Sote- ja maakuntauudistus Etelä-Karjalassa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sote- ja maakuntauudistus Etelä-Karjalassa"

Transkriptio

1 Sote- ja maakuntauudistus Etelä-Karjalassa Talous- ja kiinteistöryhmä väliraportti

2 Rahoitus Yleistä rahoituksesta Maakuntauudistukseen keskeisin periaate on maakuntien itsehallinto, joka tarkoittaa demokraattisen päätöksenteon lisäksi oikeutta päättää maakunnan taloudesta ja toiminnasta. Maakuntauudistuksen alkuvaiheessa talouden itsenäisyyttä kuitenkin rajoittaa täysi riippuvaisuus valtion rahoituksesta, johon liittyy myös valtion ohjausta ja seurantaa. Nämä menettelyt ja maakunnan taloudellisen toiminnan rajoitteet on kuvattu hyvin yksityiskohtaisesti lakiluonnoksessa. Taloudellista itsenäisyyttä maakunnalla ei alkuvaiheessa juuri ole, sillä esitetyt taloussäännöt ovat erittäin tiukat. Uuden maakuntahallinnon valtion rahoitusperiaatteena on lähtökohtaisesti yleiskatteellisuus eli maakunta voi määritellä rahoituksen kohdentamisen maakunnan näkökulmasta tarpeellisille toiminnoille. Poikkeuksia tähän voi tulla EU-rahoituksen osalta, koska rahoitusta on EU-tasolta kohdennettu suoraan esimerkiksi maaseutuyrittäjien viljelijätukiin (maksajavirastotoiminta) tai Kaakkois-Suomen ja Venäjän välisiin rajaohjelmiin. Substanssilainsäädäntöihin voi myös tulla yksityiskohtaisempaa taloudenohjausta, mutta yleisperiaatteen mukaisesti se ei ole toivottavaa. Maakuntien rahoituksen määräytyminen Maakuntien vuoden 2019 rahoitustaso määräytyy tämänhetkisen lakiesityksen mukaan vuoden 2016 kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösten mukaisten sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen menojen perusteella täydennettynä maakuntien muiden lakisääteisten tehtävien kustannuksilla ja tarkistettuna kustannustason arvioitua muutosta vastaavasti vuoden 2019 tasolle. Maakuntien kokonaisrahoituksen kehitykseen vaikuttaa tulevina vuosina erikseen määriteltävä maakuntaindeksi, joka kuvaa hintatason muutosta kustannuksissa. Rahoitus ei siis perustu täysimääräisesti toteutuneisiin käyttökustannuksiin. Vuosina maakuntien toteutuneet käyttökustannukset huomioidaan rahoituksen määrittelyn perustaksi maakuntaindeksin toteutuman mukaisesti enintään 1 % kasvulla lisättynä. Jatkossa kasvua rajoitettaisiin siten, että se olisi enintään maakuntaindeksi lisättynä 0,5 %:n kasvulla. Tämä rajoitus tuottaisi lakivalmistelun laskelmien mukaan noin 2,8 miljardin säästön vuoteen 2030 mennessä suhteessa arvioihin menokehityksestä. Uusiin perusteisiin siirrytään asteittain Siirtymäaikana vuosina maakuntien rahoitus siirtyy noudattamaan uudistuksen mukaista rahoitusjärjestelmää asteittain. Vuonna 2020 rahoitus määräytyisi 80 % maakunnan lakisääteisten tehtävien järjestämisestä aiheutuvien kustannusten perusteella ja 20 % säädettyjen laskennallisten kustannusten perusteella. Kustannusten perusteella määräytyvä rahoitus pienenee ja laskennallisten kustannusten perusteella asteittain vuosittain siten, että vuodesta 2024 alkaen siirrytään kokonaan laskennalliseen järjestelmään. Sote- rahoituksessa asukkaiden palvelutarve on keskeisin rahoitusperuste Sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksen kohdentamisperusteet jakautuvat seuraaviin luokkiin: 10 % rahoituksesta määritellään asukasperusteisesti, 89 % palvelutarpeen perusteella ja 1 % kohdennetaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen. Tarveperusteisesta rahoituksesta yksi prosentti määräytyy asukastiheyden ja vieraskielisyyden perusteella ja 87% ikärakenteen ja palvelutarpeen perusteella. 2

3 Palvelutarvepohjaisen rahoituksen tasoon vaikuttavat valtion määrittelemät perushinnat. Perushinnan määrittämiseen vaikuttavat ikäluokkien, sosiaali- ja terveydenhuollon (yleiset sairaudet), hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen, vieraskielisyyden, asukastiheyden ja muiden lakisääteisten tehtävien perushinnoista. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kerrointa hyödynnetään valtion rahoituksen määräytymisperusteena ensimmäisen kerran vuonna 2022, koska sen rakentamiseen on varattava aikaa. Jokaiselle maakunnalle lasketaan maakunnan asukaskohtainen sosiaali- ja terveydenhuollon tarvekerroin joka kuvaa maakunnan asukkaiden palvelutarvetta suhteessa muihin maakuntiin. Rahoitus muodostuu siten perushinnan, tarvekertoimen ja asukasmäärän kertolaskun kautta. Rahoitusjärjestelmän vaikutukset Etelä-Karjalaan Rahoitusjärjestelmän yksityiskohtia on avattu lähinnä sote- palveluihin liittyen. Valtion nykyisin tarjoamien ELY:n ja TE-toimistojen palvelujen rahoituksesta ei tällä hetkellä ole varmaa tietoa. Erilaisia arvioita rahoituksen Etelä-Karjalalle epäsuotuisammasta kehityksestä on kuitenkin syytä olla huolissaan ja seurata tilannetta. Rahoitusjärjestelmän vaikutuksia Etelä-Karjalaan pitkällä aikavälillä voidaan tässä vaiheessa arvioida lähinnä väestömuutosennusteiden avulla eräänlaisena väestöpainelaskelmana. Lisäksi voidaan arvioida em. yhden prosentin ja puolen prosentin rahoituksen kasvun ja maakuntaindeksin arvioituja vaikutuksia maakunnan rahoitukseen. Muiden laskentakriteereiden vaikutusten arviointi on vaikeampaa ja näin ollen kokonaisvaikutusten arviointi on tällä hetkellä haastavaa. Sote palvelujen rahoitus Alustavasti näyttää siltä, että tarvekertoimista johtuen Etelä-Karjalassa (ikärakenne ja sairastavuus) ei alkuvaiheessa ole odotettavissa merkittävää rahoituksen pudotusta. Alustava VM:n laatima laskelma sotepalvelujen osalta rahoituksesta uusilla perusteilla verrattuna nykyiseen rahoitukseen on Etelä-Karjalassa noin + 8 Meur ( noin 1,5 %), mutta nämäkin laskelmat tarkentuvat vielä valmistelun edetessä. Uudistuksen valtakunnallisessa valmistelutyössä ollaan lähiaikoina päivittämässä kesäkuussa julkaistuja arvioita maakuntien rahoituksesta sote- palveluiden osalta. Tulevaisuudessa rahoituksen kehitykseen vaikuttaa keskeisesti sekä tarvekertoimien että muun rahoituksen osalta väestön määrän kehitys. Tilastokeskuksen vuoden 2015 väestöennusteen mukaan Etelä-Karjalan väestömäärä on pienenemässä lähivuosina. Ennusteen mukainen aleneva väestökehitys aiheuttaisi toteutuessaan n. 17 milj. :n aleneman sote-palvelujen Etelä-Karjalan rahoituskehykseen sotepalvelujen osalta vuoteen 2024 mennessä verrattuna tilanteeseen, jossa maakunnan väestömäärä pysyisi nykytasolla. Vuoteen 2028 mennessä väestökehityksen vastaava vaikutus olisi n. 24 milj.. Väestökehitys on näin ollen merkittävä rahoitukseen vaikuttava tekijä. Rahoituksen suuruuteen vaikuttaa keskeisesti myös palvelutuotannon kustannusindeksin (maakuntaindeksi) ja tämän päälle määriteltävä enintään 1%:n tai 0,5%:n kasvu. Maakuntaindeksiin vaikuttaa keskeisimmin ansiotasoindeksin ja kuluttajahintaindeksin kehitys. Valtiovarainministeriö on arvioinut lähivuosille näiden vuosimuutoksen olevan +1% tuntumassa. Edellä mainittujen rahoitukseen vaikuttavien tekijöiden vaikutusten yhdistelyllä (uudet rahoitusperusteet +8 milj., väestökehitys sekä kustannusindeksi lisättynä +1/0,5%) ja eri oletuksin voidaan tehdä alustavia arvioita maakunnan sote-palvelujen rahoituksesta. Alla olevassa taulukossa on kuvattu rahoituksen muutoksen kokoluokkaa olettaen väestökehityksen olevan Tilastokeskuksen ennusteen mukainen, uusien rahoitusperusteiden muutoksen vaikutuksen olevan Etelä-Karjalalle + 8 milj. v ja 2028 sekä olettaen kolme erilaista skenaariota maakuntaindeksin ja sen päälle tulevan lisän suuruudesta rahoitukseen. Perusvaihtoehto skenaarioista on se, että maakuntaindeksi + lisä olisi +1,5% vuodessa. 3

4 Indeksi&lisä SOTE menokasvu 1 % ,5 % 1,5 % ,0 % 2 % ,5 % Taulukko 1. Alustavia arvioita maakunnan sote-rahoituksen muutoksesta vuoteen 2024 ja 2028, milj. ja tämän suhde SOTE-menojen kasvuun, % vuodessa. Perusvaihtoehdossa rahoitus kasvaisi vuoteen 2024 mennessä arvion mukaan n. 24 milj. vuoteen 2019 verrattuna ja vuoteen 2028 mennesäs n. 45 milj.. Puolen prosentin muutos vuotuisessa kasvuvauhdissa vaikuttaisi vuoden 2024 tasolla rahoitukseen reilut 10 milj. ja vuoden 2028 tasolla reilut 20 milj.. Perusvaihtoehdon mukainen rahoitus tarkoittaisi sitä, että SOTE-menojen kasvu voisi olla n. 1% vuodessa. Edellä kuvatut ovat suuntaa-antavia ja alustavia arvioita, jotka tarkentuvat maakuntauudistuksen valtakunnallisen ja paikallisen valmistelun edetessä. Eksoten taloussuunnittelua on tehty keskimääräiseen 1,5 %:n vuotuiseen kasvuun perustuen v Mikäli sallittu kustannusten kasvu on keskimäärin 0,5 prosenttiyksikköä pienempi, aiheuttaa se sopeuttamistarpeita toimintaan. 0,5 prosenttiyksikön vaikutus Eksoten toiminnassa on vuositasolla n. 2,2 milj.. Valinnanvapaudesta odotetaan merkittävää uudistusta sote- palvelujen järjestämiseen ja tuottamiseen. Eräänä vaihtoehtona on, että maakunta ohjaa asukaspohjaisen rahoituksen eri toimijoille (yksityiset toimijat ja maakunnan yritykset markkinoilla) sen mukaan miten asukkaat ovat kirjautuneet eri tuottajien omatiimi- palvelujen käyttäjiksi. Näin ollen maakunnan oman toiminnan rahoitus erityisesti markkinoilla kilpailevien yritysten osalta on kiinni asiakasasioinnista. Järjestäjän ja palvelulaitoksen rahoitus on sen sijaan kiinteämpi ja perustuu tehtäviin. Uudistus muuttaa merkittävästi maakunnan sisäistä rahoituksen ohjausta sekä ulkoisten toimijoiden valvontaa ja raportointia. Maakunnan muun toiminnan rahoitus Muun toiminnan osalta maakuntien toiminta ja siihen tarvittava rahoitus ei ole täysin selvillä. Toiminnan rajaaminen vaikuttaa sekä toiminnan, rahoituksen ja henkilöstön määrittelyyn. Lisäksi valtion budjetin valmistelu kokonaisuudessaan on vielä valmistelussa. Valtion budjetti määrittelee kuitenkin viime kädessä kokonaissumman, jota ollaan jakamassa eri maakunnille. Myös kasvupalveluihin (yritys- ja työllisyyspalveluihin) ollaan esittämässä yllä kuvatun mukaista valinnanvapausmallia. Tarkat yksityiskohdat tästä ovat vielä avoinna, joten sisäisen rahoituksen ohjauksen ja kohdentamisen suunnittelun kannalta valinnanvapauslain ja kasvupalvelulain yksityiskohdilla on suuri merkitys. Pelastustoimen rahoitusta on suunniteltu asukaslukupohjaiseksi ilman mitään kertoimia. Mikäli uudistus toteutuu esitetysti, on suuri riski, että sote-menoja käytännössä leikkaamaan, jotta pelastustoimen kustannukset saadaan katetuksi. Rahoituksen osalta seuraavaksi tarkennettavat asiat Rahoituksen osalta maakuntauudistuksessa on tällä hetkellä paljon epävarmuustekijöitä. Edellä oleva analyysi on tehty suuruusluokkien arvioimiseksi ja siihen liittyy merkittävästi epävarmuutta. On todennäköistä, että laskelmat muuttuvat oleellisesti valmistelun myöhemmissä vaiheissa. Valtakunnalliset laskelmat rahoituksesta päivittyvät vielä ainakin kuluvan vuoden lopulla ja voivat vaikuttaa oleellisesti edellä esitettyihin arvioihin rahoituksesta. Esim. palvelutarvetta kuvaavat tekijät voivat vielä päivittyä ja vaikuttaa rahoituksen jakautumiseen maakuntien välillä. Kuntapohjaisessa järjestelmässä maakuntaliiton rahoitus on perustunut toteutuneisiin verotuloihin, ympäristötoimen asukaslukuun ja tuotantoeläimiin ja maaseututoimen tilamäärien mukaan. Nämä ovat 4

5 olleet relevantteja jakoperusteita maakunnan sisällä toimivassa monikanavaisessa rahoitusmallissa. Toiminnoille ei ole toistaiseksi esitetty mitään valtakunnallista rahoitusmallia, joten on mahdotonta toistaiseksi arvioida mitkä ovat uudistuksen talousvaikutuksen näiltä osin. Maakunnan tuotot ja kulut Nykyisen kuntarahoitteisen toiminnan talous Alla on esitetty yhdistelty tuloslaskelma, johon on koottu kuntarahoitteiset maakunnalle siirtyvät toiminnot. Ammatillisen koulutuksen sisältävät luvut ja muiden toimintojen luvut ovat erillisenä liitteenä. Tähän on otettu luvut ilman ammatillista koulutusta, sillä toistaiseksi sitä ei ole voinut ottaa maakunnan tehtäväksi. Laskelmaan on otettu kaikki ympäristötoimen kulut, vaikka toistaiseksi on vielä epäselvää, mikä osuus lopulta siirtyy. Suuruusluokka on kuitenkin niin pieni, ettei se juuri vaikuta lopputulokseen. Tuloslaskelma yhteensä ilman Sampoa Suunnitelmavuodet 2013 TP 2014 TP 2015 TP 2016 TA 2017 TS 2018 TS 2019 TS Tuloslaskelma (1000 euroa) (ulkoinen, sis. mahd. liikelaitokset, rahastot) Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatutot Valmistus omaan käyttöön Toimintakulut (ilman miinusmerkkiä) Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot Henkilösivukulut Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat Avustukset Muut toimintakulut Toimintakate Rahoitustuotot ja kulut (ilman miinusmerkkiä) Korkotuotot Muut rahoitustuotot Korkokulut Muut rahoituskulut Vuosikate Poistot ja arvonalentumiset (Satunnaiset erät, netto) Tilikauden tulos Poistoero, varaukset, ym.,netto Tilikauden ylijäämä/alijäämä

6 Taulukko 2: Maakunnan tuloslaskelma kuntarahoitteisten toimintojen osalta. Kuntarahoitteisten toimintojen osalta on valmisteltu myös taseen ja rahoituslaskelman luonnokset, mutta niitä ei ole nähty järkeväksi tässä vaiheessa esittää, koska on hyvin epäselvää miten kiinteistöille käy. Jos keskussairaala siirretään valtakunnalliseen kiinteistöyhtiöön, on vaikutus niin taseeseen kuin lainoihin hyvin suuri. Työryhmä on siinä käsityksessä, että asiantilaan voi tulla vielä muutoksia, joten on tarkoituksenmukaisinta tehdä omaisuuteen liittyvät laskelmat, kun eduskunnalle annettava lakiesitys tulee ulos. Kuva 1: Kuntarahoitteisten toimintojen kulujen jakautuminen (1000 käytetty 2016 talousarviolukuja, jotta Imatran sote saadaan parhaiten huomioitua) Kuva 2: Toimintakulujen jakautuminen toimijoittain ilman ammatillista koulutusta. Soten kustannusnäkymät 2024 ja Etelä-Karjalan väestö ikääntyy merkittävästi vuoteen 2030 mennessä. Sote-palveluiden kannalta tämä aiheuttaa palvelutarpeen kasvua. Koska samaan aikaan alueen väestömäärän ennustetaan pienenevän, ei suhteellinen kokonaiskustannustaso välttämättä kasva. Rahoituksen riittävyyden osalta on oleellista, että rahoitusmallissa käytettävät eri alueiden tarpeita kuvaavat kertoimet on määritelty oikeudenmukaisin perustein ja maakunnassa toteutettua palvelujen integraatiota voidaan jatkaa. Merkittävimmät investoinnit (päivystys- ja vuodeosastoinvestointi ja suuri osa keskussairaalan peruskorjauksesta) toteutetaan jo 6

7 vuoteen 2024 mennessä ja ne näkyvät taloudessa kasvavina vuokrakuluina tai poistoina, jotka tulee kattaa rahoitusosuuksilla. Tuottojen ja kulujen osalta tarkennettavat asiat Seuraavassa on lueteltu asioita, joita pitää laskea ja analysoida tarkemmin kun laki tarkentuu: - Ensihoidon kustannukset ja hoitotapa - Muun maakunnallisen toiminnan rahoitusmalli ja siirtyvät toiminnot - Valtion aluehallinnolta siirtyvät toiminnot - Maakuntakonserni valinnanvapausmallin selvittyä - Sopetustarve/lisärahoitus koko rahoitusmallin selvittyä - Vuoden 16 pohjaluvut, jotka ovat rahoituksen pohjana (Tilinpäätöksen valmistuttua) - Asiakasmaksujen suuruus - Hallintoresurssien yhdistäminen ja tähän liittyvä tehostamispotentiaali - Kiinteiden kulujen sopeuttamismallit jos valinnanvapaudessa siirtyy paljon tuotantoa yksityiselle sektorille - Investoinnit, poistot ja rahoitus kun kiinteistöjen omistusmalli valtakunnallisesti selviää - Monituottajamallin valvontavastuu ja sen hallintokulut - Rahoituslaskelma tasapainosääntöjen lopullisen version ja kiinteistöjen omistusmallin selvittyä - Kysynnän mukaan joustavan kustannusmallin löytäminen Resurssit Kuvasta 1 voidaan havaita, että henkilöstökulut muodostivat talousarvion 2016 tiedoilla, 50% tulevan maakunnan kustannuksista. Palveluiden ostot ja aineet ja tarvikkeet muodostivat yhteensä 35%. Tällä 165 miljoonan euron ostovolyymillä on erittäin suuri merkitys maakunnan elinvoimalle. Tarkastelussa on käytetty vuoden 2016 talousarviolukuja, koska se huomioi parhaiten Imatran kaupungin soteosuuden. Henkilöstö Kuntarahoitteisten palveluiden tuotannossa on henkilötyövuotta, joista 120 työskentelee maatalouslomituksessa. Tämä henkilöstö on sijoitettu Parikkalaan ja Savitaipaleelle. Alla olevaan taulukkoon on koottu ammatillinen koulutus mukaan lukien henkilötyövuodet kunnittain. Valtion aluehallinnon osalta ei tämänkään asian osalta ole saatu mitään käyttökelpoisia tietoja. Alla olevan lisäksi kuntien ja maakunnallisten toimintojen yhteisiä tukipalveluita tuottavissa yhtiöissä (Saimaan talous ja tieto Oy, Saimaan tukipalvelut Oy ja Etelä-Karjalan työkunto Oy) työskentelee noin 1200 henkilötyövuotta. Taulukko 3: Henkilötyövuodet kuntarahoitteisten toimintojen osalta. 7

8 Henkilöstöjohtajilta saadun arvion mukaan eläköitymisvauhti on niin ripeä, että mahdollisen talouden sopeuttamisen tilanteessa ns. luonnollinen poistuma riittää sopeutuksen välineeksi. Soten valinnanvapauslainsäädäntöä ei ole vielä käytettävissä, joten on hyvin vaikeaa arvioida mikä osuus palveluista siirtyisi yksityisen sektorin tuotettavaksi ja johtaisiko tämä mahdollisesti kovempiin toimenpiteisiin henkilöstön osalta. Kiinteistöt Kuntarahoitteisten toimintoihin liittyvien rakennusten vuokrakulut ovat tällä hetkellä noin 33,4 miljoonaa euroa. Näissä rakennuksissa on yhteensä neliötä, jolloin keskineliövuokraksi muodostuu 12,0 euroa kuukaudessa. Toimintaa on 306 toimipisteessä. Muiden kuin pelastustoimen osalta kunnilla on vuokrasopimukset maakunnallisen toimijan kanssa. Pelastustoimen rakennuksista kukin kunta vastaa itse. Toimitilat Toimipisteet Vuosikulut (1000 ) Neliöt Ekliitto Eksote Maaseututoimi Pelastustoimi Ympäristötoimi Yhteensä Sampo Yhteensä Taulukko 4: Rakennukset kuntarahoitteisissa toiminnoissa, sekä niiden vuosikulut ja neliöt (taulukon tiedoista puuttuu Parikkalan pelastuslaitos ja Sairaalaparkki) Lakiesityksen mukaan ns. pakkokuntayhtymien rakennukset siirtyvät maakunnalle vastikkeetta ja kuntien omistuksessa olevat kiinteistöt jäävät kunnille. Maakunta on vuoden 2021 loppuun velvollinen vuokraamaan rakennuksia kunnilta. Tuloslaskelman kautta tarkasteltuna toimitilojen vuosikulu (33,4 miljoonaa euroa) on 6,3% maakunnan kokonaiskuluista (toimintakulut+poistot+rahoituskulujen netto). Kiinteistöt muodostavat nimenomaan kunnille ja niiden tytäryhtiöille suuren riskin. Vuosikustannukset eivät ole suhteessa muihin kululajeihin suuria, mutta rakennuksilla on merkittävä tasearvo ja rakennuksiin on sitoutunut paljon velkapääomaa. Siinä missä tuloksen muodostumisen ratkaisee onnistunut johtaminen ja henkilöstön sitoutuminen, on taseen kannalta aivan ratkaisevaa, mitä kiinteistöille tapahtuu. Yhteenlaskettuna rakennusomaisuuteen on sitoutunut yli sata miljoonaa euroa omaisuutta ja lainoja. Rakennusneliöistä 84% sijaitsee Lappeenrannassa ja Imatralla. Kulut ja neliöt on koottu alla olevaan taulukkoon. Parikkalan kunta ei ole toimittanut tietoja pelastustoimen osalta, mutta siellä oleva rakennuskanta ei vaikuttane kokonaisneliömäärään tai kuluihin merkittävästi. Toimipisteet Vuosikulut (1000 ) Neliöt Imatra Lappeenranta Lemi Luumäki Parikkala Parikkala Rautjärvi Ruokolahti Savitaipale Taipalsaari Yhteensä Taulukko 5 rakennukset, niiden vuosikulut ja neliöt kunnittain 8

9 Tämänhetkisellä kehitysuralla palveluverkkoon ei kohdistu talouden kautta tarkasteltuna suunnattomia paineita. Eksoten strategiaan sisällytetyillä toimilla (laitoshoidon purku, kotiin annettavien ja liikkuvien palvelujen kasvu ja digitalisaatio) pystytään vastamaan kustannuspaineisiin, mutta on syytä huomioida, että strategian toteuttaminen muuttaa toimitilatarpeita ja luo painetta niiden vähentämiseksi. Tilanne voi kuitenkin olla toinen, jos rahoitusmalli muuttuu tai muiden kuin sotepalveluiden rahoitusmalli toteutuu Etelä-Karjalalle epäedullisella tavalla. Pidemmällä tähtäimellä palveluverkkoa voidaan joutua supistamaan väestössä tapahtuvien muuttoliikkeen seurauksena. Rahoituksesta ja palveluverkosta voidaan tehdä tarvittaessa skenaarioita. Resurssien kohdalla tarkennettavat asiat Suurin resursseihin vaikuttava tekijä on soteen liittyvä valinnanvapauslainsäädäntö, jonka sisältö ei ole tiedossa. Kun tiedetään missä aikataulussa ja minkä palveluiden osalta valinnanvapaus toteutuu, voidaan muodostaa skenaarioita siitä, millaisia toimenpiteitä ja linjauksia valinnanvapaus edellyttää. Asiasta on luonnoksia ja linjauksia, jotka vaihtelevat niin paljon ja jatkuvasti ettei ole tarkoituksenmukaista tehdä laskelmia ennen kuin perusparametrit ovat selvillä. Lakiesityksessä on kuvattu valtakunnallinen kiinteistöyhtiö ja menettely, jossa kunnilta käytännössä vastikkeetta otetaan tuottava omaisuus ja jätetään riskit. Lakiin kohdistuu tältä osin muutospaineita, joten on tarkoituksenmukaisinta esittää ratkaisumalli, kun hallituksen esityksen sisältö on tiedossa. Tukipalveluyhtiöiden osalta lakiesitys tarkoittaisi aika laajoja järjestelyitä. Työryhmän tiedossa on, että lakia aiotaan mahdollisesti muokata kuntien kannalta järkevämpään suuntaan. Tämän jälkeen asioita on tarkoituksenmukaisempaa tarkentaa. Valtion aluehallinnolta maakunnalle siirtyvät resurssit ovat täysin auki. Hallintotyön osalta asiaan liittyy suuri tuottavuuspotentiaali, mutta esityksiä ei voida tehdä ennen siirtyvän rahoituksen ja resurssien selviämistä. Lappeenrannan kaupunki tuottaa suurimman osan maakunnalle siirtyvästä palvelutuotannosta muiden kuin sotepalveluiden osalta. Tuottavan ja tehokkaan toimintamallin takaamiseksi hallintohenkilöstö on osa kaupungin keskitettyä mallia. Tältä osin täytyy selvittää mahdolliset siirtymiset ja talousvaikutukset. Kevään aikana ja lain sisällön varmistuessa, tulee tarpeelliseksi valmistella vuoteen 2028 ulottuva investointien puiteohjelma. Ohjelman ei tarvitse ottaa kantaa siihen, mikä taho investoinnit toteuttaa, mutta kokonaisuuden on oltava selvillä, jotta kunnat pystyvät tekemään omat päätöksensä. Riskit Seuraavassa on käyty lyhyesti keskeisimpiä talouteen liittyviä riskejä maakunnan ja toisaalta kuntien näkökulmasta. Väestökehitys Etelä-Karjalassa suhteessa muuhun maahan vaikuttaa merkittävästi maakunnan rahoitukseen. Jos väestön vähentyminen Etelä-Karjalassa olisi ennustettua 50% nopeampaa kuin Tilastokeskuksen väestöennuste vuodelta 2015 osoittaa, maakunnan rahoitus v olisi edellä kuvattua n. 4 milj. pienempi ja v n. 6 milj. pienempi. Muun kuin sotetoiminnan rahoitusratkaisut ovat auki. Soten osalta tilanne näyttää melko hyvältä, mutta rahoituksen ollessa yleiskatteellista on selkeä riski, että sote joutuu kattamaan muiden toimintojen kuluja jos näiden rahoitus pienenee eivätkä ministeriöiden sanelemat normit ja palvelutasot jousta. 9

10 Lainsäädäntö on kirjoitettu niin väljästi, että on aito riski kuntien ja maakunnan päällekkäisille toiminnoille, jotka aiheuttavat turhia kustannuksia esimerkiksi liikuntatoimessa, oppilashuollossa, kaavoituksessa, työllisyyden hoidossa ja elinkeinopolitiikassa. Tämän välttämiseksi tulisi ennen maakuntahallinnon aloittamista tehdä selkeä tehtävänjako, joka hyväksytään valtuustoissa. Tehtävänjaolla ei tarkoiteta tässä yhteydessä juridista sopimusta maakunnan ja kuntien välillä, vaan poliittista linjapäätöstä, johon pohjautuen sopimus maakuntahallinnon kanssa myöhemmin tehdään. Lakiesityksessä ehdotettu yhtiöittäminen ja valinnanvapaus voivat aiheuttaa Eksoten Integraation purkautumisen ja johtaa kustannusten hallitsemattomaan kasvuun. Toimintojen ja hankintojen keskittyessä on aito riski, että materiaalien ja palveluiden tuottaminen ja myyminen karkaa maakunnan ulkopuolelle. Maakunnan 165 miljoonan palvelu ja tarvikeostoilla on jo merkitystä alueen taloudelliseen toimeliaisuuteen ja tätä kautta kuntien veropohjaan. Kuntien osalta rahoituksen pieneneminen ja toisaalta lainojen ja omaisuuden jääminen taseeseen aiheuttaa sen, että pääomakustannusten suhteellinen osuus kunnan tuloslaskelmassa nousee erittäin paljon. Esimerkiksi Lappeenrannan kaupungin kohdalla suhteellinen osuus nelinkertaistuu. Työmarkkinatuen nykyiset kuntaosuudet (n. 10 miljoonaa euroa vuodessa) ovat tällä hetkellä Eksoten budjetissa. On epäselvää mihin nämä jatkossa kohdennetaan. Tämä tulee selvittää erikseen. Lain valmistelijoilta tai kuntaliitolta ei ole saatu asiaan vastausta. Kunnat ja sairaanhoitopiirit ovat eri tavoin hyödyntäneet v alussa voimaan tullutta mahdollisuutta asiakasmaksujen lähes 30 % korotuksiin. Joissain kunnissa ei peritä ollenkaan asiakasmaksuja ja osassa niitä peritään maksimitasolla. Jos tämä jätetään huomioimatta rahoitusmallissa, kohtelee laki maakuntia epätasa-arvioisesti. Toisaalta Eksoten maksut eivät ole lain ylärajalla. Maakuntien toimintaan liittyvät investointikysymykset eivät luultavasti voi edetä eteenpäin ennen kuin on selvyys maakunnassa tai väliaikaishallinnossa vuokrasopimuksista ja mahdollisuus tehdä sopimuksia. Tämä on erittäin ongelmallista, sillä rakennuksissa on korjausvelkaa ja sisäilmaongelmia ratkottavana. Asiaan pitäisi saada mahdollisimman nopeasti ratkaisu. 10

VÄLIRAPORTOINTI TALOUS JA KIINTEISTÖT

VÄLIRAPORTOINTI TALOUS JA KIINTEISTÖT VÄLIRAPORTOINTI TALOUS JA KIINTEISTÖT 1 TYÖRYHMÄ JA SEN TYÖSKENTELY / Työryhmä kartoittaa kuntayhtymien ja selvityksessä mukana olevien maakunnallisten organisaatioiden talouden nykytilaa ja tulevaa kehityssuuntaa

Lisätiedot

TA2018 valmistelu Palvelusopimusneuvottelut syksy 2017

TA2018 valmistelu Palvelusopimusneuvottelut syksy 2017 TA2018 valmistelu Palvelusopimusneuvottelut syksy 2017 TA2018 valmistelu Lappeenrannan kaupunginhallituksen 4.9.2017 linjauksen ja kuntajohtajien neuvottelukunnassa aiemmin käydyn keskustelun pohjalta

Lisätiedot

Maakuntauudistus ja sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus

Maakuntauudistus ja sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus Maakuntauudistus ja sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus Sosiaali- ja terveysvaliokunta Apulaiskaupunginjohtaja Martti Lipponen Vantaan kaupunki 9.6.2017 Valmisteluprosessi Valmistelussa ei ehkä ole

Lisätiedot

Raportointi jäsenkunnille. Tammi-syyskuu 2014

Raportointi jäsenkunnille. Tammi-syyskuu 2014 Raportointi jäsenkunnille Tammi-syyskuu 2014 Eksoten tulos Tammi-syyskuu 2014 Muutos 2014 Tammi-syyskuu 2014 Koko vuosi TP 2013 EKSOTE YHTEENSÄ 1000 EUR E2014 vs. TP 2013 Toteuma Budjetti Erotus Ennuste

Lisätiedot

244 KEMPELE TALOUSARVION TULOSLASKELMA Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut. TP 2016 TA+MUUT. 1. vaihe 2018 Ero% 2017 TOIMINTATUOTOT

244 KEMPELE TALOUSARVION TULOSLASKELMA Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut. TP 2016 TA+MUUT. 1. vaihe 2018 Ero% 2017 TOIMINTATUOTOT TALOUSARVION TULOSLASKELMA 218 Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut TP 216 TA+MUUT. 1. vaihe 218 Ero% 217 MYYNTITUOTOT 2 234 138 1 636 596 1 9 738 16,1 MAKSUTUOTOT 4 78 463 4 323 687 4 478 368 3,6 TUET

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.045,81 54,5-1.286,61 240,80-1.055,48-2.342-2.101-1.920 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.880,87 108,3-5.240,33-3.640,54-5.792,97-11.033-14.674-14.260

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP 1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP TALOUSARVION 2014 TOTEUTUMINEN AJALTA Tilikauden 1-5/2013 jaksotettu tulos on 3.367 euroa positiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten jälkeen

Lisätiedot

Raportointi jäsenkunnille. Tammi-maaliskuu 2015

Raportointi jäsenkunnille. Tammi-maaliskuu 2015 Raportointi jäsenkunnille Tammi-maaliskuu 2015 Eksoten tulos Q1 2015 Kausi Jäsenkuntien maksuosuudet Toimintakate Tulos Alijäämä Raportointikokous BUDJ TOT/ENN BUDJ TOT/ENN BUDJ TOT/ENN BUDJ TOT/ENN 3/2014

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.060-1.318,92 43,1-1.487,56 168,64-738,33-2.226-2.057-2.660 4300 Palvelujen ostot -12.460-9.774,01 78,4-11.261,05 1.487,04-3.084,21-14.345-12.858-12.000

Lisätiedot

TP 2016 TA+MUUT. LTK 2018 Ero% 2017

TP 2016 TA+MUUT. LTK 2018 Ero% 2017 541 NURMES Toiminto: - - 999 Kohde: - - 582 TALOUSARVION TULOSLASKELMA 218 Projekti: - - 9891 5115 KAUPUNKIRAKENNEPALV. HALLINTO TP 216 TA+MUUT. LTK 218 Ero% 217 MYYNTITUOTOT 36 36 HENKILÖSTÖKULUT -28

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.920-1.045,81-874,19 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.200-8.880,87 680,87 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -370-370

Lisätiedot

Harjavallan kaupunki

Harjavallan kaupunki Tuloslaskelma Huhtikuu 2017 31.5.2017 400 Harjavallan kaupunki Ta 2017 Tot. Jäljellä Tot % Tot. 2016 Muutos 16-17 Muutos% 16-17 Toimintatuotot 10 701 196 3 002 512 7 698 684 28,1 % 3 712 015-709 503-19,1

Lisätiedot

Mistä miljardisäästöt tulevat?

Mistä miljardisäästöt tulevat? Mistä miljardisäästöt tulevat? Raija Volk Johtaja, STM XIV Terveydenhuollon laatupäivä 4.4.2017, Helsinki 1 3.4.2017 Etunimi Sukunimi Uuden soten kulmakivet 1. Vahva järjestäjä 18 maakuntaa 2. Palvelujen

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03... Sivu 1/8 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Maaliskuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Summatasot: Vastuualue Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 5000 Tekn toimen

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07... Sivu 1/2 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Heinäkuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 Toimintatuotot 7 737 545 4 737 639

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,04 44, ,72-673, ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,04 44, ,72-673, , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.997,66-1.998-1.998-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-4.971,72 64,7-4.032,56-939,16-5.746,45-9.779-10.718-6.000 4500 Aineet, tarvikkeet ja

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,87 58, ,13 884, ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,87 58, ,13 884, , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.286,61 42,2-1.338,83 52,22-658,83-1.998-1.945-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-5.180,88 67,4-5.731,55 550,67-4.047,46-9.779-9.228-6.000

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014 NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014 TULOSLASKELMA, kaikki yhteensä TP12 TP13 TA14 TPE14 Ero TPE / TA TOIMINTATUOTOT 51 110 54 938 394 54 714 021 54 262 557-451 464 Myyntituotot

Lisätiedot

Etelä- Karjalan kuntien talouden tila ja tulevaisuus

Etelä- Karjalan kuntien talouden tila ja tulevaisuus Etelä- Karjalan kuntien talouden tila ja tulevaisuus Eero Laesterä HT, Tuomas Hanhela KTM 4.12.2018 Teemat (eivät valmiina) Taloustarkastelun edellyttämä väestötarkastelu (Tilastokeskus 1.12.2018, painelaskelmassa

Lisätiedot

STM/VM Maakuntien rahoituksen määräytyminen ja lähtötiedot

STM/VM Maakuntien rahoituksen määräytyminen ja lähtötiedot Maakuntien rahoituksen määräytyminen ja lähtötiedot -Laskelma kuvaa maakuntien rahoituksen tasoa ja muutosta suhteessa lähtötasoon vuoden 2017 tasossa arvioituna. Lähtötasona käytetään kuntien yhteenlaskettuja

Lisätiedot

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset 2019-2023 29.5.2018 1 Järvenpään kaupunki ja Järvenpään Vesi yhteensä, tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018 Kehys 2019 2020 2021 2022 2023 Tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018

Lisätiedot

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys Rahan yksikkö: tuhatta euroa 1 000 TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 TOIMINTATUOTOT 72 115 84 291 80 261 63 621 63 535 63 453 63

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 8.8.2016 *TP ENNUSTE 2016 ULKOISET ERÄT TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015 TA2016 ENNUSTE 2016 Toimintatuotot

Lisätiedot

Maakunnan talous ja omaisuus

Maakunnan talous ja omaisuus Maakunnan talous ja omaisuus Sote ja maakuntauudistus 1 3Kunnan järjestämän perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, sosiaalitoimen ja pelastustoimen käytössä olevat tilat maakunta vuokraa vähintään

Lisätiedot

TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI 31.8.2016 Kumulatiivinen toteuma 66,67 % TULOSLASKELMA TA 2016 Toteuma 31.8.2016 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 047 172 734 796 70,2

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-3.050,00 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-1.522,10-11.247,90 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-1.338,83-1.711,17 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-8.144,47-4.625,53 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

Toimintakate , ,58-22,1

Toimintakate , ,58-22,1 Sairaanhoitopiiri yhteensä MK 1.1. - 31.12.2000 1.1. - 31.12.1999 Muutos Myyntituotot 1 638 734 148,85 1 539 127 273,53 Maksutuotot 103 910 751,60 105 268 535,84 Tuet ja avustukset 38 921 683,48 36 776

Lisätiedot

Maakuntien rahoitus. Hallintovaliokunnan kuuleminen Virpi Vuorinen, VM/BO Virpi Vuorinen

Maakuntien rahoitus. Hallintovaliokunnan kuuleminen Virpi Vuorinen, VM/BO Virpi Vuorinen Maakuntien rahoitus Hallintovaliokunnan kuuleminen 10.3.2017, VM/BO 1 9.3.2017 Maakuntien rahoitus perustuu valtion rahoitukseen Lähtökohtana on kattava valtion rahoitus maakunnan järjestämisvastuulle

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI 30.4.2015 Kumulatiivinen toteuma 33,33 % TULOSLASKELMA TA 2015 Toteuma 30.4.2015 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 311 095 311 090 23,7

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 25.4.2016 Tuloslaskelma *TP 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013

Lisätiedot

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

Yleiskatteisen rahoituksen määräytyminen ja sisältö Maakuntatalouden simuloinnin aloitustilaisuus Paasitorni

Yleiskatteisen rahoituksen määräytyminen ja sisältö Maakuntatalouden simuloinnin aloitustilaisuus Paasitorni Yleiskatteisen rahoituksen määräytyminen ja sisältö Maakuntatalouden simuloinnin aloitustilaisuus 7.9.2017 Paasitorni Budjettineuvos Valtiovarainministeriö/budjettiosasto 1 8.9.2017 - Maakuntien rahoitus

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys

Lisätiedot

TA Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

TA Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä TA-2017 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä TA17 LÄHTÖKOHDAT Perustamissuunnitelma 1/2016: Kuntayhtymän tavoitteena on saavuttaa keskiarvoisesti ennakoitavaan kustannuskehitykseen nähden

Lisätiedot

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 24.8.2015 TALOUSARVION 2016 SEKÄ VUOSIEN 2017 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU Yleistä Palkat Kunnanhallitus

Lisätiedot

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 1.12.2015 Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 TA muutokset 2015 TA siirrot 2015 TA yhteensä 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Toimielin kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunt Määrärahat Käyttötalousosa

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot

Lisätiedot

Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017

Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017 Tuloslaskelma Tammikuu-Elokuu 2018 Tulosalue: 660, 690 Summatasot: Vastuualue 7.9.2018 Ta 2018 Tot. 2018 Tot. % Tot. 2017 Muutos% 2017-2018 Ennuste 31.12.2018 TP 2017 6610 Yhteiset palvelut Toimintatuotot

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

TP Ennuste Tähän tarvittaessa otsikko

TP Ennuste Tähän tarvittaessa otsikko TP Ennuste 2016 Tähän tarvittaessa otsikko vt talousjohtaja Jerry Retva 13.2.2017 Tuloslaskelma *TP ENNUSTE 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015

Lisätiedot

KUUKAUSIRAPORTIT LAPPEENRANNAN KAUPUNKI

KUUKAUSIRAPORTIT LAPPEENRANNAN KAUPUNKI KUUKAUSIRAPORTIT Verotulot 2014-2017 Vuoden alusta Tuloslaskelma 3/2017 VUODEN ALUSTA VUOSI 2016 VUOSI 2017 1 000 2016 % ero 16/17 2017 Toteuma Toteuma Budjetti Toteuma TP Budjetti Myyntituotot 6 723-0,1

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2013 1 Kouvolan talouden yleiset tekijät 2 Väestökehitys Kouvolassa 2009-2017 3 Väestöennuste ikäryhmittäin 2015-2040 Ikäryhmä Muutos-% 2015/2040 0-14 -12,3 15-65 -17,1 65-20,4-12 % - 17 %

Lisätiedot

Yhteenveto. Perlacon Oy: Selvitys Etelä-Karjalan kuntien kantokyvystä

Yhteenveto. Perlacon Oy: Selvitys Etelä-Karjalan kuntien kantokyvystä Yhteenveto Perlacon Oy: Selvitys Etelä-Karjalan kuntien kantokyvystä Väestö Väestö Asukasluvussa alenemaa, Tilastokeskuksen ennuste on pahasti jälkeenjäänyt, nekin kunnat ja kaupungit, joihin on ennakoitu

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904

Lisätiedot

VUOSIKATE III TILIKAUDEN TULOS

VUOSIKATE III TILIKAUDEN TULOS 613TA Yksityistiet 40 Toimintakulut -339 270-349 939-347 000-347 000 500 Palvelujen ostot -67 792-73 000-70 000-70 000 600 Avustukset -271 478-276 939-277 000-277 000 I TOIMINTAKATE -339 270-349 939-347

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS Toiminnan kuvaus Etelä-Karjalan pelastuslaitos vastaa kaikissa olosuhteissa siitä, että pelastuslaitokselle säädetyt tehtävät suunnitellaan ja toteutetaan mahdollisimman tehokkaalla

Lisätiedot

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite

Lisätiedot

Eksote yhteensä 1000 EUR

Eksote yhteensä 1000 EUR EKSOTE Eksote yhteensä TP2018 Muutos, TP2017 2018 vs. 2017 Myyntituotot jäsenkunnilta 459 276 440 247 19 029 4,3 % 440 215 0,0 % Muut myyntituotot 14 961 14 813 148 1,0 % 13 765 7,6 % Myyntituotot yhteensä

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat

Lisätiedot

Yhteenveto vuosien talousarviosta

Yhteenveto vuosien talousarviosta Yhteenveto vuosien 219- talousarviosta Kaupunginhallitus 29.11.218 talous- ja hallintojohtaja Antti Peltola 7.9.218 Talousarvioesityksen pääkohdat Varaudutaan Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän palvelutuotannon

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2012 2 Kouvolan talouden yleiset tekijät 3 Väestökehitys Kouvolassa 2001-2020 31.12. As.lkm Muutos, lkm % 2001 91 226-324 -0,35 2002 90 861-365 -0,40 2003 90 497-364 -0,40 2004 90 227-270 -0,30

Lisätiedot

Tammi-maaliskuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia

Tammi-maaliskuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia Tammi-maaliskuun tulos 219 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3, milj. :n arvosta (mahdollinen liiketoimintojen

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2016, alustava arvio tuloksesta

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2016, alustava arvio tuloksesta Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2016, alustava arvio tuloksesta Kaupungin tiedotustilaisuus 23.2.2017 Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Seija Kuikka Kaupunginjohtaja Timo Halonen Talousjohtaja Heikki Siira

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

KUNTIIN KOHDISTUVAT TALOUDELLISET VAIKUTUKSET SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN YHTEYDESSÄ KOKKOLA / KEVÄT 2017

KUNTIIN KOHDISTUVAT TALOUDELLISET VAIKUTUKSET SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN YHTEYDESSÄ KOKKOLA / KEVÄT 2017 KUNTIIN KOHDISTUVAT TALOUDELLISET VAIKUTUKSET SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN YHTEYDESSÄ KOKKOLA / KEVÄT 2017 1. KUNNILTA MAAKUNNILLE SIIRTYVIEN TEHTÄVIEN JA NIIDEN RAHOITUKSEN SIIRTO MAAKUNNILLE SIIRTYVIEN

Lisätiedot

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 1 kk/1000e +muutokset 1 kk %

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 1 kk/1000e +muutokset 1 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT-16 1000e 1 kk/1000e +muutokset 1 kk % * MYYNTITUOTOT 11 041 160 11 231 920 115 593 1,00 * MAKSUTUOTOT 619 48 425 600 29 099 6,80 * TUET JA AVUSTUKSET

Lisätiedot

Luonnos Kuntaliiton lausunnoksi sote- ja maakuntauudistuksesta Lakiasiain johtaja Arto Sulonen

Luonnos Kuntaliiton lausunnoksi sote- ja maakuntauudistuksesta Lakiasiain johtaja Arto Sulonen Luonnos Kuntaliiton lausunnoksi sote- ja maakuntauudistuksesta 22.9.2016 Lakiasiain johtaja Arto Sulonen Lausuntoluonnoksen tarkoitus Tukea kuntia niiden valmistellessa omia lausuntojaan Antaa kunnille

Lisätiedot

Tuloslaskelma (valitut yksiköt peräkkäin) 1-4 / 2018 Valitut tositesarjat: 10000,11000

Tuloslaskelma (valitut yksiköt peräkkäin) 1-4 / 2018 Valitut tositesarjat: 10000,11000 Tuloslaskelma (valitut yksiköt peräkkäin) 1-4 / Valitut tositesarjat: 10000,11000 162 16250 nimi 16250 HYVINVOINTILAUTAKUNTA 1 30 TOIMINTATUOTOT 80 050 20 878,45 80 050 26,08% 300 Myyntituotot 2 000 258,17

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI HEINÄKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien

Lisätiedot

TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015

TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 215 TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA Käyttötalous ja rahoitus Vuoden 215 käyttösuunnitelmassa liikevaihto on 197,7 milj. euroa, talousarviossa

Lisätiedot

Valmisteluvaiheraportti (valitut yksiköt peräkkäin)

Valmisteluvaiheraportti (valitut yksiköt peräkkäin) n nimi 8/ 1621 Focus-projektit 10 40 TOIMINTAKULUT -88 563-276 487-276 487-45 099-1,54% 400 Henkilöstökulut -74 494-64 934-64 934-21 641-0,45% 430 Palvelujen ostot -13 974-202 072-202 072-17 487-0,24%

Lisätiedot

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 5 kk/1000e +muutokset 5 kk %

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 5 kk/1000e +muutokset 5 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT-16 1000e 5 kk/1000e +muutokset 5 kk % * MYYNTITUOTOT 11 061 4 400 11 231 920 4 296 694 38,30 * MAKSUTUOTOT 475 146 425 600 164 976 38,80 * TUET JA

Lisätiedot

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 4 kk/1000e +muutokset 4 kk %

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 4 kk/1000e +muutokset 4 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT-16 1000e 4 kk/1000e +muutokset 4 kk % * MYYNTITUOTOT 11 061 3 490 11 231 920 3 411 451 30,40 * MAKSUTUOTOT 475 115 425 600 135 789 31,90 * TUET JA

Lisätiedot

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 3 kk/1000e +muutokset 3 kk %

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 3 kk/1000e +muutokset 3 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT-16 1000e 3 kk/1000e +muutokset 3 kk % * MYYNTITUOTOT 11 061 2 378 11 231 920 2 289 888 20,40 * MAKSUTUOTOT 475 86 425 600 104 406 24,50 * TUET JA

Lisätiedot

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 12 kk/1000e +muutokset 12 kk %

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 12 kk/1000e +muutokset 12 kk % 500 TEKN.TOIM.HALL. JA PELASTUST.* TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT-15 1000e 12 kk/1000e +muutokset 12 kk % * MYYNTITUOTOT 394 394 389 440 387 018 99,40 * VUOKRATUOTOT 11 11 0 10 389 0,00 * MUUT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51

Lisätiedot

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin Tammikuu-Joulukuu 4110 Opetus ja kultt.toimen hallin Ta Toimintatuotot 800 0 800 785 15 98,1 Myyntituotot 600 0 600 518 82 86,4 Muut toimintatuotot 200 0 200 267-67 133,5 Toimintakulut -223 277-2 096-225

Lisätiedot

Tammi-maaliskuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia

Tammi-maaliskuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia Tammi-maaliskuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3,0 milj. :n arvosta (mahdollinen liiketoimintojen

Lisätiedot

Vuosivauhti viikoittain

Vuosivauhti viikoittain 1 3.6.215 Väestö Kesäkuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22.415, josta Lieksassa 12.9, Nurmeksessa 8.45 ja Valtimolla 2.361 asukasta. Juuan väkimäärä oli 5.117. Pielisen Karjalan väestökehitys

Lisätiedot

Sastamalan Vesi Liikelaitos Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 110 Vesilaitos :45:13

Sastamalan Vesi Liikelaitos Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 110 Vesilaitos :45:13 Sasmalan Vesi Liikelaitos Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 110 Vesilaitos 22.11. 10:45:13 TULOSLASKELMA 4/ Myyntituotot 2 379 345 Maksutuotot 2 518 100 664 515 2 528 2 528 2 528 2

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

Kuntakierros 2019 Kari Janhonen, talousjohtaja

Kuntakierros 2019 Kari Janhonen, talousjohtaja Kuntakierros 2019 Kari Janhonen, talousjohtaja 10.4.2019 1 Tilinpäätös 2018 TP 2017 TP2018 TP 2018 / TP 2017 ERO % Palveluiden toimivuus Hoidetut henkilöt 97 582 98 633 1 051 1,1 % Hoitojaksot 44 039 43

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko 2015 Talousjohtaja Anne Arvola 23.11.2015 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen

Lisätiedot

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 20.8.2018 TALOUSARVION 2019 SEKÄ VUOSIEN 2019 2021 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI TOUKOKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat

Lisätiedot

Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016

Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016 Kaupunginhallitus 31.10.2016 Liite 1 388 Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016 KH 31.10.2016 Tulosennuste 9/ 2016 MIKKELIN KAUPUNKI, Laskennallinen ennuste ja johdon ennuste 1-9/ 2016,

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola

Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa 2015 otsikko Talousjohtaja Anne Arvola 1.6.2015 Tuloslaskelmaennuste 19.10.2015 Tuloslaskelma Ei sisällä sisäisiä eriä *TP 2015 (vain todelliset kustannukset)

Lisätiedot

:55 sivu 1(5) TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMISVERTAILU 1-1/2019. Talousarviomuutokset. Talousarvio

:55 sivu 1(5) TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMISVERTAILU 1-1/2019. Talousarviomuutokset. Talousarvio 26. 2. 2019 14:55 sivu 1(5) 500 VARHAISKASVATUS Alkuperäinen MYYNTITUOTOT 20 944 0 20 944 0-20 944-100,0 % 0,0 % MAKSUTUOTOT 348 905 0 348 905 38 715-310 190-88,9 % 11,1 % YHTEENSÄ 369 849 0 369 849 38

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Talouskatsaus

Talouskatsaus Salon kaupunki 235/00.04.01/2016 Talouskatsaus 2016-2017 Henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti Toiminnan ja talouden tasapaino Salon kaupungin toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Lisätiedot

TOIMINTAKATE , , ,19 4,53

TOIMINTAKATE , , ,19 4,53 Hailuodon kunta Tuloslaskelma, vertailu ed.vuoteen (toimitettu) 18.4.2017 21:26:41 INTIME/ULKOINEN TILIVUOSI 012017-122017 KAUSI 032017 LASKENNALLINEN 18/04/17 Vuoden alusta Vuoden alusta Muutos % 2016

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH Tilinpäätös 2009 Yleinen kehitys Kouvolan kaupungin ja koko Kymenlaaksossa näkyi maailmantalouden taantuma ja kasvun epävarmuus. Kouvolaisia oli vuoden 2009 lopussa tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

TA 2013 Valtuusto

TA 2013 Valtuusto TA 2013 Valtuusto 12.11.2012 26.11.2012 www.kangasala.fi 1 26.11.2012 www.kangasala.fi 2 TALOUSARVIO 2013 Muutos % ml. vesilaitos TA 2013 TA 2012/ milj. TA 2013 Kokonaismenot 220,3 5,7 ulkoiset Toimintakulut

Lisätiedot

TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI 31.5.2017 SIIKAJOEN KUNTA Kumulatiivinen toteuma 41,67 % TULOSLASKELMA TA 2017 + muutokset Toteuma 31.5.2017 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2018 6kk = 50% Verotulojen kertymä Kunnallisverot 3 859 476 3 300 000 3 846 943 58,3 Kiinteistöverot 9 718 367 500 35 134 4,8 Yhteisöverot 533 625 382 500 356 007 46,5 Yhteensä

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Tammi-huhtikuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia

Tammi-huhtikuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia Tammi-huhtikuun tulos 219 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3, milj. :n arvosta (mahdollinen liiketoimintojen

Lisätiedot

KUUKAUSIRAPORTIT LAPPEENRANNAN KAUPUNKI

KUUKAUSIRAPORTIT LAPPEENRANNAN KAUPUNKI KUUKAUSIRAPORTIT LAPPEENRANNAN KAUPUNKI 30.8.2016 1 Verotulot 2012-2016 Vuoden alusta 2 Tuloslaskelma 7/2016 VUODEN ALUSTA VUOSI 2015 VUOSI 2016 1 000 2015 % ero 15/16 2016 % ero Toteuma Toteuma Budjetti

Lisätiedot

Tammi-heinäkuun tulos 2016

Tammi-heinäkuun tulos 2016 Tammi-heinäkuun tulos 2016 Eksote Tammi-heinäkuun tulos ja ennuste 2016 EKSOTE 2016 Tammi-heinäkuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 263,2 263,0 0,2

Lisätiedot