Espoon hyvinvointibarometri 2010 Monikulttuuriasiain neuvottelukunta Riitta Hurme

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon hyvinvointibarometri 2010 Monikulttuuriasiain neuvottelukunta Riitta Hurme"

Transkriptio

1 Monikulttuuriasiain neuvottelukunta Riitta Hurme 1

2 Lähtökohdat: Hyvinvointibarometri on laadittu kaupunginvaltuuston päätöksellä jatkona Espoon hyvinvointikertomukselle Hyvinvointibarometrissa käsitellään - hyvinvoinnin edistämisen rakenteita, ohjelmia ja suunnitelmia, - keskeisiä vuonna 2010 toteutettuja toimenpiteitä ja hyviä käytänteitä - ja arvioidaan espoolaisten hyvinvointia useiden indikaattoreiden avulla Barometrin kolme näkökulmaa - koettu hyvinvointi, - taloudellinen hyvinvointi ja - hyvinvoinnin riskit. Lisäksi on tarkasteltu hyvinvoinnin taustoja. Hyvinvointibarometri on käsitelty kaupunginhallituksessa 9.5 ja käsitellään kaupunginvaltuustossa

3 Espoolaisen hyvinvoinnin tila: Monet hyvinvointiin liittyvät asiat ovat Espoossa kehittyneet hyvään suuntaan - nuorisotyöttömyys on puolittunut viranomaisten aktiivisella yhteistyöllä. - sairastavuusindeksi on Espoossa hyvällä tasolla - espoolaisten tulo- ja koulutustaso ovat keskimääräisesti korkeita Huolestuttavia kehityssuuntia - kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä on jatkuvasti noussut - asunnottomia on aikaisempaa enemmän - kouluterveyskyselyn tulokset ovat huolestuttavia, esim. keskivaikeasta tai vaikeasta masennuksesta kärsii 12 % koululaisista ja vanhemmuuden puutetta kokee 24 %. Väestörakenteessa tapahtuu paljon muutoksia. Vieraskielisen väestön määrä on kasvanut jopa ennustettua nopeammin, on nyt noin Myös yli 75-vuotiaiden määrä on kasvanut nopeasti. 3

4 4

5 Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaiden kokema terveys 5

6 6

7 Pienituloisuusaste Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla 7

8 Kodin ulkopuolelle sijoitettu ja huostaanotetut 0-17 vuotiaat lapset 8

9 Monikulttuurisuusohjelma Kaupunginvaltuusto hyväksyi monikulttuurisuusohjelman vuosille Myönteistä kehitystä on tapahtunut henkilöstötavoitteissa ja kaupungin rekrytoinnissa: - muunkielisten osuus kaupungin henkilöstössä noussut samaan tahtiin kuin muunkielinen väestönkasvu. - maahanmuuttajien neuvontaa kehitetty ja avattu In Espoo- neuvonta Sellon kirjastoon ohjaamaan tulijoita mm. palvelujen ja koulutuksen piiriin Huolestuttavaa kehitystä on toimeentuloa saavien ulkomaan kansalaisten suuri osuus: lasten osuus kaikista toimeentulon piirissä olleista lapsista oli 31,1 % v Maahanmuuttajatiheiden asuinalueiden määrä kasvanut vuodessa: segregaation ehkäisy ja sosiaalisen eheyden vahvistaminen vaativat resursseja, kohdennettuja toimenpiteitä sekä eri osapuolten yhteistyötä ja suunnittelua. 9

10 Espoon kaupungin työllisyydenhoidon ohjelma Vuoden 2010 Espoon kaupungin ja TE-toimiston työllisyydenhoidon ohjelman tavoitteet ovat erityisesti: - panostaminen nuorten alle 25-vuotiaiden sekä vastavalmistuneiden alle 30- vuotiaiden työllistymiseen. - panostaminen lomautettujen ja irtisanottujen työllistämispalveluiden kehittämiseen siten, että muutosturvaan oikeutettujen palveluntarpeet ja jatkokoulutusmahdollisuudet turvataan - valtion ja pääkaupunkiseudun kuntien välisen maahanmuuttajien kotoutumisen ja työllistämisen nopeuttamiseksi ja tehostamiseksi solmitus aiesopimuksen ( ) toimeenpano 10

11 Espoon turvallisuusohjelma Kaupunginhallitus hyväksyi Espoon turvallisuusohjelman vuosille Tavoitteena on varmistaa Espoon arkiturvallisuus Espoon turvallisuusohjelman painopistealueet ovat: - asuinalueiden ja keskusten turvallisuus - lasten ja nuorten turvallisuus - väkivalta - päihteet - väestöryhmien väliset suhteet - koti- ja vapaa-ajan tapaturmat sekä palotapaturmat - liikenneturvallisuus - infrastruktuurin haavoittuvuus 11

