Pääsiäinen ja kevät 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pääsiäinen ja kevät 2015"

Transkriptio

1 Pääsiäinen ja kevät 2015 Tampereen Eteläinen seurakunta

2 Hervannan lähikirkkoalueen 2.4. Kiirastorstai, Kiirastorstain ehtoollishetki Hervannan kirkko klo 19 Ilmo Käki, Jukka Lehto, Martti Syrjäniemi 3.4. Pitkäperjantai, Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus Hervannan kirkko klo 11 Soile Rantavuori-Kähärä, Ilmo Käki, Martti Syrjäniemi 5.4. Pääsiäispäivä Hervannan kirkko klo 11 Jukka Lehto, Kaija Karvala, Riikka Heikkinen, Hervannan gospelkuoro, tulkataan englanniksi pääsiäispäivä Hervannan kirkko klo 11 ILOINEN 2. pääsiäispäivän MESSU KAIKILLE Messua toteuttavat Maarit-pappi, kanttori-riikka, muusikko Peter Joukainen, sekä Annuska ja nuoret. Tule kuulemaan hämmästyttävä uutinen: JEESUS ON YLÖSNOUSSUT sunnuntai pääsiäisestä Hervannan kirkko klo 11 Ylösnousseen todistajia Hannu Vuorinen, Jukka Lehto, Martti Syrjäniemi, Ahjolan kansalaisopiston kuoro Yhteiskuntatyön kirkkopyhä sunnuntai pääsiäisestä Hervannan kirkko klo 11 Hyvän paimenen sunnuntai Jussi Mäkinen, Hannu Vuorinen, Riikka Heikkinen, Hervannan gospelkuoro sunnuntai pääsiäisestä Hervannan kirkko klo 11 Jukka Lehto, Soile Rantavuori-Kähärä, Martti Syrjäniemi, mieskuoro Kelot sunnuntai pääsiäisestä Hervannan kirkko klo 11 Ilmo Käki, Jukka Lehto, Riikka Heikkinen, tulkataan englanniksi Hervannan kirkko klo 15 viittomakielinen messu, Marja Saukkonen, Taru Varpenius sunnuntai pääsiäisestä Hervannan kirkko klo 11 Soile Rantavuori-Kähärä, Ilmo Käki, Riikka Heikkinen Helatorstai Hervannan kirkko klo 11 teol. yo Ida Salmi, Kaija Karvala, Jukka Lehto, Riikka Heikkinen, uusien isosten tehtävään siunaaminen sunnuntai pääsiäisestä Hervannan kirkko klo 11 Jukka Lehto, Soile Rantavuori-Kähärä, Martti Syrjäniemi Helluntaipäivä Hervannan kirkko klo 11 Hannu Vuorinen, Ilmo Käki, Riikka Heikkinen, Hervannan gospelkuoro, Suvivirren sunnuntai Pyhän Kolminaisuuden päivä Hervannan kirkko klo 11 Jussi Mäkinen, Hannu Vuorinen, Martti Syrjäniemi Konser Hervannan KEVÄTKON Hervannan ki Hervannan go nen, Ilmo Käk Vapaa pääsy. K hyväksi. Konsertin jälk

3 tapahtumia Hiljaisen viikon pysäkit Hiljaisella viikolla seuraamme Jeesuksen kärsimystietä maanantaista keskiviikkoon Maanantai klo Jukka Lehto ja Martti Syrjäniemi Tiistai klo Hannu Vuorinen ja Riikka Heikkinen Keskiviikko 1.4. klo Soile Rantavuori-Kähärä ja Riikka Heikkinen Ristin tien näyttämöt Tule hiljentymään kirkkoon, jossa on hiljaisen viikon viisi näyttämöä. Avoinna kirkon aukioloaikoina , hiljaisen viikon maanantaista kiirastorstaihin klo 10-18, pitkäperjantaista toiseen pääsiäispäivään klo Ohjattu hartauskierros keskiviikkona klo 11 ja 13, muina aikoina voit omaan tahtiin käydä rauhoittumassa näyttämöiden äärellä. Reitti on esteetön. Kierros päättyy kappeliin, jossa kastepukunäyttely Kastepukunäyttely Näytteillä perheiden omia kastepukuja ja niiden tarinoita. Näyttely on avoinna kirkon aukioloaikoina sekä tapahtumien aikana. Viisikielisen toivelauluillat Hervannan kirkolla tiistaisin klo ja Raamattutunnit sunnuntaisin Hervannan kirkolla klo 9.30 Katulähetystapahtuma Hervannan kirkolla ja lähialueen kaduilla Helatorstain ulkoilupäivä Torpan kurssikeskuksella klo Ulkoilua, makkaranpaistoa, soutelua, ohjattua ohjelmaa ja vapaata oleskelua Torpan upeissa maisemissa. Yhteiskuljetus Hervannan kirkolta ja Pelipuiston seurakuntakodilta. Hinta /hlö, alle 7-vuotiaat ilmaiseksi. Hinta tarkentuu lähempänä. Lisätietoja: Antti Vanhala, , Jakamisen Päivä-avustustapahtuma Pelipuiston seurakuntakoti klo Tarvitseville vaatteita, jalkineita, astioita, kodintekstiilejä ja tarvikkeita sekä lämmin lounas, verenpaineen mittausta ja terveysneuvontaa. Tapahtuma on maksuton. Otamme vastaan lahjoituksia mieluiten viikoilla Lahjoitukset voi tuoda Pelipuiston seurakuntakodille osoitteeseen Teekkarinkatu 17, Hervanta. Mukaan voi tulla myös vapaaehtoistyöntekijäksi. Katso lisää: Lisätietoja: Antti Vanhala, , Majataloilta perjantaisin klo Vuoreksen seurakuntakodilla Tervetuloa Vuoreksen asukkaiden yhteiseen kohtaamiseen ja ideoimaan tulevia Majataloiltoja. Illan isäntänä Kari Kuusisto. Kahvi- ja teetarjoilu pikkusuolaisen tai makean kera. Yhteislauluja Viisikielisestä. Iltarukous. Tule mukaan! Terveisin,Teija ja Isto Lätti p ja Kari Kuusisto p tti gospelkuoron SERTTI klo 16 rkko spelkuoro, Riikka Heikkii. olehti lähetystyön een kahvitarjoilu. Hervannan gospelkuoro on nuorille ja kaikenikäisille aikuisille tarkoitettu kuoro. Kuoron ohjelmistoon kuuluu sekä gospelmusiikkia että perinteisempää hengellistä musiikkia. Harjoitukset: torstaisin klo Hervannan kirkolla. Kuoroon otetaan uusia laulajia ympäri vuoden. Lisätietoja: kanttori Riikka Heikkiseltä (p ,

4 Härmälän lähikirkkoalueen 1.4. klo 19 Peltolammin seurakuntakeskus Hiljaisen viikon seurat, Kalle Mäki, Sakari Suutala, Hannu Ruuskanen 2.4. Kiirastorstai, Kiirastorstain ehtoollishetki Härmälän kirkko klo 19 Markku Mustajärvi, Antero Eskolin, Markku Ylipää 3.4. Pitkäperjantai, Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus Härmälän kirkko klo 10 Antero Eskolin, Markku Ylipää 5.4. Pääsiäispäivä Härmälän kirkko klo 10 Jussi Mäkinen, Päivi Repo, Markku Ylipää pääsiäispäivä Härmälän kirkko klo 14 Satu Saarela-Majanen, Jussi Kauranen Pääsiäissanomaa nukein sunnuntai pääsiäisestä Härmälän kirkko klo 10 Satu Saarela-Majanen, Jussi Kauranen sunnuntai pääsiäisestä Härmälän kirkko klo 10 Päivi Repo, Martti Syrjäniemi, Nauravat Naakat -kuoro Multisillan seurakuntakoti klo 15 Multsun messu, lyhyt, perheen pienimmillekin sopiva messu, Päivi Repo sunnuntai pääsiäisestä Härmälän kirkko klo 10 Markku Mustajärvi, Markku Ylipää sunnuntai pääsiäisestä Härmälän kirkko klo 10 Antero Eskolin, Markku Ylipää sunnuntai pääsiäisestä Härmälän kirkko klo 10 Jussi Mäkinen, Juhani Räsänen, Markku Ylipää Helatorstai Härmälän kirkko klo 10 Päivi Repo, Markku Ylipää sunnuntai pääsiäisestä Härmälän kirkko klo 10 Satu Saarela-Majanen, Markku Ylipää, Pipliaseuran kirkkopyhä. Messun jälkeen lähetystilaisuus ja kirkkokahvit Helluntaipäivä Härmälän kirkko klo 10 Antero Eskolin, Markku Ylipää, Suvivirren sunnuntai Pyhän Kolminaisuuden päivä Härmälän kirkko klo 10 Ida Salmi, Satu Saarela-Majanen, Riikka Heikkinen

5 tapahtumia Kastepukunäyttely Härmälän kirkon kirkkosalissa Näytteillä perheiden omia kastepukuja ja niiden tarinoita. Näyttely on avoinna kirkon aukioloaikoina sekä tapahtumien aikana Klassikko riparilaulut klo 18 Härmälän kirkko Tule laulamaan omat suosikkisi! Mukana Peter Joukainen & Mikko Huuhtanen duo, Kimmo Salonen ja Taina Nuorto. Kolehti Yhteisvastuulle Naisten retki Mänttään Lähtö Härmälän kirkolta klo 9 ja paluu Härmälän kirkolle n. klo 17. Lisätietoja Anne-Katriina Niemi p tai Rea Maakanen p Suvivirsi-yhteislauluilta Härmälänsaaressa klo 18 Jo lauhat tuulet soittaa urkuja hongiston - Suvivirsi- yhteislauluilta Härmälänsaaressa klo 18. Laulattamassa kanttori Markku Ylipää ja illan sana pastori Päivi Repo Konsertti klo 18 Tuomiokirkko Chirst Lag in Todes Banden (BWV 4) Tampereen kanttorit avustajineen, Tampereen Kamarimusiikkiseuran orkesteri, johtaa ja juontaa Markku Ylipää Ohjelma 10. Mitä ihmettä! Lasten katedraali, Finlaysonin kirkko, (Puuvillatehtaankatu 2) kutsuu pääsiäisen ilon ihmettelyyn ma - pe klo Lisää tietoa osoitteesta: lapset/lasten_katedraali/paasiaisen_aika

6 Viinikan lähikirkkoalueen t 1.4. Hiljaisen viikon ehtoolliskirkko Viinikan kirkko klo Jukka Niemi, Jussi Mäkinen, Veikko Myllyluoma 2.4. Kiirastorstai, Kiirastorstain ehtoollishetki Viinikan kirkko klo 19 Jussi Mäkinen, Hannu Ruuskanen, Veikko Myllyluoma, Kirkkokuoro 3.4. Pitkäperjantai, Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus Viinikan kirkko klo 10 Maarit Kuusisto, Veikko Myllyluoma, Kirkkokuoro Viinikan kirkko klo 15 Kristuksen kuolinhetki, hartaushetki Ismo Kunnas, Veikko Myllyluoma, Kirkkokuoro 4.4. Pääsiäisen yömessu Viinikan kirkko klo 23 Ismo Kunnas 5.4. Pääsiäispäivä Viinikan kirkko klo 10 Hannu Ruuskanen, Veikko Myllyluoma pääsiäispäivä Viinikan kirkko klo 10 Jussi Mäkinen, Hannu Ruuskanen, Lauri Savolainen Viinikan kirkko klo 16 Rauhanyhdistyksen messu Matti Hanhisuanto, Hannu Ruuskanen, Riikka Heikkinen sunnuntai pääsiäisestä Viinikan kirkko klo 10 Hannu Ruuskanen, Veikko Myllyluoma sunnuntai pääsiäisestä Viinikan kirkko klo 10 Hannu Ruuskanen, Petra Perttula, Eternitas -kuoro, Lähetyksen kirkkopyhä sunnuntai pääsiäisestä Viinikan kirkko klo 10 Ismo Kunnas, Riikka Heikkinen sunnuntai pääsiäisestä Viinikan kirkko klo 10 Hannu Ruuskanen, Maarit Kuusisto, Veikko Myllyluoma, Perhemessu sunnuntai pääsiäisestä Viinikan kirkko klo 10 Maarit Kuusisto, Daniel Hukari, Veikko Myllyluoma Helatorstai Viinikan kirkko klo 10 Ismo Kunnas, Hannu Ruuskanen, Veikko Myllyluoma, Kirkkokuoro Lue l sunnuntai pääsiäisestä Viinikan kirkko klo 10 Jussi Mäkinen, Ismo Kunnas, Veikko Myllyluoma Helluntaipäivä Viinikan kirkko klo 10 Ismo Kunnas, Hannu Ruuskanen, Martti Syrjäniemi, Picantus -kuoro johtajana Emmi Kleemola, Viinikan kirkon vuosijuhla, Suvivirren sunnuntai Pyhän Kolminaisuuden päivä Viinikan kirkko klo 10 Hannu Ruuskanen, Ismo Kunnas, Veikko Myllyluoma Y En Pelipuisto Hallilan Multisilla

7 apahtumia isää unnat.fi/hervanta unnat.fi/harmala harmalantapuli unnat.fi/viinikka /viinikankirkko ko.fi Kastepukunäyttely Viinikan kirkon seurakuntasalissa Näytteillä perheiden omia kastepukuja ja niiden tarinoita. Näyttely on avoinna kirkon aukioloaikoina sekä tapahtumien aikana klo 18 Viinikan kirkko Pääsiäiskertomus Matteuksen mukaan -konsertti Kevätesikot -kuoro, johtaa Markku Ylipää. Vapaa pääsy klo 19 Viinikan kirkko Galilealainen- konsertti Tiistaina Hiljaisen viikon konsertissa Vox Cor lauluryhmä ja nokkahuiluyhtye Scaramella kertovat lauluin, sävelin ja sanoin Kristuksen kärsimystiestä. Vapaa pääsy, ohjelma 5, tuotto Yhteisvastuulle Keskiviikkopiiri ja Nekalan Pysäkki jatkuvat viikoittain: Keskiviikkopiiri 29.4 saakka ja Nekalan Pysäkki 24.4 saakka klo sekä 8.5 ja 22.5 klo kevätmyyjäiset Veisun Pajoilla klo 13-15, Penttilänkatu 9 Tarjolla mm. leivonnaisia, kodin tekstiilejä, T-paitoja, puutöitä, silkkihuiveja, kortteja Kahvitarjoilu! Tervetuloa! 8.5. klo 18 Kirkkomusikanttien kevätkonsertti Viinikan kirkon seurakuntasalissa Vapaa pääsy. Kesäkerho klo (ei juhannusaattona 19.6.) li 7-vuotiaille tytöille ja pojille. nakkoilmoittautumista ei tarvita. Kerho on maksuton. Omat eväät mukaan. n seurakuntakodilla (Teekkarinkatu 17), seurakuntakodilla (Männikönkatu 2), n seurakuntakodilla (Multisillankatu 2) Kirkkopyöräily Pyhäjärven kirkkopyöräily poljetaan lauantaina klo Lähtöpaikat klo 10: Tampereen Vanha Kirkko, Pirkkahalli, Pirkkalan kirkko ja Nokian kirkko. Valittavana on useampia erivauhtisia ryhmiä. Reitillä pysähdytään myös Viinikan ja Pispalan kirkoissa. Lisätietoja: hiljentyminen/kirkkopyoraily

8 kirkkoherra Jussi Mäkinen p johtava kappalainen Antero Eskolin p johtava diakoniatyöntekijä Päivi Salminen p johtava kanttori Martti Syrjäniemi p seurakuntapastori Daniel Hukari (nuoret) p seurakuntapastori Maarit Kuusisto (varhaiskasvatus, perhetyö) p seurakuntapastori Hannu Ruuskanen (Viinikan lähikirkkopastori) p Kanttorit: johtava nuorisotyönohjaaja Kimmo Salonen kanttori Riikka Heikkinen p p lapsityönohjaaja Minna Kaihlanen p ylivahtimestari Elina Virtanen p seurakunta-assistentti Outi Toivonen p seurakuntasihteeri Anu Myllärinen p Papit: kappalainen Jukka Lehto (Hervannan lähikirkkopastori) p kappalainen Kaija Karvala (nuoret) p kappalainen Soile Rantavuori-Kähärä p seurakuntapastori, Ilmo Käki p seurakuntapastori, Hannu Vuorinen (missio ja kansainvälinen työ) p kappalainen vs Markku Mustajärvi p seurakuntapastori Päivi Repo (Härmälän lähikirkkopastori) p seurakuntapastori Satu Saarela-Majanen p kappalainen Ismo Kunnas (diakonia) p kanttori Markku Ylipää p kanttori Veikko Myllyluoma p Kaisa Plomp (maahanmuuttajatyö) p Virpi Savela-Saarinen (perhediakonia) p Toimitilat: Antti Vanhala (toiminnanohjaaja, Pelipuisto) p Härmälä: diakoniatyöntekijä Taina Nuorto p vs. diakoniatyöntekijä Marjo Perkiö p diakonian vanhustyöntekijä Seija Huttunen p Viinikka: diakoniatyöntekijä Anne Järvinen p diakoniatyöntekijä vs Sanna Tiainen p diakoniatyöntekijä Päivi Vuorinen p diakonian vanhustyöntekijä Riitta Kivistö p Nuorisotyönohjaajat: nuorisotyönohjaaja Annuska Laurén p vs. nuorisotyönohjaaja Jaakko Vanhatalo p nuorisotyönohjaaja Anne-Katriina Niemi p nuorisotyönohjaa Jaakko Pulkkinen p nuorisotyönohjaaja Jussi Kaapo Kosonen p nuorisotyönohjaaja Päivi Ranta p nuorisotyönohjaaja Essi Vuorenmaa p Diakoniatyöntekijät: Hervanta: partiotyöntekijä Maikku Blom Anna-Mari Paloniitty vs p p Lähetyssihteeri: Katri Ikonen (vanhus- ja mielenterveystyö) lähetyssihteeri Tiina Sarkapalo p p Seurakuntatyöntekijä: seurakuntatyöntekijä Matti Etelänsaari p Hervannan kirkko, Lindforsinkatu 7 p Pelipuiston seurakuntakoti, Teekkarinkatu 17, p Vuoreksen seurakuntakoti, Vuoreksen puistokatu 87, p Härmälän kirkko Talvitie 26, p Peltolammin seurakuntakeskus Tilkonmäenkatu 4, p Multisillan seurakuntakoti Multisillankatu 2, p Viinikan kirkko Kaartotie 1, p Nekalan seurakuntatalo Kuoppamäentie 23, p Koivistonkylän seurakuntakoti Koivistontie 46, p Hallilan seurakuntakoti Männikönkatu 2, p Seurakuntien talo: Näsilinnankatu 26 p Katutason asiakaspalvelu: avoinna ma-pe klo 9-15 (virkatodistukset, avioliittoasiat, toimitusten ja tilojen varaukset) Virkatodistus tilaukset puhelimitse: p Toimitusten ja tilojen varaukset p Pappi tavattavissa ma-pe Aleksanterin kirkossa

Kesä 2015. Tampereen Eteläinen seurakunta

Kesä 2015. Tampereen Eteläinen seurakunta Kesä 2015 Tampereen Eteläinen seurakunta Hervannan lähikirkkoaluee Messut: 7.6. 2. sunnuntai helluntaista Hervannan kirkko klo 11, Antero Eskolin, Jukka Lehto, Riikka Heikkinen, tulkataan englanniksi 13.6.

Lisätiedot

Palmusunnuntaista pääsiäiseen

Palmusunnuntaista pääsiäiseen Palmusunnuntaista pääsiäiseen 25.3-2.4.2018 Jumala toimii ennen ihmistä Pääsiäiskertomukset lepäävät kahden peruspilarin varassa. Hauta on tyhjä. Tämä on väkevä tosiasia, jota evankelistat eivät mitenkään

Lisätiedot

Tampereen Eteläinen seurakunta 1.2.-29.3.2015

Tampereen Eteläinen seurakunta 1.2.-29.3.2015 Tampereen Eteläinen seurakunta 1.2.-29.3.2015 Messut tammikuu 1.2. 3. sunnuntai ennen paastonaikaa Härmälän kirkko klo 10 Päivi Repo, Markku Mustajärvi, Markku Ylipää, yhteisvastuukeräyksen avaus, kirkkokahvit,

Lisätiedot

DIAKONIATYÖ. Tampereen Eteläisessä seurakunnassa KEVÄT 2019

DIAKONIATYÖ. Tampereen Eteläisessä seurakunnassa KEVÄT 2019 DIAKONIATYÖ Tampereen Eteläisessä seurakunnassa KEVÄT 2019 Ihan parasta Ihan parasta on miettiä yhdessä ihmisten kanssa, miten vaikeasta elämäntilanteesta voi päästä eteenpäin. Miettiä niitä konsteja,

Lisätiedot

Syksy 2015. Tampereen Eteläinen seurakunta

Syksy 2015. Tampereen Eteläinen seurakunta Syksy 2015 Tampereen Eteläinen seurakunta Hervanta Messut Sunnuntaisin Hervannan kirkossa klo 11.00, ellei toisin ilmoiteta Messussa rukouspalvelu ja pyhäkoulu. Messun jälkeen kirkkokahvit. Ennen messua

Lisätiedot

Tampereen Eteläisessä seurakunnassa

Tampereen Eteläisessä seurakunnassa DIAKONIATYÖ SYKSY 2019 Tampereen Eteläisessä seurakunnassa Ihan parasta Ihan parasta on miettiä yhdessä ihmisten kanssa, miten vaikeasta elämäntilanteesta voi päästä eteenpäin. Miettiä niitä konsteja,

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

Onnea! Sunnuntain klo 11 messussa siunataan seurakuntamme vapaaehtoistyöntekijät. Hervannan kirkko, Lindforsinkatu 7, p

Onnea! Sunnuntain klo 11 messussa siunataan seurakuntamme vapaaehtoistyöntekijät. Hervannan kirkko, Lindforsinkatu 7, p Kesä 2018 Hervannan kirkko, Lindforsinkatu 7, p. 050 599 7335. 18.6.-1.7.2018 kirkko on avoinna joka päivä klo 9-13. Heinäkuussa kirkko on suljettu muutoin paitsi viikonloppuisin. 1.8.-5.8.2018 kirkko

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018

Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018 Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018 Ilon ja valon pääsiäinen Pääsiäinen on ylivoimaisesti suurin juhlan aihe mitä voin kuvitella. Me tavoittelemme sitä ja pelkäämme, ettei se ole totta. Tässä pääsiäisen

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015 TOIMINTA. Lapset. Päiväkerhot maanantaisin, klo 9-11.30 ja klo 13-16 seurakuntatalossa.

RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015 TOIMINTA. Lapset. Päiväkerhot maanantaisin, klo 9-11.30 ja klo 13-16 seurakuntatalossa. TOIMINTA Lapset Päiväkerhot maanantaisin, klo 9-11.30 ja klo 13-16 seurakuntatalossa. Perhekerho tiistaisin, alkaen 14.1., viikolla 3. klo 9.30 seurakuntatalossa. RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015

Lisätiedot

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu Kuva: Pixabay/Hans Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu 2019 www.kotka-kyminseurakunta.fi Jumalanpalvelukset - To 2.5. klo 18 Arjen hengähdys -rukoushetki ja ehtoollinen - Su 5.5. klo 10 Messu Vox Consolationis

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa 2015 1 PERHEMESSUT 25.1. Hyvinkään kirkossa klo 10 8.3. Martin srk-talossa klo 15 15.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11. Perhebrunssi klo 9.30 alk. 29.3.

Lisätiedot

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta Pääsiäisaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 24.3. klo 10 Palmusunnuntain messu Tiellä ken vaeltaa? Suomen Lähetysseuran

Lisätiedot

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 TERVEISIÄ VARTIOKYLÄN SEURAKUNNASTA: Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki 1 Sisällysluettelo Suvivirsi...3 Seurakunta verkossa.4 Tervetuloa kirkkoon jumalanpalvelukset.5 Retkiä, seuraa, soppaa.6 Konsertteja.8 Lasten kesäkurssit ja retki..12 Apua ja tukea elämään...12 Anna palautetta

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2015 PERHEMESSUT 6.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 13.9. Martin srk-keskuksessa klo 15.00 20.9

Lisätiedot

Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa.

Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa. Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa. Kesä 2016 Messut Sunnuntaisin ja pyhinä klo 10 Huopalahden kirkossa klo 12 Hakavuoren kirkossa. Suvivirren sunnuntain 29.5. messuissa lauletaan Suvivirsi.

Lisätiedot

Pääsiäinen on matka. Arto Marttinen kirkkoherra. Tainionkosken kirkko, Kirkkokatu 2 Imatrankosken kirkko, Kanavakatu 2

Pääsiäinen on matka. Arto Marttinen kirkkoherra. Tainionkosken kirkko, Kirkkokatu 2 Imatrankosken kirkko, Kanavakatu 2 Hiljainen viikko ja pääsiäinen Imatran seurakunnassa 2019 Pääsiäinen on matka Imatran seurakunta sai 70 vuotta sitten viettää ensimmäisen kerran pääsiäistä itsenäisenä seurakuntana. Nuori seurakunta liittyi

Lisätiedot

Kristus on ylösnoussut!

Kristus on ylösnoussut! Kristus on ylösnoussut! Pääsiäisessä yhdistyy elämän kaksi perussuuntaa: antaa pois (riisua) ja saada (pukea päälle). Tavallisesti ne ovat toisessa järjestyksessä. Synnymme alastomina, mutta meidät puetaan.

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki

www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki Sisällysluettelo SUVIVIRSI... 3 JUMALANPALVELUKSET... 4 KOHTAAMISIA KESÄSSÄ... 4 LÄHETYSJUHLAT HELSINGISSÄ... 5 KESÄTORSTAIT... 6 NUORET... 7 LASTEN KURSSIT JA RETKET... 7 DIAKONIA TUKEA SINULLE... 8 YHDESSÄ

Lisätiedot

Pääsiäinen Lappeenrannan seurakunnissa

Pääsiäinen Lappeenrannan seurakunnissa Pääsiäinen Lappeenrannan seurakunnissa Pääsiäisen aika on kristittyjen suurin juhla, jolloin seurataan Jeesuksen viimeisiä vaiheita. Seurakunnat järjestävät paljon tapahtumia kaikille vauvasta vaariin.

Lisätiedot

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 Terveisiä Vartiokylän seurakunnasta! Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan. Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

Virkatodistukset seurakuntien keskusrekisteristä, p

Virkatodistukset seurakuntien keskusrekisteristä, p 1 Sisällysluettelo Messut 3 Konfirmaatiot 3 Kesäillat Malminkartanon kappelilla 4 Kannelkodin kesäseurat 4 Kesäillan musiikkia 5 Diakonia 5 Raamattua, liikuntaa ja leipää 6 Seurakuntavaalit 6 Yhteystiedot

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2016 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 11.9. Messu, liturgia Tapani Vanhanen, saarna Katja Verho, kanttori Taina Kujanen. 18.9. Messu, metsästäjien kirkkopyhä,

Lisätiedot

Jumalanpalvelukset Hauhon kirkossa klo 10

Jumalanpalvelukset Hauhon kirkossa klo 10 Hauhon seurakunta Kevät 2015 Jumalanpalvelukset Hauhon kirkossa klo 10 Su 1.2. Su 8.2. Su 15.2. Su 22.2. Su 1.3. Su 8.3. 3. sunnuntai ennen paastonaikaa liturgia Markku Nieminen, saarna Tapani Vanhanen,

Lisätiedot

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11. Päiväohjelma 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.00 Lounas 13.40 2x oppitunti (kaksoistunti tai 13.40-14.20/14.25-15)

Lisätiedot

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018 Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2016 1 PERHEMESSUT 17.1. Vehkojalla klo 11.00 Perhebrunssi klo 9.30 alk. 24.1. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (rippikoulusunnuntai) 31.1. Vauvakirkko

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Kevät 2015

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Kevät 2015 S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I Kevät 2015 VIIKKO-OHJELMA Sunnuntai klo 12 Messu Maanantai klo 17.30 Siltamäen naiskuoro 12.1. 11.5. klo 19 Hengellisten laulujen ilta kerran kuukaudessa:

Lisätiedot

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Kevät 2017

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Kevät 2017 S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I Kevät 2017 VIIKKO-OHJELMA Sunnuntai klo 12 Messu Maanantai klo 14.30 Kokkikerho 1 3 lk 9.1. alk. klo 17.30 Siltamäen naiskuoro Sillattaret 9.1. 10.5. Tiistai

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe

Lisätiedot

Kuva Hannu Jukola MESSUKYLÄN SEURAKUNTA. Joulun aika 2015. Tamperelain. 5.1.2016 siltalehti.fi

Kuva Hannu Jukola MESSUKYLÄN SEURAKUNTA. Joulun aika 2015. Tamperelain. 5.1.2016 siltalehti.fi Kuva Hannu Jukola MESSUKYLÄN SEURAKUNTA Joulun aika 2015 Tamperelain en seurakunta lehti Seuraava ilm.päivä 5.1.2016 siltalehti.fi ÄLKÄÄ PELÄTKÖ Emme saa antaa pelolle sijaa, sanottiin Pariisin iskujen

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 Lauantai 1.7. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.7. Maanantai 3.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille kohtaamisen paikkoja. Tutustu ja löydä oma paikkasi! Sisällysluettelo Yhteystiedot ilmoittautumiseen

Lisätiedot

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016 TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016 Usko on valo, joka johdattaa meitä ja loistaa meille pimeydessä. (Martti Luther) Kevätkauden jumalanpalvelukset ja tapahtumat Tuusniemellä Tuusniemen alueseurakunta

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri. viikko 06. viikko 07. viikko 08. Pattijoen Rauhanyhdistys

Tapahtumakalenteri. viikko 06. viikko 07. viikko 08. Pattijoen Rauhanyhdistys Tapahtumakalenteri viikko 06 pe 12.02. 19:00 Raamattuluokka 5 lk. Aihe: Syntiinlankeemus ja lupaus. Paikka: Savela Jukka, Tervaluodontie 23 / 6 lk. Aihe: Abraham uhraa Iisakin. Paikka: Heikki Nauha, Veikkolantie

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016 LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016 2 JUMALANPALVELUKSET Jumalanpalvelukset Lammin kirkossa joka sunnuntai klo 10 su 12.6. klo 10 su 19.6. klo 10 la 25.6. klo 10 su 26.6. klo 18 su 17.7. klo 10 su 31.7. klo 10

Lisätiedot

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! 7.8.2018 Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! Raamatussa seurakunta on yhteisö, jossa kaikki palvelevat toisiaan. Jokaisella on jotakin annettavaa. Sinulla on lahjoja; erilaista

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla kesäkuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla kesäkuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla kesäkuu 2017 Torstai 1.6. 10.00-12.00 Lähitorin fysioterapeutin vastaanotto ajanvarauksella TOIVO-yhteisötaide: 10.15-11.00 Yhteislaulua ravintolasalissa

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017 30.10. maanantai klo 12.30 Yhteislaulua; Jorma Peltola & Hannu Hiironmäki klo 14 Asiakasohjaajan info- ja keskustelutilaisuus ryhmätilassa 31.10. tiistai

Lisätiedot

Syntynyt - ei luotu. - Minä riitän ja olen saanut Vapahtajan - lahjana. Armollista Kristuksen syntymäjuhlaa, kun aika on.

Syntynyt - ei luotu. - Minä riitän ja olen saanut Vapahtajan - lahjana. Armollista Kristuksen syntymäjuhlaa, kun aika on. Syntynyt - ei luotu Adventti kutsuu Iloiseen odotukseen. Sydämen avaamiseen ja tutkimiseen. Hakeutumaan lämpöön kylmän keskeltä. Olemaan avoimena kutsulle. Hengähtämään pitkän talven keskellä. Iloitsemaan

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2018 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 30.9. Mikkelinpäivän messu, liturgia Katja Verho, saarna Tapani Vanhanen, kanttori Pekka Rantio 7.10. Messu, eläkeikäisten

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja

Lisätiedot

Sururyhmät syksyllä 2019

Sururyhmät syksyllä 2019 Sururyhmät syksyllä 2019 Läheisen ihmisen kuolema järkyttää ja koskettaa. Jokainen meistä suree omalla tavallaan ja oman aikansa. Kukaan muu ei voi määrätä, mitä, milloin ja miten pitäisi tuntea. Toipuminen

Lisätiedot

SU1.1. UUDENVUODEN PÄIVÄN SANAJP KLO 11, VVG, KIRKKOKAHVIT JA PRESIDENTIN PUHE TV:STA

SU1.1. UUDENVUODEN PÄIVÄN SANAJP KLO 11, VVG, KIRKKOKAHVIT JA PRESIDENTIN PUHE TV:STA 86/ Liite Sivu 1 / 6 KEVÄT 2017 TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNNAN TOIMINTAA VÄRIT: NAISTENPIIRI (LEHTEEN) MIESTEN SAUNAILTA (LEHTEEN) SANAN JA RUKOUKSEN ILTA (LEHTEEN) SIIONIN VIRSI SEURAT (LEHTEEN) RY SUNNUNTAISEURAT

Lisätiedot

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2018

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2018 TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2018 Kristityn sydän on tavattoman vahva silloin, kun se huokaa. Tällaiseen rukoukseen kuuluu nimittäin Jumalan lupaus, että Hän ei kiellä rukoilijalta hänen anomaansa.

Lisätiedot

TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN

TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN Kannen Tuomiokirkon kuva: Hannu Korhonen Muut kuvat: Pixabay ja Kirkon kuvapankki TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN 2.12. 1. Adventtisunnuntai klo 10 Messu, Tuomiokirkon kamarikuoro

Lisätiedot

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017 Tiistai 1.8. 13.30-15.00 Filmikammari, katsotaan yhdessä elokuvaa lähitorin olohuoneessa Keskiviikko 2.8. Torstai 3.8. 12.45-13.30 Yhteislaulua ryhmäkodissa

Lisätiedot

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ LEMPÄÄLÄ Tiistai / Lempäälä 0550106LV SUPERHEROES AND ANGRY BIRDS LEFFA JA PELIMUSIIKKIA 12.1.2016 10.5.2016 Tiistaisin Klo 16.30 17.15 Hääkivi Opettaja Mikko Kiiski 0530101LV MINIJOUSET 12.1.2016 10.5.2016

Lisätiedot

MITÄ VOI HARRASTAA KÄMMENNIEMESSÄ?

MITÄ VOI HARRASTAA KÄMMENNIEMESSÄ? MITÄ VOI HARRASTAA KÄMMENNIEMESSÄ? HARRASTELUKUJÄRJESTYKSET ALA- JA YLÄKOULULAISILLE JA MUUTA TIETOA HARRASTELUKUJÄRJESTYS 7-12-VUOTIAILLE KEVÄT 2014 Maanantai Palloilu 1-2lk klo 17.30-18.30 Palloilu 5-6lk

Lisätiedot

Neulekahvila. Ovi on auki kaikille! -majataloillat Nokian kirkossa klo 18

Neulekahvila. Ovi on auki kaikille! -majataloillat Nokian kirkossa klo 18 Riemullista kevättä Ovi on auki kaikille! -majataloillat Nokian kirkossa klo 18 Su 20.1. Musiikkivieraana Heini ja Pentti Hietanen Pentti Hietanen on yksi Suomen valovoimaisimpia ja tunnetuimpia mieslaulajia

Lisätiedot

KE SÄN JUMALAN PAL VELUKSE T

KE SÄN JUMALAN PAL VELUKSE T KESÄN JUMALANPALVELUKSET Vuosaaren kirkossa vietetään ehtoollisjumalanpalvelus eli messu joka sunnuntai klo 11 ja Katukappelissa Iltakirkko torstaisin klo 18. Myös lapset ovat tervetulleita jumalanpalveluksiin!

Lisätiedot

Su klo 10 ENSIMMÄISEN ADVENTIN MESSU, PYHÄKOULU JA LÄHETYSKAHVIT

Su klo 10 ENSIMMÄISEN ADVENTIN MESSU, PYHÄKOULU JA LÄHETYSKAHVIT PÄIVÄRUKOUS ARKISIN MA-TI, TO-PE KLO 12 Päivärukous on noin vartin kestävä pieni hengähdyshetki keskellä päivää. Rukoushetkessä huomioimme tarpeen mukaan ajankohtaisia ja henkilökohtaisia rukousaiheita.

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

MARTINSEURAKUNNAN KEVÄT 1.4. - 30.6.2012. Hiljainen viikko, pääsiäinen sekä kevään ja alkukesän tilaisuudet

MARTINSEURAKUNNAN KEVÄT 1.4. - 30.6.2012. Hiljainen viikko, pääsiäinen sekä kevään ja alkukesän tilaisuudet MARTINSEURAKUNNAN KEVÄT 1.4. - 30.6.2012 Hiljainen viikko, pääsiäinen sekä kevään ja alkukesän tilaisuudet Minä annan teille uuden sydämen ja sisimpäänne uuden hengen. Hesekiel 36:26 MESSUT JA MUUT JUMALANPALVELUKSET

Lisätiedot

KOULUIKÄISTEN syksy 2015

KOULUIKÄISTEN syksy 2015 Tuomiokirkkoseurakunnan ja Tammerfors Svenska församlingenin KOULUIKÄISTEN syksy 2015 KERHOT LEIRI PARTIO ILLAT TAMPEREEN TUOMIOKIRKKO- SEURAKUNTA TAMMERFORS SVENSKA FÖRSAMLING www.tampereenseurakunnat.fi/tuomiokirkonkoululaiset

Lisätiedot

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa.

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. DIAKONIATYÖN syksy 2015 DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. Diakonia toteuttaa ja kutsuu toteuttamaan

Lisätiedot

Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa (punaisella alueneuvoston päätettävät)

Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa (punaisella alueneuvoston päätettävät) 91, liite 2 / Sivu 1 / 6 Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa 1.1. 31.5.2018 (punaisella alueneuvoston päätettävät) ma 1.1. la 6.1. Uudenvuodenpäivä Jeesuksen nimessä Loppiainen Jeesus, maailman

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Aika: maanantai 1.10.2012 klo 18, kahvitarjoilu alkaa klo 17.30. Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B 2. krs, 00120 Helsinki.

Aika: maanantai 1.10.2012 klo 18, kahvitarjoilu alkaa klo 17.30. Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B 2. krs, 00120 Helsinki. 1 (6) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 7/2012 Aika: maanantai 1.10.2012 klo 18, kahvitarjoilu alkaa klo 17.30 Paikka: Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B 2. krs, 00120 Helsinki Läsnä: Poutiainen Matti

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2018 PERHEMESSUT 21.1. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, perhebrunssi klo 9.30 alk. 25.3. Hyvinkään kirkossa klo 10.00, (palmusunnuntai) 15.4. Vehkojan

Lisätiedot

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Kesäajan 2016 jumalanpalvelukset pyhäpäivisin Tuusniemen alueseurakunnassa Kesäajan tapahtumat Tuusniemen alueseurakunnassa kesä-syyskuu 2016 www.kuopionseurakunnat.fi

Lisätiedot

ROIHUVUOREN SEURAKUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA 11/2012 SEURAKUNTANEUVOSTO Tulisuontie HELSINKI. Tammisalon kirkko, Väylänrinne 1, Helsinki

ROIHUVUOREN SEURAKUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA 11/2012 SEURAKUNTANEUVOSTO Tulisuontie HELSINKI. Tammisalon kirkko, Väylänrinne 1, Helsinki 1 ROIHUVUOREN SEURAKUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA 11/2012 SEURAKUNTANEUVOSTO Tulisuontie 2 00820 HELSINKI Kokousaika Tiistaina 30.10.2012 kello 18.00 Kokouspaikka Tammisalon kirkko, Väylänrinne 1, 00830 Helsinki

Lisätiedot

Tapahtumat. Matka kohti pääsiäistä. Tampereen ev. lut. seurakunnissa tapahtuu 1.4. 6.5.2015 OTA TALTEEN! MUISTA. Laulava kulkuri kiertänyt 35 vuotta

Tapahtumat. Matka kohti pääsiäistä. Tampereen ev. lut. seurakunnissa tapahtuu 1.4. 6.5.2015 OTA TALTEEN! MUISTA. Laulava kulkuri kiertänyt 35 vuotta Tapahtumat OTA TALTEEN! Tampereen ev. lut. seurakunnissa tapahtuu 1.4. 6.5.2015 Matka kohti pääsiäistä Via Dolorosa on sisäinen matka kohti pääsiäistä, palmusunnuntaista Jeesuksen ylösnousemukseen. Kristuksen

Lisätiedot

Tapahtumat. pääsiäiseen. kaikuu radioaalloilla. Tampereen ev. lut. seurakunnissa tapahtuu 2.3. 6.4.2016 OTA TALTEEN! MUISTA

Tapahtumat. pääsiäiseen. kaikuu radioaalloilla. Tampereen ev. lut. seurakunnissa tapahtuu 2.3. 6.4.2016 OTA TALTEEN! MUISTA Tapahtumat OTA TALTEEN! Tampereen ev. lut. seurakunnissa tapahtuu 2.3. 6.4.2016 Markku Komulainen Pääsiäinen kaikuu radioaalloilla Radiotirehtööri Jari Niemelän mukaan Pispalassa ollaan suomalaisen radiolähetystoiminnan

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 13.1.2016 klo 18

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 13.1.2016 klo 18 Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 13.1.2016 klo 18 Tyrnävän seurakuntatalon taukohuoneessa. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.45.

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014

Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014 Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014 Lisätietoja: kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 KEVÄTTÄ KYNTTELISTÄ Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin klo 9-14, Puistotie 5

Lisätiedot

Näkövammaistyö Kevät

Näkövammaistyö Kevät Näkövammaistyö Kevät 2015 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten kevään 2015 toiminnasta.

Lisätiedot

Kaavi JOULUNAIKA 2015

Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavin alueseurakunnan toimintaesite Enkelit ensin paimenille lauloi, sielusta sieluhun kaiku soi: Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi. Virsi 30: 3. Bernhard

Lisätiedot

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Tapanilan syksy nettiin 2016 Aikuisille Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Kamarikuoro tiistaisin klo 18.30-20.30, 6.9-13.12. Olga Mäkinen 050-4616901. Aikuisten sähly ke 13.1. -18.5. klo 19-20.

Lisätiedot

Ohjelma: Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30-> Järjestäjä: Hallin Palvelutalo Kenelle: Kaikille avoin

Ohjelma: Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30-> Järjestäjä: Hallin Palvelutalo Kenelle: Kaikille avoin Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: 1.12.2018 klo:11.00-15.00 Paikka: Hallin Palvelutalo Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30->

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 1.1. maanantai Ravintola suljettu 2.1. tiistai 3.1. keskiviikko klo 12 14 Maestro-Karaoke, Sarin johdolla 4.1. torstai 5.1. perjantai klo 10.30 Kenkäesittely

Lisätiedot

Haagan seurakunnan kesä

Haagan seurakunnan kesä 2014 Haagan seurakunnan kesä Kirkkoherranvirasto, Vespertie 12, 00320 Helsinki Avoinna ma, ti, to, pe klo 10-14, ke 12-18. Puhelin 2340 3200, Fax 2340 3201 sähköposti:haaga.srk@evl.fi www.helsinginseurakunnat.fi/haaga

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun kappelineuvosto 13.4.2016-1- Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun seurakuntatalon sali Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi Liisa, puheenjohtaja,

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2017 PERHEMESSUT 15.1. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, perhebrunssi klo 9.30 alk. 19.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, Perhebrunssi klo 9.30

Lisätiedot

Lauantai 4.5. Klo Espoon Musiikkiopiston lapsikuoro esiintyy, juhlasali Klo 14 Viiden pelin pelit, vet. Timo, juhlasali

Lauantai 4.5. Klo Espoon Musiikkiopiston lapsikuoro esiintyy, juhlasali Klo 14 Viiden pelin pelit, vet. Timo, juhlasali Lehmusvalkaman kuukausiliite ajalle 1.- 31.5.2019 Karviaiskatu 7, 20720 Turku. Puh. 02-2625020. Liikenneyhteydet P1 Palvelulinja, 9,12,99 www.turku.fi/lehmusvalkama Keskiviikko 1.5. VAPPUPÄIVÄ - EI OHJELMAA!

Lisätiedot

päivitetty klo 8.50

päivitetty klo 8.50 Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka 18.2.2018 päivitetty 19.2.2018 klo 8.50 25 tikkaa MM 1. Tammi Aimo TurTi 45 43 45 39 39 211 2. Jäntti Reijo SST 46 37 40 42 43 208

Lisätiedot

TOIMINTAA JA TAPAHTUMIA PAAVALIN SEURAKUNNASSA KESÄLLÄ 2015

TOIMINTAA JA TAPAHTUMIA PAAVALIN SEURAKUNNASSA KESÄLLÄ 2015 TOIMINTAA JA TAPAHTUMIA PAAVALIN SEURAKUNNASSA KESÄLLÄ 2015 Jumalanpalveluselämä MESSUT sunnuntaisin klo 10 Paavalinkirkossa Kirkkokahvit kirkon kauniilla sisäpihalla. SUVIVIRREN SUNNUNTAIN MESSU sunnuntaina

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla toukokuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla toukokuu 2017 Maanantai 1.5. Vapunpäivä Tiistai 2.5. YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla toukokuu 2017 9.30-10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä seisten 3 ohjaajana Hanna Nikander 10.30-11.15 Liikettä niveliin

Lisätiedot

http://www.jokioinen.fi/fi/harrastajat/seurakunta

http://www.jokioinen.fi/fi/harrastajat/seurakunta JOKIOISTEN SEURAKUNNAN KEVÄT 2015 http://www.jokioinen.fi/fi/harrastajat/seurakunta JOKIOISTEN SEURAKUNNAN KEVÄTOHJELMA 2015 JUMALANPALVELUS klo 10 sunnuntaisin. Ehtoollinen useimmissa jumalanpalveluksissa.

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2019 PERHEMESSUT 20.1. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, perhebrunssi alk. klo 9.30 17.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, perhebrunssi alk. klo

Lisätiedot

Tapahtumia seurakunnassa. Huhtikuu

Tapahtumia seurakunnassa. Huhtikuu Tapahtumia seurakunnassa Huhtikuu 2019 www.kotka-kyminseurakunta.fi Pääsiäisen tapahtumat 2019: Lapsille ja perheille - Lasten pääsiäisvaellukset: (Kesto n. 30 min.) - ma 8.4. klo 11 Aittakorven srk-talo

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 Maanantai 1.1. 12.00-12.30 Katsotaan yhdessä Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe, TV1 / Tarjolla pientä naposteltavaa Tiistai 2.1. 10.30-11.15

Lisätiedot

VIPOT LÄRPÄKE. Kevät 2014. www.tampereenseurakunnat.fi/vipot LEIREJÄ! Päät sekaisin tykkimäellä! Onko puhtaat jauhot pussissa?

VIPOT LÄRPÄKE. Kevät 2014. www.tampereenseurakunnat.fi/vipot LEIREJÄ! Päät sekaisin tykkimäellä! Onko puhtaat jauhot pussissa? VIPOT Kevät 2014 LÄRPÄKE Viinikan kotikirkon tiedotuslehti koululaisille Päät sekaisin tykkimäellä! Onko puhtaat jauhot pussissa? KOKKIKERHOT s. 3 LEIREJÄ! Tulossa perheleiri ja tyttöleiri sekä kesällä

Lisätiedot