Aktia näkee jokaisessa asiakkaassa ihmisen.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Aktia näkee jokaisessa asiakkaassa ihmisen."

Transkriptio

1 LOUNASTARJOUS JUOMA KAUPAN PÄÄLLE PARTOLA, PIRKKALA Kenkätie 4, puh Av. ma-la 11-21, su Kotiinkuljetus JOKA PÄIVÄ! 6 20 ALKAEN 1 TÄYTTEEN PIZZA +JUOMAA MUKISSA NIIN PALJON KUN HALUAT ARKISIN Aktia näkee jokaisessa asiakkaassa ihmisen. Yhteensä lähes 90 vuotta työtä asuntokaupan parissa. Hatanpään valtatie 8, Tampere Puh Pirkkala Härmälä Hatanpää Keskiviikko , nro 13 LYHYESTI Linnakallion louhinta- ja murskaustyöt ovat tuoneet pöly- ja meluhaittoja asukkaille. Parin vuoden kuluttua, ehkä jo ensi talven jälkeen, työt siirtyvät kokonaan kauemmas asutuksesta moottoritien eteläpuolelle. Koko Linnakallion alueella louhintaa ja murskausta riittää vielä noin viideksi vuodeksi.. Linnakallion pölyt kiukuttavat Suuren yritysalueen kallioista louhittu vajaa puolet ANTTI JOKINEN LINNAKALLION murskaustöiden nostama pöly on ollut tänä talvena riesa Kurikassa ja eritoten Killossa. Kurikantien vierestä murskatun kallion pöly on tuonut harmaan katteen taloihin, autoihin ja jopa hengenahdistusta. Alueella Lemminkäinen Infra on murskannut Pirkkalan kunnalta ostamansa kallion. - Valvomme, että urakoitsijat noudattavat lupaehtoja ja että haitat ovat mahdollisimman vähäisiä. Louhinnasta ja murskauksesta tulee kuitenkin väistämättä melua ja pölyä, ympäristösihteeri Vesa Vanninen sanoo. Nyt pölyä on tullut aika lailla asuinalueille. Jatkossa murskauksia ei sallita näin lähellä asutusta. Ympäristölautakunnan puheenjohtaja Kari Talasmäki (vihr) on saanut henkilökohtaisestikin paljon yhteydenottoja haitoista. - Lähtökohtana pitää olla, että yrityksen, tässä tapauksessa Lemminkäinen Infran, tulisi oman imagonsakin vuoksi noudattaa annettuja ehtoja ja ottaa tosissaan lähiasukkaiden erittäin aiheellinen huoli, hän painottaa. Vannisen mukaan ympäristöviranomainen on kahteen otteeseen jo pysäyttänyt murskausurakoita Linnakalliossa, kun lupaehtoja ei ole noudatettu. Nämä ovat aiempia tapauksia. - Nyt menossa oleva urakka on aivan lopuillaan, mutta louhintaahan riittää Linnakalliossa muilla alueilla. Työt jatkuvat Killon lähellä jo tänä vuonna, kun aukon keskellä alkaa Linnakalliontien kuorinta. Louhintaurakka kilpailutetaan syksyllä. - On sovittu, että murskausta ei tehdä louhintapaikalla, vaan lähellä moottoritietä. Murskekasat pyritään sijoittamaan työmaan ja asutuksen väliin suojaksi, Vanninen sanoo. - Suojakasat olisi voinut vaatia jo nyt meneillään olevalta urakalta, hän myöntää. Työt tien toiselle puolen Toisella puolen moottoritietä louhitaan tänä vuonna Jasperintietä. Rakennuspäällikkö Pertti Heikkilän mukaan Linnakallion yli miljoonasta kalliokuutiosta on louhimatta vielä Kunta saa nykyhinnalla jäljellä olevan määrän myynnistä 1,3 miljoonaa euroa tuloja. Jos louhe jalostetaan itse murskeeksi, niin vielä enemmän. Yritysaluetta rakennetaan kohti Vaittia vielä viitisen vuotta. Työt siirtyvät parin vuoden kuluttua kauemmas asutuksesta, moottoritien eteläpuolelle. - Viimeinen louhintavuosi tien tällä puolen on näillä näkymin Louhittavaa on kuutiota. Tie on valmistumassa vuonna Joku pöljä varasti kaivurin - rikkoi latuja ja puita. Sivu 11. Torstai +2 SÄÄ +1 Nokia Pirkkala Tampere Kangasala +1 Perjantai +0 Nokia Pirkkala Vesilahti Lempäälä Vesilahti 6:52 20:10 +2 Valkeakoski 6:49 20: Tampere Kangasala -1 Lempäälä -1-0 Valkeakoski Lauantai +5 Maanantai +2 Sunnuntai Tiistai Selkeä Melko selkeä Puolipilvinen Melko pilvinen Pilvinen (Jäätävä) tihku (Lumi)kuuro (Lumi)sade Ennakkoäänestykseen viikko PÄÄKIRJASTO Suupalla ja Citymarketin liikekeskus Partolassa ovat paikkoina, kun eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkaa viikon kuluttua keskiviikkona. Ennakkoäänestää voi Pääkirjastossa äänestys onnistuu maanantaista perjantaihin kello ja Citymarketilla kello Lisäksi ma-ti pääkirjastolla on pidennetty äänestysaika kello 20:een. Molemmissa paikoissa voi ennakkoäänestää myös viikonloppuna. Lauantaina 9.4. kello ja sunnuntaina kello Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai Kuka kaavapomoksi? KAIKKI kahdeksan Pirkkalan kaavoitusjohtajaksi hakenutta kutsutaan ensi viikolla haastatteluun, päätti kunnanhallitus maanantaina. Virkaa hakivat lempääläläinen Jyri Sarkkinen ja tamperelaiset Samuli Alppi, Jorma Hakola, Pia Hastio, Matti Jääskeläinen, Vesa Kinttula, Saara Siik ja Jussi Toivola. Pirkkalaan 722 asukasta lisää viime vuonna, s. 9. Aino Wallenstjerna täyttää 100 vuotta, s. 4. Terveyskeskuksen puhelimet kuntoon? S. 8. Pirkkala- Seuran maksulappu lehden välissä, s. 4.

2 2 PIRKKALAINEN Palvelemme ma-pe 9-20, la 10-16, su Tervetuloa! Suupantori 4, Pirkkala, puh Katso tarjoustuotteemme osoitteesta Paastonajan rukousta luovin keinoin La 2.4. klo kahvila Sirpakassa: Maalataan pääsiäismunia ja tutustutaan munanmaalauksen perinteeseen. To 7.4. ja klo Pirkkalan kirkossa: Lauletaan Psalmeja. Hei 7-13-vuotiaat tytöt ja pojat! KITARAKERHO Seuriksella keskiviikkosin klo (Kouluportinkuja 1) Omaa kitaraa ei tarvitse olla, eikä tarvitse osata soittaa. Tilitoimistopalvelua vuodesta 1981 Osoite: SUUPANTIE 2, PIRKKALA Puhelin: (03) PIRKKALAN SEURAKUNTA Kirkossa Perkiöntie 40 Jumalanpalvelus su 3.4. klo 10, saarnaa David Ezzine Sanansaattajista. Mukana myös Marja-Liisa Ezzine, Jukka Jormanainen ja Denise Gauffin-Kostilainen. Kirkkokahvit. Kirkon keskiviikko 6.4. Olet tervetullut hartauteen klo 11.30, syömään klo 11.40, lauluhetkeen klo Ruokailun hinta aikuinen 2,50e ja lapsi 1e. Iltaperhekerho kokoontuu torstaisin klo Iltaperhekerhoon on koko perhe tervetullut, eikä sinne tarvitse ilmoittautua. Kerhossa mukavaa yhdessäoloa, leikkiä ja laulua. Seurakunta tarjoaa iltateen ja mehut, muuten omat eväät. Tervetuloa! Paastonajan rukousta laulaen psalmeja 7.4. klo Pääsiäisaskarteluilta äideille ja kouluikäisille tytöille kerhotilassa to klo Tule askartelemaan ja valmistautumaan pääsiäiseen. Ilmoittaudu viim. ma Maarit Hildén Kirkkoveräjän srk-talolla Kouluportinkuja 1 Tiistaitupa 5.4. klo hartaus, jonka jälkeen ruokailu (2.50/1e). Ohjelmahetkessä kotihoidon esimies Sirpa Pajunen kertoo kotihoidon palveluista. Veräjä valmistautuu pääsiäiseen klo Askartele kotiin pääsiäinen. Pääsiäiskortit ja virpomavitsat syntyvät koko perheen voimin. Ruokailu (3/1e) ja kahvit. Kitarakerho ke klo on tarkoitettu 6-12-vuotiaille tytöille ja pojille. Perjantaipiiri klo 18. Raamattu- ja rukouspiirissä pohdimme seuraavan jumalanpalveluspäivän tekstejä Hetkinen -raamatunlukuopas seuranamme. 10+ kerhossa ti klo pelaillaan, napostellaan ja tehdään läksyjä. Pienoismallikerho ti klo on tarkoitettu 6-12-vuotiaille tytöille ja pojille. Pihlajaniemessä Pappilantie 100 Miesten sauna ti 5.4. klo 18. Miesten sauna kokoontuu tiistaisin klo 18-20, saunomisen jälkeen hartaushetki tuvassa. Naisten sauna ke klo Lähetysmyymälä-kahvila Sirpakassa Suupantie 10 Neulekahvila ma klo Shakinpeluuta ti klo 11 alkaen. Tule mukaan. Pirkkalaisen lukupiiri ke keskiviikkoisin klo toukokuun loppuun asti. Tule mukaan keskustelemaan päivänpolttamista aiheista. Paastonajan rukousta. Rukoilla voi myös maalaten. Lauantaina 2.4. klo maalataan pääsiäismunia. Ohjaamassa Anja Hella, mukana myös Tuula Mannermaa. Paastonajan rukous jatkuu laulaen psalmeja 7.4 ja klo 20 Pirkkalan kirkossa. Rukouksen siivillä -raamattu ja rukouspiiri ti klo Ohjelmassa yhteislaulua, keskustelua, lyhyt raamatunlukuhetki ja rukousta. Muuta toimintaa Kyöstinkodon kerho ti 5.4. klo alueen eläkeläisille. Pyhisparkit la 2.4: Puuhkalakin kerholla klo 10-12, Pereen päiväkodilla seurakunnan kerhotilassa klo ja Kurikankulman kerhotilassa klo Pyhisparkeissa on pyhäkoulutuokion lisäksi askartelua ja leikkiä. Pyhäkoulut 3.4: Kirkolla klo 10, messun ajan, Toivon talolla Kranaatinmäentiellä klo 12-13, Toivion koulun Sinisiivessä klo ja Kirkkoveräjän seurakuntatalolla klo Aiheena: Pienen pojan eväät. Toimintatuokiossa väritystehtävä. Virsi-ilta 3.4. klo 18 Kuusjärvillä (os.varuskunnantie 43). Vahvan veisuun lomassa nautimme iltapalan ja kuulemme Saksalan Anteron ajatuksia elämästä. Tuu ja tuo kaveriskin. Ei oo pakko laulaa,jos ei taho. SEURAKUNNAN APURIT ottavat vastaan pieniä naapuriapuhommia ma-pe klo 9-13, numerossa Työt jaetaan maanantaisin, jolloin soittelemme takaisin ja sovimme ajankohdan työn suorittamiseen. Soittele ja kysele lisää. Perheuutiset Kastetut: Lukas Topi Petteri Haavisto, Uuno Lionel Nelson Jukkola, Elmo Edvard Eemeli Paasonen, Mikael Samu Kristian Toivonen, Taimi Sisko Valjakka Kuolleet: Veikko Johannes Haataja 96 v, Arvi Kalervo Niemelä 59 v. Tervetuloa mukaan seurakuntasi toimintaan! Seurakuntatoimisto ja taloustoimisto (Suupantie 10) avoinna ma pe klo 9 13, lisäksi ma klo Puh Puh. (03) Laadukas kiinteistötoimisto Pirkkalan keskustassa. Jos olet myymässä tai ostamassa kotia, niin ota meihin yhteyttä. t. Tuukka Salomaa, HM, LKV ( ) ja Sari Vierimaa ( ) Välityspalkkiot alk. 2,9 % velattomasta myyntihinnasta + asiakirjakulut 250, tai sop. muk. Minimipalkkio 2500,- sis. alv:n. KIINTEISTÖTOIMISTO TaloMaa [A] Av. ark tai sop. muk. Koulutie 1 Kela tiedottaa KELAN ASIAKASPALVELU MUUTTAA Kela palvelee asiakkaitaan Pirkkalassa osoitteessa: Pirkkalan yhteispalvelupiste, Pirkkalan kunnanvirasto, Suupankuja 2. Palveluajat: Ma-pe ja Muina aikoina yhteispalvelu. Sähköinen asiointi osoitteessa: verkossa TEATTERIYHDISTYS PIRHA RY RUMA ELSA Ohjaus: Pia Gerbaulet Seuraavat esitykset: Ty Toivon talo, Kranaatinmäentie 94, Pirkkala Liput: 10,-. Ennakkovaraukset: SANA JUKKA JORMANAINEN Kappalainen Jotain rajaa VIIME VIIKON Tyrvään Sanomissa vaaliehdokas julisti, että romaneja on 500 vuoden ajan yritetty kotouttaa Suomeen - tuloksetta. Samoihin aikoihin eräät kristilliset järjestöt järjestivät kampanjan, jossa homoseksuaalisuus rinnastettiin sairauteen. Moni nimimerkin suojissa nettiin kirjoittava toivoo kaikenlaisten maahanmuuttajien kiertävän Suomen kaukaa. Toisten mielestä ruotsinkielisetkään eivät kuulu tänne, opettelisivat edes suomea. Joidenkin pahin pelko liittyy moskeijan ilmestymiseen kotikulmille. Heitäkin löytyy, jotka uskovat uskovaisten sukupuuton ratkaisevan ihmiskunnan ongelmat. Onneksi jotkut tyytyvät vain haukkumaan tietyn automerkin ja sen tyhmät omistajat... Kaikilla näillä ajatuksilla on taustansa. Syitä en osaa selittää, seurauksista voisi huolestua. Näin on ajateltu ennenkin. Ajateltu ja lopulta toimittu. Muistamme esimerkiksi, miten kansallissosialistinen Saksa suoritti etnisten, uskonnollisten ja muiden vähemmistöryhmien kansanmurhan miljoonaa ihmistä tuhottiin, heistä juutalaisia oli 5-7 miljoonaa. Lisäksi muun muassa afrikkalaisia, romaneja, puolalaisia ja venäläisiä. Tuhansittain kehitysvammaisia ja homoseksuaaleja. Näitä tekoja edelsi ajattelu, jossa erilaisuudesta tehtiin poikkeavaa, eitoivottavaa ja vihattavaa. Vaikka toisin väittäisimme, holokaustin ja myöhempien etnisten puhdistusten synkkä varjo lehahtaa aina sinne, missä näennäisen viattomat sanamme piilottelevat ennakkoluulojamme, kateuttamme tai pelkojamme erilaisuutta kohtaan. Ihmisen pahuudella ei ole mitään rajaa, jos hän siirtää vastuun sanoistaan ja teoistaan arvostelun yläpuolelle nostetulle auktoriteetille - oli se sitten isänmaa, ideologia, uskonto tai tiede. Jos maailma saisi rauhassa rakentua edellä kuvattuun suuntaan, jäljelle jäisi vain kaksi suomalaista, varmaankin veljekset Kain ja Abel. Ja lopulta Abel päätyisi ristinkantajaksi. Kainin huudellessa piilosta nettikeskusteluista tuttuja mutta tälle palstalle sopimattomia ivahuutoja. Kristus, armahda meitä! Kristinuskon perusteita levitetään radiolähetyksissä arabiankielellä Lähilehti Pirkkalasta Hatanpäälle ONNEA Onko merkkipäivä? Pirkkalaisessa on kolme ilmaista lukijoiden juhlapäivistä kertovaa palstaa: Vihitty, Paljasjalkaiset sekä Merkkipäiviä. Tiedot viimeistään ma kello 12 Pirkkalainen, Suupantie 2 A 10, Pirkkala. Puhelin Sähköposti: konttori@pirkkalainen.com Ilmaispalstat ovat lyhyttä tiedottamista ja onnitteluita varten. Kutsut kellonaikoineen, kiitokset yms. ovat erillisten maksullisten ilmoitusten aineistoja. Marokkolaissyntyinen David Ezzine saarnaa ja kertoo työstään Pirkkalassa. Mukana on myös hänen vaimonsa, Kauhajoelta kotoisin oleva Marja-Liisa. PIRKKALAN seurakunnan messuun saapuvat lähetystyöntekijät Marja-Liisa ja David Ezzine ovat radiolähetysjärjestö Sanansaattajien lähetystyöntekijöitä Etelä- Ranskassa. He tekevät Pohjois-Afrikkaan suuntautuvaa televisio- ja radiotyötä. Pirkkalan seurakunnan nimikkokohteena on Studio Al Morsalin arabiankieliset ohjelmat Sanansaattajien kautta. David Ezzine johtaa Studio Al Morsalin työtä ja tuottaa arabiankielistä raamatunopetusohjelmaa kristilliselle satelliittitelevisiokanavalle. Internetissä kuullaan arabiankielistä Armon hetki -ohjelmaa. Se käsittelee kristinuskon perusteita ja Pohjois-Afrikan ajankohtaisia asioita Raamatun valossa. Messun jälkeen tarjotaan kirkkokahvit. Samalla kuullaan enemmän Marja-Liisan ja Davidin työstä ja heidän kuulumisistaan. Messu Pirkkalan kirkossa su 3.4. MERKKIPÄIVÄT Mico 5 vuotta Onnittelut mummilta ja papalta! (kuva) PALJASJALKAISET Anna-Kaisan ja Jari Kulmasen prinsessa syntyi kello 18:36. Kokoa neidillä oli 2725g ja 47cm. Kotona neitiä odottivat Janina 12v, Joanna 10v ja Aleksi 2v.

3 Abien urakka päättyi MAIJA-RIITTA NÄREIKKÖ MARIA VANHALA asteli ylioppilaskirjoitustensa viimeiseen koitokseen, maanantaina pidettyyn lyhyen saksan kokeeseen rauhallisin mielin. - Kevään kokeet eivät tuntuneet kovin vaikeilta. No, ehkä saksan kuuntelu oli vähän hankala, saksan lisäksi äidinkielen, pitkän matematiikan ja maantiedon tänä keväänä urakoinut Maria mietti ennen saksan kokeen alkua. Syksyllä hän oli jo selvittänyt biologian ja pitkän englannin. Marian lisäksi lyhyen kielen kokeeseen osallistui 15 muuta abikaveria. Heidän kielivalikoimansa olivat englanti, saksa, venäjä ja ranska. Kaikkiaan valkolakkia tavoittelee tänä keväänä runsaat 80 Pirkkalan yhteislukion abiturienttia. Rehtori Tarja Kivimäen mukaan näyttää siltä, että kirjoitukset ovat sujuneet koko lailla tavanomaisesti. - Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että ruotsin kirjoitti tästä ikäluokasta noin 60 prosenttia. - Normaalisti ruotsin yo-kokeeseen osallistuu enää noin puolet abeista, joskus vähemmänkin. Äidinkielen lehtorin Markku Sumelleksen mukaan äidinkielen tekstitaidon koe oli tänä keväänä vaikea. - Arviointiohjeet olivat aika tiukat, vaikka tehtäviä oli sellaisistakin asioista, joista oppilailla ei voinut olla tietoa, Sumelles miettii. Yo-kirjoitusten tuloksia on odotettavissa toukokuun toiseksi viimeisellä viikolla. Ylioppilaita juhlitaan tänä keväänä lauantaina 4. kesäkuuta. 43v. Vielä huhtikuussa aloitetuista töistä 43 alennus. Lehtori Markku Sumelles näytti Maria Vanhalalle, missä hänen paikkansa oli maanantain lyhyen kielen kokeessa. Lyhyt saksa päätti Marian kirjoitusurakan. Kokeeseen osallistui myös Mikko Merikoski. Nokialaista laatutyötä! ERIKOIS- HAMMASTEKNIKKO- MESTARI RAIMO REPO Välikatu 19, Nokia, katutaso Ajanvaraus puh Päivystys myös A la carte, lounas, burgerit, B-oikeudet. Annokset myös mukaan! Leirintäkatu 2, Härmälä p KOLUMNI ANTTI JOKINEN antti.jokinen@pirkkalainen.com PIRKKALAINEN 3 Linnakallio PIRKKALAN suuren yritysalueen nimeksi on keksitty Linnakallio. Se on huono nimi. Nimi on nimenomaan keksitty, koska sellaista paikannimeä ei Pirkkalassa kartan mukaan ole. Linnakallion nimen syntyhistoria on tiettävästi se, että kunnan elinkeinopiireissä Linnakorpi koettiin huonosti myyväksi sanaksi. Kuka ostaisi yritystonttia korvesta. Oikeanlaisessa nimien antamisessa periaate on, että nimellä olisi yhtymä seudun vanhaan nimistöön ja/tai historiaan. Linnakallion vieressä olisi ollut kosolti aivan hyviä yritysalueen nimiä. Sellaisia jotka Karttapaikka-sivustokin tuntee. Liinakorpi on alun perin soinen korpialue moottoritien eteläpuolella, Vehon liiketalon ja moottoritien välissä. Suokuoppa täytettiin maalla. Suo katosi varmaan jo kauan sitten ohitustietä tehtäessä. Aluetta on nimitetty myös Linnakorveksi. Kartassa Linnakorpi on nykyisin tien toisella puolella, missä kohoavat nyt (tämän lehden etusivullakin näkyvät) murskekasat. Jossain liittymän alueella on ollut metsän rajana korkea Linnakivi. Tietääkö joku missä? Liinakorpi- ja Linnakorpi-nimitykset ovat vanhoja. Liinakorpi on voinut olla lempääläläisen Liinatalon omistuksessa. Sana saattaa myös liittyä pellavien liotukseen. Linnakorpi-nimi taas saattaa liittyä sodankäyntiin ja armeijaan. Liittymän alueelta löytyvät myös Muurainkorpi ja Haikanvuori. Nehän olisivat olleet oikein hienoja yritysalueen nimiä. Toisen toive voi olla toisen tarve. armikarki.ehdolla.fi Armi Kärki valtuutettu, lehtori 162 Perus MYYMÄLÄ-KAHVILA Pe 1.4. Hilkan munkit, ohrariävät ja porkkanasämpylät Myynnissä Pirkkalan seurakunnan ja Suomen Lähetysseuran suruvalitteluadressit. Tervetuloa! Avoinna arkisin Suupantie 10, puh LÄHETYSTYÖ Aktiivista terveyttä Neurologinen kuntoutus Fysioterapia, nikamaja nivelkäsittely, hieronta Kotikäynnit Tervetuloa! Fysioterapeutti Beatrice Silvestri-Hyrynen Kuuselan palvelutalo Nuolialantie 46, Tampere P Palvelemme arkisin ma, ke ti, to, pe 9 15 ONKO SINULLA HIUSPOHJAN ONGELMIA? KM-SALONKI Partola-Keskus P , Avoinna ark. 9 18, la Äänestä Marko Asell - Ote pitää - VERENLUOVUTUS torstaina klo 14 18, kirkko, Perkiöntie 40. Tervetuloa! OJENNA KÄTESI. Jokainen verenluovutuksesi on arvokas. Toivomme, että luovuttaisit verta säännöllisesti 2-3 kertaa vuodessa. Maksuton luovuttajainfo Ota virallinen henkilötodistus mukaan..... Pirkanmaan Hautauspalvelu Oy Arvokkaasti edullinen Vainajaa kunnioittaen P Pirkkalainen verkossa 175

