Pykälä ry:n opintovaliokunnan kokous 11/05

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pykälä ry:n opintovaliokunnan kokous 11/05"

Transkriptio

1 Pykälä ry:n opintovaliokunnan kokous 11/05 Keskiviikko klo Oppimiskeskus Alexandria, ryhmätyötila 331 Läsnäolijat: Suvi Knaapila, puheenjohtaja Risto Sandvik, varapuheenjohtaja Annu Karhunen, sihteeri Tuomas Tiittala, vanhempi opetuksenkehittämisvastaava Toni Kalliokoski, nuorempi opetuksenkehittämisvastaava Alina Wernick, kirjastovastaava Emilia Kaikkonen, hallituksen puheenjohtaja Mina Solonen, hallituksen opintovastaava Miika Pusa Oskari Rovamo Suvi Säiläkivi Vilja Kemppainen Esityslista 1. Kokouksen avaaminen Puheenjohtaja avasi kokouksen klo Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 3. Esityslistan hyväksyminen työjärjestykseksi Esityslista hyväksyttiin muutoksin, että tiedekuntaneuvostoa koskevat asiat käsitellään kokouksen loppupuolella opintovastaava Solosen ollessa läsnä. 4. Ilmoitusasiat Todettiin, että finanssioikeuden tenttikysymykset ovat nyt tulleet Pykälän nettisivuille.

2 Alina Wernick totesi joutuvansa lähtemään kokouksesta etukäteen. Tämän vuoksi hän esitti valiokunnalle, että jokaisen kirjan selkämykseen laitettaisiin jonkinlainen tunniste kirjan kuulumisesta Pykälän kirjaston kokoelmaan. Tällöin lainakirjan tunnistaisi heti kirjahyllystä. Tarkoituksena on nopeuttaa kirjojen palauttamista uudelleen kiertoon. Ehdotus todettiin hyväksi ja kirjastovastaavat ottavat asian hoitaakseen. Valiokunta kiitteli professori Tiitisen nopeaa toimintaa työaikalakia käsittelevän luentosarjan osalta. Yksityisoikeuden luentosali osoittautui jo ensimmäisellä luentokerralla liian pieneksi saliksi suuren osanottajamäärän vuoksi ja professori sai jo saman iltapäivän luennoille varattua suuremman tilan. Todettiin, että yhdenvertaisuutta työelämässä käsittelevälle luentosarjalle ovat tähän mennessä kaikki halukkaat mahtuneet mukaan, vaikka luentotilana on yksityisoikeuden luentosali. 5. Laitokset Todettiin, että lähiaikoina julkisoikeuden ja rikos- ja prosessioikeuden sekä oikeuden yleistieteiden laitosjohtoryhmät eivät ole pitäneet kokouksiaan. 6. Toimikunnat ja työryhmät Opetuksenkehittämistoimikunta: Opetuksenkehittämisvastaava Tiittala oli ollut toimikunnan kokouksessa. Merkittävimpänä käsiteltynä asiana esille oli noussut oikeusnotaarin lopputyön arvosteluperusteiden ja -ohjeiden yhtenäistäminen. Valiokunnan keskustelu eteni käsittelemään kielikeskuksen toimintaa. Tutkintoon kuuluvien kielikurssien tarjonta ei valiokunnan mielestä ole riittävää, etenkin ruotsin kurssien tilanne on huono. Osaltaan tähän tilanteeseen on vaikuttanut myös tutkinnonuudistus. Lisäksi todettiin, että opetuksenkehittämisvastaavat Tiittala ja Kalliokoski ovat osallistuneet HYY:n opintovaliokunnan kokoukseen. Kokouksessa keskusteltiin HOPS:sta. Opintotoimikunta: Hallituksen puheenjohtaja Emilia Kaikkonen kertoi toimikunnan kokouksesta, jossa oli keskusteltu pitkään ensimmäisen tenttikierroksen tilaongelmasta. Kaikkosen mielestä eräs suurimmista epäkohdista oli se, että alkurutiinien pitkittyessä viimeisinä vastauspaperinsa saaneet aloittivat tentin tekemisen puoli tuntia myöhemmin, jolloin ensimmäisenä saliin tulleet saivat noin puoli tuntia ylimääräistä vastausaikaa. Valiokunta keskusteli pitkään tenttijärjestelyistä. Pohdittiin mahdollisuutta ehdottaa tenttiajan pidentämistä niiden osalta, jotka ovat

