OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Jäkäläkankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Jäkäläkankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava"

Transkriptio

1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Jäkäläkankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava KARVIAN KUNTA OAS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään suunnitelma kaavan laatimisessa noudatettavista osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutustenarvioinnista. Maankäyttö- ja rakennuslain 6 mukaan kaavaa valmisteltaessa on oltava vuorovaikutuksessa niiden henkilöiden ja yhteisöiden kanssa, joiden oloihin tai etuihin kaava saattaa vaikuttaa siten kuin MRL:ssa säädetään. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään, miten heillä joita kaavoitus koskee, on mahdollisuus seurata ja osallistua kaavoitukseen. YLEISKAAVA Yleiskaavan tarkoituksena on kunnan tai sen osan yhdyskuntarakenteen ja maankäytön yleispiirteinen ohjaaminen ja eri toimintojen (esim. asuminen, virkistys, palvelut, työpaikat, liikenne) yhteensovittaminen. Yleiskaavassa esitetään tavoitellun kehityksen periaatteet ja osoitetaan tarpeelliset alueet yksityiskohtaisemman kaavoituksen perustaksi. Kunnan osalle laadittua yleiskaavaa kutsutaan osayleiskaavaksi. Yleis- tai osayleiskaava voi myös suoraan ohjata rakentamista ja muuta maankäyttöä, jolloin sitä kutsutaan oikeusvaikutteiseksi yleiskaavaksi. Huhtikuussa 2011 voimaan tulleen lainmuutoksen myötä tuulivoimarakentaminen voi perustua suoraan yleiskaavaan (MRL 77 a ). Tuulivoimapuiston osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisesti eli rakentamista ohjaavaksi.

2 1. SUUNNITTELUALUE SIJAINTI Suunnittelualue sijaitsee Karvian pohjoispuolella sijoittuen Karviajärven ja Mustajärven väliselle alueelle. Suunnittelualue rajautuu etelässä Mustajärventien ja pohjoisessa Karvian ja Jalasjärven kuntien välisen rajan mukaisesti. Suunnittelualue sijaitsee pääosin yhden kiinteistön alueella (Ilvesjoen yhteismetsä ). Alueen sijainti on esitetty sijaintikartalla. (Kuva 1) ALUEEN KOKO Alueen pinta-ala on noin 9,4 km². Kuva 1 Sijaintikartta (kaavoitettava alue on rajattu punaisella). pohjakartta Maanmittauslaitos

3 Kuvaus Alueella on havumetsää, metsäistä suota ja kalliota. Osa suunnittelualueesta on peltoa. Muuten maankäytöllisesti alue on pääosin metsätalousaluetta. Kuva 2 Ilmakuva suunnittelualueesta pohjakartta Maanmittauslaitos LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Suunnittelun tavoitteena on laatia oikeusvaikutteinen osayleiskaava, joka ohjaa alueen yksityiskohtaisempaa suunnittelua ja mahdollistaa tuulivoimapuistohankkeen toteuttamisen. Osayleiskaavan tavoitteena on yhdistää eri maankäytönmuotoja. Tässä kaavassa yhteen sovitetaan tuulivoimatuotannon sekä maa- ja metsätalouden maankäytöllisiä vaatimuksia. Tuulivoimatuotantoon liittyvään rakentamiseen tarkoitettujen alueiden ulkopuolella suunnittelualue jää nykyiseen käyttöönsä, ja tuulivoimaloiden sijoittamiseen soveltuvat alueet säilyvät pääkäyttötarkoitukseltaan maa- ja metsätalousalueina. Tavoitteena on hyödyntää mahdollisimman pitkälle olemassa olevaa infrastruktuuria. Eritoten suunnittelun tavoitteena on yhteen sovittaa rakennettua tiestöä, mutta myös muuta rakennettua ympäristöä. Voimaloiden rakennuspaikat, uusi tiestö ja muu tarvittava infrastruktuuri osoitetaan kaavassa maa- ja metsätalousalueiden sisään jäävinä erillisinä alueen osina. Kaavaan merkitään myös tarvittavat muut aluevaraukset, kuten esimerkiksi tieverkko sekä mahdolliset luonnonsuojelualueet ja -kohteet. Suunnittelun yhteydessä pyritään varmistamaan, että kaavassa osoitetuista toiminnoista ei 3

