KAIKU ETHICAL OY REILU KAUPPA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KAIKU ETHICAL OY REILU KAUPPA"

Transkriptio

1 TEKSTIILIEN TILAUSTUOTEKATALOGI

2 KAIKU ETHICAL OY Kaiku Ethical Oy on Suomen merkittävin asiakkaille räätälöityjen Reilun kaupan tekstiilituotteiden maahantuoja. Olemme toimineet vuodesta 2007 ja toteuttaneet asiakkaillemme satoja erilaisia räätälöityjä liikelahjoja, kampanjatuotteita ja myyntituotteita Reilun kaupan puuvillasta. Lähtökohtanamme on tuottaa eettisesti luotettavia ja laadukkaita tuotteita avaimet käteen -periaatteella asiakkaan tarpeiden ja toiveiden mukaisesti. Suunnittelijamme luovat asiakkaan ajatusten ja tavoitteiden pohjalta konkreettisen lopputuotteen, joka on yhteisön ilmeen mukainen sekä eettisesti tuotettu. Joskus kuitenkin riittää myös jo valmiiksi suunniteltu tuote omilla painatuksilla ja kangasmerkillä. KAIKUlla on valmiita malleja pienistä pussukoista isompiin laukkuihin, valmiita huppari- ja t-paitamalleja, sekä valmiita kuoseja moneen lähtöön. KAIKUn suunnittelijoilla voi myös tarvittaessa teettää omat kuosit. Koska valmiiksi suunnitellutkin tuotteet tehdään tuottajallamme tilauksesta, kankaiden paksuutta ja väriä voi vapaasti muuttaa, ja 2 tuotteisiin voi lisätä vetoketjuja, taskuja, jne. Ja koska painatukset tehdään kankaille ennen tuotteiden ompelua, tuotteisiin saadaan juuri sellaiset painatukset kuin halutaan. Tuotantoprosesseillamme varmistetaan useassa vaiheessa, että lopputuote on juuri sellainen kuin asiakas on ajatellut. Asiakas saa jopa täsmälleen mittojen ja ohjeiden mukaan tehdyn mallikappaleen hyväksyttäväksi ennen sarjatuotannon aloittamista. Toimitusaika tilauksesta lopulliseen toimitukseen on merirahdilla noin kolme kuukautta. Pikaisia toimituksia varten verkkokaupassamme osoitteessa kauppa.kaikuethical.com on valmiita KAIKU-tuotteita, joita voi ostaa pienemmissä tukkuerissä kahden arkipäivän toimitusajalla. Verkkokaupasta tuotteisiin voi tilata myös painatukset. Toimitusaika painatuksineen on korkeintaan kaksi viikkoa. Kaikki tuotteemme ovat Reilun kaupan sertifioitua puuvillaa, ja saatavilla tämän lisäksi myös luomuna. REILU KAUPPA Kaikki tuotteemme ovat Reilun kaupan tuotteita. 100% Fair Trade. Reilu kauppa parantaa perhetuottajien ja suurtilojen työntekijöiden oloja sekä ympäristön hyvinvointia kehitysmaissa. Reilu kauppa takaa, ettei lapsityövoimaa ole käytetty, ja että työntekijöillä on oikeus järjestäytyä. Lisäksi Reilun kaupan piirissä oleville työntekijöille maksetaan työstään sellainen korvaus jolla voi elää, ja osa tuotoista käytetään yhteisöjen kehittämiseen. Reilun kaupan tuotteiden myynnistä saaduilla tuloilla yhteisöihin on rakennettu mm. kouluja, terveyskeskuksia ja kaivoja. Lisätietoja Reilusta kaupasta:

3 Reiluus Eettisyys Ekologisuus Luotettavuus Laadukkuus

4 TUOTTEET Kaikki tuotteet saa joko omalla painatuksella/kuosilla tai KAIKU-kuoseilla. Painatushinnat sivulla 9. Kaikki hinnat alv 0%. T-paita Reilun kaupan luomupuuvillaa 180 g/m 2 Classic Fit, Ladies Fit tai Unisex. LH 2/3 PH 300 8,49 9,49 10, ,99 8,99 10, ,59 8,59 10, ,29 8,29 9, ,09 8,09 9, ,99 7,99 9,49 LH = lyhythihainen/hihaton, 2/3 = 2/3-hihainen, PH = pitkähihainen Hihaton paita/toppi Reilun kaupan luomupuuvillaa 180 g/m 2 Classic Fit tai Ladies Fit. Huppari Reilun kaupan luomupuuvillaa 300 g/m 2 Classic Fit, Ladies Fit tai Unisex. Ilman vetoketjua Vetoketjulla ,90 27, ,50 26, ,30 25, ,30 24, ,50 23, ,90 22,90 4 2/3-hihainen paita Reilun kaupan luomupuuvillaa 180 g/m 2 Ladies Fit.

5 Iso olkalaukku Koko L 28 x K 37 x S 8 cm Reilun kaupan puuvillaa 320 g/m 2, vuori 110 g/m 2 Sopii miehille ja naisille. Sisällä kaksi taskua esim. kännykälle ja bussikortille sekä metallirengas avainperäkukkaron tms. kiinnitystä varten. Läppä magneettikiinnityksellä , , , , ,90 Pieni vetoketjulaukku Passi ja hammasharja Koko L 15 x K 20 x sivuvekki 7 cm Reilun kaupan puuvillaa 320 g/m 2 Kätevä laukku mm. pikkutavaralle kuten kännykälle, avaimille ja lompakolle - tai passille ja hammasharjalle. Sivuvekin ansiosta laukku syvenee tarvittaessa tilavaksi ,95 * , , , ,45 Kauppakassi Koko L 35 x K 39 x S 16 cm Reilun kaupan puuvillaa 320 g/m 2 Tilava, tukeva ja monipuolinen kauppakassi, jossa 18 cm korkeat ulkotaskut sivuilla sekä vetoketjullinen 17 x 23 cm sisätasku , , , , ,49 * tähdellä merkityillä tuotekohtaisilla tilausmäärillä kankaiden värivalikoima on rajallinen 5

6 TUOTTEET Kaikki tuotteet saa joko omalla painatuksella/kuosilla tai KAIKU-kuoseilla. Painatushinnat sivulla 9. Kaikki hinnat alv 0%. Panda - ostoskassi Koko L 28 x K 33 x S 15 cm Kannattimet 40 cm Reilun kaupan puuvillaa 220 g/m 2 Kätevän kokoinen kauppakassi. Kuvassa WWF:n mallipainatus, hinta ilman painatusta ,85 * , , , ,25 Muovikassikassi Koko L 32 x K 42 x S 10 cm Kannattimet 52 cm Reilun kaupan puuvillaa 170 g/m 2 Muovikassin kaavaan tehty puuvillakassi, olalle pujotettavissa ,89 * , , , ,39 Tavallinen kestokassi Koko L 35 x K 40 cm Kannattimet 57 cm Reilun kaupan puuvillaa 110 g/m 2 Peruskassi, joka sopii mainiosti esimerkiksi jakotuotteeksi ,09 * , , , , ,49 * tähdellä merkityillä tuotekohtaisilla tilausmäärillä kankaiden värivalikoima on rajallinen 6

7 Lasten pikkukassi Koko L 21 x K 22 cm Kannattimet 24 cm Reilun kaupan puuvillaa 110 g/m 2 Lasten oma kassi, johon mahtuu esimerkiksi pieni vihko ja värityskynät ,19 * , , , ,89 Retrokassi sivutaskulla Koko L 35 x K 35 x S 15 cm (iso) L 25 x K 25 x S 10 cm (pieni) Reilun kaupan puuvillaa 170 g/m 2 Retromallinen kangaskassi vetoketjulla ja sivutaskulla. Sopii esim. lapselle ja vanhemmalle. Iso Pieni ,19 * 2,59 * ,99 2,39 * ,84 2, ,74 2, ,69 2,09 Meikkipussi/säilytyspussi Koko L 20 x K 14 cm x S 6 cm Reilun kaupan puuvillaa 170 g/m 2, vuori 110 g/m 2 Monikäyttöinen vetoketjullinen säilytyspussi ,09 * ,94 * , , ,69 * tähdellä merkityillä tuotekohtaisilla tilausmäärillä kankaiden värivalikoima on rajallinen 7