12 Espoon kaupungin lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn toimintaohjelma Valtuusto hyväksyi lähisuhteissa ja perheissä tapahtuvan väkivallan ehkäisyä koskevan toimintaohjelman Puhu - älä lyö Lähtökohdat: lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisytyö on osa turvallisuussuunnittelua, se kuuluu kaikille ja siihen suhtautumisessa on nollatoleranssi. Toimintaohjelman keskeiset tavoitteet lähisuhde- ja perheväkivallan tunnistaminen ja siihen puuttuminen perusterveydenhuollossa sekä sosiaalitoimen ja sivistystoimen palveluissa tehostuu. lähisuhde- ja perheväkivalta, erityisesti lapsiin ja nuoriin kohdistuva vähenee; väkivaltaa ehkäistään ja siihen puututaan varhain palvelujärjestelmää kehitetään siten, että se vahvistaa suojaavia tekijöitä, lisää vastuullisuutta, tunnistaa riskit, ja riskiryhmät sekä tarjoaa ammattitaitoista ja oikea-aikaista apua väkivallan eri osapuolille lähisuhde- ja perheväkivallasta ilmiönä Espoossa saatavilla ajantasaista tietoa 12

13 Kulttuuri- ja liikuntapolku KULPS! Espoon kulttuuri ja liikuntakasvatuksen toimintamalli Kulttuuri- ja liikuntapolku KULPS! käynnistyi syksyllä 2008 ja on vakiintunut koululaisten hyvinvointiin tähtäävänä kulttuurikasvatuksen toimintamuotona. KULPS! toimintamalli edistää oppilaiden välistä tasa-arvoa, kehittää koulujen kulttuuri- ja liikuntakasvatusta ja lisää espoolaisten kulttuuri- ja liikuntakohteiden tunnettuutta laajentamalla oppimisympäristöä koulutilojen ulkopuolelle. KULPS! Sisältää seuraavat polut: kirjastopolku: kirjastovierailuja, joihin sisältyy henkilökunnan antamaa opetusta kulttuuripolku: lukuvuosittain kaksi vierailua kaupungin historiallisissa kohteissa, museoissa, taidenäyttelyissä, konserteissa, elokuvissa jne. liikuntapolku: johdattaa kokeilemaan eri liikuntalajeja eri ympäristöissä. konserttipolku: tarjoaa upeita elämyksiä Konserttikeskuksen luoman monipuolisen ohjelmiston puitteissa. 13

14 Suvelan syke Suomen toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry:n vetämä prosessi osana Espoon keskuksen kehittämisprojektia yhdessä Espoon kaupungin ja Espoonkruunun kanssa pyritty löytämään keinoja Espoonkruunun korttelin kokonaisvaltaisen uudistamisen käynnistämiseksi etsitty ratkaisumalleja monikulttuurisen asuinalueen sosiaalisiin haasteisiin vastaamiseksi ja imagon parantamiseksi Suositukset: Suvelalle ja Espoon keskukselle visio ja strategia Suvela ja Espoon keskus yhdistetään Suvelan ja Espoon keskuksen kehittäminen organisoidaan Suvelalle uusi sydän omistus- ja hallintamuotoja kehitetään pysäköintiin kokonaiskonsepti ja uusia ratkaisuja Suvelaa hoidetaan ja kehitetään jatkuvasti 14

15 Yhteenveto ja johtopäätökset Uuden terveydenhuoltolain mukaan kuntien tulee nimetä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen vastuutahot ja tehdä yhteistyötä poikkihallinnollisesti ja muiden kunnassa toimivien tahojen kanssa. Uusi terveydenhuoltolaki edellyttää kunnilta aiempaa systemaattisempaa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työtä. Espoossa tätä toteutetaan mm. hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtoryhmän työssä sekä laajana toimialojen välisenä koordinointina. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työn tulisi olla vielä nykyistä pitkäjänteisempää ja pohjautua vahvemmin strategisiin tavoitteisiin. 15

16 Kehittämiskohteet ja painopistealueet Espoossa paljon hyvinvointiin liittyviä ohjelmia, joiden toimeenpano ja koordinaatio tulee varmistaa. Alueellisten hyvinvointityöryhmien toimintamahdollisuuksia tulee lisätä ja määritellä selkeämmin niille kuuluvat tehtävät. Espoolaisten terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen liittyy paljon haasteita, jotka ovat yhteisiä koko metropolialueelle. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyön kaksi painopistealuetta: Lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen: lähestyminen vanhemmuuden, koulutus- ja työllisyysasioiden, siirtymävaiheiden sekä päihde- ja väkivalta-asioiden näkökulmasta. Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen: toteutetaan monissa hankkeissa esim. Kaste-ohjelmaan kuuluvassa ESTER- hankkeessa, Nimi ovessa asunnottomuushankkeessa, Savuton pääkaupunkiseutuhankkeessa sekä MAAMU- hankkeessa. 16

