Kaamosmasennus ja kaamosväsymys

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaamosmasennus ja kaamosväsymys"

Transkriptio

1 Katsaus Marjaana Nyström, Simo Saarijärvi ja Hannele Räihä Kaamosmasennus ja kaamosväsymys Yleisin vuodenaikaan liittyvä mielialahäiriö on kaamosmasennus, joka ilmenee syksyllä tai talvella ja paranee yleensä itsestään keväällä tai kesällä valoisuuden lisääntyessä. Kaamosmasennuksen lievempi muoto on kaamosväsymys. Hallitsevia piirteitä ovat epätyypilliset masennusoireet, joita ovat liikaunisuus, ruokahalun kasvu ja painon nousu. Kaamosmasennuksen aiheuttajana on pidetty valon vähäisyyttä talvisin. Melatoniinin, serotoniinin ja perimän säätelemän ympäristöön sopeutumisen otaksutaan olevan yhteydessä kaamosmasennukseen. Suurin osa ihmisistä kokee vuodenaikoihin liittyviä mielialan ja käyttäytymisen muutoksia, jotka eivät kuitenkaan haittaa normaalia elämää ja toimintakykyä. Joillekin ihmisille kaamosaika aiheuttaa kuitenkin toistuvasti psyykkisiä ja fyysisiä oireita, jotka voivat johtaa vakavaankin mielialahäiriöön. Kaamosmasennukseen tepsivät kirkasvalohoito, lääkitys ja lyhytterapiat. Y leisin vuodenaikaan liittyvä mielialahäiriö on kaamosmasennus (winter seasonal affective disorder, winter SAD), joka ilmenee syksyllä tai talvella ja joka paranee itsestään keväällä tai kesällä valoisuuden lisääntyessä (Rosenthal ym. 1984, American Psychiatric Association 1994). Kaamosmasennusta lievempioireinen syksyyn ja talveen liittyvä mielialahäiriö on kaamosväsymys (subsyndromal winter SAD) (Kasper ym. 1989a, b, American Psychiatric Association 1994). Joillekin ihmisille kevät tai kesä laukaisee mielialahäiriön, yleensä masennuksen (summer seasonal affective disorder, summer SAD) (Wehr ym. 1987). Keväällä tai kesällä ilmenevä masennus on kuitenkin huomattavasti harvinaisempi mielialahäiriö kuin pimeään vuodenaikaan liittyvä kaamosmasennus. Valoisuuden lisääntyminen yleensä kohottaa ihmisen mielialaa, ja joillekin henkilöille kevät tai kesä aiheuttaa hypomaniaa tai maniaa (Wehr ym. 1987, American Psychiatric Association 1994). Kaamosmasennuksen oireet Masennustilojen oireet jaetaan tyypillisiin ja epätyypillisiin. Kaamosmasennuksessa esiintyy molempia oiretyyppejä mutta erityisen tunnusomaisia ja hallitsevia ovat epätyypilliset masennusoireet (taulukko). Kaamosmasennusta potevista 80 % kärsii talvisin liikaunisuudesta ja kokee, että yöuni ei ole Taulukko. Kaamosmasennuksen oireita. Tyypilliset masennusoireet Surullisuus, ahdistuneisuus Voimattomuus Ristiriidat ihmissuhteissa Omiin oloihin vetäytyminen Arvottomuuden tunteet Epätyypilliset masennusoireet Liikaunisuus Unen huono laatu Ruokahalun lisääntyminen Hiilihydraattinälkä Painon nousu Duodecim 2006;122:

2 Kuva 1. Kaamosmasennus on yleisin vuodenaikaan liittyvä mielialahäiriö. Kuva: Matti Harju talvella virkistävää, ja lisäksi he kärsivät talvisin päiväväsymyksestä (Anderson 1994). Putilov ym. (1994) tutkivat kaamosmasennuspotilaiden uni valverytmiä kesällä ja talvella. Potilaat menivät talvella aikaisemmin nukkumaan, ja heillä oli vaikeuksia herätä aamuisin ja pysyä päivisin hereillä. Kaamosmasennuspotilaan lisääntyneeseen ruokahaluun ja painonnousuun liittyy erityinen tarve syödä hiilihydraattipitoisia ruokia. Tätä oiretta esiintyy noin 70 %:lla kaamosmasennusta potevista (Partonen ja Rosenthal 2001). Tutkiessaan kaamosmasennuspotilaiden ruoka ainevalintoja Kräuchi ym. (1997) huomasivat hiilihydraattitarpeen olevan voimakkainta iltapäivällä ja illalla. Voimakas hiilihydraattien tarve korreloi talvella lisääntyvän painon kanssa. Saarijärven ym. (1999) tutkimuksessa kaamosmasennuspotilaiden painoindeksi havaittiin selvästi suuremmaksi kuin terveiden. Vaikka kaamosmasennuksessa ovat keskeisiä edellä kuvatut epätyypilliset masennusoireet, siinä esiintyy myös yleensä masennustiloille tyypillisiä oireita (taulukko). Oireet huonontavat toimintakykyä ja vaikeuttavat suoriutumista työpaikalla ja myös elämää vapaa aikana. Kaamosmasennuksen oireet alkavat vuosittain samaan aikaan, yleensä syys marraskuussa. Partosen (2002) mukaan oireiden alkamisajankohta saattaa vaihdella pohjoisten alueiden asukkailla eri vuosina: valo olosuhteita muuttava lumentulo tai ruska voivat vaikuttaa oireiden alkamiseen. Voimakkaimmillaan oireet ovat yleensä marraskuussa ja tammikuussa. Joulukuussa oireet koetaan lievemmiksi, ja tammikuussa ne jälleen voimistuvat. On myös arvioitu, että joulu ja tammikuu koetaan miellyttävämmiksi kuin pimeät loka ja marraskuu, jolloin lunta ei vielä yleensä ole maassa. Lumi lisää näkyvän valon määrää huomattavasti: lu 162 M. Nyström ym.

3 mesta heijastuva valo on % näkyvän valon määrästä (Kärkäs ym. 2001). Valoisuuden lisääntyessä helmi huhtikuussa kaamosmasennuksen oireet alkavat lieventyä, ja kesällä ne ovat yleensä kokonaan hävinneet. Kaamosoireista parantuneella voi esiintyä kesäkuukausina lievää maanisuutta, joka ilmenee vähentyneenä unen ja ruoan tarpeena, itsetunnon palautumisena ja ylienergisyytenä (Lingjaerde ja Reichborn Kjennerud 1993). Yleensä kaamosmasennusta poteva voi kuitenkin kesällä hyvin ja tuntee itsensä terveeksi. Kaamosväsymyksen oireet ovat samanlaisia kuin kaamosmasennuksen, mutta ne ovat selvästi lievempiä. Kaamosväsymys ei yleensä haittaa normaalia elämää ja toimintakykyä, eikä oireisiin tavallisesti tarvita lääkärin apua. Kuva 2. Valoisuuden lisääntyessä helmi maaliskuussa kaamosmasennuksen oireet alkavat lieventyä. Kuva: Matti Harju Yhteys muihin mielenterveyshäiriöihin Komorbiditeetti on yleistä, ja se vaikuttaa kaamosmasennuksen kulkuun ja ennusteeseen. (Partonen ja Lönnqvist 1998). Kaamosmasennuspotilaat ovat alttiita syömishäiriöille, erityisesti bulimialle (Kräuchi ym. 1997). Sekä bulimiassa että kaamosmasennuksessa ylensyöminen on keskeinen oire. Bulimiapotilaan syksyllä tai talvella esiintyviä oireita voi olla vaikeaa erottaa syömisoireisiin painottuvasta kaamosmasennuksesta. Levitt ym. (1993) selvittivät kaamosmasennuksesta kärsivien muita mielenterveysongelmia. Tutkimukseen osallistuneista 26 % kärsi ahdistuksesta, 5 % sosiaalisesta pelosta, 19 % muista peloista ja 5 % paniikkihäiriöstä. Marriot ym. (1994) tutkivat paniikkihäiriöpotilaiden vuodenaikaan liittyviä mielialan ja käyttäytymisen muutoksia, ja noin 30 %:lla muutokset viittasivat kaamosmasennukseen. Lisäksi paniikkikohtauksia ilmeni heidän aineistossaan useammin talvella kuin muina vuodenaikoina. Joidenkin tutkimusten mukaan kaamosmasennusta ja neuroottisuutta esiintyy usein samoilla henkilöillä (Jang ym. 1998). Neuroottinen persoonallisuus viittaa herkkyyteen ja haavoittuvuuteen, jotka altistavat monille psyykkisille häiriöille, kuten ahdistuneisuus, mieliala, päihde ja persoonallisuushäiriöille. Kaamosmasennus ja kaamosväsymys Kaamosmasennuksen kanssa rinnakkain esiintyy myös alkoholismia. Sherin (2002, 2004) mukaan alkoholinkäyttöön liittyy vuodenaikaan sidonnaista vaihtelua ja toisaalta mielialahäiriön oireita pyritään helpottamaan alkoholilla. Perhetutkimuksissa on todettu alkoholiin ja vuodenaikaan liittyvien mielialahäiriöiden esiintyvän samoissa perheissä (Sher 2002, 2004), mikä viittaa myös geneettiseen alttiuteen näille häiriöille. Etiologia Kaamosmasennuksen aiheuttajaa ei lukuisista tutkimuksista huolimatta ole pystytty täysin selvittämään. Aivojen käpyrauhasessa yöllä erittyvän melatoniinin osuutta kaamosmasennukseen on tutkittu paljon (Lewy ym. 1998). Melatoniinin erittymisen vuorokausirytmi säätelee tärkeällä tavalla ihmisen uni valverytmiä. Melatoniinia erittyy talvella kaikilla ihmisillä enemmän kuin kesällä. Checkley ym. (1993) tutkivat melatoniinin erityksen vuorokausirytmiä kaamosmasennuspotilailla ja verrokeilla. He eivät löytäneet eroja melatoniinin erityksessä. Ristiriitaisista tuloksista huolimatta kiinnostus melatoniinin osuuteen kaamosmasennuksessa jatkuu edelleen (Schlager 2001, Wehr ym. 2001, Partonen 2002). 163

