KURINPITOVALIOKUNNAN KOKOUS 3 / 13

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KURINPITOVALIOKUNNAN KOKOUS 3 / 13"

Transkriptio

1 1 KURINPITOVALIOKUNNAN KOKOUS 3 / 13 PÖYTÄKIRJA Aika , klo Paikka: Läsnä: Estynyt: Piirin toimisto, Osmankäämintie 5, Vantaa Seppo Koivuporras, puheenjohtaja Kaj Björkqvist Hans Stubbe Reijo Tikkakoski Mika Peltola, esittelijänä ilman äänioikeutta klo saakka kohdassa 4 Kari Hakkarainen, sihteeri ilman äänioikeutta Anu Jokela Olli Kansikas Mikko Markkula 1. Avaus Puheenjohtaja Seppo Koivuporras avasi kokouksen. 2. Päätösvaltaisuus Todettiin kurinpitovaliokunnan kokouksen olevan laillisesti kokoon kutsuttu ja päätösvaltainen. 3. Edellinen kokous Hyväksyttiin edellisen kokouksen 2/13 pöytäkirja. 4. Tapaus nro 239 Pelioikeudettomien pelaajien peluuttaminen Seura Atleettiklubi on tehnyt selvityspyynnön Tapiolassa pelatusta miesten Kutosen lohkon 3 ottelusta FC W - Atleettiklubi. Selvityspyynnön mukaan FC W käytti ottelussa pelioikeudettomia pelaajia. Piirissä selvitettiin FC W:n peluuttamista otteluissa. Piirin selvitysten mukaan FC W peluutti pelioikeudettomia pelaajia lisäksi myös useassa muussa ottelussa. Piirissä selvitettiin peluuttamista ottelupöytäkirjojen ja muun saadun tiedon mukaan. Piirin saaman tiedon mukaan 5.8. ottelussa on pelannut Sami Tuominen ja Swante Nordström. Kyseisilllä pelaajilla ei ole lisenssiä eikä edustusoikeutta FC W:ssä. Kyseisessä ottelussa ottelupöytäkirjaan on merkitty pelaaja nro 12 Henri Pohjanen ja piirin saaman selvityksen mukaan kyseinen pelaaja on ollut Sami Tuominen. Swante Nordströmin pelinumeroa piiri ei ole saanut selvitettyä, mutta häntä ei ollut merkitty pöytäkirjaan, vaikka pelasikin ottelussa, eikä hänellä ole edustusoikeutta FC W:ssä. pyysi FC W:lta vastinetta pelioikeudettomien pelaajien peluuttamisesta 5.8. pelatussa ottelussa. FC W:ltä saapui vastine määräpäivään mennessä. Seuran lähettämän vastineen jälkeen piirin toimesta lähetettiin vielä lisäselvityspyyntöjä ja Seuran vastineet saapuivat määräpäiviin mennessä. a) päätti SPL:n rangaistusmääräysten 3 1 d-kohdan mukaan määrätä FC W:lle sakkoa 750,- euroa sekä 3 1 i-kohdan mukaan sulkea FC W:n miesten VI-divisioonan joukkue kilpailusta. b) päätti SPL:n rangaistusmääräysten 3 1 e-kohdan mukaan määrätä FC W:n ottelupöytäkirjoihin merkityt joukkueen yhteyshenkilöt Mikko Yrjö-Koskinen määräaikaiseen toimitsija- ja pelikieltoon saakka, kyseinen päivä mukaan lukien ja Karri Hellen määräaikaiseen toimitsija- ja pelikieltoon saakka. c) päätti SPL:n rangaistusmääräysten 3 1 e-kohdan mukaan määrätä Swante Nordströmin ja Sami Tuomisen pelikieltoon saakka, kyseinen päivä mukaan lukien.

2 2 a) Valiokunta katsoi saatujen vastineiden sekä tehtyjen tarkastusten perusteella selvitetyksi, että FC W on peluuttanut suunnitelmallisesti useita pelioikeudettomia pelaajia väärillä nimillä useissa otteluissa. Toimimalla näin FC W syyllistyi SPL:n rangaistusmääräysten 2 a- kohdan mukaiseen sääntöjen rikkomiseen. b) Valiokunta katsoi saatujen vastineiden sekä tehtyjen tarkastusten perusteella selvitetyksi, että ottelupöytäkirjoihin merkityt joukkueen taustahenkilöinä toimineet Mikko Yrjö-Koskinen ja Karri Hellen ovat tarkoituksella merkinneet pöytäkirjaan pelaajia jotka eivät ole osallistuneet kyseiseen peliin, vaan joukkueessa on peluutettu pelioikeudettomia pelaajia väärällä nimellä. Toimimalla näin Mikko Yrjö-Koskinen ja Karri Hellen syyllistyivät SPL:n rangaistusmääräysten 2 a- kohdan mukaiseen sääntöjen rikkomiseen. c) Valiokunta katsoi saatujen vastineiden sekä tehtyjen tarkastusten perusteella selvitetyksi, että Svante Nordström ja Sami Tuominen ovat pelanneet tietoisesti pelioikeudettomina FC W:n ottelussa. Toimimalla näin Svante Nordström ja Sami Tuominen syyllistyivät SPL:n rangaistusmääräysten 2 a- kohdan mukaiseen sääntöjen rikkomiseen. Rangaistusmääräysten 8 ja 9 :ien mukaisesti FC W:llä, Mikko Yrjö-Koskisella, Karri Hellenillä, Svante Nordströmillä ja Sami Tuomisella on oikeus hakea muutosta tähän päätökseen valittamalla siitä kirjallisesti Suomen Palloliiton valitusvaliokunnalle viikon kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Valitus voidaan toimittaa myös faxin tai sähköpostin välityksellä matias.juvonen@palloliitto.fi. Valitusvaliokunnan osoite on: Suomen Palloliitto, Urheilukatu 1, Helsinki. Fax: Tapaus nro 240 Erotuomari Hannes Vertamon raportti Erotuomari Hannes Vertamo on tehnyt raportin Itä-Hakkilan tekonurmella pelatusta miesten Vitosen lohkon 3 ottelusta I-HK/OMV SibboV/2. Raportin mukaan Tony Tallqvist saadessaan toisen keltaisen sanoi erotuomarille vittu sä oot sekasin ja näytti erotuomarille keskisormea. pyysi I-HK/OMV:n joukkueenjohdolta vastinetta kyseisen pelaajan käyttäytymisestä erotuomaria kohtaan. Joukkueelta saapui päätti SPL:n rangaistusmääräysten 3 1 e-kohdan mukaan määrätä Tony Tallqvistille ottelussa saadun yhden (1) ottelun pelikiellon lisäksi kolmen (3) ottelun pelikiellon. Tallqvistin tulee kärsiä tämä pelikielto joukkueensa seuraavissa virallisissa otteluissa päätöksen tiedoksisaannin jälkeen. Valiokunta katsoi tehdyn raportin ja saadun vastineen perusteella selvitetyksi, että Tony Tallqvist on käyttäytynyt epäurheilijamaisesti erotuomaria kohtaan saadessaan toisen keltaisen kortin jonka takia kentältäpoisto. Näin toimiessaan Tony Tallqvist syyllistyi SPL:n rangaistusmääräysten 2 c-kohdan mukaiseen sääntöjen rikkomiseen.

3 3 6. Tapaus nro 241 Erotuomari Timi Lehtolan raportti Erotuomari Timi Lehtola on tehnyt raportin Suvelassa pelatusta miesten MKKI45 ottelusta EBK FCD. Raportin mukaan Rahmon Kelmendi uhkasi erotuomaria saadessaan suoran punaisen kortin. pyysi EBK:n joukkueenjohdolta vastinetta kyseisen pelaajan käyttäytymisestä erotuomaria kohtaan. Joukkueelta saapui vastine määräpäivään mennessä. päätti SPL:n rangaistusmääräysten 3 1 e-kohdan mukaan määrätä Rahmon Kelmendille ottelussa saadun kahden (2) ottelun pelikiellon lisäksi neljän (4) ottelun pelikiellon. Kelmendin tulee kärsiä tämä pelikielto joukkueensa seuraavissa virallisissa otteluissa päätöksen tiedoksisaannin jälkeen. Valiokunta katsoi tehdyn raportin ja saadun vastineen perusteella selvitetyksi, että Rahmon Kelmendi on käyttäytynyt epäurheilijamaisesti erotuomaria kohtaan saadessaan suoran punaisen kortin jonka takia kentältäpoisto. Kelmendi sanoi tuomarille vittu, vedänkö turpaan? Näin toimiessaan Rahmon Kelmendi syyllistyi SPL:n rangaistusmääräysten 2 c-kohdan mukaiseen sääntöjen rikkomiseen. 7. Tapaus nro 242 Erotuomari Sami Katkon raportti Erotuomari Sami Katko on tehnyt raportin Keravalla pelatusta miesten Vitosen lohkon 4 ottelusta KP-75 KoiPS/Cold Stars. Raportin mukaan KoiPS:n kannattaja on käyttäytynyt aggressiivisesti ottelun aikana, katsomossa, teknisellä alueella, sekä tullen kentälle, sekä juoden olutta. pyysi KP-75:n joukkueenjohdolta vastinetta KP-75:ltä saapui päätti että asia käsitellään seuraavassa kokouksessa ja vierasjoukkueelta KoiPS/Cold Stars:lta pyydetään vastine erotuomarin raporttiin KoiPS;n kannattajan käyttäytymisestä. 8. Tapaus nro 243 Erotuomari Jorma Hultin ja avustavan erotuomarin Hanna Peltosen raportit Erotuomari Jorma Hult ja AET Hanna Peltonen ovat tehneet raportit Orimattilassa pelatusta miesten Nelosen lohkon 2 ottelusta OPedot Pathoven. Raporttien mukaan erotuomarin viheltäessä paitsion, Tero Rantala sanoi AET Hanna Peltoselle Kuka muka oli paitsiossa? ja Mitä vittua? Erotuomarin annettua Rantalalle toisen varoituksen, josta seurasi kentältäpoisto, Rantala sanoi Peltoselle Mitä sä teet vitun huora! Kun Rantala poistettiin kentältä, hän tönäisi kentältä poistuessaan erotuomari Jorma Hultia. pyysi Pathovenin joukkueenjohdolta vastinetta kyseisen pelaajan käyttäytymisestä erotuomareita kohtaan. Joukkueelta saapui päätti SPL:n rangaistusmääräysten 3 1 e-kohdan mukaan määrätä Tero Rantalalle ottelussa saadun yhden (1) ottelun pelikiellon lisäksi seitsemän (7) ottelun pelikiellon. Rantalan tulee kärsiä tämä pelikielto joukkueensa seuraavissa virallisissa otteluissa päätöksen tiedoksisaannin jälkeen.

4 4 Valiokunta katsoi tehtyjen raporttien ja saadun vastineen perusteella selvitetyksi, että Tero Rantala on käyttäytynyt törkeän epäurheilijamaisesti erotuomareita kohtaan saadessaan toisen keltaisen kortin, jonka takia kentältäpoisto. Rantala huusi AET Peltoselle Mitä sä teet vitun huora ja hän tönäisi erotuomari Jorma Hultia, kun tuomari tuli pelaajan eteen uhkaavassa tilanteessa, estääkseen tämän kävelemistä kohti avustavaa erotuomaria. Näin toimiessaan Tero Rantala syyllistyi SPL:n rangaistusmääräysten 2 c- ja d- kohtien mukaisiin sääntöjen rikkomiseen. päätti että Pathovenin toimittaman vastineen perusteella seuraavassa kokouksessa käsitellään OPetojen valmentajan käyttäytyminen ottelun aikana. Pathovenin vastineen tekstistä pyydetään vastinetta erotuomari Jorma Hultilta ja OPetojen valmentajalta Jukka Bergströmiltä. 9. Tapaus nro 244 Erotuomari Peiman Simanin raportti Erotuomari Peiman Simani on tehnyt raportin Laaksolahden tekonurmella pelatusta miesten Kolmosen lohkon 2 ottelusta Pöxyt TuPS. Raportin mukaan TuPS:in pelaajat Matias Ravi ja Joni Fihlman sekä valmentaja huusivat erotuomarille ottelun päätyttyä epäurheilijamaisia huutoja Vittu sä oot pihalla, Vittu sä oot paska ja muita huutoja. pyysi TuPS:n joukkueenjohdolta vastinetta pelaajien ja valmentajan käyttäytymisestä erotuomaria kohtaan. Joukkueelta saapui a) päätti SPL:n rangaistusmääräysten 3 1 e-kohdan mukaan määrätä Matias Raville ja Joni Fihlmanille kolmen (3) ottelun pelikiellon. Pelaajien tulee kärsiä tämä pelikielto joukkueensa seuraavissa virallisissa otteluissa päätöksen tiedoksisaannin jälkeen. b) päätti SPL:n rangaistusmääräysten 3 1 d-kohdan mukaan määrätä TuPS:lle sakkoa 300,- euroa. a) Valiokunta katsoi tehdyn raportin ja saadun vastineen perusteella selvitetyksi, että Matias Ravi ja Joni Fihlman ovat käyttäytyneet epäurheilijamaisesti erotuomaria kohtaan ottelun päättyessä huutaen tuomarille esimerkiksi Vittu sä oot paska. Näin toimiessaan Matias Ravi ja Joni Fihlman syyllistyivät SPL:n rangaistusmääräysten 2 c-kohdan mukaiseen sääntöjen rikkomiseen. b) Valiokunta katsoi tehdyn raportin ja saadun vastineen perusteella selvitetyksi, että ottelun päätyttyä TuPS:n toimihenkilö huusi erotuomarille Vittu sä oot paska!. Lisäksi joukkueen toimihenkilöt eivät hillinneet pelaajien käyttäytymistä erotuomaria kohtaan. Näin toimiessaan TuPS:n toimihenkilöt syyllistyivät SPL:n rangaistusmääräysten 2 c-kohdan mukaiseen sääntöjen rikkomiseen. päätti että seuraavassa kokouksessa käsitellään TuPS:n kohdalta pelioikeudettoman pelaajan peluuttamista. Kun tätä tapahtumaa selvitettäessä on piirin toimesta havaittu että TuPS:ssa Janne Kettunen on kauden aikana pelannut lisenssittömänä 5 ottelua välisenä

5 5 aikana. PalloVerkkoon merkittynä Janne Kettuselle on hankittu lisenssi TuPS:lta pyydetään vastine pelaajan peluuttamisesta ilman lisenssiä. 10. Tapaus nro 246 Pelioikeudettoman pelaajan peluuttaminen Piiriin toimitettiin selvityspyyntö Lahen Pojat JS joukkueen pelikiellossa olleen pelaajan peluuttamisesta. Selvityspyynnön mukaan Lahen Pojat JS joukkueen pelaaja Jarkko Matilainen on pelannut joukkueen otteluissa saatuaan kauden neljännen varoituksen, jonka takia pelaajan olisi pitänyt kärsiä pelikielto. Matilainen sai kauden neljännen varoituksen joukkueen ottelussa Tämän jälkeen hän pelasi joukkueen kolmessa seuraavassa ottelussa ja oli pois ottelusta pelatussa ottelussa. pyysi Lahen Pojat JS:ltä vastinetta 3.9. pelioikeudettoman pelaajan peluuttamisesta 1.8, 8.8, ja pelatuissa otteluissa. Lahen Pojat JS toimitti vastineen määräpäivään mennessä. a) päätti SPL:n rangaistusmääräysten 3 1 d-kohdan mukaan määrätä Lahen Pojat JS:lle sakkoa 200,- b) päätti että 3 1 g-kohdan mukaan Lahen Pojat JS menettää sarjasta yhden pisteen. c) päätti SPL:n rangaistusmääräysten 3 1 e-kohdan mukaan määrätä Jarkko Matilaiselle pelatussa ottelussa saadun yhden (1) ottelun pelikiellon lisäksi yhden (1) ottelun pelikiellon. Matilaisen tulee kärsiä tämä pelikielto joukkueensa seuraavassa virallisessa ottelussa päätöksen tiedoksisaannin jälkeen. a) Valiokunta katsoi saadun vastineen sekä tehtyjen tarkastusten perusteella selvitetyksi, että Lahen Pojat JS on peluuttanut pelioikeudetonta pelaajaa kolmessa ottelussa elokuussa. Toimimalla näin Lahen Pojat JS syyllistyi SPL:n rangaistusmääräysten 2 a- kohdan mukaiseen sääntöjen rikkomiseen. b) Valiokunta katsoi saadun vastineen sekä tehtyjen tarkastusten perusteella selvitetyksi, että Lahen Pojat JS on peluuttanut pelioikeudetonta pelaajaa pelatussa ottelussa joka päättyi 3-3. Toimimalla näin Lahen Pojat JS syyllistyi SPL:n rangaistusmääräysten 2 a- kohdan mukaiseen sääntöjen rikkomiseen. c) Valiokunta katsoi saadun vastineen sekä tehtyjen tarkastusten perusteella selvitetyksi, että Jarkko Matilainen on pelannut pelioikeudettomana kolmessa ottelussa elokuussa. Toimimalla näin Jarkko Matilainen syyllistyi SPL:n rangaistusmääräysten 2 a- kohdan mukaiseen sääntöjen rikkomiseen. Päätöksistä a) ja c) ei voi rangaistusmääräysten 8 :n perusteella hakea Päätöksestä b) rangaistusmääräysten 8 ja 9 :ien mukaisesti Lahen Pojat JS:llä on oikeus hakea muutosta tähän päätökseen valittamalla siitä kirjallisesti Suomen Palloliiton valitusvaliokunnalle viikon kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Valitus voidaan toimittaa myös faxin tai sähköpostin välityksellä matias.juvonen@palloliitto.fi. Valitusvaliokunnan osoite on: Suomen Palloliitto, Urheilukatu 1, Helsinki. Fax: Tapaus nro 247 Erotuomari Petteri Järvisen ja AET1:n Hannes Vertamon raportit Erotuomari Petteri Järvinen ja avustava erotuomari Hannes Vertamo tekivät raportit Tikkurilassa pelatusta miesten Nelosen lohkon 2 ottelusta Pathoven KOPSE/2. Raportin mukaan KOPSE/2:n toimihenkilöt Tuukka Akkanen ja Jorma Akkanen toimivat epäurheilijamaisesti erotuomaria kohtaan ottelun aikana.

6 6 pyysi KOPSE/2:n joukkueenjohdolta vastinetta toimihenkilöiden käyttäytymisestä erotuomaria kohtaan. Joukkueelta saapui a) päätti SPL:n rangaistusmääräysten 3 1 e-kohdan mukaan määrätä Tuukka Akkaselle tekniseltä alueelta poistosta seuranneen yhden (1) ottelun toimitsijakiellon lisäksi kolmen (3) ottelun toimitsijakiellon. Ja Jorma Akkaselle tekniseltä alueelta poistosta seuranneen yhden (1) ottelun toimitsijakiellon lisäksi kahden (2) ottelun toimitsijakiellon. Tuukka ja Jorma Akkasen tulee kärsiä tämä toimitsijakielto joukkueensa seuraavissa virallisissa otteluissa päätöksen tiedoksisaannin jälkeen. b) päätti SPL:n rangaistusmääräysten 3 1 d-kohdan mukaan määrätä KOPSE/2:lle sakkoa 300,- euroa. a) Valiokunta katsoi tehtyjen raporttien ja saadun vastineen perusteella selvitetyksi, että Tuukka Akkanen ja Jorma Akkanen ovat käyttäytyneet epäurheilijamaisesti erotuomaria kohtaan erotuomarin määrättyä kyseisille toimihenkilöille tekniseltä alueelta poiston. Tuukka Akkanen oli huudellut epäurheilijamaisesti katsomossa useaan kertaan esimerkiksi Onko sulla tuomarilla menkat?, jonka seurauksena erotuomari joutui poistamaan Tuukka Akkasen myös katsomosta. Jorma Akkanen sanoi Vittu tuollaiset tuomarit pitäis nussia takasi. kävellessään tekniseltä alueelta kentän sivustaa kohti katsomoa. Näin toimiessaan Tuukka ja Jorma Akkanen syyllistyivät SPL:n rangaistusmääräysten 2 c-kohdan mukaiseen sääntöjen rikkomiseen. b) Valiokunta katsoi tehtyjen raporttien ja saadun vastineen perusteella selvitetyksi, että KOPSE/2:n toimihenkilöt Tuukka Akkanen ja Jorma Akkanen ovat käyttäytyneet epäurheilijamaisesti erotuomareita kohtaan, eikä kukaan joukkueen taustahenkilöistä ole pyrkinyt hillitsemään käyttäytymistä. Näin toimiessaan KOPSE/2:n toimihenkilöt syyllistyivät SPL:n rangaistusmääräysten 2 c-kohdan mukaiseen sääntöjen rikkomiseen. 12. Tapaus nro 145 Pelaajan Tuukka Laitilan tekemä valitus erotuomarin rasistisesta kielenkäytöstä pelaajaa kohtaan. Tuukka Laitila toimitti piiriin viestin miesten Kutosen lohkossa 5 maanantaina Tuusulassa pelatun pelin TuPS/3 KP-75/Karisma erotuomarin Pekka Rissasen käyttäytymisestä pelaajaa Tuukka Laitilaa kohtaan. Toimitetun viestin mukaan erotuomari Pekka Rissanen on ottelussa sanonut pelaajalle Turpa kiinni vitun munaalutkuttava neekeri homo" ja "Vittu te ootte niin vitun nuoria, ettette edes tiedä mitä rasismi on!" pyysi erotuomari Pekka Rissaselta vastinetta kyseiseen tapahtumaan. Valiokunta pyysi myös ottelua seuranneilta omaa peliä odottavilta miesten Kutosen lohkon 6 joukkueilta TuPS/2 ja MU näkemystä tapahtumasta. Pekka Rissaselta saapui vastine määräaikaan mennessä. Rissanen toimitti piiriin myös TuPS/3 joukkueen näkemyksiä asiasta. Myös joukkueen KP-75/Karisma joukkueenjohtaja ja erotuomarikerhon KUJEK puheenjohtaja Markku Siivonen sekä TuPS/2 ja MU toimittivat lausunnot määräaikaan mennessä. päätti 3.7. pidetyssä kokouksessa että Pekka Rissasen toiminta tapahtumassa käsitellään seuraavassa kokouksessa. Valiokunta totesi että riittävää näyttöä ei ole saatujen selvitysten perusteella Pekka Rissasen käyttäytymisestä. Käsittelyä varten pyydetään Pekka Rissaselta vastine KP- 75/Karisma joukkueen valiokunnalle lähettämään vastineeseen. Rissaselta pyydetään myös tarkempaa selvitystä Tuukka Laitilan lähettämän viestin

7 7 asiaan, joka koskee n. 50 peliminuutin kohdalla tapahtumaa. KP-75/Karisma joukkueenjohtajalta Petri Iikkaselta pyydetään tarkempaa lausuntoa tilanteesta missä Rissanen olisi käyttäytynyt epäurheilijamaisesti tai rasistisesti. TuPS/3 joukkueelta pyydetään myös vastine erotuomariin kohdistuviin syytöksiin. Markku Siivoselta, KUJEK:in puheenjohtajalta pyydetään selvitys mitä hänen lähettämässään viestissä tarkoittaa esitys että Tuukka Laitilan toimittamassa viestissä on ollut merkittäviä aukkoja. Pekka Rissaselta ja Markku Siivoselta saapui vastine määräaikaan mennessä. KP-75/Karisma ja TuPS/3 joukkueilta ei toimitettu valiokunnan pyytämiä vastineita. päätti, että Tuukka Laitilan tekemä valitus ei aiheuta toimenpiteitä. Valiokunta katsoi saamansa valituksen, vastineiden ja selvitysten perusteella selvitetyksi, ettei ole osoitettu minkäänlaista näyttöä erotuomari Pekka Rissasen rasistisesta käyttäytymisestä pelaajia kohtaan. 13. Seuraava kokous 14. Päätös Päätettiin, että seuraava kurinpitovaliokunnan kokous kutsutaan koolle erikseen. Puheenjohtaja päätti kokouksen klo Vantaalla Pöytäkirjan vakuudeksi: Seppo Koivuporras Puheenjohtaja Kari Hakkarainen sihteeri

KURINPITOVALIOKUNNAN KOKOUS 1 / 14 KURINPITOVALIOKUNNAN SÄHKÖPOSTIKOKOUS 1 / 14

KURINPITOVALIOKUNNAN KOKOUS 1 / 14 KURINPITOVALIOKUNNAN SÄHKÖPOSTIKOKOUS 1 / 14 1 KURINPITOVALIOKUNNAN KOKOUS 1 / 14 KURINPITOVALIOKUNNAN SÄHKÖPOSTIKOKOUS 1 / 14 PÖYTÄKIRJA Aika 3.6.2014, klo 17.00 18.45 ja sähköpostikokous 6.6.2014 Paikka: Läsnä: Estyneet: Piirin toimisto, Tavitie

Lisätiedot

KURINPITOVALIOKUNNAN KOKOUS 5 /13

KURINPITOVALIOKUNNAN KOKOUS 5 /13 1 KURINPITOVALIOKUNNAN KOKOUS 5 /13 PÖYTÄKIRJA Aika 5.11.2013, klo 17.00 20.20 Paikka: Läsnä: Estynyt: Piirin toimisto, Osmankäämintie 5, Vantaa Seppo Koivuporras, puheenjohtaja Anu Jokela Mikko Markkula

Lisätiedot

KURINPITOVALIOKUNNAN KOKOUS 3 / 14

KURINPITOVALIOKUNNAN KOKOUS 3 / 14 1 KURINPITOVALIOKUNNAN KOKOUS 3 / 14 PÖYTÄKIRJA Aika 8.10.2014, klo 17.00 20.20 Paikka: Läsnä: Estyneet: Piirin toimisto, Tavitie 1, 01450 Vantaa Seppo Koivuporras, puheenjohtaja Anu Jokela Hans Stubbe

Lisätiedot

KURINPITOVALIOKUNNAN KOKOUS 8 / 2015

KURINPITOVALIOKUNNAN KOKOUS 8 / 2015 Suomen Palloliiton PÖYTÄKIRJA Uudenmaan piiri ry Kurinpitovaliokunta 16.12.2015 KURINPITOVALIOKUNNAN KOKOUS 8 / 2015 Aika: 9.12.2015 klo 17:30 Paikka: Läsnä: Poissa: Sokos Hotel Vantaa Seppo Koivuporras,

Lisätiedot

VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT 2012

VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT 2012 VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT 2012 Huom! Kohdat A ja B koskevat piirin sarjoissa vain miesten Kolmosta ja Nelosta! A. VAROITUSTEN KERTYMINEN 1. Pelaajan saamilla yksittäisillä varoituksilla on merkitystä

Lisätiedot

KURINPITOVALIOKUNNAN KOKOUS 5 / 2015

KURINPITOVALIOKUNNAN KOKOUS 5 / 2015 Suomen Palloliiton PÖYTÄKIRJA Uudenmaan piiri ry Kurinpitovaliokunta 9.10.2015 KURINPITOVALIOKUNNAN KOKOUS 5 / 2015 Aika: 5.10.2015 klo 17:00 Paikka: Läsnä: Poissa: Uudenmaan piirin toimisto Seppo Koivuporras,

Lisätiedot

3. Yksittäiset varoitukset aiheuttavat pelikieltoa portaittain seuraavasti:

3. Yksittäiset varoitukset aiheuttavat pelikieltoa portaittain seuraavasti: VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT 2012-2013 A. VAROITUSTEN KERTYMINEN 1. Pelaajan saamilla yksittäisillä varoituksilla on merkitystä seuraavissa sarjamuotoisissa kilpailuissa: Futsal-Liiga, Futsal-Ykkönen

Lisätiedot

FUTSALKILPAILUJEN VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT

FUTSALKILPAILUJEN VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT FUTSALKILPAILUJEN VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT 2018-2019 Näissä määräyksissä säädetään liiton otteluissa annetuista varoituksista ja kentältäpoistoista seuraavista pelikielloista. Pelikiellot ovat kilpailun

Lisätiedot

Sarjamanuaali. Ohjeita ja määräyksiä Suomen Palloliiton Turun piirin Vitosen, Kutosen ja Naisten Kolmosen ottelun järjestämiseen

Sarjamanuaali. Ohjeita ja määräyksiä Suomen Palloliiton Turun piirin Vitosen, Kutosen ja Naisten Kolmosen ottelun järjestämiseen Sarjamanuaali Ohjeita ja määräyksiä Suomen Palloliiton Turun piirin Vitosen, Kutosen ja Naisten Kolmosen ottelun järjestämiseen PELIASUT Molemmat joukkueet huolehtivat, että peliasut ovat asiallisessa

Lisätiedot

FUTSALKILPAILUJEN VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT 2015-2016

FUTSALKILPAILUJEN VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT 2015-2016 FUTSALKILPAILUJEN VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT 2015-2016 Näissä määräyksissä säädetään liiton otteluissa annetuista varoituksista ja kentältäpoistoista seuraavista pelikielloista. Pelikiellot ovat kilpailun

Lisätiedot

VASTALAUSEPÄÄTÖS /

VASTALAUSEPÄÄTÖS / VASTALAUSEPÄÄTÖS 25.1.2017 32 / 2016-17 Kuusamon Pallo-Karhut (PaKa) Muhoksen Jääklubi (MuJK) 1. Asian tausta Suomen Jääkiekkoliiton kurinpitovaliokunta on käsitellyt C-nuorten Suomi-Sarjan lohkon 1 ottelusta

Lisätiedot

Kurinpitovaliokunnan päätös vastalauseasiassa /

Kurinpitovaliokunnan päätös vastalauseasiassa / Kurinpitovaliokunnan päätös vastalauseasiassa 7.3.2017 47 / 2016-17 HC Ässät Pori Oy A-nuoret Ilves Hockey Oy A-nuoret 1. Asian tausta Suomen Jääkiekkoliiton kurinpitovaliokunta on käsitellyt HC Ässät

Lisätiedot

KURINPITOVALIOKUNNAN KOKOUS 7 / 2015

KURINPITOVALIOKUNNAN KOKOUS 7 / 2015 Suomen Palloliiton PÖYTÄKIRJA Uudenmaan piiri ry Kurinpitovaliokunta 22.11.2015 KURINPITOVALIOKUNNAN KOKOUS 7 / 2015 Aika: 18.11.2015 klo 17:00 Paikka: Läsnä: Poissa: Uudenmaan piirin toimisto Seppo Koivuporras,

Lisätiedot

Sarjamanuaali. Ohjeita ja määräyksiä Suomen Palloliiton Länsi-Suomen piirin aikuisten sarjoihin (Kolmosessa ja Nelosessa omat erilliset sarjamanuaali)

Sarjamanuaali. Ohjeita ja määräyksiä Suomen Palloliiton Länsi-Suomen piirin aikuisten sarjoihin (Kolmosessa ja Nelosessa omat erilliset sarjamanuaali) Sarjamanuaali Ohjeita ja määräyksiä Suomen Palloliiton Länsi-Suomen piirin aikuisten sarjoihin (Kolmosessa ja Nelosessa omat erilliset sarjamanuaali) PELIASUT Molemmat joukkueet huolehtivat, että peliasut

Lisätiedot

PÄÄTÖS 21.04.2015. KOOVEE ry

PÄÄTÖS 21.04.2015. KOOVEE ry PÄÄTÖS 21.04.2015 KOOVEE ry Suomen Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunta on käsitellyt Suomi-sarjasta ilmitulleen tapauksen koskien KOOVEE:n Janne Anttilan pelaamisen ilman hänelle määrätyn pelikiellon kärsimistä.

Lisätiedot

KÄYTTÄYTYMISRANGAISTUSTEN SEURANTA JA SEURAAMUKSET ( )

KÄYTTÄYTYMISRANGAISTUSTEN SEURANTA JA SEURAAMUKSET ( ) 1 KÄYTTÄYTYMISRANGAISTUSTEN SEURANTA JA SEURAAMUKSET (2015-2016) Joukkueet ovat velvollisia pitämään käyttäytymisrangaistusten kertymää eli ns. kymppitiliä. Mitä sillä tarkoitetaan ja miten sitä seurataan

Lisätiedot

VASTALAUSEPÄÄTÖS /

VASTALAUSEPÄÄTÖS / VASTALAUSEPÄÄTÖS 16.2.2017 39 / 2016-17 Sàkylàn urheilijat ry / Lànnen kiekko KOOVEE Keltaset 1. Asian tausta Suomen Jääkiekkoliiton kurinpitovaliokunta on käsitellyt Lànnen kiekon (jàlj. LàKi) tekemän

Lisätiedot

VASTALAUSEPÄÄTÖS /

VASTALAUSEPÄÄTÖS / VASTALAUSEPÄÄTÖS 7.3.2017 45 / 2016-17 Juniori-SaPKo ry Juniori-KalPa ry 1. Asian tausta Suomen Jääkiekkoliiton kurinpitovaliokunta on käsitellyt Juniori-SaPKo ry:n (jälj. SaPKo) tekemän vastalauseen liittyen

Lisätiedot

KURINPITOVALIOKUNNAN KOKOUS 6 / 2015

KURINPITOVALIOKUNNAN KOKOUS 6 / 2015 Suomen Palloliiton PÖYTÄKIRJA Uudenmaan piiri ry Kurinpitovaliokunta 24.10.2015 KURINPITOVALIOKUNNAN KOKOUS 6 / 2015 Aika: 21.10.2015 klo 17:00 Paikka: Läsnä: Poissa: Uudenmaan piirin toimisto Seppo Koivuporras,

Lisätiedot

KÄYTTÄYTYMISRANGAISTUSTEN SEURANTA JA SEURAAMUKSET ( )

KÄYTTÄYTYMISRANGAISTUSTEN SEURANTA JA SEURAAMUKSET ( ) 1 KÄYTTÄYTYMISRANGAISTUSTEN SEURANTA JA SEURAAMUKSET (2017-2018) - TARKISTETTU SJL:N KILPAILUSÄÄNNÖISTÄ 2017-2018/30.10.17 Joukkueet ovat velvollisia pitämään käyttäytymisrangaistusten kertymää eli ns.

Lisätiedot

VASTALAUSEPÄÄTÖS /

VASTALAUSEPÄÄTÖS / VASTALAUSEPÄÄTÖS 1.12.2016 22 / 2016-17 Iitti Hockey (Iitti) Savitaipaleen Urheilijat (StU) 1. Asian tausta Suomen Jääkiekkoliiton kurinpitovaliokunta on käsitellyt D2 AA alkusarjan lohkon 4 ottelusta

Lisätiedot

Nelosen sarjamanuaali. Ohjeita ja määräyksiä Suomen Palloliiton Länsi-Suomen piirin Nelosen ottelun järjestämiseen

Nelosen sarjamanuaali. Ohjeita ja määräyksiä Suomen Palloliiton Länsi-Suomen piirin Nelosen ottelun järjestämiseen Nelosen sarjamanuaali Ohjeita ja määräyksiä Suomen Palloliiton Länsi-Suomen piirin Nelosen ottelun järjestämiseen PELIASUT Molemmat joukkueet huolehtivat, että peliasut ovat asiallisessa kunnossa. Kaikilla

Lisätiedot

Futsalin sarjamanuaali

Futsalin sarjamanuaali Futsalin sarjamanuaali Ohjeita ja määräyksiä Suomen Palloliiton Turun piirin futsalsarjaottelun järjestämiseen PELIASUT Molemmat joukkueet huolehtivat, että peliasut ovat asiallisessa kunnossa. Kaikilla

Lisätiedot

Sähköinen pöytäkirja FUTSAL joukkueen ohje

Sähköinen pöytäkirja FUTSAL joukkueen ohje Sähköinen pöytäkirja FUTSAL joukkueen ohje Kirjaudu ResultCodeen, valitse sarja jota pelaatte ja sarjataulukosta oma joukkueesi Valitse JOUKKUE valikon alta OTTELUT Valitse ottelu jonka tietoja haluat

Lisätiedot

Futsaltoimitsijan ohjeet

Futsaltoimitsijan ohjeet Futsaltoimitsijan ohjeet Toimitsijan tehtävät Täyttää ottelupöytäkirjaa Selkeällä käsialalla! Toimii ajanottajana Ajanottaja voi olla myös erillinen henkilö Ylläpitää tulostaulua Ottelupöytäkirjan täyttö

Lisätiedot

KURINPITOVALIOKUNNAN KOKOUS 4 / 2015

KURINPITOVALIOKUNNAN KOKOUS 4 / 2015 Suomen Palloliiton PÖYTÄKIRJA Uudenmaan piiri ry Kurinpitovaliokunta 22.7.2015 KURINPITOVALIOKUNNAN KOKOUS 4 / 2015 Aika: 23.6.2015 klo 17:30 Paikka: Läsnä: Poissa: Uudenmaan piirin toimisto Seppo Koivuporras,

Lisätiedot

VASTALAUSEPÄÄTÖS

VASTALAUSEPÄÄTÖS VASTALAUSEPÄÄTÖS 31.3.2017 Fortuna ry Kuparikiekko jr ry 1. Asian tausta Suomen Jääkiekkoliiton kurinpitovaliokunta on käsitellyt Fortuna ry:n (jäljempänä Fortuna) tekemän vastalauseen liittyen C2 AA -tason

Lisätiedot

VASTALAUSEPÄÄTÖS /

VASTALAUSEPÄÄTÖS / VASTALAUSEPÄÄTÖS 22.3.2017 63 / 2016-17 Kurikan Ryhti Karustulan Kiva 1. Asian tausta Suomen Jääkiekkoliiton kurinpitovaliokunta on käsitellyt Kurinkan Ryhdin (jàlj. Kury) tekemän vastalauseen liittyen

Lisätiedot

RANGAISTUSMÄÄRÄYKSET Soveltamisala

RANGAISTUSMÄÄRÄYKSET Soveltamisala RANGAISTUSMÄÄRÄYKSET 2012 1 Soveltamisala Suomen Palloliiton (jäljempänä liitto) rangaistusmääräysten alaisia ovat jäsenseurat ja niiden hallitusten ja johtokuntien ja näiden asettamien elinten jäsenet

Lisätiedot

VASTALAUSEPÄÄTÖS

VASTALAUSEPÄÄTÖS VASTALAUSEPÄÄTÖS 31.3.2017 Rauman Lukko ry Jää-Kotkat ry 1. Asian tausta Suomen Jääkiekkoliiton kurinpitovaliokunta on käsitellyt Rauman Lukko ry:n (jälj. Lukko) tekemän vastalauseen liittyen C2 AA -tason

Lisätiedot

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2)

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Kotijoukkue kirjautuu järjestelmään omalla joukkuekoodillaan Joukkue- /seuratunnus -kohdasta. Kirjoita joukkueesi tunnus siihen ja paina Kirjaudu -kohdasta. Tunnukset

Lisätiedot

Kolmosen sarjamanuaali. Ohjeita ja määräyksiä Suomen Palloliiton Länsi-Suomen piirin Kolmosen ottelun järjestämiseen

Kolmosen sarjamanuaali. Ohjeita ja määräyksiä Suomen Palloliiton Länsi-Suomen piirin Kolmosen ottelun järjestämiseen Kolmosen sarjamanuaali Ohjeita ja määräyksiä Suomen Palloliiton Länsi-Suomen piirin Kolmosen ottelun järjestämiseen PELIASUT Molemmat joukkueet huolehtivat, että peliasut ovat asiallisessa kunnossa. Kaikilla

Lisätiedot

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2)

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Kotijoukkue kirjautuu järjestelmään omalla joukkuekoodillaan Joukkue- /seuratunnus -kohdasta. Kirjoita joukkueesi tunnus siihen ja paina Kirjaudu -kohdasta. Tunnukset

Lisätiedot

Kolmosen sarjamanuaali. Ohjeita ja määräyksiä Suomen Palloliiton Länsi-Suomen piirin Kolmosen ottelun järjestämiseen

Kolmosen sarjamanuaali. Ohjeita ja määräyksiä Suomen Palloliiton Länsi-Suomen piirin Kolmosen ottelun järjestämiseen Kolmosen sarjamanuaali Ohjeita ja määräyksiä Suomen Palloliiton Länsi-Suomen piirin Kolmosen ottelun järjestämiseen PELIASUT Molemmat joukkueet huolehtivat, että peliasut ovat asiallisessa kunnossa. Kaikilla

Lisätiedot

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2)

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Kotijoukkue kirjautuu järjestelmään omalla joukkuekoodillaan Joukkue- /seuratunnus -kohdasta. Kirjoita joukkueesi tunnus siihen ja paina Kirjaudu -kohdasta. Tunnukset

Lisätiedot

VASTALAUSEPÄÄTÖS 24.03.2016

VASTALAUSEPÄÄTÖS 24.03.2016 VASTALAUSEPÄÄTÖS 24.03.2016 Alavuden Peli-Veikot ry (APV) Kuortaneen Kunto ry (KuKu) Suomen Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunta on käsitellyt B-nuorten Alueliigan ottelusta KuKu APV (20.03.2016) APV:n tekemän

Lisätiedot

ResultCode-ohje. Henkilöiden lisääminen joukkueeseen

ResultCode-ohje. Henkilöiden lisääminen joukkueeseen ResultCode-ohje Henkilöiden lisääminen joukkueeseen 1. Kirjaudu ResultCodeen osoitteessa www.resultcode.fi (jalkapallo / SPL Turku). Kirjauduttuasi tarkista, että olet kirjautuneena (nimesi lukee yläpalkissa).

Lisätiedot

TOIMENPITEET ENNEN OTTELUA

TOIMENPITEET ENNEN OTTELUA TASO-OHJEET: OTTELUPÖYTÄKIRJA SPL Helsingin piiri Tämän ohjeen mukaisesti toimitaan Helsingin piirin sarjoissa. Otteluissa ei käytetä LIVE-otteluseurantaa. Sivut 1-5 voi tehdä järjestelmässä jo etukäteen

Lisätiedot

VASTALAUSEPÄÄTÖS /

VASTALAUSEPÄÄTÖS / VASTALAUSEPÄÄTÖS 15.2.2017 38 / 2016-17 Parkanon Kiekko (PK 83) Rengon Syke 1. Asian tausta Suomen Jääkiekkoliiton kurinpitovaliokunta on käsitellyt Parkanon kiekon (jälj. PK 83) tekemän vastalauseen liittyen

Lisätiedot

VASTALAUSEPÄÄTÖS /

VASTALAUSEPÄÄTÖS / VASTALAUSEPÄÄTÖS 3.11.2016 16 / 2016-17 Oulunkylän Kiekko-Kerho ry (OKK) Red Wings (RW) 1. Asian tausta Suomen Jääkiekkoliiton kurinpitovaliokunta on käsitellyt OKK:n tekemän vastalauseen liittyen B2-nuoren

Lisätiedot

OHJEET TASO-TULOSPALVELUJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖN JÄRJESTELMÄN KÄYTTÖ ENNEN OTTELUA JA OTTELUN AIKANA

OHJEET TASO-TULOSPALVELUJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖN JÄRJESTELMÄN KÄYTTÖ ENNEN OTTELUA JA OTTELUN AIKANA SUOMEN PALLOLIITTO TASO-tulospalveluohje 2018 / FUTSAL 10/2018 OHJEET TASO-TULOSPALVELUJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖN Palloliiton kauden 2018 futsalsarjojen tulospalveluissa käytetään Taso-järjestelmää. Ottelun

Lisätiedot

VASTALAUSEPÄÄTÖS /

VASTALAUSEPÄÄTÖS / VASTALAUSEPÄÄTÖS 2.3.2017 44 / 2016-17 Limingan kiekko Kiimingin Kiekko-Pojat 1. Asian tausta Suomen Jääkiekkoliiton kurinpitovaliokunta on käsitellyt Limingan kiekon (jàlj. LiKi) tekemän vastalauseen

Lisätiedot

Taso Pöytäkirjat: Sähköisen pöytäkirjan käyttö / erotuomarit

Taso Pöytäkirjat: Sähköisen pöytäkirjan käyttö / erotuomarit Taso Pöytäkirjat: Sähköisen pöytäkirjan käyttö / erotuomarit Vahvista kokoonpano ET lukitsee kokoonpanot Joukkueiden vastuuhenkilöt vahvistavat joukkueidensa kokoonpanot kokoonpanojen muokkausoikeudet

Lisätiedot

2.1 joka rikkoo liiton voimassa olevia sääntöjä, määräyksiä tai päätöksiä, joita liiton sääntöjen nojalla on annettu ja annetaan;

2.1 joka rikkoo liiton voimassa olevia sääntöjä, määräyksiä tai päätöksiä, joita liiton sääntöjen nojalla on annettu ja annetaan; Esitys liittokokoukselle 9.4.2016 Suomen Sulkapalloliiton kurinpitosäännöt 1 Soveltamisalaan kuuluvat henkilöt ja yhteisöt: Suomen Sulkapalloliiton (jatkossa liiton) kurinpitosääntöjen alaisia ovat: 1.1

Lisätiedot

PalloVerkko. Sähköinen pöytäkirja. Erotuomarin ohje. Veikkausliiga, Ykkönen, Kakkonen, Naisten Liiga, Naisten Ykkönen

PalloVerkko. Sähköinen pöytäkirja. Erotuomarin ohje. Veikkausliiga, Ykkönen, Kakkonen, Naisten Liiga, Naisten Ykkönen PalloVerkko Sähköinen pöytäkirja Erotuomarin ohje Veikkausliiga, Ykkönen, Kakkonen, Naisten Liiga, Naisten Ykkönen Ennen ottelua Joukkueet täyttävät kokoonpanonsa PalloVerkkoon ennen ottelua ja tulostavat

Lisätiedot

NÄIN PELATAAN 2013 ETELÄ-LÄNSI-LIIGAT

NÄIN PELATAAN 2013 ETELÄ-LÄNSI-LIIGAT NÄIN PELATAAN 2013 ETELÄ-LÄNSI-LIIGAT ETELÄ-LÄNSI LIIGAT, ELL (C- ja D-nuoret, vastuupiiri Tampere) Etelä-Länsi -liigat pelataan ikäluokissa C15-, C14-, D13-pojat sekä C-tytöt. Lisäksi syyskierroksella

Lisätiedot

Marja-Vantaa -turnaus

Marja-Vantaa -turnaus Keimolan Kaiku ry Turnausohje Marja-Vantaa -turnaus 12.-13.2.2011 Myyrmäkihalli Vantaa Kiitoksia ilmoittautumisestanne Marja-Vantaa -turnaukseen. Tervetuloa Vantaan Myyrmäkeen viettämään iloinen turnausviikonloppu!

Lisätiedot

SÄHKÖPYÖRÄTUOLIJALKAPALLON SM-SARJAN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET 2016-

SÄHKÖPYÖRÄTUOLIJALKAPALLON SM-SARJAN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET 2016- SÄHKÖPYÖRÄTUOLIJALKAPALLON SM-SARJAN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET 2016- Järjestävä taho: Suomen Palloliitto Urheilukatu 5 00250 Helsinki Yhteyshenkilöt: Lasse Keski-Loppi 0407340086, lasse.keski-loppi@palloliitto.fi

Lisätiedot

Hallisarja Joukkuetta. Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C

Hallisarja Joukkuetta. Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C Hallisarja 2016-2017 9.10.2016-6.5.2017 46 Joukkuetta Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C Sarjajärjestelmä (Ohjelma valmiina koko kaudeksi) Osallistumismaksu Karsinnat/karsintaturnaus 2.

Lisätiedot

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2)

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Kotijoukkue kirjautuu järjestelmään omalla joukkuekoodillaan Joukkue- /seuratunnus -kohdasta. Kirjoita joukkueesi tunnus siihen ja paina Kirjaudu -kohdasta. Tunnukset

Lisätiedot

VASTALAUSEPÄÄTÖS /

VASTALAUSEPÄÄTÖS / VASTALAUSEPÄÄTÖS 16.2.2017 40 / 2016-17 HC Nokia Mustat (HC Nokia) Valkeakosken Kiekko-Ahma (K-Ahma) 1. Asian tausta Suomen Jääkiekkoliiton kurinpitovaliokunta on käsitellyt HC Nokia Mustat (jàlj. HC Nokia)

Lisätiedot

VASTALAUSEPÄÄTÖS

VASTALAUSEPÄÄTÖS VASTALAUSEPÄÄTÖS 25.11.2015 Iisalmen Peli-Karhut Juniorit ry (IPK) Pieksämäen Pallo-Sepot ry (PiPS) Suomen Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunta on käsitellyt C-nuorten Suomi-sarjan alkusarjan ottelusta PiPS/Warkis

Lisätiedot

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2)

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Kotijoukkue kirjautuu järjestelmään omalla joukkuekoodillaan Joukkue- /seuratunnus -kohdasta. Kirjoita joukkueesi tunnus siihen ja paina Kirjaudu -kohdasta. Tunnukset

Lisätiedot

Liveseuranta (1/9) Suomen Palloliiton Tampereen piiri

Liveseuranta (1/9) Suomen Palloliiton Tampereen piiri Liveseuranta (1/9) Liveseuranta on kätevä tapa hoitaa ottelupöytäkirjan täyttäminen jo itse ottelun aikana. Suosittelemme sen käyttämistä sarjasta riippumatta, jolloin kaikki tarpeellinen pystytään tekemään

Lisätiedot

Salon seurakunnan kirkkovaltuusto. Pöytäkirja Esityslista 2/2016

Salon seurakunnan kirkkovaltuusto. Pöytäkirja Esityslista 2/2016 Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 2/2016 Aika: 9.2.2016 klo 19.00 19.30 Paikka: Salon seurakunta, Seurakuntatalo, Juhlasali, Kirkkokatu 6, 24100 Salo Osallistujat: Jäsenet Läsnä

Lisätiedot

S-Kiekon joukkueenjohtajan Pasi Ylitalon vastine: En ole huomannut kyseistä asiaa. Olen ollut aina joukkueen kakkos- tai kolmosjojo

S-Kiekon joukkueenjohtajan Pasi Ylitalon vastine: En ole huomannut kyseistä asiaa. Olen ollut aina joukkueen kakkos- tai kolmosjojo PÄÄTÖS 05.02.2016 S-Kiekko Juniorit ry Suomen Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunta on käsitellyt ilmi tulleen Huima Nyrhisen pelaamisen edustuskelvottomana 31.01.2016 ottelussa S-Kiekko TIHC. Tapauksesta

Lisätiedot

FKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET

FKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET FKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET 2015-2016 JÄRJESTÄMISOIKEUS Suomen Palloliitto (liitto) vahvistaa FKKI -lopputurnausten järjestämisoikeudet anomusten perusteella. Edellisellä mestarilla

Lisätiedot

UPPOPALLON VIRALLISEN OTTELUPÖYTÄKIRJAN TÄYTTÖOHJEET

UPPOPALLON VIRALLISEN OTTELUPÖYTÄKIRJAN TÄYTTÖOHJEET UPPOPALLON VIRALLISEN OTTELUPÖYTÄKIRJAN TÄYTTÖOHJEET HYVÄ LUKIJA Tämän ottelupöytäkirjan täyttöohjeen tarkoitus on toimia oppaana, jotta kaikki tuomarit ja kirjurit osaavat täyttää uppopallon ottelupöytäkirjan

Lisätiedot

VASTALAUSEPÄÄTÖS

VASTALAUSEPÄÄTÖS VASTALAUSEPÄÄTÖS 23.11.2015 Längelmäen Urheilijat ry (LäU) Mansen Kollit ry (MaKo) Suomen Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunta on käsitellyt Hämeen Alueen III-divisioonan alemman sarjan ottelusta LäU MaKo

Lisätiedot

Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry KURINPITOMÄÄRÄYKSET

Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry KURINPITOMÄÄRÄYKSET Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry KURINPITOMÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisalaan kuuluvat henkilo t ja yhteiso t: Liiton kuripitomääräysten alaisia ovat: - liiton jäsenseurat - kilpailutoimintaa harjoittavat

Lisätiedot

PIIRIN SARJOJEN ERILLISMÄÄRÄYKSET

PIIRIN SARJOJEN ERILLISMÄÄRÄYKSET PIIRIN SARJOJEN ERILLISMÄÄRÄYKSET 1 Määräysten sisältö 1. Piirin sarjoissa noudatetaan pääsääntöisesti Suomen Palloliiton kilpailusääntöjä, joiden alaisuudessa toimivat kaikki jalkapallon kilpailutoimintaan

Lisätiedot

Kolmosessa Nelosessa Etelä-Länsi liigoissa A- ja B-nuorten Kakkosessa (kirjaudutaan Turun piirin sivuille)

Kolmosessa Nelosessa Etelä-Länsi liigoissa A- ja B-nuorten Kakkosessa (kirjaudutaan Turun piirin sivuille) Resultcoden sähköinen pöytäkirja, ohje erotuomareille ResultCoden sähköistä pöytäkirjaa käytetään Kolmosessa Nelosessa Etelä-Länsi liigoissa A- ja B-nuorten Kakkosessa (kirjaudutaan Turun piirin sivuille)

Lisätiedot

SPL Tampere MIESTEN KOLMONEN SARJAMANUAALI 2019

SPL Tampere MIESTEN KOLMONEN SARJAMANUAALI 2019 SPL Tampere MIESTEN KOLMONEN SARJAMANUAALI 2019 Kenttäsuositus: 100m x 64m (minimi 95m x 55m) Vaihtopelaajien määrä: seitsemän (7) Vaihtojen määrä: viisi (5), normaalit yhdensuuntaiset vaihdot Peliaika:

Lisätiedot

HELSINGIN KAUKALOPALLO RY:N RANGAISTUSSÄÄNNÖT KAUDELLE (voimassa )

HELSINGIN KAUKALOPALLO RY:N RANGAISTUSSÄÄNNÖT KAUDELLE (voimassa ) HELSINGIN KAUKALOPALLO RY:N RANGAISTUSSÄÄNNÖT KAUDELLE 2016-2017 (voimassa 01.08.2016-31.07.2017) 1 RANGAISTUSSÄÄNTÖJEN SOVELTAMISALA Näiden rangaistussääntöjen alaisia ovat Helsingin kaukalopallo ry:n

Lisätiedot

MIESTEN KOLMONEN SARJAMANUAALI 2015 Tampere-Satakunta

MIESTEN KOLMONEN SARJAMANUAALI 2015 Tampere-Satakunta MIESTEN KOLMONEN SARJAMANUAALI 2015 Tampere-Satakunta PELIASUT Kaikilla joukkueen kenttäpelaajilla tulee olla samanlainen pelipaita. Pelihousut ja sukat on oltava kaikilla joukkueen pelaajilla samanväriset.

Lisätiedot

Tämän ohjeen mukaisesti toimitaan Vaasan piirin niissä sarjoissa, joissa lasketaan sarjataulukot eikä otteluissa tehdä live otteluseurantaa.

Tämän ohjeen mukaisesti toimitaan Vaasan piirin niissä sarjoissa, joissa lasketaan sarjataulukot eikä otteluissa tehdä live otteluseurantaa. OTTELUPÖYTÄKIRJA OHJE TASO SPL Vaasa Tämän ohjeen mukaisesti toimitaan Vaasan piirin niissä sarjoissa, joissa lasketaan sarjataulukot eikä otteluissa tehdä live otteluseurantaa. Sivut 1-5 voi tehdä jo

Lisätiedot

SUOMEN PALLOLIITTO KESKI-SUOMEN PIIRI OTTELUPÖYTÄKIRJA OHJE TASO

SUOMEN PALLOLIITTO KESKI-SUOMEN PIIRI OTTELUPÖYTÄKIRJA OHJE TASO OTTELUPÖYTÄKIRJA OHJE TASO Tämän ohjeen mukaisesti toimitaan Keski-Suomen piirin niissä sarjoissa, joissa lasketaan sarjataulukot eikä otteluissa tehdä live otteluseurantaa. Sivut 1-5 voi tehdä jo etukäteen

Lisätiedot

Rullakiekko 2017 Sarjatoiminta Eteläisen alueen sarjat

Rullakiekko 2017 Sarjatoiminta Eteläisen alueen sarjat Rullakiekko 2017 Sarjatoiminta Eteläisen alueen sarjat Huomio! Ilmoittautumalla Eteläisen alueen rullakiekkosarjoihin, joukkueet sitoutuvat ilmoittamaan kotiotteluidensa tulokset sähköpostilla osoitteeseen

Lisätiedot

Ohjeistus pöytäkirjan käyttöön. Suomen Lentopalloliitto ry

Ohjeistus pöytäkirjan käyttöön. Suomen Lentopalloliitto ry Ohjeistus pöytäkirjan käyttöön Suomen Lentopalloliitto ry 11.9.2018 Pöytäkirjasovelluksen testaus https://lentopallo.torneopal.fi/taso/laskuridev.php Ylläoleva osoite avaa näkymän, johon syötetään ottelunumero

Lisätiedot

2. ILMOITTAUTUMINEN SAMALLA JOUKKUEELLA USEAMPAAN SARJAAN

2. ILMOITTAUTUMINEN SAMALLA JOUKKUEELLA USEAMPAAN SARJAAN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON ERILLISMÄÄRÄYKSET JA OHJEET PIIRINSARJOISSA 2014 1. MÄÄRÄYSTEN SISÄLTÖ Piirin kilpailutoiminnassa noudatetaan Suomen Palloliiton voimassa olevia sääntöjä ja määräyksiä

Lisätiedot

MIESTEN KOLMONEN SARJAMANUAALI 2016 Tampere-Satakunta

MIESTEN KOLMONEN SARJAMANUAALI 2016 Tampere-Satakunta MIESTEN KOLMONEN SARJAMANUAALI 2016 Tampere-Satakunta PELIASUT Kaikilla joukkueen kenttäpelaajilla tulee olla samanlainen pelipaita. Pelihousut ja sukat on oltava kaikilla joukkueen pelaajilla samanväriset.

Lisätiedot

PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON ERILLISMÄÄRÄYKSET JA OHJEET AIKUISTEN PIIRINSARJOISSA 2015

PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON ERILLISMÄÄRÄYKSET JA OHJEET AIKUISTEN PIIRINSARJOISSA 2015 PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON ERILLISMÄÄRÄYKSET JA OHJEET AIKUISTEN PIIRINSARJOISSA 2015 1. MÄÄRÄYSTEN SISÄLTÖ Piirin kilpailutoiminnassa noudatetaan Suomen Palloliiton voimassa olevia sääntöjä

Lisätiedot

JALKAPALLON ERILLISMÄÄRÄYKSET JA OHJEET AIKUISTEN PIIRINSARJOISSA 2018

JALKAPALLON ERILLISMÄÄRÄYKSET JA OHJEET AIKUISTEN PIIRINSARJOISSA 2018 SPL TAMPEREEN JALKAPALLON ERILLISMÄÄRÄYKSET JA OHJEET AIKUISTEN PIIRINSARJOISSA 2018 1. MÄÄRÄYSTEN SISÄLTÖ 2. ILMOITTAUTUMINEN SAMAN SEURAN AIKUISTEN JOUKKUEILLA USEAMPAAN SARJAAN 3. JOUKKUEEN NIMEÄMINEN

Lisätiedot

Kotkan jääkiekkoerotuomarit ry

Kotkan jääkiekkoerotuomarit ry Kotkan jääkiekkoerotuomarit ry Harrastekiekko palaveri 18.9.2018 Kotka SÄÄNTÖTULKINNAT 7.10.18 1 HARRASTE- JA SENIORISÄÄNNÖT Kotka 18.9.2018 Mitä tarvitaan harrastekiekon pelaamiseen? 7.10.18 Suomen Jääkiekkoliitto

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 3/

PÖYTÄKIRJA 3/ 27.10.2014 Sivu 1(5) PÖYTÄKIRJA 3/2013 8.4.2013 LTKY:N EDUSTAJISTON KOKOUS AIKA 3.4.2013, klo 17.00 PAIKKA: LUT:n luentosali 1381 LÄSNÄ: Alopaeus Erik Bebek Peter C. Bremer Britt Eloranta Henri Ferm Joonas

Lisätiedot

TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016

TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016 TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Turnaustoimisto: Sijaitsee keskuskentän sisäänkäynnin viereisessä kopissa yhteyshenkilönä Karita Koskinen 0400 392782 Puhelinnumeroita:

Lisätiedot

JALKAPALLON ERILLISMÄÄRÄYKSET JA OHJEET AIKUISTEN PIIRINSARJOISSA 2019

JALKAPALLON ERILLISMÄÄRÄYKSET JA OHJEET AIKUISTEN PIIRINSARJOISSA 2019 SPL TAMPEREEN JALKAPALLON ERILLISMÄÄRÄYKSET JA OHJEET AIKUISTEN PIIRINSARJOISSA 2019 1. MÄÄRÄYSTEN SISÄLTÖ 2. ILMOITTAUTUMINEN SAMAN SEURAN AIKUISTEN JOUKKUEILLA USEAMPAAN SARJAAN 3. JOUKKUEEN NIMEÄMINEN

Lisätiedot

Mikäli joukkue peruu osallistumisensa jälkeen tai keskeyttää turnauksen osallistumismaksua ei palauteta.

Mikäli joukkue peruu osallistumisensa jälkeen tai keskeyttää turnauksen osallistumismaksua ei palauteta. Info Osallistumismaksut Osallistumismaksu 185 / joukkue Ilmoittautuminen: Sitovat ilmoittautumiset 31.5.2017 mennessä. Joukkue vahvistaa osallistumisensa kun osallistumismaksu on suoritettu. Osallistumismaksu

Lisätiedot

Tulospalvelun käyttö. Ringette/Länsi-Suomen alue

Tulospalvelun käyttö. Ringette/Länsi-Suomen alue Tulospalvelun käyttö Ringette/Länsi-Suomen alue 1 Tulospalvelun käyttö E-, D- ja Harraste-sarjoissa Tulospalvelu https://ringette.torneopal.fi/ Joukkueenjohtajat lisäävät pelaajat joukkueeseen tulospalvelussa

Lisätiedot

KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALITSEMINEN 3. TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN

KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALITSEMINEN 3. TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN KOKOUSKUTSU 6/2018 Valtuusto KOKOUSAIKA 24.7.2018 klo 18 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN

Lisätiedot

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2)

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Kotijoukkue kirjautuu järjestelmään omalla joukkuekoodillaan Joukkue- /seuratunnus -kohdasta. Kirjoita joukkueesi tunnus siihen ja paina Kirjaudu -kohdasta. Tunnukset

Lisätiedot

Piirihallitus Pöytäkirja 8/2016 puh

Piirihallitus Pöytäkirja 8/2016 puh 1 / 6 Aika: Torstai 13.10.2016 klo 17.00 Paikka: Piiritoimisto, Onkapannu 2, 40700 Jyväskylä Läsnä: Tom Nevanpää, pj. Kohdat 1-16; 8 (8) Auli pitkänen, varapj. Kohdat 1-16; 8 (6) Tapio Korhonen Kohdat

Lisätiedot

PÄRNU SUMMER CUP 2013 JALKAPALLOTURNAUKSEN OHJEET

PÄRNU SUMMER CUP 2013 JALKAPALLOTURNAUKSEN OHJEET PÄRNU SUMMER CUP 2013 JALKAPALLOTURNAUKSEN OHJEET I FIFA:N SÄÄNNÖT Pärnu Summer Cup 2013 järjestetään FIFA:n jalkapallon sääntökirjan pelisääntöjen (FIFA Laws of the Game 2012/2013: http://www.fifa.com/mm/document/affederation/generic/81/42/36/lawsofthegame_2012_e.pdf)

Lisätiedot

JKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET

JKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET JKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET JÄRJESTÄMISOIKEUS Suomen Palloliitto (liitto) vahvistaa JKKI -lopputurnausten järjestämisoikeudet anomusten perusteella. Edellisellä mestarilla on oikeus

Lisätiedot

Tämän ohjeen mukaisesti toimitaan Vaasan piirin niissä sarjoissa, joissa lasketaan sarjataulukot eikä otteluissa tehdä live otteluseurantaa.

Tämän ohjeen mukaisesti toimitaan Vaasan piirin niissä sarjoissa, joissa lasketaan sarjataulukot eikä otteluissa tehdä live otteluseurantaa. OTTELUPÖYTÄKIRJA OHJE TASO SPL Vaasa Tämän ohjeen mukaisesti toimitaan Vaasan piirin niissä sarjoissa, joissa lasketaan sarjataulukot eikä otteluissa tehdä live otteluseurantaa. Sivut 1-5 voi tehdä jo

Lisätiedot

Suomen Cheerleadingliiton kurinpitomääräykset Hyväksytty liittohallituksessa

Suomen Cheerleadingliiton kurinpitomääräykset Hyväksytty liittohallituksessa Suomen Cheerleadingliiton kurinpitomääräykset Hyväksytty liittohallituksessa 16.06.2017 1 Soveltamisalaan kuuluvat henkilöt ja yhteisöt: Liiton kuripitomääräysten alaisia ovat: - liiton jäsenseurat - jäsenseurojen

Lisätiedot

Hallinnolliset asiat - Liiton sarjat

Hallinnolliset asiat - Liiton sarjat Hallinnolliset asiat - Liiton sarjat Otteluihin matkustaminen Erotuomareiden matkustusohjesääntö liiton sarjoissa: Matka on aina tehtävä niin, että seuralle/maksajalle siitä aiheutuvat kokonaiskustannukset

Lisätiedot

SUOMEN PALLOLIITTO KESKI-POHJANMAAN PIIRI OTTELUPÖYTÄKIRJA OHJE TASO SPL Keski-Pohjanmaa

SUOMEN PALLOLIITTO KESKI-POHJANMAAN PIIRI OTTELUPÖYTÄKIRJA OHJE TASO SPL Keski-Pohjanmaa OTTELUPÖYTÄKIRJA OHJE TASO SPL Keski-Pohjanmaa Tämän ohjeen mukaisesti toimitaan Keski-Pohjanmaan piirin niissä sarjoissa, joissa tehdään LIVE otteluseurantaa. Sivut 1-5 voi tehdä jo etukäteen järjestelmässä

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry:n laji- ja kilpailutoiminnan kurinpitomääräykset

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry:n laji- ja kilpailutoiminnan kurinpitomääräykset Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry:n laji- ja kilpailutoiminnan kurinpitomääräykset Kilpailu- ja sääntövaliokunta on käsitellyt kurinpitomääräykset 31.5.2016. VAU:n hallitus on hyväksynyt kurinpitomääräykset

Lisätiedot

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (9) Juankosken pitäjäraati. Aika tiistai klo 18:00-19:55

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (9) Juankosken pitäjäraati. Aika tiistai klo 18:00-19:55 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 18:00-19:55 Paikka Juankosken kaupungintalo, kaupunginhall. kokoushuone ent. Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet: Päivi

Lisätiedot

Hallisarja 2015-2016 10.10.2015-23.4.2016. 50 Joukkuetta. Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C

Hallisarja 2015-2016 10.10.2015-23.4.2016. 50 Joukkuetta. Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C Hallisarja 2015-2016 10.10.2015-23.4.2016 50 Joukkuetta Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C Sarjajärjestelmä (Ohjelma valmiina koko kaudeksi) Suomen pitkäikäisin ja paras hallisarja Sapluuna

Lisätiedot

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2)

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Kotijoukkue kirjautuu järjestelmään omalla joukkuekoodillaan Joukkue- /seuratunnus -kohdasta. Kirjoita joukkueesi tunnus siihen ja paina Kirjaudu -kohdasta. Tunnukset

Lisätiedot

MARJA-VANTAA TURNAUS 6.-7.2.2010

MARJA-VANTAA TURNAUS 6.-7.2.2010 MARJA-VANTAA TURNAUS 6.-7.2.2010 1. AJO-OHJEET Turnaus on Myyrmäen jalkapallohallissa. Osoite: Raappavuorentie 10, 01601 Vantaa. 2. PYSÄKÖINTI Urheilupuistossa on paljon parkki tilaa. Auton saa jättää

Lisätiedot

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki.

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki. OTTELUT 11.2.2016 Jääkiekko 9. Viranomaisturnaus Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO A 5 10.2.2016 08:00 PORKVU - TPU Turku 0-10 6 10.2.2016 09:00 7 10.2.2016 10:00 Vanginvartijat PORKVU

Lisätiedot

TURNAUSINFO KELLOKOSKEN ALKU T00-02 RUUKKI GIRLS CUP

TURNAUSINFO KELLOKOSKEN ALKU T00-02 RUUKKI GIRLS CUP TURNAUSINFO KELLOKOSKEN ALKU T00-02 RUUKKI GIRLS CUP 15.6.2013 Järjestäjä ja yhteystiedot... 3 Yleistä... 3 Yleiset pelisäännöt... 3 Palkitsemiset... 4 Ohjaajista... 4 Pukukopit... 4 Turnauspaikan palvelut...

Lisätiedot

KESKISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET

KESKISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET KESKISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä 14-vuotiaiden nuorten, minien ja mikrojen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUKALOPALLO RY:N RANGAISTUSSÄÄNNÖT KAUDELLE (voimassa )

HELSINGIN KAUKALOPALLO RY:N RANGAISTUSSÄÄNNÖT KAUDELLE (voimassa ) HELSINGIN KAUKALOPALLO RY:N RANGAISTUSSÄÄNNÖT KAUDELLE 2019-2020 (voimassa 01.08.2019-31.07.2020) 1 RANGAISTUSSÄÄNTÖJEN SOVELTAMISALA Näiden rangaistussääntöjen alaisia ovat Helsingin kaukalopallo ry:n

Lisätiedot

KAKSOISEDUSTUS ja YLI-IKÄISYYSSÄÄNNÖT KAAKKOIS-SUOMEN PIIRISSÄ KAKSOISEDUSTUS - Pelaajan mahdollisuudet pelata kahdessa eri joukkueessa

KAKSOISEDUSTUS ja YLI-IKÄISYYSSÄÄNNÖT KAAKKOIS-SUOMEN PIIRISSÄ KAKSOISEDUSTUS - Pelaajan mahdollisuudet pelata kahdessa eri joukkueessa KAKSOISEDUSTUS ja YLI-IKÄISYYSSÄÄNNÖT KAAKKOIS-SUOMEN PIIRISSÄ 2017 KAKSOISEDUSTUS - Pelaajan mahdollisuudet pelata kahdessa eri joukkueessa 1. OMASSA SEURASSA KILPAILUMÄÄRÄYSTEN MUKAAN, EI TOIMENPITEITÄ:

Lisätiedot