Lohkare. Mikä on kirkkoväärti. Nuoret tiekirkkooppaina. Kuvaa oma kotikirkkosi s. 15. s. 7. s. 13. n Karjalohja n Lohja n Nummi n Pusula n Sammatti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lohkare. Mikä on kirkkoväärti. Nuoret tiekirkkooppaina. Kuvaa oma kotikirkkosi s. 15. s. 7. s. 13. n Karjalohja n Lohja n Nummi n Pusula n Sammatti"

Transkriptio

1 Lohkare Lohjan seurakunnan tervehdys koteihin Lojo församlings hälsning till hemmen n 2/2015 n Karjalohja n Lohja n Nummi n Pusula n Sammatti Mikä on kirkkoväärti s. 7 Nuoret tiekirkkooppaina s. 13 Kuvaa oma kotikirkkosi s. 15

2 Pääkirjoitus H e t k i h i l j a i s u u t t a Koululaisten ekumeeninen kirkkovaellus Sukella seurakuntaan Oletko tehnyt suunnitelmia kesäksi? Juhannukseksi mökille, talon maalausta, retkiä tai ehkä sukulaisten tapaamista voi suunnitelmiimme kuulua. Me odotamme kesältä paljon. Itse odotan merelle pääsyä sukellustakin. Kokemuksesta tiedän, kuinka urheilusukelluksessa kunto kasvaa siihen liittyvien tavaroiden raahaamisessa, mutta pinnan alla arkiset asiat jäävät taka-alalle. Harrastuksessani tarvitaan monenlaista: paineilmalaitteet, puku, räpylät, maski, painot ja paljon muuta. Yksin ei sukellukselle lähdetä, tarvitaan pari, turvasukeltaja ja monta muuta järjestelyä. Työssä käyville kesäloma merkitsee hetkeksi hyppyä pois oravanpyörästä, koululaisille ja opiskelijoille ehkä elämän ensimmäistä kesätyökokemusta. Mummeille ja vaareille se voi merkitä yhteistä aikaa lastenlasten kanssa. Joillekin meistä kesällä voi yksinäisyys lyödä kasvoille. Joillekin kesään ladatut odotukset tuovat rentoutta ja osalle lisää ahdistusta. Niin erilaisissa elämäntilanteissa me olemme. Yksi mahdollisuus on sukeltaa seurakuntamme toimintaan, käydä tutustumassa uusiin ihmisiin ja ihmetellä porukalla niin luonnon kauneutta kuin Taivaan Isän rakkautta. Sukeltaessasi mukaan, olit sitten seurakuntamme jäsen tai kesäasukas, tarvitsee tulla vain paikalle. Emme kysele tutkintoja tai oppiarvoja, eikä Sinun tarvitse raijata mukanasi kilotolkulla erityisiä välineitä. Riittää, että tulet paikalle, juuri sellaisena kuin olet. Voit tulla joko yksin tai kaksin, läheistesi kanssa. Tullessasi mahdollisesti elämäsi taakkojen kanssa, voimme yhdessä kantaa ne maailman parhaimman Taakkojen Kantajan luokse. Juhani Korte Lohjan seurakunnan kirkkoherra juhani.korte@evl.fi Sinä it-innostunut, tästä suoraan nettisivuille: Herra Jumala, taivaallinen Isä, sinulta saamme päivästä päivään kaikkea hyvää ylenpalttisesti. Päivästä päivään sinä armollisesti suojelet meitä kaikelta pahalta. Anna meidän Pyhän Henkesi avulla kaikesta sydämestämme se ymmärtää, oikeassa uskossa, kiittääksemme sinua nyt ja iankaikkisesti suuresta hyvyydestäsi ja ylistääksemme sinua Jeesuksen Kristuksen, sinun Poikasi ja meidän Herramme kautta. Rakas Jumala, sinä olet laupeudessasi kuullut meidän köyhän rukouksemme. Päivästä päivään Rakas Isä, anna meille tästä eteenkinpäin kiitollinen sydän, että tuntisimme armosi, ottaisimme sen vastaan ja käyttäisimme sitä oikealla tavalla sinun kunniaksesi. Sinä olet ihmeellinen, rakastava Jumala. Sinä hallitset meitä ihmeellisesti, täynnä ystävyyttä. Sinä korotat meidät silloin, kun alennat meidät. Sinä teet meidät vanhurskaiksi, kun teet meistä syntisiä. Sinä kuljetat meitä kohti taivasta, kun syökset meidät helvettiin. Sinä annat meille voiton, kun sallit meidän joutua tappiolle. Sinä lohdutat meitä, kun sallit meille murhetta. Sinä teet meistä iloisia, kun annat meidän parkua surusta. Sinä saat meidät laulamaan, kun panet meidät itkemään. Sinä teet meistä voimakkaita, kun kärsimme. Sinä teet meistä viisaita, kun teet meistä narreja. Sinä teet meidät rikkaiksi, kun lähetät meille köyhyyttä. Sinä teet meistä herroja, kun panet meidät palvelemaan. Martti Luther N ä k ö k u l m a Toukokuussa järjestettiin Lohjalla ensimmäistä kertaa ekumeeninen kirkkovaellus Lohjan koulujen viidesluokkalaisille. Kirkkovaelluksen järjesti kuusi Lohjan alueen kristillistä seurakuntaa: Adventtiseurakunta, Helluntaiseurakunta, Helsingin ortodoksinen seurakunta, Lohjan (ev.lut) seurakunta, Lähetysseurakunta ja Vapaaseurakunta. Järjestävänä tahona toimi joukko näiden seurakuntien naisista koostuva Lohjan ekumeeniset naiset. Lohjan ev.lut. seurakunnasta olivat mukana pastori Jenni Pesola ja lastenohjaaja Pia Silfverberg. Tärkeät asiat ovat yhteisiä Lohjan seurakunnan aikuistyö ja kristillinen luontojärjestö A Rocha järjestivät toukokuussa ekumeenisen pyhiinvaelluksen, jonka nimenä oli Virkkalasta Pariisiin. Aivan Pariisiin asti ei kuitenkaan kävelty, vaan Lohjanjärven rantapolkuja pitkin Vivamoon ja keskustan seurakuntatalolle. Pyhiinvaellus Pariisiin oli eri kristillisten kirkkojen ympäri maailmaa järjestämä yhteinen tapahtuma, jonka tarkoituksena on muistuttaa maailman päättäjiä ensi joulukuussa järjestettävän Pariisin ilmastokokouksen merkityksestä. Kysymys on maapallon elämän ja kuoleman kysymyksistä. Jos ei opita elämään sovussa luonnon kanssa, niin ilmasto tulee muuttumaan sellaiseksi, että ihmiskunta ei täällä kovin kauaa kävele. Ihminen on osa luontoa, mutta osa ihmiskunnasta ei ymmärrä sitä, sanoi A Rochan Suomen osaston perustajajäsen, pastori Eija Kemppi. Suomen A Rocha on perustettu Vivamossa. Tapahtuma järjestettiin pyhiinvaelluksena eikä esimerkiksi mielenosoituksena, koska pyhiinvaellus on useissa kirkkokunnissa tuttu tapa toimia. Matkan varrella pidettiin hartaushetket Lahokallion läheisellä aukiolla ja ortodoksikirkossa. Isä, anna meille anteeksi. Vapauta meidät tuhoamasta käyttäytymisellämme. Vapauta meissä Helena Hynninen pääsi kokeilemaan urkuja. Taustalla kanttori Pirjo Rajalin-Tymura. Ekumeeniseen kirkkovaellukseen 6.5. osallistui kolmen eri koulun viidesluokkalaisia. Mukana olivat Tytyrin koulun, Ojamon koulun ja Solbrinkens skola:n viidesluokkalaisia ja heidän opettajiaan. Koululaiset vierailivat pienissä ryhmissä kaikissa edellä mainituissa seurakunnissa. Jokaisella rastilla oli seurakunnan esittely. Siellä esiteltiin myös kristinuskon perusasioita (kaste, evankeliumi, pyhä kolminaisuus, luominen, risti, raamattu), jotka yhdistävät kaikkia kristittyjä. Näin haluttiin korostaa, että vaikka olemme eri seurakuntia, tärkeät asiat ovat kaikille kristityille yhteisiä. Jokaisella koululaisella oli oma suunnistusvihko, jossa oli kysymyksiä joka rastilta /seurakunnasta. Vaeltajat saivat myös jokaiselta rastilta mukaansa pienen muiston: muun muassa tuohus, sydänkarkki, raamatunlausekortti ja kirkkoilmapallo. Vaellus sujui mukavasti. Päivä oli pilvinen, ja välillä satoi vähän vettäkin, mutta vaeltajat olivat reippaita ja innostuneita! Myös rakkaus, joka ohjaa oikeisiin tekoihin kaikkia luotujasi kohtaan, rukoiltiin hartaushetkessä Lahokallion lähellä yhteen ääneen. Kohtuus kaikessa mukana vaeltaneet aikuiset nauttivat eri seurakuntiin tutustumisesta. Vaellus keskusta-alueen seurakunnissa kesti yhteensä kolme tuntia. Se vaati kestävyyttä, mutta palkittiin iloisella tunnelmalla ja lopussa vietetyllä eväshetkellä. Muutamia oppilaiden kommentteja vaelluksesta: Mielenkiintoinen kokemus. Mielenkiintoista ja historiallista. Ei huono. Hyvä, että seurakunnissa oli ruokaa. Urkuja ja historiaa Lohjan seurakunnan rastina toimi Pyhän Laurin kirkko, jossa koululaiset saivat kuulla ja kokeilla urkujen soittoa, tutustua kirkon maalauksiin ja historiaan. Kirkkoa olivat Tärkeät asiat ovat kaikille kristityille yhteisiä. esittelemässä lastenohjaaja Pia Silfverberg, kanttori Pirjo Rajalin-Tymura ja pappi Jenni Pesola. Nuorisotyönohjaaja Anneli Kytölä oli myös mukana vaeltamassa yhden koululaisryhmän kanssa. Vaelluksen logona toimi Virkkalassa sijaitsevan Kastlähteen ristin moderni versio, jonka on suunnitellut lohjalainen kultaseppä KoruAntero. Logo näkyi jokaisen suunnistusvihkon kannessa. Ekumeeniset naiset kokoontuivat ennen vaellustapahtumaa Kastlähteen ristille Virkkalaan. Yhdessä muiden seurakuntalaisten ja seurakuntien edustajien kanssa vietettiin Ekumeeninen rukoushetki, jossa jokaisen seurakunnan edustaja rukoili vuorotellen. Pyhiinvaelluksella Virkkalasta Pariisiin ilmaston vuoksi Pyhiinvaellus oli osa maailman kristillisten kirkkojen tapahtumaa. Pyhiinvaellukselle osallistui Helsingin yliopiston aerosoli- ja ympäristöfysiikan professori Markku Kulmala, joka on eräs kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaisista ilmastontutkijoista. Hän piti pyhiinvaelluksen päätteeksi esitelmän aiheesta Ilmastonmuutos ihmisen uhka. Eräs ensimmäisistä ihmisen Jumalalta saamista käskyistä on Viljele ja varjele maata. Emme saa itsekkäästi ja ahneesti tuhota Jumalan luomaa luomakuntaa, vaan meidän pitää osallistua sen hyvinvoinnin edistämiseen, Kulmala sanoi. Kulmala kumoaa väitteet siitä, että ympäristöongelmat olisivat kristinuskon syytä. Jumalan käskystä on usein ymmärretty vain hallitseminen ja unohdettu luonnon varjeleminen. Ei-kristityt maat eivät ole yhtään vähemmän saastuneita. Kiina on tästä hyvä esimerkki, Kulmala sanoi. Kulmalan mielestä ydinongelma on, että koko hyvinvointi perustuu talouskasvuun, joka aiheuttaa saastumista. Talouskasvu ja hyvinvointi pitäisikin irrottaa toisistaan. Usein ajatellaan, ettei yksittäinen ihminen voi vaikuttaa mihinkään. Yksittäisiä ihmisiä on kuitenkin maapallolla seitsemän miljardia, joten heillä on suuret vaikutusmahdollisuudet. Hyvin yksinkertainen keino vaikuttaa on, että syömme kaiken ostamamme ruuan. Muutenkin Kulmala suosittelee kohtuullisuutta kaikissa hankinnoissa. Yksittäinen ihminen voi myös vaikuttaa suoraan maailman ilmastoon istuttamalla puita. Suomalainen metsäluonto on erittäin hyvä hiilinielu, joka ottaa ylimääräistä hiilidioksidia pois ilmakehästä. Sen lisäksi puut tuottavat aerosolihiukkasia, jotka heijastavat auringon säteilyä takaisin avaruuteen ja sitä kautta viilentävät ilmakehää. Puita istuttamalla pystytään hidastamaan ilmaston muuttumista ja lämpenemistä, Kulmala kertoo. 2 Lohkare Lohkare 3 Kirsi Haapanen Jenni Pesola

3 Risto Leikola Hirrenpätkiä ja virrenvärssyjä Vapaaehtoiset arjen helpottajat toimivat suurella sydämellä. Arjen helpotus Karjalohjan ja Sammatin järjestöjen edustajat kokoontuivat seurakunnan diakoni Emilia Alanderin johdolla huhtikuun lopussa Karjalohjan Lasikirkkoon pohtimaan alueiden vapaaehtoistoimintaa ja yhteisöllisyyttä. Paikalla oli myös Irma Suomela Laurentius lähimmäispalvelusta. Tarkoituksena oli saada mahdollisimman kattava kuva siitä, mihin kaikkeen alueen asukkaiden arjen helpotusta tarvitaan. Yhteistyössä pystytään paremmin auttamaan kaikkia, jotka apua eniten kaipaavat. Ilta oli hyvä ja keskusteleva. Paikalla oli 20 osallistujaa. Ilta tuotti seuraavanlaisia ideoita; jokainen järjestön puheenjohtaja vie omaan järjestöönsä tietoa asiasta. Hän myös kerää henkilöitä, jotka haluavat toimia vapaaehtoisina arjen helpottajina. Kaikki toiminta on vapaaehtoista, ja se koordinoidaan diakoni Emilia Alanderin kautta. Hän järjestää yhdessä Apuomenan kanssa kello 18 Sammatin seurakuntatalolla koulutuksen vapaaehtoisille. Siellä käydään läpi perussääntöjä; kuinka kohtaan apua tarvitsevan, mitä tulee huomioida, salassapito ja rahapyynnöt (raha-avustukset ovat ehdottomasti kiellettyjä). Emilia Alander on mukana auttajien ja apua tarvitsevien ensimmäisissä tapaamisissa. Osallistujat kokivat että tällaiselle toiminnalle on tarvetta, mutta sille pitää antaa aikaa. Sitä täytyy myös mainostaa mahdollisimman paljon. Sammatin Martat aikovat osallistua kesällä konkreettisella tavalla: marjoja keräämällä. He antavat marjat Alanderin kautta niitä tarvitseville. Yhteistyössä pystytään auttamaan. Karjalohjan alueseurakunnan työyhteisö. Edestä Emilia Alander, Arja Penttinen ja Sirkka Myllys. Takana vas. Heikki Orama ja Keijo Wigren. Kristittyjen määrän kasvu on suurinta Afrikassa. Maailman monet uskonnot Meitä kristittyjä on aika tarkkaan kolmannes kaikista maailman ihmisistä eli 33 %. Olemme enemmistö kaikista uskonnoista. Muslimeja on 23 %, ja heidän määränsä kasvaa nopeimmin. Kolmanneksi eniten on hinduja, 14 %. Länsimaiselle kristitylle juutalaisuus on vanha suuri uskonto, mutta heitä on maailman väestöstä vain vajaat puoli prosenttia. Saattaa myös näyttää siltä, että ateistien joukko olisi merkittävä. Kuitenkin ateisteja on koko maailman väestöstä 2 %, kun taas uskonnottomien määrä on 12 %. Tässä on syytä huomata ero ateistin ja agnostikon välillä. Ateistit ja agnostikot Ateisti kieltää minkäänlaisen jumalan olemassaolon. Agnostikko jättää kysymyksen jumalasta avoimeksi eli kuten Savossa saatettaisiin sanoa: saattaa olla, saattaa olla olemattakin. Kristityistä yli puolet on roomalaiskatolisia. Protestanttisiin ja evankelisiin kirkkoihin kuuluu maailman kristityistä vajaa kolmannes. Riippumattomiin kristillisiin kirkkoihin kuuluu noin 15 % maailman väestöstä. Kristittyjen määrä kasvaa voimakkaimmin helluntailaisiin, karismaattisiin ja uuskarismaattisiin suuntiin kuuluvissa yhteisöissä. Monet kuuluvat yhtä aikaa myös muihin kristillisiin kirkkoihin. Kristittyjen määrään kasvu on suurinta Afrikassa. Kesäpappi Raili Rantanen Uskonnon lukutaidottomuutta? Yhteiskuntatieteissä oletettiin pitkään uskontojen kuolemaa ja häviämistä. Todellisuus on kuitenkin täysin toinen. Uskonnon merkitys ihmisille ja yhteiskunnalle ei todellakaan ole hävinnyt. Onkohan länsimainen, sivistynyt ja korkeasti kouluttautunut ihminen antanut oman uskonnon lukutaitonsa päästä rapistumaan? Kunnonkohotuksen voisi ryhtyä syventymällä ensin omaan uskoon ja uskontoonsa. Siltä pohjalta tohtii käydä rohkeasti dialogiin toisinkin uskovien kanssa. Seurakunnan lähetystyön kesän tapahtumat ja lähettivierailut avaavat ikkunaa sekä omaan uskoomme että koko maailman uskontotilanteeseen. Tervetuloa osallistumaan! Pastori Raili Rantanen kanttorina toimivan Inkeri-tyttärensä kanssa. Raili Rantanen vs. Sammatin aluepappi ja lähetystyön pappi Sammatin erityispiirteitä on suuri kesäasukkaiden määrä. Nyt Sammatti on saanut minussa kesäpapinkin. Olen kuopiolaistunut eteläsavolainen. Perheeseen kuuluvat puoliso ja koira. Kolmesta lapsestamme, joista yksikään ei enää lapsi, juniori asuu vielä samassa osoitteessa mutta on ns. jalka oven välissä hänkin. Lohjan kirkollisissa ilmoituksissa lukee kesällä Rantanen, Rantanen. Se ei ole virhe, vaan toinen on pappi ja toinen kanttori, äiti ja tytär. Tytär soittaa Lohjalla jo kolmatta kesää. Rippikoulun jälkeen touhusin kerhoissa ja leireillä harrastuksekseni, kunnes niistä tuli ammatti. Ja lehtorista tuli pappi, kun kirkossa pappisvirka avautui naisille. Aluepapin työssä on mukavaa se, että saa tehdä työtä ihmisten kanssa vauvasta vaariin, että saa olla välittämässä ja pyytämässä siunausta, taivaan hyvää inhimilliseen elämään sen iloissa ja suruissa. Lohjalaiset ovat kyllä ihastuttaneetkin vauvasta vaariin. Heti ensimmäisenä iltana nuoret miehet tarjoutuivat ja suorastaan juoksivat muuttotavarat hissittömän talon toiseen kerrokseen. Sammattilaisilta olen saanut jo toisenkin kirjan tervetuliaisiksi ja oppaaksi paikkakunnalle. Onneksi luen mielelläni ja harrastankin vähän historiaa. Eteenpäin sekin kun nenälleen kaatuu, kelpaisi motoksi moneenkin. Siunaus on usein sitä, että saa jotain aivan muuta, mitä pyytää. Ja ehkä enemmänkin kuin on osannut pyytää. Raili Rantanen vs. Sammatin aluepappi ja lähetystyön pappi 260 vuotta vanhan Sammatin kirkon tarina on kertomus työstä, uskollisuudesta ja yhteisöllisyydestä. Sammatin kirkossa vietetään sunnuntaina 7. kesäkuuta 2015 kello 13 Sammatin Kirkon Kirjan julkistamistilaisuutta. Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan. Sieltä voi myös ostaa kirjan omaksi 25 euron hintaan. Jatkossa kirjaa on saatavana tiekirkkona toimivasta Sammatin kirkosta ja seurakuntatalolta. Sammatin Kirkon Kirjaan on tallennettu runsaasti historiatietoja, kuvia ja tarinoita. Kirjan on kirjoittanut Liisa Laurila ja sen kustantaja on Sammatin alueseurakunta. Aluepappi Heikki Marjanen on ollut mukana toimitustyössä alusta asti. Elias Lönnrotin kotikirkko Elias Lönnrot palasi eläkevuosinaan lapsuusmaisemiinsa. Hän muutti Nikun taloon samaan aikaan, kun kappeliseurakunnan tulevaisuus oli uhattuna. Lönnrot aloitti sammattilaisten kanssa säännölliset jumalanpalvelukset ilman alttarimenoja, jolloin kirkossa luettiin postillaa ja kuulutuksia. Periksi antamattoman työn sekä Kirkon tarinat elävät Liisa Laurila teki suuren työn kootessaan yksiin kansiin lähes 200 sivua Sammatin kirkon historiaa ja tarinoita. Miltä tuntuu kun kirja on valmis? Vielä jännittää Vapun jälkeen vein painoon epämääräisen pinon paperia, sain muutaman päivän kuluttua koneelleni vedoksen, joka alkoi jo näyttää kirjalta. Kun syksyllä 2013 juttelin Heikki Marjasen kanssa siitä, että voisi olla tilaus jonkinlaiselle opaskirjalle, johon olisi koottu Sammatin kirkkoon liittyvä tietoa, en arvannut, kuinka suureen aiheeseen olin tarttumassa. Tämä on ollut kiinnostava ja palkitseva matka läpi historian, olen kiitollinen, että sain sen tehdä. Kirjan kirjoittaminen on työtä, joka pitää ihmisen nöyränä. Aina on jotain, mitä pitäisi tarkistaa ja tarkentaa ja hioa. Mistä löysit tietoja? Sammatin kauniiseen puukirkkoon tullaan kauempaakin kastejuhliin ja vihkiäisiin. Haastattelin sammattilaisia, luin aineistoja kirkkoherranvirastossa, luin lähdekirjoja sekä Lohjan kirjastossa vanhoja Länsi-Uusimaa -lehtiä mikrofilmeiltä. Toivo Haation tutkimuksista sain myös paljon faktoja. Dir.cant. Heikki Orama kertoi omia tietojaan, antoi nimiä, yhteystietoja ja paljon hyvin neuvoja. Dosentti Rauno Pääkkönen on tutkinut melualtistusta ja kuulonsuojausta. Hänen avullaan löytyi mielenkiintoista tietoa entisajan äänimaisemasta. Raija Majamaa, maailman paras Elias Lönnrot -spesialisti luki Lönnrot-osion ja antoi hyvää palautetta. Positiivisia kontakteja oli paljon muitakin. Olen viime vuosien aikana jututtanut sammattilaisia esimerkiksi Lohkareeseen, ja samalla on kertynyt jonkinlaista tietopankkia. Niistä jutuista oli hyvä lähteä hahmottamaan aihetta. Yksi tietopankki oli edesmennyt isäni, Viljo Lallinaho, joka kasvatti minua sammattilaiseksi. Monta iltaa istuttiin keittiön pöydän ääressä ja muisteltiin. Myös lapsuudenystäväni Helena Juvankoski kannusti ja tuki työtä lähes alusta asti. Sammatista on kirjoitettu kaksi hyvää historiaa, mutta ne on loppuunmyyty. Sammattiseuran julkaisuja Simmottis pruukattii praakastella sekä Miinan Mökki on vielä saatavilla. Mikä palkitsi ja mikä oli vaikeaa? Sammattilaisten suhtautuminen hankkeeseen oli palkitsevaa. Myös asiantuntijat olivat todella sympaattisia. Hankalinta oli aineiston rajaaminen. Kirjaa tehdessäni ajattelin myös niitä, joiden omia häitä tai muita perhejuhlia on tässä kirkossa vietetty. Moni kysyy, kuka on ollut Liisa Laurila teki aikamatkan Sammatin kirkon historiaan. Tämän kirkon vaaliminen on kunniatehtävä. professorin ja kanslianeuvoksen arvovallan ansiosta kappeliseurakunta pelastettiin. Lönnrot oli mesenaatti, joka uhrasi varojaan kirkon hyväksi ja rahoitti merkittävällä osuudella kirkon suurkorjausta vuonna Thekla-tyttären muistoksi lahjoitettu alttaritaulu on monelle sammattilaiselle lahjoista tärkein. Sammatin vuosinaan Lönnrot oli virsikirjakomitean jäsen, ja hänen vanhempien vihkipappi tai isovanhemmat siunannut pappi. Tarkkaa vastausta kaikkiin kysymyksiin ei voi antaa, mutta kirjassa on lyhyet kuvaukset kirkkoherroista, sellaisina kuin heidät Sammatissa muistetaan. Toivottavasti lukija, joka näistä asioista kiinnostuu, pääsee lähdeluettelon avulla tarkemman tiedon lähteille. Toivoisin, että sammattilaiset entistä selvemmin oivaltaisivat, millainen puusta veistetty jalokivi Sammatin kirkko on. Entisaikaan jokainen isäntä osasi jonkinlaisen hirsirakennuksen pykätä, nykyään tällainen ammattitaito ei ole enää itsestään selvää. Sammatin kirkon soisi säilyvän hyvässä kunnossa vielä seuraavatkin 260 vuotta. Tämän kirkon vaaliminen on kunniatehtävä. Mietin kirjoittaessani, kuinka Vanhoista kirkonkirjoista löytyy tietoja seurakunnan jäsenten perhetapahtumista. ansiostaan meillä on käytössämme suomalainen virsikirja. Lönnrotin virret ovat hengellisiä dokumentteja ja samalla hienoa runoutta. Kirkko on osa sukujen historiaa Kirkolla ja seurakunnalla on ollut tärkeä rooli sammattilaisten elämässä. Kirkkomaalla näkyy perheiden ja sukujen historia ja kirkossa sammattilainen kädentaito. Nykyään Sammatin seurakunta on osa Lohjan seurakuntaa. Kirjan tuotto käytetään Sammatin alueseurakunnan kulttuurin vaalimiseen, esimerkiksi uusien aineistojen ja julkaisujen tekemiseen. Tervetuloa uuden kirjan julkistamistilaisuuteen Sammatin kirkkoon ja kahville seurakuntataloon! uskonnollinen kirkon kirja voi olla. Mielestäni lukijalle saa tulla hyvä mieli samalla tavalla kuin kirkossa käymisestä tulee hyvä mieli. Olen ollut oppaana tiekirkossa ja pitänyt siitä rauhasta, jota hiljainen kirkko säteilee. Kristilliseksi sanomaksi valikoituivat kuin itsestään Lönnrotin virret. Säkeistöt on otettu Lönnrotin valituista teoksista, ne ovat mahdollisimman lähellä alkuperäistä sanamuotoa. Tietoja etsiessäni eteen tuli myös hauskoja tarinoita. Esimerkiksi kirkkoherranviraston papereista löytyi ihan oikea hyvä paimen. Raamatun paimen etsi jalkaisin lammastaan, Sammatin kirkossa lampaista on luettu kuulutus. Nykyään kai laitettaisiin pässiparan kuva facebookiin. Leena Hietamies Kuulutus Tämän kautta nöyrimmästi saan kysyä jos joku on huomannut seuruillansa vierai Lampai joita on etsitty maanantaista saakka pyyretään oleman hyvän ja ilmoittamaan allekirjoittaneelle kunjallista palkintoa vastaan. Tuntomerkki on 7 valkoista ja 2 mustaa yhteensä 9 ja kello kaulassa. Nummen kappelin Toivolassa se 9 päivä elokuuta 1884 G W Ström 4 Lohkare Lohkare 5

4 Nummella retkeillään Tuulinen sääkään ei haitannut Nummen alueseurakunnan kevätretkellä, kun kohteena oli kiehtova Tyrvään Pyhän Olavin harmaakivikirkko. Matkalla laulettiin ja visailtiin sekä ihailtiin upeaa alkukesän luontoa. Sastamalan retkestä jäi levollinen ja kiitollinen mieli, diakoni Tanja Mäkelä sanoi. Opas kertoi Tyrvään Pyhän Olavin kirkon traagisesta historiasta elävästi. Hänen mukanaan pääsimme monivaiheiselle aikamatkalle. Huikeaa on ollut ihmisten yhteinen tahto rakentaa jälleen oma kirkko rakkaudella ja anteeksiannolla. Kuka olikaan se seurakuntalainen, joka totesi kysyttäessä katkeruudesta tuhopolttajaa kohtaan, että vihalla ja katkeruudella ei kirkkoa rakenneta. Viime vuonna vierailtiin Tuusulassa. Sitä ennen on Nummelta piipahdettu muun muassa Helsingissä, Turussa ja Salon Bergvikissä. Aluekappalainen sekä muita työntekijöitä on aina mahdollisuuksien mukaan auttamassa. Ensi vuonna retki järjestetään jälleen kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Seurakuntalaisten toiveita tulevista retkikohteista kuullaan mieluusti. Nummen alueseurakunnan retket ovat kaikille avoimia. Niiden tavoitteena on virkistää ja tarjota yhteyden kokemista. Diakoni Tanja Mäkelä ja seurakuntaemäntä Pirjo Salmikari Kuutti Lavonen: "Via Crucis, Ristintie", Tyrvään Pyhän Olavin kirkko Nummen alueseurakunta kutsuu mukaan Saukkolan seurakuntakodilla kahvia ja kesäpelejä ti 9.6, 16.6 ja 23.6 klo Mahdollisuus pelata mölkkyä ja petankkia, jutustella ja kahvitella. Mukana diakoni Tanja Mäkelä. Suvivirttä ja muita keväisiä lauluja lauletaan kehitysmaiden koulutuksen tukemiseksi Nummen alueseurakunnassa torstaina 17.6 klo Niilonpirtin piharakennuksen aulassa tai pihapiirissä sekä torstaina 2.7. klo 18 Saukkolan seurakuntakodilla. Mukana kanttori Sanna Kuoppala ja diakoni Tanja Mäkelä. Syyskaudella Hyvän päivän treffit Saukkolan seurakuntakodilla maanantaisin 7.9., 5.10., ja klo Valmistetaan ja nautitaan yhdessä soppalounas, jutustellaan, vietetään pieni hartaus. Mahdollisuus käyttää pesu- ja ompelukonetta sekä tehdä löytöjä yläkerran kirpparilla. Vapaaehtoiset ovat lämpimästi tervetulleita mukaan moneen toimintaan! Ihmisiä kaivataan muun muassa erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa ohjelman valmistuksessa, keittiötöissä, tarjoiluissa, diakoniatyössä kerhoissa ja piireissä ohjelman toteutuksessa ja kahvitarjoilussa, tervehdyskäynneille, pieniin pihahommiin; jumalanpalveluksessa tekstinluvussa ym. Ota yhteyttä diakoni Tanja Mäkelään, puh , Kuvat: Vauvaperheet saavat seurakunnan jäsenten yhdessä valmistaman lahjan. Kastekassi ilahduttaa Nummella ja Sammatissa käytössä oleva kastekassi on seurakuntalaisten yhteistyötä. Kassin saa jokainen vauvaperhe kastejuhlan yhteydessä seurakunnan tervehdyksenä. Alun perin Sammatin alueseurakunnassa kehitelty Kastekassi valmistellaan koteihin vietäväksi lähes alusta alkaen. Kassi-idean isä vt. kappalainen Heikki Marjanen kertoo projektin yhdistävän eri ikäisiä seurakuntalaisia. Se toimii huomaamattaan myös osana kirkon opetusta. Rippikoululaisille vauvakassien tekeminen on osa kasteopetusta. Nuoret painavat kassien kuviot, Marjanen kertoo. Valkoisiin puuvillakasseihin painetaan nuorisotyönohjaajan johdolla kristillisiä symboleita, alueseurakunnan logo ja lisäksi jotain persoonallista tai kaunista kuviointia. Myös päiväkerholaiset ovat mukana. He tekevät kasseihin kortit. Mummit ja kummit saavat jo etukäteen kutsun vuosittain järjestettävään Kastettujen kirkkopyhään. Kassista löytyvät myös Kotien rukouskirja, kaste- ja kummikirjat Junasukan tarina Kerttu Latvala oli matkalla kahden kuukauden ikäisen tyttövauvansa Tuulan kanssa sotaa pakoon alkuvuodesta Junamatka Vaasasta keskeytyi, kun rata oli poikki pommitusten takia. Junassa vastapäätä istuvalle eläkkeellä olevalle käsityönopettajalle tuli sääli pientä vauvaa, joka oli ilman tossuja. Niinpä hän oli purkanut valkoista, käsin neulottua villatakkiaan ja neulonut langasta sukat radan korjaustöiden aikana. Kerttu Latvala neuloi elämänsä aikana useita satoja sukkia tällä samalla mallilla, erityisesti tuttavapiirin uusille vauvoille. Tämä sukkamalli pysyy hyvin pienen lapsen jalassa. Sukan neulontaohje Tarvitaan kerä Alpaca-lankaa ja sukkapuikot kokoa 2½. Luo 10 s jokaiselle puikolle ja neulo 12 krs 2 o, 2 n joustinta. *Neulo 4 krs nurin, 4 krs oikein, 4 krs nurin ja 12 krs 2 x 2 joustinta.*. Toista *-*. Neulo kantalappu puikoilla 1 ja 4, yht.12 krs. Nosta aina ensimmäinen s neulomatta. Jaa silmukat kolmeen osaan niin, että keskellä on 6 s ja reunoilla 7 s ja tee kantapohjan kavennukset. Neulo ensin reunan 7 s oikein ja sen jälkeen keskiosasta 5 s, nosta 1 s neulomatta, neulo 1 s o reunaryhmän silmukoista ja vedä nostettu s neulotun yli. Käännä työ. Nosta 1.s nurin neulomatta ja neulo keskiosan 4 s ja viimeinen s seuraavan reunaryhmän silmukan kanssa nurin yhteen. Käännä työ ja jatka neuloen edestakaisin keskimmäisillä silmukoilla kaventaen reunasilmukat pois. Jatka poimimalla kantalapun sivuista 7 lisäsilmukkaa ja neulo terän suora osuus: *4 krs puikkojen 2 ja 3 silmukat nurin (jalkaterän päälle) sekä seurakunnan ajankohtaiset tilaisuudet ja ohjelmat. Mukana ovat myös kerhoesitteet mahdollisia isoja sisaruksia varten. Joku heistä saattaa haluta tulla mukaan esimerkiksi muskari- tai kuorotoimintaan. Saajalle kassin sisällön yllätyksenä ovat hellyttävät seurakunnan naisten kutomat junasukat, Marjanen kehuu vanhempien seurakuntalaisten osuutta. Heikki Marjanen kuljettaa vuoden aikana noin sata kassia uusien seurakuntalaisten kastejuhliin. Leena Hietamies ja loput oikein, 4 krs kaikki silmukat oikein. *Toista vielä *-* 2 kertaa. Neulo vielä 4 krs yläpuolen s:t nurin ja alapuolen oikein. Tee sukan kärkeen nauhakavennus: ensimmäisen ja kolmannen puikon lopussa kolmanneksi ja toiseksi viimeiset s:t oikein yhteen ja toisen ja neljännen puikon alussa toinen ja kolmas s. kavennus ylivetäen. Kun jäljellä on 4 s, katkaise lanka ja pujota se 2 kertaa s:n läpi. Päättele langat ja höyrytä sukat kevyesti. Heikki Marjanen Kirkkoväärtinä Pusulassa Pusulan alueseurakunnassa on elvytetty kirkkoväärtitoimintaa uuden alueneuvoston aloit taessa toimikautensa. Kirkkoherra Juhani Kortteen luvalla kirkkoväärtioikeus on myönnetty 14 alueneuvoston jäsenelle tai varajäsenelle toimia koko Lohjan seurakunnan alueella. Lisäksi Pusulan työntekijöiden kirkkoväärtioikeudet on päivitetty. Myös kantaseurakunnassa ja muissa alueseurakunnissa on kirkkoväärtejä eri tehtävissä. Kirkkoväärti avustaa jumalanpalveluksissa toimien mm. tekstin- tai esirukouksen lukijana, keräten kolehtia tai avustaen ehtoollisella. Jokainen väärti perehdytetään tehtävään. Sinustako kirkkoväärti? Tänä päivänä kirkkoväärtin tehtävä on avoin kaikille seurakuntamme jäsenille. Kirkkoväärtiys avaa ikkunan jumalanpalveluksen tekemiseen ja vastuun kantamiseen. Kirkkoväärtin voi nähdä toivottamassa messuun tulijat tervetulleiksi. Hän voi olla mukana jakamassa informaatiota, keräämässä kolehtia, lukemassa Raamatun tekstejä, avustamassa rukouksissa ja ehtoollisen jakamisessa. Lohjalla kirkkoväärtit kantavat vastuuta jumalanpalveluselämästä. Väärtivuorot jaetaan kirkkoväärtien kesken. Vuorojen määrää ja tiheyttä on mahdollista katsoa yhdessä. Tulevaisuus näyttää, millaista on huomispäivän kirkkoväärtiys. Jos kirkkoväärtitoiminta kiinnostaa, ota yhteyttä. Saat koulutusta väärtin tehtäviin ja pääset kantamaan vastuuta jumalanpalveluksestamme. Lohjalla voit toimia kirkkoväärtinä sekä suomen- että ruotsinkielellä. Olet tervetullut! Ota yhteyttä: pastori Erica Stick, puh Kirkkoväärti eli kirkonisäntä on vanha nimitys, joka oli ennen Suomessa tärkein seurakunnallinen luottamustehtävä 1800-luvulle saakka. Miksipä ei siis meidän aikamme luottamushenkilöt voisi toimia kirkkoväärteinä, ovathan he saaneet luottamuksen seurakunnalta toimia alueensa parhaaksi. He ovat tässä mielessä luottamuksen saaneita kristittyjä palvelustehtävässä, kertoo Pusulan aluekappalainen Sampo Luukkonen. Kirkkoväärtillä oli ennestään myös taloudesta vastaamisen tehtävä ja hän oli lähes kuin kunnanjohtaja. On hyvä, että vanha nimike on käytössä tänäänkin. Onhan kirkon elämässä aina läsnä sekä mennyt että nykyisyys, toteaa Luukkonen. Pusulan kirkossa on kesäkautta lukuun ottamatta kirkkoväärtejä vuorossa eri pyhinä. Aivan joka sunnuntai heitä ei ole. Katja Sarkamies on yksi kirkkoväärteistä. Miten koet kirkkoväärtinä toimimisen, Katja Sarkamies? Kirkkoväärtinä toimiminen on oikein mukavaa ja rauhoittavaa. Jumalanpalvelus tuntui läheisemmältä, kun itse oli palvelutehtävässä. Suosittelen lämpimästi. Miksi mielestäsi kannattaa osallistua jumalanpalvelukseen? Jumalanpalvelukseen kannattaa ehdottomasti osallistua, sen voimaannuttava vaikutus antaa jaksamista arjen keskelle. Nykyään ihmisten arki on kovin kiireistä ja kuluttavaa. Jumalanpalvelus on hyvä hetki istua alas, rauhoittua, avata sydän ja ottaa vastaan rauha. Pusulan alueseurakunnan kirkkoväärtit 2015: Eräpolku Merja, Janger Rami, Kerko Helinä, Lahtinen Marjatta, Sarkamies Katja, Kaira Jorma, Erkintalo Jussi, Kujala Timo, Ekola-Salonen Hanna, Monthen Hannele, Sojanto Suvi, Lehtola Päivi, Lehtinen Aki, Ylitolonen Jari, Strömberg Jan-Erik, Grönlund Antti sekä työntekijät Laurila Sinikka, Näkki Elina, Sulavuori Sari ja Sojanto Harri. Sampo Luukkonen 6 Lohkare Lohkare 7 Jumalanpalvelus on hyvä hetki rauhoittua. Katja Sarkamies kokee kirkkoväärtityön mielekkääksi. Ahkerat vapaaehtoiset kevätretkellä Vapaaehtoisten työpanos on seurakunnalle korvaamattoman arvokas. Siitä kiitokseksi seurakunnan keittiötoimi järjesti kevätretken Porvooseen 28. toukokuuta. Matkalla saatiin nauttia ihanasta auringon paisteesta ja kauniista merimaisemasta. Perillä Porvoossa vierailtiin kansallisrunoilija Runebergin kodissa, tutustuttiin vanhaan kaupunkiin ja lopuksi piipahdettiin tietenkin myös makeismyymälässä. Ansaitulla retkelle lähti lähes viisikymmentä vapaaehtoista. He kaikki ovat toteuttamassa eri työalojen tilaisuuksien ruoka- ja kahvitarjoiluita yhdessä vakinaisen keittiöhenkilökunnan kanssa. Pääemäntä Jaana Harinko-Sandell iloitsi siitä, että mukana oli kantaseurakunnan lisäksi myös alueseurakuntien vapaaehtoisia. Suurin osa heistä on eläkeläisiä. Homma sopii myös työssäkäyvälle, sillä seurakunnassa on paljon tilaisuuksia myös iltaisin ja viikonloppuisin, hän toteaa. Seurakunnan vapaaehtoistoiminta tuottaa yleistä hyvää ja lisäarvoa kaikille osallisille. Se on myös merkki tekijänsä halusta vaikuttaa ja osallistua. Se tarjoaa mahdollisuuden tutustua seurakunnan toimintaan ja uusiin ihmisiin. Vapaaehtoiseksi ryhtyvältä ei edellytä aiempaa kokemusta, vaan tehtävään opastetaan. Myöskään keittiövapaaehtoiseksi ryhtyvältä ei edellytetä aiempaa kokemusta keittiötyöstä. Lisätietoja pääemännältä Jaana Harinko-Sandell, p , jaana.harinko-sandell@evl.fi Lisätietoja muista mahdollisuuksista toimia seurakunnan vapaaehtoisena saat mm. alueesi diakoniatyöntekijältä. Yhteystiedot löydät netistä Tule rohkeasti mukaan!

5 Lohjan seurakunnassa ta pahtuu Lisäksi paikallislehdissä julkaistaan viikottain Seurakunnat-palstaa. Seuraava Lohkare-seurakuntalehti ilmestyy Irroita aukeama lehdestä ja ota talteen! Lohjan kantaseurakunta Lohjan Pyhän Laurin kirkko: Su 7.6. klo 10 messu, Pitkänen, Korte, Saario, messun jälkeen lähetyksen kirkkokahvit Tapulissa. Su klo 10 konfirmaatiomessu, Saarikko 1, Taivainen, urut Kerko. Su klo 14 konfirmaatiomessu, Saaristo 1, Gripentrog, urut Saario. La klo 10 juhannuspäivän jumalanpalvelus, Korte, urut Rantanen. Su klo 10 messu, Korte, Stick, urut Kerko. Su klo 10 konfirmaatiomessu, Saarikko 2, Stick, urut Kerko. Su klo 14 konfirmaatiomessu, Saaristo 2, Mäkelä, urut Rantanen. La 4.7. klo 10 konfirmaatiomessu, Saarikko 3, Miettinen, urut Rajalin-Tymura. Su 5.7. klo 10 konfirmaatiomessu, Enäseppä 1, Rantanen, urut Rajalin-Tymura. Juhannusjuhla kutsuu klo 18 juhannusjuhla Saarikon leirikeskuksessa. Mukana Juhani Korte, Kati Pitkänen, Inkeri Rantanen, Nea Tarkkala ja Jussi Hällström. Bussikuljetus Saarikkoon: I auto Kirkniemen as. klo 17 Risti-Virkkalan kirkon pysäkki Matkahuolto Pistetalot Helsingiuksentie Välitie Lammentie Maksjoentie Ojamo kirkkokenttä klo Ratakatu-Lohja as. Venteläntie Mäntynummentie Lohjanharjuntie Myllylampi Turuntie Vanhakylä Saarikko. II auto Karstu klo 17 Paloniemi Rajaportti Routio Salmenmäentie Vanha Routio Tuulimyllynkuja kirkkokenttä klo Lempola Lehmijärventie Saarikko. Paluukuljetus n. klo 21 Saarikosta samoja reittejä vastapäivään. Kuvat: Su 5.7. klo 14 konfirmaatiomessu, Bergvik 1, Pitkänen, urut Rajalin-Tymura. Su klo 10 konfirmaatiomessu, Enäseppä 2, Stick, urut Kerko. Su klo 10 messu, Stick, Taivainen, urut Rajalin-Tymura, messun jälkeen lähetyksen kirkkokahvit Tapulissa. Su klo 14 konfirmaatiomessu, Saarikko 4, Lakomaa, urut Rajalin-Tymura. Su klo 10 konfirmaatiomessu, Saarikko 5, Pitkänen, urut Saario. Su klo 14 konfirmaatiomessu, päivärippikoulu, Penttinen, urut Saario. La 1.8. klo 10 konfirmaatiomessu, Bergvik 2 Lohja, Pesola, urut Rantanen. Su 2.8. klo 10 konfirmaatiomessu, Saarikko 6, Miettinen, urut Rajalin-Tymura. Su 9.8. klo 10 messu & Rauhanyhdistyksen kirkkopyhä, Korte, urut Saario. Lähetyksen kirkkokahvit messun jälkeen Tapulissa. Su 9.8. klo 14 konfirmaatiomessu, Saarikko 7, Taivainen, urut Saario. Su klo 10 messu, Pitkänen, Gripentrog, urut Rajalin-Tymura, lähetyksen kirkkokahvit messun jälkeen Tapulissa. Su klo 14 konfirmaatiomessu, Saarikko 8, Lakomaa, urut Rantanen. Su klo 10 messu, Mäkelä, Taivainen, urut Kerko. Lohjan Karjala-seuran 70-v juhlat klo Su klo 10 messu, Gripentrog, Stick, urut Saario. Jumalanpalvelus radioidaan joka sunnuntai Radio Dei`n (Lohja) taajuudella 107,2 MHz kello 10 alkaen. Lapsille ja perheille Kesäkerhot avoinna ma-pe: klo 9 14 Lindkullassa (Karstunraitti 4), Virkkalassa (Virkkalantie 1) klo 9 14 Metsolassa (Puistokatu 11) klo 9 14 Mäntynummessa (Mäntynummentie 17) sekä ma-to: ja klo 9 14 Muijalassa (Hammarintie 4). Kouluun lähtevien siunaaminen su 9.8. klo 17 Lohjan Pyhän Laurin kirkossa. Nuorten illat Lindkulla, Karstunraitti 4: Telakka torstaisin klo Hengailua, pelailua, kahvia. Päätämme illan hartauteen. Varustamo lauantaisin klo Opetusta, laulua, rukousta. Päätämme illan hartauteen. Muuta toimintaa Keskiviikkoisin klo 18 Veljespiiri miehille seurakuntakeskuksessa takkahuoneessa. Lähetystyössä tapahtuu Nimikkolähettien vierailut: 6.6. klo 18 Maikki ja Bob Ochieng, Lindkulla (Karstunraitti 4) Maikki Ochieng kertoo työstään Keniassa, jossa hän työskentelee kummilapsihankkeen ja Matongon orpokodin yhdyshenkilönä. Illassa mukana on myös Maikin puoliso Bob Ochieng. Ohjelmassa myös yhteislaulua ja makkaranpaistoa (tuotto lähetyksen hyväksi) klo 17 Ari Muttonen ja Tapani Haapala, Seurakuntakeskus, Sibeliuksenkatu 2 Tapani ja Ari kertovat kehitysyhteistyöstä Kambodzhassa kuvin ja sanoin. He ovat lähteneet Kambodzhaan vuonna Tapani toimii kehitysyhteistyökoordinaattorina ja Ari organisaation kehittämisen asiantuntijana klo 18 Ammi ja Miikka Kallio, Lindkulla (Karstunraitti 4) Ammi ja Miikka tuovat terveisiä Etiopiasta, jossa he työskentelevät projektissa, jonka tavoitteena on tuottaa korkeatasoista opetusmateriaalia vähemmistökielille sekä kouluttaa alueen opettajia ja sitä kautta parantaa alueen lasten oppimistuloksia. Ohjelmassa myös yhteislaulua ja makkaranpaistoa (tuotto lähetyksen hyväksi) klo 18 Nikoo Ordorary, Lindkulla (Karstunraitti 4) Nikoo Ordorary kertoo medialähetystyöstä. Teheranissa, Iranissa syntynyt ja 12-vuotiaana Kyprokselle muuttanut Nikoo oli 16-vuotias aloittaessaan työskentelyn SAT- 7:n nuortenohjelmien parissa, ensin esiintyjänä ja myöhemmin juontajana sekä käsikirjoittajana. Lohjan seurakunta tukee Medialähetys Sanansaattajien kautta SAT-7 Parsin sateliittitelevisiotyötä. Tuki kohdennetaan erityisesti nuorten ohjelmille ja niistä vastaavan Nikoo Ordoraryn työhön. Illassa on tulkkaus suomeksi. Kirkkokahvit Tapulissa: Lähetystyö järjestää kirkkokahvit Pyhän Laurin kirkon Tapulissa messun jälkeen (n. klo 11.15) sunnuntaina 7.6., 19.7., 9.8. ja Tervetuloa kahville ja keskustelemaan lähetystyön kuulumisista! Vapaaehtoinen maksu lähetyksen hyväksi. Tapulikahvien yhteydessä myös yllätysohjelmaa. Nuotioillat Pe klo 18 juhannusjuhla Saarikon leirikeskuksessa. Ti klo 18 Jantoniemi-Karnaisten nuotioilta Heli ja Seppo Suoniemellä osoitteessa Jokiniementie 49. Mukana kanttori Timo Saario, pastori Heikki Linnavirta ja diakoni Päivi Nieminen. Ke klo 18 Karstu-Karkali-Talpelan nuotioilta Pirkko ja Antero Härmän kesämökillä osoitteessa Onnelantie 56. Mukana kanttori Timo Saario, kirkkoherra Juhani Korte ja diakoni Päivi Nieminen. Tervetuloa yhteisiin kesäiltoihin, joissa ohjelmassa yhteislaulua, hengellistä antia, makkaranpaistoa ja kesäistä visailua. Raamattua ja rukousta Sydämille kirjoitettu -Kansanlähetyksen kesäpäivät , raamattuluennot Mäntynummen seurakuntatalossa, Mäntynummentie 17: to klo 18 Herraan turvaavan hyvä osa (Ps 2), klo Kalliolle nostettu (Ps 40) pe klo 18 Langenneen rukous (Ps 51), klo Lähellä Jumalaa olevan onni (Ps 71) la klo 18 Pyhiinvaeltajan rukous (Ps 84), klo19.15 Arvokas ihminen (Ps 139) Luennot pitää Arto Hukari, Kati Pitkänen, mukana myös Jari Araneva, Musiikissa Saviruukku, Vihdin mieskööri ja E. Sorsa Järjestää Uudenmaan Ev.lut. Kansanlähetys ja Lohjan seurakunta. Sanan ja rukouksen illat Pyhän Laurin kirkossa to 20.8., to , klo sekä ma klo Rukousta, esirukousta, mahdollisuus öljyllä voiteluun, hiljentymistä, yhteislauluja, Heikki Linnavirta & rukous- ja vapaaehtoistiimi. Suomen Raamattuopiston raamattuluento to 3.9. klo seurakuntakeskuksessa, Sibeliuksenk. 2. Diakonian toimintaa Ystävän kammari maanantaisin klo takkahuoneessa. Solmut silmukoiksi -käsityökerho parillisten viikkojen keskiviikkoisin takkahuoneessa. Evästä päivään -diakoniaruokailu 1.9. alkaen tiistaisin kello seurakuntakeskuksessa saakka. Torstaikerho senioreille torstaisin klo 12 alkaen seurakuntakeskuksessa. Lue lisää diakoniatyön viikko-ohjelmaa tukea Svensk verksamhet Sö 7.6. kl.13 friluftshögmässa i Vivamo. Kyrktaxi. Ti 16.6 sommarutfärd till Lovisa med Mari Nurmi och Juhani Korte. Start 8.00 från Virkby st1 via Kässä till Lojo start från Lojo till Lovisa. Pris 65 euro, innehåller bussresan, lunch, kaffe och guidning. Vi besöker Lovisa kyrka, Strömfors bruk och mycket mer. Anmälning helst som sms och epost, mari.s. nurmi@evl.fi och tel Mari Nurmi, meddela var du stiger på bussen, telefonnummer och matallergier. Sista anmälningsdagen Tillbaka är vi ungefär 17. Sö kl.13 högmässa i Virkby kyrka. Kuismanen. Kyrktaxi. Sö kl.14 konfirmation i Lojo kyrka. Kuismanen, kyrkvärd Nurmi. Sö 9.8. kl.18 nya ettornas välsignelse i Virkby kyrka. Kvällste. Karjalohjan alueseurakunta Kesäkuu 2015 Su 7.6. klo 10 messu Katoavat ja katoamattomat aarteet, messukahvit järjestää Karjalohjan eläkeläiset. Ti 9.6. la rippikoulu Karjalohjan kirkossa. To seurakuntaretki Tuusulanjärven ympäristöön. Lähtö klo 9 Sammatin alueseurakuntatalon luota. Käymme Ainolassa ja Halosenniemessä. Sitovat ilm. Emilia Alanderille mennessä. Mukaan otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä niin paljon kuin bussiin mahtuu henkilöitä. Omavastuu 30. Emilia Alander Su klo 10 messu Kutsu Jumalan valtakuntaan, päivärippikoulun konfirmaatio. Su klo 16 Lohjan musiikkileirin sinfoniaorkesterin Jean Sibelius 150 vuotta juhlakonsertti. Pe klo juhannusrauhan julistus Unkan baarin terassilla. Lauletaan yhdessä suvivirsi ja kuunnellaan julistus, Juhannusjuhla kirkonmäellä klo 18 alkaen: juhannuskokko, grilli kuumana, yhteislaulua. Mukana Orama, Penttinen, Alander, Myllys, Kutsu tapahtuma. La klo 10 messu Tien raivaaja, Johannes kastajan päivä, juhannuspäivä. Su klo 10 messu Kadonnut ja jälleen löytynyt. Su klo 10 messu Armahtakaa. Heinäkuu 2015 Su 5.7. klo 10 messu Herran palveluksessa, apostolien päivä. Ke 8.7. klo 20 konsertti Karjalohjan kirkossa, Hanna Rantala, sopraano, Nial Chorrel, tenori ja Markus Malmgren urut ja piano. Pe klo 18 Avilan Teresan rukouksia, seuraavan päivän vaellukseen valmistautuminen seurakuntatalo Lasikirkossa. Ulla Lumijärvi, Soili Juntumaa, Kutsu 2015 tapahtuma. La klo 9 Pieni pyhiinvaellus Karjalohjan kirkolta Heponiemeen, perillä lounas ja sauna sekä kävely takaisin, Ulla Lumijärvi, Soili Juntumaa. Tule kokemaan Pyhän läsnäoloa hiljaisessa vaelluksessa ja yhdessäolossa. Kutsu tapahtuma. La klo Puujärvipäivillä Karjalohjalla, seurakunta tarjoaa nokipannukahvit torilla. Kutsu tapahtuma. Su klo 10 messu Rakkauden laki, kesäasukkaiden kirkkopyhä, kirkkokahvit, Kutsu tapahtuma klo 20 Konsertti Karjalohjan kirkossa, Sakari Kukko, Valo-kvartetti, Iiro Haarla, harppu ja piano, Ulf Krokfors basso sekä Mika Kallio, rummut. Su klo 10 messu Kirkastettu Kristus, kirkastussunnuntai. Su klo 10 messu Totuus ja harha. Elokuu 2015 Su 2.8. klo 10 messu Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa, kouluun lähtevien siunaaminen, kirkkokahvit. Su 9.8. klo 10 messu Etsikkoaikoja Su klo 10 messu Itsensä tutkiminen klo 18 Elokuun konsertit 25 vuotta! Juhlakonsertti Karjalohjan kirkossa, solistit Riikka Hakola, sopraano, Sari Nyqvist, altto, Mika Pohjonen, tenori, Heikki Orama, basso, Rossini Stabat Mater, Lohjan kaupunginorkesteri, Uusimaa-kuoro, johtaa Esa Heikkilä. Su klo 10 messu Jeesus parantajamme. Su klo 10 messu Lähimmäinen, lähimmäisen sunnuntai, vapaaehtoisten kutsujumalanpalvelus, lounas. Nummen alueseurakunta Kesäkuu 2015 Su 7.6. klo 10 messu kirkossa kesäkerho. To perheretki Muumimaailmaan. Su klo 10 messu kirkossa + kirkkokahvit. To klo Suvilinnun laulajaiset -yhteislaulutilaisuus Niilonpirtissä. Pe juhannusaatto klo 18 museolla. La juhannuspäivän messu klo 10. Pe ei toimituksia Nummella. Su klo 10 sanajumalanpalvelus kirkossa. Su klo 10 messu kirkossa. Heinäkuu 2015 To 2.7. klo 18 Suvilinnun laulajaiset -yhteislaulutilaisuus Saukkolan seurakuntakodilla. Su 5.7. klo 10 konfirmaatiomessu Nummen kirkossa. Su klo 10 messu kirkossa. Pe ei toimituksia Nummella. La klo 19 Omenapuun varjossa -konsertti kirkossa. Su klo 10 messu kirkossa. PE ei toimituksia Nummella. Su klo 10 messu kirkossa. Su paimentenkirkko klo 18, 20-vuotisjuhla, Olli Pakalén. Su klo 10 messu kirkossa. To klo 19 Suomi soi -konsertti Nummen kirkossa. Kaija Eerola ja Annamaria Lehto. Elokuu 2015 Su 2.8. klo 10 messu kirkossa päivärippikoulu. To 6.8. klo 19 konsertti Nummen kirkossa, Teemu Heinonen & co. Su 9.8. klo 10 messu kirkossa. Su klo 10 messu kirkossa. Su klo 10 messu kirkossa. Ke klo Iloitussa yksin asuvien veteraanien virkistyspäivä. To 27.8 klo Iloitussa omaishoitajien virkistyspäivä. Su klo 10 messu kirkossa. Päivä- ja perhekerhot alkavat viikolla 34 (17.8). Pusulan alueseurakunta Kesäkuu 2015 Su 7.6. klo 12 messu Pusulan kirkossa. Ma 8.6. ke klo 9-13 perhekesäkerhot seurakuntatalon pihalla. Omat eväät mukaan, seurakunta tarjoaa kahvia ja mehua. Ke klo10 hautausmaapäivä ja hartaus saattopetäjällä. Lohjan seurakunnan hautaustoimen päällikkö Pekka Huttunen on tavattavissa ja kertoo Pusulan hautausmaan nykytilasta sekä vastailee kysymyksiin, koneet näytteillä, jokainen siivoaa oman hautansa, kahvio lähetystyön hyväksi, Tervetuloa kaikenikäiset! Ke klo saunailta Iloitussa, Sulavuori, Heikkilä. To lasten ja perheiden yhteinen retkipäivä muumimaailmaan, alueseurakunta tarjoaa kyydin bussilla. To klo 19 kesäinen yhteislauluilta Kärkölän kirkossa, kahvit kylätalolla. Pe klo13 hartaus vanhainkodilla. Pe klo 19 Muistan puiston kaunehimman Pusulan kirkkokuoro tunnelmoi Vanhojen ikivihreiden parissa Juhlatalo Kokissa, ohjelma 10 e sis. kahvitarjoilun. Su klo12 messu Pusulan kirkossa. Ti klo10 14 perheleiripäivä Iloitussa. Huom. viikolla 25 ei saunailtaa Iloitussa. La klo12 juhannuspäivän sanajumalanpalvelus Kärkölän kirkossa, Luukkonen, Kuoppala. Su klo12 messu Pusulan kirkossa. Ke klo18 21 saunailta Iloitussa, Sojanto. Su klo12 messu Pusulan kirkossa. Heinäkuu 2015 Pe 3.7. klo13 hartaus vanhainkodilla. Su 5.7. klo12 messu Pusulan kirkossa. Ke 8.7.klo18 21 saunailta Iloitussa, Luukkonen, alueneuvoston jäsen. To 9.7. klo 19 iltamusiikki Pusulan kirkossa, Martti Kilpeläinen/piano. Su klo12 Kansanlaulukirkko Mattilan navettamuseossa, Marttilantie 357, Tervetuloa myös kesäasukkaat! Huom. ei messua Pusulan kirkossa. Ke klo18 saunailta Iloitussa, Lähetystyön ystävät. Pe klo 13 hartaus vanhainkodilla. Pe klo 19 Omenapuun varjossa -konsertti Kärkölän kirkossa. Jousikvartetti. Ohjelma 10, konserttikahvit kylätalolla. Su klo12 messu Pusulan kirkossa Pusulan rippikoulu Berqvikissä, Luukkonen, Kaasinen, Salonmaa, isoset. Ke klo saunailta Iloitussa, Laurila. Su klo 12 messu Pusulan kirkossa. Ke klo saunailta Iloitussa, Jurmu. Pe klo 13 hartaus vanhainkodilla. Elokuu 2015 La 1.8. klo 16 konfirmaatioharjoitus Pusulan kirkossa. Su 2.8. klo12 Pusulan rippikoulun konfirmaatio Pusulan kirkossa, Luukkonen, Kaasinen, Salonmaa, isoset, Jurmu. Su 2.8. klo 14 Elokirkko Kärkölän kirkossa, kirkkokahvit kylätalolla. Ma 3.8. pe 7.8. Pusulan ja Nummen päivärippikoulu Nummen nuorisotalolla. Ke 5.8. klo18 21 saunailta Iloitussa, Sulavuori, Näkki. Su 9.8. klo 10 Pusulan ja Nummen päivärippikoulun konfirmaatio Nummen kirkossa, Luukkonen, Kaasinen, Jurmu ja isoset. Su 9.8. klo12 messu Pusulan kirkossa. Ti klo 9 12 kerhoperheiden tutustumispäivä päiväkerhossa, Sulavuori, Näkki. To klo 19 kesäkonsertti Kärkölän kirkossa, lauluyhtye Dolcetti esiintyy Hanna Perkola-Musikan johdolla. Ohjelma 10, konserttikahvit kylätalolla. Su klo 12 messu Pusulan kirkossa. Ma päiväkerhojen syyskausi alkaa, Sulavuori, Näkki. Ti klo 9.45 perhekerhojen syyskausi alkaa, Sulavuori, Näkki. Ke klo 18 miesten saunailta Iloitussa, Luukkonen, Sojanto. Pe klo 13 hartaus vanhainkodilla. Su klo 12 messu Pusulan kirkossa. Su klo 15 konsertti Pusulan kirkossa, Jonne Grans, kitara, Matti Pulkki, harmonikka, ohjelma 10. Ke klo veteraanit Iloitussa, Luukkonen, Heikkilä. To klo virkistyspäivä Hiidenseudun omaishoitajille, Laurila, Luukkonen, Heikkilä. To klo raamattu- ja rukousryhmä seurakuntatalolla jatkuu kesätauon jälkeen, katsotaan läpi syksyn tuleva ohjelma. Tervetuloa mukaan kaikki raamatunluvusta kiinnostuneet! Su klo 12 messu Pusulan kirkossa. Sammatin alueseurakunta Kesäkuu 2015 Pe 5.6 klo lauluhetki Kaisankalliossa. La 6.6. klo 11 Tiekirkko alkaa. Su 7.6. klo 13 Sammatin kirkon kirjan julkistamistilaisuus, Laurila, Marjanen. Su 7.6. klo 18 sanajumalanpalvelus Katoavat ja katoamattomat aarteet. Ma 8.6. klo 9.30 perhekerho alkaa. Ke klo 18 raamattupiiri seurakuntatalolla, Yhteyshenkilö Marja-Riitta Syvänne p Ke klo 19 Lohjan musiikkikurssin opettajat konsertoivat Sammatin kirkossa. Mukana Vilmos Szabatin mestarikurssilaisia. Järjestäjä Lohjan musiikkikurssi yhdessä Sammatin alueseurakunnan kanssa, ohjelma 10 tuntia ennen ovelta. To seurakuntaretki Tuusulanjärven ympäristöön. Lähtö klo 9 Sammatin alueseurakuntatalon luota. Käymme Ainolassa ja Halosenniemessä, omavastuu 30. Su Ei jumalanpalvelusta Su klo 12. messu Kadonnut ja jälleen syntynyt, suvisammattilaisten kirkkopyhä, kirkkokahvit. Ke klo 18 raamattupiiri seurakuntatalolla, Syvänne. Su klo 12 messu Armahtakaa! Sampojuhlat klo 15. Su klo 22 Sammatin kirkossa yökonsertti Pentti Hildèn, kitara. Kitarasovituksia Lasse Mårtensonin nuottikirjasta ja artistin uudelta levyltä. Ohjelma 15 tuntia ennen ovelta. Heinäkuu 2015 Su 5.7. klo 18 sanajumalanpalvelus Herran palveluksessa. Ke 8.7. klo 18 raamattupiiri seurakuntatalolla, Syvänne. Su ei jumalanpalvelusta Su klo 15 Piponiusseurat Lammin talossa, järjestäjä Kulttuuriperinnön säätiö Su klo 12 Kansanlaulukirkko ja sanajumalanpalvelus Sampomäellä Kirkastettu Kristus, Linnavirta, Orama. Mukana Tuulikki Eloranta, laulu. Ke klo 18 raamattupiiri seurakuntatalolla, Syvänne. Su klo 12 messu Totuus ja harha. Elokuu 2015 Su 2.8. klo 18 sanajumalanpalvelus Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa. Ke 5.8. klo 18 raamattupiiri seurakuntatalossa, Syvänne. Su 9.8. klo 15 Tiekirkko päättyy. Su 9.8. klo 12 messu Etsikkoaikoja, Lohjan rauhanyhdistyksen kirkkopyhä, kirkkokahvit ja seurat. Su klo 12 messu Itsensä tutkiminen, VI Elias Lönnrotin kirkkopyhä Sammatin kauden merkeissä, kirkkokahvit Ke klo 18 raamattupiiri seurakuntatalolla, Syvänne p La klo 9 13 Sammatin kesätori. Myyntitiski lähetystyön hyväksi. Vastuuhenkilö Kaisa Rinne Su ei jumalanpalvelusta. Su klo 12 messu Lähimmäinen. Sammon taonta Kirkko Soi Konsertti ke 1.7. klo 19 Lohjan kirkossa Lohjan seurakunta Lojo församling Kirkollisista toimituksista (kaste, häät, hautajaiset) sopiminen sekä virkatodistukset, sukuselvitykset ja avioliiton esteiden tutkinta kirkkoherranvirastosta ja alueseurakuntien seurakuntatoimistoista. n Lohjan seurakunnan kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto Laurinkatu 40 PL 49, Lohja avoinna ma pe klo p. (019) lohja.taloustoimisto@evl.fi lohja.kirkkoherranvirasto@evl.fi n Karjalohjan alueseurakunta seurakuntatoimisto Keskustie Karjalohja avoinna ma klo ja 12 15, p karjalohjan.aluesrk@evl.fi n Nummen alueseurakunta seurakuntatoimisto Rauhanpolku Nummi avoinna ti klo ja 12 15, p nummen.aluesrk@evl.fi n Pusulan alueseurakunta seurakuntatoimisto Sentraalitie Pusula avoinna ke klo ja 12 15, p pusulan.aluesrk@evl.fi n Sammatin alueseurakunta seurakuntatoimisto Pappilantie Sammatti avoinna to klo ja 12 15, p sammatin.aluesrk@evl.fi Lohjan seurakuntalehti Lojo församlingsblad Julkaisija: Lohjan seurakunta Toimitus Laurinkatu 40 PL 49, Lohja p. (019) Lohkare Lohkare 9 Maria Kalaniemi harmonikka ja laulu, Timo Alakotila piano Vapaa pääsy / Käsiohjelma 10 Konsertti toteutetaan osana Sammon taonta -tapahtumaa. Yhteistyössä Sammon taonta -työryhmä, Lohjan srk ja Lohjan kesä. Sammontaonta Lohkare Päätoimittaja Juhani Korte juhani.korte@evl.fi Toimituspäällikkö Leena Hietamies leena.hietamies@kotimaa.fi Toimitussihteeri leena.t.anttila@evl.fi Kustantaja: Kotimaa Oy Ilmoitusmyynti: Kotimaa Oy, Pirjo Teva pirjo.teva@kotimaa.fi Levikki: kpl ISSN X

6 Leikkiä ja ulkoilua Pusulassa Kuvat: Milja Kres M u r u s e t Iita Rajava ratsastaa Iita-nimisellä hevosella. Vieressä katselee äiti Satu Tupaheimo. Perinteistä Keräkankareen ulkoilupäivää vietettiin huhtikuussa aurinkoisena lauantaina. Tapahtuman järjestivät LC Pusula, PU-58 ja Pusulan alueseurakunta. Teksti: Sari Sulavuori Kuvat: Elina Näkki S o r a s e t Ella Näkki sai syöttämää hevosta. Aurinko paistoi niin lämpimästi, että serkukset Adela Grönberg ja Ella Näkki laittoivat kevyempää vaatetta päälle. Hauskaa ja tärkeää isostelua Rippikoulun isoset ovat monelle rippikoululaiselle turvallisia ystäviä. Isoseksi kouluttavalta ISKO-leiriltä löytyi ihania ihmisiä ja aito ilmapiiri. Ilona Grönberg osallistui maastojuoksuun äitinsä Regina Grönbergin avustamana, taustajoukoissa isä Marco Grönberg. Talutusratsastuksessa oli mukana Sari Lumislahti ja Iita-hevonen. Lasse Linden ja Miska Höglund paistattelivat päivää aidalla. Pulla maistui luonnon helmassa Ilona Grönbergille. Isosuus, osa minua Isosena olemme leiriläisille esimerkkinä ja seurakunnan edustajia. Toimimme vapaaehtoisina ja siksi moni meistä laskeekin isosuuden yhdeksi harrastuksista. Isosena pääsemme kokemaan monenlaisia asioita, on monia koulutuksia, uusia ihmisiä, isosseikkailuja, rippileirejä, nuorten iltoja ja muita yhteisiä kohtaamisia. Joukkoon mahtuu persoonia laidasta laitaan, mutta kaikki ovat parhaita juuri omana itsenään. Leireillä ollessa olemme tärkeä osa leirin rakennetta, opetamme leiriläisiä, ja vastaamme iltaohjelmista ja muusta vapaa-ajan toiminnasta työntekijöiden apuna. Isosilla on velvollisuuksia, sekä paljon oikeuksia. Velvollisuudet ovat tärkeitä, ja oikeutemme ovat hyviä. Pääsemme luomaan muistoja leireiltä, ja olemme rohkaisemassa toisiamme sekä leiriläisiä. Aina tämä ei ole helppoa, mutta sitä varten meillä on muita seurakunnan jäseniä sekä toisemme auttamassa haasteissa. Isosuus on monipuolista ja osa minua. Kyselimme parilta isosena toimineelta nuorelta heidän mietteitään. Katriina Linnakoski 19 v, miksi lähdit isoseksi? Tästä saa kurssin lukiossa ja voi kirjoittaa CV:hen. Ja isosena on kivaa, haluan luoda muille kivoja kokemuksia leireiltä. Miten isosuus näkyy elämässäsi? On leirejä sekä koulutuksia jotka ovat kaikki kivoja. Olen myös ite kouluttanut nuorempia isosiksi pyrkiviä ja tykkään siitä. On mukavaa kun saa olla esimerkkinä. Touko Ylitolonen 16 v, miksi lähdit isoseksi ja mitä se merkitsee sinulle? Oma leirini oli mukava, ja kaveritkin lähtivät. Isona oleminen merkitsee minulle hyvää aikaa hyvien kavereiden kanssa. Ja hauskoja koulutuksia, ja saa tutustua moniin uusiin ihmisiin. Sara Davidsson Isosten tehtävät ovat monipuolisia. Tärkeää on osata myös leikkiä. Ihanat isoskaverit Lauantaimme alkoi Lohjan kirkkokentältä, jossa pakkauduimme bussiin. Se vei meidät kohti iki-ihanaa Saarikon leirikeskusta. Tulevia isosia meitä oli melkein 40 ja konkareitakin mahtui mukaan. Aloitimme leirin lipunnostolla. Sieltä siirryimme kappeliin, jossa tutustuimme nimileikkien parissa. Isosia oli leirillä kaikkialta Lohjalta, ja oli kiva huomata uusia kasvoja vanhojen tuttujen joukossa. Kun olimme saaneet selville kaikkien nimet, kävimme läpi isosten tehtäviä. Vihdoin koitti ah niin ihana lounasaika, ja pääsimme nauttimaan Saarikon ihanien keittäjien ruoista. Pääsimme majoittumaan navetan yläkertaan, jossa oli oikein kotoisat oltavat. Meidät jaettiin ryhmiin ja kiertelimme eri pisteissä, joissa piti muun muassa keksiä iltaohjelmaa, vetää pelejä ja pohtia miten toimia raamisryhmänsä kanssa. Kohta oli taas ruoka, jonka jälkeen vähän aikaa vapaata. Sitten kokoonnuimme iltaohjelmaan kappeliin ja saimme nähdä hauskoja sketsejä ja leikkiä. Sen jälkeen kävimme kaappaamassa tyynyt kainaloon ja palasimme kappeliin kuuntelemaan iltahartautta. Sitten palasimme mökkeihin ja rupattelimme hyvän tovin ihanien isoskavereiden kanssa. Jossain vaiheessa maltoimme mennä nukkumaankin, pitihän sitä jaksaa nousta ylös seuraavana aamuna! Erika Aho-Luttila 10 Lohkare Lohkare 11

7 Raamattukylän kesä Raamattukylän 2015 Raamattukylän kesä 2015 ESITYKSET: Marian miekka klo 11, kesä ESITYKSET: Kalastajat 2015klo Marian Marian miekka klo klo 11 11, ESITYKSET: UUTUUSNÄYTELMÄ Kalastajat klo Palava Marian pensas miekka klo 11, Kalastajat, , klo UUTUUSNÄYTELMÄ ja Marian klo miekka 13-16, klo väliaika 11 Palava pensas UUTUUSNÄYTELMÄ Marian, , miekka klo 11 Palava Katso ja tarkemmin pensas klo netistä! 13-16, väliaika , , Marian miekka klo 11 ja Yksi näytelmä klo , e, koko väliaika päivä 18 e Katso tarkemmin netistä! Palava Marian pensas miekka 18 e. klo 11 Katso Kahvi- Yksi näytelmä tarkemmin ja lounasmahdollisuus. 12 netistä! e, koko päivä 18 e Ennakkovaraukset. Palava pensas 18 e. Yksi Vivamon Kahvi- näytelmä ja lounasmahdollisuus. 12 e, koko päivä 18 e Raamattukylä Palava Ennakkovaraukset. pensas Vivamontie 18 e. 2, LOHJA Kahvi- ja lounasmahdollisuus Vivamon Ennakkovaraukset. Raamattukylä vivamo@sana.fi Vivamontie 2, LOHJA Vivamon Raamattukylä Vivamontie vivamo@sana.fi 2, LOHJA vivamo@sana.fi Validia Asuminen tarjoaa Lohjalla laadukasta palveluasumista ja lyhytaikaista AVOIMET OVET LOHJAN VALIDIA-TALOSSA! AVOIMET OVET LOHJAN VALIDIA-TALOSSA! AVOIMET asumista vaikeavammaisille. OVET LOHJAN Tervetuloa tutustumaan VALIDIA-TALOSSA! ja kuulemaan lisää uuteen, Validia esteettömään Asuminen tarjoaa Lohjan Lohjalla Validia-taloon laadukasta (Riikuntie palveluasumista 3) ke ja klo lyhytaikaista Lisätietoja: asumista vaikeavammaisille. aluepäällikkö Päivi Tervetuloa Hakkarainen, tutustumaan p ja 0538, kuulemaan lisää uuteen, esteettömään Lohjan Validia-taloon (Riikuntie 3) ke klo Validia Asuminen tarjoaa Lohjalla laadukasta palveluasumista ja lyhytaikaista asumista vaikeavammaisille. Tervetuloa tutustumaan ja kuulemaan lisää uuteen, Lisätietoja: ÖPPET esteettömään aluepäällikkö HUS I VALIDIA-HUSET Lohjan Päivi Validia-taloon Hakkarainen, I LOJO! (Riikuntie p ) ke 0538, klo Lisätietoja: Validia Boende aluepäällikkö i Lojo erbjuder Päivi Hakkarainen, personer med p. grav 044 funktionsnedsättning , hög klassigt ÖPPET serviceboende HUS I VALIDIA-HUSET och kortvarigt I LOJO! boende. Välkommen att bekanta er med ÖPPET och Validia få information Boende HUS I VALIDIA-HUSET i Lojo om erbjuder det nya personer tillgängliga I LOJO! med Validia-huset grav funktionsnedsättning i Lojo (Riikkuvägen hög- 3) onsdagen klassigt serviceboende den 17.6 kl. och kortvarigt boende. Välkommen att bekanta er med Validia Boende i Lojo erbjuder personer med grav funktionsnedsättning hög- Ytterligare och få information upplysningar; om det regionchef nya tillgängliga Päivi Hakkarainen, Validia-huset tfn i Lojo 044 (Riikkuvägen , 3) klassigt serviceboende och kortvarigt boende. Välkommen att bekanta er med onsdagen den 17.6 kl och få information om det nya tillgängliga Validia-huset i Lojo (Riikkuvägen 3) onsdagen Ytterligare upplysningar; den 17.6 kl. regionchef Päivi Hakkarainen, tfn , Ytterligare upplysningar; regionchef Päivi Hakkarainen, tfn , Lähellä Lähellä Lähellä Javier Garcia, Ulla Saunaluoma, Hannu Nyman, Heli Karhu- Sanan Suvipäivät Vivamo, Sanan Suvipäivät Lohja MIELENKIINTOISIA VIERAITA, Sanan Suvipäivät Vivamo, Lohja RUNSAASTI RAAMATUNOPETUSTA, MIELENKIINTOISIA VIERAITA, Vivamo, Lohja KORKEATASOISTA MUSIIKKIA MIELENKIINTOISIA RUNSAASTI RAAMATUNOPETUSTA, VIERAITA, Mukana mm. Tapio Luoma, Jari ja Mirja Sinkkonen, RUNSAASTI KORKEATASOISTA RAAMATUNOPETUSTA, MUSIIKKIA KORKEATASOISTA mäki, Mukana Mikko mm. Matikainen, Tapio Luoma, Riitta Jari MUSIIKKIA Keskimäki, ja Mirja Sinkkonen, Kalle Virta, Kristiina Javier Garcia, Tanhua-Laiho Ulla Saunaluoma, ja muita Hannu KRS:n työntekijöitä Nyman, Heli sekä Karhumäki, Mikko myös Vivamon Matikainen, tädit. Riitta Keskimäki, Kalle Virta, Mukana mm. Tapio Luoma, Jari ja Mirja Sinkkonen, tietysti Javier Garcia, Ulla Saunaluoma, Hannu Nyman, Heli Karhumäki, Mikko Matikainen, Riitta Keskimäki, Kalle Virta, Jussi Musiikki Kristiina Tanhua-Laiho mm. Johanna ja muita Mikko KRS:n Iivanainen, työntekijöitä Minna ja sekä Pyysalo, tietysti myös Heikki Vivamon Mikkonen, tädit. Kristiina Tanhua-Laiho ja muita Tuula KRS:n Hakkarainen, työntekijöitä Jouni sekä Somero, tietysti Lehari Musiikki myös Kaustel, mm. Vivamon Johanna Matti Kolehmainen tädit. ja Mikko Iivanainen, ja KRS:n musiikkiryhmät Minna ja Jussi kautta Pyysalo, aikain Heikki Mikkonen, Tuula Hakkarainen, Jouni Somero, Musiikki mm. Johanna ja Mikko Iivanainen, Minna ja Jussi Vivamon Lehari Kaustel, Raamattukylän Matti Kolehmainen esitys Marian ja KRS:n Miekka. musiikkiryhmät Pyysalo, Heikki Mikkonen, Tuula Hakkarainen, Jouni Somero, kautta aikain Lehari Lapsille Kaustel, paljon Matti tekemistä Kolehmainen Lastenkylässä, ja KRS:n nukketeatteri musiikkiryhmät Sananjalka, Vivamon Tarinataikuri aikain Raamattukylän ym. esitys Marian Miekka. kautta Vivamon Lauluyhtye Lapsille paljon Raamattukylän Rajaton tekemistä konsertoi Lastenkylässä, esitys Marian la Miekka. nukketeatteri klo 18 Sananjalka, Liput 22,50 Tarinataikuri lippupalvelu.fi ym. Lapsille paljon tekemistä Lastenkylässä, nukketeatteri Sananjalka, Lauluyhtye Tarinataikuri Rajaton ym. konsertoi la klo 18 Liput 22,50 lippupalvelu.fi Lauluyhtye Rajaton konsertoi la klo 18 Liput 22,50 lippupalvelu.fi Koko Koko ohjelma: Koko ohjelma: ohjelma: suvipaivat.fi suvipaivat.fi Kuvat: Eila Laxén, Kirsti Eliasson, Kati Peltomaa ja Merja Lahdelma. Kotimaa Oy ilmoitusmyynti toivottaa Kotimaa Oy kaikille ilmoitusmyynti hyvää kesää! Kotimaa toivottaa Oy kaikille ilmoitusmyynti hyvää kesää! toivottaa kaikille hyvää kesää! Pirjo Teva , pirjo.teva@kotimaa.fi Pirjo Teva , Pirjo Teva pirjo.teva@kotimaa.fi , pirjo.teva@kotimaa.fi Meillä järjestyvät onnistuneet PERHEJUHLAT Tilausravintola PERHEJUHLAT HANNES PERHEJUHLAT Meillä järjestyvät onnistuneet Meillä järjestyvät onnistuneet Vappulantie 235, Lohja Tilausravintola p HANNES Vappulantie Tilausravintola 235, Lohja HANNES Vappulantie p , Lohja p Kirkossa piirrettiin ja maalattiin Lohjan Pyhän Laurin kirkossa vietettiin kesäkuun alussa maalaushetkeä. Kaikki halukkaat saivat osallistua kirkon keskiaikaisten kuvien jäljentämiseen. Seurakunta-aktiivi ja luottamushenkilö Eila Laxénin ideasta syntynyt maalaustapahtuma keräsi yhteen viisi naista. Kuvataideopettaja emerita Kirsti Eliasson johdatteli piirtäjät 500 vuotta vanhojen kuvien katsomiseen ja jäljentämiseen. Kaikki seinillä esiintyvät piirrokset ja maalaukset kertovat Raamatusta tai pyhimystaruista. Mukana on hyvinkin pelottavia ja julmia kuvia, joilla aikanaan opetettiin lukutaidotonta kansaa pelkäämään pahan tekemistä ja pyrkimään kunnialliseen elämään ja hyvään käytökseen lähimmäisiään kohtaan. Kirkossa kannattaa käydä tutkimassa arvokkaita vanhoja töitä. Leena Hietamies Lohkareen kansikuvatytöt Menna Uittamo ja Sari Rouhiainen toimivat Sammatin kirkon tiekirkko-oppaina. Saa rakastaa. Tilaa uudistunut askel 10 kuukautta vain 40 Tilaa uudistunut askel 10 kuukautta vain 40 Tilaa uudistunut askel 10 kuukautta vain 40 Tutustu ilmaiseksi näköis lehteen netissä Tutustu ilmaiseksi näköis lehteen netissä Tutustu ilmaiseksi näköis lehteen netissä Tilaa soittamalla Tilaa Lankapuhelimesta: soittamalla Tilaa soittamalla ,35 snt/puh. + 7,02 snt/min. 020 Matkapuhelimesta: Lankapuhelimesta: Lankapuhelimesta: 8,35 snt/puh. + 17,17 7,02 snt/min. 8,35 Matkapuhelimesta: snt/puh. + 7,02 snt/min. Matkapuhelimesta: 8,35 snt/puh. + 17,17 snt/min. Tilaa sähköpostilla 8,35 snt/puh. + 17,17 snt/min. asiakaspalvelu@kotimaa.fi Tilaa sähköpostilla Tilaa Tilaa sähköpostilla internetistä asiakaspalvelu@kotimaa.fi asiakaspalvelu@kotimaa.fi Tilaa internetistä Tilaa internetistä Kyllä kiitos! Kyllä kiitos! Tilaan Itselleni Lahjaksi Tilaan Askel-lehden määräaikaisena tilauksena 10 kk hintaan 40 (norm. 80 ). Tilaan Itselleni Lahjaksi ASKEL MAKSAA POSTI- ASKEL MAKSUN MAKSAA ASKEL POSTI- Tilaus alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta. MAKSAA Tilaan Kyllä Askel-lehden kiitos! määräaikaisena Tilaan Itselleni tilauksena Lahjaksi 10 kk hintaan 40 (norm. 80 ). MAKSUN POSTI- Tilaan Tilaus alkaa Askel-lehden seuraavasta määräaikaisena mahdollisesta numerosta. tilauksena 10 kk hintaan 40 (norm. 80 ). MAKSUN TILAAJA/MAKSAJA Lohkare SAAJA (jos eri kuin maksaja) Tilaus Nimi alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta. Nimi TILAAJA/MAKSAJA Lohkare SAAJA (jos eri kuin maksaja) Osoite Nimi TILAAJA/MAKSAJA Lohkare Osoite Nimi SAAJA (jos eri kuin maksaja) Postinumero ja -toimipaikka Nimi Osoite Puhelin Osoite Postinumero ja -toimipaikka Postinumero ja -toimipaikka Nimi Osoite Osoite Postinumero ja -toimipaikka Sähköposti Postinumero Puhelin ja -toimipaikka Postinumero Minulle ja saa -toimipaikka lähettää tietoa ja tarjouksia sähköpostilla ja tekstiviestillä. Puhelin Sähköposti Minulle saa lähettää tietoa ja tarjouksia sähköpostilla ja tekstiviestillä. Sähköposti Tilaus päättyy automaattisesti tilausjakson loputtua. Tarjous on voimassa Minulle saa lähettää asti tietoa ja koskee ja tarjouksia vain uusia tilaajia Suomessa. Alle 18-vuotiaalla tulee olla huoltajan lupa lehden tilaamiseen. Yhteystietoja sähköpostilla voidaan ja tekstiviestillä. käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointiin henkilötietolain mukaisesti. Tilaus päättyy automaattisesti alkaen vähintään tilausjakson kuukauden loputtua. ajaksi Tarjous tilattavien on voimassa sanoma ja aikakauslehtien asti ja koskee verokanta vain on uusia 10 % tilaajia ja Digilehden Suomessa. 24 %. Alle 18-vuotiaalla tulee olla huoltajan lupa lehden tilaamiseen. Yhteystietoja voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointiin henkilötietolain Tilaus mukaisesti. päättyy automaattisesti alkaen vähintään tilausjakson kuukauden loputtua. ajaksi Tarjous tilattavien on voimassa sanoma ja aikakauslehtien asti ja koskee verokanta vain uusia on 10 tilaajia % ja Digilehden Suomessa. 24 %. Alle 18-vuotiaalla tulee olla huoltajan lupa lehden tilaamiseen. Yhteystietoja voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointiin henkilötietolain mukaisesti alkaen vähintään kuukauden ajaksi tilattavien sanoma- ja aikakauslehtien verokanta on 10 % ja Digilehden 24 %. Kotimaa Oy Vastauslähetys Kotimaa Oy Tunnus Kotimaa Vastauslähetys Helsinki Oy Vastauslähetys Tunnus Tunnus Helsinki Helsinki Lohjan Pyhän Laurin kirkon maalaukset ovat peräisin 1500-luvulta. Jessen sukupuu eli Jeesuksen suku monessa polvessa. Jesse oli vanha suomalainen nimitys Kristukselle. Kirkon vihkitilaisuuden jälkeen maalattiin vihkiristi kohtiin, joihin piispa oli pirskottanut vihkivettä. Pyhä Laurentius, jonka mukaan kirkko on nimetty. Hänen kädessään näkyy halstari, jonka tapaisella välineellä Laurentiusta kidutettiin. Molokin kita löytyy kirkkosalin sisäänkäynnin viereltä. Kristilliset symbolit Ympäristömme on täynnä kristillisiä symboleja. Risti kaulakoruna, auton perään kiinnitetty kalankuva, EU-lipun väri ja tähdet. Kultainen tai hopeinen kaularisti on tavallinen rippitai kastelahja. Kristuksen lunastustyöstä ja syntien sovituksesta muistuttava risti on kristillisen uskon tärkein tunnus. Sillä ilmaisemme kuuluvamme ristiinnaulitun Kristuksen opetuslapsiin. Ristillä on useita erilaisia muotoja, muun muassa latinalainen, ortodoksinen tai tasasivuinen vino Andreaan risti. Meillä eniten käytetty on niin sanottu latinalainen risti. Vihkimäristejä löytyy edelleen keskiaikaisten kirkkojemme seinämaalauksista. Piispa merkitsi kirkkoa vihkiessään seiniin 12 ristiä apostolien muistoksi. Vihkimäristi esittää Kristusta maailman keskellä. Kala on vanhimpia Kristus-kuvioita. Vainojen aikana kristityt tunnistivat toisensa salamerkillä - piirtämällä kalan kuvan maahan, pöydälle tai seinälle. Kalaa tarkoittavan kreikankielisen sana kirjaimet (i-kh-th-y-s) ovat samat kuin alkukirjaimet sanoissa Iesous Khristos Theou Hyios Soter = Jeesus Kristus Jumalan Poika Vapahtaja. Tasasivuinen kolmio kuvaa Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä. Silmä kolmion keskelle muistuttaa siitä, että Jumala näkee kaiken. Kyyhkynen on Pyhän Hengen ja rauhan vertauskuva. Jeesuksen kasteesta kerrotaan Raamatussa näin: Jeesus näki Jumalan Hengen tulevan alas niin kuin kyyhkysen. (Matt. 3:16) EU-lipun 12 tähteä kuvaavat täydellisyyttä, mutta ne muistuttavat myös Neitsyt Marian 12 tähden sädekehästä, ja lipun sininen on myös Neitsyt Marian viitan väri. Kirkon symboliikassa muun muassa myös ankkurilla, karitsalla, laivalla, käärmeellä ja ympyrällä on omat kristilliset merkityksensä. Lähteet: Tiekirkkosivusto, Wikipedia 12 Lohkare Lohkare 13

8 Kuvat: Pia Korpijaakko Kuvat: Runoilija Anna-Mari Kaskinen ja itsetuntemuskouluttaja Seija Taivainen keskustelivat naisten brunssilla. Kutsu tavoitti naiset ja miehet Kutsu 2015 teemavuoden kevät pyörähti käyntiin aurinkoisena aamuna 18. huhtikuuta naisten brunssilla Amar s Grillhousessa ja illalla miesten saunaillalla Gunnarlan majalla. Ensimmäistä kertaa järjestetty naisten brunssi kokosi yhteen lähes 50 naista nauttimaan yhdessäolosta, ruoasta ja brunssin ohjelmasta teemalla Ilon lähteillä. Ohjelmassa olivat mukana monien rakkaitten laulujen tekijä Anna-Mari Kaskinen ja itsetuntemuskouluttaja Seija Taivainen. Seurakunnan tervehdyksen tilaisuuteen toi pastori Jenni Pesola. Musiikkivieraaksi tilaisuuteen meillä oli ilo saada Emma-voittaja laulaja-lauluntekijä Markus Bäckman. Miesten illassa illan hämyisessä tuvassa pohdiskeltiin kristinuskon luovuttamatonta ydintä. Saunan lauteilla ja nuotion äärellä jutustelu ja tutustuminen jatkui ja syveni. Palautteen mukaan kaikki saivat iloa päiväänsä. Naisten ja miesten tapahtumat saavat varmasti jatkoa. Ota kuva kotikirkosta Kuvaa kotikirkkosi sisältä tai ulkoa yllättävästä tai sinulle rakkaasta kuvakulmasta. Lähetä kuvasi osoitteella leena.hietamies@kotimaa.fi elokuun loppuun mennessä. Yksi henkilö voi osallistua korkeintaan kolmella kuvalla. Kuvia julkaistaan ilmestyvässä Lohkareessa. Kaikkien kuvan lähettäneiden kesken arvotaan kirjapalkintoja. Kuvia voidaan myöhemmin käyttää Lohjan seurakunnan viestinnässä kuvaajan nimi mainiten. Laita viestiin nimesi, ikäsi ja osoitteesi sekä lyhyt selostus kuvasta tai kotikirkkosi merkityksestä sinulle. Tusenfotingen Tulevia tapahtumia Juhannusrauhan julistus Karjalohjalla Unkan baari, Arja Penttinen Början av tusenfotingen från Puujärvipäivät, Karjalohja pieni pyhiinvaellus, teltta-nokipannut, ilmapalloja Kesäasukkaiden kirkkopyhä klo 10 Karjalohjan kirkko Laurinpäivät 8.8. Laurinkadulla, viraston edustalla monenlaista tarjolla Markus Bäckman soitti ja lauloi. Uutisia Valtuusto valitsi Nummen alueseurakunnan kappalaisen virkaan Erkki Kuusanmäen. Kuusanmäki sai 14 ääntä, Heikki Marjanen 13 ääntä ja Raili Rantanen 6 ääntä. Lohjan seurakunnan hallintojohtajan virkaan valtuusto valitsi oik. kand. varatuomari Tarja Virtasen. Päätös oli yksimielinen. Kevään Yhteisvastuukampanjan nettotuotto Lohjalla oli ,94. Ihmisketju keskellä Lohjaa Keväällä toteutettu ihmisketju käynnisti Lohjan seurakunnan Kutsu2015 -teemavuoden tapahtumat. Se oli konkreettinen ilmaus tahdosta rakentaa hyvää yhteisöllisyyttä. Lähes koko Laurinkadun pituiseen ketjuun liittyi noin 500 hyväntuulista ihmistä. Dagklubben Ledarna Pia och Ulla med barnen Ida, Emilia, Elin, Ida, Rasmus, Alma och Sebastian. Runt dagklubbs rum går en lång tusenfoting. Delarna i den består av alla barn som gått i församlingens dagklubb i Virkby under 1988 fram till Jag räknade delarna och fick tillsammanlagt 219. Så många barn har dagklubbsledaren Pia (Beatrice) Österman haft i klubben och en del av dem i tre år. Lojo församling har två dagklubbsledare, Pia Österman som började med arbetet år 1988 och Ulla Paananen som kom två år efter Pia, år Idén till tusenfotingen kom från att under året har de i klubben haft en lite kortare tusenfoting med barnens namn och födelsedatum av dem som nu går i dagklubben. Pia berättade att dagklubbs arbete i Finland fyller 70 år och de ville minnas alla de åren som dagklubbs arbete har gjorts i Virkby av församlingen samt ära att arbetet har verkat i Finland i så många år. Medan de gjorde tusenfotingen och skrev ner namnen på barnen var det många roliga och goda minnen som dök upp. Oj, så många barn vi har haft, och här är bara dem som varit i Virkby, säger Ulla Paananen. Tusenfotingen hälsar en välkommen och vinkar hej, hej när det är dags att gå. Text och bilder: Mari Nurmi Virkkalapäivät Virkkala, seurakunta mukana muiden toimijoiden kanssa Päätapahtumaviikko Omenakarnevaalit museolla, seurakunnalla oma koju Wanha jumalanpalvelus, Virkkalan kirkko Juuret Lohjalla -hyväntekeväisyyskonsertti, Laurentius-Sali Majatalo-ilta, Lohjan Pyhän Laurin kirkko klo 11 Torimessu Lohjan torilla klo 18 Kauneimmat hengelliset laulut, Lohjan Pyhän Laurin kirkko 14 Lohkare Lohkare 15

9 K o h t a a m i s i a Musiikista ei jäädä eläkkeelle Kaija Eerola syntyi virsien keskelle. Kanttori-urkuri laulaa, soittaa ja johtaa tarvittaessa yhä kuoroja, vaikka on ollut eläkkeellä pian kymmenen vuotta. Kaija Eerola työskenteli Nummen seurakunnan kanttorina liki 20 vuotta. Vuonna 1969 nainen urkujen takana tuntui osasta seurakuntalaisia vielä oudolta ajatukselta, mutta hänet valittiin kuitenkin kanttoriksi. Onneksi. Eerola sai paljon aikaan. Hän johti innolla Nummen kirkkokuoroa, nais-, mies-, nuoriso- ja lapsikuoroa. Sittemmin hän oli mukana kehittämässä silloisessa Pyhäkouluyhdistyksessä perhekirkkoa. Kahden lapsen äidille ajatus jumalanpalveluksesta, jossa lapsillakin on osansa, oli tärkeää. Eläkkeelle Eerola jäi seitsemän vuotta sitten Seurakuntien Lapsityön keskuksesta, jossa työskenteli parikymmentä vuotta. Hän myös sijaisti silloin tällöin viikonloppuisin Karjalohjan kanttoria. Alkuseurakunnan tapaan Idea Kansanlaulukirkosta syntyi, kun Kaija Eerola tutustui Anna-Mari Kaskisen runoilemiin lauluihin Kaskisen runoillassa Nummella vuonna Kaskinen oli tehnyt laulut alun perin Lohjalle palmusunnuntain kansanmusiikkimessuun, jossa keskeisiksi asioiksi nousivat pelimanniyhtyeen säestämät laulu ja virret sekä kansantanssi. Ajattelin, että tuttuihin kansanlauluihin voisi tehdä uudet sanat ja otin yhteyttä Kaskiseen, joka innostui ajatuksesta. Näin Kansanlaulukirkko sai Lohjan seudulla alkunsa, Eerola muistelee. Eerola ja Kaskinen valitsivat nipun vanhoja kansanlauluja, jotka Kaskinen sanoitti uudelleen. Eerola jätti suosiolla pois sellaiset tutut laulut kuin Isontalon Antti ja Rannanjärvi ja Matalan torpan balladi, joiden sävel herättää väistämättä kuulijoissa muita kuin hengellisiä mielleyhtymiä. Mukaan valikoituivat esimerkiksi Tuonne taakse metsämaan, Metsäniityn orvokkeja ja Arvon mekin ansaitsemme. Musiikin kieli nousee omasta perimästä, siksi on luontevaa laulaa kansalauluja. Tämähän oli aikoinaan jo Lutherin idea. Kansanlaulukirkossa on vapautta. Se ei ole sidottu mihinkään paikkaan, eikä pappiakaan välttämättä tarvita. Sen muoto liturgisine osineen pohjautuu Eerolan aiemmin suunnittelemiin Vauvakirkkoon ja Lastenvirsikirkkoon. Hän halusi korostaa sanaa irkko messun sijaan. Eerola vertaa Kansanlaulukirkkoa alkukirkkoon. Kaikki voivat osallistua, eikä kenenkään tarvitse tyytyä pelkään kuuntelijan osaan, jollei itse halua. Kaija Eerolan mielestä kirkon Kaija Eerolan mielestä Kansanlaulukirkossa on parasta se, että sen voi toteuttaa vaikka kenen tahansa pihalla. työntekijöiden pitää jalkautua ihmisten joukkoon, eikä odottaa, että kaikki ihmiset tulevat kirkkoon. Ihmissuhteet luodaan kentällä. Kansanlaulukirkkoja on pidetty esimerkiksi Virkkalan torilla. Laulaminen on kaikille tärkeää Eerola tietää, että etenkin monen keski-ikäisen lauluninto on tapettu koulussa. Opettaja saattoi sanoa, että koska et osaa laulaa, on parempi, että auot esityksissä vain suutasi. Ihmisillä on paljon tukahdutettua itseilmaisua, koska heille ei ole annettu vapautta laulaa. Olen kuullut monen huokaavan, että voi, kun minulle olisi annettu laulun lahja. Laulamattomuus kulkee sukupolvelta toiselle. Nykytutkimuksen valossa tiedetään, että laulu vaikuttaa monin tavoin myönteisesti aivotoimintaan. Siksi on tärkeä laulaa. Kansanlaulukirkko rohkaisee ihmisiä laulamaan yhdessä. Laulaminen avaa tunnelukkoja ja herättää muistoja. Se vaikuttaa ihmiseen kokonaisvaltaisesti. Siksi Eerolan mielestä on tärkeää, että seurakunta tarjoaa vaihtoehtoisia tapoja laulaa. Musiikkiin ja virsiin kasvanut Kaija Eerolan mielestä musiikin lajilla ei ole väliä. Jokainen valitsee itselleen parhaiten sopivan musiikin, oli se sitten rokkia, poppia, Laulaminen avaa tunnelukkoja ja herättää muistoja. humppaa tai klassista. Itse hän on kaikkiruokainen musiikin suhteen. Eerola ei ole jättänyt musiikkia eläkkeelle jäätyäänkään. Hän on innostunut pianon soitosta. Sibeliuksen 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Eerola on kaivanut Sibeliuksen sävellykset esiin ja harjoitellut niitä. Soittamaan oppii vain soittamalla ja laulamaan laulamalla. Niin kauan kuin musisoin, minun ei tarvitse täyttää sanaristikoita aivotoimintani edistämiseksi. Musiikista ei jäädä eläkkeelle. Eerola on laulanut pikkutytöstä asti. Alun perin Pohjois-Karjalasta, rajan takaa Kiteeltä kotoisin oleva Eerola tuolloin vielä Mononen lauloi jo 2 3-vuotiaana sujuvasti neljä säkeistöä virrestä Joutukaa sielut on aikamme kallis. Eläkevuosia ovat täyttäneet musiikin ohella kuusi lapsenlasta, jotka ovat mummille ja vaarille valtavan tärkeitä. Eeroloiden koti Saukkolassa on varmasti lastenlapsille mieluisa mummila. Ovella heitä tervehtii perheen vanhapoika, 14-vuotias Manu-koira. Tiina Komi 16 Lohkare

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Kesäajan 2016 jumalanpalvelukset pyhäpäivisin Tuusniemen alueseurakunnassa Kesäajan tapahtumat Tuusniemen alueseurakunnassa kesä-syyskuu 2016 www.kuopionseurakunnat.fi

Lisätiedot

Viikko-ohjelmaa 14-21/2016

Viikko-ohjelmaa 14-21/2016 Viikko-ohjelmaa 14-21/2016 päivitetty 8.4.2016 LOHJAN KANTASEURAKUNTA Jumalanpalvelukset Su 10.4. klo 10 Pyhän Laurin kirkko, messu, Linnavirta, Taivainen, urut Kerko, Collegium Musicum-orkesteri, jp.

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki 1 Sisällysluettelo Suvivirsi...3 Seurakunta verkossa.4 Tervetuloa kirkkoon jumalanpalvelukset.5 Retkiä, seuraa, soppaa.6 Konsertteja.8 Lasten kesäkurssit ja retki..12 Apua ja tukea elämään...12 Anna palautetta

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

PUSULAN ALUESEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1. Kokouspaikka ja aika Pusulan seurakuntatoimisto klo 17.30

PUSULAN ALUESEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1. Kokouspaikka ja aika Pusulan seurakuntatoimisto klo 17.30 PUSULAN ALUESEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Kokouspaikka ja aika Pusulan seurakuntatoimisto 8.5.2019 klo 17.30 Osallistujat Jorma Kaira Jaana Silander Jan-Erik Strömberg Maarit Lehtinen Ari Piippo Helinä Kerko

Lisätiedot

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015 su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE

ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE 1.5.-30.9.2019 su 5.5. 2. sunnuntai pääsiäisestä Hyvä Paimen Toivoa naisille mediatyöhön Aasiassa, Lähi-idässä ja Itä-Euroopassa Medialähetys Sanansaattajien

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018 Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

PUSULAN ALUESEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1. Kokouspaikka ja aika Pusulan seurakuntatoimisto klo Sampo Luukkonen puheenjohtaja

PUSULAN ALUESEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1. Kokouspaikka ja aika Pusulan seurakuntatoimisto klo Sampo Luukkonen puheenjohtaja PUSULAN ALUESEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Kokouspaikka ja aika Pusulan seurakuntatoimisto 30.1.2019 klo 17.30 Osallistujat Sampo Luukkonen puheenjohtaja Jorma Kaira varapuheenjohtaja Merja Eräpolku Jaana Silander

Lisätiedot

KESÄ-JOULUKUU 2015 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHTI

KESÄ-JOULUKUU 2015 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHTI KESÄ-JOULUKUU 2015 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHTI su 7.6. su 14.6. la 20.6. su 21.6. su 28.6. su 5.7. su 12.7. su 19.7. 2. sunnuntai helluntaista Katoavat ja katoamattomat aarteet Kirkon Ulkomaanavulle nuorten

Lisätiedot

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET: 1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa

Lisätiedot

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! 7.8.2018 Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! Raamatussa seurakunta on yhteisö, jossa kaikki palvelevat toisiaan. Jokaisella on jotakin annettavaa. Sinulla on lahjoja; erilaista

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

Maika Vuori, Aino-Maria Ollikainen. Loviisan rippikoululaisten konfirmaatio. Jukka Vanne, Maika Vuori ja Vili Itäpelto + bändi

Maika Vuori, Aino-Maria Ollikainen. Loviisan rippikoululaisten konfirmaatio. Jukka Vanne, Maika Vuori ja Vili Itäpelto + bändi Kesä 2018 KESÄN MESSUT Messu sunnuntaisin klo 10 Pitäjänmäen kirkossa. Messu eli ehtoollisjumalanpalvelus on kuin huoltoasema, josta haetaan virtaa alkavaa viikkoa varten. Messussa saa siis olla yksin

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta Pyhänä ja arkena Seurakunnan historiaa 1550-luvulla Lapua oli vielä Isonkyrön kappeliseurakunta. Asukkaita oli noin 500. Lapuasta tuli itsenäinen seurakunta v. 1581. Lapua

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA Seurakunnan strategia TOIMINTA-AJATUS Liperin seurakunta kohtaa ihmisen, huolehtii jumalanpalveluselämästä, sakramenteista ja muista kirkollisista toimituksista,

Lisätiedot

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta Pyhänä ja arkena Seurakunnan historiaa 1550-luvulla Lapua oli vielä Isonkyrön kappeliseurakunta. Asukkaita oli noin 500. Lapuasta tuli itsenäinen seurakunta v. 1581. Lapua

Lisätiedot

-Heinolassa 50 vuotta-

-Heinolassa 50 vuotta- Hyvää kerhokautta 2015-16! Viikoittainen kerhotoiminta on pyörähtänyt käyntiin. Päiväkerholaisten yli satapäinen joukko antaa työhömme vauhtia ja tekee arjestamme juhlaa! Jatkamme jo kevätkaudella aloittamiamme

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen

Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen Avioliiton merkitys Avioliiton esteiden tutkinta Vihkimisen varaaminen Tapaaminen papin kanssa Avioliittoon vihkiminen vai morsiusmessu? Häämusiikki

Lisätiedot

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kysely on tarkoitettu kaikille seurakuntalaisille. Tavoitteena on kartoittaa vastaajien tietämystä ja ajatuksia Kuusamon ev.lut. seurakunnan

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

KE SÄN JUMALAN PAL VELUKSE T

KE SÄN JUMALAN PAL VELUKSE T KESÄN JUMALANPALVELUKSET Vuosaaren kirkossa vietetään ehtoollisjumalanpalvelus eli messu joka sunnuntai klo 11 ja Katukappelissa Iltakirkko torstaisin klo 18. Myös lapset ovat tervetulleita jumalanpalveluksiin!

Lisätiedot

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa.

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. DIAKONIATYÖN syksy 2015 DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. Diakonia toteuttaa ja kutsuu toteuttamaan

Lisätiedot

68 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Seurakunnan toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. (KL 7:4).

68 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Seurakunnan toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. (KL 7:4). MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 6/2019 Aika ja paikka tiistaina 11.6.2019 klo 17.00 18,30 Pihlavan kirkon seurakuntasali Läsnä: Kuusiranta Helena, pj Frangén Aija-Mari

Lisätiedot

Opas vihkimisen järjestelyihin

Opas vihkimisen järjestelyihin Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Joh. 15:9 12 Jyväskylän seurakunnan Opas vihkimisen järjestelyihin Avioliittoon vihkiminen K ristillisen uskomme mukaan

Lisätiedot

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu Kuva: Pixabay/Hans Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu 2019 www.kotka-kyminseurakunta.fi Jumalanpalvelukset - To 2.5. klo 18 Arjen hengähdys -rukoushetki ja ehtoollinen - Su 5.5. klo 10 Messu Vox Consolationis

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2018 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 30.9. Mikkelinpäivän messu, liturgia Katja Verho, saarna Tapani Vanhanen, kanttori Pekka Rantio 7.10. Messu, eläkeikäisten

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

SAMMATIN ALUESEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1. Kokouspaikka ja aika Sammatin seurakuntatalo klo Annikki Brown Kaisa Rinne

SAMMATIN ALUESEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1. Kokouspaikka ja aika Sammatin seurakuntatalo klo Annikki Brown Kaisa Rinne SAMMATIN ALUESEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Kokouspaikka ja aika Sammatin seurakuntatalo 21.3.2019 klo 17.00 Osallistujat Jaakko Heino Annikki Brown Kaisa Rinne puheenjohtaja varapuheenjohtaja Poissa Toivo Haatio

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY

SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY 1 KASTE ON LAHJA Ylösnoussut Kristus antoi kirkolleen tehtävän: Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016 LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016 2 JUMALANPALVELUKSET Jumalanpalvelukset Lammin kirkossa joka sunnuntai klo 10 su 12.6. klo 10 su 19.6. klo 10 la 25.6. klo 10 su 26.6. klo 18 su 17.7. klo 10 su 31.7. klo 10

Lisätiedot

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta Pääsiäisaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 24.3. klo 10 Palmusunnuntain messu Tiellä ken vaeltaa? Suomen Lähetysseuran

Lisätiedot

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä Toimintakalenteri Marraskuu-Joulukuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI

TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI PASTORIN TERVEHDYS Miten sinun pääsiäisesi meni? Vietämme tällä hetkellä kristikunnan suurinta ja merkittävintä juhlaa, pääsiäistä.

Lisätiedot

Surun kohdatessa. - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta

Surun kohdatessa. - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta Surun kohdatessa - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta Päivitetty 7.5.2013 Vainajan lähimmät Ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ. Avioliittoon vihkiminen

LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ. Avioliittoon vihkiminen LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ Avioliittoon vihkiminen Rakkauden suojassa Vihkimisessä luvataan rakastaa toista ja sitoudutaan jakamaan elämä hänen kanssaan. Siinä on jotain ihmeellistä ja hienoa. Kirkossa voitte

Lisätiedot

AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018

AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018 AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018 Tervetuloa! Kaikilla asioilla on aikansa. Rippikoulullakin on aikansa elämässämme. Rippikoulussa on aikaa kysellä ja etsiä vastauksia kaikenlaisiin askarruttaviin mietteisiin.

Lisätiedot

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(6) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai klo 17.00 17.47 Paikka Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali Jäsenet, läsnä Gärdström Keijo pj. 31, poistui

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2015

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2015 LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2015 JUMALANPALVELUKSET Jumalanpalvelukset Lammin kirkossa joka sunnuntai klo 10 su 31.5. klo 10 su 7.6. klo 10 su 14.6. klo 10 la 20.6. klo 10 su 21.6. klo 18 su 19.7. klo 10 su

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja

Lisätiedot

RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT:

RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT: RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT: Nuorisotyönohjaaja Meiju Saastamoinen 044 733 5266 RYHMÄT JA OHJAAJAT Päiväkoulu (PK) Rippileiri 1 (RK1) Kirkkoherra Lauri Jäntti 040

Lisätiedot

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780 Mihin verorahat käytetään? Vuosi 2011 Seurakunnan hallinto Jumalanpalvelukset ja kirkkomusiikki 190 298 Muut seurakuntatilaisuudet 63 615 Investoinnit (kurssikeskus yms.) 293 395 Hautaan siunaaminen 117

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Korpilahden alueseurakunnan varhaisnuoriso- ja nuorisotyön kehittämiseen.

Korpilahden alueseurakunnan varhaisnuoriso- ja nuorisotyön kehittämiseen. VUODEN 2016 KIRKKOKOLEHDIT JA HIIPPAKUNNALLISET KOLEHTIKOHTEET su 5.6. 3. sunnuntai helluntaista Kutsu Jumalan valtakuntaan Lähetystyöhön Suomen Lähetysseuran kautta teemalla Kirkko puhuu syrjäytettyjen

Lisätiedot

Lapsi- ja perhetyö SYKSY Seurakunta pyrkii tukemaan vanhempia heidän kasvatustehtävässään kristillisen arvomaailmaan pohjalta.

Lapsi- ja perhetyö SYKSY Seurakunta pyrkii tukemaan vanhempia heidän kasvatustehtävässään kristillisen arvomaailmaan pohjalta. Lapsi- ja perhetyö SYKSY 2016 Seurakunta pyrkii tukemaan vanhempia heidän kasvatustehtävässään kristillisen arvomaailmaan pohjalta. Toimintamuodot Perhekerho Avoin päiväkerho Vauva- ja perhemuskarit Perheleiri

Lisätiedot

Kaavi JOULUNAIKA 2015

Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavin alueseurakunnan toimintaesite Enkelit ensin paimenille lauloi, sielusta sieluhun kaiku soi: Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi. Virsi 30: 3. Bernhard

Lisätiedot

Juurilla HILMA. Eija Sinkkonen

Juurilla HILMA. Eija Sinkkonen Juurilla Eija Sinkkonen Juuret Suomessa, juuret Karjalassa, juuret perinteessä tätä kaikkea on Juurilla -sukat, jotka saivat inspiraationsa Pohjois-Karjalan museon sukka-aarteista. Juurilla - malli on

Lisätiedot

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016 TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016 Usko on valo, joka johdattaa meitä ja loistaa meille pimeydessä. (Martti Luther) Kevätkauden jumalanpalvelukset ja tapahtumat Tuusniemellä Tuusniemen alueseurakunta

Lisätiedot

Messu su 3.6. klo 13. Kaavin kirkko. Marjaana Mäkinen ja Pauliina Vuorinen. 2. Sunnuntai helluntaista, Katoavat ja katoamattomat aarteet.

Messu su 3.6. klo 13. Kaavin kirkko. Marjaana Mäkinen ja Pauliina Vuorinen. 2. Sunnuntai helluntaista, Katoavat ja katoamattomat aarteet. Kaavin alueseurakunta kesä 2018 Kesäkuu Messu su 3.6. klo 13. Kaavin kirkko. Marjaana Mäkinen ja Pauliina Vuorinen. 2. Sunnuntai helluntaista, Katoavat ja katoamattomat aarteet. Hautojenhoitopäivä pe 8.6.

Lisätiedot

Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN

Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN www.espoonseurakunnat.fi www.esboforsamlingar.fi www.espoonseurakunnat.fi Avioliittoon vihkiminen Espoossa Avioliittoon vihkiminen siunausta elämäänne Avioliitto

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

Kesällä Haagan seurakunnassa. Huopalahden kirkossa ja kirkonmäellä

Kesällä Haagan seurakunnassa. Huopalahden kirkossa ja kirkonmäellä Kesällä 2018 Haagan seurakunnassa Huopalahden kirkossa ja kirkonmäellä Seurakunta ei ole kesälomalla, vaan monenlaista kivaa kesäistä on tarjolla kesä-elokuunkin ajan. (tämä esite on päivitetty 19.5.2018)

Lisätiedot

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 TERVEISIÄ VARTIOKYLÄN SEURAKUNNASTA: Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

VILLASUKAN PERUSOHJE. Lankamaailma www.lankamaailma.fi posti@lankamaailma.fi

VILLASUKAN PERUSOHJE. Lankamaailma www.lankamaailma.fi posti@lankamaailma.fi VILLASUKAN PERUSOHJE Lanka: Gjestal Janne (50 g = 100 m) Langanmenekki: 100 (100) 150 g Koko: lapsi - kengännumero n. 30 (nainen - kengännumero n. 38) mies - kengännumero n. 44 Puikot: sukkapuikot 3 ja

Lisätiedot

Katekismus rukouksen apuvälineenä

Katekismus rukouksen apuvälineenä Katekismus rukouksen apuvälineenä On sanottu, että kaikista maailman katekismuksista Lutherin Vähä Katekismus on ainoa, jota voi rukoilla. Rukouksen näkökulma on katekismuksessa aivan keskeinen. Keskiajalla

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää

Lisätiedot

tanssi ruusuilla! Dans På Roser!

tanssi ruusuilla! Dans På Roser! tanssi ruusuilla! Dans På Roser! Elämä ei tietenkään ole pelkkää tanssia ruusuilla, se on myös samppanjaa ja mansikoita! Naistenpäivän kunniaksi tehdyn sukan pohjana on norjalaisen täitakin (Lusekofta)

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa.

Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa. Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa. Kesä 2016 Messut Sunnuntaisin ja pyhinä klo 10 Huopalahden kirkossa klo 12 Hakavuoren kirkossa. Suvivirren sunnuntain 29.5. messuissa lauletaan Suvivirsi.

Lisätiedot

JUMALANPALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET LAMMIN KIRKOSSA JOKA SUNNUNTAI KLO 10. su 9.6. klo 10. Konfirmaatiomessu; päivärippikoulun konfirmaatio.

JUMALANPALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET LAMMIN KIRKOSSA JOKA SUNNUNTAI KLO 10. su 9.6. klo 10. Konfirmaatiomessu; päivärippikoulun konfirmaatio. 2 JUMALANPALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET LAMMIN KIRKOSSA JOKA SUNNUNTAI KLO 10 su 9.6. klo 10 su 16.6. klo 10 su 16.6. klo 13 la 22.6. klo 10 su 23.6. klo 18 su 14.7. klo 10 su 21.7. klo 10 Konfirmaatiomessu;

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 Naarila 3, Kesä-Angelat, Juvankoski, Vaellus, Purjehdus

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI www.lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Lähestymme jälleen pääsiäisen aikaa ja aina se koskettaa

Lisätiedot

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 1 TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Kun sinut kastettiin, vanhemmillesi, kummeillesi ja seurakunnalle annettiin tehtäväksi huolehtia kristillisestä kasvatuksestasi. Kuulostaa juhlalliselta.

Lisätiedot

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2014

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2014 Helsingin tuomiokirkko Kesä 2014 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.

Lisätiedot

Menovinkkilista Naarila 4

Menovinkkilista Naarila 4 Menovinkkilista 2017 2018 Naarila 4 Aloituspäivä Mahlakankareen seurakuntakodissa la 20.1. klo 10 16 Osoite on Palomäenkatu 2. Ohjelmassa tutustumista toisiimme, kasteeseen, ehtoolliseen, jumalanpalvelukseen,

Lisätiedot

Rasavillin-sukat Taitojärjestölle suunnitellut Mia Sumell

Rasavillin-sukat Taitojärjestölle suunnitellut Mia Sumell Rasavillin-sukat Taitojärjestölle suunnitellut Mia Sumell 20 www.sullavikat.com Instagram @sullavikat Kuva Hilja Mustonen. Mia Sumell ja Taitojärjestö Roosa nauha -käsityöohje 20 taito.fi Suunnittelija

Lisätiedot