Ikälain pilotointihankkeen pohjoisen alueen tutkimus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ikälain pilotointihankkeen pohjoisen alueen tutkimus"

Transkriptio

1 Ikälain pilotointihankkeen pohjoisen alueen tutkimus Petri Vuorijärvi Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

2 Pohjoisen alueen tutkimus Ikälain pilotointi hankkeen ( ) pohjoisella alueella (Oulu, Kainuu, Ylä-Savo) koottiin lopputyövaiheessa olevista opiskelijoista tutkimusryhmä. Siihen osallistui ohjaajia ja opiskelijoita Oulun seudun ammattikorkeakoulun ylemmästä ammattikorkeakoulututkinnosta, Lapin yliopiston sosiaalityön maisteriohjelmasta, Pohjois Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksesta, Savonia-ammattikorkeakoulusta ja Kajaanin ammattikorkeakoulusta. Tutkimusryhmä selvitti kahden laajan aineiston avulla sitä, miten iäkkään henkilön monipuolisen palvelutarpeen arviointi ja osallisuus toteutuvat. Myös vastuutyöntekijän tarpeellisuutta selvitettiin. Työntekijöille suunnattuun kyselyyn vastasivat ne pohjoisten pilottikuntien työntekijät, jotka arvioivat palvelutarvetta pilotoitavan mallin kokeiluvaiheessa. Kvantitatiivinen aineisto sisälsi työntekijöiden iäkkäiden henkilöiden palvelutarpeesta tekemiä arvioita.

3 Toimintakyvyn eri osa alueiden huomioon ottaminen on vinoutunut Toimintakyvyn osa alueista fyysinen ja ilmeisesti muistisairauksien vuoksi kognitiivinen ulottuvuus painottuvat arvioinneissa eniten. Sosiaalinen toimintakyky vaikuttaa vähiten, ja myös psyykkinen toimintakyky jää jossain määrin katveeseen. Kaikista vajaimmaksi palvelutarpeen arvioinnissa jää riippuvuuksien sekä pari ja ihmissuhdeongelmien kartoitus. Noin puolet arvioinnin tekijöistä ilmoittaa, ettei heillä ole tietoa näistä asioista, kun kaikkien muiden arvioinnin kohteena olevien asioiden kohdalla tietämättömyys on tyypillisesti 5 10 %. Sosiaalista toimintakykyä arvioitaessa vähälle huomiolle jäävät myös kaltoinkohtelu tai sen uhka, ja psyykkistä toimintakykyä arvioitaessa mielenterveyttä vaarantavat tekijät. Johtopäätöksenä voi esittää kaksi kysymystä: Mitä vaikutuksia toimintakyvyn eri osa alueiden epätasaisella huomioon ottamisella on 1) iäkkään henkilön pärjäämisen ja omatoimisuuden ja 2) palvelujen kehittämisen ja palvelurakenteiden keventämisen kannalta?

4 Riippuvuudet ja pari-/ ihmissuhdeongelmat jäävät katveeseen ja eriytyvät muusta toimintakyvystä Terveyden ja toimintakyvyn osa alueista fyysinen, kognitiivinen, psyykkinen sekä pääosin sosiaalinen toimintakyky muodostavat keskenään samansuuntaisesti ilmeneviä trendejä, jotka vaikuttavat palvelutarpeen arvioinnissa joko vähän, keskimäärin tai paljon. Kokonaiskuvaa häiritsevät sosiaaliseen toimintakykyyn sisältyvät riippuvuudet (esim. päihteet, pelit) sekä pari ja muut ihmissuhdevaikeudet, jotka ilmenevät muista toimintakyvyn osa alueista poikkeavalla tavalla. Lisäksi ne huomataan erittäin paljon harvemmin kuin muut toimintakyvyn osa alueet. Johtopäätöksenä voi todeta, että erilaisten riippuvuuksien sekä pari ja ihmissuhdevaikeuksien varhaiseen tunnistamiseen ja tuen järjestämiseen on tarvetta kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Muutoin niiden aiheuttamat inhimil-liset ja taloudelliset kustannukset kasvavat nopeasti.

5 Koulutuksen erot näkyvät palvelutarpeen arvioinnissa Työntekijän koulutus ja sen välittämä ammatillinen viitekehys vaikuttavat siihen, mitkä asiat painottuvat iäkkään henkilön palvelutarpeen arvioinnissa. Silloin, kun arvioinnin tekijänä on terveydenhuollon koulutuksen saanut työntekijä, painottuvat toimintakyvyn eri osa alueet arvioinneissa keskimääräisellä tasolla. Riippuvuuksiin sekä pari ja muihin ihmissuhdeongelmiin sen sijaan kiinnitetään vähemmän huomiota. Vastaavasti sosiaalityön ja sosiaalialan koulutuksen saaneiden tekemissä arvioinneissa riippuvuudet sekä pari ja ihmissuhdeongelmat vaikuttavat keskimääräistä enemmän. Johtopäätöksenä voi esittää: Jotta palvelutarpeen arvioinnin tulos on mahdollisimman luotettava, tulee arviointi tehdä riittävällä asiantun-tevuudella joko työparityöskentelynä tai niin, että käytetään moniammatillista konsultaatiota.

6 Palvelutarpeen arviointiin hakeutumisen reitit Iäkäs henkilö tulee palvelutarpeen arviointiin hakeutumalla (SHL 40 ) sosiaalipalvelujen tarpeen arviointiin joko itse, omaisen tai läheisen yhteydenoton perusteella, hyvinvointia edistävän toiminnan kautta, sosiaali tai terveydenhuollon ammattihenkilön ilmoituksen johdosta tai silloin, kun on jo palvelujen piirissä, mutta toimintakyvyssä tai olosuhteissa on tapahtunut muutoksia. Sillä, mitä kautta asiakas hakeutuu palvelutarpeen arviointiin, ei ole suurta vaikutusta arvioinnin monipuolisuuteen. Riippuvuudet ja ihmissuhdevaikeudet vaikuttavat palvelutarpeen arviointiin eniten silloin, kun asiakas tulee arviointiin ammattihenkilön ilmoituksen kautta. Huomion arvoista on, että näissä tapauksissa toteutuu yksipuolisin palvelutarpeen arviointi. Vähiten riippuvuudet ja ihmissuhdevaikeudet vaikuttavat arviointiin silloin, kun ikäihminen hakeutuu arviointiin itse.

