Vantaan kansanperinteen ystävät ry:n sisäinen tiedotuslehti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vantaan kansanperinteen ystävät ry:n sisäinen tiedotuslehti"

Transkriptio

1 Nro 3/ Vantaan kansanperinteen ystävät ry:n sisäinen tiedotuslehti

2 Hurakka on Vantaan kansanperinteen ystävät ry:n sisäinen tiedotuslehti. Toimintasuunnitelmassa on sovittu, että se ilmestyy noin 4-5 kertaa vuodessa. Lehti toimii tiedotuskanavana toimikuntien, hallituksen ja jäsenten etuja vaalien. Jokaisella on mahdollisuus käyttää palstatilaa lehdessä. Lehden kuvat ovat mm.burhan Hamdonin, Liisa Pöyhösen, Matti Mäkelän ja Lauri Leppäsen ottamia. 2

3 PUHEENJOHTAJAN PALSTA Lauantaina olikin jo sitten väkeä sitäkin runsaammin paikalla siitäkin huolimatta, että sää ei ollut niin hieno kuin mitä se yleensä aikaisemmin on ollut. Onneksi sade ei kuitenkaan juhlia haitannut. Kaikki sujui taas erinomaisesti. Kiitokset kaikille, jotka olivat mukana näyttämässä, mihin seuramme pystyy! Sunnuntaina koimme vielä ikimuistoisen hetken, kun Kuusalun-Kolgan kamarikuoro lauloi meille läksiäisjuhlassa ja saattelimme heidät sitten paluumatkalle Viroon. Elojuhlat oli taas onnellisesti viety päätökseen. Hyvät kansanperinteen ystävät! Elojuhlat ovat taas takanapäin. Tällä kertaahan niitä vietettiin tavallista juhlavammin, olihan nyt kyseessä kahdeskymmenes Elojuhla. Tapahtuman järjestelytkin olivat aikaisempaa monipuolisemmat, kun saimme esiintyjiä ja osanottajia, jotka olivat kotoisin eri puolilta maailmaa. Perjantai-illan hämärässä, kun odottelimme soihtukulkueen lähtöä kirkolle, katsoin ympärilleni ja ihmettelin, että onpa meitä vähän. Enemmistö taisi olla virolaisen kamarikuorovieraamme jäseniä. Syykin oli ilmeinen. Olihan samana iltana avattu Pekingissä olympialaiset näyttävin menoin ja niitä oli jääty television ääreen ihastelemaan. 3 Lokakuun 11. päivänä kokoontuvat Elojuhlissa ahkeroineet Kekrijuhlaan Påkakseen. Siellä voimme kerrata juhlien tapahtumia ja miettiä seuraavien Elojuhlien ohjelmaa. Silloin ojennetaan myös Raimo Tanskaselle Suomen Kotiseutuliiton hänelle myöntämä Kotiseututyön ansiomitali, joka olisi luovutettu Kotiseutuliiton vuosijuhlassa Raahessa 8.8., ellei Raimolla juuri silloin olisi ollut Vantaalla vielä tärkeämpää tekemistä. Me kaikki tiedämme, että Raimo on mitalinsa todella ansainnut. Parhaat onnittelut! Muistakaa tulla Påkakseen myös Seuramme virallinen syyskokous pidetään siellä silloin.olisi tärkeää, että mahdollisimman moni seuramme jäsen olisi paikalla, kun teemme suunnitelmia ensi vuoden toiminnasta. Hyvää syksyä kaikille toivottaen Kalervo Pelkkikangas Puheenjohtaja

4 LAURIN ELOJUHLAT 2008 Oli kahdeskymmenes kerta, kun Pyhän Laurin kirkon kupeen koottiin perinteiset käsityömarkkinat. Myyntipisteitä oli yli 60 ja myytävät tuotteet tietty kotitekoisia tai niihin verrattavia. Suurin osa myyjistä oli entisiä elojuhlakävijöitä, mutta joka vuosi on aina muutama uusikin mukana, ja moni ilmaisi toiveensa päästä mukaan ensikin vuonna. Elojuhlien suojelijana oli kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tapani Mäkinen, joka Timo Petaksen soittaman elojuhlafanfaarin jälkeen aamulla avasi markkinat. Sitten vieraili tuttu kuoro Corvus Laurencij sekä hartaalla että humoristisella laulullaan ja kaupanteko alkoi perinteisesti Tikkurilan soittokunnan musiikin tahdissa. Sää oli kaikista uhkauksista huolimatta sopivan suosiollinen: ei tullut hiki, mutta ei satanutkaan ja aurinko oli mukanamme. Yleisöä kävi runsaasti, joskin Pekingin kisat saattoivat kävijöiden määrää hiukan verottaa. Lohisoppateltan edessä oli jatkuva jono ja kahviloiden tuolit ja penkit täyttyivät.lettutaikinaa kului monta ämpärillistä ja nurkan takana kivikellarin luonakin riitti asiakkaita. Yhdistyksen omassa kojussa ja Vihikojussa myytiin arpoja, elojuhlalippiksiä, onnenlehtiä ja kuulua Kirkonkylän maiseman taulua.oli nostalgista kuunnella Trullin ja Ainon kavioiden kopsetta kirkkokujalla ja lasten iloisia riemunkiljahduksia kärryajelulle päästessään. Pieniä kotieläimiä ei tällä kertaa ollut, mutta lasten onnenpyörä oli suosittu kohde ja puujalkakävelyä kokeilivat sekä aikuiset että lapset. Teeman mukaisesti oli kutsuttu tänä vuonna mukaan sekä kotimaisia heimoja että maahanmuuttajayhteisöjä esittäytymään ja tuomaan terveisensä oman kulttuurinsa antimin. Useat ryhmät noudattivatkin kutsua ja oli mielenkiintoista saada silmäys heidän tuotteisiinsa ja kulttuuriin.erikoisesti heidän musiikkinsa ja värikkäät tanssit saivat valtavat suosionosoitukset. Niitä toivoisi kuulevansa ja näkevänsä täällä useamminkin.hakunilan kansainvälisen yhdistyksen puuhamies, syyrialainen Burhan Hamdon oli toiminut ryhmien yhteyshenkilönä ja kutsun alullepanijana ja tukijana oli jäsenemme Esko Vierikko. Vieraidemme kulttuuritarjonta ei rajoittunut pelkästään markkina-alueelle, vaan heillä oli sekä kirkossa että Pakarituvassa useita konsertteja.tuttu Kolga-Kuusalu Kammerkoor 4

5 Virosta vieraili elojuhlilla neljännen kerran. Kuoro on perustettu 20 vuotta sitten yhdistyksemme toivomuksesta ensimmäisille elojuhlillemme Kuusalun kamarikuoron nimellä ja koko ajan sitä on ohjannut taitava ja hauska musiikkimies Taavi Esko. Heillä oli elojuhlien aikana yhteensä seitsemän esiintymiskertaa, sillä jo perjantai-illan tapahtumassa Kirkonkylän myllyllä ja yökirkossa he esiintyivät. Ohjelmistossa oli myös muutama laulu suomeksi. Yleisö kummasteli, miten laulutaito on voinut noin juuri Viroon asettua, mutta lienee totuus, että he ovat aina pukeneet tunteensa lauluihin ja tunteiden skaala lienee historian saatossa siellä aina ollut laaja. Elojuhlia edeltävänä sunnuntaina oli Heurekan perinteinen teemaamme liittyvä luento.tällä kertaa oli fonetiikan emeritusprofessori Kalevi Wiik kertomassa maamme omien eri heimojen puhuman suomen eroavaisuuksista ja yhtäläisyyksistä, kielen muuttumisesta ja vieraista vaikutteista. Tällaisin muisteluin kauniit kiitokset kaikille työntekijöille, kuten myös myyjille ja esiintyjille. Liisa Pöyhönen 5

