Siltaremontti valmis tällä viikolla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Siltaremontti valmis tällä viikolla"

Transkriptio

1 Partola, PIRKKALA Kenkätie 4 puh Av. ma-la 11-21, su KOTIPIZZALOUNAS MA-PE alkaen 6,30 Sis. yhden täytteen pizzan + juomaa niin paljon kuin jaksat. Kotiinkuljetus JOKA PÄIVÄ. Pirkkala Härmälä Hatanpää Keskiviikko , nro 31 Siltaremontti valmis tällä viikolla Ohitustien ruuhkat jäävät pian historiaan, moottoritie valmistuu syys-lokakuussa Maija-Riitta Näreikkö Ohitustien ABC:n kohdalla ylittävä silta otetaan aivan näinä päivinä taas kokonaan autoliikenteen käyttöön. Sen vieressä olevalle, remontin ajan autokäytössä olleelle kevyen liikenteen sillalle jalankulkijat ja pyöräilijät pääsevät viimeistään ensi viikon alkupuolella. Silloin myös suljetaan Huovin alikulkutunneli, jonne kevyt liikenne on ohjattu siltaremontin ajaksi, kertoo työmaasta vastaava Seppo Hakala. Samalla saadaan kuljettavaan kuntoon sillalta Pirkkalan keskustaan johtava kevyen liikenteen väylä alikulkuineen. Hakalan mukaan väylä pyritään päällystämään ennen koulujen alkua. Jos se ei onnistu, niin kuitenkin mahdollisimman pian elokuun puoliväliin mennessä. Huovin alikulun sulkemisen yhteydessä laitetaan keskustan puoleiseen päähän kuntoon myös kevyttä liikennettä koskeva opastus. Tietyöt historiaan syys-lokakuussa Liikennemyymälän vieressä olevaan kiertoliittymään ryhdytään laittamaan kiveystä viikon, parin kuluessa. Kaikkinensa koko risteysalue alkaa olla kunnossa elokuun mittaan. Pientä työtä jää jäljelle, mutta siitä ei ole liikenteelle haittaa, Hakala sanoo. Ohitustien muuttaminen Lentoasemantien silta on viimeistelyä vaille valmis. Kaiteita suoristivat tiistaina Jani (edessä) ja Jari Laiho. (Kuva:Karoliina Ahola) moottoritieksi Lakalaivan ja Pirkkalan välillä on edennyt aikataulun mukaisesti. Projektipäällikkö Arto Karin mukaan moottoritie valmistuu syys-lokakuussa. Työt ovat nyt kuin talonrakennustyömaalla, kun talosta puuttuvat enää räystäslaudat ja Pirkkalaan uimahalli ja Loukonlahteen yleisurheilukenttä? Karoliina Ahola Pirkkalan liikuntapaikoista toivotaan entistä ehompia ja kuntalaisille halutaan järjestää kokonaan SÄÄ Torstai Nokia Pirkkala +26 Vesilahti +26 Tampere Kangasala Lempäälä Perjantai Nokia Pirkkala +19 Vesilahti 4:55 22:08 Valkeakoski 4:58 22: Tampere Kangasala Lempäälä Valkeakoski Lauantai pihasta nurmikko, Kari kuvailee. Pirkkalan ja Sarankulman välillä Linnakorven eritasoliittymä +21 Maanantai +18 Sunnuntai Tiistai on jo rakennettu. Vähänaistenjärven ylikulkusilta on työn alla ja valmistuu syksyn aikana. uusia urheilumahdollisuuksia. Vuosien investointikohteiksi nuoriso- ja liikuntalautakunta esittää alustavasti yleisurheilukenttää Loukonlahteen. Myös kaivatun uimahallin suunnittelemista ja rakentamista esitetään vuosille Liikuntasihteeri Johannes Turusen esityksen mukaan myös jalkapalloseurat saisivat liikuntatalon tekonurmikentalle paremmat katsomotilat ja tulostaulun. Killon urheilukentästä haluttaisiin entistä monipuolisempi. Sinne toivotaan pituushyppypaikkaa sekä parempia mahdollisuuksia pelata kori- ja lentopalloa. Selkeä Melko selkeä Puolipilvinen Melko pilvinen Pilvinen (Jäätävä) tihku (Lumi)kuuro (Lumi)sade Hawkit harjoittelevat Lentosotakoulun hävittäjälentolaivue 41 järjestää Pirkka-08 -lentoharjoituksen Pirkkalan tukikohdassa. Maanantaina alkanut harjoitus jatkuu ensi perjantaihin saakka. Harjoitukseen osallistuvat Hawk-suihkukoneet, jotka lentävät pääsääntöisesti aamu- ja iltakahdeksan välisenä aikana. Lennot suuntautuvat Pirkkalan harjoitusalueille. Pirkkalalaisia jo melkein Pirkkalan väkiluku lähestyy uutta tuhatlukua. Tilastokeskuksen väestön ennakkotilaston mukaan kunnassa oli toukokuun lopussa asukasta. Viime vuoden lopussa pirkkalalaisia oli virallisesti Pyörä ja auto kolaroivat Polkupyörällä ajanut nuori mies ja autoa kuljettanut nuorehko nainen kolaroivat Naistenmatkantien ja Korkeamäentien risteyksessä varhain lauantaiaamuna. Yhteentörmäys tapahtui, koska polkupyöräilijä ei noudattanut väistämisvelvollisuutta. Polkupyöräilijältä murtui onnettomuudessa käsi. Varkaat havittelivat videotykkiä Naistenmatkan koululta yritettiin anastaa videotykki viime viikon keskiviikkona vähän puolen yön jälkeen. Koululta tuli hälytys ja vartija saapui paikalle. Hän näki paikalla kolme nuorta miestä, joista yksi oli irrottamassa videotykkiä. Varkautta yrittäneet pääsivät kuitenkin karkuun, ennen kuin poliisi ehti paikalle. Pakoon päässeet olivat alle 20-vuotiaita miehiä, tummiin pukeutuneita, normaalin mittaisia ja heillä oli olkapään yli ulottuvat hiukset. Yhdellä oli pipo päässä. He poistuivat Perkiöntien suuntaan.

2 2 PIRKKALAINEN Palvelemme ma-pe 9-20, la 10-16, su Tervetuloa! Suupantori 4, Pirkkala, puh Tervetuloa mukaan seurakuntasi toimintaan! Seurakuntatoimisto ja taloustoimisto (Suupantie 10) avoinna ma pe klo 9 13, lisäksi ma klo 15 17, puh , kotisivut: Tule tutustumaan Pappilaan: mukavaa ohjelmaa ja lounas. PAPPILAPÄIVÄ to klo Katso tarkemmin srk-palstalta. KIRKKO- JA HAUTAUSMAA- KÄVELY ma 4.8. klo 18 Kierroksen vetää Jouko Hillukka. Kahvitarjoilu. Järj. Pirkkalankylän kyläyhdistys ja srk Vuonna 2002 ja 2001 syntyneille LUONTOKERHO Kirkkoveräjän srk-talolla, kirkolla ja Kurikassa ma 4.8. klo Katso tarkemmin srk-palstalta. Kirkossa Perkiöntie 40: Jumalanpalvelus su 3.8. klo 10. Toimittavat Reijo Ylimys, Juhani Husa, Pirkko Leponiemi-Pirhonen. Kouluunlähtevien iltakirkko su klo 18, mukana Denise Gauffin-Kostilainen, Pirkko Leponiemi-Pirhonen. Vanhassa kirkossa Anian rantatie 226: Kirkko- ja hautausmaakävely Vanhalla kirkolla ma 4.8, kokoontuminen parkkipaikalla klo 18. Jouko Hillukka vetää noin tunnin pituisen kierroksen, jonka jälkeen kahvitarjoilu pitäjämakasiineilla. Pirkkalankylän kyläyhdistys ja seurakunta järjestävät tilaisuuden. Pappilassa Pappilantie 65: Virsi-ilta Pappilassa su 10.8 klo alkaen. Tule tutustumaan paikkaan kahvittelun ja seurustelun merkeissä ja tietty veisaamaan lempivirtesi kanssamme. Illan emäntänä Arja ja isäntänä Pentti Kuusjärvi. Sananpaikat tarjoilee Juhani Husa ja Reijo Ylimys. Tervetuloa! Tule tutustumaan Pappilaan! Pappilan ovet ovat avoinna kaikille to klo Ohjelmassa aamukahvit, hartaus, yhteistä ohjelmaa, lounas (2e), iltapäivällä mahdollisuus saunoa Pihlajaniemessä. Ilmoittautumiset diakoniatyöntekijälle p Pihlajaniemessä Pappilantie 100: Miesten sauna ti 5.8. klo Naisten sauna ke 6.8. klo 18. Muuta toimintaa: Luontokerhot v ja 2001 syntyneille kesälomalla klo kirkolla (Perkiöntie 40), Kirkkoveräjällä (Kouluportinkuja 1) ja Kurikankulman kerholla (Aittokorventie 2). Kerhoissa tutkitaan luontoa sekä ulkona että sisällä koko viikko yhdessä lastenohjaajien kanssa. Mukaan lapsille omat eväät, sisäjalkineet, sopiva ulkoiluasu sekä yhteystiedot, joista vanhemmat/hoitajat tavoittaa. Luontokerhoista voi tiedustella Marja Jokiselta, puh Birgitan kirkkovaellus Pirkkalasta lähdetään kahdella kirkkoveneellä sekä yhdellä patikkaryhmällä kohti Lempäälää. Yhteen kirkkoveneeseen mahtuu 15 soutajaa ja patikkaryhmään 30 vaeltajaa. Aluksi hiljennytään yhdessä klo 10 Vanhassa kirkossa. Lempäälässä pidetään illalla messu Pyhän Birgitan kirkossa, jonka jälkeen syttyvät Birgitan tulet. Osallistumismaksu 10 /hlö (sis. vaellusristin, rukousvihkon, ruokailun perillä). Ilmoittautumiset seurakuntatoimistoon mennessä p Lisätietoja: Jaakko Yli-Öyrä, puh Perheuutiset: Avioliittoon kuulutettu: Mika Pauli Tamminen ja Virve Johanna Kannusmäki, Jussi Tapani Parviainen ja Anniina Houni. Kastettu: Niko Wong Kit Ahtiainen, Emil Juhani Henriksson, Konsta Elias Huuki, Aukusti Eero Matias Luomanaho, Senni Katariina Selinummi. PIRKKALAN KANSALAISOPISTON SYYSLUKUKAUSI ALKAA Opinto-ohjelma jaetaan koteihin ja se on luettavissa myös internetissä osoitteesta ja vapaa-aika/kansalaisopisto). Ilmoittautuminen kursseille alkaa ma klo 9 ja päättyy ma klo 9 internetissä https://www.hellewi.fi/pirkkala/ AIKUISTEN TAIDEKOULUN opetus alkaa LASTEN JA NUORTEN TAIDEKOULUN opetus alkaa Härmälä-Seura ry järjestää kesäretken Mänttään lauantaina Lähtö Härmälän kirkolta kello Ohjelmassa mm. kahvihetki Cafe Sississä, tutustuminen Sodan muistoja ja Veteraanit-näyttelyyn, vierailu Mäntän kirkkoon ja Gösta Serlachiuksen taidemuseoon. Lounas: Kahvila-Ravintola Autereen Tuvalla. Tiedustelut ja ilmoittautumiset 1.8. mennessä: Altti Heinonen, puh , tai Hinta: 42 euroa, jäseniltä 30 euroa. Matkalla voi myös liittyä jäseneksi, jäsenmaksu 7 euroa. Härmälä-Seura ry johtokunta OPTIKKO- PALVELUT Suupantie 2 NÄKÖ KOULUKUNTOON! Voit varata tarkastusajan Puh Optikko Tuija Lammio OPTIKKO LAMMIO Pirkkala Avoinna ma-pe VAIHTOEHTO! Kesäilta Haikan lavalla, Pyhäjärven rannalla Pirkkalassa Ti 5.8 alkaen klo New Creation Blues-yhtye Härmälän Ylistysbändi Timo Riipinen David Sterling -makkaranpaistoa, virvokkeita ym. Järj. PKY - Pirkkalan Kristityt Yhdessä Vapaa pääsy! Tule nauttimaan kesäillasta kanssamme! SANA Viisas munkki Jostakin olen kuullut seuraavanlaisen tarinan. Siinä viisaalta munkilta kysyttiin, miksi hän voi olla aina niin keskittynyt huolimatta hänen monista toimistaan. Näin hän vastasi: Kun minä seison, niin silloin minä seison. Kun minä menen, niin silloin minä menen. Kun minä istun, niin silloin minä istun. Kun minä syön, niin silloin minä syön. Kun minä puhun, niin silloin minä puhun. Silloin kysyjät sanoivat munkille: Sitähän mekin teemme, mutta mitä sinä teet lisäksi? Hän vastasi uudelleen: Kun minä seison, niin silloin minä seison. Kun minä menen, niin silloin minä menen. Kun minä istun, niin silloin minä istun. Kun minä syön, niin silloin minä syön. Tuula Mannermaa RUNONI Elämän puun lähteellä Herra Jeesus, osoitit meille, olet lahja, sä Elämän puu, jonka juurehen polvistuneille sana Rakkaus kirkastuu. Sinun oksinas saamme tuottaa uutta hedelmää virvoittamaan, elonmyrskyissä sanaasi luottaa, riennät silmuja suojaamaan. Jeesus, sanasi ohjaa meitä: Siemen itävä kuihtumaan jää, jos syrjitte eksyneitä, ettekä lähdettä Elämän nää! Me kastetta anomme Herran, että hedelmät kypsyä vois, ja elonkorjuun koittaissa kerran ne puhtahan sadon tois. Mirja Liikanen Kun minä puhun, niin silloin minä puhun. Mutta väki sanoi: Tämänhän mekin teemme! Silloin munkki sanoi heille: Ei! Kun te istutte, silloin te jo seisotte. Kun te seisotte, niin silloin te jo juoksette. Kun te juoksette, silloin te olette jo perillä. Itse en ole hyvä elämään hetkessä. Tiedän eläväni suorittaja-elämä ja sitten kun -elämää. Odotan työrupeaman päättymistä. Odotan lapsen nukahtamista, että olisi omaa aikaa. Odotan kesälomaa. On surullista huomata, että tällä asenteella paljon menee ohi, onpa kyseessä jokin merkittävä asia tai vain seisominen, istuminen tai syöminen. Siitä puhe, mistä puute! Koska tarvitsen hetkessä elämisen taitoa niin kipeästi itse, ehkäpä siksi tärkeäksi kohdaksi Raamatussa on tullut kertomus, jossa Jeesus kehottaa katsomaan kedon kukkia ja taivaan lintuja ja ottamaan niistä mallia. Kirkkoveneellä soutelemaan Pirkan soudun kirkkoveneitä vuonna Ensi lauantain retkisoudussa halukkaat pääsevät kokeilemaan, miltä kirkkovenesoutu tuntuu. Ensi lauantaina, 2.8., voivat vasta-alkajatkin kokeilla, miltä tuntuu kirkkovenesoutu. Takon Soutajien järjestämässä Pirkan retkisoudussa voi kuka tahansa ilmoittautua mukaan kirkkovenejoukkueeseen. Järjestäjä tuo paikalle veneet ja perämiehet, mutta miehistö kootaan etukäteen ilmoittautuneista henkilöistä. Ainoan rajoituksen innostukseen tuo matk. 35 kilometrin mittainen lenkki vaatii, jos ei suurta soutukokemusta, niin ainakin hyväksi luokiteltavan fyysisen kunnon. Pirkan retkisoutu starttaa lauantaiaamuna klo 10 Tampereen Soutukeskuksesta ja päivän aikana matkataan Pyhäjärveä pitkin Nokialla sijaitsevalle Luodon saarelle ja takaisin. Luodon saaren lenkki oli aina Merkkipäiviä täytti Ilkka (kuva) Sorkkalasta 30 v. Onnittelut! T: Minna, Kari, Riitta ja Marika täytti meiän iskä 30 v. Onnea! T: Niko ja Jere. Onnea Saana 1-vuotispäivänä 2.8! Toivottavat äiti, iskä ja hauvat. 90-luvulle saakka varsinaisen Pirkan soudunkin reittinä, mutta nykyisin virallisessa Pirkan soudussa käydään kahdesti kääntämässä Rajasalmen sillalla. Näin ollen retkisoudussa on mahdollisuus myös aikaisempien vuosien soutajilla verestää hieman muistoja. Retkisoudussa myös rantaudutaan Luodon saarella, syödään omia eväitä ja soudetaan ilman kiirettä takaisin Tampereelle. Retkisoutuun voi osallistua myös omalla veneellä. Tavallisella mökkiveneellä matka on 17,5 kilometriä, eli mökkiveneet kääntyvät jo Rajasalmen sillalta takaisin. Pirkan retkisoudun suorittaneet saavat tunnustukseksi suorituksestaan Pirkan soudun 30- vuotisjuhlamitalin ja se kuuluu osana Pirkan kierrokseen. Onko merkkipäivä? Pirkkalaisessa on kolme ilmaista lukijoiden juhlapäivistä kertovaa palstaa: Vihitty, Paljasjalkaiset sekä Merkkipäiviä. Tiedot viimeistään ma kello 12 os. Pirkkalainen, PL 23, Pirkkala. Puhelin Sähköposti: Ilmaispalstat ovat lyhyttä tiedottamista ja onnitteluita varten. Kutsut kellonaikoineen, kiitokset yms. ovat erillisten maksullisten ilmoitusten aineistoja. Eino Haapaselta lämpimät kiitokset merkkipäivänä muistamisesta.

3 PIRKKALAINEN 3 Matias Vainionpää testasi kesälomapäivänä Ransu-puiston uutta kiipeilytelinettä. Ransu-puisto uudistuu LUKIJALTA Huoltamolta sai apua Vain Pirkkalassa voi saada näin hyvää palvelua! Renkaamme puhkesi pe iltana klo 18. Ajoimme vararenkaalla Pirkkalan Teboilille, jossa nuori mies oli yksin töissä. Hän kertoi, ettei valitettavasti pysty auttamaan, koska on yksin työvuorossa. Soitimme Tampereen ja lähikuntien huoltamot läpi todetaksemme, ettei huoltopalvelua renkaanvaihtoon löydy kesäviikonloppuisin lainkaan. Nuori mies tuli uudelleen luoksemme huomaten ahdinkomme ja kertoi, että hän kyllä voi vaihtaa renkaan lauantaina MYYMÄLÄ-KAHVILA palvelee taas 4.8. alkaen. Poikkea pullakahville! Perjantaina 8.8. Hilkan munkkeja, porkkana- ja sipulisämpylät Tervetuloa! Av. ark , la suljettu Suupantie 10, puh LÄHETYSTYÖ ylitöinään vuoron loputtua! Tämän upean palvelun ansiosta pystyimme jatkamaan matkaamme hyvillä mielin pääkaupunkiseudulle. Hyvästä palvelusta Teboilin poikia kiittäen. Sanna ja Wille Logistiikkakeskus lyhyesti/ lasten oppimäärä Hiljaisen metsäpolun rauhasta pitävä 10 v. tyttömme kysyi: Mitä se sana logistiikka tarkoittaa? Tähän vastasin lyhyesti: Vie mennessä, tuo tullessa. T.L. Toivio MATO-ONGINTAKILPAILUT su 3.8. klo Rajasalmen sillan kohdalla. Opastus parkkialueelta. Ilmoittautuminen: klo Sarjat: M, N ja lapset. Tikanheitto- ja renkaanheittokilpailu, arpajaiset ja puffetti. Vapaa pääsy. Tervetuloa! Järj. Sankilan kyläyhdistys ry Karoliina Ahola Ransupuiston maamerkki eli suuri kiipeilylinna on purettu ja viety pois. - Kiipeilylinna ei täyttänyt enää mitään turvallisuusmääräyksiä ja sen remontoiminen oli mahdotonta, kertoo kunnanpuutarhuri Sari Suomalainen. Linnan tilalle puistoon on saatu jo saatu kiipeilyteline, mutta lisää on vielä luvassa. - Puistoon tulee lisää istumapaikkoja, ulkoliikuntapeli ja verkkokiipeilyistuskelupaikkoja. Ransupuistossa käy pienempien lasten lisäksi paljon koululaisia, joten uudet leikkipuistovälineet on hankittu myös isompia silmällä pitäen. - Koululaiset käyvät puistossa paitsi välituntisin myös iltaisin, Suomalainen kertoo. Syyskuussa puistossa järjestetään Ransun juhlavuoden kunniaksi yleisötapahtuma. Mielipiteet Lukijaltapalstalle maanantaihin klo 15 mennessä soittaen tai kirjallisena os. Pirkkalainen, PL 23, Pirkkala. Puhelin Sähköposti: Myös nimi merkillä julkaistaviin kirjoituk siin tulee liittää kirjoittajan nimi ja osoite tiedoksi toimitukselle. Tekstarit Tekstarit yleisönosastolle numeroon Nimimerkillä varustettuihin viesteihin on myös liitettävä kirjoittajan nimi ja osoite, jotka jäävät vain toimituksen tietoon. Tervetuloa EDULLISILLE OSTOKSILLE! PIRKKALAN KIRPPIKSELLE Teollisuustie 8, Pirkkalan ABC-asemalta n. 1 km. Av. ma-pe 10 17, la-su Pöytätarjous 30 /alk. 4 vk Huonekalujen poistomyynti! Tiedustelut ja pöytävaraukset P Myös kahvio Talasmäki vaatii oikaisua Pirkkalalainen Kari Talasmäki vaatii Pirkanmaan liiton maakuntahallitusta kumoamaan juhannuksen jälkeen tekemänsä päätöksensä, joka koskee Tampere-Pirkkalan logistiikkakeskuksen aluevaraussuunnitelmaa, Tampereen läntisen oikoradan esiselvitystä ja Tampereen järjestelyratapihan siirtoselvitystä. Oikaisuvaatimuksessaan maakuntavaltuuston vihreän ryhmän puheenjohtaja Talasmäki kritisoi maakuntahallituksen toimintatapaa kokouksessa. Se otti käsiteltäväkseen muun muassa Talasmäen mainitsemat asiat, joita koskevaa materiaalia ei ollut etukäteen toimitettu maakuntahallituksen jäsenille vastoin tavanomaista käytäntöä. Pirkkalassa paljon keskustelua herättäneen logistiikkakeskuksen aluevaraussuunnitelman käsittely maakuntahallituksessa ei Talasmäen mielestä edistä asukkaiden luottamusta avoimeen, kuntalaislähtöiseen päätöksentekoon. Hän katsoo maakuntahallituksen toimineen hyvän hallintotavan vastaisesti ja vaatii asian palauttamista uudelleen valmisteluun sekä asukkaiden kuulemista tähänastista laajemmin. Aikuisten kokoelmaa ei myydä kokonaan Kirkonkylänkirjaston aikuisten kirjakokoelmasta luovutaan, mutta sitä ei kuitenkaan myydä kokonaan. Osa kokoelman kirjoista siirretään pääkirjastoon ja loput myydään. Kirjastosta muistutetaan, että kirjoja ei voi varata ostotarkoituksessa etukäteen. Mukana myös: KOLUMNI Pirkkalan KARNEVAALIT TORSTAI Karnevaaliteltta avataan 7.8. Suupantorilla klo 17 Happy Hour PERJANTAI Happy Hour 18 asti 8.8. Pirkkalan Neidon valinta klo Liput 12 LAURA VOUTILAINEN n. klo LAUANTAI Happy Hour 15 asti 9.8. KARAOKE KILPAILU Liput 10 KARNEVAALIEN KULTAKURKKU - parhaat tulkinnat palkitaan KATARIINA HÄNNINEN n SUNNUNTAI Happy Hour Maija-Riitta Näreikkö Pelko pois Ei tuntunut kivalta kuulla, että murtomiehet olivat vierailleet kotikadullani olevassa omakotitalossa keskellä päivää viime viikolla. Edellisviikolla naapurin autokatoksessa ollutta autoa oli naarmutettu yön hämärissä. Tähän asti olen luullut, että asumme maailman rauhallisimmalla kadunpätkällä. Kauas ovat jääneet ne ajat, kun pienellä maaseutupaikkakunnalla asuva mummini ripusti kotoa lähtiessään ulko-oven avaimen ovenpielessä olevaan naulaan. Se kertoi kylään pyrkiville, että täällä ei olla kotona. Tulkaa toisen kerran. Joskus talon tyhjillään olosta viestitti oven päälle asetettu luuta, kuten niin monissa muissakin menneen ajan mummoloissa. Nykypäivää on varautuminen monin keinoin kaiken maailman hämärähemmojen varalta. Kotien turvajärjestelmät käyvät enenevässä määrin kaupaksi ja turvataanpa henkilökohtaista koskemattomuuttakin erilaisin vempaimin pippurisumuttimista kovaäänisiin hälyttimiin. Syystä, niin kuin esimerkiksi toissa viikon tragedia Keravalla todistaa. Pelolle ei silti kannata antaa valtaa. Vaikka Suomessakin tapahtuu kaikenlaista pahaa, poliisin mukaan täällä voi edelleen elää kohtuullisen turvassa ja rauhassa. Siitä kertoo osaltaan työkaverin kokemus. Hän oli unohtanut kauppaan mennessään pyörän tavarakoriin repun lompakkoineen kaikkineen. Kun hän palasi takaisin, reppu odotti koskemattomana omistajaansa. Lippuja ennakkoon rajoitetusti: Järjestäjät: Pirkkalan Jalkapalloklubi, Pirkkalan Pingviinit ja Pirkkalan kulttuuritoimi

