Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (28) Kasvun ja oppimisen lautakunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (28) Kasvun ja oppimisen lautakunta 12.06.2013"

Transkriptio

1 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (28) Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 15:05-19:35 Paikka Kasvun ja oppimisen palvelualue, lautakunnan kokoushuone (2 krs), Vuorikatu 27 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Aleksi Eskelinen, puheenjohtaja Rakel Saarinen, varajäsen Upi Heinonen Petri Kaunisto, klo Hilkka Kontiainen Markku Huttunen, varajäsen, klo Annu Saukko Tero Taipale Jaakko Turtiainen Henna Joutselainen, varajäsen Poissa: Anne Mönkkönen Muut saapuvilla olleet Tiina Kaartinen, klo Pekka Vähäkangas Pekka Lindell, klo Juha Parkkisenniemi Kari Raninen Leena Auvinen, klo Tanja Karpasto, klo Raija Heinonen, klo Sari Kokkonen Liisa Kaksonen, klo Veli-Matti Paananen, klo Tomi Perko, klo Jussi Kukkola, klo Silja Silvennoinen Poissa: Oliver Kuustonen kaupunginhallituksen edustaja, varajäsen palvelualuejohtaja, esittelijä varhaiskasvatusjohtaja kasvun ja oppimisen tuen johtaja perusopetusjohtaja lukiotoimenpäällikkö tilahallintapäällikkö talouspäällikkö perusopetuspäällikkö kaupunginarkkitehti rakennuttajapäällikkö arkkitehti rehtori henkilöstö- ja hallintopäällikkö, pöytäkirjanpitäjä nuorisovaltuuston edustaja Asiat 26-35

2 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (28) Allekirjoitukset Aleksi Eskelinen puheenjohtaja Silja Silvennoinen pöytäkirjanpitäjä Pöytäkirjan tarkastus Kuopiossa, Vuorikatu 27, Kuopio, Tero Taipale Hilkka Kontiainen Pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävänä Kuopiossa, Vuorikatu 27, Kuopio, aulapalvelu, Silja Silvennoinen Pöytäkirjanpitäjä Muutoksenhakukiellot Kuntalain 91 :n mukaan ei oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta voi tehdä :ien 26 30, 33 ja 35 osalta, koska päätökset koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Muutosta ei voi hakea valittamalla :iin 31, 32, 34, koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n 1 momentin mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus. Oikaisuvaatimusohjeet Pöytäkirjaan liitetään oikaisuvaatimusohjeet :ien 31, 32, 34 osalta liite A

3 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (28) Käsitellyt asiat Nro Liite/ viite* Otsikko 1 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat Karttulan koulukeskuksen suunnittelu: Suunnitelmien (L2) hyväksyminen pohjana jatkosuunnittelulle Jynkän koulun hankesuunnittelu: hankkeen toteuttaminen uudisrakennuksena ja kiinteistön sijoittaminen nykyiselle tontille, Maitotien ja Rauhanlahdentien kulmaukseen 5 30 * Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2013 ensimmäinen osavuosikatsaus Lastenneuvolan, koulu- ja opiskeluterveydenhuollon toimintakertomusten hyväksyminen vuodelta Esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen alkamis-, työ- ja vapaapäivät lukuvuonna Selvitys varhennetun englannin kielen opetuskokeilusta Toimintasäännön muutos Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasääntöön Tiedonannot Sivu Muutoksenhaku 31, 32, 34 Liite A kuntalain mukainen oikaisuvaatimusohje / kasvun ja oppimisen lautakunta 27

4 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (28) Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Päätösehdotus Puheenjohtaja Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

5 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (28) Pöytäkirjantarkastajat Päätösehdotus Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas Valitaan pöytäkirjantarkastajat. Vuorossa ovat lautakunnan jäsenet Anne Mönkkönen ja Tero Taipale. Päätös Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Tero Taipale ja Hilkka Kontiainen.

6 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (28) Asianro 2853/ /2012 Karttulan koulukeskuksen suunnittelu: Suunnitelmien (L2) hyväksyminen pohjana jatkosuunnittelulle Tilahallintapäällikkö Tanja Karpasto Johdon tukipalvelut kop Suunnittelun taustaa Kuopion kaupunginvaltuusto päätti Kuopion päivähoito- ja kouluverkostosuunnitelman käsittelyn yhteydessä, että Kemppaanmäen koulun tullessa peruskorjausvaiheeseen siitä luovutaan ja Syvänniemeen rakennetaan tilat päivähoidolle, esikoululle ja luokille. Kissakuusen koulun hankesuunnitelma päivitetään ja alakoulun investointia supistetaan muuttunutta oppilasmäärää vastaavaksi. Karttulan koulukeskuksen hankesuunnitteluryhmä teki selvityksen valtuuston tekemän päätöksen vaikutuksista Karttulan koulukeskuksen syksyllä 2011 valmistuneeseen hankesuunnitelmaan. Hankesuunnitteluryhmä esitti Kasvun ja oppimisen lautakunnalle oppilasmäärän- ja laajuusvertailun, jonka nojalla hankeryhmä päätyi yksimielisesti esittämään, että koulukeskus toteutetaan peruskorjauksen ja laajennuksen sijasta uudisrakennuksena koulun nykyiselle tontille siten, että vanha kiinteistö puretaan ja vapautuva alue huomioidaan lähiliikunta-alueiden suunnittelussa. Tontti ja sijainti Koulukeskuksen tontin omistaa Kuopion kaupunki. Sen lohkomistoimitus on merkitty kiinteistörekisteriin Voimassa olevassa rakennuskaavassa tontti on määritelty opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialueeksi merkinnällä YO. Voimassa oleva rakennuskaavan muutos on vahvistettu Ehdotus- ja luonnossuunnittelu Suunnitteluryhmä on työstänyt ehdotusta rakennuksen sijoittumisesta tontille, rakennuksen liittymisestä ympäristöön sekä toiminnallista yleisratkaisua. Luonnossuunnitteluvaiheen päätteeksi suunnitteluryhmä esittää tarkennetun yleisratkaisun, joka sisältää rakennuksen tilasuunnitelman, kantavat ja osastoivat rakennusosat, keskeiset rakenteet, sähkö- ja LVI-suunnitelmat sekä kustannusarvion.

7 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (28) 28 Väistötilat Nykyiset koulurakennukset toimivat uudisrakennuksen työmaan ajan väistötiloina lukuun ottamatta lukion käytössä olevaa rakennusta, joka joudutaan purkamaan ennen varsinaisen rakennustyön aloittamista. Suunnittelutyöryhmän esitys Suunnittelutyöryhmä esittää, että Karttulan koulukeskuksen ja sen lähiliikunta-alueen luonnossuunnitelmat (L2) hyväksytään ja suunnittelu saa luvan edetä toteutussuunnittelu-vaiheeseen. Samalla suunnitteluryhmä esittää lukion käytössä olevan rakennuksen purkamista vuoden 2014 alussa ja oppilaiden sijoittamista tilapäisesti koulurakennuksen muihin opetustiloihin. Luonnospiirustusten ja kustannusarvion sisältö esitellään tarkemmin kokouksessa. Vaikutusten arviointi - Esitys päättää omalta osaltaan hyväksyä ja esittää edelleen kaupunginhallitukselle, että se hyväksyisi suunnittelutyöryhmän esityksen Karttulan koulukeskuksen ja sen lähiliikunta-alueiden luonnossuunnitelmien hyväksymisen ja siirtymisen suunnittelussa toteutussuunnitteluvaiheeseen sekä lukion käytössä olevan rakennuksen purkamisen vuoden 2014 alussa. Liitteet /2012 Pihapiirustus (ei julkaista /2012 Pohjapiirros 1 krs internetissä) /2012 Pohjapiirros 2 krs /2012 Julkisivut etelään ja länteen /2012 Julkisivut pohjoiseen ja itään /2012 Leikkaukset A B C ja D /2012 Leikkaukset E F G ja H /2012 Vesikattopiirustus /2012 Jätevarasto ja pihavarasto /2012 Väestönsuojapiirustus /2012 Perustamiskustannukset /2012 Hankeselostus Karttulan koulukeskus Valmistelija Veli-Matti Paananen puh Tanja Karpasto puh etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

8 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (28) 28 Päätösehdotus Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas päättää omalta osaltaan hyväksyä ja esittää edelleen kaupunginhallitukselle, että se hyväksyisi suunnittelutyöryhmän esityksen Karttulan koulukeskuksen ja sen lähiliikunta-alueiden luonnossuunnitelmien hyväksymisen ja siirtymisen suunnittelussa toteutussuunnitteluvaiheeseen sekä lukion käytössä olevan rakennuksen purkamisen vuoden 2014 alussa. Päätös Arkkitehti Tomi Perko esitteli asiaa. Asiasta keskusteltiin vilkkaasti. Päätösehdotus hyväksyttiin Rakennuttajapäällikkö Veli-Matti Paananen ja arkkitehti Tomi Perko poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo

9 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (28) Asianro 2980/ /2012 Jynkän koulun hankesuunnittelu: hankkeen toteuttaminen uudisrakennuksena ja kiinteistön sijoittaminen nykyiselle tontille, Maitotien ja Rauhanlahdentien kulmaukseen Tilahallintapäällikkö Tanja Karpasto Johdon tukipalvelut hep Hankesuunnittelun taustaa Kaupunginjohtaja asetti hankesuunnittelutyöryhmän Jynkän koulun peruskorjauksen hankesuunnitelman laatimista varten. Hankesuunnittelussa on huomioitu kaupunkikonsernin tilankäytön tehostamisen tavoitteet, joten samassa yhteydessä on selvitetty muiden Jynkän alueella sijaitsevien kaupungin palvelujen mahdollinen yhdistäminen hankkeeseen. Koulun lisäksi on tarkasteltu kirjaston, Monarin sekä Aittolammen päiväkodin toiminnalliset ja tekniset korjaustarpeet ja tilojen jatkokäyttö. Lisäksi on selvitetty Paimenpojan päiväkodin yhteydestä v poistuvan hammashoitolan tilojen jatkokäyttö. Jynkän koulussa on todettu sisäilmaongelmia ja erityisesti 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla nämä ongelmat kasvoivat. Vuosina 2010 ja 2011 toteutetuissa tutkimuksissa ongelmia todettiin olevan sekä rakenteissa että ilmanvaihdossa. Sisäilman laadun parantamiseksi tehtiin korjaustöitä, mutta sisäilman laadun kuntoon saattamiseksi kiinteistössä vaaditaan laajamittaisia korjauksia, jotka edellyttävät kiinteistön peruskorjausta ja tilojen tyhjentämistä korjaustyön ajaksi. Toteutusvaihtoehdot Hankesuunnittelutyöryhmä tutki vaihtoehdon, jossa Jynkän koulu peruskorjataan ja kirjasto sekä esiopetuksen tilat toteutetaan koulun yhteyteen laajennuksena. Hankkeesta laadittiin luonnossuunnitelmat ja alustava kustannusarvio. Peruskorjausvaihtoehdon tarkastelu osoitti, että kiinteistön korjausaste nousee huomattavan korkeaksi. Tämän vuoksi peruskorjausvaihtoehdon lisäksi tarkasteltiin uudisrakentamisvaihtoehto. Koulun nykyaikainen toimintaympäristö ja hankkeen elinkaaren aikaiset kokonaiskustannukset huomioiden uudisrakentaminen nousi varteenotettavaksi vaihtoehdoksi. Lisäksi peruskorjauksen toteutuksen riskit, kaupungin tilankäytön tehokkuusvaateet sekä saavutettava energiatehokkuus puoltavat uudisrakentamisvaihtoehtoa. Uudisrakentamisvaihtoehto mahdollisti koulun sijaintipaikan tutkimisen uudelleen. Työryhmä on neuvotellut mahdollisista sijaintivaihtoehdoista yleiskaavoituksen kanssa. Useita vaihtoehtoja on käyty läpi ja tarkasteltu eri näkökulmista mm. kouluverkostosuunnitelmaan ja alueellisiin oppilasennusteisiin peilaten. Uudisrakennuksen sijaintipaikkavaihtoehdoiksi jäi vertailujen jälkeen kaksi hankesuunnitelmakokonaisuuden mahdollistavaa paikkaa; koulun ny-

10 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (28) 29 Vaikutusten arviointi - kyinen tontti, jossa uudisrakennus sijoitetaan Maitotien ja Rauhalahdentien kulmaukseen tontin korkeimmalle kohdalle sekä Leväselle Rauhalahden leirintäalueen viereen muodostettava uusi tontti. Hanketyöryhmä päätyi kaupunginhallituksen suunnittelukokouksessa käydyn ohjaavan keskustelun perusteella esittämään uudisrakennuksen sijaintipaikaksi koulun nykyistä tonttia. Uudisrakennusvaihtoehdosta on laadittu luonnossuunnitelmat, joiden avulla on varmistettu, että rakennuspaikkaan on mahdollista toteuttaa hankekokonaisuuden mukainen toimiva ratkaisu. Sisäilmaongelmiin liittyvät tilapäisjärjestelyt Sisäilmaepäilyjen vuoksi Jynkän koulun alimman kerroksen luokat ovat toimineet lukuvuoden väistötiloissa Niiralan koululla. Jynkän koululla järjestettiin vanhempien ilta, jossa oppilaiden vanhemmille ja henkilökunnalle esiteltiin kaavoitustilannetta ja vaihtoehtoja opetuksen sijoittamisesta joko Niiralan kouluun tai nykyisiin korjattuihin tiloihin. Vanhemmille ja henkilökunnalle järjestetty nettikysely osoitti, että enemmistö (56 %) oli uudisrakennuksen kannalla ja, että väistötilat tulisi järjestää Niiralan koulusta. Kasvun ja oppimisen lautakunnan tekemällä päätöksellä koko opetus siirretään tilapäisesti väistötiloihin Niiralan kouluun alkaen uuden koulurakennuksen suunnittelun ja toteutuksen ajaksi. Oppilaille järjestetään koulukuljetus Niiralan koululle. Hankesuunnitteluryhmän esitys Hankesuunnittelutyöryhmä esittää, että Jynkän koulu ja kirjasto toteutetaan uudisrakennuksena ja uusi kiinteistö sijoitetaan nykyiselle tontille, Maitotien ja Rauhalahdentien kulmaukseen. Hankesuunnitelman sisältöä käydään yksityiskohtaisemmin läpi kokouksessa. Lisätietoja antavat kaupunginarkkitehti Liisa Kaksonen ja tilahallintapäällikkö Tanja Karpasto Esitys päättää omalta osaltaan hyväksyä ja esittää edelleen kaupunginhallitukselle, että se hyväksyisi hankesuunnittelutyöryhmän esityksen koulun, esiopetuksen ja kirjaston toteuttamiseksi hankesuunnitelmassa esitetyn tilaohjelman laajuisena uudisrakennuksena ja sen sijoittamisen nykyiselle tontille Maitotien ja Rauhanlahdentien kulmaukseen. Liitteet /2012 alustava tilaluettelo uudisrakennukselle (ei julkaista internetissä) /2012 Aittolammen päiväkodin perustamiskustannukset uudis - pääryhmittäin /2012 Jynkän monitoimikeskuksen perustamiskustannukset uudis - pääryhmittäin

11 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (28) /2012 Jynkän uuden koulun mitoitustarkastelu / oppilasennuste 2015 ja /2012 luonnospiirrokset /2012 asemakaavakartta /2012 Leväsen tonttikartta /2012 Jynkän koulun perustamiskustannukset uudis - pääryhmittäin /2012 kiinteistöinvestointien maksumekanismit /2012 asemapiirros / peruskorjaus ja laajennus /2012 Jynkän koulun perustamiskustannukset korjaus - pääryhmittäin /2012 Jynkän koulun hankesuunnitelma Valmistelija Liisa Kaksonen puh Kari Raninen puh Tanja Karpasto puh etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi Päätösehdotus Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas päättää omalta osaltaan hyväksyä ja esittää edelleen kaupunginhallitukselle, että se hyväksyisi hankesuunnittelutyöryhmän esityksen koulun, esiopetuksen ja kirjaston toteuttamiseksi hankesuunnitelmassa esitetyn tilaohjelman laajuisena uudisrakennuksena ja sen sijoittamisen nykyiselle tontille Maitotien ja Rauhanlahdentien kulmaukseen. Päätös Kaupunginarkkitehti Liisa Kaksonen esitteli asiaa. Puheenjohtaja totesi, että liitteistä pois jäänyt Jynkän koulun hankesuunnitelma on jaettu pöydälle. Jynkän koulun hankesuunnitelma merkitään pöytäkirjan liitteeksi. Päätösehdotus hyväksyttiin. Tilahallintapäällikkö Tanja Karpasto ja kaupunginarkkitehti Liisa Kaksonen poistuivat tämän asian käsittelyn jälkeen klo

12 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (28) Asianro 4034/ /2013 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2013 ensimmäinen osavuosikatsaus Talouspäällikkö Raija Heinonen Kasvun ja oppimisen palvelualue Palvelualueet laativat ensimmäisen osavuosikatsauksen aj Osavuosikatsaus sisältää palvelualuejohtajan tiiviin yleiskatsauksen palvelujen ja talouden kehityksestä sekä sisäisestä valvonnasta kommentoinnin toiminnallisten tavoitteiden sekä määrällisten tavoitteiden toteutumisesta talousosion, joka muodostuu huhtikuun kuukausiraportista seurannan sisäisen valvonnan painopisteiden toteutumisesta Vaikutusten arviointi Ilmastopoliittisen ohjelman näkökulmasta päätösehdotus on neutraali. Esitys Esitän, että kasvun ja oppimisen lautakunta merkitsee vuoden 2013 ensimmäisen osavuosikatsauksen tiedoksi. Viiteaineisto /2013 ensimmäinen osavuosikatsaus Valmistelija Raija Heinonen puh raija.heinonen(at)kuopio.fi Päätösehdotus Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas päättää hyväksyä talouspäällikön esityksen. Päätös Jaettiin pöydälle uusi toteumaraportti tammi toukokuulta. Raija Heinonen esitteli asiaa. Perusopetuspäällikkö Sari Kokkonen ja rehtori Jussi Kukkola esittelivät koulunkäynnin ja iltapäivätoiminnan ohjaajien resurssijakoa. Päätösehdotus hyväksyttiin. Varajäsen Tiina Kaartinen poistui tämän asian käsittelyn aikana klo

13 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (28) 30 Rehtori Jussi Kukkola ja jäsen Petri Kaunisto poistuivat tämän asian käsittelyn yhteydessä klo Varhaiskasvatusjohtaja Pekka Lindell ja talouspäällikkö Raija Heinonen poistuivat tämän asian käsittelyn jälkeen klo

14 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (28) Asianro 4539/ /2013 Lastenneuvolan, koulu- ja opiskeluterveydenhuollon toimintakertomusten hyväksyminen vuodelta 2012 Kasvun ja oppimisen tuen johtaja Juha Parkkisenniemi Kasvun ja oppimisen tuen palvelut Palvelualueuudistuksessa lastenneuvola-, kouluterveydenhuolto- ja 2. asteen opiskeluterveydenhuoltopalvelujen ohjaus ja resursointi (järjestämisvastuu) on siirtynyt alkaen Kasvun ja oppimisen palvelualueelle / Kasvun ja oppimisen tuen avainprosessiin. Palvelujen tuottamisesta vastaa Terveydenhuollon palvelualue / Avohoidon palvelut. Palvelujen järjestäjän ja tuottajan välille laaditaan vuosittain palvelusopimus, joka hyväksytään käyttösuunnitelman yhteydessä asianosaisissa lautakunnissa. Samoin edellisen vuoden toimintakertomukset käsitellään vuosittain sekä perusturvan- ja terveydenhuollon palvelualueen lautakunnassa että kasvun ja oppimisen lautakunnassa. Lastenneuvopalvelujen piirissä oleville lapsille ja perheille on kyetty järjestämään palvelut lähes asetuksen mukaisella tasolla. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen asiakastyytyväisyystutkimuksen mukaan Kuopion palvelut koettiin Helsingin ohella Suomen parhaiksi. Hoitoonohjaus perheneuvolaan ja lasten mielenterveyspalveluihin oli haasteellista. Perheneuvolaan oli edelleen pitkät jonotusajat ja samoin lasten mielenterveysyksikköön oli vaikea saada akuuttiaikoja. Psykologiset tasotutkimukset tehdään sovitusti perheneuvolassa, mutta lähetteitä ei jostakin syystä sinne ohjaudu paljoa. Kaupungin puheterapia- ja psykologipalveluiden niukkuuden vuoksi vaikeammin puheongelmaisia lapsia jouduttiin lähettämään tutkimuksiin suoraan erikoissairaanhoidon foniatrian yksikköön. Kouluterveydenhuollon palvelujen piirissä oleville lapsille ja nuorille on kyetty järjestämään valtakunnallisen asetuksen mukaiset palvelut. Kouluterveydenhuollon palveluissa erityistä tukea tarvitsevien auttamiseen on pystytty osallistumaan ja terveydenhoitajan työajassa on huomioitu 20% lisä ja lääkäreiden työssä erityisen tuen tarpeen järjestämiseen tarvittava aika. Toimitiloja on perusparannettu ja remontoitu vuosittain. Edelleen kuitenkin monilla kouluilla on ongelmana toimitilojen ahtaus ja toisen työhuoneen puute lääkäripäivinä. Oppilaiden terveystarkastusten laaja-alaisuuden toteutuminen vaatii jatkossa opettajilta saatavia systemaattisia palautteita. Toiminnan moniammatillinen kehittäminen kouluterveydenhoidosta kouluterveydenhuoltoon edellyttää kouluterveydenhoitajien, koululääkäreiden, psykologien ja kuraattorien tiimiytymistä. Tavoite on lähivuosina päästä käyttämään samoja tietojärjestelmiä. Opiskeluterveydenhuollon palvelujen piirissä oleville nuorille on kyetty järjestämään asianmukaiset palvelut. Opiskeluterveydenhuollon palveluissa erityistä tukea tarvitsevien auttamiseen on varattu työohjelmissa vähintään 20 %. Lisäksi sekä ammattikorkeakoulun että 2. asteen opiskelijoille on lisätty päivittäistä avovastaanottoaikaa. Vuonna 2014 voimaantulevaksi kaavailtu

15 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (28) 31 Vaikutusten arviointi - opiskeluhuollon (=opiskelupsykologit ja kuraattorit) lainsäädäntö tulee aikanaan syventämään entisestään moniammatillista yhteistyötä. Esitys Esitän, että kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyy lastenneuvolan, kouluja opiskeluterveydenhuollon toimintakertomukset vuodelta Liitteet /2013 Lastenneuvolatoiminnan toimintakertomus vuodelta /2013 Kouluterveydenhuollon toimintakertomus vuodelta /2013 Opiskeluterveydenhuollon toimintakertomus vuodelta 2012 Valmistelija Juha Parkkisenniemi puh etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi Päätösehdotus Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas päättää hyväksyä kasvun ja oppimisen tuen johtajan esityksen. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

16 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (28) Asianro 4542/ /2013 Esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen alkamis-, työ- ja vapaapäivät lukuvuonna Perusopetuspäällikkö Sari Kokkonen Perusopetus- ja nuorisopalvelut Perusopetuslain (628/98) 23 :n mukaan lukuvuosi alkaa 1 päivänä elokuuta ja päättyy 31 päivänä heinäkuuta. Lukuvuodessa on 190 työpäivää. Lukuvuoden työpäivistä vähennetään kuitenkin muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuva itsenäisyyspäivä, loppiainen ja vapunpäivä. Lukuvuonna on 188 koulun työpäivää. Perusopetusasetuksen 7 :n mukaan lukuvuoden koulutyö päätetään viikon 22 viimeisenä arkipäivänä. Perusopetusasetuksen 9 :n mukaan opetuksen järjestäjän tulee laatia lukuvuosittain opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma, jossa määrätään mm. työajoista. Opetuksen järjestäjän tulee ennalta ilmoittaa oppilaille ja näiden huoltajille keskeisistä em. suunnitelmassa olevista asioista. Perusopetuslain tarkoittama päivähoidon järjestämä esiopetus lukuvuonna alkaa aikaisintaan ja päättyy viimeistään Esiopetuksen tuntimäärän tulee perusopetuslain mukaan olla vähintään 700 t/oppilas, koulupäivien lukumäärää ei ole määrätty. Päivähoidon vastuualueella päätetään em. rajauksin lukuvuoden vapaa- ja toimintapäivistä. Lukiolainsäädännössä ei ole määritelty opiskelun alkamis-, päättymis- ja loma-aikoja eikä työpäivien lukumäärää. Koulutuksen järjestäjä päättää ko. asiat. Työ- ja vapaapäivien luonnosta (lv ) on käsitelty seuraavissa kokouksissa: - perusopetuksen johtotiimi lukioiden johtotiimi Yhteenvetona on päädytty seuraavanlaiseen esitykseen: - koulut alkavat viikon mittainen syysloma on viikolla 42 - lauantaityöpäivä syyslukukauden viimeinen työpäivä on kevätlukukausi alkaa viikon mittainen talviloma on viikolla 10 - kouluvuoden viimeinen työpäivä on lauantaina Vaikutusten arviointi Ilmastopoliittisen ohjelman ja yritysvaikutuksen näkökulmasta päätösehdotus on neutraali.

17 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (28) 32 Liitteet /2013 Luonnos esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja vapaapäivistä Valmistelija Sari Kokkonen puh etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi Päätösehdotus Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas päättää, että - syyslukukausi alkaa ja päättyy lauantai työpäivä kevätlukukausi alkaa ja päättyy syysloma on viikolla 42 - talviloma on viikolla 10. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

18 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (28) Asianro 4544/ /2013 Selvitys varhennetun englannin kielen opetuskokeilusta Perusopetusjohtaja Kari Raninen Perusopetus- ja nuorisopalvelut Lukuvuonna tehtiin kysely oppilaiden vanhemmille ja kouluille halukkuudesta varhennetun englannin kielen opetukseen. Kyselyn perusteella varhennettua englannin opetusta on tarjottu kokeiluna lv viidessä Kuopion kaupungin peruskoulussa: Aurinkorinteen, Karttulanlahden, Martti Ahtisaaren, Rajalan ja Särkiniemen kouluissa. Varhennetun englannin opetuksen tarkoituksena on leikinomainen tutustuminen englannin kieleen esi- tai alkuopetuksessa. Tavallista aikaisemman englannin kielen opetuksen toivotaan myös rohkaisevan lapsia 4. luokalla alkavaan A2-kielen valintaan (ranska/saksa/venäjä). Pilottikouluissa on tarjottu varhennettua englantia kahdella eri mallilla. Yleisin käytäntö on ollut tarjota yksi viikkotunti englantia 2.-luokkalaisille (Aurinkorinteen, Karttulanlahden ja Särkiniemen koulut). Osa kouluista on tarjonnut varhennettua englantia yhden viikkotunnin sekä 1.- että 2.- luokkalaisille (Martti Ahtisaaren ja Rajalan koulut). Myös koulujen yhteydessä toimivat esikoulut ovat ottaneet englannin kielisuihkuja ohjelmaansa (Martti Ahtisaaren koulun yhteydessä sijaitsevan Lehtoniemen päiväkodin viisi esikouluryhmää ja Karttulanlahden koulun 0-luokka). Opetusmenetelminä on käytetty mm. draamaa, leikkejä, lauluja ja loruja, tehtävä- ja väritysmonisteita, musiikkia ja videoita. Varhennettua englantia on opettanut joko englantiin erikoistunut luokanopettaja, englannin aineenopettaja, erityisopettaja tai luokanopettaja, jolla ei ole englannin erikoistumisopintoja. Koska varhennetun englannin opetuksessa ei ole käytetty oppikirjaa, opettajien oma panos materiaalien kokoamiseksi on ollut huomattava. Materiaalia on myös koottu yhteistyössä varhennetun englannin täydennyskoulutustilaisuuksissa, ja näin muodostettu yhteinen oppimateriaalipankki on kaikkien varhennetun englannin opettajien käytössä Kielitivoli-hankkeen internet-sivulla. Varhennetun englannin kielen opetuskokeiluun lv osallistuneiden koulujen 1.- ja 2.- luokkalaisilta, heidän huoltajiltaan, varhennetun englannin opettajilta ja rehtoreilta kysyttiin helmikuussa 2013 kokemuksia ja mielipiteitä varhennetun englannin opetuksesta. Lähes kaikki oppilaat pitivät englannin opiskelua myönteisenä asiana, kokivat vieraiden kielten opiskelun tärkeänä ja ovat omasta mielestään oppineet tunneilla englantia.

19 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (28) 33 Vaikutusten arviointi - Huoltajat arvioivat varhennetun englannin opetuskokeilua asteikolla 1-5 (1 = täysin eri mieltä, 5 = täysin samaa mieltä). Korkeimman keskiarvon (4,7) sai väittämä Olen tyytyväinen, että lapseni on osallistunut varhennetun englannin opetukseen, ja matalimman (3,7) väittämä Varhennetun englannin opiskelu rohkaisee 4. luokalla alkavan A2-kielen valintaan. Varhennetun englannin opettajien vastauksissa korkeimman keskiarvon (4,7) saivat väittämät Opetan varhennettua englantia mielelläni ja Oppilaat ovat osallistuneet mielellään varhennetun englannin opetukseen. Matalimman keskiarvon (2,4) sai väittämä Käytössäni on ollut riittävästi valmista oppimateriaalia varhennetun englannin opetukseen. Rehtoreiden kyselyssä korkeimman keskiarvon (4,0) sai kolme väittämää: Oppilaat ovat suhtautuneet myönteisesti englannin opiskeluun, Huoltajat ovat suhtautuneet myönteisesti varhennetun englannin opetuskokeiluun ja Koen tärkeäksi, että varhennettu englanti jatkuu edelleen koulussamme. Matalimman keskiarvon (3,0) sai väittämä Varhennetun englannin opiskelu rohkaisee oppilaita valitsemaan 4. luokalla alkavan A2-kielen. Koska kyselyn tulokset kaikissa vastaajaryhmissä olivat pääsääntöisesti myönteisiä, Kuopion kaupungin peruskouluja kannustetaan jatkossakin tarjoamaan varhennetun englannin opetusta alkuopetuksessa. Tavoitteena on, että varhennetun englannin opetus Kuopion kaupungin perusopetuksessa laajenee, mikäli opetus on koulussa järjestettävissä. Kouluja ei ole resursoitu erikseen varhennetun englannin opetuksen järjestämiseen, vaan opetukseen on käytetty esim. äidinkielen tai muun oppiaineen tunteja. Varhennetun englannin opetusta kehitetään jatkossakin yhteistyössä varhennetun englannin opettajien kesken. Yhteisen materiaalipankin kokoamista jatketaan, ja opettajia rohkaistaan verkostoitumiseen ja hyvien käytänteiden jakamiseen. Pyrkimyksenä on myös järjestää säännöllisesti varhennetun englannin opettajien täydennyskoulutusta ja yhteisiä kokoontumisia. Opetussuunnitelmauudistuksen yhteydessä ( ) otetaan tarkemmin varhennetun englannin kielen opetukseen. Esitys Esitän, että kasvun ja oppimisen lautakunta merkitsee asian tiedoksi selvityksen varhennetun englannin kielen opetuksesta. Liitteet /2013 Raportti Varhennetun englannin opetus Valmistelija Kari Raninen puh etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

20 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (28) 33 Päätösehdotus Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas päättää hyväksyä perusopetusjohtajan esityksen. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

21 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (28) Asianro 2098/ /2013 Toimintasäännön muutos Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasääntöön Henkilöstö- ja hallintopäällikkö Silja Silvennoinen Kasvun ja oppimisen palvelualue Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasääntö on jouduttu tarkistamaan toiminnan muutosten ja uudelleen organisoinnin vuoksi. Toimintasäännön sanamuotoja ja ilmauksia on myös tarkennettu. Muutokset on koottu liitteenä olevaan toimintasääntöluonnokseen. Sivulla 2, 2, 6. momentin teksti kasvun ja oppimisen palvelualue vastaa varhaiskasvatuksesta, nuorisotoimesta on muutettu täsmällisempään muotoon varhaiskasvatuspalveluista, perusopetuksesta ja nuorisopalveluista. Varhaiskasvatuspalveluissa on toteutettu organisaatiomuutos, jonka myötä palvelupäälliköiden ja päiväkodinjohtajien tehtävät ovat muuttuneet. Lisäksi eräitä kohtia on tarkennettu vastaamaan nykytilannetta seuraavasti: s. 3, otsikon Palvelupäällikkö, kohtaan 2 on lisätty: ellei tästä toimintasäännöstä muuta johdu; s. 4, otsikon Työnjohtaja alle, luetteloon on lisätty perhepäivähoidon ohjaajat, palveluohjaajat; s. 12 otsikon Vahaiskasvatusjohtaja, kohta 1 (Varhaiskasvatusjohtajan määräämä viranhaltija päättää lapsesta perittävän asiakasmaksun suuruudesta vahvistettujen perusteiden mukaan) on tarkennettu seuraavasti: Varhaiskasvatusjohtajan määräämä viranhaltija päättää yksityiseen päivähoitoon tarkoitetun päivähoidon palvelusetelin myöntämisestä sekä lapsen hoidosta perittävän asiakasmaksun suuruudesta vahvistettujen perusteiden mukaan; Saman kappaleen kohta 2 on poistettu (2. Varhaiskasvatusjohtaja päättää päivähoidon palvelurahan harkinnanvaraisesta korottamisesta lautakunnan vahvistamien perusteiden mukaisesti); s. 12 otsikko Päiväkotihoidon palvelupäällikkö on muutettu muotoon Varhaiskasvatuspalveluiden palvelupäällikkö. Hänen päätäntävaltansa kohta 1, palvelumaksujen harkinnanvarainen alentaminen on korjattu muotoon päivähoidon asiakasmaksujen harkinnanvarainen alentaminen; s. 12 Päiväkodinjohtajan ja perhepäivähoidon ohjaajan tehtävistä on kohta 2 poistettu. (2. tehtävän nimetty päiväkodinjohtaja päättää yksityiseen päivähoitoon tarkoitetun päivähoidon palvelurahan myöntämisestä) Sivun 4, 4 kohta Yhtenäiskoulun rehtori voi määrätä apulaisrehtorin lähijohtajaksi, joka voi myöntää enintään viiden päivän pituisen virkavapaan tai työloman sekä valita määräaikaisen henkilöstön enintään viiden päivän ajalle on poistettu. Toimivalta on muotoiltu sivulle 11, otsikon Perusopetuspäällikkö alle kohtaan 5 seuraavasti: määrää koulunjohtajan, apulais- ja varajohtajan tehtävät opettajalle ja päättää hänen tehtävänkuvastaan rehtoria kuultuaan. Vastaavasti sivulla 12, 12, kohdassa C mainittu

22 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (28) 34 apulaisjohtajan opetusvelvollisuuden huojentaminen siirretty perusopetuspäällikölle. Tämän myötä sivun 12 aiempi 12 Muut henkilöstön valintaa koskevat määräykset on poistettu, sillä kyseiset määräykset ryhmittyvät nyt toisin. Perusopetusjohtajaa koskeva sääntö on siirretty hänen toimivaltakohtaansa s. 10, kohta 4 ja yllä mainittuun perusopetuspäällikköä koskevaan kohtaan (s.10, kohta 5). Vastaavasti lukiotoimenpäällikköä koskeva sääntö siirretty sivulle 12 otsikon Lukiotoimenpäällikkö yhteyteen, kohta 4. Vahingonkorvausten ratkaisuvalta sivulla 5, 7 on muutettu uuden kaupunkitasoisen toimintamallin mukaisesti. Loppuun on lisätty seuraava: Palvelutoiminnassa asiakkaalle tai työntekijälle aiheutuneen vahingonkorvausoikeudellisen vastuun ulkopuolisesta vahingon korvaamisesta päättää talouspäällikkö. Talouspäällikön päätettäväksi sivulla 6 on lisätty kaupunkitasoisesti sovittu saatavien tileistä poistaminen, kohta 2: Lisäksi talouspäällikkö päättää. Sivun 7, 9 viimeinen lause: Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden palvelutuotannon ja viranomaistoiminnan järjestämisestä vastaa hyvinvoinnin ja kasvun johdon tukipalvelut on poistettu. Opetushallituksen ohjeen mukaan perusopetuspäällikön tehtäviin sivulla 10 on lisätty nykymuotoisen erityisen tuen päätösten tekeminen, tarkistaminen sekä purkaminen (kohta 1), jolloin sivulla 11 perusopetuksen rehtorin tehtävistä on poistettu oppilaan erityisen tuen lopettamista koskeva päätöksenteko (ent.kohta 8). Perusopetuspäällikön tehtäviin on kirjattu myös pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin ottaminen sekä pidennetyn oppivelvollisuuden lopettaminen (kohta 3). Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasääntöön esitetään yllä olevien lisäksi teknisiä korjauksia luettavuuden parantamiseksi. Toimintasääntö koskee molempia palvelualueita, joten sen muutokset hyväksytetään molemmissa lautakunnissa soveltuvin osin. Vaikutusten arviointi Asialla ei ole yritys- eikä ilmastopoliittisia vaikutuksia. Esitys Esitän, että hyväksyy toimintasääntöluonnokseen kootut muutokset, poistamiset ja lisäykset siten, että ne astuvat voimaan ja noudatettavaksi kasvun ja oppimisen lautakunnan päättämiltä osiltaan heti kun lautakunnan pöytäkirja on tarkastettu.

23 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (28) 34 Liitteet /2013 Toimintasääntöluonnos Valmistelija Silja Silvennoinen puh Kari Raninen puh Sari Kokkonen puh Pekka Lindell puh etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi Päätösehdotus Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas päättää hyväksyä henkilöstö- ja hallintopäällikön esityksen. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

24 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (28) Asianro 3878/ /2013 Tiedonannot Kasvun ja oppimisen palvelualueelle saapuneet kirjeet, ym.: - Aluehallintoviraston aloite /ISAVI/1316/ /2013 / Opetustoimen kunniamerkkiesitykset vuonna Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös /OKM/605/520/2012/ Erityisavustuksen myöntäminen - Opetus- ja kulttuuriministeriön kirje /dnro 58/221/2012/Lukiokoulutuksen yksikköhintojen tarkistus vuonna Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätös /POSELY/ 1362/ /2012/Päätös valtionavustuksen myöntämisestä - Opetushallituksen päätös /dnro 35/517/2013/Valtionavustuksen myöntäminen/yleissivistävä koulutus/kerhotoiminnan kehittäminen - Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen maksupäätös /POSELY/749/ /2013/Pakolaisten vastaanoton järjestämisestä aiheutuvien erityiskustannusten korvaaminen - Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen maksupäätös /POSELY/701/ /2013/Pakolaisten vastaanoton järjestämisestä aiheutuvien erityiskustannusten korvaaminen - Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös /OKM/820/627/2012/ Erityisavustuksen myöntäminen - Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös /92/221/2012/Päätös opetus- ja kulttuuritointa varten kunnille käyttökustannuksiin myönnettävästä valtionosuudesta sekä kuntayhtymille, rekisteröidyille yhteisöille ja säätiöille myönnettävästä rahoituksesta vuodelle Opetushallituksen päätös /19/514/2013/Valtionavustuksen myöntäminen/yleissivistävä koulutus/romanioppilaiden perusopetuksen tukeminen - Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökset valtionavustuksen myöntämisestä / POSELY 210/ /2013 ja / POSELY/1439/ / Itä-Suomen Aluehallintoviraston päätös ISAVI / 446/ /Osaava-ohjelman mukaisen valtionavustuksen käytön vahvistaminen - Kuopion hallinto-oikeuden päätös / 13/0196/2/diaarinumro 00415/13/1203/asiakirjajulkisuutta koskeva päätös (s) - Kuopion hallinto-oikeuden päätös 13/0187/3/ diaarinumero 01279/2206/Kunnallisvalitus/Viinamäki - Tilastokeskuksen kirje /lukiokoulutuksen ainevalinnat 2013 tiedonkeruu

25 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (28) 35 - Terveyden ja hyvinvoinninlaitos kirje/oppilaitoksen johdolle / toisen asteen koulutuksen järjestäjälle/kiitos osallistumisesta Opetushallituksen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen yhteistyössä toteuttamaan tiedonkeruuseen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä toisen asteen oppilaitoksissa (tiivistelmä keskeisimmistä tuloksista kirjeen liitteenä) - Opetushallituksen päätös /127/514/2012/vieraskielisten oppilaiden/opiskelijoiden opetukseen myönnettävä täydentävä valtionavustus vuonna Opetushallituksen päätös /128/514/2012/vieraskielisten oppilaiden/opiskelijoiden opetukseen myönnettävä täydentävä valtionavustus vuonna Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätös /POSELY / 391/ /2012/päätös valtionavustuspäätöksen muuttamisesta - Opetushallituksen tiedote /45/2013/Vuoden 2012 kustannuksia ja suoritteita koskevien tietojen tarkistaminen Vaikutusten arviointi - - Kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksen lopussa lautakunnalle esitellään seuraavat asiat: * Perusopetusjohtaja Kari Raninen esittelee Riistaveden alueen koulujen hallinnollista mallia sekä siihen liittyvät koulujen henkilökuntien ja OAJ:n lausunnot * Lukiotoimenpäällikkö Leena Auvinen esittelee kaupungin sopeuttamistoimenpiteisiin liittyviä lukiokoulutusta koskevia selvityksiä ja niiden aikatauluja. Valmistelija etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi Päätösehdotus Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas merkitsee edellä olevat asiat tiedoksi ja päättää, etteivät ne anna aihetta enempiin toimenpiteisiin. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Lukiotoimenpäällikkö Leena Auvinen esitteli kaupungin sopeuttamistoimenpiteisiin liittyviä lukiokoulutusta koskevia selvityksiä ja niiden aikatauluja. Perusopetusjohtaja Kari Raninen esitteli Riistaveden alueen koulujen hallinnollista mallia sekä siihen liittyvät koulujen henkilökuntien ja OAJ:n lausunnot. Merkitään, että ko. lausunnot jaettiin lautakunnan jäsenille.

26 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (28) 35 Lukiotoimenpäällikkö Leena Auvinen poistui tämän asian käsittelyn aikana klo Kokous päättyi klo 19.35

27 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (28) Muutoksenhakuohje Liite A kuntalain mukainen oikaisuvaatimusohje / kasvun ja oppimisen lautakunta (31, 32, 34 ) Oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimusviranomainen Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Kuopion kaupungin kasvun ja oppimisen lautakunta Postiosoite Vuorikatu 27, Kuopio Käyntiosoite Vuorikatu 27 Puhelin Faksi Sähköposti kirjaamo.kasvujaoppiminen@kuopio.fi Virka-aika , kesällä Oikaisuvaatimusaika ja sen alkaminen Oikaisuvaatimuksen sisältö ja toimittaminen Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Kunnan jäsenten katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös telekopiona (faksina) tai sähköpostina. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä, eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä. Oikaisuvaatimus on muutoksenhakijan tai hänen valtuuttamansa asiamiehen toimitettava viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä tai mikäli määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä tai muu sellainen päivä, jona työt virastoissa on keskeytettävä, ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen. Sähköisen viestin (faksin tai sähköpostin) katsotaan saapuneen viranomaiselle silloin, kun se on viranomaisen käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä siten, että viestiä voidaan käsitellä.

28 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (28) Muutoksenhakuohje Oikaisuvaatimus toimitetaan aina omalla vastuulla. Postiin asiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Kaupunginhallitus (S) Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Kaupunginhallitus (S) Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (6) Kokoustiedot Aika maanantai klo 13:00-13:50 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Antti Kivelä, puheenjohtaja Pekka Kantanen,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (8) Kaupunkirakennelautakunta (S)

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (8) Kaupunkirakennelautakunta (S) Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (8) Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 16:20-16:30 Paikka Valtuusto-virastotalo, lautakuntien kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Iris Asikainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 8/ (9) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta. Aluepelastuslautakunnan kokoushuone, Volttikatu 1 A, Kuopio

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 8/ (9) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta. Aluepelastuslautakunnan kokoushuone, Volttikatu 1 A, Kuopio Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 8/2016 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 16:00-17:15 Paikka Aluepelastuslautakunnan kokoushuone, Volttikatu 1 A, Kuopio Saapuvilla olleet jäsenet

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (10) Maaninka-neuvottelukunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (10) Maaninka-neuvottelukunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 18:00-19:45 Paikka Maaningan kunnantalo, Maaningantie 32 Saapuvilla olleet jäsenet Aarne Blom, puheenjohtaja Marko Huttunen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (12) Omistajaohjausjaosto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (12) Omistajaohjausjaosto Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2017 1 (12) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 12:00-13:25 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Leila Savolainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (12) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (12) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2015 1 (12) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 15:03 15.08 Paikka Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Aleksi Eskelinen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (9) Omistajaohjausjaosto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (9) Omistajaohjausjaosto Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 8:00-9:30 Paikka Kuopion Klubi, Kuninkaankatu 10, Kuopio Saapuvilla olleet jäsenet Pekka Kantanen, puheenjohtaja Antti

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (12) Omistajaohjausjaosto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (12) Omistajaohjausjaosto Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2019 1 (12) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 17:30-19:05 Paikka Kuopion Energia, Haapaniementie 30 Saapuvilla olleet jäsenet Pekka Kantanen, puheenjohtaja Jaakko Kosunen,

Lisätiedot

Neulamäen koulun ja Särkiniemen koulun hallinnollinen yhdistäminen alkaen

Neulamäen koulun ja Särkiniemen koulun hallinnollinen yhdistäminen alkaen Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Muut asiat 8 / 2018 Neulamäen koulun ja Särkiniemen koulun hallinnollinen yhdistäminen 1.8.2018 alkaen Selostus ja perustelu Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (8) Lähidemokratiajaosto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (8) Lähidemokratiajaosto Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2018 1 (8) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 15:00-15:30 Paikka Sähköinen päätöksentekomenettely Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Jaakko Kosunen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (9) Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (9) Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (9) Kokoustiedot Aika tiistai klo 15:00-17:05 Paikka Kuntatekniikkaliikelaitoksen kokoustila, Torikatu 18, 3. krs. Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Ilkka Raninen,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 822/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 822/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (1) 32 Asianro 822/00.02.03/2013 Tiedonannot ympäristö- ja rakennuslautakunnalle vuonna 2013 Vs. ympäristöjohtaja Erkki Pärjälä Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelut

Lisätiedot

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 9/ (10) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 9/ (10) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 9/2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 16:00-17:30 Paikka Aluepelastuslautakunnan kokoushuone, Volttikatu 1 A, Kuopio Saapuvilla olleet jäsenet

Lisätiedot

Jynkän koulun telinevoimistelun permannon välineet

Jynkän koulun telinevoimistelun permannon välineet Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Jynkän koulun telinevoimistelun permannon välineet Hankinta- ym. sopimukset 18 / 2017 Selostus ja perustelu Jynkän 3-sarjainen uusi alakoulu valmistui kesällä 2017.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (11) Omistajaohjausjaosto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (11) Omistajaohjausjaosto Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (11) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 12:00-14:15 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Leila Savolainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Vanhusten hoivapalvelujen yhden (1) palveluesimiehen viran ja yhden (1) palveluesimiehen tehtävän täyttäminen

Vanhusten hoivapalvelujen yhden (1) palveluesimiehen viran ja yhden (1) palveluesimiehen tehtävän täyttäminen Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Palveluesimiehen virkaa ja tehtävää hakeneet Henkilöstöasiat 1 / 2018 Vanhusten hoivapalvelujen yhden (1) palveluesimiehen viran ja yhden (1) palveluesimiehen tehtävän

Lisätiedot

Lokerokaappien hankinta liikuntapaikka -yksikköön

Lokerokaappien hankinta liikuntapaikka -yksikköön Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) BLC Turva Oy Leväsentie 7 70700 Kuopio Lokerokaappien hankinta liikuntapaikka -yksikköön Hankinta- ym. sopimukset 18 / 2017 Selostus ja perustelu Kuopion kaupungin

Lisätiedot

Kuopion Vesi Liikelaitos Pöytäkirja 3/ (9) Kuopion Veden toimitila, Haapaniementie 30, NH Roihu

Kuopion Vesi Liikelaitos Pöytäkirja 3/ (9) Kuopion Veden toimitila, Haapaniementie 30, NH Roihu Kuopion Vesi Liikelaitos Pöytäkirja 3/2018 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 16:00-16:40 Paikka Kuopion Veden toimitila, Haapaniementie 30, NH Roihu Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (12) Omistajaohjausjaosto. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (12) Omistajaohjausjaosto. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (12) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 12:00-13:45 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Leila Savolainen,

Lisätiedot

Atk-laitteiden hankinta Karttulaan/Karttulan nuorten ja ikäihmisten hyvinvoinnin ja kansalaistaitojen (ATK) kehittämishanke

Atk-laitteiden hankinta Karttulaan/Karttulan nuorten ja ikäihmisten hyvinvoinnin ja kansalaistaitojen (ATK) kehittämishanke Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Hankinta- ym. sopimukset 11 / 2018 Atk-laitteiden hankinta Karttulaan/Karttulan nuorten ja ikäihmisten hyvinvoinnin ja kansalaistaitojen (ATK) kehittämishanke Selostus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (11) Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta. Kuntatekniikkaliikelaitoksen kokoushuone, 2.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (11) Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta. Kuntatekniikkaliikelaitoksen kokoushuone, 2. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (11) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 15:00-16:00 Paikka Kuntatekniikkaliikelaitoksen kokoushuone, 2. krs (Suurmestar) Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Ilkka

Lisätiedot

Kirjastoautojen Aulis ja Elina aikataulumuutokset alkaen (julkaistu verkossa)

Kirjastoautojen Aulis ja Elina aikataulumuutokset alkaen (julkaistu verkossa) Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Muut asiat 7 / 2017 Kirjastoautojen Aulis ja Elina aikataulumuutokset 14.8.2017 alkaen (julkaistu verkossa) Selostus ja perustelu Kirjastoauto-osaston osastonjohtaja

Lisätiedot

Kuopion Vesi Liikelaitos Pöytäkirja 4/2014 1 (9)

Kuopion Vesi Liikelaitos Pöytäkirja 4/2014 1 (9) Kuopion Vesi Liikelaitos Pöytäkirja 4/2014 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 16:00-16:45 Paikka Itkonniemen vesilaitos, Itkonniemenkatu 81 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Eero Eloranta,

Lisätiedot

Koulusihteerin tehtävän täyttäminen alkaen / Hirvilahden, Kaislastenlahden ja Rytkyn koulut sekä Karttulan Kissakuusenkoulu

Koulusihteerin tehtävän täyttäminen alkaen / Hirvilahden, Kaislastenlahden ja Rytkyn koulut sekä Karttulan Kissakuusenkoulu Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Sari Hoffren Henkilöstöasiat 111 / 2018 Koulusihteerin tehtävän täyttäminen 1.10.2018 alkaen / Hirvilahden, Kaislastenlahden ja Rytkyn koulut sekä Karttulan Kissakuusenkoulu

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1 / (10) Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta. Kuntatekniikkaliikelaitos, Varikkokatu 2, 2.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1 / (10) Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta. Kuntatekniikkaliikelaitos, Varikkokatu 2, 2. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1 / 2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 15:00-16:00 Paikka Kuntatekniikkaliikelaitos, Varikkokatu 2, 2. krs (Suurmestar) Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet

Lisätiedot

Perusopetuksen luokanopettajan viran (0170) täyttäminen alkaen / Aatu Asikainen, Pirtin koulu

Perusopetuksen luokanopettajan viran (0170) täyttäminen alkaen / Aatu Asikainen, Pirtin koulu Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Aatu Asikainen Henkilöstöasiat 28 / 2019 Perusopetuksen luokanopettajan viran (0170) täyttäminen 1.8.2019 alkaen / Aatu Asikainen, Pirtin koulu Selostus ja perustelu

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta Asianro 1160/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta Asianro 1160/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (1) 24 Asianro 1160/00.02.03/2013 KTL tiedonannot 2013 Toimitusjohtaja, henkilöstöasiat 4 Henkilökohtaisen lisän myöntäminen / Terhi Holländer 5 Teknisen henkilöstön

Lisätiedot

Juankosken ruukkialueenkiinteistö-, toimitila- ja tapahtumaympäristöjen kehittäminen

Juankosken ruukkialueenkiinteistö-, toimitila- ja tapahtumaympäristöjen kehittäminen Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Elinkeinoasiat 11 / 2017 Juankosken ruukkialueenkiinteistö-, toimitila- ja tapahtumaympäristöjen kehittäminen Selostus ja perustelu Juankosken Ruukki ry on esittänyt

Lisätiedot

Hankintapäätös / Sosiaalisen kuntoutuksen palvelut työikäisille asia k- kaille

Hankintapäätös / Sosiaalisen kuntoutuksen palvelut työikäisille asia k- kaille Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Tukeva-työvalmennussäätiö Hankinta- ym. sopimukset 2 / 2018 Hankintapäätös / Sosiaalisen kuntoutuksen palvelut työikäisille asia k- kaille Selostus ja perustelu

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (12) Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (12) Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (12) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 15:00-15:40 Paikka Hotelli Scandic Kuopio Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Ilkka Raninen, puheenjohtaja Pasi Lepistö,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Tehtävä Tietohallinto Asianro 7556/2017 Tietohallintojohtaja

Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Tehtävä Tietohallinto Asianro 7556/2017 Tietohallintojohtaja Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Hankinta- ym. sopimukset 9 / 2017 Tietomallipohjaisen toimintamallin koulutuksen ja konsultoinnin hankinta Selostus ja perustelu Kaupunkiympäristö palvelualueen

Lisätiedot

Kuopion kansalaisopiston Puistokartanon Picco-tuolien uudelleen verhoilu

Kuopion kansalaisopiston Puistokartanon Picco-tuolien uudelleen verhoilu Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Hankinta- ym. sopimukset 3 / 2017 Kuopion kansalaisopiston Puistokartanon Picco-tuolien uudelleen verhoilu Selostus ja perustelu Kuopion kansalaisopiston Puistokartanon

Lisätiedot

Hankintapäätös / Sosiaalisen kuntoutuksen palvelut työikäisille asiakkaille

Hankintapäätös / Sosiaalisen kuntoutuksen palvelut työikäisille asiakkaille Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Tukeva-työvalmennussäätiö Hannu Miettinen Teollisuuskatu 1 70620 KUOPIO Hankinta- ym. sopimukset 2 / 2017 Hankintapäätös / Sosiaalisen kuntoutuksen palvelut työikäisille

Lisätiedot

Niipperin koulun opettajainhuone, Niipperintie 29, ESPOO

Niipperin koulun opettajainhuone, Niipperintie 29, ESPOO PÖYTÄKIRJA 18.9.2018 PAKANKYLÄN KOULU Johtokunnan kokous Aika tiistai 18.9.2018 klo 18.30 Paikka Läsnä Niipperin koulun opettajainhuone, Niipperintie 29, 02740 ESPOO Patrik Sohlberg vpj. Esa Sutinen Outi

Lisätiedot

Kiinteistön Koivunotko ostaminen

Kiinteistön Koivunotko ostaminen Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Kiinteistön Koivunotko 297-433-7-72 ostaminen Vuokraus ja varausasiat 43 / 2017 Selostus ja perustelu Ranta-Toivala on mahdollinen vaihtoehto Vanuvuoren aluetta

Lisätiedot

Digitaalinen väritulostuslaitteisto, käyttöoikeuden jatkaminen

Digitaalinen väritulostuslaitteisto, käyttöoikeuden jatkaminen Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) OfficePRO X-Partner Kuopio Oy Tehdaskatu 37 70620 KUOPIO Hankinta- ym. sopimukset 1 / 2017 Digitaalinen väritulostuslaitteisto, käyttöoikeuden jatkaminen Selostus

Lisätiedot

Sähköisten rakennuslupadokumenttien siirto Lupapiste-arkistoon

Sähköisten rakennuslupadokumenttien siirto Lupapiste-arkistoon Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (6) Hankinta- ym. sopimukset 1 / 2018 Sähköisten rakennuslupadokumenttien siirto Lupapiste-arkistoon Selostus ja perustelu Kuopion kaupungilla on skannattuja rakennuslupadokumentteja

Lisätiedot

Tontteja , ja koskeva kiinteistökaupan esisopimus / FinCap Kiinteistokehitys Oy

Tontteja , ja koskeva kiinteistökaupan esisopimus / FinCap Kiinteistokehitys Oy Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Vuokraus ja varausasiat 49 / 2018 Tontteja 297-3-45-1, 297-3-45-2 ja 297-3-45-3 koskeva kiinteistökaupan esisopimus / FinCap Kiinteistokehitys Oy Selostus ja perustelu

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1 (7) Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA 1 (7) Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 1 (7) 11.10.2017 NUUKSION KOULU Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 5.10.2017 klo 17.30 Paikka Läsnä Poissa Nuuksion koulu, Heinästie 19 02820 Espoo Kaija Malk, puheenjohtaja Eeva Seppälä, jäsen

Lisätiedot

Motocross MX-Liigan osakilpailu

Motocross MX-Liigan osakilpailu Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Kuopion Moottorikerho ry Jari Kettunen Kurkimäentie 758 71480 KURKIMÄKI Motocross MX-Liigan osakilpailu Avustukset 49 / 2019 Selostus ja perustelu Kuopion kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kuopion Vesi Liikelaitos Pöytäkirja 9/ (10) Kuopion Vesi Liikelaitoksen johtokunta. Kuopion Veden toimitila, Haapaniementie 30, NH Roihu

Kuopion Vesi Liikelaitos Pöytäkirja 9/ (10) Kuopion Vesi Liikelaitoksen johtokunta. Kuopion Veden toimitila, Haapaniementie 30, NH Roihu Kuopion Vesi Liikelaitos Pöytäkirja 9/2018 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 16:00-16:40 Paikka Kuopion Veden toimitila, Haapaniementie 30, NH Roihu Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet

Lisätiedot

Hankintapäätös / Sosiaalisen kuntoutuksen ryhmäpalvelut työikäisille asiakkaille

Hankintapäätös / Sosiaalisen kuntoutuksen ryhmäpalvelut työikäisille asiakkaille Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Familar Oy Antti Mäkelä c/o Mehiläinen Oy Paciuksenkatu 27 00270 HELSINKI Hankinta- ym. sopimukset 1 / 2018 Hankintapäätös / Sosiaalisen kuntoutuksen ryhmäpalvelut

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1 (9)

PÖYTÄKIRJA 1 (9) PÖYTÄKIRJA 1 (9) 26.9.2017 Tapiolan lukio Johtokunnan kokous Aika 19.09.2017 klo18.00 Paikka Tapiolan lukio, luokka C2. Tiedoksi Johtimo Nina pj. Malkamäki Mika, vpj. Grann Mirva, jäsen Kari Hannu, jäsen

Lisätiedot

Logistiikka-alueen asemakaavan LsL:n mukainen Natura-arviointi

Logistiikka-alueen asemakaavan LsL:n mukainen Natura-arviointi Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Yhteyshenkilö. Hankinta- ym. sopimukset 2 / 2017 Logistiikka-alueen asemakaavan LsL:n mukainen Natura-arviointi Selostus ja perustelu

Lisätiedot

Pakankylän koulun opettajainhuone, Snettansintie 9, ESPOO

Pakankylän koulun opettajainhuone, Snettansintie 9, ESPOO PÖYTÄKIRJA 27.9.2017 PAKANKYLÄN KOULU Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 27.9.2017 klo 18.30 Paikka Läsnä Pakankylän koulun opettajainhuone, Snettansintie 9, 02740 ESPOO Lotta Ulvelin pj. Patrik Sohlberg

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1 (8) Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA 1 (8) Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 1 (8) 24.4.2019 NUUKSION KOULU Johtokunnan kokous Aika 13.2.2019 klo 17.30 Paikka Läsnä Nuuksion koulu, Heinästie 19 02820 Espoo Kaija Malk, puheenjohtaja Eeva Seppälä, jäsen Anne Paananen,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1 (7) Päätösesitys Esityslista hyväksyttäneen kokouksen työjärjestykseksi.

PÖYTÄKIRJA 1 (7) Päätösesitys Esityslista hyväksyttäneen kokouksen työjärjestykseksi. PÖYTÄKIRJA 1 (7) SEPON KOULU Johtokunnan kokous Aika maanantai 11.3. 2019 klo 18.00 18.50 Paikka Sepon koulu, opettajien huone 1/1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Läsnä: Ilkka Kivisaari puheenjohtaja

Lisätiedot

Facta ympäristöosan ja D360-dokumentinhallinnan integraation hankinta

Facta ympäristöosan ja D360-dokumentinhallinnan integraation hankinta Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) CGI Suomi Oy PL 38 00381 HELSINKI Hankinta- ym. sopimukset 1 / 2017 Facta ympäristöosan ja D360-dokumentinhallinnan integraation hankinta Selostus ja perustelu Asian

Lisätiedot

Kaupungintalon juhlasalin tuolien kunnostus

Kaupungintalon juhlasalin tuolien kunnostus Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Kaupungintalon juhlasalin tuolien kunnostus Hankinta- ym. sopimukset 6 / 2018 Selostus ja perustelu Kaupungintalon juhlasali on kaunis ja arvokas. Juhlasalissa järjestetään

Lisätiedot

Asumisen uudet muodot - case Savilahti seminaarin ja työpajan järjestämisen

Asumisen uudet muodot - case Savilahti seminaarin ja työpajan järjestämisen Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Hankinta- ym. sopimukset 6 / 2017 Asumisen uudet muodot - case Savilahti seminaarin ja työpajan järjestämisen tilaus Selostus ja perustelu Savilahti-projektiin kuuluva

Lisätiedot

järjestettävän Stand up -tapahtuman suunnittelu- ja toteutustyön

järjestettävän Stand up -tapahtuman suunnittelu- ja toteutustyön Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Fantasia Works Oy Siikaranta 13 70620 KUOPIO Hankinta- ym. sopimukset 3 / 2018 13.9.2018 järjestettävän Stand up -tapahtuman suunnittelu- ja toteutustyön hankinta

Lisätiedot

Kuopion Veden ja Yrityskylä Itä-Suomen yhteistyösopimus

Kuopion Veden ja Yrityskylä Itä-Suomen yhteistyösopimus Kuopion Vesi Liikelaitos Päätöspöytäkirja 1 (5) Hankinta- ym. sopimukset 5 / 2018 Kuopion Veden ja Yrityskylä Itä-Suomen yhteistyösopimus 2018-2021 Selostus ja perustelu Taloudellisen tiedotustoimisto

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 2/ (6)

PÖYTÄKIRJA 2/ (6) PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 (6) 7.6.2018 SAARNILAAKSON KOULU Johtokunnan kokous Aika torstai 7.6.2018 klo 18.00 Paikka Läsnä Saarnilaakson koulu, tekstiilityön luokka Antti Kainulainen Päivi Nyman Tanu Heikkinen

Lisätiedot

Anttoni Huhtala, Katja Keinänen, Markku Pehkonen, Timo Poutakari, Tiina Repo, Marita Ruoho ja Santosh- Saagar Silwal

Anttoni Huhtala, Katja Keinänen, Markku Pehkonen, Timo Poutakari, Tiina Repo, Marita Ruoho ja Santosh- Saagar Silwal PÖYTÄKIRJA 1 (6) 30.5.2018 PERKKAANPUISTON KOULU Johtokunnan kokous Aika 29.5.2018 klo 18.04 Paikka Läsnä Perkkaanpuiston koulun opettajainhuone Anttoni Huhtala, Katja Keinänen, Markku Pehkonen, Timo Poutakari,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1 (7) Johtokunta päätti todeta kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi.

PÖYTÄKIRJA 1 (7) Johtokunta päätti todeta kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi. PÖYTÄKIRJA 1 (7) KIRKKOJÄRVEN KOULU Johtokunnan kokous Aika maanantai 13.5.2019 klo 18.00 Paikka Kirkkojärven koulun opettajainhuone Kotikyläntie 6, 02770 Espoo Läsnä Korhonen Henri, puheenjohtaja Kajander

Lisätiedot

Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 1 (8) 12.2.2019 KARAMZININ KOULU Johtokunnan kokous Aika tiistai 12.02.2019 klo 18.30 Paikka Karamzinin parakkikoulu, Auroranmäki 1 Läsnä Minna Lindfors, puheenjohtaja, Jouni Hörkkö, sihteeri

Lisätiedot

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs)

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs) Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/2017 1 (9) Tarkastuslautakunta Kokoustiedot Aika tiistai klo 10:00-15:45 Paikka Läsnä Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1.

Lisätiedot

Päätösesitys Kokous todettaneen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Päätösesitys Kokous todettaneen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 1/19 1 (5) KEINUMÄEN KOULUN JOHTOKUNNAN KOKOUS Aika: Maanantai 20.5.2019 klo 16.00 Paikka: Keinumäen koulu, opettajainhuone Läsnä: Aaro Partanen (pj), Mari Silvennoinen, Jaana Nopola-Hemmi,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (15) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Puijonsarven koulu, Keski-Kaari 44 (opettajainhuone, 2.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (15) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Puijonsarven koulu, Keski-Kaari 44 (opettajainhuone, 2. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (15) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 15:05-17:13 Paikka Puijonsarven koulu, Keski-Kaari 44 (opettajainhuone, 2. krs) Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 3/ (6)

PÖYTÄKIRJA 3/ (6) PÖYTÄKIRJA 3/2018 1 (6) 24.9.2018 SAARNILAAKSON KOULU Johtokunnan kokous Aika maanantai 24.9.2018 klo 17.30 Paikka Läsnä Saarnilaakson koulu, tekstiilityön luokka Antti Kainulainen Päivi Nyman Jennifer

Lisätiedot

Poissa: Tuija Seppänen, Sivistystoimi, Päätöksenteon tukiyksikkö

Poissa: Tuija Seppänen, Sivistystoimi, Päätöksenteon tukiyksikkö PÖYTÄKIRJA 1/19 1 (8) KEINUMÄEN KOULUN JOHTOKUNNAN KOKOUS Aika: Maanantai 4.2.2019 klo 16.10-17.30 Paikka: Keinumäen koulu, opettajainhuone Läsnä: Aaro Partanen (pj), Mari Silvennoinen, Laura Suomalainen,

Lisätiedot

Suurtehoväestönhälyttimet 2017 Sukeva ja Varkaus

Suurtehoväestönhälyttimet 2017 Sukeva ja Varkaus Pohjois-Savon pelastuslaitos Päätöspöytäkirja 1 (5) Suurtehoväestönhälyttimet 2017 Sukeva ja Varkaus Hankinta- ym. sopimukset 6 / 2017 Selostus ja perustelu Riskienhallintapäällikkö Paavo Tiitta, vs. valmiuspäällikkö

Lisätiedot

Päätösesitys Kokous todettaneen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Päätösesitys Kokous todettaneen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 2/18 1 (7) KEINUMÄEN KOULUN JOHTOKUNNAN KOKOUS Aika: Keskiviikko 30.5.2018 klo 16.30-17.40 Paikka: Keinumäen koulu, opettajainhuone Läsnä: Aaro Partanen (pj), Mari Silvennoinen, Jaana Nopola-Hemmi,

Lisätiedot

Miikka Ijäs, Katja Mölkänen, Eeva Oksanen, Santtu Sevón, Noora Vuorikallas Arja Pyykkö, siht.

Miikka Ijäs, Katja Mölkänen, Eeva Oksanen, Santtu Sevón, Noora Vuorikallas Arja Pyykkö, siht. PÖYTÄKIRJA 1 (8) KANTOKASKEN KOULU Johtokunnan kokous Aika maanantai 04.06.2018 klo 17.30 Paikka Läsnä Kantokasken koulu Jan Melén, pj. Miikka Ijäs, Katja Mölkänen, Eeva Oksanen, Santtu Sevón, Noora Vuorikallas

Lisätiedot

ESPOON YHTEISLYSEON KOULU JA LUKIO PÖYTÄKIRJA 1/2018

ESPOON YHTEISLYSEON KOULU JA LUKIO PÖYTÄKIRJA 1/2018 ESPOON YHTEISLYSEON KOULU JA LUKIO PÖYTÄKIRJA 1/2018 JOHTOKUNNAN KOKOUS Aika Keskiviikkona 22.1.2018 klo 18.00-19.48 Paikka Espoon yhteislyseo, luokka 219b Läsnäolijat: Miia Loisa-Turunen (pj), Jutta Tikkanen,

Lisätiedot

Aika keskiviikkona klo Hansakallion koulu, opettajahuone

Aika keskiviikkona klo Hansakallion koulu, opettajahuone HANSAKALLION KOULU Johtokunnan kokous Aika keskiviikkona 01.10.2017 klo 18.00 Paikka Läsnä Hansakallion koulu, opettajahuone Esa Riikonen (pj) Heikki Ovaskainen, saapui klo 18.33 Inkeri Tiala Maija Arvonen,

Lisätiedot

Päätösesitys Kokous todettaneen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Päätösesitys Kokous todettaneen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 2/18 1 (8) TOPPELUNDIN KOULUN JOHTOKUNNAN KOKOUS Aika: Keskiviikko 7.2.2018 klo 18.00 Paikka: Toppelundin koulu, opettajainhuone Läsnä: Anna Forssen (pj.), Nora Lehtinen, Risto Schiray, Mikko

Lisätiedot

Yrityspalvelun esitys (Kiihdyttämö Health Accelerator -mentorointi)- hankkeen rahoituksesta (Alueelliset innovaatiot ja kokeilut, AIKO, Pohjois-Savon

Yrityspalvelun esitys (Kiihdyttämö Health Accelerator -mentorointi)- hankkeen rahoituksesta (Alueelliset innovaatiot ja kokeilut, AIKO, Pohjois-Savon Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Kasve Oy Suokatu 36 A 32 70110 Kuopio Elinkeinoasiat 3 / 2017 Yrityspalvelun esitys (Kiihdyttämö Health Accelerator -mentorointi)- hankkeen rahoituksesta (Alueelliset

Lisätiedot

Kuntarekry-palvelun laajennus Intro-perehdytystyökalulla

Kuntarekry-palvelun laajennus Intro-perehdytystyökalulla Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Kuntarekry-palvelun laajennus Intro-perehdytystyökalulla Hankinta- ym. sopimukset 1 / 2018 Selostus ja perustelu Kuopion kaupungin nykyinen perehdytysmateriaali

Lisätiedot

Paikka Lahnuksen koulun 6.luokka, luokkahuone 208

Paikka Lahnuksen koulun 6.luokka, luokkahuone 208 PÖYTÄKIRJA 1 (1) 27.9.2018 LAHNUKSEN KOULU Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 19.9.2018 klo 18.00 Paikka Lahnuksen koulun 6.luokka, luokkahuone 208 Läsnä Jakelu Tiia Kalmi, puheenjohtaja Jussi Kaasinen,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1 (5)

PÖYTÄKIRJA 1 (5) PÖYTÄKIRJA 1 (5) 9.10.2018 Martinkallion koulu Johtokunnan kokous Pöytäkirja Aika tiistai 25.9.2018 klo 17.30 Paikka Läsnä koulun henkilökunnan huoneessa Seppo Sivula, pj, Susanna Tamminen. Erika Tikka,

Lisätiedot

Minna Lindfors, puheenjohtaja, Jouni Hörkkö, sihteeri, Tiia Lampola, Samuli Hyyryläinen, Minna Myllylä, Jyrki Noponen ja Vesa-Pekka Takalo.

Minna Lindfors, puheenjohtaja, Jouni Hörkkö, sihteeri, Tiia Lampola, Samuli Hyyryläinen, Minna Myllylä, Jyrki Noponen ja Vesa-Pekka Takalo. PÖYTÄKIRJA 1 (7) 18.9.2018 KARAMZININ KOULU Johtokunnan kokous Aika tiistai 18.09.2018 klo 18.30 Paikka Karamzinin parakkikoulu, Auroranmäki 1 Läsnä Minna Lindfors, puheenjohtaja, Jouni Hörkkö, sihteeri,

Lisätiedot

Perusopetuksen päätoimisen tuntiopettajan (käsityö) tehtävän täyttäminen alkaen / Mari Nyyssönen, Minna Canthin koulu

Perusopetuksen päätoimisen tuntiopettajan (käsityö) tehtävän täyttäminen alkaen / Mari Nyyssönen, Minna Canthin koulu Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Mari Nyyssönen Henkilöstöasiat 83 / 2019 Perusopetuksen päätoimisen tuntiopettajan (käsityö) tehtävän täyttäminen 1.8.2019 alkaen / Mari Nyyssönen, Selostus ja perustelu

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 30 Asianro 459/10.03.02.04/2017 Eteneminen Melalahden koulun tilaratkaisussa Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1 (6) Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA 1 (6) Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 1 (6) 16.1.2018 MERITORIN KOULU Johtokunnan kokous Aika tiistai 16.1.2018 klo 18.00 Paikka Läsnä Meritorin koulun opettajainhuone Laura Kuivalainen pj. Marjo Mäntykivi Tiina Hero (poistui klo

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (11) 13.11.2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (11) 13.11.2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (11) Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 16:00-16:55 Paikka Itkonniemen vesilaitos, Itkonniemenkatu 81 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Antti Tapaninaho, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Sovellusasiantuntijan tehtävään valinta

Sovellusasiantuntijan tehtävään valinta Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Perusturvan johdon tukipalvelut Sari Hannele Korhonen Tulliportinkatu 34 A, 4. krs 70100 KUOPIO Sovellusasiantuntijan tehtävään valinta Henkilöstöasiat 8 / 2018

Lisätiedot

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 6/ ( 11) Tarkastuslautakunta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 6/ ( 11) Tarkastuslautakunta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 6/2019 1 ( 11) Aika 27.05.2019, klo 08:30-11:20 Paikka Nä sijä rvi Käsitellyt asiat 32 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 33 Pöytäkirjan tarkastajat 34 Tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

Olen tarkastanut pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen kulun ja tehtyjen päätösten mukaan laadituksi...201_

Olen tarkastanut pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen kulun ja tehtyjen päätösten mukaan laadituksi...201_ Martinkallion koulun johtokunnan kokous tiistaina 26.9.2017 klo 17.30. koulun henkilökunnan taukohuoneessa Pöytäkirja 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 17.31. Uuden johtokunnan jäsenet

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Kilon koulun päärakennus, opettajien huone

PÖYTÄKIRJA Kilon koulun päärakennus, opettajien huone PÖYTÄKIRJA 1 Kilon koulu 28.9.2016 KILON KOULU Johtokunnan kokous 0316 Aika 28.9.2016.2016 klo 17.00-18.45 Paikka Läsnä Poissa Kilon koulun päärakennus, opettajien huone Sahi Markku, puheenjohtaja Kupila

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Kilon koulun päärakennus, opettajien huone

PÖYTÄKIRJA Kilon koulun päärakennus, opettajien huone PÖYTÄKIRJA 1 Kilon koulu 10.5.2017 KILON KOULU Johtokunnan kokous 0217 Aika 10.5.2017 klo 17.00-18.48 Paikka Läsnä Kilon koulun päärakennus, opettajien huone Sahi Markku, puheenjohtaja Kupila Pauliina,

Lisätiedot

Jan Melén, pj., Miikka Ijäs, Katja Mölkänen, Eeva Oksanen, Santtu Sevón, Noora Vuorikallas, Arja Pyykkö, siht.

Jan Melén, pj., Miikka Ijäs, Katja Mölkänen, Eeva Oksanen, Santtu Sevón, Noora Vuorikallas, Arja Pyykkö, siht. PÖYTÄKIRJA 1 (6) 3.10.2018 KANTOKASKEN KOULU Johtokunnan kokous Aika Maanantai 1.10.2018 klo 17.30 Paikka Läsnä: Kantokasken koulu, opettajainhuone Jan Melén, pj., Miikka Ijäs, Katja Mölkänen, Eeva Oksanen,

Lisätiedot

Jouni Holopainen esittelijä ja sihteeri

Jouni Holopainen esittelijä ja sihteeri PÖYTÄKIRJA 3/2019 1 (6) JUPPERIN KOULU Johtokunnan kokous Aika torstai 21.3.2019 klo 18.00 Paikka Jupperin koulun opettajainhuone Läsnä Esa Niemi puheenjohtaja Heidi Jämsä varapuheenjohtaja Laura Piri

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1 (7)

PÖYTÄKIRJA 1 (7) PÖYTÄKIRJA 1 (7) 23.11.2018 KARAMZININ KOULU Johtokunnan kokous Aika perjantaina 23.11.2018 klo 08:55 Paikka Karamzinin parakkikoulu, Auroranmäki 1 Läsnä Minna Lindfors, puheenjohtaja, Jouni Hörkkö, sihteeri,

Lisätiedot

Paula Turkkila, Kaisa Alaviiri, Pirjo Ajeti, Petri Hokkanen, Elli Perklén, Petteri Tuomi, Tiina Kupila, Ilkka Niini

Paula Turkkila, Kaisa Alaviiri, Pirjo Ajeti, Petri Hokkanen, Elli Perklén, Petteri Tuomi, Tiina Kupila, Ilkka Niini PÖYTÄKIRJA 1 (7) 3.6.2017 LINTUVAARAN KOULU Johtokunnan kokous Aika 1.6.2016 klo 18.00 Paikka Läsnä Lintuvaaran koulun opettajanhuone Paula Turkkila, Kaisa Alaviiri, Pirjo Ajeti, Petri Hokkanen, Elli Perklén,

Lisätiedot

Led-valonheittimien ja valopöydän täydennyshankinta Kuopion Musiikkikeskukseen

Led-valonheittimien ja valopöydän täydennyshankinta Kuopion Musiikkikeskukseen Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Hankinta- ym. sopimukset 6 / 2017 Led-valonheittimien ja valopöydän täydennyshankinta Kuopion Musiikkikeskukseen Selostus ja perustelu Musiikkikeskukseen on hankittu

Lisätiedot

3 Adressi Mäntyharjun kunnalle koskien Toivolan koulun keittiötä Laskujen asiatarkastajat ja hyväksyjät 2017 / tukipalvelulautakunta

3 Adressi Mäntyharjun kunnalle koskien Toivolan koulun keittiötä Laskujen asiatarkastajat ja hyväksyjät 2017 / tukipalvelulautakunta Mäntyharju Pöytäkirja 1/2017 1 (11) Aika 18.01.2017, klo 17:00-17:48 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Lahna Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Adressi Mäntyharjun

Lisätiedot

Lääketieteen opiskelijoiden toogakulkue

Lääketieteen opiskelijoiden toogakulkue Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Kuopion Lääketieteen opiskelijat Lääketieteen opiskelijoiden toogakulkue 13.9.2017 Vuokraus ja varausasiat 17 / 2017 Selostus ja perustelu Kuopion lääketieteen opiskelijat

Lisätiedot

76 Asianro 1144/00.01.01/2014. Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön tarkistaminen

76 Asianro 1144/00.01.01/2014. Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön tarkistaminen 76 Asianro 1144/00.01.01/2014 Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön tarkistaminen Vs. henkilöstö- ja hallintopäällikkö Pekka Savolainen Kasvun ja oppimisen palvelualue

Lisätiedot

uskonto) viran (1441) täyttäminen alkaen / Maria Huovinen, Pyörön koulu

uskonto) viran (1441) täyttäminen alkaen / Maria Huovinen, Pyörön koulu Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Maria Huovinen Henkilöstöasiat 35 / 2019 Perusopetuksen lehtorin (historia, yhteiskuntaoppi ja evankelisluterilainen uskonto) viran (1441) täyttäminen 1.8.2019 alkaen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1 (6) Päätös Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA 1 (6) Päätös Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 1 (6) 28.2.2018 SAUNALAHDEN KOULUN Johtokunnan kokous Aika Tiistai 13.2.2018 klo 18.00 Paikka Läsnä Saunalahden koulu, Olohuone 3.krs Sakari Suonio, pj. Kaisa Bauer, vpj. Samuli Paakki Tuuli

Lisätiedot

Merisaappaan koulu, Merisaapas 6, Espoo. Miia Loisa-Turunen Mari Silvennoinen. Mikael Oresmaa Antti Helin

Merisaappaan koulu, Merisaapas 6, Espoo. Miia Loisa-Turunen Mari Silvennoinen. Mikael Oresmaa Antti Helin PÖYTÄKIRJA 1 (6) 24.5.2018 Merisaappaan koulu Johtokunnan kokous Aika tiistai 22.5.2018 klo 12.00 13.38 Paikka Merisaappaan koulu, Merisaapas 6, 02320 Espoo Läsnä Katja Halonen pj. Topi Puttonen Sari Hakola

Lisätiedot

Asuntotontin (Kalliotörmänkatu 18) vuokraaminen / Crane Hill Group Oy perustettavan yhtiön lukuun

Asuntotontin (Kalliotörmänkatu 18) vuokraaminen / Crane Hill Group Oy perustettavan yhtiön lukuun Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Vuokraus ja varausasiat 104 / 2017 Asuntotontin 297-37-145-1 (Kalliotörmänkatu 18) vuokraaminen / Crane Hill Group Oy perustettavan yhtiön lukuun Selostus ja perustelu

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Tapio Suokas ja Jarkko Hirvikallio. Sivu 39 KM Anssi Salosen virkavapaushakemus 84

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Tapio Suokas ja Jarkko Hirvikallio. Sivu 39 KM Anssi Salosen virkavapaushakemus 84 LUUMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 82 Koululautakunta Aika 05.08.2015 klo 17:55-18:24 Paikka Taavetin koulukeskus, hallintorakennus Käsitellyt asiat Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (8) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (8) Tarkastuslautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2019 1 (8) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 9:05-11:30 Paikka Kaupungintalo, kh:n kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka Kontiainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Päätösesitys Kokous todettaneen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Päätösesitys Kokous todettaneen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 3/18 1 (7) KEINUMÄEN KOULUN JOHTOKUNNAN KOKOUS Aika: Torstai 27.9.2018 klo 16.15-17.30 Paikka: Keinumäen koulu, opettajainhuone Läsnä: Aaro Partanen (pj), Mari Silvennoinen, Laura Suomalainen,

Lisätiedot

Paula Turkkila, Tuomas Timonen, Anna Myllymäki, Tiina Kupila, Vesa Vuopala ja Eeva Hänninen

Paula Turkkila, Tuomas Timonen, Anna Myllymäki, Tiina Kupila, Vesa Vuopala ja Eeva Hänninen PÖYTÄKIRJA 1 (8) 20.9.2017 LINTUVAARAN KOULU Johtokunnan kokous Aika 20.9.2017 klo 18.00 Paikka Läsnä Lintuvaaran koulun opettajanhuone Paula Turkkila, Tuomas Timonen, Anna Myllymäki, Tiina Kupila, Vesa

Lisätiedot

UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26

UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26 UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26 Asiat 73, 74, 75, 76, 78, 79 ja 81 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1 (8) Päätösesitys Kokouskutsu on lähetetty Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA 1 (8) Päätösesitys Kokouskutsu on lähetetty Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 1 (8) JALAVAPUISTON KOULU Johtokunnan kokous Aika tiistai 28.5.2019 klo 18.00 Paikka Jalavapuiston koulu, opettajainhuone, Jalavakuja 1, 02760 Espoo Läsnä Satu Ahtiluoto (puheenjohtaja), Jani

Lisätiedot

Ostolaskujen arvonlisävero-data-analyysin hankinta

Ostolaskujen arvonlisävero-data-analyysin hankinta Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Ostolaskujen arvonlisävero-data-analyysin hankinta Hankinta- ym. sopimukset 1 / 2019 Selostus ja perustelu Kuopion kaupunki on kilpailuttanut Hankinta Sampon pienhankintaportaalin

Lisätiedot