MARSEILLELAISET CORRAT VIERAINAMME TOUKOKUUSSA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MARSEILLELAISET CORRAT VIERAINAMME TOUKOKUUSSA"

Transkriptio

1 MARSEILLELAISET CORRAT VIERAINAMME TOUKOKUUSSA 2015 (Tämän blogin on koonnut Kirsti S. 8B-luokan Isabellan, Susannan, Julian ja Iriksen teksteistä ja kuvista.) 8.5. Huomaamattamme aika oli kulunut maaliskuun lopusta hirveän nopeasti tähän päivämäärään, jolloin ranskalaiset saapuivat viikoksi luoksemme tänne Suomenmaalle, mutta ohjelma oli kuin olikin saatu tehtyä valmiiksi, ja kodeissa odotettiin innolla ranskalaisia vieraita. Ranskalaisten päivä alkoikin monia tunteja ennen kuin meidän suomalaisten, sillä heidän kokoontumisaikansa Marignanen lentokentällä oli aamuviideltä, jonne heidän kodeistaan oli matkaa n min. Osa heistä ei ollut vielä edes lentänyt aiemmin, joten jännitystä ja pelkoakin oli ehkä ilmassa. Valkeat pilvimaisemat kuitenkin helpottivat oloa, ja Lufthansan suklaisten croisanttien sekä pienien juomien voimalla he pääsivät Müncheniin, jossa he kiirehtivät Helsinkiin lentävään koneeseen hirveällä vauhdilla edellisen koneen ollessa myöhässä jopa 40 minuuttia. Suomalaiset olivat aamupäivällä koulussa lukujärjestyksensä mukaisesti, ja ilmassa oli jännittyneisyyttä, intoa ja jälleennäkemisen odotusta. Ruokailimme koululla ja lähdimme kahdentoista aikoihin kentälle ranskalaisvieraita vastaan. Kone oli odotettavastikin myöhässä muutamia minuutteja, mutta kun ranskalaiset lopulta saapuivat, fiilis oli hyvä ja kaikki olivat toivottavasti tyytyväisiä (vaikkakin kahden ranskalaisen laukut eivät olleet saapuneet) :( Kentältä suuntasimme sitten vanhempien kyydeillä koteja kohti, ja iltapäivän vietimme kodeissa lepäillen, jutustellen tai mitä ikinä kukin oli tehnytkään. :) Minä olin corrani Romanen kanssa mm. metsälenkillä vallihautoja ja kalliolta näkyviä maisemia tutkien. Illalla tapasimme viideltä koululla jonne vanhemmat olivat tuoneet ihania suolaisia ja makeita leivonnaisia, joita saimme napsia illan aikana kunhan Kirsti oli jakanut alustavaa infoa sekä ranskalaisille oli jaettu seitsemän vuorokauden HSL-lippunsa. Illan aikana vanhemmat saivat tutustua toisiinsa, nuoret olivat salissa palloilla pelaten, tai jutellen ja suomalaisten sisaruksetkin pääsivät mukaan pelailemaan. Hieman ennen iltaseitsemää väki alkoi vähentyä, ja ranskalaiset pääsivät pitkän päivän jälkeen perheidensä sänkyihin nukkumaan. Les familles ont donné beaucoup pour manger! Des pirogues sucrées et salées, des galettes, des bonbons, etc. Merci beaucoup! Dans la Grande salle nous avons écouté les profs, joué au ballon, parlé etc.

2 9.5. Lauantaiaamupäivän sai viettää perheidensä kanssa miten halusi, ja monet luultavasti nukkuivat pitkään, jonka jälkeen nautittiin suomalaista eli normaalisti suolaista aamiaista. Ranskassa kun kaikesta tehdään niin makeaa kuin kyetään; suklaata ja hilloja lisätään meille ennenkuulumattomiinkin asioihin... Me lähdimme aamuaikaisesta Romanen kanssa tallille, jossa hän sai osaltaan nähdä miten eri maissa Euroopankin sisällä on eri tapoja, sääntöjä ja tottumuksia kun vertaa esim. Ranskassa hänen luonaan vierailemaani ratsastuskeskukseen. Yhteinen ohjelma alkoi Kauppatorilta klo tapaamisen jälkeen, ja lähdimme kolmen jälkeen lautalla kohti Suomenlinnaa. Ulkona oli kylmä ja tavallista tuulisempaa, mutta silti monet ranskalaiset uskaltautuivat istumaan kannelle. Suomenlinnaan päästyämme kävelimme saarta ympäri maisemia katsellen sekä luolia ja tukkeja tutkien. Viideltä meille oli varattu dokumentinkatseluaika museosta, ja niinpä istuuduimme kuuntelemaan ja katsomaan (joillekin jo kolmatta kertaa) historiallista filmiä. Bien sûr, il faut toujours écouter ce qu'elle (madame Kirsti) a voulu nous dire. D'abord nous avons dû regarder et marcher, peut-être manger quelque chose, et à cinq heures nous sommes allés au museé pour voir un film historique. Il a fait beaucoup de vent, mais c'est pas grave! Au château de la Finlande (Suomenlinna en français) il fait toujours beau et la forteresse est belle! Sur le pont blanc on peut prendre de bonnes photos, après les années par années! Ici Isabella, Romane, Mathis et Aku. Meille jaettiin tehtävämoniste filmin tapahtumista, sillä eihän kukaan voisi kuvitella koulu/tet-viikkoa ilman erillisiä kotitehtäviä erittäin mielenkiintoisista aiheista. Kyllä se ranskalaisen partnerin ja googlen kanssa ihan hyvin hoitui, ei siinä mitään, vaikkei kyseisiä asioita koskaan varmaan tulekaan oppimaan... Päivä oli pitkä ja täyteläinen! Äitienpäivänä ranskalaiset vieraamme näkivät, tai sitten eivät nähneet kuinka suomalaisessa kulttuurissa äitienpäivää vietetään. Minä laitoin meille aamiaista, ja annoin äidilleni omatekemäni kortin runon kera. Siinä on yhdelle päivälle tarpeeksi kunnioitusta. Jokainen kuitenkin saa viettää äitienpäivää miten haluaa, ja ollaanhan me lapset äideillemme kaikkein tärkeintä, oltiin me miten kilttejä tai ilkeitä tahansa! Aamiaista syötyämme valmistauduimme lähtemään Linnanmäkeä

