Puheenjohtaja Aimo Mikkonen avasi kokouksen. Veisattiin virsi 265. Kirkkoherra piti alkuhartauden.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Puheenjohtaja Aimo Mikkonen avasi kokouksen. Veisattiin virsi 265. Kirkkoherra piti alkuhartauden."

Transkriptio

1 MUHOKSEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2013 Aika Maanantai 28. pnä tammikuuta 2013 klo Paikka Seurakuntatalo Läsnä Antila Ismo Heikkinen Marja Härkönen Heli Juka Paula Korhonen Olavi Kemppainen Minna Kinnunen Lea Kinnunen Mika Kiviharju Martti Kvist-Kärkkäinen Satu Korva Paula Kukkohovi Juha H. Laakkonen Sauli Heino Jouko Lohilahti-Mällinen Päivi Mikkonen Aimo Männikkö Raili Männikkö Timo Nurkkala Teemu Jokiranta Miia Parviainen Sauli Piirala Juha Rissanen Anneli Ervasti Aino Ruottinen Liisa Göransson Gunnar Seppä Erja Tikkanen Anne Väänänen Väinö Salmi Paavo Valtuutettujen lukumäärä Saapuvilla 13 varsinaista 7 varavaltuutettua: yhteensä 20. Poissa 3 valtuutettua. Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä Lisäksi saapuvilla Aimo Mikkonen talouspäällikkö Riitta Kukkohovi-Colpaert kirkkoherra Jouni Heikkinen 1 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKURUKOUS KJ 8 Luku 5 Kirkkovaltuuston kutsuu koolle puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Jos varapuheenjohtajallakin on este, kutsun antaa kirkkoneuvoston puheenjohtaja. Kutsun valtuuston ensimmäiseen kokoukseen antaa kirkkoneuvoston puheenjohtaja ja kokouksen avaa iältään vanhin valtuutettu, joka johtaa puhetta, kunnes valtuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja on valittu. Puheenjohtaja Aimo Mikkonen avasi kokouksen. Veisattiin virsi 265. Kirkkoherra piti alkuhartauden.

2 Kirkkovaltuusto TODETAAN KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkojärjestyksen 8 Luvun 5 :n mukaan kirkkovaltuuston kutsuu koolle puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kutsun valtuuston ensimmäiseen kokoukseen antaa kirkkoneuvoston puheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka ja siihen on liitettävä luettelo käsiteltävistä asioista. Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston ja kirkkoneuvoston jäsenille viimeistään viikkoa ennen kokousta sekä pidettävä seurakunnan ilmoitustaululla viikon ajan ennen kokousta. Kirkkovaltuusto on päätösvaltainen, kun saapuvilla on enemmän kuin puolet jäsenistä. Kokouskutsut on lähetetty valtuutetuille Ilmoitus on ollut nähtävillä kirkkoherranviraston ilmoitustaululla välisen ajan. Kokousilmoitus on Rauhan Tervehdyksessä ja Tervareitti - lehdessä Kokous todettaneen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi 20/23. Marja Heikkinen poistui klo :n 13 aikana. Tällöin kokous tuli päätösvaltaiseksi 19/23. hyväksyttiin. 3 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Työjärjestys kokouskutsun mukainen. hyväksyttiin.

3 Kirkkovaltuusto VALITAAN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAT Kirkkojärjestyksen 7 Luvun 6 :ssä määrätään, että pöytäkirja tarkistetaan heti, tai sen tarkastaa kaksi kokouksessa valittua valtuuston jäsentä. Tarkastamisessa on käytetty jälkimmäistä menettelyä. Pöytäkirjantarkastajiksi esitetään valittavaksi Anne Tikkanen ja Ismo Antila. (aakkosjärjestys KV mukaisesti). hyväksyttiin. 5 VALITAAN ÄÄNTENLASKIJAT Valitaan kaksi ääntenlaskijaa: Esitetään valittavaksi Lea Kinnunen ja Minna Kemppainen (aakkosjärjestyksessä loppupäästä KV ). hyväksyttiin. 6 PÄÄTETÄÄN PÖYTÄKIRJAN JULKIPANOSTA Kirkkovaltuusto päättänee, että pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä muutoksenhakuohjeineen kirkkoherranvirastossa kirkkoherranviraston aukioloaikana ma-pe klo 9-13 ja lisäksi ke klo Ilmoitus pöytäkirjan nähtävillä olosta laitetaan kirkkoherranviraston ilmoitustaululle väliseksi ajaksi. Todetaan, että ilmoitus pöytäkirjan nähtävillä olosta on KL:n 25 luvun 3 :n mukaan pantava vähintään kolmenkymmenen (30) päivän ajaksi seurakunnan ilmoitustaululle. Pöytäkirja tai päätös on pidettävä yleisesti nähtävänä vähintään oikaisuvaatimuksen tai valituksen tekemiselle varatun ajan. hyväksyttiin.

4 Kirkkovaltuusto VALITAAN KIRKKOVALTUUSTON PUHEENJOHTAJA TOIMIKAUDEKSI KJ 8 luku 2. ( /822/2004) Kirkkovaltuusto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan toimikautensa ensimmäisen ja kolmannen vuoden ensimmäisessä kokouksessa. Khra Kirkkoneuvosto esittää, että kirkkovaltuusto valitsee kirkkovaltuuston puheenjohtajan toimikaudeksi KN hyväksyttiin Ismo Antila esitti kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi Aimo Mikkosta kaudelle Muita esityksiä ei tullut. KV Kirkkovaltuusto valitsi kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi Aimo Mikkosen toimikaudeksi VALITAAN KIRKKOVALTUUSTON VARAPUHEENJOHTAJA TOIMIKAUDEKSI KJ 8 luku 2. ( /822/2004) Kirkkovaltuusto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan toimikautensa ensimmäisen ja kolmannen vuoden ensimmäisessä kokouksessa. Khra Kirkkoneuvosto esittää, että kirkkovaltuusto valitsee kirkkovaltuuston varapuheenjohtajan toimikaudeksi KN hyväksyttiin Juha H. Kukkohovi esitti kirkkovaltuuston varapuheenjohtajaksi Martti Kiviharjua. Muita esityksiä ei tullut. KV Kirkkovaltuusto valitsi kirkkovaltuuston varapuheenjohtajaksi Martti Kiviharjun toimikaudeksi

5 Kirkkovaltuusto VALITAAN KIRKKONEUVOSTON VARAPUHEENJOHTAJA TOIMIKAUDEKSI KL 10 Luku 2 Jäsenet Jäsenet Kirkkoneuvoston puheenjohtajana on kirkkoherra ja muina jäseninä varapuheenjohtaja sekä, sen mukaan kuin ohjesäännössä määrätään, vähintään 5 ja enintään 11 muuta seurakuntavaaleissa vaalikelpoista henkilöä. Valituilla jäsenillä on henkilökohtaiset varajäsenet. ( /821) Varapuheenjohtajan ja muiden jäsenten vaali toimitetaan kirkkovaltuuston toimikauden ensimmäisen ja kolmannen vuoden tammikuussa. KL 25 Luku 10 a ( /1274) Naisten ja miesten edustus toimielimissä Kirkollisissa toimielimissä lukuun ottamatta kirkolliskokousta, hiippakuntavaltuustoa, piispainkokousta, tuomiokapitulia, kirkkovaltuustoa, yhteistä kirkkovaltuustoa ja seurakuntaneuvostoa tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisestä syystä muuta johdu. Muhoksen seurakunnan kirkkoneuvoston ohjesääntö 1 luku Kirkkoneuvoston kokoonpano 1 Kirkkoneuvostoon kuuluvat virkansa puolesta kirkkoherra puheenjohtajana sekä valittuina jäseninä varapuheenjohtaja ja 6 muuta jäsentä. Valitulla jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. 2 Kirkkoneuvoston vaali toimitetaan siten, että ensin valitaan varapuheenjohtaja ja sitten muut jäsenet. 3 Kun 2 :ssä mainitut vaalit on toimitettu, valitaan eri vaalilla jäsenille varajäsenet. (Hyväksytty kirkkovaltuustossa ja vahvistettu Oulun hpk:n tuomiokapitulissa ) Khra Kirkkoneuvosto esittää, että kirkkovaltuusto valitsee kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan toimikaudeksi KN hyväksyttiin Lea Kinnunen esitti kirkkoneuvoston varapuheenjohtajaksi Ismo Antilaa. Muita esityksiä ei tullut. KV Kirkkoneuvoston varapuheenjohtajaksi valittiin Ismo Antila toimikaudeksi

