TALOUSARVIOMUUTOS, SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI 10/10.102/2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TALOUSARVIOMUUTOS, SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI 10/10.102/2015"

Transkriptio

1 Sosiaali- ja terveysltk Kaupunginhallitus Sosiaali- ja terveysltk TALOUSARVIOMUUTOS, SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI 10/10.102/2015 SOTEL Valmistelu ja lisätiedot: terveyspalveluiden johtaja Kati Liukko, puh tai vanhus- ja vam mais pal ve luiden johtaja Soili Partanen, puh tai sosiaali- ja perhepalveluiden johtaja Maria Anders son, puh tai hal lin topääl lik kö Piia Väntsi, puh tai sekä suunnittelija Katja Viljakainen, puh tai Talousarvion seurantaraportti on laadittu elokuun lo pun ti lan teen perus teel la. Tehtäväalueiden raportit sisältävät en nusteen koko vuo den tuloksesta. Talousarviossa on noin eu ron ylitysuhka, joka johtuu pääasiassa työmarkkinatuen kuntaosuuden, lastensuojelun avohuollon sijoitusten sekä tarveharkintaisen ja ennaltaehkäisevän toimeentulotuen kasvavista kustannuksista. Lisäksi terveysasemien ja suun terveydenhuollon ylityöt ja korvaukset ylittyvät ja tulojen ennustetaan jäävän alle budjetoidun. Ennusteessa on otettu huomioon HUS:n ylijäämän palautus vuodelta 2015 sekä ennustetut ylijäämän palautukset vuodelta 2016, yhteensä 2,9 miljoonaa euroa. HUS:n järjestämän yhteispäivystyksen ennustetaan ylittyvän noin euroa ja palvelusuunnitelman noin Talousarvioon sisältymätön potilasvakuutusmaksu oli noin euroa. Toimialan talousarvion elokuun lopun toimintakate on noin 72 %. Käyt tö ta lous tu lo ja on laskutettu noin 11 miljoonaa euroa eli 60 % talous ar vios ta. Käyt tö ta lous me no ja on syntynyt noin 115 mil joo naa euroa eli 71 % ta lous ar vios ta. Kolmeen talousarvion sitovista toiminnallisista tavoitteista ei tulla pää se mään. Terveyspalveluiden tavoitteena on: "Parannamme terveyspalveluiden avovastaanottojen saatavuutta: terveysasemilla lääkärin ja hoitajan kiireettömälle vastaanotolle pääsee 7 vuorokauden ja suun terveydenhuollossa hammaslääkärin ja suuhygienistin kiireettömälle vastaanotolle 14 vuorokauden kuluessa todetusta hoidon tarpeesta. Fysioterapeuttien akuuttialaselkävastaanotolle pääsee yhden arkipäivän kuluessa

2 todetusta hoidon tarpeesta. Akuuttiniska- ja yläselkävastaanotot aloitetaan." Tavoitetta esitetään muutettavaksi muotoon: Parannamme terveyspalveluiden avovastaanottojen saatavuutta: terveysasemilla lääkärin ja hoitajan kiireettömälle vastaanotolle pääsee 14 vuorokauden kuluessa todetusta hoidon tarpeesta. Fysioterapeutin akuuttiselkävastaanotolle pääsee yhden arkipäivän kuluessa todetusta hoidon tarpeesta. Akuuttiniska- ja akuuttiyläselkävastaanotot aloitetaan. Terveysasemilla lääkäri- ja hoitajatilanne on parantunut keväästä ja jonoja on lyhennetty merkittävästi. Mikäli tilanne jatkuu henkilöstön osalta hyvänä, tavoitteeseen on mahdollista päästä. Suun terveydenhuollossa uusi toiminnanohjausjärjestelmä ja uusi toimintamalli saadaan käyttöön vasta ensi vuoden puolella, joten tavoitteeseen ei tulla pääsemään. Terveyspalveluiden yhtenä tavoitteena on: "Vuonna 2015 vähintään viisi kertaa terveysasemilla lääkärin tai sairaanhoitajanvastaanotoilla käyneille potilaille on laadittu terveys- ja hoitosuunnitelmat (100 %)." Tavoitetta esitetään muutettavaksi muotoon: Pitkäaikaista sairautta sairastaville, monisairaille ja paljon palveluja tai moniammatillisia palveluita tarvitseville asiakkaille luodaan oma hoitomalli. Uusi hoitomalli on kuvattu ja potilaiden ohjaaminen uuden hoitomallin piiriin on aloitettu. Jokaiselle potilaalle laaditaan terveys- ja hoitosuunnitelma siinä vaiheessa, kun hänet otetaan uuden hoitomallin piiriin. Kartoituksen myötä tavoitetta on laajennettu kaikkiin niihin potilaisiin, joilla on säännöllinen tarve käydä terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolla. Tämä laajentaa tavoitetta niin, että sitä ei hoitosuunnitelman laatimisen osalta tänä vuonna saavuteta, mutta saavutettavat hyödyt jatkossa on merkitykselliset. Sosiaali- ja perhepalveluiden tavoitteena on: "Panostamme lapsiperheiden asiakkuutta: lastensuojeluasiakkaiden määrä vähenee 10 prosenttia." Tavoitetta esitetään muutettavaksi muotoon: "Panostamme lapsiperheiden ennaltaehkäiseviin palveluihin sosiaalihuoltolain ja lastensuojelusuunnitelman mukaisesti ilman lastensuojelun asiakkuutta." Lastensuojelun uudet asiakkuudet ovat heinäkuun loppuun mennessä lisääntyneet kuudella asiakkaalla eli seitsemällä prosentilla. Yhteydenotot ovat lisääntyneet kolmella prosentilla. Tämä on heijastusta yhteiskunnan taloudellisesta tilanteesta, joka näkyy lastensuojelussa 3-5 vuoden viiveellä. Perheet ovat yhä moniongelmaisempia ja peruspalveluiden toimenpiteet eivät ole

3 riittäneet. Vuoden 2016 tavoitteena oli avata yhä vähemmän lastensuojelun asiakkuuksia ja tarjota sen sijaan sosiaalihuollon asiakkuutta. Perheille on tarjottu eniten perhetyötä. Tiivistä ja pidempikestoista perhetyötä eli tehostettua perhetyötä tarvitaan enenevässä määrin. Elokuun alkuun mennessä 57 perhettä on saanut kunnan itse tuottamaa tehostettua lastensuojelun perhetyötä ja 120 perheelle on ostettu tehostettua perhetyötä. Sosiaalihuoltolain mukainen asiakkuus on avattu 53 lapselle. Liite: Seurantaraportti Stj: Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää merkitä raportin tiedoksi ja esit tää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle euron lisämäärärahan myöntämistä sekä sitovien ta voit tei den muuttamista seuraavasti: Terveyspalveluiden tavoite: "Parannamme terveyspalveluiden avovastaanottojen saatavuutta: terveysasemilla lääkärin ja hoitajan kiireettömälle vastaanotolle pääsee 7 vuorokauden ja suun terveydenhuollossa hammaslääkärin ja suuhygienistin kiireettömälle vastaanotolle 14 vuorokauden kuluessa todetusta hoidon tarpeesta. Fysioterapeuttien akuuttialaselkävastaanotolle pääsee yhden arkipäivän kuluessa todetusta hoidon tarpeesta. Akuuttiniska- ja yläselkävastaanotot aloitetaan." muutetaan muotoon: Parannamme terveyspalveluiden avovastaanottojen saatavuutta: terveysasemilla lääkärin ja hoitajan kiireettömälle vastaanotolle pääsee 14 vuorokauden kuluessa todetusta hoidon tarpeesta. Fysioterapeutin akuuttiselkävastaanotolle pääsee yhden arkipäivän kuluessa todetusta hoidon tarpeesta. Akuuttiniska- ja akuuttiyläselkävastaanotot aloitetaan. Terveyspalveluiden tavoite: "Vuonna 2015 vähintään viisi kertaa terveysasemilla lääkärin tai sairaanhoitajanvastaanotoilla käyneille potilaille on laadittu terveys- ja hoitosuunnitelmat (100 %)." muutetaan muotoon: Pitkäaikaista sairautta sairastaville, monisairaille ja paljon palveluja tai moniammatillisia palveluita tarvitseville asiakkaille luodaan oma hoitomalli. Uusi hoitomalli on kuvattu ja potilaiden ohjaaminen uuden hoitomallin piiriin on aloitettu. Jokaiselle potilaalle laaditaan terveys- ja hoitosuunnitelma siinä vaiheessa, kun hänet otetaan uuden hoitomallin piiriin. Sosiaali- ja perhepalveluiden tavoite: "Panostamme lapsiperheiden

