Tietojen saamisesta ja luovuttamisesta eri organisaatioiden välisessä moniammatillisessa yhteistyössä Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tietojen saamisesta ja luovuttamisesta eri organisaatioiden välisessä moniammatillisessa yhteistyössä Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio"

Transkriptio

1 Tietojen saamisesta ja luovuttamisesta eri organisaatioiden välisessä moniammatillisessa yhteistyössä Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio Henkilötietolaki 8.4 Oikeudesta saada tieto ja muusta henkilötietojen luovuttamisesta viranomaisen henkilörekisteristä on voimassa, mitä viranomaisten asiakirjojen julkisuudesta säädetään. 1 HE 96/1998 Hallituksen esitys Eduskunnalle henkilötietolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT Luovutettaessa tietoja viranomaisten henkilörekistereistä on huomioon otettava julkisuusperiaate ja salassapitosäännökset. Julkisuusperiaatteen toteuttamistavoista ja yleisimmistä salassapitoperusteista ehdotetaan säädettäväksi eduskunnan käsiteltävänä olevassa laissa viranomaisten toiminnan julkisuudesta. Yhdenmukaisuuden vuoksi on tarkoituksenmukaista, että henkilötietojen luovuttamisesta viranomaisen tiedostoista säädettäisiin tuossa laissa. Ehdotettuun lakiin viranomaisten toiminnan julkisuudesta on sisällytetty yksityisyyden suojan kannalta tarpeelliset henkilötietojen luovuttamisen rajoitukset. Lähtökohtana on, ettei laissa edelleenkään rajoitettaisi yksittäisen tiedon luovuttamista viranomaisen henkilörekisteristä, jollei salassapitosäännöksistä muuta johdu. Laissa viranomaisten toiminnan julkisuudesta säädettäisiin myös, millä edellytyksillä henkilötietojen laajamittainen luovuttaminen esimerkiksi sähköisessä muodossa on sallittua. 2 1

2 Henkilötietolaki ja Julkisuuslaki Viranomaisten henkilötietojen käsittely eli henkilötietolain ja julkisuuslainsäädännön suhde on pyritty sääntelemään selkeästi. Henkilötietolaki luonnollisesti koskee myös viranomaisia henkilötietojen käsittelijänä. Tiedonsaantioikeus viranomaisrekistereistä määräytyy kuitenkin julkisuuslainsäädännön mukaan. Tiedon antamisesta silloin kun kysymys on henkilörekisterissä olevista henkilötiedoista sisältyy yksityiskohtainen säännös julkisuuslain 16 :n 3 momenttiin 3 Julkisuuslaki 18 Hyvä tiedonhallintatapa Viranomaisen tulee hyvän tiedonhallintatavan luomiseksi ja toteuttamiseksi huolehtia asiakirjojen ja tietojärjestelmien sekä niihin sisältyvien tietojen asianmukaisesta saatavuudesta, käytettävyydestä ja suojaamisesta sekä eheydestä ja muusta tietojen laatuun vaikuttavista tekijöistä sekä tässä tarkoituksessa erityisesti: 3) selvittää tietojärjestelmien käyttöönottoa sekä hallinnollisia ja lainsäädännöllisiä uudistuksia valmisteltaessa suunniteltujen toimenpiteiden vaikutus.sekä asiakirjojen ja tietojärjestelmien sekä niihin sisältyvien tietojen suojan järjestämiseksi, 5) huolehtia, että sen palveluksessa olevilla on tarvittava tieto käsiteltävien asiakirjojen julkisuudesta.noudattamista valvotaan. Tarkempia säännöksiä 1 momentissa säädettyjen velvoitteiden toteuttamiseksi tarpellisista toimenpiteistä annetaan asetuksella Arkistotoimen tehtävistä on voimassa, mitä arkistolaissa (831/1994) tai sen nojalla säädetään tai määrätään. - TIETOHALLINTOLAKI 4 2

3 Julkisuuslaki (621/1999) 16.3 Asiakirjan antamistavat Viranomaisen henkilörekisteristä saa antaa henkilötietoja sisältävän kopion tai tulosteen tai sen tiedot sähköisessä muodossa, jollei laissa ole toisin erikseen säädetty, jos luovutuksensaajalla on henkilötietojen suojaa koskevien säännösten mukaan oikeus tallettaa ja käyttää sellaisia henkilötietoja. Henkilötietoja saa kuitenkin luovuttaa suoramarkkinointia ja mielipide- tai markkinatutkimusta varten vain, jos niin erikseen säädetään tai jos rekisteröity on antanut siihen suostumuksensa. 5 Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 621/1999 julkisuuslaki 29 Salassa pidettävien tietojen antaminen toiselle viranomaiselle Viranomainen voi antaa toiselle viranomaiselle tiedon salassa pidettävästä asiakirjasta, jos: 1) tiedon antamisesta tai oikeudesta tiedon saamiseen on laissa erikseen nimenomaisesti säädetty; 2) se, jonka etujen suojaamiseksi salassapitovelvollisuus on säädetty, antaa siihen suostumuksensa; Viranomainen voi antaa toiselle viranomaiselle tiedon sellaisista osoite- tai muista yhteystiedoista, jotka ovat 24 :n 1 momentin 31 kohdan mukaan salassa pidettäviä. Viranomainen voi avata toiselle viranomaiselle teknisen käyttöyhteyden henkilörekisterinsä sellaisiin tietoihin, jotka toisen viranomaisen on laissa erikseen säädetyn velvollisuuden mukaan otettava päätöksenteossaan huomioon. Jos henkilötiedot on säädetty salassa pidettäväksi, käyttöyhteyden avulla saa hakea tietoja vain henkilöistä, jotka ovat antaneet siihen suostumuksensa, jollei salassa pidettävien tietojen luovuttamisesta erikseen nimenomaisesti säädetä toisin. 6 3

4 Eduskunnan perustuslakivaliokunta on lausunnossaan PeVL 14/1998 vp todennut, että henkilötietojen suojaa koskevan perusoikeussäännöksen kannalta tärkeitä sääntelykohteita ovat: - Rekisteröinnin tavoite - Rekisteröitävien henkilötietojen sisältö - niiden sallitut käyttötarkoitukset mukaan luettuna tietojen luovutettavuus ja tietojen säilytysaika henkilörekisterissä - sekä rekisteröidyn oikeusturva samoin kuin näiden seikkojen sääntelemisen kattavuus ja yksityiskohtaisuus lain tasolla 7 Hallituksen esitys Eduskunnalle henkilötietolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (96/1998) 2 luku Henkilötietojen käsittelyä koskevat yleiset periaatteet 5 Huolellisuusvelvoite Pykälässä säädetään huolellisuusvelvoite rekisterinpitäjälle ja sille, joka itsenäisenä elinkeinon- tai toiminnanharjoittajana toimii rekisterinpitäjän lukuun. Se ilmentää laissa omaksuttua rekisterinpidon itseohjautuvuuden ajatusta, mikä tarkoittaa, että rekisterinpitäjät pyrkivät oma-aloitteisesti huolehtimaan siitä, että henkilötietojen käsittely toteutetaan ottaen huomioon yksityisyyden suojaa turvaavat säännökset ja periaatteet. 4

5 EVA 2010 Säädösten muutoksia tarvitaan etenkin tietoon (tietosuojasäännökset) ja julkisen vallan suoritteisiin (maksuperustelaki) kohdistuvan lainsäädännön osalta. Eri ministeriöiden ja valtion virastojen autonomia tai kunnallinen itsehallinto ei saa nousta esteeksi. Keinot tietosuojan periaatteiden toteuttamiseksi on tarvittaessa mietittävä uudestaan. Ratkaisu tietosuojan toteuttamiseksi ei enää voi olla tiedon lokeroiminen lukemattomiin erillisiin rekistereihin. (EVA:n marraskuussa 2009 julkaisema raportti Nykyaikaa etsimässä - Suomen digitaalinen tulevaisuus ) VTV 1998 Automaattiseen tietojenkäsittelyyn liittyvän teknologisen kehityksen mukanaantuomia hyötyjä ei hallinnon sisällä ole kyetty ulosmittaamaan sillä teholla, mihin voimassaoleva lainsäädäntö antaisi mahdollisuudet. Yhtenä keskeisistä syistä tähän ovat vaikuttaneet eri hallinnonalojen sisäisen erityislainsäädännön puutteellisuudet. Tietosuojaa koskeva laki on yleinen, ns. puitelaki. Jos varsinaisessa asiakohtaisessa lainsäädännössä on tietojenluovutusta koskeva säädös laadittu silmälläpitäen yhteistyön mahdollisuutta, ei tietosuojalaki ole esteenä viranomaisten eri tarkoitusta varten keräämien tietojen hyödyntämiselle muussa tarkoituksessa. (VTV:n tarkastuskertomus 8/1998 Tietosuoja ja viranomaisyhteistyö ) 9 JULKISUUSLAKI 621/ momentti on kumottu L:lla /635, joka tulee voimaan TIETOHALLINTOLAKI (634/2011) Lain velvoitteet viranomaisille ja valtiovarainministeriön rooli: Aiempi sanamuoto kuuluu: Jos tämän lain nojalla annetussa valtioneuvoston asetuksessa niin säädetään, valtion hallinto- ja lainkäyttöviranomaisten on sen lisäksi, mitä 1 momentin 1 5 kohdassa säädetään, hyvän tiedonhallintatavan toteuttamiseksi velvollisuus: 1) turvata tietojärjestelmiä suunnitellessaan ja kehittäessään mahdollisuudet hyödyntää tietojärjestelmiä muiden viranomaisten toiminnassa sekä ottaa tässä tarkoituksessa huomioon yhteensopivuuden varmistamiseksi tämän lain nojalla säädetyt tekniset vaatimukset; 2) osallistua useammalle viranomaiselle yhteiseen yleisen tietoverkon avulla toteutettavaan asiakaspalvelujärjestelmään taikka yleisesti merkittävien asioiden valmistelun julkisuutta edistävien rekisterien ylläpitoon. Lain voimaantulon myötä julkisen hallinnon viranomaiselle tulee kolme keskeistä velvoitetta: 1) Suunnitella ja kuvata tietohallintonsa julkisen hallinnon tietohallinnon kokonaisarkkitehtuurin mukaisesti. 2) Noudattaa tietojärjestelmien yhteentoimivuuden mahdollistamiseksi julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuuria ja sen edellyttämiä yhteentoimivuuden kuvauksia ja määrityksiä sekä toimialakohtaisia kuvauksia ja määrityksiä, joiden sisältö määritellään asetuksissa. 3) Ottaa käyttöön sellaisia sähköisen asioinnin ja hallinnon tukipalveluja, jotka luovat edellytykset yhteentoimivuudelle. Yhteiset tukipalvelut määritellään tulevassa ICT-strategiassa 10 5

6 VIRANOMAISTEN (SALASSAPIDETTÄVIEN) TIETOJEN LUOVUTTAMINEN pyyntö / luovutus Tiedon luovuttaja EI (rekisterinpitäjä A) SOVELLETA, koska: Henkilötietolaki 8 4 mom viranomaisten tietojen luovuttaminen julkisuuslain mukaan (laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta) henkilötietojen käsittely suunniteltava ja määriteltävä käyttötarkoitus (6 ) Oma-aloitteinen ilmoitusoikeus tai -velvollisuus LUOVUTUKSEEN SOVELLETAAN Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta salassapitosäännös - salassapidettävien tietojen luovuttamisen edellytykset * lainsäännös, suostumus, toimeksianto ERITYISLAKIEN SALASSAPITO- JA LUOVUTUS- SÄÄNNÖKSET esim L sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista - salassapito 14 - luovutus tiedonsaantioikeus L potilaan asemasta ja oikeuksista - salassapito ja luovutus Sekä muut erityislait Tiedon pyytäjä (rekisterinpitäjä B) Henkilötietolaki 8 ja tietojen vastaanottajalla tulee olla oikeus käsitellä saamiaan tietoja Esim. lakisääteinen tehtävä tai asiakassuhde henkilötietojen käsittely suunniteltava ja määriteltävä käyttötarkoitus (6 ) 11 11, ESIMERKKEJÄ LASTENSUOJELUN TIETOVIRROISTA POLIISI PÄIVÄKOTI KOULU TERVEYDEN- HUOLTO MUUT TAHOT SIJOITUS- KUNTA LsL 78 LS-ilmoitukset Tiedot LASTENSUOJELU UUDEN KOTIKUNNAN LASTENSUOJELU SaL= Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista, LsL = lastensuojelulaki 12 päiv

7 JULKISUUSLAKI (621/1999) HENKILÖTIETOLAKI (523/1999) MIKÄ? Asiaosaisen tiedonsaantioikeus (JulkL 11 ) Rekisteröidyn tarkastusoikeus (HetiL 26 ) KUKA? Asianosainen Rekisteröity Hakijalla, valittajalla sekä muulla, jonka oikeutta, etua tai velvollisuutta asia koskee (asianosainen), on oikeus saada asiaa käsittelevältä tai käsitelleeltä viranomaiselta tieto muunkin kuin julkisen asiakirjan sisällöstä, joka voi tai on voinut vaikuttaa hänen asiansa käsittelyyn. (JulkL 11:1 ) Se henkilö, jota henkilötieto koskee. (HetiL 3 ) MIHIN KOHDISTUU Asiakirja Henkilörekisteri LAAJUUS Asiakirjan sisältö, joka voi tai on voinut vaikuttaa Vain rekisteröityä itseään koskevat tiedot (HetiL 26:1 ) asianosaisen asian käsittelyyn. (JulkL 11:1 ) LOKITIETOJEN OSALTA Se asianosainen, jonka tietojen suojaksi lokijärjestelmä on rakennettu eli suojattavan tietojärjestelmän rekisteröity HUOM!KHO: 2014:69 Julkisuuslain 11 ei mahdollistanut tiedonsaantioikeutta siinä tilanteessa, jossa lokitietoja pyytänyt vasta epäili, että häntä koskevien poliisin tietojärjestelmiin sisältyvien tietojen käyttäminen ei ollut ollut asianmukaista. Lokitietoja koskeva asianosaisen tiedonsaantioikeus saattoi perustua vain siihen, että tiedot vaikuttivat tai olivat voineet vaikuttaa jonkin poliisissa vireillä olevan tai olleen, tiedon pyytäjää koskevan asian käsittelyyn. Rekisteröity on se tietojärjestelmän käyttäjä, jonka tietojärjestelmän käytöstä lokitiedot kertyvät eli käytönvalvonnan rekisteröity RAJOITUSPERUSTEET JulkL 11 2 mom. HetiL 27 TOTEUTTAMISMUOTO Viranomaisen asiakirjan sisällöstä annetaan tieto suullisesti taikka antamalla asiakirja viranomaisen luona nähtäväksi ja jäljennettäväksi tai kuunneltavaksi tai antamalla siitä kopio tai tuloste. (JulkL 16 ) Rekisterinpitäjän on ilman aiheetonta viivytystä varattava rekisteröidylle tilaisuus tutustua tarkoitettuihin tietoihin tai annettava tiedot pyydettäessä kirjallisesti. (HetiL 28:2 ) VALITUSTIE Hallinto-oikeus Tietosuojavaltuutettu Hallinto-oikeus 13 HENKILÖREKISTERI 3 3k JulkL JulkA 2 Arvioi oma toiminta 5-6 RISKIPERUSTEINEN LÄHESTYMISTAPA Aloitus 2 Tietoturvallisuus 32 PRIVACY BY DEFAULT PRIVACY BY DESIGN HENKILÖTIETOLAKI Rekisterinpitäjän (3 4 k) henkilötietojen käsittelyn kuvaus ja lainmukaisuuden arviointi Käsittelyn tarkoitus Oikeus käsitellä 3 3-k & 6 8, 12, 13, Suunnittelu huolellisuus DPIA - PRIOR CONSULTING Ulkoistaminen k Vaitiolovelvollisuus 33 PROFILOINTI OSS Käyttötarkoitussidonnaisuus 7 Rekisteriseloste 10 Mistä henkilötiedot kerätään 8, 9, Henkilötiedot 3 1 k, 9, Käytön hallinnointi 5 - KIRJANPITO - PSEUDONYYMIT - GENEETTISET, BIOMETR. Rekisteröidyn oikeudet Viranomaisilmoitukset Informointivelvollisuus 24 Luovutukset 8, (6 ) Nimeä vastuuhenkilö 5 YHDENMUKAISUUS- MEKANISMI Hävitä, arkistoi 12.2, 21, k RTBF - PORTABILITY - VASTUSTUS ACCOUNTABILITY Ulkomaille siirrot art. Kouluta, ohjeista 5 Päiv EDPB PRIVACY SHIELD - SERTIFIKAATIT - AUDITOINNIT PIA TIETOSUOJAVASTAAVA DBN

KILOMETRIVERO JA TIETOSUOJA

KILOMETRIVERO JA TIETOSUOJA KILOMETRIVERO JA TIETOSUOJA Reijo Aarnio tietosuojavaltuutettu EUROBAROMETRI V.2008 / LUOTTAMUSINDIKAATTORI 100 90 PROSENTTIA 80 70 60 50 40 30 20 SUOMI EU-ka 10 0 Terveydenhuolto Sosiaaliturva Vakuutusyhtiöt

Lisätiedot

EU:n tietosuoja-asetus ja tieteellinen tutkimus

EU:n tietosuoja-asetus ja tieteellinen tutkimus Lääke- ja terveystieteen tutkimuksen tietosuoja nyt ja tulevaisuudessa Treen yo 17.3.2016 EU:n tietosuoja-asetus ja tieteellinen tutkimus Reijo Aarnio tietosuojavaltuutettu Tietosuojavaltuutetun toimisto

Lisätiedot

TIETOTILINPÄÄTÖS OSANA ORGANISAATIOIDEN TIETOPÄÄOMAN HALLINTAA

TIETOTILINPÄÄTÖS OSANA ORGANISAATIOIDEN TIETOPÄÄOMAN HALLINTAA TIETOTILINPÄÄTÖSSEMINAARI 31.1.2013 TIETOTILINPÄÄTÖS OSANA ORGANISAATIOIDEN TIETOPÄÄOMAN HALLINTAA Reijo Aarnio tietosuojavaltuutettu Tietosuojavaltuutetun toimisto KEHITYSKULKUJA TIETOYHTEISKUNTA TEKNOLOGIA

Lisätiedot

OTA OPPAAKSI TIETOSUOJA - alustusta -työkirja

OTA OPPAAKSI TIETOSUOJA - alustusta -työkirja EU-tietosuoja-asetuksen vaikutukset koulutuskierros Yhteistyössä tietosuojavaltuutetun toimisto ja FCG / Maaliskuu 2015 OTA OPPAAKSI TIETOSUOJA - alustusta -työkirja Reijo Aarnio tietosuojavaltuutettu

Lisätiedot

Toimistopäällikkö Heljä-Tuulia Pihamaa, Tietosuojavaltuutetun Teknologiateollisuus ry Ylitarkastaja Anna Hänninen

Toimistopäällikkö Heljä-Tuulia Pihamaa, Tietosuojavaltuutetun Teknologiateollisuus ry Ylitarkastaja Anna Hänninen EU:n tietosuoja-asetus: Mitä uusi yleinen tietosuoja-asetus edellyttää organisaatiolta? Toimistopäällikkö Heljä-Tuulia Pihamaa, Tietosuojavaltuutetun Teknologiateollisuus ry 13.2.2017 Ylitarkastaja Anna

Lisätiedot

Mitä tulisi huomioida henkilötietoja luovutettaessa? Maarit Huotari VM JUHTA/VAHTI-työpaja

Mitä tulisi huomioida henkilötietoja luovutettaessa? Maarit Huotari VM JUHTA/VAHTI-työpaja Mitä tulisi huomioida henkilötietoja luovutettaessa? Maarit Huotari VM JUHTA/VAHTI-työpaja 12.2.2018 Mitä pitää huomioida? Oikeuksien perusta Julkisuuslaki Tietosuojalainsäädäntö Mitä tämä tarkoittaa?

Lisätiedot

Siikalatvan kunnan koulutuslautakunta/ Aleksanterin koulu. Yhteystiedot (osoite, puhelin)

Siikalatvan kunnan koulutuslautakunta/ Aleksanterin koulu. Yhteystiedot (osoite, puhelin) Henkilötietolaki (523/99) 10 mukainen REKISTERISELOSTE ja lain 24 :n mukainen INFORMOINTI Laatimispvm: 05.10.2016 1. Rekisterinpitäjä Nimi Siikalatvan kunnan koulutuslautakunta/ Aleksanterin koulu Yhteystiedot

Lisätiedot

TIETOSUOJAA DIGITALISOITUVASSA YHTEISKUNNASSA

TIETOSUOJAA DIGITALISOITUVASSA YHTEISKUNNASSA Trafi Tieto 2016 seminaari 18.3.2016 Korjaamo TIETOSUOJAA DIGITALISOITUVASSA YHTEISKUNNASSA Reijo Aarnio tietosuojavaltuutettu Tietosuojavaltuutetun toimisto 1 TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO PERUSKYSYMYS

Lisätiedot

OPPILASREKISTERISELOSTE

OPPILASREKISTERISELOSTE OPPILASREKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 mukainen REKISTERISELOSTE ja lain 24 :n mukainen INFORMOINTI Laatimispvm: 2.1.2017 1. Rekisterinpitäjä Nimi Siikalatvan kunnan koulutuslautakunta /

Lisätiedot

Tutkittavan informointi ja suostumus

Tutkittavan informointi ja suostumus Tutkittavan informointi ja suostumus yhdistettäessä tutkittavilta kerättyjä tietoja rekisteritietoihin Ylitarkastaja Raisa Leivonen Tietosuojavaltuutetun toimisto 9.12.2010 Kysy rekisteritutkimuksen luvista

Lisätiedot

TUTKIMUSLUPAHAKEMUS/PÄÄTÖS

TUTKIMUSLUPAHAKEMUS/PÄÄTÖS 1/2 TUTKIMUSLUPAHAKEMUS/PÄÄTÖS 1. Tutkimusluvan hakijan tiedot Sukunimi Etunimet Syntymäaika Lähiosoite Postinumero ja toimipaikka Puhelinnumero Sähköpostiosoite 2. Asiakirjat, joihin tutkimuslupaa haetaan

Lisätiedot

TIETEELLINEN TUTKIMUS, TIETOSUOJAVALTUUTETUN OHJEET JA EU:N TIETOSUOJA-ASETUS. Reijo Aarnio tietosuojavaltuutettu TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO

TIETEELLINEN TUTKIMUS, TIETOSUOJAVALTUUTETUN OHJEET JA EU:N TIETOSUOJA-ASETUS. Reijo Aarnio tietosuojavaltuutettu TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO TIETEELLINEN TUTKIMUS, TIETOSUOJAVALTUUTETUN OHJEET JA EU:N TIETOSUOJA-ASETUS Reijo Aarnio tietosuojavaltuutettu PERUSKYSYMYS juridinen kiista PIDÄ HAUSKAA POIKIEN KANSSA, KULTA!?? EVA 2010 Säädösten muutoksia

Lisätiedot

HE 305/2010 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain

HE 305/2010 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain HE 305/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Tietosuojalaki sekä muuta ajankohtaista lainsäädännössä - Virpi Koivu. JUDO-työpaja

Tietosuojalaki sekä muuta ajankohtaista lainsäädännössä - Virpi Koivu. JUDO-työpaja Tietosuojalaki sekä muuta ajankohtaista lainsäädännössä - Virpi Koivu JUDO-työpaja 20.5.2019 Yleislait voimaan 1.1.2019 Tietosuojalaki (1050/2018) Laki henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen

Lisätiedot

TIETOSUOJA SÄÄDÖKSISSÄ

TIETOSUOJA SÄÄDÖKSISSÄ IAB Finland : Verkkomainonnan tietosuoja -seminaari 12.5.2011 HUOMIOITAVAT KOHDAT TIETOSUOJA SÄÄDÖKSISSÄ Reijo Aarnio tietosuojavaltuutettu TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO SUOMEN PERUSTUSLAKI (731/1999)

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 1 JOHDANTO Irma Pahlman... 11

Sisällysluettelo. 1 JOHDANTO Irma Pahlman... 11 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO Irma Pahlman... 11 2 KÄSITEMÄÄRITTELYT JA LÄHTEET Irma Pahlman... 13 2.1 Käsitemäärittelyt... 13 2.2 Oikeuslähteet... 16 2.2.1 Henkilötietodirektiivi (Euroopan parlamentin ja.

Lisätiedot

EU-TIETOSUOJA-ASETUS JA TIETOSUOJAN VASTUUKYSYMYKSET

EU-TIETOSUOJA-ASETUS JA TIETOSUOJAN VASTUUKYSYMYKSET Terveydenhuollon Atk-päivät 2015 13.5.2015, Tampere-talo EU-TIETOSUOJA-ASETUS JA TIETOSUOJAN VASTUUKYSYMYKSET Reijo Aarnio Tietosuojavaltuutettu 1 EKOSYSTEEMI Prop. apps VERKKO (WEB) PALVELUT 3rd party

Lisätiedot

10 Yksityiselämän suoja

10 Yksityiselämän suoja SUOMEN PERUSTUSLAKI (731/1999) 10 Yksityiselämän suoja Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla. Kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen

Lisätiedot

IT-foorumi Tietosuojapäivä Eduskunnan Pikkuparlamentin Auditorio. Tietotilinpäätös. Reijo Aarnio tietosuojavaltuutettu

IT-foorumi Tietosuojapäivä Eduskunnan Pikkuparlamentin Auditorio. Tietotilinpäätös. Reijo Aarnio tietosuojavaltuutettu Valtiontalouden tarkastusvirasto Tietosuojavaltuutetun toimisto IT-foorumi Tietosuojapäivä 28.1.2010 Eduskunnan Pikkuparlamentin Auditorio Tietotilinpäätös Reijo Aarnio tietosuojavaltuutettu SUOMEN PERUSTUSLAKI

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 66/2005 vp. Hallituksen esitys laeiksi viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain sekä kuntalain 50 :n muuttamisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 66/2005 vp. Hallituksen esitys laeiksi viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain sekä kuntalain 50 :n muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 66/2005 vp Hallituksen esitys laeiksi viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain sekä kuntalain 50 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi

Lisätiedot

Paneeli: Käytön valvonta, lokien hallinta, poikkeamien havaitseminen, poliisiyhteistyö

Paneeli: Käytön valvonta, lokien hallinta, poikkeamien havaitseminen, poliisiyhteistyö Paneeli: Käytön valvonta, lokien hallinta, poikkeamien havaitseminen, poliisiyhteistyö Puheenjohtaja: Helena Eronen, kehittämispäällikkö, PSSHP Panelistit: Arto Ylipartanen, ylitarkastaja, TSV:n toimisto

Lisätiedot

EU:n tietosuoja-asetus

EU:n tietosuoja-asetus Kuntamarkkinat 14.9.2016 EU:n tietosuoja-asetus Reijo Aarnio tietosuojavaltuutettu Tietosuojavaltuutetun toimisto 1 YLIKOROSTETUSTA TIETOSUOJASTA ON TULLUT TIETOTEKNIIKAN LIITO-ORAVA - Esko Aho, SITRAN

Lisätiedot

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 2135/03/2016 ' Opetus- ja kulttuuriministeriö

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 2135/03/2016 ' Opetus- ja kulttuuriministeriö Dnro 2135/03/2016 '15.8.2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi aikuistenperusopetus@minedu.fi Lausuntopyyntö ehdotuksesta hallituksen esitykseksi perusopetuslain 46 :n muuttamisesta Pyysitte

Lisätiedot

Ilma-alusrekisteri ja tiedonluovutus

Ilma-alusrekisteri ja tiedonluovutus Ilma-alusrekisteri ja tiedonluovutus 19.11.2015 Päivi Karkkola Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Ilmailulaki (864/2014) Voimaan 7.11.2014 Ilmailulain 2 luku käsittelee ilma-alus- ja lupakirjarekisteriä

Lisätiedot

Lastenvalvojan rekisteriseloste

Lastenvalvojan rekisteriseloste Lastenvalvojan rekisteriseloste SISÄLTÖ 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERINPITÄJÄ 3. REKISTERIN VASTUUHENKILÖ 4. REKISTERIASIOITA HOITAVAT HENKILÖT 5. REKISTERIN KÄYTTÖTARKOITUS 6. REKISTERIN PITÄMISEN PERUSTE

Lisätiedot

Julkisuus ja salassapito. Joensuu Riikka Ryökäs

Julkisuus ja salassapito. Joensuu Riikka Ryökäs Julkisuus ja salassapito Riikka Ryökäs Sovellettavat lait Henkilötietolaki Julkisuuslaki Erityislainsäädäntö Kirkkolaki Suomen perustuslaki Yksityiselämän suoja, PL 10.1 (yksityisyyden suojan periaate)

Lisätiedot

Tiedollinen itsemääräämisoikeus ja MyData

Tiedollinen itsemääräämisoikeus ja MyData Tiedollinen itsemääräämisoikeus ja MyData Erityisasiantuntija Tomi Voutilainen JulkICT-osasto Absoluuttisen tiedollisen itsemääräämisoikeuden sisällön hahmottaminen Tiedollinen itsemääräämisoikeus Oikeus

Lisätiedot

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: 5.1.2010 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. Rekisterinpitäjä Nimi Salon kaupunki, Ympäristönsuojeluyksikkö

Lisätiedot

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa.

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa. Laatimispäivä: 10 /2015 Tämä on tietosuojaseloste, joka sisältää rekisteriselosteen ja asiakkaiden henkilötietojen käsittelyä koskevan informoinnin. 1. Toiminnasta vastaava rekisterinpitäjä Nimi: Katuosoite:

Lisätiedot

1. Nykytila. julkisuutta koskevalla lailla. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti. kuin laki viranomaisten toiminnan

1. Nykytila. julkisuutta koskevalla lailla. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti. kuin laki viranomaisten toiminnan HE 214/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirldcolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakiin ehdotetaan tehtäväksi ne muutokset, jotka aiheutuvat julkisuuslainsäädännön

Lisätiedot

Uusi EU:n tietosuoja-asetus, mitä muuttuu ja mihin suuntaan

Uusi EU:n tietosuoja-asetus, mitä muuttuu ja mihin suuntaan Sosiaali- ja terveydenhuollon atk-päivät 23.5.2017 Finlandia-talo Sessio 5: Sosiaali- ja terveydenhuollon tiedon integrointi Uusi EU:n tietosuoja-asetus, mitä muuttuu ja mihin suuntaan Reijo Aarnio tietosuojavaltuutettu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (5) 382 V 3.5.2017, Valtuutettu Yrjö Hakasen aloite avoimuusperiaatteesta kaupungin johtajien tapaamisissa HEL 2016-011747 T 00 00 03 Päätös esitti kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Mitä rekisteriviranomaisen pitää ottaa huomioon henkilötietoja luovuttaessaan?

Mitä rekisteriviranomaisen pitää ottaa huomioon henkilötietoja luovuttaessaan? Mitä rekisteriviranomaisen pitää ottaa huomioon henkilötietoja luovuttaessaan? Ylitarkastaja Raisa Leivonen Tietosuojavaltuutetun toimisto 9.4.2015 Tutkimuskäyttöön tietoja luovuttavien viranomaisten yhteistyöryhmä

Lisätiedot

Haminan tietosuojapolitiikka

Haminan tietosuojapolitiikka Haminan tietosuojapolitiikka Kaupunginhallitus 21.5.2018 Tietosuoja Oikeus henkilötietojen suojaan on perusoikeus. Tietosuojaan kuuluvat ihmisten yksityiselämän suoja sekä muut sitä turvaavat oikeudet

Lisätiedot

Nimi: Tuomas Hujala Sähköposti: tuomas.hujala. Puhelin: Sähköposti: tietosuoja

Nimi: Tuomas Hujala Sähköposti: tuomas.hujala. Puhelin: Sähköposti: tietosuoja TIETOSUOJASELOSTE 1. Rekisterinpitäjä Nimi: Sosiaali- ja terveysalan lupa ja valvontavirasto Valvira Osoite: PL 210, 00281 HELSINKI (Mannerheimintie 103 B) Muut yhteystiedot: puh. 0295 209 111(vaihde),

Lisätiedot

Kuraattoripalveluiden asiakasrekisterin tietosuojaseloste

Kuraattoripalveluiden asiakasrekisterin tietosuojaseloste Kuraattoripalveluiden asiakasrekisterin tietosuojaseloste Sisällys 1. REKISTERIN NIMI... 2 2. REKISTERINPITÄJÄ... 2 3. REKISTERIN VASTUUHENKILÖ... 2 4. REKISTERIASIOITA HOITAVAT HENKILÖT... 2 5. REKISTERIN

Lisätiedot

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: 7.6.2011 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. Rekisterinpitäjä Nimi Salon kaupunki liikuntapalvelut

Lisätiedot

Perusopetuslain mukaisen aamu ja iltapäivätoiminnan järjestäminen. Haapaveden kaupunki, kasvatus ja koulutuslautakunta

Perusopetuslain mukaisen aamu ja iltapäivätoiminnan järjestäminen. Haapaveden kaupunki, kasvatus ja koulutuslautakunta Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 1. Rekisterin nimi Perusopetuslain mukaisen aamu ja iltapäivätoiminnan järjestäminen 2. Rekisterinpitäjä Haapaveden kaupunki, kasvatus ja koulutuslautakunta PL 40, 86601

Lisätiedot

Yksityisyydensuoja ja kirjaaminen. Itsemääräämisoikeus ja asiakirjat THL Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike

Yksityisyydensuoja ja kirjaaminen. Itsemääräämisoikeus ja asiakirjat THL Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike Yksityisyydensuoja ja kirjaaminen Itsemääräämisoikeus ja asiakirjat THL 18.11.2016 Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike Yksityisyydensuoja perusoikeutena Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha

Lisätiedot

Salassapito- ja tietosuojakysymykset moniammatillisessa yhteistyössä Kalle Tervo. Keskeiset lait

Salassapito- ja tietosuojakysymykset moniammatillisessa yhteistyössä Kalle Tervo. Keskeiset lait Salassapito- ja tietosuojakysymykset moniammatillisessa yhteistyössä 7.5.2014 Kalle Tervo Keskeiset lait Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (21.5.1999/621) Henkilötietolaki (22.4.1999/523) Laki

Lisätiedot

SÄHKÖPOSTIN KÄYTÖSTÄ SOSIAALIHUOLLOSSA

SÄHKÖPOSTIN KÄYTÖSTÄ SOSIAALIHUOLLOSSA TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO SÄHKÖPOSTIN KÄYTÖSTÄ SOSIAALIHUOLLOSSA Päivitetty 15.09.2010 www.tietosuoja.fi 2 SÄHKÖPOSTIN KÄYTÖSTÄ SOSIAALIHUOLLOSSA Tämän ohjeen tarkoituksena on antaa suosituksia sähköpostin

Lisätiedot

TARKISTUSLISTA HENKILÖTIETOJEN LUOVUTUSMENETTELYÄ SUUNNITELTAESSA HUOMIOON OTETTAVISTA ASIOISTA

TARKISTUSLISTA HENKILÖTIETOJEN LUOVUTUSMENETTELYÄ SUUNNITELTAESSA HUOMIOON OTETTAVISTA ASIOISTA TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO TARKISTUSLISTA HENKILÖTIETOJEN LUOVUTUSMENETTELYÄ SUUNNITELTAESSA HUOMIOON OTETTAVISTA ASIOISTA Päivitetty 27.07.2010 www.tietosuoja.fi 2 TARKISTUSLISTA HENKILÖTIETOJEN LUOVUTUSMENETTELYÄ

Lisätiedot

Biopankkien toimintojen yhdistäminen. Lakiperusta

Biopankkien toimintojen yhdistäminen. Lakiperusta Biopankkien toimintojen yhdistäminen Lakiperusta Biopankkilain (688/2012, jatkossa myös BPL ) 10 mahdollistaa biopankkien toimintojen yhdistämisen. Toimintojen hoitamisesta tai yhdistämisestä on sovittava

Lisätiedot

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Salon kaupunki 3470/07.01.01.02.00/2018 REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: 9.2.2017 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. Rekisterinpitäjä

Lisätiedot

Toimistopäällikkö Heljä-Tuulia Pihamaa, Tietosuojavaltuutetun

Toimistopäällikkö Heljä-Tuulia Pihamaa, Tietosuojavaltuutetun EU:n tietosuoja-asetus: Tieteellinen tutkimus Toimistopäällikkö Heljä-Tuulia Pihamaa, Tietosuojavaltuutetun Tietoarkiston seminaari 14.9.2016 Ylitarkastaja Anna Hänninen Esityksen sisältö I. Tietosuoja-asetus

Lisätiedot

SOTKAMON KUNTA TIETOSUOJASELOSTE 1(5) Henkilötietolaki (523 / 1999) 10 ja 24

SOTKAMON KUNTA TIETOSUOJASELOSTE 1(5) Henkilötietolaki (523 / 1999) 10 ja 24 SOTKAMON KUNTA TIETOSUOJASELOSTE 1(5) 1. Rekisterinpitäjä 2. Vastuu- ja yhteyshenkilö rekisteriä koskevissa asioissa Sotkamon kunta Markkinatie 1, 88600 Sotkamo 08 6155811 kirjaamo@sotkamo.fi Sivistysjohtaja

Lisätiedot

Dnro 1433/4/05. Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio. Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Håkan Stoor

Dnro 1433/4/05. Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio. Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Håkan Stoor 8.2.2007 Dnro 1433/4/05 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Håkan Stoor POTILASTIETOIHIN LIITTYVIEN LOKITIETOJEN ANTAMINEN 1 KANTELU Kantelija arvosteli

Lisätiedot

Rekisteri on perustettu Rauman kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan terveyspalvelujen käyttöä varten.

Rekisteri on perustettu Rauman kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan terveyspalvelujen käyttöä varten. TIETOSUOJASELOSTE 1 (5) 1. Rekisterin nimi Tartunta- ja infektiotautien seurantarekisteri Laatimispvm: 24.4.2015/17.4.2019 2. Rekisterinpitäjä Rauman sosiaali- ja terveysvaliokunta Steniuksenkatu 2 26100

Lisätiedot

Hallituksen esitys yleistä tietosuoja-asetusta täydentäväksi lainsäädännöksi - TIETOSUOJALAKI

Hallituksen esitys yleistä tietosuoja-asetusta täydentäväksi lainsäädännöksi - TIETOSUOJALAKI Hallituksen esitys yleistä tietosuoja-asetusta täydentäväksi lainsäädännöksi - TIETOSUOJALAKI 1 Yleinen tietosuoja-asetus ehdotettu tietosuojalaki Asetuksen säännösten täydentäminen ja täsmentäminen 1.

Lisätiedot

Datan avaamisen reunaehdot. Katri Korpela Projektipäällikkö 6Aika - Avoin data ja rajapinnat

Datan avaamisen reunaehdot. Katri Korpela Projektipäällikkö 6Aika - Avoin data ja rajapinnat Datan avaamisen reunaehdot Katri Korpela Projektipäällikkö 6Aika - Avoin data ja rajapinnat 19.1.2016 Perinteinen manuaalinen tietopalvelu 1. Asiakas kysyy/pyytää asiakirjoja käyttöönsä/ kopioita omaan

Lisätiedot

2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö

2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö 4.3.2013 1. Rekisterinpitäjä Järvenpään kaupunki Hallintokatu 2, PL 41 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö 04401 Järvenpää Lasten ja nuorten palvelualueelle perhesosiaalityön palveluihin

Lisätiedot

REKISTERINPITÄJÄN INFORMAATIO KUNTOUTUJILLE TOIMINTATERAPIA A KAARRETKOSKI OY

REKISTERINPITÄJÄN INFORMAATIO KUNTOUTUJILLE TOIMINTATERAPIA A KAARRETKOSKI OY REKISTERINPITÄJÄN INFORMAATIO KUNTOUTUJILLE TOIMINTATERAPIA A KAARRETKOSKI OY SISÄLTÖ 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERIN PITÄJÄ 3.POTILASREKISTERIN VASTUUHENKILÖT 4.REKISTERIASIOITA HOITAVAT HENKILÖT 5.REKISTERIN

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (6) Kaupunginhallitus Asia/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (6) Kaupunginhallitus Asia/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/2017 1 (6) 822 V 27.9.2017, Valtuutettu Tuomas Rantasen aloite koulupsykologien ja -kuraattorien Wilman käyttöoikeuksien laajentamisesta HEL 2017-003505 T 00 00 03 Päätös

Lisätiedot

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa.

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa. Laatimispäivä: 1/2015 Tämä on tietosuojaseloste, joka sisältää rekisteriselosteen ja asiakkaiden henkilötietojen käsittelyä koskevan informoinnin. 1. Toiminnasta vastaava rekisterinpitäjä Katuosoite: Kuopion

Lisätiedot

SESSIO 8. Tietoturvallista terveydenhuoltoa. Kansalaisten luottamus tietoturvaan ja tietosuojaan

SESSIO 8. Tietoturvallista terveydenhuoltoa. Kansalaisten luottamus tietoturvaan ja tietosuojaan Helsingin Messukeskus 15. 16.5.2012 Terveydenhuollon Atk-päivät SESSIO 8. Tietoturvallista terveydenhuoltoa Kansalaisten luottamus tietoturvaan ja tietosuojaan Reijo Aarnio tietosuojavaltuutettu TIETOSUOJAVALTUUTETUN

Lisätiedot

Tiedonjulkistamisneuvottelukunnan tilaisuus 21.4.2008 Tieteiden talolla Hallintojohtaja Anitta Hämäläinen Kansallisarkisto anitta.hamalainen@narc.

Tiedonjulkistamisneuvottelukunnan tilaisuus 21.4.2008 Tieteiden talolla Hallintojohtaja Anitta Hämäläinen Kansallisarkisto anitta.hamalainen@narc. Tutkimus, aineistot ja avoimuuden rajat Tiedonjulkistamisneuvottelukunnan tilaisuus 21.4.2008 Tieteiden talolla Hallintojohtaja Anitta Hämäläinen Kansallisarkisto anitta.hamalainen@narc.fi HYVÄ AINEISTON

Lisätiedot

Tietorekisteriseloste. Fysioterapeutti Annukka Laukkanen 2019

Tietorekisteriseloste. Fysioterapeutti Annukka Laukkanen 2019 Tietorekisteriseloste Fysioterapeutti Annukka Laukkanen 2019 REKISTERIN NIMI... 2 REKISTERINPITÄJÄ... 3 ASIAKASREKISTERIN VASTUUHENKILÖ... 3 REKISTERIASIOITA HOITAVA HENKILÖ... 3 HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYN

Lisätiedot

TIETOSUOJASELOSTE Laatimispäivämäärä:

TIETOSUOJASELOSTE Laatimispäivämäärä: TIETOSUOJASELOSTE Laatimispäivämäärä: 21.5.2018 Vaasan kaupunki 1. Rekisterin nimi Kulttuuri- ja kirjastopalveluiden henkilöstörekisteri 2. Rekisterinpitäjä Nimi: Vaasan kaupungin kulttuuri- ja liikuntalautakunta

Lisätiedot

1. Terveydenhuollon toimintayksikkö. HammasOskari Oy, Liesikuja 4A, Rekisteriasioista vastaava yhteyshenkilö

1. Terveydenhuollon toimintayksikkö. HammasOskari Oy, Liesikuja 4A, Rekisteriasioista vastaava yhteyshenkilö Tietosuojaseloste 1. Terveydenhuollon toimintayksikkö HammasOskari Oy, Liesikuja 4A, 01600 HammasOskari Oy:n potilasrekisteri on sen toimintayksikössä käytössä niiden terveyshuollon ammattihenkilöiden

Lisätiedot

Lokipolitiikka (v 1.0/2015)

Lokipolitiikka (v 1.0/2015) KYS erityisvastuualue Etelä-Savon sairaanhoitopiiri Lokipolitiikka (v 1.0/2015) Sisällys 1 JOHDANTO... 2 2 HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYYN LIITTYVÄ LAINSÄÄDÄNTÖ... 2 3 LOKI JA LOKITIETO... 3 4 LOKITIETOJEN

Lisätiedot

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön HE 27/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain ja merimiesten palkkaturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäviksi palkkaturvalakiin

Lisätiedot

Rekisteri kuntaan sijoitetuista lapsista

Rekisteri kuntaan sijoitetuista lapsista Tietosuojaseloste 1/5 1. Rekisterinpitäjä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Perhepalvelujen johtaja Anna Cantell-Forsbom

Lisätiedot

Maailma ja tietosuoja muutoksessa - Mitä tietosuojasta pitäisi osata

Maailma ja tietosuoja muutoksessa - Mitä tietosuojasta pitäisi osata Maailma ja tietosuoja muutoksessa - Mitä tietosuojasta pitäisi osata 26.1.2018 Reijo Aarnio tietosuojavaltuutettu Tietosuojavaltuutetun toimisto 1 MITÄ TIETOSUOJA TARKOITTAA? 2 SUOMEN PERUSTUSLAKI (731/1999)

Lisätiedot

EU:n yleinen tietosuoja-asetus ja henkilötiedot opintoasioissa General Data Protection Regulation (GDPR) (EU) 2016/679

EU:n yleinen tietosuoja-asetus ja henkilötiedot opintoasioissa General Data Protection Regulation (GDPR) (EU) 2016/679 EU:n yleinen tietosuoja-asetus ja henkilötiedot opintoasioissa General Data Protection Regulation (GDPR) (EU) 2016/679 9.11.2017 Ammattikorkeakoulujen opintoasiainpäivät, Vaasa Lakimies Anna Johansson,

Lisätiedot

TIETOSUOJA JA TIETEELLINEN TUTKIMUS

TIETOSUOJA JA TIETEELLINEN TUTKIMUS TIETOSUOJA JA TIETEELLINEN TUTKIMUS Tutkimuksen päätyttyä huomioitavat tietosuoja-asiat Ylitarkastaja Heljä-Tuulia Pihamaa Tietosuojavaltuutetun toimisto Tilastokeskus 6.5.2009, Helsinki LUENTOAIHEET Yleistä

Lisätiedot

ASIAA TIETOSUOJASTA 4/ HENKILÖTIETOLAKI HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYN OHJAAJANA

ASIAA TIETOSUOJASTA 4/ HENKILÖTIETOLAKI HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYN OHJAAJANA Terveydenhuollon 28. atk-päivät, 27. - 28.5.2002 Ajankohtaista tietosuojasta / Liite 2 ASIAA TIETOSUOJASTA 4/1999 7.6.1999 HENKILÖTIETOLAKI HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYN OHJAAJANA Tietosuojavaltuutetun tehtävänä

Lisätiedot

Aikuissosiaalityön rekisteriseloste

Aikuissosiaalityön rekisteriseloste Aikuissosiaalityön rekisteriseloste SISÄLTÖ 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERINPITÄJÄ 3. REKISTERIN VASTUUHENKILÖ 4. REKISTERIASIOITA HOITAVAT HENKILÖT 5. REKISTERIN KÄYTTÖTARKOITUS 6. REKISTERIN PITÄMISEN

Lisätiedot

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: _22.12.2015_ Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. Rekisterinpitäjä Nimi Lappeenrannan kaupunki

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tilastolain 17 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tilastolakia. Henkilötietolain mukaan ammatinharjoittajia koskevia tietoja pidetään henkilötietoina.

Lisätiedot

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 1087/03/2014 '

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 1087/03/2014 ' Dnro 1087/03/2014 '30.05.2014 Opetus- ja kulttuuriministeriö Eeva-Riitta Pirhonen varhaiskasvatuslaki@minedu.fi kirjaamo@minedu.fi Lausuntopyyntö varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän

Lisätiedot

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 3835/03/ Lausuntopyyntönne , STM/3551/2017, STM090:00/2017

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 3835/03/ Lausuntopyyntönne , STM/3551/2017, STM090:00/2017 LAUSUNTO TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 3835/03/2017 19.1.2018 Sosiaali- ja terveysministeriö kirjaamo@stm.fi VIITE Lausuntopyyntönne 13.12.2017, STM/3551/2017, STM090:00/2017 LAUSUNTOPYYNTÖNNE Pyysitte

Lisätiedot

Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016)

Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) Palvelun nimi: Liperin kunnan palautejärjestelmä Tiedonanto laadittu: 13.8.2018

Lisätiedot

Nimi Tampereen kaupunki, kiinteistötoimi. Aila Taura p. 050 351 8256 Marjut Malo-Siltanen p. 040 801 6776 ja Jaana Rimpi-Muhonen p.

Nimi Tampereen kaupunki, kiinteistötoimi. Aila Taura p. 050 351 8256 Marjut Malo-Siltanen p. 040 801 6776 ja Jaana Rimpi-Muhonen p. Henkilötietolain (523/99) 10 :n mukainen REKISTERISELOSTE 1. Rekisterinpitäjä (tarvittaessa eli jos rekisterinpitäjällä ei toimipaikkaa EU:n alueella, myös edustaja) Nimi Tampereen kaupunki, kiinteistötoimi

Lisätiedot

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Salon kaupunki, 8.2.2019 3479/07.01.01.02.00/2018 REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: 10.12.2018 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä.

Lisätiedot

Luo luottamusta Suojele lasta Jaana Tervo 2

Luo luottamusta Suojele lasta Jaana Tervo 2 Luo luottamusta Suojele lasta 16.11.2016 Jaana Tervo 2 1 Lasten suojelemisen yhteistyötä ohjaavat periaatteet sekä tiedonvaihtoa ja yhteistyötä ohjaava lainsäädäntö Suojele lasta Varmista lapsen aito osallisuus

Lisätiedot

Palvelutarpeen arvioinnin rekisteri

Palvelutarpeen arvioinnin rekisteri Tietosuojaseloste 1/5 1. Rekisterinpitäjä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Perhepalvelut: perhepalvelujen johtaja

Lisätiedot

Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016)

Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuojaasetus (679/2016) Palvelun nimi: Rakennusvalvonnan palvelut (asiakasrekisteri ja vastuuhenkilörekisteri)

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL VALTIONEUVOSTO. Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM015:00/2015

Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL VALTIONEUVOSTO. Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM015:00/2015 Lausunto 1 (5) Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM015:00/2015 Eläketurvakeskuksen lausunto Eläketurvakeskuksen kanta asiakastietolakiin

Lisätiedot

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa.

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa. Laatimispäivä: 10 / 2015 Tämä on tietosuojaseloste, joka sisältää rekisteriselosteen ja asiakkaiden henkilötietojen käsittelyä koskevan informoinnin. 1. Toiminnasta vastaava rekisterinpitäjä Katuosoite:

Lisätiedot

7 Poliisin henkilötietolaki 50

7 Poliisin henkilötietolaki 50 7 Poliisin henkilötietolaki 50 Eduskunnan oikeusasiamiehen lausunnon mukaan hallituksen esityksessä (202/2017 vp) ehdotetun poliisilain 5a luvun 44 :n (Siviilitiedustelussa saadun tiedon luovuttaminen

Lisätiedot

Lapsen huolto- ja tapaamisoikeuden rekisteri

Lapsen huolto- ja tapaamisoikeuden rekisteri Tietosuojaseloste 1/5 1. Rekisterinpitäjä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Perhepalvelujen johtaja Maritta Pesonen

Lisätiedot

Iin Kunta, Varhaiskasvatuspalvelut Jokisuuntie 2, Ii Puh Sähköposti: 2. Rekisterin vastuuhenkilö

Iin Kunta, Varhaiskasvatuspalvelut Jokisuuntie 2, Ii Puh Sähköposti: 2. Rekisterin vastuuhenkilö 1. Rekisterinpitäjä ja tietosuojavastaava Iin Kunta, Varhaiskasvatuspalvelut Jokisuuntie 2, 91101 Ii Puh. 050 310 3458 Sähköposti: kirjaamo@ii.fi 2. Rekisterin vastuuhenkilö Rekisterin vastuuhenkilö Rajanti

Lisätiedot

Pro Consona lastensuojelurekisterin rekisteriseloste

Pro Consona lastensuojelurekisterin rekisteriseloste Kainuun sosiaali- ja Rekisteriseloste Pro Consona lastensuojelurekisterin rekisteriseloste Kainuun sosiaali- ja Rekisteriseloste SISÄLTÖ 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERINPITÄJÄ 3. REKISTERIN VASTUUHENKILÖ

Lisätiedot

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Helsingin kaupunki Pöytäkirja 33/2017 1 (7) 877 V 11.10.2017, Valtuutettu Tuomas Rantasen aloite koulupsykologien ja -kuraattorien Wilman käyttöoikeuksien laajentamisesta HEL 2017-003505 T 00 00 03 Päätös

Lisätiedot

Henkilörekisteriseloste/tietosuojaseloste Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Laatimispvm:

Henkilörekisteriseloste/tietosuojaseloste Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Laatimispvm: Henkilörekisteriseloste/tietosuojaseloste Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Laatimispvm: 6.3.2017 1. Rekisterin nimi Esmikko -rikosilmoitin ja -kulunvalvontajärjestelmä 2. Rekisterinpitäjä Käyntiosoite:

Lisätiedot

Muutokset lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä (159/2007)

Muutokset lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä (159/2007) Muutokset lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä (159/2007) Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät, Kuntaliitto 6.2.2018, Marja Penttilä, erityisasiantuntija

Lisätiedot

Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016)

Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) Palvelun nimi: Etsivä nuorisotyö Tiedonanto laadittu: 10.7.2018 1. Rekisterinpitäjä:

Lisätiedot

Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä.

Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Päiväys: 25.6.2008 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. Rekisterinpitäjä Nimi Intrum Justitia Oy Y-tunnus

Lisätiedot

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa.

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa. Laatimispäivä: 1/2015 Tämä on tietosuojaseloste, joka sisältää rekisteriselosteen ja asiakkaiden henkilötietojen käsittelyä koskevan informoinnin. 1. Toiminnasta vastaava rekisterinpitäjä Nimi: Kuopion

Lisätiedot

Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016)

Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) Palvelun nimi: Uimahalli ja kuntosali Liprakan asiakasrekisteri Tiedonanto

Lisätiedot

sosiaalipalvelupäällikkö Arja Tolttila Heikinkuja MÄNTSÄLÄ puhelin (vaihde)

sosiaalipalvelupäällikkö Arja Tolttila Heikinkuja MÄNTSÄLÄ puhelin (vaihde) TIETOSUOJASELOSTE - yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja - Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 1. Rekisterinpitäjä Mäntsälän kunta, Heikinkuja 4 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö

Lisätiedot

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 3498/03/2015 LAUSUNTO 21.12.2015 Liikenne- ja viestintäministeriö kirjaamo@lvm.fi Viite: Hallituksen esitys eduskunnalle ajoneuvoliikennerekisterilain muuttamisesta

Lisätiedot

Tietosuojaa neuvojille Maaseutuviraston tietosuojavastaava

Tietosuojaa neuvojille Maaseutuviraston tietosuojavastaava 11.9.2018 ja 20.9.2018 Tietosuojaa neuvojille Maaseutuviraston tietosuojavastaava (Esityksessä hyödynnetty osittain Eviran tietosuojavastaavan materiaaleja) Tietosuoja-asetus ja tietosuojalaki Esitys Euroopan

Lisätiedot

TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10

TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: 11.2.2014 1. Rekisterinpitäjä Nimi Hevostoiminta Laukki Yksityinen elinkeinonharjoittaja, Y-tunnus 2601111-1 Yhteystiedot Puh: 040-186 2222,

Lisätiedot

HE 112/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki Kansaneläkelaitoksen oikeudesta saada vammaisten henkilöiden tulkkipalveluja koskevia

HE 112/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki Kansaneläkelaitoksen oikeudesta saada vammaisten henkilöiden tulkkipalveluja koskevia HE 112/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksen oikeudesta saada vammaisten henkilöiden tulkkipalveluja koskevia asiakastietoja ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Sivistyspalvelut Koulutoimisto Kasurilantie Siilinjärvi. Sivistystoimenjohtaja Kari Mustonen

Sivistyspalvelut Koulutoimisto Kasurilantie Siilinjärvi. Sivistystoimenjohtaja Kari Mustonen REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/1999) 10 Laadittu/päivitetty 1.6.2011/28.9.2012/4.6.2013 REKISTERINPITÄJÄ SIILINJÄRVEN KUNTA Sivistyspalvelut REKISTERIASIOITA HOITAVAT HENKILÖT Sivistystoimenjohtaja

Lisätiedot

Liperin kunnan päätöksenteko- ja asianhallinta (hallinnolliset asiat)

Liperin kunnan päätöksenteko- ja asianhallinta (hallinnolliset asiat) Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) Palvelun nimi: Liperin kunnan päätöksenteko- ja asianhallinta (hallinnolliset

Lisätiedot

Hakemus tietojen luovuttamisesta Salon Jätehuolto Oy:lle jätehuoltolautakunnan ylläpitämästä jäterekisteristä. Jätehuoltolautakunta 11.11.

Hakemus tietojen luovuttamisesta Salon Jätehuolto Oy:lle jätehuoltolautakunnan ylläpitämästä jäterekisteristä. Jätehuoltolautakunta 11.11. Jätehuoltolautakunta 46 11.11.2014 Jätehuoltolautakunta 18 09.06.2015 Hakemus tietojen luovuttamisesta Salon Jätehuolto Oy:lle jätehuoltolautakunnan ylläpitämästä jäterekisteristä 2373/07.01.04.01.02/2014

Lisätiedot

Rekisteritutkimuksen tulevaisuuden näkymät ja tietosuoja, ml. EU:n tietosuoja-asetus

Rekisteritutkimuksen tulevaisuuden näkymät ja tietosuoja, ml. EU:n tietosuoja-asetus KANSALLINEN REKISTERI- JA MIKROAINEISTOJEN TUTKIJAPALVELU HANKKEEN ALOITUS- SEMINAARI 7.5.2014 Rekisteritutkimuksen tulevaisuuden näkymät ja tietosuoja, ml. EU:n tietosuoja-asetus Reijo Aarnio tietosuojavaltuutettu

Lisätiedot

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 1163/031/2018

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 1163/031/2018 TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 1163/031/2018 Eduskunnan hallintovaliokunta HaV@eduskunta.fi Asia HE 16/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa

Lisätiedot