Turkulaiset Suomen hopeaseppinä. Parasta Turussa on Riku Kekkonen. Peli kulkee mutta missä yleisö? Sivu 11. Penttinen, The Pommittaja Sivu 10

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Turkulaiset Suomen hopeaseppinä. Parasta Turussa on Riku Kekkonen. Peli kulkee mutta missä yleisö? Sivu 11. Penttinen, The Pommittaja Sivu 10"

Transkriptio

1 Peli kulkee mutta missä yleisö? Sivu 11 Nro Turkulaiset Suomen hopeaseppinä Sivu 8 9 Sivu 6 7 Parasta Turussa on Riku Kekkonen Penttinen, The Pommittaja Sivu 10

2 2 Ruotsia ei voi voittaa Pääkirjoitus (Varoitus: Tämä kirjoitus saattaa sisältää stereotypioita.) Tässä lehdessä saamme lukea jälleen kerran siitä, että suomalainen salibandyjoukkue tai kaksi on pelannut mukavat kisat ja hävinnyt finaalissa Ruotsille. Suomen U19 tytöt hakivat kiintiöhopeat pois Saksasta kuljeksimasta. Samanaikaisesti pelattiin opiskelijoiden MM-kisat. Näistäkin kisoista Suomi pokkasi itselleen hopeiset mitalit. Kuka voitti? Urheilulehden (48/2006) jutussa Sankariviitta painolastina urheilusosiologi Arto Tiihonen toteaa Suomen olevan Ruotsia joukkueurheilukulttuurissa kaksi sukupolvea jäljessä. Tiihonen lienee oikeassa. Moni meistä on seurannut kateellisena sivusta ruotsalaista palloilukulttuuria, ruotsalaista kannatuskulttuuria ja mitä näitä nyt on. Ruotsalaiset ovat aina pitkiä, komeita, kauniita, tyylikkäitä ja rentoja. Heillä on hauskaa yhdessä ja he laulavat katsomossa. Salibandyssä ruotsalaisjuniorijoukkueilla on hienoja peliasuja ja paljon kaikkea hienoa sälää. Kyllä sitä on suomipoika tai -tyttö jo valmiiksi helposti pari maalia perässä kun hyvännäköistä ruotsalaisjoukkuetta vastaan joutuu pelaamaan. Ja sitten ne ovat niin kohteliaita ja hyväkäytöksisiäkin, ei niille osaa olla edes kiukkuinen. Mitä meille suomalaisille jää? Sisu, työnteko ja sauna. Kun urheillaan, niin silloin p-rkele urheillaan vaikka itku tulisi. Kivaa ei tarvitse olla ja itse asiassa jos on kivaa, se kertoo vain siitä että ei tehdä tarpeeksi sisukkaasti niitä töitä. Suomalaisen ei ehkä kannata lähteä suoraan ruotsalaisia heidän toimintatavoissaan matkimaan. Kaikki samat asiat eivät vain yksinkertaisesti tunnu suomalaisille sopivan. Pitäisikö meidän kuitenkin ehkä oppia jotain rakkailta naapureiltamme? Tuo y-h-d-e-s-s-ä tekemisen ilo on sellainen, minkä voisi ainakin minun puolestani kopioida yksi yhteen meillekin. Pelaamisen lisäksi valmentaminen, joukkueenjohtajana tai huoltajana toimiminen ja vaikka oman lapsen ja miksei muidenkin otteiden seuraaminen voisi olla oikeasti iloinen asia. Jos meidän urheilemisemme ja urheiluseurassa toimimisemme saataisiin muuttumaan pykälän verran sieltä puurtamisen ja negaation parista positiiviseen suuntaan, niin ehkä se Ruotsi kaatuu vielä jokin päivä. Haastan kaikki antamaan tälle meidän seurallemme itsestämme muutakin kuin työpanoksen, kausimaksun tai pelisuorituksen. Nimittäin sen oman persoonan. Julkaisija: TPS Salibandy ry Osoite: Virusmäentie 65, Turku Puhelin: Faksi: (02) Sähköposti: Päätoimittaja: Perttu Kytöhonka Toimitussihteeri: Samuli Laukka Ulkoasu & taitto: Mainostoimisto Kanava.to Painos: 5000 kpl Painopaikka: TS-Lehtipaino, Artukainen Jakelupisteet Turun Salibandyareena (Virusmäentie 65), Räntämäen Liikuntakeskus (Siutlankatu 1), Holiday Club Caribia (Kongressikatu 1), Ravintola Pikku-Torre (Yliopistonkatu 30), McDonalds Satashell (Aninkaistenkatu 15), Intersport Megastore (Viilarinkatu 10), TPS Shop (Aurakatu 3) Seuraava lehti ilmestyy helmikuussa. Perttu Kytöhonka päätoimittaja Ruoska ja Tepsi ne yhteen soppii Ystävyyttä ja Syyskuun loppupuolella Paimion Ruoskalla ja TPS Salibandyllä oli mielenkiintoisia uutisia kerrottavanaan. Seurojen edustusjoukkueet olivat solmineet farmisopimuksen, mikä helpottaa pelaajien siirtymistä seurojen välillä edustusjoukkueesta toiseen sekä mahdollistaa TPS:n A-junioripelaajien pelaamisen TPS:n paidassa nuorten SM-sarjassa sekä Paimion Ruoskan paidassa miesten kakkosdivisioonassa. Syyskuun loppupuolella Paimion Ruoskalla ja TPS Salibandyllä oli mielenkiintoisia uutisia kerrottavanaan. Seurojen edustusjoukkueet olivat solmineet farmisopimuksen, mikä helpottaa pelaajien siirtymistä seurojen välillä edustusjoukkueesta toiseen sekä mahdollistaa TPS:n A-junioripelaajien pelaamisen TPS:n paidassa nuorten SM-sarjassa sekä Paimion Ruoskan paidassa miesten kakkosdivisioonassa. Farmisopimuksen sääntöjen mukaan seurat voivat nimetä yhteensä enintään 12 pelaajaa, joita sopimuksen suomat helpotetut siirtosäännöt koskevat. Marraskuun puolivälin kieppeillä farmipelaajien listalla on 10 nimeä, joista vain Paimion Ruoskan kasvatti, maalivahti Matti Veijola ei ikänsä puolesta ole enää junioripelaaja. Tämän kauden teemana on TPS:n junioreiden kasvattaminen miesten peleihin, kertoo Paimion Ruoskan päävalmentajana yhdessä Markus Kaarlelan kanssa toimiva Ossi Vesalainen. yhteistä työtä Ajatus yhteistyöstä kypsyi rauhassa Paimion Ruoska ja TPS eivät löytäneet toisiaan täysin sattumalta. Seurat olivat saaneet vihiä toistensa kiinnostuksesta yhteistyökuvioon jo aiempina kausina. Ensimmäinen askel idean konkretisoitumiseen otettiin keväällä, kun Ruoskassa alettiin tehdä suunnitelmia kaudeksi Tiesimme, että meiltä oli lähdössä pelaajia pois, ja mietimme ensi alkuun, hankimmeko heidän tilalleen uusia muualta vai nostammeko omia junioreita edustukseen. Tulimme kuitenkin lopputulokseen, että olisi todellisen yhteistyön aika. Vedin sitten kerran hallilla TPS-valmentaja Ray Backmania hihasta, ja totesimme molemminpuoliset intressit nopeasti, Ossi Vesalainen valottaa. Varsinaisen farmisopimuksen lisäksi yhteistyökuvioon kuuluu, että Ruoskan edustusjoukkue ja TPS:n A-juniorit harjoittelevat yhdessä. Vesalaisen mukaan se on nopeasti osoittanut hyödyllisyytensä. Pelaajilta tullut palaute on ollut todella positiivista. Alun kulttuurisokin jälkeen pelaavampi ja urheilullisempi harjoittelu on saanut kiitosta. Tuloksellisesti Ruoskan alkukausi kakkosdivisioonassa ei kuitenkaan ole sujunut kovin hyvin. Kauden kuudesta ensimmäisestä ottelusta voittoja on saatu vain yksi. Meistä ei ole vielä tullut joukkuetta. Aiemmin joukkuehenki on ollut Ruoskan voimavara, mutta tällä kaudella se ei vielä ole sitä ollut. Isot ikäerot joukkueen sisällä ovat hankaloittaneet hengen kehittymistä, mutta uskon, että se on hiljalleen syntymässä, nyökyttelee Vesalainen. Ei mikään yhden kauden juttu Salibandyliiton sääntöjen mukaan farmisopimus tehdään yhdeksi kaudeksi kerrallaan, joten ensi kesänä seurojen on helppoa vetää kertyneet kokemukset yhteen ja pohtia jatkoa uudemman kerran. Olemme sopineet, että ensimmäinen vuosi katsellaan, mutta kyllä minulla olisi kirkkaana mielessä, ettei tämä yhteistyö ihan mikään kokeilujuttu ole, Ossi Vesalainen sanoo. Paimion Ruoskan tehtävä on ehkä eniten toimia kasvattajaseurana tällä alueella. Jonain vuonna meillä voisi olla saumat nousta ykkösdivariin, mutta on myös syytä miettiä, onko Paimion kokoisella paikkakunnalla tarkoitus pelata niin korkealla. Toisaalta kysymyksen, voisiko farmiyhteistyö muuttua enemmän aikuispelaajia varten räätälöidyksi käytännöksi, Vesalainen ottaa vastaan avoimesti. Mikä ettei. Aiempina kausina meillä on aina pelannut ketjullinen ulkopaikkakuntalaisia, ja voisihan yhteistyöstä tulla tulevaisuudessa ponnahduslauta muillekin kuin junioreille. Teksti ja kuva Samuli Laukka Farmipelaajat Syntymävuosi Anssi Ala-Nissilä 1990 Veli Hartola 1988 Mikko Hautaniemi 1989 Tyko Hellsten 1989 Janne Hyrsky 1988 Markus Järvinen 1988 Mikko Kytönen 1988 Ilkka Paju 1986 Matti Veijola 1985 Toni Westerholm 1988

3 K1-Katsastajat Kaarina, Kärrykatu 6, Puh Avoinna: ma-pe 9-18, la 9-14 K1-Katsastajat Raisio, Tuotekatu 8 B, Puh Avoinna: ma-pe 8-18, la 9-14 K1-Katsastajat Lauste, Taalintehtaankatu 8, Puh Avoinna: ma-pe Ihmisille, jotka pitävät autostaan

4 4 Yön ratsastaja Selvähän se on kuin pläkki jo tässä vaiheessa. TPS nousee ensi kaudeksi liigaan. Vaikka ei tulisi kotietua lohkovoittajien karsintasarjaan tai edes lännen lohkovoittoa, Salibandyliigasta ja ykkösdivisioonan idästä on tulossa huonoja joukkueita vastaan. TPS puolestaan on hyvä joukkue. Homma on lyöty pakettiin jo näin marraskuusta. Erittäin hyvä asia, jos Ritari Ässältä kysytään. Parempi asia on sitten vielä se, miten allekirjoittanut saa suhtautua asiaan näin tässä ja nyt, mutta joukkue itse ei saa. Jos nimittäin suhtautuu, niin vaikeaksi käy nousu. Meillä muilla on niin helppoa. Mikäs tässä sanaillessa, kun pelaajat ja valmentajat joutuvat keskittymään hommaan tosissan. Ja vielä pitkään. Allekirjoittanut lupasi, että Campuksen kupla puhkeaa, eikä lupauksia ole tapana rikkoa. Campuksen kupla puhkesi. Ensimmäisen kymmenen kierroksen aikana kuusi kertaa takkiin tarkoittaa, että ei ole luvassa liigakarsintoja Samppalinnassa toista kevättä putkeen. Jarrumiesten jarruttelulla ei pötkitä pitkälle, kun tekijämiehet ovat Euroopassa euroja takomassa. Että Känkänen, soita Ritari Ässän agenttitoimistoon. Hommataan sinulle pelipaikka oikeasta salibandyjoukkueesta. Ja minulle sitten kymmenen prosentin siivu vuosipalkastasi. FBC Turussa on katastrofin ainekset ilmassa. Seura on ollut pari kautta pahasti tuuliajolla, ja nyt paatti on jo vuotamassakin. Aikuisten edustusjoukkueiden sarjapaikat ovat vaihteeksi vaarassa. Kaupungin paikalliskilpailulle se on tietenkin ikävällä tavalla huono juttu, mutta minkäs keltaiset tekevät, kun keossa on vain pari hassua tekijäihmistä. Turussa kun ollaan niin nyt vain värväämään. Jonkin tavoitteellisen salibandyseuran kannattaisi soittaa ainakin Lintusen Villelle. Jämptille kaverille pitäisi saada kunnon puitteet ympärille. Värväyksestä puheen ollen. Ritari Ässän korviin on kantautunut sieltä täältä tarinoita ongelmista junioripelaajien siirroissa. Poikaset ovat halunneet alueen parhaaseen salibandyseuraan pelaamaan, mutta aikuiset ihmiset ovat kiukutelleet ja viivyttäneet siirtopapereiden allekirjoittamista. Tepsi värvää. Huh huh. Asiahan on nimittäin niin, ettei TPS:n tarvitse värvätä ketään. Kyllähän se on tervein silmin kaikkien nähtävissä, missä seurassa on Turussa palikat parhaiten kohdallaan. Siinä sitä on tarpeeksi vetovoiman lähdettä. TPS Salibandyn toimintaan mukaan haluaminen on fiksun salibandyihmisen fiksu päätös. Fredde ja Ode Valmistavat harjoitukset seuraavan päivän otteluun. Kättelyt hävityn ottelun jälkeen. Tsekissä Mitä tapahtuu, kun entiset TPS-pelurit Fredrik Fredde Hollmérus ja Otto Ode Huttunen lähtevät Tsekin Extraliigaan salibandyilemään? Fredde raportoi X:lle kaksikon kuu lumisista kaudella Joukkueemme SKV:n tähänastista kautta voi kuvailla vain sanalla fiasko. 10 peliä, 0 voittoa. Cupissa tuli kylläkin sentään yksi voitto yhdestä liigajoukkueesta. Valmentaja on ehtinyt vaihtua, mutta kurssi ei ole kääntynyt uuden johdolla. Peleistä on kerrottavana lähinnä surullisia tarinoita. Välillä sitä voi vain pyöritellä päätä vaihtoaitiossa. Yhden ottelun jälkeen valmentaja ihmetteli, miten näin huono joukkue on voinut nousta ja että hän tarvitsee viisitoista uutta pelaajaa, että voisi voittaa pelejä. Aika kannustavaa puhetta nuorelle joukkueelle, joka pelaa ilman itseluottamusta. Itse asiassa parhaillaan odotan siirron varmistumista SSK Futureen. Vaikka en voi valittaa peliajan vähyydestä SKV: ssä, toivon pääseväni pelaamaan pudotuspelejä. Siirtyminen seurasta toiseen on täällä kuin jääkiekon NHL:stä. Sain kuulla, että ehtona siirtoni toteutumiselle on, että SKV saa vaihdossa minusta yhden tai kaksi pelaajaa. Aika mielenkiintoinen kuvio, varsinkin kun otetaan huomioon ettei minulla ole edes sopimusta SKV:n kanssa. Odelle valmentajan vaihtuminen ei ole ollut niin hyvä juttu. Ode ei ole missään vaiheessa kuulunut uuden valmentajan Ritari Ässä Yön ratsastaja! Matka vaaralliseen maailmaan, jossa elää mies jota ei ole olemassa: Ritari Ässä kokenut soturi taistelee syyttömien ja alistettujen puolesta yhteiskunnassa, jossa rikolliset pitävät lakia pilkkanaan.

5 5 suosikkeihin, ja peliaika on jäänyt vähiin. Mutta mitäs siitä kivojen kavereiden kanssa on kivaa olla viltissäkin! Praha alkaa pikku hiljaa tuntua kodilta. Joukkuekaverit ovat olleet erittäin mukavia, ja kulttuuri eri muodoissaan on hurmannut meidät ja olemme Oden kanssa yrittäneetkin tutustua kaikenlaisiin tapahtumiin. Vaikka ei sitä hirveästi tarvinnut miettiä mitä tekisi. Töistä on kiire kotiin vaatteita vaihtamaan, ja sitten treeneihin. Vapaapäivinä otan iisisti joko kotona tai sitten lähipubissa kahvilla. Turustakin oli vieraita, kun Julle Lindroos, Sara Sairanen ja maalivahtilegenda Seesto kävivät tutustumassa täkäläiseen kulttuuriin sekä salibandykatsomossa että vähän muuallakin. TPS:n edustusjoukkueiden kausi kuuluu alkaneen ihan mukavasti. Terveisiä ja tsemppiä peleihin! Fredde Fredrik Hollmérus on pelannut TPS:n edustus joukkueessa 105 ottelua. Otto Huttuselle otteluita on kertynyt 98. Ottelua seuraamassa herrat Sairanen, Lindroos ja Seesto. Fredde osaa jo liikkua Prahassa. TEPSIN JÄSENKORTILLA TAMMIKUUN LOPPUUN Kaikki pesut Alennus lasketaan listahinnoista. Talvirenkaat tarjoushintaan 4 kpl asennettuina ICE-GRIP 2 nastoitettu 155/70R13 155/80R13 175/70R13 175/65R14 185/65R14 185/65R15 195/65R15 205/55R16 296,- 288,- 329,- 313,- 388,- 394,- 433,- 574,- Rengassäilytys 26,00 euroa/kausi Hinnat alle asennettuina, tasapainotettuina ja kierrätysmaksuineen. Vanteet eivät sisälly hintaan. Huoltamon valikoimissa myös muut yleisimmät rengaskoot. Kysy tarjousta! Pikapesut ja määräaikaishuollot Vuokraamme: Pakettiautot, peräkärryt ja trailerit Muista Veikkauksen pelit! Tarjoukset voimassa asti TPS Salibandyn jäsenkorttia näyttämällä. Teboil Tampereen valtatie Tampereen valtatie 106, Turku puh. (02) Avoinna 24h

6 6 Historiankirjoitus menossa uusiksi Parasta Turussa on Riku Kekkonen Niiiiin monta kautta. Toivottu. Unelmoitu. Kaivattu. Haluttu. Hekumoitu. Kerjätty. Manguttu. Himoittu. Ja sitten se yks kaks on täällä: Salibandyn huippupelaaja. Turun Palloseurassa.

7 7 Tehdään yksi asia selväksi heti alkuunsa. 21-vuotias Riku Kekkonen on paras turkulaisessa salibandyjoukkueessa koskaan pelannut pelaaja. Oli melkoinen onnepotku Turulle ja TPS Salibandylle, että kesän opiskelupaikkaruletin pyörähtäminen mahdollisti Kekkosen houkuttelemisen kaupunkiimme. Helsinkiläisten liigajoukkueiden ykkössenttereitä ei ihan joka kaudeksi Turkuun ole saatu hankittua. Kekkosen tulon ratkaisi lopulta opiskelupaikka Turun Kauppakorkeakoulussa. Helsingin IFK yritti ymmärrettävästi tehdä kaikkensa pitääkseen kultakimpaleensa, mutta Kekkoselle mieluisaa ratkaisua ei löytynyt. En tiennyt Turusta etukäteen paljoakaan, mutta panin opiskelun etusijalle, ja olen viihtynyt täällä hyvin. Kaupunki on siisti, palvelut ovat hyvät ja Tepsissä on avuliasta ja mukavaa porukkaa. Pelaaminen HIFK:ssa olisi matkusteluineen ollut liian rankka vaihtoehto, Kekkonen taustoittaa. Kaupunki on siisti, palvelut ovat hyvät ja Tepsissä on avuliasta ja mukavaa porukkaa. Parasta vuosikertaa Ennen tuloaan Turkuun Kekkonen ehti pelata HIFK:n miesten edustusjoukkueessa ja vanhemmissa juniorijoukkueissa neljän kauden ajan. Hän liittyi perinteikkään seuran B-junioreihin 16-vuotiaana syksyllä 2002, ja nousi jo ensimmäiseksi talveksi A-junioreihin sekä edustusjoukkueen rinkiin. Ensimmäisellä kaudella tilastoihin merkittiin kaksi miesten liigaottelua. Kausi jäi ihan pieneksi haisteluksi vain. Minulle oli tulossa enemmän näyttöpaikkoja, mutta nilkan nyrjähtäminen hyllytti haaveet, Kekkonen kertoo. Ensimmäinen kausi HIFK: ssa kirkasti Kekkosen tavoitteet tähdätä salibandyn huipulle. Sopimuksen seuraavaksi kaudeksi edustusjoukkueeseen Kekkonen sai vasta kesän jälkeen, mutta rooli varsinaisella debyyttikaudella kasvoi yllättäen verrattain suureksi. 25 ottelussa Kekkonen tehotteli ensimmäiset liigapisteensä, 8+9=17. Tuon kauden syyspuoliskolla Kekkosen ikätoverit, vuonna 1985 syntyneet pojat, kävivät Prahassa voittamassa nuorten maailmanmestaruuden. Kekkonen ei kuitenkaan ollut mukana. Itse asiassa Kekkoselle ei ehtinyt juniorivuosina kertyä yhtäkään ottelua nuorten maajoukkueessa. Siitä kysellään edelleen usein, paljastaa Kekkonen. Kasivitosissa oli mielettömän kova taso, ja kun Pohjola Cupissa pelasin huonosti, minua ei kutsuttu maajoukkueleirityksille. Kun en päässyt leirityksille, en myöskään osannut olla harmissani jäädessäni paitsi kisamatkasta. Kohtuu huippu pelaaja Nyttemmin Kekkosesta on kiillottunut yksi ikäluokkansa helmistä. Viime kaudella Kekkonen pelasi HIFK:ssa ykköskentän keskushyökkääjänä Markus Olkkosen ja Kari Koskelaisen välissä. 31 liigaottelussa kertyi tehopisteet 23+18=41. Sain paljon vastuuta hyvien jätkien kanssa, mutta en kokenut pelaavani erityisen hyvin. Joukkueena meillä oli vaikea kausi, oikeaa vuoristorataa. Tuntui, että jokin osaalue joukkueesta petti aina, muistelee Kekkonen voitokkaaseen liigakarsintasarjaan AFC Campusta vastaan päättynyttä tuskaista kautta. Tällä kaudella turkuuntunut Kekkonen pääsikin sitten vihdoin tunnustelemaan kansainvälistä salibandymeininkiä, kun hänet valittiin ainoana pelaajana salibandyliigajoukkueiden ulkopuolelta pelaamaan Suomen joukkueeseen opiskelijoiden MMkisoissa marraskuussa Sveitsissä. Kisat olivat hieno tapahtuma, sillä mukana oli neljä kovaa eli Suomi, Ruotsi, Sveitsi ja Tshekki sekä toki muutamia heikompiakin maita. Isäntämää oli panostanut kovasti kisoihin, Kekkonen muistelee. Suomen osaksi jäi tuttuun tyyliin hävitä Ruotsille finaalissa. Peli oli selvä maalein Hyvällä pelillä ottelu olisi saattanut pysyä tasaisena, mutta meiltä oli energiat valmiiksi loppu. Kekkosen henkilökohtainen saalis oli hopeamitalin lisäksi seitsemän syöttöpistettä turnauksen viidessä ottelussa. Tätä kautta eteenpäin Tullessaan Turkuun liigapeleihin tottunut Kekkonen asteli ykkösdivarikentille tuntematta sarjaa ja Länsi-Suomen divarijengejä. En tiennyt pelien, joukkueiden ja pelaajien tasosta juurikaan. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että TPS:n tavoite nousta liigaan on realistinen. Meillä on hyvät pelaajat, ja esimerkiksi hyviä pallollisia puolustajia, joita muilla joukkueilla on kovin vaihtelevasti, Kekkonen analysoi. Kaipaan kuitenkin kovasti liigaan. Sen sanoessaan Kekkonen taitaa puhua koko Turun puolesta. Varoitus: Luuletko olevasi nokkela? Kyllä vain Riku Kekkosen sukunimi on Kekkonen, eli justiinsa sama kuin sillä kaljulla despootilla, joka valitutti itsensä aina tarpeen tullen Suomen tasavallan presidentiksi. Ennen kuin kuitenkaan käytät tätä hauskaa yhteensattumaa hyväksesi kirjoittaessasi vaikkapa otteluennakkoa tai keskustelupalstaviestiä, pysähdy hetkeksi miettimään. Voisiko olla, että et ole ensimmäinen, joka tekee tämän huvittavan havainnon ja käyttää sitä humoristisesti hyväksi? Tai siis humoristisesti. Jotkut vitsit on nimittäin jo niin nähty. Teksti Samuli Laukka Kuvat Anssi Koskinen Kuljetusliike Kivikoski Oy Turun Tienoo kertoo paikalliset asiat Liedon, Maarian, Paattisten, Ruskon ja Vahdon alueilta Nunnavuorenkatu TURKU Puh: Sähköposti: kuljetusliikekivikoskioy@pp1.inet.fi Tilaamalla oman Turun Tienoon saat myös lukurauhan Puh fax

8 8 Turkulaiset Suomen hopeaseppinä Turkulaiset lahjakkuudet olivat isossa roolissa kun Suomi saalisti hopeamitalit alle 19-vuotiaiden tyttöjen MM-turnauksessa. Edes TPS:n Eliisa Alangon, Ella Alangon, Janette Loposen ja Minna Tuovisen taistelu tai valmentaja Petri Heinon kuviot eivät kuitenkaan riittäneet pysäyttämään Ruotsin voittokulkua. Kaikki huiput eivät sentään pelaa TPS:ssä, sillä FBC Turusta liigaan ja SBS Rupuun siirtynyt Jenni Tuominen nousi Saksassa Suomen puolustuksen johtohahmoksi. Eliisa Alanko oli se pelaaja, joka laukoi kierrosta MM-kisojen ensimmäisen suomalaismaalin juuri kun alkujännitys lamautti joukkueemme otteita Norjaa vastaan. Toisessa erässä Ella Alanko sai pallon Mikaela Wallgrenilta ja kiskaisi terävästi yläkulmaan 3 0, minkä jälkeen Eliisa Alanko niittasi 4 0 ja vielä ottelun lopussa loppulukemat 8 1. Sveitsiä vastaan Eliisa Alanko syötti Suomen ensimmäisen ja toisen maalin, jotka molemmat viimeisteli Nina Rantala. Kolmannessa, sveitsiläiset aikalisään pakottaneessa osumassa oli vuorossa Ella Alanko, joka käänsi Christelle Nivan lähettämän pallon maalin edestä alakulmaan ohi sveitsiläisvahti Sarah Schwendenerin. Alkusarjan viimeisissä otteluissa Slovakiaa ja Saksaa vastaan oli kyse vain siitä, kuinka murskaavin numeroin Suomi luokkaa heikommat vastustajansa pieksäisi. Eliisa Alanko kuritti Slovakiaa neljällä ja Saksaa kahdella maalilla, Ella Alanko merkkautti kummassakin ottelussa yhden syöttöpisteen. Alanko alivoimalla välierän helmi Tshekkiläinen salibandy sopii jostain syystä Suomen maajoukkueille kovin huonosti. Se nähtiin myös Leipzigin Ernst Grube -hallissa pelatussa välierässä, kun Suomen selvä johto liukeni lopussa paniikiksi. Nina Rantala vei Suomen johtoon maalivahdin pudotettua Eliisa Alangon lähettämän pallon, ja toisessa erässä Suomi kasvatti johtonsa jo kolmeen osumaan. Kolme minuuttia ennen toisen erän loppua Suomen Jenni Tuominen komennettiin rangaistusaitioon, ja jäähyä tap-

9 9 pamaan komennettu Eliisa Alanko tarjoili yhden turnauksen kohokohdista kun hän ampaisi Laura Mertsalmen linkoaman kaaripallon perään. Alanko väänsi pallon Tshekin Kristyna Jilkován lavasta ja karkasi kiertämään vielä maalivahdin ennen kuin siirsi rystyltä Suomen 4 0-johtoon. Tshekki pääsi kuitenkin vielä pelille, ja viisi minuuttia ennen loppua lipsahti Janette Loposeltakin, kun Kristyna Jilkován matala kaukolaukaus pomppasi verkkoon saakka. Toista kertaa Loponen ei kuitenkaan erehtynyt, ja Suomen 4 3-johto kesti summeriin saakka. Loponen loisti loppuottelussa Jos Janette Loposen otteissa vielä MM-välierässä näkyi koko joukkuetta riivannut epävarmuus, loppuottelussa Ruotsia vastaan siitä ei näkynyt jälkeäkään. Nina Rantalan johtomaalista huolimatta sinikeltaiset jättiläiset vyöryivät Suomen maalille yhä uudelleen, ja Loponen sai sinkoilla kuin mielipuoli peittäen pommeja, ampaisten oikea-aikaisiin vastaantuloihin ja heittäytyen poikkisyötöistä ammuttuihin jatkolaukauksiin. Välillä Loponen makasi maaliviivalla selällään ja teki lumienkeleitä ilman aavistustakaan pallon sijainnista kunnes omat puolustajat löysivät vaniljaisen jostain jalkametsän uumenista lyötäväksi väljemmille vesille. Suomen viimeiset mahdollisuudet avautuivat kolmannessa erässä tilanteessa 3 4, kun Eliisa Alanko karkasi läpi mutta ei aivan saanut palloa ujutettua ohi Emmy Perssonin. Kaksi vaihtoa myöhemmin Alanko oli Janette Loposen läpiheitosta puoliksi läpi, mutta suojan puolelta lähtenyt nopea laukaus kilahti ulos maaliraudoista. Suomi käytti lopussa kaikki voimanrippeensä ja Eliisa Alangon tuskainen irvistys toi mieleen Emil Zatopekin kun hän polki vielä kerran karvaamaan palloa pois keltapaidoilta. Mikään ei tällä kertaa riittänyt, vaan Ruotsi kaunisteli lopulta voittolukemikseen 7 3. Janette Loposen taistelu palkittiin hopeisen mitalin lisäksi Suomen parhaan pelaajan palkinnolla, niin vähän kuin se sillä hetkellä lämmittikin. Teksti Mika Hilska Kuvat Mika Hilska ja Alexander Kiel Tepsiläiset kisoissa Minna Tuovinen juhlimassa Ella Alangon kanssa. Eliisa Alanko ahdisti vastustajia Suomen ykkösketjun kärkikarvaajana. Suomen saatua pallon hiipi maalille ja tehokkaana. Oli kymmenellä maalillaan ja kolmella maalisyötöllään Suomen pistekakkonen Nina Rantalan jälkeen. Muita nuorempi Ella Alanko rouhi Suomen kakkosketjun ylimpänä jättämättä vastustajan pelinrakentelulle milliäkään tilaa. Iski pallon sekä Norjan että Slovakian verkkoon ja saalisti lisäksi kaksi syöttöpistettä. Lunasti näytöillään runkopelaajan paikan myös loppuotteluun. Janette Loponen oli alusta loppuun Suomen selkeä ykkösmaalivahti torjuen avausvoiton Norjasta sekä kaikki kolme ennalta tiukkaa ottelua Sveitsiä, Tshekkiä ja Ruotsia vastaan. Huilasi välissä Slovakia- ja Saksa-ottelut lepuuttaen kipeytynyttä nilkkaansa. Minna Tuovinen puolusti Suomen kolmoskentässä Christelle Nivan parina jääden ratkaisupeleissä hiukan pienemmälle peliajalle. Silti tasapainoinen ja virheetön esitys.

10 10 Tarjolla salibandyn tähtitaivaalle Penttinen, The Pommittaja TPS Salibandyn jäsenlehti X tapasi Jarkko Penttisen, seuran ensimmäisen oman kasvatin, joka on tosissaan tunkeutumassa salibandyn huipulle myös aikuisten tasolla. Minkälainen on urheilutaustasi? Jalkapalloa olen pelannut koko ikäni ja koripalloa kaksi kolme vuotta. Ala-asteen ajan kävin painissa. Salibandyn taisin aloittaa yhdeksännellä luokalla. Kaikissa on tullut pärjättyä ihan suht koht hyvin. Miten salibandyurasi Tepsissä sai alkunsa? Tulin kavereiden perässä Raisiosta TPS Salibandyyn. Oli into päästä kokeilemaan, miltä pelaaminen tuntuu. Päälajiksi salibandy valikoitui, kun sain sopimuksen edustusjoukkueeseen, enkä ole katunut hetkeäkään. Jos TPS Salibandyä ei olisi, pelaisin jalkapalloa. Pelaat miesten edustuksessa ja A-junioreissa. Oletko mielestäsi enemmän aikuis- vai junioripelaaja? Edustusjoukkueen kanssa tulee pyörittyä enemmän, joten olen varmaan aikuispelaaja. Tämä on viimeinen vuoteni juniori-ikäisenä, enkä ole tällä kaudella vielä päässyt pelaamaan kuin yhden ottelun A- junioreissa. Mikä on mieleenpainuvin salibandymuistosi? Kyllä se on Founders Cup 2004 Ruotsissa. Pääsin pelaamaan loistavassa kentässä poikamaajoukkueessa Ruotsia vastaan ja voitimme Se oli ensimmäinen kerta koskaan, kun Ruotsin joukkuetta vastaan tehtiin kymmenen maalia. Ja taisit itse tehdä niistä kaksi, ja vielä yhden Sveitsiä vastaan. Mutta mikä sitten on suurin salibandypettymyksesi? Eiköhän se ole B-pojista keväältä Meidän olisi pitänyt voittaa SM-kultaa, mutta jäimme pronssille. Millainen salibandynpelaaja olet? Roolini näkee tilastoista katsomalla. Minulta odotetaan maaleja, ja itsekin odotan niitä itseltäni. Olen itsekriittinen ja elän pisteistä. Maaleja pitää tehdä paljon. Tämän ja viime kauden tilastot kun lasketaan yhteen olet pelannut 24 ottelua tehoilla Jäähyminuutteja on 8, mikä on ehkä vähän vähemmän kuin fyysiseltä pelaajalta odottaisi. Mistä se johtuu? Olen fyysinen, mutta en rikkova pelaaja. Jos näen että jään tilanteessa kakkoseksi, jään kakkoseksi ja pelaan tilannetta eteenpäin. Pyrin pelaamaan niin, etten joudu ottamaan jäähyä. En myöskään hermostu helposti eikä minulle tule pelatessa ikinä kostomielialaa. Olet ollut varusmiespalveluksessa tammikuusta lähtien. Miten se on vaikuttanut pelaamiseen? Eihän se ainakaan helpota. Harjoittelemiseen se aiheuttaa omat haittapuolensa ja reissaaminen rasittaa. Suht hyvin sieltä on kuitenkin saa- nut vapaita kun on tarvinnut. Minkälaiset henkilökohtaiset tavoitteet sinulla on salibandynpelaajana? Kiinnostaako jopa ulkomaat? En ole kartoittanut suunnitelmiani esimerkiksi viiden vuoden päähän, vaan päivä kerrallaan mennään niin pitkälle kuin päästään. Erilaiset mahdollisuudet tulevat vastaan jos tulevat. TPS:n alkukausi on sujunut varsin hyvin, ja joukkueen tavoite on asetettu liiganousuun. Onko tavoite kohdallaan? On. Tavoite on kohdallaan. Joukkueessa on rento, hyvä henki päällä. Otteluissa pystymme pitämään pelaamisen tempon korkeana. Luulen että tästä tulee hyvä kausi. Teksti Samuli Laukka Kuvat Anssi Koskinen On vain yksi Pena Vaikka Jarkko Penttinen ehti pelata poikamaajoukkueessa vain kaksi ottelua, maajoukkueen valmentaja Lasse Eriksson muistelee TPS-kasvattia hyvällä. Joka ikäluokassa pitäisi olla yksi Jarkko. Sellainen vahva härkä, joka tekee joka paikasta maalin. Eriksson ei kuitenkaan halua verrata Penttistä kehenkään nykyiseen liigapelaajaan. Jarkko on ihan oma yksilönsä, ei häntä voi verrata. Jos vertaaminen ei ole mahdollista, niin olisiko Penttisen ihan omana itsenään mahdollista pelata Salibandyliigassa jo nyt? Oikeassa ympäristössä kyllä. Ja TPS:n liigajoukkueessa ensi kaudella, Eriksson päättää. Myös TPS:n päävalmentaja Ray Backmankin arvostaa Penttisen korkealle. Onhan Pena valtavan potentiaalinen kaveri. Hänellä on mahdollisuus tavoittaa kansallinen kärki. Harjoitteluun pitäisi kuitenkin kiinnittää vielä viimeinen silaus huomiota, sillä ehjät kesät olisivat tärkeitä nilkkojen vahvistamiseksi. Pena on kentällä Voittaja. Junioripeleissä rautainen voitontahto erottaa hänet selvästi muista. Panosten kovetessa Pena sen kuin nostaa omaa peliesitystään, Backman kehuu. Teksti Samuli Laukka

11 Kuukauden tepsiläisiä vuonna tammikuu Pauli Simola Tammikuussa Pauli pelasi Kortteliliigassa, nykyään hän viilettää jo E95 Hornetsin paidassa. Positiivinen ja taitava pelimies sekä pelillinen liideri, joka ottaa hienosti toisetkin aina huomioon. helmikuu Leo Syrjälä Nykyään C91 Mustassa pelaava Leksa osoittaa sellaista seurahenkeä, jota ilman mikään urheiluseura ei pysy pystyssä. Pelaa, ohjaa ja nykyään myös valmentaa. Aina valmis auttamaan. Tiskijukkanakin alkaa olla mukavasti kokemusta. maaliskuu Juhani Jalo Tehnyt hirvittävän määrä töitä juniorijoukkueiden ja myös koko seuran taustalla. Alkaneella kaudella mukana C92 Valkoisessa sekä seuran hallituksessa ja työryhmissä. Kuuluu osastoon työnteko päässyt ikävästi haittaamaan harrastamista. huhtikuu Ella Alanko Huhtikuun tähtihetki: ratkaiseva rankkarimaali sisään B- tyttöjen SM-finaalissa. Muutenkin tänä vuonna vahvassa nousussa. Marraskuussa pokkasi Saksassa MM-hopeaa. syys Antti Tapola Antti on erittäin aktiivinen kerho-ohjaaja Ilpoisten -98 Kortteliliigassa, Sateentekijät-ryhmässä sekä Poweractionissä. Tekee loistavaa työtä seuran tulevaisuuden helmien kanssa. Tuttu kasvo myös TPS:n jalkapallopuolella. loka Riku Kekkonen Riku on kerta kaikkisen esimerkillinen pelaaja. On omalla suurella panoksellaan ollut auttamassa miesten edustusjoukkuetta hyvään kauden alkuun. Marraskuussa kaulaan hopeaa opiskelijoiden MMkisoista. marras Hanna Hyrsky Varsin kaksijakoiset tunnelmat Hannalla tänä syksynä. Teki pitkäjänteistä työtä saavuttaakseen henkilökohtaisen tavoitteensa tyttöjen MM-kisapaikasta. Saavutti sen, mutta loukkaantuminen pilasi matkan. Kunnioitettavasti säilyttänyt silti positiivisen asenteen. Peli kulkee mutta missä yleisö? TPS:n molemmat edustusjoukkueet tuntuvat pyyhkivän lattioita vastustajillaan. Miehet pitävät kärkeä divarin länsilohkossa ja naiset hallitsevat lohkoaan sarjanousijoinakin, mutta katsomossa ei näytä yhtä hyvältä. Hiljainen istuskelu on toki tuttua aiemmiltakin kausilta, mutta epätieteellinen vilkaisumenetelmä yleisömääriin kertoo TPS-pelien houkutuksen hiipuneen hieman. Missä vika? Liigatasolla pelin nopeus on liikaa satunnaisille TV-kuvaajille ja tilastoikkunaan ropsahtaa melkein maali per päivitys. Maalimääriä päivitellään ja lajin uskottavuutta kyseenalaistetaan, mutta divarissa jossa nopeus ja maalimäärät ovat aavistuksen pienemmät, yleisö ei kuitenkaan löydä paikalle. Aiheesta tavallisten pallonplätkyttäjien kanssa keskustellessa moni ihan fiksulta vaikuttava kaveri saattaa ohimennen kysäistä tai todeta jotain divarisählyn viime kuvioista, mutta jatkaa samaan hengenvetoon, että ei ikinä jaksaisi katsoa peliä paikan päällä. Tai sitten jokin osapuoli heittää pöytään vanhan jääkiekkototuuden, vain sählynpelaajat jaksavat katsoa sählyä. Vaan kun se ei ole niin. Meitä enemmän tai vähemmän lajia harrastaneita siellä katsomossa toki on, mutta vähintään yhtä paljon myös jossain muualla. Jos puoletkin seudun pelaajista kävisi peleissä edes satunnaisesti, lukemat olisivat merkittävästi erilaiset ja Caribiakin kävisi pieneksi. Lukemia saadaan tietysti viriteltyä ylöspäin sponsoroiduilla lippukampanjoilla tai vielä helpommin laskemalla yleisömäärä omilla kertoimilla tätähän tapahtuu muissakin lajeissa, mutta yhtä kaikki, nämä menetelmät rinnastuvat muinaisten hölmöläisten kaivoprojektiin. Sen sijaan, että kadulta haalitaan satunnaista väkeä katsomontäytteeksi kannattaisi ehkä selvittää missä luuraavat ne katsojat, jotka aiemmin kävivät otteluissa. Tai mistä tavoittaisi tyypin, joka kyllä tuntee mailan, pallon ja firmasählyn, mutta ei yhtään turkulaista nuorten maajoukkuepelaajaa. Tai sitten pitää vain hyväksyä se fakta, että kulttuuri ei kasva tyhjästä eikä hetkessä. Ehkä yleisöräjähdys muhii kotisohvillamme ja me emme vain tajua sitä. Anssi Koskinen Kirjoittaja on Team-17:n edustusjoukkueen puolustaja ja digikameransa paras kaveri ja kesyttää työkseen pikseleitä IT-alalla.

12 TPS Salibandy ry toivottaa kaikille jäsenilleen ja yhteistyökumppaneilleen

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa.

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa. KAUSI 2017-2018 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto järjestelee ja asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan otteluihin.

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT

OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT 2018-2019 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Kysymys ka. 1 2 3 4 5

Kysymys ka. 1 2 3 4 5 Kausikyselyn tarkoituksena oli selvittää pelaajien kehitystarpeita ja tavoitteita. Lisäksi kysyttiin osallistumisinnkuutta turnauksiin ja Eerikkilän leirille. Vastausten pohjalta kehitetään joukkueen toimintaa

Lisätiedot

MAALIVAHDIN URAKEHITYS

MAALIVAHDIN URAKEHITYS MAALIVAHDIN URAKEHITYS Käytännössä kaikkien nuorten maalivahdinalkujen vakiovastaus tavoitteita kysyttäessä on SM-liigaan tai NHL:ään pääseminen. Olen työni puolesta joutunut työstämään ajatusta siitä,

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan

Lisätiedot

Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva

Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva URHEILU 25.11.2017 Päivitetty: 25.11.2017 Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva Holopaiset ja Kalliot vievät eteenpäin lahtelaista naistennistä. Yleensä tennis on koko perheen juttu ja Lahdessakin

Lisätiedot

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa.

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. 28.3.2015 C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. PK kesti maalivahti Jose Ylisalon johdolla KPK: n alkuminuuttien rynnistyksen, irtokiekot ja miehet siivottiin tehokkaasti maalin edestä

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - EMK / zoom - EMK - EMK - Vihreät - Sininen - Punainen - EMK juniorit - ZOOM - zoom8 - EMK

Lisätiedot

Peltolan uutiset 2/2011

Peltolan uutiset 2/2011 Peltolan uutiset 2/2011 Peltolan uutisten toisessa numerossa luodaan katsaus kentänhoitoon. Mitä kaikkea goflkentän hoitaminen vaatii? Haastattelussa kenttämestari Mikko Eskelinen. Lopuksi katsotaan taas

Lisätiedot

NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012

NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012 NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012 Tässä kirjeessä on infoa Suomen Cupista 2012. Suomen Cupin finaalit pelataan 29.- 30.9. Cupiin voivat osallistua Palloliiton jäsenseurojen aikuisten joukkueet, jotka

Lisätiedot

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja HÄRKÄTIE CUP 2012-2013 Peruskouluikäisten salibandyaluesarja Sb*Somero haastaa seuranne ja joukkueenne mukaan yhteiseen, edulliseen lähiseutukuntien salibandyliigaan. Tarkoituksena on lisätä lähikuntien

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja. HÄRKÄTIE CUP kevätturnaus. Someron Monitoimitalolla 27.4 28.4.2013

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja. HÄRKÄTIE CUP kevätturnaus. Someron Monitoimitalolla 27.4 28.4.2013 HÄRKÄTIE CUP 2012-2013 Peruskouluikäisten salibandyaluesarja HÄRKÄTIE CUP kevätturnaus Someron Monitoimitalolla 27.4 28.4.2013 Turnauspaikka: Osoite: Monitoimitalo, Somero Kiiruuntie 6, 31400 Somero turnausaika:

Lisätiedot

A. Naumanen. Tytöt U15-sarjassa. Esitys SAJL Nuorisokokoukselle

A. Naumanen. Tytöt U15-sarjassa. Esitys SAJL Nuorisokokoukselle A. Naumanen Tytöt U15-sarjassa Esitys SAJL Nuorisokokoukselle 25.10.2014 Tytöt U15 Nuorten kilpailujärjestelmä 2014-2016 hyväksyttiin syysliittokokouksessa 2013. Kilpailujärjestelmässä:! Pelattavaksi ehdotettavat

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille Ilves, ringette 1. Joukkue, jossa lapsi on mukana 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Ringettekoulu Fjuniorit Ejuniorit Djuniorit Cnuoret Bnuoret 2. Vastaaja

Lisätiedot

III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja

III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja 6.3.2014 III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja Huom. Välierät ja finaalit pelataan paras kahdesta järjestelmällä (ja 2 pisteen systeemillä) peliajan

Lisätiedot

Taustaa. Vision taustana on selvittää seuran nykytilanne ja mikä on KemPa:n tulevaisuus ja päämäärät. Keminmaan Pallo ry

Taustaa. Vision taustana on selvittää seuran nykytilanne ja mikä on KemPa:n tulevaisuus ja päämäärät. Keminmaan Pallo ry KemPa Taustaa Vision taustana on selvittää seuran nykytilanne ja mikä on KemPa:n tulevaisuus ja päämäärät Pelaajamäärä Pelipassien määrä 2010-2012 180 160 140 120 100 80 Sarja1 60 40 20 0 2010 2011 toukukuu

Lisätiedot

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan.

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan. OTTELUIDEN PELAAMINEN Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä. Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Maalien koko on 122 cm x 183 cm. Ottelut pelataan mustilla kiekoilla. Ottelut pelataan

Lisätiedot

Hallisarja 2015-2016 10.10.2015-23.4.2016. 50 Joukkuetta. Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C

Hallisarja 2015-2016 10.10.2015-23.4.2016. 50 Joukkuetta. Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C Hallisarja 2015-2016 10.10.2015-23.4.2016 50 Joukkuetta Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C Sarjajärjestelmä (Ohjelma valmiina koko kaudeksi) Suomen pitkäikäisin ja paras hallisarja Sapluuna

Lisätiedot

C2-D2 Final Four-turnaukset

C2-D2 Final Four-turnaukset C2-D2 Final Four-turnaukset 1.4 3.4.2016 C2 AA Lohko 1 C2 AA Lohko 1 Final Four-turnaus pelataan Malmin Jäähallissa Helsingissä 1.4 3.4.2016. Turnaukseen C2 AA Lohko 1 neljä parasta joukkuetta Välierät

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Seurakysely yhteenveto huhtikuu 2013. 5.9.2013 Tuija Nikkanen

Seurakysely yhteenveto huhtikuu 2013. 5.9.2013 Tuija Nikkanen Seurakysely yhteenveto huhtikuu 2013 5.9.2013 Tuija Nikkanen Pelaajakysely yhteenveto kevät 2013 Seurakysely pelaajille ikäluokat B-00 Vastaajia 42 pelaajaa Vastaaja määrät: Pelaajakysely yhteenveto kevät

Lisätiedot

HJS E10 Sininen Kausi 2013-2014

HJS E10 Sininen Kausi 2013-2014 HJS E10 Sininen Kausi 2013-2014 HJS E10 TALVI 2013-2014 2. TALVEN HARJOITUS- JA PELIVUOROT Harjoitus- ja peliohjelma pojat E10 Päivämäärä Aika Paikka Toiminta ke 6.11. klo 17.00-18.00 Pullerin Säästöpankki

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneet)

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneet) Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneet) 31.5.2010 Yleistä Tämä tietopaketti ja ohjeistus on luotu selventämään joukkueen sisäisiä toimintatapoja sekä parantamaan informointia

Lisätiedot

Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet

Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet Henkinen valmennus -luento Annen Akatemia 27.7.2007 Eerikkilä Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet ITSE- TUNTEMUS ITSE- LUOTTAMUS INTOHIMO & PÄÄTTÄVÄISYYS KORKEAT TAVOITTEET KESKITTYMIS- KYKY SOPIVA

Lisätiedot

KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015

KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015 SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITON KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015 MUUTOKSET 4.3. Pelaajasiirtojen aikarajat Pelaajasiirtoja voidaan kausittain tehdä B-G juniori-ikäisissä seuraavina aikoina: 1.5. 30.6. vapaa siirtoaika

Lisätiedot

Ohjeet pelaajien siirtymiseen

Ohjeet pelaajien siirtymiseen Espoon Palloseuran Jääkiekko ry. Hallitus 12.11.2014 versio 1.2 Ohjeet pelaajien siirtymiseen 2 Ohjeet pelaajien siirtymiseen SISÄLLYSLUETTELO 1 SIIRTYMINEN SEURAN SISÄLLÄ 3 1.1 Pelaaminen ja harjoittelu

Lisätiedot

OHJEET : KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS

OHJEET : KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS 26042016 KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS ( JA VÄHÄN MIKKELINKIN ;-)) KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS 7.5.2016 PIEKSÄMÄELLÄ PÄIVÄN YLEINEN AIKATAULU 10.00-10.20 Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 11v11 joukkueet (14-18v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 11v11 joukkueet (14-18v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 11v11 joukkueet (14-18v) C14-B18 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa - tavoitteet C14-B18 11v11 ikäkausi- ja kilpajoukkueissa lähtökohtana on yksilöiden kehittäminen.

Lisätiedot

JUNIOREIDEN KARSINTASARJAT VALTAKUNNALLISIIN SARJOIHIN

JUNIOREIDEN KARSINTASARJAT VALTAKUNNALLISIIN SARJOIHIN JUNIOREIDEN KARSINTASARJAT VALTAKUNNALLISIIN SARJOIHIN B-nuorten alueellinen Mestiksen karsintasarja (36 joukkuetta, 6 lohkoa) Etelän kiintiö on kahdeksan (8) joukkuetta mikäli joukkueita ilmoittautuu

Lisätiedot

RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT

RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT OTTELUIDEN PELAAMINEN RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT Turnauksessa noudatetaan SJL:n Leijonaliiga kauden 2018-2019 sääntöjä seuraavin poikkeuksin. Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä mustalla kiekolla. Maalien koko

Lisätiedot

VALEPA ESITTELYKALVOT

VALEPA ESITTELYKALVOT VALEPA ESITTELYKALVOT 26.1.2019 KOLME VÄITETTÄ Junioritoiminta on tärkeintä Liiga on tärkein Naisten joukkue on tärkein MUUTOSVALMIUS Pitkä historia, Vammalan Kisa -> VaLepa Asiat muuttuu nopeasti Tärkeää

Lisätiedot

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä)

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) 1.6.2009 1. Yleistä Tämä tietopaketti ja ohjeistus on luotu selventämään joukkueen sisäisiä toimintatapoja sekä

Lisätiedot

SB VANTAA TIMANTIT TIMANTIT NEWS 1/2014

SB VANTAA TIMANTIT TIMANTIT NEWS 1/2014 SB VANTAA TIMANTIT Timantit NEWS on SB Vantaa Timantit-joukkueen uusi tiedotuslehtinen joukkueen pelaajille, toimihenkilöille, vanhemmille, tukijoille ja muille toiminnastamme kiinnostuneille henkilöille.

Lisätiedot

Vanhempainilta 3.5.2016

Vanhempainilta 3.5.2016 Vanhempainilta 3.5.2016 Perustettu 2006 Palloliiton Grassroots-palkinto Vuoden 2014 harraste- ja kasvattajaseura FC Kangasalan kausimaksut ovat mahdollisimman alhaiset Talkootyö Toiminta kasvaa Etenkin

Lisätiedot

Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014

Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014 Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014 Pientä 'suurta' jännitystä ilmassa saapuminen majoituspaikkaan liikuntahallille. Makuupaikkojen valinta ja

Lisätiedot

KLIKKAA KARTTA Kilosport TURKUUN

KLIKKAA KARTTA Kilosport TURKUUN KLIKKAA KARTTA Kilosport TURKUUN Salibandymestaruudesta taistelee lauantaipäivän aikana 12 joukkuetta! Joukkueet on jaettu kolmeen alkusarjaan. Alla tarkemmat pelisäännöt ja otteluohjelma peliaikoineen.

Lisätiedot

TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4

TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4 SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4 Lohkot: Lohko A: Sampo, Tammerkoski, Linnainmaa,

Lisätiedot

KLIKKAA KARTTA Kilosport TURKUUN

KLIKKAA KARTTA Kilosport TURKUUN KLIKKAA KARTTA Kilosport TURKUUN ::: TERVETULOA TURKUUN JA LIEKKITURNAUKSEEN ::: Salibandymestaruudesta taistelee lauantaipäivän aikana 14 joukkuetta! Joukkueet on jaettu kolmeen alkusarjaan. Kaksi parasta

Lisätiedot

PELIMAAILMAN OHJEITA / KS

PELIMAAILMAN OHJEITA / KS fax. 09-4542 1420 Sivu 1/10 PELIMAAILMAN OHJEITA / KS F-juniorit: tuomarien / pelinohjaajien tulee sisäistää PeliMaailman henki. Peliä myös ohjataan: kerrotaan minkä virheen pelaaja teki, miten peliä jatketaan

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Timanttiselle kaudelle 2014-2015!

Tervetuloa mukaan Timanttiselle kaudelle 2014-2015! SB VANTAA TIMANTIT Timantit NEWS on SB Vantaa Timantit-joukkueen tiedotuslehtinen joukkueen pelaajille, toimihenkilöille, vanhemmille, tukijoille ja muille toiminnastamme kiinnostuneille henkilöille. Tervetuloa

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

Hallisarja Joukkuetta. Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C

Hallisarja Joukkuetta. Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C Hallisarja 2016-2017 9.10.2016-6.5.2017 46 Joukkuetta Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C Sarjajärjestelmä (Ohjelma valmiina koko kaudeksi) Osallistumismaksu Karsinnat/karsintaturnaus 2.

Lisätiedot

SEURATIEDOTE 2/2012. Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012. Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä:

SEURATIEDOTE 2/2012. Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012. Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä: SEURATIEDOTE 2/2012 Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012 Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä: Kauden avaustilaisuus TestiPäivä syyskuussa Ilmaiset seurakoulutukset

Lisätiedot

FORTUM TUTOR Peli-iloa koko perheelle Jalkapallojuniorin vanhemman opas 20.6.2012

FORTUM TUTOR Peli-iloa koko perheelle Jalkapallojuniorin vanhemman opas 20.6.2012 FORTUM TUTOR Peli-iloa koko perheelle Jalkapallojuniorin vanhemman opas Fortum Tutor ohjelma Fortumin ja Suomen Palloliiton vuonna 2009 aloittama valtakunnallinen ohjelma Kohderyhmänä erityisesti alle

Lisätiedot

Jämsänkosken Eläkkeensaajien bingo vetää väkeä paikalle Mäntykallion koululle. Ketä onnetar mahtaa suosia?

Jämsänkosken Eläkkeensaajien bingo vetää väkeä paikalle Mäntykallion koululle. Ketä onnetar mahtaa suosia? Sunnuntaibingossa joka viikko käyvä Esko Korkala hakee pelistä jännitystä, mutta ei voitoistakaan haittaa ole: "On tuo eläkekin niin pieni. Ahkeraan kun napsii pieniä voittoja, saa niistä tasaisen tuoton"

Lisätiedot

Valmennuslinja. Kultsujuniorit

Valmennuslinja. Kultsujuniorit Valmennuslinja Kultsujuniorit Seuran tavoitteet - Kehittää junioreita yksilöinä pitkäjänteisesti ja tavoitteellisesti - yksittäisen pelaajan oman tason mukainen harjoittelu ja pelaaminen - joukkueet jaetaan

Lisätiedot

TPV:n pelaajan polku. Click to add text

TPV:n pelaajan polku. Click to add text TPV:n pelaajan polku Click to add text Pelaajan polku Pelaajan polku TPV:ssä käsittää kolme osakokonaisuutta. Suuri osa pelaajista aloittaa TPV-uransa kaupunginosatoiminnasta, josta kilpailullisempaan

Lisätiedot

Jokelan Kisa jalkapallo

Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa tarjoaa kaikille Jokelan ja lähialueen asukkaille laadukasta jalkapalloharrastusta ikään ja tasoon katsomatta. Teemme yhteistyötä lähiseurojen kanssa tarjotaksemme

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 8v8 joukkueet (10-13v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 8v8 joukkueet (10-13v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) E10-D13 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa Lasten valmennus on johdonmukainen prosessi, jossa edetään perusasioiden kautta kohti joukkueena

Lisätiedot

Kaudenaloitusinfo 2014-2015

Kaudenaloitusinfo 2014-2015 Kaudenaloitusinfo 2014-2015 Valmennuspäällikkö Toni Taipale Valmennuksen johtaminen Salivuorojen jakaminen Leirit ja tapahtumat EBT:n henkilöstö Seurasihteeri Liisa Korkiakoski Tiedotus Laskutus MyClub

Lisätiedot

KILPAILUSUUNNITELMA 2015 2016 1.9.2015

KILPAILUSUUNNITELMA 2015 2016 1.9.2015 KILPAILUSUUNNITELMA 2015 2016 1.9.2015 Miesten SM-liiga Runkosarja a) SM-lisenssien myöntämismäärän mukaan korkeintaan kymmenen (10) joukkueen kolminkertainen sarja, jonka perusteella määräytyvät pudotuspelien

Lisätiedot

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015 MuurY P07 Futis Vanhempainkokous 8.4. 2015 Agenda Urheilun säännöt Joukkueentoimihenkilöt Harjoitukset ja pelit Budjetti Urheilun Pelisäännöt kaudelle 2015 MuurY P07 Futis joukkueen säännöt Nämä säännöt

Lisätiedot

1) Pelin ollessa käynnissä kummastakin joukkueesta saa olla samanaikaisesti kentällä enintään

1) Pelin ollessa käynnissä kummastakin joukkueesta saa olla samanaikaisesti kentällä enintään SÄÄNNÖT PELIAIKA 1) Peliaika on 18 minuuttia. 2) Peliaika on juokseva. OSALLISTUJAT Pelaajat 1) Pelin ollessa käynnissä kummastakin joukkueesta saa olla samanaikaisesti kentällä enintään kuusi pelaajaa,

Lisätiedot

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus

Lisätiedot

Seuraposti 1/2015 Pelaajat kysyy päävalmentajat vastaa

Seuraposti 1/2015 Pelaajat kysyy päävalmentajat vastaa Seuraposti 1/2015 Pelaajat kysyy päävalmentajat vastaa Nuorten ryhmä Power Team on valinnut pelaajien edustajina valmentajille osoitetut kysymykset. Ringettekoulu, vastuuohjaaja Riikka Päävalmentajana

Lisätiedot

Nokian Palloseura. Joukkueiden yhtenäiset säännöt ja periaatteet

Nokian Palloseura. Joukkueiden yhtenäiset säännöt ja periaatteet Nokian Palloseura Joukkueiden yhtenäiset säännöt ja periaatteet Mistä on kyse Jokainen seuran pelaaja ja toimihenkilö edustaa oman itsensä lisäksi mitä suuremmissa määrin seuraa ja ikäluokkaa. Pelaajilta

Lisätiedot

PROJEKTI Polku pelikenttien parhaiksi

PROJEKTI Polku pelikenttien parhaiksi LEHMO BALLS -96 RY Hirviseläntie 12 80780 KONTIONIEMI Puh: 0440-559 696 E-mail: markus.holopainen@leba96.fi www.leba96.fi PROJEKTI 2011-2014 Polku pelikenttien parhaiksi Projektin taustat Johtokunta on

Lisätiedot

Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 1998 Wikipedia

Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 1998 Wikipedia Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 1998 Wikipedia Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 1998 olivat historian kolmannet maailmanmestaruuskilpailut ja toiset miesten MM kisat. Ne järjeste4in Tšekissä

Lisätiedot

Viimeisimpänä aloitteenaan Peimari United haluaa esitellä maalivahdeille kohdennetun uuden turnausmuodon ensimmäisenä Suomessa: Goalkeeper Combat I

Viimeisimpänä aloitteenaan Peimari United haluaa esitellä maalivahdeille kohdennetun uuden turnausmuodon ensimmäisenä Suomessa: Goalkeeper Combat I Johdanto Peimari United on jalkapallon erikoisseura, jonka tavoitteena tarjota hyvä jalkapalloharrastus, junioreille ja aina aikuispelaajille asti. Peimari Unitedin toiminnassa korostuu kaikessa tekemisessä

Lisätiedot

Ehdotus muutoksista tyttöjen ikäluokkiin ja. Kysely jäsenistölle 20.3.2014

Ehdotus muutoksista tyttöjen ikäluokkiin ja. Kysely jäsenistölle 20.3.2014 Ehdotus muutoksista tyttöjen ikäluokkiin ja sarjajärjestelmiin Kysely jäsenistölle 20.3.2014 Kysely seuroille Kyselyssä esitellään ehdotus uudistuksista Salibandyliiton tyttöjen sarjatoimintaan kaudelle

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - f-pojat - E-pojat - dp j ft - D tytöt - naiset - D-tytöt - ft-04 - D-Pojat - E-Pojat - F-t04 -

Lisätiedot

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017 Woman Volley ry Uutiskirje tammikuu 2017 Tervehdys kaikille Woman Volleyn pelaajille ja vanhemmille! Lähetämme kuukausittain seuratiedotteen, missä kerromme ajankohtaisia asioita seuran toimintaan liittyen.

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 8v8 joukkueet (10-13v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 8v8 joukkueet (10-13v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) E10-D13 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa Lasten valmennus on suunnitelmallinen prosessi perusasioiden kautta kohti joukkueena pelaamisen

Lisätiedot

Riihimäen Palloseura Toimintamalli

Riihimäen Palloseura Toimintamalli Riihimäen Palloseura Toimintamalli Markus Koivuniemi Nuorisopäällikkö 12.9.2013 Sisältö Riihimäen Palloseuran toimintamalli ja ohjeistus Joukkueenjohtajille Valmentajille Rahastonhoitajille Huoltajille

Lisätiedot

P04 21.-22.5.2016 TIEDOTE JA OHJEET OSALLISTUJILLE

P04 21.-22.5.2016 TIEDOTE JA OHJEET OSALLISTUJILLE Ajankohta: La 21.5. su 22.5.2016 klo 9-18. Sijainti ja parkkitilat Tapahtumapaikan osoite on Pakilantie 86. Autoille parkkitilaa löytyy kentän viereltä sekä lähialueiden katujen varsilta. Alepan parkkipaikalle

Lisätiedot

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65.

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65. Kisauutisia vuodelta 2011 Juoksukoulun ja heittopörssin palkitsemistilaisuus 27.10.2011 Liedon Parmaharjulla palkittiin juoksukoulussa ja heittopörssissä menestyneitä. Palkinnot jaettiin kaikissa sarjoissa

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

LENTOPALLON SM-LIIGA NAISET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. OrPo - Somero

LENTOPALLON SM-LIIGA NAISET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. OrPo - Somero LENTOPALLON SM-LIIGA NAISET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT - -, puolivälierien ottelut 1. ottelu: 13.3. klo 17:00, Orivesi 2. ottelu: 17.3. klo 18:30, 3. ottelu, tarvittaessa: 20.3. klo 17:00, Orivesi

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) E10-D13 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa JyPK:ssa valmennus on valmennuslinjan ohjaama prosessi perusasioiden kautta kohti joukkueena

Lisätiedot

MAALIVAHTISEMINAARI 3-4.1-16

MAALIVAHTISEMINAARI 3-4.1-16 KARI TAKKO Dallasin Euroopan kykyjen etsinnän päällikkö Peliura Pelasin ensimmäisen liigaotteluni 16-vuotiaana Ässissä 12/78 Lukkoa vastaan ja sain NHL-varauksen Quebec Nordiquesiin 1980, mutta en tehnyt

Lisätiedot

Mitä tehdään tehdään kunnolla.

Mitä tehdään tehdään kunnolla. SALIBANDYTOIMINNAN TOIMINTAOPAS MOTTO: Mitä tehdään tehdään kunnolla www.hirvhesalibandy.net Visio 2015 Hirvensalon Heiton salibandytoiminta rakentuu seuraavien keskeisten tavoitteiden ja arvojen varaan:

Lisätiedot

ESPOOLAISEN JUNIORIJÄÄKIEKKOILUN ARVOT JA PERINTEET

ESPOOLAISEN JUNIORIJÄÄKIEKKOILUN ARVOT JA PERINTEET ESPOOLAISEN JUNIORIJÄÄKIEKKOILUN ARVOT JA PERINTEET URHEILULLISUUS YHTEISTYÖ TAVOITTEELLISUUS OLOSUHTEET HYVÄ JATKUMO VALMENNUS HALLINTO,kiekkoilun tuki / kaupunki PELAAJAMASSAT Blues seura Aaro Kivilinna

Lisätiedot

INFO G-E junioreiden vanhemmille

INFO G-E junioreiden vanhemmille INFO G-E junioreiden vanhemmille 9.1.2017 https://www.youtube.com/watch?v=lsarn2t4ifo Junioritiimin toiminnan päämääriksi asetettiin: Seuran sisäisen ja ulkoisen yhtenäisyyden vahvistaminen sekä viestinnän

Lisätiedot

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 113 2. Syntymävuosi Vastaajien määrä: 113 Vastaukset s.1999-2003 3. Oletko ollut mukana nuorisopalveluiden toiminnassa?

Lisätiedot

SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS

SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS Liigaan voivat osallistua Ratagolfliiton jäsenseurat rajoittamattomalla joukkuemäärällä. Kahdella ylimmällä sarjatasolla kuitenkin voi pelata

Lisätiedot

TEAMGOLF-KUTSU. Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006.

TEAMGOLF-KUTSU. Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006. TEAMGOLF-KUTSU Ajankohta Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006. Lähtöaika Ensimmäinen lähtö klo 10.00. Pelitapa Kierrokset Parikilpailu

Lisätiedot

NJS Milan: Joukkueen Säännöt Hyväksytty Vanhempainkokouksessa

NJS Milan: Joukkueen Säännöt Hyväksytty Vanhempainkokouksessa NJS Milan: Joukkueen Säännöt 2011 Hyväksytty Vanhempainkokouksessa 25.03.2011 Lasten ja nuorten kokonaisliikunnan määrä Kuinka paljon lapset oikeasti liikkuvat? Kuinka moni meistä tietää kuinka paljon

Lisätiedot

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti Raha HYVÄ RUOKA Söit aamulla kunnon aamupalan ja koulussakin oli hyvää ruokaa. Raha -1 E HUVTA MKÄÄN Oikein mikään ei huvita. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Raha RKAS SUKULANEN Sori, etten oo pitänyt

Lisätiedot

Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo. Hyvän asian puolesta. Auta Meitä Auttamaan

Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo. Hyvän asian puolesta. Auta Meitä Auttamaan Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo Hyvän asian puolesta Auta Meitä Auttamaan Koululaisliikunta on tärkeää? Miksi me haluamme tehdä tätä: Yhteiskunnallinen vastuu koululaisten hyvinvoinnista Liikuntamahdollisuuksien

Lisätiedot

Aika: Perjantai 22.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 1, 2, 3 ja 4

Aika: Perjantai 22.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 1, 2, 3 ja 4 SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY POIKIEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Perjantai 22.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 1, 2, 3 ja 4 Lohkot: Lohko A: Kämmenniemi, Amuri, Sampola,

Lisätiedot

Tervarit-j Juventus 04. Vanhempain palaveri 3.11.2011

Tervarit-j Juventus 04. Vanhempain palaveri 3.11.2011 Tervarit-j Juventus 04 Vanhempain palaveri 3.11.2011 Asialista Mennyt kausi Yhteenveto kuluneesta kaudesta Tulevan kauden suunnitelmat Harjoittelu Päätapahtumat Varustehankinnat Budjetti, varainkeruu Keskustelua,

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

RANTALENTISSÄÄNNÖT 2016 Rantalentisturnaus 9.7.2016. 15.6.2016 Paukarlahden kyläyhdistys RY

RANTALENTISSÄÄNNÖT 2016 Rantalentisturnaus 9.7.2016. 15.6.2016 Paukarlahden kyläyhdistys RY RANTALENTISSÄÄNNÖT 2016 Rantalentisturnaus 9.7.2016 15.6.2016 Paukarlahden kyläyhdistys RY Sisällys 1. TURNAUKSEN TARKOITUS... 2 2. OTTELUJÄRJESTELMÄ... 2 3. JOUKKUEEN KOKOONPANO JA VAIHTOPELAAJIEN KÄYTTÖ...

Lisätiedot

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 Toivalan Urheilijat ry ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 PVM: 10.1.2016 1. Joukkueen toimihenkilöt: Valmentajat: Suvi Kankkunen Puh. 050 381 2105, kankkunens@gmail.com Erika Hyttinen Puh.

Lisätiedot

M-Team - Koutsikorneri 25.2.08. Koollekutsujat Pekka Ripatti ja Mia Alén

M-Team - Koutsikorneri 25.2.08. Koollekutsujat Pekka Ripatti ja Mia Alén M-Team - Koutsikorneri 25.2.08 Koollekutsujat Pekka Ripatti ja Mia Alén Koutsikorneri - tarkoitus Tutustua toisiimme Jakaa kokemuksia Oppia yhdessä Kartoittaa valmennustarpeita Kertoa mahdollisuuksista

Lisätiedot

Näkyvissä kioskirakennuksen seinällä olevalla ilmoitustaululla.

Näkyvissä kioskirakennuksen seinällä olevalla ilmoitustaululla. P02 SYYSTURNAUSINFO 2015 Tervetuloa FC Halikko P02/P03-joukkueiden järjestämään jalkapalloturnaukseen Halikon Aseman Urheilukentälle (Mustamäentie 153). Karttalinkki Turnaustoimisto Pysäköinti Turnaustoimisto

Lisätiedot

F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426

F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 1(11) KAUSI 2008 2009 Kausi 2008 2009 tullaan muistamaan kultaisin numeroin klubilaisten sinipurppuraisissa mielissä pitkään. Copa del Reyn ja La ligan pokaalit kuitattiin palkintokaappiin kotimaan kilpakentiltä

Lisätiedot

Goalkeeper Game Statistics (v12) käyttöohjeet

Goalkeeper Game Statistics (v12) käyttöohjeet 1 Goalkeeper Game Statistics (v12) käyttöohjeet Oikeudet Goalkeeper game statistics v12 ohjelman tekijänoikeudet ovat pysyvästi tekijällä (Markku Aalto, Vantaa, markku.aalto@finhockey.fi), ellei niitä

Lisätiedot

YAMA-ARASHI RY 3/2007

YAMA-ARASHI RY 3/2007 YAMA-ARASHI RY 3/2007 JUDO Varapuheenjohtajalta Kesä mennyt on ja syksy saapuu. Vai olisiko Vielä on kesää jäljellä. -iskelmän sanat ja ajatukset paremmin kohdallaan raapustaessani alkuvuoden muisteloita

Lisätiedot

PUUKAUPPAA JA METSÄPALVELUJA - 2 -

PUUKAUPPAA JA METSÄPALVELUJA - 2 - - 1 - - 2 - PUUKAUPPAA JA METSÄPALVELUJA Lähdetäänkö katsomaan, miten metsäsi voi? Sovi tilakäynnistä metsäasiantuntijamme kanssa: Lapua: Martti Turja, p. 0500 563 406 ja Nurmo: Jussi Alakoskela, p. 040

Lisätiedot

KOUTSIEN KULMA #2 2012

KOUTSIEN KULMA #2 2012 Asiaa jääkiekosta ja sen ympäriltä TÄMÄ ON KARHU KISSAT F03 JULKAISU KOUTSIEN KULMA #2 2012 Tässä numerossa mm. Kauden 2011-2012 päätösanat. Fiilikset kaudelta ja katse tulevaan...numeron toimittajana

Lisätiedot

Pelirohkeus jalkapallossa yksilön ja joukkueen näkökulmasta. Mika Lehkosuo

Pelirohkeus jalkapallossa yksilön ja joukkueen näkökulmasta. Mika Lehkosuo Pelirohkeus jalkapallossa yksilön ja joukkueen näkökulmasta Mika Lehkosuo KIRJE PELAAJILLE Moi Pelaajat, Pelirohkeus on sana joka usein esiintyy, kun kuvataan meidän pelitapaamme ja ajatteluamme jalkapallon

Lisätiedot