MELLANON VUOSI 2012 ON TÄYNNÄ HUIPPU- UUTUUKSIA!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MELLANON VUOSI 2012 ON TÄYNNÄ HUIPPU- UUTUUKSIA!"

Transkriptio

1 M Suomen Posti Oyj Puutuoteteollisuuden uutis- ja ammattilehti 2 / MELLANON VUOSI 2012 ON TÄYNNÄ HUIPPU- UUTUUKSIA! Ovimalleja, sävyjä, vetimiä, liukuovijärjestelmiä sekä paljon muuta... SUOMALAISTA LAATUTYÖTÄ Kivistöntie 36, LAPINLAHTI Hallipussi 4, PIEKSÄMÄKI puh

2 2 Puu&Tekniikka numero 2 /2012 Kustantaja Puu & Tekniikka Oy Tikusta asiaa USA:n sahatavaratuonti nousi loppuvuodesta USA:n sahatavaran tuonti kasvoi viime vuoden viimeisellä neljänneksellä seitsemän prosenttia 5,6 miljoonaan kuutiometriin.tuonti tulee pääosin Kanadasta, Euroopasta tuli vain kuutiota. Ruotsalaisten osuus tästä oli kuutiota. Alkuvuoden laskevien tuontilukujen vuoksi koko viime vuoden tuonti Kylmä sää hiljentää rakentamista Saksassa Kylmät säät ovat hiljentäneet Pohjois- ja Itä-Saksassa rakentamista voimakkaasti. Ulkona ei juuri ole rakennettu, talotehtaat toimivat varastotilojensa puitteissa, mutta ne alkavat pian täyttyä. Puutavarakauppa onkin hiljentynyt voimakkaasti helmikuun alun jälkeen. Myöskään kuorma-lava ja pakkausteollisuuden kysyntä ei ole vetänyt toivottuun tapaan. Itä-Euroopasta on tullut sahatavaratarjontaa, mikä on estänyt sahateollisuutta saamasta läpi pakkaustuotteisiin soveltuvan Kuva: Stora Enso Päätoimittaja Maija-Liisa Saksa puh Toimitus Kimmo Janas Faktapro Oy PL 4, Espoo puh. (09) puh kuitenkin laski pari prosenttia ja oli 21,5 miljoonaa kuutiota. Sahatavaran vienti USA:sta kasvoi peräti neljänneksellä 3,6 miljoonaan kuutioon. Aasian vienti kasvoi yli 70 prosenttia ja oli lähes 1,8 miljoonaa kuutiota. Kiinan vienti lähes kolminkertaistui noin miljoonaan kuutiometriin. sahatavaran toivottuja hinnannousuja. Talvikaudesta johtuen vientimarkkinoillakaan ei ole ollut havaittavissa merkittävää kysynnän piristymistä. Ainoana lievänä poikkeuksena on ollut UK, mutta sielläkään hinnankorotuksia ei ole onnistuttu viemään läpi. Saksan sahateollisuus valittaa kilpailukykynsä häviämistä johtuen korkeista raaka-aineiden hinnoista. Vaikka kuusitukkien hinta on hieman tullut alas, ei se ole vaikuttanut riittävästi saksalaisten sahojen kilpailukykyyn. Ilmoitusmarkkinointi Sana-Saku Oy Maija-Liisa Saksa Muuttolinnunreitti 23 A Espoo Tilaukset/ osoitteenmuutokset Puu&Tekniikan tilaus on veloitukseton. Paino Allatum Oy, Mikkolantie 24, Pori Saksan huonekaluteollisuus vauhdissa Saksalaiset ovat innostuneet tilaamaan makuuhuoneiden kalusteita alkuvuodesta ja tilanne on nyt paras vuosikausiin. Myös vienti on vetänyt, vaikka markkinoilla onkin isoja vaihteluja. Saksankieliset maat ovat tehneet tilauksia pirteästi, Benelux-maissa on ollut hiljaisempaa jo syksystä alkaen ja saksalaiset Ruotsin vienti marraskuussa Ruotsin viime marraskuun sahatavaran ja höylätuotteiden vienti pysyi edellisvuoden tasossa ja oli miljoona kuutiometriä. Vienti Eurooppaan laski kolme prosenttia, mutta vastaavasti nousi Pohjois- Afrikkaan saman verran prosentteina. Tammi-marraskuussa 2011 Ruotsin sahatavaran kokonaisvienti oli 10,8 miljoonaa kuutiometriä, vajaan prosentin enemmän kuin edellisvuoden Venäjän sahatavaran tuotanto 20 miljoonaa kuutiota Venäjän tullin julkaisemista tiedoista käy ilmi, että myös metsäteollisuuden vientimäärät olivat kasvussa viime vuonna sanomalehtipaperia lukuun ottamatta. Raakapuun vienti väheni. Sahatavaran tuotanto nousi seitsemällä prosen- Maksuton! Tilaa veloituksetta! Tilaukset / osoitteenmuutokset / tilausten lopetukset: Pyydämme sinua ystävällisesti tekemään sinulle veloituksettoman lehden tilausta koskevat muutokset sivuillamme ja valitse vasemmalla olevasta valikosta oikea vaihtoehto. Näin tiedot päivittyvät viiveettä ja oikein! Ilmoitusten peruuttaminen ja reklamaatiot Ilmoitus on peruttava viikkoa ennen lehden ilmestymistä. Reklamaatiot viikon kuluessa lehden ilmestymisestä kirjallisena. Ilmoitusaineistot Suositeltavin tiedostomuoto on Adobe Acrobatilla tehty painokelpoinen pdf-tiedosto, johon kaikki tarvittavat fontit, kuvat ja ovat menettäneet siellä myös markkinaosuuksiaan, erityisesti edullisimmissa litteiden tuotteiden hintaryhmissä. Makuuhuoneiden kalusteiden valmistajien käyttöaste on parantunut merkittävästi ja monet käyvät täysillä näillä näkymin ainakin ensimmäisen neljänneksen. Toimitusaikoja on jouduttu myös pidentämään. vastaavana aikana. Euroopan vienti kasvoi 0,3 prosenttia 7,2 miljoonaa kuutioon, Afrikan vienti laski lähes seitsemän prosenttia kahteen miljoonaan kuutioon. Aasian vienti nousi 14 prosentilla 1,4 miljoonaan kuutioon. Suurimmat kasvuluvut olivat Saudi-Arabiassa (24 prosenttia, kuutiota), Kiinassa (42 prosenttia, kuutiota) ja Israelissa (42 prosenttia, kuutiota). tilla 20,3 miljoonaan kuutiometriin, vienti lisääntyi edellisvuodesta 11 prosenttia. Vaneria tuotettiin kolme miljoonaa kuutiota, nousua oli 12 prosenttia. Lastulevyn valmistus oli 6,6 miljoonaa kuutiota, kasvua peräti 22 prosenttia. Raakapuuhakkuut olivat 111 miljoonaa kuutiota, kolme prosenttia edellisvuotta suuremmat. Eniten kasvoivat havupuiden hakkuut, neljällä prosentilla lähes 69 miljoonaan kuutioon. Raakapuuta vietiin lähes 21 miljoonaa kuutiota, kaksi prosenttia edellisvuotta vähemmän. Levikki: yli kpl, yli eri toimipaikkaan kattaen koko puutuoteteollisuuden: sahat, talo- ja levyteollisuuden, puutavaraliikkeet, rakennuspuusepänteollisuuden, kalusteja huonekaluteol lisuuden ym. pienvalmistajat, arkkitehtitoimistot ja sisustussuunnittelijat, rakennusinsinööritoimistot, kuntien elinkeinojohtajat, oppilaitokset sekä teknisen työn opettajat ym. alasta kiinnostuneet. grafiikka on sisällytetty. Aineiston värierottelu on tehtävä oikealla ICC-profiililla. Lisätiedot ja aineisto-ohjeet Baltian sahatavaran kysyntä lisääntynyt Balttilaisten sahojen näkymät ovat alkuvuodesta positiivisia, vaikka tilauskannat ovatkin lyhyitä eikä Keski-Eurooppaan ole juuri tehty neljännesvuoden sopimuksia aikaisempien vuosien tapaan. Ranskan ja Britannian kysyntä on ollut Saksaa ja Alankomaita parempaa alkuvuodesta. Pohjois-Afrikka on ollut parhaita markkina-alueita, erityisesti Egyptissä on ollut voimakasta kysyntää. Siellä myös hinnat ovat nousseet Eurooppaa enemmän. Balttilaiset toimittajat pitävät suomalaisia jatkuvina kilpailijoina. Suomalainen sahatavara on vain hiukan balttilaista kalliimpaa ja suomalaiset ovat joustavampia toimittajia. Balttilainen sahatavara on noussut keskimäärin viisi euroa kuutiolta verrattuna viime vuoden viimeiseen neljännekseen. Höylätuotteiden kysyntä on ollut hyvää erityisesti puutarhatuotteiden osalta Britanniassa, jossa balttilaiset ovat vieneet markkinoita ruotsalaisilta höylätuotteilta. MDF:n ja HDF:n kysyntä vaihtelee Viime vuoden kolmannella neljänneksellä Saksan MDF/ HDF-tuotteilla on ollut vaihtelevaa kysyntää: HDF:n tuotantomäärät nousivat verrattuna edellisvuoden vastaavaan aikaan kun MDF:n tuotantoa puolestaan vähennettiin 11 prosenttia kuutiometriin. Koko tammisyyskuun jaksolla Saksan MDF:n tuotanto laski kymmenen prosenttia kuutioon. HDF:n tuotanto puolestaan nousi yli kahdeksan prosenttia 1,2 miljoonaan kuutiometriin kolmen ensimmäisen neljänneksen aikana. Muut käytettävät ohjelmat: Freehand, InDesign, Photoshop, Adobe Illustrator. Värit määritellään prosessiväreinä (CMYK). Kuvat ja grafiikka korkearesoluutioisina USA:n sahatavaratuotanto noussut Pohjois-Amerikan sahatavaran tuotanto nousi viime vuoden tammi-syyskuussa kuusi prosenttia 88 miljoonaan kuutiometriin edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. USA:n tuotanto kasvoi yhdeksän prosenttia 48 miljoonaan kuutioon, Kanadan kaksi prosenttia 40 miljoonaan kuutioon. Kolmannen neljänneksen kasvuvauhti hiipui ja kokonaistuotanto pysyi toisen neljänneksen tahdissa ja oli yhteensä 29,5 miljoonaa kuutiometriä, josta USA:n osuus oli 16 miljoonaa kuutiota. Merkittävänä syynä tuotannon kasvuun on ollut Kiinan viennin lisääntyminen. Konttihinnat nousevat Useat laivayhtiöt ovat ilmoittaneet reippaista rahtihintojen nousuista maaliskuun alussa reiteillä Kiinasta Eurooppaan ja Venäjälle. Korotukset ovat dollaria/teu tai dollaria/40jalan kontti. Hinnannousut merkitsevät Kiinasta Eurooppaan rahtihintojen yli kaksinkertaistumista. Hinnankorotuksia perustellaan viimeisen vuoden ajan laskeneilla hinnoilla, kustannukset ovat kuitenkin pysyneet joko entisellään tai jopa nousseet. Chilen havusahatavaran vienti kasvoi Chilen sahatavaran vienti kasvoi viime vuonna 18 prosentilla 2,3 miljoonaan kuutiometriin. Toimitukset Kiinaan kasvoivat peräti 54 prosentilla kuutioon. Myös Japanin vienti kasvoi reippaasti, 29 prosenttia, yli kuutioon. USA:n vienti romahti 45 prosentilla kuutioon. Tikut kokosi mls, lähde: Euwid tiff- tai eps -muodossa. Fontit Adoben PostScript-fontteja. Mikäli käytetään muita kirjasimia, tekstit täytyy vektoroida tai liittää tarvittavat fontit mukaan. Aineiston toimitus: Sähköpostilla: Taitto Adverbi Oy, Itäportti 4 B, Espoo. Puh. (09)

3 numero 2 /2012 Puu&Tekniikka 3 P ä ä k i r j o i t u s Menestyksen avaimet ovat ulottuvilla Maija-Liisa Saksa Päätoimittaja Velloneesta euron kriisistä huolimatta talouselämästä kuuluu positiivisia uutisia. Viime viikolla kerrottiin USA:n pörssin yltäneen korkeimmalle tasolle sitten kevään Maan työttömyys on myös hellittänyt ja uusia rakennuksia aloitetaan aiempaa enemmän. Niin suomalaiset kuin muiden Euroopan maiden sahurit ovat näitä uutisia odottaneet, sillä USA:n talonrakentamisen virkoaminen merkitsee kunnon piristysruisketta maailmanlaajuiselle sahatavaran ja puun jatkojalosteiden käytölle. Jos USA:n piristymisen rinnalla Kiinan jatkuva puun käytön lisääntyminen jatkuu, ollaan pian tilanteessa, jossa puun kysyntää ja tarjontaa ei saada tasapainoon. Toisaalta markkinat yleensä palauttavat ainakin jonkinlaisen tasapainon: joko hinta nousee niin, että kysyntä laskee tai kilpailevat tuotteet valtaavat markkinoita ja laskevat kysyntää. Suomessa on viime aikoina julkistettu jälleen merkittäviä puurakentamisen hankkeita ja yhä useammat kaupungit, uusimpana esimerkkinä Espoo, ovat ottaneet puurakentamisen huomioon yhtenä varteenotettavana, ekologisesti järkevänä ja koko kansantaloutta hyödyntävänä vaihtoehtona. Jääväthän puurakentamisen kaikki panokset kiertämään kotimaahan: puusta saatava kantohinta elvyttää taloutta ympäri maata, puun korjuu ja jatkojalostus rakennusvaiheineen tarjoavat työpaikkoja suurelta osin Kehä III:n ulkopuolella. Ja prosessin lopputulos, puinen rakennus sitoo hiiltä koko elinkaarensa ajan. Puurunkoinen Tukholman kuninkaanlinna on uhmannut Itämeren syysmyrskyjä ja keskikesän auringonpaahdetta yli neljännesvuosituhannen ajan. Puu soveltuu monimuotoiseen rakentamiseen, mutta aivan joka paikkaan sitä ei kannata ainakaan sellaisenaan käyttää, ja usein erilaiset yhdistelmäratkaisut toimivat hyvin. Hyvänä esimerkkinä on Tukholman vanhan kaupungin puurunkoiset rakennukset ja erityisesti kuninkaanlinna, Ruotsin suurin vanha puurakennus. Puukerrostalorakentaminen saa tavoitellun kymmenen prosentin markkinaosuuden vain kilpailukykyisellä tuotannolla ja tarjoamalla ostajalle houkuttelevan vaihtoehdon jo olemassa olevien ratkaisujen lisäksi. Tehtävä ei ole aivan yksinkertainen, sillä betoniteollisuus ei ole enää luvun harmaata laatikkoarkkitehtuuria, vaan ala pystyy tarjoamaan mielenkiintoisia vaihtoehtoja niin talojen julkisivuihin kuin rakenneratkaisuihin. Kaikille pelkkä katto pään päällä ei riitä, vaan kodista, kotitalosta ja sen ympäristöstä halutaan saada myös silmäniloa. Puuteollisuudella on siis työsarkaa edessään. Mahdollisuudet menestykseen ovat hyvät, mutta pelkkään tuotantolähtöisyyteen ei kannata, jälleen kerran, tukeutua. OSMOTTU LUONNOLLISESTI Kasviöljy- ja luonnonvahapohjainen OSMO COLOR Öljy vaha on hengittävä, kulutusta kestävä, vettähylkivä pinta käsittely puulattioille. Väritön + kahdeksan sävyä kuultavan valkoisesta ruskeanmustaan. Lisätietoja: puhelin: (019) , sähköposti:

4 4 Puu&Tekniikka numero 2 /2012 Professori Rainer Mahlamäki: Haasteita riittää Vaikka puusta rakentaminen on perinteinen rakennustapa, se ei välttämättä onnistu nyky-yhteiskunnassa täysin kivutta. Professori, arkkitehti, SAFA Rainer Mahlamäki näkee puurakentamisessa myös varoittavia piirteitä. Espooseen rakennettava Luontokeskus Haltia piti alunperin tehdä rankarakenteisena, paikalla rakennettavana puutalona, johon käytiin hakemassa vaikutteita mm. Keski-Euroopassa toteutetuista puurakennuksista. Kiinnitimme huomiota varsinkin työtarkkuuteen, kuinka ikkunat ja ovet oli sovitettu talon runkoon jne., muistelee Mahlamäki. Mutta kun Haltian suunnitelmia sitten kilpailutettiin, ei rakentajia tuntunutkaan löytyvän Suomesta. Suurten valtakunnallisten urakoitsijoiden oli liittouduttava pienempien puuosaajien kanssa, mutta niitäkään ei tahtonut löytyä. Loppujen lopuksi paikalla rakennettava versio kaatui korkeisiin rakennuskustannuksiin, ja tilalle valittiin elementtitekniikka. Toistuuko historia? Puurakentamista suunnataankin Mahlamäen mukaan tänä päivänä paljolti elementtirakentamiseen. Asuinrakentamisessahan se taitaa olla ainoa tapa, millä voidaan edetä. Näen siinä kuitenkin myös varoittaviakin piirteitä, hän toteaa. Minulla on pieni pelko, että jos puurakentaminen Me suunnittelijat joudumme rutistamaan asuinkerrostalojen pohjaratkaisuja kuin rusinaa, että jokainen neliö saadaan hyötykäyttöön, Mahlamäki huomauttaa. jatkaa elementoitumista eli osat tehdään valmiiksi tehtaalla lämpimissä olosuhteissa ja asennetaan pienellä työllä paikoilleen työmaalla, niin lopputulos on sama kuin betoniteollisuudella luvuilla, Rainer Mahlamäki toteaa ja muistuttaa, kuinka paikalla valettu hieno betonitekniikka unohdettiin ja alettiin koota elementeistä. Ja seuraukset voimme nähdä tänä päivänä. Yksipuoliset rakentamisen tavat, vain yksi rakentamisjärjestelmä eli kantavat elementtiseinät ja ontelolaatat. Jos jatkamme samalla tiellä, se ei kehitä muuta rakentamisen toteutustapaa kuin elementtiteknologiaa. Suurimmat puurakentamisen haasteet löytyvät asuinrakentamisessa sekä toimistorakentamisessa. Niissä elementtitekniikkaa varmasti tarvitaan, mutta Mahlamäki toivoo kehityksen vievän suuntaan, jossa löytyy valinnan mahdollisuuksia niin suunnittelijoille kuin kuluttajillekin. Kiltaperinne kantaa Keski-Euroopan puurakentamisen perinnettä, jota Suomestakin käydään aika ajoin ihastelemassa, leimaa Mahlamäen mukaan huolellinen, tarkka työnjäki. Arkkitehtina hän kiinnittää huomion kohtiin, kuinka täydentävät rakennusosat (karmit, ovet, portaat jne.) istuvat kohdilleen ne ovat samanlaista, samanväristä kuin ympäröivät seinät, katot ja lattiat. Ne ovat pienten, usein perheyritysten tekemiä. Kyseessä on keskieurooppalaisen kiltaperinteen tulos. Heidän ainoa toimintamallinsa on tehdä laadullisesti hyvää työtä ja aikataulussa, jotta saadaan uusia töitä. Pienyritykset erikoistuvat tiettyihin osa-alueisiin, kuten esimerkiksi juuri puurakentamiseen, ja samalla käsityöntaito säilyy, Mahlamäki luettelee ja Suomessa meiltä tuntuu hänen mielestään puuttuvan tietty ammatillinen kerros; kirvesmiehet, puusepät, pienurakoitsijat, joita on mahdollista saada töihin tarvittaessa. Hän muistuttaa, että rakennustapojen tietynlainen virtaviivaistaminen on samalla yksipuolistamista. Keski-Eurooppa tarjoaa varsinkin puurakentamisen puolella erilaisia vaihtoehtoja, koska perusta erilaiselle yritystoiminnalle ja ammattitaidolle on kunnossa. Toivon pilkahduskin Asuinkustannusten kohoaminen on saanut Suomessa aikaan suuntauksen kohti entistä pienempiä asuinyksiköitä samalla kun erilaiset määräykset lisääntyvät. Lopputuloksena on pienien huoneiden rykelmiä, ja esimerkiksi asuinkerrostalon pohjaratkaisu on tänä päivänä hyvin epäjärjestelmällinen, koska jokainen neliö on saatava hyötykäyttöön. Keski-Euroopassa kerrostaloissa on taas meidän näkökulmastamme usein hukkatilaa samalla kuin niissä on selkeämpää järjestelmällisyyttä. Meikäläisessä tahattomassa monimuotoisuudessa hän näkee kuitenkin toivon pilkahduksen, josko puurakentaminen toisi mukaan uutta ajattelutapaa. En suinkaan vastusta elementtitekniikkaa, mutta sitä pitäisi mielestäni kehittää rintarinnan suunnitteluajattelun kanssa. Puurakentamista ja sen vanhoja ratkaisuja ei pitäisi tuoda suoraan olemassa olevaan asuin- ja toimitilarakentamiseen, vaan pitäisi kehittää asuntoja ja toimistoja, jotka luontevasti soveltuvat puuteknologiaan. Sudenhetki Puuteknologiaa pitää kehittää asuinrakentamisessa, koska siellä volyymit ovat suuria, mutta samalla kyseinen alue on hitainta kehittymään. Siinä varsinainen dilemma. Urakointiliikkeille asunto on kuitenkin tuote, ja hyvin kaupaksi käyvää tuotetta ei hevin muuteta. Julkisella puolella arkkitehdit pääsevät helpommin luoviin ratkaisuihin, mutta se ei välttämättä kehitä asuintuotantoa. Väittäisin meidän elävän tällä hetkellä jonkinlaista sudenhetkeä. Puuteknologian rinnalle pitäisi tuoda kehitystyötä asuinrakentamisen typologiasta. Entä se Guggenheim? Helsingin kaupunginjohtaja Pajunen nosti esille jokin aika sitten mahdollisuuden toteuttaa Helsinkiin kaavailtu Guggenheim-museo puurakenteisena. Rainer Mahlamäki ei kuitenkaan lämpene kyseiselle ajatukselle. Mielestäni yhtälö Guggenheim + Katajanokka + puurakennus ei tule ensimmäisenä mieleen. Johtuuko se sitten omasta kankeasta ajattelutavastani, mutta mielestäni tuolle paikalle, kostean meren läheisyyteen ei sovellu puutalo. Sitä vastoin uskon, että kyseisessä rakennuksessa voitaisiin käyttää puutuotteita ja puupohjaista designia hyvinkin paljon sisätiloissa. Kimmo Janas Talvisavut onnistuivat yli odotusten Sahayrittäjien perinteiset, tänä vuonna Leppävirralla pidetyt talvisahauspäivät vetivät helmikuussa leppävirtalaisia sankoin joukoin tutustumaan esillä olleisiin sahoihin ja sahayrittäjyyteen. Kolme erilaista sahaa nähtiin toiminnassakin, joten teriäkin päästiin testaamaan. Myös muuta sahayrittäjyyteen liittyvää katsottavaa löytyi näytteilleasettajien osastoilta. Sahayrittäjien toiminnanjohtaja Raimo Etelä on varsin tyytyväinen päivien onnistumiseen. Kävijöitä oli arvioilta tuhat, mikä ylitti odotukset. Yleisölle suunnatun näyttelyn lisäksi päiviin liittyi sahayrittäjien koultutusta mm. CEmerkinnästä, pienyrityksen johtajuudesta sekä pienyrityksille soveltuvasta CHP-energiatuotannosta, kertoo Etelä. Päivien aikana valittiin uusi vuoden sahayrittäjä. Hän on kiuruveteläinen Raimo Hotti, joka on sahurin ammatin lisäksi myös sahausneuvoja ja on vuosikymmenten saatossa kouluttanut runsaasti ihmisiä niin sahauksen kuin terähuollon saloihin. -mls

5 numero 2 /2012 Puu&Tekniikka 5 Lähes 45 asteen rinteeseen rakennettava puurakennus asetti omia vaatimuksiaan suunnittelijoille. Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki Oy Espooseen, Nuuksioon, on valmistumassa Suomen luontokeskus Haltia, joka on yksi Espoon kolmesta World Design Capital Helsinki kärkihankkeesta. Luontokeskus Haltia Nuuksion Pitkäjärven rannalle kohoava puurakenteinen Luontokeskus Haltia on yksi Espoon kolmesta World Design Capital Helsinki kärkihankkeesta. Ensi vuoden alussa avattavassa Haltiassa tulee olemaan mm. näyttelyt Suomen hienoimmista luontokohteista ja pääkaupunkiseudun viherkehästä, ympäristökasvatusja luontokoulutoimintaa, ravintola, monitoimiauditorio sekä retkeilyneuvontaa. Jane ja Aatos Erkon säätiön antama miljoonan euron lahjoitus mahdollistaa ekologisilta ratkaisuiltaan kansainvälisestikin ainutlaatuisen toiminnallisen kohtaamispaikan rakentamisen. Esimerkiksi aurinko- ja maaperän geoenergiaa hyödyntävät ratkaisut tekevät Haltiasta jäähdytyksen osalta täysin ja lämmityksenkin osalta 75-prosenttisesti omavaraisen. Säätiön lahjoituksella kehitetään myös keskuksen opetusja tutkimustoimintaa. Keskukseen tulevassa auditoriossa on tarkoitus pitää seminaarien lisäksi monenlaisia tilaisuuksia luontokoulutoiminnasta juhlatilaisuuksiin. Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki Oy:n suunnittelemaan Luontokeskus Haltiaan hankitaan myös mitta- ja seurantalaitteet, jotta uudella teknologialla toteutetun puurakennuksen toimivuutta voidaan tutkia. Clt-tekniikka apuun Toteutettava suunnitelma on arkkitehti Rainer Mahlamäen kertoman mukaan pitkän kehitystyön tulos. Alun perin oli tarkoitus tehdä rankarakenteinen, paikalla rakennettu puinen rakennus, mutta se kaatui korkeisiin rakennuskustannuksiin. Toteutettavaksi ratkaisuksi valittiin elementtitekniikka Stora Enson clt-puulevyillä. Kaiken kaikkiaan clt-levyä toimitetaan Haltiaan noin 870 kuutiota. Puulevyelementit tulevat Stora Enson Itävallan clt-tehtaalta valmiiksi aukotettuina. Lopullisen varustelun hoitaa Eridomic Oy Pälkäneellä. Esimerkiksi ulkoseinien kantava sisäkuori tehdään cltlevystä, mutta päälle rakennetaan eristystila ja muut osat Pälkäneellä. Samoin kantavat väliseinät, joissa on paljon teräsosia mm. ankkurointia jne., tehdään valmiiksi Eridomicilla pintakäsittelyineen ja sääsuojauksineen. Runko saadaan pystyyn Storan Enson edustajien arvion mukaan noin kuukaudessa, julkisivuverhoiluihin menee vielä toinen kuukausi. Puupinnoilla ilmettä Vaikka elementtitekniikka asettaa tiettyjä perusvaatimuksia, on Haltiassa saatu aikaan varsin monipuolista tilojen ja muotojen vaihtelua. Massiivielementit ovat linjassa arkkitehtuurin kanssa, sillä rakennuksen suunnittelu perustuu puupintoihin. Ainakin Suomessa tällainen ajattelumalli on kiitollinen, sillä jos me yritämme tehdä puurakennusta rakenteilla, jossa pilarit ja palkit ovat näkyvissä, puun palosuojaus asettaa arkkitehdeille omia haasteitaan, Rainer Mahlamäki huomauttaa. Hiiltymisvaraperiaatteen johdosta rakenteista tulee hyvin järeitä, ja loppujen lopuksi niitä tarvitaan kovin vähän. Eikä niistä oikein tahdo saada näyttäviäkään. Puun pintavaikutelmaan perustuva arkkitehtuuri onkin hänen mielestään siinä mielessä kiitollinen, että siinä voidaan luoda tiloilla ja pinnoilla puun ilmapiiriä rakennukseen. Luontokeskus Haltia sisältää myös runsaasti käsityötä niin julkisivujen verhoilussa kuin erilaisissa parvekkeissa ja laitureissa. Valtaosin Haltiassa käytetään kuusipuuta niin sisällä kuin ulkonakin. Parhaillaan on meneillään uloimman julkisivumateriaalin valinta; vaihtoehtoina kuusi, lämpökäsitelty kuusi sekä haapa. Rakennuksesta on tulossa hyvin vaalea, sisätiloissa puupinnat käsitellään vain kevyesti kellastumista vastaan. Lisämahdollisuuksia arkkitehdeille Yhtenä tavoitteena meillä on ollut koko ajan työn laatu ja tarkkuus. Haluamme liitosten onnistuvan ilman listoituksia jne., Mahlamäki toteaa. Rakentamisessa sovelletaan pitkälle liimapuurakentamisen periaatteita eli tehdään tappivanneliitoksia cltlevyjen ja perustusten välillä. Tämä on uutta clt-tekniikassa, mutta perussyynä ovat juuri näkyviin jäävät liitokset, kertoo Stora Enso Building and Living/Rakentamisen ratkaisut -osaston kehityspäällikkö Janne Manninen. Kyseessähän on jyrkässä rinteessä sijaitseva korkea rakennus, johon kohdistuu aikamoisia tuulikuormia. Tyypillisin ero itävaltalaisen ja suomalaisen käytännön välillä on, että Itävallassa clt-elementit menevät valmiina suoraan tehtaalta työmaalle, mutta Suomessa nostetaan esivalmisteluastetta lisävarustelulla, esimerkiksi sääsuojauksella Pälkäneen tehtaalla. Lähtökohta järjestelmäkehityksessä on, että yritetään luoda järjestelmä, joka sopii mahdollisimman moniin maihin, mutta aina joudutaan tekemään sovelluksia alueellisiin määräyksiin ja olosuhteisiin, lisää johtaja Matti Mikkola Stora Ensolta. Jos verrataan perinteiseen puurakentamiseen esimerkiksi Pohjois-Amerikassa ja Englannissa, tämä uusi tekniikka myös suo arkkitehdeille hieman enemmän vapauksia tehdä esimerkiksi ulokkeita tai kaarevia muotoja, lisää Manninen. Kimmo Janas Stora Enso Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki Oy Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki Oy Puuelementtien varustelusta ja viimeistelystä vastaa Eridomic Oy Pälkäneen tehtaallaan. Haltiassa arkkitehtuuri perustuu runsaisiin puupintoihin.

6 6 Puu&Tekniikka numero 2 /2012 Aulatilan seinät ovat kaarevia. Ne on paneloitu vaakaan 15 mm:n oksattomalla mäntylaudalla. Monimuotoinen Sajos Inarissa, Juutuanjoen rannalla otettiin tammikuussa käyttöön saamelaisten oma kulttuurikeskus Sajos. Sen rakentamiseen ja sisustamiseen on käytetty runsaasti kotimaista puuta ja tuloksena on näyttävä kokonaisuus. Sajoksen vajaan 5000 kerrosneliömetriin on mahdutettu tilat saamelaiskäräjille, saamelaiskulttuuriin liittyvälle monipuoliselle toiminnalle sekä opetukselle ja tutkimukselle. Ylhäältä päin katsottuna rakennus muistuttaa muodoltaan poron taljaa. Arkkitehtisuunnittelun takana ovat oululaisen Halo Arkkitehdit Oy:n arkkitehti Janne Laukka sekä arkkitehtiylioppilaat Tuomas Niemelä ja Milla Parkkali. Kohteen pääsuunnittelijana on toiminut Arkkitehdit m3 Oy:n Janne Pihlajaniemi. Suunnittelukohde oli vaativa jo kulttuurisesti. Lisäksi rakennuksen tilat ovat hyvin erilaisia; siellä on mm. parlamenttisali, auditorio, saamelaisarkisto, toimisto-, ravintola- ja kokoustiloja jne., kertoo arkkitehti Janne Laukka. Koska Sajos on kolmikerroksinen kokoontumistila ja tulipalojen sammutusmahdollisuudet ovat pitkien välimatkojen vuoksi erilaiset kuin etelässä, paloviranomaiset vaativat rakennukseen sprinklauksen. Tämä mahdollisti puun runsaan käytön julkisivuissa. Sisätilojen puupinnat on kaikki palosuojattu, selventää arkkitehti Laukka. Kotimaista puuta Rakennuksen kantavat pilarit ja laatat ovat betonia. Muilta osin rakenteissa on käytetty kotimaista, Lapissa kasvavia puulajeja. Seinät ovat pääsäänöisesti paikalla tehtyjä ja kertopuurunkoisia. Enimmillään seinälle kertyy korkeutta 14 metriä. Myös katossa on oma puurunko, sillä eristepaksuus on 800 mm. Myös lasiseinän kantava runko on liimapuuta, kertoo työpäällikkö Simo Särkelä kohteen kokonaisurakoinnista vastanneesta Keski-Suomen Betonirakenne Oy:stä. Julkisivuihin käytettiin 42 kilometriä mm leveää rautavihtrillikäsiteltyä kuusilomalautaa. Ilmettä antavina koristeaiheina julkisivussa on 300 erillistä, seinäpinnasta 25 mm irti olevaa räystäästä ripustettua 100x250 mm:n sormijatkettua palkkia, jotka on tuettu julkisivuun. Ne ja julkisivuverhouksen laudoituksen valmiiksi rautavihtrillillä käsiteltynä toimitti Versowood Oy Puukeskuksen kautta. Rautavihtrilli harmaannuttaa puun ja se toimii myös homesuojana. Runkorakenteiden sahatavaran puolestaan toimitti Tervolan Saha Oy Puukeitaan kautta. Sisällä koivua ja mäntyä Sisätilojen kaikki seinäpinnat toimitti Kurikan Interiööri Oy. Urakaan kuului mm. 28 yli kahdeksan metriä korkeaa ja 1,2 1,3 metriä leveää äänieristävää Limi-siirtoseinää, joita siirtämällä tiloja voidaan yhdistää tarpeen mukaan. Siirtoseinät ovat teräsrunkoisia ja pintana paloa hidastava koivuviilutettu mdf. Toimitusjohtaja Paula- Tarja Tuohisto-Kokko Kurikan Ineriööristä kertoo kohteen olleen vaativan ja se edellytti paljon työsuunnittelua, sillä kaikki ratkaisut olivat räätälöityjä. Parlamenttisali on pyöreä ja näyttävä. Sen seinäelementtejä on yhteensä 400 neliötä ja ne on pystyrimoitettu kahdella eripaksuisella vuorottelevalla koivurimaelementillä. Aulatilassa käytetyn oksattoman mäntylaudan meille toimitti Ojaniemen Saha, kertoo toimitusjohtaja Tuohisto-Kokko. Vaativa kohde edellyttää kaikilta osapuolilta ammattitaitoa, ja joskus esimerkiksi hyvien asennusliikkeiden wood & recycling machinery Puurikastamo -hanke käynnistyy Hei, mistäs me ostettiin koneet ennen kuin oli Innomac? Myynti: Jouni Häkkänen Timo Hartvik Kari Kohtamäki Jukka Nevavuo Pasi Vuohelainen Tony Pelander Katso Innomac Oy Trailerintie Halikko As. Asiakaspalvelu: Varaosat: Huolto: Helmikuun alkupuolella pidettiin kolmivuotisen SouthWood -hankkeen päätösseminaari. Huhtikuun alussa alkaa uusi Puurikastamo, Puuri-hanke, mikä on jatkumo South- Woodille. Puurikastamon tavoitteena on erottaa vihreästä kullasta enenmmän arvoa yrityksille. Vuoteen 2014 jatkuvassa Puurissa mukana ovat Päijät- Häme, Kymenlaakso, Etelä- Karjala ja Uusimaa. Osahankkeita on viisi ja koko hankkeen budjetti on yli 1,7 miljoonaa euroa. IRP-Innovatiiviset puujalosteiden rikastustyökalut osahankkeessa kehitetään liiketoimintamalleja, aineettomien oikeuksien hallintaa, tuotemerkkisuojaa sekä CEja Eurokoodi -merkintöihin liittyvää osaamista. Tyvipuu-osahankkeessa tutkitaan mm. mahdollisuuskia korvata huonekaluissa ja kalusteissa käytettäviä metalliosia puutuotteilla sekä kosteudenkestävien puujalosteiden käyttöä. Lisäksi etsitään innovatiivislle puutuotteille käyttökohteita sekä kehitetään vientimahdollisuuksia. Nanokompo puolestaan kehittää nanonteknolgiaa hyödyntäviä ratkaisuja. Ekologinen keittiön tavoitteena on kehittää ja tuotteistaa kilpailukykyinen kokopuisen keittiö. Pum-osahanke paneutuu monialaisten puutuotteiden valmistamiseen ja testaamiseen. Lahden amk:lla on Suomen ainoa akkreditoitu huonekalu- ja kalustealan laboratorio, jonka toimintaa myös kehitetään hankkeessa. -mls

7 numero 2 /2012 Puu&Tekniikka 7 Alkuperäissuunnitelmassa julkisivun koristeaiheet olivat yhdestä puusta tehtyjä aihkimäntypalkkeja. Aikataulullisesti niitä oli kuitenkin mahdotonta saada, joten toteutuksessa päädyttiin teollisesti valmistettuihin sormijatkettuihin kuusipalkkeihin. Parlamenttisalin nimi Solju tarkoittaa naisten pyöreää hopeista rintasolkea. Salin seinäelementit on koottu ykkösluokan oksattomista lakatuista koivurimoista. Muuntuva Tupa Aalto yliopiston opiskelijat Heikki Soininen, Julia Petterson Hakava ja Tuomas Sahramaa palkittiin helmikuun alussa Tähti-idea puutuotteelle kilpailussa, jonka järjestivät Lahden Tiede- ja yrityspuisto sekä Kouvola Innovation Oy. Palkinto julkistettiin Southwood hankkeen päätösseminaarissa helmikuussa. Palkinnonjakotilaisuudessa puutuotetekniikkaa opiskeleva Heikki Soininen kertoi ryhmän osallistuneen kansainväliseen tuotekehitysprojektiin, jossa suomalaisen kolmikon lisäksi oli mukana myös japanilaisia opiskelijoita. Julia Petterson Hakava on arkkitehtuuriopiskelija ja Tuomas Sahramaa opiskelee markkinointia. Projekti kesti kokonaisuudessaan yhdeksän kuukautta. Alkuvaiheessa aikaa Äitiyspakkaslaatikosta saatu idea toi Aalto-yliopiston opiskelijoille Tähtiidea puutuotteelle -palkinnon. vei tuoteidean keksiminen: meillä oli raaka-aine, josta oli tarkoitus kehittää uusi, pakkaamiseen liittyvä tuote. Mitään tarkempia rajoituksia ideoinnille ei ollut, selvittää Julia Petterson Hakava. UPM sponsori opiskelijoiden tuotekehitysprojektia ja lahjoitti muotoiltavaa Grada vaneria raaka-aineeksi. Ensivuoteesta lelulaatikoksi Suunnittelun tuloksena syntyi Tupa, nykyisen äitiyspakkauksen pahvilaatikosta Tuomas Sahramaa (vas.), Heikki Soininen ja Julia Petterson Hakava palkittiin Tähti-idea puutuotteelle -kilpailussa. kehitetty vanerinen ja aiempaa monikäyttöisempi versio. Ensivaiheessa uuden pakkauksen pohja toimii vauvan vuoteena ja siitä saadaan myös kehto. Pakkauksen kantena toimii kaksi vanerista u- mallista kappaletta, jotka voivat toimia vuoteen korokkeena, myöhemmin lapsen jakkarana tai istuintason lisäämisen jälkeen tuolina. Aiemmin vuoteena toiminut laatikko voidaan kääntää ylösalaisin, jolloin siitä tulee lapselle pöytä. Kokonaisuus toimii myös kauniina kannellisena lelulaatikkona, mitä ei tarvitse piilotella kotiin tulevilta vierailta. Osat voivat toimia myöhemmin uusiokäytössä esim. keinun istuimena tms, pohtii Heikki Soininen osien jatkokäyttöä. UPM tutkii tuoteidean kaupallistamisen mahdollisuuksia. Maija-Liisa Saksa löytäminen saattaa olla vaikeaa, jatkaa Tuohisto- Kokko. Myymäläkalusteet Kuusamosta Sámi Duodji tarkoittaa saamelaista käsityötä. Sajoksessa on saman niminen myymälä. Sen kalusteet toimitti kuusamolainen PS- Kaluste Päivärinta Ky. Kaikki myymäläkalusteet: hyllyköt, myyntitiskit, vitriinit ym. tehtiin koivuliimalevystä arkkitehtisuunnitelmien mukaan. Kalusteiden asennus kesti muutaman päivän, kertoo toimitusjohtaja Rauno Päivärinta. Maija-Liisa Saksa Auditorion 600 neliön seinät ovat koivuviilutettua paloa hidastavaa mdf-levyä. Seinissä on säädettävät akustiikkaelementit. Vauvan ensivuoteena alkuksi toimiva rakenne muuntuu myöhemmin pöydäksi ja kahdeksi tuoliksi.

8 8 Puu&Tekniikka numero 2 /2012 Puukortteli Wood City sijoittuu Jätkäsaaren koilliskulmaan toisen sisääntulon yhteyteen. Jussi Tiainen. Puukortteli Jätkäsaareen Stora Enso Building and Living ja SRV Yhtiöt ovat käynnistäneet yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa arkkitehtuurikilpailun Wood Cityn suunnittelusta. Jätkäsaareen rakennettava Wood City edustaa valmistuttuaan uudenlaista, entistäkin selkeämmin loppukäyttäjän tarpeisiin mukautuvaa kerrosrakentamista sekä suomalaista Helsingin Jätkäsaareen on lähivuosina nousemassa Wood City, uusi maailmanluokan puurakenteinen kaupunkikortteli. puurakentamisen uusinta teknologiaa. Näyteikkuna maailmalle Lajissaan Suomen tähän asti laajin kaupunkikortteli puusta koostuu niin toimisto-, asuin-, hotelli- kuin liikerakennuksista. Kohteen suuri koko, kem², näkyvä sijainti Jätkäsaaren sisääntulossa sekä alueen rajoittuminen osin asuntoalueeseen mahdollistaa korttelin toteuttamisen monimuotoisena ja kooltaan merkittävänä suomalaisen puurakentamisen näyteikkunana myös maailmalle. Kutsukilpailuun on valittu kuusi kotimaista suunnittelutoimistoa: Arkkitehtitoimisto SARC, Arkkitehtityöhuone Artto-Palo-Rossi- Tikka, Arkkitehtioimisto Lahdelma-Mahlamäki, Anttinen-Oiva Arkkitehdit, Verstas Arkkitehdit ja JK- MM Arkkitehdit. Arkkitehtikilpailun kautta pyritään löytämään kaupunkikuvallisesti vaativaan kohteeseen puusta rakennettava kortteli, joka perustuu kolmeen lähtökohtaan: arkkitehtuuriltaan näyttävä, toiminnallinen sekä teollisesti tuotettava, sillä voidaan konkreettisesti opettaa insinööritaitoja ja kehittää puuarkkitehtuuria. Kilpailuaika päättyy Toimisto- ja hotellihankkeen suunnittelua on tarkoitus jatkaa heti kilpailun päätyttyä siten, että ensimmäisen rakennuksen rakentaminen voisi alkaa keväällä Asuinrakennusten SR-kilpailu järjestetään heti arkkitehtikilpailun jälkeen. Asunto- ja hotelliosan rakentaminen alkaa limittäin toimistorakennuksen kanssa ja tavoite on, että kortteli on valmis kokonaisuudessaan vuonna Lupaava kehityspolku Kilpailun avauksen yhteydessä SRV:n varatoimitusjohtaja Timo Nieminen kertoi, miksi SRV on lähtenyt hankkeeseen: Rakentamisen materiaalien ja teknologioiden monipuolistuminen lisää joustavuutta suunnitella ja rakentaa elämisen ympäristöjä uudella, kestävällä tavalla. Wood City -hankkeessa pääsemme suunnittelukilpailun kautta toteuttamaan Jätkäsaareen Suomessa ennennäkemättömän kokonaisuuden. Puuratkaisut eivät ole pelkästään erikoiskohteita varten. Määräysten kehittyminen mahdollistaa puun käytön aiempaa joustavammin kerrostalorakentamisessa erilaisissa asumisen, kaupan ja toimistokohteissa. Stora Enso Building and Living -liiketoimintayksikön johtaja Hannu Kasurinen näkee, että kansainvälisesti menestyvän puupohjaisten rakentamisen ratkaisujen kehittäminen Suomeen edellyttää Wood Cityn kaltaisia hankkeita, joiden avulla pystytään myös edistämään alan tutkimus- ja kehitystyötä sekä kehittämään samalla innovatiivista puukerrosrakentamisen osaamista. Tämä fantastinen pilottikohde on varmasti lupaavimpia kehityspolkuja suomalaiselle metsäteollisuudelle, hän totesi. Ristiinliimattuja puulevyjä Kansainvälisestikin kiinnostava Wood City -hanke perustuu Stora Enso Building and Living -liiketoiminta-alueen luomaan rakennusjärjestelmään, Urban MultiStorey -konseptiin, jota on kehitetty edelleen yhteistyössä korttelin rakentamisesta vastaavan SRV:n kanssa. Kyseessä on urbaaniin monikerrosrakentamiseen suunniteltu puupohjainen runkojärjestelmä, jossa hyödynnetään ristiinliimattuja cltlevyjä ja elementtejä sekä pilaripalkkijärjestelmää mm. kantavissa seinissä ja välipohjissa. Wood City -kortteli tulee edustamaan ilmastonmuutosta hillitsevää rakennustapaa, joka saavuttaa ympäristötavoitteet mm. rakennusmateriaalien vähäisten hiilidioksidipäästöjen ja alhaisen valmistuksenaikaisen energiankäytön sekä rakennusten pienen energiankulutuksen avulla. Wood Cityn suunnitelmia arvioidaan myös rakennusten elinkaaren ja rakentamisenaikaisten CO 2 - päästöjen kannalta. kj Espoo ja Aalto-yliopisto panostavat puuhun Aalto-yliopiston kampukselle Otaniemeen suunnitellaan puisia edelläkävijärakennuksia, joiden konsepteja voidaan hyödyntää laajasti muualla puurakentamisessa. Työ- ja elinkeinoministeriö, Aalto-yliopisto ja Espoon kaupunki allekirjoittivat helmikuun puolivälissä aiesopimuksen yhteistyöstä, jolla kehitetään modernia suomalaista puurakentamista ja koko puutuotealaa sekä siihen liittyvää osaamista yhdistämällä puuarkkitehtuuria, muotoilua, resurssi- ja energiatehokkuutta, käyttäjälähtöistä innovaatiotoimintaa sekä markkinointia. Miljardien eurojen rakennusalue Aalto-yliopisto tutkii puurakentamista TEM:n rahoituksella laajasti yhteistyössä eri organisaatioiden kanssa. Ensimmäiseksi rakentamisen pilottiympäristöksi on suunniteltu Espoon Otaniemen, Tapiolan ja Keilanimen ns. T3-aluetta, joka yhdistää tieteen, taiteen ja talouden. Alueella toteutetaan lähivuosina uudis-, täydennys- ja korjausrakentamista 5 10 miljardilla eurolla. Merkittävä osa summasta käytetään metron rakentamiseen. Puun osuutta tulevasta rakentamisesta ei vielä pystytä arvioimaan. Kaupungin tavoitteena on kuitenkin, että puurakentamista kehitetään ja otetaan käyttöön laajasti Espoon alueella niin ettei tämä ei jää pelkäksi hankkeeksi vaan Espoosta muodostuu todellinen puurakentamisen osaamisen keskittymä. Yhteistyö tuottaa sekä tutkimustietoa että uutta liiketoimintaa. Yksityisten ja julkisten rakennusten lisäksi tarkoitus on toteuttaa myös kokonaisia asuinalueita, joiden identiteetti nojaa vahvasti puun käyttämiseen, korostaa Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä. Hän rinnastaa koko tulevan rakennushankkeen kooltaan ja merkitykseltään Otaniemen ja Tapiolan perustamiseen. Ykköstavoitteen teknologian kehittäminen Ykköstavoite alueen rakentamisessa ei ole niinkään puisten rakennusten volyymi vaan se, että viedään eteenpäin puurakentamisen teknologiaa, selventää Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri. Hänen mukaansa ensimmäiset pienimuotoiset yksittäiset rakennukset voivat nousta alueelle nopeastikin. Liikkeelle voidaan lähteä esimerkiksi rantaravintolasta. Ensimmäinen arkkitehtuurikilpailu on lähdössä käyntiin ja siinä mietitään keskusaukion ratkaisuja. Tavoitteena on uusi elävä keskus, Aiesopimuksen allekirjoittivat Espoon Otaniemessä elinkeinoministeri Jyri Häkämies (oik.), Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri ja Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä. johon taiteen ja suunnittelun korkeakoulun tilat sijoittuvat. Niiden on tarkoitus valmistua metron kanssa samoihin aikoihin eli , joten aikataulu on aika haasteellinen, kertoo rehtori Teeri. On myös hyvä muistaa, että puunjalostus ja materiaalitekniikka elävät murroskautta. Tutkimus tuo jatkuvasti uutta tietoa biopohjaisista materiaaleista ja niiden hyödyntämismahdollisuuksista, toteaa rehtori Tuula Teeri puunkäytön uusista mahdollisuuksista. -mls

9 numero 2 /2012 Puu&Tekniikka 9 Lyhyesti Sahatavaran vienti kasvoi reippaasti marraskuussa Suomen sahatavaran marraskuun vienti kasvoi 12 prosenttia kuutiometriin edellisen vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Erityisen voimakkaasti, 24 prosenttia, nousi Euroopan ulkopuolinen vienti. Egyptiin vietiin kuutiometriä, nousua oli 55 prosenttia. Viennin kasvu Marokkoon oli 41 prosenttia, Saudi Arabiaan 64 prosenttia ja Kiinaan peräti 120 prosenttia. Algeriaan sen sijaan vienti väheni 17 prosenttia. Vienti Eurooppaan laski kokonaisuudessaan neljä prosenttia marraskuussa, mutta esimerkiksi Saksaan vienti kasvoi yli 60 prosenttia. Ranskaan vienti puolestaan laski neljänneksellä edellisvuoden marraskuuhun verrattuna. Viime vuoden tammi-marraskuun vienti Eurooppaan oli yhteensä 2,8 miljoonaa kuutiometriä, viisi prosenttia yli vastaavan ajankohdan Euroopan ulkopuolinen vienti ylitti Euroopan viennin niukasti, ja se oli 2,9 miljoonaa kuutiota. Kokonaisvienti tammi-marraskuussa kasvoi kuusi prosenttia ja oli yhteensä 5,7 miljoonaa kuutiometriä. Suurin vientikohde tammi-marraskuussa oli Egypti, vaikka viennissä olikin laskua kuusi prosenttia kuutiometriin. Japani kiri kakkoseksi, nousua oli yhdeksän prosenttia kuutioon. Kolmanneksi suurin kohde oli UK, jonne vienti laski kolme prosenttia kuutioon. Vienti Kiinaan on saatu hyvin liikkeelle, kasvu oli tammi-marraskuussa edellisvuoteen verrattuna peräti 82 prosenttia ja kokonaismäärä kuutiota. Muita merkittäviä viennin kasvukohteita olivat Saksa (22 prosenttia, vienti kuutiota), Israel (15 prosenttia, vietni kuutiota) ja Saudi Arabia (15 prosenttia, vienti kuutiota). mls, lähde: Euwid Raunion Sahalle bioenergiayhtiö Raunion Saha Oy:n puupolttoaineliiketoiminta, sekä katekuori- ja kuivikeasiakkaiden palvelu on siirretty uudelle yhtiölle, Raunio Bioenergia Oy:kke, Se on Raunion Saha Oy:n sataprosenttisesti omistama tytäryhtiö. Yhtiön toimittamien puupolttoaineiden määrä on noussut vuositasolla 250 gigawattituntiin eli irtokuutiometriin. Tällä määrällä korvataan lämmöntuotannossa tonnia polttoöljyä kotimaisella, uusiutuvalla energialla. Uuden yrityksen liikevaihto tulee ensimmäisenä vuonna ylittämään viisi miljoonaa euroa. Yritys työllistää alkuvaiheessa suoraan 2 4 henkilöä, sekä metsäenergiaurakoinnissa henkilöä. Habitare-suunnittelukilpailun aiheena Oma Tila Habitare-suunnittelukilpailun teemana on Oma Tila. Kilpailijoiden tehtävänä on suunnitella ja toteuttaa ajatuksia omasta tilasta, joka on tarkoitettu henkilökohtaiseen hiljentymiseen, taukoon, lepoon ja rauhoittumiseen. Suomen Messujen ja Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun yhdettätoista kertaa järjestämän kilpailun päätuomariksi on kutsuttu tanskalainen muotoilija Boris Berlin. Voittaja julkistetaan Habitare-messuilla Helsingissä ja pääpalkinto on euroa. Kaksivaiheiseen Habitare-suunnittelukilpailuun voivat osallistua Suomessa arkkitehtuurin ja muotoilun opetusta antavien yliopistojen, korkeakoulujen ja muiden oppilaitosten opiskelijat, myös Suomessa opiskelevat ulkomaalaiset opiskelijat tai opiskelijoiden muodostamat työryhmät. Finalistityöt ovat esillä Habitare - huonekalu-, sisustus- ja designmessuilla Helsingin Messukeskuksessa. Lasita investoi Virolais-suomalaisena yhteisyrityksenä Tartossa vuonna 1989 perustettu TET-Lasita Oy aloitti toimintansa 1993 nimellä Lasita Aken AS. Yhtiö on nykyään sataprosenttisesti virolaisessa omistuksessa. Konserniin kuuluu myös puurunkoisia pientaloja valmistava Matek AS. Alkuvuosina valmistettiin kaksipuitteisia ovia, joita tuotiin pääasiassa Suomeen, mutta nykyään pääpaino on yksipuitteisissa, sisään ja ulospäin avautuvissa ikkunoissa sekä ovissa. Yhtiö on käynnistänyt noin miljoonan euron investointiohjelman, jonka tavoitteena on uusia koko tuotanto ja kehittää samalla uusia ikkunatuotteita. Tuotannon alkupäähän on jo hankittu Salvatoren katkaisusaha sekä Weinigin Powermat 500 höylä. Helmikuussa 2013 hankitaan Working Process Logos Life cnc-työstölinja.

10 10 Puu&Tekniikka numero 2 /2012 Männyn ja kuusen tuonti Venäjältä EU-maihin Muu EU Saksa Latvia Ruotsi Viro Suomi Source: Eurostat Lähde: Eurostat M. Luhtasela Metsä Forest Kuusitukkien tuonti EU-maihin Venäjältä Venäjän puutullien alenemisen ei uskota vaikuttavan kovinkaan paljoa tukkipuumarkkinoihin. Vaikka tukki on Venäjällä halpaa, nostavat kuljetuskustannukset hintaa ja tukilla on kysyntää Venäjälläkin. Kuva Siperiassa sijaitsevasta Ilim Timberin Ust-Ilimskin sahalta. Venäjän WTO -jäsenyydellä monia vaikutuksia 20 Source: Eurostat Lähde: Eurostat Metsä Groupin johtaja Markku Luhtasela arvioi, että tulevaisuudessa sahojen ei kannata laskea sen enempää Venäjän kuin Baltian maidenkaan tuontipuun varaan. Venäjältä tukkeja ovat tuoneet aiemmin niin Saksa, Viro, Latvia kuin Suomikin. Nämä puuvirrat ovat viime vuosina käytännössä hävinneet. Markkina on muuttunut kahta eri reittiä. Venäjän vientitullit ovat vähentäneet tuontitukin kilpailukykyä. Toinen syy on se, että alueelle, josta tukit tuotiin on tullut paljon uutta sahauskapasiteettia ja kysyntää on siis paikallisesti. Venäjällä puun saatavuus ei ole parantunut, sillä korjuuyhtiöitä ajautui konkurssiin ja logistiikassa on edelleen paljon parantamisen varaa. En usko, että tuontitukin rooli tulee kasvamaan ainakaan lyhyellä aikavälillä, totesi Luhtasela. Mainontaa naisten lehdissä Tukkien saatavuus on iso kysymys kaikissa Euroopan merkittävissä sahaajamaissa. Venäläisen Ilim Timberin tiedotusjohtaja Slava Bychkov kertoi yrityksensä mainostavan haluaan tukkikauppoihin mm. saksalaisissa naistenlehdissä. Ilim Timber osti pari vuotta sitten Saksasta kaksi konkurssiin mennyttä Klausnerin suursahaa, joiden laskennallinen kapasiteetti on yhteensä kaksi miljoonaa kuutiota sahatavaraa. Ilim Timberin otettua sahat saksalaiset sahurit pelkäsivät yrityksen tuovan Venäjältä halpoja tukkeja ja saavan siten kilpailuetua. Tiedotusjohtaja Bychkovin mukaan yrityksen ei kannata tuoda Venäjältä kuin aivan huippulaatuisia tukkeja erikoistuotteisiin ja pääosin tukit hankitaankin Euroopasta. Tarvitsemme Saksan sahoillemme yli kaksi miljoonaa kuutiota tukkeja. Saksassa on paljon pienien metsälöiden omistajia, jotka eivät oikein tiedä, mitä metsällään tekisivät. Yritämme kannustaa heitä myymään puuta meille, kertoi Bychkov. Ilim Timber tuotti viime vuonna sahatavaraa ja vaneria yhteensä 2,3 miljoonaa kuutiota ja yhtiön liikevaihto oli yli 670 miljoonaa Suomalaisten sahureiden kannalta Venäjän liittyminen WTO:n jäseneksi ei avaa halpoja tukkihanoja, sillä tukkipula vaivaa Venäjälläkin, arvioitiin helmikuun puolivälissä pidetyssä Itämeren alueen puumarkkinat -seminaarissa. dollaria. Yhtiöllä on kaksi sahaa ja vaneri- sekä kuitulevytehdas Siperiassa. Sahojen kapasiteetti on yhteensä miljoona kuutiota ja vaneri- ja kuitulevykapasiteetti noin kuutiota vuodessa. Yhtiö osti viime vuoden lopulla kaksi Tolleson Lumberin sahaa USA:sta. Näiden kapasiteetti on kuutiota sahatavaraa. Muutokset Venäjän tulleihin WTO -sopimuksen mukaan kuusten vientitulli tulee olemaan 13 prosenttia, männyn 15 prosenttia. Kuusen kokonaisvientikiintiö on 6,2 miljoonaa kuutiota ja se on korvamerkitty lähes kokonaan EU-alueelle. Männyn 16 miljoonaan kokonaiskiintiöstä EU:n osuus on reilut 3,6 miljoonaa kuutiota. Jako johtuu Euroopan ja Kiinan eroista kulutustottumuksissa: eurooppalaiset sahat haluavat kuusta ja kiinalaiset mäntyä. Kiinan tukkinälkä Tiedotusjohtaja Slava Bychkov uskoo Venäjän WTO -jäsenyyden vaikuttavan voimakkaimmin Venäjän lähinaapureihin: Suomeen, Ruotsiin, Baltian maihin sekä Kiinaan. Tiedotusjohtaja Slava Bychkov kertoo, etteivät Ilim Timberin Saksan sahat rajoittaneet tuotantoaan vuoden vaihteessa ja sahatavaraa myytiin Kiinaan muiden markkinoiden hiljennyttyä Välilliset vaikutukset ulottuvat Uuteen Seelantiin ja Kanadaan. Venäjältä ei ole koskaan viety tukkeja Eurooppaan yli nyt määritellyn WTO kiintiön, enkä usko tilanteen muuttuvan kuin siinä tapauksessa, että Euroopassa tukin hinta nousee todella paljon. Kiinassa sen sijaan on suunnaton kysyntä tällä hetkellä ja Venäjän tukkien yhä kasvava vienti tulee vaikuttamaan sekä Uuden Seelannin että USA:n tukkien vientimääriin, arvioi Bychkov. Hänen mukaansa uusiseelantilaisia sahoja on joutunut lopettamaan toimintansa, koska tukkeja ei ole riittänyt sahattavaksi johtuen kasvaneesta Kiinan viennistä. USA:n ja Kanadan viennillä Kiinaan on mielenkiintoinen ero: Kanada on vienyt vain sahatavaraa, USA tukkeja. Kiinan sahatavaran nälkä Ilim Timberin Saksan sahojen tuotannosta on osa markkinoitu Pohjois-Afrikkaan. Viime vuoden lopulla kuitenkin markkina heikkeni ja yritys vei Saksan sahojen tuotantoa Kiinaan. Toimitusjohtaja Kai Merivuori kannustaa sahureita tutkimaan markkinointimahdollisuuksia perinteisten markkinaalueiden ulkopuolelta, sillä kehittyvissä maissa talouskasvun ennustetaan olevan merkittävästi Eurooppaa nopeampaa. M. Luhtasela Puutavaran tuominen Venäjältä on tullien alenemisen jälkeen varsin byrokraattista ja kaupallinen neuvos Johanna Ala-Nikkola lupaa Ulkoasiainministeriön auttavan tarvittaessa. Metsä Forest Hyvin kannattavasti, sillä teimme kotiläksymme ja selvitimme kiinalaisten tarpeet, kertoo Bychkov. Siperian sahojen kotimarkkina on Kiina. Uralin itäpuolella asuu vain 10 miljoonaa venäläistä, joten markkina on pieni, emmekä toisaalta pysty kilpailemaan Länsi-Venäjällä sijaitsevien sahojen kanssa Venäjän länsiosien markkinoilla, selvitti tiedotusjohtaja Bychkov. Kiinan sahatavaramarkkinoiden kehitys kiinnostaa kaikkia, mutta varmuutta kehityksen suunnasta ei taida olla kenelläkään. Kiinan markkinoiden suhteen on noidankehämahdollisuus: Kiinan vienti kärsii EU-alueen ja muiden maiden heikosta taloudesta. Kotimainen kulutus on kuitenkin kasvanut, joten en usko talouden syöksyyn. Kiinan talouden kasvuennustetta on laskettu alle yhdeksään prosenttiin, mikä on eurooppalaisiin maihin verrattuna huikea, arvioi toimitusjohtaja Kai Merivuori Suomen Sahat ry:stä. Tiedotusjohtaja Slava Bychkov konkretisoi Kiinan rakennusmateriaalien tarvetta toteamalla, että arvioiden mukaan seuraavan kymmenen vuoden aikana 350 miljoonaa Kuva: Stora Enso kiinalaista muuttaa kaupunkeihin. Jo nyt siellä on miljoonakaupunkia. Yritykset, jotka pystyvät yhdistämään informaatioteknologian ja toimivan logistiikan markkinointistrategioihinsa, tulevat olemaan voittajia Kiinan markkinoilla, korosti Bychkov. Aiemmat tuojat etuasemassa Ulkoasianministeriön kaupallinen neuvos Johanna Ala-Nikkola kertoi Venäjältä Suomeen tai yleensä EUalueelle tuotavan tukin tuontiprosessin olevan varsin byrokraattisen ja lupasi UM:n apua olevan tarjolla yrityksille tarvittaessa. Tuontikiintiöiden jako perustuu ensisijaisesti perinteisiin kauppavirtoihin ja näihin luetaan tahot, jotka ovat tuoneet vuosien aikana vähintään 5000 kuutiota havupuuta, tai tämän jälkeen kahden edellisen vuoden aikana vähintään 5000 kuutiota. Käyttämättömät kiintiöosuudet ovat kaikkien tuojien haettavissa hakemusten saapumisjärjestyksessä jälkeen. Vientitullit Suomesta alenevat Venäjän liittyminen WTO:n jäseneksi tulee vaikuttamaan myös suomalaisiin puualan vientiyrityksiin. Vientituotteiden tullit laskevat mutta niin laskevat muidenkin Venäjälle viejien, joten sitä osin suhteellinen kilpailutilanne säilyy. Vietyihin valmistaloihin on sovellettu 20 prosentin tullia, Venäjän jäseneksi tulon jälkeen tulli alenee vuoden 2016 alusta viiteen prosenttiin. Myös huonekalujen, ovien ja puisten ikkunoiden vientitullit laskevat nykyisestä prosentista 10 prosenttiin 4 6 vuoden siirtymäajalla. Maija-Liisa Saksa

11 numero 2 /2012 Puu&Tekniikka 11 Timperipalkki Ennen lamellit liimattiin toisiinsa lappeeltaan. Liimaamalla lamellit syrjiltään toisiinsa kuluu puuta ja liimaa entistä vähemmän. Tästä ajatuksesta syntyi Turun ammattikorkeakoulussa kehitetty syrjältään liimattu sahatavarapalkki, Timperipalkki. Syrjältään liimattu sahatavarapalkki on uusi tuote rakentajille ja suunnittelijoille. Sen käyttöön ei ole ollut ohjeistusta tai normeja. Turun ammattikorkeakoulun rakennustekniikan koulutusohjelmassa yliopettajana toimiva Raimo Vierimaa selvitti väitöskirjassaan tuotteen tärkeimpiä ominaisuuksia ja laati ohjeet suunnitteluun ja euronormien mukaiseen mitoitukseen. Vaatimukset kasvavat Rakenteiden kasvavat lämmöneristys- ja välipohjarakenteiden värähtelyvaatimukset edellyttävät poikkileikkaukselta korkeutta, joka ylittää sahateollisuuden ilmoittaman suurimman sahatavaran poikkileikkauskoon. Liimaamalla syrjiltään toisiinsa 2-4 lamellia päästään helposti tarvittavaan palkkikokoon. Syrjältään liimattua sahatavarapalkkia on ajateltu käytettäväksi pien- ja puukerrostalojen runkomateriaalina seinärakenteissa sekä ylä- väli- ja alapohjarakenteissa. Sen pitäisi pystyä kilpailemaan teknisesti ja taloudellisesti liimapuupalkin, viilupuupalkin, levyuumapalkin ja ristikkopalkin kanssa, kertoo Raimo Vierimaa. Myös kerrostalojen korjausrakentamisessa julkisivujen ulkokuoret voidaan toteuttaa helposti ja nopeasti puuelementtirakenteisina. Teollisesti valmistettua syrjältään liimattua sahatavarapalkkia ei ole käytetty rakennustoiminnassa. Vierimaa selvitti väitöstutkimuksessaan tuotteen valmistamiseen liittyviä ongelmia. Hän antaa ohjeistusta tuotteen mitoittamiseen euronormien avulla ja edistää siten sen tuloa markkinoille. Timperipalkin tuotannon on tarkoitus käynnistyä tänä vuonna. Timperipalkki valmistetaan liimaamalla lamelleja toisiinsa höylätyt syrjäpinnat vastakkain. Palkissa voi olla 2 4 lamellia. Lamelleja voidaan jatkaa ennen liimausta sormijatkoksilla. Lietoon rakennettava puukerrostalo on tarkoitus toteuttaa Timperipalkilla. Muotovirheet ojennukseen Vierimaa tutki kokeellisesti lamellien vuosirengaskuvion asettelun vaikutusta poikkileikkauksen muotovirheisiin, sormijatkosten vaikutusta taivutuskestävyyteen ja liimasaumojen kestävyyttä. Lisäksi hän selvitti 1-kompponenttisen polyuretaaniliiman soveltuvuutta syrjältään liimatun sahatavarapalkin valmistukseen sekä euronormien käyttömahdollisuuksia liimatun sahatavarapalkin mitoittamisessa. 1-komponenttisen polyuretaaniliiman paras ominaisuus on sen hyvä kuivumisnopeus, mikä mahdollistaa jopa nelinkertaisen tuotannon määrän perinteisiin liimoihin nähden. Muodonmuutoskokeet osoittivat, että lamellien sahaustavalla ja asettelulla on merkitystä muotovirheisiin. Asettamalla lamellien vuosirenkaat vastakkaisiin suuntiin ja pakottamalla kieroutumisesta syntyneet voimat vaikuttamaan vastakkaisiin suuntiin pystytään vähentämään kieroutumista. Tähän asentoon päästään kääntämällä keskimmäiseksi tuleva lamelli alkuperäisestä sahausasennosta pituusakselinsa ympäri vastakkaiseen suuntaan. Asettelussa palkin päässä vuorottelevat tällöin latva, tyvi ja latva, Vierimaa opastaa. kj Lyhyesti Japani hyväksyy CE-merkinnän CEI-Bois on työskennellyt helpottaakseen eurooppalaisten puutuotteiden vientiä Japaniin. 2 x4 rakennesahatavaran CE-merkinnän hyväksyminen on iso läpimurto japanilaisten ja eurooppalaisten standardien harmonisoinnissa, sanoo Jan Söderlind, European woodin puheenjohtaja. Tähän saakka eurooppalaisten tuottajien on pitänyt hankkia 2 x4 -tuotteille JAS-sertifikaatti. Helmikuun 6. päivästä alkaen eurooppalainen standardi mänty- ja kuusirakennesahatavaralle on hyväksytty Japanissa ja CE-merkittyjä tuotteita voi käyttää JAS-merkittyjen tapaan. Muut puulajit seuraavat perässä. 2x4 :n vienti vähäistä Suomalaisten, sen enempää kuin eurooppalaistenkaan kannalta CE-merkinnän hyväksymisellä ei Jalansijaa Kiinan markkinoille Uusiutuva metsäteollisuus (FIF) -osaamisklusteri auttaa suomalaisia metsäteollisuuden pk-yrityksiä saamaan jalansijaa Kiinan markkinoilta. FIF China -projektissa luotiin uusi palvelukonsepti, jossa yrityksiä tuettiin konkreettisin askelein kansainvälistymisprosessissa. Keski-Suomen ja Kokkolan Seudun osaamiskeskusten alueilla tehty pilottikokeilu onnistui ja viisi yritystä jatkaa etabloitumisvaiheeseen. FIF-klusterin uuden palvelumallin suunnittelu ja kehittäminen on tehty yhdessä Oy ainakaan tällä hetkellä ole suurta merkitystä, sillä Japanin 2 x4 markkinat ovat pääosin pohjoisamerikkalaisten hallussa. Euroopasta vietiin viime vuonna Japaniin vain noin 1000 kuutiota 2 x4 -tuotteita. Suomalaisten kannata suurempi merkitys olisi, jos japanilaiset alkaisivat vaatia ympäristömerkkejä, PEFC:tä tai FSC:tä, jolloin suomalaisilla olisi etua verrattuna esimerkiksi venäläisiin viejiin, sanoo Anaika Wood Oy:n toimitusjohtaja Markku Maukonen. Hyväksyttyjä sertifiontilaitoksia ovat NTI (Norwegian Institute of Wood Technology) ja SP (SP Technical Research Institute of Sweden ). Muut sertifiointilaitokset voivat liittyä mukaan myöhemmin. -mls Merinova Ab:n sekä Finpron kanssa. Kiinaan etabloitumista jatkavat yritykset palkkaavat nyt yhteisen vientipäällikön. Tähän yhteistyöhön on lähdössä myös muutama muukin yritys, kertoo FIF-klusterin ohjelmajohtaja Antti Juva Wirma Lappeenranta Oy:stä. Antti Juva korostaa, että palvelukonsepti sopiikin erittäin hyvin yritykselle, joka haluaa vasta kartoittaa omia toimintamahdollisuuksiaan Kiinassa. Palvelua hiotaan aina yrityksen tarpeiden mukaan. Aidosti tehokas Tiesitkö, että 52 % lukijoistamme * on hakenut lisätietoa Puu&Tekniikassa olleen mainoksen perusteella! * Lukijatutkimus Focus Master 2010

12 12 Puu&Tekniikka numero 2 /2012 Tetraedri kehittää kestävää rakentamista Ei ole sattuma, että Puu&Tekniikka on alan tärkein* tietolähde. Tetraedri-hanke keskittyy kestävään rakentamiseen, käyttäjälähtöisyyteen ja sähköiseen liikkumiseen. Neljän eri toteuttajan yhteishankkeessa yhdistävän tekijän muodostaa energiatehokkuus aluerakentamiskohteissa. Hanke toteuttaa mm. Työ- ja elinkeinoministeriön Osaamiskeskus-ohjelman tavoitteita. Hankkeessa on mukana toimijoita Asumisen osaamisklusterista, Jokapaikan tietotekniikka klusterista sekä Ympäristöteknologiaklusterista. Yli 1,2 miljoonan euron hanke alkoi marraskuussa ja se päättyy maaliskuun lopussa Hankkeen päärahoittajana toimii Etelä-Suomen Siksi mainos Puu&Tekniikassa tuo tulosta! EAKR-ohjelma. Yhteishanketta koordinoi Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy ja muina toteuttajina ovat Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Culminatum Innovation Oy Ltd ja Posintra Oy. Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy:n tavoitteena on puukerrostalojen markkinaosuuden kasvattaminen osana suomalaista kerrostalotuotantoa. Tätä tarkoitusta varten selvitetään mm. rakennuttajien mahdollisuuksia rakennuttaa puukerrostaloja, puukerrostalojen teknologista kehitysvaihetta ja laaditaan puukerrostaloihin liittyvää markkinointimateriaalia. Lappeenrannan teknillinen yliopisto tutkii kemiallisten, biologisten tai fysikaalisten prosessien avulla tapahtuvaa puun ominaisuuksien parantamista. Puun ominaisuuksien osalta pyritään parantamaan erityisesti värin UV-pysyvyyttä, palonkestävyyttä, puun mekaanista kestävyyttä, vedenhylkimistä ja vähentämään puun kosteuselämistä. Culminatum Innovation Oy Ltd:n luo toimintamallin, jolla voidaan kerätä aluerakentamiskohteiden asukkailta tietoa teknologian käytettävyydestä ja suunnitteluratkaisuiden toimivuudesta. Posintra Oy selvittää sähköbussiin liittyviä tekijöitä. Passiivienergia tason ulko-ovi Lukijatutkimuksessa* esitetty kysymys: Puualan tietoa on tarjolla monista eri lähteistä. Arvioi seuraavien lähteiden merkitystä omalta kannaltasi. Puualan tietolähteiden merkitys Internet yleensä Puu&Tekniikka Päivälehdet Messut Talousalan aikakauslehdet Talviovi pakkaskeleille Kauppalehti 9 23 Puumies Woodworking Puuntyöstö Hyvin tärkeä Melko tärkeä FP-Termon hyvä lämmöneristävyys on saavutettu 80 mm:n SPU-eristeellä sekä oven pinnan tasoon liimatulla, oven paksuisella eristyslasielementillä. Ovessa on Jonkin verran merkitystä Ei merkitystä / En seuraa Varaa oma tilasi tulevista Puu&Tekniikan numeroista. Saat mainoksellesi puualan päättäjien jakamattoman huomion! Soita Maija-Liisa Saksa , s-posti: 80 FP-Termo on passiivija matalaenergiataloihin suunniteltu ulko-ovi, jonka u-arvo on alle 0,4. Ovea tarjotaan lisenssivalmistukseen. Ovi on kehitetty savonlinnalaisessa Finpema Oy:ssä, jonka omistaja Pekka Malinen on pitkän linjan puumies. Yritys toimii puualan protopajana ja etsii uusia puualan ratkaisuja ulkonäköön, työmenetelmiin sekä yhteistyökuvioihin. Ulko-ovea on kehitetty vuoden verran ja siitä on tehty prototyypin ja testausten lisäksi kymmenen kappaleen nollasarja. Tuotteella on mallisuoja. Sarjatuotanto on alkamassa mm. Tilauspuutyö Ky:n kanssa ja etsimme lisää lisenssivalmistajia, kertoo Pekka Malinen. 100 * Lukijatutkimus 2010, Focus Master Oy, luettavissa Oviympäristön saranapuolen poikkileikkaus. kolme porrasta ja tiivistettä. Myös kahvan ja lukkopesän 40 mm:n reikiin on saatavissa lämpöeristeet estämään ilmavuotoja. Ulko-oviympäristön energiataloutta voidaan parantaa sijoittamalla siihen ns. talviovi, mikä on toteutettu liukuovena. Eteisympäristössä se on yleensä tandem kiskotuksella ja ovet toimivat käsikäyttöisesti tai moottoroidusti. Näin ovien ollessa auki eteiseen saadaan esteetön liikkuminen. Ovet menevät auki -asennossa komeroiden väliin ja vievät noin 100 mm:n tilana. Näin ulko-oven ympäristössä saavutetaan lähes ulkoseinän u-arvo. mls Lyhyesti Metsäliitto-konsernista Metsä Group Metsäliitto-konserni muuttaa nimensä Metsä Groupiksi ja uudistaa yritysilmeensä. Samassa yhteydessä myös konsernin liiketoiminta-alueiden nimet muuttuvat. Nimi Metsä yhdistää liiketoiminta-alueet selkeästi osaksi Metsä Groupia. Konserni keskittyy viiteen ydintoimintoon eli puutuotteisiin, selluun, kartonkiin, pehmo- ja ruoanlaittopapereihin sekä puunhankintaan ja metsäpalveluihin. Puutuoteteollisuuden nimeksi tulee Metsä Wood, Metsä- Botnian nimi vaihtuu Metsä Fibreksi ja M-real Oyj:n nimen muutoksesta Metsä Board Oyj:ksi päättää varsinainen yhtiökokous Metsä Tissuen nimi säilyy entisellään. Puunhankinta toimii jatkossa Suomessa nimellä Metsäliitto Puunhankinta, kansainvälisesti Metsä Forest. Identiteettimuutos ei vaikuta konsernin rakenteeseen tai yhtiöiden juridiseen asemaan. Metsä Groupin emoyhtiön nimi ja toimintamuoto säilyy Metsäliitto Osuuskuntana. Raksassa ruodi taan kosteus- ja homeongelmia Lahden Messujen järjestettämä rakennusalan erikoistapahtuma Raksa nostaa tänä vuonna esille ajankohtaisia asioita korjausrakentamista ja sisäilman ongelmista. Messukeskuksen kaikki kolme hallia ovat käytössä. Näytteilleasettajia on tulossa yli 300. Raksa Foorumi on uusi, ajankohtaisia asioita käsittelevä ammattilaisja yleisötapahtuma Raksan yhteydessä. Iltapäivä on varattu ammattilaisille ja silloin pureudutaan ajankohtaiseen aiheeseen, korjausrakentamiseen ja sisäilman ongelmiin.

13 numero 2 /2012 Puu&Tekniikka 13 Heikki Niskanen markkinoi tuotteitaan kesäisin Kuopiossa ja ennen joulua Helsingissä Tuomaan markkinoilla. ALIPAINETARTTUJAT wacuumgrippers Harrastuksena alkanut lintujen tekeminen muuttui työksi Ilmoitus puutekniikka lehteen 10 kertaa Lineartec Oy Onnenlintuja Moni harrastus on muuttunut olosuhteiden myötä yrittämiseksi. Näin syntyi myös T:mi Onnenlintu. Olen koko ikäni käyttänyt puukkoa ja tehnyt lintuja harrastuksena. Kun työt loppuivat eikä meikäläisen ikäiselle uutta löytynyt Siilinjärven korkeudelta, kuoriutui harrastuksesta yli kymmenen vuotta sitten starttirahan turvin yhden miehen yritys Onnenlintu, kertoo itsensä työllistävä siilinjärveläinen Heikki Niskanen. Yhteistä hänen tekemilleen erilaisille männystä vuolluille linnuille on se, että ne ovat kaikki yhdestä puusta tehtyjä, myös siro oma mukaelma perinteisestä Karjalan käestä. Muita käsissä syntyviä tuotteita ovat Tuomaan ristit ja lastuhimmelit ym., joiden raaka-aineena on myös haapa ja leppä. Kaikki puu on peräisin omasta metsästä ja kuivataan mutu-tuntumalla. Huipulle pääsy vie vuosia Tuomaan risti syntyy Heikiltä tunnissa, kun kaikki raaka-aineet ovat valmiina. Lastuhimmelit ovat yksittäiskappaleita ja niiden tekemiseen kuluu jopa pari päivää. Lastuhimmeleitä Heikki Niskanen kertoo tehdyn jo luvulla. Himmelissä pienet lastukiehkurat kiinnitetään toisiinsa ja tuloksena on kaunis perinteinen koriste. Jonkinlaisia tuotteita pystyy tekemään lyhyenkin opettelun jälkeen, mutta jotta niillä ilkeää tulla ihmisten ilmoille, vaatii se vuosien harjoittelun. Silti jokaisessa tuotteessa on jokin virhe, väittää Heikki kädentaitojensa hienoista tuotoksista. Markkinointi Onnenlintu pesii kesäisin myyntipuuhissa Kuopion Pikku Pietarin torikujalla ja ennen joulua se lentää Helsingin Tuomaan markkinoille. Tuotannon markkinointi hoituu pääosin näissä tapahtumissa. Tuotteet ovat hitaita tehdä eikä joka paikassa pysty olemaan. Aiemmin myyntiä oli myös muissa tapahtumissa eri puolilla Suomea, kertoo Heikki Niskanen. Jonkin verran myyntiä on myös yrityksen nettisivujen kautta. Viime syksystä saakka Onnenlintu on löytynyt myös Facebookista. Käsityöläisen ongelma on tulojen pienuus onneksi emäntä on hyvissä hankkeissa, myhäilee Heikki Niskanen. Maija-Liisa Saksa Arvo Nuutinen Pystyhirsi vaihtoehdoksi Tuotteessa yhdistyvät hirsi- ja elementtirakentamisen hyvät ominaisuudet. 10 uutta mahdollisuutta vetää myyntisi nousuun! Riihimäkeläinen Bau Log Oy on kehittänyt vuosien ajan innovatiivista pystyhirsi rakennetta, jolla voidaan korvata perinteinen hirsi sekä edullisuudella, energiatehokkuudella että rakentamisen nopeudella. Bau Login toimitusjohtajan Markku Juutilaisen kehittämässä puurakennuselementissä ovat ulommaiset kerrokset liimapuuta. Lämmöneristeenä ja saumoissa käytetään luonnonkuitueristettä. Lopputuloksena määrämittaisista eristetyistä pystyhirsistä voidaan koota omakotitaloja ja vapaaajan asuntoja suoraan tontilla. Kuitupuuta käyttöön Eristettyjen pystyhirsien käyttöön puurakentamisessa on monia etuja. Valmistaminen on liimattuja hirsiä edullisempaa, koska raaka-aineena käytetään kuitupuuta tai pienpuuta isojen tukkien sijaan, kertoo Juutilainen ja lisää, että puuelementtien rakenne on hengittävä, koska rakenteisiin ei tarvitse laittaa muoveja, vaan luonnoneristeitä. Pystyhirsi on myös energiatehokas, sillä 300 mm paksuisella elementillä päästään U-arvoon 0,166. Vastaavaan eristävyyteen päästäkseen kokopuisen seinän paksuuden täytyisi olla yli kaksinkertainen. Asiantuntija-apua Southwoodista Bau Log osallistui keväällä 2009 Southwoodin Puurakentamisen terästuotteet ja järjestelmät projektiin, jossa yrityksen ja Southwoodin asiantuntijat etsivät uusia rakennusteknisiä ratkaisuja erityisesti elementtien kiinnittämiseen ja seinien jäykistämiseen teräksen avulla. Projektissa saatu hyöty on ollut merkittävä. Olemme löytäneet erilaisia vaihtoehtoja rakenneratkaisuihin, raakaaineiden minimointiin ja kosteusteknisiin ratkaisuihin, toteaa Markku Juutilainen. Tähän mennessä Bau Login eristetystä pystyhirrestä on jo 300 mm paksun elementin U-arvo on 0,166 ja 200 mm paksun elementin U-arvo on 0,273. rakennettu joitakin vapaaajan asuntoja, ja tavoitteena on saada käyntiin valtakunnallinen franchising-verkosto, johon kuuluvat pienyrittäjät valmistaisivat alueellisesti pystyhirsirakennuksia. kj Puu&Tekniikka Ilmestymisaikataulu 2012 Nro Ilmestyy Varaukset Teema ja jakelu Sahateollisuus, puun kuivaus, lämpökäsittely Huonekaluteollisuus, pintakäsittely Technodomus, Rimini ( ) Puuntyöstökoneet, logistiikka, satamat Xylexpo, Milano ( ), Logistiikka kuljetus, Helsinki ( ) Puusta rakentaminen Sahateollisuus, hirsitaloteollisuus, ikkuna- ja oviteollisuus Kaluste- ja huonekaluteollisuus, suunnittelu Habitare, Helsinki ( ) Puusta rakentaminen Finnbuild, Helsinki ( ) Sahateollisuus, bioenergia Energia, Tampere ( ) Sahateollisuuspäivät Aulanko Puuntyöstökoneet, alihankinta, materiaalinkäsittely Puuntyöstö, Lahti ( ) Puusta rakentaminen Puupäivä, Helsinki (29.11.)

14 14 Puu&Tekniikka numero 2 /2012 Helmikuu Tapahtumia Kiev Build 2012, rakennusteollisuus, Kiev Kiev Interiors 2012, sisustusala, Kiev. Maaliskuu KBB, keittiö-, makuuhuone- ja kylpyhuoneratkaisuja, Birmingham MEBLE BIURO BUDMA INTERIOR 2012, huonekaluja, toimistokalusteita, valaisimia, Poznan. meble.mtp.pl/pl FMY 2012, Yecian huonekalumessut, Yecia (Espanja) MIFF 2012, Malesian kansainväliset huonekalumessut, Kuala Lumpur Salon de l Habitat 2012, huonekaluja ja sisustusratkaisuja, Le Mans RAKSA, rakennusalan erikoistapahtuma, Lahti IFFS/AFS 2012, Singaporen kansainväliset huonekalumessut, Singapore CASAIDEA 2012, huonekaluja ja sisustusratkaisuja, Rooma Salone del Mobile 2012, huonekaluja, Firenze WMF ja FAM 2012, huonekaluteollisuuden koneita ja tarvikkeita, Beijing MTKT Innovation 2012, huonekaluteollisuuden teknologiaa, komponentteja ja tekstiilejä, Kiev PTY:n Kauppiaspäivät, huonekalualan kauppiaspäivät, Lahti LAS Expo 2012, puutuoteteollisuus ja metsänhoito, Kielce (Puola) Holz-Handwerk 2012, puusepänteollisuuden koneita ja tarvikkeita, Nürnberg Fensterbau 2012, ikkuna-, ovi- ja julkisivuteollisuuden koneita ja tarvikkeita, Nürnberg Møbelmessen 2012, huonekaluja, Gardemoenin lentokenttä, Oslo Puusepänteollisuuden ammattitapahtuma, Seinäjoki. Huhtikuu Mosbuild, Venäjän suurimmat rakennus- ja sisustusmessut, Moskova Belarusian Construction Week 2012, ikkunoita, ovia ja huonekaluja, Minsk Eurocucina 2012, keittiökalusteita, Milano FIMM, Madridin kansainväliset huonekalumessut, Madrid Forest and Wood 2012, metsäteollisuus ja puusepänteollisuus, Riga Technodomus, puuntyöstökoneita, Rimini Technomebel, huonekaluteollisuuden koneita ja tarvikkeita, Sofia Puu 12 tuotteet ja rakentaminen, Helsinki. puu+12+tuotteet+ja+rakentaminen/a Interzum Moscow/Interkomplekt 2012, huonekaluteollisuuden tarvikkeita, Moskova. Toukokuu 4.5. PTY:n 65. Vuosikokous, Seinäjoki Xylexpo 2012, puuntyöstökoneita ja tarvikkeita, Milano Ligno Novum Woodtech 2012, puu- ja metsäteollisuus, Budapest ICFF, huonekaluja, New York Expowood 2012, puusepänteollisuus, Brasov (Romania) Furniture and Interior 2012, huonekaluteollisuuden erikoisnäyttely, Odessa. expohome.com.ua/index2.php?page=index&lang=en Uusi lasitehdas aloittaa Best Glass on aloittanut toimintansa lokakuussa, koko automatiikka lasinsortteerausta myöten on saatu toimintaan helmikuussa. Tehtaan kapasiteetti on neliötä vuodessa. Se vastaa hiukan yli kymmentä prosenttia Suomen eristyslasien kulutuksesta. Automatisoitu tuotanto Tehtaalla on toimitusjohtaja Teemu Ohtamaan mukaan pisimmälle automatisoitu eristyslasilinja Suomessa. Automatiikka hakee 19 neliön lasilevyn varastosta ja linjan loppupäässä ulos tulee Lyhyesti Avustusten myöntämisen erityisinä painopisteinä ovat tänä vuonna korjausavustukset hissien jälkiasentamiseen hissittömiin asuinrakennuksiin sekä avustukset vanhusten ja vammaisten henkilöiden asuntojen korjaamiseen, jotta mahdollisimman moni voisi asua omassa kodissaan. Korjausavustuksia myönnetään lisäksi kuntoarvioiden ja kuntotutkimusten kustannuksiin sekä huoltokirjojen laatimiskustannuksiin. Myös terveyshaitta-avustusten sekä liikkumisesteen poistamiseen tarkoitettujen avustusten valmis eristyslasielementti asiakkaan mittojen mukaan valmistettuna. Näin vältetään käsittelystä johtuvat lasipintojen naarmuuntumiset. Rautelle historiansa suurin tilaus Raute Oyj on saanut yhteensä yli 50 miljoonan euron arvoiset tilaukset vaneritehtaan koneista ja laitteista Paneles Arauco S.A.:lta Chileen. Koneet ja laitteet toimitetaan tammikuun alussa tulipalossa tuhoutuneen Nueva Aldean vaneritehtaan uudelleenrakennusprojektiin pääosin loppuvuoden 2012 aikana. Tilauksiin sisältyy mm. kaksi Rauten uusimmalla teknologialla toteutettavaa viilunsorvauslinjaa, kolme viimeisimmällä konenäkö- ja kosteusmittausteknologialla varustettua kuivauslinjaa, neljä automaattista vanerin liimoitus- ja ladontalinjaa, kolme vaneripuristinta, automaattinen viilunpaikkauslinja sekä kolme automaattista vanerinkittauslinjaa sekä tehtaan tuotannonraportointijärjestelmä. Araucon tavoitteena on rakentaa tuhoutunut tehdas mahdollisimman nopeasti uudelleen. Uuden tehtaan tuotantokapasiteetti on kuutiometriä vuodessa erittäin korkealaatuista radiata-männystä valmistettavaa vaneria. Nyt tehty kauppa on Rauten historian suurin. Suuren hankkeen käynnistäminen muutamassa viikossa tulipalon jälkeen on poikkeuksellista ja on osoitus Araucon ja Rauten pitkäaikaisesta yhteistyöstä. Koneet ja laitteet valmistetaan Rauten tuotantolaitoksilla Nastolassa, Shanghaissa ja Kajaanissa sekä yhteistyöverkostossa. Nyt saadulla kaupalla on merkittävä vaikutus Rauten näkymiin vuodelle 2012 ja liikevaihto tulee kasvamaan sekä olemaan selvästi voitollinen, arvioidaan yhtiön viime vuoden tilinpäätöstiedotteessa. Rauten liikevaihto vuonna 2011 oli yli 74 miljoonaa euroa. Korjaus-ja energia- avustuksiin 56,3 miljoonaa euroa myöntäminen jatkuu. Avustuksia ei sen sijaan myönnetä enää hissien korjauksiin eikä perusparannuksen suunnitteluun erillisenä toimenpiteenä Energia-avustuksia myönnetään edelleen asuintaloille, joissa siirrytään uusiutuvan energian käyttöön Energia-avustuksia myönnetään tänä vuonna edelleen energiakatselmusten laatimiseen, rakennusten ulkovaipan korjaamiseen sekä lämmitys- ja ilmanvaihtojärjestelmiin liittyviin toimenpiteisiin Tehdas työllistää nyt 12 henkilöä, lisää on tulossa kolme henkilöä. Tavoitteena on saada tehdas kahteen vuoroon kevään aikana. Näinä päivinä käyntiin otettava eristyslasilinja on täysin automaattinen. Maaliyritykset yhdistävät toimintojaan Tamperelainen Lakkavalmiste Oy LV Coatings ja kangasalalainen Fintex-Tetrakem Oy ovat yhdistäneet maaliliiketoimintansa sekä markkinointi- ja myyntiorganisaationsa. Yhtiö jatkaa nimellä LV Coatings Oy ja yrityksestä saatavilla Lakkavalmisteen lakka- ja maalituotteet, Fintex-rakennusmaalit ja -vedeneristejärjestelmä sekä Laittoman puun virta EU-maihin jatkuu Useimpien EU-maiden toiminta on liian tehotonta, jotta ne pystyisivät estämään laittoman ja ekologisesti kestämättömästi tuotetun puutavaran pääsyn EU:n markkinoille. Tämän osoittaa kansainvälisen ympäristöjärjestö WWF:n tuore kyselytutkimus. Parhaiten laittoman puutavaran kitkemiseksi maassaan ovat toimineet Iso-Britannia, Saksa ja Hollanti. Suomi jäi kyselyssä pisteittä, sillä viranomaiset eivät vastanneet WWF:n pyyntöihin luovuttaa tietoa. Kyselyyn vastaamatta jättäminen tiputti Suomen heikoimpien joukkoon Viron, Slovakian, Kreikan, Italian sekä Espanjan kanssa. Vuonna 2007, jolloin kysely viimeksi suoritettiin, Suomi pärjäsi varsin hyvin sijoittuen kuudenneksi. Jos EU-valtiot eivät ryhdy tehokkaampiin Myynti suunnataan aluksi kotimaahan. Mikäli ikkunoiden lasituksessa 30 prosentissa siirrytään 2+2 lasitukseen, merkitsee tämä vuosittain neliön lisätarvetta pelkästään kotimaassa, arvioi Ohta maa. Välilista uutta Suomessa Eristyslasien lista on vaihtunut alumiinista muovikomposiitteihin johtuen yhä kiristyvistä energiamääräyksistä. Toimitusjohtaja Ohtamaa kertoo Best Glassin käyttävän polymeeripohjaista ns. Warm Spaceria, jonka lämmönjohtavuus on vain lähes tuhannesosa alumiinista. mls Lakka-laastit, maalaustyökalut ja valmistasoitteet. Yhtiö jatkaa toistaiseksi tuotantoaan nykyisissä tuotantolaitoksissaan Tampereella ja Kangasalla. Jatkossa toimintaa keskitetään Kangasalan toimipisteeseen. Fintex-Tetrakem Oy jatkaa Tetrakem-rakennus- ja teollisuusliimojen valmistusta ja markkinointia sekä Fintex-lasikuitutapettien markkinointia. kansallisiin toimenpiteisiin, voi laittoman ja kestämättömästi tuotetun puutavaran virta EU:n alueelle jatkua. Tämä köyhdyttää luonnon monimuotoisuutta entisestään ja lisää sosiaalisia epäkohtia runsaasti laitonta puuta tuottavissa maissa, kuten Indonesiassa tai Afrikan valtioissa, sanoo WWF Suomen suojelujohtaja Jari Luukkonen. WWF pitää tärkeänä, että Suomen ministeriöt, erityisesti MMM, UM, YM ja TEM, tiivistävät yhteistyötään FLEGTasetuksen toimeenpanon edistämiseksi Suomessa ja lisäävät toimintansa avoimuutta. Julkista tiedonsaantia ja yleisön osallistumisoikeutta ympäristöasioissa edistävä Århusin yleissopimus velvoittaa viranomaisia luovuttamaan ympäristöasioita koskevaa julkista tietoa kaikille sitä pyytäville.

15 numero 2 /2012 Uutta teknologiaa UV-kovetukseen Led-lamppujen käyttö puun pintakäsittelyssä tuo merkittävän energiasäästön, pienentää huoltokuluja ja vähentää otsonin muodostumista. Sherwin-Williams on julkistanut uuden Becker Acroma led UV-kovetuksen sovelluksen. Ensimmäinen tuotantolinja on otettu helmikuussa käyttöön Tsekin tasavallassa makuuhuonekalujen pintakäsittelyssä. Matala lämpötila, ei otsonia Led UV-kovetuksessa UVenergia annetaan aiempaa kapeammalla 365 nm tai 395 nm aallonpituudella. Vaihteluväli on 20 nm. Led-lamput eivät tuota lämpöä eivätkä haitallista otsonia perinteisten UVlamppujen tapaan. Sherwin-Williams Finlandin tekninen päällikkö Juha Kuitto kertoo matalan lämpötilan tuovan etua sekä energian säästön muodossa että erityisesti pihkaisten puiden pintakäsittelyssä. Nyt pihka ei nouse pintaan, mikä on perinteisellä UV:lla usein ongelmana. Perinteisiä UV-lampuja joudutaan jäähdyttämään ja myös lämpöä on siirretty tehdastiloista ja samalla on myös lampuista syntynyt haitallinen otsoni siirtynyt ilmakehään. Energiakustannuksissa led UV-lampuilla saavutetaan merkittäviä säästöjä, joista osa muodostuu pois jäävistä linjojen ylös- ja alasajovaiheiden poisjäämisestä, sillä led-lamput ovat heti käyttövalmiita. Lamput pitkäikäisiä Energiansäästön lisäksi ledlamppujen etuna on niiden pitkäikäisyys. Ne kestävät Kuiton mukaan tuhansia tunteja. Perinteisiä UV-lamppujahan joudutaan niiden hiipumisen vuoksi vaihtamaan usein. Kun vaihtovälit ovat pitkät, huoltotyötä tarvitaan vähemmän. Sopii telalinjoille Led-teknologia on kehittynyt ja kehittyy voimakkaasti. Nyt kuivattavien kappaleiden pinnan pitää vielä Juha Kuiton mukaan olla lähellä valolähdettä, mikä rajoittaa käytön toistaiseksi telalinjoille. Määrättyyn tuotepaksuuteen saakka myös tasopinnan reunat pystytään kuivaamaan Stora Enso paransi tulostaan Kohonneet myyntihinnat nostivat Stora Enson operatiivinen liikevoiton viime vuodelta 867 miljoonaan euroon, kun edellisvuonna voitto oli 797 miljoonaa euroa. Viimeisellä vuosineljänneksellä vauhti hiipui ja liikevoitto laski edellisvuodesta 32 miljoonaa euroa 145 miljoonaan euroon. Yhtiön liikevaihto viime vuonna oli yhteensä 10,965 miljardia euroa, kasvu edellisvuodesta oli 668 miljoonaa euroa. led UV:lla. Paksujen kappaleiden, kuten myös tiettyjen värisävyjen kuivaamiseen voidaan linjaan lisätä perinteisiä lamppuja tarvittaessa. Näistä rajoitteista päästään yli tekniikan kehittyessä, uskoo Juha Kuitto. Uusia led UV -lamppuja ei voida noin vain vaihtaa vanhaan linjaan, sillä koko kuivausuunin teknologia poikkeaa aiemmasta. Uuden menetelmän käyttöönotto edellyttääkin uuni-investointia. Käytettävien pintakäsittelyaineiden tulee olla viritettyjä reagoimaan juuri oikeaan aallonpituuteen. Pinnan laatu uudella menetelmällä vastaa perinteistä UV-kovetuksella tuotettua laatua. Maija-Liisa Saksa Puutuotetoimitukset olivat viime vuonna yhteensä 5,072 miljoonaa kuutiota, laskua edellisvuodesta oli reilut kaksi prosenttia. Euroopassa kysynnän heikkeneminen oli vähäisempää kuin Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä sekä Aasiassa. Rakentaminen ja Talotekniikka messut Rakentaminen ja Talotekniikka messut järjestetään Jyväskylän Paviljongissa maaliskuuta. Näytteilleasettajien tuotteiden lisäksi messuilla on mahdollisuus kuunnella laajaa luento-ohjelmaa rakentajille, remontoijille, sisustajille sekä kaikille omasta asumisestaan ja viihtymisestään kiinnostuneille. Yleisöluentojen aiheita ovat muun muassa päivänvalo kodin sisutuselementtinä, asunto-osakeyhtiölaki, energiatehokas putkiremontti, pihan rakentaminen, turvallinen kylpyhuoneremontti, rakentamisen energiamääräykset, pellettilämmitys, ilmanvaihto, oikean talon valinta tontille, kotiteatterin rakentaminen sekä paljon muuta. Yleisöluentojen lisäksi messuilla voi käytännössä seurata, kuinka rakennusja remonttihommat hoidetaan oikein. Näytteilleasettajien työnäytösten lisäksi Jyväskylän aikuisopisto ja Jyväskylän ammattiopisto järjestävät päivittäin omia työnäytöksiä. Robottimyynti vauhdissa Robotteja valmistavan Kuka Robot GmbH:n pohjoismaiselle tytäryhtiölle Kuka Nordicille viime vuosi oli menestyksekäs ja robottien myynti Pohjoismaissa lisääntyi yli 70 prosenttia. Puuteollisuudessa robotteja asennettiin eniten jyrsintään ja ladontaan. Myös tämä vuosi nähdään Kuka Nordicissa valoisana. Vene puusta ja lujitemuovista Luvia Boats on kehittänyt menetelmän, jolla puu ja lujitemuovi yhdistetään veneen rakentamisessa. Veneessä yhdistyvät puun kaunis ulkonäkö ja lujitemuovin keveys ja kestävyys. Ensimmäinen 8,4 metrinen Barchetta 27 oli esillä Venemessuilla Helsingissä. Luvia Boatsin omistaja Miikka Karisjoki kertoo tehneensä ensimmäisen laminoidun puuveneen opinnäytetyönään jo reilut kymmenen vuotta sitten. Tekniikkaa on kehitetty ja nyt se soveltuu hänen mukaansa piensarjatuotantoon. Ammattilaiset asialla ilmoitushinnat: 40 x 50 mm ladottu 300 euroa / 4 numeroa 40 x 50 mm 4-v kehystetty 600 euroa / 4 numeroa Puu&Tekniikka 15 Barchettassa on 8 millin mahonkia ja se on käsityönä laminoitu sisäpuolelta ja puun pinnassa on epoxi ja akryylilakka, joten puun pinta näkyy, mutta pysyy suojassa säärasituksilta. Vene painaa puolet puuveneestä ja kolmanneksen lujitemuoviveneestä. Tavoitteena on, että alkaisimme valmistaa puupintaisia lujitemuoviveneitä parinkymmenen kappaleen vuosivauhtia, kertoo Karisjoki. mls Myös muut koot mahdollisia. Alv lisätään hintoihin Soita / Maija-Liisa ja varaa ilmoitustilasi. MYYDÄÄN TARJOUSTEN PERUSTEELLA REX HOMS 630 K PALKKIHÖYLÄ sekä TEROITUSLAITE Valmistusvuosi 2004 Yhteydenotot sähköpostitse: gsm: Ura putkessa Finpema Oy etsii uuden passiivienergiatason ulko-oven markkinoille saattamiseen yhteistyötahoja talotoimittajista, myyntiketjuista sekä lisenssisopimusvalmistajaa. Yhteydenotot jälkeen finpema.fi tai puh Myydään oppilaitoskäytöstä Morbidelli 21-karainen monikarapora (1988) ja Weinig Rondamat 935 (1990) teroituskone. Myydään tarjousten perusteella. Lisätiedot Hiomatarvikkeita - Kaikkea hiontaan - Laadustaan tunnettu Lisätietoja: p Sorvarinkatu 7, TURKU Ammattilaiset asialla Jalopuuta DLH Finland Oy Heidehofintie VANTAA P Latokarinkatu TURKU P Kiinnitystarvikkeita Uraputkessa? Lähetä nimitystiedot Hettich Furntech GmbH &Co Pohjois-Suomen myyntialueelle on nimitetty myyntiedustajaksi Jukka Pikkarainen. Saksaan myyntikonttorilla Patrik Schäfer vahvistaa suomenkielistä palvelua. Kiilto Oy Teollisuusosaston aluepäällikkö Heikki Honkala on nimitetty teollisuusosaston asiakaspalvelupäälliköksi päävastuualueenaan tuotteiden myynnin tukeminen kotimaassa ja kansainvälisessä toiminnassa. Teollisuusosaston markkinointipäällikkö Jouko Tukia siirtyy eläkkeelle huhtikuun alussa. Timberwise Oy Mari Kaarnavaara-Puutio on nimitetty markkinointipäälliköksi. Hänen edeltäjänsä Laura Lankinen jatkaa yrityksessä mukana omistajana ja hallituksen jäsenenä. Pintakäsittelylaitteet SPRAYTEC MAALAUSLAITTEET MAALAUSLINJAT PUH Puutavaraa Erikoiskuivattua laatupuuta (mäntyä) puusepille Stammholz Oy Laisniementie Muurikkala puh Puuöljyt Parasta puulle! Lisätietoja: puh. (019)

16 Posi-Palkki uusi puuvälipohjaratkaisu Posi-Palkki on kustannustehokas ratkaisu välipohjien valmistamiseen ja sen rakenne mahdollistaa talotekniikan kustannustehokkaan asentamisen. Mittatarkkojen palkkien asennustyö käy nopeasti ja helposti ilman erikoiskalustoa valmiskiinnikkeiden avulla. Posi-Palkeilla toteutettu välipohja on aidosti ristiinkantava rakenne, joka tasaa värähtelykuormat tehokkaasti koko lattiarakenteeseen. Asennuksen jälkeen LVItöissä säästetään aikaa ja rahaa, sillä putkilinjat voivat kulkea rakenteiden läpi. Palkisto suunnitellaan aina kohteen vaatimusten mukaisesti ja toimitetaan kiinnitysosineen suoraan asiakkaalle valmiina asennettavaksi. Posi-Palkki soveltuu erinomaisesti lattialämmitys- ja tasoitevalukäyttöön, mikä entisestään parantaa lattiarakenteen dynamiikkaa ja akustisia ominaisuuksia. Sitä voidaan käyttää useimpien rakenneratkaisujen yhteydessä omakoti-, rivi- ja puukerrostalokohteissa. Liimapuu ja teräsrakenteisissa kohteissa Posi-Palkkia voidaan käyttää sekundäärikannattimina. Talosuunnittelijan kannalta ratkaisu tarjoaa uusia mahdollisuuksia massiivipuusta tehtäviin välipohjiin verrattuna. Tärkeä ominaisuus on lattiarakenteen avoin profiili, jolla putkistot lattioissa voidaan kuljettaa vapaasti, ei ainoastaan palkiston suuntaisesti. Ilmanvaihtoputkia varten tehtävät alaslaskut katoissa voidaan useimmiten jättää kokonaan pois, samaten viemäri- ja vesijohtoputket voidaan kuljettaa toisessakin kerroksessa vapaasti koko välipohjan alueelle. Rossipohjataloissa vesi- ja viemäriliitosten mitoittaminen on helppo tehdä, koska putket voidaan vapaasti kuljettaa alapohjassa. Putkien jäätymisen riski vähenee oleellisesti, kun päästään suoraan maasta lämpimään tilaan. Lisätietoja: Kimmo Valkeinen Eurokoodien mukainen kiinnikeluettelo Simpson Strong-Tie julkaisema uusi Eurokoodi 5:n mukainen tuoteluettelo kaikkine suunnitteluarvoineen vastaa puurakennekiinnittämisen uudistuneisiin viranomaisvaatimuksiin. TAE CE hyväksytyillä tuotteilla, kestävyysarvoilla sekä laskentaesimerkeillä pyritään varmistamaan tuotteiden oikeanlaatuinen käyttö sekä rakentamisen turvallisuus. Suunnittelu- ja laskenta-arvoilla helpotetaan myös suunnittelijoiden työtä eri kiinnitysvaihtoehtoja vertailtaessa. Katalogi on jaoteltu tuoteryhmittäin kiinnitystarpeen mukaisesti. Uutuuksina mm. TIC kattoristikkokiinnikkeet, kattorakenteiden jäykisteet (windbracing, windsecure) sekä kerrostalojen ym. saneerauseristämisessä tarvittavat ikkunakonsolikiinnikkeet. Nettisivuilta myös ladattavissa olevassa pdf-tiedostossa on lisäksi mukana kiinnittämisen työkaluja - ja laitteita koskevaa informaatiota. Lisätietoja: Teollisuus-PC laajalle käyttölämpötila-alueelle Mitsubishiltä uusia sähkötrukkeja Routech Area elementtien ja palkkien työstöön Routech Area on SCM- Groupin uusin työstökeskusmalli massiivipuisten tai laminoitujen levyrakenteiden työstöön, esimerkiksi clt- ja X-lam rakenteille. Kone soveltuu mm. seinä- ja lattiaelementtien tai muotopalkkien työstöön. Kone työstää tarkasti, joten sovittamiset työmaalla jäävät pois ja asennus on nopeaa ja helppoa. Koneessa on liikkuva portaalirakenne, joka mahdollistaa raskaat työstöt; sahauksen, jyrsinnän ja poraukset, aina 4,5 m leveyteen ja 50 m pituuteen asti. 28 kw:n cnc-ohjattu työstöyksikkö on 5-akselinen, joten monimutkaisetkin muodot ovat mahdollisia. Suuren tehon ansiosta koneessa voidaan käyttää erittäin järeitä työkaluja, esim mm:n sahanterää. Työkaluvalikoimasta löytyy mm. erikoisrakenteinen ketjusahayksikkö. Työkalut kiinnittyvät työstöyksikköön HSK 85S istukoilla. Area toimitetaan Quicklink-ohjelmistolla, joka mahdollistaa integroinnin kaikkiin yleisimpiin suunnitteluohjelmistoihin. Maahantuoja Innomac Oy p Axiomtekin rbox-sarja sisältää viisi monipuolisilla liitännöillä varustettua Atom-mallia. Sarjan erikoisominaisuutena on laaja C käyttölämpötila-alue. Axiomtek rbox -sarjan koneissa monipuoliset liitännät eri sovellusten tarpeisiin. Perusmallin lisäksi saatavana on kokoonpanot jopa 6 x erotetulla COM-portilla (RS232/422/485), 2 x CAN 2.0 A/B liitännällä sekä 4 x Power over Ethernet (PoE) -liitännällä. Myös Ether net (RJ45) -portit ovat erotettuja, joten tietokoneen voi turvallisesti kytkeä eri järjestelmiin. Koneet ovat pienikokoisia ja ne voidaan asentaa sähkökaapin DIN-kiskoon. Sähkönsyöttö on päävirtalähteen lisäksi mahdollista vaihtoehtoisesta varavirtalähteestä. Laajan Vdc käyttöjännitealueen ansiosta rbox-tietokoneita voidaan käyttää useissa erilaisissa sovelluksissa ajoneuvojärjestelmistä teollisuusautomatioon. AXView on rbox-tietokoneiden etäseurantaan tarkoitettu hallintaohjelmisto. Sillä voidaan seurata verkkoon liitettyjen tietokoneiden lämpötilaa, käyttöjännitettä ja kiintolevyjen toimintaa. Se tarjoaa myös DLL-rajapinnan tietojen viemisen omaan sovellusohjelmaan. Laitteiden hallinta voidaan toteuttaa myös yleisillä SNMP-protokollan mukaisilla tyäkaluilla ja vikatilanteista voidaan lähettää sähköpostihälytyksiä. Lisätietoja: Elkome Systems Oy Mitsubishin uudessä 3- ja 4-pyöräisissä 48 V, 1,3 2,0 t sähkökäyttöisessä vastapainotrukkisarjan Edia EMmalleissa on haettu käytön varmuutta ja varmaa hallintaa. FeatherTouch sähköisen ohjauksen tarvittava ohjausvoima on vain puolet perinteisen järjestelmän vaatimasta voimasta antaen samalla hyvän vasteen ja suuren ohjaustarkkuuden. 3-pyöräisen trukin kokonaismelutaso on alle 66 db (A) ja 4-pyöräisen 67 db (A). Trukin Presence System IPS2 estää kaikki liikkeet, jos kuljettaja ei istu istuimella ja varoittaa, jos turvavyö ei ole kiinni tai jos seisontajarru ei ole pois päältä. IPS2 lisää turvallisuutta kytkemällä elektronisen seisontajarrun päälle, kun kuljettaja poistuu istuimelta. Ja kun trukilla ajetaan kaltevalla pinnalla, estää mäkipidätin sattumanvaraisen liikkumisen. Uusi Controlled Cornering System (CCS) optimoi ajonopeuden kaikilla ohjauskulmilla. Edia on myös täysin ohjelmoitavissa kunkin kuljettajan ja työtehtävän tarpeisiin. Lisävarusteena on saatavissa mm.sivuttainen akkujen vaihto. Trukkien nostokyvyt ovat 1,3 tonnista 2,0 tonniin. Lisätietoja: Seuraavat -lehdet: Sahateollisuus, puun kuivaus, lämpökäsittely Varaukset: 9.3. mennessä Huonekaluteollisuus, pintakäsittely Lisäjakelu: Technodomus, Rimini ( ). Varaukset mennessä Puuntyöstökoneet, logistiikka, satamat Lisäjakelu: Xylexpo, Milano ( ), Logistiikka kuljetus, Helsinki ( ) Varaukset mennessä Aidosti tehokas Ilmoitushinnat ja lukijatutkimus: Soita /Maija-Liisa Saksa ja varaa tilasi!

Urbaania kerrosrakentamista

Urbaania kerrosrakentamista Rethink Construction Urbaania kerrosrakentamista Stora Enso Building and Living Building Solutions Industrial components Sawn goods Tuotteita rakentamiseen ja rakennusteollisuuden Komponentteja ikkunaovi-

Lisätiedot

RAKENTAMISEN RATKAISUT

RAKENTAMISEN RATKAISUT RAKENTAMISEN RATKAISUT Puuinfo roadshow May 5, 2011 1 Johdatus kerrosrakentamiseen Esityksen sisältö Stora Enso Puutuotteet tarjonta CLT-rakennusmateriaalina Keski-Euroopan CLT-järjestelmä kerrostalorakenteet

Lisätiedot

PUUKERROSTALOJEN RAKENTAMISEN MAHDOLLISUUDET SUOMESSA TERO VESANEN

PUUKERROSTALOJEN RAKENTAMISEN MAHDOLLISUUDET SUOMESSA TERO VESANEN PUUKERROSTALOJEN RAKENTAMISEN MAHDOLLISUUDET SUOMESSA TERO VESANEN Sitoutumista jo 45 vuotta! (Tilastotietoa ajalta 1968 2012) - Liikevaihto yli 1,2 mrd - Puunhankinta 12,0 M k-m3 tukkia - Sahaustuotanto

Lisätiedot

Rethink Construction. Urbaania kerrosrakentamista

Rethink Construction. Urbaania kerrosrakentamista Rethink Construction Urbaania kerrosrakentamista Stora Enso Building and Living Building Solutions Tuotteita rakentamiseen ja rakennusteollisuuden tarpeisiin Industrial components Komponentteja ikkunaovi-

Lisätiedot

PTT-ennuste: Metsäsektori

PTT-ennuste: Metsäsektori MSO 17.10.2014 PTT-ennuste: Metsäsektori syksy 2014 Paula Horne Sahatavaran tuotanto jatkunut vientivetoisena Sahatavaran vientihinta Suomesta, 3kk keskiarvo 250 240 230 220 210 200 190 180 Sahatavaran

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014 Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 1/2015 TILASTO: Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014 15.1.2015 Aarre Peltola TILASTO Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014 15.1.2015 Aarre Peltola

Lisätiedot

Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset

Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset Teollisuuden Metsänhoitajat ry:n vuosikokous ja Metsätehon iltapäiväseminaari Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma (MSO)

Lisätiedot

Espoo rakentaa puusta. Puupäivä 28.11. 2013 Teknisen toimen johtaja Olavi Louko

Espoo rakentaa puusta. Puupäivä 28.11. 2013 Teknisen toimen johtaja Olavi Louko Espoo rakentaa puusta Puupäivä 28.11. 2013 Teknisen toimen johtaja Olavi Louko Puurakentaminen on tulevaisuutta Espoon, TEM:n ja Aalto-yliopiston yhteistyösopimus. Tarkoituksena on edistää merkittävästi

Lisätiedot

MSO KMO:n T&K työryhmässä 11.11.2013. Sixten Sunabacka

MSO KMO:n T&K työryhmässä 11.11.2013. Sixten Sunabacka MSO KMO:n T&K työryhmässä 11.11.2013 Sixten Sunabacka Esityksen sisältö Metsäalan tilanne MSO:n yleistilanne MSO:n uudet hankkeet Metsäteollisuuden vienti Tammi- heinäkuun vienti oli 6,5 miljardia euroa

Lisätiedot

Puu rakennusyhtiön arjessa. Projektipäällikkö Antti Aaltonen

Puu rakennusyhtiön arjessa. Projektipäällikkö Antti Aaltonen Puu rakennusyhtiön arjessa Projektipäällikkö Antti Aaltonen Antti Aaltonen: Kiinan kautta puurakentajaksi Rakennustekniikan DI, TTY 2010 Lemcon 2007-2010: työnjohtaja, projekti-insinööri SRV 2010-2012:

Lisätiedot

Metsäteollisuuden globaalit muutosajurit. Päättäjien Metsäakatemia Majvik, 4.5.2011 Rainer Häggblom, Vision Hunters Ltd. Oy

Metsäteollisuuden globaalit muutosajurit. Päättäjien Metsäakatemia Majvik, 4.5.2011 Rainer Häggblom, Vision Hunters Ltd. Oy Metsäteollisuuden globaalit muutosajurit Päättäjien Metsäakatemia Majvik, 4.5.2011 Rainer Häggblom, Vision Hunters Ltd. Oy 1. Metsäteollisuuden maailmankuva on helppo ymmärtää Kilpailevat tuotteet Kasvu

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden menestystekijät Joni Lukkaroinen 19.5.2011. perjantai, 13. toukokuuta 2011 1

Puutuoteteollisuuden menestystekijät Joni Lukkaroinen 19.5.2011. perjantai, 13. toukokuuta 2011 1 Puutuoteteollisuuden menestystekijät Joni Lukkaroinen 19.5.2011 perjantai, 13. toukokuuta 2011 1 Sisällys: 1 Puutuoteteollisuus Euroopassa 2 Tuotantokeskeisyydestä asiakaskeskeisyyteen 3 Jalostusarvon

Lisätiedot

Venäjän n raakapuun vienti Pohjois-Eurooppaan

Venäjän n raakapuun vienti Pohjois-Eurooppaan Venäjän n raakapuun vienti Pohjois-Eurooppaan Muuttuva Venäjä -metsäseminaari Joensuu 7.5.21 Jari Viitanen Metla Sisällys Raakapuun vienti Venäjältä 1992 28 Venäläisen raakapuun viennin globaali jakautuminen

Lisätiedot

16.4.2015. Metsät ja puu biotalouden raaka-aineeksi. Agenda. 1. Biotalous, metsä ja puu 2. Puukuitu 3. Bioenergia 4.

16.4.2015. Metsät ja puu biotalouden raaka-aineeksi. Agenda. 1. Biotalous, metsä ja puu 2. Puukuitu 3. Bioenergia 4. Agenda 1. Biotalous, metsä ja puu 2. Puukuitu 3. Bioenergia 4. Puurakentaminen Metsät ja puu biotalouden raaka-aineeksi Kari Miettunen, CFO 16.4.2015 Lähde: Suomen biotalousstrategia 05/2014 Photosynthesis

Lisätiedot

2.10.2014. Business metsässä Hämeenlinnan Verkatehdas 02.10.2014 Sahateollisuuden kehitysnäkymät Kai Merivuori, Suomen Sahat ry

2.10.2014. Business metsässä Hämeenlinnan Verkatehdas 02.10.2014 Sahateollisuuden kehitysnäkymät Kai Merivuori, Suomen Sahat ry 2.10.2014 Business metsässä Hämeenlinnan Verkatehdas 02.10.2014 Sahateollisuuden kehitysnäkymät Kai Merivuori, Suomen Sahat ry Kaikki asiakkaastasi! Sen lisäksi, että sahat tuottavat trendikästä tuotetta,

Lisätiedot

TOIMIALAN MUUTOS JA LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET PUURAKENTAMISESSA

TOIMIALAN MUUTOS JA LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET PUURAKENTAMISESSA TOIMIALAN MUUTOS JA LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET PUURAKENTAMISESSA 21.03.2012 Jukka Lempiäinen POHJOIS-KARJALA ENERGIATEHOKKAAN PUURAKENTAMISEN EDELLÄKÄVIJÄ -HANKE ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Markkinoiden tarkastelu

Lisätiedot

Keitele Group ja Kemijärven tehtaan avaamat mahdollisuudet puutalouden kehittämiselle

Keitele Group ja Kemijärven tehtaan avaamat mahdollisuudet puutalouden kehittämiselle Keitele Group ja Kemijärven tehtaan avaamat mahdollisuudet puutalouden kehittämiselle Keitele Group taustaa Lappi Timber Oy saha Keitele Engineered Wood Oy liimapuutehdas Hankkeen vaikuttavuus Puuta maailman

Lisätiedot

Miksi perusteella kuluttajat valitsevat puutuotteita? Kari Valtonen PKM-ohjelman loppuseminaari Lahti 13.11.2008

Miksi perusteella kuluttajat valitsevat puutuotteita? Kari Valtonen PKM-ohjelman loppuseminaari Lahti 13.11.2008 Miksi perusteella kuluttajat valitsevat puutuotteita? Kari Valtonen PKM-ohjelman loppuseminaari Lahti 13.11.2008 Tutkimuksen tarkoitus selvittää: puutuotteiden ostokriteerit kuluttajien päätöksenteossa

Lisätiedot

Markkinoilla on todella paljon tuottajia 10 suurinta toimijaa tuottaa. Hinnat määräytyvät jatkuvasti markkinoilla kysynnän ja tarjonnan perusteella

Markkinoilla on todella paljon tuottajia 10 suurinta toimijaa tuottaa. Hinnat määräytyvät jatkuvasti markkinoilla kysynnän ja tarjonnan perusteella Puunjalostus ja Aluetalous Tommi Ruha Kuhmo Oy Sahatavaran Maailmanmarkkinat Markkinoilla on todella paljon tuottajia 10 suurinta toimijaa tuottaa selvästi alle 20 % tuotannosta Hinnat määräytyvät jatkuvasti

Lisätiedot

METSÄN UUDET MAHDOLLISUUDET UPM BIOFORE YHTIÖ. ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen

METSÄN UUDET MAHDOLLISUUDET UPM BIOFORE YHTIÖ. ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen UPM BIOFORE YHTIÖ ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen AGENDA 1. UPM BIOFORE YHTIÖ 2. UUSI METSÄTEOLLISUUS 3. UUDET MAHDOLLISUUDET AGENDA 1. UPM BIOFORE YHTIÖ 2. UUSI METSÄTEOLLISUUS

Lisätiedot

Moderni puurakentaminen

Moderni puurakentaminen 13.4.2012 WoodAcademy -tapahtuma, Kouvola ARKKITEHTUURI JA RAKENTAMINEN Moderni puurakentaminen Markku Karjalainen, kehittämispäällikkö TEM / MSO / Valtakunnallinen puurakentamisohjelma On kirjattu hallitusohjelmaan:

Lisätiedot

Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin

Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin Metsätieteen päivät Metsäteollisuus ry 2 Maailman metsät ovat kestävästi hoidettuina ja käytettyinä ehtymätön luonnonvara Metsien peittävyys

Lisätiedot

Verkoston voima puurakentamisessa. Kirsti Sorama, KTT, yliopettaja SeAMK Liiketoiminta

Verkoston voima puurakentamisessa. Kirsti Sorama, KTT, yliopettaja SeAMK Liiketoiminta Verkoston voima puurakentamisessa Kirsti Sorama, KTT, yliopettaja SeAMK Liiketoiminta Puurakentamisen lyhyt historia 1990-luvun alkupuolella eri puolilla Eurooppaa esiteltiin ajatuksia monikerroksisista

Lisätiedot

Wood City. Kokonainen kortteli täynnä uniikkia designia ja urbaania yhteisöllisyyttä Jätkäsaaressa, keskellä Helsinkiä.

Wood City. Kokonainen kortteli täynnä uniikkia designia ja urbaania yhteisöllisyyttä Jätkäsaaressa, keskellä Helsinkiä. Wood City Kokonainen kortteli täynnä uniikkia designia ja urbaania yhteisöllisyyttä Jätkäsaaressa, keskellä Helsinkiä. Puun moderni paluu Wood City on näyttävä nyky- ja puuarkkitehtuurin taidonnäyte ja

Lisätiedot

Itä-Suomen syysmetsäpäivä - Metsäsektorin tilanne ja tulevaisuuden näkymät

Itä-Suomen syysmetsäpäivä - Metsäsektorin tilanne ja tulevaisuuden näkymät Itä-Suomen syysmetsäpäivä - Metsäsektorin tilanne ja tulevaisuuden näkymät Kuopiossa 30.10.2010 Strateginen johtaja Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö, Metsäalan strateginen ohjelma Alustuksen

Lisätiedot

Taloudellisen taantuman vaikutukset metsäsektorilla Metsäneuvoston kokous 10.3. 2009. Toimitusjohtaja Anne Brunila Metsäteollisuus ry

Taloudellisen taantuman vaikutukset metsäsektorilla Metsäneuvoston kokous 10.3. 2009. Toimitusjohtaja Anne Brunila Metsäteollisuus ry Taloudellisen taantuman vaikutukset metsäsektorilla Metsäneuvoston kokous 10.3. 2009 Toimitusjohtaja Anne Brunila Metsäteollisuus ry Paperiteollisuuden tuotannossa jyrkkä käänne vuoden 2008 lopulla 2 Massa-

Lisätiedot

Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma

Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Esityksen sisältö Kolme tulevaisuuden kuvaa 1.

Lisätiedot

Matkalle PUHTAAMPAAN. maailmaan UPM BIOPOLTTOAINEET

Matkalle PUHTAAMPAAN. maailmaan UPM BIOPOLTTOAINEET Matkalle PUHTAAMPAAN maailmaan UPM BIOPOLTTOAINEET NYT TEHDÄÄN TEOLLISTA HISTORIAA Olet todistamassa ainutlaatuista tapahtumaa teollisuushistoriassa. Maailman ensimmäinen kaupallinen biojalostamo valmistaa

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden Tulevaisuus. Hannu Kasurinen 7.5.2009

Puutuoteteollisuuden Tulevaisuus. Hannu Kasurinen 7.5.2009 Puutuoteteollisuuden Tulevaisuus Hannu Kasurinen 7.5.2009 Puutuoteteollisuus liiketoimintana Puutuotteet > 400 mrd EUR liiketoiminta maailmanlaajuisesti Sahateollisuus 50 mrd EUR trendikasvu 1-2%/a, monissa

Lisätiedot

Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet. Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma

Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet. Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Esityksen sisältö Metsäalan nykytilanne Globaalit trendit sekä metsäbiotalouden

Lisätiedot

Suomen puunjalostuksen tuotanto ja puunkäyttö 2015-2020

Suomen puunjalostuksen tuotanto ja puunkäyttö 2015-2020 Suomen puunjalostuksen tuotanto ja puunkäyttö 2015-2020 Riitta Hänninen ja Lauri Hetemäki Talouskriisin ja metsäalan murroksen vaikutus KMO 2015 toteutumiseen seminaari, maa- ja metsätalousministeriö 3.11.2009.

Lisätiedot

Puutuotteiden kasvavat markkinat ja tulevaisuuden asiakasrakenteet

Puutuotteiden kasvavat markkinat ja tulevaisuuden asiakasrakenteet Puutuotteiden kasvavat markkinat ja tulevaisuuden asiakasrakenteet Anna-Kaisa Rämö, Ritva Toivonen, Raija-Riitta Enroth, Erno Järvinen PKM Loppuseminaari Lahti 13.11.2008 TAUSTA & TARKOITUS TAUSTA Suomen

Lisätiedot

PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6

PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6 PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6 Suomen puunjalostus ja sen merkitys eri puutavaralajit ja niiden laadun vaikutus puunjalostukseen puunjalostusmuodot 1 Puu on ekologinen materiaali

Lisätiedot

Metsäteollisuuden vienti Suomesta 2003 Arvo 11 mrd. EUR

Metsäteollisuuden vienti Suomesta 2003 Arvo 11 mrd. EUR 1 Metsäteollisuuden vienti Suomesta 2003 Arvo 11 mrd. EUR Eurooppa Aasia 77 % 11 % Muut 16 % Pohjois-Amerikka Afrikka Latin. Amerikka 7 % 2 % 1 % USA 7 % Oseania Päämarkkinamaat Saksa 1 % 18 % Muu Eurooppa

Lisätiedot

VIENTIHINTOJEN LASKU VETI VIENNIN ARVON MIINUKSELLE VUONNA 2013 Kauppataseen alijäämä 2,3 miljardia euroa

VIENTIHINTOJEN LASKU VETI VIENNIN ARVON MIINUKSELLE VUONNA 2013 Kauppataseen alijäämä 2,3 miljardia euroa 28.2.214 VIENTIHINTOJEN LASKU VETI VIENNIN ARVON MIINUKSELLE VUONNA 213 Kauppataseen alijäämä 2,3 miljardia euroa Suomen tavaraviennin arvo laski vuonna 213 Tullin ulkomaankauppatilaston mukaan kaksi prosenttia

Lisätiedot

METSÄN TULEVAISUUDEN TUOTTEET Teollisuuden metsänhoitajat ry Syysseminaari Metsäpäivillä 6.11.2014

METSÄN TULEVAISUUDEN TUOTTEET Teollisuuden metsänhoitajat ry Syysseminaari Metsäpäivillä 6.11.2014 METSÄN TULEVAISUUDEN TUOTTEET Teollisuuden metsänhoitajat ry Syysseminaari Metsäpäivillä 1 Metsän tulevaisuuden tuotteet: Ohjelma Avaus Olli Laitinen, puheenjohtaja, Teollisuuden metsänhoitajat ry Uudet

Lisätiedot

121,6 III! PUUKAUPUNKI VII! IV VII! KESKUSTA. u VI VI. n. +123,7. Vuoreksen puistokatu I-II 40% n. +126,0 I-II 40% VII! 7 000 500 kl 1 III!-IV!

121,6 III! PUUKAUPUNKI VII! IV VII! KESKUSTA. u VI VI. n. +123,7. Vuoreksen puistokatu I-II 40% n. +126,0 I-II 40% VII! 7 000 500 kl 1 III!-IV! 135 132,9 124,3 126 7 133,5 121 3 138 3 0 120 8 122,3 126 2 5 7 121,6 131,3 129 121,2 121,4 122 6 6 137 3 138 4 129,4 122,7 129 5 138 7 129 2! PUUKAUPUNK 122 8 122,3 120 9 - V 126 3 V! 126 4 V V! V 135

Lisätiedot

Kouvolan WoodInno yrityskeskus. Tulevaisuusseminaari 11.11.11. Ari Martonen. Woodfront.eu

Kouvolan WoodInno yrityskeskus. Tulevaisuusseminaari 11.11.11. Ari Martonen. Woodfront.eu Kouvolan WoodInno yrityskeskus Tulevaisuusseminaari 11.11.11 Ari Martonen Woodfront.eu Rakentamisen puuratkaisut suunnittelun, valmistuksen ja asennuksen integraatio Suunnittelu& Projektointi Sourcing

Lisätiedot

Laatu kertoo tekijän

Laatu kertoo tekijän Laatu kertoo tekijän Koskisen on vuonna 1931 perustettu suomalainen, kansainvälisesti toimiva perheyritys. Koskisen valmistaa ja markkinoi mekaanisen metsäteollisuuden tuotteita rakennus-, rakennuspuusepän-,

Lisätiedot

CLT-TUOTTEITA SUOMALAISESTA PUUSTA

CLT-TUOTTEITA SUOMALAISESTA PUUSTA CLT-TUOTTEITA SUOMALAISESTA PUUSTA MITÄ ON CLT? Cross-laminated timber Massiivipuusta tehtyjä rakennuslevyjä, jotka koostuvat ristikkäinliimatuista lamelli- eli puulevykerroksista Ristiinlaminointi takaa

Lisätiedot

HONKASUON EKOTEHOKAS KAUPUNKIKYLÄ

HONKASUON EKOTEHOKAS KAUPUNKIKYLÄ HONKASUON EKOTEHOKAS KAUPUNKIKYLÄ Puurakentamisen RoadShow 15.2.2012 Suvi Tyynilä Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto, Kuninkaantammi-projekti VANTAA KUNINKAANTAMMI 5 000 asukasta PITKÄKOSKI MYYRMÄKI

Lisätiedot

KUNINGASPALKKI LIIMAPUU

KUNINGASPALKKI LIIMAPUU KUNINGASPALKKI LIIMAPUU Yksilölliset puuratkaisut KUNINGASPALKKI LIIMAPUU YKSILÖLLISET PUURATKAISUT Kuningaspalkki liimapuu valmistetaan lujuuslajitellusta kuusi- ja mäntysahatavarasta. Lamellit sahataan

Lisätiedot

Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille

Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille Lehdistötiedote 18.11.2011 Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille Klippanin uusi lasten turvaistuin Triofix on markkinoiden monipuolisin: pienin säädöin se muuntuu sopivaksi

Lisätiedot

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Puumarkkinapäivät Reima Sutinen Työ- ja elinkeinoministeriö www.biotalous.fi Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous Biotalous:

Lisätiedot

ELINVOIMAA METSISTÄ Padasjoen tiedotustilaisuus

ELINVOIMAA METSISTÄ Padasjoen tiedotustilaisuus ELINVOIMAA METSISTÄ Padasjoen tiedotustilaisuus Padasjoen Kuntala, Kellosalmentie 20 19.3.2013 Metsäsektorin merkitys aluetaloudessa Pekka Salonen, kuntien edustaja ohjausryhmässä Metsävarat ja niiden

Lisätiedot

Päijät-Hämeen yksityismetsien hakkuut vuonna 2012

Päijät-Hämeen yksityismetsien hakkuut vuonna 2012 Elinvoimaa metsistä seminaari, Lahti 6.11.2013 Teemana yrittäjyys, kannattavuus ja digitalisaatio LAATUPUUN TARVE JA KYSYNTÄNÄKYMÄT - Tukkipuun kysyntä ja merkitys metsätaloudelle - Saha- ja vaneriteollisuuden

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ja talouden tulevaisuus Suomessa vuoteen 2020

Metsäteollisuuden ja talouden tulevaisuus Suomessa vuoteen 2020 Metsäteollisuuden ja talouden tulevaisuus Suomessa vuoteen 2020 Lauri Hetemäki Puu- ja erityisalojen liitto 110 vuotta juhlaseminaari, 14.5.2009, Sibeliustalo, Lahti Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Metsähallitus Oy, vaikuttaako muutos puumarkkinatilanteeseen? Hannu Virranniemi

Metsähallitus Oy, vaikuttaako muutos puumarkkinatilanteeseen? Hannu Virranniemi Metsähallitus Oy, vaikuttaako muutos puumarkkinatilanteeseen? Hannu Virranniemi Yhtiöt Pölkky Oy Pölkky Metsä Oy OOO Karelia Wood Ulea Oy Kitkawood Oy Kajaaniwood Oy Taivalkosken Voima Oy Kuusamo Hirsitalot

Lisätiedot

Tutkittua tietoa suomalaisten puukerrostalojen asukastyytyväisyydestä - puukerrostalossa asuu tyytyväinen perhe

Tutkittua tietoa suomalaisten puukerrostalojen asukastyytyväisyydestä - puukerrostalossa asuu tyytyväinen perhe Puupäivä Wanhassa Satamassa 27.11.2011 Tutkittua tietoa suomalaisten puukerrostalojen asukastyytyväisyydestä - puukerrostalossa asuu tyytyväinen perhe Professori Ralf Lindberg, Tampereen teknillinen yliopisto

Lisätiedot

PUUKERROSTALORAKENTAMISEN SEURANTASEMINAARI

PUUKERROSTALORAKENTAMISEN SEURANTASEMINAARI PUUKERROSTALORAKENTAMISEN SEURANTASEMINAARI SVP Mika Kallio, Metsäliiton Puutuoteteollisuus Finnforest 1 September 2011 M. Kallio Puukerrostalot osa puurakentamista Puukerrostalot (vain) osa puurakentamisen

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden tutkimusagenda. FINNISH WOOD RESEARCH OY TkT Topi Helle 27.11.2014

Puutuoteteollisuuden tutkimusagenda. FINNISH WOOD RESEARCH OY TkT Topi Helle 27.11.2014 Puutuoteteollisuuden tutkimusagenda FINNISH WOOD RESEARCH OY TkT Topi Helle 27.11.2014 Puutuoteteollisuuden tutkimuksen agenda - Edellinen tutkimusagenda on tehty 2008 - Hyvä, mutta edellyttää päivitystä

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009

OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009 OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009 TAMMI-MAALISKUU 2009 Toimitusjohtaja Mika Ihamuotila: Vuoden ensimmäinen neljännes oli erittäin haasteellinen vaikean markkinatilanteen vuoksi. Liikevaihto laski ja tulos heikkeni

Lisätiedot

Bioenergian tulevaisuus Lapissa, avaus Rovaniemi, 9.10.2014

Bioenergian tulevaisuus Lapissa, avaus Rovaniemi, 9.10.2014 13.10.2014 Bioenergian tulevaisuus Lapissa, avaus Rovaniemi, 9.10.2014 Heli Viiri aluejohtaja Suomen metsäkeskus, Lappi Puun käyttö Suomessa 2013 Raakapuun kokonaiskäyttö oli viime vuonna 74 milj. m3,

Lisätiedot

SUOMALAISEN HIRSITALON VIENTIVERKOSTO JAPANIIN EKOMUOTO

SUOMALAISEN HIRSITALON VIENTIVERKOSTO JAPANIIN EKOMUOTO SUOMALAISEN HIRSITALON VIENTIVERKOSTO JAPANIIN EKOMUOTO VERKOSTON VETURINA KUUSAMO HIRSITALOT CANNUS TUNTEE JAPANIN JA SEN RAKENNUSALAN ERITTÄIN KUSTANNUSTEHOKAS TAPA VIENTIIN SYNERGIAA JA KOON EKONOMIAA

Lisätiedot

22.09.11 1 IIVARI MONONEN OY. Yritysoston kautta kansainvälistä kasvua Ari Mononen 22.9.2011

22.09.11 1 IIVARI MONONEN OY. Yritysoston kautta kansainvälistä kasvua Ari Mononen 22.9.2011 22.09.11 1 IIVARI MONONEN OY Yritysoston kautta kansainvälistä kasvua Ari Mononen 22.9.2011 22.04.09 2 LIIKEIDEA Iivari Mononen -konserni valmistaa ja myy infrastruktuurin rakentamisessa tarvittavia korkean

Lisätiedot

www.finnforest.com www.late.net www.finnforest.com www.woodproducts.upm-kymmene.com www.spu.fi www.vierumaenteollisuus.fi www.woodfocus.

www.finnforest.com www.late.net www.finnforest.com www.woodproducts.upm-kymmene.com www.spu.fi www.vierumaenteollisuus.fi www.woodfocus. Liiketoiminta onnistuu kun asiakas viihtyy. Ympäristövaikutukseltaan myönteisillä puurakenteilla luot elinkaareltaan edullisen kauppapaikan. Nykyiset palomääräykset ja puurakenteiden kehittyminen mahdollistavat

Lisätiedot

Puun uudet käyttömahdollisuudet Markku Laukkanen KYAMK 4.3.2015

Puun uudet käyttömahdollisuudet Markku Laukkanen KYAMK 4.3.2015 Puun uudet käyttömahdollisuudet Markku Laukkanen KYAMK 4.3.2015 Palataan metsään Suomessa ennen: koskivoimaa, työvoimaa ja puuta Teknologia, osaaminen, osaajat ja pääomat tuotiin Nyt: kaikki ovat

Lisätiedot

Pörssi-illat maaliskuu 2011 Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä

Pörssi-illat maaliskuu 2011 Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä 1 Stockmann-konserni lyhyesti Kansainvälinen vähittäiskaupan yritys, joka on perustettu vuonna 1862 Kolme liiketoimintayksikköä: tavarataloryhmä, Lindex

Lisätiedot

2010 Marimekko Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2010

2010 Marimekko Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2010 2010 Marimekko Oyj CREATIVE DESIGN SINCE 1951 OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2010 TAMMI-MAALISKUU 2010 Toimitusjohtaja Mika Ihamuotila: Ensimmäisen vuosineljänneksen kehitys oli rohkaisevaa. Liikevaihtomme hienoinen

Lisätiedot

SataPV-projekti. lisätiedot: projektipäällikkö Suvi Karirinne, TkT puh. 02 620 3304 suvi.karirinne@samk.fi

SataPV-projekti. lisätiedot: projektipäällikkö Suvi Karirinne, TkT puh. 02 620 3304 suvi.karirinne@samk.fi SataPV-projekti lisätiedot: projektipäällikkö Suvi Karirinne, TkT puh. 02 620 3304 suvi.karirinne@samk.fi SataPV-projekti Aurinkosähköä Satakunnasta 2 Uusiutuvien energiamuotojen kasvua ajavat voimat Vuosittainen

Lisätiedot

Kestävää hyvinvointia metsävarojen

Kestävää hyvinvointia metsävarojen Kestävää hyvinvointia metsävarojen käytöllä Lahti 18.10.2012 Metsävarojen aktiivisen käytön mahdollisuudet MSO:n tavoitteet ja linjaukset Sixten Sunabacka Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Esityksen

Lisätiedot

Puurakentamisen tulevaisuus on nyt! Päättäjien Metsäakatemia 7.5.2014, Matti Mikkola

Puurakentamisen tulevaisuus on nyt! Päättäjien Metsäakatemia 7.5.2014, Matti Mikkola Puurakentamisen tulevaisuus on nyt! Päättäjien Metsäakatemia 7.5.2014, Matti Mikkola Puu sopii omakotitalorakentamiseen mainiosti tunnelmallinen ja kustannustehokas materiaali 2 Puu palaa ja lahoaa urbaaniin

Lisätiedot

Bioenergian kestävä tuotanto ja käyttö maailmanlaajuisesti - Muu biomassa ja globaali potentiaali. 06.03.2009 Sokos Hotel Vantaa Martti Flyktman

Bioenergian kestävä tuotanto ja käyttö maailmanlaajuisesti - Muu biomassa ja globaali potentiaali. 06.03.2009 Sokos Hotel Vantaa Martti Flyktman Bioenergian kestävä tuotanto ja käyttö maailmanlaajuisesti - Muu biomassa ja globaali potentiaali 06.03.2009 Sokos Hotel Vantaa Martti Flyktman FAOSTAT 2006 Puun käyttömäärät ja metsäteollisuuden tuotanto

Lisätiedot

Heikki Vauhkonen 10.2.2011. Tulikivi Oyj

Heikki Vauhkonen 10.2.2011. Tulikivi Oyj Heikki Vauhkonen 10.2.2011 Tulikivi Oyj Osavuosikatsaus 01-012/2010 Tulikivi-konsernin liikevaihto neljännellä vuosineljänneksellä oli 16,6 me (15,6 me 10-12/2009), liikevoitto 0,8 (0,3) me ja tulos ennen

Lisätiedot

Urbaania kerrosrakentamista

Urbaania kerrosrakentamista Urbaania kerrosrakentamista Building and Living Puurakentamisen RoadShow 2013 Sisällys yrityksenä Rakentamisen ratkaisut Referenssit yrityksenä lyhyesti on paperi-, biomateriaali-, pakkaus- ja puutuoteteollisuuden

Lisätiedot

Asuntotuotantokysely 2/2015

Asuntotuotantokysely 2/2015 Asuntotuotantokysely 2/2015 Sami Pakarinen Kesäkuu 2015 1 (2) Kesäkuun 2015 asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmesti

Lisätiedot

Lisäarvoa asiakkaalle

Lisäarvoa asiakkaalle Lisäarvoa asiakkaalle Hyvä kumppani tuo yritystoiminnalle selkeän lisäarvon. Mellano Oy:n toiminnan tavoitteena on olla asiakkaalleen paras lisäarvon tuottaja. Olemme Suomen johtava kodin kiintokalustekomponenttien

Lisätiedot

KONEen tilinpäätös 2010. 26. tammikuuta 2011 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta

KONEen tilinpäätös 2010. 26. tammikuuta 2011 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta KONEen tilinpäätös 2010 26. tammikuuta 2011 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Q4 2010: Vahva tilausvirta ja ennätyksellinen liikevoitto Q4/2010 Q4/2009 Historiallinen muutos Vertailukelpoinen muutos Saadut

Lisätiedot

Tutkittua tietoa - puukerrostalossa asuu tyytyväinen perhe. Professori Ralf Lindberg, Tampereen teknillinen yliopisto

Tutkittua tietoa - puukerrostalossa asuu tyytyväinen perhe. Professori Ralf Lindberg, Tampereen teknillinen yliopisto Puupäivä Wanhassa Satamassa 27.11.2011 Tutkittua tietoa - puukerrostalossa asuu tyytyväinen perhe Professori Ralf Lindberg, Tampereen teknillinen yliopisto 1. Taustaa 2. Kysely olemassa olevista puukerrostaloista

Lisätiedot

VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY. Metsäteollisuuden EU-linjaukset

VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY. Metsäteollisuuden EU-linjaukset VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY Metsäteollisuuden EU-linjaukset 1 EUROOPAN UNIONI on Suomelle tärkeä. EU-jäsenyyden myötä avautuneet sisämarkkinat antavat viennistä elävälle Suomelle ja suomalaisille

Lisätiedot

Puurakentamisen koulutusroadshow 2013 Lappeenranta. Timo Lehtoviita, Saimaan amk

Puurakentamisen koulutusroadshow 2013 Lappeenranta. Timo Lehtoviita, Saimaan amk Puurakentamisen koulutusroadshow 2013 Lappeenranta Timo Lehtoviita, Saimaan amk Puurakentamisen koulutusroadshow 2013 7.45 Kahvi 8.00 Tilaisuuden avaus puheenjohtaja lehtori Timo Lehtoviita, Saimaan ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

www.finnforest.com www.late.net www.finnforest.com www.woodproducts.upm-kymmene.com www.spu.fi www.vierumaenteollisuus.fi www.woodfocus.

www.finnforest.com www.late.net www.finnforest.com www.woodproducts.upm-kymmene.com www.spu.fi www.vierumaenteollisuus.fi www.woodfocus. Nykyiset palomääräykset ja kehittyneet puurakenteet mahdollistavat puun käytön julkisessa rakentamisessa rakennuksen koosta riippumatta. Puu myös valitaan aikaisempaa useammin luomaan puitteet tasokkaille

Lisätiedot

Julkiset rakennukset puusta

Julkiset rakennukset puusta Julkiset rakennukset puusta RATKAISUJA RAKENTAMISEEN PUU KERROSTALOISSA Puurakentamisen ja energiatehokkaan rakentamisen RoadShow 2011 Rakentamisen ekologinen jalanjälki kasvaa, ellei asialle tehdä mitään

Lisätiedot

The forest means the future for us

The forest means the future for us The forest means the future for us JUNNIKKALA OY 20.11.2013 www.junnikkala.com 2 JUNNIKKALA OY KALAJOELLA JA OULAISISSA TOIMIVA, VUONNA 1960 PERUSTETTU MEKAANISEN PUUNJALOSTUKSEN 100% PERHEYRITYS KASVANUT

Lisätiedot

ASUMISEN TULEVAISUUS; monotyyppisestä monityyppiseen

ASUMISEN TULEVAISUUS; monotyyppisestä monityyppiseen ASUMISEN TULEVAISUUS; monotyyppisestä monityyppiseen Asuntomarkkinat 2011 Kalastajatorppa 20.1.2011 Markku Hedman Professori Arkkitehtuurin laitos, TTY ARKKITEHTUURIN VALLANKUMOUS MAAPALLOJA Maailman ekologinen

Lisätiedot

PRT-Forest rakentaa asumisen laatua

PRT-Forest rakentaa asumisen laatua PRT-Forest rakentaa asumisen laatua PRT-Forest - johtavia suomalaisia puun ja rakentamisen merkkituotteita Puun käytöllä rakentamisessa ja sisustamisessa on pitkät perinteet. Puun käyttö on 2000-luvulla

Lisätiedot

Maailman metsäteollisuuden kohtalonkysymykset

Maailman metsäteollisuuden kohtalonkysymykset Maailman metsäteollisuuden kohtalonkysymykset Petteri Pihlajamäki, varatoimitusjohtaja Pöyry Forest Industry Consulting Oy Paperin ja kartongin maailmanmarkkinat Kaksi maailmaa: Kehittyvät markkinat 3-5%/v

Lisätiedot

6.3.2015. Sahat - biotalouden selkäranka Suomen Sahat ry Puuteollisuusyrittäjät ry Sidosryhmäpäivä 04.03.2015 Kai Merivuori

6.3.2015. Sahat - biotalouden selkäranka Suomen Sahat ry Puuteollisuusyrittäjät ry Sidosryhmäpäivä 04.03.2015 Kai Merivuori 6.3.2015 Sahat - biotalouden selkäranka Suomen Sahat ry Puuteollisuusyrittäjät ry Sidosryhmäpäivä 04.03.2015 Kai Merivuori Suomen Sahat ry Sahateollisuus on metsiin perustuvan biotalouden selkäranka. Suomen

Lisätiedot

Quality Northern Wood

Quality Northern Wood Quality Northern Wood PUUTA LIIKKEELLE KAINUUSTA-Seminaari 02.10.2012 Hannu Virranniemi Laatupuuta jo vuodesta 1968 - Pohjois-Suomen suurin yksityinen puunjalostaja. - Liikevaihto 103 Meur ja tase 40 Meur

Lisätiedot

HB-JUHA-JULKISIVUHARKKO. Elävää, kaunista ja kestävää pintaa

HB-JUHA-JULKISIVUHARKKO. Elävää, kaunista ja kestävää pintaa HB-JUHA-JULKISIVUHARKKO Elävää, kaunista ja kestävää pintaa HB-JUHA tuo sävyjä julkisivuihin ja sisätiloihin HB-JUHA-harkko luo elävän, valon ja varjon sävyillä leikittelevän pinnan, joka on luonnollinen

Lisätiedot

Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi

Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi ICC - INFO Q 3-2014 Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi Maailmantalouden tila ja suunta - World Economic Survey 3 / 2014 Maajohtaja Timo Vuori, Kansainvälinen kauppakamari ICC Suomi 1 Maailmantalouden

Lisätiedot

Toimialarajat ylittävä toimintamalli puun käytön lisäämiseksi

Toimialarajat ylittävä toimintamalli puun käytön lisäämiseksi Toimialarajat ylittävä toimintamalli puun käytön lisäämiseksi Yhteishankkeen koordinaatio: Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy Kalevi Mäkelä, projektipäällikkö kalevi.makela@lahtisbp.fi GSM 050 5912349 www.southwood.fi

Lisätiedot

Maailman väestonkasvu-ennuste / FAO 2050 vuoteen + 2 miljardia ihmistä

Maailman väestonkasvu-ennuste / FAO 2050 vuoteen + 2 miljardia ihmistä Maailman väestonkasvu-ennuste / FAO 2050 vuoteen + 2 miljardia ihmistä Maailman väkiluku Maailma Kehittyvät maat Kehittyneet maat Sato 2013/2014: Maailman viljatase tasapainoisempi Syksyn 2013 sato oli

Lisätiedot

Metsä Group Jyväskylän hankintapiiri 01.03.2016. 23.6.2016 Esityksen nimi

Metsä Group Jyväskylän hankintapiiri 01.03.2016. 23.6.2016 Esityksen nimi Metsä Group Jyväskylän hankintapiiri 01.03.2016 2 23.6.2016 Esityksen nimi Äänekosken biotuotetehdashanke Piiripäällikkö Matti Rossi, Metsä Group Metsä- ja viherpäivät, Jyväskylä, 7.-8.6.2016 Avainluvut

Lisätiedot

Metsäala nyt ja tulevaisuudessa

Metsäala nyt ja tulevaisuudessa Metsässä puhaltavat uudet tuulet -seminaari Mikaeli, Mikkeli 11.9.2012 Metsäala nyt ja tulevaisuudessa Lauri Hetemäki Euroopan metsäinstituutti & Itä-Suomen yliopisto Esityksen sisältö 1. Metsäsektorin

Lisätiedot

Itämeren alueen puumarkkinat tulevaisuuden ennakointia Riitta Hänninen ja Jari Viitanen etunimi.sukunimi@metla.fi

Itämeren alueen puumarkkinat tulevaisuuden ennakointia Riitta Hänninen ja Jari Viitanen etunimi.sukunimi@metla.fi Itämeren alueen puumarkkinat tulevaisuuden ennakointia Riitta Hänninen ja Jari Viitanen etunimi.sukunimi@metla.fi Itämeren alueen puumarkkinat seminaari Helsinki 14.2.212 Sisällys Lopputuotemarkkinoiden

Lisätiedot

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016 Makrokatsaus Huhtikuu 2016 Positiiviset markkinat huhtikuussa Huhtikuu oli heikosti positiivinen kuukausi kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla. Euroopassa ja USA:ssa pörssit olivat tasaisesti plussan

Lisätiedot

SAIKA Suomen aineeton pääoma kansallisen talouden ajurina Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun yliopisto

SAIKA Suomen aineeton pääoma kansallisen talouden ajurina Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun yliopisto SAIKA Suomen aineeton pääoma kansallisen talouden ajurina Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun yliopisto SAIKA-tutkimusprojekti 1.11.2009-31.12.2011) Professori Pirjo Ståhle Tulevaisuuden tutkimuskeskus,

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Puurakentamisen osaaminen. Kehitysasiantuntija Petri Heino

Puurakentamisen osaaminen. Kehitysasiantuntija Petri Heino Puurakentamisen osaaminen Kehitysasiantuntija Petri Heino Osaamiskartoitushanke Hankkeessa kartoitetaan: puurakentamisen kansallinen osaaminen sekä osaajat rakentamisen koulutuksen nykytila puurakentamisen

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Lokakuu 2015 Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne on tyydyttävä Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne on rakennusalan

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa Kauppa 2011 Handel Trade Metsäteollisuuden ulkomaankauppa Kuvio 1. Suomen metsäteollisuusvienti ja tuonti v. 2004-2011(1-3) 13 12 11 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 Mrd. e 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2010

Lisätiedot

Tutkimuksen tilaaja: Collector Finland Oy. Suuri Yrittäjätutkimus

Tutkimuksen tilaaja: Collector Finland Oy. Suuri Yrittäjätutkimus Tutkimuksen tilaaja: Collector Finland Oy Suuri Yrittäjätutkimus Collector & Companies Yrittäjäfoorumi 2014 Tutkimus ja tulokset Collector teetti tutkimuksen suomalaisista ja ruotsalaisista pk-yrityksistä

Lisätiedot

20.5.2015 TERO VESANEN MODERNIT PUUKOULUT (TEM)

20.5.2015 TERO VESANEN MODERNIT PUUKOULUT (TEM) PÖLKKY OY KUUSAMO HIRSITALOT OY VVR WOOD OY PÖLKKY Perustettu 1968 Pohjois-Suomen suurin yksityinen puunjalostaja Liikevaihto yli 150M, vientiin n. 100M Sahaus n. 630 000m3, höylätavaraa 130 000m3, kyllästettyjä

Lisätiedot

Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys

Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys Elinvoimaa metsistä seminaari Lahti, Fellmannia, 06.11.2013 Pekka T Rajala, kehitysjohtaja, Stora Enso Metsä 1 Metsäteollisuus käy läpi syvää rakennemuutosta Sahateollisuuden

Lisätiedot

OSSINLAMMEN SILTA SUUNNITELMASELOSTUS EHDOTUS: FORMULA

OSSINLAMMEN SILTA SUUNNITELMASELOSTUS EHDOTUS: FORMULA OSSINLAMMEN SILTA SUUNNITELMASELOSTUS EHDOTUS: FORMULA SISÄLLYSLUETTELO 1 TAUSTATIETOJA... 3 1.1 HISTORIAA... 3 1.2 OTANIEMEN ALUEEN ARKKITEHTUURISTA... 3 1.3 SILTAPAIKAN SIJAINTI... 3 1.4 ALUEESEEN LIITTYVÄT

Lisätiedot

HSL-järjestelmäväliseinät.

HSL-järjestelmäväliseinät. HSL-järjestelmäväliseinät. Ylivoimainen muuntojoustavuus ja yksilöllinen design. Umpielementtiseinät Puulasiseinät Alumiinilasiseinät Täyslasiseinät OtsaelementiT muutospalvelu HSL Group HSL Group on järjestelmäväliseinien

Lisätiedot

Määrätietoisesti eteenpäin. 5. maaliskuuta 2012 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta

Määrätietoisesti eteenpäin. 5. maaliskuuta 2012 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Määrätietoisesti eteenpäin 5. maaliskuuta 2012 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Sisältö Liiketoiminnan kehitys vuonna 2011 Markkinoiden kehitys vuonna 2011 Vuoden 2011 kohokohdat Markkina- ja liiketoimintanäkymät

Lisätiedot

www.finnforest.com www.late.net www.finnforest.com www.woodproducts.upm-kymmene.com www.spu.fi www.vierumaenteollisuus.fi www.woodfocus.

www.finnforest.com www.late.net www.finnforest.com www.woodproducts.upm-kymmene.com www.spu.fi www.vierumaenteollisuus.fi www.woodfocus. Liikunnan harrastaminen ansaitsee arvoisensa puitteet. Esitteeseen koottujen puurakenteisten esimerkkikohteiden kautta voit kokea puurakentamiseen liittyviä mahdollisuuksia. Tutkimusten mukaan (VTT Rakennustekniikka

Lisätiedot

Tulikivi Oyj. Liiketoimintakatsaus. Heikki Vauhkonen

Tulikivi Oyj. Liiketoimintakatsaus. Heikki Vauhkonen Tulikivi Oyj Liiketoimintakatsaus 7.10.2013 Vuosi 2013 Vuosi 2013 Tulikivi-konsernin liikevaihto toisella vuosineljänneksellä oli 10,6 Me (13,2 Me 4-6/2012), liiketulos -0,8 (0,6) Me ja tulos ennen veroja

Lisätiedot