KIIKOISTEN KUNTA. Luontevasti lähellä kaiken keskellä. Taloussuunnitelma Talousarvio Kunnanvaltuusto hyväksynyt

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KIIKOISTEN KUNTA. Luontevasti lähellä kaiken keskellä. Taloussuunnitelma Talousarvio Kunnanvaltuusto hyväksynyt"

Transkriptio

1 KIIKOISTEN KUNTA Luontevasti lähellä kaiken keskellä Taloussuunnitelma Talousarvio 2008 Kunnanvaltuusto hyväksynyt

2 Toiminta-ajatus Kiikoisten kunta on paikkakunnan kaikenpuoliseen kehittämiseen pyrkivä, kuntalaisia varten järjestetty palveluorganisaatio. Kunta on toimija, joka tunnetaan yritteliäisyyttä, puhdasta ja turvallista elinympäristöä sekä koulutusta ja kulttuuria tukevista palveluistaan. Toiminta-ajatustaan kunta toteuttaa omana kuntayksikkönään ja tarvittaessa yhteistyössä muiden kuntien kanssa.

3 Tarkoitus ja tehtävä Kiikoisten kunnan tarkoituksena on tarjota elinvoimainen, viihtyisä ja turvallinen asuin-, työ- ja vapaa-ajan ympäristö. Kunnan tehtävänä on edistää kunnan ja sen asukkaiden hyvinvointia sekä huolehtia erityistoimialallaan niistä tehtävistä, jotka kunnalle on säädetty tai määrätty. Tehtäviä hoidettaessa erityistä huomiota kiinnitetään tuloksellisuuteen, taloudellisuuteen ja vaikuttavuuteen.

4 Yleistavoitteet Onnellinen, tyytyväinen kuntalainen Viihtyisä, terveellinen asuinympäristö Palveluvarustukseltaan ja toimeentuloedellytyksiltään riittävät mahdollisuudet tarjoava kunta Riittävä väestöpohja Monipuolinen väestö- ja elinkeinorakenne Hyvä kuntaimago Vakaa, kestävä kuntatalous

5 Perustietoja kunnasta Väestö 1309 ( ) Väestö 1310 (marraskuu 2007) eli +1 Ikäjakauma: v. 17 % v. 58 % - yli 64 v. 25 % Elinkeinorakenne (2005): - alkutuotanto 16,5 % - teollisuus 24,2 % - palvelut 52,6 % - muu tai tuntematon 6,7 % Työpaikkaomavaraisuus noin 73 % Työttömyysaste keskimäärin 10,7 % 2006 Huoltosuhde 1,8 (työvoiman ulkopuolella + työttömänä / työlliset)

6 Veroprosentit 2008 Tuloveroprosentti 18,00 Kiinteistöveroprosentit: - yleinen 0,60 - vakituiset asunnot 0,25 - vapaa-ajan asunnot 0,75 - yleishyödylliset yhteisöt 0,00

7 Taloudelliset yleistavoitteet Talouden tasapaino suunnitelmakaudella Verotulopohjan laajentaminen Kustannuskehitystä vastaavat taksojen ja maksujen tarkistukset Laadukkaat, mutta yksikköhinnaltaan edulliset peruspalvelut Kunnan velkamäärän pitäminen kohtuullisella tasolla Investointien jaksottaminen

8 Kunnan kehittämisen painopisteet vuosina Kuntalaisten hyvinvoinnin turvaaminen Elinkeinorakenteen monipuolistaminen ja uudet työpaikat Rakennustoiminnan tukeminen ja siihen kannustaminen Kunnan liikenteellisen sijainnin hyödyntäminen Toimiva, tasapuolinen kuntayhteistyö Sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävien yhteensovittaminen Talouden tasapaino

9 Kunnan henkilöstö TA 2007 TA 2008 TS 2009 Hallinto- ja elinkeinotoimi Perusturvatoimi Opetus- ja vapaa-aikatoimi Tekninen toimi Vakituiset yhteensä Työllistetyt 2,5 1 1 Projektit Yhteensä 62,

10 Henkilöstötavoitteet Hallintokuntarajat ylittävä henkilöstön käyttö Tarpeellisten henkilöstömitoitusten laadinta Henkilöstön täydennyskoulutus tarpeen mukaan Henkilökuntarakenteen huomioon ottavan työkykyä ylläpitävän toiminnan tukeminen

11 Kunnan organisaatio Hallinto- ja elinkeinotoimen päävastuualue Kunnanvaltuusto Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus Maaseutulautakunta (yhteiskokous) Perusturvatoimen päävastuualue Perusturvalautakunta Opetus- ja vapaa-aikatoimen päävastuualue Koululautakunta Kirjasto- ja kulttuurilautakunta Liikunta- ja nuorisolautakunta Tekninen toimen päävastuualue Tekninen lautakunta

