ARVIOINTIKERTOMUS 2008 NOKIAN KAUPUNKI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ARVIOINTIKERTOMUS 2008 NOKIAN KAUPUNKI"

Transkriptio

1 ARVIOINTIKERTOMUS 2008 NOKIAN KAUPUNKI TARKASTUSLAUTAKUNTA

2 1. Tarkastuslautakunnan tehtävä, kokoonpano ja työskentely Nokian kaupungin tarkastuslautakunta on suorittanut sille lain ja valtuuston hyväksymän tarkastussäännön mukaan kuuluvat tehtävät ja esittää kuntalain 71 :n tarkoittamana arviointikertomuksenaan toimintavuodelta 2008 seuraavaa: Nokian kaupungin kaupunginvaltuusto valitsi pitämässään kokouksessa tarkastuslautakunnan toimikaudeksi Tarkastuslautakuntaan valittiin seuraavat henkilöt: - Jarmo Kork, puheenjohtaja (henkilökohtainen varajäsen Tauno Miettinen) - Rauli Virolainen, varapuheenjohtaja (Seija Sorsa) - Kirsti Kivipuro (Anu Järvensivu-Koski) - Markku Niskanen (Jorma Välimäki) - Eero Siukola (Eero Seppänen) - Jenni Valtakari (Marjatta Ainasoja) ja - Tuula Ylinen (Maria Nieminen). Maria Nieminen (varajäseneksi Veera Honka-Nissi) valittiin Tuula Ylisen tilalle tarkastuslautakunnan jäseneksi kaupunginvaltuuston kokouksessa Jyrki Käkönen valittiin Marjatta Ainasojan tilalle tarkastuslautakunnan varajäseneksi kaupunginvaltuuston kokouksessa Jäsen Jenni Valtakari ei ole osallistunut tarkastuslautakunnan arviointitoimintaan kalenterivuoden 2008 aikana. Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Jarmo Kork valittiin (kv ) kaupunginhallituksen jäseneksi, minkä seurauksena hän tuli esteelliseksi toimimaan tarkastuslautakunnassa. Tämän johdosta varapuheenjohtaja Rauli Virolainen toimi tarkastuslautakunnan puheenjohtajana toimikauden loppuun. Tarkastuslautakunta on toiminut hyväksymänsä työohjelman mukaisesti. Lautakunta piti vuoden 2008 aikana 12 ja lisäksi vuoden 2009 alussa kaksi kokousta, jotka kohdistuivat tarkasteluvuoteen Tarkastuslautakunta käsitteli järjestäytymiskokouksessaan (tammikuussa 2005) mm. kaupungin tilintarkastusyhteisön valintaa. Tarkastuslautakunta esitti tilintarkastusyhteisöksi Oy Audiator Ab:tä, jonka kaupunginvaltuusto valitsi toimikauttaan vastaavien vuosien hallinnon ja talouden tarkastajaksi kokouksessaan Tarkasteluvuonna 2008 tilintarkastajina ovat toimineet JHTT Jorma Kesä (vastuullinen tilintarkastaja), JHTT Sami Salonen ja KTM Hanna Kuhanen. Tarkastuslautakunnan kokouksissa on kuultu eri palveluyksiköiden viranhaltijoita toiminnan organisoinnista, tavoitteiden asettelusta ja niiden toteutumisesta sekä sisäisen valvonnan järjestelyistä. Vuoden 2008 ja alkuvuoden 2009 kokouksissa on ollut kuultavina seuraavien toimielinten/palvelukeskusten edustajia: - kaupunginhallitus (kaupunginjohtaja) - hallintokeskus (talousjohtaja ja elinkeinopäällikkö) - kasvatus- ja opetuskeskus (koulutoimenjohtaja ja varhaiskasvatuksen päällikkö) - tekninen toimi (teknisen lautakunnan puheenjohtaja, teknisen keskuksen johtaja ja tilapalvelupäällikkö) - perusturvakeskus (perusturvajohtaja ja talouspäällikkö) 2

3 Tutustumiskäyntejä tehtiin tarkasteluvuoden aikana Toriaseman, nuorisotoimen, Lauttalan päiväkodin, Vihnuskodin ja Koskenmäen koulun tiloihin. Tilintarkastajat ovat antaneet lautakunnalle kokouksissa suullisia ja kirjallisia raportteja sekä kirjallisena vuodelta 2008 tilintarkastajan toimintakertomuksen. Lautakunnan jäsenet ovat seuranneet työnjakonsa mukaisesti lautakuntien toimintaa lukemalla järjestelmällisesti niiden pöytäkirjat. Kaupunginhallitus on antanut valtuustolle kahdesti tarkasteluvuoden 2008 aikana osavuosikatsauksen asetettujen tavoitteiden toteutumisesta. Osavuosikatsaukset ovat kohdistuneet tammi kesäkuulle ja tammi syyskuulle. Kaupunginhallitus on osavuosikatsausten käsittelyn yhteydessä mm. päättänyt, että se esittää osavuosikatsauksen edelleen tiedoksi tarkastuslautakunnalle ja kaupunginvaltuustolle. Osavuosikatsaukset on käsitelty tarkastuslautakunnan kokouksissa. Tarkastuslautakunta käsitteli ( 23) lautakunnan jäsenten esteellisyydet. Tämän seurauksena tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Jarmo Kork ei ole osallistunut teknisen lautakunnan alaisen toiminnan arviointiin ja jäsen Kirsti Kivipuro ei ole osallistunut kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisen toiminnan arviointiin arviointivuoden 2008 aikana. Tarkastuslautakunnan esittelijänä vuoden 2008 loppuun asti toimi puheenjohtaja Jarmo Kork. Vuoden 2009 alusta alkaen esittelijänä on toiminut varapuheenjohtaja Rauli Virolainen. Tarkastuslautakunnan sihteerinä ja asiain valmistelijana on toiminut avustava tilintarkastaja, JHTT Sami Salonen. 3

4 2. Edellisten vuosien arviointikertomusten johdosta tehtyjen toimenpiteiden arviointi Arviointikertomuksen käsittelyn suhteen toimintatapana Nokialla on, että palvelukeskukset antavat vuosittain vastineensa tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen havainnoista. Tarkastuslautakunta on aiempina vuosina kiinnittänyt huomiota siihen, että joidenkin palvelukeskusten vastineet ovat olleet ylimalkaisia eikä niissä ole haluttukaan ottaa kantaa tarkastuslautakunnan tekemän havainnon sisältöön. Tarkastuslautakunta vaatii, että palvelukeskukset tuovat selkeästi esiin parannus- /muutosehdotuksensa tarkastuslautakunnan havaintoihin liittyviin asioihin. Tarkastuslautakunta on kiinnittänyt huomiota useita vuosia arviointikertomuksissaan siihen, että päivähoidon maksujen määrittäminen tulisi toteuttaa keskitetysti päivähoitotoimistossa eikä päiväkodeissa. Tarkastuslautakunnan saaman tiedon mukaan kasvatus- ja opetuskeskus suhtautuu myönteisesti päivähoitomaksujen keskittämiseen, mutta sille ei ole myönnetty resurssia asian korjaamiseen. Tarkastuslautakunta pitää edelleen suositeltavana, että päivähoidon maksujen määrittäminen keskitettäisiin päivähoitotoimistoon, jotta kuntalaisten tasapuolinen ja syrjimätön kohtelu maksujen määrittämisessä toteutuisi mahdollisimman hyvin. Tarkastuslautakunta on edelleen sitä mieltä, että maksujen määrittämisen keskittämisellä varmistetaan paremmin mm. - kuntalaisten tasapuolinen kohtelu - salassa pidettävien asiakirjojen asianmukainen käsittely (asiakirjojen säilytystilat ja arkistointikäytännöt päivähoidon toimipisteissä eivät ole välttämättä yhtä helposti toteutettavissa kuin päivähoitotoimistossa) - päivähoitohenkilöstön ajankäytön suuntaaminen hallinnollisen byrokratian sijasta päivittäisen hoitotoiminnan hyväksi. Tarkastuslautakunta on kiinnittänyt useita vuosia huomiota liikunta- ja nuorisokeskuksen jatkuviin talousarvioylityksiin. Tarkastuslautakunta toteaa myönteisenä tosiseikkana, että liikunta- ja nuorisokeskus saavutti taloudellisen tavoitteensa toimintakatteella mitattuna. 4

5 3. Arvio asetettujen toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden saavuttamisesta 3.1. Toimintakertomuksessa raportoitujen taloudellisten tavoitteiden saavuttamisesta Suositusten mukaisesti laadittu tilinpäätös antaa oikeat ja riittävät tiedot kaupungin taloudellisesta asemasta ja sen kehittymisestä sekä selvitykset asetettujen toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta. Henkilöstöraportti vuodelta 2008 oli tarkastuslautakunnan käytettävissä arviointikertomusta laadittaessa. Siinä oli myönteisenä asiana todennettavissa edelleen aleneva kokoaikaisen henkilökunnan sairauslomapäivien määrä (vuonna ,16). Tarkastuslautakunta kiinnitti huolestuneena huomiota siihen, että henkilökunnan työpaikkaterveydenhuollosta vastaavan Työterveyspalvelu Viisarin kustannukset ovat nousseet merkittävästi jo vuodesta 2006 alkaen. Tämän havainnon perusteella kustannuskehitykseen tulisi kiinnittää huomiota. Kaupunginvaltuuston asettamat talouden kokonaistavoitteet saavutettiin (tehtyjen muutosten jälkeen) tilivuoden aikana. Tämä selviää seuraavasta taulukosta, jonka tiedot perustuvat Tilinpäätös asiakirjan talousarvion tuloslaskelman toteutumisvertailuun. Taulukko 1. Tietoja talousarvion tuloslaskelman toteutumisvertailusta (Nokian kaupungin tilinpäätös 2008) TILINPÄÄTÖS 2008 TA 2008 TA-muutokset TA muutosten Toteutuma Poikkeama jälkeen Toimintatuotot Toimintamenot Toimintakate Verotulot Vuosikate Tilikauden tulos Tilikauden ali-/ylijäämä Vuosikatteelle oli alkuperäisessä talousarviossa asetettu tavoitteeksi 6,3 milj. euroa. Talousarviomuutosten jälkeen vuosikatteelle asetettu tavoite putosi 1,6 milj. euroon. Vuosikate toteutui 5,6 milj. eurona eli yli 3,9 milj. euroa suurempana kuin mitä oli budjetoitu. Merkittävimpänä syynä tähän ylitykseen oli muiden toimintamenojen alittuminen lähes 2,2 milj. eurolla arvioidusta. Myös muita toimintatuottoja kirjattiin yli 1,3 milj. arvioitua enemmän. Tilikauden tulokseksi muodostui 2,9 milj. euroa ja se ylitti arvion n. 3,9 milj. eurolla. Tuloksenkäsittelyerien jälkeen tilikauden alijäämäksi muodostui 2,6 milj. euroa. Toimintamenot alittuivat arvioidusta yli 2,9 milj. euroa, mutta ovat kahdessa vuodessa kasvaneet lähes 30 miljoonaa euroa (2006: 147,6 milj. euroa, 2007: 161,0 milj. euroa). vuoteen 2007 verrattuna toimintamenot kasvoivat siis lähes 14 miljoonaa euroa (8,6 %). Toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen palvelukeskuksittain esitetään yksityiskohtaisesti tilinpäätösasiakirjassa. Näiden palvelukeskuskohtaisten tavoitteiden toteutumista arvioidaan myöhemmin kappaleessa 3.2. Tunnuslukuja esitetään tilinpäätösasiakirjassa vuodesta 2005 lähtien ja ne koskevat sekä suoritetavoitteita että tehokkuutta, laajuutta ja voimavaroja. Niissä toiminnoissa, joista tunnuslukuja on esitetty, lukija saa riittävästi tietoja toiminnan laajuudesta ja tehokkuudesta sekä niiden muutoksista. 5

6 3.2. Muiden toimintakertomuksessa raportoitujen tavoitteiden toteutuminen Yleisiä havaintoja Tarkastuslautakunta on arviointivuoden aikana kiinnittänyt keskeisesti huomiota kaupungin käytössä oleviin kiinteistöihin/tiloihin. Tarkastelu on kohdentunut sekä kaupungin omistamien että kaupungille vuokrattujen kiinteistöjen/tilojen käyttöön. Tarkastuslautakunnan näkemyksen mukaan kaupungin tilojen suhteen tulisi tehdä selkeä arviointi-/toimenpidesuunnitelma. Nykyisten tilojen osalta, oli ne sitten kaupungin omia tai kaupungille vuokrattuja, tulisi täsmällisesti selvittää: - mikä on niiden käyttötarkoitus? - kuka on kyseisen tilan käyttäjä? - kuinka paljon tilaa käytetään? - onko tilaa mahdollista hyödyntää yhteiskäytössä? Tarkastuslautakunta edellyttää, että kukin palvelukeskus selvittäisi osaltaan tilojensa nykytilanteen ja tehtyjen selvitysten perusteella ryhdyttäisiin tarvittaviin toimenpiteisiin asian suhteen. Tarkastuslautakunnalle tehdyn selvityksen perusteella kaupungin ATK-kustannukset olivat vuonna 2008 yli kolme miljoonaa euroa. Tarkastuslautakunnan näkemyksen mukaan palvelukeskusten tulisi selvittää tietojärjestelmiensä käytön laajuutta ja tarkoituksenmukaisuutta sekä vertailla kustannusten suuruutta ympäristökuntiin. Tarkastuslautakunta kiinnittää huomiota keskeisesti sisäisen tarkastuksen organisoitumiseen Nokian kaupungissa. Nykykäytäntö kaupungissa on se, että sisäisen tarkastuksen keskeinen toteuttamisvastuu on kaupungin johtoryhmällä. Johtoryhmä laatii vuosittain tarkastussuunnitelman, jossa tarkastuskohteet on vastuutettu johtoryhmän jäsenille. Kalenterivuoden aikana tekemistään tarkastuksista johtoryhmän jäsenet laativat vuosittain kirjallisen raportin. Toimintatapa on päätetty ( 322) kaupunginhallituksessa. Tarkastuslautakunnan näkemyksen mukaan Nokian kokoisessa (yli asukasta) kaupungissa tulisi harkita sisäisen tarkastuksen toteuttamista - omana, erillisenä toimintona (ei oman viran ohessa toteutettuna) - yhteistyössä jonkun muun kunnan/muiden kuntien kanssa - erillisenä ostopalveluna Sisäisen tarkastuksen toteuttaminen em. vaihtoehtoja hyväksikäyttäen ei vähentäisi palvelukeskusten esimiesten velvollisuutta ylläpitää riittävää ja toimivaa sisäistä valvontaa tulosyksikössä ja toimintaprosesseissa. Tässä yhteydessä tarkastuslautakunta haluaa korostaa sisäiseen valvontaan liittyvää terminologiaa, jota voi kuitenkin useissa tapauksissa pitää veteen piirrettynä viivana. Perinteisen ajattelutavan mukaan sisäinen valvonta on johtamisen ja riskienhallinnan apuväline, joka jakaantuu seuraavasti: - sisäinen tarkkailu, joka on ensisijaisesti esimiesten vastuualue - sisäinen tarkastus, jota toteutetaan toimivan johdon alaisuudessa ja - seuranta, joka on kunnallishallinnossa keskeisesti toimielinten ja luottamushenkilöiden suorittamaa. Tarkastuslautakunta näkee, että esimiesten vastuulle jäisi selkeästi sisäisen tarkkailun toimivuus yksiköissä. Sen perusteella varmistuttaisiin siitä, että yksikön toimintarutiineissa olisi si- 6

7 sällytettynä jatkuva varojen käytön ja toimintojen kontrollointi. Sisäinen tarkkailu kytkeytyy palvelukeskusten työrutiineihin, joilla pyritään omaisuuden turvaamiseen, virheiden ehkäisemiseen, toimintaohjeiden noudattamiseen, kirjanpidon ja muiden informaatiojärjestelmien luotettavuuden lisäämiseen sekä taloudellisuuden edistämiseen. Sitä luodaan mm. tehtävien, valtuuksien ja vastuun jakamisella sekä työ- ja menetelmäkuvauksilla. Sisäinen tarkastuksen tulisi olla aktiivista, systemaattista (vuosittaiseen suunnitelmallisuuteen perustuvaa) ja julkista tarkastustoimintaa kaupunginjohtajan alaisuudessa. Sen tehtäviin kuuluisi hallinto- ja talousprosessien tarkastaminen sekä osallistuminen riskienhallinnan, sisäisen valvonnan ja hallinnon kehittämiseen. Tehtäviensä suorittamiseksi sisäinen tarkastaja: varmistaisi osaltaan valtuuston asettamien tavoitteiden toteutumisesta, varmistaisi osaltaan kaupunginhallituksen antamien säännösten noudattamisesta, tarkastaisi organisaation ja sisäisen valvonnan toimivuutta, tukisi esimiehiä heidän suorittaessaan jatkuvaa valvontaa omissa yksiköissään, valvoisi muutoin toiminnan ja päätöksenteon säädöstenmukaisuutta, sekä valmistelisi tilinpäätökseen liitettävää selontekoa sisäisen valvonnan ja konserniohjauksen asianmukaisuudesta. Kaupunginhallituksen alainen toiminta Hallintokeskus Yleisenä havaintona hallintokeskuksesta tarkastuslautakunta kiinnittää huomiota hallintokeskuksen sekavaan ja lisäinformaatiota kaipaavaan tapaan esittää tietojaan. Hallintokeskus esittää taloutta koskevia tietoja hallintopalveluista, kehittämis- ja elinkeinopalveluista, ruokapalveluista, luottamustoimesta ja aluepelastuslaitoksesta sekä lopuksi hallintokeskuksen yhteenlasketut tuotto-, kulu ja toimintakatetiedot. Sekavuutta ns. tavallisessa lukijassa saattaa aiheuttaa se, että yhteissummiin huomioidaan ainoastaan hallintopalveluiden, kehittämis- ja elinkeinopalveluiden sekä ruokapalveluiden tiedot. Vastaavasti ns. tilinpäätösasiakirjan peruslukija saattaa jäädä kaipaamaan selittäviä tietoja luottamustoimea ja aluepelastuslaitosta koskien, koska niistä on kuitenkin aiheutunut vuoden 2008 aikana merkittäviä kulujakin. Mihin minun veroeurojani on käytetty?!? Palkkahallinnossa on otettu tarkasteluvuoden aikana käyttöön Populus-ohjelmisto. Sen toimivuudessa on ollut puutteita ja ohjelmisto mm. antaa kaupungin opetushenkilöstölle palvelussuhteen alkamisajankohdaksi sen päivämäärän, jolloin henkilön viimeisin sisäinen siirto on tehty. Tarkastuslautakunnan näkemyksen mukaan ohjelmisto tulee saattaa ajan tasalle eikä sen tulisi sisältää antaa asiakirjoihin virheellisiä tietoja. Kehittämis- ja elinkeinopalvelut Kaupungin osuus Tapsan Tahtien toteutuneista kokonaismenoista vuonna 2008 oli euroa, minkä seurauksena budjetoitu nettomeno ylittyi eurolla. Tämä kompensoitiin elinkeinopalvelujen muilla säästötoimenpiteillä. Tarkastuslautakunta korostaa, että laaditussa budjetissa on pysyttävä. Tapsan Tahdit on tärkeä tapahtuma kaupungin imagon kehittämisessä, mutta niiden järjestäminen ei välttämättä kuulu kaupungin toimialaan. Ulkopuolinen toimija voisi järjestää tilaisuudet kaupungin myöntäessä niille tukea avustuksien muodossa. 7

8 Perusturvakeskus Lähipalvelut Hammashoitopalveluissa kiireettömän hoidon jonotusaika on säilynyt hoitotakuun puitteissa (6 kk), mutta se on edellyttänyt vuokrahammaslääkäreiden käyttöä ja näin lisännyt kustannuksia. Ensiavun lääkärikäynnit ovat edelleen lisääntyneet, tosin aluevastaanotoillakin käynnit ovat lisääntyneet lähes 5 %. Tehokkuus/taloudellisuustavoitteet on varsin hyvin saavutettu paitsi hammashuollossa ja vammaispalveluissa. Lähipalveluiden toimintakate ylittyi 3,3 %. Perhepalvelut Lastensuojelun sijaishuollon tarve on huomattavasti kasvanut, jonka vuoksi sijaishuollon ostopalvelut aiheuttivat kustannusten ylittymisen n eurolla, alkuperäisestä talousarviosta jopa Toimeentulon toteumassa on n. 121 % ylitystä, johtuen muun muassa täysin tulottomien asiakkaiden määrän lisääntymisestä ja elinkustannusten noususta. Sosiaalitakuun toteutuminen toteutui lokakuun loppuun asti, mutta marraskuussa talouden alkava taantuma aiheutti asiakasmäärän lisääntymistä ja käsittelyaika ylitti aiemman 7 päivän käsittelyajan. Vanhuspalvelut Tehokkuus/taloudellisuustavoitteissa vuodeosasto 2:n hoitopäivän kustannus ylitti talousarvion 18 %. Tavoite, jossa 90 95% vanhuksista asuisi omassa kodissaan mahdollisimman pitkään, osalle heistä tarjottavien tukipalvelujen avulla, toteutui melko hyvin. Tavoitteena on ollut suorittaa vanhuspalvelujen piiriin kuulumattomille 30 %:lle yli 80- vuotiaille ennalta ehkäisevänä toimenpiteinä kotikäyntejä kotona asumisen edistämiseksi. Se toteutui vain osin, mutta tämä tärkeä toiminta on kuitenkin hyvässä alussa. Vanhuspalvelujen kotihoidon jatkon osalta on pyritty muuan muassa tehostettuun palveluasumisen mahdollistamiseen, mutta hoitopaikkoja on ollut liian vähän tarpeeseen nähden. Näin ollen ovat vuodeosastolla hoitoajat pidentyneet. Vanhuspalvelut ovat kokonaisuudessaan pystyneet alittamaan toimintakatteen kolmella prosenttiyksiköllä. Erityispalvelut Kaikkien tekonivelleikkausta odottavien potilaiden jonotusaika oli alle 6 kk. Erikoislääkäripoliklinikan, leikkausosaston ja terveyskeskuksen vuodeosasto 1:n kustannukset ylittyivät. Toimintakate ylittyi kuitenkin vain 0,5 %. Vuoden 2007 alusta tapahtunut terveys- ja sosiaalikeskuksen yhdistyminen on varsin hyvin onnistunut. Perusturvakeskuksella ei ollut merkittäviä poikkeamia myönnetyistä määrärahoista. 8

9 Vaikka voimakas väestönkasvu tasaantuukin, ihmisten ikääntyminen aiheuttaa haasteita perusturvakeskuksen tulevalle toiminnalle. Kasvatus- ja opetuskeskus Kasvatus- ja opetuskeskuksen toiminnassa on organisaation osalta siirrytty aluemalliin alkaen. Varhaiskasvatus toimii tällä hetkellä jo kolmella alueella: Pohjois-, Keski- ja Etelä-Nokialla. Sen sijaan perusopetuksen osalta organisaatio hakee vielä muotoaan ja se on tähän mennessä toiminut kahden alueen (Emäkoski ja Nokianvirta) mallin mukaan. Kummallekin alueelle on nimetty omat koordinaattorit. Perusopetuksessa budjetoi itselleen vuodelle 2008 erittäin haastavasti taloudellisuustavoitteen kustannusten toteutumiselle eli /oppilas. Toteutuma oli kuitenkin /oppilas (2007: /oppilas). Lukion osalta vastaavat luvut olivat: TA /oppilas, TOT2008 oli /oppilas (TOT2007: /oppilas). Keskukselle oli asetettu tavoitteeksi vuodelle 2008 talousarvion rakenteen kehittäminen siten, että talousarvion valmistelu ja seuranta mahdollistuisi säännöllisenä toiminnan osana. Tavoite jäi toteutumatta ja siirtynee vuodelle Yhtenäinen peruskoulu Nokialla ei ole toteutunut kuin osittaisena hallintoratkaisuna, johtuen koulujen rakennusten tilantarpeiden puutteista. Rakennukset ovat hajallaan eri puolilla kaupunkia pieninä yksiköinä. Tuleva Harjuniityn yhtenäiskoulu aloittanee tässä suhteessa uuden ajan. Henkilökunnan kehityskeskustelut ja kehittämissuunnitelmat ovat jääneet toteutumatta pääosin resurssipulasta johtuen. Lukion osalta yo-kirjoituksissa saavutettiin vuoden 2007 tavoitetaso. Työväenopiston osalta opetustunnin bruttomeno ( /opetustunti) nousi merkittävästi ollen 76,40 (2007: 65,44 ). Perusopetuksessa työn alla oleva erityisopetuksen kehittämis- ja uudistustyö on varsin haasteellinen tehtävä tuleville vuosille. Ilahduttavaa on, että kaupungin ja seurakunnan välinen yhteistyö kerhotoiminnan osalta on tiivistynyt. Päiväkodissa päivähoidon hoitopäivän hinta on ollut 57,39 (2007: 57,97 ). Tulevaisuuden haasteet keskus kohtaa merkittävässä resurssipulassa. Kasvatus- ja opetuslautakunnan alainen toiminta pysyi talousarviossa eikä ylityksiä syntynyt. Toteutuma budjettiin nähden oli 97,9 %. Kulttuurikeskus Tarkastuslautakunta iloitsee kulttuurikeskuksen osalta yleisesti siitä, että kohtuullisen vähäisillä resursseilla on saatu paljon aikaan erilaisina tapahtumina ja näyttelyinä. Avustukset muodostavat kulttuurikeskuksen toiminnassa vain pienen menoerän, mutta silti avustusten jakoperiaatteet olisi suositeltavaa tuoda kaikkien tietoon. Tarkastuslautakunnan tiedossa ei ole, että avustusten jakoperiaatteita olisi määritelty. Tarkasteluvuoden aikana kulttuurikeskuksen tehtäväksi tuli museotoimi, johon ei ollut talousarviossa varauduttu. Museotoimella ei ole kaupungilla yhtään virkaa. Tarkastuslautakunnan näkemyksen mukaan museotoimelle tulee osoittaa varoja, mikäli kaupunki aikoo pitää museotoimen alle kuuluvan omaisuutensa kunnossa. 9

10 Kulttuuritoimi on pitkään esittänyt sähköisen kuva-arkiston tarvetta. Sen saaminen kulttuuritoimen käyttöön mahdollistaisi nyt epämääräisessä järjestyksessä olevan aineiston järkevän tallentamisen ja käytön. Tekninen keskus Teknisen keskuksen toiminnan osalta tarkastuslautakunta ihmettelee leasing-autojen käytön vuosittaista lisääntymistä. Tarkastuslautakunnan arviointikäyntien yhteydessä on saatu Kuntaliiton laskelmia siitä, että oman auton käyttö tulee pitkässä juoksussa useita kymmeniä prosentteja halvemmaksi kuin leasing-auton käyttö. Tästä huolimatta liisaaminen on Nokialla yleistynyt. Tarkastuslautakunta ihmettelee, että mihin näin voimakas leasing-autojen käyttö perustuu? Tarkastuslautakunnan saaman tiedon mukaan suurena puutteena on havaittavissa valmiiksi myyntikuntoon rakennettujen teollisuustonttien puute Nokialla. Tämä puute on ajankohtainen nyt ja lähitulevaisuudessa, mikäli asialle ei tehdä mitään. 10

11 3.3. Strategian toimeenpano ja toteutuminen Kaupungin strategisten tavoitteiden toteutuminen Kaupunginvaltuusto päätti hyväksyä pidetyssä kokouksessa Strategia Nokia asiakirjan. Vuoden 2008 talousarvioasiakirjan mukaan strategian tarkastelunäkökulmat olivat: - talous - prosessit ja rakenteet - palveluiden asiakasvaikuttavuus sekä - henkilöstö ja osaaminen Jokaiselle tarkastelunäkökulmalle määriteltiin menestystekijät, joissa tulisi onnistua, jos kaupunki aikoisi kehittyä strategian mukaisesti. Seurantajärjestelmänä käytetään nk. tasapainoisen onnistumisen (balance scorecard) menetelmää, jolla varmistetaan tarkastelunäkökulmien monipuolisuus. Tarkastelunäkökulmien menestystekijät olivat vuotta 2007 koskien seuraavat: Talous 1. Palveluiden tuottaminen kustannustehokkaasti 2. Yritysten toimintaedellytykset Prosessit ja rakenteet 3. Kaupungin oman palvelurakenteen uudistaminen 4. Prosessien suorituskyky Palveluiden asiakasvaikuttavuus 5. Toimivat lähipalvelut 6. Asukkaiden elinympäristö Henkilöstö ja osaaminen 7. Uudistuminen ja työkyky 8. Osaamisvaateisiin vastaaminen Menestystekijöitä on asetettu siis yhteensä kahdeksan kappaletta ja kullekin niille määriteltiin johtamisen kohteet, jotka toimivat menestystekijän saavuttamisen mittareina. Näiden mittareiden kuvaamalle toiminnalle määriteltiin tavoitetasot talousarviovuodelle sekä vastuuhenkilöt, jotka huolehtivat vuositavoitteen toteutumisesta. Menestystekijät ja niiden mittarit sekä tavoitetasot olivat valtuustoon nähden sitovia. Niiden toteutumisesta on tehty selkoa vuoden 2008 tilinpäätöksessä. Menestystekijät olivat samat vuonna 2008 kuin edellisenä vuonna. Sen sijaan johtamisen kohteet ovat pääsääntöisesti muuttuneet edellisestä vuodesta. 11

12 4. Muut toiminnan ja talouden arvioinnit 4.1. Kokonaistalouden arviointi Kokonaistalouden arviointi on perustunut kuntatalouden keskeisten taloudellisuusmittareiden analyysiin ja vertailuun Tampereen ympäristökuntiin. Arviointikertomuksessa tuodaan esiin joitakin keskeisiä tuloslaskelman, taseen ja rahoituslaskelman tunnuslukuja. Tunnuslukujen tulkinnassa on käytetty lähteenä julkaisua Kunnan ja kuntayhtymän tilinpäätösmalli, Suomen Kuntaliitto 2001 TULOSLASKELMAN TUNNUSLUKUJA: Kaavio 1. Vuosikate/poistot, % ja vuosikate /asukas. Tunnusluvut Tampereen ympäristökunnista vuosilta Tuloslaskelman tunnusluvut 600,0 550, ,0 450,0 400,0 350,0 300,0 250, , Vuosikate/Poistot, % Vuosikate, /asukas 200, ,0 100,0 97,6 102,3 123, ,5 65,6 96,1 145,6 121,3 145,4 50,0 0, Kangasala Lempäälä Nokia Pirkkala Ylöjärvi Vuosikate prosenttia poistoista = 100 * vuosikate/poistot Vuosikate osoittaa tulorahoituksen, joka jää käytettäväksi investointeihin, sijoituksiin ja lainan lyhennyksiin. Perusoletus on, että mikäli vuosikate on siitä vähennettävien käyttöomaisuuden poistojen suuruinen, kunnan tulorahoitus on riittävä. Kunnan tulorahoituksen oletetaan olevan riittävä, mikäli tunnusluvun arvo on 100 %. Oletusta voidaan kuitenkin pitää pätevänä vain, mikäli poistot vastaavat kunnan keskimääräistä vuotuista investointitasoa. Investoinneilla tarkoitetaan tällöin poistonalaisten investointien omahankintamenoa, joka saadaan vähentämällä hankintamenosta valtionosuudet, liittymismaksut ja muut rahoitusosuudet. Mikäli vuosikate on alijäämäinen, on kunnan tulorahoitus heikko. 12

13 Nokian kaupungin vuosikate heikkeni vuoteen 2007 verrattuna merkittävästi. Vuonna 2007 vuosikate oli 8,2 milj. euroa, kun se vuoden 2008 tilinpäätöksessä oli pudonnut 5,6 milj. euroon. Käyttöomaisuuspoistot pysyivät vuoden 2007 tasolla eli ne olivat 8,5 milj. euroa. Tämän seurauksena tunnusluku heikentyi Nokialla 96,1 %:stä 65,6 %:een. Nokian tunnusluku on selkeästi heikoin Tampereen ympäristökunnista. Pirkkalalla on tällä tunnusluvulla mitattuna paras tilanne, tunnusluvun arvo on 226,0 %. Vuosikate euroa/asukas Vuosikate asukasta kohden on yleisesti käytetty tunnusluku tulorahoituksen riittävyyden arvioinnissa. Kuntakohtainen tavoitearvo tunnusluvulle saadaan jakamalla edellä mainittu keskimääräinen vuotuinen investointitaso asukasmäärällä. Keskimääräistä, kaikkia kuntia koskevaa tavoitearvoa ei voida asettaa. Kunnan koko, taajama-aste, tekniset verkostot ja toimintojen organisointi ovat tekijöitä, jotka vaikuttavat vuosikatetavoitteen määrittämiseen kunnassa. Asukaskohtainen vuosikate oli Nokialla 180 /asukas. Tunnusluku on jatkanut heikentymisen linjalla (2007: 268 /asukas ja 2006: 287 /asukas). Muissa Tampereen ympäristökunnista tunnusluku parani vuoteen 2007 verrattuna, parhaat tunnusluvut olivat Pirkkalassa (2008: 546) ja Ylöjärvellä (2008: 358). Kaavio 2. Tilikauden tulos, milj.. Tunnusluvut Tampereen ympäristökunnista vuosilta Tilikauden tulos, milj. 10,0 8,0 8,5 6,0 4,0 2,7 Tilikauden tulos, milj. 2,0 1,1 1,5 1,7 0,0-2,0-0,1 0,1-1,1-2,9-0, Kangasala Lempäälä Nokia Pirkkala Ylöjärvi -4,0 Tilikauden tulos oli 2,93 miljoonaa euroa. Tuloksenkäsittelyerien jälkeen tilikauden alijäämäksi muodostui 2,63 miljoonaa euroa. Vuonna 2007 ylijäämää kertyi 0,24 miljoonaa euroa ja vuoden 2006 ylijäämä oli 0,73 miljoonaa euroa. 13

14 RAHOITUSLASKELMAN TUNNUSLUKUJA: Kaavio 3. Investointien tulorahoitus, % ja kassan riittävyys, pv. Tunnusluvut Tampereen ympäristökunnista vuosilta Rahoituslaskelman tunnusluvut 80,0 70,0 64,9 70,7 60,0 50,0 49,3 45,9 49,8 40,0 30, , ,1 26, , , Investointien tulorahoitus, % Kassan riittävyys, pv 20,0 10, , Kangasala Lempäälä Nokia Pirkkala Ylöjärvi Investointien tulorahoitus, % = 100 * vuosikate / investointien omahankintameno Investointien tulorahoitus -tunnusluku kertoo kuinka paljon investointien omahankintamenosta on rahoitettu tulorahoituksella. Tunnusluku vähennettynä sadasta osoittaa prosenttiosuuden, mikä on jäänyt rahoitettavaksi pääomarahoituksella eli käyttöomaisuuden myynnillä, lainalla tai kassavarojen määrää vähentämällä. Investointien omahankintamenolla tarkoitetaan rahoituslaskelman käyttöomaisuusinvestointeja, joista on vähennetty rahoituslaskelmaan merkityt rahoitusosuudet. Investointien tulorahoitus, % -tunnusluku oli vuonna 2007 Tampereen ympäristökunnista paras Pirkkalassa (2008: 70,7 %; Lempäälä 2008: 64,9 %). Nokialla tunnusluku jatkoi heikkenemistään ja oli vuonna ,4 % (2007: 40,3 %). Kassan riittävyys (pv) = 365 pv * kassavarat / kassasta maksut tilikaudella Kunnan maksuvalmiutta kuvataan kassan riittävyytenä päivissä. Tunnusluku ilmaisee, että monenko päivän kassasta maksut voidaan kattaa kunnan kassavaroilla. Tässä yhteydessä toteutetun esitystavan informaatioarvoon tulee suhtautua varauksella, koska tunnusluku ilmaisee yhden yksittäisen hetken (31.12.) tilanteen. Informaatioarvoa voitaisiin parantaa esim. esittämällä tunnuslukua kuukausittaisena lukusarjana. 14

15 Kaavio 4. Lainanhoitokate. Tunnusluvut Tampereen ympäristökunnista vuosilta Rahoituslaskelman tunnusluvut 2,5 2,0 2,0 1,5 1,5 1,5 1,6 1,5 1,6 1,6 1,2 Lainanhoitokate 1,0 1,0 1,0 0,5 0, Kangasala Lempäälä Nokia Pirkkala Ylöjärvi Lainanhoitokate = (vuosikate + korkokulut) / (korkokulut + lainanlyhennykset) Lainanhoitokate kertoo kunnan tulorahoituksen riittävyyden vieraan pääoman korkojen ja lyhennysten maksuun. Tulorahoitus riittää lainojen hoitoon, jos tunnusluvun arvo on 1 tai suurempi. Kun tunnusluvun arvo on alle 1, joudutaan vieraan pääoman hoitoon ottamaan lisälainaa, realisoimaan kunnan omaisuutta tai vähentämään kassavaroja. Nokian tunnusluku oli vuonna 2007 paras (2007: 2,0) Tampereen ympäristökunnista, mutta vuonna 2008 se on ympäristökuntien heikoin (2008: 1,2). Ylöjärvellä ja Lempäälässä tunnusluku oli vuonna ,6. 15

16 TASEEN TUNNUSLUKUJA: Kaavio 5. Omavaraisuusaste, %, suhteellinen velkaantuneisuus, % ja lainakanta , milj.. Tunnusluvut Tampereen ympäristökunnista vuosilta Taseen tunnusluvut 80,0 70,0 60,0 58,3 64,5 64,9 62,5 60,6 67,1 58,0 63,0 55,8 55,156,5 59,6 50,0 52,0 49,0 51,3 44,7 40,0 40,7 34,5 34,7 36,8 37,2 42,441,8 33,6 35,7 34,7 Omavaraisuusaste, % Suhteellinen velkaantuneisuus-% Lainakanta , milj. 30,0 28,2 25,0 24,3 22,0 20,0 10,0 0, Kangasala Lempäälä Nokia Pirkkala Ylöjärvi Omavaraisuusaste, % = 100 * (oma pääoma + poistoero ja vapaaehtoiset varaukset) / (koko pääoma saadut ennakot) Omavaraisuusaste mittaa kuntien vakavaraisuusastetta, alijäämän sietokykyä ja kykyä selviytyä sitoumuksista pitkällä aikavälillä. Omavaraisuuden hyvänä tavoitetasona voidaan pitää kuntatalouden keskimääräistä 70 %:n omavaraisuutta. 50 %:n tai sitä pienempi omavaraisuusaste merkitsee kuntataloudessa merkittävää velkarasitetta. Omavaraisuusaste jatkaa pääsääntöisesti putoamistaan kaikissa Tampereen ympäristökunnissa, poikkeuksena kuitenkin Pirkkalan kunta, jossa tunnusluku on parantunut 49,0 %:sta 52,0 %:iin. Nokian kaupungin omavaraisuusaste oli vuoden 2008 tilinpäätöksen tietojen perusteella 60,6 (2007: 67,1; 2006: 71,0; 2005: 75,1 ja 2004: 81,1). Suhteellinen velkaantuneisuus, % = 100 * (vieras pääoma saadut ennakot) / käyttötulot Tunnusluku kertoo kuinka paljon kunnan käyttötuloista tarvittaisiin vieraan pääoman takaisinmaksuun. Käyttötulot muodostuvat tilikauden toimintatuotoista, verotuloista ja käyttötalouden valtionosuuksista. Mitä pienempi velkaantuneisuuden tunnusluvun arvo on, sitä paremmat mahdollisuudet kunnalla on selviytyä velan takaisinmaksusta tulorahoituksella. Suhteellinen velkaantuneisuus on koko kuntasektorilla keskimäärin noin 30 %. 16

17 Nokialla suhteellisen velkaantuneisuuden määrä kasvoi vuonna 2008 yli 40 %:n (2008: 42,4; 2007: 33,6; 2006: 29,4 %). Lainakanta = Vieras pääoma (saadut ennakot + ostovelat + siirtovelat + muut velat) Kunnan lainakannalla tarkoitetaan korollista vierasta pääomaa. Kaikissa Tampereen ympäristökunnissa on lainakannan määrä lisääntynyt vuoteen 2007 verrattuna. Nokialla korollisen vieraan pääoman määrä on lisääntynyt edellisestä vuodesta lähes 14 miljoonan euron verran ja oli vuoden 2008 tilinpäätöksessä 41,8 miljoonaa euroa. Kaavio 6. Lainat, /asukas. Tunnusluvut Tampereen ympäristökunnista vuosilta Taseen tunnusluvut ,0 2197,0 2095,0 1692, ,0 1230,0 1140,0 1351,0 Lainat /as ,0 925, Kangasala Lempäälä Nokia Pirkkala Ylöjärvi Lainat, euroa/asukas Asukaskohtainen lainamäärä lasketaan jakamalla edellä mainittu lainakanta tilinpäätösvuoden päättymispäivän mukaisella kunnan asukasmäärällä. Myös asukaskohtainen lainamäärä kasvaa kaikissa Tampereen ympäristökunnissa. Nokialla lainamäärän kasvu oli n. 426 euroa asukasta kohden. Asukaskohtainen lainamäärä on kasvanut vuodessa yli 46 prosenttia (lainakannan määrä oli vuoden 2007 tilinpäätöksessä n. 925 /asukas ja vuoden 2008 tilinpäätöksessä /asukas)!!! Pirkkalassa (2 211 euroa/asukas) ja Ylöjärvellä (2 095 euroa/asukas) lainaa on yli euroa asukasta kohden. 17

18

Arviointikertomus 2007

Arviointikertomus 2007 Arviointikertomus 2007 Nokian kaupunki Tarkastuslautakunta 9.6.2008 1. Tarkastuslautakunnan tehtävä, kokoonpano ja työskentely Nokian kaupungin tarkastuslautakunta on suorittanut sille lain ja valtuuston

Lisätiedot

Arviointikertomus 2006. Nokian kaupunki

Arviointikertomus 2006. Nokian kaupunki Arviointikertomus 2006 Nokian kaupunki Tarkastuslautakunta 15.5.2007 1. Tarkastuslautakunnan tehtävä, kokoonpano ja työskentely Nokian kaupungin tarkastuslautakunta on suorittanut sille lain ja valtuuston

Lisätiedot

Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Timo Kenakkala

Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Timo Kenakkala Tilinpäätös 014 31.3.015 Timo Kenakkala Eräitä merkittäviä hankkeita ja päätöksiä 014 Kestävä elämäntapa -ohjelman hyväksyminen Henkilöstöohjelman 014 00 hyväksyminen Palvelu- ja hankintaohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

Pohjois- Savon kun/en /linpäätökset v Lähde: Kysely Pohjois- Savon kunnilta, huh9kuu 2017

Pohjois- Savon kun/en /linpäätökset v Lähde: Kysely Pohjois- Savon kunnilta, huh9kuu 2017 Pohjois- Savon kun/en /linpäätökset v. 2016 Lähde: Kysely Pohjois- Savon kunnilta, huh9kuu 2017 Maakunnan - toimintatuotot 376,3 milj., kasvoivat 1,1 % edellisvuodesta - verotulot 883,5 milj. euroa, vähenivät

Lisätiedot

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talous ja strategiaryhmä 7.1.2009 I 1 Talouden seuranta ja raportointi 7.1.2009 I 2 Tuloslaskelma Kunnassa tuloslaskelman tehtävä on osoittaa, riittääkö tuottoina

Lisätiedot

Kuntatalouden tunnusluvut Kouvola ja vertailukaupungit

Kuntatalouden tunnusluvut Kouvola ja vertailukaupungit Kuntatalouden tunnusluvut Kouvola ja vertailukaupungit 19.5.2016 Heikki Miettinen Rakenne A. A. Nykyiset kriisikuntamenettelyn tunnusluvut B. Uuden Kuntalain mukaiset tunnusluvut B. - arviointimenettelyt

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Kaupunginhallitus 78 08.03.2016 Kaupunginhallitus 97 22.03.2016 Tarkastuslautakunta 60 23.05.2016 Valtuusto 31 21.06.2016 Tilinpäätös ja vastuuvapaus vuodelta 2015 960/02.55/2016 KH 08.03.2016 78 Kuntalain

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen arvio tavoitteiden ja strategian toteutumisesta 2016

Kaupunginhallituksen arvio tavoitteiden ja strategian toteutumisesta 2016 Kaupunginhallitus 233 08.05.2017 Kaupunginhallituksen arvio tavoitteiden ja strategian toteutumisesta 2016 2763/00.01.02/2017 KHALL 08.05.2017 233 Yleistä Vuonna 2016 Uudenkaupungin yrityssektorin positiivinen

Lisätiedot

Uusi liikekeskus City-marketteineen avattiin marraskuussa Torinrannassa. Palvelualan työpaikat lisääntyivät Valkeakoskella merkittävästi.

Uusi liikekeskus City-marketteineen avattiin marraskuussa Torinrannassa. Palvelualan työpaikat lisääntyivät Valkeakoskella merkittävästi. 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 28.3.2013 Päiväys: 28.3.2013 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6803 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 25.3.2010 klo 13.00 Päiväys: 25.3.2010 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6803 pekka.jarvinen@vlk.fi

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 24 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 25 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 26 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 27 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

Juankosken kaupunki. Tilinpäätös 2016

Juankosken kaupunki. Tilinpäätös 2016 Juankosken kaupunki Tilinpäätös 2016 Väestömuutokset ja rakentaminen Juankosken virallinen väkiluku 31.12.2016 on 4727. Vähennystä edelliseen vuoteen 77. Syntyneiden enemmyys -37. Kuntien välinen nettomuutto

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2019 Vuoden 2018 tilinpäätös Plussat: Hyvät palvelut säilyivät Talousarviossa pysyttiin, hyvää työtä toimialoilla Menojen kasvu alle

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH Tilinpäätös 2009 Yleinen kehitys Kouvolan kaupungin ja koko Kymenlaaksossa näkyi maailmantalouden taantuma ja kasvun epävarmuus. Kouvolaisia oli vuoden 2009 lopussa tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 1..4.2019 Päiväys: 1.4.2019 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6167 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 Kaupunginhallitus 101 28.03.2019 Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 151/04.047/2019 KH 28.03.2019 101 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.

Lisätiedot

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2015 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

SIIKAISTEN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 ARVIOINTIKERTOMUS

SIIKAISTEN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 ARVIOINTIKERTOMUS SIIKAISTEN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 ARVIOINTIKERTOMUS 1. LAUTAKUNNAN TOIMINTA 1.1. Kokoonpano Kuntalain 121.1 :n mukaan kunnanvaltuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 Kaupunginvaltuusto 17.6.2019 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51

Lisätiedot

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2011 Tarkastuslautakunta

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2011 Tarkastuslautakunta NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2011 Tarkastuslautakunta 2009 2012 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Maanantai 14.2.2011 klo 13.00 14.37 Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23, 2. kerros OSALLISTUJAT Kalevi

Lisätiedot

Torstai klo

Torstai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2011 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA Torstai 19.05.2011 klo 15.00 18.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016 Kunnan tilikauden tuloksen muodostuminen Vuoden 2016 talousarvion kehyksenä ollut 2015 talousarvio ja oletukset heikosta talouskehityksestä. Tilikauden aikana näkymä taloudesta

Lisätiedot

Nurmes pääsi vuonna 2018 hyvään tulokseen kaupungin vahvalla toiminnalla

Nurmes pääsi vuonna 2018 hyvään tulokseen kaupungin vahvalla toiminnalla Nurmes pääsi vuonna 2018 hyvään tulokseen kaupungin vahvalla toiminnalla Nurmeksen kaupungille vuosi 2018 vahvan perustoiminnan ansiosta hieman odotuksia parempi. Nurmeksen kaupungin tilinpäätös oli talousarviota

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta Liite 11a

KUUMA-johtokunta Liite 11a KUUMA-johtokunta 8.3.2015 11 Liite 11a TASEKIRJA 31.12.2016 1 KUUMA -liikelaitos TASE 1.1. - 31.12.2016 1.1. - 31.12.2015 VASTAAVAA VAIHTUVAT VASTAAVAT 472 254,43 205 625,88 Saamiset 472 254,43 205 625,88

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta Liite 12a

KUUMA-johtokunta Liite 12a KUUMA-johtokunta 14.2.2018 12 Liite 12a TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 1 KUUMA -liikelaitos TASE 1.1. - 31.12.2017 1.1. - 31.12.2016 VASTAAVAA VAIHTUVAT VASTAAVAT 123 903,54 472 254,43 Saamiset 123 903,54 472

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa. Kaupunginhallitus 53 12.02.2018 Tarkastuslautakunta 11 09.03.2018 Kaupungin talouden toteutuminen 2017, kaupunki ja liikelaitokset 122/02.02.02/2018 KHALL 12.02.2018 53 Talous vuonna 2017 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Asukasmäärä 31.12. 67 806 67 497 Verotuloprosentti 19,50 % 19,50 % Toimintakate -327,7 M -327,1 M Toimintakatteen kasvu 0,18 % 4,8 % Verotulot 254,3 M 237,4 M Verotulojen

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta / LIITE 5a

KUUMA-johtokunta / LIITE 5a KUUMA-johtokunta 13.3.2019 5 / LIITE 5a TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 1 KUUMA -liikelaitos TASE 1.1. - 31.12.2018 1.1. - 31.12.2017 VASTAAVAA VAIHTUVAT VASTAAVAT 171 410,01 123 903,54 Saamiset 171 410,01 123

Lisätiedot

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 )

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 ) Kaupunginhallitus 100 27.03.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 77/04.047/2017 KH 27.03.2017 100 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA

ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA ARVIOINTIKERTOMUS 2015 ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA Tarkastuslautakunnan keskeisimpänä tehtävänä on arvioida valtuuston asettamien tavoitteiden toteutumista ja kuntalaisten tarvitsemien palveluiden

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset SJK/387/02.02.00/2015 Kh 13.3.2017, 99 Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset Kuntalain 110 :ssä todetaan, että kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1 AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, 3. kerros KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2017

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2017 1 (5) ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2017 Ypäjän kunnanvaltuustolle Sisällysluettelo 1. Tarkastuslautakunnan tehtävä, kokoonpano ja työskentely. 2 2. Edellisten vuosien arviointikertomusten johdosta tehtyjen

Lisätiedot

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 109 31.3.2014 Asianro 337/02.02.01/2014 52 Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015 1. Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakuntaan kuuluvat puheenjohtajana

Lisätiedot

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 8. huhtikuuta 2014 Vuonna 2013 kaupungin talous vahvistui lähinnä kertaluonteisten verotilitysmuutosten vuoksi Vuosi 2013 on 0,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Pakollisen

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

2016 ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA

2016 ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA ARVIOINTIKERTOMUS 2016 ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA Tarkastuslautakunnan keskeisimpänä tehtävänä on arvioida valtuuston asettamien tavoitteiden toteutumista ja kuntalaisten tarvitsemien palveluiden

Lisätiedot

SOMERON KAUPUNKI Arviointikertomus 1 Tarkastuslautakunta TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2013

SOMERON KAUPUNKI Arviointikertomus 1 Tarkastuslautakunta TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2013 SOMERON KAUPUNKI Arviointikertomus 1 Someron kaupunginvaltuustolle TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2013 1. 1.1. Tarkastuslautakunnan tehtävät Kuntalain 71 :n mukaan tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

Rauman kaupungin 2017 tilinpäätöksen ennakkotieto

Rauman kaupungin 2017 tilinpäätöksen ennakkotieto Rauman kaupungin 2017 tilinpäätöksen ennakkotieto 19.2.2018 Tilinpäätös 2017 pähkinänkuoressa Rauman kaupungin tuloksen ennakkotieto (toimialat, taseyksiköt, liikelaitokset) Tilikauden ylijäämä 12,5 milj.

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 130 25.3.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 93 Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Päätöshistoria

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2016 Tarkastuslautakunta

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2016 Tarkastuslautakunta NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2016 Tarkastuslautakunta 2013 2016 KOKOUSTIEDOT Kokousaika Maanantai 30.5.2016 klo 12.00 15.02 Kokouspaikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23 OSALLISTUJAT Esa

Lisätiedot

Lohjan kaupungin tilinpäätös 2015

Lohjan kaupungin tilinpäätös 2015 Kaupunginhallitus 138 04.04.2016 Kaupunginvaltuusto 56 08.06.2016 Lohjan kaupungin tilinpäätös 2015 29/02.06.01/2016 KH 04.04.2016 138 Kuntalain 113 :n mukaan tilikaudelta on laadittava tilinpäätös, joka

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006

Lisätiedot

RAHOITUSOSA 2012 2015

RAHOITUSOSA 2012 2015 271 RAHOITUSOSA 2012 2015 272 273 RAHOITUSOSA Rahoituslaskelma koostuu kaupungin ja liikelaitosten varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan rahavirtojen muutoksista. Rahoituslaskelma

Lisätiedot

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 6/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

TIEDOTE VUODEN 2013 TILINPÄÄTÖS. 1 Yleistä. Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 31.3.2014

TIEDOTE VUODEN 2013 TILINPÄÄTÖS. 1 Yleistä. Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 31.3.2014 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 2 3761 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 31.3.214 Päiväys: 31.3.214 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 4 335 683 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginhallitus

Tilinpäätös Kaupunginhallitus Tilinpäätös 2015 Kaupunginhallitus 29.3.2016 Tuloslaskelma, toimintakate ULKOINEN *) Oikaistu TA/KS TP 2015 TOT/TA Tot % 1 000 TP 2014 2015 Ero 2015 Toimintatuotot: Myyntituotot 8 273 8 141 8 550 409 105

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2012 Tarkastuslautakunta OSALLISTUJAT Kalevi Heinonen puheenjohtaja. Markku Niskanen Mika Peltokorpi

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2012 Tarkastuslautakunta OSALLISTUJAT Kalevi Heinonen puheenjohtaja. Markku Niskanen Mika Peltokorpi NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2012 Tarkastuslautakunta 2009 2012 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Maanantai 24.9.2012 klo 13.00 14.59 Nokian paloasema, Öljytie 3, 37150 Nokia OSALLISTUJAT Kalevi Heinonen puheenjohtaja

Lisätiedot

Talousarvio 2019 Valmistelu ja aikataulut. Konsernijaosto

Talousarvio 2019 Valmistelu ja aikataulut. Konsernijaosto Talousarvio 2019 Valmistelu ja aikataulut Konsernijaosto 23.4.2018 Talousarvion 2019 lähetekeskustelu Lähtökohtana uuden kuntastrategian päämäärät 1. Sujuva 2. Hyvinvoiva 3. Vireä Keskeisiä Tuusulan talouden

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla. Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Arviointikertomus

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ

KAJAANIN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ KAJAANIN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 20.1.2009 Muutos 5 :ään, kv 12.12.2012 85 VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kaupungin hallinnon ja talouden valvonta

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2011 Tarkastuslautakunta

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2011 Tarkastuslautakunta NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2011 Tarkastuslautakunta 2009 2012 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 20.5.2011 klo 9.00 10.00 Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23, 2. kerros OSALLISTUJAT Kalevi

Lisätiedot

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Kunnanhallitus 98 13.04.2015 Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Khall 13.04.2015 98 Kuntalain (365/1995) 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja

Lisätiedot

Arviointikertomus 2011

Arviointikertomus 2011 Arviointikertomus 2011 Nokian kaupunki Tarkastuslautakunta 22.5.2012 Kuva: Arviointia tämäkin? (Kulovesi, Haapaniemensalmi 9.4.2012) 1 Puheenjohtajan katsaus Tämä tarkastuslautakunnan arviointikertomus

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 3/2017 Kokousaika: 19.4.2017 klo 12.00 15.45 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Minna Yli-Kujala, varajäsen

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2013 Tarkastuslautakunta 2009 2012

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2013 Tarkastuslautakunta 2009 2012 NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2013 Tarkastuslautakunta 2009 2012 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 24.5.2013 klo 10.00 12.15 Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23, 2. kerros OSALLISTUJAT Kalevi

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2011 Tarkastuslautakunta OSALLISTUJAT Kalevi Heinonen puheenjohtaja. Markku Niskanen Mika Peltokorpi

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2011 Tarkastuslautakunta OSALLISTUJAT Kalevi Heinonen puheenjohtaja. Markku Niskanen Mika Peltokorpi NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2011 Tarkastuslautakunta 2009 2012 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Keskiviikko 11.5.2011 klo 13.30 14.30 Valtuustosali, Harjukatu 23, 2. kerros OSALLISTUJAT Kalevi Heinonen puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopio konserni TASE VASTATTAVAA

Kuopio konserni TASE VASTATTAVAA Kuopio konserni 2018 2017 TASE 1000 1000 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Peruspääoma 432 412 432 412 Yhdistysten ja säätiöiden peruspääoma 23 14 Ylikurssirahasto 93 2 Arvonkorotusrahasto 68 68 Muut omat rahastot

Lisätiedot

KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017

KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017 ESITYKSEN SISÄLTÖ Kotka-konsernin suunta on oikea s.3 Mitä kriisikuntakriteereillä tarkoitetaan? s.4 Kaupungin liikkumavara ja tasapaino s.5-6 Kaupunki tunnuslukujen näkökulmasta s.7-9 Konsernissa laaja-alaista

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2010 Tarkastuslautakunta

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2010 Tarkastuslautakunta NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2010 Tarkastuslautakunta 2009 2012 KOKOUSTIEDOT Aika Maanantai 6.9.2010 klo 13.00 14.28 Paikka Neuvotteluhuone 301, virastotalo, Harjukatu 21 OSALLISTUJAT Kalevi Heinonen puheenjohtaja

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017 Saimaan rannalla. Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017 Kaupunginhallitus 26.3.2018 Kaupunginvaltuusto 11.6.2018 Keskeiset tapahtumat vuonna 2017 Uusi luottamushenkilöorganisaatio ja palvelualueorganisaatiomalli

Lisätiedot

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

Tilinpäätösennuste 2014

Tilinpäätösennuste 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 46 Tilinpäätösennuste 2014 Asianro 117/02.02.02/2014 Raision kaupungin tilinpäätös on valmistumassa. Tilinpäätösennusteen mukaan tilikauden ylijäämäksi on muodostumassa

Lisätiedot

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille. Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Pohjois- Savon kun/en /linpäätökset Lähde: Kysely kunnilta, huh3kuu 2018

Pohjois- Savon kun/en /linpäätökset Lähde: Kysely kunnilta, huh3kuu 2018 Pohjois- Savon kun/en /linpäätökset 2017 Lähde: Kysely kunnilta, huh3kuu 2018 Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset v. 2017 - vertailua edelliseen vuoteen Lähde: Kyselyt kuntien tilinpäätöksistä 2016 ja

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone 1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2017 Tarkastuslautakunta Markku Niskanen tarkastuslautakunnan sihteeri, avustava JHTT-tarkastaja

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2017 Tarkastuslautakunta Markku Niskanen tarkastuslautakunnan sihteeri, avustava JHTT-tarkastaja NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2017 Tarkastuslautakunta 2013 2016 KOKOUSTIEDOT Kokousaika Maanantai 22.5.2017 klo 13.09 14.51 Kokouspaikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23 OSALLISTUJAT Esa

Lisätiedot

Rahoitusosa 2013 2016

Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa... 194 Rahoituslaskelma... 194 Rahoitussuunnitelma... 195 Täydentäviä tietoja... 197 Vantaa talousarvio 2013, taloussuunnitelma 2013 2016 193 Rahoitusosa Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Valvontajärjestelmä. Tarkastuslautakunta

Valvontajärjestelmä. Tarkastuslautakunta 1 Keski-Pohjanmaan liiton hallintosääntö 1.1.2011 30 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Ulkoinen valvonta järjestetään toimivasta johdosta riippumattomaksi. Ulkoisesta valvonnasta vastaavat tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Luumäen kunta Loppuraportti 2013

Luumäen kunta Loppuraportti 2013 Luumäen kunta Loppuraportti 2013 Tarkastuslautakunta 10.4.2014 BDO Audiator Oy JHTT, KHT Ulla-Maija Tuomela Hallinnon tarkastus Valtuuston ja hallituksen pöytäkirjat 2013 Tarkastuksessa on käyty läpi pöytäkirjat

Lisätiedot

Talousselvitys. Tampereen seutu

Talousselvitys. Tampereen seutu Talousselvitys Tampereen seutu Selvityksen sisältö Kuntien tilinpäätökset 2008-2012 kuntien tuloslaskelmat investoinnit, lainamäärä valikoima tunnuslukuja seudun yhteiset tuloslaskelmat Laesterän kuntatalouden

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2014

Vuoden 2014 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 98 30.3.2015 Asianro 356/02.02.01/2015 59 Vuoden 2014 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2014

Lisätiedot

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2014

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2014 1 Keski-Pohjanmaan liiton maakuntavaltuustolle Tarkastuslautakunnan ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2014 Mikä on hyvä tavoite: Hyvä tavoite toteuttaa kuntalaisen tarpeita, on realistinen mutta tarpeeksi haastava,

Lisätiedot

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v. 2009 Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta 12.4.2010 Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset v. 2009 - vertailua edelliseen vuoteen Lähde: Kyselyt kuntien

Lisätiedot

Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset valtuuston toimivallan osalta

Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset valtuuston toimivallan osalta Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 3/2018 1 (1) 29 107/02.02.00.00/2017 Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset valtuuston toimivallan osalta Kuntayhtymän valtuusto 29 Kuntayhtymän

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2013 2016 Työohjelma 2016 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan toimikauttaan vastaavien vuosien

Lisätiedot

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 5.4.2018 Päiväys: 5.4.2018 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6167 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007

TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007 Kaupunginhallitus 87 08.04.2008 Kaupunginhallitus 123 06.05.2008 Kaupunginvaltuusto 43 04.06.2008 TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007 918/02/021/2008 KHALL 87 Liite

Lisätiedot