Espoon kaupunki Pöytäkirja 160. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon kaupunki Pöytäkirja 160. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Sivu 1 / / /2015 Kaupunginhallitus Valtuusto Valtuustokysymys Länsimetron rakentamisesta ja automatisoinnista (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Matti Kokkinen, puh etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen toimen johtaja Olavi Louko Kaupunginhallitus ehdottaa, että valtuusto merkitsee selostusosan tiedoksi vastauksena valtuutettu Kurt Bymanin ym jättämään valtuustokysymykseen Länsimetron rakentamisesta ja automatisoinnista sekä toteaa kysymyksen loppuun käsitellyksi. Käsittely Byman ilmoitti tekevänsä pöytäkirjamerkinnän. Puheenjohtaja ei ottanut merkintää pöytäkirjaan. Byman ilmoitti eriävän mielipiteensä puheenjohtajan menettelyyn. Päätös Kaupunginhallitus: Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Oheismateriaali Selostus - Valtuustokysymys Valtuustokysymys Kurt Byman ja 12 muuta valtuutettua ovat allekirjoittaneet seuraavan valtuustokysymyksen: Länsimetron liikenteen aloittamisen on alun perin arvioitu tapahtuvan vuonna 2012, mutta joka vuosi on aloitusta lykätty vuodella. Länsimetro on myös suunniteltu ja päätetty rakentaa automaattisena sekä optimistisesti luvattu liikenteen alkavan elokuussa HSL:n vyöhykeuudistusta on länsimetroliikenteen siirtymistä johtuen lykätty useaan otteeseen ja viimeksi syksyyn Uudistuksella matkustaminen Matinkylään halpenee, jotta metroon saadaan enemmän matkustajia. Kivenlahteen suunnitellun metrojatkeen vyöhykehinnaltaan kalliimman liikenteen on kerrottu voivan alkaa jo vuonna 2020 ja senkin automaattisena. Metron automatisoinnilla on perusteltu länsimetron asemien ja ajettavien metrojunien lyhentäminen 4-vaunuiseksi kapasiteetin siitä

2 Kaupunginhallitus Sivu 2 / 2 kärsimättä. Länsimetro Oy:n hallitus on toimivaltaansa ylittäen siirtänyt automatisoinnin suunnittelun ja päättämisen Espoon osalta Helsingin liikennelaitokselle. HKL:n johtokunta on nyt päättänyt luopua automatisoinnista niin, että länsimetroliikenne toteutetaan manuaalisena. Automatisoinnista luopuminen tulee ilmeisesti nopeuttamaan länsimetron liikenteen aloittamista. Valtuuston työjärjestyksen mukaisena kysymyksenä tiedustelemme, paljonko automaattisekoilu on tullut ja tulee vielä maksamaan Espoon kaupungille kaiken kaikkiaan? Länsimetro Oy on maksanut Siemensille automatisoinnista 13 milj. euroa. Miten kaupunki aikoo saada takaisin Länsimetro Oy:n automatisoinnista maksaman pitkäaikaisiin saataviin kirjatun ennakkomaksun ja kuka summasta on vastuussa? Automatisoinnilla tavoiteltiin 4 miljoonan säästöä kuljettajien palkkakustannuksista. Junien lyhentämisestä ja metroradan pidentyessä Matinkylään, joudutaankin kuljettajien määrä kaksinkertaistamaan. Paljonko käyttökustannukset tulevat nousemaan? Miten aiotaan joukkoliikennettä Matinkylästä eteenpäin matkustaville kompensoida kalliimmat lipunhinnat? Länsimetron piti 2008 hintatason mukaan maksaa 713 milj. euroa, josta Espoon osuus on noin puolet. Nyt on nostettu jo 600 milj. euroa lainoja, vaikka rakentaminen on vasta puolitiessä ja automaatiosta luopuminen on vähentänyt kustannuksia 50 milj. euroa. Mikä on tämänhetkinen arvio länsimetron toteutuvista kokonaiskustannuksista? Kuinka paljon kaupungin imago ja uskottavuus on kärsinyt edellä lausutusta ja miten paljon se tulee vaikuttamaan asuntorakentamiseen ja muuhun rakentamisen sijoitustoimintaan ja niistä saataviin tuloihin, minkä varaan metrokustannusten maksaminen ja kaupungin talous on pitkälti perustettu. Vastaus kysymykseen Länsimetron liikenteen aloittaminen Länsimetron rakentamisajaksi arvioitiin kuusi vuotta. Jos työt olisi saatu käyntiin 2007, jolloin tämä arvio laadittiin, olisi metroliikenne alkanut Rakentamisen aloittamisen edellytyksenä oli se, että metroon liittyvät maan-alaiset asemakaavat vahvistuvat. Asemakaavoista valitettiin ja asemakaavat vahvistuivat hallinto-oikeuden (HO) ja sen jälkeen korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) hylättyä valitukset. Kaavojen vahvistuminen mahdollisti töiden aloittamisen Espoossa Helsingin maanalaisista metrokaavoista ei valitettu ja siellä louhintatyöt käynnistyivät tammikuussa 2010 lähes kaksi vuotta Espoon työmaita aikaisemmin. Liikenne voidaan aloittaa elokuussa 2016 Matinkylään ja Kivenlahteen v

