5/2010 Lounais-Suomen Partiopiiri

Transkriptio

1 5/2010 Lounais-Suomen Partiopiiri

2 Partion eväät elämän eväät Partiossa oppii paljon kaikenlaista ja partiosta on hyvä ponnistaa eteenpäin elämässään. Oikeushammaslääkäri Helena Ranta kertoo henkilöhaastattelussa sivuilla 8 10 kohdanneensa työssään sellaisia tilanteita, joissa partiossa opituista taidoista ja arvoista on ollut hyötyä. Kuuman kesän kruunu Finnjamboree Kilke kruunasi suomalaisen partioinnin suuren juhlavuoden. Kilke kaikui leirin aikana ja vielä pitkän ajan leirin jälkeenkin ympäri Suomea. Tämän lehden sivuilla on painettuna erilaisia leirimuistoja. Kirsikkapuita pystyttämässä Partiolaiset ovat tunnetusti aina valmiina, lisäksi partiolainen pyrkii tekemään päivän hyvän työn joka päivä. Ryhmä Turun Metsänkävijöitä olikin kesän alussa valmiina talkootöihin ja kaunistamaan Turun kaupunkikuvaa. Ryhmä osallistui Turku säätiön kirsikkapuutempaukseen. Kirsikkapuista ja vapaaehtoisuudesta voi lukea lisää sivuilta Repostelu Tykkäätkö sinä ottaa kursseilta, koulutuksista tai muista partiotapahtumista mukaan kotiin viemisiksi pienen vihkosen? Tarvitsetko näitä vihkosia todella? Onko kotonasi tilaa säilyttää vuosien varrella matkaan tarttuneita vihkosia? Partiovihkosia repostellaan sivulla 35. Kansi Pohjanmeren Tall Ships Race -purjehduskilpailuun osallistunut Kupittaan Henrikinpoikien s/y Henrika sai lipua myös tyvenillä vesillä. Lisää Henrikan matkasta voi lukea sivuilta Kuva: Akseli Silfver. Repolainen 5/2010 (14.) Lounais-Suomen Partiopiirin jäsen lehti ISSN Päätoimittaja Maija-Liisa Laukkanen Toimitussihteeri ja taittaja Olli Raimo Toimitus Petri Hakosalo Jaana Ketola Ville Laasonen Sari Mantere Saara Paatero Laura Rantanen Tuuli Seppälä Minna Toriseva Johannes Vahtoranta Niko Vähäsarja Painopaikka Forssan Kirjapaino 2010 Toimituksen yhteystiedot Repolainen Lounais-Suomen Partiopiiri ry Läntinen Pitkäkatu Turku puh repolainen@partio.fi 2

3 Kuuma leirikesä takana, juhl asyksy viel ä edessä Repolainen Kirjoittaja on piirin toimitusjaoston puheen johtaja. Sari Mantere, Karimo Joko olet päässyt syksyn menoon mukaan, vai vieläkö pääsi on sulana helteestä? Kaikuuko korvissasi Kilke-leirilaulu ja Välkkeen huudot? Vieläkö kuljet kesätamineissa unohtaen, että kaapissasi on sellaisiakin vaateparsia kuin takki ja pitkät housut? Tällaisissa fiiliksissä kirjoittelen syksyn ensimmäiseen Repolaiseen, joka on tulvillaan kuluneen kesän muistoja. Helteet ovat tavoittaneet muutkin kuin partiolaiset, ja kuumuus on tuonut oman lisänsä niin vaelluksiin, purjehduksiin kuin leireillekin. Itse en päässyt osallistumaan Kilkkeelle, mutta alkukesän Välke on vielä mukavana muistona mielessäni. Juhlavuoteen liittyvä Välke-paketti on innostuttanut ilahduttavan monella alueella leirin pystyttämiseen, ja ohjelma oli helposti käytettävissä. SP:n rakentama Välke-paketti oli siitä mukava, että sitä pystyi käyttämään niin kokonaisuutena kuin pilkottunakin. Piirimme alueella vietetyistä Välkkeistä voit lukea lisää tästä lehdestä. Kilke puhutti pitkin kevättä ja alkukesää monissa lippukunnissa. Muun muassa varusteiden kerääminen, niiden merkkaaminen, leirille lähtevien opastaminen ja ennakkotehtävien tekeminen työllistivät jo ennen suurleiriä. Olen kysellyt partiotutuiltani kokemuksia tuoreimmasta suurleiristä, ja vastausten kirjo yllätti. Yhdelle leiri oli suuri partioelämys, toiselle nuorisofestari, muutamaa hävetti isot yhteiset ohjelmat housuttomuudellaan, ja eräs uupui työtaakan alle. Tämä suurleiri ei tullut kuuluisaksi runsaista sateista, mutta yksi asia nousi suosikiksi: Kilkkeellä eivät hyttyset juurikaan kiusanneet kuivuuden takia. Kilkkeen ja Välkkeen jälkeen juhlavuotta jatketaan esimerkiksi lokakuun Kaiulla. Sudenpentujen yhteinen tempauspäivä näkyy eri puolilla piiriä. Loppuvuotta kohden virittäydytäänkin sitten jo pikku hiljaa L-SP:n yhteen suureen voimanponnistukseen, nimittäin piirin ensimmäiseen talvileiriin. Ulkopuolisena sisäpiirissä Kirjoittaja on piirin taloussihteeri. Atte Mäki ikä sun lippukunta on? M Kesäkuun alkupuolella otin vastaan mielenkiintoisen työtehtävän tultuani valituksi piirimme taloussihteerin, Amin, äitiyslomasijaiseksi. Taloushallinto ja järjestöelämä olivat tuttuja jo entuudestaan, mutta partiosta en tiennyt aatetta lukuun ottamatta mitään. Yleensä opin asioita nopeasti, mutta partio jargon, partionimet sekä eri tapahtumat tuntuivat mahdottomilta oppia. Luulin muun muassa meneväni tapaamiseen, jonne tulee kaksi itselleni uutta ihmistä, Reposen Heli ja joku Evette, jotka olivatkin yksi ja sama henkilö. Ai, sulla ei oo ollenkaan partiotaustaa! Ymmärrän yhä paremmin naisia, jotka eivät saa poikaystäviensä puheesta mitään selvää inttiaikana. VMTL, Muke ja tetsaus ovat vain tässä tapauksessa vaihtuneet termeihin lpkj, Mylly ja vrhj. Tietääköhän moni partion rivijäsenkään viimeisintä tuossa listassa? Kesä on opettanut paljon niin partiotoiminnasta, -sanastosta kuin -asenteestakin. Kysyvä ei ole tieltä eksynyt ja työtovereiden kärsivällisyys on ainakin vielä kestänyt. Odotan mielenkiinnolla tulevia haasteita, tapahtumia ja ennen kaikkea teihin partiolaisiin tutustumista. 3

4 Reportit Vilskettä ja vilinää kesän kuivattamassa metsässä Teksti: Aura Pajamo, Raision KilliNallit Rauman alueen Välke-leiri Teksti: Sari Mantere, Karimo Kuvat: Elina Kataja, Jokilaakson Ravut Rauman alueen lippukunnat kokoontuivat Välke-leirille Pyhärannan Kukolaan. Viikonlopun mittainen leiri oli suunnattu seikkailijoille ja sudenpennuille. Seikkailijat matkasivat leirille ja takaisin reippaasti polkupyörillä. Yhteisissä ohjelmapisteissä valmistui leirimerkki ja astiapyyhe. Lisäksi kaikki pääsivät melomaan ja opettelemaan merimerkkejä. Seikkailijat kokeilivat itse tekemillään ongilla kalaonnea ja sudarit pääsivät uittamaan puusta veistettyjä veneitä. 170 hengen leirin kruunasi lauantain yhteinen iso iltanuotio. Sunnuntaiaamuna kokoonnuttiin vielä yhteiseen Partiomessuun ennen kotimatkaa. Sateisesta ja tuulisesta säästä huolimatta yhdeksän lippukunnan yhteisleiri sujui hienosti. Luvialla laskeuduttiin pystysuoraa kallionseinämää. Leiristä enemmän seuraavalla sivulla. Kuva: Tuuli Seppälä. Raision KilliNallien Välkeestä tulikin Vilske. Nimi kuvastaa hyvin leirin iloisia ja kiireisiä tunnelmia. Pj-välitehtävänään leirin järjestänyt Aura Pajamo kertoo leirin kulusta. Kuulin ensimmäistä kertaa Välkkeestä partiojohtajakurssilla viime keväänä. Lippukuntamme sudenpennuille ja seikkailijoille kaavaillun kesäleirin järjestäminen olikin sopivasti jo nakitettu minulle, joten otin Välkkeen odottavin mielin vastaan kerrankin joku on valmiiksi miettinyt, mitä ohjelmaa järjestetään! Välke-paketti toteutettiin neljän päivän mittaisena leirinä lippukuntamme omalla leiripaikalla Rymättylän Kuristenlahdesa. Leiriläisiä mukaan lähti 28. Ohjelman laajuus aiheutti suunnitteluvaiheessa jopa runsaudenpulaa: kaikkia ohjelmia ei olisi hyvällä tahdollakaan ehditty tekemään muiden leiriaskareiden (ja muiden tärkeiden ohjelmanumeroiden, kuten uimisen) ohella. Leiriajaksi sattui onneksi yksi kesän ensimmäisistä kunnon helleaalloista. Muuten kankaan painamisesta ja kipsivaloksista ei ehkäpä olisi tullut mitään. Toisaalta kaikkia harmitti, kun rutikuivassa metsässä ei voinutkaan paistaa nuotiolettuja. Paketin ohjelma oli monipuolinen ja antoisa. Niin ruoka kuin ohjelmakin miellyttivät rakinalaisia. Sudenpennut esimerkiksi innostuivat toden teolla kaarnaveneiden teosta ja uittamisesta. Valmiin paketin ohjelma oli helposti muokattavissa paikan ja aikataulun vaatimusten sekä johtajien ja leiriläisten mieltymysten mukaan. Järjestimme myös leirin aikana tuleville seikkailijoille oman siirtymävaiheen sekä seikkailijakasteen erillään muista leiriläisistä. Lisäksi seikkailijat ja sudenpennut pääsivät tekemään Itämeri-tutkimusta ja osallistumaani BalticSeaNow.info -hankkeeseen. Välke-paketin ohella suoritimme Vilskeellä Woomal-ohjelmaakin, mutta nämä kaksi sopivat mielestäni hyvin yhteen. Kaiken kaikkiaan tämä oli hauska ja rento, ei liian raskas, tapa suorittaa pj-välitehtäväni. 4

5 Välke Senegalin tahtiin Teksti ja kuva: Tuuli Seppälä, Luvian Loukke Afrikkalaista elämäntapaa voi toteuttaa myös täällä pohjolassa. Suomen Partiolaisten Woomal-kehitysyhteistyöprojekti innoitti lippukunnan kesäleirillä Luvialla. Hanke keskittyy ympäristökasvatukseen Senegalissa, mikä näkyi leirillä muun muassa ahkerana jätteiden lajitteluna ja uusiokäyttönä. Itsetehdyistä leluista saa sellaisia kuin haluaa, leirillä todettiin. Mukaan ei oltu otettu palloa tai muutakaan ajanvietettä, vaan asioita tehtiin itse. Sanomalehdistä ja jätesäkeistä valmistettiin toimiva jalkapallo vapaa-aikojen iloksi. Leluja askaroitiin erilaisesta kierrätysromusta kuten muovisen kuusenkynttelikön osasista. Hurja T. Rex sai hännän sähköjohdosta ja lentokone syntyi rautalangalla monia osasia yhdistelemällä. Senegalin monimuotoisuus konkretisoitui taulukoista käytännön tekemisen kautta. Leirillä sekä purjehdittiin jollilla, että laskeuduttiin valjailla pystysuoraa kallionseinämää pitkin. Lämpöä päästiin kokemaan rantakiville rakennetussa telttasaunassa. Kymmenen tunnin lämmitys palkitsi pehmeillä löylyillä, eikä alkukesäisen meriveden viileys haitannut uimareita. Viimeisenä leiri-iltana vaellettiin läpi saniaisviidakon yhteiselle iltanuotiolle laakean kallion tasanteelle. Kaikki olivat pukeutuneet teemaan sopivasti. Korut asuihin oli tehty pujottamalla nauhaan monenkirjavia papuja ja itsetehdyt soittimet pärisyttivät afrikkalaista tunnelmaa. Lippukunnan uuden vaellusteltan ensimmäiset yöpyjät kutsuvat kylään. Kenellä olikaan kainalossaan kettu? Repolaisen lukijakilpailu Ketunhäntä kainalossa on taas kisattu. Kilpailussa etsitään jollekin lehden sivulle kätkettyä ketunhäntää ja vastataan esitettyyn kysymykseen. Neloslehden kilpailun palkinnon voitti Arvi Seesjärvi Turun Versoista. Paljon onnea voittajalle! Ketunhäntä oli Jussi Ermeen kainalossa sivulla 21. Tämän Repolaisen lukijakilpailun ohjeen voit lukea ilmoitussivuilta lehden loppuosasta. Liimatippaliitettä kokeillaan nyt Tämän Repolaisen välissä on ensimmäistä kertaa liimatippaliite. Napakettu-talvileirin ilmoittautumislomake on liitetty lehden väliin. Poimi se siis itsellesi ja ilmoittaudu leirille. Liimatippaliite on kätevä tapa toimittaa palautettava lomake lukijoille. Nyt lehteä ei tarvitse leikellä lomakkeen irroittamiseksi. Seuraamme palautetta; vastaavia liitteitä saattaa olla lehdessä tulevaisuudessa useamminkin. Jos haluat oman liitteesi lehteen, ota yhteyttä lehden toimitussihteeriin. Reportoi uutisista ja tapahtumista Reportit on ajankohtaisten tai alueellisten pikkuraporttien palsta. Lähetä omat partiouutisesi osoitteeseen 5

6 Kivikaudesta nykyaikaan piirin ensimmäisellä talvileirillä Kuva ja teksti: Tero Kuusisto, Kuusiston Linnanyrjänät Tuli lippukunnista toive, että olisi järjestettävä piirileiri talvella. Tätä ajatusta piirihallitus kokouksissaan mietti ja pohti. Toteuttamisen arvoiseksi ajatukseksi tämä nähtiin ja leirin johtoon värvättiin Paavo ja Lulu. Niin lähti leirin johto kentälle piirihallituksen sanoja sydämessään tutkiskellen värväämään itselleen staabia. Jo alusta alkaen teema oli kirkas johtotähti leiriä suunnittelevien staabilaisten mielissä. Kivikauteen mennään ja sieltä takaisin tullaan. Ohjelmaväellä tarkat ajatukset olivat, ja he muille kertoivat, että valonnopeutta ei saavuteta, vaikka leiripäiviä vähänlaisesti onkin. Katsotaanpa asiaa leiriläisen silmin. Kivikauden tulentekoa 6 Tauno Tarpoja hieroo unisia silmiään ja lähtee yhteiskuljetuksen lähtöpaikalle. Onneksi rinkka oli pakattu kerrankin hyvissä ajoin, jo eilen. Rinkasta löytyivät talvimakuupussin ja kahden makuualustan lisäksi tyyny. Hieman luksusta pitää olla myös leirioloissa, Tauno ajatteli. Toki siellä on myös nimikoidut varavaatteet ja muut tarpeelliset ja tarpeettomatkin tarvikkeet. Bussin saapuessa leirialueelle Taunon korvissa kuuluu Puolustusvoimista tuttu komento Tulta. Lippukunnan pojat olivat kertoneet, että leirialueella on sodittu armeija-aikana. Pojat myös vakavalla naamalla kertoivat, että asemiin meno tarkoittaa sitä, että talviteltta laitetaan vauhdilla pystyyn, ja kamiinassa on jo tuli, kun sitä telttaan viedään. Teltan pystytys kyllä kuului ensimmäisiin askareisiin ja polttopuiden tekokin, mutta ei ihan niin kuin oli etukäteen kerrottu. Sami Samoaja tiesi kertoa, että illan avajaiset ovat mahtava spektaakkeli, täysin vailla vertaansa. Avajaisissa liikutaan kuulemma kivikaudessa, ja jotta ei ihan pimeässä tarvitse olla, niin jokaiselle telttakunnalle annetaan piikiveä, joilla pitäisi saada tuli syttymään. Enää ei Vesa Vaeltajalla pitänyt pokka, vaan naureskellen kertoi hän nuoremmille, että näitäkään tarinoita ei pidä uskoa. Avajaiset ovat aina suuri salaisuus, ja salaisuus paljastuu vasta h-hetkellä. Pimeälle keskiajalle Yön pimeinä hetkinä kipinävuorossa kuului vain kamiinoiden kolina puiden lisäyksen yhteydessä. Oma kamiina piti mukavaa ja vähän unettavaakin tuhinaa, joka painoi uhkaavasti Taunon silmiä kiinni. Tästähän juuri illalla viimeksi puhuttiin, Tauno ajatteli ja tarttui kipinäpäiväkirjaan. Avajaisissa Paavo oli hieman kertonut, mitä leirillä olisi ohjelmassa. Tämänhän on kuin pimeällä keskiajalla Tauno ajatteli ja kuvitteli itsensä istumassa vanhan linnan hämärässä kellarissa munkin kaapu päällään kopioimassa sulkakynällä kirjoja. Millainen öljylyhty heillä mahtoi olla, tuumi Tauno ja piirsi kipinäpäiväkirjaan hieman myrskylyhtyä hienomman öljylampun. Kyllähän tämän jo arvasikin, Vesa ajatteli samalla koettaen saada telttaväkeä kömpimään ulos makuupusseista tai edes heräämään. Hei pojat ja tytöt, kuulitteko tuota ääntä, se on tykki, Vesa huusi. Jos tämän heräämisen olisivat lasten äidit nähneet kouluaamuna, niin olisivat varmasti nipistäneet itseään, naureskeli Vesa itsekseen ja onnitteli itseään onnistuneesta kepposesta. Ei hän paljoa palturia puhunut, sillä soppatykkihän siellä jo porisi levittäen ympärilleen herkullista aamupuuron tuoksua. Jahas tytöt ja pojat, onko päiväreput pakattu, kaikilla varalapaset ja -pipot mukana, kaikki käyneet pisulla Mitä tuo Vesa tuossa oikein jaksaa meuhkata, ajatteli Tauno, ei kai se kuvittele, että me ollaan sudareita. Oikeastaan Vesa kumppaneineen voisikin mennä pitämään seuraa meidän lippukuntamme sudareille ja seikkailijoille, kun he tulevat tänään tänne käymään. Me haluamme lähteä noiden kahden ritarin kanssa seikkailemaan. Ties vaikka linnanneidon pelastaisi lohikäärmeen kidasta.

7 Leirialuetta tarkastelemassa. Leirin varajohtaja Lulu on vakaasti sitä mieltä, että juuri tähän kuuseen perustetaan palonvalvontapiste. Napakettu Milloin: (to-su) Missä: Raasi, Yläne Kohderyhmä: Tarpojat, Samoajat, Vaeltajat, Aikuiset Hinta: 60 euroa Ilmoittautuminen: lippukunnan yhteyshenkilölle Viim.ilmoittautumispäivä: Ykkösiä ja nollia Sami naureskelee kuinka tohkeissaan tarpojat ovat keskiajalla. Ei se nyt niin hohdokasta voinut olla, ja sitä paitsi nykyään on paljon helpompaa, kun ei tarvitse taistella lohikäärmeitä vastaan. Riittää, kun hallitsee tietotekniikan salat ja neidot on pelastettu; kuten lippukunnan Sari, joka juuri tekstaili, että tarvitsee leirin jälkeen pientä apua tietokoneen kanssa. Piip, piip. Nopeasti Sari näköjään vastasikin viestiini, jossa lupasin heti leirin jälkeen tulla käymään. Muista ottaa myös kuvia lippukunnan lehteä varten. Taisi se kaivattu tietokoneapu olla kirjoittamista Välkkyyn. Olisi pitänyt vain olla tunnollinen ja jättää kännykkä kotiin, kun kerran näin sanottiin. Olisi välttynyt tältäkin hommalta, mutta toisaalta helpolla tästä päästiin, sillä kerrottavaa riittää vaikka pariin lehteen. Päättäjäisistä saan ainakin hyviä kuvia, sillä vanhemmat ovat kertoneet jostain Kauramiehestä, joka on ollut päättäjäisten toivotuin henkilö. Mikähän toukohousu sieltä oikein mahtaa tänne metsän siimekseen keskellä talvea tulla? Ja jatkoi Sami mietiskelyään keskittyneenä, kun havahtui Vesan huhuiluun, että nyt pitäisi olla jo menossa päättäjäisiin. Näin vai jotenkin muuten? Se selviää helmikuun loppupuolella Raasissa. Nähdään Napaketulla. 7

8 8

9 Oikeushammaslääkärin työhön eväitä partiosta Teksti: Jaana Ketola, Euran Peurat Kuvat: Pilvi Taipale Maailman kriisipesäkkeistä tai suuronnettomuuksista kertovissa uutisissa vilahtaa usein meille suomalaisille tuttu hahmo, oikeushammaslääkäri Helena Ranta. Kovan ulkokuoren taakse kätkeytyy lämmin, runoja lukeva nainen, jolla on laaja ja läheinen ystäväpiiri. Helena Ranta, Tammisen perheen kuopus, on syntynyt Kajaanissa vuonna Helenan ollessa alle kouluikäinen, perhe muutti Imatralle, jossa Helena asui kunnes kirjoitti ylioppilaaksi ja opinnot veivät Helsinkiin. Helenan partioura alkoi sisarusten perässä heti kun ikää oli tarpeeksi. Enson partiosiskoissa Helena on taivaltanut partiouraansa aina vartionjohtajaksi asti. Muutto ylioppilaskirjoitusten jälkeen Helsinkiin toi eteen lippukunnan vaihtamisen. Sisulippukunta Kalliotytöissä Helena seurasi mm. Helvi Sipilän, tätinsä Salme Kotkatlahden ja vielä sisarensakin jalanjälkiä lippukunnanjohtajaksi. Kansainvälisyyttä ja suvaitsevaisuutta lisäsivät kokemukset kansainvälisillä leireillä näkövammaisten kanssa. Partiouransa aikana Helenalla riitti energiaa organisoida muun muassa museoretkiä näkövammaisille. Saipa hän jopa järjestetyksi eritysluvalla vierailun Kansallismuseoon, jossa näkövammaiset saivat kosketella museoesineitä. Nykyisin Helenan aika ei riitä aktiivipartiointiin, mutta hän seuraa partiossa tapahtuvia asioita aktiivisesti lukemalla järjestön lehtiä ja seuraamalla tuttaviensa lasten partiointia. Olen hyvin perillä keskusjärjestöä ravisuttavista mullistuksista, Helena kertoo. Oikeushammaslääkäri pyrkii totuuteen Kysymykseen, mihin Helena Ranta työllään pyrkii, hän vastaa yhdellä sanalla: totuuteen. Työssäni ei tehdä kompromisseja. Päätökset sota tantereella on pystyttävä tekemään itse, yksin ja vielä usein hyvin nopeasti. Repolainen Hän pyrkii selvittämään mitä on tapahtunut ja tahtoo, että oikeus tapahtuisi. Rankaisemattomuuden ajan on päätyttävä. Ranta on onnellinen siitä, että maailmaan on vihdoin saatu pysyvä kansainvälinen rikostuomioistuin, International Criminal Court, ICC. Vuodesta 1996 Helena Ranta on ollut mukana kehittämässä oikeustieteellistä tutkimusta, jonka tarkoituksena on kerätä todistusaineistoa, jota voisi hyödyntää sekä kansallisissa että kansainvälisissä oikeusistuimissa. Kliinistä hammaslääkärin työtä Ranta on tehnyt hyvin vähän. Pian hammaslääkäriksi valmistumisensa jälkeen hän suuntautui tutkijan uralle, joka puolestaan on johtanut tähän nykyiseen työhön. Nykyinen työ on kuljettanut häntä pitkin maailman kriisialueita, Kauhajoen ja Jokelan koulusurmat ovat kuuluneet hänen työkenttäänsä eikä tsunamin jälkipyykkikään jäänyt vaille Helena Rannan asiantuntemusta. Sinut itsensä kanssa Helena kertoo, että on sinut itsensä kanssa, se on hänen työssä jaksamisensa perusta. Hän osaa tunnistaa myös omat heikkoutensa. Pitää muistaa pelätä, ja jos suunnitelma A ei toimikaan, niin pitää olla myös suunnitelmat B ja C, Helena toteaa. Koska Helena on vastuussa monien ihmisten turvallisuudesta, ei päätöksenteossa voi soveltaa demokratiaa. Minun työssäni ei tehdä kompromisseja. Päätökset sotatantereella on pystyttävä tekemään itse, yksin ja vielä usein hyvin nopeasti. Helena kertoo, että häntä ei ole koskaan fyysisesti kidutettu, mutta pidätetty on kaksi kertaa. Kerran olen kääntynyt takaisin, koska vastassa oli liikaa aseita. Kaksi kertaa olen automatkalla antanut käskyn, että päät alas ja vauhdilla läpi tiesulun. Kummallakaan kerralla ei autoa kohti ammuttu, vaikka toisella kertaa minusta olikin pidätysmääräys jo annettu. 9

10 Helena Ranta puhui myös suomalaisen partioliikkeen 100-vuotis juhlaseminaarissa. Partiosta eväitä työelämään 10 Partio on vahvistanut lapsuudenkodista saatua oppia siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Helena Ranta toteaa. Hänellä on valokuvamuisti, ja siitä on hänen työssään paljon apua. Kimin koe onkin oivallinen tapa kehittää huomiokykyä. Hyvää huomiokykyä konfliktialueilla totisesti tarvitaan. Olen tarkastellut mm. ministeri Stefan Wallinin työpöytää Kimin silmin. Tekemällä oppiminen on Helenan mukaan yksi partion vahvuuksista. Tekemällä oppiminen aiheuttaa virheitä, mutta virheistä pitää oppia ja päästä yli. Jälkiviisaus on turhaa. Miten partio voisi maailmanlaajuisesti tarttua konfliktialueiden epäkohtiin? Verkottumalla kohdemaan nuorten kanssa. Helena muistuttaa myös, ettei kukaan halua kuolla tai taistella. Valitettavasti täysi-ikäisten mielet on usein jo myrkytetty, mutta nuorempien kohdalla on vielä toivoa, ja heille partiolla voisi olla paljonkin annettavaa. Ensisijaisen tärkeänä Helena näkee yhdessä olemisen ja yhdessä tekemisen partiolaisten ja kohdemaan nuorten välillä. Hän korostaa nimenomaan yhdessä tekemistä ja olemista, ilman politiikkaa ja uskontoa, nuorelta nuorelle. Toisaalta myös partiolla on tarjota mielekästä tekemistä. Tästä voisi olla apua vaikkapa Palestiinan pakolaisleireillä, joissa nuoret ovat asuneet ehkä koko elämänsä. Pakolaisleireillä juuri toimettomuus on ongelma, johon partion tekemällä oppiminen voisi olla yksi ratkaisu. Sotatantereilla on aina kova meteli ja hiljaisuus kielii usein uhkasta. Partion kautta konfliktialueiden nuorille tarjoutuisi tilaisuus oppia nauttimaan hiljaisuudesta. Pohdittaessa partion ja suomalaisen yhteiskunnan suhdetta, Ranta näkee partion mahdollisena keinona maahanmuuttajien integroimisessa suomalaiseen yhteiskuntaan. Tulemalla partioon ja saamalla sieltä ystäviä, sopeutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin sujuisi mahdollisesti helpommin. Jos tarjoutuu mahdollisuus vaikuttaa maailman parantamiseen, se mahdollisuus pitää käyttää. Raskaan työn vastapainona täytyy elämästä osata vapaalla nauttia. Helena on intohimoinen sienestäjä, satunnainen puutarhanhoitaja, lukee runoja, nauttii ruoanlaitosta ja laajan, läheisen ystäväpiirin läsnäolosta. Kesäisin hän harrastaa merimelontaa ja talvisin hiihtoa. Klassinen musiikki on lähellä Helenan sydäntä ja Kuhmon kamarimusiikkijuhlat kuuluivat hänen kesäohjelmistoonsa. Kansainvälisys on partion vahvuus Partio on positiivinen järjestö. Partio edelleen auttaa ehkäisemään uusavuttomuutta. Kansainvälisyys on Helenan mukaan edelleen partion vahvuuksia. Hän on itse leireillyt ulkomailla 12-vuotiaasta asti, ja näistä kansainvälisistä kokemuksista on ollut paljon hyötyä elämässä. Suurleirikokemusta Helenalla on Hollannista, Englannista ja Suomesta. Hän kertoo nukkuneensa teltassa viimeksi viime vuoden elokuussa kanoottiretkellä. Sellaiselle hän on tänäkin kesänä menossa ja yöpyy luonnollisesti teltassa. Aikanaan hiihtovaelluksillaankin Helena nukkui mieluummin teltassa kuin autiotuvassa. Teltassa on hiljaisempaa ja raikkaampi ilma. Ei tarvitse kuunnella muiden kuorsaamista. Mitä kehitettävää suomalaisessa partiossa Helenan mielestä olisi? Jäsenistön äänen pitäisi päästä paremmin kuuluviin. Hän pohtii, että jos ihmiset vastuupaikoilla eivät tasaisin väliajoin vaihdu, ei kehitystäkään voi tapahtua. Keskusjärjestöä vaivaavat myrskyt kyllä laantuvat, niin ne ovat aina tehneet.

11 Pennut Kettu ja korppi Teksti ja kuvitus: Jean de La Fontainen satua mukaillen Tuuli Seppälä, Luvian Loukke Eräänä päivänä korppi oli lentelemässä maalaistalon pihapiirissä, kun se näki pöydällä juuston. Hetken aikaa se kaarteli yläilmoissa, mutta kun ketään ei näkynyt, korppi rohkaisi mielensä ja nappasi juuston nokkaansa. Tyytyväisenä saaliiseensa, se lensi jonkun matkan päähän metsän laitaan ja istahti käppyräisen puun oksalle. Viekas kettu Repolainen oli myös liikekannalla. Se havaitsi korpin saaliineen puussa. Juuston tuoksu houkutteli kettua ja niinpä tämä virkkoikin puuhun tähyillen: Kas korppi, vanha veikko, mikä sinut tänne on lennättänyt? Korppi ei kuitenkaan vastannut ketulle, sillä se ei tahtonut pudottaa juustoaan. Repolaista harmitti moinen vaiteliaisuus ja se jatkoi jutusteluaan: Kylläpä sinulla on komea ulkomuoto, kehui kettu. Noin kiiltavän mustista sulista olisi kuka tahansa ylpeä. Jos äänesi on läheskään yhtä kaunis, kuin pukusi, olet kiistatta metsän upein lintu. Korppi yllättyi kehuista. Imarteluiden hämäännyttämänä se rohkaistui avaamaan nokkansa kraakkuakseen. Silloin juusto putosi suoraan ketun kitaan. Repolainen söi sen myhäillen korpin seuratessa harmistuneena vieressä. Turhamaisuus tulee aina kalliiksi, kettu virkkoi sitten. Kyllä se aina yhden juustopalan arvoinen opetus on. 11

12 Vuzoo oli Raffun oma soitin. Kari Poppis Suomela. Raffu-fiilistelyä Teksti: Poppis Suomela ja Lotte Malkakorpi RAFFU, Häng med i sången we re having more fun Ja nyt saa huutaa RAFFU... Harjannostajaisissa tanssittiin elävän musiikin tahtiin. Kilke on takana ja hauskaa oli, mutta niin pitikin olla. Hyvästä fiiliksestä saimme paljon kiitosta. Jo alaleiriä suunniteltaessa pidimme hyvän fiiliksen luomista staffun tärkeimpänä tehtävänä. Tunnelman puolesta leiri olikin yksi partiouriemme parhaista. Ikimuistoisimmat hetket koimme viimeisinä iltoina, kun nuoret tarpojat ja samoajat tulivat iltahämärissä koputtelemaan olkapäälle ja kiittelemään hienosta leiristä. Ne kiitokset tulivat sydämestä. Hyvä raffufiilis syntyi partion tärkeistä peruselementeistä. Yhdessä tekeminen ja oleminen, laulaminen, huutaminen, leikkiminen ja rakentaminen täyttivät raitit ja savut. Savunjohtajilla oli tässä kaikessa tärkeä rooli. Suuret iltanuotiot ovat isojen leirin kruunu. Koko leirin päättäjäiset ja Raffun omat yhteiset iltanuotiot Suffan reunalla jäivät varmasti kaikille mieleen. Treffuringistä muodostui koko Raffun ydin ja keskeisin paikka. Koti keskellä kilkettä. Lounaissuomalaiset rakennus- 12

13 Lotte Malkakorpi. Raffun suffassa oli tunnelmaa neljällä kielellä. Alaleirin virallisia kieliä olivat suomi, ruotsi, englanti ja suomalainen viittomakieli. Räppi ja rokki ja rumba ja regee Raitilla raikaa, siinä on taikaa Kilke on kesän parasta aikaa Raffun portti yön hämyssä. Raffun kuoroa kiiteltiin kuorosodan parhaasta fiiliksestä. perinteet nousivat myös kunniaan Raffun rakentaessa komeaa 300 m 2 :n kahvilaa pitkästä tukkipuusta muun leirin tukeutuessa valkoisiin markkinatelttoihin. Caffelaa kelpasi esitellä ministereistä lähtien niin kaikille leirin VIP-vieraille kuin lapsiaan katsomaan tulleille vanhemmille ja tutuille. Raffussa olisi ollut tilaa isommallekin joukolle ja huipputunnelmista olisi ollut jaettavaa useammallekin piirimme jäsenelle. Osanottoprosenttimme oli leirin häntäpäässä jääden kolmanneksen pienemmäksi kuin esim. hämäläisten ja uusmaalaisten aktiivisuus. Harmi vaan, että niin moni lounaissuomalainen lippukunta lähti mukaan kovin pienellä panoksella, osan jättäessä jopa leirin kokonaan väliin. Toivottavasti Kilke tarjosi otolliset puitteet ja lähtökohdat aktiiviselle partiosyksylle. Muistoihin jäi monta kivaa Raffu-kokemusta, joista voi ammentaa uusia ideoita tarpojavartion kokouksiin, samoajien retkille, vaeltajien projekteihin ja johtajien vastuisiin. Muistetaan pitää yhteyttä uusiin partiokavereihin ja vaalitaan entistä suuremmalla innolla vanhoja partioystävyyksiä. Kiitos kaikille mukana olleille, nautitaan yhdessä partiosta. Kirjoittajat toimivat Kilkkeen Raffu-alaleirin johtajina. 13

14 Kilke metsässä kaikuu, taas ja uudestaan Teksti: Ida Vartila, Karimo Kuva: Olli Raimo Mikäs sen hienompaa kuin herätä aamulla aikaisin, punnita rinkka ja tuumata, että on taas liikaa tavaraa mukana, vaikka vieläkin tuntuu siltä, että jotain tärkeää jäi laatikon pohjalle. Laitan partiohuivin kaulaan miettien, että edessä on mahtava viikko kavereiden kanssa keskellä itse rakennettua telttakaupunkia. Ensimmäisten päivien rakentelun jälkeen odotan jo innolla tutustumista koko leiriin ja ohjelmaan. Raffun samoajana osallistuin ensimmäiseksi palvelutehtävään ilmalaaksossa. Tehtävään kuului tarpojien radan rastimiehenä toimiminen. Vesilaaksossa mahdollisuutena oli päätyä johonkin kolmesta aktiviteettikokonaisuudesta ja minun kohtalonani oli päätyä kävelemään vetten päällä. Pääsin kokeilemaan kanootin näköisiä suksia, joilla pystyi hiihtämään veden päällä melalla ohjaillen, sekä isoa rantapalloa, jonka sisällä pystyi juoksemaan (lue: konttaamaan) veden pinnalla. Ohjelmaan kuului myös kalojen ja vesikasvien tunnistusta kuvista, jotka ensin piti sukeltaa pohjasta. Ilmalaakson samoajaohjelmaan kuului tietokoneiden kanssa räpellystä, muun muassa toisten partiolaisten kanssa chattailua. Lisäksi pisteeseen kuului tietoisku soiden entistämisestä sekä tutustuminen hiilijalanjälkeen ja sen pienentämistapoihin. Tulilaaksossa sai kokeilla vaihtoehtoisia tulensytytystapoja, jos vaikka tulitikut ovat sattuneet jäämään kotiin. Nuotionsytytyskilpailussa vartiot ottivat mittaa toisistaan selviytyjien tyylillä: tulisijan yläpuolella ollut naru tuli katkaista mahdollisimman nopeasti liekeillä. Toisena päivänä tulilaaksossa kilkuteltiin huiviin metallinen koriste Kilke-leimalla ja valmistettiin biohiiltä. Aikamoisen reissulle eli haikille lähdettiin Amazing Racen tyyliin. Kauniissa maisemissa oli mukava kävellä, vaikkakin leirin ainoat hyttyset vaanivat matkan varrella. Banaani putosi valitettavasti alkumatkasta, mutta se saatiin pelastettua. Tosin sen kaveri hukkui metsään. Maalaaksossa samoajat osallistuivat Vipusen markkinoille metsästäen loitsuja erilaisten tehtävien avulla, opettelivat sirkustemppuja kuten jonglöörausta ja luonnollisesti yrittivät vältellä pelottavia kasvomaalauspellejä. Kaiken kruunasi huima Bag Jump, josta oli 14 paniikista huolimatta pakko tulla hypäten alas vaikka nenästä kiinni pitäen. Isoista iltaohjelmista erityisesti avajaiset jäivät mieleeni. Paikkani oli lähes keskellä kaikkea, eikä puitakaan ollut pahemmin edessä, joten järvelle näkyi hyvin. Minua nauratti kuullessani ulkomaalaisilta kavereiltani keskustelun siitä, miksi kaikki suomalaiset näyttivät niin kunnioittavilta tämä on ilmiselvästi jokin suomalaisten rituaali. Lisäksi ulkomaalaisia saattoi hämmentää musiikkinäytelmä, jossa ei ihan pysynyt kärryillä vaikka kaiken puheen ymmärsikin. Ensimmäisenä iltana oli ihana päästä kuuman päivän lämmittämään suihkuun, mutta säiden viileneminen kylmetti myös suihkuveden. Vesilaaksossa ollut telttasaunakin lämmitti mukavasti sadekuurojen välissä. Ihaninta oli toiseksi viimeisen yön ukkosmyrsky ja totta kai juuri silloin oli pakko lähteä bajamajaan. Olin myös mukana testaamassa radio Kilkkeen toimesta montako ihmistä mahtuu kerralla inva bajamajaan. Vastaus: 25. Oli siinä tiivis tunnelma. Raffun Caffelan hattarat piristivät päivää samoin kuin pullonpalautuslakut. Ärsytti todeta leirin jälkeen, etteivät kauppojen kassat vaihtaneet pulloja lakuihin. Päättäjäisten jälkeen viimeisenä iltana, kun leirilaulu on laulettu ja kuunneltu niin monta kertaa, että sen haluaisi edes hetkeksi pois päästä soimasta, on haikea olo. Näin on aina hyvän leirin jälkeen, mutta hei! Jamboreehen on enää alle vuosi aikaa!

15 Kilkkeen Woomal-pelin voitto Lounais- Suomeen Teksti: Kilkkeen viestintä Kuvat: Ritva Kulmala, Kopardit Senegal- ja kehitysyhteistyöaiheinen Woomal-roolipeli pyörähti käyntiin viimeisenä ohjelma-aktiviteettina ennen päättäjäisiä. Myrskypoikien vaeltaja Olli Halminen ja savun 215 johtaja Tiia-Maija Ojamaa Woomal-voittotikkarit kädessään. Satapeura Jaakko Karta vieraili Raffu-alaleirin Singer-savussa (215). Koko leirin parhaat pisteet (50/51 p.) saavutti savu Raffu-alaleirin savu 215, jossa majailivat länsirannikon lippukunnat Jokilaakson Ravut, Karimo, Kopardit, Myrskupojat, Narvin Pojat, Narvin Tytöt, Rauman Partiotytöt ja Tasalam Boja. Alaleirikohtaiset parhaat tulokset olivat: Raffu: savu 215 (50/51p.) Tuikku: savu 300 (49/51p.) Lapa: savu 147 (49/51p.) Kaleva: savu 414 (48/51p.) Kilke oli kesän suosikki Repolaisen lukijakyselyyn 4/2010 vastanneista suurin osa suuntasi Kilkkeelle. Kakkostilan kesän tapahtumista vei joku muu partiotapahtuma kuten esimerkiksi partioparaati. Jaetun pronssitilan nappasi Välke ja kesän purjehdukset. Lukijakyselyn mukaan partiossa on mukavaa, kun pääsee leireilemään ja retkeilemään ja olemaan muutenkin lähellä luontoa. Mukavaa on myös oppia uusia taitoja ja saada uusia kavereita. Vain harva vastaajista tunnustaa partiossa olevan mitään kamalaa, mutta vähän moitteitakin kuitenkin paljastui. Partiossa on töykeitä johtajia, jotka käyttävät korkeampaa asemaansa turhaan pomottamiseen. Eikä vesisateella ole kivaa olla ulkona, partiossakaan. 15

16 Kilke went international Teksti: Iida Turunen ja Kaisa Sillanpää, Raision KilliNallit Kuvat: Iida Turunen Kilkkeelle, suomalaista leirielämää kokemaan, oli lähtenyt 600 ulkomaalaista partiolaista. Heistä kymmenkunta oli sijoitettu samaan savuun Raision KilliNallien kanssa. Millainen leirikokemus heillä oli kansainvälisten vieraiden kanssa? Kilkkeellä saimme savuumme englantilaisvieraita Kingsbury Guides -lippukunnasta, läheltä Birminghamia. Tehtävänämme oli emännöidä heitä parhaamme mukaan. Kerroimme briteille päivän ohjelmista ja aikatauluista, sekä varmistimme, että he olivat oikeissa paikoissa oikeaan aikaan. Ennen Kilkettä pidimme vieraisiimme yhteyttä sähköpostilla ja kyselimme tarvittavista tavaroista. Onneksemme vieraat osoittautuivat helpoiksi ja mukaviksi uusiksi tuttavuuksiksi! Brittivieraamme kiersivät vartioidemme mukana ohjelmalaaksoissa ja näin tutustuimmekin toisiimme. Yhteistyön voimalla yksi vartioistamme ylsikin Vipusen Markkinoilla kolmannelle sijalle. Ohjelmapisteiden jälkeen jatkoimme juttelua ja hauskanpitoa savussa ja muualla. Yhdeksän päivän mittaisella leirillä ei tietenkään vältytty kielimokilta ja väärinymmärryksiltä, myöskin brittien erikoinen murre tuotti ongelmia jopa savumme KV-vastaavalle... Välillä savusta lähtijöille toivoteltiin hauskaa päivää ja välillä vähän mitä sattuu, mutta mokille oli onneksi helppo nauraa. Ainakin jälkeenpäin. Tutustutimme ulkomaalaisiamme myös suomalaisten makujen ja kulttuurin maailmaan; salmiakki aiheutti nyrpeitä ilmeitä, puistatuksia ja yökkäilyrefleksin, kun taas Fazerin sininen oli maailman parasta. Olimme suunnattoman ylpeitä. Myös meidän suomalaisten mielestä kovasti lisäaineille maistuva haikkimehu sai positiivisen tuomion: the best juice ever! Vesilaakson mutapaini aiheutti eteenkin naispuolisissa brittipartiolaisissamme kulttuurishokin: liian läheinen kontakti toiseen ihmiseen ja mudassa temmeltäminen eivät ilmeistä päätellen oikein sopineet brittikasvatukseen. Sen sijaan sauna taisi olla miellyttävä kokemus, sillä sieltä palattiin leirin tomun keskelle iloisina ja puhtaampina kuin koskaan. Ei kuulemma ollut edes vaikeata hengittää! KV-vieraamme puolestaan opettivat meille englanninkielisiä nuotioja partiolauluja, joita innoissamme lauloimme. Kaiken kaikkiaan brittivieraamme piristivät Kilke-kokemustamme ja toivat uusia ulottuvuuksia suurleiriin! Salmiakki oli näin hyvän makuista. Yritimme brittisamoajien kanssa saada tulen syttymään tuliporalla. 16

17 Mahtava peräsin ja pulleat purjeet Repolainen Merikisat ovat kevytveneiden juhlaa, tässä kisaavat Lightning ja Scout 430 Teksti: Salla Sinisalo, Merimaskun Reimarit ja Soili Aaltonen, Merimaskun Reimarit Kuvat: Kai Sinkkonen, Maskun Hemmingin Tyttäret ja Pojat Merikisat saatiin järjestettyä taas pitkästä aikaa Naantalin saaristossa seilaili viisi urheaa venekuntaa lämpimissä tunnelmissa. Herätyskellot soivat aikaisin kisapäivän aamuna. Maukkaan aamupalamme jälkeen suuntasimme kevytveneidemme keulat kohti Naantalia. Lähtöpaikalle saavuimme tyylikkäästi muutaman minuutin myöhässä ja paikalla olivatkin jo muut venekunnat. Sää oli lämmin ja alkumatkasta myös melko tyyni. Nautimme saariston maisemista ja rantauduimme pienille saarille suorittamaan rastitehtäviä. Päi- vän aikana pääsimme koettelemaan taitojamme esimerkiksi merimiesslangissa; pohdimme muun muassa rottapellin ja reelingin käyttötarkoituksia. Viihtyisällä saarella laitoimme lounaaksi herkullista makkarasoppaa grillimausteella höystettynä. Vatsat täytettyämme saimme oppitunnin pitkäjousen käytöstä ja jokainen sai ampua muutaman nuolen. Suurin osa sinkautti nuolensa kauas maalitaulusta, mutta mukaan mahtui myös mullistavia osumia. Tuuli yltyi päivän aikana ja iltapäivällä purjehtiminen tuntuikin jo purjehtimiselta. Vaahtopäiden seassa seilatessamme luimme merikorttia ja väistelimme verkkoja, joita olikin meressä harvinaisen paljon. Väsyneinä mutta onnellisina lähdimme purjehtimaan kohti kotisatamaa. Päivä oli hieno ja päätähuimaavan vauhdikas. Kiitos kaikille kisoja toteuttamassa olleille, teitte kisoista hienon kokemuksen. Niin ja kaikki mukaan ensi kesänä, kun merikisat tulevat taas. Merikisat Merikisat ovat meripartiohenkinen partiotaitokilpailu, jossa mitataan erilaisia merimiestaitoja. Kilpailujoukkueet toimivat venekuntina ja etenevät rastilta toiselle kevytveneillä, yleensä purjejollilla. Kauempaa tulevat voivat tuoda veneensä kisapaikalle maitse tai kisata lainaveneillä. Kilpailu on kovaa, mutta merikisoissa on aina arvostettu myös pilkettä silmäkulmassa. Tavoite on pitää hauskaa ja oppia uutta, ei pelkästään voittaa. Kisat ovat yleensä avoimia kaikille asiasta innostuneille, ei pelkästään meripartiolippukuntien jäsenille. Laatikko: Johannes Vahtoranta, Myrskypojat Lähtötehtävänä oli purjehdushansikkaan valmistus. 17

18 Näin paljon tapahtumia! Mihin voin osallistua? Teksti: Ida Michelsson Kun piirin ensi vuoden tapahtumaesite Ilmo kolahtaa koulutusvastaavien postiluukuista syyskuussa, se on taas täynnä ohjelmatapahtumia ja koulutuksia. Sieltä löytyy jokaiselle varmasti jotakin. Suuri tarjonta voi aiheuttaa lippukunnan johtajistossa myös ihmetystä. Mihin tapahtumiin meidän pitäisi sitten osallistua? Vuoden tärkein ohjelmatapahtuma Piirin vuoden tärkein ohjelmatapahtuma on piirin talvileiri Napakettu, ja se on tarkoitettu tarpojille, samoajille ja vaeltajille. Tarpojille on luvassa erilaisia aktiviteetteja. Samoajien ja vaeltajien ohjelma koostuu palvelusta ja muista aktiviteeteista. Sudenpennut ja seikkailijat pääsevät tutustumaan päiväksi leirille. Kisoja ja muita ohjelmatapahtumia Ensi vuonna pidetään perinteisesti kolmet kisat: talvi-, kevät- ja syyskisat. Talvikisoihin voivat osallistua kaikki tarpojista ylöspäin. Kevätkisat on tarkoitettu tarpojille ja samoajille. Syyskisoihin pääsevät osallistumaan kaikki samoajaikäisistä ylöspäin. Kaikkein pienimpiäkään ei ole unohdettu vaan sudenpennut ja seikkailijat pääsevät kisaamaan omissa sudenpentu- ja seikkailijakisoissaan keväällä. Syksyllä järjestetään Tarpojien taitopäivä, joiden aktiviteetit ovat 18 luovuus- ja selviytymistarpoista. Tämän lisäksi tarpojajaosto järjestää Luovuusmajakan. Majakka on koko tarpon huipentuma, jossa tarpojavartio pääsee pistämään tarpon aikana opitut uudet taidot käyttöön. Mikäli lippukunta ei vielä koe olevansa kokenut majakanjärjestäjä, voi oppia ja mallia tulla hakemaan piirimajakasta, jossa nyt on siis tarjolla luovuus. Tarpojien taitopäivien yhteydessä samoajille järjestetään VJvihjarit, jotta heillekin olisi omaa ohjelmaa. Syksyllä samoajajaosto järjestää jo perinteeksi muodostuneen Ässiksen, jossa syvennetään ryhmänohjaajakoulutuksen taitoja. Moni on ollut huolissaan, että vaeltajaikäisten itsemääräämisoikeus omaan partioharrastukseensa on viety. Tämä väite ei pidä paikkaansa. Vaeltajaohjelman idea on, että vaeltaja itse päättää millaisia projekteja hän haluaa tehdä partiossa ja mitä asioita hän haluaa edistää. Samalla idealla syksyllä pidetään piirivisio, jossa vaeltajat tekevät tapahtuman muille vaeltajille, jotka vuorostaan vievät asiaa eteenpäin lippukunnissaan ja alueillaan. Leikkikurssi tekee comebackin. Moni lippukunta on toivonut, että piiri järjestäisi taas leikkikurssin. Ensi vuonna lippukuntien toive toteutuu, kun heti tammikuussa pidetään leikkikurssi, joka on tarkoitettu niin samoajille, vaeltajille kuin aikuisillekin. Tämän lisäksi jaostot järjestävät muita taitokursseja, jotka sopivat osaksi ikäkausien ohjelmaa. OK-päivät uudistuvat Ensi vuonna järjestetään vain yksi OK-päivä lippukuntapäivän yhteydessä. OK-päivät on tarkoitettu aikuisille sekä akelan tai sammon pesteissä toimiville samoajille ja vaeltajille. Halutessaan lippukunnat voivat tilata koulutuksen alueelleen tai lippukuntaan, mikäli koulutukseen on riittävästi osallistujia. Maaliskuussa järjestetään Ikäkausijohtajakahvila. Sieltä saa uusia ideoita toteuttaa ikäkauden ohjelmaa ja pääsee tapaamaan uusia ihmisiä eri puolilla piiriä.

19 Navakka tuuli kiidättää Henrikaa Pohjanmerellä. Kaikkien aikojen meriseikkailu Teksti: Pauli Engblom, Kupittaan Henrikinpojat ja Ville Sahlström, Kupittaan Henrikinpojat Kuvat: Akseli Silfver, Kupittaan Henrikinpojat ja Ville Sahlsröm Missä seilataan 5-metrisessä aallokossa? Missä pyöriäiset seuraavat alusta, kuin vanhoissa merimiestarinoissa? Kupittaan Henrikinpoikien s/y Henrikan 20-vuotispurjehduksella tietysti. S/y Henrika purjehti kesällä Ruotsiin, Tanskaan, Saksaan, Alankomaihin, Belgiaan Tall Ships Racesiin ja takaisin Turkuun. Innokkaat purjehtijat tarpojista aikuisiin saivat kukin seilata itselleen sopivilla osuuksilla. Navakka alku S/y Henrika jätti kotisataman Mukana oli viisi tarpojaa, kaksi samoajaa, kaksi vaeltajaa ja kolme aikuista. Alukseen lastattiin kolme henkilöautollista ruokaa, paljon tavaraa, vesitankit täytettiin ja punkat jaettiin. Seitsemältä illalla kaikki oli valmista, ja Henrika lähti historialliselle matkalleen kohti Pohjanmerta. Veneellä oli edessään kahden kuukauden ja yli meri peninkulman matka. Suunnaksi otettiin Gotlannin Visby. Alkumatka sujui reippaassa tuulessa, ja avomerelle päästyämme monet saivat nauttia merisairaudesta. Välillä laidalla oli jopa tungosta, ja omaa tyhjennysvuoroaan joutui odottamaan. Pikkuhiljaa tuulen laantuessa aallokko tasaantui ja loppumatka taittui lähes tyynellä Itämerellä konevoimin. Yövyimme Visbyssä, jossa mieleenpainuvin kokemus kaikille oli varmasti tutustuminen Ruotsin laivaston Gotland-luokan sukellusveneeseen. 19

20 Juhannusateria Rønnen rantanurmikolla Sulkuporttien toiselta puolelta paljastui Pohjanmeri. Virkeältä miehistöltä purjeiden vaihto sujuu. Ruotsalaista saunakulttuuria Seuraavaksi suuntasimme Ruotsin etelärannikolla sijaitsevaan Karlskronaan. Siellä tutustuimme laivastokaupungin historiasta ja siellä toimineesta telakasta kertovaan merimuseoon. Kävimme uimahallissa, jossa pääsimme ruotsalaisten versioon saunasta: lämmin huone, jossa oli kiuas, löylyvettä ei ollut ja kiukaassa pelkät vastukset, ei kiviä. Karlskronasta jatkoimme Tanskalle kuuluvalle Bornholmin saarelle Rønnen kaupunkiin, jossa vietettiin juhannus. Miehistö söi hyvin grillijuhlissa ja pelasi sataman nurmikolla juhannusmölkkyturnauksen. Juhannuspäivänä pidettiin leikkimielinen hiekkalinnanrakennuskilpailu viereisellä rannalla. Rønnen jälkeen matka jatkui Sassnitziin Saksaan. Satama oli iso kalasatama ja kaikin puolin melko huonossa 20 kunnossa. Kaupunki oli jo melko kaunis ja eloisa, vaikka alue olikin vielä 20 vuotta sitten osa Itä-Saksaa. Sassnitzista Henrika suuntasi kohti Kööpenhaminaa, jossa vietimme kaksi päivää. Tutustuimme kaupunkiin sekä kävellen että bussilla ja kävimme tietysti Kööpenhaminan kuuluisassa tivolissa oli aika lähteä kotiin ja uusi miehistö saapui seuraavana päivänä. Pienen merenneidon kaupungista suurelle merelle Uusi miehistö lähti matkaan nopeasti, ja jo illalla Kööpenhaminan tuulivoimalat ja Juutinrauman silta olivat kadonneet näkyvistä. Miehistössä oli samoajien ja vaeltajien lisäksi muutama aikuinen. Purjeet kiidättivät meitä hyvää vauhtia kohti Saksaa ja Kielin kanavaa. Välillä tuuli tyyntyi. Nukuttuamme yön Kielissä matkasimme kanavan läpi. Maaseutumaiseman täyttämän päivän jälkeen pääsimme Pohjanmereen laskevalle Elbe-joelle. Merellä näimme ensimmäiset öljynporaustornit. Seuraava satama oli Ijmuiden Alankomaissa. Sen hiekkadyyneiltä teimme päiväretken Amsterdamiin, jossa mm. tutustuimme Vincent van Goghin taideteoksiin. Ijmuidenista seilasimme Terneuziin Schelde-joen suulle. Nukuttuamme matkasimme päivän jokea ylöspäin ja olimme perillä. Antwerpenissa Tall Ships Races (TSR) on kansainvälinen nuorisotapahtuma, joka opettaa yhdessä toimimista ja purjelaivaperinnettä. Vaikka Henrika ainoana suomalaisaluksena oli eksoottinen vieras, ei se vetänyt vertoja omanilaiselle tai indonesialaiselle alukselle. Ystävyyttä yli rajojen

21 Försti aamiaisella omanilaisella laivalla. Oksentamisen ja aaltojen lomassa on hyvä syödä tukevasti. rakennettiin muun muassa englantilaiseen meripartiolaisvenekunnanjohtajaan. Hän oli innoissaan suomalaisesta partioaluksesta. Perinteisten TSR-tapahtumien, kuten kapteenien illallisen, miehistöparaatin ja miehistöjuhlan jälkeen alkoi kilpailuosuus Aalborgiin, Tanskaan. aallokko vaativat ruorimiehiltä jatkuvaa keskittymistä. Väsyneenä kaikki purjemanööverit eli -operaatiot eivät onnistuneet. Yöllä venettä saattanut pyöriäisparvi jätti unohtumattoman muiston. Kohti kotia Kovempaa keliä Upeassa lähdössä kaikki alukset seilasivat näköpiirissä kohti auringonlaskua. Yöksi nousi ukkonen, ja yövahti sai harjoitella pikaista purjeiden vaihtoa. Aamuvahtia odotti iso aallokko ja kova tuuli, joka myöhemmin yltyi myrkyksi. Henrika kulki hyvin pienellä purjepinta-alalla, staysaililla ja isopurjeen 2. reivillä 10 solmua ja surffissa 15:ttä. 18-metrisellä teräsveneellä surffailu on mielenkiintoista. Hiljalleen tuuli hiipui, mutta kulku oli sujuvaa. Myötätuuli ja perä- Kilpailun jälkeen lepäsimme Skagenissa, Tanskan pohjoiskärjessä. Sieltä purjehdimme Halsiin, jossa nukuttuamme siirryimme Limfjorden-salmea Aalborgiin. Huolsimme venettä, kävimme saunassa (ominaisuuksista voisi kirjoittaa oman artikkelin), tutustuimme kaupunkiin ja osallistuimme TSR-tapahtumiin. Aalborgista seilasimme pysähdellen Kööpenhaminaan. Sieltä Henrika palasi Turkuun. Lue s/y Henrikan seikkailuista KHP:n verkkolehdestä Suomen lippu oli eksoottinen miehistöparaatissa. 21

22 22

23 23

24 Muotkatunturissa PäPan kanssa Teksti: Tarmo Kuosmanen, Siikaisten Karhunveikot Kuvat: Tarmo Kuosmanen ja Lauri Lankinen, NMKY:n Rastipartio Kuvassa on koko vaellusporukka. Pääkaupunkiseudun Partiolaiset järjesti koulutusvaelluksen Muotka tuntureille. Mukaan kutsuttiin myös L-SP:n jäseniä. Matkaan lähti kahdeksan osanottajaa. Lauantai-iltana 5.6. saavuimme pitkän linja-automatkan jälkeen vaelluksemme lähtöpisteeseen Muotkan Ruoktuun. Jokaisella oli viikon ruuat kannettavanaan ja yhteisistä varusteista teltat, kaasut ja trangiat. Matkaan lähdettyämme kävelimme joen yläjuoksua pitkin, ja sää näytti siltä, että saisimme vettä niskaamme. Tämä aiheutti hieman hämmennystä. Saavuimme leiripaikkaan 2 km:n jälkeen. Pystytimme vaellusteltat vaelluksen johtajan Ninnin ja kouluttajan Henrin opastuksella. Ilta oli ollut lyhyt, ja kuten tavallisesti alku oli henkisesti enemmän raskasta. Syötyämme illallisen painuimme nukkumaan. Ensimmäisenä aamuna Ninni kajautti meidät hereille, ja valmistimme aamupalan, johon kuului 24 mysliä, kiisseliä, näkkileipää ja kahvia. Olimme sopineet ryhmässä tiskausvuorot, ja jokainen tiskasi vuoronperään omansa ja muiden tiskit. Syötyämme pakkasimme tavarat ja purimme leirin. Kahteen vaellusryhmään jakautuneena jatkoimme joen yläjuoksulle auringon paistaessa, mikä kohensi mieltä. Ylittäessämme suota näimme noin 20 yksilön porolauman. Porot olivat kuitenkin niin kaukana, ettemme saaneet kuvia. Saavuttuamme pienelle purolle täytimme vesipullot ja suuntasimme puron yläjuoksulle metsäiselle rinteelle. Pian saavuimme järvelle, jonne pystytimme leirin. Leiri oli upean näköistä aluetta, sillä sieltä näimme tuntureille, joilla oli vielä lunta ja vähän metsääkin. Lisäsimme lämpöä ja tunnelmaa tekemällä nuotion. Matkakin alkoi tuntua helpolta ja fiilis paremmalta. Päivä oli ollut raskas, joten menimme ajoissa telttoihin. Sarvet mukaan Seuraavana aamuna herääminen oli ankeaa, kun satoi räntää, mikä kyllä nopeutti aamutoimia. Tällä kertaa päätimme muuttaa reittisuunnitelmaa yöpaikalle. Nousimme tunturille, jolla iski kova tuuli. Onneksi sade oli lakannut. Noustessamme tunturille löysimme paljon poronsarvia ja kuolleen vasan raadon, todennäköisesti kotkan aterian jäänteen. Liikkuessamme tunturin kivikossa saimme olla varovaisia, sillä kivet olivat liukkaita sateen jäljiltä. Kukaan ei onneksi kaatunut, ja selvisimme ehjin nahoin. Päivän kuljimme suurimmaksi osaksi tuntureilla, mutta saavuimme lopulta havumetsään, josta oli lyhyt matka yöpaikalle. Metsästä löytyi isot hirvensarvet, jotka sai Ninni. Metsästä päästyämme saavuimme pienelle joelle, jonne pystytimme teltat. Leirin pystytyksen jälkeen valmistimme maukkaan päivällisen, johon kuului muusia ja kastiketta. Useimpien aterioiden osana oli ennakkotehtävänä kuivattuja kasviksia ja lihaa. Iltaohjelmaan kuului myös jalkojen pesu joessa, mikä oli kylmää hommaa, mutta teki hyvää. Tiistaina oli ensimmäinen kaunis aamu. Hieno päivä alkoi joenylitysharjoittelulla: helppo homma. Opimme, että joki kannattaa ylittää mahdollisimman leveästä kohdas-

25 ta, sillä leveässä kohdassa virtaus ei ole niin kova. Joen ylityksen jälkeen kävelimme 5 km autiotuvalle, jonka pihalla teimme lounaan. Päivämatka oli lyhyt ja rento, joten teimme lisäksi päiväretken läheiseen kuruun. Matkalla kuruun ylitimme 20 m leveän joen, joten harjoittelu kannatti. Kaikki pääsivät hyvin joen yli. Se oli pakko tehdä, vaikka vesi oli kylmääkin kylmempää. Kävelimme suon reunaa pitkin kuruun, ja matkaa kertyi lopulta 3 km. Reitti osoittautui oikeaksi, ja päätimme kiivetä kurun huipulle. Huipulta saimme ihailla jylhiä maisemia kuvia ottaen. Laskeutuminen oli hitaampaa, mutta selvisimme hienosti. Päästyämme alas hyvästelimme kurun ja palasimme väsyneinä autiotuvalle. Jossakin sateenkaaren alapuolella Neljäs aamu oli aurinkoinen ja kuuma. Kuuma sää sai meidät peseytymään läheiseen järveen. Vesi virkisti, ja olo oli puhdas. Lähdettyämme leiristä alkoi sataa, mutta sade ei onneksi kestänyt kauaa. Kävellessämme opettelimme kompassin käyttöä, joka oli päivän teemana. Jouduimme taas muuttamaan matkan reittiä, joten kompassin käytöstä oli hyötyä. Kävelimme 5 km joelle ja valmistimme lounaan. Söimme keitettyä makaronia, johon lisäsimme soijarouhetta ja tomaattikastiketta. Soijarouhe kuului useimpiin ruokiimme. Syötyämme ylitimme pienen joen ja sadekuuron jälkeen näimme upean sateenkaaren. Sateenkaarta katsellen nousimme tunturin huipulle. Huipulla opettelimme suunnistusta maamerkkien avulla, ja Lauri otti ryhmäkuvan. Tunturin huipulta laskeuduimme pienelle järvelle, jonne majoittauduimme. Harmiksemme alkoi sataa, mutta kovasta sateesta huolimatta Henri ja Lauri tekivät komean nuotion. Tällä kertaa juomavesi oli vähän huonoa, mutta asia korjaantui, kun haimme veden yläjuoksulta. Iltapalaksi valmistimme makeaa suklaamoussea, jonka tekeminen oli helppoa ja joka maistui taivaalliselta. Viimeisellä huipulla Torstai oli kylmä vaelluspäivä. Maasto, jossa kävelimme oli lähes puutonta, ja tuuli kovasti. Pääsimme lumiselle rinteelle, jonka päätimme kiertää, koska emme tienneet mitä lumen alla olisi voinut olla. Lumi rinteen jälkeen otimme suunnan pieneen solaan, jossa Henri vielä opetti miten kannattaa liikkua kivisellä rinteellä. Taivallettuamme pienen matkan pidimme kahvitauon. Kuuma kahvi sekä piristi että lämmitti. Vielä oli yksi huippu, joka piti ylittää. Sinne noustessamme näimme myös poronhoitajien kodan. Huipulta löysimme polun seurattavaksemme. Tapasimme myös ystävällisen päiväretkeilijän. Torstain leiripaikalta pystyimme käyttämään puhelinta, ja moni soittikin kotiin. Tunnelma oli mahtava, kun tiesi, että edessä olisi enää yksi kokonainen päivä erämaassa. Mielessä pyöri sauna ja poronkäristys. Perjantaina koitti viimeinen kokonainen päivä, ja fiilis oli mahtava. Vaeltaessamme Muotkan Ruoktuun pysähdyimme ensimmäiselle yöpaikallemme. Teimme alueella luontohavaintoja. Jokainen otti itselleen 4 m²:n alueen ja teki havaintoja löydöksistä. Lisäksi tarkastelimme veden liikkeitä. Havaintojen jälkeen teimme viimeistä kertaa ruokaa trangioilla. Viimeiset kaksi kilometriä kävelimme hetkessä. Pääsimme vihdoin maaliin ja olimme ihmeissämme siitä, miten tämäkin reissu meni niin äkkiä. Talon isäntä Hans lämmitti meille saunan. Saunomisen jälkeen saimme syödä herkullista poronkäristystä, joka oli todella ansainnut arvonimensä. Hans oli nimittäin saanut diplomin Suomen parhaasta poronkäristyksestä vuonna Syömisen jälkeen kokoonnuimme kotaan juttelemaan ja katselemaan kuvia reissusta. Otimme rennosti ja menimme viimeistä kertaa telttoihin. Lassotut naiset Lauantaina koitti lähtöpäivä, ja valmistauduimme reippaasti lähtöön. Aamupalaksi nautimme kakkukahvit. Kirjoitimme nimemme vieraskirjaan ja menimme tienvarteen odottamaan vain kerran viikossa kulkevaa etelän linja-autoa. Odotellessamme kyytiä Hans opetti meille lasson käyttöä. Porojen sijasta lasson kohteena olivat Ninni ja Karoliina. Linja-autoon noustessamme alkoi matka kohti Helsinkiä. Jyväskylässä jäin pois kyydistä, hyvästelin vaellusryhmäni, kiitin mahtavasta seurasta ja reissusta. Loppumatkalla henkilöautossa kohti Pohjois-Satakuntaa mielessäni olivat jo tulevat Lapin-vaellukset. Kyllä erämatkailu virkistää. Tarmo Kuosmasella on paluumatkalla mielessään jo seuraava vaellus. 25