4 4 PIRKKALAINEN PIRKKALASSA Karoliina Ahola Eläinlääkäri leikkaa takkuja ja pelastaa henkiä Demokratia ei toteudu t automaattisesti S yksyn kunnallisvaalit lähestyvät ja puolueet halajavat vielä listoilleen ehdokkaita. Onnistunut ehdokasasettelu on vaalimenestyksen ehto. Äänestäjä etsii ehdokkaista itsensä tyyppistä äänestettävää. Keskustan taannoinen ja kritisoitukin eduskuntavaalislogan vähän kuin itseäsi äänestäisit on lähellä todellisuutta. Niin vaaleissa käyttäydytään. Edustuksellisessa demokratiassa edustajasta halutaan tosin vähän itseä parempi, koulutetumpi, hyvätuloisempi, elämässä menestyneempi, ikään kuin ideaalikuva itsestä. Lähes jokaisessa pirkkalaisessa puolueessa kaivataan kunnallisvaaliehdokkaiksi vielä nuoria ja erityisesti nuoria aikuisia, joilla on jo lapsia. Nuoret lapsiperheet viettävät kuitenkin elämänkaarensa kiireisimpiä vuosia. Työura on siinä vaiheessa, että siihen halutaan panostaa, lapset ja lasten harrastukset vaativat oman aikansa. Monet aikovat osallistua yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen sitten, kun lapset ovat isompia. Demokratia ei kuitenkaan toteudu, jos yksi Pirkkalan merkittävimmistä asukasryhmistä loistaa poissaolollaan kunnallisvaalien ehdokaslistoilla. Lapsiperheellinen ei löydä itsensä kaltaista ehdokasta ja jättää pahimmassa tapauksessa äänestämättä. On tosiasia, että lapsiperheajat jo kauan sitten ohittanut valtuustokonkari ei ole perheen arjen asiantuntija. Demokratian toinen uhka on kunnallisvaalien alati matalammaksi jäävä äänestysprosentti. Täällä kunnallisvaaleista on haluttu myös pormestarivaalit, ja on toivottu, että vaalit henkilöityisivät ja houkuttaisivat sen myötä enemmän äänestäjiä. On esitetty väitteitä, että jos vaalit personoituvat, asiat unohtuvat. Todellisuus voi olla kuitenkin hivenen lohdullisempi. Jos pormestariehdokkaat persoonina kiinnostavat, heidän yhteiskunnallinen sanomansa, mielipiteensä ja visionsa eli se kaivattu asia voi nousta esille. Karoliina Ahola Ossi-koira heräilee nukutuksesta eläinlääkäri Sirpa Kolehmaisen toimenpidepöydällä. Hammaskivet on poistettu, takut ja kynnet leikattu sekä pari rokotetta on pistetty. Äiti Sirpa Tikka sekä lapset Aino ja Kalle silittelevät hölmistynyttä potilasta. Kolehmainen antaa vielä hoito-ohjeita. Kiirettä ei ole. - Tykkään varata paljon aikaa asiakasta kohden. Ihmisillä on kuitenkin aina paljon kysyttävää lemmikeistään, eläinlääkäri kertoo. Kesä on pentuaikaa Seuraava potilas on pieni Murukissa. - Kesällä on pentuja ja rokotuksia, Kolehmainen sanoo. Kissanomistajilla Tarmo ja Seija Selkilällä on kysymyksiä ruokailusta, sterilisaatiosta, sirutuksesta ja kynsienleikkuusta. Kissaa aiotaan hoitaa kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. - Muru on perintökissa. Voi olla, että se elää pidempään kuin me, Selkilät vitsailevat. Potilas halutaan tuttuun hoitoon Päivän mittaan Kolehmaisen vastaanotolle Pirkkalan Aniaan tulee viidestä kymmeneen potilasta. Kolehmainen on ollut Pirkkalassa eläinlääkärinä jo 15 vuotta. Omistajat haluavat viedä eläinpotilaansa tutulle ihmiselle. Kolehmaisen on miltei mahdotonta kieltäytyä ottamasta asiakasta vastaan, jos hän on kotomaisemissa, koska eläinklinikka on hänen kotinsa yhteydessä. - Olen jo tottunut siihen, että jos haluan pitää lomaa, minun on lähdettävä tarpeeksi kauas. Ura vaakalaudalla Kolehmainen teki pitkään raskaita päivystyksiä, mutta sittemmin hän luopui niistä. - Kun makasin lantakourussa lehmänkohtu sylissä ja kello oli kolme yöllä, mietin toisinaan alan vaihtoa. Todellisuudessa Kolehmaisen ei ole tarvinnut koskaan katua ammattiaan. Kahdeksan vuotta sitten hän tosin joutui tiukan paikan Yleensä perheen lapset haluavat päästä mukaan, kun eläinpotilasta tuodaan vastaanotolle. Eerika (oik.) ja Inka Haapaniemen Bella-koiran hännässä oli haava. Sirpa Kolehmainen teki Murukissalle perustutkimuksen. Seija ja Tarmo Selkilän vilkasta kisua ei huvittanut pysytellä toimenpidepöydällä. eteen. - Allergisoiduin voimakkaasti hevosille. Jouduin jo pohtimaan, mikä minusta tulee isona. Tilanne kuitenkin ratkesi niin, että Sirpa jätti hevoset. Tällä hetkellä koirat, kissat, lehmät, kanit ja marsut muodostavat suurimman osan asiakas- Nukutuksesta herääminen tuntuu koirastakin hassulta. Sirpa, Aino ja Kalle Tikka tapaavat tuoda lemmikkinsä Kolehmaisen vastaanotolle. kunnasta. Vaikka mieluisista hevosista Kolehmainen joutuikin luopumaan, työn parhaat puolet jäivät jäljelle. - On ihanaa nähdä terveenä eläin, johon on törmännyt viimeksi sen ollessa henkihieverissä, mutta pienenkin vaivan hoitaminen on aina palkitsevaa. VIIKON VIERAS Viikon vieras -palstalle voi osoittaa kirjoituksia os. Pirkkalainen, PL 23, Pirkkala, sähköposti: Luontoa tulevillekin sukupolville Onneksi kesälomalla on aikaa pysähtyä tarkastelemaan Suomen kaunista luontoa ja sen rikkauksia. Kuinka ihanaa on ollut palauttaa mieleen omia lapsuuden kokemuksia kesästä. Kesät olivat pitkiä ja lämpimiä. Teimme sisarten kanssa retkiä metsään isolle kivelle eväät mukana. Pienistä kivistä rakennettiin aitoja ja kävyt olivat eläimiä. Tänä kesänä minulla on ollut hyvä mahdollisuus taas käydä retkellä Pirkkalan metsissä 6- ja 4-vuotiaiden lastenlasteni kanssa. Miksi mummo muurahaisten pesä on näin suuri ja mitä ne siellä tekevät? Katso, miten kaunis perhonen lentää. Mikä kukka tämä on? Voiko näitä marjoja syödä, ovatko nämä myrkyllisiä? Kysymyksiä ja ihmettelyä tulee solkenaan ja kaikkiin vastauksiin pitää löytää myös perustelut. Oikeiden perustelujen hakemisessa pitäisi olla luonnontieteilijä. Retkellä saa myös mummo opetusta: linnuilla ei ole vain poikasia, niillä on myös tyttösiä. Lapsilla ei ole kiirettä pois metsästä. Siellä viihdytään pitkään luontoa tutkien. Sieltä löytyy erilaisia risuja, kiviä, käpyjä ja kukkia, joita otetaan mukaan. Muita leluja ei tarvitakaan. Italialaiset lomavieraamme ovat myös ihmetelleet ja ylistäneet Suomen luontoa. Luonnon vihreää kauneutta ja rauhaa. Hiljaisuus ja turvallisuuden tunne ovat yllättäneet heidät täysin. Voivatko kauniit järvet olla niin puhtaita, että niissä voi uida? Samoin mustikat metsässä ovat ihmeellisiä. Se, että niitä voidaan poimia ja syödä ja ne ovat vielä terveellisiä. Nämä ihmetyksenaiheet tuntuvat meistä suomalaisista itsestäänselviltä. Mutta ovatko ne sitä enää meidän tuleville sukupolvillemme? Eivät ole, jos me tämän päivän päättäjät emme tee konkreettisia toimenpiteitä luonnon säilyttämiseksi ja parantamiseksi. Olemme saaneet lukea useita kymmeniä artikkeleita logistiikkakeskuksen sijoittamisesta Pirkkalaan. Artikkeleissa on perusteltu hyvin logistiikkakeskuksen suunnitellun sijainnin siirtämistä. Ymmärrän ne täysin oikeutetuiksi vaatimuksiksi. Ne pitäisi ottaa myös vakavasti huomioon asian jatkovalmistelussa Pirkanmaan liitossa. Kesäkuussa demariryhmänä järjestimme tutustumisen Toivioon logistiikkakeskuksen suunnittelualueelle Taaporinvuorelle ja Pirunkivelle. Näen välttämättömänä päätöksentekijöiden tutustumisen alueeseen. Logistiikkakeskuksen tarpeellisuus Tampereen talousalueelle perusteluineen on hyväksyttävissä kestävän kehityksen periaatteiden mukaisena. Sitä ei voi kuitenkaan hyväksyä, että logistiikkakeskus sijoitettaisiin juuri Pirkkalan arvokkaille luonnonalueille asuntoalueiden väliin. Kestävän kehityksen periaatteet päinvastoin tukevat myös sijainnin uudelleenselvittelyä. Pirkkalan sijainti ja markkinatalouden vaatimukset eivät voi olla esteenä logistiikkakeskuksen sijaintipaikan siirtämiselle kauemmaksi asuntoalueista. Olen esittänyt tätä sijainnin siirtovaihtoehtoa kaikissa logistiikkakeskuksen esittelytilaisuuksissa. Pidetään kiinni päätetystä Pirkkalan strategiasta, joka mielestäni sopii tämänkin asian käsittelyyn. Pirkkala on menestyvä ja ympäristöltään viihtyisä hyvän elämän puutarhakaupunki, jossa kuntalaisille luodaan hyvät virkistysalueet, missä luonto on lähellä. Näin me turvaamme laadukkaamman elämän myös tuleville sukupolville Pirkkalassa. Helena Rissanen kunnanvaltuutettu sos.dem.ryhmän puh.joht.

5 PIRKKALAINEN CASABLANCA RUM Design by CECILÉ MORNEY Alk. 99 sis. PENTAXvakioyksiteholinssit VALITSE 2 MAKSA 1 KAHDET YKSITEHOT ALK. 99, KAHDET MONITEHOT ALK. 199! Valitse 2, maksa 1 -hinnoittelu koskee kaikkia kehyksiä alk. 99 sisältäen PENTAXvakioyksiteholinssit. Muut linssit ja pinnat hinnaston mukaan. Molemmat parit samalla reseptillä. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. Kuvan kehyksiin suosittelemme ohennettuja linssejä: ohennetut linssit kova- ja heijastuksenestopinnalla alk. 100 ORIVESI: Anttilantie 7, ajanvaraus Avoinna: ma pe , la PIRKKALA: Palmrothintie 2 (Citymarket), ajanvaraus Avoinna: ma 10 19, ti pe 10 18, la TAMPERE KESKUSTA: Hämeenkatu 19, ajanvaraus Avoinna: ma 10 19, ti pe 10 18, la TAMPERE TURTOLA CM: Sotilaankatu 11 (Citymarket), ajanvaraus Avoinna: ma-pe 10 18, la VALKEAKOSKI: Valtakatu 18, ajanvaraus Avoinna: ma-pe 9 17, la suljettu Palvelemme myös kesäsunnuntaisin klo * Aina vähintään. ** Saat K-citymarket-pikaedun yhden tai useamman tuotteen kertaostoksesta oheisen taulukon mukaan. Edun piiriin eivät kuulu Plussa-tarjoukset, pullopantit, äidinmaidonkorvikkeet, tupakka- ja alkoholi-, nikotiinikorvaus-, lehti- eivätkä K-citymarketin ulkopuolisten palveluntuottajien tuotteet (mm. Veikkaus, Lippupalvelu). *** Lisätiedot Plussa.com Kesätoriltamme tuoreet mansikat ja herneet Finn Spring VIRVOITUS- JUOMAT 1,5 l 0,57 /l 1 25 pl sis. pantin 0,40 HINNAT VOIMASSA KE PE kg erä! Tuore kokonainen MERILOHI 2 3 kg kasvatettu, Norja 3 99 kg Atria PORSAAN ULKOFILEEPALA n. 1,5 kg 1 Hinta ilman Plussa-korttia 7,95 /kg Etu Plussa-kortilla 1,96 /kg 5 99 kg Suomalainen TOMAATTI 1 lk 49 kg Hartwall Lapin Kulta III-OLUT 0,33 l 24-tölkkipack 1,81 /l Hinta voimassa asti pack sis. pantit 3,60 Pirkan parhaat reseptit HK KABANOSSIT g 3,58 4,48 /kg Fazer isot PAAHTOLEIVÄT g vehnä, monivilja tai täysjyvä 2,71 2,96 /kg Hinta ilman Plussa-korttia 1,69 /pkt (2,98 3,07 /kg). Etu Plussa-kortilla 0,20 /pkt 1 79 pkt 1 49 pkt 4 Marco PASTA tai SPAGETTI 400 g 1,00 /kg, yks. 0,79 /pkt (1,98 /kg) erä 5pkt 2.- Valio Gefilus MEHUT 1 l 2,00 /l, yks. 2,15 /tlk 2tlk erä 4.- Hinta ilman Plussa-korttia 1,89 /pkt (11,20 /kg) Etu Plussa-kortilla 1,67 /erä Weser Gold JÄÄTEE 1,5 l persikka, 0,66 /l 0 99 prk Pringles PERUNALASTUT 170 g.- 7,84 /kg erä 3pkt Katso lähimmän K-citymarketisi tarjoukset netistä Hinta ilman Plussa-korttia 1,95 /pkt (3,90 /l). Etu Plussa-kortilla 0,90 /erä Chipsters JOKIRAPU kpl/1 kg pakaste, Kiina 5 99 rs Valiojäätelö VANILJA- KERMAJÄÄTELÖ 1 l ei laktoositon 1,50 /l erä 2pkt 3.- Lisätiedot Vastuullisuus PIRKKALA Palmrothintie 2, puh , MA PE 9 21, LA 9 18, SU Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21+6,9 snt/min (sis alv 22%), matkapuhelimesta 8,21+14,9 snt/min (sis alv 22%).