3 Kaupunginhallitus Sivu 3 / 3 Metron automatisointi Automatisointipäätös liittyi Helsingin metron vanhan reletekniikkaan perustuneen asetinlaitteen uusimistarpeesta. Vanhan asetinlaitteen varaosahuolto oli päättymässä ja oli selvää, että asetinlaite on uusittava. Uusimispäätöksen yhteydessä Helsinki päätti samalla automatisoida metron kuljettamisen. Yhtenä perusteista oli se, että automatisoitu metro kykenee sekunnin vuorovälillä toimivaan liikenteeseen. Vanhan asetinlaitteen aikana minimi vuorovälinä oli käytetty 240 sekuntia. Vuorovälin lyhenemisen myötä tehokas metroliikenne saadaan toimimaan 90 metrisillä junilla aikaisemman 135 metrisen junan sijaan kuljetuskapasiteetin samalla kasvaessa. Päätös metron automatisoinnista perustui siis toisin kuin kysyjä on kuvitellut vanhan asetinlaitteen uusimistarpeeseen. Kilpailutuksessa HKL päätyi solmimaan sopimuksen Siemensin kanssa. Tämä sopimus päätettiin purkaa vuoden 2014 lopulla. Syynä purkuun olivat toimitusviiveet ja kustannuserimielisyydet. Uudella asetinlaitteella kyetään liikennöimään metroa manuaaliajossa 150 sekunnin vuorovälillä, kun vanha asetinlaite mahdollisti 240 sekunnin vuorovälin. Automaattimetrolla toiminnallinen minimivuoroväli on noin 110 sekuntia (tekninen 90 sekuntia). Tiheämpi vuoroväli parantaa huomattavasti metron palvelutasoa. Odotteluajat asemalla lyhenevät keskimäärin 40 %. Samalla voidaan siirtyä lyhempään metrojunakalustoon, joka puolestaan tasaa matkustajamääriä vaunuissa ja lyhentää kävelymatkoja laituritasolla. Nykyisen kolme vaunuparin sijaan riittää kahden vaunuparin mittain juna välityskyvyn samalla kasvaessa noin 7 %. Huipputunnin vaunumäärä on 96 nykyisen 90 sijaan. Myöhemmin liikennöinnin automatisoinnilla huipputunnin vaunumäärä on 131 eli 45 % enemmän kuin nykyisin. Automatisoinnin kustannukset Länsimetro on maksanut Siemensille 13 milj. euroa. Siemens on asettanut Länsimetrolle vastaavan suuruisen vakuuden, joka on siis Länsimetron hallussa. Kaupan purkauduttua Länsimetro vaatii Siemensiä palauttamaan maksetun kauppasumman. Manuaaliajon kustannukset Kun automaattiajo ei tässä vaiheessa toteudu, tullaan metroa ajamaan manuaalisesti. Kuljettajia tarvitaan lisää ja tästä syntyy n. 2,3 milj. euron vuotuinen lisäkustannus HKL:lle. HSL:n vyöhykeuudistus Vyöhykeuudistukseen liittyvät päätökset tekee HSL oman aikataulunsa ja päätöksentekoprosessinsa mukaisesti.

4 Kaupunginhallitus Sivu 4 / 4 Lipunhinnat HSL päättää joukkoliikenteen lippujen hinnoista koko toiminta-alueellaan. Länsimetron kustannusarvio Vuoden 2007 hintatasossa Länsimetron kustannusarvio oli 713,6 milj. euroa. Hankkeen pidentyminen on nostanut hintatasoa. Käytetty maanrakennuskustannusindeksi on noussut rakennusaikana noin 20 %. Hankkeen kustannuksiin ovat vaikuttaneet kaavavalitusten lisäksi viranomaisten asettamat vaatimukset poikkeustilanteiden varalle sekä linjaus siitä, että kaikki sisäänkäynnit toteutetaan esteettöminä. Hankkeen loppukustannusennuste on noin milj. euroa, josta Espoon osuus on 550 milj. euroa. Tämän lisäksi Niittykummun aseman rakentaminen valmiiksi Espoon valtuuston päätöksen mukaisesti tulee maksamaan n. 45 milj. euroa ja Matinkylän terminaalin toteuttaminen avokentän sijaan osana Matinkylä metrokeskusta nostaa kustannuksia n. 18 milj. euroa. Vaikutus Espoon imagolle Metron rakentaminen on vilkastuttanut merkittävästi kiinteistöjen rakentamista. Mm. Tapiolan alueella kiinteistöinvestoinnit suhteutuvat metroinvestointiin niin, että euro metroon on tuonut mukanaan 5 euroa kiinteistörakentamiseen. Myös esim. Matinkylällä vanhojenkin asuntojen arvot ovat kohonneet. Vilkastunut toiminta pitää kaupungin elinvoimaisena ja metroinvestointi on kaupungin kehityksen kannalta välttämätön. Länsimetron kehityskäytävä on tärkeä osa Espoon tarinaa. Päätöshistoria Kaupunginhallitus Päätösehdotus Teknisen toimen johtaja Olavi Louko Kaupunginhallitus ehdottaa, että valtuusto merkitsee tiedoksi ilmoituksen, ettei vastausta Kurt Bymanin ja 12 muun valtuutetun esittämään valtuustokysymyksen Länsimetron automatisoinnin kustannuksista voida asetetussa määräajassa antaa. Päätös Kaupunginhallitus: Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Valtuusto Päätösehdotus Kaupunginhallitus Valtuusto merkitsee tiedoksi ilmoituksen, ettei vastausta Kurt Bymanin ja 12 muun valtuutetun esittämään valtuustokysymyksen

