KOTIVIESTI KOTIVIESTI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOTIVIESTI KOTIVIESTI"

Transkriptio

1 Varkauden seurakuntalehti 6/ Isänä tuntee toisinaan olevansa nimismies ja välillä taas pankinjohtaja, autonkuljettaja, urheiluvalmentaja, rauhanturvaaja, polkupyörämekaanikko, siivooja, kokki, terapeutti, opettaja, sairaanhoitaja, puhelinpalvelupiste, eikä lista vielä tähän loppuisi. Itse asiassa isyys antaa mahdollisuuden laittaa kaikki osaamisensa likoon ja oppimista on silti vielä jäljellä. Pauli Paatsola Kuuluuko? Miesten vahvuus tarpeen monella taajuudella KOTIVIESTI KOTIVIESTI

2 2 KOTIVIESTI Varkauden ev.lut seurakunnan lehti Päätoimittaja Jarkko Piippo Pääkirjoitus Kaiken, minkä olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä Katson koulun pihassa koulutiensä aloittavia ekaluokkalaisia. Pojilla muodinmukaiset lippalakit (malli on kuulemma snapback) tuntuvat peittävän koko pienen pellavapään. Prinsessareput selässään pikkuruiset tyttötaaperot ihmettelevät uuden koulun isoa kokoa. Näiden pienten lasten elämäniloa katsellessani en ole voinut välttyä ajattelemasta niitä järkyttäviä uutisia, joita niin kotimaasta kuin ulkomailta olemme saaneet kuluvan syksyn aikana kuulla. Oman isän ja äitipuolen silmittömän sadismin kohteeksi joutunut Eerika-tyttö Helsingissä menetti henkensä pitkäaikaisen pahoinpitelyn seurauksena. Pienen tytön useat aikaisemmat pahoinpitelyt eivät saaneet tarpeeksi nopeita toimia aikaan ennen kuin oli liian myöhäistä. Eerikan tapaus on nostanut oikeutetusti kysymyksiä siitä, mitä tulevaisuudessa pitää tehdä toisin, jotta samanlainen tragedia ei voisi enää tapahtua. Tätä pääkirjoitusta kirjoittaessani kuuntelin radiouutista, jonka mukaan ihmisoikeusjärjestö Amnesty International vaatii kansainväliseltä yhteisöltä välittömiä toimia Syyriassa, jotta naisten ja lasten suunnitelmalliset joukkomurhat voidaan estää. Maailmalta tuleva kuvamateriaali Syyrian ja muiden sota-alueiden taistelualueilta on aivan liian järkyttävää edes kerrottavaksi. Konfliktien kovimman hinnan maksavat aivan liian usein juuri lapset. Mitä muuta me voimme tehdä kuin järkyttyä kyseisiä uutisia kuullessamme? Kristityn perusoikeus on rukousyhteys Taivaallisen isän kanssa. Se, joka vähättelee rukouksen voimaa, ei ehkä ole itse saanut olla esirukousten kohteena. Koen velvollisuudeksemme rukoilla kärsivien puolesta. Lasten kasvatuksessa on peräänkuulutettu myös yhteisvastuullisuutta. Töllön töitä tekevää lasta soisi opastavan vaikka paikalle ensimmäisenä tulevan posteljoonin. Helpommin muuten sanottu kuin tehty. Liian usein me vanhemmat syyllistymme ajatteluun: Eihän se meidän Jarkko nyt noin ole voinut tehdä ja äläkä muuten puutu minun lasteni kasvatukseen. Menneellä viikolla paikallisen marketin pihassa nainen opasti kolmea pikkupoikaa, jotka ajelivat autojen välissä polkupyörillä aivan miten sattuivat. Pojat ajoivat autoni ohi kommentoiden toisilleen: Aivan kauhea akka. Ehkä poikien mielestä kauhea akka, mutta minun mielestäni lapsista välittävä aikuinen. Jeesuksen aikana lasten asema oli kovin paljon heikompi kuin tänä päivänä. Lapset olivat isän määräysvallassa olevia hyödykkeitä, vailla aikuisen ihmisen perusoikeuksia. Jeesuksen opetus oli rajoja murtavaa hänen ottaessaan lapsen uskon esikuvaksi. Totisesti, joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse. Jumalan valtakunnan kunniapaikoista taisteleville opetuslapsille mestarimme antoi esimerkin asettamalla lapsen heidän keskelleen. Jeesus salli lasten tulla hänen tykönsä aikuisten vastusteluista huolimatta. Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Mestarimme esimerkkiä kuunnellen on meidän pidettävä huolta niistä, jotka eivät itse voi oikeuksiensa puolesta taistella. Lapset, vanhukset, vammaiset, sairaat -lista on tavattoman pitkä. Lähimmäisiä, jotka tarvitsevat kyynelten kuivaajaa tai ilon jakajaa on maailmassa paljon. Uskon, että meidän jokaisen omastakin elämänpiiristä heitä löytyy. Olisiko rukouksen ja välittämisen paikka? Virren 501 sanoin toivotan sinulle siunattua syksyä. Kuule Isä taivaan pyyntö tää auta ettei kukaan yksin jää katso Isä lasta kärsivää siunaa koko maailmaa siunaa koko maailmaa Näet Isä taivaan lapsen sen joka kääntyy puolees rukoillen anna leipä jokapäiväinen siunaa koko maailmaa siunaa koko maailmaa Ethän Isä taivaan unohda lapsiasi sodan jaloissa rauha anna viha sammuta siunaa koko maailmaa siunaa koko maailmaa Vs.kirkkoherra Jarkko Piippo Kirkkovuosi nyt Pyhäinpäivä Yhteys ei pätki Oh Lord, I want to be in that number, when the saints go marching in, lauletaan yhdessä tunnetuimmassa amerikkalaisessa gospelissa. Keitä nämä pyhät sitten ovat ja miksi laulaja haluaa olla juuri heidän seurassaan? Pyhillä viitataan kaikkiin kristikunnan marttyyreihin eli uskonsa vuoksi kuolleisiin, mutta myös jokaiseen Kristuksen seuraajaan. Pyhäinpäivänä muistellaankin kaikkia uskovia vainajia ja uskontunnustuksessa mainittua pyhien yhteyttä. Jeesuksen omina kuulumme samaan pyhien perheeseen, jota Raamattu kuvaa näin: Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa. Ennen te ette olleet kansa, mutta nyt te olette Jumalan kansa. Ennen te olitte armoa vailla, mutta nyt on Jumala teidät armahtanut. Pyhyys ei synny omista suorituksista, vaan Jeesuksen ristintyön omistamisesta. Sen kautta saamme olla turvallisin mielin yhteydessä Isään ja nähdä taivaassa uskossa kuolleet läheisemme. / KT Seurakuntapuutarhuri Seija Kotilainen palkittiin vankasta ammattitaidosta, pyyteettömästä auttamisesta ja aktiivisesta osallisuudesta. Puutarhaliiton hopeinen ansiomerkki luovutettiin Seurakuntapuutarhurit ry:n iltajuhlassa Lappeenrannassa Perusteluissa korostettiin Kotilaisen opastaneen pieniä seurakuntia hautausoikeusasioissa sekä tuhkahautausmaasuunnittelussa ja käyttöönotossa. Kotilainen on työryhmissä vaikuttanut alan täydennyskoulutuksen kehittämiseen ja hautaustoimimaksuperusteiden yhtenäistämiseen. Lukuisten luottamustehtävien kautta hän on myös edistänyt alan järjestötoimintaa. Seija Kotilainen pitää saamaansa kunnianosoitusta suuressa arvossa. Puutarhanhoidon ja viherrakentamisen perusopit kumpuavat lapsuudesta 60-luvulta, ja Kotilainen kokee kunniamerkin kuuluvan myös isänsä muistolle sekä sairaalassa olevalle äidilleen. Lapsuuden mansikka- ja juuresviljelmiltä saakka olen ollut sydämeltäni ja kasvatukseltani puutarhuri. Tähän ammattiin opiskelin kuitenkin vasta 90-luvun alussa, ja vuonna 1998 sain vakituisen työpaikan Rovaniemen seurakunnalta. Varkauteen pääsin lokakuussa -99, Kotilainen kertaa. Varkaudessa Kotilainen arvostaa pohjoista pidempää kasvukautta, luonnon vehreyttä sekä haastavampaa työtä. Koulutus elintärkeä osa ammattitaitoa Ammatillisesti Kotilainen pitää tärkeänä jatkuvaa kouluttautu- Sukupolvet ennen meitä vaivan teitä ovat täällä kulkeneet, valossa ja pimennossa, ahdingossa uskoneet ja toivoneet. Sukupolvet ennen meitä taivasteitä sanan turvin kulkivat, lampun viimein sammuessa Jeesuksessa silmät uneen sulkivat. Nyt on päästy luokse Herran, joka kerran kaikki osti verellään. Hän on vienyt seuraajansa armostansa iloon, rauhaan, elämään. Täällä nyt me vuorostamme vaellamme tietä sukupolvien, niin kuin lapset aikanansa taivaltansa käyvät meitä seuraten. Johda, Herra uskollinen, armollinen kotiin kaikki kulkijat. Matkan jälkeen taivaassasi kiitostasi sukupolvet laulavat. Päivän virrestä 147 Seurakuntapuutarhuri Seija Kotilaiselle kansallinen tunnustus Katarina Lassheikki Seija Kotilainen palkittiin Puutarhaliiton hopeisella ansiomerkillä. mista. Itse hän on kouluttautunut muun muassa konetekniikkaan sekä ekologiseen ympäristörakentamiseen ja suunnitteluun. Lisäksi hautausmaahallinnossa tarvitaan johtamistaitoja ja juridista osaamista. Tietotekniikka on hänen mukaansa tuonut työhön pelkästään positiivisen lisänsä, sillä ohjelmat auttavat huomioimaan lainsäädännön työn arjessa automaattisesti. Lainsäädännön toteuttaminen hautausmaiden ylläpidossa ja hautaamisessa on minulle erittäin tärkeää. Työn kohokohtia ovat olleet tuhkahautauksien kehittäminen ja kirkkolehdon toteuttaminen sekä loppusuoralla olevan sankarihauta-alueen muutos- ja entisöintityö. Tällä hetkellä yksi Kotilaisen tärkeimmistä tehtävistä on hautausmaiden aitaaminen ja ehostaminen. Vuosina Suomen hautaustoiminnan keskusliitto ry:n pääsihteerinä toiminut Kotilainen pitää edelleen yhteyksiä kirkkohallitukseen sekä muiden hautausalan toimijoiden kanssa, jotta toiminta Varkaudessa kulkisi linjassa alan säännösten ja uusien tarpeiden kanssa.

3 KOTIVIESTI 3 Kirjailija, pastori Jaakko Heinimäki: Asenteeksi toivo - usko asioiden onnistumiseen Minkä varassa jaksaa tehdä työtä erinäköisten odotusten ja palveluvaatimusten puristuksessa? Vesa Moilanen Kirjailija, pastori Jaakko Heinimäen mielestä tulisi pyrkiä saamaan työhönsä sellainen ote, että ei pelkästään suorita annettuja tehtäviä, vaan tekee työtä sellaisella palvelevalla mielellä, joka nousee nimenomaan ihmisten arvostamisesta ja kunnioittamisesta. Heinimäki puhui aiheesta Suomen hautaustoiminnan keskusliitto ry:n ja Varkauden seurakunnan yhdessä järjestämässä Hautaustoimi palvelutehtävänä -koulutustapahtumassa Varkaudessa. Seurakunnan hautaustoimen kannalta asiaa tarkastellessaan Heinimäki totesi nykyisen elämänmuotomme pyrkivän häivyttämään kuolemanajatuksen pois tekemällä siitä nimenomaan ammattiasian. Kuolema on ulkoistettu ammattilaisille ja normaalissa arjessamme emme juurikaan ole asian kanssa tekemisissä. Ammattimaistumisen yksi huono puoli on, että tietämättömyys käytännön järjestelyjen kannalta saattaa olla huomattavan suurta. Jokaisen ihmisen kuolema on henkilökohtainen ja kyseessä on kuolleen koko elämän salaisuudesta, sanoi Heinimäki, jonka mukaan kuoleman yhteydessä tehtävää työtä tarkasteltaessa hautaustoimeen kohdistuva palvelupuristus nousee tavallaan massatuotannosta. Vaikka volyymi on suuri, silti jokaiset hautajaiset ovat omansa, omannäköiset. Tämä asia saattaa palvelutarjoajalle joskus muodostua hankalaksi. Mutta toisaalta siinä on hautaustoimelle viehätys, kun ei tuoteta pelkästään jotain tuotetta asiakkaalle, vaan personoitua ja räätälöityä palvelua. Kasvollinen työ Heinämäen mukaan viimeisten vuosikymmenten aikana olemme siirtyneet missä tahansa työssä kasvottomasta työstä kasvolliseen työhön. Ei pelkästään niin, että työn luonne olisi muuttunut, vaan yleinen yhteiskunnallinen ihanne on työntekijän personointi koko työyhteisöön. Tämän vaikutuksena työhön on tullut uusia, kuluttavia elementtejä, koska kasvoina oleminen aiheuttaa aivan toisennäköistä väsymystä kuin fyysinen tekeminen. Melkein missä tahansa työssä tänä päivänä korostuvat työntekijän oma panos, jopa hänen tunteensa, kyvyt ja aloitteellisuus. Tämä johtuu myös siitä, että olemme siirtyneet työelämässä sellaiseen aikaan, jossa jaettavana on niukkuutta - yhä vähemmällä ihmismäärällä pärjätään. Tuolloin joko tietoisesti tai tiedostamatta joutuu myymään omaa osaamistaan ja tarpeellisuuttaan normaalin työnteon lisäksi. Se myös tarkoittaa, että vuorovaikutustaidot, toisten ihmisten kanssa oleminen ja yleinen ymmärrys asioista nousevat ammattitaidon ja osaamisen rinnalle. Voidaankin kysyä, onko se hyvä vai huono asia? Työstä lyhyesti Olemme parhaimmillamme työtehtävissä, jotka tuntuvat merkityksellisiltä, joihin tunnemme omistajuutta ja joissa tunnemme olevamme hyviä. Tästä syystä on olennaista, että työtehtävät jakautuvat mahdollisimman hyvin niille, joilla on eniten osaamista ja motivaatiota niiden suorittamiseen. Kouluttaja Miikka Salavuo, hs.fi Terve ammattiylpeys Heinimäen mielestä kaiken hyvän työn ehdoton edellytys on, että voi olla ylpeä osaamisestaan, tuotetuista palveluista ja työyhteisöstä. Ylpeyttä on totuttu pitämään kamalana asiana, mutta ylpeys itsessään ei todellakaan ole huono juttu. Terve, ammatillinen ylpeys on hyvän työnteon välttämätön edellytys. Kun on hyvällä tavalla ylpeä tuottamistaan palveluista, silloin jopa kohtuuttomienkin Jotta tuntisi hallitsevansa työnsä ja saavansa sitä kautta myönteisiä kokemuksia elämäänsä, olisi kaikille työntekijöille annettava mahdollisuus kouluttautumiseen tai työssä oppimiseen työaikana työn tarvitsemien taitojen ajantasaistamiseksi ja edistämiseksi. STTK:n työympäristöasiantuntija Erkki Auvinen Kirjailija ja pastori Jaakko Heinimäki totesi työelämän muuttuneen kasvottomasta kasvolliseksi. Työelämä on entistä enemmän palveluvaatimusten puristuksessa. palveluvaatimusten kohtaaminen on helpompaa. Lisäksi työyhteisön ja työnantajan maine vaikuttaa suoraan työn tekemisen motivaatioon ja on keskeinen hyvän työn moottori. Yksi esimiehen tehtävistä onkin vaalia hyvää ylpeyttä työyhteisössä. Se perustuu aitoon osaamiseen ja ammattitaitoon, joista käsin vastataan asiakkaiden esittämiin tarpeisiin. Esityksessään Jaakko Heinimäki pohdiskeli vastuuta ja vapautta työssä. Kun edes sisäilma saataisiin kuntoon! Iso osa elämän hyvyydestä tulee raikkaasta, puhtaasta ilmasta. Tärkeitä ovat toki muutkin hyvinvointia edistävät elementit, kuten toimintaa tukevat tilat sekä hyvä ääniympäristö, valaistus ja lämpöolosuhteet. Kun ne ovat kunnossa, ihminen pystyy työskentelemään hyvällä sykkeellä. Työterveyshuollon erikoislääkäri Kari Reijula, Työ Terveys Turvallisuus 4/2012. Työntekijän joutuessa kantamaan vastuuta asioista, joihin itse ei pysty vaikuttamaan, olo hankaloituu. Ei ole aitoa vastuuta, jos joutuu kantamaan vastuuta jonkun toisen tekemistä päätöksistä. Vastuiden ja vapauksien tulee olla oikeassa suhteessa sekä vapaus myös yrittää ja kokeilla. Jos tulee virhe, on helpompi kantaa vastuu, kun on ollut vapaus yrittää, sanoi Heinimäki innostaen miettimään asioita myös uusista näkökulmista. Asenteena toivo - se ei ole haihattelua, vaan sinnikäs ajatus ja usko asioiden onnistumiseen ja että joskus kannattaa jotakin kokeilla. Kannattaisikin tykönään miettiä, että onko työ mennyt junnaamiseksi vanhan kaavan mukaan, eikä haluakaan uskoa tulevaisuudesta mitään kummempaa, saati uskoisi mitään hyvää. Toivo edellyttää heittäytymistä jonkin sellaisen varaan, mikä tekee toivon mahdolliseksi. Tullaan lähelle teologista armokäsitettä, jota ei voi pumpata ja ansaita. Kyse on heittäytymisestä jonkin varaan, jossa on toivoa, Jaakko Heinimäki totesi. Vesa Moilanen

4 4 KOTIVIESTI Isän viisi aarretta Lari Vartiainen tietää, että viisilapsisen perheen arjessa puljataan paljon. Jokainen hetki on kuitenkin isälle suuri ilo. Oona, 10 v, on Vartiaisen sisarussarjan vanhimmainen. Hän peuhaa perheen muiden tyttöjen tavoin lemmikkikoirien, kuusivuotiaan newfoundlandinkoiran ja seitsenkuisen labradorinnoutajan kanssa. Emma, 9 v, seuraa isosiskonsa jalanjäljissä Kangaslammin koulussa, meikkikokeiluissa ja eläinmaailmassa. Sitten tulee Anni, 4 v, joka tunnetaan Harjurannan perheja päiväkerhoissa kovan luokan askartelija ja touhuaja. Esiintymisviettiä riittää vieraille ja kotiväellekin, ja kävipä tyttö Vekara Varkaus -viikolla laulamassa Warkaus-salissa ja lurauttamassa lorunpätkät Päiviönsaaren iltatorilla. Kotisoittimista raikaa koko köörin voimin Robin. Iita, 3 v, osaa jo komentaa topakasti perheen koiria, vaikka on myös ujo ja harkitsevainen. Huomioonottava tyttö auttaa myös pienempää sisarta. Hännän huippuna seuraa Vieno, 1 v, joka ei vielä puhu perheen kanssa samaa kieltä, mutta omaansa sitäkin sujuvammin. Lelurattaat ja vauvanuket kuluvat myös ahkerasti pienen hoitajan käsissä. Kyllä näistä kaikista riittää elämätä, nauraa viiden lapsen isä Lari ja painottaa, että jokainen tyttäristä on tehty ja kasvatettu rakkaudella. Tuntemattomilta saattaa silloin tällöin tulla uteluja lestadiolaispassista, mutta niihin kyselyihin perhe Vartiainen vastaa eioota. Marin kanssa on kuitenkin keskusteltu, että ehkä luku viisi on viimeinen, joka tässä yhteydessä tulee mieleen. Tällaisen perheen on Luoja suonut. Iloa arjesta Vaikka jokaisella on omat touhunsa, pitää yhteinen arki kiinni Vartiaisen perheen mielestä perinteet kantavat ja onni löytyy arjesta. Kuvassa Mari-äiti, Lari-isä sekä tyttöset Oona, Emma, Anni, Iita ja Vieno. kupletin juonessa. Kaupungin uimahallia kuormitetaan koko perheen voimin ja ulkopalju pitää huolta siitä, että tyttäret simahtavat saunalyhtyinä illan tullen. Maalla, pihassa ja metsässä piisaa tekemistä, joita lapsille kaupungissa ei ehkä löydy. Yhdessä on korjattu leikkimökkiä, kerätty mustikoita suoraan suuhun ihan aidan takaa ja hakattu halkoja. Uimarantakin löytyy omasta takaa. Talvella kotiportin vierestä pääse heti sellaiseen mäkeen, mistä irtoaa helposti hupi isommallekin lapselle. Ystäville järjestetään myös erilaisia juhlia. Arjen pyörittämisessä korvaamaton tukipilari on Mari-äiti, joka pitää kotona huolta pesueesta. - Itse olen vuorotyössä, joten iltavuorojen aikaan en pääse mukaan nukuttamistalkoisiin. Silloinkin soitan aina lasten kanssa kuulumiset, Lari konkretisoi arjen järjestelyjä. - Yövuorot eivät puolestaan tuota mitään ongelmaa, sillä minulla on hyvät unenlahjat, että lapset saavat temmeltää ihan normaaliin tapaan isän koisatessa. Kotivuorossa olenkin sitten niin prinssinä prinsessaleikeissä kuin postipatena vaihtamassa Vienon haisevaa vastalausetta, Lari nauraa. Arjessa auttaa pieni hengähdyskatko, esimerkiksi kauppareissu yksin tai yhteinen puuhastelu vain yhden lapsen kanssa. Vartiaisen perheessä on opittu olemaan hermostumatta huonosta hetkestä, sillä seuraavassa se tuppaa kuitenkin kirkastumaan. Onni löytyy arjen pienistä hetkistä. Isän oikeudet ovat tärkeitä Isiä moititaan usein etäisiksi, kiireisiksi tai ankariksi. Lari kääntää kuitenkin näkökulman päälaelleen: Isiä pitää kannustaa olemaan isiä, vaikkeivät kaikki siihen syystä tai toisesta pysty. Ongelmana voi olla esimerkiksi se, että sosiaalityöntekijä evää avioeron jälkeen isältä mahdollisuuden osallistua lastensa elämään tai tämä itse pilaa sen. Olli Jäntti/Olli Jäntti Photography Itsekin uusperheessä elävä Lari tietää, ettei vanhemmuus kuitenkaan keskeydy niinä hetkinä, jolloin lapsi ei ole fyysisesti läsnä. On olemassa puhelin, tietokone ja Skype. Lasten asiat ovat tärkeitä aina, ja menevät omienkin asioiden edelle. Tällä hetkellä taistelemme useamman perheen kanssa turvallisen koulukyydin puolesta koulutoimen kanssa. Olen sanonut lapsille, että jos ette mahdu istumaan linja-autossa niin soittakaa ja tullaan hakemaan, kertoo vanhempainyhdistykseen kuulunut ja kuntavaaliehdokkaaksi lupautunut Lari. Tärkeintä lasten kasvatuksessa ovat kuitenkin ihan pienet asiat, kuten iltasadun lukeminen tai suukottaminen päivän päätteeksi. Isyys tarkoittaa Larille rakastamista, huolenpitoa ja onnistumisten hetkellä lasten kanssa iloitsemista. Jos taas joku asia ei onnistu niin sitten selitetään, miksi ei. Nukkumaanmenoajat täytyy olla ja rajat ovat edelleen rakkautta, vaikka iän karttuessa monta asiaa näkeekin jo laajemmin, Lari miettii. Yksi asia, mikä ei ole himmennyt, on ainutkertainen ilo uudesta elämästä. Lari on ollut mukana jokaisen lapsensa synnytyksessä, ja aina on tippa livahtanut linssiin. Jokaisen lapsen syntymä on ollut ainutkertainen ja maailman paras kokemus. Apu perille ajoissa Lari Vartiainen on joskus hämmästyttänyt neuvolan tädit pärähtämällä paikalle kaksin lapsen kanssa. Isän ja koko perheen huomioiminen on kuitenkin Larin mielestä tehtävä, jossa yhteiskunnankin tulisi olla mukana neuvolasta lähtien. Perheenä pitää katsoa kokonaisuutta: Riittääkö töitä, miten pärjätään, onko psyykkisiä tai taloudellisia ongelmia? Viranomaisten tulisi myös kuunnella herkällä korvalla, jos joku on huolissaan esimerkiksi lasten hyvinvoinnista. Työttömyyden ja avioeron kokenut Lari tietää, että ongelmiin kannattaa puuttua ennen niiden räjähtämistä käsiin. Perhe voi hyvin vain, kun parisuhde toimii. Mekin olemme Marin kanssa käyneet ennaltaehkäisevästi Puurtilassa parisuhdekurssilla ja ilmoittautuneet marraskuussa järjestettävään Suomen uusperheellisten liiton parisuhdekurssille Kuntorantaaan. Perheen kesken hyviä yhdessä olo hetkiä ovat seurakunnan leiripäivät ja retket. Suurperheenä lähialueelle lähtö on helpompaa ja halvempaa kuin vaikka Särkänniemeen, Lari kannustaa. Perhekerhoissa lapsille löytyy kavereita, on avoin päiväkoti Revonhäntä, kyllä seurakunnasta löytyy paljon muutakin kuin rukoushetkeä tai sunnuntaikirkkoa. Tärkeintä on, että lapsilla on mahdollisuus turvalliseen arkeen. Lari Vartiainen toivoisi myös kotihoidontuen kuntalisää, joka vähentäisi myös samalla alueen työttömyyttä ja lisäisi mahdollisuutta hoitaa lapsia pidempään kotona. Varhaiskasvatuksen syksy Vapaista kerhopaikoista päiväkerhoon ja muskariin voi tiedustella kerhopisteistä. PYHÄKOULUT Käpyk. työpist. viikoittain su klo 16 Könönp. srk-kodilla Söndagsskolan - ruotsinkielinen pyhäkoulu su / ja klo 14 Luttilan palvelukesk. paritt. vkot su klo 16 HUOMAA LAPSI - vertaisryhmä Huomaa Lapsi eroperheessä -vertaisryhmä aikuisille ja lapsille. Ryhmä kokoontuu n. 10 krt kevään aikana. Järj. yhdessä Päihdeklinikan, aikuispsykiatrian poliklinikan sekä lasten ja nuorten keskus Nikulan kanssa. Vertaisryhmän aloitusleiripäivä la Ryhmän säännölliset kokoontumiset alkavat keskiviikkoisin klo Kuoppak. työkesk. Ilm. pe mennessä: p tai p SYYLOMALEIRIT Puurtilan srk-kodilla 7-10 v * sekä v * Hinta: pienemmät 20 e (25 e) / isommat 35 e (45 e), sisarale -50 % (suluissa hinta muilta kuin varkauden srk:n jäseniltä) sisältää majoituksen, ruuat, ohjelman, vakuutuksen. Ilm. ma mennessä: tai p LASTENPÄIVÄN KEKKERIT Kuoppak. työkesk. ti klo Kekkereitä toteuttamassa Suomen Unicefin Varkauden paikallisryhmä.

5 KOTIVIESTI 5 Saanko olla minä? Koululaisille suunnattu tekstiviestituki vastaa lasten kysymyksiin koulupäivinä. Varkaudessa peruskoululaiset ovat tammikuusta lähtien voineet tekstailla mieltään askarruttavista kysymyksistä Tupulle. Tekstiviestitukipalvelu tekstaritupu vastaa viesteihin arkipäivisin klo välisenä aikana, mutta niitä voi lähettää mihin aikaan tahansa. Tekstaritupun numero on Varkaudessa ja viesti maksaa normaalin tekstiviestin verran. Palvelu on kohdennettu erityisesti 3-6 luokkalaisille, muuta se levinnee myös yläkouluikäisten keskuuteen. Perhe- ja nuorisotyöstä vastaava diakoni Urpo Häkkinen kertoo, että tekstaritupun päivystäjä säilyy aina nimettömänä. Viesteihin vastaa viisi tehtävään koulutettua seurakunnan työntekijää, jotka ovat nuorisotyönohjaajia ja diakoniatyöntekijöitä. Tekstiviesti alkaa usein: Tässä Tupu, hei! Kysyit neuvoa sinulle tärkeässä asiassa Kysyäkin voi nimettömänä, jos niin haluaa. Anonyymiteetti säilyy siis molemmin puolin, lupaa Urpo. Tupu kokkaa ja kuuntelee Yleisimpiä aiheita tekstiviesteissä ovat olleet kasvuun ja kehitykseen liittyvät kysymykset. Myös koulu, ihmissuhteet ja seurustelu puhuttavat. Suurin toive on, että saisi olla oma itsensä kenenkään kiusaamatta, kertoo Urpo. Vertaisryhmään kuuluminen ja kaverisuhteet ovat tärkeitä, sillä ne parantavat tutkimusten valossa oppimiskykyä ja saavat koulunkäynnin maistumaan paremmalta. Tupun kanssa näistäkin asioista voi käydä turvallista sananvaihtoa, sillä päivystäjät ovat vaitiolovelvollisia, eikä kysymyksiä levitellä eteenpäin. Urpo muistuttaa, että kysymysten skaala vaihtelee laajasti, ja arkisemmallakin asialla voi tekstata. Tupun kanssa voi pohtia esimerkiksi, mitä kaapeista löytyvistä ruokatavaroista saisi aikaan tai mikä on maailman nopein auto. Toimintaa 18 paikkakunnalla Tekstaritupu toimii Suomessa jo 18 paikkakunnalla. Varkaudessa viestejä on toiminta-ajalta kertynyt noin 100, mutta joissain kaupungeissa viestittely on löytänyt paikkansa nuorten arjessa. Urpo Häkkinen arvelee, että nuoret omaksuvat palvelun myös Varkaudessa. Viestien lähettäminen on nuorille helppo tapa kommunikoida. Nuoret ovat rohkeita ottamaan selvää ja kysymään asioista. Joskus voi olla kuitenkin vaikea paljastaa, ettei tiedä jotain asiaa. Viestissä voi kysyä nimettömänä luotettavalta, mutta ei liian tutulta henkilöltä. Paikallisen tekstiviestipalvelun lisäksi Tupu vastaa kysymyksiin myös netissä. Valtakunnallisen verkkosivuston kautta lähetetyt viestit ohjataan paikallisseurakuntaan, josta otetaan nuoreen yhteyttä. Nettitupussa voi myös keskustella chattaillen. Tekstaritupu käynnistyi Helsingissä vuonna Paikallista toimintaa ylläpitävät luterilaiset seurakunnat ja valtakunnan laajuisesta koordinoinnista vastaa Poikien ja tyttöjen keskus PTK, joka on Suomen evankelisluterilaisen kirkon varhaisnuorisotyön palvelujärjestö. Lue lisää: Tekstaritupu vastaa lasten mieltä askarruttaviin kysymyksiin numerossa kuvat: PTK Nuorisokasvatuksen syksy Tykkää Ilpo-ystävistä facebookissa! RIPPIKOULU 2013 Rippikoulun ilmoittautuminen lähestyy. Seurakunta kutsuu henkilökohtaisella kirjeellä vuonna 1998 syntyneitä, seurakuntaan kuuluvia nuoria tulevan vuoden 2013 rippikouluihin viikolla 40. Lisätietoja nuorisotyönohjaaja Emma Kauhaselta p NUORTEN ILPO Avointen ovien toimintaa yläkoulu-, lukio ja ammattikoululaisille Kuoppak. työkesk. to klo Tule, koska sinussakin asuu pieni Ilpo! NUORTENILLAT Ohjelmalliset nuortenillat Kuoppak. työkesk. la klo Spesiaalit nuortenillat korvaavat nuortenillan ja klo MAATA NÄKYVISSÄ FESTARIT Turussa Osallistu huikeaan Euroopan suurimpaan kristilliseen nuorten gospeltapahtumaan. Hinta 55 (70) sis. matkat, koulumajoituksen, pääsyliput ja ruokailut festarialueella. Ilm mennessä. NUORTEN AIKUISTEN RYHMÄ Sinä, joka olet yli 18 v nuori aikuinen, tule Kuoppak. työkesk. to / / / ja klo Ryhmän vetäjinä nuorisotyönohjaajat Emma Kauhanen ja Johanna Rantala sekä pastori Niina Lehmusoksa. NUORTENRETKI HÄRKÄMÄELLE Innostu kevyestä eräilystä ja raikkaasta ilmasta hyvässä seurassa! Luvassa lyhyt retki Härkämäen Observatoriolle kodassa yöpymisen kera. Hinta 15 (20). Ilm. pe mennessä. ADVENTTILEIRI Puurtilan srk-kodilla Jouluun valmistautumista, leirimeininkiä ja yllätyksiä! Hinta 28 (45). Ilm mennessä. Ilm. retkille p tai tulen. Hinnat ilman sulkuja srk:n jäseneltä ja suluissa ei-jäseniltä. KAPPELIN ALUEEN VARHAIS- NUORISO- JA NUORISOTYÖ AVARI Avoin kerho alakouluikäisille ma klo srk-keskuksella. LIIKUNTAKERHO Tytöille ja pojille ma klo kirkonkylän liikuntatalolla. NUORTENILTA Kirkon kerhotiloissa paritt. pe klo PERHESÄHLY Kirkonkylän liikuntatalolla parill. ke klo KERHO TYTÖILLE JA POJILLE Harjurannan PikkuKammarilla paritt. ti. Klo kerho 7-10 v:lle ja klo kerho v:lle.

6 6 KOTIVIESTI Media lasten maailma Lyhytelokuvia, vaihtuvia kilpailuja ja videokertomuksia lasten Raamatusta. Varkauden medialähetystyö on löytänyt lapsista innostuneet tekijänsä. Idea lasten omasta verkkosivustosta syntyi Tiitus Hopian ja Pekka Päivärinnan mietintämyssyssä muutama vuosi sitten. Miehet olivat puuhanneet yhdessä esimerkiksi räppivideoita, ja Tiituksen suunnittelemaa materiaalia alkoi olla kasassa aimo läjä. Tuotanto koottiin yhdelle sivustolle muidenkin iloksi, ja niin syntyi noin 4-15 vuotiaille suunnattu Arkipyhis. Lapset ovat löytäneet sivuston pikkuhiljaa, ja nyt meillä on yli 600 kävijää kuussa. Facebook-sivuilta huomaa, että Arkipyhis on tuttu myös lasten vanhemmille, kertoo Pekka. Arkipyhiksen sisältöä päivitetään jatkuvasti. Tällä hetkellä sivustolta löytyy esimerkiksi suoria haastattelupätkiä sekä kuukausittain vaihtuva raamattuvisa, joka on kerännyt vuoden aikana noin tuhat osallistujaa. Lisäksi sivustolla seikkailee Tiituksen luoma hahmo Remontti- Reino. Sketsihahmo vain putkahti päähäni. Remontti-Reino on luonteeltaan hieman hajamielinen, mutta häntä parempaa korjaajaa tai kokkaajaa ei löydy paitsi taivaasta, Tiitus kuvailee ja kertoo, että sivuston ylläpidossa parasta on juuri vapaus ideoida uutta. Lisäsin sivuille juuri pelejä. Nyt siellä on kaksi pukeutumis- ja yksi talonrakennuspeli sekä muutama pallopeli, Tiitus mainitsee syksyn uutuuksista. Tiituksen lisäksi sisältöä verkkoon tuottavat Benjamin, Julia, Shanika, Ada, Hanna, Kristian, Lauri ja Kimi. Pekka Päivärinta kehuu tekijäporukkaansa päättymättömiksi ideasammoiksi ja armoitetuiksi esiintyjiksi, joiden kanssa on mahtava tehdä töitä. Lisää koulua, kiitos! Lapset ottavat mediatyönsä rennolla otteella tosissaan. Viime syksynä järjestetty elokuvaleiri täyttyi hetkessä opinhaluisista lapsista, ja halukkaille on järjestetty myös kuvauskoulutuksia. Ammattiohjaaja Ossi Laakson opastuksella syntyi koulukiusaamista käsittelevä elokuva Tiellä yhdessä seurakunnan lapsityön kanssa. Kokemus oli tekijöilleen ikimuistoinen. Toimin elokuvan apuohjaajana, ja homma osoittautui oikeaksi unelmatyöksi. Varmistin, että ääni, video ja näyttelijät olivat valmiina kohtauksiin ja välillä kävelin jääkaapille, Tiitus naurattaa. Lasten kiinnostuksesta johtuen elokuvaleiriä suunnitellaan myös lokakuulle. Pekka kertoo, että tiedossa on luovaa työskentelyä ammattimuusikoiden ohjauksessa. Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan niin leirille kuin säännölliseen toimintaan. Nettipyhis, jota ovat toimittaneet pyhäkouluopettajat Päivi ja Annikki, on tällä hetkellä tauolla. Lasten ryhmä kokoontuu kuitenkin syyskaudella noin kerran kuussa kuvauskeikkojen lisäksi. Arkipyhis toimii yhteistyössä Lastenkirkon kanssa. Tarkista Arkipyhiksen sivut osoitteessa Tiitus Hopia ja Pekka Päivärinta Arkipyhiksen studion lavasteissa. Tulevaa toimintakautta suunnitellaan yhdessä ideoiden. Sanoma suoraan Seurakunnassa viedään viestiä myös verkon välityksellä. Medialähetystyö avaa uusia mahdollisuuksia tavoittaa ihmisiä äänen, kuvan ja videon kautta. Lasten ja varhaisnuorten elokuvaleiri Puurtilan srk-kodilla Leiri alkaa la klo 16 ja loppuu su klo 16. Mukaan leirivarusteet ja omat vuodevaatteet. Kurssin hinta 20 sis. majoituksen, ateriat ja opetuksen. Leirin opettajat ovat nuoria ammattimuusikkoja ja taiteilijoita. Karoliina Keinänen on koulutukseltaan pop- ja jazzmuusikko. Hänen puolisonsa Santeri Keinänen on erikoistunut koulutuksessaan rap-musiikkiin ja breakdanceen. Leirillä harjoitellaan kameran, liikkeen, tunneilmaisun ja musiikin yhdistämistä luovalla tavalla. Santeri ja Karoliina ovat luvanneet tehdä kaksi uutta laulua varta vasten tätä leiriä varten. Ilm. ma mennessä kasvatustyön toimistosihteeri Minna Riihimäki-Sutiselle p Varkauden seurakunnassa medialähetystyö on kohtalaisen tuore työala. Neljä vuotta sitten oli vain haparoiva idea tuoda seurakunta suoraan koteihin. Kahdessa vuodessa aukesivat netti-tv Reimari sekä lapsille suunnattu sivusto Arkipyhis. Vuosi sitten katulähetyksen työala muuttui medialähetykseksi, jonka jälkeen toimintaa on voitu kehittää tavoitteellisemmin. Medialähetyksen tavoitteena on nostaa esiin juurevaa Raamatusta nousevaa sisältöä ja tuoda seurakunnan toiminta elävästi ja arkisesti koteihin netin välityksellä, kertoo mediatoiminnasta vastaava pastori Pekka Päivärinta. Medialähetyksen käytössä on vanhan seurakuntaviraston kellarissa sijaitseva pieni studio, jossa työstetään videomateriaalia. Sen lisäksi kuvataan paljon myös kaupungilla. Tällä hetkellä medialähetyksessä työstetään esittelyvideoita seurakunnan toimipisteistä ja harjoitellaan messun radiointia äänitarkkailijan avustuksella. Haaveissa siintää myös radiolähetysauton hankkiminen. Miksi media? Reaaliaikaisuus on tämän hetken tekijä. Ihmiset haluavat jakaa elämäänsä ja arkeaan ajantasaisesti sosiaalisessa mediassa ja facebookissa. Siksi meidänkin on tärkeää olla seurakuntana siellä, missä tapahtuu, Päivärinta kokee. Media on hyvä väline myös monipuolisuutensa vuoksi. Ääni, kuva ja video tuovat sanoman esiin vaihtelevasti ja suoraan koteihin asuinpaikan sijainnista riippumatta. Verkossa toteutuu hyvin myös vastavuoroisuus. Olemme vetäneet lapsille chattia Arkipyhiksen sivuilla, järjestäneet erilaisia kilpailuja ja nostattaneet keskusteluita. Facebookin sivuille voi kommenttinsa jättää kuka tahansa, Päivärinta rohkaisee. Kiitos kuuluu tiimille Medialähetystyö on tiimityötä. Innokkaan lapsiporukan lisäksi mediatiimi koostuu eri-ikäisistä seurakuntalaisista, jotka ovat halunneet antaa oman panoksensa sanoman levittämiseksi. Pekka Päivärinta kiittää aktiivisia tiimiläisiään korvaamattomasta avusta ja kutsuu kaikkia kiin-

7 KOTIVIESTI 7 Laatuaikaa lapsille Medialähetyspäivillä vieraileva Parastoo Poortaheri tekee ja juontaa lastenohjelmia farsinkielisellä satelliittikanavalla. Vasta 23-vuotias nainen tietää kokemuksesta, miten tärkeää laatuaika lapselle on. koteihin nostuneita tutustumaan mediaväen toimintaan. Toivomme työhön ja etenkin aikuisten puolelle lisää henkilöresursseja. Yksin on mahdoton tehdä enempää kuin mihin pystyy, mutta yhteistyössä on voimaa. Tarvetta on esimerkiksi kuvaajista, editoijista, käsikirjoittajista, valaisijoista, äänittäjistä, äänitarkkailijoista ja roudareista. Yhteistyön avulla voidaan taata esimerkiksi jokaviikkoinen nettiradiojumalanpalvelus suoraan kotikirkosta. Radiointi oli jo käytössä runsaan vuoden, mutta tietokonemigraatio sekoitti pakan. Nyt olemme kokeilleet etätyönä tapahtuvaa äänitarkkailua, joka Näin pääset mukaan toimii oikein hienosti. Siihenkin tarvittaisiin vain oma tiiminsä. Mihinkään tehtävään ei tarvitse lähteä pelkällä innolla, sillä koulutuksia järjestetään yhdessä asiantuntijoiden kanssa tarpeen mukaan. Myös mediatiimin kokemuksella karttunut osaaminen on uusien vapaaehtoisten hyödynnettävissä. Mukaan voi tulla rohkeasti, sillä työtä oppii parhaiten tekemällä. Uuden oppiminen ja valmiin lopputuloksen näkeminen palkitsee, innostaa Päivärinta. Jos olet kiinnostunut jostain medialähetystyöhön liittyvästä toiminnasta, ota yhteyttä pastori Pekka Päivärintaan sähköpostitse tai puhelimitse Pekalle voit myös esittää omia ideoitasi tai kysyä mieltäsi askarruttavia asioita medialähetystyöhön ja netti-tv:n toimintaan liittyen. Jos sinua puolestaan innostaa lehtityöskentely tai haluaisit olla mukana Kotiviestin toimitustyössä, ilmoita asiasta tiedotussihteeri Krista Väisäselle sähköpostitse fi tai puhelimitse Lapsille ja varhaisnuorille voidaan kiinnostuksen mukaan järjestää esimerkiksi lehtityön työpajatoimintaa. Muista myös Varkauden seurakunnan facebook-sivut, joilla herätellään ajankohtaisissa kysymyksissä, vinkataan kiinnostavimmista tapahtumista ja jaetaan kuvamuistoja parhaista tapahtumista. Varkauden seurakunta on tehnyt yhteistyösopimuksen medialähetysjärjestö Sanansaattajien kanssa. Seurakunta tukee kristillistä SAT-7 Pars -satelliittikanavaa, joka lähettää farsinkielistä ohjelmaa esimerkiksi Iranissa, Afganistanissa ja Tadzikistanissa. SAT-7 Pars on yksi harvoja farsinkielisiä televisiokanavia, jonka ohjelmistossa on päivittäisiä lastenohjelmia. Lastenohjelmien koordinaattori ja pääjuontaja Parastoo Poortaheri tietää, että moni muslimivanhempi antaa lastensa katsoa kristillistä kanavaa, sillä sen ohjelmisto on hyvää ja luotettavaa. Televisio on erinomainen keino kertoa lapsille Jumalan rakkaudesta. Iranin ja Afganistanin lapset näkevät paljon väkivaltaa. Haluamme kertoa heille, ettei se ole koko totuus elämästä. Meidän täytyy näyttää heille myös rakkautta ja anteeksiantoa, muistuttaa Parastoo. Iranin väestö on huomattavan nuorta, joten lastenohjelmille riittää katsojia. 75 miljoonasta iranilaisesta joka neljäs on alle 15-vuotias ja 70 prosenttia alle 30-vuotiaita. Myös satelliittitelevision katsominen on Iranissa erittäin yleistä. Yhdeksän vuotta toimineella kristillisellä kanavalla on arviolta 15 miljoonaa potentiaalista katsojaa. Meidän pitäisi nähdä enemmän vaivaa lasten eteen ja antaa heille huomiota, koska he ovat tärkeitä. SAT-7 tarjoaa lapsille laatuaikaa ja mahdollisuuden avata sydämensä Jeesukselle. Parastoo Poortaheri toivoo lisäksi, että television edessä vietetty aika olisi paitsi rentouttavaa myös opettavaista. Ruutuun 16-vuotiaana Iranilaissyntyinen Parastoo Poortaheri muutti Kyprokselle ollessaan 14-vuotias. Parastoon äiti oli löytänyt muutama vuosi aikaisemmin Jeesuksen, ja pian muslimitytöstäkin tuli kristitty. Kun olin kuudentoista, tuli seurakuntaamme henkilöitä, jotka etsivät esiintyjiä kristillisiin TV-ohjelmiin. Aluksi minut valittiin näyttelijäksi nuortenohjelmiin, mutta pian pääsin juontamaan lastenohjelmia, Parastoo kertoo. Tällä hetkellä 23-vuotias Parastoo juontaa lastenohjelmapakettia, johon kuuluu myös hänen oma Karuselli-ohjelmansa. Kokonaisuus nähdään televisiossa joka päivä yhteensä kolmesti, ja se sisältää kristillistä draamaa, piirrettyjä, musiikkivideoita ja pelejä. Lastenohjelmien ohella Parastoo Poortaheri suunnittelee koko SAT-7 Pars -kanavan lähetysaikataulut. Lisäksi hän opiskelee yliopistossa viestintää. Opiskelen, jotta voin tehdä työni paremmin. Nautin lasten kanssa työskentelemisestä ja haluan opettaa heille Jeesuksesta, kun he ovat vielä nuoria. Näin he saavat kasvaa Jeesuksen kanssa, Parastoo toivoo. En ole millään tavalla erityinen. Olen aivan tavallinen nuori, mutta olen halunnut antaa itseni Jumalan käyttöön. Se on mahdollista ihan jokaiselle, sillä kaikilla on omat lahjansa ja kykynsä, Parastoo rohkaisee. Medialähetysjärjestö Sanansaattajien verkkotoimitus Tule tapaamaan Parastoo Poortaherin sydän sykkii lasten parissa tehtävälle mediatyölle. Parastoo Poortaheria medialähetyspyhään Kuoppakankaan työkeskukselle su klo 12. Mukana myös medialähetys Sanansaattajat ry:n työntekijä, pastori Pekka Päivärinta ja lähetyssihteeri Seija Mattila. Tilaisuuden aluksi on kahvitarjoilu. Tule katsomaan, miten evankeliumia välitetään tekniikan uusin välinein sinne, missä sitä ei ole vielä kuultu! Leena Punkari/SANSA

8 8 KOTIVIESTI Rukouspolkuja Rukous hoitaa -illat Kuoppakankaan työkeskuksella klo 18. Sini Sorjonen Mitä sanoisin Sinulle, Jumalani, kuinka aloittaisin? Rukous kalskahtaa niin korkealentoiselta joltain täydellisille tarkoitetulta. Ei minulla ole kuin nämä tyhjät kädet. Se riittää. to Raamatun rakkaimmat rukoukset, Arja Päivärinta. to Hiljaisuuden rukouksia, Marja-Muusa Hämäläinen. Mukana Göran Ekroth. to Jumala puhuu, kuuntelen, kuulenko? Pirkko Lind. Illan musiikista vastaavat Johanna ja Jaana Liukko. Mukana Niina Lehmusoksa. Illoissa opetuksen lisäksi mahdollisuus käytännön keskusteluihin ja tietysti rukoukseen. Olet lämpimästi tervetullut! Kannattaako rukoilla? Lapsena opittu tuttu iltarukous seuraa usein kanssamme läpi elämän. Näin ainakin on käynyt itselleni. Mummon selän takana oli turvallista nukkua, eikä tuntunut vaikealta, kun mummo muistutti: No, luehan iltarukous. Siitä sai rauhallisen ja virkistävän yöunen. Muistan erään tapahtuman, jolloin lapsen vilpitön rukous tuli heti kuulluksi. Oli kuuma kesäpäivä. Olin menossa viiden kilometrin päässä olevaan suutariin viemään talvikenkiä pohjattaviksi. Yksi vuosi koulua oli takana. Helle väsytti, janotti ja kengät painoivat. Istuin tien penkalle ja huokaisin: En minä jaksa enää kulkee, auta Jeesus. Pölypilvi näkyi tiellä ja auto pysähtyi kohdalle. Tulehan tyttö kyytiin! Silloin auto oli todella harvinainen, vain isoimmissa taloissa oli sellainen. Sain kyydin vielä takaisinkin päin, ja sama lääkäritäti Tampereelta maksoi myöhemmin oppikouluni, kun mummo kuoli ja jäin yksin. Näin Jumala huolehti minusta. Sama huolenpito on jatkunut läpi elämän, vaikka suuren osan elämästä elin kaukana Hänestä. Miksi tämän sallit? Löydettyäni takaisin maailman teiltä ja ymmärtäessäni enemmän Jeesuksen rakkaudesta olen saanut monia todistuksia toisilta ja myös omasta elämästä siitä, miten Jumala armossaan kuulee ja vastaa rukouksiin. Jeesus kehotti usein opetuslapsiaan menemään ihmisten keskeltä pois hiljaisuuteen levähtämään ja kuuntelemaan, mitä Isällä on asiaa. Jumalan kanssa voi seurustella kuin parhaan ystävän kanssa. Jeesus on luvannut, ettei Hän koskaan hylkää sitä, joka kääntyy hänen puoleensa ja hakee apua. Useimmiten rukouksemme on erilaisia pyyntöjä, joita esitämme Jumalalle. Hän on luvannut kuulla jokaisen rukouksen. Toteuttaako Hän pyyntömme? Kyllä, kun ne ovat Hänen tahtonsa mukaisia. Tuleeko mieleemme edes kysyä mikä on Jumalan tahto kussakin tilanteessa? Jumala ilmaisee tahtonsa parhaiten Raamatun sanassa. Opetellaan myös kuuntelemaan, mitä Jumala ajatuksiimme puhuu. Me näemme niin vähän emmekä tiedä elämäämme eteenpäin, mutta Hänellä on kaikki elämämme päivät tiedossaan. Kannattaa siis luottaa Jumalan kaikkivaltiuteen, viisauteen ja rakkauteen. Usein luottaminen Hänen hyvään tahtoonsa on hyvin vaikeaa. Silloin, kun suuri menetys, oman rakkaan tai lapsen kuolema, konkurssi, työttömyys tai muu vaikeus astuu elämään, on ensimmäinen kysymys usein, miksi Herra tämän sallit tulla? Harvoin löytyy edes vastausta. Joudumme usein jäämään vain hiljaisen luottamuksen varaan. Jeesus sanoo, että se onkin voimamme, jolla selviämme eteenpäin. Ihmeitä tapahtuu vieläkin Kävin vankiloissa yli kymmenen vuotta kertomassa evankeliumia Jeesuksen sovituskuolemasta. Usein keskusteluissa vankien kanssa kävi selväksi, miten mummo, täti, setä, pappa tai äiti oli rukoillut heidän puolestaan ja miten rukoukset olivat muistuttaneet Jumalasta silloinkin, kun elämä oli rikosten tiellä kulkemista. Usein siinä kyyneleet tulivat ja pesivät puhtaaksi sielun ikkunoita. Oli aina suuri ilo, kun sai yhdessä rukoilla ja jättää elämä Jeesuksen armolliseen hoitoon. Meidän on juuri nyt, kun maailma on myllerryksessä, tarpeen rukoilla Suomen ja päättäjien puolesta. Siunata, anoa apua ja voimia seurakuntien työntekijöille. Pyytää anteeksi kansamme syntiä, kun se on kääntänyt niin suurelta osin selkänsä Jumalalle ja elää oman tietonsa ja viisautensa varassa, eikä tunnusta Herraa Jeesusta Vapahtajakseen. Tarvitsemme armoa ja anteeksiantoa kansallemme. Saamme siunata myös Jumalan omaisuuskansaa Israelia ja rukoilla, että juutalaiset tunnustaisivat Jeesuksen Messiaakseen. Rukoilla koko Lähi-idän ja kaikkien kansojen puolesta, erikoisesti sorrettujen ja vainottujen ihmisten puolesta. Pyhän Hengen johtama yhteinen rukous saa Jumalan hyviä ihmeitä aikaan. Pirkko Lind Diakoniatyön syksy Vanhustenviikon Yhdessä vahvempia -kahvitilaisuus Valtakunnallista vanhustenpäivää ja -viikkoa vietetään lokakuussa Tämän vuoden teemana on Yhdessä vahvempia Starkare tillsammans. Kuoppak. työkesk. to klo vietetään iltapäivähetkeä yhdessä viihtyen, menneitä muistellen ja laulellen. Hyvä ikäihminen, odotamme juuri Sinua, tervetuloa! Tilaisuutta toteuttamassa Varkauden seurakunnan nuorisotyön jatkokoulutuksen nuoret. Harjurannan ikäihmisten kerho Pikku-Kammarilla ke klo 13. International evening at Kuoppakankaan työkeskus (address Kuoppakankaankatu 11) on Monday at Warmly welcome! Hosts: Savonia, srk and SPR. More information: Anne Toivanen, p Naisten saunailta Viljolahden Toukolassa to klo Kaiken kansan peli- ja saunaillat Puurtilan srk-kodilla ke / ja klo 18. Yhdessäoloa, pelejä, saunomista, iltahartaus. Iltapalamaksu 2. Kyytiä tarvitessasi ota yhteys diakoniatoimistoon p Arkiateria Kuoppak. työkesk. ti klo hintaan 3. Kangaslammin ikäihmisten kerho Kangasl. srk-salilla ti ja klo 13. Sählärit Kuoppak. työkesk. to klo Leivänjako Kuoppak. työkesk. ma ja to klo

9 KOTIVIESTI 9 Arki asettaa usein miehen ahtaalle. Vastuu vaimosta, lapsista ja työstä voi kaataa suorimmankin selän kumaraan. Tapaus Abraham osoittaa, millaisella varustuksella taistelusta selviää voittajana. Mistä miehen voima? Abraham tiesi, miltä tuntui odottaa odottamistaan. Hän ei haikaillut suurempaa karjalaumaa tai tehokkaampaa palvelijakuntaa, vaikka tällaisilla konkreettisilla hyödykkeillä miehen mahtia mitattiin jo kauan ennen ajanlaskun alkua. Kyse ei ollut edes aviollisista ongelmista, sillä Abraham rakasti vaimoaan Saaraa, ja heidän liittonsa oli kestänyt 1650 kilometrin vaelluksen Harranin kaupungista Kanaanin maahan ja Egyptistä Hebroniin. Sivumennen sanoen, jos sinä olisit noin pitkän aikaa tien päällä ja vaimosi toimisi kartanlukijana, syntyisikö takapenkin tenaville herkullista kerrottavaa lisälenkkien tunnelmista? No, takaisin asiaan. Abraham oli siis melko kovaluinen kaveri. Hän oli ehtinyt kokea elämässään kaikenlaista, eikä aivan jokainen lenkki väärästä liittymästä saanut häntä enää repimään pelihousujaan. Itse asiassa Abraham tai Abram, niin kuin häntä tuolloin kutsuttiin- oli ehtinyt jo 75 vuoden ikään ennen kutsua loppuelämänsä mittaiseen seikkailuun. Hänellä oli 75 vuotta aikaa etsiä ja tottua vaimoonsa, tehdä työtä ja kasvattaa omaisuutta sekä opetella johtamaan joukkuettaan oikein. Abram ei kuitenkaan pistänyt omaisuuttaan palamaan ja lähtenyt lomaparatiisiin viettämään ehtoisia eläkepäiviä, vaan hän suuntasi seurueineen vaikealle ja vaaralliselle matkalle vieraaseen maahan. Miksi tämä vanha mies valitsi varmuuden sijasta vaikeudet? Mitä hän odotti niin vastustamattomasti? Valitse matkakumppani oikein Vaikka Abramilla oli maita ja tavaraa kadehtimiseen saakka, häneltä puuttui eräs oleellinen seikka: poika. Omituisinta tässä koko kuviossa lienee se, ettei poikia tehdä kamelin selässä yhtään sen tehokkaammin kuin kotiteltan kankaiden välissä, eikä Abraham pinkonut kinttupolulle myöskään kuultuaan uudesta potenssilääkkeestä. Hän pakkasi elämänsä ottaakseen omakseen tuiki tuntemattoman maan. Tälle tielle läpi kymmenien kaupunkien, nälänhädän ja sotaretkien hän lähti lupauksen varassa. Lähde maastasi, asuinsijoiltasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan. Minä teen sinusta suuren kansan ja siunaan sinua, ja sinun nimesi on oleva suuri ja siinä on oleva siunaus, sanoi Herra Abramille (1.Moos. 12:1-2). Ei enempää eikä vähempää. Lähde sinä, niin minä teen. Tuntuuko helpolta? Tutulta ehkä? Jättää kaikki lupaukseen luottaen kuulostaa tempulta, jonka voi tehdä vain suoraselkäisin soturi tai heikkomielisin houkka. Vastaus riippuu siitä, kuka lupauksen antaa, eikö totta? Jos olet taloudellisissa vaikeuksissa, on eri asia pistätkö viimeisesi naapurin mahti-ideaan aurinkorantojen lomaosakkeista vai otatko vastaan kummitätisi antaman lahjan velkojesi valjastamiseksi. On eri asia lähteä matkaan Herran käskyn kuin oman ajatuksen varassa. Asiat voivat vaikeutua Ahlströminkatu 22 II krs VARKAUS Fysioterapia- ja hierontapalveluja Päiviönsaarella. (017) (Varkaus) (Kangaslampi) Tervetuloa! Mikä näissä vaihtoehdoissa sitten eroaa toisistaan? Seuraukset ja lopputulos. Jos Abram odotti nopeaa ratkaisua, joutui hän odottamaan sitä 24 vuotta. Lupaus toistettiin kriittisimmissä kipukohdissa, mutta näiden vuosien aikana Abrahamin elämässä näkyi ulospäin vain pakkosiirtolaisuus (1Moos.12:10), rakastamansa vaimon luovuttaminen toiselle miehelle (1Moos.12:14-15; 1Moos. 20:1-2) ja selittämättömiltä tuntuvat kierrokset samojen seutujen lävitse (1Moos.13:3). Abram menetti matkaseuralaisensa, veljenpoikansa Lootin ja taisteli lopulta neljää kuningasta vastaan pelastaakseen hänet (1Moos.14:14) ja makasi vaimonsa pyynnöstä tämän orjattaren (1Moos.16:2). Vasta tämän jälkeen Abram sai uuden nimen, Abraham, joka merkitsee kansojen paljouden isä, ja hänen vaimonsa sai lupauksen synnyttää tulevana vuonna pojan. kunnes koittaa läpimurto! Ja niin tapahtui, että 100-vuotiaan Abrahamin syliin laskettiin hänen oma poikansa Iisak siinä maassa, johon mies oli uskossa perhekuntineen vaeltanut. Abram uskoi Herran lupauksen, ja Herra katsoi hänet vanhurskaaksi. Ei voittojen tai voiman vuoksi, sillä matkan rasitukset olivat varmasti vieneet veronsa Abrahamiltakin, vaan hänen uskollisuutensa vuoksi. Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautumista sen mukaan, mikä ei näy. (Hepr.11:1) Abram näki näkymättömän ja luotti lupauksen antajaan, vaikka se vaati häneltä kärsivällisyyttä ja kestävyyttä. Tämän uskon rohkaisemana hän oli myöhemmin valmis uhraamaan poikansa (1Moos.22:9-10), hautaamaan vaimonsa (1Moos.23:19) ja kuolemaan (1Moos.25:8). Abraham tiesi, että kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa (Fil.4:13). Jos sinusta tuntuu, että olet Abrahamin lailla vieraalla maalla, sodassa vahvempiasi vastaan tai odotat omaa vaimoasi muista Abrahamia ja lupauksen antajaa, joka vakuuttaa edelleen kaikille taistelujaan käyville miehille: Minä olen sinun isäsi Abrahamin Jumala. Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi. (1Moos.26:24). TAKSI Varkauden Aluetaksi Oy Puheluhinnat: ma-pe klo 6-20 ja la klo ,99 + 0,08 /24 sek + pvm/mpm muut ajat: 1,15 + 0,16 /10 sek + pvm/mpm Puhelut nauhoitetaan Hammaslaboratorio VARKAUDEN TEKARIPAJA OY Erikoishammasteknikko Keijo Pesonen uudet kokoproteesit kokoproteesien pohjaukset proteesien korjaukset Kauppakatu 11, Varkaus puh. (017) ILMOITUSMYYNTI Pirjo Teva ,

10 10 KOTIVIESTI Tervetuloa! Erikoishammasteknikot Satu Koskela ja Antero Litmanen Ajanvaraukset tai Pirnankatu 4, Forum Varkaus Kun läheinen on poissa... Luotettava ja täydellinen palvelu kaikissa hautaukseen liittyvissä järjestelyissä. Toimimme myös ympäristökunnissa. Aina ajatuksella ja ammattitaidolla. Tarja Ursin Kauppakatu 50, p Savontie 39, p Kauppakatu 50, p Savontie 39, p % Hinta 194 euroa, josta Kela-korvaus n. 80 euroa KOTIIN KULJETETTUA ATERIAPALVELUA / Tarja / Markku / Hansun Pirtti / Keittiö Lounaslista JALKOJEN TERVEYDENHOITOA Perus-ja hemmotteluhoidot Kynsi- ja iho-ongelmat Päkiä- ja kantapääkivut Varpaiden virheasennot Diabeetikon jalkatutkimukset Parafiinihoito Intialainen päähieronta Koti-ja laitoskäynnit LAHJAKORTIT Jalkaterapia Akilles Vattuvuorenkatu 80, Varkaus Ajanvaraus Ahlströminkatu 10, Varkaus Puh Sur un kohdatessa Autamme Teitä kaikissa asioiden järjestelyissä luotettavasti ja ammattitaidolla. 80 vuotta kaiken kattavaa alan palvelua Varkaudessa ja ympäristökunnissa. Teitä palvelevat Timo ja Raija Peräkylä Kauppakatu 37, Varkaus p , , Isä Kolumni Isänpäivän lähestymistä ei voi olla huomaamatta. Postilaatikosta tipahtelee mainoksia, joissa kerrotaan, millä kaikella isää voi ilahduttaa. Jos lahjavaihtoehtojen määrä on suuri, tuntuu myös isän roolien määrä pitkältä. Toisinaan tuntee olevansa nimismies ja välillä taas pankinjohtaja, autonkuljettaja, urheiluvalmentaja, rauhanturvaaja, polkupyörämekaanikko, siivooja, kokki, terapeutti, opettaja, sairaanhoitaja, puhelinpalvelupiste, eikä lista vielä tähän loppuisi. Itse asiassa isyys antaa mahdollisuuden laittaa kaikki osaamisensa likoon ja oppimista on silti vielä jäljellä. Toisaalta isyys myös muuttuu lasten kasvaessa. Pienten lasten isä on tiukasti kiinni lasten elämässä ja kehityksessä. Lasten varttuessa myös isän rooli muuttuu. Isyyden roolimuutoksen tajusin konkreettisesti pari vuotta sitten. Puolen vuoden kuluessa autoimme vanhinta lasta armeijan jälkeisessä oman elämän aloittelussa vieraalla paikkakunnalla, järjestelimme rippijuhlia, seurasimme yläasteen aloittamista sekä ekaluokkalaisen koulutiellä lähtöä. Elämän makua riitti. Leikki-ikäisten kasvaminen ulos kurahousuista tuntuu jotenkin nopeuttaneen elämän muuttumista. Oman iän karttumisenkin on tajunnut selvemmin sen jälkeen, kun lähes kaksikymmentä vuotta kestänyt päiväkotivaihe jäi taakse. Perhe-elämä on aina täynnä tunteita: iloa, läheisyyttä ja ylpeyttä, mutta myös jännitystä, pelkoa, vihaa ja väsymystä. Nämä kaikkihan kuuluvat elämään. Vanhempana on myös päiviä, jolloin jokainen vaatimus, pyyntö ja kiukunpurkaus tuntuvat katkaisevan kamelin selän. Ymmärrän hyvin taannoisen naapurin, kahden adoptiolapsen isän, väsyneet sanat, kun hän totesi kotiportaillaan: Kun ne voisi laittaa pahvilaatikkoon ja kirjoittaa siihen: palautetaan lähettäjälle. Siltähän jokaisesta vanhemmasta joskus tuntuu, vaikka lapset olisivat kuinka rakkaita ja toivottuja. Myös ympäristö kasaa paineita vanhemmuuteen. Lasten kanssa on vietettävä riittävästi aikaa, mutta samanaikaisesti pitäisi kantaa kortensa kekoon myös perheen elättämisessä, hoitaa työnsä hyvin ja olla joustava työntekijä. Pitäisi myös huolehtia kodin remontoinnista ja kulkuvälineiden kunnossapidossa. Ruuan laittoon osallistuminen on myös nykyisälle luonnollista, eikä myöskään puolison kanssa vietettävästä ajasta sovi tinkiä. Omaa kuntoakaan ei saisi lyödä laimin. Itsensä kokee usein hyvin riittämättömäksi. Mutta minkälainen isä sitten haluaisin olla? Olisiko ihanneisän malli samanlainen, jollaiseksi olen vuosien kuluessa oppinut taivaan Isän mieltämään? Voisinko olla isä, joka olisi aina läsnä lapsensa elämässä, asettaen rajoja, mutta ei liikaa holhoten. Isä, joka antaa lapselle mahdollisuuden kokeilla omia kykyjään ja iloita lapsensa aikaansaannoksista, riippumatta siitä, miten muut niitä arvostavat. Voisinko isänä antaa lapselle vapauden elää arkea niin, että en pyrkisi silottamaan kuoppia lapsen edeltä, vaan antaisin mahdollisuuden myös kokea elämän kolhuja, tukien kuitenkin silloin, kun lapsi sitä tarvitsee. Voisinko myös antaa lapsen valita oman tiensä ymmärtäen, että lapsen ei tarvitse toteuttaa minun unelmiani. Täydellistä vanhempaa ei meistä ihmisistä kuitenkaan voi tulla. Vanhemmuus on Luojan antaman luottamustehtävän hoitamista parhaansa mukaan. Voiko sen arvokkaampaa tehtävää saada osakseen? Mukavaa syksyä ja isänpäivää toivotellen, Pauli Paatsola

11 KOTIVIESTI 11 Jumalanpalvelukset ja hartaudet Su Messu pääkirkossa klo 10; eläkeläisjärjestöjen kirkkopyhä, kirkkokahvit; Merja Saarijoutsi, Tapio Rekola Messu Kangasl. kirkossa klo 12; vanhusten ja maatilaväestön kirkkopyhä, Kangasl. Koti- ja maatalousseuran 80-vuotisjuhla; kirkkokahvit; Kari Iivarinen, Sirkka Häkli, Varkauden srk-kuoro Messu Könönp. srk-talolla klo 14; Göran Ekroth, Luukas Häkli Su Messu pääkirkossa klo 10; Pekka Päivärinta, Luukas Häkli Messu Kangasl. kirkossa klo 12; Arja Päivärinta, Luukas Häkli Ankkurimessu Kuoppak. työkesk. klo 18; Merja Saarijoutsi, Mari Leppänen Su Messu pääkirkossa klo 10; yhteiset syntymäpäiväjuhlat; Göran Ekroth, Sirkka Häkli, Varkauden srk-kuoro Iltahartaus ja teehetki Kangasl. kirkossa klo 18; Pekka Päivärinta, Luukas Häkli Kirkonkirjat Kastetut: Liina Maria Mustonen, Ella Sofia Onkalo, Anna Elisabet Laitinen, Lilli Irmeli Kosonen, Liina Maria Mustonen, Aada Ilona Juvonen, Mio Elton Andreas Varpunen, Matias Veikko Eemeli Filman, Iisa Emilia Nupponen, Lotta Iitu Bettina Issakainen, Topi Joonas Valtteri Neuvonen, Viljo Uolevi Kilpeläinen, Oliver Juhani Virekoski Lahden Launeen srk, Eelis Anton Olavi Lehtonen, Ville Eemeli Markkanen, Jerry Onni Elmeri Niskala, Valtteri Elias Backman, Emma Sofia Heiskanen, Luka Kashmir Vartiainen, Neelia Aleksandra Kirsilä, Minja Sofia Josefiina Karjalainen, Panu Hannu Nestori Siitari, Eelis Väinö Olavi Niiranen Korson srk, Mikkomatti Väinämö Hänninen, Jimi Lauri Oliver Kinnunen Laukaan srk, Arttu Eemeli Paasisalo ja Jaajo Arttu Grigo Niittylampi. Vihityt: Jari-Pekka Pietiläinen ja Mona Carita Laamanen, Varkauden srk Miika Joonas Aleksi Mustonen ja Heidi Johanna Vaahterinen, Varkauden srk Ville Oskari Räisänen ja Sini Marika Häkkinen, Varkauden srk Ville Petteri Kräkin, Varkauden srk ja Suvi Susanna Nampetch Pynnönen, Riihimäen srk Topi-Pekka Kauhanen Varkauden ortodoksinen srk ja Aino Johanna Siikanen Varkauden srk Mikko Santeri Nissinen ja Katri Marianna Härkönen, Varkauden srk Kimmo Juhani Vänskä ja Hanna Marika Ruohoaho, Varkauden srk Jarmo Tapio Ikonen ja Reetta Susanna Turunen, Varkauden srk Esa Pekka Koponen ja Su Messu pääkirkossa klo 10; 80-vuotisjuhlavuoden ilon ja kiitollisuuden messu. Messussa siunataan tehtäväänsä seurakunnan uusi nuorisotyönohjaaja Johanna Rantala sekä toivotetaan kiitoksin seurakunnasta lähteneille työntekijöille hyvää matkaa. Messuun järjestetään kirkkokyyti, jonka aikataulut selviävät myöhemmin. Mukana seurakunnan työntekijöitä; kirkkokahvit. La Pyhäinpäivän iltakirkko pääkirkossa klo 18; Niina Lehmusoksa, Sirkka Häkli, Varkauden srk-kuoro Pyhäinpäivän iltakirkko Kangasl. kirkossa klo 18; Kari Iivarinen Su Messu pääkirkossa klo 10; Kuopion piirin karjalaisten kirkkopyhä ja rauhanyhdistyksen kirkkopyhä; Göran Ekroth, Luukas Häkli, saarna rovasti Niilo Hintikka Karjalaisen kansan messu Kangasl. kirkossa klo 12; Kari Iivarinen, Merja Saarijoutsi, Ari Voutilainen ja Kangasl. kuoro Messu klo 14 Könönp. srk-talossa; Arja Päivärinta Katri Anna Emilia Suhonen, Helsingin tuomiokirkkosrk Jukka Tapani Asikainen ja Eve Janette Suomalainen, Varkauden srk Mika Juhani Hämäläinen ja Riikka Kaarina Ullakonoja, Jyväskylän srk Kuolleet: Jaakko Juhani Katajisto 74 v, Aili Johanna Jäppinen 98 v, Viljo Taavetti Vartiainen 86 v, Maire Maria Rautiainen 83 v, Terttu Annikki Räsänen 99 v, Eeva Sofia Ryynänen 90 v, Turunen Eeva Liisa 84 v, Pentti Johannes Huttunen 69 v Itä-Suomen maistraatista, Marja-Leena Rytkönen 59 v, Merja Anitta Kemppainen 58 v, Jari Artturi Jussila 40 v, Tero Tapio Karvonen 32 v, Irja Kasanen 84 v, Esko Juhani Lipsanen 73 v, Anja Marjatta Skonbäck 61 v, Kari Matti Venäläinen 61 v, Laina Raakel Hiltunen 89 v, Lyyli Johanna Hentunen 89 v, Sirkka-Liisa Antikainen 79 v, Jouko Kalevi Ikonen 73 v, Eija Tellervo Timonen 47 v, Jenny Hirvonen 86 v, Eine Ellen Helinä Suhonen 83 v, Ulla Marjatta Törn 71 v, Veli Tapio Pohjola 66 v, Valto Tapani Pöllänen 65 v Pieksämäen srk, Helmi Lydia Laitinen 96 v, Hertta Maija Lappalainen-Kolari 87 v, Kusti Rissanen 84 v, Toivo Viljami Salakka 78 v, Raimo Kaarlo Kullervo Saarela 66 v, Aune Maria Inkinen 92 v, Anna Liisa Pokkinen 90 v, Juho Ilmari Vihavainen 82 v, Hilppa Anneli Tapio 81 v ja Suoma Kyllikki Vihervuori 73 v. Seurakunnassa tapahtuu Aamurukouspiiri joka arkiaamu ma-pe klo 7 Kuoppak. työkesk. sakastissa. Sotaorvot kokoontuvat joka kuukauden 1. ma kevääseen saakka Kuoppak. työkesk. klo 13. Yhteiskristillinen Rukoustupa Kuoppak. työkesk. keskiviikkoisin klo Sanan ja rukouksen ilta Kuoppak. työkesk. su klo 16. Ilta alkaa kahveilla, jonka jälkeen Arto Valkeapää puhuu aiheesta Herra kuulee sinun huutosi. Mukana Pirkko Lind. Kotiseurat Veli-Otto Tuovisella Kangaslammilla osoitteessa Kurenlahdentie 172 ke klo Mukana Gideonit, Merja Saarijoutsi ja Tapio Rekola. Sisälle Sanaan -raamattuopetus Kuoppak. työkesk. to klo 18. Esko Räsänen opettaa aiheesta Kristuksen tuoksu ja to klo 18 Raimo Lappi aiheesta Paholainen, riivaajat ja henkivallat uskovaisten kuvitelmiako? Suomen Raamattuopiston tapahtuma Armosta pelastetut! Kuoppak. työkesk. su klo 16 ja ma klo Puhujina Merja-Riitta Jaakkonen, Jouko Kauhanen ja Rauno Perälä Kuopiosta, musiikki Kyllikki, Erkki ja Martti Holopainen. Kahvit, opetusta, musiikkia. Su mahdollisuus mittauttaa verenpaine. Suomen Lähetysseuran lähetysnäyttely Yhdessä maailmassa pystytetään Kuoppak. työkesk. viikolla 43. Näyttely on suunnattu erityisesti yläkouluikäisille, mutta aikuisille on varattu mahdollisuus tutustua näyttelyn antiin oppaiden kanssa to klo 17 lähtien. Varkauden Seniorilaulajat ja Varkauden huuliharpistit konsertoivat Kuoppak. työkesk. su klo 18. Lähetystyön vapaaehtoiset kokoontuvat suunnittelemaan joulun ajan tapahtumia ma klo 15 pääkirkon srk-salille. Hengellinen matkakumppanuus -tilaisuus Kuoppak. työkesk. pe klo 18. Vieraana Kari Valkonen Kansan Raamattuseurasta, Pekka Päivärinta. Kahvit, opetusta, rukousta. Tilaisuus jatkuu la klo Lavrenchukin perheen konsertti Kangasl. kirkossa su klo 14; Tapio Rekola. Kristus yhdistää -rukouspäivä Oronmyllyllä la Itä-Suomen rukouspäivässä opetusta, rukousta ja ylistystä. Mukana mm. Marlene Howard, Esa Kosonen, Arto Valkeapää, Pirkko Lind, Maikku Saarinen ja Kristiina Tanhua-Laiho. Osallistumismaksu 10 e. Bussikuljetus hintaan 20 e lähtee klo 7 Leppävirralta (Torikokki) ja klo 7.30 Kuoppak. työkesk. Paluu illalla tilaisuuden päätyttyä. Soita Eikka Repo p tai Eila Raatikainen p Rukoustyön koulutus Oronmyllyllä. Koulutuksessa käsiteltäviä teemoja mm. rukous ja armolahjat, rukousyhteys omassa seurakunnassa, Minullako rukouksen lahja? Kurssimaksu 30 e. Majoitus ja ateriat maksetaan erikseen. Ilm. Oronmyllylle pe mennessä p tai Tapahtumat järjestää Kristys yhdistää ry sekä Oronmyllyn toimintakeskus / KRS yhteistyössä seurakuntien kanssa. Vihille Tuntuuko sinusta, että elämästäsi on jäänyt puuttumaan jotain tärkeää? Haluaisitko astella kumppanisi kanssa alttarille? Varkauden pääkirkossa järjestetään yhteinen vihkitilaisuus ke klo 18. Vihkipareja pyydetään ilmoittautumaan toimistosihteeri Merja Loikkaselle pe mennessä avioliiton esteiden tutkinnan vuoksi numeroon Syntymäpäiväjuhlat Lämpimät onnittelut syntymäpäiväsi johdosta, sinä joka täytät 70, 75, 80, 85, 90 tai yli 90 vuotta! Toivotamme sinut tervetulleeksi seurakunnan yhteisille syntymäpäiväjuhlille su klo 10. Yhteinen juhla alkaa messulla pääkirkossa, jonka jälkeen siirrytään seurakuntasaliin jatkamaan juhlaa kahvin, keskustelun ja ohjelman merkeissä. Messun toimittavat Göran Ekroth ja Sirkka Häkli. Mukana on myös Varkauden seurakuntakuoro. Tarjoilun varaamiseksi ilmoittautumista pyydetään pe mennessä numeroon tai Jos toivot seurakunnan edustajan vierailua luonasi merkkipäiväsi johdosta, toivomme, että soitat numeroon Kangaslammin ystävänkammari Kangaslammintie 7 Kohtaamispaikka kaikille avoinna keskiviikkoisin ja lauantaisin klo Tapahtumat ke alkaen klo 10. Tied. Sinikka Pulkkinen p Olet lämpimästi tervetullut! Löydä virkistävä lauluharrastus Kuoro kutsuu! LAPSIKUORO PISARAT Kuoppakankaan työkeskuksella tiistaisin 1-3 viikon välein klo lisätietoja kirkkomuusikko Mari Leppäseltä, p LAALAJAT AVOIN KUORO KAIKILLE Kuoppakankaan työkeskuksella tiistaisin 1-3 viikon välein klo 18 lisätietoja kirkkomuusikko Mari Leppäseltä VARKAUDEN SEURAKUNTAKUORO Kuoppakankaan työkeskuksella keskiviikkoisin klo 18 lisätietoja kanttori Sirkka Häkliltä, p KANGASLAMMIN KIRKKOKUORO Kangaslammin kirkossa maanantaisin klo lisätietoja kuoronjohtaja Ari Voutilaiselta, p Onko sinulla ideoita seurakunnan musiikkitoimintaan? Kiinnostaisiko musisointi seurakunnan tilaisuuksissa? Pirauta tai laita sähköpostia seurakunnan kanttoreille tai kirkkomuusikoille ja tule mukaan yhteiseen toimintaan! Ryhdy varamummoksi tai -papaksi! SPR:n Varkauden osasto on aloittanut varamummotoiminnan ja etsii vapaaehtoisia. Mukaan kutsutaan kaikkia mummoikäisiä naisia ja miehiä, jotka haluavat olla osana alaikäisen lapsen ja hänen perheensä elämää. Vapaaehtoisten koulutus järjestetään ma klo 9 16 Soisalon opistolla ja ti klo Varkauden kirjastolla. Lisätiedot ja ilm. SPR:n hankesuunnittelija Terhi Auviselle, p pe mennessä. KOTIVIESTI Varkauden seurakuntalehti 54. vuosikerta Julkaisija: Varkauden ev.lut. seurakunta Kustantaja: Kotimaa-Kustannus Osakeyhtiö Päätoimittaja: Vs. kirkkoherra Jarkko Piippo p Toimitus: Tiedotussihteeri p Taitto: Jakeluhuomautukset: Seurakuntavirasto tiedotussihteeri p Painopaikka: Lehtisepät, Pieksämäki Jakelu: Itella-Posti Oyj Käyntiosoite: Seurakuntavirasto Ahlströminkatu Varkaus Ilmoitusmyynti Pirjo Teva p , Seuraava Kotiviesti ilmestyy to Seurakuntailmoitusten aineisto toimitukseen ti klo 13 mennessä sähköpostilla Kannen kuva Hanna Porrassalmi varkaudenseurakunta.fi

12 12 KOTIVIESTI Aino ja Bent Hansen ovat luoneet Kangaslammin kodistaan viihtyisän ja omaperäisen paikan, jossa aiemmilla sukupolvilla on oma tärkeä osansa. Kiinnostaisiko sinua tietää sukusi salaisuudet keskiajalle saakka? Hansenit ovat päässeet tähän pisteeseen, mutta tutkimusintoa riittää edelleen. Bent Hansen istahtaa kannettavansa ääreen ja virnistää tyytyväisyydestä. Ei aikaakaan, kun koneen ruudulle alkaa hyppiä erilaisia sukupuita, 3D-mallinnuksia ja toisiinsa linkitettyjä nimi- ja historiataulukoita. Täällä mies saattaa seikkailla päiviä, mikäli jokin kiinnostava yksityiskohta tai lisätieto on aukeamassa. Toisinaan tutkimus vaatii rollaattoriretkeä Kangaslammin kirjastoon, ja välillä vieraillaan kirkon konttoreissa ympäri Suomea. Seuraavaksi on suunnitteilla matka Mikkeliin. Kyllä tässä on kertynyt tuhansia kilometrejä ja kirjoitettu kymmeniä mappeja. Tutkiminen Tutkimus on vienyt Aino Hansenin äidinpuoleisessa suvussa 1500-luvulle saakka. Tällöin Jöns Kremer syntyi Unnanimisessä kaupungissa Saksan Westfalenissa vuonna Hän eli 88-vuotiaaksi ja oli naimisissa kolmesti. Ensimmäisen vaimonsa Sofia Brömsen kanssa saksalaisen tykistön luutnantti muutti siirtolaisena Vadstenaan Ruotsiin vuonna 1545 vihkimisensä jälkeen. Jöns toimi Vadstenassa kauppiaana, meritykistössä ja pormestarina vuosina Sofian isä oli puolestaan Lyypekin pormestari Nicolaus Brömse, joka auttoi Kustaa Vaasaa, kun hän pakeni vankeudestaan Jyllannista Ruotsiin, Bent kertoo. Jöns ja Sofia saivat vuonna 1545 pojan Nilsin, joka toimi Ihmeellinen elämä Wasa-laivan matkassa Tallinnan pormestarina ja sai sotilasarvon. Nilsin sukulinja kulkee suoraan Ainon äitiin saakka. Kaikista tärkein ja tunnetuin Kremereista lienee Nilsin velipuoli Erik, jonka Jöns sai toisen vaimonsa Sofia Jesperintyttö Marcin kanssa. Hän oli kiireestä kantapäähän sotilas ja merimies, ja hänestä tulikin amiraali, Bent kertoo. Erik oli mukana Ruotsin kuninkaan Kustaa Aadolfin rakennuttamassa sotalaivassa, jonka tarkoituksena oli näyttää maan mahti 1630-luvun sodassa. Purjeet nostettiin ja laiva laskettiin vesille , mutta tuuli ei ollut suotuinen. Kahdensadan metrin lipumisen jälkeen laiva kävi uppoamaan, mutta Erik pelastui yhdessä 50 muun kanssa, koska ylimmäiseltä kannelta pystyi on välillä vaikeaa, sillä tietoa saatetaan joko pihdata tai sitten ei voi olla varma, mikä on totta ja mikä ei, kertoo miehensä tutkimusta tanskasta suomeksi kääntävä Aino. Sukututkimusta tehdään yhdessä molempien suvuista ja työnjako on selkeä. Pitkäpinnaisempi Bent kaivelee internetiä ja Aino kuroo lankoja kasaan. Aloitimme tutkimuksen yhdessä Bentin äidin kuollessa vuonna Hänellä oli valtavasti papereita, joita Bent kävi keräilemässä. Seuraavaksi tarkastelimme hieman Suomen-sukua, mutta nythän homma on mennyt ihan hurjaksi, Aino nauraa. Pariskunta tietää sukuhistoriaansa jopa 1150-luvulle saakka. Roihua bensa-asemalla hyppäämään veteen. Tätä nykyä Wasa-laiva on kunnostettuna nähtävillä Tukholman museossa, Bent kertoo. Nilsin ja Erikin lisäksi Jöns Kremer sai tyttären Margaretan ja kolmannen pojan Pederin, joka jatkoi perheen pormestariperinnettä titteleinään luutnantti, majuri ja kenraali. Jöns Kremerin suku aateloitiin Ruotsin ritarihuoneella vuonna 1691 ja Margaretan poika Joen Persson nimellä Jernlod vuonna Kremerin suvun tarina päättyi sukuhaaran osalta kuitenkin Ruotsissa siihen, sillä Joenin poika Gustaf Jernlod kuoli lapsetonna. Pederin suku loppui vuonna 1712 ja Erikin vuonna Nilsin sukuhaara jatkuu sen sijaan edelleen niin Ruotsissa kuin Suomessa. Ei pariskunnan omaakaan tarinaa voi tylsäksi moittia. Aino lähti parikymppisenä tyttönä Varkaudesta Kööpenhaminaan kirjeenvaihdon kautta roihahtaneen rakkauden perään. Pariskunta vihittiin 1963 ja liitosta syntyi kaksi tyttöä. Aino ehti kotiäidin roolin lisäksi toimia kirjanpitäjänä, perhepäivähoitajana ja kolmella bensa-asemalla. Eläkkeelle hän jäi 50-vuotiaana omalta ESSOasemaltaan. Ensimmäinen liitto oli jo tullut tiensä päähän, mutta vielä oli odotettavissa uutta. Tapasimme bensa-asemalla, jossa minä olin vapaa-aikanani töissä ja Aino oli pomona. Sitä hän on kyllä vieläkin, nauraa Bent, joka teki elämäntyönsä rikollisessa vankilassa 38,5 vuotta. Yhteinen sävel soi niin selkeästi, että Aino keräsi tavaransa ja muutti kolmen päivän päästä Bentin luo. Elettiin vuotta 1982, ja kolme vuotta sen jälkeen Hansenit vihittiin Hillerødissa. Ainon lapset ottivat minut heti karhunhalauksen kautta isäkseen ja lokakuussa meistä tuli Ainon kanssa jo isoisovanhempia, kertoo Bent ylpeänä suvun nuoremmasta polvesta. Koti Kangaslammilla Hanseneilla on Kangaslammilla viehättävä ja omaperäinen koti, joka kertoo omistajiensa historiasta. Pihamaalla kohoavat Suomen ja Tanskan liput, sisätiloissa esi-isien valokuvat ovat löytäneet paikkansa perheväen keskuudesta. Onpa Bentillä vielä kävelykeppi, josta voi seurata nikkarina toimineen isoisän reissuja halki Eurooppaa. Yksi merkki yhtä maata kohti kantaa muistoa, joka on siirtynyt Bentille äidiltä ja siirtyy häneltä edelleen seuraavalle polvelle. Muutto Suomeen tapahtui yksinkertaisesti. Ainon äidin pikkuserkku Esteri Immonen oli ostanut Elli Räisäseltä Kangaslammin vanhan postitalon, mutta alkoi olla jo iäkäs. Hanseneilla oli tapana vierailla Esterin luona usein, ja kerran kahvipöydässä hänellä oli ilmoitus esitettävänään: Teidän täytyy ostaa tämä talo. Hänellä oli kaksi ehtoa tarjoukselleen. Meidän tuli seuraavana päivänä hakea pankista rahat ja hän halusi asua kodissaan kuolemaansa asti. Niin kuitenkin päädyimme tänne, ja minä olen viihtynyt mainiosti. Mietin jo ensimmäisen kerran Suomeen saapuessani, että täällä voisin todella viihtyä, Bent kertoo. Esteri kuoli tästä kolmen vuoden kuluttua vuonna 1992, ja muutto tapahtui kodin kunnostustöiden jälkeen vuonna Aluksi Hansenit matkustivat tiiviisti Tanskan ja Suomen väliä, sillä Bent oli vielä kiinni töissä. Nyt tilanne on päinvastainen: koti on Kangaslammilla, mutta Tanskassa vieraillaan ahkeraan perhettä tapaamassa. Täällä pyörin puutarhassa, teen sanaristikoita ja pidän kirpputoria kesäisin. Bent valokuvaa ja tekee filmejä, ja yhdessä katsomme ruotsikielisiä uutisia. Täällä me pysymme, Aino kertoo.

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa

ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ISMAEL SYNTYY Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! KIRKKOPÄIVÄT LAHDESSA 13.-15.5.2011 Saarna Kärkölän kirkossa 15.5.2011 3. sunnuntai pääsiäisestä (Jubilate) JUMALAN KANSAN KOTI-IKÄVÄ (Joh. 17:11-17) Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus!

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Onneksi olkoon odottava isä! Missä olit kun kuulit että sinusta tulee isä? Mitä toiveita / odotuksia / haaveita / pelkoja sinulla on lapseen liittyen? Millainen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet JÄHMETYN JÄÄDYN Mihin olemme menossa? Miten tähän on tultu? OLET TÄSSÄ. Kalle Hamm, 2008 Mitä nyt tapahtuu?

Lisätiedot

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME Evankeliumi Matteuksen mukaan (Matt.12:33-37) Jeesus sanoi: Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

KANAANILAISEN NAISEN USKO JA RUKOUS

KANAANILAISEN NAISEN USKO JA RUKOUS Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KANAANILAISEN NAISEN USKO JA RUKOUS 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jeesus siirtyi Galileasta Tyron ja Siidonin alueelle, joka

Lisätiedot

Jeesuksen seuraaminen maksaa

Jeesuksen seuraaminen maksaa Jeesuksen seuraaminen maksaa Mt 8:18-34 18. Seuraa minua! Kun Jeesus näki, miten paljon väkeä hänen ympärillään oli, hän käski lähteä vastarannalle. 19. Muuan lainopettaja tuli silloin hänen luokseen ja

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta SUUNNITELMATYÖN TILANNEKATSAUS 03.05.07/ Mari Mikkola Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalveluiden

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

RUKOUSHETKI SEURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖSTÄ POISTETTAESSA. 3. Psalmi. 1. Alkuvirsi. 2. Johdanto Alkusiunaus. Johdantosanat

RUKOUSHETKI SEURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖSTÄ POISTETTAESSA. 3. Psalmi. 1. Alkuvirsi. 2. Johdanto Alkusiunaus. Johdantosanat RUKOUHETKI EURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖTÄ POITETTAEA 1. Alkuvirsi Voidaan käyttää esimerkiksi virttä 38: 1-3, 176: 1-3, 181: 1-3, 194, 317. Virren sijasta voi olla muuta musiikkia. 2. Johdanto Alkusiunaus

Lisätiedot

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015 su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Seksuaalisuus SISÄLTÖ Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Lapsen kysymykset Lapsen häiritty seksuaalisuus Suojele lasta ja nuorta

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja Juutalaiset pojat kävivät kotikaupunkinsa synagoogassa koulua 5-vuotiaasta

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

NUORTENILLAN KYSELYKOOSTE

NUORTENILLAN KYSELYKOOSTE NUORTENILLAN KYSELYKOOSTE KYSELY TEHTY 1.3.2014 NUORTENILLASSA AIHE: SEURAKUNTA Johdanto: Alkusysäys tälle kyselylle tuli eräässä sunnuntaikokouksessa, jota ennen seurakunnan nuorisotyöntekijä oli pyytänyt

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Leirikirjan omistajan muotokuva:

Leirikirjan omistajan muotokuva: Leirikirjan omistajan muotokuva: MUISTIINPANOJA, OSOITTEITA JNE. Nimi: Leiri: Leiriaika: Harrastukseni: Parhaat kaverini: LEIRIOHJELMA TERVETULOA KESÄLEIRILLE 2003!! Rohkeutta on monenlaista: Oletko sinä

Lisätiedot

Isyyttä arjessa ja ihanteissa. KT Johanna Mykkänen & FM Ilana Aalto

Isyyttä arjessa ja ihanteissa. KT Johanna Mykkänen & FM Ilana Aalto Isyyttä arjessa ja ihanteissa KT Johanna Mykkänen & FM Ilana Aalto Mitä on tehty ja miksi? Tilannekatsaus tämän hetken isyyden tutkimuksen sisältöihin ja menetelmiin Tarkoituksena vastata kysymyksiin mitä

Lisätiedot

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Tämän sunnuntain teema on " kutsu Jumalan valtakuntaan ". Päivän tekstissä Jeesus itse asiassa esittää kutsun Jumalan valtakuntaan, vaikka tuo kutsu kuulostaakin

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle Havaintomateriaalia - avuksi sinulle - lapsi ja nuorisotyöhön - taide- ja leirikoulutyöhön - lähetyskasvatukseen - teemapäiviin - kirkollisiin tapahtumiin - ystävyysseurakunta- työhön - erityisryhmille

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Pyhien isiemme esirukouksien tähden Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, armahda meitä. Aamen. Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta!1 LUENTO 1 MIKÄ SOLU ON?!2 Näky Tavoite, jota kohti ponnistelemme Toiminnan tulos Kaikille yhteinen Kuka näkymme määrittelee? Pastori tai vanhimmat? Jokainen

Lisätiedot

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen Muuton tuki ja yhteisöllisyys Pirjo Valtonen Muutto ja muutos Muutto ja muutos ovat isoja asioita, joissa koetaan epävarmuutta. Omalta mukavuusalueelta poistuminen on ahdistavaa. Muutos tuo aina haasteita

Lisätiedot

PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN

PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jerusalemissa, temppelin lähellä, Ylimmäisen papin palatsin pihalla.

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

Viimeiseksi opetuslapsen huippujutuksi määrittelemme: Riippuvaisuus on vaikeaa, koska emme näe sinua Jumala. Auta meitä löytämään sinut joka päivä.

Viimeiseksi opetuslapsen huippujutuksi määrittelemme: Riippuvaisuus on vaikeaa, koska emme näe sinua Jumala. Auta meitä löytämään sinut joka päivä. MERKKIEN SELITYKSET: Koko tunnin pääajatus Kinkkinen pähkinä purtavaksi Viisastelijat kertovat joka tunti paljastuvan opetuslapsen huippuominaisuuden Sinun on valittava oikeat vaihtoehdot päästäksesi jatkamaan

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Työpajan tavoite Tunnistetaan palvelukokemukseen lii4yvien

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä?

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä? Mitkä ammatit sinua kiinnostavat? Mitkä asiat ilahduttavat sinua? Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

Turva Minulla on turvallinen olo. Saanko olla tarvitseva? Onko minulla huolehtiva aikuinen? Suojellaanko minua pahoilta asioilta? Perusturvallisuus on edellytys lapsen hyvän itsetunnon ja luottamuksellisten

Lisätiedot

Perhejumalanpalvelukset

Perhejumalanpalvelukset Perhejumalanpalvelukset 269 Johdantosanat Johdantosanojen alussa puhuttelun jälkeen kerrotaan päivän ja sen jumalanpalveluksen erityisluonteesta. Tämän vapaan osan merkkinä on käytetty seuraavassa kahta

Lisätiedot

Menninkäisen majatalo

Menninkäisen majatalo Ari Ruokola Menninkäisen majatalo runoja Menninkäisen majatalo Ari Ruokola Ulkoasu: R. Penttinen Kustantaja: Mediapinta, 2010 ISBN 978-952-235-224-8 Menninkäisen majatalohon, ovi auki aina on. Pääsee sinne

Lisätiedot

Yläkoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA Aikuisten välinen keskustelu Lyhennetty työversio 12.11.2014

Yläkoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA Aikuisten välinen keskustelu Lyhennetty työversio 12.11.2014 Yläkoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA Aikuisten välinen keskustelu Lyhennetty työversio 12.11.2014 Tytti Solantaus 2014 1 LAPSET PUHEEKSI KESKUSTELU 1. Esittely, tutustuminen, menetelmän

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa!

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! Löydät Internetistä kotibilekuvia, joissa esiinnyt. Mitä ajattelet kuvista? 1) SIISTII! 2) EVVK 3) En pidä siitä, että kuviani laitetaan nettiin ilman lupaani Internetiin laitettua kuvaa tai aineistoa

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jaakob, petturi

Nettiraamattu. lapsille. Jaakob, petturi Nettiraamattu lapsille Jaakob, petturi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Kerr; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2011 Bible

Lisätiedot

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär.

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VÄLIKOHTAUS MATKALLA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui - Kapernaumissa b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin

Lisätiedot

päiväni jo luodut. Psalmi 139:13-16

päiväni jo luodut. Psalmi 139:13-16 Pyhä kaste Onnittelut... 4 Kasteesta sopiminen... 5 Miksi kastetaan?... 5 Nimeltä kutsuttu... 7 Kummin tehtävä... 7 Kasteen jälkeen... 8 Tervetuloa mukaan seurakuntaan... 8 Kastekynttilä kutsuu rukoukseen...

Lisätiedot

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan Janakkala- Hattulan perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alue Janakkalan neuvola Lapsi 4 vuotta Arvoisat vanhemmat Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan terveydenhoitajalle / 201 klo. Käynti on osa

Lisätiedot

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on

Lisätiedot

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden lähteestä "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta 1. Aterian aikana

Lisätiedot

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun JOULUSEIKKAILU -Aikamatka ensimmäiseen jouluun Näytelmä ensimmäisen joulun tapahtumista Israelissa. «Esitykset ja kuljetukset ilmaisia kaikille Kuopion kouluille ja päiväkodeille» Jouluseikkailu on alakoululaisille

Lisätiedot

Armolahjat ja luonnonlahjat

Armolahjat ja luonnonlahjat Armolahjat ja luonnonlahjat Rakkauden palvelua varten Jumalan antamat lahjat Luonnonlahjat ja armolahjat liittyvät t syvällisell llisellä tavalla ihmisen kokonaisvaltaiseen kutsumukseen. Luonnonlahjat

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

Millainen on sopuisa ero? Heli Vaaranen, parisuhdekeskuksen johtaja, perhesosiologi, psykoterapeutti

Millainen on sopuisa ero? Heli Vaaranen, parisuhdekeskuksen johtaja, perhesosiologi, psykoterapeutti Millainen on sopuisa ero? Heli Vaaranen, parisuhdekeskuksen johtaja, perhesosiologi, psykoterapeutti Miten avioero satuttaisi osapuolia mahdollisimman vähän? Belgiassa Lowenin ja Gentin yliopistoissa on

Lisätiedot

Pienten lasten kerho Tiukuset

Pienten lasten kerho Tiukuset Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri

Lisätiedot

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

Haastateltavan nimi: Ajankohta: Tehtävä: Valmistaudu haastatteluun ja varmista, että sinulla on selkeä näkemys/vastaus seuraaviin kysymyksiin?

Haastateltavan nimi: Ajankohta: Tehtävä: Valmistaudu haastatteluun ja varmista, että sinulla on selkeä näkemys/vastaus seuraaviin kysymyksiin? TYÖPAIKKAHAASTATTELU Voit käyttää tätä työpaikkahaastattelun käsikirjoitusta apuna haastattelutilanteessa. Tulosta käsikirjoitus ja tee omia merkintöjä ennen haastattelua, sen kuluessa ja haastattelun

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

KUTSUMUS TAUSTATIETOA KUTSUMUKSESTA

KUTSUMUS TAUSTATIETOA KUTSUMUKSESTA Andreas-raamatturyhmämateriaali I/03 Kansan Raamattuseuran nuorisotyö Kaisaniemenkatu 8, III krs 00170 HELSINKI nuorisotyö@karas-sana.fi 09/681 55 830 KUTSUMUS Tämän materiaalin sisältö tarkastelee kutsumusta

Lisätiedot