6 Kirkkovaltuusto VALITAAN KIRKKONEUVOSTON JÄSENET TOIMIKAUDEKSI KL 10 Luku 2 Jäsenet Jäsenet Kirkkoneuvoston puheenjohtajana on kirkkoherra ja muina jäseninä varapuheenjohtaja sekä, sen mukaan kuin ohjesäännössä määrätään, vähintään 5 ja enintään 11 muuta seurakuntavaaleissa vaalikelpoista henkilöä. Valituilla jäsenillä on henkilökohtaiset varajäsenet. ( /821) Varapuheenjohtajan ja muiden jäsenten vaali toimitetaan kirkkovaltuuston toimikauden ensimmäisen ja kolmannen vuoden tammikuussa. KL 25 Luku 10 a ( /1274) Naisten ja miesten edustus toimielimissä Kirkollisissa toimielimissä lukuun ottamatta kirkolliskokousta, hiippakuntavaltuustoa, piispainkokousta, tuomiokapitulia, kirkkovaltuustoa, yhteistä kirkkovaltuustoa ja seurakuntaneuvostoa tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisestä syystä muuta johdu. Muhoksen seurakunnan kirkkoneuvoston ohjesääntö: 1 luku Kirkkoneuvoston kokoonpano 1 Kirkkoneuvostoon kuuluvat virkansa puolesta kirkkoherra puheenjohtajana sekä valittuina jäseninä varapuheenjohtaja ja 6 muuta jäsentä. Valitulla jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. 2 Kirkkoneuvoston vaali toimitetaan siten, että ensin valitaan varapuheenjohtaja ja sitten muut jäsenet. 3 Kun 2 :ssä mainitut vaalit on toimitettu, valitaan eri vaalilla jäsenille varajäsenet. (Hyväksytty kirkkovaltuustossa ja vahvistettu Oulun hpk:n tuomiokapitulissa ) Khra Kirkkoneuvosto esittää, että kirkkovaltuusto valitsee kirkkoneuvoston jäsenet, joita puheenjohtajan (kirkkoherra) ja varapuheenjohtajan lisäksi tulee olla kuusi, toimikaudeksi Jäseniä yhteensä kahdeksan. KN hyväksyttiin Kirkkoneuvoston varsinaisiksi jäseniksi esitettiin valittavaksi seuraavat henkilöt: Juha H. Kukkohovi esitti Liisa Ruottista ja Raili Männikköä Raili Männikkö esitti Juha H. Kukkohovia Mika Kinnunen esitti Sauli Parviaista Anne Tikkanen esitti Jouko Heinoa Minna Kemppainen esitti Anne Tikkasta. Muita esityksiä ei tullut.

7 Kirkkovaltuusto KV Kirkkoneuvoston varsinaisiksi jäseniksi valittiin yksimielisesti Liisa Ruottinen, Raili Männikkö, Juha H. Kukkohovi, Sauli Parviainen, Jouko Heino ja Anne Tikkanen. 11 VALITAAN KIRKKONEUVOSTON VARAPUHEENJOHTAJAN JA JÄSENTEN HENKILÖKOHTAISET VARAJÄSENET TOIMIKAUDEKSI Khra Kirkkoneuvosto esittää, että kirkkovaltuusto valitsee kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan ja jäsenten henkilökohtaiset varajäsenet toimikaudeksi ottaen huomioon KL 10 Luvun 2 :n Jäsenet sekä KL 25 Luvun 10 a :n Naisten ja miesten edustus toimielimessä sekä Muhoksen seurakunnan kirkkoneuvoston ohjesäännön. KN hyväksyttiin Kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja ja jäsenten henkilökohtaisiksi varajäseniksi esitettiin valittavaksi seuraavat henkilöt: Lea Kinnunen esitti Ismo Antilan varajäseneksi Anneli Rissasta Mika Kinnunen esitti Sauli Parviaisen varajäseneksi Katri Alasaarelaa Juha H. Kukkohovi esitti Liisa Ruottisen varajäseneksi Juha Piiralaa, Raili Männikön Väinö Väänästä ja Juha H. Kukkohovin Marja Heikkistä Anne Tikkanen esitti Anne Tikkasen varajäseneksi Minna Kemppaista Jouko Heino esitti Jouko Heinon varajäseneksi Sauli Laakkosta. Muita esityksiä ei tullut. KV Kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan ja jäsenten henkilökohtaisiksi varajäseniksi valittiin toimikaudeksi seuraavat jäsenet: varsinainen jäsen varajäsen varapuheenjohtaja Ismo Antila Anneli Rissanen Liisa Ruottinen Juha Piirala Raili Männikkö Väinö Väänänen Juha H. Kukkohovi Marja Heikkinen Sauli Parviainen Katri Alasaarela Anne Tikkanen Minna Kemppainen Jouko Heino Sauli Laakkonen.

8 Kirkkovaltuusto SUOSITUSSOPIMUS TOIMITUSPALKKIOISTA Uudesta toimituspalkkiosuosituksesta papeille ja kanttoreille on sovittu Kirkon työmarkkinalaitoksen ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n sekä Kirkon alat ry:n kesken. Suositussopimus on voimassa Seurakunnassa suositussopimus tulee voimaan kirkkovaltuuston ja seurakuntayhtymässä yhteisen kirkkovaltuuston päätöksellä. Sopijaosapuolet ovat määritelleet sopimuksessa palkkiot toimituksiin ja tehtäviin, joita on seurakunnissa vakiintuneesti hoidettu toimituspalkkioperusteisesti. Seurakunta voi tämän suositussopimuksen hyväksymisen yhteydessä vahvistaa palkkion myös sellaista toimitusta tai tehtävää varten, jota ei ole suositussopimuksessa mainittu mutta, jota on seurakunnassa totuttu toimituspalkkioperusteisesti hoitamaan. Uusi suositussopimus sisältää sekä rakenteellisia että sisällöllisiä muutoksia. Toimituspalkkiotaksojen tasoa on myös tarkistettu. Sopimusta sovelletaan ja toimituspalkkiota maksetaan (2 :n 1 mom.), kun seurakunta järjestää papin tai kanttorin tehtävien hoitamisen seurakunnan ulkopuolisen työvoiman avulla sen oman henkilöstön ollessa estynyt toimitusta tai tehtävää suorittamasta ja kun seurakunta sopii etukäteen toimituksen tai tehtävän suorittamisesta toimituspalkkioperusteisesti sen suorittajan kanssa. Tätä soveltamisen perusperiaatetta ei ole muutettu nykyisestä. Ennallaan on myös periaate siitä, ettei toimituspalkkiota voida maksaa seurakunnan omalle henkilöstölle (2 :n 2 mom.). Uuden suositussopimuksen sisältämä toimitusten ja tehtävien hinnoittelu on kaksiosainen (3 sekä liitteet 1 ja 2). Se kumpaa liitteistä sovelletaan, määräytyy toimituksen suorittajan mahdollisen voimassaolevan palvelussuhteen perusteella. Suositussopimuksen papin tehtäviä koskevia palkkioita sovelletaan pappisvirkaan vihittyyn. Kanttorin tehtäviä hoitavan on oltava kelpoinen vähintään ns. muuta piispainkokouksen hyväksymää tutkintoa edellyttävään kanttorinvirkaan. Seurakunta voi vahvistaa sopimuksen palkkioita alemmat taksat sellaisia toimituksen suorittajia varten, joilta sopimuksen tarkoittama kelpoisuus puuttuu. Liitteenä Kirkon työmarkkinalaitoksen Yleiskirje A13/2012. Tp+khra Kirkkoneuvosto esittää uuden suositussopimuksen toimituspalkkioista kirkkovaltuustolle hyväksyttäväksi. Epäpätevälle henkilölle maksetaan toimituspalkkio 15 %:lla vähennettynä. KN hyväksyttiin.