8 TUOTTEET Kaikki tuotteet saa joko omalla painatuksella/kuosilla tai KAIKU-kuoseilla. Painatushinnat sivulla 9. Kaikki hinnat alv 0%. Kukkaro/käsilaukku Koko L 23 x K 20 cm (iso) L 11 x K 10 cm (pieni) Reilun kaupan puuvillaa 170 g/m 2, vuori 110 g/m 2 Klipsisulkijalla suljettava pieni kukkaro/laukku. Iso Pieni ,25 * 5,20 * ,05 * 5,05 * ,95 4,95 Penaali Koko L 19 x K 4 x S 4 Reilun kaupan puuvillaa 320 g/m 2, vuori 110 g/m 2 Kätevän kompakti penaali, joka sopii myös muille pitkänomaisille esineille kuten hammasharjalle ja meikkisiveltimelle ,99 * ,89 * , , ,74 Avainperäkukkaro Koko L 12 x K 9 cm Reilun kaupan puuvillaa 320 g/m 2, vuori 110 g/m 2 Sisälle kortit, rahat tai pieni kännykkä ja koukkuun avaimet. Monikäyttöinen liikelahja ,89 * ,74 * , , ,44 * tähdellä merkityillä tuotekohtaisilla tilausmäärillä kankaiden värivalikoima on rajallinen 8

9 Pannulappu Koko L 22 x K 22 cm Reilun kaupan puuvillaa 170 g/m 2, vanutäyte Reilu ja hyödyllinen apuväline keittiöön ,89 * ,79 * , , ,64 Ruokalappu Koko 25x21cm, tarrakiinnitys Reilun kaupan puuvillaa 170 g/m 2 Reilun kokoinen ruokalappu etutaskulla, pitää paidan puhtaana ,99 * ,89 * , , ,74 RÄÄTÄLÖINTI (min ) JA LISÄPALVELUT Suunnittelumaksu /tilaus Peruskassit 35x40cm..110 g/m 2 kankaalla, kannattimet 35cm...1,39 LISÄTYÖT Kankaan värjäys...0,40 Sivut ja pohja (max 15 cm)...0,40 Kannattimet lisäcm...0,01 /cm/ Kangas 170 g/m 2...0,25 Kangas 220 g/m 2...0,35 Kangas 320 g/m 2...0,45 Kangas 380 g/m 2...0,55 Reilun kaupan luomupuuvilla...+20% Oma kangasmerkki...0,20 Vetoketju...0,20 PAINATUKSET Silkkipainatus...0,25 /väri/puoli/ Toinen puoli, mikäli sama painatus...0,20 /väri/ Painatus kauttaaltaan (myös kannattimet)...0,60 /väri/ Moniväritulostus...1,60 /puoli/ KAIKU-kuosien käyttökorvaus...0,40 MUUT Lentorahtilisä...0,50 Kotimaan rahtikulut...alk. 40 MÄÄRÄALENNUKSET KOKONAISHINNASTA % % % % * tähdellä merkityillä tuotekohtaisilla tilausmäärillä kankaiden värivalikoima on rajallinen 9

10 KUOSIT KAIKU-kuosien käyttökorvaus on 0,40, määräalennukset sivulla 9 olevan taulukon mukaan. Kaikki hinnat alv 0%. Kaarna, Pia Wainikainen (2012) Pumpulipelto, Maija Järviniemi (2013) - väritys kesä/ talvi Käsikynkkää, Maija Järviniemi (2012) Viuhka, Pia Wainikainen (2013) - väritys kesä/talvi 10

11 Oman kuosin suunnittelupaketti 750 Koskettimet, Maria Tolvanen (2013) - väritys kesä/ talvi Sisältää aloituspalaverin, kolme aloituspalaverin perusteella tehtyä ehdotusta, valintapalaverin, valitun kuosin viimeistelyn valintapalaverin pohjalta, sekä vektoroidun valmiin kuositiedoston eps, pdf ja jpg -muodoissa. Hinta sisältää matkat ja kokoukset vain pk-seudulla. Kettu, Mari Alapiha (2013) 11

12 KAIKU ETHICAL OY Hämeentie 48 / Helsinki / /

Reiluus Eettisyys Ekologisuus Luotettavuus Laadukkuus

Reiluus Eettisyys Ekologisuus Luotettavuus Laadukkuus TEKSTIILIEN TILAUSTUOTEKATALOGI 2015 2016 KAIKU ETHICAL OY KAIKU ETHICAL OY Kaiku Ethical Oy on Suomen merkittävin asiakkaille räätälöityjen Reilun kaupan tekstiilituotteiden maahantuoja. Olemme toimineet

Lisätiedot

TAUSTA, TARKOITUS JA LIIKETOIMINTA

TAUSTA, TARKOITUS JA LIIKETOIMINTA TAUSTA, TARKOITUS JA LIIKETOIMINTA Volvo Asusteet -sivuston lähtökohtana on ollut luoda asustekokonaisuus Volvo Personal Service (VPS) -konseptia toteuttaville korjaamoille, mutta sivusto sisältää myös

Lisätiedot

2007 Joulu. Hinnat ovat arvonlisäverottomia. Erikseen lisätään painatus- tai brodeerauskustannukset. Hinnat ovat voimassa 31.12.2007 asti.

2007 Joulu. Hinnat ovat arvonlisäverottomia. Erikseen lisätään painatus- tai brodeerauskustannukset. Hinnat ovat voimassa 31.12.2007 asti. Hinnat ovat arvonlisäverottomia. Erikseen lisätään painatus- tai brodeerauskustannukset. Hinnat ovat voimassa 31.12.2007 asti. 2007 Joulu 00 02 03 04 05 10 12 16 18 21 35 352 38 45 572 57 561 54 55 56

Lisätiedot

Heinlahden metsästysyhdistys/asutarjous / Hinnat sisältävät alv:n 23%

Heinlahden metsästysyhdistys/asutarjous / Hinnat sisältävät alv:n 23% Mainospiste Newex tarjoaa seuralle erilaisia pukineita harrastus- ja vapaa-ajan käyttöön. Lisäksi tarjotaan joitakin valikoituja käyttöesineitä. Tämän tarjouksen hinnat sisältävät arvonlisäveron sekä yhdistyksen

Lisätiedot

RENNOSTI JA TYYLIKKÄÄSTI PIKEEPAIDASSA

RENNOSTI JA TYYLIKKÄÄSTI PIKEEPAIDASSA PIKEEPAIDAT JA PUSEROT Kevyesti muotoon ommeltu malli naisille A B A B Raskaaseen työhön! Konepesu 85 C. RENNOSTI JA TYYLIKKÄÄSTI PIKEEPAIDASSA Nytellon laadukkaat design-pikeepaidat. Pehmeää ja miellyttävää

Lisätiedot

Collection 2014 MALLISTO 2014. Sampo-Rosenlewin uuteen vaatemallistoon

Collection 2014 MALLISTO 2014. Sampo-Rosenlewin uuteen vaatemallistoon COLLECTION 2014 MALLISTO 2014 Yhteistyössä: Sampo-Rosenlewin uuteen vaatemallistoon on koottu laadukkaita tuotteita työhön ja vapaa-aikaan. Olemme uudistaneet yrityksemme ilmettä ja samalla menestyksekäs

Lisätiedot

Sormikkaat, pipo ja huivi, polyesteri - fleece, musta, royal sininen, punainen.

Sormikkaat, pipo ja huivi, polyesteri - fleece, musta, royal sininen, punainen. PÄÄHINEET, HUIVIT, HANSIKKAAT: Pipo, 100 % akryyli, navy sininen/royal sininen, musta/punainen, musta/harmaa. Pääpanta, musta. Korvat lämpimäksi. Huivi ja sormikkaat, polyesteri fleeceä, 180*23 cm, punainen,

Lisätiedot

clique SpOrtBAG 040208 clique BAckpAck ii 040207 bags

clique SpOrtBAG 040208 clique BAckpAck ii 040207 bags BAGS Hyvät ideat leviävät nopeasti. Varsinkin jos kuljetat niitä matkalaukussa - tai pienemmässä työlaukussa tai urheilukassissa. Painatuksella varustettu laukku huomataan aina. Laukkumme ovat ergonomisia

Lisätiedot

Profile Professionals - osaava ammattilainen!

