ympäristökeskus Häme Al u eiden käyttöyks i kkö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ympäristökeskus Häme Al u eiden käyttöyks i kkö"

Transkriptio

1

2

3 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Häme Al u eiden käyttöyks i kkö Forssan kaupunginhallitus PL Forssa Lausunto Dnro HAMELY /109/07.01/ Nro ALU/49 A/2012 FORSSAN KAUPUNKI Keskushallinto AsiC_ nnus Viite: lausuntopyyntö Lausunto Tuulivoimapuiston teemayleiskaavaluonnoksesta Tuulivoimapuiston teemayleiskaava käsittää alueita Forssan ja Tammelan alueella. Kaava laaditaan kuntien yhteistyönä kunta hyväksyy sen omalta osaltaan., Jokioisten, mutta kukin Kaavan tavoitteena on laatia alueelle tarpeellisilta osin oikeusvaikutteinen teemayleiskaava, joka mahdollistaa tuulivoimaloiden rakentamisen kolmen kunnan raja -alueelle. Tavoitteena on myös sovittaa yhteen alueiden nykyinen maankäyttö ja tuulivoiman tuottaminen. Kaavatyön tueksi on tehty tuulisuusmittauksia sekä muinaisjäännösinventointi, pesimälinnustoselvitys, lintujen kevätmuuton seurantaselvitys sekä luonto -, lepakko-, liito-orava -, maisema- ja liikenneselvitys. Lisäksi on selvitetty Jokioisten varalaskupaikan ja tutkavalvonnan asettamia vaatimuksia tuulivoimaloiden sijoittamiselle. Teemayleiskaavan kanssa samanaikaisesti on hankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA). Tehtyjä selvityksiä ja vaikutusten arviointia käytetään molemmissa prosesseissa. Suunniteltu tuulivoimapuisto sijoittuu alueelle, joka vahvistetussa Kanta- Hämeen maakuntakaavassa on osoitettu vaikutuksiltaan merkittävien teollisuustoimintojen alueeksi (TT), jätteenkäsittelyalueeksi (EJ), urheilualueeksi (VU), työpaikka -alueeksi (RP) sekä maa - ja metsätalousalueeksi, jolla on erityistä ulkoilun ohjaamistarvetta (MU). Kanta-Hämeen 1. vaihemaakuntakaava on valmisteilla. Sen kaavaehdotuksessa on osoitettu mahdollinen tuulivoima -alue (tv ) sekä jätteenkäsittelyalue (EJ), ympäristövaikutuksiltaan merkittävien teollisuustoimintojen aluetta (TT) maa- ja metsätalousvaltaista aluetta, jolla on erityistä ulkoilun ohjaamistarvetta. Lisäksi alueelle osoitetaan yhteystarve seututieltä 282 jätteenkäsittelyalueelle. Lentokenttävaraus Tammelan alueelta on poistettu. Suunnittelualueella on vuonna 2010 vahvistunut Kiimassuon osayleiskaava, joka on tarkoitettu jäämään voimaan teemayleiskaavan vahvistumisesta huolimatta. Osa alueesta on myös asemakaavoitettu. HÄMEEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Kutsunumero Kirkkokatu 12 Birger Jaarlin katu 15 PL 29, Lahti PL 131, Hämeenlinna

4 2/6 Teemayleiskaavaluonnoksella osoitetaan Forssan alueelle viisi tuulivoimalan aluetta (tv). Kaavassa annetaan näiden suurin sallittu kokonaiskorkeus merenpinnasta mitattuna. Tuulivoimaloiden ympärille osoitetaan vaikutusalue, jolla yksityiskohtaisessa suunnittelussa tulee huomioida toimintojen sovittaminen toisiinsa. Vaikutusalueilla rajataan myös puuston ja päämaankäyttötarkoituksen mukaisten teollisuusrakennusten enimmäiskorkeutta. Selvitykset ja arvioidut vaikutukset Melu ja välke Asutusta ja loma -asutusta on alle kahden kilometrin etäisyydellä suunnitelluista tuulivoimaloista. Näin ollen ELY-keskus katsoo, että yleiskaavan laatiminen edellyttää yksityiskohtaisia meluselvityksiä. ELY-keskus tukeutuu työryhmän ehdotukseen tuulivoimarakentamisen suunnittelun ohjeistukseksi (YM:n raportti 19/2011). Meluselvityksen ja meluvaikutusten arvioinnin tulee perustua laskentamalliin, joka huomioi äänen taajuusriippuvuuden, maaston muodot, heijastukset ja vaimenemiset, tuulivoimalan käyntiajan ja melupäästön suuntaavuudet sekä säätiedot. Laskennan lähtötietoina ja -arvioina tarvitaan laitevalmistajan ilmoittamat tai mitatut tuulivoimalan äänitehotasot taajuuskaistoittain eri tuulennopeuksilla, sekä teknisiä tietoja kuten voimaloiden napakorkeus ja suunnitellut sijainnit. Näiden lisäksi tarvitaan ympäristön maastotiedot ja äänen etenemiseen vaikuttavat tiedot, sekä säätiedot. Tarkastelussa tulisi selvittää laskentaa varten tilastollisesti vallitsevat pitkän aikavälin sääolot erityisesti tuulennopeuden ja - suunnan osalta. Tarvittaessa on syytä tehdä laajemman melukartoituksen lisäksi myös kohdekohtaista laskentaa ja tarkasteluja yksittäisten melulle häiriintyvien kohteiden osalta. Suunnitteluohjearvona tulee vakituisen asutuksen osalta käyttää A- taajuuspainotettua keskiäänitasoa päiväaikana (klo 7-22) 45 db ja yöaikana (klo 22-7) 40 db. Edellä mainitun Ympäristöministeriön raportin mukaisesti loma -asumisessa noudatetaan arvoa 35 db. Mikäli tuulivoimalan äänen spektri sisältää melulle häiriintyvässä kohteessa tonaalisia tai kapeakaistaisia taajuuskomponentteja tai ääni on impulssimaista tai selvästi amplitudimoduloitua (äänen voimakkuus vaihtelee ajallisesti), lisätään laskenta - tai mittaustulokseen 5 db ennen suunnitteluohjearvoon vertaamista. Lisäksi tulee huomioida, että asuntojen sisätiloissa käytetään terssikaistoittain määriteltyjä Ympäristöministeriön raportissa 19/2011 sivulla 36 mainittuja taajuuspainottomia tunnin keskiäänitasoon perustuvia suunnitteluohjearvoja.

5 3/6 Tehdyn selvityksen mukaan suunnittelualueella on asuntoja alueilla, joilla välkevaikutusta on enemmän kuin eräissä maissa käytetty ohjearvo 8 tuntia vuodessa. Suomessa ei välkkeelle ole annettu ohjearvoa Maisema Maisemaselvityksessä on huomioitu ne merkittävät maisemat, joihin tuulivoimaloiden toteuttaminen vaikuttaa. Vaikutusten arvioinnissa tulee jatkosuunnittelussa todeta myös mahdolliset haitalliset vaikutukset ja arvioida niiden merkittävyyttä suhteessa maiseman arvoihin. Arviointi tulee päivittää vastaamaan mahdollisesti muuttuvia tuulivoimaloiden sijoituspaikkoja. Luonto Tuulipuistolle suunniteltu alue on hyvin tavanomaista talousmetsää, jossa ei ole erityisiä luontoarvoja. Alueen pesimälinnusto on tavanomaista talousmetsien lajistoa. Alueella esiintyy vähäisessä määrin myös lepakoita, mutta tuulivoimaloiden sijoittaminen ei hävitä tai heikennä niiden lisääntymis- ja levähdyspaikkoja. Lisäksi lepakot lentävät ruokaillessaan roottorikorkeuden alapuolella. Tuulivoimaloiden sijoittamiseen suunnitelluille paikoille ei näin ollen ole tuulipuiston alueen luontoarvoista johtuvaa estettä. Tuulipuistoa koskevassa ympäristövaikutusten arviointiselostuksessa sekä tuulipuiston mahdollisia vaikutuksia Torronsuon Natura alueen luontoarvoihin koskevassa luonnonsuojelulain 65 :n mukaisessa arvioinnissa on tarkasteltu suunnitellun tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten eri osa -alueita varsin kattavasti, mutta eräiltä osin puutteellisesti. Keskeisin eliöryhmä tuulivoimahankkeen kannalta on alueen linnusto. Lintujen pesinnässä ja muutossa tapahtuvasta vuosittaisesta vaihtelusta johtuen yhden vuoden tarkastelua ei voida pitää riittävänä, koska vuotuinen vaihtelu voi olla hyvinkin suurta. Luotettavien johtopäätösten teko edellyttäisi havainnointia useamman vuoden ajan. Mikäli tarkastelu tehdään yhden vuoden havaintojen perusteella, tulisi täydentävänä tietona käyttää alueelta tehtyjä aiempia havaintoja, joita on löydettävissä mm. seuraavista lähteistä : Lounais-Hämeen linnut (julkaisu), Tiira - havaintojärjestelmä, Metsähallituksen ja ympäristöhallinnon raportit. Yksittäisinä puutteina linnuston osalta voidaan tuoda esille seuraavat asiat: Muutonaikaisten lintudirektiivin liitteen 1 lintulajien osalta täydentäviä tietoja tulisi saada metsähanhesta, laulujoutsenesta ja tundrahanhesta. Tuulipuistoalueen lähialueet ovat mm. näiden lajien erittäin tärkeitä muutonaikaisia levähdysalueita. Kalasääski on jätetty tarkastelun ulkopuolelle vaikka se on lintudirektiivin liitteen 1 laji. Torronsuolla pesii vuosittain 1-2 kalasääskiparia. Kalasääsken saalistusreitit kulkevat päivittäin suunnitellun tuulipuistoalueen läpi ja kalasääskien lentokorkeus on turbiinien roottorien korkeudella. Torronsuo on tärkeä esiaikuisten kurkien ke-

6 416 rääntymisalue ja ne liikkuvat lähes päivittäin suunnitellulla tuulipuistoalueella ja sen läheisyydessä ruokailulentojen yhteydessä. Luonnonsuojelulain 65 :ssä tarkoitetun arvioinnin tavoitteena on selvittää, aiheutuuko hankkeesta merkittävää haittaa niille luontoarvoille, joiden perusteella Torronsuo on liitetty osaksi Natura verkostoa. Nyt laadittu arvio on kuitenkin eräiltä osin niin puutteellinen, että luotettavien johtopäätösten tekeminen ei ole mahdollista. Arviointia tuleekin tältä osin täydentää olemassa olevilla tiedoilla sekä ensi keväänä tehtäväliä seurannalla. Ympäristövaikutusten arviointiselostuksessa todetaan, että tuulipuisto olisi havaittavissa koko laajuudessaan Torronsuon kansallispuiston lintutorneista. Torronsuon kansallispuisto on edustava luonnonnähtävyys, jossa ehyt ja kaunis maisema on olennainen osa kansallispuiston kävijöiden luontokokemusta. Luonnontilan ohella maisema tulee pyrkiä säilyttämään kansallispuistossa ja sen lähiympäristössä mahdollisimman eheänä. Toteutuessaan tuulipuisto väistämättä heikentää Torronsuon kansallispuiston erämaisuusarvoja maiseman osalta. Liikenne Tuulivoimapuisto sijoittuu kolmen kunnan alueelle: Forssan, Jokioisten ja Tammelan alueelle. Alue rajautuu valtatiehen 2 ja 10, seututiehen 282 (Forssantie /Jokioistentie ) sekä maanteihin 2804 (Loimalammintie) ja (Murronkulmantie). Tuulivoimalan etäisyys maantiestä tulee olla vähintään 500 metriä teillä, joilla nopeusrajoitus on 100 km /h tai enemmän. Muilla maanteillä (<100 km/h) tuulivoimalan pienin sallittu etäisyys maantiestä on maantien suoja-alueen leveys johon lisätään voimalan tornin korkeus ja lavan pituus. Kaarteissa tulee huolehtia, että voimala ei haittaa tiellä liikkujan näkemää tai häiritse keskittymistä. Tuulivoimalan sijaintipaikkaa määrittäessä tulee olla selvillä voimalaitoksen sallittu maksimi korkeus ja sallittu siivenpituus, jotta niiden sijainti voidaan määritellä tarpeeksi tarkasti. Jään sinkoutuminen tuulivoimalan lavasta on riski tienkäyttäjille. Kaavoitustyön yhteydessä on selvitettävä miten voimalan lapojen jäätyminen estetään ja miten lapoihin kerääntynyt jää tunnistetaan. Jää tai muu tuulivoimalasta irtoava osa ei saa aiheuttaa vaaraa liikenneväylien liikenteelle. Kaavoitusprosessin yhteydessä on syytä selvittää tuulimyllyjen osien kuljetusreitit voimalaitoksia rakennettaessa. Painavat kuljetukset asettavat vaatimuksia maanteiden, katujen ja muiden teiden sekä siltojen kantavuudelle. Siltojen ja joidenkin teiden osalta on todennäköisesti tehtävä tarkentavia kantavuuslaskelmia. Pitkät tai painavat kuljetukset asettavat haasteita jotka on hyvä selvittää hyvissä ajoin ennen rakentamiseen

7 5!6 ryhtymistä. Nämä siltoihin ja teihin kohdistuvat tarpeet ja kustannusvaikutukset tulee selvittää kunnan tai muun hankkeesta vastaavan toimesta. Liikenteen lisäys rakentamisen aikana on merkittävä. Kaavaselostukseen on hyvä kirjata yksityiskohtaisemmin rakentamisen aikaisen liikenteen määrä ja vaikutukset. Liikenteen lisäyksen väliaikaisesta luonteesta huolimatta on hyvä selvittää, onko tarpeen toteuttaa parannustoimenpiteitä maanteiden liittymissä turvallisuuden takaamiseksi. Lisäksi on syytä arvioida onko kevyen liikenteen turvallisuuden heikkenemisen johdosta ryhdyttävä turvallisuutta parantaviin toimenpiteisiin. Liitteenä liikenneviraston ohje "Tuulivoimalan etäisyys maanteistä ja rautateistä sekä vesiväyliä koskeva ohjeistus" ( /060/2011). Yhteenveto Kaavan selvityksiä tulee täydentää edellä mainitulla tavalla. Ne tulee jatkotyössä myös päivittää vastaamaan kaavaehdotuksessa osoitettavia ja kaavaluonnokseen nähden mahdollisesti muuttuvia tuulivoimaloiden sijoituspaikkoja. Koska tuulivoimaloiden sijainti on muuttunut hankkeen edetessä ja poikkeaa siitä, mihin hankkeen YVA perustuu, tulee myös vaikutusten arviointi päivittää kaavoitustyön yhteydessä vastaamaan muuttunutta tuulivoimaloiden sijaintia ja määrää. Tuulivoimapuisto ei kaikilta osin ole ristiriidaton vahvistetun maakuntakaavan kanssa. Kaavan jatkovalmistelussa tulee kuvata, miten suunnitellut tuulivoimalat vaikuttavat voimassa olevan maakuntakaavan toteuttamismahdollisuuksiin. Niiltä osin kuin tuulivoimaloiden sijoittuminen on ristiriidassa nykyisen maakuntakaavan maankäytön kanssa, tulee poikkeaminen perustella ja tarvittaessa käyttää ehdollista kaavamerkintää kunnes maakuntakaava on muutettu. Forssan alueelle sijoitetut viisi tuulivoimalaa sijoittuvat oikeusvaikutteisen osayleiskaavan jätteenkäsittely -, teollisuus- ja suojaviheralueille. Lähtökohtaisesti alueilla, jotka edellyttävät toimintojen yhteensovittamista, tulee tuulivoimaloiden sijoittuminen suunnitella asemakaavassa. Melu, välke ja maisema tulee ottaa huomioon edellä mainittujen ja täydennettyjen selvitysten mukaisesti. Voimaloita ei tule sijoittaa alueille, joissa niiden asutukselle tai loma -asutukselle aiheuttama melu ylittää annetun suunnitteluohjearvon. Kaavaehdotuksessa tulee samoin ottaa huomioon sen vaikutukset luontoon eikä se saa aiheuttaa merkittävää haittaa Torronsuon luontoarvoille. ELY-keskus muistuttaa lisäksi, ettei osayleiskaavaa voida hyväksyä ennen kuin Luonnonsuojelulain 65 mukainen arviointi on tehty ja ELY-keskus on antanut siitä lausuntonsa.

8 6/6 Asiakirjoissa olevassa kaavakartassa ei ole esitetty sen mittakaavaa. ELY-keskus katsoo, että mittakaava 1:5000 riittää hyvin kuvaamaan kaavan osoittama maankäyttö. Koska teemayleiskaavan osoittaman tuulivoimarakentamisen lisäksi alueella on tarkoitus olla voimassa myös aikaisemmin vahvistunut Kiimassuon osayleiskaava, tulee vähintään liitekartassa osoittaa kaikki alueelle osoitettu maankäyttö, jotta niiden yhteisvaikutukset voidaan arvioida. ELY-keskus ottaa kantaa tuulivoimaloiden sijoituspaikkoihin vasta, kun esitetyt selvitysten täydennykset on tehty, voimaloiden sijoittuminen on tarkistettu ja vaikutusten arvioinnit on täydennetty ja päivitetty vastaamaan kaavaehdotuksen mukaista tilannetta. Lausunnon antamiseen ovat osallistuneet Päivi Laurila (melu) ja Pertti Heikkinen (luonto) sekä Liisa-Maija Thompson Uudenmaan ELYkeskuksesta (liikenne). Arkkitehti Annu Tulonen Ylitarkastaja Kirsti Nieminen Liite Liikenneviraston ohje /060/2011 TIEDOKSI sähköpostilla Museovirasto Kaija Kiiveri-Hakkarainen ja Eeva-Liisa Schuiz Hämeen liitto Heikki Pusa ja Tatu Oukka Uudenmaan ELY-keskus Liisa-Maija Thompson

9 Liik enne vara sto OHJE 1(5) /060/2011 TUULIVOIMALAN ETÄISYYS MAANTEISTÄ JA RAUTATEISTÄ SEKÄ VESIVÄYLIÄ KOSKEVA OHJEISTUS Tuulivoima on nopeasti kasvava ja kehittyvä energiamuoto. Suunnitteilla olevien tuulivoimaloiden teho on maalta yleensä 1-3 megawattia ja merellä 5 megawattia. Tornin napakorkeus on noin m ja roottorien tapojen pituus noin 5o-6o m. Valtioneuvoston hyväksymän pitkän aikavälin ilmasto-ja energiastrategian (VNS 6/2008) mukaan tavoitteena on nostaa tuulivoiman asennettu kokonaisteho nykyisestä noin 120 MW:n tasosta noin 2000 MW:iin vuoteen 2020 mennessä, jolloin vuotuinen sähkön tuotanto tuulivoimalla olisi noin 6 TWh. Liikenneviraston tehtävä on edistää liikenteen turvallisuutta ja varmistaa viraston hallinnassa olevien liikenneväylien turvallinen käyttö. Tuulivoimarakentamisen lisääntymisen ja enenevässä määrin maalle siirtymisen johdosta Liikennevirasto on tänään antanut seuraavan ohjeen noudatettavaksi viraston sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten liikenne- ja infrastruktuurivastuualueiden tuulivoimaloiden sijoittamista koskevissa kannanotoissa. Yleistä kaavoituksesta ja vaadittavista luvista Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden (VAT) mukaan maakuntakaavoituksessa on osoitettava tuulivoiman hyödyntämiseen parhaiten soveltuvat alueet. Lisäksi tuulivoimalat on sijoitettava ensisijaisesti keskitetysti useamman voimalan yksiköihin. Joitakin maakuntakaavoja, joissa tuulivoimatarkastelu on tehty, on jo hyväksytty ja muutamia on vireillä. Liikennevirasto PL33 puh kirjaamo@llikennevirasto.fi w..diikennevirastoji HELSINKI faksi tlikennevlrasto.fi

10 Loik enne vira ' OHJE 2 (5) /060/2011 Alueen soveltuvuus tuulivoimaloiden sijoituspaikaksi ratkaistaan lähtökohtaisesti kaavalla, joka voi alueen luonteesta ja hankkeen koosta riippuen olla maakunta-, yleis- tai asemakaava. Uutuutena on, että nk. tuutivoimayteiskaavalla voidaan tietyin edellytyksin suunnitella tuulivoimarakentamista siten, että tuulivoimalan rakennuslupa voidaan myöntää suoraan yleiskaavan nojalla. Asemakaava vaaditaan kuitenkin edelleen, mikäli muu maankäyttö tai ympäristöarvot edellyttävät tuulivoiman yhteensovittamista. Tuulivoiman rakentaminen voi edellyttää myös YVA-lain (468/1994) mukaista ympäristövaikutuksen arviointimenettelyä. Tuulivoimalan rakentaminen vaatii aina joko rakennusluvan tai toimenpideluvan. Pienvoimalan rakentamiseksi saattaa riittää toimenpidelupa. Jään sinkoutuminen tuulivoimalan tavoista WECO-tutkimusprojektissa (Wind Energy production in COId climate) on tutkittu jään sinkoutumista tuulivoimalan tavoista. Tutkimus osoittaa, että jää voi sinkoutua sekä toiminnassa että paikallaan olevasta tuulivoimalasta yllättävän kauas. Yksittäisen tuulivoimalahankkeen tai tuulipuistohankkeen suunnittelijan tulee esittää liikenneviranomaisette selvitys siitä, miten voimalan tapojen jäätyminen estetään ja miten mahdollisesti tapoihin kerääntynyt jää tunnistetaan. Liikennevirasto edellyttää, että tuulivoimalan tavoista mahdollisesti irtoava tai sinkoava jää tai muu irtoava osa ei aiheuta varaa liikenneväylien liikenteelle. Tuulivoimalan etäisyys maanteihin Maantielaissa (503/2005) määritellään maantien tie-, näkemä- ja suoja-alueet. Maantien suoja-alue ulottuu yleensä metrin etäisyydelle maantien ajoradan tai uloimman ajoradan keskitinjasta. Moottoriteillä suoja-alue on 50 m. Varataskupaikan kohdalla suojaalue voidaan tiesuunnitelmassa määrätä enintään 300 metriksi ja pituussuunnassa sen kummastakin päästä 750 metrin etäisyydelle ulottuvalla jatkeena. Liikenneturvallisuuden varmistamiseksi tuulivoimalat tulee sijoittaa riittävän etäälle maantiestä. Valta- ja kantateillä sekä maanteillä, Liikennevimsto PL33 puh kirjaamo@lllkennevlrasto.f l www. fiikennevir asto.fl HELSINKI faksi etunimi.sukunimi@llikennevirasto.f1

11 Liik enne vara sto OHJE 3(5) /060/2011 joilta nopeusrajoitus on 100 km/h tai enemmän, tuulivoimalan etäisyyden maantien tiealueesta tulee olla vähintään 500 m. Muilla maanteillä tuulivoimalan pienin sallittu etäisyys maantiestä on maantien suoja-alueen leveys lisättynä voimalan kokonaiskorkeudella (torni + lapa). Maantien kaarrekohdassa on tuulivoimala vastaavasti sijoitettava näkemäkentän ulkopuolelle. Tuulivoimala ei saa haitata tienkäyttäjän näkemää eikä häiritä tienkäyttäjän keskittymistä liikennetilanteen seurantaan. Arvioitaessa tuulivoimaloiden etäisyyttä maantiestä tulee mahdollisesti putoavan jään lisäksi ottaa huomioon kuljettajan huomiokykyyn vaikuttavat tekijät. Riskitekijäksi katsotaan kuljettajan näkökentässä oleva liikkuva elementti, jollainen pyörivä tuulivoimalan tapa on. Tuulivoimalasta voi aiheutua myös haitallista välkettä. Edellä mainituista tekijöistä ja niiden vaikutuksesta kuljettajaan ja ajokäyttäytymiseen ei ole riittävästi tutkittua tietoa. Maaston muotojen ja maankäytön vuoksi maantien ja tuulivoimalan väliin voi muodostua näköeste, joka voi mahdollistaa voimalan sijoittamisen yllä määritettyjä etäisyyksiä lähemmäksi. Tällöin on mahdollista käyttää riskiarvioon pohjautuvaa tapauskohtaista harkintaa. Tällöinkin on suositeltavaa pitäytyä ainakin minimietäisyysvaatimuksessa: tuulivoimalan kokonaiskorkeus + maantien suojaalueen leveys. Mikäli tuulivoimala suunnitellaan esimerkiksi satamaan, etäisyyden harkinta on tapauskohtaista, eikä edellä esitettyä minimietäisyyttä tarvitse noudattaa. Maanteihin liittyvät varalaskupaikat Puolustusvoimat on määritellyt, että varalaskupaikkojen kohdalta tuulivoimalaa ei saa sijoittaa 12 km lähemmäksi maantietä. Etäisyys mitataan säteenä varalaskupaikan keskipisteestä (halkaisija on siis 24 km). Puolustusvoimat ottavat kantaa tuulivoiman riittävään etäisyyteen varalaskupaikkojen osalta. Lii:kennevirasto PL33 puh kirjaamo@tllkennevlmsto.fl HELSINKI faksi tlikennevlrasto.fi

12 Liik enne vara sto OHJE 4(5) 2854/060/ Tuulivoimalan etäisyys rautateihin Ratalaissa (110/2007) määritellään rautatiealue, näkemäalue ja rautatien suoja-alue. Rautatien suoja-alue ulottuu 30 metrin etäisyydelle radan raiteen tai, jos raiteita on useampia, uloimman raiteen keskilinjasta, jollei suoja-aluetta ratasuunnitelmassa erityisestä syystä supisteta tai laajenneta enintään 5o metriksi. Rautatieliikenteen turvallisuuden varmistamiseksi tuutivoimalat tulee sijoittaa riittävän etäälle rautatiestä. Rautateiden osalta tuulivoiman etäisyys tulee olla 1,7 x (voimalan korkeus, eli torni + tapa) + 50 metriä lähimmän raiteen keskilinjasta kuitenkin siten, että etäisyys on vähintään 250 metriä. Esimerkiksi 150 m korkealla voimalalla etäisyydeksi muodostuu 305 metriä (255 m + 5o m). Syöttöasemien ja muiden rautatiehen liittyvien rakennusten osalta vaaditun etäisyyden arviointi toteutetaan tapauskohtaisesti. Vesiväylät Merellä tuulivoimala voi väärään paikkaan sijoitettuna aiheuttaa vaaraa laivaliikenteelle. Yleisten kulkuväylien väyläalueille tai erillisille ankkurointialueille ei ole mahdollista sijoittaa tuulivoimaloita. Väylien ja vesiliikennealueiden läheisyyteen rakennettavat tuulivoimalat tulee merkitä IALAn (International Association of Marine Aids to Navigation and Lighthouse Authorities) ohjeiden mukaisesti, eivätkä niiden valot ja merkinnät saa aiheuttaa sekaannusta alueen muihin turvalaitteisiin (IALA Recommendation on the Marking of Offshore Wind Farms, Edition 2, December 2004). Yksittäinen torni tulee maalata ylävedestä määräkorkeuteen saakka ympäriinsä keltaiseksi tai vaihtoehtoisesti 2 m leveillä keltaisilla raidoilla 2 m vaakavälein. Tornirakenteessa mahdollisesti olevat turvalaitteet asennetaan roottorin siipien ala-asennon alapuolelle. Yksittäiset voimalat tulee merkitä pimeällä havaitsemista varten IA- LAn suositusten mukaisella valkoisella vilkkuvalla valolla (Morsetunnus "U"). Kun rakennetaan tuulipuistoa, ryhmän äärimmäiset (nurkka)laitokset tulee varustaa kaikkiin suuntiin näkyvillä erikois- Liikennevirasto PL 33 puh wwwllikennevirasto.fl HELSINKI faksi etunimi.sukunimi@lllkennevirasto.fl

13 Liik enne vara sto OHJE 5 (5) /060/2011 merkin valotunnuksilla. Valot suositellaan synkronoitavaksi keskenään. Nurkkavoimaloiden väliltä voidaan lisäksi merkitä yksittäisiä laitoksia käyttäen kaikkiin suuntiin näkyvää keltaista vilkkuvaa valoa, jonka tunnus poikkeaa selvästi nurkkalaitosten valotunnuksista. Tuulivoimaloiden suunnittelussa ja sijoittamisessa tulee myös ottaa huomioon ja selvittää niiden mahdolliset vaikutukset tutkien, radionavigointilaitteiden ym. merenkululle tärkeiden radiolaitteiden toimintaan. Tuulivoimaloiden voimajohtojen asettamisessa ja merkitsemisessä vesiliikennealueille noudatetaan Liikenneviraston ohjetta ilmajohtojen, kaapeleiden ja muiden johtojen sijoittamisesta ja merkitsemisestä vesiliikennealueelle ( , Dnro 6155/040/2010). Pääjohtaja 11 i1\\juhani Tervala Lakiasiainjohtaja Rami Metsäpe Jakelu Liikenneviraston johtoryhmä ja toimialat ELY-keskusten liikenne-ja infrastruktuurivastuualueet Tiedoksi Liikenne- ja viestintäministeriö Ympäristöministeriö Työ- ja elinkeinoministeriö Liikenteen turvallisuusvirasto Puolustusvoimat Suunnittelu - ja konsulttitoimistojen liitto SKOL ry Liikennevirasto PL 33 puh HELSINKI faksi etunimisukunfmi@tlikennevirasto.ff

14

15

16

17

18 LAUSUNTO LAK TMO 2(2) Gasum Oy Puhelin Y-tunnus , Espoo Pääkonttori Maakaasukeskus Vastaanottoasema Huoltokeskus Huoltokeskus Kompressoriasema PL21 Kiehuvantie 189 Räikköläntie 170 Kerkkolankatu 42 Raspinkatu 4 Hyvinkääntie ESPOO KOUVOLA IMATRA HYVINKÄÄ TAMPERE HIRVIHAARA

19

20 Pääesikunta Operatiivinen osasto HELSINKI Lausunto 1 (3) A13967 FCPSSAN KAUPUNKI Keskushallinto q.3. Asiatunnus /( 1) Forssan kaupungin lausuntopyyntö (CH17492) 2) Tammelan kunnan lausuntopyyntö (CH18400) 3) Jokioisten kunnan lausuntopyyntö (CH18498) 4) ILMAVE lausunto koskien Voimavapriikki Oy:n Kiimassuon tuulivoimahanketta (C ) 5) ILMAVE lausunto (CH18217/ ) 6) ILMAVE lausunto (CH18512/ ) FORSSA, JOKIOINEN, TAMMELA TUULIPUISTON TEEMAOSAYLEISKAAVAN LUONNOS 1. Yleistä 2. Vaikutukset puolustusvoimien toimintaan Forssan kaupunki ja Tammelan ja Jokioisten kunnat ovat pyytäneet lausuntoa Forssa, Jokioinen, Tammela tuulipuiston teemaosayleiskaavan luonnoksesta. Tämä on Pääesikunnan operatiivisen osaston lausunto koskien tuulivoimaa. Pääesikunnan operatiivinen osasto on ottanut omassa lausunnossaan huomioon myös Ilmavoimien esikunnan lausunnot, joiden diaarinumerot ovat viitteinä 4-6. Maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 24 mukaan kaikessa alueiden käyttöä koskevassa suunnittelussa on otettava huomioon valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Tuulivoiman rakentamista koskevien erityistavoitteiden lisäksi tulee ottaa huomioon maanpuolustusta ja sotilasilmailua koskevat erityistavoitteet (luku 4.2. toimiva aluerakenne ja luku 4.5 toimivat yhteysverkostot ja energiahuolto). Niiden huomioonottamisella turvataan riittävät alueelliset edellytykset varuskunnille, ampumaja harjoitusalueille, varikkotoiminnalle, sotilasilmailulle sekä muille maanpuolustuksen toimintamahdollisuuksille Kanta-Hämeen länsipuolisella alueella. Merkittävin ja laaja-alaisin tuulivoimaloista aiheutuva vaikutus kohdistuu puolustusvoimien aluevalvonnassa käyttämiin sensorijärjestelmiin. Tuulivoimaloiden tiedetään aiheuttavan haittaa erityisesti tutkille (=ilma- ja merivalvontatutkat), joille voimalat ovat suuria tutkakohteita. Tuulivoi- Pääesikunta Operatiivinen osasto PL HELSINKI Puh Y-tunnus Faksi (09 )

21 Pääesikunta Lausunto 2 (3) Operatiivinen osasto A13967 HELSINKI 3. Lopuksi malan aiheuttamat häiriöt ilmenevät muun muassa varjostamisena ja ei-toivottuina heijastuksina, mistä johtuen tutkan valvontakyky heikentyy ja tuulivoimala voi näkyä tutkakuvassa. Tällä voi olla merkittäviä vaikutuksia puolustusvoimien lakisääteisen aluevalvontatehtävän suorittamiselle (Laki puolustusvoimista 551/2007 ja aluevalvontalaki 755/2000). Pääesikunnan operatiivinen osasto toteaa, että tuulipuisto sijaitsee ilmavalvontatutkien vaikutusalueella. Teemaosayleiskaavan luonnoksessa on huomioitu Puolustusvoimien kannalta oleelliset asiat, kuten lennonvarmistusjärjestelmien turvaaminen sekä tuulivoimaloiden mahdolliset häiriövaikutukset puolustusvoimien toimintaan. Lisäksi tuulipuistolla ei ole merkittävää vaikutusta puolustusvoimien toimintamahdollisuuksille varuskunnissa, varikkoalueilla sekä ampuma- ja harjoitusalueilla. Alueen välittömässä läheisyydessä sijaitsee Jokioisten varalaskupaikka, joka on huomioitava tuulipuiston teemaosayleiskaavan suunnittelussa. Ilmavoimat on lausunut tuulivoimahankkeesta asiakirjallaan CH3949/ , jonka kohdassa "Esitetylle tuulivoimahankealueelle sallitut rakennuskorkeudet lentoesteiden kannalta tarkasteltuna" on määritetty lentoesteille alueellisesti maksimikorkeudet meren pinnasta mitattuna, joita ei saa ylittää ilman Ilmavoimien hyväksyntää. Näistä lentoesteille määritetyistä maksimikorkeuksista voidaan poiketa, jos päästään Ilmavoimien hyväksymään kirjalliseen sopimukseen paikallisen tuulivoimatoimijan tai tuulivoimatoimijoiden kanssa niistä rasitteista, joihin he sitoutuvat turvatakseen Ilmavoimien häiriöttömän toiminnan Jokioisten varalaskupaikalla. Tämä sopimusrasite tulee kirjata Forssa, Jokioinen, Tammela tuulivoimapuiston teemayleiskaavaan, jolla turvataan ilmavoimien toiminta, kun poiketaan Liikenteen turvallisuusviraston lentoesteluvassa määrätyistä lentoestekorkeuksista. Pääesikunnan operatiivinen osasto edellyttää, että tuulivoimaloiden tutkavaikutukset on selvitettävä ennen voimaloiden rakennusluvan myöntämistä, koska tuulivoimalat sijaitsevat ilmavalvontatutkien vaikutusalueella.

22 Pääesikunta Lausunto 3 (3) Operatiivinen osasto A13967 HELSINKI Puolustusvoimat antaa lopullisen lausuntonsa hankkeen hyväksyttävyydestä tutkavaikutusselvityksen valmistumisen jälkeen. Lausunnon antaa Pääesikunta. Tuulivoimarakentamista koskevat lausunnot pyydetään toimittamaan Pääesikunnalle osoitteella kiriaamo.oeornil.fi tai Pääesikunta, PL 919, Helsinki. Pääesikunnassa tuulivoima-asiaa hoitaa Pääesikunnan operatiivinen osasto (komkapt Kari Salin tai evi Henrik Elo, puh ). Pääesikunnan operatiivinen osasto pyytää pitämään Maavoimien esikunnan ja Ilmavoimien esikunnan tietoisena Forssa, Jokioinen, Tammela tuulipuiston teemaosayleiskaavan mahdollisista tehtävistä muutoksista. Edellä mainitut tahot asettavat tarvittaessa edustajansa valmistelutyöhön liittyviin viranomaisneuvotteluihin. Ilmavoimien kutsu pyydetään lähettämään Satakunnan Lennostoon. Apulaisosastopäällikkö Eversti Arto-Pekka Nurminen Sektorijohtaja Everstiluutnantti Arto Ikonen Tämä eaiakira on sähköisesti allekirjoitettu. LIITTEET JAKELU TIEDOKSI Forssan kaupunki Kaupunginhallitus Jokioisten kunta Tekninen lautakunta Tammelan kunta Kunnanhallitus PE LOGOS IlmavE MAAVE SatLsto

23

24

25 Jokioisten kunta Kunnanhallitus kokouspäivämäärä sivu 130 FORSSAN KAUPUNKI Tekninen ja ympäristötoimi nro 7 Tuulivoimapuistoa koskeva teemayleiskaava Kh Asiatunnus Kuntien yhtäpitävillä päätöksillä ollaan parhaillaan laatimassa kuhunkin kuntaan; Jokioisille, Tammelaan ja Forssaan tuulivoimapuistoa koskevaa yleiskaavaa. Kaavan laatiminen on ajoittunut ajallisesti samaan aikaan kuin tuulivoimapuistohanke. Da Tuulivoimapuiston ympäristövaikutusten arviointimenettely on loppuvaiheessaan. Yva-menettelyssä esiin tulleet asiat ovat luonteeltaan sellaisia, että ne ratkaistaan kaavoitusmenettelyssä. Tällaisia asioita ovat mm. voimaloiden minimietäisyys asunnoista, sekä välke- ja melu- ja maisemavaikutusten huomioon ottaminen. Kaavoittaja on pyytänyt kunnanhallitukselta kannanottoa em. asioihin. Asiaa selvitetään tarkemmin kokouksessa. Ehdotus Kunnanhallitus määrittää minimietäisyydet sekä välke-, melu- ja maisemavaikutukset, jotka kaavassa on otettava huomioon. Kunnanhallitukselle oli jaettu tuulivoimapuistoa koskeva teemayleiskaavaa koskeva selonteko sekä siitä tehdyt muistutukset. Päätös Asiasta käydyn keskustelun jälkeen kunnanhallitus päätti yksimielisesti esittelijän ehdotuksesta, että tuulivoimapuistoa koskevaa teemayleiskaavaa laadittaessa voimaloiden minimietäisyys asutuksesta tai lomaasutuksesta määritetään niin, että kaikki voimalat sijoittuvat alueelle, jossa ympäristöministeriön raportissa 19/2011 melulle annetut suunnitteluarvot eivät ylity. Välke- ja maisemavaikutuksissa on otettava huomioon aiheutuvat haittatekijät. Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet: Lautakunta Hallitus Valtuusto Lisätietoja: Jorma Hacklin, p , sähköpostiosoite jorma. hack l i nru' iokioi nen. h Ollen o ikaksi to 4is pa: Joki inen Jora Hacklin hallintojohtaja

26

27

28

29

30

31

32

33

34

35

36

Yleistä kaavoituksesta ja vaadittavista luvista

Yleistä kaavoituksesta ja vaadittavista luvista OHJE 1(5) TUULIVOIMALAN ETÄISYYS MAANTEISTÄ JA RAUTATEISTÄ SEKÄ VESIVÄYLIÄ KOSKEVA OHJEISTUS Tuulivoima on nopeasti kasvava ja kehittyvä energiamuoto. Suunnitteilla olevien tuulivoimaloiden teho on maalla

Lisätiedot

Luk enne vira sto. Tuulivoimalaohje OHJE TUULIVOIMALAN RAKENTAMISESTA LIIKENNEVÄYLIEN LÄHEISYYTEEN LIIKENNEVIRASTON OHJEITA

Luk enne vira sto. Tuulivoimalaohje OHJE TUULIVOIMALAN RAKENTAMISESTA LIIKENNEVÄYLIEN LÄHEISYYTEEN LIIKENNEVIRASTON OHJEITA Luk enne vira sto 8 2012 LIIKENNEVIRASTON OHJEITA OHJE TUULIVOIMALAN RAKENTAMISESTA LIIKENNEVÄYLIEN LÄHEISYYTEEN Ohje tuulivoimalan rakentamisesta liikenneväylien läheisyyteen Liikenneviraston ohjeita

Lisätiedot

Tuulivoimalamelun haittojen arviointi suunnittelussa ja valvonnassa. Kaavoituspäällikkö Janne Nulpponen, Etelä-Savon maakuntaliitto

Tuulivoimalamelun haittojen arviointi suunnittelussa ja valvonnassa. Kaavoituspäällikkö Janne Nulpponen, Etelä-Savon maakuntaliitto Tuulivoimalamelun haittojen arviointi suunnittelussa ja valvonnassa Kaavoituspäällikkö Janne Nulpponen, Etelä-Savon maakuntaliitto Tuulivoimalan ääni roottorin lapojen aerodynaaminen ääni ja koneiston

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA

POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA LAUSUNTO POPELY/4343/2015 Pohjois-Pohjanmaa 1.7.2016 Raahen kaupunki Kaupunginhallitus Raahen kaupungin kirjaamo (sähköinen) Lausuntopyyntönne 4.3.2016 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n

Lisätiedot

Länsi-Suomen Sotilasläänin Esikunta Lausunto 1 (5) HÄMEENLINNA M Päijät-Hämeen Liitto PL LAHTI

Länsi-Suomen Sotilasläänin Esikunta Lausunto 1 (5) HÄMEENLINNA M Päijät-Hämeen Liitto PL LAHTI Länsi-Suomen Sotilasläänin Esikunta Lausunto 1 (5) 1.10.2012 Päijät-Hämeen Liitto PL 50 15111 LAHTI Päijät-Hämeen liiton lausuntopyyntö 28.6.2012, LSSLE 10.7.2012, M122030 PLM päätös FI.PLM. 2012-3032

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUULIVOIMAPUISTO TEEMAYLEISKAAVA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUULIVOIMAPUISTO TEEMAYLEISKAAVA KAAVA-ALUEEN RAJAUS JA ILMAKUVA ALUEESTA 1 Kohde Teemayleiskaavan tarkoitus Teemayleiskaavan tavoitteet Tuulivoimapuisto teemayleiskaava koskee osaa Forssan kaupungin Kiimassuon, Kaalikorven ja Ratasmäen,

Lisätiedot

JOUKO PELTOSEN JA URPO UOTILAN SUUNNITTELUTARVERATKAISUHAKEMUS / TUULIVOIMALAT 2 KPL

JOUKO PELTOSEN JA URPO UOTILAN SUUNNITTELUTARVERATKAISUHAKEMUS / TUULIVOIMALAT 2 KPL Pyhäjärviseudun ympäristölautakunta 123 26.08.2014 JOUKO PELTOSEN JA URPO UOTILAN SUUNNITTELUTARVERATKAISUHAKEMUS / TUULIVOIMALAT 2 KPL 149/63.631/2014 PJSYMPLK 123 HANKE Kyseessä on kahden tuulivoimalan

Lisätiedot

PERHENIEMEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

PERHENIEMEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA 130/10.02.02/2017 Tela 16.4.2019 40 Nähtävillä 25.4. - 27.5.2019 IITIN KUNTA SOLARWIND BY JANNENISKA OY PERHENIEMEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA nitelmasta annettujen lausuntojen P32718 nitel man lausuntojen

Lisätiedot

Pääesikunta Lausunto 1 (2) Operatiivinen osasto HELSINKI AL14569 5.10.2015 24/10.03/2015

Pääesikunta Lausunto 1 (2) Operatiivinen osasto HELSINKI AL14569 5.10.2015 24/10.03/2015 Pääesikunta Lausunto 1 (2) Operatiivinen osasto HELSINKI AL14569 5.10.2015 24/10.03/2015 Salon kaupunki Kaupunkisuunnittelu PL 77 24101 Salo Finland SALON MÄRYNUMMEN TUULIVOIMAPUISTON LAAJENNUKSEN HYVÄKSYTTÄVYYDESTÄ

Lisätiedot

Kiimassuo asemakaavaa ja Kiimassuon tuulivoima -asemakaavaa koskevasta hyväksymispäätöksestä tehdystä valituksesta annettava lausunto

Kiimassuo asemakaavaa ja Kiimassuon tuulivoima -asemakaavaa koskevasta hyväksymispäätöksestä tehdystä valituksesta annettava lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle Kiimassuo asemakaavaa ja Kiimassuon tuulivoima -asemakaavaa koskevasta hyväksymispäätöksestä tehdystä valituksesta annettava lausunto Kaupunki esittää valituksen hylkäämistä

Lisätiedot

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 28.11.2013 1 Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) Laki ympäristövaikutusten

Lisätiedot

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA IIN KUNTA ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus... 1 2 Suunnittelualue... 1 3 Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUULIVOIMAPUISTO TEEMAYLEISKAAVA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUULIVOIMAPUISTO TEEMAYLEISKAAVA KAAVA-ALUEEN RAJAUS JA ILMAKUVA ALUEESTA LII 1 Kohde Teemayleiskaavan tarkoitus Teemayleiskaavan tavoitteet Tuulivoimapuisto teemayleiskaava koskee osaa Forssan kaupungin Kiimassuon, Kaalikorven ja Ratasmäen

Lisätiedot

Kuvassa 1 on esitetty hankealueen rajaukset vaihtoehdoissa VE1, VE2 ja VE3.

Kuvassa 1 on esitetty hankealueen rajaukset vaihtoehdoissa VE1, VE2 ja VE3. MRa/JHu 10413 25.11.2010 VOIMAVAPRIIKKI OY FORSSAN KIIMASSUON TUULIVOIMAPUISTO LISÄYS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMAAN JOHDANTO Voimavapriikki Oy:n Forssan ja Tammelan kuntien alueelle suunniteltua

Lisätiedot

Kokemäen Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 2, Kokemäen kaupunki, Ehdotusvaihe

Kokemäen Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 2, Kokemäen kaupunki, Ehdotusvaihe Varsinais-Suomi LAUSUNTO 27.03.2019 Diaarinumero VARELY/2018/2018 Liite 1 kpl Kokemäen kaupunki kokemaki@kokemaki.fi anne.peltonen@kokemaki.fi Viite: Lausuntopyyntö 30.1.2019 Kokemäen Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan

Lisätiedot

Tuulivoima kaavoituksessa. Tuulivoima.laisuus Lai.la, 28.11.2013 Aleksis Klap

Tuulivoima kaavoituksessa. Tuulivoima.laisuus Lai.la, 28.11.2013 Aleksis Klap Tuulivoima kaavoituksessa Tuulivoima.laisuus Lai.la, 28.11.2013 Aleksis Klap MITÄ SELVITETÄÄN Valtakunnalliset alueidenkäyhö- tavoiheet MaankäyHö- ja rakennuslaki EU:n säädökset Strategiat ja ohjelmat

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1

Lisätiedot

Liite 11 1 (13) 24.2.2015

Liite 11 1 (13) 24.2.2015 Liite 11 1 (13) 24.2.2015 Huittisten kaupunki Kiimasuon tuulivoimaosayleiskaavaluonnos Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta annetut lausunnot ja mielipiteet sekä kaavan laatijan vastine näihin Sisällysluettelo

Lisätiedot

TUULIVOIMAPUISTO TEEMAOSAYLEISKAAVA, FORSSA JA TAMMELA TEEMAYLEISKAAVAN SELOSTUS 22.4.2014 EHDOTUS II

TUULIVOIMAPUISTO TEEMAOSAYLEISKAAVA, FORSSA JA TAMMELA TEEMAYLEISKAAVAN SELOSTUS 22.4.2014 EHDOTUS II TUULIVOIMAPUISTO TEEMAOSAYLEISKAAVA, FORSSA JA TAMMELA TEEMAYLEISKAAVAN SELOSTUS 22.4.2014 EHDOTUS II 1 TUULIVOIMAPUISTO TEEMAYLEISKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Tuulivoimapuisto

Lisätiedot

KOKKOLAN UUSI-SOMERON TUULIVOIMA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA

KOKKOLAN UUSI-SOMERON TUULIVOIMA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA Vastaanottaja Kokkolan kaupunki Asiakirjatyyppi Vastineet kaavaluonnoksesta saatuihin lausuntoihin ja mielipiteisiin Päivämäärä 3.11.2014 KOKKOLAN UUSI-SOMERON TUULIVOIMA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA VASTINEET

Lisätiedot

Lausunto, Ihoden asemakaavan muutos, kortteli 29, Pyhäranta, luonnos

Lausunto, Ihoden asemakaavan muutos, kortteli 29, Pyhäranta, luonnos Varsinais-Suomi LAUSUNTO 28.3.2018 Diaarinumero VARELY/658/2018 Pyhärannan kunta Pajamäentie 4 23950 Pyhäranta kunta@pyharanta.fi Lausuntopyyntönne, saapunut 28.2.2018 Lausunto, Ihoden asemakaavan muutos,

Lisätiedot

Voimaa tuulesta Pirkanmaalla -tuulivoimaselvitys

Voimaa tuulesta Pirkanmaalla -tuulivoimaselvitys Voimaa tuulesta Pirkanmaalla -tuulivoimaselvitys Tuulivoimaseminaari 3.10.2012 Tampereen komediateatteri Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Suunnitteluinsinööri Anne Mäkynen Mitä ollaan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ote Keskustaajaman yleiskaavasta, kaava-alueen rajaus Alueen ortokuva vuodelta 2006 Kohde OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaava Dnro: Pilvenmäki III B: Paavolan kaupunginosa. Hakija/Aloite Multi-Monitoimi

Lisätiedot

LAUSUNTO, HAKEMUS POIKKEAMISEKSI ISONEVAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVASTA, SIIKAJOKI

LAUSUNTO, HAKEMUS POIKKEAMISEKSI ISONEVAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVASTA, SIIKAJOKI LAUSUNTO POPELY/1728/2017 Pohjois-Pohjanmaa 20.11.2017 Raahen rakennusvalvonta Jyrki Määttä jyrki.määttä@raahe.fi LAUSUNTO, HAKEMUS POIKKEAMISEKSI ISONEVAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVASTA, SIIKAJOKI Taustaa:

Lisätiedot

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

Lausunnon antaja Lausunnossa esitetty Vastine Fingrid Oy - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta

Lausunnon antaja Lausunnossa esitetty Vastine Fingrid Oy - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta Lausunnon antaja Lausunnossa esitetty Vastine Fingrid Oy - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta - Tiedotus kaavan etenemisestä Fingrid Oyj / Mika Penttilä. Trafi - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta Ilmatieteen

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

TAMMELAN KUNTA TUULIVOIMAPUISTO TEEMAOSAYLEISKAAVA, FORSSA JA TAMMELA. Kaavoitus TEEMAYLEISKAAVAN SELOSTUS 3.12.2012 EHDOTUS

TAMMELAN KUNTA TUULIVOIMAPUISTO TEEMAOSAYLEISKAAVA, FORSSA JA TAMMELA. Kaavoitus TEEMAYLEISKAAVAN SELOSTUS 3.12.2012 EHDOTUS TAMMELAN KUNTA Kaavoitus TUULIVOIMAPUISTO TEEMAOSAYLEISKAAVA, FORSSA JA TAMMELA TEEMAYLEISKAAVAN SELOSTUS 3.12.2012 EHDOTUS 1 TUULIVOIMAPUISTO TEEMAYLEISKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1

Lisätiedot

Lausunto 1 (3) Dnro 511/05.01/2016. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Kirkkonummen kunta PL KIRKKONUMMI. Lausuntopyyntö

Lausunto 1 (3) Dnro 511/05.01/2016. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Kirkkonummen kunta PL KIRKKONUMMI. Lausuntopyyntö Lausunto 1 (3) 29.12.2016 Dnro 511/05.01/2016 Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen Kirkkonummen kunta PL 20 02401 KIRKKONUMMI Lausuntopyyntö 11.11.2016 Lausunto Rastirannan ranta-asemakaavan luonnoksesta Kirkkonummen

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa. 3.10.2013 Lotta Vuorinen

Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa. 3.10.2013 Lotta Vuorinen Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa 3.10.2013 Lotta Vuorinen Tuulivoiman maakuntakaavoitus 11.10.2013 Mitä maakuntakaavoitus on? Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma alueiden käytöstä maakunnassa

Lisätiedot

Ilmajoki, tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaava

Ilmajoki, tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaava Ilmajoki, tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaava Kaavaselostus ALUSTAVA LUONNOS Kaava-alueen sijainti Tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaavan suunnittelualue on koko kunta. Vaiheyleiskaavassa osoitetaan tuulivoima-alueet

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit , ja 1068) II- vaihe

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit , ja 1068) II- vaihe 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit 1000 1038, 1041 1046 ja 1068) II- vaihe Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos

Lisätiedot

Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite 42 / Ymp.ltk 27.8.2013 / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.8.2013 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2013 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

Liite 19 1 (7) 22.3.2016. Marttilan kunta Verhonkulman 3. tuulivoimaosayleiskaavaehdotus Lausunnot ja muistutukset sekä kaavan laatijan vastine näihin

Liite 19 1 (7) 22.3.2016. Marttilan kunta Verhonkulman 3. tuulivoimaosayleiskaavaehdotus Lausunnot ja muistutukset sekä kaavan laatijan vastine näihin Liite 19 1 (7) 22.3.2016 Marttilan kunta Verhonkulman 3. tuulivoimaosayleiskaavaehdotus Lausunnot ja muistutukset sekä kaavan laatijan vastine näihin Sisällysluettelo Marttilan Verhonkulman tuulivoimapuiston

Lisätiedot

Tuulivoimatuotantoalueen melu

Tuulivoimatuotantoalueen melu Tuulivoimatuotantoalueen melu John Öst Varsinais-Suomen ELY-keskus 20.3.2017 Tuulivoiman keskeiset vaikutukset Keskeisiä vaikutuksia ovat muun muassa vaikutukset maisemaan, linnustoon ja turvallisuuteen

Lisätiedot

PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012

PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 J O K I O I N E N PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

TAMMELAN KUNTA TUULIVOIMAN TEEMAYLEISKAAVA. Vastineet kaavaluonnoksen palautteeseen. Tammelan kunnanhallitus

TAMMELAN KUNTA TUULIVOIMAN TEEMAYLEISKAAVA. Vastineet kaavaluonnoksen palautteeseen. Tammelan kunnanhallitus Tammelan kunnanhallitus TUULIVOIMAN TEEMAYLEISKAAVA Vastineet kaavaluonnoksen palautteeseen Yleiskaava oli luonnoksena nähtävillä 28.11.-27.12.2012 LAUSUNNOT: 1. ELY-keskus 2. Hämeen liitto 3. Museovirasto

Lisätiedot

RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila

RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila Kaavatunnus 1/6 1-153 Asianumero RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila Asemakaavan muutos koskee tiloja 543-414-1-219 ja -220 Asemakaavan muutoksella muodostuvat korttelin 1130 tontit

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2010 Muutettu 11.11.2010, 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kirkonkylä 407 Korttelit osa 175, 186-197 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN KUNTA Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 21.03.2014 Päivitetty 14.02.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi14022015.doc Osallistumis-

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Lähettäjä: Puska Anne (ELY)

Lähettäjä: Puska Anne (ELY) Lähettäjä: Puska Anne (ELY) Lähetetty: 9. marraskuuta 2017 15:30 Vastaanottaja: 'kirjaamo@tammela.f' ; 'miika.tuki@tammela.fi' Aihe: Lausuntopyyntönne kaavan

Lisätiedot

Kluuvikatu 3 PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENET- TELYN TAPAUSKOHTAISESTA SOVELTAMISESTA; VÄTTLAXIN TUULIVOIMAPUISTO, RAASEPORI

Kluuvikatu 3 PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENET- TELYN TAPAUSKOHTAISESTA SOVELTAMISESTA; VÄTTLAXIN TUULIVOIMAPUISTO, RAASEPORI PÄÄTÖS UUDELY/21/07.04/2011 04.01.2012 Taaleritehdas Oy Kluuvikatu 3 00100 Helsinki SAANTITODISTUKSELLA PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENET- TELYN TAPAUSKOHTAISESTA SOVELTAMISESTA; VÄTTLAXIN TUULIVOIMAPUISTO,

Lisätiedot

Välkeselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev01 03.02.2015 CGr TBo Ketunperän tuulivoimapuiston välkeselvitys.

Välkeselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev01 03.02.2015 CGr TBo Ketunperän tuulivoimapuiston välkeselvitys. Page 1 of 11 Ketunperä-Välkeselvitys- CG150203-1- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIPUISTO Ketunperä Välkeselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 03.02.2015 CGr

Lisätiedot

KAINUUN TUULIVOIMAMAA- KUNTAKAAVA

KAINUUN TUULIVOIMAMAA- KUNTAKAAVA KAINUUN TUULIVOIMAMAA- KUNTAKAAVA Kaavamerkinnät ja - määräykset, luonnos 30.6.2014 Julkaisija: Kainuun Liitto Kauppakatu 1 87100 Kajaani Puh. 08 6155 41 / vaihde Faksi: 08 6155 4260 kainuunliitto@kainuu.fi

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARJALOHJA RANTA-ASEMAKAAVA Tila: Lehtoniemi 1:204 Kylä: 427 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päiväys 19.9.2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lisätiedot

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-

Lisätiedot

Viite OX2:n YVA-tarveharkintahakemus ( , KESELY/322/2019), joka koskee Korkeakankaan (entinen Vihisuo) tuulivoimahanketta Karstulassa.

Viite OX2:n YVA-tarveharkintahakemus ( , KESELY/322/2019), joka koskee Korkeakankaan (entinen Vihisuo) tuulivoimahanketta Karstulassa. Päätös 1/5 2.4.2019 KESELY/322/2019 OX2 kirsi.koivunen@ox2.com Lapinlahdenkatu 1 C 00180 Helsinki Viite OX2:n YVA-tarveharkintahakemus (18.2.2019, KESELY/322/2019), joka koskee Korkeakankaan (entinen Vihisuo)

Lisätiedot

HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA

HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA MIKSI TUULIVOIMAKAAVA? Tuulivoimalaitos tarvitsee rakennusluvan, jonka myöntämisen edellytyksenä on ensisijaisesti voimassa oleva oikeusvaikutteinen maankäytön

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Va. kunnanjohtajan ehdotus:

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Va. kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus 77 16.02.2009 Kunnanhallitus 243 12.10.2009 Kunnanhallitus 270 23.11.2009 Kunnanhallitus 5 11.01.2010 Kunnanvaltuusto 4 17.02.2010 SAUKKOVAARAN LAKIALUEEN ASEMAKAAVA 101/10/2009 KHALL 77

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012

SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 J O K I O I N E N SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy SALLATUNTURIN MATKAILUKESKUS POROPUISTO Sallan kunta SALLATUNTURIN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS (Tieliikennealue ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Välkeselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä

Välkeselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Page 1 of 9 Portin_tuulipuisto_Valkeselvit ys- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Portti Välkeselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 28.09.2015 YKo

Lisätiedot

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli)

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli) KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 1.11.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit 1000 1035 sekä Ounasjoentien länsipuoli) Osallistumis-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Karhulan alueen asemakaava 1 (6) 12.8.2019 Kontiolahti, Lehmo Karhulan alueen asemakaava (OAS) n tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja

Lisätiedot

ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN kunta Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 12.11.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi 12112015.doc Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

TUULIVOIMARAKENTAMINEN TERVEYDENSUOJELUN KANNALTA

TUULIVOIMARAKENTAMINEN TERVEYDENSUOJELUN KANNALTA TUULIVOIMARAKENTAMINEN TERVEYDENSUOJELUN KANNALTA - Missä vaiheessa ja miten terveydensuojelu voi vaikuttaa? Ylitarkastaja, Vesa Pekkola Tuulivoima, ympäristöystävällisyyden symboli vai lintusilppuri?

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun

Lisätiedot

TUULIVOIMAPUISTO Ketunperä

TUULIVOIMAPUISTO Ketunperä Page 1 of 7 Ketunperä_Valkeselvitys_YKJR 150531- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Ketunperä Välkeselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 31.5.2015

Lisätiedot

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Nurmesniemi I) Kuva 1: Sijainti Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus NURMEKSEN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen tekninen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) 11.9.2017, tark. 4.6.2018 RANTA-ASEMAKAAVA, LIESJÄRVI Kunta : TAMMELA Tilat : 834-421-10-6, 10-31, 10-54, 10-69, 10-84 1. Suunnittelualue

Lisätiedot

Kainuun tuulivoimamaakuntakaava

Kainuun tuulivoimamaakuntakaava Kainuun tuulivoimamaakuntakaava Maakuntakaavamerkinnät ja -määräykset Ehdotus MH 25.8.2015 Maakuntakaavaehdotus MH 25.8.2015 2 Julkaisija: Kauppakatu 1 87100 KAJAANI Puh. (08) 615 541 Faksi (08) 6155 4260

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; VALTATIE 4:N LÄNSIPUOLEN TEOLLISUUS- JA VARASTOALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA (OAS)

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; VALTATIE 4:N LÄNSIPUOLEN TEOLLISUUS- JA VARASTOALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA (OAS) KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; VALTATIE 4:N LÄNSIPUOLEN TEOLLISUUS- JA VARASTOALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto 13.7.2016 2 (6) Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217

Lisätiedot

Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita.

Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita. Kirkonkylän asemakaavan muutos Alhonniityn VU-alueella Kaavatunnus: 2-236 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.10.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja

Lisätiedot

Välkeselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä

Välkeselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Page 1 of 10 Parhalahti_Valkeselvitys_JR15 1211- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Parhalahti Välkeselvitys Versio Päivä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 7.12.2015 YKo

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.8.2017 Asemakaavan kumoaminen maantiealueelta Asemakaavan

Lisätiedot

Lausunnot Kaakkois-Suomen ELY-keskus Etelä-Karjalan liitto Etelä-Karjalan pelastuslaitos Liikennevirasto 4. 5.

Lausunnot Kaakkois-Suomen ELY-keskus Etelä-Karjalan liitto Etelä-Karjalan pelastuslaitos Liikennevirasto 4. 5. Parikkalan kunta Koirniemen osayleiskaava 17.12.2014 Kaavaehdotus oli nähtävillä 26.6.2014 28.7.2014. Kaavaehdotuksesta saatiin 7 lausuntoa ja 1 muistutusta. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan

Lisätiedot

TALSOILA I B ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS

TALSOILA I B ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TALSOILA I B ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS Kaavoitus kohde OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Kukonahon tuulivoimapuiston osayleiskaava

Kukonahon tuulivoimapuiston osayleiskaava S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NIVALAN KAUPUNKI Kukonahon tuulivoimapuiston osayleiskaava FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20737 Lausuntojen vastineet, 1 (4) Sisällysluettelo 1 Pääesikunta, logistiikkaosasto...

Lisätiedot

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja maanomistus Päiväys 9.1.2017 Alue sijaitsee Padasjoen kunnan Jokioisten kylässä

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUE

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUE KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 23.12.2015 Yleistä

Lisätiedot

PERÄMEREN RANNIKKOALUEELLE SIJOITTUVAT ALLE 10 VOIMALAN TUULIVOIMA-ALUEET

PERÄMEREN RANNIKKOALUEELLE SIJOITTUVAT ALLE 10 VOIMALAN TUULIVOIMA-ALUEET PERÄMEREN RANNIKKOALUEELLE SIJOITTUVAT ALLE 10 VOIMALAN TUULIVOIMA-ALUEET Kohdekuvaukset 19.10.2017 2 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Perämeren rannikkoalue... 4 2 Tarkasteltavat alueet... 4 3 Kohdekuvaukset...

Lisätiedot

YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA

YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A YLIVIESKAN KAUPUNKI YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 7.1.2015 P22715 Ehdotusvaiheen palaute ja kaavan laatijan vastine 1 (39)

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUULIVOIMAPUISTO TEEMAYLEISKAAVA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUULIVOIMAPUISTO TEEMAYLEISKAAVA KAAVA-ALUEEN RAJAUS JA ILMAKUVA ALUEESTA 1 Kohde Tuulivoimapuisto teemayleiskaava koskee osaa Forssan kaupungin Kiimassuon, Kaalikorven ja Ratasmäen, Jokioisten kunnan Peltosuon ja Paununharjun sekä Tammelan

Lisätiedot

tark Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

tark Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.8.2007 tark. 11.1.2010 Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.1.2010 1 TEHTÄVÄN KUVAUS ESIPUHE Niinniemen alueen asemakaavoitus käynnistyi virallisesti

Lisätiedot

PUUSKA 2 RÖYTTÄ: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(8) TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne Kaavoituksen kohde:

PUUSKA 2 RÖYTTÄ: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(8) TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne Kaavoituksen kohde: TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne 6.6.2012 1(8) PUUSKA 2 RÖYTTÄ: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Asemakaavan muutos koskee Tornion kaupungin 17. Röyttän kaupunginosan

Lisätiedot

L A H D E N K A U P U N G I N M U S E O / P ~ E N I AKUNTAMUS E 0

L A H D E N K A U P U N G I N M U S E O / P ~ E N I AKUNTAMUS E 0 LAHDEN MUSEOT Riina Puusaari Ka upunkis uunnitte lu Askonkatu 2 15100 Lahti TA Lahdessa 21.6.2017 L A H D E N K A U P U N G I N M U S E O / P ~ E N I AKUNTAMUS E 0 museonjohtaja firtio S ima na ine tutkija

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka , 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavan muutos (Rakkavaara 9 ja kortteli 420) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ilmakuva suunnittelualueelta (2006) ja suunnittelualueen rajaus 1 2 1.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

Ranuan kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus, Kolomaan teollisuusalue-laatimisvaiheen kuuleminen, vastineet

Ranuan kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus, Kolomaan teollisuusalue-laatimisvaiheen kuuleminen, vastineet Ranuan kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus, Kolomaan teollisuusalue-laatimisvaiheen kuuleminen, vastineet Vastineet luonnosvaiheen palautteeseen: -8kpl lausuntoja -0kpl mielipiteitä? 1. Lapin Elinkeino-,

Lisätiedot

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan kumoaminen maantiealueelta Asemakaavan laajentaminen

Lisätiedot

tarkistettu

tarkistettu Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.4.2012 tarkistettu 26.11.2014 ARKKITEHTIOTOIMISTO IIRO TOIVONEN OY LEINIKKITIE 20B 01350 VANTAA PUH 09-8237919 0400-717

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

IVALON ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS; ETELÄPÄÄ

IVALON ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS; ETELÄPÄÄ IVALON ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS; ETELÄPÄÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 15.5.2012, 30.4.2013 Yleistä osallistumis- ja

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 7.12.2016 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

Sahantien asemakaavan muutos

Sahantien asemakaavan muutos JUUPAJOEN KUNTA Sahantien asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 9.12.2016 P26375P001 1 (5) 9.12.2016 Liite 2 Sisällysluettelo 1 n tarkoitus... 2 2 Suunnittelualue... 2 3 Suunnittelun tavoitteet...

Lisätiedot