POSTIA PAPPI JAAKOBILLE Suomi, 2009

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "POSTIA PAPPI JAAKOBILLE Suomi, 2009"

Transkriptio

1 POSTIA PAPPI JAAKOBILLE Suomi, 2009 Ohjaaja: Klaus Härö Käsikirjoittaja: Klaus Härö, perustuen Jaana Makkosen alkuperäiskäsikirjoitukseen Näyttelijät: Heikki Nousiainen, Kaarina Hazard Levittäjä: Nordisk Film Kesto: 76 min. Genre: Draama Oppimateriaalin tehtävät on suunniteltu yläkoulujen luokille, lukioihin ja ammatillisiin oppilaitoksiin. Oppimateriaali soveltuu mm. äidinkielen ja uskonnon opetuksen yhteyteen. Oppimateriaalin teemoja: elokuva Postia pappi Jaakobille, lavastus/ajankuva, näytteleminen, armo ja armahdus, moraali; oikea ja väärä, Raamattu, pappeus Ikäraja: K7 Synopsis Postia pappi Jaakobille on Klaus Härön (Äideistä parhain, Näkymätön Elina) ohjaama elokuva sokeasta pappi Jaakobista ja armahdetusta vangista, Leilasta. Klaus Härö on käsikirjoittanut elokuvan Jaana Makkosen alkuperäistekstin pohjalta. Elokuva on kuvattu Kokemäellä, Vammalassa ja Hattulassa. Elokuva on lämminhenkinen ja koskettava kertomus armahduksen saaneesta elinkautisvanki Leilasta. Vapauduttuaan hänelle tarjotaan paikkaa syrjäisestä pappilasta, jonne hän menee vasten tahtoaan. Leila on tottunut pitämään huolta vain itsestään, joten tehtävä sokean pappi Jaakobin henkilökohtaisena avustajana aiheuttaa ristiriitoja. Posteljooni tuo päivittäin kirjeitä, joissa ihmiset pyytävät apua pappi Jaakobilta. Kirjeisiin vastaaminen on Jaakobin 1

2 elämäntehtävä, Leilan pitäessä sitä puolestaan täysin hyödyttömänä. Leila on jo päättänyt lähteä pappilasta, kun kirjeiden tulo yllättäen lakkaa ja Jaakobin elämä järkkyy. Kaksi täysin erilaista maailmaa kietoutuvat odottamattomasti toisiinsa, jolloin auttajan ja autettavan osat kääntyvät päälaelleen. Variety-lehden artikkelin elokuvasta voi lukea osoitteessa: t_review&reviewid=ve &categoryi d=31 3. Tutustukaa myös elokuvan muuhun kritiikkiin ja keskustelkaa siitä. Montako tähteä elokuva Postia pappi Jaakobille saisi sinulta? Elokuva Postia pappi Jaakobille 1. Keskustelkaa elokuvasta Postia pappi Jaakobille. Millaisen vaikutuksen se teki teihin katsojana? Mitkä kohtaukset jäivät mieleen? Mitä oli vaikea ymmärtää? Mistä asioista tuli paha mieli? Millaisen vaikutuksen elokuvan kerronta, kuvaus, hahmot, musiikki, lavastus, ympäristö, puvustus, värit jne. tekivät? Mikä jäi elokuvassa mietityttämään? Mikä oli mielestäsi hienoin kohta elokuvassa? 2. Elokuva sai ensiesityksensä Göteborgin elokuvajuhlilla tammikuun 2009 lopussa ja legendaarinen Variety -lehti hehkutti elokuvaa: Ohjaajan taianomainen ote elokuvaan tuottaa jotain todella raikasta ja sydäntäriipaisevaa. Festivaalien ja tvostajien tulisi välittömästi vastata Postia pappi Jaakobille -elokuvan kutsuun, kirjoittaa Varietyn toimittaja Alissa Simon, joka näki elokuvan Göteborgin elokuvafestivaaleilla. Simon kehuu molempia elokuvan pääosanesittäjiä Kaarina Hazardia ja Heikki Nousiaista aidoista ja todentuntuisista suorituksista. Myös palkittu kuvaaja Tuomo Hutri, leikkaaja Samu Heikkilä ja säveltäjä Dani Strömbäck saavat positiiviset kommentit työstään. Variety on yksi elokuvamaailman vaikutusvaltaisimmista julkaisuista ja on harvinaista että suomalainen elokuva yltää sinne arvosteluun. Tätä Varietyn hehkuttamaa elokuvaa on luonnehdittu myös termein "helmi" ja "eurooppalainen laatuelokuva". ( nisite.php?id=2036) Miten elokuva-arvostelu kirjoitetaan mikä siinä on olennaista? Millaisen elokuva-arvostelun sinä kirjoittaisit tästä elokuvasta? Mistä sinä luet elokuva-arvosteluja? Millä perusteella sinä valitset elokuvan jota katsot? Lavastus/ajankuva 1. Lavastus on elokuvan visuaalisen ilmeen tekemistä. Lavastuksen tarkoituksena on rakentaa elokuvan tapahtumaympäristö sisältöä ja kuvattavaa aikakautta vastaavaksi. Lisätietoja lavastuksesta: vastus/lavastus.jsp Elokuvassa kuvataan tiettyä suomalaista aikakautta. Mitä vuosikymmentä elokuvassa eletään? Missä kaikissa asioissa kuvattava aikakausi tulee ottaa huomioon? ( lavastus, puvustus, raha, tekniikka, lehdet, autot ) Mitkä asiat sinun mielestäsi kuvaavat parhaiten tiettyä aikakautta? Miten toteuttaisit elokuvan 1980-, 1990-, tai luvun Suomesta? Näytteleminen 1. Heikki Nousiainen näyttelee elokuvassa sokean pappi Jaakobin roolin. Ollakseen uskottava roolissaan näyttelijän tulee tietää kuinka sokea toimii. Millaisissa asioissa papin sokeus näkyi elokuvassa? Miten uskotte näyttelijän luoneen uskottavan sokean roolin? 2

3 2. Millaisissa tilanteissa sokea tarvitsee toisen ihmisen apua? Kokeilkaa esimerkiksi liikkumista tai ruokailua pareittain niin että toinen on sokea ja toinen neuvoo vieressä. Armo ja armahdus 1. Elokuvan toinen päähenkilö Leila on armahdettu elinkautisesta vankeusrangaistuksesta (tuomiosta). Mitä tarkoittaa armahdus entä elinkautinen vankeusrangaistus? Ottakaa selvää. Armahdus ks. ksia/armonanomus Elinkautinen vankeusrangaistus tarkoittaa sitä, että tuomittu joutuu olemaan vankilassa elämänsä loppuun. Helsingin hovioikeus voi määrätä, että elinkautisvanki pääsee ehdonalaiseen vapauteen. Vankeus voi päättyä myös, jos tasavallan presidentti armahtaa elinkautiseen vankeusrangaistukseen tuomitun. ( 2. Keskustelkaa armosta: mitä se on, miten se on esillä elokuvassa? Monet ajattelijat ja filosofit ovat pohtineet armoa. Tässä muutamia. (opettaja voi jakaa vaikka pienryhmälle muutaman sitaatin pohdittavaksi ennen keskustelua). Täysin armollinen Jumala on epäoikeudenmukainen. - Edward Young Ollessasi epävarma, on parasta painottaa armoa. - lainopillinen sanonta Alas suuret, että pienet pääsisivät ylös. - Ihmisen sanomana kaunaa, Jumalan sanomana armoa. - Aimo Haavisto Armo ei ole pikkurukous ennen ateriaa. Se on elämäntapa. - Jackie Windspear Olen saanut armon, hän ajatteli. Mitään muuta se ei voi olla, vaikka en ymmärrä sitä tai pysty selittämään. Mutta miksi minun pitäisi ymmärtää tai selittää, kun kerran elän siitä. - Mika Waltari 3. Keskustelkaa millaisiksi ihmisiksi elokuvan kaksi päähenkilöä kuvataan ja miten he suhtautuvat armoon ja armahdukseen? 4. Kristinuskon käsityksen mukaan armo on sama kuin ansaitsematon rakkaus meidän osaksemme. Myös käsite ilmainen lahja vastaa armoa. Millaisessa tilanteessa sinä voisit kuvitella tarvitsevasi armoa? Millaisessa tilanteessa sinä voisit kuvitella antavasi armoa toiselle? Mikä armon vastaan ottamisessa on vaikeaa? Mikä armon antamisessa on vaikeaa? Oletko sinä kokenut armoa? Vaikka kaikki Jumalan ominaisuudet ovat tasa-arvoisia, armo loistaa vieläpä oikeudenmukaisuuttakin kirkkaammin. Cervantes Joustamaton oikeudenmukaisuus on suurta epäoikeudenmukaisuutta. - Thomas Fuller Moraali; oikea ja väärä 1. Elokuva Postia pappi Jaakobille pitää sisällään paljon teemoja ja kohtauksia, joiden avulla voi pohtia moraalia ja eettisiä asioita. MORAALI tarkoittaa yhteisössä vallitsevia käsityksiä, arvostuksia ja käyttäytymissääntöjä, jotka koskevat 3

4 hyvää ja pahaa, oikeaa ja väärää, arvokasta ja arvotonta. ETIIKKA tarkoittaa tutkimusalaa joka tutkii moraalia ja siihen liittyviä periaatteita kuten kysymystä oikeasta ja väärästä sekä hyvästä elämästä. Seuraavassa on esitelty joukko elokuvan kohtauksia. Keskustelkaa niistä eettisestä ja moraalisesta lähtökohdasta. Kysykää miksi ja miten? 1. Elokuvan päähenkilö Leila on tappanut siskonsa väkivaltaisen aviomiehen raivonpuuskassa ja saanut siitä elinkautisen vankeusrangaistuksen. 2. Leila on armahdettu. 3. Pappi Jaakob on halunnut avustajakseen vankilasta vapautuneen Leilan. 4. Leila hävittää osan Jaakobille lähetetystä kirjeistä. 5. Leila käyttää hyväkseen Jaakobin sokeutta varastamalla tältä rahaa. 6. Leila valehtelee Jaakobille ja keksii omasta päästään kirjeen sisältöä. 7. Pappi Jaakobin elämäntehtävänä on auttaa muita. 8. Leila uhkailee postinkantajaa. 9. Leila yrittää tehdä itsemurhan. 10. Pappi Jaakob on anonut presidentiltä armahduksen Leilalle. 11. Leilan sisko on kirjoittanut vuosikaudet pappi Jaakobille sisarestaan. 2. Muita elokuvasta kumpuavia eettisiä kysymyksiä ovat: salassapitovelvollisuus voisi tarkoittaa papin ammatissa? Keskustelkaa aiheesta. Terveydenhuollon ammattihenkilöiden salassapitovelvollisuudesta on säädetty laissa terveydenhuollon ammattihenkilöistä. Terveydenhuollon ammattihenkilö ei saa sivulliselle luvatta ilmaista yksityisen tai perheen salaisuutta, josta hän asemansa tai tehtävänsä perusteella on saanut tiedon. Salassapitovelvollisuus säilyy ammatinharjoittamisen päättymisen jälkeen. Vaitiolovelvollisia ovat julkisuuslain mukaan viranomaisen palveluksessa virka- tai työsuhteessa olevat henkilöt sekä luottamustehtävää hoitavat. Viranomaisen palveluksessa oleva samoin kuin luottamustehtävää hoitava ei saa paljastaa asiakirjan salassa pidettävää sisältöä tai tietoa, joka asiakirjaan merkittynä olisi salassa pidettävä, eikä muutakaan viranomaisessa toimiessaan tietoonsa saamaansa seikkaa, josta lailla on säädetty vaitiolovelvollisuus. Vaitiolovelvollisuus merkitsee kieltoa ilmaista asiakirjan salassa pidettävä sisältö. Ilmaiseminen merkitsee paitsi tiedon antamista suullisesti, myös passiivisesti tapahtuvaa tiedon paljastamista ulkopuolisille, esimerkiksi salassa pidettäviä tietoja sisältävän asiakirjan jättämistä ulkopuolisten saataville. Vaitiolovelvollisuus koskee myös harjoittelijoita ja muita viranomaisessa tosiasiallisesti toimivia samoin kuin viranomaisen toimeksiannosta toimivia tai toimeksiantotehtävää hoitavan palveluksessa olevia. Vaitiolovelvollisia ovat muun muassa viranomaisissa toimivat siviilipalvelumiehet ja terveydenhuoltoalaa opiskelevat sairaalassa toimivat harjoittelijat. Sisällöllisesti vaitiolovelvollisuus on laaja. Sen syntymiseen riittää, että tiedot on saatu sellaisissa olosuhteissa, että ne voidaan katsoa luottamuksellisiksi. Vaitiolovelvollisuus jatkuu senkin jälkeen, kun henkilö ei enää ole siinä asemassa, jossa hän on saanut tiedon luottamuksellisista seikoista. Vaitiolo- ja salassapitovelvollisuus Lukekaa seuraava terveydenhuollon ammattihenkilöitä koskeva tiedonanto. Miettikää missä muissa ammateissa on salassapitovelvollisuus. Miettikää mitä Yksityinen terveydenhuollon palvelun tuottajan palveluksessa olevan sekä muiden sen tehtäviä suorittavien tai sen tiloissa työskentelevien vaitiolovelvollisuudesta säädetään laissa yksityisestä terveydenhuollosta. Nämä eivät saa luvatta 4

5 ilmaista, mitä he asemansa, tehtävänsä tai työnsä vuoksi ovat saaneet tietää toisen terveydentilasta, sairaudesta tai vammaisuudesta taikka häneen kohdistuvista toimenpiteistä tai muista vastaavista seikoista. Vaitiolovelvollisuus säilyy palvelussuhteen tai tehtävän päättymisen jälkeen. ( ydenhuolto/salassapito/salassapito- _ja_vaitiolovelvollisuus) Mitä vaitiolovelvollisuus tarkoittaa? Kenellä kaikilla on vaitiolovelvollisuus? Mitä hyötyä siitä on? Miten vaitiolovelvollisuus muuttaa sinun suhtautumistasi kyseiseen henkilöön? Kirjesalaisuus Lukekaa seuraava verkkolehti Uuden Suomen artikkeli aiheesta ja aihetta koskeva lakipykälä. Keskustelkaa mitä kirjesalaisuus tarkoittaa luokassa, kotona ja kaverien kesken. avirta/tukea-lompakkojournalismille 7 Raamattu Raamattu ei ole vain yksi kirja vaan tuhannen vuoden aikana syntynyt kirjasto. Raamattu jakaantuu Vanhaan testamenttiin jossa on 39 kirjaa ja Uuteen testamenttiin jossa on 27 kirjaa. Alun perin Vanha testamentti on kirjoitettu hepreaksi ja Uusi testamentti kreikaksi. Uusin suomennus on valmistunut vuonna Kristityille Raamattu on kristinuskon peruskirja ja uskon ja elämän ylin auktoriteetti. 1. Miten Raamattu on syntynyt? 2. Miksi Raamattu käännetään aina uudestaan? 3. Pappi Jaakob osasi pitkiä pätkiä Raamatusta ulkoa, miksihän? Mitä Raamattu merkitsi elokuvan papille? Miksi pappi Jaakob siteerasi Raamattua niin usein? Pappi/pappeus Luterilainen pappi on koulutukseltaan teologian maisteri. Teologista koulutusta annetaan Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa sekä Åbo Akademin teologisessa tiedekunnassa. Yliopistokoulutuksen lisäksi tarvitaan pappisvihkimys. Vihkimyksen edellytyksenä on vokaatio eli kirkon tai seurakunnan henkilökohtainen kutsu henkilölle saapua toimittamaan pappisvirkaa. Papit vihitään aina johonkin tehtävään, ei vain olemaan yleisesti pappeina. Papiksi vihkimisen toimittaa aina piispa avustajineen. Pappeus on elinikäinen jos siitä ei henkilö itse luovu. Pappi, joka on eläkkeellä papin virasta, on silti aina pappi. Hän voi edelleen toimittaa kirkollisia toimituksia esimerkiksi kastaa lapsia, haudata, vihkiä avioliittoon ja toimittaa jumalanpalveluksia. Papilla ei seurakuntavirassa ole määriteltyä työaikaa, ainoastaan vapaaajasta ja sen kestosta on määräykset. Papiksi vihittäessä on annettava virkaan vihittäessä seuraava Kirkkojärjestyksen 5 luvun 6 mukainen pappislupaus lupaus: Minä N.N. lupaan kaikkitietävän Jumalan edessä, että toimittaessani pappisvirkaa, jonka olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja jakaa pyhiä sakramentteja 5

6 Kristuksen asetuksen mukaan. Tahdon noudattaa kirkon lakia ja järjestystä sekä palvella alttiisti seurakuntaa ja sanankuulijoita. Kaikkea tätä tahdon noudattaa niin, että voin vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän Jumala minua auttakoon. 1. Mitä ajatuksia pappislupaus herättää? 2. Millaisissa tehtävissä sinä olet tavannut papin? 3. Mistä papin tunnistaa? vaatimuksia esimerkiksi katolisen kirkon tai ortodoksien kirkon papeilla on? 6. Millainen pappi elokuvan Jaakob oli? Millaisena pappeus näyttäytyy hänen kauttaan? Oppimateriaalin ovat laatineet äidinkielen ja viestinnän opettaja Marjaana Mitikka sekä teologi Mervi Ritokoski Oppimateriaalin on tuottanut Marjo Kovanen Koulukinosta. 4. Miten papin työ mielestäsi eroaa esimerkiksi opettajan työstä? Mikä on mielestäsi tärkeintä papin työssä? Mikä olisi sinun mielestä vaikeinta papin työssä? 5. Pappeja löytyy myös muista kirkoista Suomessa. Millaisia 6

Kehittäjäasiakasvalmennus

Kehittäjäasiakasvalmennus Kehittäjäasiakasvalmennus 25.3.2014 klo 9-12 Eettiset kysymykset, vaitiolovelvollisuus, vastuut ja toimivalta Eettiset kysymykset MORAALI Siisti täytyy aina olla! sanoi kissa hietikolla Raapi päälle tarpeenteon

Lisätiedot

Papin ydinosaaminen

Papin ydinosaaminen Papin ydinosaaminen 14.6.2010 Ammatin kuvaus Kirkon järjestysmuoto erottaa toisistaan pappisviran ja papinviran. Papinviralla tarkoitetaan seurakunnan, seurakuntayhtymän, hiippakunnan tai kirkkohallituksen

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN SEURAKUNNAN DIAKONIAN JOHTOSÄÄNTÖ. Diakonia on seurakunnan tehtävä, josta säädetään kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä.

JÄRVENPÄÄN SEURAKUNNAN DIAKONIAN JOHTOSÄÄNTÖ. Diakonia on seurakunnan tehtävä, josta säädetään kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä. JÄRVENPÄÄN SEURAKUNNAN DIAKONIAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kirkkoneuvostossa 31.3.2004 42 1 Diakonia on seurakunnan tehtävä, josta säädetään kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä. KL 4:1 Toteuttaakseen kirkon

Lisätiedot

1. Nykytila. julkisuutta koskevalla lailla. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti. kuin laki viranomaisten toiminnan

1. Nykytila. julkisuutta koskevalla lailla. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti. kuin laki viranomaisten toiminnan HE 214/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirldcolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakiin ehdotetaan tehtäväksi ne muutokset, jotka aiheutuvat julkisuuslainsäädännön

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten?

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten? TULOHAASTATTELULOMAKE Tämän lomakkeen tarkoituksena on helpottaa opiskelusi aloitusta ja suunnittelua. Luokanvalvojasi keskustelee kanssasi lomakkeen kysymyksistä ja perehdyttää Sinut ammatillisiin opintoihin.

Lisätiedot

Eettisten ohjeiden tausta

Eettisten ohjeiden tausta Eettisten ohjeiden tausta-aineisto Kirkkojärjestyksen 5:6 mukainen pappislupaus: Minä N.N. lupaan kaikkitietävän Jumalan edessä, että toimittaessani pappisvirkaa, jonka olen valmis ottamaan vastaan, tahdon

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Samaa sukupuolta olevan parin vihkiminen / pastori Árpád Kovács

Samaa sukupuolta olevan parin vihkiminen / pastori Árpád Kovács Samaa sukupuolta olevan parin vihkiminen / pastori Árpád Kovács Diaarinumero Esittelijä Perustelut DOUL/302/08.00.00/2017 lakimiesasessori Mari Aalto Tuomiokapituliin on 16.8.2017 toimitettu Oulun ev.-lut.

Lisätiedot

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME Evankeliumi Matteuksen mukaan (Matt.12:33-37) Jeesus sanoi: Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

Julkisuus ja salassapito. Joensuu Riikka Ryökäs

Julkisuus ja salassapito. Joensuu Riikka Ryökäs Julkisuus ja salassapito Riikka Ryökäs Sovellettavat lait Henkilötietolaki Julkisuuslaki Erityislainsäädäntö Kirkkolaki Suomen perustuslaki Yksityiselämän suoja, PL 10.1 (yksityisyyden suojan periaate)

Lisätiedot

ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR

ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR Kristinuskon mukaan niin sanottu kristillinen etiikka on yleispätevä etiikka. Tämä ei tarkoita sitä, että olisi olemassa joku tietty kristinuskoon pohjautuva etiikka. Kristillisen

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 Espoon tuomiokirkkoseurakunta Kirkkokatu 10 09 80501 Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu

Lisätiedot

TURUN ARKKIHIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULILLE

TURUN ARKKIHIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULILLE 1 TURUN ARKKIHIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULILLE - - - VAATIMUS Pyydetään, että tuomiokapituli kumoaa päätökset, joissa hakijat on määrätty menettämään pappisvirkansa Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa.

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,

Lisätiedot

Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa Hallintojohtaja Matti Lahtinen

Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa Hallintojohtaja Matti Lahtinen Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa 29.4.2011 Hallintojohtaja Matti Lahtinen 1 Julkisuutta ja tietosuojaa koskevia säädöksiä perusopetuksessa Perustuslaki (731/1999) 10 : Jokaisen yksityiselämä,

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Suomen ev.-lut. kirkon pappien käsitykset samaa sukupuolta olevien avioliitosta

Suomen ev.-lut. kirkon pappien käsitykset samaa sukupuolta olevien avioliitosta Suomen ev.-lut. kirkon pappien käsitykset samaa sukupuolta olevien avioliitosta JOUKO KIISKI 17.10.2018 Taustaa Suomessa on viime vuosikymmenten aikana kiinnitetty huomiota eri vähemmistöjen oikeuksiin.

Lisätiedot

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA STI, 25.9.2013 DANIEL NUMMELA LUTERILAISUUS TÄNÄÄN OPINKOHTIEN VALOSSA TUNNUSTUSKIRJAT TUTUIKSI JOHDANTO - 1517 Lutherin 95 teesiä - 1530 Augsburgin tunnustus - 1537 Schmalkaldenin opinkohdat 1 JOHDANTO

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

ERILAISET AVIOLIITTOKÄSITYKSET RIKKAUTTA JA JÄNNITETTÄ Yliopistonlehtori, dosentti Jouko Kiiski

ERILAISET AVIOLIITTOKÄSITYKSET RIKKAUTTA JA JÄNNITETTÄ Yliopistonlehtori, dosentti Jouko Kiiski ERILAISET AVIOLIITTOKÄSITYKSET RIKKAUTTA JA JÄNNITETTÄ 5.10.2018 Yliopistonlehtori, dosentti Jouko Kiiski REFORMAATIO On tunnettua, että Luther oli monessa asiassa varsin kriittinen katolista kirkkoa

Lisätiedot

Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät

Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät Päähenkilöön liittyvät tehtävät 1. Vertaile itseäsi ja kirjan päähenkilöä. Mitä teissä on samaa, mitä erilaista? 2. Kirjoita kirje valitsemallesi kirjan henkilölle. 3. Kuvittele,

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Sanomalehtiviikko Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Esiopetukseen, 3. 7.2.2014 ala- ja yläkouluun sekä lukioon ja ammatilliseen oppilaitokseen Sanomalehtiviikko: esiopetus Vastatkaa vuoronperään

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille 1. Tässä opintojaksossa painotetaan työelämätaitoja ja yrittäjyyttä. Lisäksi käsitellään lyhyesti oman talouden suunnittelua.

Lisätiedot

DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde?

DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde? DOGMATIIKKA Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde? JUMALA RAKKAUS EHTOOLLINEN KIRKKO PELASTUS USKONTUNNUSTUKSET

Lisätiedot

MARKKU ANTTI SAKARI SUMIALAN VIRKAAN ASETTAMINEN Porissa (Su 30.09.2007)

MARKKU ANTTI SAKARI SUMIALAN VIRKAAN ASETTAMINEN Porissa (Su 30.09.2007) Ryttylä 29. 09.2007 Matti Väisänen 1/6 MARKKU ANTTI SAKARI SUMIALAN VIRKAAN ASETTAMINEN Porissa (Su 30.09.2007) Kristuksessa rakas veljemme, Markku Sumiala ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin teitä tämän

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu

Lisätiedot

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780 Mihin verorahat käytetään? Vuosi 2011 Seurakunnan hallinto Jumalanpalvelukset ja kirkkomusiikki 190 298 Muut seurakuntatilaisuudet 63 615 Investoinnit (kurssikeskus yms.) 293 395 Hautaan siunaaminen 117

Lisätiedot

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua.

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle, leirillemme

Lisätiedot

Tehtäviä. Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi

Tehtäviä. Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi JULKAISIJA: Oppimateriaalikeskus Opike, Kehitysvammaliitto ry Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puh. (09) 3480 9350 fax (09) 351 3975 s-posti: opike@kvl.fi www.opike.fi

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

Kristillisyys vangin ja vapautujan tukena. Kriminaalityön foorumi 24.10.2012 Pekka Lund Sininauhaliitto

Kristillisyys vangin ja vapautujan tukena. Kriminaalityön foorumi 24.10.2012 Pekka Lund Sininauhaliitto Kriminaalityön foorumi 24.10.2012 Pekka Lund Sininauhaliitto Seminaarin tavoitteita: - Näkökulmia siihen, miten kristillisyys voi tukea vankia ja vapautujaa - Mahdollisuus keskustella ja vaihtaa ajatuksia

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

12. Yhteenveto: Tunnustusten teologiat

12. Yhteenveto: Tunnustusten teologiat 12. Yhteenveto: Tunnustusten teologiat luterilaisuus: Augsburgin tunnustus Puolustus Yksimielisyyden ohje muut tunnustuskirjat katolisuus: Trenton kirkolliskokous reformoidut kirkot: paikalliset tunnustukset

Lisätiedot

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

9.-luokkalaisen kulttuurikansio

9.-luokkalaisen kulttuurikansio 9.-luokkalaisen kulttuurikansio Kokoa kulttuurikansioon puolen vuoden ajan kulttuurielämyksiäsi. Kulttuurikansio palautetaan opettajalle 31.3. 2009. Liimaa pääsyliput kansioon! Pakolliset sivut Huom! -

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

1. Uskon puolustus. Jyväskylän Vapaaseurakunta

1. Uskon puolustus. Jyväskylän Vapaaseurakunta 1. Uskon puolustus Jyväskylän Vapaaseurakunta 2. Sisältö Klo 12-13.30 Timo K: 1) Katsaus ateismiin ja uusateismiin 2) Mitä meiltä kysytään? Mitä vastamme kysymyksiin? *Miksi on kärsimystä, jos Jumala on

Lisätiedot

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä?

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä? Mitkä ammatit sinua kiinnostavat? Mitkä asiat ilahduttavat sinua? Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä

Lisätiedot

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI

Lisätiedot

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo. 1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää

Lisätiedot

Haluaisin, että kirkko johon kuulun on

Haluaisin, että kirkko johon kuulun on VIRITTÄYTYMINEN AIHEESEEN Haluaisin, että kirkko johon kuulun on LEIKIN TAVOITE Johdatella ajatuksia illan aiheeseen. Herätellä miettimään mitä minä ajattelen kirkosta, sekä tuoda esiin myös toisten ajatuksia,

Lisätiedot

Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1

Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1 Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1 Kokemuksia työnohjauksesta johdon näkökulmasta 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 2 Työnohjauksen peruskysymyksiä

Lisätiedot

SAIRAALAPAPIN YDINOSAAMISKUVAUS

SAIRAALAPAPIN YDINOSAAMISKUVAUS SAIRAALAPAPIN YDINOSAAMISKUVAUS OSAAMISEN YDIN PAPIN YDINOSAAMINEN PAPIN YDINOSAAMISEN PERUSTA: Kristus ja kirkko, teologia ja papin persoona SAIRAALAPAPIN YDINOSAAMINEN KIRKON SAIRAALASIELUNHOITOTYÖN

Lisätiedot

Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto

Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto 7.11.2012 Kirkko- ja seurakuntakäsitys, jossa sekä salatulla että näkyvällä on paikkansa Kaksinaisuus kirkon / seurakunnan

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO 1(5) Yhteiskuntatieteiden tiedekunta vastaajan nimi

LAPIN YLIOPISTO 1(5) Yhteiskuntatieteiden tiedekunta vastaajan nimi LAPIN YLIOPISTO 1(5) JULKISOIKEUDEN VALINTAKOE 13.6.2005 Vastaa seuraaviin kysymyksiin. Tehtävissä julkisuuslailla tarkoitetaan lakia viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999) ja potilaslailla lakia

Lisätiedot

SUOMEN HELLUNTAIKIRKKO

SUOMEN HELLUNTAIKIRKKO SUOMEN HELLUNTAIKIRKKO Suomen Helluntaikirkon julkaisuja 2 2014 tekijät, Suomen Helluntaikirkko ja Aikamedia Oy Raamatunlainauksissa on käytetty Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen

Lisätiedot

Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN

Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN www.espoonseurakunnat.fi www.esboforsamlingar.fi www.espoonseurakunnat.fi Avioliittoon vihkiminen Espoossa Avioliittoon vihkiminen siunausta elämäänne Avioliitto

Lisätiedot

KIRKON TULEVAISUUDEN TIENVIITTOJA Kansliapäällikkö Jukka Keskitalo

KIRKON TULEVAISUUDEN TIENVIITTOJA Kansliapäällikkö Jukka Keskitalo Kalajoen rovastikunta 18.5.2015 KIRKON TULEVAISUUDEN TIENVIITTOJA Kansliapäällikkö Jukka Keskitalo Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Seurakuntavaalit 2018 Vaalikone. Koonti valituiksi tulleiden luottamushenkilöiden (N=3797) vastauksista

Seurakuntavaalit 2018 Vaalikone. Koonti valituiksi tulleiden luottamushenkilöiden (N=3797) vastauksista Seurakuntavaalit 2018 Vaalikone Koonti valituiksi tulleiden luottamushenkilöiden (N=3797) vastauksista Vaalikoneeseen vastanneet, seurakuntavaaleissa 2018 valituiksi tulleet Valituiksi tulleista 3797 henkilöä

Lisätiedot

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO 7.11 USKONTO Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana yhteiskunnallisena ilmiönä.

Lisätiedot

USKONTO 7. ja 8. luokka ( 7. vuosiluokalla 1½ viikkotuntia ja 8. luokalla ½ viikkotuntia)

USKONTO 7. ja 8. luokka ( 7. vuosiluokalla 1½ viikkotuntia ja 8. luokalla ½ viikkotuntia) USKONTO 7. ja 8. luokka ( 7. vuosiluokalla 1½ viikkotuntia ja 8. luokalla ½ viikkotuntia) TAVOITTEET tapoihimme, lakeihimme jne. ymmärtää, että erilaiset uskonnot muissa kulttuureissa määrittävät niiden

Lisätiedot

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN Tähän vihkoon on koottu kysymyksiä, jotka auttavat sinua miettimään omaa vointiasi. Vihkon kysymykset auttavat sinua myös miettimään, millaista apua

Lisätiedot

Minä olen Jeesus len Jees Minä

Minä olen Jeesus  len Jees Minä Minä olen Jeesus Nimilappu pussinnauhaan, peliohje pussiin. Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit sitten kartongille tai pahville. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista

Lisätiedot

8. Skolastiikan kritiikki

8. Skolastiikan kritiikki 8. Skolastiikan kritiikki luterilaisen ja katolisen reformaation ristiriidat kehittyivät Lutherin myöhäiskeskiajan teologiaan kohdistuvan kritiikin pohjalta reformoitu traditio omaksui suuren osan luterilaista

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Pappislupaus mitä se on? Puheenvuoro papiston päivillä 1.10.2014 Simo Peura. Rakastatko sinä minua?

Pappislupaus mitä se on? Puheenvuoro papiston päivillä 1.10.2014 Simo Peura. Rakastatko sinä minua? 1 Pappislupaus mitä se on? Puheenvuoro papiston päivillä 1.10.2014 Simo Peura Rakastatko sinä minua? Vielä kolmannen kerran Jeesus kysyi: "Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?" Pietari

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY

SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY 1 KASTE ON LAHJA Ylösnoussut Kristus antoi kirkolleen tehtävän: Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen

Lisätiedot

Mitä eroa on ETIIKALLA ja MORAALILLA?

Mitä eroa on ETIIKALLA ja MORAALILLA? ETIIKKA on oppiaine ja tutkimusala, josta käytetään myös nimitystä MORAALIFILOSOFIA. Siinä pohditaan hyvän elämän edellytyksiä ja ihmisen moraaliseen toimintaan liittyviä asioita. Tarkastelussa voidaan

Lisätiedot

KIRKKOHALLITUS. Kirkko: yhteistä näkyä kohti

KIRKKOHALLITUS. Kirkko: yhteistä näkyä kohti KIRKKOHALLITUS Kirkko: yhteistä näkyä kohti 1 Asiakirjan tausta Faith and Order-asiakirja BEM (Baptism, Eucharist Ministry l. Kaste, ehtoollinen, virka 1982) ja siitä saadut perusteelliset vastaukset KMN:n

Lisätiedot

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa?

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Vastaa sen pohjalta, millaista Ruotsin paras vanhustenhoito sinun mielestäsi olisi. Yritä pohtia, miten haluaisit asioiden olevan

Lisätiedot

Lutherista luuranko. Onko luterilainen tunnustus muisto menneestä vai tuki tulevaan?

Lutherista luuranko. Onko luterilainen tunnustus muisto menneestä vai tuki tulevaan? Lutherista luuranko. Onko luterilainen tunnustus muisto menneestä vai tuki tulevaan? Esittäjän nimi 16.2.2017 1 Tunnustus on hengellinen ja opillinen Tunnustus ei ole yhdistyksen säännöstö, vaan kirkon

Lisätiedot

IHMISET, STRATEGIA JA SEURAKUNTA. ESPOON HIIPPAKUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Kirkkonummi Kai Peltonen

IHMISET, STRATEGIA JA SEURAKUNTA. ESPOON HIIPPAKUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Kirkkonummi Kai Peltonen ESPOON HIIPPAKUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Kirkkonummi 2.4.2016 Kai Peltonen Miksi olet ryhtynyt seurakunnan luottamushenkilöksi? MIKÄ ON? Augsburgin tunnustus (1530): artikla V: Jotta saisimme

Lisätiedot

Tulevaisuuden teologi

Tulevaisuuden teologi Tulevaisuuden teologi Teologikoulutustarveselvitys 2015 Heikki Salomaa Teotar 2 kyselyyn vastanneet (N=527) HY (N=366) 45 % ISY (N=126) 51 % ÅA (N=27) 30 % Koko aineisto Mies (N = 190) 33 % 42 % 48 % 36

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Seija Pylkkö Valkealan lukio

Seija Pylkkö Valkealan lukio ELOKUVA ANALYYSIA Seija Pylkkö Valkealan lukio ELOKUVA ANALYYSIA Sukella tarinaan Selvitä, mikä on elokuvan aihe eli mistä se keskeisesti kertoo? Miten tapahtumat etenevät, eli millainen on juoni? Kertooko

Lisätiedot

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Kristus-keskeinen elämä. Osa 4: Majakka-ilta

Kristus-keskeinen elämä. Osa 4: Majakka-ilta Kristus-keskeinen elämä Osa 4: Majakka-ilta 17.10.2009 Antti.Ronkainen@majakka.net Room. 8:29 (KR92) Ne, jotka hän edeltäkäsin on valinnut, hän on myös edeltä määrännyt oman Poikansa kaltaisiksi, niin

Lisätiedot

Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset. Kirkkoherrojen kokous 3.10.2007 Kaarlo Kalliala Päivitetty 21.3.2015 Timo Tavast

Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset. Kirkkoherrojen kokous 3.10.2007 Kaarlo Kalliala Päivitetty 21.3.2015 Timo Tavast Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset Kirkkoherrojen kokous 3.10.2007 Kaarlo Kalliala Päivitetty 21.3.2015 Timo Tavast Huomionosoitusten ilo vaikkei innostuisikaan juuri siitä mitä saa, ani harvaa oikeasti

Lisätiedot

Opetussuunnitelma vuosiluokille 1-9

Opetussuunnitelma vuosiluokille 1-9 Ortodoksinen uskonto HUOM!! Vantaan eri koulujen käytäntö koulujen/ alueiden opetussuunnitelmia laadittaessa on riemunkirjavaa Joillakin kouluilla opetussuunnitelmaa laadittaessa ja kirjoitettaessa toistetaan

Lisätiedot

ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN

ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN .. ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN Ota aina yhteyttä auttamisjärjestelmään myös puhelimitse, kiireellistä palvelua vaativassa tapauksessa jo ennen esityksen lähettämistä. (Puh. 02954 63177)

Lisätiedot

SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016

SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016 SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä, Yhteinen kirkkoneuvosto 28.11.2013 1 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.2 1. SAAVUTETTAVA SEURAKUNTA.2 2. FYYSINEN SAAVUTETTAVUUS ELI ESTEETÖN

Lisätiedot

Opetuksen tavoite: T2 ohjata oppilasta tutustumaan opiskeltavan uskonnon keskeisiin käsitteisiin, kertomuksiin ja symboleihin

Opetuksen tavoite: T2 ohjata oppilasta tutustumaan opiskeltavan uskonnon keskeisiin käsitteisiin, kertomuksiin ja symboleihin T1 herättää oppilaassa mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan ja opastaa tuntemaan oman perheen uskonnollista ja katsomuksellista taustaa Oppilas herää mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan. Oppilas

Lisätiedot

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä Märsky 29.10.2012 Heikki Pajunen Novetos Oy Luomme menestystarinoita yhdessä Aamun ajatus By Positiivarit: Maanantai 29.10.2012 AAMUN AJATUS Elämä on 10-prosenttisesti sitä miten elää ja 90-prosenttisesti

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN

KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN Sisällysluettelo I Usko Vakaumus Uskonto... 2 Käsitteiden määrittely... 2 Käsitteiden soveltaminen... 2 Kappalekohtaiset pienet esseetehtävät... 2 Laajemmat,

Lisätiedot

1. Oppilaat (ja ope) etsivät ja leikkaavat lehdestä itseään kiinnostavan kuvan. (Ihminen, eläin, esine, )

1. Oppilaat (ja ope) etsivät ja leikkaavat lehdestä itseään kiinnostavan kuvan. (Ihminen, eläin, esine, ) ALAKOULUT Luokat 1 2 Kuvasta tarinaksi Tarvikkeet: Sanoma- ja aikakauslehtiä, sakset 1. Oppilaat (ja ope) etsivät ja leikkaavat lehdestä itseään kiinnostavan kuvan. (Ihminen, eläin, esine, ) 2. Oppilaat

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ MÄÄRÄYS 4.6.2012 Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto OHJE VM/1007/00.00.00/2012 Valtion työmarkkinalaitos

VALTIOVARAINMINISTERIÖ MÄÄRÄYS 4.6.2012 Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto OHJE VM/1007/00.00.00/2012 Valtion työmarkkinalaitos VALTIOVARAINMINISTERIÖ MÄÄRÄYS 4.6.2012 Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto OHJE VM/1007/00.00.00/2012 Valtion työmarkkinalaitos Sisältöalue Virkasopimus Virkavapaus Karenssiaika Säännökset joihin

Lisätiedot

DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 GIOVANNIN VESIBALETTI. Elokuvan esittely:

DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 GIOVANNIN VESIBALETTI. Elokuvan esittely: lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuma DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 GIOVANNIN VESIBALETTI Elokuvan esittely: 10-vuotiaalla Giovannilla on suuri unelma: hän haluaa olla ensimmäinen poika, joka saisi

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos

Perusopetuslain muutos Perusopetuslain muutos 16 Tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada

Lisätiedot