Profile Professionals - osaava ammattilainen! 2007 Kevät & Kesä Hinnat ovat arvonlisäverottomia. Erikseen lisätään painatus- ja brodeerauskustannukset. Hinnat ovat voimassa 31.7.2007 asti tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Profile Professionals

Lisätiedot

Tässä muutamia suosituimpia tuotteita, Fristads ja Leijona työvaatevalikoimastamme. Meiltä myös yksilöinnit (painatukset ja brodeeraukset) sekä

Tässä muutamia suosituimpia tuotteita, Fristads ja Leijona työvaatevalikoimastamme. Meiltä myös yksilöinnit (painatukset ja brodeeraukset) sekä Tässä muutamia suosituimpia tuotteita, Fristads ja Leijona työvaatevalikoimastamme. Meiltä myös yksilöinnit (painatukset ja brodeeraukset) sekä mainos-ja liikelahjat. (hinnat, ilman ALV:tä) Kysy lisää

Lisätiedot

Hinnat sisältävät 1-4-värin digipainatuksen. Ei aloituskulua. Kysy myös muita kokoja ja määriä Kiitos mielenkiinnosta Hinnat sis alv 24 %.

Hinnat sisältävät 1-4-värin digipainatuksen. Ei aloituskulua. Kysy myös muita kokoja ja määriä Kiitos mielenkiinnosta Hinnat sis alv 24 %. Rintanapit edullisesti ja nopeasti Nimituotteesta. Rintanapit valmistetaan kestävästä alumiinista ja niissä on hakaneulakiinnitys. Tilaa samaa kokoa useammalla eri teemalla / painatuksella Hinnoittelemme

Lisätiedot

NAISTEN BASIC T-PAITA. Imphan logobrodeerauksella ollaan tilaamassa oheisia vaatteita:

NAISTEN BASIC T-PAITA. Imphan logobrodeerauksella ollaan tilaamassa oheisia vaatteita: Imphan logobrodeerauksella ollaan tilaamassa oheisia vaatteita: Sovituskappaleet esillä Belgien kokeessa 26-27.5. ja 31.5.-1.6.! Tilaajat maksavat tilauksensa etukäteen. On myös mahdollista tilata muita

Lisätiedot

Suoran verhon ympäriompelu, vuoritettu (sivut, ylä- ja alakäänne, sis. 30 mm leveän poimutusnauhan), leveys 1-1,50 m 70

Suoran verhon ympäriompelu, vuoritettu (sivut, ylä- ja alakäänne, sis. 30 mm leveän poimutusnauhan), leveys 1-1,50 m 70 HINNASTO Hinnat koskevat yksittäiskappaleita, kysy erikseen pakettihintoja sekä sarjatuotannon hintoja. Hinnat sisältävät langat, mutta eivät muita materiaaleja, ellei toisin mainita. Hintoihin sisältyy

Lisätiedot

EDGE. Kestää teollisen pesun. Hieman viistossa oleva reisitasku on helppokäyttöinen. Muotoillut lahkeet lisäävät mukavuutta. 100797 EDGE-HOUSUT

EDGE. Kestää teollisen pesun. Hieman viistossa oleva reisitasku on helppokäyttöinen. Muotoillut lahkeet lisäävät mukavuutta. 100797 EDGE-HOUSUT 31 EDGE Farkkutyylistä ja 1950-luvusta vaikutteita saanut uusi Edgekokoelma on suunniteltu kaikkien alojen ahkerille ammattilaisille, jotka odottavat työvaatteiltaan laadukkuutta, toiminnallisuutta ja

Lisätiedot

Kooveen seura-asut 2013

Kooveen seura-asut 2013 SP Tipas, lyhyt hiha Miellyttävä ja lukuisten käyttäjien suosima suunnistuspusero, SP Tipas. Se on kevyt, kestävä ja hyvin hengittävä. Näihin ominaisuuksiin on yhdistetty Kooveen perinteinen, tyylikäs

Lisätiedot

Steelers Collection 1 9. 2. 2 0 1 4

Steelers Collection 1 9. 2. 2 0 1 4 Steelers Collection 1 9. 2. 2 0 1 4 Kevyttoppatakki 69,00 (saatavuus: tilaustuote+bsf) 19.2.2014 Kuvat viitteellisiä, www.steelersjsb.fi todelliset mallit nähtävissä BSF:n liikkeessä. 2 Tekninen huppari

Lisätiedot

Pakolliset vaatimukset palosuojavaatteet. Lyhyesti standardeista, jotka koskevat palosuojattuja tuotteitamme ja palosuojattuja huomiotuotteitamme

Pakolliset vaatimukset palosuojavaatteet. Lyhyesti standardeista, jotka koskevat palosuojattuja tuotteitamme ja palosuojattuja huomiotuotteitamme Pakolliset vaatimukset palosuojavaatteet Lyhyesti standardeista, jotka koskevat palosuojattuja tuotteitamme ja palosuojattuja huomiotuotteitamme 26 Pakolliset vaatimukset palosuojavaatteet Noin 40 % kaikista

Lisätiedot

Puh. (09) 7288 880 KUITUKANGASKASSI PUUVILLAKASSI PAPERIKASSIT. 1000 kpl... á 1,79 /kpl 3000 kpl... á 1,29 /kpl 5000 kpl...

Puh. (09) 7288 880 KUITUKANGASKASSI PUUVILLAKASSI PAPERIKASSIT. 1000 kpl... á 1,79 /kpl 3000 kpl... á 1,29 /kpl 5000 kpl... Merkittäviä tuotteita jo vuodesta 1994 KUITUKANGASKASSI Kevyt ja kestävä. Materiaali kierrätyskuitua. 25 värivaihtoehtoa varastotuotteena. Koko: 38 x 42 cm. Hinta 1-väripainettuna: 500 kpl... á 1,15 /kpl

Lisätiedot

ATEX työvaatteiden ovh hinnasto ALV 0%

ATEX työvaatteiden ovh hinnasto ALV 0% ATEX työvaatteiden ovh hinnasto ALV 0% 15.5.2012 ATEX - AVOHAALARIT väri kangas euro alv 0% 1000 Riipputaskuhaalari ATEX sininen pes/co 48,90 1101 Riipputaskuhaalari ATEX sininen/vihreä pes/co 71,40 1102

Lisätiedot

www.bagbase.com Väriä elämääsi

www.bagbase.com Väriä elämääsi www.bagbase.com Väriä elämääsi www.bagbase.com ESITTELY Euroopan värikkäin laukkumerkki BagBase tuo elämään hauskuutta ja iloista ilmettä uusilla monia trendikkäitä värejä sisältävällä laukkuvalikoimallaan.

Lisätiedot

CityPlus Oy muistitikut ja pakkaukset

CityPlus Oy muistitikut ja pakkaukset CityPlus Oy muistitikut ja pakkaukset CityPlusOy Muistitikut painatuksella Kuvasto 2011/2012 City Plus Oy, Puusepänkatu 5, 13110 Hämeenlinna 040-900 1111 myynti@cityplus.oy Painatettavat muistitikut Muistitikkujen

Lisätiedot

2. tunika. 25. housut

2. tunika. 25. housut TALVI 2014 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. Paisley Magenta pusero, pitkähihainen magenta, XS-XL, no 23002 (norm. ) Vetoketjutunika, pitkähihainen keltainen, XS-XL, no 23102 (myös kannessa) 47,90 Vetoketjumekko, 3/4

Lisätiedot

PIKEET. Kestää koviakin otteita! Sopii pestäväksi 85 asteessa. Kevyesti muotoonommeltu

PIKEET. Kestää koviakin otteita! Sopii pestäväksi 85 asteessa. Kevyesti muotoonommeltu 66 PIKEET B Kestää koviakin otteita! Sopii pestäväksi 85 asteessa. A Kevyesti muotoonommeltu naisille A. 363 NAISTEN PIKEEPAITA Hieman muotoonommeltu klassinen, kolminappinen naisten pikee. Lyhyet kaitalereunuksiset

Lisätiedot

GildanPitkähihainenhuomiopaita. 50% Polyester 50% Puuvila. 15,00eur/kplAlv0% 1-väripainatuksela. 10kpl170,00eurAlv0% 20kpl300,00eurAlv0%

GildanPitkähihainenhuomiopaita. 50% Polyester 50% Puuvila. 15,00eur/kplAlv0% 1-väripainatuksela. 10kpl170,00eurAlv0% 20kpl300,00eurAlv0% GildanPitkähihainenhuomiopaita 50% Polyester 50% Puuvila 15,00eur/kplAlv0% 1-väripainatuksela kpl0,00euralv0% 20kpl300,00eurAlv0% Resul tturval i i vi t 89/ 686/ EEC di r ekt i i vi nmukai nen EN471hyväksynt

Lisätiedot

Määrä: 500 1000 2500 5000 10 000 Hinta/kpl: 1,07 0,72 0,65 0,51 0,45

Määrä: 500 1000 2500 5000 10 000 Hinta/kpl: 1,07 0,72 0,65 0,51 0,45 Heijastimet hämärään Turvaa kulku pehmoheijastimella Pehmoheijastimessa lanka/hakaneula kiinnitys. Materiaali: CE hyväksytty EN 13356 vaatimukset täyttävä. Värit: valkoinen ja keltainen. Heijastimissa

Lisätiedot

TOPPALIIVI. Toppaliivissä nasille ja miehille omat mallit. Vetoketjulliset sivutaskut. Korkea kaulus ja irrotettava huppu. Materiaali: 100% polyester

TOPPALIIVI. Toppaliivissä nasille ja miehille omat mallit. Vetoketjulliset sivutaskut. Korkea kaulus ja irrotettava huppu. Materiaali: 100% polyester TOPPALIIVI Toppaliivissä nasille ja miehille omat mallit. Vetoketjulliset sivutaskut. Korkea kaulus ja irrotettava huppu. Materiaali: % polyester Värit: Musta (hieman kiiltävä) Koko: S - XXL, 3XL (Vain

Lisätiedot

LASTEN HOUSUT L.BRADOR 119PB

LASTEN HOUSUT L.BRADOR 119PB THE #1 HELPER LASTEN HOUSUT L.BRADOR 119PB Perustuen meidän suosittuihin työhousuihimme, olemme suunnitelleet housut parhaille apureillemme. Olemme ottaneet mukaan toimivia ja parhaimpia toimintojamme

Lisätiedot

HINNASTO 2015. Mukavat, helposti puettavat kestävät vaatetusratkaisut yksityis- ja laitoskäyttöön

HINNASTO 2015. Mukavat, helposti puettavat kestävät vaatetusratkaisut yksityis- ja laitoskäyttöön 2015 MediWe tuotteet vaivattomasti verkkokaupastamme www.mediwe.fi Mukavat, helposti puettavat kestävät vaatetusratkaisut yksityis- ja laitoskäyttöön Päivävaatteet 1 T-paidat 3 Hoitovaatteet 4 Vuodesuojat

Lisätiedot

EET Carpenter Nordic T T A A V

EET Carpenter Nordic T T A A V Carpenter Nordic 1 Carpenter Nordic Vuoden uutuus: Carpenter NORDIC uusi toiminnallinen ja trendikäs mallisto käsityöläiselle, joka vaatii paljon sekä työltään että vapaa-ajaltaan. Vaatteet ja materiaalit

Lisätiedot

MEDIWE-HINNASTO 2012. Mukavat, helposti puettavat ja kestävät vaatetusratkaisut yksityis- ja laitoskäyttöön.

MEDIWE-HINNASTO 2012. Mukavat, helposti puettavat ja kestävät vaatetusratkaisut yksityis- ja laitoskäyttöön. MEDIWE-HINNASTO 2012 Mukavat, helposti puettavat ja kestävät vaatetusratkaisut yksityis- ja laitoskäyttöön. Päivävaatteet 1 T-paidat 3 Hoitovaatteet 4 Vuodesuojat 5 Sukat 6 Yöasut 7 Alusasut 8 Hoitohenkilöstö

Lisätiedot

Antaudu. Osa työpajoistamme sopii pidettäväksi myös teidän omissa tiloissanne.

Antaudu. Osa työpajoistamme sopii pidettäväksi myös teidän omissa tiloissanne. Ota hetki vapaata päästä kiireestä irti Antaudu tee tilaa ajatuksille Luovuus saa meistä kaikista enemmän irti. Luova käsillä tekeminen piristää pitkän kokouspäivän tai tuo pikkujouluihin mukavaa yhdessä

Lisätiedot

Persialaiskissat, miesten t-paidat

Persialaiskissat, miesten t-paidat Persialaiskissat, miesten t-paidat Musta o-kaula-aukkoinen unisex t-paita, painatus eteen metallihopealla Paitana Unisex t-paita Fruit of the Loom Valueweight 61-036-0 Hyvin laskeutuva perus unisex-paita.

Lisätiedot

Hinnat ovat arvonlisäverottomia. Erikseen lisätään painatus- tai brodeerauskustannukset. Hinnat ovat voimassa 31.5.2008 asti tai niin kauan kuin

Hinnat ovat arvonlisäverottomia. Erikseen lisätään painatus- tai brodeerauskustannukset. Hinnat ovat voimassa 31.5.2008 asti tai niin kauan kuin TALVI & KEVÄT 2008 Hinnat ovat arvonlisäverottomia. Erikseen lisätään painatus- tai brodeerauskustannukset. Hinnat ovat voimassa 31.5.2008 asti tai niin kauan kuin tavaraa riittää. james harvest sportswear

Lisätiedot

LpR. Maksu käteisellä (tasaraha) tilauksen noudon yhteydessä. Ajankohta ilmoitetaan tekstiviestillä, joten muista ilmoittaa puhelinnumerosi!

LpR. Maksu käteisellä (tasaraha) tilauksen noudon yhteydessä. Ajankohta ilmoitetaan tekstiviestillä, joten muista ilmoittaa puhelinnumerosi! LpR Lakeudenportin Ratsastajat ry Itselle tai vaikka joulupukin pussiin: Tilaa Lakeudenportin Ratsastajat ry:n tiimivaatteita! Tilaukset 10.11. mennessä Etelä-Pohjanmaan Valmennustallilla olevaan listaan,

Lisätiedot

TARJOUS 1.12.2014. Tarjoamme Teille Suomen Tilaajavastuu Oy -palvelukokonaisuuden oheisen tarjouksen mukaisesti.

TARJOUS 1.12.2014. Tarjoamme Teille Suomen Tilaajavastuu Oy -palvelukokonaisuuden oheisen tarjouksen mukaisesti. Janne Ojanperä Helsingin kaupunki, kiinteistövirasto, tilakeskus Tarjous Tarjoamme Teille Suomen Tilaajavastuu Oy -palvelukokonaisuuden oheisen tarjouksen mukaisesti. Vastaamme myös mielellämme kaikkiin

Lisätiedot

2. pelipaita. Jako United pelipaita oranssi/musta, hengittävä ja kevyt 100% polyester. Pitkähihainen oranssi/musta 4372 19

2. pelipaita. Jako United pelipaita oranssi/musta, hengittävä ja kevyt 100% polyester. Pitkähihainen oranssi/musta 4372 19 2. pelipaita Jako United pelipaita oranssi/musta, hengittävä ja kevyt 100% polyester. Pitkähihainen oranssi/musta 4372 19 Koot: jr 116 cm-176 cm, sr S-3XL Hinta: 19,50 eur alv24% (sis. PPJ-logon) Sukat

Lisätiedot

NÄYTTÄVÄ NEULE KEVÄT HINTAAN!

NÄYTTÄVÄ NEULE KEVÄT HINTAAN! SALE SWEET DEALS FROM YOUR CORPORATE WEAR COMPANY OF CHOICE. JAMES HARVEST SPORTSWEAR / PRINTER ACTIVE WEAR NÄYTTÄVÄ NEULE KEVÄT HINTAAN! LEEDS 24.90 69.00 ERIKOISHINNAT VOIMASSA 30.6.2014 ASTI TAI NIIN

Lisätiedot

Klubituotteita ja lehmätavaraa myynnissä rajoitetun ajan postimyynnistä!

Klubituotteita ja lehmätavaraa myynnissä rajoitetun ajan postimyynnistä! Klubituotteita ja lehmätavaraa myynnissä rajoitetun ajan postimyynnistä! Postimyynti on auki 11.11.09 7.12.09 välisen ajan. Tuotteita ja kokoja on rajoitetut määrät, ja tilaukset toimitetaan tilausjärjestyksessä.

Lisätiedot

NOSH SYKSY & TALVI 14/15

NOSH SYKSY & TALVI 14/15 NOH YKY & TAVI 14/15 ONE IZE n. 80 x 75 cm Kirsikat-solmupipo oranssi, no 90252 12,00 Kirsikat-kietaisubody oranssi, no 12149 24,50 Kirsikat-torkkupeitto oranssi, no 90253 36,00 Kirsikat-mekko oranssi,

Lisätiedot

Azure. Avokado. Black. Kit. Dark Grey Deep Red Kit. White. Thunder Blue. Sky Blue. Azure. Avokado. Black. Dark Grey Deep Red Hot Pink.

Azure. Avokado. Black. Kit. Dark Grey Deep Red Kit. White. Thunder Blue. Sky Blue. Azure. Avokado. Black. Dark Grey Deep Red Hot Pink. SISÄLLYSLUETTELO SkyPro T-PAIDAT T520 MIESTEN INTERLOCK T-PAITA Valmistettu rengaskehrätystä pitkäkuituisesta puuvillasta, joka tekee kankaasta sileäpintaisen. Ihanteellinen painatukseen ja brodeeraukseen.

Lisätiedot

dogit.fi Treenivaat eet

dogit.fi Treenivaat eet Treenivaatteet Treenitaskut Treenitaskut e aito ja alkuperäinen pyöreäreunainen treeni- ja kilpailutasku! Harrastajien luottamuksen treenitasku on ansainnut toimivalla muotoilullaan sekä harkituilla yksityiskohdillaan.

Lisätiedot

silverjungle tuotekuvasto syksy talvi 2015 16

silverjungle tuotekuvasto syksy talvi 2015 16 silverjungle tuotekuvasto syksy talvi 2015 16 ekologinen ja eettinen vaatteiden ja asusteiden viidakko Suomalainen silverjungle-merkki tarjoaa korkealaatuisia lasten ja naisten vaatteita & asusteita, jotka

Lisätiedot

Blakely Knitted Sweater

Blakely Knitted Sweater 100% puuvillaa Blakely Knitted Sweater Amerikkalaista urheilullista tyyliä ja skandinaavista raikkautta henkivä Blakely-palmikkoneule on valmistettu pehmeästä puuvillalangasta. Klassisessa Blakely-neuleessa

Lisätiedot

SEURATUOTTEITA VARAINHANKINTAAN

SEURATUOTTEITA VARAINHANKINTAAN SEURATUOTTEITA VARAINHANKINTAAN 2 Kerää varoja seurallesi tai yhdistyksellesi oheistuotteilla. Soita meille, me kerromme miten. Meiltä kaikki tuotteet tapahtumiin, messuille ja fanituotteiksi mm. avaimenperät,

Lisätiedot

Työvaatehankinnan tarjouspyyntöä koskevat kysymykset ja niihin annetut vastaukset:

Työvaatehankinnan tarjouspyyntöä koskevat kysymykset ja niihin annetut vastaukset: Hengitysliitto ry/ammattiopisto Luovi 27.10.2014 Työvaatehankinnan tarjouspyyntöä koskevat kysymykset ja niihin annetut vastaukset: 1. Naisten kokkihousut pyydetty mekaaninen strech materiaali o hyväksytäänkö

Lisätiedot

Irtokalusteiden hankinta TAMK Proakatemian tiloihin - vastaukset kysymyksiin

Irtokalusteiden hankinta TAMK Proakatemian tiloihin - vastaukset kysymyksiin 1 (5) Irtokalusteiden hankinta TAMK Proakatemian tiloihin - vastaukset kysymyksiin Tampereen ammattikorkeakoulu Oy:n Proakatemian irtokalusteiden hankinnan tarjouspyynnössä, julkaisupvm 10.6.2015, kysymykset

Lisätiedot

Confirmed model: STORM

Confirmed model: STORM Collection: 2013-2016 model: STORM Leveys 7 cm BLUE: PMS 293C Colors for socks: NORDIC BLUE BLACK WHITE 4,0 cm 4,0 cm PMS 300C PRO.BLACK PMS 000C 4968 0900 0003 BLUE: PMS 293C 18 cm BLUE PMS 300C BLACK

Lisätiedot

Vesiurheilu, kellunta ja veneilyvarusteet

Vesiurheilu, kellunta ja veneilyvarusteet 2015 Vesiurheilu, kellunta ja veneilyvarusteet 1 konekesko.fi/hellyhansen konekesko.fi/marinelife 21 AUTOMAATTISET PELASTUSLIIVIT 150N Automaattiset pelastusliivit uimataitoisille tai uimataidottomille.

Lisätiedot

5,75 FANI-PAITA 2015. 1-väri - painatus. Kpl/ hinta. 2-väripainatus 100 5,75 6,50 50 6,95 8,10. sis alv 24 %

5,75 FANI-PAITA 2015. 1-väri - painatus. Kpl/ hinta. 2-väripainatus 100 5,75 6,50 50 6,95 8,10. sis alv 24 % FANI-PAITA 2015 FRUIT OF LOOM VALUEWEIGHT O-AUKKOINEN T-PAITA Euroopan myydyin T-paita, hyvä hinta- /laatusuhde. 100 puuvillaa, Paino/paksuus 165 g/m²,27 eri väriä, Koot: S - 5XL, (3XL- 5XL : White, Black,

Lisätiedot

TYÖVAATEMALLISTO. Kun huomionäkyvyys on työssä elintärkeää NÄKYVÄT EN ISO 20471

TYÖVAATEMALLISTO. Kun huomionäkyvyys on työssä elintärkeää NÄKYVÄT EN ISO 20471 TYÖVAATEMALLISTO Kun huomionäkyvyys on työssä elintärkeää NÄKYVÄT EN ISO 20471 NÄKYVÄT EN ISO 20471 / KESÄ PUSERO 120609 Vanha tuotenumero: 201900-077 Tuotetiedot: Edessä vetoketju, kaksi vetoketjullista

Lisätiedot

JACKETS & FLEECES 66 73 SWEATERS 74 77, 85 POLO SHIRTS & T-SHIRTS 76 85 SHIRTS 86 CAPS & BAGS 87 PANTS & SHORTS 85, 87

JACKETS & FLEECES 66 73 SWEATERS 74 77, 85 POLO SHIRTS & T-SHIRTS 76 85 SHIRTS 86 CAPS & BAGS 87 PANTS & SHORTS 85, 87 65 JACKETS & FLEECES 66 73 SWEATERS 74 77, 85 POLO SHIRTS & T-SHIRTS 76 85 SHIRTS 86 CAPS & BAGS 87 PANTS & SHORTS 85, 87 PRINTER ACTIVE WEAR mallisto tarjoaa korkealuokkaisia mainostekstiilejä sopuhintaan.

Lisätiedot

L.Brador workwear autumn/winter 2014

L.Brador workwear autumn/winter 2014 SYYSKAMPANJA 2014 L.Brador workwear autumn/winter 2014 Tarjous Ostaessasi L.Bradorin vaatteita 200 eurolla syksyn valikoidusta mallistosta, saat kaupan päälle viikonloppulaukun ja vuoden kulutusta vastaavan

Lisätiedot

PYYHEKUTSUT 3 PÄIVÄÄ. Kaikki -50% 24.4.2013 asti!

PYYHEKUTSUT 3 PÄIVÄÄ. Kaikki -50% 24.4.2013 asti! ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE PYYHEKUTSUT KUVASTO 3 PÄIVÄÄ. Kaikki -50% 24.4.2013 asti! Varaston tyhjennysmyynti Mistä on parhaat kylpytekstiilit tehty? 100% puuvillasta. Ihanista väreistä ja yksityiskohdista.

Lisätiedot

T-SHIRTS Clique T-paidat

T-SHIRTS Clique T-paidat Clique T-paidat ovat Euroopan myydyimpiä promootiovaatteita, eikä syyttä: tuotteemme ovat laadukkaita, mallistomme on laaja ja värivalikoimamme kattava. Toimimme ympäri Eurooppaa, joten pystymme toimittamaan

Lisätiedot

MIESTEN VETOKETJUCOLLEGE CODE-1757

MIESTEN VETOKETJUCOLLEGE CODE-1757 UUTUUDET SYKSY 2013 MIESTEN VETOKETJUCOLLEGE CODE-1757 Punainen kontrastiväri kauluksessa sekä vetoketjun lenkissä. Etutaskut. Rintatasku vetoketjulla. Hihansuut ja helma joustavalla ribbineuloksella.

Lisätiedot

Raikasta ja kaikin osin harkittua Siivous- ja huoltotyöhön

Raikasta ja kaikin osin harkittua Siivous- ja huoltotyöhön 50 HUOLTOTYÖ WORKERS FUNC. 1050 LIIVI UNISEX Suora v-aukollinen malli. Pitkähkö takakappale. Vetoketju. Sivutaskut. vainlenkki oikeassa sivutaskussa. Tarralla suljettava puhelintasku. Kaksi viistoa takataskua.

Lisätiedot

Pyyheliinat, jotka haluaa ensikosketuksesta omakseen

Pyyheliinat, jotka haluaa ensikosketuksesta omakseen Pyyheliinat, jotka haluaa ensikosketuksesta omakseen Mistä on parhaat kylpytekstiilit tehty? Ihanista väreistä ja yksityiskohdista. Hyvästä imukyvystä. 100% puuvillasta Helposta pesuhuollosta. Kaikissa

Lisätiedot

tuotekuvasto talvi 2011/kesä 2012 www.pyyhekutsut.fi

tuotekuvasto talvi 2011/kesä 2012 www.pyyhekutsut.fi tuotekuvasto talvi 2011/kesä 2012 www.pyyhekutsut.fi Saunaan ja kylpyyn! 1. Iso kuva. 9180306 Basic Beige- kylpytakki 350 gr 69,90 koot XS, S/M, M/L, XL/XXL, XXXL 9118738 Latte turbaani 12,90 9177139 Pioni

Lisätiedot

UUTUUDET! NAISTEN TOPPI Hieman vartalonmukainen naisten toppi. Raidallinen. 3/4-hihat. Keskiselän pituus koko M n. 70 cm. Konepesu 60 C.

UUTUUDET! NAISTEN TOPPI Hieman vartalonmukainen naisten toppi. Raidallinen. 3/4-hihat. Keskiselän pituus koko M n. 70 cm. Konepesu 60 C. UUTUUDET & SUOSIKIT UUTUUDET! 2. 1. UUTUUDET! 1. NAISTEN TAKKI Hieman vartalonmukainen malli. Pystykaulus. Painonapit. Kaksi sivutaskua, kynätasku oikeanpuoleisen taskun päällä. Sivuhalkiot. Keskiselän

Lisätiedot

PUHDASTILA. Piilovetoketju. Pyöreä pääntie, jossa painonappi. Joustavat hihan- ja lahkeensuut. 100650 PUHDASTILAHAALARI, KIRISTYS LAHKEENSUISSA

PUHDASTILA. Piilovetoketju. Pyöreä pääntie, jossa painonappi. Joustavat hihan- ja lahkeensuut. 100650 PUHDASTILAHAALARI, KIRISTYS LAHKEENSUISSA PUHDASTILA 127 PUHDASTILA Merkittävimpiä hiukkaslähteitä puhdastiloissa ovat ihmiset. Ihmisestä irtoaa levossa noin 100 000 hiukkasta minuutissa ja liikkeessä kymmeniä miljoonia hiukkasia minuutissa. Puhdastilaan

Lisätiedot

T-PAIDAT. SkyPro T520 MIESTEN INTERLOCK T-PAITA T580 NAISTEN INTERLOCK T-PAITA UUTUUS ZT215 GOLD LABEL T-PAITA ZT150 T-PAITA S M L XL XXL 3XL

T-PAIDAT. SkyPro T520 MIESTEN INTERLOCK T-PAITA T580 NAISTEN INTERLOCK T-PAITA UUTUUS ZT215 GOLD LABEL T-PAITA ZT150 T-PAITA S M L XL XXL 3XL SISÄLLYSLUETTELO SkyPro T-PAIDAT T520 MIESTEN INTERLOCK T-PAITA Valmistettu rengaskehrätystä pitkäkuituisesta puuvillasta, joka tekee kankaasta sileäpintaisen. Ihanteellinen painatukseen ja brodeeraukseen.

Lisätiedot

2010 Kevät / kesä kampanjatuotteet

2010 Kevät / kesä kampanjatuotteet 2010 Kevät / kesä kampanjatuotteet Finland www.mercuriusmainoslahjat.fi new Tämä tyylikäs sinivalkoinen kulho soveltuu loistavasti niin tarjoiluvadiksi, kuin liikelahjaksikin. Kulho toimitetaan tyylikkäässä

Lisätiedot

Mukavuutta, jonka ansaitset

Mukavuutta, jonka ansaitset Viiden, erityisen pehmeän ja ilmavan puuvillaneliön setti. Puuvillaneliöt on valmistettu korkealaatuisesta eurooppalaisesta flanellista ja harsosta (100% puuvillaa). Kevyitä ja ilmavia, valmistettu luonnollisesta

Lisätiedot

Hinnasto Suomessa 100% painetut pelikortit 2015

Hinnasto Suomessa 100% painetut pelikortit 2015 Hinnasto Suomessa 100% painetut pelikortit 2015 A B Asiakaspainetut pelikortit molemmin puolin + asiakkaan omalla aiheilla painettu rasia Taustapuolella asiakasmainos, kuvapuolella kortit TACTIC International

Lisätiedot

Brage Euro Fight palopuku

Brage Euro Fight palopuku Brage Euro Fight palopuku Radiotasku ulko- ja sisäpuolella. Pienempi tasku kännykälle Erittäin hyvä hinta- /laatusuhde Valmiit tarrapohjat asemaja yksikkötunnuksille Työterveyslaitoksen hyväksymä Brage

Lisätiedot

KAUPPOJEN REILUN KAUPAN TUOTTEIDEN TARJONTA HÄMEENLINNASSA 2004. Jane Ilomäki. Ympäristöosaston monisteita 55

KAUPPOJEN REILUN KAUPAN TUOTTEIDEN TARJONTA HÄMEENLINNASSA 2004. Jane Ilomäki. Ympäristöosaston monisteita 55 KAUPPOJEN REILUN KAUPAN TUOTTEIDEN TARJONTA HÄMEENLINNASSA 200 Jane Ilomäki Ympäristöosaston monisteita 55 Lähdeviite Ilomäki, J. 200: Reilun kaupan tuotteiden tarjonta Hämeenlinnassa 200 -Ympäristöosaston

Lisätiedot

LIIKELAHJAT Kevät 2015

LIIKELAHJAT Kevät 2015 LIIKELAHJAT Kevät 2015 1 Monta hyvää syytä valita Aarikka-lahja Tervetuloa tekemään onnistuneita lahjavalintoja! Ota yhteyttä ja pyydä tarjous! Sirpa Grev sirpa.grev@aarikka.com p. 040 544 4212 Paula Heinikangas

Lisätiedot

TYÖVAATTEET. Collegepusero L.BRADOR 643PB. Pikeepaita L.BRADOR 678B. T-paita L.BRADOR 634P. Collegepusero L.Brador 660PB. T-paita L.

TYÖVAATTEET. Collegepusero L.BRADOR 643PB. Pikeepaita L.BRADOR 678B. T-paita L.BRADOR 634P. Collegepusero L.Brador 660PB. T-paita L. Pikeepaita L.BRADOR 678B Vahvaa puuvillaa, hyvä istuvuus ja muotoilu. Entsyymikäsitelty. Helmassa halkio. Trendikäs, korkealaatuinen ja hyvin istuva pikeepaita. 100% Puuvilla. 280 g/m². Collegepusero L.BRADOR

Lisätiedot

Vuorittomat sertifioidut huomioasut. Työasukuvasto

Vuorittomat sertifioidut huomioasut. Työasukuvasto Vuorittomat sertifioidut huomioasut Työasukuvasto 6/2014 1 Vuorittomat sertifioidut huomioasut Materiaali: likaa hylkivää ja kestävää beavernylon kangasta. 55% polyesteriä ja 45% puuvillaa, kankaan paino

Lisätiedot

GOLF IDEAS 2016. Viinikankatu 45, FI-33800 Tampere 010 219 1000 Sinikalliontie 3 A, FI-02630 Espoo 010 219 1011 www.highpeak.fi myynti@highpeak.

GOLF IDEAS 2016. Viinikankatu 45, FI-33800 Tampere 010 219 1000 Sinikalliontie 3 A, FI-02630 Espoo 010 219 1011 www.highpeak.fi myynti@highpeak. GOLF IDEAS 2016 Golf Golftuotteet Greenihaarukka Greenihaarukka on ilmeeltään arvokas liikelahja, jolle on käyttöä kentällä. Logollasi varustettu haarukka muistuttaa sinusta myös pelin tiimellyksessä.

Lisätiedot

SkyPro. Mainostekstiilien tuoteluettelo

SkyPro. Mainostekstiilien tuoteluettelo SkyPro 2009 Mainostekstiilien tuoteluettelo SkyPro 2009 Mainostekstiilien tuoteluettelo SISÄLLYS- LUETTELO SISÄLLYSLUETTELO T-PAIDAT PIKEET COLLEGET JA HUPPARIT FLEECET Lyhythihaiset...5 Puuvillapikeet...19

Lisätiedot

t-shirts and tops TEXAS BULL T-SHIRT 029020

t-shirts and tops TEXAS BULL T-SHIRT 029020 T-SHIRTS & TOPS T-paita ei ole enää pelkkä T-paita. Ajan myötä mallistomme on laajentunut. Värivalikoimamme on todella monipuolinen, ja lisäksi tarjolla on entistä enemmän naisille sopivia malleja. Klassinen

Lisätiedot

clique BURELL 027111 shirts clique TAnnER 027110

clique BURELL 027111 shirts clique TAnnER 027110 clique BURELL 027111 Sivusaumaton chambray kauluspaita jossa kaarrokkeet edessä ja takana. Rintatasku, jossa erillinen tila kynille. Selässä laskokset. Materiaali: 1 % puuvilla, chambray. Paino: 120 g/m

Lisätiedot

UUTUUKSIA SYKSY 2013

UUTUUKSIA SYKSY 2013 UUTUUKSIA SYKSY 2013 UUTUUKSIA ART. 650 MELVILLE Miesten talvi housut Kevyesti topatut kuorihousut, jotka toimii erinomaisesti niin hiihtäessä kuin kävellessä. Housut ovat tuulen ja vedenpitävät teipatuilla

Lisätiedot

Olemme koonneet parhaat joululahjat sinulle! www.vinga.com

Olemme koonneet parhaat joululahjat sinulle! www.vinga.com Olemme koonneet parhaat joululahjat sinulle! Aidosti pehmeä joululahja ARLINGTON MIDNIGHT BLUE - 842104 ARLINGTON PLATINUM GREY - 842004 PUSSILAKANASET TI KAHDELLE - PUUVILLASATIINIA Pussilakanasettiemme

Lisätiedot

Asiakkaan infopaketti PAINETTU &VALMIS PAINETTU &VALMIS. Työvaateprofilointi Painettu & Valmis

Asiakkaan infopaketti PAINETTU &VALMIS PAINETTU &VALMIS. Työvaateprofilointi Painettu & Valmis Asiakkaan infopaketti PAINETTU &VALMIS PAINETTU &VALMIS Työvaateprofilointi Painettu & Valmis PAINETTU &VALMIS PAINETTU &VALMIS Nykyään yhä useampi yritys haluaa työvaatteisiin yrityksen logon. Ahlsell

Lisätiedot

Antaudu. Nauretaan ja puuhataan, yhdessä ystävien kesken. Tehdään omat teokset siinä virkistymisen aakkoset.

Antaudu. Nauretaan ja puuhataan, yhdessä ystävien kesken. Tehdään omat teokset siinä virkistymisen aakkoset. Nauretaan ja puuhataan, yhdessä ystävien kesken. Tehdään omat teokset siinä virkistymisen aakkoset. Luovuus saa meistä kaikista enemmän irti. Mikä sopisi paremmin ystäväporukan illanviettoon, polttareihin

Lisätiedot

Varusteohjeitus. Peliasu 2: SOC&Stadium. Peliasu 1: Adidas. tai TABELA JSY LS (pitkähihainen) väri: valkoinen käyttö: kakkospelipaitana LS=205068

Varusteohjeitus. Peliasu 2: SOC&Stadium. Peliasu 1: Adidas. tai TABELA JSY LS (pitkähihainen) väri: valkoinen käyttö: kakkospelipaitana LS=205068 FC RUSKON PALLO 2015 1 (5) Varusteohjeitus Peliasu 1: Adidas KAIKKI VARUSTENUMEROT TARKISTETTAVA NETISTÄ TILAUSTA TEHDÄSSÄ Peliasu 2: SOC&Stadium TABELA14 JSY SS tai LS (lyhyt tai pitkähihainen) väri:

Lisätiedot

Virtually Oy. Laadukas tyynysarja vaativaan käyttöön VUODEPOTILAAN VAATTEET HOITOLAKANA. y-tunnus: 2592147-1 myynti@virtually.fi puh.

Virtually Oy. Laadukas tyynysarja vaativaan käyttöön VUODEPOTILAAN VAATTEET HOITOLAKANA. y-tunnus: 2592147-1 myynti@virtually.fi puh. HOITOLAKANA Valmistusmaa: Belgia Hoitolakana on muotoonommellun lakanan ja paidan yhdistelmä. Se on erityisesti tarkoitettu levottomille potilaille, joilla on pukemiseen tai siisteyteen liittyvä häiriö.

Lisätiedot

KOTI - KEITTIÖ - VAPAA-AIKA - TUNNELMA

KOTI - KEITTIÖ - VAPAA-AIKA - TUNNELMA Lahjaideat KOTI - KEITTIÖ - VAPAA-AIKA - TUNNELMA 2015 Sisältö Seuraavilta sivuilta löydät huolella ja tarkoin valitut joululahjaideamme syksylle ja talvelle 2015. Valikoimasta löydät varmasti mieleisesi

Lisätiedot

LOGOTUOTTEET 2016. ABC Golf Oy. Svinhufvudinkatu 23 B 18, 15110 LAHTI 0500-429454 www.abcgolf.fi abcgolf@abcgolf.fi

LOGOTUOTTEET 2016. ABC Golf Oy. Svinhufvudinkatu 23 B 18, 15110 LAHTI 0500-429454 www.abcgolf.fi abcgolf@abcgolf.fi LOGOTUOTTEET 2016 ABC Golf Oy Svinhufvudinkatu 23 B 18, 15110 LAHTI 0500-429454 www.abcgolf.fi Mikko Ilosen golfpäivä 2015 GOLFPÄIVÄ MIKKO ILOSEN SEURASSA? M/S Happy Days 18 86 Tilausristeilyt ABC Golfin

Lisätiedot

Stretch-farkut mahtavaa liikkumisen vapautta!

Stretch-farkut mahtavaa liikkumisen vapautta! 56 HUOLTOTYÖ DENIM Stretch-farkut mahtavaa liikkumisen vapautta! B A A. 4302 NAISTEN STRETCH CAPRIFARKUT Naisten Capri-pituiset viisitaskuiset farkut, joissa lahkeensuussa halkio ja kolme nappia. Lenkit.

Lisätiedot

ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE PYYHEKUTSUT VALITSE 2, MAKSA 1, EDULLISEMPI VELOITUKSETTA

ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE PYYHEKUTSUT VALITSE 2, MAKSA 1, EDULLISEMPI VELOITUKSETTA ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE PYYHEKUTSUT KUVASTO VALITSE 2, MAKSA 1, EDULLISEMPI VELOITUKSETTA Tarjous voimassa 10.3.2013 asti tai niin kauan kuin tuotteita riittää. Varaston tyhjennysmyynti Mistä on

Lisätiedot

REILU KAUPPA RY BRÄNDITUTKIMUS 2015. Tutkimusraportti 26.11. 2015 Merja Lintunen

REILU KAUPPA RY BRÄNDITUTKIMUS 2015. Tutkimusraportti 26.11. 2015 Merja Lintunen REILU KAUPPA RY BRÄNDITUTKIMUS 01 Tutkimusraportti 6.11. 01 Merja Lintunen TUTKIMUKSEN TOTEUTUS REILUN KAUPAN BRÄNDI- JA KAMPANJATUTKIMUS 014 Tutkimuslaitos Taloustutkimus Oy Tutkimuslaitoksen yhteyshenkilöt

Lisätiedot

TYÖVAATEMALLISTO. Kun tarvitset suojaa kipinöiltä ja kuumuudelta. HITSAUS ja kuumatyö

TYÖVAATEMALLISTO. Kun tarvitset suojaa kipinöiltä ja kuumuudelta. HITSAUS ja kuumatyö TYÖVAATEMALLISTO Kun tarvitset suojaa kipinöiltä ja kuumuudelta HITSAUS ja kuumatyö HITSAUS JA KUUMATYÖ HITSARIN PUSERO 120428 Vanha tuotenumero: 301415-730 Tuotetiedot: edessä vetoketju ja päällä suojalista

Lisätiedot

>> SEURADESIGN. Yli 3000 joukkuetta, seuraa ja yritystä ovat valinneet täydellisen yhdistelmän laatua ja vaihtoehtoja, joita Trimtex voi tarjota.

>> SEURADESIGN. Yli 3000 joukkuetta, seuraa ja yritystä ovat valinneet täydellisen yhdistelmän laatua ja vaihtoehtoja, joita Trimtex voi tarjota. YLEISURHEILU/JUOKSU Yli 3000 joukkuetta, seuraa ja yritystä ovat valinneet täydellisen yhdistelmän laatua ja vaihtoehtoja, joita Trimtex voi tarjota. Pyydä kilpailukykyinen tarjous ja saatte samalla design

Lisätiedot

Hotelli- ja ravintola-ala

Hotelli- ja ravintola-ala Hotelli- ja ravintola-ala 2014 2015 2 Krister Dahl, Olympic Champion 1996, 2000, 2004, 20123 Gastronomian palveluksessa vuodesta 1943 Gustav Segerqvist muutti kaupunkiin tullakseen puusepäksi. Myöhemmin

Lisätiedot

työasut ja tarvikkeet

työasut ja tarvikkeet työasut ja tarvikkeet mittataulukko Valitse oikea koko BockMann-työvaatteet on suunniteltu käyttäjän mukavuutta ja mahdollisimman suurta liikkumavaraa ajatellen. Eri ominaisuudet kuten polvisuojapaikat,

Lisätiedot

Ensiesittelyssä. edullinen Fruit Active TEKSTIILIUUTUUKSIA

Ensiesittelyssä. edullinen Fruit Active TEKSTIILIUUTUUKSIA Ensiesittelyssä edullinen Fruit Active TEKSTIILIUUTUUKSIA SuosiKIT! Muotoi u Sofspun& Klassikko Valueweight Valueweight T-paita Euroopan myydyin T-paita tarjoaa parhaan mahdollisen hinta-/laatusuhteen.

Lisätiedot

MERKINTÄHINNASTO 2015

MERKINTÄHINNASTO 2015 MERKINTÄHINNASTO 2015 MERKKAUS TEKSTIILEIHIN: BRODEERAUS: Paidat Takit Lakit Nimen brodeeraus Hinnat sisältävät tikkauksen 3.000 tikkiin saakka - pitää sisällään normaalin logon brodeerauksen, jossa logon

Lisätiedot

Ravintolatekstiilipalvelut. Tarjoile laadukas kokemus asiakkaalle

Ravintolatekstiilipalvelut. Tarjoile laadukas kokemus asiakkaalle Ravintolatekstiilipalvelut Tarjoile laadukas kokemus asiakkaalle Tekstiilipalvelujen vahva ja osaava ammattilainen Lindström on suomalainen perheyritys, joka perustettiin jo vuonna 1848. Jatkuvan ja pitkäjänteisen

Lisätiedot

Stadium Team Sales ja PuHu esittelevät yhdessä kauden uuden seuramalliston

Stadium Team Sales ja PuHu esittelevät yhdessä kauden uuden seuramalliston Stadium Team Sales ja PuHu esittelevät yhdessä kauden uuden seuramalliston Stadiumilla työskentelemme määrätietoisesti missiomme toteuttamiseksi; Haluamme inspiroida ihmisiä aktiiviseen ja terveelliseen

Lisätiedot

Tuotekuvasto 2012 SOITA JA SOVI SKÄRVIK-ILTA - 050 566 9368! LÖYDÄ UUSIA IDEOITA MÖKILLE, VENEESEEN, KOTIIN, LAHJAKSI!

Tuotekuvasto 2012 SOITA JA SOVI SKÄRVIK-ILTA - 050 566 9368! LÖYDÄ UUSIA IDEOITA MÖKILLE, VENEESEEN, KOTIIN, LAHJAKSI! Susanne Massingberd-Roinila Puh. 050-566 93 68 www.marinecottage.fi Y-tunnus - 2471486-8 Tili - FI46 1376 3000 1177 03 SOITA JA SOVI SKÄRVIK-ILTA - 050 566 9368! LÖYDÄ UUSIA IDEOITA MÖKILLE, VENEESEEN,

Lisätiedot

TEXAS BULL PILOT SHIRT 027021 TEXAS BULL PILOT SHIRT 027010. shirts TEXAS BULL POPLIN SHIRT 027011 TEXAS BULL POPLIN SHIRT 027020

TEXAS BULL PILOT SHIRT 027021 TEXAS BULL PILOT SHIRT 027010. shirts TEXAS BULL POPLIN SHIRT 027011 TEXAS BULL POPLIN SHIRT 027020 SHIRTS Meidän mielestämme mikään ei kuvasta ammattitaitoisuutta ja tyyliä paremmin kuin kauluspaita. Siksi mallistostamme löytyykin laaja valikoima erilaisia paitoja, rennoista arkipaidoista siisteihin

Lisätiedot

Kiinnostaako golfpäivä reikäpelin maailmanmestarin kanssa?

Kiinnostaako golfpäivä reikäpelin maailmanmestarin kanssa? LOGOPALLOT Kiinnostaako golfpäivä reikäpelin maailmanmestarin kanssa? Järjestämme logoasiakkaillemme perinteisen golfpäivän ensi kesänä. Tilaa ennen juhannusta ja olet mukana arvonnassa. Peliseurana ja

Lisätiedot

OLIPA KERRAN T-PAITA. Pieni opas tekstiilin uusiokäyttöön

OLIPA KERRAN T-PAITA. Pieni opas tekstiilin uusiokäyttöön OLIPA KERRAN T-PAITA Pieni opas tekstiilin uusiokäyttöön 1 Tästä kaikki alkaa: Lähtökohtaisesti kaikissa tämän oppaan töissä käytetään materiaalina vanhoja trikoo t-paitoja, mutta myös muut vastaavat materiaalit

Lisätiedot

26.6.2012 klo 19:56:21

26.6.2012 klo 19:56:21 Ostetaan Sasakin nauha Hei! Haluaisin ostaa Sasakin nauhan. Värillä ei ole väliä, mutta pituus pitäisi olla 6m. Ota yhteyttä sähköpostiin! :) iidaelina2@gmail.com 26.6.2012 klo 19:56:21 rv-puku 26.6.2012

Lisätiedot

v4.0 Palvelukuvaus 1.11.2014

v4.0 Palvelukuvaus 1.11.2014 v4.0 Palvelukuvaus 1.11.2014 - 2-5 Internetsivustopaketti nettihelmi nettihelmi on Avaimet käteen Internetsivusto ratkaisu. Palvelu sisältää laadukkaan graafisen ulkoasun nettihelmi perussivupohjaan ja

Lisätiedot

& KESÄN 2015 PARHAAT LIIKELAHJAIDEAT

& KESÄN 2015 PARHAAT LIIKELAHJAIDEAT kevään uutuuksia & KESÄN 2015 PARHAAT LIIKELAHJAIDEAT Yrityksesi visuaalinen ilme ja arvot saavat näkyä myös liikelahjoissa. Meidän kauttamme se onnistuu. Voit tilata tuotteet haluamallasi kuvalla kudottuna

Lisätiedot