6 6 PIRKKALAINEN Kunnallisvaaleihin kaivataan vielä ehdokkaita Karoliina Ahola Pirkkalan puolueet ovat värvänneet lokakuun kunnallisvaaleihin ehdokkaita jo hyvän aikaa, mutta vielä kaikilla listoilla on tilaa. Kunnallisesta vaikuttamisesta on ollut ilmeisen hyviä kokemuksia, koska suurin osa kaikkien puolueiden nykyisistä valtuutetuista on lähdössä ehdolle myös tuleviin vaaleihin. Monet pohtivat vielä - Vasemmistoliitolla on tavoitteena saada ehdokasta. Tällä hetkellä puolet paikoista on täytetty, kertoo Eriikka Magnusson-Vainio Pirkkalan vasemmistoliitosta. Vasemmistoliiton kaikki kolme tämänhetkistä valtuutettua ovat lähdössä taas ehdolle. - Kaipaamme vielä ehdokkaiksi erityisesti sellaisia nuoria, joilla on uskoa politiikkaan. Helena Rissanen (sd) kertoo Pirkkalan sosiaalidemokraattien tavoitteena olevan 63 ehdokasta. - Tällä hetkellä en osaa vielä sanoa, montako varmaa ehdokasta listalla on. Moni mietti vielä ehdokkuuttaan. Kaikki yhdeksän nykyistä valtuutettua aikovat asettua ehdokkaiksi. - Nuoriakin on jo saatu ehdokkaiksi, Rissanen kertoo. Listat hyvällä mallilla Pirkkalan kristillisdemokraattien ehdokaslista alkaa olla suunnitellussa tavoitteessa. - Kaavailimme 14 ehdokasta, ja 12 on jo lupautunut varmasti, Tapio Kangasniemi sanoo. Tällä hetkellä Kangasniemi on valtuuston ainoa kristillisdemokraatti ja hän aikoo lähteä ehdolle myös seuraaviin vaaleihin. Esko Mälkönen Pirkkalan kokoomuksesta kertoo puolueensa ehdokasasettelun sujuneen hyvin. - Tietenkin täysi lista eli 63 ehdokasta on hyvä asia, mutta pidän realistisena tavoitteena reilua 40 ehdokasta. Nyt ehdokkaita on saatu yli 30, Mälkönen sanoo. Kokoomuksen nykyisistä 12 valtuutetuista on jättäytymässä pois vaaleista näillä näkymin yksi tai kaksi. Pirkkalan Vihreät tavoittelevat 30 ehdokasta kunnallisvaaleihin. - Tällä hetkellä 20 ihmistä on lupautunut ehdokkaaksi, mutta vielä on tilaa listalla, vihreiden Kari Talasmäki sanoo. Vihreiden istuvista valtuutetuista on jäämässä yksi pois. Harri Aalto loikkasi Paremman Pirkkalan Puolesta -ryhmän riveihin. Keskustalla ja PPP:llä tilaa Kunnallisvaaliehdokkaiden värväys on eniten kesken keskustalla ja Paremman Pirkkalan Puolesta -ryhmällä. Pirkkalan keskusta on suunnitellut asettavansa ehdolle kunnallisvaaleihin ihmistä. - Tällä hetkellä alle kymmenen on lupautunut varmasti, Raili Naskali (kesk)kertoo. Keskustan kaikki kolme nykyistä valtuutettua on lähdössä mukaan tuleviinkin vaaleihin, mutta uusien ehdokkaiden värvääminen on ollut toistaiseksi työlästä. - Ihmiset taitavat olla vieraantuneita politiikasta ja olenkin ollut erityisen iloinen uusista ehdokkaista, Naskali sanoo. Liisa Pajunen, PPP-ryhmän puheenjohtaja, ei halua vielä kommentoida tämänhetkistä ehdokastilannetta. - Teemme PPP-ryhmän kanssa ehdokasasettelusta tarkemmat suunnitelmat elokuun alkupuolella, Pajunen sanoo. Kunnallisvaaleissa voisi vaikuttaa Pirkkalan puolueiden edustajat ovat harmissaan kunnallisvaalien huonosta suosiosta ja matalasta äänestysaktiivisuudesta. - Kunnallisvaaleissa äänestetään vähiten, vaikka näillä vaaleilla on eniten vaikutusta, harmittelee Kangasniemi. - Presidentinvaalit, joilla ei ole suurta merkitystä, sen sijaan saavat ihmiset liikkeelle. - On surullista, jos ihmiset eivät äänestä, koska kunnallisella tasolla päätetään asioista, jotka ovat lähellä ihmistä, Magnusson- Vainio miettii. Fakta Kunnallisvaalit Pirkkalassa Ehdokaslistojen on oltava valmiit Vaalipäivä , ennakkoäänestys Tällä hetkellä kunnassa on 35 valtuutettua. Seuraavissa vaaleissa valtuutettuja valitaan 43, koska kunnan väkiluku on ylittänyt asukkaan rajan. Valtuutetut valitsevat keskuudestaan Pirkkalan ensimmäisen pormestarin. TAPAHTUI TÄNÄ KESÄNÄ MC-Leijonat kokoontuivat tänä kesänä Siivikkalaan. Ensi kesänä motoristit suuntaavat Ouluun. MC-Leijonat kokoontuivat Pirkkalasta Karjalan kunnaille Useita kotiseutumatkoja Karjalan kannakselle järjestänyt Eino Koppanen päätti talvella, että seuraava matka tehdään Laatokan taakse paikoille, joissa isät ja sedät sotivat vuosina Oppaaksi saimme jo aikaisemmilta retkiltä tuttu Erkki Ahonen Kotkasta. Matkalle lähdimme 1.7. Iltapäivällä olimme Niiralan rajanylityspaikalla. Edellämme oli vain yksi linja-auto, mutta silti rajamuodollisuuksiin meni kaksi ja puoli tuntia. Tie Sortavalaan on päällystetty, mutta mutkainen ja kuoppainen. Vanhoja suomalaisten jättämiä kyliä on tienvarressa ja niissä joitakin asuttuja mökkejä. Ihmisiä ei juuri kylissä näkynyt. Illalla pääsimme Sortavalaan, joka oli tärkeä kauppapaikka jo 1500-luvulla. Nykyisin siellä on runsaat asukasta. Vuonna -96/97 puolustusvoiemien kuljetusvarikon moottoripyöräilevässä henkilöstössä alettiin pohtia, olisiko kerhotoiminnalle jäsenpohjaa, koska varikolla kävi mopoilevia asiakkaita. Ajatuksena oli kokoontua eri puolelle Suomea ja hyödyntää armeijan tiloja sekä muonituspalveluita. Ajan kuluessa MC-Leijonasta muodostui rekisteröimätön yhdistys, johon voivat kuulua kaikki joko puolustusvoimissa tai puolustushallinnon rakennuslaitoksessa palvelevat tai joskus palvelleet. Yhtenä tarkoituksena on edistää moottoripyöräilyn turvallisuutta. Tärkeää on myös sosiaalinen kanssakäyminen yksilöiden kesken. Tänä kesänä MC-Leijonien 12. kokoontumisajo oli täällä Tampereen seudulla kesäkuun puolivälissä, Majoituspaikkana toimi MAAVMATLEn hallinnoima Siivikkalan maja. Perjantaina majoituttiin, vaihdettiin kuulumisia ja tietenkin saunottiin ja paistettiin makkaraa. Panimolta Pyynikille Varsinainen ajopäivä oli lauantai, jolloin sääkin oli suosiollinen. Lämpöä oli 20 astetta ja poutapäivä oli mitä mainioin. Ensin ajeltiin ryhmäajona Siivikkalasta Nokian Panimolle, jossa opas, oman ryhmän Timo Vaskelainen) piti ansiokkaan esitelmän oluen valmistuksesta ja myös sen nauttimisesta. Ryhmän koko oli noin 30 pyörää, joten näyttävyyttäkin riitti, varsinkin kun edustettuina olivat lähes kaikki moottoripyörämerkit. Walta-ravintolassa nauttimamme lounas oli aivan erinomainen ja muutenkin järjestelyt olivat aivan huippua. Pyynikin näkötornin asiantunteva henkilökunta oli järjestänyt kahvit ja munkit ennakkotilauksen mukaan ja palvelu pelasi loistavasti. Sen jälkeen oli mukava ajella Siivikkalaan saunomaan ja turisemaan. Tietysti ensin pidettiin kokous, jossa käsiteltiin päivän polttavat asiat. Sen jälkeen oli vuorossa perinteinen mölkkykisa, jossa mestariksi kruunattiin jo toisen kerran Esa Pitkänen. Sunnuntaina olikin sitten jo pakkaamisen ja kotiinlähdön aika. Kun viimeinenkin vieras oli saateltu kotitaipaleelle, oli enää jäljellä paikkojen loppuviimeistely ja kahden Harleyn ajelu kotiin Pirkkalaan. Tällä kertaa resitenttinä toimi Seppo Orpana Pirkkalasta. Seuraavaksi resitentiksi valittiin yksimielisesti Matti Korhonen Oulusta, joten pohjoiseen näyttäisi seuraava tapaamismatka suuntautuvan. Turvallisia kilometrejä kaikille tiellä liikkujille! Seppo Orpana Ps. Kun näette Pirkkalassa punamustan Harleyn, jonka kuskilla heiluvat punavalkoiset pupun korvat, on hän Riina, kokoontumisen emäntä. Joko kiiruhtamassa asiakkaiden luo tai muuten vaan ajelulla. Mukana saattaa olla iso musta, jota ohjastaa allekirjoittanut. Heilutellaan. Matkalaiset Terijoella hotellin edessä. Terijoen rantaa he pääsivät näkemään vain pienen kaistaleen bussin ikkunasta. Hotellin lähiseudulla ranta oli kilometrikaupalla eristetty korkealla aidalla rakennusalueeksi tai uusrikkaiden huviloiksi. Aunuksessa näkyy siellä täällä matalia vanhoja kyliä, pieniä hirsirakennuksia, joiden päädyssä on kolme ikkunaa tielle päin. Syvärin luostarissa toimi neuvostoaikana mielisairaala ja oli siellä vieläkin sivurakennuksessa näitä potilaita. Kirkkorakennuksia oli sisältä korjattu ja ulkopuolet valkoiseksi kalkittu. Satumaisen kaunis Rautalahti Aamulla jatkoimme matkaa sanomattoman kaunista vuonomaista Rautalahden rantaa seurailevaa tietä Läskelään. Siellä pysähdyimme kuvaamaan Jänisjoen koskessa olevaa vanhaa patoa ja rappiolla olevaa Suomen aikaista selluloosatehdasta. Matka jatkui kohti Pitkärantaa ja saavuimme Koirinojalle, joka oli Suomen aikaan Impilahden keskeisiä kyliä. Sinne pystytettiin vuonna 2000 lähelle Prääsän-Suojärven -tien risteystä Suomen ja Venäjän yhteisesti tilaama talvisodan muistomerkki Murheen risti. Muistomerkissä muodostaa kaksi syleilevää äitiä ristin. Talvisodasta kuuluisan Lemetin motin paikka löytyy hieman yli kuusi kilometriä Murheen ristiltä itään. Tammi-helmikuun taisteluissa suomalaiset tuhosivat siellä motitetut venäläiset joukot. Taisteluissa kaatui noin 6000 suomalaista ja yli neuvostoliittolaista sotilasta. Peltoaukeita silmänkantamattomiin Äänisen järven länsirannalla sijaitsevassa Petroskoissa on asukasta. Kaupunkia ympäröi vanhoja rähjäisiä venäläisiä asumuksia ja mustuneita, ruostuneita teollisuuslaitoksia. Keskustassa oli uusia komeita liike- ja hallintorakennuksia. Äänisen rannalla on keskusaukio, jota hallitsee Otto Ville Kuusisen patsas. Aunuksen tie oli kuoppainen, mutta sillä oli kova liikenne, suuria rekka-autoja tuli jatkuvana virtana vastaan. Aunuksessa tulivat näkyviin suuret peltoaukeat, ne jatkuivat melkein silmänkantamattomiin. Mistään ei voinut päätellä, että niitä olisi viljelty. Illalla tulimme Aunuksen kaupunkiin. Se on yksi Pohjois- Venäjän vanhimmista kaupungeista, joka sai kaupunkioikeudet vuonna Ensimmäiset kirjalliset maininnat ovat jo vuodelta Kaupungissa on nykyisin asukasta, joista noin 60 % on karjalaisia ja lisäksi kymmenkunta prosenttia suomenkielisiä. Aamulla matkaa jatkui kohti etelää Syväriä. Varsinaiseen kaupunkiin emme ajaneet, vaan menimme Syvärin luostariin. Raha näkyy Pietarissa Pietarissa lähellä tuntui jo raha ja Putinin komento. Tietöissä oli tekemisen meininki. Liikkeellä oli paljon autoja, koneita ja miehiä ja koneet kävivät. Ajamamme Pietarin itäinen ohikulkutie vaikutti jo valmiilta, mutta sen ylimeneviä siltoja tehtiin monissa paikoissa. Illalla tulimme Terijoelle. Se oli ennen sotia Suomen tunnetuin kesänviettopaikka. Se oli erityisesti tuon ajan taiteilijoiden ja muiden julkisuuden henkilöiden suosikki. Nyt kaupunki näyttää olevan venäjän uusrikkaiden asuinpaikka. Terijoki onkin Pietarin esikaupunki. Sen venäläinen nimi on Zelenogorsk. Aamulla lähdimme Viipurin kautta kotia kohti. Viipuri oli entisensä, sinne eivät öljyrahat olleet riittäneet. Voi olla, että kerjäläisiä oli vähemmän. Matkaa tehtiin neljän päivän aikana 1850 km. Ruplan vaihtokurssi oli Huoltoasemilla 95-oktaaninen maksoi 25,70 ruplaa eli noin 90 senttiä. Dieselin hinta oli ruplaa, noin 92 senttiä.

