Avoimen yliopiston opintotarjonta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Avoimen yliopiston opintotarjonta"

Transkriptio

1 Avoimen yliopiston opintotarjonta yhteistyöoppilaitoksille lukuvuonna

2 Tervehdys Euroopan kulttuuripääkaupungista 2011 Turulla on pitkät perinteet maamme kulttuurielämän ja yliopistosivistyksen historiassa. Kulttuuripääkaupunkivuosi on oivallinen tilaisuus tutustua kaupungin monipuoliseen kulttuuri- ja sivistyspääomaan. Turun yliopisto on keskeinen toimija kaupungin ja maakunnan sivistyselämässä, mutta sillä on myös kansallista ja kansainvälistä vaikuttavuutta. Turun yliopisto on strategiassaan vuosille profiloitunut elinikäisen oppimisen yliopistoksi. Avoin yliopisto toteuttaa osaltaan yliopiston elinikäisen oppimisen palvelutehtävää levittäessään turkulaista yliopistollista osaamista ympäri maatamme. Avoin yliopisto toimii osana Turun yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Braheaa, joka aiemmin tunnettiin täydennyskoulutuskeskuksena. Tähän esitteeseen on koottu Turun yliopiston avoimen yliopiston opinnot, joita tarjoamme yhteistyöoppilaitosten järjestettäväksi lukuvuonna Turun yliopiston avoin yliopisto on panostanut aina voimakkaasti yliopisto-opintojen joustavuuteen ja saavutettavuuteen muuallakin kuin yliopistopaikkakunnilla. Sen vuoksi olemme tehneet laajaa, jatkuvasti kehittyvää yhteistyötä etenkin vapaan sivistystyön oppilaitosten kanssa. Yhtenä esimerkkinä yhteistyöstä on keväisin Turussa järjestettävä Alueseminaari, jossa kohtaavat avointen yliopistojen ja vapaan sivistystyön oppilaitosten edustajat pohtimaan toimintaympäristön muutoksia ja toiminnan ajankohtaisia kehittämishaasteita. Turun yliopiston avoin yliopisto on jo useamman vuoden ajan vastannut seminaarin järjestelyistä. Kulttuuripääkaupunkivuoden kunniaksi järjestämme seminaarin Tallinnassa yhteistyössä Tallinnan yliopiston kanssa. Olette siis tervetulleet pohtimaan toiminnan haasteita, tapaamaan kumppaneita ja saamaan uusia ideoita Euroopan toiseen kulttuuripääkaupunkiin! Tulevan lukuvuoden opintotarjontaa suunnitellessanne teidän kannattaa huomioida myös elokuussa 2010 voimaan tullut maksuasetus, joka säätelee yliopistojen perimiä, avoimen yliopisto-opetuksen opintomaksuja. Asetuksen tarkoituksena oli kohtuullistaa opiskelijoilta perittäviä maksuja. Koska asetus ei koske yhteistyöoppilaitoksia, voi hinnoittelu niiltä osin jatkua nykyiseen tapaan suhteellisen kirjavana, ja asetuksen tavoite voi näin käytännössä jäädä saavuttamatta. Toivomme siis, että omaa hinnoitteluanne miettiessänne otatte kumppaninamme huomioon maksuasetuksen tavoitteet. Alueellisen opintotarjonnan kannalta on vaarallista, jos hinnat karkaavat niin korkeiksi, että opiskelijat kaikkoavat tai siirtyvät esim. yliopistojen itse järjestämän, edullisemman verkko-opetuksen asiakkaiksi. Tämä ei tietenkään ole yliopistomme tahtotila vaan mahdollinen seuraus uudesta sääntelytilanteesta, johon olemme joutuneet. Pyrimme löytämään kanssanne joustavia ratkaisuja, joilla opetuksen järjestämiskustannukset saataisiin pysymään kohtuullisina ja paikalliset opintoryhmät toteutumaan. Yhteistyöoppilaitoksissa toimivilla tuutoreilla on tärkeä rooli tuloksellisen oppimisen mahdollistajina. Pyrimme jatkossa tiivistämään heidän yliopistoyhteyttään ja tukemaan heitä osaamisen ylläpidossa ja kehittämisessä mm. järjestämällä heille täydennyskoulutusta esim. kuluvana syksynä mahdollisuuden osallistua järjestämämme Verkkoja kokemassa -seminaariin, jossa käsitellään verkkopedagogiikan uusimpia tuulia. Yhteistyöterveisin Mervi Varja johtava suunnittelija

3 Sisällys Tervehdys Euroopan kulttuuripääkaupungista 2011 Perusfaktoja avoimesta yliopisto-opetuksesta 2 Mitä hyötyä opiskelijalle on avoimen yliopiston opinnoista? 2 Millaisia opintoja tarjoamme? 2 Miten opintomme toteutetaan? 2 Neuvotelkaa suunnittelijoiden kanssa toteutusmahdollisuuksista 3 Mitä opintojen järjestäminen maksaa yhteistyöoppilaitokselle? 3 Mitä opiskelu maksaa opiskelijalle? 3 Miten tuemme opintotarjonnan suunnittelua? 4 Miten tuemme alueellista opiskelijarekrytointia ja opintoneuvontaa? 4 Miten tuemme opetuksen järjestämisen arkipäivää? 4 Ilmoittautuminen opetusyhteistyöhön 4 Suunnittelun eteneminen 4 Humanistiset opinnot 6 Arkeologia 8 Historia 9 Kotimainen kirjallisuus 10 Kulttuurihistoria 11 Kulttuurituotannon suunnittelu 13 Luova kirjoittaminen 14 Mediatutkimus 15 Suomen historia 16 Taidehistoria 17 Uskontotiede 19 Kasvatustieteelliset opinnot 20 Aikuiskasvatustiede 22 Erityispedagogiikka 23 Kasvatustiede 25 Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttö 27 Lääke- ja terveystieteelliset opinnot 28 Gerontologia 29 Hoitotiede 30 Ohjaus ja oppiminen hoitotyössä 31 Sosiaalipediatria 32 Matemaattis-luonnontieteelliset opinnot 33 Biologia 35 Maantiede 36 Tietojenkäsittelytiede 37 Ympäristötiede 39 Oikeustieteelliset opinnot 41 Johdatus oikeustieteeseen -kurssi 43 Aineopintojen oikeudenalojen perusteet -opintojaksot 43 Aineopintojen valinnaiset opintojaksot 46 Yhteiskuntatieteelliset opinnot 47 Poliittinen historia 49 Psykologia 50 Sosiologia 52 Tilastomenetelmien peruskurssi 53 Valtio-oppi 54 Kieli- ja viestintäopinnot 55 Yhteystiedot

4 Perusfaktoja avoimesta yliopisto-opetuksesta Avoimessa yliopistossa voi opiskella kuka tahansa riippumatta iästä, pohjakoulutuksesta, asuinpaikasta tai muusta elämäntilanteesta. Avoimen yliopiston opinnot vastaavat pääsääntöisesti yliopiston tutkinto-opintoja. Opetusta antavat yliopiston omat tai yliopiston hyväksymät opettajat. Opiskelija voi hyväksilukea opinnot osaksi tutkintoaan, mikäli hän saa myöhemmin tutkinnon suoritusoikeuden yliopistossa. Avoin yliopisto-opetus on tarkoitettu ensisijaisesti niille, joilla ei ole muuten mahdollisuutta osallistua yliopisto-opetukseen, mutta myös tutkinto-opiskelijat ja tutkinnon suorittaneet voivat hyödyntää avoimen yliopiston opintoja. Yliopistot järjestävät avointa yliopisto-opetusta joko itse tai yhteistyössä muiden, pääasiassa vapaan sivistystyön oppilaitosten kanssa. Mitä hyötyä opiskelijalle on avoimen yliopiston opinnoista? Opinnot tarjoavat tutkimukseen perustuvaa tietoa, jota opiskelijat voivat hyödyntää monin tavoin, esimerkiksi kehittääkseen yleissivistystään, syventääkseen harrastuneisuuttaan tai valmentautuakseen tutkinto-opiskeluun. Yhä useammat aikuisopiskelijat käyttävät opintoja työelämässä tarvitsemansa osaamisen kehittämiseen ja pätevöitymiseen. Opinnot kehittävät lisäksi monia hyödyllisiä yleistaitoja kuten tiedonhakukykyä, kriittistä ajattelua, argumentointitaitoa sekä kirjallista ja suullista ilmaisua. 2 Avoimen yliopiston opiskelija voi myös hakea tutkinto-opiskelijaksi erillishaussa avoimessa yliopistossa suoritettujen opintojen perusteella (ns. avoimen yliopiston väylä). Edellytyksenä tälle on pääsääntöisesti, ettei hakijalla ole aikaisempaa korkeakoulututkinnon suoritusoikeutta. Turun yliopiston tiedekunnat päättävät väylähaun valintaperusteista syksyisin ja hakuaika on vuosittain keväällä. Tarkemmat tiedot väylähaun vaatimuksista löydät tämän esitteen opintotarjontaosasta kunkin tiedekunnan yleisesittelyn yhteydestä, ks. myös tilastotietoja väylästä s. 5. Millaisia opintoja tarjoamme? Opintotarjontamme on laaja ja monialainen käsittäen perus- ja aineopintoja sekä yksittäisiä opintojaksoja kaikista yliopiston tiedekunnista. Lisäksi tarjoamme yliopistollisia kieli- ja viestintäopintoja. Perus- ja aineopintojen opetus alkaa yleensä syyskuussa ja kestää huhti-toukokuulle. Perusopinnot kestävät yleensä yhden lukuvuoden, aineopinnot 1 2 lukuvuotta. Jotkut opintokokonaisuudet on mahdollista järjestää myös tiiviimmin yhden lukukauden aikana tai pidemmän ajan kuluessa niin, että opiskelija ja oppilaitos sitoutuvat opintoihin opintojakso kerrallaan. Lähiopetusta voidaan toteuttaa myös kesäaikaan. Kielikursseja ja yksittäisiä opintojaksoja on mahdollista järjestää syys- ja kevätlukukaudella tai kesällä. Opinnot on suunniteltu mahdollisimman joustaviksi ottaen huomioon aikuisopiskelijoiden elämäntilanne. Kontaktiopetus (lähiopetus tai reaaliaikainen verkko-opetus) tapahtuu iltaisin ja viikonloppuisin. Itsenäisen työskentelyn voi kukin opiskelija ajoittaa viikkorytmiinsä parhaiten sopivalla tavalla. Miten opintomme toteutetaan? Pääosa opinnoista toteutetaan monimuotoisesti hyödyntäen erilaisia oppimisen elementtejä: Opiskelijan itsenäinen työskentely, joka voi olla: tentteihin valmistautumista oppimistehtävien suorittamista osallistumista verkossa tapahtuvaan vuorovaikutukseen, esim. verkkokeskusteluihin. Opiskelun ohjaus, joka voi olla: opettajan laatimaa ohjausmateriaalia verkossa tai painettuna yhteistyöoppilaitoksessa kokoontuvassa opintoryhmässä tuutorin johdolla tapahtuvaa ohjausta verkossa tapahtuvaa, verkkotuutorin antamaa ohjausta. Yliopiston opettajan antama opetus, joka voi olla: lähiopetuksena tapahtuvaa luento-, seminaaritms. opetusta verkkovälitteistä, reaaliaikaista opetusta verkkovälitteisiä luentotallenteita palautetta oppimistehtävistä ja tenteistä. Opintoryhmän vetäjänä ja opiskelun ohjaajana toimii oppilaitoksen palkkaama tuutori. Kaikissa oppiaineissa tuutorilla toivotaan olevan kokemusta opetustehtävistä ja pienryhmätoiminnasta. Tarkemmat pätevyysvaatimukset ilmoitetaan oppilaitosyhteistyön verkkosivustolla olevassa yhteistyöoppaassa, ks. Avoimen yliopiston suunnittelijat avustavat tarvittaessa tuutorin rekrytoinnissa. Tiedot tuutoriehdokkaista pyydämme erikseen huhtikuun loppuun mennessä, minkä jälkeen tuutorin kelpoisuus vahvistutetaan ainelaitoksella. Avoin yliopisto tarjoaa tuutoreille tarvittavan ohjauksen ja tuen.

5 Oppimisen tukena on Moodle-verkko-oppimisympäristö, joka toimii sekä materiaalipankkina, vuorovaikutus- ja tiedotuskanavana että opintohallinnon toimintojen mahdollistajana. Puhtaasti lähiopetuksena toteutettavassa luento-opetuksessa verkkooppimisympäristö ei ole aina käytössä. Reaaliaikainen verkko-opetus toteutetaan selainpohjaisen Adobe Connect -ohjelmiston välityksellä. Opetus- ja opiskelutapojen valikoima vaihtelee opintokokonaisuus- ja opintojaksokohtaisesti. Ääripäinä ovat yhteistyöoppilaitoksessa pelkästään lähiopetuksena annettava luento- tai ryhmäopetus tentteineen ja toisaalla itsenäinen verkko-opiskelu, jota tuetaan yhteistyöoppilaitoksen järjestämän, paikallisen tuutoriryhmän toiminnalla. Oppimisen elementit on suunniteltu niin, että ne tukevat linjakkaasti oppimista ts. ottavat huomioon oppimiselle asetetut tavoitteet, opittavat sisällöt sekä opetuksen toteutus- ja arviointimenetelmät. Neuvotelkaa suunnittelijoiden kanssa toteutusmahdollisuuksista Yhteistyöoppilaitoksilla on mahdollisuus neuvotella myös muista kuin ennakkoon suunnitelluista toteutustavoista, esimerkiksi lisätä opetusohjelmaan luento-opetusta, järjestää usean yhteistyöoppilaitoksen yhteinen opintoryhmä fyysisesti tai verkossa, neuvotella tuutorointituntien määrästä opintoryhmän koon mukaan, järjestää opintoja verkossa jne. Pyrimme toteutustavoissa mahdollisimman suureen joustavuuteen sekä opiskelijan että yhteistyöoppilaitoksen näkökulmasta kuitenkaan tinkimättä laadukkaasta opetuksesta. Mitä opintojen järjestäminen maksaa yhteistyöoppilaitokselle? Opintojen järjestämiseen liittyvät keskeiset vastuut ja työnjako on kirjattu opetuksen järjestämistä koskevaan yhteistyösopimukseen, jonka malli löytyy avoimen yliopiston yhteistyöoppaasta. Avoin yliopisto vastaa opetuksen osalta seuraavista toiminnoista aiheutuvista kustannuksista: yliopiston opettajan antama, verkon kautta toteutettava opetus sekä näihin liittyvä kuulustelujen ja tehtävien laadinta ja opintosuoritusten arviointi opettajan tai suunnittelijan antama ohjaus ohjaus ja tuki tuutoreille kirjallisuuskuulusteluina tai oppimistehtävinä suoritettavien opintojaksojen osalta kuulustelujen ja tehtävien laadinta sekä opintosuoritusten arviointi (ei koske lähiopetuksena toteuttevia opintoja, ks. alla). Yhteistyöoppilaitos vastaa opetuksen osalta seuraavista kustannuksista: yhteistyöoppilaitoksessa lähiopetuksena toteutettavien opintojen osalta yliopiston opettajan antama opetus, luento- ja kirjallisuuskuulustelujen sekä tehtävien laadinta, opintosuoritusten arviointi sekä matka- ja majoituskulut opetuspaikkakunnalle yhteistyöoppilaitoksessa kokoontuvan opintoryhmän tuutorointi opintoryhmässä ja verkossa opetukseen ja tuutoriryhmän kokoontumiseen tarvittavat tilat ja laitteet. Avoin yliopisto ei veloita opetussuunnitelmaan kuuluvien verkkoluentojen toteuttamisesta aiheutuvia kuluja oppilaitokselta. Verkkoluentojen toteuttaminen edellyttää kuitenkin, että opetustilaan on järjestettävissä kaiuttimilla ja verkkoyhteydellä varustettu tietokone, kokousmikrofoni ja datatykki sekä verkko-opetuksen tukihenkilö. Opetuksen opintojaksokohtaiset tuntimäärät sekä suositukset tuutorointituntien määriksi käyvät ilmi opintojen esittelyteksteistä. Turun yliopiston sivutoimisen tuntiopetuksen palkkio-ohjeet ovat yhteistyöoppaan kohdassa Opetuksen järjestäminen opetusmuodoittain / Opettajan tai tuutorin rekrytointi ja palkkiot. Avoin yliopisto maksaa sivutoimisille opettajille taulukon tutkinnon mukaista ylintä palkkiota, mutta oppilaitos voi neuvotella palkkion opettajan kanssa. Esimerkit opetuksen/ tuutoroinnin kustannuksista oppiaineittain on laskettu ilman sivukuluja. Muutokset opetuspalkkioissa ovat mahdollisia esimerkiksi opettajan tutkinnon muuttuessa. Mitä opiskelu maksaa opiskelijalle? Avoimista yliopisto-opinnoista perittävät maksut perustuvat valtioneuvoston asetukseen, jonka mukaan yliopiston perimä maksu voi olla enintään 10 euroa/opintopiste. Sen yliopisto laskuttaa opiskelijoilta pääsääntöisesti suoraan, mutta on mahdollista sopia myös oppilaitoskohtaisesta ryhmälaskutuksesta. Avoimen yliopiston opintomaksut kerrotaan oppiaineiden esittelyteksteissä. Opintomaksu ja sen perusteella myönnettävä opinto-oikeus koskee aina yhtä opintokokonaisuutta, opintojaksoa tai kurssia. Opintomaksu ja opinto- 3

6 oikeusaika ilmoitetaan aina opintojen opetusohjelmassa. Yhteistyöoppilaitos voi lisäksi laskuttaa opiskelijalta kohtuullisen maksun kattaakseen omia kustannuksiaan. Miten tuemme opintotarjonnan suunnittelua? Tämä esite tarjoaa perustiedot tarjolla olevista opinnoistamme. Samat tiedot (osin yksityiskohtaisemmin esitettynä) löytyvät myös opetusyhteistyön verkkosivulta. Suunnittelijamme antavat mielellään lisätietoja opinnoista päätöksentekonne tueksi. Sen lisäksi järjestämme eri paikkakunnilla alueellista opintotarjontaa koskevia suunnittelutilaisuuksia, joihin kutsumme alueella avointa yliopisto-opetusta järjestävät oppilaitokset. Suunnittelutilaisuuksissa käydään läpi alueelle suunniteltu opintotarjonta ja sovitaan työnjaosta ja yhteistyökäytännöistä opintoja järjestävien oppilaitosten kesken. Ottakaa yhteyttä, jos haluatte järjestää alueellisen suunnittelukokouksen. Miten tuemme alueellista opiskelijarekrytointia ja opintoneuvontaa? Osallistumme opinnoista tiedottamiseen mm. huolehtimalla oppilaitosten kanssa opetustietojen julkaisemisesta Avoinyliopisto.fi-palvelussa sekä toimittamalla yhteistyöoppilaitoksen käyttöön oppiaineiden esitteitä. Suunnittelijamme voivat osallistua opintoja koskevien paikallisten infotilaisuuksien toteutukseen. Viestintäsihteerimme Anitta Lehtonen avustaa tarvittaessa tiedottamiseen ja 4 markkinointiviestintään liittyvissä tehtävissä. Opintoneuvojamme Seppo Piiparinen sekä muut suunnittelijamme auttavat opiskelijoita ja oppilaitoksenne henkilökuntaa opintoneuvonnan asioissa. Miten tuemme opetuksen järjestämisen arkipäivää? Ylläpidämme yhteistyökumppaneille-verkkosivustoa, jossa sijaitsevasta yhteistyöoppaasta löytyy keskeisin yhteistyössä tarvittava tieto. Järjestämme syksyllä ennen lukukauden alkua Turussa yhdyshenkilöille ja tuutoreille koulutuspäivän, jossa käydään läpi ajankohtaisia, avointa yliopistoa koskevia asioita sekä perehdytetään yhteistyökäytäntöihin. Lisäksi suunnittelijamme ja kurssisihteerimme auttavat teitä mielellään kaikissa eteen tulevissa käytännön kysymyksissä. Keräämme palautetta sekä oppilaitoksilta että opiskelijoilta ja kehitämme sen perusteella oppilaitosyhteistyöhön liittyviä käytänteitä. Ilmoittautuminen opetusyhteistyöhön Opintojen järjestäjäksi voitte ilmoittautua mennessä verkkosivulla olevalla lomakkeella. Opetuksen järjestämismahdollisuuksia voi tiedustella suunnittelijoilta ympäri lukuvuoden. Ilmoittautumisesta ei aiheudu kuluja oppilaitokselle. Oppilaitosyhteistyöhön liittyvistä asioista voi kysyä suunnittelija Jaana Luotoselta, puh , , jaana.luotonen@utu.fi. Lisätietoa löytyy myös opetusyhteistyön verkkosivuilta. Tarkempia tietoja oppiaineista ja opetuksen toteuttamismahdollisuuksista saa oppiaineiden suunnittelijoilta. Ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen oppiaineen suunnittelija ottaa yhteyttä oppilaitokseen ja sopii opetuksen järjestämisestä oppilaitoksen ja alueellisten yhteistyöverkostojen tarpeen mukaan. Suunnittelun eteneminen loka-marraskuu Turun yliopiston avoimen yliopisto-opetuksen seuraavan lukuvuoden opintotarjontaesite postitetaan oppilaitoksille ja julkaistaan opetusyhteistyön verkkosivustolla. Oppiaineiden suunnittelijat vastaavat opintoja koskeviin tiedusteluihin. joulukuu Oppilaitokset ilmoittautuvat opintojen järjestäjiksi verkkolomakkeella mennessä. Opintokokonaisuuksien, yksittäisten jaksojen ja kurssien järjestämismahdollisuutta voi tiedustella oppiaineiden suunnittelijoilta ympäri vuoden. Varsinais-Suomen, Satakunnan, Hämeen ja Uudenmaan oppilaitosten kanssa järjestetään opetuksen suunnittelupalavereja, pyydettäessä muuallakin. tammi-helmikuu Tiedote kaikille yhteistyöoppilaitoksille. Avoimen yliopiston suunnittelijat ottavat yhteyttä opintojen järjestäjiksi ilmoittautuneisiin oppilaitoksiin. Opintoryhmätyöskentelyyn perustuvien