6 Laurin Elojuhlien suojelijan Tapani Mäkisen Elojuhlien avauspuheen referaatti 6 Tapani Mäkisen mielestä nyt jo kahdennenkymmenennen kerran vietettävät Laurin Elojuhlat olivat aiheeltaan mitä ajankohtaisimmat, ja juhlien pitopaikkakin on monesta syystä varsin osuva, sillä kirkko on aina ollut ihmisten kulkureittien varrella ja keskeinen yhdysside koko länsimaiseen kulttuuripiiriin. Perinnemarkkinat tuovat meille tuulahduksen vuosisataisesta kaupankäynnin perinteestä. Kaikille vantaalaisille on hänen mukaansa tärkeää, että kaupunkimme juuret ovat tiedossamme, koska paikallisen historian tuntemus auttaa meitä paremmin ymmärtämään myös kulttuurista monimuotoisuutta. Suomi on Mäkisen mukaan aina ollut kansainvälisten trendien vastaanottaja, eikä mikään Pohjolan syrjäinen kolkka, joka on kaukana suuren maailman virtauksista. Lähes kaikki omanamme pitämät tavat ja perinteet ovat tulleet meille tuontitavarana. Se, mitä me ymmärrämme tänä päivänä suomalaisuudella tai vaikkapa vantaalaisuudella, on tosiasiassa loputtoman vuorovaikutuksen ja sekoittumisen tulosta. Tästä huolimatta jotkut vielä nykyaikanakin pitävät impivaaralaista eristäytymistä ja rajojen kiinni pitämistä jopa toivottavana, Mäkinen ihmetteli. Kanssakäyminen muiden kulttuurien kanssa on pitemmän päälle eduksi meille kaikille, Mäkinen tähdensi. Ne maat, kansat ja kaupungit, joissa on kansainvälinen ja monikulttuurinen, avoin ilmapiiri, näyttävät menestyvän myös kansainvälisessä kilpailussa, koska etninen monimuotoisuus tuo runsaasti henkistä pääomaa. Suomesta on aina muutettu ulkomaille, ja Suomeen on aina muutettu ulkomailta. Vantaa on kiistattomasti yksi maamme kansainvälisimmistä kaupungeista, esimerkiksi juuri lentoaseman takia, Mäkinen painotti. On siis varsin luonnollista, että moni Suomeen muuttava valitsee Vantaan asuin- ja työntekokaupungiksi. Tällä hetkellä Vantaalla on noin ulkomaalaistaustaista asukasta, jotka ovat lähtöisin yli 110:stä maasta. Mäkinen kertoi, että viime keväänä tuli kuluneeksi kymmenen vuotta Hakunilan kansainvälisen yhdistyksen perustamisesta. Tämä on hänen mielestään erinomainen esimerkki maahanmuuttajien itsensä organisoimasta yhteistoiminnasta - parhaiden suomalaisten talkooperinteiden mukaisesti. Ulkomailla syntyneitä on Suomessa suhteellisesti paljon vähemmän kuin useimmissa muissa vanhoissa teollisuusmaissa. Täällä jo olevien maahanmuuttajien muodostamien yhteisöjen, Vantaan kaupungin ja valtion keskinäinen yhteistyö on välttämätöntä, että suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutuminen onnistuisi, ja että päättäjät saavat oikeaa tietoa ihmisten tarpeista. Suomen kantaväestö ikääntyy vauhdilla ja siirtyy pois työelämästä. Kaupungissamme toimivat yritykset sekä myös julkinen ja kolmas sektori tarvitsevat yhä enemmän maahanmuuttajia palvelukseensa tulevaisuudessa. Monilla toimialoilla yritysten kasvu yksinkertaisesti tyrehtyy työvoimapulaan, Mäkinen sanoi. Lisäksi uhkaa pula yrittäjistä. Maahanmuuttajien keskuudessa halukkuus ryhtyä yrittäjäksi onkin huomattavasti suurempaa kuin muulla väestöllä. Mäkisen mielestä on selvää, että ilman Suomeen muuttajia emme jatkossa tule toimeen. Meidän ei pidä Mäkisen mukaan kuitenkaan olettaa, että

7 tänne olisi tulossa riittävästi väkeä. Päinvastoin joudumme jatkossa kilpailemaan ahkerista ja yritteliäistä ihmisistä muiden maiden kanssa. Maahanmuuttajien työttömyys, joka on ollut huomattavasti kantaväestöä korkeampi, on Mäkisen mielestä kuitenkin helpottamassa. Ongelmia työllistymisessä on erityisesti korkeasti koulutetuilla, mikä on tietysti suunnatonta henkisen pääoman tuhlaamista. Vantaan kaupungin on omassa toiminnassaan huomioitava Suomeen muuttajat yhä kasvavana asiakasryhmänä, sekä myös äänestäjinä, veronmaksajina että kaupungin omina työntekijönä, joilla on osittain omat erityistarpeensa. Ulkomaalaistaustaisten ihmisten syrjinnän ehkäisyyn on meidän kaikkien kiinnitettävä erityistä huomiota asennekasvatuksen avulla, Mäkinen painottaa.useiden järjestöjen sekä yksittäisten kansalaisten myönteinen ja avulias suhtautuminen auttaa arkielämään ja uuteen asuinpaikkaan sopeutumisessa. Siksi Mäkinen toivoikin, että maahanmuuttajat ja kantaväestö olisivat yhä ennakkoluulottomammin tekemisissä toistensa kanssa. Suomen kielen oppiminen on useaan ammattiin sijoittumisen ja sopeutumisen kannalta tärkeää, mutta monella alalla tulee ainakin alkuvaiheessa toimeen melko vähäiselläkin kielitaidolla. Mäkisen mielestä joissakin tehtävissä tulisikin kielitaitovaatimuksia keventää. Suomi tai ruotsi eivät välttämättä ole sen vaikeampia kieliä kuin mitkään muutkaan, mutta meidän on huolehdittava niiden riittävästä opetustarjonnasta. Käytännön puhekielen oppimisessa voivat auttaa hyvät naapurit ja vaikkapa työkaverit. Lasten sopeutumisen osalta tärkeä tekijä on koulu tai päiväkoti. Mäkinen pitikin tärkeänä, että Suomeen muuttaneiden lapset menestyvät kouluissamme ja saavat siten hyvät edellytykset elämälleen. Tapani Mäkisellä oli ilo onnitella Laurin Elojuhlien todellista sielua ja innostajaa Raimo Tanskasta, jolle Suomen Kotiseutuliitto oli 8.8. myöntänyt Kotiseututyön ansiomitalin mittaamattoman arvokkaasta työstä ja panoksesta. 7 Hän kertoi markkinaväelle myös, että Vantaan kaupungin vapaa-ajan ja asukaspalveluiden toimiala sekä kulttuuripalvelut olivat 8.8. päättäneet onnitella juhlivaa yhdistystä ja tätä tapahtumaa euron stipendillä. Vantaan Kansanperinteen Ystävät on katkeamattomasti viimeisen kahden vuosikymmenen ajan vaalinut sekä toiminnallaan elvyttänyt ja tehnyt tunnetuksi kansanperinnettä. Mäkinen halusi kiittää niitä lukuisia aktiiveja, jotka ovat työllään tehneet jälleen mahdolliseksi Elojuhlien järjestämisen. Vasemmalta Anita Linnamäki, Pippa-Riina Tuhkalainen, Esko Vierikko, Raimo Tanskanen, Tapani Mäkinen ja Burhan Hamdon

8 STIPENDI VANTAAN KANSANPERINTEEN YSTÄVILLE JA LAURIN ELOJUHLILLE 20-VUOTISESTA TAIPALEESTA Kulttuuripalvelut luovutti 1000 euron stipendin Vantaan Kansanperinteen Ystäville ja Laurin Elojuhlille 20-vuotisesta taipaleesta. Vantaan Kansanperinteen Ystävät ry:n järjestämät Laurin Elojuhlat vietettiin tänä vuonna 20. kerran. Myös itse järjestävä seura täyttää yhtä monta vuotta. Vuotuinen perinnetapahtuma on ollut yhdistyksen perustamisvuodesta 1988 lähtien jäsenistön innoituksen lähde ja talkoohenkisen toiminnan näkyvä tuotos. Vantaan Kansanperinteen Ystävät on katkeamattomasti viimeisen kahden vuosikymmenen ajan vaalinut kansanperinnettä sekä toiminnallaan elvyttänyt ja tehnyt tunnetuksi perinnetietoutta. Juhla on aina ammentanut voimansa kaupungin historiasta, kulttuurista ja perinteestä. Tänä vuonna Laurin Elojuhlilla annettiin ääni ja kasvot mahdollisimman monelle nykyvantaalaiselle heimolle. Juhlien monikulttuurinen teema oli Hyvä naapuri - Vantaa kulttuurien kohtauspaikkana. Sekä muualta Suomesta että ulkomailta Vantaalle tulleet ihmisryhmät saivat esittäytyä ja tehdä omaa perinnettään tunnetuksi. Kaikki tulokkaat ovat eri aikoina antaneet panoksensa Vantaan kasvulle ja kehitykselle. Jokaisen tulijan on voitava kotiutua Vantaalle identiteettiään menettämättä. Kun tullaan tutuiksi, niin todetaan että tutun naapurin kanssa on hyvä elää. Vantaan kaupungin vapaa-ajan ja asukaspalveluiden toimiala sekä kulttuuripalvelut onnittelevat juhlivaa yhdistystä ja tapahtumaa euron stipendillä. Vapaa-ajan ja asukaspalvelujen toimialan vs. toimialajohtaja Timo Juurikkala luovuttaa stipendin Vantaan kansanperinteen yhdistyksen jäsenille.sen vastaanottivat vasemmalta Raimo Tanskanen, Kaija Turtio, Liisa Tanskanen, Kalervo Pelkkikangas sekä Esko Vierikko. Vantaan Sanomat ei laittanut elojuhlista tekstiä lehteen, vaan pelkästään verkkosivuilleen, josta sen halukkaat voivat lukea.polku on: -> valitse oikeasta reunasta: Saitilla mukana paikalliset kumppanit -> Juttuja lukijoilta tai suora linkki: Juttuja-lukijoilta/Vantaan-kansanperinteen-ystavat-ry/Laurin-Elojuhliavietettiin-20.-kerran Julkaistu internetsivuilla 8

9 TAPAHTUMAKALENTERI Kekrijuhla Påkaksessa klo Ilmoittautuminen Liisa Tanskaselle 8.10.mennessä puh.no Tarkoitettu Elojuhlien talkootyössä mukanaolleille. * * * * * * * * Peukaloiset kokoontuvat Violassa Tikkurilassa, Orvokkirinne 4, klo torstaisin 2.10., ja 6.11.sekä lauantaina klo * * * * * * * * Vantaan kansanperinteen ystävät ry:n syyskokous pidetään Påkaksessa tiistaina klo Kokouksessa käsitellään sääntöjen syyskokoukselle määräämät asiat.tervetuloa toivoohallitus! * * * * * * * * Vapaa-ajan toimintakeskus Violassa, os. Orvokkirinne 4, jatkuvat senioritanssit tilapäisesti syksyn ajan sunnuntaisin klo , joulun jälkeen palataan taas tiistai-illan ajankohtaan. Ohjaajina Hannele Tuovinen puh ja Liisa Vuoristo Kansantanssit jatkuvat keskiviikkoisin Peltolan koululla. Lapsiryhmän toimintaa yritetään saada jälleen jatkumaan. * * * * * * * * Perinteiset joulumyyjäiset Påkaksessa lauantaina klo Myyntipöydän varaukset Liisa Pöyhöseltä puh * * * * * * * * Sotungin Vanhan Ajan Jouluun liittyviä tapahtumia: jouluvalokulkue n. klo 17, tarkista alkamisaika lähempänä tapahtumaa! Konsertti sunnuntaina klo Sotungin Nuorisoseuran talo Fagerlundissa. Lisätietoja Eila Vuorelalta puh * * * * * * * * 20 vuotta sitten perustetun yhdistyksemme erääksi toimintamuodoksi määriteltiin sukututkimus. Vantaan Seudun Sukututkijat ry järjestää kymmenennen Kuulutko Sukuuni tapahtuman klo (su klo 16) Vantaan ammattiopisto Varian Tennistien toimipisteessä, Tennistie 1. Lisätietoja Vapaa sisäänpääsy tapahtumaan ja luennoille. Löytyisikö tästä tapahtumasta taas innoitusta käynnistää uudestaan sukututkimus yhdistyksessämme? * * * * * * * * 9

10 SEUTULASSA SUHISIVAT SIRPIT JA KOLISIVAT RUISVAKAT Vantaan kaupungin ja Vantaan kansanperinteen ystävien toimesta järjestettiin jo yhdennentoista kerran perjantaina elokuun 15. päivänä perinteiset rukiin leikkuu- ja vakkakylvötalkoot. Talkoot tapahtuivat Katrinebergin tilan pellolla. Alkuvalmistelut oli tehty tilan toimesta kaupungin tilanhoitaja Tuomas Vaherlehdon johdolla. Tarjoilua varten oli hankittu tarvittavat leivät, makkarat, voit, pullat, keksit, sokerit ja kermat, joiden valmistamisesta tarjolle huolehtivat Eila, Seija ja Helvi tilan poikien avustamana. Makkaragrillistä huolehti perinteisellä kokemuksellaan Veini. Ei käynyt tarjoilun kanssa niin kuin laihialaisille, että hyvin piisasi kun kesken loppui. Melkein tasan kello Lauri soitti vanhaa lehmänkelloa merkkinä talkoiden alkamiseksi ja toivotti talkooväen tervetulleeksi Katrinebergin kartanon ruispellolle. uksesta on tullut jo perinne, sillä Jaakko Simojoki on siunannut kaikki talkoiden kylvöt ja leikkuut, ensimmäisen kerran vuonna Joka vuosi on ruiskylvö lähtenyt itämään ja hyvin kasvamaan. Ensimmäiset ruistalkoot olivat pelkät leikkuutalkoot, jotka pidettiin Petikon pellolla vuonna Syksy oli silloin niin sateinen, että ruista ei voitu kylvää ollenkaan. Talkoiden alussa Lauri piti talkooväelle pienen esityksen sirpistä, kuhilaista, lyhteiden sitomisesta, kuhilaiden kokoamisesta ja itse rukiista. Ruis on silloin kypsää leikattavaksi, kun sen jyvä katkeaa sormissa. Muussa tapauksessa se tietäisi sirppihallaa. Nyt kylvetty ruis on lajinimeltään Walet-merkkistä puolalaista jalostetta, vahva- ja lyhytkortista. Avauksessa todettiin, että ruistalkoot Helsingin pitäjässä vielä 1900-luvun alkupuolella olivat yleisiä. Pitäjässä oli tapana leikata kylän ruispellot talkoilla siirtyen vuoropäivinä aina seuraavaan taloon. Talkooväki kestittiin illalla tarjoamalla mm. limppisoppaa, kalaa, lihaa, uutispuuroa ja marjakiisseliä. Juomana pöydässä oli olutta ja ryyppyjäkin talo tarjosi vanhemmalle väelle. Lopuksi oli talkootanssit, joihin etupäässä nuoret osallistuivat. Näin nuoret voivat tavata ihastuksiaan ja solmia jopa ikuisia liittoja. Sen jälkeen kirkkoherra Jaakko Simojoki suoritti leikkuun ja kylvön siunauksen. Siuna- 10 Leikkuut ovat päässeet hyvään alkuun Avaustapahtumien jälkeen siirryttiin pellon laidalle, toisilla sirpit, toiset oheisina seuraa-

11 jina ja sitojina. Sää oli oikea elokuisen kaunis, oikea talkooilma, sillä sateella ruista ei voi leikata. Talkooväkeä oli useita kymmeniä, heidän joukossaan varmasti ensikertalaisina kaupungin työpajojen nuoria. Jostakin syystä tänä vuonna puuttuivat lähikoulujen oppilaat. Edellisinä vuosina heitä oli ollut runsaat sata koululaista. Mutta oli mukana ja aivan alussa vielä, puolisen tusinaa perhepäivähoidossa olleita lapsia. Talkooväkeä kokoontuu navetalle. Toinen vas. Liisa Pöyhönen, neljäs Seija Leppänen. Ensimm.oik. Kalervo Ojanperä, toinen Jaakko Simojoki Talkoot sujuivat leppoisasti ja vanhoja työtapoja muisteltiin, silloin kun oltiin lapsia tai nuoria. Todettiin, että talkoot on todellinen sosiaalitapahtuma. Vanhoja työtapoja kerrattiin ja osaksi myös uusiakin opittiin. Joku muisteli aikoja, kun ohra ja kaurakin leikattiin sirpillä. Silloin piti lyhteiden sitomista varten tehdä ennakkoon siteet oljista. side ja sitten sitoa lyhde. Vapaana olevat kokosivat aina uuden kuhilaan, kun lyhteitä syntyi kuhilaan verran. Helpointa oli tehdä lättähattu kuhilaan päälle. Tätä tapaa noudatettiin ehkä enemmän itäosissa maatamme. Saihan muutama kuhilas myös komean pystyhatun päälleen. Näin tehtiin ainakin aina Etelä-Pohjanmaalla. Kuhilaita kertyikin riihellisen verran. Nyt kuitenkaan ei voitu puida vanhaan tapaan ruisriihessä, sillä Westerkullan riihi ei ole enää käytössämme. Puolenpäivän aikaan osa talkoolaisista siirtyi muokatun pellon reunalle, johon oli varattu siemenet. Kylvöpelto oli tällä kerralla verraten pieni, mutta opetusta siinäkin annettiin. Kylvö suoritettiin vuorotellen kumpaakin kättä käyttäen. Toinen kylvötapa on käyttää vain toista kättä siementen viskaamisessa peltoon, mutta siinä tarvitaankin toisenlainen vakka kuin kaksinkäsin kylvössä. Kylväjä vuodelta 2007, Raimo Tanskanen ja tämän vuoden kylväjiä Viimeisen kuhilaan kokoaminen. Vas. puistopäällikkö Aino Leino Aloittelijasta oli vaikea korren katkaiseminen, kun se tahtoi irrota maasta ennen kuin sen ehti leikata poikki. Sitominen vaati taitoa, vaikka se on hyvin yksinkertaista. Täytyy ensin kiertää Ruis jouduttiin puimaan tänä vuonna puimuria käyttäen, koska riihi meiltä nyt puuttuu. Sen sijaan ehkä käydään kuitenkin myllyssä jauhamassa tarvittava määrä uutispuuroja varten. Lauri Leppänen 11

12 VIRO-KUUSALU REISI KESÄKUUSSA ANNO DOMINI 2008 Teimme Kansanperinteen ystävien kera matkan Kuusaluun. Tuo paikka löytyy n. 35 km Tallinnasta itään. Olimme Kolga-Kuusalu kammerkoorin vieraana ja täytyy sanoa, että vastaanotto oli erittäin ystävällinen ja lämmin. Saavuimme perjantaina 6.6 Tallinnan satamaan, jossa meitä odotti bussi ja kuoronjohtaja Taavi Esko. Ensimmäiseksi saavuttuamme kävimme majoittumassa Esko Vierikon varaamaan majoituspaikkaan Hotell G9:ään. Majoittumisen jälkeen jokainen sai pari tuntia omaa aikaa, jonka kukin käytti joko shoppailuun tai ruokailuun. Vikkelimmät saivat molemmat aikaiseksi, ainakin me naiset ; ) Seuraavaksi ohjelmassa oli tutustuminen Kumu - elava kunsti muuseumiin. Tuo museo on meille suomalaisille merkittävä käyntikohde sen vuoksi, että museon rakennuksesta järjestettiin suunnittelukilpailu, jonka voitti suomalainen arkkitehti Pekka Vapaavuori. Nimi KUMU taas tulee sanoista kunsti muuseum. Rakennuksen työnimi oli Circulos. ( ) Perusnäyttelyissä on esillä virolaista taidetta 1700-luvulta lähtien, sekä nykytaidetta. Vaihtuvat näyttelyt koostuvat sekä ulkomaisesta, 12 että virolaisesta modernista ja nykytaiteesta. Museo oli mielenkiintoinen käyntikohde, jossa voi myös piipahtaa viihtyisään kahvilaan lepuuttamaan jalkojaan, sillä nähtävää halutessaan museossa riittää useammaksikin tunniksi. Museokierroksen jälkeen oli aika jatkaa matkaa Tallinnan keskustaan, jossa oli myös kiertokävely. Sen jälkeen olikin jo useimmilla toive päästä illalliselle ja sen kautta lepäämään. Me Ollin kanssa lähdimme jo Kumun jälkeen kohti Kuusalua ystäviemme vieraaksi. Sovimme lauantaiaamuksi treffit Kuusalun Pyhän Laurin kirkon parkkipaikalle klo 10. Mutta kuinkas kävikään. Taavi oli tapansa mukaan juuri kertomassa elävästi muille matkalaisille, kun bussi huristeli tyylikkäästi ohi tuon sovitun paikan. Onneksi elämme kännykkäkulttuurin aikaan, jolla saimme muut matkalaiset kiinni ja pääsimme mukaan. Nyt suuntasimme kohti Pohja-Korvemaan luonnonsuojelualuetta. Siellä meitä odotti opas nimeltään Tönu Reinvald, joka on erikoistunut juuri luontomatkailuun. Näin mekin pääsimme vaeltamaan pitkin pitkospuita, suon ylitse auringon mukavasti lämmittäessä. Luontovaelluksen jälkeen jatkoimme matkaa kohti Leppoja Talun majapaikkaa, jossa söimme herkullista soppaa ja vaihdoimme