4 Kuva 3. Valon vähäisyys aiheuttaa joillekin ihmisille ongelmia mielialassa ja käyttäytymisessä. Kuva: Matti Harju Melatoniini on serotoniinin johdos. Nykyisin otaksutaan, että melatoniini ja serotoniini yhdessä olisivat kaamosmasennuksen taustalla. Lambert ym. (2002) tutkivat sadan terveen miehen aivojen serotoniiniaineenvaihduntaa eri vuodenaikoina ja totesivat, että serotoniinipitoisuudet olivat pienimmillään talvella. Kaamosmasennusta on tutkittu myös perimän näkökulmasta, ja otaksutaan, että jotkut ihmiset ja väestöryhmät ovat alttiimpia sairastumaan kaamosmasennukseen ja kokemaan vuodenaikoihin liittyviä muutoksia (Lam ja Levitan 2000, Sher 2002, 2004). Esimerkiksi kaamosmasennuksen pientä esiintyvyyttä Islannissa on selitetty geneettisin perustein. Islantilaiset ovat asuneet tuhat vuotta eristyksissä ja sopeutuneet kylmyyteen (Magnusson ja Stefansson 1993, Magnusson 2000). Samansuuntaisen tuloksen saivat myös Saarijärvi ym. (1999). Heidän tutkimuksessaan saamelaisilla todettiin esiintyvän vähemmän kaamosmasennusta kuin varsinais ja pohjoissuomalaisilla, mikä viittaa saamelaisten geneettiseen sopeutumiseen pohjoisessa asumiseen. Esiintyvyys Kaamosmasennuksesta on tehty lukuisia epidemiologisia tutkimuksia. Eri puolilla maailmaa tehdyissä tutkimuksissa saadut esiintyvyysluvut vaihtelevat välillä 0 10 %. Magnusson (2000) on tarkastellut 20:tä tutkimusta, jotka on tehty leveysasteilla N. Näiden tutkimusten mukaan pohjoisilla alueilla esiintyy enemmän kaamosmasennusta ja sen lievempää muotoa. Useissa muissa tutkimuksissa leveysasteen ja kaamosmasennuksen esiintyvyyden välillä ei ole kuitenkaan tullut esiin yhteyttä (Levitt ja Boyle 1997, Broman ja Hetta 1998). Bookerin ja Helleksonin (1992) Siperiassa tekemässä tutkimuksessa (64 o N) kaamosmasennuksen esiintyvyydeksi saatiin 12,2 %. Hagfors ja Thorell (1997) ovat tehneet epidemiologisen tutkimuksen kaamosmasennuksen esiintyvyydestä Suomessa (60 o N) ja Ruotsissa (60 o N). Suomalaisilla havaittiin enemmän kaamosmasennusta (7,1 %) kuin ruotsalaisilla (3,9 %), joilla puolestaan esiintyi enemmän kaamosväsymystä (13,9 % vs 11,8 %). Saarijärvi ym. (1999) tutki 164 M. Nyström ym.

5 vat suomalaista maaseutuväestöä Varsinais Suomessa (61 N) ja Pohjois Suomessa (68 70 N). Tutkimuksen osallistuneista 9,5 % kärsi kaamosmasennuksesta ja 18 % kaamosväsymyksestä. Varsinais Suomen ja Pohjois Suomen välillä ei ollut eroa kaamosmasennuksen esiintyvyydessä, mutta tutkimukseen osallistuneilla saamelaisilla esiintyi vähemmän kaamosmasennusta kuin varsinais ja pohjoissuomalaisilla. Kaamosmasennusta kartoittavien kyselyjen on esitetty olevan puutteellisia ja antavan liian suuria esiintyvyyslukuja. Esimerkiksi Partosen (1999) mukaan onkin pidettävä mielessä, että kaamosmasennuksen esiintyvyys saattaa olla arvioitua huomattavasti pienempi. Sen sijaan kaamosväsymys näyttäisi olevan yleinen ilmiö. Yhteydet sosiodemografisiin tekijöihin Kaamosmasennuksen on valtaosassa tutkimuksista todettu olevan erittäin merkitsevästi yhteydessä naissukupuoleen, ja häiriötä esiintyy erityisesti hedelmällisessä iässä olevilla naisilla. Magnusson (1997) esittää nais ja miespotilaiden määrien suhteeksi 3 4:1. Suurin ero (suhdeluku 16:1) on todettu Alaskassa (Hellekson 1989). Sukupuolten välinen ero kaamosmasennuksen esiintyvyydessä alkaa ilmaantua tyttöjen saavuttaessa murrosiän (Swedo ym. 1995). Naisen hormonitoiminnan on arvioitu olevan mahdollinen kaamosmasennukselle altistava tekijä. Masennus on yleensäkin yleisempää naisilla kuin miehillä, ja tämän on arvioitu selittävän myös kaamosmasennuksen suurempaa esiintyvyyttä naisilla. Naisten on myös todettu olevan herkempiä tunnistamaan ja ilmaisemaan tuntemuksiaan. Tutkimukset kaamosmasennuksen ja iän yhteydestä ovat osoittaneet nuoren aikuisiän olevan yhteydessä kaamosmasennukseen. Hoito Kirkasvalohoito on osoittautunut tehokkaaksi kaamosmasennuksessa. Yli 60 kontrolloitua tutkimusta tukee tätä näkemystä. Keskimäärin 65 % valohoitoa saaneista on hyötynyt siitä selvästi (Canadian Consensus Guidelines for the Treatment of SAD 2005). Lääkkeistä serotoniinin takaisinoton estäjät ovat tehokkaimpia, ja niistä parhaiten tutkittuja ovat fluoksetiini ja paroksetiini (Canadian Consensus Guidelines for the Treatment of SAD 2005). Psykoterapia voi olla sopiva vaihtoehto sellaisille potilaille, joille valo tai lääkehoito ei sovi tai joihin se ei tehoa. On viitteitä siitä, että ryhmämuotoinen kognitiivinen lyhytterapia on hyödyksi kaamosmasentuneiden hoidossa (Rohan ym. 2004). Lopuksi Liikaunisuus, ylensyöminen ja talvisin esiintyvä lihominen tekevät kaamosmasennuksesta»epätyypillisen» masennustilan. Kaamosmasennuksen tunnusomainen piirre on, että % siitä kärsiviä on naisia. Nuori aikuisikä liittyy myös kaamosmasennukseen. Olettamus melatoniinin ja valon puutteen osuudesta kaamosmasennukseen on säilyttänyt sitkeästi asemansa, vaikka ristiriitaisia tutkimustuloksia on saatu runsaasti. On todennäköistä, että melatoniinin ja serotoniinin yhteisvaikutuksien tutkiminen lisää mahdollisuuksia ratkaista häiriön aiheuttaja ja syntymekanismi. Toisaalta kaamosmasennus on mielialahäiriö, jonka tutkiminen vaatii laaja alaista ja monitieteistä lähestymistapaa. y d i n a s i a t Kaamosmasennus ilmenee syksyllä tai talvella ja paranee yleensä kesään mennessä. Kaamosväsymys on kaamosmasennuksen lievempi muoto. Kaamoshäiriöiden taustalla oletetaan olevan valon vähäisyys syys talviaikaan ja sen vaikutus aivojen välittäjäaineisiin. Kaamosmasennukseen tepsivät kirkasvalohoito, lääkitys ja myös lyhytterapiat. Kaamosmasennus ja kaamosväsymys 165

6 Näkökulma kaamosmasennukseen ja sen syntymekanismeihin on pitkään painottunut biologiseen tarkasteluun, mutta myös sosiaaliset ja kulttuuriset tekijät saattavat vaikuttaa huomattavasti oletettua enemmän kaamosmasennuksen esiintymiseen ja kulkuun. Murray (2001) toteaa, että kaamosmasennukseen liittyviä psykologisia tekijöitä ja persoonallisuuden piirteitä on tutkittu liian vähän. Hän esittääkin, että häiriön biologisen tarkastelun rinnalle otettaisiin enemmän psykologisia ja persoonallisuuteen liittyviä näkökohtia, joiden avulla kaamosmasennuksesta voidaan saada uudenlaista tietoa. Kirjallisuutta American Psychiatric Association. Diagnostic and statistical manual of mental disorders: DSM IV. 4. painos. Washington, DC: American Psychiatric Press, Anderson J, Rosen LN, Mendelson WB, ym. Sleep in fall/winter seasonal affective disorder: effects of light and changing seasons. J Psychosom Res 1994;38: Booker JM, Hellekson CJ. Prevalence of seasonal affective disorder in Alaska. Am J Psychiatry 1992;149: Broman JE, Hetta J. Prevalence of seasonal affective disorders and related symptoms at two latitude in Sweden. Society for Research on Biological Rhythms Abstracts 1998;228:162. Canadian Consensus Guidelines for the Treatment of SAD. A summary of the report of the Canadian Consensus Group on SAD. Lam RW, Levitt AJ, toim. Psych Direct. Last Updated April 12, Checkley SA, Murphy DG, Abbas M, ym. Melatonin rhythms in seasonal affective disorder. Br J Psychiatry 1993;63: Hagfors C, Thorell L. Seasonality in Finland and Sweden, an epidemiologic study, preliminary results. Kirjassa: Magnusson M. Seasonal affective disorder; epidemiological, clinical and methodological studies. Department Group of Psychiatry. University of Oslo, 1997, s. 34. Hellekson C. Phenomenology of seasonal affective disorder: an Alaskan perspective. Teoksessa: Rosenthal N, Blehar M, toim. Seasonal affective disorder and phototherapy. New York: Guilford Press 1989, s Jang K, Lam RW, Harris JA, Vernon PA, Livesley WJ. Seasonal mood change and personality: an investigation of genetic co-morbidity. Psychiatry Res 1998;20;78:1 7. Kasper S, Rogers SLB, Yancey A, Skwerer RG, Schulz PM, Rosenthal NE. Phototherapy in individuals with and without subsyndromal seasonal affective disorder. Arch Gen Psychiatry 1989(a);46: Kasper S, Wehr TA, Bartko JJ, Gaist PA, Rosenthal NE. Epidemiological findings of seasonal changes in mood and behavior: a telephonen survey of Montgomery County, Maryland. Arch Gen Psychiatry 1989(b);46: Kräuchi K, Reich S, Wirz-Justice A. Eating style in seasonal affective disorder: who will gain weight in winter? Compr Psychiatry 1997;38:80 7. Kärkäs E, Oksanen T, Rasmus S, Rasmus K. Lumitutkimusta Suomesta Etelämantereelle. Vesitalous 2001;6:11 7. Lam RW, Levitan RD. Pathophysiology of seasonal affective disorder: a review. J Psychiatry Neurosci 2000;25: Lambert GW, Reid C, Kaye DM, Jennings GL, Esler MD. Effect of sunlight and season on serotonin turnover in the brain. Lancet 2002;360: Levitt AJ, Joffe RT, Brecher D, MacDonald C. Anxiety disorders and anxiety symptoms in a clinic sample of seasonal and non-seasonal depressives. J Affect Disord 1993;28:51 6. Levitt AJ, Boyle MH. The impact of latitude on the prevalence of seasonal depression. Can J Psychiatry 1997;47: Lewy AJ, Bauer VK, Cutler NL, Sack RL. Melatonin treatment of winter depression: a pilot study. Psychiatry Res 1998;16: Lingjaerde O, Reichborn-Kjennerud T. Characteristics of winter depression in the Oslo area (60 degrees N). Acta Psychiatr Scand 1993;88: Magnusson A. An overview of epidemiological studies on seasonal affective disorder. Acta Psychiatr Scand 2000;101: Magnusson M. Seasonal affective disorder; epidemiological, clinical and methodological studies. Department Group of Psychiatry. University of Oslo, Magnusson A, Stefansson JG. Prevalence of seasonal affective disorder in Iceland. Arch Gen Psychiatry 1993;50: Marriott PF, Greenwood KM, Armstrong SM. Seasonality in panic disorder. J Affect Disord 1994;31: Partonen T. Valoa kansalle. Duodecim 1999;115:1185. Partonen T, Lönnqvist J. Seasonal affective disorder. Lancet 1998;24: Partonen T, Rosenthal NE. Symptoms and course of illness. Kirjassa: Partonen T, Magnusson A, toim. Seasonal affective disorder. Practice and research. Oxford: Oxford University Press, 2001, s Murray GW. Personality and cognition. Kirjassa: Partonen T, Magnusson A, toim. Seasonal affective disorder. Practice and research. Oxford: Oxford University Press, 2001, s Partonen T. Kaamoksesta kesään. Jyväskylä: Kustannus Oy Duodecim, Putilov AA, Booker JM, Danilenko KV, Zolotarev DY. The relation of sleepwake patterns to seasonal depressive behaviour. Arctic Med Res 1994;53: Rohan KJ, Lindsey KT, Roecklein KA, Lacy TJ. Cognitive-behavioral therapy, light therapy, and their combination in treating seasonal affective disorder. J Affect Disord 2004;80: Rosenthal NE, Sack DA, Gillin C, ym. Seasonal affective disorder: a description of the syndrome and preliminary findings with light therapy. Arch Gen Psychiatry 1984;41: Saarijärvi S, Lauerma H, Helenius H, Saarilehto S. Seasonal affective disorder among rural Finns and Lapps. Acta Psychiatr Scand 1999; 99: Schlager D. Melatonin. Teoksessa: Partonen T, Magnusson A, toim. Seasonal affective disorder. Practice and research. Oxford: Oxford University Press, 2001, s Sher L. Alcoholism and seasonal affective disorder. Compr Psychiatry 2004;45:51 6. Sher L. Relationships between seasonality and alcohol use: a genetic hypothesis. Med Hypothes 2002;59:85 8. Swedo SE, Pleeter JD, Richter DM, ym. Rates of seasonal affective disorder in children and adolescents. Am J Psychiatry 1995;152: Wehr TA, Sack DA, Rosenthal NE. Seasonal affective disorder with summer depression and winter hypomania. Am J Psychiatry 1987; 144: Wehr TA, Duncan WC, Sher L, ym. A circadian signal of change of season with seasonal affective disorder. Arch Gen Psychiatry 2001; 58: Marjaana Nyström, PsM marjaana.nystrom@tyks.fi Simo Saarijärvi, professori, ylilääkäri Turun yliopisto ja TYKS:n nuorisopsykiatrian yksikkö Kunnallissairaalantie Turku Hannele Räihä, PsT, lehtori Turun yliopiston psykologian laitos Assistentinkatu Turun yliopisto 166

DEPRESSIO JA ITSETUHOISUUS - kansantauteja jo nuoruudessa Jouko Lönnqvist Konsensuskokous 01.02.2010. 19.2.2010 Sosiaali- ja terveyspalvelut 1

DEPRESSIO JA ITSETUHOISUUS - kansantauteja jo nuoruudessa Jouko Lönnqvist Konsensuskokous 01.02.2010. 19.2.2010 Sosiaali- ja terveyspalvelut 1 DEPRESSIO JA ITSETUHOISUUS - kansantauteja jo nuoruudessa Jouko Lönnqvist Konsensuskokous 01.02.2010 19.2.2010 Sosiaali- ja terveyspalvelut 1 Depressio ja itsetuhoisuus kansantauteja jo nuoruusiässä? Terveyskirjasto

Lisätiedot

SSRI-lääkkeet lasten depressioissa ja ahdistuneisuushäiriöissä. Mauri Marttunen professori HYKS, HY tutkimusprofessori THL, MIPO, LAMI

SSRI-lääkkeet lasten depressioissa ja ahdistuneisuushäiriöissä. Mauri Marttunen professori HYKS, HY tutkimusprofessori THL, MIPO, LAMI SSRI-lääkkeet lasten depressioissa ja ahdistuneisuushäiriöissä Mauri Marttunen professori HYKS, HY tutkimusprofessori THL, MIPO, LAMI Mielialahäiriöt (ICD-10) Masennustilat Yksittäinen masennusjakso Toistuva

Lisätiedot

Pakko-oireisen häiriön epidemiologiaa. Esiintyvyys Oheissairastavuus Ennuste

Pakko-oireisen häiriön epidemiologiaa. Esiintyvyys Oheissairastavuus Ennuste Pakko-oireisen häiriön epidemiologiaa Esiintyvyys Oheissairastavuus Ennuste Prevalenssilukuja Authors Number Age prevalence (%) M/F(% or n) Flament et al. 1988, USA 5596 14-18 1,9* 11M/9F Lewinsohn et

Lisätiedot

AVH-potilaan masennuksen kulku akuuttivaiheen jälkeen ja omaisen masennusoireilu

AVH-potilaan masennuksen kulku akuuttivaiheen jälkeen ja omaisen masennusoireilu AVH-potilaan masennuksen kulku akuuttivaiheen jälkeen ja omaisen masennusoireilu AVH-päivät 13.10.2010 Helsinki Anu Berg, PsT anu.berg@eksote.fi Masennus on yleistä aivoverenkiertohäiriöiden jälkeen noin

Lisätiedot

Kaksoisdiagnoosin tutkiminen ja hoito hoitoketjun merkitys. Mauri Aalto Yl, dos Psykiatria, EPSHP

Kaksoisdiagnoosin tutkiminen ja hoito hoitoketjun merkitys. Mauri Aalto Yl, dos Psykiatria, EPSHP Kaksoisdiagnoosin tutkiminen ja hoito hoitoketjun merkitys Mauri Aalto Yl, dos Psykiatria, EPSHP Lähteet Mueser et al. 2003. Integrated treatment for dual disorders: a guide to effective practice. Guilford

Lisätiedot

MASENNUKSEN EPIDEMIOLOGIA. Jouko Miettunen, Professori, Akatemiatutkija Terveystieteiden tutkimusyksikkö Oulun yliopisto

MASENNUKSEN EPIDEMIOLOGIA. Jouko Miettunen, Professori, Akatemiatutkija Terveystieteiden tutkimusyksikkö Oulun yliopisto MASENNUKSEN EPIDEMIOLOGIA Jouko Miettunen, Professori, Akatemiatutkija Terveystieteiden tutkimusyksikkö Oulun yliopisto 1 Yleisyys Sisältö Maailmalla Suomessa Riskitekijät Sosiaaliluokka, siviilisääty

Lisätiedot

Suomalaisten mielenterveys

Suomalaisten mielenterveys Suomalaisten mielenterveys LT, dosentti Jaana Suvisaari Yksikön päällikkö, Mielenterveysongelmat ja päihdepalvelut -yksikkö 18.2.2013 Suomalaisten mielenterveys / Jaana Suvisaari 1 Suomalaisten mielenterveys

Lisätiedot

Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen

Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen LT, psykiatrian dosentti, Helsingin yliopisto Ylilääkäri, yksikön päällikkö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos; Mielenterveys ja päihdepalvelut osasto;

Lisätiedot

Päihteiden käyttö ja mielenterveys (kaksoisdiagnoosit) Psyk. sh Katriina Paavilainen

Päihteiden käyttö ja mielenterveys (kaksoisdiagnoosit) Psyk. sh Katriina Paavilainen Päihteiden käyttö ja mielenterveys (kaksoisdiagnoosit) Psyk. sh Katriina Paavilainen Päihderiippuvuuden synty Psyykkinen riippuvuus johtaa siihen ettei nuori koe tulevansa toimeen ilman ainetta. Sosiaalinen

Lisätiedot

Pakko-oireisen häiriön tunnistaminen ja kliininen kuva. Tanja Svirskis LT, kliininen opettaja, HY/HYKS Peijas

Pakko-oireisen häiriön tunnistaminen ja kliininen kuva. Tanja Svirskis LT, kliininen opettaja, HY/HYKS Peijas Pakko-oireisen häiriön tunnistaminen ja kliininen kuva Tanja Svirskis LT, kliininen opettaja, HY/HYKS Peijas Pakko-oireinen häiriö (OCD) Pakkoajatukset ovat toistuvasti mieleen tunkeutuvia, epämiellyttäviä

Lisätiedot

Syvä ja hyvä uni antaa rentoutuneen mielen ja aktiivisen kehon. Arvosta ja vaali hyvää untasi Yhtä terveytemme perusedellytystä!

Syvä ja hyvä uni antaa rentoutuneen mielen ja aktiivisen kehon. Arvosta ja vaali hyvää untasi Yhtä terveytemme perusedellytystä! Syvä ja hyvä uni antaa rentoutuneen mielen ja aktiivisen kehon Arvosta ja vaali hyvää untasi Yhtä terveytemme perusedellytystä! Hyvää yötä, kauniita unia Moni meistä toivoo, että voisi nukkua niin kuin

Lisätiedot

GEENEISTÄ SOSIAALISEEN KÄYTTÄYTYMISEEN. Markus Jokela, Psykologian laitos, HY

GEENEISTÄ SOSIAALISEEN KÄYTTÄYTYMISEEN. Markus Jokela, Psykologian laitos, HY GEENEISTÄ SOSIAALISEEN KÄYTTÄYTYMISEEN Markus Jokela, Psykologian laitos, HY Akateeminen tausta EPIDEMIOLOGIA - PhD (tekeillä...) UNIVERSITY COLLEGE LONDON PSYKOLOGIA -Fil. maisteri -Fil. tohtori KÄYTTÄYTYMISTIETEELLINE

Lisätiedot

Mielenterveyden ja päihdehäiriöiden saumaton hoito vankiterveydenhuollossa

Mielenterveyden ja päihdehäiriöiden saumaton hoito vankiterveydenhuollossa Mielenterveyden ja päihdehäiriöiden saumaton hoito vankiterveydenhuollossa 4.6.2019 Vankien mielenterveys- ja päihdepalvelut / Mika Rautanen, oikeuspsykiatrian erikoislääkäri, vs. ylilääkäri 1 PSYKIATRINEN

Lisätiedot

Uni ja ikääntyminen. Timo Partonen psykiatrian dosentti (Helsingin yliopisto) tutkimusprofessori (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos)

Uni ja ikääntyminen. Timo Partonen psykiatrian dosentti (Helsingin yliopisto) tutkimusprofessori (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) Uni ja ikääntyminen Timo Partonen psykiatrian dosentti (Helsingin yliopisto) tutkimusprofessori (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) Science 2013;342:373-7. Tältä näyttää uni. Unessa on monta vaihetta mutta

Lisätiedot

Somaattinen sairaus nuoruudessa ja mielenterveyden häiriön puhkeamisen riski

Somaattinen sairaus nuoruudessa ja mielenterveyden häiriön puhkeamisen riski + Somaattinen sairaus nuoruudessa ja mielenterveyden häiriön puhkeamisen riski LINNEA KARLSSON + Riskitekijöitä n Ulkonäköön liittyvät muutokset n Toimintakyvyn menetykset n Ikätovereista eroon joutuminen

Lisätiedot

Vuorokausirytmin puutos. Timo Partonen psykiatrian dosentti (Helsingin yliopisto) tutkimusprofessori (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos)

Vuorokausirytmin puutos. Timo Partonen psykiatrian dosentti (Helsingin yliopisto) tutkimusprofessori (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) Vuorokausirytmin puutos Timo Partonen psykiatrian dosentti (Helsingin yliopisto) tutkimusprofessori (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) Peruskäsitteet Jakso (period), heilahduslaajuus (amplitude), vaihe

Lisätiedot

Lataa Masennus. Lataa. Lataa kirja ilmaiseksi suomalainen Masennus Lataa Luettu Kuunnella E- kirja Suomi epub, Pdf, ibook, Kindle, Txt, Doc, Mobi

Lataa Masennus. Lataa. Lataa kirja ilmaiseksi suomalainen Masennus Lataa Luettu Kuunnella E- kirja Suomi epub, Pdf, ibook, Kindle, Txt, Doc, Mobi Lataa Masennus Lataa ISBN: 9789516563186 Sivumäärä: 416 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 21.83 Mb Masennus-kirja käsittelee masennustilaan vaikuttavia psykologisia, biologisia ja sosiaalisia tekijöitä, sairauden

Lisätiedot

Johdantoa. Ei-strukturoiduista menetelmistä (ja vähän joistakin muista ) lastenpsykiatrisessa arvioinnissa. Johdantoa. Johdantoa. Johdantoa.

Johdantoa. Ei-strukturoiduista menetelmistä (ja vähän joistakin muista ) lastenpsykiatrisessa arvioinnissa. Johdantoa. Johdantoa. Johdantoa. Lastenpsykiatripäivät 20.-21.4.2009 RASTI RUUTUUN JA PILLERI POSKEEN? - Lastenpsykiatrinen lääkehoito ja tiedonkeruumenetelmät Lastenpsykiatri Minna Koskinen: Ei-strukturoiduista menetelmistä (ja vähän

Lisätiedot

Nuoret tarvitsevat apua aikaisemmin

Nuoret tarvitsevat apua aikaisemmin Nuoret tarvitsevat apua aikaisemmin KAIKISTA MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖISTÄ ALKAA 50 % ennen14. ikävuotta ja 75 % ennen24. ikävuotta Lähde: Lifetime prevalence and age-of onset distributions of DSM-IV disorders

Lisätiedot

MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖT TERVE! S

MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖT TERVE! S MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖT TERVE! S. 100-108 (Mitä mielenterveys on?) Mieti parisi kanssa, miten määrittelisit mielenterveyden. Mielenterveys Raja mielen terveyden ja sairauden välillä on liukuva, sopimusvarainen

Lisätiedot

KOKEMUKSIA NETTITERAPIOISTA ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA MIELENTERVEYSTALO.FI NUORTEN MIELENTERVEYSTALO.FI NETTITERAPIAT.FI

KOKEMUKSIA NETTITERAPIOISTA ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA MIELENTERVEYSTALO.FI NUORTEN MIELENTERVEYSTALO.FI NETTITERAPIAT.FI KOKEMUKSIA NETTITERAPIOISTA ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA MIELENTERVEYSTALO.FI NUORTEN MIELENTERVEYSTALO.FI NETTITERAPIAT.FI MIELENTERVEYSTALO.FI Aikuisten mielenterveystalossa voit mm. AIKUISET lukea ajantasaista

Lisätiedot

Mielenterveyden edistäminen on kustannus vaikuttavaa. mieli.fi

Mielenterveyden edistäminen on kustannus vaikuttavaa. mieli.fi Mielenterveyden edistäminen on kustannus vaikuttavaa Mielenterveyden häiriöt maksavat Suomelle joka vuosi yli 11 miljardia Työmarkkinat 4,7 mrd Terveyspalvelut 2,6 mrd Lähde: Health at a Glance: Europe

Lisätiedot

Miten nuoret oireilevat? Tiia Huhto

Miten nuoret oireilevat? Tiia Huhto Miten nuoret oireilevat? Tiia Huhto Nuorten psyykkiset häiriöt Mielialahäiriöt Ahdistuneisuushäiriöt Tarkkaavaisuushäiriöt Käytöshäiriöt Todellisuudentajun häiriöt Syömishäiriöt Päihdeongelmat Mielialahäiriöt

Lisätiedot

Iäkkään muistipotilaan masennuksen hoito

Iäkkään muistipotilaan masennuksen hoito Iäkkään muistipotilaan masennuksen hoito Sinikka Luutonen Psykiatrian dosentti, geriatrian erikoislääkäri Turun yliopisto ja VSSHP/Psykiatrian tulosalue Sidonnaisuudet toiminut luennoitsijana terveydenhuollon

Lisätiedot

G2P0 + C 2 H 5 OH =?! Antti Koivukangas LT, yleislääketieteen erikoislääkäri EPSHP/ Psykiatria Ei sidonnaisuuksia (KH) 20.11.

G2P0 + C 2 H 5 OH =?! Antti Koivukangas LT, yleislääketieteen erikoislääkäri EPSHP/ Psykiatria Ei sidonnaisuuksia (KH) 20.11. G2P0 + C 2 H 5 OH =?! Antti Koivukangas LT, yleislääketieteen erikoislääkäri EPSHP/ Psykiatria Ei sidonnaisuuksia (KH) 20.11.2008 Vaasa 1 Nuoret aikuiset ja päihteet päihteiden käyttö runsaimmillaan 20

Lisätiedot

Mitä tietoa Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus on antanut mielen sairaudesta ja mielenterveydestä?

Mitä tietoa Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus on antanut mielen sairaudesta ja mielenterveydestä? Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento 12.11.2016, Oulu Mitä tietoa Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus on antanut mielen sairaudesta ja mielenterveydestä? Professori Jouko Miettunen Elinikäisen

Lisätiedot

KAKSI TAMPEREEN PROJEKTIA. Pekka Saarnio

KAKSI TAMPEREEN PROJEKTIA. Pekka Saarnio KAKSI TAMPEREEN PROJEKTIA Pekka Saarnio terapeuttivaikutus, asiakkaan ja terapeutin välinen yhteistyösuhde sekä asiakkaan hoitoa koskevat odotukset (N = 327/33) terapeutin motiivit hakeutua alalle (N =

Lisätiedot

Vireystilan vaihtelu autismin kirjon häiriöissä. 18.5.2016 Erikoislääkäri Maria Sumia Tays EVA-yksikkö

Vireystilan vaihtelu autismin kirjon häiriöissä. 18.5.2016 Erikoislääkäri Maria Sumia Tays EVA-yksikkö Vireystilan vaihtelu autismin kirjon häiriöissä 18.5.2016 Erikoislääkäri Maria Sumia Tays EVA-yksikkö Mitä vireystilalla tarkoitetaan? Vireys virkeys valppaus aktiivisuus Alertness vigilance arousal Vireystila

Lisätiedot

Adult ADHD Self-Report Scale-V1.1 (ASRS-V1.1) Symptoms Checklist from WHO Composite International Diagnostic Interview

Adult ADHD Self-Report Scale-V1.1 (ASRS-V1.1) Symptoms Checklist from WHO Composite International Diagnostic Interview Adult ADHD Self-Report Scale-V1.1 (ASRS-V1.1) Symptoms Checklist from WHO Composite International Diagnostic Interview World Health Organization 2009 All rights reserved. Based on the Composite International

Lisätiedot

Hyvä päivä, hyvä yö? Helena Aatsinki, työterveyshuollon erikoislääkäri, unilääketieteen erityispätevyys, psykoterapeutti

Hyvä päivä, hyvä yö? Helena Aatsinki, työterveyshuollon erikoislääkäri, unilääketieteen erityispätevyys, psykoterapeutti Hyvä päivä, hyvä yö? Helena Aatsinki, työterveyshuollon erikoislääkäri, unilääketieteen erityispätevyys, psykoterapeutti Sivu 1 Unihäiriöt Unettomuushäiriöt Unenaikaiset hengityshäiriöt Keskushermostoperäinen

Lisätiedot

MASENNUS. Terveystieto. Anne Partala

MASENNUS. Terveystieto. Anne Partala MASENNUS Terveystieto Anne Partala MITÄ ON MASENNUS? Masennus on sairaus Sairaus, joka voi tulla kenen tahansa kohdalle Sairaus, josta voi parantua Masennus eroaa normaalista tunteiden vaihtelusta Kannattaa

Lisätiedot

Psykoositietoisuustapahtuma

Psykoositietoisuustapahtuma Psykoositietoisuustapahtuma apulaisylilääkäri Pekka Salmela Tampereen Psykiatria- ja päihdekeskus 19.9.2017 Metso Psykoosit Psykooseilla eli mielisairauksilla tarkoitetaan mielenterveyshäiriöiden ryhmää,

Lisätiedot

Itsemurhat. Prof. Kristian Wahlbeck Vaasa 25.09.07 MIELENTERVEYDEN ENSIAPU

Itsemurhat. Prof. Kristian Wahlbeck Vaasa 25.09.07 MIELENTERVEYDEN ENSIAPU Itsemurhat Prof. Kristian Wahlbeck Vaasa 25.09.07 Vaasan mielenterveystyön osaamiskeskus Vasa kompetenscentrum för mentalvård Vaasa Excellence Centre for Mental Health ITSETUHOINEN KÄYTTÄYTYMINEN JA ITSEMURHA

Lisätiedot

Lasten sosiaalisen ja tunne-elämän kehityksen ja sen ongelmien arviointi neuropsykologian näkökulmaa

Lasten sosiaalisen ja tunne-elämän kehityksen ja sen ongelmien arviointi neuropsykologian näkökulmaa Lasten sosiaalisen ja tunne-elämän kehityksen ja sen ongelmien arviointi neuropsykologian näkökulmaa Neuropsykologian erikoispsykologi, Larmis Väitöstutkija, HY Käyttäytymistieteiden laitos 1. Kehityksellisten

Lisätiedot

Psyykenlääkkeet. Masennuslääkkeet. Käypä hoito-suositus (2009) Vaikutusmekanismit. Masennuksen hoito

Psyykenlääkkeet. Masennuslääkkeet. Käypä hoito-suositus (2009) Vaikutusmekanismit. Masennuksen hoito Psyykenlääkkeet Masennuslääkkeet Pekka Rauhala 2012 Ahdistuslääkkeet Masennuslääkkeet Mielialan tasaajat Psykoosilääkkeet (Antipsykootit) Käypä hoito-suositus (2009) Masennustila Ahdistuneisuushäiriö 40-60%

Lisätiedot

Väkivalta, alkoholi ja mielenterveys. RutiiNiksi pilottikoulutus

Väkivalta, alkoholi ja mielenterveys. RutiiNiksi pilottikoulutus Väkivalta, alkoholi ja mielenterveys RutiiNiksi pilottikoulutus 24.2.2014 1 Alkoholin yhteys parisuhdeväkivallan seurauksiin? (Aineistona vuoden 2005 naisuhritutkimus, Piispa & Heiskanen 2009) 24.2.2014

Lisätiedot

OTSIKKO. Nettiterapioiden mahdollisuudet terveydenhuollossa. Alaotsikko. Eero-Matti Koivisto, psykologi, kehittämispäällikkö

OTSIKKO. Nettiterapioiden mahdollisuudet terveydenhuollossa. Alaotsikko. Eero-Matti Koivisto, psykologi, kehittämispäällikkö Nettiterapioiden mahdollisuudet terveydenhuollossa OTSIKKO Alaotsikko Mielenterveystalo.fi Nuorten Nettiterapiat.fi mielenterveystalo.fi Nettiterapiat.fi Eero-Matti Koivisto, psykologi, kehittämispäällikkö

Lisätiedot

ALKOHOLI JA HENKINEN HYVINVOINTI

ALKOHOLI JA HENKINEN HYVINVOINTI ALKOHOLI JA HENKINEN HYVINVOINTI apulaisylilääkäri Sari Leinonen P-KSSK, riippuvuuspoliklinikka 25.4.2013 1 Alkoholi ja mielialan säätely yleisesti käytössä iloisen mielialan saavuttaminen harmituksen

Lisätiedot

Mitä mielen hyvinvoinnilla tarkoitetaan? Katja Kokko Gerontologian tutkimuskeskus ja terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto

Mitä mielen hyvinvoinnilla tarkoitetaan? Katja Kokko Gerontologian tutkimuskeskus ja terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto Mitä mielen hyvinvoinnilla tarkoitetaan? Katja Kokko Gerontologian tutkimuskeskus ja terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto Mental health: a state of well-being (WHO) in which every individual realizes

Lisätiedot

Pysyvä työkyvyttömyys riskitekijöiden varhainen tunnistaminen: voiko kaksostutkimus antaa uutta tietoa?

Pysyvä työkyvyttömyys riskitekijöiden varhainen tunnistaminen: voiko kaksostutkimus antaa uutta tietoa? Annina Ropponen TerveSuomi-seminaari 24.5.202 Pysyvä työkyvyttömyys riskitekijöiden varhainen tunnistaminen: voiko kaksostutkimus antaa uutta tietoa? Ergonomia ja kaksoset? Pysyvä työkyvyttömyys?? Tutkimusryhmä

Lisätiedot

Lapsuusiän astman ennuste aikuisiällä Anna Pelkonen, LT, Dos Lastentautien ja lasten allergologian el HYKS, Iho-ja allergiasairaala

Lapsuusiän astman ennuste aikuisiällä Anna Pelkonen, LT, Dos Lastentautien ja lasten allergologian el HYKS, Iho-ja allergiasairaala Lapsuusiän astman ennuste aikuisiällä Anna Pelkonen, LT, Dos Lastentautien ja lasten allergologian el HYKS, Iho-ja allergiasairaala 22.1.2015 Mikä on lapseni astman ennuste? Mikä on lapsen astman ennuste

Lisätiedot

Mielenterveyden häiriöt

Mielenterveyden häiriöt Masennus Mielenterveyden häiriöt Ahdistuneisuushäiriöt pakkoajatukset ja -toiminnot paniikkihäiriöt kammot sosiaalinen ahdistuneisuus trauman jälkeiset stressireaktiot Psykoosit varsinaiset mielisairaudet

Lisätiedot

Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento , Oulu

Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento , Oulu Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento 12.11.2016, Oulu TUKI- JA LIIKUNTAELIMISTÖN SAIRAUDET (TULES) Professori Jaro Karppinen TUKI- JA LIIKUNTAELIMISTÖ Tuki- ja liikuntaelimistöön kuuluvat

Lisätiedot

Tupakkariippuvuuden neurobiologia

Tupakkariippuvuuden neurobiologia Tupakkariippuvuuden neurobiologia Tiina Merivuori, keuhkosairauksien ja allergologian el Hämeenlinnan Terveyspalvelut Anne Pietinalho, LKT Asiantuntijalääkäri, Filha ry 7 s Nikotiinin valtimo- ja laskimoveripitoisuudet

Lisätiedot

PUHUKAA ADHD:STÄ ADHD

PUHUKAA ADHD:STÄ ADHD PUHUKAA ADHD:STÄ Tässä luvussa tarjotaan sekä vanhemmille että opettajille oivallisia tapoja puhua ADHDhäiriöstä, sen oireista ja vaikutuksista. Lukuun kuuluu kappaleita ADHD:n oireista ja niiden muuttumisesta

Lisätiedot

Mitä alkoholin suurkulutuksella tarkoitetaan?

Mitä alkoholin suurkulutuksella tarkoitetaan? Mitä alkoholin suurkulutuksella tarkoitetaan? Mauri Aalto Dosentti, ylilääkäri Kansanterveyslaitos Miksi kysymys esitetään? On olemassa alkoholin käyttöä, johon ei liity riskiä tai riski on vähäinen Mini-intervention

Lisätiedot

NUORTEN MASENNUS. Lanu-koulutus 5.9., ja

NUORTEN MASENNUS. Lanu-koulutus 5.9., ja NUORTEN MASENNUS Lanu-koulutus 5.9., 11.9. ja 20.9.2018 Kirsi Ylisaari Nuorisopsykiatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri Psykoterapeutti Nuorisopsykiatrian poliklinikka, EPSHP Diagnoosi ja kliininen

Lisätiedot

(Lasten ja nuorten) syömishäiriöt ja niiden ennaltaehkäisy. Katri Mikkilä kehittämiskoordinaattori Syömishäiriöliitto - SYLI ry

(Lasten ja nuorten) syömishäiriöt ja niiden ennaltaehkäisy. Katri Mikkilä kehittämiskoordinaattori Syömishäiriöliitto - SYLI ry (Lasten ja nuorten) syömishäiriöt ja niiden ennaltaehkäisy Katri Mikkilä kehittämiskoordinaattori Syömishäiriöliitto - SYLI ry Syömishäiriö... ei ole pelkästään tyttöjen/nuorten naisten sairaus. ei ole

Lisätiedot

Voiko valo tehdä hulluksi?

Voiko valo tehdä hulluksi? Timo Partonen TEEMA: KESÄNUMERO 2013 Tieteellisin tutkimuksin on vähitellen voitu valottaa niitä mekanismeja, joilla silmiin tuleva valo vaikuttaa elimistön toimintaan. Tutkimukset ovat myös antaneet tietoa

Lisätiedot

Miten käytän oikein melatoniinia?

Miten käytän oikein melatoniinia? Miten käytän oikein melatoniinia? Timo Partonen tutkimusprofessori, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) psykiatrian dosentti, Helsingin yliopisto (HY) Melatoniini on yöhormoni. C 13 H 16 N 2 O 2 Melatoniini

Lisätiedot

Ei-strukturoiduista menetelmistä (ja vähän joistakin muista ) lastenpsykiatrisessa

Ei-strukturoiduista menetelmistä (ja vähän joistakin muista ) lastenpsykiatrisessa Lastenpsykiatripäivät 20.-21.4.2009 RASTI RUUTUUN JA PILLERI POSKEEN? - Lastenpsykiatrinen lääkehoito ja tiedonkeruumenetelmät Lastenpsykiatri Minna Koskinen: Ei-strukturoiduista menetelmistä (ja vähän

Lisätiedot

Vanhukset ja psyykenlääkehoito. Prof. Hannu Koponen Helsinki 12.3.2015

Vanhukset ja psyykenlääkehoito. Prof. Hannu Koponen Helsinki 12.3.2015 Vanhukset ja psyykenlääkehoito Prof. Hannu Koponen Helsinki 12.3.2015 Sidonnaisuudet Luentopalkkio: Medivir, Professio, Pfizer Advisory board: Servier, Takeda Palkkaa/palkkioita: Fimea, Valvira, Kustannus

Lisätiedot

Modified Frontal Behavioral Inventory (FBI-mod) muistisairauksien arvioinnissa

Modified Frontal Behavioral Inventory (FBI-mod) muistisairauksien arvioinnissa Modified Frontal Behavioral Inventory (FBI-mod) muistisairauksien arvioinnissa Noora Suhonen Neuropsykologiaan erikoistuva psykologi, PsM OYS, OY, HY Neurologia-seminaari: Käytösoireet muistisairauksissa

Lisätiedot

Lasten ja nuorten syo misha irio iden esiintyvyys ja hoitokeinot. Veli Matti Tainio HYKS Nuorisopsykiatria

Lasten ja nuorten syo misha irio iden esiintyvyys ja hoitokeinot. Veli Matti Tainio HYKS Nuorisopsykiatria Lasten ja nuorten syo misha irio iden esiintyvyys ja hoitokeinot Veli Matti Tainio HYKS Nuorisopsykiatria Esityksen keskiössä Voivat olla vakavia sairauksia. Kuolema, kehityksen pysähdys ja perheen ongelmat.

Lisätiedot

Työryhmä. Taustaa TAUSTAA: OSASTOHOITO KATSAUS LAPSI-JA NUORISOPSYKIATRISEEN OSASTOHOITOON SUOMESSA

Työryhmä. Taustaa TAUSTAA: OSASTOHOITO KATSAUS LAPSI-JA NUORISOPSYKIATRISEEN OSASTOHOITOON SUOMESSA KATSAUS LAPSI-JA NUORISOPSYKIATRISEEN OSASTOHOITOON SUOMESSA Väitöskirjatutkimus Turun yliopisto lastenpsykiatrianlaitos ja hoitotieteenlaitos 27 Heikki Ellilä ESH, TtM, FT, Yliopettaja Turun amk Terveysala

Lisätiedot

Syömishäiriöiden hoitopolun haasteet. Jaana Ruuska, LT, osastonylilääkäri TAYS, nuorisopsyk. vastuualue

Syömishäiriöiden hoitopolun haasteet. Jaana Ruuska, LT, osastonylilääkäri TAYS, nuorisopsyk. vastuualue Syömishäiriöiden hoitopolun haasteet Jaana Ruuska, LT, osastonylilääkäri TAYS, nuorisopsyk. vastuualue 1 Alkavat yleensä nuoruusiässä Suurin osa sairastuu ennen 25v ikää Laihuushäiriö on kolmanneksi yleisin

Lisätiedot

PSYKIATRISTEN SAIRAUKSIEN ESIINTYVYYS SUOMESSA: SAIRASTETAANKO TÄÄLLÄ ENEMMÄN?

PSYKIATRISTEN SAIRAUKSIEN ESIINTYVYYS SUOMESSA: SAIRASTETAANKO TÄÄLLÄ ENEMMÄN? PSYKIATRISTEN SAIRAUKSIEN ESIINTYVYYS SUOMESSA: SAIRASTETAANKO TÄÄLLÄ ENEMMÄN? Jouko Miettunen, Professori, Akatemiatutkija Kliinisen lääketieteen laitos, psykiatria Terveystieteiden laitos Oulun yliopisto

Lisätiedot

Adhd lasten kohtaama päivähoito

Adhd lasten kohtaama päivähoito Adhd lasten kohtaama päivähoito ORIENTAATIO KONFERENSSI 23.5.2012 JÄRVENPÄÄ ALISA ALIJOKI HELSINGIN YLIOPISTO ADHD (Attention Deficit Hyperactive Disorder) Neurobiologinen aivojen toiminnan häiriö Neurobiologisesta

Lisätiedot

IÄKÄS ALKOHOLIN KÄYTTÄJÄ PÄIVYSTYKSESSÄ

IÄKÄS ALKOHOLIN KÄYTTÄJÄ PÄIVYSTYKSESSÄ Päihdelääketieteen päivät 2019 IÄKÄS ALKOHOLIN KÄYTTÄJÄ PÄIVYSTYKSESSÄ Juha Valli ylilääkäri, anestesiologian ja akuuttilääketieteen erikoislääkäri Hyvinkää Akuutti, HUS IKÄÄNTYNEIDEN PÄIVYSTYSKÄYNNIT

Lisätiedot

Unesta ja unettomuudesta. Eeva Liedes

Unesta ja unettomuudesta. Eeva Liedes Unesta ja unettomuudesta Eeva Liedes 21.3.2019 Unen vaiheet ja rakenne nonrem uni: torke, kevyt uni, syvä uni nonrem uni lisääntyy ruumiillisen rasituksen jälkeen REM uni: unennäkemisen univaihe REM uni

