Työelämän edustajien lomake

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työelämän edustajien lomake"

Transkriptio

1 Työelämän edustajien lomake Tervetuloa tekemään itsearviointia! Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) toteuttaa vuosina Ammatillisen koulutuksen osaamisperusteisuus, asiakaslähtöisyys ja toiminnan tehokkuus -arviointihankkeen, jonka tavoitteena on tuottaa tietoa osaamisperusteisuuden toteutumisesta tulevaisuutta ennakoiden. Lisäksi tuotetaan tietoa hyvistä käytännöistä. Arvioinnin tuetaan ammatillisen koulutuksen reformin aikaista päätöksentekoa ja erityisesti ammatillisen koulutuksen osaamisperust eisuuden ja asiakasläht öisyyden kehit t ämist ä. Arvioint i on osa valt ioneuvost on päät öksent ekoa t ukevaa selvit ys- ja t ut kimust oimint aa. Arviointi perustuu koulutuksen järjestäjiltä marras- ja joulukuussa 2016 koottaviin ryhmäkohtaisiin itsearviointeihin (johto, opetushenkilöstö, opiskelijat, t yöelämä) ja järjest äjät asolla t eht ävään synt eesiarvioint iin sekä keväällä 2017 järjest et t äviin alueellisiin paneeleihin (4 6 kappalet t a). Vastausohjeet Arvioinnissa siirryt ään et een- ja t aaksepäin " seuraava" ja " t akaisin" -painikkeilla. Aiemmin annet t ua vast aust a voi muokat a palaamalla vast aukseen. Voitte halutessanne pitää vastaamisessa taukoa painamalla sivun alalaidassa painiketta Jatka myöhemmin. Keskeyttäessänne näin arvioinnin teille tarjotaan uusi vastauslinkki, josta voitte jatkaa arviointia kohdasta, johon keskeyttämishetkellä jäitte. Kun arviointi on valmis, tallentakaa ja tulostakaa vastauksenne arviointilomakkeen viimeiseltä sivulta. Vastaukset lähetetään Karviin painamalla Lähetä -painiketta. 1

2 KYSELYN RAKENNE OSA I OSAAM ISPERUSTEISUUS KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄN TOIM INNASSA 1 OSAAM ISPERUSTEISUUDEN JOHTAM INEN 2 KOULUTUSTARJONTA SEKÄ KOULUTUKSEN SAATAVUUS JA SAAVUTETTAVUUS 2.1 Koulutustarjonta 2.2 Tiedonsaant i koulut ust arjonnast a ja -palveluist a 2.3 Yhteistyö muiden tahojen kanssa koulutuksen suunnittelussa, opiskeluvalinnassa ja rahoittamisessa 3 TYÖSSÄOPPIM INEN 3.1 Työssäoppimispaikkojen saat avuus 3.2 Työpaikkaohjaajien riit t ävyys ja osaaminen 3.3 Työpaikkaohjaajien-/ koulut t ajien koulut us 4 TOIM INTATAVAT 5 OPISKELIJAN OPPIM ISEN JA OSAAM ISEN ARVIOINTI 6 TULOKSET OSA II ARVIO OSAAM ISPERUSTEISUUDEN TOIM EENPANOSTA KOKONAISUUTENA 2

3 KÄSITTEET Osaamisperusteisuudella t arkoit et aan t ässä arvioinnissa seuraavaa: Osaamisperusteisuus kuvaa perustutkinnon suorittajan osaamista riippumatta koulutuksen järjestämismuodosta tai osaamisen hankkimistavoista ja edistää osaltaan oppilaitosmuotoisen, oppisopimuskoulutuksen tai näyttötutkintojen joustavaa yhdistämistä. Perustutkinto on osaamiskokonaisuus, joka muodostuu tietyn osaamisen kattavista tutkinnon osista. Osaamisen laajuutta kuvaavat osaamispisteet. Tutkinnon osien osaamispisteet määräytyvät sen mukaan, mikä on niihin sisältyvän osaamisen kattavuus, vaikeusaste ja merkittävyys suhteessa koko tutkinnon ammattitaitovaatimuksiin ja osaamistavoitteisiin. Opiskelu on osaamisen hankkimista ja työssäoppiminen osaamisen hankkimista työpaikoilla. Osaamisen arvioinnilla varmist et aan osaamisen laat u. Osaamisperusteisuuden myötä opiskelijan osaamisen hankkimiseen käyttämä aika vaihtelee opiskelijan yksilöllisten valintojen, osaamisen hankkimist apojen, aiempien opint ojen, t yökokemuksen ja muun aiemmin hankit un osaamisen mukaan. Osaamisperusteisuuden myötä opiskelijan osaamisen arvioinnissa siirrytään yksittäisten opintosuoritusten arvioinnista työelämän työ- ja toimintaprosesseja vastaavien laajojen osaamiskokonaisuuksien arviointiin ja yksilöllisen osaamisen osoittaminen mahdollistetaan yksilöllisillä ammat t iosaamisen näyt öillä. M uita määritelmiä: Koulutusmuotoja ovat esimerkiksi oppilaitosmuotoinen ammatillinen peruskoulutus, näyttötutkinnot ja niihin valmistava koulutus sekä oppisopimuskoulut us. Opetushenkilöstöllä tarkoitetaan tässä arvioinnissa koulutusmuodosta riippuen niitä henkilöitä, jotka vastaavat opiskelijoiden opintojen suunnittelusta, toteuttamisesta tai koordinoinnista esim. opettajat, kouluttajat, koulutussuunnittelijat ja -tarkastajat. M uulla henkilöstöllä tarkoitetaan tässä arvioinnissa mm. opinto-ohjaajia ja ammatillisia ohjaajia. Ammatillisella ohjaajalla tarkoitetaan ammatillisen koulut uksen omaavaa henkilöä, joka t oimii opet t ajien apuna oppilait oksessa, esim. erikoisammat t imies t ai -nainen. 3

4 TAUSTATIEDOT Koulut uksen järjest äjä (M ikäli koulut uksen järjest äjää ei ole luet t elossa, kirjoit t akaa järjest äjän nimi t ähän.) Arviointiryhmän kokoonpano Täyt t äkää arvioint iin osallist uvien henkilöiden t iedot t arvit t avalle määrälle rivejä. Nimi Organisaatio Rooli suhteessa koulutuksen järjestäjään Työnantaja / Työpaikkaohjaaja/ -kouluttaja / Ammattiosaamisen näyttöjen toimielimen jäsen / Ammatillisen neuvottelukunnan jäsen / M uu, mikä? 4

5 OSA I OSAAM ISPERUSTEISUUS KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄN TOIM INNASSA Osassa I arvioidaan osaamisperusteisuuden toimeenpanoa koulutuksen järjestäjän näkökulmasta suhteessa osaamisperusteisuuden toimeenpanolle asetettuihin tavoitteisiin. 1 OSAAM ISPERUSTEISUUDEN JOHTAM INEN TAVOITE 1. Koulutuksen järjestäjä on varmistanut, että työelämän edustajat ovat selvillä ammatillisen koulutuksen ajankohtaisista uudistuksista ja muutoksista kuten osaamisperusteisuudesta ja siitä, mitä se tarkoittaa ja edellyttää heiltä. Arvioikaa seuraavien väittämien avulla koulutuksen järjestäjän toimintaa suhteessa tavoitteeseen 1. Asteikko: 1 = erittäin huonosti, 2 = huonosti, 3 = kohtalaisesti, 4 = hyvin, 5 = erittäin hyvin, Ei tietoa Koulutuksen järjestäjä on tiedottanut työelämän tahoille ammatillista koulutusta koskevista uudistuksista ja muutoksista kuten tutkinnon uudistukseen liittyneestä osaamisperusteisuudesta ja ammatilliseen koulutukseen tulossa olevasta reformista. Koulutuksen järjestäjä on perehdyttänyt työelämän tahot osaamisperusteisuutta koskevaan muutokseen sekä siihen, mitä se edellyttää ja mitä vaatimuksia se asettaa työelämälle. Työelämän tahoilta kootaan palautetta osaamisperusteisuuden toteutumisesta. Työelämän palaute johtaa parannus- ja kehittämistoimenpiteisiin. Tässä voit t e perust ella ja t äydent ää vast auksianne kohdassa 1: Osaamisperust eisuuden joht aminen. 5