9 Kirkkovaltuusto KV Hyväksyttiin uusi suositussopimus toimituspalkkioista. Sopimus tulee voimaan valitusajan jälkeen JOHTOKUNTIEN TERVEISET Johtokunnissa toimivat valtuuston jäsenet tuovat terveiset johtokunnista; - Jumalanpalvelus- ja musiikkityön johtokunnan terveiset johtokunnan puheenjohtaja Gunnar Göransson, * johtokunnan kokous Kasvatustyön johtokunnan terveiset puheenjohtaja Päivi Lohilahti-Mällinen, * johtokunnan kokous Diakoniatyön johtokunnan terveiset puheenjohtaja Ismo Antila, * johtokunnan kokous Lähetystyön johtokunnan terveiset kirkkoherra Jouni Heikkinen, * johtokunnan kokous Terveiset saatettiin kirkkovaltuustolle tiedoksi. 14 MUUT ASIAT a) Talouspäällikkö kertoo alustavia tilinpäätöstietoja vuodelta alustava tuloslaskelma tilanteesta on ylijäämäinen - kirkollisverotulo 2 % ja yhteisöverotulo 13 % pienempi edelliseen vuoteen 2011 verrattuna. Tilitetyt verotulot yhteensä -3 % eli noin eur pienemmät vuoteen 2011 verrattuna. b) Lea Kinnunen toivoi, että rippikoulusunnuntaista ilmoitettaisiin etukäteen kirkollisissa lehti-ilmoituksissa. c) Raili Männikkö toi esille, että sankarihautojen kivien tekstit ovat osassa kivistä kuluneet ja huonosti näkyvissä. Gunnar Göransson kertoi, että Lion Club Muhos on kunnostanut kivien tekstit muutama vuosi sitten. Hän aikoi viedä asiaa eteenpäin Lions Clubille, josko he jälleen kunnostaisivat sankarihautakivien tekstit.

10 Kirkkovaltuusto ILMOITUSASIAT - Muhoksen seurakunnan läsnä oleva väkimäärä oli yhteensä 7.729, missä vähennystä 25 henkilöä edellisen vuoden vaihteesta (7.754). - Muhoksen kunnanhallitus ( ) on hyväksynyt Muhoksen seurakunnan anomuksen ja poistanut seurakunnalle määrätyn vuoden 2012 kirkon kiinteistöveron määrältään 1.017,75 euroa. Päätöksen perusteluina on seurakunnan omistaman kiinteistön kulttuurihistoriallinen merkittävyys. - Kirkkoherran vapaa-aikasuunnitelma viikonvaihdevapaa sijainen Simo Pekka Pekkala viikonvaihdevapaa sijainen Pekka Kyllönen loma sijainen Pekka Kyllönen - Kirkkoneuvosto valitsi kokouksessaan yksimielisesti Muhoksen seurakunnan avoinna olleeseen seurakuntamestarin virkaan kiinteistö-hautausmaatyöntekijä Jari Kukkohovin ja varalle Esa Ukonmaanahon. - Rovastikuntakokous pe klo 18. Muhoksella. Rovastikuntakokouksen kokoonpano on seurakuntien kirkkoherra, talouspäällikkö, kirkkovaltuuston puheenjohtaja, kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja ja työalakohtaiset puheenjohtajat. - Muhoksen kirkossa toimitetaan radiojumalanpalvelus, musiikkimessu su Muhoksen Musiikkipäivien yhteydessä. Messu kuullaan radiossa su Kappalainen Pekka Kyllönen jää eläkkeelle alkaen. Kirkkovaltuusto suorittaa uuden kappalaisen vaalin. 16 VALITUSOSOITUS JA KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN Puheenjohtaja antoi valitusosoituksen, joka osoitetaan Oulun hallinto-oikeudelle. Valitusosoitus pöytäkirjan liitteenä. Lopuksi veisattiin virsi 408. Puheenjohtaja päätti kokouksen klo

11 Kirkkovaltuusto Kokouksen puolesta: Aimo Mikkonen puheenjohtaja Riitta Kukkohovi-Colpaert pöytäkirjanpitäjä Edellä olevan pöytäkirjan olemme tänään tarkistaneet ja hyväksyneet: Muhoksella Anne Tikkanen pöytäkirjantarkastaja Ismo Antila pöytäkirjantarkastaja

12 Kirkkovaltuusto Muhoksen seurakunta VALITUSOSOITUS Kirkkovaltuusto Kokouspäivämäärä Pöytäkirjan pykälä MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevat muutoksenhakukiellot Seuraavista päätöksistä ei kirkkolain 24 luvun 5 :n mukaan saa tehdä kirkollisvalitusta eikä hallintolainkäyttölain 5 :n 1 momentin nojalla hallintovalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Julkista hankintaa koskevasta päätöksestä ei saa tehdä julkisista hankinnoista annetun lain mukaista valitusta, koska päätös koskee yksinomaan hankintamenettelyn valmistelua. Pöytäkirjan pykälät: Erikseen säädetyt muutoksenhakukiellot 1. Hallintolainkäyttölain 5 :n 2 mom :n mukaan päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. 2. Muun lainsäädännön mukaan päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. 3. Hankintaa koskevista päätöksistä ei kirkkolain 24 luvun 8 a 2 momentin nojalla saa tehdä kirkkolain mukaista oikaisuvaatimusta eikä kirkollisvalitusta, jos asia kuuluu markkinaoikeuden toimivaltaan. Asia kuuluu markkinaoikeuden toimivaltaan, mikäli hankinnan arvo ylittää hankintalain 15 :n mukaisen kynnysarvon 1. Pöytäkirjan pykälät ja valituskieltojen perusteet: HANKINTAOIKAISU Hankintaoikaisun tekeminen Hankintayksikön päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön asianosainen voi tehdä hankintayksikölle kirjallisen hankintaoikaisun (Hankintalaki ). Toimitusosoite Hankintaoikaisu toimitetaan hankintayksikölle. Hankintayksikön yhteystiedot: Käyntiosoite: Muhostie 7 B Postiosoite: Muhostie 7 B, MUHOS Telekopio: (08) Sähköposti: muhoksen.seurakunta@evl.fi Hankintaoikaisu on tehtävä 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta. Hankintaoikaisun voi omalla vastuullaan lähettää postitse, lähetin välityksellä tai sähköisesti. Tiedoksiannon katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei sen näytetä tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä sähköistä tiedoksiantoa viestin katsotaan saapuneen vastaanottajalle sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä siitä, että sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin. Hankintaoikaisun on oltava perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Hankintaoikaisun sisältö Hankintaoikaisusta on käytävä ilmi: oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi tiedot hankintaoikaisun kohteena olevasta päätöksestä millaista oikaisua päätökseen vaaditaan millä perusteilla oikaisua päätökseen vaaditaan Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa. VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen ja valitusaika Kirkollis- ja hallintovalitukset Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Valitusviranomainen ja yhteystiedot: Oulun hallinto-oikeus Käyntiosoite: Isokatu 4, 3. krs, OULU Postiosoite: PL 189, OULU Telekopio: Sähköposti: oulu.hao@oikeus.fi Kirkollisvalitus, pöytäkirjan pykälät: 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, 11, 16 Hallintovalitus, pöytäkirjan pykälät: Valitusaika 30 päivää 30 päivää 1 Kansallisen kynnysarvon suuruus on (tavarat ja palvelut), (terveydenhoito ja sosiaalipalvelut) ja (rakennus ja käyttöoikeusurakat)