4 4 PIRKKALAINEN PIRKKALASSA ANTTI JOKINEN Elämäntyö emäntänä Esteettömästi liikkumaan Ympäristö tai yksittäinen rakennus on esteetön silloin, kun se on kaikkien käyttäjien kannalta toimiva, turvallinen ja miellyttävä käyttää. Näin luonnehditaan Invalidiliiton nettisivuilla esteettömyyttä. Esteetön rakentaminen, oli kyse rakennuksesta tai ympäristöstä, ei suinkaan palvele pelkästään eri tavoin vammaisia kansalaisia. Yhtä lailla esteettömyys helpottaa lastenvaunujen ja -rattaiden kanssa liikkuvien äitien ja isien sekä rollaattorin avulla kulkevien mummojen ja pappojen elämää. Kenellekään siitä ei ole haittaa, ja kaikki siitä hyötyvät. Normaalia kalliimpaakaan esteetön rakentaminen ei yleensä ole. Pitkän päälle saadaan vielä säästöjä, koska tiloja ei tarvitse jälkikäteen, esimerkiksi asukkaan ikääntymisen aiheuttamien muutostarpeiden vuoksi remontoida paremmin toimiviksi. Aina korjaaminen jälkikäteen ei ole edes mahdollista. Kun kansalaiset voivat asua esteettömissä, turvallisissa kodeissaan itsenäisesti mahdollisimman pitkään ja myös liikkua ja asioida turvallisessa ympäristössä, säästöön saadaan melkoinen määrä yhteiskunnan varoja. Esteettömyys edellyttää hyvää suunnittelua ja suunnitelmien toteuttamista. Toisaalla tässä lehdessä Pirkkalan vammaisneuvoston puheenjohtaja Mira Viinikainen toivoo, että Pirkkalassa alettaisiin kysyä Tampereen tapaan vammaisneuvoston mielipidettä ja lausuntoa automaattisesti jo korjaus- ja uudisrakentamisen suunnitteluvaiheessa julkisessa rakentamisessa. Suurin este esteettömälle rakentamiselle löytyy useimmiten korvien välistä. Kuten Viinikainen toteaa, kyse on asioista, joita ei vain tulla ajatelleeksi. Oikealla tiellä ollaan silloin, kun esteettömyyden vaatimukset huomioidaan jo rakennuslupavaiheessa. VIIKON VIERAS Sukellus kuumaan aaltoon MAIJA KAJAN Kirjoittaja on tamperelainen gynekologi, joka on kirjoittanut kirjan Sukellus kuumaan aaltoon - naisen vaihdevuodet, terveys ja hormonit. Hän luennoi viime viikolla aiheesta Pirkkalan valtuustosalissa. Satavuotias perjantaina. Aino Wallenstjernan jälkikasvu käy usein tapaamassa äitiä, mummoa ja isomummmoa. Terveyskeskuksen vuodeosastolle häntä tulivat maanantaina tervehtimään poika Markku (vas.), pojanpoika Robert ja pojanpojanpoika Oskar. Aino Wallenstjerna täyttää sata vuotta perjantaina MAIJA-RIITTA NÄREIKKÖ JOS ELÄMME tarpeeksi pitkään, tulee meille väistämättä eteen vaihdevuodet - miehillekin. En usko, että luonto on tarkoittanut meitä elämään yli 45 vuotta. Superhienoa, että elämme kuitenkin jopa yli 80, ehkä jopa yli 90 vuotta. Vaihdevuodet tulevat noin vuotiaana ja kaikille tulee vaihdevuosissa oireita, joillekin lieviä, joillekin sietämättömiä. Useimpien oireiden varsinainen syy, hormonien väheneminen elimistössä, jää tunnistamatta. Miesten vaihdevuosia, niihin liittyviä oireita ja hormonihoitoa on tutkittu todella vähän. Tavallisimpia vaihdevuosioireita ovat ärtyneisyys, unen ongelmat, erityisesti aamuyön unettomuus, hikoilu, kuumat aallot tai palelu, sydämen rytmihäiriöt, kivut, itkuherkkyys, saamattomuus, väsymys, ahdistuneisuus, masentuneisuus, äkkipissahätä ja päänsärky. Ennen kuin nainen lähtee vaivojensa takia lääkärille, hän on usein kärsinyt oireista pitkään. Naisen lisäksi läheiset ja työyhteisö kärsii kärttyisestä, itkuherkästä, huonosti nukkuvasta, läheisilleen kiljuvasta pirtti- tai työpaikkahirmusta. Niin naiset kuin lääkäritkin tunnistavat hikoilun ja kuumat aallot vaihdevuosioireiksi. Jos nainen ei hikoile, hänen selvätkään vaihdevuosioireensa eivät yleensä johda oikeaan diagnoosiin. Naiset lähtevät lääkäriin, kun valvovat aamuyöstä, ovat masentuneita, ärtyneitä, väsyneitä ja Kirjoita palstalle: Suupantie 2 A 10, Pirkkala, sähköposti: toimitus@pirkkalainen.com Pirkkala-Seuran jäsenmaksun aika Tue kotiseututyötä: stipendit nuorille pian jaossa ANTTI JOKINEN PIRKKALAINEN-LEHTEÄ julkaisevan kotiseutuyhdistyksen Pirkkala-Seura ry:n jäsenmaksutilisiirto löytyy kädessäsi olevan lehden välistä. Maksamalla 10 euron jäsenmaksun 15. huhtikuuta mennessä pääset mukaan jäsenarvontaan ja tuet yhteisöllistä kotiseututyötä. Jäsenmaksuista varsin suuri osa käytetään Pirkkalan koululaisten stipendeihin, joita pian taas jaetaan kevätjuhlissa. Pirkkala-Seura muistaa lukion, yläkoulun ja alakoulujen oppilaita tänä keväänä yhteensä 1300 euron kannustuksin. Jäsenmaksuilla on tuettu kotiseutuhankkeita ja monia paikallisia tapahtumia. Hyvät palkinnot Kaikkien maksun mennessä maksaneiden kesken arvotaan hyvät palkinnot. Pääpalkinnot ovat tänä vuonna 200 euron lahjakortti Citymarkettiin ja 100 euron lahjakortti Pirkkalan Neste-asemalle. Lisäksi arvotaan 10 kappaletta Rauno Pentin kirjaa Matkan varrelta, joka sisältää mm. luontoaiheisia novellimuistelmia Pirkkalasta. Jäsenmaksu on myös Pirkkalainen-lehden kannatusmaksu ja suuri jäsenmäärä kannustaa lehden tekijöitä. Menossa on lehden 50-vuotisjuhlavuosi. Lehden talous on viime vuosina pysynyt tasapainossa ilmoitustuloilla, joten jäsenmaksuja ei käytetä lehden kuluihin, vaan kotiseututyöhön. Juhlavuonna toiminta on ollut aktiivista. Vastikään ilmestyi Pirkkala-Seuran julkaisema kaskukirja Pirkkalan periltä Valmetin vaiheille. Kirja jatkaa Pirkkala-Seuran julkaisemien kotiseudun kirjojen sarjaa. saamattomia, mikään ei innosta, sydän muljahtelee tai nivelet, lihakset, selkä ja hartiaseutu ovat kipeät. Koska lääkäri ei tunnista näitä vaihdevuosioireiksi, hän suosittelee tutkimuksia, esimerkiksi reumakokeita, kilpirauhaskokeita, sydänfilmiä, sydämen rasituskoetta, röntgentutkimuksia ja magneettitutkimuksia. Usein nainen joutuu sairaslomalle diagnoosinaan keskivaikea masennus tai työuupumus. Verikokeiden tai röntgentutkimusten perusteella kipujen syynä arvellaan olevan nivelrikko, nivelpussin tulehdus, selän välilevytyrä tai jänteen tulehdus. Todella usein perimmäinen syy on kuitenkin estrogeenin vähyyteen liittyvä tulehdusreaktio nivelissä tai muissa kudoksissa. Hyvällä, räätälöidyllä hormonihoidolla tulehdusreaktio ja kivut häviävät. Hormonihoitoon liittyvien haittojen kuten rintasyövän, syvän laskimotukoksen, keuhkoveritulpan tai aivoinfarktin riskiä pystytään hoitoa räätälöimällä vähentämään tai joskus jopa kokonaan estämään. Kokonaisuutena naisen terveydelle estrogeenin vähyys on suurempi riski kuin hormonihoito. Oikein räätälöity hormonihoito vähentää verenpaineen ja kolesterolin nousun todennäköisyyttä, 2-tyypin diabeteksen, sepelvaltimotaudin ja sydäninfarktin, luun haurastumisen, dementian, paksusuolisyövän ja kohtusyövän riskiä. Hormonikorvaushoitoa käyttävän todennäköisyys joutua käyttämään masennuslääkettä, AINO WALLENSTJERNAN ikä ei ole aprillia, niin huhtikuun ensimmäisenä päivänä kuin hän onkin syntynyt. Pirkkalan toiseksi vanhin asukas täyttää ylihuomenna komeat sata vuotta. Keski-Suomessa Saarijärvellä päivänvalon nähnyt Aino-rouva teki kotikunnassaan elämäntyönsä maatalon emäntänä. Puoliso Otto Wallenstjerna oli saman kunnan kasvatteja. Lapsia pariskunnalle syntyi kuusi, joista kolme on vielä elossa. Otto kuoli vuonna Saarijärveltä Aino Wallenstjerna muutti vuonna 1989 Pirkkalaan, jossa hänen lapsensa asuvat. Täällä on myös heidän jälkikasvuaan neljänteen polveen asti. Jos jo paikkakunnan vaihto merkitsi itsessään suurta elämänmuutosta, niin sitä oli myös asuinmuodon vaihtuminen maatilalta kerrostaloon. - Hyvin minä olen Pirkkalassa viihtynyt, Aino Wallenstjerna kertoo. Hän asui pitkään kodissaan Suupankujalla, mutta pari vuotta sitten edessä oli muutto vanhainkotiin Pirkankoivuun. Parhaillaan Aino Wallenstjerna kerää voimia terveyskeskussairaalassa. Satavuotista elämäntaivaltaan hän juhlii ensi lauantaina perhepiirissä. Tänään keskiviikkona esitellään seuran kevätkokouksessa Pirkkalan polut ja perinteet -hanketta. Kaikki ovat tervetulleita esittelyyn klo 19 Kaffestiinaan Koulutie 3:ssa. Esittelyn jälkeen vuosikokous seuran jäsenille. Kesäretkelle kartanoihin Pirkkala-Seuran perinteinen kesäretki järjestetään lauantaina Hämeenlinnan seudulle. Tuolloin tehdään kartanokierros seudulla, käydään mm. Hovikartanossa Hauholla ja Lepaan viini- ja puutarhatilalla. Retkelle voi jo tehdä paikkavarauksia. Maksa Pirkkala-Seuran jäsenmaksu 10 e mennessä Nordea Viestikenttään nimi ja osoite. Voit maksaa myös Pirkkalaisen konttorissa. Palkintoarvonnan tulokset lehdessä nukahtamislääkettä, kipulääkkeitä, nivelrikkolääkettä, verenpainelääkettä, kolesterolilääkettä, luun haurastumislääkettä, sepelvaltimotaudin lääkkeitä, diabeteslääkkeitä, yliaktiivisen rakon lääkettä tai virtsatietulehduksen lääkitystä on paljon hormonihoitoa käyttämättömän lääkityksen tarpeen riskiä pienempi Naisten hyvällä vaihdevuosien hoidolla pystytään lisäämään hyvin merkittävästi naisten hyvinvointia ja vähentämään sairaslomien, lääketieteellisten tutkimusten, lääkkeiden ja ennenaikaisen eläköitymisen tarvetta. Räätälöityä hormonihoitoa käyttävät naiset voivat paremmin, hymyilevät enemmän, pysyvät terveempinä ja elävät pidempään kuin hormonihoitoa käyttämättömät. Ja kun naiset hymyilevät, koko kylä kukkii.

5 PIRKKALAINEN 5 keskiviikosta lauantaihin Voita kylpyläloma! Käy osallistumassa osoitteessa www. vauhtipaivat.fi Talo täynnä tarjouksia! Lapsille jaetaan ilmapalloja perjantaina klo sekä lauantaina klo Paikalla myös ihastuttava Kerkko Kilpikonna! O.i.s -laukku (34,95 ) McGordonfarkut (39,95 ) Mekko cm subin ostajalle 15 cm subi kaupan päälle Ostaessasi 2 koristepalaa edullisempi puoleen hintaan Muumi Vilijonkka matala lautanen 10 (20,30 ) Halk. 19 cm, I-laatu Huppari 9 95 (24,95 ) Kauluspaita (39,95 ) Amicor kuitutäytteinen tyyny Allergikko- ja astmaatikkoystävällisen. Tyynyn täytteenä on 15 % Amicor. Pure-kuituja ja 85 % Airellakuituja. 12 (29,99 ) Kahvi ja pulla Kevättakki 2 Levin jr jalkine värit valkoinen ja musta, koot (34,90 ) (49,95 ) Severin monitoimikone (59,90 ) Paljon tuotteita -50% Narsissi pituus 34 cm 2 49 (2 kpl) Kaikki KAXS tuotteet Ota 3 maksa 2 Tarjoamme edullisimman Acer emachines kannettava tietokone 10.1 näytöllä Osta keittiö Kolme kodinkonetta kaupan päälle (arvo 1979 ) Tarjous koskee uusia tilauksia Vauhtipäivien kaikki tarjoukset, tapahtumat ja arvonta: Saapastie 2, Pirkkala, Ark. 9 20, La 10 18, Su

6 6 PIRKKALAINEN LYHYESTI EDUSKUNTAVAALIT PIRKKALASSA Ajokortiton tuhdissa humalassa OMALLA autolla liikkunut, mutta ajo-oikeutensa menettänyt mies ajeli kunnolla kännissä Naistenmatkantiellä varhain sunnuntaiyönä. Perustarkastusta tekemässä ollut poliisipartio puhallutti pysäyttämänsä kuljettajan, jolle alkometri näytti 2,09 promillelukemaa. Tarkkuusalkometri vahvisti törkeän rattijuopumuksen. Pelin ostajaa petettiin PIRKKALALAINEN mies tuli petetyksi nettihuutokaupassa. Hän oli huutanut itselleen reilulla 30 eurolla nyrkkeilypelin X-boxiinsa, mutta peli jäi saamatta huolimatta myyjän tilille maksetusta kauppasummasta. Myyjä on poliisille entuudestaan samanlaisista petoksista tuttu vuonna 1985 syntynyt espoolaismies. Kasvatti kannabista vaatehuoneessa NIEMENMAANTIELLÄ asuva pirkkalalaismies jäi kiinni kannabiksen kasvattamisesta viime viikon maanantaina. Muissa tehtävissä asuntoon tullut poliisipartio löysi vaatehuoneesta kannabisviljelmän. Poliisi takavarikoi eri kasvuvaiheessa olevia kannabiskasveja sekä niiden kasvatukseen käytettyjä valaisimia ja lämmittimiä. Kallioluoma valtuustoon JOUNI KALLIOLUOMA nousee Vasemmistoliiton valtuutetuksi varajäsenen paikalta. Hän korvaa Eriikka Magnusson-Vainion, joka muuttaa Tampereelle ja joutuu näin luopumaan luottamustoimistaan Pirkkalan kunnassa. Magnusson-Vainiolta jää muitakin pestejä, jotka täytetään valtuuston kokouksessa. Näitä on muun muassa kirjasto- ja kulttuurilautakunnan puheenjohtajuus. Vammaisneuvostoon Magnusson-Vainion tilalle valittiin Armi Kärki (ps.). Ympäristölautakunnasta on eroamassa vihreiden Merja Myllyharju. Hänelle valitaan seuraaja ensi viikolla valtuuston kokouksessa. Pirkkala päivittää kulttuuriohjelman PIRKKALA on päivittämässä kulttuuristrategiaansa. Samalla nimi muutetaan kulttuuriohjelmaksi. Luonnos tulee kulttuurija kirjastolautakunnan käsittelyyn huhtikuun kokouksessa. - Tilakysymykset nousevat ohjelmassa vahvasti esiin, samoin Reipin kehittäminen, kertoo vapaa-aikapäällikkö Jouni Salonen. Kulttuuriohjelman alustavan luonnoksen on laatinut Eriikka Magnusson-Vainio (vas). Ohjelma menee lautakuntakäsittelyn jälkeen kunnanhallituksen ja edelleen valtuuston hyväksyttäväksi. Antsu rentona vaalikentillä Pirkkalan suurin häpeäpilkku, kuvasi vaalipäällikkö pormestarin erottamista ANTTI JOKINEN ANTSU, ANTSU, missä on se Antsu? lauloi lukion Meisseliveljet - ryhmä sunnuntaina kokoomuksen kansanedustajaehdokkaan Antero Saksalan vaalijuhlassa. Jos yläasteen saliin saapuneilta parilta sadalta kannattajalta olisi kysytty, niin Arkadianmäellähän se Antsu tietysti on vaalien jälkeen. Vielä sunnuntaina Antsu kuitenkin istui yläkoulun salin etupenkissä, kun vaalipäällikkö Sirkka Juva pöllytti Pirkkalan kuuminta poliittista aihetta vielä kerran. - Muistamme kaikki mitä tapahtui. Antero valittiin äänivyöryllä valtuustoon viime kuntavaaleissa. Valtuusto valitsi hänet pormestariksi, mutta erotti vuosi sen jälkeen. - Se mitä kunnanmäellä tapahtui, on Pirkkalan poliitikkojen historian suurin häpeäpilkku, Juva ryöpytti. Saksala itse ei ottanut pormestarijupakkaan kantaa. Mies tekee kampanjaansa hyväntuulisena ja jututtaa kansaa marketeissa rennosti - vaikka valitteleekin, että itsensä markkinointi on hänelle vaikeaa. - No, tulihan siinä nyt noita MAIJA-RIITTA NÄREIKKÖ RAILI NASKALILLA pitää kiirettä. Pirkkalasta eduskuntaan tähtäävä keskustalainen on kiertänyt loppiaisesta lähtien päivät pitkin poikin Pirkanmaata. Syvänsinisen Transitin mittarissa on jo yli vaalikilometriä, ja maakunnan kylät ovat tulleet tutuiksi. - Ajan kilometriä päivässä. Pituutta päiville kertyy jopa 14 tuntia, mutta on se niin palkitsevaa jutella ihmisten kanssa ja kuulla heidän ajatuksiaan ja murheitaan. Äänestäjiä pirkkalalaisen maatalon emäntä ja yrittäjä tapaan muun muassa maaseudun postilaatikoilla, joihin kaikkiin hän kehuu pudottavansa vaalikirjeensä. Mainoksensa Naskali tekee itse. Yö on hyvää aikaa näille töille. - Onhan tämä hurjaa menoa ja unet välillä vähissä. Ihmisten kohtaaminen antaa kuitenkin voimia. - Kaikenlaisia tarinoita olen kuullut. Liian pienellä joutuvat monet tulemaan toimeen, köyhien asiaa omien sanojensa mukaan aina ajanut Naskali puuskahtaa. - Maistuuko vaalikahvit? kyseli Antero Saksala Jere Koppanalta (vas.) ja Jesse Wetterstrandilta. Pojat kuuluvat lukion Meisseliveljet-ryhmään ja esiintyivät Saksalan vaalijuhlassa sunnuntaina. suitsutuksia, Saksala kiemurteli sunnuntainakin kehupuheita kuultuaan. Yläasteen tutun salin eteen astuessaan pitkäaikainen, eläkkeelle siirtynyt rehtori liikuttui silminnähden. - Useasti olen tässä puhunut, mutta en koskaan aikaisemmin politiikkaa. Terveysteema vetää Juva hehkutti Saksalan kykyjä. Pakit perussuomalaisille Puoluettaan keskustaa Raili moittii liiasta oikeistolaistumisesta. Hän ei ole kuitenkaan hylännyt poliittista kotiaan, vaikka perussuomalaiset ovat kosiskelleet häntä ehdokkaakseen. - Jouduin kyllä taistelemaan itseni kanssa. Perussuomalaisten riveistä menisin ehkä helpommin läpi ja meillä keskustalaisilla on paljon samanlaisia ajatuksia ja arvoja heidän kanssaan, hän paljastaa. - Keskustaan olen kuitenkin kuulunut jo 45 vuotta ja se on minun voimani lähde. Periksi ei anneta Naskali kuunteli tyynesti viime Vaikuttaahan ehdokas niin Pirkanmaan kokoomuksen ja maakuntahallituksen puheenjohtajana kuin kokoomuksen puoluehallituksen jäsenenä. Myös kansainvälistä meriittiä on EU:n alueiden komiteasta ja kunnalliset luottamustoimet Salillinen kannatusta. Pirkkalan tukijoukoilla on luottamusta Antero Saksalaan. tiistaina Pirkkalan Citymarketilla keskustalaisten vaalitilaisuudessa vierailleen sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehulan moitteita ehdokkaiden liiallisista vaalilupauksista. Aiheena oli taitettu eläkeindeksi, joka on sekä Naskalin että Rehulan mukaan toreilla ja turuilla tavatuilla ihmisillä useimmiten huolenaiheena. Rehula totesi, ettei hän uskalla luvata äänestäjille pikaista parannusta indeksiasiaan. Naskali sen sijaan aikoo jatkaa lupauslinjallaan. - Eduskuntaan pitää valita sellaisia ihmisiä, jotka ajavat tätä asiaa. Niin se saadaan läpi. Ei saa antaa periksi. Pirkkalassa ovat pitkä lista. Kokoomuslaista ideologiaa Saksalassa edustaa ajatus antaa yksilölle lisää vastuuta omasta elämästään. - Niin siirrytään hyvinvointivaltiosta paremminvointivaltioon, Saksala vakuuttaa. Saksala on Pirkanmaan sairaanhoitopiirin terveyden edistämisen neuvottelukunnan puheenjohtaja. Yksi kantava vaaliteema onkin terveyden edistäminen maalaisjärjen keinoin. - Saamme terveyteemme hirveästi apua omin keinoin: liikutaan riittävästi, syödään kohtuullisesti, hän painottaa. Jo aikuistyypin diabeteksen hoitoon kuluu valtiolta miljardi vuodessa. Sairautta voidaan ennaltaehkäistä merkittävästi elintavoilla. Saksalan historiasta löytyy myös sellainen meriitti, kuin Teiskon kunnan liikuntaohjaajana toimiminen 60-luvulla. Muu agenda tiivistyy huolenpitoon työllisyydestä, erityisesti nuorten, perheistä, eläkkeistä ja kohtuullisesta verotuksesta. Entäs sitten se mainoslause reilusti vanhanaikainen? - Se sisältää suomalaiset perusarvot, vanhempien kunnioittamisen ja itse kunkin uskonnon perusarvojen kunnioittamisen. Transit-Railin mittarissa yli kilometriä Punaista ja sinistä. Keskustan kansanedustajaehdokas Raili Naskali kiitää Transitillaan väsymättä ympäri maakuntaa. Kansanedustaja Naskalin ykkösasia olisi yrittäjyyden edistäminen, koska sen myötä paranisi työllisyyskin. - Takuueläke pitäisi myös saada kaikille ja oikeudenmukaisuutta, Naskali listasi ja suuntasi Transitin nokan kohti seuraavaa kohdetta Lempäälää.

7 PIRKKALAINEN 7 Omaishoitajien palvelusetelistä aloite valtuustossa PALVELUSETELIN käyttöönottaminen omaishoitajien vapaaajan aikaisten palvelujen järjestämiseen on Pro-Pirkkalan Pirjo Jukaraisen ja vajaan kymmenen muun valtuutetun jättämän aloitteen aiheena. Valtuutettujen mielestä omaishoitajien vapaiden pitämättä jättäminen on vakava ongelma Pirkkalassakin. Setelillä omaishoitaja voisi palkata sijaishoitajan vapaapäivänsä ajaksi. Tampereella omaishoitaja saa vuodessa 36 kappaletta 100 euron seteleitä vuodessa. Yksi seteli kattaa yhden lakisääteisen vapaapäivän, joita on kolme kuukaudessa. Ilmoituksen maksaa Kai Lindroosin tukiryhmä. Kai Lindroos VIITANEN kansanedustaja Oikeudenmukaisuutta rohkeasti Työläisen ääni - maakunnan puolesta! Kai Lindroos ja kansanedustaja Tero Rönni tavattavissa to klo Nokialla Pirkkalaistorilla sekä klo Pirkkalassa Suupantorilla. kailindroos.fi Kunnanhallitus päätti lähettää valtuustoaloitteen perusturvalautakunnalle lausuntoa varten. Äänesi arvoinen. Maksaja: Pia Viitanen 190 Pirkanmaa 183 KorvaKahvila Coffinossa Pirkkalan Citymarketilla la 2.4. klo 11-14! Mukana Kokoomuksen ehdokkaat Antero Saksala, Sofia Vikman, Jari Haapaniemi, Matti Helin, Aleksi Jäntti ja Harri Jaskari. Kokoomuksen vaalibussi paikalla n. klo ! Tarkemmat aikataulut osoitteessa: Maksaja: Pirkkalan Kokoomus ry Minna ja Niina tarjoavat reilut kahvit 5.4. klo Pirkkalan ABC-asemalla Ilmoituksen maksoi tukiryhmät PUHUTAAN POLITIIKKAA! LAURI PUHUU POLITIIKKAA: KUNTAKESKUS, SUUPANTORI LA 2.4. KLO Maksaja: Pirkkalan KD Riku Merikoski 110 ja muita vihreitä eduskuntavaaliehdokkaita tavattavissa Pirkkalan torilla la klo Ilmoituksen maksaa Vihreä Pirkkala ry. Vasemmistoliiton toritapahtuma Pirkkalassa lauantaina 2.4. klo Tule tutustumaan vasemmiston ehdokkaisiin ja mitä lääkkeitä he tarjoavat lasten, terveyden- ja vanhusten hoitoon, työllisyyteen ja koulutukseen sekä näiden rahoitukseen. Paikalla Harri Asikainen, Niina Koivuniemi, Minna Minkkinen, Anssi Repo, Erkki Moisio ja Sinikka Torkkola. Kansanedustaja Mikko Kuoppa kertoo Vasemmistoliiton toimista nykyisessä eduskunnassa. Tarjolla on lämmintä, mustaa makkaraa. Tervetuloa! Ilmoituksen maksaa Pirkkalan Vasemmistoliitto MEIKÄLÄINEN MAIJA PIRKANMAAN OK Kevättä kohti ratkaisevan edullisesti PRISMA KOIVISTONKYLÄSTÄ Jupiter Supreme e 12 POIKIEN PYÖRÄ tai Jupiter Flower 12 TYTTÖJEN PYÖRÄ 99,90 Zonex Demand Jr NUORTEN PYÖRÄILYKYPÄRÄ Koko cm. 19,95 ENEMMÄN PERHEMARKET Jupiter Supreme 16 POIKIEN PYÖRÄ tai Jupiter Flower 16 TYTTÖJEN PYÖRÄ 119, Bell Splash LASTEN PYÖRÄILYKYPÄRÄ Integroitu valo. Koot cm. 25,90 Hamax Sleepy LASTEN KULJETUS- ISTUIN Nopea asennus runkoon pikaliittimellä. Lapsen enimmäispaino 22 kg. 74,90 PRISMA.FI PRISMA KOIVISTONKYLÄ, TAMPERE, Lempääläntie 21 (navigaattorissa käytä Heikinahontie 2). Puh (puhelun hinta 0,0821 /puhelu + 0,119 /min). Tervetuloa MA PE 8 21, LA 8 18, SU Yläkerrassa palvelevat: IF, Sydänystävä, Tapsan Optiikka, Kotona ja kaupassa Tampereen tietokeskus Oy ja parturi-kampaamo Tukka Taija.

8 8 PIRKKALAINEN LYHYESTI Lattiavahasta oireita koululla? NAISTENMATKAN KOU- LUN sisäilmaongelmat poistavaa korjausta suunnitellaan. Kunnanhallitus palautti maanantaina asian lisävalmisteluun. Rakennuspäällikkö Markku Viinamäen mukaan Naistenmatkan koulun vanhimman osan tiloissa on ollut sisäilmaongelmia 2000-luvun alusta lähtien. Vuonna 2007 suoritettiin Naistenmatkan koulun vanhimpien osien saneeraus. Saneerauksesta huolimatta opettajat olivat saaneet hengitystieoireita työskenneltyään mm. kuvaamataidon luokassa. Tutkimuksissa havaittiin paikallisia kohonneita kosteuksia ja vähäistä mikrobikasvustoa. Viime kesänä tehtiin koululla ongelmien poistamiseksi lattian avauksia, tiivistyksiä, kuivatuksia ja desinfiointeja. Näistäkin toimista huolimatta kuvaamataidon luokassa ja viereisissä kahdessa luokassa oireilut opettajilla jatkuivat. Lisätutkimuksissa esille tuli epätavanomaisia pitoisuuksia 2-etyyliheksanolia, mikä viittaa lattiavahojen, pesuaineiden ja desinfiointiaineiden jäämiin. Aine aiheuttaa samanlaisia oireita kuin home- ja mikrobikasvustot. Korjausehdotuksena on lattiapäällysteen poisto sekä betonipinnan jyrsintä ja uusi päällystys. Korjauksia esitetään tehtäväksi ensi kesänä kuvaamataidon luokassa sekä luokissa 509 ja Mikäli toimenpiteellä saavutetaan selkeää oireilun vähenemistä näissä luokissa, jatketaan pinnoitteiden uusimista myöhemmin, Viinamäki toteaa. Reilun 200 neliön lattian uusinnan kustannus olisi noin euroa. Vesihuollon toimintaalueista valitettu PIRKKALAN haja-asutusalueen viemäröintiin liittyvistä päätöksistä on tehty valituksia hallinto-oikeuteen. Kunnanhallituksen tammikuussa tekemästä vesihuollon toiminta-aluepäätöksestä ovat valittaneet Heikkiläntien vesiosuuskunta ja paikalliset asukkaat. Kiistellyssä päätöksessä kunnanhallitus vahvisti tuolloin haja-asutusalueen vesihuollon toiminta-alueen 1. vaiheen aluekartat (Hyrsinki, Heikkiläntie ja Paunintie). Ne koskevat puhtaan käyttöveden osalta Hyrsingin vesiosuuskuntaa, Heikkiläntien vesiosuuskuntaa, Koison vesiosuuskuntaa ja osaa Reipin vesiosuuskunnasta sekä jäteveden osalta Pirkkalan vesiosuuskuntaa. Alueilla kiinteistöillä on velvollisuus liittyä verkostoon ja osuuskunnilla velvollisuus järjestää puhdas vesi ja viemäröinti taloihin. Kunta on päättänyt, että kaikkien haja-asutusalueiden viemäröinnistä vastaa Pirkkalan vesiosuuskunta. Heikkiläntiellä on haluttu rakentaa viemäröinti itse, koska se tulisi asukkaiden mukaan heille halvemmaksi ja toimivammaksi. Uudesta operaattorista apu? Ylihoitaja Sirkka-Liisa Virtanen (oik.) lupaili perusturvan aikuisfoorumissa parannusta terveyskeskuksen puhelinongelmiin. Kuulolla olivat muiden muassa Mira Jokinen, Pirkko Jartti, Sanna Nuutinen ja Jouni Kallioluoma. Aikuisfoorumi pohti, miten saada paremmin yhteys terveyskeskukseen MAIJA-RIITTA NÄREIKKÖ Kelan asiakaspalvelu muuttaa Suupankujalle MAIJA-RIITTA NÄREIKKÖ Tutkija Sanna Nuutinen kokosi yhteen aikuisfoorumilaisten ehdotukset terveyskeskuksen puhelinpalvelujen parantamiseksi. KELA alkaa palvella asiakkaitaan ensi maanantaista lukien Pirkkalassa kunnan yhteispalvelupisteessä, joka sijaitsee vanhalla kirjastotalolla Suupankujalla. Siellä asiakkaita palvelee Kelan oma toimihenkilö maanantaista perjantaihin kello ja Muina aikoina Kelan asioita voi hoitaa palvelupisteessä työskentelevän kunnan virkailijan kanssa. Asiakaspalvelun siirtyminen muualle ei merkitse Suupantie 2:ssa sijaitsevan Kelan toimiston tyhjenemistä. - Työt siellä jatkuvat. Etuuksien käsittely työllistää edelleen henkilöstöämme Pirkkalassa, kertoo Etelä-Pirkanmaan vakuutuspiirin johtaja Petteri Taponen. Kelalla on Pirkkalassa neljä toimihenkilöä yhteispalvelupisteessä työskentelevän henkilön lisäksi. Taposen mukaan Kela on kehittänyt viime vuosina erityisesti verkkoasiointia. Viime vuonna otettiin käyttöön myös valtakunnallinen puhelinpalvelu. - Kela on ollut lisäksi aktiivisesti kehittämässä kansalaistarpeesta lähtevää yhteispalvelua eri viranomaisten kesken. - Yhteispalvelu onkin lisääntynyt, kun arvioidaan toimistoverkkoa valtakunnallisesti. Taponen painottaa asiointitapojen monipuolisuutta. - Asiakkaan valinnanvapaus on kasvanut. Moni hoitaa asiansa ehdottomasti netissä, mutta henkilökohtaistakin palvelua halutaan edelleen. Sitä on myös saatavilla. - Asiakas voi halutessaan myös varata ajan tapaamiseen virkailijan kanssa. OLISIKO takaisinsoitto yksi ratkaisu parantaa yhteyden saamista terveyskeskuksen omahoitajaan? Ylihoitaja Sirkkaliisa Virtasen mukaan asia on pohdinnassa. - Olemme käyneet Hämeenlinnassa tutustumassa takaisinsoittosysteemiin. - Jos asiakas ei saa puhelimellaan yhteyttä omahoitajaan, puhelinnumero jää hoitajan puhelimen muistiin. Vapauduttuaan hän soittaa asiakkaalle takaisin, jos tämä haluaa. Virtasen mukaan Hämeenlinnan kokemukset ovat olleet hyvät. - Mietimme tosissaan systeemin käyttöönottoa. Odotamme kuitenkin ensin puhelinoperaattoriltamme raporttia siitä, kuinka suuri ongelma läpipääsemättömyys meillä todellisuudessa on. Virtanen kertoi terveyskeskuksen puhelintilanteesta perusturvan aikuisfoorumille viime viikolla. Puhelinliikenteen ongelmat ovat saaneet jo pitkään asiakkaiden ja henkilökunnan verenpaineen nousemaan. - Olen työskennellyt terveyskeskuksessa vuodesta 1982 ja puhelinpulmia täällä on ratkottu aina. Koskaan sitä ei ole pystytty ratkaisemaan täydellisesti. Terveyskeskuksen operaattori vaihtui juuri. Edellisen operaattorin aikana ilmeni monenlaisia ongelmia. Odotuksia uudelle operaattorille Uudelta operaattorilta TeliaSoneralta odotetaan paljon. Ongelmia on silläkin ollut alussa, mutta Virtanen uskoo tilanteen korjautuvan oleellisesti. Terveyskeskuksessa selvitetään parhaillaan, mitkä sen palveluista soveltuisivat nettiajanvaraukseen. - Yksityisellä sektorilla nettivaraus pelaa. Koska terveyskeskus toimii verorahoilla, meillä sairaanhoitajan on arvioitava käynnin tarpeellisuutta ja sitä, kuinka pitkän ajan käynti vaatii lääkärille, Virtanen selvittää. - Nettiajanvaraus voisi olla mahdollinen joissain tapauksissa. Puhelinkoulutusta hoitajille Ensimmäisen kerran uudessa Vesisopimus Tampereen kanssa jäi pöydälle ANTTI JOKINEN KUNNANHALLITUS ei vielä maanantaina hyväksynyt Tampereen Veden kanssa neuvoteltua uutta 30 vuoden mittaista vesihuollon sopimusta. Asia jätettiin lisäselvityksiä varten pöydälle. Sopimusehdotuksessa Pirkkalan kulutusmaksu on määrä sitoa Tampereen maksuihin kertoimella 1,20. Pirkkalalaisten vesimaksut alenisivat nykyisestä kokonaisuudessaan. Laskelmien mukaan 180 kuutiota käyttävän omakotitaloasukkaan vuosimaksu alenee noin 36 euroa. Rivitalossa vajaan 8000 euron vuosikustannus pienenee 1258 eurolla. Kerrostalossa (5000 kuutiota/ vuosi) säästö voi olla 2357 euroa nykyiseen vajaan euron vuosilaskuun. Kunnilla on ollut jo vuodesta 2007 voimassa määräaikainen kumppanuussopimus jossa Tampereen Vesi vastaa Pirkkalan vesihuollosta ja laskuttaa Pirkkalan kuntaa palvelustaan. Uusi sopimus laajentaa yhteistyötä. Sopimusehdotuksen mukaan Tampereen Vesi edelleen vastaisi Pirkkalan vesihuollosta, maksaisi Pirkkalalle vuokraa Pirkkalan kunnan omistaman verkoston käytöstä, huolehtisi määrättyyn rajaan asti verkoston kunnossapidosta ja hoitaa kaiken asiakaspalvelun. Tampereen Vesi saisi puolestaan hyväkseen pirkkalaisten kuluttajien vesi- ja viemärilaitoksen kulutusmaksut. Kertoimen suuruudesta neuvotellaan viiden vuoden välein. Kerroin ei kuitenkaan voisi olla suurempi kuin 1,20 Veden ja jäteveden perusmaksut olisivat samat Pirkkalassa ja Tampereella. Nykyisin Pirkkalassa ei ole perusmaksua, vain kulutusmaksu. FAKTA Ohjeita omahoitajille soittaville Älä poistu jonosta, putoat vastausjärjestyksessä hännille. Puhelintuntien alkuhetket ovat ruuhkaisimpia. Jos olet tulossa lääkäriin, voisitko odottaa laboratoriovastausten saamista lääkärin vastaanotolle? Sähköpostia ei voi käyttää sairausasioissa tietoturvan takia. Tilastotietoa viikolta 11: asiakkaiden soittamia puheluita omahoitajille (9 hoitajaa, vastausaika yhteensä 12 tuntia päivässä) 741 kappaletta, vastattuja puheluita 544, asiakkaista 197 luovutti, keskimääräinen odotusaika 3 min. 48 s., vastausprosentti 73,4. kokoonpanossaan kokoustaneen aikuisfoorumin jäsenten mielestä nettiajanvaraus voisi toimia esimerkiksi lääkärille puhelinaikaa, uusintakäyntiä tai hoitajalle käyntiaikaa varattaessa. Foorumilaiset miettivät porukalla, miten terveyskeskuksen puhelinpalveluja voisi parantaa ja mitä muita keinoja olisi yhteydenottoon eri tilanteissa. - Koulutus voisi olla yksi tapa tehostaa puhelinpalvelua, esitti Pirkko Jartti. Foorumissa kaivattiin myös lisähenkilöstöä puheluruuhkia purkamaan ja soittoaikoja päiväaikojen lisäksi illemmaksi. Sitäkin painotettiin, että ajanvarauksen peruuttaminen pitäisi tehdä asiakkaalle helpoksi. - Voisiko terveyskeskus muistuttaa asiakasta hänelle varatusta ajasta tekstiviestillä? kyseli aikuisfoorumin puheenjohtaja Jouni Kallioluoma. Virtasen mukaan näin tehdään jo jossain määrin. Foorumilaiset toivoivat lisää neuvontapalveluja terveyskeskukseen. Listalle ilmestyi puhelinneuvontaa, netin kysymys-vastauspalstaa, yleisöinfoja, kirjallisia oppaita ja tiedotteita. - Saimme paljon hyviä ideoita palvelujemme parantamiseksi. Näistä monia voimme kehitellä eteenpäin, Virtanen lupasi. Tietovisa kunnan nettisivuille PIRKKALAN KUNNAN kotisivuilta löytyy uusi Pirkkala-visan, jonka avulla voit mitata tietoutensa. Paikallistuntemus karttuu hauskalla tavalla ja saatat päästä TOP 50-listalle. Pelaajien kesken arvotaan kuukausittain tuotepalkintoja. Pirkkala-visassa pelaaja voi valita, visaileeko yleisessä kuntatiedossa vai mittaako tietonsa palvelu- ja elinkeinoasioissa. Tarkoitus on viihdyttämisen lisäksi luoda uutta interaktiivisuutta ja markkinoida kuntaa. Rahaa upposi pelikoneisiin RAHA-AUTOMAATTIEN pelaamisen suosio on suurimmassa osassa Pirkanmaata kasvussa, selviää Raha-automaattiyhdistyksen tilastosta. Pirkkalassa pelaaminen väheni hieman. Pirkkalassa pelattiin raha-automaattipelejä keskimäärin 81 eurolla asukasta kohti vuonna 2010.

9 Pirkkalaan 722 asukasta lisää viime vuonna Tilinpäätös yllätti: 2,6 miljoonaa plussalla ANTTI JOKINEN PIRKKALA houkutteli viime vuonna 722 uutta asukasta ja teki 2,6 miljoonaa euroa ylijäämäisen tilinpäätöksen. - Tulos oli odotuksia huomattavasti parempi. Vuodesta odotettiin kuntakentässä yleisesti paljon huonompaa maailmanlaajuisen taantuman takia, sanoo Pirkkalan talousjohtaja Anssi Koski. Pirkkalan pelasti se, etteivät verotulot notkahtaneet pelätysti. Viesti naapurikunnista oli samanlainen. Vuoden isoin ilmiö oli väestönkasvu. Väkiluku kasvoi ennätyksellisellä 722 hengellä vuodessa. - Kasvua ei tehty synnytyslaitoksella, vaan syynä oli muuttoliike, Koski toteaa. Pirkkalassa käynnistettiin finanssikriisin takia 2009 Aran erityistoimin useita tuettuja kerrostalokohteita. Ne valmistuivat Veneilijöille mahdollisuus jätetankin tyhjennykseen Muukin asuntorakentaminen oli vauhdissa. Sankilan velat saataviksi Velkapotti kasvoi lähinnä kahden vuodelle sattuneen suurinvestoinnin takia. - Pari vuotta lainakanta oli hyvin kurissa, mutta pompsahti nyt. Syynä olivat muutamat isot investoinnit eli syömävelkaa ei otettu, Koski luonnehtii. Sankilan osto ja kirjaston valmistuminen olivat molemmat viiden miljoonan euron paukkuja eli veivät suurosan koko investointipotista. - Sankilan maanosto on sijoitus. Myyntituloja on odotettavasti, Koski sanoo. Kunta on pähkäillyt, mitä tekee Sankilan tilan myötä saamillaan 195 hehtaarin mailla ja kartanon tilakeskuksella. Niistä on esitetty ostotarjouksia kunnalle. - Minun pöydälleni ei ole kantautunut vielä tarkempaa tietoa Sankilan kohtalosta. Maille on kyllä tehty arvonmääritys, Koski kertoo. Hyvää ja huonoa edessä Koski sanoo, että väestönkasvun ja muun kehityksen perusteella Pirkkalan budjetintekijät eivät jatkossakaan pääse helpolla. Toisaalta hyvät verotulot tuovat valoisuutta näkymiin. FAKTA Tilinpäätös 2010 Asukasluku kasvoi 722 henkilöllä (4,4 %). Asukasluku vuoden lopussa Tilikausi 2.57 milj. euroa ylijäämäinen. Käyttötalouden toimintakulut kasvoivat 5,8 %. Verotulojen kasvu 4 % ja valtionosuuksien 8 %. Lainakanta 42,3 milj. euroa. Kasvoi vuoden aikana 9,5 milj. euroa. Investointeja 16,6 miljoonan euron arvosta. - Kohtuuvaikeaa budjetointia ja isoja investointeja on edessä. Väestölisäys tuntuu kyllä myös tulopuolella lisäyksenä. Toiveissa on nykyisen kasvuvauhdin puolittuminen ja rakentajien alkavia hankkeita katsoessa toive voi toteutuakin. - Sellainen 2-2,5 prosentin vuotuinen väestönkasvu olisi paras. Siinä kasvuvauhdissa olimmekin pari edellistä vuotta, Koski sanoo. Kunnanhallitus hyväksyi maanantaina vuoden 2010 tilinpäätöksen ja saattaa sen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. Satamaan ruopataan syvyyttä PIRKKALAINEN 9 UUTUUSKOHDE: KURIKKAAN (400 m Suupalta) As Oy Pirkkalan Kurikankulma Hosakuja 1 (TB:n vieressä) 10 asuntoa varattu! ESITTELY TONTILLA SU 3.4. KLO 13 15! ASUNTOSIJOITTAMISEN AATELIA! Kurikankulmasta löytyy moneen tarkoitukseen sopiva asunto keskeiseltä paikalta kasvavasta kunnastamme. Pirkkalan Kurikankulma rakennetaan Kurikan alueen alkupäähän Kurikantien ja Kaskenpolttajantien kulmaan. Keskustaan on matkaa vain 400 m. Kurikankulma tarjoaa peräti 9 erilaista asuntotyyppiä, joista voit valita. Erinomaiset liikenneyhteydet ja ulkoilumaastot. Sijoitat sitten kotiisi tai sijoitusasuntoon, tästä löytyy sopiva asunto keskeiseltä paikalta kasvavasta ja suositusta Pirkkalasta. Tilaa uusi esitteemme. Ennakkomarkkinointi. Numero Pinta-ala Myyntihinta Velaton hinta *) Tontin lunastus krs 2 A7 H+KT+S 38, A8 3H+K+S 76, A9 2H+TK+S 41, A10 2H+TK+S 52, A11 2H+KT+S 59, A12 2H+TK+S 41, A13 2H+KT+S 57, A14 2-3H+TK+S 62, Tervetuloa tutustumaan Kurikankulman asuntoihin TONTTIESITTELYYN SU 3.4. klo Tapahtumassa tarjolla kaikille asiakkaille makkaraperunat ja pannukahvia sekä Plaza-lehti. Paikalla Sampo Pankin edustajat. Tervetuloa asuntokaupoille! Joustava vuokratontti *) Valinnanmahdollisuus: Mikäli et halua sijoittaa pääomaa taloyhtiön tonttiin, osallistut tontinvuokraan vastikkeessa. Halutessasi voit vapautua tontinvuokrasta maksamalla osuutesi tontista ns. vuokratontin lunastusosuutena. Lunastusosuus ei sisälly velattomaan hintaan. Kaikki myyntikohteemme: Avoinna arkisin klo ja sop. mukaan. KIINTEISTÖTOIMISTO TaloMaa [A] Koulutie 1, Pirkkala Tuukka Salomaa HALL. MAIST., LKV, RAK tuukka.salomaa@ talomaa.fi Suomen Kiinteistönvälittäjäliiton [A] jäsentoimisto Sari Vierimaa asuntomyyjä sari.vierimaa@ talomaa.fi ANTTI JOKINEN LOUKONLAHDEN venesatamassa on menossa ruoppaus. Sataman parannustyöt aloitettiin viime vuonna laituripaikkojen uusimisella. - Tänä vuonna ruopataan rantaa syvemmäksi, jotta isommatkin veneet voivat ajaa laituriin turvallisesti. Ruoppaussyvyys on 160 senttiä, kertoo rakennuspäällikkö Pertti Heikkilä Pirkkalan kunnalta. Rapistunut veneiden laskuliuska rempataan myös. Sitä pitkin voi järveen laskea esimerkiksi trailerilla kulkevat uisteluveneet. Veneilijöille tulee Loukonlahteen myös septitankin tyhjennysmahdollisuus. KUKA TIETÄIS? Voisiko haudoille aurata käytävät? KAROLIINA AHOLA LUKIJA soitti Pirkkalaiseen ja ihmetteli, miksi hautausmaan uudella puolella aurataan talvisaikaan vain pääkäytävät. Lukijan mukaan haudoille on talvella hankala tarpoa. Suntio Mauri Willberg, miksi Pirkkalan hautausmaalle ei aurata pieniä käytäviä haudoille? - Hautausmaa on nurmikenttä ja se menisi pilalle, jos sinne mentäisiin koneella. Esimerkiksi Kalevankankaan hautausmaalla Tampereella on samanlainen tilanne. Tällaista lumiongelmaahan ei ole ollut muulloin kuin Loukonlahden sataman ruoppaus on pian ohi. Satamaa parannellaan muutenkin alkukesästä. Kuva: Jari Kuntsi - Ruoppaus on ohi aivan pian, muut työt tehdään touko-kesäkuussa, Heikkilä kertoo. - Kun ruoppaus tehdään talvityönä, niin vedenlaadun ei pitäisi kärsiä uimakaudella, Heikkilä sanoo. Lunta on niin lujasti, että jotkut hautakivet jäävät miltei lumen alle. Suntio Mauri Willberg kertoi, että lumesta on ollut ongelmia vain parina viimeisimpänä talvena. Kaksivuotinen satamaprojekti päättyy näillä tiedoin siihen. - Pikkuhiljaa paranee. Jos kysyntää tulevaisuudessa on ja rahaa saadaan, niin mikä ettei Loukonlahteen voida rakentaa lisää laituripaikkoja. tänä ja viime talvena. Pääseekö hautausmaan vanhalla puolella haudan ääreen? - Sielläkin on paljon lunta ja käytäviä haudoille asti ei ole aurattu. Millaisen vinkin annat haudalla kävijöille? - Kannattaa varustautua Suomen talveen asianmukaisin varustein. Pikkukengät jalassa haudoille on hankala mennä. - Niille haudoille, joille on kuljettu koko talvi, on luonnollisesti muodostunut tallattu polku, jota on helpompi kulkea. Voisiko hautausmaalle tehdä lisää sorakäytäviä hautojen väleihin, seurakunnan talouspäällikkö Tapani Urvanta? - Pohdimme seurakunnassa, voiko asialle tehdä jotain. Huonojalkainen ei tällä kelillä oikein pääse haudalle, se on totta. KAHDET YKSIEN HINNALLA SPECIAALI OSTA MONITEHOSILMÄLASIT. SAAT KAUPAN PÄÄLLE TOISET MONITEHOT TAI AURINKOLASIT VAHVUUKSILLA ALK. 169 KAHDET YKSITEHOSILMÄLASIT ALK. 79 Sisältäen PENTAX-vakioyksiteholinssit. Tarjous koskee kehyksiä alk. 79. Voit valita toisen parin samasta tai alemmasta hintaluokasta. Hintaan sisältyy PENTAX vakiomoniteholinssit. Muut linssit ja lisät hinnaston mukaan. Kun otat toisen parin aurinkolaseina, hintaan sisältyy väri (arvo 20 ). Molemmat parit samalla reseptillä. Valikoima vaihtelee liikkeittäin. Tarjous voimassa asti. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. Olisit käynyt Specsaversillä. Optikon tekemät näöntarkastukset kaikissa liikkeissämme. NOKIA : Välikatu 17, puh ORIVESI : Anttilantie 7, puh PIRKKALA : Kenkätie 4, puh SASTAMALA : Puistokatu 15, puh TAMPERE HERVANTA : Kauppakeskus Duo, Pietilänkatu 2, puh TAMPERE KESKUSTA : Hämeenkatu 19, puh TAMPERE KOSKIPUISTO : Hatanpään valtatie 2, puh TAMPERE TURTOLA CM : Martinpojankatu 4, puh VALKEAKOSKI : Kauppatori 5, puh YLÖJÄRVI : Kauppakeskus Elo, Elotie 1, puh Katso muut Specsavers liikkeet:

