HAVISEVAN KYLÄYHDISTYS RY JUHANNUSLEHTI VSK

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HAVISEVAN KYLÄYHDISTYS RY JUHANNUSLEHTI 2010 30. VSK"

Transkriptio

1 HAVISEVAN KYLÄYHDISTYS RY JUHANNUSLEHTI VSK Junat huristavat Suinulan ohi ja niin näyttää jatkuvankin Suinulan aseman myyntiä viimeistellään Lähemmin sisäsivuilla

2 Tervehdys kyläläiset! Kyläyhdistyksellämme on omat sivut netissä. Viimeisimmät Juhannuslehdet näkyvät värillisinä. Kyläportaalista löytyvät myös linkit: Havisevan koulu, Havisevan koulun vanhemmat ry, Urheiluseura Harjulan Halla, Suinulan nuorisoseura ym. sivut. Havisevan kylätoimikunta perustettiin vuonna Se rekisteröitiin Havisevan kyläyhdistys ry:ksi vuonna Toiminta-alue kattaa Havisevan, Suinulan, Onkijärven, Havialan, Kallion, Mustoon ja Toosilan kylät. Kyläyhdistyksen tarkoituksena on kehittää palveluita ja edistää eri muodoin asukkaitten etuja ja viihtyvyyttä. Yhdistyksen jäseneksi liitytään. Jäsenmaksuja ei ole. Nopeaa tiedotusta ajatellen yhdistyksen jäsenrekisteriin pyritään saamaan s-postiosoitteet kaikilta, jotka antavat sen käyttöön. Puheenjohtaja ja hallitus valitaan vuosittain vuosikokouksessa. Hallituksen jäsenen kausi on kaksi vuotta ja erovuoroinen voidaan valita uudelleen. Hallituksen kokoonpano 2010 Puheenjohtaja Ilmari Salminen Metsäkaistantie Varapuh.joht. Seppo Paviala Riihenkorventie Sihteeri Anne Lahtinen Kivihuhdantie Taloudenhoit. Merja Hietakangas Siitamantie Muut jäsenet Jennikaisa Sinervo Mäkikyläntie Harri Honko Kivihuhdantie Varajäsenet Sirkka-Liisa Peltonen Oikotie Matti Nikkilä Yli-Nikkiläntie Pirkko Rantamäki Kivihuhdantie Juhannuslehti Havisevan kyläyhdistys ry:n julkaisema lehti kyläläisille ja yhteistyötahoille. Lehti ilmestyy kerran vuodessa. Ilmoitushinnat: ¼ sivu 40 e, ½ sivu 65 e ja 1/1 sivu 100 e 30. Juhannuslehti on ilmestynyt. Vuosi on mennyt vakiintuneella tavalla. Hallituksessa kokoonpanossa tapahtui muutos, kun Merja ilmoitti viime vuoden lehdessä, että hän ei jatka puhjeenjohtajana. Vuosikokouksessa valittiin uudeksi puheenjohtajaksi minut (Immu Salminen). Kiitos Merjalle pitkäaikaisesta puheenjohtajuudesta. Merja jatkaa hallituksessa. Olen vanha suinulalainen, mutta olin täältä pois 47 vuotta. Kylillä asuu edelleen monia, monia lapsuudenajan tuttuja ja on tullut uusia. Ottakaa hihasta kiinni, kun kohdataan. Toiminta jatkuu entiseen tapaan. Ideoita toimintamme kehittämiseen tarvitaan. Otathan hallituksen jäseniin yhteyttä. Juhannusjuhlat on tänäkin vuonna Haralanharjun näkötornilla aattona klo alkaen. Leppoisaa kesää kyläläiset Terveiset kyläyhdistyksen hallituksen puolesta. Ilmari Salminen puheenjohtaja Tervehdys Pirkan Kyliltä! Lämpimät onnittelut Havisevan kyläyhdistykselle. 30 vuotta kylätoimintaa on kunnioitettava saavutus. ilo siitä, että saadaan tehdä asioita yhdessä. Jokainen saa tuoda yhteisön käyttöön omat lahjansa ja nauttia toisten lahjoista. Olen monesti miettinyt, että on aika usein myös tuurista kiinni, miten kylätoiminta eri kylissä lähtee kehittymään. Aktiivinen toimijaporukka on useimmiten aika pieni, ja se minkä ammatin edustajia sattuu siihen mukaan tulemaan, määrää usein suunnan. Kylätoiminta syntyy tarpeesta, eri Lehtiryhmä 2010: Anne Lahtinen, Pirkko Rantamäki ja Ilmari Salminen kylillä tosin tarpeet vaihtelevat. Kylätoimintaa 30 numero, painosmäärä 700 kpl tarvitaan monenlaiseen edunvalvontaan, asukashankintaan, Lehtiaineiston koostaminen ja taitto: Team Nikkilä palvelujen puolustamiseen, kehittämiseen ja rakentamiseen. Kaiken Lehden paino: Domus Print Oy Tampere taustalla on kuitenkin yhteisöllisyys, 2 3

3 Esimerkiksi jos porukassa on mukana toimittaja, saadaan paremmin julkisuutta ja tiedotus on hallussa, tai jos porukkaan kuuluu rakennusmestari, niin useimmiten lähdetään toteuttamaan rakennusprojektia. Kylätoiminnassa tarvitaan sekä nörttejä että nikkareita. Kylätoimintaan kuuluu myös aaltoliike. Välillä väsytään ja vedetään vähän henkeä, kunnes taas innostutaan uudestaan toimimaan aktiivisesti. Nyt kun kuntakoot suurenevat on kylätoiminta uusien haasteiden edessä. Syty eli Suomen kylätoiminta ry julkaisi vuonna 2008 uuden kylätoiminnan ja Leader ryhmien valtakunnallisen ohjelman Vastuuta ottava paikallisyhteisö vuosille Tässä ohjelmassa on lueteltu yhteensä 75 eri toimenpidettä joilla asioita viedään eteenpäin. Ohjelman toimenpide numero 55 on Aluekehittämisen vaikuttavuuden lisäämiseksi kylästä tehdään toiminnallisesti ja tilastollisesti pienin alueyksikkö. Kuntien suurentuessa on kasvavana vaarana se, että kylät jäävät enenevässä määrin kehittämistoimien ulkopuolelle. Jo nyt monissa kunnissa kyläyhdistykset hoitavat monia niitä tehtäviä joita kuntien keskustassa asuvat saavat kuntapalveluna. Jotta kylät pystyisivät tähän, pitäisi kylien tehdä entistä enemmän yhteistyötä. Toimintaa voisi edelleen kehittää niin, että paikallisyhdistyksiä edustavalla yhdistyksellä olisi oma budjetti käytettävissä, jolloin toiminnasta tulisi aidosti kyliä hyödyttävää ja suunnitelmallista. Kysymyksessä ei siis olisi poliittisin perustein valittu aluelautakunta, vaan paikallisyhdistyksistä kerätty neuvosto. Tämä ei tule toteutumaan helposti, mutta mielestäni mahdollista se on. Samalla kuntien maaseutuohjelma pitäisi muokata niin, että se perustuu kehittyviin kyläsuunnitelmiin. Joka tapauksessa yhteiskunnan rakenteiden muutos muuttaa paikallistoimijoiden tehtäviä ja roolia. Haasteita kylätoiminnalle on paljon, mutta tärkeimpänä pitää kuitenkin muistaa huolehtia siitä, että toiminnasta syntyy paljon iloa ja hyvää oloa koko kylälle, ja samalla oma kylä pysyy maailman parhaimpana paikkana asua. Marja Vehnämaa Pirkanmaan kyläasiamies Pirkan kylät ry Kyläläisten matka Turkuun ja Naantaliin sai väen liikkeelle kesällä Mukana olleet sanoivat mahtuneensa yhteen bussiin, vaikka retkikuvasta sitä ei oikein uskoisi. Tänä kesänä retkeillään kotikunnassa Kyläyhdistyksen retket ovat alkuaikoina vetäneet väkeä tilausbussit täyteen, mutta jostain syystä retkiperinne on hiljalleen hiipunut eikä yhteisiä kylämatkoja ole tehty moneen vuoteen. Vanhaa perinnettä on tarkoitus viritellä tänä kesänä uudelleen Kangasalan kyläkierroksella. Lähialueiltakin löytyy paljon uutta nähtävää ja niissä merkeissä matkaillaan. Toivottavasti saamme kyläläisiä Sirpan bussin täyteen. Näin on suunniteltu: Sirpan bussi lähtee Suinulan asemalta lauantaina klo Sieltä ajetaan Siitamantietä Lihasulaan ja Vesijärvi kiertäen Ponsantietä Huutijärvelle. Matkaa jatketaan Saarikyliin, jossa ravintola Seremoniassa nautitaan laatikkolounas ja kahvit. Matkalla poiketaan eri kohteissa, tutustutaan Vesijärven toisen puolen kyliin, Vehoniemen automuseon kautta ajetaan ilman muuta, mahdollisuus käydä Villa Kosmoksessa (eri maksu) ja Saarikylissä on paljon mielenkiintoista nähtävää, joka ei useinkaan satu matkan varrelle. Paluu asemalle ja Perälän tienhaaraan. Retken järjestelyjen vuoksi haluamme ajoissa tietää matkalle halukkaiden määrän. Niinpä ilmoittautumiset toivotaan mennessä: Ilmari Salminen puh tai Matti Nikkilä puh tai sähköposti: Päiväretki on edullinen vain 25 euroa aikuiset ja 12 euroa lapset (sisältää lounaan). Se tulee maksaa mennessä kyläyhdistyksen tilille: Merkitkää maksuun lähtijöiden nimet. 4 5

4 Pentti Antilan muistelmia Harjulan Hallan historiasta ja muustakin Pentti syntyi kauppiasperheeseen Hänen vaarinsa Kaarle Vallenius vaimonsa Marian kanssa perusti Kangasalan ensimmäisen kaupan v 1888 Havisevalle. Sitä ennen kaupan pito oli vain kaupunkilaisten oikeus. Aikaisemmin maaseudulla olevia kauppoja nimitettiin maakaupoiksi. Harjulan Halla perustettiin vuonna Sitä ennen kylällä oli toiminut urheiluseura nimeltään Havisevan Urheilijat Kangasalan Kisan alaisuudessa. Haluttiin kuitenkin ítsenäistyä ja siihen saumaan syntyi Harjulan Halla. Pentti korosti että mitään luokkajakoa ei harrastettu ja toimintaan ei liittynyt politiikkaa ennen Hallan perustamista eikä sen jälkeen. Nikkilän Väinön tuvassa pidettiin Hallan perustamiskokous. Kyselin Pentiltä mistä Halla on saanut nimensä. Harjulan Seljänne mainitaan Topeliuksen runossa, joten se haluttiin nimessä näkyvän, vaikka harju on vuori; Haralan vuori eikä harju. Sitten oli hyvän aikaa mietitty ja maisteltu erilaisia vaihtoehtoja Harjulan perään. Joku oli keksinyt Hallan ja hyvä keksintö olikin. Nimi on kestänyt hyvin ajan kulumisen ja on mielenkiintoa herättävä. Perustamiskokouksessa Pentti Toinen merkkitapahtuma oli pitkään Haralan Harjun hiihto, joka muisteli olleen mukana Nikkilän Palataan Suinulan kentälle! Kentän Väinön ja hänen lisäkseen Östrintossa kunnostautunut: keppi lensi sijaintia oli mietitty pitkään kos- 6 7 gin Uskon, Kallen ja Eenokin. Viimeksi mainittu oli ilmeisesti Öistämö sukunimeltään. Lieneekö Kalle ollut myös? Perälän Aku ( Jussi- veli myös mukanaan? Pentti ei ollut ihan varma, koska Jussi ei ollut niin kova urheilumies ), samoin Pentti ja Eero Lumme olivat mukana. Luotosen (Asemalta, etunimi hukassa), osuuskaupan pitäjän ja Nikkilän Uskon Pentti vielä luetteli luvun alussa saatiin koko kylän yhteisellä voimanponnistuksella Suinulaan urheilukenttä. Sitä ennen urheiltiin Koiviston kentällä Nikkilän ja Antilan välissä olevalla pellolla tai Perälän kentällä Työväentalon takana taikka Asema- laanilla rautatien ja aseman välissä. Siinä oli hyvä juoksurata. Lajeja oli useita; 100 m juoksu, pituus, korkeus, seiväshyppy, kuula ja 3-loikka. Havisevan ja Suinulan välinen kyläottelu oli jokavuotinen tärkeä tapaus. Näiden kahden kylän välinen raja kulki Siitamantietä ja Korvenperän tietä pitkin Suinulan koululle (nyk. Ruutanan koulu). Ruutana oli ennen vanhaan enemmän Jussilan tien varressa. Ruutanan alueella oli ennen viisi pientä kylää, kertoi Pentti. Pentti sorvasi katajasta muutama vuosi sitten käsivoimisteluun sopivat palikat. Ne ovat jatkuvasti käytössä. Mieluisa askartelu tuotti samanlaisia palikoita muillekin annettavaksi. Pentin päivittäisiin rutiineihin kuuluu myös ristisanojen ratkominen. Ystävät ovat pitäneet huolen siitä, että lehtiä on riittänyt. hiihdettiin sodan jälkeen useampana vuonna. Piirin parhaat hiihtäjät osallistuivat kilpailuun, huom. vain miehet! Vanha koulu oli kilpailukeskus, saunat lämpenivät ympäri koulun hiihtojen jälkipuintia varten. Urheilukentän teko aloitettiin vuoden 1948 tienoilla ja Pentin isä Jussi oli vetovastuussa. Urakka kesti useamman vuoden. Siihen aikaan oli vain muutama traktori alueella ja yksi kuorma-auto, jonka omisti Pohjanheimon Risto. Risto oli muuten kova urheilumies, keihäänhei- parhaimmillaan jopa 70 metriä. Ristolla oli ajatus liittää Halla Tampereen Pyrintöön ja hän hommasi aikanaan hallalaisille punaiset Pyrinnön verkkarit. Useampi havisevalainen kulki kyseiset verkkarit päällään. Siihen aikaan verryttelypukua ei ollut ihan helppo hankkia. 3. Juttu siis rönsyilee, niin kuin aina kunnon tarinankertojalla kuuluukin Pentin tarinoita kuuntelee kyllä mielellään!

5 ka haluttiin hiekkapohjainen alue. Suurin osa tästä seudusta, niin kuin tiedämme, on savipohjaista. Tuo alue osoittautui hiekkapohjaiseksi. Kentästä tuli vajaamittainen, koska jollain suunnalla tuli kallio vastaan liian nopeasti. Kentän pituudeksi saatiin 300 m. Urheiluseuran yksi toimintaedellytys on toimiva talous ja varainkeruuna Hallassa on aina ollut tanssien järjestäminen. Työväentalolla, Torpalla oli tansseja ympäri vuoden, samoin Siitaman nuorisoseuran talolla tanssittiin. Toosilassa järjestettiin juhannusjuhlia; riihessä ja ladossa oli kummasakin omat orkesterit. Rahaa kerättiin Suinulan kenttää varten. Paikalla saattoi olla jopa 1000 henkeä! Myös Suinulan kentän reunalla on ollut tanssilava. Pentti ei ollut varma oliko Halla siinä osakkaana tanssien järjestäjänä vai oliko VPK yksin vastuussa niistä. Kylässämme toimi silloin aktiivisena VPK, jonka aktiiveja oli mm. Matti Nikkilä senior. Pena kertoi että Verhonmäki oli jyrkkä ja siinä höyryvetureista lenteli usein kipinöitä. Kuivina kesinä mäen alla syttyi usein kulopaloja, joita VPK kiirehti sammuttamaan aseenaan ainoastaan käsin pumpattava paloruisku. Kiitos Pentti! Tarina-arkkusi lienee pohjaton ja muistisi on vallan terävä! Varsinkin sota-ajan muistelusi saivat minut kovin hiljaiseksi ja mietteliääksi. Ne ovat oma lukunsa. Kirjoitit päiväkirjaa sodan aikana. Viimeiset kolme päivää talvisodassa ennen rauhan tuloa ansaitsevat tulla julkaistuksi meille jälkipolville. Palataan asiaan. Elina Rinne Lähde mukaan kesäretkillemme ja Pyynikin kesäteatteri Moderni klassikko Häräntappoase 27.6., 7.7., ja Pälkäne Sappeen kesäteatteri Satumaa Tango-musikaali Unto Monosen elämästä Lähdöt: Haviseva, Suinula, Ruutana ja Valomon ja Lintulan luostari...85 Risteily - Opas - Lounas - Kahvit 3.7. ja Serena/Linnanmäki/Korkeasaari SAARENMAA, Hotel Arabella Hotellimatka Tallinna, Hotel Shnell Öllesummer - esiintyjänä HIM Eteläinen Saaristotie Tartto, Leigon järvenmusiikkijuhlat Pohjoinen Saaristotie Saarenmaa Johan Spa KATSO MATKAOHJELMAT Rentoudu reissulla, piristy porukalla mukavalla matkalla sopivan lähelle. Antilan kauppatalon seinää komistaa Yrittäjäyhdistyksen myöntämä kunniakilpi ensimmäiselle kaupalle Kangasalla. Täyden palvelun matkatoimisto/ tilausliikenne palveluksessasi. Somerotie 11, Kangasala, puh. (03) , info@sirpanbussimatkat.fi 8 9

6 elämykselliset LATOTANSSIT MYLLYOJAN LADOLLA OS. Siitamantie 290, haviseva Lauantaina klo Elisa Salo & DaCapo tanssittaa!!! buffet, grilli Liput 10 euroa, myös ennakkoon! Tervetuloa! Tv: Harjulan halla Perinteiset LATOTANSSIT Ainontie 8, Kangasala Myllyojan ladolla Siitamantie klo 20 alkaen HUOLTO 8 Puh. toimistoaikana Tahdit takaa Päivystys Sinikka (ilta-, yhtyeineen yö- ja viikonvaihde) autopuh Liput 10 Puffetti Tervetuloa! ISÄNNÖINTI Järj. Harjulan Halla 8 Puh SAUNA-, TAKKA- JA LÄMMITYSPUUT GRILLIHIILET ERILAISET KASVUTURPEET, MULLAT JA LANNOITTEET YSIPUU OY TEPO Tarastenjärventie 13, TAMPERE Puh , fax Laatua taidolla & tuurilla. - Huonekalujen entisöinti - Entisöinti & Maalaustyöt Ville Lampi Puh Kangasala 10 11

7 Kuntoutumiskoti auttaa elämään Lihasula Säätiön tiloissa toimii Kuntoutumiskoti Suinula, joka tarjoaa ympärivuorokautista tehostettua tukea mielenterveyskuntoutujille. Koti on aloittanut toimintansa syyskuussa Kuntoutumiskoti Suinulan omistaa Jaana Närjäsen yritys Sevinio Oy, jonka toinen yksikkö Kuntoutumiskoti Sointula on toiminut Kangasalan Lentolassa jo 12 vuotta. KODIN ASUKKAAT Kuntoutumiskoti Suinula on vuotiaiden mielenterveyskuntoutujien koti. Tällä hetkellä asukkaita on 23. Kodissa asuvilla ihmisillä on erilaisia mielen sairauksia. Näiden lisäksi heillä on myös monenlaisia fyysisiä sairauksia, esim. astma, diabetes, verenpainetauti. Usealla kodin asukkaalla on ollut kova elämä, ongelmat ja vaikeudet ovat alkaneet jo lapsuudessa. Lapsuuden epävakaat ja turvattomat olosuhteet ovat jatkuneet nuoruudessa ja lopulta johtaneet syrjäytymiseen ja psyykkisen sairauden puhkeamiseen. Sairaus on estänyt monilta opiskelun ja työelämään siirtymisen. Jotkut ovat yrittäneet helpottaa pahaa oloaan ja sairauden oireita alkoholin käytöllä. Suinulan kuntoutumiskoti on päihteetön paikka. Kaikki asukkaat ovat sitoutuneet päihteettömyyteen pitkä sairaalajakso, koska huono psyykkinen kunto on vaatinut laitoshoitoa. Kuntoutumiskoti on siis monelle asukkaalle ensimmäinen todellinen koti. Jokaisella asukkaalla on kodissa oma huone, jossa hänellä on omia huonekaluja ja tavaroita. KODIN ARJESSA TOIMITAAN YH- DESSÄ Kodin arki sisältää kaikki normaalin elämän osa-alueet pyykinpesusta ja siivoamisesta juhlapäivien viettoon. Jokaisella asukkaalla on yksilöllinen päivä- ja viikko-ohjelma, joka auttaa elämän sujumisessa. Kodin viikko-ohjelmaan sisältyy paljon erilaista toimintaa. Maanantaisin käydään vuoroviikoin keilaamassa Tampereella tai uimahallissa Kangasalan keskustassa. Keskiviikkona opetellaan ruuanlaittoa kokkiryhmässä ja torstaina pelataan salibandya Nekalassa. Perjantaisin valmistetaan ruokaa talon omassa ruokaryhmässä. Monen asukkaan viikko-ohjelmaan sisältyy myös työtehtäviä kuten ulkotöitä, siivousta ja keittiöaskareita. Iltaisin vietetään aikaa erilaisten lautapelien ääressä tai televisiota katsellen. Useat asukkaat tykkäävät myös tehdä kävelylenkkejä kodin ympäristössä.työntekijät ovat mukana ryhmissä ja tekevät asioita yhdessä asukkaiden kanssa. Viikonloppuisin otetaan rennommin, asukkailla käy usein vieraita ja osa käy lomilla omaistensa luona. Jotkut asukkaat eivät käy koskaan lomilla, eikä heidän luonaan käy vieraita, koska heillä ei ole ketään. Viikonloppuihin kuuluvat myös kodin erilaiset ajanvieteryhmät. Asukkaat ja ohjaajat kokoontuvat olohuoneeseen pitämään levyraatia, tietokilpailuja, kuuntelemaan satutuntia tai lukemaan runoja. Viikonloppuisin kokoontuu päätaloon nuorten kuntoutujien leffakerho katsomaan elokuvia valkokankaalta. Myös karaoke ja biljardi ovat suosittuja ajanvietteitä. VERSTAS Kuntoutumiskoti Suinulan Verstaalla tehdään mittatilaustyönä monenlaisia puutuotteita kotiin ja pihaan, esim. pihakalusteita, laitureita, keinuja, hyllykköjä, ja mitä asiakkaat keksivät tilata. Verstaan työtä ohjaa, valvoo ja opettaa ammattipuuseppä. Tuotteita voi tilata soittamalla puusepän numeroon ja ongelmia ei ole ollut. Lähes kaikilla kodin asukkailla on taustallaan VIIKONLOPPUJEN VIRIKKEET Lihasulan kartanon vehreää pihapiiriä Vesijärven rantamaisemissa 12 13

8 Kevään aikana Verstas osallistuu Metsähallituksen ja osuuskunta Repovedenportin projektiin, jossa rakennetaan leiripaikkoja kansallispuistoon. TYÖTOIMINTA Työtoiminta on mahdollista Sointulan ja Suinulan asukkaille sekä lähialueilla asuville mielenterveyskuntoutujille. Työtoimintaan osallistumisen edellytyksenä on kuntoutujan riittävän vakaa psyykkinen kunto ja tuettuun työhön tarvittavat voimavarat. Työtoiminta on osa kuntoutusta. Tällä hetkellä Suinulassa käyvät töissä keittiöapulainen, siivooja ja liinavaatehuoltaja. HENKILÖKUNTA Kuntoutumiskodin ohjaajat ovat koulutettua ja kokenutta mielenterveysalan ammattiväkeä. Kaikilla työntekijöillä on siis psykiatrisen hoidon koulutus. Työporukkaan kuuluvat myös keittiön emäntä ja talonmies. Yhdessä tekeminen ja toiminta ovat kodin avainsanoja. Ohjaajat ja asukkaat elävät kodin arkea yhdessä ja ohjaajat ovat asukkaiden tukena kaikissa tilanteissa. Ohjaajat tekevät aktiivista yhteistyötä asukkaiden kotikuntien, hoitavien lääkäreiden, sairaaloiden, terveyskeskusten, sosiaalityöntekijöiden ja edunvalvojien kanssa. Myös asukkaiden omaisiin pidetään säännöllisesti yhteyttä. Kun totumiskodin henkilökunta tekee tiivistä yhteistyötä myös valvovien viranomaisten kanssa. Kodin toiminta on luvanvaraista toimintaa, jota viranomaiset valvovat. MIELENTERVEYSKUNTOUTUJIIN LIITTYVÄT ENNAKKOLUULOT Mielenterveyskuntoutujia kohtaan saatetaan usein tuntea pelokkuutta tai ennakkoluuloja. Julkisuudessa on kerrottu viime vuosina järkyttävistä tapahtumista, joiden taustalla ovat osaksi olleet mielenterveysongelmat. Koulusurmia ym. pahoja asioita tehneet ovat olleet niitä ihmisiä, jotka eivät ole saaneet apua yrityksistään huolimatta, tai eivät ole apua halunneet tai osanneet ottaa sitä vastaan. Suinulan kuntoutumiskodin asukkaana voi olla vain sellaisia kuntoutujia, jotka sitoutuvat hoitoonsa ja hyötyvät ohjaajien antamasta tuesta. Asukkaat tuntevat olevansa turvassa ja toimivat hyvässä yhteistyössä työntekijöiden ja toistensa kanssa. He ovat tukevasti hoidon piirissä ja hyötyvät siitä, eivätkä ole vaarallisia kanssaihmisilleen tai ympäristölleen. Kuntoutumiskodissa vallitsee hyvä yhteishenki. Avoin ilmapiiri ja toiminnan tavoitteellisuus tekevät Kuntoutumiskoti Suinulasta kivan paikan asukkaille ja työntekijöille. Kuntoutumiskodin nettisivut: Levon hetkessä irti oravanpyörästä! Vaikka asumme täällä maaseudun rauhassa, ajatukset voivat silti olla kiinni miljoonissa tekemättömissä töissä. Kiire, stressi ja kaikenlaiset muut paineet ovat nykyihmisen arkea olimmepa sitten eläkkeellä tai työelämässä, perheenäitinä tai vaikka työttömänä. Mutta pitääkö oikeasti olla niin? Joskus on hyvä kyseenalaistaa asioita, joista on tullut itsestäänselvyyksiä. On terveellistä pysähtyä miettimään, mikä minun elämässäni on oikeasti tärkeää. Onko tärkeää tuntea itsensä tärkeäksi ja kiireiseksi? Voisinko antaa itselleni luvan olla keskeneräinen ja levossa? Havisevan rukoushuoneella on ollut vuoden verran mahdollista joka toinen keskiviikko harjoitella pysähtymistä ja hiljaa olemista. Puolen tunnin Levon hetki on tavallaan ns. hetkipalvelus: kukaan ei pidä saarnoja, vaan ajatukset saavat mietittävää lyhyestä raamatunkohdasta, rukouksesta, Taizé-lauluista ja hiljaa olemisesta. Tällaisia hetkiä järjestää päivittäin myös Sinapinsiemen ry Suomen Lähetysseuran tiloissa Kangasalan keskustassa Ukinrannassa. Uskallammeko olla hiljaa niin että kuulisimme itseämme? Levon hetkissä muiden kyläläisen kanssa. Anne Tervahauta Kivihuhdantie 74 ps. Ensi vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta siitä, kun kyläläiset rakensivat talkoilla Havisevan rukoushuoneen. Voisiko tuosta rakennuksesta tulla kylän olohuone erilaisille tapahtumille? Vuoden 2011 kesäksi on suunnitteilla pyhiinvaellus Ukinrannasta rukoushuoneelle. Tervetuloa mukaan! Ja tervetuloa ideoimaan muitakin tapahtumia! (Ainakin hirvikeittolounasta monet ovat kaipailleet!)

9 Hyvä kyläläinen, kiinnostavatko Sinua yhteiset asiat? KANGASALAN SOS.DEM. KUNNALLISJÄRJESTÖ r.y. Käytetään paikallisia palveluita se on kaikki kotiinpäin Tarjoaa Sinulle: Suoran vaikuttamiskanavan Kangasalan kunnan asioihin Toimivan yhteyden myös valtakunnan tason päättäjiin Mahdollisuuden haastaviin luottamustehtäviin Mielenkiintoista ja rakentavaa järjestötoimintaa Uutta, ajankohtaista tietoa ja vastauksia kysymyksiin Uusia ystäviä Ota yhteys: ja keskustellaan lisää Arkkitehtuuritoimisto Matti Silvennoinen Oy KANGASALAN RAKENNUSPARI AY Uudis- ja korjausrakentamista Puh Puh Lämpimät kiitokseni asiakkaille ja yhteistyökumppaneille monivuotisesta yhteistyöstä! Asta Solin JARMO VIITA Puh Kaivuri- ja kuormauspalveluja Kaikki viheralueiden pintatyöt Maa-aineisten toimitukset ja kuljetukset Myös BOBCAT palvelu Vankalla kokemuksella ja tehokkaalla runko-ohjatulla kalustolla. Edelleen mukana, taito tallella, hanskat kädessä. Sähköasennuksia jo vuodesta 1993 SÄHKÖ-ISKELÄ H. MUSTILA Puh , GSM Nevastie 39, RUUTANA 16 17

10 LAPSUUTENI MERI Lapsuuteni merellä uivat suuret laivat monenkirjavin purjein. Pienen pojan mielikuvissa tuo meri, Suinulan Onkijärvi, sai suunnattomat mittasuhteet. Se oli meristä mahtavin. Paljain jaloin sinne kipaistiin suurella joukolla ympäri aseman seudun, niin tytöt kuin pojatkin. Savijoen pihassa yhdessä Mikon kanssa kovertamamme intiaanikanootti antoi oman säväyksensä kesäisiin rantaleikkeihimme. Miten paljon muistoja liittyykään tuohon lapsuuteni mereen! Yhä vieläkin vuosikymmenten jälkeen palaan usein muistojeni meren rantaan tutulle paikalle. Sieluni silmin näen sen pienen pojan onkivapa kädessä tai kaarnanpalaa linkkuveitsellä pieneksi purjelaivaksi veistelemässä. Ne ovat hetkiä, jotka milloinkaan eivät unohdu! pienen purtensa kotijärven mereen. Kevyt tuulenvire tarttuu purjeeseen, kuljettaa purtta kohti ulappaa, kohti kaukaisia seikkailuja, jotka unen usvassa tempaavat pojan mukaansa. Poika nousee, katsoo vielä merelle, jonne hän jätti nuoruutensa. Sama poika harmaine hapsineen kotirantaan, istuu rannan kivelle, katsoo ulapalle. Valkeita purjeita ei vielä näy! KAARNALAIVA Mielikuvien myllerrys saattelee poikaa Esko Laurio Pieni punatukkainen poika hiukset hulmuten kotirantaan, taskussa isän ostama linkkuveitsi. Rantamännyn rungosta kaarnanpala. Keskittynyt ilme, kieli suussa soutaen poika löytää veitsellään kaarnasta laivan muodon. Tikku mastoksi, lepänlehti purjeeksi, pieni, veistetty peräsin. Hellin sormin poika laskee aavalle merelle, kohti suurta tuntematonta. Poika havahtuu huomatessaan purtensa etääntyneen niin kauaksi, että vain pieni piste ulapalla todistaa sen - lähteneen

11 Kaikki palvelut saman katon alta! Pankkipalvelut: puh Pohjolan vakuutuspalvelut: puh Kangasalan OP-Kiinteistökeskus Oy LKV, Kangasala: puh op.fi pohjola.fi opkk.fi AUTOKORJAAMO SEVI M Hietikko Puh KARKAISIJANKUJA 7, SUORAMA Rakennuspeltityöt Sadevesijärjestelmät Peltityöt Timo Nurminen Mustijärventie 208, Suinula Puh Paikkakunnan oma rautakauppa Suoritan maanrakennusta tela- ja pyöräalustaisilla kaivinkoneilla Tmi Jarmo Valtatie Huhtalantie 119, Suinula Puh Olemme palvelleet 20 vuotta motoristeja! Moottoripyöräliike p Puusepäntie 44,36200 Kangasala Sammonkatu Tampere puh

12 Kolmekymppisiä juhlittiin tunnelissa Havisevan kyläyhdistys ry täytti 30 vuotta viime syksynä marraskuun 26. päivänä. Pyöreitä vuosia juhlittiin saman päivän iltana leppoisassa säässä Suinulan aseman alikulkutunnelissa kahvittelun, makkaranpaiston ja seurustelun merkeissä. Illan ohjelmasta mainittakoon leikkimielinen mannekiininäytös, jossa entisten aikojen muotia esiteltiin hauskoilla puvuilla: saapashousut saatiin erilaisia saappaita vyötärölle ripustamalla, kellohame oli räätälöity näyttävästä kokoelmasta vanhoja kelloja hameen helmoja koristamaan, liivihameen tunnisti liiveistä, ripustetuista rintsikoista ja muusta sellaisesta. Samoilla linjoilla katsojien pääteltäväksi jäi mitä muotiasuja milloinkin esiteltiin. Tunneliin koottu valokuvanäyttely esitteli menneitten vuosien tapahtumia ja toimintaa. Juhlapaikan eli alikulkutunnelin rakentamiseen oli silloisen kylätoimikunnan vireällä vaikuttamisella huomattava merkitys. Pimeässä illassa tapahtumaan osallistui pitkälti toistasataa kyläläistä ja juhla päättyi näyttävään ilotulitukseen. Kolmenkympin juhlien muotinäytöksessä Pirkko Rantamäki esiintyi näyttävässä kellohameessa ja Eila Myllymäki oli pukeutunut puolitakkiin siis takin puolikkaaseen sekä liivihameeseen. Kuva oikealla. Vuolaana virtaavan Myllyojan rannoilta löytyy virkistäviä keitaita. Toisaalla tässä lehdessä Saara Marjatta Korhonen kirjoittaa lapsuuden muistojaan Myllyojan vaiheilta. Kuva oikealla. Keskiaukeaman karttaselitykset 1 Näkötorni 2 Koulu 3 Vanha koulu 4 Suinulan asema 5 Rukoushuone 6 Leikkikenttä 7 Urheilukenttä 8 Uimaranta, Onkijärvi 9 Uimaranta, Vesijärvi 10 Ansiolahti 11 Multimätäs, kouluna Matonpesupaikka 13 Mylluojan tanssilato 14 Lapinsaaren grillipaikka(kartan ulkopuolella) 15 ja 16 Hyötyjätepiste 17 Suinulan muistomerkki 22 23

13

14 Lapinsaari on hieno retkeilykohde niin kesällä kuin talvellakin. Kuvan naispoppoo vietti ulkoilupäivää Lapinsaaressa kevään korvalla. Nelijalkaista seuraakin on mukana ollut, kuten kuvasta näkyy. Retkeilijöiden on hyvä ottaa mukaan tarvittavat nuotiopuut. Hallan kuulumisia Hyvää meille varmaan kuuluu. Viime vuonna teimme kunnan kanssa vuokrasopimuksen Suinulan kentän huoltorakennuksesta kymmeneksi vuodeksi. Sitoudumme vuokran edestä pitämään sitä kunnossa niin että se olisi kaunis katsella ja kunniaksi ympäristölleen. Urheilukenttä on yli 50 vuotta vanha, kuinka vanha mahtaa olla huoltorakennus? Aikoinaan siinä on ollut pukuhuoneet, joissa on vaihdettu talvisin luistimet ja menty kentälle jäädytetylle radalle luistelemaan. Sitä on myös lämmitetty säännöllisesti aikanaan. Nämä ovat tuttuja asioita seudun alkuasukkaille, mutta meille muualta muuttaneille ei aina niin tuttuja. Kuntahan olisi purkanut tuon kyseisen rakennuksen ja tuonut tilalle parakin, mutta asia sai toisenlaisen käänteen. Yllättävän monen olen kuullut tuovan esiin muistoja jotka liittyvät tähän koppiin. Tunnearvoa siis. No, oli miten oli; Halla saa siitä ainakin varastotilaa itselleen. Rakennuksen korjaus jatkuu vielä, joten tarvitaan taasen talkooapua! Kovasti on Havisevan koulun sali ollut käytössä talven aikana. Vielä eivät Kangasalan liikuntaseuroille salivuorot ole maksullisia ja toivottavasti ei tulekaan. Sähly ja sulkapallo ovat olleet ehkä suosituimmat lajit. Tyttöjen liikuntakerho, joka aloitti tänä keväänä tiistai-iltaisin, on lähtenyt myös hyvin pyörimään. Minusta on tosi mukavaa että meillä on täällä vähän syrjemmässä näin aktiivista tarjontaa liikunnan harrastamiseksi Sisäliikuntaharrasteiden lisäksi jäät olivat hyvässä kunnossa, pelaajia riitti kaunoluistelijoita unohtamatta. Erinomaisen lumitilanteen ansiosta ladut olivat kovassa käytössä. Tämä kaikki edistää ruumiin ja sielun terveyttä ja on yhteiskunnallisesti kannattavaa toimintaa mitä suurimmassa määrin. Uusia kasvoja on tullut toimintaan mukaan, ja se on tosi hieno juttu! Minä alan olla jo ns. vaihtoiässä joten uutta puheenjohtajaa tarvitaan ensi vuodelle. Tämä ei ole mikään älyttömän tuulinen paikka, pestin kyllä uskaltaa ottaa vastaan. Mitä toivomme? Olemme pohtineet että miten Hallaa pitäisi kehittää. Lapset kasvavat, mitä tarjontaa keksimme Mitä muuta? Yleisurheilukerho riippuen tämän julkaisun ilmestymisestä on nuorisolle? Mitä nuoriso haluaa, mitä joko pyörähtänyt käyntiin tai pyörähtää koulujen loputtua. Se on pienille SINÄ haluat? Niitä toiveita ja ideoita toivomme kuulevamme. Jutelkaa, tulkaa kertomaan meille, laittakaa sähkö- ja vähän isommillekin lapsille mukava mahdollisuus tutustua liikunnan iloihin. Kesäisessä olohuoneessa Suinulan postia: Kentän hyvin hoidettu nurmi on kaunis katsella ja varmaan pelatakin. kentällä on vanhemmilla mahdollisuus Aurinkoista kesää! Huoltorakennuksen korjaus jatkuu vielä, joten paikalla vierailleet koristemaalaritkin voisivat tulla mukaan oikeisiin talkoisiin. Kyllä siistimistä riemuun urheilullisissa merkeissä. Elina Rinne Harjulan Halla ry taas tavata toisiaan ja osallistua lasten riittää

15 RAKENNUSPELTITYÖT ILMASTOINNIT KANGASALAN PELTITYÖ R. NURMINEN Puh SUINULA RAKENNUSPALVELU POHJOSMÄKI Solatie 23, Suinula Puh Haralanharjun kesäkioski auki säävaraus Tarjolla Hilve Lötjösen hillomunkkeja maanantaisin suljettu tied. puh Sähkötekniikkaa vuodesta 1980 YHTYMÄ KASKI OY Peemontie 1 Jukka Kaski REMOLLI korjaa, saneeraa, remontoi. Olavi Asumaniemi Puh Pelti- ja Rautarakenne K. Nurminen Ky ALIHANKINTATYÖT KIINTEISTÖJEN JA KESÄMÖKKIEN RAUTARAKENTE ET KAITEET TIKKAAT MATTOTELINEET YMS. Puh./fax , gsm Mäkirinteentie 23, Kangasala RAKENNUSURAKOINTI Jorma Pohjosmäki Puh , SUINULA 28 29

16 Myllyojan matkassa Havisevanjärveltä Vesijärvelle Myllyoja, kuinka vanha sinä olet? En oikein tiedä, ehkä satoja vuosia Havisevanjärven itäpäästä, Haukkavuoren rantakaislikon joukosta alkaa Myllyoja. Se ulottuu monine pysähdyspaikkoineen kohti Vesijärveä, ja tietää monta tarinaa aikansa varrelta luvulla kerrottiin, että Haukkavuoren ranta, josta Myllyoja alkaa, on niin käärmeistä että käärmeitä ui vedessäkin. Ojan alun tienoilla sijaitsee patolaite, jonka mylläri Välikoski joskus sinne rakensi. Hän kävi avaamassa padon aina myllynsä jauhatuspäivinä. Olin kerran siellä onkireissulla, ja 7-vuotias veljeni sai kaksi tummaa ahventa, kalat ovat metsäjärvissä tummia. Takaisin toiselle rannalle piti palata patolaitteen kaiteita pitkin. Veli putosi kuin putosikin pian kylmään kevätveteen. Ylöskiskonnasta selvittyämme riisuin pienen pojan alasti, puin sitten omia kuivia vaatteitani hänelle. Kotiin juostiin kiireen vilkkaa ja kaksi ahventa oli tuliaisina äidille. korpi on neljä hehtaaria peltoalaa, sen on raivannut metsään joku sukupolvi 1700-luvulla. Kun maanomistussuhteet aikanaan myöhemmissä tapahtumissa muuttuivat, huomasi Haralan isäntä Valio että peltoala pysyy liian pitkään kosteana keväisin. Hän oli päättänyt, että Myllyojan matkalla oleva kallio tulisi louhia. Hän palkkasi toimeen oman kylän hyvät työmiehet, Lauri ja Arvo Willgrenin. Willgrenien saatua louhimistyönsä valmiiksi tuloksena oli kaunis uoma, jossa vedet pääsivät hyvin virtaamaan. Elettiin 30-luvun loppupuolta, nousukautta. Pitkään ei kuitenkaan Valio Harala päässyt peltoalan kuivumisesta nauttimaan kohtalo puuttui peliin sodan haasteiden muodossa. Suomen kävi niin kuin kävi, Haralankin oli luovutettava maata. Neljä hehtaaria Uotilaa siirtyi kaupalla Ristimäen perheelle. Ristimäet rakensivat sinne tarvittavat asuin- ja ulkorakennukset ja elivät niissä vanhuuteensa saakka. niin, että ratapenkereen alle laitettiin suuret sementtiputket joita pitkin oja pääsi yhä virtaamaan. Myllyoja tavoittaa seuraavaksi Piikainsillan. Hauska nimi on syntynyt aikoja sitten. Uotilan korvessa käytiin Uotilan omistusaikana peltoynnä muissa töissä eväitten kanssa. Piikojen oli kuitenkin lähdettävä kesken päivää karjan pariin taloon lypsylle. Käsilypsyn aikaan tulivat piiat keksineeksi nopean oikopolun, ja ylittivät Myllyojan riukuja pitkin. Tästä tuli sanonta Piikainsilta. Luojuun sillan pielessä, johon Myllyoja tämän jälkeen virtaa, on ojassa kymmenkunta metriä syvää kohtaa. Meitä kylän lapsia vietti siinä huolettomia 20-luvun kesäpäiviä uintia opetellen. Opeteltiin käsipohjaa ja koiraa, isä ja äiti laittoivat heinää seipäille lähipellolla. Näinä onnekkaina lapsuuskesinä 1920-luvulla opin uimaan. Kohta tulikin halu päästä jo järveen. Naapurin isäntä totesi tästä isälleni, että hoputtaisit tuon likkas jo töihinkin, juoksee monta kertaa päivässä vain uimassa. Isä vastasi, että kyllä tyttö vielä ehtii töitäkin tehdä. pellonpäässä joutomaata, ja sinne Elli oli vienyt pyykkipunkan ja puusaaveja muuripatakivien väliin. Tuskin Elma-tädillä pyykkiä kuitenkaan paljoa oli, ehkä siitä nykyaikaisella koneella olisi parissa tunnissa selvinnyt. Kysymyksessä olikin silkka tehtaantytön nautinto raittiissa ilmassa kauniina kesäpäivänä. Valkoiset pyykit piti keittää. Padassa kiehui vesi, ja seurasi tärkeä toimenpide: laitettiin liraus livekivivettä pataan. Jotta määrä oli oikea, se piti kokeilla. Tippa vettä sormenpäähän padasta, ja se kielelle jos se sopivasti kirpaisi, oli annostusta sopivasti. Monia vuosia kului, saapui sota. Korttiannokset eivät alkuunkaan riittäneet. Elma-täti nälkiintyi ja joutui huonoon kuntoon. 64-vuotiaana hän oli edelleen töissä pellavatehtaassa. Kerran hän äkkiarvaamatta saatuaan verensyöksyn kuoli siihen paikkaan, työkoneensa viereen. Myllyoja jatkaa matkaansa, ojan vieressä oli Antilan saha ja pärehöylä. Muistan keväisen päivän, olin kai 13 tai 14. Isäni kutsui: Tulisikos Saara niitä pärenippuja nostelemaan? Meninhän minä. Pärenippuja piti laittaa sopivaan järjestykseen pinoon, sitä ennen ne kasteltiin ämpärissä, jossa oli punamultavettä. Antilaan oli rakennettu harmaatiilinen suuri tiilinavetta, ja Myllyojaan hankittiin pumppulaite, joka pumppasi karjalle vettä. Pumpun nimi oli Oinas. Oja kulki eteenpäin Pietilän maiden ohi, Siitamantien ylitse on vuosien varrella tehty useita siltoja. Seuraava lapsuuskesien muisto tulee mieleen: siihen kuuluu Elma-täti, isäni sisar, joka oli syntynyt Näitä tapahtumia ennen oli Myllyojan kohtalo 1800-luvulla vaakalaudalla. Venäjän vallan alainen työhön Tampereen Pellavatehtaa- Elma oli nuorena tyttönä päässyt Suomen valtio oli päättänyt rakentaa rautatien Tampereelta Vaasaan. tuntista työpäivää, lauantaisinkin. seen. Siihen aikaan tehtiin kymmen- Patolaitteen ohitettuaan puro jatkaa kulkuaan Antilan maiden hal- monessa työpisteessä saatiin mieluinen lomapäivä oli päivä pyy- Metsien halki raivattiin ratapohjaa Saatiin yksi viikko kesälomaa. Tätini ki, kotvan jälkeen tullaan niin sanottuun Uotilan korpeen. Uotilan Myllyojan kohta ratkaistiin onneksi oli vastapäätä, maapohja oli Antilan valmis rautatie vihityksi käyttöön. killä Laineen ojalla. Elli Laineen talo 30 31

17 Tästä oja vei alamäkeen, siellä taasen oli Välikosken mylly. 20-luvulla syttyi myllyyn tulipalo ja Välikoski oli ehkä vakuutukseton. Jauhatus loppui ja perhe muutti pois paikkakunnalta. Näin on Myllyoja saavuttanut päämääränsä Vesijärven. Vähäinen on Myllyoja, mutta sen vaikutuspiirissä on neljän sukupolven aikana ollut valtavasti ihmisiä. Juuret Havisevalla olevia asuu nykyisin siellä ja täällä. Elma-tädin tyttärentytär päätyi opinnoissaan Saksaan tekemään tohtorinväitöskirjaa. Isäni mielipuheenaihe 20-luvulla olikin aina oppivelvollisuus ja se, ettei tästä köyhyyden notkosta päästä ennen kuin Suomen kansa saa käydä kouluja. Oppivelvollisuuslaki tuli 1921, tänä päivänä puhutaan oppimisen oikeudesta. Myllyojan tienoot ovat kokeneet mitä moninaisimmat vaiheet. Tämän päivän neljännen sukupolven ihmiset eivät vietä entisajan pyykkipäivää ojalla, nyt varataan lähtö Thaimaahan tai Kanarialle kuukauden pituinen lomanvietto mielessä. Vanha Myllyoja on joka tapauksessa ollut monessa mukana lämpimästi muistelen kaikkia niitä tarinoita, joista se minua muistuttaa. SAARA MARJATTA KORHONEN puh UNOHDA SIIVOUSHUOLESI! HOIDAN KAIKENLAISET SIIVOUSTYÖT HUOLELLA. LUUTTU JA HARJA KAARNE , Teemme kaikkien moottoripyörä, mopo, skootteri ja mönkijämerkkien huoltoja ja korjauksia puh IHMISILLE,HEVOSILLE, KOIRILLE,KISSOILLE ym REFLEKSOLOGISTA HOITOA eli vyöhyketerapiaa myös selkä-hartia-päähieronta apua erillaisiin ongelmiin rentouttaa ja aktivoi elimistöä soita ja kysele lisää PalveluPiste Positiivi eläinrefleksologi Elina Asumaniemi puh vastaanotto Ratatie 19 Suinula IHMISILLE,HEVOSILLE, KOIRILLE,KISSOILLE ym REFLEKSOLOGISTA HOITOA eli vyöhyketerapiaa myös selkä-hartia-päähieronta apua erillaisiin ongelmiin rentouttaa ja aktivoi elimistöä soita ja kysele lisää PalveluPiste Positiivi eläinrefleksologi Elina Asumaniemi 32 puh vastaanotto Ratatie 19 Suinula

18 Parturi-Kampaamo Sinikka Hietala Palvelen Teitä sopimuksen mukaan. Ruutanantie 771, Korvenperän risteys. Puh Toivotan asiakkailleni hyvää kesää Lomalla TAMPEREEN MAALAUSHUOLTO OY Kaikkea maalausalan työtä PUH , SIITAMANTIE 267, SUINULA LVIS INSINÖÖRITOIMISTO SEPPO KAJ KARVES & CO OY SARIOLANTIE 46 B RUNEBERGINKATU 19 B SUINULA HELSINKI P GSM F F seppo.karves@lvis.inet.fi kaj.karves@lvis-karves.fi Fysioterapia, tukipohjalliset, lymfaterapia, tuotemyynti SUUNNITTELUA, RAKENNUTTAMISTA JA VALVONTAA LVIS-TEKNISTÄ KOULUTUSTA JA MITTAUSPALVELUA ENERGIASELVITYKSET JA KUNTOKATSELMUKSET PERUSTETTU ELI 40 VUOTTA LVI-TEKNIIKKAA ************************ 34 35

19 Junalla Tampereelle? Siitä on jonkin verran aikaa, kun näissäkin kylissä pitkät henkilöjunat pysähtelivät pieniä seisakkeita myöten ottamaan matkalaisia kyytiin. Suurimmalle osalle heistä työ- ja koulupaikat löytyivät pienen kävelymatkan päästä Tampereen asemalta. Ja hyvin ehdittiin. keskeinen rooli henkilöliikenteen toimijana. Jyväskyläntien perusparantaminen edistää asemakaavan laatimista Kivihuhdissa VR on siis nyky maailmassa puhdas liikenneoperaattori, me anomme Tampereen kaupunkiseudulle liikennevirastolta aikataulut liikennöintiämme varten jne. Tampere on parin viime vuoden aikana laadittu laaja yhdyskuntasuunnitelma, jonka yhteydessä on Orivesi rataosa on niin vilkkaasti liikennöity, että uusien pysähdysten koetettu luoda linjauksia lähivuosikymmenien asutuksen ja Nykyisellä hyvällä rataverkolla raiteitakin on kaksi ja junat ovat no- Kiskobussi liikennehän ulottuu nyt järjestäminen ei ole ongelmatonta. liikenteen suunnittelulle. Suuret kaupunkiseudut kasvavat voimakkaasti, ja niiden työpaikat peita, mutta aikaa pysähdyksiin ei Vilppulaan ja edelleen Haapamäelle ole. ja aikataulujen laatimisen näkökulmasta tällä hetkellä ei ole kyllä todennäköistä, että uusia pysähdys- houkuttelevat työvoimaa. Tampereen seutu varautuu paikkoja voitaisiin ottaa käyttöön. uuden asukkaan sijoittamiseen Mitä mahdollisuuksia vuoteen 2030 mennessä. taajamajunien pysähtymiseen on Suinulassa ja Kangasalan uudet asukkaat pyritään ohjaamaan joukkoliiken- Jotain toivoa Pekka Söderling sentään antaa. Maailma muuttuu kuiteen ja palveluiden ääreen. Laa- Ruutanassa? tenkin jatkuvasti ja tästä syystä kaavoituksessa kannattaa aina varautua Se ei näytä todennäköiseltä ainakaan lähitulevaisuudessa. Asia käy lähivuosikymmeninä toimimaan dukas lähijunaliikenne saadaan siihen, että joskus tulevaisuudessa selville VR:n Länsi-Suomen aluejohtaja Pekka Söderlingin antamasta Eli asemaseutujen saatto- ja nouto- vain Tampereelta etelään ja länteen, minkä vuoksi Jyväskylän Markku Lahtinen kaavoitusarkkitehti junaliikenne voi kuitenkin toteutua. selvityksestä. radan varren tehokkaampi rakentaminen jää myöhemmän liikennettä varten kannattaa kaavoihin jättää tilavarauksia. helpottamaan tonttitarjontaa. -Liikenteen käynnistäminen vaatisi suunnittelun varaan. Tämä tarkoittaa, että edellytyksiä Ruutatelma on valmistumassa tänä Valtatie 9 peruskorjaussuunni- jokaiselle uudelle pysähdyspaikalle niin sanotun laituriraiteen ja tietysti nan tai Suinulan alueiden palvelujen merkittävälle kehittymiselle tu suunnitelluksi Suinulaan tu- kesänä. Sen yhteydessä on saa- myös laiturin rakentamista. Eli junat eivät voi seisahtua nykyisille pääraiteille. Edellä mainitut rakenteet yksinkertaisemmin. Suunnitel- ei ole. leva eritasoliittymä aiempaa niihin liittyvine turvajärjestelyineen Havisevan koulun viereen laadittiin asemakaava viime vuosikym- vaiheittain, jolloin koulumatma on mahdollisuus toteuttaa ovat huomattavan kalliita. Niistä vastaa ja ne rahoittaa Liikennevirastotiin nopeasti täyteen. Kysyntää alikulku Ratatieltä Havialantielle menen alussa, ja alue rakennetkojen turvallisuutta parantava tonteista on edelleen, ja asemakaavoitusta pyritään lähivuosina hivuosina. Tässä yhteydessä on voitaisiin rakentaa jo aivan lä- Tampere - Orivesi liikenne on niin sanottua ostoliikennettä, jossa tilaajana on liikenne- ja viestintämilän alueilla, vaikka kunnan niuk- ja Käppeentien liittymät Jyväsky- jatkamaan Kivihuhdin ja Mäkiky- tarkoitus sulkea Kivihuhdantien nisteriö. Näin ollen ministeriöllä on ka maanomistus ei juurikaan tule 36 37

20 läntielle. Kun kulkuyhteyksien tilantarve on ratkaistu, Kivihuhdin alueen asemakaavan laatiminen voidaan käynnistää jo tänä kesänä. Ensimmäisenä vaiheena järjestetään asukkaiden kuuleminen kävelyretkellä alueen halki jonakin elokuun iltana. Toivotaan, että asukkaiden ja suunnittelijoiden yhteistyöllä voidaan luoda edellytyksiä lähiympäristön kehittämiselle. Markku Lahtinen kaavoitusarkkitehti Havisevan kolme koulua Sodan päätyttyä alkoi uudisrakentamisen aika, samalla ehdittiin tehdä myös lapsia ja niin kävi, että Havisevan koulu kävi ahtaaksi. Sehän sijaitsi ja on edelleenkin Siitamantien varressa matonpesupaikkaa vastapäätä. Siinä on kaksi luokkahuonetta ja päädyssä opettajan asunto. Ennen uuden koulun valmistumista vuonna 1957 koulukäyttöön oli vuokrattu Havisevan rukoushuone vuosiksi ja läheinen Multimättään talo sp Oikeasta talvesta lämpimiin kesäpäiviin Havisevan koululla vuosi on sujunut kaikin puolin mukavasti. Kevätlukukausi on jo lopuillaan ja vihreät kesälaitumet odottamassa aivan tuota pikaa. Havisevan koulun rehtori Timo Korhonen kertoi tunnelmiaan päättymässä olevasta kouluvuodesta. Erityisesti sydäntä lämmittää hyvä yhteistyö kyläläisten ja erityisesti Harjulan Hallan kanssa. Vuoden aikana olemme voineet järjestää kaikille koululasille useita urheilutapahtumia, joihin oppilaat ovat innokkaasti osallistuneet. Näkötorni on oppilaille mieluinen käyntikohde. Nuorisoseuran kanssa on ollut puhetta, että tulevina vuosina otetaan tavaksi käydä siistimässä näkötornin ympäristöä. Tänä vuonna piti mennä, mutta ainoana sopivana päivänä satoi. Nuorisoseura on tukenut Havisevan koulua muutaman vuoden ajan stipendillä. Raha on mennyt vuosittaiseen koko koulun kulttuurimatkaan. Päättymässä olevana kouluvuotena oppilaita on ollut 133 ja kahdeksan opettajaa. Koulukuvassa rukoushuoneen portailla: Opettaja Liisa Viitanen, oppilaat: Terttu Tapio, Riitta Wilgren, Marja Rantanen, Aaro Solin, Antti Lahdensivu, Touko Antila, Reino Savolainen, Martti Heino, Raili Markkula, Havisevan koulun tämän kevään ekaluokkalaisia. Välitunnilla he malttoivat Eija-Riitta Nikkilä, Helinä Rajala, Marja Solin, Birgitta Männistö, Veikko pihaleikeistä hetkeksi asettua kuvaan. Mukavinta koulussa olivat- Mäntynen, Seija Kuparinen, Leo Äikäs, Eila Paviala, Leena Karhula, Mirja kin juuri välitunnit, liikunta, kuvis myös muut aineet saivat kannatusta. Rantanen, Liisa Solin, Marjatta?, Sirkka Högman, Seppo Tervainen, Esa Kuvaan ehtivät: Julia, Tuulia, Lotta, Pihla, Neea, Venla K., Kaisla, Vertti, Karhula ja Hannu Ristimäki. Kuva lienee vuodelta Venla H.,Emmi, Oskari, Eetu ja Niilo

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006 VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006 Puheenjohtajan palsta Hei kaikille venesjärveläisille ja lehden lukijoille. Nyt se ISOKESÄ vihdoin alkoi. Niin ainakin omat lapset sanoivat

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä VERBI + VERBI - LAUSE -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä MIHIN LIIA MENEE? LIIA MENEE RAVINTOLAAN SYÖMÄÄN. MISSÄ LIIA ON? LIIA ON RAVINTOLASSA SYÖMÄSSÄ.

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe Ilolan perhe 1 Pentti ja Liisa ovat Reinon, Jaanan ja Veeran isä ja äiti. Heidän lapsiaan ovat Reino, Jaana ja Veera. 'Pikku-Veera' on perheen nuorin. Hän on vielä vauva. Henry-vaari on perheen vanhin.

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola

Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola, syntyi 22.1.1922 Lappeella ja kävi kansakoulun 1928 1934 Lappeen Simolassa ja lyseon pääosin Viipurissa 1934 1939. Eila 13-vuotiaana Eila ja äiti Irene

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT NÄKÖISLEHTI Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ Mielenkiintoiset SUORALINKIT MATKAKOHDE: BURG ELZ Kerpenin lähellä MUISTOJEN SPA VALMIS PAINETTAVAKSI!

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa IkäArvokas palvelupäivä Kangaslammin seurakuntasalissa keskiviikkona 23.9.2015 klo 11-15 Leiripäivään kutsuttiin mukaan erityisesti kotona yksin asuvia ikäihmisiä, jotka harvoin pääsevät mukaan toimintaan

Lisätiedot

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi. Kaija Grundell Kaohsiung, Taiwan 29.04.2016 Terveiset kesäisen kuumasta Kaohsiungista! Päivälämpötila jo yli +30! Kielenopiskeluni päättyi helmikuun lopussa. Alla kuvassa opettajiani ja takarivissä opiskelutovereita,

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus) 14 E KYSYMYSPAKETTI Elokuvan katsomisen jälkeen on hyvä varata aikaa keskustelulle ja käydä keskeiset tapahtumat läpi. Erityisesti nuorempien lasten kanssa tulee käsitellä, mitä isälle tapahtui, sillä

Lisätiedot

KESKUSTELUTEHTÄVIÄ MATKUSTUS

KESKUSTELUTEHTÄVIÄ MATKUSTUS KESKUSTELUTEHTÄVIÄ MATKUSTUS Alla on kuvattu keskustelutilanteita. Ennen tilannetta sinulla on aikaa tutustua siihen. Näet sulkeissa vihjeen, mitä sinun pitää sanoa suomeksi. Kuulet keskustelun toisen

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

JUHLAT JUHLAKULTTUURIT YKI-harjoituksia

JUHLAT JUHLAKULTTUURIT YKI-harjoituksia JUHLAT JUHLAKULTTUURIT YKI-harjoituksia Lämmittely Mitä Suomen juhlia tiedät? Miten niitä vietetään? Ketä kutsutaan? Miten? Mitä tehdään? Mitä syödään? Mitä annetaan lahjaksi? Miten pukeudutaan? Millainen

Lisätiedot

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012 Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 28 eläkeläisopettajaa (osa ystäviä) oli liikunnallisella virkistyslomalla Hotelli Kajaanissa. Matkat taitettiin rautateitse, invavaunut

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Marjo Virkkunen palvelutalon johtaja Onnellinen elämä syntyy välittämisestä ja kuuntelemisesta. Yhdessä olemisesta ja tekemisestä Alkoi Vire Koti

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa:

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Turun Seudun Luonnonvalokuvaajat r.y. Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Helsingin ja Turun kaupunkien esittämä haaste toimiin Itämeren tilan parantamiseksi: Tietoisuuden

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Tulva tuhosi Minória Manuelin viljelmät

Tulva tuhosi Minória Manuelin viljelmät Minória Manuel osoittaa pellolleen, jonka vesi valtasi Zambesi-joen tulviessa. Tulva tuhosi Minória Manuelin viljelmät Pellolla jalat uppoavat syvälle lämpimään mutaan. Siellä täällä näkyy vielä auringossa

Lisätiedot

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen! 祝 福 : 结 婚 Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne Lämpimät

Lisätiedot

Oma kansioni MUISTOJANI JA AJATUKSIANI ELÄMÄSTÄ. Porvoon Seudun Dementiayhdistys ry Muistiliiton jäsen

Oma kansioni MUISTOJANI JA AJATUKSIANI ELÄMÄSTÄ. Porvoon Seudun Dementiayhdistys ry Muistiliiton jäsen Oma kansioni MUISTOJANI JA AJATUKSIANI ELÄMÄSTÄ Porvoon Seudun Dementiayhdistys ry Muistiliiton jäsen Arjen asioita ja muistoja Oma kansioni -kirjaa voi käyttää apuna erilaisissa ryhmissä tai osallistujat

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Apua, tukea ja toimintaa

Apua, tukea ja toimintaa Soita meille numeroon 050 4440 199 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@mereo.fi. Tavataan ja keskustellaan yhdessä tilanteestasi. Teemme sinulle henkilökohtaisen, hyvin vointiasi tukevan

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET

OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET I O L U K I OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET Jarmo Koskimaa 29.09.2011 OLARIN KOULU JA KOTI -YHDITY R I N K U J A 2 Olarin koulu ja koti yhdistyksen 21. toimintavuosi käynnistyy Tervetuloa vuosikokoukseen!

Lisätiedot

On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa.

On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa. On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa. www.acravintolat.fi ARTS & CRAFTS RESTAURANTS OY:N ASIAKKAAT VOIVAT NAUTTIA NYKYAJAN MUKAVUUKSISTA MENNEEN AJAN HENGESSÄ. www.acravintolat.fi

Lisätiedot

Koko perheen kyläilta ja teemana kyläturvallisuus

Koko perheen kyläilta ja teemana kyläturvallisuus Koko perheen kyläilta ja teemana kyläturvallisuus Tervetulosanat ja muutama dia puheenjohtajalta (Olli) Kyläyhdistys on 36-vuotias ja hyvissä voimissaan Onnistuttu tiedonkulun ja avoimuuden lisäämisessä

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa Paloaukean päiväkoti Eläimet mukana päiväkodin arjessa Heti sisään astuessa me isin ja äidin kanssa tiedämme, mitä päiväkodissa tapahtuu tällä viikolla. Seinällä, melkein katossa asti on iso näyttö. Näytöllä

Lisätiedot

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8 Rauman freinetkoulun 2lk:n luokkalehti 2# lokakuu 2010 KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS: Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8 Koulumme 2 4lk:n oppilaista

Lisätiedot

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016

Lisätiedot

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta

Lisätiedot

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä 19.9.2018 Riikka Mauno 1 19.9.2018 Riikka Mauno 2 Riikka Mauno 3 Lapsiperheiden sosiaalipalvelut Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa Miro Loisa & Niko Hämäläinen Den Butter techniek Den butter techniek yrityksenä pieni, mutta loistava tilaisuus tutustua hollantiin ja hollantilaisiin ihmisiin

Lisätiedot

OSA 1. Milloin? AIKA. Keskiviikkona. Peruslause + konjunktio + omistuslause

OSA 1. Milloin? AIKA. Keskiviikkona. Peruslause + konjunktio + omistuslause OSA 1 Peruslause + konjunktio + omistuslause Esim. Tänään Anita kirjoittaa nopeasti töissä, koska hänellä on tärkeää asiaa. Milloin? AIKA Viime yönä Lauantaina Tänään Päivisin Iltaisin Aamuisin Joka vuosi

Lisätiedot

2.12.2011. Titta Hänninen

2.12.2011. Titta Hänninen 2.12.2011 Titta Hänninen Kotitehtävätekstit! Palauta viimeistään, viimeistään, viimeistään ensi viikolla (koska meillä on viimeinen tunti)! OHJE JEŠTĔ JEDNOU: 1. Etsi internetistä jokin suomenkielinen

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Karj ala, sua ikävöin

Karj ala, sua ikävöin Karj ala, sua ikävöin Vuoksenrantalaisten muistojen kirja Toimittanut Tatu Vanhanen Julkaisija Vuoksenrannan pitäjäseura r.y. Sisältö Johdantoa muistojen kirjaan 13 Tatu Vanhanen Vuolteen varjossa 37 Arvi

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi

Lisätiedot

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan

Lisätiedot

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 113 2. Syntymävuosi Vastaajien määrä: 113 Vastaukset s.1999-2003 3. Oletko ollut mukana nuorisopalveluiden toiminnassa?

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Bulevardi 12:n WSOY:n kirjamyymälään Vuojoen kartanon kesäretkestä. WSOY:n edustaja Joni Strandberg WSOY "Puutarhan aika" "Onnellinen puutarhuri"

Bulevardi 12:n WSOY:n kirjamyymälään Vuojoen kartanon kesäretkestä. WSOY:n edustaja Joni Strandberg WSOY Puutarhan aika Onnellinen puutarhuri Kirja- ja matkailta Karkasimme puutarhaan kirjojen ja matkojen pariin karkauspäivänä 29.2. Hyvissä ajoin ennen tilaisuuden alkua väkeä alkoi saapua Bulevardi 12:n WSOY:n kirjamyymälään tekemään edullisia

Lisätiedot

Haapaveden Yhteiskoulusta 50 vuotta sitten, keväällä 1965 ylioppilaslakin saaneet kokoontuivat Haapaveden lukion vieraina ylioppilasjuhlassa

Haapaveden Yhteiskoulusta 50 vuotta sitten, keväällä 1965 ylioppilaslakin saaneet kokoontuivat Haapaveden lukion vieraina ylioppilasjuhlassa Haapaveden Yhteiskoulusta 50 vuotta sitten, keväällä 1965 ylioppilaslakin saaneet kokoontuivat Haapaveden lukion vieraina ylioppilasjuhlassa 30.5.2015. Riemuylioppilaat 2015 Keväällä 1965 silloisesta Haapaveden

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

KODIN JA KOULUN PÄIVÄ. Kodin ja Koulun Päivä

KODIN JA KOULUN PÄIVÄ. Kodin ja Koulun Päivä Kodin ja Koulun Päivä 2 Kodin ja Koulun Päivä Kutsuimme isovanhemmat kouluun klo 8-11 väliseksi ajaksi tutustumaan lastenlastensa koulunkäyntiin. Tarjosimme heille myös kahvit ja rehtori kertoili nykypäivän

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Huolenpito on rakkautta Tehdään kotitöitä Vastuuseen kasvaminen Tehtäis jotain yhdessä Mitä meidän perhe tekee?

SISÄLTÖ. Huolenpito on rakkautta Tehdään kotitöitä Vastuuseen kasvaminen Tehtäis jotain yhdessä Mitä meidän perhe tekee? Teot SISÄLTÖ Huolenpito on rakkautta Tehdään kotitöitä Vastuuseen kasvaminen Tehtäis jotain yhdessä Mitä meidän perhe tekee? Lapsen taidot Tärkeitä kysymyksiä Yhteinen aika Tutkittua tietoa Teot ovat valintoja

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

PIRKKA STREET BASKET KEVÄT PALAUTTEET. Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Lisäksi avoimet vastaukset

PIRKKA STREET BASKET KEVÄT PALAUTTEET. Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Lisäksi avoimet vastaukset PIRKKA STREET BASKET KEVÄT 2019 - PALAUTTEET Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Kyllä Ei Jotain siltä väliltä Lisäksi avoimet vastaukset Vastaukset on analysoinut Veera Sääski

Lisätiedot

4/2017. Tietoa lukijoista 2017

4/2017. Tietoa lukijoista 2017 4/2017 Tietoa lukijoista 2017 Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden kuukausiliite. Kantri kertoo tästä ajasta, maaseudun elämästä, ihmisistä ja ilmiöistä lämpimästi ja terävästi. Se ei kaihda kaivautua pintaa

Lisätiedot

Vienna. Oh, Vienna. Oh, Vienna. (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017)

Vienna. Oh, Vienna. Oh, Vienna. (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017) Vienna (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017) Kävelimme kylmässä ilmastossa Pakastunutta hengitystä ruuduissa Valehteleminen ja odottaminen Mies pimeästä kuvakehyksiin Niin mystinen ja sielukas

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito Kaamanen Kaamasen kylään on Ivalosta matkaa noin 70 km. Kylässä asuu vajaa 200 kuntalaista, joista ikäihmisiä

Lisätiedot

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa

Lisätiedot

Ajon vauhdikas ja vaihteleva kesäkausi 2014 on takana. Kesään kuului uimista, yleisurheilua, jalkapalloa ja ulkolentopalloa.

Ajon vauhdikas ja vaihteleva kesäkausi 2014 on takana. Kesään kuului uimista, yleisurheilua, jalkapalloa ja ulkolentopalloa. Ajo tuksia Ajon vauhdikas ja vaihteleva kesäkausi 2014 on takana. Kesään kuului uimista, yleisurheilua, jalkapalloa ja ulkolentopalloa. Ajon kesäretki tehtiin kesäkuun alussa Kouvolan ja Mäntyharjun kuntien

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko on Kehitysvammaliiton hanke, jossa leikkimielinen pehmohahmo vie eteenpäin tärkeitä viestintä- ja tunneasioita. Sammakko matkustaa

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

POSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat

Lisätiedot

Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011

Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011 Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011 Krav Maga Ry Turku ja Sunnea Oy järjestivat harjoitusleirin Kroatiassa syyskuussa 2011. Matkakohteena oli historiallinen Trogir. lensivät Norwegianilla ja myöhemmin

Lisätiedot