7 Arvioinnin sisällöllinen ja menetelmällinen monipuolisuus kulkevat käsi kädessä Palvelutarpeen arvioinnin laatuun vaikuttavat samanaikaisesti sisällöllinen kattavuus ja käytettyjen menetelmien monipuolisuus: mittarit, asiakkaan ja omaisten haastattelut, havainnointi, konsultaatio, asiakirja aineisto.

8 Millaista palvelusuunnitelmaa ja palvelu-jen toteutumista palvelutarpeen arviointi ennakoi? Iäkkään henkilön palvelusuunnitelman tulisi perustua palvelutarpeen monipuoliseen arviointiin, jossa ammatillinen arvio palvelun ja tuen tarpeesta on tasapainossa asiakkaan oman arvion kanssa. Tulokset viittaavat siihen, että monipuolinen ja muutoinkin laadukas palvelutarpeen arviointi ennakoi valtaosin hyvää palvelusuunnitelmaa ja mahdollisesti myös hyvää palvelujen toteutumista. Tämä näkyy sekä asiakkaan valitsemien palvelujen käynnistymisen varmistumisena että osallistavuuden, tavoitteellisuuden ja voimavaralähtöisyyden toteutumisena palvelusuunnitelmassa. Johtopäätöksenä voi korostaa palvelutarpeen arvioinnin merkitystä iäkkään henkilön palvelujen suunnittelussa. Sillä varmistetaan asiakkaan tarpeisiin nähden oikea aikaiset ja riittävät palvelut.

9 Takaako palvelusuunnitelma palvelupäätöksineen iäkkäälle henkilölle mahdollisuuden kokea elämänsä turvalliseksi ja mielekkääksi? Vastaajat arvioivat, että palvelusuunnitelma takaa iäkkäälle henkilölle turvallisen ja mielekkään elämän parhaiten silloin, kun toimintakyvyn osa alueet ovat vaikuttaneet arviointiin keskimääräistä enemmän, ja riippuvuudet sekä pari / ihmissuhdevaikeudet vähän. Johtopäätöksenä on esitettävä huoli siitä, sisältyykö iäkkäiden henkilöiden palvelusuunnitteluun eriarvoistavia ja syrjäyttäviä elementtejä.

10 Osaaminen palvelutarpeen arvioinnissa Kyselytulokset, jotka koskevat iäkkään henkilön palvelutarpeen arvioinnissa tarvittavaa osaamista, vahvistavat yleiskuvaa laadukkaan palvelutarpeen arvioinnin edellytyksistä. Mitä vahvempi oli palvelujärjestelmän ja palvelutarjonnan tuntemus sekä moniammatillisen työtavan ja kokonaisarvion osaaminen, sitä monipuolisempi on palvelutarpeen arviointi sisällöllisesti. Sama pätee gerontologisen osaamisen, vanhuspalvelulain sisällön tuntemisen sekä osallistavien arviointimenetelmien osaamisen kohdalla. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että palvelutarpeen monipuolinen selvittäminen vaatii lain edellyttämää monipuolista ja moniammatillista asiantuntemusta.

11 Osallisuus vaihtelee palvelutarpeen arvioinnin kattavuuden ja asiakkaan tarpeiden mukaan Tulosten perusteella asiakkaan osallisuus ja valinnanmahdollisuudet sekä itsemääräämisoikeus toteutuvat parhaiten silloin, kun toimintakyvyn eri ulottuvuudet huomioidaan palvelutarpeen arvioinnissa keskimääräisesti. Tilanne on heikompi molemmissa ääripäissä eli silloin, kun palvelutarpeen arvio ei sisällöllisesti ole niin kattava tai jos se on erittäin kattava. Tätä ristiriitaiselta vaikuttavaa tulosta voidaan tulkita niin, että ei kattavissa arvioinneissa asiakkaiden osallisuus ei yksinkertaisesti toteudu niin hyvin. Kattavissa arvioinneissa osallisuuden heikko toteutuminen voi johtua asiakkaan huonokuntoisuudesta ja osallisuutta rajoittavista kommunikointikyvyn vajeista. Yleiskuvaan antaa oman lisänsä riippuvuudet ja ihmissuhdevaikeudet. Kun ne on otettu vahvasti huomioon palvelutarpeen arvioinnissa, toteutuvat asiakkaan osallisuus, valinnanmahdollisuudet ja itsemääräämisen heikommin, eikä osapuolten arvioiden yhteensovittaminen toteudu niin hyvin.

12 Muita osallisuuteen vaikuttavia tekijöitä Iäkkään henkilön osallisuuteen vaikuttavat tekijät muodostivat analyysissä kaksi sisältöaluetta (summamuuttajaa): Asiakkaasta nousevat tekijät: asiakkaan aktiivinen toimijuus, kommunikointikyky, omaisen rooli puolestapuhujana, asiakkaan osallisuutta ja oikeuksia korostava lainsäädäntö Työntekijästä ja toimintakulttuurista nousevat tekijät: työote, työmenetelmät, käytettävissä oleva aika, organisaation toimintakulttuuri

13 Osallisuuteen vaikuttavat tekijät vaihtelevat Asiakkaasta nousevien tekijöiden vaikutukset osallisuuden toteutumiseen jakautuvat tulosten perusteella. Eniten niiden vaikutus näkyy silloin, kun palvelutarpeen arviointi on keskimääräisen kattava. Ääripäiden osalta tilanne on samanlainen kuin edellä osallisuuden suhteen: Asiakkaasta nousevien tekijöiden vaikutus on heikointa silloin kun palvelutarpeen arvio ei sisällöllisesti ole niin kattava tai jos se on erittäin kattava. Tulosta voi tässäkin tapauksessa tulkita samansuuntaisesti kuin edellä: Asiakkaan toimintakyvyn ollessa heikko palvelun ja tuen tarve selvitetään todennäköisesti kattavammin. Toisaalta asiakkaan heikentynyt toimintakyky voi rajoittaa hänen omaa toimijuuttaan arviointitilanteessa eivätkä ammatilliset keinot ole riittäviä osallistamaan asiakasta. Työntekijän työotteesta ja toimintakulttuurista nousevat tekijät vaikuttavat asiakkaan osallisuuden toteutumiseen eniten silloin, kun toimintakyvyn eri ulottuvuudet ovat vahvasti mukana palvelutarpeen arvioinnissa.