17 Viesti strategiatyöhön: Lähtökohtana on puuttua rakenteellisiin tekijöihin ja niiden syy- ja seurausvaikutuksiin. Parantaa sosiaalietuuksia vastaamaan paremmin pääkaupunkiseudun hinta- ja kustannustasoa, mutta kannustaa samalla omatoimisuuteen ja aktiivisuuteen. Vaikuttaa valtionosuusjärjestelmän ja sen määräytymisperusteiden kehittämiseen siten, että se olisi nykyistä oikeudenmukaisempi ja huomioisi ongelmien todelliset määrät ja aiheutuneet kustannukset. 17

18 Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen rakenteet Espoossa 18

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1 Kulttuurilautakunta 24.03.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 16 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv)

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO 2013-2014 9.10.2014 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellisen terveyden edistämisen koordinaation painopisteet 2013 2016, Pirkanmaan

Lisätiedot

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 28.8.2017 Martta October 1 28.8.2017 Esityksen nimi / Tekijä 2 Väkivallan ehkäisy

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13 23.04.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 13 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Monikulttuurisuusohjelman seurantatiedot vuodelta 2014

Monikulttuurisuusohjelman seurantatiedot vuodelta 2014 Monikulttuurisuusohjelman 2014-2017 seurantatiedot vuodelta 2014 Teemu Haapalehto Maahanmuutto- ja työllisyysasioiden päällikkö Monikulttuuriasiain neuvottelukunta 4.6.2015 Vieraskielisen väestön määrä

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS www.hyvinvointikertomus.fi Keitele, Pielavesi, Tervo, Vesanto 30.3.2012 Ulla Ojuva, 044 417 3836, ulla.ojuva@isshp.fi Mervi Lehmusaho, 044 711 3913, mervi.lehmusaho@kuh.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 27. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 27. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.01.2017 Sivu 1 / 1 2584/2015 09.00.00 27 Espoon kaupungin turvallisuusohjelman tarkastaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Petri Häkkinen, puh. 043 824 5679 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja 2.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA

EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA Juha Mieskolainen Länsi-Suomen lääninhallitus 12.11.2008 Päihdehaittojen ehkäisy eri KASTE-ohjelma 2008-2011: Päätavoitteet: ohjelmissa Osallisuus lisääntyy ja syrjäytymien

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa Ehkäisevän päihdetyön, ja terveyden edistämisen sekä lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemisen yhteistyöpäivä

Lisätiedot

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne Hyvinvointijohtaminen Salossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnassa Tavoitteita tulevaisuuden kunnan ja maakunnan väliselle yhteistyölle hyvinvoinnin edistämisessä SALON HYVINVOINTIKERTOMUS vuosilta

Lisätiedot

Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus

Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus Kouluterveyskysely 2017 18.1.2018 Pk-seudun Kouluterveyskyselyseminaari/Kivimäki THL 1 Esityksen sisältö Yleistä Kouluterveyskyselystä Sähköinen

Lisätiedot

Vastuullisen alkoholinkäytön toimenpideohjelma Loppuraportti

Vastuullisen alkoholinkäytön toimenpideohjelma Loppuraportti Vastuullisen alkoholinkäytön toimenpideohjelma 2010-2016 Loppuraportti 17.1.2017 Soten johtoryhmä Marketta Kupiainen Tarja Saarinen Linjausesitykset Johtoryhmä hyväksyy Vastuullisen alkoholinkäytön toimenpideohjelman

Lisätiedot

Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy

Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy Kajaani 10.9.2013 Leena Meriläinen, Kaste-ohjelma Ohjelmapäällikkö Me kaikki olemme vastuussa toisistamme, heikoimmistakin, jotta jokainen huomenna näkisi

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Pelkosenniemi 15.2.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde

Lisätiedot

VOI HYVIN yleisöluento

VOI HYVIN yleisöluento Omatila lähisuhdeväkivaltaa kokeneen tai sitä pelkäävän tukena VOI HYVIN yleisöluento 23.9.2013 Omatilan palvelut ovat saatavissa yhdestä puhelinnumerosta 043 825 0535 ympäri vuorokauden. Palveluun voi

Lisätiedot

Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja

Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja 9.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen

Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Kohti sähköistä hyvinvointikertomusta Alueellinen koulutus Ylä-Savon kunnille ja yhteistoiminta-alueille Iisalmi 25.10.2011 Ulla

Lisätiedot

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä Kunta hyvinvoinnin edistäjänä Verkostoseminaari Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM 1 Elinvoiman, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen tulevaisuuden kunnan perustyötä 2 Hyvinvoinnin edistäminen kuntalaissa

Lisätiedot

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 4.2.2015 Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2018 1 (5) 305 Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen ja koordinointi Helsingissä HEL 2018-004236 T 06 01 02 Päätös Käsittely päätti panna asian pöydälle. Pöydällepanoehdotus:

Lisätiedot

Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja

Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja 14.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen uudessa Lapin maakunnassa ja kunnissa - yhteinen tehtävä. Taustaa uusille rakenteille

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen uudessa Lapin maakunnassa ja kunnissa - yhteinen tehtävä. Taustaa uusille rakenteille Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen uudessa Lapin maakunnassa ja kunnissa - yhteinen tehtävä Taustaa uusille rakenteille Koonnut Tuula Kokkonen, ylitarkastaja, Lapin aluehallintovirasto 7.3.2017 1 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen. hyvinvointikertomus Lausuntopyynnön esittelyn tueksi

Pirkanmaan alueellinen. hyvinvointikertomus Lausuntopyynnön esittelyn tueksi Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017 2020 Lausuntopyynnön esittelyn tueksi TAVOITE: TERVEYSEROJEN KAVENTAMINEN Linjaa terveyden edistämisen alueellisen koordinaation painopisteet Pirkanmaalla

Lisätiedot

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 31.5.2017 Martta October 1 Työpaja 8: Väkivallan ehkäisy Klo 11 12 työpajan

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009-2013 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Alueellinen TED-työryhmä (2010) Kuntakierros 2009 Kuntien toiveet Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009 Alueellinen

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana

Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana Hyvinvointikertomukset ja strategiat elämään! Työkokous, Rovaniemi 22.3.2011 Terveempi Pohjois-Suomi Suvi Helanen, hankesuunnittelija Mitä laeissa

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa. Kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä. Heli Hätönen neuvotteleva virkamies, STM

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa. Kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä. Heli Hätönen neuvotteleva virkamies, STM Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa Kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä Heli Hätönen neuvotteleva virkamies, STM 1 14.9.2016 1 Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

Sivistyslautakunta KAUPUNKISTRATEGIAN VÄLIARVIOINTI

Sivistyslautakunta KAUPUNKISTRATEGIAN VÄLIARVIOINTI Sivistyslautakunta 103 16.11.2016 KAUPUNKISTRATEGIAN VÄLIARVIOINTI SIVLK 16.11.2016 103 Valmistelu ja lisätiedot: kehittämispäällikkö Tuija Öberg 040 5538 654 tai tuija.oberg@porvoo.fi Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään

Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään Työkokouspäivä 22.3.2011 Avauspuheenvuoro Yksikön päällikkö Riitta Pöllänen Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva

Lisätiedot

Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti

Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Heli Hätönen Neuvotteleva virkamies Sosiaali ja terveysministeriö 1 13.9.2017 Pysyvä muutos 2 13.9.2017 Etunimi Sukunimi

Lisätiedot

Terveyden edistäminen Kainuussa

Terveyden edistäminen Kainuussa Terveyden edistäminen Kainuussa Kainuulaiset järjestöt 4.12.2013 Terveyteen vaikuttavat tekijät Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kunnassa ja kuntayhtymässä Järjestöt, yhdistykset Terveyden edistämisen

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Terveyden edistämisen neuvottelukunta 1.4.2016 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Aiheet Pirkanmaan alueellisen hyvinvointikertomus 2017-2020:n perustana käytettävät kansalliset ja alueelliset suunnitelmat,

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat syyskuu 2015 Tutkimuksesta tiiviisti 31/2015 1 Johdanto THL kerää kunnan johdolta tietoa hyvinvoinnin

Lisätiedot

Monien kulttuurien espoolaiset kulttuurin tulosyksikön palveluissa

Monien kulttuurien espoolaiset kulttuurin tulosyksikön palveluissa Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 23.8.2018 Kaisa Koskela, Kulttuurin tulosyksikkö Monien kulttuurien espoolaiset kulttuurin tulosyksikön palveluissa Kulttuurin tulosyksikkö Kulttuurilautakunta Svenska

Lisätiedot

Varhainen puuttuminen ja puheeksiotto sosiaalipalveluissa. Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 6.10.

Varhainen puuttuminen ja puheeksiotto sosiaalipalveluissa. Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 6.10. Varhainen puuttuminen ja puheeksiotto sosiaalipalveluissa Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 6.10.2016 1 Sosiaalihuoltoyksikön tehtävät ohjausta, yhteistyötä, lupahallintoa,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuolto, turvallisuus ja varautuminen & hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Satakunnan kuntapäivä

Sosiaali- ja terveydenhuolto, turvallisuus ja varautuminen & hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Satakunnan kuntapäivä Sosiaali- ja terveydenhuolto, turvallisuus ja varautuminen & hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Satakunnan kuntapäivä 8.5.2018 Terttu Nordman Muutosjohtaja, Satakunta Maakunnan tehtävät Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Espoo-tarina ja maahanmuuttajat - muutamia poimintoja kaupungin strategiasta

Espoo-tarina ja maahanmuuttajat - muutamia poimintoja kaupungin strategiasta Espoo-tarina ja maahanmuuttajat - muutamia poimintoja kaupungin strategiasta Teemu Haapalehto Maahanmuutto- ja monikulttuurisuusasioiden päällikkö Monikulttuuriasiain neuvottelukunta 9.10.2013 Espoon visio