Lisätiedot

Neuropsykiatrinen haastattelu (Neuropsychiatric Inventory)

Neuropsykiatrinen haastattelu (Neuropsychiatric Inventory) Käytösoireet muistisairauksissa seminaari, 18.5.2017, Helsinki Neuropsykiatrinen haastattelu (Neuropsychiatric Inventory) Ilona Hallikainen, PsT, psykologi, tutkija Itä-Suomen Yliopisto, Aivotutkimusyksikkö

Lisätiedot

Masennuslääkkeet. Pekka Rauhala

Masennuslääkkeet. Pekka Rauhala Masennuslääkkeet Pekka Rauhala 28.8. 2017 Psyykenlääkkeet Ahdistusneisuushäiriöiden lääkkeet Masennuslääkkeet Mielialan tasaajat Psykoosilääkkeet (Antipsykootit) Sic! 2/2016 Masennus? Tunnetila Mieliala

Lisätiedot

Suomennos: Arja Kinnarinen. Viitteet:

Suomennos: Arja Kinnarinen. Viitteet: Kyselykaavake muistisairauden seulontaan henkilöille, joilla on älyllisiä (intellektuaalisia) ongelmia (Dementia screening questionnaire for individuals with intellectual disabilities, DSQIID) Kaavakkeen

Lisätiedot

NÄYTTÖÖN PERUSTUVAA HOITOA PERUSTERVEYDENHUOLTOON SAATAVUUS & SAAVUTETTAVUUS ERINOMAISIA

NÄYTTÖÖN PERUSTUVAA HOITOA PERUSTERVEYDENHUOLTOON SAATAVUUS & SAAVUTETTAVUUS ERINOMAISIA NÄYTTÖÖN PERUSTUVAA HOITOA PERUSTERVEYDENHUOLTOON SAATAVUUS & SAAVUTETTAVUUS ERINOMAISIA Hoidon onnistumiseksi on olennaista että asianmukainen hoito aloitetaan ilman viivytyksiä. Hoidon tärkeä kehittämiskohde

Lisätiedot

Epätyypillinen masennustila vakavan masennuksen salakavala muoto. Tommi Tolmunen

Epätyypillinen masennustila vakavan masennuksen salakavala muoto. Tommi Tolmunen Katsaus Epätyypillinen masennustila vakavan masennuksen salakavala muoto Tommi Tolmunen Masentuneilla ihmisillä esiintyy usein unettomuutta, ruokahaluttomuutta ja painon laskua. Epätyypilliseksi masennustilaksi

Lisätiedot

Ahdistus kognitiivisen psykoterapian näkökulmasta

Ahdistus kognitiivisen psykoterapian näkökulmasta Ahdistus kognitiivisen psykoterapian näkökulmasta Teijo Laine Psykiatrian erikoislääkäri Psykoterapian kouluttajan erityispätevyys (SLL) Suomen Psykiatriyhdistys Psykiatripäivät 11.3.-13.3.2009 Ahdistus

Lisätiedot

Hypomanioita ja masennustiloja tyypin II bipolaarihäiriö. Erkki Isometsä

Hypomanioita ja masennustiloja tyypin II bipolaarihäiriö. Erkki Isometsä Kaksisuuntainen mielialahäiriö Hypomanioita ja masennustiloja tyypin II bipolaarihäiriö Erkki Isometsä Tyypin II kaksisuuntainen mielialahäiriö on huonommin tunnettu kuin varsinainen maanis-depressiivisyys

Lisätiedot

Erkki Vartiainen, ylijohtaja, professori

Erkki Vartiainen, ylijohtaja, professori Lihavuus Suomessa Erkki Vartiainen, ylijohtaja, professori 28.12.2011 Esityksen nimi / Tekijä 1 Lihavuus 70-80 % ylimääräisestä energiasta varastoituu rasvana. Loput varastoituu proteiineina ja niihin

Lisätiedot

Ensitiedon merkitys psyykkisissä sairauksissa. Juha Katajamäki Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Ylilääkäri, psykiatrian toimialue, kuntoutus

Ensitiedon merkitys psyykkisissä sairauksissa. Juha Katajamäki Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Ylilääkäri, psykiatrian toimialue, kuntoutus Ensitiedon merkitys psyykkisissä sairauksissa Juha Katajamäki Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Ylilääkäri, psykiatrian toimialue, kuntoutus Aluksi Mielenterveyden ongelmat ovat hyvin tavallisia. Ne vaikeuttavat

Lisätiedot

Kaksoisdiagnoosiasiakkaan laadukas hoito palvelujärjestelmän tavoitteena

Kaksoisdiagnoosiasiakkaan laadukas hoito palvelujärjestelmän tavoitteena Kaksoisdiagnoosiasiakkaan laadukas hoito palvelujärjestelmän tavoitteena Antti Mikkonen Psykiatrian erikoislääkäri Päihdelääketieteen erityispätevyys @addiktiopsyk Kuinka yleisiä kaksoisdiagnoosit ovat?

Lisätiedot

Nuorten ylipainon syitä jäljittämässä

Nuorten ylipainon syitä jäljittämässä SALVE Päätösseminaari 21.11.2012 Nuorten ylipainon syitä jäljittämässä Väestötutkimuksia lihavuuden vaara- ja suojatekijöistä Pohjois-Suomen syntymäkohortissa 1986 Anne Jääskeläinen, TtM Nuorten ylipainon

Lisätiedot

1.6.2015, V 1.3 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

1.6.2015, V 1.3 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Pregabalin STADA 25 mg kovat kapselit Pregabalin STADA 75 mg kovat kapselit Pregabalin STADA 150 mg kovat kapselit Pregabalin STADA 225 mg kovat kapselit Pregabalin STADA 300 mg kovat kapselit 1.6.2015,

Lisätiedot

NÄKÖKULMIA ELÄMÄNLAADUSTA. MIELEN JA DIABETEKSEN MONINAISET YHTEYDET. Helena Nuutinen, PsL, YTM, terveyspsykologian erikoispsykologi

NÄKÖKULMIA ELÄMÄNLAADUSTA. MIELEN JA DIABETEKSEN MONINAISET YHTEYDET. Helena Nuutinen, PsL, YTM, terveyspsykologian erikoispsykologi NÄKÖKULMIA ELÄMÄNLAADUSTA. MIELEN JA DIABETEKSEN MONINAISET YHTEYDET Helena Nuutinen, PsL, YTM, terveyspsykologian erikoispsykologi Suomen Diabetesliitto/Yksi-elämä-hankkeet Diabetesfoorumi 2013 Onko mieli

Lisätiedot

Mitä tehdä? Solja Niemelä. Työelämäprofessori (psykiatria ja päihdelääketiede) Oulun yliopisto

Mitä tehdä? Solja Niemelä. Työelämäprofessori (psykiatria ja päihdelääketiede) Oulun yliopisto Kannabista käyttävä nuori Mitä tehdä? Solja Niemelä Työelämäprofessori (psykiatria ja päihdelääketiede) Oulun yliopisto Ylilääkäri Psykiatrian tulosalue, Lapin sairaanhoitopiiri Oletko koskaan käyttänyt

Lisätiedot

MIELENTERVEYSTALON OMAISOSIO

MIELENTERVEYSTALON OMAISOSIO MIELENTERVEYSTALON OMAISOSIO Tietopaketti sairaalahoidossa olevien potilaiden omaisille Potilaan oikeudet Omaisen oikeudet Potilaan hoitoon liittyvä yhteistyö Valmistuu kevään 2015 aikana 13.11.2014 1

Lisätiedot

Kahden mindfulness-mittarin itsetuntoon. suomennos ja Kahden validointi mindfulness-mittarin suomennos ja validointi

Kahden mindfulness-mittarin itsetuntoon. suomennos ja Kahden validointi mindfulness-mittarin suomennos ja validointi Mindfulness-taitojen Mindfulness-taitojen yhteys yhteys masennukseen, onnellisuuteen masennukseen, ja itsetuntoon. onnellisuuteen ja Kahden mindfulness-mittarin itsetuntoon. suomennos ja Kahden validointi

Lisätiedot

Muistisairaudet saamelaisväestössä

Muistisairaudet saamelaisväestössä Muistisairaudet saamelaisväestössä Anne Remes Professori, ylilääkäri Kliininen laitos, neurologia Itä-Suomen yliopisto, KYS Esityksen sisältö Muistisairauksista yleensä esiintyvyys tutkiminen tärkeimmät

Lisätiedot

MIELENTERVEYDEN ENSIAPU

MIELENTERVEYDEN ENSIAPU Jyrki Tuulari 25.9.2007 1 MITÄ MASENNUKSELLA TARKOITETAAN? Masennustila eli depressio on yleinen ja uusiutuva mielenterveyden häiriö, joka ei ole sama asia kuin arkipäiväinen surullisuus tai alakuloisuus.