6 2 KOULUTUSTARJONTA SEKÄ KOULUTUKSEN SAATAVUUS JA SAAVUTETTAVUUS TAVOITE 2. Koulutuksen järjestäjän koulutustarjonta ja -palvelut perustuvat työelämän nykyisiin ja tuleviin tarpeisiin ja niitä kehitetään jatkuvasti yhdessä koulutuksen järjestäjän, työelämän, opiskelijoiden, kumppaneiden ja sidosryhmien kanssa. Koulutuspalveluista on hyvin saatavilla tietoa ja niiden piiriin on helppo hakeutua. Arvioikaa seuraavien väit t ämien avulla koulut ust arjont aa ja -palveluit a suht eessa t avoit t eeseen 2. Asteikko: 1 = erittäin huonosti, 2 = huonosti, 3 = kohtalaisesti, 4 = hyvin, 5 = erittäin hyvin, Ei tietoa 2.1 Koulutustarjonta ja -palvelut Työelämän koulutustarpeita ennakoidaan ja koulutustarjontaa ja -palveluja suunnitellaan ja kehitetään yhdessä koulutuksen järjestäjän, t yöelämän, opet ushenkilöst ön, opiskelijoiden ja kumppaneiden kanssa (esim. muut ammat illiset oppilait okset, sidosryhmät). Koulutustarjonnassa ja -palveluissa otetaan hyvin huomioon työelämän koulutustarpeet (esimerkiksi yrityskohtaiset, paikalliset ja alakohtaiset tarpeet) ja palveluita räätälöidään niiden mukaisesti. Työelämän tahot voivat osallistua koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelmatyöhön ja sen myötä osaamisperusteisuuden kehittämiseen ja tehdyt ehdotukset otetaan huomioon kehittämisessä (esim. opiskelijoiden erilaisten opintopolkujen, koulutuksen ja työssäolon vuorottelun tai laajennetun työssäoppimisen suunnittelua). Valtakunnalliset tutkintojen perusteet ovat tukeneet opetussuunnitelmatyötä paikallisella tasolla. Ammatillisia tutkinnon osia uudistetaan ja uusia tutkinnon osia (työelämälähtöisiä paikallisia tutkinnon osia) laaditaan yhdessä työelämän kanssa työelämän muuttuvien tarpeiden pohjalta. Tutkintokohtaisissa opetussuunnitelmissa kuvattujen ammatillisten tutkinnon osien sisällöt vastaavat työelämän työ-/ tehtäväkokonaisuuksia. Koulutuksen järjestäjän opetustapoja ja -periaatteita sekä oppimisympäristöjä kehitetään aiempaa työelämälähtöisemmiksi yhdessä työelämän kanssa. 2.2 Tiedonsaanti koulutustarjonnasta ja -palveluista Käytössä olevat tiedotus- ja markkinointikanavat palvelevat työelämän tiedon tarpeita (esim. koulutustarjonta ja -palvelut, koulutuksen toteutus ja rahoitus). Koulutuspalveluja on joustavasti saatavilla työelämän tarpeiden mukaan. 6

7 M iten työelämälähtöisyyttä voisi lisätä koulutustarjonnassa ja -palveluissa sekä niistä tiedottamisessa? M ainitkaa enintään 3 kehittämiskohdetta. 2.3 Yhteistyö muiden tahojen kanssa koulutuksen suunnittelussa, opiskelijavalinnassa ja rahoittamisessa Onko t eillä ollut yht eist yöt ä muiden t ahojen (esim. t yöhallint o) kanssa liit t yen koulut uksen suunnit t eluun, opiskelijavalint aan ja rahoit t amiseen? Kyllä / Ei Asteikko: 1 = erittäin huonosti, 2 = huonosti, 3 = kohtalaisesti, 4 = hyvin, 5 = erittäin hyvin, Ei tietoa Yhteistyö muiden tahojen (esim. työhallinto) kanssa koulutuksen suunnittelussa, opiskelijavalinnassa ja rahoittamisessa kanssa on toimivaa. M iten kehittäisitte yhteistyötä muiden kuin koulutuksen järjestäjän kanssa? M ainitkaa enintään 3 kehittämiskohdetta. Tässä voitte perustella ja täydentää vastauksianne kohdassa 2: Koulutustarjonta sekä koulutuksen saatavuus ja saavutettavuus. 7

8 3 TYÖSSÄOPPIM INEN TAVOITE 3. Työssäoppimispaikkojen saatavuus, työpaikkaohjaajien/ -kouluttajien osaaminen ja toimiva yhteistyö koulutuksen järjestäjän kanssa mahdollistavat ammatillisen koulutuksen toteutumisen työelämälähtöisesti ja sen, että opiskelijat voivat kehittää osaamistaan aiempaa enemmän työelämässä. Arvioikaa seuraavien väittämien avulla työssäoppimisen edellytyksiä suhteessa tavoitteeseen 3. Tarkastelkaa väittämiä myös erilaisten opiskelijoiden näkökulmasta (eri tutkinnot ja koulutusmuodot). 3.1 Työssäoppimispaikkojen saatavuus Ast eikko: 0 = ei lainkaan, 1 = erit t äin vähän, 2 = vähän, 3 = jossain määrin, 4 = paljon, 5 = erit t äin paljon, Ei t iet oa Työnantajilla on tarjota opiskelijoille riittävästi tavoitteiden mukaisia työssäoppimispaikkoja. Oppimisen painopistettä on mahdollista siirtää aiempaa enemmän oppilaitoksista työpaikoille. Työpaikoille on mahdollista ottaa työssäoppijoita aiempaa joustavammin opiskelijoiden tarpeiden mukaisesti (esim. pidemmiksi ajoiksi, sat unnaisest i). Työpaikkojen on mahdollista kouluttaa opiskelijoita oppisopimuskoulutuksella joustavasti (esim. eripituisia aikoja, tutkinnon osittain). Yksilöllistä työssäoppimista voidaan tarpeen mukaan laajentaa opiskelijan opintojen aikana. Opiskelija voi tarpeen mukaan siirtyä koulutusmuodosta toiseen esim. oppilaitosmuotoisesta ammatillisesta peruskoulutuksesta oppisopimuskoulut ukseen. Työpaikat voivat/ haluavat ottaa vastuuta uusien työntekijäsukupolvien kouluttamisesta. M illä aloilla on erityisesti haasteita työssäoppimispaikkojen saatavuudessa? M istä haasteet johtuvat? 8

9 Asteikko: 1 = erittäin huonosti, 2 = huonosti, 3 = kohtalaisesti, 4 = hyvin, 5 = erittäin hyvin, Ei tietoa 3.2 Työpaikkaohjaajien riittävyys ja osaaminen Työpaikoilla on riittävästi koulutettuja työpaikkaohjaajia/ - kouluttajia. Työpaikkaohjaajat/ -kouluttajat ovat selvillä osaamisperusteisuuden keskeisistä tavoitteista ja siitä, mitä se merkitsee heidän työssään. Työpaikkaohjaajien/ -kouluttajien tuntemus eri tutkinnoista ja niiden sisällöistä on ajantasaista. Työpaikkaohjaajien/ -kouluttajien arviointiosaaminen on ajantasaista (esim. ammattiosaamisen näytöt). Työpaikkaohjaajien ohjausosaaminen on ajantasaista. 3.3 Työpaikkaohjaajien-/ kouluttajien koulutus Työpaikkaohjaajien/ -kouluttajien koulutusta on riittävästi tarjolla. Työpaikkaohjaajien koulutus on järjestetty siten, että siihen osallistuminen on mahdollista. Työelämän tarpeet ja mahdollisuudet on otettu huomioon työpaikkaohjaajien koulutuksen järjestämisessä (esimerkiksi aika, paikka, kesto, toteutustapa). M iten työpaikkaohjaajakoulutuksen sisältöjä ja järjestämistä tulisi kehittää, jotta se vastaisi paremmin työelämän tarpeita ja tukisi osaamisperusteisuuden toteutumista? Tässä voit t e perust ella ja t äydent ää vast auksianne kohdassa 3: Työssäoppiminen. 9

10 4 TOIM INTATAVAT TAVOITE 4. Toimintatavat täyttävät osaamisperusteisuuden vaatimukset ja mahdollistavat osaamisperusteisuuden toteutumisen käytännössä. Arvioikaa seuraavien väittämien avulla työelämän ja koulutuksen järjestäjän väliseen yhteistyöhön liittyviä toimintatapoja suhteessa tavoitteeseen 4. Tarkastelkaa väittämiä myös erilaisten opiskelijoiden näkökulmasta (eri tutkinnot ja koulutusmuodot). Asteikko: 1 = erittäin huonosti, 2 = huonosti, 3 = kohtalaisesti, 4 = hyvin, 5 = erittäin hyvin, Ei tietoa Työelämän edustajat, opetushenkilöstö ja opiskelijat suunnittelevat työssäoppimisjaksoja/ työpaikalla annettavaa koulutusta yhdessä. Työssäoppimisen yhteydessä voidaan opettaa myös yhteisiä tutkinnon osia kuten vieraita kieliä ja matematiikkaa. Opetushenkilöstö ja työpaikkaohjaajat/ -kouluttajat vastaavat yhdessä työssäoppimisen ja tietopuolisen koulutuksen yhteensovittamisesta. Tietopuolinen koulutus tukee työssäoppimista. Opettajat osallistuvat työssäoppimisen ohjaukseen ja toimivat tarvittaessa työpaikkaohjaajien/ -kouluttajien apuna. Ammatilliset ohjaajat osallistuvat työssäoppimisen ohjaukseen ja toimivat tarvittaessa työpaikkaohjaajien/ -kouluttajien apuna työpaikoilla. Työpaikkaohjaajat ja -kouluttajat antavat ohjaavaa ja kannustavaa palautetta opiskelijoille osaamisen kehittymisestä. Työssäoppimisen lisääntyminen on kehittänyt opiskelijoiden koulutus- ja ohjauskäytäntöjä työpaikoilla. M iten työssäoppimisen ohjausta ja yhteistyötä koulutuksen järjestäjän kanssa tulisi kehittää, jotta toimintatavat tukisivat paremmin osaamisperusteisuuden toteutumista? Tässä voitte perustella ja täydentää vastauksianne kohdassa 4: Toimintatavat. 10

11 5 OPISKELIJAN OSAAM ISEN ARVIOINTI TAVOITE 5. Opiskelijat voivat osoittaa osaamisensa yksilöllisillä näytöillä aidoissa työelämän tilanteissa ja työympäristöissä. Osaamista arvioidaan työelämän työ- ja toimintaprosesseja vastaavina laajoina osaamiskokonaisuuksina. Arvioikaa seuraavien väittämien avulla opiskelijan arviointia ja näyttöjen järjestämistä suhteessa tavoitteeseen 5. Tarkastelkaa väittämiä myös erilaisten opiskelijoiden näkökulmasta (eri tutkinnot ja koulutusmuodot). Arvioikaa, miten seuraavat osa-alueet toteutuvat. Asteikko: 1 = erittäin huonosti, 2 = huonosti, 3 = kohtalaisesti, 4 = hyvin, 5 = erittäin hyvin, Ei tietoa Opiskelijan osaamista arvioidaan työelämän työ-/ tehtäväkokonaisuuksia ja -prosesseja vastaavina laajoina osaamiskokonaisuuksina. Opiskelijat voivat osoittaa osaamisensa työpaikoilla aidoissa työelämän työtilanteissa. Opiskelijoiden arviointi perustuu yhtenäisiin käytäntöihin. Koulutetut työpaikkaohjaajat/ -kouluttajat osallistuvat opiskelijan osaamisen arviointiin ammattiosaamisen näytöissä. Opet t ajan rooli t yöpaikkaohjaajan/ -koulut t ajan t yöparina opiskelija-arvioinnissa on jat kossa: erittäin merkityksetön merkityksetön jossain määrin tärkeä tärkeä erittäin tärkeä M iten osaamisen arviointi on muuttunut osaamisperusteisuuteen siirtymisen myötä? Kuvatkaa keskeiset piirteet. M iten osaamisen arviointia pitäisi kehittää, että se olisi työelämälähtöisempää ja edistäisi osaamisperusteisuutta? 11

12 Tässä voit t e perust ella ja t äydent ää vast auksianne kohdassa 5: Opiskelijan osaamisen arvioint i. 12

13 6 TULOKSET TAVOITE 6. Osaamisperusteisuuden myötä työelämän tyytyväisyys koulutuksen järjestäjän toimintaan ja palveluihin on parantunut ja opiskelijoiden osaaminen vastaa paremmin työelämän tarpeita. Arvioikaa seuraavien väittämien avulla työelämän tyytyväisyyttä suhteessa tavoitteeseen 6. Tarkastelkaa väittämiä myös erilaisten opiskelijoiden näkökulmasta (eri tutkinnot ja koulutusmuodot). Asteikko: 0 = ei lainkaan, 1 = erittäin vähän, 2 = vähän, 3 = kohtalaisesti, 4 = paljon, 5 = erittäin paljon, Ei tietoa Työelämän nykyiset ja tulevat tarpeet otetaan aiempaa paremmin huomioon koulutuksen järjestäjän koulutustarjonnan ja -palvelujen suunnit t elussa ja kehit t ämisessä. Koulutustarjonta ja -palvelut vastaavat aiempaa paremmin työelämän tarpeita. Koulutus on aiempaa laadukkaampaa ja osuvampaa. Koulutuksen suunnitteluun ja toteuttamiseen liittyvä yhteistyö työelämän ja koulutuksen järjestäjän välillä toimii aiempaa paremmin. Opiskelijat saavat ammatissa tarvittavan osaamisen aiempaa nopeammin. Opiskelijoiden osaaminen vastaa aiempaa paremmin työelämän tarpeita. Opiskelijat työllistyvät aiempaa paremmin. Ammatillisen koulutuksen vetovoima on parantunut osaamisperusteisuuden ja tutkintouudistusten myötä. Jokin muu tulos, mikä? M itä muita myönteisiä vaikutuksia osaamisperusteisuuteen siirtymisellä on ollut? M itä kielteisiä vaikutuksia osaamisperusteisuuteen siirtymisellä on ollut? Tässä voit t e perust ella ja t äydent ää vast auksianne kohdassa 6: Tulokset. 13

14 OSA II ARVIO OSAAM ISPERUSTEISUUDEN TOIM EENPANOSTA KOKONAISUUTENA Tässä osiossa tehdään yhteenveto ja valmistaudutaan toisen vaiheen yhteiseen arviointiin. Arvioikaa osaamisperusteisuuden toteutumista kokonaisuutena osaamisperusteisuuteen liittyvien keskeisten tavoitteiden näkökulmasta (ohessa). 1. Työelämän edustajat ovat selvillä ammatillisen koulutuksen ajankohtaisista uudistuksista ja muutoksista kuten osaamisperusteisuudesta ja siitä, mitä edellyttää heiltä. 2. Koulutuksen järjestäjän koulutustarjonta ja -palvelut perustuvat työelämän tarpeisiin. Koulutuspalveluista on hyvin saatavilla tietoa ja niiden piiriin on helppo hakeutua. 3. Työssäoppimispaikkojen saatavuus, työpaikkaohjaajien/ -kouluttajien osaaminen ja yhteistyö koulutuksen järjestäjän kanssa mahdollistavat ammat illisen koulut uksen t ot eut umisen t yöelämäläht öisest i ja sen, et t ä opiskelijat voivat kehit t ää osaamist aan aiempaa enemmän t yöelämässä. 4. Toimint at avat t äyt t ävät osaamisperust eisuuden vaat imukset ja mahdollist avat osaamisperust eisuuden t ot eut umisen käyt ännössä. 5. Opiskelijat voivat osoittaa osaamisensa yksilöllisillä näytöillä aidoissa työelämän tilanteissa ja työympäristöissä. Osaamista arvioidaan työelämän työ- ja toimintaprosesseja vastaavina laajoina osaamiskokonaisuuksina. 6. Osaamisperusteisuuden myötä työelämän tyytyväisyys koulutuksen järjestäjän toimintaan ja palveluihin on parantunut ja opiskelijoiden osaaminen vastaa paremmin työelämän tarpeita. M itkä asiat ovat eniten edistäneet ja mitkä estäneet tavoitteiden toteutumista? Edistäneet tekijät (enintään 3): Haitanneet/ Estäneet tekijät (enintään 3): 14

15 Kansalliset politiikkatoimet ja ohjaus M iten onnistuneena pidätte viimeisintä tutkintouudistusta ja siihen liittyvää osaamisperusteisuutta? Asteikko: 1 = Ei lainkaan, 5 = Täysin, Ei tietoa Kommentit/ perustelut M iten tutkintouudistus on muuttanut työelämäyhteistyötä? M iten koulutuksen järjestäjän ja työelämän kumppanuutta voitaisiin edelleen edistää? M itkä ovat mielestänne keskeisimmät osaamisperusteisuuden kehittämiseen liittyvät tavoitteet, joita tulevaisuudessa tulisi painottaa? M it ä t ulisi huomioida ammat illisen koulut uksen reformissa (uudist uksessa) osaamisperust eisuuden edist ämiseksi? 15

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus

Työpaikkaohjaajakoulutus Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ilmoittautuminen: www.osao.fi/koulutuskalenteri Lisätietoja: Anu Hultqvist Koulutuspäällikkö, OSAO anu.hultqvist@osao.fi Koulutuksen toteutus Kontaktiopetuksena: Oppilaitoksella

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Suunnittelun lähtökohdat Suunnittelun pohjana aina voimassa oleva

Lisätiedot

Osaamisperusteisuutta vahvistamassa

Osaamisperusteisuutta vahvistamassa Osaamisperusteisuutta vahvistamassa 18.12.2015 opetusneuvos Hanna Autere ja yli-insinööri Kati Lounema, Opetushallitus Tutkintojärjestelmän kehittämisen tahtotila (TUTKE 2) osaamisperusteisuus työelämälähtöisyys

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus

Työpaikkaohjaajakoulutus Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ilmoittautuminen: www.osao.fi/koulutuskalenteri Lisätietoja: Minna-Liisa Myllylä, suunnittelija, OSAO minna-liisa.myllyla@osao.fi Koulutuksen toteutus Kontaktiopetuksena ryhmälle:

Lisätiedot

Muutokset 1.8.2015 alkaen

Muutokset 1.8.2015 alkaen Muutokset 1.8.2015 alkaen Laki ammatillisesta peruskoulutuksesta (L630/1998, muutos L787/2014) tuli voimaan 1.8.2015 Koulutuksen järjestäjä: laatii ja hyväksyy opetussuunnitelman (14 ), joka antaa opiskelijalle

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt

Ammattiosaamisen näytöt Työpaikkaohjaaja kouluttajakoulutus Veijo Kykkänen Ammattiosaamisen näytöt Ammattiosaamisen näytöt ovat ammatillisten perustutkintojen opetussuunnitelmaperusteisessa koulutuksessa osa opiskelijan arviointia.

Lisätiedot

Ensi vuonna monta uudistusta! Sen lisäksi, että järjestämislupia haettava ja laatua arvioitava

Ensi vuonna monta uudistusta! Sen lisäksi, että järjestämislupia haettava ja laatua arvioitava Ensi vuonna monta uudistusta! Sen lisäksi, että järjestämislupia haettava ja laatua arvioitava Lait ja asetukset ammatillisesta peruskoulutuksesta hyväksytty 3.10.2014 OPH:n määräykset julkistetaan 18.11.2014

Lisätiedot

Toukokuu *CV. Opettajat Opiskelijat Työelämä KESKIMÄÄ RIN

Toukokuu *CV. Opettajat Opiskelijat Työelämä KESKIMÄÄ RIN Toukokuu 2017 1 Ammatillisen koulutuksen osaamisperusteisuus, asiakaslähtöisyys ja toiminnan tehokkuus - Järjestäjäkohtaiset tulokset - KIRKKOPALVELUT RY johtaminen johtaminen Koulutustarjonta sekä koulutuksen

Lisätiedot

Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa

Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa 8.4.2016 Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos, Opetushallitus Säädökset Tutkinnon perusteet Valmentavan koulutuksen perusteet Koulutuksen

Lisätiedot

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammattilaisen kädenjälki 8.11.2017 Helsinki Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen koulutusreformissa Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI Yrityspalvelupäällikkö Armi Hyvönen, TAKK Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille Pirkanmaan TE-toimisto

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI Yrityspalvelupäällikkö Armi Hyvönen, TAKK Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille Pirkanmaan TE-toimisto AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI 26.1.2018 Yrityspalvelupäällikkö Armi Hyvönen, TAKK Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille Pirkanmaan TE-toimisto 26.1.2018 Tampereen Aikuiskoulutuskeskus www.takk.fi

Lisätiedot

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4. Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.2015 Opetusneuvos, M. Lahdenkauppi Tutkintojärjestelmän kehittämisen

Lisätiedot

Ammatillinen peruskoulutus vs. näyttötutkinto. Tutke-uudistuksen myötä tulevia muutoksia

Ammatillinen peruskoulutus vs. näyttötutkinto. Tutke-uudistuksen myötä tulevia muutoksia Ammatillinen peruskoulutus vs. näyttötutkinto Tutke-uudistuksen myötä tulevia muutoksia Erja Kotimäki 14.3.2014 Osaava työelämäpedagogi -koulutus Ammatillisessa peruskoulutuksessa opiskelijan arviointia

Lisätiedot

TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Yhdessä tekemällä -hanke

TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Yhdessä tekemällä -hanke TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Yhdessä tekemällä -hanke Yhdessä tekemällä -hanke (S10924) 1 TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Työssäoppimisen laatukriteerit työpaikalle on laadittu

Lisätiedot

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Kaikissa toisen asteen

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi. Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov

Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi. Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ammattiosaamisen näyttö Ammatillisiin perustutkintoihin on liitetty ammattiosaamisen näytöt osaksi opiskelijan arviointia

Lisätiedot

Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma

Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma 19.3.2009 Pirkko Laurila Osaamisen ja sivistyksen asialla Tutkinnon perusteiden ja koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman hierarkia Laki ja asetukset Ammatillisen

Lisätiedot

Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen. Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund

Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen. Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Vuoden 2014 oppisopimuskoulutuksen lisäkoulutuksen paikat Päätös

Lisätiedot

Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista. Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo

Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista. Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo 18.9.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta,

Lisätiedot

OSAAMISPERUSTEISUUS JA UUDISTETUT PROSESSITEOLLISUUDEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET

OSAAMISPERUSTEISUUS JA UUDISTETUT PROSESSITEOLLISUUDEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET OSAAMISPERUSTEISUUS JA UUDISTETUT PROSESSITEOLLISUUDEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET Prosessiteollisuuden kesäkoulutuspäivät Uudessakaupungissa 1.-2.6.2015 Seppo Valio seppo.valio@oph.fi www.oph.fi SYYT TUTKINTOJEN

Lisätiedot

ECVET osana ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittämistä

ECVET osana ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittämistä ECVET osana ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittämistä Opintoviikoista osaamispisteisiin, ECVET Round Table - keskustelutilaisuus Helsinki ma 9.12.2013 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys. Petri Sotarauta

Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys. Petri Sotarauta Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys Petri Sotarauta 28.11.2017 2 #AMISREFORMI REFORMI PÄHKINÄNKUORESSA Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva ja

Lisätiedot

Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus

Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus Vankilaopetuspäivät 7.-8.10.2015 Tampere Riikka Vacker opetusneuvos Ammatillisen perus- ja aikuiskoulutus yksikkö 1.8.2015 alkaen, työn alla juuri nyt näyttötutkintoihin

Lisätiedot

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen (työpaja 4) Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Oulu 27.9.2017 Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta, jossa tunnistetaan ja

Lisätiedot

Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnustaminen siirtymävaiheessa M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE

Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnustaminen siirtymävaiheessa M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnustaminen siirtymävaiheessa 12.2.2015 M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Oppimisen arviointi Oppimista arvioidaan antamalla opiskelijalle suullista tai

Lisätiedot

Ammatillisten perustutkintojen uudistus Educa-tietoisku 24.1.2014

Ammatillisten perustutkintojen uudistus Educa-tietoisku 24.1.2014 Ammatillisten perustutkintojen uudistus Educa-tietoisku 24.1.2014 Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Tutkintojärjestelmän/perusteiden kehittämisen tahtotila

Lisätiedot

Muutoksia 1.8.2015. Muutoksia 1.8.2015

Muutoksia 1.8.2015. Muutoksia 1.8.2015 Muutoksia 1.8.2015 Laki ammatillisesta koulutuksesta L787/2014 tulee voimaan 1.8.2015 Koulutuksen järjestäjä: laatii ja hyväksyy opetussuunnitelman (14 ), joka antaa opiskelijalle mahdollisuuden yksilölliseen

Lisätiedot

OPAS- TUSTA Työpaikoille. Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi

OPAS- TUSTA Työpaikoille. Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi OPAS- TUSTA Työpaikoille Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi MITÄ OVAT AMMATTI- OSAAMISEN NÄYTÖT koulutuksen järjestäjän ja työelämän yhdessä suunnittelemia, toteuttamia ja arvioimia työtehtäviä työssäoppimispaikassa

Lisätiedot

TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011

TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011 TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011 TI 1.2.2011 TYÖSSÄ OPPIMISEN OHJAAMINEN 8.00 -> Linjastoaamiainen (ruokala, Rustholli) 9.00 -> Työpaikkaohjaajan tietoperusta 9.30 -> Oppimis- ja

Lisätiedot

Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus

Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus Sisältö 1. Suomen koulutusjärjestelmä 2. Ammattitaidon hankkiminen (näyttötutkinto ja ammatillinen peruskoulutus) 3. Arviointi KORKEAKOULUTUTKINTO

Lisätiedot

Opetushallitus HELSINKI 7/521/2008

Opetushallitus HELSINKI 7/521/2008 Opetushallitus Pvm 31.3.2008 PL 380 Dnro 00531 HELSINKI 7/521/2008 Asia: NUORTEN SYRJÄYTYMISEN EHKÄISYYN JA TYÖLLISYYDEN PARANTAMISEEN VALTION TALOUSARVIOSSA VUODELLE 2008 VARATUN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen Ylijohtaja Mika Tammilehto 12.12.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Henkilökohtaistaminen VANKILAOPETUS

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014 esityksen ammatillisesta

Lisätiedot

Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki

Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki 23.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014

Lisätiedot

Osaamisperusteisuus ja henkilökohtaistaminen. Markku Kokkonen Ammatillinen koulutus ajassa seminaari Huhtikuu 2017

Osaamisperusteisuus ja henkilökohtaistaminen. Markku Kokkonen Ammatillinen koulutus ajassa seminaari Huhtikuu 2017 Osaamisperusteisuus ja henkilökohtaistaminen Markku Kokkonen Ammatillinen koulutus ajassa seminaari Huhtikuu 2017 Esityksen sisältö Osaamisperusteisuus ammatillisessa koulutuksessa Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Uudistettujen ammatillisen koulutuksen perusteiden toimeenpanon seuranta

Uudistettujen ammatillisen koulutuksen perusteiden toimeenpanon seuranta Uudistettujen ammatillisen koulutuksen perusteiden toimeenpanon seuranta Hotelli-, ravintola- ja cateringalan koulutuspäivä 20.3.2013 yli-insinööri Kati Lounema Esityksen sisältö Perusteiden toimeenpanon

Lisätiedot

OPS-uudistus alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kokkola

OPS-uudistus alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kokkola OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kokkola 28.8.2015 Uudet määräykset Voimaan 1.8.2015 koskee myös jatkavia opiskelijoita! Opetuskeskeisyydestä

Lisätiedot

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA Ylijohtaja Mika Tammilehto 5.10.2018 Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Uusia mahdollisuuksia Joustava palvelutarjonta:

Lisätiedot

Sisältö Mitä muuta merkitään?

Sisältö Mitä muuta merkitään? HOKSin rakenne Asetuksen (673/2017, 9 ) kohta Koulutuksen järjestäjä merkitsee opiskelijan henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan ainakin seuraavat tiedot: 1) suoritettava tutkinto tai valmentava

Lisätiedot

TYÖPAIKKAOHJAAJIEN KOULUTUS 3 OV

TYÖPAIKKAOHJAAJIEN KOULUTUS 3 OV TYÖPAIKKAOHJAAJIEN KOULUTUS 3 OV Määräykset ja ohjeet 2012:41 Opetushallitus ja tekijät Määräykset ja ohjeet 2012:41 ISBN 978-952-13-5271-3 (nid.) ISBN 978-952-13-5272-0 (pdf) ISSN-L 1798-887X ISSN 1798-887X

Lisätiedot

Pohjanmaan aluekokeilut hankkeessa

Pohjanmaan aluekokeilut hankkeessa Pohjanmaan aluekokeilut hankkeessa Hakemukseen kirjatut tavoitteet: 1. Lyhentää kokonaisopiskeluaikaa opintopolulla, joka koostuu ammatillisesta 2. asteen tutkinnosta ja ammattikorkeakoulututkinnosta 2.

Lisätiedot

Miten koulutuksen järjestäjä ohjaa ja tukee työpaikalla tapahtuvaa osaamisen kehittämistä?

Miten koulutuksen järjestäjä ohjaa ja tukee työpaikalla tapahtuvaa osaamisen kehittämistä? Miten koulutuksen järjestäjä ohjaa ja tukee työpaikalla tapahtuvaa osaamisen kehittämistä? Laatua laineilla ammatillisen koulutuksen laatuseminaari 2016 Jonna Kokkonen Laatu- ja kehityspäällikkö Itä-Savon

Lisätiedot

OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kaustinen 24.4.2015

OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kaustinen 24.4.2015 OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kaustinen 24.4.2015 Uudet määräykset Voimaan 1.8.2015 koskee myös jatkavia opiskelijoita! Opetuskeskeisyydestä

Lisätiedot

Työssäoppimisen kyselyt, ISKUT oppilaitokset

Työssäoppimisen kyselyt, ISKUT oppilaitokset Työssäoppimisen valmistelu ja suunnittelu Työssäoppimisen kyselyt, ISKUT oppilaitokset ver 21.11.2013 Taustamuuttujina opiskelijatiedoissa ovat mm. tutkinnon nimi, työssäoppimispaikan nimi, suoritetaanko

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS. Oppisopimusopiskelijoiden liikkuvuusjaksot ja ECVET. Työelämä. 14.10.2014 Virpi Spangar ECVET expert OPPIMINEN JA OHJAUS

OPPISOPIMUSKOULUTUS. Oppisopimusopiskelijoiden liikkuvuusjaksot ja ECVET. Työelämä. 14.10.2014 Virpi Spangar ECVET expert OPPIMINEN JA OHJAUS Oppisopimusopiskelijoiden liikkuvuusjaksot ja ECVET 14.10.2014 Virpi Spangar ECVET expert OPPISOPIMUSKOULUTUS OPPIMINEN JA OHJAUS AMMATTIALAN TYÖPAIKASSA OPPIMINEN JA OHJAUS KOULUSSA PALKKA Työelämä OPINTOSOSIAALISET

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Ammatilliset tutkinnot Yhteensä yli 350 kpl erilaisia tutkintoja

Lisätiedot

Liite 1 22.10.2013. HANKKEITA KOSKEVA TARKEMPI TIETO JA OHJEISTUS 1. Oppisopimuskoulutuksen ennakkojakso

Liite 1 22.10.2013. HANKKEITA KOSKEVA TARKEMPI TIETO JA OHJEISTUS 1. Oppisopimuskoulutuksen ennakkojakso 1 Liite 1 HANKKEITA KOSKEVA TARKEMPI TIETO JA OHJEISTUS 1. Oppisopimuskoulutuksen ennakkojakso 22.10.2013 Tavoitteena on kehittää ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaavan ja valmistavan koulutuksen toteutustapoja

Lisätiedot

Vapaasti valittavat tutkinnon osat ammatillisessa peruskoulutuksessa

Vapaasti valittavat tutkinnon osat ammatillisessa peruskoulutuksessa Vapaasti valittavat tutkinnon osat ammatillisessa peruskoulutuksessa Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa 19.3.2015 yli-insinööri Kati Lounema, Opetushallitus 4. Vapaasti

Lisätiedot

Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa

Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa ECVET tulee, oletko valmis! seminaarisarja Savonlinna 28.10.2013 Mikä on ECVET? (1/2) Ammatillisessa

Lisätiedot

Oppimisen aikainen arviointi Näyttötutkinnon suorittajan arviointi. Markku Kokkonen Opetushallitus

Oppimisen aikainen arviointi Näyttötutkinnon suorittajan arviointi. Markku Kokkonen Opetushallitus Oppimisen aikainen arviointi Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus L ammatillisesta aikuiskoulutuksesta (631/1998, 8 ) Koulutuksen järjestäjä päättää näyttötutkintoon valmistavan

Lisätiedot

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET Ammatillisen tutkinnon suorittamista ja ammatillista koulutusta koskevat yleiset siirtymäsäännökset Vuoden 2018 alusta

Lisätiedot

PERUSTEIDEN TOIMEENPANON SEURANTA: KYSELY KAIKILLE AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN JÄRJESTÄJILLE 1

PERUSTEIDEN TOIMEENPANON SEURANTA: KYSELY KAIKILLE AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN JÄRJESTÄJILLE 1 JÄRJESTÄJILLE 1 Taustatiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjätyyppi Kunta Kuntayhtymä Muu taustayhteisö Vastaajan nimi Vastaajan asema organisaatiossa Vastaajan sähköpostiosoite Vastaajan

Lisätiedot

TUTKINTOJEN UUDISTUKSEEN LIITTYVÄ OSAAMISPERUSTEISUUS PEDAGOGISEN KULTTUURIN MUUTTAJANA

TUTKINTOJEN UUDISTUKSEEN LIITTYVÄ OSAAMISPERUSTEISUUS PEDAGOGISEN KULTTUURIN MUUTTAJANA TUTKINTOJEN UUDISTUKSEEN LIITTYVÄ OSAAMISPERUSTEISUUS PEDAGOGISEN KULTTUURIN MUUTTAJANA Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos Tutkintojärjestelmän kehittämisen

Lisätiedot

Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa. 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö

Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa. 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa 1/2 Tutkinnon perusteisiin sisältyy erilaisia

Lisätiedot

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Uudistuneet ammatillisten perustutkintojen perusteet

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Uudistuneet ammatillisten perustutkintojen perusteet Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Uudistuneet ammatillisten perustutkintojen perusteet 19.3.2015 Helsinki, Messukeskus, Messuaukio 1 Aira Rajamäki, opetusneuvos, Ammatillinen

Lisätiedot

Kansalliset ECVET-linjaukset ja säädökset. ECVET Round Table 2014 Helsinki ma opetusneuvos Seija Rasku

Kansalliset ECVET-linjaukset ja säädökset. ECVET Round Table 2014 Helsinki ma opetusneuvos Seija Rasku Kansalliset ECVET-linjaukset ja säädökset ECVET Round Table 2014 Helsinki ma 1.12.2014 opetusneuvos Seija Rasku etunimi.sukunimi@minedu.fi Lähde: Cedefop 2012 1 Kansalliset ECVET-linjaukset (1) Hallitusohjelma

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAISTAMINEN JA ARVIOINTI OPPISOPIMUSKOULUTUKSESSA

HENKILÖKOHTAISTAMINEN JA ARVIOINTI OPPISOPIMUSKOULUTUKSESSA HENKILÖKOHTAISTAMINEN JA ARVIOINTI OPPISOPIMUSKOULUTUKSESSA 19 20.11.2009 Koulutuspäivien avauspuheenvuoro, Henkilökohtaistaminen säädöksissä Opetusneuvos Lea Lakio Lea Lakio 19.11.2009 www.oph.fi HENKILÖKOHTAISTAMINEN

Lisätiedot

Näyttötutkintojen ja tutkintotoimikuntien tilannekatsaus

Näyttötutkintojen ja tutkintotoimikuntien tilannekatsaus Näyttötutkintojen ja tutkintotoimikuntien tilannekatsaus Luonnonvara- ja ympäristöalan ammatillisen koulutuksen kehittämispäivä 3.-4.11.2015 Anne Liimatainen Esityksen aiheet Ajankohtaiset säädösmuutokset

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän uudistus - tavoitteet ja uudet säädökset

Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän uudistus - tavoitteet ja uudet säädökset Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän uudistus - tavoitteet ja uudet säädökset Johtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen vastuualue 18.11.2014 Muutosten kokonaisuus ammatillisessa koulutuksessa

Lisätiedot

Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015

Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015 Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015 TOP palaute Työssäoppimisesta palautetta antoi yhteensä 431 opiskelijaa ja 16 työpaikkaohjaajaa Kokonaisarvio työssäoppimisesta asteikolla 1-5: opiskelijat 4,19

Lisätiedot

Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen

Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen 19.3.2015 Messukeskus Aira Rajamäki, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus Oppimisen

Lisätiedot

Laatu ratkaisee Tukimateriaalia. Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017

Laatu ratkaisee Tukimateriaalia. Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017 Laatu ratkaisee Tukimateriaalia Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017 Työpajan Laatu ratkaisee tukimateriaalia Osaamisperusteiset tutkinnon perusteet ja koulutukset

Lisätiedot

Työpaikkaohjaus oppimisen tukena - Opiskelijan ohjaamisen haasteet työelämässä

Työpaikkaohjaus oppimisen tukena - Opiskelijan ohjaamisen haasteet työelämässä Työpaikkaohjaus oppimisen tukena - Opiskelijan ohjaamisen haasteet työelämässä Minkälaista on hyvä työpaikkaohjaus? SuPer 26.3.2014 Opetusneuvos Aira Rajamäki Lähtökohdat hyvälle työpaikkaohjaukselle =>

Lisätiedot

Liiketalouden koulutuksen kehittämispäivä: TUTKINTOJEN PERUSTEIDEN TOIMEENPANO

Liiketalouden koulutuksen kehittämispäivä: TUTKINTOJEN PERUSTEIDEN TOIMEENPANO Liiketalouden koulutuksen kehittämispäivä: TUTKINTOJEN PERUSTEIDEN TOIMEENPANO 30.1.2013 yli-insinööri Kati Lounema Opetushallitus Sisältö Tutkinnon perusteiden toimeenpano ammatillisena peruskoulutuksena

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAISEN OSAAMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMAN TIETOSISÄLTÖ JA KÄSITTEISTÖ ( ) Käsitteet ja selitteet

HENKILÖKOHTAISEN OSAAMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMAN TIETOSISÄLTÖ JA KÄSITTEISTÖ ( ) Käsitteet ja selitteet HENKILÖKOHTAISEN OSAAMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMAN TIETOSISÄLTÖ JA KÄSITTEISTÖ (19.12.2017) Asetuksen (673/2017) 9 :n 1 momentin kohta Koulutuksen järjestäjä merkitsee opiskelijan henkilökohtaiseen osaamisen

Lisätiedot

TYÖPAIKALLA JÄRJESTETTÄVÄ KOULUTUS. Koulutussopimus ja oppisopimus molempi parempi!

TYÖPAIKALLA JÄRJESTETTÄVÄ KOULUTUS. Koulutussopimus ja oppisopimus molempi parempi! TYÖPAIKALLA JÄRJESTETTÄVÄ KOULUTUS Koulutussopimus ja oppisopimus molempi parempi! Uudistunut ammatillinen koulutus Yksi tapa suorittaa tutkinto Yhteishaku ja jatkuva haku Yksilölliset opintopolut, HOKS

Lisätiedot

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 PROSESSITEOLLISUUDEN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 PROSESSITEOLLISUUDEN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 PROSESSITEOLLISUUDEN PERUSTUTKINTO Seppo Valio seppo.valio@oph.fi www.oph.fi OSAAMISPERUSTEISUUDEN VAHVISTAMINEN Opetuskeskeisestä ajattelusta oppimiskeskeiseen

Lisätiedot

KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA!

KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA! KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA! SUJUVAT SIIRTYMÄT ALOITUSSEMINAARI 16.2.2016 Elise Virnes 1 Etunimi Sukunimi Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet 2014-2020 Erityistavoite

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi

Ammatillisen koulutuksen reformi Ammatillisen koulutuksen reformi Laki ammatillisesta koulutuksesta hyväksyttiin eduskunnassa 30.6.2017 Keskeiset muutokset Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva

Lisätiedot

Valmentavien ja valmistavien opetussuunnitelmien perusteiden yhteiset. Opetusneuvos Ulla Aunola

Valmentavien ja valmistavien opetussuunnitelmien perusteiden yhteiset. Opetusneuvos Ulla Aunola Valmentavien ja valmistavien opetussuunnitelmien perusteiden yhteiset piirteet OPS-infot 23.11.2009 2009 Opetusneuvos Ulla Aunola Ammattikoulutuksen kehittäminen L 630/98 3 Vammaisille ill opiskelijoille

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta Mitä muutoksia on tulossa 2017-2019 http://www.oph.fi/download/171627_toisen_asteen_ammatillisen_koulutuksen_reformi.pdf Ammatillisen koulutuksen reformi on esitelty eduskunnalle ja tulee päätettäväksi

Lisätiedot

Arviointisuunnitelma 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa L 630/1998, 13 (muutettu L 787/2014) Arvioinnin opasta.

Arviointisuunnitelma 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa L 630/1998, 13 (muutettu L 787/2014) Arvioinnin opasta. Arviointisuunnitelma Arviointisuunnitelma on osa Raahen Porvari- ja Kauppakoulun 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa Opetushallituksen määräyksiin perustuvien liiketalouden perustutkinnon (Dno

Lisätiedot

Matkailualan perustutkinnon oppimistulosarvioinnin tulokset webinaari Arviointisuunnittelija Johanna Kiesi

Matkailualan perustutkinnon oppimistulosarvioinnin tulokset webinaari Arviointisuunnittelija Johanna Kiesi Matkailualan perustutkinnon oppimistulosarvioinnin tulokset webinaari Arviointisuunnittelija Johanna Kiesi johanna.kiesi@karvi.fi Webinaarin kulku 1 Webinaarin avaus 2 Arviointitulosten esittely 3 Kysymyksiä

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyyspäivät Jyväskylä

Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyyspäivät Jyväskylä Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyyspäivät 2013 5-6.11.2013 Jyväskylä Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillisen koulutuksen eurooppalaiset välineet

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ LVI-koulutus 2018 -seminaari MS Viking Mariella to 28.9.2017 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Työelämäyhteistyön monet muodot Ammatillisten

Lisätiedot

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 PINTAKÄSITTELYALAN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 PINTAKÄSITTELYALAN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 PINTAKÄSITTELYALAN PERUSTUTKINTO Seppo Valio seppo.valio@oph.fi www.oph.fi OSAAMISPERUSTEISUUDEN VAHVISTAMINEN Opetuskeskeisestä ajattelusta oppimiskeskeiseen

Lisätiedot

Ohjaava opettaja -osaajamerkki

Ohjaava opettaja -osaajamerkki Ohjaava opettaja -osaajamerkki Osaajamerkkikuvake Kriteerit Ohjaava opettaja -osaamismerkki koostuu seitsemästä osaamismerkistä. Saavutettuasi osaamismerkkien taitotasot saat Ohjaava opettaja -osaajamerkin.

Lisätiedot

Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa

Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa ECVET tulee, oletko valmis! seminaarisarja 13.9.2013 Opetusneuvos Hanna Autere 29.8.2013 Mikä on

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 5.2.2015 M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Osaamisen tunnistaminen Aikaisemmin hankittua osaamista verrataan perustutkinnon perusteissa määriteltyihin ammattitaitovaatimuksiin

Lisätiedot

Osaamisperusteisuus todeksi ammatilliset perustutkinnot, perusteet, määräykset ja ohjeet uudistuneet 23.1.2015 EDUCA

Osaamisperusteisuus todeksi ammatilliset perustutkinnot, perusteet, määräykset ja ohjeet uudistuneet 23.1.2015 EDUCA Osaamisperusteisuus todeksi ammatilliset perustutkinnot, perusteet, määräykset ja ohjeet uudistuneet 23.1.2015 EDUCA Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus yksikkö

Lisätiedot

Työelämän odotukset ammatillisten perustutkintojen uudistuessa

Työelämän odotukset ammatillisten perustutkintojen uudistuessa Työelämän odotukset ammatillisten perustutkintojen uudistuessa SAK SAK syksy 2009 1 Työmarkkinoiden joustavuus haastaa ammatillisen peruskoulutuksen Työmarkkinoiden muutokset ja joustavuus lisääntynyt

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus ja sen ajankohtaiset haasteet

Ammatillinen koulutus ja sen ajankohtaiset haasteet Ammatillinen koulutus ja sen ajankohtaiset haasteet Yhdessä koulutustakuuseen - hankkeen avausseminaari 22.4.2015 Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Ammatillinen

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

Tutkinnon muodostuminen

Tutkinnon muodostuminen Tutkinnon muodostuminen Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa 19.3.2015 yli-insinööri Kati Lounema, Opetushallitus Valtioneuvoston asetus ammatillisen perustutkinnon muodostumisesta

Lisätiedot

Valtionavustusten vaikuttavuus - Ammatillisen koulutuksen kehittämishankkeet Pasi Kankare

Valtionavustusten vaikuttavuus - Ammatillisen koulutuksen kehittämishankkeet Pasi Kankare Valtionavustusten vaikuttavuus - Ammatillisen koulutuksen kehittämishankkeet 24.3.2010 Pasi Kankare Opetushallituksen valtionavustusten tavoitteet Koulutuspoliittiset tavoitteet Hallitusohjelma Kesu Keskeiset

Lisätiedot

TYÖSSÄOPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖJEN JÄRJES- TÄMISSUUNNITELMA

TYÖSSÄOPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖJEN JÄRJES- TÄMISSUUNNITELMA 1 Porvoo International College 2015 Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja TYÖSSÄOPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖJEN JÄRJES- TÄMISSUUNNITELMA Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun

Lisätiedot

Arvioinnin suunnittelun kokonaisuus M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE

Arvioinnin suunnittelun kokonaisuus M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Arvioinnin suunnittelun kokonaisuus 5.2.2015 M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Arvioinnin kokonaisuus arvioinnin periaatteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen oppimisen

Lisätiedot

OSAAMISPERUSTEISUUS JA UUDISTETUT PINTAKÄSITTELYALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEET

OSAAMISPERUSTEISUUS JA UUDISTETUT PINTAKÄSITTELYALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEET OSAAMISPERUSTEISUUS JA UUDISTETUT PINTAKÄSITTELYALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEET Pintakäsittelyalan opettajien koulutuspäivät Tikkurilassa 9.-10.4.2015 Seppo Valio seppo.valio@oph.fi www.oph.fi SYYT TUTKINTOJEN

Lisätiedot

Vähittäiskaupan vuoden 2016 työpaikkaohjaaja kilpailu

Vähittäiskaupan vuoden 2016 työpaikkaohjaaja kilpailu Vähittäiskaupan vuoden 2016 työpaikkaohjaaja kilpailu Oppilaitoksen edustajan arviointilomake Täytä taustatiedot ja perustele kilpailuun ehdotettavan työpaikkaohjaajan osaamista ja toimintaa eri osa-alueilla.

Lisätiedot

TEEMAHAASTATTELU / TYÖNANTAJA. Yleistä oppilaitosyhteistyöstä

TEEMAHAASTATTELU / TYÖNANTAJA. Yleistä oppilaitosyhteistyöstä TEEMAHAASTATTELU / TYÖNANTAJA Yleistä oppilaitosyhteistyöstä - Kokemukset oppilaitosyhteistyöstä - Yhteistyön muodot - Työssäoppimisjaksojen mahdollistaminen - Työssäoppimisjaksoon valmistautuminen työpaikalla

Lisätiedot

POHJOISEN KESKI-SUOMEN AMMATTIOPISTO

POHJOISEN KESKI-SUOMEN AMMATTIOPISTO POHJOISEN KESKI-SUOMEN AMMATTIOPISTO OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN OPISKELIJAPALAUTE kevät 2016 Vastausprosentti: 38,9 % Oppisopimuskoulutuksen järjestäjän toiminta (oppisopimuskeskus, oppisopimustoimisto tai

Lisätiedot

AMMATTIOSAAJIA TYÖELÄMÄN TARPEISIIN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI

AMMATTIOSAAJIA TYÖELÄMÄN TARPEISIIN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI AMMATTIOSAAJIA TYÖELÄMÄN TARPEISIIN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA - TYÖELÄMÄN TARPEISIIN AMMATTIOSAAJIA Ammatillinen koulutus on uudistunut ja uudistumassa,

Lisätiedot

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON TIE NÄYTTÖTUTKINTOON Käytännönläheinen opiskelijan opas Porvoon Kauppaoppilaitos Yrityspalvelu Företagsservice Opistokuja 1, 06100 Porvoo www.pkol.fi 019-5740700 yp@ pkol.fi 1 Opas on tarkoitettu opiskelemaan

Lisätiedot

Reformi puheesta nostettua

Reformi puheesta nostettua Reformi puheesta nostettua Ammatillisen koulutuksen tavoitteet Kohottaa ja ylläpitää väestön ammatillista osaamista Antaa mahdollisuus ammattitaidon osoittamiseen sen hankkimistavasta riippumatta Kehittää

Lisätiedot

Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen

Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen Elinkeinoelämän järjestöt yhteistyössä ammatillisen koulutuksen uudistumisen tukena #UUSIAMIS on tervetullut

Lisätiedot

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 TURVALLISUUSALAN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 TURVALLISUUSALAN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 TURVALLISUUSALAN PERUSTUTKINTO Seppo Valio seppo.valio@oph.fi www.oph.fi OSAAMISPERUSTEISUUDEN VAHVISTAMINEN Opetuskeskeisestä ajattelusta oppimiskeskeiseen

Lisätiedot

Elintarvikealan perustutkinnon perusteiden muutokset ja

Elintarvikealan perustutkinnon perusteiden muutokset ja Elintarvikealan perustutkinnon perusteiden muutokset ja 1.8.2015 Opetusneuvos Merja Lahdenkauppi 18.11.2014 Osaamisperusteisuuden vahvistaminen Opetus- ja oppiainekeskeisestä ajattelusta opiskelijan oppimiseen

Lisätiedot

Oppimisen aikainen arviointi Osallistumistodistukset

Oppimisen aikainen arviointi Osallistumistodistukset Oppimisen aikainen arviointi Osallistumistodistukset Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi L ammatillisesta aikuiskoulutuksesta (631/1998,

Lisätiedot

VAO LUOTSI2 Laajennetun työssäoppimisen hanke 2012-2013. Työssäoppimisen kartoitus Vaasan ammattiopistossa Hillevi Kivelä 7.11.

VAO LUOTSI2 Laajennetun työssäoppimisen hanke 2012-2013. Työssäoppimisen kartoitus Vaasan ammattiopistossa Hillevi Kivelä 7.11. VAO LUOTSI2 Laajennetun työssäoppimisen hanke 2012-2013 Työssäoppimisen kartoitus Vaasan ammattiopistossa Hillevi Kivelä 7.11.2013 Kehittämiskohde: Opintopolut Mitä? Tutkintojen opintopoluissa toteutetaan

Lisätiedot