4 aiheudu suunnittelualueen luonnonympäristöön, eläimistöön ja linnustoon, ympäröivän alueen asukkaisiin, alueella harjoitettavaan maa- ja metsätalouteen tai muihin elinkeinoihin kohdistuvia merkittäviä haitallisia vaikutuksia. Tavoitteena on myös, ettei kaavassa osoitettava maankäyttö aseta merkittäviä rajoitteita suunnittelualueen lähiympäristön käytölle ja kehittämiselle tulevaisuudessa. 3. KAAVOITUSTILANNE Satakunnan vaihemaakuntakaavassa 1 esitetään maakunnallisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet. Jäkäläkankaan alue (1.) on esitetty vaihemaakuntakaavassa tällaiseksi alueeksi. MAAKUNTAKAAVA Maakuntakaava Vahv. pvm. YM YLEISKAAVA - Vahv. pvm. KV ASEMAKAAVA - Vahv. pvm. KV Nimi - Nimi - - Nimi - Satakunnan maakuntakaava Satakunnan vaihemaakuntakaava 1 Merkinnät: YM Ympäristöministeriö, KV Kaupungin valtuusto 4

5 Kuva 3 Ote Satakunnan maakuntakaavasta (suunnittelualue rajattu punaisella) Merkinnät ja määräykset suunnittelualueella: Merkinnät ja määräykset suunnittelueen läheisyydessä: 5

6 YLEISKAAVAT Kaava-alueella ei ole voimassa olevaa yleiskaavaa. Suunnittelualueen läheisimmät yleiskaavaalueet ovat Karvian rantaosayleiskaavaan kuuluvat Karvianjärven ja Mustajärven alueet. Kuva 4 Tilanne yleiskaavoituksen osalta 6

7 7

8 4. MUUT SUUNNITTELUUN VAIKUTTAVAT SELVITYKSET JA PÄÄTÖKSET Tuulivoimatuotannolle kaavoitettavaksi soveltuvat alueet Pohjois-Satakunnassa, Selvitys Tuulivoimatuotannon kaavoitushanke 2012 Mannertuulialueet Satakunnassa, Satakuntaliitto 2011, Sarja A:300 Valtakunnalliset ja maakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Valtakunnallinen ilmasto- ja energiastrategia Satakunnan ilmasto- ja energiastrategia 5. OSALLISET Osallisia ovat: Kaavahankkeen vaikutusten voidaan katsoa koskevan lähinnä suunnittelualueen ja sen naapureiden kiinteistönomistajia sekä lähikylien asukkaita. Välittömimmin kaavahanke koskee suunnittelualueelle sijoittuvien kiinteistöjen omistajia. Osallisia ovat myös erilaiset yhteisöt ja viranomaistahot, joiden toimintaan kaavoitus mahdollisesti vaikuttaa tai heillä on kaavaa koskevaa mm. paikallista asiantuntemusta. Tällaisia tahoja ovat esimerkiksi kyläyhdistykset ja alueelliset ja paikalliset luonnonsuojeluyhdistykset, kuten myös paikalliset toimijat kuten sähkö- ja verkkoyhtiöt. (katso luettelo osallisista kohta 6.) 8

