Baruntse 94-retkikunta. Retkikuntaraportti

Transkriptio

1 Baruntse 94-retkikunta Retkikuntaraportti

2 Helsinki 1995 Baruntse 94 -retkikunta The Finnish Baruntse Expedition 1994 Agenttimme Nepalissa: Jannu Himalaya Trekking Ltd. Mr. Jangbu Lama Sherpa GPO Box 4025, Kathmandu fax

3 Alkusanat 3 Alkusanat Ensimmäinen suomalainen Himalajan retkikunta onnistui tavoitteessaan. Baruntsen huipulla liehui kello 16 aikoihin Suomen ja Nepalin liput sekä McKinleyviiri. Korkeutta oli kertynyt 7168 metriä. Lippujen lisäksi paljon muuta ei näkynytkään, sillä ohuet yläpilvet yllättivät paria tuntia aikaisemmin. Pilvien tullessa oli reitin vaikeimmat kohdat juuri sivuutettu ja helppo harjanne huipulle oli edessä. Huipulle oli kuitenkin noustava, sillä viime päivien rasitukset olivat olleet kovia ja pitkä lepo oli tarpeen ennen uutta yritystä. Juuri kun olimme laskeutumassa huipulta, avautui Makalun puolelle pieni aukko, josta vuori ja pala taivasta näkyivät. Näkymät pohjoiseen Mt. Everestin suuntaan ja Tiibetin ylängölle olisivat olleet paljon mielenkiintoisempia. Käsissäsi on ensimmäisen suomalaisen Himalajan-retkikunnan vaatimaton tilinteko ponnisteluistaan. Olemme sisällyttäneet tähän teokseen sellaista tietoa, josta uskomme olevan hyötyä tulevaisuuden retkikunnille. Kaikkea mahdollista ei ole kirjoitettu, sillä sellaisen teoksen laatiminen iltatyönä ei ole mahdollista. Retkikunnan jäseniltä voi tiedustella lisätietoja. Suomalainen retkikuntakiipeily on nuorta, mutta kehittyy vinhasti. Olemme saaneet lukea Suomen Alppikerhon julkaisuista ja ERÄ-lehdestä erilaisia seikkailukertomuksia. Retkikunnan järjestäminen perustui kuitenkin pääasiassa omiin kokemuksiimme ja ulkomaisiin retkikuntakertomuksiin. Lukijan on syytä huomata, että eri maissa asioita järjestellään eri tavalla. Tällä tavalla se sujuu Nepalissa. Tutuilta ja luotettavilta henkilöiltä kannattaa kysyä neuvoja mahdollisimman paljon. Nepalissa kiipeilyluvan saannin ehtona on, että retkikunnalla on pääkaupungissa edustaja. Tämä on useimmiten trekkitoimisto, jonka kokemusta tulee käyttää häikäilemättä hyväksi järjestelyiden aikana. Toimisto haluaa luonnollisesti palkkion, joten retkikunnan tositouhut alkavat tämän palkkion tinkimisellä. Jos trekkitoimisto huomaa heti alussa, että vastapuolella ei ole kokemusta retkikuntien järjestelyistä, alkaa rahastus jo alkuvaiheessa. Summa summarum: älkää uskoko kirjoituksia ja huhuja sokeasti, vaan etsikää käsiinne henkilö, joka on kantapään kautta oppinut asiat. Varatkaa aikaa, rahaa ja kärsivällisyyttä. Tavoitteen saavuttaminen on vaivan arvoista, etenkin vuorikiipeilyssä. Kiitos puolisoille heidän pitkästä sietokyvystään. Tukijoitamme haluamme kiittää saamastamme avusta, Kaipiaisen perheelle kiitos alkusysäyksestä ja lukemattomista vinkeistä. Espoossa, vappuna Baruntse had been climbed; the summit was reached at 4.30 p.m., after a most exciting climb. Nothing was seen from the summit because of the swirling cloud... (George Lowe, 1954)

4 4 Baruntse 94 -retkikunta Sisällysluettelo ALKUSANAT... 3 SISÄLLYSLUETTELO... 4 RETKIKUNNAN VALMISTELUT... 5 Valmistelut kotimaassa 5 Katmandun kosteus ja käheys 6 LÄHESTYMISMARSSI... 7 Jiristä tuttua reittiä Luklaan 7 Luklasta Hinkun kautta Honkuun ja perusleiriin 8 VUORIKIIPEILY... 9 Sopeutuminen korkeuteen 9 Perusleirin anatomia 10 Ylöspäin! 11 Nousu huipulle 11 PALUUMARSSI JA RETKIKUNNAN PURKAMINEN Amphu Laptsan sola 12 Laskeutuminen Luklaan 13 VARUSTEET Tekstiilit 15 Hardware 15 Varoituksen sana 16 Varustelista 16 RUOKAILU JA RAVINTO Ylävuoristoruuat 18 TERVEYDENHUOLTO Suolisto- ja hengitystieinfektiot 19 Tuki- ja liikuntaelimistön ongelmat 20 Kantajien terveydenhuolto 20 Ylävuoriston ongelmat 20 DOKUMENTOINTI TALOUS Toteutuneet kulut 24 SUOSITUKSIA RETKIKUNNAN TAUSTAA SUOMALAISEN VUORISTOKIIPEILYN TAUSTAA HIMALAJAN JA BARUNTSEN GEOLOGISESTA HISTORIASTA BARUNTSEN KIIPEILYHISTORIA TUKIJAT... 32

5 Varusteet 5 Retkikunnan valmistelut Baruntsen valinta perustui siihen, että vuori tuntui meille sopivalta ja se oli syrjässä suosituimpien vuoristovaellusten reitiltä. Arvio osui puoliksi oikeaan. Pari vuotta aikaisemmin tehty onnistunut nousu Meralle 6437 m korkeuteen kannusti yrittämään nousua yli 7000 m vuorelle. Baruntse vaikutti kaukaa katsottuna hienolta ja kiipeilykirjoissa olleet kuvaukset saivat vakuuttuneiksi sen sopivuudesta. Korkeusennätyksistä emme haaveilleet, sillä maailmassa on 240 korkeampaa vuorta ja lukematon määrä niiden eri huippuja. Seutu olikin aivan upeaa ja vuori sopi meille kiipeilyn vaativuuden kannalta oikein hyvin. Kovin syrjäiseltä se ei enää vaikuttanut. Katmandussa saimme kuulla, että amerikkalaiset ovat jo yrittämässä itäseinällä ja meidän jälkeemme olisi tulossa neljä muuta retkikuntaa. Katmandussa Sami näki tyttöjä yllään t- paita: the Greek Baruntse Expedition ja tapasimme myös itse veijarit matkan aikana. Valmistelut kotimaassa Onnistuneen retken lähtökohtana on luonnollisesti hyvä suunnittelu. Suunnitteluvaiheessa on aikaisemmasta kokemuksesta arvaamatonta hyötyä. Kannattaa käyttää myös kavereiden kokemuksia hyväksi. Käytettävissä olevat rahat antavat jo selvän kuvan siitä mitä voidaan tehdä. Tavallinen kuukauden vuoristovaellus Nepalissa maksaa noin mk hengeltä, silloin kun porukka on pieni. Pieni retkikunta maksaa m korkealle vuorelle noin mk/henki ja yli 7000 m korkealle vuorelle jo noin mk. Yli 8000 m vuoresta kannattaa haaveilla vasta rikkaana tai alan ammattilaisena. Näihin kustannuksiin ei vielä kuulu varusteiden hankkiminen, ainoastaan reissun aikana kuluvat varusteet. Turismi on suuri työllistäjä köyhässä maassa, mekin työllistimme yhteensä yli 900 päivää opasta, kokkia, kokkipoikaa, yhteysupseeria ja kantajia. Siirtyminen paikan päälle käy nykyaikana näppärimmin lentokoneella. Vielä paikan päällä kannattaa käyttää pienkonetta tai helikopteria, sillä vuoristomaastoissa siirtyminen vuoren juurelle tai sieltä pois saattaa vielä paljon arvokkaita päiviä. Haittapuolena ovat viive aklimatisoitumisessa ja lisäkustannukset. Lento Nepaliin ja takasin maksaa lentoyhtiöstä riippuen mk/henkilö. Halvimman vaihtoehdon tarjoaa luonnollisesti Aeroflot, jonka palvelut ovat ilahduttavasti parantuneet viime vuosina. Air India on vielä kohtuuhintainen, Lufthansa jo aika arvokas. Ylimääräisten matkatavaroiden kuljettaminen on myös ongelmallista. Lehtorahtia pitäisi olla yli 100 kg. Se on kuitenkin edullisempaa kuin maksaa ylipainosta. Yhtenä osana suunnittelua on varusteiden valinta. Yhden kiipeilijän varustelistasta kertyy helposti pari sivua pitkä luettelo ja painoa noin kg. Lisäksi tulevat retkikuntatarvikkeet, eli teltat, keittimet, köydet, ruuat jne. Meillä lähti Suomesta lentorahtina 160 kg ja kiipeilijöiden matkatavaroina 100 kg. Rahtikustannusten lisäksi piti maksaa jonkin verran tullimaksuja. Katmandusta hankittiin erilaista tavaraa ja ruokaa hirvittävästi, sillä porukan tuli pärjätä niillä kuukauden verran. Lähestymis- ja paluumarsseilla pystyttiin osan matkaa syömään majataloissa. Kaikkiaan tavaraa oli lähestymismarssilla yli 900 kg ja paluumarssilla vajaa 400 kg.

6 6 Baruntse 94 -retkikunta Tällaisen matkan valmistelun voi viedä läpi puolessa vuodessa. Me varasimme aikaa 10 kuukautta. Kiipeilyretkikunta joutuu hakemaan etukäteen luvan turistiministeriöstä ja myös maksamaan sen kotimaasta käsin. Me saimme luvan neljän kuukauden päästä siitä, kun olimme lähettäneet hakemuksen Nepaliin. Tämän jälkeen oli kaksi kuukautta aikaa maksaa se. Meidän kiipeilylupamme (expedition) maksoi 2000 $, mutta sillä ei vielä saa yhtään mitään. Lisäksi on pakko palkata mukaan yhteysupseeri, opas, kokki ja mahdollisesti kokkipoika. Heille on annettava tietyn summan edestä varusteita, maksettava vakuutukset ja ylläpito sekä hoidettava kaikki kuljetukset. Jos mennään Sagarmathan tai Makalu-Barun -kansallispuistojen alueelle, on jätettävä ministeriöön jätehuoltopantti. Meille kävi loppujen lopuksi onnekkaasti, sillä olimme varautuneet lainaamaan jätehuoltopantin WM-Jätehuolto Oy:stä. Juuri ennen lähtöämme Suomesta saimme telefaxin, jossa ilmoitettiin, ettei panttia tarvita. Kun pääsimme Nepaliin, totesimme taas, että kansallispuiston säännöissä edellytetään retkikuntien maksavan jätehuoltopantin. Onneksi sitä ei kukaan vaatinut, sillä kerran valtion kassaan annetun rahan saaminen ulos on osoittautunut vaikeaksi ja kalliiksi. Trekkitoimistot säilyttävät rahoja luotettavasti kassakaapissa. Oman edun vuoksi kannattaa Katmanduun jättää trekkitoimistoon vielä pari tuhatta dollaria siltä varalta, että joku retkikunnan jäsenistä joudutaan noutamaan helikopterilla esimerkiksi umpisuolentulehduksen takia. Helikopteri ei starttaa ennenkuin reilu summa länsivaluuttaa on kädessä. On turha laskea sen varaan, että Suomen lähetystö lainaisi rahan retkikunnalle. Myöskään trekkitoimistoilla ei ole ylimääräisiä dollareita, saati sitten halua antaa niitä pois. Kiipeilyluvan varteenotettava vaihtoehto on trekkihuippu-lupa. Sen saa matalammille, m korkuisille huipuille ja luvan myöntää Nepalin alppikerho parissa päivässä. Luvan hinta on vain 300 $ eikä yhteysupseeria tarvita. Pätevä vuoriopas on kuitenkin oltava palkattuna. Nämä vuoret sijoittuvat usein vaellusreittien varteen, jolloin säästyy ruuan rahtaamiselta. Vaelluksen aikana tulee toimeen pienellä rahalla, sillä yöpyminen ja päivän ateriat maksavat 5-10 $ ruokahalusta riippuen. Kiipeilyluvan saamisen ehtona on varusteiden toimittaminen yhteysupseerille, oppaalle ja kokille. Katmandun kosteus ja käheys Vastaanotto Katmandun lentokentällä oli sellainen, kuin retkikunnalle pitää ollakin. Trekkitoimiston väki ja Sami olivat vastassa ison kangasjulisteen kanssa ja saimme kukkaseppeleet kaulalle. Vatsataudista toipuva retkikunnan johtaja vei retkikunnan minibussilla pieneen hotelliin virkistäytymään pitkän lennon rasituksista. Retkikunnan lähdön valmistelu monsuunin kosteassa Katmandussa oli aika tukalaa. Ilma oli saasteista ja kurkkutaudit iskivät välittömästi. Sami oli matkustanut Suomesta tekemään valmistelutöitä viikkoa aikaisemmin, mutta siitäkin ajasta puolet kului sairastellessa. Kaikki halusivat maastoon mahdollisimman pikaisesti. Ruokaa ja puuttuvia varusteita etsittiin kuumeisesti ja tiukasta taloudesta yritettiin pitää kiinni. Teetimme munakehikon aamiaismunien kuljettamiseen sekä

7 Varusteet 7 Lähestymismarssi kehikon kerosiinikeittimien ympärille. Kaikki halusivat osansa retkikuntamme niukoista käteisvaroista! Myös kaikenlaisia kuponkeja piti täyttää virkamiesten työllistämiseksi. Retkikunnan valmisteluihin kuuluu oleellisena osana siunattujen rukouslippujen ja muiden rituaalivarusteiden hakeminen Bodhnathin stupalta. Se on maailman suurin stupa, eli buddhalainen temppeli. Muutenkin tiibetiläinen yhdyskunta on erittäin vireä ja eksoottinen. Monsuunin rippeistä oli hieman riesaakin. Alunperin suunnittelimme matkustavamme lähemmäksi vuorta lentokoneella tai helikopterilla. Ilmat olivat kuitenkin vielä epävakaisia eikä lennoista ollut minkäänlaista varmuutta. Vuokrasimme siis Katmandusta linja-auton, pakkasimme tavarat katolle ja sisään astui yhteensä 36 henkeä. Otimme Katmandusta 25 kantajaa, joiden lisäksi meillä on kolme sherpaa ja heidän sukulaisiaan ilmaisella kyydillä. Kyyti oli hurjaa kapeilla vuoristoteillä. Onneksi rengas ei tyhjentynyt kuin yhden kerran. Yksityisbussissa ei olisi tarvinnut kiivetä katolle matkustamaan, mutta Sami viihtyi siellä vanhasta tottumuksesta. On vain varottava satunnaisia sähköjohtoja ja oksia. Katmandussa viihdyimme pienessä majatalossa, joka on tullut tutuksi jo aikaisemmilla retkillä. Yöpymismahdollisuuksia on paljon, varauksia ei tarvitse tehdä etukäteen, vaan sopivan paikan voi etsiä paikan päällä. Me suosittelemme tätä: The New Shangri-La Guest House, Manager: Inge Bracke Sherpa, fax , P.O.Box 5787, Kathmandu. Jiristä tuttua reittiä Luklaan Pienten saderipausten ja iilimatojen kannustamina tallustelimme subtropiikissa kuuden päivän matkan tien päästä Jiristä (1860 m) aina Luklaan (2880 m) saakka. Kartasta mitattuna kylien välillä on etäisyyttä 80 km ja korkeuseroa 1020 metriä. Todellista etäisyyttä on kuitenkin huomattavasti enemmän, sillä polut kiemurtelevat todella lahjakkaasti vuorten rinteitä. Korkeuskäyristä laskettuna nousua välillä kertyy reilut kuusi kilometriä ja laskuakin viisi kilometriä. Pitkät laskut tuntuivat polvissa. Matkan korkein sola oli Lamjura Pass (3530 m), josta ei kuitenkaan voinut ihailla maisemia iltapäivän sumun takia. Vaelluksella ehti nähdä monenlaisia kyliä. Toiset olivat satoja vuosia vanhoja ja sijaitsivat vanhojen kauppareittien risteyskohdissa. Niissä henki vielä alkuperäinen kulttuuri. Toiset kylät taas ovat kehittyneet parin viimeisen vuosikymmenen aikana turismin myötä. Muutamassa majatalossa myytiin itsetehtyä hilloa ja maukasta juustoa, muutenkin pieniä majataloja on sopivasti tunnin tai parin päässä toisistaan. Isompien kylien laidoilla oli poliisien tarkistuspisteitä, joissa taisteltiin siitä, kenelle kynä loppujen lopuksi jää. Päivä Jiristä Deuralin solaan oli ehkä hieman liian rankka ensimmäiseksi päiväksi. Se oli kuitenkin hyvä valinta sikäli, että korkeuseroa kertyi melkein 900 metriä ja aklimatisoituminen lähti käyntiin. Seuraava päivä oli helppo 900 metrin lasku Kenjaan saakka, jossa on hyvät majatalot. Seuraava päivä olikin melkoinen urakka, nousua 1800 metriä Lamjuran solaan. Tosin osa porukasta laskeutui vielä 800 metriä Jumbesiin. Tällaisinä päivinä

8 8 Baruntse 94 -retkikunta kannattaa lähteä liikkeelle jo kuuden aikoihin, juoda vähintään tunnin välein teetä ja keittoakin kannattaa syödä useamman kerran. Lämpötila oli C ja ilma sumuisen kostea. Nestettä ja sen mukana suolaa kului erittäin paljon. Matkalla Jumbesista Ringmoon on juustotehtaan myymälä, jossa oli maukasta ja tuoretta nak-juustoa kaupan hintaan 20 mk/kg. Tällä osuudella matka sujuu mukavasti melkein korkeuskäyriä seuraillen. Ringmossa on ennen saanut Apple Housessa omenabrandyä, mutta vanha isäntä oli kuollut pari vuotta aikaisemmin. Nyt ei kukaan jaksanut pitää viljelyksiä yllä eikä jalostaa satoa. Nyt kun majatalossa pyysi omenaviiniä, sai omenamehua ja pontikkaa. Ja hetken kuluttua sai todeta mehun olleen pilaantunutta, mistä taas alkoivat vatsavaivat ja puuceessa juokseminen. Lähdettäessä Ringmosta on pienen nousun jälkeen 1300 metrin lasku, sillä välillä ylitetään Dudh Kosi. Tästä on nousua Kharikholaan vielä 500 m. Kharikholasta pystyy tekemään pitkän ja puuduttavan päivämatkan Luklaan, kylien välillä on nousua 1600 m ja laskua 800 m. Tämä osa matkaa oli osa Everestin seudulle johtavaa vaellusreittiä. Matkalla tapasimme lukuisan määrän muita vaeltajia, ranskalaisia, sveitsiläisiä, italialaisia, pari norjalaista ja hauskan belgialaisen poliisin. Kaveri oli rättiväsynyt ensimmäisen päivän jälkeen, joten avustimme häntä hieman matkanteossa. Kaverilla on näkemystä elämän joka kantilta ja painokin näytti laskevan vaimon toivomalla tavalla. Tutusta ja hyvin käytetystä reitistä huolimatta onnistuimme eksymään toisistamme kolme kertaa. Kahdella kerralla harhailija teki vain ylimääräisen aamulenkin ja saapui lounaalle kun muut olivat jo lähtemässä. Yhden kerran kaksi irtiottajaa pinkaisivat vahingossa yhden kylän liian kauas, josta he liittyivät seuraavana aamuna muiden joukkoon. Luklassa (kaistapäinen) saksalainen sai ruokapöydän ääressä istuttaessa punkin käteensä. Se porautui todella syvälle ja saatiin vaivoin öljyn ja hehkuvan hiilen avulla ulos. Luklassa vietimme ansaitun lepopäivän. Tapasimme hämeenlinnalaiskaverin, joka oli jo ehtinyt käydä Terailla hankkimassa kunnon vatsataudin. Meidän sherpat ja kantajat käyttivät lepopäivän railakkaasti. He katosivat salaperäisesti kesken päivää, olivat illalla hyvin iloisella tuulella, mutta seuraavana päivänä vastaavasti hiljaisia. Suosittelemme tällaista nestepitoista aklimatisoitumisharjoitusta vain pitemmän aikaa ylhäällä viettäneille. Luklasta Hinkun kautta Honkuun ja perusleiriin Irtaantuminen sivistyksestä tapahtui Luklassa. Maksoimme vanhoja kantajia pois ja otimme uusia tilalle. Viimeisessä leirissä ennen perusleiriä pidetyssä punnituksessa todettiin varusteita olevan kantajien kuljetettavana 685 kg + 3 kantamusta keittiötarvikkeita + henkilökohtaiset varusteet, yhteensä yli 900 kg. Länsimaalaiset kantoivat omia varusteitaan kohtuullisen 20 kg verran. Perunoita oli mukana 60 kg ja polttoainetta kerosiinikeittimiin 120 litraa. Matkalla perusleiriin kohtasimme toiseksi viimeisen päivän aikana vuoren juurella käyneen kreikkalaisen kolme miehen ryhmän. Lisäksi heillä oli muutama täyteenlastattu kantaja, joista yksi oli vakavasti kipeä. He olivat saapuneet Baruntsen juurelle idästä, Makalun perusleiristä päin. Reitti oli kulkenut joko Hillestä tai Tumlingtarista Arunin laaksoa pitkin ylös. He olivat kuitenkin kyllästynet puuhaan jo kolmen päivän kuluttua. Perusleirin paikka Lower Barun

9 Varusteet 9 Vuorikiipeily Glacierilla ei varmaankaan ollut miellyttävä. Väittivät, että ylhäällä on erittäin kovia tuulia ja vaarallisia railoja. He kysyivät miten me olimme valmistautuneet nousuun. Kuultuaan kantajiemme lukumäärän ja valmistautumisen kolmen viikon oleskeluun vuorella, he kääntyivät kannoillaan ja lähtivät sanattomina pois. Suunnistimme Luklan itäpuolelle solaan ja ylitimme sen 4943 m korkeudessa. Ilmat olivat vielä sumuisia, mutta aamuisin oli jo kirkkaampaa. Lopullinen käänne parempaan suuntaan alkoi muutaman päivän päästä. Mera La:n ylityksessä oli jo täysin kirkasta. Vuoret näyttivät 5400 metrin korkeudesta katsottuna yhtä hyviltä kuin valokuvissa. Kun vielä kahden päivän päästä pääsimme Hongu-laaksossa 5000 m korkeuteen, paranivat säät lopullisesti. Kirkasta ja raikasta vuoristoilmaa ja vielä Everest näköpiirissä! Kaikkiaan vaellus vuoristossa peruleiriin kesti seitsemän päivää. Matkaa kertyi noin 50 km ja nousua yli 2,5 km. Kokkipoika kantoi joka aamu teen teltan oviaukolle, joten herääminen pieneen pakkaseen oli oikein mukavaa. Aurinko nousi aamiaisen aikaan ja puuroa pystyi syömään ilman lapasia. Puolenpäivän aikaan pidettiin lyhyt lounastauko, jolloin syötiin keittoa ja leipää. Päivälliseksi oli jo raskaampaa ateriaa tarjolla: riisiä, perunoita, vihanneksia, makaronia, alkumatkasta lihaa ja momoja. Perusleirissä ruokailtaessa saatiin lisuketta myös säilykkeistä. Perusleirille löytyi mainio paikka moreeniharjanteiden välistä (kartta s. 10). Näköalaa oli riittävästi sekä vuorelle että ympäröivään maastoon. Vettä sai 10 minuutin kävelymatkan päässä sijaitsevasta lammesta. Kahden viikon kävelyn jälkeen teki mieli ottaa rauhallisesti jonkin aikaa, mutta hienot maastot olivat liian houkuttelevia. Kahden päivän tiedustelumatkojen jälkeen sitä havaitsi olevansa niin väsynyt, että oli pakko olla päivä aloillaan. Olimme lähteneet Suomesta jo kolme viikkoa aikaisemmin ja saapuneet 5445 m korkeuteen. Sopeutuminen korkeuteen Aikaisempien kokemusten perusteella tiesimme, että vuoristoilmaan täytyy sopeutua huolella. Matkan alkupäivinä kuluu muutama päivä ennenkuin aklimatisoituminen käynnistyy. Sen jälkeen voi nousta noin 1,5 km viikossa, kun sen tekee huolella. Wilkersonin Medicine for mountaineering -kirjan mukaan leposykettä tarkkailemalla voisi saada yleispiirteisen kuvan omasta aklimatisoitumistasosta. Meitä luonnollisesti kiinnosti myös sydämen rasitustaso rankkojen päivien aikana yleensä. Otimme mukaan muutaman suomalaisen Polar Electron valmistaman Accurax-sykemittarin päivän aikaisen rasitustason seuraamiseksi ja leposyke mitattiin aamulla makuupussissa kellon avulla. Myös sykemittaria pidettiin jonakin öinä päällä, koska haluttiin verrata leposykettä yön aikana Helsingissä ja perusleirissä. Ahti toimi sydämen rasitustason seuraamisen koekaniinina. Sydän hakkasi jo lähestymismarssin aikana aivan hulluna, välillä metronomi tikitti 170 kertaa minuutissa. Oheisissa kuvissa näkyy, millainen rasitustaso oli lähestymismarssin aikana ja kiipeilyosuudella.

10 10 Baruntse 94 -retkikunta Leposykkeiden seuraaminen aloitettiin trekkiosuudella ja sitä jatkettiin kunnes paluumarssi perusleiristä alkoi. Kaikkia havaintoja ei kuitenkaan kirjoitettu muistiin. Jukan aamusyke on esitetty oheisissa kuvissa. Alussa on tosiaankin pieni starttivaihe, leposyke huitelee noin 70 syk./min tasolla, kun ensimmäisen kävelypäivän jälkeinen yö vietettiin 2700 m korkeudessa Deuralissa. Elimistön sopeutuminen korkeuteen lähti hyvin käyntiin, kun nousutahti pidettiin riittävän hitaana. Tämä päti vielä 6500 m korkeudessa. Leposyke kotona on tasolla syk./min, kun se kiipeilymatkan aikana oli syk./min. Perusleirin anatomia Perusleiri sijaitsi pienen lammen lähellä, johon kertyi jatkuvasti vettä jäätiköltä. Oli hyvä, että meillä oli kokkipoika mukana, sillä vedenhaku olisi ollut kokille liian raskas urakka. Perusleirissä säilytettiin vettä jatkuvasti noin 100 litraa. Perusleiriin pystytettiin puolijoukkueteltan kokoinen ruokailuteltta. Istuinalustaksi levitettiin makuualustoja pressun päälle. Pöytänä toimi munien kuljettamiseen rakennettu kehikko, joka katettiin pöytäliinalla. Pöydän päälle ripustettiin Camping Gaz-kaasuvalaisin. Toisinaan poltettiin myös Petromaxia, silloin kun sitä ei tarvittu keittiön puolella. Keittiötä varten kasattiin 1,5 m korkeat kivimuurit, joiden yli pingotettiin pressu. Keittiössä oli kaksi kerosiinikeitintä, joita käytettiin kehikon sisällä. Kehikko oli metallinen ja vähän kuin sähkölieden päällinen. Lisäksi meillä oli yksi keitin varalla ja korjaussarja. Keittiön vieressä oli maakuoppa, johon kaadettiin pesuvedet ja ruuanjätteet. Maatumaton jäte kerättiin säkkiin poiskuljetusta varten. Toilettia varten kaivettiin reilun metrin syvyinen kuoppa moreenikummun toiselle puolelle. Leirin vieressä oli tasainen kenttä, johon oli valmiiksi aseteltu kiviä H-kirjaimen muotoon. Meidän aikanamme ei helikopterikenttää onneksi tarvittu. Retkikunnan jäsenet nukkuivat ruhtinaallisesti McKinley Pueblatunneliteltoissa. Teltat olivat juuri sopivat kahdelle. Absidi oli tilava ja toimiva, ovi aukesi kolmeen suuntaan. Sherpat nukkuivat kaikki yhdessä kolmen hengen kupoliteltassa. Niin oli kuulemma lämpimämpää. Mahtoi olla hauskaa, kun kolme miestä nukkui kahdessa makuupussissa. Meiltä saadut pussit he laittoivat myyntiin jo ennen lähtöä. Perusleirissä oli lisäksi yksi pieni teltta, jossa säilytettiin kiipeilyvarusteita. Ne olisivat ehkä mahtuneet ruokailutelttaan. Välileirissä säilytimme varusteita pari päivää teltassa ja lopun aikaa isoissa kasseissa. Kassin ja teltan vetoketjujen päällä piti olla isoja kiviä, sillä korpit vetivät vetoketjut auki ja purkivat varaston pitkin tannerta. Näin pääsi tapahtumaan sekä varastoleirissä että leirissä I. Tappiot olivat muutama pussi kuivamuonaa. Korppi pystyy todistetusti lentämään kaksi Rara Noodles -makaronipussia nokassaan. Molemmin puolin perusleiriä oli isot siirtolohkareet. Näiden välille olivat sveitsiläiset vetäneet puoli vuotta aikaisemmin rukouslippunauhan. Me kohensimme sitä ja lisäsimme omat liput viuhkaksi perään. Lisäksi rakensimme kivisen alttarin, jossa poltettiin säännöllisesti katajasavua. Ennen kiipeilyurakan alkamista pidettiin seremonia, jossa siunattiin mm. kaikki elintarvikkeet pontikkaa myöten. Jokaisena päivänä kun olimme vuorella, kävivät sherpat alttarilla hengittämässä katajan tuoksua ja rukoilemassa meille onnea.

11 Varusteet 11 Ylöspäin! Kiipeily perusleirin yläpuolella kesti 18 päivää. Väsymyksen ja pienien tautien vuoksi alku viivästyi parilla päivällä ja saimme ensimmäisen yläleirin miehitettyä vasta viikon päästä. Tästä kului viisi päivää seuraavan leirin miehittämiseen, josta edelleen viisi päivää huipulle nousuun. Luonnollisesti koko aikaa ei oltu ylhäällä, sillä lukemamme perusteella elimistö ei lepää kunnolla yli 6000 m korkeudessa. Perusleirin (5445 m) ja leirin I puoliväliin perustimme pienen varaston (5740 m), johon hivutimme ensimmäisten päivien kuluessa ruokaa, kaasua ja muita varusteita. Teimme pieniä nousuja ylemmäksi, kiipesimme kiinteän köyden solaan ja sopeuduimme korkeuteen. Leiri I perustettiin West Col-solan harjan lähelle 6130 m korkeuteen. Telttapaikkana oli lumipeitteinen railo, jossa teltta oli hieman suojassa. Painanne oli kuitenkin niin matala, ettei se varjostanut aurinkoa. Solan länsipuoli perusleirin suuntaan oli hieman yli 100 m korkuinen jääseinämä, jonka kiipeämiseen kului tunti raskas reppu selässä. Olimme kiivenneet seinän ensimmäisen kerran ilman reppua ja kiinnittäneet 200 m pituisen köyden ylös jääruuveilla. Puolessa välissä oli yksi välivarmistus. Tässä köydessä oli sitten hyvä levätä myöhemmillä nousukerroilla. Nousun aikana toisessa kädessä oli köyteen kiinnitetty nousukahva ja toisessa jäähakku. Solasta itäänpäin oli uskomattoman iso jäätikkö, Lower Barun Glacier, jonka toisella laidalla kohosi Makalu yli 8400 m korkeine huippuineen. Jäätikön toisella puolella olivat Sherpani Col ja East Col, joiden kautta pääsi Barun Glacierille, edelleen Makalun perusleiriin ja Arunin laaksoon. Leirille II löytyi sopiva paikka Baruntselle johtavan harjanteen alaosasta, lumipeitteisestä levästä railosta. Korkeutta paikalla oli 6450 m. Olimme etsineet sopivaa paikkaa muutamaa päivää aikaisemmin, mutta raju tuuli pakotti meidät kääntymään takaisin kesken päivän. Onneksi samanlaista tuulta ei enää myöhemmin koettu. Tästä leiristä tehtiin useampia käyntejä ylöspäin. Kaksi kertaa saavutimme jääseinämän 6720 m korkeudessa, jonka kiertämiseksi löytyi melko ilmava reitti. Huomasimme myös, että leirin II pitäisi olla hieman ylempänä, jotta huipulle pääsisi lyhyemmällä päivällä. Yhden yön vietimme jääseinän vierellä lumikuopassa, josta yritimme nousua huipulle. Matkalle osui pehmeä lumiharjanne ja meillä ei ollut mukana riittävästi pitkiä lumiputkia luotettavia varmistuksia varten. Sillä kerralla jouduimme kääntymään takaisin. Nousu huipulle Kun reitillä tarvittavat varusteet olivat nyt selvät, lähdimme aamuyöstä puoli neljän aikaan kiipeämään omia jälkiä ylöspäin. Pakkasta oli reilusti ja varpaat yrittivät paleltua. Kunto oli kuitenkin hyvä, vauhtia pystyi pitämään riittävästi ja veri alkoi kiertää myös varpaiden kautta. Auringonnousu puoli seitsemältä jääseinämän juurella oli uskomattoman hieno. Idässä näkyi koko Kangchenjungan vuoriryhmä yli 8000 m huippuineen, aivan vieressä oli Makalu ja lännessäkin lukematon määrä punaisia huippuja sinisessä usvassa. Millainen näkymä olisikaan pohjoiseen Everestin seudulle? Reitti kapealle lumiharjanteelle asti oli tuttua. Pidimme taukoa melko pitkään ja tutkimme vaarallisen näköistä paikkaa huolellisesti. Onneksi varmistuspaik-

12 12 Baruntse 94 -retkikunta ka oli luotettava. Rohkein mies eteni ohuelta näyttävän köyden kärjessä varovaisin askelin. Lumi oli pehmeää ja luisti jalkojen alla. Aikaa kului runsaasti, mutta ei sitä huomannut. Molemmilla puolilla oli toista kilometriä korkea pudotus. Tämä kohta oli näkynyt myös perusleiriin ja sieltä tarkkailtiin kiikareilla pölyhiukkasen kokoisia pisteitä. Noin 200 metrin pituisen harjannejakson ylittämiseen kului varmaankin 2-3 tuntia. Tänä aikana oli alla oleva maailma peittynyt pilviin ja nyt pilvet nousivat yhä ylemmäksi. Huippuharjanne näkyi enää ajoittain eikä silloinkaan ylös asti. Reput jätettiin 7000 metrin korkeuteen. Taskuihin otettiin evästä ja matkaa jatkettiin sumussa. Korkeus ja rasitus painoivat jaloissa todenteolla ja taukoja oli pidettävä usein. Huono onni sään kanssa harmitti. Kaikesta huolimatta oli nousua jatkettava, toista mahdollisuutta ei ehkä olisi tullut. Huippu saavutettiin kello 16 aikoihin. Korkeutta oli kertynyt 7168 metriä. Kaksitoista tuntia oli kulunut suklaan, keksien ja urheilujuoman voimin. Otimme esiin Suomen ja Nepalin liput sekä McKinley-viirin ja otimme runsaasti valokuvia. Kuvista tuli kuitenkin epäteräviä, koska kummankaan kameran automaattitarkennus ei toiminut kunnolla sumussa. Sumu ja lumihiutaleet pyyhkivät ympärillä ja mieli oli alakuloinen. Tavoite oli kuitenkin saavutettu. Juuri kun olimme laskeutumassa huipulta, avautui Makalun puolelle pieni aukko, josta vuori ja pala taivasta näkyivät. Pohjoisessa olisi kuitenkin näkynyt pitkälle Tiibetiin, jota läheinen Mt. Everestin muodostuma olisi ehkä hieman peittänyt. Itään päin olisi näkynyt reilusti yli Kangchenjungan, lännessä olisivat ehkä häämöttäneet Manaslu, Dhaulagiri ja Annapurna. Onneksi edes tuo reikä Makalun suuntaan avautui. Ajanvietto huipulla jäi lyhyeksi. Ohitimme vaarallisen harjanneosuuden illan hämyssä. Oli vaikea keskittyä laskeutumaan varovasti, omat jäljetkin tuntuivat välillä häviävän. Jussilta tippui teleskooppisauva eikä sitä enää koskaan löytynyt. Valoisaan aikaan helposti ylitettävät railot olivat nyt todella ikäviä. Leiri löytyi, kaasukeitin porisemaan ja pussikeitto vatsaan! Olimme 30. ryhmä, joka on käynyt Baruntsen huipulla 40 vuoden aikana. Paluumarssi ja retkikunnan purkaminen Koko nousu Jiristä Baruntsen huipulle oli 12 kilometriä ja välillä oli vielä laskeuduttavakin 7 kilometriä. Aikaa sivistyksen ulkopuolella oli kulunut nyt viisi viikkoa ja edessä oli viikon paluumatka. Osa porukasta lähti kantajien mukana samaa reittiä kuin tultiin. Osa lähti pohjoiseen kohti Amphu Laptsan solaa, Imja Kholan laaksoa ja Khumbua. Perusleiristä Luklaan kului reippaalla tahdilla sekä Hongun ja Hinkun kautta että Namchen kautta neljä kävelypäivää ja matkalla yksi lepopäivä (kartta s. 8). Perusleiristä lähdettäessä oli varusteita kantajien harteilla 280 kg + henkilökohtaiset varusteet, yhteensä noin 400 kg. Amphu Laptsan sola Perusleiristä siirtyy Amphu Laptsan eteläpuolella sijaitsevalle lammelle noin neljässä tunnissa, kun kävelee rauhallista tahtia. Tämä on suosittu yöpymispaikka, siellä on hyviä telttapaikkoja, muutama kivinen keittosuoja ja raikasta vettä. Me emme ottaneet mukaamme telttaa, vaan yövyimme keittosuojan kivi-

13 Varusteet 13 en kupeessa taivasalla. Mukana meillä oli pienet ja kevyet makuupussin suojapussit, joten pieni ripottelukaan ei olisi haitannut. Oli kaunis tähtitaivas ja lämpötila laski kymmeneen pakkasasteeseen. Amphu Laptsa on Hongu Kholan ja Imja Kholan välissä oleva sola. Solan korkeus on 5800 m. Vielä 1980-luvulla käytettiin solan alimman kohdan kautta kulkevaa reittiä, joka oli kuitenkin melko vaivalloinen. Japanilaiset avasivat vuosikymmenten taitteessa uuden reitin hieman vanhan pohjoispuolelle. Reitti sopii myös kantajille, jotka voivat nousta osan matkaa jäätikköä pitkin ja laskeutua sitten harjannetta pitkin polulle. Retkeilijät valitsevat kiipeilyreitin, joka kulkee kallioiden kautta ja vaatii köysivarmistuksia noin 50 m. Amphu Laptsa on hieman hankala sola, mutta palkintona noususta ovat upeat näkymät kolmeen ilmansuuntaan. Etelässä näkyy Hongu Khola ja Chamlang, idässä Baruntse ja Makalu. Pohjoisessa on varsinainen panoraama, joka alkaa idästä Sagarmathan vuorimuodostuman ja Baruntsen vuorimuodostuman välisestä harjanteesta. Harjanteesta länteen ovat 8000 metriset Lhotse Shar, Lhotse, Everest ja hieman matalampi Nuptse pitkine harjanteineen. Lhotsen eteläseinämän edessä erottuu juuri ja juuri pikkuinen trekkihuippu Island Peak (Imjatse, 6189 m). Matka Amphu Laptsan eteläpuolelta Chuckungin (4730 m) pieneen kylään vie 7 tuntia ilman ruokailua. Matkalle kannattaa varata vettä mukaan, sillä ensimmäinen moreenien salpaama lampi ohitetaan vasta 5..6 tunnin kävelyn kuluttua. Keväällä solan juurella olevassa painanteessa on varmaankin vettä. Chuckung on siitä mukava paikka, että siellä saa olutta. Hintataso on luonnollisesti järkyttävä. Kaikki elintarvikkeet sekä rakennustarvikkeet kiveä lukuunottamatta joudutaan kantamaan ainakin 10 päivän matkan. Oluen hinnaksi muodostuu tällä tavalla noin 16 mk (0,75 l), kun se vielä Luklassa on noin 12 mk. Katmandussa se on vastaavasti noin 8 mk. Yöpyminen Chuckungissa oli vuoripäivistä kalliimpia, se maksoi 10 $. Syynä oli tietysti korkea hintataso, olut ja tarve mässäilyyn. Toinen hyvä syy mennä Chuckungiin on, että siellä on rauhallista. Suuret ryhmät jäävät yleensä joko Tengbocheen tai kääntyvät Pherichestä pohjoiseen. Laskeutuminen Luklaan Chuckungista laskeutuu päivässä Tengbochen pohjoispuolella sijaitsevalle Ama Dablam Garden Lodgelle. Muutaman talon muodostaman kylän nimi on Deboche, siellä on myös pieni nunnaluostari. Pistäydyimme matkan varrella myös Pherichessä, jossa sijaitsee Himalayan Rescue Associationin lääkäriasema. Huomasimme alkumatkalla ilmoituksen, jossa kerrottiin asemalla tutkittavan aivojen verenkiertoa näissä korkeuksissa. Valitettavasti oli lauantai ja lääkärit olivat Namchessa markkinoilla. Päivä Debochesta Namcheen vie koko päivän, kun ihailee nähtävyyksiä Tengbochessa ja tekee lenkin Khumjungin kautta. Retkikuntaa oli tukemassa myös Helkama Lumimies, joten kiinnostuksemme jetiä kohtaan oli tavallista suurempi. Tiesimme, että sekä Tengbochessa että Pangbochessa oli säilytetty jäännöksiä jetistä. Tengbochen luostari paloi alkuvuodesta Korvaamattomien buddhalaisten thankojen suojelemiseksi kosteusvaurioilta ja hiililämmittimien aiheuttamalta noelta oli luostariin asennettu sähkölämmitys. Munkit olivat poissa ja oikosulku sytytti tulipalon. Mukana paloi myös jetin nahka. Chuckungissa kuulimme,

14 14 Baruntse 94 -retkikunta että Pangbochen jetin skalppi oli varastettu paria vuotta aikaisemmin. Seuraava juoru oli, että Khumjungin gombasta saattaisi löytyä vielä yksi päänahka. Tengbochen ja Namchen väliltä eroaa turistireitistä polku, jota pääse Khumjungiin. Polku nousee rinnettä ylös ja näkymät Dudh Kosille ja Ama Dablamille ovat hienot. Khumjung oli yllättävän iso paikka, huomattavasti isompi kuin esimerkiksi Namche. Siitä on puhuttu ja kirjoitettu melko vähän, koska se sijaitsee syrjässä turistireiteiltä. Gomba löytyi helposti, mutta portit olivat lukossa. Meille annettiin vinkki mistä portinvartija löytyy. Vanha nainen saapui ja päästi meidät luostariin, joka oli hieno paikka. Keskikäytävän vieressä oli peltinen kaappi, jonka kyljessä oli teksti donation box. Sujautimme sinne reilun summan ja kysyimme jetin skalpista. Rouva avasi saman peltikaapin ja saimme vielä luvan valokuvatakin. Kyllä se päänahka näytti aidolta. Sopivasti Namchen ja Khumjungin välillä on Hotel Everest View, jonka löysimme hädin tuskin sumun keskeltä. Japanilaiset liikemiehet rakennuttivat hotellin uskoen japanilaisten turistien ryntäykseen alueelle. Lyhyen kävelymatkan päähän Syagbocheen rakennettiin pienkonekenttä. Hotelli on jatkuvasti ollut vaikeuksissa ja välillä suljettunakin. Eipä siellä nytkään näkynyt kuin kaksi asiakasta. Laskeuduimme Namcheen ja vietimme vapaapäivän kierrellen paikkoja. Söimme hyvin, seurustelimme muiden turistien kanssa ja myimme ylimääräisiä varusteita. Pahin retkeilysesonki oli jo ohi, mutta suosituimmissa majataloissa riitti porukkaa. Päivällä oli lämpötila C, joten Thawa Lodgen parvekkeella pystyi nauttimaan päiväkahvit. Namchesta laskeutuu yhdessä päivässä Luklaan, se vaatii seitsemän tuntia ripeää kävelyä. Saimme myös niskaamme ensimmäisen sadekuuron kuukauteen. Usein on kätevää palata reissulta takaisin Katmanduun lentokoneella tai helikopterilla. Matka Luklasta maksaa 80 $ yhteen suuntaan ja siinä säästää viisi päivää jo tutuksi käyneen polun kävelemistä sekä tukalan bussimatkan. Valitettavasti säät ovat oikullisia ja saattavat aiheuttaa useiden päivien viivytyksen. Olemme kokeneet 4 ja 5 päivän odottelua muilla retkillä. Tällä kertaa osa porukasta joutui odottamaan vain yhden päivän, kun taas osa pääsi lähtemään juuri silloin kuin oli suunniteltukin. Nykyään Katmandun ja Luklan välillä ajaa kaksi pienkoneyhtiötä ja kaksi helikopteriyhtiötä, joten tarjontaa alkaa olemaan. Kaikki sujui hienosti ja palasimme Katmanduun reippaampina kuin koskaan. Seuraavana päivänä Nepalin radiossa luettiin uutisissa onnistumisestamme ja sanomalehdessä oli pieni uutinen. Valitettavasti samana aamuna kun me olimme ihailleet kaunista auringonnousua Kangchenjungan suunnassa, oli vuorella kuollut venäläisiä kiipeilijöitä. Varusteet Vuoristovaellukselle kannattaa valita varusteet huolella. Varusteiden valinta kiipeilyretkelle on oikeastaan helpompaa kuin vaellusretkelle, sillä useita varusteita on pakko ottaa kahdet. Vaellusretken yhdellä varustekerralla on tultava toimeen alusta loppuun. Varusteita valittaessa tulee keskittyä oleelliseen: kova reissu - kovat varusteet. Kompromissejä joutuu kieltämättä välillä tekemään, sillä jotkut varusteet ovat yksinkertaisesti liian kalliita eikä matkan budjetissa ole aina joustoa.

15 Varusteet 15 Varustelistaa laatiessamme jaottelimme varusteet henkilökohtaisiin ja retkikuntakohtaisiin. Retkikuntavarusteet jaettiin vielä erikseen vaellus- ja kiipeilyosuuksien varusteisiin. Tekstiilit Henkilökohtaisissa varusteissa päädyimme alusvaatteiden osalta Craftaluskerrastoihin. Paidat olivat ilman kaulusta, parempi vaihtoehto olisi varmaan ollut poolokauluksellinen malli. Muuten alusasut olivat hyvät. Sukkina olivat Craftin pumppusukat sekä Brooksin urheilusukat. Fleece-takit olivat Mc Kinley -mallistosta, samoin tuulipuvut vaellusosuudella. Ei ole moitteen sanaa sanottavana. Päällimmäiseksi asuksi valittiin kiipeilyosuudelle Haglöfsin Goretexia olevat retkikuntatakit ja haalarihousut, jotka toimivatkin moitteettomasti. Päähineinä oli vaellusosuudella sponsoreiden lippalakkeja ja perusleirin jälkeen Tiina Palomäen valmistamat action kangas/fleece -päähineet korvien yli tulevilla liepeillä. Ne olivat kerrassaan erinomaiset. Vaellusjalkineina olivat kevyet Mc Kinleyn Santa Fe -retkikengät Vibrampohjalla. Varajalkineina oli Brooksin ilmatyynytossut. Kiipeilyosuudella jalkineina oli erilaisia Koflach-kenkiä. Kovassa -20 C pakkasessa eivät kiipeilykengät olisi yksin riittäneet, joen niiden päällä käytettiin Wild Countryn Tundra-säärystimiä. Käsissä oli Salewan lapasia sekä Wild Countryn sormikkaita ja Goretex-rukkasia. Lähestymismarssilla tarvitsi kevyet sormikkaat, jotka olivat hyvät ylempänä leirikäytössä. Majoittumiseen käytimme vaellusosuudella ja perusleirissä McKinleyn Pueblatelttaa, joka on tunnelimallia. Teltta on riittävän tilava kahden hengen pitkäaikaiseen käyttöön ja siinä on tosi tilava absidi tavaroiden säilytykseen. Ylävuoristotelttana oli Wild Countryn High Altitude Quasar tunneli-teltta, sen kovasta 4,5 kg painosta huolimatta. Mieltä lämmitti kuitenkin varmuus siitä, että majoite pysyy pystyssä kovissakin olosuhteissa. Telttakiiloina käytimme 30 cm pituisia alumiiniprofiileja. Varusteiden kantaminen sekä vaelluksella että kiipeilyosuudella hoidettiin McKinleyn Katanga 65- ja Denali 40 -repuilla. Kantolaitteet olivat moitteettomia, Katangan reppupussista löytyi pari yksityiskohtaa, joita parantamalla siitä saa vieläkin paremman. Kantajien mukana oli Deveconin lätkäkasseja, pari 120 l ja pari 40 l polyeteenitynnyriä. Tynnyrit käyvät reissun jälkeen hyvin kaupaksi. Makuupusseina oli McKinley Arctic Thermot, joiden paino on 2,0 kg, täytteenä 3M Lite loft. Paino on optimaalinen ja kovemmille pakkasille kiipeilijöiltä löytyi untuvatakkia ym. muuta lisälämmikettä. Kosteutta pussi sietää kiitetävästi. Hardware Keittopuuhat hoidettiin vaelluksella ja perusleirissä kerosiinikeittimellä, jotka olivat mallia aito nepalilainen. Kiipeilyosuudella käytettiin Tehokaasu Oy:n maahantuomia Camping Gaz C206 keittimiä, joihin yhdistettiin Markilltuulisuoja/kattila -sarja. Yhdistelmän voi ripustaa teltan kattoon tai vapaasti seisomaan. Kaasuina oli Camping Gaz propaani/butaani -seoskaasu (40/60). Kaasu ja keittimet toimivat moitteettomasti. Sytkärit toimivat heikosti 5,5 km

16 16 Baruntse 94 -retkikunta jälkeen ja herkesivät toimimasta kokonaan 6,5 km:ssä. Tulitikut toimivat tämänkin jälkeen, jos ne vain olivat kuivia. Kiipeilyvälineinä oli sekalainen valikoima titaaniruuveja (30 kpl), karabiineja (40 kpl), jumarit (4 kpl), Petzl Gourou-valjaat, 300 m φ 8 mm köyttä ja 50 m φ 11 mm köyttä, Camp- ja Salewa-hakkuja sekä jääraudat. Lumivarmistukseen ja telttojen kiinnitykseen käytettiin alumiiniputkia (4 kpl) ja alumiiniprofiileja (26 kpl). Jääruuveja ja karabiineja oli kaksinkertainen määrä todelliseen tarpeeseen nähden, muita varusteita oli juuri sopivasti. Jäätikkölasit teetettiin Kiipeilykeskuksesta hankittuihin Campin kehyksiin. Naapurin optikolla teetettiin joihinkin linsseihin harmaa ja joihinkin keltaoranssi sävytys. Otsalamppuina olivat Petzlin mallit Zoom ja Arctic, joissa pattereina Duracellit. Pattereita ei otsalapuissa loppujen lopuksi kulunut paljoakaan, koska kiipeilyosuudelle osui täysikuu. Mukana oli myös kaksi erinomaista Nissan-termospulloa, joskin perusleirissä olisi ollut hyvä olla vielä lisäksi isompia termareita. Niitä saa Katmandusta edullisesti. Muita pienempiä varusteita olivat Suomen Lämpömittari Oy:n digitaalimittari No. 880, Hedengrenin kauppaama W 10 tuulimittari (0-26 m/s) sekä Suunto Oy:n kompassit KB 14, M-3 ja erityisen pätevä peilikompassi MC-10. Teleskooppisauvoille oli kovasti käyttöä. Mukana oli kaksi Fiskarsin pientä ja kevyttä lumilapiota, jotka olivat mainioita. Varoituksen sana Retkikuntien määrä Nepalissa on vähentynyt viime vuosina. Tämä vaikuttaa myös myynnissä olevien varusteiden määrään ja laatuun. Kopiota on myynnissä. Meillä oli pieniä vaikeuksia jääruuvien, alumiinikulmien ja -putkien ym. kiipeilyvarusteiden kanssa. Erityisen vaikeaa oli löytää Markill-tuulisuojia ja jousivaaka 30 kg asteikolla. Hyviä liikkeitä kannattaa kysellä tutuilta. Varustelista Listassa on lueteltu neljän hengen porukan varusteet 1. Henkilökohtainen varustus lkm (vara) 1.1 Vaatetus alusasut 16 pumppusukat 12 (2) tavalliset sukat 12 villasukat 4 lämpökerrastot 4 t-paidat, tavalliset 12 t-paidat, retkikuntamalli 8 shortsit 4 pipo 4 (2) aurinkohattu 4 kaulaliina 4 sormikkaat 4 villarukkaset 2 muut rukkaset 2 päällysrukkaset 4 gollege-paita tai villapaita 4 fleecetakki 4 fleece- tai muut välihousut 4 Goretex-takki 4 Goretex-housut/ -haalarit 4 untuvatakki 4 trekking-kengät 4 paino 45 kg 1.2 Henkilökohtaiset kiipeilyvarusteet jäätikkölasit 4 myrskylasit 2 säärystimet 4 (1) ylävuoristokengät 4 valjaat 4 jumari 4 laskeutumiskahdeksikko 4 jääraudat 4 (1) jäähakku, kiipeily- 4 jäähakku, vaellus- 4 fiffikoukku 4

17 Varusteet 17 Prusik-narut 8 teleskooppisauva, pari 4 reppu, 65 l 4 avaimet jäärautoihin, hakkuihin ym. henkilökohtaisiin varusteisiin paino 35 kg 1.3 Muut filmit, dia + negatiivi 70 valokuvakamerat 4 aurinkolasit 2 otsalamppu + varapolttimot 4 paristot 20 vesipullo, 1-1,5 l 4 termospullo, 0,75-1 l 4 aurinkovoide, huulirasva 4 linkkuveitsi 4 tulitikut + sytyttimet makuupussi 4 makuupussin suojapussi 4 makuualusta 8 ruokailuvälineet 4 ensiaputarvikkeet kirjoitus-, muistiinpanovälineet, tilikirja walkman, kasetit, paristot 2 minishakki, monopoli vaaka 0-30 kg korjaustarvikkeita passit passikuvia trekkilupaan paino 35 kg 2. Retkikuntavarusteet, perusleiriin asti kuljetustynnyrit, 120 l 3 kuljetustynnyrit, 40 l 2 kartat 3 kompassit 2 kaasukeittimet 4 kaasuvalaisin 1 kaasusäiliöt 24 (6) base camp -teltat (McKinley Puebla) 2 keittiöteltta 1 kynttilöitä, tulitikkuja kerosiinikeitin 2 (1) kerosiinilamppu 1 lampun varalasi ja -sukkia 1 kattilat + padat, keittiötarvikkeet ruokailutarvikkeet, tarjottimia kerosiini lämpömittari 1 tuulimittari 1 vihellyspilli 3 lippunarua, teippiä, pyykkipojat pesupulveri rukousliput paino 140 l >200 kg lumilapio (Fiskars) 2 jääruuvi, titan 30 jääruuvin putsari 1 sulkurengas, HMS 8 sulkurengas 30 lumiankkuri, alumiiniputki 4 lumiankkuri, alumiiniprofiili 4 kiilat 10 teltta-ankkurit, 6" rautanaulat 30 slinga, lyhyt 12 slinga, pitkä 12 bambukepit ja liput 20 paino 40 kg 4. Nepalilaisille työntekijöille hankittavat varusteet lämpökerrastot 3 t-paita 3 trekking-housut 3 sukat + villasukat 6 sormikkaat tai villalapaset 3 pipo 3 villapaita 3 tuulitakki tai anorakki 3 tuulihousut tai vast. 3 sadetakki 3 makuupussi (1+1+2) 4 makuualusta 3 trekkikengät 3 reppu 3 aurinkolasit 3 base camp -teltat 3 kantajien varusteet (lapaset, pipot, villasukat, aurinkolasit, villapaita, collegeasu, kaikkia 35 kpl) paino 100 kg 3. Retkikuntavarusteet, perusleirin jälkeen viila, pieni 2 köysi, 8..9 mm, metriä 300 ylävuoristoteltat (Quasar) 2

18 18 Baruntse 94 -retkikunta Ruokailu ja ravinto Ruuanvalmistuksessa käytettyä vettä ei desinfioitu kemiallisesti eikä suodatettu aktiivihiilen- tai muun suodattimen läpi. Ruoka pyrittiin valmistamaan mahdollisimman hygieenisesti, vesi ja ruoka keitettiin. Juomavesi desinfioitiin perusleirin alapuolisessa maastossa käyttämällä joditippoja. Käytetty liuos oli Katmandusta ostettu Lukol s Solution, jota lisättiin noin 5 tippaa/litraan vettä. Liuoksen annettiin vaikuttaa 20 minuuttia. Mukana oli myös jodittomia, amerikkalaisvalmisteisia vedenpuhdistustabletteja, mutta niitä ei käytetty. Tabletit eivät tapa alkueläimiä, esim. ameeboja. Ylävuoristoruuat Perusleirin yläpuolella käytettäviksi varattiin seuraavan luettelon elintarvikkeet. Suluissa on ylämääräisiksi jääneet ruuat. Nousuun käytetyn 18 vuorokauden aikana neljä miestä söi yhteensä 46 vuorokauden ruoka-annokset. Loput annokset syötiin perusleirin ruuista, sillä osa päivistä alkoi ja päättyi tai pelkästään päättyi perusleiriin. Kiipeilyosuuden aikana päivän pääateria syötiin illalla aikoihin. Suomesta kiipeilyosuudelle viedyt varattu (jäi yli) Blå Band retkimuona 12 (1) Currykanakeitto 5 (2) Gulashikeitto 5 (3) Hapankorput (ltko) 5 (2) Hartsport (pss) 50 (40) Hedelmäsokeri (pss) 10 (2) Herkkusienikeitto 14 (7) Jalostajan pata-ainekset 8 (2) Kaakaovanukas 3 (2) Katkarapukeitto 14 (9) Kuumat kupit 54 (23) Mexicanakeitto 5 (2) Minestronekeitto 1 (-) Mustikkakeitto 12 (3) Muut keitot 2 (2) Ohukaisjauhe 2 (2) Perunamuusi 10 (1) Pinaattikeitto 6 (2) Sipulikeitto 6 (2) Sitruunatee (prk) 2 (1) Vaniljavanukas 3 (1) Yrttijuoma (prk) 4 (2,5) Nepalista kiipeilyosuudelle ostetut: kulutus Keksit (pkt) 15 Noodelit (pss) 4 Säilykkeet 4 Pikakahvi (kg) 0,2 Tee (pss) 10 Sokeri (kg) 1,2 Kananmunat (kpl) 20 Juusto (kg) 0,2 Kaakao (kg) 0,1 Maitojauhe (kg) 0,2 Patasuti (kpl) 2 Kaasurasiat 22 Kynttilät (kpl) 7 WC-paperi (rulla) 3 Retkiosuuden tarvikkeita: Chili (pss) 5 Hedelmäsäilyke (prk) 6 Hillot (prk) 6 Hunaja (prk) 12 Jauho (kg) 35 Juusto (kg) 1 Kaakao (kg) 5 Kananmunat (kpl) 300 Kanasäilyke (prk) 24 Katkaravut (prk) 6 Ketchup (pl) 10 Kinkkurulla (prk) 10 Kuivattu liha (kg) 5 Kuivattu omena (kg) 1,5 Kynttilä (kpl) 60 Leivinjauhe (pss) 2 Maitojauhe (kg) 6 Majoneesi (pl) 5 Makaroni (pkt) 20 Masala (pss) 8 Mustapippuri (pss) 5 Mysli (pss) 16 Nenäliina (pkt) 6 Nescafe (kg) 2 Noodeli (pss) 36 Pikanoodeli (pss) 60 Puuro (pss) 10 Riisi (kg) 60 Ruokaöljy (l) 1 Salami (pötkö) 1 Sardiini (prk) 5 Sekalaiset keksit (ltk) 12 Sipuli (kg) 10 Soijakastike (pl) 3 Sokeri (kg) 30 Suola (pss) 5 Säilykenakit (prk) 10 Tee (kg) 4 Tonnikala (prk) 10 Valkosipuli (kg) 3 Vihanneksia (kg) 20 Vihreät pavut (kg) 4 Viinietikka (pl) 2 Voi (kg) 6 WC-paperi (rll) 35

19 Terveydenhuolto 19 Terveydenhuolto Hyvä terveydenhuolto on yksi onnistuneen kiipeilymatkan peruspilareita. Kiipeilijää eivät vaani ainoastaan vuoriston epävakaat luonnonolosuhteet vaan myös usein normaaliolosuhteissa vaarattomat sairaudet. Niinkin tavalliset sairaudet kuin flunssa ja vatsasairaus voivat pilata kiipeilijän mahdollisuudet valloittaa vuori. Korkealla vuoristossa kiipeilijä joutuu taas taistelemaan sopeutumiskykynsä äärirajoilla: erilaiset ödeemat eli turvotustilat voivat pahimmassa tapauksessa johtaa vakaviin seuraamuksiin. Baruntsen retkikunnalla oli onnea matkassa ja pahoilta sairastumisilta säästyttiin. Yhtenä osatekijänä onnistuneella retkellä oli tilanteiden ennakointi ja ennaltaehkäisy. Suunnitellessamme retkikunnan ensiapulaukkua otimme periaatteeksi valita sisältö aikaisempien retkien kokemusten perusteella. Valintaa helpotti huomattavasti se, että olimme kiipeilleet ja retkeilleet yhdessä useita vuosia ja tunsimme toisemme varsin hyvin sekä vastaan tulevat ongelmat. Miettiessämme mahdollisia eteen tulevia ongelmia, nousivat esiin seuraavaa: suolisto- ja hengitystieinfektiot, tuki- ja liikuntaelimistön ongelmat, kantajien ja oppaiden terveydenhuolto sekä ylävuoristoon liittyvät ongelmat. Ennen retkeä kerättiin tietoa eri sairauksista, niiden oireista sekä lääkityksestä. Kerätystä tiedosta koottiin muistivihko, joka oli hyvänä apuna Wilkersonin Medicine for mountaineering - teoksen kanssa. Rokotusohjelma aloitettiin kaksi kuukautta ennen lähtöä. Suoja tarkistettiin seuraavia tauteja vastaan: kolera, aivokalvontulehdus, jäykkäkouristus, malaria, maksatulehdus, lavantauti, polio sekä keltakuume. Jos aikoo käydä trooppisemmassa osassa Nepalia, kannattaa ottaa vielä suoja japanilaista aivokuumetta vastaan. Suolisto- ja hengitystieinfektiot Eri tasoiset suolistoinfektiot ovat erittäin tavallisia Nepalin matkaajaa kohtaavia ongelmia. Syynä on usein saastunut ruoka, jollaista on hyvin vaikea välttää. Retkikunnan ruuanvalmistuksessa käytetään hyviä raaka-aineita, mutta vesi voi olla pilaantunutta. Majatalojen juomissa ja ruuissa on hyvin usein epäpuhtauksia. Suolistoinfektioita on hyvin vaikea diagnostisoida tarkasti, koska useimmat sairaudet vaativat laboratoriotutkimuksen varmuuden saamiseksi. Retkikunta noudatti vatsasairauden ilmaantuessa seuraavaa käytäntöä. Kuumeettomassa ripulissa hoitona käytetään nestepaastoa, jonka jälkeen aloitetaan vähämausteinen ruokavalio. Kuumeisessa ripulissa aloitetaan antibioottikuuri ja levätään hyvin. Retkikunnastamme yksi jäsen joutui turvautumaan antibioottikuuriin (Ciproxin) ja noin 5 päivän lepoon. Hengitystieinfektiot haittasivat retkikuntaamme koko retken ajan. Alkunsa ne saivat Katmandun pölyisestä ja saasteisesta ilmasta. Oireina oli ärsyttävä yskä ja sitkeä limaisuus keuhkoissa. Vuoristossa ärsyttävänä tekijänä oli kuiva ja kylmä ilma liittyen hengästymiseen. Ainakin yksi varma keuhkoputkentulehdus diagnostisoitiin. Lääkityksenä käytettiin Doximyciä sekä Katmandun apteekeista ostettuja Codeiinipillereitä. Myöhemmin potilas otti vielä Bactrim ds -antibioottikuurin, joka oli myös hankittu Katmandusta.

20 20 Baruntse 94 -retkikunta Yskänärsytykseen ja liman irrotukseen käytettiin Silomatia ja Medipektiä pillerimuodoissa. Potilaiden oireet vähenivät lääkityksellä, mutta eivät täysin poistuneet. Uskoisimme, että lääkkeillä pystyttiin kuitenkin ehkäisemään tilanteen paheneminen. Tuki- ja liikuntaelimistön ongelmat Tavallisimpia eteen tulevia ongelmia ovat ylirasituksesta tai onnettomuuksista johtuvat jalkojen nivelten tai jänteiden kiinnityskohtien ongelmat. Pitkät, tunteja jatkuvat laskeutumiset pistävät polvinivelet koville ja ylirasituksessa erilaisten venähdysten yms. riski kasvaa. Kivikoissa on helppo kaatua, varsinkin repun kanssa. Tällöin loukkaa usein myös kätensä ottaessaan kaatumista vastaan. Retkikuntamme säästyi vaikeilta nyrjähdyksiltä tai traumoilta eikä nilkka- tai polvitukea tai ortopedista kipsisidettä tarvittu. Urheiluteipin kulutus ylitti kuitenkin ennakko-odotukset ja sitä jouduttiin säästelemään retken loppuvaiheessa. Vaellusosuudella jouduttiin turvautumaan kahteen polviteippaukseen, joista toinen tehtiin ranskalaiselle trekkaajalle. Lisäksi teippiä kului jalkojen hiertymien päälle. Kantajien terveydenhuolto Kantajien ja oppaiden terveydenhuolto mietitytti paljon ennen matkaa. Kiipeilyluvan mukana tulleissa säännöissä edellytettiin, että retkikunta huolehtii kantajien ja oppaiden terveydestä ja varaa tarvittavia lääkkeitä heitä varten. Mitään erityislääkkeitä juuri heitä varten emme kuitenkaan varanneet, vaan lääkelaukkuun otettiin mukaan mielestämme riittävä määrä lääkkeitä. Matkan kuluessa erilaisia terveysongelmia sitten alkoikin ilmetä. Jalkojen ruhjevammat kantajilla olivat tavallisia. Niitä paikkailtiin iltaisin urheiluteippiä, haavasiteitä, Neoamiseptiä ja Basimycin-puuteria apuna käyttäen. Kun lähestymismarssilla alettiin lähestyä 4000 metrin korkeutta, alkoivat tyypilliset akuutin vuoristotaudin oireet. Joillakin oli ehkä kyseessä "filmausta", mutta yllättävän monella oli silti päänsärkyä ja pahoinvointia. Ketorin 100 mg tuntui tehoavan ja rauhoittavan tilannetta varsin hyvin. Lähes koko 30 pillerin arsenaali kuluikin kantajille. Lisäksi yskä oli korkealla hyvin yleistä. Tähän vaivaan jaettiin Silomat-pillereitä. Joillakin kantajilla oli selviä vilustumisoireita ja tällöin käytettiin Paratabs 500 mg pillereitä. Oppaamme valvoi, että lääkkeet tuli otettua ajallaan ja raportoi meille sairaista kantajista. Muutama kantaja jouduttiin käännyttämään takaisin sairauden takia. Oppaan huolenpidolla oli selvä positiivinen psykologinen vaikutus kantajaryhmään. Ylävuoriston ongelmat Ylävuoriston ongelmia pohdittaessa tulivat ensimmäisinä mieleen korkeudesta johtuvat ödeematilat, auringon aiheuttamat ongelmat ja erilaiset katastrofit, kuten lumivyöryt, tulipalot tms. Lähes kaikki ylävuoriston aiheuttamat hankaluudet pystyy kuitenkin välttämään tarkalla ennakoinnilla ja ennaltaehkäisyllä. Seurasimme koko matkan ajan sydämen aamulepopulssia aina 1000 metristä ylöspäin saadaksemme tarkan kuvan sydämen syketasosta. Näin pyrimme saa-