3 kohti, jossa sitten vietimme koko iltapäivän laitteista toisiin juostessa. Ranskalaiset tuntuivat ainakin suurimmaksi osaksi nauttivan laitteista ja vauhdin huumasta. Meille suomalaisille Lintsi tuntuu jo liiankin tutulta... Ei sillä etteikö meillä olisi ollut kivaa!! Quelques personnes ont été avec les correspondants, mais tout le temps ce n'ai pas été possible. Nous avons rigolé, crié et mangé! Quoi d'autre on pourrait vouloir? Aikaisimmat olivat lintsillä klo 13, ja viimeiset lähtivät kotia kohti kello kahdeksan maissa Lintsin mentyä kiinni. Aurinko paistoi mutta lämpöasteita ei ollut kehuttavaksi määrin. Laitteisiin ei onneksi ollut yhtään jonoa, vaan kaikkialle pääsi jonottamalla korkeintaan kymmenen minuuttia. (Ihmeellistä mutta totta!!) Illalla lämpimään suihkuun päästyään kaikki toivottavasti olivat päiväänsä tyytyväisiä! À Linnanmäki (le parc d'attraction) il n'y avait pas beaucoup de gens comme normalement. Tout autour des manèges on a pu voir les francais ou les correspondants de francais. À 16 heures nous avons eu RDV avec tous et quelques familles sont aussi venues voir leurs enfants. Après cette journée, nous avons été fatigués, et une douche chaude a dit quelque chose à la maison. J'éspere que tous l ont aimé au moins un peu! Maanantaina oli meidän kasiluokkalaisten ensimmäinen TET-päivä, jota ennen toimme ranskalaisemme koululle muiden ranskalaisten seuraan. Ranskalaiset tutustuivat kouluumme muiden ranskanopiskelijoiden kanssa; niin nuorempien kuin vanhempienkin kanssa, ja voin aiemmasta kokemuksesta sanoa, että on HIRVITTÄVÄN jännittävää jutella ranskantunnilla ainoastaan ranskaa puhuvien henkilöiden kanssa opettajan ja muiden oppilaiden silmien ja korvien alla. Puoliltapäivin ranskalaiset corrineen suuntasivat kohti keskustaa, jossa kierreltiin pitkäkin matka kävellen, monumenteilta toisille.

4 Derrière Laurie, c'est la statue de Paavo Nurmi! (Cette photo a été prise du site du collège château Forbin où les élèves français ont aussi écrit!) Illalla viiden jälkeen ohjelma oli taas meidän suomalaisten toteutettavissa, ja kotona käymisen ja suihkun sekä päivällisen jälkeen me suuntasimme Romanen kanssa kohti lippukuntani Kontutyttöjen koloa ( rakkaan harrastukseni partion pariin. Illan aikana opettelimme partiosanastoa eri kielillä, pystytimme puolijoukkuetelttaa, sekä keitimme trangialla kaakaota, jonka kanssa nautiskelimme kääretorttua! Nous avons beaucoup rigolé, avec mes amies de scoutisme c'est toujours possible!!! Avec "trangia" (en finnois) on peut faire beaucoup... Du chocolat chaud, des gâteaux, des crèpes, des pâtes, de la viande hachée, de la soupe, etc. Mais ce soir nous avons voulu boire du chocolat chaud, et c'était bien! :) Illalla oli taas mukava päästä sänkyyn, päivittää ehkä hieman somea kuluneesta ajasta Suomessa, ja mennä nukkumaan odottaen taas seuraavaa uutta päivää Suomessa! Tiistaina toiset istuivat jälleen koulussa, opiskelivat ja ranskalaiset tietysti ihmettelivät suomalaista koulumaailmaa, ympäristöä, oppilaita ja opettajia. Me kasiluokkalaiset olimme TETharjoittelussa, ja nautimme tai sitten emme, uudesta työelämän maailmasta, uusista haasteista ja vanhojen taitojen kertaamisesta.