13 vaatteita, sillä seuraavana kohteenamme oli konsertti Kuusalussa. Paikan päällä meille selvisi, että kyseessä olikin Kolga-Kuusalu kamarikuoron 20-vuotis juhlakonsertti. Kuuntelimme kaikki liikuttuneina, kuinka upeasti he lauloivat. No, olimmehan me Virossa, jossa taito kuorolauluun saadaan varmaan jo äidinmaidossa. joukosta, jossa kerrotaan eräästä nähtävyydestä Pohjois-Virossa Muinainen Tüliveren uhritammi kasvaa Kuusalun kunnassa Allikan kylässä Tülivere-nimisen tilan mailla virtaavan puron varrella. Puuvanhuksen kerrotaan toimineen ennen vanhaan sovittelijana riitautuneiden nuortenparien välillä riitaantuneet oli lähetetty yöksi onton tammen sisälle, jossa heidän piti seistä aamuun saakka. Tammen rungossa oleva kolo on niin ahdas, että sinne mahtuu kahdestaan vain seisomaan. Aamun mennessä riidat olikin yleensä sovittu. Sanotaan, että koloon on sulloutunut peräti seitsemän ihmistä. Konsertin jälkeen kuorolaiset tulivat meidän kanssamme Leppoja Talulle jossa söimme yhdessä illallista ja tietysti ilakoimme niin hyvin kuin vain osasimme.ja osasimmehan me, kun oli niin hyvää seuraakin. Sunnuntaiaamun valjettua oli aika jatkaa matkaa. Nyt kohteenamme oli Kolga ja sen lähiseudut. Kuusalussa saimme oppaaksemme Anu Karjatsen. Hän käytti meitä ensin Kuusalussa olevan Pyhän Laurentiuksen kirkossa ja sieltä menimme Kolgan kartanoon. Valitettavasti kellään ei sattunut olemaan mukanaan ylimääräistä rahaa, sillä tuo kartano olisi ollut myynnissä. Kartanon museossa Anu kertoi myös, että lompakossa kuului pitää pientä tuppoa lampaan villaa, näin voi varmistaa, että raha ei pääsisi loppumaan. Voi, arvatkaapa kuka laittoi välittömästi kotona lampaanvillatupon lompakon pohjalle, kun kotiin pääsimme. Siitäköhän se johtui????? Jakelin sitä sitten muillekin. Siitä auttaako se, ei kukaan tiedä, mutta eipä tuo siellä paljon painakaan. Jos joltakin puuttuu niin minulta voit kysäistä.siis sitä villaa. Virossa kulkiessa voi kuulla mitä hauskimpia tarinoita. Ohessa mukana yksi tarina monien 13 Nähtävyyksien jälkeen olikin jo aika lähteä matkaan kotia kohti. Koko matkan ajan sää onneksi suosi meitä, joten emme tarvinneet sateessa talsia vaikkakin sunnuntai olikin hiukan viileämpi. Eikä laivamatkalla kalat olleet vihaisia. Tuon kuulimme kerran kun menimme kylään Viroon. Ystävämme kysyivät oliko kalat olleet vihaisia. Ihmettelimme tuota, jolloin he tarkensivat, oliko meri rauhallinen. Siis pääsimme turvallisesti takaisin kotiin mukana paljon mukavia muistoja. Matkassa mukana Annukka

14 Kadriorgin puistosta Opas Anu Karjatse Leppoja Talun naispatsas Lisää matkakuvia Virosta Illanvietto Hirsirakennus Leppoja Talulta Gustav Ernesaksin patsas Tallinnan laululavan edessä 14

15 RUOKANURKKAUS Ajankohtainen ohje Puolukkahillo 1 litra puolukoita 1 dl vettä näitä keitetään noin 7 minuuttia. Otetaan kattila liedeltä ja lisätään 4 dl sokeria, sotketaan välillä, että sokeri liukenee hyvin. Kokeile, tulee hyvää hilloa. Perinteinen syysresepti lapsuudesta: Omenaviipaleita ja korppujauhoja tai pullapalasia kerroksittain voideltuun vuokaan. Väliin sokeria ja kanelia. Päälle pari ruokalusikallista hunajaa ja kermamaitoa.sitten uuniin 175 asteeseen. On tosi hyvää sekä lämpimänä että jäähtyneenä vaniljakastikkeen, vispikerman tai pelkän maidonkin kanssa. Muistakaa herättää nauriiden syönti henkiin! Lapsuudessa isä pani niitä illan suussa perunoiden kanssa nuotioon perunanvarsia poltettaessa ja voi, miten olivatkaan hyviä pellon pientareen heinikossa herkutellessamme. Tuoksu houkutteli naapureidenkin lapsia paikalle ja kaikille herkkua riitti. Isä siinä samalla kertoi tarinoita omista vastaavanlaisista muistoistaan viime vuosisadan alusta. Äiti tietysti moitti nokisia vaatteitamme, mutta isä vain vinkkasi meille lapsille silmää. Nykyään meillä harvalla on naurismaata tai edes syysnuotiota, mutta voi niitä nauriita kaupastakin hankkia ja laittaa vaikkapa uunissa entisajan herkkuja. Ja raakana niitä on tosi kiva rouskutella. tietää Liisa Pihlajanmarjahyytelö kuuluu syksyn töihin ja on mainio keino säilöä marjat. Teet sen näillä ohjeilla helposti: Noin 1 kg pihlajanmarjoja, puoli litraa vettä, 800 g sokeria Parasta pihlajanmarjahyytelöä saat, jos poimit marjat aikaisin syksyllä. Voit säilyttää niitä vuorokauden ajan pakastimessa, niin hyytelöstä tulee parempaa.keitä marjat pehmeiksi vedessä, lisää vettä tarvittaessa.valuta menu siivilävaatteen läpi - tai keitä pihlajanmarjat mehumaijassa.lisää mehuun sokeri ja keitä noin puoli tuntia hämmentämättä. Hyytelö on valmista, jos tilkka mehua hyytyy lautasella kylmässä vedessä. Tölkitä pihlajanmarjahyytelö tiiviisiin pieniin purkkeihin ilman vaahtoa. Jos et halua hyydykkeestä niin kirpeää, lisää mehustus vaiheessa mukaan hapan omena. Hyytelö säilyy jääkaapissa tiiviissä purkeissa kuukausia. 15

16 EILA JA VEINI VUORELA Kaupungin kasvo esittelee mukavia ja mielenkiintoisia Vantaan kaupungin työntekijöitä. Juttu on julkaistu Vantaan kaupungin intranetin sivuilla elokuussa Kesän kunniaksi viikon kasvoja on tällä kertaa peräti kaksi. Poikkeuksellista on myös se, että molemmat työskentelevät Vantaan kaupungilla vain ruokapalkalla. Monien vantaalaisten tuntemat Eila ja Veini Vuorela ovat toimineet tänä kesänä mummuna ja vaarina kesäleirillä Kukonnotkossa. Viime vuonna Eila ja Veini huomasivat Vantaan Sanomissa ilmoituksen, jossa etsittiin leirille mummua ja vaaria. Leiri oli hieno kokemus, joten he päättivät osallistua leiritoimintaan myös tänä kesänä. - Vietimme leirillä kuusi päivää lasten ilona ennen juhannusta. Lapsia oli yhteensä 90 ja he olivat kotoisin ympäri Vantaata, Veini kertoo. Koti-ikävän torjuntaa ja vanhoja perinteitä Leirimummun ja -vaarin ensisijaisena tehtävänä on lievittää leiriläisten koti-ikävää Kaikki lapset eivät ole tottuneet olemaan yötä poissa kotoa tai vieraiden lasten kanssa. Moni saattaa aluksi kokea olonsa yksinäiseksi rohkeampien lasten joukossa, Eila toteaa. Mummut ja vaarit ovat lapsille turvana ja tukena leirin ajan. -Olemme paikalla ja kuljemme lasten mukana, mutta emme varsinaisesti osallistu järjestettyyn toimintaan, Eila valaisee. Juttelu leirimummun ja -vaarin kanssa on lapsille tärkeää. - Viime leirillä lapset olivat 7-10-vuotiaita, joten he tulivat monesti myös paijattaviksi. Tänä vuonna leiriläiset olivat vuotiaita eli jo sen verran isoja, että he juttelevat mieluummin kuin ovat halattavana, Eila hymyilee. Toisena tärkeänä tehtävänä on kertoa nykylapsille vanhoista perinteistä, jotka muuten uhkaisivat täysin unohtua. Tämä tehtävä sopii hyvin Eilalle ja Veinille, joilla on kotonaan museoesinettä. - Opetamme lapsille vanhan ajan leikkejä ja kerromme, miten ennen vanhaan elettiin ja tehtiin työtä. Tarkoituksena on rakentaa silta sukupolvien välille, Eila kertoo. Haluamme osoittaa lapsille, että asioihin voi itse vaikuttaa. Omien aivojen käyttö on sallittua, Eila vakuuttaa. Hyvänä esimerkkinä omatoimisuudesta on eräiden poikien liikuntavirastolle lähettämä kirjelmä, jossa vaadittiin lisää vessoja leiripaikalle. Eila ja Veini olivat apuna kirjelmän laatimisessa. Vaareista kova pula - Mummuja olisi tulossa leirille vaikka kuinka, mutta vaareja on aina vain yksi, Veini ihmettelee. - Naisille pienten lasten kanssa touhuaminen on tutumpaa ja luontevampaa. Lapsilla on ihan omat juttunsa, jotka saattavat tuntua oudoilta, jos ei ole pitkään aikaan viettänyt aikaa lasten kanssa, Eila arvelee vaarikadon syyksi. Eila on ammatiltaan peruskoulunopettaja, joten hän on tottunut puuhaamaan lasten kanssa. Lisäksi hän on ollut mukana partiotoiminnassa. Lasten kanssa touhuaminen sujuu kuitenkin myös entiseltä invataksiyrittäjältä. - Veini tulee lasten kanssa hyvin toimeen. Hänellä on tuollainen iso parta ja tuikkivat silmät, joista lapset

17 tykkäävät, Eila kehuu. - Lapset huutelivat aina joulupukkia, kun kuljin ohi, Veini nauraa. Vaareilla olisi paljon opetettavaa nykyajan lapsille. - Opetin leiriläisille pajupillin tekoa. Lisäksi tein itse leirin aikana yli 100 tärinäväkkärää, jotka jaoin lapsille leirin päätyttyä, Veini kertoo.- Näytin lapsille myös, miten sytytetään nuotio tervaksien avulla. Puu tuntui ihan märältä, mutta niin vain syttyi yhdellä tikulla, Veini kehaisee. Kesäisiä puuhia luonnon helmassa Vantaan kaupungin omistama Kukonnotkon leirikeskus sijaitsee järven rannalla Heinolassa. Ympäröivä luonto tarjoaa hyvät mahdollisuudet monipuoliseen harrastamiseen. - Uiminen, soutaminen ja onkiminen olivat lapsille leirin parasta antia, Veini arvelee. - Minäkin sain melkoisen ahvenen! Se painoi 510 grammaa, Veini hämmästelee. Valokuva todistaa, että jättiahven ei ole mikään pelkkä kalajuttu. Leiripaikka saa paljon kehuja leirimummulta ja -vaarilta. - Kukonnotko on ihana paikka, Veini huokaisee. - Siellä on niin vehreää ja kaunista. Kerrassaan ihanteellinen paikka monipuoliseen luonnontieteelliseen harrastamiseen, Eila jatkaa. Ulkoilun lisäksi leirillä ehdittiin puuhata monenmoista. Eräs leikki naurattaa Eilaa ja Veiniä vieläkin. Jokaiselle leiriläiselle annettiin leirin alussa neljä keuroa eli euroa, jotka kukin sai käyttää haluamallaan tavalla. - Me emme saaneet rahaa lainkaan, joten teimme itsellemme luottokortit, Eila hymyilee. Lapset keksivät itse, mitä voisivat myydä tai tehdä rahaa vastaan. Kavala sheriffi varasti rahat silloin tällöin, mutta onneksi leirillä kuljeskeli myös Robin Hood, jonka avulla liiketoiminta saattoi jatkua. - Veinille tehtiin esimerkiksi hieno lettikampaus. Minä puolestani kävin ennustajalla. Hän arveli, että minulla taitaa olla aika kiva mies, Eila nauraa. - Nautimme lasten kanssa puuhaamisesta. He hauskuuttavat meitä, Eila ja Veini iloitsevat. He aikovat jatkaa mummuna ja vaarina tulevillakin kesäleireillä. 17 Kaupungin kasvo -kysymykset: Asuvat: Sotungissa, vuoden 1998 uusmaalaisessa kylässä. Iät: Eila 71, Veini 73 Perhe: Muodostavat perheen kahdestaan. Koulutus: Eila on peruskoulunopettaja, Veini puolestaan konemestari. Työhistoria Vantaalla: Eila on työskennellyt Vantaan eri peruskouluissa opettajana 36 vuoden ajan aina eläkeikäänsä asti. Tällä hetkellä molemmat työskentelevät Vantaan kaupungilla ruokapalkalla lasten ja nuorten leirien mummuna ja vaarina. Harrastukset ja vapaa-aika: Eila ja Veini käyvät kouluilla esittelemässä vanhoja esineitä sekä kertomassa vanhoista perinteistä ja tavoista. He tekevät vierailuja myös vanhustentaloille. Kansanperinteen vaaliminen on pariskunnalle tärkeää. He kuuluvat Kansanperinteen ystäviin ja ovat perustaneet Orkolan museoyhdistyksen. Aika kuluu myös monissa muissa yhdistyksissä ja etenkin kansainvälisyys on sydäntä lähellä. Eila ja Veini ovat jäseninä muun muassa Suomi-Unkari Seurassa ja Hakunilan kansainvälisessä yhdistyksessä. Yhdistystoiminnan lisäksi pariskunta harrastaa puutarhanhoitoa. Lempiruoka ja -juoma: Eilan suosikit ovat lohikeitto ja vesi. Veiniä miellyttävät paistetut ahvenet ja perunavoi valkoviinin tai koti-tekoisen sahdin kera. Tv ja elokuvat: - Emme juuri katsele televisiota, vaan käymme paljon teatterissa. Hyviä luonto-ohjelmia tulee kuitenkin katsottua. Ikivanhat suomalaiset elokuvat ovat suosikkejamme, Eila kertoo. - Niin, esimerkiksi Särkelä itte, Veini lisää. Matka: - Färsaaret on kaikista matkoistamme ikimuistoisin. Haluaisin matkustaa vielä Tasmanian saarelle, niin kaikki nuoruuden matkatoiveeni olisivat täyttyneet, Eila paljastaa. - Olen kiertänyt Afrikan jo 15 vuotiaana, kun lähdin merille. Paras tekemäni matka oli kuitenkin kahden viikon reissu Islantiin Eilan kanssa, Veini tuumii. Mikä on parasta kesässä? - Se hetki, kun istumme verannalla, jonne on katettu kaikki ihanat herkkumme. Minnekään ei ole kiire, vaan saamme syödä kaikessa rauhassa. On ilo katsella ja kuunnella lintuja. Maljakossa tuoksuu puutarhasta taitettu kukkiva oksa, ja kaiken kruunaa omasta maasta poimitut mansikat, Eila tunnelmoi. - Kesä itsessään, etenkin kun jasmiinit kukkivat, Veini toteaa. Emmi Yli-Houhala Viestintäalan harjoittelija