5 Kaupunginhallitus Sivu 5 / 5 Länsimetron automatisoinnin kustannuksista voida asetetussa määräajassa antaa. Päätös Valtuusto: Kaupunginhallituksen ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Tiedoksi

6 Kaupunginhallitus Sivu 6 / 6

Espoon kaupunki Pöytäkirja 17. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 17. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.01.2017 Sivu 1 / 1 4875/2016 08.01.00 Kaupunginhallitus 12 9.1.2017 17 Valtuustokysymys Espoon pysäkki-informaation asentamisesta Länsimetron liityntäliikenteen pysäkeillä Valmistelijat /

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 172. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 172. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.05.2016 Sivu 1 / 1 1979/2016 06.00.00 172 Valtuustokysymys Matinkylän terveyspalvelujen siirrosta Tapiolaan ja Puolarmetsän terveysaseman siirrosta Ison Omenan palvelutorille (Kv-asia)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 255. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 255. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 29.08.2016 Sivu 1 / 1 3609/2016 08.01.00 255 Valtuustokysymys Länsimetron kustannuksista, viivästymisestä ja tietojen antamisesta (Kvasia) Valmistelijat / lisätiedot: Matti Kokkinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 198. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 198. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 14.11.2016 Sivu 1 / 1 2496/2016 08.01.00 Kaupunginhallitus 283 26.9.2016 Valtuusto 171 31.10.2016 198 Valtuustoaloite Espoon yli 68-vuotiaiden eläkeläisten liikkumisesta julkisella liikenteellä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75. Valtuusto 18.05.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75. Valtuusto 18.05.2015 Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.05.2015 Sivu 1 / 1 1526/10.03.02/2015 Kaupunginhallitus 141 20.4.2015 Kaupunginhallitus 163 27.4.2015 75 Valtuustokysymys Matinkylän jäähallin sisäilmasta Valmistelijat / lisätiedot: Julia

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 336. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 336. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.11.2016 Sivu 1 / 1 2500/2016 02.08.00 Tekninen lautakunta 99 19.10.2016 336 Valtuustoaloite kaupunkipyörien hankkimiseksi Espooseen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Johanna Nyberg,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 240. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 240. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 12.12.2016 Sivu 1 / 1 2496/2016 08.01.00 Kaupunginhallitus 283 26.9.2016 Valtuusto 171 31.10.2016 Valtuusto 198 14.11.2016 240 Valtuustoaloite Espoon yli 68-vuotiaiden eläkeläisten liikkumisesta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.01.2017 Sivu 1 / 1 1986/2016 00.01.01 Kaupunginhallitus 10 9.1.2017 14 Valtuustoaloite Espoon pysäköinnin laskentaohjeen käsittelystä ja hyväksyttämisestä valtuustossa Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 22

Espoon kaupunki Pöytäkirja 22 14.03.2016 Sivu 1 / 1 1101/2016 00.04.02.00 22 Espoon kaupungin edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Länsimetro Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 12.4.2016 Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 29.09.2014 Sivu 1 / 1 3707/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 248 15.9.2014 116 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Länsimetro Oy:n tai perustettavan yhtiön lainoille sekä lainojen suojaamisessa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 163. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustokysymys autopaikoista ja niiden vaikutuksesta asuntojen hintoihin

Espoon kaupunki Pöytäkirja 163. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustokysymys autopaikoista ja niiden vaikutuksesta asuntojen hintoihin Valtuusto 18.11.2013 Sivu 1 / 1 1201/10.03.00/2013 Kaupunginhallitus 173 27.5.2013 Valtuusto 101 10.6.2013 Kaupunginhallitus 215 12.8.2013 Kaupunginhallitus 290 14.10.2013 163 Valtuustokysymys autopaikoista

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 196. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 196. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 14.11.2016 Sivu 1 / 1 3939/2016 02.07.00 Kaupunginhallitus 297 3.10.2016 Valtuusto 169 31.10.2016 196 Valtuustokysymys omatoimiseen rakentamiseen luovutettavista omakotitonteista (Pöydälle 31.10.2016)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 61 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 04.06.2012 Sivu 1 / 1 3143/10.00.02/2011 61 Tapiolan jalkapallostadionin suunnitteluvarauksen jatkaminen Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82. Valtuusto 09.06.2014 Sivu 1 / 1. 82 Valtuustoaloite Aalto Village-hankkeen edistämiseksi (Pöydälle 19.5.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82. Valtuusto 09.06.2014 Sivu 1 / 1. 82 Valtuustoaloite Aalto Village-hankkeen edistämiseksi (Pöydälle 19.5. Valtuusto 09.06.2014 Sivu 1 / 1 5048/10.02.03/2013 Kaupunginhallitus 126 28.4.2014 Valtuusto 64 19.5.2014 82 Valtuustoaloite Aalto Village-hankkeen edistämiseksi (Pöydälle 19.5.2014) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 141. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Carl Slätis, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 141. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Carl Slätis, puh Valtuusto 17.10.2016 Sivu 1 / 1 3534/2016 10.03.02 Kaupunginhallitus 267 5.9.2016 141 Matinkylän metroaseman läntisen sisäänkäynnin toteuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Carl Slätis, puh. 043 824 6506

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 88. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 88. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 27.03.2017 Sivu 1 / 1 482/2017 02.08.00 88 Valtuustokysymys koulujen siivoukseen liittyvien ostopalvelujen ongelmista (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Aija Leino, puh. 050 566 7134

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (8) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (8) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (8) 178 Automaattimetron tilannekatsaus HEL 2011-005973 T 08 00 02 Päätös päätti merkitä tiedoksi asiasta saadun informaation. Esittelijä toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1 Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1 1052/02.05.06/2012 Kaupunginhallitus 58 5.3.2012 32 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n 16 025 000 euron lainoille Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2017 1 (5) 300 M100 metrojunien peruskorjauksen hankesuunnitelma päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti hyväksyä M100 -metrojunien peruskorjauksen hankesuunnitelman

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 29.02.2016 Sivu 1 / 1 5651/2015 12.01.00.00 Kaupunginhallitus 24 18.1.2016 Valtuusto 22 15.2.2016 76 Valtuustokysymys integroidussa valmistavassa opetuksessa olevien oppilaiden tuen eheästä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Valtuusto 07.09.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Valtuusto 07.09.2015 Sivu 1 / 1 Valtuusto 07.09.2015 Sivu 1 / 1 2111/02.05.05/2013 Kaupunginhallitus 255 24.8.2015 121 Tapiolan Keskuspysäköinti Oy:n lainalle myönnetyn omavelkaisen takauksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 255. Kaupunginhallitus 24.08.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 255. Kaupunginhallitus 24.08.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 24.08.2015 Sivu 1 / 1 2111/02.05.05/2013 255 Tapiolan Keskuspysäköinti Oy:n lainalle myönnetyn omavelkaisen takauksen tarkistaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 2740/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 176 16.6.2014 92 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n otettaville lainoille perusparannusta varten kohteissa: Soukankuja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (6) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (6) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (6) 27 Automaattimetron tilannekatsaus päätti panna asian pöydälle. toimitusjohtaja Matti Lahdenranta Matti Lahdenranta, toimitusjohtaja, puhelin: 310 35091 matti.lahdenranta(a)hel.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 64. Valtuusto 19.05.2014 Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen, puh. 050 593 1339 etunimi.sukunimi@espoo.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 64. Valtuusto 19.05.2014 Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen, puh. 050 593 1339 etunimi.sukunimi@espoo. Valtuusto 19.05.2014 Sivu 1 / 1 5048/10.02.03/2013 Kaupunginhallitus 126 28.4.2014 64 Valtuustoaloite Aalto Village-hankkeen edistämiseksi Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen, puh. 050 593 1339 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 100. Valtuusto 08.06.2015 Sivu 2 / 2

Espoon kaupunki Pöytäkirja 100. Valtuusto 08.06.2015 Sivu 2 / 2 Valtuusto 08.06.2015 Sivu 1 / 1 4906/11.00.01/2014 Kaupunginhallitus 178 11.5.2015 100 Valtuustoaloite vähäpäästöisten autojen edistämisohjelman toteuttamisesta pääkaupunkiseudulla Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 151. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 151. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 17.11.2014 Sivu 1 / 1 2893/08.00.00/2014 Kaupunginhallitus 314 3.11.2014 151 Valtuustoaloite autoilun vähäpäästöisyyden edistämisestä Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Petri Suominen, puh.

Lisätiedot

Metro länteen Kuukausi-info Länsimetro Oy

Metro länteen Kuukausi-info Länsimetro Oy Metro länteen Kuukausi-info 15.9.2016 Länsimetro Oy Länsimetro Oy Helsingin ja Espoon yhteisesti omistama yhtiö Tehtävänä metron rakentaminen Ruoholahdesta Kivenlahteen Toimii läheisessä yhteistyössä molempien

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 04.04.2016 Sivu 1 / 1 761/2016 10.03.01 114 Valtuustokysymys Tapiolan urheilupuistoon ja espoolaiseen jääkiekkoiluun sekä muihin urheilulajeihin liittyvien asioiden johdosta (Kv-asia)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.03.2015 Sivu 1 / 1 399/10.02.03/2015 Kaupunginhallitus 88 2.3.2015 46 Högnäs, asemakaavan kumoaminen ja palauttaminen uudelleen valmisteltavaksi oikaisukehotuksen johdosta, alue 633000, 65.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 55. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 55. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 24.04.2017 Sivu 1 / 1 5299/2016 08.01.00 Tekninen lautakunta 26 15.3.2017 Kaupunginhallitus 100 3.4.2017 55 Valtuustoaloite muun kuin metroverkon liikenteen sujuvuuden varmistamiseksi ja parantamiseksi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1 1052/02.05.06/2012 58 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n 16 025 000 euron lainoille (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (8) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (8) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2014 1 (8) 81 Automaattimetron tilannekatsaus / 8.5.2014 HEL 2011-005973 T 08 00 02 Päätös päätti panna asian pöydälle. Esittelijä toimitusjohtaja Matti Lahdenranta Matti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) Kaupunginhallitus Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) Kaupunginhallitus Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (9) 63 Kaupunginhallituksen käsiteltäväksi otettu asia: Eteneminen automaattimetrohankkeessa HEL 2011-005973 T 08 00 02 Päätös Käsittely päätti pysyttää liikennelaitos

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 27.03.2017 Sivu 1 / 1 334/2017 10.02.03 94 Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle määräajan palauttamista koskevan hakemuksen johdosta Valmistelijat / lisätiedot: Mauri Hämäläinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 109. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 109. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 10.04.2017 Sivu 1 / 1 5307/2016 00.01.02.02 Kaupunginhallitus 43 13.2.2017 Valtuusto 28 27.2.2017 109 Valtuustokysymys kaupungin toimintojen ulkoistamisesta, sen laajuudesta, seurannasta,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 53. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 53. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 04.02.2013 Sivu 1 / 1 920/10.03.01/2012 Tekninen lautakunta 7 23.1.2013 53 Lausunnon antaminen Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle tiesuunnitelmasta Länsiväylän (kt

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 62. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 62. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 24.04.2017 Sivu 1 / 1 5307/2016 00.01.02.02 Kaupunginhallitus 43 13.2.2017 Valtuusto 28 27.2.2017 Kaupunginhallitus 109 10.4.2017 62 Valtuustokysymys kaupungin toimintojen ulkoistamisesta, sen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 368. Kaupunginhallitus 16.12.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 368. Kaupunginhallitus 16.12.2013 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.12.2013 Sivu 1 / 1 2111/02.05.05/2013 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 85 9.12.2013 368 Tapiolan Keskuspysäköinti Oy:n yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen muuttaminen Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 77. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 77. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 22.05.2017 Sivu 1 / 1 [Ennakkotieto] 5307/2016 00.01.02.02 Kaupunginhallitus 43 13.2.2017 Valtuusto 28 27.2.2017 Kaupunginhallitus 109 10.4.2017 Valtuusto 62 24.4.2017 77 Valtuustokysymys kaupungin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 22.08.2016 Sivu 1 / 1 741/2013 02.05.06 Kaupunginhallitus 192 20.6.2016 98 Kaupungin Kiinteistö Oy Espoon sairaalan lainalle myöntämän omavelkaisen takauksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 85. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Said Aden, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 85. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Said Aden, puh Valtuusto 09.06.2014 Sivu 1 / 1 3776/14.07.01/2013 Kaupunginhallitus 153 26.5.2014 85 Valtuustoaloite espoolaisten pitkäaikaistyöttömien työllistämiseksi Valmistelijat / lisätiedot: Said Aden, puh. 043

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) Valtuusto 09.09.2013 Sivu 1 / 1 2219/12.01.02/2013 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 151 12.6.2013 Kaupunginhallitus 236 26.8.2013 122 Valtuustokysymys koulupaikan osoittamisesta Saunalahden koululle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 132. Valtuusto Sivu 1 / Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 132. Valtuusto Sivu 1 / Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen Valtuusto.0.03 Sivu / 845/0.03.0/03 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 59 6.9.03 Kaupunginhallitus 77 30.9.03 3 Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 12.09.2016 Sivu 1 / 1 2502/2016 10.04.00 Kaupunginhallitus 211 20.6.2016 Valtuusto 104 22.8.2016 122 Valtuustokysymys konttirakentamisesta eli konttitalojen mahdollisuudesta yhtenä asuntopulan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 24.04.2017 Sivu 1 / 1 483/2017 09.05.00 Kaupunginhallitus 61 6.3.2017 Valtuusto 40 20.3.2017 59 Valtuustokysymys kaupunkikonsernin sisäisistä riippuvuussuhteista Länsimetron rakentamisen ja laitteiden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48 25.08.2014 Sivu 1 / 1 3421/08.01.00/2014 48 HSL-kuntien ja Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän keskinäisen Länsimetron ja Kehäradan joukkoliikenneinfran kustannusten jakamista koskevan sopimuksen hyväksyminen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 189. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 189. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 03.06.2013 Sivu 1 / 1 4619/08.01.00/2012 Kaupunginhallitus 381 17.12.2012 189 Selvitys Otaniemen liittämisestä Raide-Jokerin piiriin Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen, puh. (09)

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (7) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (7) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/ Helsingin kaupunki Esityslista 12/2015 1 (7) 4 Metron automatisoinnin hankesuunnitelman valmistelu HEL 2015-006963 T 08 00 02 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kehottaa liikennelaitosta valmistelemaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29 09.03.2015 Sivu 1 / 1 995/02.07.00/2015 29 Tontin määräosan myynti ja yleisen alueen vuokraus Tapiolasta Kiinteistö Oy Jousenpuiston Pysäköinti -yhtiölle pysäköintilaitoksen rakentamista varten, korttelin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 331. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 331. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.11.2016 Sivu 1 / 1 3717/2016 02.02.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 64 12.9.2016 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 68 17.10.2016 331 Konserniyhteisöille asetettavat vuoden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (6) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) TJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (6) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) TJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (6) 79 Metroliikenteen liikennöintisopimuksen lisäsopimuksen hyväksyminen HEL 2017-005341 T 08 02 00 Päätös päätti oikeuttaa HKL:n tekemään Helsingin seudun liikenne

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (7) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/11 06.02.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (7) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/11 06.02.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (7) 11 Helsingin kaupungin metroliikenteen turvapalveluiden hankinta HEL 2013-000830 T 02 08 02 01 Päätös Liikennelaitos liikelaitoksen johtokunta päätti palauttaa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 96. Valtuusto 08.06.2015 Sivu 1 / 1. 96 Valtuustokysymys kyberturvallisuuden järjestämisestä ja uhkiin varautumisesta

Espoon kaupunki Pöytäkirja 96. Valtuusto 08.06.2015 Sivu 1 / 1. 96 Valtuustokysymys kyberturvallisuuden järjestämisestä ja uhkiin varautumisesta Valtuusto 08.06.2015 Sivu 1 / 1 1909/07.01.00/2015 Kaupunginhallitus 189 25.5.2015 96 Valtuustokysymys kyberturvallisuuden järjestämisestä ja uhkiin varautumisesta Valmistelijat / lisätiedot: Juha Kalander,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 10

Espoon kaupunki Pöytäkirja 10 23.03.2015 Sivu 1 / 1 1333/00.04.01/2015 10 Espoon kaupungin edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Länsimetro Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 31.3.2015 Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 20.05.2013 Sivu 1 / 1 1861/10.03.02/2013 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 22 22.4.2013 Kaupunginhallitus 151 6.5.2013 80 Matinkylän palvelutori, hankesuunnitelman hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (7) 316 Ryj / Valtuutettu Nuutti Hyttisen aloite metron kääntöraiteen pidentämisestä ja uuden metroaseman rakentamisesta päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 11.06.2012 Sivu 1 / 1. 92 Valtuustoaloite puistokummitoiminnan käynnistämisestä Espoossa (Pöydälle 21.5.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 11.06.2012 Sivu 1 / 1. 92 Valtuustoaloite puistokummitoiminnan käynnistämisestä Espoossa (Pöydälle 21.5. Valtuusto 11.06.2012 Sivu 1 / 1 659/10.03.01/2012 Kaupunginhallitus 136 7.5.2012 Valtuusto 71 21.5.2012 92 Valtuustoaloite puistokummitoiminnan käynnistämisestä Espoossa (Pöydälle 21.5.2012) Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 24.02.2014 Sivu 1 / 1 1963/10.00.00/2012 Kaupunginhallitus 30 3.2.2014 21 Länsimetron jatkaminen Matinkylästä Kivenlahteen Valmistelijat / lisätiedot: Olavi Louko, puh. 0500 607 754 Matti Kokkinen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 23/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Haj/

Helsingin kaupunki Esityslista 23/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Haj/ Helsingin kaupunki Esityslista 23/2015 1 (5) historia 24.11.2015 202 päätti panna asian pöydälle. 27.03.2014 Ehdotuksen mukaan 12.09.2013 Ehdotuksen mukaan 07.03.2013 Ehdotuksen mukaan 06.02.2013 Palautettiin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.01.2017 Sivu 1 / 1 3602/2016 10.03.01 Tekninen lautakunta 5 18.1.2017 35 Valtuustoaloite ekologisesti kestävän matkailukohteen "Rakkauden metsän" perustamiseksi Espooseen (Kv-asia)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 259. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 259. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 24.08.2015 Sivu 1 / 1 3186/03.06.02/2015 259 Teknisen toimen johtajan oikeudenkäyntikulujen korvaaminen Valmistelijat / lisätiedot: Timo Kuismin, puh. 050 544 7261 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2015 1 (5) 197 Länsimetron asetinlaitteen toimittamisesta tehdyn sopimuksen optioiden käyttäminen / Helsingin metron ja länsimetron jatkeen asetinlaitetta ja ATS-järjestelmää

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 124. Kaupunginhallitus 30.03.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 124. Kaupunginhallitus 30.03.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.03.2015 Sivu 1 / 1 2712/02.07.00/2014 124 Niittykummun metrokeskuksen pysäköintiyhtiön perustaminen Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen, puh. 043 825 6073 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (8) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (8) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/ Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 1 (8) 6 Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunnan lausunto kaupunginhallitukselle HSL:n toiminta- ja taloussuunnitelmaehdotuksesta vuosille 2015-2017 HEL 2014-007922

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 42. Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 42. Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1 5299/01.02.01/2014 Kaupunginhallitus 37 19.1.2015 42 Oikaisuvaatimus aiheettomasti maksetun palkan takaisinperinnästä (Pöydälle 19.1.2015) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 118. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 118. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 10.04.2017 Sivu 1 / 1 4446/2016 10.03.02 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 30 3.4.2017 118 Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kvasia)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 323. Kaupunginhallitus 26.10.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 323. Kaupunginhallitus 26.10.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 26.10.2015 Sivu 1 / 1 3961/10.03.00/2015 Kaupunginhallitus 304 5.10.2015 323 Valtuustokysymys senioritalon käytöstä Espoon keskuksessa (Kv-asia) (Pöydälle 5.10.2015) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 24.04.2017 Sivu 1 / 1 817/2017 00.01.01.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 9 27.2.2017 Kaupunginhallitus 106 10.4.2017 47 Hyvä hallinto- ja johtamistapa Espoon kaupungin tytäryhtiöissä Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varaaminen Matinkylän urheilupuistosta Espoon Kiekkoilun Tuki Ry:lle jäähallin suunnittelua varten

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varaaminen Matinkylän urheilupuistosta Espoon Kiekkoilun Tuki Ry:lle jäähallin suunnittelua varten 13.03.2017 Sivu 1 / 1 859/2016 02.07.00 24 7.3.2016 34 Alueen varaaminen Matinkylän urheilupuistosta Espoon Kiekkoilun Tuki Ry:lle jäähallin suunnittelua varten Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 125. Valtuusto 10.09.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 125. Valtuusto 10.09.2012 Sivu 1 / 1 Valtuusto 10.09.2012 Sivu 1 / 1 2936/02.05.00/2012 Kaupunginhallitus 251 27.8.2012 125 Valtuustokysymys Espoo Cateringin perimistä maksuista Valmistelijat / lisätiedot: Ahola Minna, puh. (09) 816 22270

Lisätiedot

Kannattajat: Ari Lehtinen 1 äänestys JAA-ehdotus: Esityksen mukaan EI-ehdotus: TJ/ asia 2 automaattimetro

Kannattajat: Ari Lehtinen 1 äänestys JAA-ehdotus: Esityksen mukaan EI-ehdotus: TJ/ asia 2 automaattimetro Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2013 1 (7) 138 Automaattimetron tilannekatsaus Käsittely päätti merkitä tiedoksi asiasta saadun informaation. Vastaehdotus: Sinikka Vepsä: TJ/ asia 2 automaattimetro Metron

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto.05.07 Sivu / [Ennakkotieto] 56/07 00.0.00.0 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 5 4.4.07 Kaupunginhallitus 8 8.5.07 7 Siuntion ja Tuusulan kuntien liittyminen Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän

Lisätiedot

Helsingin kaupungin metroliikenteen turvapalveluiden hankinta. Johtokunta 6.2.2013 Matti Lahdenranta

Helsingin kaupungin metroliikenteen turvapalveluiden hankinta. Johtokunta 6.2.2013 Matti Lahdenranta Helsingin kaupungin metroliikenteen turvapalveluiden hankinta Johtokunta 6.2.2013 Matti Lahdenranta Nykytilanne ja uusi sopimuskausi Nykyinen sopimus Securitas Oy:n kanssa Alkuperäinen sopimuskausi 1.11.2008

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Valtuusto Sivu 1 / Maanhankinnan ja -luovutuksen sekä maankäyttösopimusten periaatteet 2015

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Valtuusto Sivu 1 / Maanhankinnan ja -luovutuksen sekä maankäyttösopimusten periaatteet 2015 Valtuusto 09.11.2015 Sivu 1 / 1 2734/02.07.00/2015 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 69 1.6.2015 kilpailukykyjaosto Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 95 19.10.2015 kilpailukykyjaosto Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kh-Kv-asia)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kh-Kv-asia) 03.04.2017 Sivu 1 / 1 4446/2016 10.03.02 30 Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kh-Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79 07.11.2016 Sivu 1 / 1 1975/2016 00.04.01.00 79 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) yhtymäkokouksen 15.11.2016 toimiohjeen antaminen ja edustajan määrääminen Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75 10.10.2016 Sivu 1 / 1 3757/2016 10.03.02 70 5.9.2016 75 Jousenkaaren koulu (Pöydälle 5.9.2016) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 200. Kaupunginhallitus 01.06.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 200. Kaupunginhallitus 01.06.2015 Sivu 1 / 1 0.06.05 Sivu / 030/0.05.05/05 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 5 8.5.05 9 5.5.05 00 Helsingin seudun asioimistulkkikeskus Oy:n osakkeen osto (Pöydälle 5.5.05) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 09.01.2017 Sivu 1 / 1 3213/2016 11.01.02 Ympäristölautakunta 105 8.12.2016 11 Valtuustoaloite suojelualueiden perustamisesta Espoon keskuspuistoon (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 126. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 126. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.03.2015 Sivu 1 / 1 1008/14.05.00/2015 Tekninen lautakunta 34 18.3.2015 126 Valtuustoaloite Espoon Nupurin Mustanpurontien ja Arkiniityntien vesihuoltoasian pikaiseksi ratkaisemiseksi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 27. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 27. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.01.2017 Sivu 1 / 1 2584/2015 09.00.00 27 Espoon kaupungin turvallisuusohjelman tarkastaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Petri Häkkinen, puh. 043 824 5679 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 09.11.2015 Sivu 1 / 1 3961/10.03.00/2015 Kaupunginhallitus 304 5.10.2015 Kaupunginhallitus 323 26.10.2015 162 Valtuustokysymys senioritalon käytöstä Espoon keskuksessa Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014) 24.03.2014 Sivu 1 / 1 4236/10.04.00/2013 8 20.1.2014 12 10.2.2014 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014) Valmistelijat / lisätiedot: Anne Savolainen, puh. 040 353

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs.

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs. Espoon kaupunki Pöytäkirja 27.01.2014 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 27.01.2014 maanantai klo 8:00-9:35 Paikka kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs. Saapuvilla olleet jäsenet Seppo Sonkeri, puheenjohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 2658/10.03.01/2012 127 Lausunnon antaminen kaupunginhallitukselle tiesuunnitelmasta Vihdintien (mt 120) parantaminen Mariannantien ja Juvanmalmintien kohdalla

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 243. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 243. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto..06 Sivu / /06 00.00.0.00 Kaupunginhallitus 75 5..06 Valtuutetun, kaupunginhallituksen jäsenen, kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoston jäsenen ja kaupunginhallituksen tila- ja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 13.04.2015 Sivu 1 / 1 1322/02.05.05/2015 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 13 23.3.2015 Kaupunginhallitus 123 30.3.2015 56 Määrärahan lisääminen Tapiolan taseyksikön osakkeisiin ja osuuksiin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistö Oy Espoon Suviniityn Pysäköinti I:n osakkeiden merkintä (Kh-asia)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistö Oy Espoon Suviniityn Pysäköinti I:n osakkeiden merkintä (Kh-asia) 15.02.2016 Sivu 1 / 1 485/2016 02.05.05 14 Kiinteistö Oy Espoon Suviniityn Pysäköinti I:n osakkeiden merkintä (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen, puh. 043 825 6073 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Äänestys JAA-ehdotus: Esityksen mukaan

Äänestys JAA-ehdotus: Esityksen mukaan Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (9) 397 Kaupunginhallituksen käsiteltäväksi otettu asia: Metroliikenteen turvapalvelujen hankinta HEL 2013-000830 T 02 08 02 01 Päätös Käsittely päätti oikeuttaa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 24.03.2014 Sivu 1 / 1 5446/00.00.01/2012 Kaupunginhallitus 69 10.3.2014 29 Kaupunkisuunnittelulautakunnan vaali Valmistelijat / lisätiedot: Katja Rytilahti, puh. 050 382 6951 Jouni Majuri, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 7. 7 Espoon kaupunginhallituksen esitys valtioneuvostolle pelastustoimen ja ensihoidon järjestämisestä

Espoon kaupunki Pöytäkirja 7. 7 Espoon kaupunginhallituksen esitys valtioneuvostolle pelastustoimen ja ensihoidon järjestämisestä 09.03.2017 Sivu 1 / 1 660/2017 00.01.00.03 7 Espoon kaupunginhallituksen esitys valtioneuvostolle pelastustoimen ja ensihoidon järjestämisestä Valmistelijat / lisätiedot: Katariina Kaukonen, puh. 040 527

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32 15.05.2017 Sivu 1 / 1 2060/2017 00.04.02.00 32 Espoon kaupungin edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Länsimetro Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 23.5.2017 Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varauksen jatkaminen Tapiolasta LähiTapiola-ryhmälle alueen suunnittelua ja kehittämistä varten

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varauksen jatkaminen Tapiolasta LähiTapiola-ryhmälle alueen suunnittelua ja kehittämistä varten 16.01.2017 Sivu 1 / 1 4377/2015 10.00.02 113 16.11.2015 10 Alueen varauksen jatkaminen Tapiolasta LähiTapiola-ryhmälle alueen suunnittelua ja kehittämistä varten Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 22.05.2017 Sivu 1 / 1 [Ennakkotieto] 1404/2017 08.01.00 Kaupunginhallitus 139 8.5.2017 75 Valtuustoaloite ilmaisista joukkoliikennematkoista koululuokkien retkille Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 5.0.0 Sivu / 84/0.05.05/0 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 6 8..0 06 Suurpellon markkinointi Oy:n osakkeiden ostaminen Valmistelijat / lisätiedot: Pekka Vikkula, puh. (09) 86 8709

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 44/ (9) Kaupunginhallitus Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 44/ (9) Kaupunginhallitus Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 44/2012 1 (9) 1403 Metron kapasiteettiselvitys HEL 2012-011276 T 08 02 03 Päätös päätti merkitä tiedoksi metron matkustajakuormitusennusteet -selvityksen (Strafica Oy 15.8.2012).

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Tekninen lautakunta 14.09.2011 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Tekninen lautakunta 14.09.2011 Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 14.09.2011 Sivu 1 / 1 3055/10.03.01/2011 Tekninen lautakunta 87 17.8.2011 102 Alberganesplanadi (itä), Alberganpromenadi, Bertel Jungin aukio ja Junginkäytävä, katusuunnitelmaehdotuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin myyntipäätöksen muuttaminen Niipperissä Nostokonepalvelu Oy:lle, kortteli 81007

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin myyntipäätöksen muuttaminen Niipperissä Nostokonepalvelu Oy:lle, kortteli 81007 08.05.2017 Sivu 1 / 1 1528/2017 02.07.00 39 10.4.2017 52 Teollisuustontin myyntipäätöksen muuttaminen Niipperissä Nostokonepalvelu Oy:lle, kortteli 81007 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/2018 1 (5) 428 Kaupunkipyöräpalvelun laajentamisen hankesuunnitelma HEL 2018-002575 T 00 01 04 00 Päätös päätti hyväksyä kaupunkipyöräpalvelun laajentamista koskevan hankesuunnitelman

Lisätiedot