7 opintojen järjestämisoikeus voidaan myöntää periaatteessa kaikille oppilaitoksille, joilla on oppiainekohtaisten vaatimusten mukainen tuutori ja muut edellytykset opetuksen toteuttamiseen. Lähiopetuksen osalta suunnittelijat selvittävät ensin opetuksen järjestämismahdollisuuksia yliopiston oppiaineen kanssa ja aloittavat opetuksen organisoinnin oppilaitoksen, avoimen yliopiston ja yliopiston oppiaineen kesken. maaliskuu Yhteistyöoppaassa julkaistaan seuraavaa lukuvuotta koskevat ohjeet. Tiedekuntien päätökset lähiopetuksena järjestettävien opintojen järjestämisoikeuksista välitetään yhteistyöoppilaitoksille. Opettajien rekrytointi yhteistyössä oppilaitoksen kanssa. huhtikuu Avoin yliopisto aloittaa tiedottamisen seuraavan lukuvuoden opetustarjonnasta, mm. opetusohjelmat julkaistaan ennakkotietoina avoinyliopisto.fi-palvelussa. Oppilaitokset sopivat hyväksyttyjen opettajien kanssa lähiopetuksen toteutuksesta: aikataulut, tentit, tilat, opetus- ym. palkkiot jne. Oppilaitoksilta pyydetään tiedot maksuista, tuutoreista ja aikatauluista. touko-kesäkuu Tiedote kaikille yhteistyöoppilaitoksille. Oppiainekohtaiset tiedotteet opetusohjelmista yhteistyöoppilaitoksille. Oppiaine-esitteet postitetaan oppilaitoksille. Oppiaine-esitteet postitetaan oppilaitospaikkakuntien kirjastoille sekä työ- ja elinkeinotoimistoille. Kirjastoille lähetetään tietoa opetussuunnitelmista. Yliopiston tiedekunnat ja kielikeskus vahvistavat opetussuunnitelmat. Avoinyliopisto.fi-palveluun päivitetään tarkemmat tiedot oppiaineiden opetusohjelmista. elokuu Opiskelijoiden ilmoittautuminen alkaa useimmissa oppilaitoksissa ja avoimessa yliopistossa. Yhdyshenkilöiden ja tuutoreiden perehdytyspäivä Turussa. Tuutorien tukena oleva verkkoympäristö aukeaa. Avoimen yliopisto-opetuksen esittelytilaisuudet Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Uudenmaan alueilla, pyydettäessä muuallakin. syyskuu Useimpien opintokokonaisuuksien opetus alkaa. Oppilaitoksille lähetetään opiskeluoppaat ja muut mahdolliset oppimateriaalit. Joissakin oppiaineissa aineistot ovat opiskelijoiden ja oppilaitosten tulostettavissa verkkosivulta. Opiskelijoille lähetetään opintomaksulaskut, Moodle-tunnukset ja opiskelijanumerot (mm. verkkosivulla olevan opintosuoritushaun käyttöä varten). Oppilaitokset ilmoittavat opetuksen mahdollisesta peruuntumisesta avoimeen yliopistoon. lokakuu Avoin yliopisto lähettää oppilaitokselle yhteistyösopimuksen allekirjoitettavaksi. Tilastotietoa opiskelijavalinnasta Turun yliopistoon avoimen yliopiston väylän kautta Lähde: Valinta Tiedekunta hakeneet hyväksytyt hakeneet hyväksytyt hakeneet hyväksytyt hakeneet hyväksytyt hakeneet hyväksytyt kiintiö Kasvatustieteiden Humanistinen / pääaine Yhteiskuntatieteellinen / pääaine Matemaattis-luonnontieteellinen useita Lääketieteellinen Yhteensä

8 h u m a n i s t i s e t o p i n n o t Humanistiset opinnot Yleissivistävät ja ihmisläheiset humanistiset opinnot kehittävät luovaa ajattelua ja kokonaisuuksien hallintaa. Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan erityispiirre on laaja-alaisuus ja korkea taso. Avoimessa yliopistossa humanistisia opintoja on tarjolla historian, kulttuurintutkimuksen ja taiteiden tutkimuksen alaan liittyvistä oppiaineista. Opintoihin tarttuminen on helppoa. Opintokokonaisuuksia ja yksittäisiä jaksoja on joustavasti tarjolla niin luento-opetuksena, opintoryhmämallilla kuin verkkokursseina. Opettajille suunnattuja opintoja Opettajiksi aikoville tai jo opetustyössä toimiville tarjolla ovat historian aineenopettajan opintoihin liitettävät kulttuurihistorian ja Suomen historian perus- ja aineopinnot sekä koulukohtaisen mediakasvatussuunnitelman valmistelussa työkaluna toimiva mediakasvatuksen verkkokurssi. Opintoja tutkintoon tähtääville Oppilaitokset voivat tarjota erilaisia aineyhdistelmämahdollisuuksia järjestämällä vuorovuosin eri opintoja ainevalikoimasta. Tutkinto-opintoihin tähtääville tarjoamme henkilökohtaisen opintosuunnitelman. tutkintoon sisällytettäviä korkeakouluopintoja. Opintoihin tulee sisältyä vähintään hyvin tiedoin suoritetut perus- ja aineopinnot (vähintään 60 op/35 ov) siinä oppiaineessa, jonka opinto-oikeutta anotaan. Oppiaineen tulee olla sellainen humanistisen tiedekunnan aine, jossa voi suorittaa syventävät opinnot. Hakijan tulee toimittaa hakemuksen liitteenä vähintään yhden sivun mittainen opintosuunnitelma. Hakijoita hyväksytään enintään viisi/oppiaine. Mikäli hakijoita on enemmän kuin viisi, heidät asetetaan paremmuusjärjestykseen pääaineen aineopintojen arvosanan mukaan. Valinnassa edellytetään lisäksi hyväksytysti suoritettua opintosuunnitelmaa. Lisätietoja avoimen yliopiston väylästä -> Humanistinen tiedekunta. Ennakkotieto avoimen yliopiston väylästä Vuonna 2011 avoimen yliopiston opiskelijoilta edellytetään toisen kotimaisen kielen suullinen ja kirjallinen taito tai vieraan kielen suullinen ja kirjallinen taito, jotta hakija on hakukelpoinen. Suoritus voi sisältyä tiedekunnan hakijoilta edellyttämään kokonaisopintopistemäärään (85 op). Turun yliopiston humanistisessa tiedekunnassa on useissa oppiaineissa mahdollisuus hakea avoimen yliopiston väylän kautta ylemmän korkeakoulututkinnon suoritusoikeutta. Hakijoilta edellytetään vähintään 85 op/60 ov 6

9 h u m a n i s t i s e t o p i n n o t Työllistymisen kannalta suositeltavia aineyhdistelmiä Opettajaksi aikovan aineyhdistelmiä: kaksi opetettavaa ainetta + opettajan pedagogiset opinnot Historian opettaja: historia ja yhteiskuntaoppi tai esimerkiksi jokin harvinaisempi yhdistelmä, kuten historia ja maantiede. Uskonnon opettaja: uskonto ja elämänkatsomustieto tai uskonto ja psykologia tai uskonto ja filosofia. Äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja: pätevyyden saamiseksi opiskeltava sekä kieli- että kirjallisuusainetta, joten tutkintoon ei mahdu toista opetettavaa ainetta. Vieraan kielen opettaja: kaksi vierasta kieltä. Myös harvinaiset aineyhdistelmät voivat työllistää, joten kannattaa pohtia mitkä aineet kiinnostavat itseä eniten. Museoalalle aikovan aineita: esim. historia-aineet, taidehistoria, arkeologia, museologia, folkloristiikka, kansatiede ja vieraat kielet. Kansainvälisiin tehtäviin sekä järjestösektorille suuntautuvan aineita: esim. yhteiskuntatieteelliset aineet (esim. valtiooppi tai poliittinen historia), vieraat kielet, historiaaineet ja kulttuurien tutkimuksen aineet. Viestintä- ja tiedotussektorille suuntautuvan aineita: esim. suomen kieli, yhteiskuntatieteelliset aineet (esim. sosiologia tai valtio-oppi), historia-aineet, mediatutkimus ja luova kirjoittaminen. Kustannusalalle suuntautuvan aineita: esim. suomen kieli, kasvatustiede, aikuiskasvatustiede, kirjallisuusaineet ja vieraat kielet. Kulttuurialalle suuntautuvan aineita: esim. taiteiden tutkimuksen aineet, kulttuurien tutkimuksen aineet, historia-aineet ja liiketaloustiede. Esimerkki humanististen tieteiden kandidaatin (HuK) tutkinnosta (180 op) tiedekunnassa suoritettavat opinnot Tutkielmaopinnot 10 op Esimerkki siitä, miten paljon Turun yliopiston humanistisessa tiedekunnassa suoritettavaan alempaan korkeakoulututkintoon (HuK) liitettäviä opintoja voi suorittaa avoimessa yliopistossa. avoimessa Kulttuurihistorian Taidehistorian yliopistossa aineopinnot 35 op aineopinnot 35 op suoritettavissa olevat opinnot Kulttuurihistorian Taidehistorian Mediatutkimuksen Pakolliset kieli- ja Muut opinnot 10 op perusopinnot 25 op perusopinnot 25 op perusopinnot 25 op viestintäopinnot esim. osia 15 op perusopinnoista Pääaine 70 op Sivuaine 1, 60 op Sivuaine 2, 25 op 7

10 H u m a n i s t i s e t o p i n n o t Arkeologian perusopinnot 25 op Arkeologia tutkii menneisyyttä ihmisen jälkeensä jättämien materiaalisten muistojen avulla, joita jokainen päivä tuottaa lisää. Arkeologian perusopinnoissa tutustutaan arkeologiaan tieteenä, yleisiin esihistorian kehityslinjoihin sekä perehdytään erityisesti Suomen ja Itämeren piirin esi- ja varhaishistoriaan. Opinnot johdattavat lisäksi esine- ja muinaisjäännösten tutkimukseen. Arkeologia ei ole sidottu aikaan. Se voi tutkia myös historiallista aikaa. Poikkitieteellisen, menetelmiltään monipuolisen arkeologian kysymyksenasettelut voivat sivuta niin historia-, kieli-, yhteiskunta- kuin luonnontieteitäkin. Turun yliopiston arkeologia keskittyy erityisesti Suomen ja lähialueiden rautakauden ja historiallisen ajan arkeologian tutkimukseen. Opinnot soveltuvat yleissivistäväksi harrastukseksi, ammatillisen osaamisen kehittämiseen tai työn vastapainoksi kaikille kulttuurien tutkimuksesta, esinekulttuurista ja historiasta kiinnostuneille. Opinnot voi liittää osaksi yliopistotutkintoa. Opintojaksot: 1. Johdanto kulttuurien tutkimukseen 2 op 2. Johdatus arkeologiaan 5 op 3. Euroopan esihistoria 5 op 4. Suomen esihistoria 4 op 5. Suomen historiallinen aika arkeologian näkökulmasta 3 op 6. Esineet ja kiinteät muinaisjäännökset 4 op 7. Kulttuurimaiseman perusteet 2 op Opintokokonaisuudesta voi järjestää myös yksittäisiä jaksoja. Kuva YLEn Maan povesta Suomen arkeologiaa -ohjelmasarjan sivulta Arkeologian perusopinnot järjestetään lähiopetuksena. Opettajana voi toimia arkeologian oppiaineen hyväksymä opettaja. Perusopinnot sisältävät lähiopetusta 94 tuntia. Lisäksi oppilaitoksen järjestettäviksi tulee neljä kirjatenttiä. Perusopinnot 60 euroa, yksittäiset jaksot 20 euroa/opintojakso. suunnittelija FM Matti Salakka puh , matti.salakka@utu.fi 8 kurssisihteeri Elina Iso-Ilomäki puh elina.iso-ilomaki@utu.fi

11 h u m a n i s t i s e t o p i n n o t Historian perusopinnot 25 op Löydä tapahtumien taustat! Historian opinnot auttavat jäsentämään ja arvioimaan kriittisesti päivittäisten tapahtumien taustoja. Opinnot luovat yleiskatsauksen eurooppalaisten valtioiden poliittisesta, taloudellisesta ja kulttuurisesta kehityksestä esihistoriasta nykyaikaan. Perusopinnoissa pohditaan mitä historia on ja miten sitä tutkitaan. Opinnot antavat perusvalmiudet omaehtoiseen historiantutkimukseen ja pienimuotoisten historiatekstien tuottamiseen. Opinnot antavat hyvän pohjan esimerkiksi opetusalalle, kulttuuritoimen tai tiedotusvälineiden palvelukseen haluaville tai niillä jo toimiville. Perusopintojen jälkeen voi jatkaa kulttuurihistorian, Suomen historian tai yleisen historian aineopintoihin. Kulttuurihistorian aineopinnot ovat tarjolla yhteistyöoppilaitoksille verkkotuettuna, muut historiat ovat lähiopetuksena Turussa. Oppilaitos voi myös tiedustella mahdollisuutta järjestää aineopintojen opetusta opistolla. Aineopintojen ja muiden valintakriteereissä edellytettävien opintojen jälkeen opiskelijan on mahdollisuus hakea avoimen yliopiston väylän kautta Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan tutkinto-opiskelijaksi. Opintojaksot: 1. Historiantutkimuksen perusteet 5 op 2. Historian peruskurssit 15 op Kulttuurihistorian peruskurssi 5 op Suomen historian peruskurssi 5 op Yleisen historian keskeisiä kysymyksiä 5 op 3. Peruskursseja täydentävät opinnot 5 op Opintokokonaisuudesta voidaan järjestää myös yksittäisiä opintojaksoja. Historian perusopinnot järjestetään lähiopetuksena. Mikäli samassa oppilaitoksessa järjestetään myös kulttuurihistorian perusopinnot, Historiantutkimuksen perusteet -kurssi ja Kulttuurihistorian peruskurssi voidaan järjestää yhteisenä opetuksena. Opettajina toimivat Turun yliopiston historian laitoksen opettajat. Opintoihin sisältyy noin 70 tuntia luento-opetusta, 12 tuntia pienryhmäohjausta sekä kaksi kirjatenttiä. Perusopinnot 60 euroa, yksittäiset jaksot 20 euroa/opintojakso. suunnittelija FM Katriina Mäkinen puh katriina.makinen@utu.fi kurssisihteeri Sari Hurula puh sari.hurula@utu.fi