14 Johtopäätöksiä asiakkaan osallisuuden toteutumisesta Osallisuutta koskevien tulosten perusteella voidaan esittää johtopäätöksiä, joista ensimmäinen liittyy asiakkaan osallisuuden edellytyksiin. Miten varmistetaan, että iäkkäät henkilöt voivat tasavertaisesti vaikuttaa oman palvelunsa suunnitteluun toiminta ja vuorovaikutuskyvystään riippumatta? Haaste kohdistuu ammattilaisten osaamiseen ja erityisesti asiakasta osallistavien menetelmien kehittämiseen. Toinen johtopäätös koskee huolta palvelutarpeen arvioinnin ja palvelujen suunnittelun eriarvoistavista käytännöistä. Huoli on aiheellinen, jos osallisuuden toteutuminen riippuu iäkkään henkilön tarpeiden sisällöstä, esimerkkinä riippuvuudet ja ihmissuhdevaikeudet.

Laatusuositus ikäystävällisen Suomen asialla

Laatusuositus ikäystävällisen Suomen asialla Laatusuositus ikäystävällisen Suomen asialla Kaste-kehittämisfoorumi 13.11.2013 13.11.2013 Laatusuositus / Matti Mäkelä 1 Laatusuositusten taustaa Aiemmat suositukset 2001, 2008: STM ja Kuntaliitto Suosituksissa

Lisätiedot

LIITE 1. Kyselylomake palvelutarpeen arvioijalle I TAUSTATIEDOT

LIITE 1. Kyselylomake palvelutarpeen arvioijalle I TAUSTATIEDOT LIITE 1. Kyselylomake palvelutarpeen arvioijalle Ympyröi tilannettasi tai mielipidettäsi vastaavan vaihtoehdon numero tai kirjoita vastaus sille varatulle riville. Useissa kysymyksissä vastaukselle on

Lisätiedot

Kunnan vastuutyöntekijä

Kunnan vastuutyöntekijä Kunnan vastuutyöntekijä t t Vanhuspalvelulain uusi keino iäkkään henkilön palvelujen turvaamiseksi Ikäihminen toimijana -hanke Lapissa Arja Honkakoski Kehittämispäällikkö, Poske Kunnan vastuutyöntekijä

Lisätiedot

TOIMIA-suositukset tukevat ikäpalvelulain toimeenpanoa

TOIMIA-suositukset tukevat ikäpalvelulain toimeenpanoa TOIMIA-suositukset tukevat ikäpalvelulain toimeenpanoa Matti Mäkelä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos TOIMIA-seminaari TOIMIA Ikäpalvelulain tukena Suositus iäkkään henkilön palvelutarpeen arviointiin Toimintakyvyn

Lisätiedot

Vanhuspalvelulaki voimaan Vanhuspalvelulain käytännön toteutus Vanhusneuvosto

Vanhuspalvelulaki voimaan Vanhuspalvelulain käytännön toteutus Vanhusneuvosto Vanhuspalvelulaki voimaan 1.7.2013 Vanhuspalvelulain käytännön toteutus Vanhusneuvosto Palvelujohtaja Pirkko Soidinmäki Lain tavoitteet Ikääntynyt väestö ( =vanhuuseläkeikäiset) - tuetaan hyvinvointia,

Lisätiedot

Takaako uusi vanhuspalvelulaki arvokkaan vanhuuden?

Takaako uusi vanhuspalvelulaki arvokkaan vanhuuden? Takaako uusi vanhuspalvelulaki arvokkaan vanhuuden? Kaakkois-Suomen sosiaali- ja terveyspolitiikan kehittämispäivä 8.11.2012 Matti Mäkelä 8.11.2012 Vanhuspalvelulaki / Matti Mäkelä 1 Vanhuspalvelulaki:

Lisätiedot

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Kotihoidon, tukipalveluiden ja palveluohjauksen henkilökunnalle syksyllä 2014 1. Ikä Vastaajien määrä: 86

Lisätiedot

Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset

Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset Vanhuspalvelulaki Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012 - voimaan 1.7.2013 Kuntamarkkinat

Lisätiedot

Vastuutyöntekijä ikäihmisen tukena Hämeenlinnassa. Reija Lumivuokko, Ikäpalo-hanke, Hämeenlinnan kaupunki

Vastuutyöntekijä ikäihmisen tukena Hämeenlinnassa. Reija Lumivuokko, Ikäpalo-hanke, Hämeenlinnan kaupunki Vastuutyöntekijä ikäihmisen tukena Hämeenlinnassa Reija Lumivuokko, Ikäpalo-hanke, Hämeenlinnan kaupunki 21.10.2014 Ikäihmisten asiakasohjausyksikkö Hämeenlinnassa Hämeenlinnassa on asukkaita 67 806, joista

Lisätiedot

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu

Lisätiedot

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet?

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Kotona kokonainen elämä, Hyvinkää6.9.2013 Sirpa Andersson, erikoistutkija VTT, THL, ikäihmisten palvelut -yksikkö 1 Esittelen: vanhuspalvelulakia

Lisätiedot

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI Asiakasohjauspäällikkö Kaisa Taimi Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitäminen/ Tilaajaryhmä/ Tampereen kaupunki LAKI IKÄÄNTYNEEN VÄESTÖN TOIMINTAKYVYN TUKEMISESTA SEKÄ

Lisätiedot

Kotihoidon, tavallisen palveluasumisen ja ympärivuorokautisen hoidon toimintatavat 2016

Kotihoidon, tavallisen palveluasumisen ja ympärivuorokautisen hoidon toimintatavat 2016 Kotihoidon, tavallisen palveluasumisen ja ympärivuorokautisen hoidon toimintatavat 2016 Vanhuspalvelujen seuranta -tutkimuksen toimintayksikkökyselyn tuloksia 11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 Sisältö

Lisätiedot

Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn arviointi- ja ohjauskäytäntö / Kirsi Unkila ja Minna Savinainen Työterveyslaitos

Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn arviointi- ja ohjauskäytäntö / Kirsi Unkila ja Minna Savinainen Työterveyslaitos Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn arviointi- ja ohjauskäytäntö / Kirsi Unkila ja Minna Savinainen 23.11.2017 Työterveyslaitos www.ttl.fi 1 Työkyvyn osatekijät, Kykyviisarin viitekehys Kykyviisari keskittyy

Lisätiedot

IKÄLAIN SISÄLTÖ. Kela halli Yrjö Mattila

IKÄLAIN SISÄLTÖ. Kela halli Yrjö Mattila IKÄLAIN SISÄLTÖ Kela halli 16.5.2013 Yrjö Mattila Lain tarkoitus on.. Tukea ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista Parantaa ikääntyneen väestön mahdollisuutta

Lisätiedot

Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa

Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa Työpaja ammattikorkeakouluille ja sidosryhmille kuntousalan koulutuksesta 27.5.2014 Johtaja Päivi Voutilainen Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

TOTEUTTAAKO VANHUSPALVELULAKI VALTAA VANHUUS -LIIKKEEN TEEMOJA?