10 10 PIRKKALAINEN Tien päällä 54 v. huoltoja ja huolenpitoa Valtuutettu SAAB, NISSAN ja OPEL huolto. Ilmastointilaitehuollot ÖLJYNVAIHDOT ODOTTAESSA AIKAA VARAAMATTA! Puh. (03) Fax. (03) Yrittäjäkatu 9, Nokia Alan ammattilainen palveluksessasi! Korjaamme ja huollamme kaikki merkit öljynvaihdot pakokaasumittaukset ohjauskulmat jarru- ja huollot ja korjaukset iskunvaimennintestit Kankaantaankatu 23, NOKIA, p , Palvelemme ma-pe 8-17 Voiteluaineet, suodattimet, rasvat, kemikaalit sekä huoltolaitteet ja -tarvikkeet suoraan maahantuojalta Noutotukkumme on avoinna koko Mörinöiden ajan: PE 1.4 klo 9-18 ja LA 2.4 klo 9-15 Pihallamme myös useita Voitelukeskuksen yhteistyökumppaneita: Argo-Hytos Robit Rocktools Hansa-Machines Taerosol Konto Vimelco Tervetuloa pihatapahtumaamme osoitteeseen Turkkirata 10, Pirkkala! Tervetuloa tutustumaan palveluihimme ja tuotteisiimme Mansen Mörinöille Voitelukeskus Tonttila Oy Ltd. Turkkirata 10, Pirkkala Puh Korkea rotvalli vaikeuttaa liikkumista Mira Viinikainen saa vihaisia katseita ajaessaan tiellä sähköpyörätuolilla MAIJA-RIITTA NÄREIKKÖ MIRA VIINIKAINEN kertoo saavansa joskus vihaisia katseita ja kiukkuisia tööttäyksiä ajaessaan sähköisellä pyörätuolillaan kevyen liikenteen väylän sijasta tien puolella. - Esimerkiksi Kenkätiellä näin on joskus pakko tehdä, kun korkeiden rotvallien takia en pääse kevytväylälle. Pirkkalan vammaisneuvoston puheenjohtajana toimivan Viinikaisen mukaan Pirkkalassa on menty esteettömyysasioissa selkeästi eteenpäin, mutta rotvallien madaltamisen lisäksi paljon muutakin parannettavaa vielä on. Kirjastossakin parantamisen varaa Viinikainen saapuu haastatteluun Pirkkalan uuteen pääkirjastoon, jonka sähköinen ulko-ovi aukeaa nopeasti itsestään. Kynnyksellä kulku kuitenkin hidastuu. Ovella on luiska, joka päättyy matalaan kynnykseen. - Tällaisella sähkökäyttöisellä pyörätuolilla sisään pääsee vielä kohtuullisen hyvin, mutta tavallisella pyörätuolilla ja rollaattorilla liikkuvilla on jo vaikeampaa, Viinikainen sanoo. - Ei tarvitse olla isokaan kynnys, kun liikkuminen vaikeutuu. Viinikaisen mukaan kynnyksiä perustellaan esimerkiksi kosteuden torjunnalla. - Luulisi kuitenkin, että nykypäivänä löytyy ratkaisuja tällaisellekin ongelmalle. Huonosti liikkuvalle kirjastosta löytyy myös muita hankalia paikkoja. - Invaluiskat voivat olla aika työläitä rollaattorin kanssa kulkevalle ja kauramoottorilla liikkuvalle pyörätuolille. - Kirjaston pöydät ovat myös liian matalat meikäläisen kannalta. Olen nähnyt täällä vain yhden vähän korkeamman pöydän. Myös kirjaston tuolit ovat Mira Viinikainen on Pirkkalan vammaisneuvoston puheenjohtaja. Hän katselee liikenneympäristöä kaduilla ja rakennusten sisällä eri perspektiivistä kuin moni muu. esimerkiksi ikäihmisten näkökulmasta järjestään liian matalia. Ns. korkeatuolit olisivat heille tarpeen, mutta niitä ei kirjastosta löydy. - On kivaa, kun kirjasto on viihtyisä, mutta design ei saisi ohittaa käytännöllisyyttä. Vammaisneuvostolta kanta suunnitteluun Pirkkalassa kartoitettiin viime vuonna julkisia tiloja esteettömän liikkumisen kannalta. Tarkastuksia tehtiin seurakunnan tiloissa, terveyskeskuksessa ja Pir- Anna parasta huoltoa autollesi! kankoivussa. - Pirkankoivu ja terveyskeskus olivat suhteellisen helposti liikuttavia, Viinikainen selvittää Viinikainen. - Kunnantalon tilanne paranee, kun sinne suunniteltuun uudisosaan ollaan tekemässä invahissiä. Viinikaisen mielestä olisi ensiarvoisen tärkeää, että vammaisneuvoston mielipidettä kysyttäisiin jo korjaus- ja uudisrakentamisen suunnitteluvaiheessa. - Esimerkiksi Toivion koulun laajennuspiirustukset saimme tutkittavaksemme ja huomasimmekin, että sieltä puuttui invavessa. - Lausuntoamme ei kuitenkaan pyydetä automaattisesti rakennushankkeista, minkä pitäisi olla luontainen osa koko rakennusprojektia. Tampereella näin jo tehdään. Esteettömän liikkumisen vaatimukset pitäisi ylipäätään huomioida kaikessa rakentamisessa jo rakennuslupavaiheessa. - Nämä ovat asioita, joita ei vain tulla ajatelleeksi. Ei liikkumista tahallaan tehdä hankalaksi, Viinikainen uskoo. - Esteettömyyden huomioiminen onkin enemmän korvien välissä kuin missään muualla. Viinikainen korostaa sitä, että esteettömyydestä ei ole haittaa kenellekään. - Päinvastoin, siitä hyötyvät kaikki lastenvaunujen kanssa liikkuvista äideistä ja isistä rollaattorin avulla kulkevaan vaariin. - Esteettömyys on samalla ihmisoikeus- ja tasa-arvokysymys. RK-Cityhuolto Rantaperkiönkatu 1, Tampere PS. Meiltä edullisesti rengastyöt ja renkaat! Viherkiitäjä 4, Pirkkala, p Joukkoliikenne uusiksi kaupunkiseudulla TAMPEREEN kaupunkiseudun joukkoliikennesuunnitelma on valmistunut. Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä on pyytänyt ja saanut jäsenkunnilta sekä sidosryhmiltä lausunnot suunnitelmasta. Seutuhallitus käsittelee lausuntoja tänään keskiviikkona ja lähettää joukkoliikennesuunnitelman ja saadut lausunnot seudulliselle joukkoliikennelautakunnalle jatkosuunnittelussa huomioon otettaviksi. Suunnitelma kattaa Kangasalan, Lempäälän, Nokian, Oriveden, Pirkkalan, Tampereen, Vesilahden ja Ylöjärven muodostaman alueen. Suunnitelmassa esitetään joukkoliikenteen kehittämistoimenpiteitä koko kaupunkiseudulle. Toimenpiteiden toteutuksen aikajänne on noin kymmenen vuotta. Nyt valmistunut suunnitelma toimii pohjana tarkemmalle kuntakohtaiselle suunnittelulle.

11 Tien päällä PIRKKALAINEN 11 Ladut muusiksi, puut poikki Kaivinkonevaras riehui Syrjän metsäautotiellä MAIJA-RIITTA NÄREIKKÖ VUOROTAHTI vaihtui tarpomiseksi ja surkea näky veti hiihtäjien mielen apeaksi Syrjän metsäautotiellä viime sunnuntaina. Linnakallion Jasperintieltä louhostyömaalta edellisyönä varastettu kaivinkone oli tehnyt selvää jälkeä latupohjasta puolentoista kilometrin matkalla. Muussatun ladun lisäksi kaivinkonevarkaasta tai -varkaista muistuttivat reitin varrelle kaatuneet puut. Ne oli katkottu teloilla kulkevan kaivurin puomilla. Poliisi sai sunnuntaiaamuna ilmoituksen moottoritien ja Keskisentien välisellä metsätiellä olevasta kaivinkoneesta, joka oli käynnissä, mutta kuljettajaa ei näkynyt missään. Tuhotöiden lisäksi varkaat olivat sotkeneet ohjaamoa punaisella spraymaalilla. Toinen poliisipartion konstaapeleista ajoi kaivinkoneen takaisin työmaalle. Tekijät ovat edelleen teillä tietymättömillä. Kunnan latuverkoston hoitajille ilkivalta aiheutti harmaita hiuksia. - Teemme parhaamme, jotta saisimme ladun vielä hiihtokuntoon, sanoo liikuntapaikkamestari Kari Koskinen. Harmia muistakin menopeleistä Pirkkalan ja Lempäälän välisellä hiihtoreitillä on ollut muitakin harminaiheita. Laduilla liikutaan mönkijöillä, mopoilla ja jopa autoilla. Pysäköinti kielletään pääväylillä, saattajille jättöpaikka Saukontielle Uutta: Testeri, joka tukee japanilaisia ja amerikkalaisia autoja. Laaja valikoima merkkikohtaisia testereitä. Henkilöautot: Kuorma-autot: Hiihtäjiä kohtasi lohduton näky Syrjän metsäautotiellä viime sunnuntaina. Vuorotahti vaihtui tarpomiseen, koska varastetulla telakaivurilla liikkuneet tuholaiset olivat mysöneet ladut pilalle. - Mönkijäkuskit ovat liikeellä usein viikonloppuisin. Jotta nämä ajelut loppuisivat, tekijät pitäisi saada verekseltään kiinni, Koskinen harmittelee. Vastikään joku oli myös autoillut ladulla ja juuttunut kiinni. Ladulla on nähty liikkuneen myös kevyellä avolava-autolla poikia, jotka olivat heitelleet lavalla painolastina olevaa soraa suositulle hiihtoladulle. - Täysin ajattelematonta touhua. Joku hiihtäjä saattaa joutua pyörätuoliin, jos hän kaatuu vauhdissa soraan, toimitukseen soittanut aktiivihiihtäjä varoitti. Ilkivalta ei ole yksin haitannut hiihtäjien kulkua Pirkkalan ja Lempäälän välillä. Metsäautotietä on aurattu TOIVION koulun laajennus ja saneeraus alkaa maansiirtotöillä ensi maanantaina. Se merkitsee vilkasta kuormaautoliikennettä alueen pääväylillä Saukontiellä, Ruotutiellä ja Korpitiellä. Liikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden vuoksi työmaaliikenne järjestetään maansiirtötöiden aikana huhti-toukokuussa niin, että saapuva ja lähtevä raskas ajoneuvoliikenne ohjataan kumpikin omille kulkureiteilleen. Kesäkuusta alkaen työmaa-ajo on reitillä Ruotutie-Saukontie Karjalantien ja Korpitien katu- ja vesihuoltosaneerauksen vuoksi. Koska tiedossa on normaalia enemmän isoja kuljetuksia, pysäköinti pääkatujen varsilla kielletään. Pirkkalan AUTOSÄHKÖ OY Teollisuustie 2 B 4, Pirkkala. Av. ma-pe /sop. muk. Puh tukkirekoille Lempäälän suunnasta Keskisentielle. - Toiviossa on latuja pois käytöstä. Tukkirekoilla on viimeiset kelit ajaa tukkeja pois metsästä ennen kuin maa pehmenee, Koskinen kertoo. Vielä pääsee suksimaan Suksia ei kannata vielä viedä varastoon. Pirkkalan hiihtoladut ovat pääosin kohtuullisen hyvässä kunnossa ja sellaisina niitä myös pidetään. - Latuja hoidetaan niin kauan kuin kelit sallivat, Kari Koskinen lupaa. Myös Pyhäjärvelle ajetaan vielä latuja, jos ilmat pysyvät hiihtämiselle otollisina. Kouluremontti tuo kuormurit Toivioon Oppilaita autolla kouluun saattavia suositellaan tulemaan koululle Saukontien suunnasta. Saukontien ja Ruotutien risteykseen rakennetaan muusta liikenteestä erotettu kolmen auton jättöpaikka Saukontien puolelle. Korpitien suunnalta autolla saapuvien vanhempien toivotaan jättävän lapsensa kyydistä Saukontien linja-autopysäkille. Työmaalle menevät kuormaautot jonottavat vuoroaan työalueella. Jalankulkijat liikkuvat risteysalueella suojateitä ja jalankulkuväyliä pitkin. Koko työmaa-alue aidataan. Hatanpäänvaltatie 40, TRE Taksi Timo Hänninen Suupantie 12 B, Pirkkala P Puh myynti@purkamolahtinen.com Kankaantaan teollisuusalue Hirvenpolku 3, NOKIA Autofitkorjaamo AUTOFIT akkusalo oy - Käytössämme Euroopan nykyaikaisin pyöränsuuntauslaite (Lielahti) - Bosch järjestelmätestauslaite (Lielahti, Rantaperkiö) - Diesel päästömittaus OBD-testaus (Lielahti, Rantaperkiö) - Ilmastointilaitehuollot (Lielahti, Rantaperkiö) - Kaikkien autojen huolto- ja korjaustiedot Autodata - Mobil-Autonhuoltopiste - Testaus, myynti, asennus Testivoittaja AKKUJEN YKKÖNEN akkusalo oy Teivaantie 4 Puh. (03) Kolmionkatu 5 B Puh. (03) PAKOKAASUANALYYSI T:mi MATTI SARANKO NYT MYÖS ÖLJYNVAIHDOT Hatanpäänvaltatie 40, TRE, puh OPTIKKO- PALVELUT Suupantie 2 Älä suotta häikäisty apu hyvälaatuisista aurinkolaseista. Puh Kolarikorjaukset -korinoikaisupenkeillä Maalaukset Puh Optikko Tuija Lammio OPTIKKO LAMMIO Pirkkala Avoinna ma-pe 10 17, la sopimuksen mukaan Nyt on hyvä aika huollattaa ILMASTOINTI- LAITTEET ennen kevään ruuhkia. 85

12 12 PIRKKALAINEN LYHYESTI Pirkkalan arkeologisia tutkimuksia esitellään Vapriikissa PIRKANMAAN maakuntamuseo järjestää lauantaina 2.4. klo Vapriikissa Pirkanmaan alta -seminaarin, jossa yleisö pääsee kuulemaan, millaisia arkeologisia löytöjä Pirkanmaalla tehtiin viime vuoden aikana. Esittelyssä on mm. Pirkkalan keskiaikaisen kylätontin kaivaukset, Nurmi- Sorilan muinaisjäännösten inventointi, ja Huutijärven kivikautisen asuinpaikan tutkimukset. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Ohjelma alkaa kello 10. Kello tutkija Vadim Adel Pirkanmaan maakuntamuseosta esittelee tielinjakaivauksia Pirkkalan keskiaikaisella kylätontilla. Adel kertoo, mitä löytöjä Pirkkalan Reipin kohdalla viime vuonna tehtiin. Pirkkalaopiston tanssilinja uudistui UUDISTUNUT Pirkkalaopiston tanssilinja Leonora antaa tanssitaiteen perusopetusta kaikille ikäryhmille ensi syksystä alkaen. - Opettajat ovat alansa huippuosaajia ja koulutettuja sekä menestyviä pedagogeja ja tanssitaiteilijoita, kertoo tanssin vastuuopettaja Anna-Maria Paadar Pirkkala-opistolta. Työryhmään kuuluvat mm. Pekka Kettunen, Niina Manninen, Marjut Mponda- Bibella, Anna-Maria Paadar, Asko Saarinen ja Onni Sarvela. Tanssilinja Leonora tarjoaa tanssin taiteen perusopetusta laajan- ja yleisen oppimäärän mukaan. Opetettavat lajit ovat baletti, jazz- ja nykytanssi, hiphop, break-dance ja hiphop/afromix. Toivotut ja suositut lajiuutuudet ovat showtanssi, kehonhuolto, step, lapsi/ vanhempi-tanssi ja erityisryhmien tanssi. - Toivotamme kaikki tanssinharrastajat ja tanssista kiinnostuneet lämpimästi tervetulleiksi tanssimaan, niin uusia ja tuntemattomia, kuin vanhoja tuttuja lajeja, Paadar sanoo. Pirkkala-opisto järjestää infotilaisuuden vanhoille ja uusille oppilaille sekä heidän perheilleen reilun viikon kuluttua. Siellä voi tutustua uudistuneeseen tanssilinjaan. Paikalla kertomassa ovat Pirkkala-opiston rehtori Anna-Leena Salokorpi, suunnittelijaopettaja Jussi Kauranen ja tanssilinjan opettajat. Netti-ilmoittautuminen ryhmiin alkaa maanantaina kello 9. Opiskelijapaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Rakennettu Suomi ilmasta. Suomen tunnetuimman ilmavalokuvaajan Hannu Vallaksen otos Läntisen kehän ja Nokian moottoritien rampeista. - Eiköhän tämä ole kymmenine siltoineen suurin rakennelma Suomen tiestössä, Vallas sanoo. Suomen historia ilmakuvissa Hannu Vallas ja Veikko Neuvonen tekivät uuden kirjan ANTTI JOKINEN Hannu Vallas, Veikko Neuvonen: Rakennettu Suomi ilmasta. Tammi HALUAN kertoa ilmakuvillani Suomen muutoksesta, tiivistää pirkkalainen ilmavalokuvaaja Hannu Vallas. Vallas ja eläkkeellä oleva Yleisradion luontotoimittaja Veikko Neuvonen julkistivat viime viikolla uusimman teoksensa Rakennettu Suomi ilmasta. Edellinen yhteinen teos Suomi ilmasta oli menestys. Lentokoneesta kuvattuja järviä, tuntureita, Lapin soiden mosaiikkeja ja muita suomalaismaisemia esittelevää kirjaa on myyty peräti kappaletta. Mukana on myös englanninkielisiä painoksia. Teos valittiin Maailman luonnonsäätiön aloitteesta vuoden luontokirjaksi Suomessa Suomi ilmassa kertoi, kuinka jääkausi on Suomea muovannut. - Tämä uusi kirja on todella kunnianhimoinen työ: sen tavoite on olla kuvitettu Suomen historia, Vallas luonnehtii. Kirja seuraa Suomen kehitystä muinaisesta asuttamisesta läpi Ruotsin ja Venäjän vallan aikojen nykypäivään. - Lähtökohta on pronssikaudessa ja loppupiste tuore kuva Olkiluodon ydinvoimalasta. Kuvista suuri osa on otettu viimeisten kahden vuoden aikana, Vallas kertoo. Kirjassa esitellään kaupunkeja ja asuinalueita. Mukana on myös yksittäisiä rakennuksia Turun linnasta Imatrankosken voimalaan, eduskuntataloon ja kartanoihin. - Tekstien osuus on aiempaa suurempi ja vaativampi. Veikko Neuvonen kävi monissa kuvien kohteissa henkilökohtaisesti. Kirjatiimin kolmas tärkeä jäsen oli Tammen toimituspäällikkö Arno Rautavaara, joka kirjoitti Vallaksen kolme vuotta sitten ilmestyneen teoksen Maailman kaunein saaristo. Suomen muutoksen käsittely ilmakuvan keinoin alkoi hahmottua Vallakselle, kun häneltä pyydettiin kuvitus Topeliuksen 150-vuotisjuhlakirjaa varten. - Lähtökohtana olivat vanhat piirrokset Suomesta. Tehtäväni oli ottaa ilmakuvat samoista paikoista nykypäivänä. Elämäntehtävä löytyi Vallas on entinen ilmavoimien merivalvontalentäjä. Hänellä on ilmavalokuvaukseen erikoistunut oma yritys. - Kun 70-luvun valvontalennoilla katselin Saaristomeren hienoja maisemia, mielessä oli, että tästä kaikesta pitää joskus julkaista kuvakirja. Se toteutui vasta kymmeniä vuosia myöhemmin. Yrityksessään Vallas toteuttaa toimeksiantoja muun muassa kunnille ja yrityksille. - Huomasin, miten ainutlaatuinen paikka minulla oli katsoa Suomea erityisestä näkökulmasta. Aloin kuvailla erilaisia kohteita matkan varrella omaan piikkiin. Vallas oli tarjoillut kirjaideoitaan kustantajille useasti, mutta vasta 2000-luvulla nämä innostuivat, eivätkä turhaan. Kirjoja on myyty yhteensä kymmeniä tuhansia. Vallas itsekin sai kirjojen myötä työhönsä aivan uuden ulottuvuuden. - Koen elämäntehtäväkseni dokumentoida jälkipolville sen, millainen Suomi oli 2000-luvun vaihteessa. - Olen ollut elämästäni yhdeksän kuukautta ilmassa. Arkistoissa on ilmakuvaa ja ideoita uusiin kirjoihin on, mies sanoo. FAKTA Vallaksen kirjat Maakuntien Suomi, Tammi Suomi ilmasta, Tammi Maailman kaunein saaristo, Tammi Suomen kunnat ja kaupungit, 3-osainen kirjasarja Helsinki ilmasta, Edita Rakennettu Suomi ilmasta, Tammi Nuolialan koulu kuvassa Vallaksen kotikunta Pirkkala näkyy uusimmassa kirjassa parissa kuvassa. - Nuolialan koulukeskus pääsi sivuille siksi, että pihassa on hienosti Suomen historian eri aikakausia kuvaavia rakennuksia, alkaen Wivi Lönnin puukoulusta. - Valinnassa oli vähän lukkarinrakkauttakin, Vallas myöntää. Pirkkala-opiston tanssilinjan infotilaisuus vanhoille ja uusille oppilaille sekä heidän perheilleen su klo 17 Pirkkalan kunnantalon valtuustosalissa, Suupantie 11. Pispalanharjun luonne näkyy hienosti ilmavalokuvassa. Suomenlinna.

13 AJAN HERMOLLA Ajatelma Tunnustele, kuinka suhtaudut aamuun ja kevääseen, niin saat selville terveydentilasi. Henry David Thoreau Nimipäivät Ke Usko, to Irma, Irmeli, pe 1.4. Peppi, Raita, Pulmu, la 2.4. Pellervo, su 3.4. Sampo, Veeti, ma 4.4. Ukko, ti 5.4. Irene, Irina, Ira, Iro. Jopas sattui - Mitä yhteistä on kalastuksella ja television katselulla? kysyi Jaska Nipalta. - No enpä tiedä. - Molemmat ovat rentouttavia, jos vain luvat ovat kunnossa. 40 vuotta sitten Päätökseen saadun (väestön)laskennan mukaan Pirkkalan asukasluku vuoden vaihteessa oli henkeä. Ruokakuntalomakkeita palautettiin kappaletta ja kiinteistölomakkeita kappaletta. Pirkkalainen maaliskuussa 1971 Muut lehdet Amerikasta levinnyt ja maailman valloittanut small talk eli tyhjän puhuminen on muuttanut suomalaisten käyttäytymisen täydellisesti: ollaksesi olemassa sinun on lörpöteltävä koko ajan jotain tyhjänpäiväistä soopaa. Kari Hannunen Tampereen talousalueen Yritysviestissä Päivystykset Hammashoito, kiireellistä ensiapua arkipäivisin terveyskeskuksen hammashoitolassa, puh , soitto miel. klo 8-9. Viikonloppuisin ja arkipyhinä päivystys Ensiapu Acutassa Taysissa. Ajanvaraus klo 8-12, puh Pirkkalan apteekki, (Suupantori 4) avoinna ma-pe 9-20, la 10-16, su 11- KALA PURI PILKKIÄ 15. Tampereella avoinna joka päivä Yliopiston Apteekki (Hämeenkatu 16) 7-24, Keskustorin apteekki (Keskustori 1) Päivystävä eläinlääkäri, puh (lemmikkieläimet), puh (tuotantoeläimet). Arkisin puh Sairaanhoito, kiireellistä apua tarvitsevat Pirkkalan terveyskeskus ma-pe 8-22, la 10-18, su 10-20, puh Yöpäivystys Ensiapu Acutassa Taysissa ma-pe 22-8, la 18-10, su 20-8, puh Vikailmoitukset, sähkö, lämpö, maakaasu Loukonlahteen saakka Tampereen Sähkölaitos, puh , muualla Pirkkalassa Vattenfall sähkö, puh , kaukolämpö ja maakaasu, puh Vesiongelmissa Tampereen Vesi, puh Palvelut Elokolo, Pirkkalan Elämäntapayhdistys Elopilkun kokoontumispaikka kuntalaisille (Suupankuja 8-10, kerhohuone, puh ), avoinna ma-to 9-15, pe Kelan Pirkkalan toimisto (Suupantie 2), avoinna ma-pe 10-12, lähtien asiakaspalvelu kunnan yhteispalvelupisteessä (vanha kirjastotalo, Suupankuja 2). Kirjastot, Pirkkalan pääkirjasto avoinna ma 10-20, ti-pe 10-19, la 10-15, su lehtisali 12-16; Nuolialan kirjasto mato 13-19, pe 10-15, aattopäivisin 10-15; Kirkonkylän lainausasema ti 10-15, to 10-15; Toivion lainausasema ma ja pe 10-15, ke Härmälän kirjasto ma, ti, to 13-19, ke 9-15, pe, la Pirkkalan ikäpiste, tietoa ja neuvontaa ikäihmisille vanhainkoti-palvelukeskus Pirkankoivussa (Lehtimäentie 2 C, puh ), avoinna ma, ti 8-15, ke Työpala, Pirkkalan työttömien toi- Satoiko rakeita? Oletko Alaskassa? Onko pojanpoika ihana? Tällä palstalla julkaisemme lukijoiden lähettämiä kuvia uutisista ja ihmisistä, kotoa ja matkoilta. toimitus@pirkkalainen.com. Paperikuvat tuoden tai postitse: Suupantie 2 A 10, Pirkkala Pirkkalan Reserviläisten pilkkikisat pidettiin su Sankilanlahdella vaihtelevissa sääoloissa. Tulokset: 1. Kari Sandholm 3420 g, 2 Juhani Skogberg 2120 g, 3. Heikki Leuku 1288 g, 4. Kimmo Lämsä 912 g, 5. Pekka Lindholm 328 g, 6. Pertti Luoma 280 g. Suurimman kalan, 375 gramman lahnan nosti Kari Sandholm. PAIKALLISUUTISIA VIIKKOKALENTERI Maaliskuun kirjailijavieras Alexandra Salmela Pirkkalan pääkirjastossa ke klo 19. Verenluovutus Pirkkalan kirkolla (Perkiöntie 40) to klo Järj. SPR Veripalvelu. Avoimet pilkkikilpailut Pirkkalan Vähäjärvellä la 2.4. klo Ilm. alk. klo 8.30 urheilukentän huoltorakennuksella (Koulutie 11). Järj. LC-Tsmpere-Härmälä. Vaalit: peruspalveluministeri Paula Risikko Kokoomuksen vaalibussin mukana Pirkkalan Citymarketilla ke alk. klo Vaalit: Pirkanmaan sos.dem. ehdokkaita Suupan torilla la 2.4. klo 10 alkaen. Ruma Elsa. Teatteriyhdistys Pirhan esitys Ty Toivon talolla (Kranaatinmäentie 94, Pirkkala) to klo 18.30, su 3.4. klo 14 ja 18. Ohjaus Pia Gerbaulet. Valtuuston kokous kunnantalon valtuustosalissa ma 4.4. klo 18. Vaalit: Vasemmistoliiton Minna Sirnö ja Niina Koivuniemi Pirkkalan ABC:lla ti 5.4. klo Matti kukkarossa, mitä tehdä? Alustuksia, kokemuksia, käytännön vinkkejä tarjolla kunnantalon valtuustosalissa ti 5.4. klo 18. Järj. Pirkkalan perusturvan aikuisfoorumi. mintapiste (Teollisuustie 29, puh ), avoinna ma-pe Tampereen työ- ja elinkeinotoimisto, Pirkkalan palvelupiste kunnantalolla (Suupantie 11), puh Avoinna ti-to klo 9-12, Ma, pe asiakkaat ajanvarauksella. Näyttelyt: Pirkkalan taideyhdistys ry.: liikuntatalolla (Koulutie 9) Juha Isometsän grafiikkaa , terveyskeskuksessa (Lentoasemantie 60) Valerie Kalvesin maalauksia , Tuula Pajalan maalauksia , Pirkankoivun taidekäytävällä (Lehtimäentie 2 C) Elina Makkosen maalauksia Taysin naistentautien poliklinikalla Riitta Mäkelän ja Kirsti Sutisen maalauksia Baren-Baren -taideryhmän näyttely Galleria 2:ssa (Suupantori 2, Pirkkala) Avoinna ma, ti, to 15-19, ke 10-15, la-su 12-16, pe sulj. Pekka Lammivaara -maalauksia Galleria 2:ssa (Suupantori 2, Pirkkala) Avoinna ma, ti, to 15-19, ke 10-15, la-su 12-16, pe sulj. Ryhmänäyttely Vaskikotien (Hatanpään puistokuja 22 G) Olohuoneessa Eeva Kaarela, Irja Lumikallas, Anni Ahola, Pirjo Siimes, Lauri Pehkonen, Marja-Liisa Himanka, Helinä Honkasalo, Liisi Syrjänen, Lasse Lampinen, Maija-Liisa Pyykönen, ohjaajana Eeva Lanteri-Sali. Avoinna arkisin klo Nyt Pahat veret pois Varaa aikasi KUPPAUKSEEN Älä tressaa siivouksella KOTI- SIIVOUSTA Sovi aika Sadun Hoiva- ja Huolenpito IKKUNAPESUT ym. KEVÄTSIIVOUKSET Sirkun Siivopalvelu p info@sirkunsiivopalvelu.fi Hyödynnä kotitalousvähennys. PM Heat Oy Katso avajaistarjouksemme: PIRKKALAINEN 13 kukkarossa, mitä Matti tehdä? Avoin keskustelutilaisuus ti klo 18 Pirkkalan valtuustosalissa Lyhyiden alustusten siivittämänä (paikalla ainakin Pirkkalan kuluttajat ry., kunnan sosiaalityö ja Pirkkalan seurakunta). Jaamme yhdessä yleisön kanssa kokemuksia ja käytännön vinkkejä siitä, miten elämästä selviytyy silloinkin kun on matti kukkarossa. Tilaisuuteen on VAPAA PÄÄSY. Kahvia ja pitkopullaa. Tilaisuuden järjestää Pirkkalan perusturvan aikuisfoorumi Kaskukirja Pirkkalasta! Nyt myynnissä: kaskukirja Pirkkalasta sisältää yli 500 tosipohjaista sattumusta Pirkkalan tienoilta. Osa jutuista on julkaistu Pirkkalainen-lehden Jopas sattuu -palstalla. Koonnut: Timo Mustonen Kuvitus: Marja Muhonen ETSITKÖ JUMALAA? YHTÄ MATKAA ILTA SU 3.4. KLO 17 Rantaniityn juhlatalolla, Saveenraitti 8 Joka armahtaa! Jukka Partala. Musiikki Jani Wacker. Kahvitarjoilu. Pyhäkoulu. Kaikille tervetuloa! AVOIMET PILKKIKILPAILUT Pirkkalan keskustan Vähäjärvellä lauantaina klo Ilmoittautuminen 8.30 alkaen urheilukentän huoltorakennuksella Koulutie 11. Sarjoissa suurimmat saaliit palkitaan. Miehet, naiset 10e, nuoret 5e, alle 13 v. ilmaiseksi. Järj. LC-Tampere-Härmälä Pirkkalainen verkossa Pirkkalan periltä Valmetin vaih ill Pirkkala-Seura ry 50 vuotta Pirkkalan periltä Valmetin vaiheille Kaskuja, sananparsia ja kerrontaa Pirkkalan eri kulmilta Suomen Metodistikirkko Hinta 12 e. Osta itsellesi tai lahjaksi! Myynti: Pirkkalainen-lehti Suupantie 2, Pirkkala (ma-pe klo 9 16) Postitilaukset ja tiedustelut: Pirkkalainen, p , konttori@pirkkalainen.com Toimitukset postitse: postituskulut 5 euroa (kokonaishinta 17e/kirja). Julkaisija: Pirkkala-Seura ry. Kokoon laittanut Timo Mustonen

14 14 PIRKKALAINEN YHDISTYKSET VENEILYKIRJA Esa Ojala PJK:n johtoon Pirkkalan lähisatamasta voi seilata latvavesille Raimo teki lämminhenkisen veneilykirjan, joka innostaa retken suunnittelijaa Esa Ojala (oik.) on PJK:n uusi puheenjohtaja ja Petri Huuhtanen väistyi. PJK:N vuosikokouksessa kahvila Kaffestiinassa jalkapallo- ja futsalseura sai uuden puheenjohtajiston. Petri Huuhtanen siirtyi sivuun puheenjohtajan pallilta ja Arto Köykkä varapuheenjohtajan pallilta. Heidän tilalleen valittiin tuttu umpiklubilainen kaksikko: Esa Ojala puheenjohtajaksi ja Rami Naulo varapuheenjohtajaksi. Kokous sujui käsikirjoituksen mukaan ja vastuuvapaus tilivelvollisille myönnettiin. Johtokunnasta jäi pois Timo Lahti ja hänen tilalleen valittiin Arto Ojala. Muu johtokunta: Petri Huuhtanen, Joni Kumlander (sihteeri), Pekka Kinnunen, Arto Köykkä, Sari Valkeejärvi (rahastonhoitaja) ja Pauli Suoniemi. Viime vuosi oli Pirkkalan jalkapalloklubin 17. toimintavuosi. Toiminnan painopiste on ollut laajamittaisessa juniorityössä, sekä aikuisten kilpailutoiminnassa. PJK:n ohjattuun toimintaan osallistui kaudella kaikkiaan noin 400 pelaajaa ja 80 toimihenkilöä. Seurassa oli viime kaudella 15 jalkapallojoukkuetta ja 3 futsaljoukkuetta. Edustusjoukkue pelaa 3-divisioonaa. RUOKALISTAT Palvelukeskus Pirkankoivu MA kaalikääryleet, kastike, perunat, puolukka, tuoresalaatti, vadelmakiisseli. Ti talon keitto, salaatti, raejuusto- rahkaherkku. KE kalaleike, perunasose, kasvis, kermaviilikastike, salaatti, mustaherukkabanaanikiisseli. TO maksakastike, perunat, kasvis, tuoresalaatti, viili. PE napolinpata, salaatti, marjakiisseli. LA kinkkukiusaus, salaatti, vispipuuro. SU kalamureke, perunasose, salaatti, aprikoosikiisseli. Päiväkotiruoka MA maksalaatikko, kiinankaalisalaatti, puolukkahillo. TI sosekeitto, raejuusto, tuorepalat. KE jauhelihakasvispasta, omenainen kaali- porkkanasalaatti. TO tonnikala- perunavuoka, kukkakaali- parsakaali, porkkanaraaste. PE lihakeitto, pehmeä leipä, tuorepalat. Uutisia läheltä lukijaa p ANTTI JOKINEN - SUVIRANTA Janakkalassa rantakahviloineen, Hämeenlinna ja Valkeakoski hyvine veneilijöiden palveluineen, poimii Raimo Liukko omia suosikkejaan veneretkiltään. Hän ei halua pitää parhaita paikkojaan salassa, vaan julkaisi talvella niitä esittelevän Latvavesillä-kirjan. - Olen suunnannut kirjan jokaiselle, joka on kiinnostunut vesillä liikkumisesta. Sieltä voi bongata paikkoja ja maisemia ja suunnitella retkeä. - Itse teen jokaiselle retkelle hyvinkin tarkan suunnitelman pysähdyksineen, Raimo kertoo. Kirjassa on karttapiirroksia, mutta Raimo muistuttaa, että ne ovat enemmän ohjeelliseksi tarkoitettuja. Luonteeltaan kirja onkin leppoisa retki läpi hämäläisen maiseman: kauniit valokuvat kertovat minkälaisia maisemia on tiedossa. Teksti paljastaa, mitä palveluita, erikoisuuksia ja kulttuuria vesien varsilta veneilijälle löytyy. Loukonlahdesta pääsee Pirkkalan Loukonlahdessa Raimolla on nykyisessä kotisatamassa Erika-pursi, jolla mies matkojaan tekee. Ne suuntautuvat Tampereelle, Valkeakoskelle, Hämeenlinnan, Hauholle... mihin vain Pyhäjärveltä pääsee. - Kanavia on näillä vesillä kaksi: Lempäälä ja Valkeakoski, joka on Suomen liikennöidyin sisävesikanava, Paappa s Groupin basistinakin tunnettu Liukko kertoo. Pyhäjärvelle Nokianvirran suulle päätyvätkin vedet kaikilta Raimo esittelemiltä reiteiltä. Sieltä vesi huilaa Kokemäenjokea pitkin mereen. Raimo ihailee monia maisemia heti Loukonlahden lähellä - kauas ei siis ole pakko mennä. - Pispalanharjun maisema on Suomen Riviera, Raimo kehuu. Pirkkalan Pursiseura saa kirjassa oman aukeamansa, samoin Rajasalmen silta. Tampereen Alaranta, Pyynikin uimaranta, Loukonlahti ja Nokia ja monet lähikohteet tulevat nekin hienosti esitellyiksi FAKTA Kokemäenjoen vesistön reitit Vanajavedenreitti: Leppäkoskelta Vanajanselän kautta Tampereen Pyhäjärveen. Hauhonreitti: Hauholta Mallasveteen, sekä Vihavuodesta Hauhon reitin kautta Mallasvedelle ja siitä Rautunselälle. Pälkänevesi Koljonvirran kautta Mallasveteen ja siitä Valkeakosken kautta Rautunselälle. Längelmävedenreitti: Länkipohjasta Valkeakosken kautta Rautunselälle. Loukonlahtelainen Raimo Liukko teki mukavan kirjan veneilystä Kokemäenjoen vesistössä. Houkuttavia kuvia ensi kesän kohteista kelpaa selailla keväällä retkiä suunnitellessa. Rajasalmen kautta Hauhon raitille ja moneen muuhun paikkaan. Latvavesillä-kirja antaa innostusta ja tietoa veneilyharrastajalle Viikinsaarelle nähtävyyksineen ja vieraslaitureineen on annettu sivutilaa reilusti. - Kotisatamani Loukonlahti sai viime kesänä lisää venepaikkoja. Hyvä juttu, mutta taitavat olla jo kaikki varattuja Pispalan poikia - Olen ollut kiinnostunut veneilystä pikkupojasta asti. Olen syntynyt Pispalassa ja harjulta näkyi kaksi järveä; Näsijärvi ja Pyhäjärvi. - Nässyllä minulla oli aikoinaan N-jolla. Sillä opettelin purjehtimaan. Myöhemmin kun mökkeily vuokramökeissä alkoi kyllästyttää, Raimo päätti ostaa sellaisen matkaveneen, jolla veneily sujuisi mukavasti ja jossa olisi kylliksi tilaa myös yöpymiseen. - Seuraavat kesät tutustuimme latvavesiin. Ostin hyvän kameran ja otin retkiltämme pari tuhatta valokuvaa. Rakensin kuvista ja retkikertomuksista kuvateoksen, Raimo kertoo kirjan synnystä. Raimo Uolevi Liukko: Latvavesillä. Veneretkiä Kokemäenjoen vesistön alavesillä. Mediapinta s.

15 LUKIJALTA Pirkkalan kunta tyri Earth Hour -iltansa OTIN valokuvan Pirkkalan kunnan nykyisestä virastotalosta lauantaina vähän sen jälkeen kun Earth Hour oli alkanut. Valot kajastivat huoneista ja olivat siis päällä koko viikonlopun - ja ovat olleet aika usein muulloinkin siitä lähtien kun tuo rakennus otettiin kunnan virastotalokäyttöön. Surullista sähkön hukkausta. Kyseessä on siis entinen kirjasto, joka korvaa osittain remontin alla olevaa virastotaloa. Nyt joku virkahenkilö varmastikin sanoo, että valojen oikeutus olisi murtojen estäjänä ja rosvojen pelottimena. Katin kontit. Jos nuoriso tekee graffitejakin vaarallisiin paikkoihin kerrostalojen seiniin yläkerroksiin kuten eräästä uutisesta näin lähipäivinä, niin kyllä rikollisetkin sisään pääsevät jos haluavat, oli valoja tai ei. Ihmettelen samalla, enkä ole Kulahtaneet kalut saavat uuden elämän verhoilukurssilla KAROLIINA AHOLA ÄLÄ laita lehteen, mutta täällä meillä on aina hamppua, vitsailevat Pirkkala-opiston verhoilukurssin naiset. Naisporukassa on selvästi hauskaa ja aivan totta, kotimaista hamppua menee reilusti -kylläkin vain nojatuolien pehmikkeeksi. - Aikaisemmin käytimme pehmusteena enemmän meriheinää, mutta se tuli ulkomailta. Nyt käytössä ovat suomalaiset hamppu ja mäntylastu, kurssin opettaja Pirjo Molin selventää. Opiston verhoilukurssit ovat suosittuja. - Vanhat huonekalut ovat aina muotia. Kunnostamalla niistä saa yksilöllisiä esineitä, Molin sanoo. ainoa, että miksi tuossa rakennuksessa ylipäätään tehtiin suuriakin huoneistokunnostuksia kaikkine hienouksineen, jos tuo tila kerta laitetaan pian sitten taas maantasalle? Täyttä Pirkkalan veronmaksajien eurojen tuhlausta Kari Hirvi Ansaitut kiitokset metsien ystäville ALKUVUOSI on muihin talviin verrattuna ollut siitä erikoinen, että metsään onkin päässyt liikkumaan tallaamatta kuitenkaan hiihtolatuja. Tästä kuuluu kiitos moottorikelkkailijoille, joiden ajaman jäljen päällä on päässyt vaivatta metsään ja siten hetkeksi pakoon moottoritien jatkuvaa jyrinää. Luulen, että moni koiran omistajakin on kiitollinen. Lisäksi haluan kiittää Pirkkalaisen toimitusta taannoin ilmestyneestä Mene metsään -kolumnista: nykyisen hektisen elämänrytmin edellytys on välillä päästä rauhoittumaan luontoon ja siten edistää terveyttään. Suuret kiitokset. SP Toivotankin sinut tervetulleeksi ihan kasvotusten kertomaan, mistä kenkä puristaa. Ota kantaa! Mielipiteet Lukijalta-palstalle ma klo 15 mennessä. Suupantie 2 A 10, Pirkkala. toimitus@pirkkalainen.com Myös nimi merkillä julkaistaviin kirjoituk siin tulee liittää nimi ja osoite tiedoksi toimitukselle. Kirjoita napakasti, sillä lyhyt teksti luetaan tarkemmin. Toimitus voi tarvittaessa lyhentää tekstiä asiasisältöä muuttamatta. TEKSTARIT Tekstarit yleisönosastolle numeroon Verhoilulla vanhakin nuortuu Hilkka Matilaisen vuoteeksi taittuva nojatuoli oli viimeistelyä vaille valmis. Pirjo Roivas pisti puuvillaista pehmustetta 20 euron kirpparilöytöön Pirjo Molinin kanssa. Pirta Aaltonen pingotti kangasta tuoliin, joka oli ollut aikanaan kapteenin hytissä. Koirankakkaa postilaatikkoon SINÄ, ILMEISEN sivistynyt ja toimelias henkilö, joka olet jo useamman vuoden ajan epäsäännöllisin väliajoin katsonut asiaksesi kerätä koirien ulosteita ja toimittaa niitä pihaani. Viimeisin, epäilemättä nerokas ja pieteetillä toteutettu operaatiosi toimittaa sitä itseään postilaatikkooni ampui jo yli. Toivotankin sinut tervetulleeksi ihan kasvotusten kertomaan, mistä kenkä puristaa. Jos ja kun et kiireiltäsi ehdi ehdottamaani neuvonpitoon, kehotan sinua pikaisesti kääntymään ammattiauttajan puoleen. Nykylääketiede löytää varmasti sinullekin oikean väriset pillerit ja saat mahdollisesti elämäsi takaisin. Toivotan sinulle voimia ja jaksamista. Maksan tekijän kiinnisaamiseen johtaneesta vihjeestä palkkion. Pasi Karanka Haikka Hamppu on perinteinen pehmike nojatuolissa. Tuire Tappolan k-keinutuoli sai sitä uumeniinsa. Tuolien tarinoita Isolla osalla kurssilaisista kunnostettavana tuolina on perintökalu. - Minun k-keinutuolini on veljen vaimon mummon peruja. Keinu oli 30 vuotta Suomusjärven mökillä puuvajan päällä hiirenpesänä, Tuire Tappola antaa esimerkin. Pirta Aaltosen tuoleista löytyi päivämäärä Perimätiedon mukaan istuimet olivat aluksi laivalla kapteenin hytissä. Myöhemmin tuolit olivat merimiehellä. Hän muutti Austaraliaan 70-luvulla ja myi sitä ennen koko omaisuutensa huutokaupassa. Silloin Aaltosen anoppi oli paikalle ja osti tuolit. - Minun mukana nämä ovat kulkeneet 90-luvulta asti, Aaltonen kertoo. Jos haluaa kunnostaa ja verhoilla hiirien tai kapteeneiden käytössä olleita tuoleja, täytyy odottaa ensi syksyyn. - Silloin alkaa seuraava verhoilukurssi, opettaja Molin kertoo. PIRKKALAINEN 15 Lämmitysöljy helposti ja nopeasti numerosta TERASSI- ja PARVEKE- ESITTELYPÄIVÄT Pe 8.4. klo La 9.4. klo Masi-Terassilasituksen asiantuntija Jarmo Uusimäki on paikalla esittelyautoineen. Kahvitarjoilu TERVETULOA! PK-Lasi Oy Linnainmaankatu 1, TAMPERE Kattoremonttien ammattilainen Ammattitaitoa Sinun eduksesi! Vesikattoremontittit Tiili- ja peltikatott Peltityöt Soita ja kysy tarjoustamme, teemme samalla kattosi kuntotarkastuksen. (03) Hämeen Kattokeskus Oy Vesalantie 8, Pirkkala kattokeskus@kattokeskus.fi Kaikki saman katon alta myös Pirkkalassa Hoidamme kiinteistönhuolto-, siivous-, huoneisto-/kylpyhuoneremontti-, talotekniikka- ja valvomotehtävät yli 35 vuoden kokemuksella. Yhden nojatuolin kunnostuksessa ja verhoilussa menee yleensä kurssi, joka kestää lukuvuoden. Kurssilaiset Marja Ylitervo, Pirta Aaltonen, Anne Lari, Tuire Tappola ja Pirjo Roivas sekä opettaja Pirjo Molin. FAKTA Kunnostuksen vaiheita Puuosien maalinpoisto, hionta ja pintakäsittely. Jousituksen ja pehmusteiden kunnostus. Kankaan ompelu ja pingotus. Sadevesijärjestelmät, kattoturvatuotteet ym. rakennuspeltityöt. Asennukset työtakuulla. Mika Kivelä Pirkkala Tmi Mika Kivelä...ja sillä siisti! asiakaspalvelu: puh Kanjoninkatu 4, Tampere, p , fax Pirkkalainen verkossa