12 Hallinto- ja elinkeinotoimi vastuualueittain Yleis- ja taloushallinto Elinkeino- ja kehittämistehtävät Metsien hoito Yksityistieasiat

13 Hallinto- ja elinkeinotoimi Olennaista / uutta Työterveyshuollon laajentaminen Päivitetyn kunnan elinkeino- ja asuntopoliittisen strategian toteuttaminen Kiikoisten Ystävänpäivä -messutapahtuma Halmesmäen asuntoalueen ja Vuolteen teollisuusalueen tonttien markkinointi Maaseututoimen yhteistyö Kokemäen kanssa Kehittämishankkeiden toteuttamisen murrosvaihe Maakuntakaavoitukseen vaikuttaminen Kunnallisvaalit

14 Hallinto- ja elinkeinotoimi yhteensä TP2006 TA2007 (alkup.) TA2008 MUUTOS % Menot ,0 Tulot ,7 Netto ,5

15 Perusturvatoimi vastuualueittain Perusturvatoimen hallinto Lapsiperheiden palvelut Palvelukoti Ilola Muu vanhustenhuolto Muut sosiaalipalvelut Terveydenhuolto

16 Perusturvatoimi Olennaista / uutta Palvelukoti Ilola (vanhainkoti kokonaan tehostetun palveluasumisen yksiköksi) Ilolaan vakinainen laitoshuoltaja Omaishoidontuen myöntämiskriteerit Saspen menot kasvavat, erikoissairaanhoidon laskevat Sairaanhoitopiirin vaihdos ja erikoissairaanhoidon potilasohjauksen ohje Lastensuojelukustannukset Lisäselvitykset PARAS -hankkeeseen (mm. yhteistoiminta-alue ja sen tehtävät)

17 Perusturvatoimi yhteensä TP2006 TA2007 TA2008 MUUTOS % Menot ,7 Tulot ,0 Netto ,7

18 Opetus- ja vapaa-aikatoimi vastuualueittain Koulutoimen hallinto Perusopetus Toisen asteen koulutus Muu opetustoiminta Kirjasto- ja kulttuuritoimi Liikunta- ja nuorisotoimi

19 Opetus- ja vapaa-aikatoimi Olennaista / uutta Oppilasmäärä kasvussa Oppilaskuljetusten kustannusten nousu Erityisopetuspaikkojen turvaaminen Taiteen perusopetuksen jatkuminen Suomen Kulttuurirahaston kirjatalkoot Oman kulttuuritoiminnan lisääminen Liikunnan kehittämissuunnitelma Seudullisen nuorisotyön kehittäminen Oman ohjatun kerhotoiminnan lisääminen Nuorten työpajatoiminta jatkuu

20 Opetus- ja vapaa-aikatoimi yhteensä TP2006 TA2007 TA2008 MUUTOS % Menot ,3 Tulot ,9 Netto ,3

21 Tekninen toimi vastuualueittain Teknisen toimen hallinto Kiinteistötoimi Liikenneväylät ja yleiset alueet Vesihuoltolaitos Jätehuolto Rakennusvalvonta Pelastustoimi

22 Tekninen toimi Olennaista / uutta Kunnantalon peruskorjauksen ja laajennuksen suunnittelu Kiinteistötoimen menojen kasvu Paikkatietojärjestelmän hyödyntäminen Vesi- ja viemärilaitoksen jätevesimaksun nousu (10 snt/m 3 ) Vesihuollon tulevaisuuden vaihtoehdot Rakennustoiminnan vilkkaus Pelastustoimen yhteistoimintasopimuksen päivittäminen Väestönsuojeluharjoitus

23 Tekninen toimi yhteensä TP2006 TA2007 TA2008 MUUTOS % Menot ,3 Tulot ,0 Netto ,6

24 Käyttötalous yhteensä TP2006 TA2007 TA2008 MUUTOS % Menot ,7 Tulot ,4 Netto ,7

25 KUNNAN KÄYTTÖTALOUDEN BRUTTOMENOT 11 % 9 % 14 % 66 % Hallinto- ja elinkeinotoimi Opetus- ja vapaa-aikatoimi Perusturvatoimi Tekninen toimi

26 Tuloslaskelma TP2006 TA2007 TA2008 Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate Verotuotot Valtionosuudet Rahoitustuotot ja kulut Vuosikate Poistot Tilikauden tulos Poistoeron muutos Rahastojen muutos 0 Tilikauden ylijäämä (alijäämä)

