Naisten panos sodissamme

Transkriptio

1 1 M Ilmi Harska, Rintamanaisten Liiton entinen puheenjohtaja ja liiton kunniajäsen Naisten panos sodissamme Kirjoitus on lyhennelmä v Rintamanaisten Liiton 25-vuotisjuhlajulkaisusta Rintamanaisten Liiton 25-vuotisjuhlalehteä suunnitellessamme pyysin kirjoituksia aiheista naiset puolustusvoimien tukena, lotat kaatuneitten omaisten tukena, jne. Tutkimuksia naisten osuudesta viime sodissamme ei juurikaan ole, joten tämän esityksen tiedot perustuvat pääosin Lotta Svärd paikallisyhdistysten historiikkeihin. Vapaussota ja naiset Ennen Lotta Svärd -yhdistysten perustamista olivat naisten ahkerat kädet vapaussodan aikoihin valmistaneet runsaasti saniteettitarvikkeita ja kunnanlääkärit kouluttaneet sanitäärejä ja sairaanhoitajia. Naisia oli sairaanhoitotehtävissä, muonittajina ja varusteitten huollossa. Eräs ystäväni kertoi tätinsä kuljettaneen linjojen läpi rahaa piilotettuna nutturaan. Rauhan aika Porissa pidettiin Naisten suojeluskuntapäivät, jotta saataisiin maakuntaan yhtenäistä toimintaa. Ylipäällikkö määritteli naisten toiminnan virallisesti suojeluskuntien yhteydessä paikallisesikuntien alaisuudessa. Mannerheimilta kysyttiin, pitäisikö naisten toimia aseellisina. Hänen kantansa oli täysin kielteinen, josta johtuen Lotta Svärd -järjestö piti jatkosodan loppuvaiheeseen asti kiinni aseettomuudesta. Vasta Helsingin valonheitinkomppanian perustamisen yhteydessä annettiin lupa kantaa asetta laitteitten vartiointitehtävissä. Jo kokoontuivat koko maata käsittävät naisyhdistysten edustajat perustamaan valtakunnallista Lotta Svärd -yhdistystä. Yhdistys perustettiin ja se sai säännöt. Vuoden 1921 lopussa oli 428 paikallisosastoa ja niissä jäsentä. Suojeluskuntien ylipäällikkö von Essenin päiväkäskyllä Lotta Svärd -yhdistykset irrotettiin suojeluskuntien hallinnosta. Silloiset lottajärjestön johtajat olivat aikaansa edellä. Nyt syntyi järjestö, jossa toiminta ja johto olivat naisilla. Jo ensimmäisenä vuotena naisten tarmo varojen hankinnassa raivasi suuretkin esteet. Joulu Lotta -lehti tuotti heti ensimmäisenä vuotenaan markan voiton. Liikkeen periaatteellinen päämäärä oli: Suomen lotat tahtovat herättää ja ylläpitää kansassamme isänmaallista tajuntaa ja lujittaa kansamme puolustustahtoa ja tietoisuutta siitä, että tahdomme ja Jumalan avulla myös kykenemme pysymään vapaana kansana ja säilyttämään vapaan Isänmaan tulevillekin polville. Uskomme, että tämä perintö on edelleen voimassa. Koulutustoiminta alkoi 1921, jolloin harjoituspäivillä ja manöövereillä oli 300 osanottajaa, joista puolet lottia. Lottien apu oli monissa muissakin yhteyksissä ensiarvoista. Suojeluskunnat ja lotat hankkivat yhdessä vuoteen 1938 mennessä 71 kenttäkeittiötä. Rauhan aikana lotat avustivat puolustusvoimia muonittamalla kenttäja maastoharjoitusten osanottajat ja huolehtimalla jopa kertausharjoitusten muonituksista. Kenttäsairaaloiden varushankinta oli lottien vastuulla ja jatkosotaan mennessä oli hankittu 12 kenttäsairaalan varusteet. Linnoitustyöt, ylimääräiset kertausharjoitukset, talvisota. Linnoitustyömailla Karjalassa kesällä 1939 oli 28 muonituspistettä, joissa oli vapaaehtoista linnoittajaa ja yli 2.500, pääosin karjalaista lottaa. Linnoitustyöt kestivät 4. kesäkuuta lokakuun 8. päivään. Lotat tekivät työn palkatta; kerättiin elintarvikkeita, työvälineitä ja tarveaineita. Varat linnoittajien matkaja työvälinemenoihin kerättiin listakeräyksinä niin, että mukana oli Rintamanaisten Liitto ry Rintamanaisten yhdistykset syntyivät sosiaalisten ja oikeudellisten etujen saamiseksi rintamilla ja sotatoimialueilla v toimineille lotille, sairaanhoitajille, sotilaskotisisarille, apusisarille, naislääkäreille ja hammaslääkäreille sekä työvelvollisuuskomennuksen saaneille naisille. Liitto perustettiin Liitolla on 26 yhdistystä ympäri maata ja jäseninä on 3500 rintamanaista, joiden keski-ikä on 87. Liitto toimii aatteellisella pohjalla jäsentensä etu- ja tukijärjestönä valvoen heidän etujaan sekä avustaa taloudellisissa vaikeuksissa olevia jäseniään. Liitolla on edustus Suomen Veteraaniliittojen valtuuskunnassa Tammenlehvän perinneliitto - Traditionsförbundet Eklövet ry:n perustajajäsen Veteraanivastuu ry on veteraanijärjestöjen yhteisen varainhankinnan hallinnointiyhdistys, perustajajäsen Rintamanaisten Liitto hyväksyttiin 1984 ensimmäisenä naisjärjestönä Maailman Veteraanijärjestön (World Veterans Federation, WVF) jäseneksi sekä sen Naistoimikuntaan (Standing Committee on Women). Liitolla on edustus Sosiaali- ja terveysministeriön alaisessa Rintamaveteraaniasian neuvottelukunnassa Valtiokonttorin Sotilasvamma- ja veteraaniasiain neuvottelukunnassa Kansallisen veteraanipäivän valtakunnallisessa päätoimikunnassa Naisten Valmiusliiton hallituksessa Yhdistystoiminta on aktiivista. Vuonna 2008 yhdistyksissä järjestettiin 1500 tilaisuutta joihin osallistui jäsentä. Liitto jakaa avustusrahat yhdistyksille pienimuotoiseen kuntoutukseen, apuvälineisiin, sairauskuluihin ja virkistykseen sekä kotona asumista tukeviin toimiin. suojeluskuntalainen ja lotta. Lotat hoitivat omalla kustannuksellaan matkamuonituksen. Talvisodan ja YH:n aikana maanpuolustustehtävissä oli lottaa. He tekivät 3,6 miljoonaa työpäivää. Naiset vapauttivat divisioonan verran miehiä etulinjaan. Välirauha. Oli tullut sotaorpoja, sotaleskiä, vanhempia, joiden ainoa tai kaikki pojat olivat kaatuneet. Oli suuri määrä sotainvalideja, karjalaiset evakot, liki puoli miljoonaa koditonta. Sotasairaaloissa tarvittiin työvoimaa. Kenttäsairaalakalusto oli inventoitava, desinfioitava ja saatettava kuntoon. Puolustusvoimien kanssa neuvoteltiin entistä suuremmasta ja monipuolisemmasta naisten koulutustarpeesta. Välirauhan aikana naisia koulutettiin radisteiksi, säähavaintoon meteorologeiksi, kartanpiirtäjiksi, merivalvontaan ja kaluston korjaajiksi. Lääkintä-, eläinlääkintä-, muonitus- varuskorjaus-, konekirjoitus- ja muita kursseja pidettiin tiiviisti. Lottajohtaja Fanni Luukkonen mainitsi, että koulutusohjelma muodostui suorastaan ylikuormitetuksi. Järjestön jäsenmäärän kasvu ja valtion asettamat toivomukset olivat tähän syynä. Jatkosota Koko jatkosodan ajan lottien koulutus oli käynnissä. Vuosina koulutettiin yli lottaa. Lisäksi Punainen Risti koulutti uuden työntekijäryhmän, apusisarta, pääosin ensiapukoulutuksen saaneista partiotytöistä. Sotatoimialueelle heistä oli Pääosin karjalaiset lotat, joiden kotiseutu ja työpaikka olivat menetetyt, olivat puolustusvoimien palveluksessa sotasairaaloissa ja muonitustehtävissä. Joukkojen mukana lähdettiin kohti itärajaa. Sodan voimakkaimpia kokemuksia jo talvisodassa oli ollut, että suomalainen nainen tiesi velvollisuutensa, hän ei vaaran edessä väistynyt. Kotirintamalla jopa paheksuttiin, kun niin monet halusivat päästä tositoimiin. Hyökkäysvaiheessa eteneminen oli nopeaa. Kenttäsairaalat oli pys- Jatkuu sivulla 11

2 2 Pääkirjoitus SUOMI ON HYVÄ MAA SITÄ KANNATTAA PUOLUSTAA Suomalaisuuden Liitto perustettiin 1906 ja sen sääntöjä on vuosikymmenten mittaan muutettu muutaman kerran. Mielenkiintoista on, että vasta vuonna 1963 sääntöihin tuli lisäys maanpuolustuksesta; Suomalaisuuden Liiton tarkoitus on herättää ja vahvistaa suomalaista kansallistuntoa, luoda suomalaista henkeä sivistykseemme ja elämäntoimintaamme sekä edistää suomenkielistä viljelystä. Liiton huolena on itsenäisyys- ja puolueettomuustahdon, kansanvaltaisen ajatustavan ja henkisen maanpuolustustahdon lujittaminen. Ajan kuvaan kuului, että varottiin puhumasta muusta kuin itsenäisyydestä, puolueettomuudesta ja painotettiin henkistä maanpuolustusta. Haluttiin kuitenkin ilmaista liiton tuki näille asioille. Vuonna 1997 hyväksytyissä säännöissä asia on ilmaistu näin: Liiton tehtävänä on lujittaa itsenäisyys- ja puolustustahtoa sekä kansanvaltaista ajatustapaa. Nyt elettiin aivan uudessa maailmassa; Neuvostoliitto oli muuttunut Venäjäksi, YYA-sopimus oli sanottu irti ja Suomi oli liittynyt Euroopan unioniin. Ruotsi oli jälleen kerran unohtanut mainita omasta hakemuksestaan Suomelle! Suomi lähestyi länttä nyt myös sotilaallisesti ja puolustusvoimien järjestelmiä kehitettiin Nato-yhteensopiviksi. Kansalaisten enemmistö kannattaa kuitenkin edelleen liittoutumattomuutta. Käytännössä maanpuolustukseen liittyvät asiat Suomalaisuuden liiton toiminnassa ovat olleet vähäisiä, vaikka maanpuolustustahto liiton jäsenistön keskuudessa on vankka. Eräs ilmenemismuoto on puolustusvoimien entisen komentajan, kenraali Jaakko Valtasen kutsuminen kunniajäseneksi vuonna Tässä lehdessä olemme halunneet luoda katsauksen maanpuolustukseen esittelemällä viime sotien veteraanien nykyistä tilannetta. Se kunnianosoituksemme sille sukupolvelle, joka ase kädessä huolehti maamme itsenäisyyden säilymisestä. Talvisota oli yksiselitteisesti pienen kansan aivan uskomaton puolustustaistelun ihme. Jatkosota onkin sitten monimutkaisempi kokonaisuus, jossa Suomella oli vain toinen toistaan huonompia vaihtoehtoja. Korttipakassa oli useampia mustia-pekkoja. Siitäkin savotasta selvittiin, mutta yhä tänään monet veteraanit maksavat siitä henkisinä ja fyysisinä kipuina. Sodan vaikutukset ulottuvat myös taisteluihin osallistumattomiin nuorempiin ikäluokkiin. Se näkyy edelleen kansainvälisissä tutkimuksissakin suomalaisten Heikki Tala miesten poikkeuksellisen suurena väkivaltaisuutena Länsi-Euroopassa. Mikään muu toiseen maailmansotaan osallistunut maa ei mobilisoinut yhtä suurta osuutta väestöstään sotatoimiin kuin Suomi. Sotien jälkeen monen ikäluokan isät ja opettajat olivat sodan käyneitä miehiä, jotka olivat eläneet vuosikausia äärimmäisen väkivallan ja ennenaikaisen kuoleman keskellä. Lasten kasvatuskin oli tämän seurauksena usein hyvin suoraviivaista sekä kotona että koulussa. Kun miesopettaja oli vuosia joutunut pitämään järjestystä parin sadan miehen komppaniassa, niin on ymmärrettävää, että hän sovelsi samantapaisia menetelmiä myös rauhan ajan oloissa pitkälle sotien jälkeen. Suomalaisten kohtalona satojen vuosien ajan on ollut olla puskurina ja kiistakapulana Ruotsin ja Venäjän välissä. Meitä on yritetty venäläistää sortokausien aikana pakkovenäjällä kouluissa. Yhä edelleen meitä yritetään ruotsalaistaa pakkoruotsilla. Nyt henkinen maanpuolustustahto ilmenee suomenkielisen nuorison keskuudessa pakkoruotsin vastustuksena. Ruotsi käyttää rahaa vaikuttaakseen Suomen kielipolitiikkaan. Paljon vakavampi asia on Venäjän ilmoitus tarvittaessa käyttää sotilaallista voimaa venäjänkielisten vähemmistöjen etujen suojelemiseksi naapurimaissaan. Maanpuolustuksen perussääntö taitaa edelleen olla pitää pää kylmänä, jalat lämpiminä ja ruuti kuivana. Tai niin kuin RUK:ssa meitä selvästi vanhempi, jo valmis lääkärivarusmies sanoi: Se on pojat huono juttu, jos täällä pää ja jalat eivät kulje käsi kädessä! KIITOS! Kiitän lämpimästi Suomalaisuuden Liittoa osakseni tulleesta huomionosoituksesta 70-vuotispäivänäni Suomalaisuuden Liiton hallituksen pitkäaikainen jäsen, tekniikan tohtori Risto Hämeen-Anttila sai liiton ansiomitalin kevätkokouksessa Kuva: Jussi Niinistö Heikki Tala

3 Arto Lillberg, Sotainvalidien Veljesliiton tiedotusjohtaja Isänmaallisuuden vaiettu puoli - tästä ministerit eivät puhu 3 Isänmaallisuus on pyrkimystä oman kansan menestykseen kaikissa olosuhteissa. Kirjoittaja on parin vuosikymmenen ajan toimittanut päättäjille aineistoa julkisia esiintymisiä varten. Vähitellen huomaa, mitä aihepiirejä puheissa ei käsitellä; vahingossakaan ei puhuta vapauden vaihtoehdosta eli miehityksestä. Näin, vaikka sekä historiallisesti että maantieteellisesti pääosa pienistä kansoista elää tai on pitkään elänyt miehityksen alla. Toinen aihe, josta ei puhuta, ovat ne todennäköiset uhraukset, joita vapauden säilyttäminen tulevaisuudessa vaatii. Paasikivi opetti, että kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen. Me suomalaiset kuvittelemme tämän sisäistäneemme, mutta ikävistä asioista jaksetaan puhua ja niistä kuulla vain silloin, kun on väistämätön pakko. Miehityksen alla elää kansakunta aina, kun maassa on armeija, joka ei ole oma eikä kansan aidosti kutsuma. Miehitetyssä valtiossa yhteiskunnan voimakeinokoneisto ei ole kansan itsensä hallussa. Koko historiallisen ajan suuri osa pienistä kansakunnista on elänyt miehitettynä. Pienen kansakunnan säilyäkseen tulee kestää miehitystä. Suomi sai vapautensa aikana, jolloin Saksa ja Venäjä olivat poikkeuksellisesti yhtä aikaa heikkoja. Neljännesvuosisata myöhemmin vain suuret uhraukset kuollutta ja pysyvästi invalidia mahdollistivat miehityksen välttämisen. Silloinkin oli mukana kosolti suomalaisille myönteisiä ulkoisia tekijöitä. Lyhytaikaiseen miehitykseen kansakunta sen päätyttyä voi reagoida ankarasti. Esimerkiksi Norja antoi toisen maailmansodan jälkeen yhteistoimintamiehille kuolemanrangaistuksia ja pitkiä vankeusrangaistuksia. Likapyykki pestiin nopeasti ja voimalla. Toisen näkökulman miehitykseen sain keskustellessani virolaisena vapaaehtoisena Suomessa taistelleen Suomen-pojan kanssa. Venäläismiehityksen aikana ainoa tapa pyrkiä vaikuttamaan virolaisten oloihin oli yhteistoiminta venäläisten kanssa sekä liittyminen kommunistiseen puolueeseen. Metsässä taistellen ei yhteiskuntaan kyennyt vaikuttamaan. Kun miehitys päättyy, kysytään, miten kukin on miehittäjiin suhtautunut. Miehitys yleensä aina jättää kansalliseen yhtenäisyyteen repeämän, joka vasta seuraavien sukupolvien aikana arpeutuu. Miehitys on kansakunnan henkiselle yhtenäisyydelle kriisi, jota se ei aina kestä vaan saattaa hajota. Korkeatasoinen kulttuuri ja tietoisuus omasta historiasta auttavat kestämään painetta. Seuraava sota 1900-luku julistettiin sen alkaessa rauhan vuosisadaksi, jonka aikana ei ainakaan Euroopassa sodittaisi. Toisin kävi. Nyt julkista keskustelua tuntuu hallitsevan usko rauhan vuosituhanteen ainakin Euroopassa. Kukaan ministeri ei halua antaa ymmärtää, että Suomi voisi tulevaisuudessa joutua sotaan. Yksikään ei esimerkiksi sano: Jos Suomi joutuu tulevaisuudessa taistelemaan vapaudestaan, meille on tärkeää voida kertoa veteraaneistamme aina pidetyn hyvää huolta. Ei haluta edes puhua mahdollisuudesta, jossa tilanne kehittyisi sellaiseksi, jossa Suomen nuoriso joutuisi jälleen puolustamaan maataan. Maahamme valmistui 1980-luvulla sotainvalideja varten korkeatasoisten sairaskotien verkosto. Alle 25 prosentin invaliditeetin omaavat sotainvalidit eivät voi päästä niihin pitkäaikaiseen laitoshoitoon. Sairaskodeilla alkaa olla potilaista pulaa ja samanaikaisesti lievävammaiset sotainvalidit ovat vailla tarvitsemaansa laitoshoitoa. Erilaiset kulttuurit Kirjoittajan kokemuksen mukaan kansat, joista historia on tehnyt toisesta miehittäjän ja toisesta miehitetyn, voivat kummatkin olla kulttuuriltaan korkeatasoisia sekä koostua inhimillisistä yksilöistä. Tämä koskee esimerkiksi turkkilaisia ja kurdeja. Virolaiset ovat omassa maassaan joutuneet elämään sekä saksalaisten että venäläisten alaisuudessa. He kertovat suhtautuneensa kumpaankin suunnilleen yhtä suurella vastenmielisyydellä. Suurin ero oli, että saksalaisten pukeutumista ja käytöstä pyrittiin joskus matkimaan, ei koskaan venäläisten. Kansanluonteista puhuminen ei ole nykyään muotia. Sen koetaan haiskahtavan melkein rasismilta. Kuitenkin kansallisen kulttuurin merkitystä pidetään arvossa. Mistä se syntyy ja mihin se vaikuttaa, jos kansanluonnetta ei ole? Suomessa 1970-luvulla radikaalit pilkkasivat sotilasoppilaitosten harjoituksia siitä, että hyökkääjä tuli yleensä idästä. Kokemuksesta suomalaiset tietävät, että siitä suunnasta vihollinen on yleensä tullut. Venäläiset kutsuvat suomalaisia nimellä tšuhna, joka on ahkera, hyväntahtoinen ja tyhmän rehellinen. Suomalainen löytää kuvauksesta varmaan jotain tuttua - naapurit tuntevat toisensa. Suomalaiset uskovat laillisuuteen. Oikeudenkäytön ja hallinnon tulee sen mukaan perustua lakiin, jonka edessä kansalaiset ovat tasa-arvoisia. Venäläinen valta on perinteisesti ehdotonta ja lait ovat vallan väline. Venäläinen kirkko on ortodoksinen eli siis jo nimeltään oikeaoppinen. Neuvostoliiton kommunistinen puolue julistautui erehtymättömäksi. Niin tsaarit kuin kommunistijohtajat ovat olleet yksinvaltiaita. Mannerheim tunsi hyvin sekä suomalaisen että venäläisen kansanluonteen. Talvisodan päättyessä Mannerheim kiteytti päiväkäskyssään Suomen kansan historiallisen paikan: Meillä on se ylväs tietoisuus, että meillä on historiallinen kutsumus, jota edelleen täytämme: länsimaisen sivistyksen suojaaminen, joka vuosisatoja on ollut meidän perintöosamme; mutta tiedämme myös, että olemme viimeistä piirtoa myöten maksaneet velan, joka meillä on siitä länteen ollut. Vapauden hintaa maksetaan yhä Sodan jälkeen Suomi oli köyhä maa, jonka oli maksettava sotakorvaukset, asutettava siirtoväki, huolehdittava sotaleskistä ja orvoista. Pysyvän invaliditeetin oli saanut sotavammaista. Oli selvää, että ensi vaiheessa tehokkain tuki oli keskitettävä vaikeimmin vammaisiin. Vähitellen tukea voitiin laajentaa lievemmin vammautuneisiin. Pitkään poliittiset päättäjät ja virkamiehet olivat sodan kokeneita, monet rintamalla olleita. Voimavarojen riittämättömyys oli ongelma, mutta yhteinen tahto parantaa sotainvalidien asemaa oli vankka. Tällä hetkellä maassamme on noin keski-iältään 87-vuotiasta sotainvalidia. Alun perin vaikeavammaisille tarkoitettuja palveluita on voitu laajentaa myös lievemmin vammautuneisiin. Vähintään 25 prosentin invaliditeetin omaavien sotavammaisten asema laitoshoidon ja vähintään 20 prosentin sotavammaisten asema avopalvelujen osalta on hyvä. Kuitenkin puolet sotainvalideista on edelleen näiden prosenttirajojen vuoksi palvelujen ulkopuolella. Huolestuttavaa on, että moniin vuosiin korvausjärjestelmään ei ole saatu mitään parannuksia. Aiemmin sotavammaisten kuolleisuudesta johtuva säästö voitiin osittain käyttää korvausjärjestelmän kehittämiseen. Nyt sotavammaisten korvaukset nähdään säästökohteena. Esimerkiksi tämän vuoden budjetissa valtio laskee säästävänsä sotilasvammakorvauksista yli 20 miljoonaa euroa. Sotainvalidien Veljesliitto on pyrkinyt pitämään sotainvalidin kuvan kunnioitettavana. Sääliin ei ole vedottu. Olisi surkeaa, jos viimeisinä vuosina heidän tarpeensa unohdetaan. Isänmaan ja tulevien sukupolvien etu vaatii, että maamme puolesta verta vuodattaneista pidetään loppuun saakka hyvää huolta. Kansakunnalla, joka unohtaa sankarinsa, ei ole tulevaisuutta. SOTAINVALIDIEN VELJESLIITTO Huoltojärjestö, etujärjestö, veljesjärjestö JÄSENISTÖ varsinaista jäsentä - keski-ikä 87 vuotta - puolisot ja lesket HUOLTO- JA KORVAUSTURVAN JÄRJESTELY Hoitokorvaus - sairaanhoito, kuntoutus, kuntien palvelut Haittakorvaus - elinkorko lisäysosineen Toimeentulon tuki - täydennyskorko Huolenpito puolisojäsenistä TÄYDENTÄVÄ HUOLTO Avustajatoiminta, neuvontapalvelu, perusavustukset ja muu tuki PÄÄMÄÄRÄ Sotavammaisten ja heidän puolisoidensa vanhuudenhuollon turvaaminen Lisätietoa:

4 4 Puolustusvoimien joukko-osastojen lippuja Kun joukkoja käytetään massoittain, ne leviävät laajalle alueelle, jolloin korvat eivät kuule selvästi eivätkä silmät näe kirkkaasti. Siksi upseerit ja miehet määrätään etenemään tai vetäytymään lipuilla ja viireillä annettavien merkkien mukaan ja liikkumaan tai pysähtymään kellojen tai rumpujen antamien merkkien perusteella. Näin rohkeat eivät etene yksin eivätkä pelkurit pakene. Taistelussa kaikki näyttää olevan käymistilassa ja sekaisin. Mutta lipuilla ja viireillä on etukäteen suunniteltu paikkansa. Näin kuvaa kiinalainen strategian oppi-isä Sun Tzu kirjassaan Sodankäynnin taito vuodelta 500 ekr. Suomalaisia sotalippuja tunnetaan Kustaa Vaasan ajoilta itsenäisyyden alkuun tuhatkunta, joista on säilynyt vajaat 200. Jääkäripataljoona 27 lippuun liittyvät jääkärimarssin sytyttävät sanat: Sen leijonalippua jääkärien käsivarret jäntevät kantaa yli pauhun kenttien hurmeisten päin nousevan Suomen rantaa. Sotamuseo toimitti hyväntahtoisesti SUOMEN MIELI -lehdelle alla olevan koosteen nykyisin käytössä olevista joukko-osastojen lipuista. Niistä ilmenee, miten heraldiikka on vuosikymmenten saatossa muuttunut. Karjalan prikaati Reserviupseerikoulu Merisotakoulu Kadettikoulu Porin prikaati paınomaaoy JÄTTITULOSTEET YRITYSLIPUT BANDEROLLIT SOMISTEET ASENNUKSET YMS. Hankasuontie 7, HELSINKI Markku Piekkola

5 5 Utin Jääkärirykmentti Hämeen Rykmentti Karjalan Lennosto Saaristomeren maanpuolustusalue Viestirykmentti Kainuun Prikaati Laadukkaat kangastuotteet Flagmorelta: somisteet mainoskankaat suurkuvatulosteet roll-upit displayt winderit yritysliput kansallisliput isännänviirit pöytästandaarit ja -liput kangasmerkit lipputangot

6 6 Heikki Tala MAANPUOLUSTUSHENKEÄ VIROSSA Viron Suomi-pojat järjestivät Pupastveren taistelun 65-vuotismuistopäivän ja kutsuttujen joukossa oli Suomalaisuuden Liiton puheenjohtaja vaimoineen. Matkasta tuli todella mielenkiintoinen katsaus Viron maanpuolustukseen sisällissodasta aina tämän päivän Viron Nato-joukkoihin. Oman surullisen värinsä tilaisuuteen toi kahden Afganistanissa kaatuneen virolaisen hautajaiset, jonka vuoksi yksi juhlapuhujista ei päässyt Pupastvereen. Suomi-pojat olivat nuoria virolaisia, jotka tulivat vapaaehtoisina Suomen armeijaan Heitä oli 3400, joista 400 laivastossa ja 3000 Jalkaväkirykmentti 200:ssa, joka osallistui Karjalan kannaksen torjuntataisteluihin kesällä 1944 taistellen Suomen vapauden ja Viron kunnian puolesta. Lähes 200 heistä kaatui Suomessa. Heinäkuussa 1944 vapaaehtoiset palasivat Viroon yrittäen pelastaa kotimaansa Neuvostoliiton pakkopaidasta. Urakka oli kuitenkin ylivoimainen, vaikka joukko taisteli äärimmäistä uhrimieltä osoittaen. Siitä esimerkki on Pupastveren taistelu Historian siipien havinaa Äksin nurmella; virolaisia SS-joukoissa, puna-armeijassa ja Suomen armeijassa Pupastveren taistelun muistotaulun paljastus selostus viron, englannin ja suomen kielillä elokuuta Puna-armeija oli aloittanut hyökkäyksen Tarttoon Suomi-poikien I pataljoona (550 miestä) tuli Tallinnasta junalla Mullavereen, mistä se siirtyi kohti Pupastvereä, joka valloitettiin raivokkaalla rynnäköllä ja neuvostojoukot heitettiin yli Emajoen. Tämä voitto pysäytti puna-armeijan hyökkäystoiminnan kolmeksi viikoksi. Pupastveren taistelua muisteltiin Äksissä monipuolisesti. Paikalle oli tuotu 1940-luvun ja 2000-luvun sotakalustoa. Hyvin mielenkiintoinen oli Pupastveren taistelun näytös, johon puna-armeijalaisia oli rekrytoitu Latvian venäläisistä. Kaunis kesäinen järvenranta oli hetkessä täynnä pauketta ja rytinää, kun Suomi-pojat ryntäsivät neuvostojoukkojen kimppuun. Erityisen mielenkiintoista oli virolaisten viime sodissa kantamien univormujen kirjo. Osa virolaisista oli puna-armeijassa, osa natsi-saksan eri yksiköissä ja osa kantoi Suomen armeijan varustusta. Näitä asuja ja varusteita esiteltiin yksityiskohtaisesti tilaisuuden lopun mannekiininäytöksessä. Siperian akateemikot Suomi-poikien veteraaneja. USA:n aseapu-gemssulla Berliiniin vuonna 1945! Rantapusikossa vaanii yllätys pahaa aavistamattomia neuvostosotilaita Viron Nato-armeijan naissotilas siirtää maanpuolustushenkeä uuteen sukupolveen

7 Arto Mikkonen, eversti evp ja Kouvolan Sotaveteraanit ry:n puheenjohtaja Itärajan linnoittaminen ennen talvisotaa Uhanalaisimmaksi koetun Karjalan kannaksen linnoittamista tehtiin lähes kahden vuosikymmenen ajan, mutta välttävä valmius saatiin vasta vuoden 1939 vapaaehtoisten ja joukkojen kenttälinnoitustöillä. Heti itsenäistymisen jälkeen Neuvosto-Venäjä koettiin ainoaksi sotilaalliseksi uhaksi. Rajalla oli rauhatonta, joten etenkin Karjalan kannaksen puolustussuunnittelua pidettiin kiireellisenä. Jo kesällä 1918 kenraali C.G. Mannerheim antoi kahdelle ruotsalaiselle upseerille tehtävän suunnitella Kannaksen puolustusta ja linnoittamista. Myös saksalaiset esittivät näkemyksensä. Kenraalimajuri G. Theslöf ja majuri J. Fabritius oli mukana linnoitussuunnittelussa ja linnoitustöiden johtamisessa talvisodan loppuun asti. Suunnitelmissa lähdettiin siitä, että Karjalan kannaksen itäosassa puolustus nojasi vesistölinjaan Vuoksi Suvanto Taipaleenjoki. Lännessä puolustuslinjan kulku vaihteli sen mukaan, miten voimien arveltiin riittävän puolustukseen. Enckellin linja 1920-luvulla Syksyllä 1919 yleisesikunnan päälliköksi tuli kenraalimajuri P.O. Enckell. Hän ryhtyi heti tutkimaan itärajan puolustusta ja linnoittamista. Suunnitteluun osallistuivat myös majuri Fabritius ja ranskalainen linnoitusspesialisti majuri J. J. Gros-Coissy. Enckellin suunnitelman pohjalta linnoitustyöt aloitettiin kesällä 1920 ja suunnittelua jatkettiin. Ensimmäisenä itärajan puolustuksen rakentamisen aloitti rannikkotykistö, kun syksyllä 1919 ryhdyttiin rakentamaan linnakkeita Viipurinlahdelle ja Laatokalle. Enckellin suunnitelman mukaan päävastarinta-asema tuli tasalle Römpötti Summa Muolaanjärvi Äyräpäänjärvi Vuoksi Taipale. Taaempi asema tuli Viipurin eteläpuolelle Nuoraa Säiniö sekä Lyykylän ja Heinjoen maastoihin. Enckellin suunnitelmaa arvosteltiin siitä, että päävastarinta-asema oli liian kaukana rajasta. Hän puolusteli ratkaisua sillä, että liikekannallepanossa taaempana olevat asemat ehdittäisiin varmemmin miehittää. Perusta oli, että puolustuksen rungon muodostavat 150 mm haupitsin osuman kestävät konekiväärikorsut, jotka sijoitetaan sivustatuliasemaan. Rahat eivät kuitenkaan riittäneet tarvittavaan määrään massiivisia pesäkkeitä. Konekiväärien tuli haluttiin rintaman kattavaksi, joten korsut rakennettiin pääasiassa hyökkääjän tulosuuntaan ampuviksi. Vuosina rakennettiin 182 betonista korsua, joista Karjalan kannaksen pääasemassa oli 144 ja taaemmassa asemassa 24. Laatokan pohjoispuolella Jänisjokilinjalle rakennettiin 14 korsua. Korsuista 122 kpl oli konekiväärikorsuja ja lisäksi tehtiin joitakin tykki- ja tulenjohtokorsuja. Majoituskorsuja oli 27 kpl. Korsujen yhteyteen saatettiin rakentaa piikkilankaesteitä. Painopistealueena oli Römpötin Humaljoen Summajärven alue, jonne rakennettiin 81 korsua, niistä 53 oli konekiväärikorsuja. Alkuperäinen suunnitelma kutistui koko ajan rahan puutteen takia. Linnoitustyön toteuttivat rakennusliikkeet Granit Oy ja Pyramid Oy. Linnoittaminen päättyi syksyllä 1924 kenraali Enckellin erottua palveluksesta. Talvisodan historia osa 1 kirjassa oleva kuva ja kuvateksti. Linnoitustilanne Talvisodan aikana Kannaksella. Karttaan on merkitty kaikki rakenteet niiden valmiutta ja käyttöarvoa arvostelematta, joten piirros antaa linnoittamisen tehokkuudesta liioittelevan kuvan. Linnoittaminen 1930-luvulla Linnoitustyöt aloitettiin uudelleen Joukkojen määrän, liikekannallepanojärjestelmän nopeutumisen ja linnoitustekniikan kehittymisen johdosta virisi keskustelu päävastarintaaseman sijainnista. Armeijakunnan komentaja, kenraalimajuri H. Öhqvist ehdotti linjaa siirrettäväksi lähemmäksi rajaa Kaukjärven, Perkjärven, Kirkkojärven ja Punnusjärven kannaksien tasalle. Yleisesikunnan päällikkö, kenraalimajuri K. L. Oesch esitti linnoittamisen jatkamista Enckellin linjalla, jottei tehty työ menisi hukkaan. Oeschin kanta, jota mm. YE:n operatiivisen osaston päällikkö, eversti A. F. Airo kannatti, voitti. Kuitenkin juuri ennen Talvisodan syttymistä pääpuolustuslinja siirrettiin Öhqvistin esittämälle tasalle. Kolmekymmentäluvun linnoittaminen voidaan jakaa kolmeen vaiheeseen: Inkilän alue, Summan alue ja vuonna 1938 aloitettu linnoittaminen, joka jatkui talvisotaan asti ja sen aikanakin. Inkilän alueelle rakennetut korsut olivat rakenteeltaan ja ratkaisuiltaan aivan erilaisia 1920-luvun korsuihin verrattuna. Korsut olivat kookkaita. Niissä oli yhdestä kolmeen konekivääriä ja majoitustilaa asemiehistön lisäksi jalkaväelle. Konekiväärit pyrittiin saamaan sivustatuliasemiin ja ampuma-aukkoseinä suojattiin siipimuurilla. Osaan alueen korsuista etuseinä tehtiin pans- 7 Päivölän kansanopiston pihapiiriin tuotiin viime keväänä Salmenkaidasta Mannerheim-linjalta panssariestekivi, johon laitettiin laatta. Metallilaatta on venäläisen Talvisodassa Summan lohkolla tuhotusta T-26 panssarivaunusta. Panssariestekiven lisäksi kokonaisuuteen kuuluu kolme muuta Valkeakosken Sääksmäeltä hankittua kiveä. Nämä kolme kiveä symbolisoivat Suomen itsenäisyyttä, kulttuuria ja kansakuntaa, joita panssarikivi vartioi. Muistomerkkikokonaisuuden nimi on Rajan turva. Nimi tulee opiskelijoiden rahankeräyksestä puolustusvoimille 30-luvulla, jota keräystä kutsuttiin nimellä Rajan turva. sariteräslevyistä. Kaikkiaan Inkilän asemaan rakennettiin tässä vaiheessa kuusi korsua. Työ tehtiin pääasiassa koulutukseen liittyen. Rakentajina olivat Pioneeripataljoonan henkilökunta ja varusmiehet. Toisessa linnoitusvaiheessa korsujen koko kasvoi ja niistä tuli eräänlaisia linnakkeita. Korsuun kuului kaksi tai kolme erillistä maaston mukaan sijoitettua konekivääripesäkettä, joita yhdisti käytävämäinen majoitustila. Korsuissa käytettiin betonin lisäksi paksuja teräslevyjä etuseinämissä ja katoissa. Majoitustila oli syvällä betonin sekä maaja kivikerroksen alla. Korsuihin asennettiin teräksiset tähystyskuvut ja niistä tehtiin kaasutiiviitä. Linnoitustyötä varten Puolustusministeriö perusti erityisen työmaaorganisaation. Tässä vaiheessa rakennettiin kolme massiivista korsua, kaksi Summan ja yksi Inkilän alueelle. Toukokuussa 1938 hyväksyttiin perushankintalaki. Tämän jälkeen myös linnoittaminen lähti uuteen vauhtiin. Käyttöön otettiin linnoitusteknisesti uusia ratkaisuja. Myös aikaisempia vanhentuneita ja heikkoja korsuja alettiin uudistaa. Uusina korsutyyppeinä rakennettiin komento- ja miehistökorsuja. Miehistökorsu oli mitoitettu joukkueen suoja-asemaksi. Vuosina saatiin valmiiksi tai aloitettiin 67 uuden korsun rakentaminen. Viimeiset linnoitustyöt saatiin päätökseen Talvisodan aikana. Korsut rakennettiin päävastarinta-asemaan Summan ja Vuoksen välille. Vanhoja 1920-luvulla tehtyjä korsuja kunnostettiin tai laajennettiin 23 kpl. Vanhoista konekiväärikorsuista pyrittiin tekemään sivustatulta ampuvia ja niihin tehtiin siipimuurit. Jos tämä ei onnistunut, tehtiin niistä komento- tai majoituskorsuja sulkemalla ampuma-aukko ja peittämällä etuosa maalla. Ennen vuotta 1938 rakennetuista korsuista puuttui myös kalustus ja konekiväärien jalustat. Kaikkiaan Karjalan kannaksella oli linnoitettuja kestolaitteita syksyllä 1939 sodan alkaessa 221 kpl. Niistä yhden, kahden tai kolmen konekiväärin korsuja oli157 ja tykkikorsuja 8. Loput olivat miehistö- tai komentokorsuja luvulla rakennettiin myös kenttälinnoitteita, joita olivat piikkilanka- ja hyökkäysvaunuesteet sekä suojajoukkojen tukikohtien linnoitteet. Vuosikymmenen alussa rakennettiin pääasiassa piikkilankaesteitä teiden suuntiin ja kapeikkojen sulkemiseksi. Vuosikymmenen puolivälissä alettiin painokkaasti tehdä hyökkäysvaunuesteitä. Ne olivat rinneleikkauksia, kaivantoesteitä ja sudenkuoppia. Näitä tehtiin Jatkuu sivulla 8

8 Jatkoa sivulta 7 etupäässä suojajoukkojen ryhmitysalueelle pääaseman etupuolelle. Myös vesistöjen tulvituksia suunniteltiin ja järjestelmiä rakennettiin vuosikymmenen lopulla. Kivisiä panssariesteitä kehiteltiin vasta vuosikymmenen lopulla. Ensimmäiset rakennettiin Summan alueelle 1937, mutta ne osoittautuivat liian mataliksi. Kenttälinnoittaminen pääsi toden teolla vauhtiin vasta 1939 vapaaehtoisten linnoittajien ansiosta sekä YH:n aikana joukkojen ryhmittyessä asemiinsa. Joukkojen lisäksi linnoitustöitä jatkoivat edelleen erityiset linnoitusyksiköt. Vasta YH:n ja sodan aikana linnoitettiin pääasiassa kenttälinnoittein väliasema (V-asema) ja taka-asema (T-asema). 8 Vapaaehtoinen linnoittaminen vuonna 1939 Akateeminen Karjalaseuran maanpuolustusjuhlassa 1938 vaadittiin Karjalan kannaksen ja Ahvenanmaan linnoittamista. Seura tarjosi jo samana syksynä 2-3 komppanian suuruista osastoa vapaaehtoisia linnoitustöihin Kannakselle. Myös Suojeluskuntain esikuntapäällikkö eversti A. Martola teki esityksen hyökkäysvaunuesteiden rakentamiseksi vapaaehtoisvoimin Karjalan kannakselle. Keväällä 1939 puolustusministeri J. Niukkanen asetti toimikunnan suunnittelemaan vapaaehtoisen linnoittamisen järjestämistä ja se jätti mietintönsä huhtikuussa. Siinä työvoiman kokoaminen ja johtaminen annettiin Suojeluskuntajärjestölle, tekninen johto oli Puolustusministeriön teknisellä osastolla ja muonitusvastuu annettiin Lotta Svärd -järjestöllä. Linnoituskohteina olivat Kannaksen panssariesteet ja rannikkolinnakkeiden lähipuolustusasemat. Suunnitelman mukaan piti välisenä aikana organisoida linnoittajia n miestyöviikkoa eli miestä joka viikko. Vapaaehtoiset linnoitustyöt alkoivat ja kestivät asti, jolloin ylimääräiset harjoitukset keskeyttivät ne. Kaikkiaan linnoitustöihin ehti osallistua n miestä ja lottaa. Linnoitustöiden rahoittamiseksi AKS järjesti rahakeräyksen Rajan Turva. Siihen osallistui yli kansalaista ja se tuotti yli 11 miljoonaa mk. Myös Suojeluskuntajärjestö ja Lotta Svärd -järjestö keräsivät varoja ja erilaista materiaalia linnoittamiseen. Estetöitä oli suunniteltu tehtäväksi yli 100 km. Painoalueina olivat teiden suunnat ja järvikapeikot. Lisäksi kohteina olivat pääaseman ja rajan välin edulliset viivytysalueet sekä väliasema Pyhäjärven ja Laatokan välillä. Myös Laatokan pohjoispuolella varusmiesten kanssa oli estetöissä pieni joukko vapaaehtoisia. Rannikkolinnakkeiden lähipuolustusasemia rakennettiin Panssariestekiven laatan teksti muistuttaa Valkeakosken-Sääksmäen miesten linnoitustöistä ennen Talvisotaa. Hangon ja Helsingin välillä sekä Viipurinlahdella ja Laatokalla. Vapaaehtoisesta linnoittamisesta tuli oikea kansanliike. Halukkaita oli kaikenikäisiä ja kaikista yhteiskuntaluokista. Aluksi väkeä tuli enemmän kuin töihin voitiin sijoittaa, vain elonkorjuun aikana työvoiman tarjonta hiljeni. Kannaksen vapaaehtoinen linnoitustyö oli maanpuolustustahdon voimannäyte. Se loi yhteishenkeä ja lähensi yhteiskunnallisia näkemyksiä. Mannerheim-linja Talvisodan urhean taistelun ja puna-armeijan hyökkäyksen torjunnan ansiosta syntyi käsite Mannerheim-linja. Sen loivat lähinnä ulkomaiset kirjeenvaihtajat ja tarkkailijat. Mannerheim -linjaksi nimitettiin puolustuslinjaa, jolle vihollisen hyökkäys aluksi pysäytettiin. Se oli pääosin päävastarinta-asema, jossa oli suurin osa betonisista kantalinnoitteista. Keski-Kannaksella siihen kuului vain kenttälinnoitettu osuus, joka juuri ennen sodan syttymistä otettiin osaksi päävastarintaasemaa. Puolustuslinjalla oli pituutta 140 km. Legendaarinen linja oli todellisuudessa varsin vaatimaton. Keskimäärin Mannerheim-linjalla oli rintamakilometriä kohti 4 konekiväärikorsua tai pesäkettä, 4 majoituskorsua, 3 km taistelu- tai yhteyshautaa, 2,5 km piikkilankaestettä ja 1 km hyökkäysvaunuestettä. Ylipäällikön mielestä suomalaiset sotilaat urhealla taistelullaan loivat käsitteen Mannerheim -linja. Lähteet: Sotatieteen laitos Talvisodan historia osa 1, Reino Arimo Suomen linnoittamisen historia , Antero Uitto Carl-Fredrik Geust Mannerheim-linja, Talvisodan legenda, Eero-Eetu Saarinen Pioneeriaselajin historia Onni Toljamo, Rintamaveteraaniliitto ry:n puheenjohtaja RINTAMAVETERAANIEN LIITTO Rintamaveteraaniliitosta on sanottu joskus, että se on monttumiesten liitto. Olen siitä ylpeä. Se kertoo, että liittomme on leimallisesti etulinjan taistelijoiden järjestö. Liitto on taistellut monttumiesten elämisen ehtojen puolesta ja taistelee edelleen, nykyisin tiiviissä yhteisrintamassa muiden sotiemme veteraanien järjestöjen kanssa. Talvisodan henki ja sota-aikainen maanpuolustustahto ovat tunnettuja. Isänmaallemme ne olivat todellisia vaaran vuosia. Talvisota yhdisti kansamme taisteluun kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta. Myös jatkosota osoitti koko kansassamme todellista maanpuolustustahtoa. Naiset, vanhukset ja lapset huolehtivat kotirintaman kestämisestä. Rintamamiehet taistelivat aina ja varsinkin sodan loppupuolella vuonna 1944 kestokykynsä rajamailla estääkseen vihollisen aikeet maamme valloittamiseksi. Me selvisimme voittajana; voittohan se on torjuntavoittokin! Sodan jälkeisinä vuosina me entiset sotilaat keskityimme perhe-elämään ja kohentamaan elinolosuhteitamme. Siinä samalla me loimme perustan koko yhteiskuntamme paremmalle tulevaisuudelle. Kohtuuttoman suurien ja osin perusteettomien sotakorvausten maksamisen seurauksena teollisuutemme alkoi kukoistaa ja loi jatkon entistä paremmalle hyvinvoinnille. Yli kymmenen vuodan ajan me sotiemme veteraanit olimme vaiennettuja sotilaita. Emme voineet kokoontua yhteen muistelemaan vaikeita elämämme vaiheita, emmekä varsinkaan perustaa yhdistyksiä. Kun yleinen ilmapiiri edes hieman lieventyi, jouduimme perustamaan järjestöjämme hyvin herkässä ilmapiirissä. Sen vuoksi Rintamaveteraaniliittokin perustettiin aikoinaan nimellä Rintamamiesten asunto- ja huoltoliitto osoittamaan järjestön todellisen tarkoitusta. Veteraanien ei katsottu soveliaaksi kokoontua vapaamuotoisiinkaan tapaamisiin. Osoituksena näistä vaikeista ajoista on se, että maamme pääministeri julkisessa puheessaan katsoi sotiemme veteraanien kokoontumisen sopimattomaksi. Kansalaisten arvostus veteraanien tekoja ja veteraaneita kohtaan on ollut aina korkea; korkeampi kuin valtiovallan ja se on sitä edelleenkin. Siitä on monia hyviä esimerkkejä. Tammenlehvästä, rintamaveteraanien virallisesta rintamerkistä on tullut maamme tunnetuin ja arvostetuin rintamerkki. Kansalaisten käsi on ollut ja on edelleen karttuisa varainkeräyksissä sotiemme veteraanien hyväksi. Maanpuolustustahto on vuosikymmenien saatossa kohonnut ja on nyt lailin mittarein ilahduttavissa lukemissa. Puolustusvoimat on sen myötä suosion harjalla. Näitä mittareita seuratessani olen pannut merkille, että sotiemme veteraanien tekojen ja veteraaneiden arvostus on noussut samanaikaisesti maanpuolustustahdon ja Puolustusvoimien arvostuksen kanssa. Varsin selvä hyppäys arvostuksessa tapahtui lukujen taitteessa Neuvostoliiton ja Itä-Saksan sortumisen aikoihin. Kaikki alkoivat tajuta sotiemme veteraanien tekojen merkityksen. Puolustusvoimat on vuosikymmenet kaikilla tantereilla osoittanut kiitostaan veteraaneille ja antanut tukeaan veteraanijärjestöille. Siitä olemme kiitollisia. Samoin me olemme kiitollisia Suomen kansalle ja nykyisin erityisesti kunnille tuesta veteraanien kotona selviytymisen helpottamiseksi. Kiitoksemme kohdistuu myös valtiovaltaan siltä osin kuin siihen on aihetta.

9 Sampo Terho, Maanpuolustuskorkeakoulun tutkija Maanpuolustustahdon historia ja merkitys Suomalaisilla on vanhastaan ollut voimakas halu puolustaa maataan hyökkääjiä vastaan, mutta mikä on maanpuolustustahdon merkitys nykyajan kansainvälistyvässä maailmassa? Se on oikeastaan sama kuin aina ennenkin: maanpuolustustahto on yhä edelleen itsenäisyytemme ja vapautemme keskeisin turva. Ilman yksilön tahtoa taistella maansa puolesta oman henkensä uhallakin, ei mikään maa tai kansa pysty turvaamaan itsenäisyyttään. Tämä asia ei muutu aikojen saatossa. Pelkät kalliit asejärjestelmät tai edes sotilaalliset liittoutumat eivät tosipaikan tullen yksin takaa mitään. Aina tarvitaan myös sotilaita käyttämään asejärjestelmiä, ja jos taas suomalaiset eivät itse ole valmiit puolustamaan itseään, on turha luulla että kukaan muukaan uhrautuu meidän puolestamme. Suomalaisille laaja maanpuolustustahto yli kaikkien sosiaaliluokkien, kansanryhmien ja poliittisten jakolinjojen on aina ollut erityisen tärkeää. Suomalaiset ovat pieni kansa, jonka ainoa mahdollisuus saada jalkeille uskottava armeija on yleinen asevelvollisuus. Asevelvollisuus taas edellyttää vahvempaa maanpuolustustahtoa kuin ammattiarmeijoita käyttävissä maissa. Maanpuolustustahto on isänmaallisuuden konkreettinen ilmentymä ja kietoutuu vahvasti jo kansakuntamme syntyyn. Kansallisen heräämisen keskeisimpiä kulttuurituotoksia oli Vänrikki Stoolin tarinat, jossa ihanteellisesti kuvattiin Suomen sotaa. Runo toisensa jälkeen ylisti rohkeita sotilaitamme upseereista rahvaanomaisiin rivimiehiin, kotiväkeäkään unohtamatta. Esimerkiksi torpan tyttö ei Runebergin runossa itkenyt vielä kun huomasi, ettei miehensä palannut taistelusta elävänä. Hän itki vasta kun oli yöllä tutkinut taistelukentän, eikä löytänyt miehensä ruumista; tämä oli siis pelkurimaisesti paennut tai antautunut. Suomalaiset ennen Suomea Jo esihistoriallisella ajalla suomensukuiset heimot puolustivat kotiseutujaan, kauan ennen kuin varsinaista Suomea oli luotu. Vastarintaa tehtiin niin novgorodilaisten kuin viikinkien ryöstöretkille, ruotsalaisten valloitusretkille ja myöhemmin lukemattomia kertoja venäläisille hyökkääjille ja miehittäjille. Suomalaiset eivät tietenkään ole puolustustahdossa poikkeus kansakuntien joukossa. Jokainen itsensä omalaatuiseksi kokeva heimo ja kansa on kautta aikojen puolustautunut, jos heidän asuinalueensa, omaisuutensa tai pyhät paikkansa on yritetty ryöstää. Väitetään, että suomalasilla heimoilla oli jo ennen Ruotsin aikaa organisoituna omaa nostoväkeä, ja vihollisen lähetessä vainovalkeat (suuret kokot) sytytettiin merkiksi, jotta lähikylien miehet tarttuisivat kotona odottaviin aseisiinsa ja kokoontuisivat yhteen puolustautumaan. Kuitenkaan heimorajat ylittävää, koko nykyisen Suomen kattavaa organisaatiota tai henkistäkään puolustusvalmiutta ei ollut. Historian saatossa vain harvat heimot ylipäänsä selvisivät kansainvaelluksista sekä jatkuvista valloitussodista, ja vielä harvemmat vapaina. Suomalaiset heimot selvisivät, mutta saavuttivat vapauden vasta varsin myöhään. Juuri riittävän laajan maanpuolustustahdon ja yhteisen identiteetin puute koitui muinaisten suomalaisten itsenäisyyden tuhoksi. Hajanaiset suomalaiset heimot alistettiin yksi toisensa jälkeen niin idän kuin lännen suunnalta uhkaavien valloittajien hallittavaksi. Suomalaiset heimot olivat jopa valmiit taistelemaan toinen toisiaan vastaan valloittajien rinnalla. Aivan samoin Euroopan suurvallat vielä 1800-luvulla onnistuivat helposti jakamaan Afrikan siirtomaikseen, kun yhtenäisyyttä ei ollut ja kukin heimo oli valmis kaivamaan hautaa naapureilleen, vaikka samalla kaivoivat sitä myös omalle vapaudelleen. 9 Esi-isien työn jatkaminen Vasta vähä vähältä Suomessa kehittyi laajempi maanpuolustustahto, siis halu yhdessä puolustaa yhteistä maata, eikä vain omaa kylää tai oman heimon maakuntaa. Maanpuolustustahdon on esitetty Suomessa syntyneen Ruotsin vallan aikana venäläisiä vastaan käydyissä sodissa, joissa kaikki nykyisen Suomen muodostaneet heimot tekivät yhdessä vastarintaa yhteiselle viholliselle. Usein historiassa onkin ihmisiä yhdistävä tekijä valitettavasti ollut yhteinen vihollinen, eikä joku myönteisempi asia. Siis toinen ihmisten joukko, joka koetaan siinä määrin vieraaksi, ettei alistuminen sen valtaan tai yhdistyminen sen kanssa ole hyväksyttävissä. Suomensukuiset heimot yhdisti ensi kertaa kokemus, että idästä saapuvat tunkeutujat olivat jotain vierasta ja perustavasti erilaista, ja että hyökkääjät uhkasivat kaikkien elämäntapaa ja sukupolvien mittaisen työn tuloksia. Kansallinen identiteettimme ja yhtenäisyytemme on siis osittain muodostunut puolustustaisteluiden kautta. Näin voidaan todeta puolustusvoimien erilaisissa historiallisissa muodoissaan olleen keskeinen osa Suomea ja suomalaisuutta aina omalaatuisen identiteetimme oivaltamisesta saakka. Tässä suhteessa puolustusvoimat kantaa yhä edelleen merkittävää yhteiskunnallista vastuuta, rakentaen koko suomalaisuuden henkistä maaperää. Kun mahdollisimman moni nuori mies (ja nykyään nainen) antaa oman panoksensa isänmaan puolustukselle, he samalla oivaltavat asian tärkeyden ja sitoutuvat siihen henkilökohtaisesti. Maanpuolustustahto on tässä järjestelmässä kahdensuuntaisessa vuorovaikutuksessa asevelvollisuuden kanssa: ilman maanpuolustustahtoa ei tietenkään olisi asevelvollisuuteen perustuvia puolustusvoimia, mutta ilman asevelvollisuuteen perustuvia puolustusvoimia toisaalta maanpuolustustahtokin romahtaisi. Puolustusvoimat ja yleinen asevelvollisuus ovat siis jatkossakin keskeinen osa niin itsenäisyyttämme ja kuin kansallishenkeämme. Maanpuolustustahto ja asevelvollisuus ovat myös väylä muuttaa isänmaallisuus konkreettiseksi toiminnaksi, pelkkien juhlapuheiden sijaan. Jussi Niinistö Toivo Kuulan elämäkerta Vapaussota huipentui Viipurin valtaukseen. Raskaiden taistelujen jälkeen valkoisten riemu oli rajaton, väsymys ja jännitys purkautuivat hurjaksi voitonhuumaksi. Viina virtasi ja ihmishenki saattoi olla halpa. Valtausjuhlinnan tunnettu uhri oli säveltäjä Toivo Kuula, joka sai luodin päähänsä vappuyönä 1918 Viipurin Seurahuoneella. Kansallisoopperan päädramaturgina toimiva Juhani Koivisto on kirjoittanut Toivo Kuulasta kerrassaan hienon taiteilijaelämäkerran Tuijotin tulehen kauan. Sen punaisena lankana on Kuulan ja laulajatar Alma Silventoisen rakkaustarina. Alavudella 1883 syntynyt, lapsuutensa ja kouluvuotensa Vaasassa viettänyt Toivo Kuula on tunnettu yksin- ja kuorolauluistaan ja eteläpohjalaisen kansanmusiikin sovituksistaan. Häntä pidettiin yhtenä suomalaisen säveltaiteen suurimmista lupauksista, Sibeliuksen haastajana. Kuulan ampumisvälikohtausta oli edeltänyt vahvasti humaltuneiden juhlijoiden sanaharkka muun muassa kielikysymyksestä ja siitä, oliko Suomen vapautuminen enemmän jääkärien vai suojeluskuntalaisten ansiota. Toivo Kuula oli ylpeän suomenmielisenä ja helposti kiivastuvana pohjalaisena puolustanut näkemyksiään nyrkein ja seinää vasten ahdistettuna huitaissut puukollaan ruotsinkielistä jääkäriä Mauritz Nylundia niskaan. Syntyi yleinen kalabaliikki. Kuula yritti paeta, mutta kompastui Seurahuoneen pihamaalla, jolloin häntä takaa-ajaneet miehet saavuttivat hänet ja ampuivat. Alkoholilla oli lievästi sanottuna osuutta asiaan ja osallisten mielikuvat olivat sen mukaiset hatarat. Säveltäjä eli ampumisen jälkeen vielä 17 vuorokautta. Hän palasi sairaalassa tajuihinsa ja kertoi Alma-vaimolleen tuovansa terveisiä Tuonelan toiselta puolelta. Sieltä ei moni mies palaa takaisin, sanoi Kuula, eikä palannut hänkään. Lampaanpolskan, Häämarssin ja Nuijamiesten marssin sekä monen muun suositun teoksen säveltäjä kuoli vammoihinsa 18. toukokuuta 1918 vasta 34 vuoden ikäisenä. Kuulan murhassa tehtiin laajoja tutkimuksia, mutta jäljet olivat kylmenneet nopeasti. Asian annettiin lopulta raueta Sotaylioikeudessa 1921 kahden pääepäillyn jääkärin Pekka Heikan ja Oskar Pirisen kuoltua ennen oikeudenkäyntiä. He kuolivat lähes yhtä epäselvissä oloissa kuin Kuula. Koska ristiriitaisen murhenäytelmän syyllisistä ei koskaan saatu täyttä varmuutta, herättää tapaus jatkuvasti mielenkiintoa. Juhani Koivisto selvittää joka tapauksessa asiantuntevasti tapahtumat. Traaginen kuolema itsenäisen Suomen aamunsarastuksessa teki Toivo Kuulasta kansallisen myytin. Yksi suurista suomalaisista säveltäjistä on saanut ansaitsemansa elämäkerran. Juhani Koivisto: Tuijotin tulehen kauan. Toivo Kuulan lyhyt ja kiihkeä elämä. WSOY painos. 694 sivua.

10 10 Inga-Katriina Heinonen, Maanpuolustuskiltojen liitto ry Kiltatoiminta rakentaa perinteille ja tähtää tulevaisuuteen Haluatko muistaa, miksi elät vapaassa Suomessa? Haluatko vaalia itsenäisen isänmaamme arvoja ja perinteitä? Haluatko tehdä yhdessä samanhenkisten kanssa kiltamatkoja maamme puolustushistoriaan? Haluatko päästä mukaan valmius- ja turvakursseille? Maanpuolustuskilta on nykyaikainen tapa olla mukana vapaaehtoisessa maanpuolustustoiminnassa. Olet tervetullut mukaan arvokkaaseen ja tärkeään kiltatoimintaan ikään, sukupuoleen ja sotilasarvoon katsomatta. Pohjoismaisilla kiltapäivillä järjestetään erilaisia vierailuretkiä ja elämyksellisiä tapahtumia, nelipäiväisellä matkalla riittää nähtävää ja koettavaa jokaiseen makuun Koulutusta maastossa vuonna Silloinen puolustusministeri Seppo Kääriäinen tarkastaa aisti-ilmavalvontakoulutusta. Koulutettavana kiltasisar Katri Makkonen. Maanpuolustuskiltojen liitto ry (MPKL) on toiminut vuodesta 1963 kaikille avoimena kansalaisjärjestönä. Liitto on kiltojensa valtakunnallinen keskusjärjestö ja niiden välinen yhteistyöelin, joka ohjaa ja tukee kiltojen toimintaa. Liiton tavoitteena on kasvattaa kansalaisten maanpuolustustahtoa ja -tietoa sekä ylläpitää maanpuolustusharrastusta. Liiton jäsenkillat jakaantuvat joukko-osasto-, aselaji- ja perinnekiltoihin sekä alueellisiin maanpuolustuskiltoihin. Kiltoja on ympäri Suomen, joten jokainen varmasti löytää itselleen sopivimman kiltamuodon ja toimintapaikkakunnan. Maanpuolustus on yhteinen asiamme Vapaaehtoisen maanpuolustuksen kansalaisjärjestöistä ainoastaan Maanpuolustuskiltojen liitto ja sen killat tekevät aktiivista työtä aselajien ja joukko-osastojen perinteiden ylläpitäjänä. Tämän toiminnan ohella pääset killan jäsenenä osallistumaan muun muassa: - vapaaehtoiseen maanpuolustuskoulutukseen - turvallisuuspolitiikan koulutukseen - Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kursseille - kuntourheilutoimintaan - kiltamatkoille maamme puolustushistoriaan - tiiviiseen yhteistyöhön joukko-osastosi kanssa - opettavaiseen ja elämykselliseen yhteistoimintaan samanhenkisten kanssa - julkaisutoimintaan - maanpuolustusjuhliin - kiltojen palkitsemistoimintaan ja kunniavartioihin Pohjoismaiset kiltapäivät ovat kiltalaisen elämysmatka Maanpuolustuskiltojen liitto tekee yhteistyötä pohjoismaisten veljesjärjestöjensä kanssa. Kiltajäsenillämme on oikeus osallistua neljän vuorokauden pituisille pohjoismaisille kiltapäiville, jotka järjestetään joka toinen vuosi vuorotellen Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa ja Suomessa. Tapahtuma on todellinen elämysmatka vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta kiinnostuneille. Liiton kotisivujen uutispalstalta löydät kattavan kuvakoosteen kesän 2009 kiltapäivistä Ruotsin Karlskronassa. Kankaanpään Seudun Tykistökillan jäsenet osallistuivat Hämeenlinnassa valtakunnalliseen itsenäisyyspäivän paraatiin. SUOMEN SOTILAS lehti on kiltalaiselle jäsenetuhintainen MPKL omistaa Kustannusosakeyhtiö Suomen Miehen, joka julkaisee Suomen Sotilas lehteä. Lehden vuositilaus on kiltajäsenelle huomattavasti edullisempi. Liiton tiedotuslehtenä toimii keväällä ja syksyllä ilmestyvä Maanpuolustaja-lehti, joka sisältyy killan jäsenmaksuun. Monilla killoilla on lisäksi oma kiltalehti. Rakennamme perinteille elämme tätä päivää tähtäämme tulevaisuuteen Tutustu kiltatoimintaan. Kysele kiltalaisten kokemuksia. Killoista löytyy monipuolista toimintaa kaikenikäisille pojille ja tytöille, naisille ja miehille. Toiminta muiden samanhenkisten kiltaystävien kanssa antaa paljon ja luo tunteen kuulumisesta tärkeään joukkoon. Riittää, että olet kiinnostunut vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta, itsenäisen isänmaamme historiasta ja perinteistä ja haluat mukaan opettavaiseen ja elämykselliseen toimintaan. Tule sinäkin mukaan koko perheen voimin! Kuvat: MPKL:n ja kiltojen kuva-arkistot Maanpuolustuskiltojen liitto ry perustettu 1963 kaikille avoin vapaaehtoisen maanpuolustuksen kansalaisjärjestö jäsenkiltoja noin 100, joilla noin 120 paikallisosastoa killoissa henkilöjäseniä noin killan vuosijäsenyys maksaa killasta riippuen euroa MPKL on jäsenenä Maanpuolustuksen Tuki ry:ssä, Maanpuolustuskoulutusyhdistyksessä, Naisten Valmiusliitto ry:ssä, Vapaaehtoisessa pelastuspalvelussa (VaPePa) ja Reserviläisurheiluliitto ry:ssä Yhteystiedot Döbelninkatu 2, Helsinki toimisto@mpkl.fi

11 Naisten panos... Jatkoa sivulta 1 11 tytettävä uudelleen ja uudelleen, jotta kuljetusmatkat olisivat olleet mahdollisimman lyhyet. Hävitettyyn maahan oli vaikea saada sairaalaa, kun rakennuksia ei ollut. Pystyttämisen oli käytävä nopeasti, jotta haavoittuneet saataisiin hyvään hoitoon mahdollisimman pian. Naisia kenttäsairaaloissa oli sairaanhoitajina, farmaseutteina, apusisarina, lääkintälottina, muonittajina, varusvarastonhoitajina, veripalvelussa, kirjaajina ja muussa toimistotyössä. Lisäksi oli muutamia naislääkäreitä ja hammaslääkäreitä. Sairaanhoitajien kokonaismäärä sotatoimialueella oli Jatkosodan etenemisvaiheessa oli eteentyönnettyjä leikkausvaljakoita, joissa toimi etevimpiä kirurgeja. Ne perustettiin hyvin lähelle etulinjaa, jotta vaikeasti haavoittuneet saataisiin nopeasti leikkaukseen. Eräs sairaanhoitaja kertoi nukuttaneensa tällaisessa vuorokausia; lääkärit vaihtuivat, hän ei. Silloin nukutettiin eetterillä. Eläinlääkintälotat hoitivat haavoittuneita ja sairastuneita hevosia. Ruoka oli usein keitettävä kuusen juurella kenttäkeittiössä. Lotat keittivät mitä sitten milloinkin saatiin ja kuljettivat ruuan hyvinkin lähelle taistelupaikkoja. Muonituslotat hoitivat kanttiineja, joiden merkitys asemasodan aikaan oli suuri. Sotilaskotisisarilla oli myös kanttiineita ja heitä oli sotatoimialueilla Pesuloissa työskenteli lottien johdolla työvelvollisia. Toimistolottien työ eri pisteissä oli hyvinkin erilaista. Heitä oli kaikkialla, missä konekirjoittajaa tai kirjaajaa tarvittiin. Työpäivät olivat pitkiä kuten kaikkialla. Sääasemat toimivat pääosin naisvoimin samoin kuin viestitys ja radiokuuntelu. Lotat kuuntelivat sissipartioita ja välittivät salasanomat esikuntaan ja partioille sekä avasivat sanomat selkokielelle. Puhelinkeskukset olivat myös lottien työmaata. Kenttäpostikonttorien työvoimana olivat pääosin lotat. Lottia oli kirjesensuurissa ja jopa tykistön laskentatehtävissä. Ilmavalvontalotat pyrkivät turvaamaan väestöä pommituksilta ilmoittaen ilmavalvontakeskuksiin saapuvista koneista, niiden tyypeistä, tulosuunnista jne. Torneista ei saanut poistua pommituksenkaan ajaksi, koska piti ilmoitta pommien putoamissuunnat jne. Ainoa aseellinen lottajoukko oli Helsingin ilmapuolustuksen valonheitinkomppanian ylioppilaslotat. Heidän tehtävänään oli valaista kohteet, jotta ilmatorjunta pystyi estämään Helsingin ylle pyrkivät pommikoneet. Kaikkein vaikeimman työn saivat kaatuneitten evakuoimiskeskuksissa KEKeissä palvelleet lotat, jotka laittoivat kaatuneet aseveljet arkkuihin, joskus miehensä, veljensä tai mielitiettynsä. Silloin ei kriisiapua tunnettu. KEKeissä työskennelleet miehet eivät useinkaan siellä kestäneet, vaan pyrkivät mieluummin etulinjaan. Sotatoimialueella yhteensä naista Rintamapalvelustunnusta haki yli ja sen sai Nyt heitä on , joka on kolmasosa elossa olevista veteraaneista. Koko kansa osallistui taisteluun, kukin tavallaan ja voimiensa mukaan. Kotirintamalla lotat hoitivat sosiaalista toimintaa yhdessä Aseveliliiton, Suomen Huollon, Punaisen Ristin, Marttaliiton, jne kanssa. Järjestettiin koko maata käsittäviä keräyksiä, jaettiin ulkomailta saatuja avustuksia, autettiin sotainvalideja ja heidän perheitään, sotaleskiä lapsineen, kuljetettiin lapsia turvaan Ruotsiin ja Tanskaan. Tehtiin mitä voitiin ja mikä tuntui tarpeelliselta. Maataloustuotannosta huolehtiminen oli erittäin tärkeää. Muualta kuin Saksasta emme saaneet elintarviketäydennystä. Sotatoimialueella työskennelleet maatilojen tyttäret lähtivät keväisin maataloustöihin. Heitä tuuraamaan tulivat opettajat ja opiskelijat. Kun syksy tuli, oli vaihto. Kaikki, jotka kynnelle kykenivät olivat mukana. Jokainen tiedosti, että pellot oli keväällä kylvettävä ja sato saatava syksyllä korjatuksi. Tulo kenttäsairaalaan, SPR:n sairaanhoitajattaret olivat ainoat, jotka käyttivät huntua kenttäolosuhteissakin. SPR:n kuva-arkisto Naiset hoitivat tehtaissa jopa ammusten valmistusta. Monien tehtaitten työvoimana olivat naiset ja vanhat miehet. Helsingissä ja Turussa oli raitiotievaunujen kuljettajina naisia, jotka sodan loputtua menettivät työnsä ja saivat siirtyä rahastajiksi. Erittäin suuri voimainponnistus oli Karjalan asuttaminen ja peltojen saattaminen viljelykuntoon. Kesällä 1941, kun alueet oli vallattu, päämajan sotilashallinto määräsi sotilashallintopäälliköt vastaamaan vallattujen alueitten asuttamisesta. Kaivot tarkastettiin, käyttökelpoiset rakennukset inventoitiin ja syöpäläiset hävitettiin. Tehtiin maakorsu ja katos eläimille. Pyrittiin kylvämään, mitä näin myöhään vielä oli mahdollista. Asemasodan aikana rintamayksiköt rakensivat vuoden 1942 loppuun mennessä 830 hirsikehikkoa kaatuneitten tai vaikeasti haavoittuneitten asetoveriensa perheille. Rakennettiin Karjala uudelleen, kunnostettiin ja viljeltiin pellot, rakennettiin asumukset ja saatiin elämä elämisen arvoiseksi. Rauhan aikaan Sota päättyi ja Karjalan kansa vaelsi takaisin tynkä-suomeen - voittaja saneli ehdot. Sota oli vaatinut veronsa. Naisia oli kaatunut tai kuollut sairauksiin hieman yli 300, heistä lottia 292. Merkeistä riisutuissa lottapuvuissa tulimme kotiin. Oli oltu komennuksella, jotkut keväästä 1939 asti. Opiskelu oli jäänyt ja koulutuspaikkoihin pyrittäessä sanottiin, että sodassa olleilla miehillä on etusija. Sodassa olleista naisista ei puhuttu. Heidät pudotettiin kerralla siltä korokkeelta, jolle kansainvälinen ja oman maan mielipide oli heidät asettanut. Suomen nainen, erityisesti lotta, tuli sotavuosina kuuluisaksi koko sivistyneessä maailmassa. Talvisodan ulkomaalaiset kirjeenvaihtajat kertoivat sanoin ja kuvin miljoonille lukijoilleen, millaisia olivat meidän naisemme. Maailmalla alettiin oivaltaa, että sellaisten poikien ja tyttärien maa ei voi ikinä taittua ylivoimankaan edessä. Vihan vuosina suomalainen nainen tuki työllään, sydämellään, ajatuksillaan ja rukouksillaan omia sotureita. Suomi kesti kunniakkaasti, vaikka raadeltunakin loppuun asti. Sotilaskotijärjestössä huolehdittiin sääntöjenmukaisista kokouksista myös sotien aikana. Kuvassa sotilaskotiyhdistysten edustajat kokoontuneina Suomen Sotilaskotiliitto ry:n vuosikokoukseen Riihimäellä vuonna Kokousta johtaa liiton perustaja ja kunniapuheenjohtaja Katri Bergholm. Kokousedustajat hiljentyivät kesällä 1942 rintamalla kaatuneiden sotilaskotisisarien, liiton puheenjohtajan Toini Jänneksen ja johtopaikoilla toimineiden Toini Aflechtin ja Greta Palojärven, muistoa kunnoittamaan. SA-kuva Sotilaskotiliiton arkisto

12 12 Lähdettiin Talvisotaan 18. SOTILASPERINNE- NÄYTTELY klo Nurmijärvellä valtion virastotalolla, Keskustie 2 Tänä vuonna tulee kuluneeksi 70 vuotta Talvisodan syttymisestä. Sota yhdisti Suomen kansan taistelemaan uhkaavaa tuhoa vastaan. Tähän sisältyy arvokas sanoma tuleville sukupolville suomalaisuus säilyi! Aihetta esitellään näyttelyssä suomalaisin kunniamerkein ja niiden kantajien henkilöhistorioin. Tervetuloa avajaisiin lauantaina klo 10. Näyttely on maksuton ja avoin yleisölle lauantaina ja sunnuntaina marraskuuta klo Lisätietoja: Hannu Lakee Kiitämme kaikkia liiton toimintaa tukeneita henkilöitä ja yhteisöjä. LAHJOITUSTILI Haluan liittyä Suomalaisuuden Liiton jäseneksi. Hyväksyn liiton tavoitteet ja toimintaperiaatteet. Sukunimi: Lähiosoite: Postinumero ja -toimipaikka: Koulutus: Ammatti/Arvo: Puhelin: LIITON SYYSKOKOUS klo 18 Suomalaisuuden Liitto ry:n sääntömääräinen syyskokous on torstaina 19. marraskuuta 2009 kello 18 Kampin palvelukeskuksen kerhohuoneessa n:o 1. Salomonkatu 21 B, Helsinki Käsitellään sääntöjen määräämät asiat: -toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle jäsenmaksujen suuruus -liiton puheenjohtajan valinta -hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle -tilintarkastajat ja varamiehet vuodelle 2010 JÄSENHAKEMUS Suomalaisuuden Liiton hallitukselle Etunimi: Syntymävuosi: Sähköposti: Haluan vastaanottaa sähköpostitse Sähkökannel-tiedotetta: (rasti = haluan; tyhjä tai viiva = ei halukas) Olen valmis vapaaehtoiseen talkootyöhön liiton hyväksi: (rasti = halukas; tyhjä tai viiva = ei halukas). Toivomuksia hallitukselle: SUOMALAISUUDEN LIITOSTA KAIKKIEN ITSENÄISTEN VALTIOIDEN PÖYTÄ- JA SALKOLIPUT SEKÄ MAAKUNTAVIIRIT AURORANKATU 7 A 1, HELSINKI Puhelin: Sähköposti: suomalaisuudenliitto@kolumbus.fi Kotisivut: TILAA OMASI! Paikka ja aika: Allekirjoitus: (tarvittaessa jatka kääntöpuolelle ) Jäsenmaksu on 20 euroa. Työttömältä, samassa taloudessa asuvalta jäseneltä tai alle 26-vuotiaalta 10 euroa. Palautus postitse tai telekopiona liiton toimistoon: Suomalaisuuden Liitto ry Aurorankatu 7 A 1, HELSINKI Puhelin (09) Mistä sait tiedon Suomalaisuuden Liitosta? Numero 2/2009 Syksy Numero vuosikerta Toimitus: Aurorankatu 7 A Helsinki puhelin (09) Päätoimittaja: Heikki Tala Toimitussihteeri: Saila Savinen Julkaisija: Suomalaisuuden Liitto ry ISN Taitto: TR-Latomo Oy Paino: Satakunnan Painotuote Oy, 2009 Sähköposti: suomalaisuudenliitto@ kolumbus.fi Internet/kotisivut: Tilaushinnat: 7 /vuosikerta ilmestyy neljä kertaa vuodessa tai kolmesti yhden numeron ollessa kaksoisnumero. Irtonumero 2. Suomalaisuuden Liiton perustivat kaikki suomenkieliset puolueet Johannes Linnankosken aloitteesta. Liiton jäsenyys on avoin jokaiselle suomalaiselle, joka hyväksyy liiton tarkoituksen. Lisätietoja numerosta (09)