16 16 PIRKKALAINEN TV-VIIKKO TV1 torstai Uutisikkuna Puoli seitsemän Ykkösen aamu-tv Puutarhaetsivät Jaakko ja maailmanvalloittajat Luonnon ihmeitä Tv-uutiset YLE News Syteen ja saveen Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa Tuomas Enbuske - Sivistyksen käsikirja A-studio A-plus Puoli seitsemän Tv-uutiset Kyläsairaala Ulkolinja: Kiinalaisen potilaan piina Viittomakieliset uutiset Tv-uutiset Puutarhaetsivät Kuuden Tv-uutiset ja sää Puoli seitsemän Vanha suola janottaa Kuningaskuluttaja Kotikatu Tv-uutiset ja sää Urheiluruutu Vaalit : Neljä suurta tentissä Tv-uutiset Syytettynä Jumala Uutisikkuna TV2 torstai Sudoku Mikämikä-tvpeli Tellus-tietovisa PIKKU KAKKONEN Lauri kilpa-auto: Viestintävaikeuksia Herra Heinämäki Ariol Karhunpaini Jääkarhu Otto Sana-Arkku Pikku hirviötyttö Neppajymykerho Martta puhuu GALAXI Karvinen Mimun maailma Oddasat Uudenmaan uutiset Kaakkois-Suomen uutiset Lounais-Suomen uutiset Hämeen uutiset Keski-Suomen uutiset Itä-Suomen uutiset Pohjanmaan uutiset Pohjois-Suomen uutiset Pieni talo preerialla Matkapassi: Yllätysten New York Yhteisvastuukeräys: 8 vuoden yksinäisyys Luontokuvaaja vaarassa Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa Isä Matteon tutkimuksia Suomi express Akuutti Lentävät lääkärit Kyllä isä osaa: Isän mummo Dinojuna Pikku Kakkonen Seitsemäs taivas Tv-uutiset Alueellinen uutislähetys Urheiluruutu Kakkosen kevätsää Erikoisrajajääkärit Siska Satuhäät Tv-uutiset, sää ja urheilu Poliisi-TV Eurodekkari: Epäilyksen alaisena (K13) Piilosana Tellus-tietovisa Mikämikä-tvpeli Piilosana MTV3 torstai Aamusää Studio Voittovisa Huomenta Suomi Studio Mitä tänään syötäisiin? Tunteita ja tuoksuja Voittovisa Emmerdale Emmerdale Ostoskanava Suurin pudottaja Mitä tänään syötäisiin? Edessä uusi elämä MTV3.doc: Miesten mitoista naisten sääriin Korkojen kera Voittovisa Uutiset Kauniit ja rohkeat Kauniit ja rohkeat Mitä tänään syötäisiin? Emmerdale Emmerdale Seitsemän Uutiset Päivän Sää Salatut elämät T.i.l.a Ihana piha House Kymmenen uutiset Päivän Sää Tulosruutu Hjalliksen kanssa Ratkaisija Musta elokuu Se Oikea Nelonen torstai Disneyn esikoulu: Pikku einsteinit Paavo Pesusieni Pikku mestarit Luksusmuotia kaikille Annan mehukas keittiö Vauva tulossa Hyvästit sotkulle Kodikkaasti vuokralla Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Vauva tulossa Hyvästit sotkulle Kodikkaasti vuokralla Annan mehukas keittiö Amyn lailla Lapsuuteni luuserina Pulmuset Nelosen sää Päivien viemää Dr. Phil Nelosen uutiset Nelosen sää Matkaoppaat Eläintenpelastustiimi Sokkokokki Keno Detroit (K13) Beck: Herran nimeen (K15) Nelosen uutiset Nelosen sää Frasier Elokuu elokuvan musiikkivideo - Nuori ja kaunis Ostosruutu Älypää-TV TV1 perjantai Uutisikkuna Puoli seitsemän Ykkösen aamu-tv Puutarhaetsivät MOT Ensyklopedia Tv-uutiset YLE News Syteen ja saveen Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa Vaalit : Neljä suurta tentissä Puoli seitsemän Tv-uutiset Kyläsairaala Eläinten elämää maalla ja merellä Avara luonto: Vaihtolämpöisten elämää Viittomakieliset uutiset Tv-uutiset Puutarhaetsivät Kuuden Tv-uutiset ja sää Puoli seitsemän Luonnon ihmeitä Sydämen asialla Kotikatu Tv-uutiset ja sää Urheiluruutu Tuomas Enbuske - Sivistyksen käsikirja Strada Voimala Tv-uutiset Kotikatsomo: Maata meren alla Uutisikkuna TV2 perjantai Sudoku Mikämikä-tvpeli Tellus-tietovisa PIKKU KAKKONEN Hertan maailma: Hertta uneksii Kuunalle Sirkus Temppula Postimies Pate, erikoislähettipalvelu Kaapo ja Late: Pahvinuket Nelli ja Iiro Pikku Kakkosen posti Martta puhuu Maikki ja pelottava Pontso GALAXI Late lammas Oddasat Uudenmaan uutiset Kaakkois-Suomen uutiset Lounais-Suomen uutiset Hämeen uutiset Keski-Suomen uutiset Itä-Suomen uutiset Pohjanmaan uutiset Pohjois-Suomen uutiset Pieni talo preerialla Matkapassi: Ghana ja Norsunluurannikko Kyllä isä osaa: Isän mummo Puskuri Isä Matteon tutkimuksia Luontokuvaaja vaarassa Jumppa : Voimatreeni Maalaiselämää Vuosirenkaita Lentävät lääkärit Paavo ja Raili Harri ja dinot Pikku Kakkonen Matkapassi: Itäisellä Karibialla Tv-uutiset Alueellinen uutislähetys Urheiluruutu Kakkosen kevätsää Pressiklubi Sydänääniä Niklaksen keittiössä Tartu Mikkiin Tv-uutiset, sää ja urheilu Kova laki (K13) Raja - the Border (K15) True Blood (K15) How to Make it in America (K13) Poliisi-TV Tellus-tietovisa Mikämikä-tvpeli Piilosana MTV3 perjantai Aamusää Studio Voittovisa Huomenta Suomi Studio Mitä tänään syötäisiin? Tunteita ja tuoksuja Voittovisa Emmerdale Emmerdale Ostoskanava Suurin pudottaja Mitä tänään syötäisiin? Bill Engvall Show Jamie Oliverin kouluruokaa T.i.l.a Ihana piha Voittovisa Uutiset Kauniit ja rohkeat Kauniit ja rohkeat Mitä tänään syötäisiin? Emmerdale Emmerdale Seitsemän Uutiset Päivän Sää Salatut elämät Korkojen kera Kallista kipua Kymmenen uutiset Päivän Sää Tulosruutu Amistad (K15) Life Se Oikea Nelonen perjantai Disneyn esikoulu: Pikku einsteinit Paavo Pesusieni Pikku mestarit Laihdutaan yhdessä Annan mehukas keittiö Vauva tulossa Hyvästit sotkulle Kodikkaasti vuokralla Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Vauva tulossa Hyvästit sotkulle Kodikkaasti vuokralla Annan mehukas keittiö Amyn lailla Lapsuuteni luuserina Pulmuset Nelosen sää Päivien viemää Dr. Phil Nelosen uutiset Nelosen sää Maria! Hauskat kotivideot Keno Elokuva: Ghost Town Nelosen uutiset Nelosen sää Kumman kaa Kumman kaa Elokuva: A Dirty Shame (K15) Ostosruutu Älypää-TV TV1 lauantai Uutisikkuna Tv-uutiset Attenborough: Sininen planeetta Tv-uutiset Ykkösen aamu-tv Tv-uutiset Ykkösaamu Presidentin kanslia Tv-uutiset Pisara Kahden kerroksen väkeä Aamusydämellä Ykkösdokumentti: Kiinalainen haaste Serranon perhe Gilmoren tytöt Holby Cityn sairaala Viittomakieliset uutiset Tv-uutiset TV1 sunnuntai Uutisikkuna Tv-uutiset Avara luonto: Kulttuuria ja kujakatteja Tv-uutiset Aamusydämellä Ihmiskunnan aarteita Tv-uutiset Kruununprinssipari Fredrikin ja Maryn koti Tv-uutiset Viikko viitottuna Kahden kerroksen väkeä Vielä virtaa Prisma: Kuinka maapallo loi meidät? Tosi tarina : Pitkä matka kotiin Puolueet TV1 maanantai Uutisikkuna Puoli seitsemän Ykkösen aamu-tv Puutarhaetsivät Tosi tarina: Taistelijan katse Ensyklopedia Tv-uutiset YLE News Syteen ja saveen Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa Ykkösaamu Pisara Arto Nyberg Puoli seitsemän Tv-uutiset Kyläsairaala Jaakko ja maailmanvalloittajat Kuningaskuluttaja TV1 tiistai Uutisikkuna Tosi tarina: Taistelijan katse Ykkösen aamu-tv Puutarhaetsivät Kuningaskuluttaja Maailman matkailuaarteet Tv-uutiset YLE News Syteen ja saveen Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa Tuholaiset Antiikkia, antiikkia Voimala Tv-uutiset Kyläsairaala Vaalit : KD ja Vasemmistoliitto Viittomakieliset uutiset Tv-uutiset Puutarhaetsivät TV1 keskiviikko Uutisikkuna Puoli seitsemän Ykkösen aamu-tv Puutarhaetsivät Tohtori Kiminkinen Eläinten elämää maalla ja merellä Tv-uutiset YLE News Syteen ja saveen Ykkösen aamu-tv Attenborough: Sininen planeetta Kuvakirjeitä Euroopasta MOT Puoli seitsemän Tv-uutiset Kyläsairaala Ensyklopedia Avara luonto: Kulttuuria ja kujakatteja Kotikatu Kuuden Tv-uutiset ja sää Urheiluruutu Jaakko ja maailmanvalloittajat Avara luonto: Kulttuuria ja kujakatteja Midsomerin murhat (K13) Tv-uutiset ja sää Lotto ja Jokeri Urheiluruutu Lauantaiprojekti Uutisvuoto Status: vapaana (K13) Viisi päivää (K15) Maa Uutisikkuna TV2 lauantai Sudoku Piilosana Mikämikä-tvpeli Kätilöt Gilmoren tytöt Historiaa: Vainotut ali-ihmiset Viittomakieliset uutiset Tv-uutiset Sydämen asialla Kuuden Tv-uutiset ja sää Urheiluruutu Tohtori Kiminkinen Antiikkia, antiikkia Luontohetki: Kroatian rannikolla Arto Nyberg Tv-uutiset ja sää Urheiluruutu Ykkösdokumentti: Kyllä homotkin siivoaa Komisario Frost Viittomakieliset uutiset Tv-uutiset Puutarhaetsivät Kuuden Tv-uutiset ja sää Uutisvuoto Prisma: Kuinka maapallo loi meidät? Ensyklopedia MOT Tv-uutiset ja sää Urheiluruutu Vaalit : KD ja Vasemmistoliitto Kotikatsomo: Pietà (K13) Tv-uutiset Uusi Kino: Lapsiorjat (K13) Uusi Kino: 1-7=72=0 (K15) Ulkolinja: Populistien Eurooppa Uutisikkuna TV2 maanantai Sudoku Kuuden Tv-uutiset ja sää Puoli seitsemän Attenborough: Sininen planeetta Maailman matkailuaarteet Tosi tarina: Veljeni buddhalaismunkki Tv-uutiset ja sää Urheiluruutu Kruppin metallidynastian tragedia Prisma: Kuinka maapallo loi meidät? Tv-uutiset Historiaa: Ensimmäiset lentoässät Uutisikkuna TV2 tiistai Sudoku Mikämikä-tvpeli Viittomakieliset uutiset Tv-uutiset Puutarhaetsivät Kuuden Tv-uutiset ja sää Puoli seitsemän Historiaa: CIA:n salainen sota Laosissa Benidorm Viking Lotto ja Jokeri Tv-uutiset ja sää Urheiluruutu ja V5-ravipeli A-studio A-plus Ulkolinja: Ruotsi ruotsalaisille? Lauantaiprojekti Tv-uutiset Strada Uutisikkuna TV2 keskiviikko Sudoku Tellus-tietovisa PIKKU KAKKONEN Leijulaakso Pikku Kakkosen posti Paukkumaissi Babar ja Badun seikkailut Pikku Nikke GALAXI Mimun maailma Karvinen Aivokeskus Operaatio Hurrikaani: Retki pinnan alle Peukaloisen retket: Vapunaatto Luonto elää Tartu Mikkiin Peliuutiset Oddasat Uudenmaan uutiset Kaakkois-Suomen uutiset Julkisuuden trauma Uutisikkuna TV2 sunnuntai Sudoku Piilosana Mikämikä-tvpeli Tellus-tietovisa Unna Junná PIKKU KAKKONEN Ruusulaakson Roosa Disney esittää: Mainio Manu Ariol Taikaplaneetta GALAXI Pertti ja Purtti Poinzi Lulu ja lehmä Futaajat Otetaan uusiks Mikämikä-tvpeli Tellus-tietovisa PIKKU KAKKONEN Muista laulaa Samu ja Salla Hertan maailma: Hertta pesee pyykkiä Bertin ja Ernien suuret seikkailut Ketunleipää: Karjalanpiirakkapurilainen Jessin kanssa Nyt mennään!: Polkupyöräily Humps Neppajymykerho Martta puhuu GALAXI Hirveä Henri Tohtori Koira: Pikku D:n jatkuva hikka Peukaloisen retket: Vapunaatto Tellus-tietovisa PIKKU KAKKONEN Elmeri: Elmeri ja koalat Anjan satuhetki Saari Meidän vauva Pikku prinsessa Musatoosa Pasin ja Kielon valtakunta Neppajymykerho Martta puhuu GALAXI Animalia Katja-Kai ja Aimo-Anna Oddasat Uudenmaan uutiset Kaakkois-Suomen uutiset Lounais-Suomen uutiset Hämeen uutiset Keski-Suomen uutiset Itä-Suomen uutiset Mikämikä-tvpeli Tellus-tietovisa PIKKU KAKKONEN Norsulan perhe Ika Oka Grimmin satuja: Punahilkka Seikkailija Saku Hertan maailma Katinkontti Remix: Purkitonta ruokaa Pingu Neppajymykerho Martta puhuu GALAXI Poinzi Lulu ja lehmä Oddasat Uudenmaan uutiset Kaakkois-Suomen uutiset Lounais-Suomen uutiset Hämeen uutiset Keski-Suomen uutiset Lounais-Suomen uutiset Hämeen uutiset Keski-Suomen uutiset Itä-Suomen uutiset Pohjanmaan uutiset Pohjois-Suomen uutiset Vaivaisukon morsian Erikoisrajajääkärit Pressiklubi Judon SM V75-ravit Matkapassi: Lonely Planetin Alaska Tv-uutiset Urheiluruutu Kakkosen kevätsää Suomen paras kuoro Pirunpelto Erikoisryhmä Stuttgart Tv-uutiset, sää ja urheilu Nyrkkeilyä Matka maailman ympäri Summeri Tanssiakatemia Summeri Sydänmailla Jumppa : Voimatreeni Pieni runotyttö Bruce - taivaanlahja Puutarhaperjantai Kreikan herkut Sisu Dokumenttiprojekti: Vesku Tv-uutiset Urheiluruutu Kakkosen kevätsää Uusi päivä - koko viikko Tarinateltta Seitsemäs taivas Tv-uutiset, sää ja urheilu Matka maailman ympäri Summeri Tanssiakatemia Summeri Pieni talo preerialla Sydänääniä Suomen paras kuoro Kenraalin morsian Lyhytelokuva: Nahkaa Sydänmailla Erikoisrajajääkärit Lentävät lääkärit Uusi päivä Utelias Vili Pikku Kakkonen Kotikokkien reseptit Strömsö Tv-uutiset Alueellinen uutislähetys Urheiluruutu Kakkosen kevätsää Hienosti hihnassa Pohjanmaan uutiset Pohjois-Suomen uutiset Pieni talo preerialla Matkapassi: Itäisellä Karibialla Paavo ja Raili Urheiluhullut Syntynyt terve tyttö Hienosti hihnassa Pirunpelto Lentävät lääkärit Uusi päivä Viidakkokirja Pikku Kakkonen Satuhäät Tv-uutiset Alueellinen uutislähetys Urheiluruutu Kakkosen kevätsää Akuutti Uusi päivä Kyllä isä osaa: Isän mummo Itä-Suomen uutiset Pohjanmaan uutiset Pohjois-Suomen uutiset Pieni talo preerialla Matkapassi: Lontoo kutsuu Satuhäät Evakko Ajankohtainen kakkonen Minä - äiti! Lentävät lääkärit Uusi päivä Anniina Ballerina Pikku Kakkonen Tartu Mikkiin Tv-uutiset Alueellinen uutislähetys Urheiluruutu Kakkosen kevätsää Suomi express Uusi päivä Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa Painin EM Silminnäkijä: Operaatio merirosvo Kova laki: Rikollinen mieli (K15) Yle Live: Kesäkeikalla Lontoossa Mikämikä-tvpeli Piilosana MTV3 lauantai Voittovisa Ostoskanava Uki Pieni merenneito Kasperin kauhukoulu Animaatiomaailma Tom ja Jerry Bakugan Pokémon Ben 10: Alien Force Hannah Montana How to Make it in America (K13) Painin EM Pasila (K11) Sydänääniä Kova laki (K13) Tellus-tietovisa Mikämikä-tvpeli Piilosana MTV3 sunnuntai Voittovisa Ostoskanava Dino, pikku dinosaurus Superpahisten liiga X-Men: Evolution Batman - pelottomat T.i.l.a Ihana piha Jokakoti.fi Paavo ja Raili Uusi päivä Pasila Urheiluhullut Puskuri Tv-uutiset, sää ja urheilu Silminnäkijä: Hyvät, pahat ja pizzat True Blood (K15) Ensiapuosasto (K13) Pressiklubi Tellus-tietovisa Mikämikä-tvpeli Piilosana MTV3 maanantai Aamusää Studio Huomenta Suomi Studio Mitä tänään syötäisiin? Tunteita ja tuoksuja Ajankohtainen kakkonen Jalkapallon Mestareiden liiga Puskuri Jalkapallon Mestareiden liiga Tellus-tietovisa Mikämikä-tvpeli Piilosana MTV3 tiistai Aamusää Studio Huomenta Suomi Studio Mitä tänään syötäisiin? Tunteita ja tuoksuja Voittovisa Emmerdale Emmerdale Ostoskanava She s Got The Look Mitä tänään syötäisiin? Pirunpelto Tv-uutiset, sää ja urheilu Kova laki: Erikoisyksikkö (K15) Dokumenttiprojekti: Paholaisen asianajaja Ensiapuosasto (K13) Mikämikä-tvpeli Piilosana MTV3 ke Aamusää Studio Huomenta Suomi Studio Mitä tänään syötäisiin? Tunteita ja tuoksuja Voittovisa Emmerdale Emmerdale Ostoskanava Perhesiteet Mitä tänään syötäisiin? FUTIS Motor Forum: Ralli SM Iceman Kuusamo Lapland Eurojahti Voittovisa Salatut elämät Salatut elämät Salatut elämät Kaikkea sitä näkee Lauantain perheleffa: Taikatossut Star Wars: The Clone Wars Top Gear Seitsemän Uutiset Tulosruutu Idols Studio Biisikärpänen Selviytyjät Kymmenen uutiset Päivän Sää Tulosruutu Hjalliksen kanssa Jokikalastus Kaikkea sitä näkee Pilanpäiten Salatut elämät Salatut elämät Ilta jona James Brown pelasti Bostonin Kosto on suloinen Perhesiteet MTV3.doc: Rauhan iskujoukko Seitsemän Uutiset Tulosruutu Idols Helppo elämä (K13) Kymmenen uutiset Viikon sää Tulosruutu Irene Huss: Kultavasikka (K15) Voittovisa Emmerdale Emmerdale Ostoskanava Viidakkoperhe Mitä tänään syötäisiin? Selviytyjät Idols Voittovisa Uutiset Kauniit ja rohkeat Kauniit ja rohkeat Mitä tänään syötäisiin? Emmerdale Emmerdale Seitsemän Uutiset Puheenjohtajatentti Salatut elämät Minuuttipeliä Kova Laki: Los Angeles (K13) Kymmenen uutiset Päivän Sää Miehen puolikkaat päivää Minuuttipeliä Voittovisa Uutiset Kauniit ja rohkeat Kauniit ja rohkeat Mitä tänään syötäisiin? Emmerdale Emmerdale Seitsemän Uutiset Puheenjohtajatentti Salatut elämät Muodin huipulle Event Kymmenen uutiset Päivän Sää Tulosruutu C.S.I. Miami (K13) Helppo elämä (K13) Rillit huurussa Ensisilmäyksellä Kurjat kuppilat USA Biisikärpänen Voittovisa Uutiset Kauniit ja rohkeat Kauniit ja rohkeat Mitä tänään syötäisiin? Emmerdale Emmerdale Seitsemän Uutiset Päivän Sää Salatut elämät Suuri vaalikeskustelu Vikinglotto ja Keskiviikko- Jokeri Kymmenen uutiset Päivän Sää Tulosruutu Teknari Southland Luota minuun Lotto ja Jokeri Vihollisen keskellä 2: Pahuuden akseli (K15) Kings Voittovisa Se Oikea Nelonen lauantai Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Start! Matkaoppaat Matkaoppaat Matkaoppaat Matkaoppaat Eläintenpelastustiimi Eläintenpelastustiimi Eläintenpelastustiimi Eläintenpelastustiimi Iceman Kuusamo Lapland Voittovisa Se Oikea Nelonen su Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Unitupa Sikke - Ruokaa rakkaudella Animal Planet: Urhea eläintarha Eläinkunnan ennätykset Frasier Frasier Frasier Frasier Ruotsin miljonääriäidit Tulosruutu Trauma Kovat kaulassa Voittovisa Se Oikea Nelonen ma Disneyn esikoulu: Pikku einsteinit Kapteeni Flamingo Pikku mestarit Laihdutaan yhdessä Annan mehukas keittiö Vauva tulossa Hyvästit sotkulle Kodikkaasti vuokralla Ostosruutu Ostosruutu Vauva tulossa Hyvästit sotkulle Sarahin talo Annan mehukas keittiö Voittovisa Se Oikea Nelonen tiistai Disneyn esikoulu: Pikku einsteinit Kapteeni Flamingo Pikku mestarit Laihdutaan yhdessä Annan mehukas keittiö Vauva tulossa Hyvästit sotkulle Sarahin talo Ostosruutu Ostosruutu Vauva tulossa Hyvästit sotkulle Sarahin talo Annan mehukas keittiö Amyn lailla Lapsuuteni luuserina Kovan onnen kundi Voittovisa Se Oikea Nelonen ke Disneyn esikoulu: Pikku einsteinit Kapteeni Flamingo Pikku mestarit Laihdutaan yhdessä Annan mehukas keittiö Vauva tulossa Hyvästit sotkulle Sarahin talo Ostosruutu Ostosruutu Vauva tulossa Hyvästit sotkulle Sarahin talo James Martin: Herkullista Amyn lailla Lapsuuteni luuserina Lemmikkieläinten ABC Waverly Placen velhot Drop Dead Diva Näytön paikka Wildfire Usko tai älä Nelosen uutiset Nelosen sää Vaaleanpunainen pantteri Elokuva: Pelihimo Keno Elokuva: Jäätävää satoa (K15) Nelosen uutiset Nelosen sää Harper s Island (K15) Virta trailer (K15) Elokuva: Pahan sanansaattajat (K15) Ostosruutu Älypää-TV Greyn anatomia (K13) Unelmien poikamies Wipeout UK Sokkokokki Nelosen uutiset Nelosen sää MasterChef Suomi Hauskat kotivideot Keno Elokuva: The Sentinel - salaliitto Nelosen uutiset Nelosen sää Castle (K13) Detroit (K13) Ostosruutu Älypää-TV Amyn lailla Lapsuuteni luuserina Pulmuset Nelosen sää Päivien viemää Dr. Phil Nelosen uutiset Nelosen sää Krissen vaaligrilli Eläintenpelastustiimi Saimin enkelit Keno Elokuva: Aina vierelläsi Nelosen uutiset Nelosen sää Frasier Näkijä (K13) Virta trailer (K15) Elokuu elokuvan musiikkivideo - Nuori ja kaunis Ostosruutu Älypää-TV Pulmuset Nelosen sää Päivien viemää Dr. Phil Nelosen uutiset Nelosen sää Krissen vaaligrilli Eläintenpelastustiimi MasterChef Suomi Keno MasterChef Suomi D: Vauvastani tulee huippumalli Nelosen uutiset Nelosen sää Frasier MotoGP-makasiini Start! Ostosruutu Älypää-TV Pulmuset Nelosen sää Päivien viemää Dr. Phil Nelosen uutiset Nelosen sää Krissen vaaligrilli Eläintenpelastustiimi Greyn anatomia (K13) Keno Kumman kaa Kumman kaa Maria! Nelosen uutiset Nelosen sää Frasier Asema 62 (K15) Virta trailer (K15) Elokuu elokuvan musiikkivideo - Nuori ja kaunis Ostosruutu Älypää-TV

