TALOUSARVION 2013 TAVOITEASETANTA JA VALMISTELUN PERIAATTEET SEKÄ TALOUSSUUNNITELMAN LINJAUKSET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TALOUSARVION 2013 TAVOITEASETANTA JA VALMISTELUN PERIAATTEET SEKÄ TALOUSSUUNNITELMAN LINJAUKSET"

Transkriptio

1 HALLITUS TALOUSARVION 2013 TAVOITEASETANTA JA VALMISTELUN PERIAATTEET SEKÄ TALOUSSUUNNITELMAN LINJAUKSET 287/02/02/00/01/2012 HALL 85 Yleistä Talousarvion 2013 ja taloussuunnitelman pohjana on voimassaoleva strategia. Talousarviossa tehtävillä linjauksilla pyritään pysyviin rakenteellisiin, tuottavuutta parantaviin ja kustannusten kasvua hillitseviin ratkaisuihin. Tuottavuuden kehittämisohjelma luodaan kaikille sairaanhoitoalueille ja tukipalveluyksiköille osana talousarvion toimintasuunnitelmaa. Vuosibudjetti mitoitetaan tuottavuuden parantamista sekä kustannusten hallintaa ja johtamista tukevaksi. Kuntalain talousarviota koskevat säädökset Taloussuunnitelma laaditaan HUS-kuntayhtymässä kolmeksi vuodeksi. Investointien osalta taloussuunnittelukausi on muista osa-alueista poiketen neljä vuotta Taloussuunnittelukaudella vuosisuunnittuprosessia kehitetään pitkäjänteisesti nykyistä enemmän toiminnan sisällöllisen suunnittelun suuntaan. Tämä tarkoittaa suunnittelussa siirtymistä tarkoituksenmukaiselta osin nk. ajuripohjaiseen suunnitteluun. Ts. suunnitellaan asioita, joilla on vaikutusta lopputulokseen eikä ainoastaan euromääräistä lopputulosta. Suunnitteluprosessin läpinäkyvyys lisääntyy ja toiminnan syy-seuraussuhteet tulevat paremmin esille. Muutos edellyttää esimiesten osallistamista ja sitouttamista aikaisempaa enemmän toiminnan suunnitteluun. Kuntalain 65 :n mukaan talousarvioon otetaan toiminnallisten tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa. kunnan/kuntayhtymän toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto. kuntayhtymää ei koske kuntalain säädös, jonka mukaan taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen enintään neljän vuoden pituisena suunnittelukautena, jos talousarvion laatimisvuoden taseeseen ei arvioida kertyvän ylijäämää.

2 Talousarvion 2013 aikaisemmat hallituskäsittelyt Hallitus hyväksyi jäsenkuntien maksuosuuksien laskentaperiaatteet kokouksessa sekä päätti käsitellä talousarvion 2013 valmistelun yleiset periaatteet ja tavoiteasetannan kokouksessa. Hallitus päätti HUS-tasoinen jäsenkuntakohtainen maksuosuus vuoden 2013 talousarviossa pohjautuu voimassaolevan strategian mukaisesti sairaanhoitopiiritasolla 1,5 %:n tuottavuuden parantumiseen vuosina 2012 ja Jäsenkuntien maksuosuuksien lähtökohtana on vuoden 2011 tilinpäätös, jonka lisäksi huomioidaan arvioitu kustannustason muutos sekä ennustetun väestönmuutoksen ja ikärakenteen muutoksen vaikutus jäsenkunnittain. Jäsenkuntien yhteenlasketut maksuosuudet vuoden 2013 talousarviossa ovat 1 401,5 miljoonaa euroa. Jäsenkuntien kanssa sovittavat mahdolliset työnjaolliset ja toiminnalliset muutok-set huomioidaan jäsenkuntien lopullisissa maksuosuuksissa vuodelle Jäsenkunnan lopullinen maksuosuus vuonna 2013 määräytyy sen asukkaille annettujen hoitojen aiheuttamista kustannuksista etukäteen vahvistetun hinnaston mukaisin maksuin. Edellyttää, että talousarvion 2013 toiminnallisiin tavoitteisiin sisällytetään konkreettiset toimenpiteet jäsenkuntien palvelukysynnän aiheuttamien taloudellisten paineiden hallitsemiseksi yhteistyössä jäsenkuntien kanssa. Kuntayhtymätasoinen toiminnallinen tavoiteasetanta; strategiasta johdetut avaintavoitteet, mittarit ja tavoitearvot Talousarvion 2013 ja taloussuunnitelman kuntayhtymätasoinen tavoiteasetanta ja toiminnalliset tavoitteet perustuvat valtuuston hyväksymään strategiaan vuosille Strategiaa toteutetaan vuosisuunnitelmien ja talousarvion kautta. Valtuustossa hyväksyttävään talousarvioon sisällytetään strategiasta johdetut vuosittaiset painopisteet ja avaintavoitteet sekä niiden mittarit ja tavoitearvot. Valittavat strategiset painopisteet ja avaintavoitteet (ennen kaikkea potilashoitoon liittyvät) määrittävät osaltaan pitkälti sen määrärahatarpeen, mikä kuntalain 65 :n mukaan tulee talousarvioon varata. Osana vuoden 2013 talousarvioprosessin valmistelua, on konsernin johtoryhmässä määritetty liitteenä 8 oleva esitys kuntayhtymätason avaintavoitteiksi sekä niiden mittareiksi ja tavoitearvoiksi. Avaintavoitteiden osalta on lähdetty siitä, että ne ovat pitkäkestoisia, kattaen koko strategiakauden ja niille onkin asetettu tavoitearvot aina vuoteen 2016 asti. Samoin esittämistapaa on pyritty selkeyttämään ryhmittelemällä

3 avaintavoitteet ohjauskortin viiden eri näkökulman alle; Potilas/asiakas ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen Opetus ja tutkimus Prosessit, rakenteet ja johtaminen Henkilöstö Talous Johdon säännöllistä seurantaa varten tullaan jokaisesta avaintavoitteesta laatimaan konkreettinen toteuttamis-/ toimenpidesuunnitelma vastuuhenkilöineen. Talousarvion 2013 tavoiteasetanta ja palveluiden hinnoittelu Vuonna 2013 tavoitteena on hyvän tuottavuuskehityksen jatkaminen kaikilla sairaanhoitoalueilla ja tukipalveluissa. Tavoitteena on kokonaistasolla 1,5 %:n tuottavuuden parannus kuten edellisenä vuotenakin. Parantuva tuottavuus ja onnistunut kustannusten hallinta mahdollistavat kilpailukykyisen ja kustannukset kattavan hinnoittelun. Toiminnalle asetettava tuottavuustavoite huomioidaan DRG-, hoitopäivätuote ja avohoitokäyntituotteiden hinnoissa. Tuotehintojen nousun on siten oltava kustannusten nousua pienempi nykyisellä volyymitasolla. Tuottavuustavoitetta ei sisällytetä välisuoritehintoihin eikä niihin perustuva suoriteperusteinen laskutus siten sisällä tuottavuustavoitetta. Talousarviossa vuoden 2013 välisuoritteiden hinnoittelu pohjautuu välisuoritteiden toteutuneisiin kustannuksiin vuonna 2011 ja niitä korjataan arvioidulla kustannustason muutoksella ja toiminnallisilla muutoksilla vuosina 2012 ja Välisuoritelajit, joille HUS:ssa tällä hetkellä lasketaan yksikkökustannukset, ovat hoitopäivät, poliklinikkakäynnit, leikkaustoimenpiteet, muut hoitotoimenpiteet, kuvantamistutkimukset, laboratoriotutkimukset, kalliit lääkkeet, kalliit tarvikkeet ja apuvälineet. Tuotehinnat lasketaan niihin kohdistuvien välisuoritekustannusten kautta.