TOTEUTTAAKO VANHUSPALVELULAKI VALTAA VANHUUS -LIIKKEEN TEEMOJA? TOTEUTTAAKO VANHUSPALVELULAKI VALTAA VANHUUS -LIIKKEEN TEEMOJA? Senioriliikkeen kevätkokous 22.04.2013 Helsinki Aulikki Kananoja LAKI l l Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden

Lisätiedot

HUOLEN TUNNISTAMISEN MALLI

HUOLEN TUNNISTAMISEN MALLI HUOLEN TUNNISTAMISEN MALLI PRO SOS -HANKE ESR-hanke (2016 2019) 7 sosiaalialan osaamiskeskusta, 94 kuntaa ja Kuntaliitto Tavoitteena: selkeyttää ja vahvistaa aikuissosiaalityön asemaa varmistaa asiakaslähtöinen

Lisätiedot

RISTO Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn

RISTO Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn RISTO Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn Maarit Hiltunen-Toura, Socom Mari Lehtonen, Eksote Tuula Partanen, Eksote Tommi Reiman, Kouvola Mervi Kauranen, Etelä-Kymenlaakso Heli Virtanen, Länsi-

Lisätiedot

Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op

Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op 1 Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op Opetussuunnitelma Rakenne 1. Asiakas- ja palveluohjauksen lähtökohdat (5 op) 2. Palvelutarpeiden arviointi ja työkäytännöt (5 op) 3. Moniammatillisen

Lisätiedot

Ikäihmisten palveluiden kehittäminen Minna-Liisa Luoma RISTO hankkeen tuotosten esittely ja päätösseminaari Näin me sen teimme

Ikäihmisten palveluiden kehittäminen Minna-Liisa Luoma RISTO hankkeen tuotosten esittely ja päätösseminaari Näin me sen teimme Ikäihmisten palveluiden kehittäminen Minna-Liisa Luoma RISTO hankkeen tuotosten esittely ja päätösseminaari Näin me sen teimme Minna-Liisa Luoma 1 Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä

Lisätiedot

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista ( alkaen asteittain voimaan)

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista ( alkaen asteittain voimaan) Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (1.7.2013 alkaen asteittain voimaan) Vanhuslain toimeenpano Espoossa Story 16.9.2014 5 Kunnan tulee laatia

Lisätiedot

Posken ja sosiaalityön oppiainepoolin työkokous/ VamO-hankkeen esittely Marjo Romakkaniemi

Posken ja sosiaalityön oppiainepoolin työkokous/ VamO-hankkeen esittely Marjo Romakkaniemi Posken ja sosiaalityön oppiainepoolin työkokous/ VamO-hankkeen esittely 17.1.2017 Marjo Romakkaniemi Osallisuuden varmistaminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen vammaissosiaalityön asiakasprosesseissa 2 TL

Lisätiedot

Lainsäädäntö kaltoinkohteluun puuttumisessa ja ennaltaehkäisyssä Kätketyt äänet Hanna Ahonen Sosiaalineuvos Valvira

Lainsäädäntö kaltoinkohteluun puuttumisessa ja ennaltaehkäisyssä Kätketyt äänet Hanna Ahonen Sosiaalineuvos Valvira Lainsäädäntö kaltoinkohteluun puuttumisessa ja ennaltaehkäisyssä Kätketyt äänet 15.6.2015 Hanna Ahonen Sosiaalineuvos Valvira 22.6.2015 Tähän esityksen nimi/tekijä 1 Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta

Lisätiedot

Henkilökohtainen budjetti

Henkilökohtainen budjetti Sosiaali- ja terveysvaliokunta 16.5.2018 Riitta Hakoma Yleisesti valinnanvapauslakiesityksestä Hallituksen esitys eduskunnalle (HE 16/2018) laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa

Lisätiedot

Vanhuspalvelulaki. toimeenpano vuonna Satu Karppanen

Vanhuspalvelulaki. toimeenpano vuonna Satu Karppanen Vanhuspalvelulaki toimeenpano vuonna 2015 Satu Karppanen Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista ( vanhuspalvelulaki ) V V V 2 20.4.2015 Etunimi

Lisätiedot

Hyvinvointia ja laatua vanhuspalvelulain toimeenpano -hanke

Hyvinvointia ja laatua vanhuspalvelulain toimeenpano -hanke KAINUUN SOTE KUNTAYHTYMÄ Hyvinvointia ja laatua vanhuspalvelulain toimeenpano -hanke Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon toimintasuunnitelma Marja-Liisa Ruokolainen Eija Tolonen, Jaana Mäklin, Lahja

Lisätiedot

Ikä, vammaisuus ja palvelut

Ikä, vammaisuus ja palvelut Ikä, vammaisuus ja palvelut Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 2017 Matti Mäkelä, ylilääkäri THL Esityksen rakenne Vanhuus ja vammaisuus Palvelutarve ja palvelut Toimintakyvyn arviointi Vanhuuden erityisyys

Lisätiedot

Vanhuspalvelulaki tulee - mistä on kysymys? Päivi Voutilainen sosiaalineuvos, STM

Vanhuspalvelulaki tulee - mistä on kysymys? Päivi Voutilainen sosiaalineuvos, STM Vanhuspalvelulaki tulee - mistä on kysymys? Päivi Voutilainen sosiaalineuvos, STM Lisätietoa: www.stm.fi Tiedotteet Tiedote 66/2012 VALMISTELUN KONTEKSTI TAVOITTEENA VAIKUTTAVA OHJAUS Ikäihmisten palvelujen

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille,

Lisätiedot

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet 1 (5) Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet Johdanto n ja Imatran kaupungin kotihoidon toiminta perustuu lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista,

Lisätiedot

Asiakasohjauksen työpajan ryhmätöiden yhteenveto

Asiakasohjauksen työpajan ryhmätöiden yhteenveto Asiakasohjauksen työpajan ryhmätöiden yhteenveto Keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen (KAAPO) työpaja järjestettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella 13.10.2017. Tutustu I&Okärkihankkeen vuoden

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Palvelutarpeen arviointi prosessi KKE ohjausryhmälle 4.4.2014 Tarja Viitikko

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Palvelutarpeen arviointi prosessi KKE ohjausryhmälle 4.4.2014 Tarja Viitikko Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Palvelutarpeen arviointi prosessi KKE ohjausryhmälle 4.4.2014 Tarja Viitikko Palvelutarpeen arviointi/ yhteyskeskus tavoitteena

Lisätiedot

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Sara Haimi-Liikkanen /Kehittämiskoordinaattori Tarja Viitikko / Projektikoordinaattori KASTE / Kotona kokonainen elämä / Etelä-Kymenlaakson

Lisätiedot

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemista sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista - pääkohtia

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemista sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista - pääkohtia Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemista sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista - pääkohtia Satu Loippo 27.3.2013 Satu Loippo 1 Vanhuspalvelulain tarkoitus 1 Tuetaan ikääntyneen väestön

Lisätiedot

VANHUSPALVELULAKI. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Seminaaripäivä 3.10.