7 4318 PIRKANMAAN OK PIRKKALAINEN 7 AJAN HERMOLLA Ajatelma Ne ovat kuin vakka ja kansi ja lupsaus päälle. Suomalainen sananlasku Nimipäivät Ke Asta, to Helena, Elena, pe 1.8. Maire, la 2.8. Kimmo, su 3.8. Nea, Linnea, Neea, Vanamo, ma 4.8. Veera, ti 5.8. Salme, Sanelma. Muut lehdet Ruokakauppaketjut alkavat pääkaupunkiseudulla varautua siihen, että polttoaineen hinnan nousu lisää asioimista lähikaupoissa. Helsingin Sanomat Pirkkala ennen Jopas sattui Jussi painoi pitkälti toista sataa kiloa ja näyttikin siltä reilunpuoleisen vatsansa kanssa. Siitä huolimatta - tai olisiko sen takia - hän kävi melko ahkerasti kuntosalilla. Hän viihtyi enimmäkseen salitreeneissä, mutta toisinaan uskaltautui jumpankin puolelle. Jumpan lopussa on yleensä venyttelyjakso. Kerran istuessamme jalat harallaan lattialla ohjaaja komensi: Sitten käännytään vasemman jalan puolelle ja taivutetaan vatsa kiinni polveen! Tämä ainakin on helppoa, innostui Jussi läväyttäen samalla muhkean mahansa reiden päälle. TM Päivystykset Pirkkalan apteekki, (Suupantori 4) avoinna ma-pe 9-20, la 10-16, su Tampereella avoinna joka päivä Yliopiston Apteekki (Hämeenkatu 16) 7-24, Keskustorin apteekki (Keskustori 1) Sairaanhoito, kiireellistä apua tarvitsevat Pirkkalan terveyskeskus ma-pe 8-22, la 10-18, su 10-20, puh , Hatanpään terveysaseman päivystys ma-pe Lukijat voivat lähettää palstalle vanhoja kuvia. Mukaan tiedot palautusta varten. Kuva voidaan pyynnöstä myös tallettaa Pirkkalan kotiseutuarkistoon. Pirkkalan Pelimanneja Purnun keikalla ehkä vuonna Kuvan lähettänyt Timo Mustonen kertoo, että kuvassa on ainakin Kalervo Kytölinna, oltermanni Hugo Värälä, Reino Setälä ja Heikki Lehtonen. - Osa kuvan henkilöistä on jo edesmenneitä, ja eräs kuvan pelimanneista täytti 80 vuotta kesäkuussa, Mustonen tietää. 22-8, la 18-10, su 20-8, puh Hammashoito, kiireellistä ensiapua arkipäivisin terveyskeskuksen hammashoitolassa, puh , soitto miel. klo 8-9. Viikonloppupäivystys arkilauantaisin yhdessä Lempäälän, Nokian, Vesilahden ja Ylöjärven kanssa, soittoaika klo La 2.8. Pirkkalan terveyskeskus, p , Lentoasemantie 60. Sunnuntaisin yhteys terveyskeskuksen päivystykseen. Päivystävä eläinlääkäri, puh , (Pirkkala, Tampere, Nokia). Vikailmoitukset, sähkö, lämpö, maakaasu Loukonlahteen saakka Tampereen Sähkölaitos, puh , muualla Pirkkalassa Vattenfall sähkö, puh Paikallisuutisia 90911, kaukolämpö ja maakaasu, puh Vesiongelmissa Tampereen Vesi, puh Palvelut Kirjastot, Pirkkalan pääkirjasto avoinna ma-to 11-19, la suljettu, Nuolialan kirjasto ma, ti, to 13-18, ke, pe 10-15, Kirkonkylän lainausasema suljettu , Toivion lainausasema ke , Härmälän kirjasto ma, ti, to 13-19, ke, pe 11-15, la suljettu. Pirkkalan ikäpiste, tietoa ja neuvontaa ikäihmisille vanhainkotipalvelukeskus Pirkankoivussa (Lehtimäentie 2 C, puh ), avoinna ma, ti, ke , Elokolo, Pirkkalan Elämäntapayhdistys Elopilkun kokoontumispaikka kuntalaisille (Suupankuja 8-10, kerhohuone, puh ), avoinna ma-to 9-15, pe Rasihovi, toimintaa mielenterveyskuntoutujille (Rasitie 10, puh ), avoinna arkisin 8-18, la Näyttelyt: Veera Nerkin maalauksia klo Vanhalla lainaviljamakasiinilla Pirkkalan Vanhaa kirkkoa vastapäätä. Suljettu 5.8. Pirkkalan taideyhdistys ry.: Leena Salakan maalauksia liikuntatalolla ja Merja Lasosen maalauksia Pirkankoivun taidekäytävällä elokuun loppuun asti, Sisko Keskisen ja Kalevi Sinisalon Tältä maistuu kesäloma Palvelemme kesäsunnuntaisin klo Tervetuloa! maalauksia Taysin naistentautien poliklinikalla syyskuun loppuun asti. Reipin museo on kesällä avoinna su klo ja ti-to Kattauksia ja ruokatapoja savupirtistä kahvikutsuille -näyttely kunnantalon alasalissa. Ma-to 15-19, la-su Viikkokalenteri Ronja Ryövärintytär Rämsöön kesäteatterissa Vesilahdessa ke to 31.7 klo 19 ja la 2.8. klo 14 ja 18, su 3.8. klo 15 ja ti 5.8. klo 19. PJK-TPS/2. Jalkapallon naisten kakkosta Pirkkalan keskuskentällä to klo Mato-ongintakilpailut su 3.8. klo Ilm. klo 9.30 Rajasalmen sillan kohdalla, opastus parkkialueelta. Järj. Sankilan kyläyhdistys. Karvakuonot Ransu ja Eno-Elmeri esittävät yhdessä poliisin kanssa kuvaelman menneiltä ajoilta su 3.8. klo 12 ja 14. Amurin työläismuseokorttelissa, Satakunnankatu 49, Tre. Pääsylipputulot Unicefille. Pelimanniyhtye Pelitanko esiintyy Pispala Folkissa su 3.8. klo Kristillinen kesäilta Haikan lavalla ti 5.8. klo Musiikkia, puheita ja makkaranpaistoa. Järj. Pirkkalan Kristityt yhdessä. Pirkkalan yöhölkkä ke 6.8. klo ja 19. Sarjat lapsille ja aikuisille. Ilm. klo Pirkkalan liikuntatalolla. Lämmin broileri-halloumileipä (4 annosta) Kariniemen 2 marinoitua broilerin fileepihviä 2 3 tomaattia 250 g halloumijuustoa 2 rkl pinjansiemeniä 4 viipaletta hiivaleipää rucolaa Sitruunavinegretti 1/4 dl oliiviöljyä + hiukan voiteluun 2 tl sitruunamehua 2 valkosipulinkynttä ripaus mustapippuria Sekoita ensin keskenään vinegretin ainekset. Pyyhi fileepihvit marinadista ja nuiji litteiksi. Leikkaa pihvit kahtia ja grillaa. Viipaloi tomaatit ja halloumi. Paahda pinjansiemenet kullanruskeiksi kuivalla paistinpannulla. Voitele leipäja halloumiviipaleet kevyesti oliiviöljyllä ja grillaa molemmin puolin. Nosta leiville rucolaa, broileria sekä halloumi- ja tomaattiviipaleita. Lisää pinnalle rucolaa, pinjansiemeniä ja sitruunavinegrettiä. Voit myös grillata ylimääräisiä leipäviipaleita ja koota leivät hampurilaisiksi. Lue lisää: PALVELUPISTEESTÄ TO-LA Perhekokki Perunavene kpl Kinkkupasta salaatti kg Broilerin hunajamarinoidut fileepihvit 1 kg Ingman Maustetut kermajäätelöt 1 l 0 79 Dansukker Taloussokeri 1 kg 10 kg/talous Pysyvän edullisesti S-marketista kotitalouksille Atria Naudan Paistijauheliha 10 % 400 g (7,48/kg) Snellman Maustettu grillikylki, kg n. 900 g Hinta voimassa to su Hinta voimassa to su Kukkakaali irto, kg Suomi Kiivirasia 500 g, 1. lk. Chile MEIKÄLÄINEN MAIJA PIRKANMAAN OK S-Etukortilla Tapola Iskelmä grillimakkara 400 g (4,98/kg) Norm. 2,69 (6,73/kg) 2 39 Jyväshyvä Kesäkassi keksit 528 g (4,53/kg) Norm. 2,65 (5,02/kg) 2 90 Ingman Kevyt Sulatejuustot 400 g (7,25/kg) Norm. 3,46 (8,65/kg) MEIKÄLÄINEN MAIJA Bonusta jopa 5 % Lisätietoja: PIRKKALA Kenkätie 2 puh puhelun hinta 0,0821 /puhelu + 0,119 /min Palvelemme ma pe 7 21, la 7 18, kesäsu 12 21

8 8 PIRKKALAINEN TV-VIIKKO TV1 torstai Ykkösen aamu-tv Serranon perhe Paluu simpanssien pariin Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa Viihdekonkarit kirjaa lapsuudesta Suomalaisten jalanjälkiä: Johan Forsskål A-studio Tohtorit Tohtorit Pientä järjestystä Serranon perhe Sydämen asialla Päivän kasvo Vielä virtaa Puutarhan lumoissa: Me hurahtaneet Puutarhaunelmia Antiikkia, antiikkia Urheiluruutu Antiikin Rooma Yksi elämä: Irti torikammosta Tv-uutiset Elämä jonka haluan Euronews TV2 torstai Tellus-tietovisa PIKKU KAKKONEN Sääveikkaaja Juhlat alkakoon Suomu ja Nirppa Sauhu-Santtu Samsam Pipsa Possu: Äidin syntymäpäivä Neppajymykerho Vekarat! Kaapo Villi tulevaisuus Viikon luontohavainto: Elokuun perhoset Uudenmaan uutiset Kaakkois-Suomen uutiset Lounais-Suomen uutiset Hämeen uutiset Keski-Suomen uutiset Itä-Suomen uutiset Pohjanmaan uutiset Pohjois-Suomen uutiset Summeri Pieni talo preerialla Mistralin tuulet Mistralin tuulet Air Bud - Futispennut Uutisvuosi Matkalla Virossa Lapsityrannit Summeri Rakkain terveisin Felix Pikku Kakkonen Pieni talo preerialla Alueellinen uutislähetys Urheiluruutu Kakkosen kesäsää Puskuri Hylkysukeltajat Itämerellä Laatuaikaa Kettu Kadonneet Sin City Law Silminnäkijä: Pahan palkka OK - oikea kysymys tv-peli MTV3 torstai Lomasää Huomenta Suomi Mitä tänään syötäisiin? Pöytä kolmelle Laita järjestykseen Ostoskanava Beach soccer Word Puzzle Laita järjestykseen Salatut elämät Salatut elämät Salatut elämät Mitä tänään syötäisiin? Käenpesä Kauppalehden talousuutiset Tulosruutu Päivän sää Hännänheiluttajat Teoria miehistä Teho-osasto Kymmenen Uutiset Tulosruutu Kenon arvontatulos Erikoisjoukkue Reservoir Dogs (K18) Kaikkea sitä näkee Will & Grace MTV3 Chat Nelonen torstai Hoidon tarpeessa Täydelliset naiset Älypää-TV Ostosruutu Nanny Nelosen uutiset ja sää Päivien viemää Dr. Phil Koti kuntoon Täydelliset naiset Nelosen sää IS Urheilu-uutiset Eerikäinen ekolomalla Tyyliä vai ei Criminal Minds - FBI-tutkijat Comanche Moon Nelosen uutiset ja sää IS Urheilu-uutiset South Park (K15) Roskasakki (K15) Hex Ostosruutu Älypää-TV TV1 perjantai Ykkösen aamu-tv Serranon perhe Pakeneva maa Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa Viihdekonkarit Tosi tarina: Työtä päin Kolme vuodenaikaa: Kurjenpolvet Puutarhaunelmia Tohtorit Tohtorit Serranon perhe Sydämen asialla Luontohetki: Afrikan eläinlapsia Maailman luonnon helmiä Foylen sota Urheiluruutu A-zoom Sydäntenmurskaaja Tv-uutiset William S: Paljon melua tyhjästä Euronews TV2 perjantai Tellus-tietovisa PIKKU KAKKONEN Sääveikkaaja Milja Postimies Pate Keksijä-Kyösti Eloisat esineet Pipsa Possu: Hammaskeiju Neppajymykerho Vekarat! Huvitutti Syrhämä: Kinahmi kateissa Uudenmaan uutiset Kaakkois-Suomen uutiset Lounais-Suomen uutiset Hämeen uutiset Keski-Suomen uutiset Itä-Suomen uutiset Pohjanmaan uutiset Pohjois-Suomen uutiset Summeri Pieni talo preerialla Mistralin tuulet Mistralin tuulet Parempi ero Uutisvuosi Laatuaikaa Ulkosuomalaisen tarina Kiinassa Monsteri-talli Summeri Rakkain terveisin Felix Pikku Kakkonen Pieni talo preerialla Alueellinen uutislähetys Urheiluruutu Kakkosen kesäsää Kamera kiertää Eurovision Dance Contest Finaali Kova laki David Nolanden painajainen Skithouse OK - oikea kysymys tv-peli MTV3 perjantai Lomasää Huomenta Suomi Mitä tänään syötäisiin? Pöytä kolmelle Laita järjestykseen Ostoskanava Kuka teki mitä kesä Word Puzzle Rantalentis Laita järjestykseen Salatut elämät Salatut elämät Salatut elämät Mitä tänään syötäisiin? Käenpesä Kauppalehden talousuutiset Tulosruutu Päivän sää Ennätystehdas Columbo Neste Oil Ralli Kymmenen Uutiset Tulosruutu Kenon arvontatulos Formula 1: Extra Kill Bill 1 (K18) Commando Voittopotti Late Night Se Oikea Nelonen pe Hoidon tarpeessa Täydelliset naiset Älypää-TV Ostosruutu Nanny Nelosen uutiset ja sää Päivien viemää Dr. Phil Koti kuntoon Täydelliset naiset Nelosen sää IS Urheilu-uutiset Eerikäinen ekolomalla Kid Nation Elokuva: Operaatio Donnie Brasco (K15) Nelosen uutiset ja sää IS Urheilu-uutiset Deadwood (K15) Elokuva: Luojan kiitos, on perjantai! Ostosruutu Taitopeli.com TV1 lauantai Tv-uutiset Keisari Hirohito Tv-uutiset eekkeriä taivasta Tv-uutiset Kaikki Puumalan puolesta : Laatokan ympäri: Käkisalmi Enemmän kuin lemmikki: Agility Vielä virtaa kirjaa lapsuudesta Ronja Ryövärintytär Viittomakieliset uutiset Bramwell - naiskirurgin oppivuodet Prisma: Mitä geenimme paljastavat? Pisara Sydämen asialla Urheiluruutu Antiikkia, antiikkia Avara luonto: Planeettamme Maa Ryhmä Pullman Lotto Urheiluruutu Kaikki Puumalan puolesta Rouva Bovary Ristirouvat Monk Kiehtova maailma: Egyptin löytäjät Euronews Uutisikkuna TV2 lauantai Piilosana Tellus-tietovisa Pikku Kakkonen Urpo ja Turpo: Urpo ja Turpo sairastavat Tohelo ja Torvelo Olipa kerran kolme Mikki Hiiren kerhotalo: Pluton pallo Taikakaruselli Kuunalle Galaxi Kuustamuuttajat: Prinssi Vompri Lumottu puu: Värikynä Hirveä Henri Onnen päivät Eläinten tahtiin Tartu Mikkiin Peliuutiset Uudenmaan uutiset Kaakkois-Suomen uutiset Lounais-Suomen uutiset Hämeen uutiset Keski-Suomen uutiset Itä-Suomen uutiset Pohjanmaan uutiset Pohjois-Suomen uutiset Nuijalle töitä Puskuri Hylkysukeltajat Itämerellä Tero Pitkämäki: Zeuksen vuosi Suomen vahvin V75-ravit Hovimäki Urheiluruutu Kakkosen kesäsää Olet mennyt minun vereeni Kriminalisti Sankari Aina mielessä (K15) OK - oikea kysymys tv-peli MTV3 lauantai Se Oikea Pokémon Disneyn Tarzanin legenda Prätkähiiret Prätkähiiret Yugioh! Mitä tänään syötäisiin? Neste Oil Ralli: Pre Race Neste Oil Ralli: Kakaristo Golfia: Golf Today Word Puzzle Lauantain perheleffa: Scooby-Doo ja salaperäinen saari Beach Volley Neste Oil Ralli: Pre Race Neste Oil Ralli: Kakaristo MTV3.doc: Antiikin olympialaiset Formula 1: aika-ajot Tulosruutu Formula 1: Extra Neste Oil Ralli Columbo Selviytyjät Kymmenen Uutiset Tulosruutu Formula 1: Extra Lotto, Lauantai-Jokeri ja Keno Kill Bill 2 (K15) Formula 1: aika-ajot Surface Voittopotti Late Night Se Oikea Nelonen la Ostosruutu Sporttipalat Urheilun legendat Red Bull Air Race FHRA: Power and Speed Navigare Family Bonds Jonas Brothers: Veljesbändi matkalla maailmavalloitukseen Pitkää ikää Illuusio Korkein oikeus Kun minä olin nuori Aavekuiskaaja Elokuva: Loistavat Bakerin pojat Nelosen sää IS Urheilu-uutiset Krokotiilimies Elokuva: Serpico - kadun tiikeri (K15) Nelosen uutiset ja sää IS Urheilu-uutiset Veikkauksen pelit NCIS Rikostutkijat Elokuva: Varastetut sydämet (K15) Ostosruutu Älypää-TV TV1 sunnuntai Luontohetki: Afrikan eläinlapsia Tohtorit Tv-uutiset Avara luonto: Planeettamme Viittomakieliset uutiset Maa Bramwell - naiskirurgin Tv-uutiset oppivuodet eekkeriä taivasta Historiaa: Wallenbergit Tv-uutiset Jumalanpalvelus: Kolmen Sydämen asialla vartin kirkko Ihmiskunnan aarteita Urheiluruutu Ruudun vangit Ylikomisario Morse Sodan arvet: Historian unohtamat Urheiluruutu Puutarhan lumoissa: Me Levengood Suomesta hurahtaneet Murha mielessä (K15) Puutarhaunelmia Yksi elämä: Irti torikammosta Euronews TV2 sunnuntai Piilosana Tellus-tietovisa Pikku Kakkonen Pieni Harmaakani: Harmaakanin pyykkipäivä Mimi ja Kuku Jojon sirkus Samu ja Salla Galaxi Sakke: Jeti jyllää Hämärä luonto Villi tulevaisuus Patrickin planeetta Eläinten tahtiin Seitsemäs taivas Sunnuntaidokkari: Kuoleman rajalla Suuri löytöretki Rikollinen nainen Suomen vahvin Monsteri-talli Pekingin olympiakisat: Olympiakaupunki esittäytyy Kohtauspaikka: Luokkakuva Urheiluruutu Kakkosen kesäsää Yleisurheilun Eliittikisat Kotimainen tähtihetki Kunnian hinta Jopet-show Skithouse Yle Live: Pet Shop Boys OK - oikea kysymys tv-peli MTV3 sunnuntai Se Oikea Pokémon Winx-klubi Muumien maailma Power Rangers: Mystic Force Kesä T.i.l.a Beach Volley Neste Oil Ralli: Ruuhimäki Pilanpäiten Näin tehtiin elokuva Yön ritari Äitini - eläintarhan tohtori Perheen kalleudet Niilin jalokivi MTV3.doc: Meren ja mielen syvyyksissä Formula 1: osakilpailu Tulosruutu Formula 1: Extra Neste Oil Ralli Kauhukeittiö Pilanpäiten Ilman johtolankaa Kymmenen Uutiset Viikon sää Tulosruutu Kenon arvontatulos Formula 1: Extra Naistenmiehet Kadotetut todistajat (K15) Formula 1: osakilpailu Voittopotti Late Night Sporttichat Nelonen su Ostosruutu Discovery: Barcelonan tulevaisuuden haasteet Eläinlapset Dr. Phil Kellarin kunkku Kellarin kunkku American Chopper Entäs Brian? Einstein Einstein Kesäleffa: Pöhkönä pihkassa Nelosen sää IS Urheilu-uutiset Pelkokerroin Elokuva: Rahantekijä (K15) Nelosen uutiset ja sää IS Urheilu-uutiset Sleeper Cell (K15) Navigare Ostosruutu Taitopeli.com TV1 maanantai Ykkösen aamu-tv Serranon perhe Taskurapu merrassa Pisara Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa Viihdekonkarit Kaikki Puumalan puolesta A-zoom Tohtorit Tohtorit Serranon perhe Sydämen asialla Suomalaisten jalanjälkiä: Johan Mathesius Kyllä Jeeves hoitaa Suomen linnut: Sinisuohaukka Prisma: Supermeduusat Urheiluruutu Kotikatsomo: Vuoroin vieraissa kirjaa lapsuudesta Lewis Carroll Elämänkerta Tv-uutiset Ulkolinja: Hiljainen pako Irakista Euronews TV2 maanantai Tellus-tietovisa PIKKU KAKKONEN Sääveikkaaja : Matti ja Miisu Koiramäki: Iltapuhteita Aamujumppa Korkeasaaren eläinlapset: Myskihärkä Keltaisen kirahvin eläintarinoita: Pantteri Pipsa Possu: Uusi auto Neppajymykerho Postimies Pate ja merirosvot Kaapo Tohtori Koira: Jappe ja Nappe Hämärä luonto Eläinystävät Salaisin show Salaisin show teen Summeri Pieni talo preerialla Mistralin tuulet Mistralin tuulet Unelmien puutarha Elämäni eläimet Kunnian hinta Riskirajoilla: Räjäyttäjät Summeri Rakkain terveisin Felix Pikku Kakkonen Pieni talo preerialla Alueellinen uutislähetys Urheiluruutu Kakkosen kesäsää Ulkosuomalaisen tarina Kiinassa Makujen matkassa: Kylie Kwong Kiinassa Mr Bean Liikennepoliisit Suuri löytöretki Hädän hetkellä Tähtimerkkimurhat Musiikki-tv: Demoklubi OK - oikea kysymys tv-peli MTV3 ma Lomasää Huomenta Suomi Pöytä kolmelle Laita järjestykseen Ostoskanava Kuka teki mitä kesä Rantalentis Word Puzzle Laita järjestykseen Salatut elämät Salatut elämät Salatut elämät Mitä tänään syötäisiin? Käenpesä Kauppalehden talousuutiset Tulosruutu Päivän sää Kesä T.i.l.a House Kenon arvontatulos Yhdeksän Uutiset Tulosruutu Kuolema saa odottaa (K15) Pelon merkit Keittiön tähdet Voittopotti Late Night MTV3 Chat Nelonen ma Disney esittää: Kim Possible Disney esittää: Lilo & Stitch Karhulan nukkesairaala Hoidon tarpeessa Täydelliset naiset Älypää-TV Ostosruutu Nanny Nelosen uutiset ja sää Päivien viemää Dr. Phil Koti kuntoon Täydelliset naiset Nelosen sää IS Urheilu-uutiset Eerikäinen ekolomalla Ruma Betty Cashmere Mafia Shield - Lain varjolla (K15) Nelosen uutiset ja sää IS Urheilu-uutiset South Park (K15) Operaatio Haades Ostosruutu Taitopeli.com TV1 tiistai Ykkösen aamu-tv Serranon perhe Viisi aamua vielä Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa Viihdekonkarit Ruudun vangit Levengood Suomesta Tohtorit Tohtorit Serranon perhe Sydämen asialla Päivän kasvo Sodan arvet: Unohdetut sotalapset Syntymäpäivä Kyllä, herra pääministeri Tosi tarina: Lumikenttien lääkäri Urheiluruutu Lady Chatterleyn tapaus Tv-uutiset Vävypoika oon Prisma: Mikä tekee ihmisestä ihmisen? Euronews TV2 tiistai Tellus-tietovisa PIKKU KAKKONEN Sääveikkaaja Kukasta kukkaan: Lumme : Satu ja Matti Lauri kilpa-auto: Sisi syntipukkina Nasse: Tikkaat Pipsa Possu: Aarteenetsintä Neppajymykerho Tiheikön väki Kaapo Suolaa ja pippuria: Kasvispasta Late lammas: Unissakävelijä Late lammas: Sietämätön sukulaistyttö Uudenmaan uutiset Kaakkois-Suomen uutiset Lounais-Suomen uutiset Hämeen uutiset Keski-Suomen uutiset Itä-Suomen uutiset Pohjanmaan uutiset Pohjois-Suomen uutiset Summeri Pieni talo preerialla Mistralin tuulet Mistralin tuulet Verta käsissämme Luontoretkellä Inhimillinen tekijä Kissan kieltä oppimassa Summeri Rakkain terveisin Felix Pikku Kakkonen Pieni talo preerialla Alueellinen uutislähetys Urheiluruutu Kakkosen kesäsää Lapsityrannit Robin Hood Kotimaan kasvot Ajankohtainen kakkonen Dokumenttiprojekti: Sirkuskoulu Dokumenttiprojekti: Aurinko nousee idästä MTV3 tiistai Lomasää Huomenta Suomi Mitä tänään syötäisiin? Pöytä kolmelle Laita järjestykseen Ostoskanava Kuka teki mitä kesä Beach soccer Word Puzzle Laita järjestykseen Salatut elämät Salatut elämät Salatut elämät Mitä tänään syötäisiin? Käenpesä Kauppalehden talousuutiset Tulosruutu Päivän sää Ihana piha Kelmien kerho Todistettavasti syyllinen Kymmenen Uutiset Tulosruutu Kenon arvontatulos C.S.I New York C.S.I New York Kuolettava liitto Voittopotti Late Night MTV3 Chat Nelonen tiistai Disney esittää: Kim Possible Disney esittää: Lilo & Stitch Karhulan nukkesairaala Hoidon tarpeessa Täydelliset naiset Älypää-TV Ostosruutu Nanny Nelosen uutiset ja sää Päivien viemää Dr. Phil Koti kuntoon Täydelliset naiset Nelosen sää IS Urheilu-uutiset Eerikäinen ekolomalla Hurja remontti Las Vegas D: Läskiteinin paluu Nelosen uutiset ja sää IS Urheilu-uutiset South Park (K15) Dexter (K15) Ostosruutu Älypää-TV TV1 keskiviikko Ykkösen aamu-tv Serranon perhe Norjan pohjoisin tunturi Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa Viihdekonkarit Antiikkia, antiikkia Nobelistien aatelia City folk Tohtorit Tohtorit Menestyjä Serranon perhe Sydämen asialla Päivän kasvo Kyllä Jeeves hoitaa Kolme vuodenaikaa: Rentukat Historiaa: DDR:n dopingskandaali Viking Lotto Urheiluruutu ja V5-ravipeli A-studio Ulkolinja: Vapauden kiihko Tv-uutiset Taistelutoverit (K15) Euronews TV2 keskiviikko Tellus-tietovisa PIKKU KAKKONEN Sääveikkaaja Meidän eläinystävät: Hanhi Postimies Pate: Pate ja lentävät lautaset Musatoosa Pipsa Possu: Potilas Neppajymykerho Tiheikön väki Kaapo Maailman sadut: Ummemo Kino: Taikuri Max Uudenmaan uutiset Kaakkois-Suomen uutiset Lounais-Suomen uutiset Hämeen uutiset Keski-Suomen uutiset Itä-Suomen uutiset Pohjanmaan uutiset Pohjois-Suomen uutiset Summeri Pieni talo preerialla Mistralin tuulet Mistralin tuulet Mies tältä tähdeltä Ajankohtainen kakkonen Makujen matkassa: Kylie Kwong Kiinassa Summeri Rakkain terveisin Felix Pikku Kakkonen Pieni talo preerialla Alueellinen uutislähetys Urheiluruutu Kakkosen kesäsää Matkalla Virossa Jopet-show Koiranpentuja ja palveluskoiria Hovimäki Inhimillinen tekijä Sisäpiirin opas onneen Kohtauspaikka: Luokkakuva OK - oikea kysymys tv-peli MTV3 ke Lomasää Huomenta Suomi Mitä tänään syötäisiin? Pöytä kolmelle Laita järjestykseen Ostoskanava Kuka teki mitä kesä Rantalentis Diili Word Puzzle Laita järjestykseen Salatut elämät Salatut elämät Salatut elämät Mitä tänään syötäisiin? Käenpesä Kauppalehden talousuutiset Tulosruutu Päivän sää Pientä pintaremonttia min Special: 30 päivää C.S.I. New York Vikinglotto ja Keskiviikko- Jokeri Kymmenen Uutiset Tulosruutu Kenon arvontatulos Myytinmurtajat Jeparit Voittopotti Late Night Se Oikea Nelonen ke Disney esittää: Kim Possible Disney esittää: Lilo & Stitch Karhulan nukkesairaala Hoidon tarpeessa Täydelliset naiset Älypää-TV Ostosruutu Nanny Nelosen uutiset ja sää Päivien viemää Dr. Phil Kanadan Huippumalli haussa Inno Nelosen sää IS Urheilu-uutiset Eerikäinen ekolomalla Poikamiehen valinta - 20 vai Cane Elokuva: Beck: Kuoleman kuriirit (K15) Nelosen uutiset ja sää IS Urheilu-uutiset Veikkauksen pelit South Park (K15) Osasto Ostosruutu Taitopeli.com

Siltaremontti valmis tällä viikolla

Siltaremontti valmis tällä viikolla Partola, PIRKKALA Kenkätie 4 puh. 266 4041 Av. ma-la 11-21, su 12-21 KOTIPIZZALOUNAS MA-PE 11-14 alkaen 6,30 Sis. yhden täytteen pizzan + juomaa niin paljon kuin jaksat. Kotiinkuljetus JOKA PÄIVÄ. Pirkkala

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

SANATYYPIT JA VARTALOT

SANATYYPIT JA VARTALOT SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen? opiskelija opiskelijat opiskelija- opiskelijan pöytä pöydät pöydä-

Lisätiedot

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä VERBI + VERBI - LAUSE -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä MIHIN LIIA MENEE? LIIA MENEE RAVINTOLAAN SYÖMÄÄN. MISSÄ LIIA ON? LIIA ON RAVINTOLASSA SYÖMÄSSÄ.

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa

Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa Kauniin Kivijärven rannalla sijaitseva kurssikeskus antaa monipuoliset mahdollisuudet liikkua

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

Odpowiedzi do ćwiczeń

Odpowiedzi do ćwiczeń Odpowiedzi do ćwiczeń Lekcja 1 1. c 2. b 3. d 4. a 5. c Lekcja 2 1. ruotsia 2. Norja 3. tanskalainen 4. venäjää 5. virolainen 6. englantia 7. Saksa 8. kiina 9. espanjaa 10. Suomi 11. puolalainen 12. englanti

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

K O O D E E. Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa.

K O O D E E. Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa. K O O D E E Kangasalan Kristillisdemokraattien tiedotuslehti 3/2012 Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa. Sisällys: Puheenjohtajan mietteitä.. 3 Vierailu

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Joutsan seudun Parkinsson-kerho

Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Joutsan seudun Parkinsson-kerho PÖYTÄKIRJA Vanhus- ja vammaisneuvosto Aika 26.6.2015 klo: 13.00 14.40 Paikka Palvelukeskus Jousi, Myllytie 14 19650 Joutsa Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Tapio Lankia Taisto

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Yksityinen Kiireellisimmät 6 Pirkkalankylä: Anian rantatie välillä Reipintie-Kierikantie

Yksityinen Kiireellisimmät 6 Pirkkalankylä: Anian rantatie välillä Reipintie-Kierikantie TOIMENPIDEOHJELMA, PIRKKALA Nro Kohdekuvaus Toimenpidekuvaus Kust. ( ) HEVAvähpidelk. Koivisto: Varuskunnantie Nopeusrajoituksen alentaminen 80 => 60 40 0,02 68 3003//0 - /700 km/h myös Lempäälän suuntaan,

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ Kesäohjelma 2016 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340 2538

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Me haastateltiin1a luokkaa, mikä on heidän lempitalviurheilulajinsa. Suosituin laji oli hiihto. Tekijät Kerttu,Iida,Veikka ja Bedran Haastattelimme apulaisrehtoria Katri

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa!

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa! MESTARIT Hämeenlinnan Rakennusmestarit ja insinöörit AMK Jäsenlehti n:o 4-2015 Toukokuun kuukausikokous Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00 Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA Tervetuloa!

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla

Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla Tarhamatka alkoi torstai iltana ja menimme yöpymään rekkuaktiivin luokse Vantaalle, jossa rapsuttelimme useita kotia etsiviä kissoja.

Lisätiedot

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.

Lisätiedot

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää.

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. 2. NUMERO (EI 1) + PARTITIIVI o Minulla on kaksi autoa. o Kadulla seisoo

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

Inessiivi, elatiivi, illativi, adessiivi, ablatiivi vai allatiivi?

Inessiivi, elatiivi, illativi, adessiivi, ablatiivi vai allatiivi? KERTAUSTEHTÄVIÄ WS 05/06 A Inessiivi, elatiivi, illativi, adessiivi, ablatiivi vai allatiivi? 1. Juha käy aina lauantaina (TORI). 2. Juna saapuu (ASEMA). 3. Olemme (HELSINKI). 4. (MIKÄ KATU) te asutte?

Lisätiedot

arjen aakkoset a c luku- ja kirjoitustaidon opiskeluun Petra a u t i o e va Lönnbäck Arjen aakkoset turun kristillinen opisto 2012

arjen aakkoset a c luku- ja kirjoitustaidon opiskeluun Petra a u t i o e va Lönnbäck Arjen aakkoset turun kristillinen opisto 2012 arjen aakkoset b a c luku- ja kirjoitustaidon opiskeluun Petra a u t i o e va Lönnbäck turun kristillinen opisto 2012 1 { Tekijät: Julkaisija: isbn 978-952-5803-23-5 Paino: 2 SISÄLTÖ Opettajalle...7 Aakkoset

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

Lasten museokesä 2013

Lasten museokesä 2013 Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

Opet Venäjällä. (Tekstit Jari Mustonen Juha Järvisen ja Tarja Lehmuskosken avustamana )

Opet Venäjällä. (Tekstit Jari Mustonen Juha Järvisen ja Tarja Lehmuskosken avustamana ) Opet Venäjällä Viime kesänä Helsingin ortodoksisen seurakunnan ja SOOLin opettajat tekivät yhteisen matkan Venäjälle. Oppaanamme toimi rutinoitunut Venäjän matkaaja isä Stefan Holm. Matkan käytännön järjestelyistä

Lisätiedot

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 8.3.2010 - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 1 Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut Lasten leiri 7.6.-9.6. 8-12 -vuotiaille.

Lisätiedot

Tervetuloa vastaanottamaan joulua lauantaina 1.12. Myllypuron Ostarille! Muitta mutkitta

Tervetuloa vastaanottamaan joulua lauantaina 1.12. Myllypuron Ostarille! Muitta mutkitta Joulu on taas, joulu on taas MYLLYPURON OstarilLa! Tervetuloa vastaanottamaan joulua lauantaina 1.12. Myllypuron Ostarille! Muitta mutkitta VILINÄÄ, VILSKETTÄ, RÄTINÄÄ, RÄISKETTÄ Joulu alkaa Ostarilta!

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Körpäkkäsanomat 1/2006

Körpäkkäsanomat 1/2006 Körpäkkäsanomat 1/2006 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

3. Miksi rottaa kutsuttiin Ronkeliksi? 4. Mitä rotta söi maanantaisin? 5. Mitä rotta söi tiistaisin? 6. Mitä rotta söi keskiviikkoisin?

3. Miksi rottaa kutsuttiin Ronkeliksi? 4. Mitä rotta söi maanantaisin? 5. Mitä rotta söi tiistaisin? 6. Mitä rotta söi keskiviikkoisin? Rotta Ronkeli Eräällä rotalla oli kummallinen nimi. Rottaa kutsuttiin Ronkeliksi. Ronkeli oli saanut nimensä ruokatavoistaan. Se halusi syödä vain hedelmiä. Maanantaisin rotta söi banaaneja. Tiistaisin

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) minä

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) minä Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) 1 minä Minä olen. Minä laulan. Minä tanssin. Minä maalaan. Minä väritän. Minä piirrän. Minä otan. Minä myyn. Minä istun. = Olen. = Laulan.

Lisätiedot

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016

Lisätiedot

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA Joulunajan viikko-ohjelma on voimassa 23.12.2011 8.1.2012 PERJANTAI 23.12. / 30.12. / 6.1. 12:00 MOOTTORIKELKKASAFARI ERÄMAAHAN Nauti ulkoilmaelämästä moottorikelkkasafarilla luonnon sydämeen. Reittimme

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Finnish Sports Car Drivers ry. Suomen UrheiluAutoilijat. MUSEOT ja KOULUT. Finnish Sports Car Drivers ry. www.sua.fi

Finnish Sports Car Drivers ry. Suomen UrheiluAutoilijat. MUSEOT ja KOULUT. Finnish Sports Car Drivers ry. www.sua.fi . MUSEOT ja KOULUT . Urheiluautoilijat Vanajanlinnassa 25/8 2012 Suomen Urheiluautoilijat kutsuu Suomen urheiluauto- ja klassikkoautoharrastajia, -kerhoja, -yhtiöitä ja muita asiaan liittyviä tahoja viettämään

Lisätiedot

KOTIHARJUN SAUNAYHDISTYS ry

KOTIHARJUN SAUNAYHDISTYS ry To 17. Su 20.5.2012 Saunaretki Karjalaan Sivu 1 / 14 Kotiharjun Saunayhdistys ry:n perinteinen kevätretki Karjalan maisemiin ja sen saunoihin. Entistä Suomea. Heino Tours Finland, Kotka. Venäjän puolella.

Lisätiedot

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta

Lisätiedot

t i e d o t t a a! MÖKKIP MÖKKIPOSTI Toukokuu 2016 KIRJASTO TIEDOTTAA KUNNANVIRASTO SULJETTUNA LAITAKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Porissa 20.4.

t i e d o t t a a! MÖKKIP MÖKKIPOSTI Toukokuu 2016 KIRJASTO TIEDOTTAA KUNNANVIRASTO SULJETTUNA LAITAKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Porissa 20.4. MÖKKIP MÖKKIPOSTI Toukokuu 2016 t i e d o t t a a! Palstamillimetrin hinta 1.1.2013 alkaen 0,99 (sis.alv 24%) LAITAKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Laitakarin alue tullaan kaavoittamaan. Tämä tarkoittaa sitä

Lisätiedot

www.paltamo.fi PALTAMON KUNNAN JA SEURAKUNNAN TIEDOTELEHTI Huhtikuu 2O14 Inforakennukselle etsitään toimijaa

www.paltamo.fi PALTAMON KUNNAN JA SEURAKUNNAN TIEDOTELEHTI Huhtikuu 2O14 Inforakennukselle etsitään toimijaa www.paltamo.fi PALTAMON KUNNAN JA SEURAKUNNAN TIEDOTELEHTI Huhtikuu 2O14 Inforakennukselle etsitään toimijaa vapaita/vapautuvia p vuokra-asuntoja Pelaa koko kesä Paltamossa! Vuokraa asunto ja työhuone.

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Kevätkauden viikko-ohjelma Lapland Hotels Äkäshotelli ja Lapland Hotels Ylläskaltio 6.1-16.4.2013

Kevätkauden viikko-ohjelma Lapland Hotels Äkäshotelli ja Lapland Hotels Ylläskaltio 6.1-16.4.2013 Kevätkauden viikko-ohjelma Lapland Hotels Äkäshotelli ja Lapland Hotels Ylläskaltio 6.1-16.4.2013 Ennakkoilmoittautuminen aktiviteetteihin viimeistään edellisenä päivänä klo 12.00 mennessä Lapland Hotel

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016

ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016 ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016 6.6. maanantai 7.6. tiistai 8.6. keskiviikko 9.6. torstai 10.6. perjantai Seurakunnan Kesäkerhot arkisin ma-pe 6.6.-17.6. Pappilassa Pienten Isojen

Lisätiedot

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Peltolan uutiset Peltola Golfin jäsenlehti Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Kädessäsi on Peltola Golfin ensimmäinen jäsenlehti. Sähköpostiin ja Peltolan nettisivuille

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11. Päiväohjelma 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.00 Lounas 13.40 2x oppitunti (kaksoistunti tai 13.40-14.20/14.25-15)

Lisätiedot

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen

Lisätiedot

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Juhla-,kokous- ja muistelumamatka Lappiin Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Kukonlaulun aikaan syyskuun 19.päivänä aloitimme LaaksojenAutoteknillisen yhdistyksen matkan Rovaniemen suuntaan.

Lisätiedot

KESÄRETRIITTI 2012 JOOGA & CHI KUNG TIETOISUUS, SYDÄN JA VAHVAT JUURET ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS. (Loppi n.

KESÄRETRIITTI 2012 JOOGA & CHI KUNG TIETOISUUS, SYDÄN JA VAHVAT JUURET ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS. (Loppi n. KESÄRETRIITTI 2012 JOOGA & CHI KUNG TIETOISUUS, SYDÄN JA VAHVAT JUURET ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS (Loppi n.70km Helsingistä) TO-SU 28.6.-1.7.2012 RETRIITIN TEEMAT JA HARJOITUKSET TORSTAI on

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.01.2014 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

SÄTKÄPAPERI SYYSKUU 2006

SÄTKÄPAPERI SYYSKUU 2006 SÄTKÄPAPERI SYYSKUU 2006 Tervehdys 2cv immeiset! Mennyt kesä on ollut mitä otollisin 2cv:llä cruisailuun. Ne joilla on avattava katto ovat saaneet nauttia auringosta täysin siemauksin. Me joilla katto

Lisätiedot

Tuote-esittely kylätuvalla. Leipuri-kondiittori Virva Heikka esittelee

Tuote-esittely kylätuvalla. Leipuri-kondiittori Virva Heikka esittelee Uudenvuodenpäivä Suomalaiset juhlapyhät Loppiainen Suomalaiset juhlapyhät Tuote-esittely kylätuvalla. Leipuri-kondiittori Virva Heikka esittelee leivonta,-kakku -ja keittiötarvikkeita. Tuotevalikoima on

Lisätiedot

Ota mukaan! Palvelubussi Aikataulu. Voimassa 15.9.2014 alkaen

Ota mukaan! Palvelubussi Aikataulu. Voimassa 15.9.2014 alkaen Ota mukaan! Palvelubussi Aikataulu Voimassa 15.9.2014 alkaen Palvelubussi Palvelubussi palvelee pirkkalaisia ikäihmisiä ja liikuntaesteisiä. Kyytiin pääsee kättä nostamalla reitin varrelta. Kyytiin pääsee

Lisätiedot

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä POLVIJÄRVI-PÄIVÄT ke - su 17.-21.7.2013 keskiviikko 17.7. klo 18.30 Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä Leikkimielisessä kisassa valitaan

Lisätiedot

MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti

MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti Tervetuloa MYS:in vuoden 2014 kesäiselle veneretkelle, joka suuntautuu itäiselle Suomenlahdelle Porvoosta Pyhtäälle. Kokoonnumme

Lisätiedot

runo päivässä Kuvitukset: Mirkka Eskonen

runo päivässä Kuvitukset: Mirkka Eskonen Lue lapselle runo päivässä 2014 Kuvitukset: Mirkka Eskonen Maanantai Oravasatu Oli orava. Unessa hännällään se purjehti kauas etelään. Siis lenteli häntä purjeenaan. Siitä tässä nyt kerrotaan. Se saapui

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry JÄSENTIEDOTE 2/2015 Tässä tiedotteessa Yhdistyskuulumiset... 2 Hallituksen kokoukset... 2 Toimiston kesäloma... 2 Lahden Seudun me itse... 2 Vapaa-ajan toiminta...

Lisätiedot

Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007

Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007 Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007 Sukuseura valmistautuu vireään kesään 2007, jolloin järjestetään 6. sukujuhlat 30.6. 1.7. Kolarin Nuottavaarassa sekä julkaistaan uusi, täydennetty ja korjattu

Lisätiedot

PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA

PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA Miten perfekti muodostetaan? Perusmuoto Perfekti 1. verbityyppi ottaa olen, olet, on ottanut, olemme, olette, ovat en ole, et ole, ei ole ottanut emme ole, ette

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

60. Pirkan. Hiihto 1.3.2015 2.3.2014. 90, 52 ja 45 km sekä Kunnia-Pirkka 10 km Niinisalo Tampere perinteisellä tai vapaalla

60. Pirkan. Hiihto 1.3.2015 2.3.2014. 90, 52 ja 45 km sekä Kunnia-Pirkka 10 km Niinisalo Tampere perinteisellä tai vapaalla Vuodesta 1955 lähtien Suomalaisten laturetkien kuningasmatka 60. Pirkan Hiihto 2.3.2014 1.3.2015 90, 52 ja 45 km sekä Kunnia-Pirkka 10 km Niinisalo Tampere perinteisellä tai vapaalla Kuinkas sitten kävikään...

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2014

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2014 HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2014 Kristiinankaupungin Sivistys- ja vapaa-aikakeskus on koonnut hiihtolomaviikon ohjelmalehtisen, tarjolla on paljon erilaista toimintaa. Kristiinankaupungin

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Matka Kronstadtiin keväällä 2007 Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Su-Ma, 13-14.5. Tulimme kaikki matkalle lähtijät koulun pihalle sunnuntai-iltana kello kymmenen maissa. Yksi matkalaisista kuitenkin

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10 SAUNASEURA 29.9.2013 1/10 4. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU AIKA: Su 8.9. pe 13.92013 PAIKKA: Nuorgam, Pulmankijärvi ja Norja SaunaMafia ry:n jäsenten yksityinen vierailu Jouni Tetrin mökille Nuorgamin Pulmankijärvelle

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat lokakuussa 2015

Lähitori Kuusela tapahtumat lokakuussa 2015 Lähitori Kuusela tapahtumat lokakuussa 2015 Viikko 40 (1.10.-4.10.) To 1.10. - Klo 9.30 Ympäristötaidepaja, (Kädentaitopaja 0. krs). Tule kuulemaan, mitä ympäristötaide on. Jatkossa ryhmässä tuotetaan

Lisätiedot

2015 Loviisalainen sterstjernan Pa P kettijahti Österstjerna www.osterstjernan.fi Ö2STERSTJERNAN V00 UOTTA 18 ÅR 14 2014

2015 Loviisalainen sterstjernan Pa P kettijahti Österstjerna www.osterstjernan.fi Ö2STERSTJERNAN V00 UOTTA 18 ÅR 14 2014 Loviisalainen 2015 Österstjernan Pakettijahti www.osterstjernan.fi 200 ÖSTERSTJERNAN VUOTTA ÅR 1814 2014 Purjehdukset 2015 TILAUSPURJEHDUKSET Tilauspurjehduksilla alus miehistöineen on tilaajan käytössä

Lisätiedot

Ninan toinen vuosi vie07-luokalla. Joskus Ninasta tuntuu, että aika loppuu jokaisen työn kohdalla kesken. Nina ei vieläkään pidä koulunkäynnistä,

Ninan toinen vuosi vie07-luokalla. Joskus Ninasta tuntuu, että aika loppuu jokaisen työn kohdalla kesken. Nina ei vieläkään pidä koulunkäynnistä, Nina Kivirasi Ninan toinen vuosi vie07-luokalla. Joskus Ninasta tuntuu, että aika loppuu jokaisen työn kohdalla kesken. Nina ei vieläkään pidä koulunkäynnistä, mutta hänen mielestä ammattikoulu on paljon

Lisätiedot

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi

Lisätiedot