4 asiakkuutta: lastensuojeluasiakkaiden määrä vähenee 10 prosenttia." muutetaan muotoon: "Panostamme lapsiperheiden asiakkuutta." Pykälä tarkastetaan heti. Päätös: Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti yksimielisesti merkitä raportin tiedoksi ja esit tää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle euron lisämäärärahan myöntämistä sekä sitovien ta voit tei den muuttamista seuraavasti: Terveyspalveluiden tavoite: "Parannamme terveyspalveluiden avovastaanottojen saatavuutta: terveysasemilla lääkärin ja hoitajan kiireettömälle vastaanotolle pääsee 7 vuorokauden ja suun terveydenhuollossa hammaslääkärin ja suuhygienistin kiireettömälle vastaanotolle 14 vuorokauden kuluessa todetusta hoidon tarpeesta. Fysioterapeuttien akuuttialaselkävastaanotolle pääsee yhden arkipäivän kuluessa todetusta hoidon tarpeesta. Akuuttiniska- ja yläselkävastaanotot aloitetaan." muutetaan muotoon: Parannamme terveyspalveluiden avovastaanottojen saatavuutta: terveysasemilla lääkärin ja hoitajan kiireettömälle vastaanotolle pääsee 14 vuorokauden kuluessa todetusta hoidon tarpeesta. Fysioterapeutin akuuttiselkävastaanotolle pääsee yhden arkipäivän kuluessa todetusta hoidon tarpeesta. Akuuttiniska- ja akuuttiyläselkävastaanotot aloitetaan. Terveyspalveluiden tavoite: "Vuonna 2015 vähintään viisi kertaa terveysasemilla lääkärin tai sairaanhoitajanvastaanotoilla käyneille potilaille on laadittu terveys- ja hoitosuunnitelmat (100 %)." muutetaan muotoon: Pitkäaikaista sairautta sairastaville, monisairaille ja paljon palveluja tai moniammatillisia palveluita tarvitseville asiakkaille luodaan oma hoitomalli. Uusi hoitomalli on kuvattu ja potilaiden ohjaaminen uuden hoitomallin piiriin on aloitettu. Jokaiselle potilaalle laaditaan terveys- ja hoitosuunnitelma siinä vaiheessa, kun hänet otetaan uuden hoitomallin piiriin. Sosiaali- ja perhepalveluiden tavoite: "Panostamme lapsiperheiden asiakkuutta: lastensuojeluasiakkaiden määrä vähenee 10 prosenttia." muutetaan muotoon: "Panostamme lapsiperheiden asiakkuutta."

5 Pykälä tarkastettiin heti. KH Kj: Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle euron lisämäärärahan myöntämistä sosiaali- ja terveystoimelle käytettäväksi työmarkkinatuen, lastensuojelun ja tarveharkintaisen toimentulotuen menoihin. Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle sosiaali- ja terveystoimen sitovien tavoitteiden muuttamista seuraavasti: Pykälä tarkastetaan heti. Jäsen Långvik esitti jäsen Lindgårdin kannattamana, että asia palautetaan uuteen valmisteluun. Päätös: Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti palauttaa asian uuteen valmisteluun. KH Pykälä tarkastettiin heti. Kj: Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle euron lisämäärärahan myöntämistä sosiaali- ja terveystoimelle käytettäväksi työmarkkinatuen, lastensuojelun ja tarveharkintaisen toimentulotuen menoihin. Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle sosiaali- ja terveystoimen sitovien tavoitteiden muuttamista seuraavasti: Pykälä tarkastetaan heti. Jäsen Långvik esitti jäsen Lindgårdin kannattamana, että asia palautetaan uuteen valmisteluun. Päätös: Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti palauttaa asian uuteen valmisteluun. Pykälä tarkastettiin heti.

6 SOTEL Kaupunginhallitus käsitteli sosiaali- ja terveyslautakunnan esitystä lisämäärärahan myöntämisestä vuodelle 2016 kokouksessaan Hallitus palautti asian valmisteluun ja edellytti lisäselvityksiä määrärahaylityksistä. Raportin sisältämä ennuste talousarvion toteutumisesta on päivitetty. Ennustetta laadittaessa kaikki elokuun tapahtumat eivät olleet vielä kirjautuneet kirjanpitoon. Ensimmäisestä ennusteesta puuttui sosiaali- ja perhepalveluiden menoista euroa, terveyspalveluiden menoista euroa ja vanhus- ja vammaispalveluiden menoista euroa. Toimialan ylitysennuste on noussut 1,24 miljoonaan euroon. Ennusteeseen vaikuttaa merkittävästi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin toteuma ja ennuste. Ennustevaihtoehdot ovat seuraavat: Vaihtoehto 1 Vaihtoehdossa 1 on huomioitu HUS:n osalta laskennallinen ennuste, joka sisältää sekä vuoden 2015 ylijäämän palautuksen (palautettu 6/2016) että vuodelle 2016 ennakoidun palautuksen 1,9 miljoonaa euroa. Palveluiden laskutuksen toteuma on arvioitu toteutuneen laskutuksen mukaisesti. Toteutunut laskutus on ylittänyt HUS:n talousarvion mukaisen laskutuksen euroa sisältäen potilasvahinkovakuutuksen. Ennuste TA206 Erotus Tulot Menot Netto Vaihtoehto 2 Vaihtoehdossa 2 on huomioitu HUS:n osalta HUS:n oma ennuste palveluiden toteumasta. Ylijäämien palautukset on otettu huomioon samalla tavalla kuin vaihtoehdossa 1 eli vuoden 2015 ylijäämän palautus (palautettu 6/2016) ja vuodelle 2016 ennakoitu palautus 1,9 miljoonaa euroa. Ero vaihtoehdon 1 ja 2 välille syntyy palveluiden toteuman ennustamisesta. Ennuste TA206 Erotus Tulot Menot Netto Vaihtoehto 3

7 Vaihtoehdossa 3 on huomioitu HUS:n osalta vain vuoden 2015 ylijäämän palautus, ei vuodelle 2016 ennakoituja palautuksia. Palveluiden laskutuksen toteuma on huomioitu HUS:n oman ennusteen mukaisesti. Ennuste TA206 Erotus Tulot Menot Netto Toimiala on omassa ennusteessaan käyttänyt vaihtoehtoa 1 eli ennustaa talousarvion ylittyvän 1,24 miljoonaa euroa. Palveluiden koko vuoden toteuma on ennustettu toteutuneen laskutuksen perusteella. Ylityksen kattaminen kuluvana vuonna olisi mahdollista vain rakenteellisilla toimenpiteillä aikataulu ja ylityksen suuruus huomioon ottaen. Tämä tarkoittaisi laitospaikkojen vähentämisen vauhdittamista ja siitä aiheutuvia säästöjä niin toiminta- kuin henkilöstömenoissa. Alla on selvitetty tehtäväalueiden ylitysten syyt. Sosiaali- ja perhepalvelut: Toimeentulotuki Toimeentulotuen menot näyttävät ylittyvän vajaalla eurolla ehkäisevässä ja perustoimeentulotuessa. Menojen ylittyminen selittyy toimeentulotukea saaneiden kotitalouksien määrän lisääntymisellä noin viidellä prosentilla vuoteen 2015 verrattuna. Tammi-elokuussa toimeentulotukea sai kotitaloutta. Toimeentulotuen tarpeen lisääntyminen johtuu edelleen korkealla tasolla olevasta pitkäaikaistyöttömyydestä, korkeista asumiskustannuksista sekä ensisijaisten etuuksien matalasta tasosta. Pitkäaikaisasiakkaiden määrä lisääntyy edelleen ja 12 kuukautena viimeisen vuoden aikana tukea sai 658 kotitaloutta, mikä on 7,5 prosentin lisäys vuoteen 2015 verrattuna. Alle 30-vuotiaiden nuorten osuus tukea saaneista on vajaa 40 prosenttia, missä on lisäystä 6 prosenttia vuoteen 2015 verrattuna. Yli 50-vuotiaiden tuensaajien osuus on lisääntynyt 11 prosenttia. Lastensuojelu

8 Lastensuojelun avohuollon sijoitukset ovat lisääntyneet, ennätysmäärä nuoria oli sijoitettuina toukokuussa ja kesäkuussa. Lastensuojelulakimuutos vuodelta 2015 kiireellisen sijoituksen (30 pv) kohdalla on johtanut siihen, että kiireellisiä avohuollon sijoituksia tehdään enemmän. Tämä on toistaiseksi voimassa oleva päätös, jonka sosiaalityöntekijä saa tehdä. Aikaisemmin kiireellinen sijoitus pystyttiin jatkamaan vain + 30 pv lapsiperhetyön päällikön päätöksellä. Perhetyön yhden henkilön vajaus tammikuusta heinäkuuhun sekä 0,4 henkilön vajaus huhtikuusta heinäkuuhun ovat lisänneet ostopalveluiden tarvetta. Nämä on jouduttu jättämään täyttämättä kaupungin henkilöstömenojen säästötavoitteen vuoksi. Yhteydenotot lastensuojeluun ovat lisääntyneet noin kolmella prosentilla. Sijoitettuja lapsia on noin 10 enemmän kuin vuonna 2015 ja hoitovuorokausia on 20 % enemmän. Kustannusten nousua lievittää se, että hoitovuorokaudet ovat lisääntynyt eniten omassa Alva-talossa ja perhehoidossa. Kustannuksia lisäävät erityistason laitossijoitukset. Niihin joudutaan turvautumaan esimerkiksi silloin kun äiti suorittaa vankeusrangaistusta ja lapsi on hänen mukanaan rangaistuslaitoksessa tai nuorta ei pystytä kotiuttamaan Kellokosken psykiatrisen hoidon jälkeen. Hoitokustannukset ovat tällöin kk/ lapsi. Näitä tapauksia on kevään 2016 aikana ollut tavallista enemmän. Lastensuojelussa tehdyt toimenpiteet: Kiireelliset avohuollon sijoitukset arvioidaan kuukauden välein ja sosiaalityöntekijä joutuu hakemaan johtavan sosiaalityöntekijän tai lapsiperhetyönpäällikön luvan asiaan. Asiasta on tehty ohjeistus. Lastensuojelun sijaishuolto on kilpailutettu ja uusi kausi alkaa Perhetyöntekijöitä on palkattu sijaisiksi loppuvuoteen asti. Työllisyyspalvelut Työmarkkinatuen kuntaosuuden kehitys seuraa pitkälti pitkäaikaistyöttömyyden kehitystä. Vuonna 2016 (tammikuusta elokuuhun) pitkäaikaistyöttömien määrä on Porvoossa noussut keskimäärin yli 27 % vuoden takaiseen verrattuna. Elokuussa 2016 pitkäaikaistyöttömiä Porvoossa oli jo henkeä. Kaupungin työllisyyspalveluiden aktivoitujen asiakkaiden määrä on pysynyt kutakuinkin edellisen vuoden tasolla. (Asiakasseurannan mukaan määrissä olisi pientä laskua, mutta tämä aiheutuu pääosin alkuvuodesta tehdystä tilastointitavan muutoksesta.) Toisaalta uusien asiakkaiden ohjaus TE-toimistosta TYP-yhteistyön ja kaupungin työllisyyspalveluiden piiriin takkuili alkuvuodesta uuden lakisääteisen yhteistoimintamallin käynnistymiseen liittyneiden

9 viiveiden vuoksi. Työllisyysohjelmassa linjatut ja työllisyyspalveluissa odotetut lisäresurssit ja vakanssien vakinaistamiset eivät myöskään toteutuneet toivotussa laajuudessa. Pitkäaikaistyöttömyyden ja kunnan työmarkkinatukilaskun kehitysura on Porvoossa kutakuinkin samansuuntainen kuin muuallakin Uudellamaalla. Vuoden edetessä Porvoon tilanne suhteessa muuhun Uuteenmaahan on kuitenkin synkentynyt. Tätä teemaa on avattu aiemmin toimitetussa puolivuotistilannekatsauksessa. Terveyspalvelut: Tuloissa vajausta on avoterveydenhuollon maksuissa, jonka alituksen vuoden lopussa arvioidaan olevan luokkaa sekä suun terveydenhuollossa, jossa alituksen arvioidaan olevan hammashoitomaksujen osalta ja teknisten hammashoitomaksujen osalta Terveysasemilla lääkärivaje keväällä sekä hoitajavaje sekä runsaat sairaspoissaolot keväällä vaikuttivat tulokertymään. Suun terveydenhuollossa alun perin ennakoitu uusi monihuonemallin käyttöönotto viivästyy tämän vuoden lopulta ensi vuoden alkupuolelle, minkä vuoksi siitä ennakoidut lisätulot jäävät saamatta. Muita pienempiä tulonalituksia on mm. valtion maksamat EVO-korvaukset erikoistuvien ja yleislääketieteen erityiskoulutuksessa olevien lääkäreiden osalta jäävät budjetoidusta ja preventiossa tulot alittuvat Yhteensä nämä tuloalitukset ovat Menoista suurimmat ylitykset syntyvät henkilöstösivukuluista, joiden osalta ylitysuhka on , ulkoisista IT-kuluista , terveysasemilla lääkäreiden käyntipalkkiosta ja toimenpidepalkkioista , sosiaali- ja terveyspalveluiden ostoista , asiakaspalveluiden ostoista muilta kunnilta , röntgenpalvelut HUS:lta ja apuvälineet Yhteensä nämä menoylitykset ovat Henkilöstösivukulut budjetoidaan automaattisesti. Jostain syystä henkilöstösivukuluissa toteuma on ylittänyt tänä vuonna reilusti sen mitä palkkasumma edellyttäisi. Ulkoisten IT-kulujen budjetoinnissa on tapahtunut virhe. IT-kulujen budjetointi muuttui tämän vuoden talousarviota tehtäessä, eikä kulujen jakauma eri tileille ollut selvä. Ensi vuoden budjettiin tämä virhe on korjattu. Lääkäreiden käyntipalkkiot ja toimenpidepalkkiot laahaavat edelleen jäljessä. Tätä summaa on vuosittain korotettu, mutta vieläkään ei olla sillä tasolla, mitä toteuma on. Viime vuoden toteuma tällä tilillä oli , kun tämän vuoden talousarviossa tilille oli budjetoitu

10 Tämän vuoden ennuste on Nämä palkkiot ovat osa palkkaa. Sosiaali- ja terveyspalveluiden ostot sisältävät monia eri ostopalveluita eri toimijoilta, kuten esim. hammaspäivystys. Tänne on myös tiliöity kaikki hammaspäivystyskustannukset niistä porvoolaisista potilaista, jotka ovat hakeutuneet hoitoon muihin kuntiin. Asiakaspalveluiden ostot muilta kunnilta ovat maksuja niistä porvoolaisista potilaista, jotka ovat valinnanvapauden perusteella joko valinneet toisen terveyskeskuksen tai hakeutuneet hoitosuunnitelmansa mukaiseen hoitoon toisen kunnan terveyskeskukseen tai käyttäneet jonkun toisen kunnan päivystyspalveluita. Röntgenpalveluiden ostot ovat lisääntyneet erityisesti ultraäänitutkimusten osalta, mikä johtuu siitä, että saatavuus on parantunut. Aiemmin lääkärit tekivät itse jonkin verran ultraäänitutkimuksia terveyskeskuksen tiloissa sijainneilla laitteilla, mutta nyt tätä mahdollisuutta ei enää ole. Toisaalta tämä muutos on myös parantanut laatua ja potilasturvallisuutta. Apuvälineiden käyttö lisääntyy tasaisesti, mikä kertoo siitä, että kotiutukset sekä Porvoon sairaalasta että terveyskeskuksen sairaalasta ovat aikaistuneet ja kotona hoidetaan yhä enemmän apuvälineitä tarvitsevia potilaita. Mikäli kotona asumista halutaan lisätä ja potilaita hoitaa enemmän kotiolosuhteissa joko kotona tai palveluasumisessa, apuvälineiden tarve tulee lisääntymään. Liitteet: Sosiaali- ja perhepalveluiden tilastoja Työttömyyden kustannukset ja työttömyyden hoidon taloudelliset hyödyt Porvoossa tammi-kesäkuussa 2016 HUS sairaanhoidollinen palvelutuotanto Vs. stj.: Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää merkitä raportin tiedoksi ja esit tää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle 1,24 miljoonan euron lisämäärärahan myöntämistä sekä sitovien ta voit teiden muuttamista seuraavasti: Terveyspalveluiden tavoite: "Parannamme terveyspalveluiden avovastaanottojen saatavuutta: terveysasemilla lääkärin ja hoitajan kiireettömälle vastaanotolle pääsee 7 vuorokauden ja suun terveydenhuollossa hammaslääkärin ja suuhygienistin kiireettömälle vastaanotolle 14 vuorokauden kuluessa todetusta hoidon tarpeesta. Fysioterapeuttien akuuttialaselkävastaanotolle pääsee yhden

11 arkipäivän kuluessa todetusta hoidon tarpeesta. Akuuttiniska- ja yläselkävastaanotot aloitetaan." muutetaan muotoon: Parannamme terveyspalveluiden avovastaanottojen saatavuutta: terveysasemilla lääkärin ja hoitajan kiireettömälle vastaanotolle pääsee 14 vuorokauden kuluessa todetusta hoidon tarpeesta. Fysioterapeutin akuuttiselkävastaanotolle pääsee yhden arkipäivän kuluessa todetusta hoidon tarpeesta. Akuuttiniska- ja akuuttiyläselkävastaanotot aloitetaan. Terveyspalveluiden tavoite: "Vuonna 2015 vähintään viisi kertaa terveysasemilla lääkärin tai sairaanhoitajanvastaanotoilla käyneille potilaille on laadittu terveys- ja hoitosuunnitelmat (100 %)." muutetaan muotoon: Pitkäaikaista sairautta sairastaville, monisairaille ja paljon palveluja tai moniammatillisia palveluita tarvitseville asiakkaille luodaan oma hoitomalli. Uusi hoitomalli on kuvattu ja potilaiden ohjaaminen uuden hoitomallin piiriin on aloitettu. Jokaiselle potilaalle laaditaan terveys- ja hoitosuunnitelma siinä vaiheessa, kun hänet otetaan uuden hoitomallin piiriin. Sosiaali- ja perhepalveluiden tavoite: "Panostamme lapsiperheiden asiakkuutta: lastensuojeluasiakkaiden määrä vähenee 10 prosenttia." muutetaan muotoon: "Panostamme lapsiperheiden asiakkuutta." Pykälä tarkastetaan heti. Vs. sosiaali- ja terveysjohtaja muutti esitystään kokouksessa siten, että ensimmäisen kappaleen myöntämistä sanan jälkeen tulee " liitteenä olevassa selvitystaulukossa listattujen ylitysten vuoksi". Päätös: Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti yksimielisesti merkitä raportin tiedoksi ja esit tää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle 1,24 miljoonan euron lisämäärärahan myöntämistä liitteenä olevassa selvitystaulukossa listattujen ylitysten vuoksi sekä sitovien ta voit tei den muuttamista seuraavasti: Terveyspalveluiden tavoite: "Parannamme terveyspalveluiden avovastaanottojen saatavuutta: terveysasemilla lääkärin ja hoitajan kiireettömälle vastaanotolle pääsee 7 vuorokauden ja suun terveydenhuollossa hammaslääkärin ja suuhygienistin kiireettömälle vastaanotolle 14 vuorokauden kuluessa todetusta hoidon tarpeesta. Fysioterapeuttien akuuttialaselkävastaanotolle pääsee yhden arkipäivän kuluessa todetusta hoidon tarpeesta. Akuuttiniska- ja

12 yläselkävastaanotot aloitetaan." muutetaan muotoon: Parannamme terveyspalveluiden avovastaanottojen saatavuutta: terveysasemilla lääkärin ja hoitajan kiireettömälle vastaanotolle pääsee 14 vuorokauden kuluessa todetusta hoidon tarpeesta. Fysioterapeutin akuuttiselkävastaanotolle pääsee yhden arkipäivän kuluessa todetusta hoidon tarpeesta. Akuuttiniska- ja akuuttiyläselkävastaanotot aloitetaan. Terveyspalveluiden tavoite: "Vuonna 2015 vähintään viisi kertaa terveysasemilla lääkärin tai sairaanhoitajanvastaanotoilla käyneille potilaille on laadittu terveys- ja hoitosuunnitelmat (100 %)." muutetaan muotoon: Pitkäaikaista sairautta sairastaville, monisairaille ja paljon palveluja tai moniammatillisia palveluita tarvitseville asiakkaille luodaan oma hoitomalli. Uusi hoitomalli on kuvattu ja potilaiden ohjaaminen uuden hoitomallin piiriin on aloitettu. Jokaiselle potilaalle laaditaan terveys- ja hoitosuunnitelma siinä vaiheessa, kun hänet otetaan uuden hoitomallin piiriin. Sosiaali- ja perhepalveluiden tavoite: "Panostamme lapsiperheiden asiakkuutta: lastensuojeluasiakkaiden määrä vähenee 10 prosenttia." muutetaan muotoon: "Panostamme lapsiperheiden asiakkuutta." Pykälä tarkastettiin heti.

Sosiaali- ja terveysltk Kaupunginhallitus TALOUSARVIOMUUTOS, SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI 10/10.

Sosiaali- ja terveysltk Kaupunginhallitus TALOUSARVIOMUUTOS, SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI 10/10. Sosiaali- ja terveysltk. 103 06.09.2016 Kaupunginhallitus 281 19.09.2016 TALOUSARVIOMUUTOS, SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI 10/10.102/2015 SOTEL 06.09.2016 103 Valmistelu ja lisätiedot: terveyspalveluiden johtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 89 22.10.2013. 89 Asianro 7575/02.02.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 89 22.10.2013. 89 Asianro 7575/02.02.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) 89 Asianro 7575/02.02.00/2013 Talousarviomuutokset 2013 / perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet Kaupungin talousarvion sitovuusmääräysten mukaan bruttobudjetoiduilla

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät 20.03.2013 Sivu 1 / 1 890/00.01.01/2013 30 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät Valmistelijat / lisätiedot: Hietanen Tommi, puh. (09) 816 23001 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.9.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 18.3.214] KUUKAUSIRAPORTTI TAMMIKUU 214 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/23 Tammikuu 214 TAMMIKUU PÄHKINÄNKUORESSA Tammikuun toiminnan ja talouden toteutumassa vaikuttavat vielä vuoden 213 loppuvuoden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki 1 (2) Sosiaali- ja terveysvirasto

Helsingin kaupunki 1 (2) Sosiaali- ja terveysvirasto Helsingin kaupunki 1 (2) Sosiaali- ja terveysvirasto 14.1.2016 Sosiaali- ja terveysviraston tarkennettu ylitysoikeusesitys vuoden 2015 talousarviomäärärahoihin HEL 2015-010093 T 02 02 00 Sosiaali- ja terveysvirasto

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 2.6.215] KUUKAUSIRAPORTTI HUHTIKUU 215 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/21 Huhtikuu 215 HUHTIKUU PÄHKINÄNKUORESSA Huhtikuun raportin perusteella voidaan toiminnan osalta todeta seuraavaa: lastensuojelun

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 6.4.215] KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUU 216 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/19 Helmikuu 216 HELMIKUU PÄHKINÄNKUORESSA Helmikuun 216 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

talouspäällikkö vs. Tommi Koskinen, puh. (09)

talouspäällikkö vs. Tommi Koskinen, puh. (09) Sosiaali- ja terveyslautakunta 14 07.02.2017 Sosiaali- ja terveystoimen käyttötalouden toteuma 2016 43/02.06.01/2017 SOTE 07.02.2017 14 Lisätiedot: talouspäällikkö vs. Tommi Koskinen, puh. (09)5056260

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 seuranta

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 seuranta OPERATIIVINEN SOPIMUS seuranta..-0.6. Perhe- ja sosiaalipalvelut Taloudelliset tavoitteet. Määrärahat.000 TP 205 TAM Ennuste Tulot 20 29 20 2 9 72 Menot 90 59 9 09 90 66 Netto 70 7 70 925 70 95 2 Resurssien

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.211 Maakunnan talousarvio 211 ja toimintasuunnitelma 211 214 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 29.11.21 74. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi Lokakuun kuukausiseuranta

Sosiaali- ja terveystoimi Lokakuun kuukausiseuranta Sosiaali- ja terveystoimi Tilinimi TP 2015 Muutettu TA 2016 Ennuste 2016 Poikkeama 2016 Toteuma 10/2015 Toteuma 10/2016 Toteuma- % 2016 Kasvu-% 2015-2016 Myyntituotot, ulkoiset 22 040 27 029 23 946-3 083

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 29.4.214] KUUKAUSIRAPORTTI MAALISKUU 214 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/24 Maaliskuu 214 MAALISKUU PÄHKINÄNKUORESSA Palvelulinjoittain talousarvio on toteutunut siten, että molempien jäsenkuntien

Lisätiedot

Tammi-heinäkuun tulos 2017

Tammi-heinäkuun tulos 2017 Tammi-heinäkuun tulos Eksote Heinäkuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-heinäkuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 256,8 256,8 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2015

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 689/02.02.00/2014 164 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2015 Sosiaali ja terveyskeskuksen johtoryhmä: Tilaajan arvio Kaupunginhallitus

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-HELMIKUU 2015

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-HELMIKUU 2015 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 21 14.04.2015 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-HELMIKUU 2015 9/00/02/00/02/2015 HYKS 21 HYKS-sairaanhoitoalueen tammi-helmikuun 2015

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 100 18.11.2014. 100 Asianro 7402/02.02.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 100 18.11.2014. 100 Asianro 7402/02.02.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) 100 Asianro 7402/02.02.00/2014 Talousarviomuutokset 2014 / perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet Perusturvan ja terveydenhuollon vuoden 2014 talousarvion

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 29.6.216] KUUKAUSIRAPORTTI TOUKOKUU 216 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/19 Toukokuu 216 TOUKOKUU PÄHKINÄNKUORESSA Toukokuun 216 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta 1 (5) Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta Väestö Työllisyys Lokakuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 736 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 585,

Lisätiedot

Perusturvapalvelujen toimialan määrärahankorotusesitys. Vt. perusturvajohtaja Jaana Koskela Valtuuston kokous

Perusturvapalvelujen toimialan määrärahankorotusesitys. Vt. perusturvajohtaja Jaana Koskela Valtuuston kokous Perusturvapalvelujen toimialan määrärahankorotusesitys Vt. perusturvajohtaja Jaana Koskela Valtuuston kokous 15.12.2018 Perusturvan talous menolajeittain TP 2017 TOT 10 / 2017 TA 2018 TOT 10 / 2018 Tot-%

Lisätiedot

Tammi-elokuun tulos 2017

Tammi-elokuun tulos 2017 Tammi-elokuun tulos Eksote Elokuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-elokuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 293,5 293,5 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 6.2.217] KUUKAUSIRAPORTTI JOULUKUU 216 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/2 Joulukuu 216 JOULUKUU PÄHKINÄNKUORESSA Karviainen valmistautuu tilinpäätöksen 216 loppuun saattamiseen. Jäsenkuntien

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimialan TAES2016 Sosiaali- ja terveyslautakunta

Sosiaali- ja terveystoimialan TAES2016 Sosiaali- ja terveyslautakunta Va. Hallintopäällikkö Sannamari Nousiainen Sosiaali- ja terveystoimialan TAES2016 Sosiaali- ja terveyslautakunta 15.9.2015 Sosiaali- ja terveystoimen toimialan katekehitys 2012-TAES2016 115 000 000 111

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 3.11.215] KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUU 215 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/21 Lokakuu 215 LOKAKUU PÄHKINÄNKUORESSA Lokakuun raportin perusteella voidaan toiminnan osalta todeta seuraavaa: Lääkäripalvelujen

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 29.11.216] KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUU 216 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/19 Lokakuu 216 LOKAKUU PÄHKINÄNKUORESSA Lokakuun 216 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 25.4.2016 Tuloslaskelma *TP 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.4.2017 Omistajaohjausryhmä/Kuntajohto Yhtymähallitus Pyhäjoen kunnanhallitus Raahen kaupunginhallitus Siikajoen kunnanhallitus 1 Osavuosikatsaus

Lisätiedot

2015 - Sosiaali- ja terveystoimi. Resurssit ja johtaminen

2015 - Sosiaali- ja terveystoimi. Resurssit ja johtaminen 2015 - Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Oma valtuustokauden tavoite Tulostavoite / tavoite Mittari / arviointikriteeri Seuranta 30.4. Työn tuottavuus Sote-palveluissa paranee Tuottavuus

Lisätiedot

Äänekosken terveyskeskus. Ylilääkäri Keijo Lukkarinen

Äänekosken terveyskeskus. Ylilääkäri Keijo Lukkarinen Äänekosken terveyskeskus Ylilääkäri Keijo Lukkarinen Shp:n talousarvio 2018 Shp:n talousarviossa on Äänekosken osuus 22,425 miljoonaa euroa ( + 2,2 % verrattuna vuoden 2017 ennusteeseen) Kaupungin raami

Lisätiedot

Talouskatsaus

Talouskatsaus Salon kaupunki 235/00.04.01/2016 Talouskatsaus 2016-2017 Henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti Toiminnan ja talouden tasapaino Salon kaupungin toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Lisätiedot

Tehtäväalue Toiminto Säästö vuonna 2014 Säästö vuonna 2015 Hallinto Perusturvajohtajan työpanoksen myynti Pöytyän kansanterveystyön

Tehtäväalue Toiminto Säästö vuonna 2014 Säästö vuonna 2015 Hallinto Perusturvajohtajan työpanoksen myynti Pöytyän kansanterveystyön SELVITYS TALOUSTOIMIKUNNALLE PERUSTURVAPALVELUT/Eeva-Sirkku Pöyhönen TOTEUTUNEET SÄÄSTÖT 2014 2015 Tehtäväalue Toiminto Säästö vuonna 2014 Säästö vuonna 2015 Hallinto Perusturvajohtajan työpanoksen myynti

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 1.9.216] KUUKAUSIRAPORTTI HEINÄKUU 216 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/19 Heinäkuu 216 HEINÄKUU PÄHKINÄNKUORESSA Heinäkuun 216 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016 20.09.2016 Sivu 1 / 1 307/2016 00.01.01 115 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Tammi-toukokuun tulos 2017

Tammi-toukokuun tulos 2017 Tammi-toukokuun tulos 2017 Eksote Toukokuun tulos ja ennuste 2017 EKSOTE 2017 Tammi-toukokuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 183,4 183,4 0,0 440,2

Lisätiedot

Naantalin kaupungin lausunto koskien Varsinais-Suomen lastensuojelukuntayhtymän toimintaa

Naantalin kaupungin lausunto koskien Varsinais-Suomen lastensuojelukuntayhtymän toimintaa Sosiaali- ja terveyslautakunta 39 21.05.2014 Kaupunginhallitus 260 02.06.2014 Naantalin kaupungin lausunto koskien Varsinais-Suomen lastensuojelukuntayhtymän toimintaa 361/00.03.01/2014 SOTELTK 39 Perusturvajohtaja

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 5.1.216] KUUKAUSIRAPORTTI MARRASKUU 215 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/21 Marraskuu 215 MARRASKUU PÄHKINÄNKUORESSA Marraskuun raportin perusteella voidaan toiminnan osalta todeta seuraavaa:

Lisätiedot

Hyvinvoinnin palvelualueen näkymät vuoteen 2019

Hyvinvoinnin palvelualueen näkymät vuoteen 2019 Hyvinvoinnin palvelualueen näkymät vuoteen 2019 Valtuuston talous- ja strategiaseminaari 4.6.2018 Johtaja Taru Kuosmanen 1 AL 29.5.2018 Tilanteen johdosta tullaan esittämään lisätalousarviota ennustettujen

Lisätiedot

Puolivuotisraportin mukaan ali-/ylijäämien nettosummat ovat vastuualueittain seuraavat:

Puolivuotisraportin mukaan ali-/ylijäämien nettosummat ovat vastuualueittain seuraavat: Sosiaali- ja terveyslautakunta 85 22.09.2016 Kaupunginhallitus 235 31.10.2016 Talousarviomuutos, sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio 2391/02.02.00/2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 22.09.2016

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 18.2.215] KUUKAUSIRAPORTTI JOULUKUU 214 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/25 Joulukuu 214 JOULUKUU PÄHKINÄNKUORESSA Karviaisen palvelut ovat vuonna 214 toteutuneet pääsääntöisesti talousarviotavoitteiden

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.212 ALUSTAVA ARVIO Maakunnan talousarvio 212 ja toimintasuunnitelma 213 215 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 28.11.211 62. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

Kuukausikatsaus tammi-heinäkuu 2019

Kuukausikatsaus tammi-heinäkuu 2019 Kuukausikatsaus tammi-heinäkuu 2019 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä 18.9.2019 Yleistilanne Tulokertymä hieman parantunut Kuntien maksuosuuksien muutosta ei ole huomioitu Henkilöstökulut

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen toimintatulojen alitukset ja toimintamenojen ylitykset

Sosiaali- ja terveyslautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen toimintatulojen alitukset ja toimintamenojen ylitykset Sosiaali- ja terveyslautakunta 18 11.02.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen toimintatulojen alitukset ja toimintamenojen ylitykset 164/331/2011 SOTE 18 Kaupungin rahatoimisto

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 5.12.214] KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUU 214 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/26 Lokakuu 214 LOKAKUU PÄHKINÄNKUORESSA Kuukausiraportin perusteella Karviaisen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut

Lisätiedot

Tammi-kesäkuun tulos 2018

Tammi-kesäkuun tulos 2018 Tammi-kesäkuun tulos 28 Eksote Tammi-kesäkuun tulos ja ennuste 28 EKSOTE 28 Tammi-kesäkuu Koko vuosi milj. EUR Ennuste Jäsenkuntatuotot 28,9 28,9, 44,2 44,2, Nettotoimintamenot 229, 225,9-3,2 45,7 448,9-2,7

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 28.3.218] KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUU 218 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/17 Helmikuu 218 HELMIKUU PÄHKINÄNKUORESSA Helmikuun 218 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

Talousraportti 6/

Talousraportti 6/ 1 (5) Talousraportti heinäkuun lopun tilanteesta Väestö Kesäkuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22 003 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 719, Nurmeksessa 7 967 ja Valtimolla 2 297 asukasta. Juuassa

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 4.5.215] KUUKAUSIRAPORTTI MAALISKUU 215 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/21 Maaliskuu 215 MAALISKUU PÄHKINÄNKUORESSA Tähän maaliskuun kuukausiraporttiin on talousarvion 215 luvut korjattu yhteistoimintaneuvottelujen

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 27.6.214] KUUKAUSIRAPORTTI TOUKOKUU 214 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/25 Toukokuu 214 TOUKOKUU PÄHKINÄNKUORESSA Toukokuun toiminta- ja taloustietojen perusteella Vihdin kunnan talouden toteutuman

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 166 14.10.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE

Lisätiedot

Tammi-heinäkuun tulos 2018

Tammi-heinäkuun tulos 2018 Tammi-heinäkuun tulos 28 Eksote Tammi-heinäkuun tulos ja ennuste 28 EKSOTE 28 Tammi-heinäkuu Koko vuosi milj. EUR Ennuste Jäsenkuntatuotot 255,8 255,8, 44,2 44,2, Nettotoimintamenot 265,8 26,9-3,9 453,9

Lisätiedot

Tammi-marraskuun tulos 2017

Tammi-marraskuun tulos 2017 Tammi-marraskuun tulos Eksote Marraskuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-marraskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 403,5 403,5 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen

Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen 2015 - Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Tulos / Mittari / arviointikriteeri Seuranta 31.10. Työn tuottavuus Sote-palveluissa paranee Tuottavuus paranee vähintään 1,8 % Kotihoidon asiakaspalvelutunnin

Lisätiedot

Talousraportti 6/

Talousraportti 6/ 1 (5) Talousraportti kesäkuun lopun tilanteesta Väestö Toukokuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22 003 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 725, Nurmeksessa 7 972 ja Valtimolla 2 307 asukasta. Juuassa

Lisätiedot

OVK II hyvinvointilautakunta

OVK II hyvinvointilautakunta OVK II hyvinvointilautakunta Hallintopäällikkö Sannamari Nousiainen Hyvinvointilautakunta 26.9.2017 1 Hyvinvointitoimialan toimintakatekehitys TP2015-ENN2017 112000 000 111000 000 110000 000 109000 000

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2017 (päivitetty )

Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2017 (päivitetty ) Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu vuonna (päivitetty 8.6.2018) Lastensuojeluasian vireille tulo kuutoskaupungeissa vuonna Lastensuojeluilmoitukset 16 311 7 879

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1 176 Rakennuslautakunnan seurantaraportti 10/2013 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. (09) 816 24811 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600

Lisätiedot

Marraskuun tulos ja ennuste 2017

Marraskuun tulos ja ennuste 2017 Tammi-marraskuun tulos 2017 Marraskuun tulos ja ennuste 2017 EKSOTE 2017 Tammi-marraskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Eksote Jäsenkuntatuotot Nettotoimintamenot

Lisätiedot

2 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2016

2 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 07.06.2016 2 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2016 19/02/02/00/08/2016 HYKS Lautakuntaa on tarkoitus tässä kokouksessa informoida

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2007

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2007 KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.1.27 Liite nro: 1 TOIMINTATUOTOT Maakunnan talousarvion (MV 23.4.7) (ilman liikelaitoksia) mukaan toimintatuotot ovat vuodelle 27

Lisätiedot

TOIMIALA YHTEENSÄ TP 2015 TA 2016 Kj TAe2017 TS 2018 TS 2019 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI. Tehtäväalueet TP 2015 TA 2016 Kj TAe2017

TOIMIALA YHTEENSÄ TP 2015 TA 2016 Kj TAe2017 TS 2018 TS 2019 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI. Tehtäväalueet TP 2015 TA 2016 Kj TAe2017 TOIMIALA YHTEENSÄ TP 2015 TA 2016 Kj TAe2017 TS 2018 TS 2019 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Toimintatuotot 18 061 797 18 489 000 17 599 200 17 049 200 17 049 200 Myyntituotot 5 896 589 6 763 900 6 379 100 6

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 4/2016 1 (6) 4 Sosiaali- ja terveysviraston toiminnan ja talouden ennuste 29.2.2016 HEL 2016-002586 T 02 02 00 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää merkitä tiedoksi

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote. elokuu 2017

Oulunkaaren taloustiedote. elokuu 2017 Oulunkaaren taloustiedote elokuu 2017 Oulunkaaren kuntayhtymä (1000 ) Sitovat tasot (1000 ) Sairauspoissaolojen kehitys (tammi-elokuu 2017 ja 2016) Sairauspoissaolojen kokonaiskehitystä seurataan laajemmin

Lisätiedot

Tammi-lokakuun tulos 2017

Tammi-lokakuun tulos 2017 Tammi-lokakuun tulos Eksote Syyskuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-lokakuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 366,8 366,8 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE 16.09.2014 146 Valmistelijat talouspäällik

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013 Julkaistu 19.8.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Paraisten kaupunki Talousarvio ja -suunnitelma 2015 Sosiaali- ja terveysosasto

Paraisten kaupunki Talousarvio ja -suunnitelma 2015 Sosiaali- ja terveysosasto PERHEPALVELUT Sosiaali- ja terveyslautakunta, Paula Sundqvist, vt. sosiaali- ja terveysjohtaja Eva af Heurlin, sosiaalisihteeri Toiminta Lastensuojelu käsittää lakisääteiset viranomaistehtävät, kuten esimerkiksi

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti Kaupunginhallitus

Talouden seurantaraportti Kaupunginhallitus Talouden seurantaraportti 1.1.-30.9.2018 Kaupunginhallitus 12.11.2018 1 Tilinpäätösennuste Toiminnantuotot ylittävät budjetoidun noin 5,4 m Maanmyyntitulot +2,0 m Elokaaren myyntivoitto +1,5 m Tuleva lastensuojelun

Lisätiedot

Perusturvatoimen vuoden 2016 talousarvion muuttaminen - esitys valtuustolle (ohm. 120)

Perusturvatoimen vuoden 2016 talousarvion muuttaminen - esitys valtuustolle (ohm. 120) Perusturvalautakunta 73 25.08.2016 Kunnanhallitus 167 12.09.2016 Perusturvalautakunta 85 29.09.2016 Kunnanhallitus 207 17.10.2016 Perusturvatoimen vuoden 2016 talousarvion muuttaminen - esitys valtuustolle

Lisätiedot

Tammi-elokuun tulos 2018

Tammi-elokuun tulos 2018 Tammi-elokuun tulos Eksote Tammi-elokuun tulos ja ennuste 4,0 2,0 0,0-2,0-4,0-6,0-8,0-10,0-12,0-14,0-16,0 BUDJETTIERO, MILJ. EUR Nettotoimintamenot Jäsenkuntatuotot Yli-/alijäämä, kumul. toteuma - 0,0

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 8769/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 8769/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2017 1 (1) 52 Asianro 8769/02.02.00/2016 Talousarviomuutokset vuonna 2017 perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueilla Perusturvan ja terveydenhuollon vuoden 2017 talousarvion

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 4.12.213] KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUU 213 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/32 Lokakuu 213 LOKAKUU PÄHKINÄNKUORESSA Lokakuun toimintatietojen perusteella palvelujen tuotanto ja saatavuus ovat edelleen

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013 Julkaistu 21.11.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Väkiluku ja sen muutokset 31.12.2013

Väkiluku ja sen muutokset 31.12.2013 KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset 31.12. Väkiluvun kehitys 54800 Mikkelin kaupungin väkilukuennakko kuukausittain 1.1. lukien (joulukuun 2012 luvussa on myös Ristiina ja Suomenniemi vertailun

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016 124 Perusturvan toimintakatteen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi Toteutumaraportti Hallinto ,19 % 18,93 % 30,82 %

Sosiaali- ja terveystoimi Toteutumaraportti Hallinto ,19 % 18,93 % 30,82 % KOKKOLAN KAUPUNKI / SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA TALOUDEN TOTEUTUMAVERTAILU TAMMIKUU - ELOKUU 2014-2015 11.9.2015 TOIMINTATUOTOT TA 2015 Tot. 1-8.2015 TP 2014 Tot. 1-8.2014 Muutos - Muutos -% Tot.% Tot.%

Lisätiedot

Koulutuspalvelut 2015 toteuma Varhaiskasvatuspalvelut 2015 toteuma Vapaa- aikapalvelujen, konservatorion ja kansalaisopiston tilanne ok

Koulutuspalvelut 2015 toteuma Varhaiskasvatuspalvelut 2015 toteuma Vapaa- aikapalvelujen, konservatorion ja kansalaisopiston tilanne ok Koulutuspalvelut 2015 toteuma TA2015 (toimintakate) = TP2014 + 1,1 M Toimintakate 08/2015 noin 0,3 % alemmalla tasolla kuin v. 2014 Perusopetuksen ja lukioiden kustannukset ja kate edellisvuotta pienemmällä

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 7.2.218] KUUKAUSIRAPORTTI JOULUKUU 217 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/17 Joulukuu 217 JOULUKUU PÄHKINÄNKUORESSA Joulukuun 217 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Hyvinvointitoimiala Palvelualue: Perhe ja sosiaalipalvelut Sopimuksen tarkoitus: Operatiivisessa sopimuksessa määritellään palvelualueen tavoitteet palveluiden järjestämiseen,

Lisätiedot

Paraisten kaupunki Kolmannesvuosiraportti elokuu 2014 Sosiaali- ja terveysosasto TERVEYDENHUOLTO

Paraisten kaupunki Kolmannesvuosiraportti elokuu 2014 Sosiaali- ja terveysosasto TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Katariina Korhonen HÄLSOVÅRD / Förändr.budget /Muutettu talousarvio Förverkligat / Prognos / Social- och hälsovårdsnämnden Käyttö % Ennuste Sosiaali- ja terveyslautakunta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalveluiden tilauksen toteutuminen

Sosiaali- ja terveyspalveluiden tilauksen toteutuminen Sosiaali- ja terveyspalveluiden tilauksen toteutuminen Osavuosikatsaus 03/2014 Keskeiset huomiot Yksityiskohtaiset tilaustaulukon toteumat raportoitu kaupunginhallitukselle, löydettävissä kaupungin nettisivuilta

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.

Lisätiedot

Tammikuun tulos 2017 ETE T LÄ-KAR - J KAR ALAN J SOSIAALI- JA J TE T RVEYSPIIRI Y

Tammikuun tulos 2017 ETE T LÄ-KAR - J KAR ALAN J SOSIAALI- JA J TE T RVEYSPIIRI Y Tammikuun tulos 2017 Eksote Tammikuun tulos ja ennuste 2017 EKSOTE 2017 Tammi-marraskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 36,7 36,7 0,0 440,2 440,2 0,0

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu 27.8.2015] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu 27.8.2015] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 27.8.215] KUUKAUSIRAPORTTI HEINÄKUU 215 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/21 Heinäkuu 215 HENÄKUU PÄHKINÄNKUORESSA Heinäkuun raportin perusteella voidaan toiminnan osalta todeta seuraavaa: Lääkäripalvelujen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi Toteutumaraportti / 8:10. Hallinto ,6 % 15,2 % 12,7 %

Sosiaali- ja terveystoimi Toteutumaraportti / 8:10. Hallinto ,6 % 15,2 % 12,7 % KOKKOLAN KAUPUNKI / SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA TALOUDEN TOTEUTUMAVERTAILU TAMMIKUU - ELOKUU 2015-2016 13.9.2016 TOIMINTATUOTOT TA 2016 Tot. 1-8.2016 TP 2015 Tot. 1-8.2015 Muutos - Muutos -% Tot.% Tot.%

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013 Julkaistu 18.6.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi. Jämsä

Sosiaali- ja terveystoimi. Jämsä Sosiaali- ja terveystoimi Jämsä 19.4.2018 Sosiaali- ja terveystoimen toimintaa raamittaa: Jämsän ja Kuhmoisten sosiaali- ja terveystoimen yhteistoiminta-alue Yhteinen sosiaali- ja terveyslautakunta (7

Lisätiedot

Tammi-heinäkuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu laboratorio- ja kuvantamistoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3,7 milj.

Tammi-heinäkuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu laboratorio- ja kuvantamistoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3,7 milj. Tammi-heinäkuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu laboratorio- ja kuvantamistoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3,7 milj. :n arvosta vuodelle 2019. Hyötyjen jakautuminen vuosien välillä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 1343/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 1343/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (5) 17 Asianro 1343/02.02.00/2017 Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden talousarvio 2017 / kehittämisrahan hakeminen kaupunginhallitukselta Vuoden talousarvion

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 2.5.217] KUUKAUSIRAPORTTI MAALISKUU 217 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/17 Maaliskuu 217 MAALISKUU PÄHKINÄNKUORESSA Maaliskuun 217 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan

Lisätiedot

Toimenpiteet syyskuun 2012 ennusteen johdosta / Perusturvakuntayhtymä Karviaisen lisämääräraha vuoden 2012 talousarvioon

Toimenpiteet syyskuun 2012 ennusteen johdosta / Perusturvakuntayhtymä Karviaisen lisämääräraha vuoden 2012 talousarvioon Kaupunginhallitus 297 26.11.2012 Kaupunginvaltuusto 77 03.12.2012 Toimenpiteet syyskuun 2012 ennusteen johdosta / Perusturvakuntayhtymä Karviaisen lisämääräraha vuoden 2012 talousarvioon Karviaisessa on

Lisätiedot

KHALL Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida talouden toteutumisesta vähintään kahden kuukauden välein.

KHALL Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida talouden toteutumisesta vähintään kahden kuukauden välein. Kaupunginhallitus 217 13.08.2018 Kaupungin talouden toteutuminen / osavuosikatsaus 1-6 / 2018 253/02.02.02/2018 KHALL 13.08.2018 217 Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 12/2015 1 (6) Päätettävä tässä kokouksessa 5 Sosiaali- ja terveysviraston toiminnan ja talouden ennuste 31.5. HEL 2015-003043 T 02 02 00 Päätösehdotus Esittelijän perustelut

Lisätiedot

Väkiluku ja sen muutokset

Väkiluku ja sen muutokset KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset Väkiluvun kehitys - Absoluuttinen väkilukumäärän kehitys - 155 145 135 125 115 105 95 85 75 65 55 45 35 25 15 5-5 -15-25 -35-45 -55-65 -75-85 -29-32 toukok.

Lisätiedot

Kuukausikatsaus tammi-toukokuu 2019

Kuukausikatsaus tammi-toukokuu 2019 Kuukausikatsaus tammi-toukokuu 2019 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä 18.6.2019 Yleistilanne Tulot talousarvion mukaiset Kuntien maksuosuuksien muutosta ei ole huomioitu Henkilöstökulut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 10/2016 1 (7) Päätettävä tässä kokouksessa 6 Sosiaali- ja terveysviraston toiminnan ja talouden ennuste 31.5.2016 HEL 2016-002586 T 02 02 00 Päätösehdotus Esittelijän perustelut

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128. Kaupunginhallitus 07.05.2012 Sivu 1 / 1. 128 Vuoden 2012 maaliskuun kuukausiraportti ja siitä aiheutuvat toimenpiteet

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128. Kaupunginhallitus 07.05.2012 Sivu 1 / 1. 128 Vuoden 2012 maaliskuun kuukausiraportti ja siitä aiheutuvat toimenpiteet Kaupunginhallitus 07.05.2012 Sivu 1 / 1 1525/02.02.02/2012 128 Vuoden 2012 maaliskuun kuukausiraportti ja siitä aiheutuvat toimenpiteet Valmistelijat / lisätiedot: Jyrkkä Maria, puh. (09) 816 83136 Heikkinen

Lisätiedot

I. Perehdytys: II. Talousarvioesitys 2018 ja suunnitelmavuosien 2019 ja 2020 talousarvio

I. Perehdytys: II. Talousarvioesitys 2018 ja suunnitelmavuosien 2019 ja 2020 talousarvio I. Perehdytys: - hyvinvointitoimialan organisaatio - Talouden terminologia tutuksi - talousarvion laadinta II. Talousarvioesitys 2018 ja suunnitelmavuosien 2019 ja 2020 talousarvio Hallintopäällikkö Sannamari

Lisätiedot