IPU. Itsenäisyyspuolueen äänenkannattaja nro 4/2015 Ilmestynyt v:sta 1998 nettinumero

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "IPU. Itsenäisyyspuolueen äänenkannattaja nro 4/2015 Ilmestynyt v:sta 1998 nettinumero www.ipu.fi"

Transkriptio

1 IPU Itsenäisyyspuolueen äänenkannattaja nro 4/2015 Ilmestynyt v:sta 1998 nettinumero Rautatientorin mielenilmaisu osoitus suomalaisten kasvavasta tyytymättömyydestä Suomen jaloilleen nostamiseksi tarvitaan uusia välineitä eduskunnan ulkopuolelta Rautatientorin mielenosoitus 18.9 oli osoitus siitä, että suomalaiset alkavat vihdoin herätä EU-Suomessa vallitsevaan karuun todellisuuteen ja se osoitti myös kansalaisten olevan valmiita nousemaan barrikadeille etujaan puolustaakseen. Samalla mielenilmauksessa tuli ikävä kyllä taas ilmi miten lyhyt kansalaisten ja äänestäjien muisti Suomessa on, sillä Rautatientorin ihmisjoukko antoi aplodeja mm. SDP:n, Vasemmistoliiton ja Kristillisdemokraattien puheenjohtajille, vaikka juuri nämä puolueet ovat olleet vallankahvassa kiinni pitkään, aina viime kevään eduskuntavaaleihin asti. Nämä oppositiopuolueet ovat kuitenkin täysin samaa joukkoa kuin nykyiset hallituspuolueet Keskusta, Kokoomus ja Perussuomalaiset; kaikki tyynni ovat sitoutuneet vahvasti Suomen EU-jäsenyyteen ja ovat olleet mukana toteuttamassa Suomea nopeasti kurjistavaa EU-politiikkaa. Nämä EU:hun sitoutuneet puolueet ovat kaikki myös tukemassa eurojäsenyyttä, joka suurelta osin pakottaa Suomen leikkausten ja työpaikkojen maastaviennin tielle. Tähän astihan leikkausten tarvetta ja samalla EU-jäsenyytemme hintaa yhteiskunnallemme on peitetty valtion velan otolla, mutta nyt se tie on kuljettu loppuun ja Suomea hallinneiden nykyisten eduskuntapuolueiden virheelliset ratkaisut alkavat kansalaisille paljastua. Aikeet Rautatientorin mielenosoittajilla olivat oikeat, mutta ongelmien ratkaisijat löytyvät muualta kuin nykyisistä oppositiopuolueista. Aplodit niille olisi voinut siis jättää väliin ja puheenvuoroja ei olisikaan tullut myöntää ollenkaan nykyisten itsenäisyyspuolue päätösvalta lähelle puolueettomuus perinnöksi elävä planeetta eduskuntapuolueiden edustajille. Toivottavasti palkansaajat ja ammattiliitot alkavat ymmärtää, että Suomen nostamiseksi jaloilleen tarvitaan uusia välineitä; ei siis enää suomalaiset monet kerrat pettäneitä nykyisiä eduskuntapuolueita. IPU on sellainen väline, johon kansan on hyvä tarttua, jos se oikeasti haluaa saada äänensä kuuluviin. Päästäksemme pois leikkausten ja nykyisten eduskuntapuolueiden kurjistamispolitiikan tieltä tarvitsemme itsenäisen Suomen, jolla on oma valuutta, itsenäinen keskuspankki sekä riippumaton lainsäädäntö ja oma ulkopolitiikka. Nämä vaatimukset ovat IPU:n keskeiset tavoitteet. Kun nämä IPU:n vaatimukset ovat kansan tuella ja parlamentaarisin keinoin muutettu todellisuudeksi, niin pääsemme rakentamaan Suomea omista lähtökohdistamme ja omien etujemme mukaisesti. IPU on valmiina tekoihin ja odottaa suomalaisten tukea. Aho ja Sipilä samalla harhautuksen tiellä s.3 Geopolitiikkako palannut s.5 Me ja Kreikka - arvojen kriisi s.6-7 Suomalainen ei ole avun arvoinen s.7 Arvokas vanhuus s.7 Eri mieltä pakolaispolitiikasta - oletko rasisti vai realisti? s.8

2 IPU:n aika on koittamassa - kansan kärsivällisyys alkaa olla lopussa Itsenäisyyspuoluetta kohtasi ikävä shokkiuutinen vain päivää ennen vuosikokoustamme. Pitkäaikainen puheenjohtajamme Antti Pesonen ilmoitti puoluehallitukselle, että hän on sairastunut vakavasti ja joutuu jättämään puheenjohtajuuden. Tämä oli IPU:lle kova ja äkkinäinen isku, puhumattakaan Antista itsestään. Me IPU:laiset toivotamme Antille voimia ja pikaista toipumista sekä kiitämme häntä kaikesta siitä työstä mitä hän on IPU:n asian eteen vuosien varrella tehnyt. Ja toki toivomme myös, että hän tulevaisuudessakin antaa panoksensa IPU:n työhön, jos hänen tilanteensa vaan sen sallii. IPU jatkaa uusin voimin Puheenjohtajan vaihtuminen pakottaa puoluetta uudistumaan ja vastoinkäymisestä huolimatta yhteishenki sekä tekemisen meininki IPU:ssa on nyt erittäin korkealla tasolla. Uutta puheenjohtajaa IPU:lle ei vielä voitu valita, koska meillä on puheenjohtajavaalissa käytössä jäsenäänestys, jonka järjestäminen ottaa oman aikansa. Puheenjohtajan valintaan asti jatkamme uuden puoluehallituksen sekä kolmen varapuheenjohtajamme johdolla. Itsenäisyyspuolueen aktiiveja tarvitaan turuilla ja toreilla ympäri Suomen kannattajakortteja keräämään IPU säilyttää linjansa Puolueemme poliittinen linja ei puheenjohtajamme vaihtumisesta huolimatta muutu mihinkään, vaan vaatimukset Suomen itsenäisyydestä, puolueettomuudesta, omasta rahasta ja itsenäisestä keskuspankista pysyvät ohjelmamme kulmakivinä. IPU onkin Suomessa ainut puolue mikä seisoo horjumatta näiden vaatimusten takana. Nämä IPU:n vaatimukset nousevatkin Suomen kovia kokeneessa yhteiskunnassa vauhdilla yhä keskeisimmiksi ja ajankohtaisemmiksi. IPU onkin ollut monessa asiassa suunnannäyttäjä ja edelläkävijä, joka on ollut ohjelmallaan aikaansa edellä. Aikamme on nyt koittamassa. IPU tarvitsee tekijöitä ja tukijoita Itsenäisyyspuolue tarvitsee jäsenistöltä nyt kaiken mahdollisen tuen, sillä lähiaikojen suuri haaste on viiden tuhannen kannattajakortin kerääminen, jotta puolue saadaan mahdollisimman pikaisesti takaisin puoluerekisteriin. Yhteiskunnallinen tilannehan on se, että esim. pakolaiskriisi tai hallituksen leikkaukset voivat koska tahansa johtaa tilanteeseen, jossa Suomessa järjestetään ennenaikaiset eduskuntavaalit. Kortit on siis kerättävä pikavauhtia, että olemme toimintakykyisiä ja valmiina vaaleihin. Kesän aikana henkeä veti oikeutetusti itse kukin, mutta nyt on IPU:ssa taas toiminnan aika! Toinen asia missä jäsenistön, kannattajien ja muiden tukijoiden toivotaan olevan mukana, on Kummikeräyksemme. Toivomme mahdollisimman monen liittyvän keräyksemme kummiksi, jotta saamme kerättyä varoja tulevia vaaleja varten. IPU:han ei saa minkäänlaisia puolue- tai yhdistystukia, vaan kaikki rahoituksemme on järjestetty talkoovoimin. Kolmas asia on IPU:n jäsenmaksut, joiden maksamiseen toivomme nyt vielä maksamattomalta jäsenistöltä ryhtiliikettä. Kansa etsii uutta vaihtoehtoa Juuri nyt, perussuomalaisten petettyä omat joukkonsa ja suomalaiset äänestäjänsä, monet äänestäjät ja poliittisesti aktiiviset henkilöt etsivät uutta puoluetta, joka todella tekee mitä lupaa. Itsenäisyyspuolue on juuri tällainen puolue ja se meidän on tuotava selkeästi esille. Visiomme itsenäisestä, puolueettomasta, yhteiskunnallisesti tasa-arvoisesta ja vauraasta Suomesta saakin suomalaisten keskuudessa kaiken EU-Suomen kurjistamispolitiikan keskellä yhä enemmän kannatusta. Tehdään siis visiostamme todellisuutta ja rakennetaan Suomesta sellainen IPU:n avulla! Niko Aleksanteri Kauko IPU:n puoluesihteeri Itsenäisyyspuolue - IPU Piirien yhteyshenkilöt Kaakkois-Suomi Pohjois-Savo Kristian Sheikki Laakso Martti Pohjolainen Pohjanmaa sheikki.laakso(at)gmail.com pohjolainenmartti(at)gmail.com Mastokatu 6 A5 Eija Kiviharju-Ketola Lahti e.kiviharju(at)hotmail.com Satakunta Lappi Marjatta Herrala info(at)ipu.fi Roland Berg ipu.satakunta(at)gmail.com Helsinki rolandrolle.berg(at)gmail.com Kirsi Holmsten Varapuheenjohtajat kikkaspecial(at)hotmail.com Uusimaa Lotta Asikainen Oulu Stefan Holm Jaakko Impola stefan.holm8(at)gmail.com lotta(at)kehata.fi Häme jaakko.impola(at)gmail.com Mauri Nygård Tero Ahtola tahtola(at)gmail.com Varsinais-Suomi Pirkanmaa Jarmo Nevalainen mnyg(at)pp.kpnet.fi Puoluesihteeri Lotta Asikainen jakeneva(at)yahoo.com Keski- Suomi lotta(at)kehata.fi Jukka Paakki Niko Kauko Marjo Luoto marjo.g.e.luoto(at)gmail.com IPU-lehti, Julkaisija: Itsenäisyyspuolue psjukka4(at)gmail.com puoluesihteeri(at)ipu.fi Päätoimittaja: Niko Kauko Paino: Suomalainen Lehtitalo Oy, ISSN: Itsenäisyyspuolue (IPU) rekisteröityy uudelleen puolueeksi Itsenäisyyspuolue poistettiin puoluerekisteristä, koska se ei saanut kaksissa edellisissä eduskuntavaaleissa kansanedustajia. Puoluerekisteriin palaaminen vaatii 5000 kannattajakortin keräämistä. IPU on jo aloittanut kannattajakorttien keräyksen ja rekisteröityy uudelleen puolueeksi. Kannattajakortin täyttäminen ei sido mihinkään, eikä merkitse jäsenyyttä. Korttien tietoja ei tallenneta mihinkään. Kortit hävitetään oikeusministeriössä niiden tarkistamisen jälkeen. Voit osallistua kannattajakorttikeräykseen tilaamalla tyhjiä kortteja os. tai tulostamalla netistä Kortit voi toimittaa os. Anssi Lehtineva, Rukkilanrinne 2 c 16, Helsinki. 2