VANHUSPALVELULAKI. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Seminaaripäivä 3.10. VANHUSPALVELULAKI Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Seminaaripäivä 3.10.2013 Lain tarkoitus ( 1 ) IKÄÄNTYNYTTÄ VÄESTÖÄ KOSKEVAT TAVOITTEET

Lisätiedot

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn Vanhuspalvelulaki Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012) Voimaan 1.7.2013 Keskeisiä linjauksia Erillislaki Ei säädetä uusista palveluista

Lisätiedot

Vanhuspalvelut vastuutyöntekijä

Vanhuspalvelut vastuutyöntekijä Vanhuspalvelut vastuutyöntekijä Toimintaohje 1.1.2015 Palvelutuotantolautakunta xx.xx.2015 Sisältö 1. VASTUUTYÖNTEKIJÄ VANHUSPALVELULAKI 17 3 2. VASTUUTYÖNTEKIJÄ OULUNKAARELLA 4 2.1 Vastuutyöntekijän tarpeen

Lisätiedot

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso KOKONAISUUS A: Kotiin vietävien palvelujen sisältö ja kohdentuminen Kuntoutus ja ennaltaehkäisy TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso Eija Janhunen TAVOITTEENA MAAKUNNALLINEN IDEAALIMALLI KUNTOUTTAVAN

Lisätiedot

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Auta lasta ajoissa- moniammatillisessa yhteistyössä 14.1.2016 Alkoholi, perhe- ja lähisuhdeväkivalta lapsiperheiden palvelut tunnistamisen ja puuttumisen

Lisätiedot

Omavalvonnan toimeenpano vanhustenhuollon palveluissa

Omavalvonnan toimeenpano vanhustenhuollon palveluissa Omavalvonnan toimeenpano vanhustenhuollon palveluissa Ikäihmisten kotiin annettavat palvelut Rovaniemi 10.10.2017 Hanna Ahonen Sosiaalineuvos, Valvira 1 Säädöspohja Yksityiset ja julkiset sosiaalihuollon

Lisätiedot

Mitä valvontaviranomaiset edellyttävät. asumispalveluilta Ylitarkastaja Elina Uusitalo 1

Mitä valvontaviranomaiset edellyttävät. asumispalveluilta Ylitarkastaja Elina Uusitalo 1 Mitä valvontaviranomaiset edellyttävät sosiaalihuollon ll asumispalveluilta 12.8.2013 Ylitarkastaja Elina Uusitalo 1 Iäkkään henkilön palvelutarpeisiin vastaaminen, yleiset periaatteet Kunnan on järjestettävä

Lisätiedot

Sosiaalialan kirjaamisosaamisen vahvistaminen käytännössä ja johtamisen näkökulmasta

Sosiaalialan kirjaamisosaamisen vahvistaminen käytännössä ja johtamisen näkökulmasta Sosiaalialan kirjaamisosaamisen vahvistaminen käytännössä ja johtamisen näkökulmasta Marjo Orava 8.5.2019 8.5.2019 Marjo Orava 1 Miksi asiakastietoa dokumentoidaan? Sosiaalihuollon asiakaskirjaukset on

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Kaakkois-Suomen osahanke Twitter #uudenlaista sosiaalityötä OSA I Valtakunnallinen hanke PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa 2

Lisätiedot

Vanhuspalvelulain esittely mitä merkitsee kansalaiselle? Vanhusneuvostopäivät 2.10.2013 Sami Uotinen Johtava lakimies

Vanhuspalvelulain esittely mitä merkitsee kansalaiselle? Vanhusneuvostopäivät 2.10.2013 Sami Uotinen Johtava lakimies Vanhuspalvelulain esittely mitä merkitsee kansalaiselle? Vanhusneuvostopäivät 2.10.2013 Sami Uotinen Johtava lakimies Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista

Lisätiedot

Pitäisikö olla huolissaan?

Pitäisikö olla huolissaan? Pitäisikö olla huolissaan? - Sosiaali- ja terveysalan ajankohtaisia valvontahavaintoja Sosiaalihuollon asiakkaan etu valvontahavaintojen valossa 25.9.2017 klo 12-15 Vireille tulleiden valvonta- ja kanteluasioiden

Lisätiedot

Omavalvonnan työpaja Oulu Elina Uusitalo ylitarkastaja Valvira

Omavalvonnan työpaja Oulu Elina Uusitalo ylitarkastaja Valvira Omavalvonnan työpaja Oulu 15.11.2017 Elina Uusitalo ylitarkastaja Valvira 1 Säädöspohja Yksityiset ja julkiset sosiaalihuollon palveluyksiköt (SHL 47, SosPaL 6 ja VPL 23 ) Valviran määräys 1/2014 Sosiaalityössä

Lisätiedot

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa monipuolisesti, asiakaslähtöisesti ja voimavaralähtöisesti

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa monipuolisesti, asiakaslähtöisesti ja voimavaralähtöisesti Kuntoutumisen tukeminen Sivu 1(10) Arvioinnin kohde Arviointikriteerit 1. Työprosessin Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot Tutkinnon suorittaja: tunnistaa

Lisätiedot

TYÖNKUVAT. Gerontologinen sosiaalityö työkokous Saara Bitter

TYÖNKUVAT. Gerontologinen sosiaalityö työkokous Saara Bitter TYÖNKUVAT Gerontologinen sosiaalityö työkokous 18.11.2015 Saara Bitter MUISTIHOITAJA Muistihoitajalla tarkoitetaan etenevien muistisairauksien hoitoon perehtynyttä terveydenhuollon henkilöä. Muistihoitaja

Lisätiedot

Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2. Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan osahanke. Voimavaralähtöisyys ja kuvat palvelusuunnittelussa

Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2. Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan osahanke. Voimavaralähtöisyys ja kuvat palvelusuunnittelussa Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2 Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan osahanke Voimavaralähtöisyys ja kuvat palvelusuunnittelussa Kehittämissuunnittelija Piia Liinamaa 2013 Vammaispalvelulain

Lisätiedot

ENNALTAEHKÄISEVIEN JA KUNTOUTUMISTA TUKEVIEN TOIMINTATAPOJEN SEKÄ KEHITTÄMISTARPEIDEN KARTOITUS

ENNALTAEHKÄISEVIEN JA KUNTOUTUMISTA TUKEVIEN TOIMINTATAPOJEN SEKÄ KEHITTÄMISTARPEIDEN KARTOITUS ENNALTAEHKÄISEVIEN JA KUNTOUTUMISTA TUKEVIEN TOIMINTATAPOJEN SEKÄ KEHITTÄMISTARPEIDEN KARTOITUS Vastaa seuraaviin kysymyksiin valitsemalla itsellesi sopivin vaihtoehto. Avoimiin kysymyksiin voit vastata

Lisätiedot

Yhdenmukainen arviointi ja asiakkaan oikeudet

Yhdenmukainen arviointi ja asiakkaan oikeudet Yhdenmukainen arviointi ja asiakkaan oikeudet Sanna Ahola Erityisasiantuntija Iäkkäät, vammaiset ja toimintakyky -yksikkö 17.3.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Asiakkaan oikeuksista sosiaalihuollossa Oikeus

Lisätiedot

Moniammatillinen ja organisaatioiden välinen yhteistyö

Moniammatillinen ja organisaatioiden välinen yhteistyö Moniammatillinen ja organisaatioiden välinen yhteistyö Sosiaalityöntekijän toimintamahdollisuudet ja asiantuntijuusvaatimukset kasvavat/ovat kasvaneet perusterveydenhuollon kuntoutusasioissa Monialaisen

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaa. Pohjois-Suomen Kaste -alueen vanhustyön kehittämishanke 2014-2016

Keski-Pohjanmaa. Pohjois-Suomen Kaste -alueen vanhustyön kehittämishanke 2014-2016 Keski-Pohjanmaa Pohjois-Suomen Kaste -alueen vanhustyön kehittämishanke 2014-2016 SenioriKaste Ikäihmisten arjen ja palvelujen parantamiseksi 2014-2016 Tavoitteena on kehittää vanhustyön palveluja ja toimintatapoja,

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta Eveliina Pöyhönen Uusi sosiaalihuoltolaki Lain tarkoitus: Edistää ja ylläpitää hyvinvointia sekä sosiaalista turvallisuutta Vähentää eriarvoisuutta ja edistää osallisuutta

Lisätiedot

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ennaltaehkäisevä kuntoutus toimintakyvyn hiipuessa Akuuttiin sairastumiseen liittyvä kuntoutus OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TIEDONKULKU RAKENTEET Riskitekijöiden

Lisätiedot

Väli Suomen Ikäkaste Äldre Kaste II Ikälain pilotointi osahankkeen raportti VANHUSPALVELULAIN PILOTOINTI

Väli Suomen Ikäkaste Äldre Kaste II Ikälain pilotointi osahankkeen raportti VANHUSPALVELULAIN PILOTOINTI Väli Suomen Ikäkaste Äldre Kaste II Ikälain pilotointi osahankkeen raportti VANHUSPALVELULAIN PILOTOINTI Väli Suomen Ikäkaste II Ikälain pilotointi osahanke Hankeraportti 24.10.2013 Päivi Moisio Sari Heikkinen

Lisätiedot

Laki ikääntyneen väestön. iäkkäiden henkilöiden sosiaali- ja terveyspalveluista. Kari Välimäki Kansliapäällikkö Ohjausryhmän puheenjohtaja 19.4.

Laki ikääntyneen väestön. iäkkäiden henkilöiden sosiaali- ja terveyspalveluista. Kari Välimäki Kansliapäällikkö Ohjausryhmän puheenjohtaja 19.4. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn i t tukemisesta t sekä iäkkäiden henkilöiden sosiaali- ja terveyspalveluista Kari Välimäki Kansliapäällikkö Ohjausryhmän puheenjohtaja 19.4.2012 Lakiesityksen tausta

Lisätiedot

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014)

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Vanhuspalvelulain toteuttamiseen haettu hanke Rahoitus tulee

Lisätiedot

Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 3.10.2013 1 Lastensuojeluilmoitusten ja lasten

Lisätiedot

Asumispalveluiden visio. Asumispalveluiden johtoryhmä

Asumispalveluiden visio. Asumispalveluiden johtoryhmä Asumispalveluiden visio Asumispalveluiden johtoryhmä Vantaan kaupungin strategia 2018-2021 VISIO PAINOPISTEET ROHKEA JA RENTO Vantaa on edelläkävijä ja vastuullinen kasvun keskus. 1 2 3 4 5 6 Turvaamme

Lisätiedot

Sosiaalihuollon ja kuntoutuksen uudistukset työllistymistä tukemassa. Kuntamarkkinat: Työllisyysseminaari 9.9.2015 Ellen Vogt

Sosiaalihuollon ja kuntoutuksen uudistukset työllistymistä tukemassa. Kuntamarkkinat: Työllisyysseminaari 9.9.2015 Ellen Vogt Sosiaalihuollon ja kuntoutuksen uudistukset työllistymistä tukemassa Kuntamarkkinat: Työllisyysseminaari 9.9.2015 Ellen Vogt Edellisen hallituskauden satoa - mikä kaikki on muuttumassa? Keskeisimmät meneillään

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille,

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Avausseminaari

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Avausseminaari PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Avausseminaari 22.2.2017 9-16 PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan

Lisätiedot

KOTONA KOKONAINEN ELÄMÄ

KOTONA KOKONAINEN ELÄMÄ KOTONA KOKONAINEN ELÄMÄ OMAKOTI - LÄNSI- JA KESKI-UUSIMAA ASIAKASKOKEMUSKESKUSTELU Merja Salmi Kotihoidon asiakkaiden kokemuksia arjen sujuvuudesta, saamistaan palveluista sekä osallisuudestaan niiden

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

Lain tavoitteet. Ikääntynyt väestö (vanhuuseläkeikäiset) Iäkäs henkilö (toimintakyky heikentynyt ikään liittyvien syiden takia)

Lain tavoitteet. Ikääntynyt väestö (vanhuuseläkeikäiset) Iäkäs henkilö (toimintakyky heikentynyt ikään liittyvien syiden takia) Tuotantolautakunta LIITTEET 12.6.2013 Iäkäs henkilö (toimintakyky heikentynyt ikään liittyvien syiden takia) laadukkaiden, oikea-aikaisten, yksilöllistä tarvetta vastaavien palvelujen saanti paranee

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo Kotona kokonainen elämä Ikäihmisten

Lisätiedot

OMAVALVONTA. Valviran näkökulmasta. Riitta Husso

OMAVALVONTA. Valviran näkökulmasta. Riitta Husso OMAVALVONTA Valviran näkökulmasta Riitta Husso 2.11.2015 1 OMAVALVOTA sote-palveluissa Yksityinen sosiaalihuolto Laki yksityisistä sosiaalipalveluista (922/2011) 6 Julkiset vanhuspalvelut Vanhuspalvelulaki

Lisätiedot

Mitä on palvelusuunnittelu?

Mitä on palvelusuunnittelu? Vammaispalvelujen kehittämishanke 2 Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan osahanke 2012-2013 Mitä on palvelusuunnittelu? Piia Liinamaa Palvelusuunnittelun Innopaja 21.5.2013 Meirän tuloo sallia ihimisten ittensä

Lisätiedot

Toimintakyky. Toimiva kotihoito Lappiin , Heikki Alatalo

Toimintakyky. Toimiva kotihoito Lappiin , Heikki Alatalo Toimintakyky Toimiva kotihoito Lappiin 10.4.2018, 19.4.2018 Mitä toimintakyky on? Mitä ajatuksia toimintakyky käsite herättää? Mitä toimintakyky on? Toimintakyky tarkoittaa ihmisen fyysisiä, psyykkisiä

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille,

Lisätiedot

Kuntien työskentelyn purku Maarit Kairala esosiaalityön maisterikoulutus -hanke, projektipäällikkö/ yliopisto-opettaja

Kuntien työskentelyn purku Maarit Kairala esosiaalityön maisterikoulutus -hanke, projektipäällikkö/ yliopisto-opettaja Kuntien työskentelyn purku Maarit Kairala esosiaalityön maisterikoulutus -hanke, projektipäällikkö/ yliopisto-opettaja Maarit Kairala marit.kairala@ulapland.fi Miten kunnat varautuvat kansalliseen tietojärjestelmään?

Lisätiedot

Omavalvonnan toimeenpano vanhustenhuollon palveluissa. Ikäihmisten kotiin annettavat palvelut Turku Riitta Husso Lakimies, Valvira

Omavalvonnan toimeenpano vanhustenhuollon palveluissa. Ikäihmisten kotiin annettavat palvelut Turku Riitta Husso Lakimies, Valvira Omavalvonnan toimeenpano vanhustenhuollon palveluissa Ikäihmisten kotiin annettavat palvelut Turku 8.11.2017 Riitta Husso Lakimies, Valvira 1 Säädöspohja Yksityiset ja julkiset sosiaalihuollon palveluyksiköt

Lisätiedot

Järjestäminen: ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI

Järjestäminen: ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI Sosiaalihuollon palveluprosessit, päätöksenteko ja kehittämistyö muodostuvassa palvelujärjestelmässä Sosiaali- ja terveysvaliokunta maanantai 21.05.2018 klo 13:00 /HE 16/2018 vp Riitta Hakoma Järjestäminen:

Lisätiedot

Vanhuspalvelulakiin tehdyt keskeiset muutokset

Vanhuspalvelulakiin tehdyt keskeiset muutokset Vanhuspalvelulakiin tehdyt keskeiset muutokset Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain muuttamisesta (HE 240/2014) Eduskunnan päätöksen

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain uudistushanke mikä muuttuu?

Sosiaalihuoltolain uudistushanke mikä muuttuu? Sosiaalihuoltolain uudistushanke mikä muuttuu? Kelahalli 25.1.2012 Kelan tutkimusosasto & Suomen Sosiaalioikeudellinen Seura Vuoden 1982 sosiaalihuoltolain taustaa Kytkeytyi vuoden 1982 STVOL:iin Yleistavoite:

Lisätiedot

Sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistus

Sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistus Sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistus Sosiaalihuoltolain valmistelun tilanne 1.2.2012 Työryhmän tehtävä Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmän tehtävänä: selvittää sosiaalihuoltoa koskevien

Lisätiedot

Palvelu nimeltään sosiaalinen kuntoutus

Palvelu nimeltään sosiaalinen kuntoutus Palvelu nimeltään sosiaalinen kuntoutus SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN SEMINAARI Helsinki 6.10.2016 Jutta Paavola Mieleen palautus 1 Sosiaalihuollon ja sosiaalityön ensisijainen tehtävä: Hyvinvoinnin ylläpitäminen

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Syksyn verkoston päivämäärät: 26.10 Jatketaan tämän kerran teemoja 14.11. Rovaniemen kaupungin kotikuntoutuksen

Lisätiedot

MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI

MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI Pohjois-Savon LAPE yhteiskehittämispäivä 18.4.2018 Laura Nyyssönen, Kuopion kaupunki Päivi Malinen, ISO MISTÄ ON KYSE? Osana maakunnan Lape-muutosohjelmaa ja lastensuojelun

Lisätiedot

Asiakkaan oma arvio kotihoidon tarpeesta. Palvelutarpeen arvion pohjalta on laadittu yksilöllinen hoito ja palvelusuunnitelma

Asiakkaan oma arvio kotihoidon tarpeesta. Palvelutarpeen arvion pohjalta on laadittu yksilöllinen hoito ja palvelusuunnitelma 1(5) FYYSINEN TOIMINTAKYKY Asiakkaalla on koettu kotihoidon tarve. Asiakas ei selviydy päivittäisistä toiminnoista itsenäisesti koska hänen toimintakykynsä on selkeästi alentunut. Palveluntarve MAPLe_5

Lisätiedot

Vastuutyöntekijä - toimintamallin kehittäminen Vantaalla Ikäpalo-hankkeessa 20.10.2014. Aila Halonen

Vastuutyöntekijä - toimintamallin kehittäminen Vantaalla Ikäpalo-hankkeessa 20.10.2014. Aila Halonen Vastuutyöntekijä - toimintamallin kehittäminen Vantaalla Ikäpalo-hankkeessa 20.10.2014 Aila Halonen Vastuutyöntekijä toimintamallin kehittäminen Vanhuspalvelulain 17 :n mukaisesti kunnan on nimettävä 1.1.2015

Lisätiedot

PALVELUTARPEEN ARVIOINTI JA SÄÄNNÖLLISEN KOTIHOIDON MYÖNTÄMISPERUSTEET IKÄIHMISTEN PALVELUISSA ASIAKASOHJAUS

PALVELUTARPEEN ARVIOINTI JA SÄÄNNÖLLISEN KOTIHOIDON MYÖNTÄMISPERUSTEET IKÄIHMISTEN PALVELUISSA ASIAKASOHJAUS Liite 1/Petula 14.12.2017 83 PALVELUTARPEEN ARVIOINTI JA SÄÄNNÖLLISEN KOTIHOIDON MYÖNTÄMISPERUSTEET IKÄIHMISTEN PALVELUISSA ASIAKASOHJAUS Asiakasohjaus toteutetaan Ikäkeskuksessa, jonka kautta kaikki uudet

Lisätiedot

NUORTEN OSALLISUUS. Seija Saalismaa projektikoordinaattori. Lasten Kaste- Lappi ja Kuusamo

NUORTEN OSALLISUUS. Seija Saalismaa projektikoordinaattori. Lasten Kaste- Lappi ja Kuusamo NUORTEN OSALLISUUS LASTENSUOJELUN KEHITTÄJÄNÄ Seija Saalismaa projektikoordinaattori 1 Lainsäädäntö velvoittaa lasten ja nuorten osallisuuteen 2 Perustuslain 6 3 mom. määrää, että lapsia on kohdeltava

Lisätiedot

Perhekeskus kevätseminaari Marjatta Kekkonen. Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL

Perhekeskus kevätseminaari Marjatta Kekkonen. Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL Perhekeskus kevätseminaari 23.5.2018 Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL Mitä perhekeskus tekee? Toimii yhteisöllisenä kohtaamispaikkana, mahdollistaa

Lisätiedot

Rai- vertailukehittämisen seminaari. 27.9.2012 Helsinki Messukeskus Tarja Viitikko

Rai- vertailukehittämisen seminaari. 27.9.2012 Helsinki Messukeskus Tarja Viitikko Rai- vertailukehittämisen seminaari 27.9.2012 Helsinki Messukeskus Tarja Viitikko Eksote kartalla Etäisyyksiä Lappeenrannasta: Helsinkiin 220 km Pietariin 230 km Venäjän rajalle 35 km Terveyttä ja hyvinvointia

Lisätiedot

MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET

MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET Merja Karinen lakimies 02112017 OIKEUS SOSIAALITURVAAN JA TERVEYSPALVELUIHIN Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

Omavalvonnan työpaja. Riitta Husso Valvira

Omavalvonnan työpaja. Riitta Husso Valvira Omavalvonnan työpaja Riitta Husso 22.11.2017 Valvira 1 Säädöspohja Yksityiset ja julkiset sosiaalihuollon palveluyksiköt (SHL 47, SosPaL 6 ja VPL 23 ) Valviran määräys 1/2014 Sosiaalityössä käytössä Valviran

Lisätiedot

Keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen johtaminen ja organisointi - Case Varsinais-Suomen KomPAssi

Keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen johtaminen ja organisointi - Case Varsinais-Suomen KomPAssi Keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen johtaminen ja organisointi - Case Varsinais-Suomen KomPAssi 1 13.10.2017 Johanna Ritvanen Laatusuositus: Asiakas ja palveluohjaus keskiöön SUOSITUS 1 Asiakas- ja

Lisätiedot

Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Marianne Kuorelahti 5.10.2017 PRO SOS hanke valtakunnallisesti Mukana seitsemän osaamiskeskusta, 95 kuntaa, Suomen kuntaliitto ja Jyväskylän yliopisto/kokkolan

Lisätiedot

Kunnan vastuutyöntekijä. Taustaa

Kunnan vastuutyöntekijä. Taustaa Kunnan vastuutyöntekijä Osa Loppuraportista: P. Moisio & S. Heikkinen & A. Honkakoski & K. Nurmio & M. Pakanen 2013. Vanhuspalvelulain pilotointi. Väli-Suomen Ikäaste: Ikälain pilotointi -osahankkeen raportti.

Lisätiedot

Kykyviisari hankeosallistujien työ- ja toimintakyvyn arviointiin

Kykyviisari hankeosallistujien työ- ja toimintakyvyn arviointiin Miia Wikström Tutkija, Työura TTL Kykyviisari hankeosallistujien työ- ja toimintakyvyn arviointiin Sosiaalinen osallisuus ja työ- ja toimintakyvyn muutos koordinaatiohanke Solmu Tavoitteena työ- ja toimintakyvyn

Lisätiedot

Osa IV Ikäihmisten palvelutarpeiden arviointi. Riitta Räsänen

Osa IV Ikäihmisten palvelutarpeiden arviointi. Riitta Räsänen Osa IV Ikäihmisten palvelutarpeiden arviointi Riitta Räsänen Taustalla Kotiin annettavat palvelut ja hoito, valtakunnallinen valvontaohjelma 2012 2014. Sosiaali- ja terveydenhuollon laadunhallinta 2000-luvulle.

Lisätiedot

Pykälistä toiminnaksi - vanhuspalvelulain käytännön toteutusta kotihoidossa

Pykälistä toiminnaksi - vanhuspalvelulain käytännön toteutusta kotihoidossa Pykälistä toiminnaksi - vanhuspalvelulain käytännön toteutusta kotihoidossa - Vanhuspalvelulaki eli Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista. 1.7.2013.

Lisätiedot

VANHUSEMPATIAA & ASIOIDEN HOITOA

VANHUSEMPATIAA & ASIOIDEN HOITOA VANHUSEMPATIAA & ASIOIDEN HOITOA - Ikääntyneiden näkemyksiä vastuutyöntekijyydestä Sari Mutka Helsingin yliopisto Sosiaalityön käytäntötutkimus Helmikuu 2015 Tutkimustehtävä: Miten vastuutyöntekijä voi

Lisätiedot

Työpaja: Lapsiperheiden palvelujen uudistus kuka on keskiössä

Työpaja: Lapsiperheiden palvelujen uudistus kuka on keskiössä Työpaja: Lapsiperheiden palvelujen uudistus kuka on keskiössä Marja-Liisa Partanen ylijohtaja, Valvira Hyte-päivät 4.-5.10.2012 Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, Oulu HYTE 4.10.2012 Oulu 1 Sosiaali-

Lisätiedot

Anne Loponen, kotikuntoutuskoordinaattori Kotikuntoutuksen kehittäminen Essotessa

Anne Loponen, kotikuntoutuskoordinaattori Kotikuntoutuksen kehittäminen Essotessa Anne Loponen, kotikuntoutuskoordinaattori 15.9.2017 Kotikuntoutuksen kehittäminen Essotessa Etelä-Savo ja kotikuntoutus Maakunta on yksi nopeimmin ikääntyvistä Aikaisempi kotikuntoutustoiminta Tavoitteena

Lisätiedot