Lisätiedot

Tietoa kaamosmasennuksesta ja sen hoidosta kirkasvalolaitteilla

Tietoa kaamosmasennuksesta ja sen hoidosta kirkasvalolaitteilla Tietoa kaamosmasennuksesta ja sen hoidosta kirkasvalolaitteilla Wikipedia Kaamosmasennus Kaamosmasennus (lat. depressio hiemalis) on oireyhtymä, johon yleensä yhdistetään masentuneisuus, ahdistuneisuus

Lisätiedot

Psyykkisten rakenteiden kehitys

Psyykkisten rakenteiden kehitys Psyykkisten rakenteiden kehitys Bio-psykososiaalinen näkemys: Ihmisen psyykkinen kasvu ja kehitys riippuu bioloogisista, psykoloogisista ja sosiaalisista tekijöistä Lapsen psyykkisen kehityksen kannalta

Lisätiedot

Ai sairastaako pojatkin? Katsaus poikien ja miesten syömishäiriöihin

Ai sairastaako pojatkin? Katsaus poikien ja miesten syömishäiriöihin Ai sairastaako pojatkin? Katsaus poikien ja miesten syömishäiriöihin Rasmus Isomaa Toiminnanjohtaja, Fredrika-klinikka, Pietarsaari Kehityspsykologian dosentti, Åbo Akademi 2 Rasmus Isomaa Morton, 1689

Lisätiedot

Lapsen levottomuus ja aggressiivisuus

Lapsen levottomuus ja aggressiivisuus Lapsen levottomuus ja aggressiivisuus Terveydenhoitajapäivät 2015 Kuntoutussuunnittelija, sh (AMK), TtM Kaisa Parviainen, Projektipäällikkö, th, psykoterapeutti Kaisa Humaljoki 10.2.2015 ADHD-liitto ry

Lisätiedot

Ikääntyneen mielenterveys kotihoidossa

Ikääntyneen mielenterveys kotihoidossa Ikääntyneen mielenterveys kotihoidossa VI Valtakunnallinen depressiofoorumi ja IV Lapin mielenterveys- ja päihdepäivät Britta Sohlman, FT THL/Ikäihmisten palvelut Esityksen sisältö Käytetyn aineiston kuvaus

Lisätiedot

21.10.2015. Jyrki Tuulari, psykologi, kognitiivinen psykoterapeutti (VET) Lapua 20.10.2015

21.10.2015. Jyrki Tuulari, psykologi, kognitiivinen psykoterapeutti (VET) Lapua 20.10.2015 Jyrki Tuulari, psykologi, kognitiivinen psykoterapeutti (VET) Lapua 20.10.2015 Kansanterveydellinen ja -taloudellinen merkitys suuri: työkyvyttömyys eläköityminen itsemurhakuolleisuus (n. 20 x riski) Suomessa

Lisätiedot

Hullu on hullu vaikka voissa paistais? Opas parempaan mielenterveyskieleen työkalu toimittajille

Hullu on hullu vaikka voissa paistais? Opas parempaan mielenterveyskieleen työkalu toimittajille Hullu on hullu vaikka voissa paistais? Opas parempaan mielenterveyskieleen työkalu toimittajille 1 Työryhmä: Inkeri Aalto, viestintäjohtaja, Mielenterveyden Keskusliitto ry Cajsa Björkman, tiedottaja,

Lisätiedot

VANHUSTEN ÄKILLINEN SEKAVUUS

VANHUSTEN ÄKILLINEN SEKAVUUS VANHUSTEN ÄKILLINEN SEKAVUUS Jouko Laurila, LT HUS DELIRIUMIN OIREET tajunnantason häiriö tarkkaavaisuuden häiriö uni-valverytmin häiriö ajattelun ja muistin häiriö puheen häiriö havainnoinnin häiriö motoriikan

Lisätiedot

Poikien seksuaalinen hyväksikäyttö. Rajat ry - www.rajat.fi Heidi Valasti, traumaterapeutti, vaativan erityistason psykoterapeutti,

Poikien seksuaalinen hyväksikäyttö. Rajat ry - www.rajat.fi Heidi Valasti, traumaterapeutti, vaativan erityistason psykoterapeutti, Poikien seksuaalinen hyväksikäyttö Rajat ry www.rajat.fi Heidi Valasti, traumaterapeutti, vaativan erityistason psykoterapeutti, Myyttejä poikien kokemasta seksuaalisesta väkivallasta Myytti I stereotyyppiset

Lisätiedot

Mielenterveyden ja päihteiden välinen yhteys

Mielenterveyden ja päihteiden välinen yhteys Mielenterveyden ja päihteiden välinen yhteys Vankien mielenterveys- ja päihdepalvelut seminaari 04.06.2019 Jouko Lönnqvist, LKT, psykiatrian professori (emeritus), HY Mielenterveys > < Päihteet Mielenterveyden

Lisätiedot

Persoonallisuushäiriö ruma nimilappu pitkäkestoisille ongelmille 16.10.2013

Persoonallisuushäiriö ruma nimilappu pitkäkestoisille ongelmille 16.10.2013 Persoonallisuushäiriö ruma nimilappu pitkäkestoisille ongelmille 16.10.2013 Maaria Koivisto LL, psykiatrian erikoislääkäri Psykoterapeutti, kouluttajapsykoterapeutti Mitä persoonallisuudella tarkoitetaan?

Lisätiedot

Lisääntyvätkö nuorten mielenterveyden häiriöt?

Lisääntyvätkö nuorten mielenterveyden häiriöt? Lisääntyvätkö nuorten mielenterveyden häiriöt? Riittakerttu Kaltiala-Heino Professori, vastuualuejohtaja TaY lääketieteen laitos TAYS nuorisopsykiatrian vastuualue Tays nuorisopsykiatrian palveluiden kysyntä

Lisätiedot

NUORTEN DEPRESSIO Tunnistaminen ja arviointi

NUORTEN DEPRESSIO Tunnistaminen ja arviointi NUORTEN DEPRESSIO Tunnistaminen ja arviointi Mauri Marttunen professori HY, HYKS, psykiatrian klinikka tutkimusprofessori THL Masennukseen liittyvät ilmiöt nuoruudessa Muutos lapsuuteen verrattuna Masennusoireet

Lisätiedot

Miksi vanhuspsykiatria on tärkeää? Prof. Hannu Koponen HY ja HYKS Psykiatriakeskus Helsinki 24.4.2015

Miksi vanhuspsykiatria on tärkeää? Prof. Hannu Koponen HY ja HYKS Psykiatriakeskus Helsinki 24.4.2015 Miksi vanhuspsykiatria on tärkeää? Prof. Hannu Koponen HY ja HYKS Psykiatriakeskus Helsinki 24.4.2015 Iäkkäiden mielenterveysoireiden ilmenemiseen vaikuttavia tekijöitä Keskushermoston rappeutuminen Muut

Lisätiedot

Ikämiesten seksuaalisuus

Ikämiesten seksuaalisuus Ikämiesten seksuaalisuus Ikämiesten seksuaalisuus Turku 26.1.2012 Juhana Piha Fysiologian dosentti, Kliinisen fysiologian erikoislääkäri Kliininen seksologi (vaativa erityistaso, NACS) Seksuaalisuuden

Lisätiedot

Dementiapotilaan käytösoireiden hoito milloin ja mitä lääkettä uskaltaa antaa?

Dementiapotilaan käytösoireiden hoito milloin ja mitä lääkettä uskaltaa antaa? Dementiapotilaan käytösoireiden hoito milloin ja mitä lääkettä uskaltaa antaa? Petteri Viramo Geriatrian ja yleislääketieteen el, LT Caritas Palvelut Oy GPF:n kevätkoulutus, Helsinki 5.5.2017 Taustaa Muistisairaudet

Lisätiedot

8 UNI JA LEPO. sivut 85-91

8 UNI JA LEPO. sivut 85-91 8 UNI JA LEPO sivut 85-91 Mene janalle oikeaan kohtaan Kuinka paljon nukuit viime yönä? Kuinka paljon nukuit la-su välisenä yönä? Minkälainen vireystilasi on juuri nyt? Oletko aamu- vai iltaihminen? ABC:

Lisätiedot

Työn muutokset kuormittavat

Työn muutokset kuormittavat Työn muutokset kuormittavat Kirsi Ahola, tiimipäällikkö, työterveyspsykologian dosentti Sisältö Mikä muutoksessa kuormittaa? Keitä muutokset erityisesti kuormittavat? Miten muutosten vaikutuksia voi hallita?

Lisätiedot

301111 Mitä tavallinen psykiatri ymmärtää kehitysvammaisen mielenterveysongelmista? Yl juha kemppinen

301111 Mitä tavallinen psykiatri ymmärtää kehitysvammaisen mielenterveysongelmista? Yl juha kemppinen 301111 Mitä tavallinen psykiatri ymmärtää kehitysvammaisen mielenterveysongelmista? Yl juha kemppinen Vastaus: hyvin vähän Tietoakin on ollut vaikea hankkia, nyt on juuri uusi kirja julkaistu Tavallisimmin

Lisätiedot

Propecia (finasteridi 0,2 ja 1 mg) tabletti , versio 4.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Propecia (finasteridi 0,2 ja 1 mg) tabletti , versio 4.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Propecia (finasteridi 0,2 ja 1 mg) tabletti 25.4.2017, versio 4.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Miestyyppinen hiustenlähtö

Lisätiedot

Jaana Ruuska LT, psykiatrian- ja nuorisopsykiatrian el TAYS, nuorisopsykiatrian klinikka

Jaana Ruuska LT, psykiatrian- ja nuorisopsykiatrian el TAYS, nuorisopsykiatrian klinikka Jaana Ruuska LT, psykiatrian- ja nuorisopsykiatrian el TAYS, nuorisopsykiatrian klinikka 1. anoreksia nervosa (laihuushäiriö) 2. bulimia nervosa (ahmimishäiriö) 3. binge eating disorder (BED) 4. ED-NOS

Lisätiedot