17 TV-VINKIT Vaalit 2011: Neljä suurta tentissä. Suora lähetys Tampereen Raatihuoneelta. Puoluejohtajat Mari Kiviniemi, Jyrki Katainen, Jutta Urpilainen ja Timo Soini tentissä. Kuvassa juontajat Jan Andersson ja Kirsi Skön. TV1 to klo YLE Teema torstai Teematieto Opettaja.tv: Persoona peliin Opettaja.tv: Työn iloa! Mun uutiset Opettaja.tv: Ullakkokomppania Teematieto Punaisella matolla Berliini 24 h Pieni moskeija preerialla Youssou N Dour - paluu Goréen saarelle Prisma Studio Mitä rotua suomalaiset ovat? Tiededokumentti: Rotu ja älykkyys Kino: Kolmoisagentti Tabu (K13) Teematieto perjantai Teematieto Boris Eifman Youssou N Dour - paluu Goréen saarelle Intiaanikansat Amazon-virran varrella Historia: Kenraalin kunnia Lapset puhuvat Kansankodin kuokkavieraat Kino: Kylmäverisesti (K15) Rock-Suomi Grande Finale: Jätkäjätkät! Teematieto lauantai Teematieto Opettaja.tv: Persoona peliin Opettaja.tv: Työn iloa! Monen kulttuurin koulu Opettaja.tv: Ötököitä kaapeissa ja komeroissa Opettaja.tv: Olipa kerran... löytöretket Go Yoyo Go Mun uutiset Opettaja.tv: Oppimisympäristöt käyttöön! Opettaja. tv: Hyppytunti La Famiglia Montalcino Sinun, minun, meidän lapset Islamin vieraana Tutkiva juttu: Rakkauden evoluutio Isabel Allende Matka Peter Sellarsin kanssa Opal D Kirjamaa : Kainuussa kaikki on toisin Mitä rotua suomalaiset ovat? Tiededokumentti: Rotu ja älykkyys Prisma Studio Historia: Tuntemattomat sotilaat Arbatin lapset Amazonvirran varrella Lapset puhuvat Teemalauantai: Amerikkalainen rasismi Historia: Memphisin surmanlaukaukset Arvaa kuka tulee päivälliselle Jools Holland show Teematieto sunnuntai Teematieto Tyhmiä kysymyksiä musiikista TV-arkisto: Matti Pellonpää Arvottomat (K11) Francon aika - näin sen koimme (Cuéntame cómo pasó) Kootut askeleet: Ari Tenhula Saksalainen siirto Olipa kerran... Keskipäivän aave Kansankodin kuokkavieraat Historia: Kenraalin kunnia Historia: Safarin historia Kino Klassikko: Kunnian kentällä Kansallisooppera 100 Bruce - taivaanlahja (USA 2003) Jim Carrey esittää kaikesta purnaavaa tvtoimittajaa Bruce Nolania, joka saa Jumalalta (Morgan Freeman) kaikkivaltiaan kyvyt. TV2 su 3.4. klo Sub torstai SubChat Lemmen viemää Capri Subvisa SubPlay Ostos-tv E! Candy Girls Subvisa Mallimaailman huipulle Marienhof Capri Subin uutiset Lemmen viemää Paratiisi Miehen puolikkaat Simpsonit Simpsonit Martina & Esko: Isku Kolumbiaan Ratula Sons of Anarchy (K15) C.S.I. (K13) Duudsonit Amerikassa (K13) Heroes Skins - liekeissä SubChat perjantai SubChat Lemmen viemää Capri Subvisa SubPlay Ostos-tv E! Candy Girls Subvisa Mallimaailman huipulle Marienhof Capri Subin uutiset Lemmen viemää Paratiisi Miehen puolikkaat Simpsonit Simpsonit Lainvalvojat Duudsonit Amerikassa (K13) C.S.I. Miami (K13) Num3rot Top Chef Suomi Kyttäkamera Eureka SubChat lauantai SubChat Ostos-tv Marienhof Marienhof Marienhof Marienhof Marienhof Myyntitykit Dirty Dancing Biisonimafia Amerikan huonoimmat kuskit Merlin Älä kieltäydy kahdesti (K15) Entourage Duudsonit Amerikassa (K13) Miami Vice Riivatut talot SubChat sunnuntai SubChat Ostos-tv Simpsonit Paratiisi Paratiisi Paratiisi Paratiisi Unelmien kentät Martina & Esko: Isku Kolumbiaan Ratula Suomen kaamein kämppä American Idol American Idol Jamie Oliverin ruokavallankumous Jordan: Povipommin päiväkirja Lainvalvojat Amerikan huonoimmat kuskit Rush Hour Tosipaikka: Rakkautta yli kilojen Gavin & Stacey Biisonimafia Num3rot SubChat maanantai SubChat Lemmen viemää Capri Subvisa SubPlay Ostos-tv E! Candy Girls Mallimaailman huipulle Marienhof Capri Ratula Subin uutiset Lemmen viemää American Idol Ocean s Thirteen Suomen kaamein kämppä Sons of Anarchy (K15) Tosipaikka: Heavy Metal Bagdad SubChat tiistai SubChat Lemmen viemää Capri Subvisa SubPlay Ostos-tv E! Candy Girls Subvisa Mallimaailman huipulle Marienhof Capri Subin uutiset Lemmen viemää Paratiisi Miehen puolikkaat Simpsonit Simpsonit Suomen kaamein kämppä Top Chef Suomi Eureka Martina & Esko: Isku Kolumbiaan Bones Exterminators SubChat keskiviikko SubChat Lemmen viemää Capri Subvisa SubPlay Ostos-tv E! Reality Hell Subvisa Mallimaailman huipulle Marienhof Capri Subin uutiset Lemmen viemää Paratiisi Miehen puolikkaat American Idol Got To Dance Mallimaailman huipulle Heroes Lainvalvojat Riivatut talot SubChat v: Kaukainen rakkaus Ranskalainen kylä (K13) Vuoden 39 salaliitto Teematieto maanantai Teematieto Opettaja.tv: Ötököitä kaapeissa ja komeroissa Opettaja.tv: Olipa kerran... löytöretket Go Yoyo Go Teematieto Ohjelmakirjasto: Matikkapartio Tutkiva juttu: Kutinaa aivoille Sinun, minun, meidän lapset Historia: Tuntemattomat sotilaat Nobelistien aatelia Opettaja.tv: Hyppytunti Opettaja.tv: Kiusaaminen kuriin Francon aika - näin sen koimme (Cuéntame cómo pasó) Tiededokumentti: Matematiikan historia Kosketuksessa: Eppu Normaali Näin se tehtiin: Rupisia riimejä, karmeita tarinoita Tabu (K13) Jools Holland show Teematieto tiistai Teematieto Mun uutiset Opettaja.tv: Sotalapsen tarina Teematieto Ohjelmakirjasto: La Famiglia Montalcino Kuinka turvallista on lentäminen? La Famiglia Montalcino Quadretto Intiaanikansat Opettaja.tv: Persoona peliin Opettaja.tv: Työn iloa! Prisma Studio Pieni moskeija preerialla Lapset puhuvat Tutkiva juttu: Kutinaa aivoille Arbatin lapset Kootut askeleet: Martin Heslop ja Minna Tuovinen Historia: Ihmisten eläintarha TV-arkiston kino Rakastunut rampa - esittely Rakastunut rampa Rita Hayworthin tanssi unelmaan Teematieto keskiviikko Teematieto Opettaja.tv: Hyppytunti Opettaja.tv: Kiusaaminen kuriin Opettaja. tv: Ötököitä kaapeissa ja komeroissa Opettaja.tv: Olipa kerran... löytöretket Go Yoyo Go Teematieto Ohjelmakirjasto: Agricolan jalanjäljillä Islamin vieraana Kuinka turvallista on lentäminen? Tiededokumentti: Matematiikan historia La Famiglia Montalcino Quadretto Sinun, minun, meidän lapset Elävä arkisto: Mustahuulet Kirjamaa : Mikä ihmeen Espoo? Lapset puhuvat Ranskalainen kylä (K13) Lapset puhuvat Olipa kerran - Cherbourgin sateenvarjot Kino: Tuntematon maailma Prisma Studio Teematieto URHEILU Pingviinit turnauksensa kolmosia Pirkkalan Pingviinien 99-joukkue (kuvassa) vei lauantaina järjestämänsä jääkiekkoturnauksen pronssimaljan. Turnauksen voittajaksi nousi Laitilan Jyske ja hopeaa otti Tapparan Apassit. Seuraaville sijoille tulivat Kiekkoreipas Montreal, Mäntsälän Jää-Tiikerit ja Kiekkoreipas Dallas. Turnauspäivä alkoi komeasti Viivi Välimäen esittämällä Maamme-laululla. Uudestaan laulu kuultiin finaaliottelun alla. Mestarit ratkottiin ladulla PIRKKALAN kunnan nuorten mestaruushiihdot. Hiihtotyyli vapaa. T6 0,7km: 1 Linnea Kuusisto 06:24 2 Lahja Toikka 06:31 3 Linnea Palmroos 09:39. P6 0,7km: 1 Jere Simola 03:43 2 Julius Koskinen 04:05 3 Konsta Manninen 04:46 4 Tiitus Ojala 05:48 5 Akseli Pesu 05:53. T8 1km: 1 Rita Simola 03:21 2 Helmi Valorinta 03:57 3 Venla Suvinen 03:58 4 Ida Kontkanen 03:59 5 Vilma Pesu 04:06 6 Henriikka Tervanen 04:13 7 Krista Manninen 04:14 8 Taika Ahvenlammi 04:32 9 Tuuli Ingman 04:54 10 Eerika Koivisto 06:23 11 Viola Söder 08:17. P8 1km: 1 Teemu Palonen 03:24 2 Lauri-Emil Pajula 03:34 3 Iiro Pitkänen 04:34 4 Ossi Szanti 04:38 5 Miska Ojala 05:08 6 Oskar Bärlund 05:11 7 Akseli Palmroos 05:30. T10 2km: 1 Siiri Puuska 07:38 2 Rosa Simola 07:42 3 Essi Pitkänen 07:53 4 Mila Manninen 08:09 5 Inka Ojala 10:27 6 Minttu Törnblom 11:11 7 Kaisa Koskinen 12:34. P10 2km: 1 Onni Ilomäki 06:21 2 Lauri Valorinta 06:47 3 Emil Piippo 07:03 4 Jere Kuisma 07:39 5 Frans Bärlund 08:33 6 Teemu Viteli 09:25 7 Tommi Viteli 09:25. T12 3km: 1 Elina Karinkanta 11:23 2 Annika Karinkanta 12:11 3 Emmi Palonen 12:12 4 Reea Simola 15:12 5 Vanessa Söder 18:26. P12 3km: 1 Eetu Suvinen 11:48 2 Atte Ahlsted 12:38 3 Eetu Tolvanen 12:39 4 Eetu Köykkä 14:01 5 Marco Ahvenlammi 14:11 6 Teemu Mäntylä 14:20 7 Arturs Birznieks 15:03 8 Janne Syväri 15:33. T14 3km: 1 Eveliina Piippo 10:20 2 Pauliina Pitkänen 11:22 3 Ronja Kontkanen 12:11 4 Aino Koskinen 13:10. P14 5km: 1 Teemu Eerola 15:53 2 Veikko Nurmi 18:22. T16 5km: 1 Sonja Julkunen 17:13. Nordean nuoriso-hiihdot lykittiin Nordea Nuorisohiihdot osa IV Ht. P. T6 0,7km: 1 Essi Vänttinen 04:48 2 Linnea Kuusisto 05:56 3 Essi Ilomäki 08:34. P6 0,7km: 1 Jere Simola 03:52 2 Akseli Pesu 04:41. P7 0,7km: 1 Roope Kontkanen 04:51 2 Antto Kaihlanen 08:04. T8 1km: 1 Ida Kontkanen 03:30 2 Krista Manninen 03:31 3 Rita Simola 03:32 4 Venla Suvinen 03:35 5 Taika Ahvenlammi 03:38 6 Vilma Pesu 04:06 7 Inka Ahvenlammi 04:10 8 Henriikka Tervanen 04:11 9 Helmi Valorinta 04:13 10 Nelli Nurmi 04:47 11 Tuuli Ingman 04:49 12 Emmiina Riihimäki 05:34 P8 1km: 1 Teemu Palonen 03:25 2 Lauri- Emil Pajula 03:29 3 Iiro Pitkänen 03:54 4 Samu Mustonen 04:01 5 Ossi Szanti 04:12 6 Akseli Vähä-Ypyä 04:21 7 Sakari Syrjälä 04:50 8 Aleksi Paananen 04:54 9 Roni Mäkinen 05:27. T10 2km: 1 Rosa Simola 07:23 2 Essi Pitkänen 07:41 3 Mila Manninen 07:56 4 Salla Mustonen 08:12 5 Aino Pihlava 08:12 6 Leia Piippo 08:55 7 Inka Kuljuntausta 13:12. P10 2km: 1 Emil Piippo 06:49 2 Lauri Valorinta 07:11 3 Vilhelm Toivonen 07:17 4 Onni Ilomäki 07:22 5 Miska Manninen 07:23 6 Jere Kuisma 07:55 7 Akseli Konttila 08:00 8 Tommi Viteli 08:16 9 Ville Nousu 09:46 10 Teemu Viteli 10:06. T12 3km: 1 Elina Karinkanta 08:40 2 Annika Karinkanta 08:45 1 Emmi Palonen 09:01 3 Aada Pajula 09:37 4 Reea Simola 10:39. P12 3km: 1 Antti Valorinta 08:50 2 Eetu Suvinen 08:56 3 Eetu Tolvanen 09:30 4 Atte Ahlstedt 09:33 5 Marco Ahvenlammi 09:53 6 Teemu Mäntylä 10:53. T14 3km: 1 Eveliina Piippo 08:04 2 Pauliina Pitkänen 08:06 3 Annika Pajula 08:54. P14 4km: 1 Eevert Toivonen 10:27 2 Vili Mustonen 11:29 3 Pyry Mustonen 12:05 4 Veikko Nurmi 12:08. T16 4km: 1 Sonja Julkunen 12:04. Naistenmatkan koululla hiihdettiin NAISTENMATKAN hiihtomestaruuskisat 15. maaliskuuta: 1-2 lk: 1. Akseli Konttila 0:02:52 2. Topi Peltovako 0:03:18 3. Rasmus Ruuska 0:03:46 4. Vilho Saarela 0:03:50 5. Samuel Ahopelto 0:04:01 6. Olli Närvänen 0:04:09 7. Casper Sippola 0:04:13 7. Tuomas Jussila 0:04:13 7. Nikke Paunila 0:04: Oskari Kyllönen 0:04: Tuukka Kupiainen 0:04: Mikael Mäenpää 0:04: Jesse Lahtinen 0:04: Lauri Lehtonen 0:04: Lassi Lampo 0:04: Maria Peltoniemi 0:03:14 2. Minttu Törnblom 0:03:36 3. Emmiina Riihimäki 0:03:47 4. Salla Seimelä 0:03:51 5. Vilma Hotakainen 0:03:53 6. Henriikka Tervanen 0:04:11 7. Emilia Koli 0:04:21 8. Ella Vehkasaari 0:04:34 9. Vilma-Lotta Suomela 0:04: Pinja Kärki 0:04: Miina Sippola 0:05: Marika Koppana 0:05: Jenna Koistinen 0:05: Janette Riihioja 0:05: Silja Kantola 0:05: lk: 1. Eetu Tolvanen 0:07:06 2. Marco Ahvenlammi 0:07:40 3. Janne Syväri 0:08:10 4. Arturs Birznieks 0:08:18 5. Niko Antila 0:08:23 6. Viljami Kautto 0:08:44 7. Jere Kuisma 0:08:59 8. Roope Huhtala 0:09:03 9. Otto Lehtonen 0:09: Sulo Saarela 0:09: Jesse Huhtala 0:09: Oliver Etula 0:09: Teemu Aimonen 0:09: Eetu Nieminen 0:10: Christian Sippola 0:10: Siiri Puuska 0:08:50 2. Petra Hurme 0:08:54 3. Ronja Mäkiluoma 0:09:17 4. Aija Närvänen 0:09:33 5. Iida Vesanto 0:10:40 6. Anna Westerling 0:10:57 7. Tytti Tuomela 0:11:00 8. Inkeri Naukkarinen 0:11:20 9. Annika Kimpimäki 0:12: Susanne Tähtinen 0:12: Tuulia Jukarainen 0:12: Emmi Laiho 0:12: Laura Hovilainen 0:12: Katriina Kruuti 0:13: Pinja Potkonen 0:13: lk: 1. Tuomas Kaukonen 0:09:16 2. Eetu Suvinen 0:09:19 3. Robert Linden 0:10:16 4. Kare Riihimäki 0:10:51 5. Peter Hytti 0:10:52 6. Jere Rannelma 0:10:53 7. Teemu Mäntylä 0:10:54 8. Onni Kaskela 0:11:11 9. Eemi Konttila 0:11:17 9. Veikko Reijonen 0:11: Nuutti Anttila 0:11: Antti Jukarainen 0:11: Jesse Antila 0:11: Tuomas Westerling 0:11: Aleksi Elkelä 0:12: Emmi Palonen 0:09:20 2. Silja Ronimus 0:10:27 3. Siiri Närvänen 0:10:40 4. Erika Hurme 0:10:46 5. Jenni Kinnunen 0:11:04 6. Ella Varis 0:11:38 7. Siru Peltoniemi 0:11:40 8. Aada-Sofia Kautto 0:11:41 9. Viivi Heinonen 0:12: Sara Säkkinen 0:12: Eveliina Tähtinen 0:12: Venla Lampo 0:12: Sonja Mattila 0:13: Salla Virkkunen 0:13: Jenna Ojanen 0:13:46. ILMOITUSTORI Palvelupalsta lukijoille. Jätä viimeistään maanantaina klo 15. Puh Suupantie 2 A 10, Pirkkala. Sähköposti: konttori@pirkkalainen.com Hinta 1 5 riviä 9 e, 6 10 riviä 12,5 e. Löydetty-ilmoitus ilmaiseksi. Myydään Upea 3h+k+s Pirkkalan Niemenmaalta. Yhteydenotot ja lisätiedot klo p Heinää hevosille pikkupaaleissa, kuljetus mahdollista. Puh Mäntyinen laverisänky 80x210 cm, sälepohja. H. 20 e. P klo 16 jälk. Kolmipyöräiset musta-beiget yhdistelmärattaat edullisesti, 90 e. Puh Vuokralle tarjotaan Asunnoksi tai toimistotilaksi 120 m2, Tekijänkuja 3, Pirkkala. Puh PIRKKALAINEN 17 Kadonnut Pingviinit Kiekkokoulusta joukkueeseen Tule mukaan kiekkokouluun sinä syntynyt tyttö / poika Hinta: 25, sis: kiekkokoulupaidan ja kolme jääharjoitusta. Kiekkokoulu klo maanantaisin 4.4, ja Lisätiedot: Sami Säkkinen sami.sakkinen@pirkkalanpingviinit.fi tai puh (iltaisin klo 18 jälkeen). Voit ilmoittautua myös osoitteessa PIRKKALAN KUNNAN NUORISOTOIMEN RETKET JA LEIRIT 2011 Vielä tilaa kaikilla retkillä ja leireillä. Varaa paikkasi pian! LASKETTELUREISSU LEVILLE yli 13-vuotiaille Pääsiäisenä to-ma Hinta 100 (Nastan klubikortilla) 120 (ilman korttia) Sorkkalantieltä kadonnut mustavalkoinen, selässä valkoinen laikku, leikattu poikakissa, heijastava punareunainen panta kaulassa. Lapset kaipaavat kovasti omaa lemmikkiään takasin kotiin. Jos tiedät jotakin kissastamme / olet ehkä ottanut sen hoiviisi, soita nroon Löytäjälle luvassa palkkio. Sekalaisia Kurikantiellä Teille, nuorimies ja naishenkilö, jotka pysähdyitte auttamaan kaatunutta vanhahkoa naista, lämmin kiitos avustanne. Yksityistunteja Etsin tietojenkäsittelyn kotiopettajaa mahd. nopeasti. P Pihakirppikset Pihakirppis Vähäjärvellä. Kahden asunnon muutosta ylijääneet huonekalut, tavarat sekä aikuisten ja lasten vaatteet myydään halvalla pois. Kirppis pidetään sisätiloissa osoitteessa Ollikantie 40 b 7 torstaina klo Tervetuloa! Pirkkalainen -luettu ja tehokas ilmoitusmedia Kysy ilmoitushintoja: P KESÄLEIRIT 1. Kesämielellä -leiri luokkaisille Sammalniemen leirikeskus / Juupajoki. Leirin hinta Ilmaisun iloa -leiri luokkaisille Tuuhosen leirikeskus / Ruovesi. Leirin hinta Seikkailun riemua -leiri luokkalaisille Marttisen nuorisokeskus / Virrat. Leirin hinta 100. Haku leireille ja lasketteluretkelle tapahtuu lomakkeella, joita on saatavilla nuorisotoimelta (Suupantie 6 C), Nuorisokahvila Nastasta (Suupantori 4) tai internet-osoitteesta Haku päättyy RETKET Koko perheen retkiä lapsille vanhempineen tai omatoimisille lapsille. Linnanmäki 7.6, Korkeasaari 9.6, Muumimaailma ja Ähtäri Ilmoittautumiset retkille mennessä. Lisätiedot ja retkien hinnat Sanna tai Anni

18 18 PIRKKALAINEN PALVELEMME TEITÄ KAUNEUS JA TERVEYS SULATAN SINUT! Riitta PETRI IJÄS Fysioterapeutti Suupantie 2, Taina Lintula Terhi Ovaska p Ruotutie 21, Toivio Terveyspiste palvelee Kela:n korvaama fysioterapia Hieronta Akupunktio LPG-hoito Kajava-, vyöhyketerapia Jalkahoidot Kosmetologipalvelut MDT-terapia Sinua varten Suupantori 4, Pirkkala Mervi Sorsakivi Liisa Fräki Leena Oksanen Terhi Ylirönni KOTI JA PIHAPIIRI Hieroja Anu Nevanoja Pirkkalan Liikuntatalo Ajanvaraukset & Jalkahoito kotikäyntinä 38 Annukka Kalstela, p Lähihoitaja, jalkojen hoidon At opisk. Citymarket Partola INSTRUMENTARIUM PIRKKALA Palmrothintie 2, ark , la PUTKIASENNUS OLLI RAUTIO Putkialan remonttipalvelut Pirkkala PARTURI-KAMPAAMO MARITTA Keskuskatu 1 Ark La 9 14 Ke suljettu Minna Krans AJANVARAUS: puh tai P Korjaa / Huoltaa tulostimet, kannettavat, PC:t Myy laadukkaat laitteet asennettuna OPTIKKO LAMMIO puh SUUPANTIE 2 (R-kioskin talo) Av. ma-pe 10 17, la sop. muk. Hermoratahieronnan mestari Katja Koutonen P Kutteritie 1 A 2, Pirkkala PARTURI-KAMPAAMO Laura Teitä palvelevat Laura & Melita Tervetuloa! Suupantori 4 (talon takana) Puh Avoinna ark. 9 17, la 9 13 F Y SI Fysioterapeutit Leila Vanninen Minna Krans Hierojat Elvi Riihiaho Teija Aarnio Fysioterapia Akupunktio Hieronta Intialainen päähieronta Kuumakivi O hieronta LA Jalkahoito ma pe 9 19, la p Partolakeskus, Pirkkala KOTI JA PIHAPIIRI Rakentaja, oman kodin ja pihan kunnostaja! Tule ihmisenkokoiseen rautakauppaan, jossa myös palvellaan Vain kilometri Nokian keskustasta Siuroon päin Meillä et ole hukassa! Täysin uudistunut myymälä KOTIPALVELUT KOTIPALVELU MILLI tarjoaa monipuolisia, luotettavia palveluja kodin arkeen. Alan koulutus ja usean vuoden työkokemus. Toimintamme on vastuuvakuutettua. Käytä kotitalousvähennys hyödyksesi! Soita, HAUTAUSPALVELUT KUKKA ja HAUTAUSPALVELU Suupantie 6 C, Pirkkala P LAHJAT JA SISUSTUS PikkuBirkala Sisustuskauppa Pirkkalassa Suupantie 6 Avoinna Ark , la KAHVILAT KOTIRUOKA- LOUNAS ark. klo Ståhlberg-leipomon tuotteet Koulutie 3, Pirkkala P Av. ark , la sulj. Vihiojantie 6 Puh Nyt myös Valkeakoskella Peuranoronkatu 5 Ari Helin EDULLISTA LUKEMISTA KAIKEN IKÄISILLE. Vaihtuvat valikoimat - edulliset hinnat ELÄIMET Eläinlääkäri SIRPA KOLEHMAINEN Hongistontie 75, PIRKKALA (03) , ajanvaraus ma-to OSTAMME - MYYMME - VAIHDAMME Nokian ja Pirkkalan kunnaneläinlääkärin vastaanotto: Pitkäniementie 2 B, NOKIA Ajanvaraus ja neuvonta Päivystysalue iltaisin ja öisin: pieneläimet suureläimet KIRPPUTORIT VENEILY KOTI JA PIHAPIIRI Hyviä lukuhetkiä PIRKKALAN KIRPPIS Teollisuustie 8, Pirkkalan ABC-asemalta n. 1 km tai Savupoikien risteyksestä 2,2 km Turkkirataa Av. ma-to 10 18, pe, la, su Pöytätarjous alk. 1 /vrk, ota niin monta kuin haluat! Huonekaluja, polkupyöriä ja kodinkoneita. Tiedustelut ja pöytävaraukset p VeProTech LEHTONEN GSM VENEIDEN JA POTKUREIDEN KEVÄTHUOLLOT PERÄ- MOOTTORIT Kyöstintie 10, PIRKKALA Puh Eläinlääkärit Unna Määttänen Saila Kariola Pia Mölsä Av. ma 12-19, ti-pe 9 19, la Nyt uutena putkien taivutus esim. kaiteiden teko, vapatelineet ja tarkakaaret (20-50mm). VAKUUTUSYHTIÖIDEN KÄYTTÄMÄ veprotech@kolumbus.fi Myös kahvio Leikkaa talteen SK Laiteasennus ILMA-, VESI-, POISTO-, ILMALÄMPÖPUMPUT JÄÄHDYTYSLAITTEET puh EPSON avoinna ark. klo 9 17 Satakunnankatu 35, Tampere syscontrol@syscontrol.fi OSAAVA TELE- JA SÄHKÖALAN AMMATTILAINEN - Sähkösuunnittelu, urakointi, asennus ja -huolto - Yksityis-, yhteis- ja satelliittiantenni- sekä tietoverkkojen konsultointi, suunnittelu, mittaus, urakointi, asennus ja huolto - Ovipuhelimet ja kameravalvontajärjestelmät - Äänentoisto- ja AV-järjestelmien suunnittelu, urakointi, asennus ja huolto Mantantie 8, Pirkkala p tai , fax Av. ark , la Rounionk. 1, p , NOKIA LÄMPÖHALME Öljypoltinasennus ja -huolto Lämmityskattiloiden asennus ja huolto Kattilahuoneen sähkötyöt Puh Halmeentie 25, Pirkkala halme@kolumbus.fi

19 YHDISTYKSET TOIMIVAT Yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen tarkoitettu maksuton palsta. Aineistot viimeistään maanantaina klo 12. Puhelin Sähköposti: Elokolo/Elopilkku: To klo 12 yhteislaulu, pe 1.4. klo 9 perjantaipuheet, ma 4.4. klo 9 kuntosali, ke 6.4. klo 13 verenpainemittaus. Pirkkalan Eläkkeensaajat: Kyöstin kerhotalolla, Kyöstintie 6, ma 4.4. klo 8.30 boccia, klo 10 tanhut, klo laulu ja ke 6.4. klo 10 askartelukerho, klo 13 lukupiiri. Liikuntatalolla ti 5.4. klo kuntosaliryhmä 2, ke 6.4. klo 9-10 kuntosaliryhmä 1. Kevään myyntinäyttely Kyöstin kerhotalolla klo 9-13, käsitöitä, leivonnaisia ja arpajaiset. Pirkkalan Seniorit: Keväinen runo-musiikkimatinea kirkon seurakuntasalissa to 7.4. klo 12. Esiintyjät omasta yhdistyksestä sekä vierailija Plan puhallinorkesterin johtaja Jutta Jelys. Tilajärjestelyt klo 9, kuoro klo 10, lausujat klo Pirkkalan Sotaveteraanit / Naisjaosto: Kokous ti 5.4. Sirpakassa klo 16. Kokoomuksen valtuustoryhmä: Avoin kokous valtuustosalissa to klo 19. Huomaa alkamisaika! Pirkkalan Kokoomus: Kevätkokous ke klo 19 Klubiravintola Valtessa. Pirkkalan demarit: Toimikunnan avoin kokous Luupissa to klo 19. Käsitellään valtuuston asialista. Pirkkalan Vasemmistoliitto: Tavataan torilla la 2.4. klo 10 alkaen, paikalla kansanedustajaehdokkaita, tarjolla pientä suolapalaa. Kaikille avoin kokous su 3.4. klo 18 Elokolossa. Käsittelyssä valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakuntien ajankohtaiset asiat. Pirkkalan Karjala-seura: Tarinailta 7.4. klo 18 Liikuntatalolla. Evakkohaastattelujen sarja jatkuu, haastateltavina Aira ja Onni Jääskeläinen. MLL:n Pirkkalan osasto: Kaikille avoimet perhekahvilat Pereen päiväkodilla ja Kyöstin kerhotalolla ke klo ja Kurikassa pe klo Naisten höntsyporukka to klo Nuolialassa. Lisätietoja netistä: pirkkala.mll.fi Pirkanmaan Vammaistyö: Pirkkalan klubi kokoontuu ma 4.4. klo 18 Pirkankoivussa. Mietitään Mira Merjan kanssa mitähän se huhtikuu tuo tulleessaan. Pirkkalan Sydänyhdistys: Kevätkokous to klo 18 kahvila Kaffestiina, Koulutie 3. Pirkkalan Kädentaidonkerho: Kaikille avoin käsityökerho to 7.4. klo 13 Hopeakellon kerhohuoneessa, os. Suupankuja 3. Tiedustelut Jennyltä puh KAUNEUS ja TERVEYS Pirkkalan 1-tyypin diabeetikoiden avoin ryhmä: Kokoontuminen ma 4.4. klo Hopeakellon kerhohuoneessa, Suupankuja 3. Vertailemme diabeetikkojen tilannetta Pirkkalassa ja muualla Suomessa.Ohjaajana Matti Pirhonen. Pirkanmaan Muistiyhdistyksen Pirkkalan alaosasto: Alaosasto kokoontuu ti 5.4. klo 16 Hopeakellon kokoustilassa Suupankuja 3. Vertaistukiryhmät yhteistyössä Pirkkalan kunnan kanssa muistisairautta sairastaville ja omaisille jatkuvat to 7.4. klo Pirkankoivussa Lehtimäentie 2. Tarkemmat tiedot Leena Pitkänen tai leena.k.pitkanen@gmail.com Pirkkalan Kuluttajat: Avoin hallituksen kokous ti 5.4. klo 17 Elokololla. SRP:n Pirkkalan osasto: Kevätkokous ke klo 19 Hopeakellon kokoustiloissa, Suupankuja 3. SPR Ystävät: Kokous ti 5.4. Hopeakellossa klo Pirkkalan Kirjaston Ystävät: Kevätkokous ke klo pääkirjastossa. Maaliskuun kirjailijavieraana Alexandra Salmela Pirkkalan pääkirjastossa ke klo 19. Pirkkalan Työttömät: Kevätkokous to klo 14 Työpalassa. Työpala avoinna ark. klo 8-14, Teollisuustie 29, puh , sp: tyopala@ gmail.com Kuntosalivuorot jäsenille ma ja to Pirkkalan-Lempäälän 4H: Kevätkokous ke klo 18 Seppälässä, os. Aimalantie 60,Lempäälä. Pirkkalan ympäristöyhdistys: Kokoontuminen ma 4.4. klo 17:30 alkaen pääkirjaston atk-kokousluokassa. Aiheena jätteenpolttolaitokset ja Färmin kaava. Pirkkalan Reserviläiset: Kevätkokous 7.4. klo 18 Sampo -pankki. Pirkkalan Reserviupseerikerho: Kevätkokous ke klo Pirkkalan ABC-semalla. Pirkkalankylän Kalastus-/ osakaskunta: Vuosikokous ke klo Tiinan Kotiruoka, Tekijänkuja 2. Kalastuslupien myynti alkaa Korupirkassa, Suupantori 4. Pirkkalan Metallityöväen A.o. 239: Kevätkokous ti klo 16 Pataravintola Myllyssä, Myllyhaantie 6, Pla. Ruokatarjoilu. Pirkkala-Seura: Kevätkokous ke klo 19 Kaffestiinassa, Koulutie 3. Pirkkalan polut ja perinteet -hankkeen esittely. Hallitus kokoontuu klo 18. AA-ryhmä: Kokoontuminen keskiviikkoisin klo 18 os. Suupankuja 8-10 C, käynti talon päädystä. Puh. Päivi / Härmälän Martat: Menemme vierailulle 6.4 Satakunnan Lennostoon. AROMATERAPEUTTISTA HIERONTAA Terveyspisteessä oppilastyönä edullisesti 45e/1,5 h. Ajanvaraukset p. (03) Kirsti Peltomaa aromaterapeutti, reiki diplomihoitaja Pieniä uutisia TYÖSUORITUKSIA PELTIKATTO- ja ULKOMAALAUKSET Takuutyönä p Maalausliike JV Arvola TORIMYYNTIÄ Pirkkalan torilla torstaina klo 8 13 hyvää Kauhajoen PERUNAA VanGogh, Pito, Siikli, Timo ym. Nevala Viialan Kotileipomo joka torstai klo Pirkkalan torilla. KOKOUKSIA MLL:n Pirkkalan paikallisyhdistys ry KEVÄTKOKOUS ti klo Pirkkalan liikuntatalon kokoushuoneessa. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Tervetuloa! Hallitus KOKOUKSIA PIRKKALAN KUNTA TIEDOTTAA VALTUUSTON KOKOUS Valtuusto kokoontuu kello Pirkkalan kunnanviraston valtuustosalissa (Suupantie 11, Pirkkala). Kokouksen asialista on kunnan ilmoitustaululla. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä Pirkkalan kunnanvirastossa virka-aikana. Pirkkalassa Venepaikkamaksut ja -varaukset 2011 Pirkkalan Pursiseuran VUOSIKOKOUS to klo 18 kahvila Kaffestiinassa, Koulutie 3. Lisätietoja toiminnastamme on -sivuilla. Pirkkalan kunnalliset JHL ry:n sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS ti klo Rantaniityssä. Hallitus klo Kokouksessa valitaan hallinnon ja työsopimussuhteisten luottamusmies ja varalm. sekä tilapalvelun varalm. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Hallitus SuPer Pirkkalan Ammattiosasto ry 639 Sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS ti klo 18 Ruokaravintola Soppaa Soittajille, Leirintäkatu 2, Härmälä. Tarjolla pientä purtavaa. Ilmoittautuminen viim anne.marjamaki@pirkkala.fi. Tervetuloa! Hallitus PERTTI SKOGBERG VALTUUSTON PUHEENJOHTAJA Laituripaikat, lev. alle 3,00 m 120 /kausi - yli 3,00 m, lisähinta/alkava 0,5 m +20 /0,5 m - kausi 1.8. alkaen 60 %, kuukausi 30 % ja viikko 15 % Rakennetut rantapaikat 35 /kausi Luonnonrantapaikat 20 /kausi Maksut sisältävät arvonlisäveron 23 %. Rakennetut paikat: Turrissa, Loukonlahdessa, Pereellä ja Pereensaaressa. Venepaikkoja voi hakea jatkuvasti. Vuokrasuhde katkeaa, mikäli laskua ei ole maksettu määräpäivään mennessä tai venepaikkaa ei käytetä tarkoitukseensa. Venepaikkavarauksia hoitaa katja.kortelainen@pirkkala.fi, puh Luonnonrantapaikan venemerkki lunastetaan kunnanviraston yhteispalvelusta (käyntiosoite Suupankuja 2, Pirkkala, vanha kirjasto). Venemerkki kiinnitetään venepaikalle. Lisätiedot puh tai Vuokrasuhteen päättymisestä pyydetään ilmoittamaan. Pirkkala Kunnallistekniikka PALVELEMME TEITÄ LIIKENNE KUORMA-AUTO- KULJETUKSIA Muutot ym. kuljetukset Tmi Heikki Kastari heikkikastaripirkkala@suomi24.fi KOTIMAISET TYYPPIHYVÄKSYTYT UUSIOKESÄRENKAAT NYT EDULLISESTI 155/ ,- 175/ ,- 185/ ,- 185/ ,- 195/ ,- 205/ , C 198,- 195/70-15C 198,- YLI 60 KOKOVAIHTOEHTOA! myös Firestone, Bridgestone, Michelin, Nokian, Continental, Hankook ym. RENGASMYYNTI ASKOSAARI OY P. (03) Keskuojankatu 11, Sarankulma PIRKKALAINEN 19 TAKSI Ruusunoksa Bene & Late Palvelu on ilomme. P ILMASTOINTIHUOLLOT Pirkkalan AUTOSÄHKÖ OY Teollisuustie 2 B 4, Pirkkala. Av. ma-pe /sop. muk. Puh AUTOSI PUHDISTAA käsinpesut siivoukset vahaukset verhoilunpesut, ym. myös asuntoautot/-vaunut Yli 30 v. apuna autosähköpulmissa Kurikantie 5, Pirkkala Puh Pirkkalan Carwash Vesalantie 7, Pirkkala Pirkkalan Autokeskus Oy mobil-öljyt huollot korjaukset aurauskulmien mittaukset Teollisuustie 11, Pirkkala / info@pirkkalanautokeskus.fi LEHDENTEKIJÄT PALVELUKSESSANNE Antti Jokinen Päätoimittaja P Anneli Salonen Ilmoitusmyynti p Maija-Riitta Näreikkö Toimittaja p Eeva Leskinen Laskutus, Päivyri p Eija Forssell Ilmoitukset p Pirkkalainen Suupantie 2 A Pirkkala Puhelinvaihde Fax Avoinna ma-pe klo 9 16 Toimisto: konttori@pirkkalainen.com päivyri, ilmoitustori, tilaukset ym. Ilmoitukset: anneli.salonen@pirkkalainen.com yritysten ja yhteisöjen maksulliset ilmoitukset Toimitus: toimitus@pirkkalainen.com juttuasiat Kustantaja: Pirkkala-Seura ry. pj. Olli Hämäläinen p Ilmoitushinnat: alkaen:...e/pmm tekstissä... 0,93 e takasivu... 0,98 e vuosi-ilmoitukset... 0,57 e kuolinilmoitukset... 0,62 e silmäkulma... 1,55 e määräpaikkakorotus... 0,09 e Värilisä...30 e/lisäväri 4-väri e Hintoihin lisätään ALV 23 % Ilmoitustori sis. alv 9,00 e Ilmoitustori sis. alv. 12,50 e Maksuehdot: 14 pv netto. Painos: kpl Lehtitilaushinnat Pirkkalan ulkopuolelle alkaen: Kotimaa e Eurooppa e Muut alueet e Sivunvalmistus: Taittoteam Oy Painopaikka: Pirkanmaan Lehtipaino Oy, Tampere 2011 Jakoalue: Pirkkala, Härmälä, Rantaperkiö, Rautaharkko, Vihilahti Jakelu: Taajama-alueet TAMPEREEN YKKÖSJAKELUT OY Jakelumuistutukset: p Haja-asutusalue Pirkkalassa POSTIN LEHTIPALVELUT Jakelumuistutukset: Pirkkalainen p ILMESTYY KESKIVIIKKOISIN Ilmoitusten viimeinen jättöaika ma klo 15 Päivyrin viimeinen jättöaika ma klo 12 VASTUU ILMOITUSTEN VIRHEISTÄ Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan määrättyinä päivinä. Emme vastaa puhelimitse saadun aineiston virheistä. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. Huomautukset on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai ilmoitukseen tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien.

20 20 PIRKKALAINEN Vanhat filmit digimuotoon kirjastossa Juuri nyt! PIRKKALAN pääkirjaston digitointiasema on täydentynyt nauhurilla, jolla pystyy toistamaan 8 millin videokasetteja. - Saimme laitteen lahjoituksena eräältä asiakkaaltamme. Nyt siis myös 8 mm:n analogiset videokasetit pystyy muuttamaan digitaaliseen muotoon, kertoo Merja Rostila kirjastolta. Opetusministeriö on myöntänyt Pirkkalan kirjastolle avustuksena euroa tälle vuodelle kokeilu- ja kehittämistoimintaan. Rahalla on tarkoitus täydentää digitointiaseman varustusta sekä järjestää videoeditointikurssi kirjaston tiloissa. Tarkoituksena on hankkia ainakin toinen videonauhuri vhs-kasettien suoraan siirtoon dvd-levyille sekä laite kaitafilmien siirtoon Niin kauan kuin tuotteita riittää! Freddy Hyviä lukuhetkiä Rain Maaliskuun Maaliskuun markkinat markkinat NICCOLEI:n tehtaanmyymälässä tehtaanmyymälässä KEVÄTUUTUUDET SAAPUNEET! Pitkä rekillinen vaatteita ʼnņņņ 097 KHQJLWWlY\\V ʼnņņņ PP YHVLSLODUL ŇŇŋ Ħ ŇŌŋ FP 20E VAATE tai 5 vaatetta 80E Teemana Elotie 8, Ylöjärvi Puh: Ark la Hööks HEVOSURHEILU Kauneus ja terveys s +% n s 4/ n s 0% n s -! n %DUT VOIMASSA VAIN NËMË PËIVËT Keskiviikkona Soita ilmoituksesi: p , anneli.salonen@pirkkalainen com Lue missä vain Turkkirata 30, PIRKKALA P tai PAIKALLISIA JA GOURMET-TUOTTEITA K-CITYMARKETISTA HUOM: Kotitalouksille, ei jälleenmyyjille. HINNAT VOIMASSA TO-LA , ELLEI TUOTTEEN KOHDALLA TOISIN MAINITA. PALVELEMME SU KLO TERVETULOA! Tarjoukset myös netissä tlk Velkopopovichky V Ve ellk ko op pop opov ovic ichk hky ky Savuhovi Orginal olut 0,5 l sis. pantin 0,15, 2,68/l. Voimassa siskon makkarat luonnonsuoli Suomi 1090 kg Ahon Salosen maustetutt jogurtit 500 g Pimeä pullo salaatinkastikkeet 500 g, 7,98/kg kg 190 kpl 3,80/kg tarjous ei koske ke llakkajogurttia ak ak akk akka kka ajjo ajo ogur gu gu urr ttti tttia 399 kpl kg Lihamestarin L Li ih ha am me essttar ta arrin in karitsan ulko- ja sisäfilee marinoituna Espanja Jussihannan leipomon valkosipulijuusto patonki 230 g, vehnäpatonki kpl 300 g kg Lime Li L ime em marinoidut arin ar in o oiidu d ut jättikatkaravut Bangladesh kpl ,98/kg kpl Leivon Leipomon Arinarievä 500 g 3,38/kg -32 % kg Kalamestarin Kal Ka K a allame am ame mesta me ttarin rriiin n graavilohisiivut Norjan lohesta PERJANTAINA 1.4. klo JÄRVIKYLÄN PUUTARHAN YRTTI & SALAATTIKONSULENTTI. PERJANTAINA 1.4. klo ERIKOISHEDELMÄKONSULENTTI MAISTATTAA ERIKOISHEDELMIÄ. Plussakortilla: Ikaalisten siementön vihreä rypäle 500 g 79 1 rs Chile. Hinta ilman korttia 2,69/rs (3,58/kg) Järvikylän Jääsalaattipussi 100 g Suomi 12,90 kg 29 1 ps PIRKKALA Palmrothintie 2, Pirkkala, puh MA PE 9 21, LA 9 18, SU Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min (sis alv 22%), matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min (sis alv 22%) ,17-5,43/kg Makutuote Mummon Pitko 500 g Lisätiedot Vastuullisuus luomu lehtija tammenlehtisalaattiruukut Suomi 125 rkk

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Jos suunnittelet muuttoa, on hyödyllistä pohtia etukäteen, millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Lauritsalan pilotin tilannekatsaus

Lauritsalan pilotin tilannekatsaus Lauritsalan pilotin tilannekatsaus 7.3.2014 Minna Lignell, Marja Kosonen, Ritva Simpanen, Satu Simolin Taustalla palveluverkkouudistus Eksoten johtoryhmä on määritellyt organisaation strategianmukaiset

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe Ilolan perhe 1 Pentti ja Liisa ovat Reinon, Jaanan ja Veeran isä ja äiti. Heidän lapsiaan ovat Reino, Jaana ja Veera. 'Pikku-Veera' on perheen nuorin. Hän on vielä vauva. Henry-vaari on perheen vanhin.

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Apua, tukea ja toimintaa

Apua, tukea ja toimintaa Soita meille numeroon 050 4440 199 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@mereo.fi. Tavataan ja keskustellaan yhdessä tilanteestasi. Teemme sinulle henkilökohtaisen, hyvin vointiasi tukevan

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17.

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17. Jaksovinkit 6 Iltaopetus 7.4. 13.5. Iltaopetuksen kokeet 6. jaksossa: B-koodi: 14.5. D-koodi: 19.5. C-koodi: 15.5. E-koodi: 20.5. Kokeiden palautus: 21.5. Rehtori Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on

Lisätiedot

Valittu Vertausluku nro

Valittu Vertausluku nro Valitut ja varamiehet vertausluvuittain Sivu 1 Valittu Järj Ehdokas Ryhmä Äänet Vertausluku nimi 1. 116 Routamaa, Hannu KOK 504 2851,000 pankinjohtaja 2. 163 Rissanen, Helena SDP 488 2195,000 pormestari

Lisätiedot

VUOSIRAPORTTI Susanna Winter Kriisipuhelintoiminnan päällikkö Suomen Mielenterveysseura. mielenterveysseura.fi/kriisipuhelin

VUOSIRAPORTTI Susanna Winter Kriisipuhelintoiminnan päällikkö Suomen Mielenterveysseura. mielenterveysseura.fi/kriisipuhelin VUOSIRAPORTTI 2018 Susanna Winter Kriisipuhelintoiminnan päällikkö Suomen Mielenterveysseura /kriisipuhelin Vuonna 2017 avioeroon päättyi 13 485 avioliittoa, hieman edellisvuotta vähemmän. (Tilastokeskus)

Lisätiedot

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun? Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Ota mukaan! Palvelubussi Aikataulu. Voimassa 15.9.2014 alkaen

Ota mukaan! Palvelubussi Aikataulu. Voimassa 15.9.2014 alkaen Ota mukaan! Palvelubussi Aikataulu Voimassa 15.9.2014 alkaen Palvelubussi Palvelubussi palvelee pirkkalaisia ikäihmisiä ja liikuntaesteisiä. Kyytiin pääsee kättä nostamalla reitin varrelta. Kyytiin pääsee

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Esityslista. Klo 17 varainhoidosta puhumassa Arto Virtanen ja Lea Rajamäki Nordeasta

Esityslista. Klo 17 varainhoidosta puhumassa Arto Virtanen ja Lea Rajamäki Nordeasta KIRKKONEUVOSTO 3/2016 1 (7) Aika Keskiviikko 4.5.2016 n. klo 17:20 - Kahvitarjoilu klo 16:45- Klo 17 varainhoidosta puhumassa Arto Virtanen ja Lea Rajamäki Nordeasta Paikka Seurakuntakeskus, Arkki KÄSITELTÄVÄT

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Pohjoinen hyvinvointialue. Palautteet ja kehittämisideat tilaisuuksiin osallistujilta

Pohjoinen hyvinvointialue. Palautteet ja kehittämisideat tilaisuuksiin osallistujilta Pohjoinen hyvinvointialue Palautteet ja kehittämisideat tilaisuuksiin osallistujilta Mitä hyvää on nykyisissä palveluissa? Hyvä palvelu; ammattitaitoiset työntekijät; kaikki palvelut pelaavat Haukiputaalla

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Tasavallan presidentin vaali

Tasavallan presidentin vaali Tasavallan presidentin vaali 2012 Selkoesite Presidentinvaali Tämä esite kertoo presidentinvaalista, joka järjestetään Suomessa vuonna 2012. Presidentin tehtävät Presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa

Lisätiedot

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Syyskuun 2015 ohjelma Viikko 37 Maanantai 7.9 8.30 16.00 *Perhekerhoon

Lisätiedot

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

Sisällys. Esipuhe Aakkoset ja koulussa Torilla 80

Sisällys. Esipuhe Aakkoset ja koulussa Torilla 80 Sisällys Esipuhe.... 6 0. Aakkoset ja koulussa 8 Aakkoset Koulusanat Mikä sinun nimi on? Tavaaminen 4. Torilla 80 Isot numerot Mitä maksaa? Ruokia ja juomia Millainen? Partitiivi Negatiivinen verbi ko/kö-kysymys

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009 . (tulostettava pdf-versio) sivu 1(5) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Su 6.12. klo 16 Partiolaisten harjoitukset alkavat jo klo 15.15 Olethan silloin paikalla! Jyväskylän vapaaseurakunnassa (Puutarhakatu

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Muistutuksena:

JÄSENTIEDOTE. Muistutuksena: JÄSENTIEDOTE SISÄLTÖ 1/2019 Pieni ele -keräys Elämää epilepsian kanssa Kevätkokous Kesäretki Kaverikahvila Vertaistuki Liikuntatapahtumat Liikuntakerho Pipot ja käsineet Uusi palvelutoimistomme Yhteystiedot

Lisätiedot

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTIEN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT JA TAVOITTEET: Toimintamme arvot : 1. Kodinomaisuus 2. Lämpö 3. Turvallisuus 4. Yhteistyö Toiminnan

Lisätiedot

J U V A N K U N T A T I E D O T T A A

J U V A N K U N T A T I E D O T T A A K U U L U T U S J U V A N K U N T A T I E D O T T A A Kunnanvirasto on avoinna ma - pe klo 9.00-16.00 Lähiosoite: Juvantie 13, 51900 Juva Puh. 040 755 1100, telefax 015 651 601 Sähköpostiosoite: juva.kunta@juva.fi

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä:

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä: TypingMaster Online asiakaskyselyn tulokset Järjestimme toukokuussa asiakkaillemme asiakaskyselyn. Vastauksia tuli yhteensä 12 kappaletta, ja saimme paljon arvokasta lisätietoa ohjelman käytöstä. Kiitämme

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

3/2014. Tietoa lukijoista

3/2014. Tietoa lukijoista 3/2014 Tietoa lukijoista Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden, Suomen 2. luetuimman päivälehden, kuukausiliite. Se on maaseudulla asuvalle ihmiselle tehty aikakauslehti. Lehti on onnistunut tehtävässään ja

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12 Kuukausitiedote huhtikuu 2013 Turuntie 12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin

Lisätiedot

P. Tervonen 11/ 2018

P. Tervonen 11/ 2018 P. Tervonen 11/ 2018 Olen 50 vuotias puhdistuspalvelualan kouluttaja Minun tyttäreni on sairastunut psyykkisesti, hänen ikänsä on 14 v Minulla on mies ja kaksi muuta lasta, toinen heistä on muualla opiskelemassa

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun NASTOLAN SEURAKUNTA RIPPIKOULUINFO 2013 2/5 Ketkä vuorossa? Nyt on aika ilmoittautua rippikouluun. Rippikoulussa sinulla on mahdollisuus pohtia tärkeitä elämään ja

Lisätiedot

Hämeenkoski kutsuu asumaan ja onnistumaan!

Hämeenkoski kutsuu asumaan ja onnistumaan! Hämeenkoski kutsuu asumaan ja onnistumaan! Kangasala 12 Padasjoki 24 Heinola Hyvien yhteyksien varrella 53 Asikkala 10 54 Hämeenlinna Janakkala Riihimäki Hyvinkää 3 Lammi HÄMEENKOSKI Kärkölä 4 Hausjärvi

Lisätiedot

Bob käy saunassa. Lomamatka

Bob käy saunassa. Lomamatka Bob käy saunassa 1 Mitä sauna merkitsee suomalaiselle? 2 Mitä tehtäviä saunalla on? 3 Missä kertoja saunoi ensimmäisen kerran? 4 Kuka oli Leena? 5 Millainen Leena oli? 6 Mitä Leena teki saunassa? 7 Mitä

Lisätiedot

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika. Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. 3. Minulla on riittävästi aikaa

Lisätiedot

t i e d o t t a a! MÖKKIP MÖKKIPOSTI Toukokuu 2016 KIRJASTO TIEDOTTAA KUNNANVIRASTO SULJETTUNA LAITAKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Porissa 20.4.

t i e d o t t a a! MÖKKIP MÖKKIPOSTI Toukokuu 2016 KIRJASTO TIEDOTTAA KUNNANVIRASTO SULJETTUNA LAITAKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Porissa 20.4. MÖKKIP MÖKKIPOSTI Toukokuu 2016 t i e d o t t a a! Palstamillimetrin hinta 1.1.2013 alkaen 0,99 (sis.alv 24%) LAITAKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Laitakarin alue tullaan kaavoittamaan. Tämä tarkoittaa sitä

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA Halsuan kuntatiedote vko 46 / 2018 Seuraavaan ilmoitukset to 22.11.2018 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % (hinnat koskevat A4-kokoista

Lisätiedot

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018 Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

Omaistuki Jällivaaran kunnassa. Valokuva: andreaslundgren.com

Omaistuki Jällivaaran kunnassa. Valokuva: andreaslundgren.com Omaistuki Jällivaaran kunnassa Valokuva: andreaslundgren.com Julkaisija: Jällivaaran kunnan sosiaalihallinto omaistuen kehittämistä koskevan projektin (2007 2008) puitteissa. Teksti: Ann-Louise Lundgren.

Lisätiedot

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen

Lisätiedot

ABI-INFO. 1. YO-Kirjoitukset 2. Penkkarit 4. Todistukset 5. Muuta

ABI-INFO. 1. YO-Kirjoitukset 2. Penkkarit 4. Todistukset 5. Muuta ABI-INFO 1. YO-Kirjoitukset 2. Penkkarit 4. Todistukset 5. Muuta YO-koepäivät Ma 12.2. äidinkieli/ käytössä 2 salia ja yksi luokka. Paikalla oikeassa paikassa klo 8.30. Tarkista koepaikkasi kanslian edessä

Lisätiedot

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen PÄIVITETTY 2016 Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen perusteella Seinäjoen kaupunki. Tässä esitteessä kerrotaan järjestettävien

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) , JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry Asiakkaiden tyytyväisyys Tammilehdon päivähoidon palveluun 2019 SISÄLLYS 1. PALVELUKESKUS TAMMILEHDON PÄIVÄHOITO 2. ASIAKASTYYTYVÄISYYSTUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN 3. ASIAKKAIDEN TYYTYVÄISYYS PALVELUKESKUS

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille 1. Tässä opintojaksossa painotetaan työelämätaitoja ja yrittäjyyttä. Lisäksi käsitellään lyhyesti oman talouden suunnittelua.

Lisätiedot

Suomalainen kulttuuri ja elämäntapa

Suomalainen kulttuuri ja elämäntapa 2009-2013 Suomalainen kulttuuri ja elämäntapa Suomalainen ajankäyttö Suomalainen viestintä ja käytöstavat Suomalainen elämäntapa Aikatauluja ja sovittuja tapaamisaikoja on hyvä noudattaa täsmällisesti.

Lisätiedot

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti. Lokakuu 2017

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti. Lokakuu 2017 Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti Lokakuu 2017 Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkosto- ja koulutusilta ilmoittaudu mukaan nyt! Syksyn kiehtova verkosto- ja koulutusiltamme järjestetään Ursan tähtitornilla

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

Lapset ja nuoret jäävät liian yksin huolineen. Lasten ja nuorten puhelin ja netti vuonna 2007

Lapset ja nuoret jäävät liian yksin huolineen. Lasten ja nuorten puhelin ja netti vuonna 2007 Lapset ja nuoret jäävät liian yksin huolineen. Lasten ja nuorten puhelin ja netti vuonna 2007 Kerro aikuiselle, jolla on aikaa kuunnella. Kaikenlaiset asiat, fiilikset ja tapahtumat kannattaa jakaa läheisille

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Marjo Virkkunen palvelutalon johtaja Onnellinen elämä syntyy välittämisestä ja kuuntelemisesta. Yhdessä olemisesta ja tekemisestä Alkoi Vire Koti

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla toukokuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla toukokuu 2017 Maanantai 1.5. Vapunpäivä Tiistai 2.5. YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla toukokuu 2017 9.30-10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä seisten 3 ohjaajana Hanna Nikander 10.30-11.15 Liikettä niveliin

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018 Sunnuntai 1.7. Maanantai 2.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna Nikander 13.30-14.30 Puistokonsertti: The Swing Eagles

Lisätiedot

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%)

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%) 1 Johdanto Tämän tutkimusyhteenvedon tehtävänä on antaa tietoja kansalaisten liikunnan ja kuntoilun harrastamisesta. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää, missä määrin kansalaiset harrastavat liikuntaa

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 Maanantai 1.1. 12.00-12.30 Katsotaan yhdessä Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe, TV1 / Tarjolla pientä naposteltavaa Tiistai 2.1. 10.30-11.15

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5

Lisätiedot

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA Naisagronomien jäsenkirje 2/2014 28. lokakuuta 2014 HYVÄ NAISAGRONOMI Syksy on jo pitkällä ja pian on taas vuosikokouksen aika, toivottavasti pääset osallistumaan. Kaipaamme myös ajatuksiasi ja toiveitasi

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

Yleisesti. Siirtyminen sähköiseen YO-kokeeseen

Yleisesti. Siirtyminen sähköiseen YO-kokeeseen Vanhempainilta YO-tutkinnosta 26.1.2016 Yleisesti Ylioppilastutkinnon toimeenpanosta vastaa ylioppilastutkintolautakunta (YTL) ylioppilastutkinto.fi Ylioppilastutkinto on valtakunnallinen päättötutkinto

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014

Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014 Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014 Lisätietoja: kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 KEVÄTTÄ KYNTTELISTÄ Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin klo 9-14, Puistotie 5

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

YO-info S2014 3.9.2014. rehtori Mika Strömberg

YO-info S2014 3.9.2014. rehtori Mika Strömberg YO-info S2014 3.9.2014 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI MATEMATIIKKA AINEREAALI HUOM! * yksi vaativampi koe (A-kieli/pitkä

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 Varhaiskasvatussuunnitelma Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 1. AVOIMEN VARHAISKASVATUKSEN PALVELUT Avoimet varhaiskasvatuspalvelut kunnassa on jaettu kolmeen päätaajamaan kirkonkylään, Rajamäkeen ja

Lisätiedot