Terveisiä yseiltä. Lehden tekijät

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Terveisiä yseiltä. Lehden tekijät"

Transkriptio

1 188 päivää

2 Nämä vuodet ovat olleet todella antoisia, ja ikimuistoisia, jokseenkin myös merkityksellisiä. Vaikka välillä olemmekin olleet vilkkaita, ja homma on karannut käsistä, mutta luulemme että olemme olleet todella mieleenpainuvia. Emme siltikään kadu mitään mitä olemme koko yläasteen aikana tehneet! 3 vuotta yläastetta kului todella nopeasti. Kun tulimme seiskalle tuntu ku ysit olisivat olleet toooooooooosi isoja ja nyt ku ajattelee meitä niin mehä oikeastaan ollaa vielä aika pentuja :Dd Kolmen vuoden aikana meistä on kasvanut yksi suuri luokka, johon kuuluu kaikki ysit erilaisuuksineen. HUOM muistakaa kutoset, seiskat ja kasit teillä on vielä tärkeitä vuosia edessä yläasteella, muistakaa elää jokainen päivä kuin se olisi viimeinen! Terveisiä yseiltä Kiitämme koko koulun henkilökuntaa siitä mitä he ovat meille antaneet. Ja erityinen kiitos kaikille luokanvalvojille siitä, että olette jaksaneet huolehtia poissaolot, korvaukset, myöhästymiset ja passitukset jälki-istuntoihin. Vaikka joillakin jälki-istuntoja on riittänyt niin kyllä me silti olemme ihan normaaleja! Ja vielä olisi pieni muistutus.. olisiko tuttu joku TJ? vai oletteko koskaan kuulleetkaan? SIIIS- STÄÄ? No tässä se kuitenki tulee ;D PALJON TEILLÄ TJ? MEILLÄ SE ON PYÄREÄ NOLLA!!!!!! teillä se taitaa olla kolminumeroinen luku. ;) khikhihk äääähähäh. KIITOS! Rakkaudella ysit <3 Lehden tekijät päivää

3 Sisällys Ysien kuviksen lopputyönäyttely 4 Esittelyssä kirjailija Jussi Siirilä 6 Lue tai pelaa! 7 Käytävätörmäilyjä 8 Tanskan kuulumiset 10 Muistelus Tanskan ajoilta 11 Vieraita Tanskasta 12 Remonttihaastattelu 13 Vuoden varrelta 14 Luokanvalvojilta yseille 16 Tehtävänurkka 18 Tekstien maailmaan 21 Luokat esittäytyy 22 Kesäkuvakisa päivää 3

4 Ysien kuviksen lopputyönäyttely Kuvataiteen opettaja Piia Juntunen Mistä sait idean teemaan Jäljet? Ajatus lähti talvelta, kun teimme erilaisia jälkiä saliin koristeeksi. On hyvä, että on idea josta voi edetä moneen suuntaa. Rajaa näyttelyä tiettyyn asiaan. Suoriutuivatko ysit hyvin? Kyllä ysit suoriutuivat hyvin. Tuli erilaisia ja monipuolisia teoksia. Jutta Piira Mistä työsi kertoo? Työ kertoo jonkunlaisesta itämaistyyppisestä maailmasta, jossa on feng sui -kaavan tavoin rakennettu kokonaisuus. Kuvaan on piilotettu erilaisia jälkiä Mistä sait idean? Idea oli jo valmiina. Halusin tehdä jonkun värikkään ja sellaisen taulun, josta ei edes alkuperää (teema jäljet ) heti huomaa. Maria Kallioranta Mistä työsi kertoo? Se kertoo lapsen hauraasta elämästä ja siitä, että lapsi menee luottavaisesti eteenpäin kohti tulevaisuutta. Mistä sait idean? Ajattelin, että lapsi jättää konkreettisia jälkiä itse ja elämä jättää häneen jälkiä matkan varrella päivää

5 188 päivää 5

6 Esittelyssä kirjailija Jussi Siirilä Jussi Siirilä on 22. lokakuuta 1967 Kemissä syntynyt kirjailija. Siirilä on julkaissut kuusi romaania, kaksi novelli kokoelmaa ja yhden nuortenkirjan. Hänen teoksiaan värittää absurdi, tummasävyinen huumori sekä satiiri, jonka terä kohdistuu yhteiskunnallisiin ja poliittisiin ilmiöihin. Siirilän teoksia on dramatisoitu ja esitetty Kemin kaupunginteatterissa sekä Helsingin Kulttuurikulmassa. Hänen novellejaan on julkaistu englanniksi ja saksaksi. Kuinka monta kirjaa olet kirjoittanut ja millaisia? - Olen julkaissut 9 kirjaa. Kirjat ovat romaaneja. Milloin aloitit kirjailijan ammatin ja miten päädyit siihen? - Kirjoitin ensin novelleja joita halusin muidenkin kuin itseni luettavaksi. Pari vuotta myöhemmin aloin kokopäiväkirjailijaksi. Mikä on koulutuksesi? - Menin isäni ja isoisäni tavoin kemia painotteiseen kouluun, koska en ollut varma vielä miksi valmistuisin. Näin minusta tuli kemia alan diplomi-insinööri. Miten kuvailet kirjailijana olemistasi? Hyvät ja huonot puolet. - Huonoja puolia ovat taloudellinen epävarmuus ja yksinäisyys työssä. Hyviä puolia ovat vapaus tehdä mitä haluaa, kukaan ei myöskään määräile. Mistä saat ideat kirjoihisi? - Vaihtelee, joskus pienikin asia tai henkilö saa minut kirjoittamaan. Ideat kerääntyvät vähitellen hiekanjyvän ympärille, josta tulee lopulta kokonainen kirja. Ketä perheeseesi kuuluu? - Perheeseeni kuuluu vaimo ja 3- ja 13vuotiaat tytöt. Mitä tiesit Ranuasta ennen tänne tuloa? - Tiesin Ranuasta ainoastaan sijainnin ja eläinpuiston päivää Mitä odotat tulevaisuudeltasi? - Toivon, että kirjoittamisen ilo säilyy vielä kauan. Mitä sinulla on juuri nyt meneillään? - Juuri nyt on meneillään nuorten romaanin kirjoittaminen. Haastattelu tehtiin Ranuan lukiolla 4.5. Malla & Milla

7 Lue tai pelaa! Auringon asema Ranya ElRamly (nyk. Ranya Paasonen) Kirja Auringon asema on Ranya Paasosen tyttönimellä julkaistu esikoisteos. Kirja kertoo egyptiläisen Ismaelin ja suomalaisen Anun rakkaustarinan. Kertojana kirjassa on heidän toinen tyttärensä jonka nimeä ei mainita. Hän kertoo kahden eri kulttuurin välisistä eroista ja perheen elämästä välillä Egyptissä, Libyassa ja Suomessa sekä hänen omasta itsenäistymisestään. Kirjan paikat vaihtelevat yhtäkkiä samoin aika. Siinä ei tapahdu kovinkaan paljoa mutta kerrotaan hyvin tunteista ja siitä kuinka vaikeaa voi olla kun äiti ja isä ovat kokonaan eri kulttuureista. Heillä on niin eri tavat ja kielikin poikkeaa. Tytär kertoo hyvin kuinka vaikea hänen on päättää, että kumman tavalla toimia isän vai äidin, koska kumpikin heistä tekee asiat aivan eri tavalla ja yhtä aikaa ei voi kumpaakin miellyttää. Jonna Haapala Siuntio Silosäkeen tarinat J.K. Rowling Tämä kirja ei luultavasti aiheuta mitään reaktiota ihmisissä jotka eivät ole lukeneet tai katsoneet Harry Potteria. Mutta jos satut muistamaan ne ajoittaiset lainaukset velhojen saduista kuten "Velho ja pomppiva pata" ja "Oivan onnen alkulähde", suosittelen kirjaa juuri sinulle. Loppusilauksen kirjalle antaa Dumbledoren ajatukset ja kommentit joka tarinan lopussa. Mirkka kesäkuumalla Tuija Lehtinen Mirkka on lähdössä Sylvi rouvan kanssa Amerikkaan tervehtimään sukulaispoikaansa Juusoa ja pyytää Mirkkaa matkalle mukaan. Mirkalle Juuso on vanha ihastus riparilta. Mirkkaa ja Juusoa yhdistää eläimet ja heille sattuu ja tapahtuu reissulla kaikenlaista. Todella hyvä kirja ja vie lukian tempauksiin mukaan. Johanna Sarajärvi Portal 2 Peli on kuvattu pelaajan silmin, portaali aseen keikkuessa alakulmassa. Siksi peliä voi helposti luulla räiskintäpeliksi, ellei siihen tarkemmin tutustu. Pelissä on yksinkertainen perusidea, kenttiä mennään läpi ampumalla portaali aukkoja seiniin, lattiaan ja kattoon. Hypätessä kuilun reunalta portaaliin pelääjä säilyttää nopeutensa ja sinkoutuu toisesta portaalista ulos. Pelin toisessa osassa sivuhahmoina ovat kostonhimoinen Glados ja vitsejä laukova Wheatley, molemmat robotteja. Koska en ole peliä vielä ole läpi pelannut, en oikeastaan voi sitä arvostella. Haluan vain sanoa että antakaa tälle yllättävälle ja upealle pelille mahdollisuus. + Grafiikat, pelin reagoiminen pelaajaan tekemisiin. - Ajoittainen tummuus, Konsoli versiossa kamera tuottaa välillä päänvaivaa. Alustat: Pc, Mac, Xbox 360, Playstation päivää 7

8 Käytävätörmäilyjä 9luokat: minne olet menossa? 8luokat: Mitä teet kesälomalla? Jutta Piira - Oulun suomalainen yhteiskoulun lukio Kim Saukko - Sähkömieheksi, Rovaniemi Niklas Putkivaara Olen ulkona, syön, uin ja olen kesätöissä. Meri Kuha Juoksen, teen töitä, ratsastan ja oon tallilla. Outi Rissanen - Ammattistartti, Sodankylä Taneli Luokkanen - Puupuoli, Oulu Heidi Paso Ratsastan ja oon tallilla. Henri Väärälä Uin, nukun ja ajan mopolla päivää

9 7luokat: 1.. Mitä tekisit, jos sienet valloittaisivat maailman? 2. Uivatko yksijalkaiset sorsat ympyrää? Hilda Mustajärvi 1. Rakentaisin sienien alle talon 2. Kyllä Johanna Koivukangas 1. Tekisin sienikeittoa tai sienisalaattia 2. Kolmiota Pauliina Nurmela 1. Yrittäisin syödä mahdollisimman monta 2. Neliötä 188 päivää 9

10 Tanskan kuulumiset Meillä on koulussa ollut monenmoista projektia, ettei välillä olla ehditty opiskelemaankaan. Kaikki hommat on kuitenkin tehty suurin piirtein ajallaan ;) Hej alle! Hvordar har I det? Här er sommer allerede =) Siis hei, ja mitä kuuluu? Täällä ollaan jo melko kesäisissä tunnelmissa, aurinko paistaa ja lämmintä on. Omia luokkalaisia ja vähän muitakin on kovasti ajateltu, ikävää ei niinkään ole tunnettu. Sen verran täkäläisestä koulusta, että suomalainen versio on parempi ja paljon "tehokkaampi". Luokkakoot on täällä aivan liian suuria! Mutta, hyvät jatkot og vi ses i sommer! Iida, Julia & Sarah päivää

11 Muistelus Tanskan ajoilta olimme Tanskassa, paikassa nimeltä Munkebo. Olimme oppilasvaihdossa. Lähdimme perjantaina ( ) Rovaniemeltä lentäen Helsingin kautta Kööpenhaminaan. Matka sujui mukavasti ilman ongelmia. Paineet olivat kovat, mutta jännitys raukesi, kun pääsimme turvallisesti Tanskaan. Kööpenhaminassa meitä oli vastassa opettajamme Helle ja muutamia tyttöjä. Sitten lähdimme autolla kohti Munkebota, johon matka kesti pari tuntia. Saavuimme isäntäperheemme luo ja perhe vaikutti heti tosi mukavalta. Ensimmäisen viikonlopun aikana tutustuimme lähialueisiin. Isäntäperhe kertoi meille tarinoita, ja juttuja Munkebosta. Jo ensimmäisen viikonlopun aikana huomasimme kuinka mahtava isäntäperhe meille oli sattunut! Emme olisi voineet toivoa parempaa. Jännitimme ensimmäistä koulupäivää, mutta ihan turhaan. Luokkamme Tanskassa otti meidät hyvin vastaan. He olivat todella ystävällisiä, he puhuivat ja kyselivät paljon. Luokkamme oli todella räiskyvä, ja värikäs. Ääntä riitti, ja jutut eivät aina pysyneet ihan kuosissa.. mutta mitä se haittaa? (: Oli mukava kun oli sellainen luokka, niin ei ehtinyt tulla koti-ikävää. Eikä ehtinyt miettiä omaa luokkaa tai omaa koulua, tietenkin se välillä mielessä pyöri, mutta ainoastaan välillä. Tanskassa ollessamme, opimme paljon uusia asioita, itsestämme ja toisistamme. Opimme tuntemaan toisemme paremmin, ja myös itsemme paremmin. Kun olimme vaihdossa, ja olimme saman katon alla 3kk, meistä tuli kuin siskokset. Emme hetkeäkään kadu sitä että lähdimme. Olihan se aluksi todella rankkaa lähteä, mutta loppujen lopuksi kun ajattelee, se oli vain suuri kokemus. Jota monet eivät saa. Parhaita kokemuksia olivat ne, kun tutustuimme uusiin ihmisiin, ja kun pääsimme tutustumaan eriin kulttuuriin. Juhlat missä olimme, olivat myös todella mahtavia. Olemme ylpeitä että olemme päässeet osaksi toista kulttuuria, ja myös nähneet ja kokeneet sen. Meillä ei juurikaan ollut huonoja kokemuksia. Kaikista pahinta oli sanoa hyvästi! Se oli jotakin aivan hirveää. Kun seisoimme Kööpenhaminan lentokentällä isäntäperheemme kanssa, olimme viettäneet heidän kanssa 3kk! Se tuntui ihan kauhean pahalta! Emme voi edes sanoilla kuvailla sitä tunnetta. Oli vain pakko sanoa hyvästi ja hypätä lentokoneeseen. Matka Suomeen sujui mukavasti, ainoa miinus oli, että jouduimme odottamaan Helsingissä niin kauan. Kun saavuimme Rovaniemelle siellä oli vastassa perheemme. Oli aivan uskomatonta nähdä tärkeitä ihmisiä niin pitkän tauon jälkeen. Meille molemmille oli järjestetty yllätysjuhlat kotonamme. Vaihtomme ei olisi voinut sujua yhtään paremmin! Amanda & Wilma 188 päivää 11

12 Vieraita Tanskasta Ida, Louise, Jonas ja Scott tulivat Ranualle tammikuussa, kovimpien pakkasten aikaan. Heille muutos oli suuri, koska silloin Tanskassa oli varhaiskevät ja täällä vuoden pimein aika. Meille vaihto-oppilaisiin tutustuminen oli opettavainen kokemus Silmät sidottuina vaihtarimme maistoivat mm. ruisleipää. ja kielitaitomme sai käyttöä. He kävivät muillakin paikkakunnilla ja tutustuivat suomalaiseen kulttuuriin sekä saivat maistella mitä herkullisimpia ruokia. Tukioppilaiden heille järjestämä läksiäisjuhla vietettiin Kun nämä neljä nuorta astelivat salin eteen, he saivat raikuvat aplodit. Heillä maistatettiin suomalaisia perinneruokia ja herkkuja, esimerkiksi mämmiä, hilloja ja piimää. Osa ruuista oli hyviä, mutta piimän kohdalla vain Jonas sanoi nam. Laitoimme vaihtarit ja kaksi oman koulumme oppilasta piirtämään Suomen kartan ja sijoittamaan siihen Ranuan. Vähän oli hakusessa, mutta hyvin meni. Kaiken kauheuden jälkeen he saivat muistoksi Ranuasta pienet pussukat kotiin vietäväksi. Toivottavasti heillä oli mukava ja unohtumaton seikkailu! Tällaisina he tiesivät Suomen kartan, ja upeitahan niistä tuli. Kuvasta puuttuvat Erkan ja Vesan tekemät kartat. Idan äiti ja sisko tulivat viimeiseksi vaihtariviikoksi Ranualle, ja olivat mukana lähtöjuhlassa. Tässä heitä jututtaa Sointu päivää

13 Remonttihaastattelu Milloin koulu on valmistunut? Milloin on viimeksi tehty remontti, ja mitä silloin tehtiin? uusittiin kokonaan, luokkia pienennettiin ja koulua isonnettiin Mitä tässä remontissa tehdään? - Yläkerrasta häviää yksi luokka, fysiikan luokkaa suurennetaan, biologian luokka pienenee, ilmastointi ja hissi tulee, päätyihin ikkunat, uusia kalusteita, auditorioon pintaremontti, aula erinäköiseksi, hallintotilat muuttuu, uusi Jopoluokka, käytäviin vessoja ja joukkovessat pois. Milloin remontti alkaa ja milloin valmistuu? alkaa ja remontti on ohi Miten ruokailujärjestelmä remontin aikana onnistuu ja muuttuuko ruokala? - Remontin aikana ruokailu tapahtuu Rauhanyhdistyksellä. Ja remontin jälkeen koululla ruokala on muuttunut ja uutta linjastoa päästään käyttämään. Mitä salille tapahtuu? - Saliin tulee uudet pinnat ja lisäksi sosiaalitilat uudistuvat Mihin tulee tukareiden tilat? - Tukareille ei tule erillistä tilaa. Aula uudistuu ja sinne tulee oppilaskunnalle tilat joita tukaritkin voivat käyttää. Jonna 188 päivää 13

14 Luokanvalvojilta yseille 9A luokanvalvoja Tuula Kuha Luokassa ei ole ollut kiusaamista ja syrjintää ja kaveria on tuettu tarvittaessa. Vaikeatkin asiat on selvitetty puhumalla ja vuosien mittaan on opittu paremmin kantamaa nvastuuta asioista. Rupatteluhetket ja joskus pienet väittelytkin matikan ongelmien välissä ovat olleet mukavia tunnin piristeitä. On ollut mieluisaa nähdä luokan oppilaita vastuullisissa tehtävissä erilaisissa koulun tilaisuuksissa. Te 9A luokkalaiset olette saavuttaneet elämässänne yhden tärkeän etapin. Tuttu ja turvallinen koulutyö Ranuan yläasteella on takanapäin. Elämä monine mahdollisuuksineen on edessänne. Teillä jokaisella on omat vahvuutenne ja toivon jokaisen löytävän itselleen mieluisan jatko-opiskelupaikan. Asettakaa itsellenne päämääriä, luokaa visioita. Terve itsetunto, ahkera työ, vastuuntunto ja sitkeys auttavat saavuttamaan asetettuja päämääriä. Muistakaa kuitenkin samalla: Elämä on tässä ja nyt, ei siellä ja sittemmin. Onnea ja menestystä tulevaan elämään! 1. Mitkä ovat parhaat muistosi luokasta? 2. Muistatko ensimmäisen kohtaamisen luokan kanssa? Millainen? 3. Viimeiset terveiset luokalle (elämänohje tms.) 9B luokanvalvoja Tapani Nousiainen 1. Mukava luokka, hyvä henki, huomioivat toiset, mukavat työskentelymahdollisuudet. 2. Muistan, oli jännittävää. Positiivinen tilanne, ilmastointi ei oikein pelannut, joten oli kuuma. 3. Yrittäkää vaikka välillä onkin vaikeaa, yrittäkää parhaanne. 9C luokanvalvoja Erkki Riekkinen 1.Rohkaisevat hymyt 2. Myönteinen, luokanvalvojaksi: halusta 3. Kyllä se siitä, polun pää löytyy 9D Timo Häyrynen 1. Yllättyminen kokeissa osaaminen - Tunnilla opettajalla tulee mieleen, mitähän tästäkin tulee kokeessa, mutta oppilaat osaavat yllättää. Oppilaat vastaavat: Me ei olla kilttejä oppilaita, mutta hyviä oppilaita. 2. Atk-luokassa toimittamassa Antille koekorttia. Oppilaat vastaavat: Me olimme uteliaita. 3. Nauttikaa elämästä ku kerran voitte! päivää

15 Karla Pekkala 188 päivää 15

16 Vuoden varrelta Ulkoilupäivässä pelattiin jääkiekkoa 8 lk. VS 9lk. Tuuletukset olivat ainakin näyttäviä! Mäenlaskuporukka tuli katsomaan matsia, koska mäessä ei ollut lunta. Samalla saatiin kannustajia jäähallille. Väripäivistä löytyi paljon erilaisia värejä. Pinkkiä vihreää valkoista ja mustaa ja paras palkittiin. Camera obscurassa oli tehtävä löytää aarre, joka olet sinä itse. Oppilaiden suusta kuultiin paljon kehuja ja tapahtumasta pidettiin muutenkin paljon päivää

17 Ystävänpäivässä oli lämmin tunnelma ja jokainen oli kaikkien kaveri. Välitunteja odotettiin innolla ja päivästä löytyi paljon haleja ja hymyjä! Lucian päivänä kulkue tuli saliin, jossa kaikki oppilaat odottivat. Tapahtumassa laulettin Santa Lucia eli näin suomeksi pyhä Lucia. Halloweenina nähtiin tyylikkäitä ja karmivan pelottavia asuja. Paras asu palkittiin. Halloweenin muotinäytös oli aivan mahtava! 188 päivää 17

18 Tehtävänurkka Kenen opettajan lemmikki on kuvassa? päivää

19 7. Oikeat vastaukset löytyvät sivulta 27 Ristikot a. b. 188 päivää 19

20 päivää

21 Tekstien maailmaan Luitko hyvän kirjan? Tai vaikka manga-sarjakuvan? Kerro siitä muillekin! Sanailua on Ranuan nuorten oma sivusto, jolla voit esitellä esimerkiksi kirjoja, sarjakuvia tai elokuvia. Tai onko sinulla hyvä kirja kesken, tai kenties vasta luit sellaisen? Kirjoita siitä blogiin! Sanailua wikissä taas voit julkaista kirjaesittelyitä, tai vaikka oman tarinasi, miksei sarjakuvankin! Tekstien maailma on rajaton - oli teksti sitten perinteinen kirja tai lehti, tai sen sijaan mediateksti: elokuva, tai vaikka tietokonepeli. Tervetuloa niiden maailmaan, ja esittele löydäksesi muillekin! Wikin löydät osoitteesta sanailua.wikispaces.com Blogi on osoitteessa sanailua.blogspot.com Lisätietoa ja tunnukset saat sähköpostilla avaimetkateen@gmail.com Muistathan, että kirjaston evat ovat avoinna kesälläkin! 188 päivää 21

22 6luokat: Mikä on lempilelusi? Luokat esittäytyy 6A Jani: Nintendo DS Joni: leikkipyssy Ossi: leluapina Anni: pehmolelukoira Janne: pikkuautot Matias: Nintendo DS Emma: nalle Ainolotta: ei mitään erityistä Nina: ei mitään erityistä Jenniina: ei mitään erityistä Sara: Molla-Maija Eerik: lelutraktori Markus: leluauto Sabrina: ei mitään erityistä 6B päivää Aki: jalkapallo Markus: mönkijä Iida: koiranpentu pehmolelu Atte: Suzuki Kosti: jääkiekkomaila Rasmus: pehmolelu herra Hakkarainen Laura: pehmonalle Roope: nalle Reetta: Sleigh vankkurit Juhana: kani Anne: leikkiauto Minttu: sotilasnalle Hytönen Juho: jalkapallo Riina: pehmoapina Emma: laatikko Milla: nalle Eetu: pehmojääkarhu Eveliina: taskueläin Miikka: pikkuautot Jim: PV

23 Toni: tietokone Juho T.: jääkiekkomaila Joona: jääkiekkomaailma Roosamaria: Rillu (mustekynä lintu) Milla M.: Rillu Anni: Rillu Eemeli: tietokone Milla I.: trampoliini Jonna: Rillu Riikka-Maria: Damakotsi Melissa: ei mikään Miro: trampoliini Jussa: trampoliini Juho P.: virveli Joosua: viulu 6C 7luokat: Mikä sarjakuvahahmo olisit? 7A Essi: Iines Maiju: Leenu Julle: Mummo Jarno: Haisuli Niklas: Nipsu Jenna: Hessu Eve: Viivi Rosita: Minni Roosa: Tiinu Suvi: Niiskuneiti Elsa: Liinu Aleksi: Kit Carson Joni: Tex Willer Tarja: Nasu 188 päivää 23

24 7B Milla P: Milla Magia Milla S: Matami Mimmi Jenna T: Hessu Henna: Iines Erika: Pikku Myy Jenna P: Hannu Hanhi Emilia: Minni Kalle: Touho Ankka Jaakko: Kapteeni Kalsari Oskari: Hansu Hanhi Mico: Patrik Tähtönen Lari: Paavo Pesusieni Jukka: Repe Sorsa Arttu: Roope Ankka 7C Suvi: Touho Salla: Una Pekka: Aku Ankka Maarit: Karvinen Lydia: Minni Hiiri Heidi: Pikku Myy Aleksi: Kuuno Kaakkuri Jaakko: Tex Willer Joni: Bart Sara: Hessu Hopo päivää

25 7D Aino: Iines Ankka Veli-Pekka: Tex Willer Pauliina: Iines Ankka Julianna: Polle Jenna: Hessu Hopo Teemu: Aku Ankka Juho: Tex Willer Pauli: Hansu Nadja: Mustanaamio Jessica: Tex Willer Sami: Tex Willer Noora: Minni Hiiri Tomi: Hannu Hanhi Arttu: Hannu Hanhi Johanna: Karvinen tai Nasu 7E Klaus: Tiger Jack Camilla: Kiroileva Siili Annika: Niiskuneiti Eeva: Kagome Raita: Pikky-Myy Saana: Muumipeikko Joona: Aku Ankka Jaakko: Kit Willer Laura: Hansu hanhi Hilda-Mari: Masi Jan-Eerik: Lucky- Luke Juho: Ken Parkef Ville: Tex Willer Valtteri: Lassi Miro: Taikaviitta 188 päivää 25

26 7:n pienryhmä Jesse: Aku Ankka Juha: Tupu, Hupu tai Lupu Reija: Nalle Puh 8luokat:Mitä musiikkia kuuntelet ja mikä oli paras lastenohjelma pienenä? Niklas: Poppia ja Muumilaakson tarinat. Essi: Pop. Muumilaakson tarinat. Vesa: Pop. Puuha Pete. Henna: Pop. Muumilaakson tarinat. Antti: Pop. Puuha Pete. Miska: emt. Puuha Pete. Linnea: Klassinen musiikki. Peppi Pitkätossu. Marika: hmm emt.. Muumilaakson tarinat. Eve: Klassinen. Muumilaakson tarinat. Teemu: Rap ja pop. Puuha Pete. Elina: Pop/rock. Muumit! Ake: Rap, pop. Pekko. Karla: Pop. Muumit. Patrik: emt. Puuha Pete. Jonna: Rap, rock, pop. Iikka: Pop, tecno. Trance/ Muumit. Muumit. 8A päivää

27 8B Konsta: en kuuntele. en tiiä. Milja: kaikkea popista heviin. Muumit. Eemil: ei mitään. en oikeen tiiä. Heidi: aikalailla kaikkea. Muumit. Jerkku: en kuuntele. Knikke Knakkerton. Akseli: en mitään. Hirveä Henri. Malla: Kaikki musa käy, muuta ei iskelmä, hevi tai klassinen. Teletapit. Eemeli: kaikenlaista. Hirveä Henri. Janina: kaikki käy. Muumit. Ville: klassinen musiikki. En tiiä. Henrik: ei mitään. Hirveä Henri. Meiju: kaikki mikä kuulostaa hyvältä. Hirveä Henri. Jenni: pop/rock. Muumit. Saku: kaikki menee. En tiedä. Aaron: jotaki huonoa. Knikke Knakkerton. Aapo: rap ja tecno. Hirveä Henri. Tiia: kaikki mikä kuulostaa hyvältä. Muumit. Lauri: en kuuntele. En tiiä. Tehtävänurkan vastaukset s Kenen opettajan lemmikki? 1. Riitta Kuha 2. Katariina Ronkainen 3. Raija Niemi 4. Piia Juntunen 5. Satu Rinne-Kopalainen 6. Virpi Uusinarkaus 7. Liisa Kuha ristikko a. 1. saparo 2. Hello Kitty 3. kirsikankukka 4. pocky 5. vesimeloni 6. akita 7. puikot 8. shikoku ristikko b. 1. hai 2. nuudeli 3. naruto 4. anime 5. manga 6. Japani 7. Tokio 8. geisha 9. mustekala 10. torii 11. kawaii 12. hinamatsuri 188 päivää 27

28 8C Fanni: sekalaista. Hertan maailma ;) Pasi: pop. Muumit Arttu: rap, pop, rock. Muumit Esko: lähes kaikkea, paitsi rappia ja heviä. Muumit. Jari: Rammstein ja kaikkea heavy metal biisejä. Muumit Teppo: vähän kaikkea. Muumit. Tuomas: Musiikeista ehdottomasti punk ja metalli. ehdottomasti Teletapit <3 Jussi: reggae, rap, techno. Simpsonit. Henri: corrodedia ja paljon muuta. South Park. Miko: Rap, techno, pop ja reggae. Shout Park. Niko: rappia ja poppia. Shout Park Jenniina: kaikenlaista. ei oo parasta lastenohjelmaa Monica: klassista musiikkia. Muumit Sofia: vähän mitä vaan, enimmäkseen klassista yms. Hertan Maailma : D Päivi: Kuuntelen aika vähän musiikkia, mutta yleensä se on klassinen. Mimi ja Kuku Ruut: Kuuntelen silloin tällöin klassista musiikkia. Muumit. Emma-Sofia: Kuuntelen kaikenlaista musiikkia. Vaikka Hirveä Henri :D 8D päivää

29 8D Joni: En tiedä. Hirveä Henri, Milli ja Molli, Martta puhuu. Niko: en mitään. Ei mikään. Jonne: en mitään. Ei mikään. Antti: en mitään. Ei mikään. Elia: en mtn.. Ei mikään. Matias: en mitään. Muumi. Mika: hyvää musiikkia. Pasila. Arvi: hyvää musaa. En mää tiiä. Janne: laidasta laitaan. Muumit on aika hyviä. Elias: en tiiä. Pasila. Heidi: jotain hyvää! En tiiä Meri: kaikki mikä kuulostaa hyvältä. Disney elokuvat. Annu: kaikkia hyvää tietenki! Paras lastenohjelma on Mimun maailma ja Hirveä Henri. Ruusa: Happoradiota, 30 Seconds to Marsia jnejne.. Kivoimpia ohjelmia oli Muumit ja Maikki ja pelottava pontso. 9luokat: 1. Mikä on suosikki satu-/taruolentosi? 2. Mikä on mielestäsi paras lastenohjelma? 9A Milka: 1. Bell. 2. Muumit Amanda: 1. Prinsessa ruusunen. 2. WinxClub Taneli: 1. Muumilaakson mörkö. 2. Muumit Jani: 1. Muumilaakson mörkö. 2. Muumit Amalia: 1. Pikku- myy. 2. Muumit Henri: 1. Muumien mörkö. 2. Katto- Kassinen Erkka: 1. Muumi-pappa. 2. Muumit, Turtles, Katto- Kassinen Anna-Sofia: 1. Lumikki. 2. Muumit Jonna: 1. Topi ja Tessu. 2. Richard Scarryn touhukasmaailma Joel: 1. Muumipeikko. 2. Muumilaaksontarinat Henriikka: 1. Haisuli. 2. Hirveä Henri Janika: 1. Haisuli. 2. Hirveä Henri Eero: 1. Punahilkka. 2. Hirveä Henri Jyrki: 1. Tex Willer. 2. Hirveä Henri Kalle: 1. Tex Willer. 2. Hirveä Henri 188 päivää 29

30 9B Noora: 1. Vampyyri. 2. Avatar & Pokemon Merita: 1. Punahilkka. 2. Muumit Elisa: 1. Haisuli, Tiitiäinen, Nuuskamuikkunen. 2. Rölli Teemu I: 1. Pinocchio. 2. Muumit Martti: Muumit Janne: Härski juttu 12 Tuomas: 1. Homer. 2. Simpsonit Karri. EI KUULU TEILLE! Ella: Muumit Linda: 1. Pikkumyy. 2. Muumit Jonna H.: 1. Muumit. 2. Pokemon Jutta: 1. Lohikäärmeet. 2. Avatar Petteri: Peppi Pitkätossu Aki: 1. Lohikäärme. 2. Madacaskarin Pingviinit Anssi: Simpsonit Sonja: Muumit 9C päivää

31 Joona: Hirveä Henri Jassu: 1. Aladdin. 2. Vili vilperi Juho: 1. Willy Fog ja Tico. 2. Muumit ja Matka maailman ympäri Annukka: 1. Niiskuneiti. 2. Pellehermanni Petra: 1. Pikku myy. 2. Muumit Maikki: 1. Nuuskamuikkunen. 2. Aladdin Tommi: Bamse 9C Niko: 1. Muumipeikko. 2. Muumit Aapo: 1. Peräsmiehen poika. 2. Hirveä Henri Jussi: 1. Muumipeikko. 2. Pikku kakkonen Maria: 1. Nuuskamuikkunen. 2. Muumit Mari: 1. Nipsu. 2. Muumit Eelis: 1. Hessu Hopo. 2. Loony Tunes ja Tom & Jerry 9D Antti V: 1. Kimi Essi: 1. Tuhkimo. 2. Maikki ja pelottava pontso Kimi: 1. Lumikki. 2. Muumit Janna: 1. Witch-sadut. 2. Maikki ja pelottava pontso Janika: 1. Prinsessa ruusunen. 2. Hirveä Henri Wilma: 1. Barbie. 2. Vili Vilperi Niina: 1. Muumipeikko. 2. Hirveä Henri Antti H: 1. Hercules 2. Muumit Niko: 1. Pokemon. 2. Muumipappa Lauri: 1. Muumipeikko. 2. Kapteeni flamingo Johanna: 1. Niiskuneiti. 2. Muumit 188 päivää 31

32 päivää

IV Pohjankyrö murtsikka-cup

IV Pohjankyrö murtsikka-cup 1 / 5 10.2.2009 17:22 IV Pohjankyrö murtsikka-cup Perinteinen, Isokyrö Ylipää 8.2.2009 T U L O K S E T N05; M05; N06; M06; N07; M07; N08; M08; N09; M09; N10; M10; N12; M12; N14; M14; N16; M16; Tytöt 5

Lisätiedot

VII Pohjankyrö murtsikka-cup 2012: KyVo, YK-V, VäVi, LaihLu

VII Pohjankyrö murtsikka-cup 2012: KyVo, YK-V, VäVi, LaihLu KyVo YK-V VäVi LaihLu CUP Kilpailija Seura Vapaa Vapaa Perinteinen Perinteinen Yht: väliaikalähtö väliaikalähtö väliaikalähtö takaa-ajo 8.1.2012 15.1.2012 29.1.2012 4.3.2012 Tytöt 5, 2007 ja myöh. syntyneet

Lisätiedot

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1. 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.OSUUS 1 48 JOUTSA-1 Räsänen Veli-Matti 22.56,8 2 6 SAARIJÄRVI-1 Vertanen Olli 22.59,1 3 3 JYVÄSKYLÄ-1 Mikkonen Tomi 23.04,8

Lisätiedot

Pojat 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Tytöt 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Sija Nimi Seura Tulos Ero

Pojat 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Tytöt 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Sija Nimi Seura Tulos Ero Pojat 1.lk 1 km V Sija Nimi Seura Tulos Ero 1. Jarkko Kukkonen Simon koulu 6.21,8 2. Taneli Teppola Maksniemi 9.50,2 3.28,4 3. Eetu Anttila Simon koulu 9.51,9 3.30,1 4. Joel Alakärppä Simon koulu 9.55,7

Lisätiedot

5.-6.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin

5.-6.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin 5.-6.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin sija nimi koulu aika Finaaliaika 1 Oona Köykkä Paulaharju 9,53 9,41 2 Ellen Ojanen Paulaharju 9,47 9,46 3 Linda Kankaanpää Mieto 9,66

Lisätiedot

Ampumahiihdon SM Kontiolahti Pika Kontiolahti, FINLAND :00

Ampumahiihdon SM Kontiolahti Pika Kontiolahti, FINLAND :00 M 179 Kinnunen Jouni M 1 0 0:26.5 0:02.6 0:02.4 0:02.9 0:03.3 0:40.9 17 P 2 11111 0 0:15.2 0:02.5 0:01.4 0:03.3 0:03.2 0:29.1 8 S 17 11111 0 1:10.0 12 180 Huttunen Joonas M 1 3 0:26.8 0:04.0 0:05.2 0:04.3

Lisätiedot

Sij. Nimi Lopputulos Seura Eroaika. 1. Elina Laurila 4.09,9 Limingan Niittomiehet 00,0 2. Noora Hiivola 5.23,4 Haukiputaan Veikot 1.

Sij. Nimi Lopputulos Seura Eroaika. 1. Elina Laurila 4.09,9 Limingan Niittomiehet 00,0 2. Noora Hiivola 5.23,4 Haukiputaan Veikot 1. HS-Aluekilpailut (V) 26.2.2011 Taivalkoski Lopputulokset 1 N8-1km 1. Elina Laurila 4.09,9 Limingan Niittomiehet 00,0 2. Noora Hiivola 5.23,4 Haukiputaan Veikot 1.13,5 2 M8-1km 1. Janne Räisänen 6.11,4

Lisätiedot

Tornio, 34. kans. Rajakisat

Tornio, 34. kans. Rajakisat Tornio, 34. kans. Rajakisat 12.6.2010 M 110 m aj +0,3 1. Arttu Hirvonen OulPy 14.23 Ville Lahtela LapLu DNF M 200 m +2,1 1. Antti Vainionpää OulPy 22.65 2. Antti Kokkonen VeitsilKV 23.08 3. Jari Jukkola

Lisätiedot

Heinävesi, Wikärit

Heinävesi, Wikärit Heinävesi, Wikärit 1.9.2011 Seurojen väliset yhteispisteet LeppVi 281 VarkKV 212 HeinYU 143 P15 600m 1 Valtteri Saukkonen LeppVi 1.42,7 P15 Pituus 1 Riku Rundelin VarkKV 502-0.4 2 Henri Vierimaa LeppVi

Lisätiedot

YU-KISAT 2017 Kuortane PITUUS YA P 7lk Laji alkoi: Laji päättyi:

YU-KISAT 2017 Kuortane PITUUS YA P 7lk Laji alkoi: Laji päättyi: PITUUS YA P 7lk Laji alkoi: Laji päättyi: 1 Rasmus Hautamäki 7b 3,80 2 Oskari Sauna-Aho 7b 3,45 3 Valtteri Staudinger 7b 3,36 4 Matti Mikkilä 7a 3,26 5 Konsta Rantanen 7b 3,08 6 Veli-Matti Hakala 7b 3,07

Lisätiedot

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p =======================

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p ======================= Miehet 10 vuotta 3 km p 11.00.00 M10 3 km 1 Elmeri Konstari Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10 3 km 2 Konsta Peltola Keuruun Kisailijat 11.00.00 M10 3 km 3 Elias Ronkainen Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10

Lisätiedot

Hippokisat 3.8.2011 Hankasalmi

Hippokisat 3.8.2011 Hankasalmi Hippokisat 3.8.2011 Hankasalmi Tytöt 5.v 40m 1. Helmi Moisio 10.0 2. Nella Suuronen 10.0 3. Jenniina Pöyhönen 10.4 4. Kira Karjalainen 10.6 5. Anna Kuronen 11.1 6. Seela Säntti 11.3 7. Viivi Kytöjoki 11.6

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Tulokset. PANDAVIESTI KLL:n Pohjoisen Keski-Suomen alue klo 13:39:19. Kilp. numero. aika 03:12 03:29 03:45 03:46 03:55 04:04 04:34 04:39

Tulokset. PANDAVIESTI KLL:n Pohjoisen Keski-Suomen alue klo 13:39:19. Kilp. numero. aika 03:12 03:29 03:45 03:46 03:55 04:04 04:34 04:39 1 1 1, P/T 1.lk, vapaa tyyli, 1km 1. Vilho Stenman 201 Kyynämöisten & Höytiän koulu 03:12 1. Eerika Siekkinen 1 Putaanvirran koulu 1. Pihtipudas 03:29 1. Tatu Syrjä 21 Nurmelan koulu 1. Kinnula 03:45 1.

Lisätiedot

AMPUMAHIIHDON SM-KILPAILUT VIESTIT OULUN HIIHTOSEURA. M15 (3,0 + 3,0 + 3,0 km)

AMPUMAHIIHDON SM-KILPAILUT VIESTIT OULUN HIIHTOSEURA. M15 (3,0 + 3,0 + 3,0 km) AMPUMAHIIHDON SM-KILPAILUT 24.3.2013 VIESTIT OULUN HIIHTOSEURA M15 (3,0 + 3,0 + 3,0 km) 1 Tuusulan Voima-Veikot 32.07 (0+0+1) 1. osuus Anton Pyssysalo 10.28 (00) 10.28 1 2. osuus Sampo Kelloniemi 10.51

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla , tulosluettelo:

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla , tulosluettelo: Yleinen sarja, ilmakivääri 60 ls 1. Juho Kurki KaA 100 100 99 97 100 99 595 45x 2. Mikko Luoma KokMAS 93 94 93 93 97 94 564 18x 3. Markku Niemi AlavA 96 91 91 94 97 91 560 19x 4. Markku Haukkala HSA 93

Lisätiedot

OH:n mestaruuskisat 2008

OH:n mestaruuskisat 2008 Tytöt 4 vuotta 0.3 km V OH:n mestaruuskisat 2008 T U L O K S E T 1. Enni Petrelius Ounasvaaran Hiihtoseura 2.23,6 2. Seliina Manninen Ounasvaaran Hiihtoseura 3.17,5 0.53,9 3. Wiivi Karhumaa Ounasvaaran

Lisätiedot

KOULUJEN VÄLISET MAASTOT 23.5.2012 KLO 10.00 Tulokset

KOULUJEN VÄLISET MAASTOT 23.5.2012 KLO 10.00 Tulokset KOULUJEN VÄLISET MAASTOT 23.5.2012 KLO 10.00 Tulokset Kilpailijat Koulu Aika Sijoitus N9 (500m) Jessica Halonen Anttola 4:20 1 Milka Kautonen Kirkonkylä 4:23 2 Assi Kovanen Kirkonkylä 4:25 3 Henna Kosonen

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailut

Hämeen aluemestaruuskilpailut Orimattila 04. - 17:51:29 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Noora Etula LAS 96 99 94 98 387 2. Katariina Laine HlAS 95 97 92 99 383 19x 3. Saana Tattari HlAS 95 98 95 95 383 17x 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ

LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ Tytöt 10v 3-ottelu LOPPUTULOKSET 0 Sija Nimi Koulu 60m Korkeus Kuula Yhteensä 1 Marjo Heikura Jamali 10,38 189

Lisätiedot

Koulujenväliset & Pitäjänmesta 2015

Koulujenväliset & Pitäjänmesta 2015 Koulujenväliset & Pitäjänmesta 2015 T U L O K S E T Simon Kiri T; P; T; P1; T1; P2; T2; P3; T3; P4; T4; P5; T5; P6; T6; P7-9; T7-9; NYL; MYL; Tytöt v. 2010- syntyneet 0.2 km V 1. Siiri Patokoski Simo 0.43,0

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut 9.9.2014. P 6. LK 50 m

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut 9.9.2014. P 6. LK 50 m KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut 9.9.2014 P 6. LK 50 m 1 Aleksi Joensuu Keskusta 7,58 2 Nil Smolin Kyynärjärvi 7,76 3 Henri Hirvinen Keskusta 7,93 4 Samuli Kuusinen

Lisätiedot

Raision kaupungin mestaruuskilpailut (9-13v.)

Raision kaupungin mestaruuskilpailut (9-13v.) Raision kaupungin mestaruuskilpailut 1.9.2008 (9-13v.) T7 40m 1. Ilona Tättilä 7.86 2. Sirkku Korpela 7.96 3. Vilma Rajasuu 8.36 4. Vilma Jalonen 8.37 5. Tuuve Nyfors 8.38 6. Sanni Rekola 8.48 7. Nea Koski

Lisätiedot

Lapin AM , Rovaniemi, Ounasvaaran Hii Klo H21 8,19 km

Lapin AM , Rovaniemi, Ounasvaaran Hii Klo H21 8,19 km H21 8,19 km Lähti : 14 Keskeytti : 1 Hylätty : 0 1. 6 Juopperi Sami-Petteri PelPo 44.53 2. 11 Taulavuori Arttu AlatPi 48.04 +03.11 3. 2 Korpi Juho LänRa 48.38 +03.45 4. 3 Martikainen Juha KeuKi 49.38 +04.45

Lisätiedot

Vanhan Paukun kisat. Ilma-aserata, Lapua m Ilmakivääri 20 ls, sarja 8IT

Vanhan Paukun kisat. Ilma-aserata, Lapua m Ilmakivääri 20 ls, sarja 8IT Ilma-aserata, Lapua 10. - 17:51:09 10m Ilmakivääri 20 ls, sarja 8IT 1. Tiia Koivisto KA 99 96 195 2. Veeti Lehtimäki IMAS 99 95 194 3. Saana Rannisto LappjA 97 93 190 4. Kati Kojonen HSA 95 92 187 5. Miia

Lisätiedot

KyVo YK-V VäVi LaihLu Laura Kauppi LaihLu Emma Ala-Ikkelä KyVo 320 Roosa Hauta KyVo 240 Elias Lappalainen VäVi

KyVo YK-V VäVi LaihLu Laura Kauppi LaihLu Emma Ala-Ikkelä KyVo 320 Roosa Hauta KyVo 240 Elias Lappalainen VäVi IV Pohjankyrö murtsikka-cup 2009: KyVo, YK-V, VäVi, LaihLu Jos viimeisen kisan jälkeen on samoja sijoituksia ne ratkaistaan 1,2,3 jne tilojen mukaisesti. KyVo YK-V VäVi LaihLu CUP Kilpailija Seura Sprintti

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan Yleisurheilu ry. Pistetaulu IsoSyöte-Cup 2012

Pohjois-Pohjanmaan Yleisurheilu ry. Pistetaulu IsoSyöte-Cup 2012 Pohjois-Pohjanmaan Yleisurheilu ry. Pistetaulu IsoSyöte-Cup 2012 22.1. Oulu, Flying Finns -hallitonnit hallikilpailu Oulun Pyrintö 18.3. Oulu, Flying Finns -hallitonnit hallikilpailu Oulun Pyrintö 16.4.

Lisätiedot

MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 9:11.3 2 9:51.1 3 9:24.8 4 12:26.6 5 10:28.4 6 11:18.0 7 8:05.3 8 10:51.

MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 9:11.3 2 9:51.1 3 9:24.8 4 12:26.6 5 10:28.4 6 11:18.0 7 8:05.3 8 10:51. MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 Teemu Pöntinen 9:11.3 2 Rosa Liukkonen 9:51.1 3 Sami Roos 9:24.8 4 Sanni Marttinen 12:26.6 5 Arttu Harjuntausta 10:28.4 6 Saana Lahdelma

Lisätiedot

Gumeruksen koulun urheilukilpailujen tulokset

Gumeruksen koulun urheilukilpailujen tulokset Gumeruksen koulun urheilukilpailujen tulokset Esikoulu tytöt 60 m Esikoulu tytöt pallonheitto 1. Mehtätalo Carola 13.15 1. Mehtätalo Carola 10,16 2. Lehto Meeri 13.51 2. Toppila Hanna 9,95 3. Toppila Alma

Lisätiedot

vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä

vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Seppälä Oona 1PR Edustusryhmä ma 16:00

Lisätiedot

HAUKIPUDAS HIPPO-hiihdot la 20.3.2010 TULOKSET

HAUKIPUDAS HIPPO-hiihdot la 20.3.2010 TULOKSET HAUKIPUDAS HIPPO-hiihdot la 20.3.2010 TULOKSET Pojat 2006-syntyneet 1 Joona Meriläinen 0:01:10 2 Veeti Nurminen 0:01:11 3 Miika Nissilä 0:01:22 4 Alvar Turunen 0:01:28 5 Olli Luomajoki 0:01:36 6 Eetu Forss

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

1. Miika Mäkinen RiihimKi ,2 6, Tuomo Rämö HämeenlTa ,2 5, Johannes Hartikainen HämeenlTa 547 0,0 5,47

1. Miika Mäkinen RiihimKi ,2 6, Tuomo Rämö HämeenlTa ,2 5, Johannes Hartikainen HämeenlTa 547 0,0 5,47 Seuraottelu Kisko - Tarmo Peltosaari 29.5.2016 TULOKSET M 100 m Tuuli: NWND 1. Tapio Nieminen RiihimKi 11,21 2. Miika Mäkinen RiihimKi 11,34 3. Tuomo Rämö HämeenlTa 11,68 4. Ilari Saunamäki RiihimKi 12,03

Lisätiedot

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut 22.8.2012 Tytöt 5v 40m Pojat 5v 40m 1. Nea Hahtala 8,7 1. Mico Teränen 9,2 2. Riia Myrtenblad 9,8 2. Miro Harjunpää 9,5 3. Elsa Kainulainen 10,0 3. Miko Lämsä

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Kone MP HyZä Porski Tenuskebat Rockottajat Kotipojat Yhteensä 15 pelaajaa O M S Y J Intke Niko AMIGOS 0+0 0+0 0+0 0+0 0+1 0+1 6 0 2 2 0 Hassinen Mikko AMIGOS ei pel. ei pel.

Lisätiedot

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36 RIDE CYCLE STORE CUP 2012 Tulokset 10/10 osakilpailun jälkeen, sarjoissa N/M10-14 ja joukkuekilpailussa 9/9 osakilpailun jälkeen Pisteet määräytyvät seuraavasti: 20, 16, 14, 12, 10, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2,

Lisätiedot

Raision Kuulan mestaruuskilpailut Kerttulassa sähköajat. M 400 m. 1. Miikka Laiho RaisKu 54,80. M keihäs

Raision Kuulan mestaruuskilpailut Kerttulassa sähköajat. M 400 m. 1. Miikka Laiho RaisKu 54,80. M keihäs Raision Kuulan mestaruuskilpailut Kerttulassa 5.9.2011 sähköajat M 400 m 1. Miikka Laiho RaisKu 54,80 M keihäs 1. Petri Korte RaisKu 53,42 2. Petteri Soininen RaisKu 39,41 3. Juha-Pekka Triipponen RaisKu

Lisätiedot

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut 21.8.2013 Tytöt 5v 40m Pojat 5v 40m 1. Julia Linnapaasi 9.6 1. Markus Koljonen 9.8 2. Janna Teränen 9.7 2. Tino Nieminen 9.9 3. Annu Kyllönen 10.1 3. Konsta Kilpeläinen

Lisätiedot

Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (ei väliaikoja)

Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (ei väliaikoja) Kilpailu Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (ei väliaikoja) Kainuun aluemestaruusuinnit Tulostuspäivämäärä 17 toukokuu 2011 Kilpailun paikkakunta Tulostusaika 07:34 Järjestäjä SCV Allas 25m Kilpailupäivämäärä

Lisätiedot

Jurvan Metsästysseura ry Ilma-asehalli, Salontie 20

Jurvan Metsästysseura ry Ilma-asehalli, Salontie 20 POHJANMAAN III KULTAHIPPUKARSINNAT JA Y/N SARJOJEN AVOIN ILMA-ASEKILPAILU Tulokset ilmapistooli: IT 8 1 Tuomas Olli LappA 95 + 96 = 191 2 Aleksi Heinonen LappA 93 + 90 = 183 3 Topias Teikari IU 82 + 81

Lisätiedot

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut 17.8.2011 Tytöt 5v 40m Tojat 5v 40m sija nimi tulos sija nimi tulos 1. Anni Nieminen 9,6 1. Jahvetti Parviainen 9,1 2. Neea Tuomala 9,7 2. Antti Kujala 9,2 3.

Lisätiedot

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8.

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8. Keuruun Hiihdot 8.3.2015 Tuloksia Naiset 10 vuotta 2 km V 1) Lotta Salonen KaipVire 7.26,4, 2) Heta Virkajärvi KaipVire 7.46,7, 3) Inka Lakanen PerhKiri 7.51,4, 4) Melia Palsinajärvi KaipVire 7.59,7, 5)

Lisätiedot

Limingan kunnan yleisurheilumestaruudet vuosilta

Limingan kunnan yleisurheilumestaruudet vuosilta yleisurheilumestaruudet vuosilta 2005-2013 Yleisurheilun kunnanmestarit 2013 M, pistekisa (100 m tai 1500 m tai kuula) tulos Matias Tiiro 708 4.13,04 (1500 m) N, pistekisa (100 m tai 1500 m tai kuula)

Lisätiedot

Osallistujan palautelomake

Osallistujan palautelomake Kokonaisvastaajamäärä: 45 Osallistujan palautelomake 1. Ikäni Kysymykseen vastanneet: 42 (ka: 4,9) (1.1) Alle 7 v 9,5% 4 (1.2) 7 v 14,3% 6 (1.3) 8 v 9,5% 4 (1.4) 9 v 9,5% 4 (1.5) 10 v 14,3% 6 (1.6) 11

Lisätiedot

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen KUNTO+ NAISET kisailijan nimi syntymä vuosi ikäsarja paikkakunta kilpailija numero Helena Laaksonen 1966 yleinen Tampere 300 Tiina Penttilä-Metso 1966 yleinen triva, Nokia 301 Maria Laine 1982 yleinen

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALA ORAVA-CUP 2008 Lopputulokset (huomioon otetaan neljä parasta kilpailua)

ETELÄ-KARJALA ORAVA-CUP 2008 Lopputulokset (huomioon otetaan neljä parasta kilpailua) ETELÄ-KARJALA ORAVA-CUP 2008 Lopputulokset (huomioon otetaan neljä parasta kilpailua) H18 1 Aaro Nurmiainen LappRi 38 0 0 12 6 12 8 2 Ville Saikko LappRi 37 10 0 9 (8) 8 10 3 Heikki Nenonen SK Vuoksi 34

Lisätiedot

PM-nuoret 17-19v Kitinkangas Kilpailijat

PM-nuoret 17-19v Kitinkangas Kilpailijat Huttunen Titta Alavieskan Viri 28.6.1989 N17 800 m 26183998 Eronen Johannes Haapajärven Kiilat 14.3.1993 M17 Seiväs 27359116 Eronen Maria Haapajärven Kiilat 29.8.1985 N19 Pituus 26189662 Eronen Markus

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN Kausi

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN Kausi PELAAJAT JOUKKUEITTAIN Kausi 2013-14 HAUSBANDY Snipers Porski RSB Yhteensä Ahde Kimmo HausBandy 1+2 3+0 x 2 4 2 6 0 Hakkola Jani HausBandy 0+0 ei pel. x 1 0 0 0 0 Helminen Tommi HausBandy 2+0 ei pel. x

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

KIRJOLAN KOULU/YU 2014 Haasteyleisurheiluottelu Parikkala-Rautjärvi-Ruokolahti PISTEET YHT. PLA RJ RUO

KIRJOLAN KOULU/YU 2014 Haasteyleisurheiluottelu Parikkala-Rautjärvi-Ruokolahti PISTEET YHT. PLA RJ RUO KIRJOLAN KOULU/YU 2014 Haasteyleisurheiluottelu Parikkala-Rautjärvi-Ruokolahti PISTEET YHT. PLA RJ RUO 141,5 183,5 244 LAJI 100M TYTÖT 7.LK PISTEET Venla Pirinen Pla 15.9 3 Aida Venjärvi Pla 16.0 2 Tea

Lisätiedot

HIPPO - YLEISURHEILUKISAT, SUOJALINNA

HIPPO - YLEISURHEILUKISAT, SUOJALINNA HIPPO - YLEISURHEILUKISAT, SUOJALINNA 15.8.2016 Tytöt 5 v. 40 m 1. Moilanen Liisa 10,86 2. Graber Anna 11,62 3. Luokkanen Veera 11,66 4. Kaijala Aino 12,26 5. Juurikka Anni 12,36 6. Puolakanaho Sara 12,58

Lisätiedot

BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222

BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 AIKATAULU BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 PERJANTAI 11.4.2014, MATINKYLÄN JÄÄHALLI Matinkartanontie 9-11,

Lisätiedot

Tanelinrannan Hiihdot PK (V) 4.2.2016 Järj: Seinäjoen HIihtoseura

Tanelinrannan Hiihdot PK (V) 4.2.2016 Järj: Seinäjoen HIihtoseura Tanelinrannan Hiihdot PK (V) 4.2.216 Järj: Seinäjoen HIihtoseura 3.2.16 9.45.32 Sarja N8 (1, km) 1 18.1. 2 18.1.3 3 18.2. Viola Kurunmäki 4272356 4 18.2.3 Sanni Korpi 4343664 5 18.3. Anni Hietamäki 4359755

Lisätiedot

3.-4.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin

3.-4.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin 3.-4.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin Sija Nimi Koulu Aika Finaaliaika 1 Moona Ojaniemi Koivisto 9,84 9,86 2 Oona Kriikkula Kangas 10,37 10,34 3 Emma Latvala Tuiskula 10,47

Lisätiedot

YLEINEN SM HELSINKI WEIGH-IN LIST 1: N45, N49 ja N55

YLEINEN SM HELSINKI WEIGH-IN LIST 1: N45, N49 ja N55 WEIGH-IN LIST 1: N45, N49 ja N55 1 11 RAUDASOJA Viivi 15.10.2005 OAK 45 (100) 2 10 MUSTONEN Maija 18.10.1988 JoPuPo 49 (110) 3 15 VILJANEN Tuulia 09.01.1994 TP 49 (110) 4 17 NIEMELÄ Anna 27.06.1990 Herakles

Lisätiedot

LASTEN OLYMPIALAISET HANKASALMEN ASEMAN URHEILUKENTÄLLÄ

LASTEN OLYMPIALAISET HANKASALMEN ASEMAN URHEILUKENTÄLLÄ LASTEN OLYMPIALAISET 14.7.2010 HANKASALMEN ASEMAN URHEILUKENTÄLLÄ Järjestäjänä LC Hankasalmi apunaan Hangan yleisurheilujaosto ja tukijana OL Keskimaa. Tulokset: Pojat 15 v. 100 m: 1. Sami Suuronen 13.4

Lisätiedot

TAIVALKOSKEN KUNTA Vapaa-aikatoimi TULOKSET KOILLISMAAN KOULUJEN YU-MESTARUUSKISAT

TAIVALKOSKEN KUNTA Vapaa-aikatoimi TULOKSET KOILLISMAAN KOULUJEN YU-MESTARUUSKISAT TAIVALKOSKEN KUNTA Vapaa-aikatoimi TULOKSET KOILLISMAAN KOULUJEN YU-MESTARUUSKISAT 8.9.2015 P 9 40 M 1 Alanko Eemil Kuusamo 7,24 2 Rautio Joel-Peetter Pudasjärvi 7,29 3 Kareen Elias Taivalkoski 7,33 4

Lisätiedot

3-4lk. Tytöt 25m su. 5-6lk. Tytöt 25m su

3-4lk. Tytöt 25m su. 5-6lk. Tytöt 25m su 3-4lk. Tytöt 25m su 1 Iida Kemppainen Soidinsuo 00:20,53 2 Tiia Liuski Lohtaja 00:22,36 3 Heta Hirvonen Soidinsuo 00:22,80 4 Katri Kemppainen Nakertaja 00:24,82 5 Emmi Loisa Keskuskoulu 00:25,97 6 Saara

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

VIROLAHDEN ALAKOULUJEN YLEISURHEILU- MESTARUUSKILPAILUT VIROJOEN URHEILUKENTÄLLÄ

VIROLAHDEN ALAKOULUJEN YLEISURHEILU- MESTARUUSKILPAILUT VIROJOEN URHEILUKENTÄLLÄ VIROLAHDEN ALAKOULUJEN YLEISURHEILU- MESTARUUSKILPAILUT 13.9.2016 VIROJOEN URHEILUKENTÄLLÄ TYTÖT 8 VUOTTA POJAT 8 VUOTTA 60 M 60 M 1 Anni Pärtty Virojoki 10,80 1 Teemu Lindholm Virojoki 10,03 2 Sanni Malm

Lisätiedot

YU-kilpailut lk pojat. 2. lk tytöt. 2.lk pojat. 3. lk tytöt

YU-kilpailut lk pojat. 2. lk tytöt. 2.lk pojat. 3. lk tytöt YU-kilpailut 2014 1. lk tytöt 60 m Sija Pituus Sija Pallo Sija SIJAPIST. 1 Koivumäki Janica 13,9 2 185 2 11,44 1 5 2 Lehtonen Elsa 13,6 1 194 1 6,56 5 7 3 Kuru Milja 15,1 4 185 2 10,20 2 8 4 Koivisto Aliisa

Lisätiedot

Meri-Lappi uintien tulokset 23.10.2015

Meri-Lappi uintien tulokset 23.10.2015 Meri-Lappi uintien tulokset 23.10.2015 Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (väliajat, ei pisteitä) Kilpailu Meri-Lappi Uinnit Tulostuspäivämäärä 23 lokakuu 2015 2015 Kilpailun Kemi Tulostusaika 15:16

Lisätiedot

TULOKSET ROCK'N'SWING GP LAHTI

TULOKSET ROCK'N'SWING GP LAHTI Boogie Woogie Yleinen GP 1 51 Päivinen Juha Munne Mari Baunssi 1 1 1 1 1 2 27 Ojala Pasi Vammeljoki Hanna Comets 2 3 2 2 2 3 2 Rasi Olli Valtonen Rosanna Swing Team 3 2 3 3 3 4 28 Eerola Jussi Leskinen

Lisätiedot

https://mail-attachment.googleusercontent.com/attachment/u/0/...

https://mail-attachment.googleusercontent.com/attachment/u/0/... Janan Mestaruuskilpailut Liinalammen kenttä 9.8.2012 TULOKSET M 100 m 1. Andrei Harenko 15,76 M Keihäs 1. Andrei Harenko 18,30 P7 40 m Tuuli: -0,7 1. Niklas Kinnunen 8,41 2. Leevi-Eelis Lindberg 8,68 3.

Lisätiedot

40 m. 60 m. 100 m. Pojat 9v

40 m. 60 m. 100 m. Pojat 9v Pojat 9v 40 m 1 6,98 Miska Manninen 2 7,06 Joona Johansson 3 7,08 Joel Turkka 4 7,20 Ville Suoniemi 5 7,41 Otto Ollila 6 7,52 Matias Pitkäranta 7 7,79 Aaro Järvinen 8 7,83 Vili Olkkonen 9 7,95 Riku Leino

Lisätiedot

Maakuntaviesti Pieksämäki

Maakuntaviesti Pieksämäki Maakuntaviesti 6.1.2018 Pieksämäki 1 Savonlinna 1:39:21.4 1 Harri Jylhä 10:48.1 2 Jari Turtiainen 19:10.7 3 Maija Tiainen 10:19.0 4 Arttu Turtiainen 9:25.8 5 Iida-Emilia Kaiponen 11:14.6 6 Waltteri Huuskonen

Lisätiedot

Inarin Kunnan yläluokkien väliset yleisurheilukilpailut

Inarin Kunnan yläluokkien väliset yleisurheilukilpailut Laji Sija Etunimi Sukunimi Tulos 800m P7lk. 1. Tuomas Leppäkangas 2.30,9 2. Taito Ranta 2.55,7 3. Ville Ikonen 2.58,3 4. Joel Angeli 3.02,6 5. Mikko Orassalo 3.06,0 6. Paulus Lopina 3.16,1 7. Konsta Björkstedt

Lisätiedot

POJAT 5 40 m 40 m pallonheitto pallonheitto pisteet nimi aika pisteet m pisteet yhteensä 1 Viljanen Tomi 8, , Rintala Lari-Antton

POJAT 5 40 m 40 m pallonheitto pallonheitto pisteet nimi aika pisteet m pisteet yhteensä 1 Viljanen Tomi 8, , Rintala Lari-Antton POJAT 5 40 m 40 m pallonheitto pallonheitto pisteet 1 Viljanen Tomi 8,9 267 18,60 495 763 2 Rintala Lari-Antton 9,3 211 11,40 238 450 3 Iso-Tuisku Anton 9,5 188 11,12 230 418 4 Tuomisto Lassi 9,9 151 9,80

Lisätiedot

Tulokset. T4v ja alle 40m

Tulokset. T4v ja alle 40m Tulokset T4v ja alle 40m 1. Tuomisto Fiia 10.51 2. Mäenpää Sara 10.54 3. Mansikkaharju Sara 11.63 4. Ketomäki Enni 11.63 5. Kesälä Sanni 13.52 6. Autio Ellen 14.00 7. Ojanpää Hilda 14.14 8. Nummi Saara

Lisätiedot

3.7. Kestilä-päivien nappulakisat

3.7. Kestilä-päivien nappulakisat 3.7. Kestilä-päivien nappulakisat Kestilä-päivien nappulakisat 3.7.2009 Kestilä Nappulakisat ovat yksi vanhimmista ja perinteisimmistä tapahtumista Kestilä-päivillä. Kuutisenkymmentä yhdestä kahdeksaan

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan Yleisurheilu ry. Pistetaulu IsoSyöte-Cup 2012

Pohjois-Pohjanmaan Yleisurheilu ry. Pistetaulu IsoSyöte-Cup 2012 Pohjois-Pohjanmaan Yleisurheilu ry. Pistetaulu IsoSyöte-Cup 2012 22.1. Oulu, Flying Finns -hallitonnit hallikilpailu Oulun Pyrintö 18.3. Oulu, Flying Finns -hallitonnit hallikilpailu Oulun Pyrintö 16.4.

Lisätiedot

Mäkihypyn SM 2016, Miehet Tulokset

Mäkihypyn SM 2016, Miehet Tulokset 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 54 42 24 52 48 55 51 43 47 41 28 Ville Larinto 71,5 56,4 18,0 17,5 18,5 17,5 18,5 54,0 139,2 sija 5 14,4 72,5 58,8 18,0 18,5 18,0 18,5 18,5 55,0 128,2 267,4 Frans Tähkävuori Sami

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla Lehtimäellä 05.-07.12.2008, tulosluettelo:

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla Lehtimäellä 05.-07.12.2008, tulosluettelo: Yleinen sarja, ilmapistooli 60 ls 1. Reijo Rantakangas LehA 95 93 93 98 93 92 564 2. Tuomo Passi KA 93 94 89 94 93 93 556 3. Marko Talvitie LehA 90 93 95 93 91 93 555 4. Risto Kantola LehA 92 91 89 91

Lisätiedot

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00 H6 (Lähti: 6 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 6. Sorsa Aleksi Pihkan 23.2 2. Hakuli Tommi KeU 24.02 +50 3. Pietiläinen Aleksi Pihkan 26.54 +3.42 4. Koikkalainen Severi Pihkan 2.46 +4.34 5. Koivisto Antton KeU

Lisätiedot

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus) 14 E KYSYMYSPAKETTI Elokuvan katsomisen jälkeen on hyvä varata aikaa keskustelulle ja käydä keskeiset tapahtumat läpi. Erityisesti nuorempien lasten kanssa tulee käsitellä, mitä isälle tapahtui, sillä

Lisätiedot

TAIVALKOSKEN KOULUJEN VÄLISET YU-KISAT

TAIVALKOSKEN KOULUJEN VÄLISET YU-KISAT TAIVALKOSKEN KOULUJEN VÄLISET YU-KISAT 30.8.2012 P 9 40 m 1. Seiteri Pekka Huttu 7,00 2. Keränen Juho Kk 7,30 3. Rauhala Kristoffer Kk 7,60 4. Elomaa Reko Kk 5. Kananen Ossian Kk 6. Karppinen Kalle Huttu

Lisätiedot

Seniori A 32 Timo Huhtinen Päivi Karvinen Comets Helsinki 34 Esa Kuivanen Asta Usvakari Comets Helsinki

Seniori A 32 Timo Huhtinen Päivi Karvinen Comets Helsinki 34 Esa Kuivanen Asta Usvakari Comets Helsinki ROCK'N'SWING GP kilpailut Hämeenlinna 13.2 BOOGIE WOOGIE A yleinen 3 Juho Päivinen - Mari Munne Baunssi Hämeenlinna 4 Samuli Kalliala Pinja Sarviluoma Baunssi Hämeenlinna 44 Olli Rasi Rosanna Valtonen

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut Pojat 5. LK 50 m

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut Pojat 5. LK 50 m KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut 12.9.2013 Pojat 5. LK 50 m 1 Aleksi Joensuu Keskustan koulu 7,98 2 Henri Hirvinen Keskustan koulu 8,17 3 Konsta Kivimäki Kangasmetsä

Lisätiedot

Nivalan ala-asteiden hiihtomestaruuskisat 29.2.2012 ( V ) PyssymäkiNivalan ala-asteiden hiihtomestaruuskisat 29.2.2012 ( V ) Pyssymäki 3LKT 3LKP 4LKT

Nivalan ala-asteiden hiihtomestaruuskisat 29.2.2012 ( V ) PyssymäkiNivalan ala-asteiden hiihtomestaruuskisat 29.2.2012 ( V ) Pyssymäki 3LKT 3LKP 4LKT Nivalan ala-asteiden hiihtomestaruuskisat 29.2.2012 ( V ) PyssymäkiNivalan ala-asteiden hiihtomestaruuskisat 29.2.2012 ( V ) Pyssymäki 3LKT : 1,0 km 1. Haikara Sanni Haikara 3.31,7 2. Järviluoma Tuuli

Lisätiedot

VIROLAHDEN ALAKOULUJEN YLEISURHEILU- MESTARUUSKILPAILUT VIROJOEN URHEILUKENTÄLLÄ

VIROLAHDEN ALAKOULUJEN YLEISURHEILU- MESTARUUSKILPAILUT VIROJOEN URHEILUKENTÄLLÄ VIROLAHDEN ALAKOULUJEN YLEISURHEILU- MESTARUUSKILPAILUT 11.9.2017 VIROJOEN URHEILUKENTÄLLÄ TYTÖT 8 VUOTTA 60 M 60 M 1 Sonja Lahti Virojoki 11,0 1 Samu Piispa Klamila 11,2 2 Pauliina Lehtinen Virojoki 11,2

Lisätiedot

Kokemäen Hippo-kisat kisailtiin sunnuntaina 17.5.2015 Ohessa kaikkien lajien tulokset.

Kokemäen Hippo-kisat kisailtiin sunnuntaina 17.5.2015 Ohessa kaikkien lajien tulokset. Kokemäen Hippo-kisat kisailtiin sunnuntaina 17.5.2015 Ohessa kaikkien lajien tulokset. T3 40m 1. Ella Salonen 13,3 2. Ilona Sinivaara 15,2 3. Aada Vainionpää 17,2 4. Sofia Alavuo 19,5 5. Lilli Tarkanmäki

Lisätiedot

KOULULAISTEN UINTIKISAT 7.5.2015 klo 9.45 ESKARIT VAPAA 10 m POJAT

KOULULAISTEN UINTIKISAT 7.5.2015 klo 9.45 ESKARIT VAPAA 10 m POJAT KOULULAISTEN UINTIKISAT 7.5.2015 klo 9.45 ESKARIT VAPAA 10 m POJAT ESKARIT VAPAA 10 m Tytöt NIMI AIKA KOULU 1. Jeri Koivisto 16,1 Lakari NIMI AIKA KOULU 2. Elias Ylilehto 14,9 Lakari 1. Sara Leino 11,7

Lisätiedot

HANKASALMEN ALAKOULUJEN VÄLISET YLEISURHEILUMESTARUUSKILPAILUT KE ASEMAN KENTÄLLÄ

HANKASALMEN ALAKOULUJEN VÄLISET YLEISURHEILUMESTARUUSKILPAILUT KE ASEMAN KENTÄLLÄ HANKASALMEN ALAKOULUJEN VÄLISET YLEISURHEILUMESTARUUSKILPAILUT KE 9.9.2015 ASEMAN KENTÄLLÄ TYTÖT 1-2.lk 40m 1. Emilia Tarvainen Nj 7.6 2. Vilja Salo Kv 7.7 3. Isla Smolander Nj 7.8 4. Ada Backman Kv 7.9

Lisätiedot

Lapin AM , Rovaniemi, Ounasvaaran Hiihto H21 8,19 km osallistujia: 15 rasteja: 22 lähtö: 1

Lapin AM , Rovaniemi, Ounasvaaran Hiihto H21 8,19 km osallistujia: 15 rasteja: 22 lähtö: 1 H21 8,19 km osallistujia: 15 rasteja: 22 lähtö: 1 1 15:00 12331 195505 Rahkola Mikko OH 2 15:02 31905 203843 Korpi Juho LänRa 3 15:04 19831 221864 Martikainen Juha KeuKi 4 15:06 14321 155001 Bergman Markku

Lisätiedot

PKO juoksuliigan tulokset

PKO juoksuliigan tulokset T6 1 44 Eevi Jormanainen T6 2:23.3-2 36 Mette Fincke T6 2:25.8 +0:02.5 3 42 Taisia Volkova T6 2:28.6 +0:05.3 4 33 Amanda Figueiredo T6 2:41.1 +0:17.8 5 46 Anni Kiiski T6 2:42.8 +0:19.5 6 40 Sanni Piitulainen

Lisätiedot

Satakunnan pm-viestit, HS-alueviestit, , Noormarkku

Satakunnan pm-viestit, HS-alueviestit, , Noormarkku Satakunnan pm-viestit, HS-alueviestit, 18.02.2018, Noormarkku N12 - (2 + 2 + 2 km) Lähti : 5, Keskeytti : 0, Hylätty : 0 1. 3 Nakkilan Vire 23.39,0 Os. 1 Anna Stenroos 2 7.24,9 Os. 2 Aino Anttila 1 15.34,4

Lisätiedot

Juuka, LETE-kisat käsiajanotto - joissakin juoksuissa ei eräjakoja

Juuka, LETE-kisat käsiajanotto - joissakin juoksuissa ei eräjakoja Juuka, LETE-kisat 13.6.2013 - käsiajanotto - joissakin juoksuissa ei eräjakoja M 100 m -0,1 1. Juhani Ryynänen JuuU 13,4h up Viki Vuokkonen JuuU 13,3h M 1000 m 1. Ville Ovaskainen JuuU 3.11,3h 2. Tomi

Lisätiedot

Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS

Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS T U L O K S E T Miehet 15 vuotta 3 km V 1. Tommi Härkönen Paltamon Urheilijat 7.23,7 2. Antti Huusko Ristijärven Pyry 7.23,8 0.00,1-5. 30834424 Mikko Haverinen Kuhmo-Ski

Lisätiedot

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Kevätilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla 27.02.-01.03.2009, tulosluettelo:

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Kevätilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla 27.02.-01.03.2009, tulosluettelo: Yleinen sarja, ilmakivääri 60 ls 1. Juho Kurki KaA 98 99 100 98 99 98 592 2. Jaakko Björkbacka KarMAS 95 97 97 97 97 93 576 3. Markku Niemi AlavA 95 92 95 92 96 96 566 4. Veli Ylinen AlavA 91 96 92 96

Lisätiedot

1. Juuso Partanen 8,45 2. Toni Paakkari 9,58 3. Toni Kekkonen 9,69 4. Pyry Jalkanen 9,72 5. Jere Heikkinen 10, Pyry Jalkanen 9,63

1. Juuso Partanen 8,45 2. Toni Paakkari 9,58 3. Toni Kekkonen 9,69 4. Pyry Jalkanen 9,72 5. Jere Heikkinen 10, Pyry Jalkanen 9,63 HIPPO-kisat Urheilupuisto 25.5.2011 P7 40 m 1. Aapo Kämäräinen 8,33 2. Tuukka Matikainen 8,36 3. Severi Hämäläinen 8,38 4. Juuso Partanen 8,45 5. Tomi Hytönen 8,65 6. Aapo Pulkkinen 8,68 7. Elias Pylkkänen

Lisätiedot

Seuraottelun tulokset

Seuraottelun tulokset Seuraottelun tulokset 10.09.2018 Pihkan 229 Keu 199 H21 H35 H40 H45 H50 A 6.9 km 1 Petteri Muukkonen KeU 0:41:50 2 Ilkka Juutilainen KeU 0:49:19 0:07:29 3 Ilari Ilmakunnas Pihkan 1:03:10 0:21:20 5 Janne

Lisätiedot

OW-Kansalliset 8.2.2015

OW-Kansalliset 8.2.2015 OW-Kansalliset 8.2.2015 T U L O K S E T Ounasvaaran Hiihtoseura M08 Miehet 8 vuotta 1 km p 1. Elmeri Mäki-Runsas Ounasvaaran 5.31,80 2. Erkka Petrelius Ounasvaaran 5.57,90 0.26,10 3. Joel Tapio Ounasvaaran

Lisätiedot

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero.

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. VILU Kevät 2016 Pääkirjoitus: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. Penkkarit ja vanhojen tanssit menivät vilauksessa ja loma tulee vastaan, vaikka kuinka yrittäisit sitä vältellä. Luntakin on satanut,

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN SYYSUINNIT - 25 m Kankaanpään Uimarit ry 1. T9,11 50M VU 2. P10,12 50M VU. Kankaanpää 09.10.04

KANKAANPÄÄN SYYSUINNIT - 25 m Kankaanpään Uimarit ry 1. T9,11 50M VU 2. P10,12 50M VU. Kankaanpää 09.10.04 KANKAANPÄÄN SYYSUINNIT - 25 m Kankaanpään Uimarit ry Kankaanpää 09.10.04 1. T9,11 50M VU Sarja 9 v Nimi Sv Seura 50 m FINA 1. Anna Mäkinen 95 TaNMKY 38,07 369 2. Melisa Mäntylä 95 TaNMKY 40,55 304 3. Sara

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot