rantasalmi EKL:n Mikkelin Piirin rantaonkikilpailut pidettiin tänä vuonna Rantasalmella 7.6. torstaina. NAISET YLI 80 1. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKKEENSAAJAT 0,288 LAAKKONEN

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 633 605 655 629 715 12962 (1662) 677 653 643 666 655 663 723 685 652 614 643 628 621 597 (585) 605 (581) (574) 2. Härkönen Heikki PoRa 684 627 630 580 658 12928 (1623) 647

Lisätiedot

1 ( 7 ) TENAN TUOPPI 2014 TULOKSET. Lyöntipeli HCP

1 ( 7 ) TENAN TUOPPI 2014 TULOKSET. Lyöntipeli HCP 1 ( 7 ) TENAN TUOPPI 2014 TULOKSET 17.9.2014 Lyöntipeli HCP # Pelaaja Seura OUT IN TOT Slope Tulos CBA +/- 1 Laahanen Reino VG 49 45 94 23 71-0.8 2 Aalto Timo VG 48 39 87 15 72-0.9 3 Martin Tuomo VG 45

Lisätiedot

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET Rantaonginta Savonlinna 1.8.2017 Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET 1 1,746 ANDERSIN ANNI 0,898 TYNKKYNEN KAIJA 0,432 VAJANTO AILA 0,416 2 MIKKELIN 1,586 MESIÄINEN SATU 0,888 AHONEN PIRKKO 0,216 HÄKKINEN

Lisätiedot

Imatran Keilailuliitto ry veteraanisarja 2009

Imatran Keilailuliitto ry veteraanisarja 2009 Sivu 1 Joukkue Liitto Yhteensä O V T H KA Paras Ero Tilanne 1 6. 8164 15 7 1 7 544.27 610 2 12. 8151 15 11 0 4 543.40 658-13 3 1. 8151 15 10 1 4 543.40 623-13 4 4. 8091 15 7 1 7 539.40 629-73 5 3. 8087

Lisätiedot

Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi

Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi 17.2.2019 päivitetty 17.9.2019 klo 19.40 25 tikkaa MM 1. Järvinen Tarmo JST 39 46 40 39 44 208 2. Lehtonen Seppo JST 39 41 42 42 43 207 3. Tammi

Lisätiedot

Kansalliset kilpailut , Loimaa, Metsämaa Järj. Metsämaan Urheilijat

Kansalliset kilpailut , Loimaa, Metsämaa Järj. Metsämaan Urheilijat Kansalliset kilpailut 24.9.2016, Loimaa, Metsämaa Järj. Metsämaan Urheilijat päivitetty 24.9.2016 klo 22 25 tikkaa MM 1. Mäkinen Mauno VaaTi 41 39 44 41 44 209 2. Leskinen Veikko VaaTi 41 41 42 42 42 208

Lisätiedot

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Päivitetty: 25.11.2012 Pentti Nieminen Lisäykset ja korjaukset puh. 050-3485607, peetun@luukku.com

Lisätiedot

N-20 SIJ SARJA PIIRI SUKUNIMI ETUNIMI AIKA AIK ARV AMM OSUM YHT 1 N-20 VS Onnela Iida 0:24:

N-20 SIJ SARJA PIIRI SUKUNIMI ETUNIMI AIKA AIK ARV AMM OSUM YHT 1 N-20 VS Onnela Iida 0:24: S-16 1 S-16 Sa Viitanen Risto 0:25:27 270 208 492 82 970 2 S-16 Sa Hakala Ville 0:24:28 276 200 480 80 956 3 S-16 PH Siukola Teemu 0:22:56 285 230 420 70 935 4 S-16 Sa Hakala Kalle 0:28:07 254 182 468

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli Sivu 1 1. Honkonen Tomi Kamut 954 (64) + 936 (64) + 909 (64) 2799 (192) 2. Lehtinen Aulis Pinjets 946 (84) + 933 (84) + 916 (88) 2795 (256) 3. Piitulainen Kari UK88 967 (24) + 911 (36) + 903 (32) 2781

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli Sivu 1 1. Lehtinen Aulis Pinjets 946 (84) + 933 (84) + 916 (88) + 894 (84) 3689 (340) 2. Honkonen Tomi Kamut 954 (64) + 936 (64) + 909 (64) + 863 (72) 3662 (264) 3. Piitulainen Kari UK88 967 (24) + 911

Lisätiedot

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet 4.9.2018 Summa / Nro Nimi Yhteensä Mantila Jyrki 37 Kortet Hannu 31 Leinonen Asko 24 Sepponen Pekka 21 Sinisalo Tauno 21 Saarenheimo Kauko 19 Virta Asko 19

Lisätiedot

päivitetty klo 16.45

päivitetty klo 16.45 Kansalliset 25 ja 125 tikan kilpailut Salossa 9.4.2016 päivitetty 11.4.2016 klo 16.45 25 tikkaa: MM 1 Näyskä Keijo MU 44 37 45 40 43 209 2 Immonen Hannu KuTi 42 46 40 38 40 206 3 Lehtonen Seppo JST 39

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81 Lapin Mestaruuspilkki 13.3.2010 Kemijärvi / Kaisanlahti Tulokset: Nuoret alle 12v. 1. Heidi Harju 780 g Ivalon Erämiehet 2. Ville Harju 287 3. Riikka Kumpula 250 Sodankylän Perhokalastajat 4. Jonna Harju

Lisätiedot

Piirinmestaruuskilpailut/piiricup IV Juuan Suurin tulos KKP:n Otto Huovisella 3892 g. Osallistujia 139.

Piirinmestaruuskilpailut/piiricup IV Juuan Suurin tulos KKP:n Otto Huovisella 3892 g. Osallistujia 139. Piirinmestaruuskilpailut/piiricup IV Juuan 24.3.2013. Suurin tulos KKP:n Otto Huovisella 3892 g. Osallistujia 139. NU12 NU15 NU18 1. Issakainen Iida PKUK 656 g 2. Lintunen Riku PP 246 g 1. Väistö Jalmari

Lisätiedot

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA 5.3.2019 NAISET Y 80 1. HALINEN HANNA OTAVAN SEUDUN ELÄKKEENS 0,198 2. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKEENSAAJAT 0,152 3. VENÄLÄINEN EEDIT HAUKIVUOREN ELÄKKEENSAAJAT

Lisätiedot

Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi- Sihteeri Jäsenasiat jäsenet lukumäärä kunta

Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi- Sihteeri Jäsenasiat jäsenet lukumäärä kunta Altian Rajamäen Seniorit 28.9.2007 alk ent. Alkon Rajamäen Eläkeläiset/Historiatiedot keränneet Hilkka Rajala/Pentti Lehtovaara 1 Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi-

Lisätiedot

Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka

Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka 19.02.2017 päivitetty 20.2.2017 klo 16.30 25 tikkaa MM 1. Hyyrynen Juha KLT 42 42 43 43 42 212 2. Järvinen Tarmo JST 39 44 42 43 40

Lisätiedot

RHY:n kilpailu - Tuloskooste 31.01.2016

RHY:n kilpailu - Tuloskooste 31.01.2016 RHY:n kilpailu JUUKA, 15.03.2014 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle 50v Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 101 Petrovaaran Metsästysseura 288 (24:09) 244 (-5m/-23m)

Lisätiedot

MM MA

MM MA Kansallinen 25 tikkaa Heinola 14.11.2015 Järj. Heinolan Tikka-kerho MM päivitetty 15.11.2015 klo 18.50 1. Lehtonen Seppo JST 42 44 44 43 43 216 2..2. Miettinen Martti LamTi 45 43 35 41 44 208 3. Tammi

Lisätiedot

TULOSPALVELU. Lions SM-pilkki 27.3.2011

TULOSPALVELU. Lions SM-pilkki 27.3.2011 TULOSPALVELU Lions SM-pilkki 27.3.2011 Järjestäjä: LC Parikkala/Siikalahti. Paikka: Parikkala Simpelejärvi Kilpailijoita yhteensä: 143 Kilpailukala: Ahven Yhteiskalamäärä: 95.8 kg Sarjat: M60 (Miehet alle

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

Veikon toimituskunnat 1935-1975

Veikon toimituskunnat 1935-1975 Veikon toimituskunnat 1935-1975 1935-1936 Esko R. Joki Opettajamatrikkeli Veikko Itkonen 3330 Harri Wendelin 3319 Erkki Kario 3530 Eino Salmi 3283 Ola Österholm 3557 Kauko Pennanen 3347 Ukko Saraste 3473

Lisätiedot

päivitetty klo 20.30

päivitetty klo 20.30 Kansalliset 25 ja 125-tikkaa kilpailut Vääksyn liikuntahallilla 29.03.2015 Järjestäjä: Asikkalan Tikka päivitetty 1.4.2015 klo 20.30 25-Tikkaa Tulokset MM 1. Järvinen Tarmo JST 37 44 40 42 44 207 2. Tammi

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00 H6 (Lähti: 6 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 6. Sorsa Aleksi Pihkan 23.2 2. Hakuli Tommi KeU 24.02 +50 3. Pietiläinen Aleksi Pihkan 26.54 +3.42 4. Koikkalainen Severi Pihkan 2.46 +4.34 5. Koivisto Antton KeU

Lisätiedot

Yhteistulokset. Helsingin Siirtolapuutarhojen Aluejärjestö KESÄKISAT 2006 HERTTONIEMI PÖYTÄKIRJA. Siirtolapuutarha. Marjaniemi. Tali.

Yhteistulokset. Helsingin Siirtolapuutarhojen Aluejärjestö KESÄKISAT 2006 HERTTONIEMI PÖYTÄKIRJA. Siirtolapuutarha. Marjaniemi. Tali. Helsingin Siirtolapuutarhojen Aluejärjestö KESÄKISAT PÖYTÄKIRJA Yhteistulokset Lasten viestit Siirtolapuutarha Tulos Kroketti Kuulakikka Mölkky Lentopallo Lausunta Puhe Tikka Petankki Tytöt < v Pojat

Lisätiedot

ISM ja SM-esikisat 2016

ISM ja SM-esikisat 2016 ISM ja SM-esikisat 2016 Vesanto, 10.07.2016 Yksilökilpailut M 1. Seppä Timo 9 SS 300 (20:19) 292 (0m/-4m) 564 (94) 1156 2. Hiltunen Petri 29 PK 283 (23:09) 278 (+5m/+6m) 594 (99) 1155 3. Mikkonen Harri

Lisätiedot

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y.

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 72 osallistujaa, yhteissaalis 150355 g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 2 Eino Karppinen 6465 Puuliitto Kuhmon os. 752 ry 3 Mikko Kuusimaa

Lisätiedot

SM-RAUTUPILKKI 2011 TUULISPÄÄJÄRVI 16.04.2011 Järjestäjä Ivalon Erämiehet ja TEM S

SM-RAUTUPILKKI 2011 TUULISPÄÄJÄRVI 16.04.2011 Järjestäjä Ivalon Erämiehet ja TEM S Järjestäjä Ivalon Erämiehet ja TEM S MIEHET SIJA NIMI TULOS(g) 1 Tuovinen Aki 3178 2 Karppinen Eino 2705 3 Känsälä Heikki 2303 4 Olkkola Elmo 2250 5 Heinonen Jaakko 1407 6 Heikkinen Jari 1317 7 Marjanen

Lisätiedot

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI 29.6.2019 NUORET ALLE 12 V 1. LAURI ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 170 NUORET ALLE 15 V. 1. JERE KASTE NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 745 2. OSKARI URMAS

Lisätiedot

Seuraottelun tulokset

Seuraottelun tulokset Seuraottelun tulokset 10.09.2018 Pihkan 229 Keu 199 H21 H35 H40 H45 H50 A 6.9 km 1 Petteri Muukkonen KeU 0:41:50 2 Ilkka Juutilainen KeU 0:49:19 0:07:29 3 Ilari Ilmakunnas Pihkan 1:03:10 0:21:20 5 Janne

Lisätiedot

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu) Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten 1. asetettaviin äänestysalueiden vaalilautakuntiin viisi varajäsentä 2. asettaa kaksi vaalitoimikuntaa ja niihin nimetään kolme

Lisätiedot

Katsastus. Yksilökilpailut. Nilsiä,

Katsastus. Yksilökilpailut. Nilsiä, Katsastus Nilsiä, 01.02.2015 Yksilökilpailut M 1. Räisänen Heikki 8 PK 300 (30:25) 280 (-7m/+3m) 546 (91) 1126 2. Lemmetty Timo 11 Haapamäen hs 294 (31:24) 248 (-18m/-8m) 546 (91) 1088 3. Kajan Antti 1

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101

Lisätiedot

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

Kansallinen 25 tikkaa Saarijärvellä Järjestäjä Paavon Tikka ry päivitetty klo 13

Kansallinen 25 tikkaa Saarijärvellä Järjestäjä Paavon Tikka ry päivitetty klo 13 Kansallinen 25 tikkaa 2.7.2016 Saarijärvellä Järjestäjä Paavon Tikka ry päivitetty 3.7.2016 klo 13 MM 1. Tammi Aimo TurTi 39 40 41 44 40 204 2. Immonen Hannu KuTi 38 37 42 42 43 202 7x10 3. Järvinen Tarmo

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Leppiniemi Jarmo 3 Sitoutumattomat - 2757 4601,00 valittu 2 Akaan-Penttilä Eero 8 Kokoomus 794 3793,00 valittu 3 Hakala Lotta 4 Sitoutumattomat - 557

Lisätiedot

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015 SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 Miehet Yleinen: 1. 55 Jouni Kokkonen Merilapin urheilukalastajat 3361 2. 51 Mika Jaako Merilapin urheilukalastajat 2935 3. 76 Mika Nampajärvi Koillisen kilpakalastajat 2914 4.

Lisätiedot

Hämeen Aluemestaruuskilpailut 2011

Hämeen Aluemestaruuskilpailut 2011 Nokian Ampumarata 03. - 04.09.2011 04.09.2011 22:10:56 50m Kivääri 3x40 ls, sarja Y 1. Teemu Lipponen NoSA 99 99 100 99 397 86 92 89 90 357 97 97 97 92 383 1137 2. Antti Raittinen LamAs 96 98 98 97 389

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V Tulokset / El Pilkit Kuusamo 08.04.2016 N Alle 70 V 1. Heiskanen Aila Pohj Pohjanmaa 4164 G 2. Nuora Maila Pohj Pohjanmaa 4060 G 3. Aalto Eila Pirkanmaa 3608 G 4. Kurvinen Vuokko Pohj Pohjanmaa 3214 G

Lisätiedot

HÄMEENLINNA, LAMMI tikkaa Järj. Lammin Tikka päivitetty klo 19.30

HÄMEENLINNA, LAMMI tikkaa Järj. Lammin Tikka päivitetty klo 19.30 HÄMEENLINNA, LAMMI 31.1.2016 25 tikkaa Järj. Lammin Tikka päivitetty 31.1.2016 klo 19.30 MM 1. Hyyrynen Juha KLT 41 42 39 41 45 208 2. Rantanen Asko MU 39 44 42 40 42 207 3. Vaarala Simo PaavT 46 35 40

Lisätiedot

Kansallinen 25 tikkaa Ranualla järjestäjä Ranuan Peura ry päivitetty klo 23.40

Kansallinen 25 tikkaa Ranualla järjestäjä Ranuan Peura ry päivitetty klo 23.40 Kansallinen 25 tikkaa 29.7.2016 Ranualla järjestäjä Ranuan Peura ry päivitetty 29.7.2016 klo 23.40 MM 1. Järvinen Tarmo JST 41 46 43 35 44 209 5x10 2. Mäkinen Mauno VaaTi 46 40 41 40 42 209 4x10 3. Määttä

Lisätiedot

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 13. 14.4.1930 VIIPURISSA Talikkalan Toverit

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 13. 14.4.1930 VIIPURISSA Talikkalan Toverit TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 13. 14.4.1930 VIIPURISSA Talikkalan Toverit 50 kg 66.5 kg 1. Uuno Tuovinen Kouvolan Pojat 1. Erkki Mela Talikkalan Toverit 2. Ossi Mäki Tampereen Yritys 2. Usko Ronkanen Hki Työväen

Lisätiedot

Kansallinen 25 tikkaa Saarijärvellä järjestäjä Paavon Tikka ry

Kansallinen 25 tikkaa Saarijärvellä järjestäjä Paavon Tikka ry Kansallinen 25 tikkaa 27.6.2015 Saarijärvellä järjestäjä Paavon Tikka ry päivitetty 27.6.2015 klo 20.10 MM 1. Lehtonen Seppo JST 42 42 40 41 44 209 2. Järvinen Tarmo JST 38 43 40 44 43 208 3x10 3. Reijonen

Lisätiedot

EKL MIKKELIN PIIRIN MESTARUUSPILKKI RANTASALMELLA

EKL MIKKELIN PIIRIN MESTARUUSPILKKI RANTASALMELLA EKL MIKKELIN PIIRIN MESTARUUSPILKKI 7.3.2017 RANTASALMELLA NAISET ALLE 70 V Sija Nimi Seura Kaloja 1. Sirpa Repo Rantasalmen Eläkeensaajat ry 1,588 2. Tullinen Sinikka Mikkelin Eläkkeensaajat 1,52 3. Raita

Lisätiedot

I Alkulohkot. Lohkojen kaksi parasta suoraan pudotuspeleihin, loput jatkolohkoihin.

I Alkulohkot. Lohkojen kaksi parasta suoraan pudotuspeleihin, loput jatkolohkoihin. I Alkulohkot Lohkojen kaksi parasta suoraan pudotuspeleihin, loput jatkolohkoihin. Kenttä 1 Lohko A 1 2 3 4 5 YHT Joni Eväkoski 41 50 50 50 21 212 Mika Packalén 50 39 48 35 33 205 Yrjö Soidinmäki 36 38

Lisätiedot

Hj-katsastus, Pohjois-Savo

Hj-katsastus, Pohjois-Savo Hj-katsastus, Pohjois-Savo Heinjoki, Kuopio, 11.06.2017 Yksilökilpailut Hirvikävely Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Teemu 80 Haapamäen

Lisätiedot

Keski-Suomen vapaa-ajan kalastajapiirin pilkkimestaruus kilpailut Äänekoski, Mämmen SEO-asema 24.3.2013 Kaloja sarjassa yhteensä 272,72 kg

Keski-Suomen vapaa-ajan kalastajapiirin pilkkimestaruus kilpailut Äänekoski, Mämmen SEO-asema 24.3.2013 Kaloja sarjassa yhteensä 272,72 kg Kaloja sarjassa yhteensä 272,72 kg 1. Marko Pollari YKK Miehet yleinen YKK yleinen 2. 10723 2. Esko Naukkarinen IPK Miehet yleinen IPK yleinen 1. 10089 3. Pekka Korhonen YKK Miehet yleinen YKK yleinen

Lisätiedot

RUOKOLAHDEN ELÄKKEENSAAJAT R.Y. / KALAKERHO

RUOKOLAHDEN ELÄKKEENSAAJAT R.Y. / KALAKERHO RUOKOLAHDEN ELÄKKEENSAAJAT R.Y. / KALAKERHO Kymen piirin pilkkimestaruuskilpailut 24.3.2015 klo. 10-14 La hto paikka : Putka Kilpailualueena Haapavesi,Saimaa TULOKSET Naiset yli 80 vuotta 1. Asikainen

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

EL Pm 2017 ei rekisteröidyt

EL Pm 2017 ei rekisteröidyt EL Pm 2017 ei rekisteröidyt Naiset kilpailija yhdistys tulos Kaadot viim.srj 1. Helena Saarimaa Lapua 676 2. Eila A Rajamäki Kauhava 668 3. Kaarina Tuuri Lapua 642 4. Pirkko Rissa Lapua 617 5. Sirkka Kangas

Lisätiedot

L-S aluemestaruuskilpailut, 20-vuotisjuhlakisat

L-S aluemestaruuskilpailut, 20-vuotisjuhlakisat SaSA:n rata, Halikko, Hevonpää 04. - 19:52:26 25m Olympiapistooli, sarja M 1. Olli Söderlund RSA 98 91 85 274 88 91 80 259 533 2. Hannes Frigård SA 96 93 82 271 92 86 82 260 531 3. Simo Saarenmaa RSA 92

Lisätiedot

18,4 Vyyryläinen Jukka m aidat (91,4cm) P14 20,0 Vyyryläinen Pekka AITAJUOKSUT 110 M AJ TILASTOT

18,4 Vyyryläinen Jukka m aidat (91,4cm) P14 20,0 Vyyryläinen Pekka AITAJUOKSUT 110 M AJ TILASTOT AITAJUOKSUT 110 M AJ TILASTOT 110 M AJ (91,4CM) TILASTO IKÄLUOKITTAIN 110 m aidat (91,4CM) Käytössä: ns. matalat aidat, ennen kaikki sarjat(13,72-9,14-14,02) 2005 - > M16 (13,72-8,9-16,18) 2005 - > M17

Lisätiedot

Reservin ampumamestaruuskilpailut

Reservin ampumamestaruuskilpailut Kouvola Tyrri 14. - 16.08.2015 50m Kivääri makuu erä 1, sunnuntai 16.8.2015 klo 09:00-11:45 HUOM! Pelkän 3x20ls kilpailun ampuma-aika 2h KOE ls 8:45 KILPAILU ALKAA 9:00 6 yliv Markku Haklin V-S H60 7 korpr

Lisätiedot

Nu Homin Joonas OKY 890 g. Nu Kärkkäinen Jussi-Pekka NKM 450 g 2. Tertsunen Aki NKM 8 g. Nu18

Nu Homin Joonas OKY 890 g. Nu Kärkkäinen Jussi-Pekka NKM 450 g 2. Tertsunen Aki NKM 8 g. Nu18 1 Bomba-pilkki, joka oli samalla piirinmestaruuskilpailu, pilkittiin aurinkoisessa säässä 6.3.2011. Suurimman saaliin kiertopalkinto meni PKUK:n Matti Jyrkiselle. Osallistujia 141 kilpailijaa. Nu12 Nu15

Lisätiedot

edellisestä kuukaudesta

edellisestä kuukaudesta Päivitetty 31.10.2008 A-osake Muutos edellisestä kuukaudesta B-osake Muutos edellisestä kuukaudesta B-uudet Muutos edellisestä kuukaudesta Osakkeiden määrä Osuus Osuus äänistä 1 Koskenkorva Matti Olavi

Lisätiedot

6. - 7.11.1965, KOTKA, Paini-Miehet

6. - 7.11.1965, KOTKA, Paini-Miehet 6. - 7.11.1965, KOTKA, Paini-Miehet 1. Reino Salimäki Kuortaneen Kunto 2. Veikko Järvelä TUL / Haukiputaan Heitto 3. Kaarlo Nykänen TUL / Koiton Riento 1. Raimo Taskinen TUL / Kemin Into 2. Jorma Virolainen

Lisätiedot

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 10.3.2019 päivitetty 10.3.2019 klo 23.10 MM 1. Ylönen Niilo JST 40 39 43 39 44 205 2. Honkonen Raimo PaavT 37 41 44 40 41 203 3. Vaarala Simo PaavT 43 39 42 36

Lisätiedot

MA-luokat 102 srj. B-luokka 102 srj

MA-luokat 102 srj. B-luokka 102 srj Tampereen Keilailuliitto Ry Kaupin Keilahalli Kausikilpailuraportti (Viikkokilpailut) Tulokset ajalta 05.01.2015-24.05.2015 (vähintään 102 sarjaa heittäneet) MA-luokat 102 srj 1. Jussila Perttu TKK Tampere

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Viitasalo Mikko 10 Kokoomus 975 5197,00 valittu 2 Leppiniemi Raili 12 Sitoutumattomat 1674 3262,00 valittu 3 Rautava Risto 8 Kokoomus 737 2598,50 valittu 4 Heinäluoma Eero 16 SDP 1299

Lisätiedot

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 14. 15.2.1970 LAHDESSA Lahden Kaleva 48 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Mauri Saarivaino Iisalmen Työväen Urheilijat 2. Hannu Miettinen Kuopion Riento 2. Jorma Pikkujämsä

Lisätiedot

Salon mest karsinnan tulokset finalistit

Salon mest karsinnan tulokset finalistit n mest karsinnan tulokset 2019 + finalistit 13.04.2019 Ohessa karsinnan tulokset, päivitetty 23.4.19. Finaalit pelataan 25.-27.5.19 La 25.5.19 klo:12:00 Veteraanit ja Seniorit Su 26.5.19 klo:12:00 B-Miehet

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44, Leppävirta 3 Heidi Korkalainen

Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44, Leppävirta 3 Heidi Korkalainen Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45,37 6.8.2011 Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44,69 6.8.2011 Leppävirta 3 Heidi Korkalainen PieSa 41,15 26.6.2011 Leppävirta 4 Meri-Tuulia Kouhia LepU

Lisätiedot

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A)

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 (129) 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 3:12,46 0:24,17 2 2:48,29 0:00,00 1 2:38,80 2 2:40,66 0:00,00 3 2:45,05 0:04,39 4 8:44,45 6:03,79 1 2:36,81 2 2:42,99 0:02,31 3 2:41,95 0:01,27 4 2:42,56 0:01,88 5

Lisätiedot

RUL:n ampumamestaruuskilpailut

RUL:n ampumamestaruuskilpailut Mikkeli, Kyrönpellon rata 17. - 18.08.2013 11:41:53 25m Isopistooli, sarja H 1. Ari Meinander KYM 97 96 96 289 97 95 94 286 575 2. Marko Talvitie E-PO 92 92 92 276 99 97 99 295 571 3. Juha Virtanen KYM

Lisätiedot

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:

Lisätiedot

Kansallinen 25 tikkaa Jämsässä järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry

Kansallinen 25 tikkaa Jämsässä järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry Kansallinen 25 tikkaa Jämsässä 24.1.2015 järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry päivitetty 27.1.2015 klo 19 MM 1. Ylönen Niilo JST 46 41 37 43 43 210 2. Järvinen Tarmo JST 42 45 43 39 38 207 (6x10) 3. Miettinen

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Kansallinen 25 tikkaa tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry

Kansallinen 25 tikkaa tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry Kansallinen 25 tikkaa + 125 tikkaa 21.1.2017 Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry päivitetty 24.1.2017 klo 10 25 tikkaa MM 1. Reijonen Markku SavTi 39 40 45 44 32 200 2. Rantanen Asko MU 38 41 41 38 41 199

Lisätiedot

Suomi - Viro maaottelu 30-30

Suomi - Viro maaottelu 30-30 Suomi - Viro maaottelu 30-30 30 Pienoiskivääri 60ls makuu 3 x 20ls yhdistettynä pist mo pist mo Hanna-K Nieminen SUOMI N45 582 1 Kirsti Markko N55 532 1 Liivi Erm VIRO N55 585 2 Liivi Erm N55 561 2 Vesa

Lisätiedot

HALLITUKSEN JÄSENET 1970-2010

HALLITUKSEN JÄSENET 1970-2010 Perustamista valmisteleva toimikunta (9.9.-4.11.1970): Esko Mauno (pj), Raimo Fieandt (siht.), Lars Ramstedt, Visa Ryynänen, Taisto Arminen ja Paavali Sokura 1970 Erkki Turunen (pj), Raimo Fieandt (siht.),

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 50,2 Johanna Forsström / 88 65,0 70,0 72,5 72,5 Rauma 15.4.2017 N 63 61,70 Anne Heikkilä / 78 65,0 72,5 80,0 72,5

Lisätiedot

, PORI, Painimiehet

, PORI, Painimiehet 13. - 15.11.1970, PORI, Painimiehet 1. Raimo Hirvonen Viipurin Voimailijat 2. Esko Pakarinen Joensuun Voimailu-Kerho 3. Erkki Huhtala Lapuan Virkiä 1. Tuomo Kallijärvi Kemin Into 2. Hannu Järvinen Oulun

Lisätiedot

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 6.3.2016 päivitetty 19.4.2016 klo 7.50 MM 1. Lehtonen Seppo JST 40 37 46 48 41 212 7*10 2. Nokelainen Eino ÄST 40 46 44 39 43 212 5*10 3. Jäntti Reijo SST 43

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola

Lisätiedot

Nuoret alle 12 1 Karvanen Eino Pansion Peto 534. Nuoret alle15 1 Hurttila Juho Pilkki

Nuoret alle 12 1 Karvanen Eino Pansion Peto 534. Nuoret alle15 1 Hurttila Juho Pilkki L-S Vapaa-ajankalastajien PM-pilkki 2015 Säkylä / Kristalliranta 15.2.2015. Järjesti NSUK Henkilökohtaiset tulokset Naiset joukk saalis 1 Leino Leena Kankaanp KS 1814 2 Karvanen Maarit Pansion Peto 1772

Lisätiedot

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Nilsiä, 22.07.2017 Yksilökilpailut Kävely Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 112 Haapamäen hs

Lisätiedot