18 Oikaisu: Edellisessä numerossa oli virheellisesti mainittu 20-vuotisjuhlan ohjelmassa, että runoryhmä esitti runot Kantelettaresta: Äiti ja tytär sekä Lintujen käräjät. Pitää olla: Äiti ja tyttö, kooste Kantelettaresta, tehnyt ja ohjannut Aune Tarvainen, sekä Lintujen keräjät, ohjannut Aune Tarvainen. Lisäksi mainittakoon, että viime lehdessä ollut kuva, jossa runoryhmäläiset ojentavat lahjan Aunelle, on otettu 20-vuotis juhlamatineassa Karjalan Liiton ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton adresseja saatavana iloon ja suruun. Adressi maksaa 12 euroa, tekstattuna (3-5 riviä) Vantaan kansanperinteen ystävien jäsenille 17 euroa, muille 20 euroa. Muu tekstaus, lyhyt rivi, max 10 cm 1,50 euroa pitkä rivi, max 19 cm 2,50 euroa Koristeellinen käsintekstaus antaa lisäarvoa muistamiselle! Kalligrafian peruskurssille ehtii vielä mukaan. yhteydenotot: Tekstaus- ja adressipalvelu Mirja Antila T:mi puh tai , Viime lehdessä peräänkuulutettiin itse kutakin laittamaan muistiin kivat kesäkokemukset, hauskat muistot, yllätykset ja kommelluksetkin ja lähettämään ne Hurakan toimitukselle. Tässä satoa. Ylimmäisenä kuva kesämökkimatkalta Ruokolahdelta Pohja-Lankilan tien varrelta, jonne kylän asukas oli rakentanut kokonaisen heinäntekoporukan pellolleen. Etualalla piikatyttö lukee veljensä lähettämää kirjettä rintamalta. Vasemmalla kukkaloistoa As Oy Unikkokedon pihalta, mikä kuuluu Kukkakedon taloryhmään. Eläkkeellä oleva puutarhuri on loihtinut asfaltin kupeeseen todellisen kukkameren. Joulun lähestyessä tulevat mieleen yhdistyksemme jouluseimen nuket, jotka ovat maanneet taas monta vuotta käyttämättöminä Påkaksen vintillä, mikä on sääli, sillä hahmot ovat todella hyviä. Tietääkö kukaan mitään paikkaa, minne ne voitaisiin tänä adventtina näytteille asettaa? Ne pitää sijoittaa valvottuun tilaan, vaikkapa näyteikkunaan. Kohteita on monia, kun ne vain löydettäisiin. Pankin ikkunassa ne olivat viimeksi muutama vuosi sitten.vinkatkaa asiasta Pöyhösen Liisalle! 18

19 Vantaan kansanperinteen ystävät ry:n HALLITUKSEN YHTEYSTIEDOT Kalervo Pelkkikangas puheenjohtaja Hilkka Peltonen Peukaloiset Pirjo Pietikäinen puvusto Taina Sarivaara sihteeri Liisa Tanskanen juhlavastaava Raimo Tanskanen varapuheenjohtaja Anna-Liisa Uusi-Eskola Hurakan toimittaja Muut toimihenkilöt Mirja Antila Hurakan päätoimittaja Liisa Pöyhönen rahastonhoitaja Kaija Turtio jäsenrekisteri Jani Leskelä internet-vastaava Vantaan kansanperinteen ystävien internet-sivut löytyvät osoitteesta materiaalia sivuille voi lähettää sähköpostilla: 19

20 1

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA 1/5 TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su 18.2.2018 KUNNIAKIRJA Saunaseura SaunaMafia ry täytti 9 vuotta ja samalla luovutimme savusaunojen lämmittäjälle Atte Salolle Saunamajurin kunniakirjan

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan

Lisätiedot

Terveiset yritysvierailulta 17.10. S. G. Nieminen ilahdutti esittelyillassa

Terveiset yritysvierailulta 17.10. S. G. Nieminen ilahdutti esittelyillassa Terveiset yritysvierailulta 17.10. S. G. Nieminen ilahdutti esittelyillassa Puutarhanaiset kävivät kylässä Vantaalla Juurakkokujalla S. G. Niemisellä. Paikkaan oli helppo löytää kehä III:lta, ja siellä

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon 22.10.2018. Hotelli / lentomatkalaisten matkakertomus 20.- 27.10.2018. Adria Clubin jo historian kolmas tehdasvierailu Oivan vetämänä alkoi lauantaina

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

LEIKIN VOIMA 16.1.2015. Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä

LEIKIN VOIMA 16.1.2015. Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä LEIKIN VOIMA 16.1.2015 Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä Leikkiagenttien matkat - Ryhmä on mukana Vantaan leikkipilotti- hankkeessa mukana Leikkiagentteina

Lisätiedot

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018

ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018 ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018 Prometheus-aikuistumisleiri eli protuleiri Sitoutumattomia aikuistumisleirejä, joille kaikki ovat tervetulleita kehittämään maailmankatsomustaan ja

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Matka Kronstadtiin keväällä 2007 Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Su-Ma, 13-14.5. Tulimme kaikki matkalle lähtijät koulun pihalle sunnuntai-iltana kello kymmenen maissa. Yksi matkalaisista kuitenkin

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina

Lisätiedot

Miten minä voisin ansaita rahaa

Miten minä voisin ansaita rahaa Miten minä voisin ansaita rahaa Aloitetaan vaikka sillä että kerron mitä osaan ja harrastan. Harrastan uintia, pianonsoittoa, kuorolaulua, tanssia ja tykkään myös piirtää paljon. Osaan myös askarrella

Lisätiedot

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT NÄKÖISLEHTI Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ Mielenkiintoiset SUORALINKIT MATKAKOHDE: BURG ELZ Kerpenin lähellä MUISTOJEN SPA VALMIS PAINETTAVAKSI!