3 ilmoittautuneet kahteen tenttiin. Puheenjohtaja Knaapila totesi kuitenkin, ettei kyseistä järjestelyä oltu saatu viime kesätenttikierrokselle, vaikka hän oli sitä silloin ehdottanut. Todettiin, että merkittävänä tekijänä asiassa on raha. Salivuokrista huolimatta jokaiseen tenttiin on varattava riittävän suuri tila. Knaapila totesi vielä lopuksi, että ongelmat ovat nyt huomioitu tiedekunnassa ja tapahtunutta on pahoiteltu. Toinen toimikunnan kokouksessa käsitelty huomionarvoinen asia oli ollut toisesta oikeustieteellisestä tiedekunnasta siirtoa hakevat opiskelijat. Todettiin, että tällä hetkellä siirron myöntämistä koskevat perusteet ovat hyvin tiukat. Valiokunta keskusteli näistä perusteista ja siitä, olisiko tulevaisuudessa muodostettava yhteinen kanta asiaan, mikäli perusteet muuttuvat. Siirtoedellytysten muuttumisella saattaisi olla vaikutusta valintakokeessa hakevien määrään ja siten koko ainejärjestömme toimintaan. Opintovastaava Solonen korosti, että asiaa olisi pohdittava laajemminkin ja mahdollisen julkisen kannanoton vaikutuksia on mietittävä etukäteen. Opetustaitotoimikunta: Risto Sandvik on osallistunut toimikunnan kokoukseen. Toimikunta vastaanotti opetustaitonäytteen oikeussosiologian dosentiksi pyrkivältä henkilöltä, jonka nimeä hän ei kuitenkaan muistanut. Valiokunta huomioi, että opetustaitonäytteenantotilaisuudet ovat julkisia tilaisuuksia. Valiokunta voisi tiedottaa näistä tilaisuuksista opiskelijoille. Tämä edellyttää kuitenkin, että valiokunta saa tiedon ajankohdasta riittävän ajoissa etukäteen. 7. OVK:n toiminnan ja rakenteen muuttamisesta tehdyn muistion kommentointi Puheenjohtaja Knaapilan laatiman muistion pohjalta valiokunta keskusteli toimintaa koskevista uudistuksista. Erityisesti pohdittiin opiskelijaedustajapaikkojen merkitystä. Muistion ehdotusten mukaan ensi vuodesta lähtien jokaiselle valiokunnan jäsen olisi samalla myös opiskelijaedustajana jossain hallintoelimessä. Todettiin, että lähes aina vaihdossa olleet edustajat eivät enää vaihtovuotensa jälkeen toimi aktiivisesti viroissaan. Kuitenkin olisi tarpeellista, että opiskelijoiden edustus hallintoelimissä toteutuisi säännöllisesti. Etenkin laitosten käsitellessä tutkintovaatimuksiaan olisi tärkeää, että opintosektori pystyisi muodostamaan yhteisen kannan ja esittämään tämän eteenpäin tiedekunnassa. Ei myöskään ole suotavaa, että samoille edustajille kasaantuu liikaa tehtäviä, vaikka heillä olisikin kokemusta opintoasioista. Keskustelussa huomioitiin myös, että valiokunnan jäsenten vaihtuessa vuosittain on tärkeää säilyttää tietynlainen jatkuvuus opiskelijaedustustoiminnassa, mikä helpottaisi tiedekunnassa vaikuttamista. Keinot jäivät vielä avoimiksi, mutta joka tapauksessa valiokunnan jäsenten vaihtuessa tulisi vanhan ja uuden valiokunnan viranhaltijoiden välille saada aikaan enemmän yhteistyötä. Vuoden vaihteessa vapautuu myös kielikeskuksen opiskelijaneuvostossa 1+1 paikkaa oikeustieteelliselle tiedekunnalle. Hakuaika sijoittuu joulutammikuulle ja edustajat valitsee HYY. Todettiin, että valiokunnan tehtävien

4 ja opetuksenkehittämismahdollisuuksien kannalta voisi olla hyödyllistä, jos joku jäsenistä yrittäisi hakea opiskelijaneuvostoon, vaikka vain varajäseneksi. Tällä hetkellä opetuksenkehittämisvastaava Kalliokoski kuuluu neuvostoon. Todettiin myös, että tiedekunnan kirjaston neuvottelukunnan jäsenyys voisi soveltua hyvin valiokunnan kirjastovastaavalle. 8. Opiskelijapalautteen keräämisen uudet käytännöt ja tutkintovaatimusesityksen tulevaisuus Puheenjohtaja Knaapila alusti aihetta valiokunnalle. Keskustelussa tärkeimpinä seikkoina nousivat esiin: Tiedekunta kerää tästä lähtien opiskelijapalautteen itse, mitä valiokunta pitää erinomaisena. Valiokunnan vastaanottaman palautteen prosessointia on siten aiheellista muuttaa. Esitettiin, että jatkossa valiokunta kokoontuisi jokaisen periodin lopussa käymään palautetta läpi tarkistaakseen onko tullut ilmi mitään sellaista, mihin valiokunnan erityisesti tulisi reagoida. Tilaisuuksista tehtäisiin julkisia, joten opiskelijat voisivat halutessaan tulla esittämään kommenttinsa valiokunnalle. Valiokunnan tutkintovaatimusesityksen yleisen osan kirjoittamisesta tänä syksynä keskusteltiin myös. Opetuksenkehittämisvastaava Tiitala kertoi lopuksi, että nettisivujen kautta on saatu paljon palautetta. Todettiin, että siviilioikeuden assistentti Saarikoskea koskevaan kannanottoon ei tiedekunnan puolelta ole vielä reagoitu. Keskusteltiin tulevista HYY:n vaaleista ja HELP vaalirenkaasta. Todettiin, että tiedekunnan opetuksen laatuyksikköhakemus on jatkokierroksella. Keskusteltiin tiedekunnan ensimmäisestä amanuenssista. 9. Pykälän kirjaston kehittäminen ja saadun kirjalahjoituksen kohtalo Esityslistan kohta jätettiin käsittelemättä, sillä kirjastovastaava Lumijärvi ei päässytkään osallistumaan kokoukseen. 10. Terrorismin uhka keskustelutilaisuus Ennen varsinaisen esityslistan aiheen käsittelyä opintovastaava Solonen kertoi tiedekuntaneuvoston avoimista opiskelijaedustajapaikoista. Pykälän hallitus esittää näille opiskelijaedustajapaikoille julkisen haun perusteella Emilia Kaikkosta, Risto Sandvikia ja Lassi Kotoa.

5 Varapuheenjohtaja Sandvik esitteli viimeisimmät tiedot keskustelutilaisuuden järjestelyistä: Tilaisuus järjestetään Paasitornin auditoriossa, jonne mahtuu n. 100 henkeä. Tilavuokrasta ja kahvitarjoilun kustannuksista huolehtii Kriminalistiyhdistys. Keskustelijoiksi on nyt varmistunut kansanedustaja, lakivaliokunnan puheenjohtaja Tuija Brax sekä apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt. Valiokunnan osalta Sandvik vastaa edelleen tilaisuuteen liittyvistä käytännön järjestelyistä, erityisesti julisteiden ja muun mainostamisen osalta. 11. Muut esille tulevat asiat Glamour-sitzejä valiokunta käsittelee myöhemmin vapaamuotoisessa tapaamisessa, jotta tilaisuuden yksityiskohtaisemmat järjestelyt pysyisivät vielä salaisina. Puheenjohtajalla on mennyt mukavasti remonttipuuhissa. 12. Seuraava kokous Valiokunta kokoontuu perjantaina klo Kokouksen päättäminen Kokous päätettiin klo Pöytäkirjan vakuudeksi: Suvi Knaapila, puheenjohtaja Anna-Liisa Karhunen, sihteeri

Pykälä ry:n opintovaliokunnan kokous 3/05

Pykälä ry:n opintovaliokunnan kokous 3/05 Pykälä ry:n opintovaliokunnan kokous 3/05 Keskiviikko 23.2. klo 18.00 Oppimiskeskus Alexandria, ryhmätyötila 333 Läsnäolijat: Suvi Knaapila, puheenjohtaja Risto Sandvik, varapuheenjohtaja VilleKomulainen,vanhempi

Lisätiedot

Pykälä ry:n opintovaliokunnan kokous 6/05

Pykälä ry:n opintovaliokunnan kokous 6/05 Pykälä ry:n opintovaliokunnan kokous 6/05 Keskiviikko 6.4 klo 18.00 Oppimiskeskus Alexandria, ryhmätyötila 332 Läsnäolijat: Suvi Knaapila, puheenjohtaja Risto Sandvik, varapuheenjohtaja Annukka Manninen,

Lisätiedot

Pykälä ry:n opintovaliokunnan kokous 10/05

Pykälä ry:n opintovaliokunnan kokous 10/05 Pykälä ry:n opintovaliokunnan kokous 10/05 Perjantai 16.9.2005 klo 18.00 Oppimiskeskus Alexandria, ryhmätyötila 333 Läsnäolijat Suvi Knaapila, puheenjohtaja Risto Sandvik, varapuheenjohtaja Anna-Liisa

Lisätiedot

Pykälä ry:n opintovaliokunnan kokous 5/05

Pykälä ry:n opintovaliokunnan kokous 5/05 Pykälä ry:n opintovaliokunnan kokous 5/05 Tiistai 22.3 klo 18.00 Oppimiskeskus Alexandria, ryhmätyötila 333 Läsnäolijat: Suvi Knaapila, puheenjohtaja Risto Sandvik, varapuheenjohtaja Satu Huokuna, kirjastovastaava

Lisätiedot

Pykälä ry:n opintovaliokunnan kokous 2/05

Pykälä ry:n opintovaliokunnan kokous 2/05 Pykälä ry:n opintovaliokunnan kokous 2/05 Aika: Tiistai 1.2. klo 18.00 Paikka: Oppimiskeskus Alexandria, ryhmätyötila 331 Läsnäolijat: Suvi Knaapila, puheenjohtaja Risto Sandvik, varapuheenjohtaja Anna-Liisa

Lisätiedot

Siirrettiin pöytäkirjan 11/2017 tarkastaminen seuraavaan kokoukseen.

Siirrettiin pöytäkirjan 11/2017 tarkastaminen seuraavaan kokoukseen. PYKÄLÄ RY:N OPINTOVALIOKUNNAN KOKOUS 1/2018 AIKA: klo 18.00 PAIKKA: LÄSNÄ: Suvilahdenkatu 10 B Olga Larinkari, puheenjohtaja Sara Piirainen, varapuheenjohtaja Johanna Kauppinen, sihteeri Sara Aho, opetuksenkehittämisvastaava

Lisätiedot

Päätettiin liittää kokouksen muistio pöytäkirjan 4/2016 muistioksi.

Päätettiin liittää kokouksen muistio pöytäkirjan 4/2016 muistioksi. PYKÄLÄ RY:N OPINTOVALIOKUNNAN KOKOUS 4/2016 AIKA: klo 18.00 PAIKKA: LÄSNÄ: Mannerheimintie 3 B, 5. kerros Helinä Teittinen, puheenjohtaja Iris Pitkänen, varapuheenjohtaja Kaisa Rissanen, sihteeri Venus

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY. Opintovaliokunnan kokous 5/2013 AIKA: PAIKKA: Pykälä ry:n toimisto, Mannerheimintie 5

PYKÄLÄ RY. Opintovaliokunnan kokous 5/2013 AIKA: PAIKKA: Pykälä ry:n toimisto, Mannerheimintie 5 PYKÄLÄ RY Opintovaliokunnan kokous 5/2013 AIKA: 24.04.2013 PAIKKA: Pykälä ry:n toimisto, Mannerheimintie 5 LÄSNÄ: Niina Karjunen, puheenjohtaja Heini Wiik, varapuheenjohtaja Katariina Vuorela, sihteeri

Lisätiedot

Pykälä ry:n opintovaliokunnan kokous 13/05

Pykälä ry:n opintovaliokunnan kokous 13/05 Pykälä ry:n opintovaliokunnan kokous 13/05 Perjantai 1.12.2005 klo 18.00 Pykälä ry:n kerhohuoneisto, Sörnäinen Läsnä: Risto Sandvik, varapuheenjohtaja Anna-Liisa Karhunen, sihteeri Tuomas Tiittala, vanhempi

Lisätiedot

Pykälä ry:n opintovaliokunnan kokous 1/05

Pykälä ry:n opintovaliokunnan kokous 1/05 Pykälä ry:n opintovaliokunnan kokous 1/05 Aika: Tiistai 25.1. klo 18.00 Paikka: Oppimiskeskus Alexandria, ryhmätyötila 333 Läsnä: Suvi Knaapila, puheenjohtaja Risto Sandvik, varapuheenjohtaja Anna-Liisa

Lisätiedot

Pöytäkirja 1/ PYKÄLÄ RY:N OPINTOVALIOKUNNAN KOKOUS 1/2017. AIKA: klo Mannerheimintie 3 b

Pöytäkirja 1/ PYKÄLÄ RY:N OPINTOVALIOKUNNAN KOKOUS 1/2017. AIKA: klo Mannerheimintie 3 b PYKÄLÄ RY:N OPINTOVALIOKUNNAN KOKOUS 1/2017 AIKA: klo 18.00 PAIKKA: LÄSNÄ: Mannerheimintie 3 b Johanna Heinonen, puheenjohtaja Kaisa Rissanen, varapuheenjohtaja Olga Larinkari, sihteeri Sara Piirainen,

Lisätiedot

Puheenjohtaja Tukiainen kertoi Kiitossitsien ja Kevätkauden päättäjäisten järjestettävän Kaivohuoneella.

Puheenjohtaja Tukiainen kertoi Kiitossitsien ja Kevätkauden päättäjäisten järjestettävän Kaivohuoneella. PYKÄLÄ RY Opintovaliokunnan kokous 3/2015 AIKA: 15.4.2015 klo 19.00 PAIKKA: LÄSNÄ: Pykälän ry:n toimisto Mannerheimintie 3 B, 5.kerros Asta Tukiainen, puheenjohtaja Laura Linnove, varapuheenjohtaja Tiia

Lisätiedot

Pöytäkirja 1/ PYKÄLÄ RY:N OPINTOVALIOKUNNAN KOKOUS 1/2016. AIKA: klo Mannerheimintie 3 B, 5. krs

Pöytäkirja 1/ PYKÄLÄ RY:N OPINTOVALIOKUNNAN KOKOUS 1/2016. AIKA: klo Mannerheimintie 3 B, 5. krs PYKÄLÄ RY:N OPINTOVALIOKUNNAN KOKOUS 1/2016 AIKA: klo 19.15 PAIKKA: LÄSNÄ: Mannerheimintie 3 B, 5. krs Helinä Teittinen, puheenjohtaja Iris Pitkänen, varapuheenjohtaja (saapui kohdassa 10.1) Kaisa Rissanen,

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY. Opintovaliokunnan kokous 10/2013 AIKA: 23.10.2013 PAIKKA:

PYKÄLÄ RY. Opintovaliokunnan kokous 10/2013 AIKA: 23.10.2013 PAIKKA: PYKÄLÄ RY Opintovaliokunnan kokous 10/2013 AIKA: 23.10.2013 PAIKKA: LÄSNÄ: Niina Karjunen, puheenjohtaja Heini Wiik, varapuheenjohtaja Katariina Vuorela, sihteeri Mira Karppanen, kirjastovastaava Heidi

Lisätiedot

Puheenjohtaja avasi kokouksen kello

Puheenjohtaja avasi kokouksen kello Pykälä ry:n opintovaliokunnan kokous 1/2010 PÖYTÄKIRJA 13.1.2010 kello 19.30 Pykälä ry:n tiloissa Sörnäisten rantatie 33 B, Helsinki Läsnäolijat: Ilari Autio, puheenjohtaja Minna Hokkanen, saapui kohdassa

Lisätiedot

Pykälä ry:n opintovaliokunnan kokous 12/2006

Pykälä ry:n opintovaliokunnan kokous 12/2006 Pykälä ry:n opintovaliokunnan kokous 12/2006 Torstaina 5.10.2006 kello 16.15 Ravintola Cupla, Töölö Läsnäolijat: Risto Sandvik, puheenjohtaja Miikka Kärki, varapuheenjohtaja Eeva Kiviniemi, sihteeri Johanna

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY. Opintovaliokunnan kokous 1/2013 AIKA: 17.01.2013. Pykälän pieni sali Sörnäisten rantatie 33 B, Helsinki

PYKÄLÄ RY. Opintovaliokunnan kokous 1/2013 AIKA: 17.01.2013. Pykälän pieni sali Sörnäisten rantatie 33 B, Helsinki PYKÄLÄ RY Opintovaliokunnan kokous 1/2013 AIKA: 17.01.2013 PAIKKA: LÄSNÄ: Pykälän pieni sali Sörnäisten rantatie 33 B, Helsinki Niina Karjunen, puheenjohtaja Heini Wiik, varapuheenjohtaja Katariina Vuorela,

Lisätiedot

Pykälä ry:n opintovaliokunnan kokous

Pykälä ry:n opintovaliokunnan kokous Pykälä ry:n opintovaliokunnan kokous Maanantai 12.12.2005 klo 18.00 Pykälä Läsnä: Suvi Knaapila, puheenjohtaja Risto Sandvik, varapuheenjohtaja Anna-Liisa Karhunen, sihteeri Annukka Manninen, hallintovastaava

Lisätiedot

Puheenjohtaja Heinonen iloitsi uusien opintovaliokunnan jäsenten läsnäolosta kokouksessa ja kehotti jäseniä nauttimaan kokouksen ruokatarjoiluista.

Puheenjohtaja Heinonen iloitsi uusien opintovaliokunnan jäsenten läsnäolosta kokouksessa ja kehotti jäseniä nauttimaan kokouksen ruokatarjoiluista. PYKÄLÄ RY:N OPINTOVALIOKUNNAN KOKOUSMUISTIO 26.1.2016 AIKA: klo 18.00 PAIKKA: Hietaniemenkatu 7 LÄSNÄ: Johanna Heinonen, puheenjohtaja Kaisa Rissanen, varapuheenjohtaja Olga Larinkari, sihteeri Sara Piirainen,

Lisätiedot

Todettiin 1/2016 pöytäkirjan tarkistetun valiokunnan Facebook-ryhmässä. Hyväksyttiin pöytäkirja muutoksin.

Todettiin 1/2016 pöytäkirjan tarkistetun valiokunnan Facebook-ryhmässä. Hyväksyttiin pöytäkirja muutoksin. PYKÄLÄ RY:N OPINTOVALIOKUNNAN KOKOUS 2/2016 AIKA: klo 19.30 PAIKKA: LÄSNÄ: Suvilahdenkatu 10 B, 5. krs Helinä Teittinen, puheenjohtaja Iris Pitkänen, varapuheenjohtaja Kaisa Rissanen, sihteeri Sami Hasunen,

Lisätiedot

Päätettiin pöytäkirjan 3/2016 tarkastaminen tehtäväksi valiokunnan Facebook-ryhmässä.

Päätettiin pöytäkirjan 3/2016 tarkastaminen tehtäväksi valiokunnan Facebook-ryhmässä. PYKÄLÄ RY:N OPINTOVALIOKUNNAN KOKOUSMUISTIO AIKA: klo 18.00 PAIKKA: LÄSNÄ: Suvilahdenkatu 10 B, 5. krs Helinä Teittinen, puheenjohtaja Iris Pitkänen, varapuheenjohtaja Kaisa Rissanen, sihteeri Elli Toikka,

Lisätiedot

Puheenjohtaja kertoi edellisen viikon olleen tietoturvaviikko.

Puheenjohtaja kertoi edellisen viikon olleen tietoturvaviikko. PYKÄLÄ RY Opintovaliokunnan kokous 2/2012 AIKA: 16.02.2012 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B 5, Helsinki Outi Iso-Markku (puheenjohtaja) Otto Pulkkinen (sihteeri) Noora Kinnunen Maria

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY OPINTOVALIOKUNNAN KOKOUS 1/2012 AIKA: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B, Helsinki

PYKÄLÄ RY OPINTOVALIOKUNNAN KOKOUS 1/2012 AIKA: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B, Helsinki PYKÄLÄ RY OPINTOVALIOKUNNAN KOKOUS 1/2012 AIKA: 17.01.2012 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B, Helsinki Outi Iso-Markku, puheenjohtaja Lauri Ignatius, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Puheenjohtaja Heinonkoski avasi kokouksen kello 18.10. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi

Puheenjohtaja Heinonkoski avasi kokouksen kello 18.10. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi PÖYTÄKIRJA 27.5.2003 19/2003 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 27.5.2003 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Särkiniementie 7 Mikko Heinonkoski, puheenjohtaja Suvi Knaapila, sihteeri Salla

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 1.9.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 23.4.2013 Paikka: Kattosauna Sivistys, Leppäniemenkatu 11 Läsnä: Suvi Syvänen, puheenjohtaja Niina Karjunen, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko Eero

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 2.6. klo 19.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5.kerros Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri

Lisätiedot

Yleisvastaava Sukura kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Sukuraa ruuasta.

Yleisvastaava Sukura kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Sukuraa ruuasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKUS Aika: klo 18.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

Ulkoasiainvastaava Laitila on osallistunut Lex ry:n järjestämään Iuris Primus Nova kilpailuun Turussa ja sijoittunut toiseksi.

Ulkoasiainvastaava Laitila on osallistunut Lex ry:n järjestämään Iuris Primus Nova kilpailuun Turussa ja sijoittunut toiseksi. PÖYTÄKIRJA 6.11.2006 47/2006 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 6.11.2006 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhotilat Sörnäisten rantatie 33 Eero Kärki, puheenjohtaja Sonja Sairo, sihteeri Heidi

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 22.8.2011 22/2011

PÖYTÄKIRJA 22.8.2011 22/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 22.8.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 11.5.2005

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 11.5.2005 1(5) Aika 11.5.2005 Paikka Läsnä Poissa Asianajotoimisto Auhto Laitinen Tuominen Oy:n toimitilat, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY. Opintovaliokunnan kokous 7/2013 AIKA: 22.08.2013. PAIKKA: Aleksis Kiven katu 48 F 159

PYKÄLÄ RY. Opintovaliokunnan kokous 7/2013 AIKA: 22.08.2013. PAIKKA: Aleksis Kiven katu 48 F 159 PYKÄLÄ RY Opintovaliokunnan kokous 7/2013 AIKA: 22.08.2013 PAIKKA: Aleksis Kiven katu 48 F 159 LÄSNÄ: Niina Karjunen, puheenjohtaja Katariina Vuorela, sihteeri Heini Wiik, varapuheenjohtaja Heidi Kantola,

Lisätiedot

Oikeusapuvaliokunnan kiitosillallisella on muistettu valvontaneuvoston puheenjohtajan tehtävät jättävää professori Martti Majasta lahjalla.

Oikeusapuvaliokunnan kiitosillallisella on muistettu valvontaneuvoston puheenjohtajan tehtävät jättävää professori Martti Majasta lahjalla. PÖYTÄKIRJA 23.10.2006 45/2006 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 23.10.2006 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhotilat Sörnäisten rantatie 33 Eero Kärki, puheenjohtaja Sonja Sairo, sihteeri Heidi

Lisätiedot

Taloudenhoitaja Vehviläinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Vehviläistä ruoasta.

Taloudenhoitaja Vehviläinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Vehviläistä ruoasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2017 AIKA: klo 18.30 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhdistyksen kerhohuoneisto Suvilahdenkatu 10 B, 5. krs Helinä Teittinen, puheenjohtaja Jemina Fallenius, sihteeri Tuomas Rudanko Joel

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2005

PÖYTÄKIRJA /2005 PÖYTÄKIRJA 7.11.2005 37/2005 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 7.11.2005 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 Emilia Kaikkonen, puheenjohtaja Elina Lemmetty, sihteeri

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 13.7.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 4/2005 HALLITUKSEN KOKOUS Suomen Lakimiesliiton Ylähuone, Helsinki

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 4/2005 HALLITUKSEN KOKOUS Suomen Lakimiesliiton Ylähuone, Helsinki 1(5) Aika 6.4.2005 Paikka Läsnä Poissa Suomen Lakimiesliiton Ylähuone, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Olli Kärkkäinen, hallituksen

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 14.11.2005 38/2005 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 14.11.2005 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 Emilia Kaikkonen, puheenjohtaja Elina Lemmetty, sihteeri

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N PÖYTÄKIRJA 7/2007 ULKOASIAINVALIOKUNNAN KOKOUS 3.5.2007

PYKÄLÄ RY:N PÖYTÄKIRJA 7/2007 ULKOASIAINVALIOKUNNAN KOKOUS 3.5.2007 PYKÄLÄ RY:N PÖYTÄKIRJA 7/2007 ULKOASIAINVALIOKUNNAN KOKOUS 3.5.2007 Aika: Torstai 3.5.2007 Paikka: Läsnä: Excursiovastaava Viljasen residenssi Pihlajatie 15 Hannu Häkkänen, puheenjohtaja Iina-Mari Supperi,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 3.6.2013 22/2013

PÖYTÄKIRJA 3.6.2013 22/2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 3.6.2013 Paikka: Bulevardi 19 A 18 Läsnä: Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tuomas Haavikko Britta Riipinen (saapui kohdassa 7.1.) Eero

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1.10.2012 28/2012

PÖYTÄKIRJA 1.10.2012 28/2012 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 1.10.2012 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Yhdistyksen kerhohuoneisto Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 24.11.2013 Paikka: Läsnä: Tallikuja 2 D Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko Britta Riipinen Eero Rapola

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 15.6.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri

Lisätiedot

Pykälä ry:n opintovaliokunnan kokous 4/05

Pykälä ry:n opintovaliokunnan kokous 4/05 Pykälä ry:n opintovaliokunnan kokous 4/05 Torstai 3.3. klo 18.00 Oppimiskeskus Alexandria, ryhmätyötila 333 Läsnäolijat: Suvi Knaapila, puheenjohtaja Risto Sandvik, varapuheenjohtaja Anna-Liisa Karhunen,

Lisätiedot

Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta. Todettiin sääntömääräisen syyskokouksen jatkokokousta vietetyn.

Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta. Todettiin sääntömääräisen syyskokouksen jatkokokousta vietetyn. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 17.45 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY. Opintovaliokunnan kokous 9/2013 AIKA: 03.10.2013. PAIKKA: Aleksis Kiven katu 48 F 159

PYKÄLÄ RY. Opintovaliokunnan kokous 9/2013 AIKA: 03.10.2013. PAIKKA: Aleksis Kiven katu 48 F 159 PYKÄLÄ RY Opintovaliokunnan kokous 9/2013 AIKA: 03.10.2013 PAIKKA: Aleksis Kiven katu 48 F 159 LÄSNÄ: Niina Karjunen, puheenjohtaja Katariina Vuorela, sihteeri Anni Laitinen, opintopiirivastaava Iida Mäkimattila

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2007

PÖYTÄKIRJA /2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 20.8.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 5.8.2013 24/2013

PÖYTÄKIRJA 5.8.2013 24/2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.8.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 8.10.2007 37/2007

PÖYTÄKIRJA 8.10.2007 37/2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 8.10.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas

Lisätiedot

Todettiin, että tavattiin yhdistyksen vuoden 2004 hallitus. Keskusteltiin toimintakentän ja viitekehyksen pitkän linjan muutoksista.

Todettiin, että tavattiin yhdistyksen vuoden 2004 hallitus. Keskusteltiin toimintakentän ja viitekehyksen pitkän linjan muutoksista. PÖYTÄKIRJA 9.5.2005 19/2005 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.5.2005 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 Emilia Kaikkonen, puheenjohtaja Elina Lemmetty, sihteeri

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 2.7.2011 20/2011

PÖYTÄKIRJA 2.7.2011 20/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Lauantai 2.7.2011 Paikka: Läsnä: Villamonlahdentie 67, Hämeenlinna Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen Jenna Tirkkonen

Lisätiedot

Opintovastaava Tukiainen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tukiaista ruuasta.

Opintovastaava Tukiainen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tukiaista ruuasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 19.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Elmiira Kutvonen

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.11. klo 18.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 2/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 3.2.2005

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 2/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 3.2.2005 1(6) Aika 3.2.2005 Paikka Läsnä Poissa Ravintola Teatteri, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Suvi Hirvonen, hallituksen jäsen

Lisätiedot

Sihteeri Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta.

Sihteeri Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.15 Paikka: Mannerheimintie 3 Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 21.3.2014 13/2014

PÖYTÄKIRJA 21.3.2014 13/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Perjantai 21.3.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 13.10.2014 35/2014

PÖYTÄKIRJA 13.10.2014 35/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 13.10.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere

Lisätiedot

Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö

Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö Prosessiteekkarit ry Hallituksen kokous, pöytäkirja 19/2014 Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Vuorimiehentie 2 02150 Espoo Aika: 26.8.2014 klo 18.00 Paikka: Learning Hub Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 25.10.2005 35/2005 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: 25.10.2005 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 Emilia Kaikkonen, puheenjohtaja Mina Solonen Tuomas Sunnari Veera

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 9/2013 1/14

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 9/2013 1/14 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 9/2013 1/14 Nuorisovaltuusto Aika 0 klo 17:00-18:00 Paikka Vääksyn nuorisotalo Käsitellyt asiat Asia Sivu 105 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 3 106 Sihteerin

Lisätiedot

Todettiin FC Force Majouren voittaneen kevään yliopistosarjan mestaruuden. Onniteltiin joukkuetta.

Todettiin FC Force Majouren voittaneen kevään yliopistosarjan mestaruuden. Onniteltiin joukkuetta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 19.30 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

Puheenjohtaja Tirkkonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tirkkosta ruoasta.

Puheenjohtaja Tirkkonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tirkkosta ruoasta. Pöytäkirja 19.2.2012 8/2012 PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS 8/2012 Aika: Sunnuntai 19.2.2012 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 5 A, 5. krs Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri)

Lisätiedot

Toivotettiin vuoden 2008 spexin ohjaaja Markku Tuominen tervetulleeksi kokoukseen ja myönnettiin hänelle puheoikeus.

Toivotettiin vuoden 2008 spexin ohjaaja Markku Tuominen tervetulleeksi kokoukseen ja myönnettiin hänelle puheoikeus. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 12.5.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5. krs Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto Markkanen

Lisätiedot

Siirrettiin pöytäkirjan 6/2015 tarkastaminen seuraavaan kokoukseen.

Siirrettiin pöytäkirjan 6/2015 tarkastaminen seuraavaan kokoukseen. PYKÄLÄ RY Opintovaliokunnan kokous 7/2015 AIKA: 23.9.2015 klo 18.00 PAIKKA: LÄSNÄ: Pykälän ry:n toimisto Mannerheimintie 3 B, 5.kerros Asta Tukiainen, puheenjohtaja Laura Linnove, varapuheenjohtaja (saapui

Lisätiedot

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.14. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.14. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PÖYTÄKIRJA 05.10.2004 35/2004 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 05.10.2004 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Särkiniementie 7 Tatu Oikarinen, puheenjohtaja Kristina Schmidt, sihteeri Laura

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 23.3.2009 kello 18.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna

Lisätiedot

Siirrettiin edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkistaminen seuraavaan kokoukseen.

Siirrettiin edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkistaminen seuraavaan kokoukseen. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.1.2015 klo 18.00 Paikka Läsnä: Pykälä ry:n kerhotilat, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 15.5.2013 19/2013

PÖYTÄKIRJA 15.5.2013 19/2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 15.5.2013 Paikka: Läsnä: Mannerheimintie 3B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen (saapui kohdassa 4.) Britta Riipinen Eero

Lisätiedot

Borgström Toni, edustajiston varapuheenjohtaja

Borgström Toni, edustajiston varapuheenjohtaja Pöytäkirja 15 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS 15/2014 Aika: 24.9.2014 kello 16.00 Paikka: Kutsutut: Neuvottelutila Kummeli, Lappeenranta Paakki Pauliina, hallituksen puheenjohtaja Huhtiranta Sonja Hämäläinen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 3.12.2013 Paikka: Läsnä: Töölöntorinkatu 7, 00260 Helsinki Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen (lähti kohdassa 8.3) Tuomas

Lisätiedot

Todettiin sihteeri Väänäsen olevan estynyt saapumasta kokoukseen. Valittiin opintovastaava Markkanen kokouksen sihteeriksi.

Todettiin sihteeri Väänäsen olevan estynyt saapumasta kokoukseen. Valittiin opintovastaava Markkanen kokouksen sihteeriksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 27.10.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iina-Mari Supperi Otto Markkanen Tuomo Leino Panu

Lisätiedot

Siirryttiin käsittelemään kohtaa 8.4 Haalaritoimikunnan puheenjohtajan vierailu.

Siirryttiin käsittelemään kohtaa 8.4 Haalaritoimikunnan puheenjohtajan vierailu. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 25.10.2010 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Tuomas Rytkönen, puheenjohtaja Liina Kujala, sihteeri Panu Ståhlberg (saapui

Lisätiedot

Joensuun edunvalvontajaoston kokous 9 / 2018

Joensuun edunvalvontajaoston kokous 9 / 2018 Joensuun edunvalvontajaoston kokous 9 / 2018 Aika: 10.12.2018 klo 15:15 Paikka: Kokous- ja saunatila Suvas, Suvantokatu 6, Joensuu 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 15.15. 2 Ääntenlaskijoiden

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 10/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 12.10.2006

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 10/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 12.10.2006 1(5) Aika 12.10.2006 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy:n toimitilat, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Olli

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012. Aika: Maanantai Vanha ylioppilastalo

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012. Aika: Maanantai Vanha ylioppilastalo PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012 Aika: Maanantai 23.10.2012 Paikka: Läsnä: Cafe Vanha Vanha ylioppilastalo Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Mikko Murto (sihteeri) Rene Male Riku Saarinen Suvi Syvänen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 5.2.2007 7/2007

PÖYTÄKIRJA 5.2.2007 7/2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.2..2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas

Lisätiedot

Opintovastaava Heinonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Heinosta ruoasta.

Opintovastaava Heinonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Heinosta ruoasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 26/2017 AIKA: klo 11.00 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhdistyksen kerhohuoneisto Suvilahdenkatu 10 B, 5. krs Helinä Teittinen, puheenjohtaja Jemina Fallenius, sihteeri Tuomas Rudanko Joel

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 4/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 29.3.2006

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 4/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 29.3.2006 1(6) Aika 29.3.2006 Paikka Läsnä Suomen Lakimiesliitto Finlands Juristförbund ry:n (SLML) Ylähuone, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Olli Kärkkäinen, hallituksen

Lisätiedot

Kielellisten palvelujen toimikunta 11.04.2014 PÖYTÄKIRJA 1/2014

Kielellisten palvelujen toimikunta 11.04.2014 PÖYTÄKIRJA 1/2014 Kielellisten palvelujen toimikunta 11.04.2014 PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 Kokouksen avaus 2 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 3 Pöytäkirjan tarkastajat 4 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 5 Idnet-verkoston

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 26.3.2007 15/2007

PÖYTÄKIRJA 26.3.2007 15/2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 26.3.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas Rytkönen

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 24.5.2015 kello 19.30. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 24.5.2015 kello 19.30. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: kello 19.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen opiskelijat ainejärjestö UDK ry:n hallituksen kokous Aika: perjantaina 9.2.15 klo 16:00 Paikka: Pinni B huone 3134, 3. kerros Läsnä: Serafia Kari

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: 07.06.2018 Paikka : Pyhäjoen kunnantalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN

Lisätiedot

Tilavastaava Viherkenttä kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Viherkenttää ruuasta.

Tilavastaava Viherkenttä kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Viherkenttää ruuasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 8/2016 AIKA: klo 13 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B 5 krs. Katariina Järvi, puheenjohtaja Laura Renholm, sihteeri Tiia Takalo Linnea Viherkenttä Harri

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN PÖYTÄKIRJA 3/18 PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika: 05.04.2018 Paikka: Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 29.1.2007 6/2007

PÖYTÄKIRJA 29.1.2007 6/2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 29.1.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Hannu

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 11.5.2009 Paikka: Ruutikatu 3 Läsnä: Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja (saapui kohdassa 7.2.) Kristiina Lindholm, sihteeri Jesse Viljanen Johanna Säteri Sini

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 7.5.2012 19/2012

PÖYTÄKIRJA 7.5.2012 19/2012 PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 7.5.2012 Paikka: Läsnä: Asianajotoimisto Krogerus Oy Unioninkatu 22 Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen Mikko Murto

Lisätiedot

15 SEURAAVAN KOKOUKSEN AJANKOHDAN SOPIMINEN

15 SEURAAVAN KOKOUKSEN AJANKOHDAN SOPIMINEN PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 6.2.2019 Aika: 16.00 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika: 09.10.2018 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN 4

Lisätiedot

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.16. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.16. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PÖYTÄKIRJA 29.11.2004 43/2004 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 29.11.2004 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Särkiniementie 7 Tatu Oikarinen, puheenjohtaja Kristina Schmidt, sihteeri Laura

Lisätiedot

Yleisvastaava Krootila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin yleisvastaava Krootilaa ja häntä avustanutta tiedotusvastaava Malea ruoasta.

Yleisvastaava Krootila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin yleisvastaava Krootilaa ja häntä avustanutta tiedotusvastaava Malea ruoasta. Pöytäkirja 5.2.2012 6/2012 Aika: Sunnuntai 5.2.2012 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male (poistui kohdassa

Lisätiedot

Pykälä ry. Pöytäkirja 11.7.2015 4/2015

Pykälä ry. Pöytäkirja 11.7.2015 4/2015 Pykälä ry Yleisvaliokunnan kokous Paikka: Mäntykalliontie 54, 21580 Karuna Paikalla: Elmiira Kutvonen Mikko Sukura Susanne Hakkarainen Toni Päärni Anniina Konttinen Tuomas Tuominen Harri Gröhn Jesse Heiskanen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2012

PÖYTÄKIRJA /2012 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 4.6.2012 Paikka: Läsnä: Asianajotoimisto Dittmar & Indrenius Pohjoisesplanadi 25 A Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Mikko Murto Rene

Lisätiedot

Sihteeri Lassila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Lassilaa ruoasta.

Sihteeri Lassila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Lassilaa ruoasta. PÖYTÄKIRJA 9.1.2012 2/2012 PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS 2/2012 Aika: Maanantai 9.1.2012 klo 17.15 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33B Läsnä: Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 17.10.2005 34/2005 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 17.10.2005 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 Emilia Kaikkonen, puheenjohtaja Elina Lemmetty, sihteeri

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 13.5.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5.krs Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi

Lisätiedot

Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta.

Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 6.10.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto

Lisätiedot

Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi muutoksin. (Liite 1)

Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi muutoksin. (Liite 1) PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Paikka: Merikannontie 3 Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah (poistui kohdassa 7.4) Elmiira Kutvonen

Lisätiedot

Pykälä ry:n Yleisvaliokunnan kokous 6/2012. Aika: Paikka: Kolmenkalliontie 109, Porvoo. Läsnä: Suvi Syvänen.

Pykälä ry:n Yleisvaliokunnan kokous 6/2012. Aika: Paikka: Kolmenkalliontie 109, Porvoo. Läsnä: Suvi Syvänen. Pykälä ry:n Yleisvaliokunnan kokous 6/2012 Aika: 14.7.2012 Paikka: Kolmenkalliontie 109, Porvoo Läsnä: Suvi Syvänen Kristian Krootila Toni Kuosmanen Vili Thesleff Jussi Koivusalo Tuomas Haavikko Mira Mutru

Lisätiedot