Lisätiedot

HYTE-KERROIN TALOUDELLINEN KANNUSTIN KUNTIEN HYTE- TYÖHÖN. Timo Ståhl KKI-päivät 2019, Lahti

HYTE-KERROIN TALOUDELLINEN KANNUSTIN KUNTIEN HYTE- TYÖHÖN. Timo Ståhl KKI-päivät 2019, Lahti HYTE-KERROIN TALOUDELLINEN KANNUSTIN KUNTIEN HYTE- TYÖHÖN Timo Ståhl KKI-päivät 2019, Lahti SISÄLTÖ Tausta Miksi kannustin kunnille? Mitä indikaattoreita mukana? Miten lasketaan? Kuinka paljon sinun kuntasi

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Enontekiö 1.3.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula

Lisätiedot

Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana

Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana Ari Evwaraye Sisäministeriö Alueiden uudistumisen neuvottelukunta 17.11.2017 (Valtioneuvoston periaatepäätös 5.10.2107) 10.11.2017 2 Sisäisen turvallisuuden

Lisätiedot

Hyvinvointijohtamisella onnistumisen poluille ja hyvään arkeen Lapissa

Hyvinvointijohtamisella onnistumisen poluille ja hyvään arkeen Lapissa Hyvinvointijohtamisella onnistumisen poluille ja hyvään arkeen Lapissa HYVINVOINNIN EDISTÄMINEN KUNNAN TEHTÄVÄNÄ Kuntalain mukaisesti kunta pyrkii edistämään asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus Sosiaali- ja terveyslautakunta 30 09.03.2017 Kaupunginhallitus 93 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 35 09.05.2017 75/00.04.00/2017, 200/05.07/2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 09.03.2017 30 Valmistelija

Lisätiedot

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Turvallisuusverkosto 19.4.2018 Susanna Leimio Sosiaalialan osaamiskeskus Verso Taustaa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämis (hyte)

Lisätiedot

SALO TERVE KUNTA. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. www.salo.fi

SALO TERVE KUNTA. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. www.salo.fi SALO TERVE KUNTA Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Taustaa Terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyöllä on Salon seudulla pitkät perinteet. Terveyskasvatuksen yhdyshenkilö ja terveyskasvatuksen työryhmät

Lisätiedot

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä Tuulia Rotko, kehittämispäällikkö Poikkihallinnollinen johtaminen seminaari, Tampere 11.2.2015 Kuntien yhteiskunnalliset roolit Verkostojen solmukohta

Lisätiedot

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri Perusterveydenhuollon yksikkö

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri Perusterveydenhuollon yksikkö Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri Perusterveydenhuollon yksikkö Kehittämispäällikkö Merja Haapakorva-Kallio, p. 040 142 6919 Sähköposti: etunimi.sukunimi@lpshp.fi 3.6.2015 1 Alueellisen Hyte-työn painotukset

Lisätiedot

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen Miten lisätä hallintokuntien välistä yhteistyötä ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa ja kuntien liikuntapalveluketjuja

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus ja. Hankasalmen hyvinvointitietoa

Sähköinen hyvinvointikertomus ja. Hankasalmen hyvinvointitietoa Sähköinen hyvinvointikertomus ja Hankasalmen hyvinvointitietoa Valtuustoseminaari 1.10.2012 Timo Renfors timo.renfors@kansanterveys.info 050 544 3802 Anttipekka Renfors anttipekka.renfors@kansanterveys.info

Lisätiedot

Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa

Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa Sähköinen hyvinvointikertomus kuntasuunnittelun ja päätöksenteon välineeksi Timo Renfors Ulla Ojuva Rakenteet & Hyvinvointikertomus Terveydenhuollon

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017-2020 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017 2020 TAVOITE: TERVEYSEROJEN KAVENTAMINEN Linjaa terveyden edistämisen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat syyskuu 2015 Tutkimuksesta tiiviisti 31/2015 1 Johdanto THL kerää kunnan johdolta tietoa hyvinvoinnin

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn kansalliset suuntaviivat ja paikallinen toteutus

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn kansalliset suuntaviivat ja paikallinen toteutus Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn kansalliset suuntaviivat ja paikallinen toteutus Helena Ewalds 10.3.2011 04.04.2012 Esityksen nimi / Tekijä 1 Väkivallan ennaltaehkäisy edellyttää 1. tietoa väkivaltailmiöstä

Lisätiedot

Satu Laukkanen turvallisuuskoordinaattori

Satu Laukkanen turvallisuuskoordinaattori Satu Laukkanen turvallisuuskoordinaattori Konsernihallinto Konserniesikunta Rahoitus ja talous Turvallisuus- ja valmius Turvallisuus- ja valmius/satu Laukkanen 9.11.2017 2 Turvallisuus- ja valmiusryhmä

Lisätiedot

Valtuustokauden strategian valmistelutilanne. Taloussuunnittelu

Valtuustokauden strategian valmistelutilanne. Taloussuunnittelu Valtuustokauden strategian 2018-2021 valmistelutilanne Taloussuunnittelu Mikä on strategia? Kuntalain mukaan jokaisessa kunnassa on oltava kuntastrategia Strategia on suunnitelma, jonka mukaan edetään

Lisätiedot

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr.

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr. Hilkka Halonen toimitusjohtaja Meriva sr hilkka.halonen@meriva.com Hyvinvointi määritelmät Elintaso tulot, asuminen, työllisyys, koulutus ja terveys Yhteisyyssuhteet paikallis- ja perheyhteisyys, ystävyyssuhteet

Lisätiedot

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Helsinki, Selvityshenkilöraportti 14.8.2015 3) Itsehallintoalueiden ja kuntien

Lisätiedot

Kaikkien yhteinen Vantaa

Kaikkien yhteinen Vantaa Kaikkien yhteinen Vantaa Monikulttuurisuusohjelma 2014-2017, monikulttuurisuusasiain päällikkö 12.2.2014 Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Sisältö 1. Ohjelman tausta - uusia väestötietoja - lähtökohdat

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta on tekemisen asia! Sini Sallinen

Tulevaisuuden kunta on tekemisen asia! Sini Sallinen Tulevaisuuden kunta on tekemisen asia! 14.9.2016 Sini Sallinen 1 Meidän kunta = Hyvinvoinnin johtaminen = Yhteinen väestö Ł Sote on poistunut työnjohdosta, mutta ei kunnan alueelta! Ł Organisaatiolähtöisestä

Lisätiedot

PERHEKESKUS JA HYTE. Hyvinvointia yhdessä Hytekoordinaattori Marja-Liisa Honkanen Varkaus

PERHEKESKUS JA HYTE. Hyvinvointia yhdessä Hytekoordinaattori Marja-Liisa Honkanen Varkaus PERHEKESKUS JA HYTE Hyvinvointia yhdessä Hytekoordinaattori Marja-Liisa Honkanen Varkaus 10.10.2018 Kunta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on kuntien perustehtävä

Lisätiedot

KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan

KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan KOULU: Karamzinin koulu SUUNNITELMAN LAATIMINEN Koulut laativat oman tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman. Se on tärkeä

Lisätiedot

Terveyden edistämisen ohjelma 2013-2015

Terveyden edistämisen ohjelma 2013-2015 Terveyden edistämisen ohjelma 2013-2015 Terveyden edistäminen on strateginen valinta Terveyden edistäminen on Seinäjoen kaupungin strateginen valinta, jossa terveysnäkökohdat otetaan huomioon kaikissa

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön?

Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön? Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön? Pekka Puustinen, LT, MPH, TM Sp. pekka.puustinen@kuh.fi 1) Kuinka kokonaiskuva hallitaan? Pohjois-Savossa iso työkenttä

Lisätiedot

Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään?

Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään? Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään? Lähisuhde- ja perheväkivallan, ehkäisevän päihdetyön sekä terveyden edistämisen yhdyshenkilöiden verkostopäivä Seinäjoki kehittämispäällikkö Jaana Markkula

Lisätiedot

Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja

Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja 4.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Ajankohtaista Istanbulin sopimuksen toimeenpanosta ja väkivaltatyön mallin (Lapehanke)

Ajankohtaista Istanbulin sopimuksen toimeenpanosta ja väkivaltatyön mallin (Lapehanke) Ehkäisevän päihdetyön, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ja lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemisen yhteistyöpäivä Kanta- ja Päijät-Hämeen toimijoille Ajankohtaista Istanbulin sopimuksen toimeenpanosta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 85. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Said Aden, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 85. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Said Aden, puh Valtuusto 09.06.2014 Sivu 1 / 1 3776/14.07.01/2013 Kaupunginhallitus 153 26.5.2014 85 Valtuustoaloite espoolaisten pitkäaikaistyöttömien työllistämiseksi Valmistelijat / lisätiedot: Said Aden, puh. 043

Lisätiedot

Mihin leijonia tarvitaan monikulttuurisessa Espoossa? LIONS Päivi Käri-Zein, Espoon Monikulttuuriasiain neuvottelukunnan pj. 1

Mihin leijonia tarvitaan monikulttuurisessa Espoossa? LIONS Päivi Käri-Zein, Espoon Monikulttuuriasiain neuvottelukunnan pj. 1 Mihin leijonia tarvitaan monikulttuurisessa Espoossa? LIONS Päivi Käri-Zein, Espoon Monikulttuuriasiain neuvottelukunnan pj. 1 Paras mahdollinen Espoo - tasa-arvoinen, turvallinen, suvaitsevainen ja yhdenvertainen

Lisätiedot

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta 1 Kärkihanke Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Tavoitteet: 1. Lisätään terveitä elintapoja, kuten

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä

Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä Pilotointi- ja kehittämishanke Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen ohjelma 2010 2015 14.11.2013 Reetta Siukola 1 Päihde- ja mielenterveyspalveluissa

Lisätiedot

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN, TERVEYDEN EDISTÄMISEN JA LÄHISUHDE- JA PERHEVÄKIVALLAN YHDYSHENKILÖIDEN YHTEISTYÖPÄIVÄ

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN, TERVEYDEN EDISTÄMISEN JA LÄHISUHDE- JA PERHEVÄKIVALLAN YHDYSHENKILÖIDEN YHTEISTYÖPÄIVÄ EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN, TERVEYDEN EDISTÄMISEN JA LÄHISUHDE- JA PERHEVÄKIVALLAN YHDYSHENKILÖIDEN YHTEISTYÖPÄIVÄ 30.1.2014 Lähisuhde- ja perheväkivallan yhdyshenkilöiden toimenkuvan kehittäminen kunnissa

Lisätiedot

Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi -

Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi - Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi - Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 20.4.2015 1 Terveydenhuoltolaki 12 Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä

Lisätiedot

Tiedolla johtaminen kuntien hyvinvoinnin, terveyden ja mielenterveyden edistämisessä

Tiedolla johtaminen kuntien hyvinvoinnin, terveyden ja mielenterveyden edistämisessä Tiedolla johtaminen kuntien hyvinvoinnin, terveyden ja mielenterveyden edistämisessä Heli Hätönen, TtT, Erityisasiantuntija HYVINVOIVA JA TERVE POHJANMAA Luodaanko tiedolla johtamisella hyvinvointia? 16.09.2013

Lisätiedot

23.5.2013 Joensuu Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus. Terveyden edistämisen suunnittelija Kari Hyvärinen

23.5.2013 Joensuu Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus. Terveyden edistämisen suunnittelija Kari Hyvärinen 23.5.2013 Joensuu Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus Terveyden edistämisen suunnittelija Kari Hyvärinen 22.11.2012 Pielisen Karjala 12 kpl JUUKA Ellin kulma Juuan terveyskeskus LIEKSA Honkalampi-säätiö,

Lisätiedot

Asukkaiden osallisuus ja hyvinvointivastuun jakautuminen. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija

Asukkaiden osallisuus ja hyvinvointivastuun jakautuminen. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija Asukkaiden osallisuus ja hyvinvointivastuun jakautuminen Riitta Pylvänen hankesuunnittelija Hyvinvointivastuun jakautuminen tulevassa sote -rakenteessa Asukkaat/asiakkaat Kunnat Yhteinen tietovaranto -asukkaiden

Lisätiedot

Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus

Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus Heli Hätönen, TtT, neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö 1 11.02.2019 Etunimi Sukunimi Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli Esimerkkinä Keuruu Merja Pihlajasaari 12.5.2016 Merja Pihlajasaari Lähisuhdeväkivalta tarkoittaa perhe-, sukulais-, pari- ja seurustelusuhteissa

Lisätiedot

TERVEYDEN EDISTÄMISEN AJANKOHTAISET ASIAT. Pirkanmaan ja Keski-Suomen kuntayhdyshenkilöiden verkostopäivä

TERVEYDEN EDISTÄMISEN AJANKOHTAISET ASIAT. Pirkanmaan ja Keski-Suomen kuntayhdyshenkilöiden verkostopäivä TERVEYDEN EDISTÄMISEN AJANKOHTAISET ASIAT Pirkanmaan ja Keski-Suomen kuntayhdyshenkilöiden verkostopäivä 24.9.2015 Juha Mieskolainen ESITYKSEN RAKENNE Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen valvonta Hyvinvointikertomusten

Lisätiedot

TEAviisari 2013 Seinäjoki. Yhteenveto TEAviisarin kuntajohdon tuloksista Oili Ylihärsilä 2.1.2014

TEAviisari 2013 Seinäjoki. Yhteenveto TEAviisarin kuntajohdon tuloksista Oili Ylihärsilä 2.1.2014 TEAviisari 2013 Seinäjoki Yhteenveto TEAviisarin kuntajohdon tuloksista Oili Ylihärsilä 2.1.2014 www.thl.fi/teaviisari Kuntajohdon kyselyn tulokset Joka toinen vuosi toteutettavan tiedonkeruun tavoitteena

Lisätiedot

Keskustelutilaisuus: lasten ja perheiden tukeminen kirkot, uskonnolliset yhteisöt ja viranomaiset yhteistyössä Johtaja Sirkka Jakonen

Keskustelutilaisuus: lasten ja perheiden tukeminen kirkot, uskonnolliset yhteisöt ja viranomaiset yhteistyössä Johtaja Sirkka Jakonen Keskustelutilaisuus: lasten ja perheiden tukeminen kirkot, uskonnolliset yhteisöt ja viranomaiset yhteistyössä 4.10.2013 Johtaja Sirkka Jakonen Itä-Suomen aluehallintoviraston toimintaympäristö Toimialue

Lisätiedot

Alueellinen hyvinvointikertomus lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen sekä eriarvoisuuden vähentämisen strategisen johtamisen työvälineenä Työpaja 3: Keskeiset lasten ja nuorten hyvinvoinnin

Lisätiedot

Istanbulin sopimuksen toimeenpano Suomessa

Istanbulin sopimuksen toimeenpano Suomessa Istanbulin sopimuksen toimeenpano Suomessa 22.1.2018 Martta October 1 Istanbulin sopimus Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta

Lisätiedot

Miten THL voi tukea kuntia ja alueita terveydenedistämistyössä

Miten THL voi tukea kuntia ja alueita terveydenedistämistyössä Miten THL voi tukea kuntia ja alueita terveydenedistämistyössä Erkki Vartiainen, professori, ylijohtaja 29.10.2013 Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen päivä 2013 1 Työkaluja Terveyden edistämisen aktiivisuuden

Lisätiedot

Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari

Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari 1. Hyvinvointikertomus Kunta Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari Valtuuston päätös laadinnasta ja tarkasteltavasta

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja

Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja 26.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 10.2.2011 Kuntatalo Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin

Lisätiedot

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA Yhteinen ote alkoholi-, huume- ja rahapelihaittojen sekä tupakoinnin vähentämiseen EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA Alkoholin aiheuttamia kuolemia on yli 40 %

Lisätiedot

Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn suositukset

Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn suositukset Tiedosta hyvinvointia 1 Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn suositukset TUNNISTA, TURVAA JA TOIMI Sosiaali- ja terveystoimelle paikallisen ja alueellisen toiminnan ohjaamiseen ja johtamiseen Julkaisuja

Lisätiedot

HEINOLAN STRATEGIA /HYVINVOINTIOHJELMA Pohjarakennelmia ja taustaa:

HEINOLAN STRATEGIA /HYVINVOINTIOHJELMA Pohjarakennelmia ja taustaa: HEINOLAN STRATEGIA /HYVINVOINTIOHJELMA Pohjarakennelmia ja taustaa: - www. Resurssiviisasheinola.fi /HYVINVOINTIOHJELMA, INTRAN TYÖTILA - 15.2. henkilökunnan ajatuksia hyvinvoinnista - 25.2. kuntalaisnäkökulmaa

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus Terveyden edistämisen neuvottelukunta 9.10.2015 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Sisältö Lainsäädäntöperusta Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2012

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: P1: Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiohjelma P2: Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ohjelma P3: Ikääntyneiden ja vajaakuntoisten hyvinvointiohjelma

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Savukoski 10.2.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula

Lisätiedot

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 29.9.2015 1 Uusi sosiaalihuoltolaki ja lasten

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 44. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 44. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 14.04.2014 Sivu 1 / 1 1215/12.02.01/2014 Kaupunginhallitus 78 17.3.2014 44 Espoon monikulttuurisuusohjelman 2014-2017 hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Teemu Haapalehto, puh. 046 877 3200

Lisätiedot

Lapsen oikeus palveluihin -hanke. Monikulttuuriasiain neuvottelukunta , Pasi Sipola, aluepäällikkö, aikuisten sosiaalipalvelut, etelä

Lapsen oikeus palveluihin -hanke. Monikulttuuriasiain neuvottelukunta , Pasi Sipola, aluepäällikkö, aikuisten sosiaalipalvelut, etelä Lapsen oikeus palveluihin -hanke Monikulttuuriasiain neuvottelukunta 29.02.2012, Pasi Sipola, aluepäällikkö, aikuisten sosiaalipalvelut, etelä Taustaa Lapsiköyhyys lisääntynyt: lasten pienituloisuusaste

Lisätiedot

Kotouttamisohjelman seurantatiedot. Teemu Haapalehto Maahanmuuttoasioiden päällikkö

Kotouttamisohjelman seurantatiedot. Teemu Haapalehto Maahanmuuttoasioiden päällikkö Kotouttamisohjelman 2014-2017 seurantatiedot Teemu Haapalehto Maahanmuuttoasioiden päällikkö Vieraskielisen väestön määrä ja kasvu Vuoden 2018 alussa: Espoossa asui 44 655 vieraskielistä kaupunkilaista

Lisätiedot

Hankejohtaja Anne Niska

Hankejohtaja Anne Niska Hankejohtaja Anne Niska Anne.niska@ppshp.fi 0405899214 Terveempi Pohjois-Suomi hankkeen toiminta-alue Allekirjoittajina yht. 18 kuntaa ja kokonaisbudjetti n. 3.8 milj. Mitä Terveempi Pohjois- Suomi (=TerPS)

Lisätiedot