27 Verotulot ja valtionosuudet Verotulot TP2006 TA2007 TA2008 Kunnallisvero Yhteisövero Kiinteistövero Koiravero Verotulot yhteensä Valtionosuudet Sosiaali- ja terveystoimi Opetus- ja kulttuuritoimi Yleinen Valtionosuudet yhteensä

28 KUNNAN VUOSIKATE JA PYSYVIEN VASTAAVIEN HYÖDYKKEIDEN POISTOT VUOSI Vuosikate Poistot

29 Tuloslaskelman tunnusluvut TP2006 TA2007 TA2008 Toimintatuotot/ 20,6 20,8 20,0 Toimintakulut % Vuosikate 59,8 44,6 109,0 % poistoista Vuosikate /as Verotulot /as Valtionosuudet /as Asukasmäärä

30 Vesihuoltolaitoksen tuloslaskelma TP2006 TA2007 TA2008 Liikevaihto Materiaalit ja palvelut Henkilöstökulut Poistot Liikeylijäämä/-alijäämä Rahoitustuotot ja kulut Tilikauden yli-/alijäämä

31 Investoinnit yhteensä 2008 Bruttoinvestoinnit Rahoitusosuudet Nettoinvestoinnit

32 Investoinnit 2008 Maa-alueiden hankinta Satakunnan shp ky Pirkanmaan shp ky (palautus) Jaaran jalanjäljissä hanke Osuus väestönsuojatilaan (AirWell Oy) Kunnantalon peruskorjaus ja laajennus

33 KUNNAN PYSYVIEN VASTAAVIEN HYÖDYKKEIDEN INVESTOINNIT JA VUOSIKATTEEN RIITTÄVYYS Käyttöomaisuusinvestoinnit Nettoinvestoinnit Rahoitusosuudet investointimenoihin Vuosikate

34 KUNNAN LAINAT JA RAHAVARAT VUOSI Rahavarat yht. Lainat yht.

35 Rahoituslaskelma TP2006 TA2007 TA2008 Vuosikate Pysyvien vastaavien hyödykkeiden investoinnit Rahoitusosuudet investointeihin Pysyvien vastaavien hyödykkeiden myyntituotot Nettoinvestoinnit Antolainojen lisäykset Antolainojen vähennykset Pitkäaik. lainojen lisäykset Pitkäaik. lainojen vähennykset Kassavarojen muutos

36 Rahoituslaskelman tunnusluvut TP2006 TA2007 TA2008 Investointien tulorahoitus % Pääomamenojen tulorahoitus % 38,2 32,7 240,3 24,9 21,6 89,5 Lainanhoitokate 0,8 0,5 1,4

37 Lainamäärä Pitkäaikaiset lainat yhteensä TP2006 TA2007 (TP2007) ( ) TA Pitkäaikaiset lainat /asukas (334) Asukasmäärä (1.309)

38 Plussat ja miinukset Talousarvio tasapainossa Palvelut säilyvät ennallaan ja hyvinä Käyttötalousmenojen maltillinen kasvu Tulovero- ja kiinteistöveroprosentit pysyvät ennallaan Valtionosuudet kasvavat selvästi Lainamäärä laskee Palkankorotukset ennakoitua suuremmat Opetus- ja vapaaaikatoimen sekä teknisen toimen menojen kasvu Työllistämismäärärahojen väheneminen Investointien vähyys Kunnantalon peruskorjauksen ja laajennuksen siirtyminen

KIIKOISTEN KUNTA Luontevasti lähellä kaiken keskellä TILINPÄÄTÖS 2008

KIIKOISTEN KUNTA Luontevasti lähellä kaiken keskellä TILINPÄÄTÖS 2008 KIIKOISTEN KUNTA Luontevasti lähellä kaiken keskellä TILINPÄÄTÖS 2008 Toiminta-ajatus Kiikoisten kunta on paikkakunnan kaikenpuoliseen kehittämiseen pyrkivä, kuntalaisia varten järjestetty palveluorganisaatio.

Lisätiedot

KIIKOISTEN KUNTA. Luontevasti lähellä kaiken keskellä. Taloussuunnitelma 2010-2012. Talousarvio 2010. (sis. Investointisuunnitelma 2010-2014)

KIIKOISTEN KUNTA. Luontevasti lähellä kaiken keskellä. Taloussuunnitelma 2010-2012. Talousarvio 2010. (sis. Investointisuunnitelma 2010-2014) KIIKOISTEN KUNTA Luontevasti lähellä kaiken keskellä Taloussuunnitelma 2010-2012 (sis. Investointisuunnitelma 2010-2014) Talousarvio 2010 Kunnanvaltuusto 16.12.2009 Toiminta-ajatus Kiikoisten kunta on

Lisätiedot

KIIKOISTEN KUNTA Luontevasti lähellä kaiken keskellä TILINPÄÄTÖS 2012

KIIKOISTEN KUNTA Luontevasti lähellä kaiken keskellä TILINPÄÄTÖS 2012 KIIKOISTEN KUNTA Luontevasti lähellä kaiken keskellä TILINPÄÄTÖS 2012 Toiminta-ajatus Kiikoisten kunta on paikkakunnan kaikenpuoliseen kehittämiseen pyrkivä, kuntalaisia varten järjestetty palveluorganisaatio.

Lisätiedot

KIIKOISTEN KUNTA. Luontevasti lähellä kaiken keskellä. Taloussuunnitelma 2011-2013. Talousarvio 2011. (sis. Investointisuunnitelma 2011-2015)

KIIKOISTEN KUNTA. Luontevasti lähellä kaiken keskellä. Taloussuunnitelma 2011-2013. Talousarvio 2011. (sis. Investointisuunnitelma 2011-2015) KIIKOISTEN KUNTA Luontevasti lähellä kaiken keskellä Taloussuunnitelma 2011-2013 (sis. Investointisuunnitelma 2011-2015) Talousarvio 2011 Toiminta-ajatus Kiikoisten kunta on paikkakunnan kaikenpuoliseen

Lisätiedot

KIIKOISTEN KUNTA. Luontevasti lähellä kaiken keskellä. Taloussuunnitelma 2007-2009 Talousarvio 2007

KIIKOISTEN KUNTA. Luontevasti lähellä kaiken keskellä. Taloussuunnitelma 2007-2009 Talousarvio 2007 KIIKOISTEN KUNTA Luontevasti lähellä kaiken keskellä Taloussuunnitelma 2007-2009 Talousarvio 2007 Kunnanvaltuusto 18.12.2006 Toiminta-ajatus Kiikoisten kunta on paikkakunnan kaikenpuoliseen kehittämiseen

Lisätiedot

KIIKOISTEN KUNTA Luontevasti lähellä kaiken keskellä

KIIKOISTEN KUNTA Luontevasti lähellä kaiken keskellä KIIKOISTEN KUNTA Luontevasti lähellä kaiken keskellä TILINPÄÄTÖS 26 Toiminta-ajatus Kiikoisten kunta on paikkakunnan kaikenpuoliseen kehittämiseen pyrkivä, kuntalaisia varten järjestetty palveluorganisaatio.

Lisätiedot

KIIKOISTEN KUNTA Luontevasti lähellä kaiken keskellä TILINPÄÄTÖS 2010

KIIKOISTEN KUNTA Luontevasti lähellä kaiken keskellä TILINPÄÄTÖS 2010 KIIKOISTEN KUNTA Luontevasti lähellä kaiken keskellä TILINPÄÄTÖS 2010 Toiminta-ajatus Kiikoisten kunta on paikkakunnan kaikenpuoliseen kehittämiseen pyrkivä, kuntalaisia varten järjestetty palveluorganisaatio.

Lisätiedot

KIIKOISTEN KUNTA Luontevasti lähellä kaiken keskellä TILINPÄÄTÖS 2007

KIIKOISTEN KUNTA Luontevasti lähellä kaiken keskellä TILINPÄÄTÖS 2007 KIIKOISTEN KUNTA Luontevasti lähellä kaiken keskellä TILINPÄÄTÖS 2007 Toiminta-ajatus Kiikoisten kunta on paikkakunnan kaikenpuoliseen kehittämiseen pyrkivä, kuntalaisia varten järjestetty palveluorganisaatio.

Lisätiedot

KIIKOISTEN KUNTA Luontevasti lähellä kaiken keskellä TILINPÄÄTÖS 2011

KIIKOISTEN KUNTA Luontevasti lähellä kaiken keskellä TILINPÄÄTÖS 2011 KIIKOISTEN KUNTA Luontevasti lähellä kaiken keskellä TILINPÄÄTÖS 211 Toiminta-ajatus Kiikoisten kunta on paikkakunnan kaikenpuoliseen kehittämiseen pyrkivä, kuntalaisia varten järjestetty palveluorganisaatio.

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

TA 2013 Valtuusto

TA 2013 Valtuusto TA 2013 Valtuusto 12.11.2012 26.11.2012 www.kangasala.fi 1 26.11.2012 www.kangasala.fi 2 TALOUSARVIO 2013 Muutos % ml. vesilaitos TA 2013 TA 2012/ milj. TA 2013 Kokonaismenot 220,3 5,7 ulkoiset Toimintakulut

Lisätiedot

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta TILINPÄÄTÖS 2015 Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta 14.3.2016 TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2015 VÄESTÖ ASUKASLUKU ennakkotieto 14 829-76 (2014) NASTOLASSA ASUVA TYÖVOIMA 7 187-52 (2014) TYÖLLISYYS TYÖTTÖMYYSASTE keskiarvo

Lisätiedot

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys Rahan yksikkö: tuhatta euroa 1 000 TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 TOIMINTATUOTOT 72 115 84 291 80 261 63 621 63 535 63 453 63

Lisätiedot

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset 2019-2023 29.5.2018 1 Järvenpään kaupunki ja Järvenpään Vesi yhteensä, tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018 Kehys 2019 2020 2021 2022 2023 Tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA TALOUSARVIO 2011. Reino Hintsa

ISONKYRÖN KUNTA TALOUSARVIO 2011. Reino Hintsa ISONKYRÖN KUNTA TALOUSARVIO 2011 Talousarv io-osat ISONKYRÖN KUNTA Talousarvio-osat 2011 1000 euroa Osuus Menot Tulot Netto Käyttötalous 88 % 28 650 4 949-23701 Investoinnit 11 % 3 659 691-2968 Rahoitus

Lisätiedot

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

Rahoitusosa 2013 2016

Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa... 194 Rahoituslaskelma... 194 Rahoitussuunnitelma... 195 Täydentäviä tietoja... 197 Vantaa talousarvio 2013, taloussuunnitelma 2013 2016 193 Rahoitusosa Rahoituslaskelma

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904

Lisätiedot

RAHOITUSOSA 2011 2014

RAHOITUSOSA 2011 2014 279 RAHOITUSOSA 2011 2014 280 281 RAHOITUSOSA Rahoituslaskelma koostuu kaupungin ja liikelaitosten varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan rahavirtojen muutoksista. Rahoituslaskelma

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

RAHOITUSOSA 2012 2015

RAHOITUSOSA 2012 2015 271 RAHOITUSOSA 2012 2015 272 273 RAHOITUSOSA Rahoituslaskelma koostuu kaupungin ja liikelaitosten varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan rahavirtojen muutoksista. Rahoituslaskelma

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2018 6kk = 50% Verotulojen kertymä Kunnallisverot 3 859 476 3 300 000 3 846 943 58,3 Kiinteistöverot 9 718 367 500 35 134 4,8 Yhteisöverot 533 625 382 500 356 007 46,5 Yhteensä

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2019 Vuoden 2018 tilinpäätös Plussat: Hyvät palvelut säilyivät Talousarviossa pysyttiin, hyvää työtä toimialoilla Menojen kasvu alle

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-syyskuu

Väestömuutokset, tammi-syyskuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-syyskuu 71/2.1.2/216 2.1.216 Kunnanhallitus 31.1.216 Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi21 63 1 1 nelj. 16 2 nelj

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot

Lisätiedot

Yhteenveto vuosien talousarviosta

Yhteenveto vuosien talousarviosta Yhteenveto vuosien 219- talousarviosta Kaupunginhallitus 29.11.218 talous- ja hallintojohtaja Antti Peltola 7.9.218 Talousarvioesityksen pääkohdat Varaudutaan Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän palvelutuotannon

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ

TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ VIHTI KASVUSSA Suomen talous jatkoi vuonna 2016 alkanutta kasvu-uraa -> bruttokansantuote +3,1 % Talouskasvu heijastui myös verotilityksiin ja mahdollisti talousarviota paremman

Lisätiedot

Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma Esko Lotvonen

Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma Esko Lotvonen Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2017-18 Esko Lotvonen 19.10.2015 Tavoitteet 2016-18 Ei alijäämäisiä vuosia Talouden aito tasapaino 2018 Tuloveroprosenttia ei koroteta Lainamäärän katto 2200 /asukas

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 2012 TA 2013 TA 2013 Erotus TA 2013 Enn. enn. 4/13 ed. enn. muutos Tulot 1 356 1 387 1 378-9 1 375 3 Menot

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 Tilanteessa 31.3.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 1.040.476 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 118.034 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 29.12.216 Tammi-marraskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Lahden kaupunki. Tilinpäätös 2007

Lahden kaupunki. Tilinpäätös 2007 Lahden kaupunki Tilinpäätös 2007 Tilinpäätös 2007 LAHTI TP 2005 TP 2006 TP 2007 Asukasluku (31.12) 98 411 98 755 99 301 Veroprosentti 19,00 19,00 19,00 1000 euroa Verotulot 258 802 274 700 290 033 Vuosikate

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-3.050,00 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-1.522,10-11.247,90 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

Rauman kaupungin 2017 tilinpäätöksen ennakkotieto

Rauman kaupungin 2017 tilinpäätöksen ennakkotieto Rauman kaupungin 2017 tilinpäätöksen ennakkotieto 19.2.2018 Tilinpäätös 2017 pähkinänkuoressa Rauman kaupungin tuloksen ennakkotieto (toimialat, taseyksiköt, liikelaitokset) Tilikauden ylijäämä 12,5 milj.

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL 1 (17) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2018 25.10.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa,

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 28.11..2013 Tammi-syyskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginhallitus

Tilinpäätös Kaupunginhallitus Tilinpäätös 2015 Kaupunginhallitus 29.3.2016 Tuloslaskelma, toimintakate ULKOINEN *) Oikaistu TA/KS TP 2015 TOT/TA Tot % 1 000 TP 2014 2015 Ero 2015 Toimintatuotot: Myyntituotot 8 273 8 141 8 550 409 105

Lisätiedot

kk=75%

kk=75% 1 Talousarvion toteutuminen 01.01. - 30.09.2017 9 kk=75% Kokonaisuutena syyskuun lopun toteuma näyttää varsin hyvältä. Viime vuoteen verrattuna vuosikate on toteutunut noin 800 000 euroa paremmin ja tilikauden

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,87 58, ,13 884, ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,87 58, ,13 884, , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.286,61 42,2-1.338,83 52,22-658,83-1.998-1.945-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-5.180,88 67,4-5.731,55 550,67-4.047,46-9.779-9.228-6.000

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,04 44, ,72-673, ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,04 44, ,72-673, , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.997,66-1.998-1.998-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-4.971,72 64,7-4.032,56-939,16-5.746,45-9.779-10.718-6.000 4500 Aineet, tarvikkeet ja

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta

Tilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta Tilinpäätös 2010 Yleinen kehitys Kouvolalaisia oli vuoden 2010 lopussa Väestörekisterikeskusken ennakkotiedon mukaan 88 089, asukasmäärä laski 85 henkilöllä. 0-18 vuotiaiden osuus väestöstä oli 19,7 prosenttia,

Lisätiedot

Kuntien taloustietoja 2014 (2) Lähde:Kuntaliitto 2015, Kuntien tunnuslukutiedosto 2003-2014 Kuntien palvelutuotannon kustannuksia 2003-2014

Kuntien taloustietoja 2014 (2) Lähde:Kuntaliitto 2015, Kuntien tunnuslukutiedosto 2003-2014 Kuntien palvelutuotannon kustannuksia 2003-2014 Kuntien taloustietoja 214 (2) Lähde:Kuntaliitto 215, Kuntien tunnuslukutiedosto 23-214 Kuntien palvelutuotannon kustannuksia 23-214 11 Asukasluku indeksoituna (23=1) 15 1 95 9 85 8 75 Kemi 21-5 as. kunnat

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/212 1 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 3/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 356 38 1 35 6 Menot

Lisätiedot

Asukasluku indeksoituna (2006=100)

Asukasluku indeksoituna (2006=100) 11 Asukasluku indeksoituna (26=1) 15 1 95 9 85 8 75 Hankasalmi 51-1 as. kunnat Keski-Suomi Koko maa Asukasluku ind. Hankasalmi 1, 99,1 99,5 99,2 99,7 98,8 98,1 97,3 95,5 94,3 92,9 9,3 51-1 as. kunnat 1,

Lisätiedot

Hattula - Hämeenlinna Janakkala

Hattula - Hämeenlinna Janakkala Hattula - Hämeenlinna Janakkala Kuntarakenneselvitys- talouden nykytilatarkastelua 5.2.2014 Riitta Ekuri 5.2.2014 Page 1 Talouden nykytila-analyysistä ja ennakoinnista Keskusteltavia asioita: Vuoden 2013

Lisätiedot

Vuoden 2019 talousarvion laadintatilanne

Vuoden 2019 talousarvion laadintatilanne Vuoden 2019 talousarvion laadintatilanne Talousjaosto 21.11.2018 talous- ja hallintojohtaja Antti Peltola 7.9.2018 Valmistelutilanne Talousarvion valmistelu on edennyt suunnitelman mukaisesti Lähtökohtana

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2012 2 Kouvolan talouden yleiset tekijät 3 Väestökehitys Kouvolassa 2001-2020 31.12. As.lkm Muutos, lkm % 2001 91 226-324 -0,35 2002 90 861-365 -0,40 2003 90 497-364 -0,40 2004 90 227-270 -0,30

Lisätiedot

Sisällysluettelo 1 PELLON KUNNAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestö Työpaikat, työvoima ja työllisyys Väestön koulutustaso...

Sisällysluettelo 1 PELLON KUNNAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestö Työpaikat, työvoima ja työllisyys Väestön koulutustaso... Sisällysluettelo 1 PELLON KUNNAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ... 4 1.1. Väestö... 4 1.2. Työpaikat, työvoima ja työllisyys... 5 1.3. Väestön koulutustaso... 6 1.4. Kunnan talouden kehitystä kuvaavia tietoja... 7

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 2/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 2/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 2/212 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 2/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 35 32 1 347 3 Menot -4

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/212 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 4/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 355 37 1 356-1 Menot -4

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

Väestömuutokset, tammi kesäkuu Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys

Lisätiedot

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 8. huhtikuuta 2014 Vuonna 2013 kaupungin talous vahvistui lähinnä kertaluonteisten verotilitysmuutosten vuoksi Vuosi 2013 on 0,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Pakollisen

Lisätiedot

TALOUSARVIO KEHYSLASKELMA TOIMIALOITTAIN Sisäiset ja ulkoiset toimintatulot ja toimintamenot

TALOUSARVIO KEHYSLASKELMA TOIMIALOITTAIN Sisäiset ja ulkoiset toimintatulot ja toimintamenot TALOUSARVIO 2018 14.8.2017 KEHYSLASKELMA TOIMIALOITTAIN Sisäiset ja ulkoiset toimintatulot ja toimintamenot OVK1 Ennuste 2017 KEHYS TAE 2018 Muutos talousarvioon 2017, euroa Kokonaismuutos-% TA 2017:een

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015 RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015 Kaupunginhallitus 18.5.2015 Kaupunginvaltuusto 25.5.2015 Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys vv. 2013 2015 As.luku 25 800 Raahen asukasluku kuukausittain vv.

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 1..4.2019 Päiväys: 1.4.2019 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6167 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi

Lisätiedot

Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015

Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 Pyhäjoen kunta Talousarvion muutokset 2015 Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 PYHÄJOEN KUNTA (sitovuus) TALOUSARVION MUUTOKSET VUODELLE 2015 TULOSLASKELMA MUUTOKSET LOPULLINEN (Ulkoinen/Sisäinen)

Lisätiedot

PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2016

PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2016 PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2016 Kunnanhallitus 28.11.2016 Valtuusto 14.12.2016 PYHÄJOEN KUNTA (sitovuus) TALOUSARVION MUUTOKSET VUODELLE 2016 TULOSLASKELMA MUUTOKSET LOPULLINEN (Ulkoinen/Sisäinen)

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Kankaanpään kaupunki Talousarvion toteutumisvertailu syyskuu 2015 1 (22) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma,

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.060-1.318,92 43,1-1.487,56 168,64-738,33-2.226-2.057-2.660 4300 Palvelujen ostot -12.460-9.774,01 78,4-11.261,05 1.487,04-3.084,21-14.345-12.858-12.000

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Asukasmäärä 31.12. 67 806 67 497 Verotuloprosentti 19,50 % 19,50 % Toimintakate -327,7 M -327,1 M Toimintakatteen kasvu 0,18 % 4,8 % Verotulot 254,3 M 237,4 M Verotulojen

Lisätiedot

TALOUSLUKUJEN VERTAILUA

TALOUSLUKUJEN VERTAILUA TALOUSLUKUJEN VERTAILUA Keuruu vs. selvitysalue Tero Mäkelä LUVUT ON LASKETTU SEURAAVASTI: Tuloslaskelmista on poistettu kertaluonteiset erät, koska ne eivät ole pysyviä Verotulot on laskettu Keuruun veroprosenteilla,

Lisätiedot

TULOSTILIT (ULKOISET)

TULOSTILIT (ULKOISET) HYRYNSALMEN KUNTA RAPORTTI 20.5.2010 LIITE 3 TALOUSARVION SEURANTA 30.4.2010 TULOSLASKELMA Talousarvio on toteutumassa suunniteltua paremmin. HYRYNSALMEN KUNTA 30.4.2010 Tilinpäätös Talousarvio Toteutuma

Lisätiedot

Käyttö B + M Käyttö Käyttö %

Käyttö B + M Käyttö Käyttö % Kittilän kunta Sivu 1 00000010 *KESKUSVAALILAUTAKUNTA* Tuet ja avustukset 20800 20800 Henkilöstökulut -16980.74-47130 -20834.75 44.2 Palvelujen ostot -9056.44-15900 -2952.78 18.6 Aineet, tarvikkeet ja

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-1.338,83-1.711,17 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-8.144,47-4.625,53 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2013

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2013 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/213 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 212 TA 213 TA 213 Erotus TA 213 Enn. enn. 3/13 ed. enn. muutos Tulot 1 356 1 387 1 375-11 1 369 7 Menot -4

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu /PL 1 (17) Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu 2018 27.4.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma maaliskuun lopussa,

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 Tilanteessa 31.3.2015 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 1.242.673 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 219.483 euroa ylijäämäinen. Talousarvion 2015

Lisätiedot

Reino Hintsa http://www.reinohintsa.com/

Reino Hintsa http://www.reinohintsa.com/ Isonkyrön kunnan talous 2009-2010 tilannekatsaus 24.8.2009 ja 9.9.2009 Reino Hintsa http://www.reinohintsa.com/ www.reinohintsa.com 1 Kuntataloudessa vaikeat ajat Laman johdosta työttömyys lisääntyy Kunnan

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI TULOSLASKELMA TP 2015 TA+M 2016 TP 2016 TOT % TOIMINTATUOTOT

LOIMAAN KAUPUNKI TULOSLASKELMA TP 2015 TA+M 2016 TP 2016 TOT % TOIMINTATUOTOT LOIMAAN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSKATSAUS Tammikuu LOIMAAN KAUPUNKI TULOSLASKELMA TP 2015 TA+M 2016 TP 2016 TOT % TOIMINTATUOTOT 01-12 01-12 2016 Myyntituotot 5 421 423 7 520 900 7 264 623 96,6 Maksutuotot

Lisätiedot

TOT 2006 TOT 2007 TA 2008 Muutos Ta TOT 2008 Käyttömuutos

TOT 2006 TOT 2007 TA 2008 Muutos Ta TOT 2008 Käyttömuutos Loimaa Sivu 1 KESKUSVAALILAUTAKUNTA TOIMINTATUOTOT 35 540 18 790 TOIMINTAKULUT -27 922-12 171-19 400-19 400-356,61 1,8 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ 7 618 6 620-19 400 0-19 400-356,61 1,8 VUOSIKATE 7 618 6 620-19

Lisätiedot

KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017

KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017 ESITYKSEN SISÄLTÖ Kotka-konsernin suunta on oikea s.3 Mitä kriisikuntakriteereillä tarkoitetaan? s.4 Kaupungin liikkumavara ja tasapaino s.5-6 Kaupunki tunnuslukujen näkökulmasta s.7-9 Konsernissa laaja-alaista

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA SYYSKUU 2016 Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 75,0 % Käyttäjä : SARLEP TOTEUTUMAVERTAILU KAUPUNKI ilman liikelaitoksia 13.10.20169:55:18 Tili(T) +muutos

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota

Lisätiedot

Yleistä vuoden 2018 talousarviosta

Yleistä vuoden 2018 talousarviosta KH 28.11.2017 Yleistä vuoden 2018 talousarviosta Suomen kuntien taloudellisessa tilanteessa näkyy selvä kahtiajako hyvin toimeentuleviin kuntiin ja vaikeuksissa oleviin kuntiin. Osa kunnista suunnittelee

Lisätiedot

Tuloslaskelmaosan määrärahat sisältyvät vähennyslaskukaavan muotoiseen tuloslaskelmaan, joka on esitetty viereisellä sivulla.

Tuloslaskelmaosan määrärahat sisältyvät vähennyslaskukaavan muotoiseen tuloslaskelmaan, joka on esitetty viereisellä sivulla. 39 TULOSSUUNNITELMA 40 TULOSSUUNNITELMAN LUKUOHJE Tuloslaskelmaosan määrärahat sisältyvät vähennyslaskukaavan muotoiseen tuloslaskelmaan, joka on esitetty viereisellä sivulla. TOIMINTAKATE on ilmoittaa

Lisätiedot

1 000 eur KV Konsernipalvelut Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate

1 000 eur KV Konsernipalvelut Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate LIITE: Vuoden 2017 talousarvion muuttaminen Henkilöstön sivukulujen tarkennus: Konsernipalvelut Toimintatuotot 27 593 27 593 Toimintakulut 30 477-92 30 385 Toimintakate -2 884 92-2 792 Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Talouden työryhmä. Nousiainen 4/2015, tunnuslukusarjat Nousiainen-Masku-Rusko 2013

Talouden työryhmä. Nousiainen 4/2015, tunnuslukusarjat Nousiainen-Masku-Rusko 2013 Talouden työryhmä Nousiainen 4/215, tunnuslukusarjat Nousiainen-Masku-Rusko 213 Toimintakate (itseisarvo), /as. 6 5 4 3 2 1 22 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 Nousiainen Masku Rusko Koko maa Käyttötalouden palkat,

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.

Lisätiedot