5 Koulussa puurtavat oppilaat ruokailivat ruokalassa, ja suuntasivat junalla sen jälkeen kohti Heurekaa. Luulen että varsinkin siitä vierailukäynnistä ranskalaiset pitivät kun pääsivät kokeilemaan kivoja juttuja mm. ajamaan pyörällä nuoralla korkeuksissa ja painamaan kolikkoja yms. Illaksi Kirsti oli järjestänyt meille kiertoajelun keskustassa Jumbo-nimisellä puisella raitiovaunulla joka oli rakennettu vuonna 1917, ja kiertelimme sillä ympäri keskustaa yli puolentoista tunnin ajan. Raitiovaunu oli tunnelmallinen, vanhanaikainen ja ilmatila oli aika hapeton. Matkan aikana oppilaat pelasivat kännykällä, kuuntelivat musiikkia, jutustelivat, katselivat maisemia sekä jopa nukkuivat. Keräsimme reilusti katseita helsinkiläisten ja turistienkin keskuudessa, ja olimme niin hämmentyneiden, iloisten kuin ihmettelevien katseiden edessä, sekä kuvauksen kohteena. Oli siinäkin kokemus! Illan vietimme jälleen perheissä, kukin omalla tavallaan! Aamulla lähes kaikilla alkoi koulu klo 8.10, jolloin ranskalaiset vieraat olivat suomalaisten kanssa oppitunneilla. Yhdeksän aikoihin lähdimme koululta ja menimme metrolla Kauppatorille. Kauppatorilla meitä odotti laiva Porvooseen. Laivamatka kesti n. kolme ja puoli tuntia. Riippumatta pitkästä laivamatkasta kaikilla oli erittäin hauskaa koko matkan ajan. Laivassa kuuntelimme musiikkia, lauloimme, juttelimme ja söimme eväitä sekä laivassa tarjoiltavaa perinteistä suomalaista lohikeittoa. Klo 13 aikoihin saavuimme Porvooseen, jossa kaikki jakautuivat pieniin ryhmiin. Jokaiselle ryhmälle jaettiin kartat, johon oli merkattu erilaisia kohteita joita piti etsiä oman ryhmän kanssa. Monet ryhmät löysivät kaikki kohteet, toiset taas vain yhden tai ei yhtäkään. Myöhemmin kaikki kuitenkin palkittiin hyvistä yrityksistä kilpailussa. Palasimme laivalle n. klo 16 aikoihin ja paluumatka sujui erittäin hienosti, vaikka merenkäynti olikin melkoista. Olimme takaisin Helsingissä vasta kahdeksan maissa. Kauppatorilta vanhemmat tulivat noutamaan nuoret ja loppuilta jatkui vapaana. Päivä sujui erittäin hyvin ja laivamatka Porvooseen oli erittäin kiva kokemus Koko torstaipäivä oli vapaa, eli perheet saivat itse päättää mitä tekisivät, koska oli helatorstai. Monille tämä päivä merkitsi pientä hengähdystaukoa tiukassa ohjelmassa. Aamulla monet nukkuivat pitkään, sillä kaikilla oli takanaan pitkä Porvoon reissu, joka oli kestänyt iltamyöhään. Aamiaisen

6 jälkeen perheet toimivat omien ohjelmiensa mukaisesti, kuka mitenkin. Jotkut keksivät yhteistä tekemistä ja jotkut taas viettivät aikaansa kahden kesken. Tekemistä oli monenlaista; monet vierailivat eläintarhassa, jotkut taas ravintolassa ja kauppakeskuksessa, osa kävi urheilemassa ja uimassa sekä jotkut uskalsivat kokeilla saunaa. Oli miten oli, kaikilla näytti olevan jotakin tekemistä ja vaikka ei olisi ollut niin paljon tekemistä, niin luulen että lepääminen ei olisi ollut sen hullumpi vaihtoehto vaihteeksi. Kunnolla levättyämme aamupalan jälkeen, me lähdimme Tifainen kanssa pyöräretkelle, sillä sää näytti suosivan meitä. Kiertelimme siellä täällä, ympäri Marjaniemen rantaan ja lopulta päädyimme Roihuvuoressa järjestettävään Hanami juhlaan eli kirsikkapuiden kukinnan juhlaan. Väkeä oli siellä paljon ja niin oli myös ohjelmanumeroita. Kierreltyämme siellä tarpeeksi, päätimme palata kotiin syömään, sillä olihan jo lounasaika ja uhkaavat tummat pilvetkin alkoivat lähestyä. Puolimatkassa alkoi sataa. Onneksi se ei ollut mikä tahansa sade, vaan alkoi sataa rakeita. Marseillessa Tifaine ei ennen ollut kokenut tuota, joten tilanne oli hänelle hyvin hämmentävä. Mikäs siinä sitten sateessa seistessä. Onneksi kuuro pian lakkasi ja pääsimme kotiin, vaikka sitten vähän märkinä ;) Iltapäivällä menimme Itäkeskuksen uimahalliin uimaan ja kokeilemaan höyry- ja savusaunaa. Molemmat saunat taisivat olla hieman liian kuumia hänelle, vaikken sitä itse huomannut. Saunassa emme siis viipyneet pitkään, kun pääsin jo esittelemään hänelle uimahallia. Kun pääsimme kotiin me vietimme rauhallista iltaa yhdessä pelaten lautapelejä. :) Joka tapauksessa uskon, että monet Ranskalaiset pääsivät sinä päivänä tutustumaan perheiden normaaliin arkeen paremmin, oli ohjelmassa sitten mitä tahansa sekä suomalaiseen kevääseen, jonka sää on hyvin oikkuileva ;) Aamulla seitsemäsluokkalaiset menivät normaalisti kouluun ja kahdeksasluokkalaiset omiin TETpaikkoihinsa. Ranskalaiset vieraat kokoontuivat koululla ja olivat ranskan tunnilla. Muutamat oppilaat keskittyivät suunnittelemaan päivänavausta ja yhdeksän jälkeen koko koulu sai kuulla kahdella kielellä hankkeen kulusta ja tunnelmista. Sen jälkeen ranskalaiset vieraat lähtivät shoppailemaan keskustaan opettajiensa johdolla ja he myös vierailivat Sibelius-monumentilla. He kävivät syömässä lounasta aasialaisessa ravintolassa, nimeltään Kaarma Asia. Shoppailureissu päättyi noin klo14 Itäkeskukseen, josta jokainen suomalainen haki oman corransa. Iltapäivällä tehtiin kaikenlaista kivaa perheissä ja levättiin iltaa varten.

7 Illalla kokoonnuimme Nooran kotona, Marjaniemessä. Nooralle oli kutsuttu kaikki Ranska-projektissa mukana olevien perheet, sekä opettajat. Tarjolla oli mitä mahtavimpia herkkuja ja itsetehtyjä ruokia. Monet kävivät kastamassa talviturkkinsa moneen kertaan, juosten taas saunaan lämmittelemään. "Chaleur chaleur!" Kaikki viihtyivät Nooralla ja sieltä ensimmäiset lähtivät yhdeksän maissa illalla. "C était super!" Aamulla heräiltiin rauhassa ja aamupäivänä leivottiin iltapäivää varten. Klo14 koululla alkoivat Kirstin läksiäisjuhlat! Paikalle ei saapunut odotetun verran ihmisiä, mutta se ei hauskanpitoa estänyt, päinvastoin! Jotkut oppilaat tanssivat ja opettivat toisilleen erilaisia tanssityylejä, jota oli hieno katsella ja kokeilla. Sitten vuorossa oli Kirstille tehtyjen korttien lukeminen ja luovuttaminen. Myös upea Carpe Diem esiintyi kappaleillaan "Sweet home Alabama" ja Rihannan kappaleella "Stay". Pamela, Clara ja Teresa 7B:ltä esittivät jo Kyky-kilpailussa esittämänsä mahtavan tanssiesityksen. Yhteiskuvan ja Kirstin puheen jälkeen juhlat loppuivat ja kaikki valmistautuivat jo illalla pidettävään illanviettoon Iriksen 8B ja Ansan 6A kotona. Kuudelta suomalaiset ja heidän corransa olivat suurimmaksi osaksi jo saapuneet, jolloin laitettiin musiikkia ja pientä naposteltavaa esille. Ilta sujui oikein rattoisasti tanssien, jutellen, syöden ja pelaten korttia. Iltakahdeksan aikaan siirryimme ulos läheiseen puistoon heittelemään vesiilmapalloja ja pelaamaan jalkapalloa. Yhdeksältä viimeisetkin lähtivät koteihinsa hyvissä mielin kuluneesta päivästä.

8 17.5. La date de départ Aamulla herättiin haikein fiiliksin ranskalaisten vieraidemme tulevaan lähtöön. Aamupäivästä corramme pakkasivat ja tarkistivat kanssamme vielä, että onhan kaikki varmasti mukana. Klo11:45 oli sovittu, että näemme kentällä, terminaali 1:ssä. Jotkut perheet ostivat corrilleen vielä viimeisiä eväitä koko päivän kestävään matkustamiseen. Sitten oli vuorossa matkatavaroiden luovutus, yhteiskuva ja vielä viimeiset hyvästelyt ranskalaisten ystäviemme kanssa. Kyyneliä vuodatettiin, kuin viimeistä päivää, mutta kaikki olivat kuitenkin iloisia siitä, että ovat saaneet uusia ja unohtumattomia ranskalaisia ystäviä sekä mahtavia muistoja heidän vierailustaan ja Ranskan matkastamme. Kaikki ranskalaisista, joiden kanssa aiheesta on puhuttu, haluavat ehdottomasti tulla takaisin Suomeen ja uskoisin, että sama on suomalaisilla oppilailla. Joten aiomme ehdottomasti pitää yhteyttä vielä heidän kanssaan ja kuka tietää, jos tulevaisuudessa näemme heitä uudelleen! Merci pour toute la semaine dernière! Vous nous manquez beaucoup! <3 Ranskalaisten kokemuksia löytyy Collège Château Forbinin sivuilta: (tämä vuoden 2015 vaihto) (aikaisemmat Itisforbin-vaihdot) Suurkiitos kaikille oppilaille ja vanhemmille Marseillen ja Itäkeskuksen koulujen vaihtohankkeiden aikana saaduista mahtavista kokemuksista. Ilman meitä kaikkia ei olisi ollut tätä elämystä, tätä uuden ilmiöpohjaisen opetuksen edeltäjää. Iso kiitos kuuluu myös Aki Ropposelle, joka on osoittautunut ilmiömäiseksi ranskan oppijaksi sen lisäksi, että on joukkueen rakentaja vailla vertaa.

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

Viikko Marseillessa 13.3.-21.3.2015

Viikko Marseillessa 13.3.-21.3.2015 Viikko Marseillessa 13.3.-21.3.2015 Ohjelma Ranskassa Collège Château Forbinin järjestämää 13.3. perjantai aamupäivä ja koululounas koulussa lento Helsinki-München-Marseille perheet vastassa Marignanen

Lisätiedot

BIDDY BASKET 2015 / New Orleans 11.-20.3.2015

BIDDY BASKET 2015 / New Orleans 11.-20.3.2015 DAY 1 BIDDY BASKET 2015 / New Orleans 11.-20.3.2015 Matka alkoi kun kokoonnuimme Helsinki-Vantaan lentokentälle 04.30. Härski ja Niko pitivät meille pienen palaverin ja aloimme hoitaa lähtömuodollisuuksia.

Lisätiedot

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 Torstaina 4.10. saapuivat osallistujat ympäri Suomea ja Norjan Trondheimista. Illalla kokoonnuimme Kaplaakin kiltahuoneelle, jonne

Lisätiedot

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Matka Kronstadtiin keväällä 2007 Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Su-Ma, 13-14.5. Tulimme kaikki matkalle lähtijät koulun pihalle sunnuntai-iltana kello kymmenen maissa. Yksi matkalaisista kuitenkin

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Alppilan lukio on järjestänyt yhdessä Espoonlahden ja Kauhavan lukioiden sekä Europaschule Langerwehen kanssa yhdessä Opetushallituksen osin tukeman kurssin

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

7B ja 8B Ranskassa maaliskuussa 2014

7B ja 8B Ranskassa maaliskuussa 2014 7B ja 8B Ranskassa maaliskuussa 2014 Perjantai 14.3. Saavuimme kaikki Helsinki-Vantaan lentokentälle 15.00. Matkalaukut saimme kätevästi ruumaan hyvässä ajassa. Turvatarkastukseta selvittyä saimme omaa

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

8. luokkalaisten ajatuksia talviliikuntapäivästä

8. luokkalaisten ajatuksia talviliikuntapäivästä 8. luokkalaisten ajatuksia talviliikuntapäivästä Tunnelmia Kupittaan luistelumadolta ja keilauksesta Tulin madolle vähän ennen klo 9. Odotimme, että muut laittoivat luistimensa ja tekivät tilaa. Kun pääsimme

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

Maanantai 21.7.2014: Viimeinen kokonainen työviikko!

Maanantai 21.7.2014: Viimeinen kokonainen työviikko! Maanantai 21.7.2014: Viimeinen kokonainen työviikko! Maanantaiaamuna otimme suunnan kohti moision terveyskeskus-sairaalaa. Aamupäivän vietimme Sinivuokko osastolla. Siellä muutamat vanhukset lähtivät heti

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Lappeenrannasta osallistui Council Meetingiin tänä vuonna kahden delegaatin lisäksi ennätyksellisesti viisi henkilöä. Lappeenranta oli siis hyvin edustettuna. Lähdimme

Lisätiedot

Matkustaminen Liikkuminen

Matkustaminen Liikkuminen - Sijainti Je suis perdu. Et tiedä missä olet. Je suis perdu. Vous pouvez me montrer où c'est sur le plan? Vous pouvez me montrer où c'est sur le plan? Tietyn sijainnin kysymistä kartalta Où puis-je trouver?

Lisätiedot

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo 10.00 16.00. Liikennepuistossa järjestettiin ensimmäisen kerran koko perheen talvitapahtuma jossa ohjelmassa oli huskyvaljakkoajelua,

Lisätiedot

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 1.päivä Maanantaiaamuna (22.9) koko luokka kokoontui yhdeksältä kellotornille. Jännitys oli ilmassa, lähdemme tänään leirikouluun Saksaan! Tatu oli jakanut meidät edellispäivänä

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Vous pouvez m'aider, s'il vous plaît? Vous pouvez m'aider, s'il vous plaît? Avun pyytäminen Parlez-vous anglais? Parlez-vous anglais? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Parlez-vous

Lisätiedot

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA Lähdimme vappuaamuna 1.5.jännittävälle elokuvamatkalle Irlantiin Kitisenrannan koulun pihalta. Mukana olivat Taneli Juntunen (9b), Joonas Tuovinen (9b),

Lisätiedot

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon 22.10.2018. Hotelli / lentomatkalaisten matkakertomus 20.- 27.10.2018. Adria Clubin jo historian kolmas tehdasvierailu Oivan vetämänä alkoi lauantaina

Lisätiedot

SU Matkustaminen sekä kieli- ja kulttuuritaidon kehittäminen

SU Matkustaminen sekä kieli- ja kulttuuritaidon kehittäminen Lander Simulations ja vierailu paikalliseen logistiikan oppilaitokseen, Espanja, 17-20.12.2017 SU 17.12.2017 - Matkustaminen sekä kieli- ja kulttuuritaidon kehittäminen Kohteena San Sebastianin kaunis

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-ranska

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-ranska Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Félicitations. Nous vous souhaitons à tous les deux tout le bonheur du monde. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset

Lisätiedot

12.5. Sunnuntai rantapäivä

12.5. Sunnuntai rantapäivä 11.5. Lauantaina matkapäivä Lauantaina tapasimme lentokentällä klo 12. Innokkaat ja jännittyneet oppilaat ja opettajat hyvästelivät perheensä ja sitten suunnattiin kohti boarding-aluetta. Eikä aikaakaan,

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Voisitko auttaa minua? Vous pouvez m'aider, s'il vous plaît? Avun pyytäminen Puhutko englantia? Parlez-vous anglais? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Puhutteko _[kieltä]_? Parlez-vous

Lisätiedot

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA 1/5 TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su 18.2.2018 KUNNIAKIRJA Saunaseura SaunaMafia ry täytti 9 vuotta ja samalla luovutimme savusaunojen lämmittäjälle Atte Salolle Saunamajurin kunniakirjan

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014

Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014 Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014 Reissuun lähdimme koleassa syyssäässä. Sade3a oli luva3u koko matkalle, mu3a kertaakaan ei satanut. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli torilla,

Lisätiedot

Lapin marttojen kylpylämatka Saarenmaalle ja Tallinnaan

Lapin marttojen kylpylämatka Saarenmaalle ja Tallinnaan Lapin marttojen kylpylämatka Saarenmaalle ja Tallinnaan 17.-23.5.2017 17.5. 2017 varhain keskiviikkoaamuna Rovaniemen linja-autoasemalla oli säpinää kun martat tekivät lähtöä kesän etsintään etelään. Klo

Lisätiedot

Matkakertomus koottuna oppilaiden esityksistä

Matkakertomus koottuna oppilaiden esityksistä Matkakertomus koottuna oppilaiden esityksistä Laivamatka Lähdimme Kupittaan koululta seitsemältä ja odotimme terminaalissa tuskastuneesti laivaa. Laivalla kirmasimme heti tax freehen ja muihin kauppoihin.

Lisätiedot

Hejdå! - Terveisiä Norjasta

Hejdå! - Terveisiä Norjasta Hejdå! - Terveisiä Norjasta. 17.06.2109 Tai oikeastaan tällä hetkellä istun jo autossa ruotsin puolella, matkalla kohti Tulkholmaa. Reissun viimeinen treeni tehtiin juuri Örebrossa joka oli 1,30h juoksu.

Lisätiedot

Matkustaminen Liikkuminen

Matkustaminen Liikkuminen - Sijainti Je suis perdu. Et tiedä missä olet. Vous pouvez me montrer où c'est sur le plan? Tietyn sijainnin kysymistä kartalta Où puis-je trouver? Tietyn rakennuksen / n sijainnin tiedustelu... des toilettes?...

Lisätiedot

Huang Jianin vierailu Helsingissä 21.6-3.7.2010

Huang Jianin vierailu Helsingissä 21.6-3.7.2010 Huang Jianin vierailu Helsingissä 21.6-3.7.2010 Mestari Liun oppilas Huan Jian Guilinista vieraili Helsingissä 21.6-3.7.2010 välisenä aikana. Hän tutustui Helsinkiin ja sen ympäristöön sekä myös Lahteen

Lisätiedot

Kannelmäen peruskoulun lehti

Kannelmäen peruskoulun lehti Kannelmäen peruskoulun lehti Tämä lehti on kannelmäen peruskoulun oppilaiden tekemä lehti Tässä lehdessä esitetään oppilaiden tekemiä eri töitä, piirroksia ja sarjakuvia sekä raportti Super Schools viikosta

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Suomenlinnan Rannikkotykistökilta ry:n iloisiin tapahtumiin!

Tervetuloa mukaan Suomenlinnan Rannikkotykistökilta ry:n iloisiin tapahtumiin! 1.9.2012 1/8 RANNIKONPUOLUSTAJIEN SUURI JUHLA Suomenlinnan Rannikkotykistökilta ry juhli 50-vuotistaivaltaan Helsingin edustan linnakesaari Kuivasaaressa. AIKA: La 1.9.2012 PAIKKA: Kuivasaari Kuivasaaren

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

Hannan ja Miran kesätyö Varkauden nuorisopalveluilla Savonmäen nuorisotalolla 2012

Hannan ja Miran kesätyö Varkauden nuorisopalveluilla Savonmäen nuorisotalolla 2012 Hannan ja Miran kesätyö Varkauden nuorisopalveluilla Savonmäen nuorisotalolla 2012 he taisivat pitää vapaa-ajasta, jolloin pelattiin biljardia, pingistä ja Xbox:lla. Taikaleiri Ensimmäiset työpäivämme

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

Hailuoto 24. 25.3.2007 Olsyn ja Helsyn retki

Hailuoto 24. 25.3.2007 Olsyn ja Helsyn retki Hailuoto 24. 25.3.2007 Olsyn ja Helsyn retki Junassa on tunnelmaa siitä ei pääse mihinkään. Ja yöjunassa sitä on moninverroin enemmän. Aamulla puoli kahdeksan aikaan astuimme yön rytkytyksen jälkeen Oulun

Lisätiedot

Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011

Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011 Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011 Lähdimme Essin kanssa sunnuntai aamuna 27.3 kohti länsisatamaa, josta suuntasimme laivalla kohti Tallinnaa.

Lisätiedot

JALOSTAMO VIERAILU BRATISLAVAAN 21.4 24.4

JALOSTAMO VIERAILU BRATISLAVAAN 21.4 24.4 JALOSTAMO VIERAILU BRATISLAVAAN 21.4 24.4 Olimme saaneet kutsun entiseltä Porvoon jalostamon johtajalta Miika Eerolalta mahdollisuuden tutustua MOL öljy yhtiön bratislavalaiseen jalostamoon.eerola oli

Lisätiedot

Ranskan alkeet 2, PRA0b Nom 2. uusinta 5.10.2007 Points / 95. I Kirjoita seuraavien verbien partisiipit (taivuttamattomassa muodossaan)

Ranskan alkeet 2, PRA0b Nom 2. uusinta 5.10.2007 Points / 95. I Kirjoita seuraavien verbien partisiipit (taivuttamattomassa muodossaan) 1 Ranskan alkeet 2, PRA0b Nom 2. uusinta 5.10.2007 Points / 95 I Kirjoita seuraavien verbien partisiipit (taivuttamattomassa muodossaan) 1. répondre 2. servir 3. connaître 4. participer 5. courir 6. mourir

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero.

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. VILU Kevät 2016 Pääkirjoitus: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. Penkkarit ja vanhojen tanssit menivät vilauksessa ja loma tulee vastaan, vaikka kuinka yrittäisit sitä vältellä. Luntakin on satanut,

Lisätiedot

Rooman opintomatka 2018

Rooman opintomatka 2018 Rooman opintomatka 2018 Maanantai 14.5 Maanantaina saavuimme Roomaan alkuiltapäivästä. Pikaisen lounaan jälkeen suuntasimme ihastelemaan Rooman suosituimpia nähtävyyksiä, kuten Trevin suihkukaivoa, Espanjalaisia

Lisätiedot

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan

Lisätiedot

Tammikuu Lasten kanssa on lisäksi puhuttu kotiinlähtötilanteista IP-toiminnasta. Video: Leppäkerttu ilman pilkkuja

Tammikuu Lasten kanssa on lisäksi puhuttu kotiinlähtötilanteista IP-toiminnasta. Video: Leppäkerttu ilman pilkkuja Tammikuu 2019 Tammikuussa APIP-toiminta jatkui loman jälkeen. Uusia ohjaajia oli paljon sijaisina sairasteluiden vuoksi. Myös lapsimäärä oli tammikuussa normaalia pienempi. Tammikuun teemana oli kiusaamiseen

Lisätiedot

Se alkoi sateessa Ja sateeseen se myös päättyi

Se alkoi sateessa Ja sateeseen se myös päättyi TARTON RETKI 12.- 14.9.2017 Se alkoi sateessa Ja sateeseen se myös päättyi Sadehan tietää onnea, mutta tässä sateessa oli sitä jo hiukan liikaakin. Laiva oli satamassa odottamassa innokkaita matkustajia

Lisätiedot

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Janet Valliovuo ja Ramoona Rahja, Horaca11 Johdanto Lähdimme ulkomaille, koska halusimme kokeilla jotain erilaista ja kokeilla rajojamme. Halusimme lähteä Iso-Britanniaan,

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

St.Petersburg. Sami Julkunen, Leila Jokelainen, Anni Pöllänen, Emmi Vainikainen ja Marianne Honkonen. Savon ammattiopisto

St.Petersburg. Sami Julkunen, Leila Jokelainen, Anni Pöllänen, Emmi Vainikainen ja Marianne Honkonen. Savon ammattiopisto St.Petersburg Sami Julkunen, Leila Jokelainen, Anni Pöllänen, Emmi Vainikainen ja Marianne Honkonen Savon ammattiopisto Mitä, Missä ja Milloin? Kävimme vierailemassa Venäjällä, Pietarissa. Tarkoituksena

Lisätiedot

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla. Ranska Chamonix Niin tällänen blogikin pitäis kirjottaa. Meinasin että kirjotan ihan mitä olen Ranskassa tehny ja lisäilen sinne tänne kuvia, en oo mitenkään blogin kirjottaja tyyppiä. 3.1 Lähin Kittilästä

Lisätiedot

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno

Lisätiedot

Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan marttojen retki Milanoon ja Gardajärvelle 13.- 18.5.2015

Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan marttojen retki Milanoon ja Gardajärvelle 13.- 18.5.2015 Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan marttojen retki Milanoon ja Gardajärvelle 13.- 18.5.2015 13.5. kello 2.45 marttasisar Kaarina soitteli minulle herätyssoiton ja näin tämä Italian matkan alkaminen on todellista.

Lisätiedot

Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka

Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka 30.3-3.4.2017 Torstai 30.3.2017 Lähdimme klo 17.30 kokeneen tuomarin Juha Raution autolla kohti Vantaata, jossa yövyimme ensimmäisen yön. Ennen lähtöä

Lisätiedot

- AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO

- AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO MUU RAPORTTI - AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALA AGROLYMPICS 2018 Savonian opiskelijat Portugalissa TEKIJÄ/T: Jukka Leskinen Matti Hyrkäs 2 (7) SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 REISSUUN

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

Erling Kagge. Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä

Erling Kagge. Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä Erling Kagge Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä Suomentanut Katriina Huttunen Gummerus I Jos en voi kävellä, kiivetä tai purjehtia pois maailmasta, olen opetellut sulkemaan sen ulkopuolelle. Oppiminen

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

SIJAISSISARUUS NYT! TEHTÄVÄKIRJA

SIJAISSISARUUS NYT! TEHTÄVÄKIRJA SIJAISSISARUUS NYT! TEHTÄVÄKIRJA KUN NÄET NÄITÄ KUVIA KIRJASSA, NIIN TIEDÄT MISTÄ ON KYSE: Pilviin voit kirjoittaa vastauksia kysymyksiin Huom! Tärkeää tietoa Onneksi olkoon uudesta sisaruksesta, jonka

Lisätiedot

Kuparivuoren koulun kuukausitiedote

Kuparivuoren koulun kuukausitiedote Kuparivuoren koulun kuukausitiedote TOUKOKUU 2019 Hyvää toukokuuta Lukuvuosi lähenee loppuaan, ja kesä on saapunut Kuparivuoren koululle. Viimeisellä kouluviikolla opiskelemme hieman normaalista lukujärjestyksestä

Lisätiedot

Mesikämmen 2/2006 2/2006

Mesikämmen 2/2006 2/2006 Mesikämmen 2/2006 2/2006 Partiolippukunta Mankkaan Eräsusien tiedotuslehti 2/2006 2 Mesikämmen 2/2006 Mesikämmen on partiolippukunta Mankkaan Eräsusien virallinen tiedotuslehti. Päätoimittaja ja taitto:

Lisätiedot

MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU ONNITELLA LAHJA

MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU ONNITELLA LAHJA Sanasto ja lämmittely ALIAS: valitse listasta sana ja selitä se. Muut arvaavat. MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU

Lisätiedot

Piristyspartio. Viikko 3. Maanantai 15.6.2015 Anttolaa ja Mikkelin siltakemmakat

Piristyspartio. Viikko 3. Maanantai 15.6.2015 Anttolaa ja Mikkelin siltakemmakat Piristyspartio Viikko 3 Maanantai 15.6.2015 Anttolaa ja Mikkelin siltakemmakat Maanantaiaamuna suuntasimme kohti Anttolaa. Vastaanotto oli lämmin sekä ystävällinen ja tunsimme itsemme tervetulleiksi. Aloitimme

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

JUNIORS. Matkalle yhdessä. Kivoja matkatehtäviä

JUNIORS. Matkalle yhdessä. Kivoja matkatehtäviä JUNIORS Matkalle yhdessä Kivoja matkatehtäviä 1 Hauskaa tekemistä merellä ja maissa Merimatka lähestyy! Laivalla on huikean hauskaa: pääsee lötköttelemään hyttiin, herkuttelemaan laivan ravintoloihin ja

Lisätiedot

TOP-jakso Isle of Wight saarella

TOP-jakso Isle of Wight saarella TOP-jakso Isle of Wight saarella Matkamme alkoi torstaina 6.10, jolloin lähdimme yöjunalla Helsingin lentokenttää kohti. Lentomme lähti klo 8.10 ja perillä Lontoossa olimme klo 9.15. Gatwickin lentokentältä

Lisätiedot

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjassa

Työssäoppimassa Espanjassa 1 Johanna Karjalainen M11A Työssäoppimassa Espanjassa 17.2. 3.4.2014 Mistä kaikki lähti? Opettaja kysyi eräänä päivänä koko luokalta ketkä olisi kiinnostuneet lähtemään työssäoppimaan ulkomaille. Totta

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina

Lisätiedot

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme

Lisätiedot

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla.

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. TYÖSSÄOPPIMASSA SAKSASSA, KÖLNISSÄ 25.3-23.5.2015 Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. Lähdimme Leonardo- hankkeen rahoituksella, joka kattoi lennot sekä asunnon.

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää KADUILLA, PUISTOISSA 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää 2. Omissa, vieraissa kämpissä yksin tai ystävän kanssa aamuun

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Matkakertomus työssäoppimisjaksosta Ranskassa

Matkakertomus työssäoppimisjaksosta Ranskassa Matkakertomus työssäoppimisjaksosta Ranskassa Eemeli Kemppainen Sähkö13L Lounais-Suomen ammattiopisto Novida Työssäoppimisjakso Ranskassa Lähdin kansainväliselle-työssäoppimisjaksolle Lauri Laivorannan

Lisätiedot

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

Voyage Général. Général - Bases. Général - Conversation. Demander de l'aide. Demander si une personne parle anglais

Voyage Général. Général - Bases. Général - Conversation. Demander de l'aide. Demander si une personne parle anglais - Bases Vous pouvez m'aider, s'il vous plaît? Demander de l'aide Parlez-vous anglais? Demander si une personne parle anglais Voisitko auttaa minua? Puhutko englantia? Parlez-vous _[langue]_? Demander si

Lisätiedot

BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013. Titta Lumiaho 25.07.2013

BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013. Titta Lumiaho 25.07.2013 BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013 Titta Lumiaho 25.07.2013 JOHDANTOA Minun yksi unelmista on ollut se, että pääsen ulkomaille työharjoitteluun. Tämä unelma toteutui, kun opettajani ilmoitti, että Espanjassa

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SAUNASEURA 26.5.2014 1/6 HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SaunaMafialaisten vierailu ja tutustuminen jäsenemme Arin tiluksiin ja saunoihin. AIKA: La 24. - Su 25.5.2014 PAIKKA: Korpilahti Kaksin

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa!

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Lapset ensin. MLL:n vapaaehtoisena toimiminen Tule mukaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piirin vapaaehtoistoimintaan. Juuri sinä voit antaa lasten ja nuorten

Lisätiedot

Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon!

Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon! Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon! Jo vuodesta 2007 lähtien Euroopan Unionin Komissio on järjestänyt EU-maiden 17-vuotiaille lukiolaisille käännöskilpailun,

Lisätiedot

Japanilaisten vierailu

Japanilaisten vierailu Japanilaisten vierailu 22-28.8 Ryhmä Keio Shiki lukion oppilaita saapui turkuun tiistai illalla ja samalla alkoi yhteisprojekti Suomen ja Japanin vesiolosuhteiden tutkimuskurssi tämän vuoden osalta. Vierailulla

Lisätiedot

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Me haastateltiin1a luokkaa, mikä on heidän lempitalviurheilulajinsa. Suosituin laji oli hiihto. Tekijät Kerttu,Iida,Veikka ja Bedran Haastattelimme apulaisrehtoria Katri

Lisätiedot

Raportti työharjoittelusta ulkomailla

Raportti työharjoittelusta ulkomailla Eevi Takala PIN10 12.5.2013 Raportti työharjoittelusta ulkomailla Opiskelen pintakäsittelyalan viimeisellä vuodella ja olin puolet (5vk) työharjoitteluajastani Saksassa töissä yhdessä kahden muun luokkalaiseni

Lisätiedot