9 6. VUOROVAIKUTUSMENETTELY Tavoitteellinen aikataulu: Osalliset: OAS / MRL 63 kevät 2015 LUONNOS/MRL 62 kesä 2015 EHDOTUS/ MRL 65 syksy 2015 MRL 200 talvi 2015 viranomaiset ja yhteisöt Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja vireille tulosta tiedottaminen kh päätös + ilmoitus Tilaisuus mielipiteen esittämiseen kaavaa valmisteltaessa Virallinen nähtävillä olo 30 päivää Varsinais-Suomen ELYkeskus tiedoksi lausunnolle lausunnolle tiedoksi Satakuntaliitto tiedoksi lausunnolle lausunnolle tiedoksi Museovirasto/Porin tiedoksi lausunnolle lausunnolle tiedoksi museo Naapurikunnat tiedoksi lausunnolle lausunnolle tiedoksi Naapurimaakunnat tiedoksi lausunnolle tiedoksi Hyväksymiskäsittely ja voimaantulo Ilmailuhallinto tiedoksi Puolustusvoimat lausunnolle lausunnolle lausunnolle tiedoksi Suomen metsäkeskus tiedoksi lausunnolle lausunnolle tiedoksi Vatajankosken Sähkö Oy tiedoksi lausunnolle lausunnolle tiedoksi Fingrid Oyj tiedoksi lausunnolle lausunnolle tiedoksi Caruna Oy tiedoksi lausunnolle lausunnolle tiedoksi Kunnan viranomaistahot tekninen lautakunta tiedoksi lausunnolle tiedoksi rakennuslautakunta käsittely käsittely hallinnollinen käsittely käsittely kunnanhallitus tiedoksi käsittely käsittely käsittely kunnanvaltuusto tiedoksi tiedoksi käsittely Kuntalaiset ja yhteisöt Omistajat, vuokranhaltijat, kirje yleisötilaisuus,, kirje Naapurit yleisötilaisuus Yhdistykset yleisötilaisuus lausunnolle Muut kuntalaiset yleisötilaisuus, kirje, yleisötilaisuus tarvittaessa, yleisötilaisuus tarvittaessa, yleisötilaisuus tarvittaessa, yleisötilaisuus tarvittaessa 9

10 Kaavoitusprosessin vaiheet Aloitusvaihe Kaavahankkeen vireille tulosta sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville asettamisesta kuulutetaan Kankaanpään Seudussa ja kunnan kotisivuilla Internetissä (MRL 63 ). Kiinteistönomistajia ja yhteistyötahoja informoidaan lisäksi kirjeitse hankkeen vireille tulosta ja laatimisvaiheen vuorovaikutusmenettelystä. Luonnosvaihe Kaavaluonnos valmistuu kesällä Luonnos esitellään rakennuslautakunnalle ja siitä tiedotetaan kuulutuksella Kankaanpään Seudussa ja kunnan kotisivuilla Internetissä. Kiinteistönomistajia ja yhteistyötahoja informoidaan lisäksi kirjeitse hankkeen etenemisestä ja pyydetään tarvittaessa lausunto. Kaavaluonnos asetetaan nähtäville ja tällöin viranomaisille ja muille kohdassa 6. määritellyille osallisille tarjotaan mahdollisuus lausunnon antamiseen. Nähtävillä oloaikana kaikilla osallisilla on mahdollisuus tehdä huomautus kaavaluonnoksesta kirjallisesti. Lisäksi järjestetään tarpeellinen määrä neuvotteluja osallisten kanssa (MRL 62 ). Ehdotusvaihe Saadut huomautukset ja lausunnot käsitellään sekä laaditaan vastineet. Kaavaluonnokseen tehdään palautteen pohjalta tarvittavat muutokset. Kaavaehdotus käsitellään lautakunnassa ja kh:ssa, jonka jälkeen kaavaehdotus asetetaan nähtäville 30 päiväksi. Nähtävillä oloaikana kaikilla osallisilla on mahdollisuus tehdä muistutus kaavaehdotuksesta kirjallisesti. Kunnanhallitus, lautakunta Yleiskaavaehdotus nähtävillä MRL 65 :n mukaisesti mahdollisten muistutusten tekoa varten vähintään 30 päivän ajan. Nähtävillä olosta julkaistaan Kankaanpään Seudussa ja kunnan kotisivuilla Internetissä. Kaavan hyväksyminen Saadut muistutukset ja lausunnot käsitellään sekä laaditaan vastineet. Kaavaehdotukseen tehdään palautteen pohjalta tarvittavat muutokset, jonka jälkeen kaava viedään hyväksymiskäsittelyyn Tarvittaessa lautakunnan uusi käsittely Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Hyväksymispäätöksestä tiedottaminen Kunnan jäsenillä ja rekisteröidyillä yhdistyksillä on toimialaansa koskien valitusoikeus kaavan hyväksymispäätöksestä Turun hallinto-oikeuteen ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. 10

11 7. VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Maankäyttö- ja rakennuslain 9 :n ja maankäyttö- ja rakennusasetuksen 1 :n mukaan kaavaa laadittaessa on vaikutuksia selvitettävä siinä laajuudessa, että voidaan arvioida suunnitelman toteuttamisen merkittävät välittömät ja välilliset vaikutukset: 1. ihmisten elinoloihin ja ympäristöön; 2. maa- ja kallioperään, veteen, ilmaan ja ilmastoon; 3. kasvi- ja eläinlajeihin, luonnon monimuotoisuuteen ja luonnonvaroihin; 4. alue- ja yhdyskuntarakenteeseen, yhdyskuntaenergiatalouteen sekä liikenteeseen; 5. kaupunkikuvaan, maisemaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön. Vaikutusten arviointi toteutetaan seuraavasti: Vaikutusten arviointi tehdään kaavoitusprosessin yhteydessä selvittäen yleiskaavan vaikutukset suunnittelualueen ja sen lähivaikutusalueen ympäristöön. Keskeisimmät arvioinnin kohteet ovat vaikutukset ihmisten elinoloihin ja ympäristöön sekä luontoon. Yleiskaava ei muuta merkittävästi alueen nykyistä maankäyttöä. Yleiskaavan kaavoitusmenettelyn yhteydessä tehtävät selvitykset ja vaikutustenarviot: Ympäristövaikutukset luontoarvoselvitys Selvityksessä paikallistetaan suunnittelualueella luonnonsuojelulain mukaiset luontotyypit, metsälain mukaiset erityisen tärkeät elinympäristöt, vesilain mukaiset suojeltavat kohteet ja muut huomionarvoiset luontotyypit, erityiset luontoarvot ja luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeät alueet (esim. runsaasti lahopuuta sisältävät alueet) sekä muilla tavoilla arvokkaat luontokohteet (esim. kulutukselle herkät alueet) ja alueellisesti arvokkaat kohteet. Selvityksessä paikallistetaan myös uhanalaisten ja harvinaisten putkilokasvilajien esiintymät. Raportoinnissa painotetaan ympäristöarvojen merkittävyyden arviointia. Arvioidaan kohteiden ja osa-alueiden soveltuvuutta kaavahankkeen mukaiseen tavoiteltuun maankäyttöön. Selvityksessä annetaan tarvittaessa perusteltuja maankäyttö-, jatkotyö- ja hoitosuosituksia ja -ohjeita kohteittain ja/tai alueittain. linnustoselvitys Linnustoselvityksessä paikallistetaan linnustollisesti arvokkaat alueet. Selvitetään rauhoitettujen, uhanalaisten, silmälläpidettävien, EU:n lintudirektiivin mukaisten ja muiden huomionarvoisten lintulajien esiintyminen suunnittelualueella. Kohteet myös indikoivat osaltaan alueella olevia luontoarvoja. Raportoinnissa keskitytään lajihavaintojen ja tärkeiden kohteiden merkittävyyden arvioimiseen. liito-oravaselvitys Kartoitetaan liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikat sekä liikkumisreitit selvitysalueen sisällä ja selvitysalueelta lähiympäristöön. Liito-oravahavainnot, lisääntymis- ja levähdyspaikkojen rajaukset sekä kulkuyhteydet ympäröiville alueille esitetään karttapohjilla. Em. kohteiden heikentäminen on luonnonsuojelulain mukaisesti kiellettyä, joten ne ovat kaavoituksen kannalta erityisen oleellisia. Raportoinnissa keskitytään havaintojen ja kohteiden merkittävyyden tarkastelemiseen sekä arvioidaan liito-oravaesiintymien vaikutuksia maankäytön suunnitteluun. lepakkoselvitys Selvityksessä kartoitetaan lepakoille tärkeät talvehtimis-, lisääntymis- ja päiväpiilopaikat sekä tärkeät ruokailualueet. Lepakkohavainnot, lisääntymis- ja levähdyspaikkojen (erilaiset piilot) rajaukset sekä mahdollisesti tarvittavat kulkuyhteydet ympäröiville alueille esitetään karttapohjilla. Em. kohteiden heikentäminen on luonnonsuojelulain mukaisesti kiellettyä, joten ne ovat kaavoituksen kannalta erityisen oleellisia. Raportoinnissa keskitytään havaintojen ja kohteiden merkittävyyden tarkastelemiseen sekä arvioidaan lepakkoesiintymien vaikutuksia maankäytön suunnitteluun. 11

12 lintujen- ja lepakoiden muuttoselvitykset Lintujen ja lepakoiden muuttoselvitys perustuu Luontotietoa tuulivoimatuotannon suunnitteluun Satakunnassa (LTSS) hankkeessa tuotettuun tietoon, jossa Turun yliopiston Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus on tehnyt selvityksen lintujen ja lepakoiden muutto- ja levähdyspaikoista Satakunnassa. Selvitystä täydennetään paikallisella tiedolla ja osaamisella. metsojen soidinalueiden selvitys Maastotutkimuksilla inventoitiin kaikki metsojen soidinpaikoiksi soveltuvat alueet, sekä tuulivoimaloiden sijoitusalueet, Metsoparlamentin virallisen ohjeistuksen mukaisesti. Tutkimuksen perusteella arvioidaan voimaloiden mahdollisia haittavaikutuksia metsoihin ja niiden elinpiireihin. arvio vaikutuksista pohjavesiin Tarpeen mukaan selvitetään rakentamisesta ja toiminnasta syntyviä vaikutuksia Vaikutukset ihmisten elinoloihin ja ympäristöön selvitys maisemavaikutuksista maisemavaikutuksia mallinnetaan usealla eri tavalla. visuaalisen vaikutuksen laajuus ja voimakkuus (WindFarmer 5.10 ohjelmisto) kuvasovitteet interaktiivinen 3d-mallinnus (käytettävissä kunnan kotisivuilla) selvitys välkevaikutuksista välkevaikutusten mallintaminen ja voimaloiden sijoittelun optimointi (WindFarmer ohjelmisto) meluselvitys meluhaittojen mallintaminen ja voimaloiden sijoittelun optimointi, ISO (Soundplan ohjelmisto) Osa mm. ihmisten elinoloihin ja ympäristöön, yhdyskuntarakenteeseen sekä kaupunkikuvaan, maisemaan, kulttuuriperintöön liittyvistä vaikutuksista on selvitetty jo ennen kaavoittamisen aloittamista Pohjois-Satakunnan tuulivoimahankkeessa teetetyssä perusselvityksessä. Selvityksessä on käytetty sekä paikkatietoihin perustuvia analyysimenetelmiä että paikallista asiantuntemusta. Kaavoituksen aikana tehtävät selvitykset täydentävät näitä tietoja sekä ohjaavat yksityiskohtaisempaa suunnittelua. 8. YHTEYSTIEDOT Karvian kunta Rakennusmestari Jaakko Kallioniemi puh sähköposti Kankaanpään ympäristökeskus kaavan laatija Samir Abboud PL KANKAANPÄÄ puh sähköposti Kaupunginarkkitehti/Aluearkkitehtivastaava Ilmari Mattila PL KANKAANPÄÄ puh sähköposti 12

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ratiperän tuulivoimapuiston osayleiskaava

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ratiperän tuulivoimapuiston osayleiskaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ratiperän tuulivoimapuiston osayleiskaava JÄMIJÄRVEN KUNTA XX.XX.2012 OAS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Leppijärven tuulivoimapuiston osayleiskaava

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Leppijärven tuulivoimapuiston osayleiskaava OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Leppijärven tuulivoimapuiston osayleiskaava SIIKAISTEN KUNTA 18.6.2012 OAS Osallistumis ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Alkian tuulivoimapuiston osayleiskaava

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Alkian tuulivoimapuiston osayleiskaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Alkian tuulivoimapuiston osayleiskaava KARVIAN KUNTA 4.7.2012 OAS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Lauttakankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Lauttakankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Lauttakankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava JÄMIJÄRVEN KUNTA 11.08.2015 OAS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Alahonkajoen tuulivoimapuiston osayleiskaava

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Alahonkajoen tuulivoimapuiston osayleiskaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Alahonkajoen tuulivoimapuiston osayleiskaava KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 12.06.2012 OAS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI KANKAANPÄÄN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kooninkallion tuulivoimaosayleiskaava KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 18.06.2013 OAS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos - Värenmäki MERIKARVIAN KUNTA 3.2.2016 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.2.2018 ASEMAKAAVA KESKUSPUISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), kortteleita 20, 21, 26 ja katualuetta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5199 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.3.2018 ASEMAKAAVA MUSIIKKIOPISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), korttelia 21 koskeva asemakaavan

Lisätiedot

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos Oloneuvoksentie MERIKARVIAN KUNTA 29.5.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen

Lisätiedot

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kauppatien korttelin 66 asemakaavamuutos MERIKARVIAN KUNTA 27.03.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5194 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.5.2017 ASEMAKAAVA Kaukolämpölaitoksen tontin laajennus Kankaanpään kaupungin 6. kaupunginosaa (Koskenoja), osaa kortteleista

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5197 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.11.2017 ASEMAKAAVA VENETMÄEN ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 5. kaupunginosaa (Järventausta), korttelin osaa 379 koskeva

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Rak 3032 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 17.10.2017 ISO-MATEEN TUULINIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin Veneskosken kylän Iso-Mateen Tuuliniemen ranta-asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5185 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelia 47 sekä katualuetta ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5192 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.02.2017 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 527 ja puistoaluetta koskeva

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5186 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 26 osaa koskeva asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5189 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 22.11.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelin 543 tontteja 1 ja 2, korttelin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 18.2.2016 ASEMAKAAVA Asemakaava koskee Kankaanpään kaupungin 12. kaupunginosan (Jyllinmäki) tilaa Kangastus 214-406-1-819. 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5188 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 25.10.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelia 40 koskeva asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5204 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.5.2019 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 14. kaupunginosan (Lohikko) korttelin 941 tonttia 2 koskeva asemakaavan muutos.

Lisätiedot

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 MERIKARVIAN KUNTA 04.12.2016 KAAVA Merikarvian Malskerin ranta-asemakaavan muutos koskien Riispyyn kylän tilaa Kivikari 484-414-2-122 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 Aluearkkitehti Ilmari

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 1 Ak 5171 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 20.11.2012 RUOKORINTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 61 tonttia 1, tilaa 214-406-3-466

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5190 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 22.11.2016 ASEMAKAAVA Halmeen teollisuusalueen laajennuksen eteläosa Kankaanpään kaupungin 4. kaupunginosaa (Tapala), tiloja

Lisätiedot

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5178 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Kankaanpään keskustan kulttuurikortteli ei ole toteutunut voimassa olevan asemakaavan mukaisesti. Korttelin alueella

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 MERIKARVIAN KUNTA 08.10.2017 KAAVA Merikarvian Köörtilä, Fidiholma rantayleiskaavan muutos koskien Köörtilän kylän tilaa Tapanila 484-407-3-110 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 Aluearkkitehtivastaava

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5187 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 25.10.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 47 tonttia 1 ja korttelin

Lisätiedot

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 MERIKARVIAN KUNTA 09.09.2017 KAAVA Merikarvian Kuuskeri rantayleiskaavan muutos koskien Peipun kylän tiloja Merimaa 484-401-14-34 ja 484-401-13-56 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 Aluearkkitehtivastaava

Lisätiedot

Korttelin 4001 asemakaava

Korttelin 4001 asemakaava Korttelin 4001 asemakaava Kiteen kaupunki 25.10.2017 2 (6) 25.10.2017 Korttelin 4001 asemakaava SISÄLTÖ SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 3 SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS JA RAJAUS... 3 SELVITYKSET...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 MERIKARVIAN KUNTA 06.11.2016 KAAVA Merikarvian Ylikylä rantayleiskaavan muutos koskien Riispyyn kylän tiloja Riihimäki 484-414-2-156, Halkoplassi 484-414-2-199 ja Heikkilä 484-414-1-122 OSALLISTUMIS- JA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5195 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 29.5.2018 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 2. kaupunginosan (Käpylä) tiloja 214-406-3-1089, 214-406-1-862,

Lisätiedot

A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä. Lahti.fi Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala

A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä. Lahti.fi Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala OAS A-2685 1 (5) A-2685 Asemakaava ja asemakaavan muutos 8.5.2017 Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä Lahti.fi OAS A-2685 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KARVIAN KUNTA 22.3.2016 Karvian Keskustaajaman osayleiskaavan muutos koskien Härkämäen alueen T, TY-1, T-1, MY-5, MA, VL, ET, AT ja AM aluevarauksia. OAS

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 214005183 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 17.12.2015 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 4. kaupunginosan (Tapala) korttelia 303 (tontit 1 ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 20.8.2004 päivitys 7.12.2009 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. kaupunginosan (Käpylä) hautausmaa-alue ympäristöineen (Vanha hautausmaa)

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.2.2011 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911, fax 03 536 1050

Lisätiedot

Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156

Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156 SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA SÄKYLÄN KUNTA Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21555 1 (8) Seppänen Pekka Sisällysluettelo 1 Suunnittelualue... 2 2 Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA

JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.09.2016 Ote rantaosayleiskaavasta, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. Sijainti ja nykytilanne

Lisätiedot

A Asemakaava. Orvokkitie 7, Nikkilä. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue

A Asemakaava. Orvokkitie 7, Nikkilä. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue OAS A-2707 1 (7) A-2707 Asemakaava 25.10.2017 Orvokkitie 7, Nikkilä Lahti.fi OAS A-2707 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava A-2707 (Orvokkitie

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KARVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KOSKIEN VUORIJÄRVEN KYLÄN TILOJA RUISNIEMI 230-408-24-8 JA HONKARINNE 230-408-24-1 19.3.2014 Pohjois-Satakunnan aluearkkitehti

Lisätiedot

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.6.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo: YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään

Lisätiedot

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUUN KEURUU 18.4.2012 Ritva Schiestl Ympäristölakimies Ritva Schiestl 19.4.2012 Osallistuminen ja vaikuttaminen perustuslain mukaan Kansanvaltaisuus Kansanvaltaan sisältyy

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2018 päivitetty: 24.10.2018 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 24.10.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KARVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KOSKIEN KIRKONKYLÄN TILAA RASTIAINEN

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KARVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KOSKIEN KIRKONKYLÄN TILAA RASTIAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KARVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KOSKIEN KIRKONKYLÄN TILAA RASTIAINEN 230-405-1-6 15.11.2014 Pohjois-Satakunnan aluearkkitehti Ilmari Mattila 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013 OAS 1 (6) 15.10.2013 Kirkonkylän asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KULAJOEN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS

Lisätiedot

A D/3667/ /2015 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

A D/3667/ /2015 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos A-2647 (Johtokatu 28, Tapsikadun pää) ALOITE Asemakaavan muutos laaditaan Lahden kaupungin aloitteesta.

Lisätiedot

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli)

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli) KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 1.11.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit 1000 1035 sekä Ounasjoentien länsipuoli) Osallistumis-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun

Lisätiedot

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja

Lisätiedot

TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 24.10.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 21.9.2010 ASEMAKAAVA 9. kaupunginosan (Kärki) korttelin 743 osan asemakaavan muutos (Kelankaari) 1. SUUNNITTELUALUE SIJAINTI JA REKISTERI

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Tekla 2.2.2017 3, liite 1 Tekla 24.5.2017 27, liite 4 OAS 1 (4) ONKIVEDEN NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.10.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.2.2012

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.2.2012 OAS 1 (6) KONNEVEDEN KUNTA PUKARAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Hannu Heiskanen OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.2.2012 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka , 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavan muutos (Rakkavaara 9 ja kortteli 420) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ilmakuva suunnittelualueelta (2006) ja suunnittelualueen rajaus 1 2 1.

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

JÄMIJÄRVI JÄMIJÄRVEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 ASEMAKAAVA Jämijärven Jämin Harjumökkialueen asemakaava

JÄMIJÄRVI JÄMIJÄRVEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 ASEMAKAAVA Jämijärven Jämin Harjumökkialueen asemakaava JÄMIJÄRVI JÄMIJÄRVEN KUNTA 07.10.2013 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 ASEMAKAAVA Jämijärven Jämin Harjumökkialueen asemakaava 1. SUUNNITTELUALUE SIJAINTI Suunnittelualue sijaitsee Jämin palvelukeskuksen

Lisätiedot

Peltosen asemakaavan osittainen kumoaminen. Kaavan kumoaminen koskee osaa VL-alueesta. Kaavaselostus ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Peltosen asemakaavan osittainen kumoaminen. Kaavan kumoaminen koskee osaa VL-alueesta. Kaavaselostus ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma Peltosen asemakaavan osittainen kumoaminen Kaavan kumoaminen koskee osaa VL-alueesta Kaavaselostus ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma 07.09.2019 Kaavoitus- ja Arkkitehtipalvelu Mattila Oy Kaavatunnus

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Tapparakatu 15 Launeen päiväkoti Laune. Lahti.fi Maankäyttö- ja aluehankkeet MS/RK

A Asemakaavan muutos. Tapparakatu 15 Launeen päiväkoti Laune. Lahti.fi Maankäyttö- ja aluehankkeet MS/RK OAS A-2726 1 (5) A-2726 Asemakaavan muutos 21.11.2017 Tapparakatu 15 Launeen päiväkoti Laune Lahti.fi OAS A-2726 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tässä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa ( MRL 63 ja 64 ) esitetään

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3)

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.1.2012 Ilmakuva suunnittelualueesta (2006)

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄLKÄNEEN KUNTA, SAPPEEN KYLÄ RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 8, 13, 14, 15, 16 JA 17 SEKÄ KORTTELIN 6 RAKENNUSPAIKKOJA 2 JA3, KORTTELIN 7 RAKENNUSPAIKKOJA 2, 3, 4,

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Jalkaranta, Tapanilankatu 6. Lahti.fi OAS A (7) D/1423/ /2017. Puh.

A Asemakaavan muutos. Jalkaranta, Tapanilankatu 6. Lahti.fi OAS A (7) D/1423/ /2017. Puh. OAS A-2761 1 (7) A-2761 Asemakaavan muutos 5.11.2018 Jalkaranta, Tapanilankatu 6 Lahti.fi OAS A-2761 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI MAKKARAMÄKI, ns. Karusellin alue Ak 5169 16.8.2011 ASEMAKAAVA Kankaanpään 10. kaupunginosan (Makkaramäki) osa aluetta, ns. Karusellin aluetta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 10.2.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PURUVEDEN RANTAYLEISKAAVAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 JA KAAVALUONNOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 JA KAAVALUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 JA KAAVALUONNOS Asemakaavan muutos koskien Karvian keskustan kortteleita 82 ja 83 sekä M aluetta. Tilat 230-405-8-76, 8-180, 8-179, 8-220 11.11.2013 Pohjois-Satakunnan

Lisätiedot

HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi

HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.1.2019 AK 263 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI RISTEN VANHAN KOULUN ASEMAKAAVA RISTEN (201) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa (OAS) täydennetään

Lisätiedot

Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella

Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella JOUTSA RIESKALANTIE RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kotikallio 172-402-6-34 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITTELMA Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1, 2. kunnanosa, Sirkka Lounaisrinteen korttelin 965 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI VENESJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS 26.1.2016 OSAYLEISKAAVAN MUUTOS koskee Kankaanpään Venesjärven kylän tiloja 214-423-1-176 Hohkaranta,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 20.11.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot