Kilpisjärven juhannushiihdot; perustietoja ja tuloksia 1946 alkaen:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kilpisjärven juhannushiihdot; perustietoja ja tuloksia 1946 alkaen:"

Transkriptio

1 Hei, mikäli oheiseen tulossatoon on lisättävää, paikattavaa, korjattavaa tai muuta kommentoitavaa. Ota yhteys oheisin tiedoin: Antti Honkonen, Puistotie 2 A 17, JOKELA puhelin antti.honkonen@hotmail.fi Kilpisjärven juhannushiihdot; perustietoja ja tuloksia 1946 alkaen: : Juhannushiihtojen ensikerta ajoittuu juhannukseen 1946: Juhannushiihtojen isä Yrjö Metsälä kyllästyi sinä keväänä ensikerran sodan jälkeen tulleiden turistien jatkuvaan ryyppäämiseen. Yrjö otti mukaansa muutaman matkailijan, etsi sopivan lumisen paikan ja järjesti ensimmäiset juhannushiihtokilpailut, kirjoitti Yrjön veljenpoika Sakari Metsälä legendaarisesta sedästään Elämäntapaliiton Myötäote-lehdessä 3/2003. Eli raittiusmies Yrjö järjesti juhannushiihdot saadakseen muita pois muusta pahanteosta eli juopottelusta. Kahdessa valokuvassa on kolme henkilöä, joista kahta ei ole tunnistettu. Hiihdon tuloksista ei ole tietoa : Vuonna 1947 oli myös rajamiehiä mukana: - Kun lunta oli, niin päätimme pitää hiihtokilpailut. Ei siinä sen kummempaa ollut. Sain innostettua mukaan rajamiehiä Siilastuvan vartiolta. Paikallisesta väestä oli suksilla mukana Paulus Labba, Yrjö Metsälä myöhemmin muisteli. Kyse oli eksotiikasta. Metsälä korostaa juhannushiihtoja keskiyön tapahtumana. Hiihdon tuloksista ei ole tietoa : Seuraavana vuonna olikin mukana jo norjalaisia. Jatkossa hiihtoihin osallistui saksalaisia ja muita ulkomaalaisia matkailijoita. Hiihdon tuloksista ei ole tietoa : Juhannushiihdot Saanatunturilla: Kilpisjärven Saana-Veikkojen juhannushiihdot pidettiin klo 02 aikaan yöllä Saanatunturin maastossa. Miehet, 3 km: 1) Yrjö Metsälä, Saana-Veikot 12.33, 2) Väinö Lapeteläinen, SV , 3) Aarne Sipponen, SV Naiset 1,5 km: 1) Anita Koponen, SV. 9.10, 2) Eeva Viila Kilpailupaikalla oli yleisöä noin 100 henkeä. Lunta oli riittävästi ja karkea vesikeli. 5 osanottajaa : Luistava vesikarkea keli Saanan hiihdoissa juhannuksena: Saana-Veikot järjesti juhannusyönä klo 2:00 hiihtokilpailut Saanatunturilla noin 850 m korkeudessa luistavan vesikarkean kelin ja lämpimän sään vallitessa. Yleinen 4 km: 1) Arvo Yliniemi Muonion Tunturiveikot 14.26, 2) Yrjö Metsälä Saana Veikot 16.58, 3) Eero Laine OH 18.49, 4) Eero Lindholm Saana-Veikot Ikämiehet yli 35 v. 1½ km: 1) Mikko Hiltunen Muonion Tunturiveikot Naiset 1½ km: 1) Irmeli Tarmo Saana-Veikot 8.52, 2) Elsa Kanerva 8-V 9.00, 3) Milja Moilanen S-V 9.05, 4) Anneli Miettinen S-V osanottajaa ja yleisöä runsaasti : SAANA VEIKKOJEN juhannushiihdot: Saana-Veikkojen perinteiset juhannusyöhiihdot pidettiin tänäkin vuonna kello Yleinen 2,5 km: 1) Yrjö Metsälä, Saana Veikot 11.05, 2) Viljo Buska, Hetan-Hukat ) Olavi Pekkinen, Saana Veikot Naisten 1.5 km: 1) Ella Karjalainen, Hirvensalmen U , 2) Kaija Nurminen. Kouvolan Hiihtoseura 9.55, 3) Rape Liuhu, Hämeenkyrön Sarvi osanottajaa : Hiihdot Saanalla: Kilpisjärven Saana-Veikkojen Juhannushiihdot suoritettiin Saanatunturilla 1000 metrin korkeudessa juhannuspäivänä klo Yleinen 2 km: 1) Arvo Yliniemi, Muonion Tunturi-Veikot 8.05, 2) Martti Viilo, Kilpisjärven Saana-Veikot 8.40, 3) Yrjö Metsälä, Kilpisjärven Saana-Veikot Ikämiehet, yli 35 v. 1 km: 1) Mikko Hiltunen Muonion Tunturi-Veikot 4.04, 2) Armas Pietiäinen, Kar.Kota-Veikot Varhaisen kesäntulon vuoksi oli lunta tavallista vähemmän. Vesisateen takia yleisöä oli vain 20 henkeä kilpailupaikalla. 4 osanottajaa : Hiihdot Saanalla: Kilpisjärvellä pidettiin juhannusyönä Saanan hiihtokilpailut, jotka alkoivat klo 24 ja jatkuivat aamuyöhön asti. Sää oli erittäin kaunis ja hiihto tapahtui rotkoissa, joissa yhä vielä on lunta. Turisteja oli saapunut tavallista runsaammin kilpailuja seuraamaan. Kilpailtiin kahdessa sarjassa ja tulokset muodostuivat seuraaviksi: Yleinen 2 km: 1) Arvo Yliniemi, Muonion Tunturiveikot 9,40. 2) Viljo Puska, Hetan Hukat 10,11, 3) Yrjö Metsälä, Saana- Veikot 10,28. Naisten 1 km: 1) Lea Lehtinen, Saana-Veikot 5,34, 2) Ulla-Maija Juvonen, Mäntyharjun Virkistys 6,01, 3) Elsa Hyytiä, Saana-Veikot 6,27. 6 osanottajaa.

2 : Saanan hiihdot Kilpisjärvellä: Kilpisjärvellä suoritettiin juhannusyönä perinteelliset Saanan hiihdot Saanatunturin pohjoisrinteellä. Matkailuliikenne Kilpisjärvelle on jo alkanut, joten näitä harvinaisia hiihtoja oli seuraamassa runsaasti yleisöä. Miehet 1.5 km: 1) Erkki Lyijynen, Jämsänk. Ilves ) Viljo Buska, Hetan Hukat 6.15, 3) A. Hyvärinen, Saana- Veikot 6.28, 4) K. Korhonen, Vaalan Vauhti Naiset 1 km: 1) Raili Rantanen, Jämsänk. Ilves 6.04, 2) Liisa Nikkanen, Saana-Veikot 6.06, 3) Ritva Viljo, Saana-Veikot Sää oli lämmin, mutta aurinko pysytteli pilviverhon peitossa. 7 osanottajaa : Saanan hiihdot: Perinteelliset Saanan juhannushiihdot suoritettiin Saanatunturilla n. 800 metrin korkeudessa. Poikkeuksellisen pitkän kevään vuoksi oli lunta Saanan etelärinteellä tarpeeksi. Aurinko ei pilvisen sään vuoksi näkynyt kilpailupaikalle. Yleisöä oli noin 100 henkeä. Yleinen sarja, 2 km: 1) Yrjö Metsälä, Kilpisjärven Saana-Veikot 11.06, 2) Matti Ruuskanen, Haukivuoren Kisailijat 11.12, 3) Jorma Kaiponen, Jyväskylän Hiihtoseura ja Matti Repo, Kilpisjärven Saana-Veikot 13.06, 5) Esko Suvikallio, Kalvitsan Urheilijat Yli 35 v. 1,5km: 1) Aare Oksanen, Vetelin Urheilijat 9.36, 2) Matti Nieminen, Jyväskylän Hiihtoseura 9.55, 3) Vihtori Majanen, Suodeniemen Urheilijat Naiset 1 km: 1) Aili Sarpalahti, Kilpisjärven Saana- Veikot 5.55, 2) Pirkko Partamo, Helsingin Merimelojat Rata kierteli Saanan rinnettä noin 700 m pituisena. Keli hyvä, karkea vesikeli. 10 osanottajaa, ennätysmäärä : Saana-Veikkojen perinteelliset juhannushiihdot pidettiin Saanatunturin lähistöllä jälleen juhannusyönä klo alkaen. Lumet oli lämpimän kevään vuoksi tavallista vähemmässä, mutta kilpailut voitiin suorittaa. Sää oli pilvinen eikä aurinkoa näkynyt koko yönä. Kilpailupaikalla ei ollut yleisöä niin runsaasti kuin tavallisesti, koska kilpailu oli tavallista kauempana ja samanaikaisesti olivat Kilpisjärven hotellissa tanssiaiset, jotka vetävät ravintoloineen kansaa paremmin puoleensa kuin reipas kipuaminen ylös tuntureille. Miehet 2 km: 1) Yrjö Metsälä, Kilpisjärven Saana-veikot 11.20, 2) Kalle Oksanen, Rovaniemen posti- ja lenn.urh , 3) Tauno Kivelä, Rovaniemen posti ja lenn.urh Naiset 1 km: 1) Anna-Liisa Vuorenoja, Vesilahden Veikot 6.48, 2) Irja Moilanen, Suomussalmen Rasti 7.16, 3) Leena Teräväinen, Vesilahden Veikot Kilpisjärven juhannus lienee ollut vilkkaampi kuin koskaan ennen, etenkin ruotsalaisia matkustavaisia oli runsaasti matkalla Norjaan. 6 osanottajaa : Juhannushiihdot Saanalla. Aurinko näkyi kisapaikalla koko keskiyön ajan. Lunta oli runsaasti, tavallista enemmän kylmän kevään vuoksi. Koska yö oli kylmä ja tie kilpailupaikalle joka oli n. 4 km:n päässä maantieltä Saanan pohjoisrinteessä märkää, ei kilpailupaikalla ollut kuin 4 henkeä. Yleinen 1 km: 1. Kauko Alanen Vesilahden Veikot Yrjö Metsälä, Kilpisjärven Saana-Veikot Tarmo Tammi Länsi-Vesilahden Urheilijat Reijo Rautamo Kemin Kunto Naiset 500 m: Kaija Karhunen Karesuvannon Kotaveikot Elli Labba Kilpisjärven Saana-Veikot Anja Viik Kilpisjärven Saana-Veikot : Juhannushiihdot Kilpisjärvellä: Kilpisjärvi oli jäässä juhannuksena ja tunturien pohjoisrinteillä paljon lunta. Saanan yhdennettoista Juhannushiihdot suoritettiin juhannusyönä klo Osanottajia oli kilpailussa ympäri Suomea. Kilpailut olivat noin 800 m merenpinnasta Saanan länsirinteellä. Pilvet olivat matalalla ja kilpailut suoritettiin pilvissä, eikä keskiyön aurinkoa näkynyt. Yleinen 2 km: 1) Yrjö Metsälä Kilpisjärven Saana-Veikot 6,38, 2) Seppo Porkka Vehkalahden Veikot. 6,39, 3) Juhani Potinkari Heinolan Retkeilijät 6,42, 4) Kalevi Ylitalo. Oulunpohjan Veikot 8,08. Naiset 1 km: 1) Elli Labba (Saamelainen), Saana-Veikot 4,38, ) Anja Viik Kilpisjärven Saana-Veikot 4,40, 3) Marjatta Vuorenvirta Hyvinkää 5,31, 4) Anneli Uusitalo Loimaan Jankko 5,46, 5) Annikki Kukkola Lapin Sudet 5,53, 6) Ritva Nikkanen Helsinki 6,03. Kesä on nyt tulossa kovalla kiireellä ja vesi on noussut jopa maantielle saakka. 10 osanottajaa : Saanan juhannushiihdot oli juhannusyönä Saanatunturin maastossa 600 m kokrealla merenpinnasta. Keskiyön aurinko näkyi kilpailupaikalle. Yleinen sarja 1 ½ km: 1. Lasse Kuivalainen Rajavartiosto Yrjö Metsälä, Kilpisjärven Saana- Veikot Fransa Nykänen Muurolan Kisa-Veikot Naiset 2 km: 1. Maija Poutiala Mikkeli Marketta Piepponen Imatra Elli Labba Kilpisjärven Saana-Veikot Riitta Piepponen Imatra Saanajärvi oli juhannusyönä jäässä. Kilpisjärvi lainehti vapaana ja lehti oli hiirenkorvalla. Seuraavat kesähiihdot ovat heinäkuun lopulla Haltialla : Saanatunturin laella suoritettiin juhannusyönä perinteelliset keskikesän hiihdot. Kilpailuja suosi ihanteellinen sää. Latu kulki noin 1000 m:n korkeudessa merenpinnasta lukien, maalipaikan ollessa noin parinsadan metrin etäisyydellä tunturin korkeimmasta huipustra. Tunturissa kävi 200 henkeä, joista osa jäi seuraamaan kilpailuja.

3 Tuloksia: Yleinen 1 km: 1. Yrjö Metsälä, Kilpisjärven Saana-Veikot Erik Taxelll Muonion Tunturi-Veikot Kalevi Lankinen Tapiola Naiset 0,5 km: 1. Ritva Nokkanen Valkealan Roima Eila Mässeli Valkealan Roima Mirja Mäkitalo Kilpisjärven Saana-Veikot Birgit Johansson Helsinki Yli-ikämiehet 1 km: 1. Frans Nykänen Muutolan KisaVeikot Al. 15 v. 0,5 km: 1. Veijo Hirsivaara Välijoen maamiesseura Valto Aaltonen Kilpisjärven Saana-Veikot Kilpisjärvellä on kesä parhaillaan ja kesälumet normaalia pienemmät : Lapin Kansa : Saana hiihtojen voittaja jälleen Yrjö Metsälä Kauniina alkanut juhannusaatto Kilpisjärvellä muuttui yöllä pilviseksi ja hiihtokilpailujen aikana pilvimassat peittivät tuntureiden huiput ja ajoittain satoi. Kilpailut suoritettiin keskiyöllä Saanajärven rannalla noin 600 m merenpinnasta. Vain noin 50 reipasta kilpisjärveläistä ja vierasta oli seuraamassa kilpailuja jotka nyt suoritettiin neljännen toista kerran. Yleinen 1 km: 1) Yrjö Metsälä, Kilpisjärven Saana-Veikot 3,49. 2) Esko Oikarinen, Turun Urheiluliitto 5,05. 3) Ari Mäkelä, Tampere 5,17. Naiset ½ km: 1) Kaija Hurme, Lauttasaaren Pyrintö 1,50, 2) Marketta Piepponen, Kilpisjärven Saana-Veikot 2,03, 3) Martta Koivula, Kilpisjärven Saana-Veikot 2,07, 4) Mirja Taina, Taavetti 2,49, 5) Birgitta Johansson, Kilpisjärven Saana-Veikot 3,08. Veteraanit 1 km: 1) Frans Nykänen, Muurolan Kisa-Veikot 5,12. Nykänen on nyt voittanut sarjansa peräkkäin kolmena vuonna : Saanan juhannushiihdot suoritettiin keskiyön auringon näkyessä n 1000 korkeudessa Saana-tunturilla. Tulokset: Yleinen 1 ½ km: 1. Voitto Jussila Putaan Veikot Jukka Tuomola Mäntän Urheilijat Yrjö Metsälä Kilpisjärven Saana-Veikot Naiset 750 m: 1. Tuija Tuomola Kilpisjärven Saana-Veikot Leena Selkinvuori Pirjo Markkanen Kilpisjärven Saana-Veikot Paula Vainala Kilpisjärven Saana-Veikot Gunilla Segerssen Helsinki Kirsi Piepponen Kilpisjärven Saana-Veikot Veteraanit, yli 60 v. 750 m: 1. Frans Nykänen Muurolan Kisa-Veikot. Alle 15 v. pojat, 750 m: 1. Erkki Keisanen Muonion Tunturi-Veikot Saanatunturilla oli kaunis aurnkoinen sää ja noin 200 henkeäseurasi kilpailuja. Kilpisjärvi oli jäässä : Lapin Kansa ; Saanatunturilla hiihdettiin: Keskiyön auringon näkyessä Saanan pohjoisrinteille suoritettiin hiihtokilpailut kesälumilla. Lunta on vielä runsaasti kuruissa vaikka etelärinteillä onkin jo lumetonta ja kesäistä. Yleinen noin 1 km: 1) Sulo Korhola Helsinki Kalliolan retkeilijät 3.03, 2) Seppo Hevonkoski, Oulu 3.05, 3) Reijo Keisanen Saana-Veikot 3.36, 4) Pertti Heinonen Helsinki 3.47, 5) Bo Forsskähl Helsingin merenkävijät 4.23, 6) Esko Lappalainen Savonlinnan Hiihtoseura 6.56, 7) Joahim Schulz, Saksa Naiset noin 1/2 km: 1) Maija-Liisa Kynäslahti Noormarkku 2.32, 2) Anna-Liisa Tapaninen Vetelin Yritys 2.33, 3) Lea Toivonen Järvenpään Palo 2.40, 4) Leena Selkivuori Kesälahden urheilijat 2.43, 5) Birgit Johansson Saana-Veikot 3.02, 6) Anneli Markkanen Kotka 3.51, 7) Enneli Haukilahti Helsinki Yli 60-v. noin 1/2 km: 1) Frans Nykänen, Muurolan Kisa-Veikot : Hiihto ja avantouinti juhannusjuhlien ohjelmassa Saanalla; Lapin Kansa (vai Pohjolan Sanomat) nro Juhannusyönä järjesti Kilpisjärven retkeilykeskus yhteistoiminnassa Saana-Veikkojen kanssa perinteelliset hiihtokilpailut Saanan kesälumilla. Aurinko näkyi ajoittain kilpailupaikalle, jonne oli saapunut noin 100 henkeä seuraamaan kilpailuja. Kilpailut suoritettiin lähellä Saanatunturin huippua noin 1000 m korkeudessa merenpinnasta. Osanottajia oli ennätysmäärä 28 kilpailijaa. Yleinen sarja 1 km: 1) Antti Niva Muonion Tunturiveikot 3.07, 2) Sulo Korhola Mellunkylän Kontio 3.08, 3) Heimo Haapasalo Lapin Sudet 3.09, 4) Lauri Paasivirta Helsinki 3.16, 5) Johan Högman Hetan Hukat 3.26, 6) Jaakko Taskinen Kuusan Latu 3.57, 7) Valdo Peipponen Savitaipale 4.07, 8) O. Ekman GrankuIlaIFK 4.22, 9) Björn Federley Helsingin IFK 4.46, 10) Erkki Isokarhi Veteraanit yli 60 vuotta 50m: 1) Frans Nykänen, Saana-Veikot Pojat alle 15 vuotta 500 m: 1) Markku Haapasalo, Lapin Sudet Naiset 500 m: 1) Elvi Kujala Saana-Veikot 1.40, 2) Maija Kynäslahti Saana-Veikot 1.45, 3) Maija-Leena Juho Saana-Veikot 1.50, 4) Pepi Ritanoro Saana-Veikot 1.53, 5) Tuovi Kova Muonion Tunturiveikot 1.59, 6) Kirsti Piepponen, Saana-Veikot 2.10, 7) Irmeli Paanu Saana-Veikot 2.15, 8) Lea Jalovaara Helsinki 2.22, 9) Kaija Taskinen Kuusan Latu 2.26, 10) Kaija Jalli Helsinki (Avantouinnin voitti Kirsi Piepponen. Muut eivät uskaltautuneet jäiseen veteen. ) : Saanan juhannushiihdot: Pilvinen sää vallitsi Saanan hiihtojen aikaan Kilpisjärven Saanatunturilla, vasta aamuyöllä sää kirkastui ja aurinko paistoi hiihtolumille noin 900 m korkeudelle jonne oli kerääntynyt noin 100 henkeä seuraamaan kilpailuja. Lunta oli runsaasti pohjoisrinteillä ja keli erinomainen. Yleinen 1 km: 1) Seppo Sirviö Sotkamon Jymy 4.32,6, 2) Jouni Yliniemi Muonion Tunturiveikot 4.42,0, 3) Timo Rapakko Lounais-Hämeen Rasti 4.46,1, 4) Tuomo Laitila Ilmajoen Kisailijat 4.48,7, 5) Kaarlo Mattinen Saana-Veikot 5.14,1, 6) Heimo Haapasalo Saana-Veikot 5.15,0. Naiset ½ km: 1) Anna-Liisa Aalto Hanko 2.37,5, 2) Pirkko Salttinen Valkealan Roima 2.54,9, 3) Marja-Riitta Ritanoro

4 Saana-Veikot 3.13,2, 4) Anja Kaarina Teeri Saana-Veikot 3.16,0, 5) Kaarina Oksanen Sysmän Sisu 3.44,0 6) Kirsti Piepponen Saana-Veikot 4.07, : Saanatunturin juhannushiihdot vesisateessa: Tiistaina kesäkuun 28. päivänä 1966: Perinteelliset juhannusyön hiihdot suoritettiin poikkeuksellisen vähälumisella Saanalla vesisateessa, eikä keskiyön aurinkoa näkynyt noin 700m merenpinnasta olevalle kilpailupaikalle, jonne oli yleisöä kerääntynyt noin 100 henkeä. Yleinen sarja noin 600 m: 1. Sulo Korhola Mellunkylän Kontio Tuomo Laitila Ilmajoen Kisailijat Markku Kaukoranta Suomalainen pursiseura Tapio Haukanheimo Roine Alpo Piirto Nopankylän nopsa Naiset noin 200 m: 1) Marjatta Korhola Savitaipaleen urheilijat 0.54, 2) Elvi Siliämaa Pudasjärvi 0.57, 3) Irmeli Pellinen Riihimäen suunnistajat 1.03, 4) Ulla Tuomola Vilppula 1.08, 5) Maria Kautula Lahti 1.27, 6) Helinä Puustinen Lahti 1.37, 7) Pirjo Nikko Riihimäen suunnistajat 1.40, 8) Mari Kaiho Rovaniemi Yli 65v. veteraanit noin 400 m: 1) Frans Nykänen Muurola Pojat alle 18v noin 400 m: 1) Martti Hampori Muonion Tunturiveikot 2.23, 2) Veikko Aaltonen Muonion Tunturiveikot : Saanatunturin juhannushiihdot: Lapin Kansan tiistai : Kilpisjärven juhannusyö oli tuulinen ja sateinen eikä aurinkoa näkynyt yön aikana tuntureilla. Huonosta säästä huolimatta oli Saanan keskikesän hiihdoissa runsas osanottomäärä. Kilpailut pidettiin Saanan pohjoisrinteellä noin 700m merenpinnan yläpuolella. Yleisöä oli kilpailupaikalla satakunta henkeä. Yleinen sarja noin 700 m: 1) Väinö Prykäri OH 2.32, 2) Hans Vesterholm OHS 2.47, 3) Tuomo Laitila Rehukylän Urheilijat 2.49, 4) Heimo Mäntylä Turun UL 3.03, 5) Kaarlo Mattinen Kilpisjärven Saana-Veikot Veteraanit yli 70 v. 500 m: 1) Frans Nykänen Saana-Veikot Naiset noin 250 m: 1) Lahja Näkki Savitaipaleen Urh. 1.01, 2) Maija- Liisa Salonen RiSu 1.10, 3) Mirja Loiso Savitaipaleen Urh.1.12, 4) Elvi Siliämaa Pudasjärven Urh. 1.14, 5) Aino Jukarainen Saana-Veikot Pojat alle 16 v. 700 m: 1) Antero Parikka Lahti : Reino Holck paras Saanan juhannushiihdoissa: Juhannusyönä 1968 pidettiin perinteelliset Saanan Juhannushiihdot. Kilpailut pidettiin Saanan pohjoisrinteellä, mistä löytyi lunta vielä niin paljon, että voitiin tehdä noin 300 metrin pituinen rata. Sateensekaista tuulta uhmanneet katselijat eivät saaneet ihailla keskiyön aurinkoa, mutta jännittäväksi muodostunut kilpailu korvasi kyllä kaiken. Muonion Reino Holck otti kiertopalkinnon vuorostaan itselleen voittaen viimevuotista voittajaa Väinö Prykäriä neljällä sekunnilla. Mukana oli monia, jotka ovat ottaneet tavaksi osallistua juhannusyön hiihtoon. Yli 70-vuotiaiden sarjassa hiihtänyt Frans Nykänen oli kymmenettä kertaa mukana. Yleinen sarja noin 1 km: 1) Reino Holck Muonion Tunturiveikot 3.21, 2) Väinö Prykäri Ounasvaaran Hiihtoseura 3.20, 3) Jouni Yliniemi Muonion Tunturiveikot 3.40, 4) Erkki Ylikorva Ounasvaaran hiiihtoseura 4.10, 5) Ola Lökstad Norja Trömsö 4.53, 6) Toivo Harjanne Tunturilatu Helsinki 5.58, 7) Alpo Piirto Nopankylän Nopsa 6.50, 8) Pekka Närvänen Kalevan nuorten liitto 6.55, 9) Seppo Loppi Myllykylän Riento Yli 70 vuotiaat noin 300 m: 1) Frans Nykänen Kilpisjärven Saana-Veikot Yli 50 vuotiaat noin 700 m: 1) Erkki Luukkonen Tunturilatu Tampere Yli 35 vuotiaat noin 500 m: 1) Matti Pulsa Muonion Tunturiveikot Alle 15 vuotta pojat noin 500m: 1) Lasse Prykäri Ounasvaaran Hiihtoseura Naiset noin 30 m: 1) Elsa Pekuri Ounasvaaran Hiihtoseura 1.06, 2) Leena Prykäri Ounasvaaran Hiihtoseura vuotta, 6) Elvi Siliämaa Pudasjärvi 1.15, 4) Maija-Liisa Salonen Riihimäen suunnistajat : Saanan juhannushiihdot juhannusyönä: Yleinen 1200 m: 1. Leif Jonsson Skidsbeten Ruotsi Jorma Lapinniemi Ylläksen urheilijat Seppo Brrkteetil Latuneuvojat Olavi Himmelroos Oulu Tom Langi Saanaveikot Matti Ylikärppä Simon Kiri Naiset 800 m:1. Tarja Nilima Skidspetsen Umeå Tarja Hilmelroos Oulu Irma Kurtto Helsingin latu Eva Reen Riihilatu Maija-Liisa Sulonen Riihimäen suunnistajat Tytöt alle 15 v. 800 m: 1. Riitta Viik Saanaveikot Anu Viik Saanaveikot Pojat alle 10 v: 1. Harri Lahti Etelä-Vantaan urheilijat Aurinkoa ei juuri näkynyt kilpailupaikalla : Saanalla hiihdettiin jälleen: Kilpisjärvi 1970 (LK?): Saanalla hiihdettiin taas juhannusyönä. Yö oli tuulinen ja pilvinen. Keskiyön aurinkoa ei Saanalla näkynyt. Kilpisjärven kesä on nyt vähäluminen. Naiset noin 300 m: 1) Kirsti Suvento Tikkurilan Tikka 1.48, 2) Aune Suuronen Kemin Latu 2.20, 3) Terttu Iivarinen Saana-Veikot 2.46, 4) Sirkka Pihkala Orimattilan Jymy 3.07, 5) Terttu Pihkala Orimattilan Jymy 3.31, 6) Tarja Pråhl Porvoo Miehet noin 600 m: 1) Kaarlo Mattinen Saana-Veikot 2.39, 2) Veikko Metsäpelto Muhoksen Urheilijat 2.47, 3) Alpo Piirto Nopankylän Nopsa 4.25, 4) Pekka Toivainen Kemin Latu Pojat alle 15 v. noin 300 m: 1) Kimmo Aitto-Oja Kiveliön Hiihtäjät Pojat alle 10 v. noin 300 m: 1) Jari Kotavuopio Saana-Veikot : Juhannuksena sivakoitiin Saanalla: Saanan perinteiset juhannushiihdot pidettiin juhannusaattona keskiyön kieppeissä. Lunta oli ladulla riittävästi ja keskiyön aurinkokin pilkisti pilvien raosta kilpailun aikana. Latu polveili noin

5 900 metrin korkeudessa merenpinnasta. Yleisen radan latu oli kilometrin mittainen ja voiton vei norjalainen Per Arvid Grape. Naisten 500 metrin kilpailun voitti helsinkiläinen Ulla Pasanen. Nuorten sarjojen voittajiksi tulivat Pentti Heikkilä, Kari Hurskainen ja Jari Kotavuopio. Yleinen 1000 m: 1) Per Arvid Grape Norja Skibotn 2,53, 2) Kaarlo Mattinen Saana-Veikot 2,56, 3) Harri Tuominen Kalannin Vankka 3,24, 4) Jorma Mielonen Kuopion Suunnistajat 4,26, 5) Eero Karppi Riihimäki 6,03. Naiset 500 m: 1) Ulla Pasanen Helsinki 2,41, 2) Kaisa Pasanen Rovaniemi 3,09, 3) Tyyne Kuokka Suolahti 3,45. Alle 20 vuotta 1000 m: 1) Pentti Heikkilä Karungin Kataja 3,22. Pojat, alle 15 vuotta 500 m: 1) Kari Hurskainen Kuttanen 4,05. Pojat, alle 10 vuotta 500 m: 1) Jari Kotavuopio Saana-Veikot 2, : Juhannushiihdot: Naiset 300 m: 1) Inkeri Korhonen Jyväskylän Toverit 1.10, 2) Anne Varis Jyväskylän Tov. 1.27, 3) Raija Perkkiö Helsinki 1.38, 4) Inga Bergman Helsingin Latu 1.58, 5) Helvi Pöyhönen Keljon Viesti 1.58 ja Hilkka Sillgren Turku ) Eila Hyvönen Turku jaksoi hänkin kierroksen Naiset 150 m: 1) Kristiina Heino Turku 1.12, 2) Eila Hyvönen Turku Tytöt 12 v. 150 m: 1) Rauna Näkkäläjärvi Kilpisjärv. Saana-Veikot Miehet 500 m: 1) Toivo Korhonen Jyväskylän Toverit 1.36, 2) Risto Anunti Saana-Veikot 2.04 ja Heikki Koho Alastaron Urh. 2.04, 4) Jussi Levänen Turku Pojat 12 v. 300 m: 1) Jari Pöyhönen Keljon Viesti Pojat 15 v. 300 m: 1) Kari Varkila Kuopio Ensikertalaiset: 1) David Williamson Englanti 2.32, 2) Robert Farrier USA v. miehet: 1) Pentti Pöyhönen Keljon Viesti 0.56, 2) Aarne Varkila Kuopio : Sää suosi pitkästä aikaa. Lunta riitti Saanan juhannushiihtoihin. Yrjö Metsälän mukana oloa. Hän huolehti siitä, että kisoille löytyi sopiva pitopaikka, ja hän raahasi hiihtovälineet paikalle. Hän hommasi palkinnot ja kirjoitti kilpailukutsun leirialueen kioskin seinään. Hän käytännöllisesti katsoen järjesti kisat. Keskiyön kesäkisoihin osallistui kaiken kaikkiaan 20 hiihtäjä. Kannustajia oli paikalla riittämiin. Kisat pidettiin noin 150 metrin pituisella lumikaistaleella. Naiset ja lapset kiersivät ladun kerran, miehet kolme kertaa. Hiihtokeli oli vetinen, suksi lipsui ja näin ollen tulokset jäivät vaatimattomiksi. Naiset noin 300 m: 1) Ulla Tapio Saha Karhu 1.07, 2) Inkeri Korhonen Jyväskylän Toverit 1.15, 3) Ritva Kemppainen Rovaniemi 1.43, 4) Tuula Lehtonen Turku 1.45, 4) Kirsti Suvenvuo Helsinki 1.45, 4) Raija Piila Espoo 1.45, 5) Eila Valkonen Lappeenranta 1.51,6) Ritva Tuisku Rovaniemi 2.09, 7) Tuula Jääskö Rovaniemi 2,13, 8) Pirjo Vainio Mäntyharju Yleinen sarja n m: 1) Toivo Korhonen Jyväskylän Toverit 2,58, 2) Raimo Kivinen Hyvinkää 3.21, 3) Hannu Heikkilä Kittilän Voima 3.27, 4) Yrjö Metsälä Saana-veikot Yli 35 v. n. 30 m: 1) Pauli Lankinen Imatra Pojat alle 15 v. n. 300 m: 1) Jussi Tapio Sallan Karhu 1.16, 2) Jari Kotavuopio Karesuvannon Kotaveikot Tytöt alle 15 v. n. 300 m: 1) Jaana Kotavuopio Karesuvannon Kotaveikot 1.32, 2) Riitta Viik Saana-Veikot Tytöt alle 10 v. n. 300 m: 1) Heli Viik Saana-Veikot Hiihtokilpailuista huolimatta kesä on kiirehtinyt myös Käsivarren Lappiin. Jäät lähtivät juhannusviikolla, tunturikoivuihin on ilmestynyt pieni lehti ja sääsketkin ilmoittivat olemassa olostaan juhannusaattona. Kesän tulemisen myötä alkoi myös turistivirta Käsivarteen. Juhannuksena Kilpisjärven molemmat leirintäalueet olivat lähes täynnä : Saanan juhannushiihdot: Saanalla hiihdettiin perinteelliseen tapaan juhannuksena. hiihto tapahtui n. 800 metriä merenpinnan yläpuolella ja keskiyän aurinko näki koko aattoyön. Yleisä tämä erikoinen hiihtotapahtuma keräsi satakunta henkeä. Naiset n. 700 m: 1. Leena Lähteinen Tampereen Pyrintö Maija Niska Kilpisjärven Saana-Veikot Ritva Laurila Kilpisjärven Saana-Veikot Yleinen sarja n m: 1. Toivo Korhonen Leppävirta Seppo Birkstedt Epiln Esa Yrjä Metsälä Kilpisjärven Saana-Veikot Pojat alle 15 v. 700 m: Jari Kotavuopio Karesuvannon Kotaveikot Pojat alle 12 v. 700 m: 1. Topi Kotavuopio Karesuvannon Kotaveikot Pojat alle 10v. 500 m: 1. Jussi Kulmala Tampere. Pojat alle 8 v. 200 m: Jussi Niska Kilpisjärven Saana-Veikot Tytöt alle 5 v. 100 m: 1. Maarit Korhonen Leppävirta : Saanalla hiihdettiin - Kilpisjärvi loi jäät: Kilpisjärvelle oli kerääntynyt juhannuksen viettäjiä taas entistä enemmän. Itse Kilpisjärvikin sonnustautui juhannuksena kesän viettoon luomalla parhaillaan jäitä. Tunturikoivujen lehdetkin alkoivat vihertää juhannuksen alla. Lehdet pääsivät juuri juhannukseksi hiirenkorvalle. Juhannusyön päätapahtuma oli luonnollisesti Saanan juhannushiihdot joihin kokoontui runsaasti yleisöä sekä osanottajia. Aurinko ei kisojen aikana pilvisyyden vuoksi juuri näyttäytynyt. Sää oli kuitenkin yöllä lämmin. Yleisen sarjan voitto meni tänä vuonna Ruotsiin. Samoin naisten sarjan voitto meni Ruotsiin nuoremmissa lajeissa voittojen jäädessä Suomeen. Yleinen 1,2 km: 1) Leif Jonsson Ruotsi 3.38, 2) Jorma Lapinniemi Ylläksen H. 3.55, 3) Seppo Bergteetil Latuneuvojat 4.11, 4) Olavi Himmelroos Oulu 4.46, 5) Tom Langi Saana-Veikot 5.04, 6) Matti Yllkärppä Simon Kiri Naiset 800 m: 1) Tarja Nilimaa Ruotsi 2.04, 2) Tarja Himmelroos Oulu 2.58, 3) Irma Kurttio Helsingin Latu 3.04, 4) Eeva Reeni Riihilatu 3.09, 5) Maija-Liisa Salonen Riihimäen Suunnistajat Tytöt alle 15 v. 800 m: 1) Ritva Viik Saana-Veikot 3.46, 2) Anu Viik Saana-Veikot Pojat alle 15 v. 800m: 1) Harri Lahti Etelä-Vantaan Urh

6 (Tässä olevan muun tekstin ajoitus on auki; voi olla 1979: Kilpisjärvelle oli kerääntynyt juhannuksen viettäjiä taas entistä enemmän. Itse Kilpisjärvikin sonnustautui juhannuksena kesän viettoon luomalla parhaillaan jäitä. Tunturikoivujen koivujen lehdet pääsiväyt juuri juhannukseksi hiirenkorvalle. Kilpailuihin osallistui ennätysmäärä hiihtäjiä 42, myös yleisöä oli kilpailupaikalla ennätysmäärä noin150 henkeä, kilpailupaikalle oli Retkeilykeskuksesta käveltävä noin 4 km. Juhannusaaton helteinen sää jatkui yli Juhannusyön auringon paistaessa vielä osittain lumisiille tuntureille. Hiihtolumien alapuolella ajelehti vielä jäälauttoja Saanajärvellä : Tummat pilvet peittivät taivaanrannan ja samalla myös kesäyön auringon kun n 70 päinen kisayleisöä kapusi verkalleen jylhän Saanatunturin rinnettä ylös kohti luonnon muovaamaa lumista kisamonttua, hiihtojen tapahtumapaikkaa 800 m korkeudella mertnepinnasta. Tulokset: Yleinen sarja 1 km: 1. Mauno Hongisto Tuvan Sivakka Niilo Nevala Alatornion Pirkat Viljo Aidantausta Kilpisjärven Saana-Veikot Yli 35 v. 500m: 1. Kyösti Lappalainen Pyhäjärven Pohti Simo Pylväs Kilpisjärven Saana-Veikot Raino Anttila Hollolan Urheilijat Yrjö Metsälä Kilpisjärven Saana-Veikot Sören Virsand Luleå Ruotsi Raimo Kivinen Hyvinkään Jääahmat Naiset 500 m: 1. Leena Lähteinen Kilpisjärven Saana-Veikot Maija-Liisa Salonen Sodankylän ampujat Saima Sormunen Elimäen Vauhti Alle 20 v. 500 m: 1. Markku Kuure Ylitornio Pojat alle 11 v. 200 m: 1. Asmo Saukkonen Kilpisjärven Saana- Veikot Petri Kivinen Hyvinkään Jääahmat Harri Pistaref Oulu Kai Pasma Kaulirannan Terä Yleinen pikamatka, 500 m: 1. Tom Langi Kilpisjärven Saana-Veikot : Keskiyön aurinko näkyi hiihtolumille: Useita päiviä jatkunut kova myrsky vaimeni juhannusaaton iltana ja aurinko kultasi Saanan hiihtolumia. Sää oli loistava kylmä ja keli kesälumella erittäin hyvä Osanottajia oli tavallista runsaammin ja kilpailuhenki sitä oikeaa. Ei ollut pääasia voitto, vaan hiihtäminen keskikesän yössä. Sää sket eivät vielä ehtineet mukaan, sillä raikas tuuli piti yleisönkin pirteänä. Kilpailupaikka oli noin 900 m merenpinnasta ja näkymät kolmenvaltakunnan lumisille tuntur eille. Yleisöä oli 100 henkeä. Naiset n. 300 m: 1) Sirkka Vilppola, Saarenkylän Urheilijat 1.29, 2) Leena Helin Muonion Tunturiveikot 1.46, 3) Anna- Liisa Juuma Saana Veikot 2.44, 4) Pirkko Bruun Jämsänkosken ilves 2.50, 5) Niina Dalin Helsinki 2.51, 6) Raija Järvinen Valkeakosken Haka 2.58, 7) Maija-Liisa Sallinen Kolari 3.13, 8) Heli Hulmi Saana Veikot oikeaa urheiluhenkeä Tytöt alle 12 v. n. 300 m: 1) Birgitta Isaksson Svappa-vaaran ALF Ruotsi 212. Yleinen miehet n, 600 m: 1) Reijo Kuivaniemi Pellon Ponsi 2.34, 2) Juha Räihä Iisalmi 2.52, 3) Yrjö Perkkiö Muonion Tunturiveikot 3.03, 4) Niilo Nevalainen Saana Veikot 3.14, 5) Esa Aidantausta Saana Veikot 3.35, 6) Hannu Alamäki Juhannussaaren isku 3.44, 7) Heikki Uotila Saana Veikot, suurin yllätys 4.17, 8) Tom Langi Saana Veikot 4.20, 9) Tapio Ahoniemi Muonion Tunturiveikot siteiden vika Yli 35 vuotta miehet n. 300 m: 1) Mauri Hongisto Teuvan Sivakka kulki taas 1.13, 2) Simo Pylväs Saana Veikot 1.24, 3) Pekka Brännäre Muonion Tunturiveikot 1.46, 4) Raimo Hirvonen Helsinki 1.51, 5) Yrjö Metsälä Saana Veikot 1.55, 6) Vesa Sallinen Kolari 2.48, 7) Seppo Järvinen Takon Soutajat Pojat alle 12 v. 300 m: 1) Christer Aspelod Svappavaara AlF Ruotsi Kuuma sarja n. 300 m: 1) Seppo Potila Alavuden Peli Veikot 2.39, 2) Asko Sairanen Alavuden Peli Veikot 2.41, 3) Reijo Teppo Alavuden Peli Veikot : Aurinko tes-vapaalla Saanantunturin juhannushiihdoista: Suomen Matkailuliitto ja Saana Veikot järjestivät jälleen perinteelliset juhannusyön kisat kesälumitta. Tällä kertaa Saanajärven rannalle oli kerääntynyt noin 120 henkeä lämpimään mutta tuuliseen maisemaan ja osanotto oli runsasta. jopa ennätyksellinen. Keskiyön aurinko oli ohuen pilviverhon suojassa. Yleinen noin 500 m: 1) Niilo Nevalainen Saana-Veikot 2.05, 2) Veikko Veijo 2.08, 3) Kalle Keitamo Lappeenrannan Hiihtäjät 2.24, 4) Seppo Anttila Ylläksen Hiihtäjät 2.46, 5) Heikki Alasaukko-oja Saana-Veikot 3.02, 6) Leo Halstonen Turun Urheiluliitto 3.05, 7) Sulo Syväjärvi Karesuvannon Kotaveikot 3.12, 8) Tom Langi Saaana-Veikot 3.21, 9) Matti Linnoila Saana-Veikot 4.31, 10) Erkki Hämäläinen Ivalo Niilo Nevalainen sai nyt ensimmäisen kiinnityksen kiertopalkintoon. Naiset noin 250 m: 1) Leena Helin Muonion Tunturi-Veikot 1.25, 2) Kaiho Kotila Toholammin Urheilijat. 1.34, 3) Hilda Vasara Tornion Pirkkiö 1.41, 4) Anna-Liisa Juumo Saana-Veikot Yli 35 n. miehet noin 550 m: 1) Ivan Gynnestam Svappavaara Ruotsi 1.06, 2) Yrjö Metsälä Saana-Veikot 1.25, 3) Ahti Saukkonen Saana-Veikot 1.37, 4) Kullervo Pekkola Vantaan Vasama Pojat alle 14 v. noin 250 m: 1) Asmo Saukkonen Saana-Veikot Pojat alle 12 v. noin 250 m: 1) Christer Aspeland Svappavaara Ruotsi 0.50, 2) Anters Isakson Svappavaara Ruotsi Pojat alle 10 v. noin 250 m: 1) Roger Aspelod Svappavaara Ruotsi 1.57, 2) Jonas Haltsonen Turun Urheiluliitto. Tytöt alle 12 v. noin 250 m: 1) Birgitta Isakson Svappavaara Ruotsi Tytöt alle 10 v. noin 250 m: 1) Anne Tjäderhane Aavasaksan Urheilijat Tytöt alle 8 v. noin 250m: 1) Marita Isakson Svappavaara Ruotsi Myös naisten sarjan voittoja sai vuodeksi haltuunsa komean pokaalin. Kilpailut ovat leikkiä - ainakin merkin saa jokainen. Kilpaillaan vain kilpailun vuoksi. Kaukana ovat ne kentät, joilla taistellaan kullasta ja kunniasta ja joissa rahakin määräilee tahdin. Tänne ei ole joutoraha kulkeutunut. Varsinaiset kilpailut alkoivat aattona klo 23:00 jatkuen yöhön klo 01:00 saakka.

7 HUOM! Oliko juhannuksena 1978 myös rullasuksikisa? Vai miltä ajalta on uutinen? Rullasuksilla Mietaa kolmas. Rullasuksikilpailut: 1) Lars-Erik Eriksen Norja, 2) Thomas Wassberg Ruotsi, 3) Juha Mieto Suomi 4) Oddvar Brå Norja : Mäkitalo nopein Saanan hangilla: (LK) Tiistaina Kesän ensimmäisten sääskien myötä hiihdettiin juhannusyönä Saanan juhannushiihdot tunturin kesähangilla. Aurinkoinen sää suosi Saana-veikkojen järjestämiä kisoja ja yleisöäkin oli paikalla noin 150 henkeä. Yleinen sarja noin m: 1) Ilkka Mäkitalo PePo 2.19, 2) Jari Tiensuu YH 2.27, 3) Petteri Mella Riihimäen Kisko 2.28, 3) Timo Kangasvuo MTV 2.37, 5) Niilo Nevalainen Saana-veikot 2.42, 6) Seppo Kumpula Saana-veikot 2.55, 7) Esa Aidantausta Saana-veikot 2.56, 8) Kalle Keitamo Lappeenranta 3.21, 9) Tomi Langi Saana-veikot 3.38, 10) Seppo Anttila YH 3.46, 11) Viljo Aidantausta Saana-veikot Yli 35 v noin 500 m: 1) Ivan Gunnestam Ruotsi 1.09, 2) Otto Naskali OH 1.11, 3) Unto Vuontisjärvi YH 1.12, 4) Matti Pieskä YH 1.17, 5) Paavo Kiuru Hetan Hukat 1.30, 6) Jaakko Kauhanen Varkauden Latu 1.32, 7) Ahti Saukkonen Saana-veikot 1.33, 8) Yrjö Metsälä Saana-veikot 1.36, 9) Seppo Saarinen Helsingin Lapinkävijät 1.39, 10) Mikko Kiia Espoo 1.43,11) Tauno Sillapää KEV 1.44, 12) Pentti Ingelin Jämsänkosken llves 1.49, 13) Unto Hiltunen Espoo Naiset noin 500 m: 1) Irja Lagerström Ruotsi ) Maija-Liisa Salonen LaVe ) Marjatta Karjalainen Puotinkylän Vauhti 1.37, 5) Aino Koivisto Honkajoen Urheilijat 1.42, 6) Anne Alasaukko-oja Saana-veikot 1.59, 7) Marja Juuma Saana-veikot 2.01, 8) Suorna Alaniemi Saana-veikot 2.15, 9) Liisa Tolonen Martinniemen Maahiset ) Päivi Haapamäki Haapamäen Urheilijat 2.21, 11) Aini Isaksson Ruotsi 2.24, 12) Pirkko Honkonen Saana-veikot 3.15, 13) Maritta Mannerheimo Saana-veikot Tytöt 13 v. noin 500 m: 1) Birgitta Isaksson Ruotsi Tytöt 10 v. noin 500 m: 1) Marita Isaksson Ruotsi 2.24, 2) Anne Tjäderhane Aavasaksan Urheilijat Pojat alle 12 v. noin 500 m: 1) Anders Isaksson Kunto sarja noin 500m: 1. Timo Luoto Kolarin kuntoilijat Kari Rintala Hetan Hukat : Jari Tiensuu paras Saanan hiihdoissa 1980 (LK, 20.6.) Vähiin olivat lumet sulaneet Saanallakin, jossa hiihdettiin perinteiset juhannushiihdot. Niin paljon lunta sentään löytyi, että kilpailut voitiin suksia 300 metriä pitkällä radalla. Hiihtoon osallistui kaikkiaan 72 kilpailijaa. Kaukaisin vieras oli Sveitsistä asti. Pojat 6 vuotta:1. Marko Eilittä OH Tytöt 6 vuotta: 1. Aira Nousiainen Tytöt 10 vuotta: 1. Gita Dahi Siuntio Pojat 10 vuotta: 1. Mika Kaikkonen Kuivan Yr Tytöt 12 vuotta: 1. Katja Lysty KY 2.25, 2. Anne Tjäderhane AavU Pojat 12 vuotta: 1. Tapio Kaikkonen KY Tytöt 14 vuotta: 1) Jaana Kaikkonen KY 1.53, 2) Kaisa Hiltula KY 2.00, 3) Kirsti Lytsy KY Pojat 16 vuotta: 1) Crister Maybäck Ruotsi 1.20, 2) Rune Larsson Ruotsi 1.42, 3) Asmo Saukkonen Saana-Veikot Miehet yleinen kiertopalkintohiihto: 1) Jari Tiensuu YIIH 1.12, 2) Ilkka Mäkitalo PePo 1.16, 3) Ilkka Luttunen YllH 1.17, 4) Jan Uve Jacobson Ruotsi 1.17, 5) Timo Kannasvuo MTV 1.18, 6) Crister Maybäck Ruotsi 1.20, 7) Anders Larsson Ruotsi, 8) Ilkka Leinonen Saana-Veikot, 9) Arne Lindbäck, 10) Leif Johanson Sjulmerk ) Rune Larsson, Vittangi Sk ) Jan Johansen Vittangi SK ) Olli-Matti Salo, Kittilän urheilijat ) Esko Tolonen Lapin Lukko ) Pekka Palmio, Saanaveikot ) Erkki Tolonen, Martinn. Maahiset ) Seppo Anttila, Saanaveikot Naiset: 1) Irja Lagerström Ruotsi 1.36, 2) Jaana Kaikkonen KuivanYR 1.53, 3) Sanna Seppälä KiU Kaisa Hiltula, Kuivaniemen Yritys Kirsti Lytsy, Kuivaniernen Yritys Britt Mari Maybäck, Vittangi SK, Aino Koivisto, Kansallis Osake P Maija Heikurainen, Muonion Tunturi Katja Lytsy, Kuivaniemen Yritys Heli Hietanen, Muonion TunturiV Pirkko Kuikka Leila Junttila, Peerajärvi Irma Kurtto, Suomen Latu Liisa Tolonen, Martinniemen Maahi Marita Mannerheimo, Saanaveikot Aira Nousiainen Anne Tjäderhane Aavasaksan Urh Satu Siven, Ikaalisten Tarmo Liisa Hassinen, Saanaveikot Ikämiehet, yli 35 vuotta: 1) Pentti Kuuttinen Kares.K-V 1.27, 2) Matti Pieska YlIH 1.40, 3) Markku Kaikkonen KuivanYr 1.43, 3) Seppo Lavonen XYZ 1.43, 5) Marti Willi Sveitsi 1.44, 6) Tuure Vaaranperä Ruotsi ja Seppo Kumpula Saana-Veikot Tomi Langi, Saanaveikot Yrjö Metsälä, Saanaveikot Jouko Eilittä, Ounasv. HS Heikki Matilainen, Saanaveikot Helge Dahl, Siuntio Ahti Saukkonen, Saanaveikot (HUOM! muutettu myöhemmin tulosliuskaan sarjat: Faarit: 1) Yrjö Metsälä Saana-Veikot ja Varttuneet ikämiehet: 1. Tuure Vaaranperä, Ruotsi 1.45.) : Saanan juhannushiihdot Yleinen sarja noin 1km: 1. Ilkka Mäkitalo Pellon Ponsi Jari Tiensuu Ylläksen hiihtäjät Tauno Ollila Muonion tunturiveikot Veikko Veijo MTV Tuomo Kotakorva MTV Iikka Luttunen Kolarin ns urh Antti Salo Saanaveikot Juhani Rissanen Puijon hiihtoseura Pertti Pahkala Saanaveikot Erkki Heikurainen Pellon Ponsi Esa Aidantausta KSV Matti Kurkella KSV Seppo Kumpula KSV Pekka Räisänen Mäntyharju Heikki Taski Kerava Tom Langi Hulttio-Pojat Pertti Nikkinen Mäntyharju Hannu Maula Helsinki Asko Kaikusalo Lopen Uupuneet Juha Tikkala Ruotsi Tim Linnavirta Helsinki Ari Asikainen Saanaveikot Herman Nurminen Helsinki Raimo Siuro Saanaveikot Yli 50 v noin 500 m: 1.Yrjö Metsälä Saanaveikot Viljo Kurttio Saanaveikot Pentti Ingelin Jämsänkosken Ilves Kullervo Pekkola Vantaan Vasama Ahti Saukkonen Saanaveikot Seppo Anttila Saanaveikot Varttuneet naiset n. 500 m: 1. Anneli Lepo Jämsänk. Latu Pirkko Honkonen Hgin Suunnistajat Salme Ingelin Jämsänk.Latu Eila Iivonen Naiset n.

8 500 m: 1. Irja Lagerström Ruotsi Asta Hilska Orimattila Aino Koivisto Saanaveikot Kerttu Hilska Orimattila Liisa Teppo Liisa Tolonen Haukiputaan veikot Brita Jokela Tampere Lea Vuorivirta Mäntyharju Kati Säisä Saanaveikot Hilkka Laitinen Mäntyharju Eivor Nyman Sipoon sudet Sirpa Seppälä Saanaveikot Seija Mikkonen Somero Nora Tapper Marita Mannerheimo Saanaveikot Leena Jokela Tampere Marita Linroos Helsinki Marja Leino Oulunkylä Anna Muukkonen Outi Nuutinen Oulu Tarja Lehikoinen Tytöt alla 12v.: 1. Kaisa Viitanen Leena Kulmala Pojat alle 16 v n. 1 km: 1. Nils-Matti Vasara Kares. Kotaveikot Pojat alle 13 v.: 1. Jussi Viitanen Nils Juhan Labba Rauli Heikka Pertti Severikangas Jiri Rimpiläinen Pekka Kulmala Jussi Kattelus Perinteiset Saanan juhannusyön hiihtokisat pidettiin tänä vuonna Saanajärven rannalla. Lunta oli yllin kyllin ja järvi vielä jäässä. Kisat saivat ennätysmäisen osanoton, kilpailijoita oli peräti 66 ja yleisöäkin satakunta henkeä. Kauniissa kesäyössä hiihtokisa sujui hyvin : Juhannusyön hiihdot: Lumisen kesän aurinkoiset kisat olivat jälleen saaneet runsaan osanoton ja yleisöäkin kierteli kilpailupaikalla, auringon näkyessä keskiyöllä. Miehet n. 500 m: 1) Veikko Veijo Saana-veikot 1.38,49, 2) Timo Marttila Ounasvaaran Hiihtoseura 1.39,04, 3) Jari Lantto Saana-veikot 1.41,36, 4) Ilkka Mäkitalo Pellon Ponsi 1.42,39,5) Timo Kangasvuo Saana-veikot 1.44,3 1, 6) Juhani Pelttari Alatornion Pirkat 1.45,49, 7) Simo Lepistö Kristiinan Urheilijat 1.59,02, 8) Jouni Yliniemi Muonion Tunturiveikot 2.00,3, 9) Kalle Keitamo Järvisen talli 2.04,95, 10) Jouko Järvenpää Oulu 2.05,45, 11) Matti Kurkela Saana-veikot 2.25,95, 12) Eero Holmberg Jyväskylän Hiihtoseura- 2.27,00. 13) Ensio Holopainen Esko Levomäki HKI Topi Huovinen HKI Viki Kytölä Tunturioppaat Matti Manner Tunturiop Hannu Nurmi VaIkeak Antero Pakkanen Tunt.op Jouko Järvinen Asko Kaikusalo Lopen uupelot Pauli Rantanen Melojat Pekka Jeryslin Sakari Peiponen VPV Naiset n. 500 m: 1) Marjut Varonen Kemison kisa 2.08,08, 2) Jaana Pelttari Alatornion Pirkat 3.00,12,3) Marita Holmberg Jyväskylän Hiihtoseura 3.25,00, 4) Merja Manner Turku 3.33,04, 5) Kaisa Eskelinen 3.45,48, 6) Kati Säisä Saana-veikot 4.06,45, 7) Marjatta Karjalainen Puotinkylän Vauhti 4.22,17, 8) Helena Alatalo 4.39,09, 9) Ann-Märi Sunqvist 4.57,52, 10) Kaiho Kotila 5.00, Eira Miettinen Marja-Liisa Uuttula Kaisa Uusitalo Pello Tiina Holmberg Jyväsk Anu Saareinen Tuula Harjuntausta Pirjo Grönberg Tuija Toivola Aila Saari Eila Varpasuo Maija-Riitta Toivola Varttuneet miehet n. 500 m yli 50 v. 1) Kalevi Kestilä Rova 1.57,14, 2) Mikko Hammaren Laukaan Kisaveljet 2.15,53, 3) Ahti Ruoppila 2.42,00,4) Yrjö Metsälä Saana-veikot 3.30,04, 5) Ahti Saukkonen Saana-veikot 4.13,40. Pojat alle 15 v. n. 500 m: 1) Hannu Uusitalo Pellon Ponsi 2.12,33, 2) Juha Holmberg Jyväskylän Hiihtoseura 2,14,52, 3) Niko Labba Saana-veikot 2.40,34, 4) Pohto Kirkkala Saana-veikot 2.58,88, 5) Veli-Pekka Puuperä 3.26,59, 6) Mikko Koivisto Mellunkylän Kontio 3.29,56, 7) Olli Levomäki 3.31,40, 8) Juha-Matti Puuperä 4.44,59. Pienen pienet pojat n. 200 m: 1) Timo Nurmi Valkeakoski 2.13,30, 2) Hannu Holmberg Jyväskylän Hiihtoseura 2.20,43. Pienen pienet tytöt, n. 200 m: 1) Taina Nurmi Valkeakoski 1.05,09, 2) Tiina Grönberg 2.13,00 3) Anne Susiluoto Osanottajia kilpailuissa 63. Vain kerran aikaisemmin 35 vuoden aikana on ollut enemmän, 66 kilpailijaa, koska Saanalla on poikkeuksellisen luminen alkukesä voitiin kilpailut pitää metsärajalla lähellä Kilpisjärven retkeilykeskusta. Osanottajia kilpailuissa 63 vain kerran aikaisemmin 35 vuoden aikana on ollut enemmän 66 kilpailijaa, koska Saanalla on poikkeuksellisen luminen kesän alku voitiinkin kilpailut pitää metsärajalla, lähellä Kilpisjärven Retkeilykeskusta : Saanalla hiihdettiin Aurinko ei tänä vuonna valaissut Juhannusyön lumia, joita riitti jälleen Saanatunturin pohjoisrinteillä, noin 600 m meren pinnan yläpuolella. Yleisöäkin liikkui hiihtolumilla: noin 100 henkeä oli lähtenyt kokemaan ainutlaatuista kisaa suviyössä. Ja kansainvälisyyttäkin oli, sillä saksalaispoika lasketteli maaliin vaikka välillä siteet irtoili. Yleinen sarja miehille, noin 500 m: 1) Timo Kangasvuo, Saana veikot , 2) Paavo Kiviniemi, Haukiputaan Veikot , 3) Antti Ryynänen, Aktivistit , 4) Matti Kurkela, Saana veikot , 5) Pertti Haapakangas, Tornion Pyry , 6) Timo Hand, Karesuvannon Kotaveikot , 7) Asko Torikka, Ylöjärvi , 8) Tapio Ahoniemi, Muonion Tunturiveikot , 9) Tapio Kangasniemi, Ylöjärvi , 10) Erkki Heinonen, Ulvilan Ura , 11) Lasse Oino, Ylöjärven Yritys , 12) Tenho Heikkinen, Kuopion Ponnistus , 13) Heikki Matilainen, Kar. Kotaveikot , 14) Arto Hand, Oulun Lippo , 15) Ossi Tuomainen, , 16) Pekka Tiihonen, Nilsiä , 17) Matti Heikkinen, Kuopio , 18) Asko Kaikusalo, Saana veikot , 19) Kalevi Koskela, Kunnon Kerava , 20) Matti Valve, Kauniaisten kaverit , 21) Manferd Heimburg, Saksa YIi-45 miehet, noin 500 m: 1) Esko Morikka, Ylöjärvi , 2) Eino Metsäpelto, Ounasvaaran HS , 3) Yrjö Metsälä, Saana veikot , 4) Ahti Saukkonen, Saana veikot , 5) Aimo Peltonen, Käsiv. luonto , 6) Erkki Huuskonen, Sumiaisten kunto Sarja naiset, noin 500 m: 1) Marjut Varonen, Keminsuun Kisa , 2) Kaino Kotila, Toholammin urh , 3) Marja Leino, Helsinki , 4) Marja-Leena Katainen Oulun Hiihtäjät , 5) Vuokko Pirinen, Nilsiä , 6) Elsa Huuskonen, Sumiaisten kunto , 7) Aini Lättyä, Oulun Yrittäjät , 8) Pirjo Väisänen, , 9) Paula Tamminen, Saana veikot , 10) Helena Valve, Kauniaisten Kaverit Sarja tytöt 11 v, noin 200 m: 1) Hanna Tuomainen, Tuusula , 2) Kati Heinonen, Ulvilan Ura , 3) Miira Valve, Kauniaisten Kaverit Sarja pojat 14 v, noin 500 m: 1) Olli-Pekka Vieltojärvi, Hetan Hukat , 2) Timo

9 Varonen, Keminsuun Kisa Sarja pojat 13 v, noin 200 m: 1) Sami Tuomainen, Tuusula , 2) Miika Valve, Kauniaisten Kaverit , 3) Niko Liehu, Ylöjärven Urheilijat : Juhannushiihdot Saanalla Vaikka kesän tulo oli poikkeuksellisen varhainen ei se estänyt reipasta retkeilyväkeä nousemasta tällä kertaa vähäiselle lumelle jossa sitten vesisateessa ei aurinkoa ihailtu vaan kilpa oli sitäkin kovempi kun matka oli noin 100 m nousua koko matka Kilpisjärven Juhannusyössä on kahdenlaista ohjelmaa järven rannalla oli Hotellin suojissa varmaan yhtä kosteaa. Kuuma sarja: 1) Timo Kannasvuo Saanaveikot 21.95, 2) Jarle Myrhaug Kafjord Norja 26.11, 3) Markku Kuusjärvi Lem, NMKY 29.09, 4) Ilkka Leinonen Saanaveikot 29.34, 5) Kari Reinola Lem.kisa 30.16, 6) Martti Laakso Hyvinkää 34.02, 7) Erkki Puotiniemi Kem.suun.kisa 34,05, 8) Gunnar Alen Forssan Salama 36.98, 9) Juha Reinola Lem.kisa Varttuneet miehet: 1) Unto Vuontisjärvi Ylläksen hiihtäjät 24.85, 2) Ilkka Reinola Lem.kisa 31.86, 3) Kalevi Asplund Roi.pianistit 32.00, 4) Kari Varonen Kem.suu.kisa 33.85, 5) Jaakko Lehtonen Toijala 39.29, 6) Jorma Pietilä Kem.suu.kisa 46.82, 7) Matti Valve Kauniainen Täysin varttuneet miehet: 1) Yrjö Metsälä Saanavelkot 45.56, 2) Oiva Hyttinen Lapin Veikot Koulupojat: 1) Timo Varonen Kem.suun.kisa 37.98, 2) Tatu Aarnio Tur.lap.käv , 3) Pasi Siuko VAPS 54.78, 4) Sami Siuko VAPS 55.26, 5) Timo Aarnio Tur.lap.käv 57.57, 6) Mika Valve Kauniainen , 7) Antti Tapionlinna Koulutytöt: 1) Tatja Pietilä Kem.suun.kisa , 2) Miira Valve Kauniainen Naiset: 1) Marjut Varonen Kem. suu.kisa 25.09, 2) Tarja Luokkala AIppi 34.78, 3) Mari Vari Siipakan Sisu 41.36, 4) Tuula Vuontisjärvi Ylläksen Hiihtäjät 41.64, 5) Pirjo Linnantalo Jyväskylä 43.01, 6) Anne Puotiniemi Kem.suu.kisa 43.25, 7) Pirkko Reinola Lem.kisa 43.45, 8) Sointu Alen Forssan salama 47.34, 9) Ulla Lehtonen Toijala 48.35, 10) Marjatta Karjalainen Puotinkylän valtti 49.37, 11) Pirkko Aarnio Tur.lapin.käv , 12) Helena Valve Kauniainen : Saanan juhannusyön hiihdot Saanatunturin juhannuslumilla. Yleinen miehet, noin 300 m: 1) Pasi Heikkinen Utajarven urheilijat 44,66, 2) Timo Kannasvuo Saanaveikot 4,31, 3) Esko Hyyppä Kol.ns.urh. 50,10, 4) Pertti Pahkala Saanaveikot 51,84, 5) Erkki Puotiniemi Kem.suun.Kisa 1.03,17, 6) Gunnar Alen Forssan Salama 1.08,69, 7) Timo Manninen Lahden Reipas 1.12,17. 8) Aulis Ansalehto Lopen Sampo , 9) Timo Denberg Euran työv.urh.1.27,89, 10) Timo Juottonen 1.33,86, 11) Teijo livari Ylistar.kv 1.37,10. Miehet yli 40 v. 300 m: 1) Unto Vuontisjärvi Ylläksen hiihtäjät 52,79, 2) Urpo PihIman Vuosaaren vig. 1.04,91, 3) Kale Koskinen Puotink. Valtti 1.29,63, 4) Heikki Matilainen Kar. KV. 1.35,91, 5) Kari Varonen Kem.sutin Kisa 1.38,81. Varttuneet miehet 300 m: 1) Yrjö Metsälä Saanaveikot , 2) Taavi Pulkkinen Imatran urh Pojat alle 15 v. 300 m: 1) Olli-Pekka Vieltojärvi He Hukat 49,87, 2) Timo Varonen Kem.suun Kisa 1.05,93, 3) Pasi Pihlman Vuosaaren vig. 2.12,81, 4) Oskari Haanpää Espoo 2.18,65, 5) Juha Jehkonen Järvenpään Palo 2.24,65, 6) Miska Alen Forssan Salama 2.42,11. Pienet pojat 5 v. 100 m: 1) Jukka Pekka Puotiniemi Kem.suun Kisa 1.42,67. Naiset 300 m: 1) Kaija Solismaa Viitasaaren Viesti 1.18,38, 2) Tuula Vuontisjärvi Ylläksen Hiihtäjät 1.20,74, 3) Anne Puotiniemi Kem.suun Kisa 1.29,96, 4) Kerttu Vesterinen MTV 1.30,48, 5) Marja Rinta Kyrön Voima 1.33,55, 6) Elli- Marja Rauhala Saanaveikot 1.33,95, 7) Sointu Alen Forssan Salama 1.36,16, 8) Anne Angelin Saanamaja 1.37,24, 9) Marja Leino Helsinki 1.38,41, 10) Marja-Liisa Vihavainen Toivakan Rivakka 1.40,88. 11) Raili Ansalehto Lopen Sampo 1.48,57, 12) Ulla Buschhaus Saksa 1.53, : Urhoollisia ei pidätellyt mikään, vaikka vähäluminen kesä oli pilata juhannushiihdot Saanalla Naiset: 1) Liisa Hasanen Mikkeli 45,68. 2) Marjut Varonen 47,29. 3) Anne Puotiniemi 50,64. 4) Irma Mielonen 58,54. 5) Tuula Vuontisjärvi 1.00,02. 6) Kaiho Kotila 1.04,28. 7) Sointu Alen 1.05,62. 8) Ulla Antinjuntti 1.06,43. 9) Mira Alen 1.13,03. 10) Anne Ahola 1.31,79. 11) Sirkka Seppälä 1.34,15. Tandemsarja: 1) Tuula Vuontisjärvi ja Gunnar Alen 5.54,0. 2) Hanne ja Marja Huhtala 7.00,0. Yleinen miehet: 1) Pasi Heikkinen Utajärven Urh. 1.08,07. 2) Leo Hasanen Mikkelin Hiihtäjät 1.15,01. 3) Veli Savolainen 1.37,28. 4) Erkki Puotiniemi 1.41,28. 5) Heimo Rantakokko KSV 1.48,15. 6) Gunnar Alen 2.02,03. Pojat alle 20 v: 1) Timo Varonen 2.02,72. 2) Reijo Partala 3.22,00. Pojat alle 12 v: 1) Markku Antinjuntti 49,82. 2) Miska Alen 1.07,46. Yli 40 v miehet: 1) Unto Vuontisjärvi 1.18,82. 2) Pentti Antinjuntti 1.38,86. 3) Jukka Ammondt 1.43,24. 4) Kari Varonen 2.17,86. Yli 50 v miehet: 1) Pertti Mielonen 1.44,01. Kilpisjärvi, maanantaina, (LK): Kesäillan valssista ei ollut tietoakaan, kun Pasi Heikkinen Utajärveltä naulasi nimensä Saana Veikkojen komeaan juhannusyön hiihtojen kiertopalkintoon. Jokaisen suomalaisen pitäisi ainakin kerran elämässään kokea juhannusyön hiihdot Saanan rinteellä. Siitä juhannuksesta tulee näet varmasti erilainen. Tämänvuotinen, jo 40:s järjestyksessään, oli uhanalainen kuin Lapin luonto. Lempeä kevät sulatti lumet ennätysvähiin. Metsälän Yrjö, kisojen iso isäntä kaikkina aikaisempina kertoina, muisti vain kolmen vuoden takaisen hellekesän olleen vuotta 1986 vähälumisemman. Mutta kun kisat on luvattu järjestää, ne järjestetään. Ja kuten aina ennenkin, ilman keinolunta ja lumitykkejä. Aattoyönä hellekauden päätteeksi kipusi urhoolliset kolme kourallista ihmisiä hyytävässä pohjoistuulessa Saanan taakse Saanajärveä komistavalle rinteelle. Siihen oli jäänyt rapeat 60 metriä yhteen suuntaan lumisuikulaa niin, että jyvät voitiin seuloa akanoista : KILPISJÄRVI (LK). Maamme erikoisin juhannustapahtuma, Saanan juhannushiihdot hiihdettiin juhannusaattona.hiihto vietiin läpi nautinnollisen lämpimän sään vallitessa, ilman iimatieteellisen laitoksen povaamaa sadetta eikä

10 sääskiäkään näkynyt. Tarpeellinen määrä lunta löytyi heti puurajan yläpuolelta. Kisaa käytiin vajaan puolen kilometrin kiekuralla. Saanan juhannushiihtojen Isä, Yrjö Metsälä, ei ollut saapuvilla (HUOM) ensikerran ennen keskiyötä, jo klo Yleinen, miehet: 1) Kimmo Lammi 5.03,63. 2) Timo Kannasvuo 5.06,23. 3) Erkki Puotiniemi 8.36,13. Miehet, varttuneet: 1) Pentti Antinjuntti 1.05,06. 2) Raimo Juntunen 1.29,32. 3) Antti Sallinen 1.38,18. 4) Lasse Vuollo 1.39,33. 5) Kari Varonen 1.45,13. Naiset, yleinen: 1) Marjut Varonen 1.15,96. 2) Anne Puotiniemi 1.24,12. 3) Aune Uotila 1.28,74. Naiset, varttuneet: 1) Ulla Antinjuntti 1.38,27. 2) Marjatta Karjalainen 1.39,66. 3) Kaiho Kotila 1.41,67. Nuoret pojat: 1) Markku Antinjuntti 2.11,40. 2) Jani Vestenius 2.13,43. 3) Sami Simonen 3.40, : Miehet n 1000 m: 1) Kai Säkkinen Ylikiimingin Nuijamiehet 2.50,80. 2) Kai Juntunen Karihaaran Visa 2.54,41. 3) Kimmo Lammi Karihaaran Visa 3.01,63. 4) Mauri Korkeamaa Aavasaksan Kisa 3.48,72. 5) Harri Kesäniemi KSV 3.56,90. Miehet Veteraanit n. 300 m: 1) Raino Anttila Hollolan Urh ,91. 2) Pentti Antinjuntti Ylläksen Hiihtäjät 1.21,09. 3) Kae Koskinen 2.00,10. Miehet turistisarja n. 300 m: 1) Taisto Rossi Kuivasjärven Aura 1.17,99. 2) Esko Vestenius Karihaaran Visa 1.21,53. 3) Erkki Puotiniemi Keminsuun Kisa 1.33,33. Tapio Rannanmaa Pyhäjärven Pohti 2.56,52. Pojat v, n. 300 m: 1) Antti Korteniemi Pellon Ponsi 58,09. 2) Jani Vestenius Karihaaran Visa 1.03,88. 3) Markku Antinjuntti Ylläksen Hiihtäjät 1.16,63. 4) Perttu Uotila Turun Urheiluliitto 1.38,09. Pojat 7-10 v, n. 300 m: 1) Jukka Pekka Koskinen Keminsuun Kisa 2.55,36. 2) Toni Koskinen Puotinkylän Valtti 3.01,74. 3) Toni Kokkonen Kosken Kuohu 3.08,40. 4) Janne Aaltonen KSV 3.17,23. Naiset yleinen n. 300 m: 1) Anneli Korkeamaa Alatornion Pirkat 1.32,34. 2) Anne Puotiniemi Keminsuun Kisa 1.36,79. 3) Tuula Haapanen Harjavalta 1.57,02. 4) Marjut Varonen Keminsuun Kisa 1.57,17. 5) Ulla Kokkonen Kosken Kuohu 2.23,08. Naiset varttuneet n. 300 m: 1) Eeva Maija Rossi Kuivasjärven Aura 1.37,82. 2) Ulla Antinjuntti Ylläksen Hiihtäjät 1.46,98. 3) Marjatta Karjalaine Puotinkylän Valtti 1.58,15. 4) Aune Uotila Turun Urheiluliitto 2.08,97. 5) Kaiho Kotila 2.13,41. Tytöt n. 300 m: 1) Taina Korkeamaa Alatornion Pirkat 1.01,29. 2) Tanja Kontio Lapin Veikot 2.18,81. 3) Sari Meskanen Sahalahti 3.25, : Kylmä sade hiihtäjien kiusana Saanalla: KILPISJÄRVI (LK) - Kylmä sade vei parhaan terän Saanaan juhannushiihdoista tänä vuonna. Paria tuntia ennen kilpailua puhjennut sade vähensi osanottajia ja yleisöä, jota kaikesta huolimatta oli paikalla viitisenkymmentä henkeä. Tänä vuonna löytyi hiihdettävä lumipaikka Saanajärven lähettyviltä. Miehet hiihtivät 700 metriä ja muut sarjat puolta lyhyemmän matkan , jo klo , Saanajärven länsipää, vesisade, kylmä itätuuli, yleisöä hiihtäjien lisäksi Matka pisimmillään 700 m. Tytöt alle 5 v: 1) Noora Pulliainen KSV Tytöt alle 15 v: 1) Pia Vestenius Karihaaran Visa Naiset: 1) Aija Pulliainen KSV Varttuneemmat naiset: 1) Kaiho Kotila Toholammin. Urh ) Lyyli Hartikka Orion Pojat alle 15 v: 1) Jani Vestenius Karihaaran Visa ) Juha Sipola Yppärin Urh ) Mika Suokas Kiehiset ) Ville Koskela Keravan Urh ) Jyrki Vuoristo ) Jussi Koskela Keravan Urh ) Ilkka Vuoristo Kiehiset Yleinen, n. 700 m: 1) Kimmo Lammi Karihaaran Visa ) Oula Valkeapää Rovaniemen MaratonHiihtäjät ) Martti Pulliainen KSV ) Pertti Pahkala KSV ) Esko Vestenius Karihaaran Visa ) Heimo Rantakokko KSV ) Raimo Vuoristo Lapin Kävijäin Kiehiset 3.48, 8) Heikki Torpila KA Hellström : klo 15-18, matka n 350 m, yleisöä n. 100, Saanajärven jäällä. Sarja yleinen: 1) Kai Säkkinen Ylikiiminki 44,9. 2) Antte Lauhamaa Rovaniemi 53,3. 3) Pentti Lauhamaa Rovaniemi 1.08,0. 4) Pekka Tasamaa Helsinki 1.09,0. 5) Rainer Hiuspää OH 1.14,0. 6) Pertti Pahkala Saana-Veikot 1.15,0. 7) Jukka Töllinperän Tömistys 1.34,0. 8) Markku Flink OH 1.49,0. 9) Pekka Paarma Nastola 1.54,0. Jorma Ukkonenä Haltavik/Ruotsi 1.56,0. 11) Jari Turunen Kerava 1.59,0. 12) Kimmo Korpijaakko Viesti perile 4.24,0. Sarja yli 50 v.: 1) Alpo Illikainen LapVe ) Jarmo Mattila OH ) Heikki Tarpila ) Tuure Heikkilä Kolari ) Pentti Tuovinen HKI Pojat alle 15: 1) Juha-Pekka Lauhamaa OH ) Juha Sipola Yppärin Urh ) Ante Labba Hetan Hukat ) Jarmo Lapinniemi Laitasaaren Veto Tytöt alle 15: 1) Anu Vinnurva 1.51, 2) Mia Leinonen KSV ) Hanna Kumpula Vihannin Urh Naiset varttuneet: 1) Marjatta Karjalainen Puotinkylän Valtti ) Anna Tillikainen LapVe ) Lyyli Hartikka Naiset yleinen: 1) Mariela Ilivuoma IFK Kiiruna/Ruotsi ) Anna Morottaja Kilpisjärvi ) Kaija Kohvakka Pieksämäen Golf ) Aino Kumpula Vihanti ) Mirja Auranen ROI ) Merja Kulmavuori HKI ) Päivi Paarma Nastola ) Leila Tuovinen Turpasiskot ) Airi Mattila OH Lapin Kansa 1990: Juhannushiihdot eivät sovi ryppyotsaisille ENONTEKIÖ (LK) Saanan Juhannushiihdot ovat liikunnan iloa sellaisenaan kuin liikunta pitää ottaakin. Näin tuiki vakavana jalkapallon MM -kisojen aikana Saanalla hersyteltiin aattona hiihdon merkeissä rypyt otsalta. Auringon paahteessa Saanajärven rannalla pidetyssä hiihtokilpailussa oli yleisöä toistasataa. Hiihdon riemuun osallistui vajaa viisikymmentä hiihtäjää. Itse hiihtomatka ei rasittanut. Matkaa oli taitettavana vain noin 400 metrin lenkki Metsälä piti hiihdot 39. juhannuksena. Hän toteaa viimein hyväksyvänsä, että kisat on siirretty päivähiihdoiksi. - Aika muuttuu, hän toteaa. Kisat on kuitenkin joka juhannus hiihdetty.

11 : 1991, , n.400 m. 2 kier. Vajaat 30 hiihtäjää. Miehet: 1) Aarne Ruotsala, Kittilän Uurheilijat ) Jani Hirsivaara, Ounasvaaran Hiihtoseura ) Jaakko Seipiharju ) Seppo Karjula Sievin Sisu ) Jukka Tanjunen ) Kari Alenius ) Kauko Kemppainen ) Teuvo Vähäkyrö UHO ) Esa Aidantausta Saana-Veikot ) Vilho Vähäsarja Kärkäsuvannon Kauhu Naiset, 1 kier.: 1) Oili Pirttimaa Kittilän Voima ) Minna Karjula Sievin Sisu ) Eeva Seppä Sievin Sisu Tytöt: 1) Tuulia Pajunpää Korven Urheilijat Pojat: 1) Mikko Laitinen Hetan Hukat ) Hannu Tanjunen ) Antti Ohenoja Saana-Veikot Varttuneet tytöt: 1) Marjatta Karjalainen Puotinkylän Valtti ) Kaiho Kotila ) Lyyli Hartikka Ikämiehet: 1) Seppo Priha ) Lauri Heiskanen ) Kari Tarvainen Leppäveen Leppä ) Kalervo Seppä Sievin Sisu ) Heikki Tarpila ) Kauko Kontio ) Pertti Ronni Kilpisjärven juhannusladulla pikahiki hiihto n. 400 m. (AH on oikeasti 47 kerta) Miehet yleinen: 1) Seppo Illikainen Haukiputaan Heitto ) Pauli Pyykkö Pellon Ponsi ) Hannu Holck Muonion Tunturiveikot ) Tomi Kallunki Ounasvaaran Hiihtoseura, Jari Tenno Rovaniemen Lappi, Tuomo Kärki Rovaniemen Lappi ja Tommi Jauhojärvi Rovaniemen Lappi ) Jaakko Seipijärvi Venejoen VeneVeikot ) Mauri Hyvättinen Mäntyharjun Urheilijat ) Erkki Puotiniemi Keminsuun Kisa ) Keijo Paasonen Mäntyharjun Urheilijat ) Timo Hakulinen Vantaan Hiihtoseura ) Risto Sankila Westendin Vetelijät ) Anssi Auvinen No Smoking Team ja Eero Pukkala Tanhuniityn Liero ) Arvo Ylinen Ilmajoen Kisailijat ) Reino Hilander Paimion Urheilijat ) Raimo Siuru Kilpisjärven Saana-Veikot Naiset yleinen: 1) Oili Pirttimaa Kittilän Voima ) Leena Holck Muonion TunturiVeikot ) Leena Kurkinen Kittilän Urheilijat ) Marjut Varonen Keminsuun Kisa ) Anne Puotiniemi Keminmaan Kisa ) Pia Hakulinen Espoon Latu ) Mervi Kallio Nelijalkaiset ) Marja Leino Oulunkylä ) Eeva Maria Sankila Westwendin Vetelijät ) Riitta Pasanen Helsinki ) Pirkko Heinonen ) Kirsi Väisänen Lahti ) Maija-Riitta Rantala Vihtijärven Uhka ) Hilvi Nurminen Reisijärven Pilke ) Johanna Halonen Oulunkylän Virkut Miehet yli 50v: 1) Jorma Ukkonen Halstaviken Sverige ) Kari Varonen Keminsuun Kisa Naiset yli 50 v: 1) TellervoJärvelä Haukiputaan Heitto ) Kaiho Kotila Toholammin Urheilijat ) Eine Niemi Kilpisjärven Kova Osaiset Naiset alle 16v: 1) Mirva Hilander Paimion Urheilijat Tytöt alle 12 v: 1) Mervi Illikainen Haukipitaan Heitto ) Elina Rousu Kilpisjärven Saana-Veikot ) Tuuli Aidantausta Kilpisjärven Saana-Veikot ) Jonna Kopola Kilpisjärven Saana-Veikot Pojat alle 12 v: 1) Jukka-Pekka Puotiniemi Keminsuun Kisa ) Aapo Holck Muonion Tunturi-Veikot ) Antti Ohenoja Kilpisjärven Saana-Veikot ) Markus Hilander Paimion Urheilijat 3.19, 5) Aki Väystäjä Aavasaksan Kisa Kilpailupäivän sää oli aurinkoinen ja pieni tuulenvire piti hyttyset loitolla (eihän niitä täälä vielä olekkaan). Yleisöä oli paikallanoin 100 henkeä. Yleinen kommentti heidän joukossaan oli ensi vuonna uudestaan : 1993 pe klo 17 Saanan takana. (AH ensikerran tuloskirjurina.) (LK) Kilpisjärvellä riitti urheilijoita: Kilpisjärvellä vietettiin ainutlaatuista käsivarren liikuntajuhannusta. Aattoiltana hiihdettiin 47. Saanan juhannushiihto ja seuraavina päivinä suunnistettiin Peeran Tunturirasteja. Saanan pohjoisrinteellä pidetty juhannus-hiihto kokosi ennätyksellisesti 65 hiihtäjää. Ilman lämpö oli parhaimmillaan 17 astetta. Hiihtomatkat olivat lyhyet, mutta jyvät erottuivat silti akanoista tässä Kilpisjärven Saana-Veikkojen järjestämässä hiihtokauden myöhäisessä päätöskisassa. Naisten sarjaa hallitsi Kuusamon Pirkko Määttä, joka oli olympiaryhmän hiihtoleirillä jo kolunnut viikon ajan Saanan kesäistä latuverkostoa. Miesten sarjassa Oulun Tarmon hiihtosuun-nistusekspertti Seppo Mäkinen jätti reilun parin minuutin kisassa hiihdon erikoismiehet ja norjalaisedustajat oppipojiksi. Naiset yleinen: 1) Pirkko Määttä Kuusamon Erä-Veikot 1.06,8. 2) Karin Saukko Ounasvaaran Hiihtoseura 1.13,7. 3) Oili Pirttimaa Kittilän Voima ) Maarit Dahlman-Tervala Hollolan Urheilijat ) Katri Korolainen Vaalan Karhu ) Leena Kurkinen Kittilän Urheilijat Miehet yleinen: 1) Seppo Mäkinen Oulun Tarmo ) Heikki Haapamäki Liedon Luja ) Mika Tervala Hollolan Urheilijat ) Seppo Illikainen Haukiputaan Heitto ) Aimo Luiro Muonion Tunturi-Veikot ) Jukka Makkonen Kuusamon Erä-Veikot ) Stig Lövlund Norja ) Reijo Juntunen Iin Yritys ) Jaakko Seipiharju Venejoen Vauhti ) Pål H Johansen Norja ) Kari Kantola Pelkosenniemi ) Jan Williamson OK ) Pekka Pitkänen Saanantuvan pojat Ikinuoret naiset: 1) Leena Holck Muonion Tunturi-Veikot ) Annikki Niskasaari Muonion Tunturi-Veikot ) Auli Äijälä- Ojala Saloisten Reipas ) Marjatta Vehmanen Keravan Urheilijat ) Kaisu Saukko Ounasvaaran Hiihtoseura ) Tellervo Järvelä Haukiputaan Heitto ) Päivi Pitkänen Pornainen ) Kaiho Kotila Toholampi 2.23 (oli 10. kerta!). 9) Maija Savola Ounasvaaran Hiihtoseura ) Raili Ahola Oulu ) Arja Leppänen Lahti Varttuneet miehet: 1) Mauno Lompolo Kittilän Voima ) Mauno Hanhela Haukiputaan Heitto ) Antti Honkonen Oulun Tarmo ja Heikki Saukko Ounasvaaran Hiihtoseura ) Hermod Dunvoll Norja ) Heimo

12 Rantakokko Kilpisjärven Saana-Veikot ) Veijo Ojala Saloisten Reipas ) Veli Ahoranta Ounasvaaran Hiihtoseura ) Esa Aidantausta Kilpisjärven Saana-Veikot ) Vilho Vähäsarja Kätkärannan Kauhu ) Olli Kivioja Kilpisjärven Saana-Veikot ) Reino Hilander Paimio ) Kauno Väisänen Oulunsalo ) Jarmo Taavettila Lapin Veikot Nuoret tytöt: 1) Heidi Hirvasniemi Ounasvaaran Hiihtoseura ja Merja Keskitalo Haukiputaan Heitto ) Anna H Simonsen Furuflaten Il ) Sari Keskitalo Haukiputaan Heitto ) Mervi Illikainen Haukiputaan Heitto ) Sirpa Keskitalo Kilpisjärven Saana-Veikot ) Henna Taavettila Lapin Veikot ) Heidi Pätsi Kilpisjärven Saana-Veikot ) Mirva Hilander Paimio ) Helena Mannela Kilpisjärven Saana-Veikot Nuoret pojat: 1) Seppo Moilanen Ounasvaaran Hiihtoseura ) Ari Pätsi Kuusamon Erä-Veikot ) Ante Labba Hetan Hukka ) Mikko Valta Karihaaran Visa ) Ville Vesterinen Hämeenlinna ) Atte Honkonen Oulun Tarmo ) Markus Hilander Paimio ) Antti Ohenoja Kilpisjärven Saana-Veikot Tyttölapset: 1) Mari Aaltonen Kilpisjärven Saana-Veikot ) Jaana Kopola Kilpisjärven Saana-Veikot ) Pia Aidantausta Kilpisjärven Saana-Veikot hiihtänyttä, KSV:n apuna Oulun Tarmo. Suunnistuksen lisänä oli tarjolla vaativa, kaksipäiväinen paritunturisuunnistus Peeran rastit : juhannushiihto pe klo 17 Miehet: 1) Seppo Illikainen HaHe ) Matti Vaajoensuu TerTe ) Jani Kaskinen HaapU ) Jaakko Seipiharju Kaukonen aja Timo Torpo Outa ) Timo Järvinen HaapU ) Janne Saarela HaapU ) Arto Jokinen HaapU ) Marko Ovaska ImSu ) Matti Nieminen ) Jorma Nevala HST ) Teemu Lauriala HST Naiset: Oili Pirttimaa KittVo ) Anu Flöjt KEV ) Maarit Lampinen HaapU ) Ingrid Stengård OK ) Minna Ryynänen KemsKi ) Pirkko Mähönen HeHu ) Mari Kauppinen Paimio ) Päivi Laurila Ikinuoret naiset: 1) Annikki Niskasaari KittVo ) Hannele Makkonen KNNU ) Ritva Aahlstedt Lempäälä ) Marjatta Karjalainen HeJy ) Kaija Vartiainen KNNU ) Valma Keskitalo Kittilä ) Tarja Nuutinen KNNU ) Margit Tikka Roi ) Eija Huttunen PorvU ) Eine Niemi KiKoOs ) Helena Niskanen KNNU ) Saila Pirinen ) Maija-Liisa Myller Joensuu Varttuneet miehet: 1) Maunio Lompolo KittVo ) Mauno Hanhela HaHe ) Vesa Rahunen RoiMK ) Reino Memonen RoiMH ) Kalervo Huttunen PorvU ja Seppo Nieminen HaapU ) Aarno Keskitalo HaHe ja Jukka Malinen RR ) Timo Hirvasniemi OH ) Jouko Malinen Pihkaniskat ) Veli Sarkkinen KoskRi ) Antti Honkonen OuTa ) Pentti Nieminen OuTa ) Veikko Aaltonen KSV ) Esa Aidantausta KSV ) Olavi Tikka Roi ) Eero Kurkinen Kittilä ) Olavi Aahlstedt Lempäälä ) Vilkki Nuutti (täytti samana päivänä 70 vuotta!) Saarijärvi ) Esko Myller Joensuu ) Pekka Ståhlberg Nuoret miehet: 1) Jani Kaskinen HaapU ) Janne Saarela HaapU Isot pojat: 1) Seppo Moilanen OHS ) Mikko Sane HS ) Ante Labba HeHu ) Mikko Nieminen HS ) Sami Kostamo HST ) Mikko Miettinen HS ja Janne Aaltonen ) Juha-Matti Lehto HST Pojat: 1) Jani Huttunen PorvU ) Atte Honkonen OuTa Pikkupojat: 1) Ari Huttunen PorvU ) Juha-Matti Nieminen LaaVi ) Ville Nieminen LaaVi Isot tytöt: 1) Mervi Illikainen HaHe ) Heidi Hirvasniemi OH ) Erja Jokinen HaapU ) Jenni Rahunen OH ) Asta Flöjt KEV ) Merja Keskitalo HaHe ) Sirpa Keskitalo HaHe Tytöt: 1) Mari Rantakokko MTV 0.29,0. 2) Anna Rahunen OH 0.29,1. Pikkutytöt: 1) Mari Vieltojärvi HeHu ) Mari Aaltonen KSV ) Hanna-Mari Nieminen Mukana ennätyksellisesti 81 hiihtäjää. Oili Pirttimaa sai kolmannella kiinnityksellä naisten kiertopalkinnon haltuunsa. Hiihto oli toista kertaa muakna Käsivarren Lapin liikunnallista juhannusviikkoa. Järjestäjät: KSV ja yhteistyökumppanina OuTa. Vuonna 1995 Peeran Tunturirastit kisattiin kansainvälisesti kahdessa maassa. Ensimmäinen osakilpailu olo Norjan Skibotenin muhkeissa vuonomaisemissa juhannuslauantaina klo alkaen. Kisan päätös pidettiin sunnuntaina klo alkaen Suomen puolella. Kyse on parisuunnistuskilpailusta, jossa on ensi vuodeksi suunnitteilla helpohkot sarjat yksittäisillekin suunnistajille. Liikunnallinen juhannusviikko on Oulun Tarmon ja Kilpisjärven Saana-Veikkojen yhteistyön hedelmä. Kansainvälinen uloke tulee Skibotenin IL:n kanssa. HUOM! Saanan Juoksu oli jo torstaina klo 21! : KILPISJÄRVELLÄ , Perjantai klo JUHANNUSHIIHTO Saanan takana. Lauantai klo VUONOSUUNNISTUS Norjan Skibotenissa. Sunnuntai klo SAANAN VUORIJUOKSU. Maanantai klo PYÖRÄRETKI JÄÄMERELLE, josta takaisin tullessa nousukisa.tiistai-keskiviikko klo PEERAN TUNTURIRASTIT, kaksipäiväinen parisuunnistuskilpailu. Miehet: 1) Seppo Illikainen HaHe 1.39,8, 2) Antti Pekkala OunVoi 1.48,2, 3) Janne Kaakkurivaara KemijUrh 1.58,2, 4) Juha Aalto JyvHS 1.59,6, 5) Paavo Pelin Kain.VU 3.37,9. Naiset: 1) Marika Rautiainen RoLa 2.29,6, 2) Camilla Jauhojärvi RoLa 2.44,4,3) Mari Kauppinen PaimRa 2.56,8, 4) Hilkka Tikka LaKa 3.35,8. Ikinuoret naiset: 1) Annikki Niskasaari KittVo 2.40,9, 2) Hannele Makkonen Eränkäv. 3.04,8, 3) Marja-Liisa Nieminen HaapU 3.28,9, 4) Kaija Vartiainen Eränkäv. 3.48,8, 5) Tellervo Järvelä HaHe 3.57,4, 6) Liisa Savinainen Eurajoki 4.00,1, 7) Outi Kaan HauVe 4.03,1, 8)

13 Helena Niskanen Eränkäv. 4.17,8. Varttuneet miehet: 1) Mauno Lompolo KittVo 2.07,2, 2) Pauli Laurila HaapU 2.19,8, 3) Pentti Nieminen OiTe 2.39,8, 4) Antti Honkonen OuTa 2.45,3, 5) Pentti Kiiskinen OuTa 2.47,6, 6) Veli Sarkkinen KoskRi 2.49,2, 7) Seppo Nieminen HaapU 2.53,9, 8) Jyrki Salmesvirta Eurajoki 3.10,1, 9) Pertti Kaan HaHe 3.18,3, 10) Pertti Siltanen YUTeam 3.50,6, 11) Vilho Vähäsarja KätKau 3.52,4. Isot pojat: 1) Matti Luiro OH 2.06,1, 2) Seppo Moilanen OHS 2.13,3, 3) Markus Kangasniemi HaapU 2.14,1, 4) Janne Virkki HaapU 2.22,2, 5) Arto Jokinen HaapU 2.27,4, 6) Mikko Miettinen HaapU 2.29,6, 7) Sami Metsola HaapU 2.48,3. Pojat: 1) Ante Labba HeHu 3.00,8,2) Atte Honkonen OuTa 3.21,4. Pikkupojat: 1) Kristian Nieminen 38,2. Isot tytöt: 1) Mervi Illikainen HaHe 2.35,8. Tytöt: 1) Tanja Lavikonmäki HaapU 3.00,2,2) Erja Jokinen HaaPu 3.00,4. Pikkutytöt: 1) Mervi Korhonen PieSa 21,8, 2) Mari Vieltojärvi HeHu 36,0, 3) Mari Aaltonen KSV 36, : Aurinko juhlisti Saanan juhlahiihtoja (LK) Enontekiö 1996 Antti Sallinen: Kilpisjärvellä hiihdettiin juhannuksena 50. kerran. Juhlahiihto onnistui nappiin kauniin sään vallitessa Saanajärven lumikossa. Kisa käytiin noin 200 metrin radalla. Pituutta radalle olisi voitu saada reilut puoli kilometriäkin, mutta pitemmästä radasta luovuttiin turhan kovan myötäleen ja tappavan nousun vuoksi. Nytkin oli maalisuoralla nousu, joka sai hiihtäjät puhaltamaan tosissaan. Vaikka kyse olikin leikkimielisestä irrottelusta, hiihtolenkki vedettiin tosissaan. Olihan kyse pareittain tapahtuneessa lähdössä oman parin lyöminen ja mitalisijoitus on jotain juhannushiihdoissa. Kaikkiaan ladulle uskaltautui 60 hiihtäjää. Saanan juhannushiihdot ovat urheilusuoritus jo katsojienkin kannalta. Hiihtopaikalle, Saanan taakse oli tehtävä reilun kolmen kilometrin vaellus. Edestakaista tunturivaellusta tuli tehtäväksi seitsemisen kilometriä. Pikavaellus Suomen mahtavimmissa tunturimaisemissa oli monelle mieleenpainuva kokemus jo sellaisenaankin. Saanan juhannushiihdot Naiset 200 m: 1) Minka Halttu Kemin Into 45,2, 2) Mari Kauppinen Paimion Rasti 45,3, 3) Irmeli Saukkonen Haukip. Heitto 45,8, 4) Virpio Ekosaari Kilpisj. SaanaVeikot 1.03,5, 5) Margareetta Rasku Vantaan Atlas 1.11,1. Miehet 400 m: 1) Seppo Mäkinen Oulun Tarmo 54,4, 2) Seppo Illikainen HaHe 59,4, 3) Markku Ukkola HaHe 1,03,1, 4) Seppo Moilanen Oulun HS 1,04,1, 5) Jarmo Savilaakso HaHe 1.43, 3, 6) Ari Mäkitalo Saana-veikot 1.55,4, 7) Mika Kinnunen Haukipudas. Ikinuoret Naiset yli 35 v. 200 m: 1) Hannele Kaan Haukipudas 46,2, 2) Pirkko Haatio Helsingin Suunnistajat 56,8, 3) Arja Korpelin Oulun HS. 56,9, 4) Aune Uotila Turun Urheiluliitto 57,4, 5) Elli Severinkangas Saana- Veikot 58,4, 6) Tellervo Järvelä HaHe 58,7, 7) Hilkka Tikka Lahden Kaleva 58,9, 8) Liisa Savinainen Kurun Myyrät 1,01,6, 9) Ulla Autto Enontekiö 1.02,5, 10) Eeva Honkonen OuTa 1.05,1, 11) Aira Autto Pousuj. Urheilijat 1.15,1, 12) Ritva Saikkonen Oulu, 13) Marjatta Tuukkanen Pyhtään Naisv. 1.33,1. Konkarimiehet yli 35 v. 200 m: 1) Reino Holck Saana- Veikot 33,1, 2) Antti Honkonen OuTa 34,7, 3) Matti Autto Pousuj. Urheilijat 39,0, 4) Kustaa Kaukua Oulun HS 39,6, 5) Jyrki Salmesvirta Kuru-Myyrät 42,0, 6) Pentti Nieminen VKV 42,9, 7) Heimo Rantakokko Saana-Veikot 43,0, 8) Eero Karppi Riihimäki VU 43,6, 9) Jukka Tansanen Oulu 44,0,10) Toivo Saikkonen Oulu 44,7,11) Veli Ahoranta OulunHS 45,3, 12) Tapio Metsikkö Haukipudas 45,9, 13) Per Hult Helsinki 47,7, 14) Seppo Priha Valkealan Kajo 48,2, 15) Rolf Snabb Sunan Sudet, 16) Veli Sarkkinen Koskenk. Riento 51,2, 17) Hannu Tarnanen Kuopio 57,4, 18) Urho Viik Saana-Veikot 59,8,19) Esa Aidantausta Saana-Veikot 1.00,9, 20) Jouko Tuukkanen Pyhtää 1.06,0, 21) Risto Rasku Vantaan Atlas 1.10,9. Pojat alle 17 v. 200 m: 1) Tuomas Uotila Turun Urheilul. 39,9, 2) Atte Honkonen OuTa 40,1, 3) Ante Labba Hetan Hukat 40,3, 4) Jari Illikainen HaHe 42,2. Tytöt alle 17 v. 200 m: 1) Mervi Illikainen HaHe 34,7, 2) Mari Rantakokko MT-V 41,6. Tytöt alle 12 v. 200 m: 1) Jonna Savilaakso HaHe 53,8, 2) Mari Vieltojärvi Hetan Hukat 1.43,8, 3) Milja Aidantausta Saana-Veikot 2.12,0,. Pojat alle 12 v. 200 m: 1) Lasse Kotakorva MT-V 39,1, 2) Jussi Savilaakso HaHe 51,2, 3) Heikki Autto Pusuj. Urh. 51,3, 4) Tero Kauria Espoo 1.45,1, 5) Simo Rantakokko Saana-Veikot 3,20,0. Saanajuoksu oli sunnuntaina. Lauantaina oli Peeran maastossa suunnistuskilpailu. Järjestelytahot: Oulun Tarmo, Kilpisjärven Saana-Veikot ja Suomen Elämäntapaliitto, : Saanan juhannushiihdot hiihdettiin tänä vuonna hyvän lumitilanteen vuoksi noin vajaan puolen tunnin kävelymatkan päässä Saanalta, kun tavallisesti on jouduttu kävelemään aina Saanajärvelle saakka. Kilpailujen järjestäjä Veikko Aaltonen sanoo, että aivan ennätyksellinen lumitilanne ei tänä vuonna hiihdettävien Saanan hiihtojen historiassa ole, sillä joskus oikein kylmänä kesänä on juhannushiihdot voitu pitää jo puurajassa saakka. Kilpailussa oli tänä vuonna 48 osanottajaa, joka on viime vuosina ollut normaalimäärä. Katsojia oli suurin piirtein sama määrä. Naiset 500 metriä: 1) Mervi Illikainen HaHe 1.15, 2) Tiina Toivonen PirPirk 2.34, 3) Helena Juvonen LepLe 2.34,1. Miehet: 1) Marko Maaninka KuusKar 54, 2) Heikki Haapamäki 57, 3) Seppo Illikainen 59, 4) Jussi Kurttila LaVe 1.12, 5) Seppo Moilanen OHS 1.12,1, 6) Mika Manninen KuusKar 1.19, 7) Kari Kantola KoiLa 1.20, 8) Seppo Honkonen OuTa 1,39. Ikinuoret naiset: 1) Aune Uotila TuUL 1.52, 2) Tellervo Järvelä HaHe 1.59, 3) Kyllikki Lindholm HS 2.16, 4) Terttu Kärkkäinen LauTNS 2.18, 5) Barbara Koivisto Ruskap Konkarimiehet: 1) Veikko Niiranen NivanV 1.20, 2) Pekka Ukkola HaHe 1.22 ja Matti Heiskala HaHe 1.22, 4) Pentti Kiiskinen OuTa 1.26, 5) Hannes Honkonen OuHS 1.27, 7) Eero Karppi SuHi 1.34, 8) Arne Lindholm. Tytöt alle 17 vuotta: 1) Liisa Heiskala Hausann 1.33, 2) Marja Heiskala Hausann Pojat alle 17 vuotta: 1) Juuso Hollo LoLo 1.28, 2) Atte Honkonen OuTa 1.35, 3) Jari Illikainen HaHe Pojat alle 12 vuotta: 1) Joonas Hollo LoLo Tytöt alle 12 vuotta: 1) Taina Heiskala Hausann 28, 2) Mari Aaltonen SV 44, 3) Anni Heiskala 46.

14 : KILPISJÄRVEN JUHANNUSHIIHDOT: Perjantaina eli juhannusaattona klo 17 Saanan pohjoispuolella. Matka n. 400 m, hiihtopaikka 780 metriä merenpinnan yläpuolella, ilma +11 C. Naiset: 1) Susan Engblom Pusulan Urh , 2) Mervi Illikainen HaHe 2.13, 3) Merja Keskitalo OYKS-Vaparit Ikinuoret naiset: 1) Tellervo Järvelä HaHe 3.02, 2) Aune Uotila Turun Urheiluliitto 4.06, 3) Barbara Koivisto Ruskapihtarit/Lahti 4.29, 4) Eeva Honkonen OuTa 4.42, 5) Mirja Vuori Turku Tytöt: 1) Mari Rantakokko MTV 2.33, 2) Terhi Räsänen Rajamäen Kehitys Miehet: 1) Seppo Illikainen HaHe 1.55, 2) Seppo Hyttinen Liperi 3.06, 3) Leo Lostedt Kirkkonummi 3.08, 4) Ville Kuivala Haukiputaan Veikot 3.13, 5) Sauli Huovinen Höyhtyän Sammontakojat 5.57, 6) Jorma Nevala Höyhtyän Sammontakojat Konkarimiehet: 1) Veikko Niiranen Nivalan Voima 2.04, 2) Reino Wessman Pusulan Urh. 2.12, 3) Keijo Harmanen OH/Saarenkylä 2.17, 4) Reijo Palosaari OuTa 2.30, 5) Antti Honkonen Helsingin Jyry 2.33, 6) Eero Karppi Riihimäki 2.54, 7) Raimo Holappa Oulun Tarmo 3.06, 8) Markku Hannula WLT-Lahti 3.21, 9) Kauko Turunen Lappeenranta3.29, 10) Eero Sarrala Hämeenlinna 3.44, 11) Esa Aidantausta Kilpisjärven Saana- Veikot 3.59, 12) Hannu Korvi Tampereen Motoristiveter. 4.17, 13) Kalevi Rokkanen Hämeenlinna Tandem-sarja: 1) Heimo+Santtu Rantakokko Saana-Veikot Pojat alle 17: 1) Ville Vahtera Vanhat Legendat 2.39, 2) Mikko Huumo Vanhat legendat 2.41, 3) Jari Illikainen HaHe 2.48, 4) Jukka Alppivuori Vanhat legendat 3.14, 5) Ilkka Kilponen Höyhtyän Sammontakojat 4.38, 6) Toni Kuikka Höyhtyän Sammontakojat 5.14, 7) Jani Ylisirniö Höyhtyän Sammontakojat (Lisäksi Peeran tunturirastit ja Saanan vuorijuoksu.) : Hiihto, naiset: 1) Susan Engblom PusulU 32,3, 2) Julia Pojanoja TupT 38,2, 3) Taina Syväjärvi KaresKV 40,7, 4) Tiina Säylä PöytU 1.02,1, 5) Ulla Möltsi TupT 2.59,8. Miehet: 1) Seppo Illikainen HaHe 27,0 2) Juha Koski ValkK 30,8, 3) Jouni Pohjanoja TupT 30,9, 4) Sulo Syväjärvi KaresKV 37,3, 5) Eero Koski ValkK 43,7, 6) Juha-Pekka Säylä PöytU 44,4, 7) Sampo Salonen PöytU 47,8, 8) Heimo Rantakokko SV 49,4. Konkarimiehet: 1) Reino Wessman PöytU 39,4, 2) Esko Moitsi PöytU 40,5, 3) Antti Honkonen HelsJ 41,8, 4) Markku Koho PöytU 46,1, 5) Jarmo Sinisalo PöytU 47,6, 6) Lauri Aho PöytU 49,2. (10 osallistujaa). Ikinaiset: 1) Marjatta Jalkanen Helsinki 57,7, 2) Tellervo Järvelä HaHe 58,88, 3) Aune Uotila TuUL, 4) Tuula Nikula PöytU 1.08,7, 5) Ella Aho PöytU 1.10,4, 6) Eeva Honkonen HelsJyry 1.19,9, 7) Riitta Hannuksela Kar.KV 1.32,8, 8) Pirkko Tanner PöytU 4.26,0. Pojat: 1) Niila Syväjärvi KaresKV 1.08,69, 2) Johan Engblom PusulU 1.41, : Haukiputaan Heiton Seppo Illikainen hallitsi jälleen miesten sarjaa 55. kerran käydyissä Saanan juhannushiihdoissa. Noin 400 metrin rinnerata taittui 51 sekuntiin. Hiihdon yhteydessä pidettiin muistotilaisuus hiihdon perustajan, legendaarisen tunturioppaan Yrjö Metsälän äskeisen kuoleman vuoksi. Paikka: Saanan pohjoisrinne noin 770 metrin korkeudella. Matka 400 m. Saanan pohjoisrinne, n 770 metrin korkeudella. KSV ja S Elämäntapaliitto. 52 osallistujaa. Naiset: 1) Susan Engblom Pusulan Urheilijat ) Urpu Tanner Teuvan Rivakka ) Tuulikki Hirvonen Ruokolahti ) Sanna Taina Karhula ) Anneli Ojanpalo Rajamäen Rykmentti Ikinuoret naiset: 1) Erja Laitakari Varalan Maratonklubi ) Tellervo Järvelä Haukipudas ) Aune Uotila Turun Urheiluliitto ) Airi Kyntömaa Keminsuun Kisa ja Hilkka Saksa Tuulos ) Eila Halmiainen Säijän Ns ) Tuula Nikula Keminmaa ) Sirkka Rennola Lappeenranta ) Helena Järvinen-Savolainen Hauko ) Eeva Honkonen Vantaa ) Ritva Alhainen Tuulos Miehet: 1) Seppo Illikainen Haukiputaan Heitto ) Juha Koski Valkealan Kajo 58,0. 3) Jyri Tanner Teuvan Rivakka 58,1. 4) Juha Karstunen Haapavesi ) Samuli Salmenoja Turku ) Heikki Innala Alatornion Pirkat ) Tomi Heinola Kokemäen-Ylistaron Ylivoima ) Kari Kantola Somero ) Ari Väisänen Nuuksio ) Hannu Kyntömaa Karihaaran Visa ) Matti Miettinen Alatornion Pirkat ja Mikko Sabell Hämeenlinnan Hiihtoseura ) Eero Kauria Espoo ) Riku Gruner Kemiö Konkarimiehet: 1) Reino Wessman Pusulan Urheilijat ) Antti Honkonen Kunnon Elämä ja Ilkka Ojanpalo Rajamäen Rykmentti ) Pentti Jokiperä Tampere ) Niilo Hakala Alatornion Pirkat ) Matti Jääskeläinen Varalan Maratonklubi ja Jukka Saramäki Kirkkonummen Lynx ) Heimo Rantakokko Kilpisjärven Saana-Veikot ) Asko Halmiainen Säijän Nuorisoseura ) Timo Saksa Tuulos ) Eero Alhainen Tuulos ) Veijo Kyntömaa Uusikaupunki ) Jouko Nikula Keminmaa ja Esa Aidantausta Kilpisjärven Saana-Veikot ) Kari Rennola Lappeenranta Pojat alle 17: 1) Jussi Simula Eura ) Pyry Lehtimäki Forssan Salama ) Tomi Mattila Niinsanotut Hiihtäjät ) Antti Kyntömaa Karihaaran Visa Pojat alle 12: 1) Tero Kauria Vantaa Pojat alle 10: 1) Johan Engblom Pusulan Urheilijat (Lisäksi Saanan vuorijuoksu ja Peeran tunturirastit.) : Saanan pohjoisrinne, 770 mmyp. Ilma +27 C! Hiihtomatka 140 metriä. Kunnioitettiin Yrjö Metsälän edellisvuotista pois menoa tuhkana tunturin huipulta. Naiset: 1. Susan Engblom Höysin Höyry Urpu Tanner Teuva Taina Syväjärvi Karesuvannon Kotaveikot 53. Ikinuoret naiset: 1. Marjatta Jaskanen Helsinki Linnea Visanen Pori Terttu Jalonen Kalanti Tytöt alle 17 v: 1. Emmu Nousiainen Rasti-Pielinen Anna Hiidensalo Höysin Höyry Pojat alle 12 v: 1. Niila

15 syväjärvi Karesuvannon Kotaveikot Johan Engblom Höysin Höyry Miehet: 1. Seppo Illikainen Haukiputaan Heitto Toni Tanner Rääsyn Pyry Sulo Syväjärvi Karesuvannon Kotaveikot 37. Konkarimiehet: 1. Antti Honkonen Helsingin Jyry Reino Wessman Höysin Höyry Lasse Jalonen KaVa 48. Muita hiihtotuloksia? : 10.s liikuntajuhannus. Saanan rinne. 850 metriä merenpinnasta. Ilma osallistujaa. Matka 50 m, 25 m edestakaisin paitsi pääsarjojen naisilla ja miehillä 100 m eli 2 kertaa eestaas. KSV apunaan Suomen Elämäntapaliitto. Tytöt alle 12: 1) Anna Holma AlPi 20,77. 2) Hanna Karekivi Tornio 1.04,00. Tytöt alle 17: 1) Anna Hiidensalo Delta 12,39. Ikinuoret naiset: 1) Ritva Halme Kiimingin Urh 18,26. 2) Tellervo Järvelä HaHe 19,56. 3) Aune Uotila TuUl 21,38. 4) Eeva Honkonen HeJy 29,61. 5) Sirpa Paananen Tornio 1.05,00. Naiset: 1) Susan Engblom Lahden HS 29,37. 2) Pauliina Murto Oulun Tarmo 52,55. Pojat alle 8: 1) Jarmo Filpus Kiittilä 49,94. Pojat alle 12: 1) Niilo Syväjärvi Kares. KotaV 16,17. 2) Johan Engblom Rajamäen Kehitys 18,00. 3) Mikael Luotolahti Turun Hiiht. 52,86. Pojat alle 17: 1) Juhani Luotolahti Turun Hiiht. 19,10. 2) Joonas Lipponen Tornio 20,03. Konkarimiehet: 1) Kalevi Tapaninaho Kemp. Kiri 14,26. 2) Antti Honkonen Helsingin Jyry 14,32. 3) Reino Wessman Rajamäen Kehitys 16,43. 4) Olli Jolma Tornio 18,09. 5) Veli Sarkkinen Kosk. Riento 18,43. 6) Veikko Aaltonen 19,91. 7) Oiva Seppälä Humppila 20,59. 8) Matti Luotolahti Turun Hiiht. 22,45. 9) Ilkka Leinonen KSV 23,58. 10) Esa Aidantaus KSV 23,98. 11) Vilho Vähäsarja Kätkäs. Kauhu 27,21. Miehet: 1) Seppo Illikainen HaHe 27,02. 2) Esa Rantakeisu Aavasaksan Urh. 30,38. 3) Arto Huhtala Jalasj. Jalas 35,61. 4) Atte Honkonen Hels. Jyry 36,77. 5) Jari Marjala Oulun Tarmo 46,67. Saanan vuorijuoksu sekä erikoisuutena oli n. 25 km:n maantiekävelykisa Peeralta Kilpisjärven Retkeilykeskukseen : Saanan pohjoispuolella. 760 metrin korkeudella. Matka kaikilla 290 metriä. 51 hiihtäjää. Naiset: 1) Maija Keskitalo Haukiputaan Veikot ) Pauliina Marjala Oulun Tarmo ) Pia Paakkari Malesia ) Sanna Sintonen Ylöjärvi ) Tiina Virtanen Luumäen Visa ) Riitta Juvonen-Ryynänen Rovaniemi ) Virpi Parkkila Oulun Tarmo ) Päivi Jylhäkoski Hotelli-Kilpis Tytöt: 1) Maija Ryynänen Rovaniemi Ikinuoret naiset: 1) Tellervo Järvelä Haukiputaan Heitto ja Alli Maja Lakeuden Latu ) Tuula Pyykkönen Hollolan Urh ) Marketta Juujärvi Rovaniemi ) Mirja Hyvönen Rovaniemi ) Pirjo Jussila Lahti ) Aune Uotila Turku ) Raili Anttila Kunto-Pirkat ) Merja Laine Jokosen Moikhaajat ja Tuula Nikula Jokosen Moikhaajat ) Sirkka Väntänen Lapin maanmittaustoimisto ) Ella Juntunen Sonkajärvi ) Eeva Honkonen Rasti-Jyry Miehet: 1) Seppo Illikainen Haukiputaan Heitto ) Tommi Peltonen Jämsän Retki- Veikot ) Timo Laaksi Jämsä ) Timo Kauppila Yläjärvi ) Janne Soininen SC-Kuuharit ) Kari Kantola Nummela ) Antti Ryynänen Rovaniemi ) Kalevi Kalliomäki Hyvinkään Latu ) Atte Honkonen Rasti-Jyry ) Pertti Kyynäräinen Perniö ) Arto Huhtala Jalsjärvi ) Petteri Karvonen Hotelli-Kilpis ) Markku Hyvönen Lammin Säkiä ) Hannu Karhapää Hotelli-Kilpis Pojat alle 12: 1) Timo Kortelainen Pojat alle 17: 1) Jussi Ryynänen Ounasvaaran Hiihtoseura ) Antti Karhunen Turun Metsänkävijät Konkarimiehet: 1) Rauli Helkkula Raision Rinkka ) Markku Hyvänen YIT-Primatel ) Antti Honkonen Rasti-Jyry ja Reino Väntänen Rovaniemen mlk ) Timo Juujärvi Rovaniemi ja Yrjö Perkkiö Muonion Tunturi-Veikot ) Matti Saarinen Eduskunnan Urheilukerho ) Heimo Rantakokko Kilpisjärven Saana-Veikot ) Martti Anttila Kunto-Pirkat ) Jouko Nikula Jokosen Moikhaajat ) Hannu Tuomainen Helsinki ) Antero Keisala Jokosen Moikhaajat Saanan vuorijuoksu (ensikerran vain nousukisana!) : 59. hiihto. pe klo Saanan pohjoispuoli, 760 metrin korkeudella. Matka kaikilla 290 m. Ilma c. Rata ja ajanotto Veikko Aaltonen ja Heimo Rantakokko. Järj. KSV ja apuna Elämäntapaliitto. 65 hiihtäjää. Naiset: 1) Tarja Kilpeläinen Riparileiri ) Tuula Kilpeläinen Riparileiri 55,5. 3) Sanna Sintonen Ylöjärvi 1.17,3. 4) Seija Isopahkala Mäntsälä 1.17,8. 5) Johanna Ojanen Hotelli-Kilpis 1.18,2. 6) Rae Vuorilehto Raisio 1.34,9. 7) Kati Välimäki Pori 1.51,6. 8) Katriina Heikkinen Oulu 1.59,9. 9) Sirpa Haimilahti Sysmä 2.02,2. 10) Hanna Kujala Helsinki 2.28,9. Tytöt alle 12: 1) Anniina Pöllänen Mäntsälä 1.08,9. Tytöt alle 17: 1) Saanamari Manneri Keravan Urh. 1.05,2. Ikinuoret naiset: 1) Alli Maja Lakeuden Latu 1.02,6. 2) Kyllikki Ratala 1.08,1. 3) Tellervo Järvelä Haukiputaan Heitto 1.13,9. 4) Kirsti Bordi Pori 1.32,2. 5) Oivi Koivuniemi Varalan Maratonklubi 1.38,0. 6) Aune Uotila Turun Urheiluliitto 1.44,2. 7) Hilkka Tikka Lahden Kaleva 1.52,0. 8) Eeva Honkonen Rasti-Jyry 2.47,8. 9) Marjatta Laurila Kotka 3.21,0. Pojat alle 12: 1) Tuomas Lehtineva Rippisleiri 1.14,8. Pojat alle 17: 1) Olli Suonpää Rippisleiri 54,9. 2) Antti Lehtineva Rippisleiri 55,0. 3) Mikko Lehtineva Rippisleiri 1.01,2. 4) Toni Halunen Rippisleiri 1.15,3. 5) Ilkka Rinne Rippisleiri 1.55,2.

16 6) Heikki Kallio Höyhtyän Sammontakojat 2.43,0. Miehet: 1) Seppo Illikainen Haukiputaan Heitto 40,8. 2) Antti Ekonoja Pellon Ponsi 41,5. 3) Pekka Varis Ounasvaaran Hiihtoseura 41,6. 4) Pasi Heikkinen Limingan Niittomiehet 42,5. 5) Toni Tanner Rippisleiri 43,5. 6) Jouko Torkell Lautiosaari 46,3. 7) Ari Kestilä Rovaniemi 47,3. 8) Atte Honkonen Rasti-Jyry 48,0. 9) Tapani Suihkonen Rippisleiri 49,9. 10) Timo Lindvall Kiimingon Erämiehet 51,6. 11) Arto Huhtala Jalasjärven Jalas ja Ilkka Iisakka Kiiminki 52,3. 13) Timo Kauppila Ylöjärvi 55,8. 14) Kari Kantola Savukosken Latu 58,0. 15) Jukka Haimilahti Sysmä 1.03,6. 16) Petteri Muotka Rippisleiri 1.16,8. 17) Jorma Nevala Höyhtyän Sammontakojat 4.08,0. Konkarimiehet: 1) Kalevi Tapaninaho Kempeleen Kiri 49,3. 2) Rauli Helkkula Raision Rinkka 50,1. 3) Olavi Kestilä Rovaniemi 54,6. 4) Antti Honkonen Elämäntapaliitto 56,9. 5) Heimo Rantakokko Kilpisjärven Saana-Veikot 57,4. 6) Olli Tuominen Pori 58,1. 7) Tapani Pöllänen Tieliikelaitos 1.00,8. 8) Arto Lehtineva Rippisleiri/Vaasan eräkerho Kaltio 1.07,8. 9) Ilkka Tamminen Hämeenlinna 1.09,9. 10) Pekka Hotti Kuopion Sisuhölkkääjät 1.10,8. 11) Eero Sippola Ylistaron Häjyt 1.14,5. 12) Juha Kylänpää Nuppulinnan voimistelu- ja urheiluseura 1.16,3. 13) Veikko Aaltonen Kilpisjärven Saana-Veikot 1.25,0. 14) Veli Sarkkinen Peeran retkeilykeskus 1.30,8. 15) Heikki Hurri Lahti/Kujalan moottorikllubi 1.34,5. 16) Veikko Montonen Nastola 1.38,3. 17) Timo Tamminen Kaarinan Urh. ja Tarmo tikka Lahden Kaleva 1.44,8. 19) Kari Laurila Kymenlaakso Caravaanarit/Kotka 2.03,4. 20) Seppo Kujala Helsinki 2.05,8. Ikäkonkarimiehet yli 80 v: 1) Nuutti Vilkki Saarijärven Latu 2.33,3. (täytti samana päivänä 80 vuotta!) Saanan vuorijuoksu : 60. hiihto, juhannusaatona pe klo metriä mmpyp. Rata 300 m. Ilma +12, lopuksi hieman tihkusadetta. Toimitsijat: Veikko Aaltonen, Antti Ohenoja, Antti Honkonen ja Heimo Rantakokko. 54 hiihtäjää. Naiset: 1) Päivi Leppälä-Lämsä Kiimingin Urh. 57,8. 2) Sari pöyhönen Kuopio 1.13,7. 3) Marjo Hämäläinen Helsinki 1.48,8. 4) Outi Sivosavi Liedon Luja 3.18,2. Tytöt alle 12: 1) Sonja Pajunoja Valkeakosken Haka 45,9. 2) Eveliina Lämsä KiimU 1.09,4. 3) Milla Kiminkinen Laukaa 1.13,3. 4) Niinä Lämsä KiimU 1.18,2. Ikinuoret naiset: 1) Pirjo Järvistö Enontekiö 42,1. 2) Leena Smått Akaan sulkapalloilijat 46,0. 3) Tellervo Järvelä Haukiputaan Heitto 48,3. 4) Kyllikki Ratala Simon Kiri 48,6. 5) Riitta Halem Raisio 53,7. 6) Päivi Aalto Akaan sulkapalloilijat 55,7. 7) Sisko Rahikainen Lempäälä 1.05,6. 8) Mervi Ojala Tampere 1.05,7. 9) Pirjo Heimo Vehmersalmen Vesa 1.10,4. 10) Satu Kleimola Tarvasjoen Urh. 1.16,2. 11) Saila Kuukasjärvi Kilpisjärven Saana-Veikot 1.24,8. 12) Eeva Honkonen Rasti-Jyry 1.32,2. 13) Tytti Kilpeläinen Lahti 1.42,2. Pojat alle 12: 1) Mikael Prest Kokkolan veikot 50,7. 2) Miika Kiminkinen Laukaa 54,4. 3) Tatu Suontausta Espoo 55,8. 4) Jussi Suontausta Espoo 1.10,3. 5) Robin Ruuth Nuppulinnan voimistelu- ja raittiusseura 1.29,1. 6) Oula Norman Kiiminki 2.01,1. 7) Juho-Kusti Sivosavi Liedon Luja 3.21,0. Miehet: 1) Seppo Illikainen Haukiputaan Heitto 28,0. 2) Timo Kannasvuo MT-V 28,4. 3) Pasi Ruuth Nuppulinnan voimistelu- ja raittiusseura 29,7. 4) Aki Pajunoja Valkeakosken Haka 31,1. 5) Arto Huhtala Jalasjärvi 34,1. 6) Kari Kantola Savukosken Latu 42,9. 7) Jari Lämsä KiimU 43,9. 8) Ilkka Iisakka Helsinki 50,1. 9) Atte Honkonen Rasti-Jyry 51,0. 10) Pekka Nordström Kuljetusliike Nordström 1.49,6. Konkarimiehet: 1) Martti Salminen Helsinki 35,5. 2) Antti Honkonen Elämäntapaliitto 37,2. 3) Pentti Kiiskinen Peeran retkeilykeskus 42,0. 4) Aulis Halme Raisio 42,3. 5) Robert Harte Itävalta 51,4. 6) Kalle Pajunoja Vesilahti 51,7. 8) Ragge Hagelin Siuntio 53,3. 9) Juha Kylänpää Nuppulinnan voimistelu- ja raittiusseura 55,6. 10) Kari Klemola Tarvasjoen Urh. 56,2. 11) Markku Haikonen 58,4. 12) Heikki Järvistö Enontekiö 1.05,2. 13) Matti Kilpeläinen Lahti 1.12,7. 14) Markku Palokangas Nuppulinnan voimistelu- ja raittiusseura 1.16,8. 15) Heimo Rantakokko Kilpisjärven Saana-Veikot 1.44,7. 16) Veikko Sivosavi Liedon Luja 3.21,0. Saanan vuorijuoksu sekä Saanan saapassankari -kisa. Erikoisuutena oli n. 25 km:n maantiekävelykisa Peeralta Kilpisjärven Retkeilykeskukseen : Hiihto: 61 hiihto eli 60-vuotisjuhlahiihto?! pe klo matka 29 metriä, noususummaan +6 metriä viistoon ylämäkeen. Ilma +14 c. Korkeus merenpinnasta? Naiset: Maija Jämsä Oulun Uimaseura 27,8. 2) Maria Mikkonen Kempeleen Pyrintö 28,1. 3) Sanna Andelin Lahden Taimi 29,3. 4) Carita Lindström Kempeleen Pyrintö 32,5. 5) Marjaana Andelin Lahden Taimi 35,6. 6) Pauliina Marttinen Tornio 39,1. 7) Hanne Kolehmainen Lahden Taimi 52,1. Miehet: 1) Sami Lapinniemi Muonio 10,8. 2) Seppo Illikainen Haukiputaan Heitto 11,7. 3) Pasi Ruuth Nuppulinnan voimistelu- ja raittiusseura 13,8. 4) Kari Kantola Savukosken Latu 17,4. 5) Risto Rapila Sodankylä 26,6. 6) Arto Elomaa Iisalmi 28,2. 7) Jorma Nevala Sammontakojat 1.42,9. 8) Werner Klug Kaiserslautern/Saksa 1.59,9. 9) ei aikaa, Atte Honkonen Rasti-Jyry. Ikinuoret naiset: 1) Päivi Hautala Kittilän Voima 22,8. 2) Tellervo Järvelä Haukiputaan Heitto 24,8. 3) Pirkko Ukkola Haukipudas 31,6. 4) Annikki Niskasaari Kittilän Voima 34,8. 5) Merja Tatti Nokian Urheilijat 37,5. 6) Pirkko Haatio Helsingin Suunnistajat 39,9. Konkarimiehet: 1) Mauno Lompolo Kittilän Voima 15,2. 2) Tuomo Ukkola Haukiputaan Heitto 17,1. 3) Martti Lukka Nurmijärvi 17,8. 4) Kauko Hietanen Kittilän Voima 18,9. 5) Kimmo Marttinen Tornio 20,1. 6) Antti Honkonen Elämäntapaliitto 20,9. 7) Pauli Kangas Lapin Veikot 21,8. 8) Per Hult Espoo 23,0. 9) Pertti Pitkänen Teräs-Siilit 23,5. 10) Juha Kylänpää Nuppulinnan voimistelu- ja raittiusseura 26,7. 11) Risto Luokkanen Kempeleen Pyrintö 27,3. 12) Markku Palokangas

17 Nuppulinnan voimistelu- ja raittiusseura 31,7. 13) Gintas Ravaitis Bebras Liettua. 14) ei aikaa, Antonio da Silva Viseu Portugal. Pojat alle 12: PUUTTUU tämä ja ehkä muitakin? Saanan vuorijuoksu sekä Saanan saapassankari -kisa : 62. juhannushiihto pe klo 17 Saanan pohjoisrinne. 770 m mpyp. Villi ja vapaa hiihtotyyli. ilma +12. Naiset: 1) Raija Eskola Pyhärannan Myrsky 1.37,4. 2) Miiamaija Mäntylä Kilpisjärven Saana-Veikot 2.05,1. 3) Eila Syrjälä Yläneen Ponnistus 2.09,1. 4) Anita Kotkavaara Liminka 2.19,1. 5) Laura Pylväläinen Turku 2.20,1. Miehet: 1) Samuli Ollila Alatornion Pirkat 43,1. 2) Seppo Illikainen Haukiputaan Heitto 47,2. 3) Jari Oja Nuuskakairan Nylkyttäjät 53,3. 4) Pasi Ruuth Nuppulinnan voimistelu- ja raittiusseura 57,3. 5) Veli-Matti Ristola Kouvola 1.08,5. 6) Juho Soronen Oulu 1.09,5. 7) Markku Pätsi Pyhärannan Myrsky 1.10,3. 8) Olli Kylmälä Kontiolahti 1.11,2. 9) Kari Kantola Savukosken Latu 1.18,7. 10) Paavo Kotkaranta Liminka 1.29,2. 11) Juha Forsberg Kuusankosken Urheiluseura 1.20,1. 12) Kari Nurmikyrö Lautiosaaren Lukko 1.31,1. 13) Jukka Harmaala Rovaniemen Palloseura 2.06,1. Ikinuoret naiset: 1) Pirjo Järvistö 1.30,1. 2) Tellervo Järvelä Haukiputaan Heitto 1.35,6. 3) Sirkka-Liisa Soronen Oulu 1.40,9. 4) Merja Tauriainen Oulu 1.41,3. 5) Aune Uotila Turku 2.00,0. 6) Helena Sihvola Joensuun Jääkarhut 2.03,9. 7) Anneli Kiiskinen Oulun Tarmo 2.05,1. 8) Sirkka Seppälä Hollola 2.25,0. 9) Anneli Ylhäinen Nastola 2.25,1. 10) Eila Palokangas Nuppulinnan voimisteluja raittiusseura 2.35,2. 11) Pirjo Suominen Åkerbacka Hergård 3.18,1. 12) Eeva Honkonen Rasti-Jyry 3.39,6. Konkarimiehet: 1) Osmo Soronen Oulu 48,4. 2) Pauli Kangas Sodankylä 57,2. 3) Antti Honkonen Elämäntapaliitto 1.03,3. 4) Jarmo Tauriainen Oulun Kärpät 1.11,1. 5) Heimo Tähkäpää Hollola 1.31,3. 6) Erkki Männikkö Posion Pyrintö 1.36,8. 7) Jarmo Honkanen Hollola 1.39,9. 8) Martti Ylhäinen Nastola 1.43,3. 9) Kari Syrjälä Harjavallan Työväen Urheilijat 1.44,2. 10) Juha Kylänpää Nuppulinnan voimistelu- ja raittiusseura 1.45,9. 11) Antero Suominen Åkerbacka Hergård 2.10,9. 12) Markku Palokangas Nuppulinnan voimistelu- ja raittiusseura 2.40,3. Pojat alle 12: 1) Uula Ollila Kiimingin Urheilijat 1.16,4. 2) Sami Kähkönen Siilinjärven Hiihtoseura 1.24,5. 3) Robin Ruuth Nuppulinnan voimisteluja raittiusseura 1.58,8. 4) Joona Kylmälä Kontiolahti 2.28,9. 5) Aatu Harmaala Rovaniemen Palloseura 2.42,7. 6) Samu- Petteri Pätsi Pyhärannan Myrsky 2.52,7. Pojat alle 17: 1) Topias Palosaari Hämeenlinna 1.17,9. 2) Mikko Tauriainen Oulun Kärpät 1.23,9. 3) Mikael Präst Kokkolan Veikot 1.24,3. 4) Paavo Forsberg Kuusankosken Urheiluseura 1.44,7. Tytöt 12: 1) Satu Kähkönen Siilinjärven Hiihtoseura 1.19,0. Saanan vuorijuoksu sekä Saanan saapassankari -kisa : hiihto pe klo 17 Saanan länsirinne, 560 metrin korkeudella. Matka 220 m, pienillä 55 m. +10C. 64 hiihtäjää. Naiset: 1) Julia Pohjanoja Tupos ) Sari Vääränen Kouvola 0,45. 3) Aila Aho Kuortane ) Leena Laurila Lohja ) Paula Kahra Kuortane ) Krista Kuusela Oulu ) Kirsi Paavola Kuusamo ) Sanna Saarikoski Helsinki ) Hanna Liimatainen Helsinki ) Sari Pöyhönen Kemi ) Anne Marx Saksa Ikinuoret naiset: 1) Tanja Eloranta-Kettunen Hollolan Urheilijat ) Tiina Säylä Pöytyän Urheilijat ) Kaija Niittyniemi Pietarsaari ) Aune Uotila Turku ) Tellervo Järvelä Haukiputaan Heitto ) Ulla-Maj Björnses Helsinki ) Pirjo Hyppönen Pälkäne ) Aila Aakko Haapavesi Tytöt alle 17: 1) Laura Peippo Simpele Tytöt alle 12: 1) Satu Kähkönen Siilinjärven Hiihtoseura ) Janina Hurme Turku ) Karita Peippo Simpele Tytöt 2 v, isän selässä: 1) Kaisla Paavola Kuusamo Miehet: 1) Samuli Ollila Alatornion Pirkat ) Hannu- Pekka Pukema Ounasvaaran Hiihtoseura ) Seppo Illikainen Haukiputaan Heitto ) Timo Kannasvuo Muonion Tunturi-Veikot ) Teppo Kuusela Oulu ) Heikki Kahra Kuortane ) Pasi Peippo Simpele 0.49,0. 8) Jonne Pohjanoja Tupos 0.49,1. 9) Seppo Kinnunen Lohja ) Hannes Honkonen Lahti ) Kari Asunmaa Kuortane ) Jouko Kosonen Imatra ) Kari Kantola Savukosken Latu 1.06, 14) Juhani Näätsaari Keminmaa ) Jukka Harmaala Rovaniemen Palloseura ) Joni Hurme Turku ) Raimo Heiskanen Kiihtelysvaara Konkarimiehet: 1) Esko Kettunen Hollolan Urherilijat ) Erkki Karasti Posio 0.44,0. 3) Jouni Pohjanoja Tupos 0.44,1. 4) Antti Honkonen Elämäntapaliitto 0.49,0. 5) Matti Kilpeläinen Nurmijärvi 0.49,1. 6) Erkki Männikkö Posion Pyrintö ) Juhani Olla Suomenniemi 0.57,0. 8) Ilkka Tamminen Hämeenlinna 0.57,1. 9) Timo Mannela Norja ) Reino Heikkilä Alavus. 11) Tuomo Paavola Kuusamo ) Lauri Aho Pöytyän Urheilijat 1.20,0. 13) Tauno Mäki Pöytyän Urheilijat 1.20,1. 14) Juha-Pekka Säylä Pöytyän Urheilijat 1.20,2. 15) Toivo Välikangas Kirkkonummi ) Juhani Siltanen Vantaa Pojat alle 17: 1) Jesse Maunu Karihaaran Visa ) Hemmo Asunmaa Kuortane Pojat alle 12: 1) Jonne Maunu Karihaaran Visa ) Sami Kähkönen Siilinjärven Hiihtoseura ) Juha Vellonen Ruotsinpyhtää Pojat alle 6: 1) Kasper Paavola Kuusamo ) Konsta Paavola Kuusamo Saanan vuorijuoksu sekä Saanan saapassankari -kisa.

18 : pe ko lämpötila vaihteli metriä merenpinnasta. Rata 330 m. Vapaa tyyli. Naiset: 1. Vääränen Sari Rovaniemi 54 sek. 2. Pohjanoksa Julia Tupoksen Tuisku Jaakkola Pihla Muonio ja Lepistö Senni Liezen Elina Salo Taina Sanna Pohja Pesonen Lea Jyväskykä Liikonen Anneli Hyvinkää Parviainen Tuija Enontekiö Alen Anna Sipooo Ala-Kruuvi Raija Kiikoisten Kirmaajat Laakso Meri Kilpisjärven Saana-Veikot Brunfeldt Minna Helsinki Tornensis Eeva Sisko Kilpisjärven Saana-Veikot Pikkutytöt alle 3 v: 1. Lapinniemi Hilmi Tytöt alle 12 v: 1. Pulkkinen Henna Karihaaran Visa Jämsä Lilja Oulu Miettinen Emma Kiiminki Koivumaa Elmalotta Rovaniemi Tytöt alle 17 v: 1. Pohjanoja Roosa Tupoksen Tuisku Ikinuoret naiset: 1. Salo Leena Rauma Järvelä Tellervo Lapinkävijät Owla ja Kivimaa Aila Alavus Salmenoja Hely Turku Lavanko Alli Kuhmo Tauriainen Merja Oulu Partanen Leena Oulu Miettinen Sirpa Kiiminki Saarinen Heli Riihimäki Miehet: 1. Ollila Samuli Kittilän Voina Pukema Hannu-Pekka Ounasvaaran Hiihtoseura Lapinniemi Sami Muonio Illikainen Seppo Haukiputaan Heitto Salmenoja Samuli Turku Lepistö Mikko Hauho Pesälä Matti Kortelan Ryhti/Rauma Liukko-Sipi Ari Köyliö ja Häkkinen Miika Vaasa Kantola Kari Kilpisjärven Saana-Veikot Parviainen Keijo Enontekiö Hyvärinen Matias Jyväskylä Koskiniemi Juha Kolari Wösa Roland Espoo Tähtinen Kimmo Porvoo Launis Ahti Helsinki Pojat alle 12 v: 1. Häkkinen Samuli Vaasa Lietzen Lauri Salo Pojat alle 17 v: 1. Pulkkinen Aleksi Karihaaran Visa Tauriainen Mikko Oulu Jämsä Leo Oulu Perämäki Ilari Höyhtyän Sammontakojat Niemitalo Toni Höyhtyän Sammontakojat -. Konkarimiehet: 1. Kostamo Matti Juuan Jänne Pohjanoha Jouni Tupoksen Tuisku Jylkkä Hiskias Raahe Honkonen Antti Elämäntapaliitto Tuovinen Yrjö Juuan Jänne Tauriainen Jamro Oulu Salo Mikko Rauma Känsäkangas Juha Häjyt/Ylihärmä Salmenoja Pertti Turku Isberg Torolf Kemiöja Kulmala Jouko Lempäälä Viisainen Vesa Rovaniemi Lietzen Pertti Salo Miettinen Rauno Kiiminki Lipsonen Tapio Kuhmoo Aidantausta Esa Kilpisjärven Saana-Veikot Partanen Aarno Oulu Saukkonen Asko Kemi Laine Atero Lappeenranta Nevala Jorma Höyhtyän Sammontakojat Saanan vuorijuoksu sekä Saanan saapassankari -kisa : Kilpisjärven 65. juhannushiihdot: Juhannusaattona perjantaina Lämpötila 19 C. Hiihtopaikka Saanan pohjoisrinne, 760 metrin korkeudella. Reitti 59 metriä, kohtalaista nousua. Ratamestari Veikko Aaltonen. Kilpisjärven Saana-Veikot. NAISET: 1. Sari Vääränen KouRa 19, Kaisa Karjalainen Pieksämäki 23, Marjut Wallenius Vantaa 25, Johanna Syväjärvi 26, Pihla Jaakko Muonio 27, Riitta Lehvonen Purnumukan kyläyh. 28, Paula Anttila 30, Sanna Sintonen KooVee 46, Irja Lehtinen Lempäälä 1.01, Nina Vilppunen Helsinki 1.04,75. MIEHET: 1. Samuli Ollila KittVo 13, Hannu-Pekka Pukema OH 14, Sami Lapinniemi Muonio 15, niila Syväjärvi Karesuvanto 16, Seppo Ilikainen HaHe 16, Tommi Peltonen Järvenpää 17, Janne Nissinen PoNu 20, Sami Paavola Marikaisten nuoret 20, Jarkko Päkkilä PyPo 20, marko Päkkilä Haukipudas 20, Seppo Moilanen Espoo 21, Pasi Kyheröinen Korvenpojat 22, Juha Lehtinen Lempäälä 25, Timo Kauppila KooVee 25, Kari Kantola KSV 27, Jukka Harmaala KSV 27, Vesa Olli Vantaa 38, Jose Koivisto Helsinki 1.03,19. IKINUORET NAISET: 1. Aune Uotila KSV 29, Leena Holck Muonio 34, Maria Jokinen Padasjoki 34, Maija Keskitalo HauVe 35, Pirjo Järvistö HeHu 36, Päivi Laaksonen 37, Saila Häkkinen Sveitsiläiset 37, Tellervo Järvelä HaHe Riitta Lindström Haukipudas 40, Jaana Henkola Helsinki 52,37. ei tulosta: Leena Laurikainen. KONKARIMIEHET: 1. Martti Laaksonen Kerkkoon U 17, Esa Rantakeisu AavU 19, Hiskias Jylkkä Raahe 20, Jouko Nuorteva Helsinki 21, Antti Honkonen Kors Ka 22, Veikko Aaltonen KSV 23, Jouko Kulmala Lempäälä 25, Kari Lindsröm Haukipudas 30, Paavo Matinlassi KarTe 35,15. TYTÖT alle 17v: 1. Sanni Lehtinen Lempäälä 45,06. POJAT alle 17v: 1. Aatu Harmaala FC Lynx 29, Musa Rahma FC Lynx 30, Shamsadir Abakar FC Lynx 39,10. TYTÖT alle 12 v: 1. Sara Ollila 3.44, Hilmi Lapinniemi Muonio 5.04,16. POJAT alle 12 v: 1. Elias Haavisto Kotka 31, Eelis Mikkonen Siilinjärvi 46, Onni Lehtinen Lempäälä 1.04, Petrus Kotimäki Siilinjärvi 1.17,05. PIENIMMÄT POJAT: 1. Per-Joona Labba 2.00,00. Saanan vuorijuoksu sekä Saanan saapassankari -kisa : Kilpisjärven 66. juhannushiihdot: Juhannusaattona perjantaina Lämpötila 14 C. Hiihtopaikka Saanan pohjoisrinne, 760 metrin korkeudella. Reitti 50 metriä kohtalaista nousua. Ratamestari Veikko Aaltonen, Kilpisjärven Saana-Veikot.

19 IHAN PIKKUTYTÖT alle 3 v: 1) Sara Ollila Kittilän Voima 2.13,0. PIKKUTYTÖT alle 5 v: 1) Hilmi Lapinniemi Muonio 55,2. 2) Saana Ollila Kittilän Voima 1.41,0. TYTÖT alle 12 v: 1) Aino Nihtilä Kärkölä 25,9. 2) Iiris Matikainen Kesälahti 28,2. TYTÖT alle 17 v: 1) Julia Nihtilä Kärkölä 20,5. 2) Karita Peippo Simpele 33,2. IKINUORET NAISET: 1) Maija Keskitalo Haukiputaan Veikot 18,2. 2) Raili Takkinen Oulu 18,5. 3) Tellervo Järvelä Haukiputaan Heitto 18,8. 4) Leena Nihtilä Kärkölä 19,7. 5) Annikki Niskasaari Kittilän Voima 20,0. 6) Minna Honkavaara Veikkola 20,1. 7) Linnea Visanen Pori 21,1. 8) Marja Jokinen Padasjoki 27,2. 9) Irja Ylä-Outinen Helsinki 30,2. 10) Pirkko Kenno Tampere 32,7. 11) Eila Nokelainen Helsinki 1.20,0. 12) Sisko Kauranen Janakkala -. NAISET: 1) Sari Vääränen Kouvola 12,4. 2) Riitta Lehvonen Purnumukan kyläyhd. 17,0. 3) Pihla Jaakkola Muonio 18,2. 4) Tuuli Rinne Ylöjärvi 19,9. 5) Anneli Illikainen Haukiputaan Heitto 22,1. KONKARIMIEHET: 1) Timo Marttila Rovaniemi 11,3. 2) Hiskias Jylkkä Raahe 13,0. 3) Mauno Lompolo Kittilän Voima 13,1. 4) Jouko Takkinen Oulu 14,6. 5) Juhani Siren Espoo 15,0. 6) Jouko Kulmala Lempäälä 16,3. 7) Kalevi Toikka Pälkäne 17,6. 8) Thorolf Isberg Kemiö 18,5. 9) Mikko Nihtilä Kärkölä 19,5. 10) Tapio Vilmi Simon Kiri 19,6. 11) Juha Kylänpää Nuppulinnan Voimistelu- ja urheiluseura 20,8. VETERAANIMIEHET, yli 88 v: 1) Kaino Kauranen Janakkala 28,4. MIEHET: 1) Samuli Ollila Kittilän Voima 8,6. 2) Sami Lapinniemi Muonio 9,0. 3) Hannu-Pekka Pukema Mikkeli 9,4. 4) Niilo Syväjärvi Ounasvaara 10,6. 5) Seppo Illikainen Haukiputaan Heitto 10,8. 6) Jere Rossi Joutsan Pommi 10,9. 7) Henry Enke Joutsan Pommi 12,3. 8) Pasi Peippo Simpele 13,3. 9) Kimmo Tähtinen Porvoon Urheilijat 14,7. 10) Vesa Riipi Kittilän Kota-Veikot 14,8. 11) Jarmo Saukko Sievi 15,1, Juhana Pakkasmaa Otaniemen Jyllääjät 15,1 ja Mårten Hellman Sipoo 15,1. 14) Kari Kantola Kilpisjärven Saana-Veikot 15,4. 15) Henry Takkinen Helsinki 15,7. 16) Jani Kivelä Oulu 16,0. 17) Tomi Rinne Ylöjärvi 17,5. 18) Ari Koivumaa Rovaniemi 21,9. POJAT alle 12 v: 1) Topias Riipi Kittilän Kota-Veikot 15,7 ja Elias Haavisto Kotka 15,7. 3) Matias Riipi Kittilän Kota-Veikot 22,9. IHAN PIKKUPOJAT alle 4 v: 1) Venne Lapinniemi Muonio 1.15,2. PIKKUPOJAT alle 7 v: 1) Nuutti Kotavuopio KSV 41,2, 2) Veeti Kotavuopio KSV 1.05,9. POJAT alle 17: Henrik Nihtilä Kärkölä 21,5 Ehkä 67 osallistujaa. Saanan vuorijuoksu sekä Saanan saapassankari -kisa : Kilpisjärven liikuntajuhannus Hiihtomatka: 99 metriä. Lämpötila: 9 c Keli: Loistava. Hiihtopaikka(mmpyp): 528. Lumimäärä: Metrin lumipatja. Muuta: Aurinkoista ja lumista. 1. TYTÖT alle 12: 1. Hilla Kuusela Rovaniemi 44,6. 2. Sara Ollila Kittilän Voima 59,8. 3. Saana Ollila Kittilän Voima 1.37,7. 4. Kaley Kyger Virginia, USA 1.44,8. 5. Skylar Graves Järvenpään palo 2.12,2. 2. TYTÖT alle 17: 1. Liis Oblikas Tallinna 53,7. 2. Lilja Jämsä Pokkisen pallonpotkijat 1.03,0. 3. IKINUORET NAISET: 1. Minna Honkavaara Veikkola 39,5. 2. Eeva Piironen Varkaus 41,9. 3. Arja Ekdahl Utajärven urheilijat 42,1. 4. Päivi Hakala Vähäkyrö 45,7. 5. Tellervo Järvelä Haukiputaan Heitto 46,5. 6. Maria Jokinen Padasjoki 50,1. 7. Aune Uotila KSV 51,0. 8. Merja Tauriainen Oulu 1.00,8. 9. Leena Kokkonen Tampere 1.10, Elina Suominen APK Maratonarit / Pori 1.30, Maija-Liisa Punta Kajaani 1.38, Satu Kleimola Tarvasjoen urheilijat 1.49, Rauha Tikkala Kilpisjärven vanhat hotellityöntekijät 4.07, Aira Vuoristo Rovaniemi -. NAISET: 1. Tiina Hilden Järvenpään palo 49,8. 2. Annakaisa Säämänen Lahti 51,3. 3. Marketta Puttonen Kuopio 51,4. 4. Riitta Pyykkö Oulu 53,9. 5. Krista Kuusela Rovaniemi 56,0. 6. Pirjo Ylimaula Tornio 59,3. 7. Miia Kokkonen Tampere 59,6. 8. Laura Lepistö Käpylä 1.11,5. 9. Pirjo Nylander Virginia, USA 1.13, Lilli Holmberg Lahti 1.20, Marjut Muotkajärvi KSV 1.39, Maritta Rousu KSV 1.42, Leena Niemelä Kittilän moottorikerho 1.43, Outi Saarela Jäälin jyräys 2.14, Päivi Jokinen Humppila 2.15, Riitta Lehvonen Purnumukka POJAT alle 12: 1. Eelis Valikainen Kalajoen junkkarit 37,7. 2. Aaro Ylimaula Tornio 1.07,3. 3. Eerik Ylimaula Tornio 1.46,9. 6. POJAT alle 17: 1. Martin Oblikas Tallinna 49,8. 7. KONKARIMIEHET: 1. Seppo Illikainen Haukiputaan Heitto 27,8. 2. Jouko Liljeroos Sotkamon Jymy 31,9 ja Timo Kannasvuo KSV 31,9. 4. Jouko Kulmala Lempäälä 34,7. 5. Jarmo Tauriainen Oulu 35,8. 6. Juha Anttonen Varkaus 36,5. 7. Hiskias Jylkkä Raahe 36,6. 8. Jouko Junttila Vaalajärven tuisku 39,6. 9. Veikko Järvelä Haukiputaan Heitto 39, Turolf Isberg Kemiö 40, Antti Honkonen Korson kaiku 41, Jouko Riihiniemi Rovaniemi 42, Heino Turunen Joensuun hiihtoveikot 47, Jorma Lappalainen Kolari 50, Vesa Turunen Helsinki 52, Mauri Saastamoinen Kajaani 1.00, Vesa Vanhurskas Tuusula 1.01, Kari Kleimola Tarvasjoen urheilijat 1.02, Raimo Raipoaho Oulun seudun KE 1.10, Matti Seikkula Rauma (Lappi) 1.12, Juha Jämsä Pokkisen pallonpotkijat 1.16, Jorma Nevala Oulun seudun KE 1.43, MIEHET: 1. Samuli Ollila Kittilän Voima 23,1. 2. Niila Syväjärvi Karessuvanto 29,4. 3. Teppo Kuusela Rovaniemi 30,9. 4. Petri Alanko Vakiopaine 35,5. 5. Esko Valikainen Kalajoen junkkarit 35,6. 6. Kari Kantola KSV 37,5. 7. Janne Puttonen Kuopio 38,3. 8. Marko Ruokokoski Oulu firefighters 39,5. 9. Juhani Henriksson Arktiset vedet 40, Toni Kuusisto Arktiset vedet 41, Jarmo Hujanen Kouvola 42, Kim Söderling Vantaa 43, Janne Ylimaula Tornio 45, Sami Kostamo Oulun seudun KE 46, Jiri Sironen Käpylä 48, Juha Mäkinen Vakiopaine 58, Jukka Niemelä Oulun seudun KE 1.02, Mikko Hakala Vähäkyrö 1.07, Janne Tielinen Lahti 1.10, Timo Lahtinen Jäälin jyräys 1.13, Leo Jämsä Pokkisen pallonpotkijat 1.17, Aivo Oblikas Tallinna 1.19, Steven Graves Järvenpään palo 1.57, Marko Huusko Levi KANSAINVÄLINEN SARJA: 1. Amanda Dawker Kuala Lumpur, Malesia 4.33,4. Saanan vuorijuoksu sekä Saanan saapassankari -kisa.

20 : JUHANNUSHIIHTO - KILPISJÄRVEN LIIKUNTAJUHANNUS 2013 TULOKSET Hiihtomatka: 68 metriä. Lämpötila: +12 V. Keli: Loistava/luistava. Hiihtopaikka (mmpyp): 760. Lumimäärä: Niukka lumipatja. Muuta: Nousukisa. TYTÖT ALLE 12 v.: 1. Elisa Häkkä Yli-Ii 24,4. 2. Silja Saarenpää Rovaniemi 26,3. 3. Emmi Kemiläinen Pudasjärven Urheilijat 27,3. 4. Noora Saarenpää Rovaniemi 32,9. 5. Adele Kemiläinen Kuopio 1.29,6. 6. Sara Ollila Kittilän Voima 1.32,6. 7. Saana Ollila Kittilän Voima 2.39,8. 9) Stylar Graves Järvenpään Palo ja Iida Lehto Turku -. TYTÖT ALLE 17 v.: 1. Lotta Pasma Oulu 19,6. 2. Lilja Jämsä Oulu 22,0. 3. Anni Aikio Kilpisjärven Saana-Veikot 33,6. IKINUORET NAISET: 1. Aira Jokelainen Kajaani 15,8. 2. Jaana Aspia Kittilä 20,9. 3. Tellervo Järvelä Haukiputaan Heitto 21,4. 4. Merja Tauriainen Oulu 22,5. 5. Aune Uotila Kilpisjärven Saana-Veikot 23,6. 6. Tiina Hannula Vantaa 24,5. 7. Reetta Liihamaa Ylläksen rasti 29,0. 8. Seija Maijala Lapin Veikot 30,3. 9. Arja Winter Helsinki 33, Elvi Mikkonen Kiuruvesi 33, Leena Kokkonen Tampere 40, Eija Uimonen Helsinki 2.21, Terry Graves California -. NAISET: 1. Ritva Heikkala Ii 14,8. 2. Jaana Valtonen Huuhanaho 16,6. 3. Sanna Savolainen Huuhanaho 18,0. 4. Tuula Laitinen Pyhäjärvi 19,3. 5. Miia Kokkonen Tampere 20,5. 6. Tiina Hilden Järvenpään Palo 24,4, ja Sinikka Labba Kilpisjärven Saana-Veikot 24,4. 8. Laura Mankki Topola / Helsinki 25,8. 9. Inga-Pirita Viik Kilpisjärven Saana-Veikot/Skibotn IL,Norja 26, Irja Hanelius Helsinki 26, Eija Aikio Kilpisjärven Saana-Veikot 30, Tuula Kaitsaari Turku 39, Elli-Marja Kultima Kilpisjärven Saana-Veikot - -. POJAT ALLE 17 V.: 1. Eelis Valikainen Kalajoen Junkkarit 11,9. 2. Elias Valikainen Kalajoen Junkkarit 13,2. 3. Jari Hyvönen Siilinjärven Hiihtoseura 14,9. KONKARIMIEHET: 1. Seppo Illikainen Haukiputaan Heitto 11,6. 2. Antti Honkonen Kunnon Elämä 13, Mikko Hyvärinen Teiden Tallaajat Tervola 14,0. 4. Pauli Mikkonen Kiuruvesi 15,7. 5. Jarmo Tauriainen Oulu 16,0. 6. Seppo Tapio Kokkola 16,3. 7. Jouko Kulmala Lempäälä 16,9. 8. Pentti Pyrhönen Liitarit 17,9. 9. Heino Turunen Joensuun Hiihtoveikot 18, Veikko Järvelä Haukiputaan Heitto 18, Turolf Isberg Kemiö 19, Vesa Turunen Helsinki 20, Juha Jämsä Oulu 22, Steven Graves Järvenpään Palo - -. MIEHET: 1. Samuli Ollila Kittilän Voima 8,9. 2. Keijo Alila Kittilä 10,2. 3. Sami Lapinniemi Muonio 10,3 ja Jani Tikkanen Siilinjärven Hiihtoseura 10,3. 5. Niko Lappalainen Siilinjärven Hiihtoseura 10,4. 6. Matti Säily Kaukaa Haettu 10,5. 7. Marko Päkkilä Onkamo, Haukipudas 10,6. 8. Matti Pajari Kaukaa Haettu 10,9. 9. Esko Valikainen Kalajoen Junkkarit 11,0. 10 ja Jarkko Päkkilä Pyhäjärven Pohti 11, Eetu Holmberg Uroskarhut, Pori 11,3 ja Joona Rissanen Siilinjärven Hiihtoseura 11, Mikko Nurmi Kaukaa Haettu 11, Heikki Haapakoski Uroskarhut, Pori 12, Jarkko Koivumäki Uroskarhut, Pori 12, Kari-Pekka Seppänen Uroskarhut, Pori 12, Jari Oja Los Bomberos 12, Leino Pasma Oulu 13, Kari Kantola Kilpisjärven Saana-Veikot 13, Deniele Santelli Ouga, Italy 14, Jiri Sironen Helsingin Jyry 14, Santtu Ojala Aliko Oy, Urjala 15, Ville Lahdenmäki Uroskarhut, Nakkila 16, Martin Meyer Sveitsi 17, Jari Hanelius Helsinki 17, Antti Suora Vakiopaine, Jyväskylä 18, Marko Mattila Espoo 18, Pauli Mikkonen Kiuruvesi - ja Petja Pöyhönen Uroskarhut, Pori -. Saanan vuorijuoksu sekä Saanan saapassankari -kisa : Kilpisjärven liikuntajuhannus 2014: 69. hiihto, juhannusaattona klo Hiihtomatka: 91 metriä. Lämpötila:+3 C. Keli: Hyvä. Hiihtopaikka: 1,3 km Kilpisjärven retkeilykeskuksesta Saanan alatöyrään yli. Korkeus merenpinnan yläpuolella: 635 m. Lumimäärä: Puolen metrin lumipatja reilun 100 metrin alueella. Muuta: Vastoin kolmen ilmatieteenlaitoksen sateensynkkiä ennusteita, kisan aikana paistoi aurinko, joskin navakka tunturituuli toteutui. Mukana 64 hiihtäjää ja 35 kannustajaa eli satakunta henkilöä. Järjestäjät: Kilpisjärven Saana-Veikot ry, apunaan Kunnon Elämä ry. 1. TYTÖT v: 1) Isla Elida Kurvinen Kilpisjärvi 3.33,3. 2. TYTÖT alle 12: 1) Elise Hökkä Yli-Ii 44,1. 2) Tuuli Pylväs Rovaniemi 50,8. 3) Amanda Turpeinen Yli-Ii 52,9. 4) Marjo Hökkä Yli-Ii 1.21,2. 3. IKINUORET NAISET: 1) Marja-Liisa Pylväs Oulu 34,5. 2) Päivi Hakala Kuortane 35,0. 3) Päivi Laaksonen Kerkkoon Urheilijat 36,3. 4) Aune Uotila Kilpisjärven SV 36,5. 5) Merja Tauriainen Oulu 42,1. 6) Anne Bergman Tervola 42,5. 7) Niina Ahola Vantaa 48,3. 8) Liisa Broman Espoo 53,1. 9) Eila Pyhäjärvi Ropinsalmi 53,2. 10) Tuula Nikula Keminmaa 54,4. 11) Kyllikki Virtanen Keravan Urheilijat 55,2. 11) Rauha Tikkala Kilpishotellin ent. nuori 2.04,3. 12) Seija Honkonen Lahti DQ. 4. NAISET: 1) Anna-Maija Pylväs Rovaniemi 26,1. 2) Arja Ekdahl Utajärvi 28,3. 3) Elina Mattila Jyväskylä 43,0. 4) Eija Salomäki Tampere 44,8. 5) Suvi Solansuu Helsinki 45,3. 6) Aino Pajukangas Kirkkonummen HS 47,9. 7) Maria Weckman Helsinki 48,4. 8) Pinja Laukkanen Oulu 1.46,9. 5. POJAT alle 12: 1) Jaakko Pylväs Rovaniemi 2.09,0. 6. POJAT alle 17: 1) Aku Staff Helsinki 35,3. 7. KONKARIMIEHET: 1) Seppo Illikainen Oulu 19,6. 2) Martti Laaksonen Kerkkoon Urheilijat 20,4. 3) Esko Hyvärinen Polvijärvi 23,4. 4) Veikko Mannermaa Vaala 25,0. 5) Jarmo Tauriainen Oulu 25,4. 6) Mikko Hyvärinen Tervola 26,3. 7) Timo Glad Helsinki 27,3. 8) Jouko Kulmala Lempäälä 29,5. 9) Markku Klooti Paattinen 30,7. 10) Heino Turunen Joensuu 32,6. 11) Tapani Suominen Mietoinen 32,7. 12) Jouko Nikula Keminmaa 33,1. 13) Torolf Isberg Kemiö 33,4. 14) Vesa Turunen Helsinki 34,2. 15) Antti Honkonen Kunnon Elämä 36,5. 16) Juha Jämsä Oulu 39,3. 17) Hannes Honkonen Lahti 39,9. 18) Jukka Broman Espoo 41,4. 19) Ilkka Hämäläinen Vantaa 53,2. 8. MIEHET: 1) Samuli Ollila Kittilän Voima 17,0. 2) Keijo Alila Leviät 20,3. 3) Mikko Ukonmaanaho KSV 23,8. 4) Mika Pylväs Rovaniemi 23,9.

Kilpisjärven juhannushiihdot; perustietoja ja tuloksia 1946 alkaen:

Kilpisjärven juhannushiihdot; perustietoja ja tuloksia 1946 alkaen: Hei, mikäli oheiseen tulossatoon on lisättävää, paikattavaa, korjattavaa tai muuta kommentoitavaa. Ota yhteys oheisin tiedoin: Antti Honkonen, Puistotie 2 A 17, 05400 JOKELA puhelin 040 529 5283 antti.honkonen@hotmail.fi

Lisätiedot

TULOSPALVELU. Lions SM-pilkki 27.3.2011

TULOSPALVELU. Lions SM-pilkki 27.3.2011 TULOSPALVELU Lions SM-pilkki 27.3.2011 Järjestäjä: LC Parikkala/Siikalahti. Paikka: Parikkala Simpelejärvi Kilpailijoita yhteensä: 143 Kilpailukala: Ahven Yhteiskalamäärä: 95.8 kg Sarjat: M60 (Miehet alle

Lisätiedot

Taikinan kylän asukkaat

Taikinan kylän asukkaat Taikinan kylän asukkaat 197 Turtiainen Eino ja Liisa (kanttiini) 198 Turtiainen Mikko ja Väinö (veljekset, poikamiehiä) 199 (Vanha tupa) Turtiainen Salomon (Sakkeus) ja Ulla, Juho, Anton, Onni, jatoivo

Lisätiedot

Piirin rantaonki Rantasalmi

Piirin rantaonki Rantasalmi Piirin rantaonki 7.6.2018 Rantasalmi EKL:n Mikkelin Piirin rantaonkikilpailut pidettiin tänä vuonna Rantasalmella 7.6. torstaina. NAISET YLI 80 1. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKKEENSAAJAT 0,288 LAAKKONEN

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, SKAL 0,5 km (v) 1. Petra Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat ry 6.20 Lapset alle 8, SKAL 0,5 km (v) 1. Jukka Rautio Oulun Kuorma-autoilijat ry 3.08 2. Jenni Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat

Lisätiedot

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29 Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Kirkkovene miehet 10 km Joukkue ================================== 1. Kuopion Soutajat

Lisätiedot

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET Rantaonginta Savonlinna 1.8.2017 Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET 1 1,746 ANDERSIN ANNI 0,898 TYNKKYNEN KAIJA 0,432 VAJANTO AILA 0,416 2 MIKKELIN 1,586 MESIÄINEN SATU 0,888 AHONEN PIRKKO 0,216 HÄKKINEN

Lisätiedot

, ILMAJOKI, Kisailijat / IMATRA, Jyske ja Tainionkosken Tähti

, ILMAJOKI, Kisailijat / IMATRA, Jyske ja Tainionkosken Tähti 12. - 13.3.1955, ILMAJOKI, Kisailijat / IMATRA, Jyske ja Tainionkosken Tähti 1. Reijo Nykänen Varkauden Tarmo 2. Kauko Tolvanen Tainiokosken Tähti 3. Heikki Hakola Kotkan Painimiehet 1. Matti Rantala Vaasan

Lisätiedot

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet

Lisätiedot

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu) Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten 1. asetettaviin äänestysalueiden vaalilautakuntiin viisi varajäsentä 2. asettaa kaksi vaalitoimikuntaa ja niihin nimetään kolme

Lisätiedot

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015 SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani

Lisätiedot

6. - 7.11.1965, KOTKA, Paini-Miehet

6. - 7.11.1965, KOTKA, Paini-Miehet 6. - 7.11.1965, KOTKA, Paini-Miehet 1. Reino Salimäki Kuortaneen Kunto 2. Veikko Järvelä TUL / Haukiputaan Heitto 3. Kaarlo Nykänen TUL / Koiton Riento 1. Raimo Taskinen TUL / Kemin Into 2. Jorma Virolainen

Lisätiedot

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, , Kuortane ja Valkeakoski

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, , Kuortane ja Valkeakoski Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 14.-15.10.1961, Sunila-Halla ja Teuva 1. Vesa Haarala Ylivieskan Kuula 2. Ensio Kuismanen Sunilan Sisu 3. Reino Salimäki Kuortaneen Kunto 1. Pekka Alanen Lappajärven

Lisätiedot

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 14. 15.2.1970 LAHDESSA Lahden Kaleva 48 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Mauri Saarivaino Iisalmen Työväen Urheilijat 2. Hannu Miettinen Kuopion Riento 2. Jorma Pikkujämsä

Lisätiedot

SAUL SM -rullahiihdot /Nokia: Tulokset Kunto-Pirkat

SAUL SM -rullahiihdot /Nokia: Tulokset Kunto-Pirkat SAUL SM -rullahiihdot 11.9.2016/Nokia: Tulokset Kunto-Pirkat (Kaikissa sarjoissa ensiksi sprinttimatka, sitten pitkä matka ja joukkuekilpailu: Sija Nimi Seura Loppuaika Ero) M30H Miehet 30 vuotta 7.2 km

Lisätiedot

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä, ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261

Lisätiedot

SAUL:n SM-hallimoniottelut Pirkkahalli

SAUL:n SM-hallimoniottelut Pirkkahalli M80 5-ottelu 1 Makkonen Paulus Kunto-Pirkat 2 Jokela Matti Kunto-Pirkat N30 5-ottelu 3 Huiko Anne Tampereen Pyrintö 4 Salmi Marika Varsinais-Suomen Veteraaniurhe M35 5-ottelu 5 Lahtinen Henri Tampereen

Lisätiedot

Juniorien kr.room.painin SM-kilpailut, 27.-28.1.1962, Myllykoski ja Ilmajoki

Juniorien kr.room.painin SM-kilpailut, 27.-28.1.1962, Myllykoski ja Ilmajoki Juniorien kr.room.painin SM-kilpailut, 21.-22.1.1961, Sodankylä ja Tainionkoski 1. Tom Rutqvist Kouvolan Painijat 2. Veli Haarala Ylivieskan Kuula 3. Taisto Aikio Lapin Veikot 1. Väinö Rantala Lapuan Virkiä

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Päivitetty: 25.11.2012 Pentti Nieminen Lisäykset ja korjaukset puh. 050-3485607, peetun@luukku.com

Lisätiedot

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 1 Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 H21 3.0 km (Lähti: 7, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Aaro Asikainen Kalevan Rasti 15.57 2. Santeri Silvennoinen Kalevan Rasti 16.55 +58 3.

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

Veteraani CUP 25-29 v. 2010

Veteraani CUP 25-29 v. 2010 Veteraani CUP 25-29 v. 2010 1 Toni Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 240 1 2 3 2 Jori Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 210 2 4 2 3 Tuomas Karavirta Kouvolan Hiihtoseura 200 1 1 4 Antti Joutjärvi Kouvolan Hiihtoseura

Lisätiedot

19. - 20.3.1960, VAASA, Voima-Veikot / KARHULA, Hallan Visa ja Sunilan Sisu

19. - 20.3.1960, VAASA, Voima-Veikot / KARHULA, Hallan Visa ja Sunilan Sisu 19. - 20.3.1960, VAASA, Voima-Veikot / KARHULA, Hallan Visa ja Sunilan Sisu 62 kg 67 kg 73 kg 79 kg + 1. Heikki Hakola Lapuan Virkiä 2. Lauri Prusti Veitsiluodon Vastus 3. Raimo Sjöblom Teuvan Rivakka

Lisätiedot

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os.

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os. Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os. 1. Kari Toivonen Helsingin Tarmo 2. Kari Keskinen Tampereen Voimailijat 3. Pekka Laakso Rauman Voimailijat

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

Juniorien kr.room.painin SM-kilpailut, , Lapinlahti ja Oulu

Juniorien kr.room.painin SM-kilpailut, , Lapinlahti ja Oulu Juniorien kr.room.painin SM-kilpailut, 27.-28.10.1956, Lapinlahti ja Oulu 1. T. Toivonen Voikkaan Viesti 2. Yrjö Kuismin Heinolan Isku 3. T. Kinnunen Vaasan Voima-Veikot 1. M. Ukkola Haukiputaan Heitto

Lisätiedot

Piirin rannaltaonginta 2015

Piirin rannaltaonginta 2015 Piirin rannaltaonginta 2015 30.6.2015 30.6. 2015 Saimaan kanava Naiset yli 80 1 Huuskonen, Martta 153 gr Ruokolahden Eläkkeensaajat 2 Rui, Helka 7 gr Lauritsalan Eläkkeensaajat Naiset yli 70 v. 1 Peltola,

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

1. Hokkanen Jaana URMAS Savolainen Päivi KAMS Niskanen Eeva K-SMAS

1. Hokkanen Jaana URMAS Savolainen Päivi KAMS Niskanen Eeva K-SMAS Suomen Metsästäjäliitto Pohjois-Savon piiri Hirvenjuoksun PM-kilpailut IISALMI 21.7.2013 Sarja M Paras aika 21.00 1. Väätäinen Kari URMAS 287 254 594 1135 2. Lemmetty Timo Haapamäen HS 300 272 534 1106

Lisätiedot

EKL Kymenpiirin rannaltaonginta 30.6.2015

EKL Kymenpiirin rannaltaonginta 30.6.2015 1 EKL Kymenpiirin rannaltaonginta 30.6.2015 Saimaan kanava Naiset yli 80 1 Huuskonen, Martta 153 gr Ruokolahden Eläkkeensaajat 2 Rui, Helka 7 gr Lauritsalan Eläkkeensaajat Naiset yli 70 v. 1 Peltola, Kaarina

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, STL 0,5 km (v) 1. Oskari Kotiaho Vantaan Taksiautoilijat ry 4.11 2. Veera Yletyinen Kuopion Taksiautoilijat ry 6.33 Lapset alle 8, STL 0,5 km (v) 1. Elias Korhonen Ristijärven Taksiautoilijat

Lisätiedot

EKL MIKKELIN PIIRIN MESTARUUSPILKKI RANTASALMELLA

EKL MIKKELIN PIIRIN MESTARUUSPILKKI RANTASALMELLA EKL MIKKELIN PIIRIN MESTARUUSPILKKI 7.3.2017 RANTASALMELLA NAISET ALLE 70 V Sija Nimi Seura Kaloja 1. Sirpa Repo Rantasalmen Eläkeensaajat ry 1,588 2. Tullinen Sinikka Mikkelin Eläkkeensaajat 1,52 3. Raita

Lisätiedot

Liitosaapas Naiset. Miehet

Liitosaapas Naiset. Miehet Liitosaapas 2019 Naiset 1 Jenna Korhonen HeTa-13 52,72 19.5.2019 Tervo 2 Pirjo Saukkonen LepU 51,03 1.5.2019 Leppävirta 3 Heidi Korkalainen Savon Saapas 49,74 19.5.2019 Tervo 4 Satu Lehtonen LS 36,86 22.4.2019

Lisätiedot

Juniorien kr.room. painin SM-kilpailut, , Viitasaari, Lappajärvi ja Tiutinen, 126 osallistujaa

Juniorien kr.room. painin SM-kilpailut, , Viitasaari, Lappajärvi ja Tiutinen, 126 osallistujaa Juniorien kr.room.painin SM-kilpailut, 29.-30.1.1966 (Janakkalan Jana, Hallan Visa ja Lappajärven Veikot) 2. Raimo Virolainen Tampereen Painimiehet 3. Jorma Kujanne Tampereen Painimiehet 1. Jorma Virolainen

Lisätiedot

Flying Finns -junnumaastot ja Aikuisurheiluliiton (SAUL) SM-maastot

Flying Finns -junnumaastot ja Aikuisurheiluliiton (SAUL) SM-maastot Joukkuetulokset - M30 1. Limingan Niittomiehet 1:02:09 395 Markku Nikkanen M35 0:20:06 406 Kari Poutiainen M30 0:20:23 405 Tuomas Aho M30 0:21:40 Joukkuetulokset - M35 1. Kylmäkosken Veikot 1:04:34 377

Lisätiedot

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( )

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( ) 1. Timo Korpiola 68 1963 80 1967,1969,1970 (3. 1966) 93 1971 +93 1972 (3. Yleismestaruus 1963) 2. Max Jensen 80 1963,1964 Yleismestaruus 1963 (2. 1964) 3. Pauli Hissa +80 1963,1964 Yleismestaruus 1964

Lisätiedot

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola TULOS. MIEHET ALLE 70 VUOTTA 30 Parasta

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola TULOS. MIEHET ALLE 70 VUOTTA 30 Parasta 1 MIEHET ALLE 70 VUOTTA 30 Parasta 1 1948 Heiskanen Veijo Pohjois-Pohjanmaan piiri alle 70 2 1881 Lindberg Kari Keski-Suomen piiri alle 70 3 1786 Neuvonen Mikko Etelä-Savon piiri alle 70 4 1374 Myyry Pertti

Lisätiedot

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, , Sunila ja Nurmo

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, , Sunila ja Nurmo Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 15.-16.10.1966, Sunila ja Nurmo 1. Ilmari Huhtala Lapuan Virkiä 2. Jorma Kujanne Tampereen Painimiehet 3. Matti Huhtala Lapuan Virkiä 1. Eino Juusela Nurmon Jymy 2.

Lisätiedot

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V Tulokset / El Pilkit Kuusamo 08.04.2016 N Alle 70 V 1. Heiskanen Aila Pohj Pohjanmaa 4164 G 2. Nuora Maila Pohj Pohjanmaa 4060 G 3. Aalto Eila Pirkanmaa 3608 G 4. Kurvinen Vuokko Pohj Pohjanmaa 3214 G

Lisätiedot

Asemajuoksu Riihimäki

Asemajuoksu Riihimäki Pojat 11v Lähtö : klo 11:00 1 - Elias Hietanen - 5:00,3 2 2 Ville Mustonen - 5:25,2 Osanottajia sarjassa 2 Tytöt 11v Lähtö : klo 11:00 1 32 Emmi Hietanen 4:20,0 2 1 Nea Hyvärinen Riihimäen Kisko 4:53,9

Lisätiedot

M m -2,5 1. Mehenna Kaci Joensuu 13,37. M m -2,5 1. Mikko Perttinä Kuopion Reipas 12,51

M m -2,5 1. Mehenna Kaci Joensuu 13,37. M m -2,5 1. Mikko Perttinä Kuopion Reipas 12,51 Joensuu, Veteraanikansalliset 10.7.2016 M30 100 m -2,5 1. Mehenna Kaci Joensuu 13,37 M35 100 m -2,5 1. Mikko Perttinä Kuopion Reipas 12,51 M35 1500 m 1. Simo Hämäläinen Joensuun Kataja 4.32,61 M35 pituus

Lisätiedot

Linkopallo 2019 Naiset

Linkopallo 2019 Naiset Linkopallo 2019 Naiset 1 Pirjo Saukkonen LepU 46,27 3.6.2019 Leppävirta 2 Asta Kankaala LepU 43,00 23.6.2019 Leppävirta 3 Kirsi Vuorma Polvijärvi 31,08 23.6.2019 Leppävirta 4 Reija Niemikari KorsKa 28,12

Lisätiedot

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA 5.3.2019 NAISET Y 80 1. HALINEN HANNA OTAVAN SEUDUN ELÄKKEENS 0,198 2. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKEENSAAJAT 0,152 3. VENÄLÄINEN EEDIT HAUKIVUOREN ELÄKKEENSAAJAT

Lisätiedot

, HELSINKI, Jyry

, HELSINKI, Jyry 14. - 16.2.1975, HELSINKI, Jyry 1. Raimo Hirvonen Helsingin Paini-Miehet 3. Raimo Rasinkangas Lapin Kaira 1. Kari Toivonen Viipurin Voimailijat 2. Martti Pykäläinen Outokummun Vesa 3. Kari Väliaho Muhoksen

Lisätiedot

Miesten Mestaruussarja (27 pelaajaa)

Miesten Mestaruussarja (27 pelaajaa) Imatra Miesten Mestaruussarja (27 pelaajaa) 1 Peiponen Marko Nurmeksen Ks 78 5 13 15 18 9 18 15 2 Kononen Valeri Helsingin Suoj. Seura 72 7 15 11 5 8 11 20 0 3 Ehoniemi Veli-Pekka Helsingin Suoj. Seura

Lisätiedot

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä,

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä, ISM-hirvenhiihto Nilsiä, 25.02.2017 Yksilökilpailut Hiihtely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Honkanen Leo 134 PK 520 (+4m/-4m/+11m/+21m)

Lisätiedot

Miesten Mestaruussarja (28 pelaajaa)

Miesten Mestaruussarja (28 pelaajaa) Miesten Mestaruussarja (28 pelaajaa) 1 Ehoniemi Veli-Pekka Ruoveden Karj. 50 13 13 11 13 2 Peiponen Marko Nurmeksen Ks 36 15 1 0 5 15 3 Sorvali Miika Tammer-Kyykkä 26 11 3 0 7 5 3 Tanninen Jukka Imatran

Lisätiedot

13. - 14.11.1950, HELSINKI, Olympialaisten kilpailutoimikunta

13. - 14.11.1950, HELSINKI, Olympialaisten kilpailutoimikunta 13. - 14.11.1950, HELSINKI, Olympialaisten kilpailutoimikunta kärpässarja 1. Alvar Vihersalo Popinniemen Ponnistus 2. Oiva Timonen Seinäjoen Urheilijat 3. Tapio Parkkinen Seinäjoen Sisu kärpässarja 1.

Lisätiedot

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22, Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22, Kangaslampi 3 Seppo Julkunen

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22, Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22, Kangaslampi 3 Seppo Julkunen Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22,89 17.7.2010 Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22,36 17.7.2010 Kangaslampi 3 Seppo Julkunen Leppävirta 22,28 17.7.2010 Kangaslampi 4 Matti Saukkonen

Lisätiedot

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu AVOIN Kuopio Kuopio Somero 1. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 1 65 4 50 170 2. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 2 60 6 48 168 3. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 6 48 8 46 159 4. Hakkarainen Jari Lampinen

Lisätiedot

12.-13.11.1960 Kuortane, Kunto / Kotka, Paini-Miehet

12.-13.11.1960 Kuortane, Kunto / Kotka, Paini-Miehet 12.-13.11.1960 Kuortane, Kunto / Kotka, Paini-Miehet 1. Jussi Hakola Vaasan Voima-Veikot 2. Kalervo Jutila Lapuan Virkiä 3. Kaino Laitila Nokian Urheilijat 1. Pentti Koskela Helsingin Paini-Miehet 2. Väinö

Lisätiedot

Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44, Leppävirta 3 Heidi Korkalainen

Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44, Leppävirta 3 Heidi Korkalainen Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45,37 6.8.2011 Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44,69 6.8.2011 Leppävirta 3 Heidi Korkalainen PieSa 41,15 26.6.2011 Leppävirta 4 Meri-Tuulia Kouhia LepU

Lisätiedot

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22, Eemi Saukkonen LepU 22, Seppo Julkunen LepU 22,

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22, Eemi Saukkonen LepU 22, Seppo Julkunen LepU 22, Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22,89 17.7.2010 2 Eemi Saukkonen LepU 22,36 17.7.2010 3 Seppo Julkunen LepU 22,28 17.7.2010 4 Matti Saukkonen LepU 22,26 17.7.2010 5 Ville Piisilä Vantaa 20,40

Lisätiedot

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016. Tulokset ILMAHIRVI

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016. Tulokset ILMAHIRVI Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016 Tulokset ILMAHIRVI Sarja S15 1. Antti Santakangas EH 183 2. Jesse Pöyliö La 164 3. Miko Mäkitalo La 159 4. Emmi Jauhiainen KS 157 5. Juuso Ahola La 156 Sarjassa

Lisätiedot

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00 H6 (Lähti: 6 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 6. Sorsa Aleksi Pihkan 23.2 2. Hakuli Tommi KeU 24.02 +50 3. Pietiläinen Aleksi Pihkan 26.54 +3.42 4. Koikkalainen Severi Pihkan 2.46 +4.34 5. Koivisto Antton KeU

Lisätiedot

Seuraottelun tulokset

Seuraottelun tulokset Seuraottelun tulokset 10.09.2018 Pihkan 229 Keu 199 H21 H35 H40 H45 H50 A 6.9 km 1 Petteri Muukkonen KeU 0:41:50 2 Ilkka Juutilainen KeU 0:49:19 0:07:29 3 Ilari Ilmakunnas Pihkan 1:03:10 0:21:20 5 Janne

Lisätiedot

SAUL Rullahiihdot ja Rullaluistelut

SAUL Rullahiihdot ja Rullaluistelut SAUL Rullahiihdot ja Rullaluistelut Tampereen Pyrintö T U L O K S E T Kilpailun sarjat: M40LS; M45LS; M50LS; M55LS; N45LS; N50LS; M65LS; M70LS; M75LS ; N55LS; N65LS; N75LS; M35HS; M40HS; M45HS; M50HS;

Lisätiedot

VALITUIKSI TULLEET EHDOKKAAN VERTAUSLUKUJEN MUKAISESSA JÄRJESTYKSESSÄ JÄSENALUEITTAIN

VALITUIKSI TULLEET EHDOKKAAN VERTAUSLUKUJEN MUKAISESSA JÄRJESTYKSESSÄ JÄSENALUEITTAIN Sivu 1 OSUUSKAUPPA MAAKUNNAN EDUSTAJISTON VAALIT 1.3. - 16.3.2012 VALITUIKSI TULLEET EHDOKKAAN VERTAUSLUKUJEN MUKAISESSA JÄRJESTYKSESSÄ JÄSENALUEITTAIN JÄSENALUE 1: KAJAANI, PALTAMO, RISTIJÄRVI VALITUIKSI

Lisätiedot

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 TALVEN 2015 TULOKSIA 1. Kerhon omat kilpailut Sarjakilpailut: Miehet: 1. Tomi Ojanperä 56 pistettä 2. Arto Männistö 50 pistettä 3. Mikko Väänänen 49 pistettä Naiset:

Lisätiedot

, Seinäjoki, Urheilijat / Virrat, Killinkosken Urheilijat ja Killinkosken Myrsky

, Seinäjoki, Urheilijat / Virrat, Killinkosken Urheilijat ja Killinkosken Myrsky 21. -22.10.1950, Seinäjoki, Urheilijat / Virrat, Killinkosken Urheilijat ja Killinkosken Myrsky 1. Oiva Timonen Seinäjoen Urheilijat 2. Aarre Nieminen Popinniemen Ponnistus 3. Aukusti Hakola Hallan Visa

Lisätiedot

EKL:n KYMEN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKILPAILUT

EKL:n KYMEN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKILPAILUT EKL:n KYMEN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKILPAILUT 12.3.2014 IITIN URAJÄRVELLÄ TULOKSET: NAISET ALLE 70V: 1. Lämsä Lilja Iitin Eläkkeensaajat 1714g 2. Pölönen Terttu Haminanseudun Oloneuvokset 1668g 3. Huhtiniemi

Lisätiedot

Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 47, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 43, Leppävirta 3 Meri-Tuulia Kouhia

Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 47, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 43, Leppävirta 3 Meri-Tuulia Kouhia Linkopallo Naiset 1 Pirjo Saukkonen LepU 47,83 10.7.2010 Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 43,35 10.7.2010 Leppävirta 3 Meri-Tuulia Kouhia LepU 42,34 28.6.2010 Leppävirta 4 Ulvi Jurikivi KU-58 35,96

Lisätiedot

SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset

SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset 1(5) SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset Rullaluistelu 300m, miehet 1)Tommi Lahti If Femman 50,7 1) Jukka Korpi Kristiinan Urheilijat 31,2 1) Urmas Leirost Lahden

Lisätiedot

Kansallinen tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry

Kansallinen tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry Kansallinen 25 + 125 tikkaa 27.1.2018 Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry päivitetty 28.1.2018 klo 17 25 tikkaa MM 1. Järvinen Tarmo JST 42 41 40 40 40 203 2. Vaarala Simo PaavT 38 43 36 39 45 201 (4x10,

Lisätiedot

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,? TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,

Lisätiedot

Suomen Cup - Vöyri Miehet 30 km (P) yhteislähtö

Suomen Cup - Vöyri Miehet 30 km (P) yhteislähtö Apulais- 1 2 22471565 Ari Luusua 13:54.0 (2) 28:16.4 (8) 42:43.9 (4) Ski Team Mäenpää 57:08.2 (3) 1:11:44.7 (3) 1:25:32.5 2 9 275649 Juho Mikkonen 13:54.5 (3) 28:14.0 (4) 42:46.9 (9) 57:09.1 (5) 1:11:46.1

Lisätiedot

Piirinmestaruuskilpailut/piiricup IV Juuan Suurin tulos KKP:n Otto Huovisella 3892 g. Osallistujia 139.

Piirinmestaruuskilpailut/piiricup IV Juuan Suurin tulos KKP:n Otto Huovisella 3892 g. Osallistujia 139. Piirinmestaruuskilpailut/piiricup IV Juuan 24.3.2013. Suurin tulos KKP:n Otto Huovisella 3892 g. Osallistujia 139. NU12 NU15 NU18 1. Issakainen Iida PKUK 656 g 2. Lintunen Riku PP 246 g 1. Väistö Jalmari

Lisätiedot

Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS

Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS T U L O K S E T Miehet 15 vuotta 3 km V 1. Tommi Härkönen Paltamon Urheilijat 7.23,7 2. Antti Huusko Ristijärven Pyry 7.23,8 0.00,1-5. 30834424 Mikko Haverinen Kuhmo-Ski

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

Nuoret alle 12 1 Karvanen Eino Pansion Peto 534. Nuoret alle15 1 Hurttila Juho Pilkki

Nuoret alle 12 1 Karvanen Eino Pansion Peto 534. Nuoret alle15 1 Hurttila Juho Pilkki L-S Vapaa-ajankalastajien PM-pilkki 2015 Säkylä / Kristalliranta 15.2.2015. Järjesti NSUK Henkilökohtaiset tulokset Naiset joukk saalis 1 Leino Leena Kankaanp KS 1814 2 Karvanen Maarit Pansion Peto 1772

Lisätiedot

Renkaanheitto ranking 2012 Autonrengas Naiset 5kg Autonrengas Miehet 6kg

Renkaanheitto ranking 2012 Autonrengas Naiset 5kg Autonrengas Miehet 6kg Renkaanheitto ranking 2012 Autonrengas Naiset 5kg 1 Ulvi Jurikivi KU-58 14,49 22.9.2012 Leppävirta 2 Piia Aaltokoski LepU 12,88 30.9.2012 Leppävirta 3 Asta Kankaala LepU 12,68 18.8.2012 Leppävirta 4 Anastasia

Lisätiedot

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI 29.6.2019 NUORET ALLE 12 V 1. LAURI ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 170 NUORET ALLE 15 V. 1. JERE KASTE NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 745 2. OSKARI URMAS

Lisätiedot

Imatran Keilailuliitto ry veteraanisarja 2009

Imatran Keilailuliitto ry veteraanisarja 2009 Sivu 1 Joukkue Liitto Yhteensä O V T H KA Paras Ero Tilanne 1 6. 8164 15 7 1 7 544.27 610 2 12. 8151 15 11 0 4 543.40 658-13 3 1. 8151 15 10 1 4 543.40 623-13 4 4. 8091 15 7 1 7 539.40 629-73 5 3. 8087

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri Onkicup 2011

Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri Onkicup 2011 sijoitus Miehet Tulos Tulos Tulos Tulos Tulos osakisat tulos g osakilpailun sijoitus 1. Heikki Matikainen PKUK 9 2900 8 1710 4 325 2,5 565 9 3014 32,5 8514 30 1. 2. Juuso Piiroinen PKUK 7 2820 10 2262

Lisätiedot

Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka

Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka 19.02.2017 päivitetty 20.2.2017 klo 16.30 25 tikkaa MM 1. Hyyrynen Juha KLT 42 42 43 43 42 212 2. Järvinen Tarmo JST 39 44 42 43 40

Lisätiedot

XIV Heikki Hovin muistokilpailu, 17.2.2007 Ahvenistolla Tulostettu 17.02.07 klo 18.49.35 Sivu 1 M17 (8 km) Lähti : 4 Keskeytti : 0 Hylätty : 0

XIV Heikki Hovin muistokilpailu, 17.2.2007 Ahvenistolla Tulostettu 17.02.07 klo 18.49.35 Sivu 1 M17 (8 km) Lähti : 4 Keskeytti : 0 Hylätty : 0 Tulostettu 17.02.07 klo 18.49.35 Sivu 1 M17 (8 km) 1 3 Tuomas Vaherkoski Hollolan Urheilijat -46 27.44 27.44 030 2 5 Petteri Vaherkoski Hollolan Urheilijat -46 28.43 +59 140 3 1 Aaro Saarinen Hollolan

Lisätiedot

RHY:n kilpailu - Tuloskooste 31.01.2016

RHY:n kilpailu - Tuloskooste 31.01.2016 RHY:n kilpailu JUUKA, 15.03.2014 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle 50v Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 101 Petrovaaran Metsästysseura 288 (24:09) 244 (-5m/-23m)

Lisätiedot

Miesten Mestaruussarja (24 pelaajaa)

Miesten Mestaruussarja (24 pelaajaa) Miesten Mestaruussarja (24 pelaajaa) 06.05.2006 (HK) 1 Peiponen Marko Nurmeksen Ks 78 5 11 7 15 20 13 20 2 Tanninen Jukka n Kyykkä 73 13 9 13 7 13 5 10 15 12 3 Juvonen Jyrki n Kyykkä 67 15 11 11 0 9 12

Lisätiedot

54 kg 71 kg 1. Paavo Roininen Kokkolan Jymy 1. Mauri Backman Hämeenlinnan Kisa 2. Pauli Kemppainen Kemin Into 2. Pentti Söderlund Turun Jyry

54 kg 71 kg 1. Paavo Roininen Kokkolan Jymy 1. Mauri Backman Hämeenlinnan Kisa 2. Pauli Kemppainen Kemin Into 2. Pentti Söderlund Turun Jyry TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 23. 24.1.1960 FORSSASSA: 51 kg, 57 kg, 63.5 kg, 71 kg, 81 kg/forssan Alku KEMISSÄ: 54 kg, 60 kg, 67 kg, 75 kg, + 81 kg/kemin Into 1. Pentti Saviaro Kemin Into 1. Mauri Ruonala

Lisätiedot

Kuhmolainen Maraton 2015

Kuhmolainen Maraton 2015 Kuhmolainen Maraton 2015 T U L O K S E T Kilpailun sarjat: MYLM; NYLM; M40M; N40M; M50M; M60M; MP; NP; M40P; N40P; M50P; N50P; M60P; N60P; M10; N10; MYLM Miehet Maraton 42.2 km 1. Daniel Kannapinn Selbstläufer

Lisätiedot

FM i luftvapenskytte Sastmola Resultat ÄLG

FM i luftvapenskytte Sastmola Resultat ÄLG FM i luftvapenskytte Sastmola 2016 Resultat ÄLG Klass S15 1. Antti Santakangas ST 183 2. Jesse Pöyliö La 164 3. Miko Mäkitalo La 159 4. Emmi Jauhiainen MF 157 5. Juuso Ahola La 156 13 tävlande i klassen

Lisätiedot

Yleinen laituripilkki Halkosaari 31.10.2009

Yleinen laituripilkki Halkosaari 31.10.2009 Yleinen laituripilkki Halkosaari 31.10.2009 Naiset Miehet 60 1. Mirja Huotilainen 146 1. Kyösti Härkönen 238 2. Marketta Mustonen 96 2. Ari Myller 207 3. Varpu Korhonen 26 3. Esko Huhtaniemi 189 4. Tuija

Lisätiedot

EL Valtakunnalliset Keilakilpailut 2016 Jyväskylä osanottajat

EL Valtakunnalliset Keilakilpailut 2016 Jyväskylä osanottajat EL Valtakunnalliset Keilakilpailut 2016 Jyväskylä osanottajat Joukkuekisassa naiset lisäpisteitä 8 p/srj # Nimi Syntymävuosi Yhdistys Hyvitys/srj Hyvitys 6 srjjoukkue Torstai 9.00 1 Tamminen Matti 1928

Lisätiedot

14. - 16.3.1980, HELSINKI, Viipurin Voimailijat

14. - 16.3.1980, HELSINKI, Viipurin Voimailijat 14. - 16.3.1980, HELSINKI, Viipurin Voimailijat 1. Reijo Haaparanta Kauhajoen Karhu 2. Reijo Luokkanen Tampereen Painiseura 3. Jukka-Pekka Tanner Tampereen Painiseura 1. Taisto Halonen Lapin Veikot 2.

Lisätiedot

Pm-Hirvenjuoksut. Yksilökilpailut. Kävely. Nilsiä,

Pm-Hirvenjuoksut. Yksilökilpailut. Kävely. Nilsiä, Pm-Hirvenjuoksut Nilsiä, 19.07.2014 Yksilökilpailut Kävely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Teemu 94 Haapamäen hs 582 (-1m/+3m/+1m/-4m)

Lisätiedot

17.-18.11.1945, LAPUA,Virkiä / PIETARSAARI, Into / VOIKKAA, Viesti ja Urheilu-Veikot

17.-18.11.1945, LAPUA,Virkiä / PIETARSAARI, Into / VOIKKAA, Viesti ja Urheilu-Veikot 17.-18.11.1945, LAPUA,Virkiä / PIETARSAARI, Into / VOIKKAA, Viesti ja Urheilu-Veikot kärpässarja 56 kg 1. Antti Halonen Viipurin Voimailijat 2. Erkki Johansson Sunilan Sisu 3. Esko Heinonen Lapuan Työväen

Lisätiedot

Sija Nimi Seura Sakkoeritt. Loppuaika Ero

Sija Nimi Seura Sakkoeritt. Loppuaika Ero Naiset 9 vuotta 2 km V 1. Ellinor Halonen Närpes Kraft Biath0+0=0 8.56,7 Miehet 9 vuotta 2 km V ====================== 1. Tuomas Paalanen Kangasniemen Kalsk0+0=0 9.55,0 Naiset 11 vuotta 2 km V 1. Iida

Lisätiedot

RUOKOLAHDEN ELÄKKEENSAAJAT R.Y. / KALAKERHO

RUOKOLAHDEN ELÄKKEENSAAJAT R.Y. / KALAKERHO RUOKOLAHDEN ELÄKKEENSAAJAT R.Y. / KALAKERHO Kymen piirin pilkkimestaruuskilpailut 24.3.2015 klo. 10-14 La hto paikka : Putka Kilpailualueena Haapavesi,Saimaa TULOKSET Naiset yli 80 vuotta 1. Asikainen

Lisätiedot

Artur Erik LINDELL. s. 26.12.1922 Porvoo k. 2.10.2010 Porvoo. Porvoon siunauskappeli, 19.10.2010

Artur Erik LINDELL. s. 26.12.1922 Porvoo k. 2.10.2010 Porvoo. Porvoon siunauskappeli, 19.10.2010 Artur Erik LINDELL s. 26.12.1922 Porvoo k. 2.10.2010 Porvoo Porvoon siunauskappeli, 19.10.2010 Antero, Äiti, Aulikki Oliver, Antero, Helena Aulikki, Lefa Anna-Maija, Jorma Arja, Jorma Ilkka, Kaisa,

Lisätiedot

Luettelo voittajista ja voitoista Huomisen Rakenta -tukiryhmän arpajaisissa 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 657 Hannu Hokkanen Jyskä 1

Luettelo voittajista ja voitoista Huomisen Rakenta -tukiryhmän arpajaisissa 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 657 Hannu Hokkanen Jyskä 1 Luettelo voittajista ja voitoista Huomisen Rakenta -tukiryhmän arpajaisissa 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 657 Hannu Hokkanen Jyskä 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 1311 Sirpa Martins

Lisätiedot

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola. TULOS Etelä-Savo

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola. TULOS Etelä-Savo 1 MIEHET ALLE 70 VUOTTA 1 1786 Neuvonen Mikko Juvan yhd. 2 1154 Kuitunen Heimo Hirvensalmen yhd. 3 1129 Luhanko Mauri Haukivuoren yhd. 4 1120 Liukkonen Aarre Hirvensalmen yhd. 5 1118 Simonen Matti Pieksämäen

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Pm-Hirvenjuoksut. Single Competitor Competitions. Kävely. Nilsiä,

Pm-Hirvenjuoksut. Single Competitor Competitions. Kävely. Nilsiä, Pm-Hirvenjuoksut Nilsiä, 19.07.2014 Single Competitor Competitions Kävely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Teemu 94 Haapamäen

Lisätiedot

Lista 1 ( 6 ) 2012-10-19. Oulu toimitukset

Lista 1 ( 6 ) 2012-10-19. Oulu toimitukset Lista 1 ( 6 ) Oulu toimitukset 2012-10-19 1) K1 Alatalo Pertti Antero 2) K2 Alatalo Pertti Antero Alatalo Arto Tapio 3) K3 Teerinkoski Ritva Leena Teerinkoski Raimo Ilmari Ahonen Minna Maria Ahonen Marko

Lisätiedot

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164

Lisätiedot