Maakuntavaltuustolle TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA Etelä-Savon maakuntaliitto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maakuntavaltuustolle TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA Etelä-Savon maakuntaliitto"

Transkriptio

1 Maakuntavaltuustolle TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015 Etelä-Savon maakuntaliitto

2 1. TARKASTUSLAUTAKUNTA Maakuntavaltuuston toimikaudeksi valitsemaan tarkastuslautakuntaan ovat kuuluneet: Jäsen Varajäsen Ilkka Paatero, puheenjohtaja Rauni Pietarinen Heinävesi Kangasniemi Leena Pekkanen, varapuheenjohtaja Jaakko Väänänen Mäntyharju Mikkeli Hannu Auvinen, jäsen Marketta Auvinen Sulkava Puumala Vesa Himanen, jäsen Jarmo Parkkinen Mikkeli Pertunmaa Anne-Maarit Perälä, jäsen Raili Suomi Pieksämäki Mäntyharju Kokouksiin on osallistunut BDO Audiator Oy:n tilintarkastaja JHTT, HTM Aki Rusanen ja lautakunnan sihteerinä on toiminut vuoden 2015 alusta hallintosihteeri Tiina Hämäläinen. Tarkastuslautakunta on kokoontunut käsittelemään toimintavuoden 2015 asioita kuusi (6) kertaa. Lautakunnan jäsenet ovat tutustuneet hallinnon pöytäkirjoihin, edunvalvontamatriiseihin, maakuntaliiton toiminta- ja taloussuunnitelmiin sekä tilinpäätöskertomukseen. Kokouksissa on kuultu maakuntajohtajaa, yksikönjohtajia ja hanketoimijoita. Lautakunta on saanut selonteon tilintarkastajan suorittamista tarkastuksista ja käsitellyt tilintarkastuskertomuksen. Näiden tietojen perusteella tarkastuslautakunta antaa Kuntalain 71 mukaisen arviointikertomuksen. Tarkastuslautakunnan tulee ensisijaisesti arvioida, ovatko valtuuston talousarvioissa maakuntaliitolle asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet toteutuneet. Arvioinnissa kiinnitetään huomioita erityisesti niihin tavoitteisiin, jotka eivät ole toteutuneet. Mitä vaikutuksia tavoitteen saavuttamisella oli? Talousarvioissa asetettujen tavoitteiden lisäksi tarkastuslautakunta arvioi harkitsemassaan laajuudessa maakuntastrategiassa asetettujen tavoitteiden toteutumista sekä sitä toteuttavatko talousarvioissa asetetut tavoitteet maakuntastrategiaa. Tavoitteiden toteutumisen arvioinnin lisäksi tarkastuslautakunnan on oikeus arvioida myös maakuntaliiton toiminnan, toimintatapojen ja palveluiden järjestämisen tuloksellisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta. Tarkastuslautakunta arvioi myös, antaako toimintakertomuksessa esitetty selvitys riittävät tiedot valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisista ja onko toteuttaminen ollut tuloksellista ja tarkoituksenmukaista.

3 Alla olevasta kuviosta käy hyvin selville ne suunnitelmat ja tavoitteet, joita tarkastuslautakunta vertaa tilinpäätöksessä ja toimintakertomuksessa annettuun selvitykseen toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta. Maakuntaliiton toiminnan tarkoituksena on luoda edellytykset entistä elinvoimaisemmalle ja vetovoimaisemmalle maakunnalle. Maakuntaliitto pyrkii vauhdittamaan Etelä-Savon aluekehitystä ja vahvistaa sen vetovoimaa keskeisten strategia- ja ohjelmaprosessien sekä maakuntakaavoituksen keinoin. Toimintaa ohjaa maakuntastrategia, maakuntavaltuuston vuonna 2011 hyväksymä maakuntakaava ja maakuntavaltuuston kesäkuussa 2014 hyväksymä maakuntaohjelma vuosille Maakuntaohjelman päätavoitteet vuosille ovat muuttovoitto ja vahvistuva aluetalous. Maakuntaliiton toiminta-ajatus on määritelty viraston strategiassa: Teemme tulosta Etelä-Savon hyväksi. Olemme aluekehittäjä, maakunnan edunvalvoja ja yhteisen tahdon muodostaja. Liitolla on kaksi lakisääteistä tehtävää: aluesuunnittelu- ja aluekehitysviranomaisen tehtävät. Lisäksi liitto pyrkii vahvistamaan kuntien ja kuntayhtymien yhteistyötä, edistämään maakunnan henkistä ja aineellista vaurastumista sekä toimimaan maakunnallisena yhteistyöelimenä kunnallis-, talous-, sosiaali-, kulttuuri-, koulutus-, elinympäristö- ja muissa maakunnan kehittämisasioissa. Tarkastuslautakunnan arvioinnin työsuunnitelma vuodelle 2015, painopistealueena aluekehitys ja aluesuunnittelu: Arvioitavat asiat Liiton talous ja toiminta 2015 Talouden ja toiminnan suuntaviivat 2016 Arviointimenetelmät Haastattelut -maakuntajohtaja -hallinto- ja kehittämisjohtaja

4 Hanketoiminnan vaikuttavuus Aluekehityksen painopisteet Kaavoitus ja aluesuunnittelun painopisteet -suunnittelija -aluekehitysjohtaja -aluesuunnittelujohtaja -kaavoituspäällikkö Raportit 1. Aluesuunnittelun tilannekatsaus ja painopisteitä 2016 / Jarmo Vauhkonen 2. Katsaus aluekehitykseen / Riitta Koskinen 3. Etelä-Savon älykkään erikoistumisen strategian alueellisen vaikuttavuuden arviointivälikatselmus hankkeen katsaus / Riikka Tanskanen Selvitys vuoden 2014 arviointikertomuksen käsittelystä Vuoden 2014 arviointikertomus käsiteltiin maakuntavaltuustossa Kokoukselle arviointikertomuksen esitteli tarkastuslautakunnan puheenjohtaja. Maakuntavaltuusto merkitsi arviointikertomuksen tietoon saatetuksi. 2. ARVIO MAAKUNTAHALLITUKSEN LAATIMAN TOIMINTAKERTOMUKSEN LAADUSTA, LUOTETTAVUUDESTA JA KEHITTÄMISTARPEISTA Kuntalain mukaan toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta. Maakuntaliitolla itsellään ei ole merkittävästi käytännön täytäntöönpanovaltaa tavoitteiden toteuttamisessa. Liiton toiminta perustuu suurelta osin asioihin vaikuttamiseen. Vaikuttamisen tulokset näkyvät eri organisaatioissa tapahtuvassa päätöksenteossa ja sitä kautta maakunnan kehittymisessä. Maakuntaliiton tehtävää ja siinä onnistumista on tarkasteltava pitemmällä aikavälillä. Yhden vuoden toteutumatieto on yleensä enemmänkin suuntaa antava kuin tyhjentävä ja lopullinen tieto tavoitteen toteutumisesta. Maakuntaliiton tehtävässä onnistumisen arviointiperiodi on paremminkin koko valtuustokausi. Maakuntaliiton roolia kuvaa hyvin oheinen Strategian toimeenpanon vastuutaulukko.

5 Maakuntahallitus on kokouksessaan hyväksynyt vuoden 2015 tilinpäätöksen. Tilinpäätökseen sisältyvässä toimintakertomuksessa annetaan selvitys vuoden 2015 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta. Vuoden 2015 talousarvio oli laadittu tavoitteiden asettamisen osalta selkeästi. Täsmällisiä tavoitteita oli määritelty talousarviossa 14. Kaikkiin asetettuihin tavoitteisiin on toimintakertomuksessa annettu kohta kohdalta yksityiskohtainen selvitys tavoitteen saavuttamiseksi tehdyistä toimenpiteistä. 3. EDELLISTEN VUOSIEN ARVIOINTIKERTOMUSTEN JOHDOSTA TEHTYJEN TOIMENPITEIDEN ARVIOINTI Tarkastuslautakunta esitti, että vuonna 2015 selvitetään vuonna 2014 päättyneiden hankkeiden vaikutukset. Päättyneet hankkeet-listan mukaan vuonna 2014 saatiin päätökseen kaikkiaan 80 hanketta. Tarkastuslautakunnalle esiteltiin Riikka Tanskasen toimesta 11 hankkeen katsaus päättyneistä hankkeista. Hankkeista 7 oli matkailuhankkeita, 2 koulutushanketta, 1 terveyspalvelujen hanke ja 1 materiaalitekniikan hanke, hankkeiden rahoituspäätökset yhteensä 1,85 M, työpaikkatavoite 11 uutta työpaikkaa. Osa hankkeiden tavoitteista toteutui, mutta varsinkin tavoitteet uusista työpaikoista toteutui heikosti; tavoite 11, toteutui 2. Tarkastellut 11 hanketta edustavat vain noin 14 % vuonna 2014 päättyneistä hankkeista. Tarkastuslautakunnan saaman selvityksen mukaan hankkeiden vaikutusta ei ole voitu selvittää laajemmin henkilöresurssipulan johdosta. Otoksen pienuudesta ja katsauksen ylimalkaisuudesta johtuen, tarkastuslautakunta toteaa, ettei se voi antaa arviota vuonna 2014 päättyneiden hankkeiden vaikutuksesta. Kuten vuoden 2015 tilipäätöksestä ilmenee, tarkastuslautakunnan esittämä selvitys olisi hyvin voitu tehdä viraston toimintaan varattujen määrärahojen puitteissa. Tarkastuslautakunta esittää, että valtuusto velvoittaisi maakunnan virastoa käytettävissä olevien määrärahojen puitteissa varaamaan riittävästi resursseja selvitykseen vuonna 2015 päättyneiden hankkeiden vaikutuksesta, jotta tarkastuslautakunta omalta osaltaan voisi antaa niistä tehtäviinsä kuuluvan arvion. 4. TOIMINNALLISTEN TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN 4.1 Aluekehitys Aluekehityksen tavoite on toteuttaa Etelä-Savon maakuntastrategiaa ja -ohjelmaa, mikä vision mukaan on seuraava: Etelä-Savo on vetovoimainen elinkeinoelämän, asumisen ja vapaa-ajan maakunta. Se tarjoaa vahvan osaamisperustan, hyvän toimintaympäristön elinkeinoelämälle ja viihtyisän ja turvallisen ympäristön ja sujuvan arjen asukkaille ja vapaa-ajan asukkaille. Etelä-Savon väestökehitys on muuttovoittoinen, ja sen aluetalous vahvistuu. Maakuntastrategian keskeisimmiksi tavoitteiksi on asetettu muuttovoitto ja vahvistuva aluetalous. Väestökehitys Aluekehityksen tunnuslukujen valossa maakunnan suhteellinen asema verrattuna muihin maakuntiin on väestökehityksen osalta edelleen heikentynyt. Etelä-Savon väestö vähenee

6 edelleen. Tilastokeskuksen väestönmuutosten ennakkotietojen mukaan tammi-joulukuun 2015 väestön kokonaismuutos oli Etelä-Savossa yhteensä henkilön verran miinuksella. Etelä- Savon kunnista väestö lisääntyi ainoastaan Mikkelissä (+25) ja väheni eniten Savonlinnassa (-426). Kaikkien Etelä-Savon seutukuntien väestönmuutos oli negatiivinen. Menetys kertyy enimmäkseen luonnollisen väestönmuutoksen kautta eli Etelä-Savossa ihmisiä kuolee enemmän kuin syntyy. Muuttoliike oli myönteinen alkuvuoden 2015, mutta kääntyi ennakkotietojen mukaan tappiolliseksi 228 henkilön verran loppuvuodesta. Maakunnasta muuttaa pois erityisesti opiskeluikäisiä nuoria.

7 Kuten alla oleva taulukko osoittaa, erot väestömuutoksissa niin maakunnan seutukuntien välillä kuin seutukuntien sisällä poikkeavat merkittävästi toisistaan. VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA Luonnollinen väestönmuutos Muuttoliike Väkiluku vuodenvaihde 2014/2015 Elävänä syntyneet ( A ) Kuolleet ( B ) Syntyneiden ja kuolleiden erotus ( A-B = C ) Kuntaan ( D ) Kunnasta ( E ) Nettomaassamuutto ( D-E = F ) Maahanmuutto ( G ) Maastamuutto ( H ) Nettosiirtolaisuus ( G-H = I ) KOKONAIS- NETTOMUUTTO ( F+I = J ) KOKONAISMUUTOS ( C + J ) Kokonaismuutos, % Väkiluku ENNAKKO Hirvensalmi , Kangasniemi , Mikkeli , Mäntyharju , Pertunmaa , Puumala , MIKKELIN SEUTUKUNTA , Joroinen , Juva , Pieksämäki , PIEKSÄMÄEN SEUTUKUNTA , Enonkoski , Heinävesi , Rantasalmi , Savonlinna , Sulkava , SAVONLINNAN SEUTUKUNTA , ETELÄ-SAVO , Tarkastuslautakunta toteaa, että maakuntastrategian keskeinen tavoite, muuttovoitto, ei ole toteutunut.

8 Aluetalous Vuonna 2015 Etelä-Savon kuntien talous heikkeni huomattavasti edellisestä vuodesta. Etelä- Savon kuntien verotulot kasvoivat samalla vauhdilla kuin maassa keskimäärin. Verotulojen kasvu maakunnan kunnissa on etenkin ennakoitua suuremman tuloveron ja yhteisöveroosuuden ansiota. Menokehitys oli maltillista Etelä-Savon kunnissa. Ennakkotietojen mukaan toimintakulut kasvoivat 1,5 % vuoteen 2014 verrattuna. Kuntien tulos heikkeni koko maassa vuoteen 2014 verrattuna huomattavasti. Etelä-Savon vuosikate heikkeni ennakkotietojen mukaan 241 euroon asukasta kohden (283 euroa vuonna 2014). Vuosikatteen kehitys Etelä-Savossa ja koko maassa vv Lähde: Tilastokeskus, Etelä-Savon maakuntaliitto. Vuoden 2015 luvut Etelä-Savon osalta perustuvat ennakkotietoihin. Viimeisin bruttokansantuotetieto (BKT) on vuodelta 2013, jolloin asukasta kohti lasketun BKT:n kasvu maakunnassa oli -1,1 % edellisvuodesta (koko maan luku -1,6 %). Vuosien BKT/asukas kasvulla Etelä-Savo on kolmossijalla maakuntien vertailussa.

9 Kuten alla olevasta kaaviosta ilmenee, BKT:n hyvä prosentuaalinen kehitys ei muuta sitä tosiasiaa, että Etelä-Savon sijoitus BKT/Asukas, euroa-mittarilla ei 2000-luvulla ole muuttunut, ja ero vauraampaan Suomeen on edelleen kasvanut. Bruttokansantuote asukasta kohti maakunnittain BKTA/Asukas, euroa Edunvalvonta ja kehittämistyö Vuoden 2016 alkupuolella alkavaa ja vuoteen 2030 ulottuvaa maakuntastrategian valmistelua pohjustettiin syksyllä 2015 laatimalla skenaarioita Etelä-Savon tulevaisuuteen vaikuttavista tekijöistä. Maakuntaliiton johdolla toteutetun prosessin tuloksena syntyi neljä skenaariota, jotka ovat kuvauksia Etelä-Savon ulkopuolisen toimintaympäristön mahdollisista ja vaihtoehtoisista tulevaisuuden kuvista vuoteen 2030 mennessä. Suurimpia haasteita maakunnalle ovat muuttotappion kääntäminen muuttovoitoksi ja elinvoimaa tuovien yritysten toimintaedellytysten turvaaminen. 4.2 Aluesuunnittelu Aluesuunnittelulle talousarviossa oli määritelty kaksi tavoitetta; Etelä-Savon maakuntakaavan ajantasaistaminen ja Itä-Suomen liikennestrategian päivitys. Aluesuunnittelu toteuttaa Etelä-Savon maakuntastrategiaa ja -ohjelmaa. Maakuntastrategian 2020 mukaan Etelä-Savo on vetovoimainen elinkeinoelämän, asumisen ja vapaa-ajan maakunta. Aluesuunnittelun yleisenä tavoitteena on hyvä toimintaympäristö yrityksille ja asukkaille. Tavoitteen toiminnallisia painopisteitä ovat: - näkyvyyden ja vetovoiman vahvistaminen - saavutettavuuden ja liikennejärjestelmän kehittäminen - tonttipalvelun tehostaminen - vesistöjen ja luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen Maakuntavaltuusto hyväksyi kesäkuussa 2014 Etelä-Savon 1. vaihemaakuntakaavan, joka käsittelee tuulivoimaa. Vuoden 2015 aikana Maakuntaliitto jatkoi syksyllä 2014 käynnistynyttä

10 Etelä-Savon toisen vaihemaakuntakaavan laatimista. Vuoden 2015 aikana on panostettu 2. vaihemaakuntakaavan selvitystyöhön ja valmisteluun. Valmistelu- ja selvitystyö on tehty keskellä merkittävää maankäyttö- ja rakennuslain muutosta, minkä myötä ympäristöministeriön maakuntakaavan vahvistusmenettelystä luovutaan ja jatkossa maakuntakaavoista päättää maakuntavaltuusto. Laki tulee voimaan ja koskee siten myös Etelä-Savon 2.vaihemaakuntakaavaa. Kaavan valmisteluvaiheen virallinen kuuleminen käynnistyy vuoden 2016 alkupuolella ja on tarkoitus hyväksyä syysvaltuustossa 2016 kuten myös päivitetty maakuntastrategia. Pienten keskusten puolesta kehittämiskampanja käynnistyi vuoden 2014 alussa. Valtakunnallinen kampanja on kolmevuotinen pienten keskusten kehittämiseksi. Tämä Pikekampanja edistää pikkukaupunkien ja kirkonkylien elinvoimaisuutta ja uusiutumista sekä yhteistyötä, verkostoitumista, tiedonkulkua ja kokemusten vaihtoa. Hankkeella on saatu resursseja kuntakeskusten kaavoitukseen. Maakuntaliitto päivitti yhdessä Pohjois-Savon Ely-keskuksen, Itä-Suomen maakuntaliittojen ja Liikenneviraston kanssa Itä-Suomen liikennestrategian. Strategiassa tuotiin esiin Itä-Suomen liikennejärjestelmän erityiskysymykset ja kehittämistavoitteet ja vaikuttaa Suomen tulevaan hallitusohjelmaan. Tulevaisuuden liikennejärjestelmä muodostuu palveluiden, infrastruktuurin ja tiedon kokonaisuudesta ja antaa suunnan liikennejärjestelmien kehittämiselle seuraaville vuosikymmenille. Tavoitteena on alueen kannalta tärkeimpien kuljetusten kustannustehokkuuden parantaminen sekä arjen matkustamisen ja liikkumisen helpottuminen. Liikenteen edunvalvonnassa suurimmaksi haasteeksi nousi VR:n ilmoittamat liikenteen supistukset. Säännöllisen raideliikenteen merkitystä korostettiin maakunnan elinvoiman turvaajana. Lentoliikennestrategian jatkotyö käynnistyi koko Itä-Suomen kattavana yhteistyönä. 4.3 Virasto Henkilöstö Vuodelle 2015 oli asetettu tavoitteeksi, että koko henkilöstön osaaminen hyödynnetään täysimääräisesti ja taitoja kehitetään aktiivisesti. Vuoden aikana tapahtui useita muutoksia henkilöstössä. Toteutettiin useita rekrytointeja, yksi pitkäaikainen työntekijä jäi eläkkeelle ja useita määräaikaisia työsuhteita päättyi. Maakuntaliiton vakinaisen henkilöstön henkilötyövuodet olivat 29,5 Talousarviossa on ennakoitu 29,7 henkilötyövuotta. Viraston henkilökunnan määrä jäi talousarviota pienemmäksi ja hanketoiminnan henkilöstön määrä oli talousarviota suurempi. Vuonna 2015 toteutetun henkilöstökyselyn tuloksista ilmenee, että maakuntaliittoa pidetään muutoksista ja toimintaympäristön epävarmuustekijöistä huolimatta hyvänä työpaikkana. Henkilöstön työhyvinvointiin ja ergonomiaan on kiinnitetty huomiota. Henkilöstön sairauspoissaolojen määrä on kohtuullinen. Kehityskeskustelut käytiin syksyllä ja ne ovat osa maakuntaliiton viraston vuosittaista toimintaa. Henkilöstön osalta on käyty säännöllisesti kehityskeskustelut. Vuoden 2015 loppupuolella käynnistettiin koko viraston palkkausjärjestelmän uudistaminen, jossa tehtävien vaativuudet määriteltiin, tehtävänkuvaukset päivitettiin ja henkilökohtaiset lisät arvioitiin. Sisäinen valvonta Toimintakertomuksessa on riittävä selonteko sisäisen valvonnan järjestämisestä. Sisäinen valvonta on toiminnan laajuus huomioon ottaen riittävä. Sisäisen valvonnan ohjeistus on ajan tasalla. Liiton toiminnan kannalta EU-varojen välitys muodostaa suurimman taloudellisen riskin. Toimintaan liittyvät seurantajärjestelmä on ollut toimiva. Riskienhallintaan liittyvä arviointia on päivitetty vuoden 2015 aikana ja sitä on jatkettu vuoden 2016 puolella.

11 5. TALOUDELLISTEN TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN Tilikauden tulos oli vahvasti ylijäämäinen. Ylijäämää kerryttivät mm. EU-rakennerahastoohjelmakauden päättymiseen liittyvät kertaluonteiset tulokirjaukset Teknisen tuen hankkeille sekä liiton henkilöstökuluissa syntyneet säästöt. Lisäksi talousarvioissa vuodelle 2015 budjetoitua poistoa ei tarvittu, koska uusien toimitilojen saneerauskulut kirjattiin kokonaisuudessaan kuluksi vuodelle Jäsenkuntien maksuosuudet olivat euroa ( euroa vuonna 2014). Kuntien jäsenmaksuosuudet vuodelle 2015 nousivat edellisestä vuodesta 1,5 %. Toimintakulut alenivat ,30 eurosta ,70 euroon eli ,60 euroa. 6. YHTEENVETO Maakuntaliiton vuoden 2015 talousarviossa toiminnalliset tavoitteet on esitetty riittävän täsmällisesti. Kuten tarkastuslautakunnan arviossa maakuntahallituksen laatiman toimintakertomuksen laadusta, luotettavuudesta ja kehittämistarpeista todetaan, Maakuntaliitolla itsellään ei ole merkittävästi käytännön täytäntöönpanovaltaa tavoitteiden toteuttamisessa. Liiton toiminta perustuu suurelta osin asioihin vaikuttamiseen ja vaikuttamistyön merkitys näkyy viiveellä. Vasta toteutunut kehitys tulee näyttämään sen, miten työssä on onnistuttu. Toimintakertomuksessa on vastattu yksityiskohtaisesti talousarviossa asetettuihin tavoitteisiin. Toimintakertomus antaa riittävät tiedot tavoitteiden toteutumisesta. Vuoden 2015:n talousarvio toteutui valtuuston hyväksymää talousarviota huomattavasti paremmin. Toimintakulut alittuivat erityisesti viraston kohdalla. Hanketoiminnan bruttokulut ja bruttotulot alittivat talousarvion. Toimintatuottojen muutosten ja rahoituksen tuloerien jälkeen tilikauden tulokseksi jäi ,47 euroa. 7. TARKASTUSLAUTAKUNNAN ESITYS MAAKUNTAVALTUUSTOLLE Tarkastuslautakunnan suorittaman arvioinnin mukaan Maakuntaliiton toiminnassa on noudatettu valtuuston hyväksymää talousarviota. Maakuntavaltuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet ovat toteutuneet tehtyjen päätösten mukaisesti ja toteutumatieto on esitetty riittävän täsmällisesti toimintakertomuksessa. Mikkelissä Ilkka Paatero Puheenjohtaja Leena Pekkanen Varapuheenjohtaja Hannu Auvinen Vesa Himanen Anne-Maarit Perälä

VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA

VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA Väkiluku vuodenvaihde 2017/2018 VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA 1.1. - 31.12.2018 Elävänä syntyneet ( A ) Kuolleet ( B ) KUOLLEIDEN EROTUS ( A-B = C ) Kuntaan

Lisätiedot

VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA

VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA Väkiluku vuodenvaihde 2018/2019 VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA 1.1. - 31.8.2019 Elävänä syntyneet ( A ) Kuolleet ( B ) KUOLLEIDEN EROTUS ( A-B = C ) Kuntaan

Lisätiedot

VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA

VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA Väkiluku vuodenvaihde 2018/2019 VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA 1.1. - 30.4.2019 Elävänä syntyneet ( A ) Kuolleet ( B ) KUOLLEIDEN EROTUS ( A-B = C ) Kuntaan

Lisätiedot

VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA

VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA Väkiluku vuodenvaihde 2018/2019 VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA 1.1. - 31.7.2019 Elävänä syntyneet ( A ) Kuolleet ( B ) KUOLLEIDEN EROTUS ( A-B = C ) Kuntaan

Lisätiedot

Saate. Vastaanottaja: Median edustajat Pvm: Lähettäjä: Jaana Kokkonen Puhelin:

Saate. Vastaanottaja: Median edustajat Pvm: Lähettäjä: Jaana Kokkonen Puhelin: Saate Vastaanottaja: Median edustajat Pvm: 16.6.2017 Lähettäjä: Jaana Kokkonen Puhelin: 044 770 0574 Asia: Väestönmuutosten ennakkotietoja Sivuja: 1 + 7 Etelä-Savossa 1.1. - 30.4.2017 Kiireellinen Tarkastettavaksi

Lisätiedot

Saate. Vastaanottaja: Median edustajat Pvm: Lähettäjä: Jaana Kokkonen Puhelin:

Saate. Vastaanottaja: Median edustajat Pvm: Lähettäjä: Jaana Kokkonen Puhelin: Saate Vastaanottaja: Median edustajat Pvm: 22.9.2017 Lähettäjä: Jaana Kokkonen Puhelin: 044 770 0574 Asia: Väestönmuutosten ennakkotietoja Sivuja: 1 + 7 Etelä-Savossa 1.1. - 30.9.2017 Kiireellinen Tarkastettavaksi

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies.

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies. Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 1/2017 1 Tarkastuslautakunta Kokousaika 24.01.2017 kello 14:00-16.18 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista:

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 6/2015 42. Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kh Piällysmies. Otsikko Sivu

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 6/2015 42. Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kh Piällysmies. Otsikko Sivu Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 6/2015 42 Tarkastuslautakunta Kokousaika 16.12.2015 kello 15:00-18:00 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kh Piällysmies Asialista: Otsikko

Lisätiedot

Väestöennusteet (2012) Lähde: Tilastokeskus

Väestöennusteet (2012) Lähde: Tilastokeskus Väestöennusteet (2012) Lähde: Tilastokeskus Väestöennustekuviot perustuvat Tilastokeskuksen viimeisimpään väestöennusteeseen vuodelta 2012 http://tilastokeskus.fi/til/vaenn/index.html Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies.

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies. Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 2/2017 8 Tarkastuslautakunta Kokousaika 07.03.2017 kello 14:00-15.50 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista:

Lisätiedot

Maakuntavaltuustolle TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA Etelä-Savon maakuntaliitto

Maakuntavaltuustolle TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA Etelä-Savon maakuntaliitto Maakuntavaltuustolle TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2016 Etelä-Savon maakuntaliitto 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. TARKASTUSLAUTAKUNTA 3 2. ARVIO MAAKUNTAHALLITUKSEN LAATIMAN TOIMINTA- 4 KERTOMUKSEN

Lisätiedot

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2014

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2014 1 Keski-Pohjanmaan liiton maakuntavaltuustolle Tarkastuslautakunnan ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2014 Mikä on hyvä tavoite: Hyvä tavoite toteuttaa kuntalaisen tarpeita, on realistinen mutta tarpeeksi haastava,

Lisätiedot

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2016

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2016 1 Tarkastuslautakunnan ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2016 Mikä on hyvä tavoite? Hyvä tavoite toteuttaa kuntalaisen tarpeita, on realistinen mutta tarpeeksi haastava, konkreettinen ja yksiselitteinen. Tavoite

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 4/2015 25. Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kh Piällysmies. Otsikko Sivu

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 4/2015 25. Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kh Piällysmies. Otsikko Sivu Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 4/2015 25 Tarkastuslautakunta Kokousaika 23.09.2015 kello 14:00-15:30 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kh Piällysmies Asialista: Otsikko

Lisätiedot

Väestö- ja muuttoliiketietoja Etelä-Savosta ja alueen kunnista. Tietopaketti kuntavaaliehdokkaille

Väestö- ja muuttoliiketietoja Etelä-Savosta ja alueen kunnista. Tietopaketti kuntavaaliehdokkaille Väestö- ja muuttoliiketietoja Etelä-Savosta ja alueen kunnista Tietopaketti kuntavaaliehdokkaille Sisältö Väkiluvun kehitys (maakunta, kunnat) Väestöennuste 2015-2040 (maakunta, kunnat) Ikärakenne ja ennuste

Lisätiedot

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2017

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2017 1 (5) ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2017 Ypäjän kunnanvaltuustolle Sisällysluettelo 1. Tarkastuslautakunnan tehtävä, kokoonpano ja työskentely. 2 2. Edellisten vuosien arviointikertomusten johdosta tehtyjen

Lisätiedot

Etelä- Savon valtuuskunta Helsinki, Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

Etelä- Savon valtuuskunta Helsinki, Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Etelä- Savon valtuuskunta 13.2.2019 Helsinki, Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Etelä- Savon valtuuskunta Perustettu 11.9.2011 Jäsenet tieteen, taiteen ja talouden edustajia Jäsenillä läheinen suhde Etelä-

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 3/2016 Kokousaika: 17.5.2016 klo 13.00 16.10 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS huhtikuu 2019

VÄESTÖKATSAUS huhtikuu 2019 VÄESTÖKATSAUS huhtikuu 2019 Ennakkoväkiluku 171 178 Muutos 4 kk -186 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Väestökatsauksen lukuohje Väestökatsauksessa

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS helmikuu 2019

VÄESTÖKATSAUS helmikuu 2019 VÄESTÖKATSAUS helmikuu 2019 Ennakkoväkiluku 171 274 Muutos 2 kk -162 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Väestökatsauksen lukuohje Väestökatsauksessa

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2019

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2019 VÄESTÖKATSAUS elokuu 2019 Ennakkoväkiluku 171 176 Muutos 8 kk -188 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Väestökatsauksen lukuohje Väestökatsauksessa

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS heinäkuu 2019

VÄESTÖKATSAUS heinäkuu 2019 VÄESTÖKATSAUS heinäkuu 2019 Ennakkoväkiluku 171 258 Muutos 7 kk -106 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Väestökatsauksen lukuohje Väestökatsauksessa

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2017

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2017 VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2017 Ennakkoväkiluku 172 869 Muutos 9 kk -912 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS tammikuu 2018

VÄESTÖKATSAUS tammikuu 2018 VÄESTÖKATSAUS tammikuu 2018 Ennakkoväkiluku 172 677 Muutos 1 kk -75 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku vuoden

Lisätiedot

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Aika torstai klo 14:00-16:20. Kaupungintalo, kabinetti 2.

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Aika torstai klo 14:00-16:20. Kaupungintalo, kabinetti 2. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 14:00-16:20 Paikka Kaupungintalo, kabinetti 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja Marja

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2016

VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2016 VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2016 Ennakkoväkiluku 173 949 Muutos 10 kk -761 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku lokakuun lopussa oli 173 949. Kymmenen kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS joulukuu 2018

VÄESTÖKATSAUS joulukuu 2018 VÄESTÖKATSAUS joulukuu 2018 Ennakkoväkiluku 171 436 Muutos 12 kk -1 284 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku vuoden

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS huhtikuu 2018

VÄESTÖKATSAUS huhtikuu 2018 VÄESTÖKATSAUS huhtikuu 2018 Ennakkoväkiluku 172 359 Muutos 4 kk -361 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku vuoden

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2018

VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2018 VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2018 Ennakkoväkiluku 171 677 Muutos 10 kk -1 043 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku vuoden

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2018

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2018 VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2018 Ennakkoväkiluku 171 728 Muutos 9 kk -992 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku vuoden

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS toukokuu 2018

VÄESTÖKATSAUS toukokuu 2018 VÄESTÖKATSAUS toukokuu 2018 Ennakkoväkiluku 172 305 Muutos 5 kk -415 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku vuoden

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2017

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2017 VÄESTÖKATSAUS elokuu 2017 Ennakkoväkiluku 172 980 Muutos 8 kk -801 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS marraskuu 2018

VÄESTÖKATSAUS marraskuu 2018 VÄESTÖKATSAUS marraskuu 2018 Ennakkoväkiluku 171 595 Muutos 11 kk -1 125 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku vuoden

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla. Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Arviointikertomus

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS helmikuu 2018

VÄESTÖKATSAUS helmikuu 2018 VÄESTÖKATSAUS helmikuu 2018 Ennakkoväkiluku 172 576 Muutos 2 kk -144 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku vuoden

Lisätiedot

SIIKAISTEN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 ARVIOINTIKERTOMUS

SIIKAISTEN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 ARVIOINTIKERTOMUS SIIKAISTEN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 ARVIOINTIKERTOMUS 1. LAUTAKUNNAN TOIMINTA 1.1. Kokoonpano Kuntalain 121.1 :n mukaan kunnanvaltuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen

Lisätiedot

Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain. Tähän kuuluu myös luonnollinen väestökehitys (kuolleet ja syntyneet) sekä maahanmuutto.

Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain. Tähän kuuluu myös luonnollinen väestökehitys (kuolleet ja syntyneet) sekä maahanmuutto. Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, työnhakijoiden lukumäärät sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin kuukausittain. Lisäksi seuraamme työmarkkinatukea isoihin kaupunkeihin

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2020 Työohjelma 2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen

Lisätiedot

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 6/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2018

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2018 Tarkltk 6.5.2019 5 LIITE 1 1 (6) ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2018 Ypäjän kunnanvaltuustolle Sisällysluettelo 1. Tarkastuslautakunnan tehtävä, kokoonpano ja työskentely. 2 2. Edellisten vuosien arviointikertomusten

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2018 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-17:20 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka

Lisätiedot

Maaseudun palvelukeskukset maakunta ja SOTE Suomessa, case Etelä-Savo

Maaseudun palvelukeskukset maakunta ja SOTE Suomessa, case Etelä-Savo Maaseudun palvelukeskukset maakunta ja SOTE Suomessa, case Etelä-Savo 100 suomalaista kirkonkylää kuntien keskukset muutoksessa seminaari 16.5.2017 Pentti Mäkinen Maakuntajohtaja Etelä-Savon maakuntaliitto

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS tammikuu 2019

VÄESTÖKATSAUS tammikuu 2019 VÄESTÖKATSAUS tammikuu 2019 Ennakkoväkiluku 171 336 Muutos 1 kk -100 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Väestökatsauksen lukuohje Väestökatsauksessa

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta Pöytäkirja 3/2013

Tarkastuslautakunta Pöytäkirja 3/2013 Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2009-2012 Pöytäkirja 3/2013 Kokousaika: 15.5.2013 klo 13.00-14.50 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Risto Björn, puheenjohtaja Erkki Ojala, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (12) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (12) Tarkastuslautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (12) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:30-15:50 Paikka KYS, Auditoriorakennus Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja Marja Berg,

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 2/2018

ETELÄ-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 2/2018 ETELÄ-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 2/2018 Tarkastuslautakunta Kokoustiedot Aika 3.4.2018 klo 13.00 Paikka Etelä-Pohjanmaan liiton toimisto, kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia n:o 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Kymenlaakso Väestö päivitetty

Kymenlaakso Väestö päivitetty Kymenlaakso Väestö päivitetty Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2018 Väkiluku yhteensä 175 456 ennakko (1.1.2018) 2 Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2017 Väkiluku yhteensä 175 511 (lopullinen) 3 Kymenlaakson

Lisätiedot

Arvioinnin tarkoitus. Arvioinnin periaatteet. Arvioinnin tavoitteet ja painopiste

Arvioinnin tarkoitus. Arvioinnin periaatteet. Arvioinnin tavoitteet ja painopiste TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA 2018 Taustaa Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelmasta säädetään kuntalain 121.4 :ssä. Tarkastuslautakunnan toiminta edellyttää suunnitelmallisuutta ja vastuullisuutta,

Lisätiedot

Maakunnan väestö-, elinkeino- ja työllisyyskehitys sekä asumisen kehittämisen näkymät

Maakunnan väestö-, elinkeino- ja työllisyyskehitys sekä asumisen kehittämisen näkymät Maakunnan väestö-, elinkeino- ja työllisyyskehitys sekä asumisen kehittämisen näkymät 23.10.2013 Kimmo Niiranen Maakunta-asiamies Tilastokatsaus mm. seuraaviin asioihin: Väestökehitys Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Turun väestökatsaus heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus heinäkuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun ja alueen väestönkehityksestä tammi-heinäkuussa 2017 Turun ennakkoväkiluku oli heinäkuun

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone 1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen

Lisätiedot

Kymenlaakso Väestö päivitetty

Kymenlaakso Väestö päivitetty Kymenlaakso Väestö päivitetty Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2018 Väkiluku yhteensä 175 456 ennakko (1.1.2018) 2 Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2017 Väkiluku yhteensä 175 511 (lopullinen) 3 Kymenlaakson

Lisätiedot

Talousraportti 10/ Väestö

Talousraportti 10/ Väestö 1 (6) Väestö Syyskuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 391 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 378, Nurmeksessa 7 779 ja Valtimolla 2 234 asukasta. Juuassa asui 4 848 henkilöä. Koko Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Kymenlaakso Väestö. Valokuvat Mika Rokka päivitetty

Kymenlaakso Väestö. Valokuvat Mika Rokka päivitetty Kymenlaakso Väestö Valokuvat Mika Rokka 30.1.2018 päivitetty Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2017 Väkiluku yhteensä 177 367 ennakko (1.1.2017) 2 Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2016 Väkiluku yhteensä

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2017

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2017 Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2017 Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain.

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Lisätiedot

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 27.-28.3.2018 SISÄLLYSLUETTELO 1 TALOYHTIÖIDEN TILANNE... 2 2 VUODEN 2017 TILINPÄÄTÖKSEN ESITTELY... 3 3 TILINTARKASTUSKERTOMUKSEN KÄSITTELY... 5 4 TARKASTUSLAUTAKUNNAN

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 15.2.218/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli joulukuussa noin 1,7 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 9,4

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 17.2.217/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli joulukuussa noin 1,5 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 9,6

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 17.8./jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli kesäkuussa noin 2,1 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 5,5 prosenttia

Lisätiedot

Etelä-Savossa työpaikkoja avoinna työnvälityksessä 14 % edellisvuoden tammikuuta enemmän. Työllisyyskatsaus, tammikuu

Etelä-Savossa työpaikkoja avoinna työnvälityksessä 14 % edellisvuoden tammikuuta enemmän. Työllisyyskatsaus, tammikuu NÄKYMIÄ HELMIKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työpaikkoja avoinna työnvälityksessä 14 % edellisvuoden tammikuuta enemmän Työllisyyskatsaus, tammikuu 2014 25.2.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2017

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2017 Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2017 Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain.

Lisätiedot

2016 ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA

2016 ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA ARVIOINTIKERTOMUS 2016 ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA Tarkastuslautakunnan keskeisimpänä tehtävänä on arvioida valtuuston asettamien tavoitteiden toteutumista ja kuntalaisten tarvitsemien palveluiden

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2016

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2016 Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2016 Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain.

Lisätiedot

Etelä-Savossa työttömiä yhtä paljon viimeksi tammi-helmikuussa Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9:00

Etelä-Savossa työttömiä yhtä paljon viimeksi tammi-helmikuussa Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9:00 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömiä yhtä paljon viimeksi tammi-helmikuussa 2006 Työllisyyskatsaus, joulukuu 2013 21.1.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Marraskuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016

Turun väestökatsaus. Marraskuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016 Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016 Helsinki 7 225 Vantaa 4 365 Espoo 4 239 Tampere 3 090 Oulu 1 867 Turku 1 687 Jyväskylä 1 392 Kuopio 882 Lahti 621 Järvenpää

Lisätiedot

46 Helsingin seurakuntayhtymän toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2017 sekä vastuuvapauden myöntäminen

46 Helsingin seurakuntayhtymän toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2017 sekä vastuuvapauden myöntäminen 22/2018 46 Helsingin seurakuntayhtymän toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2017 sekä vastuuvapauden myöntäminen Yhteinen kirkkovaltuusto päättää 1) vahvistaa Helsingin seurakuntayhtymän vuoden 2017

Lisätiedot

Miesten työttömyysaste marraskuussa Etelä-Savossa lähes 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin naisten

Miesten työttömyysaste marraskuussa Etelä-Savossa lähes 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin naisten NÄKYMIÄ JOULUKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Miesten työttömyysaste marraskuussa Etelä-Savossa lähes 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin naisten Työllisyyskatsaus, marraskuu 2013 20.12.2013 klo 9:00 Työttömät

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 19.1./jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli elokuussa noin 2,3 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 2,5 prosenttia

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON MAAKUNTALIITTO TARKASTUSLAUTAKUNTA ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2014

ETELÄ-SAVON MAAKUNTALIITTO TARKASTUSLAUTAKUNTA ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2014 1 ETELÄ-SAVON MAAKUNTALIITTO TARKASTUSLAUTAKUNTA ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2014 ARVIOINTIKERTOMUS VUODEN 2014 TAVOITTEIDEN TOTEUTUMISESTA MAAKUNTAVALTUUSTOLLE Maakuntaliiton perussopimuksen 24 :n mukaan

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 17.11./jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli syyskuussa noin 1,7 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 4,2 prosenttia

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 31 25.3.2019 Tarkastuslautakunta 41 23.4.2019 4 1360/02.06.01.06/2018 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tilinpäätös ja toimintakertomus

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 14.9./jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli heinäkuussa noin 3,1 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 2,3 prosenttia

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2017

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2017 Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2017 Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain.

Lisätiedot

Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain. Tähän kuuluu myös luonnollinen väestökehitys (kuolleet ja syntyneet) sekä maahanmuutto.

Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain. Tähän kuuluu myös luonnollinen väestökehitys (kuolleet ja syntyneet) sekä maahanmuutto. Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, työnhakijoiden lukumäärät sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin kuukausittain. Lisäksi seuraamme työmarkkinatukea isoihin kaupunkeihin

Lisätiedot

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 3/2015 Kokousaika: 18.5.2015 klo 13.00-16.00 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

Palkkatuella työllistettyjen määrä lähes puolittunut Etelä-Savossa vuodentakaisesta. Työllisyyskatsaus, marraskuu klo 9.

Palkkatuella työllistettyjen määrä lähes puolittunut Etelä-Savossa vuodentakaisesta. Työllisyyskatsaus, marraskuu klo 9. NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Palkkatuella työllistettyjen määrä lähes puolittunut Etelä-Savossa vuodentakaisesta Työllisyyskatsaus, marraskuu 2015 22.12.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

Torstai klo

Torstai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2011 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA Torstai 19.05.2011 klo 15.00 18.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 19.2.216/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli joulukuussa noin 1,4 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 6,9

Lisätiedot

Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain. Tähän kuuluu myös luonnollinen väestökehitys (kuolleet ja syntyneet) sekä maahanmuutto.

Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain. Tähän kuuluu myös luonnollinen väestökehitys (kuolleet ja syntyneet) sekä maahanmuutto. Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, työnhakijoiden lukumäärät sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin kuukausittain. Lisäksi seuraamme työmarkkinatukea isoihin kaupunkeihin

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 19.1.217/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli marraskuussa noin 1,3 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 4,8

Lisätiedot

Satakunnan maakuntavaltuusto on valinnut seuraavan tarkastuslautakunnan: Varajäsen. Riitta Laakkonen. Jaana Järvinen

Satakunnan maakuntavaltuusto on valinnut seuraavan tarkastuslautakunnan: Varajäsen. Riitta Laakkonen. Jaana Järvinen l. Tarkastuslautakunnan tehtävä, kokoonpanoja työskentely Satakunnan maakuntavaltuusto on 22. 9. 2017 valinnut seuraavan tarkastuslautakunnan: Varsinainen jäsen Ilona Sjöman, puheenjohtaja Marianne Ostama,

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 3/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies.

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 3/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies. Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 3/2016 17 Tarkastuslautakunta Kokousaika 12.10.2016 kello 14:00-15:40 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista:

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 217* 15.6.217/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli huhtikuussa 217 noin miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 6,7

Lisätiedot

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 64 22.03.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin asukasluvut, työttömyysprosentit, työnhakijoiden lukumäärät sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin kuukausittain

Mikkelin kaupungin asukasluvut, työttömyysprosentit, työnhakijoiden lukumäärät sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin kuukausittain Saimaan rannalla. Mikkelin kaupungin asukasluvut, työttömyysprosentit, työnhakijoiden lukumäärät sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin kuukausittain Syyskuu 2017, hallintopalvelut Tilastot syyskuu

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja

Lisätiedot

Kuukausikatsaus tammi-toukokuu 2019

Kuukausikatsaus tammi-toukokuu 2019 Kuukausikatsaus tammi-toukokuu 2019 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä 18.6.2019 Yleistilanne Tulot talousarvion mukaiset Kuntien maksuosuuksien muutosta ei ole huomioitu Henkilöstökulut

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät www.omahäme.fi Tehtävien nykytilan kartoitus Vastuu alueiden kehittämisestä on ALKE-lain perusteella

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro. Projektipäällikkö. Ari Näpänkangas. Pohjois-Pohjanmaan liitto

Kommenttipuheenvuoro. Projektipäällikkö. Ari Näpänkangas. Pohjois-Pohjanmaan liitto Kommenttipuheenvuoro Ari Näpänkangas Projektipäällikkö Pohjois-Pohjanmaan liitto POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO 34 kunnan muodostama kuntayhtymä Lakisääteisiä tehtäviä Alueiden kehittäminen (maakuntasuunnitelma

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS kesäkuu 2018

VÄESTÖKATSAUS kesäkuu 2018 VÄESTÖKATSAUS kesäkuu 2018 Ennakkoväkiluku 172 186 Muutos 6 kk -534 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku vuoden

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA

ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA ARVIOINTIKERTOMUS 2015 ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA Tarkastuslautakunnan keskeisimpänä tehtävänä on arvioida valtuuston asettamien tavoitteiden toteutumista ja kuntalaisten tarvitsemien palveluiden

Lisätiedot

Etelä-Savossa TE-toimiston aktivointipalveluissa 350 henkilöä edellisvuoden lokakuuta vähemmän. Työllisyyskatsaus, lokakuu klo 9.

Etelä-Savossa TE-toimiston aktivointipalveluissa 350 henkilöä edellisvuoden lokakuuta vähemmän. Työllisyyskatsaus, lokakuu klo 9. NÄKYMIÄ MARRASKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa TE-toimiston aktivointipalveluissa 350 henkilöä edellisvuoden lokakuuta vähemmän Työllisyyskatsaus, lokakuu 2015 24.11.2015 klo 9.00 Työttömät

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh

Lisätiedot