3 IPU:n ihmisiä - haastattelussa Sheikki Laakso - Tällä kertaa IPU:n ihmiset sarjassa haastattelemme puolueemme uudempaa kaartia, jota onkin liittynyt IPU:un tänä vuonna kiitettävästi. Haastattelussa on Kaakkois-Suomen piirin puheenjohtaja ja vahva mies Kristian Sheikki Laakso. IPU:laiset ovat lyhyessä ajassa havainneet Sheikin olevan vahvatahtoinen ja suorapuheinen toiminnan mies, joka ei kuvia kumartele ja saa ajettua tahdollaan asioita eteenpäin. Tarmollaan ja puheillaan hän on innostanut myös muuta puoluetta ja Sheikki onkin suuri vahvistus, ei ainoastaan Kaakkois-Suomen piirille, vaan koko IPU:lle. Miten ja milloin kuulit Itsenäisyypuolueesta ja mikä sai sinut liittymään juuri IPU:un? IPU:n noteerasin ekaa kertaa eduskuntavaaleissa Liityin Ipuun, koska viime vaalien alla tutustuin puolueen ohjelmaan ja pystyin samaistumaan siihen täysin. Oletko ennen ollut jonkin puolueen jäsen taikka muulla tavoin mukana politiikassa? Jos olet, niin miksi vaihdoit IPU:un? Vuosi ennen viime vaaleja vaimoni yllytyksestä päätin lähteä eduskuntavaaleihin mukaan ja silloin liityin alkuun Perussuomalaisiin. Mutta aika äkkiä huomasin, ettei siellä toimita ihannoimallani suoraselkäisellä tavalla. Huomasin nopeasti ettei siellä ole tulevaisuutta. IPU:un en sinällään vaihtanut, vaan IPU tuli luontaisena vaihtoehtona juuri puolueohjelmansakin vuoksi. Olit kevään eduskuntavaaleissa IPU:n äänikuningas lähes 1200 äänellä Kaakkois-Suomen vaalipiiristä. Mitä oli verrattain suuren äänimääräsi taustalla? Vaalitulokseen vaikutti suuresti ahkeruus ja se että sain tuotua äänestäjille uskottavuutta. Tein kaiken mitä pienellä budjetilla keksin. Mielikuvituksella saa paljon aikaan. Innostun valtavasti uusista haasteista ja olen aina laittanut itseni likoon koko keholla. En pidä haasteita raskaina vaan nautin kovan työn onnistumisesta. Sheikki on toiminnan miehiä IPU:ssa olet nyt vaikuttanut jo jonkin aikaa ja sinut valittiin sekä uuteen hallitukseen että työvaliokuntaan. Mitä hyviä ja huonoja puolia olet mielestäsi IPU:ssa havainnut ja mitä haluaisit eritoten puolueessa kehittää? Ipun hyviä puolia on jo aiemmin esille tuomani puolueohjelma sekä innostunut jäsenistö, joka on toistaiseksi tietysti turhan pieni. Kehitettävää on paljon mm. jäsenmäärän kasvatus sekä uskottavuuden lisääminen. Mitkä asiat politiikassa ovat sinun sydäntäsi lähellä eli mitä asioita eniten tahdot yhteiskunnassa ajaa eteenpäin? Haluan ajaa politiikassa tavallisten ihmisten asioita. Olenkin usein sanonut, että maahan pitäisi perustaa pientenasioiden ministeriö. Sellainen ministeriö joka yrittäisi helpottaa normaali-ihmisen jokapäiväistä arkea. Nyt liian usein päättäjät keskittyvät isoihin asioihin ja virastojen virkamiehet saa keksiä uusia byrokratioita ihan vapaasti. Rakennus-, ympäristö ja sosiaalivirastot sekä muut vastaavat ovat menneet byrokratiassa jo liiallisuuksiin. Ja tottahan toki pienyrittäjänä PK-yritykset ovat lähellä sydäntä. Mitä puuhaat politiikan ja työsi ulkopuolella, onko sinulla esim. jotain rakkaita vapaa-ajan harrastuksia tai muita asioita, joista haluaisit IPU-lehden lukijoille kertoa? Politiikan ulkopuolella teen pitkää työpäivää, sekä järjestän romurallitapahtumia. Harrastan myös autojen rakentelua sekä ajan kilpaa Mitä haluaisit näin haastattelun loppuun suomalaisille ja IPU:laisille sanoa? Ipulaisille haluan sanoa sen, että meillä on todella iso työmaa edessä, ennen kuin tie eduskuntaan aukeaa, mutta vaikka työmaa on iso, päämäärä on sen arvoinen. Suomalaisille haluan sanoa, että luottakaa sydämen ääneen ja uskokaa Itsenäisyyspuolueeseen, joka oikeasti ajaa sitä samaa tavoitetta, jota suurin osa haluaa, eli eroa EU:sta. Haastattelu: Niko Kauko Kuvat: Sheikki Laakso Uuden päätoimittajan esittely Olen Niko Kauko, kohta 40-vuotta täyttävä lahtelainen. IPU:n uudeksi päätoimittajaksi minut valittiin pitkäaikaisen päätoimittajan Antti Pesosen tilalle, kun hän joutui vakavan sairauden takia vetäytymään IPU:n tehtävistä. Koitan täyttää Antin jättämät suuret saappaat niin hyvin kuin pystyn ja säilyttämään lehden toimituksellisen linjan samana kun se on ollut jo Ilkka Hakalehdon ajoilta lehden perustamisesta asti, eli vuodesta Lehtemme on aina ollut itsenäinen ja riippumaton julkaisu ja pysyy sellaisena myös jatkossa. :ssa olen toiminut IPU vuosien varrella mm. hallituksen jäsenenä ja taloudenhoitajana. Tänä vuonna minut valittiin IPU:n puoluesihteeriksi. IPU:n aate ja tavoitteet ovat minulle ns. sydämenasioita. Olenkin ollut IPU:n jäsen jo vuodesta 2001 ja liityin IPU:un heti kun kuulin siitä. Samoihin aikoihin aloittelin poliittisten ja yhteiskunnallisten artikkelien kirjoittelun, joita onkin vuosien varrella julkaistu lehdessämme. Olen julkaissut itsenäisyysasiaa käsitteleviä tekstejäni myös kirjassa Niko Aleksanteri Kauko, Itsenäisen Suomen Puolesta, Poliittisia kirjoituksia Suomen EU-jäsenyyttä vastaan Lisäksi olen julkaissut neljän runokirjan sarjan Runot I-IV vuosina Harrastelen vapaa-ajalla lukemista, kuntosalia ja musiikin kuuntelua. Ennen päätoimittajaksi nimittämistäni olen toiminut IPU-lehden toimitussihteerinä. IPU-lehteä olen taittanut viimeisen vuoden ja samalla koonnut artikkelit siihen sekä tehnyt myös haastatteluja ja juttuja lehteen. Valmistuin graafiseksi suunnittelijaksi nyt keväällä 2015 ja olen ollut myös lehden ulkoasun takana numerosta 3/2014. Lehteä ja sen sisältöä yritän kehittää parhaani mukaan. Toivonkin, että lehden lukijat osallistuvat entistä enemmän IPU-lehden tekoon kirjoittelemalla siihen juttuja ja antamalla palautetta lehdestä. Yhteistyöterveisin, Niko Kauko Aho ja Sipilä samalla harhautuksen tiellä Kun Esko Aho pääministerinä 90-luvun alussa syvensi lamaamme kotimaisen kysynnän leikkaamisella, hän suostutteli kansaa säästötalkoisiin julkisella puheellakin. Ihan samoin tekee nyt toinen kepulainen pääministeri, Juha Sipilä. Aho sai aikaiseksi Suomeen Euroopan syvimmän laman. Lama oli alunperin ensimmäinen integraatiolama ja syntyi euron sisäänpääsyehdoista, joista devalvointikielto oli pahin. Lama tai lamanpoikanen oli tuolloin muissakin tulevaan euroon pyrkivissä maissa, mutta Suomessa sitä salailtiin. EU-hankkeen vuoksi ei haluttu kertoa todellista syyllistä lamaan, vaan sen sijaan syyllistettiin suomalaisia ylikuluttamisesta. Synnintunnossa olleet ihmiset läksivät innolla säästämään, ja näin lamamme paheni, työttömyys lisääntyi, palvelut heikkenivät. Samaa merkitsee nykyinen Juha Sipilän hallituksen leikkauspolitiikka. Ja moni ihminen kannattaa elintasonsa laskemista muka isänmaallisena tekona. Nyt on eletty toista integraatiolamaa, ja ihan samasta syystä kuin ensimmäisellä kerralla. Valuuttamme euron arvo nousi viime vuosikymmenellä ihan mahdotto- 3 Kukkaronnyörejä kiristämällä Suomen lama vain entisestään syvenee miin, ääriarvojen mukaan laskien 94 prosenttia dollariin verrattuna. Palkkatasomme siis lähes kaksinkertaistui euron ansiosta. Se haittasi myös vientiä euromaihin ja myyntiä kotimaassa. Kun euron arvo nyt on jonkin verran laskenut, niin se näkyy jo vähäisessä määrin positiivisesti taloudessa, kuten alkuvuodesta ennustimmekin, mutta hallituksen politiikka vaikuttaa toiseen suuntaan heikentävästi. Jotta hallitus ja työnantajat pääsisivät syömään ay-liikettä ja työoloja, hallitus ei halua nähdä talouden positiivisia signaaleja vaan korostaa kurjuutta ja uhrivalmiuden tärkeyttä. Ensimmäisestä integraatiolamasta noustiin devalvaatioiden avulla. Nyt euron devavoituminen on jäänyt puolitiehen. Jos hallitus haluaisi suomalaisten parasta, se erottaisi maan eurosta. Mauri Nygård Itsenäisyyspuolueen vpj Fil.lis. Kokkola

4 Geopolitiikkako palannut? Geopolitiikka on palannut julistaa presidentti Sauli Niinistö, kun hän puhuu Ukrainan kriisistä. Puhuuko hän totta vai onko geo- ja voimapolitiikkaa sittenkin harjoitettu maailmassa ja Euroopassa Kylmän sodan jälkeenkin? Ja onko Suomen nykyinen ulkopolitiikka perusteiltaan objektiivista ja Suomen todellisten etujen mukaista? Presidentti Sauli Niinistön mukaan geopolitiikka on tehnyt paluun kansainväliseen politiikkaan. Hänen mukaansa keskinäisriippuvuuteen perustuvassa maailmanjärjestyksessä ja globalisoituvassa maailmassa ajateltiin geopolitiikan olevan jo menneen talven lumia. Ilmeisesti presidentti Niinistö tarkoitti geopolitiikan paluulla Ukrainan kriisiä ja sen vaikutuksia maailman tapahtumiin. Presidentti Sauli Niinistön puheista huolimatta on kuitenkin niin, että perinteinen geopolitiikka ei ole koskaan kansainvälisestä politiikasta hävinnyt, ei edes globaalisaation ja vapaakaupan aikakautena. Oikeastaan ainoa muutos, jonka Ukrainan kriisi toi geopolitiikkaan on se, että Venäjä kokee, että sen elintärkeitä turvallisuuspoliittisia etuja yritetään horjuttaa ja myös se, että nykypäivän Venäjällä on taas sekä kykyä, että halua puolustaa omia etujaan vaikka voimatoimin. Siksi juuri Suomesta katsoen voikin tarkkaamattomalle näyttää, että geopolitiikka on palannut maailmaan, mutta tämä on väärä johtopäätös. Yksi maailman geopoliittinen polttopiste ja suurvaltojen etujen törmäyskohta vain osui nyt lähialueillemmme Ukrainan konfliktin myötä. Geopolitiikka tuntuu palanneen lähialueillemme siksi, että NATOn ja EU:n laajeneminen itään kohtasi ensi kertaa vahvaa vastustusta ja kriisi kärjistyi aina sotaan asti. Suomesta katsottuna ja vahvasti länsimieliset silmälasit päässä on voinutkin ehkä näyttää siltä, että geopolitiikka oli hävinnyt kartalta Neuvostoliiton sortumisen jälkeen, mutta tämä tosiaan vaatii sokeutta ja yksipuolisuutta, jota ei luulisi presidentin tasoisella vaikuttajalla ulkopolitiikassa olevan. Kun puhutaan kansaivälisestä politiikasta ulkopolitiikan johtajan taholta, olisi syytä ottaa objektiivisempi asenne ja katsottava mitä maailmassa on oikeasti tapahtunut. Pienen maan ulkopolitiikassa ei ole varaa turhaan idealismiin. Geo- ja voimapolitiikkaa on tehty Euroopassa myös Kylmän sodan jälkeen mm. Jugoslavian pommituksissa Geopolitiikasta nykymaailmassa Oikeastaan geopolitiikka on ollut kylmän sodan jälkeen erittäin vahvassa asemassa ja sitä on toteutettu enemmän kuin koskaan lähihistoriassa, sillä Neuvostoliiton sortumisen jälkeen alkanut aikakausi jätti Yhdysvallat maailman ainoaksi supervallaksi. Yhdysvaltojen ylivoimaista sotakonetta onkin sen jälkeen käytetty röyhkeästi erilaisten geopoliittisten etujen ajamiseen ehkä useammin kuin koskaan ennen. Sotia on USA:n ja sivistyneen maailman eli lännen toimesta aloitettu valheellisin perustein mm. todisteita väärentämällä eikä kansainvälisestä oikeudesta ole välitetty tuolloin tuon taivaallista, jos YK:n turvallisuusneuvostoa ei olla saatu taipumaan aggressioiden puolelle. NATO n vyöryminen itään ja entisiin neuvostotasavaltoihin on toisen osapuolen silmissä nimenomaan geopolitiikkaa. NATOn 90-luvun lopulla toteuttama Serbian pommitus ilman YK:n turvallisuusneuvoston valtuutusta sekä pommitusta seurannut Kosovon itsenäistyminen ja albaanien tukeminen olivat puhdasta geopolitiikkaa ja myös vaarallinen ennakkotapaus kansainvälisen lain suhteen, jonka taustalla olivat paljon raadollisemmat tavoitteet kuin pyyteetön humanitaarinen interventio kuten sotaa hienosti nykyään kutsutaan. Afganistanin sota, Irakin sodat, Libyan lentokieltoalueen muuttaminen pommitusoperaatioksi, juuri nyt pommisateessa oleva Jemen, Syyrian sota ym. ovat kaikki Yhdysvaltain ja sen liittolaisten kovin ottein käymää geopoliittista peliä, jossa omia etuja ajetaan häikäilemättä ja vastapuolta heikennetään valtioiden rajoista ja suvereniteetista piittaamatta. Kiinan geopoliittiset tavoitteet Etelä-Kiinan merellä ja sen aluevaatimukset ovat geopolitiikkaa siinä kuin USA:n suunnittelema ja toteuttama Kiinan patoamispolitiikkakin. Venäjän johtama Euraasian Unioni on talous- ja tulliliitto, mutta myös geopoliittinen projekti niin kuin Euroopan Unionikin. Esimerkkejä olisi vaikka kuinka sillä lähes kaikilla maailman valtioilla on omia geopoliittisia tavoitteita ja suurvalloilla usein myös kyky toteuttaa niitä. Oikea ratkaisu on puolueeton Suomi :n ja euroalueen jatkuvalla laajenemisella on EU 4 myös geopoliittisia syitä, kun EU:sta rakennetaan nopealla tahdilla suurvaltaa. EU:n sekä USA:n edustajien puuttuminen paikan päältä Ukrainan tapahtumiin sekä kansanjoukkojen yllyttäminen Ukrainan laillisen hallituksen ja presidentin kaatamiseen olivat nimenomaan röyhkeää geopolitiikkaa, jossa Venäjä, USA ja EU olivat osapuolina ja tavoittelivat Ukrainaa omaan leiriinsä tai ainakin yrittivät estää sen päätymisen vastapuolelle keinoja kaihtamatta. Valitettavasti myös Suomi oli ja on mukana Ukrainan kriisissä EU:n epäitsenäisenä osana. Tämä on jyrkästi kansallisten etujemme vastaista. USA liittolaisineen on toteuttanut geopoliittisia tavoitteitaan asein Tässä artikkelissa ei ole kuitenkaan tarkoitus tuoda esille taikka puolustaa Venäjän tai minkän muun suurvallan tai blokin näkökulmaa, vaan tarkastella maailmaa objektiivisesti, kuten on pakko, kun ulkopolitiikkaa käsitellään ja sen sisältöä suunnitellaan. Kysymyksessä on Suomen kohdalla elintärkeä asia, koska oikeanlaisen ulkopolitiikan on oltava turvallisuuspolitiikkamme perusta, sillä me emme voi nojata voimaan emmekä vieraisiin lupauksiin maamme puolustamisesta kriisien sattuessa. Suomen nykyjohdon vääristynyt idealistinen ulkopolitiikka on todella heppoista, kun se näennäisesti kansainväliseen lakiin ja sen kunnioittamiseen perustuvana vaatii sitä vain joiltain kiistojen osapuolilta ja toisten rikkoessa lakia se ummistaa siltä silmänsä. Presidentti Niinistökin edustaa ulkopolitiikassaan sitä vallassa olevaa linjaa, jossa myyttisen ja aina oikeassa olevan lännen ja USA:n tekemiä hyökkäyssotia kutsutaan humanitaarisiksi interventioiksi ja sen tekemiä kansaivälisen oikeuden loukkauksia katsotaan läpi sormien. Jos kerran nykyinen Suomi seisoo kansainvälisen oikeuden periaatteiden takana niin voimakkaasti, kuten on useiden ministerien suusta kuultu, miksi emme ole asettaneet pakotteita myös esim. USA:lle ja sen liittolaisille? Eihän tässä olisi mitään järkeä, mutta jos Suomen ulkopoliikkaa nyt johtavien idealistien idealismi olisi aitoa, niin näinhän heidän pitäisi tehdä. Oikea johtopäätös maailman tilanteesta ja Suomen suhteesta siihen on se, että sen jälkeen, kun Suomelle parhaaksi todettu ulkopoliittinen linja eli puolueettomuus jätettiin, meidät on federalistien toimesta viety vaaralliselle seikkailujen tielle, kun ulkopolitiikkamme on alistettu muiden kuin omiemme etujen ajamiseen ja meidät on asetettu konfliktien osapuoleksi. On välttämätöntä palata EU:sta itsenäiseen Suomeen ja turvata puolueettomaan, itsenäiseen, ennakoivaan ja kaukonäköiseen omaan ulkopolitiikkaamme. Näin olemme aina viisaasti valmiina myös siihen, että geopoliittinen polttopiste voi olla myös lähialueillamme sen silti vaikuttamatta elintärkeisiiin kansallisiin etuihimme ja turvallisuuteemme. Niko Aleksanteri Kauko IPU:n puoluesihteeri

5 Kummikeräys Itsenäisyyspuolueen Itsenäisyyspuolueella on käynnissä varojen keräys kunnallisvaaleja ja muuta tulevaa toimintaamme varten. Keräyksellä pyritään saamaan kokoon summa, jolla voidaan tehdä Itsenäisyyspuolue tunnetuksi kaikille suomalaisille. Keräys perustuu ns. kummiajatukseen. Kukin puolueen kummi sitoutuu maksamaan kuukausittain itse määräämänsä summan IPU:n eduskuntavaalitilille. Eduskuntapuolueet saavat verovaroista puoluetukea n euroa jokaisesta kansanedustajastaan joka vuosi. Vertailu eduskuntapuolueiden saamaan tukeen osoittaa, miten välttämätöntä kummikeräyksen järjestäminen ja onnistuminen on, ja miten tärkeää on, että ihmiset ryhtyvät kummeiksi. Suosituksena kummimaksuksi voidaan pitää vähintäänkin tuo- Kun kaikki kantavat kortensa kekoon, niin saamme paljon aikaiseksi ta 30 euroa kuukaudessa, mutta kaikki pienempikin tuki on enemmän kuin tervetullutta. Samalla toivotaan ja hieman painostetaankin, että jokainen kummi hankkisi itsekin vähintään yhden uuden kummin. Näin toimien onnistumme varmasti. Samalla itse kummikeräys jo levittää tietoa IPU:n olemassaolosta. Maksamiseen on vaihtoehtoja Suuret virrat saavat alkunsa pienistä puroista. Tämä on kummikeräyksen kantava periaate ja voima. IPU kutsuu nyt kaikkia jäseniään, tukijoitain ja ystäviään aloittamaan kuukausittaisten tukimaksujen maksamisen Itsenäisyyspuolueen keräystilille: FI Maksujen suorittamiseksi on olemassa ainakin seuraavat vaihtoehdot: 1. Kummi antaa itse nettipankissaan määräyksen kuukausittaisesta tilisiirrosta. Jos kalenterivuoden aikana yksittäisen lahjoittajan antama tuki on 1500 e tai enemmän, ilmoitetaan tuen antajan nimi puoluerahoitusta valvovalle Valtiontalouden tarkastusvirastolle. 2. Kummi maksaa maksun henkilökohtaisesti joka kuukausi mielellään aina samana päivänä joko nettipankissa tai pankin tiskillä. Suuret virrat saavat alkunsa pienistä puroista. Tämä on kummikeräyksen kantava periaate ja voima. 3. Kummi tekee pankin kanssa sopimuksen toistuvaissuorituksesta, jonka perusteella pankki tekee rahasiirron automaattisesti kuukausittain. 4. Itsenäisyyspuolue, lähettää ns. e-laskun sähköisessä muodossa maksajalle, joka sitten maksaa laskun nettipankkinsa avulla. Aloita heti Koska hyvätkin asiat pakkaavat kiireisessä maailmassa unohtumaan, niin ryhdy toimeen heti ja tee tämän kuukauden lahjoituksesi välittömästi. Aloitetaan siis heti ja etsitään ainakin yksi toinen henkilö tai yhteisö, joka lähtee kummiksi. Ja tämä etsii taasen uuden kummin, jne. Kiitos tuestasi! Parikymmentä vuotta ja sillä lailla... IMF käskyttää Kreikkaa ja myös pääministeriämme, toteaa kirjoittaja Parikymmentä vuotta hallituksemme ovat leikanneet, Markka takaisin, siis rahan luominen omaan elvyttäneet ja tehneet jos jonkinlaisia temppuja. Päälle vielä keskuspankkiin hienot puheet, että näin saadaan työpaikkoja. Aina vain on tarvinnut ottaa velkaa, raha on luotu saksalaisessa yksityisessä pankissa. Satakunnan Kansassa oli teksti IMF:stä. Tämä oli hyvin pitkälle samaa kuin pääministerimme puhe, paitsi Sipilä lisäsi puheessaan, että vielä enemmän pitää leikata ja sopeuttaa, tes-järjestelmä pitää uudistaa ja rakenteellista muutosta lisätä, eli enemmän yksityistämistä. Puuttuihan IMF meidän soteenkin. Odottaako Sipilää kultainen oksa IMF:ssä, se jää nähtäväksi. Pääpiirteittäin näin. Vielä pääministeri vertasi Suomea Ruotsiin, Ruotsin työllisyysasteella taloutemme olisi kunnossa. Näin varmaan olisikin, onhan Ruotsilla edelleen oma rahayksikkö. Valtio voi lainata omalta keskuspankiltaan. Näin se velkaantuisi sisäisesti, mikä ei ole ongelma, kun talouden tasapainosta huolehditaan. Oman keskuspankin luomalla rahalla voidaan rahoittaa julkisia hankkeita, esim. teiden ja koulujen rakentamista. Velkaraha tulee tyhjästä, mutta velan maksu ei - siinä ongelma. Pääministeri totesi vielä puheessaan, että ei saa päästää tilannetta siihen, että joku muu päättää asioistamme. Tuoreessa muistissa on, miten IMF käskytti Kreikkaa. Euro on pakkopaita Suomelle. On käsittämätöntä, että oman rahan, itsenäisen lainsäädännön ja oman kansallisen keskuspankin tärkeyttä ei tajuta. Erkki Ketola Itsenäisyyspuolueen kannattaja Luottamuspula estää kansalaisia toimimasta 5 Pakolaisten vyöry on kaikkialla. Perheet hakevat turvaa sodan jaloista ja haluavat pois sodan ja tuskan raunioilta, jopa henkensä kaupoilla. Meillä kansa on jakautunut kahtia, osa haluaa auttaa ja tarjoaa jopa kotinsa, auttaakseen omalta osaltaan. Myös Sipilän kodin antaminen pakolaisten käyttöön kuvaa suurisydämistä auttamisen halua, kun samaan aikaa joku toinen torjuu avun antamisen. Mietin, mistä tämä johtuu? Olemmeko hukanneet empatian, eli kyvyn asettautua pakolaisen asemaan, ajatellen, miltä minusta tuntuisi, jos itse olisin tuon pakolaisen tilalla? Vailla kotia, turvaa ja huolenpitoa, ruokaa ja puhtaanapidon mahdollisuutta. Vai johtuuko se viimeisten vuosikymmentemme politiikasta, jossa kansalaiset ovat kokeneet pettymystä monin eri tavoin? Työtätekeviä ja ahkeria kansalaisiamme on nöyryytetty, viety omaisuudet ja jätetty ilman turvaa. EU:n toimet ovat lisänneet eriarvoisuutta, puutetta ja lisää kurjuutta on luvassa. Ovathan nämä kaikki ihmisten kokemia Itsenäisyyspuolueen pitkäaikainen puheenjohtaja Antti Pesosen on jättänyt tehtävänsä sairastumisen johdosta. Siten uuden Rovaniemen puoluekokouksessa valitun puoluehallituksen oli sääntöjen mukaan valittava puolueen johtoon kolme samanarvoista varapuheenjohtajaa. Turussa pidetyn hallituksen kokouksen olivat valmistelleet aikaisemmat varapuheenjohtajat. Uuteen johtotroikkaan hallitus äänesti sitten Lotta Asikaisen Kangasalta, Jukka Paakin Rovaniemeltä ja Mauri Nygårdin Kokkolasta. Nygård oli varapuheenjohtaja myös aikaisemmin, muut kaksi ovat kokonaan uusia. Muutoinkin Itsenäisyyspuolueen johdossa on tapahtunut melkoinen myllerrys. Puheenjohtajan väistymisen ohella puoluehallituksen varsinaisiksi jäseniksi on tullut kymmenen uutta ihmistä, ja entisistä jatkaa varsinaisina hallituksen jäseninä vain neljä. Turun kokous teki muitakin henkilövalintoja. Puoluesihteeriksi valittiin lahtelainen Niko Kauko, joka jatkaa myös IPU-lehden taittajana ja toimitussihteerinä, mutta sai nyt uutena tehtävänään myös lehden päätoimittajan roolin. Uudeksi taloudenhoitajaksi valittiin Harri Koskela Ilmajoelta, kuluvan vuoden toiminnantarkastaja on Petteri Evilampi Porista, varalla Risto Boxberg Helsingistä. Toiminnantarkastajan valinnat viedään vielä puoluekokouksen vahvistettaviksi. Kokous jätti uuden puheenjohtajan valintaprosessin pöydälle. IPUn sääntöjen mukaan valinnassa sovelletaan jäsenäänestystä, ja on ymmärrettävää, että arvet ovat syvällä, mutta sittenkin toivon, että otamme vastaan näitä tulijoita auttaen ja ymmärtäen oppimaan omaa kulttuuriamme. Näin voitamme kaikki, koska vanha viisas sananlaskukin kuuluu, niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Eli vilpittömin mielin, ei vihapuhein autetaan ja saadaan heidät mukaan toimimaan, ei syrjäytymään ja ghettoutumaan. Ritva Lehtonen IPU:ssa johtotroikka korvaa sairastuneen puheenjohtajan joten prosessi vie väkisinkin aikaa useita kuukausia. Sääntömääräistä vuosikokousta on kaavailtu ensi vuoden helmikuulle, joten nykyisillä valinnoilla olisi noin puolen vuoden toimikausi. Uuden puheenjohtajan valinta on mahdollista samassa yhteydessä, mutta valinta on mahdollista myös ylimääräisessä puoluekokouksessa joko hieman helmikuuta aiemmin tai sen jälkeen. LISÄTIETOJA varapuheenjohtajilta: Lotta Asikainen lotta(at)kehata.fi Mauri Nygård mnyg(at)pp.kpnet.fi Jukka Paakki psjukka41(at)gmail.com

6 Me ja Kreikka - Arvojen kriisi Euroopan unionissa oli määrä olla kyse länsimaisista arvoista ja tasa-arvoisten jäsenmaiden asteittaisesta lähentymisestä, johon jokainen jäsenmaa ottaisi vapaaehtoisesti osaa. Se tarina ollaan korvaamassa nyt uudella. Kreikan tapaus on sen osoittanut. Ennen viimeisintä neuvottelukierrosta, jossa Kreikalle saneltiin antautumisehtoja vastineena lisää velkannuuttavasta 86 miljardin euron tukipaketista, kansainvälinen valuuttarahasto IMF lähetti euromaiden hallituksille luottamuksellisen, päivitetyn velkakestävyysanalyysin (DSA, Debt Sustainability Analysis). Taloudellinen kriisi IMF:n arvion mukaan Dramaattinen rappeutuminen [Kreikan] velkakestävyydessä viittaa mittakaavaltaan suuremman velkahelpotuksen tarpeeseen kuin mitä tähän päivään mennessä on harkittu - tai mitä EVM (Euroopan vakausmekanismi) on ehdottanut, kertoo uutistoimisto Reuters. Reuters raportoi edelleen, että Euroopan maiden tulisi IMF:n arvion mukaan antaa Kreikalle vähintään 30 vuoden armonaika sekä vanhojen että uusien velkojensa maksuun tai hyväksyä erityiset vuosittaiset tulonsiirrot Kreikan budjettiin tai suostua suureen velkojen leikkaukseen. Tämän lisäksi olisi syytä varautua enempäänkin poikkeusrahoitukseen, koska harva maa on koskaan kyennyt selviämään usean vuosikymmenen ajan 3,5 prosentin primäärisestä budjettialijäämästä jollaista Kreikalta nyt vaaditaan. IMF arvioi Kreikan velkojen osuuden kasvavan 200 prosenttiin bkt:sta seuraavan kahden vuoden aikana, ja velan osuus olisi noin 170 % bkt:sta vielä vuonna Humanitaarinen kriisi Maaliskuussa 2015 saksalainen makroekonomian instituutti IMK julkaisi selvityksen EU:n kriisinhoitopolitiikan vaikutuksista kreikkalaisiin vuosina Köyhimmät kotitaloudet menettivät tuloistaan lähes 86 prosenttia. Rikkain väestönosa menetti prosenttia. Euromääräisesti ilmaistuna: kotitaloudelle jonka tulot olivat 23,100 euroa vuodessa vuonna 2008, jäi vuonna 2012 ennen verotusta enää 17,900 euroa. Lähes joka kolmas kreikkalainen kotitalous sinnitteli vuonna 2012 alle 7000 euron vuosituloilla. Demokratian kriisi IMF:n vanhempana neuvonantajana toiminut, Berkeleyn yliopiston talousprofessori Barry Eichengreen, kuvailee Kreikalle tarjottua bailout-ohjelmaa taloudellisesti perverssiksi, koska se vain syöksee Kreikan entistä syvemmälle lamaan. Ohjelma luonnostelee kulutusta supistavia veronkorotuksia, lisäleikkauksia jo prosenttia leikattuihin eläkkeisiin sekä automaattisten menoleikkurien asettamista paikalleen jos fiskaaliset tavoitteet jäävät saavuttamatta. Ohjelma ei tarjoa mitään perustaa toipumiselle eikä kasvulle. Ohjelma edellyttää myös Euroopan pakkopaidaksi kutsutun kasvu- ja vakaussopimuksen pykälien täyttä ja välitöntä toimeenpanoa Velkakriisi on paljastanut euron olevan ensisijaisesti poliittinen hanke sa suvereniteetin kimppaamista, yhteisten päätösten tekemistä, ei suvereniteetin menettämistä. Sen voi kuka tahansa käydä lukemassa Euroopan unionin kotisivuilta 6 Kreikan loppumattomalta vaikuttava velkakriisi ravistelee Euroopan Unionia ja eurojärjestelmän perusteita Köyhimpien kreikkalaisten verotus nousi 337% kun taas varakkaimpien nousi vain 9 prosenttia. Suorien verojen määrä lisääntyi lähes 53% ja epäsuorien verojen määrä 22 prosenttia. Kreikkalaisten kotitalouksien tulot vähenivät lähes neljänneksellä neljässä vuodessa. Yksityisen sektorin työntekijät menettivät enemmän tulojaan kuin julkisella sekä Kreikan julkisen sektorin yksityistämistä (pakkohuutokaupalla). Verokeidas Luxemburgissa sijaitseva rahasto myy Kreikan omistukset (kuten sähkönsiirtoyritys ADMIE) ja näin saadut varat tulevat rahastolle, jonka on määrä käyttää varat Kreikan velkojen maksuun. Kreikan valtio tai Kreikan parlamentti eivät kykene kontrolloimaan Kreikan valtion tai sopimuksista. Voiko Kreikkaa enää kutsua demokratiaksi? Corporate Europe Observatorylle (CEO) vuodettu, vuonna 2013 päivätty ja luottamukselliseksi merkitty muistio Kreikan kansallisomaisuuden myynnin järjestämisestä viittaa siihen, että sitä ei kohta voi kenties kutsua enää edes valtioksi. sektorilla työskentelevät, varoja. Kaiken lainsäädännön Solidaarisuuskriisi ja joutuivat todennäköisemmin Kreikka joutuu hyväksyttämään T työttömiksi. Palkat laskivat yksityisellä sektorilla keskimäärin 19 sio). Jäljellä on vain nimellinen ka luovuttaa perustettavalle instituutioilla (EKP, IMF, komis- he Guardianin mukaan Kreik- prosenttia ja julkisella noin 25% vuosien välillä. Eläkeläisistä 45% elää köyhyysrajan alapuolella ja lapsista suunnilleen saman verran. Työttömyyslukema oli 7,3 prosenttia vuonna 2008, vuonna 2014 vastaava luku oli 26,6 prosenttia. Koska terveydenhuolto on kytketty työssäkäyntiin, moni työttömäksi jäänyt on menettänyt pääsyn julkisen terveydenhuollon piiriin, kertoo ennaltaehkäisevän terveydenhuollon Prolepsis-instituutti ja että 54% kreikkalaisista ei saa riittävästi ravintoa. itsenäisyys. Leikkauksia sotilasmenoihin tai NATO:n jäsenyysmaksuihin Kreikalta ei tiettävästi ole edellytetty. Kreikka käyttää NATO-maista (2,2% bkt:sta) Yhdysvaltain jälkeen eniten rahaa aseistautumiseen (suojautuakseen naapuriltaan NATO-Turkilta). NATO riemuitsee omasta puolestaan. Eu-jäsenyys oli myyntipuheis- varainhoitorahastolle Kreikan omaisuutta (pankit, lentokentät, infrastruktuuri jne) 50 miljardin edestä. Rahasto myy omaisuuden yksityisille sijoittajille ja käyttää varat pankkien uudelleen pääomittamiseen. Pelastustoimien eurooppalaisten luotottajien vaatimien budjettileikkausten alettua purra kunnolla Kreikan talouden odotetaan tulevan alaspäin 4 prosenttia, tietää uutistoimisto AP 16. heinäkuuta. Ottaen huomioon viime vuosien kokemukset yksityistämisohjelmista, odotukset ovat todennäköisesti ylioptimistisia, ja toimivat ennemminkin signaalina Kreikan hallituksen sitoutumisesta yksityistämiseen kuin pankkien uudelleenpääomittamisen, kasvun ja velkojen vähentämisen merkittävänä lähteenä, arvioi Deutsche Bankin strategi George Saravelos The Guardianille. Kreikka on siis määrä pelastaa paitsi myymällä tuottavat osuudet kansallisomaisuutta, myös pakottamalla sille lisää velkaa entisten velkojen maksamiseen pankeille ja muille velkojille. IMF ilmoitti 17. heinäkuuta, ettei osallistu Kreikan tukipakettiin ilman, että Eu-maat myöntävät Kreikalle velkahelpotuksia. Pankkikriisi Euroopan keskuspankki EKP:n tehtäviin kuuluu huolehtia siitä, että Euroopan unionin alueen pankeilla on rahaa; pitää huoli siitä, että Eu:n ja euroalueen raha- ja maksuliikenne toimivat sujuvasti ja vaivatta; ylläpitää alueen finanssivakautta. Näin on riippumatta Kreikan valtion maksukyvystä. Sen sijaan EKP asetti rajat ELA-hätärahoitukselle, otti pääomakontrollit käyttöön ja uhkasi sulkea rahahanat kokonaan Kreikan suuntaan. Tällä on vaikutusta Kreikan pankkien toimintakykyyn, kreikkalaisten yritysten mahdollisuuksiin ostaa raaka-aineita muista maista sekä rahan kiertonopeuteen taloudessa. Toisin sanoen EKP kontrolloi kreikkalaisia pankkeja ja sitä kautta maan hyvinvointia. Asian voi nähdä myös niin, että EKP määrittää ne poliittiset rajat, joita Eu-maiden väestö ei saa vaaleissa eikä kansanäänestyksissä ylittää. Arvojen kriisi Voiko Eu:ta pitää demokratian, ihmisoikeuksien ja länsimaisten arvojen linnakkeena nyt, kun se on talousaseella uhkailemalla, kiristämällä ja pakottamalla painanut Kreikan, tavalliset kreikkalaiset, polvilleen? Valinnut finanssien hyvinvoinnin ihmisten hyvinvoinnin edelle. Valinnut poliittisen ideologian, pakkointegraation, ihmisten hädän edelle. Talous- ja rahaliitto EMU ei ollutkaan askel matkalla kohti demokraattista poliittista unionia. Toisesta näkökulmasta katsoen Eu:n kasvupakon sanelema laajenemispolitiikka on epäonnistunut: kun imperiumit ovat laajentuneet liikaa yli kantokykynsä, ne ovat yleensä alkaneet hajoamisen. Seurauksena kaikesta tästä saattaa olla, että Euroopan unioni hajoaa kahdeksi erilliseksi alueeksi. Toisella puolen euroalue yhteisine valuuttoineen, yhteisi-

7 Kreikan kansa maksaa kovaa hintaa kuulumisestaan euroalueeseen ne verotuksineen, virastoineen ja armeijoineen, toisella puolen ne Eu-maat, jotka eivät tämän jälkeen enää halua harkitakaan eurojäsenyyttä, joille itsenäisyys ja toiminnanvapaus yhä merkitsevät. On luonnollista, jos monessa maassa ihmisiä mietityttää mitä tapahtuisi, jos itse ajauduttaisiin Eu:n/muiden Eu-maiden armoille. Kommentti: Lähes jokainen Kreikan tilanteesta puhunut poliitikko on maininnut luottamuksen ja sen tärkeyden. Virhearvio, poliittista puhetta vai siitä suurin puhe mistä suurin puute? Kreikan motto on Vapaus tai kuolema ja sen kansallislaulu on Hymni vapaudelle. Muistuu etsimättä mieleen myös aiempi eurooppalainen (epäonnistunut) valuuttakäärmekokeilu ERM... Pääasialliset lähteet: Euroopan unioni: Perustietoa Euroopan unionista eu/about-eu/index_fi.htm Euroopan keskuspankki (EKP) Pöytäkirja (N:o 4), Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännöstä legal/pdf/c_ fi_protocol_4pdf.pdf Sandbu, Martin Financial Times: Free Lunch: When the ECB thinks like a private bank Giannitsis, Tassos et al. Institut für Makroökonomie und Konjunkturforchung (maaliskuu 2015): Greece: Solidarity and adjustment in times of crisis Real Estate Based Asset Financing for the Hellenic Republic, 11 June 2013, Confidential files/esm_report_to_greece_0.pdf Söyring, Riikka Uusi Suomi Puheenvuorot ( ): Euroopan vertikaalinen integraatio - Jäähyväiset demokratialle riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/89658-euroopan-vertikaalinen-integraatio-jaahyvaiset-demokratialle Söyring, Riikka Vastavalkea ( ): Koneisto kertoo Kreikasta paljon valheita Suomalainen ei ole avun arvoinen Suomen talvisissa pakkasissa palelee n asunnotonta Pääministeri Sipilä antaa oman tyhjän asuntonsa pakolaisten käyttöön. Uutinen huomioidaan jopa maailmalla ja se hivelee suomalaisen eliitin hipiää. Onhan se upeaa kun saa huomiota ihan rajojen ulkopuolelta. Suomen Pankin johtaja, Erkki Liikanen lupaa lahjoittaa Suomen Punaiselle Ristille kuukauden nettopalkkansa. Hän kehottaa muitakin tekemään näin. SAK lahjoittaa euroa jäseniensä rahoja pakolaistyöhön. Siis niitä rahoja jotka SAK:n jäsenet ovat jäsenmaksuina maksaneet siitä että SAK ajaisi heidän asioitaan. Samaan aikaan suomessa on asunnotonta, suomalaista käy viikoittain jonottamassa ruokaa leipäjonoissa, pitkäaikaisesta huono-osaisuudesta kärsii reilu suomalaista, työttömiä työnhakijoita on TEM tilaston mukaan , väliaikaisesta köyhyydestä kärsii yli suomalaista. Miten päättäjämme kehtaavat kääntää selkänsä lähimmälle vähäosaiselle, työttömälle, köyhälle? Helposti. Onhan paljon mukavampaa auttaa ihmistä joka tulee kaukaa, todellisesta hädästä. Se on myös media seksikästä, auttaessa heitä kohoaa myös oma profiili, siitähän poliitikon urassa on kyse. Pääministeri Sipilä paljasti rivienvälistä mistä tässä on osiltaan kysymys kuin sanoi että, hänellä on hyviä kokemuksia irakilaisista työntekijöinä, ahkeraa ja iloista väkeä. Halpaa myös. Päättäjämme ja heidän takanaan olevat tahot ovat valinneet tien joka johtaa kasvaviin ongelmiin. Kun ensimmäiset ihmisuhrit syntyvät niin kantavatko ne tahot jotka näitä järjettömiä päätöksiä tekevät vastuunsa ja eroavat? Eivät kanna. Demokratian yksi perus periaatteista on vallan ja vastuun suhde. Vallan mukana pitäisi seurata vastuu. Suomi on kuitenkin maa jossa päättäjä ei koskaan joudu todelliseen vastuuseen. Aina löytyy hyvä veli joka auttaa ja piilottaa päättäjän johonkin valtion/kunnan/järjestön virkaan tai tehtävään omistamassaan yrityksessä. Ei voi kuin ihmetellä tavallisen kansalaisen pitkää kärsivällisyyttä samojen vastuunsa unohtaneiden päättäjien jatkaessa eri tehtävissä vuodesta toiseen. Muutos tulee vain tekemällä. Muistakaa meidän päättäjiämme seuraavissa kuntavaaleissa, yhdistys ja järjestö kokouksissa, kaupan jonoissa. bensa-asemilla kun näette heitä. Välittäkää viesti asiallisesti mutta jämäkästi. Niin kuin suomalainen vain osaa. He nauttivat teidän rahoittamaa palkkaa, he ovat teidän valitsemianne johtajia, he siis työskentelevät Teille! Älkää antako heidän koskaan unohtaa sitä. Jarmo Nevalainen, IPU 7 vastavalkea.fi/2015/04/12/ koneisto-kertoo-kreikasta-paljon-valheita/ Durak, Tonto Tyhmyri s blog ( ): Kreikka ja uudistukset: Kreikka on tehnyt kovempia uudistuksia kuin kukaan https://tyhmyri.wordpress. com/2015/06/19/kreikka-ja-uudistukset-kreikka-on-tehnyt-kovempia-uudistuksia-kuin-kukaan/ Bank of Greece International Investment Position, Quaterly Data, Q1/2015 Bank of Greece Direct Investment in Greece by Country of Origin bankofgreece.gr/pages/en/statistics/externalsector/direct.aspx Reuters Exlusive: Greece needs debt relief far beyond EU plans - Secret IMF Report ( ) article/2015/07/14/us-eurozo- ne-greece-imf-report-iduskcn- 0PO1CB Eichengreen, Barry Project Syndicate ( ): Saving Greece, Saving Europe project-syndicate.org/commentary/greece-debt-agreement-risks-by-barry-eichengreen Euro Summit Statement SN 4070/15, Brussels 12 July doc/ /eurosummit-statement-greece#scribd Irish Left Review: Greeks reforms submission as presented to the president of the Eurogroup today ( ) The Guardian : The Greece bailout agreement: Key points ( ) com/business/2015/jul/13/greece-bailout-agreement-key-pointsgrexit Riikka Söyring, IPU Arvokas vanhuus Olen kirjoittanut vanhusten asemasta vuodesta 2011 lähtien. Silmäni avautuivat tähän todellisuuteen työskennellessäni kotihoidossa Oulun kaupungilla. Siksi onkin huvittavaa, kun joka kerta ennen vaaleja vanhusten asia nostetaan esille. Ehdokkaat käyvät syöttämässä, juottamassa, kahvittelemassa tai ulkoiluttamassa vanhuksia ja sitten lehdestä saamme lukea koskettavia kirjoituksia ja nähdä kuvia hellästä huolenpidosta. Miten käy vaalien jälkeen, onko vanhusten asioihin ja hyvinvointiin puututtu, kun saamme edelleen lukea, kuinka vanhukset makaavat vaipoissaan, joita ei ehditä riittävästi vaihtaa. Saamme lukea, että vanhuksemme näkevät suoranaista nälkää tai saamme lukea, ettei vanhuksia ehditä ulkoiluttamaan. Onkin sanottu, että Suomen vangeilla on paljon paremmat oltavat, kuin vanhuksillamme. Vangit saavat monipuolisen ja täysipainoisen aterian monta kertaa päivässä, jonka lisäksi hygienia ja kunnon ylläpitäminen on taattu. Huomattavaa on vielä, että jopa pahin murhamies pääsee ainakin kerran päivässä ulkoilemaan. 1. heinäkuuta 2013 voimaan tullut vanhuspalvelulaki antoi meille paljon toiveita siitä, että vanhusten asemaan halutaan kiinnittää entistä enemmän huomiota maassamme. Laki tähtää lähtökohtaisesti kotona asumiseen. Iäkkään henkilön hoito on kuitenkin järjestettävä laitoksessa, jos se on perusteltua henkilön arvokkaan elämän ja turvallisen hoidon kannalta.tässä tuleekin se kohta, joka mietityttää eniten, pystyykö kunta tarjoamaan sellaiset palvelut kotiin, jotta vanhus pystyy asumaan kotonaan? Kun kuntia velvoitetaan 300 miljoonan säästöihin vanhuksiemme hoidosta ja painopisteen siirtämistä kotihoitoon, tulee mieleen miten tämä käytännössä toteutuu. Pelkona on yksityistäminen ja silloin lain edellyttämä palvelunlaadun valvonta ei välttämättä toteudukaan. Ja tämä taasen ei anna kovin turvallista kuvaa vanhustemme tulevaisuudesta. Miten sitten kaksi vuotta voimassa ollut vanhuspalvelulaki on käytännössä toteutunut? Ilmeisesti ei kovinkaan hyvin, koska meneillään on Arvokas vanhuus -kansalaisaloite, jolla pyritään parantamaan vanhuspalvelulakia. Lakia pyritään täydentämään pykälällä, joka oikeuttaa ja velvoittaa kunnat ylläpitämään riittävän määrän pitkäaikaishoidon laitospaikkoja (ns. vanhainkotipaikkoja) huonokuntoisia ikääntyneitä henkilöitä varten, jotka eivät pärjää enää kotona kotipalvelun turvin. Lisäksi vaaditaan lisäpanostusta kotihoitoon, koska hoitajamitoitus on riittämätön, jonka seurauksena vanhus on lähes heitteillä omassa kodissaan. Me jokainen ansaitsemme arvokkaan vanhuuden, joten allekirjoita sinäkin kansalaisaloite Arvokas vanhuus. https:// Ritva Puolakka, IPU

8 Eri mieltä pakolaispolitiikasta Niin sanottu arabikevät sai alkunsa nuorten opiskelijoiden tyytymättömyydestä korruptoituneisiin valtarakenteisiin, jotka eivät välittäneet heistä, kasvavasta työttömyydestä ja toivottomista tulevaisuuden näkymistä. Meillä Suomessakaan ei ole vaikea samaistua näihin nuoriin, joilla ei ole mahdollisuuksia pärjätä yhteiskunnassa, jossa ei voi elättää itseään ja perhettään työtä tekemällä. Nuorten kasvavasta pahoinvoinnista kummunnut rauhanomainen aktiivisuus ja mielenosoitukset tyrehdytettiin kovin ottein. Reaktiolla on aina vastareaktio ja osa näistä nuorista radikalisoitui otolliseksi ainekseksi osallistumaan ääriryhmien toimiin. ISIS yhtenä, ei ainoana ryhmittymänä, tarjosi edes jonkinlaista järjestystä ja toivoa tulevaisuudesta. Nyt arabikevät on muotoutunut useiden eri ryhmittymien aseellisiksi selkkauksiksi, useissa maissa. Omat mausteensa soppaan on lisännyt USA ja sen eurooppalaiset NATO - puudelit manipuloimalla ääriryhmiä aseelliseen vastarintaan niitä johtajia kohtaan, jotka eivät ole hyväksyneet länsimaista demokratiaa. Länsimaiden tarjoaman taistelukoulutuksen, asetoimitusten ja rahallisen tuen avulla nämä ryhmät ovatkin menestyneet ja saaneet omia alueita hallintaansa. Valitettavasti nyt näyttää kuitenkin siltä että nämä manipulaattorit ovat menettäneet kaiken kontrollin alullepanemaansa ja tukemaansa terrorismiin, joksi he näitä taistelijoita nimittävät. Tämä on ollut odotettavissa, sillä mitkään aseelliset ryhmät eivät halua länsimaista uusliberalistista riistodemokratiaa nykyisten korruptoituneiden rakenteiden tilalle. On ymmärrettävää että islamilaiseen uskontoon pohjautuva islamilainen valtio voi utopiassaan tarjota nykyiselle yhteiskuntajärjestelmälle paremman vaihtoehdon ja antaa uskoa tulevaisuuteen. Ilman länsimaiden määrätietoista mittavaa ase- ja kalustoapua ei näillä ryhmittymillä olisi ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia muodostua ja menestyä aseellisissa konflikteissa. Ilman rahaa, aseita ja kalustoa ei pitkälle sodita, eivätkä nämä resurssit taivaasta putoa vai putoavatko? Nyt kun sodat ovat jatkuneet useita vuosia ja infrastruktuuri on tuhottu, ihmiset ovat väsyneet sotimaan sotia, joissa ei enää ole mitään voitettavaa ja he ovatkin päättäneet lähteä pois sodasta ja raunioista. Realismia on tunnustaa tosiasiat - liittolaisineen onkin politiikallaan USA viimekädessä vastuussa näistä tapahtumista. Toisin sanoen pakolaiset ovat tämän politiikan synnyttämä ilmiö. Eikö siis olisi oikeudenmukaista ja realistista vaatia vastuullisia kantamaan vastuunsa teoistaan ja lopettamaan vääränlainen politiikka, joka on johtanut nykytilanteeseen ja mitä politiikkaa edelleen kin jatketaan? Eikö heidän tulisi myös korjata aiheuttamansa vahingot, jotta ihmiset voisivat palata koteihinsa, sen sijaan että me suomalaiset, yhdessä muiden kansallisuuksien Pakolaiset matkaavat kohti Eurooppaa mm. ylittämällä Välimeren Yhdysvaltain nykyinen ulkoministeri John Kerry tutustumassa Za atrin pakolaisleiriin Jordaniassa kanssa joudumme siivoamaan heidän aiheuttamiansa sotkuja omalla kustannuksellamme? Rasismia on nykyinen politiikka, joka johtaa vääjäämättä 8 - Oletko rasisti vai realisti? pakolaisten eriarvoiseen kohteluun vieraissa maissa ja kulttuureissa. Pakolaiset sijoitetaan monikulturismin varjolla asumaan slummeihin ja gettoihin, joka kaikkien maailmalta saatujen kokemusten perusteella on johtanut eriarvoistumiseen, syrjäytymiseen, riistopalkkaukseen, eristäytymiseen, rikollisuuteen ja rasismiin. Suomessa Kokoomuksen Alexsander Stubb ja hänen lakeijansa ovat avoimesti kannattaneet 2 miljoonan maahanmuuttajan sijoittamista Suomeen. Onko nyt niin että nämä maahaanmuuttajat koostuisivat pääosin pakolaisista? Maahan muutossa ei sinänsä ole mitään moitittavaa, kunhan se tapahtuu oikeista lähtökohdista. Hallituksen toteuttamalla pakolaispolitiikalla paitsi hyväksytään USA:n ja heidän liittolaistensa hajota ja hallitse politiikka lieveilmiöineen, vaietaan ilmiön syntysyistä ja asetetaan kansalaiset näiden maton alle lakaisu siivoustöiden maksumiehiksi. Varsinaisiin ongelmiin ei ole rohkeutta puuttua tai ottaa kantaa. Miksi Suomessa on valittu kansanedustajiksi ja hallitukseen sellaisia henkilöitä, jotka haluavat toistaa kaikki jo maailmalla moneen kertaan tehdyt virheet nyt myös Suomessa? Eikö riitä että naapurissamme Ruotsissa lähiöt liekehtivät, poliisit ovat voimattomia puuttumaan tilanteeseen ja Saksassa politiikka on todettu epäonnistuneeksi? On todella lyhytnäköistä ajattelua, että pakolaisista saataisiin halpaa työvoimaa uusliberalistien pankkitilejä turvottamaan ja kantaväestö kilpailemaan pakolaisten kanssa siitä kuka pystyy halvimmalla palkalla tekemään vähiin käyneet työt. Tämä tilanne realisoituu kun nykyinen minimipalkkajärjestelmä ja palkkasääntely saadaan purettua. Rasismia on Suomen hallituksen- ja medioiden toteuttama politiikka syyllistää- ja leimata realistit ja eri mieltä olevat rasisteiksi, usuttaa harhaanjohtamansa suvakki - rakit realistien ja erimieltä olevien riesaksi. Rasismia on myös se, että terveen kansallismielisyytemme kautta, joka on jäävuoren näkymätön osa identiteettiämme, syyllistetään, pyritään leimaamaan ja vaientamaan nykypolitiikkaa vastustavat ja erimieltä olevat ihmiset fasisteina. Suomeen on rantautumassa arabikevät! Samoista syistä kuin arabikevät sai alkunsa, Suomessakin on tultu tilanteeseen jossa johtavat poliitikkomme ovat kansalaisten keskuudessa menettäneet uskottavuutensa ja luottamuksen, Suomalaisten etujen vaalijoina. He elävät elämäänsä omassa todellisuuskuplassaan, joka näyttäytyy valtaväestölle yltäkylläisenä, itsekeskeisenä oman edun tavoitteluna, toisten kustannuksella menestymisenä ja kaksinaismoralistisina mediasirkustemppuina. He ovat täysin eriytyneet valtaväestön arjesta ja sen kohtaamista vaikeuksista pärjätä elämässä. Realismia on ymmärtää että rasismi on syntynyt vääränlaisesta politiikasta, joka ei enää nykypäivänä erottele ihmisiä uskontojen, rodun, kulttuurin, sukupuolen tai ihonvärin mukaan. Rasismi on toimintaa, jossa ihmisten taustan tai biologisten eroavaisuuksien tai näihin liittyvien fyysisten tai henkisten ominaisuuksien erilaisuudella perustellaan ihmisten eriarvoista kohtelua, joka ilmenee välinpitämättömyytenä heitä kohtaan. Rasismiksi voidaan kutsua myös toimintatapoja ja yhteiskunnallisia rakenteita, jotka johtavat eriarvoisuuteen ja syrjäytymiseen. Rasismi voidaan nykyään käsittää vaikkapa poliittisen eliitin ylivaltana kansalaisiaan kohtaan, joka johtaa kansalaisten ja valtaa käyttävien keskinäiseen eriarvoistumiseen, eriarvoiseen kohteluun, toisin sanoen rasimiin omia kansalaisiaan kohtaan, olivatpa he kantaväestöä tai maahan muuttajia. Niin kauan kuin pakolaiskeskusteluissa ja - politiikassa on vaiettu pakolaisilmiön syntysyistä ja kun harhaanjohtajien usuttamat vajakkisuvakkirakkikoirat, suut vaahdossa räksyttävät tietämättömyyttään ja typeryyttään, todellinen kansalaisrasismi saa lisää ravinteita kasvaa rauhassa valtaväestön turmioksi. On ymmärrettävää että suuri osa suomalaisista ei voi hyväksyä nykyistä multikulturistista pakolaispolitiikka, jonka kustannukset lopulta jäävät valtaväestön maksettaviksi. Samaan aikaan kun itsellä ei ole töitä, talous on tiukoilla ja lisää leikataan, on vaikea ymmärtää hallituksen ajamaa kansalaisia entisestään kurjistavaa politiikkaa. Tilannetta ei paranna hallituksen pyrkimys tukahduttaa ihmisten tyytymättömyydestä kumpuava keskustelu ja arvostelu pakolaispolitiikkaa kohtaan. Hallituksen pakolaispolitiikka ja valtaväestön mielipiteiden leimaaminen vihapuheiksi, rasismiksi, fasismiksi tms, joka kohdistuisi pakolaisiin ja maahanmuuttajiin on heidän luomansa illuusio ja vale. Todellisuudessa niiden ihmisten joilla itsellään on vaikeaa, on helppo ymmärtää myös pakolaisten ahdinko, aseelliset konfliktit korruptoitunutta hallintoaan vastaan. Varmasti tähän meiltä suomalaisilta löytyy empatiaa kurjistuvassa Suomessa. Ihmiset ovat vihaisia hallitukselle, joka ei huomioi kansalaistensa mielipiteitä, vihaisia johtaville poliitikoille, jotka eivät näytä olevan kykeneviä hoitamaan edes tärkeimpiä velvollisuuksiaan kansalaisiaan kohtaan. Hallituksen tulisi luoda Suomeen edellytykset uusien työpaikkojen syntymiselle, luoda Suomeen olosuhteet jossa jokaiselle halukkaalle on töitä tarjolla, mutta se toteuttaa vahingoksemme orjallisesti ja mielistellen USA:n ja EU:n sanelemaa politiikkaa. Pasi Ronkainen

HYVÄ ELÄMÄ KAIKILLE! VAIKUTA VALINNOILLASI

HYVÄ ELÄMÄ KAIKILLE! VAIKUTA VALINNOILLASI VAIKUTA VALINNOILLASI Oletko kyllästynyt nykyiseen yltiökapitalistiseen ja keinotteluun perustuvaan talousjärjestelmäämme, joka perustuu aineellisen ja tarpeettoman kulutuksen kasvattamiseen ja kulutuksen

Lisätiedot

Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä?

Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä? Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä? Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja . Ranskan edellinen presidentti Nicolas Sarkozy on julistanut eurokriisin voitetuksi jo 2012

Lisätiedot

Turvallista matkaa? Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta.

Turvallista matkaa? Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta. Päivätyökeräys 2016 2017 Turvallista matkaa? Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta. Tällä hetkellä Maailmassa on yli 60 miljoonaa ihmistä, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa hakeakseen

Lisätiedot

Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja

Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja Himmeneekö kullan kiilto? Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja Mikä on nykyinen maailmantalouden terveys? Lopulta taivaalta sataa euroja EKP on luvannut

Lisätiedot

Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle

Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle Mikä perustuslaki on? Perustuslaki on kaiken lainsäädännön ja julkisen vallan käytön perusta. Perustuslaista löytyvät suomalaisen kansanvallan keskeisimmät pelisäännöt,

Lisätiedot

Kultaan sijoittamisen pääperiaatteet

Kultaan sijoittamisen pääperiaatteet Kultaan sijoittamisen pääperiaatteet Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja . Ranskan edellinen presidentti Nicolas Sarkozy on julistanut eurokriisin voitetuksi jo 2012 Sarkozyn mielestä

Lisätiedot

Mitä Venäjälle kuuluu?-

Mitä Venäjälle kuuluu?- Mitä Venäjälle kuuluu?- Kypsyneen Putinismin aikakausi 03.06.2013 Journalistiseminaari, Oulu Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta MTS Hanna Smith Aleksanteri Instituutti, Helsingin yliopisto Putinismin

Lisätiedot

Turvapaikanhakijat Uhka vai mahdollisuus, vai kumpaakin? OIVA KALTIOKUMPU SUOMALAINEN KLUBI PORI

Turvapaikanhakijat Uhka vai mahdollisuus, vai kumpaakin? OIVA KALTIOKUMPU SUOMALAINEN KLUBI PORI Turvapaikanhakijat Uhka vai mahdollisuus, vai kumpaakin? OIVA KALTIOKUMPU SUOMALAINEN KLUBI PORI 10.12.2015 Tilanne tänään Euroopan talous lamassa Suomen talous kestämättömällä tiellä Suomen työttömyys

Lisätiedot

Lähimmäisyys ja välittäminen, arvot ja käytännöt. Timo Pokki, Dila Diakonialaitos Lahti

Lähimmäisyys ja välittäminen, arvot ja käytännöt. Timo Pokki, Dila Diakonialaitos Lahti Lähimmäisyys ja välittäminen, arvot ja käytännöt Timo Pokki, Dila Diakonialaitos Lahti Lähimmäisyys merkitsee parhaimmillaan sitä, että meitä ympäröi ihmisten turvaverkko. Tarvittaessa se auttaa ja tukee

Lisätiedot

Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta

Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta 12.7.2016 Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta Suomalaisista alle kolmannes (30 %) ilmoittaa, että Juha Sipilän hallituksen (keskusta, perussuomalaiset, kokoomus)

Lisätiedot

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA Julkaistavissa.. klo. jälkeen HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA Hallitukseen luotetaan enemmän kuin oppositioon Suomalaisista kaksi viidestä ( %) ilmoittaa, että hallituksen kyky hoitaa maamme asioita

Lisätiedot

ZA5209. Flash Eurobarometer 269 (Intergenerational Solidarity) Country Specific Questionnaire Finland

ZA5209. Flash Eurobarometer 269 (Intergenerational Solidarity) Country Specific Questionnaire Finland ZA5209 Flash Eurobarometer 269 (Intergenerational Solidarity) Country Specific Questionnaire Finland FLASH 269 Haluaisin kysyä muutaman kysymyksen, jotka liittyvät yhteiskuntamme muodostavien eri sukupolvien

Lisätiedot

Lähde: Reuters. Lähde: Venäjän keskuspankki

Lähde: Reuters. Lähde: Venäjän keskuspankki BOFIT - BLOGI Venäjän keskuspankki ilmoitti jo vuonna 2010 virallisesti vähentävänsä asteittain ruplan kurssin ohjausta, ja vuonna 2012 keskuspankki ilmoitti, että täyden kellutuksen edellyttämät valmistelut

Lisätiedot

Stagflaatio venäläinen kirosana. Sanna Kurronen Maaliskuu 2014

Stagflaatio venäläinen kirosana. Sanna Kurronen Maaliskuu 2014 Stagflaatio venäläinen kirosana Sanna Kurronen Maaliskuu 2014 Putin ei välitä talouden alamäestä Ukrainan kriisi ajaa Venäjän talouden ahtaalle, mutta se ei Putinin menoa hidasta Venäjän talous on painumassa

Lisätiedot

1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte?

1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 25% 5 75% 10 Keskusta Kokoomus Kristillisdemokraatit Perussuomalaiset Ruotsalainen Kansanpuolue 10 Sosialidemokraatit Vasemmistoliitto Vihreät Jokin muu

Lisätiedot

Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017

Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017 Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017 Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 1.3.2017 Juhana Aunesluoma Tutkimusjohtaja, Eurooppa-tutkimuksen verkosto Helsingin yliopisto 28.2.2017 1 Teemat EU:n

Lisätiedot

JOS ET SINÄ, NIIN KUKA?

JOS ET SINÄ, NIIN KUKA? JOS ET SINÄ, NIIN KUKA? Aina, kun haluat asioiden muuttuvan parempaan suuntaan, sinun on otettava ohjat omiin käsiisi. Kun päätät, että olet omien valintojesi arvoinen, voit ottaa vastuun omasta elämästäsi

Lisätiedot

Euroalueen talousnäkymät 2016 tilannekuva

Euroalueen talousnäkymät 2016 tilannekuva Euroalueen talousnäkymät 2016 tilannekuva 9.2.2016 Lähde: komission ennuste Euroalueen vakausyksikkö Maailmantalouden kasvunäkymät heikentyneet - Kehittyneiden maiden kasvu alle keskiarvon - Kiinan tilanne

Lisätiedot

K O O D E E. Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa.

K O O D E E. Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa. K O O D E E Kangasalan Kristillisdemokraattien tiedotuslehti 3/2012 Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa. Sisällys: Puheenjohtajan mietteitä.. 3 Vierailu

Lisätiedot

Poliittinen riski Suomessa. Kyselytutkimuksen keskeisimmät löydökset

Poliittinen riski Suomessa. Kyselytutkimuksen keskeisimmät löydökset Poliittinen riski Suomessa Kyselytutkimuksen keskeisimmät löydökset 16.10.2014 Taustaa tutkimuksesta Aula Research Oy toteutti syys-lokakuussa kyselytutkimuksen poliittisesta riskistä Suomessa Tutkimus

Lisätiedot

Taantuva talous pakottaa valintoihin Arvot ohjaavat valintoja

Taantuva talous pakottaa valintoihin Arvot ohjaavat valintoja Taantuva talous pakottaa valintoihin Arvot ohjaavat valintoja Paavo Okko Kaarinan kaupungin strategiaseminaari II 20.4.2009 Miksi viaton Suomi kärsii näin pahasti muun maailman finanssikriisistä? Finanssikriisimaiden

Lisätiedot

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi Senioribarometri 2006 Senioribarometrin tarkoitus Päätimme heti pilotoida myös Senioribarometrin, sillä vanhemman väestön tarpeet ja toiveet ovat meille tärkeitä sekä toiminnallisesti että taloudellisesti.

Lisätiedot

Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa

Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa Eduskunnan suuri valiokunta 28.9.2016 Juhana Aunesluoma Tutkimusjohtaja, Eurooppa-tutkimuksen verkosto Helsingin yliopisto Network for European Studies

Lisätiedot

Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita.

Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita. Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita. 1. Miten laki ja perustuslaki säädetään Suomessa 3 4 p. 5 6 p. Hallitus valmistelee ja antaa

Lisätiedot

Vaalikysely. 1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 2. Kotikuntanne asukasmäärä. 3. Vastaajan sukupuoli. Vastaajien määrä: 80

Vaalikysely. 1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 2. Kotikuntanne asukasmäärä. 3. Vastaajan sukupuoli. Vastaajien määrä: 80 Vaalikysely 1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 25% 5 75% 10 Keskusta Kokoomus Kristillisdemokraatit Perussuomalaiset Ruotsalainen Kansanpuolue 10 Sosiaalidemokraatit Vasemmistoliitto Vihreät

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta POLITIIKKATIETEET VALINTAKOE 11.6.2008 Kansainväliset suhteet ja valtio-oppi.

LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta POLITIIKKATIETEET VALINTAKOE 11.6.2008 Kansainväliset suhteet ja valtio-oppi. LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta POLITIIKKATIETEET VALINTAKOE 11.6.2008 Kansainväliset suhteet ja valtio-oppi Vastaajan nimi: Valintakokeesta saatu pistemäärä: / 40 pistettä Vastaa selvällä

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU

EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU EUROOPAN UNIONI Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU INTEGRAATIO = Euroopan yhdentyminen ja EU-maiden tiivistyvä yhteistyö o o o taloudellista poliittista sotilaallista YHDENTYMISEN TAUSTALLA TOISEN MAAILMANSODAN

Lisätiedot

YHTEISKUNTAOPPI 9. LUOKKA: POLITIIKKA JA PUOLUEET

YHTEISKUNTAOPPI 9. LUOKKA: POLITIIKKA JA PUOLUEET YHTEISKUNTAOPPI 9. LUOKKA: POLITIIKKA JA PUOLUEET Tapio Manni Saarnilaakson koulu Espoo tapio.manni@gmail.com Euroopan Unionin Kotouttamisrahasto osallistuu hankkeen rahoittamiseen. Politiikka on yhteisten

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.11.2013 COM(2013) 911 final 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta FI FI 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta

Lisätiedot

Henkilökohtaisen avun hakeminen. Työpaja

Henkilökohtaisen avun hakeminen. Työpaja Henkilökohtaisen avun hakeminen Työpaja 10.10.2013 Vammaispalvelulaki - Henkilökohtainen apu liittyy vammaispalvelulakiin. - Vammaispalvelulaki uudistui 1.9.2009. - Vammaispalvelulakia muutettiin, jotta

Lisätiedot

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,

Lisätiedot

Presidentinvaalit 2018 Piraattipuolueen osallistumisen mahdollisuudet

Presidentinvaalit 2018 Piraattipuolueen osallistumisen mahdollisuudet Piraattipuolueen osallistumisen mahdollisuudet Tässä esityksessä Taustatietoa Presidentinvaaleista Arvio osallistumisen eduista ja haitoista Lyhyesti vaaliteemoista Suunnitelma keräys- ja vaalikampanjasta

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELOON. KYLMÄN SODAN SYTTYMINEN Luku 3, s. 103

SISÄLLYSLUETTELOON. KYLMÄN SODAN SYTTYMINEN Luku 3, s. 103 KYLMÄN SODAN SYTTYMINEN Luku 3, s. 103 1. Määrittele käsitteet a) kylmä sota b) kaksinapainen kansainvälinen järjestelmä c) Trumanin oppi. a) kylmä sota Kahden supervallan (Usa ja Neuvostoliitto) taistelu

Lisätiedot

Luoton takaisinmaksuturva lainanottajan perusturva

Luoton takaisinmaksuturva lainanottajan perusturva Luoton takaisinmaksuturva lainanottajan perusturva Lainamäärät erityisesti asuntoluottojen määrät ovat vuosi vuodelta kasvaneet ja laina-ajat pidentyneet. Moni lainanottaja mitoittaa luottonsa melko tarkkaan

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Rakenneuudistuksissa ja kustannuskilpailukyvyssä tavoitteet korkealle 3 PÄÄKIRJOITUS Rakenneuudistuksissa ja kustannuskilpailukyvyssä tavoitteet

Lisätiedot

Paniikki osin aiheellista ja osin ylilyöntiä. Pasi Kuoppamäki. Imatra

Paniikki osin aiheellista ja osin ylilyöntiä. Pasi Kuoppamäki. Imatra Maailmantalouden kasvu hiipuu Paniikki osin aiheellista ja osin ylilyöntiä Pasi Kuoppamäki Pääekonomisti Imatra 23.8.2011 2 Markkinalevottomuuden syitä ja seurauksia Länsimaiden heikko suhdannekuva löi

Lisätiedot

Terveydenhuollon arvot ja tulevaisuus Kyselytutkimus elo-syyskuu Tärkeimmät löydökset

Terveydenhuollon arvot ja tulevaisuus Kyselytutkimus elo-syyskuu Tärkeimmät löydökset Terveydenhuollon arvot ja tulevaisuus 2020 Kyselytutkimus elo-syyskuu 2012 Tärkeimmät löydökset Tutkimuksen taustaa Success Clinic Oy ja Tervemedia Oy toteuttivat 13.8.- 18.9.2012 kyselytutkimuksen suomalaisen

Lisätiedot

Perussuomalaisten kannattajien ja vaaleissa nukkuvien luottamus on kateissa

Perussuomalaisten kannattajien ja vaaleissa nukkuvien luottamus on kateissa Tiedote KANSALAISET EIVÄT LUOTA PÄÄTTÄJIIN Luottamus päättäjiin on heikko kaikilla tasoilla. Suomalaisista ainoastaan vajaa viidesosa luottaa erittäin tai melko paljon Euroopan unionin päättäjiin ( %).

Lisätiedot

Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja

Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja. Noin puolet kansalaisista katsoo, että palvelujen laatu ( %), määrä (0 %), saavutettavuus ( %) ja toimivuus ( %) ei muutu tai paranevat

Lisätiedot

KUNTAVAALIEN YKKÖSTEEMAT: VANHUKSET, TERVEYSPALVELUT, KUNTATALOUS JA TYÖLLISYYS

KUNTAVAALIEN YKKÖSTEEMAT: VANHUKSET, TERVEYSPALVELUT, KUNTATALOUS JA TYÖLLISYYS KUNTAVAALIEN YKKÖSTEEMAT: VANHUKSET, TERVEYSPALVELUT, KUNTATALOUS JA TYÖLLISYYS Lähes kaikki äänestäjät haluavat nostaa tärkeimmiksi kuntavaaliteemoiksi vanhusten huollon ( %), kotikunnan talouden ja velkaantumisen

Lisätiedot

TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI

TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI TALENTUM HELSINKI 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Terhi Majasalmi ISBN: 978-952-14-1884-6 ISBN:978-952-14-1883-9 Ulkoasu: Lapine Oy Paino: BALTO print 2012

Lisätiedot

Finanssialan sääntely Suomessa

Finanssialan sääntely Suomessa Finanssialan sääntely Suomessa Poliittisten päättäjien näkemyksiä finanssialan sääntelystä 16.12.2014 Tutkimuksen taustaa Aula Research toteutti Finanssialan Keskusliiton toimeksiannosta kyselytutkimuksen

Lisätiedot

ZA4979. Flash Eurobarometer 216 (Public attitudes and perceptions in the euro area) Country Specific Questionnaire Finland

ZA4979. Flash Eurobarometer 216 (Public attitudes and perceptions in the euro area) Country Specific Questionnaire Finland ZA4979 Flash Eurobarometer 216 (Public attitudes and perceptions in the euro area) Country Specific Questionnaire Finland Revised questionnaire for euro survey in euro area Q1. Yleisesti ottaen, onko Suomen

Lisätiedot

2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN

2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN 1. KUUNTELEMINEN 1. Katso henkilöä, joka puhuu 2. Mieti, mitä hän sanoo 3. Odota omaa vuoroasi 4. Sano, mitä haluat sanoa 2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN 1. Tervehdi 2. Jutustele 3. Päättele, kuunteleeko toinen

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro ministeri Rehulan vierailu Jyväskylässä. Kunnanjohtaja Matti Mäkinen

Kommenttipuheenvuoro ministeri Rehulan vierailu Jyväskylässä. Kunnanjohtaja Matti Mäkinen Kommenttipuheenvuoro ministeri Rehulan vierailu 2.11.2015 Jyväskylässä Kunnanjohtaja Matti Mäkinen Sote-uudistus - yleinen näkymä Ihan yleisesti ottaen voi todeta, että: uudistukselle kaavailtu aikataulu

Lisätiedot

Palvelua vai omaehtoisuutta? Satu Helin, TtT Toiminnanjohtaja VTKL

Palvelua vai omaehtoisuutta? Satu Helin, TtT Toiminnanjohtaja VTKL Palvelua vai omaehtoisuutta? Satu Helin, TtT Toiminnanjohtaja VTKL Pohdintojeni sisältö - ideoita paneelikeskusteluun Palveluorientoitunut kulttuurimme istuu tiukassa Paljonko ns. vanhuspalveluja käytetään?

Lisätiedot

Rakenneuudistukset tarkastelussa Heikki Koskenkylä Valtiot. tri, konsultti

Rakenneuudistukset tarkastelussa Heikki Koskenkylä Valtiot. tri, konsultti Rakenneuudistukset tarkastelussa Heikki Koskenkylä Valtiot. tri, konsultti Millä eväillä valtiontalous ja kilpailukyky saadaan kuntoon? Suomen Perustan pikkujouluseminaari 10.12.2013 Ostrobotnia 1. Suomen

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

Sosiaalipalveluja kaikille ja kaiken ikää?

Sosiaalipalveluja kaikille ja kaiken ikää? Tiedosta hyvinvointia KansalaisenParas 17.4.2008 Anu Muuri 1 Sosiaalipalveluja kaikille ja kaiken ikää? Anu Muuri Kehittämispäällikkö Stakes/Sosiaalipalvelut Tiedosta hyvinvointia KansalaisParas 17.4.2008

Lisätiedot

SUOMEKSI. Tietoa Unionenista. Ruotsin suurin yksityisen sektorin ammattiliitto

SUOMEKSI. Tietoa Unionenista. Ruotsin suurin yksityisen sektorin ammattiliitto SUOMEKSI Tietoa Unionenista Ruotsin suurin yksityisen sektorin ammattiliitto Jäsenistöömme kuuluu muun muassa projektipäälliköitä, insinöörejä, toimihenkilöitä, ekonomisteja, IT-asiantuntijoita, teknisiä

Lisätiedot

Sisäinen turvallisuus Oiva Kaltiokumpu, Kansallisena Veteraanipäivänä

Sisäinen turvallisuus Oiva Kaltiokumpu, Kansallisena Veteraanipäivänä SUOMEN SISÄINEN TURVALLISUUS UHATTUNA! TARUA VAI TOTTA? Sisäisen turvallisuuden merkitys eduskunnan lainsäädäntö- ja budjettityössä Sisäinen turvallisuus nostaa enemmän kysymyksiä, kuin on anta vastauksia

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Pekka Lund 24.2.2015. Ikääntyneiden peliriippuvuus

Pekka Lund 24.2.2015. Ikääntyneiden peliriippuvuus Ikääntyneiden peliriippuvuus Ketä sinä ajattelet, kun alamme puhua ikäihmisten peliongelmista? Milloin pelaaminen on ongelmallista? Milloin pelaaminen on ongelmallista? Pelaamista ei tule ylipatologisoida:

Lisätiedot

Ay-liikkeen Eurovaalitutkimus

Ay-liikkeen Eurovaalitutkimus Ay-liikkeen Eurovaalitutkimus Esitys lehdistötilaisuuteen Ravintola Pääposti 5.5.2014 Luottamuksellinen Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti ammattiliittojen jäsenten parissa tutkimuksen Europarlamenttivaaleihin

Lisätiedot

Finanssikriisin pitkä jälki ja Suomi

Finanssikriisin pitkä jälki ja Suomi Finanssikriisin pitkä jälki ja Suomi Pääjohtaja Erkki Liikanen 20.5.2011 Finanssikriisistä velkakriisiin Velkaantuminen, kiinteistöjen hintojen nousu Hintakupla puhkeaa, luottotappiot kasvavat, taantuma

Lisätiedot

ZA4811. Flash Eurobarometer 227 (Expectations of European Citizens Regarding the Social Reality in 20 Years' Time)

ZA4811. Flash Eurobarometer 227 (Expectations of European Citizens Regarding the Social Reality in 20 Years' Time) ZA4811 Flash Eurobarometer 227 (Expectations of European Citizens Regarding the Social Reality in 20 Years' Time) Country Specific Questionnaire Finland Flash Eurobarometer on The expectations and wishes

Lisätiedot

Vaikuttamisen ABC Case STTK. Lounais-Suomen Partiopiirin Lippukuntapäivä Turku

Vaikuttamisen ABC Case STTK. Lounais-Suomen Partiopiirin Lippukuntapäivä Turku Vaikuttamisen ABC Case STTK Lounais-Suomen Partiopiirin Lippukuntapäivä 28.9.2014 Turku Mikä STTK? Palkansaajakeskusjärjestö Tehtävänä parantaa toimihenkilöiden taloudellista ja henkistä hyvinvointia sekä

Lisätiedot

Maassa millä lailla? Husein Muhammed OTM, lakimies Monikulttuurisuuden kasvot seminaari Helsinki 1.3.2013

Maassa millä lailla? Husein Muhammed OTM, lakimies Monikulttuurisuuden kasvot seminaari Helsinki 1.3.2013 Maassa millä lailla? Husein Muhammed OTM, lakimies Monikulttuurisuuden kasvot seminaari Helsinki 1.3.2013 Työntekijän oleskelulupa Opiskelijan oleskelulupa Oleskelulupatyypit Oleskelulupa perhesiteen perusteella

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot vuosille 2017-2019 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 TÄNÄÄN 11:00 EURO & TALOUS 5/2016 TALOUDEN NÄKYMÄT Joulukuu 2016

Lisätiedot

Aloitteessa euroerolle esitetään sekä taloudellisia, talouspoliittisia että valtiosääntöoikeudellisia perusteluja.

Aloitteessa euroerolle esitetään sekä taloudellisia, talouspoliittisia että valtiosääntöoikeudellisia perusteluja. 07.06.2016 Eduskunnan talousvaliokunnalle Kuten eduskunnan puhemiesneuvostolle lähettämässämme kirjeessä totesimme, kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa tähtää

Lisätiedot

ONKO TYÖELÄMÄSSÄ VARAA KOHTUUTEEN? Puheenvuoro Liideri-ohjelman aamukahvitilaisuudessa 24.9. 2014

ONKO TYÖELÄMÄSSÄ VARAA KOHTUUTEEN? Puheenvuoro Liideri-ohjelman aamukahvitilaisuudessa 24.9. 2014 Antti Kasvio, vanhempi tutkija ONKO TYÖELÄMÄSSÄ VARAA KOHTUUTEEN? Puheenvuoro Liideri-ohjelman aamukahvitilaisuudessa 24.9. 2014 Kohtuullisia toiveita ILO:n mukaan kaikilla työikään kasvavilla kansalaisilla

Lisätiedot

Minkälaiset palvelut kuntalaiset haluavat ja millä hinnalla? Pauli Forma

Minkälaiset palvelut kuntalaiset haluavat ja millä hinnalla? Pauli Forma Minkälaiset palvelut kuntalaiset haluavat ja millä hinnalla? Pauli Forma Ikärakenne Lähtökohtia Palvelujen tarve lisääntyy ja painopiste muuttuu Palveluja tuottavat työntekijät siirtyvät eläkkeelle Työvoimakilpailu

Lisätiedot

Keskisuomalaisille kansanedustajille

Keskisuomalaisille kansanedustajille Keskisuomalaisille kansanedustajille eläkeläisjärjestöjen neuvottelukunta 20.11.2011 Neuvottelukunnan tehtävä Neuvottelukunnan tehtävänä on toimia keskisuomalaisten eläkeläisten yhdyssiteenä sekä harjoittaa

Lisätiedot

Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen

Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ ASIANTUNTIJALAUSUNTO Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen 24.11.2015 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle E 65/2015 vp Komission tiedonanto "Kaikkien

Lisätiedot

ZA4982. Flash Eurobarometer 251 (Public attitudes and perceptions in the euro area) Country Specific Questionnaire Finland

ZA4982. Flash Eurobarometer 251 (Public attitudes and perceptions in the euro area) Country Specific Questionnaire Finland ZA4982 Flash Eurobarometer 251 (Public attitudes and perceptions in the euro area) Country Specific Questionnaire Finland Revised questionnaire for euro survey in euro area [KAIKILLE] C1. Yleisesti ottaen,

Lisätiedot

Köyhyyden poistaminen on koko yhteiskunnan etu Dos. Timo Pokki Lahden diakonialaitos 6.5.2010 Mitä on globaali köyhyys? Köyhyyden mittaamiseen ei ole yhtä yleisesti hyväksyttyä ja kiistatonta mittaria.

Lisätiedot

1. Lapsen oikeuksien julistus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Lapsen oikeuksien julistuksessa lapsiksi kutsutaan sekä lapsia että nuoria.

1. Lapsen oikeuksien julistus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Lapsen oikeuksien julistuksessa lapsiksi kutsutaan sekä lapsia että nuoria. Lapsen oikeuksien julistus Barnkonventionen på finska för barn och ungdomar YK:n lapsen oikeuksien julistus annettiin vuonna 1989. Lapsen oikeuksien julistuksessa luetellaan oikeudet, jotka jokaisella

Lisätiedot

Perhevapaiden haasteet ja Väestöliiton joustomalli Helena Hiila-O Brien

Perhevapaiden haasteet ja Väestöliiton joustomalli Helena Hiila-O Brien Perhevapaiden haasteet ja Väestöliiton joustomalli 25.9.2012 Helena Hiila-O Brien KUKA LASTA KASVATTAA JA MITÄ VARTEN Lapsi työvoimana Lapsi rakentamassa kansakunnan tulevaisuutta Lapsi jatkamaan sukua

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka.

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka. PoPoPet Ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Omaisuus 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on PoPoPet Ry (Pohjois-Pohjanmaan hylättyjen pieneläinten tuki ja sijaiskoti ry. Yhdistyksen kotipaikka on Oulu

Lisätiedot

Videointerventioiden eettistä pohdintaa. Jukka Mäkelä Lastenpsykiatri, lasten psykoterapian, Theraplay-terapian ja MIMvuorovaikutusvideoinnin

Videointerventioiden eettistä pohdintaa. Jukka Mäkelä Lastenpsykiatri, lasten psykoterapian, Theraplay-terapian ja MIMvuorovaikutusvideoinnin Videointerventioiden eettistä pohdintaa Jukka Mäkelä Lastenpsykiatri, lasten psykoterapian, Theraplay-terapian ja MIMvuorovaikutusvideoinnin kouluttaja Eettiset lähtökohdat Ensimmäinen eettinen periaate:

Lisätiedot

Eurooppalaisten kauppakamareiden Women On Board hanke tähtää naisten osuuden lisäämiseen kauppakamareiden hallituksissa.

Eurooppalaisten kauppakamareiden Women On Board hanke tähtää naisten osuuden lisäämiseen kauppakamareiden hallituksissa. LISÄÄ NAISIA KAUPPAKAMAREIDEN LUOTTAMUSTEHTÄVIIN 12.11.7 Eurooppalaisten kauppakamareiden Women On Board hanke tähtää naisten osuuden lisäämiseen kauppakamareiden hallituksissa. Tutkimuksen avulla selvitetään

Lisätiedot

Suomen suurlähetystö Astana

Suomen suurlähetystö Astana LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...

Lisätiedot

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan. KYLLÄ, JA Onnistut yrittämässäsi ja saavutat enemmän kuin odotit, enemmän kuin kukaan osasi odottaa. KYLLÄ, MUTTA Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen asia menee vikaan. EI, MUTTA Et

Lisätiedot

38. Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät

38. Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 38. Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät Osallisuus ja kumppanuus kuntoutuksen sosiaalisina mahdollisuuksina Janne Jalava & Ullamaija Seppälä 18. 19.3.2010 1 Johdanto 18. 19.3.2010 2 Kuntoutus on monitieteellinen

Lisätiedot

Aikuiset maahan muuttaneet - seksuaaliterveys, -oikeudet ja -kasvatus

Aikuiset maahan muuttaneet - seksuaaliterveys, -oikeudet ja -kasvatus e Aikuiset maahan muuttaneet - seksuaaliterveys, -oikeudet ja -kasvatus Suomen laki Suomen lainsäädännön perusperiaatteet kuuluvat kotoutuvan henkilön yleisinformaation tarpeeseen. Valitettavan usein informaatio

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

SÄÄSTÖPANKKI. Parempi Suomi 2016: Tilanne pääkaupunkiseudulla

SÄÄSTÖPANKKI. Parempi Suomi 2016: Tilanne pääkaupunkiseudulla SÄÄSTÖPANKKI Parempi Suomi 2016: Tilanne pääkaupunkiseudulla SÄÄSTÖPANKISSA KUULUU ASIAKKAAN ÄÄNI - Kun Säästöpankki menestyy, se pystyy jakamaan osan paikkakunnan hyvinvointia tukemaan, esimerkiksi erilaisiin

Lisätiedot

Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko

Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko Elokuu 2012 * Puolue, jota edustan: Kansallinen Kokoomus Suomen Sosialidemokraattinen Perussuomalaiset Suomen Keskusta Vasemmistoliitto Vihreä liitto Suomen

Lisätiedot

Heikki Kurttila. Isäntämaasopimus. Pirtin klubi 5.4.2016

Heikki Kurttila. Isäntämaasopimus. Pirtin klubi 5.4.2016 Heikki Kurttila Isäntämaasopimus hyppy kohti NATOa Pirtin klubi 5.4.2016 Historiaa: Paasikiven Kekkosen linja Paasikivi: Olipa Venäjä miten vahva tai miten heikko hyvänsä, aina se on tarpeeksi vahva Suomelle.

Lisätiedot

Lastensuojelusta. Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo 21.11.2012 Janne Pajaniemi

Lastensuojelusta. Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo 21.11.2012 Janne Pajaniemi Lastensuojelusta Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo 21.11.2012 Janne Pajaniemi Lastensuojelulain kokonaisuudistus tuli voimaan 1.1.2008 Kaikkien lasten kehityksen turvaaminen Ongelmien ehkäiseminen

Lisätiedot

Talouskasvun edellytykset

Talouskasvun edellytykset Pentti Hakkarainen Suomen Pankki Talouskasvun edellytykset Martti Ahtisaari Instituutin talousfoorumi 16.5.2016 16.5.2016 Julkinen 1 Talouden supistuminen päättynyt, mutta kasvun versot hentoja Bruttokansantuotteen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Esko-Juhani Tennilä /vas Erkki Tuomioja /sd sihteeri Olli-Pekka Jalonen valiokuntaneuvos. 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 17 jäsentä.

Esko-Juhani Tennilä /vas Erkki Tuomioja /sd sihteeri Olli-Pekka Jalonen valiokuntaneuvos. 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 17 jäsentä. ULKOASIAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 55/2009 vp Tiistai 9.6.2009 kello 11.30-14.00 Läsnä pj. vpj. jäs. vjäs. Pertti Salolainen /kok Markku Laukkanen /kesk Eero Akaan-Penttilä /kok Eero Heinäluoma /sd Liisa

Lisätiedot

ZA4535. Flash Eurobarometer 188 Consular Protection and Family Law. Country Specific Questionnaire Finland

ZA4535. Flash Eurobarometer 188 Consular Protection and Family Law. Country Specific Questionnaire Finland ZA4535 Flash Eurobarometer 188 Consular Protection and Family Law Country Specific Questionnaire Finland Flash 188 : Family law & Consular protection D(7599) DG JAI 2006, Draft Questionnaire v2.1 INTRO.

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0092(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0092(NLE) Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/0092(NLE) 9.9.2016 *** SUOSITUSLUONNOS ehdotuksesta neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Kolumbian ja

Lisätiedot

FSD1295 Eduskuntavaalit 2003 : ehdokkaiden vastaukset Yleisradion vaalikoneeseen

FSD1295 Eduskuntavaalit 2003 : ehdokkaiden vastaukset Yleisradion vaalikoneeseen KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD1295 Eduskuntavaalit 2003 : ehdokkaiden vastaukset Yleisradion vaalikoneeseen Kyselylomaketta

Lisätiedot

Venäjä: Kuka muistaisi kuluttajaa? Sanna Kurronen Joulukuu 2014

Venäjä: Kuka muistaisi kuluttajaa? Sanna Kurronen Joulukuu 2014 Venäjä: Kuka muistaisi kuluttajaa? Sanna Kurronen Joulukuu 2014 Siperian talvi jatkuu koko vuoden 2015 Sanktiot eivät poistu vuoden 2015 aikana ja öljyn hinta jää 70-80 dollariin, minkä seurauksena: Venäjän

Lisätiedot

KIRSI PIHA RYTMI- HÄIRIÖ

KIRSI PIHA RYTMI- HÄIRIÖ KIRSI PIHA RYTMI- HÄIRIÖ TARTU MAHDOLLISUUKSIIN TAI KUOLE TALENTUM PRO HELSINKI 2015 3 Copyright 2015 Talentum Media ja Kirsi Piha Kansi ja ulkoasu: Pertti Immonen, Ellun Kanat Taitto: Maria Mitrunen 978-952-14-2660-5

Lisätiedot

LYHYEN ELPYMISEN PÄÄLLE UUSI TAANTUMA BKT:n vuosimuutokset 1989-1997 ja 2007-2015*

LYHYEN ELPYMISEN PÄÄLLE UUSI TAANTUMA BKT:n vuosimuutokset 1989-1997 ja 2007-2015* 1 LYHYEN ELPYMISEN PÄÄLLE UUSI TAANTUMA BKT:n vuosimuutokset 1989-1997 ja 2007-2015* 7% 6% 5% 4% 3% 2% 1% 0% -1% -2% -3% -4% -5% -6% -7% -8% -9% 1989/2007 1990/2008 1991/2009 1992/2010 1993/2011 1994/2012

Lisätiedot

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana Helka Pirinen Esimies muutoksen johtajana Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Helka Pirinen Kansi: Ea Söderberg, Hapate Design Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen, Suunnittelutoimisto

Lisätiedot

Edustuksellisen demokratian uhat ja mahdollisuudet

Edustuksellisen demokratian uhat ja mahdollisuudet Edustuksellisen demokratian uhat ja mahdollisuudet Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman avausseminaari 16.3.2004 Heikki Paloheimo Valtio-opin laitos 20014 Turun yliopisto heikki.paloheimo@utu.fi Äänestysaktiivisuus

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita

Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita Erkki Auvinen, STTK 7. 4. 2 0 1 6 Työpaikan kehittämistä ei saa unohtaa vaikeinakaan aikoina Työpaikan kehittämistä ei saa haudata mukamas tärkeämpien

Lisätiedot

Rauhala. on maakunnan paras maatila! Kannattavin Tehokkain Haluttu ja mukava työpaikka. Hyvää elämää ihmisille ja eläimille

Rauhala. on maakunnan paras maatila! Kannattavin Tehokkain Haluttu ja mukava työpaikka. Hyvää elämää ihmisille ja eläimille Rauhala on maakunnan paras maatila! Kannattavin Tehokkain Haluttu ja mukava työpaikka Hyvää elämää ihmisille ja eläimille Yrityksen perustiedot Omistajat: Ismo ja Miika Takkunen Ismo vastaa tilanjohtaminen

Lisätiedot

Suomen ja Itä-Suomen kasvun mahdollisuudet globaalissa ympäristössä

Suomen ja Itä-Suomen kasvun mahdollisuudet globaalissa ympäristössä Suomen ja Itä-Suomen kasvun mahdollisuudet globaalissa ympäristössä Itä-Suomen huippukokous 30.8.2010 Johtokunnan varapuheenjohtaja Pentti Hakkarainen 1 Suomen ja Itä-Suomen hyvinvointi Myyntiä muualle;

Lisätiedot

Suhdanne 1/2016. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 22.03.2016 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Suhdanne 1/2016. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 22.03.2016 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Suhdanne 1/2016 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 22.03.2016 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Kiinan äkkijarrutus

Lisätiedot

Työtä Suomen ja suomalaisten hyväksi

Työtä Suomen ja suomalaisten hyväksi Työtä Suomen ja suomalaisten hyväksi Suomen silmät ja korvat maailmalla Mitä ulkoministeriö tekee? Ulkoministeriö edistää Suomen ja suomalaisten turvallisuutta ja hyvinvointia. Toimii turvallisen ja oikeudenmukaisen

Lisätiedot

Jokainen haastattelija muotoilee pyynnön omaan suuhunsa sopivaksi sisällön pysyessä kuitenkin samana.

Jokainen haastattelija muotoilee pyynnön omaan suuhunsa sopivaksi sisällön pysyessä kuitenkin samana. Muistatko? hanke Kysymykset yksilöhaastatteluun Alkulämmittelynä toimivat jokaisen haastattelun alussa täytettävän perustietolomakkeen kysymykset (nimi, syntymäaika ja paikka, osoite jne.). Haastattelun

Lisätiedot

Tervetuloa tekemään Suomea, jonka haluamme vuonna 2050! Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus

Tervetuloa tekemään Suomea, jonka haluamme vuonna 2050! Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Tervetuloa tekemään Suomea, jonka haluamme vuonna 2050! Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Huomisen eväskori pakataan kasvatustyössäkin jo tänään Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Ketkä ovat

Lisätiedot