13 Kirkkovaltuusto Kirkollisvalitus alistusasiassa Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Valitusviranomainen ja yhteystiedot: Oulun hiippakunnan tuomiokapituli, pöytäkirjan pykälät: Käyntiosoite: Ojakatu 1 Postiosoite: PL 85, OULU Telekopio: (08) Sähköposti: etunimi.sukunimi@evl.fi Kirkkohallitus, pöytäkirjan pykälät: PL 185 (Satamakatu 11), Helsinki Telekopio: Sähköposti: kirkkohallitus@evl.fi Valitusaika 30 päivää 30 päivää Opetus- ja kulttuuriministeriö, pöytäkirjan pykälät: PL 29 (Meritullinkatu 10), Valtioneuvosto Telekopio: (kirjaamo) Sähköposti: kirjaamo@minedu.fi 30 päivää Valitus markkinaoikeuteen Valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut kirjallisesti tiedon asemaansa vaikuttavasta ratkaisusta tai tarjousmenettelyn ratkaisusta ja sen perusteista sekä kirjallisen ohjeen asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi (valitusosoitus). Hankinta-asiaan muutosta hakevan on lisäksi kirjallisesti ilmoitettava hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava hankintayksikön ilmoittamaan osoitteeseen viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeuteen. Hankintayksikön yhteystiedot ovat edellä hankintaoikaisua koskevassa kohdassa. Muutoksenhakuajan laskeminen Valituskirjelmä Markkinaoikeuden yhteystiedot Valitus on toimitettava markkinaoikeudelle osoitettuna osoitteeseen: Postiosoite: PL 118, HELSINKI Käyntiosoite: Radanrakentajantie 5, Helsinki Telekopio: Sähköpostiosoite: markkinaoikeus@oikeus.fi Valitusaika 14 päivää Valitus- ja oikaisuvaatimusaika lasketaan päätöksen tiedoksisaannista, tiedoksisaantipäivää lukuun ottamatta. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Valituskirjelmässä on ilmoitettava: valittajan nimi ja kotikunta postiosoite ja puhelinnumero, joihin asian käsittelyä koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa päätös, johon haetaan muutosta miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi perusteet, joilla muutosta vaaditaan Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä taikka jos valituksen laatijana on muu henkilö, on valituskirjelmässä ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valituskirjelmään on liitettävä: päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisajankohdasta asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Valitusasiakirjojen toimittaminen Oikeudenkäyntimaksu Asiamiehen, jollei hän ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä valitukseen valtakirja. Markkinaoikeuden käsiteltäväksi valituksella voidaan saattaa hankintalaissa (548/2007) tarkoitettu hankintayksikön päätös tai hankintayksikön muu hankintamenettelyssä tehty ratkaisu, jolla on vaikutusta ehdokkaan tai tarjoajan asemaan. Markkinaoikeuden käsiteltäväksi valituksella ei voida saattaa hankintayksikön sellaista päätöstä tai muuta ratkaisua, joka koskee yksinomaan hankintamenettelyn valmistelua. Asia voidaan saattaa markkinaoikeuden käsiteltäväksi, mikäli hankinnan arvo ylittää hankintalain 15 :n mukaisen kynnysarvon. Valitusasiakirjat on toimitettava valitusajassa päätöksessä mainitulle valitusviranomaiselle. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse, lähetin välityksellä tai sähköisesti. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain (701/1993) 3 :n nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksu hallinto-oikeudessa 90 euroa ja markkinaoikeudessa 226 euroa, jollei lain 6 tai 7 :stä muuta johdu. Yksityiskohtainen valitusosoitus liitetään pöytäkirjanotteeseen.

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen.

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen. 98 Valitusosoitus ja kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.40 sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen. Loppurukouksen piti Minna Latvala. OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Lisätiedot

LUOTTAMUKSELLINEN

LUOTTAMUKSELLINEN LUOTTAMUKSELLINEN Lempäälän seurakunta OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kirkkoneuvosto 20.8.2019 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevat muutoksenhakukiellot

Lisätiedot

Kirkkoherra Juha Rintamäki Seurakuntaneuvosto merkitsee selvityksen tiedoksi.

Kirkkoherra Juha Rintamäki Seurakuntaneuvosto merkitsee selvityksen tiedoksi. 392/2016 23 Helsingin seurakuntien vuositilasto 2015 Päätösehdotus Kirkkoherra Juha Rintamäki Seurakuntaneuvosto merkitsee selvityksen tiedoksi. Päätös Merkittiin tiedoksi. Selostus Helsingin seurakuntayhtymän

Lisätiedot

Iältään vanhin valtuutettu, Väinö Väänänen avasi kokouksen ja johti puhetta, kunnes valtuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja oli valittu.

Iältään vanhin valtuutettu, Väinö Väänänen avasi kokouksen ja johti puhetta, kunnes valtuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja oli valittu. MUHOKSEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2011 Aika Maanantaina 24. pnä tammikuuta 2011 klo 18.00 19.40 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Antila Ismo Heikkinen Marja Härkönen Heli Juka Paula

Lisätiedot

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(7) Kirkkovaltuusto 3/2015 17.12.2015. OSALLISTUJAT läsnä poissa

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(7) Kirkkovaltuusto 3/2015 17.12.2015. OSALLISTUJAT läsnä poissa MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(7) _ KOKOUSTIEDOT Aika 17.12.2015 klo 19-20.22 Paikka Seurakuntakoti _ OSALLISTUJAT läsnä poissa Kinnula Matti jäsen pj. x Soutukorva Johanna jäsen vpj. x 37- Hemminki

Lisätiedot

Puheenjohtaja Aimo Mikkonen avasi kokouksen. Veisattiin virsi 575. Kirkkoherra piti alkuhartauden.

Puheenjohtaja Aimo Mikkonen avasi kokouksen. Veisattiin virsi 575. Kirkkoherra piti alkuhartauden. MUHOKSEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 2/2014 Aika Tiistaina 26. pnä elokuuta 2014 klo 18.00-20.18 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Antila Ismo Alasaarela Katri Heikkinen Marja Härkönen

Lisätiedot

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 91 Kirkkoneuvosto 12/ / sivut 91-97

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 91 Kirkkoneuvosto 12/ / sivut 91-97 IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 91 KOKOUSAIKA: 20.11.2018 kello 16:30 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit Hakala Taina Haveri Juhani Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Mansoniemi Juha

Lisätiedot

/ 2016 / Pöytäkirja on yleisesti nähtävillä välisen ajan. Todistaa: Esko Mattila, kirkkoherra

/ 2016 / Pöytäkirja on yleisesti nähtävillä välisen ajan. Todistaa: Esko Mattila, kirkkoherra 99-103 / sivut 70-76 70 KOKOUSAIKA: Perjantai 21.10.2016 kello 16.00 KOKOUSPAIKKA: Koivikon leirikeskus, päärakennus Läsnä: Hakala Taina Alanen Margit Haveri Juhani Mansoniemi Juha Tuohitaival Irma Mattila

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(7) Viestinnän johtokunta Kokous

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(7) Viestinnän johtokunta Kokous TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(7) Aika 28.9.2016 klo 17:00-17:05 Paikka Seurakuntien talo, kokoushuone Rooma Osallistujat Jäsenet Martikainen, Heidi puheenjohtaja, poissa Arvonen,

Lisätiedot

MUHOKSEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2017

MUHOKSEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2017 MUHOKSEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2017 Aika keskiviikkona 25. pnä tammikuuta 2017 klo 18.00 19.06 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Alasaarela Katri Antila Ismo Haapasalo Lea Holappa Esko Hoppa

Lisätiedot

Iältään vanhin valtuutettu, Esko Holappa avasi kokouksen ja johti puhetta, kunnes valtuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja oli valittu.

Iältään vanhin valtuutettu, Esko Holappa avasi kokouksen ja johti puhetta, kunnes valtuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja oli valittu. MUHOKSEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2019 Aika Tiistaina 15. pnä tammikuuta 2019 klo 18.00 19.26 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Aho Petri Airaksinen Ossi Antila Ismo Ervasti Aino Haapasalo Lea

Lisätiedot

PUOLANGAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto

PUOLANGAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto Aika Maanantaina 13.2.2017 klo 18.00 Paikka Läsnä Seurakuntakeskus, Kirkkokatu 1, Puolanka Marjatta Mikkonen, puheenjohtaja Miia Haapalainen Terttu Herukka Pirjo-Riitta Kinnunen Arto Korkatti Reijo Mikkonen

Lisätiedot

Muhoksen seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään, jos Jumala suo, maanantaina 3. päivänä joulukuuta 2012 klo alkaen seurakuntatalolla.

Muhoksen seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään, jos Jumala suo, maanantaina 3. päivänä joulukuuta 2012 klo alkaen seurakuntatalolla. KOKOUSKUTSU Muhoksen seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään, jos Jumala suo, maanantaina 3. päivänä joulukuuta 2012 klo 18.00 alkaen seurakuntatalolla. Joulupuuro alkaen klo 17.30. Käsiteltävät asiat:

Lisätiedot

Kirkkoneuvosto katsonee kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi 8/8. Kokouskutsut on lähetetty 10.1.2013.

Kirkkoneuvosto katsonee kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi 8/8. Kokouskutsut on lähetetty 10.1.2013. 1/15 MUHOKSEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 1/2013 Aika Keskiviikkona 16. päivänä tammikuuta 2013 klo 18.- 19.30 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Jouni Heikkinen, puheenjohtaja, kirkkoherra

Lisätiedot

127 Sitoumus liittymisestä KL-Kuntahankinnat Oy:n toimistotarvikkeiden

127 Sitoumus liittymisestä KL-Kuntahankinnat Oy:n toimistotarvikkeiden 149/2015 127 Sitoumus liittymisestä KL-Kuntahankinnat Oy:n toimistotarvikkeiden puitesopimukseen Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto päättää, että Malmin seurakunta sitoutuu KL- Kuntahankinnat kilpailuttamaan

Lisätiedot

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 43 Kirkkoneuvosto 6/ / sivut 43-49

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 43 Kirkkoneuvosto 6/ / sivut 43-49 IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 43 KOKOUSAIKA: 13.7.2017 kello 15.00 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit Hakala Taina Haveri Juhani Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Salo Miikka Talonen

Lisätiedot

Puheenjohtaja Aimo Mikkonen avasi kokouksen. Veisattiin virrestä 525 säkeistöt 1,3, 5-6. Kirkkoherra pitää alkuhartauden.

Puheenjohtaja Aimo Mikkonen avasi kokouksen. Veisattiin virrestä 525 säkeistöt 1,3, 5-6. Kirkkoherra pitää alkuhartauden. MUHOKSEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2012 Aika Maanantai 13. pnä helmikuuta 2012 klo 18.00-20.04 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Antila Ismo Heikkinen Marja Härkönen Heli Juka Paula

Lisätiedot

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(8) Kirkkovaltuusto 4/2011 22.12.2011

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(8) Kirkkovaltuusto 4/2011 22.12.2011 MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(8) _ KOKOUSTIEDOT Aika 22.12.2011 klo 17-19.38 Paikka Seurakuntakoti _ OSALLISTUJAT läsnä poissa Pöyhtäri Aulikki jäsen, pj. x Sinikumpu Airi jäsen, vpj x Lehtimäki

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 1/8 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 1/8 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 1/8 KOKOUSAIKA 15.1.2013 klo 18-18.30 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja varapuheenjohtaja Haapsaari Tuula Määttänen Toivo Hassinen

Lisätiedot

Aika Tiistai 19. päivänä elokuuta 2014 klo 19.00-20.50 Paikka Koortilan toimintakeskus Läsnä Jouni Heikkinen puheenjohtaja, kirkkoherra

Aika Tiistai 19. päivänä elokuuta 2014 klo 19.00-20.50 Paikka Koortilan toimintakeskus Läsnä Jouni Heikkinen puheenjohtaja, kirkkoherra Sivu 1 / 8 MUHOKSEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 5/2014 Aika Tiistai 19. päivänä elokuuta 2014 klo 19.00-20.50 Paikka Koortilan toimintakeskus Läsnä Jouni Heikkinen puheenjohtaja, kirkkoherra

Lisätiedot

Kirkkoneuvosto katsonee kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi 8 /8. Kokouskutsut on lähetetty 9.5.2012.

Kirkkoneuvosto katsonee kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi 8 /8. Kokouskutsut on lähetetty 9.5.2012. 1 MUHOKSEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 4/2012 Aika Tiistaina 15. päivänä toukokuuta 2012 klo 18.- 19.10 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Jouni Heikkinen, puheenjohtaja, kirkkoherra Ismo

Lisätiedot

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 91 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

TARVASJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/13 Sivu 1 KIRKKOVALTUUSTO 4.12.2013. Aika keskiviikkona 4.12.2013 klo 19.00 20.19

TARVASJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/13 Sivu 1 KIRKKOVALTUUSTO 4.12.2013. Aika keskiviikkona 4.12.2013 klo 19.00 20.19 TARVASJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/13 Sivu 1 Aika keskiviikkona 4.12.2013 klo 19.00 20.19 Paikka seurakuntalo Osallistujat Päätöksentekijät Heikkilä Martti pj Vainio Maija vpj Hallanheimo Minna, poissa,

Lisätiedot

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 36 Kirkkoneuvosto 5/ / sivut KOKOUSAIKA: torstai kello 16.

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 36 Kirkkoneuvosto 5/ / sivut KOKOUSAIKA: torstai kello 16. IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 36 140 KOKOUSAIKA: torstai 31.5.2017 kello 16.30 KOKOUSPAIKKA: Koivikko Läsnä: Alanen Margit Haveri Juhani Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Mansoniemi Juha Salo Miikka

Lisätiedot

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 19 Kirkkovaltuusto 3/ / sivut 19-25

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 19 Kirkkovaltuusto 3/ / sivut 19-25 IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 19 KOKOUSAIKA: Keskiviikko 29.11.2017 kello 18.00 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä 19/19 Alanen Margit Leppänen Reijo Heiska Virve Salo Miikka Salo Eija Talonen Tuula

Lisätiedot

ESITYSLISTA 6/ Seurakuntaneuvosto KORSON SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS. Aika: Keskiviikko 24.9.

ESITYSLISTA 6/ Seurakuntaneuvosto KORSON SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS. Aika: Keskiviikko 24.9. ESITYSLISTA 6/2015 1 KORSON SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko 24.9.2015 klo 17 Paikka: Korson seurakunnan kirkkosali II Osallistujat: Yrjölä Pirkko puheenjohtaja Heikinheimo Kirsi

Lisätiedot

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä asianosainen ja / tai kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä asianosainen ja / tai kunnan jäsen. Sosiaali- ja terveyslautakunta MUUTOKSENHAKU 1. OIKAISUVAATIMUS Muutosta :ssä tehtyihin päätöksiin voi hakea Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveyslautakunnalta kirjallisella oikaisuvaatimuksella. Oikaisuvaatimus

Lisätiedot

Puheenjohtaja Aimo Mikkonen avasi kokouksen. Laulettiin Kauneimmat Joululaulut -vihkosta Nyt sytytämme kynttilän. Kirkkoherra piti alkuhartauden.

Puheenjohtaja Aimo Mikkonen avasi kokouksen. Laulettiin Kauneimmat Joululaulut -vihkosta Nyt sytytämme kynttilän. Kirkkoherra piti alkuhartauden. MUHOKSEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 3/2014 Aika Tiistaina 25. pnä marraskuuta 2014 klo 18.00-19.50 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Antila Ismo Heikkinen Marja Härkönen Heli Valtuutettujen

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto hakee käynnissä olevalle projektille vuodelle 2017 rahoitusta

Seurakuntaneuvosto hakee käynnissä olevalle projektille vuodelle 2017 rahoitusta 336/2016 40 Hoivamuusikko projektin jatkoanomus Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto hakee käynnissä olevalle projektille vuodelle 2017 rahoitusta Päätös Päätettiin esityksen mukaisesti. Selostus Liitteet

Lisätiedot

OUTOKUMMUN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/2011 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA Sivu 33 28.12.2011

OUTOKUMMUN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/2011 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA Sivu 33 28.12.2011 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA Sivu 33 KOKOUSAIKA Keskiviikko kello 18.00-19.50 KOKOUSPAIKKA Outokummun seurakunnan seurakuntatalo, Kummunkatu 19 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Hirvonen Sini, varajäsen (Heikkinen-Rummukainen

Lisätiedot

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 35 Kirkkoneuvosto 6/ / sivut vs. kirkkoherra, puheenjohtaja

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 35 Kirkkoneuvosto 6/ / sivut vs. kirkkoherra, puheenjohtaja IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 35 KOKOUSAIKA: 26.4.2018 kello 19:00 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit Hakala Taina Haveri Juhani Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Mansoniemi Juha

Lisätiedot

22, 23, 24, 26, 27, 28, 30, 31

22, 23, 24, 26, 27, 28, 30, 31 Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Yhtymähallitus OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä Pykälä 24.3.2017 22-31 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain

Lisätiedot

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää merkitä tuomiokapitulin päätöksen tiedoksi ja saattaa sen myös yhteiselle kirkkovaltuustolle tiedoksi.

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää merkitä tuomiokapitulin päätöksen tiedoksi ja saattaa sen myös yhteiselle kirkkovaltuustolle tiedoksi. 602/2015 81 Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin vahvistuspäätös yhteisen kirkkovaltuuston 14.6.2018 58 tekemään päätökseen (Kiinteän omaisuuden vuokraus: Malminkartanossa sijaitseva tontti 91-33-249-001)

Lisätiedot

Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa.

Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa. Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 Oikaisuohje ja valitusosoitus ( 39) Oikaisuohje ja valitusosoitus Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista

Lisätiedot

Pyhäselän seurakuntaneuvosto /2017. Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, Hammaslahti

Pyhäselän seurakuntaneuvosto /2017. Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, Hammaslahti 1 PÖYTÄKIRJA 1/2017 Aika Tiistai 10.1.2017 klo 18.00-18.55. Paikka Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, 82200 Hammaslahti Läsnä Ojala Ville puheenjohtaja Lavikainen Tuula Lehikoinen Tarja Makkonen

Lisätiedot

Kokouskutsu on lähetetty kirkkovaltuuston jäsenille Kuulutus on ollut nähtävänä kirkkoherranviraston ilmoitustaululla

Kokouskutsu on lähetetty kirkkovaltuuston jäsenille Kuulutus on ollut nähtävänä kirkkoherranviraston ilmoitustaululla Aika Keskiviikkona 14.11.2018 klo 18.00 Paikka Läsnä Seurakuntakeskus, Kirkkokatu 1, Puolanka Marjatta Mikkonen, puheenjohtaja Miia Haapalainen Terttu Herukka Arto Korkatti Aaro Mikkonen Reijo Mikkonen

Lisätiedot

KOKOUSAIKA KESKIVIIKKO 27.1.2016 KLO 16.00 16.47

KOKOUSAIKA KESKIVIIKKO 27.1.2016 KLO 16.00 16.47 _ KOKOUSAIKA KESKIVIIKKO 27.1.2016 KLO 16.00 16.47 KOKOUSPAIKKA Seurakuntakoti KUTSUTUT / PAIKALLA OLLEET Jäsenet: henkilökohtaiset varajäsenet: x Arja Huuskonen, khra, puheenjohtaja -Jarkko Rekonen, varapuheenjohtaja.

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2017 1(8) Viestinnän johtokunta Kokous

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2017 1(8) Viestinnän johtokunta Kokous TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2017 1(8) Aika Paikka 7.2.2017 klo 17:04 18.13 Kokoushuone Rooma Osallistujat Jäsenet Pyylampi, Inkeri puheenjohtaja Arvonen, Tero Karintaus, Katja Kuitunen,

Lisätiedot

Puheenjohtaja Aimo Mikkonen avasi kokouksen. Laulettiin Kauneimmat Joululaulut -vihkosta Nyt sytytämme kynttilän. Kirkkoherra piti alkuhartauden.

Puheenjohtaja Aimo Mikkonen avasi kokouksen. Laulettiin Kauneimmat Joululaulut -vihkosta Nyt sytytämme kynttilän. Kirkkoherra piti alkuhartauden. MUHOKSEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 4/2012 Aika Maanantai 3. pnä joulukuuta 2012 klo 18.00 20.08 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Antila Ismo Heikkinen Marja Härkönen Heli Juka Paula

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3 /2013 1/5 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3 /2013 1/5 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3 /2013 1/5 KOKOUSAIKA 28.5.2013 klo 18-18.35 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja Kuivalainen Eila varapuheenjohtaja Haapsaari Tuula

Lisätiedot

TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1(9) Seurakuntaneuvosto Kokous

TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1(9) Seurakuntaneuvosto Kokous TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1(9) Aika 8.3.2018 klo 19.25 19.45 Paikka Aitolahden kirkko, Jenseninkatu 4 Osallistujat Jäsenet Rantavaara, Ari puheenjohtaja Eskelinen, Riina-Eveliina

Lisätiedot

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Kirkkoneuvosto 1/ / sivut 1-9

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Kirkkoneuvosto 1/ / sivut 1-9 IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 KOKOUSAIKA: 8.1.2019 kello 16:30 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit jäsen Haveri Juhani jäsen Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Mansoniemi Juha jäsen

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä

VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä 19.10.2015 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen pe rusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallis

Lisätiedot

TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1(9) Seurakuntaneuvosto Kokous

TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1(9) Seurakuntaneuvosto Kokous TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1(9) Aika 3.11.2016 klo 17.30-17.58 Paikka Messukylän seurakuntakoti, Messukylänkatu 36 Osallistujat Jäsenet Vuorio, Juha puheenjohtaja Eskelinen, Riina-Eveliina

Lisätiedot

PYKÄLÄT KOKOUSAIKA: Pe 3.2. klo LÄSNÄ: Mariitta Lahti puheenjohtaja

PYKÄLÄT KOKOUSAIKA: Pe 3.2. klo LÄSNÄ: Mariitta Lahti puheenjohtaja JÄMIJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 1 PYKÄLÄT 1-11 KOKOUSAIKA: Pe 3.2. klo 13.30 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakoti LÄSNÄ: Mariitta Lahti puheenjohtaja Lauri Kontti jäsen Anneli Moisio jäsen Ulla Sorvali jäsen

Lisätiedot

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 ) MUUTOKSENHAKUOHJE Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto /2017. Läsnä Markku Koistinen vs. kirkkoherra, seurakuntaneuvoston puheenjohtaja

Seurakuntaneuvosto /2017. Läsnä Markku Koistinen vs. kirkkoherra, seurakuntaneuvoston puheenjohtaja 1 PÖYTÄKIRJA 2/2017 Aika Maanantai 13.2.2017 klo 17.00 Paikka Enon seurakuntatalo Yläpappilantie 1 81200 Eno Läsnä Markku Koistinen vs. kirkkoherra, seurakuntaneuvoston puheenjohtaja Haaranen Paula Heiskanen

Lisätiedot

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 86 Kirkkoneuvosto 10/ / sivut 86-93

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 86 Kirkkoneuvosto 10/ / sivut 86-93 IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 86 KOKOUSAIKA: keskiviikko 16.12.2016 kello 16.30 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit Haveri Juhani Hakala Taina Mansoniemi Juha Mattila Esko kirkkoherra,

Lisätiedot

LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (9) SEURAKUNTANEUVOSTO

LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (9) SEURAKUNTANEUVOSTO LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (9) Aika: Tiistai 10.3.2015 klo 18.00-19.15 Paikka: Langinkosken kirkon Toivonsali Läsnä: Päivi Harsia Pirjo Hellgren Aimo Ilomäki Ville Mielonen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Puheenjohtaja Aimo Mikkonen avasi kokouksen. Veisattiin virrestä 580 säkeistöt 1,2 ja 7. Kirkkoherra piti alkuhartauden.

Puheenjohtaja Aimo Mikkonen avasi kokouksen. Veisattiin virrestä 580 säkeistöt 1,2 ja 7. Kirkkoherra piti alkuhartauden. MUHOKSEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2018 Aika maanantaina 26. pnä helmikuuta 2018 klo 18-19.01 Paikka seurakuntatalo, Kirkkotie 32 Läsnä Alasaarela Katri Antila Ismo Haapasalo Lea Holappa

Lisätiedot

PUOLANGAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Kirkkovaltuusto

PUOLANGAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Kirkkovaltuusto Aika Keskiviikkona 27.6.2018 klo 17.00 Paikka Läsnä Seurakuntakeskus, Kirkkokatu 1, Puolanka Marjatta Mikkonen, puheenjohtaja Miia Haapalainen Terttu Herukka Leena Jokinen Johanna Juntunen Arto Korkatti

Lisätiedot

HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa)

HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa) OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa) Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(8) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(8) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(8) Aika 8.2.2016 klo 17:15-17:45 Paikka Perheasiain neuvottelukeskus Osallistujat Jäsenet Käpylä, Tarja puheenjohtaja Hankela, Jussi Karhola, Anne

Lisätiedot

Valitusosoitus. Muutoksenhakukielto

Valitusosoitus. Muutoksenhakukielto Valitusosoitus Muutoksenhakukielto Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa: : 21-22,

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2 /2013 1/5 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2 /2013 1/5 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2 /2013 1/5 KOKOUSAIKA 19.3.2013 klo 18-19.05 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja varapuheenjohtaja Hassinen Arja Puhakka Ulla Maija

Lisätiedot

Pyhäselän seurakuntaneuvosto /2017. Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, Hammaslahti

Pyhäselän seurakuntaneuvosto /2017. Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, Hammaslahti 1 PÖYTÄKIRJA 3/2017 Aika Tiistai 14.3.2017 klo 16.30-17.40. Paikka Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, 82200 Hammaslahti Läsnä Ojala Ville puheenjohtaja Heikkilä Aki Lavikainen Tuula Lehikoinen

Lisätiedot

Valituskirjassa on ilmoitettava

Valituskirjassa on ilmoitettava Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2017 1 (1) Kuntayhtymän valtuuston valitusosoitus VALITUSOSOITUS Valitusoikeus ja -perusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai

Lisätiedot

Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( , )

Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( , ) MUUTOKSENHAKUOHJEET Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla (www.hsl.fi) 11.9.2018. Muutoksenhakukielto ( 102-103, 105-111) Päätöksiin, jotka koskevat vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei

Lisätiedot

Kirkkoneuvosto Nro 10/2016 sivu 1. Kokousaika: Ke klo Kokouspaikka: Virastotalon neuvotteluhuone, Pilpalantie 3

Kirkkoneuvosto Nro 10/2016 sivu 1. Kokousaika: Ke klo Kokouspaikka: Virastotalon neuvotteluhuone, Pilpalantie 3 LOPEN SEURAKUNTA ASIALISTA/KOKOUSKUTSU Kirkkoneuvosto Nro 10/2016 sivu 1 Kokousaika: Ke 12.10.2016 klo 18.00 Kokouspaikka: Virastotalon neuvotteluhuone, Pilpalantie 3 Asialuettelo 131 Kokouksen avaus ja

Lisätiedot

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Kirkkovaltuusto 1/ / sivut 1-8

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Kirkkovaltuusto 1/ / sivut 1-8 IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 KOKOUSAIKA: Torstai 12.1.2017 kello 18.00 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä 19/19 Heiska Virve Salo Miikka Karjalainen Anni Salo Eija Talonen Tuula Härkki Leena Alanen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Ylistaron kappelineuvosto

PÖYTÄKIRJA. Ylistaron kappelineuvosto 1 PÖYTÄKIRJA Ylistaron kappelineuvosto NRO 4/2015 AIKA: 4.6.2015 kello 18:00 (kahvi ennen kokousta) PAIKKA: Ylistaron kappeliseurakunnan virastotalon kokoushuone LÄSNÄ: Jari Heiska - paikalla Ville Karhu

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2018 1(8) Viestinnän johtokunta Kokous Kirjaston ryhmätyötila, Näsilinnankatu 26, 5.

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2018 1(8) Viestinnän johtokunta Kokous Kirjaston ryhmätyötila, Näsilinnankatu 26, 5. TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2018 1(8) Aika 6.2.2018 klo 17:00-18.39 Paikka Kirjaston ryhmätyötila, Näsilinnankatu 26, 5.krs Osallistujat Jäsenet Pyylampi, Inkeri puheenjohtaja Arvonen,

Lisätiedot

Kirkkoneuvosto katsonee kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi 8/8. Kokouskutsut on lähetetty 23.1.2015.

Kirkkoneuvosto katsonee kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi 8/8. Kokouskutsut on lähetetty 23.1.2015. MUHOKSEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 1/2015 Aika Maanantaina 2. päivänä helmikuuta 2015 klo 18.- 20.10 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Jouni Heikkinen, puheenjohtaja, kirkkoherra Liisa

Lisätiedot

Seurakuntayhtymän johtaja Teemu Laajasalo. Seuraavat kokoukset sovitaan kokouksessa.

Seurakuntayhtymän johtaja Teemu Laajasalo. Seuraavat kokoukset sovitaan kokouksessa. 6 Muut asiat Ei muita asioita. 84/2017 7 Seuraavat kokoukset Päätösehdotus Seurakuntayhtymän johtaja Teemu Laajasalo Päätös Seuraavat kokoukset sovitaan kokouksessa. Johtokunta päätti, että seuraava kokous

Lisätiedot

X Jouko Lepistö, puheenjohtaja, kirkkoherra. - Laila Aikio, jäsen X Aarre Vilponen. - Ulla Kemppainen, jäsen - Aslak Pekkala

X Jouko Lepistö, puheenjohtaja, kirkkoherra. - Laila Aikio, jäsen X Aarre Vilponen. - Ulla Kemppainen, jäsen - Aslak Pekkala INARIN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO 5/2014 Sivu 1 PÖYTÄKIRJA Aika: Tiistai 9.12.2014. klo 17.30 17.37 Paikka: Ivalon kirkon alakerrassa Kirkkokuja 1, 99800 Ivalo Läsnä: Varsinainen jäsen Varajäsen X Jouko

Lisätiedot

Kirkkoneuvosto KOKOUSKUTSU 5/2012

Kirkkoneuvosto KOKOUSKUTSU 5/2012 OUTOKUMMUN SEURAKUNTA Kirkkoneuvosto KOKOUSKUTSU 5/2012 Kokousaika Tiistai kello 17.30 Kokouspaikka Outokummun seurakunnan seurakuntasali Käsiteltävät asiat Liite 44 Kokouksen avaaminen 45 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(10) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous 12.2.2015. Jäsenet Käpylä, Tarja puheenjohtaja

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(10) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous 12.2.2015. Jäsenet Käpylä, Tarja puheenjohtaja TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(10) Aika Paikka 12.2.2015 klo 17:15-18:00 Perheasiain neuvottelukeskus Osallistujat Jäsenet Käpylä, Tarja puheenjohtaja Hankela, Jussi Karhola, Anne

Lisätiedot

Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 1/2016 1/13

Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 1/2016 1/13 Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 1/2016 1/13 Kuhmalahden kappelineuvosto 02.02.2016 Aika 02.02.2016 klo 18:00 Paikka Pentosali, Lehtitie 1, Kuhmalahti Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 7 Kokouksen avaus ja

Lisätiedot

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 ) VALITUSOSOITUS Valitusoikeus Kunnanvaltuuston päätökseen voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen

Lisätiedot

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai

Lisätiedot

Kokouspäivä Kirkkoneuvosto 6/

Kokouspäivä Kirkkoneuvosto 6/ Kirkkoneuvosto 6/2016 17.5.2016 89 Paikka ja aika Seurakuntatalo Vihti, tiistai 17.5.2016 klo 17.30-17.50. Läsnäolevat jäsenet Poissaolevat jäsenet Valkeapää Pekka, pj Hacklin Seija Pulkkinen Rauno Saario

Lisätiedot

Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön

Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön Ohje 1 (1) Oikaisuohje Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) mukaan hakea muutosta vaatimalla

Lisätiedot

HAMINAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 9/2017 Kirkkoneuvosto. Simeon-talo, kirkkoherran työhuone

HAMINAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 9/2017 Kirkkoneuvosto. Simeon-talo, kirkkoherran työhuone KOKOUSKUTSU 9/2017 Kirkkoneuvosto Kokousaika Torstai 19.10.2017 klo 16.30 Kokouspaikka Simeon-talo, kirkkoherran työhuone Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro 144 Kokouksen avaus 145 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Puheenjohtaja Aimo Mikkonen avasi kokouksen. Laulettiin Kauneimmat joululaulut vihkosta Joulupuu on rakennettu. Kirkkoherra piti alkuhartauden.

Puheenjohtaja Aimo Mikkonen avasi kokouksen. Laulettiin Kauneimmat joululaulut vihkosta Joulupuu on rakennettu. Kirkkoherra piti alkuhartauden. MUHOKSEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 4/2011 Aika Maanantai 12. pnä joulukuuta 2011 klo 18.00-20.40 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Antila Ismo Heikkinen Marja Härkönen Heli Toljamo Pauliina

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1 (15) YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO 22.1.2013 1/2013

KIRKKONUMMEN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1 (15) YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO 22.1.2013 1/2013 1 (15) Kokouspäivä Paikka ja aika: Seurakuntatalo sali 4, Seurakunnantie 1, 22.1.2013 klo 18.00 Jäsenet: Posti Timo, puheenjohtaja Ehrnstén Viveka Erkkilä Pentti Kaurila Tuija Lumijärvi Johanna Nieminen

Lisätiedot

TORNION SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 22.03.2016 03/2016

TORNION SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 22.03.2016 03/2016 ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 22.03.2016 03/2016 PÖYTÄKIRJA Sivu 1 Pvm 29.03.2016 OSALLISTUJAT JÄSENET Martti Puontila kirkkoherra, pj. Juha Berg jäsen POISSA Marja-Liisa Husa Toivo Höynälä Sari Juntura

Lisätiedot

PUOLANGAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto

PUOLANGAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto Aika Torstai 15.3.2018 klo 18.00 Paikka Läsnä Seurakuntakeskus, Kirkkokatu 1, Puolanka Marjatta Mikkonen, puheenjohtaja Miia Haapalainen Terttu Herukka 1-5 Leena Jokinen Arto Korkatti Martti Köngäs Aaro

Lisätiedot

LOPEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Sivu 1 / 7 Kirkkovaltuusto 1 / 2017

LOPEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Sivu 1 / 7 Kirkkovaltuusto 1 / 2017 LOPEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Sivu 1 / 7 Kirkkovaltuusto 1 / 2017 Kokousaika: Kokouspaikka: Tiistai 10.1.2017 klo 18.30 (kahvit klo 18.00 lähtien) Lopen kirkon seurakuntasali, Pilpalantie 1, 12700 Loppi

Lisätiedot

1 Seurakuntaneuvosto Lisäksi läsnä Hirvonen Pia, seurakuntasihteeri, pöytäkirjanpitäjä

1 Seurakuntaneuvosto Lisäksi läsnä Hirvonen Pia, seurakuntasihteeri, pöytäkirjanpitäjä 1 PÖYTÄKIRJA 5/2012 Aika Keskiviikko 2.5.2012 klo 17.00 18.10 Paikka Enon seurakuntatalo Läsnä Rautavuori Armi puheenjohtaja Heikura Kauko Heiskanen Viljo Ignatius Merja Lappalainen Martta Laukkanen Seija

Lisätiedot

TORNION SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm /2017

TORNION SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm /2017 ESITYSLISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm 04.01.2017 1/2017 PÖYTÄKIRJA Sivu Pvm 11.01.2017 1 Parasniemen seurakuntatalo, Parasniementie 84, 95450 Tornio OSALLISTUJAT Osallistujista luettelo seuraavalla sivulla.

Lisätiedot

TARVASJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/13 Sivu 1 KIRKKOVALTUUSTO 11.11.2013. Aika maanantaina 11.11.2013 klo 18.30 19.16

TARVASJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/13 Sivu 1 KIRKKOVALTUUSTO 11.11.2013. Aika maanantaina 11.11.2013 klo 18.30 19.16 TARVASJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/13 Sivu 1 Aika maanantaina 11.11.2013 klo 18.30 19.16 Paikka seurakuntalo Osallistujat Päätöksentekijät Heikkilä Martti pj Vainio Maija vpj, poissa, varalla Inkeri Vyyryläinen

Lisätiedot

Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä Yhteinen kirkkoneuvosto /2017

Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä Yhteinen kirkkoneuvosto /2017 1 PÖYTÄKIRJA 6/2017 Aika Tiistai 6.6.2017 klo 17.15-19.15 Paikka Ortodoksinen kulttuurikeskus, Alasali Kauppakatu 44 80100 Joensuu Läsnä Käyhkö Tuomo puheenjohtaja Ketonen Matti varapuheenjohtaja, poistui

Lisätiedot

MUUT Arja Korkalainen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Pekka Tuononen kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja, poissa talouspäällikkö, sihteeri

MUUT Arja Korkalainen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Pekka Tuononen kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja, poissa talouspäällikkö, sihteeri PÖYTÄKIRJA 01/2018 N KOKOUS AIKA Tiistai 20.1.2018 19.20 PAIKKA Seurakuntamaja Juha Luukkonen pj Risto Pursiainen vpj Kirsi Kokkonen j, poissa Maija-Liisa Korhonen j Mika Mustonen j, poissa Elli Nuutinen

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto

Seurakuntaneuvosto 1 PÖYTÄKIRJA 7/2018 Aika Ti 2.10.2018 klo 18.00---20.00 Paikka Läsnä Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, 82730 TUUPOVAARA Angervo Anne, kirkkoherra, puheenjohtaja Meriläinen Anne Piipponen Jorma Röning

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto 20.1.2016 1/2016

Seurakuntaneuvosto 20.1.2016 1/2016 1 PÖYTÄKIRJA 1/2016 Aika Ke 20.1.2016 klo 18.00-18.53 Paikka Läsnä POISSA Lisäksi läsnä Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, 82730 TUUPOVAARA Anne Angervo, vt. kirkkoherra Piipponen Jorma Röning Mirja

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkoherra Tuomo Huusko pitää hartauden. PÄÄTÖSESITYS: Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkoherra Tuomo Huusko pitää hartauden. PÄÄTÖSESITYS: Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. INARIN SEURAKUNTA SEURAKUNTANEUVOSTO 1/2018 Sivu 1 ESITYSLISTA Aika: Paikka: Kutsutut: 6.6.2018 n. klo 19.30 yhteisen kirkkovaltuuston kokouksen päätyttyä Ivalon kirkon seurakuntasali 12 jäsentä oheisen

Lisätiedot

PUOLANGAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 Kirkkovaltuusto

PUOLANGAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 Kirkkovaltuusto Aika Maanantaina 12.12.2016 klo 18.00 Paikka Läsnä Seurakuntakeskus, Kirkkokatu 1, Puolanka Marjatta Mikkonen, puheenjohtaja Pirjo-Riitta Kinnunen Arto Korkatti Martti Köngäs Reijo Mikkonen Mikko Moilanen

Lisätiedot

Tuomo Huusko, kirkkoherra, puheenjohtaja

Tuomo Huusko, kirkkoherra, puheenjohtaja INARIN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO /26 Sivu ESITYSLISTA Aika: 2..26. klo 7. Paikka: kokoushuone, Sairaalantie 5, 8 IVALO Kutsuttu: Varsinainen jäsen Tuomo Huusko, kirkkoherra, puheenjohtaja Kari Tammela,

Lisätiedot

Samuli Mikkonen lakimies, OTM, :t Aluksi veisattiin virrestä 326 säkeistöt 1-3 ja 9. Kirkkoherra Jouni Heikkinen piti alkuhartauden.

Samuli Mikkonen lakimies, OTM, :t Aluksi veisattiin virrestä 326 säkeistöt 1-3 ja 9. Kirkkoherra Jouni Heikkinen piti alkuhartauden. MUHOKSEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 6/2016 Aika Maanantai 29. päivänä elokuuta 2016 klo 18.00 19.15 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Jouni Heikkinen, puheenjohtaja, kirkkoherra Liisa Ruottinen,

Lisätiedot

PUOLANGAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Kirkkovaltuusto

PUOLANGAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Kirkkovaltuusto Aika Tiistai 19.12.2017 klo 18.00 Paikka Läsnä Seurakuntakeskus, Kirkkokatu 1, Puolanka Marjatta Mikkonen, puheenjohtaja Miia Haapalainen Terttu Herukka Johanna Juntunen Pirjo-Riitta Kinnunen Arto Korkatti

Lisätiedot

Pyhäselän seurakuntaneuvosto /2019. Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, Hammaslahti

Pyhäselän seurakuntaneuvosto /2019. Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, Hammaslahti 1 PÖYTÄKIRJA 6/2019 Aika Ti 9.7.2019 klo 12.00-12.20 Paikka Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, 82200 Hammaslahti Osallistujat Ojala Ville puheenjohtaja Lempinen Antti Lavikainen Tuula Nieminen

Lisätiedot

Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite ja postiosoite

Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite ja postiosoite Ranuan kunta OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä 10.6.2015 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen pe rusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä

Lisätiedot

Kirkkoneuvosto kokouspvm RÄÄKKYLÄN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 9/2015 Kirkkoneuvosto

Kirkkoneuvosto kokouspvm RÄÄKKYLÄN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 9/2015 Kirkkoneuvosto RÄÄKKYLÄN SEURAKUNTA 9/2015 KOKOUSAIKA Maanantaina 23.11.2015 klo 16.00-19.27 KOKOUSPAIKKA Seurakuntakoti JÄSENET Kontiainen Markus pj. Kulmala Kari varapj Ilonen Hannu jäsen Hirvonen Ville jäsen Venäläinen

Lisätiedot