VAIKUTTAJAMATKA TANSANIAAN

Transkriptio

1 MATKARAPORTTI Tuomiorovasti Ilpo Rannankari VAIKUTTAJAMATKA TANSANIAAN MATKAN YLEISKUVAUS Osallistuin Kuopion ev.lut seurakuntien edustajana Joensuun ev.lut seurakunnan, Kuopion hiippakunnan ja Suomen Lähetysseura ry:n järjestämälle vaikuttajamatkalle / kumppanuusvierailulle Tansaniassa. Matkanjohtajina toimivat piispa Jari Jolkkonen sekä pitkään Tansaniassa toimineet SLS:n lähetystyöntekijät Kati ja Jyri Kemppainen. Ryhmään kuuluivat lisäkseni kirkkoherra Petri Rask Joensuusta, professori Matti Jantunen Kuopiosta ja seurakuntayhtymän hallintojohtaja Jukka-Pekka Fabrin Tampereelta. Lensimme sunnuntaina Helsingistä Amsterdamina kautta Tansanian suurimpaan kaupunkiin Dar es Salaamiin. Sieltä nousimme upeiden maisemien halki vuoristoon, Tansanian evankelisluterilaisen kirkon (ELCT) koillisen hiippakunnan alueelle, Lushotoon. Lushotossa mukaamme liittyivät SLS:n lähetit Kirsi Salo sekä Katri ja Visa Kuuskallio. Tapasimme hiippakunnan apulaispiispan ja söimme iltapalan piispattaren luona. Lushotosta laskeuduimme etelään ja syvemmälle sisämaahan Morogoron hiippakuntaan. Sieltä teimme matkan Mikumin luonnonpuistoon. Paluumatkalla osallistuimme Morogoron alueella maasai-heimon jumalanpalvelukseen ja vietimme päivän Intian Valtameren rannalla, orjakaupan historiaan liittyvässä Bagamoyassa. Sieltä suuntasimme paluulentoa varten Daar es Salaamiin, jossa vierailimme Suomen suurlähetystössä ja Christian Refugee Servicen toimistossa.

2 2. LUSHOTO Lushotossa tapasimme ensin Koillisen hiippakunnan työntekijöitä, jotka kertoivat hiippakunnan toiminnasta ja sen alueella tapahtuvista kehitysyhteistyöprojekteista, joissa SLS on osallisena. Lushoton hiippakunnan työlle on leimallista, että se on hyvin organisoitua ja painottuu yhteistyöprojekteissaan heikoimmassa asemassa olevien auttamiseen. Irente Rainbow school on vuonna 2005 alkanut päiväkoulu kehitysvammaisille ja autistisille lapsille ja nuorille. Kulkuyhteyksien hankaluudesta ja koulun pienuudesta johtuen, se pystyy tarjoamaan opetusta vain pienelle osalle alueen kehitysvammaisista lapsista. Tästä taustasta johtuen koulu aloitti vuonna 2006 avo-ohjelman, jonka kautta voidaan tarjota tukea myös muille kuin koulun lähistöllä asuville kehitysvammaisille lapsille ja heidän perheilleen. Ohjelman päämääränä on voimaannuttaa perheitä ja paikallisyhteisöjä huolehtimaan vammaisista lapsista ja nuorista yhteisöjensä täysivaltaisina jäseninä. Avo-ohjelman toiminta koostuu vammaistyön vapaaehtoisten kouluttamisesta, palveluiden tarjoamisesta lapsille ja heidän perheilleen, vammaisten lasten koululuokkien tukemisesta ja vaikuttamistyöstä uusien koululuokkien perustamiseksi, kotikäynneistä ja joissakin tapauksissa terapiamateriaalin tai erityismateriaalin hankkimisesta sekä erikoissairaanhoitoon ja terapiaanpääsyn järjestämisestä. Toisena kohteenamme Lushotossa oli sokeitten, näkövammaisten ja albiinojen kouluun. Albiinojen asema Tansanialaisessa yhteiskunnassa on huono. Vanhojen uskomusten mukaan albiinojen luista on hyötyä noituudessa. Nykyäänkin albiinoja tapetaan ja silvotaan tähän tarkoitukseen. Tutustuimme myös orpokotiin, sen yhteydessä toimivaan sairaanhoitajakouluun ja Tansanian luterilaisen kirkon omaan yliopistoon. Sebastian Kolowa Memorial Universityn koulutusohjelmat painottuvat erityistarpeiden huomioonottamiseen tähtäävään koulutukseen.

3 3. MOROGORO Morogoron alueella elää runsaasti Maasai-heimoon kuuluvia paimentolaisia. Perinteisesti maasait vaeltavat lehmälaumoineen sinne, missä karjalle on tarjolla uutta ruokaa. Tansanialainen yhteiskunta on kuitenkin muuttumassa. Maa-alueita otetaan pysyvästi esim. maanviljelijöiden omistukseen ja paimentolaisten tila liikkua käy ahtaammaksi. Maanomistukseen liittyvät kiistat johtavat helposti väkivaltaisuuksiin. Maasaitten tulevaisuudenkysymys on, miten he kykenevät sopeutumaan tilanteeseen. On opittava tapoja hankkia oman elantonsa ja karjalleen ruokaa myös pysymällä paikoillaan. SLS on mukana ulkoministeriön ja paikallisen toimijan HiMWA:n (Development Services for the Pastoralists ) yhteisessä kehitysyhteistyöprojekteissa, joilla pyritään parantamaan paimentolaisten elinolosuhteita, sopeutetaan heitä muutokseen ja edistetään heidän oikeuksiensa toteutumista. Meille esiteltiin neljä hanketta, jotka tekivät vaikutuksen konkreettisuudellaan ja sillä, että näissä ruohonjuuritason hankkeissa kyläläiset ovat itse vahvasti mukana. Karjanjalostushankkeessa eräälle tilalle on hankittu sonneja, joiden astutettavaksi maasait toivat karjaansa. Tavoitteena on paremmin maitoa ja lihaa tuottava karja. Ruohonkasvatusprojektissa on istutettu paremmin kuivuutta kestävää ruoholajiketta, josta saadaan kolme satoa vuodessa. Lehmiä ei tarvitse enää viedä ruohon luokse eri puolille maata, vaan ruoho tuodaan lehmien luokse. Pankkiprojektissa erityisesti kylän naiset pitävät yllä omaa pienimuotoista pankkitoimintaa. (Viereisessä kuvassa pankkiholvi.) He voivat lainata pankista rahaa esim. aloittaakseen omaa yritystoimintaa. Neljänneksi tutustuimme maasai-perheen pieneen kanalaan, jolla kanojen ruokintaa ja elinolosuhteita on parannettu. Keskusteluissa projektin vetäjien kanssa tuli esiin myös tyttöjen koulutustarve. Maasai-tytöt voivat käydä alakoulun, mutta yläkouluun ja siitä eteenpäin heitä ei mielellään päästetä. Heimon perinteinen ajatus on, että tytöt naitetaan jo nuorina ja heidän tehtävänsä synnyttää lapsia ja hoitaa perhettä. Myös vaimon ja miehen roolit perheessä määräytyvät perinteisesti. Vaimo on enemmänkin miehen omaisuutta kuin tasaveroinen kumppani. Hankkeissa mukana olevat työntekijät tekevät projektien yhteydessä myös näiden asenteiden muutokseen tähtäävää kasvatus- ja opetustyötä. Pankkitoimintaa harjoittavien kyläläisten kokoontumisessa kyläläiset kertoivat, että heidän mielestään tärkein tulevaisuudenhanke olisi maidonjalostukseen liittyvä hanke. He toivoivat, että saisivat maidon pastörointilaitteen, jolla saisivat parannetuksi maidon säilyvyyttä ja voisivat ansaita yhteisölleen rahaa myymällä palvelua myös muille kylille. Maasai-kylässä viettämämme päivän kruunasi heimon järjestämä yhteydenateria. Ymmärsimme, että kehitysprojektin osapuolilla oli ollut jotain erimielisyyksiä projektin kulusta tai tulevaisuudesta. Kyläläiset halusivat järjestää yhteisen aterian sovun merkiksi ja heille tärkeän projektin jatkumiseksi. Meidät johdatettiin puskaan, jossa heimon miehet olivat juuri teurastaneet lehmän. Sen sisälmykset olivat maassa

4 nahan päällä. Osa lihoista oli nostettu puuhun ja osaa paistettiin nuotion loimussa. Saimme näytteen siitä, miten taitavasti maasai-mies käyttää veistään lihan leikkaamisessa ja aterioimme miesten kanssa. Kylän naisille ruuat vietiin vasta miesten ja vieraitten syötyä. Morogoron hiippakuntatalossa tapasimme apulaispiispan. Hän kertoi hiippakunnan työn painopisteistä. Strategisesti tärkein hanke on Secondary Schoolin rakentaminen ja toiminnan aloittaminen siellä. Kirkon tulevaisuuden näkökulmasta tärkeimpänä asiana nähdään nuorten kouluttaminen omassa, selkeästi kristillistä uskoa ja arvoja opettavassa koulussa. Saimme tutustua vielä keskeneräisiin, mutta hyvää vauhtia valmistuviin asuntoloihin ja koulurakennuksiin, joissa toivon mukaan vuoden kuluttua eri puolilta hiippakuntaa tulevat nuoret voivat jatkaa koulunkäyntiään. Tutustuimme toiseenkin hiippakunnalliseen keskeneräiseen rakennusprojektiin. Morogoron kaupungin ulkopuolelle oli nousemassa naisten turvakoti, jonka rakentamista tukee erityisesti Lempäälän seurakunta. Sunnuntaina osallistuimme luterilaiseen jumalanpalvelukseen pienessä maasaikylässä. Savesta/lannasta muurattu n. 50- hengen kirkko täyttyi naisista, lapista ja nuorista. Miehiä oli vain muutama. Jumalanpalvelus oli kotoisa, afrikkalaiseen tapaan rytmikkään musiikin täyttämä ja liturgisesti melko rikas. Kylän nuorten kuoro vastasi musiikista ja piispamme saarnasi. Pieni seurakunta tuntuu katsovan toiveikkaana tulevaisuuteen: Viereiselle tontille on jo laskettu perustus uutta kirkkoa varten. 4. PURESKELTAVAA Matka oli ensimmäinen matkani Afrikkaan. Se oli huikea, silmiä avaava, sydäntä liikuttava, ajatuksia ravisteleva ja kroppaa rasittava kokemus. Vierailut eri kohteissa avasivat tietysti uusia näköaloja. Vähintään yhtä tärkeitä olivat kuitenkin keskustelut joita kävimme keskenämme pitkillä automatkoilla tai yhteisessä illallispöydässä. Kemppaisten pitkäaikainen kokemus Tansanian lähetystyöstä, tietämys sen yhteiskunnallisista

5 oloista, kansan vanhoista uskomuksista jne. antoi meille koko ajan mahdollista sijoittaa näkemäämme ja kuulemaamme laajempiin kokonaisuuksiin. Keskustelimme paljon moniavioisuudesta, Aids-ongelmasta, tyttöjen ympärileikkauksesta, esi-isien hengistä tai siitä, miten esim. kuva eurooppalaisesta unelmaelämästä vyöryy köyhimpienkin tansanialaisnuorten jokapäiväiseen elämään kännykkäruudun kautta. Kaikki tämä on osa lähetystyön ja kirkon arkea Tansaniassa. Haluan kuitenkin tähän loppuun nostaa esiin muutaman omaan seurakuntaelämäämme liittyvän ajatuksen ja kysymyksen, joita voimme yksin tai yhdessä pohtia. KEHITYSYHTEISTYÖHANKKEET TOIMIVAT JA APU SUUNTAUTUU KAIKEIN VÄHÄOSAISIMPIIN -Hankkeet, joihin tutustuimme olivat ihmisen kokoisia, toimivia ja valvottuja hankkeita, joiden kohderyhmät olivat Tansanialaisen yhteiskunnan vähäosaisia. -Kehitysmäärärahojen leikkaus merkitsee joidenkin hankkeiden alasajoa tulevaisuudessa. Se tuntuu ristiriitaiselta, kun juuri nyt turvapaikanhakijoiden tulva vyöryy Eurooppaan. Eikö olisi viisasta auttaa ihmisiä parempiin elinolosuhteisiin siellä, missä heidän kotinsa ovat? Seurakuntien on syytä pitää lähetysmäärärahansa vähintään nykyisellä tasolla. Samalla seurakunnissa tulee miettiä, miten hankkeisiin saataisiin yhä enemmän vapaaehtoista tukea. SEURAKUNTALAISILLE LISÄÄ TIETOA NYKYAIKAISEN LÄHETYSTYÖN ARJESTA -Kuopion seurakunnilla on runsaasti nimikkolähettejä ja lähetystyön nimikkokohteita. Runsauden ongelmana on usein se, että tietoisuus yksittäisestä kohteesta tai lähetistä ja hänen työtään jää kovin ohueksi. Samalla koko lähetyksen asia saattaa jäädä jotenkin etäiseksi. Olisiko seurakunnissa mahdollisuutta keskittyä vähempiin hankkeisiin ja tuoda niiden sisältöä paremmin tutuksi? -Olen kiitollinen Kuopion ev.lut. seurakuntayhtymälle, että sain osallistua tälle matkalle. Se toi lähetystyön asiat lähelle ja entistä tärkeämmiksi. Nimikkolähettien vierailut seurakuntiin ovat tärkeä osa lähetystyötä, mutta kokemukseni perusteella ajattelen, että seurakuntien on syytä aktiivisesti tukea myös seurakuntalaisten / luottamushenkilöiden/ työntekijöiden mahdollisuuksia vierailla lähetyskentillä ja tutustua siellä tehtävään työhön. LÄHETIT TARVITSEVAT ESIRUKOUSTA -Lähetystyön vahvuus on aina ollut ja on yhä se, että lähetit opiskelevat sen maan kielen, jossa toimivat ja elävät mukana ihmisten arjessa. Siksi lähettien mukanaolo myös kehitysyhteistyöprojekteissa on erityisen merkittävää.

6 -Tämän matkan myötä aloin paremmin ymmärtää, miten haastaviin olosuhteisiin lähettien on esim. Tansaniassa sopeuduttava. Työ on palkitsevaa, mutta vaativaa ja monesti yksinäistä. Rukous heidän puolestaan on meidän tehtävämme. YSTÄVÄLLISYYTTÄ JA TOIVOA -Elintaso Tansaniassa on kotosuomeen verrattuna alhainen. Kuljimmepa savimajakylässä tai suurkaupungin slummissa kaksi asiaa puhutteli minua jatkuvasti: ihmisten ystävällisyys ja lasten kasvot. Kadunvilinässä tai hiekkapolulla koulupuvuissaan koulusta palaavien lasten kasvoista ei heijastunut apatia vaan elämänilo. Suupielissä oli hymyä ja silmissä toivoa. -Suomen taloudella on haastavat ajat. Seurakunnissakin jouduttaneen säästämään ja luopumaan monesta asiasta. Mutta kyllä meillä on sittenkin yllin kyllin syytä ystävälliseen toistemme vastaanottamiseen ja kohtaamiseen, iloon ja kiitollisuuteen.