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa

Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa Pikkujoulussa oli teemana Haapavesi 150-vuotta Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa 11.11.2016 Pikkujoulua vietettiin 11.11.2016 Helsingissä Ostrobotnialla. Ostrobotnia on

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011

Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011 Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011 Krav Maga Ry Turku ja Sunnea Oy järjestivat harjoitusleirin Kroatiassa syyskuussa 2011. Matkakohteena oli historiallinen Trogir. lensivät Norwegianilla ja myöhemmin

Lisätiedot

ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018

ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018 ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018 Prometheus-aikuistumisleiri eli protuleiri Sitoutumattomia aikuistumisleirejä, joille kaikki ovat tervetulleita kehittämään maailmankatsomustaan ja

Lisätiedot

Vantaan kansanperinteen ystävät ry:n sisäinen tiedotuslehti

Vantaan kansanperinteen ystävät ry:n sisäinen tiedotuslehti Nro 1/ 22.2.2008 Vantaan kansanperinteen ystävät ry:n sisäinen tiedotuslehti Hurakka on Vantaan kansanperinteen ystävät ry:n sisäinen tiedotuslehti. Toimintasuunnitelmassa on sovittu, että se ilmestyy

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Väkiluku 48,5 miljoonaa Pinta-ala 99 313 km 2 Kieli Korea Valuutta Won Aikavyöhyke GMT +8 Pääkaupunki Seoul Presidentti Lee Myung-bak Etelä-Korea University

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA Lähdimme vappuaamuna 1.5.jännittävälle elokuvamatkalle Irlantiin Kitisenrannan koulun pihalta. Mukana olivat Taneli Juntunen (9b), Joonas Tuovinen (9b),

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa Miro Loisa & Niko Hämäläinen Den Butter techniek Den butter techniek yrityksenä pieni, mutta loistava tilaisuus tutustua hollantiin ja hollantilaisiin ihmisiin

Lisätiedot

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa IkäArvokas palvelupäivä Kangaslammin seurakuntasalissa keskiviikkona 23.9.2015 klo 11-15 Leiripäivään kutsuttiin mukaan erityisesti kotona yksin asuvia ikäihmisiä, jotka harvoin pääsevät mukaan toimintaan

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun? Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko on Kehitysvammaliiton hanke, jossa leikkimielinen pehmohahmo vie eteenpäin tärkeitä viestintä- ja tunneasioita. Sammakko matkustaa

Lisätiedot

Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Piirrä silmät kiinni vasemmalla kädellä oma muoto kuvasi ja esittele itsesi muille. Halaa itseäsi.

Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Piirrä silmät kiinni vasemmalla kädellä oma muoto kuvasi ja esittele itsesi muille. Halaa itseäsi. Mistä kuva kertoo? Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista. Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Katso ympärillesi ja kerro viisi kaunista asiaa, jotka näet. Piirrä silmät kiinni vasemmalla

Lisätiedot

Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista.

Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista. tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida 1 tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida 3 Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista.

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

AVOMAANKURKUN KASVATUS

AVOMAANKURKUN KASVATUS AVOMAANKURKUN KASVATUS Atte Ahlqvist 8 B Avomaankurkun kukkia ja kurkkuja heinäkuussa 2012 / oma kuva-arkisto Me viljelemme kotonani avomaankurkkua, nippusipulia ja perunaa. Tässä työssä kerron avomaankurkun

Lisätiedot

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus HARRASTUKSET Selitä sana. harrastus harrastaa + mitä? kiinnostunut+ mistä? tykätä + mistä? mitä tehdä? pitää + mistä? mitä tehdä? säännöllisesti joka viikko päivittäin joka toinen päivä soittaa + mitä

Lisätiedot

Marraskuun tapahtumat

Marraskuun tapahtumat Marraskuu on jo onnellisesti takanapäin ja joulu on ihan kohta ovella. Marraskuun tapahtumat Ennen syyskokouksen alkua Tuulia Alanen-Brandt piti mielenkiintoisen luennon vartalon mittalinjoista ja esitteli

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

FANNI JA SUURI TUNNEMÖYKKY

FANNI JA SUURI TUNNEMÖYKKY NÄYTESIVUT Julia Pöyhönen Heidi Livingston FANNI JA SUURI TUNNEMÖYKKY Tunteiden tunnistamisen ja nimeämisen harjoitteleminen Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Sisällys Näyteaukeamat

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 1.päivä Maanantaiaamuna (22.9) koko luokka kokoontui yhdeksältä kellotornille. Jännitys oli ilmassa, lähdemme tänään leirikouluun Saksaan! Tatu oli jakanut meidät edellispäivänä

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Marjo Virkkunen palvelutalon johtaja Onnellinen elämä syntyy välittämisestä ja kuuntelemisesta. Yhdessä olemisesta ja tekemisestä Alkoi Vire Koti

Lisätiedot

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 6.12.2009

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 6.12.2009 . (tulostettava pdf-versio) sivu 1(6) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Kuva 1 Tässä vielä harjoiteltiin Viimeisiä veneitä Anne-Maija näyttää sanoja etupenkissä Itsenäisyyspäivänä olikin sunnuntai ja perinteinen

Lisätiedot

Vantaan kansanperinteen ystävät ry:n sisäinen tiedotuslehti

Vantaan kansanperinteen ystävät ry:n sisäinen tiedotuslehti Nro 2/ 12.6.2008 Vantaan kansanperinteen ystävät ry:n sisäinen tiedotuslehti Hurakka on Vantaan kansanperinteen ystävät ry:n sisäinen tiedotuslehti. Toimintasuunnitelmassa on sovittu, että se ilmestyy

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT 1.- 2.LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 1. OLEN (rastita itsellesi oikea vaihtoehto) 6 VUOTTA 7 VUOTTA 8 VUOTTA 9 VUOTTA 1%

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007 MAANANTAI 9.7.2007 N. Klo 8.00 startti Huttulasta ja sen jälkeenvesilahdelta Koskenkylästä kohti Vantaata, keli pilvinen ja vesikuurojen mahdollisuus ilmassa Yöpyminen vaimon serkun luona mistä aamulla

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero.

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. VILU Kevät 2016 Pääkirjoitus: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. Penkkarit ja vanhojen tanssit menivät vilauksessa ja loma tulee vastaan, vaikka kuinka yrittäisit sitä vältellä. Luntakin on satanut,

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SAUNASEURA 26.5.2014 1/6 HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SaunaMafialaisten vierailu ja tutustuminen jäsenemme Arin tiluksiin ja saunoihin. AIKA: La 24. - Su 25.5.2014 PAIKKA: Korpilahti Kaksin

Lisätiedot

Pienten lasten kerho Tiukuset

Pienten lasten kerho Tiukuset Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa Paloaukean päiväkoti Eläimet mukana päiväkodin arjessa Heti sisään astuessa me isin ja äidin kanssa tiedämme, mitä päiväkodissa tapahtuu tällä viikolla. Seinällä, melkein katossa asti on iso näyttö. Näytöllä

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

nykyisyydestä ja kenties tulevastakin.

nykyisyydestä ja kenties tulevastakin. Tervepä teille! Kesä, syksy ja kohta jo talvikin on takana. Eli onko nyt tallikausi? Kaipa niin sitten. Pitänee yrittää sitäkin, mutta mutta Lienee tässä hieman muutakin asiaa kuin noista saamattomuuksistani

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 Varhaiskasvatussuunnitelma Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 1. AVOIMEN VARHAISKASVATUKSEN PALVELUT Avoimet varhaiskasvatuspalvelut kunnassa on jaettu kolmeen päätaajamaan kirkonkylään, Rajamäkeen ja

Lisätiedot

Hyvä muistaa ja tietää. Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10

Hyvä muistaa ja tietää. Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10 Alkkari Elokuu 2005 Sisällysluettelo: Hyvä muistaa ja tietää 2 Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10 Hyvä muistaa ja tietää Askelvihkotilaukset

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot