Prosessin eteneminen. Hankkeen vaiheita voidaan kuvata alla olevan kuvan mukaisesti kellolla. Vuosi Vuosi Delfoi I.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Prosessin eteneminen. Hankkeen vaiheita voidaan kuvata alla olevan kuvan mukaisesti kellolla. Vuosi 2001. Vuosi 2002. Delfoi I."

Transkriptio

1 Prosessin eteneminen Hankkeen vaiheita voidaan kuvata alla olevan kuvan mukaisesti kellolla. Vuosi 2001 Käynnistysseminaari Väliraportti 2 12/2002 Lähiopetuspäivät Delfoi I Vuosi 2002 Lähiopetuspäivät Delfoi II Lähiopetuspäivät Kööpenhamina Väliraportti 1 5/2002 Kuva 1. TT:n tulevaisuusluotain Osaamisintensiivinen Suomi 2012

2 Vision elementit Hyvinvointivaltion rakenteet muokkaantuneet tarpeiden mukaan Myönteinen suhtautuminen yrittäjyyteen Yrittäjyyttä tukevia ratkaisuja Myönteinen suhtautuminen osaamisen kehittämiseen Kannustava ja tasa-arvoinen työilmapiiri Globaalisti toimivat menestysklusterit Hyvä työllisyystilanne, ei työvoimapulaa Tyky-panostukset ja jaksaminen Eläkeratkaisut Aktiivinen maahanmuuttopolitiikka Ratkaisuja rakennetyöttömyyteen Työvoimatarpeisiin vastaava, joustava koulutusjärjestelmä Vuonna 2012 Suomi on osaamisintensiivinen, kilpailukykyinen ja dynaaminen hyvinvointivaltio Yritysten ja oppilaitosten yhteistyö Elinikäinen oppiminen ja ammattitaidon päivittäminen arkipäivää Kannustava verotuksen rakenne Tehostunut koulutusjärjestelmä Vakiintunut työvoima- ja osaamistarpeiden ennakointijärjestelmä Opettajia riittävästi Opetus monimuotoista, toiminnallista ja integroitua Teknologian opetus Liiketoimintaosaaminen ja yrittäjyys opetuksessa Verkottuminen Tieteiden välinen yhteistyö Kuva 2. TT:n tulevaisuusluotain Osaamisintensiivinen Suomi 2012

3 Arvio työmarkkinoille tulevien ja sieltä poistuvien lukumäärästä Työmarkkinoilta poistuvat Työmarkkinoille tulevat Lähde: Eläketurvakeskus Kuva 3. TT:n tulevaisuusluotain Osaamisintensiivinen Suomi 2012

4 Keskimääräinen eläkkeellesiirtymisikä Ruotsi 64 Tanska Iso-Britannia Espanja Italia Ranska Hollanti Suomi Lähde: Helsingin Sanomat Kuva 4. TT:n tulevaisuusluotain Osaamisintensiivinen Suomi 2012

5 Eläkkeellä olevat pohjoismaissa, ikäryhmittäin, % v v Islanti Norja Ruotsi Tanska Suomi Lähde: Central Pension Security Institute Kuva 5. TT:n tulevaisuusluotain Osaamisintensiivinen Suomi 2012

6 Tuloveroaste vuonna 2001, keskituloiset, % Tanska Belgia Saksa Alankomaat Suomi Ruotsi Norja Itävalta Italia Ranska Luxemburg Yhdysvallat Iso-Britannia Sveitsi Espanja Kreikka Irlanti Portugali Japani Lähde: OECD Yksinäinen Perhe Toinen vanhemmista kotona, 2 lasta Kuva 6. TT:n tulevaisuusluotain Osaamisintensiivinen Suomi 2012

7 Tuloveroprosentit tulotasoittain vuonna 2002, yksinäinen palkansaaja Suomi Euroopan 13 vertailumaan keskiarvo Kaikkien 17 vertailumaan keskiarvo Ero 8,9 %-yks. 30 Ero 2,3 %-yksikköä 20 Euroa/vuosi Lähde: Veronmaksajain Keskusliitto Kuva 7. TT:n tulevaisuusluotain Osaamisintensiivinen Suomi 2012

8 Nimellinen yhtiöverokanta Suomessa sekä keskimäärin EU-alueella ja OECD-maissa vuosina , % EU OECD Suomi '95 '96 '97 '98 '99 '00 '01 '02 '03 Lähde: KPMG Wideri Kuva 8. TT:n tulevaisuusluotain Osaamisintensiivinen Suomi 2012

9 Yritysten ja oppilaitosten välinen yhteistyö kouluasteen mukaan, osuus yrityksistä, % Päiväkodit Ala-aste Yläaste Lukio Yliopistot/korkeakoulut Ammattikorkeakoulut Ammatilliset oppilaitokset n = 206 Lähde: Henkilöstön kehittäminen ja osaamistarpeet teollisuudessa Kuva 9. TT:n tulevaisuusluotain Osaamisintensiivinen Suomi 2012

10 Yritysten ja oppilaitosten yhteistyömuodot, osuus yrityksistä, % Vierailut TET-jaksot Luennot, opetus Lahjoitukset Harjoittelijat, kesätyönt. Opinnäytetyöt Kummitoiminta Yhteiset hankk. ja projektit Koulutuksen kehittäm. Tapahtumat Muut n = 192 Lähde: Henkilöstön kehittäminen ja osaamistarpeet teollisuudessa Kuva 10. TT:n tulevaisuusluotain Osaamisintensiivinen Suomi 2012

11 Esimerkki verkottumisesta: hyvinvointiklusterin oppimiskeskus Yritys Yritys Yritys Yritys Yritys Yritys Yritys Yritys Ammattikorkeakoulut Tuotannon ja ylläpidon osaaminen Monialaisuus Vahva yritystuntemus Hyvinvointiklusterin oppimiskeskus Virtuaalinen oppilaitos, jossa mukana alan keskeiset toimittajat Tarjoaa perus- ja täydennyskoulutusta Ennakoi alan koulutustarpeita Toimii joustavasti Yliopistot Tieteellinen pohja Poikkitieteellisyys Kansainväliset yhteydet Yhteistyö huippujen kanssa 2. Asteen ammatillinen koulutus Bio-, ICT, palvelut -yhdistelmä Lukio Yleislukiot + erityistehtävän saaneet lukiot Peruskoulu innostaa luonnontieteisiin ja teknologiaan sekä oppimiseen yleensä Kuva 11. TT:n tulevaisuusluotain Osaamisintensiivinen Suomi 2012

12 Rekrytoinnin koulutusrakenne TT:n jäsenyrityksissä vuonna 2002 Ammattioppilaitos 42 % Muut 11 % Ammattikorkeakoulu 25 % Yliopisto/ tiedekorkeakoulu 22 % Lähde: Osaamistarveluotain 2002 Kuva 12. TT:n tulevaisuusluotain Osaamisintensiivinen Suomi 2012

13 Opettajien työharjoittelu, osuus yrityksistä, % On halua ottaa opettajia työharjoitteluun On resursseja ottaa opettajia työharjoitteluun n = 207 Lähde: Henkilöstön kehittäminen ja osaamistarpeet teollisuudessa Kuva 13. TT:n tulevaisuusluotain Osaamisintensiivinen Suomi 2012

14 Esimerkki SKIP-logiikan mukaisesta menestysklusterista Installed base tarkoittaa jo asennettujen, käytössä olevien samantapaisten laitteiden muodostamaa tietokantaa, josta kerätään tietoja laitteiden toiminnasta ja niiden toimivuudesta asiakkaan prosessissa. Installed base Communication & data collection SKIP (Service and Knowledge Intensive Product) Biotieteet Elektroniikka ja mikromekaniikka Koneen- ja kojeenrakennus Palvelu Ympäristöasiat Asiakasosaaminen Materiaaliteknologia Kuva 14. TT:n tulevaisuusluotain Osaamisintensiivinen Suomi 2012

15 Oppilaille tarkoitetut opetustunnit 12- ja 14-vuotiaana vuonna 2002, %-osuus pakollisista aineista Uusi-Seelanti Ranska Englanti Itävalta Belgia (Fr) Espanja Saksa Japani Australia Kreikka Italia Alankomaat Suomi Lähde: Education at a Glance, OECD Indicators 2002 Matematiikka Teknologia Kuva 15. TT:n tulevaisuusluotain Osaamisintensiivinen Suomi 2012

16 Koulutuksen kysyntä vuonna 2001 Peruskoulun 9. luokkalaisia Lukiot 54 % Ammatillinen koulutus 36 % Ylioppilastutkinnon suorittaneita Ammatillinen koulutus 4 % Ammattikorkeakoulut 12 % Siirtyi peruskoulun 10. luokalle 3 % Ei jatkanut opiskelua välittömästi 7 % Yliopistot 19 % Ei jatkanut opiskelua välittömästi 65 % Lähde: Tilastokeskus, Oppilaitostilastot 2002 Kuva 16. TT:n tulevaisuusluotain Osaamisintensiivinen Suomi 2012

17 Odotettavissa oleva koulutusaika (2000), vuosia Huom. Lukuvuoden pituudet eri maissa voivat poiketa toisistaan hyvinkin paljon. Australia Iso-Britannia Ruotsi Suomi Belgia Norja Espanja Alankomaat Portugali Irlanti Yhdysvallat Tanska Saksa Kanada Ranska Italia Itävalta Sveitsi Lähde: Education at a Glance, OECD Indicators 2002 Kouluaste Keskiaste Korkea-aste Kuva 17. TT:n tulevaisuusluotain Osaamisintensiivinen Suomi 2012

18 Oppisopimuskoulutukseen osallistuneet vuonna 2001 Osallistuneet yhteensä Erikoisammattitutkinto Ammattitutkinto Ammatillinen peruskoulutus Lähde: Tilastokeskus, Oppilaitostilastot 2002 Kuva 18. TT:n tulevaisuusluotain Osaamisintensiivinen Suomi 2012

19 Ammatilliseen aikuiskoulutukseen osallistuneet vuonna 2001 Ammatilliset aikuiskoulutuskeskukset Teoll. ja liikealojen omat oppilaitokset Ammatilliset oppilaitokset Korkeakoulut Ammattikorkeakoulut Muut oppilaitokset yhteensä Lähde: Tilastokeskus Kuva 19. TT:n tulevaisuusluotain Osaamisintensiivinen Suomi 2012

20 Aikuiskoulutukseen osallistuminen ammattiluokittain, % Johtajat, ylimmät virkamiehet ja erityisasiantuntijat Tekniset asiantuntijat Toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijät Palvelu- ja myyntityöntekijät Muut työntekijät Lähde: Yli 40-vuotiaat aikuiskoulutuksessa, opetusministeriö 2002 Kuva 20. TT:n tulevaisuusluotain Osaamisintensiivinen Suomi 2012

21 Aikuiskoulutukseen vuoden aikana osallistuneet vuotiaasta väestöstä pohjakoulutuksen asteen mukaan Suomessa ja eräissä OECD-maissa, % Korkea-aste Keskiaste Perusaste Yhteensä Lähde: Kansainvälinen aikuisten lukutaitotutkimus (International Adult Literacy Survey IALS) 20 0 Suomi Tanska Ruotsi Norja Uusi-Seelanti Iso-Britannia Yhdysvallat Sveitsi Alankomaat Slovakia Turkki Portugali Belgia (Flaami) Irlanti Chile Unkari Puola Kuva 21. TT:n tulevaisuusluotain Osaamisintensiivinen Suomi 2012.

22 Henkilöstökoulutukseen osallistunut henkilöstö vuosina Lähde: Osaamistarveluotain 2002 Kuva 22. TT:n tulevaisuusluotain Osaamisintensiivinen Suomi 2012

23 Henkilöstön kehittämisen rahoitus vuonna 2001 Yhteiskunta 6,8 % Yritykset 93,2 % Lähde: Osaamistarveluotain 2002 Kuva 23. TT:n tulevaisuusluotain Osaamisintensiivinen Suomi 2012

koulutuksesta kuvaajia

koulutuksesta kuvaajia 3 25 2 15 1 5 22. Teknillisten korkeakoulujen ja tiedekuntien opiskelijamäärät opettajaa kohti (1981, 199 ja 2) Lähde: Opetusministeriön KOTA-tietokanta. TKK TTKK LTKK OY ÅA Perus- ja jatko-opiskelija/opetuksen

Lisätiedot

Julkiset hyvinvointimenot

Julkiset hyvinvointimenot Julkiset hyvinvointimenot Talouden Rakenteet 211 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Kotitalouksien tulonsiirrot ja hyvinvointipalvelut 199 9, miljardia euroa vuoden 9 hinnoin Mrd. euroa 7 Tulonsiirrot

Lisätiedot

Hyvinvointiyhteiskunta. mahdollinen yhtälö 1.1 5.2.2003

Hyvinvointiyhteiskunta. mahdollinen yhtälö 1.1 5.2.2003 1. HYVINVOINTIYHTEISKUNTA MAHDOLLINEN YHTÄLÖ BKT:n vuosimuutos 1988 21... 1.2 T&K-panosten osuus bruttokansantuotteesta... 1.3 T&K-toiminnan osuus BKT:sta eräissä maissa... 1.4 T&K-henkilöstön osuus työssäkäyvistä

Lisätiedot

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN?

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? Jouni Välijärvi, professori Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto EDUCA 2014 Helsinki 25.1.2014 30.1.2014 Suomalaisnuorten osaaminen

Lisätiedot

Kuvio 1 Lukutaidon kansalliset suorituspistemäärät

Kuvio 1 Lukutaidon kansalliset suorituspistemäärät Kuvio 1 Lukutaidon kansalliset suorituspistemäärät ( ) Keskihajonta Kansallinen keskiarvo Hongkong 571 (61) h Venäjä 568 (66) h Suomi 568 (64) h Singapore 567 (80) h Pohjois-Irlanti 558 (76) h Yhdysvallat

Lisätiedot

TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi

TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi TYÖOLOJEN KEHITYS Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi % Palkansaajien koulutusrakenne Työolotutkimukset 1977-2013 100 90 10 13 14 20

Lisätiedot

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT)

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Kansantalouden kehityskuva Talouden rakenteet 211 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Suomen talous vuonna 21 euroalueen keskimääräiseen verrattuna Euroalue Suomi Työttömyys, % 12 1 8 6 4 Julkisen

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 80 % Suomi 75 70 65 60 EU-15 Suomi (kansallinen) 55 50 80 82 84 86 88 90 92 94 96 98 00 02 9.9.2002/SAK /TL Lähde: European Commission;

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 8 % Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 75 7 Suomi 65 6 55 5 45 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 16.5.23/SAK /TL Lähde: European Commission 2 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15 15

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Tj Leif Fagernäs: Työehdot Suomessa ja kilpailijamaissa. EK-elinkeinopäivä Jyväskylä 15.9.2005

Tj Leif Fagernäs: Työehdot Suomessa ja kilpailijamaissa. EK-elinkeinopäivä Jyväskylä 15.9.2005 Tj Leif Fagernäs: Työehdot Suomessa ja kilpailijamaissa EK-elinkeinopäivä Jyväskylä 15.9.2005 Työvoimakustannukset EU-maissa 2005 Teollisuuden työntekijät Tanska Saksa Belgia Suomi Alankomaat Ruotsi Itävalta

Lisätiedot

4. KORKEA VEROTUS VIE MITALISIJAN HYVINVOINTIKILPAILUSSA

4. KORKEA VEROTUS VIE MITALISIJAN HYVINVOINTIKILPAILUSSA 4. KORKEA VEROTUS VIE MITALISIJAN HYVINVOINTIKILPAILUSSA Bruttoveroaste Suomessa... 4.2 Efektiivinen tuloveroaste eräissä maissa 21... 4.3 Tuloveroprosentit tulotasoittain 22... 4.4 Tuloveroprosentit 22

Lisätiedot

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Joulukuu 2010 Työmarkkinasektori EK

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Joulukuu 2010 Työmarkkinasektori EK Työaika Suomessa ja muissa maissa Joulukuu 2010 EK Säännöllisen vuosityöajan pituus 1910-2010 Teollisuuden työntekijät päivätyössä 3000 2800 2600 2400 2200 Tuntia vuodessa Vuosityöajan pituus: vuonna 1920

Lisätiedot

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Espanja 50 236 1,6 44 468-1,6 50 271-1,7 30 500 Kreikka 17 306 Iso-Britannia 11 204-7,5 10 037 21,7 2 940 44,3 866 Alankomaat 9 736 23,3 11 472 30,4 7 444

Lisätiedot

Kasvua ja hyvinvointia vahvasta osaamisesta EK-Elinkeinopäivä, Tampere 2.10.2007

Kasvua ja hyvinvointia vahvasta osaamisesta EK-Elinkeinopäivä, Tampere 2.10.2007 Kasvua ja hyvinvointia vahvasta osaamisesta EK-Elinkeinopäivä, Tampere 2.10.2007 Leif Fagernäs Elinkeinoelämän keskusliitto EK Osaamiseen panostaminen on välttämätöntä koska 1(2) Suomi tarvitsee menestyäkseen

Lisätiedot

Työvoimakustannustaso eri maissa 2003 "10 kärjessä", teollisuuden työntekijät, euroa/tunti

Työvoimakustannustaso eri maissa 2003 10 kärjessä, teollisuuden työntekijät, euroa/tunti Työvoimakustannustaso eri maissa 2003 "10 kärjessä", teollisuuden työntekijät, euroa/tunti Norja Saksa (länsi) Tanska Sveitsi Belgia Alankomaat Itävalta Ruotsi Yhdysvallat 28,56 28,39 26,72 25,03 24,50

Lisätiedot

Ajankohtaista verotuksesta

Ajankohtaista verotuksesta Ajankohtaista verotuksesta Konsultit 2HPO 1 Reaaliset käytettävissä olevat tulot desiileissä ja ylimmässä prosentissa Lähde: VATT 2 Bruttotulojen koostumuksen kehitys Lähde: VATT 3 Bruttotulojen koostumus

Lisätiedot

Nuorten valmius laittomaan yhteiskunnalliseen toimintaan kasvamassa

Nuorten valmius laittomaan yhteiskunnalliseen toimintaan kasvamassa Nuorten valmius laittomaan yhteiskunnalliseen toimintaan kasvamassa 1 Laittoman toiminnan suosio kasvussa (IEA/CIVED 1999 ja IEA/ICCS 2009; Nuorisotutkimus 1/2012) 2 sosiaalisten opintojen autiomaa Syrjäyttävä

Lisätiedot

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n verolinjaukset 2006 21.3.2006

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n verolinjaukset 2006 21.3.2006 Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n verolinjaukset 2006 Kuvio 1. Markkinatasapaino ennen verotusta Hinta Hinta ennen veroa Kuluttajan ylijäämä Tuottajan ylijäämä Tarjonta Kysyntä 2 Tuotanto ennen veroa Määrä

Lisätiedot

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2011

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2011 Kansainvälinen palkkaverovertailu 11 Tutkimuksessa yhteensä 18 maata Euroopasta Alankomaat Belgia Britannia Espanja Italia Itävalta Norja Ranska Ruotsi Saksa Sveitsi Tanska Viro Euroopan ulkopuolelta Australia

Lisätiedot

Suomi työn verottajana 2008

Suomi työn verottajana 2008 Kansainvälinen palkkaverovertailu Suomi työn verottajana 28 Kansainvälinen palkkaverovertailu 28 Tutkimuksen maat Alankomaat, Australia, Belgia, Espanja, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Japani, Kanada,

Lisätiedot

Suosituimmat kohdemaat

Suosituimmat kohdemaat Suosituimmat kohdemaat Maakuntanro Maakunta Kohdemaa Maakoodi sum_lah_opisk 21 Ahvenanmaa - Kreikka GR 3 Åland Italia IT 3 Turkki TR 2 Saksa DE 1 09 Etelä-Karjala Venäjä RU 328 Britannia GB 65 Ranska FR

Lisätiedot

APULAISOPETTAJAHARJOITTELU

APULAISOPETTAJAHARJOITTELU Comenius Euroopan unionin ohjelma kouluopetukselle APULAISOPETTAJAHARJOITTELU Comenius-ohjelma Kouluopetuksen Comenius-ohjelma tarjoaa kansainvälistymismahdollisuuksia kaikille kouluyhteisöön kuuluville

Lisätiedot

TT:n tulevaisuusluotain Osaamisintensiivinen Suomi 2012. Loppuraportti

TT:n tulevaisuusluotain Osaamisintensiivinen Suomi 2012. Loppuraportti TT:n tulevaisuusluotain Osaamisintensiivinen Suomi 2012 Loppuraportti Koulutuspolitiikka Huhtikuu 2003 Esipuhe TT:n tulevaisuusluotaimen avulla on pyritty ennakoimaan, millaista henkilöstöä ja osaamista

Lisätiedot

Niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 26.4.2014

Niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 26.4.2014 Niin sanottu kestävyysvaje Olli Savela, yliaktuaari 26.4.214 1 Mikä kestävyysvaje on? Kestävyysvaje kertoo, paljonko julkista taloutta olisi tasapainotettava keskipitkällä aikavälillä, jotta velkaantuminen

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 3.11.23/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15

Lisätiedot

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut Euroopan unionin poikittaisohjelma opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut-ohjelma Opintovierailut on osa Elinikäisen oppimisen ohjelman poikittaisohjelmaa. Ohjelman

Lisätiedot

Demografinen huoltosuhde. Mikä on hyvä huoltosuhde?

Demografinen huoltosuhde. Mikä on hyvä huoltosuhde? Demografinen huoltosuhde Mikä on hyvä huoltosuhde? Mikä ihmeen demografinen huoltosuhde? Suhdeluku, joka kertoo kuinka monta ei-työikäistä eli huollettavaa on yhtä työikäistä kohden. 0-14 -vuotiaat + yli

Lisätiedot

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 Työllisyysaste 1989-23 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 75 8 % Suomi EU 7 65 6 55 5 89 91 93 95 97 99 1* 3** 13.1.23/SAK /TL Lähde: OECD Economic Outlook December 22 2 Työllisyysaste EU-maissa 23

Lisätiedot

Mitä jos Suomen hyvinvoinnista puuttuisi puolet? Tiedotustilaisuus 11.2.2011

Mitä jos Suomen hyvinvoinnista puuttuisi puolet? Tiedotustilaisuus 11.2.2011 Mitä jos Suomen hyvinvoinnista puuttuisi puolet? Tiedotustilaisuus 2 Jorma Turunen toimitusjohtaja 3 Globaali rakennemuutos siirtää työtä ja pääomia Aasiaan Teollisuustuotannon jakauma maailmassa 1950-2009

Lisätiedot

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Elinkeinoelämän keskusliitto EK Joulukuu 2012

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Elinkeinoelämän keskusliitto EK Joulukuu 2012 Työaika Suomessa ja muissa maissa Elinkeinoelämän keskusliitto EK Joulukuu 2012 Suomessa työaika on lyhyt työtunteja tarvitaan lisää Lain ja sopimusten mukainen vuosityöaika on Suomessa maailman lyhimpiä

Lisätiedot

Sivistyksessä Suomen tulevaisuus. KOULUTUS 2030 Pitkän aikavälin kehittämistarpeet ja tavoitteet Opetusministeri Henna Virkkunen

Sivistyksessä Suomen tulevaisuus. KOULUTUS 2030 Pitkän aikavälin kehittämistarpeet ja tavoitteet Opetusministeri Henna Virkkunen Sivistyksessä Suomen tulevaisuus KOULUTUS 2030 Pitkän aikavälin kehittämistarpeet ja tavoitteet Opetusministeri Henna Virkkunen Millaisia tietoja ja taitoja tulevaisuudessa tarvitaan? Tulevaisuuden tietojen

Lisätiedot

Lasten lukuharrastus PIRLStutkimuksen. Sari Sulkunen, FT sari.sulkunen@jyu.fi

Lasten lukuharrastus PIRLStutkimuksen. Sari Sulkunen, FT sari.sulkunen@jyu.fi Lasten lukuharrastus PIRLStutkimuksen valossa Sari Sulkunen, FT sari.sulkunen@jyu.fi PIRLS 2011 Progress in International Reading Literacy Study IEA-järjestön hanke Toteutetaan viiden vuoden välein (2001

Lisätiedot

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ulkomaalaiset Suomessa Yliaktuaari, Tilastokeskus Esityksessäni Hieman historiallista näkökulmaa ulkomaalaisuuteen Ulkomaalaiset Suomessa Ulkomaalaisten hedelmällisyys

Lisätiedot

HUOM: yhteiskunnallisilla palveluilla on myös tärkeä osuus tulojen uudelleenjaossa.

HUOM: yhteiskunnallisilla palveluilla on myös tärkeä osuus tulojen uudelleenjaossa. 1 2. JULKISEN SEKTORIN MENOT SUOMESSA JA ERÄISSÄ MUISSA MAISSA (NÄMÄ TIEDOT OVAT TUOMALAN UUDESTA JULKAISEMATTOMASTA KÄSIKIRJOITUKSESTA) EI SAA LEVITTÄÄ ULKOPUIOLELLE LUENTOJEN! Tässä luvussa tarkastelemme

Lisätiedot

Suomi työn verottajana 2009

Suomi työn verottajana 2009 Kansainvälinen palkkaverovertailu työn verottajana 9 Tutkimuksen maat 18 maata: Alankomaat, Australia, Belgia, Espanja, Britannia, Italia, Itävalta, Japani, Kanada, Norja, Ranska, Ruotsi, Saksa,, Sveitsi,

Lisätiedot

muutos *) %-yks. % 2017*)

muutos *) %-yks. % 2017*) TERVEYDENHUOLLON KÄYTTÖMENOT SUHTEESSA (%) BKT:HEN OECD-MAISSA 2000-2016 SEKÄ SUHTEIDEN MUUTOKSET %-YKSIKKÖINÄ JA PROSENTTEINA Vuosi 2016: laskeva järjestys Current expenditure on health, % of gross domestic

Lisätiedot

Maailman valutuotanto

Maailman valutuotanto Maailman valutuotanto Yhteenveto Modern Castings-lehden ja American Foundry Society (AFS) - yhdistyksen tilastoimista luvuista vuosilta 2004, 2006, 2008, 2010 ja 2012 Tuula Höök 9.9.2014 Tilastoinnissa

Lisätiedot

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 45 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 16.5.23/SAK /TL Lähde: European Commission 2 Työllisyysaste EU-maissa 23

Lisätiedot

Suomalaisen kilpailukyvyn analyysi missä ollaan muualla edellä? Leena Mörttinen/EK 6.6.2013

Suomalaisen kilpailukyvyn analyysi missä ollaan muualla edellä? Leena Mörttinen/EK 6.6.2013 Suomalaisen kilpailukyvyn analyysi missä ollaan muualla edellä? Leena Mörttinen/EK 6.6.2013 Suomi on pieni avotalous, joka tarvitsee dynaamisen kilpailukykyisen yrityssektorin ja terveet kotimarkkinat

Lisätiedot

muutos *) %-yks. % 2016

muutos *) %-yks. % 2016 TERVEYDENHUOLLON KÄYTTÖMENOT SUHTEESSA (%) BKT:HEN OECD-MAISSA 2000-2015 SEKÄ SUHTEIDEN MUUTOKSET %-YKSIKKÖINÄ JA PROSENTTEINA Vuosi 2015: laskeva järjestys Current expenditure on health, % of gross domestic

Lisätiedot

Käyttötilastot www.vaalit.fi - lokakuussa 2008

Käyttötilastot www.vaalit.fi - lokakuussa 2008 Käyttötilastot www.vaalit.fi Yhteenveto ajalta: lokakuussa 2008 Luotu 01-Nov-2008 02:37 EET [Päivätilastot] [Tuntitilastot] [URL:t] [Sisääntulosivut] [Ulosmenosivut] [Koneet] [Hakupalvelimet] [Hakusanat]

Lisätiedot

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2015

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2015 Julkaisuvapaa klo 4. Kansainvälinen palkkaverovertailu 215 Selvityksessä yhteensä 18 maata Euroopasta Alankomaat Belgia Britannia Espanja Italia Itävalta Norja Ranska Saksa Sveitsi Tanska Viro Euroopan

Lisätiedot

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2014

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2014 Kansainvälinen palkkaverovertailu 214 Selvityksessä yhteensä 18 maata Euroopasta Alankomaat Belgia Britannia Espanja Italia Itävalta Norja Ranska Saksa Sveitsi Tanska Viro Euroopan ulkopuolelta Australia

Lisätiedot

Palvelujen tuottavuus kasvun pullonkaula?

Palvelujen tuottavuus kasvun pullonkaula? Palvelujen tuottavuus kasvun pullonkaula? Pääjohtaja Erkki Liikanen Kaupan päivä 23.1.2006 Marina Congress Center Talouden arvonlisäys, Euroalue 2004 Maatalous ja kalastus 3 % Rakennusala 5 % Teollisuus

Lisätiedot

Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (1950=100)

Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (1950=100) Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (195=1) Maailman väestön määrä EU-15 Uudet EU-maat 195 196 197 198 199 2 21 22 23 24 25 Eräiden maiden ympäristön kestävyysindeksi

Lisätiedot

Oppivelvollisuuden pidentäminen - taustaa ja toteutusta

Oppivelvollisuuden pidentäminen - taustaa ja toteutusta Oppivelvollisuuden pidentäminen - taustaa ja toteutusta Aleksi Kalenius 2.4.2014 Perusopetuksen varassa olevat ja perusopetuksen varaan jääminen 2 Vailla perusasteen jälkeistä koulutusta 1970-2012 3 Vailla

Lisätiedot

*) %-yks. % 2018*)

*) %-yks. % 2018*) TERVEYDENHUOLLON KÄYTTÖMENOT SUHTEESSA (%) BKT:HEN OECD-MAISSA 2000-2017 SEKÄ SUHTEIDEN MUUTOKSET %-YKSIKKÖINÄ JA PROSENTTEINA Vuosi 2017: laskeva järjestys Current expenditure on health, % of gross domestic

Lisätiedot

Suomi työn verottajana 2010

Suomi työn verottajana 2010 Kansainvälinen palkkaverovertailu työn verottajana 21 Kansainvälinen palkkaverovertailu 21 Tutkimuksessa yhteensä 18 maata Euroopasta Alankomaat Belgia Britannia Espanja Italia Itävalta Norja Ranska Ruotsi

Lisätiedot

Maapallon kehitystrendejä (1972=100)

Maapallon kehitystrendejä (1972=100) Maapallon kehitystrendejä (1972=1) Reaalinen BKT Materiaalien kulutus Väestön määrä Hiilidioksidipäästöt Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (195=1) Maailman väestön määrä

Lisätiedot

Työmarkkinanäkemys. työ- ja elinkeinoministeriön virkamiesnäkemys Suomen työmarkkinoista. Ylijohtaja Antti Neimala

Työmarkkinanäkemys. työ- ja elinkeinoministeriön virkamiesnäkemys Suomen työmarkkinoista. Ylijohtaja Antti Neimala Työmarkkinanäkemys työ- ja elinkeinoministeriön virkamiesnäkemys Suomen työmarkkinoista Ylijohtaja Antti Neimala Mikä työmarkkinanäkemys? Nykytila Kehitysnäkymät Tavoitetila Keinoja tavoitteisiin pääsemiseksi

Lisätiedot

Naiset ja miehet työelämässä. Syyskuu 2019

Naiset ja miehet työelämässä. Syyskuu 2019 Naiset ja miehet työelämässä Syyskuu 2019 Naiset ja miehet työelämässä Työllisyys Työllisyysaste (%) Suomessa heinäkuussa 2018-2019 % 100 2018/07 2019/07 90 80 74,1 74,5 75,4 75,9 72,8 73,1 70 60 50 40

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2005 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2005 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-25 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 EU-25 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 21.9.24/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työllisyysaste EU-maissa 23

Lisätiedot

KOULUJEN YHTEISTYÖHANKKEET

KOULUJEN YHTEISTYÖHANKKEET Comenius Euroopan unionin ohjelma kouluopetukselle KOULUJEN YHTEISTYÖHANKKEET Comenius-ohjelma Kouluopetuksen Comenius-ohjelma tarjoaa kansainvälistymismahdollisuuksia kaikille kouluyhteisöön kuuluville

Lisätiedot

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2016

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2016 Julkaisuvapaa klo 4. Kansainvälinen palkkaverovertailu 216 Selvityksessä yhteensä 18 maata Euroopasta Alankomaat Belgia Britannia Espanja Italia Itävalta Norja Ranska Saksa Sveitsi Tanska Viro Euroopan

Lisätiedot

Korvaako teknologia palveluosaamisen 7.5.2013

Korvaako teknologia palveluosaamisen 7.5.2013 Korvaako teknologia palveluosaamisen 7.5.2013 Jouko Isolauri 7.5.2013 1 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON HENKILÖKUNTA 1000 ASUKASTA KOHTI Norja 105,3 Australia 57,5 Slovakia 28,5 Tanska 93,9 Saksa 55,8 Espanja

Lisätiedot

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2017

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2017 Julkaisuvapaa klo 6. Kansainvälinen palkkaverovertailu 217 Selvityksessä yhteensä 18 maata Euroopasta Alankomaat Belgia Britannia Espanja Italia Itävalta Norja Ranska Saksa Sveitsi Tanska Viro Euroopan

Lisätiedot

Tallella ikä eletty Ikääntyminen tilastoissa

Tallella ikä eletty Ikääntyminen tilastoissa Tallella ikä eletty Ikääntyminen tilastoissa Tiedotustilaisuus 9.2.24 Tilastokeskus 11.5.25 klo 9.-12. 55 Puumalan väestö 23 (TK:n kunnittainen väestöennuste) 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 5 1 15 2 25 3 35 4

Lisätiedot

Esimerkkejä Euroopasta. Koonnut (2012): Tutkija Anneli Miettinen

Esimerkkejä Euroopasta. Koonnut (2012): Tutkija Anneli Miettinen Esimerkkejä Euroopasta Koonnut (2012): Tutkija Anneli Miettinen Ruotsi Tanska Slovenia Liettua Hollanti Itävalta Latvia Portugali Ranska Kypros SUOMI Belgia Saksa Bulgaria Viro Puola Luxembourg Tsekin

Lisätiedot

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia hiiltä)

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia hiiltä) Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia hiiltä) 1 8 6 4 2 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut

Lisätiedot

Kansaianvälinen aikuistutkimus PIAAC 2012

Kansaianvälinen aikuistutkimus PIAAC 2012 1 AIKUISKOULUTUS MARGINAALISTA KESKIÖÖN KVS140-Juhlavuoden seminaari Helsinki 21.3.2014 Kansaianvälinen aikuistutkimus PIAAC 2012 Antero Malin Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto 2 Kansainvälinen

Lisätiedot

Väestörakenne muutoksessa, Vaikutukset yhteiskuntaan ja talouteen

Väestörakenne muutoksessa, Vaikutukset yhteiskuntaan ja talouteen Kauppatieteellisen yhdistyksen Visiopäivä 9..1: Väestörakenne muutoksessa, vaikutukset yhteiskuntaan ja talouteen Kauppatieteen yhdistyksen visiopäivä Toimitusjohtaja Matti Vuoria 9..1 Sisältö Suomen väestörakenteen

Lisätiedot

Tilastokuvioita opintoetuuksien saajamääristä ja kustannuksista. 29.3.2016 Tilasto- ja tietovarastoryhmä

Tilastokuvioita opintoetuuksien saajamääristä ja kustannuksista. 29.3.2016 Tilasto- ja tietovarastoryhmä Tilastokuvioita opintoetuuksien saajamääristä ja kustannuksista 29.3.216 Tilasto- ja tietovarastoryhmä OPINTOTUKIMENOT, OPINTOLAINAT JA TAKAUSVASTUUT Opintotukimenot 199 215 1 Milj. euroa (vuoden 215 rahana)

Lisätiedot

Käyttötilastot www.vaalit.fi - maaliskuussa 2007

Käyttötilastot www.vaalit.fi - maaliskuussa 2007 Käyttötilastot www.vaalit.fi Yhteenveto ajalta: maaliskuussa 2007 Luotu 01-Apr-2007 03:12 EEST [Päivätilastot] [Tuntitilastot] [URL:t] [Sisääntulosivut] [Ulosmenosivut] [Koneet] [Hakupalvelimet] [Hakusanat]

Lisätiedot

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 1900 1998 ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia)

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 1900 1998 ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia) Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 19 1998 ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia) 4 3 2 1 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut

Lisätiedot

Lasten ja lapsiperheiden toimeentulo Suomessa ja Euroopassa. Lasten ja lapsiperheiden elinolot -seminaari 26.2.2014 Kaisa-Mari Okkonen

Lasten ja lapsiperheiden toimeentulo Suomessa ja Euroopassa. Lasten ja lapsiperheiden elinolot -seminaari 26.2.2014 Kaisa-Mari Okkonen Lasten ja lapsiperheiden toimeentulo Suomessa ja Euroopassa Lasten ja lapsiperheiden elinolot -seminaari 26.2.2014 Kaisa-Mari Okkonen Tarkastelussa Lasten ja lapsiperheiden tulot, pienituloisuus ja koettu

Lisätiedot

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Talous tutuksi - Tampere Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Maailmantalouden kehitys 2 Bruttokansantuotteen kasvussa suuria eroja maailmalla Yhdysvallat Euroalue Japani Suomi Kiina (oikea asteikko) 125

Lisätiedot

Suosituimmat liikuntalajit Suomessa vuosina 2009 2010 3 18-vuotiaiden harrastajien lukumäärät

Suosituimmat liikuntalajit Suomessa vuosina 2009 2010 3 18-vuotiaiden harrastajien lukumäärät Suosituimmat liikuntalajit Suomessa vuosina 9 1 3 18-vuotiaiden harrastajien lukumäärät Jalkapallo Pyöräily Uinti Juoksulenkkeily Hiihto 217 18 166 149 147 Muutoksia eri lajien harrastajien lukumäärissä

Lisätiedot

Aikuisten osaaminen PIAACtutkimuksen

Aikuisten osaaminen PIAACtutkimuksen 1 Työelämän murros ja aikuiskoulutuksen kipupisteet SAK:n seminaari 23.5.2016 Aikuisten osaaminen PIAACtutkimuksen valossa Antero Malin Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto 2 Kansainvälinen

Lisätiedot

Julkisten tutkimustoimijoiden verkosto. Lähde: Tekes ja EK

Julkisten tutkimustoimijoiden verkosto. Lähde: Tekes ja EK T&K&I-TOIMINTA Julkisten tutkimustoimijoiden verkosto Lähde: Tekes ja EK Korkeakoulusektorin tutkimusmenon kehitys Lähde: Tilastokeskus Korkeakoulusektorin tutkimusmenon jakautuminen Lähde: Tilastokeskus

Lisätiedot

Yritykset ja yrittäjyys

Yritykset ja yrittäjyys Yritykset ja yrittäjyys Suomen Yrittäjät 5.10.2006 1 250 000 Yritysten määrän kehitys 240 000 230 000 220 000 210 000 200 000 218140 215799 211474 203358 213230 219273219515 222817224847226593 232305 228422

Lisätiedot

Coloplastin paikallistoimistot

Coloplastin paikallistoimistot Afrikka Aasia Australia Eurooppa Pohjois-Amerikka Etelä-Amerikka Afrikka Algeria (ranska, arabia) (maksuton*) +213 0560 16 50 18, +213 0560 16 59 59 sunnuntai torstai, 9.00 17.00 dzconsumerservice@coloplast.com

Lisätiedot

menestykseen Sakari Tamminen 31.3.2009

menestykseen Sakari Tamminen 31.3.2009 Rakennusaineet Lisää tähän otsikkonousuun ja yritysten menestykseen Sakari Tamminen 31.3.2009 Maailmantalouden kriisi leviää aaltoina Suomeen Suhdannekuva yhä synkkä Maailmantalouden kriisi jatkuu Raju

Lisätiedot

PIDEMPÄÄN TYÖELÄMÄSSÄ HARMAANTUVASSA SUOMESSA. Erkki Pekkarinen

PIDEMPÄÄN TYÖELÄMÄSSÄ HARMAANTUVASSA SUOMESSA. Erkki Pekkarinen PIDEMPÄÄN TYÖELÄMÄSSÄ HARMAANTUVASSA SUOMESSA Erkki Pekkarinen Varma on keskinäinen ja itsenäinen Varma on keskinäinen eli asiakkaidensa omistama yhtiö Päätösvaltaa Varmassa käyttävät kaikki, jotka maksavat

Lisätiedot

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT A. VAPAAEHTOISTOIMINTA, HARJOITTELU JA TYÖ 1. Matkatuki Matkaetäisyydellä tarkoitetaan yhdensuuntaista etäisyyttä lähtöpaikan ja kohdepaikan välillä, kun taas korvaus kattaa

Lisätiedot

Julkisen talouden näkymät Eläketurva. Finanssineuvos Tuulia Hakola-Uusitalo Työeläkepäivät, Eläketurvakeskus 17.11.2009

Julkisen talouden näkymät Eläketurva. Finanssineuvos Tuulia Hakola-Uusitalo Työeläkepäivät, Eläketurvakeskus 17.11.2009 Julkisen talouden näkymät Eläketurva Finanssineuvos Tuulia Hakola-Uusitalo Työeläkepäivät, Eläketurvakeskus 17.11.2009 Julkisen talouden tasapaino pitkällä aikavälillä Julkinen talous ei saa pitkällä aikavälillä

Lisätiedot

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2018

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2018 Kansainvälinen palkkaverovertailu 18 Selvityksessä yhteensä 18 maata Euroopasta Alankomaat Belgia Britannia Espanja Italia Itävalta Ranska Saksa Sveitsi Euroopan ulkopuolelta Australia Japani Kanada USA

Lisätiedot

15.6.2010. Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen

15.6.2010. Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen Keski-Karjalan sosiaali- ja terveyslautakunta 22.6.2010 98, liite Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen Kansanterveyslaki 22 127,63 Kiireellinen

Lisätiedot

VEROASTE 2009 2011, KANSAINVÄLINEN VERTAILU

VEROASTE 2009 2011, KANSAINVÄLINEN VERTAILU Taskutilasto 2013 VEROTUS SUOMESSA Suomen verotuksesta päätetään eduskunnassa, Euroopan unionissa ja kunnissa. Verotusta säätelevät verolait, jotka valmistellaan valtiovarainministeriössä ja hyväksytään

Lisätiedot

Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 2017

Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 2017 Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 217 Bkt:n kehitys 217 / 216, % Pohjois-Amerikka: +2,2 % USA +2,2 % Kanada +2, % Etelä- ja Väli-Amerikka: +2,1 % Brasilia +1,2 % Meksiko +2,2 % Argentiina

Lisätiedot

Insinöörikoulutuksen muutostarpeet toimintaympäristön ja työmarkkinoiden nopeassa muutoksessa

Insinöörikoulutuksen muutostarpeet toimintaympäristön ja työmarkkinoiden nopeassa muutoksessa Insinöörikoulutuksen muutostarpeet toimintaympäristön ja työmarkkinoiden nopeassa muutoksessa Markku Koponen Elinkeinoelämän keskusliitto EK Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu 250-vuotisjuhlaseminaari 16.10.2008

Lisätiedot

Töihin ulkomaille - lähetetyt työntekijät

Töihin ulkomaille - lähetetyt työntekijät Töihin ulkomaille - lähetetyt työntekijät Marika Peltoniemi 31.8.2010 Eläketurvakeskus KOULUTTAA EU/ETA-maat ja Sveitsi 2 EU:n sosiaaliturva-asetukset 883/2004 ja 987/2009: EU: Belgia, Bulgaria, Espanja,

Lisätiedot

Palkat, voitot, tulonjako ja niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 1.2.2014

Palkat, voitot, tulonjako ja niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 1.2.2014 Palkat, voitot, tulonjako ja niin sanottu kestävyysvaje Olli Savela, yliaktuaari 1.2.2014 1 1. neljännes 3. neljännes 1. neljännes 3. neljännes 1. neljännes 3. neljännes 1. neljännes 3. neljännes 1. neljännes

Lisätiedot

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 60 % Suomen koko viennistä. 80 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k investoinneista. Alan yritykset työllistävät suoraan noin 290 000 ihmistä, välillinen

Lisätiedot

Taulukko 1. Terveydenhuoltomenot toiminnoittain , milj. euroa käyvin hinnoin

Taulukko 1. Terveydenhuoltomenot toiminnoittain , milj. euroa käyvin hinnoin Taulukko 1. Terveydenhuoltomenot toiminnoittain 1995-2006, milj. euroa käyvin hinnoin 1. Erikoissairaanhoito 2 470,9 2 595,7 2 611,6 2 739,7 2 841,2 3 056,1 3 329,7 3 621,1 3 856,8 4 054,0 4 325,4 4 587,1

Lisätiedot

Käyttötilastot www.vaalit.fi - toukokuussa 2008

Käyttötilastot www.vaalit.fi - toukokuussa 2008 Käyttötilastot www.vaalit.fi Yhteenveto ajalta: toukokuussa 2008 Luotu 01-Jun-2008 02:14 EEST [Päivätilastot] [Tuntitilastot] [URL:t] [Sisääntulosivut] [Ulosmenosivut] [Koneet] [Hakupalvelimet] [Hakusanat]

Lisätiedot

Yrityselämän kansainvälisyystaidot - mitä tulevilta ammattilaisilta odotetaan? Piia Alvesalo Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Yrityselämän kansainvälisyystaidot - mitä tulevilta ammattilaisilta odotetaan? Piia Alvesalo Elinkeinoelämän keskusliitto EK Lisää tähän otsikko Yrityselämän kansainvälisyystaidot - mitä tulevilta ammattilaisilta odotetaan? 7.10.09 Piia Alvesalo Elinkeinoelämän keskusliitto EK www.ek.fi Ketä Elinkeinoelämän keskusliitto EK edustaa?

Lisätiedot

Työmarkkinoiden kehitystrendejä Sähköurakoitsijapäivät

Työmarkkinoiden kehitystrendejä Sähköurakoitsijapäivät Työmarkkinoiden kehitystrendejä Sähköurakoitsijapäivät 18.4.2013 Varatoimitusjohtaja Risto Alanko Maailma on muuttunut, muuttuuko Suomen työmarkkinakäytännöt? Taloudet kansainvälistyvät ja yhdentyvät edelleen

Lisätiedot

Suomen menestyksen edellytykset. Vesa Vihriälä Haikko 16.9.2005

Suomen menestyksen edellytykset. Vesa Vihriälä Haikko 16.9.2005 Suomen menestyksen edellytykset Vesa Vihriälä Haikko 16.9.2005 Suomen taloudellinen suoritus hyvä, muttei vastaa voimavaroja BKT/asukas : 15. maailmassa BKT/asukas ja kilpailukyky: Suomi alisuoriutuja

Lisätiedot

1. luokan kielivalinta. A1-kieli Pia Bärlund Palvelupäällikkö

1. luokan kielivalinta. A1-kieli Pia Bärlund Palvelupäällikkö 1. luokan kielivalinta A1-kieli Pia Bärlund Palvelupäällikkö 014-266 4889 pia.barlund@jkl.fi 21.3.2017 21.3.2017 2 Yleistietoa Jyväskylässä valittavissa A1-kieleksi saksa, ruotsi, venäjä ja englanti. Opetuksen

Lisätiedot

Miten lisää kilpailukykyä? Partneripäivät 12.9.2014 Leena Mörttinen

Miten lisää kilpailukykyä? Partneripäivät 12.9.2014 Leena Mörttinen Miten lisää kilpailukykyä? Partneripäivät 12.9.2014 Leena Mörttinen Suomen talous yskii Bruttokansantuote 2014 BKT kasvu, % Latvia Vuosimuutos, % Liettua Puola Ruotsi Iso-Britannia Luxemburg Romania Unkari

Lisätiedot

Korkeakouluopiskelijoiden työharjoittelu ulkomailla 2025. 21.5.2014 Valokuvat: Jaana Mutanen_jaMu

Korkeakouluopiskelijoiden työharjoittelu ulkomailla 2025. 21.5.2014 Valokuvat: Jaana Mutanen_jaMu Korkeakouluopiskelijoiden työharjoittelu ulkomailla 2025 TraiNet-kyselyyn vastanneet. Työskentelen, toimin yrittäjänä tai opiskelen: 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 110 120 130 opetus- ja kulttuuriministeriössä

Lisätiedot

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT A. VAPAAEHTOISTOIMINTA, HARJOITTELU JA TYÖ 1. Matkatuki Seuraavat korvausmäärät koskevat vapaaehtoistoimintaa, harjoittelua ja työtä: Taulukko 1 - matkatuki Matkaetäisyys Korvaus

Lisätiedot

Tutkimus- ja kehittämisrahoitusta valtion talousarviossa leikattu

Tutkimus- ja kehittämisrahoitusta valtion talousarviossa leikattu 1 (14) Vastaanottaja Eduskunta Työ- ja elinkeinojaosto 00102 EDUSKUNTA Viite Asia Viite Lausuntopyyntö työ- ja elinkeinojaosto 20.10.2017 Tutkimus- ja kehittämistoiminta sekä innovaatiotoiminta tilastojen

Lisätiedot

EUBIONET III -selvitys biopolttoainevaroista, käytöstä ja markkinoista Euroopassa? http://www.eubionet.net

EUBIONET III -selvitys biopolttoainevaroista, käytöstä ja markkinoista Euroopassa? http://www.eubionet.net EUBIONET III -selvitys biopolttoainevaroista, käytöstä ja markkinoista Euroopassa? Eija Alakangas, VTT EUBIONET III, koordinaattori http://www.eubionet.net Esityksen sisältö Bioenergian tavoitteet vuonna

Lisätiedot

Suhdannekatsaus. Johtava ekonomisti Penna Urrila 8.8.2014

Suhdannekatsaus. Johtava ekonomisti Penna Urrila 8.8.2014 Suhdannekatsaus Johtava ekonomisti Penna Urrila 8.8.2014 Maailmantalouden iso kuva ? 160 140 120 100 80 USA:n talouden kehitystä ennakoivia indikaattoreita Vasen ast. indeksi 1985=100 Kuluttajien luottamusindeksi,

Lisätiedot