12 H u m a n i s t i s e t o p i n n o t Kotimaisen kirjallisuuden perusopinnot 25 op Kotimaisen kirjallisuuden opinnot perehdyttävät suomalaiseen kaunokirjallisuuteen. Kotimaisen kirjallisuuden tutkimuksessa ja opetuksessa kirjallisuus ymmärretään kulttuurisena tuotteena, jolla on sekä omat säännönmukaisuutensa että monipuoliset suhteet muihin kulttuurin muotoihin. Perusopintojen tavoitteena on tutustua suomalaiseen kirjallisuuden historiaan, kirjallisuudentutkimuksen keskeisiin käsitteisiin ja erilaisiin kirjallisuuden lähestymistapoihin sekä antaa valmiudet kaunokirjallisuuden analysointiin. Samalla tutustutaan kotimaisen kirjallisuuden erilaisiin osailmiöihin ja asemaan maailmankirjallisuudessa sekä kirjallisuudentutkimuksen teoreettisiin ja metodisiin perusteisiin. Opinnot soveltuvat yleissivistäväksi harrastukseksi, ammatilliseen kehittämiseen tai työn vastapainoksi kaikille kirjallisuudesta ja taiteentutkimuksesta kiinnostuneille. Opinnot voi liittää osaksi yliopistotutkintoa. Opintojaksot: 1. Kirjallisuuden tutkimuksen perusteet 10 op Johdatus kirjallisuuden tutkimukseen 2 op Proosan analyysikurssi 3 op Lyriikan analyysikurssi 3 op Johdatus kirjallisuuden tutkimussuuntauksiin 2 op 2. Suomen kirjallisuuden historia ja kaunokirjallisuus 13 op Johdatus kirjallisuuden historiaan 1 op Autonomian ajasta realismin kauteen 2 op Realismin kaudesta sotiin 4 op Sotien jälkeinen aika 4 op Nuorisokirjallisuuden historia 2 op 3. Yleinen kirjallisuuden historia 2 op Opintokokonaisuudesta voi järjestää myös yksittäisiä jaksoja. Kotimainen kirjallisuus järjestetään lähiopetuksena. Opintoihin sisältyy luento-opetusta ja harjoituskursseja. Osa opintojaksoista suoritetaan itsenäisesti. Opettajana voi toimia kotimaisen kirjallisuuden oppiaineen hyväksymä opettaja. Perusopinnot sisältävät luento-opetusta tuntia. Luento-opetuksen määrästä riippuen oppilaitoksen järjestettäväksi tulee 4 6 kirjatenttiä. Perusopinnot 60 euroa, yksittäiset jaksot 20 euroa/opintojakso, paitsi Johdatus kirjallisuuden historiaan 10 euroa/opintojakso. suunnittelija FM Matti Salakka puh , matti.salakka@utu.fi 10 kurssisihteeri Sari Hurula puh sari.hurula@utu.fi

13 h u m a n i s t i s e t o p i n n o t Kulttuurihistorian perusopinnot 25 op Löydä menneisyys meissä! Kulttuurihistorian opinnoissa länsimaiseen kulttuuriin perehdytään uusista näkökulmista. Kulttuurihistoriassa kysytään: Kuinka antiikin ihminen suhtautui ympäristöönsä? Miten keskiajalla huviteltiin? Millaista oli porvariston arki? Miten media muokkaa todellisuuttamme? Kulttuurihistorioitsijaa kiinnostavat menneisyyden ihmisen ajattelemisen tavat ja historian merkitys nykyajassa. Perusopinnoissa menneisyyttä tarkastellaan eri aikakausien, näkökulmien ja historian käytön kautta. Näkökulmallisuutta hyödyntäen edetään antiikista aina digitaaliaikaan saakka. Kulttuurihistorian opinnot soveltuvat sekä yleissivistyksen että ammattitaidon kehittämiseen. Ne antavat hyvät edellytykset mm. opetusalalla, kulttuuritoimen tai tiedotusvälineiden palvelukseen hakeutuville tai niissä jo toimiville. Kulttuurihistorian perus- ja aineopinnot voi myös liittää historian aineenopettajan opintoihin. Kuva: Keijo Viljakainen Opintojaksot: 1. Kulttuurihistorian peruskurssi 5 op (pakollista opetusta) 2. Näkökulmia kulttuurihistoriaan 3 x 4 op: Antiikin perintö 4 op Kuvakulmia keskiaikaan 4 op Uuden ajan alun Eurooppa 4 op Arki ja perhe ja 1800-luvun Euroopassa 4 op Populaarikulttuuri ja oman aikamme historia 4 op Suomalaisten kulttuurihistoria 4 op 3. Kulttuurihistoria ja menneisyyden läsnäolo 3 op 4. Historiantutkimuksen perusteet 5 op (pakollista opetusta) Perusopinnoista voi järjestää myös yksittäisiä opintojaksoja. Kulttuurihistorian perusopinnoissa yhdistyvät tuutorin ohjaama opintoryhmätyöskentely ja itsenäinen opiskelu. Opintoryhmätyöskentelyn voi korvata luento-opetuksella tai verkkotyöskentelyllä. Opintokokonaisuuden voi järjestää myös näiden erilaisina yhdistelminä. Tuutorilla tulee olla korkeakoulututkinto, johon sisältyy korkein arvosana historiassa. Mikäli samassa oppilaitoksessa järjestetään myös historian perusopinnot, Historiantutkimuksen perusteet -kurssi ja Kulttuurihistorian peruskurssi voidaan järjestää yhteisenä opetuksena. Opintoihin sisältyy pakollista opintoryhmätyöskentelyä jaksoissa 1 ja 4, yhteensä 20 tuntia. Jaksoon 2 voi liittää ryhmäkoosta riippuen noin 24 tuntia ryhmätapaamisia sekä jaksoon 3 noin 8 tuntia opintoryhmätyöskentelyä. Opintoihin sisältyy neljä tai viisi kirjatenttiä. Lähiopetuksena perusopinnot 60 euroa ja yksittäiset jaksot 20 euroa/opintojakso. Opintoryhmätyöskentelyssä perusopinnot 220 euroa ja yksittäiset jaksot 10 euroa/opintopiste. suunnittelija FM Katriina Mäkinen puh katriina.makinen@utu.fi kurssisihteeri Sari Hurula puh sari.hurula@utu.fi 11

14 H u m a n i s t i s e t o p i n n o t Kulttuurihistorian aineopinnot 35 op Aineopinnoissa opiskelija syventää kulttuurihistorian lähestymistapojen ja näkökulmien tuntemustaan. Aineopinnot ovat painottuneet tutkimuksellisesti. Keskeisenä pyrkimyksenä on ohjata opiskelijaa tarkastelemaan kriittisesti tutkimuksen lähtökohtia sekä hakemaan ja tulkitsemaan kulttuurihistoriallista tietoa. Tulkitsemisen tärkeitä työvälineitä ovat kirjoittaminen ja argumentoiva keskustelu, joihin valmentavat erilaiset suoritusmuodot. Opiskelijalla on mahdollisuus vaikuttaa opintojensa sisältöön oman kiinnostuksensa mukaan. Vaatimuksena opintojen aloittamiselle on kulttuurihistorian tai historian perusopintojen suorittaminen hyvin tiedoin tai ko. perusopinnoista vähintään 20 op, johon tulee sisältyä pakolliset opintojaksot. Aineopinnot kulttuurihistoriassa täydennettyinä muiden aineiden opinnoilla pätevöittävät historian aineenopettajaksi. Aineopintojen ja muiden valintakriteereissä edellytettävien opintojen jälkeen opiskelijan on mahdollisuus hakea avoimen yliopiston väylän kautta Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan tutkinto-opiskelijaksi. 12 Opintojaksot: 1. Tiedonhankinnasta kirjoittamiseen 8 op: Kulttuurihistorian kirjoittaminen 5 op Tiedonhaku ja hallinta 3 op 2. Kulttuurihistorian lähestymistapoja 11 op: Johdatus kulttuurihistorian tutkimukseen 3 op Metodologisia lähtökohtia 2 x 4 op: Historia ja antropologia 4 op Toiseuden tutkimus 4 op Populaarikulttuurin tutkimus 4 op Muistin ja narratiivisuuden tutkimus 4 op Tiedon kulttuurihistoria 4 op Sukupuolisuuden tutkimus 4 op Materiaalisen kulttuurin tutkimus 4 op 3. Kulttuurihistoriallisia tulkintoja 6 op: Ajattelu, Ilmaisu, Ruumiillisuus, Yhteisö ja Esine. 4. Proseminaari 10 op Opinnot koostuvat verkko-opiskelusta ja itsenäisestä opiskelusta, jota tuetaan oppilaitoksissa tuutorin vetämillä opintojen suunnitteluun ja tukemiseen painottuvilla ryhmätapaamisilla. Tapaamisten määrä voidaan räätälöidä ryhmän koon mukaan. Opintoihin kuuluvat tentit suoritetaan verkossa ja avoin yliopisto vastaa valvonnasta. Opetus kestää 1,5 2 lukuvuotta. Turun yliopiston avoin yliopisto vastaa verkkoopetuksen järjestämisestä ja opintosuoritusten vastaanottamisesta sekä näistä aiheutuvista kuluista. Oppilaitos sopii verkko-opiskelun tukena olevien ryhmätapaamisten tuntimäärästä ja näiltä osin tuutorin palkkauksesta. 330 euroa (laskutuserät 200 euroa ja 130 euroa). suunnittelija FM Katriina Mäkinen puh katriina.makinen@utu.fi kurssisihteeri Sari Hurula puh sari.hurula@utu.fi

15 h u m a n i s t i s e t o p i n n o t Kulttuurituotannon suunnittelun perusopinnot 25 op Kulttuurituotannon suunnittelu antaa opiskelijalla kokonaiskuvan kulttuurituotannon perusteista. Opinnoissa käsittellään kulttuurihallintoa ja -politiikkaa, taloutta ja budjetointia sekä projektinhallintaa. Kulttuurituotannon suunnittelu antaa opiskelijoille teoreettisia ja käytännöllisiä valmiuksia toimia kulttuurialan projekti-, hallinto-, suunnittelu- ja kehittämistehtävissä. Koulutusta luonnehtivat käytännönläheisyys ja monitieteisyys. Kulttuurituotannon suunnittelun tavoitteena on tarjota opiskelijoille käytännöllisiä taitoja erityisesti projektinhallinnassa ja -työskentelyssä sekä myös rahoituksen hankkimisessa, budjetoinnissa ja markkinoinnin suunnittelussa. Opinnot soveltuvat kulttuurialan hallinnossa tai yrittäjänä työskentelevälle tai alalle aikovalle. Ne ovat myös yleissivistävä harrastus kulttuurialasta kiinnostuneille. Opinnot voi liittää osaksi yliopistotutkintoa. Opintojaksot: 1. Johdatus kulttuurituotannon suunnitteluun 4 op 2. Kulttuuripolitiikka ja -hallinto 5 op 3. Kulttuuri ja talous 5 op 4. Kulttuuriyrittäjyys 3 op 5. Projektinhallinta- ja työskentelytaidot 3 op 6. Projektiseminaari 5 op Opintokokonaisuudesta voi järjestää myös yksittäisiä jaksoja. Opintokokonaisuutta järjestämään voidaan ottaa neljä oppilaitosta. Kulttuurituotannon suunnittelu järjestetään lähiopetuksena, johon sisältyy luentoja, harjoituksia ja seminaariopetusta. Opettajana voi toimia kulttuurituotannon suunnittelun oppiaineen hyväksymä opettaja. Opetustunteja perusopintoihin sisältyy 110 tuntia. Näistä luento-opetusta on 80 tuntia. Ei erillisiä kirjallisuuskuulusteluja. Perusopinnot 60 euroa, yksittäiset jaksot 20 euroa/opintojakso. suunnittelija FM Matti Salakka puh , matti.salakka@utu.fi kurssisihteeri Elina Iso-Ilomäki puh elina.iso-ilomaki@utu.fi 13

16 H u m a n i s t i s e t o p i n n o t Luovan kirjoittamisen perusopinnot 25 op Luovan kirjoittamisen opinnoissa tutustutaan kirjalliseen kulttuuriin ja sen eri tekstilajien historiaan. Opiskelija harjaantuu erilaisten tekstien kirjoittamiseen ja hän oppii lähestymään omaa kirjoittamistaan analyyttisesti sekä näkemään kirjallisen kulttuurin toimintatapaa ja historiallisia kehityslinjoja. Luovan kirjoittamisen opintojen tavoitteena on antaa laaja-alaiset kirjoittamisen perustaidot. Opinnoissa kirjoittamista tarkastellaan ja harjoitetaan niin taiteellisen, tieteellisen kuin yleisen yhteiskunnallisen viestimisenkin välineenä. Opinnoissa perehdytään erilaisiin kirjoittamisen traditioihin ja kirjallisen kulttuurin toimintatapoihin ja opiskelija oppii suhteuttamaan omaa kirjoittamistaan tähän historialliseen ja yhteiskunnalliseen taustaan. Työskentely tapahtuu pääosin käytännön kirjoitusharjoitusten ja niihin liittyvän analyysin avulla. Opinnot soveltuvat kaikille, jotka haluavat parantaa kirjoittamistaan, olipa tavoitteena sitten kaunokirjallinen teos, käsikirjoittaminen, tietokirjoittaminen tai työ- tai vapaa-ajan kirjoitustehtävät tai harrastuneisuus. Opinnot voi liittää osaksi yliopistotutkintoa. Avoimessa yliopistossa voi opiskella luovan kirjoittamisen perus- ja aineopinnot. Opintojaksot: 1. Johdatus kirjoittamiseen 5 op 2. Proosan kirjoittaminen 5 op 3. Lyriikan kirjoittaminen 5 op 4. Draaman kirjoittaminen 5 op 5. Tietokirjoittaminen 5 op Opintokokonaisuudesta voi järjestää myös yksittäisiä jaksoja. Luova kirjoittaminen järjestetään lähiopetuksena. Opintoihin sisältyy luento-opetusta ja harjoituksia. Opettajana voi toimia yleisen kirjallisuustieteen/luovan kirjoittamisen oppiaineen hyväksymä opettaja. Opintoryhmän kooksi suositellaan enintään 20 opiskelijaa. Perusopinnot sisältävät lähiopetusta 120 tuntia. Ei erillisiä kirjallisuuskuulusteluja. Perusopinnot 60 euroa, yksittäiset jaksot 20 euroa/opintojakso. suunnittelija FM Matti Salakka puh , matti.salakka@utu.fi 14 kurssisihteeri Sari Hurula puh sari.hurula@utu.fi

17 h u m a n i s t i s e t o p i n n o t Mediatutkimuksen perusopinnot 25 op Mediatutkimus perehdyttää audiovisuaalisen kulttuurin analyysiin, teoriaan ja historiaan. Mediatutkimus on oppiaine, joka pyrkii parantamaan mediaan perustuvan nykykulttuurin ymmärtämistä. Näkökulma on monipuolinen, paitsi digitaalisesta televisiosta, journalismista ja tietoverkoista ollaan mediatutkimuksessa kiinnostuneita myös siitä, kuinka yksittäinen kuluttaja kokee, käyttää ja kuluttaa mediatuotteita. Kokonaisuus syventää nykykulttuurin tuntemusta ja antaa eväitä alueen tulkintaan ja analyysiin. Pyrkimyksenä on kouluttaa kriittisiä, laajasti mediatutkimuksen kysymyksiin perehtyneitä asiantuntijoita. Opinnot soveltuvat yleissivistäväksi harrastukseksi, ammatilliseen kehittämiseen tai työn vastapainoksi kaikille mediasta, viestinnästä ja nykykulttuurista kiinnostuneille. Opinnot voi liittää osaksi yliopistotutkintoa. Perusopintojen jälkeen opiskelua voi jatkaa mediatutkimuksen aineopintoihin. Aineopintojen ja muiden valintakriteereissä edellytettävien opintojen jälkeen opiskelija voi hakea avoimen yliopiston väylän kautta tutkinto-opiskelijaksi. Opintojaksot: 1. Mediakulttuuri ja sen kehitys 7 op 2. Johdatus mediatutkimukseen 6 op 3a. Media-analyysi, analyysikurssi 1: Median tekstit 6 op 3b. Media-analyysi, analyysikurssi 2: Median tuotanto ja vastaanotto 6 op Opintokokonaisuudesta voi järjestää myös yksittäisiä jaksoja. Mediatutkimuksen perusopinnot toteutetaan lähiopetuksena. Oppilaitos voi halutessaan järjestää perusopinnot myös erilaisina yhdistelminä sisältäen lähiopetusta, opintoryhmätyöskentelyä ja verkko-opetusta. Opettajana voi toimia mediatutkimuksen oppiaineen hyväksymä opettaja, jolla on ylempi korkeakoulututkinto. Perusopinnot sisältävät luento-opetusta tuntia. Osa opintojaksoista on suoritettavissa vaihtoehtoisesti harjoituskursseina tai kirjatentteinä. Opetustuntien määrästä riippuen tulee oppilaitoksen järjestettäväksi lisäksi enintään kaksi kirjatenttiä. Perusopinnot 60 euroa, yksittäiset jaksot 20 euroa/opintojakso. suunnittelija FM Matti Salakka puh , matti.salakka@utu.fi kurssisihteeri Elina Iso-Ilomäki puh elina.iso-ilomaki@utu.fi 15

18 H u m a n i s t i s e t o p i n n o t Suomen historian perusopinnot 25 op Paikallishistoria tutuksi! Suomen historian perusopinnot antavat keskeiset perustiedot maamme historian vaiheista asutuksen alusta nykyaikaan. Lisäksi perehdytään naapurimaidemme historiaan ja Suomen vaiheisiin kansainvälisessä kehityksessä. Tapahtumahistorian ohella opiskelija perehtyy historian tutkimusmenetelmiin, sen käyttämään lähdeaineistoon ja oppii tekemään pienimuotoisia tutkielmia. Opiskelun tavoitteena on perustietojen kartuttamisen lisäksi kehittää opiskelijan oman historiankulttuurin hahmottamista ja opettaa kriittistä suhtautumista historiaan ja sen tutkimukseen. Opinnot antavat perusvalmiudet suku- ja kylähistoriantutkijoille. Suomen historian perus- ja aineopinnot voi myös liittää historian aineenopettajan opintoihin. Perusopintojen jälkeen voi jatkaa Suomen historian aineopintoihin, joita järjestetään joka toinen vuosi lähiopetuksena Turussa (seuraavan kerran vuonna 2012). Oppilaitos voi myös tiedustella mahdollisuutta järjestää aineopintojen opetusta. Aineopintojen ja muiden valintakriteereissä edellytettävien opintojen jälkeen opiskelijan on mahdollisuus hakea avoimen yliopiston väylän kautta Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan tutkinto-opiskelijaksi. 16 Opintojaksot: 1. Pien- ja paikallisyhteisöt kansakunnan vaiheissa 5 op 2. Suomen historian peruskurssi 5 op 3. Kotiseutuhistorian ja pienyhteisöjen tutkimuksen perusteet 2 op 4. Historiallisen tiedon tuottamisen perusteet 5 op 5. Suomi kansainvälisessä yhteisössä 3 op 6. Näkökulmia Suomen historiaan 6 op (2 x 3 op, eri teemoista): Alamainen valtakunnassa Ruotsin vallan aikana 3 op Teollistuvasta Suomesta tulee kansallisvaltio 3 op Suomalaisen sosiaaliturvan vaiheet 3 op Nainen ja perhe modernisoituvassa Suomessa 3 op Sodat Suomen vaiheissa 3 op Itsenäisyyden ajan poliittiset murrokset 3 op Metsä suomalaisessa talouselämässä 3 op sekä vapaasti valittava teema, johon voi sijoittaa esimerkiksi oppilaitoksen omassa tarjonnassa olevan luentokurssin. Perusopinnoista voi järjestää myös yksittäisiä opintojaksoja Suomen historian perusopinnot järjestetään lähiopetuksena. Oppilaitoksella on myös mahdollisuus hakea Suomen historian oppiaineelta korvaavuutta joihinkin kursseihin omasta luentotarjonnastaan. Tällaisia kursseja ovat esimerkiksi erilaiset paikallishistoriaan liittyvät kurssit. Opettajina toimivat Turun yliopiston Suomen historian oppiaineen kanssa sovittavat opettajat. Opintoihin sisältyy noin 60 tuntia luento-opetusta, 12 tuntia pienryhmäohjausta sekä muutamia kirjatenttejä. Perusopinnot 60 euroa, yksittäiset jaksot 20 euroa. suunnittelija FM Katriina Mäkinen Puh katriina.makinen@utu.fi kurssisihteeri Sari Hurula puh sari.hurula@utu.fi

19 h u m a n i s t i s e t o p i n n o t Taidehistorian perusopinnot 25 op Miksi taideteokset näyttävät siltä, miltä näyttävät? Mitä merkityksiä kuvat ja rakennukset ovat saaneet eri aikoina? Miten ymmärtää nykytaidetta? Mitä ja miten taidehistoriassa tutkitaan? Humanistisena tieteenä taidehistoria kertoo pohjimmiltaan ihmisestä ja antaa aineksia inhimillisen toiminnan ymmärtämiseen. Taidehistorian oppiaine tarjoaa tutkimusnäkökulmia visuaalisen kulttuurin historiaan ja nykypäivään. Taidehistorian alaan kuuluvat kuvataide, arkkitehtuuri, taideteollisuus ja taiteen instituutiot, miljöökysymykset, taidekäsityö, käyttökuvan eri lajit sekä taidekäsitykset ja -teoriat. Taidehistorian perusopinnoissa opiskellaan maailman taiteen sekä Suomen ja lähialueiden taiteen perustuntemus esihistoriasta nykypäivään. Lisäksi tutustutaan taidehistorian historiaan ja tutkimusmenetelmiin sekä kuvan rakentumisen ja analyysin peruskäsitteisiin. Opintoihin sisältyy tutustumiskäyntejä. Opinnot soveltuvat yleissivistäväksi harrastukseksi, ammatilliseen kehittämiseen tai työn vastapainoksi kaikille kuvataiteista, visuaalisesta kulttuurista ja kuvallisesta viestinnästä kiinnostuneille. Opinnot lisäävät taiteentuntemusta ja kehittävät visuaalista lukutaitoa. Lisäksi ne kehittävät mm. kirjallista ilmaisua ja vuorovaikutustaitoja. Opinnot voi liittää osaksi yliopistotutkintoa. Perusopintojen jälkeen opiskelua voi jatkaa taidehistorian aineopintoihin. Aineopintojen ja muiden valintakriteereissä edellytettävien opintojen jälkeen opiskelija voi hakea avoimen yliopiston väylän kautta tutkinto-opiskelijaksi. Maaria Wirkkala: Tiedon häivä Opintojaksot: 1. Johdatus taidehistoriaan tieteenalana I 2 op 2. Johdatus taidehistoriaan tieteenalana II 4 op 3. Maailman taiteen historia: kirjallisuus 6 op 4. Suomen ja lähialueiden taidehistoria 5 op 5. Suomen taidehistorian 1900-luku: kirjallisuus 3 op 6. Tutkimusnäkökulmia taidehistoriaan: kirjallisuus 3 op 7. Analyysiharjoitus 2 op Opintokokonaisuudesta voi järjestää myös yksittäisiä jaksoja. Taidehistorian perusopinnoissa yhdistyvät tuutorin ohjaama opintoryhmätyöskentely ja itsenäinen opiskelu. Opintoryhmätyöskentelyn voi korvata luento-opetuksella tai verkkotyöskentelyllä. Opintokokonaisuuden voi järjestää myös yhdistelemällä erilaisia opiskelumuotoja. Tuutorilla tulee olla ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyy vähintään taidehistorian aineopintojen arvosana. Opettajana voi toimia taidehistorian oppiaineen hyväksymä opettaja, jolla on ylempi korkeakoulututkinto. Opintoihin sisältyy tuutorointia yhteensä noin tuntia. Opintokäynnit voidaan osaksi sisällyttää tuntimäärään. Opintoihin sisältyy kaksi tenttiä ja tarvittaessa rästitentit. Oppilaitos lainaa maksua vastaan opetuskäyttöön laaditut diasarjat tai ilmaiset cd-romit. Katso verkko-opintojen ja luento-opetuksen tiedot opetusyhteistyön verkkosivuilta. Perusopinnot 220 euroa, yksittäiset jaksot 10 euroa/ opintopiste. suunnittelija FM Eeva Hallikainen puh eeva.hallikainen@utu.fi kurssisihteeri Elina Iso-Ilomäki puh elina.iso-ilomaki@utu.fi 17

20 H u m a n i s t i s e t o p i n n o t Taidehistorian aineopinnot 35 op Taidehistorian aineopinnoissa syvennetään perusopinnoissa hankittua taidehistorian ja metodologisten kysymysten tuntemusta. Opinnoissa perehdytään Suomen taiteen uudempaan tutkimukseen, taidehistorian teorioihin, metodeihin ja teosanalyysiin, taideinstituutioiden historiaan ja kriittiseen analyysiin sekä 1900-luvun taiteen keskeisiin teemoihin, teoksiin ja taiteilijoihin. Aineopinnot suoritetaan sivuaineopintoina, joten niihin ei sisälly proseminaaria. Taidehistorian opinnot antavat valmiuksia työskentelyyn museoissa ja muissa näyttelyinstituutioissa, kulttuurihallinnossa, rakennus- ja kaupunkisuojelussa, kriitikontyössä, kustannusalalla sekä alan opetus- ja tutkimustehtävissä. Aineopinnot on tarkoitettu taidehistorian perusopinnot (25 op) vähintään hyvin tiedoin suorittaneille. Oppimateriaali on pääosin englanninkielistä. Aineopintojen ja muiden valintakriteereissä vaadittavien opintojen jälkeen opiskelija voi hakea avoimen yliopiston väylän kautta tutkinto-opiskelijaksi. 18 Opintojaksot: 1. Suomen taide: uudempi tutkimus 5 op 2a. Teoriat ja metodit: kirjallisuus 6 op 2b. Teoriat ja metodit: harjoituskurssi 4 op 3a. Museoinstituution historia ja kritiikki 6 op 3b. Museoinstituutiot: kenttäkurssi 2 op 3c. Taiteen valokuvadokumentoinnin kurssi 2 op 4. Laaja erikoiskurssi: 1900-luvun taide 10 op Opintokokonaisuudesta voi järjestää myös yksittäisiä jaksoja. Opinnot koostuvat itsenäisestä työskentelystä, opintoryhmäkokoontumisista, opetuksesta Turussa, verkkotyöskentelystä ja opintokäynneistä. Pakollinen luento-opetus järjestetään lauantaisin intensiivikurssina. Opetus jakaantuu kahden vuoden ajalle, opiskeluoikeus on kolme vuotta. Tuutorilla tulee olla ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyy taidehistorian syventävien opintojen arvosana. Opettajana voi toimia taidehistorian oppiaineen hyväksymä opettaja, jolla on ylempi korkeakoulututkinto. Opintoryhmän kokoontumiskertojen kokonaismäärä voidaan sopia erikseen. Esimerkki: Aloitustapaamisessa 2 3 tuutoroitua tuntia, metodiharjoituskurssi yhteistyössä avoimen yliopiston itse järjestämien aineopintojen kanssa, 1900-luvun taide I ja II -verkkokurssien tuutoroituja tunteja Katso opinnoista tarkemmin opetusyhteistyön verkkosivuilta. Aineopinnot 330 euroa (laskutuserät 200 euroa ja 130 euroa), yksittäiset jaksot 10 euroa/opintopiste. suunnittelija FM Eeva Hallikainen puh eeva.hallikainen@utu.fi kurssisihteeri Elina Iso-Ilomäki puh elina.iso-ilomaki@utu.fi

Avoimen yliopiston opintotarjonta yhteistyöoppilaitoksille 2012 2013

Avoimen yliopiston opintotarjonta yhteistyöoppilaitoksille 2012 2013 Avoimen yliopiston opintotarjonta yhteistyöoppilaitoksille 2012 2013 Hyvä tuleva yhteistyökumppani! Turun yliopisto on strategiassaan vuosille 2010 2012 profiloitunut sekä monialaiseksi tutkimusyliopistoksi

Lisätiedot

Avoimen yliopiston opintotarjonta

Avoimen yliopiston opintotarjonta Kuva: Jorma Rinta-Kanto Avoimen yliopiston opintotarjonta yhteistyöoppilaitoksille 2015 2016 Hyvä yhteistyökumppani, tervetuloa tekemään yhteistyötä kanssamme! Tähän esitteeseen on koottu Turun yliopiston

Lisätiedot

Hyvä yhteistyökumppani,

Hyvä yhteistyökumppani, Avoimen yliopiston opintotarjonta yhteistyöoppilaitoksille 2014 2015 Hyvä yhteistyökumppani, tervetuloa tekemään yhteistyötä kanssamme! Tähän esitteeseen on koottu Turun yliopiston avoimen yliopiston opinnot,

Lisätiedot

Avoin yliopisto abeille. Abipäivät 11.-12.11.2015

Avoin yliopisto abeille. Abipäivät 11.-12.11.2015 Avoin yliopisto abeille Abipäivät 11.-12.11.2015 Avoin yliopisto abeille Oman opiskelualan etsiminen: Mahdollisuus tutustua yliopistoopiskeluun sekä eri koulutusaloihin ja oppiaineisiin Valmistautuminen

Lisätiedot

Kuvataiteen syventävät sivuaineopinnot 60 op, Lapin avoin yliopisto (HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa.

Kuvataiteen syventävät sivuaineopinnot 60 op, Lapin avoin yliopisto (HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. Kuvataiteen syventävät sivuaineopinnot 60 op, Lapin avoin yliopisto (HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa.) Opintotyyppi Syventäviä opintoja Koulutusala Kuvataideala

Lisätiedot

Kokkolan yliopistokeskus Chydenius. Jyväskylän yliopisto KOKKOLAN YLIOPISTOKESKUS CHYDENIUS Avoin yliopisto

Kokkolan yliopistokeskus Chydenius. Jyväskylän yliopisto KOKKOLAN YLIOPISTOKESKUS CHYDENIUS Avoin yliopisto Kokkolan yliopistokeskus Chydenius kaikille avointa opetusta iästä ja pohjakoulutuksesta riippumatta opetus vastaa yliopiston opetussuunnitelmia opiskelu on sivutoimista opiskelu on maksullista opiskelutavoissa

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston opintoinfo torstaina klo alkaen

Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston opintoinfo torstaina klo alkaen Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston opintoinfo torstaina 25.8.2011 klo 17.30 alkaen Kuopio: L 22, Snellmania Joensuu: AU100, Aurora ACP-videoneuvottelu: http://connect.joensuu.fi/avoin/ Sisältö: Yleistä

Lisätiedot

VALINNAISTEN OPINTOJEN INFO

VALINNAISTEN OPINTOJEN INFO VALINNAISTEN OPINTOJEN INFO 22.3.2018 Presentation Name / Firstname Lastname 29/03/2018 1 KLO 16.00-17.00 YLEISINFO KLO 17.00-18.00 VALINNAISTEN OPINTOJEN ESITTELYÄ ERI PISTEISSÄ Presentation Name / Firstname

Lisätiedot

Sinulle avoin yliopisto!

Sinulle avoin yliopisto! Sinulle avoin yliopisto! Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston yleinen opintoinfo klo 17.30 keskiviikkona 14.8.2013 Joensuu torstaina 15.8. Kuopio torstaina 22.8. etäyhteydessä Sisältö ja illan tavoitteet:

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2014 tai keväällä 2015 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot Ia 2014 Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Tutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto,

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON AVOIMEN YLIOPISTON OPETUKSEN JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA LUKUVUODELLE (-2020)

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON AVOIMEN YLIOPISTON OPETUKSEN JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA LUKUVUODELLE (-2020) Johtokunta hyväksyi 24.3.2017 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON AVOIMEN YLIOPISTON OPETUKSEN JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2017 2018 (-2020) 1. Opetuksen järjestämissuunnitelmaan sisältyy: Opiskelijoille myönnettävät

Lisätiedot

Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III. OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010. Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM)

Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III. OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010. Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM) Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010 Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM) Virt@ -koulutuksen opinnot johtavat taiteen maisterin tutkintoon

Lisätiedot

Opetuksen järjestämisoikeuden haku lukuvuodelle

Opetuksen järjestämisoikeuden haku lukuvuodelle Opetuksen järjestämisoikeuden haku lukuvuodelle 2019 2020 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON AVOIMEN YLIOPISTON YHTEISTYÖOPPILAITOKSILLE JYU. Since 1863. OPINTOMME SOPIVAT: OPINTOJAKSOT PERUSOPINTOTASO / yliopistojen

Lisätiedot

B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa Vuonna 2009 kiintiö oli 35, hakijoita oli 122 Maisteriksi valmistu

B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa Vuonna 2009 kiintiö oli 35, hakijoita oli 122 Maisteriksi valmistu Aineenopettajan koulutukseen hakevien infotilaisuus 10.2.2010 Opintoasiainsuunnittelija Sanna Lumikko Teologinen tiedekunta B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa

Lisätiedot

Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 1 Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Yksikössä voi suorittaa humanistisen alan tutkintoja: Humanististen tieteiden kandidaatti 180 op (alempi korkeakoulututkinto) Filosofian maisteri 120

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2015 tai keväällä 2016 aloittaville. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

Opintoihin orientointi

Opintoihin orientointi Opintoihin orientointi Tervetuloa opiskelemaan fysiikkaa Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! 2.9.2014 1 Ennen opintojen alkua Tutustu huolellisesti ja hyvin opinto-ohjelmaan. Tee HOPS eli henkilökohtainen

Lisätiedot

Kaukaa viisaaksi! yleistä Itä-Suomen yliopistosta yleistä avoimesta yliopistoopiskelusta. opintojen suunnittelusta ohjaus- ja neuvontapalvelut

Kaukaa viisaaksi! yleistä Itä-Suomen yliopistosta yleistä avoimesta yliopistoopiskelusta. opintojen suunnittelusta ohjaus- ja neuvontapalvelut Kaukaa viisaaksi! yleistä Itä-Suomen yliopistosta yleistä avoimesta yliopistoopiskelusta opintojen suunnittelusta ohjaus- ja neuvontapalvelut ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Monialainen, kansainvälinen tiedeyliopisto

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) PERUSOPINTOJEN 25 OP OPINTOPOLUT LUKUVUONNA 2015-2016 AVOIMESSA YLIOPISTOSSA VERKKO-OPETUS

KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) PERUSOPINTOJEN 25 OP OPINTOPOLUT LUKUVUONNA 2015-2016 AVOIMESSA YLIOPISTOSSA VERKKO-OPETUS KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) PERUSOPINTOJEN 25 OP OPINTOPOLUT LUKUVUONNA 2015- AVOIMESSA YLIOPISTOSSA VERKKO-OPETUS Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) perusopinnot

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta

Lisätiedot

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio 1 Tampereen yliopiston organisaatio 2 Tieteenalayksiköt (9 kpl) Biolääketieteellisen teknologian yksikkö Informaatiotieteiden yksikkö Johtamiskorkeakoulu Kasvatustieteiden yksikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden

Lisätiedot

Tieteenalaa tukevien opintokokonaisuuksien hakuohjeet ja valintaperusteet, kevät 2018

Tieteenalaa tukevien opintokokonaisuuksien hakuohjeet ja valintaperusteet, kevät 2018 Tieteenalaa tukevien opintokokonaisuuksien hakuohjeet ja valintaperusteet, kevät 2018 Sisällys 1. Yleistietoa tieteenalaa tukevista opintokokonaisuuksista... 1 2. Hakuohjeet... 1 3. Valintamenettely...

Lisätiedot

Tavoitteena tutkinto

Tavoitteena tutkinto Tavoitteena tutkinto Helsingin yliopiston Opintojen suunnittelu Opintoja suunnitellessa on hyvä pohtia mitä ja miksi haluat opiskella millaisia tavoitteita sinulla on millainen olet opiskelijana miten

Lisätiedot

Lähiopetus Monimuoto-opetus (=puhelinvälit-teisesti ja kirjeitse) Verkko-opetus EduWeb ympäristössä

Lähiopetus Monimuoto-opetus (=puhelinvälit-teisesti ja kirjeitse) Verkko-opetus EduWeb ympäristössä 1 HY/ Päivitetty 19.4.2017 Lehtori Pirkko Raudaskosken opetusura yliopistossa Opettajanurani käynnistyi yliopistossa toimiessani syyslukukausina 1992 ja 1995 Kasvatustieteen laitoksella aikuiskasvatustieteen

Lisätiedot

AVOIMEN YLIOPISTON KEVÄÄN KURSSITARJONTA

AVOIMEN YLIOPISTON KEVÄÄN KURSSITARJONTA AVOIMEN YLIOPISTON KEVÄÄN KURSSITARJONTA 010851 TYÖHYVINVOINTI 5 op Salo 5.4.-1.6., 12 oppituntia AMK D113, Ylhäistentie 2 KTM Tiina Rantanen Kurssimaksu 62 sekä avoimen yliopiston maksu 50. Erikoiskurssi.

Lisätiedot

Avoin yliopisto-opetus

Avoin yliopisto-opetus Avoin yliopisto-opetus Opinto-opas 2014 2015 Tervetuloa opiskelemaan avoimeen yliopistoon! Kädessäsi on Turun yliopiston avoimen yliopisto-opetuksen opinto-opas. Tämä opas sisältää tietoa lukuvuonna 2014

Lisätiedot

Opinto-oikeus Taidehistorian opiskeluoikeus on kaikilla läsnä olevaksi ilmoittautuneilla yliopiston opiskelijoilla.

Opinto-oikeus Taidehistorian opiskeluoikeus on kaikilla läsnä olevaksi ilmoittautuneilla yliopiston opiskelijoilla. Taidehistoria Osoite: Taidehistoria, PL 1000, 90014 Oulun yliopisto Puhelin: 029 448 3313 (opintotoimisto), 029 448 3334 (lehtori) Sähköposti: paivi.kynkaanniemi@oulu.fi (opintotoimisto), jorma.mikola@oulu.fi

Lisätiedot

Ilmoittautuminen opintoihin alkaa 16.8.

Ilmoittautuminen opintoihin alkaa 16.8. Helsingin yliopiston Avoin yliopisto - monipuolista yliopisto-opetusta Avoimessa yliopistossa voi opiskella yliopisto-opintoja noin sadassa oppiaineessa. Monesta oppiaineesta voi opiskella perusopintojen

Lisätiedot

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea 30.8.2011 Alkaneen lukuvuoden aikana suunnitellaan yliopiston perustutkintojen opetussuunnitelmat ja tutkintovaatimukset

Lisätiedot

Erilliset opintokokonaisuudet teologisissa oppiaineissa

Erilliset opintokokonaisuudet teologisissa oppiaineissa Erilliset opintokokonaisuudet teologisissa oppiaineissa Oppiainekohtainen erillinen opintokokonaisuus 25 op Oppiainekohtainen erillinen opintokokonaisuus koostuu oppiaineen perusopinnoista (12 op), oppiaineen

Lisätiedot

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Ohjeet opiskelijalle Opiskelija harjoittelee omassa opetustyössään ammatillisessa koulutuksessa. Opetusharjoittelussa keskeisenä tavoitteena

Lisätiedot

Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien sekä välillä

Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien sekä välillä Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien 2012 2015 sekä 2015 2018 välillä PERUS- JA AINEOPINNOT Perus- ja aineopintojen suurin muutos on se, että jaksot Suomen kielen ja sen tutkimuksen historia

Lisätiedot

PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA

PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA LV 2013 2014 1 Sisällysluettelo OPISKELU KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA... 3 KOULUTUSOHJELMAN

Lisätiedot

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma Viestintätieteiden kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 30.8.2018 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

HOPS ja opintojen suunnittelu

HOPS ja opintojen suunnittelu HOPS ja opintojen suunnittelu Hanna-Mari Kivinen, 8.12.2010 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Fysiikan laitos Mikä ihmeen HOPS? HOPS eli Henkilökohtainen OPintoSuunnitelma HOPS kuuluu 1.8.2005

Lisätiedot

Tutkinnot Tutkinnon osia ja tutkintotavoitteisia opiskelupolkuja

Tutkinnot Tutkinnon osia ja tutkintotavoitteisia opiskelupolkuja Tutkinnot Tutkinnon osia ja tutkintotavoitteisia opiskelupolkuja Satu Helin, TtT Avoimen yliopiston johtaja Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto Perustelut ja tausta tutkintotavoitteisten opiskelupolkujen

Lisätiedot

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma ssa opiskellaan suomea ja ruotsia aidosti kaksikielisessä ympäristössä. Ohjelmaan sisältyy kolme pääainetta: suomenkieliset opiskelevat pääaineenaan ruotsia, ruotsinkieliset joko ruotsia äidinkielenä tai

Lisätiedot

Sinustako tulevaisuuden opettaja?

Sinustako tulevaisuuden opettaja? Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa

Lisätiedot

Orientoivat opinnot 1a Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot 1a Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Tutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto, 180 op (tavoiteaika 3 vuotta)

Lisätiedot

Avoimen yliopiston opintotarjonta

Avoimen yliopiston opintotarjonta Kuva: Keijo Viljakainen Avoimen yliopiston opintotarjonta yhteistyöoppilaitoksille 2017 2018 Hyvä yhteistyökumppani, tervetuloa järjestämään Turun yliopiston opintoja kanssamme! Tähän esitteeseen on koottu

Lisätiedot

FILOSOFINEN TIEDEKUNTA Humanistinen osasto/suomen kieli ja kulttuuritieteet

FILOSOFINEN TIEDEKUNTA Humanistinen osasto/suomen kieli ja kulttuuritieteet Avoin yliopisto OPETUSTARJONTA 1 (5) ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON AVOIMEN YLIOPISTON OPETUSTARJONTA YHTEISTYÖOPPILAITOKSILLE Oppiaineet tiedekunnittain ja laitoksittain p= perusopinnot a=aineopinnot s=syventävät

Lisätiedot

Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä

Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä 8.10.2014 Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä 8.10.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Koulutusuudistuksen siirtymäaika Tampereen

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2013 tai keväällä 2014 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA

PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA LV 2013 2014 1 Sisällysluettelo OPISKELU KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA... 3 KOULUTUSOHJELMAN

Lisätiedot

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi AINEENOPETTAJANKOULUTUS historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi SOVELTUVUUSKOE - - OPINTOMENESTYS Soveltuvuuskoe Soveltuvuuskokeesta voi saada 15 pistettä; alin hyväksytty

Lisätiedot

Matematiikka. Orientoivat opinnot /

Matematiikka. Orientoivat opinnot / Matematiikka Orientoivat opinnot / 30.8.2011 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot erillisiä

Lisätiedot

Avoin yliopisto-opetus. Opinto-opas 2013. Turun yliopiston avoin yliopisto-opetus opinto-opas 2013 2014. a v o i n Y L I O P I S T O K A I K I L L E

Avoin yliopisto-opetus. Opinto-opas 2013. Turun yliopiston avoin yliopisto-opetus opinto-opas 2013 2014. a v o i n Y L I O P I S T O K A I K I L L E Avoin yliopisto-opetus Opinto-opas 2013 2014 Turun yliopiston avoin yliopisto-opetus opinto-opas 2013 2014 a v o i n Y L I O P I S T O K A I K I L L E Tervetuloa opiskelemaan avoimeen yliopistoon! Kädessäsi

Lisätiedot

v OPINTONSA ALOITTANEIDEN HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto 180 op

v OPINTONSA ALOITTANEIDEN HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto 180 op Tampereen yliopisto Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma v. 201 OPINTONSA ALOITTANEIDEN HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA Humanististen

Lisätiedot

Minna Koskinen Yanzu-seminaari 12.11.2011

Minna Koskinen Yanzu-seminaari 12.11.2011 Minna Koskinen Yanzu-seminaari 12.11.2011 } Pedagogiset näkökulmat taito opettaa, koulutuspolitiikan ymmärrys, itsevarmuuden kasvu opettajana } Palkkaan liittyvät näkökulmat Pätevä opettaja saa yleensä

Lisätiedot

VERO-OIKEUS Tax Law. Ammatillisten ja tieteellisten tavoitteiden saavuttamiseksi opinnoissa tulevat esille erityisesti seuraavat asiat:

VERO-OIKEUS Tax Law. Ammatillisten ja tieteellisten tavoitteiden saavuttamiseksi opinnoissa tulevat esille erityisesti seuraavat asiat: VERO-OIKEUS Tax Law Hallintotieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintojen tavoitteet Vero-oikeus pääaineena suoritettavan hallintotieteiden kandidaatin tutkinnon (120 ov) ja maisterin tutkinnon (160 ov)

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä

Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Yleisen kielitieteen ja Fonetiikan peruskurssit ja Suomen kielen rakenne Luokanopettajien korvaavuudet Opettajan

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2013 tai keväällä 2014 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin Tervetuloa opiskelemaan Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! 1 Ennen opiskelua Tutustu hyvin opinto-ohjelmaan verkkopalvelussa: luentojen ajat ja

Lisätiedot

tutkintoon tähtääville, ammatilliseksi lisäkoulutukseksi, harrastukseksi myös etäopintoina

tutkintoon tähtääville, ammatilliseksi lisäkoulutukseksi, harrastukseksi myös etäopintoina tutkintoon tähtääville, ammatilliseksi lisäkoulutukseksi, harrastukseksi myös etäopintoina Avoin yliopisto-opetus 2015 2016 Tervetuloa opiskelemaan avoimeen yliopistoon! Turun yliopiston avoin yliopisto

Lisätiedot

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot /

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 27.8.2013 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot

Lisätiedot

Kandidaatin tutkinnon rakenne

Kandidaatin tutkinnon rakenne Kandidaatin tutkinnon rakenne ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS 2016 2020 KANDIDAATIN TUTKINNON RAKENNE 180 op op Kieli-, viestintä ja orientoivat opinnot 20 Kvo Orientoituminen opintoihin (HOPS) ja opiskelutaitojen

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Kasvatustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta kauppatieteiden kandidaateille kevät 2014 Kasvatustieteiden maisterin tutkinto Valintaperusteet 1. Yleistä Joustava opintopolun kasvatuspsykologian

Lisätiedot

Miten tullaan opettajaksi Helsingin yliopistosta?

Miten tullaan opettajaksi Helsingin yliopistosta? Miten tullaan opettajaksi Helsingin yliopistosta? Opintoasiainkoordinaattori Tanja Steiner 13.10.2004 Teema Opettaja Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Opettajankoulutus Helsingin yliopistossa Käyttäytymistieteellinen

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelmassa tarkastellaan kriittisesti kielen, viestinnän ja median ilmiöitä useasta eri näkökulmasta.

Lisätiedot

Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op

Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op Minna Daniel 15.6.2016 1 Opinnot Joka vuosi aloittaa 85 aikuisopetukseen suuntautuvaa opiskelijaa, joista puolet tutkintoopiskelijoita

Lisätiedot

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi?

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Tiina Nyyssönen, koulutussuunnittelija OKL tiina.m.nyyssonen@jyu.fi JYU. Since 1863. 12.11.2018 1 Millainen OKL on? Luokanopettajakoulutus =>

Lisätiedot

TUTKINTORAKENNE ja TUTKINTOVAATIMUKSET AHOT ja KAIKENLAISTA MUUTA MERKILLISTÄ HARJOITTELU JA OPETUSOHJELMA. Reija Satokangas FT, yliopistonlehtori

TUTKINTORAKENNE ja TUTKINTOVAATIMUKSET AHOT ja KAIKENLAISTA MUUTA MERKILLISTÄ HARJOITTELU JA OPETUSOHJELMA. Reija Satokangas FT, yliopistonlehtori TUTKINTORAKENNE ja TUTKINTOVAATIMUKSET AHOT ja KAIKENLAISTA MUUTA MERKILLISTÄ HARJOITTELU JA OPETUSOHJELMA Reija Satokangas FT, yliopistonlehtori 1 TUTKINTOJEN KOOSTAMINEN HUK (KAAVIOT MANUAALISSA) (SUORITUSAIKA

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opintonsa 2009-2010 aloittaneet opiskelijat, opetussuunnitelma 2009-2010) 1 KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT

Lisätiedot

IL-palvelut Aalto-yliopistossa

IL-palvelut Aalto-yliopistossa IL-palvelut Aalto-yliopistossa IL 3D - ulottuvuudet esiin, IL-opetuksesta IL-palveluihin seminaari 30.11.2010 Virpi Palmgren, Otaniemen kampuskirjasto Anu Kangasaho, Töölön kampuskirjasto Eila Rämö, Arabian

Lisätiedot

Ota suunta Lahden ammattikorkeakouluun!

Ota suunta Lahden ammattikorkeakouluun! Ota suunta Lahden ammattikorkeakouluun! Lahden ammattikorkeakoulu Muotoiluinstituutti Uusi valokuva -erikoistumisopinnot Opinto-opas 2006-2007 UUSI VALOKUVA -ERIKOISTUMISOPINNOT 30 OP Erikoistumisopinnot

Lisätiedot

Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Kirsi Vallius-Leinonen

Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Kirsi Vallius-Leinonen Johdatus akateemisiin opintoihin 1 op, kaikille yhteiset luennot Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Kirsi Vallius-Leinonen 4.9.2012 Yliopisto-opiskelun

Lisätiedot

Kaikille avoimia yliopisto-opintoja

Kaikille avoimia yliopisto-opintoja Kaikille avoimia yliopisto-opintoja Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto 23.2.2016 opintoneuvoja Riina Kärkkäinen AVOIN YLIOPISTO Yliopiston opetussuunnitelmien mukaisia opintoja eli yliopistotutkintojen

Lisätiedot

Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1)

Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1) Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1) : Opiskelija kehittää monitieteellistä ja kriittistä ajattelua tutustuu tiedemaailman käytäntöihin harjaantuu lukemaan ja arvioimaan tieteellisiä tutkimuksia

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa MAOL OPS-koulutus Naantali 21.11.2015 Jukka Hatakka Opetussuunnitelman laatiminen Kaikki nuorten lukiokoulutuksen järjestäjät laativat lukion opetussuunnitelman

Lisätiedot

Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa (TaM) vaadittavat opinnot / Tutkintovaatimukset 2013-2014

Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa (TaM) vaadittavat opinnot / Tutkintovaatimukset 2013-2014 1 (5) Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Median laitos Graafisen suunnittelun koulutusohjelma (TaM) Henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS) Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa

Lisätiedot

Opetuksen tavoitteet

Opetuksen tavoitteet 5.20 Kuvataide Kuvataideopetuksen lähtökohtana on kulttuurisesti monimuotoinen todellisuus, jota tutkitaan kuvia tuottamalla ja tulkitsemalla. Opiskelijoiden kokemukset, mielikuvitus, luova ajattelu ja

Lisätiedot

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa.

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. Asetus teologisista tutkinnoista 7.4.1995/517 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Koulutusvastuu Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. 2 Tutkinnot

Lisätiedot

Infoa voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista

Infoa voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista Infoa 1.8.2015 voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista Kasvatustieteiden yksikkö 10.9.2015 Arja Tahvola PÄÄAINEPOHJAISTEN KOULUTUSTEN

Lisätiedot

AVOIN YLIOPISTO Opiskelu avoimessa yliopistossa... 4 Avoimen yliopisto-opetuksen maksut... 4 TÄYDENNYSKOULUTUS... 4

AVOIN YLIOPISTO Opiskelu avoimessa yliopistossa... 4 Avoimen yliopisto-opetuksen maksut... 4 TÄYDENNYSKOULUTUS... 4 M SIBELIUS-AKATEMIA I vararehtori 3.5.2012 Valtuutus: KS (25.1.2012) 64, 69 ja 71 ja rehtorin delegointi 5.3.2012 OPISKELU SIBELIUS-AKATEMIAN NUORISOKOULUTUKSESSA, AVOIMESSA YLIOPISTOSSA JA TÄYDENNYSKOULUTUKSESSA

Lisätiedot

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston tietojenkäsittelytieteen opintoihin 9.9.2014

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston tietojenkäsittelytieteen opintoihin 9.9.2014 Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston tietojenkäsittelytieteen opintoihin 9.9.2014 Tervetuloa opiskelemaan Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! 1 Perustietoa avoimesta yliopistosta Opetus on Helsingin

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info lv. 2015-2016 kasvatustieteen perusopintoja koordinoiva opettaja Anna-Leena Huttunen anna-leena.huttunen@jyu.fi Perusopinnot sivuaineopiskelijalle

Lisätiedot

LUKIO-OPINNOT. Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho

LUKIO-OPINNOT. Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho LUKIO-OPINNOT Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho Opinto-ohjaajat Riina Laasonen 1 D, E, F Salla Purho - 1 A, B, C MITÄ LUKIOSTA ON HYVÄ TIETÄÄ? Oppimateriaalit hankittava

Lisätiedot

Avoin a mmattikorkeakoulu ammattikorkeakoulu

Avoin a mmattikorkeakoulu ammattikorkeakoulu 3.9.2010 / sh Avoin ammattikorkeakoulu Lähellä Sinua Avoin ammattikorkeakoulu k k Sinulle, joka suunnittelet hakeutuvasi ammattikorkeakouluopintoihin haluat jouduttaa opintojasi ja suorittaa opintoja etukäteen

Lisätiedot

Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS

Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö 21.10.2013 YKYY0 Orientoivat opinnot ja HOPS 2 op 1. Orientoivat I: Tutkinto- ja opintoasiat Ma 2.9

Lisätiedot

Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa

Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa Ohjeet opiskelijalle Vaihtoehdoissa A ja B opiskelija harjoittelee joko

Lisätiedot

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi AINEENOPETTAJANKOULUTUS historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi - SOVELTUVUUSKOE - - OPINTOMENESTYS - Soveltuvuuskoe Soveltuvuuskokeesta voi saada 15 pistettä; alin

Lisätiedot

OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla.

OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla. 1 VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Avoin yliopisto

Helsingin yliopiston Avoin yliopisto Helsingin yliopiston Avoin yliopisto 5.9.2013 17.9.2013 1 Rehtori 2.9.2013: HY:ssa tehdään työtä maailman parhaaksi He eivät valmistu vain sopeutumaan yhteiskuntaan, vaan muokkaamaan ja muuttamaan sitä

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP 1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelma 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela Viestintätieteiden kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 31.8.2017 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma ssa tarkastellaan kriittisesti kielen, viestinnän ja median ilmiöitä useasta eri näkökulmasta. Ohjelma yhdistää kolmen oppiaineen opintoja, ja se

Lisätiedot

ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO

ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO kaikille englannin opiskelijoille to 21.4.2016 klo 16.00 Paikalla englannin oppiaineen pääedustaja professori Paula Kalaja, yliopistonopettaja Jaana Toomar ja amanuenssi Anna-Maria

Lisätiedot

Täydennyskoulutusohjelman esittely

Täydennyskoulutusohjelman esittely KATI 13 Johtamisen täydennyskoulutusohjelma 70 op Täydennyskoulutusohjelman esittely KATI 13 ohjelman Lahdessa klo 15.45 alkaen Koulutuspäällikkö Tuuli Ikäheimonen Ohjelman sisältö KATI 13 Johtamisen täydennyskoulutusohjelma

Lisätiedot

Kehity kasvatus- ja koulutusalan osaajana Johdanto kasvatusalan opiskeluun Itä-Suomen avoimessa yliopistossa

Kehity kasvatus- ja koulutusalan osaajana Johdanto kasvatusalan opiskeluun Itä-Suomen avoimessa yliopistossa Kehity kasvatus- ja koulutusalan osaajana Johdanto kasvatusalan opiskeluun Itä-Suomen avoimessa yliopistossa suunnittelija Sari Hakkarainen Itä-Suomen yliopisto Avoin yliopisto Itä-Suomen yliopisto Kuopion

Lisätiedot

Opintojaksot Perusopinnot 25 op Aineopinnot 35 op Opintojaksot 687600P Johdatus taidehistoriaan (5op) Laajuus Opetuskieli Ajoitus Osaamistavoitteet

Opintojaksot Perusopinnot 25 op Aineopinnot 35 op Opintojaksot 687600P Johdatus taidehistoriaan (5op) Laajuus Opetuskieli Ajoitus Osaamistavoitteet Opintojaksot Perusopinnot 25 op 687600P Johdatus taidehistoriaan 5 op 687601P Taidehistorian peruskurssi 13 op 687602P Kotimaan ekskursio 3 op 687603P Valinnaiset opinnot 4 op Aineopinnot 35 op 687604A

Lisätiedot

Kysely korkeakoulutustarpeista

Kysely korkeakoulutustarpeista Kysely korkeakoulutustarpeista Kyselyn perustiedot Kysely oli auki webropolissa: 5. 8.5 Kyselyä kampanjoitiin somessa ja verkostoissa Vastauksia 8.5.2018 / 107 kpl:tta Minkälainen pohjakoulutus sinulla

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP 1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2007-2009) KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT OPINNOT (20 op) KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot Hallintotieteellisen alan kieliopinnot 26.8.2015 Susanna Mäenpää Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille Suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten ja vieraiden kielten opinnot

Lisätiedot

AIKAISEMPIEN OPINTOJEN TUNNUSTAMINEN YLEISET HAKUOHJEET

AIKAISEMPIEN OPINTOJEN TUNNUSTAMINEN YLEISET HAKUOHJEET 1 AIKAISEMPIEN OPINTOJEN TUNNUSTAMINEN YLEISET HAKUOHJEET Opiskelija täyttää itse hakemansa opintojakson tiedot eli mitä opintojaksoa tai opintojakson osaa hän hakee tunnustettavaksi. Samoin opiskelija

Lisätiedot

Sosiaalipedagogiikan maisteriopinnot, 120 op erillisvalinta, kevät 2015

Sosiaalipedagogiikan maisteriopinnot, 120 op erillisvalinta, kevät 2015 Sosiaalipedagogiikan maisteriopinnot, 120 op erillisvalinta, kevät 2015 Sosiaalipedagogiikka on tieteenala, joka yhdistää kasvatustieteellisen ja yhteiskuntatieteellisen näkökulman. Se tarkastelee kasvun

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä. Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Suomen kieli sivuaineena Opettajan kelpoisuusehdot

Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä. Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Suomen kieli sivuaineena Opettajan kelpoisuusehdot Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Suomen kieli sivuaineena Opettajan kelpoisuusehdot Henkilökunta syyslukukaudella 2016 Professorit Harri Mantila

Lisätiedot

Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration

Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration Koulutusohjelman tuottama tutkinto Tradenomi (Ylempi AMK) on ylempi korkeakoulututkinto, joka tuottaa saman pätevyyden julkisen sektorin virkaan

Lisätiedot