4 Kaikille tukipalveluyksiköille asetetaan ko. yksikön tuottavuustavoitteesta johdettu tukipalveluyksikkökohtainen hintatason muutos- %. Kuntalaskutuskäytäntöön ei esitetä muutoksia vuodelle 2013 ja kuntia laskutetaan palveluiden toteutuneen käytön mukaan. Sitovat tavoitteet ja tulostavoitteet Kuntayhtymä Tilikauden tulos Taloussuunnittelukauden tavoitteeksi asetetaan tasapainoinen talous ja nollatulostavoite, jolloin vuosikate = poistot. Sitovat nettokulut Kuntayhtymätasolla sitovaksi taloudelliseksi tavoitteeksi asetetaan kuntayhtymän sitovat nettokulut (tilikauden tuloksen ollessa 0, sitovat nettokulut = jäsenkuntien maksuosuus). Sitovien nettokulujen laskentakaava; Toimintakulut + korkokulut + muut rahoituskulut + poistot = Toiminnan kulut - muut myyntituotot (mm. laboratoriotutkimukset, kuvantaminen) - maksutuotot (mm. poliklinikka- ja hoitopäivämaksut potilailta) - tuet ja avustukset (mm. Kela-korvaus työterveyshuollosta) - muut toimintatuotot (mm. valtion korvaus opetus- ja tutkimustoiminnasta, lääkäreiden koulutuskorvaukset) - korkotuotot - muut rahoitustuotot = Toiminnan nettokulut - myyntituotot ulkokunnilta ja muilta maksajilta = Sitovat nettokulut Jäsenkunnat netto = Sitovat nettokulut +/- tilikauden tulos Investoinnit Investointien osalta sitovat tavoitteet asetetaan nelivuotiskaudelle Investointiosan tavoitteiksi asetetaan sairaanhoitoalueiden HUS-Tilakeskuksen yhtymähallinnon ulkoisen tarkastuksen työterveyshuollon Apuvälinekeskus taseyksikön ja Tietohallinto-taseyksikön investointien yhteismäärä ml. pienet laite- ja rakennushankkeet.

5 Kustannusarvioltaan vähintään 10 milj. euron hankkeet esitetään valtuuston hyväksyttäväksi hankekohtaisesti (ml. liikelaitosten hankkeet). Rahoitus Kuntayhtymän rahoitusosan sitoviksi tavoitteiksi asetetaan pitkäaikaisten lainojen lisäysten ja pitkäaikaisten lainojen vähennysten enimmäismäärä sekä antolainauksen muutokset nettomääräisinä. Sairaanhoitoalueet Tilikauden tulos Kaikille sairaanhoitoalueille asetetaan nollatulostavoite. Sitovat nettokulut Sairaanhoitoalueiden sitovaksi taloudellisiksi tavoitteiksi asetetaan sitovat nettokulut. Tuottavuustavoite 1,5 % Tuottavuuden parantamistavoitteella edistetään toiminnan jatkuvaa parantamista. Tavoitteena on pystyä samoilla resursseilla tuottamaan aikaisempaa enemmän. Mm. kannustimien avulla pyritään luomaan muutos- ja kehittämismyönteinen toimintakulttuuri. Tuottavuustavoite kohdistetaan mahdollisuuksien mukaan yksilöllisesti sairaanhoitoalueittain. Tuottavuuden parantaminen edellyttää toimintatapojen ja prosessien kehittämistä sekä rakenteellisia ratkaisuja (esim. toimintojen keskittämisiä HUS-tasoisesti). Sairaanhoitoaluekohtainen tuottavuustavoite vahvistetaan hallituksessa elokuussa. Tuottavuutta mitataan somaattisessa palvelutuotannossa DRG-pohjaisilla mittareilla. Psykiatrian osalta tuottavuusmittari tavoitearvoineen otetaan käyttöön Mittari on määrittelyvaiheessa. Toiminnalliset tavoitteet Sairaanhoitoalueille asetetaan lisäksi toiminnallisia tavoitteita, joilla edistetään kokonaistason optimointia. Toiminnallisia tavoitteita voidaan asettaa myös yhteisesti toisen/toisten sairaanhoitoalueiden, tukipalveluyksiköiden tai tytäryhtiöiden kanssa. Toiminnalliset tavoitteet perustuvat HUS:n strategiasta valittuihin painopistealueisiin ja avaintavoitteisiin. Tukipalveluyksiköt Sisäisen laskutuksen kokonaiseuromäärän raami

6 Tukipalveluyksiköille määritetään jäsenkuntien maksuosuuksien laskennassa käytetyn mallin mukaisesti tukipalveluyksikkökohtainen sisäisen laskutuksen euromääräinen raami. Raamin määrittelyssä huomioidaan mahdolliset HUS:n eri yksiköiden väliset työnjaolliset muutokset. Tukipalveluyksiköiden laskutus perustuu edelleen tuotteistettujen palveluiden toteutuneeseen käyttöön. Sisäisen myynnin toteuma tilinpäätös tukipalveluyksikön painotettu kustannustason muutos ja , laskenta kustannuslajeittain tarvittaessa tiliryhmätasolla (yksilöllinen kustannustason muutos jokaiselle tukipalveluyksikölle erilaisen kustannusrakenteen vuoksi) + väestön kasvu ja ikärakenteen muutos (kaikille yksiköille yhtenäinen HUS-tasoinen prosentti vuosille 2012 ja 2013 (keskimääräinen prosentti, joka muodostuu jäsenkuntien keskiarvosta maksuosuuksien laskennan yhteydessä) - yksikölle asetettu yksilöllinen tuottavuustavoite vuosille 2012 ja 2013 (= 1,5%) +/- tukipalveluyksikön ja sisäisen asiakkaan väliset työnjaolliset ja toiminnalliset muutokset (sisältäen Tietohallinto- ja Apuvälinekeskus-taseyksiköiden osalta myös uudet palvelut sekä HUS-Tilakeskuksen osalta mahdolliset uudet tilat) = Sisäinen myynti TA 2013 Talousarvion euromääräinen sisäinen myynti puretaan tukipalveluyksikön tuotteistuksen periaatteiden mukaisesti tuoteryhmä- tai tuotekohtaisiksi palvelusuunnitelmiksi asiakkaittain. Palvelusopimuksessa ja vuosittaisessa palvelusuunnitelmassa kuvataan palveluiden saatavuuden, palvelutason ja palveluiden laatutason tavoitteet sekä seurantamittarit. Jokaisella tukipalveluyksiköllä on aktiivinen rooli asiakkaiden tarkoituksenmukaisen palvelukäytön ohjauksessa. Tilikauden tulos Liikelaitosten, Apuvälinekeskus ja Tietohallinnon taseyksiköiden sekä yhtymähallinto, työterveyshuolto-, ulkoinen tarkastus- ja HUS-Tilakeskus tulosalueiden sitovaksi taloudelliseksi tavoitteeksi asetetaan tilikauden nollatulos. Tuottavuustavoite = 1,5 % sekä tuottavuustavoitteesta johdettu palveluhintojen muutos (painotettu palveluhintojen keskimääräinen muutos) Tukipalveluyksiköille määritetään lisäksi yksilöllinen tuottavuustavoite. Kokonaistasolla tukipalveluyksiköiden tuottavuustavoite on vähintään 1,5 %. Tuottavuustavoitteessa pyritään mm. huomioimaan yksikön elinkaaren vaihe sekä rakenteellisten ratkaisujen mahdollisuus. Tuottavuustavoitteesta johdetaan palveluhintojen muutos %. Palveluiden hintatason muutoksen laskentapohjana on yhtenäinen laskentamalli perustuen tukipalveluyksikkökohtaisesti tuoteryhmien

7 painotettuun keskiarvoon. Tukipalveluyksikkökohtainen tuottavuustavoite vahvistetaan hallituksessa kesäkuussa. Rahoitus Tukipalveluyksiköt lukuun ottamatta taseyksiköitä maksavat peruspääomastaan 3 %:n korkoa. Talousarvion laadinnan yhteydessä arvioidaan pitkäaikaisten lainojen tarve, jolle asetetaan enimmäisnostoraja. Tukipalveluyksiköiden toteutuneen tilikauden yli-/alijäämän käsittelystä päätetään tilinpäätöksen valmistelun yhteydessä. Valtuusto päättää kuntayhtymän talousarvion yhteydessä liikelaitos-, taseyksikkö- ja tulosaluekohtaiset tavoitteet. Liikelaitosten osalta niiden johtokunnat hyväksyvät liikelaitoksien omat talousarviot, jotka noudattavat valtuuston asettamia toiminnallisia ja taloudellisia tavoitteita. Toiminnalliset tavoitteet Tukipalveluyksiköille asetetaan lisäksi toiminnallisia tavoitteita. Toiminnallisella tavoiteasetannalla varmistetaan HUS kokonaisuuden ja kokonaisoptimoinnin edistäminen sekä asiakkaan toiminnan tehokas tukeminen. Tavoitteita voidaan asettaa myös yhteisesti toisen/toisten tukipalveluyksiköiden, sairaanhoitoalueiden tai tytäryhtiöiden kanssa. Tytäryhtiöt Tuottavuustavoite ja sisäisen laskutuksen kokonaiseuromäärän raami Toiminnallisia ja taloudellisia tavoitteita asetetaan HUS-Kiinteistöt Oy:lle sekä yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa Uudenmaan Sairaalapesula Oy:lle. Tytäryhtiöille asetetaan vuoden 2013 talousarviovalmistelun tavoitteiksi 1,5 %:n tuottavuuden kasvutavoite sekä asetetaan tuottavuustavoitteesta johdettu hintatason muutos- %. Ko. tytäryhtiöille asetetaan lisäksi, kuten myös muille tukipalveluyksiköille sisäisen laskutuksen kokonaiseuromäärän raami. Tilikauden tulos Tytäryhtiöille asetetaan nollatulostavoite. Tulostavoitteella tarkoitetaan tilikauden tulosta ennen tilinpäätössiirtoja. Toiminnalliset tavoitteet Tytäryhtiöille asetetaan lisäksi toiminnallisia tavoitteita. Tavoitteita voidaan asettaa myös yhteisesti toisen/toisten tytäryhtiöiden, tukipalveluyksiköiden tai sairaanhoitoalueiden kanssa.

8 Talousarviovalmistelun 2013 lähtökohtia Investointiesitykset Liikelaitosten johtokuntien ja osakeyhtiöiden hallitusten tulee päätöksillään tukea konsernin tavoitteiden saavuttamista. Kustannustason muutokset huomioidaan yksilöllisesti tulosalueen kustannusrakenne (tarkastelu kululajeittain tiliryhmätasolla) huomioiden. Jäsenkuntien maksuosuus asettaa raamin kustannuskehitykselle, jotta HUS-kuntayhtymän tulos saadaan tasapainoiseksi = nollatulostavoite. Henkilöstökulujen osalta kustannustason nousuksi arvioidaan ,3 % (TA ,6 %). Henkilösivukuluprosentiksi arvioidaan 23,93 % (TA ,63 %). Poistojen ja rahoituserien määrä muodostuu investointiohjelman perusteella. Peruspääomalle maksettava korko esitetään pidettäväksi ennallaan eli 3 %:na. Omavaraisuusastetavoitteeksi vuodelle 2013 asetetaan vähintään 40 %. Muutetun hallintosäännön mukaisesti seuraava investointisuunnitelma laaditaan neljäksi vuodeksi. Suunnitelmaan tehtävistä = 0,5 milj. euron investointiesityksistä on annettu tulosalueille, taseyksiköille ja liikelaitoksille ohje Rakennus-, laite- ja tietojärjestelmäinvestointiesityksissä käytetään yhtenäistä investointien suunnittelupohjaa, jossa esitetään suunnitellun investoinnin toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet sekä vaikutukset. Yksiköt toimittavat tärkeysjärjestykseen asettamansa investointiesitykset keskitettyä kuntayhtymän johdon priorisointiprosessia varten toukokuun lopulla. Koska uusia hankkeita voidaan ottaa ohjelmaan hyvin rajallisesti, investointiesityksissä on pyydetty arvioimaan tarkoin niiden vaihtoehtoja, kannattavuutta ja ajoitusta. Kaikki investointiesitykset käsitellään saman priorisointimenettelyn mukaisesti riippumatta niiden suunnitellusta rahoitustavasta. Lopullinen rahoitustapatarkastelu tehdään vasta, kun investointi on hyväksytty investointiohjelmaan. Strategian mukaisesti suuret sairaalainvestoinnit rahoitetaan pääosin lainarahoituksella vuosina Lisäksi selvitetään pitkän ajan kokonaistaloudellisuuden ja toiminnan kannalta vertailulaskelmia tekemällä investointien rahoituksessa lainarahoituksen ja muiden eri rahoitusmuotovaihtoehtojen keskinäistä edullisuutta.

9 Uusien lähivuosille ehdotettavien suurten investointien valinnassa painotetaan seuraavia, HUS-strategian tavoitelinjauksia: potilaslähtöinen ja oikea-aikainen hoito vaikuttava ja kilpailukykyinen toiminta tiivistyvä kumppanuus perusterveydenhuollon kanssa Talousarvioesityksen alustava hallituskäsittelyaikataulu Hallitus vahvistaa tukipalveluyksikkökohtaiset tuottavuustavoitteet kokouksessa sekä sairaanhoitoaluekohtaiset tuottavuustavoitteet kokouksessa. Hallitus käsittelee varsinaista talousarvioesitystä kokouksissaan ja Hallituksen 2013 talousarvioesitys valtuustolle käsitellään hallituksen kokouksessa Valtuusto päättää talousarviosta Hallitus seuraa talousarvion valmistelua alkusyksyn aikana. Päätösesitys Hallitus päättää hyväksyä liitteessä 8 esitetyt strategiasta johdetut avaintavoitteet taloussuunnittelukaudelle sekä niiden mittarit ja tavoitearvot jatkovalmistelun pohjaksi. merkitä tiedoksi talousarvion 2013 valmistelutilanteen. päättää edellä esitetyt talousarvion 2013 valmistelun periaatteet ja tavoiteasetannan sekä vuosien taloussuunnittelua sekä vuosien investointien suunnittelua koskevat linjaukset. Asian käsittely Esittelijä esitti, että päätösesityksen ensimmäisen kohdan loppuun seuraavaa: Hyväksyä liitteessä 8 esitetyt strategiasta johdetut avaintavoitteet taloussuunnitelmakaudelle sekä niiden mittarit ja tavoitearvot jatkovalmistelun pohjaksi täydennettynä seuraavia aiheita koskevilla avaintavoitteilla 1. sairaansijojen vähentäminen ja avohoitopainotteisuuden lisääminen 2. yhteiskunnallinen vaikuttavuus 3. erikoissairaanhoidon poliklinikkatoiminnan lisääminen perusterveydenhuollossa 4. kysynnän hallinta. Lisäksi esittelijä korjasi liitteen 8 sivulta 5 tavoitemittariksi, että yhteinen asiakas- ja potilastietojärjestelmä on tarjolla käyttöön HUS-alueella. Päätös Esitys hyväksyttiin esittelijän muuttamassa muodossa. Lisätietoja Mari Frostell, p , Merja Mäkitalo

10

Talousarvion vuodelle 2012 ja taloussuunnitelman vuosille laadinnan lähtökohdat

Talousarvion vuodelle 2012 ja taloussuunnitelman vuosille laadinnan lähtökohdat Talousarvion vuodelle 2012 ja taloussuunnitelman vuosille 2013-2014 laadinnan lähtökohdat Loviisan kaupungin talousnäkymät. Huhtikuun toteumatietojen perusteella tilikaudelle 2011 ennustetaan noin 0,9

Lisätiedot

2014 talousarvion valmistelun lähtökohdat ja jäsenkuntien maksuosuudet. Kuntatilaisuus 9.4.2013 Mari Frostell

2014 talousarvion valmistelun lähtökohdat ja jäsenkuntien maksuosuudet. Kuntatilaisuus 9.4.2013 Mari Frostell 2014 talousarvion valmistelun lähtökohdat ja jäsenkuntien maksuosuudet Kuntatilaisuus 9.4.2013 Mari Frostell Johtamisen tietoperusta (toiminta ja talous) Strategia Talous Toiminta HUS-Total-päivittäisraportointi

Lisätiedot

9 TALOUSARVION 2015 TAVOITEASETANTA JA VALMISTELUN PERIAATTEET SEKÄ TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 LINJAUKSET

9 TALOUSARVION 2015 TAVOITEASETANTA JA VALMISTELUN PERIAATTEET SEKÄ TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 LINJAUKSET HALLITUS 12.05.2014 9 TALOUSARVION 2015 TAVOITEASETANTA JA VALMISTELUN PERIAATTEET SEKÄ TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 LINJAUKSET 238/02/02/00/01/2014 HALL Yleistä Talousarvion 2015 ja taloussuunnitelman

Lisätiedot

ESITYS HUS-KUNTAYHTYMÄN VUODEN 2016 TALOUSARVION SITOVIEN TAVOITTEIDEN MUUTTAMISESTA

ESITYS HUS-KUNTAYHTYMÄN VUODEN 2016 TALOUSARVION SITOVIEN TAVOITTEIDEN MUUTTAMISESTA VALTUUSTO 27 14.12.2016 ESITYS HUS-KUNTAYHTYMÄN VUODEN 2016 TALOUSARVION SITOVIEN TAVOITTEIDEN MUUTTAMISESTA VALT 27 HUS/1094/2016 2016 talousarvion kuntayhtymätasoinen sitovuus Vuoden 2016 talousarvio

Lisätiedot

TALOUSARVION 2016 TAVOITEASETANTA JA VALMISTELUN PERIAATTEET SEKÄ TALOUSSUUNNITELMAN 2016-2018 LINJAUKSET

TALOUSARVION 2016 TAVOITEASETANTA JA VALMISTELUN PERIAATTEET SEKÄ TALOUSSUUNNITELMAN 2016-2018 LINJAUKSET HALLITUS 70 08.06.2015 TALOUSARVION 2016 TAVOITEASETANTA JA VALMISTELUN PERIAATTEET SEKÄ TALOUSSUUNNITELMAN 2016-2018 LINJAUKSET 312/02/02/00/01/2015 HALL 70 Yleistä Esitys talousarvioksi 2016 ja taloussuunnitelmaksi

Lisätiedot

VALTUUSTO

VALTUUSTO VALTUUSTO 42 16.12.2015 ESITYS KUNTAYHTYMÄN VUODEN 2015 TALOUSARVION MUUTTAMISESTA, TUKIPALVELUYKSIKÖIDEN SISÄISTEN ASIAKASPALAUTUSTEN PERIAATTEIDEN VAHVISTAMISESTA, TILIKAUDEN TULOKSEN KÄSITTELYSTÄ JA

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2013 2015

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2013 2015 SISÄINEN OHJE 1 (16) TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 013 015 Toiminnan ja talouden suunnittelu Kuntalain 65 :n mukaisesti valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä HUS:lle seuraavaksi kalenterivuodeksi

Lisätiedot

HALLITUS

HALLITUS HALLITUS 155 30.11.2015 ESITYS KUNTAYHTYMÄN VUODEN 2015 TALOUSARVION MUUTTAMISESTA, TUKIPALVELUYKSIKÖIDEN SISÄISTEN ASIAKASPALAUTUSTEN PERIAATTEIDEN VAHVISTAMISESTA, TILIKAUDEN TULOKSEN KÄSITTELYSTÄ JA

Lisätiedot

Tilinpäätös Valtuustoseminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin

Tilinpäätös Valtuustoseminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin Valtuustoseminaari 13. 14.6.2018 Talousjohtaja Elisa Kusmin MÄÄRÄTAVOITTEET Avohoito Tilinpäätös 2017 TA 2017 TA muutos Muutettu TA 2017 TP 2017 Ero Toteuma% kuntalask.käynnit, omat * 223 815-6 526 217

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunnan kokous OHEISMATERIAALI D MUISTIO 2/2016

HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunnan kokous OHEISMATERIAALI D MUISTIO 2/2016 HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunnan kokous 12.4.2016 OHEISMATERIAALI D MUISTIO 2/2016 JÄSENKUNTIEN JA HUS:N TALOUSJOHDON TYÖRYHMÄN KOKOUS Aika 11.3.2016 klo 13.00-14.20 Paikka HUS-hallintokeskus, Stenbäckinkatu

Lisätiedot

Valmistelun lähtökohtia. Talousarvion 2017 yksityiskohtainen erittely. resursseja jonkin verran uudella tavalla.

Valmistelun lähtökohtia. Talousarvion 2017 yksityiskohtainen erittely. resursseja jonkin verran uudella tavalla. Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/2016 1 (1) 42 153/02.02.00/2016 Taloussuunnitelman 2017-2019 valmistelu Kuntayhtymän hallitus 18.4.2016 42 Valmistelun lähtökohtia Kuntayhtymän hallituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/2015 1 (5) 805 HSY -kuntayhtymän toiminta- ja taloussuunnitelmaehdotus vuosille 2016-2018 HEL 2015-007268 T 00 01 06 Päätös päätti merkitä tiedoksi liitteinä 2 ja 3 olevat

Lisätiedot

HALLITUS TAMMI-KESÄKUUN TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMINEN 312/02/02/00/01/2015 HALL 104

HALLITUS TAMMI-KESÄKUUN TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMINEN 312/02/02/00/01/2015 HALL 104 HALLITUS 104 29.08.2016 TAMMI-KESÄKUUN TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMINEN 312/02/02/00/01/2015 HALL 104 Yhteenveto Laajempi katsaus Palveluita on tammi-kesäkuussa tuotettu määrällisesti 3,1 % talousarviota

Lisätiedot

VALTUUSTON KOKOUKSEN 15.12.2010 PÄÄTÖSTEN TÄYTÄNTÖÖNPANO. Valtuuston kokouksessa 15.12.2010 käsitellyt asiat:

VALTUUSTON KOKOUKSEN 15.12.2010 PÄÄTÖSTEN TÄYTÄNTÖÖNPANO. Valtuuston kokouksessa 15.12.2010 käsitellyt asiat: HALLITUS 206 15.12.2010 VALTUUSTON KOKOUKSEN 15.12.2010 PÄÄTÖSTEN TÄYTÄNTÖÖNPANO 14/00/02/00/01/2010 HALL 206 Valtuuston kokouksessa 15.12.2010 käsitellyt asiat: 1 Kokouksen avaaminen 2 Nimenhuuto ja ääniluettelon

Lisätiedot

Valtuuston kokouksessa käsitellyt asiat:

Valtuuston kokouksessa käsitellyt asiat: HALLITUS 81 17.06.2015 VALTUUSTON KOKOUKSEN 17.6.2015 PÄÄTÖSTEN TÄYTÄNTÖÖNPANO 21/00/02/00/01/2013 HALL 81 Valtuuston kokouksessa 17.6.2015 käsitellyt asiat: 1 Kokouksen avaaminen 2 Nimenhuuto ja ääniluettelon

Lisätiedot

HALLITUS ESITYS VUODEN 2017 PALVELUHINNASTOKSI HALL 180 HUS/2400/2016

HALLITUS ESITYS VUODEN 2017 PALVELUHINNASTOKSI HALL 180 HUS/2400/2016 HALLITUS 180 14.12.2016 ESITYS VUODEN 2017 PALVELUHINNASTOKSI HALL 180 HUS/2400/2016 Palveluiden tuotteistus vuonna 2017 Palveluiden hinnoittelun tavoitteet ja hintataso Perussopimuksen mukaan erikoissairaanhoidon

Lisätiedot

Tilinpäätös Valtuustoseminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin

Tilinpäätös Valtuustoseminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin Valtuustoseminaari 12. 13.6.2019 Talousjohtaja Elisa Kusmin TA 2018 TA muutos Muutettu TA 2018 TP 2018 Ero Toteuma% MÄÄRÄTAVOITTEET Avohoito kuntalask.käynnit, omat * 236 507 13 640 250 147 276 584 26

Lisätiedot

Elokuu 8/2017 Osavuosikatsaus II

Elokuu 8/2017 Osavuosikatsaus II Elokuu 8/2017 Osavuosikatsaus II Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian

Lisätiedot

Perussopimuksen mukaan erikoissairaanhoidon palvelujen hinnoitteluperusteet päättää valtuusto ja sairaalakohtaiset hinnat hyväksyy hallitus.

Perussopimuksen mukaan erikoissairaanhoidon palvelujen hinnoitteluperusteet päättää valtuusto ja sairaalakohtaiset hinnat hyväksyy hallitus. HALLITUS 178 16.12.2015 ESITYS VUODEN 2016 PALVELUHINNASTOKSI 613/02/05/00/02/2014 HALL 178 Palveluiden tuotteistus vuonna 2016 Palveluiden hinnoittelun tavoitteet ja hintataso Perussopimuksen mukaan erikoissairaanhoidon

Lisätiedot

ESITYS HUS-KUNTAYHTYMÄN VUODEN 2016 TALOUSARVION MUUTTAMISESTA

ESITYS HUS-KUNTAYHTYMÄN VUODEN 2016 TALOUSARVION MUUTTAMISESTA VALTUUSTO 12 15.06.2016 ESITYS HUS-KUNTAYHTYMÄN VUODEN 2016 TALOUSARVION MUUTTAMISESTA 312/02/02/00/01/2015 VALT 12 HUS:n valtuusto hyväksyi kokouksessaan 16.12.2015 ( 44) vuoden 2016-2018 talousarvion

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN VUODEN 2017 TALOUSARVIOESITYS 22/02/02/00/01/2016

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN VUODEN 2017 TALOUSARVIOESITYS 22/02/02/00/01/2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 52 08.11.2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN VUODEN 2017 TALOUSARVIOESITYS 22/02/02/00/01/2016 HYKS 52 Lautakunnalle esitellään tarkemmin tässä kokouksessa HYKS-sairaanhoitoalueen

Lisätiedot

HALLITUS TAMMI-ELOKUUN TOIMINNAN JA TALOUDEN KATSAUS 312/02/02/00/01/2015 HALL 125. Yhteenveto

HALLITUS TAMMI-ELOKUUN TOIMINNAN JA TALOUDEN KATSAUS 312/02/02/00/01/2015 HALL 125. Yhteenveto HALLITUS 125 03.10.2016 TAMMI-ELOKUUN TOIMINNAN JA TALOUDEN KATSAUS 312/02/02/00/01/2015 HALL 125 Yhteenveto Laajempi katsaus Palveluita on tammi-elokuussa tuotettu määrällisesti 2,7 % talousarviota ja

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

KYSin talous 2017 ja 2018 sekä kertaluonteiset erät

KYSin talous 2017 ja 2018 sekä kertaluonteiset erät KYSin talous 2017 ja 2018 sekä kertaluonteiset erät Kari Janhonen, 14.03.2018 5.4.2018 1 Tilinpäätös 2017 5.4.2018 2 5.4.2018 3 Sitovat tavoitteet Valtuusto muutokset talousarvioon 22.5.2017, 10 (suun

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 78

Espoon kaupunki Pöytäkirja 78 07.11.2016 Sivu 1 / 1 1924/2016 00.04.01.00 78 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY) yhtymäkokouksen 18.11.2016 kokousedustajan määrääminen ja toimiohjeen antaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Talousarvioesityksen sisältö ja asemointimalli

Talousarvioesityksen sisältö ja asemointimalli Talousarvioesityksen sisältö ja asemointimalli 12.6.2015 Sisältö 1 Talousarvioesityksen sisältö ja asemointimalli: Toimiala... 3 Toimiala... 3 Tuloslaskelma ja määrällinen henkilöstön tarve... 3 Toimialan

Lisätiedot

TA Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

TA Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä TA-2017 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä TA17 LÄHTÖKOHDAT Perustamissuunnitelma 1/2016: Kuntayhtymän tavoitteena on saavuttaa keskiarvoisesti ennakoitavaan kustannuskehitykseen nähden

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI ELOKUU 2017

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI ELOKUU 2017 OSAVUOSIKATSAUS TAMMI ELOKUU 2017 TOIMINNAN KEHITYS TAMMI-ELOKUU 2017 Lähetteitä kertyi tammi-elokuussa 6,2 % enemmän, kuin vuonna 2016 vastaavana ajanjaksona. Palveluja saaneiden eri henkilöiden lukumäärä

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Tilinpäätös Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Tilinpäätös Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Tilinpäätös 2013 Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen Tilikauden tulos 2013 Tilinpäätös on 3,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen sen jälkeen, kun on huomioitu kunnille palautettava maksuosuus 3,4 miljoonaa euroa

Lisätiedot

Kuntaneuvottelut syksy 2014

Kuntaneuvottelut syksy 2014 Kuntaneuvottelut syksy 2014 10.11.2014 klo 09.00-12.00 Loimaan alueen kunnat Loimaa, Oripää, Lieto, Koski Tl, Marttila, Tarvasjoki, Pöytyä, Aura, Punkalaidun 10.11.2014 klo 13.00-16.00 Uudenkaupungin alueen

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2014 (TILINTARKASTAMATTOMAT TIEDOT) Henkilöstötoimikunta Merja Mäkitalo

TILINPÄÄTÖS 2014 (TILINTARKASTAMATTOMAT TIEDOT) Henkilöstötoimikunta Merja Mäkitalo TILINPÄÄTÖS 2014 (TILINTARKASTAMATTOMAT TIEDOT) Henkilöstötoimikunta 25.2.2015 Merja Mäkitalo PALVELUIDEN KYSYNTÄ 2012-2014 Elektiiviset lähetteet + 0,6 % vs. 2013 280 000 + 5,5 % 275 000 + 0,6 % 270 000

Lisätiedot

Toiminnan ja talouden näkymiä

Toiminnan ja talouden näkymiä Liite 3 Toiminnan ja talouden näkymiä 2018-2019 Kuntaneuvottelut 27.4.2018 Heli Lähteenmäki Hoidettujen potilaiden määrän kehitys 2012-2017 225 000 220 000 215 000 210 000 205 000 200 000 195 000 190 000

Lisätiedot

HUS:n toiminnan arvioinnista

HUS:n toiminnan arvioinnista HUS:n toiminnan arvioinnista Reijo Salmela, LKT, THT, dos. Arviointijohtaja HUS, Ulkoisen tarkastuksen yksikkö 15.11.2012 Arviointiyhdistyksen keskustelufoorumi 1 Vuosibudjetti noin 1,7 miljardia euroa

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset SJK/387/02.02.00/2015 Kh 13.3.2017, 99 Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset Kuntalain 110 :ssä todetaan, että kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.920-1.045,81-874,19 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.200-8.880,87 680,87 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -370-370

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Yhtymävaltuusto 26 18.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja

Lisätiedot

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1 12 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-12 kk Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut 103,9 verrattuna talousarviolukuun ja kasvanut

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018. Raamit kaupunki Ohjeistus liikelaitokset

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018. Raamit kaupunki Ohjeistus liikelaitokset UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018 kaupunki Ohjeistus liikelaitokset Kaupunginhallitus 16.06.2015 Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018 Perusteita Hallitusohjelma

Lisätiedot

VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS. Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017

VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS. Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta 2.10.2014 1 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 2015-2017... 2 Myyntituotot 2015-2017... 3 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015

TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 215 TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA Käyttötalous ja rahoitus Vuoden 215 käyttösuunnitelmassa liikevaihto on 197,7 milj. euroa, talousarviossa

Lisätiedot

Lisätalousarvio 2019 ja taloussuunnitelma Maakuntavaltuusto

Lisätalousarvio 2019 ja taloussuunnitelma Maakuntavaltuusto Liite 2 Lisätalousarvio 2019 ja taloussuunnitelma 2019 2021 Maakuntavaltuusto 10.6.2019 1 Sisällysluettelo: 4. Talousarvion ja -suunnitelman rakenne... 2 5. Talousarvion laadinnan yleiset periaatteet...

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP 1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP TALOUSARVION 2014 TOTEUTUMINEN AJALTA Tilikauden 1-5/2013 jaksotettu tulos on 3.367 euroa positiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten jälkeen

Lisätiedot

HUS:N TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA. Tammi- maaliskuu 2015 Valtuuston kokous 29.4.2015, toimitusjohtaja Aki Lindén

HUS:N TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA. Tammi- maaliskuu 2015 Valtuuston kokous 29.4.2015, toimitusjohtaja Aki Lindén HUS:N TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA Tammi- maaliskuu 2015 Valtuuston kokous 29.4.2015, toimitusjohtaja Aki Lindén 23.4.2015 maaliskuu 2015 1 28.4.2015 HYKS aloitti sairaanhoitoalueena vuonna 2006. Deflatoitu

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-3.050,00 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-1.522,10-11.247,90 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

Talousarvion 2015 yksityiskohtainen erittely. resursseja jonkin verran uudella tavalla. 2. Kustannustason muutosten määrittely

Talousarvion 2015 yksityiskohtainen erittely. resursseja jonkin verran uudella tavalla. 2. Kustannustason muutosten määrittely Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/2015 1 (1) 55 171/02.02.00/2015 Taloussuunnitelman 2016-2018 valmistelu Kuntayhtymän hallitus 20.4.2015 55 Valmistelun lähtökohtia Kuntayhtymän hallituksen

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,04 44, ,72-673, ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,04 44, ,72-673, , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.997,66-1.998-1.998-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-4.971,72 64,7-4.032,56-939,16-5.746,45-9.779-10.718-6.000 4500 Aineet, tarvikkeet ja

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.045,81 54,5-1.286,61 240,80-1.055,48-2.342-2.101-1.920 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.880,87 108,3-5.240,33-3.640,54-5.792,97-11.033-14.674-14.260

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,87 58, ,13 884, ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,87 58, ,13 884, , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.286,61 42,2-1.338,83 52,22-658,83-1.998-1.945-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-5.180,88 67,4-5.731,55 550,67-4.047,46-9.779-9.228-6.000

Lisätiedot

Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.9.2010 Maakunnan talousarvio 2010 ja toimintasuunnitelma 2010 2013 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 14.12.2009 134.

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen)

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

TA2018 valmistelu Palvelusopimusneuvottelut syksy 2017

TA2018 valmistelu Palvelusopimusneuvottelut syksy 2017 TA2018 valmistelu Palvelusopimusneuvottelut syksy 2017 TA2018 valmistelu Lappeenrannan kaupunginhallituksen 4.9.2017 linjauksen ja kuntajohtajien neuvottelukunnassa aiemmin käydyn keskustelun pohjalta

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNKI 81 Taloussuunnitelma LÄNSI-UUDENMAAN PELASTUSLAITOS -LIIKELAITOS

ESPOON KAUPUNKI 81 Taloussuunnitelma LÄNSI-UUDENMAAN PELASTUSLAITOS -LIIKELAITOS ESPOON KAUPUNKI 81 LÄNSI-UUDENMAAN PELASTUSLAITOS -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2017 2019 ESPOON KAUPUNKI 82 LÄNSI-UUDENMAAN PELASTUSLAITOS -LIIKELAITOS Pelastuslain 24 :n mukaisesti kunnat

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Yhtymävaltuuston seminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin

TILINPÄÄTÖS Yhtymävaltuuston seminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin TILINPÄÄTÖS 2015 Yhtymävaltuuston seminaari 14. 15.6.2016 Talousjohtaja Elisa Kusmin Tilinpäätös 2015 Ylijäämä 699 821,59 Taseessa edellisten tilikausien ylijäämää 1 761 646,24, joten taseessa ylijäämä

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus

LAPIN LIITTO Hallitus LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot

Lisätiedot

TALOUSARVION 2017 TAVOITEASETANTA JA VALMISTELUN PERIAATTEET SEKÄ TALOUSSUUNNITELMAN LINJAUKSET

TALOUSARVION 2017 TAVOITEASETANTA JA VALMISTELUN PERIAATTEET SEKÄ TALOUSSUUNNITELMAN LINJAUKSET HALLITUS 87 13.06.2016 TALOUSARVION 2017 TAVOITEASETANTA JA VALMISTELUN PERIAATTEET SEKÄ TALOUSSUUNNITELMAN 2017-2019 LINJAUKSET HALL 87 Yleistä Talousarvion 2017 ja taloussuunnitelman 2017-2019 pohjana

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

KYSin kuntakierros 2017

KYSin kuntakierros 2017 KYSin kuntakierros 2017 Kari Janhonen 21.4.2017 1 Tilinpäätös 2016 21.4.2017 2 21.4.2017 3 Sitovat tavoitteet Valtuusto sitovien tavoitteiden muutos 12.12.2016, 16 muutokset talousarvioon 12.12.2016, 17

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta

SISÄLLYSLUETTELO. Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta SISÄLLYSLUETTELO Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta 20.03.201 3 Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet 2019... 1 - KUPtalousarvio2019alustava...

Lisätiedot

KUNTAYHTYMÄN OMISTAJAOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN

KUNTAYHTYMÄN OMISTAJAOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN Case: HUS KUNTAYHTYMÄN OMISTAJAOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN Kuntamarkkinat 11.9.2019 / hallintojohtaja Lauri Tanner AIEMPI TILANNE JA HAASTEET Jäsenkunnat aktivoituivat Sipilän hallituksen soteuudistuksen kaatumisen

Lisätiedot

LOHJAN SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA TALOUSARVIO 2017

LOHJAN SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA TALOUSARVIO 2017 LOHJAN SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 55 27.10.2016 TALOUSARVIO 2017 LOHLTK 55 Sairaanhoitopiirin hallitus käsitteli ensi vuoden talousarvion valmistelun periaatteita ja tavoiteasetantaa kokouksessaan 13.6.2016

Lisätiedot

TA 2013 Valtuusto

TA 2013 Valtuusto TA 2013 Valtuusto 12.11.2012 26.11.2012 www.kangasala.fi 1 26.11.2012 www.kangasala.fi 2 TALOUSARVIO 2013 Muutos % ml. vesilaitos TA 2013 TA 2012/ milj. TA 2013 Kokonaismenot 220,3 5,7 ulkoiset Toimintakulut

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Kankaanpään kaupunki Talousarvion toteutumisvertailu syyskuu 2015 1 (22) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma,

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus

Kuntayhtymän hallitus Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 10/2017 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 59 24.4.2017 139 107/02.02.00/2017 Taloussuunnitelman 2018-2019 valmistelu Päätöshistoria Kuntayhtymän hallitus 24.4.2017

Lisätiedot

Huhtikuu 4/2017. Osavuosikatsaus I. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

Huhtikuu 4/2017. Osavuosikatsaus I. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Huhtikuu 4/2017 Osavuosikatsaus I Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto

Lisätiedot

Elokuu. Osavuosikatsaus II. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

Elokuu. Osavuosikatsaus II. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Elokuu Osavuosikatsaus II Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian

Lisätiedot

Yhteenveto vuosien talousarviosta

Yhteenveto vuosien talousarviosta Yhteenveto vuosien 219- talousarviosta Kaupunginhallitus 29.11.218 talous- ja hallintojohtaja Antti Peltola 7.9.218 Talousarvioesityksen pääkohdat Varaudutaan Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän palvelutuotannon

Lisätiedot

2 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2016

2 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 07.06.2016 2 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2016 19/02/02/00/08/2016 HYKS Lautakuntaa on tarkoitus tässä kokouksessa informoida

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Toimiohjeen antaminen edustajalle Eteva kuntayhtymän yhtymäkokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Toimiohjeen antaminen edustajalle Eteva kuntayhtymän yhtymäkokoukseen 09.12.2013 Sivu 1 / 1 4437/00.04.02/2013 87 Toimiohjeen antaminen edustajalle Eteva kuntayhtymän yhtymäkokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Maija Havo, puh. 050 337 3645 Juha Lappalainen, puh. 050 575

Lisätiedot

Selite TP 2017 TA 2018 Kyj:n esitys Muutos % ta 2018 Muutos % tp 2017

Selite TP 2017 TA 2018 Kyj:n esitys Muutos % ta 2018 Muutos % tp 2017 114 Tulosalue: 16 Hallinto- ja tukipalvelut Myyntituotot -122947-124000 -124000 0,9 Jäsenkuntien maksuosuudet Maksutuotot Tuet ja avustukset -33392-15200 -30200 98,7-9,6 Muut toimintatuotot -33846-29000

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.060-1.318,92 43,1-1.487,56 168,64-738,33-2.226-2.057-2.660 4300 Palvelujen ostot -12.460-9.774,01 78,4-11.261,05 1.487,04-3.084,21-14.345-12.858-12.000

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin vuosi Kuntatilaisuus

Sairaanhoitopiirin vuosi Kuntatilaisuus Sairaanhoitopiirin vuosi 2016 Kuntatilaisuus 15.11.2016 Vuodesta 2016 Jatkettu rakenteellisia ja toiminnallisia uudistuksia Hoidettujen potilaiden määrä kasvanee n. 2,5 % edellisestä vuodesta Hoidon kysynnän

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-1.338,83-1.711,17 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-8.144,47-4.625,53 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila Kunnan talouden perusteet Luottamushenkilöiden koulutus 11.2.2013 Sirkka Lankila Valtuusto ja kunnan talous Valtuusto päättää kunnan talouden ja rahoituksen perusteista eli valtuusto käyttää kunnassa budjettivaltaa

Lisätiedot

Hallituksen tehtäviin kuuluu kuntalain 39 :n 2 kohdan mukaan vastata valtuuston päätösten täytäntöönpanosta.

Hallituksen tehtäviin kuuluu kuntalain 39 :n 2 kohdan mukaan vastata valtuuston päätösten täytäntöönpanosta. HALLITUS 177 14.12.2016 VALTUUSTON PÄÄTÖSTEN TÄYTÄNTÖÖNPANO HALL 177 HUS/2403/2016 Hallituksen tehtäviin kuuluu kuntalain 39 :n 2 kohdan mukaan vastata valtuuston päätösten täytäntöönpanosta. Kuntalain

Lisätiedot

Olemme tarkastaneet pöytäkirjan ja todenneet sen kokouksen kulun ja tehtyjen päätösten kanssa yhtäpitäväksi.

Olemme tarkastaneet pöytäkirjan ja todenneet sen kokouksen kulun ja tehtyjen päätösten kanssa yhtäpitäväksi. Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2 1 (11) Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 13:00-14:40 Paikka KYS, hallituksen kokoushuone, rak. 10, 1. krs Läsnä Vilma Kröger Pirjo Nikkinen Tiina Nousiainen

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT

ROVANIEMEN KAUPUNKI RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT 2016 ROVANIEMEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖS 1.1. 31.12.2016 1 ROVANIEMEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖS 2016 SISÄLLYS 1. KÄYTTÖTALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-31.12.2016... 3 2. RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUJEN TULOSKORTTI/TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Käyttösuunnitelman valmistelu 2019 ja talousarvion muutokset. Tilinpäätös Jarkko Raatikainen Talousjohtaja

Käyttösuunnitelman valmistelu 2019 ja talousarvion muutokset. Tilinpäätös Jarkko Raatikainen Talousjohtaja Käyttösuunnitelman valmistelu 2019 ja talousarvion muutokset Tilinpäätös 2018 Jarkko Raatikainen Talousjohtaja 18.3.2019 Vuoden 2019 talousarvio hyväksyttiin valtuustossa 10.12.2018 Käyttösuunnitelmassa

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus Liite

LAPIN LIITTO Hallitus Liite LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018 2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat

Lisätiedot

VUOSI 2012 Tilinpäätöksen yhteenveto

VUOSI 2012 Tilinpäätöksen yhteenveto VUOSI 2012 Tilinpäätöksen yhteenveto Hoitopalvelut Tilinpäätös 2012 11.2.2013 Tuotettujen palvelujen määrä kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna, lukuun ottamatta hoitopäiviä, joiden määrä väheni suunniteltua

Lisätiedot

kk=75%

kk=75% 1 Talousarvion toteutuminen 01.01. - 30.09.2017 9 kk=75% Kokonaisuutena syyskuun lopun toteuma näyttää varsin hyvältä. Viime vuoteen verrattuna vuosikate on toteutunut noin 800 000 euroa paremmin ja tilikauden

Lisätiedot

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 21.8.2017 TALOUSARVION 2018 SEKÄ VUOSIEN 2019 2020 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU

Lisätiedot

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 24.8.2015 TALOUSARVION 2016 SEKÄ VUOSIEN 2017 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU Yleistä Palkat Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 20.8.2018 TALOUSARVION 2019 SEKÄ VUOSIEN 2019 2021 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU

Lisätiedot

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1 8 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-8 kk Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut 68,2 verrattuna talousarviolukuun ja kasvanut

Lisätiedot

TA 2018 MUUTOKSET, TULOSLASKELMAOSA, INVESTOINTIOSA JA RAHOITUSOSA

TA 2018 MUUTOKSET, TULOSLASKELMAOSA, INVESTOINTIOSA JA RAHOITUSOSA TA 2018 MUUTOKSET, TULOSLASKELMAOSA, INVESTOINTIOSA JA RAHOITUSOSA Määrärahojen ja tuloarvioiden muutokset 2018 talousarvioon TA 2018 TA muutos 2018 Muutettu TA 2018 Selitys KÄYTTÖTALOUSOSA Konsernihallinnon

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN VUODEN 2017 TALOUSARVIOESITYS 22/02/02/00/01/2016

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN VUODEN 2017 TALOUSARVIOESITYS 22/02/02/00/01/2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 59 22.11.2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN VUODEN 2017 TALOUSARVIOESITYS 22/02/02/00/01/2016 HYKS 59 Lautakunnan on tässä kokouksessa tarkoitus hyväksyä ja esittää hallitukselle

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-HELMIKUU 2015

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-HELMIKUU 2015 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 21 14.04.2015 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-HELMIKUU 2015 9/00/02/00/02/2015 HYKS 21 HYKS-sairaanhoitoalueen tammi-helmikuun 2015

Lisätiedot

aikaisemmat muutokset muutettu kv:n päätökset huomioitu -4495910 -1 402 780-213410 -16 694 930-1 059 510-1199 140-1 036 000-45 980-26 147 660

aikaisemmat muutokset muutettu kv:n päätökset huomioitu -4495910 -1 402 780-213410 -16 694 930-1 059 510-1199 140-1 036 000-45 980-26 147 660 // TULOSLASKELMAOSA Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Vuokratuotot Muut toimintatuotot Toimintatuotot yhteensä TA 2012 TA 2012 TA 2012 aikaisemmat muutokset muutettu kv:n päätökset

Lisätiedot

Kuntalaki ja kunnan talous

Kuntalaki ja kunnan talous Kaupungin talous Kuntalaki ja kunnan talous Kuntalain 65 Valtuuston on hyväksyttävä kunnalle talousarvio ja taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi Talousarviossa hyväksytään toiminnalliset

Lisätiedot